Aviisi 3/2018 by Aviisi

TAMPEREEN YLIOPPILASLEHTI AVIISI 3/2018

e r o o n ta b u is ta

Jari Sillanpään huumekärystä saattaa seurata jotain hyvääkin.

torstaina 12. HUHTIKUUTA 2018

todella mautonta

Entinen nuori horisee esseessään korkeakoulufuusiosta.

Ä m m ä t h i l j aa

III

Miksi naiset eivät kelpaa Beckettin näytelmiin?

S isä l ly s TAMPEREEN YLIOPPILASLEHTI AVIISI 3/2018

KONSISTORI VALITTIIN

TWELVE POINTS GO TO...

Valkoparta, vanha ukki

Tampere 3 nytkähti maaliskuussa konkreettisesti eteenpäin ja valitsi itselleen toimielimen.

Paljetteja! Tuulikoneita! Kansainvälistä politiikkaa! Euroviisuhuuma on täällä taas. Mutta mitä Venäjä keksii tällä kertaa?

Miksi hyväntekeväisyys näyttää olevan altis Brother Christmasin kaltaiselle suhmuroinnille?

6 26 38

HUOMIO, OPISKELIJAT! TAMPERE FILHARMONIAN OPISKELIJAEDUT Opiskelijan saman päivän lippu orkesterin konserttiin 2 €. Opiskelijan sinfoniakonserttilippu etukäteen 10 € ja kamarimusiikkikonserttilippu 6 €.

UUSI KAUSI JULKI MA 16.4. KLO 17! Orkesterin kausi 2017–2018 julkistetaan Tamperetalon Maestro-salissa ma 16.4. klo 17. Tervetuloa kuulolle, vapaa pääsy! Julkistuksen jälkeen uuden kauden ohjelmaan voi tutustua osoitteessa tamperefilharmonia.fi/konsertit

KESÄASUNTOJA HELSINGISSÄ

1.5.-31.8. Viikissä LATOKARTANON YO-KYLÄSSÄ Soluasunnot: 215€–290€/kk/asukas Tiedustelut puh. (09) 3877133, toimisto@latokartanonyokyla.fi www.latokartanonyokyla.fi

TEKIJÖITÄ PÄ Ä K I RJO I TU S TUIJA SILTAMÄKI Päätoimittaja

JYRKI LEHTOLA KIRJAILIJA JA KÄSIKIRJOITTAJA

Ideologisia kiistakapuloita

dellisen numeron kohtalaisen kryptinen pääkirjoitus on ymmärrettävästi herättänyt sidosryhmissä joitakin kysymyksiä, joista yleisin on "miten Aviisin nyt siis käy siinä tamperekolmosessa". No, tarkkaan ei edelleenkään tiedetä vielä juuri mitään, mutta jotain kuitenkin. Tällä erää varmaa on se, että tämän vuoden Aviisit tehdään sovitusti. Kevään viimeinen lehti ilmestyy toukokuun puolivälin "tietämillä", ja sen jälkeen vetäydymme kesätauolle. Viimeinen nykymuotoinen Aviisi ilmestyy joulukuun puolivälissä. Syksyn aikana päätetään – noin miljardin muun asian ohella – siitä, millaisella kokoonpanolla ja aikataululla uuden ylioppilasmedian suunnitteleminen aloitetaan. Todennäköisesti tehtävään varustetaan jonkinlainen työryhmä, ja lopputuotteen lanseeraus tapahtuu vuoden 2019 puolella.

kustelut. Jos uuden ylioppilaskunnan lehti on entinen Tamyn lehti, näyttääkö se joidenkin TTYY:hyn kuuluneiden lukijoiden silmään vähemmän houkuttelevalta? Tätäkin on kokouksissa pohdittu. Identiteettipolitiikka ja tunteet ovat tärkeitä kysymyksiä, eikä niitä pidä päätöksenteossa ohittaa. Lehteä tehdään lukijoille, ja tärkeintä on, että uuden ylioppilaskunnan aikana julkaistava lehti on mahdollisimman laadukas mediatuote. Itse olen taipuvainen uskomaan, että näissä olosuhteissa tämä tavoite saavutetaan varmemmin kehittämällä olemassaolevaa julkaisua kuin luomalla tyhjästä uusi tuote. Syyt tähän ovat ennen kaikkea käytännöllisiä. On helpompaa, halvempaa ja järkevämpää käyttää vain pari vuotta sitten päivitettyä Aviisin formaattia uudistusten perustana. Toisaalta lehdellä on pitkä historia ja vahva identiteetti tamperelaisten korkeakouluopiskelijoiden pää-äänenkannattajana. Nimi sille voidaan minun puolestani valita vaikka arpajaisilla, jos nykyinen on jonkun mielestä ideologisesti saastunut.

Tämän vuoden Aviisit tehdään sovitusti. Kevään viimeinen lehti ilmestyy toukokuun puolivälin "tietämillä".

Uuden luominen on aina kiehtovaa ja jännittävää mutta myös työlästä, vaativaa ja kallista. Uutta mediaa luodessa on suunniteltava, keskusteltava, punnittava ja päätettävä jokainen yksityiskohta. Mikä on kustantajan ja lehden suhde? Painotetaanko verkkoa vai printtiä? Kuinka isoja lehtiä tehdään ja kuinka usein? Mitä niiden tekemisestä maksetaan? Mihin kohtaan sivun kolme sitaattinosto asetellaan? Kuinka iso toimitus lehdellä on? Onko tuo otsikkofontti sittenkin vähän liian jotenkin tiiätsä jotenkin niin tiiätsä blanko? Nämä ovat kuitenkin lopulta varsin yksinkertaisia materiaalisia kysymyksiä. Usein hankalampia ovat näkymättömät, lehden ja ylioppilaskuntien identiteettiin liittyvät kes-

Tässä lehdessä ideologia näkyy monin tavoin. Mikael Mattila vieraili The MAN Miestenmessuilla havainnoimassa "miehuuden kriisiä". Leena Pihkala puolestaan kirjoitti siitä, miten Euroviisut ovat näennäisestä viihteellisyydestään huolimatta läpeensä poliittinen näytelmä. Tällaiset puheenvuorot houkuttelevat usein kysymään, tarviiko kaikki ottaa niin vakavasti, messuthan ovat vain messut. Usein ideologisuuden kieltäminen on kaikista ideologisinta.

54-vuotias Jyrki Lehtola oli joskus tamperelainen filosofian opiskelija.

ELLI HARJU TOIMITTAJA Elli Harju on opiskelija ja toimittaja, joka aikoo touko kuussa hypätä oravanpyörästä ja lähteä interrailille Islantiin. Tampereen ylioppilaslehti Aviisi Yliopistonkatu 60 A, 2. kerros, 33100 Tampere Kannen kuva: Antti Yrjönen Lehden taitto: Tuija Siltamäki, Petra Viitanen Toimitus: Vastaava päätoimittaja Tuija Siltamäki, paatoimittaja@ aviisi.fi, 050 361 2853 Petra Viitanen, harjoittelija@ aviisi.fi, 044 361 0300 Lehden formaatti: lehtiuudistusryhmä, ulkoasu: Samuli Huttunen, Pauliina Lindell © Aviisi 2016 Ilmoitusmyynti: Pirunnyrkki Oy, Kari Kettunen, kari.kettunen@ pirunnyrkki.fi, 040 018 5853 Kustantaja: Tampereen yli opiston ylioppilaskunta ISSN 0358-9145 (painettu) ISSN 2242-0541 (verkkojulkaisu) Painopaikka: Alma Manu Oy, Painos: 6 000 kpl Verkossa: www.aviisi.fi Somessa: www.facebook.com/ aviisi, Twitter: @aviisi, Instagram: @aviisilehti

A V I I S I N S UUR S EL V I TY S ! Kuinka mauttomasti pitää saada vitsailla? "Ihmiset tekevät hauskoja juttuja, mutta jos niitä tekee tarkoituksena loukata, se on väärin. Bileissäkin on porukkaa mistä vain, eikä heidän taustaansa tiedä. Se riippuu niin paljon tilanteesta. Joskus on hauskaa saada ämpärillinen vettä päähänsä ja joskus ei."

K OLUMN I

"Huumori on niin vaikea asia, koska eri asiat naurattavat eri ihmisiä. Vaikeaa vetää mitään oikeaa rajaa, koska se riippuu kontekstista. Ja aina joku haluaa rajoja rikkoa."

Sairaita iskelmätähtiä

Senja Ihalainen Valtio-opin opiskelija

Venla Kähkönen Media-Alan opiskelija

JOHANNES BLOM TOIMITTAJA

ari Sillanpään amfetamiinikäry on parasta, mitä suomalaiselle päihdekeskustelulle on tapahtunut pitkään aikaan. Tämä ei ole vitsailua, ilkeilyä tai ivaa. Tuhannet suomalaiset sympaattisuudellaan hurmannut viihdetaiteilija osoittaa, etteivät huumeongelmat ole ainoastaan syrjäytyneiden ja työttömien taakka. Sillanpään kuuntelijajoukosta merkittävän osan muodostavat keski-ikäiset tai vanhemmat ihmiset. Heille huumeet ja niiden käyttökulttuuri on vieraampaa kuin nuorisolle. Kuvat aineista syntyvät koulumaailman pelottavasta valistuksesta tai Ewan McGregorista sukeltamassa Edinburghin paskaisimpaan klosettiin Trainspottingissa. Sillanpää sai faninsa miettimään addiktiota. Hän on edelleen rakastettu halinalle. Ihminen, jolla on ongelma, ei pelkkä narkkari. Kommenttipalstoilla Sillanpää on saanut osakseen paljon tukea. Hänelle on toivotettu pikaista paranemista. Häntä on kohdeltu kuin sairasta, ei rikollista. Mutta entä, jos metamfetamiinia Suomeen olisi yrittänyt kuljettaa yhteiskunnan laitapuolta kulkeva stereotyyppinen narkkari? Monet Sillanpäätä tsempanneet taitaisivat kääntää selkänsä, vaikka hänen hätänsä olisi vähintään yhtä todellinen. Ehkä tämän keskustelun ansiosta yhä useampi näkee ihmisen hädässä rikollisen sijaan. Suomessa on aina osattu narkata, mutta usein sitä ei ole tiedostettu. Sodasta amfetamiinikoukussa palanneet miehet nappailivat lääkkeitä, ja heroiinia sai apteekista, jos kurkunpäätä kutitti. Ongelma on harvoin itse aine, vaan sietämättömältä tuntuva elämä, joista haetaan poispääsyä. Parasta valistusta on opettaa nuoret huolehtimaan itsestään niin fyysisesti kuin psyykkisesti, ei pelotella heitä. Lukioni terveystiedon sijainen opetti aikoinaan näin: "Jos kokeilette psykedeelejä, älkää tehkö sitä yksin." Parempi näin kuin kertoa Jörö-Jukka-juttuja itseään hedelmän tapaan kuorivista huumehörhöistä.

"Ehkä enemmän kyse on siitä, miten asiasta heittää läppää kuin mistä. Ihmisarvo on hyvä nyrkkisääntö, mutta riittääkö se? Jos kyseessä on joku valittu ominaisuus, esimerkiksi opiskeluala, saa sitä sörkkiä."

Sara Saarinen Sosiaalialan opiskelija

"Se raja on jokaisen kohdalla niin hiuksenhieno. Esimerkiksi suurin osa sitsilauluista loukkaa jollain tapaa jotakin. Huumori on eri asia kuin pilkkaaminen." Laura Saarinen Valtio-opin opiskelija TEKSTI JA KUVAT: petra viitanen

Mi t ä vi t t u a ?

Jo vuodesta 2002.

Miksi ihmeessä lukiokirjoja pitää vaihtaa koko ajan?

un opetussuunnitelma uudistui vuonna 2016, uudistuivat myös lukioiden oppikirjalistat. Suomen Lukiolaisten Liitto on laskenut, että opiskelusta syntyvät kustannukset nousevat helposti yli 2 000 euron. Suurin osa rahoista menee juuri oppikirjoihin. Jokainen lukio voi päättää, mitä kirjoja he haluavat oppilaidensa hankkivan. Kirjoja voi myydä eteenpäin, mutta niistä otetaan tasaisin väliajoin uusia painoksia – usein vain pienin muutoksin – eikä vanhaa painosta välttämättä enää hyväksytä. Miksi kirjoja uusitaan niin usein, Tampereen lyseon lukion rehtori Heini Mäenpää? Kun opetussuunnitelma

uusitaan, kurssien sisällöt muuttuvat. Kirjoja tehdään kurssikohtaisesti, joten uusi opetussuunnitelma vaatii myös uusia kirjoja. Toki painoksia saatetaan päivittää muutenkin, ja se on kaikkien näkökulmasta aika ärsyttävää, jos muutoksia tehdään muuten vain. Uskoisin, että silloin kyse on markkinointiasiasta. Kierrättämiselle ei anneta mahdollisuutta, vaikka kierrättäminen olisi tarkoituksenmukaista. Onko opetuksen digitalisoituminen aiheuttanut vaikeuksia? Toimintamallit muuttuvat pikkuhiljaa. Oppimateriaaleissa on se haaste, että digitaalisia materiaaleja ei voi kierrättää. Niitä myös oste-

taan eri tyyppisille kestoille, kustantajasta riippuen. Iso ero kouluille on tullut siitä, että ennen opettajat ovat saaneet oheismateriaalit kustantajalta ilmaiseksi, mutta digitaaliset opettajan aineistot ovat aika usein maksullisia. Viime aikoina esillä on ollut kansalaisaloite maksuttomasta toisesta asteesta. Pitäisikö koulutuksen olla maksutonta tai huomattavasti edullisempaa? Onhan siinä pointtinsa. Maksuttomuus olisi hienoa, kunhan sitä ei tehdä opetuksen rahoituksen kustannuksella. Esimerkiksi yo-tutkinnon maksuttomuus voisi olla ensimmäinen askel. Petra Viitanen

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 3/2018

kas vot "Pyrimme siihen, että lehdessä olisi luettavaa, vaikkei olisikaan hc-filosofi"

Niin & näin -lehden päätoimittajat Anna Ovaska, Tytti Rantanen ja Jaakko Belt.

TUIJA SILTAMÄKI teksti ja kuva

uheteot Searlen sosiaalisen ontologian perustassa. Keskustelunanalyysi ja Austinin perintö. Mielen ja ruumiin vuorovaikutus Descartesin ontologiassa. Muun muassa tällaisia kysymyksiä pohtii filosofinen aikakauslehti niin & näin, jota kustantava Eurooppalaisen filosofian seura palkittiin hiljattain 10 000 euron arvoisella Kordelinin tiedepalkinnolla. Palkinnon myöntänyt Tieteellisten seurain valtuuskunta perusteli valintaa aktiivisella tieteen ja tieteellisen seuratoiminnan edistämisellä. Nyt on pakko kysyä. Mihin maailma tarvitsee lehteä, jossa pohditaan strategista managerialismia kulttuurisena ideaalityyppinä? "Pyrimme siihen, että lehdessä olisi luettavaa, vaikkei olisikaan hc-filosofi. Punainen lanka on ajatuksekkuus ja hyvin toimitetut sisällöt", vastaa Tytti

Rantanen, yksi lehden kolmesta päätoimittajasta. "Esimerkiksi managerialismi on ilmiö, joka koskettaa koko yhteiskuntaa." Mitä se tarkoittaa? "Se on monimuotoinen ilmiö, johon liittyy johtajavaltaistumista ja yrityspuolen toimintalogiikan omaksumista julkisen puolen instituutioissa", vastaa toinen päätoimittaja Jaakko Belt. Asia kunnossa. Filosofisen aikakauslehden tehtävä on seurata hitaasti eteneviä kehityskulkuja ja selittää niistä kumpuavia ilmiöitä. Ajankohtaisilla ilmiöillä on aina historiansa ja kontekstinsa, ja niin & näin yrittää koota niitä yhteen ja selittää, mistä on kyse. Ymmärrystä haetaan tuomalla yhteen eri alojen tutkijoita. Päätoimittajien mukaan ei tarvitse olla filosofi kiinnostuakseen filosofisista kysymyksistä. Myöskään filosofi-

Niin & näin Eurooppalaisen filosofian seuran kustantama filosofinen aikakauslehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Perustettu vuonna 1993. Toimitukseen kuuluu kolme päätoimittajaa, 16 hengen toimituskunta ja nelikymmenpäinen toimitusneuvosto. Lehteä toimitetaan vapaaehtoisvoimin. Lisäksi toimintaan kuuluu Suomen ainoa pääosin filosofista kirjallisuutta kustantava niin & näin -kirjat ja filosofiaa käsittelevä verkkoportaali.

nen ajattelu ei ole suurta salatiedettä, vaan esimerkiksi perusteluihin ja niiden koetteluun perustuvaa pohdiskelevaa yhteiskunnallista keskustelua. Beltin mukaan nämä ovat perusvälineitä, joita tarvitaan muuttuneiden verkkoympäristöjen keskellä ajassa, jota tiedotusvälineissä kuvaillaan usein "totuudenjälkeiseksi". Päätoimitus ei niele käsitettä. Beltin mukaan käsitteeseen sisältyy "idealisoivia oletuksia", joiden mukaan totuuden jälkeinen aika eroaisi laadullisesti sitä edeltäneestä totuuden ajasta. "On helppo niputtaa esimerkiksi Donald Trump pelkästään siihen, että nyt on siirrytty johonkin totuuden jälkeiseen aikaan, tai että kyse olisi valehtelemisesta eikä politiikan kriisiytymisestä", Belt sanoo. "Se kuulostaa siltä, kuin se olisi jokin raamatullinen vitsaus", Rantanen jatkaa. "Niin kuin sirkat."

