Väki 3/2018

VĂ„KI

3/2018

antropologian opiskelijoiden lehti

Väki on Helsingin yliopiston antropologian opiskelijoiden lehti.

Julkaisija: Mana ry Painos: 50 kpl Painopaikka: Picaset Oy Väki on saanut HYY:n järjestölehtitukea vuodelle 2018.

Etukansi:CCO Creative Commons, Pixabay Takakansi: CCO Creative Commons, Pixabay

Väki 3/2018 Päätoimitus: Milla Heikkinen, Jenna Honkanen Taitto: Jenna Honkanen Oikoluenta: Jenna Honkanen Tämän numeron toimituskunta: Iisa Arvelin, Stefan Fagerström, Sami Huttunen, Miia Martikainen, Satu Myllymäki.

VÄKI 2

VÄKI 3/2018

4. Pääkirjoitus 5. Jänisjumaluutta jäljittämässä Taiwanissa 6. Temporalities, Overheating and Trinidadian Rock Festivals with Thomas Hylland Eriksen 7. Monitieteistä ideointia Aalto Design Factorylla 10. Maailma linssien takaa - matkakuvien representaatiot 11.Keikkaseikkailu Euroopassa

VÄKI 3

Pääkirjoitus JENNA HONKANEN

Seikkailumieli. Mikä ihana sana. Marraskuisessa koleudessa se maistuu kieleni päällä äkkimakealta.

Mielikuvissani seikkailut kun ottavat tapahtuakseen jossakin auringossa, tai vähintään arjen rutiinien tuolla puolen. (Jos haluu virittäytyä seikkailutunnelmiin, lue Stefan Fagerströmin (s.20) kuvaus viime kesäisestä kiertueesta läpi Euroopan. Matkakuvauksesta ei puutu vauhtia tai vaaratilanteita, eikä armotonta hellettäkään.)

Pitkään ajattelin antropologin yhden tärkeimmistä ominaisuuksista olevan nimenomaan seikkailumielinen kyky heittäytyä tuntemattomaan, oli kyse sitten kenttätyöstä, matkasta kaukomailla tai yllättävästä tapahtumasta kotipuolessa. Varmasti näin osittain onkin. Toteaahan senioriantropologi Thomas Hylland Eriksenkin tässä numerossa esiintyvässä haastattelussa (s.10), että antropologin on hyvä olla avoin, utelias, suvaitsevainen, ennakkoluuloton ja kyvykäs ymmärtämään erilaisuutta, eli omata ainakin oman mittapuuni mukaan liuta seikkailijan ominaisuuksia.

Mitä kauemmin antropologiaa olen opiskellut, sitä vankemmaksi on muuttunut uskoni siihen, ettei yksin seikkailumieli tee antropologia: pelkän rämäpäisen innon varassa toimimisella ei pitkälle pötkitä.

Kerronpa vertauskuvan.

Kuvitellaan antropologin seisovan joen rannalla. Tutkittava ryhmä, jonka luokse antropologin tulisi päästä asustaa joen toisella puolen. Antropologi tietänee, että selviytyäkseen joen toisella puolella elävän ihmisryhmän parissa sekä saadakseen sen kulttuurisesta ja sosiaalisesta todellisuudesta selkoa, mukaan tulisi ottaa työkalupakki. Antropologin punnittavaksi ja valittavaksi jää, jättääkö kättä pidemmät taakseen ja selviytyä vastarannalle päästyään ilman niiden

tuomaa apua, vai raahatako mukanaan välineet menestyäkseen myöhemmin eteen väistämättä tulevissa tieteellisissä ponnisteluissa.

Tuon työkalupakin koko taas määräytyy sen mukaan, kuinka paljon kyseinen antropologi on jaksanut ottaa selvää alansa tieteellisistä traditioista ja tehdä taustaselvitystä. Toisin sanoen, kuinka paljon hän on ennen kenttäänsä lukenut ja reflektoinut, lukenut ja reflektoinut. Mitä paksumpi työkalupakki mukaan lähtee, sitä todennäköisemmin työskentely kohteessa tuntuu intellektuaalisesti mielekkäältä ja merkitykselliseltä. Pelkän seikkailumielen varassa oleva tuskin osaa alkuihastuksen jälkeen kovin hyvin omin avuin operoida havainnoimansa parissa, ainakaan kovin laadukkaasti.

Vaikka “hullaantumista” kaiketi jossain määrin vaaditaan, vähintään yhtä tärkeään rooliin ellei tärkeämpään, nousee perehtyneisyys, kyky nähdä havainnoimissaan ilmiöissä rakenteita ja yhdistellä eri asioita kattaviksi kokonaisuuksiksi.

Seikkailu muuttuu väistämättä jossain vaiheessa puhtaaksi työnteoksi, ja niin sen kuuluukin olla.

Sami Huttunen on esimerkillinen osoittaessaan (s.5) kuinka perehtymällä tutkimusaiheeseensa kattavasti ennen kentälle lähtöä antropologi voi muodostaa hyvinkin kattavan kuvan, etenkin näin internet-aikana, siitä minne oikein on menossa sekä hahmotella melko hiotun tutkimuskysymyksen. Vuosien valmistautuminen antropologiksi saa usein siirtyä seikkailutarinoiden ja saavutusten tieltä. Ehkä nimenomaan tästä syystä (vaikka innostusta ja seikkailumieltä ei kannata kadottaa, niin yhtälailla) olen alkanut ajatella, että kyse on myös paljon muusta.

VÄKI 4

Jänisjumaluutta jäljittämässä Taiwanissa: antropologi tutkimassa kirjallista perinnettä ja homoseksuaalisuutta nykypäivän Taipeissa TEKSTI JA KUVAT: SAMI HUTTUNEN

Kesäkuun helteisenä iltapäivänä suuri joukko yleisöä oli kokoontunut kuuntelemaan Jyrki Kallion luentoa ’Yhdenlaisissa äänissä ei ole mitään kuultavaa’ – Miesten välinen rakkaus Kiinan klassisessa kirjallisuudessa ja filosofiassa Helsingin Yliopiston Metsätalolle. Laajan luennon jälkeen yleisöstä kuului kysymys: ”Miksi tällaisesta on tarpeen puhua, koska eikös se ole niin, että homoseksuaalisuus on nykytiedon mukaan puhtaasti biologista?”. Valitettavasti luennoitsijan vastaus meni itseltäni tässä vaiheessa täysin ohi, sillä olin kuin puulla päähän lyöty – onko ihmiselämä pelkistettävissä pelkäksi biologiseksi ilmiöksi?

Tässä kirjoituksessa pyrin lyhyesti tarkastelemaan homoseksuaalisuuden tutkimusta antropologiassa, keskittyen tulevaan kenttätyökohteeseeni Taipeissa, jonne olen suuntaamassa syksyllä 2018.

