Väki 1/2017

VÄKI 1/2017 Huumori

Väki on Helsingin yliopiston antropologian opiskelijoiden lehti.

Julkaisija: Mana ry Painos: 50 kpl Painopaikka: Picaset Oy Väki on saanut HYY:n järjestölehtitukea vuodelle 2017.

Etukansi: Tuomas Lairila Takakansi: Milla Heikkinen Väki 1/2017 Päätoimitus: Milla Heikkinen, Jenna Honkanen Taitto: Milla Heikkinen, Jenna Honkanen, Helmi Räisänen Oikoluenta: Heidi Saarinen Tämän numeron toimituskunta: Bruno Gronow, Milla Heikkinen, Iina Holopainen, Jenna Honkanen, Eemi Nordström, Laura Kippola.

VÄKI 2

VÄKI 3/2016

4. Pääkirjoitus 5. Suomi satasella kuntoon!

6. Piirretty pääoma - animaation musta magia 10. Muutama sana nauramisesta 12. Huumori - yhteishenkeä ja raja-aitoja 14. Keisalon ja huumorin rakkaustarina 17. Mana ry:n hallitus 2017 20. Anonyymi antropologi 22. Huumorin tarjoamaa muutosta ajatteluun

VÄKI 3

Pääkirjoitus milla heikkinen & Jenna honkanen

Sopivuuden ja epäsopivuuden kategoriat löytyvät kaikista kulttuureista, mutta niiden sisällöt kuitenkin vaihtelevat. Koska huumorissa ilmennetään usein nimenomaan edeltämainittujen kategorioiden välistä kitkaa, sillä usein alleviivataan kaikkea sitä, mitä pidetään ihmisten kesken merkittävänä.

Huumori siis heijastaa ihmisten syviä kulttuurisia tapoja havainnoida ympäristöään sekä reagoida ärsykkeisiin. Tästä on todistus myös lukuisten tämän numeron artikkelien riveillä: toisaalta parjataan käsittämättömyyksiä ja vastavuoroisesti ylistetään merkittävänä pidettyä.

Eikö huulenheiton voisi nähdä jopa yhdenlaisena arkipäiväisenä antropologisen tarkastelun tapana?

Kuuluuhan niin sosiaalitieteiden kuin huumorin intresseihin paljastaa rutiininomaiset, tutut ja totutut olettamukset, ja analysoida niitä hieman etäältä defamiliarisoiden. Oli miten oli, tässä tekstipaketissa on ainakin yritystä osoittaa väite toteen. Enjoy.

Kuva: Milla Heikkinen

Sana humour viittasi lähinnä yksilön mentaaliseen dispositioon tai temperamenttiin, kunnes nykymerkitys 1600-luvun loppupuolen Englannissa alkoi vakiintua termin sisällöksi. Uusklassisella ajalla muuallakin Euroopassa käsitteen määrittelyyn osat-tin liittää britit. Termin synnyn kietoutuminen edeltä mainittuun maailmankolkkaan ja sitä kansoittavaan väkeen on kutkuttavaa. Ilmiöön kätkeytyy implisiittinen viesti: huumoria ei voi eikä saa pitää jonakin ylikansallisena tai historiattomana, universaalisti vakiona aineksena. Ken lähtee etsimään huumorin universaalia essentiaalista olemusta tai ontologiaa, ei tule sitä löytämään. Ainakaan antropologin mielestä.

Ympäri pallon ihmiset ovat naurattaneet ja nauraneet eri tavoin, usein paikallisia hallitsevia diskursseja mukaillen. Toisissa kulttuureissa koomisuudelle on taas annettu enemmän tilaa ja suurempi arvo. Toisaalta historian saatossa sopivat huvittuneisuuden ilmaisut ovat muuttuneet. Esimerkiksi entisaikojen anglosakseille oli vallan normaalia kieriä hyvän jutun kuullessaan lattialla naurusta ulvoen.

Nykyeurooppalainen ilmaisee useimmiten ilonsa vähemmän huomiotaherättävin elkein. Humoristisen sanaperformanssin tai nauramisen tapojen takaa voikin havaita niin kulttuurisia sopimuksia kuin sosiaalisesti luotuja ja ylläpidettyjä rakenteita.

Huumori on ollut antropologisen tutkimuksen piirissä aliarvioitu aihepiiri. Ylenkatsova ajattelutapa juontaa juurensa varhaisten länsimaisten filosofien pariin. Platonin ihannevaltiossa olisi annettu lupa pilkanilmaisuun säännöstellen, vain tarkoin valikoiduille henkilöille. Antiikin roomalaiset luottivat binaariseen käsitepariin facetiae ja gravitas: kevymielisyyttä kylvävä vitsailu asetettiin terävän älyn vastapooliksi. Hassuttelu on muutoinkin länsimaisessa historiassa liitetty alempiin yhteiskuntaluokkiin ja sen kieltäminen on liittynyt usein vallassa olevien tahojen aseman voimistamiseen. Huumorin tärkeyden noteerannut Mary Douglas näki ilmiön ennen kaikkea hyökkäyksenä kontrollia vastaan: elinvoimaisella epäsovinnaisuudella on mahdollisuus iskeä kaikkea organisoitua ja tarkoin hallittua sekä paljastaa todellisuuden keinotekoisuus.

Milla Heikkinen & Jenna Honkanen Lähde Bremmer, Jan & Roodenburg, Herman 1997. A Cultural History of Humour.

VÄKI 4

Suomi satasella kuntoon! iina holopainen

Armas Suomenmaamme täyttää 100-vuotta ja nyt onkin aika ryhtyä joukolla miettimään sopivaa syntymäpäivälahjaa vanhukselle. Mikä tahansa paketti ei kelpaa, vaan tulevan lahjan on symboloitava sinivalkolipun asettamia yhteiskunnallisia arvoja, ihanteita ja normeja. Lahjan tulee myös vastata demokraattisen enemmistön toiveita, eikä se liioin saa viitata mihinkään ulkopuolelta omaksuttuun tai ylittää perinteisen nöyrän mielenmaiseman tasaisia rajoituksia. Markkinarakoon jalkaansa työntävien ilmasto-, vegaani-, sirkka- ja nyhtökaurabuumien sijaan siis rehdille ja rehelliselle valtiolle lahjaksi sopii vain reippaat käytännön toimet sekä ehta raha.

Oiva idea onkin, että koko kansa kantaa kortensa kekoon ja jokaiselle määritellään omaa tulotasoa vastaava verolahja, joka siis lahjoitetaan Suomelle.

Poikkeuksellisesti kansanedustajat voivat kuitenkin halutessaan valikoida rahan sijaan materiaalisen lahjan, esimerkiksi villaisen torkkupeiton. Ehtaa Stockmann kamaa. Näin saadaan valtion kassa täyttymään alta aikayksikön.

Kaikki ovat ilman muuta valmiita luovuttamaan valtion määrittelemän summan veronannon yhteydessä, meneväthän rahat yhteiskunnan hyväksi.

Talkoista saaduilla tuotoilla voidaan nyt alkaa tehdä järkiratkaisuja aiempien ylimalkaisten siirtojen sijaan. Ylipursuavaa kulttuuritarjontaa rajoitetaan reippaalla kädellä ja muun muassa kantakaupungin helmi konepajan Bruno puretaan välittömästi ja tilalle rakennetaan uusi Kela-toimisto, mielellään Pasilan kaltaisia rakennusratkaisuja ja tyylittelyjä käyttäen.

Rakennukset ja virastot nimetään välittömästi ruotsiksi yleisen helppouden vuoksi ja yliopiston tarpeettomat rakennukset muutetaan tavarataloiksi.

Uusi kansalaisille oiva kierrätysmalli omaksutaan Ruotsista, jossa kaikki on paremmin. Saksalaista maahanmuuttopolitiikkaa ei omaksuta, sillä se aiheuttaa kuumotusta Mäntsälässä ja multietnisyys on muutenkin tunnetusti vaaratekijä elovenakansalle.

Ainoat kulttuuriset seikat, joita Suomen kansalaiset saavat enää nähdä, ovat Lidlin Uruguayssa tuotetut hevosenlihaleikkeet.

Yliopiston ylimalkainen tuhlailu on pysäytettävä kansallisen hyvinvoinnin nimissä, joten puolet professuureista lakkautetaan välittömästi ja kirjaston penkkejä kuluttavat opiskelijat siirretään vastaamaan Lapin markkinoinnista kiinalaisille. Yliopistosta jo valmistuneella, mutta työpaikkaa vaille jääneellä opiskelijajoukolla on edessä vuoden pesti Rovaniemen porotokka Oy:lla lannankeräys & sorkanvuolutehtävissä. Talous, markkinointi ja rakennusalat tulevat olemaan nousevia kiintotähtiä, humanistiset aineet voidaan poistaa välittömästi ja kirjaston tilalle voidaan rakennuttaa uusi ostoskeskus.

Vegaanihaasteet ja muut vastaavat sopimattomat aatteet kielletään rangaistuksen uhalla ja Atrian ja Valion toimitusjohtajat nostetaan päättäviin virkoihin. Ulkopoliittiset suhteet supistetaan minimiin ja ainoat kulttuuriset seikat, joita Suomen kansalaiset saavat enää nähdä, ovat Lidlin Uruguayssa tuotetut hevosenlihaleikkeleet.

