Väki 4/2013

VĂ„KI 4/2013 Eurooppa

VÄKI 4/2013 3 4 5 8 12 14 17 21 22

Pääkirjoitus Hallitusterveisiä Maanosa jonka rajalle ihmiset kuolevat Mysteerien jäljillä Voynichin käsikirjoitus Lyonin koristellut kujat Oi Makedonia - Vapaus tai kuolema!

Anonyymi Antropologi Pikkujoulutervehdys

Julkaisija Mana ry Painos 100 kpl Painopaikka Picaset oy Väki on saanut HYY:n järjestölehtitukea vuodelle 2013.

VÄKI

s. 8

Skinhead - Kapinalliseksi tuomittu

Väki on Helsingin yliopiston antropologian opiskelijoiden lehti.

2

s. 5

s. 14

Väki Päätoimittaja Johanna Saviniemi Taitto Johanna Saviniemi Tämän numeron toimituskunta Ninnu Koskenalho, Soila Laivo, Samuli Lähteenaho, Sanna Rauhala, Johanna Saviniemi Kansikuva Soila Laivon kuvasta

PÄÄKIRJOITUS Onnea EU 69 vuotta?

Vieraillessani Auschwitzissa sydäntalvena 2009 osoittautui kiertely Birkenaussa varsin epämiellyttäväksi. Opas viittoili kädellään valtavan tuhoamisleirin takaosaan ”tuolla näette suihkut, menkää katsomaan”, vähän samaan tapaan kuin baseball -pelissä myydään hot dogeja ”Hot dogs. Get your hot dogs here”. En pystynyt menemään. Kurkkasin nopeasti parakit, joista olin lukenut muun muassa Anne Frankin päiväkirjasta ja lähdin talsimaan takaisin kohti Auschwitz ykköstä. Palattuani hostellille muutama muu turisti kävi keskustelua siitä, miten päivä oli täysin riittämätön aika leirien nähtävyyksien koluamiseen, samalla kun itse toivoin etten koskaan joudu palamaan siihen helvetin maanpäälliseen tyyssijaan.

Yhdysvaltain tiedusteluraportti EW-Pa 128 kertoo, miten natsiupseerit tapasivat elokuussa 1944 Strasbourgin Maison Rouge -hotellissa ja suunnittelivat Neljättä valtakuntaa, jonka avulla voisivat jatkaa hävittyä sotaa taloudellisin keinoin. Raportin nojalla 10.8.1944 jää historiaan Euroopan unionin syntymäpäivänä. Natsien perintönä ylikansallinen organisaatio on paradoksaalimpi ilmiö kuin Sauli Niinistö työväenluokan presidenttinä.

Eurooppa on ollut yksi maailmanhistorian sotaisimmista kolkista.

Euroopan unioni on olemassa olonsa aikana onnistunut kääntämään tuulen suunnan, jäsenmaiden välillä on vallinnut rauha. Näistä ponnistuksista tunnustuksensa EU:lle myönsi Nobel-komitea viime vuonna.

Euroopasta onkin tullut sodista vapaa eliitin keskus, joka viime aikojen kriiseistä huolimatta näyttää säilyttäneen viehätysvoimansa. Elitismistä kertovat muun muassa EU:n tiukat jäsenehdot, pakolaiskiintiöt sekä äärioikeiston nousu. Asenteet, joiden mukaan pakolaiset tuhrivat homogeenisen Euroopan alkavatkin kuulostaa enemmän siltä Hitlerin visiolta. Euroopan unionin pimeä menneisyys saattaa kuitenkin olla mysteerikultti, jollaisia Euroopan historia on pullollaan. Erästä paikallista mysteeriä ratkookin käsissä pitelemässäsi numerossa juttu Voynichin käsikirjoituksesta.

Mutta vaikka natseilla ei olisikaan mitään tekemistä EU:n kanssa, on aiheellista miettiä millainen kohtalo siirtolaisia odottaa elitistisessä Euroopassa. Onko natsien paremmin tunnettu perintö, vaino, vain vaihtanut kohdettaan rikkaista köyhiin? Sitä pohtiessa voitte lukea jutun siirtolaisten karusta nykytilanteesta. Lukekaa toki loputkin lehdestä, jossa kurkistetaan itsenäiseen Makedoniaan, skinhead-kultuuriin ja katutaiteeseen lyonilaisittain. Kiitos kuluneesta vuodesta!

- Johanna VÄKI

3

HALLITUSTERVEISIÄ

Palstalla esitellään Mana ry:n hallitusta ja kurkataan ainejärjestötoiminnan kulissien taakse. Tällä kertaa haastattelussa on opintovastaava Veera Pétas Olet nyt jo toista kertaa hallitushommissa, miten päädyit uudestaan hallitushommiin?

Päädyin hallitukseen, kun keväällä opintovastaavana toiminut Hanna lähti vaihtoon ja hänen tilalleen tarvittiin joku.

Olin edellisenä vuonna ollut hallituksessa ja pidin aineistojärjestössä toimimisesta, joten ajattelin että olisi hauska jatkaa.

Kerrotko vähän mitä olet puuhaillut opintovastaavana?

Olen käynyt Kannun opintovaliokunnan kokouksissa kuulostelemassa, mitä muissa aineistojärjestöissä puuhataan yleisesti, mutta varsinkin opintojen kehittämisen saralla.

Olen myös ollut oman laitoksemme opettajien tapaamisessa ja järjestänyt joulukuussa tapahtuvaa kandikahvit -iltaa.

Miten kulunut hallitusvuosi eroaa aikaisemmasta?

Jokainen tuo oman persoonansa hallitukseen ja sitä kautta sen toimintaan, joten jokainen hallitus on aina erilainen.

Kuitenkin niitä hallituksia, joissa olen itse ollut on yhdistänyt hyvä meininki ja hauskat kokoukset. Omalta osaltani hallitusvuosi on ollut tietyllä tavalla haastavampi, sillä aikaisemmin olin tiedottaja ja atk-

4

VÄKI

vastaava. Opintovastavana on enemmän tehtävää ja vastuuta.

Mikä on ollut parasta vuoden 2013 hallituksen matkassa?

Moottoripyöräsitsit ehdottomasti! Niitä oli hauska järkätä ja sitsit onnistuivat hyvin, vaikka siivoaminen Uudella neljältä aamuyöllä ei koskaan ole erityistä herkkua. Myös tutustuminen uusin ihmisiin on ollut antoisaa.

Miten hallitusvuosi tai se puolivuotinen on kohdallasi sujunut?

Oikein hyvin Näetkö hallitustoiminnassa jotain kehitettävää?

