Väki 2/2011 by Väki Magazine

VÄKI 2/2011

Hallitu

Vuosiju

s esittä

ytyy

hlien r

Naisten työ Pervo

populä

Kirjav

eseptit

Intiassa

äri jat

inkit

kuu

VÄKI

Sisällys Pääkirjoitus

Emma Rimpiläinen

Lomografismi - Älä ajattele vaan kuvaa! Sanna Vellava

Hallitusterveisiä opintovastaavalta Kaisa Naskali

Henkilökunnan kirjavinkit manalaisille Marianna Keisalo-Galván vinkkaa

Pervo populääri: Poliittinen musiikki Emma Rimpiläinen

Manan hallitus esittäytyy

Miehen paikka ja naisen työ Suvi Sillanpää

Vuosijuhlien reseptit

Julkaisija: Mana ry Painos: 100 kpl Painopaikka: Picaset Oy Päätoimittaja: Emma Rimpiläinen Väki on saanut HYY:n järjestölehtitukea vuodelle 2011

VÄKI

Ulkoasu ja taitto Kaisa Naskali Emma Rimpiläinen

Toimituskunta

Kaisa Naskali Emma Rimpiläinen Suvi Sillanpää Sanna Vellava

ääkirjoitus

Hei taasen armaat lukijat! Viime numerossa lanseerattu aktivointiohjelma näyttää kantavan hedelmää: tähän lehteen saatiin juttuja enemmän kuin aikoihin, ja juttulupauksia ensi syksyn numeroihin on saatu niin henkilökunnalta kuin opiskelijoiltakin. Päätoimittajana jouduin tämän numeron kanssa epätavallisen ongelman eteen: juttuja piti editoida lyhyemmiksi sen sijaan, että olisi pitänyt kaivaa jostain lisätäytettä. Loistavaa! Olkaamme jatkossa yhtä aktiivisia, niin lehtikirjoittelun kuin muunkin järjestötoiminnan suhteen. Tässä numerossa hallitusterveiset välittää opintovastaava Samuli Lähteenaho (sivu 6). Lisäksi koko Manan hallitus esittäytyy ja jakaa neuvojaan uusille fukseille muun muassa vinkkaamalla halpaa opiskelijan perusmättöä. Kulinaristista inspiraatiota saa myös sivuilta 22-23, joille on koottuna Manan Intia-teemaisten vuosijuhlien herkulliset reseptit. Intia on muutenkin läsnä tässä lehdessä: sivulla 18-21 eräs manalainen kertoo dungarpurilaisten perhesuhteiden muutoksesta omakohtaisten kokemustensa pohjalta. Viime numerossa alkanut Pervo populääri –juttusarja tutkailee tällä kertaa populäärimusiikkia poliittisena ilmiönä keskittyen muutamaan maailmalta valittuun esimerkkiin (sivut 9-11). Sivuilla 4-5 perehdytään lomografismiin, uusvanhaan kameraharrastukseen, jossa taidolla on vähemmän merkitystä kuin fiiliksellä. Monen haikailema graduntekijän haastattelu materialisoituu syksyn ensimmäiseen numeroon, jossa Sissi Korpela kertoo kokemuksistaan kenttätöistä Etelä-Afrikasta. Otamme edelleen mielellään vastaan valmistuneiden antropologien tai graduaan tekevien opiskelijoiden kenttätyökokemuksia! Väki toivottaa auvoista kesää ja uudet fuksit tervetulleiksi! Emma, päätoimittaja

VÄKI

Lomografismi - Don’t think, just shoot! Älä mieti! Ole nopea! Uskalla lähestyä! Älä välitä säännöistä! Ei, tämä ei ole uusi self help -opas tai Yhdysvaltain armeijan koulutus. Tämä on lomografiaa. teksti ja kuva:

Sanna Vellava

Tarina alkaa 1990-luvun alussa, kun kaksi opiskelijaa matkustaa Wieniin unohtaen kameransa kotiin. Kuvia on kuitenkin napsittava, joten hätäratkaisuna tilalle ostetaan paikan päältä halpa, venäläisvalmisteinen Lomo Kompakt Automat -merkkinen kamera. Kaverukset ihastuvat halpiskameran epätavanomaiseen kuvalaatuun, ja siitä innostuvat myös ystävät kotipuolessa. Kaksikko matkustaa Pietariin, solmii sopimuksen uudesta versiosta kameroiden valmistajan kanssa, ja alkaa markkinoida näitä pieniä muovikameroita kehittäen kokonaisen ideologian sen ympärille. Syntyy lomografia, analogisen valokuvauksen vallankumoukseksi kutsuttu liike. Se on jatkunut jo parikymmentä vuotta, mutta suurimman hypensä se koki 2000-luvun alussa. Lomografismin teesejä seuraavat myös kuuluisuudet, kuten David Byrne, Moby ja Robert Redford, mikä tietysti vahvistaa tämänkin ismin vetovoimaa. Lomografiassa on 10 kultaista sääntöä kuten älä ajattele, mene lähelle kohdetta, ota kuva kamera lantiolla, äläkä huoli etukäteen tai jälkeenpäin, mitä kuvassa näkyy. Kymmenes sääntö kehottaa olemaan välittämättä mistään säännöistä. Lomografia, tai lomotus, on siis enemmän kuin tyyli; se on asenne. Elämä näyttäytyy muovilinssin takaa värikkäältä ja rosoiselta, ja turhan kunnianhimon saa luvan kanssa heittää menemään. Onpa ihanan vapauttavaa. Lomografismi on jo maailmanlaajuinen liike, ja Lomography Societyn nettisivuilla tätä ideologiaa markkinoidaan vallankumouksellisena.

