VÄKI 2/14 jäähyväiset
kaartiselle
Virtuaaliantropologit Nuo oman elämänsä Lara Croftit
Mana marokossa
westermarckin jalanjäljillä väki
1
VÄKI 2 / 2014 3
Pääkirjoitus
4
Westermarckin jalanjäljillä
7
Hallitusesittely
10
Virtuaalista antropologiaa
12
Visuaalista ja media-antropologiaa
Psykologista antropologiaa
17
Lääketiedettä ja antropologiaa
19
Mies utuisten silmien takana
21
Manan vuosijuhlat
23
Anonyymi antropologi
Mana matkailee Marokossa
Hallituksen kahdet kasvot Onko internetissä elämää? Mitä vaikutelmia kuvilla luodaan?
Päänsisäistä etnografiaa Kansojen kipukohtien ytimessä Näkemiin, Timo Kaartinen! Vuoden seurapiiritapahtuma Elämän makua raitiovaunussa
Väki on Helsingin yliopiston antropologian opiskelijoiden lehti.
Väki 2/2014
Julkaisija: Mana ry
Tämän numeron toimituskunta: Birgitta Enjeti, Suvi Jaakkola, Sara Kettunen, Olli Lindholm, Maria Mölsä, Timo Tahkola, Anna Tervahartiala
Päätoimitus & taitto: Sanna Rauhala, Ninnu Koskenalho
Painos: 100 kpl Painopaikka: Picaset oy Väki on saanut HYY:n järjestölehtitukea vuodelle 2014. 2
14
VÄKI
Kannen kuva: Cate397.deviantart.com
Pääkirjoitus Tämä lehti on omistettu teille, syksyn 2014 uudet antropologian opiskelijat! Kevään toinen Väki-lehti lähetetään vuosittain uusille opiskelijoille hyväksymiskirjeen mukana. Lukukokemus kannattaa ottaa teoreettisena pohjatyönä, jota tulevan etnografin on hyvä tehdä ennen uudelle kentälle syöksymistä. Tässä numerossa esittelemme erityisesti uusia opiskelijoita silmällä pitäen muutamia antropologisen tutkimuksen kiinnostavia suuntauksia; erään joukoistamme toistaiseksi poistuvan merkkihenkilön; Marokon maakuntamatkailua; sekä tietenkin itsemme, juhlapuvuissa ja ilman. Kevään puhuttavimpia aiheita laitoksellamme on eittämättä tuleva kandiuudistus. Tämä koskettaa erityisesti syksyllä aloittavia uusia opiskelijoita, joiden perusopinnot muuttuvat antropologiassa kahlaamisesta yleisempään yhteiskuntatieteelliseen suuntaan. Tämä tarkoittaa sitä, että omien johdantokurssien ohella opiskellaan jatkossa vaikkapa globaaleja ilmiöitä kaikkien valtsikalaisten kesken. Uudistuksen mielekkyydestä voi
olla montaa mieltä. Joitakin se harmittaa, jotkut pitävät laajempaa kosketusta yhteiskuntatieteisiin positiivisena asiana. Monet vanhemmat opiskelijat tulevat luultavasti silti kamppailemaan korvaavuustaulukoiden kanssa vielä pitkään. Uusien kurssien varsinainen sisältö julkistetaan vasta kesäkuussa. Kesäloman aikana ilmeneviä antropologianitkuja voi hoidattaa muun muassa Manan perinteisellä Nuuksion-retkellä toukokuun lopulla ja EASAn (European Association of Social Anthropology) konferenssissa, joka järjestetään heinä-elokuun vaihteessa Tallinnassa. Luvassa on paljon kiinnostavia paneeleita ja suhteiden luomista virolaisiin akateemisiin kumppaneihimme. Tapahtumaan voi pestautua vapaaehtoiseksi duunariksi, jos opiskelijabudjetti ei veny konferenssimaksuihin. Kirkkaan kuplivaista kevättä kaikille ja onnea hyvästä valinnasta uusille opiskelijoille!
Sanna ja Ninnu
väki
3
Westermarkin jalanjäljissä
M
ana matkaili Marokossa 27.2.-6.3.2014. Antrofuksi Timo Tahkola tarttuu urheasti haasteeseen ja tuottaa haltioivaa kerrontaa maisemista, joissa suomalaisen antropologian kummisetä taivalsi viiksissään ja silmälaseissaan! Helmikuun lopulla nousi aamuvarhaisella Helsinki-Vantaalta kone, joka aloitti 17 antropologian opiskelijan matkan kohti Marrakechiä. Viime vuosisadan alussa Marokossakin seikkailleen suomalaisen etnografin kunniaksi opintoretkelle annettiin nimeksi Westermarkin jalanjäljillä. Matkan järjestäjinä toimi Mana Ry ja matkaa sponsoroi Helsingin Yliopisto.
pienen tinkaamisen jälkeen taksin hostelli WakaWakaan, johon ennakkovaraus oli tehty. Aasien, riksojen, mopojen ja autojen kirjo oli valtava. Tienlaidassa kasvavat appelsiinipuut ihastuttivat. Huomion kiinnitti myös palmun mallisiksi muotoillut radiomastot, joissa antennit piiloutuivat sulavasti sen lehmustoon. Afrikan punainen multa hehkui tienlaidoilta.
lilta aukiota löytyy myös lukuisia ruokapaikkoja. Marokkolaisia erikoisuuksia on minttuisen ja hieman makean yrttiteen lisäksi ehdottomasti Taginit, eli keraamisissa ruukuissa haudutetut liha- ja kasvisruoat. Rosvonpaistin lailla pitkään kypsytetty liha on todella mureaa ja kielelle sulavaa. Erilaiset paikalliset mausteseokset kruunaavat aterian.
Siirtymä Suomen pimeydestä Marokon häikäisevään auringonvaloon oli valtava ja saikin ryhmämme pysähtymään heti terminaalin ulkopuolelle palvomaan loimottavaa aurinkoa. Löysimme kentältä
Illalla keräännyimme keskustan Djemaa el-Fna- nimiselle torille syömään. Ruokaa sulatellessa kiertelimme keskusaukiolla, jossa on opaskirjan mukaan ollut 1800-luvun alusta saakka käynnissä erilaisia esityksiä. Eri puo-
Muutakin kuhinaa torilla tosiaan oli! Näimme niin käärmeenlumoajia ja tanssivia kääpiötä kuin lantiotansseja huntuihin ja helistimiin pukeutuneilta miehiltä. Torilla myytiin kaikenlaisia ruokia kymmenissä numeroiduissa
4
VÄKI
”Aasien,
riksojen, mopojen ja autojen kirjo oli valtava. Tienlaidassa kasvavat appelsiinipuut ihastuttivat.
kojuissa, vankkureista kaupattiin appelsiinimehua ja simpukoita. Kaikkea tungosta rytmitti jouk ko kiertäviä leivoskauppiaita. Aukiolla oli myös dramaattista arabian ja ranskankielistä tarinankerrontaa yhditettynä musiikkiesityksiin, sekä loputon määrä muita pieniä tai isoja toimijoita.
valokuvataidetta pääsi ihailemaan Le maison De La Photographyssä. Osa valokuvista oli tehty lasinegatiiveilta. Ainakaan silmämääräisesti eivät Marrakechin vanhan kaupungin keskeiset rakennukset juuri olleet sadassa vuodessa muuttuneet. Keskiaikaista lumoa taas löytyi kuninkaallisen palatsin raunioista. El Badi niminen palatsi oli toiminut myöhäiseltä 1500-luvulta sulttaani Ahmad El-Mansurin hovin kotipaikkana. ”El-Mansour” eli voittoisa on yksi Marokon historian merkittäivimmistä hallitsijoista ja palatsin viileät vankityrmät ovat olleet käytössä vielä 1900-luvullakin. Raunioihin oli nyt lisätty paikallisten taiteiljoiden toimesta erilaisia taideinstallaatioita. Mielenkiintoisin oli puusta rakennettu sokkelikko, jonka osia koskettelemalla pystyi tuottamaan erilaisia vahvistettuja elektronisia ääniä.