Opintojen kehittämisen osalta

olisi tärkeää pitää läheisempää yhteyttä opettajien ja opiskelijoiden kesken, eli toisin sanoen tarvittaisiin säännöllisempiä tapahtumia, kuten oppiainekahvit tai kaljaa ja tiedettä – iltama. Näiden järjestäminen voisi olla helpompaa jos niihin olisi valmiita toimintamalleja tai perinteitä. Toisin sanoen perehdyttäminen on tärkeä osa onnistuneen toiminnan takana. Toisaalta on kiva ettei ole paineita järjestää aina vuosittain jotain tiettyjä tapahtumia, vaan hallituslaiset saavat itse tehdä hallitusvuodestaan sen näköisen kuin haluavat.

7.Hallitusvuosi lähenee loppuaan. Mitkä fiilikset päällimmäisenä?

Syksy on mennyt niin nopeasti etten ole ehtinyt vielä käsittämään että vuosi loppuu! Mieliala on ehkä hieman haikea, mutta toisaalta on kuitenkin helpottunut olo kun sekä koulu- että hallitushommat loppuvat ja kiire helpottaa. Kaikkein ihaninta on kuitenkin se kun voi mennä Manan tapahtumin eikä tarvitse jäädä siivoamaan!

8.Terveisiä antropologian opiskelijoille?

Iloista mieltä ja joulunodotusta kaikille!

MAANOSA JONKA RAJALLE IHMISET KUOLEVAT kuva: morguefile.com

Teksti: Samuli Lähteenaho Kuva: Tuulia Perttula (seur. sivu)

Edellisen Väki-lehden teemana oli Afrikka. Sen pääkirjoitus kuitenkin kertoi myös Euroopasta, tarkemmin sanottuna Lampedusan saaresta ja siirtolaisia kuljettanutta laivaa sen lähellä lokakuun alussa kohdanneesta onnettomuudesta. Lampedusan yli 300 uhria vaatinut tragedia on yksi harvoista niistä lähes päivittäisistä Eurooppaan pyrkiviä ihmisiä kohtaavista kohtaloista, joka on ylittänyt

uutiskynnyksen jopa Suomen mediassa. Väen päätoimittaja mainitsee, että hänen käsittääkseen ”Välimeri on jo hävyttömän pitkään toimittanut hautausmaan virkaa”. Valitettavasti tämä pitää täsmälleen paikkansa.

Pakolaisjärjestöjen arvioiden mukaan jopa 25 000 ihmistä on kuollut Euroopan Unionin rajoille viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.

Esimerkiksi kansalaisjärjestö UNITEDin ylläpitämän listan selaaminen on karua; kuolinsyiksi on listattu muun muassa hukkuminen, nälkään

nääntyminen, itsemurha, poliisin tai rajaviranomaisten suorittama pahoinpitely, poliisin käyttämä sähkölamautin, janoon nääntyminen, tukehtuminen, uusnatsien suorittamat murhat, jäätyminen sekä hypotermia, rajavartioston luodit, miinakentät sekä lukuisat muut syyt. Vaikka viranomaisten suorittamat murhat sekä epätoivoisten (usein käännytyspäätöksen saaneiden) pakolaisten säilöönottokeskuksissa tekemät itsemurhat ovat yleisiä, suurin osa siirtolaiskuolemista liittyy kuitenkin juuri venesiirtolaisiin, jotka VÄKI

5

kuolevat janoon, nälkään ja haaksirikkoihin pyrkiessään veneillä Afrikasta Eurooppaan.

Lampedusan tragedia sai muun muassa sisäministeri Päivi Räsäsen vaatimaan tehostettuja toimenpiteitä EU:n rajapolitiikkaan sekä esimerkiksi välimerta valvomaan perustettujen Hermes ja Aeneas -operaatioiden rahoituksen jatkamista. On huomattavaa, että Frontexinin koordinoimat operaatiot välimerellä eivät ole humanitaarisia, vaan niiden tarkoitus on estää siirtolaisia pääsemästä Eurooppaan.

Jo yli viimeiset kymmenen vuotta EU on jatkuvasti

6

VÄKI

tehostanut eteläisen rajansa valvontaa. Ensin rakennettiin tutkajärjestelmiä Espanjan rannikolle sekä linnoitettiin Ceutan ja Melillan kaupungit Marokon rannikolla. Merivalvontaa on tehostettu moneen otteeseen niin Senegalin ja Marokon rannikoilla kuin Kanariansaarilla ja viime aikoina erityisesti itäisen välimeren alueella. Viime vuonna Kreikka sai valmiiksi miljoonia maksaneen piikkilanka-aidan Turkin vastaiselle rajalleen.

Mikään näistä toimista ei ole kuitenkaan johtanut siirtolaisuuden olennaiseen vähenemiseen. Ihmisten kuolemiin

”Eurooppaan pääseviä siirtolaisia odottaa vankeus ilman oikeudenkäyntiä”

ne sen sijaan ovat johtaneet.

Kuvaavaa Euroopan viranomaisten suhtautumisessa siirtolaisiin on Italian rannikkovartioston toiminta lokakuun alun haaksirikossa Lampedusan lähellä. Paikallinen kalastaja oli pelastanut veneeseensä 47 veden varaan joutunutta siirtolaista. Viranomaiset kieltäytyivät kuitenkin ottamasta näitä ihmisiä rannikkovartioston veneeseen, ja näin estivät kalastajaa jatkamasta pelastustyötä. Tapaus ei suinkaan ole ensimmäinen. Italiassa on aiemmin muun muassa takavarikoitu veden varaan joutuneita siirtolaisia pelastaneiden

kalastajien veneitä, sillä maassa on vuonna 2002 säädetyn lain mukaan laitonta auttaa paperittomia siirtolaisia.

Monia heikkokuntoisista veneistä ja murhaavasta rajavalvonnasta huolimatta Eurooppaan pääseviä siirtolaisia odottaa vankeus ilman oikeudenkäyntiä jossain Euroopan kymmenistä tai jopa sadoista säilöönottokeskuksista. Helsingin yliopistoa lähin säilöönottokeskus on Maunulan kupeessa Metsälässä. Säilöönottokeskuksen verkkosivujen mukaan ”säilöönottoyksikkö on 40-paikkainen suljettu laitos, jonka asiakkaina ovat poliisin tai rajavartioston ulkomaalaislain nojalla – ei siis rikosperusteisesti – säilöön ottamat henkilöt.” Metsälän yksikössä on pidetty vankina ilman rikosoikeudellisia syitä muun muassa raskaana olevia naisia ja pieniä lapsia. Säilöstä on karattukin, esimerkiksi vuonna 2012 kuusi siirtolaista pakeni keskuksesta ikkunoiden kautta ja piha-aidan yli.