Lanzaroten kanssa tehdään yhteistyösopimus ja Finnair harventaa lennot ainoastaan vyölaukku-hellehattu saarille. Kotimaan hulivilien mellastus naapurin halvoilla viinalaitumilla estetään lopullisesti ja raitistuneet mallasviinan suurkuluttajat siirretään valtion taloudelliseen alijäämäyksikköön tai huolehtimaan aikakauden vaatimusten mukaisesti lisättyjen rajavartiolaitosten siivoustehtävistä. Tai sitten ei.

Onnea siis Suomi, katsotaan, mitä tuleman pitää. •

VÄKI 5

Piirretty pääoma – animaation musta magia Eemi nordström

”Se kaikki alkoi hiirestä”, totesi Walt Disney live-action -tuotannolle. Käsitys on kuitenkin parilla esitellessään tulevaa Disneyland-teemapuistoa tetapaa harhaanjohtava: ensinnäkin, se luo vaikutellevisiossa vuonna 1954. Vain 31 vuotta aiemmin man siitä, että animaatio olisi suoraan verrattavissa perustettu Disneyn animaatiostudio oli lyhyessä performanssiin, vaikka se syntyy ontologisesti hyvin ajassa kohonnut massiiviseksi viihdeimperiumiksi ja erilaisen prosessin kautta. Toiseksi, ”animaatio genglobaaliksi ilmiöksi, joka vain jatkaisi kasva- mistaan renä” -malli pelkistää kyseisen taiteenmuodon hotulevien vuosikymmenten aikana. Ja tästä kaikesta mogeeniseksi, elokuvataiteeseen sidoksissa olevaksi Walt-setä kiitti jotakin jyrsijää kuin se olisi ollut inkokonaisuudeksi. Antropologi Teri Silvion muhimillinen henkilö. Jyrsijää, jonka hän oli itse luonut kaan animaatioksi tulisikin luokitella myös nykyisen ja rekisteröinyt tavaramerkiksi. Kyseessä ei suinanimaation perustana toikaan ollut muutamaa vuosikymmentä myöhemmin mineet taiteenmuodot – kuten nukketeatterit, sarpatentoitavan OncoMouse™ jakuvat ja plärit eli tasku-hiiren kaltainen geenimanielokuvat – sekä piirroselokupuloitu organismi, vaan vista johdetut mediat videoMikin nousu lienee hahmo, jolla toki oli toipeleistä emojeihin. ääriesimerkki kapitalismin mijuus, vaikkei ollutkaan Animaatiota näyttäisi elävä. Tämä Mikiksi kutnimittäin olleen olemassa valjastaman animaation suttu hahmo oli osa Waltia niin kauan kuin piirustusvoimasta. itseään: hän esimerkiksi antaitoakin: esimerkiksi Ranstoi sille oman äänensä piirkan Lascaux’n 17 000 vuotta roselokuvissa. Myöhemmin vanhojen luolamaalausten Waltin menehdyttyä Mikki tulisi toimimaan hätekotapa luo vaikutelman liikkuvista eläimistä, kun nen yhtiönsä kasvoina, edustaen yliluonnollisen niitä katsoo lepattavan soihdun valossa. Nykyään kokoista toiminnan verkostoa, joka vaikuttaisi jopa taas animaation ja ei-animaation rajojen hälvenemiljardien ihmisten elämään. Mikin nousu lienee mistä voi havaita elokuvien tietokoneanimoiduissa ääriesimerkki kapitalismin valjastaman animaation erikoistehostesekamelskoissa. voimasta: magiaan verrattavissa olevasta elämän Ensimmäiset piirroselokuvat syntyivät aivan illuusion luomisesta, joka kykenee ruumiillistamaan 1900-luvun alussa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. massiivisen megakonglomeraatinkin yhteen ainoaan Samoihin aikoihin myös live-action -elokuvissa alethahmoon. tiin hyödyntää niin sanottua stop-motion -tekniikkaa, jota käytettiin erikoistehosteiden lisäksi myös Animaatio lyhyesti omissa ”savianimaatioissaan”. Varhaisia elokuvia tähdittivät yksinkertaiset ihmishahmot, mutta pian Sana animaatio tarkoittaa kirjaimellisesti ”hengen valkokankaalle ilmestyi yhä enemmän eläinhahmoantamista”, ”eläväksi tekemistä” tai ”sieluttamista”. ja tanssivista dinosauruksista antropomorfisiin Yleisesti animaatiota pidetään länsimaissa elokukotieläimiin. Elokuvatutkija Akira Mizuta Lippitin vagenrenä, niin ikään vastakohtana näytellylle mukaan eläinten siirtyminen animaatiotaiteeseen VÄKI 6

kertoi ”luonnollisen” eläimen katoamisesta modernin ihmisen kaupunkiympäristön tieltä ja muuttumisesta osaksi uutta teknologista ympäristöä. Ajan myötä animaatiosta tuli eräänlainen länsimaisten eläinrepresentaatioiden lingua franca, joka animaatiohistorioitsija William Moritzin mielestä muutti eläinnarratiivit klassisten eläinsatujen yhteiskuntakritiikistä enemmälti visuaalisten vitsien vetämäksi viihdyttäväksi kohellukseksi.

Piirroselokuvan alkuaikoina aaltoilevat ääriviivat ja muut visuaaliset, surrealistiset vitsit olivat omanlaistaan transgressiota, normatiivisten rajojen rikkomista.

Piirroshahmot ovat kuin ovatkin liminaaleja ihmisen kaltaisia eieläviä ei-ihmisiä, jotka luovat ”kummaa” (uncanny) vaikutelmaa. Rajoja rikkovalla outoudella onkin kyky joko pelottaa tai naurattaa. Varhaisissa piirroselokuvissa pelkistetyt hahmot edustivat näistä jälkimmäistä.

mukaansa animaatiohahmojen liike oli syvällisen mytologista toimintaa, rajoja rikkovaa transformaatiota, joka vetoaa ihmismielen ”primitiivisiin” syövereihin: siis samanlaista transgressiota ja mimesistä kuin saaliseläimen kaataminen ja tämän lihan syöminen.

Mimesis on itsessään monimuotoinen termi, jota käytetään esimerkiksi perfomanssitutkimuksessa kuvaamaan näyttelijän imitoivaa tilaa. Tässä

Transgressio ja mimesis: piirroksen voima Piirroshahmot ovat niin vakiintunut osa jälkiteollista arkipäivää, että piirretyille ensimmäistä kertaa altistuneeseen viime vuosisadan elokuvayleisöön on vaikea samaistua. Vuonna 1928 ilmestynyt Walt Disneyn ja Ub Iwerksin luoma lyhytelokuva Steamboat Willie ällistytti mykkäanimaatioihin tottunutta amerikkalaisyleisöä vielä ääniraidallakin: tämä Mikki Hiiren ensiesiintyminen jäi historiaan ensimmäisenä täysin äänisynkronoituna animaationa. Steamboat Willien yleisömenestys merkitsi uuden ajan alkamista animaatioelokuville: mykkäpiirretyt olivat olleet vahvasti sidoksissa performanssiin, jossa ääniefektit saatettiin tehdä valkokankaan takana itse filmin pyöriessä. Nyt animaatio pystyi jalostumaan kokonaan itsenäiseksi, lumoavaksi elämän ja performatiivisuuden illuusioksi, johon ei tarvittu ääniä tuottavia välikäsiä.

Yksi tästä illuusiosta lumoutunut oli neuvostoliittolainen elokuvaohjaaja ja -teoreetikko Sergei Eisenstein. Eisenstein näki Disneyn ja Iwerksin hahmojen vastustamattoman sympaattisuuden esimerkkinä animaation transgressiivisesta outoudesta, joka yhdisti animaation animismiin. Hänen

Christopher Dombres (public domain)

tapauksessa käytän sitä kuitenkin antropologi Michael Taussigin käsittelemässä sympaattisen magian kontekstissa. Taussigin mukaan mimesis on keino valjastaa Toisen voimia matkimalla tätä: kolonisoidut kansat ovat esimerkiksi pyrkineet omaksumaan kolonisoijien manööverejä ja symboliikkaa omaan kulttuurilliseen kontekstiinsa keinona vaikuttaa näiden ja oman ympäristönsä toimintaan.

Matkimisen ei kuitenkaan ole tarkoitus olla täydellistä, sillä silloin se tarkoittaisi Toiseksi muuttumista ja kontrollin menettämistä: mimeettisellä magialla leikkiminen on aina riskialtista, ja liian pikkutarkka kolonialistin matkiminen voikin tehdä kolonisoidusta itsestään sellaisen.

Kuten tulen edempänä esittämään, animaation voi käsittää tällaisena Toista muistuttavana mimeettisenä magiana. Meidän on nimittäin kysyttävä: kuka tätä magiaa käyttää?

VÄKI 7

Hiiren omistajat Palatkaamme takaisin Waltin ikonisiin sanoihin vuonna 1954. Jos kerran koko Disney-yhtiön taival alkoi hiirestä, mistä tämä jyrsijä sai sitten alkunsa?