VÄKI

Niin, nimenomaan markkinoidaan. Kriittisimmät kommentoijat ovat tuominneet lomografian kapitalistiseksi huijaukseksi, jossa uskotellaan, että kenestä tahansa voi tulla erityislaatuinen valokuvaaja kyseisen kameran avulla. Nettisivuillaan yhtiö luo sisäpiirihenkeä, josta kuka tahansa voi kuitenkin päästä osalliseksi hankkimalla kalliin muovikameran. Kalliita nämä uusiotuotetut kopiot ovatkin, jos ottaa huomioon, mitä alkuperäiset Lomo C-A –kamerat Venäjällä maksoivat ennen kuin ne muuttuivat julkisuuden myötä trendikkäiksi leikkikaluiksi. Nettisivuilla myös annetaan ymmärtää, että lomottaminen on ainutlaatuinen valokuvauskokemus. Aivan kuin millään muulla kameralla ei voisi ottaa kuvia lonkalta tähdäten ilman harkintaa. Lomokamera on linssiä myöten täysin muovia, joten se on kevyt, eikä siihen tarvita paristoja. Niinpä kuvan laatu on kaukana nykykameroista, mutta se on tarkoituskin. Se ei hajoa helposti, ja sitä kuuluu kantaa aina mukanaan. Koskaan ei tiedä, milloin jotain tapahtuu, ja silloin on hyvä olla valmiina ikuistamaan ainutlaatuiset hetket filmille. Puolet filmistä saattaa toki olla täysin mustaa tai kuvissa ei ole mitään tolkkua, mutta sillä ei ole väliä. Lomografismi antaa luvan olla huono. Tärkeintä on kuvasta välittyvä fiilis ja se, että olet uskaltanut painaa laukaisijaa ilman varmuutta lopputuloksesta. Ei haittaa, vaikka ei aina onnistuisikaan. Hetkeen tarttuminen on kaiken a ja o. Uuden elämänasenteen symboliksi voi kaulaansa ripustaa katu-uskottavana asusteenakin toimivan muovikameran, joka muistuttaa omistajaansa vapautumisen ideologiasta ja kertoo muillekin, että ei tässä turhia murehdita. Just shoot! V

VÄKI

Hallitusterveisiä Samuli Lähteenaho Toimittanut: Kaisa Naskali

Tällä palstalla hallitus esittäytyy ja kertoo ajankohtaisista aiheista Manan toiminnassa. Kuka olet ja mikä on toimenkuvasi Mana ry:n hallituksessa? Olen Samuli Lähteenaho, viettänyt nyt pari vuotta antropologian parissa ja tällä hetkellä toimin Manan opintovastaavana. Miksi lähdit mukaan hallitukseen, ja miten päädyit valitsemaan toimenkuvasi? Alunperin lähdin Manaan mukaan taloudenhoitajaksi ottaakseni selvää ainejärjestöjen ihmeellisestä maailmasta ja tutustuakseni laajemmin antroa opiskeleviin tyyppeihin. Opintovastaavana toimiminen ajaa tietysti samaan, mutta tässä on kyse paljon muustakin: opintoasiat vaativat opiskelijoiden vallankäyttöä yliopistolla, ja järjestöjen opintovastaavat käyttävät sitä valtaa pieneltä osaltaan. Onko todellisuus vastannut odotuksiasi? Luulen, että odotukseni ovat jopa ylittyneet niin hyvässä kuin pahassa. Mana Ry on aina vaan ihanampi, mutta opintovastaavalle toisaalta paljastuu yliopistobyrokratian kafkamainen todellisuus. Kymmenien erilaisten neuvostojen ja toimikuntien savuverho päätöksenteon välissä pistää välillä pienen opintovastaavan pään pyörälle. Mitä keskeisiä asioita voisit mainita hallituksen toiminnasta tänä keväänä? Paljon työtä vaatineet mutta hienosti onnistuneet Manan 20-v -synttärit olivat tietysti iso juttu. Juhlittu on kyllä muutenkin, esimerkiksi tammikuiset periodinavajaiset sosiaalipsykologien kanssa, maaliskuiset pyjamabileet kansantaloustieteilijöiden kanssa tai vielä tulossa olevat Manan Bucket-bileet 1.6. Kuppalassa. Hyvien bileiden järjestäminen on oikeasti tärkeää ainejärjestötoimintaa!

VÄKI

Onko sinulla tavoitteita, joita pyrit toteuttamaan hallituksessa? Tietysti katsoa, että opintoasiat pysyvät hoidossa, ja varmistaa että opiskelijoita kuunnellaan kaikissa antropologian opetukseen liittyvissä asioissa. Myös hallituksen sisäinen fiilis on tärkeää, sillä jos kaikilla on kivaa niin tapahtumien sun muiden järjestely on helpompaa. Mikä on mielestäsi ainejärjestön merkitys opiskelijayhteisölle? Ainejärjestöt ovat tietysti nykyään yksi tärkeimmistä opiskelijayhteisöä luovista toimijoista, sillä suurin osa bileistä, excuista ja muista tapahtumista taitaa olla ainejärjestöjen järjestämiä. Ehkä on kuitenkin hyvä pitää mielessä että elämää on ainejärjestöjen ulkopuolellakin: yliopistomaailma on täynnä erilaisia järjestöjä esimerkiksi harrastusten tai yhteiskunnallisten liikkeiden tiimoilta, ja kyllähän myös opiskelijoiden järjestöistä riippumattomat yhteydetkin rakentavat sitä yhteisöä! Onko sinulla kehitysehdotuksia koskien ainejärjestön toimintaa? Aktiivinen ja monipuolinen toiminta on aina ensisijaista. Manalla menee nykyään hyvin, mutta ehkä joillain osa-alueilla voisi tehdä enemmänkin? Esimerkiksi yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa voisi olla enemmän muissakin asioissa kuin juhlien järjestämisessä.