Reissun puolivälissä ryhmä hajaantui, ja suurinosa ryhmästä lähti kohti suosittua Essaouiran kaupunkia, jonka medina on Unescon maailmanperintökohde. Kaupunki on hieman kuin Kreikan saaristo sinivalkoisine rakennuksineen. Essaouirasta matka jatkui Casablancaan, jossa on Marokon ainut turisteille auki oleva moskeija. Näin siksi, että se on varta vasten turisteja varten rakennettu, ja vain nimellisesti moskeija. Eräs Afrikan vilkkaimmista basaareista sijaitsee Marrakechissa. Noilta loputtomilta tavaran täyteisiltä kujilta löysimme sattumalta ruokapaikan, jonka pitäjän serkku Mohammed, eli alias Simo, tarjoitui järjestämään meille kahden päivän retken aavikolle. Oppaiden avulla vuokrasimme ryhmälle minibussin ja lähdimme matkalle Atlas-vuorten yli
Maustesäkkejä myynnissä torilla.
Jokaisen Marokossa herättyyn aamuun kuului erottamattomasti muezzien mineraateista laulamat ruokoushuudot; ”Allaah akbaaar, aalalalalal…”. Suuri toiveemme moskeija-vierailusta kuitenkin kaatui, kun paljastui että moskeijat ovat suljettuina kaikilta ei-muslimeilta. Tämä oli mielestäni hieman yllättävää, kun ainakin Istanbulissa ja Ugandan Kampalassa isoimmatkin käytössä olevat moskeijat ovat avoimia kaikille. Sen sijaan pystyimme ihailemaan labyrinttimäistä vanhaa kaupunkia (Medinaa) ja sen tunnetuinta maamerkkiä, Koutoubijan Moskeijaa. Westermarkin ajan, eli 1900-luvun taitteen mustavalkoista väki
5
aavikkoa kohden. Vuoristotie kulki paikoin yli kahden kilometrin korkeudessa, ja sieltä täältä murtuneet tienvarsimuurit olivat muistutuksena äkillisesti päättyneistä matkoista. Vuorten huiput olivat vielä osittain lumen peitossa, mutta alhaalla laakossa oli vehreää ja värikästä. Raikas vuoristomaisema vaihtui pikkuhiljaa tuulen pyöristämiin kivisiin, dyynimäisiin kalliomuotoihin ja lämpötila nousi samaan tahtiin kun ilmankosteus häipyi. Noin muutama tunti ennen auringonlaskua saavuimme aavikon laitaan, jossa parikymmentä kamelia odotteli suomalaisia selkäänsä. Ratsastimme kameleilla aavikon punaiseen auringonlaskuun.. Illalla nautimme paimentolaisteltassa hyvän keiton ja lihapadan, jonka jälkeen vietimme pienen musisointihetken teltan ulkopuolella olevilla isoilla matoilla. Instrumentteina oli pienet perulaiset bongo-rummut, paikallinen
6
VÄKI
kolmikielinen bassosoitin, metalliset castanetsit, sekä hieman suurempi bassorumpu. Ilta huipentui dyynillä vietettyyn pitkään, hiljaiseen tähtien katseluhetkeen.
Kauppiaat saattoivat olla päällekäyviä ja ilmassa vedätyksen tuntua. Lisämomentin pienten kujien hektisyyteen toi silloin tällöin ohi vilahtavat moottoripyörät, riksat, aasivankkurit tai polkupyörät.
Ennen enemmistön poistumista Marokosta oli Marrakechissä vielä aikaa viettää yksi kokonainen shoppailupäivä. Vanhan kaupungin kapeat kujat olivat loputtoman pullollaan tavaroita ja kauppiaita. Myynnissä oli kaikkea rukouskaavuista, vesipiippujen kautta länsi-Afrikkalaisiin muinais-naamioihin. Ostettua sai myös Gekko-liskoja, puisia shakkilautoja, lukuisia mausteita, värikkäitä mattoja, monenvärisiä nahkalaukkuja, suitsukkeita, hedelmiä, kenkiä, tuhansia erilaisia kaulakoruja, hopealamppuja jne. Hinnat alkoivat pilvistä ja päätyivät pitkän väittelyn jälkeen kohtalaisen halvoiksi. Suomalaisia tämä tavaroiden määrittämätön, ikusesti elävä arvo meinasi hieman rasittaa.
Viikon jälkeen suurin osa lähti paluulennolle. Jäljelle jääneet suunnistivat kohti lupausta pienestä rannikkokylästä Atlantin laidalla.
Kuvat: manalaisilta
”Ilta huipentui
dyynillä vietettyyn pitkään, hiljaiseen tähtien katseluhetkeen.”
Manan hallitus 2014 piirsi omakuvansa tulevien fuksien iloksi Koonnut: Sanna Rauhala
Työelämä, alumni- ja urheiluvastaava
Puheenjohtaja
Annika Lepistö
Essi Kemppainen Mikä on ollut suosikkisi järjestämistäsi ekskursioista? Suosikkini urheiluexcuista on ollut keväinen Nuuksion retki, eräilyssä vaan on jotain niin päräyttävää.
Missä asioissa sinua kannattaa lähestyä? Manaan liittyvissä asioissa; jos on esimerkiksi huippuideoita joihin tarvitsee jonkun mukaan toteuttamaan. Ja silloin kun on huolia ja murheita. Aina kun ei tiedä ketä pitäisi lähestyä, niin mä oon se tyyppi. Terveisiä syksyn fukseille? ONNEA! Ja tervetuloa Manaan! Varatkaa syksylle tyhjä kalenteri, sillä se täyttyy kohta.
Bruno Gronow Mikä taloudenhoitajan pestissä on aiheuttanut eniten harmaita hiuksia? Hallituksen hilpeän holtiton rahankäyttö. Antropologian opiskelu vaikuttaa aika akkavaltaiselta. Selviytymisvinkkejä uusille opiskelijoille? Jos vastaan tähän, saan akkavallalta sanoinkuvaamattoman koulutuksen. Siinä tärkein opetus!
Mitä puheenjohtaja oikeastaan tekee? Nillittää. Ja tekee kaiken mitä kukaan muu ei tee. Käyttää Facebookia joka päivä. Ylittää tulostuskiintiöt. Tekee kompromisseja. Juo bisseä. Kantaa bisseä. Vastailee Väen haastatteluihin...
Talous- ja tilavastaava
Terveisiä syksyn fukseille?
Mitä kaikkea haaveilisit voivasi syksyllä järjestää?
Ottakaa yliopistosta kaikki irti! Täältä löytyy paikkoja, ihmisiä ja tapahtumia. Kolutkaa kaikki läpi, kunnes muistatte, että pitäisi vähän opiskellakin, jonka jälkeen voitte avata jo kirjan tai kaksi.
Syksyksi haaveilen alumniyhteistyön kehittämisestä ja työelämän monipuolisuutta esiintuovista työelämäexcuista, ja tietty muutamasta erikoisesta urheiluexcusta. Voitais vaikka lähteä ampumaradalle PUM! Terveisiä syksyn fukseille? Fuksina kannattaa lähteä heti alusta asti rohkeasti mukaan kaikenlaisiin tapahtumiin ja toimintaan. Opiskelijaelämästä voi tehdä just niin aktiivista kuin itse haluaa, ja moni asia jää oppimatta jos vain istuu luennoilla. Plus verkostoituminen kannattaa aina! väki
7
Varapuheenjohtaja ja fuksivastaava
Lotta Liimatainen
Suhde- ja virkistysvastaava
ja tehtäisiinkin. Tällä kaudella ollaan kuitenkin menty ihan eri ulottuvuuksiin Manan imagon kanssa. Hallitus on ollut alusta asti intoa täynnä ja ideoinut uusia juttuja vauhdilla. Fuksiporukka oli keskenään myös jo valmiiksi niin tiivis ryhmä, että ryhmäytymiseen ei ole tarvinnut käyttää aikaa. Manan mediaseksikkyys on otettu agendaksi hashtagtalkoissa ja Instagramissa. Vuosijuhlien järkkäily oli hyvä aloitus vuodelle ja erotti heti hallitustoiminnan viime kaudesta. On ollut helppoa ja älyttömän hauskaa tehdä hommia ainoana vanhempana näin mageen porukan kanssa.
