Väki 3/2013 by Väki Magazine

VĂ&#x201E;KI 3/2013

Afrikka

VÄKI 3/2013 3 Pääkirjoitus 4 Hallitusterveisiä 5 Torielämää ja musiikkia: tutkimusmatkoilla Afrikassa 8 Pummilla Antropäiville 10 Leffa-arviot 12 Nuo miehet mustan Afrikan 15 Think Africa! - Katse Afrikkaan 18 Ghana keskellä Helsinkiä 21 Anonyymi Antropologi 22 Kolonialismin perintö suomalaisessa viihdeteollisuudessa

Väki on Helsingin yliopiston antropologian opiskelijoiden lehti. Julkaisija Mana ry Painos 100 kpl Painopaikka Picaset oy Väki on saanut HYY:n järjestölehtitukea vuodelle 2013.

VÄKI

Väki Päätoimittaja Johanna Saviniemi Taitto Johanna Saviniemi Tämän numeron toimituskunta Ninnu Koskenalho, Tuulia Perttula, Tuulikki Pietilä, Sanna Rauhala, Johanna Saviniemi Kansikuva Tuulia Perttula

PÄÄKIRJOITUS Helsingin sanomissa siteerattiin lokakuun puolivälissä maltalaisministeriä: Välimerestä on tulossa hautausmaa. Käsittääkseni Välimeri on jo hävyttömän pitkään toimittanut hautausmaan virkaa, mutta parin viikon sisään sattuneet vakavat laivaturmat Välimerellä ylittivät uutiskynnyksen ja maailma kohahti jälleen. Pyrkimyksenä herätellä muuta Eurooppaa maltalaisministerin huomautus on aiheellinen, sillä EteläEurooppaan purjehtivien pakolaisvirtojen ei pitäisi olla yksinomaan rannikkomaiden ongelma. Purjehtia… valitsinpa verbin. Se tuo mieleen lähinnä paahtavan kuuman iltapäivän isäpapan veneellä, jossa tarjolla on yön yli haudutettua karitsaa korrektilla viinivalinnalla heleiden naurunpyrskähdysten peittäessä maininkien vaimean soinnun. On vaikea kuvitella sitä epätoivon ja toivon määrää, joka saa esimerkiksi raskaana olevat naiset nousemaan paatteihin, jotka muistuttavat enemmän Kon Tikiä kuin minkään sortin risteilijää, joskaan näistä retkistä tuskin kirjoitetaan bestsellereitä. Olosuhteita, joita venesiirtolaisia saattavat määränpäässä odottaa, on kuvailtu ihmisarvoa alentaviksi. Voimassa olevat säädökset mahdollistavat muun Euroopan vastuunpakoilun: Dublin-asetuksen nojalla maat voivat palauttaa turvapaikanhakijat sinne mihin nämä ovat ensimmäisenä rantautuneet tai mistä turvapaikkaa hakeneet. Nykyinen lainsäädäntö toimii eräänlaisena poterona, josta turvin ihmisiä on hyvä heitellä rajan toiselle puolelle kuin käsikranaatteja. Esimerkiksi Suomi on palauttanut Dublin-tapauksia jopa Kreikkaan, jonne useat maat ovat jäädyttäneet käännytyksen sen heikon ihmisoikeustilanteen johdosta. Elämme kutkuttavia aikoja. Pakolaisjärjestöt vaativat koko vastuunjakojärjestelmän uusimista. Ja kun EU etsii ratkaisuja tahdilla, joka muistuttaa demokratian rantautumista Somaliaan, voidaan Pohjois-Euroopassa kääntää kylkeä ja jatkaa shakkinappuloiden siirtelyä pelilaudalla, jolla valkoinen armeija päätyy väistämättä mattiin. Afrikka vs. Etelä-Eurooppa vs. muu Eurooppa – näytelmän väliajalla Väki tarjoilee muun muassa kurkistuksen Afrikan homopolitiikkaan, kenttätyön arkeen Kilimanjarolla sekä Etelä-Afrikassa, Think Africa – tapahtumaan ja ghanalaisseurakuntaan keskellä Helsinkiä.

- Johanna

VÄKI

Hallitusterveisiä Palstalla esitellään Mana ry:n hallitusta ja kurkataan samalla ainejärjestötoiminnan kulissien taakse. Tällä kertaa haastatteluvuorossa on virkistys- ja suhdevastaava Lotta Liimatainen.

Miksi lähdit mukaan hallitukseen ja miten päädyit virkistys- ja suhdevastaavaksi? Lähdin mukaan vahingossa. Osallistuin uuden hallituksen valintakokoukseen mielenkiinnosta tarkoituksena vaan katsella sivusta, mutta päädyin virkistys- ja suhdevastaavaksi. Kyseinen vastuu tuntui luonnollisimmalta, koska pikkujoulujen järjestäminen innosti ideoimaan lisää tapahtumia ja halusin olla tekemisissä muiden hallitusten kanssa.

Miten kuluva hallitusvuosi on sujunut? Hallitusvuosi on kulunut nopeasti! Meillä on ollut mielettömän hauskaa ja tekemistä on riittänyt niin paljon kuin on itse halunnut.

VÄKI

Hanna ja Lotta sitsitunnelmissa

Onko ainejärjestössä toimiminen vastannut odotuksiasi?

sujuvat kun kaikki tietävät alusta asti oman panoksensa.

On ja ei. Toiminta on ollut rennompaa, mitä odotin. Odotin valmiimpaa kaavaa järjestettäville tapahtumille, mutta tekeminen on ollut ihan meistä lähtevää mikä on paras juttu hallituksessa.

Mikä on mukavin muistosi Manan matkassa?

Kehitysehdotuksia koskien ainejärjestötoimintaa?

Terveisesi antropologian opiskelijoille?

Itse olisin kaivannut rennon meiningin rinnalle ajoittain kovempaa kuria. Tapahtumat

Lähtekää kaikki mukaan toimintaan, se on paras osa opiskelua!

Synttärisitsien suunnittelu, Viron reissu ja itse sitsit oli huippuhauskoja, etenkin Harlem Shaken kuvaaminen...

Torielämää ja musiikkia: Tutkimusmatkoilla Afrikassa Teksti ja kuvat: Tuulikki Pietilä

Gradun aiheen valinta ei ole aina helppoa eikä itsestäänselvää. Muistaakseni se oli minulle joltisenkin kokoinen päänvaiva. Lopulta päätökseeni vaikutti opiskeluaikani vapaaehtoistoiminta Afrikan Tähti -nimisessä aatteellisessä järjestössä, joka toi Suomeen elintarvikkeita suoraan Afrikasta ohi monikansallisten yritysten.