AVIISI 3/2018 Tampereen ylioppilaslehti

Ta m p e r e 3

T3:n ensimmäinen konsistori valittiin Konsistori linjaa uuden yliopiston keskeiset tutkimuksen ja koulutuksen periaatteet ja valitsee yliopiston hallituksen. Opiskelijajäsenet odottavat konkreettista työtä. ESA KESKINEN teksti ● 123rf kuva

ulevan Tampereen yliopiston ensimmäinen konsistori on valittu, joten Tampere 3:n valmisteluun on luvassa konkretiaa. Konsistori nimittäin linjaa uuden yliopiston keskeiset tutkimuksen ja koulutuksen periaatteet. Lisäksi se valitsee yliopiston ensimmäisen hallituksen. Konsistoriin valittiin maaliskuussa käydyissä vaaleissa molemmista yliopistoista neljä professorijäsentä, kaksi muun opetus- ja tutkimushenkilöstön jäsentä ja yksi muun henkilöstön jäsen. Ylioppilaskunnat nimesivät jo aikaisemmin ensimmäisen konsistoriin viisi opiskelijajäsentä omien sääntöjensä mukaisesti. Opiskelijajäseninä vaikuttavat Juha Köykkä, Tiina Mikkonen, Mikko Lampo, Ilona Taubert ja Janne Kajander. ”Eihän se prosessi tähän asti kovin ruusuista ole ollut. Yritän tässä roolissa samalla avata tuleville toimijoille sitä, miten tähän tilanteeseen on päädytty”, Mikko Lampo kuvailee. Lampo on seurannut T3-projektia Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan Tamyn puheenjohtajana sekä ainejärjestössä ja edustajistossa. Kesäkuun puoliväliin mennessä konsistorin pitäisi päättää tutkinto-ohjelmien sijoittuminen tiedekuntiin ja tiedekuntaneuvostojen rooli päätöksenteossa.

Konsistorilla ei tämän lehden painoon mennessä kuitenkaan vielä ollut esimerkiksi esittelijöitä saati puheenjohtajaa. Kiireessä on omat riskinsä, mutta opiskelijaedustajat ovat luottavaisia. Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan TTYY:n hallituksen entinen puheenjohtaja Tiina Mikkonen toteaa, että konsistorin jäsenillä on jo paljon taustatietoa ja asiantuntemusta, mikä auttaa nopeassa valmistelussa. ”Nyt päästään käsiksi siihen konkreettiseen työhön, jota on tässä projektissa odotettu”, Mikkonen kuvailee. ”Esimerkiksi hallituksen nimittämisen voisi aloittaa nopeastikin”, Tamyn entinen koulutuspoliittinen vastaava Janne Kajander pohtii.

TAMPERE 3:N Konsistorin kokoonpano: Professorit: Mari Hatavara (TaY) Eeva Moilanen (TaY) Arto Haveri (TaY) Risto Kunelius (TaY) Jarmo Takala (TTY) Mikko Valkama (TTY) Jyrki Vuorinen (TTY) Jaakko Puhakka (TTY) Muu opetus- ja tutkimushenkilökunta: Hanna Kuusela (TaY) Kirsi Lumme-Sandt (TaY) Erja Sipilä (TTY) Riikka Lahtinen (TTY)

Opiskelijajäsenet uskovat, että tulevan yliopiston keskeisiin osa-alueisiin on vielä mahdollista vaikuttaa. Tähtäimessä on tehdä yliopiston rakentamisesta ainakin avoimempaa ja osallistavampaa. ”Opiskelijajärjestöiltä on tullut jo yhteydenottoja ja toivomme niitä tietysti lisää”, Lampo toteaa. ”Haluamme mahdollistaa joustavamman vaikuttamisen opiskelijoille”, Mikkonen sanoo. Uuden yliopiston koulutusvisiosta, tutkintosäännöstä sekä opetussuunnitelmasta pyydetään kommentteja 27. huhtikuuta mennessä. Luonnoksiin ja materiaaleihin voi tutustua Tampere 3 -wikissä.

Muu henkilökunta: Ismo Isopoussu (TaY) Mervi Jokipii (TTY) Opiskelijat: Juha Köykkä (TTY) Tiina Mikkonen (TTY) Mikko Lampo (TaY) Ilona Taubert (TaY) Janne Kajander (TaY)

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 3/2018

Kaikki eivät tarvitse ylioppilaslakkia Entistä harvempi yrittää päästä yliopistoon ilman toisen asteen tutkintoa. Opiskelupaikan voi saada avoimen yliopiston kautta tai menestymällä oppiainekohtaisessa kilpailussa. TIINA HEIKKILÄ teksti ● 123rf kuva

liopistoon voi päästä opiskelemaan valintakokeella, vaikka ei olisi tutkintoa toiselta asteelta. Tampereen yliopistoon pääsy ilman toisen asteen tutkintoa edellyttää, että hakija hakee erivapautta osallistua valintakokeeseen ja menestyy siinä. Yliopisto-opiskelun eli korkeakoulukelpoisuuden ehto on toisen asteen tutkinto, joka yleisimmin on ylioppilastutkinto. Yliopistolain mukaan yliopisto voi ottaa opiskelijakseen myös henkilön, jolla se toteaa muutoin olevan opintoja varten riittävät tiedot ja valmiudet. Ilmari Hyvönen opetus- ja kulttuuriministeriöstä kertoo, että ilman toista tutkintoa yliopistoon hakevien ja hyväksyttyjen määrä on niin pieni, että ilmiötä ei erikseen tilastoida. Ilman toisen asteen tutkintoa hakevien hakukäytännöt vaihtelevat yliopistoittain. Opiskelupaikka yliopistosta on mahdollista saada myös avoimen yliopiston kautta, vaikka toisen asteen tutkintoa ei olisi. Opintokoordinaattori Pia Paulamäki Tampereen yliopistosta ker-

too, että erivapaus myönnetään useimmille. Eniten erivapaushakemuksia on tullut yhteiskuntatieteellisille ja humanistisille aloille. Periaatteessa erivapautta voi kuitenkin hakea mille tahansa alalle. Viime vuosina erivapauden saaneet ovat menestyneet suhteellisen hyvin valintakokeissa. Tampereen yliopisto myönsi 15 erivapautta osallistua valintakokeeseen vuonna 2016. Erivapauden saaneista pääsi sisään neljä. He tulivat valituiksi englannin kieleen, saksan kieleen yhteiskuntatutkimukseen ja tietojenkäsittelytieteeseen. Kaksi hakemusta hylättiin. Vuonna 2015 erivapaus myönnettiin 13 hakijalle ja yksi heistä valittiin opiskelemaan englannin kieltä. 2017 erivapautta haki kuusi, ja heille vapaus myönnettiin, mutta opiskelijaksi ei valittu ketään hakijoista. ”Erivapaushakemusten määrä on ainakin Tampereen yliopistossa vähentynyt", Pia Paulamäki sanoo. Hakemuksia tuli Tampereen yliopistoon kolmisenkymmentä vuodessa vielä 2000-luvun alkupuolella ja määrä on selvästi vähenemään päin.

Nykyisin Tampereen yliopisto ei myönnä erivapauksia niille, joilla lukio-opinnot ovat selkeästi kesken. ”Jos lukio on taas jäänyt vuosia sitten kesken ja on esimerkiksi jotain haettuun alaan liittyvää harrastustoimintaa, myönnämme erivapauden”, sanoo Paulamäki. Lukiolainen voi saada yliopistosta opiskelupaikan esimerkiksi menestymällä oppiainekohtaisissa kilpailuissa. Useimmat opiskelupaikalla palkitsevat kilpailut ovat matemaattis-luonnontieteellisiä. Esimerkiksi Helsingin yliopiston fysikaalisten tieteiden kandiohjelman paikka irtoaa kansallisissa fysiikkakilpailussa kärkijoukkoon sijoittumalla. Paikan saaminen edellyttää kuitenkin korkeakoulukelpoisuutta, eli käytännössä ylioppilastutkinnon tekemistä loppuun. Jos tutkinto on, mutta sitä ei voi todistaa asiakirjoin, yliopisto voi myöntää oikeuden osallistua valintakokeeseen. Näin voi olla pakolaisten kohdalla. Erivapaus edellyttää viranomaispäätöstä, joka todistaa pakolaisuuden kuten turvapaikkapäätöstä tai oleskelulupaa.

AVIISI 3/2018 Tampereen ylioppilaslehti

Tältä Tampereen ratikka voisi näyttää. Pinkki vaihtoehto nauttii suosiota internetissä.

OUTO

Facebookissa vaaditaan Tampereelle pinkkiä ratikkaa Tampereen raitiotielle eli piänelle junalle on "brändin" mukaisesti tarjolla kolme värivaihtoehtoa: Sininen, toinen sininen ja punainen. "Kansanliike" vaatii mukaan pinkkiä. TUIJA SILTAMÄKI teksti ● TAMPEREEN KAUPUNKI kuva

ampereelle rakennettava ratikka kuumentaa jälleen tamperelaisten tunteita. Tällä kertaa kiistellään ratikan värivaihtoehdoista. Maanantaina 9. huhtikuuta julkaistussa virallisessa listauksessa tarjolla ovat tummansininen, vaaleansininen ja punainen. Monet ihmiset internetissä ovat ilmaisseet tuohtumuksensa, koska listalta puuttuu pinkki. Pinkki ei ole missään vaiheessa ollut virallisesti tarjolla, mutta se voitti Aamulehden "epävirallisen äänestyksen" vuoden 2016 lokakuussa, ja sitä on enemmän tai vähemmän tosissaan fiilistelty siitä lähtien. Ennen pääsiäistä vahvistettiin, ettei pinkki ole virallisten vaihtoehtojen joukossa. Yksi syy siihen on,

että raitiotietä rakentavan Raitiotieallianssin brändiväri on pinkki, ja ratikan brändin suunnitelleen viestintätoimiston Villivision strategin mukaan ratikalla pitää olla oma brändi (HS 5.4.).

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun raitiotiehanke saa "kansanliikkeet" aktivoitumaan. Kesäkuussa 2017 Helsingin Sanomat uutisoi, että tamperelainen kansanliike ehdottaa ratikan nimeksi "piäntä junaa". "Ratikka on pikkuinen ja myöskin juna", Hesarin haastattelema kansanliikeen edustaja ja Pirkanmaan suurimmassa ylioppilaslehdessäkin ansioitunut Nikke Kinnunen perusteli tuolloin. Kansanliike-nimitys oli tosin etelän medialta varsin optimistinen, sillä Piäni juna -kansanliikkeellä on tämän lehden painoon mennessä Facebookissa ja Twitterissä yhteensä 330 seuraajaa. Kansankiihottaja Kinnunen on seurannut ahkerasti pinkistä ratikasta käytyä keskustelua. Kansanliikkeen mielestä nyt käytävässä

Pettymyksestä syntyi kansanliike eli Facebook-ryhmä. Sen perusti kansanedustaja Sanna Marin (sd), ja siihen kuuluu tämän lehden painoon mennessä noin 2 500 jäsentä. Yleisö saa arvioida ratikan värivaihtoehtoja verkossa tampereenratikka.fi-sivustolla 23. huhtikuuta asti. Arviointilomakkeen yhteydessä voi lähettää myös avoimen kommentin. Kansanliike on kannustanut vaatimaan lomakkeella pinkkiä ratikkaa. Lisäksi Marin on kertonut ajavansa pinkkiä ratikkaa myös virallisia reittejä pitkin. Valtuustokyselyä on väläytelty.

ratikkakeskustelussa ei ole otettu riittävällä tavalla huomioon kaupunkilaisten mielipiteitä. Liikkeen kanta on, että pinkki on sopiva väri ratikalle – kuten myös kirkkaan keltainen, metsänvihreä ja oranssi. Tärkeintä on, että tamperelaiset saavat päättää. "Allianssin brändiväriperustelu on höpötystä eikä tarkoita mitään", Kinnunen sanoo. "Henkilökohtainen mielipiteeni on, että pikkanen voitaisiin päällystää peilipinnotteella tai vaikkapa kromilla. Näin piäni juna heijastelisi kaikkia niitä värejä, jotka hehkuvat tämän erinomaisen kaupunkimme kaduilla", Kinnunen lausuu. Tampereen raitiotien eli ratikan eli piänen junan eli pikkasen lopullinen väri ja muoto julkaistaan tämän vuoden lopussa.

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 3/2018

T A MYN H I S TOR I A A / 1 9 4 5 –1 9 5 5

Sodista keskinäiseen kinaan Kuva: Tamyn arkisto

hteiskunnallisen Korkeakoulun (YK) opiskelijat toimivat sotien jälkeen kahdessa eri yhdistyksessä: Yhteiskunnallisen Korkeakoulun Oppilaskunnassa (YKO) ja ylioppilaissa (YY). Kiistat näiden välillä alkoivat jäsenmaksuista ja taloudesta. Esimerkiksi YY:n osallistuminen valtakunnalliseen opiskelijapolitiikkaan aiheutti kuluja. YY julistautui ylioppilaskunnaksi vuonna 1947, mikä vaikutti irtiotolta oppilaskunnasta. Tämä herätti kiivasta keskustelua ylioppilaiden ja ei-ylioppilaiden asemasta korkeakoulussa. Korkeakoulu oli tullut tunnetuksi kaikkien kansalaisten paikkana, joten ylioppilaiden erottautumispyrkimykset ihmetyttivät YKO:ssa. Yhdistysten välejä soviteltiin jopa opettajavoimin. Korkeakoulu uudisti sääntönsä 1949 ja vahvisti kaksijakoisen tilanteen: opetusta tarjottiin sekä lakillisille että lakittomille. Opiskelijat jatkoivat toimimista sekä YKO:ssa että YY:ssä. Näistä jälkimmäinen kohosi vuonna 1949 täysivaltaiseksi ylioppilaskunnaksi, jonka jäsenille tarjottiin samoja etuisuuksia kuin muuallakin: esimerkiksi ilmaista terveydenhuol-

TA MY PÄ I V Ä K I RJ AT

Majoneesia nimivoileipään

uden Tampereen korkeakouluyhteisön brändi julkaistaan tässä kuussa, ja myös yhdistyvien ylioppilaskuntien brändityö etenee kovaa vauhtia. Aloitin työt Tamyn viestinnän parissa kaksi kuukautta sitten, ja työnkuvaan tuli nopeasti mukaan myös uuden ylioppilaskunnan brändin suunnittelu osana brändityöryhmää. Pyrimme Tamyn ja TTYY:n yhteisellä brändityöllä luomaan uudelle ylioppilaskunnalle selkeän ja vahvan brändin, joka kertoo heti ensivilkaisulla, millainen uusi ylioppilaskuntamme on ilmeeltään ja arvoiltaan. Brändityön yksi suurimmista kysymyksistä on alusta alkaen ollut ylioppilaskunnan nimi. Mitään ei voida lyödä lukkoon ilman uuden ylioppilaskunnan virallisia päättäviä elimiä, ja ainoa varma asia tällä hetkellä on, että Mansen ylioppilaskunta MAYO jää aprillipilaksi. Tai no, kuka tietää? Ylioppilaskunnan nimen pyörittely on tuonut brändiprosessiin sekä hauskoja majoneesin tuulahduksia, ahkeraa Urban Dictionaryn selaamista slangikonnotaatioiden välttämiseksi sekä perusteellista lyhenteiden pyörittelyä. Ylioppilaskunnat ovat yhdessä pohtineet ehdotuksia edustajistoille, jotka toivottavasti tänä keväänä saavat päätettyä nimiehdotuksen, jonka uuden ylioppilaskunnan edustajisto voi ensitöikseen virallistaa. Ylioppilaskunnassa eletään jännittävää aikaa, jossa luomme paljon ehdotuksia, joista meillä ei ole valtaa kopauttaa nuijaa. Onneksi meillä tulee aina olemaan MAYO.