Homoseksuaalisuus ja antropologia Antropologia pyrkii tarkastelemaan ihmisiä ja ihmisyyttä kokonaisuutena. Tämän kaltaisia keskeisiä teesejä olen kuullut viimeisen kahdeksan yliopistovuoteni aikana. Tähän myös liittyy keskeisesti kult-

tuurin tarkastelu, jonka avulla antropologit pyrkivät ymmärtämään ihmisten eroavaisuuksia. Tämä ei tietenkään tarkoita, että antropologit hylkäisivät täysin ihmisten biologisuuden. Nyky­antropologiassa onkin noussut joidenkin teoreetikkojen ja tutkijoiden myötä varsin keskeiseksi näiden kahden alan ristiriitaisuudet ja vuorovaikutukset: kuinka eletty elämä vaikuttaa meidän biologiaamme, ja kuinka muokkaamme ympäristöämme ja itseämme. Onhan maalaisjärjelläkin ajateltuna selvää, kuinka se, mitä suuhunsa panee tai minkälaisessa ympäristössä elää, vaikuttaa itseensä. Näihin asioihin ei vaikuta pelkästään ympäristö itse, vaan laajemmat kulttuuriset piirteet: käsitykset siitä, miten asiat pitäisi tehdä, kuinka ne on normaalisti tai perinteisesti tehty ja miten ne voitaisiin tehdä. Nämä käsitykset myös liittyvät siihen, minkälaisia ihmiset ovat yleensä ja kuinka ihmiset hahmottavat omaa minuuttaan ja suhdetta toisiinsa.

Omaksi pro gradu -aiheekseni päädyin valitsemaan homoseksuaalisuuden kiinalaisessa kulttuurissa löydettyäni sattumalta wikipedia-artikkelin Jänisjumaluudesta (Tu’er Shen). Erityisesti huomioni kiinnittyi siihen, kuinka Jänisjumaluudelle oli pe-

VÄKI 5

rustettu temppeli, Maineikkuuden sali (Weimingrikkalaisiin käsityksiin pohjautuvien identiteettien tang), Taipeihin vuonna 2007. Tämän pohjalta lähdin leviämisestä maailmalle. Antropologiassa onkin tarkastelemaan temppeliä ja homoseksuaalisuuden pohdittu paljon sitä, kuinka paikalliset käsitykset antropologiaa syvemmin tutkimussuunnitelmassani seksuaalisuudesta ja sukupuolesta muokkautuvat syksyllä 2017. yhteiskunnan osana ja kuinka erilaisia käsitykset Vaikka homoseksuaalisuus on ollut osittain ”homoseksuaalisuudesta” voivat olla. ”kielletty” aihe antropologiassa, on esimerkiksi kuuluisa suomalainen Homous Taiwanissa antropologi Edward Westermarck kirjoit- Termit tongxinglian ja tongxing’ai Homoseksuaalisuudtanut seksuaalisuuden esta on kirjoitettu ovat suora käännös länsimaalaisesmonimuotoisuudkiinalaisessa keisata termistä “homoseksuaalisuus”, joka rillisen ajan kirjalesta maailmassa jo vuonna 1906. Kath on usein yhdistetty 1900-luvun alussa lisuudessa ja filoWeston julkaisi uraasofiassa reippaasti. tapahtuneeseen modernisaatioon Kii- Vaikka vanhimpiin uurtavan katsausartikkelin homoseksuaailmaisuihin, kuten nassa lisuuden antropologi”eteläiseen tyyliin” asta vuonna 1993, jos(nan feng) ja ”heiksa hän kirjoittaa tärkeänä tutkimuskohteen muodoskouteen leikattuja hihoja kohtaan” (duan xiu zhi pi) tumiselle olleen ymmärrys siitä, kuinka ”kulttuuriset viitataan myös nykypäivän kiinalaisesta homoudkontekstit muokkaavat homoseksuaalisen käytöksen esta kirjoitettaessa, ovat tutkimuksissa kuitenkin muotoja, tulkintoja ja tilaisuuksia”. Jotkut myös arkeskiössä käsitteet tongxinglian ja tongxing’ai sekä gumentoivat homoseksuaalisuuden ja seksuaalivietin tongzhi. olevan vain sosiaalisia keksintöjä ilman tarkkoja vasTermit tongxinglian ja tongxing’ai ovat suora takappaleita anglo-eurooppalaisissa yhteiskunnissa. käännös länsimaalaisesta termistä ”homoseksuaalMuutamaa vuotta myöhemmin julkaistiin isuus”, joka on usein yhdistetty 1900-luvun alussa Dennis Altmanin artikkeli, jossa käsitellään ametapahtuneeseen modernisaatioon Kiinassa. Tuolloin

VÄKI 6

länsimaista lääketieteellistä kirjallisuutta käytettiin määrittelemään homo­seksuaalisuutta psykologisena ilmiönä. Kirjallisuus ja median vaikutus 1900-luvun loppupuolella olivat keskeisessä asemassa homoseksuaalisuuden muokkautumisessa identiteetiksi.

Taiwanista puhuttaessa nostetaan usein esille vuonna 1983 julkaistu Pai Hsien-yungin kirja Niezi, jossa ei enää puhuttu ’homoseksuaalisuudesta’ vaan ’homoista’.

Kirjallisten ja kulttuuristen virtausten vaikutus näkyy myös siinä, kuinka nykyään homoseksuaalisuuteen viitataan yleisesti termillä tongzhi, saman tahtoinen, toveri. Termin juuret juontuvat Hongkongiin, josta sen käyttö levisi ensimmäisen Hongkongin HLBT -elokuvien festivaalin kiinankielisestä käännöksestä.

Sotatilalain päätyttyä vuonna 1987 erilaiset ryhmät olivat vapaita edistämään yhteiskunnalliseen monimuotoisuuteen liittyviä liikkeitä, joihin kulminoituu esimerkiksi Taiwanilla keskusteltu tasa-arvoinen avioliittolaki. Tätä keskustelua ei tietenkään ole käyty ilman kritiikkiä. Esimerkiksi kristilliset ryhmät ovat vedonneet perhearvoihin vastustaessaan tasa-arvoista avioliittoa. Vastuksesta puhuttaessa on myös nostettu esille kungfutselaisuudesta johtuva perhekeskeisyys ja kuinka epäkiinalaista tai länsimaista vaikutusta homoseksuaalisuus on. Mutta kuten keisarillisen ajan kirjoitukset osoittavat, tämä ei pidä täysin paikkaansa.