Euroopan yhteistä rajapolitiikkaa toteuttamaan perustettiin vuonna 2005 Euroopan Unionin rajaturvallisuusvirasto Frontex. Alun perin eri maiden rajaviranomaisten yhteistyötä koordinoimaan perustetun Frontexin toiminta on kasvanut eksponentiaalisesti, viraston budjetti kasvoi esimerkiksi perustamisvuoden noin 6 miljoonasta eurosta vuoden 2010 lähes 90 miljoonaan euroon.

Frontexin johtajana sen perustamisesta asti on toiminut suomalainen prikaatinkenraali Ilkka Laitinen. Laitinen on

useissa haastatteluissa todennut tavoitteekseen Frontexin kehittämisen todelliseksi rajavartiostoksi, joka pystyisi entistä tehokkaammin valvomaan ja estämään siirtolaisten liikkeitä Välimerellä.

Euroopan Unionin rajapolitiikka on ollut nopeassa muutoksessa koko sen olemassaolon ajan. EU:n nykyiset pyrkimykset linnoittaa ja valvoa koko eteläistä rajaansa ovat kuitenkin paitsi suuruudenhulluja ja kalliita, myös mahdottomia. Niin kauan kuin Eurooppaan on halukkaita tulijoita, he kyllä löytävät keinonsa rajan ylittämiseen EU:n tai alueen valtioiden pyrkimyksistä riippumatta. Liikkuminen paremman huomisen perässä on lopulta kuitenkin inhimillistä ja universaalia.

Onneksi monet eurooppalaisetkin ovat ymmärtäneet tämän. Nykyistä murhaavaa siirtolaispolitiikkaa vastustavia ja siirtolaisia tukevia ryhmiä on noussut ympäri Eurooppaa, Suomessa toimivasta Vapaa Liikkuvuus-verkostosta Ranskan Calai’ssa siirtolaisia tukevaan Calais Migrant Solidarityyn, Välimerellä rajaviranomaisten rikkeitä monitoroivaan Boats4People järjestöön tai Ruotsissa pakolaisten käännytyksiä vastustavaan Aktion mot deportation-ryhmään. Kenties joskus vielä asumme Euroopassa, joka toivottaa tulijat tervetulleiksi vieraanvaraisuudella piikkilangan ja luotien sijaan.

VÄKI

7

MYSTEERIEN JÄLJILLÄ VOYNICHIN KÄSIKIRJOITUS

kuva: morguefile.com

Teksti: Ninnu Koskenalho

Eurooppalaisen mysteeriperinteen juuret ulottuvat ainakin antiikin päiviin saakka. Kreikkalais-roomalaisessa maailmassa kukoisti mysteerikultteja, jotka katosivat Rooman valtakunnan romahtamisen myötä.

Traditio säilyi Lähi-idässä, josta se palasi kulttuuripiiriimme ristiretkillä suoritetun kulttuurivaihdon sekä juutalaisten mukana. Juutalainen kabbala onkin yhdessä Egyptin ja hellenistisen maailman mysteeriuskontojen kanssa eurooppalaistyylisen mysteerin tärkeimpiä rakennuspalikoita.

Mysteeriperinteen muinaisista opaskirjoista kaikkein kummallisin on teos, joka tunnetaan Voynichin käsikirjoituksena. Se on peräisin 1400-luvun

8

VÄKI

alkupuolelta, pohjois-Italiasta, eikä kukaan ole tähän päivään mennessä pystynyt saamaan selkoa sen sisällöstä.

Ulkoavaruuden kasvillisuutta ja alkemiaa Voynichin käsikirjoitus näyttää fantasiakirjalta. Se on kirjoitettu pergamentille kurvikkalla ja kauniilla käsialalla. Noin 240-sivuisen kirjan lähes jokainen sivu on täynnä merkillisiä piirroksia, jotka esittävät kasveja, ihmisiä ja kosmologisia kaavioita. Teksti edustaa tuntematonta kirjoitusjärjestelmää: sen on arveltu olevan 2-8 kokeneen kirjurin kädenjälkeä, sillä koko kirjassa ei ole ainutta-

”Mysteeriperinteen muinaisista opaskirjoista kaikkein kummallisin on teos, joka tunnetaan Voynichin käsikirjoituksena”

kaan korjattua kirjoitusvirhettä.

Kuvitus on niin ikään fantastista ja surrealistista. Kasvit eivät ole tunnistettavissa tämän maailman kasveiksi, vaan tuntuvat yhdistelevän villisti osia eri kasveista, toisinaan myös ihmisistä tai eläimistä. Sivuilla seikkailee lisäksi alastomia, ehkäpä raskaana olevia naishahmoja, jotka kummallisista mittasuhteistaan huolimatta ovat anatomisesti oikeaoppisesti kuvattuja. Naishahmot esiintyvät usein yhdessä erilaisten vesialtaiden ja merkillisten putkiloiden kanssa.

Vaikka tekstiä ei voida lukea, kuvituksen perusteella kirja näyttää jakautuvan kuuteen osioon: yrtteihin, astronomiaan, biologiaan, kosmologiaan, lääkekasveihin ja resepteihin.

Sisällölle on mysteeriperinteen nimissä luettu paljon alkemistisia tulkintoja. Tekstin rakenne on eurooppalaisten kielten perspektiivistä rakenteellisesti merkillistä: sama sana saattaa esimerkiksi toistua

kolmesti peräjälkeen, ja jotkut kirjaimet esiintyvät ainoastaan sanojen alussa tai lopussa.

Käsikirjoitus on saanut nimensä kirjakauppias Wilfrid Voynichin mukaan, joka sai opuksen käsiinsä vuonna 1912. Voynich kirjoittaa tapauksesta seuraavaa: ”Vuonna 1912 löysin mitä ihmeellisimmän kokoelman upeasti kuvitettuja käsikirjoituksia. Vuosikymmenten ajan nämä opukset olivat olleet hautautuneena eteläeurooppalaisen ikivanhan linnan arkkuihin, joista ne löysin. Arvelen kokoelman tulleen säilötyksi arkkuihin 1800-luvun poliittisen ilmapiirin epävakauden vuoksi.” ”Tutkiessani käsikirjoituksia sillä silmällä, että osa kokoelmasta voisi päätyä omiin käsiini, huomioni kiinnittyi erityisesti yhteen kirjaan. Kullan ja rikkaiden värien kuvittamien opusten joukossa se oli sellainen ruma ankanpoikanen, että mielenkiinto-

ni heräsi heti. Havaitsin kirjan olevan kokonaan koodikielellä kirjoitettu. Jo lyhyt pergamentin, kalligrafian ja piirroksissa käytetyn pigmentin tarkastelu kertoi minulle, että kirja oli luultavasti 1200-luvun lopulta peräisin. Piirrosten perusteella se oli luonnonfilosofinen tietokirja.”