Vastaus: tekijänoikeuksista.Waltin yhtiön alkuperäinen lippulaivahahmo ei nimittäin ollut hiiri, vaan jänis. Disneyn ja Iwerksin vuonna 1927 luoma Oswald the Lucky Rabbit oli varsinainen yleisömenestys, mikä rohkaisi Waltia neuvottelemaan uuden, tuottoisamman sopimuksen hänen piirrettyjään levittäneen Universalin tuottaja Charles Mintzin kanssa keväällä 1928. Kävi kuitenkin ilmi, että Universal omisti oikeudet Oswaldiin ja oman animaatiostudionsa perustamista halunnut Mintz oli vaivihkaa palkannut valtaosan Disneyn animaattoreista omiin leipiinsä. Pettynyt Walt jätti Oswaldin ja Universalin taakseen, ja kotimatkalla syntyikin idea Mikki Hiirestä. (Myöhemmin Oswald-piirrettyjen tuottaminen siirtyi Nakke Nakuttajan luoneen Walter Lantzin vastuulle. Disney-yhtiö niin ikään osti Oswaldin oikeudet takaisin itselleen vuonna 2006.)

Vähänpä Walt-setä tosin aavisti, kuinka hänen hiirensä tulisi vielä sekaantumaan amerikkalaiseen tekijänoikeuslainsäädäntöön. Steamboat Willie hahmoineen oli vuoden 1909 Copyright Actin alainen, joka takasi tekijänoikeudet korkeintaan 56 vuodeksi tuotoksen syntymisestä. Tämä tarkoitti sitä, että Disney olisi saattanut menettää yksinoi-

keuden maskottiinsa vuonna 1984. Kongressi uudisti tekijänoikeuslainsäädäntöä vuonna 1976 enemmän Euroopan mallia muistuttavaksi, ja Mikin tekijänoikeuksien takaraja siirtyi vuoteen 2003. Kuin sattumalta, kongressi muutti tekijänoikeuslainsäädäntöä jälleen vuonna 1998, työntäen Mikin takarajaa vuodelle 2023. Monet epäilivät Disneyn lobbauksen olleen pelissä mukana, ja vuoden 1998 Copyright Term Extension Actin kritisoijat antoivatkin sille lempinimen Mickey Mouse Protection Act. Mutta vaikka Steamboat Willien tekijänoikeudet umpeutuisivatkin, Mikki on tavaramerkkilainsäädännön suojelema. Tämä tarkoittaa, että Disney-yhtiöllä on hahmoon tekijänoikeudet niin kauan kuin se käyttää sitä. Kuitenkin eräät lainoppineet ovat arvelleet, että alkuaikojen mustavalko-Mikki saattaisi astua yleiseen käyttöön sen ollessa ulkonäöltään niin erilainen nyky-Mikkiin verrattuna. Disney on luonnollisesti kiistänyt tämän.

Christopher Dombres (public domain)

Ceci n’est pas un Mickey Mouse Varhaisten piirrettyjen keskeisiä piirteitä olivat pelkistys ja liioittelu. Teri Silvio huomauttaa, että performanssista poiketen animaatio langettaa valtaosan hahmojen intentioiden tulkinnasta yleisön vastuulle. Tämän vuoksi fysiikan laeista riippumattomat soljuvat ääriviivat pyrkivät välittämään hahmojen inhimillisiä tunnetiloja yleisölle selkeämmällä tavalla. Pelkistettyyn animaatiohahmoon on myös helpompi heijastaa positiivisia tunteita, ja piirroksella onkin kyky söpöistää ei-niin-kovin söpöinä pidettyjä entiteettejä, kuten vaikkapa pesusieniä tai suuryrityksiä. Yritysmaskotit ja -logot oikeastaan tähtäävät tällaiseen pelkistämisestä kumpuavaan sympatiaan, jotka – Paul Manningia lainaten – pyrkivät luomaan yrityksistä antropomorfisia sosiaalisia entiteettejä, joiden kanssa yksilöt voivat suoraan solmia suhteita. Ironista kyllä, animaatioteknologian edistymisen myötä tarpeeksi pelkistettyjen maskottien luominen on vaikeaa, ja niiden suunnitteluun kuluu usein poikkeuksellisen paljon työtunteja.

Piirroshahmoissa tekijyyden ongelmat näkyvät poikkeuksellisen voimakkaasti.

VÄKI 8

Tämä johtuu siitä, että hahmot ikään kuin vaikuttavat ilmennyt, ettei Walt aikoinaan täyttänyt tekijänoiyksilöiltä ja niitä korostetaan yleensä yhden henkilön keushakemuksiaan ihan protokollan mukaisesti, luomuksina, vaikka näiden ilmenemismuodot saatminkä vuoksi Steamboat Willie mikkeineen saattavat kätkeä taakseen massiivisen tekijöiden verkostaa olla alun alkujaankin vailla tekijänoikeuksia. ton. Animaatiofilmit vaativat esimerkiksi värittäjiä, Ymmärrettävästi kukaan ei ole halunnut kokeilla animaattoreiden armeijoita ja ääninäyttelijöitä. Intätä käytännössä. Jokainen, joka yrittää kontrolloida ternet-aikana erilaiset hahmot ovat lisäksi vahvistaMikkiä – kuten eräät floridalaiset päiväkodit, jotka neet yhä enemmän osaansa maalasivat seinilleen Disneysuuren yleisön elämässä. hahmoja ennen lakimiesten Jopa niinkin paljon, että väliintuloa – leikkii täten tekiMikistä on tullut fanit itsessään osallistuvat jänoikeuslainsäädännöksi kutsuDisney-yhtiön kasvot, ja hahmojen luontiin anituilla toiseuden voimilla. kirjavaan hahmokavalkadimaatiotuottajien seuratesLukuisat Disney-yhtiöön sa yleisön mielipiteitä netin liittyvät parodiat valjastavatkin in kuuluvien tovereidensa keskustelupalstoilla. Alun Mikin kulttuurista vaikutuslailla hän on samalla myös ta mimesistä hyödyntämällä: perin piirroshahmoja kosDisneyn omaisuutta. kenut ilmiö on pikkuhiltekemällä siitä juuri tarpeeksi jaa myös laajentunut liveerilaisen, mutta silti tunnistetaction -tuotannon ikonisiin tavan. Kun Disney yritti vuonhahmoihin. Tällaisessa asetelmassa tarkkaan rajatna 2013 rekisteröidä Meksikon kuolleiden päivän tu tekijänoikeuslainsäädäntö astuu ongelmiin, kun espanjankielisen nimen ’día de los muertos’ omiin erilaisten hahmojen voidaan nähdä olevan yhtä lailla nimiinsä, Yhdysvaltojen latinoyhteisö reagoi kuten myös suuren yleisön omaisuutta. olettaa saattaa. Yhtiötä ahkerasti kritisoineen piTarinankerronta on ennen kaikkea jättiläisten lakuvapiirtäjä Lalo Alcarazin piirros jättimäisestä harteilla seisomista ja ennalta luoduille perustuksille ”Muerto Mouse” -Mikistä tekstillä ”It’s coming to rakentamista. Kysymys siitä, pitäisikö Mikki jo hyväktrademark your cultura!” levisi sosiaalisessa mesyä omistusrajoitteita vailla olevaksi kulttuuri-ikodiassa, ja Disney hylkäsi tavaramerkkihakemuksensa niksi vai antaa sen olla Disney-yhtiön omaisuutta, nopeasti. Poikkeuksellisesti Disney jopa palkkasi jolla ei enää ole erityisemmin tekemistä hahmon Alcarazin kulttuurikonsultiksi tulevaan kuolleiden alkuperäisten luojien kanssa, kuvastaa kuinka tuotonpäivästä kertovaan Pixar-elokuvaan. Mene ja tiedä, tavoittelun myötä voidaan luoda keinotekoisia rajoja. oliko kyseessä pelkkä populistinen veto vai muu Mikistä on tullut Disney-yhtiön kasvot, ja kirjavaan kuin markkinavetoinen huoli mahdollisesta kulthahmokavalkadiin kuuluvien tovereidensa lailla hän tuuriappropriaatiosta. • on samalla myös Disneyn omaisuutta. Kuitenkin on

Eisenstein, Sergei 2013. Disney: Edited by Oksana Bulgakowa & Dietmar Hochmuth. Berliini: PotemkinPress Gershon, Ilana 2011. Kommentti tekstiin: Carrithers, Michael; Bracken, Louise J. & Emery, Steven. Can a Species Be a Person?