SAANA HYTÖNEN KIRJOITTAJA ON tAmyn VIESTINTÄasiantuntija.

toa sekä mahdollisuutta osallistua opiskelijavaihtoon. Sotien jälkeen opiskelijamäärät nousivat huimasti, ja vuonna 1945 Helsingin yliopisto alkoi tarjota YK:n oppiaineiden kaltaisia opintoja. 1950-luvun koittaessa tilanpuute ja kilpailuasetelma ajoivat YK:n harkitsemaan uusia tiloja tai muuttoa muualle. Opettajat vastustivat muuttoa, mutta opiskelijat niin YKO:ssa kuin YY:ssä kannattivat sitä. Kaupungeista houkuttelevimmalta alkoi vaikuttaa Tampere. MIKKO LAMPO Kirjoittaja oLI TAMYN HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA VUONNA 2017.

N Ä I N ON !

Tämä yhteisö kaipaa asennemuutosta

len tavannut opiskeluaikanani satoja kansainvälisiä opiskelijoita. Kaikki heistä ovat olleet kiinnostuneita tutustumaan paikallisiin ihmisiin. Moni Tampereelle tullut joutuu kuitenkin pettymään, kun suomalaisesta on hankala saada ystävää. Monet ajautuvat kansainvälisten opiskelijoiden poteroihin, ja kontakti paikallisiin jää vähäiseksi. Moni järjestö kääntää nykyään tapahtumakuvaukset sujuvasti englanniksi, ja se on mahtavaa. Silti moni kan-

sainvälinen opiskelija tuntee edelleen olevansa taakka, joka tuottaa vain ylimääräistä vaivaa. On surullista, ettei tunne ole täysin väärä. Monen mielestä tapahtumien kaksikielistäminen on vaivalloista, ja ulkomaalaiset ovat vain ärsyttäviä kirjastossa meluajia. Koko yliopistoyhteisö kaipaa rajua asennemuutosta. Eri kulttuurit eivät ole rasite vaan mahdollisuus oppia. Kansainvälinen ystäväverkosto voi myös tuoda suunnattomasti iloa. Vastuu kansainvälisten opiskelijoiden integroitumi-

sesta ei ole vain järjestöaktiiveilla. Kansainvälinen opiskelija haluaa olla osa yhteisöä, ja kuka tahansa meistä voi vaikuttaa siihen, kuinka tervetulleeksi hän tuntee itsensä tapahtumissa ja järjestöjen tiloissa. Tervehtimällä, kysymällä ja kuuntelemalla pääsee jo pitkälle. ALIISA TOIVANEN KIRJOITTAJA ON tamyn HALLITUKSEN JÄSEN.

AVIISI 3/2018 Tampereen ylioppilaslehti

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 3/2018

Sinival koinen yliopisto JYRKI LEHTOLA teksti ● ANTTI YRJÖNEN kuvitus

AVIISI 3/2018 Tampereen ylioppilaslehti

ansainvälisen tason huippuliiga. Kansainvälisen! Tason! Huippuliiga! Sellaisesta unelmoi johtava pirkanmaalaiseläkeläinen, vuorineuvos Kari Neilimo, Tampere 3:n strategisen johtoryhmän puheenjohtaja ja Tampereen yliopiston hallituksen puheenjohtaja visioidessaan punaisen yliopiston seuraavaa vaihetta. Neilimo on lukeneena miehenä viitannut myös klassikkoteksteihin. Niistä läheisin hänelle on huippujuoksija Usain Boltin huoneessa oleva taulu. Taulussa lukee ”Talent is something, attitude is everything”, ja juuri tuossa on Agricolan, Snellmanin ja Runebergin ongelma: hitaita juoksijoita, jotka eivät kirjoittaneet englanniksi tauluun mahtuvia ajatuksia. Ja jos ei huippujuoksijan valitsema huoneentaulu käy originellista ajatuksesta, sen jälkeen on ihan sama mitä sanoo, koska muutamaa menneisyyden haamua lukuun ottamatta kukaan ei jaksa välittää: ”Tampere 3 -hankkeessa olemme kaikki rakentamassa yhdessä tulevaisuuden maailmaa, jossa korkeatasoinen osaaminen ja tutkimustieto ovat strategisia menestystekijöitä.” Näin maailma loppuu. Ei paukahdukseen, ei pihinään, vaan pirkanmaalaiseen lukemassa muistilapusta ”Tampere 3 -hankkeessa olemme kaikki rakentamassa yhdessä tulevaisuuden maailmaa, jossa korkeatasoinen osaaminen ja tutkimustieto ovat strategisia menestystekijöitä”.

uomen vapaamuurareiden yhdyskuntasuhteisen entisenä suurneuvojana Kari Neilimo oli jossain muualla, attitude is everything, kun helmikuun alussa Tampereen yliopiston itkijäopiskelijat ja -opettajat marssivat ulos yliopistolta osoittaakseen mieltä sen puolesta, että koskaan et muuttua saa. Nykyaika oli lähestymässä Riäväkylän yliopistoa, hauraan maalaisen gender studies -oikeudet olivat vaarassa. Sellaista uhkaa vastaan oli otettava käyttöön järeimmät mahdolliset aseet, ja siksi Tampereen yliopiston opiskelijat sulkivat mielenosoituksessa suunsa. Suut suljettiin teipeillä, koska… hmmm… meidät halutaan vaientaa… hmmm… paitsi että me vaiennettiin itsemme ennen kuin kukaan ehti edes kuunnella… hmmm… ehkä tää on postmoderni metaperformanssi yksilön sananvapaudesta yleisemmin. Tai epähuomiossa esitetty metafora humanististen tie-

teiden merkityksestä vuonna 2018: Siitä, että laajemmassa mittakaavassa pro gradu -tutkielma performatiivisesta sukupuolesta on sama kuin ei sanoisi mitään. Alleviivatakseen nostalgiaansa Tampereen yliopiston mielenosoittajat pitivät käsissään kynttilöitä, koska… hmmm… järjen valo oli kuulemma sammutettu, ja steariini on… hmmm… järjestä seuraava niille, jotka jäivät menneisyyteen. Joku oli piirtänyt banderolliinsa… hmmm… varsin ärtyneen näköisen kissan. Toisessa banderollissa luki jotain todellakin ikävää teknologiasta eikä ketään haitannut, että teknologiaa vastustavan banderollin edessä opiskelija näperteli… hmmm… älypuhelimellaan. On ymmärrettävää, jos ex-suurneuvoja Neilimon Karin tai Tampereen korkeakoulusäätiön hallituksen puheenjohtajan Makarowin Marjan on vaikea yläilmoistaan suhtautua kynttilä- ja teippileikkeihin kovin relevanttina uhkana. Siksi Marja & Kari reagoivat mielenilmauksiin myhäilemällä, kiinnostavia argumentteja, hyvä näin, ei me tosin kuunnella, hyvä näin, kiva että teillä on teipit suussa, hyvä näin, onko teistä joku pessyt hiuksensa tänä vuonna, voitais taputtaa sellaista päähän.

ielenosoituksista ei ole haittaa niille, joita vastaan mieltä osoitetaan. Ne luovat turvallisen illuusion siitä, että systeemi toimii, kun raukoillekin annetaan mahdollisuus huutaa suu supussa ulos turhautumiaan. Ja opiskelijat nyt ovat opiskelijoita, syntyneet valittamaan, jos yrityselämä ei välittömästi innostu niiden Volter Kilven nenää koskevasta tohtorinväitöskirjasta. Onneksi nekin ovat muuttumassa parempaan suuntaan, marisijoita on yhä vähemmän, ja loput ymmärtävät valmistua nopeasti saadakseen asuntolainan Lukonmäen kolmioon, jossa unelmat voivat alkaa hiljalleen romuttua. Professoriliittokin saa esittää rauhassa loukkaantuneita julkilausumiaan, jo pelkkä nimi kertoo rillipäisistä pölypalleroista, jotka ovat viimeiset 30 vuotta etsineet Pispalan uittotunnelista jälkiä kreikkalaisesta sivistyksestä ja löytäneet vain omat tyhjät viinipullonsa. Mutta sitten on tämä – fetissien fetissi! – perustuslaki, joka on viime vuosina osoittautunut kovin ongelmalliseksi Tampere 3:n johtoryhmää isommillekin tekijöille. Vähän kuin mummo olisi juuttunut Teslan etupuskuriin eikä irtoa siitä millään. Perustuslaki edellyttää muiden kuin omien tarpeiden ja halujen kuulemista, se edellyttää asioiden korrektia, lainmukaista etenemistä ja valmistelua, se edellyttää

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 3/2018

AVIISI 3/2018 Tampereen ylioppilaslehti

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 3/2018

yliopiston itsehallintoa. Tampere 3:n perustuslailliset ongelmat ovat liittyneet perustuslain takaamaan yliopistojen itsehallinnon käsitteeseen; siihen, kuka toimii ”konsistorin” eli Tampere3:n hallintoelimen puheenjohtajana ja miten yliopiston hallitus valitaan. Johtosääntöön nämä kohdat on kirjattu tavalla, jota perustuslakiasiantuntijat pitävät laittomana, mutta ne kuolleet kommunistit eivät ole koskaan ymmärtäneetkään, että attitude is everything, constitution not so. Perustuslaki on saanut viime vuosina turhautuneeksi jokaisen, joka omasta mielestään on Suomen tulevaisuuden asialla, ja siksikin perustuslaki on olemassa. Enää perustuslain arvoa ei haluta nähdä, sillä se haittaa tervettä itsekkyyttä. Maailma on muuttunut, uusi aika vaatii uudenlaista ajattelua, ripeämpää päätöksentekoa, jonka perustuslaki estää. Perustuslaki ei ole pysynyt maailman muutoksen mukana, sen paikka on Kansallismuseossa punasotilaan saappaan ja kukkopillin välissä. Miksi esimerkiksi yliopistoille pitäisi taata itsehallinto? Katsokaa nyt, mitä ne ovat saaneet aikaan, kun ovat itse voineet päättää asioistaan. Yliopisto on kuin hemmoteltu lapsi ja saanut liian kauan olla sellainen. Se tarvitsee aikuisia uhkailemaan, että ruokaa ei tipu, jos täällä ilmestyy vielä yksikin tutkielma naisten ulkosynnyttimistä postkolonialistisessa lyriikassa. Tampere3:ssa peruskysymys on siitä, ketkä yliopistossa käyttävät valtaa, ja kai se on nyt selvää, että entinen suurneuvoja tietää historian professoria enemmän siitä, missä suunnassa on tulevaisuus. Punainen yliopisto oli autonomian yliopisto, ja mitä siitä seurasi, Neuvostoliittokin hajosi, nyt on sinivalkoisen yliopiston vuoro.

Humanistiset alat tuottavat vain työttömiä parodioita sivistyksestä. Vanhoihin sivistysideaaleihin perustuvilla yliopistoilla ei ole enää käsitystä siitä, mikä on yhteiskunnan kehityksen kannalta olennaista. Yliopistodiskurssi on ajautunut hyödyttömään onaniaan, jossa taloudellisesti kannattamattomat aikuiset keskustelevat – vakavissaan! – representaation käsitteestä, kun oikeassa maailmassa – Maailma 3:ssa, Tampere 3:ssa – representaatio tarkoittaa vain yritystä tehdä uudestaan se ensimmäinen presentaatio, jonka perusteella ei vielä saatu rahaa tutkimukseen psyykelääkkeistä päiväkotihoitajien korvaajina. Siksi Tampere 3:ssa täytyy hioa särmiä pois. Kaikesta ei ole hyötyä niin kuin ennen oli (ei siitä ollut hyötyä ennenkään). Ehkä ennen – tuskin! – oli mieltä sellaisessakin tutkimuksessa kuin ”Ahdistus Heideggerilla ja Sartrella – vastaus ei-mihinkään”, mutta juuri tuossa kiteytyvät vanhan sivistysyliopiston ongelmat. Yliopistollinen tutkimus on muuttunut vastauksiksi ei-mihinkään; kysymyksiin, joita ei ole enää mieltä esittää. Nyt on yliopistoissakin tullut aika typerien, abstraktien kysymysten esittämisen sijasta vastata liike-elämän ja ulkopuolisen maailman konkreettisiin kysymyksiin. Rajapinta. Sitä ne hokevat Tampere 3:ssa sivistyksen sijasta. Rajapinta, rajapinta, rajapinta. Kuinka vaikea sitä on ymmärtää? Kun meillä on kolme – heiiiii, siitäkö se nimi tulee? Ajatella! – korkeakoulua yhdessä, ne koskettavat toisiaan, ja se kosketus on se rajapinta, tamperelainen alkuräjähdys, josta saadaan taloudellista lisäarvoa, koska mitä hyötyä on tutkia mitään, mistä ei seuraa välitöntä, mielellään etukäteen tilattua tulosta. Rajapinta on se, kun yhteistyökumppaneilta tulee ehdotuksia tutkimuksesta, joiden avulla yritys voi kasvattaa omaa taloudellista arvoaan, ja tutkimuksen tehtävä on tuottaa ehdotuksiin vastauksia, nopeasti, jos se haluaa elää yritystoiminnan kanssa kumppanuussuhteessa, kaikki hyötyvät, win-winwin on myös hyvä seinätaulu, eli mitä vittua te valitatte, Sartrelle rajapinta oli alaikäisten tyttöjen iholla, sitäkö te haluatte. Nyky-yliopistoissa harjoitettava tutkimus on usein paitsi turhaa, myös hidasta. Eivätkä sitä nopeuta yhtään demokratia, opiskelijat, opettajat, professorit ja perustuslaki. Siksi on edettävä nopeasti Tampere 3:n – vastavanlainen on pohjoismaista vain Norjassa! Norjassa! – perustamisessa, ja siksi asioita on valmisteltu – Suomen parhaaksi! – salassa, ja siksi on yritetty sivuuttaa useitakin kohtia – Suomen parhaaksi! – perustuslaissa, ja siksi Tampereen yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille annettiin minimaalisen vähän aikaa kommentoida johtosääntöluonnosta, jossa hahmoteltiin parempaa tulevaisuutta – Suomen parhaaksi! – jossa yliopiston hallituksen jäsenet

liopistojen ja koulujen yhdeksi alkuperäisistä tehtävistä nähtiin kansan sivistäminen, koska liian tyhmästä kansasta on pitkällä tähtäimellä eliitille vain ongelmia. Siitä seurasi sivistyksen kumuloituminen, kun ne ensimmäisinä sivistyksen saaneet sivistivät seuraavia. Kaikki tuntui menevän suunnitelmien mukaan, kunnes peruskoulun käynyt mies kirjoitti vauvojen huolehtimisesta alkunsa saaneelle nettisivustolle ”Toikin nais näyttelijä huora on jakanut tasa varmana kaikille, kuolis omaan perä aukkoonsa”. Paitsi että sivistys ei tuntunut enää toimivan kansan tasolla, sivistys pelkän sivistymisen eetoksen tähden muuttui yhteiskunnalle kalliiksi, sisäänpäin kääntyneeksi vitsiksi.