Opuksen elämäntarina Voynichin käsikirjoituksen ensimmäisenä tunnettuna omistajana pidetään Rooman keisari Rudolf II:n omalääkäriä, Jacobus Horcicky de Tepeneciä. Hän olisi saanut kirjan haltuunsa itse keisarilta, joka oli erittäin innostunut astrologian, alkemian ja muiden mysteeritieteiden harrastaja. Perimätiedon mukaan keisari osti kirjan itselleen 600 dukaatilla (noin 70 000 eurolla) tuntemattomasta lähteestä. Rudolf hallitsi Rooman keisarikuntaa 15001600 -lukujen taitteessa, jolloin

kuvat: morguefile.com VÄKI

9

Voynichin käsikirjoitus oli siis jo melkein 200 vuotta vanha.

Wilfrid Voynich itse oli vakuuttunut siitä, että opus oli 1200-luvulla vaikuttaneen oppineen fransiskaani Roger Baconin käsialaa. Oxfordissa opiskellut Bacon tunnetaan lisänimellä Doctor Mirabilis, ja häntä on pidetty yhtenä modernin empiirisen luonnontieteen ensimmäisistä esi-isistä, jonka esikuvia olivat niin Aristoteles kuin arabioppineetkin.

Oli kirjan alkuperä sitten mikä hyvänsä, yksi on varmaa: kukaan ei edelleenkään tiedä, mitä Voynichin tekstissä lukee - vai lukeeko mitään. Tekstiä on yritetty iät ja ajat tyrmätä silkkana kepposena, mutta projektin laajuus ja sisällön systemaattisuus puhuvat tätä vastaan. Teoriaa salakielisyydestä ja koodatusta sisällöstä tukee se, että teksti sijoittuu samalla ajalle, jolloin kryptografia syntyi Euroopassa.

Koodin murtaminen on ajanut ihmisiä hulluuden partaalle ainakin viimeiset sata vuotta. William Newbold, filosofian professori Pennsylvanian yliopistosta, yritti purkaa Voynichin koodia 1900-luvun alussa. Hän käytti elämänsä viimeiset vuodet tutkien kirjainten musteesta muodostuvia pienen pieniä kuvioita suurennuslasin avulla. Hän uskoi, että tekstin todellinen viesti oli piilotettu mikroskooppisessa koossa kirjainten itsensä sisään.

William Friedman, modernin kryptologian kovin nimi, joka muun muassa johti toisen maailmansodan aikana japanilaisten Code Purplen

10

VÄKI

purkamisoperaatiota, käytti Voynichin koodin parissa 30 vuotta. Lopulta hän luovutti ja totesi sen purkamisen täydeksi mahdottomuudeksi.

Mitkään asiantuntija-arviot tekstin turhanpäiväisyydestä eivät kuitenkaan ole poistaneet mysteerin kutkuttavuutta.

Netistä löytyykin melkoisen laaja yhteisö eri alojen ihmisiä, jotka yhdessä ja erikseen pyrkivät selvittämään Voynichin käsikirjoituksen salaisuudet.

Kielen rakenteet paljastuvat Tänä vuonna Voynich-piireissä on kuhistu. Marcelo Montemurro Manchesterin yliopistosta ja Damian Zanette Bariloche Atomic Centeristä paljastivat tekstistä semanttisen kaavan, joka viittaa siihen että kyseessä todella olisi salakirjoitus. Tutkijat analysoivat

käsikirjoitusta informaatioteoreettisten statistiikkametodien avulla, joilla he pyrkivät tunnistamaan sisällöllisesti merkittäviä sanoja tekstin joukosta.

Metodi laskee tekstissä esiintyvän informaation määrää sen perusteella, miten sanat jakautuvat tekstiin. Tasaisesti ja tiheään ilmenevillä sanoilla on matala informaatioarvo, sillä niiden esiintymistä ei voi liittää mihinkään tiettyyn asiaan.

Sanat, jotka ilmenevät vain joissakin tietyissä konteksteissa - esimerkiksi tiettyjen piirrosten yhteydessä - puolestaan sisältävät paljon informaatiota, koska niillä on selvästi yhteys spesifeihin sisältöihin.

Tällä tavoin muodostuneet semanttiset verkot osoittavat myös, että toisiinsa liittyvät sanat jakavat rakenteellisia ominaisuuksia.

Tätä tapahtuu jonkin verran myös luonnollisissa kielissä.

Yhteenliittyvien sanojen

kuva: morguefile.com

yhteiset morfologiset piirteet viittavat siihen, että tekstin takana piilevä koodi tai kieli on sellainen, jossa morfologialla ja semantiikalla on vahva yhteys - kuten vaikkapa kiinan ideogrammeissa tai egyptin hieroglyfeissä.

Näin ollen löydökset tukevat niin sanottua eksoottisen kielen hypoteesia. Kielitieteilijä Jacques Guy on esittänyt, että käsikirjoitus voisi olla varhainen eurooppalainen yritys kirjoittaa ylös jotakin itä- tai keskiaasialaista kieltä.

Voynichin kielen rakenteella näyttäisikin statistiikan valossa olevan yhtäläisyyksiä esimerkiksi kiinan ja vietnamin kieliin.

Paikallisten kielten kirjoitusjärjestelmät (jos niitä oli) olivat varhaisille eurooppalaisille seikkailijoille vaikeita ymmärtää. Tämän johdosta kehiteltiin useita foneettisia kirjoitusjärjestelmiä, joissa toisinaan käytettiin keksittyjä aakkosia.

Eksoottisen kielen hypoteesi selittäisi myös sen, miksi eurooppalaistyyppiset numeraalit ja artikkelit puuttuvat tekstistä kokonaan. Toisaalta käsikirjoitus ei sisällä mitään aasialaiseksi tunnistettavaa symboliikkaa.

Vaikka Montemurron ja Zanetten tutkimus ei avaakaan käsikirjoituksen varsinaista sisältöä sen paremmin kuin mitkään aiemmatkaan teoriat, se kuitenkin viittaa siihen, että puijauksesta ei olisi kyse. Netissä spekulointi siis jatkukoon!