A trope and its entanglements in the Anthropocene era. Current Anthropology 52(5): 677–678 Lippit, Akira Mizuta 2000. Electric Animal: Toward a rhetoric of wildlife. Minneapolis: University of Minnesota Press Manning, Paul 2010. The Semiotics of Brand. Annual Review of Anthropology 39(1): 33–49 Menn, Joseph 22.8.2008. Whose mouse is it anyway? Los Angeles Times [www-lähde] http://articles.latimes.com/2008/aug/22/business/fi-mickey22> (haettu 24.2.2017) mans-made-animated-art> (haettu 24.2.2017)

Schlackman, Steve 15.2.2014. How Mickey Mouse Keeps Changing Copyright Law. Art Law Journal [www-lähde] <http://artlawjournal.com/mickey-mouse-keeps-changing-copyright-law/> (haettu 20.2.2017) Silvio, Teri 2010. Animation: The new performance? Journal of Linguistic Anthropology 20(2): 422–438 Taussig, Michael 1993. Mimesis and Alterity: A particular history of the senses. New York: Routledge Wells, Paul 2009. The Animated Bestiary: Animals, cartoons, and culture. New Brunswick: Rutgers University Press Zorich, Zach 27.3.2014. Early Humans Made Animated Art. Nautilus [www-lähde] <http://nautil.us/issue/11/light/early-humans-made-animated-art> (haettu 24.2.2017)

VÄKI 9

Muutama sana nauramisesta jenna Honkanen

Uuden ajan ajattelevainen viiksivallu Descartes alleviivasi, kuinka nauru ei kumpua ilosta. Ennemminkin se oli hänen mielestään hämmästykseen tai aggressiivisuuteen yhdistettävissä oleva fysiologinen tapahtuma. Nauraessasi sinun ihanteellisessa tapauksessa valkoinen purukalustosi vilkkuu jäänteenä aggression ilmaisusta, huomauttavat etnologit. Kuitenkin jopa sitä hieman kahvista kellastunutta hammasriviäsi kannattaa vilautella vaivihkaa vilkkaan, koska valtaosa lääketieteellisistä tutkimuksista puhuu hohotuksen puolesta: nauraessasi lasket kohonnutta verenpainettasi, rentoutat jännittyneitä lihaksiasi, poltat kehosi energiavarantoja (tosin melko merkityksettömän määrän) sekä puhdistat keuhkojasi.

Tosin varo, ettei happi ehdy tyystin. Liian roima räkätys voi vaurioittaa hengityskoneistoasi kohtalokkaalla tavalla ja jopa johtaa sinut kohtaamaan sen väistämättä vastaantulevan, mutta tässä tapauksessa ennenaikaisen, ajasta ikuisuuteen korjaavan noutajan.

Jos haluat välttää riskit absoluuttisesti, jätä douglasilaisittain ulkoiset ilmaisut sikseen arvostamalla lystikästä lurittelua ilman hörötyksen häivääkään.

Tällöin et tosin lähetä ulkoisesti ilmenevää äänitaajuuksien signaalia ympäristöllesi indikaattorina olotilastasi, ja hupikokemuksesi voi jäädä varsin orvoksi. Sama pätee, jos omaat varsin omalaatuisen huumorintajun, jonka perässä muilla on vaikeuksia pysyä. Tällöin epätoivo voi toisinaan täyttää sinut lohduttomuudella. Voit kokea kykenemättömyyttä muuttaa luontaista huumorintajuasi.

Temperamenttierot ovat varteenotettava fakta, mutta yhtä totta on se, että omaehtoisuutesi on monessa määrin illuusio. Tuli tämä pettymyksenä tai helpotuksena, tosiasiassa huumorintajusi, johon liittyy myriadi omaksumaasi ja otaksumaasi, on sosiaaliskulttuurinen hybridi.

Jos satut olemaan sanoja kirjaimellisesti kummasteleva, saatat mieltää sanataiteilun

harvakseltaan kaoottisena absurdiutena. Ehkäpä tulkitset toisten turvista kaikuvat vitsit tyystin spontaanin maagisiksi sutkautuksiksi, jotka yllättävät niin itse asian esittäjän kuin häntä hörökorvin kuuntelevan yleisönkin. Kuitenkin lähempi, pitkittynyt ja sensitiivinen tarkastelu usein paljastaa, kuinka parahinkin huuliveikko tyypillisesti nojaa tiettyihin klassisiin komiikan elementteihin.

Piilevän rakenteen havaitseminen ei kuitenkaan ole välttämättä oikotiesi onneen. Ymmärrykselläsi voi loppujen lopuksi olla hyvin vähän merkitystä, jos ihailemasi vitsiniekan intressit, asenteet ja arvot eivät osu kanssasi kohdalleen.

Esimerkiksi naljailevan naurun kaulailu ei välttämättä onnistu, vaikka kognitiivisen kapasiteetin kattavuudessasi ei löytyisikään suurempia säröjä. Hauskuuttajan roolin omakohtainen omaksuminen voi erityisesti moralistilta tyssätä lyhyeen. Jos seuralaisesi kutsuu sinut arvostelevaan pilkkaan, mahdollinen kieltäytymisesi julmasta naurusta eettisen puntaroimisesi seurauksena voidaan tulkita eriseuraisuuden merkiksi. Todennäköisesti sinut leimataan turhan vakavamieliseksi. Mikä toisen hekotuksen laukaisija, toisen ilomielen tukahduttaja.

Jussi Jääskeläinen Joitakin myönnytyksiä huumorin saralla kuitenkin kanssaihmisten parissa kannattaa harkita tekevänsä, ettei jää vallan oman huvittuneisuutensa tai sen puutteen armoille.

Muutama asia kannattaa pitää mielessä: Vaikka tuttavasi itseironia voi olla perin karskia luonteeltaan, niin identtiset sanat sinun suustasi hänelle lausuttuna luultavasti loukkaavat verisesti.

Kuten Nietschen lentävä lausahdus kuuluu ”ridendo dicerum severum” . Liian pitkälle menneessä suorapuheisuudessa on riskinsä. Tietyissä piireissä varo myös kaikkea kansanomaista ja groteskia, kuten skatologista huumoria. Mahdollinen huono makusi voi myös ilmetä esimerkiksi kaavamaisessa toistavuudessa, jossa ei ole havaittavissa mitään

VÄKI 10

huumorin keinoin, tulet aiheuttaneeksi hienoisia säröjä sinut rapauttaneen todellisuuden vallitsevaan logiikkaan. Jos tarvitset inspiraatiota haasteeseesi, kätevänä innoittajana on toiminut ainakin omalla kohdallani Ruotsin maalta löytyvä punapää, pisamanaama, maailman vahvin tyttö, joka nukkuu jalat tyynyllä, ei käy koulua, kertoo valheita mitä mielikuvituksellisimpien tarinoiden muodossa ja asuu lemmikkiensä kanssa. Älä tarkastele tätä fiktiivistä hahmoa sosiaalityöntekijän näkökulmasta, koska siinä tapauksessa kyseessä olisi moniongelmainen huostaanoton tarpeessa oleva heitteille jätetty orpolapsi. Oman elämäsi Peppi Pitkätossuna voit olla viis välittämättä todellisuudesta, voimaantua kaikesta, mitä mieleesi koskaan juolahtaa, ja ennen kaikkea nauraa kaikelle, minkä subjektiivisesti määrittelet käsittämättömäksi. Älä huoli, Efraimintyttären loihtiman pilailun kaltaisversioita syntyy kuin itsestään luoviessasi abstraktioita kahden maailmasi, karun todellisuuden ja vapaudenriemun täyttämän imaginaarin, yhteentörmäyksessä. Hiljalleen periksi antamattomien hyökkäystesi ansiosta piilossa lymyävät valtarakenteet alkavat järkkyä. Arkisen elämäsi haasteet tulevat kyseenalaistetuiksi, kahleesi murretuiksi. Voit nauraa vankilasi keinotekoisuudelle, ainakin teoriassa, ja luoda itsellesi kuvitteellista valtaa. •

VÄKI 11

Jussi Jääskeläinen

yllätyksellistä. Ole tarkka siitä, mille naurat. Se ilmentää statustasi. Pidä mielessä, että naurunaiheet ovat aina kontekstisidonnaisia ja ne muuttuvat.

Pysy perillä zeitgeistista sekä riittävästä määrästä merkittävien vaihtoehtoiskulttuurien pääpiirteitä.

Korkeakulttuuriset nokkeluudet ovat tapa osoittaa ylevää makua, kuten ranskalainen sosiaalisen distinktion teorian luoja monsieur Bourdieu osoitti. Jos olet epävarma makusi laadun suhteen, voit aina toimia 1600–1700-lukujen ranskalaisen pyrkyrirahvaan tapaan: tee analyysi kohteesi mausta tai vähintään ota selville hänen ideaalinsa. Muokkaa sitten käytöstäsi sen mukaisesti. Pientä vaivaa näkevänä nokkeluuden ruumiillistumana voit varsin nopeasti hioa käyttöösi hienovaraiset hurmurinelkeet ja kohta pääset alkuun sellaisessa jutunkerronnassa, jota kohteen korva kaipaa kiihkeästi kuulla.

Useimmiten pitkälle jalostuneet assosiaatiot toimivat.

Hyödynnä varmuuden vuoksi letkautuksissasi ripaus vallitsevia kulttuurisia itsestäänselvyyksiä. Voilà, suosiosi on taattu.

Muista, että nauraminen on sosiaalista liimaa. Yhdessä hykertely luo helposti kaikille osapuolille vaikutelman, että kaikki on kunnossa, elämä on ihanaa jne. Psykoanalyysin isukkikin korosti huumorin viljelyn ympärilleen suomaa mielihyvää minä muunakaan kuin yhteisön tiedostamattomana terapiana. Ota ihmeessä osaa yhteiseen kuorojokelteluun, näin voit osaltasi olla rakentamassa tunnelmaa, joka saa sinut kokemaan yhteenkuuluvuutta. Se on terveellistä, ja ”lisää yleistä hyvinvointia ja valoisaa näkemystä elämästä silloinkin, kun elämä voi olla vaikeaa” .