Maria Mölsä Mitä toimenkuvaasi kuuluu? Virallisesti: ylläpidän suhteita muihin ainejärjestöihin ja tiedekuntiin, järjestän tapahtumia, juhlia, illanistujaisia sun muuta... Epävirallisesti: juoksen ympäri kampusta, soittelen kuumotuspuheluita, räpellän e-lomakkeita, kilpailutan firmoja ja ostelen suihkulähteitä.
Terveisiä syksyn fukseille? Olet hallituksen toinen fuksivastaava sekä jo toista vuotta tutorina. Mikä niissä fukseissa viehättää? Vuoden 2013 fuksit viehättää monestakin syystä. Tuutorin homma tehtiin helpoksi ja fuksit todella yllätti rentoudellaan ja hyvällä yhteishengellä. Tällä vuosikerralla tuntuu olevan kiinnostusta tapahtumien järkkäilyyn, juhlimiseen ja yleiseen hörhöilyyn erityisen paljon. Fuksitapahtumat on myös vuoden parhaita (vapun ja approilun jälkeen) ja niitä oli ihanaa ideoida ja toteuttaa. Vuoden 2013 fuksit toi mukanaan uudenlaisen tekemisen meiningin ja sai monet meistä vanhemmistakin opiskelijoista tajuamaan Manan potentiaalin ja sen miten hyviä tyyppejä me ollaan! Fukseissa on siis valtsikan ja ainejärjestöjen toivo, miksei siis panostaa siihen ja samalla päästä hengailemaan hyvien tyyppien kanssa. Vuoden 2014 hallitus koostuu sinun lisäksesi fukseista. Miten kuluva hallituskausi on eronnut edellisestä? Jokainen hallitus on sen jäseniensä näköinen ja siten tosi erilainen, vaikka samoja juttu8
VÄKI
Fuksisyksy on ehkä paras juttu ikinä, joten olkaa valmiina tyhjin kalenterein ja avoimin mielin. Mana odottaa teitä innolla, nähdään kohta!
Opintovastaava
Sanna Rauhala
Olet yksi syksyn 2014 tutoreista. Mikä sai sinut hakemaan? Hetken mielijohde. Tosin omilla supertuutoreillani oli varmasti vaikutusta asiaan.
Atk-vastaava
Tapio Kumpula Terveisiä syksyn fukseille? Lyhyestä virsi kaunis, koska lehdestä loppuu tila: uskokaa muita hallituslaisia, verkostoituminen ja kaikenlaiseen puuhaan osallistuminen kannattaa. Samoin hallitustoiminta! Ei ole myöskään mikään mahdottomuus yhdistää elämää tenttikirjojen ulkopuolella ja sitä paljon puhuttua 55op vuositavoitetta. Nykäistää hihasta, jos bilettämisen ohessa opinnot alkavat huolettaa! Ja kirjoittakaa juttuja ihanaan Väkeen, badabum!
Terveisiä syksyn fukseille? TJÄNARE!
Kulttuurivastaava
Tiedottaja
Sara Kettunen
Heidi Saarinen Terveisiä syksyn fukseille? Teillä on edessänne rankka mutta hauska vuosi! Kannattaa ottaa rennosti vaikka joskus dedikset painaisivat päälle, kyllä niille kouluhommille löytyy silti aina aikaa jostakin.
Mitä kaikkea kulttuurivastaava on jo ehtinyt järjestää? Toistaiseksi vasta ekskursion Valtsikan Speksiä katsomaan ja poikkitieteellisen dokkari-illan! Mihin opiskelijajärjestöihin fuksin kannattaisi tutustua? Kannattaa pitää itsensä kiireisenä joka puolella, toivottaa Helsingin yliopiston teknokulttuurin ystävien eli Hytkyn rahastonhoitaja.
Fuksivastaava, suhde- ja virkistysvastaava
Anni Huttunen Terveisiä syksyn fukseille? Kalapuikoille äänioikeus.
Terveisiä uusille fukseille? Herzlich willkommen!
Sihteeri, tasa-arvo-, kansainvälisyys-, ympäristö- ja kehitysyhteistövastaava
Olli Lindholm Mysteerimies on niin kiireinen tehtäviensä kanssa, ettei häntä tavoitettu kommentoimaan.
väki
9
Virtuaalinen antropologia Kenttänä bittitodellisuus
Teksti: Maria Mölsä Kuvat: Wikimedia commons
Antropologisen kentän käsite kasvoi ja sirpaloitui 1800-luvun lopulla. Ei ole ihme, että ”kentän” määritteleminen oli syksyllä 2013 myös osa sosiaali- ja kulttuuriantropologian johdantokurssin koetta; se kun ei todella enää ole niin selvärajainen ja yksiselitteinen kuin joskus aiemmin. Metodit muuttuvat ja tutkimuskysymykset joudutaan rajaamaan entistä tiukemmin. Antropologia on kohtuullisen lyhyessä ajassa siirtynyt viidakosta bittiavaruuteen. Osallistuva havainnointi saa aivan uusia merkityksiä kun tutkittava ympäristönä toimii virtuaalinen todellisuus. Vielä on kuitenkin hiukan kiistanalaista, muodostaako elektroninen todellisuus täy-
10 VÄKI
sin oman maailmansa itsenäisenä kulttuuri-ilmiönä, vai pitäisikö sitä tutkia eräänlaisena reaalielämän jatkeena. Virtuaalinen antropologia tutkiikin ihmisyhteisöjä ja niiden sosiaalista toimintaa eli sosiaalisia ja kulttuurisia normeja sekä niiden eroja ja yhtäläisyyksiä virtuaalimaailmassa. Tutkimuskohteita ovat erilaiset online-yhteisöt ja sosiaalisen kanssakäymisen merkitys- ja vuorovaikutusjärjestelmät elektronisessa todellisuudessa. Virtuaalinen antropologia on suuntauksena suhteellisen nuori, minkä takia tutkimuksia aiheesta joutuu vielä jonkin verran hakemaan. Kansainvälisesti virtuaaliantropologisia tutkimuksia alkoi ilmestyä 1990-luvun alussa,
kun taas Suomessa ensimmäiset tutkimukset ovat vasta 2000-luvulta. Koska antropologian tutkimuskohteena on kuitenkin ihminen sosiaalisena olentona ja sitä kautta tämän toiminta kaikissa sosiaalisissa yhteisöissä, on virtuaaliantropologialla jatkuvasti suurempi merkitys yhä enemmän ja nopeammin verkkoon siirtyvässä maailmassa. Kanssakäymisen siirtyessä verkkoon vuorovaikutus ja kommunikaation normit muuttuvat. Internetissä sosiaaliselle elämälle ja käyttäytymiselle on omat sääntönsä, joita tottunut internetin käyttäjä ei joudu erikseen miettimään, mutta joiden konventioiden lähempi tutkiminen voi osoittautua äärimmäisen
mielenkiintoiseksi. Kenttänä bittitodellisuus on samaan aikaan haastava ja kiehtova. Kalifornian yliopiston antropologian professori Tom Boellstorff tietää minkälaista on tehdä kenttätyötä internetissä. Boellstorff julkaisi vuonna 2008 teoksen Coming of Age in Second Life, tehtyään yli kaksi vuotta kenttätyötä Second Life-nimisessä, noin neljäntoista miljoonan käyttäjän virtuaalimaailmassa. Teos on ensimmäinen kyseisen todellisuuden tutkimus ja se saikin saman tien suuren suosion luodessaan uusia tuulia antropologiseen tutkimukseen. Second Lifessa käyttäjä voi luoda itselleen hahmon, avatarin, jonka ympärille hän voi rakentaa kokonaisen elämän. Pelissä voi luoda ystävyyssuhteita, perustaa yrityksen, matkustaa, rakastua, tai mennä vaikka naimisiin. Mahdollisuuksia on rajattomasti – aivan kuten oikeassakin elämässä – ja totaalinen koukuttuminen on enemmän kuin helppoa. Second Life onkin
ennen kaikkea sosiaalinen kanava, josta puuttuvat traditionaaliset pelilliset tavoitteet. Kahden vuoden ajan Boellstorff eli kahta elämää, joista toisessa seikkaili virtuaalinen Tom Bukowski. Mielenkiintoista kyllä, Boellstorff hyödynsi antropologian klassisimpia menetelmiä tutkiessaan mm. sukupuoleen liittyviä kysymyksiä, konflikteja, seksiä ja antisosiaalista käytöstä kentällä joka oli jokin aivan muu kuin perinteinen kaukainen ei-teollinen pienyhteisö. Osallistuva havainnointi elektronisessa maailmassa onkin aivan yhtä osallistuvaa ja aivan yhtä havainnoivaa kuin reaalimaailmassa, vaikka sen osapuolet voivat todellisuudessa istua fyysisesti aivan eri mantereilla, ja vaikka se tietysti muuten kietoutuu aivan uudenlaiseen tutkimustapaan.