”

Opintovastaavalle paljastuu yliopistobyrokratian kafkamainen todellisuus

Terveisesi Helsingin yliopiston antropologian opiskelijoille. Mana on meidän kaikkien järjestö! Kannattaa tsekkailla sähköpostilistaa, tykätä fb:ssä ja tulla mukaan tapahtumiin. Ja jos jostain syystä niitä tapahtumia, joihin juuri sinä haluat ei ole, niin kerro siitä hallitukselle, jotta sellaisia voidaan järjestää! Näin opintovastaavana voisin toivottaa kaikille onnea ja menestystä kamppailuihin pienten Kela-tukien, opintopistevaatimusten, pätkäduunien, Etappi-kirjeiden ja muiden vaarojen yliopistoviidakossa! V

”

VÄKI

Henkilökunnan kirjavinkit manalaisille

Väki pyysi Marianna Keisalo-Galvánia suosittelemaan manalaisille antropologisesti mielenkiintoisia kirjoja. Päädyin valitsemaan antropologiseksi kirjavinkiksi Roy Wagnerin The Invention of Culturen (harkitsin myös Sahlinsin Islands of Historya). Kirja on ensimmäinen lukemani Wagnerin teos ja ensimmäinen yleisesitys Wagnerin kulttuuria ja merkitystä käsittelevästä teoreettisesta mallista. The Invention of Culture poikkesi täysin kaikesta aiemmin lukemastani. Pitkään tuntui siltä, että joka toisella kerralla ymmärsin mistä on kyse ja taas joka toisella kerralla en. Viittasin kirjaan ohimennen gradussani, mutta minulle jäi tunne, että Wagnerista on parempi pysytellä loitolla. Väitöskirjaa tehdessäni otin kuitenkin teokset taas esiin kun tarvitsin välineitä rituaalisymboliikan analyysiin, ja lopulta Wagnerista tuli tutkimukseni tärkein teoreettinen lähde. Vaikka pidän Wagnerin teorioita maailman merkityksellisestä rakentumisesta ja rakentamisesta nerokkaina ja antropologian kannalta erittäin merkittävinä, en välttämättä suosittelisi kirjaa ainakaan opintojen alkuvaiheessa. Teoksen lukeminen voi johtaa hämmennykseen ja epätoivoon, ja toisaalta, jos teorioista

VÄKI

sattuukin pitämään, niitä on vaikea soveltaa ja vielä vaikeampi yhdistää muuhun antropologiseen keskusteluun. Jos antropologia alkaa tuntua liian helpolta ja kaipaa haastetta, silloin kannattaa tarttua Wagneriin. Lisäksi suosittelen (ilman varauksia) Neil Gaimanin kirjaa American Gods (suom. Unohdetut jumalat). American Gods kertoo jumalista, jotka ovat päätyneet ihmisten mukana Amerikkaan, tulleet sitten hylätyksi ja alkaneet etsiä uusia tapoja tehdä itsensä relevanteiksi. Kirja sekoittaa fantasiaa, arkitodellisuutta ja mytologiaa. Minua siinä kiehtoo tarinan ja hahmojen lisäksi se, että Gaiman käyttää eri myyttejä taitavasti ja soveltaa niitä mielenkiintoisella tavalla. Kirja onnistuu yhtä aikaa luomaan oman maailmansa, olemaan uskollinen eri mytologioiden erilaisille taustoille ja näkökulmille ja vielä sijoittamaan nämä elementit osaksi tuntemaamme arkitodellisuutta. Samaa löytyy Gaimanin käsikirjoittamista Sandman-sarjakuvista.

PERVO POPULÄÄRI 2

POLIITTINEN POPULÄÄRIMUSIIKKI

Musiikin ei tarvitse olla vallankumoustai taistolaislauluja ollakseen poliittista. Emma Rimpiläinen Maailmanlaajuisena kulttuurituotteena populäärimusiikki – laajassa merkityksessä ymmärrettynä – on aina poliittista artistin tarkoitusperistä riippumatta: se voi esimerkiksi välittää tietynlaista mies- tai naiskuvaa tai käsitystä oikeanlaisesta elämästä. Nykyisen valtavirran populäärimusiikin ilmeisen tarkoituksellinen epäpoliittisuus on myös poliittinen valinta sinänsä. Seuraavassa tarkastellaan muutamia populäärimusiikin ilmiöitä, jotka tahallisessa tai tahattomassa poliittisuudessaan osoittavat musiikin potentiaalin poliittisen keskustelun katalyyttinä. Reggae rastafarismin sanoman levittäjänä Reggae syntyi Jamaikalla 1960-luvulla ska-musiikista ja New Orleansin rhytm’n’blues-tyyppisen musiikin sekoituksesta hidastamalla skan nopeaa tempoa ja sanoittamalla kappaleet rastafarismin ideologialla. Yksi rastafarismin keskeisimmistä opeista on vapautuminen Babylonista, joka nykyään tarkoittaa valkoisten orjuuttajien valtakuntaa, imperialismia. Entisten orjaisäntien tarjoaman taivaallisen pelastuksen sijaan rastafarit kaipaavat Siioniin, maanpäälliseen paratiisiin, joka heille tarkoittaa Etiopiaa tai laajemmin Afrikkaa. Rastafarismin ajatukset imperialistisen oravanpyörän hylkäämisestä ja kannabiksen Bob, itse legenda. polttelusta hengelliseen tilaan pääsemiseksi ovatkin tehokkaasti levinneet ympäri maailmaa reggaen avulla, kenties menettäen jotain poliittisesta särmästään matkan varrella. Yksi rastafarismin reggae-musiikkiin heijastuva, poliittisesti merkittävä huomio on kuitenkin kielen ideologisuus: rastafarit pyrkivät purkamaan kielen alistavat rakenteet ja korvaamaan ne kaikkien ihmisten tasa-arvoa kunnioittavilla sanontatavoilla. Kielenkäytön ideologisuus onkin selkeä osa reggae-musiikkia ja sen toisinaan melko