Jos taas yksilönä toisinaan näet maailman paikkana, joka ei vastaa toiveisiisi, tai elämäsi on sinulle suuri ja painava pettymys, naurun kautta voit rakentaa itsellesi omaehtoisen autonomista suvereenisuutta.

Tietyn tason erillisyyttä ongelmiensa vyyhdistä harrastivat myös keskitysleireiltä selviytyneet juutalaiset, jotka mustan huumorin testiryhmänä saavat varmasti kärkipisteet. Voimanaurun tuottama itsenäisyyden tunne harvoin on kovin pitkäkestoista, mutta mikä elämässä olisikaan. Saat välittömän tyydytyksen ja lievityksen psyyken kuormitukseen uudelleen freimaamalla lohduttoman tilasi, vaikka todellisuudessa mikään ei muuttuisikaan.

Koomisen rajauksen synnyttämä oivallus voi suoda sinulle sulokkaan hetken helpotuksen, vaikka ei välttämättä tarjoa pysyvää apua. Tosin edesmennyt venäläinen kirjallisuustieteen kukkanen Mihail Bahtin oli ihastuttavan optimistinen väittäessään karnevalismin teoriassaan, että kun tarpeeksi monta kertaa kyseenalaistat kurjuutesi mustan

Lähteet: Hakamies, Pekka, Knuuttila, Seppo ja Lampela Elina 2015. Huumorin skaalat. Esitys, tyyli ja tarkoitus. http://www.cs.tut.fi/~ihtesem/s2006/teoriat/esitykset/Raportti_Leskinen_Soronen_141106.pdf. Katsottu 2.2.2017. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=onn00019. Katsottu 1.2.2017. http://yle.fi/uutiset/3-5063925. Katsottu 1.2.2017.

Huumori – yhteishenkeä ja raja-aitoja laura kippola

Huumori on hankala laji: se, mikä naurattaa erityisen hauskalta, mutta on pakko nauraa sujuyhtä, ei välttämättä naurata toista. Ennen läpänheitvan sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämiseksi. toa olisi hyvä tuntea kohderyhmänsä, sillä itseään Jos vaikkapa oma pomo kertoo hieman tylsän ja huvittavan vitsin kertominen väärässä seurassa voi mielikuvituksettoman vitsin, saatamme turvautua naururemakan sijaan synnyttää jäätävän hiljaisuuden. tekonauruun ilmaistaksemme Apten esimerkin taKevyimmillään erot hauskaksi koetun välillä aivoin, että kuulumme samaan ryhmään pomon kansheuttavat vain päänvaivaa leffaillan suunnittelussa sa. (kun kaverisi mielestä American Pie -elokuvat ovat Huumorin ihmisiä yhdistäviä ja erottavia ehulvattoman hauskoja, etkä itse voi sietää niiden lementtejä voidaan tarkastella myös vitsien sisällön huumoria) ja pahimmillaan raivoa ja perheriitoja kautta. Yksi eniten tutkituista vitsiaiheista on etniset (kun serkkusi alkaa sukujuhlien kahvipöydässä solvitsit, jotka myös kertovat paljon siitä, miten huuvata vähemmistöjä ”ihan läpällä vaan”). Huumori moria voidaan käyttää ihmisryhmien välisten rajojen voi siis sekä yhdistää että erottaa ihmisiä. Mutta mivetämiseen. Suomessa tuttuja etnisiä vitsejä ovat ten huumori toimii ihmisten ”suomalainen, ruotsalainen ja yhteen tuomisen tai toisistaan norjalainen” -vitsit sekä muu erottamisen välineenä?

Yhteistä etnisille vitseille on ruotsalaisten kustannuksella Eroja huumorintajuspilailu. Muuallakin maailmassa on melko vaikeaa tutkia, se, että niissä esitetään usein sa kerrotaan etnisiä vitsejä. stereotypian avulla toiseen Apten mukaan meksikolaisessa mutta antropologit ovat sitä vastoin kirjoittaneet vitsailuskansanperinteessä vitsaillaan etniseen ryhmään kuuluta jonkin verran. Esimerkiksi angloamerikkalaisten vähemvat jäsenet omaa ryhmää huumorin antropologiaan män mairittelevista piirteistä ja huonommassa valossa. keskittyvässä Humor and Palestiinan Druzejen vitseissä Laughter- teoksessa kerrohuumoria löydetään sekä syntaan, että useiden tutkimusten typeräisten israelilaisten että perusteella työntekijöiden välinen vitsailu vaikutmaahan muuttaneiden juutalaisten stereotypioista. taisi tärkeältä osalta työyhteisön sosiaalista vuoYhteistä etnisille vitseille on se, että niissä esitetään rovaikutusta länsimaisissa teollisuusyhteiskunnissa. usein stereotypian avulla toiseen etniseen ryhmään Teoksen kirjoittanut Mahadev L. Apte esittää, että kuuluvat jäsenet omaa ryhmää huonommassa valostyöyhteisöissä ihmisten välinen vitsailu ilmentää sosa. Esimerkiksi Apten mainitsemissa meksikolaisten siaaliseen ryhmään kuulumista. Muun ryhmän suhvitseissä angloamerikkalaiset esitetään kinkulle ja tautuminen yksittäisen jäsenen vitsailuun paljastaa, valkoiselle leivälle persoina typeryksinä, jotka eivät kuinka kiinteä osa hän on ryhmää. Vitsailun hyväkkykene ymmärtämään meksikolaisia tapoja. syminen merkitsee ikään kuin ryhmän jäsenyyden Etnisillä vitseillä voidaan ilmaista oman ryhmyöntämistä, ja päinvastoin käännettynä vitsailun män ylemmyydentuntoa vitsissä esiintyvää ryhmää torjuminen viestittää jäsenyyden epäämistä. kohtaan. Apten mukaan tiettyjä ominaisuuksia, kuApte kirjoittaa vitsailusta sosiaalisena ilmiönä, ten typeryyttä ja likaisuutta pidetään lähes univermutta näkökulmasta jää harmillisesti uupumaan vitsaalisti negatiivisina ominaisuuksina ja vitsailussa sailun ydin, eli se, mikä vitsissä naurattaa. Apte kyllä tällaisia piirteitä heijastetaan helposti ulkopuolisen mainitsee, että tutkituissa työyhteisöissä kerrottujen ryhmän jäseniin. Tällöin vitsin ytimessä on kuitenkin vitsien tuli olla sisällöltään tilanteeseen sopivia, jottei typeryydelle tai likaisuudelle nauraminen ja oman kukaan vitsailun osapuoli tuntenut itseään loukatuksi, paremmuuden tunteminen. Ryhmä, johon nämä mutta hän ei kerro tarkemmin, tuliko vitsien olla ominaisuudet liitetään, voi olla etninen, tai kohteeksi aidosti hauskoja. Tunnistamme varmaankin tilanvoi joutua myös muulla tavoin määriteltävä ryhmä, teen, jossa toisen osapuolen kertoma vitsi ei tunnu kuten ammattiryhmä.

VÄKI 12

Jussi Jääskeläinen

Etninen huumori voi selkeästi olla toista ihmisryhmää halventavaa, mutta ei voida väittää, että sillä pyrittäisiin aina tekemään rajanveto oman ja toisen etnisen ryhmän välillä. Joskus vitsin sisältö – se naurattava osuus – on todellakin etnisen vitsin pääosassa, mutta naurettavuuden oivaltaminen vaatii vitsin kuuntelijoita hyväksymään väliaikaisesti paikkaansa pitämättömän stereotypian. Ruotsalaisvitsejä kertova suomalainen ei välttämättä oikeasti hyväksy stereotypiaa yksinkertaisesta ruotsalaisesta, mutta koska vitsin tarkoitus on huvittaa kuuntelijoita, tuttua vitsikaavaa ja stereotypiaa voidaan käyttää naurujen kirvoittamiseksi. Voidaan silti kysyä, kuinka reilua on käyttää tiettyä etnistä ryhmää ikään kuin vitsin sijaiskärsijänä etenkin sellaisissa tapauksissa, kun kaikki kuuntelijat eivät osaa erottaa stereotypiaa todellisuudesta. Jos vitsin tarkoituksena on nauraa yhdessä hölmölle käytökselle, etnisen ryhmän käyttäminen vitsinkerronnan välineenä voi tuntua turhalta ihmisten väliseltä erottelulta.

Ongelma on ratkaistu varsin käytännöllisellä tavalla suomalaisissa hölmöläisvitseissä.

Hölmöläisten edesottamukset tarjoavat vitsien kertojille ja kuuntelijoille mahdollisuuden erottaa oma

sosiaalinen ryhmä hitaalla järjenjuoksulla varustetuista hölmöläisistä ilman, että vitsailijat tulevat pilkanneeksi yhtäkään olemassa olevaa etnistä ryhmää.