”William Friedman käytti Voynichin koodin parissa 30 vuotta.

Lopulta hän luovutti ja totesi sen purkamisen täydeksi mahdottomuudeksi” Villejä teorioita Verkkotodellisuus on pullollaan ratkaisuja Voynichin käsikirjoituksen salaisuuteen. Dan Burischin teoriassa Majesticnimiseen salaiseen järjestöön kuuluva avaruusolento nimeltä #3-15 on saanut selville, että käsikirjoitus on Roger Baconille kaukaa tulevaisuudesta lähetetty dokumentaatio, joka koskee Burischin itsensä tulevaisuudessa tekemiä ihmeellisiä keksintöjä. Tekstin varsinainen sisältö koskee DNA:n spontaania luomista äänen kautta.

Myös Suomi on päässyt maailmankartalle Voynichin käsikirjoituksen tulkitsemisessa. Vuonna 2011 Jumalan profeetaksi itseään kutsuva Veikko Latvala ilmoitti ratkaisseensa tekstin mysteerit profetoinnin ja kanavoinnin avulla.

Hänen tietojensa mukaan kyseessä on monialaisen tiedemiehen kokoama lääketieteellinen julkaisu kasvien parantavista ominaisuuksista.

Käytetty kieli on kooste espanjaa, italiaa sekä kirjoittajan äidinkieltä, harvinaista babylonialaista murretta.

Teksti on lisäksi profetia, jossa ennustetaan tulevaisuutta satoja vuosia eteenpäin.

Samoilla linjoilla tulevaisuuden ennustamisen kanssa on James E. Finn. Hän on koodia murtaessaan saanut tietää, että kirjassa puhutaan maailmaa koskevasta, syklisesti tapahtuvasta tuhosta, jonka aikaansaa “taivaallinen silmä”. Ympyrä mysteeriperinteiden alkuperään sulkeutuu, kun tukea väitteelle löytyy mistäpä muualtakaan kuin egyptiläisestä, tuhoa koskevasta mytologiasta.

Alkuperäinen Voynichin käsikirjoitus on hyvässä tallessa Yalen yliopiston kokoelmissa, mutta sen digitaalisen version voi hakea itselleen ilmaiseksi osoitteesta http://brbl-dl.library.yale. edu/vuf ind/Record/3519597

VÄKI

11

LYONIN KORISTELLUT KUJAT Kuvat: Soila Laivo Teksti: Johanna Saviniemi

”Kun muualla maailmassa, muissa kaupungeissa seinämaalauskulttuuri kukoistaa, meillä se huutaa poissaolollaan, kiitos byrokratian ja säännösten” kirjoitettiin Helsingin Sanomissa 14. marraskuuta. Seinämaalauskulttuurilla viitataan tässä yhteydessä niin graffiteihin kuin mainoksiin.

Artikkelissa Helsingin tuore kulttuurijohtaja peräänkuuluttaa elävämpää ja värikkäämpää katukuvaa. Mielipide on melko silmiinpistävä, kun muistelee, että Stop töhryille -projekti kuopattiin vasta viisi vuotta sitten. Uusia tuulia odotellessa kävimme Lyonissa ihmettelemässä vielä elävää ja värikästä katukuvaa.

Tosin näette sen mustavalkoisena, kiitos lehden vuotuisen budjetin.

12

VÄKI

VÄKI

13

OI MAKEDONIA - VAPAUS TAI KUOLEMA! Teksti ja kuvat: Sanna Rauhala

B alkanilainen musiikki kantautuu kauas peilityynen järven kuljettamana. Kiireettömänä jonona lipuvat taksit kuljettavat juhlijoita rannalla sijaitsevaan yökerhoon, joka on tänään Ohridin sykkivä sydän.

Ympäri kaupunkia sirotellut julisteet ovat houkutelleet paikalle suuren väkijoukon, meidät mukaan lukien: Ramadan on ohi, Eid Al-Fitr on täällä!

Tänään juhlitaan! Suurin osa väestä siemailee vettä tai mehua, mutta jotkut juhlijoista heittäytyvät rytmien vietäväksi myös alkoholin voimin - joskin lähinnä paikallisen musiikin soidessa. Maailmanlaajuisen

14

VÄKI

diskohitin pärähtäessä silloin tällöin kauittimista keräämme oudoksuvia katseita, kun jäämme ainoina juhlijoina nopeasti tyhjenevälle tanssilattialle.

Paikallisia kiinnostaa enemmän korokkeella keimaileva napatanssija. Tämä on Makedonia, Balkanin vähän tunnettu helmi ja historian saatossa taistelevien imperiumien moneen kertaan rikki repimä maa.

Valloittajan perintö Vaikka Makedonian tasavalta on vielä nuori, ulottuu sen kansalaisten identiteetti antiikin

aikoihin saakka. Aleksanteri Suuren perintö on nähtävissä joka puolella: Skopjen valtavassa sankaripatsaassa, kirjakauppojen notkuvissa historiahyllyköissä ja ennen kaikkea monien ihmisten kansallisylpeydessä. Pyrkimys vakaampaan itsenäisyyteen on suuri osa tätä identiteettiä. Makedonian jatkuva kiista Kreikan kanssa sen oikeudesta käyttää jo omaksumaansa nimeä synnyttää nurinaa baareissa ja kadunvarsikahviloissa. Miksi heidän pitäisi kumartaa Kreikalle tai kenellekään muulle? ”Sloboda ili smrt! – vapaus tai kuolema!” on maan kansallismotto.

Jos turistina erehtyy käyttämään maasta nimitystä FYROM, eli Former Yugoslavian Republic of Macedonia, saa varmasti osakseen närkästyneen katseen taksikuskilta tai hotellin henkilökunnalta - jos hyvin käy, myös opettavaisen saarnan. Meidän ensikosketuksemme paikallisiin on kuitenkin ilahduttava.

Yövymme Skopjessa eläkepäiviään viettävän pariskunnan vierashuoneessa, jota he vuokraavat matkaajille. Suomalaiselle mielenlaadulle ylitsevuotava vieraanvaraisuus ja avuliaisuus käyvät jopa hieman vaivaannuttavaksi, eikä teetäkään jaksaisi juoda ihan loputtomiin.

Isäntämme on kuitenkin niin innoissaan saadessaan esitellä maansa parhaita puolia, ettemme kehtaa poistua pöydästä ennen hämärän laskeutumista.