AVIISI 3/2018 Tampereen ylioppilaslehti

voisivat olla yliopistoyhteisön ulkopuolelta. Eteenpäin on ihmisen tie, jopa tamperelaisihmisen. Siksi Suomen tulevaisuuden ja jokaisen suomalaisen – sinunkin, hippi (mene pesulle)! – kannalta on tärkeää, että yliopiston päättävissä elimissä on mahdollisimman paljon ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä yliopiston kanssa, koska vuonna 2018 asiat tietävät parhaiten ne, jotka eivät tunne niitä.

on kuin kuuntelisi pari kertaa puusta pudonnutta, helsinkiläiseen konsulttisetäänsä rakastunutta maalaislasta tekemässä mielikuvituskavereihinsa vaikutusta setänsä eli aikuisten, kielellä. Koska helsinkiläinen konsulttisetä ei tarjonnut alaikäiselle vastarakkautta, sekoittuu konsulttikieleen myös terapian kieli sellaisena kuin sitä nykyään harjoitetaan: ”Pää, sydän ja kädet yhdessä. Olisiko tässä tavoitetta Tampere 3:lle?”.

ampere 3:ssa tehdään töitä yhtenäisen kumppanuusrajapinnan rakentamiseksi, koska strategiset kumppanimme saattavat toimia useassa roolissa kuten lahjoittajana, alumnina, yhteiskehittäjänä tutkimus- tai kehityshankkeessa tai omaa osaamistaan kehittävänä täydennyskoulutusasiakkaana. Vielä meillä on tehtävää, mutta tavoitteena on sujuva ja innostava palvelukokemus. Matka sivistystehtävästä innostavan palvelukokemuksen tuottamiseen vaatii uutta kieltä; sellaista jonka tarkoitus ei ole kertoa enää muusta kuin omasta positiiviseksi ja tulevaisuusorientoituneeksi tarkoitetusta tunnelmastaan. ”Tampere 3 luo tieteenalojen rajapinnoista ammentavan monialaisen, innostavan ja globaalisti kiinnostavan tutkimus- ja oppimisympäristön.” Koska Neilimon Kari ja Makarowin Marja piiloutuvat mielellään myhäilevän yläluokkaisuutensa taakse, Tampere 3:n äänenä on toiminut Myllykankaan Päivi, jonka toimenkuva on ”edistää Tampereen yliopistossa varainhankintaa, alumnityötä sekä yrittäjyys- ja innovaatioympäristön kehittämistä kohti Tampere 3 -korkeakouluyhteisöä”. Kun on noin innostava toimenkuva, on ymmärrettävää, että Myllykankaan Päiville ei riitä kuvata Tampere 3:a ”uuden ajan Leonardo da Vinciksi”. Innovoituaan tovin mielenterveyden rajapinnoilla, Myllykangas kääntää tärkeysjärjestyksen huomioimalla, että da Vinci oli ”yhden miehen Tampere 3”, ja kun tarkemmin ajattelee, Vitruviuksen mies näyttää siltä pispalalaismuusikolta, joka juuri sammui Telakan saunan lattialle matkallaan kohti MeToo-listan kärkeä. ”Tampere 3 on kehityksen moottori: Tampere 3 tuottaa monialaisuutensa ja toimintakulttuurinsa ansiosta uusia läpimurtoja synnyttäviä ratkaisuja globaaleihin ongelmiin. Sen ytimessä on ihminen: Tampere 3 on aktiivinen kansainvälinen ja kansallinen toimija, ja erityisesti tunnettu edistyksellisestä pedagogiikasta.” Uuden ajan Leonardo da Vinci ei valitettavasti osaa uuden ajan kieltä kovin hyvin. Kun Tampere 3 avaa suunsa,

ää, sydän. Kädet. Innovaatio. Rajapinta. Uusia läpimurtoja. Monialainen, innostava. Kehityksen moottori. Kun on noin vahvat lupaukset, tuotteelta voi odottaa normaalia enemmän. Sen sijaan niillä on tarjota käyntikortikseen tämä: Tampere 3. Tampere 3. Vähän on lattea palvelukokemus kaikkien lupausten ja ulkoa opeteltujen sanojen jälkeen. Kuinka monta innovoijaa on luistellut sanakirjojen rajapinnoilla kymmenissä eri kokouksissa ja päätynyt pää, sydän ja kädet yhdessä tuohon? Ei ”Tampere 3” symboloi innovatiivisuutta, uutta toimintakulttuuria, luovia ratkaisuja tai uusia läpimurtoja, vaan luovuttamista jo ensi metreillä, tamperelaista eisevväliä-asennetta. Nimi kun nimi nääs, Manse3, eisennyniivväliä, pääasia että on Mansesteri mainittu, luulekkosäähomostelija että meirän asiakkaat – eikun venttaas kaveri: kumppanuusrajapinnat nääs! – välittää jostain nimestä, ei ne kato välitä ku ittestään. Eisevväliä. Kaupunki, jonka keskustaan rakennetaan maailman Kansi, hehtaarien kokoinen muistomerkki Kalervo Kummolalle, on oikea paikka testata demokratian, perustuslain ja henkilökohtaisen hybriksen rajoja. Eikä niitä rajoja nääs ole. Anna-Kaisa Ikonen kiihotti pormestarina lähinnä itseään ja tamperelaisia puhumalla Tampere 3:sta työkaluna, joka vie Tampereen uuteen aikaan. Ministeri Sanni Grahn-Laasonen sen sijaan leijaili Tampereelta suoraan ihmiskunnan katoksi: ”Tampereella tehdään koko Suomen kannalta tärkeää uudistusta, joka tuo uutta ajattelua koko korkeakoulujärjestelmäämme. Yhdistämällä kahden yliopiston ja ammattikorkeakoulun voimat luodaan entistä monialaisempi, kansainvälisempi ja vaikuttavampi korkeakoulu, joka synnyttää uutta tietoa ja osaamista Suomen ja koko ihmiskunnan yhteiseksi hyödyksi.” Ja siinä se on, Tampere 3:n ja Suomi 3:n motto: everything is nothing.

T P

AVIISI 3/2018 Tampereen ylioppilaslehti

Millä oikeudella?

Vammaisten oikeudet toteutuvat Suomessa huonosti. Sitä mieltä ovat sekä YK että vammaisten etujärjestöt. Tamperelaisen Auli Leiniön elämä on stressaavaa ja epävarmaa, koska muut päättävät hänen kodistaan ja avustajistaan. ELLI HARJU teksti ● SILJA VIITALA kuvat

uli Leiniö keskittyy. Leiniö on nojautunut lähelle näyttöä ja katsoo vuorotellen tietokonetta ja kädessään olevaa paperia. Klik, klik, klik. Jos paperissa lukee pitkä pätkä pienellä tekstauksella, Leiniö pyytää avustajaa sanelemaan sen ääneen. Kun vieraat saapuvat, Leiniö kääntyy tuolillaan ja tervehtii. Esimies sanoo, ettei kukaan nyt ehdi mukaan kokoushuoneeseen tueksi haastattelun ajaksi. Mutta se ei haittaa, sillä Leiniö tietää kyllä, mistä puhuu. Leiniön tehtävä on siirtää palvelusäätiön tapahtumissa täytettyjen kyselylomakkeiden vastauksia tietokoneella sähköiseen järjestelmään. ”Tää on tosi huippu työpaikka. Huiput työkaverit, huippu työyhteisö”, hän sanoo. Pari vuotta sitten Leiniö oli kuitenkin hyvin huolissaan siitä, miten työnteko onnistuu. Ongelmat alkoivat sen jälkeen, kun kaupunki kilpailutti Leiniön käyttämien henkilökohtaisten avustajien yrityksen. Halvempi voitti, ja avustajat vaihtuivat. Välillä he myöhästelivät, ja kerran avustaja meni Leiniön kotiin, vaikka piti tulla auttamaan toimistolle. Sen jälkeen selvisi, ettei avustaja osaa lukea suomea, vaikka hänen tehtävänsä oli auttaa Leiniötä lomakkeiden lukemisessa.

34-vuotiaalla Leiniöllä on CP-vamma ja monialainen kehityshäiriö. Leiniön koti on tamperelaisessa ryhmäkodissa. Siellä hän saa apua ohjaajilta esimerkiksi pukeutumisessa, peseytymisessä ja siivoamisessa. Leiniö on asunut ryhmäkodissa kuusi vuotta. Sinä aikana kotipalvelut on kilpailutettu kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla Leiniö ei tiennyt siitä. Vuoden 2017 kilpailutuksen lähestyessä hän yritti estää sen tekemällä kuntalaisaloitteen. Se ei auttanut. Palveluntuottaja pysyi lopulta kilpailutuksen jälkeen samana, mutta prosessi oli asukkaille ja heidän läheisilleen yli kahden vuoden piina. ”Koko ajan oli pelko siitä, että mitä jos palveluntuottaja vaihtuu. Mitä sitten tehdään ja säilyvätkö toimintatavat samanlaisina”, Leiniö kertoo. Ennen toista kilpailutusta asukkailta pyydettiin päiväkirjamerkintöjä arjesta ja heille järjestettiin työpaja, jossa keskusteltiin palveluista. Leiniön mielestä se ei ollut tarpeeksi. ”Olisin halunnut haastatella palveluntuottajia ja olla mukana, kun he jättävät tarjouspyyntöjä.” ”Meille on tosi tärkeää, että se on meidän kotimme ja saamme vaikuttaa oman kodin asioihin.”

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 3/2018

34-vuotiaan Auli Leiniön koti on tamperelaisessa ryhmäkodissa. Hänellä on CP-vamma ja monialainen kehityshäiriö.

AVIISI 3/2018 Tampereen ylioppilaslehti

Suomi ratifioi YK:n sopimuksen vammaisten ihmisen oikeuksista lisäpöytäkirjoineen kesäkuussa 2016. Sen jälkeen vammaissopimusta on täytynyt noudattaa osana kansallista lainsäädäntöä. Sopimuksen keskeisiä periaatteita ovat vammaisten yhdenvertaisuus, itsemääräämisoikeus ja osallisuus yhteiskunnassa. Sopimus hyväksyttiin kansainvälisesti jo vuonna 2006. Ruotsi ratifioi sen jo vuonna 2008, Tanska 2009 ja Norja 2013. Suomi tuli jälkijunassa, mutta on saanut kiitosta siitä, että muutti lainsäädäntöään jo ennen ratifiointia. Mutta on moitteitakin tullut. YK on huomauttanut Suomelle muun muassa vammaisten naisten ja lasten oikeuksien toteutumisesta ja vammaisten työnteon onnistumisesta. Suosituksia on tullut myös kehitysvammaisten ja psyykkisesti sairaiden itsemääräämisoikeuden parantamisesta. Leiniö ei ole ainoa, jonka arki on epävarmaa. Viime syksynä tehdyssä kyselyssä selvisi, että vammaisten, heidän omaistensa ja vammaisjärjestöjen mielestä vammaisten oikeudet toteutuvat huonosti. Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunnan (VANE) kyselyyn vastanneiden mukaan suurimmat syyt ovat heikko toimeentulo ja työllistyminen sekä osattomuus omista asioista päätettäessä. Palveluiden kilpailutus nähtiin uhkana oikeuksien toteutumiselle. Kesään mennessä Suomen on annettava YK:lle ensimmäinen raportti todistuksena siitä, miten vammaisten oikeudet toteutuvat. “Mikään ei ole muuttunut, ei yhtään mikään”, Kehitysvammaisten palvelusäätiön toimitusjohtaja Markku Virkamäki sanoo.

Parhaan tarjouksen antanut eli halvin palveluntuottaja on hoitanut ja asuttanut vammaiset viimeiset kymmenen vuotta.

YK:n vammaissopimuksen mukaan vammaisella ihmisellä on yhdenvertainen oikeus valita asuinpaikkansa ja hänen on saatava käyttää yhdenvertaisesti palveluja. Vammaisjärjestöissä tätä pidetään yhtenä sopimuksen tärkeimmistä kohdista. Vammaispalveluita ruvettiin kilpailuttamaan Suomessa vuonna 2007, kun voimaan astui uusi hankintalaki. Käytännössä se tarkoitti, että kuntien piti alkaa kilpailuttaa vammaisten asumis-, hoitoja kuljetuspalvelut, jos se ei itse järjestänyt niitä. Parhaan tarjouksen antanut eli halvin palveluntuottaja on hoitanut ja asuttanut vammaiset viimeiset kymmenen vuotta. Maaliskuussa 2017 Ylen tutkivan journalismin MOT-ohjelma kysyi eduskuntapuolueilta, olisivatko ne valmiit rajaamaan vammaispalvelut pois laista. Kaikki vastasivat kyllä. Vammaisjärjestöissä heräsi toivo siitä, että hankintalakia voitaisiin muuttaa, ja samana kesänä ne julkaisivat kansalaisaloitteen vammaispalveluiden irrottamiseksi hankintalaista. Aloitetta oli helppo tukea. Sen nimi oli Ei myytävänä ja se oli täynnä vammaisten tyrmistyttäviä kertomuksia. Kodit ja tutut taksikuskit olivat vaihtuneet, kodit muttuneet esteellisiksi, ja hoitajat unohtaneet antaa lääkkeet. Aloite keräsi muutamassa kuukaudessa 72 000 allekirjoitusta ja se luovutettiin eduskunnalle tämän vuoden maaliskuun alussa. Auli Leiniö toivoo ja uskoo, että lakia muutetaan. Tutun henkilökunnan ja asuinpaikan pysyminen on hänelle ja muille vammaisille tärkeää. Niinpä hänkin keräsi nimiä aloitteeseen. ”Vaikka aloite ei menisi läpi, kunnat ovat ainakin tajunneet, että tärkeämpää on laatu kuin hinta.”

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 3/2018

Ei myytävänä -kansalaisaloitetta oli helppo tukea. Se oli täynnä vammaisten tyrmistyttäviä kertomuksia.

AVIISI 3/2018 Tampereen ylioppilaslehti

vammaiselle ainoaksi vaihtoehdoksi. Ei nähdä, että ympäristöä voisi muuttaa, jotta vammainen ihminen voisi tehdä työtä”, Invalidiliiton koulutus- ja työllisyysasiantuntija Anne Mäki sanoo. Suomessa ei ole eriteltyjä tilastoja vammaisten työllistymisestä. Eurostatin tilastojen mukaan Suomessa 35 prosenttia vammaisista työikäisistä on työvoiman ulkopuolella, eli noin 63 0000 ihmistä. Vammaisten toimeentulon parantaminen on ollut vaikeaa. Suomessa toteutettiin vuosina 2010-2015 vammaispoliittinen ohjelma, ja silloin työhön liittyviä säädöksiä muutettiin. Ohjelman loppuraportissa todetaan, että suuri osa työelämän toimenpiteistä toteutettiin, mutta niistä ei ollut tavoiteltua hyötyä toimeentulon parantamisessa. Vuonna 2011 säädetty takuueläke torjui parhaiten vammaisten köyhyyttä. Raportissa kuitenkin todetaan, että takuueläkkeen hyötyä on vesittänyt sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksujen ja lääkkeiden omavastuuosuuksien korotukset. Raportin jälkeen takuueläkettä on korotettu kaksi kertaa, ensin 20 eurolla ja sitten 15 eurolla kuukaudessa. Huonon toimeentulon kanssa kamppailevat niin liikuntaesteiset kuin kehitysvammaiset. Sekä Kehitysvammaliiton toiminnanjohtaja Marianna Ohtonen että Invalidiliiton Mäki sanovat, etteivät takuueläkkeen nostot ole olleet riittäviä. ”Vaikeasti vammaiset ihmiset, jotka eivät pääse työelämään mukaan, ovat tuomittuja elinikäiseen köyhyyteen. Se on aika karua pienituloisen elämää”, Mäki sanoo.