VÄKI

käsittämättömiä sanoituksia, joissa vilahtelevat Babylonin vitsaukset, ihana Siion ja Etiopian pyhä kuningas Haile Selassie. Vaikka reggaesta saattaisi monelle tulla mieleen lähinnä työtävieroksuvat, ganjaa polttavat pötköpäät, reggae on itse asiassa hyvinkin poliittista musiikkia, jolla on, ainakin alun perin ollut, selkeä sosiaalinen sanoma. Dadawa ja Tiibet-selkkaus

Dadawa konsertissa Shanghaissa.

Oiva esimerkki vahingossa poliittisesta pop-musiikista on Dadawa-taiteilijanimeä käyttävän Zhu Zheqinin vuonna 1995 ilmestynyt levy Sister Drum. Levy hyödyntää sanoituksissaan ja sävellyksissään laajasti tiibetiläistä kulttuuria, vaikka levyn tekijät ovat kaikki etnisiä kiinalaisia. Sister Drumin kansivihkon mukaan Dadawa ja hänen yhteistyökumppaninsa He-veljekset kävivät Tiibetissä inspiraatiomatkalla ja vaikuttuivat etenkin tiibetiläisten hengellisyydestä. Levyn kappaleita varten tehdyt videot ovatkin täynnä Tiibet-kuvastoa ja joidenkin kappaleiden sanat on lainattu tiibetiläisistä rukouksista.

Sister Drum ja sen saavuttama suosio saivat kuitenkin osakseen kovasanaista kritiikkiä etenkin maanpaossa asuvilta tiibetiläisiltä ja heidän länsimaisilta tukijoiltaan. Tiibetiläiset näkivät Sister Drumin heidän kulttuurisen perinteensä hyväksikäyttönä kaupallisiin tarkoituksiin, minkä teki vielä pahemmaksi se, että kaikki levyllä työskennelleet muusikot olivat kiinalaisia, Tiibetiä kolonisoivan kansan edustajia. Levyn poliittisten ja kulttuuristen seurausten täydellinen huomiotta jättäminen nähtiin vastuuttomana ja Kiinan virallisen Tiibet-politiikan tukemisena. Dadawa ja He-veljekset ovat kritiikistä huolimatta halunneet puhua vain levyn musiikillisesta inspiraatiosta. Vaikka uskoisikin, että Dadawan ja hänen yhteistyökumppaneidensa tarkoitusperät olivat vilpittömät ja he olivat aidon vaikuttuneita tiibetiläisestä kulttuurista, levy osoittaa silti monelta osalta melkoista epäsensitiivisyyttä kulttuurisen lainaamisen suhteen. Tiibetiläiset raivostuivat erityisen paljon levynkansikuvasta, jossa laulaja esitetään tiibetiläisen nunnan kaapuja muistuttavissa vaatteissa. Se, että kiinalaisen sorron edustaja esiintyy yhden Tiibetin sorretuimman ihmisryhmän leimallisessa vaatetuksessa rahallisen voiton toivossa, on osoitus tiibetiläisen kulttuurin hyväksikäytöstä . Etenkin länsimainen media tarttui nopeasti Sister Drumin ongelmakohtiin ja uutisoi maanpaossa elävien tiibetiläisten vastareaktioita levyyn. Levy

VÄKI

saattoikin loppujen lopuksi huomattavasti edistää tiibetiläisten asiaa, sillä nämä pystyivät käyttämään Sister Drumia hyödykseen ja levittämään oikeaa tietoa uskonnostaan ja kulttuuristaan. Poliittisen rapin rappio

Public Enemyn Chuck D. on äkäinen. Kun Yhdysvalloissa 1950-luvulta asti vaikuttanut Black Power –liike alkoi 1960-luvun jälkeen heiketä, hip-hopista muodostui mustan väestön keskeinen protestikanava. Etenkin suurten kaupunkien ghetoissa epätasa-arvo ja poliisiväkivalta olivat ja ovat edelleen ongelmia, joiden korjaamiseen valkoisella väestöllä ei ole erityistä hinkua. Näistä ongelmista kertoi melko poleemisesti vielä 1990-luvulla muun muassa newyorkilainen Tupac Shakur, joka kuoli vuonna 1996 ampumavälikohtauksessa. Tämän jälkeen bailaus ja Cristal –shampanjan juonti nousi rappisanoituksissa tärkeämmäksi kuin ghettojen asukkaiden elämän parantaminen. Yhdysvaltalaisen rapin alennustilaa analysoi yksi legendaarisen Public Enemy –yhtyeen perustajajäsenistä, Chuck D., yhtyeen nettisivuilla: “Sanoilla on valtaa, ja ne voivat sekä aloittaa sotia että tuoda rauhaa. Tätä ei voi ottaa kevyesti. (…) Nykyään amerikkalaista hip-hopia pitävät yllä ja sanelevat valkoiset liikejuristit, kirjanpitäjät New Yorkissa ja toimistot Los Angelesissa.” Siinä, missä 1980-luvulla syntyneen poliittisen hip-hopin tärkein tehtävä oli Yhdysvaltojen mustien aseman ja yhteiskunnallisen tasa-arvon edistäminen, nykyään suurimpien rap-tähtien tarkoitus on lähinnä leveillä omaisuudellaan. Poliittista hip-hopia tekevät lähinnä samat naamat kuin 80-luvullakin, Public Enemy ja “protoräppäri” Gil Scott Heron etunenässä.