Makedoniaa harvakseltaan käsittelevä kansainvälinen journalismi on käyttänyt termiä ”makedonialainen identiteettikriisi”, mutta tapaamamme

paikalliset eivät tunnu moista käsitettä tunnistavan. Toki kyse voi olla vain turistin rajoittuneen näkökannan vääristämästä mielipiteestä, mutta alati kansainvälistyvässä ympäristössä elävät kaupunkilaiset ovat ehdottoman tietoisia perimästään. He ovat Aleksanterin ja slaavien jälkeläisiä, vihdoin itsenäistyneen kotimaansa ylpeitä asukkaita. He tuhahtavat niiden kreikkalaisten ja bulgarialaisten sanoille, jotka väittävät, ettei todellista Makedonian kansalaista ole olemassakaan, vaan kaikkien maan asukkaiden juuret juontavat entisten isäntämaiden alueille.

Jalansijaa etsimässä Maahan mahtuu myös sisäisiä erimielisyyksiä. Imperiumien valtakaudet ja naapurimaiden levottomuudet ovat tuoneet maahan useita etnisiä vähemmistöjä, eivätkä kaikki

makedonialaisetkaan identifioidu alkuperäiseen slaavilaisryhmään. Vaikka islam on näkyvästi esillä juuri Ramadanin loppumisen aikaan, on se silti vähemmistössä ortodoksisiin kristittyihin nähden. Kristittyjen ja muslimien rinnakkaiselo on nyt hauraassa rauhan tilassa, jota uhkaa erityisesti Albanian muslimien oma identiteettikriisi, joka kumpuaa heidän epävarmasta asemastaan. He pyrkivät tuomaan esiin omaa kansallisidentiteettiään ja sitä, että myös heillä on oikeus tulla tunnustetuksi Makedonian täysvaltaisina kansalaisina etnisyydestään ja uskonnostaan luopumatta.

He pelkäävät, että itsenäisen maan valtio pyrkii sulauttamaan heidät kantaväestöön ja työntämään vähemmistöuskonnot sivurooliin kansallisessa kulttuurissa. Pienimittaiset kahakatkaan eivät ole ennenkuulumattomia uskonnollisten erimielisyyksien piirissä, vaikka suuremmalta verenvuodatukVÄKI

15

selta on toistaiseksi vältytty. Väkivaltaisuudet eivät kuitenkaan näy paikallisella mittapuulla vauraan Ohridin katukuvassa, joka on Makedonian ylpeys.

Vauraus vai vararikko?

Makedonian parhaat puolet avautuvat matkailijalle kävellessämme pitkin Ohridin mukulakivikatuja: hienot putiikit reunustavat tietä, satamassa kelluu purjeveneitä ja ravintolat ovat iltaisin ääriään myöten täynnä juhlivia ihmisiä. Prameasta ulkokuorestaan huolimatta Makedonia ei ole varakas.

Se on pitkään ollut Euroopan köyhimpien maiden kymmenen kärjessä rinta rinnan Montenegron ja Serbian kanssa.

Ohridin status UNESCOn maailmanperintökohteena ja sen häikäisevän kaunis ympäristö ovat kuitenkin omiaan vetämään varakkaita turisteja

16

VÄKI

”He ovat Aleksanterin ja slaavien jälkeläisiä, vihdoin itsenäistyneen kotimaansa ylpeitä asukkaita” sekä maan sisältä että sen ulkopuolelta. Meidät voisi kai laskea heidän joukkoonsa, vaikka kruisailu muskeliveneellä vaihtuukin leppoisaan kiertelyyn pitkin kristallinkirkkaita vesiä pienessä moottoriveneessä. Tai no, leppoisaan ainakin siihen saakka, kunnes aallokko yhtäkkiä nousee. Riuska makedonialainen merimies, sattumalta myös paatin omistaja, joutuu hyppäämään toisesta jollasta kyytiimme pelastamaan omaisuutensa varmalta satamakiviin törmäämiseltä. Häntä naurattaa, minua ei. ”Lady can get up from the floor now.”

Seuraavan päivän painostava helle saa suuntaamaan rannan sijaan ylös vuoristoon.

Urhea pieni skootterimme taistelee saadakseen kaksi ihmistä ylös kiemuraisia ja jyrkkiä teitä. Lopulta hikinen patikointi ylänköjä pitkin Magaro Peakille paljastaa kuitenkin Makedonian todellisen rikkauden täydessä loistossaan: toinen toistaan korkeampia vuorenhuippuja nousee maasta joka puolella. Jossain lähistöllä kulkee Albanian raja, vai ylitimmekö sen jo kävellessämme? On hassua ajatella, millaisia kiistoja tämän edessämme levittäytyvän maiseman rajoista ja maa-alueista on vielä tämän vuosisadan kuluessa käyty. Kerta toisensa jälkeen nurkkaan ajettu maa voi myhäillä salaa. Monet sen huipuista ovat vielä vain harvojen ja valittujen valloittamia.

SKINHEAD - KAPINALLISEKSI TUOMITTU Teksti ja kuva (seur. sivu): Johanna Saviniemi

”Politiikka ei oo koskaan ollut mun juttu, haluan pitää oman edustamani skinikulttuurin erillään politiikasta, vaikka toki aina löytyy niitä jotka haluaa mut luokitella kommariksi tai natsiksi, riippuu kai ihan siitä että onko luokittelijana vasemmiston vai oikeiston edustaja, mut niinhän se kai monelle on, että jos et oo puolellamme olet meitä vastaan.”

Työväenkorttelien nuoret Skinhead-kulttuurin juurien voidaan nähdä ulottuvan aina 1950-luvulle asti, jolloin teddy nuorisokulttuuri nosti ensimmäisen kerran päätään IsoBritanniassa. Tedeihin yhdistetään vahvasti kiinnostus tuon ajan rock-musiikkiin ja omanlaisensa pukeutumiskoodi.

Kun ted-kulttuuri levisi maan rajojen ulkopuolelle, Lontoon työväenkortteleissa puhalteli jo toisenlaiset tuulet.

Modit olivat alkujaan hyvin vaiettu ryhmä, joille tavanomaista oli pukeutua kalliisiin pukuihin ja ajella ympäriinsä koristelluilla Vespoillaan. Modien vastapariksi tai oikeammin arkkivihollisiksi nousivat rokkarit eli rasvikset. Näiden ryhmien väliset yhteenotot muodostuivat median lempiVÄKI

17

kuva: morguefile.com

He, jotka huutavat kovempaa edustavat yksioikoista totuutta lähinnä vain muinaisessa Spartassa. Usein mediakuva skinheadeista rajautuukin äärioikeistolaisiin white power -skinheadeihin. Ei ole tavatonta, että tämä on ainoa näkyvä kärki, joka asiaan vihkiytymättömän tajuntaan kantautuu.