missään. Todellisen itsensä voi piilottaa totaalisesti ja verhota minkälaiseen muotoon tahansa. Koskaan ei voi olla varma kuka ruudun toisella puolella oikeasti istuu, mutta käytöksestä voi päätellä paljon. Princeton University Press toteaa sivuillaan seuraavasti:
“Bringing anthropology into territory never before studied, this book demonstrates that in some ways humans have always been virtual, and that virtual worlds in all their rich complexity build upon a human capacity for culture that is as old as humanity itself.”
Virtuaalitodellisuudessa aidot tunteet ja todellinen henkilöllisyys ovat ainaisia kysymysmerkkejä ja valehteleminen helpompaa kuin väki
11
visuaalinen antropologia tulkintoja ikuistamassa
Teksti: Timo Tahkola Kuva: Wikimedia commons Etnografinen valo- ja elokuvaus on juuriltaan liki yhtä vanhaa kuin fiktiiviset elokuvat ja dokumentitkin. Kuvausmetodeissa on kuitenkin ollut erilaisia antropologialle ominaisia lähestymistapoja ja trendejä menneiden vuosikymmenien varrella. Alkuaikoina, 1900-luvun taitteen molemmin puolin, etnografit valikoivat hyvinkin tarkasti, mikä osa tutkitusta yhteisöstä ja sen toimista pääsi näkyviin. Kuvaus pyrki positivistiseen unelmaan, havaittavan objektiivisen todellisuuden kokonaisvaltaiseen kuvaukseen. Näin tehtäessä saatettiin ”autenttista elämää” kuvattaessa rajata modernit yksityiskohdat piiloon. Lisäksi ”normaalia elämää” lavastettiin filmille. Visuaalinen antropologia pohjaa ajatukseen, että kulttuuria ilmennetään erilaisten näkyvien symbolien kautta. Näitä symboleita löytyy mm. eleistä ja rituaaleista sekä erilaisista asioista niin luonnollisessa kuin rakennetussakin ympäristössä. Kaikkea tätä voidaan dokumetoida monin tavoin. Kuvan rajaaminen sisältää kuitenkin aina myös tulkintoja ja korostuksia. Positivististen teorioiden jälkeen syntyneet modernimmat teoriat korostavatkin kulttuurisen todellisuuden sosiaalisesti rakennettua luonnetta ja kaiken kulttuurisen tietämyksemme kyseenalaistettavuutta. 12 VÄKI
Uusia kokeiluja alkoi syntyä 1900-luvun puolivälissä. Tuolloin paikallisia otettiin mukaan filmin tekoon, eikä lavastusta enää käytetty. Usein mykkäfilmeille oli kuitenkin laitettu tapahtumia selostava tutkijan puhe. Näitä metodeja oli luomassa mm. etnografisen filmin isäksikin kutsuttu Jean Rouch. Myös toisenlaisia metodeja on kokeiltu. Esimerkiksi vuonna 1966 Sol Worth opetti kollegansa kanssa Navajoja käyttämään 16mm-videokameraa oppiakseen heidän kuvaamisessa käyttämiensä taiteellisten valintojen avulla ymmärtämään paremmin navajojen alituista tapaa havannoida maailmaa. Holistisuuden kannalta erittäin merkityksellistä onkin myös se, mitä kuva itsessään ei kerro. Kuka kuvan on ottanut? Millä perusteilla ja missä olosuhteissa se on otettu? Samoin kuin etnografiat kertovat joskus enemmän ennakkoluuloisesta tutkijasta itsestään kuin tutkittavasta kohteesta, voi valokuvan tai videon rajaus kertoa enemmän kamerankäyttäjästä kuin kuvattavasta kohteesta. Visuaalinen etnografia ei tarjoakaan ainoastaan näkökulmia siihen, miten valokuvaa, elokuvaa, videota, digitaalisen median sisältöjä tai piirroksia voidaan hyödyntää yhteiskunnan tai kulttuurin tutkimuksessa. Se suuntautuu myös katsomisen ja havaitsemisen lainalaisuuksiin ja kulttuurisidonnaisuuteen.
Media-antropologia miksi näemme, miten näemme
Teksti: Anna Tervahartiala Kuva: Wikimedia commons
Kuvatoimitus valitsee artikkelille kuvituskuvaa. Artikkeli käsittelee pakolaisuutta ja kansainvälistä pakolaispäivää ja tarjolla ovat kuvat mosambikilaisesta ja zimbabwelaisesta pakolaistelttaleiristä. Artikkelin kuvaksi ehdotetaan myös kuvia Libanonissa sijaitsevista palestiinalaispakolasten asuttamista alueista. Nämä alueet ovat pitkittyneen konfliktin ansiosta vakiintuneet kiinteiksi asumuksiksi. Kuvatoimitus valitsee kuvitukseksi valokuvan afrikkalaisesta pakolaisleiristä. Kuva ilmentää pakolaisuuteen liitettyä visuaalista logiikkaa ja pakolaisuuden yleisesti ymmärrettyä määritelmää väliaikaisena, ohimenevänä ja toisen avustamana tilana. Vaikka palestiinalaispakolaisia on määrällisesti mosambikilaisia enemmän, he eivät enää edusta uutiskuvien toistamaa pakolaisuuden käsitettä. Urbaanit, kiinteät asumukset ja vakiintunut arki eivät kuulu pakolaisuuden kuvastoon tavalla, jolla yleisö on sen tottunut ymmärtämään. Uutismaailma maailmankuvana Uutiskuvan valinta avaa ikkunan yhtäälle, mutta sulkee samalla toisen näkymän katseen kantamattomiin. Kuvavalinnat ovat totuusväittämiä, joiden tarjoamat näkymät ovat medioidun to-
dellisuuden rakennuspalasia. Uutiskuvat ylläpitävät tapaa, jolla maailma ymmärretään. Esimerkki on antropologi Zeynep Devrim Gürselin kuvatoimisto AFP:llä vuonna 2004 suorittamasta kenttätyöstä. Gürsel on tutkimuksissaan tarkastellut muun muassa uutistuotantoa ja tapoja, joilla media luo ymmärrystä ja mielikuvia maailmasta. Gürsel kutsuu median rakentamia todellisuuksia nimellä constructed reality, rakennettu todellisuus. Todellisuuden rakentajia ovat mediatalot, uutishuoneet, toimittajat, kuvatoimittajat, valokuvaajat ja taittajat. Yhdessä he muodostavat huomiosta kilpailevia representaatioinstituutioita. Media-antropologian katse Media-antropologia on antropologian suuntaus, joka kääntää katseen tapaan, jolla todellisuus välitetään. Vaikka median katse on kapea, media-antropologian tutkimussuuntaukset ovat laajat. Media-antropologi voi tutkia esimerkiksi radion ja yhteisön suhdetta, mediarituaalien merkityksiä tai yksittäisen tapahtuman uutisoinnin synnyttämiä ilmiöitä. Media-antropologia tarkastelee tapaa, joilla katsomme toisiamme ja kerromme toisistamme. Uutiset ja mediassa kiertävät tarinat ovat
vallan ilmentymiä ja voivat sana- ja kuvavalinnoillaan joko rakentaa yhteistä ymmärrystä tai syventää ymmärrysten välistä kuilua. Sekä mosambikilaisessa että libanonilaisessa leirissä elää ihmisiä, jotka ovat paenneet kodistaan uhan alta. Molemmat ovat pakolaisten asuttamia. Vain toinen saa kuitenkin edustaa pakolaisuutta. Antamalla äänen yhdelle jää toinen kuulematta. Media-antropologian tarkoitus on kysyä, miksi. Luettavaksi: Bird, Elizabeth S. (toim.) 2010. The Anthropology of News & Journalism: Global Perspectives. Bloomington: Indiana University Press. Chouliaraki, Lilie. 2006. The Spectatorship of Suffering. London: Sage Publications. Hannerz, Ulf. 2004. Foreign News: exploring the world of foreign correspondence. Chicago: The University of Chicago Press. Sumiala, Johanna. 2010. Medin rituaalit: Johdatus media-antropologiaan. Tampere: Vastapaino.