Kuvien lähteet: Wikimedia Commons

VÄKI

Manan

timanttinen hallitus esittäytyy Toimittanut Emma Rimpiläinen

1. Nimi, opiskeluvuosi ja toimi hallituksessa 2. Kerro hauskin muistosi antropologian opiskelusta 3. Kuka tai mikä on antropologin paras kaveri? 4. Vinkkaa hyvä ja halpa opiskelijan perusruoka 5. Kerro vanhempana tieteenharjoittajana vinkkisi fuksin syksyyn.

1. Paula Laurinmäki, 2.vuosi, puheenjohtaja 2. Kenian matkaprojekti kokonaisuudessaan. Yhtenä kohokohtanaan se, kun bussi hajosi keskelle erämaata välille Mombasa-Nairobi, eikä liikkunut varmaan kahteen tuntiin. Kukaan ei puhunut englantia (ainakaan meille), me ei tiedetty mitä tapahtuu tai miksi, ja paluulento oli lähdössä runsaan vuorokauden päästä. Kuulostaa kammottavalta, mutta ei siinä voinut kuin nauraa. Niinhän me naurettiinkin - hysteerisesti. 3. Natiivi, ehdottomasti. 4. Ihan ykkönen on äidin keittiö. Hinta-laatu-suhde on uskomaton. 5. Ota kaikki irti, kun sinulta ei vielä vaadita oikeastaan mitään. Opiskelun ehtii hoitaa myöhemminkin!

VÄKI

1. Olen Emmi Holm ja opiskelen nyt kolmatta vuotta yliopistossa. Hallituksessa teen tiedottajan hommia, vaikkakin syksyllä lähden muille maille. 2. Hauskin muistoni on ehdottomasti yhteinen Kenian-reissumme keväällä 2010 - siellä koimme yhteiset ilot, ihmetykset ja vatsataudit. Myös manan synttärisitsien muisteleminen tuottaa aina paljon hilpeyttä! 3. Antropologin paras kaveri on laitoksen henkilökunta,sillä he auttavat ajatustensa kanssa eksynyttä antropologia! Lasi viiniä on myöskin erittäin ystävällinen. 4. Olen itse todella huono syömään halvasti, mutta esim. uunijuurekset ovat todella helppo, halpa ja maukas ruoka! 5. Kuunnelkaa tutoria, koska hän tietää!

1. Olen Soila Laivo ja aloitin antropologian opiskelun 2010, eli siis freshinä fuksina suoraan hallitukseen. Hallituksessa olen kulttuuri- ja atk-vastaava. Koitan siis luoda Manasta mahdollismman kultturellin teknologian ihmelapsen. 2. No opiskelustakin on mielettömästi kaikkia ihania luentomuistoja (ja -muistiinpanoja), mutta parhaiten on kyllä jäänyt mieleen ihan superhauskat pikkujoulut ja fuksisuunnistus. Mikä voisi olla parempaa kuin naamiaiset ja luovat opiskelutoverit? 3. Toinen antropologi. 4. Raejuustokuskus! 5. NAUTI! Ja OSALLISTU! Kaikki manalaiset (ja kaikki muutkin valtsikalaiset) ovat ihan mahtavia eikä ihmisiä opi kunnolla tuntemaan hiljaa luennoilla istuen.

VÄKI

1. Sini Salminen, toisen vuoden opiskelija (fuksi 2009). Tänä vuonna toimin Manan taloudenhoitajana. 2. Yksittäistä muistoa on kyllä vaikea sanoa. Mainittakoon kollektiivinen hämmennys fuksivuotena johdantokurssin ensimmäisen luennon jälkeen. Fiilikset olivat varsin vaihtelevia. Joku jopa uskaltautui sanomaan, että ”jos en tietäis et tää on kivaa ni en ehkä tulis enää seuraavalle luennolle”. Onneksi tämäkin epäilys sittemmin hälveni ja matka antropologian syövereihin jatkui. 3. Pitkä pinna. Kuten yleensäkään, ei myöskään antropologiassa kaikki mene aina niin kuin oli suunniteltu. Tai siis harvemmin menee. 4. Opiskelijalla on harvoin varaa leikkiä kulinaristia. Hyvää ruokaa saa kuitenkin myös halvalla. Koska olen perinneruokien ystävä, vinkkaan tähän kohtaan oman suosikkini eli kaalilaatikon (joka tunnetusti jakaa mielipiteet), siitä saa yllätävän hyvää myös soijarouheella! 5. Yliopisto vaikuttaa aluksi täysin mahdottomalta ymmärtää kaikkine koukeroineen, mutta ei kannata ottaa siitä liikaa paineita. Alkuun saa kyllä ohjeet, ja aina kannattaa kysyä tutoreilta, opettajilta ja vanhemmilta opiskelijoilta neuvoa, vaikka kysymykset tuntuisivatkin tyhmiltä. Useimmat kuitenkin neuvovat mielellään. Toki kannattaa muistaa myös nestetasapaino.

1. Kati Rinne, toisen vuoden opiskelija. Olin keväällä sihteerinä ja vuosijuhlavastaavana. Syksyllä lähden vaihtoon, joten tilalleni tulee joku muu. 2. Kevään 2010 matkaprojekti Keniaan oli antropologisestikin antoisa, joten se on myös hauskin opiskelumuisto! Vaikka onhan itse antropologian opiskelukin välillä aika hauskaa... 3. Toinen antropologi, jonka kanssa voi dissata lokaaleja kulttuurishokin ollessa pahimmillaan. 4. Unicafen falafelpyörykät tzatzikin kera, 2,4€. 5. Olet (ainakin antropologian) fuksi vain kerran, joten ota ilo irti leppoisasta ekasta vuodesta ja keskity hankkimaan hyvä antropologikaveriverkosto!