Tätä yhtymäkohtaa perinteen (tässä tapauksessa kirjallisen perinteen) ja nykypäiväisten käsitysten välillä olen lähdössä tarkastelemaan. Tarkemmaksi kenttätyöpaikakseni valitsin Jänisjumaluuden temppelin, Weimingtangin, joka markkinoi itseään juuri HLBT-ihmisten omana temppelinä. Temppeli on esimerkiksi julkaissut Facebook-sivuillaan pienen tekstin, jolla selitetään homoseksuaalisuuden luonnollisuutta taolaisen yin ja yang -ajattelun pohjalta.

Temppelin perustaja, Lü Weiming on kertonut, että temppelin tehtävä on antaa HLBT-ihmisille mahdollisuus etsiä uskonnollista lohtua sekä Jänisjumaluuden siunauksien myötä antaa kaikille armoa ja rakkautta. Konflikti kristillisen uskon kanssa on näkynyt myös temppelin elämässä: temppelin alttarilla on yritetty suorittaa henkien pois­manausta kristillisen papin toimesta.

Temppeli tarjoaa palveluita, jotka liittyvät keskeisesti Jänisjumaluuden tarjoamiin suojeluksiin ja siunauksiin, jotka antavat onnea niin ihmissuhteissa kuin elämässä yleensäkin. Temppelissä on mahdollista ostaa perinteisten suitsukkeiden ja uhripaperin lisäksi erilaisia hilloja ja saippuoita, jotka jumaluuden siunaamina auttavat palvojaa kotona käytön jälkeen.

On kiinnostavaa nähdä, mihin temppeli sijoittuu ”uskonnollisilla markkinoilla”, kuten Taiwanin uskonnollista tilannetta on kuvattu sotatilan päätyttyä 1987 jälkeen. Sotatilan päätyttyä erilaisten uskonnollisten seurojen määrä lisääntyi valtavasti

VÄKI 7

Taiwanissa. Uskonnollista elämää on kuvattu laajentumisena pois paikallisten yhteisöjen temppeleistä koko saaren kattaviksi uskonnollisiksi markkinoiksi, joissa temppelit ja muut uskonnolliset seurat kilpailevat seuraajista.

’riettauden’ takia. Tämä riettaus liittyi temppelin yhteyteen homoseksuaalisuuden kanssa, sillä temppelissä oli mahdollista rukoilla naimaonnea.

Käyttäen erilaisia keisarillisia raportteja ja muita julkaisuja lähteenään, Szonyi toteaa, että kiinalaisen kirjailijan Yuan Mein tarinassa Jänisjumaluudesta on jonkin verran totuutta. Hän myös hyväksyy Jänisjumaluuden temppelin uskonnollinen tausta temppelin olemassaolon, mutta huomauttaa, etteivät kaikki muut historioitsijat ole olleet samaa mieltä.

Jänisjumaluuden temppeliä ei tee kiinnostavaksi Myös Weimingtang käyttää Yuan Mein tarivain sen nykypäiväinaa pohjana Jänisjunen asema vaan myös maluudelle, johon myös temppelin uskonusein viitataan tarinassa Jänisjumaluuden temppeliä ei tee nollishistorialliset esiintyvällä jumaluuden piirteet. Esimerkiksi kiinnostavaksi vain sen nykypäiväinen alkuperäisellä nimellä Jänisjumaluuden hisasema, vaan myös myös temppelin Hu Tianbao. Tämä kertoriaa tarkasteltaestoo kirjallisen alkuperän uskonnollishistorialliset piirteet sa on kiinnostavaa keskeisyydestä temppelin nähdä jonkinlaista toiminalle. Jänisjumaluutperinteen uudelleen ta ei tämän hetkisten tieluomista, tai peräti keksimistä. Vaikuttaisi nimittäin tojeni mukaan ole palvottu sitten Qing-dynastian, siltä, että temppeli luo jonkin verran uutta perinvaikkakin kulttiin viittaavia patsaita on löydetty nettä, tietenkin historiallisia vaikutteita käyttäen.

Fujianin maakunnasta ja alueilta, joilla on paljon Tämä ei tietenkään ole poikkeavaa, kun ajatellaan Fujianista muuttaneita ihmisiä, kuten Taiwanista. kiinalaista kansanuskoa yleisesti. Alkoivathan monet Toinen kiinnostava piirre on, että temppelillä nykypäivänä hyväksytyistä jumaluuksista tarinoion Jänisjumaluuden lisäksi toinenkin pääjumana ihmisistä, jotka kuolemansa jälkeen saavuttivat la, San shan jiu hou eli ”kolme vuorta yhdeksän suosiota ja palvontaa. markiisia”. Tämä liittyy keskeisesti Taiwanin uusiin Historioitsija Michael Szonyin kirjoittama uskontoihin, sillä se on keskeinen Todellisen budartikkeli (1998) kertoo Fujianin provinssissa sidhan koulussa (Zhen fu zong). Se on vuonna 1973 jainneesta Hu Tianbaon kultin temppelistä, jonperustettu uususkonnollinen liike, joka sekoittaa ka paikalliset virkamiehet pyrkivät hävittämään vajrayana-buddhalaisuutta ja taolaisuutta. Liike VÄKI 8

on saanut seuraajia ympäri maailman ja siltä löytyy temppeleitä esimerkiksi Amerikasta. Tämä on mahdollisesti myös johtanut liikkeen kieltämiseen Manner-Kiinassa vuonna 1995. Hongkongilainen uskontotieteilijä Tam Wai Lun on kirjoittanut koulusta englanninkielisiä artikkeleita, joiden pohjalta olen saanut selville San shan jiu hou -jumaluuden pikemminkin edustavan trikayaa, eli buddhan kolmea kehoa, viittä buddhaa ja neljää boddhisatvaa.

Todellisen buddhan kouluun liittyy myös keskeisesti taolaisuuden kolme puhdasta, jotka ovat myös Weimingtangin jumaluuksia.

Temppeli on uskonnollishistoriallisesti tarkasteltuna hyvin mielenkiintoisessa asemassa, sillä siinä yhdistyy monia eri piirteitä niin kiinalaisesta kansanuskosta, kuin myös suuremmista kiinalaisista uskonnoista, kuten taolaisuudesta ja buddhalaisuudesta.

Temppeliä tutkittaessa yhdistyy monta kiinnostavaa näkökulmaa. Ensimmäinen näkökulma on perinteisen kiinalaisen kansanuskon rituaalit ja taikuuteen liittyvät toimitukset, uudet uskonnot ja uskonnollisten markkinoiden toiminta. Ja erityisesti se, minkälaisia merkityksiä näillä on temppelissä käyvien ihmisten elämässä, ja kuinka he ymmärtävät jumaluuden parin sadan vuoden takaa. Laajemmin yhteiskunnallisessa kontekstissa voidaan tarkastella, onko temppeliin liittyvällä perinteellä tai yleisemmin kirjallisuudessa esiintyvällä perinteellä minkäänlaisia merkityksiä Taipeissa vai onko taipeilaisen homon elämä samanlaista kuin Lontoossa tai Helsingissä.