väki
13
Matka pään sisälle
masennuksen antropologiaa Masennus on viime vuosikymmeninä kasvanut modernien yhteiskuntien suureksi vitsaukseksi ja samanaikaisesti yhdeksi psykologisen antropologian suosituimmista aihepiireistä. Antropologit ovat lähestyneet sairautta tuttuun tapaan holistisesta perspektiivistä, kulttuurien välisiä vertailuja tehden. Kolleegamme ovat tutkineet mm. masennuksen kokemusta, käsitteitä, merkityksiä, ilmaisua ja tietenkin syitä. Antropologisessa tutkimuksessa masennus on useimmiten nähty ennen kaikkea sosiokulttuurisena ilmiönä. Toisin kuin surullisuuden ja onnettomuuden tunteet, ei kliininen masennus useiden antropologien mukaan ole osa kaikkia yhteiskuntia, ja kulttuurien välinen masennuslu14 VÄKI
kujen vaihtelu on noteerattu laajalti myös antropologian ulkopuolella. Vertailevaa masennustutkimusta dominoi tällä hetkellä kolme tieteenalaa; antropologia, psykiatria ja psykologia. Useimmat tämän sekakentän tutkijoista uskovat biologisen aspektin olevan kliinisen masennuksen kannalta tärkeä, mutta jakavat myös näkemyksen, jonka mukaan biologisten tutkimusten erottaminen etnografisista tutkimuksista ja sosiokulttuurisesta näkökulmasta ei tukisi parempaa ymmärrystä masennuksesta. Monitieteellinen yhteistyö edistää hiljalleen masennuksen kartoittamista kulttuurisidonnaisena ilmiönä. Näkemys sairaudesta onkin muuttunut viime vuosikymmeninä vähitellen biologises-
ta sosiaalisempaan suuntaan. Olen opintojen alusta lähtien ollut kiinnostunut varsinkin psykologisen antropologian valtavasta sovelluspotentiaalista nyky-yhteiskunnan ongelmakohtiin, ja lopulta omaksi graduaiheeksi valikoitui masennus. Aion lähestyä aihetta yhteisön ja yksilön suhteen kautta. Motivaatio tähän näkökulmaan syntyi lääketieteellisistä tutkimuksista, jotka ovat todenneet masennuksen olevan monin kerroin yleisempää sellaisten ihmisryhmien parissa, joiden asema yhteiskunnassa on liminaalinen - esimerkiksi kodittomat ja pakolaiset. Tutkielmassani liminaalisuus käsitetään statuksettomuuden ja irrallisuuden välitilaksi, jolloin henkilön sosiaalinen sitoutuminen yhteisöön on ainakin hetkellisesti katkennut. Käy-
tän liminaalisuuden käsitettä teoreettisena lähtökohtana, jonka kautta lähestyn masennusoireista kärsivien suhdetta ympäröivään sosiokulttuuriseen rakenteeseen. Pohjimmaisin pyrkimykseni on selvitellä, onko masennusoireista kärsivien yksilöiden asemassa tai heidän suhteessaan yhteisöön havaittavissa merkkejä jonkinlaisesta irrallisuudesta. Analyysini keskittynee masentuneiden merkittävimpiin statuksiin, pyrkien selvittämään onko niissä jotakin pielessä. Lähden siis etsimään vastausta kysymykseen, millaisina masennusoireista kärsivät kokevat tärkeimmät statuksensa ja suhteensa niihin? Nähdäkseni ihmiset ovat kytköksissä toisiinsa ja siten laajempaan sosiaaliseen ryhmään pääasiassa juuri erilaisten statuksien ja niihin sisältyvien oikeuksien ja velvollisuuksien kautta. Useat statukset yhdessä rakentavat ja määrittävät sosiaalisen persoonan. Siksi annan erityishuomiota yksilöiden kokemille elämänmuutoksille, jotka vaikuttavat niin statuksiin kuin asenteisiinkin. Etnografisen aineiston tulen keräämään pääkaupunkiseudulla kesän 2014 aikana. Nyt alustavan tutkimussuunnitelman valmistuttua meneillään on kentän mahdollisuuksien tarkempi kartoitus ja kontaktien luominen. Aiheen ja kentän luonteen vuoksi päärooli on haastatteluilla, mutta yritän myös päästä esimerkiksi vierailijana seuraamaan jonkinlaisten tukiryhmien kokouksia tmv. toimintaa. Aion kerätä jonkin verran dataa myös internetin keskuspalstoilta.
jotka liittyvät yhteisön merkitykseen yksilön psyykkisen eheyden kannalta. Antropologienkin arvostama sosiaalipsykologi G.H Mead (1934) on argumentoinut että olisi absurdia tarkastella mieltä ainoastaan yksilöllisestä näkökulmasta, sillä mieli on pohjimmiltaan sosiaalinen ilmiö ja jopa sen biologiset funktiot ovat pääosin sosiaalisia. Sosiaalinen taas sekoittuu kulttuuriseen, ja siten myös antropologialla on paljon annettavaa niin psykologialle kuin psyykkisten sairauksien tutkimuksellekin.
Teksti: Suvi Jaakkola Kuvat: Wikimedia commons Andi Jetaime (flickr)
Kaiken kaikkiaan graduaiheeni siis nivoutuu psykologisen antropologian keskusteluihin, väki
15
Kansojen kipukohtien ytimessä Teksti: Sanna Rauhala Kuva: Unnamedpro @ deviantart
Antropologia ja lääketiede samassa lauseessa. Millainen mielikuva tästä yhdistelmästä syntyy? Jos ensimmäinen ajatuksesi sisälsi poppamiehiä, yrttejä, kansanparannuksia ja jauhettuja juuria, et varmasti ole yksin. Lääketieteellinen antropologia tutkii sairauksia, epidemioita, kuolemaa, elämää ja terveyttä niin fyysisellä kuin henkisellä tasolla sekä perinteisessä että modernissa maailmassa. Kuvaus saattaa kuulostaa masentavalta, mutta vaikka tutkimusala käsittelee usein ikäviä asioita, on lääketieteellisen tutkimuksen pyrkimys kuitenkin ymmärtää paremmin sairauksien syitä ja juuria ja täten kenties luoda uutta toivoa niistä kärsiville. Antropologisesta tutkimusnäkökulmasta ala tutkii sitä, miten terveys ja sairaus ymmärretään ja koetaan erilaisten sosiaalisten ja kulttuuristen kokemuksien kautta ympäri maailman. Lääketieteellisen antropologian alalajiksi mielletään usein myös psykiatrinen antropologia, joka keskittyy enemmän mielenterveydellisiin sairauksiin, addiktioihin ja näiden kehittymiseen sekä yksilötasolla että yhteiskunnallisessa kontekstissa. Historiallinen puolensa lääketieteellisellä antropologiallakin toki on. Nykyisen muotonsa se sai 1960-luvun tienoilla, jolloin useat alan uranuurtajat saivat koulutuksensa sekä lääketieteellisissä että antropologisissa laitoksissa. Tämä yhdistelmä on yhä suhteellisen yleinen. Tuoreet tätä alaa käsittelevät väitöskirjat ja gradut tutkivat muun muassa HIV:n leviämistä ja sen vaikutusta yksilöön ja tätä ympäröivään yhteiskuntaan, poliittisten ja 16 VÄKI
ekonomisten mullistusten ja hitaampien muutosten näkymistä yhteisöissä ja päihdyttävien aineiden, kuten tupakan, alkoholin ja huu meiden vaikutusta ihmiseen ja terveyteen. Esimerkkinä viitattakoon Susanne Ådahlin väitöskirjaan ”Good lives, hidden miseries – An etnography of Uncertainty in a Finnish Village”, joka tutkii sosiaali- sen ja kulttuurisen muutoksen vaikutusta
suomalaisten viljelijöiden keskuudessa ja heidän selviytymismekanismejaan sekä sitä, kuinka he kokevat näiden muutosten vaikuttavan elämäänsä. Ådahl on tutkinut myös Suomessa tehtäviä elinsiirtoja antropologisesta näkökulmasta. Aiheesta yleisesti kiinnostuneille tutustumisen arvoinen on Suomen Antropologilehden teemanumero 3/2012.