Kuvassa: Hirssin myyjä Kilimanjaron torilla. Hirssistä tehdään puuroa ja makeiden banaanien kanssa sahdin tyyppistä olutta. Torien merkitys ei rajoitu vain taloudelliseen vaihtoon, vaan ne tunnetaan myös paikkoina, joissa sosiaalisuus, juoruilu ja normien koettelu kuuluvat asiaan.

Erinäisten vaiheiden kautta tutkielmani muotoutui tarkastelemaan, minkälaisia kulttuurisia muutoksia kahvin viljely oli aiheuttanut kahdella tansanialaisella alueella, Kilimanjarolla ja Bukobassa. En tuolloin

saanut rahoitusta matkustaa Tansaniaan hankkimaan omaa aineistoa ja siksi jouduin tekemään graduni olemassa olevan kirjallisuuden pohjalta. Työ jätti kytemään kysymyksiä, jotka saivat minut kiinnostumaan VÄKI

Thesis Concept Store Sowetossa on vaatekaupan ja musiikkiklubin yhdistelmä. Perustajat ovat sowetolaisia luovalla alalla toimivia nuoria: vaatesuunnittelijoita, valokuvaajia ja journalisteja. Ymmärrys paikallisesta historiasta ja globaaleista virtauksista on vahva: t-paitaan painettu ”Each one teach one” oli yksi apartheidrotusortujärjestelmää vastustaneen liikkeen sloganeista. Perustajille myös helsinkiläistä katumuotia esittelevä hel-looks -nettisivusto on tuttu.

VÄKI

tutkimuksen jatkamisesta. Kilimanjaron aineistoja läpikäydessäni olin kiinnittänyt huomiota naisten torikaupan pitkään historiaan, jota tietämäni mukaan kukaan ei ollut tutkinut, toisin kuin länsiafrikkalaisten naisten historiallisesta ja kulttuurisesti kuuluisaa kauppiastoimintaa. Näin yllätin itsenikin, kun huomasin yhtäkkiä olevani matkalla kohti väitöskirjatyötä ja Afrikkaa: onnistuin saamaan rahoituksen ja matkustamaan Kilimanjarolle, josta olin niin paljon lukenut ja kirjoittanut loppututkielmaani varten näkemättä koskaan paikkaa. Kilimanjaron kenttätyöni oli perinteisen antropologinen: asuin paikallisessa perheessä, tein osallistuvaa havainnointia toreilla, vierailin ihmisten kodeissa ja osallistuin kaikenlaisiin yhteisön tapahtumiin. Elin perheen, torikauppiaiden ja yhteisön rytmissä. Alun hankaluuksien jälkeen aloin myös viihtyä hyvin, swahilin kieli sujui ja oli hyvin jännittävää tulla vähitellen tutummaksi ihmisten, heidän ajattelunsa ja toimintatapojensa kanssa. Jossain vaiheessa näin unia, joissa olin etsivä ja tehtäväni oli selvittää kylän ihmisten väliset monimutkaiset suhteet ja niiden historia. Perheen äidin runsaiden aterioiden ja kovasti sokeroitujen virvoitusjuomien ansiosta aloin pyöristyä; ihmiset lakkasivat voivotte-

lemasta säälittävää laihuuttaerilaisia elämäntyylejä ja ni ja kehuivat päivä päivältä -arvoja ja kuinka niillä muolisääntyvää kauneuttani. Jos kataan laajempaa yhteisaluksi valkoinen olemukseni kunnallista asenneilmastoa. sai pikkulapset itkemään ja Tämä tutkimus on otteeltaan pakenemaan pelosta, tunsin hyvin erilainen kuin Kililopulta maastoutuvani siinä manjarolla tekemäni: tutkimäärin, etten enää useinkaan muskohde ei ole sosiaalisesti muistanut olevani erivärinen selvärajainen yhteisö vaan eikä miliikkuva ja nulla ollut urbaani ja peiliä siitä ”Jos aluksi valkoi- haastattemuistuttanen olemukseni lut muomassa. Ölsai pikkulapset dostavat jylampun itkemään ja pasuuremvalossa kirkenemaan pelosman osan joitetuista ta, tunsin lopulta aineistoa muistiinmaastoutuvani” kuin väipanoista töskirjatutsukeutui kimuksesaikoinaan kirja, joka sai sani. Tutkimuskohde ja -menimekseen Gossip, Markets netelmät ovat vaikeammat, and Gender: How Dialogue mutta yhtä kiinnostavat kuin Constructs Moral Value in Kilimanjarolla. Olen tavanPost-Socialist Kilimanjaro nut suuren kirjon artisteja ja (University of Wisconsin muusikoita –maailmankuuPress 2007). luista vasta aloitteleviin – sekä lukuisia levy-yhtiöiden Sittemmin olen vaihtanut edustajia, tuottajia, promootsekä kenttää että teemaa. toreita ja musiikin jakelijoita. Viime vuodet olen tehnyt Osa on tullut niin tutuiksi, tutkimusta Etelä-Afrikassa että tapaan heitä jokaisella Johannesburgissa ja Kapkaumatkallani. Etelä-Afrikassa pungissa. Selvitän eteläafrikolen nähnyt Afrikkaa, joka kalaisen musiikkiteollisuuon hyvin erilainen kuin Kiden tilaa: miten sen rakenlimanjarolla, mutta samalla teet ja toimijat ovat historion löytynyt myös jotakin allisesti muuttuneet ja miten kutkuttavasti samanlaista. muutokset liittyvät yhtäältä Toiveeni on vielä joku päivä eteläafrikkalaisen yhteispalata myös Kilimanjarolkunnan ja toisaalta globaalin le päivittämään ihmisten musiikkiteollisuuden kehikuulumiset. Sanotaanhan, tyskulkuihin. Tämän lisäksi että ensimmäinen kenttätyö tutkin eteläafrikkalaista on kuin ensirakkaus: se jää nuorisomusiikkia, erityisesti erityisasemaan kokijansa sitä, miten eri musiikkityymuistoissa ja mielikuvissa. lejä käytetään merkitsemään VÄKI

Pummilla Antropäiville Teksti ja kuvat: Johanna Saviniemi

Maisemat vilahtelevat ohitseni juostessani muutaman kilometrin matkan Oulunkylän juna-asemalle. Kello on seitsemän ja aurinko toivottaa toukokuisen aamun tervetulleeksi. Huolimatta siitä, että myöhästyin jopa kahdesta junasta, löydän itseni Espoon Leppävaarasta suunnitellussa aikautaulussa. Parkkipaikalla pakkaudumme pienehköön autoon ja suuntaamme kohti Tamperetta. Selviämme kyydistä pelkällä parkkimaksulla, jonka senkin olisi voinut välttää yhdellä puhelinsoitolla paikallisille kavereille. Tampereen yliopistolla on ensimmäisen luento jo alkamassa. Kun ilmainen aamukahvi on nautittu ja Jocelyne Guilbault esittelee Youtubevideoita trinidadilaisista tanssiliikkeistä, voi todella tuntea heränneensä. Steven Feld esittelee dokumenttielokuvansa The Story of Por Por, jossa ghanalaiset kuorma-autonkuljettavat ovat nimenneet siiromaa-aikasia autojaan mitä erikoisin perustein. ”Why did you name your car ”May be”?” ”Because in life things happen maybe and maybe not”. Elokuva kertoo tarinan