Voidaan myös kysyä, tarvitaanko Jänisjumaluutta avuksi tasa-arvoisen avioliittolain saavuttamiseksi, nyt kun viime vuotisen perustuslakioikeuden päätöksen jälkeenkin paikallisten oikeuselimien uudistukset yhä takkuavat.

Tällä lyhyellä katsauksella tulevaan tutkimuskohteeseeni olen toivottavasti onnistunut osoittamaan, Westonia mukaillen, että homoseksuaalisuudesta, kuten ihmisistä yleensäkin puhuttaessa, on hyvä muistaa kuinka ”kulttuuriset kontekstit muokkaavat käytöksen muotoja, tulkintoja ja tilaisuuksia.”

Artikkelin taustakirjallisuutta: Altman, Dennis. 1996. Rupture or Continuity? The Internationalization of Gay Identities. Social Text 14 (3): 77.

Cheng, Yen-hsin Alice, Fen-Chieh Felice Wu, and Amy Adamczyk.

2016. Changing Attitudes Toward Homosexuality in Taiwan, 1995–2012. Chinese Sociological Review 48 (4): 317–45.

Damm, Jens. 2005. Same Sex Desire and Society in Taiwan, 19701987. China Quarterly 2005: 67–81.

Gold, Michael. 2015. Taiwan’s gays pray for soul mates at ’Rabbit’ temple. Reuters 15 January 2015.

Huang, Hans Tao-Ming. 2011. Queer Politics and Sexual Modernity in Taiwan. Queer Asia. Hong Kong: London: Hong Kong University Press Irons, Edward. 2018. The List: The Evolution of China’s List of Illegal and Evil Cults. The Journal of CESNUR, February, 33–57.

Lu, Yunfeng, Byron Johnson, and Rodney Stark. 2008. Deregulation and The Religious Market in Taiwan: A Research Note. The Sociological Quarterly 49 (1): 139–53.

Palmer, David A. 2011. Gift and Market in the Chinese Religious Economy. Religion 41 (4): 569–94.

Stevens, Keith. 2002. The Wrestling Princes. Journal of the Hong Kong Branch of the Royal Asiatic Society 42: 431–434.

Stevenson, Mark, and Cuncun Wu, eds. 2013. Homoeroticism in Imperial China: A Sourcebook. Abingdon, Oxon; New York: Routledge.

Szonyi, Michael. 1998. The Cult of Hu Tianbao and the Eighteenth-Century Discourse of Homosexuality. Late Imperial China 19 (1): 1–25.

Tam, Wai Lun. 2001. Integration of the Magical and Cultivational Discourses: A Study on a New Religious Movement Called the True Buddha School. Monumenta Serica 4: 141–69.

Westermarck, E. 1906. Homosexual love. The Origin and Development of the Moral Ideas, pp.456-89. London: MacMillan.

Weston, Kath. 1993. Lesbian/Gay Studies in the House of Anthropology. Annual Review of Anthropology 22 (1): 339–67.

Wu, Cuncun. 2004. Homoerotic Sensibilities in Late Imperial China.

RoutledgeCurzon/Asian Studies Association of Australia East Asia Series. London; New York: Routledge.

Yang, Fenggang. 2006. The Red, Black, and Gray Markets of Religion in China. The Sociological Quarterly 47 (1): 93–122.

Yang, Fenggang. 2011. Market Economy and the Revival of Religions.

Chinese Religious Life. Oxford University Press.

Yang, William. 2018. Taiwan’s LGBTQ Still Struggling for Equal Marriage Rights. Deutche Welle. 26 June 2018.

VÄKI 9

Temporalities, overheating and Trinidadian rock festivals with Thomas Hylland Eriksen TEKSTI JA KUVAT: MIIA MARTIKAINEN

In March 2018 a group of students from the new Society & Change program organized an excursion to Oslo to meet the author of their entrance exam book Globalization. Väki was honored to interview thea distinguished Norwegian legend of social anthropology, Thomas Hylland Eriksen, who has written multiple books based on research about globalization, acceleration and the phenomenon of overheatingthe phenomenon of overheating . Here, Thomas Hylland Eriksen.

Where did you study and how did you end up studying anthropology?

I started studying in the University of Oslo in 1981 but originally, I never intended to become an academic. In my time, studying abroad wasn’t very common. First, I took one year each of philosophy, sociology and anthropology. Anthropology was the most interesting for three reasons. It didn’t take European society and the modern society for granted, any life could be equally interesting. It askeds all sorts of pressing, classical philosophical questions;

Have you done any work outside the research community?

I’ve done a lot of public anthropology in Norway, Scandinavia and Britain engaging with media and talking to all sorts of audiences. My last talk was to a religious community about the meaning of life and what religion means to other people. Anthropologists can work anywhere, but often professors give the impression that research is the best you can do.

You can find employment in NGOs, development cooperation and private and public sectors. The challenge of anthropology is that it doesn’t prepare you for a specific profession, so you need to find ways to market yourself successfully.

I didn’t take European society for granted, any life could be equally interesting. what’s the meaning of life or the nature of the world, what is the relationship between humans and nature and what does it mean to be a human being. You ask them by being connected to other people, not just by hiding in your office. The third thing is that anthropology is a lot of fun. Field work made me feel part of a bigger, meaningful world.

VÄKI 10

What are the most important qualities of an anthropologist in your opinion? Why? 1. You must be interested in other people. You can’t be full of yourself and it’s important to be open and try to identify with other people.

2. You should be systematic on the field, otherwise you’ll end up writing travel journalism, probably bad travel journalism. Being able to see patterns in the chaotic field is very crucial.

3. You need to be tolerant of other people and not jump into conclusions about their lives. You’ll have to be able to describe other people’s culture from the inside without judgement, even if you find aspects of the culture disturbing. Passing judgements happens in private but in the field you need to find out why they think something is meaningful.

4. You’ll have to enjoy reading because a lot of the important stuff might be boring.

5.

You’ll have to be a good listener, which is a scarce resource in today’s world where everyone’s fighting for attention. You’ll have to talk to people seriously and mind the difference between hearing and listening; the development of theory happens by engaging in dialogue with ordinary people around the world.

VÄKI 11

Have you ever experienced a so called “culture shock” whilst working in the field? Where was it and what was the situation?