Kun koulutusalat kohtaavat
Sairaanhoitaja ja antropologi
Teksti: Birgitta Enjeti Kuva: Wikimedia commons
Valitsin lääketieteelliseen antropologiaan liittyvän graduaiheen, koska halusin nivoa yhteen sairaanhoitajan koulutukseni ja antropologisen tutkimuksen. Aikoinaan katsomani maorielokuva Once Were Warriors ohjasi kiinnostustani alkuperäiskansojen ja vähemmistöjen kysymyksien ääreen. Kulttuurien, sosiaalisten roolien, eriarvoisuuden ja huono-osaisuuden vaikutukset minän ja kehon kuvaan sekä kokemuksiin terveydestä ja sairaudesta ovat minulle erityisen kiinnostavia aiheita. Sosiaalinen ja taloudellinen eriarvoisuus voi johtaa terveyseroihin, jotka periytyvät sukupolvelta toiselle. Alkuperäiskansojen ja vähemmistöjen poliittisen liikehdinnän tavoitteena on ollut kohottaa itsetuntoa, torjua eriarvoisuutta ja sen negatiivisia seurauksia sekä edistää oikeuksia omaan kulttuuriin ja elämäntapaan. Poliittisen aktivismin lisäksi tavoitteena on edistää vähemmistöjen henkistä ja fyysistä hyvinvointia valtaväestön standar-
dien mukaan. Lisäksi halutaan edesauttaa omia kulttuurisia käsityksiä terveydestä ja hyvinvoinnista tavoilla, jotka huomioivat henkiset ja psyykkiset ulottuvuudet. Kenttäkohteeni tulee olemaan todennäköisesti San Fransiscossa sijaitseva Native American Health Center, joka syntyi tarpeesta tuottaa terveyspalveluita yhdelle Yhdysvaltojen suurimmista amerikan intiaanien väestöistä. NAHC nimeää missiokseen tarjota kattavia terveyspalveluita kohdeväestölleen ja edistää amerikan intiaanien sekä muiden ympäristön asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia, kulttuurisia ja kielellisiä eroavaisuuksia kunnioittaen. Tutkimuskysymykseni liittyvät Native American Health Centerin käyttäjien kulttuurisiin käsityksiin terveydestä ja sairaudesta: miten he kokevat tai ymmärtävät kehonsa näiden kautta. Tavoitteeni on tarkastella terveyskäsitysten ruumiillistumia kolmella tasolla. Yksilön tasolla keho on elettyjen kokemusten väline; yhteisölli-
sellä tasolla kehoa tarkastellaan luonnollisena symbolina jonka avulla ajatellaan luonnon, kulttuurin ja yhteisön välisiä suhteita; ja kolmannella tasolla kehoa tarkastellaan sosiaalisen ja poliittisen kontrollin kohteena. Luettavaksi: Honkasalo, M.-L. 2008: Reikä sydämessä. Sairaus pohjoiskarjalaisessa maisemassa. (Vastapaino, Tampere) Ådahl, Susanne 2013: When death enables life (Mortality Vol 18. Issue 2) Honkasalo, M.-L. 1998: Space and embodied experience: Rethinking the body in pain (Body and society 4, 35-57) Ådahl, Susanne 2012: The Freedom Machine: home bases dialysis and caring for the Self (Suomen Antropologi Vol 37, Issue 3, 24-41)
väki
17
mies usvaisten silmien takana haastattelu Timo Kaartisen kanssa Teksti: Olli Lindholm Kuva: Wikimedia commons
Timo Kaartinen on tullut tutuksi antropologian opiskelijoille ennen kaikkea oppihistorian ja johdantokurssin vetäjänä, miehenä, jonka ajatuksen juoksua on vaikea kuvailla millään suomen kielen sanalla. Ensi kerran kun hänet tapasin, kävin puolen tunnin keskustelun Indonesian vallankumouksesta. Vartti keskustelun jälkeen huomasin yllätyksekseni, etten ollut itse sanonut sanaakaan. Jokainen kerta, kun mieleeni oli tullut kysymys tai kommentti, Kaartinen tuntui lukevan ajatukseni ja vastaavan näihin ajatuksiin, joita en ollut edes esittänyt ääneen. Lähdin eräänä aurinkoisena kevätpäivänä selvittämään tämän yliopiston lehtorin salaperäisiä taustoja, ja tavoitin hänet vartin haastattelulle hänen toimistohuoneestaan Unionin katu 37:ssa. K: Kauanko olette ollut täällä Helsingin yliopistolla? V: Minä yleensä lasken sitä vuodesta 2001, koska silloin minut nimitettiin tähän yli-
18 VÄKI
V: Tuota… Minähän olin tuossa muutamia vuosia aikaisemmin tutkijana silloin 1990-luvun loppupuolella ja oikeastaan Helsingin yliopisto oli minulle aina sellainen intellektuaalinen koti. Olin saanut aikaisemmin koulutukseni sosiologian piireissä ja tunsin paljon sosiologeja ja hahmotin antropologian aika lailla yhteiskuntatieteenä ja sitten minun omakohtaiseen kehitykseeni vaikutti, että minulle tuli paljon kontakteja humanistisista piireistä. Olen ollut mukana monissa folkloristiikan seminaareissa ja kesäkouluissa ja kulttuuriantropologian kehityksen eri vaiheissa, mutta se oli suuri käännekohta, että me luotiin tänne sellainen yhtenäinen antropologian koulutusohjelma, joka vastasi jonkin verran kysymyksiin siitä, mitä antropologien pitää tietää. Nämä tuli ennen kaikkea meidän omista kokemuksista K: Sanoitkin muutamia tär- ulkomailta. Olin itse Chicakeitä hetkiä, mutta mitkä asiat gon yliopistossa opiskelemassa koet itsellesi merkityksellisim- 1990-luvulla ja valmistuttuani sieltä tunsin olevani valmis antmiksi täällä sisällä ollessasi? opiston lehtoriksi. Olen oikeastaan ollut tässä melko lailla siitä lähtien opetustehtävissä. Olen hoitanut näitä professuureja siitä lähtien ja pitänyt ennen kaikkea näitä ensimmäisen vuoden kursseja, jonkun verran näitä menetelmä kursseja ja sitten minusta on ollut mukava pitää näitä omaan tutkimuskenttään ja tutkimusaiheisiin liittyviä tutkimusseminaareja ja tällaisia teoreettisempia kursseja. Olin itse asiassa täällä assistenttina vuoden verran 1999-2000. Silloin olin mukana suunnittelemassa meidän uutta tutkinto-ohjelmaa, kun saatiin sosiaaliantropologia omaksi oppiaineekseen. Oltiin aikaisemmin kulttuuriantropologian puolella jo oma oppiaine, mutta olin silloin mukana tekemässä näitä tutkintovaatimuksia, jotka silloin tuli voimaan… Että voi sanoa että sellaiset viisitoista vuotta.