VÄKI

Pekko Käppi vangitsee yleisön Telakan yläkerrassa kuorma-autonkuljettajien musiikista, jossa instrumentteina on käytetty autojen kumitorvia ja holkkiavaimia. Feld kertoo törmänneensä kummasteluihin miksi hän tutkii ghanalaisten muusikoiden irvikuvia ”oikeiden” sijasta. Dokumentti on

erinomaisesti toteutettu ja tuo mieleen amerikkalaisen Stooges-yhtyeen alkuajat, jolloin muusikot raahasivat klubeille mukanaan äitiensä pölynimureita ja pyykinpesukoneita saadakseen aikaan mitä mielenkiintoisimpia soundimaailmoja. Oikeas-

taan juuri vain Yhdysvalloissa, Los Angelesissa, Por Por tunnetaan virallisena musiikki-instrumenttina, Feld valaisee. Käymme lounastamassa huokeasti Tampereen yliopiston päärakennuksessa. Pihalla on seesteisen lämmin ja terassi on auki. Työpajojen jälkeen tapaamme Tampereen yliopiston antropologian opiskelijoita ja kasaamme nyyttärimeiningillä kokoon piknikin Sorsapuistoon. Illan kuumina puheenaiheina ovat erot laitostemme ja sivuainevalintojemme välillä. Kuulumisia vaihdetaan ja yöpaikkoja pummaillaan. Lopulta kaikki välttyvät Omenahotellin kolkolta kohtalolta. Siirrymme ravintola Telakan yläkertaan, jossa juhlaväki viimeistelee illallistaan. Paikanpäälle saadaan myös ohjelmaa. Alakerran baaTim Ingold rissa kohta esiintyvä Pekko Käppi on luvannut esittää meille muutaman kappaleen seuran ja opiskelija-alenja karismaattinen luennoitennen varsinaista keikkaannettujen (!!) oluiden äärellä sija, jonka mielenliikkeisiin sa. Eräänlainen perinnemuTelakan terassilla aina yön kuulijan on helppo uppousiikin nykyvelho, jouhikkoa pikkutunneille asti. tua. soittava tamperelaiPerjantaiMuutama opiskelija onnisnen, tarjoaa ”Kuulumisia vaih- aamuna tuu hankkimaan itselleen viihdyttävän detaan ja yöpaik- antropovielä ilmaisen autokyydin ja taidokkoja pummaillaan.” logipäivät Helsinkiin. Kiitos Mana kaan, ellei jatkuvat. ry:n sponsoroinnin ja onnissuorastaan Väsyneiden tuneen opiskelijayhteistyön nerokkaan esityksen, joka vieraiden...tai no puhumatta Antropologipäivät ovat yhdistelee luontevasti muskaikkien puolesta, ainakin tuskin olleet kuluiltaan näin taa huumoria ja kalevalaista omaksi helpotuksekseni Tim opiskelijaystävällisiä edes tunnelmaa. Ilta jatkuu hyvän Ingold on huumorintajuinen paikanpäällä Helsingissä. VÄKI

Elokuva: Heremakono – Waiting for happiness

Elokuva-arviot

Teksti: Sanna Rauhala Kuva: Tuulia Perttula

Elämän kulku pienessä Mauritanian rannikkokaupungissa on hidasta ja pienieleistä. Tapahtumat soljuvat eteenpäin unenomaista tahtia. Nuori poika yrittää turhaan saada sähkövalon toimimaan asunnossaan. Äitinsä luona vieraileva, länsimaalaistunut nuorukainen tuntee olonsa vieraaksi paikallisen kulttuurin keskellä. Heitä ja muita kylän asukkaita yhdistävät pienet, jaetut hetket, joissa kaikki ovat omalla tavallaan sivullisia.

Heremakono on elokuva, joka ei liimaa katsojaa penkkiin räjähtävällä toiminnallaan tai nopealla tarinankerronnallaan, mutta kelloa ei silti jotenkin kummassa tule katsoneeksi. Lopputekstien

alkaessa olo on hiljentynyt ja mietteliäs – mitä jos onneaan kyllästyy odottamaan? Kuinka paljon sen saavuttaminen vaatii? Nouadhiboun asukkaiden unelmat jäävät elämään mielen perukoille.

auton ja löytää järkytyksekseen takapenkiltä itkevän poikavauvan.

kohtalo heittää eteemme mahdollisuuksia pelastua, mutta vain me itse voimme päättää, otammeko ne vastaan. Hitaasti etenevät tapahtumat vievät päivä päivältä lähemmäksi hetkeä, jolloin Tsotsi tulee kasvotusten oman pelastuksensa tai tuhonsa kanssa.

Elokuva: Tsotsi Teksti: Sanna Rauhala

Tsotsi on nuori jengijohtaja, joka asuu tovereidensa tavoin tiiviisti rinta rinnan rakennetuissa hökkelikylissä Johannesburgin rauhattomilla raja-alueilla. Hän tienaa elantonsa ryöstellen ja kiristäen, jopa murhaten. Hän ei tunne omantunnontuskia tai häpeää tekemistään vääryyksistä.Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Tsotsi epätoivon hetkellä varastaa rikkaan naisen

VÄKI

Tsotsi on elokuva kaiken menettämisestä, ihmisyyden hukkaamisesta ja sen uudelleen löytämisestä. Ennen kaikkea se on elokuva toivosta. Viesti on selkeä:

Elokuva: White Material Teksti: Johanna Saviniemi Kuva: Tuulia Perttula

Pohjoinen on puhdistettu, puhdistusta jatketaan... ...kuuluttaa miesääni radiossa. MariaVial on uhkarohkea ranskalaisnainen, joka taistelee kahviplantaasinsa puolesta nimeämättömäksi jätetyssä Afrikan maassa. Sisällissota on puhjennut ja nuoret kapinalliset tunkeutuvat alueelle. Sotilashelikopteri kiertää varoittamassa ihmisiä ja kannustaa heitä lähtemään alueelta. Itsepäinen Maria menettää työntekijänsä, jotka pakenevat

vaaran uhatessa. Saadakseen sadon korjattua hän haalii kokoon uutta työvoimaa, jolle lähteminen ei ole vaihtoehto. Plantaasilla asuva entinen aviomies yrittää kääntää Marian pään ja saada heidät palaamaan Ranskaan. Marian poika viettää päivät maaten sängyssä. Joutuessaan tekemisiin kapinallisten kanssa hän päättää tehdä eräänlaiset taxidriverit, ajaa päänsä kaljuksi, jättämättä edes De Niron tavoin mohikaania jäljelle, ja katoaa viidakkoon haulikko olallaan. Vastaanotetusta vuohenpäästä ja lukuisista muista varoituksista huolimatta Maria vaarantaa kaiken plantaasinsa

puolesta. Claire Denisin ohjaama White Material on melko brutaali ja lohduton kuvaus sisällissodasta, mutta sitäkin enemmän se on kuin perverssi fantasia käänteisestä etnisestä puhdistuksesta. Puitteiden keskiössä valkoinen nainen odottaa uhmakkaana päälle vyöryvää tuhoa. Silmiinpistävää on miten onnistuneesti Denisin kuvaus väistelee politiikkaa, kuitenkin viestittäen kolonialismin arpien tihkuvan edelleen verta. Elokuvan kieroutunut asetelma ja eksentriset henkilöhahmot muodostavat täysin erilaisen kuvauksen Afrikasta kuin eurooppalaisohjaajilta on yleensä totuttu näkemään.

VÄKI

Nuo miehet mustan Afrikan Teksti: Ninnu Koskenalho Kuva: Tuulia Perttula (seur. sivu)

Amnesty julkaisi kesäkuussa synkän raportin seksuaalivähemmistöjen tilanteesta Afrikassa. Samalla kun Suomessa iltapäivälehden gallup tiedustelee, voiko television tanssiohjelmaa katsoa ilman että homopelko iskee, Afrikassa mietitään että pitäisikö kaikki homot sittenkin päästää päiviltä. Homosaatiosta ei Afrikan mantereella ole pelkoa. Homoseksuaalisuus on lailla kiellettyä ja siis rangaistavaa 38 valtiossa. Mauritaniassa, Sudanissa ja pohjoisessa Nigeriassa homoille on varattu kuolemantuomio, ja mm. Ugandan ja Liberian lait ovat kovenemaan päin. Amnestyn kesäisen varoituksen mukaan homofobia Afrikassa paitsi kasvaa, myös muuttuu kaiken aikaa vaarallisemmaksi. Paikalliset lgbt-aktivistit tuntevat vaarat nahoissaan. Heidän tehtävälistallaan ei

VÄKI

ole tasa-arvoisen avioliittolain läpisaaminen. Afrikan mantereella pyritään saamaan valtiot sitoutumaan siihen, ettei tarvitsisi pelätä hakatuksi, raiskatuksi tai murhatuksi tulemista seksuaalisen suuntautumisen vuoksi.

itse tulilinjalle, kuten kävi kamerunilaisen Eric Ohana Lembemben. Tulisieluisena ihmisoikeuksien puolestajapuhujana tunnettu Lembembe löytyi kesäkuussa kotoaan raa’asti kidutettuna ja murhattuna.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana homoseksuaalien asiaa ajamaan on syntynyt etujärjestöjä, joissa toimivat yksilöt ottavat melkoisia riskejä puhuessaan pahasti stigmatisoidun asian puolesta omilla nimillään. Toisinaan aktivistit joutuvat

Poliittinen tahtotila Kansainvälinen lgbt-liikehdintä kasvaa. Keskustelua seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvistä ihmisoikeuksista käydään enenevässä määrin myös paikallista laajemmalla tasolla. Myös

Afrikan valtiot joutuvat Zairen azande-heimon poivastaamaan kovempaan kankavaimo-käytännöstä, jossa sainväliseen paineeseen hovanhempi herra saattoi ottaa molakiensa ja -asenteidensa nuoren miehen puolisokseen tähden. Eri samoin maiden vämenoin lillä on toki ”Zimbabwen presi- kun ottaisi suuria eroja. dentti Robert Mu- vaimon, ja Etelä-Afrigabe on kertonut harjoittaa kan tasavalhomouden olevan tämän kansta on ollut ennen kaikkea täy- sa seksuaamaailman sin epäafrikkalais- lista kansensimmäisiä ta puuhaa.” sakäymistä. maita, joissa Tessemann seksuaalisen puolestaan suuntautumisen perusteella kirjoitti 1900-luvun alussa syrjintä on perustuslailla Gabonin fang-heimosta, joskiellettyä. sa miesten välisiä eroottisia suhteita pidettiin normaalina Asenteet kuitenkin istuvat ja leikkisänä, ehkä hivenen tiukassa aina valtionpäälapsellisena mutta täysin miesten tasolle asti. Senegahyväksyttävänä ilmiönä. lin presidentti lausui vasta kesällä Obamalle, että valtio Paikalliskulttuurien perheei ole valmis edes harkitkeskeisyydestä huolimatta semaan homoja koskevan miesten välisiin suhteisiin ei lainsäädäntönsä muuttamisliitetty huolta ydinperheen ta. Ugandan meppi David tulevaisuudesta. Koska kaksi Bahati puolestaan arvelee miestä ei voi lisääntyä kesettä homoseksuaalisuus vaakenään, eivät nämä heimot rantaa Afrikan väestönkasnähneet väestönkasvunsa vun. Zimbabwen presidentti millään tavoin olevan uhatRobert Mugabe on verrantuna. Homoseksuaalisuus oli nut homoseksuaaleja eläisallittua, ja heterosuhteisiin miin ja kertonut homouden nähden paremminkin täyolevan ennen kaikkea täysin dentävää kuin poissulkevaa. epäafrikkalaista puuhaa. Antropologeille Mugaben lausunto soittaa väärän vastauksen torvea. Homoseksuaalinen kanssakäyminen ei etnografioiden valossa perinteisesti ole ollut Afrikan mantereella täysin tuomittavaa ja syntistä hommaa. Evans-Pritchard kirjoitti