Koska hölmöläiset eivät ole minkään tarkemmin määritellyn paikan tai ihmisryhmän jäseniä, voi heidän typeryydelleen nauraa vailla pelkoa siitä, että vitsi rakentaa todellisuudessa konkretisoituvia raja-aitoja ihmisten välille. Tällöin voidaan keskittyä paremmin huumorin ihmisiä yhdistäviin puoliin, kuten yhdessä nauramiseen, ja ilmaista vitsailun avulla omaan ryhmään kuulumista. Hölmöläisvitsit eivät luo erotteluja meksikolaisten ja angloamerikkalaisten tai turkulaisten ja tamperelaisten välille, vaan ainoastaan meidän ja niiden, jotka ovat oikeasti niin hölmöjä, että pidentävät peittoa leikkaamalla sen yläreunasta kaistaleen ommeltavaksi kiinni alareunaan. •

Lähteet: Apte, Mahadev L. 1985. Humor and Laughter : An Anthropological Approach. Ithaca ja Lontoo: Cornell University Press.

VÄKI 13

Keisalon ja huumorin rakkaustarina jenna honkanen

on siis niin eläinten, ihmisten kuin jumaltenkin ”Huumori on ollut aina mulle henkilökohtaisesti todella tärkeä asia. Kulttuurisesti ja ihmisyyden hahmoissa esiintyvistä protagonisteista mytologioissa ja kansantarinoissa. Trickstereiden ristiriitaisuus, osana aihepiiri alkoi uudella tavalla kiinnostaa jopa epäsovinnaisuus, hahmotyyppeinä on verratantropologian perustutkinto-opiskelijana. Kuitentavissa esimerkiksi antiikinaikaisiin jumaliin, jotka kin lukiessani tuohon aikaan huumoriin liittyviä olivat monessa mielessä hyvin ihmismäisiä, mutta tutkimuksia koin hienoista pettymystä. Jok’ikinen tutkimus, johon törmäsin, tuntui latistavan ja ykomasivat kuitenkin yliluonnollisia kykyjä ja elivät sinkertaistavan huumorin olemattomiin. Huomasin, ihmistodellisuudesta erillään. Tricksteritarinoissa että teorioissa oli usein haluttu redusoida huumoon usein piillyt myyttistä materiaalia, jonka tarkoitus rin merkitys ja toimintamekanismi johonkin liian on implikoiden paljastaa jotakin kaiken olevaisen vivahteettomaan, jopa kahlitsevaan määritelmään. perimmäisestä luonteesta. Ei ihmekään, että antroUsein törmäsin myös varsin pologit ovat tarttuneet näihin binaariseen kategorisointiin, yhteisöjen syvimpiä uskomukKun ottaa huomioon, jolloin huumori nähtiin joko sia ja arvoja heijasteleviin, toipelkistetyn positiivisessa tai sinaan leikkisyyden värittämiin kuinka tärkeä osa negatiivisessa valossa. Tämä karikatyyrisiin kertomuksiin. huumori on sosiaalison mielestäni yksi osoitus siHuolimatta näistä muutata elämää, niin todella itä, kuinka irrallisena kontekmista poikkeuksista, huumoria stistaan ja kapeasti huumoria vähälle huomiolle se on on tutkittu Keisalon mukaan on tutkimuksen piirissä taraivan liian vähän: ”Kun ottaa jäänyt. kasteltu. Tutkimuksia lukiessa huomioon, kuinka tärkeä osa huumori on sosiaalista elämää, saattoi huomata myös impliniin todella vähälle huomiolle se on jäänyt. Ositsiittisen etnosentrisen vivahteen, kun analyyseissä tain tämä saattaa johtua siitä, että länsimaisestoisensa perään tuntui olevan oletettuna länsimainen ta näkökulmasta katsottuna aihe on ollut aliarymmärrys huumorista.” Näinpä Marianna Keisalo vostettu. Toisaalta huumoria voi olla vaikea tutkia ajatteli pitkään, ettei hänen kannattaisi uskaltautua jo siitä syystä, että käsitteenä ja ilmiönä se pakenee tuolle huvittelun ja sutkautuksien kulttuuristen ilmääritelmiä. Kuitenkin moni antropologinen tutkimentymien tutkimuksen tielle. Varsinkin, jos se muskohde on hyvin vaikea määritellä yksiselitteisesti. tarkoittaisi osasyyllisyyttä itse asian turmelemisessa.

Esimerkiksi rituaalille ei voi antaa yhtä aukottoman Toki Keisalo törmäsi myös varsin ansiokkaisiin ehdotonta määritelmää, vaikka se onkin yksi antroklassisiin antropologisiin huumoria käsitteleviin tutpologian alan klassisista tutkimuskohteista. Vaikka kimuksiin, kuten vitsailusuhteita analysoiviin teorioimääritteleminen on ja pysyy kinkkisenä, on asioita, hin. Näissä oletuksena ja peruslähtökohtana on ollut, jotka voidaan tunnistaa osaksi rituaalia. Sama pätee että huulenheitto tietyissä kulttuureissa paljastaa mielestäni huumoriin. Uskon siis, että huumorintutjotain olennaista sosiaalisten suhteiden luonteesta, kimuksen karttamisessa on ennemminkin ollut kyse esimerkiksi sukulaisten kesken. Vastavuoroisella pilväheksymisestä. Niin kutsuttuja ’vakavia asioita’ on kalla on tällöin omintakeinen sosiaalisia rooleja lujitpidetty korkeammassa arvossa.” tava välinearvo. Niin Marcel Mauss, Raymond Firth, Keisalo teki pro gradu-työnsä kirjallisten lähteiA.R. Radcliffe-Brown kuin Mary Douglas ovat den pohjalta meksikolaisten yaquien pääsiäisen vievähintään sivunneet tutkimuksissaan vitsailusuhteita. tosta, mutta väitöskirjaansa varten hän lähti paikan Lisäksi Keisalo osaa kertoa trickstereiden olleen jo päälle kentälle Sonoran osavaltioon Pohjois-Mekpitkään antropologien kiinnostuksen kohteena. Kyse VÄKI 14

jotta huolien pudottaminen tapahtuisi kuin itsestään.

Jonkun näköisen yhteyden tällä voisi nähdä olevan meidän sairaalaklovnien toimintaan. Monet sairaalaklovnit tosin irtisanoutuvat tiukasti ajatuksesta, että he parantaisivat. Mutta jos parantamisen käsite ymmärretään laajemmin, niin kyllähän he menevät ihmisten luo, joilla asiat ovat huonosti, ja pyrkivät omalla toiminnallaan edes jossain määrin helpottamaan tilannetta.”

Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen uskonnollisiin rituaaleihin liittyy yaquien tavoin klovneja, huumoria ja komiikkaa: ”Tämä on melko mielenkiintoinen ilmiö, huumorin esiintyminen uskonnollisissa konteksteissa. Varsinkin, kun vertaa, kuinka eurooppalaisessa perinteessä huumori on usein yhdistetty ennemminkin politiikkaan, tarkemmin poliittisen polemiikin yhteisölliseen käsittelyyn.

Myös tällä hetkellä on havaittavissa huumorin yhä nouseva rooli esimerkiksi poliittisena kommentaarina. Amerikkalainen kollegani totesi, kuinka heidän huumoriohjelmistaan saa nykyään paremman kuvan päivänpolttavista aiheista kuin varsinaisista uutisohjelmista. Ihmiset, joille politiikka näyttäytyy vieraana tai keinotekoisena, saattavat kokea asioiden representaatiot pieni pilke silmäkulmassa jopa tarkempana kuvauksena tapahtumista tai ilmiöistä,

VÄKI 15

Kuva: Alejandro Lorenzo

sikoon edeltä mainitun alkuperäiskansan pariin. ”Meksikossa sain todistaa omin silmin yaquien pääsiäisseremoniaa. Kuvaelmassa esiintyvien chapayeka klovnejen upeus teki minuun lähtemättömän vaikutuksen! Ymmärtäessäni, kuinka tärkeä osa klovnit olivat juhlaa, koin pakottavaa tarvetta keskittyä heihin. Ajattelin, että olisi vain löydettävä jokin oivaltava tapa tarkastella heitä.” Keisalo huomasi, kuinka huumorintutkimuksessa voisi hyvinkin soveltaa klassisesta rituaalintutkimuksesta kumpuavia vaikuttavuuteen, performatiivisuuteen ja merkitykseen liittyviä teorioita. Myös laajemman kulttuurisen ja sosiaalisen kontekstin tarkastelun kautta hänellä olisi mahdollisuus kenties edeltäjiään ansiokkaammin ymmärtää huumorin monisyisiä merkityksiä. ”Ajattelin, että jotta todella kykenisin hahmottamaan, mitä kaikkea huumorilla eri tilanteissa tehdään, holistisen tarkastelun tulisi olla avainasemassa. Huumori on toki mielenkiintoinen ilmiö itsessään, ei vain kommentoinnin tai heijastuksen välineenä. Mielestäni antropologisesta näkökulmasta katsottuna humoristisesti mielenkiintoisia asioita on kuitenkin helpompi lähestyä jonkun toisen aihepiirin kautta, itse asian ulkopuolelta tai liepeiltä, esimerkiksi yhteiskunnallisesti kiisteltyjen asioiden parista.”