VÄKI

1. Lauri Nio, tilavastaava, fuksi 2010 2. Hauskin kokemus antrossa oli se, kun löysin antropologian oppiaineen ja unohdin kaikenlaiset illuusioon perustuvat hölönpölöt. 3. Maapallo on antropologian paras frendi. 4. 1Kg perunaa, 1Kg porkkanaa, mausteita ja 3 kanankoipea uuniin vuoassa tunniksi= n 4,5e/6annosta(HUOM! Opiskelija ei tarvitse kokonaista kanankoipea, vaan syö sen sijaan puolikkaan kerralla ja ottaa enemmän vihanneksia). Lihan tehotuotannon hylänneille: kanan tilalle voi laittaa samalla rahalla hankkimiaan erikoisuuksia kuten pataattia, papuja tai tofua. Voi myös käydä onkimassa esim. Hietsusta ahvenen. 5. Ei kannata ottaa liikaa kursseja.

1. Saija Sarell, ensimmäinen vuosi ja virkistysvastaava 2. Hauskoja muistoja on paljon, tuoreimpana mielessä on Manan 20v. vuosijuhlat! 3. Monet antropologit ovat matkakuumeesta kärsiviä seikkailijoita jotka katoavat ties minne jo parin opiskeluvuoden jälkeen. Ainakin yksi antropologin tärkeistä kavereista onkin siis passi. 4. Pastasalaatti fetajuustolla 5. Ole avoin, innokas ja utelias!

VÄKI

1. Nimi on Samuli Lähteenaho, olen toisen vuoden opiskelija ja tänä vuonna Manan opintovastaava. 2. Vaikea kysymys. Hauska muisto voisi olla se kun viime kevään antropologipäivillä prof. Jukka Siikalan sunnuntai-iltapäiväisellä luennolla yhteiskunnallisesta stratifikaatiosta Polynesiassa ulkomaantähtivieraamme Martin Holbraad nukahti noin kymmenen minuutin jälkeen ja nukkui sikeästi loppuajan, ja kyllä toinen julkkisvieraamme Keith Hartkin haukotteli suuresti. Luennoilla nukkuminen ei siis ole vain opiskelijoiden harrastus. 3. Informantti. Siis ne kaikki ihmiset, jotka toiminnallaan luovat meille jotain tutkittavaa ja vielä suostuvat kertomaan siitä. Tai ehkä näinä itsereflektion aikoina antropologi onkin itse paras ystävänsä? 4. Ghettohernari! Purkkikasvishernekeittoa, sipulia, soijarouhetta, herkkusieniä ja meiramia! Vegaanista, herkullista, ravitsevaa & helppoa! 5. Lue vastaopinto-opas! http://opiskelijatoiminta.net/vastis2011/ Kätevässä paketissa paljon olennaista tietoa yliopistosta ja täällä pärjäämisestä. Noin muuten kannattaa yrittää tutustua ihmisiin paitsi antropologiasta niin myös muistakin aineista, vuosikurssirajoista välittämättä.

VÄKI

1. Tiina-Maaria Laihi, kolmas vuosi, työ- ja alumnivastaava ja varapuheenjohtaja 2. Ei suoranaisesti liity juuri opiskeluun, mutta Antropologipäivät Helsingissä oli hauska ja opettavainen kokemus. 3. Antropologin paras kaveri on seikkailumieli! 4. Porkkanasta, linsseistä, tomaattimurskasta ja mausteista saa eri variaatioilla hyvää ja halpaa ruokaa. 5. Kannattaa osallistua kaikkeen mihin rahkeet vaan riittää! Vaikka kävisi vain kääntymässä eri tapahtumissa, niissä tapaa laidasta laitaan kaikenlaisia kiinnostavia tyyppejä ja tutustuu opiskelukavereihin paremmin kuin missään.

1. Jonna Varsa, 1. vuosi, Urheiluvastaava 2. Kaikki hassunhauskat ihmiset: opiskelukaverit, tuutorit, professorit, henkilökunta ja muut. 3. Opiskelussa ainakin into kirjottaa esseitä tulee tarpeeseen! 4.Unicafen lounassalaatit ja Kasvisbaarin lounas, varma valinta kaikille tällasille keittiötumpeloille. 5. Kauhea klisee, mutta kannattaa oikeesti osallistua kaikkeen mahdolliseen toimintaan suurella riemulla. Loistavia kokemuksia, muistoja ja ihmisiä.

VÄKI

Miehen paikka &

naisen työ

Pohdintoja naisten palkkatyöstä Intian Dungarpurissa Suvi Sillanpää

Monenlaiset virtaukset nykymaailmassa vaikuttavat siihen, että ihmiset vaihtavat paikkaa. Eri syistä johtuvat muuttoliikkeet ovat nykyään antropologisenkin tutkimuksen kohteina kun vakaan ja liikkumattoman yhteisön löytäminen on vaikeaa. Kun yksi jäsen yhteisöstä vaihtaa paikkaa, vaikuttaa se myös muihin yhteisön jäseniin. Työ ei ole yksi harvinaisimmista syistä vaihtaa paikkaa maailmankartalla, ja tämä johti minut pyörittelemään joitakin ajatuksia ja oletuksia miehen paikan ja naisen työnteon yhteydestä Dungarpurin maaseudulla, josta miehet muuttavat palkkojen perässä suuriin kaupunkeihin ja naisetkin tekevät yhä enemmän palkkatyötä. Aloin pohdiskella seikkoja, joiden seurauksena perinteisesti kodin piiriin paikantuneet naiset ovat alkaneet ansaita rahaa kodin ulkopuolella.