Kilpailuttamisten lisäksi vammaisten yksilöllistä asumista vaikeuttavat suuret yksiköt. Valtioneuvoston periaatepäätöksen tavoite on, että vuoden 2020 jälkeen kukaan Suomessa ei asu vamman vuoksi pitkäaikaisesti laitoksessa. Siitä huolimatta vuoden 2016 lopussa laitoksissa asui 920 asiakasta. Tukiliiton lakimies Tanja Salisma ei näe tilannetta kovin valoisana. Hän sanoo, että laitoksia on purettu, mutta yksilöllisiä avohuollon pakkoja ei ole järjestetty riittävästi tilalle. Hänestä asuntopulaa on ratkaistu väärin. Kun asumispaikkoja ei ole, vammaiset nuoret asuvat vanhempiensa luona pitkään. Salisma puhuu jopa uuslaitostumisesta. Syiksi hän arvioi ainakin kuntien säästöpaineet ja kilpailutusinnon. Hankintalain muutoksessa kiistakapulana on EU:n hankintadirektiivi, johon Suomenkin hankintalaki perustuu. Valtionjohdosta on annettu ymmärtää, ettei lain muuttaminen ole mahdollista. Esimerkiksi työministeri Jari Lindström lähetti viime lokakuussa kunnille kirjeen, jossa hän muistutti laadun huomioimisesta vammaispalveluja hankittaessa. Samassa kirjeessä hän kirjoitti, että EU-direktiivi sitoo Suomea eikä hankintalakia voi muuttaa. Ministeriön mielestä ongelma ei ole hankintalaissa vaan sen soveltamisessa. Vammaisjärjestöt ovat eri mieltä. Virkamäki kertoo saaneensa Brysselistä tukea sille, että lakimuutos olisi mahdollinen. Hankintalaki ei pakota kuntia kilpailuttamaan vammaispalveluita, vaikka nyt tehdään niin. ”Ongelma on, että kilpailutus tehdään muutaman vuoden välein. Laki ei velvoita sitä, mutta näin tehdään. Se tarkoittaa sitä, että ihmisen koti on aina kolmen vuoden välein myynnissä”, Invalidiliiton lakimies Henrik Gustafsson selittää. Sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM) kerrotaan, ettei ministeriöllä ole tutkittua tietoa siitä, onko kilpailutuksesta tullut säästöjä kunnille. Esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriön selvityksissä on todettu, että palvelunostot yrityksiltä ovat lisääntyneet ja palveluiden tuotto keskittynyt suurille yhtiöille. Talouselämä-lehden viime vuonna julkaiseman selvityksen mukaan hoiva-alaa hallitsee kolme kansainvälistä yhtiötä Mehiläinen, Attendo ja Esperi Care. Kärjessä olevien 20 hoivayhtiön kokonaisliikevaihto on yli kaksinkertaistunut. Aiemmin vammaisjärjestöjen asuinyhtiöt olivat suurimpien palveluntuottajien joukossa. Vuonna 2016 Invalidiliiton Mobility Finland oli neljänneksi suurin ja kaukana kolmen kärjestä. Kehitysvammaisten palvelusäätiö oli neljäntenätoista.

YK:n vammaissopimuksen ratifioinnin jälkeen Suomella on ollut paine muuttaa lainsäädäntöään niin, että se huomioisi vammaiset ihmiset entistä paremmin. Lisämutkan matkaan tuo sote-uudistus, joka on tarkoitus saada tänä keväänä kasaan. Vammaisjärjestöissä pidetään tärkeänä, että vammaisetkin saavat valita palveluntuottajansa itse ja saavat halutessaan henkilökohtaisen budjetin tarpeilleen. Puutteita ne ovat löytäneet esimerkiksi lakiluonnosten esteettömyyden ja tiedon saatavuuden vaatimuksista. ”Varsinkin terveydenhuollon puolella kyse on ihan siitä, pääseekö vamman vuoksi rappuset ylös tai hoitoja tutkimuslaitteisiin. Tiedämme esimerkiksi tapauksia, joissa vaikeasti liikkumisesteiset ihmiset eivät ole päässeet laitteisiin”, Gustafsson sanoo. Lisäksi Gustafssonin mielestä lakiesityksissä ei ole tuotu riittävästi esille, miten Kela-lainsäädäntö ja soten valinnanvapauslaki toimivat yhdessä. Tällä hetkellä Kela korvaa matkan invataksilla vain lähimpään hoitopaikkaan. Toteutuuko silloin valinnanvapaus?

Leiniö käy kolmatta vuotta töissä palvelusäätiöllä. Töitä on neljänä päivänä kuussa. Taksi vie ja hakee, ja avustaja odottaa toimistolla. Leiniö on toimistolla ainoa, joka siirtää paperilomakkeiden tiedot koneelle. ”Tämä on tärkeää työtä”, hän sanoo. Leiniö alkoi saada eläkettä parikymppisenä, ja palvelusäätiö on hänen ensimmäinen palkallinen työpaikkansa. Kehitysvammaisten joukossa hän on poikkeustapaus, sillä vain harva heistä on töissä. VANE:n kyselyyn vastanneista jopa 75 prosenttia sanoo, että yhdenvertainen oikeus työhön toteutuu huonosti tai melko huonosti. ”Se ei ollut mikään uusi asia minulle. Hyvin paljon näkee edelleen sitä, että työkyvyttömyyseläke annetaan

Sote-uudistuksen lait määrittävät, kuka järjestää palvelut ja missä. Vammaisten oikeudet sosiaalipalveluihin määritellään vammaispalveluja kehitysvammalaissa, jotka yhdistetään tänä vuonna vammaispalvelulaiksi. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2020 alusta. Järjestöt haluavat sekä sote-lakeihin että vammaispalvelulakiin paremmat itsemääräämisoikeudet. Soten lakiluonnoksen mukaan asiakas on oikeutettu valitsemaan palvelun maakunnan ulkopuolisista tuottajista vain silloin, jos pystyy itse tai läheisen tuella päättämään palvelusta. Monen järjestön mielestä lakeihin pitää saada mukaan mahdollisuus tuetusta päätöksenteosta palveluna.

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 3/2018

Palvelusäätiö on Auli Leiniön ensimmäinen palkallinen työpaikka. Töitä on neljänä päivänä kuussa.

AVIISI 3/2018 Tampereen ylioppilaslehti

”Jos vammainen henkilö ei itse kykene valitsemaan palveluitaan eikä hänellä ole luontevia läheisiä auttamaan siinä, hänen ei kuitenkaan pitäisi jäädä valinnanvapauden ulkopuolelle, eli jäädä maakunnan palveluiden varaan. Se olisi sama tilanne, missä nyt ollaan”, Tanja Salisma sanoo. Järjestöissä ollaan huolissaan myös asiakasmaksujen noususta. Tähän asti vaikean vamman vuoksi saatava erityispalvelu on ollut lähtökohtaisesti ilmaista. Sote-uudistuksen tavoitteena on “hillitä kustannusten kasvua” kolmella miljardilla eurolla vuoteen 2029 mennessä. Vammaispalvelulailla halutaan säästöjä noin 60 miljoonaa euroa. ”Säästötavoite tuntuu pöyristyttävältä. He ovat kuitenkin kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Ei ole kysymys mistään extra-palveluista, vaan jokapäiväisistä ja elämänmittaisesti tarvittavista palveluista”, Ohtonen sanoo.

Ei ole kysymys mistään extrapalveluista, vaan jokapäiväisistä ja elämänmittaisesti tarvittavista palveluista.

Vammaislainsäädännön pyöritys jatkuu lähivuosina. Suomi teki pikaisia lakimuutoksia ratifioidessaan YK:n vammaissopimuksen, mutta ministeriöistä luvattiin kokonaisvaltaisempia muutoksia myöhemmin. STM julkaisi maaliskuussa Suomen ensimmäisen vammaissopimuksen toimintaohjelman. Sillä pyritään korjaamaan epäkohtia, joista vastaajat kertoivat syksyllä VANE:n kyselyssä. Vammaisyhteisö odottaa nyt kuitenkin kesää, jolloin Suomen täytyy antaa YK:n komitealle ensimmäinen maaraportti, jossa kerrotaan, miten Suomi on onnistunut sopimuksen toteutuksessa. Ulkoministeriö (julkaisi maaliskuun loppupuolella raportin luonnoksen. Raportissa esitetään selkeitä puutteita esimerkiksi esteettömyydessä joukkoliikenteessä ja rakennuksissa. Monet kyselytulokset ja yhdenvertaisuusvaltuutetun tilastot kertovat siitä, että vammaiset kohtaavat hyvin paljon syrjintää. Lisäksi vammaisjärjestöt tekevät YK:lle rinnakkaisraportin. Tätä varten järjestöjen yhteistyöjärjestö Vammaisfoorumi ja Ihmisoikeuskeskus keräävät vastauksia kyselyyn huhtikuun lopulle saakka. Vammaisjärjestöistä maaraportti on tärkeä, vaikka sen käsittelyn tiedetäänkin kestävän. Suomen raportti päässee käsittelyyn kolmen ja puolen vuoden päästä. VANE:n suunnittelijan Tea Hoffrénin mukaan YK:n komitean aikanaan tekemillä huomioilla on tulevaisuudessa kuitenkin suuri merkitys. Auli Leiniön mielestä hänen asiansa ovat nyt ihan hyvin. Hänelle on myönnetty vapaa-ajalle 30 tunniksi kuukaudessa henkilökohtainen avustaja. Leiniö on hakenut töitä ja oikeudet avustajiin itse sekä huomauttanut kaupungille, jos palvelut eivät ole toimineet. Tänä keväänä, monen vuoden ongelmien jälkeen, Leiniö sai kaupungilta palvelusetelin henkilökohtaisiin avustajiin, eli hän voi itse valita, minkä yrityksen avustajia käyttää. Leiniö sanoo saavansa hyvin palvelua, koska osaa pyytää sitä. Vammaisjärjestöt haluaisivat samat mahdollisuudet heillekin, jotka eivät itse pysty niitä vaatimaan. Viime aikoina Leiniö on käynyt avustajan kanssa Apulannan konsertissa, Metson kirjastossa ja brunssilla Tammerkosken rannassa. Kesällä hän aikoo Neljän Ruusun ja Klamydian keikoille. Leiniö toivoo, että ihmisten asenteet muuttuisivat. Hänestä vammaisten liikkumisesta, työnteosta ja asumisesta pitäisi puhua vielä enemmän. ”Tultaisiin tietoiseksi siitä, että vammaiset ovat ihmisiä siinä missä muutkin.”

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 3/2018

Auli Leiniön mielestä hänen asiansa ovat tällä hetkellä ihan hyvin. Hän kokee saavansa hyvin palvelua, koska osaa pyytää sitä.

AVIISI 3/2018 Tampereen ylioppilaslehti

VERTA, VIISUJA JA PROPAGANDAA Euroviisut on läpeensä poliittinen näytelmä, jossa kansainvälisiä jännitteitä ja konflikteja ratkotaan tuulikoneiden ja paljettien voimalla. Vuodesta toiseen eniten sydämentykytyksiä aiheuttaa yksi peluri. Mitä Venäjä keksii tällä kertaa? ELLA PAIJA & LEENA PIHKALA teksti ● EMMI NIEMINEN kuvitus 26

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 3/2018

enäjän osallistuminen Eurovision-laulukilpailuun näyttää noudattavan suomalaisen sukujuhlan kaavaa. Kaikissa häissä ja kissanristiäisissä on se yksi öykkäröivä setä, jota ei tekisi mieli tavata, mutta joka on sovun nimissä pakko kutsua. Sedän takia tunnelma kiristyy jo alkumaljojen aikana. Jotain on illan mittaan varmasti tulossa, mutta kukaan ei oikein tiedä, mitä ja milloin. Jos sitä yrittää liikaa vältellä, se saattaa uhriutua tai sanoa rumasti. Ja kun setä lopulta avaa törkyturpansa, on olo oikeastaan helpottunut. Jaaha, tällaista tänä vuonna: homofobiaa ja äärioikeistolaista paatosta. Onhan se kamalaa, mutta ainakin sitä voidaan yhdessä kauhistella. Ei kai sitä voi olla kutsumattakaan.

ole sille kovin vieraanvarainen. Ehkä juuri siksi viisut ovat paikka, joissa kansallista identiteettiä länsimaalaistetaan. Vuonna 2001 Viron pääministeri Mart Laar sanoi maansa laulaneen tiensä länteen ja pois neuvostovallan ikeestä. Viime vuonna Viron edustajat lauloivat ylpeästi itsestään: “This western type of woman, this western type of man.” Liettua ilmaisi 2010 olevansa osa länttä, mutta tulevansa kaltoinkohdelluksi. Orwellilaiseen eläinten vallankumoukseen viitaten InCulto-yhtye lauloi “Yes sir, we are legal / We are not as legal as you / No Sir, we’re not equal no, though we are both from the EU”. Kannanotot eivät aina pysy vain musiikillisina. Liettuan asiantuntijaraati jätti vuonna 2015 Venäjän pisteittä. Yhteensä Venäjä siis sai Liettualta nolla pojoa, vaikka kansa äänesti Venäjän viisun kolmanneksi parhaaksi. Se oli täysin tavatonta. Samana vuonna Liettuan euroviisuesityksessä nähtiin peräti kaksi homopusua. Meno on samanlaista myös Baltian ulkopuolella. Helsingin viisuissa 2007 Ukrainaa edusti drag queen Verka Serduchka kappaleellaan Dancing Lasha Tumbai. Biisin nimi ei tarkoita millään kielellä mitään, mutta laulettuna se kuulostaa hieman samalta kuin Russia Goodbye. Kohu oli valmis, ja Verka tanssi hopea-asussa laulukilpailun toiselle sijalle. Sotiessaan Venäjää vastaan 2009 Georgia yritti viisuihin kappaleella We Don’t Wanna Put In. Luonnollisesti se oli Putin-vastaisuudessaan liian poliittinen ja tuli diskatuksi. Rauhansopimuksista huolimatta Georgiaa 2015 edustanut Nina Sublatti lauloi olevansa soturi, joka on ollut liian kauan vaarassa. Aika kovaa kamaa entisiltä interviisulaisilta.

Laulukarnevaalit ovat aina olleet poliittinen näytelmä. Viisujen historia ulottuu toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, jolloin ne olivat keino jälleenrakentaa Euroopan sodissa murtunutta yhtenäisyyttä. Nykyään viisut ovat jokakeväinen massiivinen sirkus, johon osallistuu tänä vuonna 43 maata – niiden joukossa Venäjä, vuoden tauon jälkeen. Venäjän osallistuminen Euroviisuihin ei aina ole ollut itsestäänselvää. Kylmän sodan aikaan Euroopassa oli kaksi kilpailevaa radioliittoa ja niillä kaksi kilpailevaa laulukilpailua: Euroviisut ja Intervision eli Sopotin laulukilpailu. Nykymenoon verrattuna vanhat esitykset näyttävät pelkistetystä. Lavalla oli lähinnä laulajan karisma. Aina se ei oikein riittänyt, mutta paremmasta ei ollut tietoa. Abban läskipohjakengät ja sinfoniaorkesteri, näillä mentiin. Kun Neuvostoliitto hajosi, viisuihin marssi yhtäkkiä valtava määrä uusia itänaapureita, joiden näyttävien esitysten viihteellisyyttä ja taipumusta äänestää toisiaan paheksuttiin lännessä. Naapureiden suosimista on pyritty oikomaan eri tavoin: semifinaaleilla, joissa ei saakaan äänestää kuin samana päivänä kilpailevia maita tai puolueettomalla tai “puolueettomalla” tuomaristoilla. On selvää, että entiset neuvostomaat äänestävät Venäjää. Diasporat ovat vahvoja.

Isoin kivi Venäjän kengässä ei kuitenkaan ollut rajanaapuri, vaan Itävallan ehdokas vuosimallia 2014. Conchita Wurst toi viisuihin voimaballadin, jossa hän nousi tuhkasta kuin Feenix. Kappale oli oikeastaan aika perinteinen, mutta sen esittäjä oli parrakas drag queen. Mediassa arveltiin että Venäjä muodostuisi Wurstin voiton esteeksi. Samaan aikaan, kun Jeesusta muistuttava queer-jumalatar lauloi viisulavalla, Venäjällä touhotettiin niin kutsutun homopropagandalain kanssa. Viisut olivat jäädä esittämättä Venäjän televisiossa, koska Wurstin katsottiin loukkaavan perhearvoja. Venäjän mielestä viisut olivat varsinainen “Sodoman show” ja Conchita Wurst sairas ja luonnoton. Överi reaktio sai lännen puolustuskannalle. Conchita Wurstista tuli lännen maskotti, liberaali supersankari, joka soitti suvaitsevaisuuden torvea. Bond-tunnaria muistuttavasta viisusta tuli arvokamppailun tunnuskappale, vaikkei Wurstin todellinen luonto ollut meillekään aivan selvillä. Esimerkiksi kansanedustaja ja lääketieteen professori Sirpa Asko-Seljavaara ilmaisi

Viisujen poliittiset juuret erottuvat vieläkin monin tavoin. Juonnot tehdään englanniksi ja ranskaksi. Viralliset valvojat ja suuret rahoittajamaat ovat länsieurooppalaisia. Eikä kysymys ole vain maantieteestä. Kun viisut täyttivät pyöreitä vuosia, kutsuttiin samaan radioliittoon kuuluva Australia vierailemaan kisoihin. Vaikka etäisyys maahan oli maantieteellisesti suuri, se oli kulttuurillisesti tarpeeksi samanlainen tullakseen osaksi vakiokalustoa. Itä on kutsuttu mukaan pidempään, mutta tunnelma ei

AVIISI 3/2018 Tampereen ylioppilaslehti

Viisuja rakastavat seksuaalivähemmistöt olivat juuri sopiva retorinen ase, keppihevonen Venäjää vastaan. huolestuneensa puistattavan parrakkaan naisen ilmiselvästä hormonihäiriöstä. Conchita Wurstin voitettua Venäjä kyllästyi olemaan vieras. Se halusi isännäksi, joko viisuissa tai kokonaan uusissa interviisuissa, jonne kutsuttaisiin vain Keski-Aasian naapurimaat. Kun Conchita Wurst kohotti palkintopokaalin, siitä uutisoitiin suvaitsevaisuuden voittona. Lännen katsottiin näyttävän Venäjälle kaapin paikan avaamalla sen ovet sepposen selälleen. Viisuja rakastavat seksuaalivähemmistöt olivat juuri sopiva retorinen ase, keppihevonen Venäjää vastaan. Eikä uhosta huolimatta interviisuja tietenkään tullut.

josta yleensä annetaan intoa tihkuvia haastatteluja. Jopa juontajana toiminut Conchita Wurst puuttui yleisön käytökseen. "Shame on you”, Wurst parahti. Gagarinalle Wurst sanoi kuulutuksessaan: “Olet uskomaton esiintyjä ja ansaitset olla johdossa.” Lausuntoa pidettiin kontroversiaalina. Vastahan Wurstia oli jauhettu Venäjän hampaissa. Miksi kiusaajan kaverille pitäisi olla kiva? Gagarinalla meni kuitenkin hyvin. Tavallaan. A Million Voices oli viisuhistorian ainoa biisi, joka on saanut yli 300 pistettä ja jäänyt silti vaille voittoa. Ehkä se jäi kytemään. Vuoden 2016 kisat käytiin Ruotsissa. Venäjä lähetti Globenille täydellisen tuotteen: koirankeksejä myyvän komistuksen, Sergey Lazarevin, jonka kappale You Are The Only One oli tarttuva korvamato. Interaktiivisiin visuaaleihin oli selvästi käytetty omaisuuksia. Lazarev kasvatti siivet, tanssi salamoissa ja lopulta rikkoi painovoiman rajat. Vastaavaa ei oltu nähty. Biisi oli ilmiselvä ennakkosuosikki. Ja olihan Lazarev lähes homomyönteinen, koska hän oli esiintynyt homobaareissa! Mutta ei hänkään ollut tarpeeksi hieno maskotti verhoilemaan Krimin miehityksen luomaa poliittista kriisiä.