Nuo Keisalon lumonneet meksikolaisklovnit olivat siis osa näyttävää kärsimysnäytelmää, jossa on tarkoitus kuvaelman keinoin esittää pääsiäisen tapahtumat. Spektaakkelissa kuvataan tie Golgatalle, pääkallon paikalle, ristiinnaulitseminen ja Jeesuksen ylösnousemus. Pääsiäiskuvaelmassa yhdistyy uskonnollisuus ja ilonpito, kovana kontrastina vakavamieliselle pohjolan pitkäperjantain vietolle. Chapayekat esittävät kollektiivisesti niin Kristuksen kavaltajaa Juudasta, roomalaisia sotilaita kuin fariseuksia, jotka ottavat murha-aikeissa kansanvillitsijän kiinni Getsemanen puutarhassa. Joukkoon mahtuu myös laaja kirjo muitakin naamioituneita hahmoja, kuten televisiosta ja elokuvista tuttuja animaatiofiguureita.

Leikkimielinen hölmöily chapayekojen toimesta keskeyttää rituaalin tarinankerronnallisen kulun toisinaan hetkellisesti. Silloin on tarkoitus yllättyä ja nauraa.

Tutustuessaan laajemmin rituaaliklovneja käsittelevään tutkimukseen, Keisalon yllätti tieto Pohjois-Amerikassa olemassa olevista rituaaliklovneista, joiden tehtävä ei ole ainoastaan hauskuuttaen palvella yhteisöään. ”Joidenkin pohjoisamerikkalaisten rituaaliklovnien uskotaan jopa voivan parantaa. Klovnien tarjoamat spektaakkelit herättävät yleisön tarkastelemaan ongelmiaan uudesta näkökulmasta ja helpottavat näin välillisesti heidän olotilaansa. Rituaalia seuraava joukko säikäytetään,

kuin miten traditionaalinen uutisointi asiat esittää.

Esimerkkinä Suomen kontekstissa voisi toimia Ylen tuottama Noin viikon uutiset. Yhteyksiä uutisoinnin viihteellisyyden ja nykypolitiikan luonteen välillä kaiketi olisi löytyäkseen, jos asiaa tutkisi syvemmin.

Kuitenkin tämän tyyppinen variaatio, huumorin esiintyminen uskonnon tai vahvemmin politiikan sfäärissä, osoittaa, kuinka valtaisasti huumorin esiintymisyhteydet voivat vaihdella kulttuuripiirien välillä.

Lisäksi, mitä huumorilla pyritään tekemään milläkin kentällä, voi varioida laajalla skaalalla.” Humoristinen käsittely ei Keisalon mukaan ole välttämättä suorassa yhteydessä siihen, onko kyse yhteiskunnallisesti tärkeäksi koetusta vai näennäissatunnaisesta asiasta.

Joskus tärkeät asiat voidaan määritellä ehdottoman vakaviksi ja niiden kintereiltä pyritään karistamaan kaikenlainen pilailu. Toisinaan nimenomaan aihepiirin merkittävyys ajaa humoristiseen käsittelytapaan.

Usein asia on joko tai: ”mielenkiintoista on mielestäni se, missä tilanteissa huumori on hyväksyttävää, mahdollista tai odotettua, ja missä tilanteissa se on täysin kiellettyä tai yllättävää. Ja kuka tämän määrittelee.”

Keisalo muutti viime vuonna Tanskan Aarhusiin ja työskentelee siellä post-doc tutkijana. Uusi tutkimus käsittelee stand up -komiikkaa Suomessa.

Hän on mukana monitieteellisessä Digressions-tutkimusryhmässä, jossa tarkastellaan inhimillisen mielikuvituksen tapoja toimia epäsuorasti esimerkiksi

huumorin tai taiteen piirissä. Tätä nykyä Keisalon oman tutkimuksen kohdalla osallistuva havainnointi tapahtuu osittain lavalta käsin, hän nimittäin viihdyttää yleisöjä stand up -koomikkona: ”Onhan tämä erilaista aikaisempaan tutkimukseeni verrattuna, mutta metodologisesti hyvin mielenkiintoista. Oma aktiivinen rooli on tuonut tutkimukseen aivan erilaisen näkökulman. Toisaalta koomikoiden porukkaan tämä on ollut loistava tapa ajaa itsensä sisään.” Sitä luulisi, että ammattinaurattaja tietää kikat ja konstit, oikeat narut, mistä vedellä, saadakseen yleisön ulvomaan vähintään pintapuolisesta ilosta. Keisalon mukaan kuitenkaan minkään vitsin varaan ei voi laskea: ”Mikään ei toimi varmasti, varsinkaan stand upissa. Helpointa on pieni tabun rikkominen, tai että puhuu vähän tuhmia, muttei kauhean vakavia.” Nyky stand upissa keskiössä on koomikon näkökulma ja omakohtaisuus. Aluksi Keisaloa mietitytti, kuinka samaistuttava hän tutkijana olisi yleisölle. Huoli kuitenkin osoittautui turhaksi: ”Yllättävän hyvän vastaanoton olen saanut antropologista tutkimusta tarkastelevalle pilailulleni.”

Koomikkona Keisalo on joutunut myös miettimään, missä menevät huumorin rajat. Kutkuttava tutkimuksen aihe voisikin olla huumorin ja sananvapauden suhde, joka on taas viime vuosina noussut tapetille epäsäännöllisen säännöllisesti: ”Esimerkiksi Muhammed-pilakuviin tai satiiriin liittyen on jouduttu miettimään vapauden ja sopivuuden rajoja. Hyvä huumori on olemukseltaan hieman vaarallista ja kulkee toisinaan sovinnaisuuden rajoilla. Se, mikä on sitten oikea ja hyvä tapa olla ja toimia tuolla rajalla, onkin melko vaikea kysymys.

Huumoria saatetaan helposti käyttää selityksenä tai tekosyynä lipsahduksille tai kämmeille, jotka jälkikäteen sosiaalisen hiillostuksen ristipaineessa kuitataan vitseinä. Itseäni kiinnostaa, missä määrin huumorin varjolla saa sanoa enemmän kuin niin sanotusti vakavasti. Tästä keskustellaan myös koomikkopiireissä.” Huumoriin näyttääkin liittyvän vahvasti ja hämmentävän yhtäaikaisesti niin uhka kuin mahdollisuus. Se ei ole koskaan joko hyvää tai pahaa. Sen instrumentaalinen voima ja taustalla vaikuttavat kontekstuaaliset verkostot ovat analyyttisesti houkuttelevia. Kuitenkin sen luonteessa on myös jotakin taianomaisen vangitsematonta, josta voi yksin nauttia. •

Kuva: Marianna Keisalo

VÄKI 16

Mana ry:n hallitus 2017

Seuraavilla sivuilla esittelemme tuoreen ja hehkeän Mana ry:n hallituksen.

Kysyimme kolme olennaista asiaa ainejärjestöämme johtavilta jehuilta: 1) henkilökohtaista kutsumanimeä, 2) virkanimeä sekä 3) huumorin lajia, joka uppoaa heihin. Tässä heidän vastauksensa.

1) Laura Kippola 2)Puheenjohtaja 3) Huonot puujalkavitsit

Kuvat: Milla Heikkenen

1) Janne Vasarainen 2)Varapuheenjohtaja ja urheiluvastaava 3) Kummeli ja Uuno Turhapuro

1) Siiri Sandberg 2)Taloudenhoitaja 3) Mahdollisimman kaksimielinen ja irstas

VÄKI 17

1) Elsa Halme 2) Opintovastaava 3) Huono/musta

1) Eerika Kosonen 2) Kansainvälisyys- ja ympäristövastaava 3) Ihan millanen vaan, mutta nerokas

1) Aleksi Koivisto 2)Tila- ja yhmu-vastaava 3)Poliittisesti epäkorrekti, ei tarvitse lähtökohtaisesti olla hauska

Kuvat: Milla Heikkenen

1) Pinja Pesonen 2) Sihteeri 3) Sellanen, että vitsin kertoja nauraa omille vitseilleen

VÄKI 18

Kuvat: Henrietta Kinnula

1) Henna Sarkkinen 2) Virkistys- ja suhdevastaava 3) Sarkasmi

1) Milla Heikkinen 2)Työelämävastaava 3) Mustanhuumorin, kuivanhuumorin ja brittihuumorin yhdistelmä. Ja fyysinen huumori!

1) Satu Myllymäki 2)Viestintävastaava 3) Huono

Jussi Jääskeläinen

Kuva: Milla Heikkenen

1) Henrietta Kinnula 2)Tasa-arvovastaava 3) Monenlainen

VÄKI 19

Anonyymi antropologi tyrannin huumori

Kautta aikain ovat valta-asemissa toikkaroivat, haisevat paskakasat olleet huonoja nauramaan itselleen.

Näille mädille runkkareille on myös nykyään sopiva termi: douchebag.

Katselen Instagram-feedistäni, kuinka Tshetshenian tasavallan presidentti ja Putinin oikea käsi, Ramzan Kadyrov, leikillään kaatavat yhden hännystelijöistään lumeen ja muitta mutkitta antavat tälle parrakkaalle aikamiehelle lumipesun sillä välin, kun muut lakeijat hekottelevat taustalla, tuskaisen tietoisina siitä, että kohta on varmasti heidän vuoronsa olla veljellisen väkivallan kohde. Koko videon aikana on päivänselvää, että kukaan ei suurin surminkaan aio tunkea Ramzanin lupsakan kansanomaista sikaniskaa lumikasaan, se ei olisi enää hauskaa. Samankaltaisen skenaarion olen nähnyt Ramzanin karhuilla ratsastavan sijaisisän Vladimir Putinin toimien puitteissa; kun Pikku-Vladi nauraa jollekin, muut nauravat perässä.