Skinheadit eivät kuitenkaan ole Suomessa tai muuallakaan mikään yhtenäinen ryhmä.

Suomesta löytyy edelleen white power -skinheadeja sekä maltillisempia poliittisesti oikealle suuntautuneita ryhmiä, kuten enemmän vasemmistolaisen aatemaailman omaavia SHARP -skinheadejakin, mutta näiden lisäksi myös perinteisiä skinheadeja, joiden skininä olemisen syy ei ole poliittinen. Tässä artikkelissa mielipiteitä ilmaisee eräs viimeksi mainituista.

ilmiöiksi, vaikka eivät sosiologi Stanley Cohenin mukaan olleet baarikahakoita kummempia.

Mod-kulttuuri sulki sisäänsä erilaisia alaryhmiä, joista proletaarisin ja maskuliinisin muovautui omaksi alakulttuurikseen, skinheadeiksi.

On vaikea kuvitella nuorisokulttuuria irrallaan musiikista. Tedeillä oli rock’n’roll, modeilla soul, Motown sekä beat. Alkuaikojen skinheadit muodostivat omanlaisensa musiikillisen identiteetin omaksumalla jamakalaissiirtolaisten kautta sekä musiikillisia että elämäntyylillisiä vaikutteita rudeboy-kulttuurista.

Sekä skinheadit että sitä edeltäneet nuorisokulttuurit olivat jollain tasolla irrallaan

18

VÄKI

populaarista. 1960-luvun Britanniassa skinheadit olivat työväenluokkaisia nuoria, jotka rakennemuutoksen myötä ajautuivat työttömyyden kierteeseen ja syrjäytyivät yhteiskunnasta.

Tietyntyylisen pukeutumisen, musiikkimaun ja raa’an asenteen avulla he muodostivat oman vastavallankumouksensa.

Tyyli Skinhead nimitystä käytettiin Yhdysvaltain merijalkaväensotilaista, joilta vaadittua hiustyyliä skinhead-kulttuurin edustajat peräänkuuluttivatkin.

Maiharit, Sta-Prest housut, pikeet, henkselit, harringtonit ym. edustavat kaikki sitä

kirjoa, mitä perinteinen skinhead ulkonäkö pitää sisällään. ”Ihan ensimmäinen asia mikä skinheadina olemisesta tulee mieleen on toki se, että näytät siltä.” ”Toisin kuin yleisesti luullaan, maiharit, maastohousut ja pilottitakki ei ole ainoa skinheadpukeutumisen tyyli, vaan on itseasiassa skenen sisällä yllättävänkin harvinainen verrattain muihin tyyleihin.”

Vaatteet eivät rakenna aatetta Vastoin yleistä mediakuvaa radikaaleimman oikean siiven arvot ja politiikka eivät ole yleis-

päteviä alakulttuurin sisällä. ”Skinheadin arvomaailma on työväenluokkainen ja duunarinoikeuksia kannattava.

Oman elannon eteen työskentelyä arvostetaan, perhe on tärkeä ja ystävät pidetään lähellä.” ”Skinhead-kulttuuriin kuuluu tietty isänmaallisuus. Monesti kun lukee juttuja kirjoitettuna muista kuin white power -skinheadeista, isänmaallisuutta ei mainita arvoks. Mun näkemys kuitenkin on että edustit mitä laitaa tahansa skinhead-kulttuurista, niin ylpeys omista juurista ja omasta maasta kuuluu ainakin jollain osalla kulttuuriin. Sanomattakin on kai selvää että tämän isänmaallisuuden ei tarvitse läheskään jokaisessa tapauksessa meinata rasismia tms. muukalaisvastaisuutta, vaikka se hyvin usein siihen mediassa liitetään.”

”Usein näkee kaikennäköstä sankaria, jotka ovat itsensä rasisteiksi huomattuaan leikanneet hiuksensa kaljuksi, hankkineet halvan pilotin ja ostaneet jotkut halvimmat armeijakaupasta saatavilla olevat maiharit jalkaansa”

”Näiden arvojen lisäksi skinhead-kulttuuriin kuuluu toki kiinnostus jalkapalloa ja musiikkia kohtaan. Kaikki ei ehkä jaa samoja käsityksiä näistäkään asioista, toisille jalkapallo ei oo niin tärkeetä ja musiikkiakin on monenlaista mitä kuunnellaan.

Toiset on enemmän suuntautunut Reggae/ska/rytmimusiikkiin ja toiset tykkää enemmän punk -suuntaisesta oi!sta.” ”Jos johonkin tarvitsee verrata tätä kulttuurin sisällä olevaa moninaisuutta, mieleeni tulee tavanomainen hevimusiikki-skenessä pyörivä ihminen.

Niin sanottuja hevareita ei leimaa mikään poliittinen aatesuunta, jota heidän kaikkien luullaan

edustavan, vaan hevareissakin on montaa erilaista näkemystä vasemmalta oikealle. Sama koskee skinhead-kulttuuria.”

Politiikattomat lähtökohdat ”Veikkaan homman kulkeneen kuitenkin aika luonnollista kaavaa, ajan myötä sitä vaan huomasi, että pukeutuu tietyn kaavan mukaan ja vaan tietyt jutut kiinnostaa, miksipä siis kieltää omaa olemistaan tai jäädä johonkin välimalliin pyöriin? Mieluummin on ylpeesti sitä mitä on.” ”Porukassa on toki aina niitäkin tyyppejä jotka on päättänyt yhtenä iltana nettiä selatessaan että niistä tulee skinejä. Nää tyypit sit onkin yleensä niitä jotka jättää skenen ekana, kun huomaa ettei se oo niitä varten, vaikka vähän aikaa menee lujaa ja joka paikassa ollaan tekemässä numeroa omasta olemisestaan.”

Usein valtavirtamedia kategorisoi skinheadit heidän poliittisten lähtökohtiensa perusteella. Kaikki skinheadit eivät kuitenkaan omaksu politiikkaa lähtökohdikseen. ”Jotkut määrittelevät olemisensa poliittisen suuntauksen perusteella, toisia taas ei politiikka niinkään kiinnosta, heitä kiinnostaa mahdollisesti enemmän hauskanpito ystävien kanssa, jalkapallo ja musiikki. Yleisin ongelma mitä kohtaa skinheadkulttuuriin liittyvissä luuloissa on se, että jokaisella skinheadilla olisi joku poliittinen agenda tai syy olla skinhead on ensisijaiVÄKI

19

sesti poliittinen. Itse näen asian niin että syy olla skinhead ei saa koskaan olla poliittinen. Ensimmäiseksi täytyy omata kiinnostus ala-kulttuuria, siihen liittyvää musiikkia, jalkapalloa tms. kohtaan ja siinä on syy olla skinhead.