VÄKI

Olen viimeiset kolme kuukautta ollut vapaaehtoistyöntekijänä Self Employed Women’s Association (SEWA) -järjestössä, jonka päämaja sijaitsee Intiassa Ahmedabadissa. SEWA on ammattiliitto epävirallisella sektorilla työskenteleville naisille, ja sen päätavoitteena on jäsentensä täystyöllisyys ja riippumattomuus. Itse olen toiminut dokumentointitehtävissä Dungarpurin alueella Rajasthanin osavaltiossa. Dungarpur on Rajasthanin epäkehittyneimpinä pidettyjä alueita, jossa väestön pääasiallisena elinkeinona on maanviljely ja karjankasvatus. Dungarpurilaiset kuuluvat suurimmaksi osaksi adivasi-yhteisöihin (Scheduled Tribes) eli Intian alkuperäiskansoihin. Valtaosa alueen adivaseista kuuluu Bhil-heimoon. Suurin ongelma ihmisten toimeentulon kannalta on kuivuus, sillä kivikkoinen ja kukkulainen maisema ei ole millään mittareilla suotuisaa viljelysmaata. Vaihtoehtoisia

elinkeinoja ei alueella juurikaan ole, ja tästä johtuen perheiden miehet muuttavat usein työn perässä suuriin kaupunkeihin. Miesten ollessa poissa naiset jäävät vastuuseen kaikista koteihin ja maatalouteen liittyvistä töistä. Kasvaneesta työtaakasta huolimatta naiset ovat alkaneet löytää ansaintamahdollisuuksia myös kodin ulkopuolelta. Dungarpurin alueen kehitysraportin mukaan he ovat erityisesti työllistyneet National Rural Employment Guarantee Actin (NREGA) työmailla. Tämä valtion työohjelma takaa töitä 100 päiväksi vuodessa. Tilanne on siis monella perheellä sellainen, että (avio)miehet ovat suurimman osa vuodesta poissa kotoa, ja sillä aikaa naiset hoitavat kaiken työn maatiloilla ja usein käyvät esimerkiksi NREGA -töissä osa-aikaisesti. Verrattuna aikaisempaan elintapaan, jossa mies

ja vaimo ovat asuneet yhdessä lastensa kanssa pienellä maatilallaan ja eläneet sen ja metsän antimista, tilanne on hyvin erilainen. Palkkatyöhön ryhtyminen näyttääkin muuttavan ihmisten paikkoja ja siten myös koteja ja perhesuhteita. Intian kontekstissa yksityinen koti nähdään yleensä naisen paikkana ja julkinen tila miehen paikkana. Koti ja sen piiri eivät kuitenkaan ole ajassa ja paikassa muuttumattomia määreitä, vaan niitä voidaan ajatella ideologisina ja kulttuurisina konstruktioina (Tiengtrakul 2006, 21). Tiengtrakulin ajatukset kodista, ghar:sta, paikkana, jonka määrittelyt tarjoavat näkökulmia muuttuviin sukupuolirooleihin, on mielenkiintoinen myös Dungarpurin bhil-naisten ja heidän perheidensä asemaa ajatellen.

VÄKI

Tiengtrakulin tutkimuksen mukaan naiset kokevat, että on välttämätöntä, että kodissa on läsnä aviomies ja lapsia, jotta se olisi koti. Kotiin siis kuuluvat tietyt henkilöt. Myös naiset, joilla ei ole aviomiestä jakavat tämän ihannekäsityksen silti puolustaen omaa tilannettaan, joka ei ehkä vastaa ideaalia (mts.32). Mielenkiintoisia ovatkin tilanteet, joissa ihanne kodinpiiristä ja todellinen tilanne eivät vastaa toisiaan. Tällaisia tilanteita syntyy sosiaalisten rakenteiden muuttuessa. Tenhunen (2006, 114) esittää, että kodin piirin rajat eivät ole samat kuin talon rajat, eikä yksityisen ja julkisen raja ole yhtä kuin kodin ja sen ulkopuolisuuden välinen raja. Kuten kodin määritelmä, myös yksityisen ja julkisen tai kodinpiirin ja julkisen elämän välinen raja on liikkuva. Kodin piiri voi ulottua itse kodin ulkopuolelle käsittäen esimerkiksi sitä ympäröivän asuinalueen. Rajan liikkumista on mielenkiintoista tarkastella suhteessa kodin muuttumiseen etenkin kun koti määritellään sen kautta keitä sinne kuuluu. Maaseudulla, kuten Dungarpurissa, on selvää, että naisten kodinpiiri ei rajoitu talon sisälle, sillä suuri osa töistä on ulkotöitä. Voidaan kuitenkin ajatella, että maatila on yksityisen kodinpiirin aluetta, jota pidetään naisen paikkana. Aikaisemmin miehet ovat myös työskennelleet tällä samalla maatilalla naisten kanssa, mutta eivät ole tehneet kotitöitä talon sisällä. Maataloustyön lisäksi naiset ovat hyvin itsenäisesti mat-