An anthropologist is supposed to be prepared for cultural shocks but being from Northern Europe makes you realize that the temporal reality might be entirely different somewhere else. In most places people are very relaxed about time and schedules. I was doing field work in Trinidad and was attending a rock festival that was supposed to start at 12 o’clock, but there was no one. I was told that the festival will start when people have arrived, in Trini-time. First, I was annoyed but after grabbing a beer or two I relaxed and thought what’s the hurry? The question of “when” is often irrelevant. Attitude towards time speaks of modernity because it synchronizes people. I think it’s important to understand to live in multiple temporalities where being on time doesn’t always necessarily matter. Time of the clock and the calendar on the other hand and time of the experience on the other hand is something we can learn to balance and understand.

You’ve done your major research on thein overheating of the globalized world. Do you see the world ever cooling down and what would lead to it?

We see signs of catastrophic things happening already. Many people act with destructive and thoughtless actions without seeing the global and long-term impacts. We live in at a completely global scale where everything affects everything, which is specifically seen in the biodiversity. Coral reefs are disappearing, and glaciers are melting. Clean water is becoming a scarce resource in lots of places.

How can we cool down then? One important thing is to start thinking about our life as part of an ecological circuit in everything we do. I should think

where the soy milk in my coffee comes from, where the coffee comes from and where my clothes are going when I no longer use them. Ideally everything should be renewable and sustainable, but it isn’t. I’m a sinner because I fly often. To cool down we need to make personal sacrifices; consume less, eat different kind of food, change our habits in commuting and holidays. Slowing down enables you to think and see things that matter. It’s not easy because the most influential religion in the world is consumerism: throwing things away and getting the latest model has become normal. I see the change in the younger generation and their heightened awareness.

What do you think is the most important solution for overheating?

Small scale changes are important but not enough.

For example, recycling household waste is a good start, but the biggest waste comes from construction and industry. I think it’s positive, because these activities change our mentality and the way of thinking.

You personally have the responsibility as well to vote different politicians with goals to consume less. Politicians need to be told what changes to make and how to do them. I think that the positive change is mainly being generated through grassroots movements. The elites often think on a large scale and are too distant to compromise. Grassroot movements must demand

Anthropologists can work anywhere, but often professors give the impression that research is the best you can do.

VÄKI 12

political elites to make changes. concerning migration and information technology.

Globalization has intensified phenomena such We were very impressed with his vision. as populism and identity politics. How have they The future lies in our method and contribution affected the placement of anthropology in the global to global production of knowledge, because we must discourse? collaborate with other people and their approaches.

In the last couple of decades quite a bit that has We need the ability to get up close and personal in been happening in ideas and political discourse is research and give a nuanced description and analysis bad news for anthropology because of the short-term of lives, the phenomena that’s meaningful to them point of view; looking for simple answers to complex and their connections to global processes. We need to questions. There’s been drift in political discourse to continue to impose the importance of ethnographic more simplistic, evolutionary thinking of humanity: research but also enrich it with other approaches the racist science is coming back justified with difand theories. ferent kind of science that is very different to the anthropological interpretation of evolutionary theory.

What is a life philosophy you like to live by?

Populism represents something that is quite opposite to what anthropology stands for; suspicion rather I really don’t have that sort of thing. One thing I bethan openness. The lieve in is the current situation diversity and highlights the need complementaOne thing I believe in is the diversity and for our approach: rity, the sort of complementarity, the sort of enrichment of enrichment of who is going to understand Trump the world and life through us being different the world and voters if not us? through from each other. For me this is a fundamental life A lot of what they us being difvalue which I held long before I became an ferent from say makes sense to them in their world. each other. anthropologist.

I think that at this For me this is moment we are not a fundamental as present as we value which I should be on the global canvas. held long before I became an anthropologist. The cultural difference makes life more challenging and What is the anthropological research of the future interesting. First thing I encountered in my field going to be about? work in Mauritius was a garden with statues of major leaders of major religions that made me realize that For a 100 years anthropology studied the other, the everyone seeks the same answers in different ways. primitive, the remote, the illiterate, whereas now you When a culture is lost, or it comes assimilated, we can study localities, stock exchanges and other things. lose one recipe of dealing with life’s challenges and As early as in 1989 Raymond Firth gave a lecture in you lose part of the world’s richness.

University of Oslo about the future of anthropology VÄKI 13

What is your favourite book?

The first book that comes to mind is a wonderful book by David Mitchell called Cloud Atlas. The way it is constructed in different episodes and parts is very intriguing and it’s very well written. The book is compelling; by the end of the first half you feel like all hope is lost, but in the second part it miraculously returns. It really describes the lesson of needing to keep believing and hoping in the times of despair.

What is your dream destination to travel to?

It’s a hard question since there so many places I’ve never been to. I prefer places that are either interesting or pleasant or both. Mauritius has both in its complexity. I first went there 32 years ago and was back just last month. Food is great, climate is perfect, and people are friendly, so it’s a great place to do field work. It’s interesting because you have different races, religions and languages compressed in one small island. They have had to find ways of living together through cosmopolitanism and compromise. Lately ecological challenges have become crucial because it’s overheating. It’s becoming industrialized and wealthy with a lot of new short-term infrastructure. I find it interesting to see the change and the continuity over the 30 years. There are still villages that have not changed, and I think it’s very important.

I can only offer you a cliché: follow your passion. make us very frustrated in relationships when problems occur. It’s necessary to keep in mind that certain things can be done quickly, but other things must be done slowly.

What is your golden rule for students to keep alive the spark that inspired them to study anthropology in the first place?

I can only offer you a cliché: follow your passion. Do what you feel is the most important thing to you, whether it’s about understanding yourself, other people or the world. Doesn’t matter what it is, but if you’re passionate about something the results are bound to be good.

There has been a lot of talk about the acceleration in of media and communication technology. What is your take on the possible impact of acceleration on social relationships?

What does the communicating via social media does to our way of relating to other people?

Personally, I think it’s probably less of a serious problem than many people think, because most of the people on social media also have other lives. It can strengthen relationships because it enables you to keep in touch with friends and family when you’re abroad. It can be an additional dimension. In some cases, it can weaken relationships: there might be creation of segregated public spheres where people don’t listen to each other anymore.

Human relationships are slow in their nature.

They should be allowed to evolve at in their own rhythm and pace. Consumerism entering to all spheres of life can also be quite threatening to relationships, because getting to know someone is a slow process and you must be patient. The temporal horizon of consumerism is very frantic and might VÄKI 14

Monitieteistä ideointia Aalto Design Factorylla TEKSTI: IISA ARVELIN KUVAT: IISA ARVELIN, ELSA HALME

Antropologian opintoihin on suunnitteilla uusi työelämäkurssi, jonka pilotin on määrä alkaa kevätlukukaudella 2019. Osana kurssin suunnittelua järjestimme Mana ry:lle ekskursion Aalto Design Fatroryyn. Ekskursion ideana oli avata Design Factoryn toimintaa ja samalla näyttää, millaisia mahdollisuuksia antropologian työelämäkurssi tuo tullessaan eri excursioiden ja yhteistöiden muodossa.