Conchitan jälkeen Wienissä 2015 Venäjää edusti Polina Gagarina kappaleella A Million Voices. Sen sanoma oli maailmaa syleilevää: Olemme erilaisia mutta samanarvoisia, yhdessä voitamme esteet, lässyn lässyn. Kaksinaismoralismi oli ilmiselvää, oikeastaan törkeää. Yleisö nosti valtavat sateenkaariliput kameran eteen biisin ensimmäisessä kertosäkeessä. Vaikka livelähetyksessä vaihdettiin nopeasti muihin kameroihin, protesti ehti näkyville kotikatsomoihin. Tilanne ei varmasti ollut miellyttävä Venäjän esiintyjälle. Vaikka kilpailija olisi valittu edustamaan lavalla koko kansaa, hän on siellä lopulta yksin. On eri asia tulla kutsutuksi poliittiseksi sätkynukeksi mediassa kuin yrittää vetää massiivinen show tuhansien buuauksien keskellä. Yleisö möykkäsi joka kerta, kun Venäjä mainittiin. Polina Gagarina itki artisteille tarkoitetussa Green Roomissa,

Vuonna 2016 Tukholmassa venäläinen yleisö jättäytyi paraatipaikan seinäruusuiksi. Paikan päällä olleen viisufani Sanna Seurujärven mukaan buuausta enää juuri kuulunut paikan päällä. Tunnelma oli katossa ja yhteishenki kansallismielisyyttä suurempaa. Ehkä syynä oli myös järjestäjien antamat oh-

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 3/2018

AVIISI 3/2018 Tampereen ylioppilaslehti

Estynyt esiintymään ja vieläpä pyörätuolissa, se vasta olisi länkkäreistä sympaattista ja säälittävää! jeet ja viestit. Televisiolähetyksessä käytettiin silti – kaiken varalta – buuauksen suodattavaa teknologiaa. Ukrainan edustaja Jamala kuvaili 1944 -kappaleella Krimillä tapahtuneita neuvostomiehityksen aikaisia kauhuja, jotka olivat taas ajankohtaisia. Vuosiluku oli semanttinen keino, jolla poliittisuuden ja ajankohtaisuuden pystyi kiertämään menneiksi kaiuksi. Kappaleella oli myös muita ansiota, kuten kaavaa rikkova muoto, kaksikielisyys ja perinnesoittimet. Showssa Jamalan jaloista kasvoivat juuret, jotka olivat uhassa tulla katkotuksi. Hädän tunne välittyi. Taidemusiikin paluu viisuihin, ylistettiin. Sitä vasten Lazarevin täydellinen koreografia ja tsemppimeininki alkoivat näyttää irvokkailta. Paikan päällä tunnelma oli silti katossa. Viisuetikettiin kuuluu itsestäänselvästi se, että kaikkia esityksiä kannustetaan tai vähintään katsotaan kohteliaasti. Istumapaikoilla olleet venäläiset katsojat kuitenkin herättivät huomiota flegmaattisuudellaan. Penkissä istuttiin kuin kirkossa, kunnes oli kotimaan esityksen vuoro. Huutoa ja banderollien heilutusta kesti kolme minuuttia, sen jälkeen kannustajat palasivat apatiaan. Koostuiko tämä porukka edes viisufaneista vai propagandan statisteista? Kun hermoja raastavassa pisteiden lasku saatiin päätökseen, venäläinen yleisö marssi ulos Globenilta, eikä jäänyt katsomaan viisut voittaneen Jamalan esitystä. Lazarevkaan ei tullut pressitilaisuuteensa onnittelemaan voittajaa, kuten tapana on. Kyräilevä meininki vaikuttaa myös tosifaneihin. “Koemme isoa ristiriitaa. Tänäkin vuonna olen jopa ahdistunut ja ärsyyntynyt siitä, että Venäjä yrittää ratsastaa

toisenlaisella vähemmistöllä ja esittää marttyyrikorttia viime vuoden viisujen peruuntumisesta", Seurujärvi pohtii. Seurujärven mukaan Venäjä yrittää muuttaa lähestymistapaansa tilanteen mukaan, mutta pyrkimyksenä on aina voitto. Jamalaa äänestettiin varmasti myös siksi, että Venäjä ei voittaisi. Euroviisuilla on suuri fanikunta, josta iso siivu kuuluu seksuaalivähemmistöihin. Euroviisuyhteisössä jännitetään sitä, millaiseen maahan viisut menevät. Saako kaduilla kävellä rauhassa käsi kädessä rakkaansa kanssa, vai joutuuko siitä putkaan? Norjassa kissan, tai oikeastaan koiran, pöydälle nosti Lisa Dillanin ja Hungry Heartsin kappale Laika, jonka lyriikoissa pääosassa on diskoa rakastava avaruuskoiratyttö, joka haluaa vain kävellä Moskovan kaduilla tyttöystävänsä kanssa. Kosmonauttikoira kuitenkin päätyy ilmakehään, jossa se katsoo sydän särkyneenä kuuta. Biisi ei päässyt Kiovan kisoihin, mutta siitä tuli välittömästi viisuväen suosikki. Ukrainan viisuissa Kiovassa viime vuonna ei tarvittu buuausten suodattavaa teknologiaa. Ne olivat ne yhdet autuaat sukujuhlat, jotka setä jätti väliin. Marttyyrimaisesti taktikoiden, tosin. Venäjän edustajaksi oli valittu miehitetyn Krimin alueella aiemmin konsertoinut Julia Samoilova, jonka esiintyminen euroviisuissa tiedettiin mahdottomaksi, sillä Samoilovalla oli maahantulokielto. Pyörätuolissa istuva Samoilova oli täydellinen ase. Estynyt esiintymään

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 3/2018

ja vieläpä pyörätuolissa, se vasta olisi länkkäreistä sympaattista ja säälittävää! Mutta juonen läpi nähtiin. Samoilovan valinta oli tehty täysin ilman karsintoja. Esiintymiseen liittyviä järjestelyjä ei ollut tehty ollenkaan: Venäjä ei ollut varannut delegaatiolleen yhtään hotellihuonetta. Venäjä ei siis edes yrittänyt saapua, mutta syytti muita siitä, ettei päässyt paikalle. Ukraina tarjosi Venäjälle mahdollisuutta osallistua viisuihin videolinkin kautta. Ei kelvannut. Venkslaus oli pelkkää teatteria. Syyt saattoivat olla osin sisäpoliittiset. Ukrainasta oli näytetty vuosikausia propagandaa, johon iloiset laulujuhlat eivät istuisi, Jamalasta nyt puhumattakaan. Tänä vuonna leikki jatkuu, kun Samoilova nousee lopulta lavalle. Temppuilun terävin kärki on kuitenkin kulunut vuodessa. Jäljellä on lähinnä kiusallisuutta ja surua. Miten se Venäjä onkin tuollainen? Kuin setämies joka nuokkuu yksin sammumispisteessä. Tekisi mieli mennä laittamaan viltti ympärille. Mutta sitten kun menee, koura tarraa pakaraan. Julia Samoilovan kappale on tänä vuonna on nimeltään I won’t break. Mitäänsanomattoman ja muovisen poplaulun virallisella videolla on Youtubessa 18 tuhatta alapeukutusta. Kappaleen kertosäe vedetään maaliin taustalaulajien avulla ja videon lopussa laulajattaren pyörätuoli on kömpelösti naamioitu vuoreksi. Venäjänkielisten kommenttien perusteella edes kotikenttä ei vaikuta välittävän edustuskappaleesta. Yskiikö Venäjän viihdekoneisto? Vai voiko tällä muka menestyä? Lähes varmaa on se, että Venäjä tulee olemaan tänäkin vuonna euroviisujen finaalissa. Epäselvää on se, miksi ja kenen äänillä. Sijoitus finaalissa tulee olemaan heikoin aikoihin, länsi näkee propagandan läpi, eikä itää kiinnosta pokkuroida. Suurin syy huonoon menestykseen tulee olemaan yksinkertaisesti se, että kappale on niin tylsä, ettei se jaksa kiinnostaa edes edellisvuotena loppuunkäsitellyn, kädenlämpimän kohun kanssa. Conchitan ja Jamalan veroiset vastavoimat puuttuvat. Venäjän temppuilu ärsyttää, mutta sen sulkeminen viisujen ulkopuolelle olisi epäreilua ja jopa vaarallista riidan haastamista. Avoin kannanotto on viisuissa kiellettyä, mutta alkaa olla aika keskustella siitä, miten rauhan nimissä perustettu kilpailu promoaa sotivaa valtiota. Valtiota, joka kohtelee viisujen ulkopuolella vammaisia asukkaitaan kuin roskaa. Valtiota, joka tänäkin vuonna aikoo sensuroida yhden viisumusavideon homopusun ja ylläpitää homojen keskitysleirejä Tsetseniassa. Sen peittämiseen ei riitä mikään määrä paljettisadetta.

AVIISI 3/2018 Tampereen ylioppilaslehti

Miehen elämää Toimittaja Mikael Mattila lähti miesmessuille vakaana aikomuksenaan selvittää, onko "mieheys kriisissä" ja ovatko messut vain yksi hauraan maskuliinisuuden ilmentymä, mutta päätyi hihittelemään Jethrolle ja masturbaattoreille. MIKEAL MATTILA teksti ja kuvat

ikajuoksija Nooralotta Neziri, valokuvaaja Meeri Koutaniemi ja malli Saimi Hoyer muikistelevat Ruoholahden liukuporraskuilun mainostauluissa. Heidän naamansa mainostavat Lumenen kosmetiikkaa. Mainoksissa lukee esimerkiksi ”naisroolimalli” tai ”älä uskalla”, mutta ”nais-” ja ”älä” -etuliitteet on viivattu yli. Oivaltavaa! Iskulauseet näyttävät vastustavan naisiin liitettyjä alentuvia mielleyhtymiä. Kampanjan tarkoitus on ilmeisesti, trendisanaa käyttäen, ”voimaannuttaa”. Vai onko se voimauttaa? Tunnettujen ja menestyneiden naishahmojen näkeminen metroasemien seinillä tuntuu

tässä tilanteessa kirpeän osuvalta. Ruoholahden kauppakeskuksessakin halutaan nimittäin voimannuttaa, mutta miehiä. Siellä järjestetään tapahtuma nimeltä The MAN Miestenmessut. Tietenkin maailmaan, jossa on äijämättöö, burgerimiehiä, huutokauppakeisareita ja manbuneja, tarvitaan naisia voimaannuttavien kosmetiikkakampanjoiden vastapainoksi miehille tarkoitetut messut! The MAN Miestenmessut lupaavat nettisivuillaan käsitellä ”bisnestä, urheilua, nautintoaineita, vapaa-aikaa, pelejä, älyä, terveyttä, muotia, hyvinvointia, teknologiaa, rakkautta ja seksiä.” Messualue on muutaman sadan neliön kokoinen. Ei mikään halli, muttei pelkkä olohuone-

kaan. Mancave- ja toys for boys -nimisiin sektoreihin jaetulle alueelle on haalittu puhumaan muiden muassa kiinteistöliikemies ja viihdejulkkis Jethro Rostedt sekä vuoden 1995 jääkiekkomaajoukkueessakin vaikuttanut ex-maalivahti Jukka Tammi. Sijoittamisen lisäksi luentoja on luvassa ainakin kalastuksesta ja eturauhassyövästä. Miehinen tarjonta! Kokonaisuudesta puuttuu vain iskelmätähti Tapani Kansan tunnetuksi tekemä lause ”skaala on mieletön”. Messujen erikoinen meininki ja kotikutoisen kömpelö ulkoasu keräsivät etukäteen huvittunutta äimistelyä pitkin sosiaalista mediaa. Tapahtuman Facebook-sivulle humoristit olivat tägänneet kavereitaan kommenteilla “hei nyt

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 3/2018

tehään sustaki mies [kolme itkunauruhymiötä]“ ja Twitterissä kiersivät “ei oo todellista” -päivittelyt. Messuille irvailu oli niin helppoa, että se tuntui jo epäreilulta. Tapahtumalle leukailu oli helppoa tykkäysten kalastelua, eikä tarvinnut olla kummoinenkaan sukupuoliteoreetikko tai somemoralisti voidakseen esittää, että messut olivat jälleen yksi osoitus ”hauraasta maskuliinisuudesta” – eli siitä ilmiöstä, kun jokin henkilö tai instanssi kokee “mieheyden” niin uhattuna, että se alkaa paniikkireaktiona suoltaa solvauksia, kikkelikuvia tai erikseen miehille räätälöityjä tuotteita, kuten mieshammastahnaa, miespihvejä ja miesvessapaperia. Tai... miesmessuja! Viimeistään silloin, kun Punk in Finland -foorumi otti messut karnevalistiseen raastoonsa, alkoivat ne kuulostaa tapaukselta, jota sovi missata mistään hinnasta. “Tässä on kyllä kaikki kunnossa paitsi eturauhanen”, kuten kohtuullisen nerokkaasti nimimerkkinsä valinnut Cousteau polkee asian summaa.

ley Davidsonin moottoripyörää. Modernimpien prätkien ystäville löytyy Ducatin virtaviivaisempi malli. Sen vieressä bodatut miehet esittelevät kahvakuulia. Malmin lentokentän säilyttämistä ajava Lex Malmi -liike on tuonut paikalle lentosimulaattorin. Tietenkin läheltä löytyy myös kalastusvälineitä esittelevä piste, jonka maskottina on – muovinen hauki. Sympaattista! Tietenkään koko messualue ei ole kuin kesäteatterin käsikirjoitusryhmässä keksityn, keski-ikäisen maalaisenon sielunelämästä. Rasvan sijasta tärkin hajuun mieltyneille miehille löytyy vinkeäkuosisia, suorastaan metroseksuaaleja kauluspaitoja ja solmioita. On myös parranajoa ja käsintehtyjä nahkakenkiä. Lisäksi messuilla voi tilata itselleen kellolehden, testata virtuaalilaseja, ottaa selfien tuoreimman Miss Suomen Michaela Söderholmin kanssa ja jopa ihastella kuvataidetta. Ja mikä parasta, messuilla voi huitaista kitusiinsa sekä olutlasillisen että viinapaukun järjestäjän piikkiin. Nostan maljan sille ihanuudelle, että saan olla mies!