Homo on uusi musta Nyky-Afrikan asenneilmapiiri on täysin erilainen. Musta nationalismi on valjastanut homoseksuaalisuuden yhdeksi aseekseen taistelussa jälkikolonialistista kulttuuri-imperialismia

vastaan. Nationalististen toimijoiden mukaan homoseksuaalisuus on ehdottoman epäafrikkalaista. Se sotii afrikkalaisia perhearvoja vastaan ja on Afrikan asiaa haittaava, epäsuotuisa ja vieras ilmiö. Seksuaalivähemmistöjä koskevien liberaalien asenteiden ajamista pidetään nationalistipiireissä euroamerikkalaisena väkivaltana. Mantereelle tuodaan väkisin vierasta arvopohjaa, joka hajottaa afrikkalaista identiteettiä entisestään ja vaikeuttaa yhteisen afrikkalaisuuden luomista. Homoseksuaalisuus on “uusi musta”, jonka ihmisoikeudet ovat tärkeämpiä ja kiinnostavampia kuin alkuperäisen mustan - siis afrikkalaisen väestön - ovat ikinä olleet. Jotkut etnisiä oikeuksiaan hakevat tahot kokevat hyvin loukkaavana sen, että niin pientä ryhmää koskeva asia kuin homoseksuaalien kaltoinkohtelu nousee koko maailman tietoisuuteen. Nationalistien silmissä globaali poliittinen diskurssi ottaa homot hyysättäväkseen samalla, kun Afrikan väen oikeuksien systemaattinen poljenta jatkuu maailman hiljaisessa hyväksynnässä. Esimerkiksi Human Rights Watch kuitenkin katsoo, että homoseksuaalisuuden stigmatisointi Afrikassa on nimenomaan brittiläisen ja ranskalaisen siirtomaavallan VÄKI

perua. Homoseksuaalisuuden ongelma on kenties kaikkineen tullut lännestä. Siirtomaaherrat toivat mukanaan sodomiittien tuomitsemisen, ja nykypäivänä kansainvälinen lgbt-liike sekä Afrikan yhä kasvavat vanhoilliskristilliset liikkeet kamppailevat keskenään ihmisoikeuksista ja arvoista.

HIV:n varjossa

monesta maailmankolkasta. Afrikassa homoseksuaalisuuteen liittyvät kysymykset saavat kuitenkin vahvoja paikallisia erityispiirteitä. HIV:n levinneisyys Afrikassa on edelleen maailman huippuluokkaa. WHO:n arvion mukaan 69% maailman HIV-positiivisista elää Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa noin joka kahdeskymmenes aikuinen on HIV-positiivinen.

Vanhoillisten uskonnollisten liikkeiden ja ihmisoikeuksia ajavien kansalaisjärjestöjen konflikti on toki tuttu

Luku on vielä korkeampi homoseksuaalisten miesten parissa. Homofobia ja lainsäädäntö tekevät monin pai-

koin homoseksuaalisuudesta niin sosiaalisesti hävettävän ja yhteiskunnallisesti vaarallisen asian, että se marginalisoituu täysin. Tämän seurauksena asianmukaista valistusta, neuvontaa, hoitoa tai palveluita ei ole tarjolla. Ongelman olemassaoloa ei välttämättä valtiollisella tasolla haluta edes tunnustaa. Homojen omilla verkkokeskustelupalstoilla löytääkin tyypillisesti viestiketjuja, joissa mies miettii, pitäisikö poikaystävä jättää HIV:n takia. Tavanomainen vastaus on luokkaa “mieti kuinka todennäköistä on että seuraavallakin poikaystävälläsi on HIV, nykyisesi kanssa ainakin tiedät asiasta”. Netti toimii nyky-Afrikassa eräänä tärkeimpänä kaapista ulos tulemisen väylänä. Maissa, joissa oman seksuaalisuuden kanssa avoimesti eläminen on parhaimmillaankin uskaliasta ja pahimmillaan aidosti hengenvaarallista, on verkkokeskusteluiden tarjoama anonymiteetin mahdollisuus suunnattoman tärkeää. Asenneilmapiirin avautuminen mahdollistuu ruohonjuuritasolta käsin eri tavalla, kun tietoa voidaan levittää ilman sosiaalisen leimaantumisen tai väkivallan pelkoa. Aktivismin ja asenteiden muutoksen suhteen on verkkoon pääsemisen yleistyminen kriittisen tärkeässä asemassa.

VÄKI

Think Africa! Katse Afrikkaan Teksti: Sanna Rauhala Kuvat: Tuulia Perttula

Think Africa!:n avajaispäivänä 7.10. Helsinki Think Companyn tilat täyttyvät siitä huolimatta, että kello on kahdeksan maanantaiaamuna. Haukottelevaa väkeä houkuttelee paikalle ilmaisen aamukahvin lisäksi myös avajaistapahtuman kaksi nimekästä puhujaa: Pekka Haavisto, ministeri, kansanedustaja ja ulkoministerin erityisedustaja Afrikan kriiseihin liittyen, sekä Nordic Africa Instituten ensimmäinen suomalainen johtaja Iina Soiri. Pekka Haaviston avauspuhe Afrikan mahdollisuuksista ja haasteista herättelee ihmiset aamukoomastaan. Yleisö osallistuu ahkerasti omilla kysymyksillään: esille nousee liiketoiminnan vastuullisuus Afrikassa sekä ympäristön että kansalaisten kannalta ja maiden oma talous. Uutena tietona monille tulee mantereen pyrkiminen Euroopan esimerkin avulla kohti yhtenäisyyttä sekä omaa yhteisvaluuttaa Afroa, joka tosin saattaa olla vielä kaukainen unelma. Myös muiden maailman suurval-

Mikä? Think Africa! on Helsinki Think Companyn, Helsingin yliopiston, UniPID:in (Finnish University Partnership for International Development) ja Aalto Global Impactin yhteistyössä järjestämä viikon mittainen tapahtuma, joka kietoutuu yhteen samaan aikaan järjestettävän kehitysyhteistyöviikon kanssa. Sen tarkoituksena on tarjota tilaisuus kurkistaa Afrikan nykytilaan ja sytyttää osallistujien

kiinnostus kehittyvän ja laajan mantereen tarjoamia mahdollisuuksia kohtaan. Tapahtuman epävirallinen, monessa yhteydessä esiin noussut iskulause on ”It's time to stop feeling sorry for Africa!” Syksyn 2013 ohjelma koostuu keskustelupaneeleista, Meeri Koutaniemen valokuvanäyttelystä, nimekkäistä vieraista ja eläväisestä keskustelusta, päätösbileitä toki unohtamatta!

VÄKI

tojen, kuten Kiinan, harjoittama liiketoiminta Afrikan maaperällä herättää kysymyksiä. Miksi kiinalaisten osallistuminen kehittyvän mantereen markkinoihin on niin suuri? Miksi useammat suomalaiset yhtiöt eivät harjoita liiketoimintaa Afrikassa? Haaviston mukaan suurin haaste laajentumisessa ei ole paikallinen infrastruktuuri tai epäluotettavuus, vaan yksinkertaisesti etäisyys: yhtiöiden riski laajentua esimerkiksi itään ja Venäjälle on kuljetusjärjestelyjen kannalta helpompi ja riskittömämpi vaihtoehto. Kaikkea ei kuitenkaan ole menetetty. Haavisto haluaa myös huomauttaa, että kukaan ei kaksikymmentä vuotta sitten uskonut Aasian maiden mahdollisuuksiin kehittyä merkittäviksi talousvalloiksi – Afrikka on samassa asemassa nyt, ja sen markkinat kasvavat jo huomattavaa vauhtia. Ensisijaisen tärkeä ja vain pienen sijoituksen vaativa edistysaskel olisikin huolehtia siitä, että paikallisten yliopistojen ja koulujen kirjat ja opetustaso päivitettäisiin 60-luvun oppikirjoista nykyaikaan.