ropologi. Sitten meillä on ollut monia inspiroivia tilanteita, joissa johtavat ulkomaalaiset tutkijat ovat vierailleet Helsingissä ja osoittaneet meitä kohtaan kiinnostusta, ja me olemme olleet niille yksi vakavasti otettava antropologian keskus maailmassa. Minusta sellainen työ, mitä on tehty näiden asioiden vuoksi, on tuntunut kauhean merkittävältä. Sitten yksi asia, joka on ollut tärkeä tässä Helsingin antropologiassa, on ollut tämä Suomen antropologian seura. Se on koonnut yhteen Suomen antropologeja ja alunperinhän seuran perusti henkilöt, jotka edustivat monia eri aloja kehitysmaatutkimuksesta uskontotieteeseen ja perinteen tutkimukseen. Tällaiset lähitieteet kokivat tärkeäksi, että Suomeen pitää saada tällaista antropologian tutkimusta ja nämä ihmiset ovat sittemmin työskennelleet omien oppiaineidensa piirissä. Se, että me luotiin tällainen seura, joka pystyi pitämään yllä yhtenäistä keskustelua, järjestää kansainvälisiä konferensseja jne. se tuntui aika tärkeältä virstanpylväältä tässä kehityksessä. Meillä oli ensimmäisiä isoja kansainvälisiä tilaisuuksia jo tuossa 2000-luvun loppupuolella. Tilaisuuksia, joihin ulkomaalaisia tutkijoita ilmoittautui omasta tahdostaan pitämään esitelmiä. Sitten Suomen antropologian lehti on ollut tärkeä keskustelu foorumi näissä asioissa. Tämä on ollut yksi sellainen saavutus, joka meidän pitäisi pitää mielessä ja Marshal Sahlins sanoi, että yksi meidän antropologien vahvuus on ollut se, että vaikka ollaan aika pieni ryhmä ihmisiä kansainvälisesti katsottuna, olemme pystyneet tekemään tutkimusta kaikilla eri mantereilla pitäen edelleen yllä yhtenäistä keskustelua jakautumatta eri alueille. Meillä on aidosti antropologisia tutkimusintressejä keskenämme. Tämä on ollut kehitys, jossa olen saanut olla mukana ja olen tästä hyvin ylpeä.
K: Nyt olitte siirtymässä kolmeksi vuodeksi pois täältä yliopistolta. Minne olet menossa ja mikä on tähän siirtymiseen syy? V: Olen kauhean iloinen siitä, että on mahdollisuus välillä keskittyä tutkimukseen. Minulla on nyt meneillään tutkimus johon liittyy kaksi jatko-opiskelijaa. Mahdollisesti kolmas tulee mukaan tänä vuonna. Tarkastelemme luonnonvaroihin liittyviä kysymyksiä eripuolilla trooppista maailmaa. Oma kenttä työni jatkuu Indonesian Kalimantanilla ja pyrin kirjoittamaan jotain kunnianhimoista sen pohjalta. Tällaisen tutkimusprojektin jos saa, niin sitten on siitä vastuussa, että siitä tulee jotakin. Oma aika on sitten miellyttävää, että pystyy keskittymään kirjoittamiseen. En aio kauas siirtyä opettajayhteisöstä, eli edelleen ohjaan opinnäytetöitä ja olen mukana laitosseminaareissa. Olen siis menossa tutkijakollegiumiin, joka on Helsingin yliopiston yhteiskuntatieteellisten ja humanistisien alojen tutkimuslaitos yhden korttelin päässä yliopistossa. Ajatuksena siellä on, että tutkijoita valitaan yhdestä kolmen vuoden ajaksi. Kollegeum antaa ihmisille vapauden toimia niiden kysymysten parissa, jotka heitä kiinnostaa ja kehittämään uusia ideoita. Siellä on myös hyvä tutkijaympäristö, joka on inspiroiva siinä suhteessa. K: Viimeisenä kysymyksenä ajatellen, että seuraavan kolmen vuoden fuksit eivät tule kokemaan sinun vetämänä johdantokurssia, tai oppihistorian kurssia, niin minkä neuvon tahtoisit antaa näille tuleville antropologian opiskelijoille? V: Jos neuvoo uusia opiskelijoita, ensimmäinen asia mikä täytyy sanoa, on, että hankkikaa mahdollisimman hyvä koulutus omalla alallanne. Meillä
puhutaan paljon monitieteellisyydestä, mutta jotta meillä olisi tähän jotain annettavaa, meidän täytyy osata oma alamme hyvin. Antropologian kohdalla meidän tulee tietää mitä etnografia on, mitä se tarjoaa ihmisille. Se ei ole pelkästään tapa antaa esimerkkejä teoreettisista käsitteistä, vaan me pyrimme etnografian kautta luomaan kysymyksiä inhimillisyydestä. Tämä on etnografian anti. Kun opiskelijat valmistuvat, olisi tärkeää, että he pystyvät toimimaan antropologeina tässä mielessä. Toinen asia on, että antropologien täytyy olla tietoisia näistä suuremmista keskusteluista, mitä yhteiskuntatieteissä tapahtuu. Toivottavasti yhteys muihin tieteenaloihin tulee säilymään tulevissa tutkinto-ohjelmissa. Ennen vanhaa meillä oli tapana neuvoa opiskelijoita menemään kaikille valtiotieteellisen tiedekunnan johdantokursseille, mitä tarjotaan. Tässä on se vaara, että kiinnostuksen kohteet hajoaa, mutta kannattaa olla tietoinen mitä ympäröivillä tieteenaloilla tapahtuu, ja millaiset asiat maailmassa ihmisiä kiinnostaa, että voisimme suunnata omia intressejä ja tutkimuksia muillekin, kuin antropologeille, meidän täytyy osata sitä kieltä, mitä yhteiskuntatieteilijät käyttää. Tässä on kaksi eri suuntiin menevää neuvoa. Kannattaa keskittyä omaan koulutukseen, mutta sivistää itseään ympäröivässä tieteen elämässä. Meidän koulutuskeskus tarjoaa kyllä mahdollisuudet kumpaankin. Sivistys ei ole kuollut ja kuopattu. Luulen, että tässä on sellainen asia joka huomataan, kun tutkija on mukana suuremmissa piireissä. Pystyy osoittamaan olevansa innostunut niistä asioista, joista he ovat kiinnostuneita sen takia, että niillä on laajempi näkökulma tieteeseen ja kulttuurin. Tämä on yksi näkökulma, jota me haluamme tarjota osana koulutusta. väki
19
Malja neljännesvuosisadalle mana täytti 25 vuotta. tapahtui paljon juhlimista ynnä ilakoitsentaa.
Teksti: Ninnu Koskenalho
Kuvat: Mikko Virta
Rakas ainejärjestömme Mana täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Sen kunniaksi aktiivinen fuksihallituksemme, jonka jäsenistä osa on Manaa itseään nuorempia, järjestivät huhtikuun lopulla vuoden hulppeimman seurapiiritilaisuuden kauniissa Suomenlinnassa. Juhlatamineissaan vakuuttavaa seurapiiriaikuista uskottavasti larpanneita manalaisia hemmoteltiin juhlapäivänä kaikin tavoin. Aurinko paistoi ensimmäistä kertaa tänä keväänä lämpimästi kuin kesällä, mekot olivat hienoja ja puvut istuvia, skumppa kimmelsi laseissa ja Suomenlinnan mukulakivet tarjosivat korkokenkäväelle liikkumiseen mukavaa askellushaastetta. Mikko Virta poliittisen historian laitokselta toimi ystävällisenä juhlakuvaajanamme. Kuten viralliseen juhlaan kuuluu, Manaan toverillisesti suhtau-
tuvien muiden ainejärjestöjen edustajia oli paikalla tervehtimässä hallitustamme virallisin elein ja vähintään yhtä virallisin tuomisin. Kiitokset Stigma, Keho, Kannu, Kontakti ja Taso ylellisistä lahjuksistanne!