MESSUJEN ENSIVAIKUTELMA on, no, aika ”miehinen”. Heti “kättelyssä” sisääntulija saa ihailla Har-

MESSUJEN TAKANA on yrittäjä Tua Backman. Hän on seurapiirijulkkis, bloggari ja solmioliike Bre-

tellen johtaja. Hän pohjusti blogissaan messuja otsikolla He too. “Se, että naisia muistetaan, ei ole pois miehiltä, mutta jotenkin tuntuu, että kaikki miehille on pois naisilta.”, hän kirjoitti. Messuemäntä vastaa kärkkäästi kysymykseen tapahtuman tarkoitusperistä. Mieheys on hänestä kriisissä, kaikkia ei pidä pakottaa sukupuolineutraaliuteen, ja Me too -liike on mennyt liian pitkälle. Semmoista linjausta. ”Minulla on kaksi poikaa, ja kyllä minä haluan, että heistä kasvaa miehiä”, Backman tokaisee. ”Kaikkien kukkien pitää saada kukkia, mutta Me too on kääntänyt asiat nurinpäin: Naiset eivät salli miehille enää mitään, mutta miehet sallivat naisille kaiken! Ja ovat naisetkin tänne tervetulleita. Suomi on täynnä upeita ja monenlaisia miehiä, ja sitä pitää juhlia!” Tapahtuman tarjonta on kieltämättä kirjavaa, ja paikalla on varmasti enemmän naisia kuin vaikkapa, öö, hifi-messuilla. Tästä huolimatta aihealueet kalastuksesta partoihin ja asuntosijoittamiseen maalaavat kuvaa aika perinteisestä, johtoasemassa olevasta ja hyvin toimeentulevasta alfamiehestä. Mikseivät tunteet tai vaikkapa isyys näy messuilla?

AVIISI 3/2018 Tampereen ylioppilaslehti

”Ymmärrän kysymyksesi, mutta aihepiiri pitää rajata johonkin. Isämessut voivat olla sitten erikseen! Tämä on kohdennettu kaupallinen tapahtuma tietyntyyppisille miehille, jotka ovat kiinnostuneet juuri näistä asioista. Paikalla on suuri osa yhteistyökumppaneitani ja asiakkaitani. Olen heidän avullaan rakentanut messujen teeman.” Messujen erikoinen konsepti alkaa hahmottua. Backman mainitsee ohimennen, että tapahtuman yhteydessä juhlitaan Bretelle-firman 20-vuotista taivalta. Messutilassa järjestetään illalla bileet yhtiön yhteistyökumppaneille. Heistä suuri osa on messujen näytteilleasettajia. Vai niin! Alkaa tuntua siltä, että miesmessut ovat silkka vaatefirman yhteistyökumppaneiden showcase-tapahtuma. Backman sanoo suoraan, että suurin osa messuvieraista saapuu paikalle vasta viiden jälkeen iltabileisiin. Siis silloin, kun 25 euroa pääsylipuistaan maksaneen rahvaan ohjelma päättyy. Mitäs peliä tämä on? OMATKIN HOMMAT alkavat lipsua päin persettä. Eipä aikaakaan, kun messualueella kävelee vastaan kilpailevan ylioppilaskunnan päääänenkannattajan retkikunta. Ilmeisesti miestenmessut on ollut niin herkullinen ja ei järin omaperäinen raportointikohde, että sen arvo on huomioitu muuallakin kuin Aviisin toimituksessa. Vaihdamme kuulumisia “hesalaisten” kanssa ja kyselemme naureskellen, millä agendalla sitä ollaan liikkeellä. Käy ilmi, että olemme molemmat paikalla pohtimassa haurasta maskuliinisuutta ja mieheyden kriiseilyä. Kuinka ollakaan! Menen mustien samettiverhojen läpi erätauolle messumeininkiä pakoon. Lasiseen kauppakeskukseen paistava kevättalven aurinko häikäisee. Alemmasta kerroksesta kantautuu kivisten pintojen terävöittämä askelten, puheen ja imastointihurinan utuinen äänimassa. Alkaa tuntua äärimmäisen typerältä vääntää juttua tismalleen samasta aiheesta kuin muutkin. Onneksi kahvi maistuu. Soitan päätoimittajalle kertoakseni tilanteen. “No joo emmää tiiä, kato nyvvähän mitä siä on”, luurin toisesta päästä kuuluu. Jatkamme “harjoituksia”.

KIINTEISTÖVÄLITTÄJÄ Jethro Rostedt nousee “kuin tilauksesta” puhujakorokkeelle. Hän lienee yksi päivän vetonauloista. Turkulaispohatta on hölöttänyt itsensä kansan syvien rivien sydämiin – ei vain välittämällä kiinteistöjä vaan reissaamalla ympäri maailmaa ja esittämällä televisiossa hassuja huomioita eri maailmankolkista. ”Mää tuli just Etelä-Koreast olumppiareissulta. Ommuute kusine paikka”, Rostedt letkauttaa brändätyllä Turun murteellaan kesken asuntosijoittamista käsittelevän keynotensa. Absurdi tölväisy naurattaa, tietenkin. Sitten messujuontaja ilmoittaa, että Rostedt täyttää tänään 17. maaliskuuta vuosia. Hän kehottaa yleisöä laulamaan kursailevalle päivänsankarille onnittelulaulun. Ja yleisöhän laulaa. Meno on yhä absurdimpaa. Naurattaa lisää. Kalastellaanpa Rostedtilta lausunto. Onko tällainen tapahtuma hänestä osoitus siitä, että mieheys on kriisissä? ”En mää sanois niin! Tasa-arvo toteutuu Suomessa mahottoman hyvin, ei tässä tartte mitään kriisejä keksiä!” Lohdullista kuulla! Vaikka on myyntimiehellä tiukempaakin sanottavaa viime aikojen tasa-arvokeskustelusta: ”En mää kyl sellaisesta keskustelusta tykkää, jossa joka asiast loukkaannutaan! Kyl vois välil näiski asiois vähä rennommin ottaa.” Sitten hilpeällä tuulella oleva synttärisankari ilmoittaa rientävänsä ”Harkimoiden” luo. UUSIA PUHUJIA nousee lavalle. Ex-lätkämaalivahti Jukka Tammi haluaisi, että useammat suomalaisyhtiöt listautuisivat pörssiin. Kellolehden kustantaja Mikko Sokero puhuu, öh, kelloista, ja yrittäjä, ex-Diili-kisaaja Olli Rikala ylistää tekoälyä. En todellakaan enää tiedä, mitä tekemistä näillä puheilla on mieheyden kanssa. Tuntuu pikemminkin siltä, kuin istuisi jossakin yrittäjyysseminaarissa. Touhu menee lopullisesti lekkeriksi, kun alan joutessani googlata edellämainittuja puhujia. Jukka Tammen edustaman sijoituspalvelu Privanetin taustalta löytyvän Navi Groupin toiminnasta löytyy Kauppalehden vuonna 2016 julkaistun jutun mukaan ”vakavia laiminlyöntejä” asiakkaidensa varojen käsittelyssä. Olli Rikala sai vuonna 2012 syytteen kahdesta törkeästä petoksesta. Mikko Sokeron ansioluoettelossa on puo-

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 3/2018

lestaan kahden ja puolen vuoden vankeustuomio valeryöstöstä. Niin, valeryöstöstä. Hän on pari vuotta sitten lavastanut murron omaan kelloliikkeeseensä Helsingin Hietalahden kauppahallissa vakuutusrahojen toivossa. Kukapa meistä ei heikkona hetkenään olisi sellaista suunnitellut! Jotta värisuora olisi täydellinen, on myös messuemäntä itse ollut epäilyjen kohteena. Tua Backmanin kiusaamisen vastaisesta hyväntekeväisyyskampanjasta tehtiin tutkintapyyntö, koska sen 27 000 euron tuotto ei mennyt lyhentämättömänä Kiusaamista vastaan ry:lle, kuten oli sovittu. Lopulta tutkintapyyntö kuitenkin hylättiin. Sakeaa on seurapiirin meno! Tapahtuma tuntuu viimeistään nyt absurdilta performanssilta, jossa finanssikikkailijat juttelevat mukavia ”miesmessuiksi” naamioiduissa solmiofirman 20-vuotisbileissä. Ja juuri kun kuvitteli, ettei meininki voisi kertakaikkiaan mennä överimmäksi, on paras säästetty viimeiseksi. Messuiltapäivän loppupuolella paikalle purjehtii Tiina Jylhä. Kauneusmoguli marssii huomiotaherättävässä mokkatakissaan seksivälineitä valmistavan Huippukiva.fi:n pöydän luo ja alkaa ihastella firman kumigenitaaleja. Konsulentti heiluttelee luonnottoman isoa dildoa ja pöydällä nököttävä tekoahteri pyllistää auliisti messukansalle. Näkymän edessä hihittelevä nuori heteropari ei jostakin syystä hätkähdä tilannetta tippaakaan, vaan suutelee lempeästi. Kaikkea sitä näkee kun vanhaksi elää. MESSUJEN MEININKI tuntuu lopulta niin poskettomalta, ettei siitä jaksa edes provosoitua. Lähinnä vain naurattaa. Samalla olo on suorastaan petetty. The MAN Miestenmessujen yliampuva maskuliinisuus ei ilmeisesti edes merkinnyt mitään, vaan paljastui pelkäksi seurapiiribileiden pahvikulissiksi! Posketon fiiliskin syntyy ulkopuolisuudestani: siitä, että ihmettelen tapahtumaa toimittajana enkä Bretelle-firman yhteistyökumppanina. Siksi en jaksa ottaa tapahtuvan välittämää mieskuvaakaan tosissaan, niin fantasianomainen se on: Arvostusta saa, kunhan on rahaa ja valtaa – ja hieno kello. Eikä haittaa, jos ne on hankittu kyseenalaisin keinoin. Pojat on poikia. Ei kai kukaan enää oikeasti sellaiseen usko?

Alkaa tuntua äärimmäisen typerältä vääntää juttua tismalleen samasta aiheesta.

III Huomenna hän ei tule Turussa kiellettiin Beckettin klassikkonäytelmän esittäminen, sillä näyttelijät olivat naisia. Tekijällä on oikeus keksiä rajoituksia teokseensa, mutta meneekö taide tasa-arvon edelle?

Kirjailijoilla on oikeus päättää, millaisia muutoksia teoksiin tehdään, mutta toisinaan päätökset tuntuvat täysin mielivaltaisilta.

PETRA VIITANEN teksti ja kuva

kään kuin naistenpäivän kunniaksi Turun ylioppilasteatteri kertoi peruvansa Huomenna hän tulee -näytelmän esitykset. Syyksi kerrottiin, että näytelmän esitysoikeuksia valvova Näytelmäkulma on kieltänyt ylioppilasteatteria esittämästä näytelmää naisnäyttelijöillä. Kieltoa perusteltiin sillä, että näytelmän kirjoittaneen Samuel Beckettin perikunta on määrännyt, että teoksessa ei saa olla naisnäyttelijöitä. “Kyseessä on Beckettin eläessään ilmaisema yksiselitteinen tahto”, kertoo Näytelmäkulman toimitusjohtaja Hanna Jääskinen. Jääskinen vastaa kysymyksiin sähköpostitse. Hän sanoo olevansa kiireinen ja haluaa miettiä vastauksiaan.

Tekijänoikeuslaki pohjautuu taiteilijan perus- ja ihmisoikeuksiin. Jääskinen sanoo, että naisnäyttelijöiden käyttö olisi loukannut Beckettin tekijänoikeuteen sisältyvää respektioikeutta, eli kieltoa esittää teos sen henkeä loukkaavalla tavalla. Beckett oli eläessään kieltänyt naisnäyttelijöiden käytön kyseisessä näytelmässä. Respektioikeus sisältyy tekijänoikeuslain moraalisiin oikeuksiin. Lisäksi lakiin kuuluu taloudellinen oikeus. “Jos perikunta haluaa vain rahaa, niin se on aika suvaitsevainen moraalisten oikeuksien suhteen”, Tampereen yliopiston teatterin ja draaman tutkimuksen dosentti Riitta Pohjola-Skarp sanoo. Pohjola-Skarpin mukaan tekijän-

Myös he ovat "tarkkoja" Bertol Brecht ei oikeuksistaan välittänyt, mutta hänen perikuntansa vaalii alkuperäisteosten seuraamista. Kuka pelkää Virginia Woolfia? -näytelmän kirjailija Edward Albee on halunnut, että näytelmässä on vain vaaleaihoisia näyttelijöitä. Poikkeuksia on tosin tehty, Albeen luvalla. Mika Waltarin perikunta on suhtautunut tiukasti Palmun näytelmäversioihin. Kantaesityksiä komisarion seikkailuista on nähty vasta viime vuosina.

oikeuksien suojaamisesta on tullut yksi nykypäivän huolenaiheista. Internetissä materiaali leviää laittomasti, ja tekijät menettävät heille kuuluvia tekijänoikeuskorvauksia. Turun ylioppilasteatterin tapauksessa nousi esille kysymys tasa-arvosta. Näytelmäkulman Jääskisen mukaan näytelmäkirjailijalla on oikeus päättää teoksensa esitysehdoista, eikä hänen tarvitse niitä perustella. Tampereen yliopiston teatterin ja draaman tutkimuksen professori Hanna Suutela pohtii, että Beckettin kielto liittyy vahvasti hänen aikakautenaan heränneeseen ajatukseen siitä, että sisältö ja muoto ovat sama asia. Jos muotoon liittyvä asia muuttuu, vaikuttaa muutos myös sisältöön.

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 3/2018

S u o si t t e l e m m e

Kuva: LOUD SILENTS FESTIVAL

Huomio! Suomessa on tehty aika hyvä poliisisarja. Sen nimi on Karppi, ja sen 12 osaa ovat katsottavissa Yle Areenasta. Siinä on vähän liikaa kaikkea, mutta ohjaus, näytteleminen ja meininki ovat kohdallaan. Kone-Suomi on tuhti ja kaunis tietopaketti suomalaisen "elektronimusiikin emotionaalisesta historiasta". Kalle Kinnusen toimittaman jättiläisen kertojina on kymmeniä konemusiikin harrastajia, vaikuttajia ja "bailaajia". Turun trap-tähti Tippa-T jätti jutut pimpin paukuttamisesta ja laulaa nyt sydänsuruista nimellä TIPPA. Salaisuus on rehellinen popballadi rämisevällä rippileirikitarasäestyksellä. Jos et ole vielä kuunnellut Vestan mainiota Lohtulauseita-albumia, nyt on korkea aika tehdä niin.

Kuva: KHAOS PUBLISHING

Ja Ruusujen Glitchit-biisi on tosi hyvä.