Afrikka ei ole vain yksi maa Avaustapahtuman toinen puhuja, Iina Soiri, ilmoittaa heti kättelyssä jättävänsä Afrikan mantereen kä-

VÄKI

sittelyn kokonaisuutena muille. Ghanassa asiat eivät ole kuten Tansaniassa ja yleistäviä kommentteja on mahdoton esittää. Hän haluaa kertoa vain afrikkalaisen ystäväperheensä tarinan: Meme Emman ja hänen jälkeläistensä. Meme Emma oli nuoruudessaan halunnut muuttaa elämänsä, joten hän oli ottanut ohjat käsiinsä ja ylittänyt kävellen rajan rauhattomasta Angolasta Namibiaan. Hänen vanhempi tyttärensä Lempi syntyi pakolaisleirillä Sambiassa, kun taas nuorempi, Iina no3, vapaana Namibiassa, jossa elämä on nykyään mukavaa verrattuna moniin muihin Afrikan maihin. Soiri korostaa, että muutoksen pitää tulla Afrikan sisältä – ihmisten tulee muuttaa itse oma elämänsä ja maansa. Tällä hetkellä nuoruuttaan elävä väestö on avainasemassa tämän muutoksen aikaansaamisessa. ”Meidän tulee kuunnella Afrikan nuorisoa ja auttaa heitä saavuttamaan tavoitteensa”, sanoo Soiri päättäväisesti. ”Me otamme Afrikasta mitä pystymme pitääksemme yllä omaa elämäntasoamme. Sitä tekevät kiinalaiset, sitä tekee myös EU. Eivät kiinalaiset yhtiöt laajenna Afrikkaan ajatellen paikallista etua, vaan omaansa. Raha virtaa jatkuvasti ulos Afrikasta, ja vain murto-osa jää paikalli-

sille. Tämän täytyy loppua.”, Soiri jatkaa.

Vastuullisuutta liiketoimintaan Soiri ja Haavisto olivat innostava alku viikon ohjelmalle. Tiistaina keskustelua luotsasi Africa Update, jossa keskusteltiin Afrikan huonosta imagosta ja siitä, kuinka todenmukainen se oikeastaan on. Keskiviikkona perehdyttiin yrittäjyyden iloihin Aape Pohjavirran johdolla, joka on luotsannut lukuisia startupeja maailmalla. Torstaina palattiin viimeisen paneelikeskustelun muodossa jo maanantaina esille tuotuihin teemoihin, kun kirjava joukko kestävän kehityksen ja liiketoiminnan puolestapuhujia kerääntyi yhteen. Viimeistään nyt myös yleisö alkoi osallistua keskusteluun tiukoilla kysymyksillä ja kiihkeillä vastaväitteillä – paikalle oli selkeästi tullut muita yritysalan ammattilaisia hiillostamaan paneelikeskustelijoita. Keskustelu eteni naurunremakoiden ja yhteydenottolupausten siivittämänä, eli verkostoitumaan tulleet pääsivät ainakin tavoitteeseensa. Moni oli huolissaan monikansallisten yhtiöiden liiketoiminnan ympäristöllisyydestä kestävyydestä ja siitä, miten paljon Afrikan maiden teollistuminen vaikuttaa globaalilla tasolla, eikä aivan

suotta. Yksi yleisön jäsen pohtii yhtä kestävän kehityksen ydinkysymyksistä: mitä jos kaikki eläisivät kuten länsimaalaiset?

”Muutoksen pitää tulla Afrikan sisältä – ihmisten tulee muuttaa itse oma elämänsä ja maansa.”

Mitä Think Africa! -viikoista jäi käteen? Päällimmäisenä tietenkin halu matkustaa paikan päälle ja nähdä, mistä todella on kyse! Afrikka on niitä viimeisiä tutkimattomia maailmankolkkia, mihin en ole vielä päässyt seikkailemaan, ja monien siellä paljon aikaansa viettäneiden kertomuksien myötä matkakuumeeni vain kasvoi. Afrikan kehittyvä liiketalous ja

sen suhteen tehtävät ratkaisut tulevat yhdessä Intian ja Kiinan kanssa myös vaikuttamaan ratkaisevalla tavalla saastumiseen ja ilmaston lämpenemiseen. Myös kehitysavun yhteisöihin tuoma hyöty oli tärkeä teema läpi koko viikon. Haaviston tavoin kehottaisin siitä kiinnostuneita tutustumaan sekä Dambisa Moyon kiisteltyyn ”Dead Aid” -teokseen että hänen ja Jeffrey Sachsin väliseen väittelyyn aiheesta. Kehitysapu voi olla tehokas väline, mutta sen luonteen täytyy muuttua, jotta se olisi nimensä arvoinen. Siispä avoimin mielin ja silmin kohti Afrikkaa! VÄKI

Ghana keskellä Helsinkiä Teksti ja kuvat: Tuulia Perttula

oska myöhästyin kirkonmenoista puolisen tuntia, jäin paitsi seurakuntalaisten tervehdys- ja halausosiosta. Muuten ajoitukseni on ideaali: IsoRoobertinkadulla sijaitsevan lähetysseurakunnan kirkkosalista raikuu yhtä aikaa moniäänistä ja sekalaista laulua ja musiikkia, taputusta, rukoilua ja ”Halleluja, Amen!” -huudahduksia. Koolla on ghanalaisvoimin pyöritetyn Church Of Pentecostin (COP)seurakunta, joka on tullut ykköset yllään sunnuntaijumalanpalveluk-

VÄKI

seen. Ghanalaiseen tapaan seurakunnassakin näytetään uskovan melun voimaan. Osa seurakuntalaisista istuu penkillä pää painettuna käsien väliin, osa seisoo ja ottaa tanssiaskeleita ja kohottaa käsiään ilmaan vastaanottaakseen Jumalan. Joku seisoo kasvot seinää vasten ja rukoilee kovaan ääneen. Muutama lapsi piilottelee toisiltaan ja kikattaa samalla kun sylivauva vetelee levollisesti hirsiä. Joku räplää kahdella älypuhelimellaan ehkä Raamattu-sovellusta, ehkä jotain aivan muuta.