Design Factoryn pohjana on ideointi ja suunnittelu yhdistäen monitieteisesti osaajia niin opiskelijoiden, opettajien kuin tutkijoiden ja yritysten joukosta. Se perustettiin 2008 ja on itsenäinen osa Aalto yliopistoa. Sittemmin Design Factoryn idea on levinnyt ympäri maailmaa, ja nykyään niitä on jo yli 20 kaupungissa muodostaen Design Factory Global Network -verkoston. Monitieteisestä yhteistyöstä on innostuttu useissa yliopistossa ja korkeakoulussa – sekä yritysten keskuudessa, jotka hyödyntävät niin Design Factoreita kuin niiden verkostoa tarjoamalla pulmia ratkaistavaksi tai tuotteita kehitettäväksi. Samalla ne saavat tuntumaa uusista osaajista työmarkkinoilla. Verkoston kautta Design Factoryt jakavat osaamistaan sekä haastavat toisiaan esimerkiksi järjestämällä Rat Relay -hackathon kilpailuja, joissa ideoidaan viiden tiiviin tapaamisen aikana uusia tuotteita tai palveluja yhteistyössä eri

toimijoiden kanssa.

Aalto Design Factoryn tilat mahdollistavat monipuolisen ideoinnin ja innovoinnin, sillä sieltä löytyy useita koneita ja apuvälineitä eri osaajille 3D-tulostimista metallikoneisiin. Jos niitä ei osaa käyttää itse, voi pyytää apua joko alan opiskelijalta tai Aalto Design Factoryn henkilökunnalta. Henkilökunnan kuvat tervehtivät vierailijaa infoseinällä kertoen, kuka on minkäkin tekniikan tai tietotaidon expertti. Laitteiden käyttöön järjestetään myös ohjattuja tilaisuuksia. Niiden lisäksi Factorylla toimii erilaisia tapahtumia, joissa pääsee nousemaan stagelle ja kertomaan omista innovaatioistaan tai esittelemään omaa osaamistaan, sekä kursseja, kuten esimerkiksi Product development project (PDP) -kurssi. Kurssilla eri tieteenaloista tulevat opiskelijat suunnittelevat ryhmissä ratkaisuja yritysten tarjoamiin tehtäviin käymällä läpi tuotteen kehityskaaren.

Samalla opiskelijat saavat jalansijaa yrityksiin ja pääsevät näyttämään taitojaan. Joukkoon kaivattaisiin myös antropologien tietotaitoa, jotta eri kulttuurit ja tematiikat varmasti huomioitaisiin. Siten Design Factory voisi olla oiva paikka päästä mukaan mitä mielenkiintoisempiin projekteihin. Factoryn ovet ovat kaikille avoinna, mutta mukaan pöhinään pääsee myös antropologian työelämäkurssin kautta.

VÄKI 15

Maailma linssien takaa -matkakuvien representaatiot SATU MYLLYMÄKI

Esimerkiksi, kun Barbados saaren kauniita maisemia ihaileva matkailija kohdistaa kameransa linssin avomeren turkoosiin aallokkoon valkoisen hiekan ja palmu lehmusten saattamana, ei matkailija tule kuvanneeksi pelkästään näkemäänsä. Kuvaan piirtyvät trooppisen merimaiseman lisäksi myös kuvaajan ideaalit siitä, miltä kuvattavan kohteen tulisi näyttää.

Turistin ja valokuvan suhde on jo pitkään kiehtonut useita tutkijoita. Tämä johtuu osittain siitä, että kameraa on pidetty lähes erottamattomana osana matkailijan arkea. Matkakuvia kulutetaan ja vastavuoroisesti jaetaan jatkuvalla syötöllä erilaisten verkostojen, kuten sosiaalisen median kautta. Lisäksi matkustamisen lisääntyessä ja digitalisaation myötä matkakuvista on tullut entistä tärkeämpi osa reaaliaikaista informaation tuotantoa. Toisin sanoen matkakuvat visuaalisina artefakteina osaltaan rakentavat käsityksiämme eri paikoista, ja toisaalta luovat uusia tai uusintavat vanhoja, jo tuotettuja mielikuvia.

Esimerkiksi, kun Barbados saaren kauniita maisemia ihaileva matkailija kohdistaa kameransa linssin avomeren turkoosiin aallokkoon valkoisen hiekan ja palmu lehmusten saattamana, ei matkailija tule kuvanneeksi pelkästään näkemäänsä. Kuvaan piirtyvät trooppisen merimaiseman lisäksi myös kuvaajan ideaalit siitä, miltä kuvattavan kohteen tulisi näyttää.

Yksi matkailun rituaaleista onkin kuvata nähtävyydet samalla tavalla kuin ammattikuvaa-

jat ovat ne jo esimerkiksi matkailukirjallisuudessa määrittäneet. Kuten hyvin tiedämme, ikävä kyllä, matkustaessa paikan luonne ja matkustajan odotukset eivät kuitenkaan aina kohtaa. Vaikka muutosta on tapahtumassa, muoviroskista täyttyneet ”paratiisirannat” tai turistirysäkeskittymät muuntautuvat valokuvissa usein rauhallisiksi ja idyllisiksi rinnakkaistodellisuuksiksi, muistuttaen sitä samaa mekanismia, joka saa kaikki paskimmatkin bileillat näyttämään kuvissa hauskimmilta illanvietoilta koskaan. Turismin ja valokuvien suhdetta tutkinut maantieteilijä Kevin W. Markwell huomauttaakin, että valokuvan selektiivinen luonne synnyttää kuvaajalleen tunteen konkretiasta, jonka kautta kuvaajalla on mahdollisuus hallita ja hahmottaa kokemaansa.

Kamera turistin silmillä antaa näin tilaa neuvottelulle kuvan ja kuvattavan välillä. Valokuvauksen kautta turistit voivat pyrkiä lieventämään sitä konfliktia, jonka matkailijan odotukset ja kohteen todellinen tila on heissä synnyttänyt.

Englantilaisen sosiologin John Urryn mukaan niin turistin, kuin turistikohteen käsite tulisi ym-

VÄKI 16

Kuva: CCo Creative Commons, Pixabay

märtää sosiaalisesti rakennettuna konstruktiona.