Sen jälkeen sinulla, kuten jokaisella muullakin ihmisellä, on oikeus omiin poliittisiin näkemyksiisi, mutta niillä ei ole kulttuurin kanssa silti mitään tekemistä.” ”Ikävän usein näkee kaikennäköstä sankaria, jotka ovat itsensä rasisteiksi huomattuaan leikanneet hiuksensa kaljuksi, hankkineet halvan pilotin ja ostaneet jotkut halvimmat armeijakaupasta saatavilla olevat maiharit jalkaansa ja täten luulevat olevansa skinheadeja. Sama pätee myös toiseen suuntaan, joku päättää ryhtyä skiniksi luettuaan internetistä tiedon, että kaikki skinit ei olekaan rasisteja ja joukosta löytyy myös rasismia ja natseja vastustavia ryhmittymiä.”

Ennakkoluulojen ympäröimät Skinhead on alakulttuuri, johon liittyy hyvin paljon ennakkoluuloja. Vaikka niitä on helppo ymmärtää, osuvat ne niihinkin, joihin eivät pohjaudu.

Skinheadin elämä tulee tuskin koskaan olemaan ennakkoasenteista vapaa, mutta harvemmin se on tullut yhdellekään alakulttuurin edustajalle yllätyksenä. ”Ennakkoasenteita toki joutuu kohtaan päivittäin, vaikka ihmiset ei välttämättä ulkonäöstäni päätellen läheskään aina tiedä

20

VÄKI

mitä kulttuuria edustan, saattaa se silti näyttää niin erilaiselta, että se herättää vähintään ihmetystä ehkä joissain jopa pelkoa.” ”Samoja ennakkoasenteita näissä tilanteissa joutuisi kohtaamaan edustaessaan mitä tahansa muutakin ala-kulttuuria jossa pukeutuminen erottuu massasta. Kuitenkin skininä oleminen ja se, että joku sut tunnistaa sellaiseksi aiheuttaa tietty sitä, että jotkut tykkää tulla haastaan riitaa tai muuten vaan tivaan, että mikäs oon miehiäni ja mistä tässä jutussa on kyse. Ihmettelen usein, eikö ihmisillä ole muuta tekemistä kuin vahtia toisten olemista tai tentata ajattelevatko he heidän hyväksymällä tavallaan asioista. Suurimmassa osassa näitä tilanteita ajattelen, ettei mun tarvitse selitellä kenellekään mun omaa elämääni tai olemista, joten en välttämättä jaksa edes välittää koko asiasta.” ”Toisaalta jos joku haluaa vaan rehdisti tietää asioista ja on kiinnostunut, niin miksi en olisi valmis keskustelemaan. Ennakkoasenteita toki joutuu kohtaan enemmänkin sitten pukeutuessaan stereotyyppisemmän skinhead ulkonäön mukaan. Mutta se on osa tätä kulttuuria, jos et kestä sitä että sua välillä haukutaan rasistiksi tai natsiksi, tai tuijotetaan pitkään, kannattaa valita joku toinen ala-kulttuuri.

Ihmisten asenteita ei voi muuttaa kokonaisvaltaisesti, eikä toisaalta tarvitsekaan, jokainen eläköön omaa elämäänsä välittämättä mitä muut siitä ajattelee.”

kuva: morguefile.com

ENNAKKOLUULOJEN YTIMESSÄ Siirtelen vaivautuneena painoani jalalta toiselle apteekin kulmalla. Leipäjonossa seisoo sadoittain ihmisiä, jono kiemurtelee Helsinginkatua pitkin. En ole varma, onko nyt oikeasti vähemmän noloa pönöttää tässä tärisemässä kuin mitä olisi ollut jonotella itse mukana ja hypätä viime hetkellä sivuun – en tarvitse ruokakassia, joten sen ottaminen pistäisi vastaan jollain syvällä periaatteellisella tasolla. Ohikulkijoiden katseet eivät juuri häiritsisi, mutta ihan oikealla asialla jonottavien ihmisten kyllä. Mitä tuokin nyt tekee, varmaan salakuunteli meitä tässä! Valtiovallan agentti!

Onko ihan normaalia olla näin itsetietoinen? Miettivätkö muutkin ihmiset toisten reaktioita näin paljon? Vaikka oikeassahan ne tavallaan olisivat.

Anonyymi Antropologi

Huomaan silmäkulmastani äkillistä liikettä raivokkaan karjaisun säestämänä. Järjestyksenvalvojan keltainen liivi vilahtaa miesjoukon keskellä.

Nytkö siellä tapellaan? Pitäisikö siirtyä kauemmaksi?

Väärä olettamus jälleen: hampaaton vanha mies halailee järjestyksenvalvojaa julistaen hänen tekevän Hurstin kanssa tärkeää työtä. Nolottaa.

Normaalisti joudun luovimaan jonon läpi kaksi kertaa viikossa vain päästäkseni ulos kotiovestani, joten jotkut kasvot näyttävät jo etäisesti tutuilta. Venäläinen rouva pajattaa lapselleen iloisesti.

Ymmärrän sanatulvasta ainakin ”juuston” ja ”voileivän”.

Viiden mummon iskuryhmä keskustelee siitä, miten yhteisen ystävän mies on juuri kuollut. Ystäväparka ei ole

liikkunut asunnostaan päiväkausiin, vanhainkodistakin puhuvat. Vaivautuneen näköinen, siististi pukeutunut nuorimies seisoo heidän takanaan kangaskassi kädessään, kenties teeskennellen ettei kuuntele. Onko hänkin paikalla vain tarkkailemassa vai onko opintotuki loppunut kesken? Tekee mieli mennä nykäisemään hihasta, kysyä miten menee. En kehtaa.

Luulisi vielä, että yritän jotain.

Jonossa vallitsee hiljainen yhteisymmärrys. Jutellaan hiljaa, kukaan ei riehu. Yksi Helsinginkadun vakiojuopoista on sammunut grillin viereen, eräs jonottaja soittaa jo apua. Poistun paikalta vaivihkaa. Päiviä päässä pyörinyt esseestressi on hiljentynyt tasaiseksi nalkutukseksi takaraivossa. Mitähän Unicafessa on tänään tarjolla?

VÄKI

21

PIKKUJOULUTERVEHDYS

22

VÄKI

Terveisiä Euroopasta

VÄKI

23