Seurakunnassa otetaan ilomielin vastaan kaikki kiinnostuneet ja vastaanotto on lämmin. Pääosin seurakunnan toiminta on kuitenkin suunnattu Helsingissä asuville afrikkalaisille ja eniten mukaan kerääntyy ghanalaisia, joita Suomessa on jotakuinkin tuhat. Kirkonvanhimman, ghanalaisen Samuel Aninin mukaan suomalaiset vieraat yleensä säikähtävät kovaa meteliä. Kirkkoon kokoonnutaan palvomaan Jumalaa. Taivas on totta ja Jumala ilmestyy

kansalle pian. Anini kehottaa kaikkia käymään kirkossa. Jumalanpalvonnan lisäksi Iso-Roobertinkadun Church of Pentecost, muiden kansainvälisten seurakuntien tavoin, merkitsee kävijöilleen paljon muutakin. Ghanan väestöstä noin seitsemänkymmentä prosenttia on kristittyjä. Kristinusko näkyy tyypillisessä ghanalaisessa arjessa sekä loputtomissa kirkonmenoissa, että elämäntavoissa ja kielenkäytössä. Seurakunnat kokoontuvat niin arkiaamuina, -iltoina ja -öinä kuin viikonloppuisinkin ja tietysti sunnuntaisin. Kirkon asema ja auktoriteetti keskiverto ghanalaisen elämässä on voimakas. Church of Pentecost on jakautunut useisiin alaryhmiin, kuten esimerkiksi naisten, miesten ja lasten ”ministeriöihin”. Naisten ministeriöissä Aninin mukaan naiset oppivat, kuinka olla hyvä äiti, vaimo ja jopa kokki, samalla, kun miehet saavat ryhmässään valmennusta hyvään vanhemmuuteen tai siihen kuinka löytää itselleen se parempi puolisko. Lisäksi COP on jakautunut eri alueellisiin ryhmiin asuinpaikan ja kotipaikkakuntien mukaan. Suomessa toimii myös useita muita ghanalaisten pyörittämiä seuroja, kuten esimerkiksi Ghana Union ja Ghana Finland Friendship Association. Englanninkielistä jumalan-

palvelusta edeltää twinkiekäyvät läpi uusissa kotimaislinen jumalanpalvelus. Twi saan. Myöhemmin saarnaaja on Ghanan puhutuin kieli. kehottaa seurakuntalaisia Twinkielisessä messussa kertomaan siskoilleen ja paikalla oli Aninin laskelveljilleen, että Jumalalla on mien mukaan 83 kuulijaa ja oma suunnitelmansa joenglanninkielisessä ”vain” 50. kaiselle iästä, sukupuolesta Kuulemma tavallisesti suntai rodusta riippumatta. nuntaijumalanpalveluksessa Anini sanoo kirkkoyhteisön olisi enemmän väkeä, mutta merkitsevän hänelle itselleen edellisenä päivänä kirkossa Jumalan palvelemisen ohella vietetyt hautajaiset verottimyös ylipäänsä yhteen kovat väkeä. Muistotilaisuus koontumista, seurakunnan järjestettiin erään Helsinantamaa tukea ja kaiken gin ghanalaisen Ghanassa jakamista. asuneen äidin muistolle ja kirkkosali oli ollut tupaten Vastuuta ja velvollisuuksia täynnä. COP:n jäsen Simon jaetaan seurakuntalaisten Boahen arvelee, että vieraiskesken ghanalaiseen tyyliin. ta noin 98 prosenttia ei ollut Nukkuvaa lasta kierrätetään koskaan tavannut vainajaa. sylistä syliin, esirukoilijana Ghanassa hautajaisiin lappaa toimii kuka tahansa halukas tyypillisesti bussilasteittain ja kun ylistysvirttä aloitelvainajalle myös tuntemalaan takarivistä pomppaa tonta väkeä osoittamaan riviseurakuntalainen esimyötätuntoaan omaisille. laulajaksi. Kukaan ei käytä Myötätunto, solidaarisuus ja virsikirjaa, vaan laulujen yhteisön tuki ovatkin piirteisanat tulevat ulkomuististä, jotka korostuvat COP:n ta. Raamatut sitä vastoin sunnuntaisessa jumalanpalkulkevat useimpienmatkasveluksessa. Anini kutsuu sa ja monen Raamattu on jumalanpalveluksen aikana yliviivaustussien väriloiston erään seukoristama. rakunnan Joku taas naisjäsenen ”Vieraista noin 98 keskittyy lausumaan prosenttia ei ollut älypuheesirukoukkoskaan tavannut limensa sen. Rukovainajaa.” räpläämiuksessaan seen. Joka tämä vetoaa sunnuntai muihin seurakuntalaisiin ja jumalanpalvelus lopetetaan kehottaa jatkamaan rukoilua yhteiseen loppulauluun, jos”meidän afrikkalaisten velsa kaikki ottavat vierustovejiemme puolesta”. Esirukoirien käsistä kiinni niin, että lija tuo esille Jumalan hyvyykoko seurakunta muodostaa den ja Jumalan tietoisuuden lähes hellyttävällä tavalla siitä, mitä monet ghanalaiset yhden ison ketjun. VÄKI

Monelle Suomessa asuvalle ghanalaiselle kirkko symboloi kotia. Boahen toteaa Jumalan palvelemisen olevan mahdollista lukuisissa muissakin seurakunnissa, mutta COP:n tapa toteuttaa jumalanpalvelukset muistuttaa kodista ja tuntuu luontevalta. Vaikka Boahen kuuluu Ghanassa metodistikirkkoon, on helluntaiseurakunta luonnollinen jatkumo sille, mihin hän on Ghanassa kasvanut. Niin kuin monet muutkin etniset vähemmistöt, myös ghanalaiset muodostavat Suomessa vahvan yhteisön. Yhteisöön on helppo turvautua, kun suomalaisia ystäviä ei tulekaan joka kadunkulmassa vastaan. Eikä moni edes ehdi keskittyä sosiaalisten kontaktien hankkimiseen, ei Boahenkaan Metropolian opintojensa alkuvaiheessa kolmelta työltään ja opiskelultaan. Mutta yhteisön jäseniltä saa vertaistukea ja seuraa. Ghanasta Anini kertoo eniten ikävöivänsä ruoan lisäksi ihmisten lämmintä vastaanottoa ja tapaa kunnioittaa toisiaan. Seurakunnassa pidetään huolta toisista. Kukaan ei jää yksin ja kaikki tuntevat toisensa.

VÄKI

Kirkon eri jaostot ottavat vuorotellen vastuulleen eri tapahtumien järjestämisen. Yksi näistä on ”lovefeast”juhla, joka on seurakunnan jäsenille suunnattu iloinen tapahtuma, johon kokoonnutaan juhlimaan rakkautta ja ystävyyttä. Viime keväänä se pidettiin aasialaisessa ravintolassa Leppävaarassa, jonne pakkautui reilusti yli sata ghanalaista. Illallisjuhlaan oli jumalanpalveluksien tapaan pynttäydytty viimeisen päälle ja desibelit nousivat taas korkeuksiin, kun musiikki pauhasi ja kuulumisia vaihdettiin. Mikrofonista huolimatta kirkonvanhempien puheet kuitenkin tuppasivat hukkumaan puheensorinan ja muun melun alle – kiinnostavampaa oli viettää aikaa ystävien ja perheen kanssa.