Urry painottaa matkailun kokemuksen perustuvan juuri turisteille tyypillisiin tiedontuotannon tapoihin, jotka ohjaavat matkailijoiden toimintaa suhteessa ympäristöön. Urryn määritelmän mukaan matkailijan ”katse” edustaa turistin yksittäisiä kokemuksia ja subjektiivisen näkemisen muotoja. Näin ollen turisti ei koskaan katso pelkästään asioita, vaan tarkastelee aina myös asioiden välisiä suhteita. Turistin katse on aktiivinen ja dynaaminen prosessi, joka esteettisen refleksiivisyyden avulla tuottaa visuaalisia merkityksiä. Matkailijat esimerkiksi matkustavat keräämään kuvia, katsomaan nähtävyyksiä ja “kuluttamaan” niitä silmillään. Siksi Urry toteaakin, että runsas visuaalinen kulutus matkailussa edistää turistikohteiden muodostumista.

Sosiologi Pierre Bourdieuta pidetään yhtenä alan pioneereista, kun tarkoituksena on ymmärtää jaettujen matkakuvien sosiaalista puolta. Teoriassaan Bourdieu tarkastelee turismin ja valokuvan sosiaalista suhdetta strukturalistisen teorian kautta. Teoriassaan Bourdieu on erityisen kiinnostunut osoittamaan

niitä yhteiskunnallisia prosesseja, jotka määrittävät sitä mitä kuvataan kuin myös sitä, miten nämä kuvat määrittävät sosiaalisia suhteita. Bourdieun mukaan erilaisilla sosiaalisilla ryhmillä on erilasia normeja, joita ryhmän jäsenten odotetaan noudattavan.

Asiat, kuten keitä tai mitä matkakuviin sisällytetään, tai minkälaiselle yleisölle kuvat ovat tarkoitettu jaettavaksi, määrittävät itsessään kuvan luonnetta.

Näin ollen tietynlainen valokuva voi toimia joko sosiaalisen integraation tai erottautumisen välineenä.

Missä tilanteissa ja minkälaisia matkakuvia otamme tai jaamme, on myös Bourdieun teorian mukaan kaikkea muuta kuin sattumanvaraista toimintaa.

Esimerkiksi turistille tuntemattomien ja merkityksellisten tilanteiden taltioiminen kuvien muodossa on pitkään toiminut eräänlaisena rajauksena arkipäivän tavalliselle luonteelle.

On tärkeää muistaa, että myös valokuvaamiseen niin visuaalisena kuin tietoa tuottavana toimintana liittyy aina valtaa. Yhteiskuntatieteissä kuvan ja kuvattavan valtasuhteita on käsitelty laajastikin jälkikoloniaalisissa diskursseissa. Matkakuvilla on

VÄKI 17

luotu ja vahvistettu lukuisia stereotypioita kautta historian. Esimerkiksi taiteen tutkija Timothy Michell on työssään kuvannut Edvard Saidin hengessä, kuinka kolonisoiva länsi pyrki kuvien kautta kesyttämään kaoottiseksi ja epäloogiseksi koetun orientin. Kolonialismin aikana eksoottisiksi koettuihin kulttuureihin matkustavilla länsimaalaisilla olikin usein tapana etsiä autenttisuutta ja maisemakulmia paikoista, jotka vain harvoin vastasivat paikallista todellisuutta. Näin länsimaisen ”katseen” alle alistettiin niin ihmiset kuin luonto. Edelleen monien turistien kuvissa kuvaajalla on tapana pyrkiä häivyttämään paikallaolonsa, esimerkiksi mielletyn objektiivisuuden tai aitouden kokemuksen säilyttämiseksi.

Aitous puolestaan on toissijaista pujahdettaessa turistiselfieiden maailmaan. Turistien selfie-käyttäytymiseen erikoistuneiden matkailualan tutkijoiden Anja Dinholpin ja Ulrike Grezelin mukaan turistiselfieiden suosion hurjaa kasvua on pidetty eräänlaisena symbolina turistien muuttuneelle ”katseelle”, joka manifestoi matkailijan ja tapahtumahetken välistä muutosta. Tätä muutosta on pyritty selittämään ennen kaikkea teknologian kehityksellä, sillä älypuhelimien yleistyminen ja internet yhteyksien paraneminen on luonut pohjaa myös digitaalis-

ten alustojen kautta kehittyneen sosiaalisen median kasvulle. Vaikka selfieihin viitataan usein uutena ilmiönä, on omakuvia ollut valokuvauksen historiassa jo 1800-luvulta lähtien. Nykypäivän ilmiönä selfiet yleistyivät osaksi sosiaalista kanssakäymistä lähinnä digitaalisten verkostopalvelujen profiilikuvien välityksellä. Myös yksittäisillä innovaatioilla on ollut vaikutuksensa, sillä esimerkiksi kameran peilaaminen puhelimen näytölle ja selfiesauvojen yleistyminen ovat helpottaneet matkailijoiden selfiekäyttäytymistä.

Turistiselfiet toimivat matkailijalle eräänlaisena itsemäärittämisen muotona, jonka kautta turistit voivat erottautua ja muokata visuaalista maailma itsensä näköiseksi. Toisin kuin maisemakuvissa, turistiselfieitä ottavat matkustajat eivät niinkään fetisoi kohteen erityistä luonnetta rajaamalla itsensä valokuvankuvan ulkopuolelle, vaan pikemminkin pyrkivät rakentamaan paikan kokemuksellisen erityisyyden itsensä kanssa.

Dinholpin ja Grezelin mukaan selfiet eivät myöskään rajoitu vain yhdentyyppiseen tekniikkaan, valokuvaan tai videoon. Ne ovat myös visuaalisia objekteja, sosiaalisen toiminnan käytäntöjä ja tärkeä osa visuaalista kommunikaatioteknologiaa. Rajanveto selfieiden ja muiden kuvien välillä onkin nykypäivänä

Turistiselfiet toimivat matkailijalle eräänlaisena itsemäärittämisen muotona, jonka kautta turistit voivat erottautua ja muokata visuaalista maailma itsensä näköiseksi. Toisin kuin maisemakuvissa, turistiselfieitä ottavat matkustajat eivät niinkään fetisoi kohteen erityistä luonnetta rajaamalla itsensä valokuvankuvan ulkopuolelle, vaan pikemminkin pyrkivät rakentamaan paikan kokemuksellisen erityisyyden itsensä kanssa.

VÄKI 18

entistä vaikeampaa. Pelkän omakuvan lisäksi selfiet voivat sisältää esimerkiksi useampia henkilöitä tai perinteisistä maisemakuvista tutun kaukaisen kuvakulman. Turistiselfieissä onkin ennemmin kyse itsensä visuaalisesta raamittamisesta, kuin itsestään oppimisesta. Näin ollen selfiet toimivatkin entistä enemmän itsensä esittämisen ja identiteetin luomisen välineenä verkossa olevan yleisön kanssa. Siksi suosittelisinkin teitä kaikkia, säväyttävien matkaselfieiden toivossa jyrkillä kallionkielekkeillä keikkuvia matkailijoita pohtimaan vielä toisen kerran, onko tämä sosiaalisessa mediassa sijaitseva yhteisö todella kaiken sen riskinoton ja vaivan arvoista?