VÄKI

kustaneet markkinapaikoille myymään ja vaihtamaan maanviljelyn ja keräilyn tuotteita. Naisten elämänpiiri ja liikkuvuus eivät siis ole aikaisemminkaan olleet täysin kodinpiiriin rajattuja, vaan naiset ovat liikkuneet myös julkisen alueella. (Majhi 2010, 47). Bhilien asuttamilla alueilla on myös havaittu olevan verrattain korkea naisten palkkatyöhön osallistumisprosentti, jonka katsotaan johtuvan naisten perinteisestikin taloudellisesti aktiivisesta roolista. Majhi kuitenkin kirjoittaa myös, että bhilit perinteisesti katsovat palkkatyön olevan kokonaan miesten aluetta (mts. 45), joten jonkinlainen muutos on täytynyt tapahtua, jotta myös naiset ovat päässeet tälle alueelle. Näiden seikkojen valossa voidaan ajatella, että bhil-naisten on ollut helpompi ryhtyä palkkatyöhön, koska heidän roolinsa on aina ollut aktiivinen. Tästä huolimatta selvä jako naisten ja miesten alueisiin ja kodin ja julkisen tilan alueisiin on valinnut myös Dungarpurissa. Palkkatyön tullessa yhä tärkeämmäksi elinkeinoksi alueella monet miehet ovat muuttaneet kokonaan pois samasta kodinpiiristä, jossa naiset elävät. Naiset ovat alkaneet tehdä töitä kodinpiirin ulkopuolella, ja jopa lasten on raportoitu muuttavan palkkatyön perässä. Perheelämä eikä koti ole enää entisensä. Ihmiset, jotka ennen kuuluivat enemmän tai vähemmän samaan elämänpiiriin ja kotiin, ovat muuttaneet paikkaa. Voi olla, että kun miesten elinpiiri on laajentunut suuriin kaupunkeihin, on

naisten elinpiiri kotikylissä samalla laajentunut. Miesten paikan muutos olisi siis helpottanut myös naisten paikan muutosta. Suhteessa kaukaisiin kaupunkeihin, miesten alueisiin, kotikylistä tulee ehkä tarpeeksi kodinpiirimäisiä, naisten aluetta, jolla he voivat liikkua ja myös tehdä palkkatyötä. Naisten tekemä palkkatyö koetaankin helpommaksi hyväksyä, jos se tehdään kotona (Tenhunen 2006, 119). Dungarpurissa naisten alue ulottuu perinteisestikin ulos taloista, mutta palkkatyön myötä myös ulos maatiloilta. Perhe-elämän ja kodin olosuhteiden muuttuessa myös naisten on ollut helpompi tarttua uusiin elinkeinoihin ja laajentaa toiminta-aluettaan. Elinkeinojen muutos ja palkkatyö eriyttäisi perheenjäsenten elinpiirejä, mutta toisaalta myös mahdollistaisi naisten toimimisen ennen miehisenä pidettyllä alueella. Varmaa on myös, että perheenjäsenten paikkojen muutoksella on seurauksia perhe-elämälle. Dungarpurin viereisessä Udaipurin piirikunnassa on jo havaittu bhilien siirtyneen ydinperheasumisesta suurperheisiin, sillä palkkatyössä käyvien on vaikea huolehtia maanviljelystä ja lapsista yksinään. Monen perheen yhdessä asuminen helpottaa näiden tehtävien hoitoa. (Majhi 2010, 104.) Ihmiset siis vaihtavat paikkaa ja kodit muuttuvat ja sen seurauksena myös miesten ja naisten alueet, paikat ja työt.

Lähteet Tenhunen, Sirpa 2006. Transforming Boundaries: Womens’ Work and Domesticity in Calcutta. Teoksessa Culture, Power and Agency. Gender in Indian ethnography. (toim.) Lina Fruzetti & Sirpa Tenhunen. New Delhi: STREE. Tiengtrakul, Chanasai 2006. Home: Banarsi Women and Perceptions of the Domestic Domain. Teoksessa Culture, Power and Agency. Gender in Indian ethnography. (toim.) Lina Fruzetti & Sirpa Tenhunen. New Delhi: STREE.

Majhi, Anita Srivastava 2010. Tribal Culture, Continuity and Change: A study of Bhils in Rajasthan. New Delhi: Mittal Publications.

VÄKI

Testaa Manan v Intia-

Väki on saanut haltuunsa Manan Intia-teemaisten vuosijuhlien herkulliset reseptit. Loistavaa kesämättöä joka manalaiselle!

Tomato paneer (4 henkilölle) 500g kotijuustoa (tai vaikka leipäjuustoa) 500g paseerattua tomaattia 1 dl (turkkilaista) jogurttia 1-1½ sipulia 3 valkosipulinkynttä 2-4 tuoretta chiliä n. 2tl murskattua inkivääriä 1-1½ rkl murskattua jeeraa (eli juustokuminaa) 1 rkl chilijauhoa 1 tl suolaa (tai maun mukaan) (tuoretta korianteria) Lämmitä n. 3-4 rkl öljyä kattilassa. Ruskista kuutioitu sipuli, hienonnettu valkosipuli ja murskattu inkivääri (n. 2-3 min.) Lisää paseerattu tomaatti ja chilijauho ja anna seoksen hautua n. 3 min. Lisää sitten jogurtti ja anna hautua n. 2-3 min. Lisää kuutioitu juusto ja hienonnettu chili ja anna taas hautua n. 5-8 min. (Juusto ei saa sulaa, vaan lämmetä ja pehmetä sopivasti.) Mausta lopuksi kuminalla ja suolalla ja anna kastikkeen olla vielä hetken liedellä alimmalla teholla. Voit koristella kastikkeen tuoreella korianterilla. Tomato paneer nautitaan aidon intialaisen basmati-riisin kera.

VÄKI

vuosijuhlien -reseptit

Mangolassi ( n. 6 henkilölle) 5 dl maustamatonta jugurttia 2,5 dl maitoa 2,5 dl mangososetta 8 tl sokeria kaardemummaa Sekoita aineet tehosekoittimella, jotta lassiin saadaan kuohkeutta. Tarjoile pitkistä laseista ja nauti!

VÄKI

Väki Ihmiset joukkona tai jonkin yhteisön jäseninä; palvelusväki; työväki; haltijaolento; voima; myyttinen johonkin liittyväksi kuviteltu persoonaton voima, -Mana (Kansanperinteen sanakirja, Toivo Vuorela 1977)

VÄKI