Kukaan ei naura Vladille.

Kautta aikain ovat valta-asemissa toikkaroivat, haisevat paskakasat olleet huonoja nauramaan itselleen. Näille mädille runkkareille on myös nykyään sopiva termi: douchebag. He yhdistävät huumorin alistavaan pilkkaan ja laskevat sormiaan yhteen limaisesti hieroskellen, että kaikki heihin kohdistuva huumori on heiltä jollain tavalla pois. Se laskee heidän statustaan, he menettävät kasvonsa ja luovuttavat jotakin merkittävää identiteetistään ja kenties, luoja heidät pelastakoon, vallastaan.

Tällainen douchebag on tietysti myös maailman

tuhoa tällä hetkellä hallinnoiva USA:n presidentti, Donald Trump, tämä elävä tupee päässään mölyävä apina. Hän ei siedä itseensä kohdistuvaa huumoria; jos joku häntä pilkkaa, se on vain pilkantekijän persoonallisuushäiriöstä johtuva asia. Toisaalta muistamme toki helvetintulen kaltaisella lämmöllä sitä, kuinka Oranssi-Donald itse pilkkasi erästä Parkinsonin tautia sairastavaa journalistia heilutellen käsiään ja matkien tämän pätkivää puhetta. Tuli yläaste vahvasti mieleen.

Tass kerran douchebag näytti meille, että huumori on jotakin, jonka he ovat ymmärtäneet täysin väärin. Ei ole hauskaa, jos räkii toista naamaan ja nauraa päälle. Ei ole hauskaa johdattaa juutalaisia kaasukammioon ja hekotella, kuinka he tärisevät kylmässä ilmassa alasti. Eikä ole hauskaa, jos muut nauravat vain silloin, kun sinä implisiittisesti käsket. Stalinista kerrotaan, että hän virui kuolleena huoneessaan pari päivää, koska kukaan ei uskaltanut mennä kurkistamaan, miten tällä jästipäällä menee: siinä vasta joviaali, huumorista tiheä atmosfääri. Hymyile kerran väärälle jätkälle, Gulagista koti elämän loppupätkälle.

On meillä kotoperäisempiäkin douchebageja tietysti. Esimerkiksi käynee Suomen kansallisrunkkari, Teemu Selänne, joka on viemässä oikeuteen

VÄKI 20

Kuva: Ryan McGuire/ gratisography (CC BY-SA 2.0) (muokattu)

hänestä oikein hupaisan huumorivideon tehneet herrat (video oli oikeasti, ei pilkallisesti, hauska).

Epämiellyttävä pilkallinen huumori kohdistuu useimmiten henkilön todellisiin ominaisuuksiin tahi elämäntilanteisiin, kuten Trumpin supervittumainen Parkinson-läppä). Teemu parkaa siis itkettää, kun joku vähän heittää vitsiä. Täytyy itkeä sitten vittu lakimiesten kautta ja tuhota mahdollisimman totaalisesti tämä kansaa viihdyttävä humoristi, jotta kukaan ei varmasti koskaan enää uskalla kohdistaa häneen ivan terävää, puhdistavaa piikkiä.

Vaikka Kiekko-Teemu ei meitä ONNEKSI valtiotasolla johdakaan, on tämä silti yhteiskunnan valta-asemissa norkoileva douchebag, jonka pitäisi osata ottaa vitsi vitsinä, kuten meidän kaikkien.

Jos taas video tekisi pilkkaa Teemun elämässä tällä hetkellä todellisuudessa tapahtuvista asioista, ei se enää olisi hauska. Jos tämä kaikkien ihannoima uusliberaali, moraalikonservatiivi Lätkä-Jaakko olisi juuri todellisuudessa eronnut, alkoholisoitunut ja vaimonsa menettänyt, ei video olisi lainkaan niin hauska, vaan sääliä ja pikemminkin vihaa tai ärtymystä aiheuttava, aivan kuten Trumpidumpin urpoilut.

Sen sijaan se tolvana kieriskelee onnessa ja pieree kultaa, nauttien asemastaan kansallisrunkkarina

ja haastellen oikeuteen meitä pieniä ihmisiä: “heitä lakimiehellä köyhää” lienee Selänteen lempiharrastus tätä nykyä. Hän on muuten Donald Trumpin kannattaja, joka taas on vannoutunut Putinin ystävä: kyllä douche aina toisen tuntee.

Jotta hirvittävä tilanne olisi entistä vaikeampi kestää, pitää sitä aina verrata auvoisempiin aikoihin, eli vääntää veistä haavassa: viimeiset 8 vuotta maailman hirvittävimmän sotakoneiston johdossa oli mies, joka osasi nauraa itselleen ja olla pilkkaamatta ilkeämielisesti muita. Näköjään aika paljon pyydetty tätä nykyä.

(Fun Fact: Douchebag oli alunperin naisille suunnattu tuote alapään pesua varten, sitä markkinoitiin usein sellaisilla lauseilla, kuten: “Taas yksi potentiaalinen rakkaustarina tuhottu, kunpa hän olisi vain pessyt pillunsa”, tai “Miksi hän viettää iltansa yksin? Vastaus: koska hän ei ruiskuta LASOLIA vaginaansa”, vain lieviä parafraaseja käyttääkseni.

On siis osuvaa, että näin helvetin Douchebagmaisen tuotteen nimi tuli lopulta yleisesti kuvaamaan kaikkia yhtä vitun douchebagejä ihmisiä.)

THE END •

VÄKI 21

Huumorin tarjoamaa muutosta ajatteluun Milla heikkinen

Kuva: Eetu Keränen

Burleski ja drag taiteenmuotoina leikittelevät seksuaalisuudella ja sukupuolisuudella. Ne käyttävät huumoria kantaaottavana tehokeinona, joka antaa ilmaisuvoimaa sanomalle. Koska huumori on aina sidonnaista aikaan ja paikkaan, kuulijaan ja kertojaan, se vaatii aina kontekstin tullakseen ymmärretyksi.

Drag tuo hyvin esille mitä eri sukupuolirakenteet voivat olla, minkälainen käytös on hyväksyttävää miehille tai naisille, sekä kuinka käytöksemme rakentuu sille, mitkä käytöstavat meille on opetettu hyväksyttäviksi.

Itse en esiintyjänä halua tehdä tarkkaa rajanvetoa burleskin ja dragin välille, koska näen niillä olevan enemmän yhteneväisyyksiä kuin eroavaisuuksia. Molemmat voivat olla hyvin kantaaottavia ja sosiaalisia rakenteita ja käytösmalleja huumorin avulla kritisoivia. Esityksillä voidaan pyrkiä viihdyttämään ja antamaan ajattelun aihetta. Toki klubi-illoista ja es-

ityksistä voi käydä nauttimassa vain hyvänä viihteenä, mutta itse toivon, että ne antaisivat ajattelun aihetta.

Esiintyessäni miehenä olen usean kerran törmännyt siihen, että katsojat eivät tiedä kumpaa sukupuolta olen. Mutta onko sillä väliä? Dragin idea on yli korostaa sukupuolirooleja tehden ne naurunalaiseksi. Drag-hahmossani voin yli korostaa maskuliinisiksi leimattuja piirteitä. Burleskissa on taas hauska tuoda esille vahva naisellinen seksuaalinen energia.

Huumori voi myös pyrkiä vahvistamaan sosiaalisia sidoksia ja eristämään eri tavalla ajattelevia.

Se voi toimia keinona hyökätä tai puolustautua. Sillä voidaan myös tuoda esiin ristiriitoja ja heijastella toiveita muutoksesta. Dragin ja burleskin tarjoaman huumorin avulla voidaan rikkoa selkeää binääristä sukupuoliajattelua ja tarjota uusia mahdollisuuksia nauttia ihmisenä olemisesta.

VÄKI 22

Parempi Matti kukkarossa kuin Mervi makuuhuoneessa.

Mitä eroa on Kimi Räikkösellä ja Pete Parkkosella?

Kimi ajaa kahtasataa, Pete kohtasataa.

Suomalais-, hollantilais- ja englantilaispariskunta istuivat kahvipöydässä. Brittimies lirkutti vaimolleen: “Sugar, could you pass me the suger please?”. Hollantilaismies vastoin pyysi vaimoltaan: “Honey, could you pass me the honey?” . Suomalaismies vuorostaan huusi vaimolleen: “Cow give me some milk!”.

Kaksi koirankakkaa leikki hiekkalaatikolla. Sitten yksi kissanripuli tuli ja kysyi: “Pääsiskö mukaan?”

Koirankakat vastasivat: “Ei. Tää on kovien poikien leikki.”

Mitä gynegologi toteaa ruokatauon päätteeksi?

-Mihin *ittuun mä jäinkään.

I used to do drugs and I still do but I used to too.

Vladi ja Niinistö saunoivat yhdessä virkatapaamisen päätteeksi. Vladi totesi lauteilla: “Meidän pitäisi yhdistää maamme. Sale vastasi: “Kuule, taidan olla liian vanha olemaan niin ison maan presidentti.”

VÄKI 23