“Ero on siinä, muuttuvatko roolihahmot naisiksi vai esittävätkö naiset roolihahmoja”, Suutela sanoo. Kulttuuri on muuttunut paljon vuodesta 1949, jolloin Huomenna hän tulee julkaistiin. Sen lisäksi, että näytelmän ja teatterin suhde on muuttunut, on muuttunut myös käsitys sukupuolen monipuolisuudesta, Suutela huomauttaa. Tekijänoikeuslaki suojaa kirjailijan teoksia 70 vuoden ajan hänen kuolemansa jälkeen. Sen jälkeen teos on tekijänoikeudellisesti vapaa, ja sitä on mahdollista sovittaa ja tulkita vapaasti. Jokainen kirjailija ja perikunta voi joustaa rajoituksissa omien valintojensa mukaan. Tekijänoikeuslain-

Elokuvafestivaali Loud Silents Festival tapahtuu Tampereella 27.–29.4. Tarjolla on seitsemän mykkäelokuvaa Koyaanisqatsista ranskalaiseen pornoon, joita säestävät livenä esimerkiksi Maajo ja Draama-Helmi.

k l assikk o n i PETRA VIITANEN TOIMITUSHARJOITTELIJA

Ihan paskaa musaa

lin 9-vuotias, kun elämäni muuttui. Oli maaliskuinen iltapäivä, olin juuri tullut koulusta kotiin ja avannut The Voice -musiikkikanavan. Bändin nimi oli Lovex. Se koostui parikymppisistä tamperelaisista, ja vei sydämeni. Yhtyeen ensimmäinen hittibiisi Guardian Angel tutustutti minut tamperelaiseen rockmusiikkiin, jota edustivat myös esimerkiksi Uniklubi ja Negative. Valitettavasti aika oli sellainen, että erottuminen johti kiusaamiseen. Muut kuuntelivat radioiden tusinapoppia eivätkä ymmärtäneet, miksi halusin kuunnella samoja kappaleita yhä uudestaan ja uudestaan. Vietin loput peruskouluajastani enemmän tai vähemmän silmätikkuna. Yritin olla välittämättä asiasta. Muutamaa vuotta myöhemmin tutustuin ihmisiin, jotka alkoivat kiertää kanssani keikoilla. Onneksemme alaikäisille järjestettiin runsaasti tapahtumia, joissa suosikkibändejämme oli mahdollista nähdä. Usein tapahtumissa oli myös runsaasti paikallisia pikkubändejä, joista esimerkiksi Suicide Love Boat jäi pysyvään kuunteluun. Vuosien saatossa bändit jäivät taustalle. Osittain sen takia, että yhtyeet jäivät pitkille tauoille, osittain kiusaamisesta koituneen häpeän takia. Arastelen edelleen kertoa millaista musiikkia kuuntelen. Tamperelaisbändit ovat vaihtuneet musikaaleihin ja satunnaisiin japanilaisiin biiseihin. Kuinka noloa. Tiedän, että häpeäni on aiheetonta. Jokaisella on oikeus kuunnella millaista musiikkia haluaa, oli se kuinka erikoista tahansa. Yksinkertainen ajatus, silti niin vaikea käsittää. Vaikka murrosikäisillä idiooteilla oli tarve purkaa pahaa oloaan, ei minulla ole syytä oireilla asiaa enää. Ja sitä paitsi, hehän sitä paskaa musiikia kuuntelivat.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan huolellisesti toimitetuissa podcasteissa EVA:n johtaja Matti Apunen ja ETLA:n tutkimusjohtaja Mika Maliranta keskustelevat ajankohtaisista yhteiskunnallisista kysymyksistä, kuten korkeakoulutuksesta, kehitysavusta – ja tietenkin markkinataloudesta. #Metoo-liikkeen ja muun feministisen keskustelun värittämän kevään teemaluettavaksi sopivat suomalaisen tasa-arvokeskustelun merkkipaalut, kuten Minna Canthin Työmiehen vaimo (1885), Maria Jotunin Huojuva talo (1963) ja Märta Tikkasen Miestä ei voi raiskata (1975).

säädännön muuttaminen tasa-arvoisemmaksi olisi kuitenkin pitkä prosessi. Jääskinen uskoo, että näytelmäkirjailijalta ei viedä hänen oikeuksiaan kieltää esimerkiksi sukupuoleen tai ihonväriin liittyviä rajoituksia niin kauan, kun taiteilijoiden luovaa työtä kunnioitetaan. Kirjailijan on esimerkiksi mahdollista kieltää blackfacing. “Lainsäädäntö on monipiippuinen juttu. Sitä voi tarkastella näytelmäkirjailijan kannalta, jota lainsäädäntö turvaa tai teatterintekijän kannalta, joka haluaa vapaammat kädet. Monista tekijöistä olisi varmasti hienoa, jos he saisivat vapaammin muokata teoksia”, Pohjola-Skarp sanoo.

havainnollistava kuva kirjoittajasta, kun hän joutuu muiden musiikkimaun armoille. Eli about jokaisissa illanistujaisissa. Kuva: 123rf

AVIISI 3/2018 Tampereen ylioppilaslehti

F A K TA TUT K A

Onko hyväntekeväisyys mennyt pilalle?

elsingin Sanomat kirjoitti helmikuun lopulla Brother Christmas -nimellä tunnetun Ari Koposen hyväntekeväisyystoiminnan epäselvyyksistä. Yhdistyksen kirjanpidossa oli parantamisen varaa, ja Koposen lähettämät, alatyyliset yksityisviestit vuotivat julkisuuteen. Samoihin aikoihin Ylen MOT-ohjelmassa kerrottiin, miten Lotta Svärd Säätiön 80 miljoonan omaisuudesta vain murto-osa menee apua tarvitseville. Heikommista huolta pitäminen on toimivan yhteiskunnan elinehto. Silti hyväntekeväisyyteen näyttää usein liittyvän epäämääräistä suhmurointia. Miksi? Helsingin yliopiston poliittisen historian tutkijatohtori Noora Kotilainen vastaa. Kotilainen on tutkinut etenkin kansainvälistä auttamista, mutta hän näkee yhtymäkohtia pienemmän mittakaavan hyväntekeväisyyteen. ”Kyllähän Brother Christmasin kaltaiset tapaukset karnevalisoivat auttamista”, Kotilainen sanoo. Viime vuosikymmeninä niin sanotun humanitarismin näkyvyys ja painoarvo on vahvistunut. Siitä on tullut ison rahan bisnestä jonka keinovalikoima on moninaistunut. Humanitarismilla on viime vuosina perusteltu myös jopa sotilaallisia toimia. Karnevaalia touhusta tulee Kotilaisen mukaan silloin, kun avunannon yhteyteen keksitään oheisohjelmaa. Lauluntekijä Bob Geldof järjesti aikoinaan Live Aid -jättikonsertin. Lastenklinikan Kummit lähtivät golfaamaan Teemu Selänne etunenässä, ja Ari Koponen pukeutui joulupukiksi. ”Auttajalla on aina tietty valta autettavaan. Modernit hyväntekohankkeet keräävät usein rahaa joihinkin tiettyihin kohteisiin, jotka pitää ennalta suunnitella houkutteleviksi. Tällöin auttamisen lähtökohta voi vääristyä ja noudattaa moraalisen kutsumuksen sijaan kapitalistisen talouden reunaehtoja.”

Lisäksi nykyhumanitarismissa huomio on usein itse auttajassa, Kotilainen sanoo. ”Kun lähetämme hyväntekeväisyyskampanjoiden kautta vuohia Afrikkaan tai leluja sairaille lapsille, ei eleen fokuksessa välttämättä ole hädänalainen toinen, vaan ’minä, hyvä kansalainen’. Auttamisesta tulee oman identiteetin rakentamista.” Ei hyvältä kuulosta. Julkkikset paistattelevat viheriöillä, lahjoittavat ovat omahyväisiä, ja järjestöt säheltävät. Joskus menneisyydessä puhuttiin vielä hyvinvointivaltiosta, joka kantaa huolen heikoimmistaan verovaroin. Ovatko korruptoituneet järjestöt ja hutiloivat sutkit korvanneet sen? Ei aivan, Kotilainen sanoo. Selvää hänestä kuitenkin on, että kun auttaminen siirtyy yksityisille ja markkinavetoisille toimijoille, lisääntyy riski valta-aseman väärinkäyttöön. ”Lisäksi karnevaalihyväntekeväisyys on arvaamatonta. Hyväntekijän täytyy keksiä aina uusia tempauksia, joilla pysyä näkyvillä huomiotaloudessa.” Tutkijasta on silti hyvä, että avunantajia on monenlaisia. Tärkeintä on kysyä, millä perustein kukin on liikkeellä. Tässä suhteessa perinteiset avustusjärjestöt tuntuvat töppäilyistään huolimatta luotettavammilta. ”Isojen järjestöjen toiminnassa on ehkä erilaista henkeä ja rutiinia kuin nopeasti perustetuilla, pienemmillä aktiiveilla. Niiden paljon parjattu byrokratia on olemassa väärinkäytösten minimointia varten.” Hyväntekeväisyys ei myöskään ole vain laastari, jolla hoidetaan epätasa-arvon seurauksia, Kotilainen muistuttaa. ”Vastuullinen auttaja miettii myös, mistä köyhyys ja kärsimys johtuvat, ja miten niitä voi ehkäistä.” Mikael Mattila

K OLUMN I NIKO KETTUNEN TOIMITTAJA

Näin syntyy tieteen valeuutinen

onkin aikaa sitten kampasin tutkimustiedotepalveluita läpi uutisen toivossa ja törmäsin mielenkiintoiseen otsikkoon. Se liittyi kaljuuden parantamiseen, ja otsikko oli ilahduttava Star Trek -väännelmä: "To baldly grow – Japanese scientists regrow hair at a record rate". Tutkimuksessa oli erään silikoniyhdisteen avulla onnistuttu lisäämään hiirten karvankasvua laboratoriossa. Yhdiste edesauttoi karvatuppien esiasteiden kasvua soluviljelmässä ja kun nämä karvatupet siirrettiin hiiriin, karva kasvoi niin että tuhina kuului. Ei kovin tärkeä löydös ihmisen kannalta, mietin, ja jatkoin etsintöjä. Parin päivän päästä törmäsin netissä Seiska-lehden otsikkoon: "Ohhoh, McDonald'sin ranskalaisissa piilee lääke kaljuuntumiseen!" Samaa hehkutti viihdesivusto Stara. Mitä vittua nyt taas, mietin, ja klikkasin. Tajusin, että kyseessä on tuo aiemmin lukemani tutkimus, eikä siinä väitetty mitään tällaista. Tiedotteessa ei ole halaistua sanaa ranskanperunoista eikä koko uutisessa mitään järkeä. Seiskan ja Staran sankaritoimittajat eivät toki itse ole keksineet ranskalaisten ja kaljuuden välistä yhteyttä, vaan roskajuttu on käännetty maailmalta, Seiskan tapauksessa Daily Mailista. On tapahtunut seuraavaa. Ison lehden toimittaja on löytänyt hauskasti otsikoidun tutkimustiedotteen ja tehnyt uutisen. Sitten hän on miettinyt, millä kulmalla tämän myisi lukijoille ja googlannut, mitä ihmettä on dimetyylipolysiloksaani (se silikoniyhdiste). Ensimmäiset hakutulokset kertovat, että ainetta käytetään pikaruokaloiden rasvakeittimissä vaahdonestoaineena. Johtopäätös on selvä. McDonald'sin ranskalaiset parantavat kaljuuden. Valeuutinen levisi maailmalla niin laajasti, että tutkijat joutuivat muuttamaan tiedotetta jälkikäteen ja ampumaan huhut alas. Se on harvinaista. Tutkimusta johtanut Jokohaman yliopiston professori Junji Fukuda terästää, että hiukset eivät todellakaan kasva takaisin mäkin ranskalaisia syömällä. "Minusta tuntuu pahalta ajatella, että joku voisi nyt luulla niin".

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 3/2018

OHI ON! mikä gradu tai lopputyö ansaitsee mielestäsi palstatilaa? vinkkaa: toimitus@aviisi.fi

"Erityisavustajat eivät ole pelkästään suhmuroijia" PETRA VIITANEN teksti ja kuva

okemukset Tamyn ja Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksessa saivat Tuomas Kuoppalan kiinnostumaan ministerien erityisavustajista. Hän huomasi, että erityisavustajien kautta oli mahdollista saada asiat etenemään nopeammin. Kuoppala pohti, että haluaa gradussaan tutkia politiikan ja hallinnon suhdetta. Aiheeksi valikoitui ministerien erityisavustajat, heidän roolinsa ja suhteensa virkamiehiin. Alku oli vaikea. Kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta aiheesta kyllä löytyi, mutta Suomesta vain muutama gradu ja väitöskirja, nekin peräisin 1990-luvulta. Koska aihetta oli tutkittu niin vähän, Kuoppala halusi kuvailla tilannetta sen sijaan, että tekisi liian suuria johtopäätöksiä keräämästään materiaalista.

”Piti aika lailla alusta pitäen lähteä tekemään. Se toi omat haasteensa, mutta samalla myös mielenkiintoa tekemiseen”, Kuoppala sanoo. Kesken graduprosessin hän sai soiton eduskunnasta, ja pääsi työskentelemään ensin Outi Mäkelän (kok), sitten Mia Laihon (kok) eduskunta-avustajana. Uusi työpaikka hidasti gradun tekemistä, mutta mahdollisti Sipilän hallituksen erityisavustajien haastattelut myös työajalla. Haastattelujen perusteella Kuoppalalle selvisi, millaista erityisavustajan työ on. Hän hahmotteli erityisavustajille neljä roolia: neuvonantaja, joka avustaa ministeriä, neuvottelija, joka toimii epävirallisessa neuvottelukoneistossa piilossa julkisuudelta sekä portinvartija, joka vaikuttaa siihen, mitä tietoa ministerille menee. Lisäksi avustajat ovat poliittisia ohjaajia.

gradu ”Ministerin varjossa – Erityisavustajien rooli ja suhde virkamiehiin” Mitkä on mitat? 85 sivua Kauan kesti? Pikkaisen yli vuoden. Ottiko koville? Alku oli kuin pään hakkaamista seinään, mutta aihe herätti mielenkiintoa, ja sain positiivista palautetta Innostuitko asiasta? Aihe oli mielekäs ja siitä saisi hyvän jatkotutkimuksen.

Erityisavustajilla on siis mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä ministeriöön menee. Toisaalta, he toimivat ministerin valtuutuksella, ja virheistä voi seurata työn menettäminen. Työnkuva vaatii sitä, että erityisavustajan on toimittava kuten avustettava ministeri tilanteessa toimisi. ”Parhaimmissa tapauksissa avustaja ymmärtää täysin, miten ministeri ajattelee”, Kuoppala kuvailee. Kuoppalan mukaan jatkossa erityisavustajista olisi tehtävä enemmän tutkimusta heidän asemansa vuoksi. Hänen mielestään tilannetta pitäisi avata, jotta järjestelmästä saisi luotettavan kuvan. Vaikka mediassa esiintyy satunnaisia uutisia erityisavustajien arkitehtävistä, olisi laajemmille kuvauksille tarvetta. ”Se loisi uskottavuutta, että erityisavustajat eivät ole pelkästään peräkontissa matkailevia suhmuroijia.”

AVIISI 3/2018 Tampereen ylioppilaslehti

Hanki oma matkakortti ja lataa se netissä:

nella.tampere.f i Näin Nella palvelee

Muista myös muut digipalvelumme:

Tilaa matkakortti kotiin.

Lissu Liikenteenseuranta:

• seuraa busseja reaaliajassa ja tietää, milloin seuraava bussi tulee pysäkille

Osta lippuja. Tarkista saldo.

lissu.tampere.fi

Aseta muistutus loppumassa olevista lipuista.

Repa Reittiopas:

• auttaa löytämään parhaat kulkuyhteydet paikasta toiseen Tampereen seudulla

repa.tampere.fi Allu Aikataulut:

• linjakohtaiset ja pysäkkiaikataulut, vyöhyketiedot

nysse.fi

aikataulut.tampere.fi

LEHTI LOPPUI, MENE VERKKOON! AJANKOHTAISIA UUTISIA VERKKOSIVUILLAMME: WWW.AVIISI.FI Somessa löydät meidät: www.facebook.com/aviisi | Twitter: @aviisi | Instagram: aviisilehti

Vietämme 30-vuotisjuhlavuottamme työn merkeissä!

Täältä vielä tilaisuus jos toinenkin:

WWW.TULLIKAMARI.NET

to 12.4. klo 19-04 Naiskulttuuripäivät loves Doc Lounge la 14.4. klo 21 IBE, klo 20 MELO..........................................8/7,50 e (E*) Hang The DJ! (klo 22-05): Antti H, Sami & VJ Visukisu..........6 e ke 18.4. klo 21 1000 MODS (GRE), klo 20 SAPATA..........12/10,50 e (E*) pe 20.4. klo 22 PARIISIN KEVÄT, dj Kristian Lindell..........22/21,50 e (E*) la 21.4. klo 22 LITKU KLEMETTI etc................................16/14,50 e (E*) Pakkahuone (K18): STAM1NA, OMNIUM GATHERUM ke 25.4. klo 21 BLIND CHANNEL, klo 20 CYAN KICKS.....10/9,70 e (E*) pe 27.4. klo 22 KAURIINMETSÄSTÄJÄT............................10/9,50 e (E*) Low #10 (klo 23-05): dj:t C-Flava, Samwun, Leo Luxxxus......3 e Pakkahuone (K18): klo 21 PIKKU G, 30/28,50 e(Tiketti & Lpiste) la 28.4. klo 22 CHRYSTA BELL (USA), klo 21 NIGHTBIRD ................................................Twin Peaks prices 20/17,50 e (E*) Good Times (klo 23-05): dj:t Antti & Tero................................3 e ma 30.4. Hang The DJ! (klo 22-05): dj:t Antti H, Sami & VJ Visukisu....6 e

Tule nauttimaan skandinaavisen keittiömme herkuista ja lämpimän rennosta ilmapiiristä.

Tervetuloa Mylläreihin!

Åkerlundinkatu 4, Tampere | Puh. 020 7739 444 myynti@myllarit.fi | www.myllarit.fi