Kirkolta saadaan tukea ja sisältöä elämään. COP:n tai minkään muunkaan kristillisen seurakunnan uskonnollista sanomaa ja lähtökohtaa väheksymättä on selvää, että COP:n kaltaiset yhteisöt palvelevat myös muita käyttötarkoituksia. Välillä alkuperäinen viesti hukkuu melun alle ja esille nousee yhdessäolon, vertaistuen, kulttuurin ja yhteisen kodin jakaminen. Church of Pentecostin kaltaiset seurakunnat ja uskonnolliset yhteisöt palvelevat monin tavoin jäsentensä tarpeita uudessa elinympäristössä. Jos Boahen ei pariin viikkoon ole käynyt jumalanpalveluksessa, saa hän yleensä Aninin vaimolta puhelintiedustelun siitä, onko kaikki hyvin.

Itserakkauden lähteellä Anonyymi Antropologi

“I have this weird self-esteem issue where I hate myself, yet still think I’m better than everyone else.” Paikka on Messukeskus, tapahtuman nimi I LOVE ME. Ennen nimi oli Kauneus ja terveys, mutta bränditoimisto kävi täällä. Messuhallissa vastassa on auto, jonka kyljessä himokkaanoloisen misun kuvan yläpuolella lukee “Art of Seduction”. Reippaalla kädellä meikkiä laittanut messutyttö kannustaa osallistumaan arvontaan, jossa voi voittaa 5000 euron edestä kauneusleikkausta. Itsensä rakastaminen todellakin alkaa tästä. Kauneusosasto pullistelee mitä erilaisimpia kehon koristamisen ja ehostamisen keinoja. Täällä kilpaillaan niin kynsien kuin ripsienkin muotoilusta, ja kaikille kehon kudoksille on omat kaunistimensa, venyttimensä ja täyttimensä. En tiennyt että näin montaa osaa vartaloista voi tuunata, myydä ja ostaa! Kaikki kävijät ovat 27-vuotiaita naisia, joilla on kireän näköiset housut ja tukka tosi, tosi hyvin. Messuilla on tarkoitus hiplata asioita - niin myös pöydällä möllöttäviä tissi-implantteja. Heittelen läpikuultavaa löllykkää ilmaan ja kuuntelen lähellä

seisoskelevien juttuja. “Tuossa on mies joka on pukeutunut naiseksi”, ehdottaa eräs messukävijä ja osoittaa hyvin suurikokoista, mustiin pukeutunutta henkilöä. “Se voi olla myös miehen näköinen nainen”, sanoo toinen. “Eikun sillä oli rintaliivit ja kaikki. Ton näköstä naista kävisi sääliksi.” Molemmat nauravat. Pelästyneen näköinen nainen mulkoilee ympäristöään värillisten aurinkolasien takaa. Hänen suunsa on irvokkaasti irvessä, ja hampaita hinkkaa toisen naisen siniseen muovikäsineeseen verhoutunut sormi. Kirkkaat valot tekevät kaikesta hyvin graafista. Nainen on sijoittunut puolimakaavaan asentoon lepotuoliin. Kyseessä on hampaiden pikavalkaisu, jonka saa nyt kolmanneksella normihinnasta. Terveyspuolella blenderit jyrisevät ja pakurikahvi tuoksuu. Smoothieständillä jutellaan ihailevaan sävyyn äiti Ammasta, napostellaan koivusokerilla maustettua raakasuklaata ja vaihdetaan yhteystietoja Kiinasta jättierinä tilattavien lääkesieniuutteiden hustlaamista varten. Kollageenijuoman

myyjä kertoo, että raskauden seurauksena irronneet hiukset alkoivat kasvaa takaisin päähän kollageenia juomalla. Se on kuin taikaa! Hallin nurkassa seisoo lava, jolla tyttölauma vääntää aerobikkia hymy huulilla. Yleisö ei kannustushuudoista huolimatta lähde mukaan. Tanssin taustalla on leikkimökin kokoisia rahkamainoksia. Kaikki muutkin mainokset ovat epätodellisen suuria, ja ruoka on eeppisen näkyvästi esillä. Olen kuullut, että elämme imperiumin sortumista edeltävää aikaa, jonka tunnusmerkkejä on muun muassa ylenmääräinen kiinnostus ravitsemukseen. Kaksi rotevaa poliisia on löytänyt terveysruokapuolen maistiaisten ääreen. Hivuttaudun vierelle kuuntelemaan virkavallan mietteitä tapahtumasta. “... kun saa oikeeta ruokaa, tässä tarttee ravintoa kuule”, sanoo kaljumpi poliisi ja nakkaa pienen muovilusikkansa roskikseen. “Lähetään sitte seisomisen jälkeen hakemaan mäkkäristä”, ehdottaa pidempi poliisi vakavana ja pistää loput soijajugurtit poskeensa.

VÄKI

Kolonialismin perintö suoma Toimittaneet: Johanna Saviniemi ja Ninnu Koskenalho

Eipä aikaakaan, kun koulujen pihoilla kaikui kuka pelkää mustaa miestä ja radiossa raikasi Mikko Alatalon poliittisesti epäkorrektit sävelmät. Kasasimme yhteen suomalaisen makeis- ja viihdeteollisuuden räikeät facepalmit. Väen toimitus ei millään tavalla allekirjoita tämän kulttuurisesti vanhentuneen materiaalin ilmirasistisia konnotaatioita.

Halva sen sijaan pitää vieläkin kiinni hämmentävän paljon Fazerin ”Laku-Pekkaa” muistuttavasta hahmostaan.

Kukapa ei muistaisi millä nimellä nämä Brunbergin suklaiset unelmat aiemmin kulkivat. Nimi muutettiin vasta 2000-luvun puolella.

Mitä Brunberg edellä sitä Cloetta Fazer perässä, lakristipatukan etikettiä muutettiin vuonna 2007, niin että ”Laku-Pekasta” jäi jäljelle vain afro.

VÄKI

laisessa viihdeteollisuudessa

Max Lundgrenin alkuteos kulkee nimellä Omin Hambbe i Slättköping, suomennoksessa erisnimi on korvattu yleisnimellä.

Lapsuuden seesteisten mökkiviikonloppujen pelastus Musta Pekka – pelikortit ovat jo muutaman vuosikymmenen kulkeneet nimellä Pekka.

Aale Tynnin toimittaman Satuaapisen toisesta painoksesta löytyi tämä nykyään poliittisesti täysin epäkorrekti riimin pätkä. En osaa valita kumpi on pelottavampaa, itse rimpsu vai sen opetuskäyttöön suunnattu tarkoitusperä.

VÄKI