20 VÄKI
Tunnelmallisessa Myllysalissa oli tarjolla pöytäjuhlan malliin usean kattauksen runsas herkkuateria, viiniä ja juomalauluja sekä puheita. Fukseja edustaneen Anni Huttusen, hallituksen puheenjohtaja An-
nika Lepistön ja vanhempien opiskelijoiden puolelta puhuneen Juho Reinikaisen lisäksi juhlaamme ilahduttivat antropologiaa itsekin opiskellut kirjailija Rosa Liksom ja maantieteilijä, tietokirjailija Markku Löytönen. Juhlapuhujien läsnäolo toi tilaisuuteen pikantin lisän virallisuutta, ylväyttä ja asiallisuutta. Laitoksen henkilökuntaa sen sijaan ei pukujuhlassa näkynyt, kuten ei myöskään yhtään vuoden 2009 vuosikertaa vanhempia opiskelijoita. Tässä olisikin Manalle seuraava haaste: antropologian opiskelijoiden keskuudessa vallitsee niin hyvä henki, että myös jo valmistuneet tai muiden puuhien pariin siirtyneet antropologit voisivat pienellä tuuppimisella tuntea aktiivista hengenheimolaisuutta yliopistolla luuhaavia akateemisia sisaruksiaan kohtaan. Lisää kaikkien antropologien yhteistoimintaa peräänkuuluttaen! Puhujien lisäksi juhlaväkeä viihdytti live-esiintymisellään Susanna Karhin ja kumppaneiden mainio orkesteri Otherhood.
Näytä paperit! Manan todellinen ikä on herättänyt kiivasta väittelyä paremmin tietävissä piireissä. Opiskelijajärjestö Mana täytti tänä vuonna 25 vuotta, vaikka yhdistysmuotoinen Mana ry täytti vasta 23. Rekisteröityjä neljännesvuosisatasia juhlitaan siis parin vuoden päästä!
väki
21
Alati laulavaisemmaksi käyvä juhlamme jatkui Suomenlinnan maisemissa iltayhteentoista saakka, jolloin saavuimme lautalla takaisin Kauppatorille. Kun nyt oltiin päästy parempiin piireihin, oli meitä hyvän kaavan mukaan satamassa odottamassa bussikuljetus jatkopaikalle Uuden Ylioppilastalon Alina-saliin. Matkan varrella täyspitkät iltapuvut muuttuivat tavanomaisemmaksi vaatetukseksi ja korkokengät vaihtuivat sellaisiin töppösiin, joilla kelpasi pistää jalalla koreaksi. Yleisen hulinan lisäksi Alinaan oli nimittäin varattu vielä yksi ohjelmanumero: Valtsikan tämän vuoden ylistetty speksibändi veti komean keikan, jonka kiistaton huippukohta oli ensimmäinen ehdokas Manan uudeksi biisiksi. Seuraavia sitsejä tai muita laulujuhlia odotellessa, tässä kappale jonka sävelen tarkkaavainen lukija varmasti heti osaakin päätellä. Lyriikoista ovat vastuussa Timo Tahkola ja Olli Lindholm.
22 VÄKI
.
Kenttätyö teki musta natiivin
Tyttö katsoi kuistilta kuinka mustaa Väki oli Jaavalla jossakin Kohde kysyi mitähän se meistä rustaa Onkohan tuo päästänsä sekaisin? Tyttö mietti hetken muistellakseen Utuista ohjetta Kaartisen Kuinka tämän tuntisi omaksi maakseen Mikä universaali ihmisen? Ja se tyttö tutki Jaavaa, minä tutkin Afrikkaa, Vaikka rahoitusta en mistään saa Enhän vuoksi duunin oo täällä muutenkaan Viidakossa ”natiivia” funtsaillaan
Toiset lähtee Ghanaan ja toiset Kuubaan Minä tutkin tuoppeja Kallion Rumpu tropikaalinen mieleni muuntaa Ambomaasta bongasin puolison En kouluun palaa koskaan Minä poppamies nyt oon Gradunjämät heitin mä nuotioon Rituaalin rytmi johdatti hurmioon Tyytyväinen oon tähän kohtaloon
Vanha kunnon kolmonen Odottelen kolmosta Eiran sairaalan pysäkillä, enää kaksi minuuttia sporan tuloon. Aurinko alkaa pikkuhiljaa painua matalammalle. Vieressäni odottaa nuori äiti lastenrattaiden ja viisivuotiaan tenavan kanssa. Hän näyttää väsyneeltä, mutta vastailee kärsivällisesti taaperon kysymyksiin. Kuullessaan, että he ovat menossa Arabiaan, esittää lapsi äänekkään vastalauseensa. Se ei mitenkään voi pitää paikkaansa, koska niin pitkälle matkalle tarvittaisiin eväät mukaan. Toisella puolellani seisoo vanhempi rouvashenkilö siistissä villakangastakissa ja turkiskauluksessa. Hänen permanentattu harmaa tukkansa taittaa vaaleanpunaiseen ja korvissa killuvat helmikorvakorut. Juuri raitiovaunun ilmaantuessa kolisten näköpiiriin, saapuu pysäkille myös kaksi kovaäänistä miestä. Näen paheksuvan katseen vanhan rouvan silmissä, miehet ovat puheista päätellen tulossa Munkkisaarenkadun neulanvaihtopisteestä ja meininki on kova. Nousemme raitiovaunuun. Miehet suuntaavat vaunun perälle, vanhempi rouva mahdollisimman kauas parivaljakosta, vaunun etuosaan.
Kuljen käytävää hieman taaksepäin ja istahdan alas. Raitiovaunu on melko täynnä, mutta tungosta ei ole. Sekavan oloisesta kaksikosta toinen selittää, kuinka muutamaa päivää aiemmin yritti mennä katkaisuhoitoon, mutta tulleensa toisiin ajatuksiin tunnin jonottamisen jälkeen. Oluttölkki suhahtaa auetessaan. Muista matkustajista kukaan ei näytä kiinnittävän huomiota miehiin, suurin osa tuijottaa kiinteästi älypuhelimensa näyttöä osoittamatta minkään näköistä kiinnostusta ulkomaailmaa kohtaan. Muutama nainen ja pukumies selaa sähköpostejaan takeaway kuppi toisessa kädessään. Punavuoresta kyytiin nousee joukko nuoria. Kilinästä päätellen laukuissa on juoma jos toinenkin, ja muistan, että tänään on perjantai. Raitiovaunu seisoo hetken, kun kymmenen hengen ryhmä japanilaisia turisteja ostaa liput kuljettajalta. Pari matkustajaa vilkuilee kärsimättömänä kelloaan ja huokaa kuuluvasti. Rautatieasemalla kaksi miestä poistuvat ja suuntaavat metroon. Ihmismassaa valuu ensin ulos ja sitten sisään. Viereeni asettuu melkoisen päihtynyt seurue, ulkonäön
perusteella kuuluvat ammattilaissarjaan. Yksi heistä huutelee kovaan ääneen jouluntoivotuksia, vaikka elämme pääsiäistä. Muut matkustajat katsovat päättäväisesti joko ulos ikkunasta tai vaihtoehtoisesti katon kiinnostavia kuvioita. Tätä iloa kestää Hakaniemeen asti, jossa seurue onneksi poistuu raitiovaunusta. Siniasuisten tarkastajien astuessa sisään tulee muutamalla muullakin matkustajalla kiire hypätä pois kyydistä. Näyttävä tummaihoinen nainen värikäs huivi päässään puhuu puhelimeen. Miehensä työntää lastenrattaita. Opiskelijoita haalarit päällä, skumppapullo kourassa, jäävät Karhupuistossa pois. Deekujen riita kantautuu sporaan asti sen pysähtyessä Kaarlenkadulla. Vanha pariskunta nousee kyytiin Urheilutalolta, lienevätkö käyneet uimassa. Hippejä jää kyydistä Alppipuiston kohdalla. Joku nukkuu pää takakenossa. Niin paljon erilaisuutta, mutta toisaalta samaa. Tavallisia pulliaisia yhteiskunnan kaikista lokeroista ihon väriin katsomatta. Sporan saavuttaessa eläintarhan pysäkin olen nähnyt heidät kaikki. Anonyymi antropologi väki
23
24 VÄKI