Artikkelin kirjallisuuslähteet Bourdieu, Pierre. ed. 1996. Photography: A Middle-Brow Art. New Ed edition. Cambridge: Polity.

Dinhopl, Anja, and Ulrike Gretzel. 2016. “Selfie-Taking as Touristic Looking.” Annals of Tourism Research 57 (March): 126–39.

Markwell, Kevin W. 1997. “Dimensions of Photography in a Nature-Based Tour.” Annals of Tourism Research 24 (1): 131–55.

Mitchell, Timothy. 1989. “The World as Exhibition.” Comparative Studies in Society and History 31 (2): 217–36.

Urry, John. 1995. Consuming Places. 1 edition. London ; New York: Routledge.

Kuva: CCo Creative Commons, Pixabay

VÄKI 19

Keikkaseikkailu euroopassa STEFAN FAGERSTRÖM

pakettiauton kiertueelle vasta Tallinnasta, joten Eräs keskiviikkoaamu kesällä 2018 tapaan bänditoimme tavarat satamaan Helsingin päädyssä autoverini sekä ystävämme toisesta helsinkiläisestä tolla, joka ei lähtenyt mukaan. Lastasimme tavbändistä Katajanokan terminaalin edustalla. Olemme aramme terminaalista lainattuihin rullakoihin ja aloittamassa ensimmäistä etappia pari viikkoa kessiirryimme porteille odottamaan laivaan pääsyä. tävällä yhteisellä Euroopan-kiertueella. SuuntanTällaisen tavaramäärän kanssa reissatessa termiamme on Tallinna ja sosiaalikeskus Ülase 12, jossa naalin työntekijät päästivät meidät laivaan ennen soitamme ensimmäisen keikkamme yhdessä viromuita, henkilökunnan portin kautta. Eivät edes laisten ystäviemme bändin kanssa. He ovat myös kyselleet lippua. Laivalla lastasimme tavaramme lähdössä kiertueelle mukaan. Kaiken kaikkiaan meitä rullakoista laivan tavaroiden säilytystilaan ja siirryon yhdeksän henkilöä: viisi Helsingistä, neljä Talimme baarin puolelle juhlistamaan kiertueen alkua. linnasta. Yhdessä muodostamme kolme eri bändiä

Tallinnassa ystävämme odotti meitä autonsa ja osa meistä soittaa useammassa niistä. Tallinnasta kanssa. Lastasimme tavaramme autoon. Koska emme Leipzigiin eräs ystävämme Helsingistä liittyy myös itse mahtuneet autoon, seuraamme. Meillä on otimme taksin keikmukana koko backline, eli Luvassa oli hellettä, korruptiota kapaikalle. Muutaman kitara, basso vahvistimet sekä vauhtia ja vaarallisiatilanteita. kilometrin matkalle ja rummut, sekä kaikkien ei tullut hintaa kuin omat soittimet. Miten tälmuutama euro, mikä laisen määrän tavaraa ja sopi erittäin hyvin budjettiimme. Kiertueen ensimihmisiä saa mukaan yli 4500km kattavalle kiertueelle mäinen keikka oli illalla. minimaalisella budjetilla ja mitä tällaiselta reissulta

Vietimme yömme Ülasen tiloissa ja aamulla voi odottaa? pakkasimme kamamme autoihin. Olimme liiken Edessämme oli 6 sovittua keikkaa sekä teessä pakettiauton ja farmarin voimin. Kuusi henkeä mahdollisuus soittaa viimeinen keikka Tšekissä Fluff ja suurin osa tavaroistamme pakettiautossa, loput nelFestin avoimella stagella. Luvassa oli hellettä, korjä henkeä farmarissa. Ensimmäinen ajomatkamme oli ruptiota sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Latvian Riikaan. Onneksemme pakettiautossa oli ilKoko kiertue oli järjestetty punkille ominaisessa teemastointi, sillä lämpötila alkoi Latviassa jo hipomaan se-itse hengessä, eli hoidimme itse kaiken. Toimme 30 astetta. Viron ja Latvian rajan ylitettyämme oli suuren osan backinesta mukanamme Helsingistä. ensimmäisen pysähdyksen aika, määränpäänä Super Reittimme oli Tallinna-Riika-Vilna-Berliini-LeipAlko. Pakkasimme automme täyteen halpaa olutta, zig-Graz-Rokycany. Toisin sanoen, Baltian maiden viinaa ja tupakkaa. Kaikki mitä voi kiertueella tarvita! läpi keski-Eurooppaan ja takaisin. Vuokrasimme VÄKI 20

Kuva: Stefan Fagerström

Matkan aikana kävi kuitenkin ilmi, että yliarvioimme tarpeemme, sillä Saksasta eteenpäin saimme kaikki juomat ilmaiseksi keikkapaikoilla. Grazia lukuun ottamatta soitimme kaikki keikkamme erinäisissä sosiaalikeskuksissa ja vallatuissa taloissa, joissa meille tarjottiin juomat, ruuat ja yöpaikat.

Joihinkin asioihin osasi varautua tällaisella reissulla. Olimme varautuneet siihen, että tiet Baltiassa ja Puolassa olivat enimmäkseen pieniä, huonokuntoisia ja täynnä uhkarohkeita autoilijoita.

Välillä pelotti, eivätkä kolaritkaan ajoittain olleet kaukana. Puolan kuoppaisilla teillä huomasimme myös, että pakettiautomme etupuskuri oli vaurioitunut ja vaarassa irrota kokonaan. Vuokrafirmalle soiton ja berliiniläisellä autokorjaamolla käynnin jälkeen parhaaksi ratkaisuksi osoittautui teipata se kiinni ilmastointiteipillä. Onneksemme auton kanssa ei ollut muita ongelmia. Hellettä, hikoilua ja sitä lukuun ottamatta, että suihkuun pääsy kiertueella on harvinaista herkkua, kaikki menikin hyvin koko matkan viimeiselle keikallemme Itävallan Graziin asti. Täältä alkoivat ongelmat, joihin emme olleet osanneet varautua.

Ensimmäiset ongelmat alkoivat matkalla

Fluff Festeille Tšekkeihin. Matkaa oli noin 400 kilometriä ja laskimme siihen menevän noin kuusi tuntia. Meille oli varattu aika soittaa avoimella stagella iltapäivä neljältä, mutta Tšekin tiet osoittautuivat oikukkaiksi. Siinä vaiheessa, kun jäimme tietöihin jumiin lähes 45 minuutiksi luovuimme ajatuksesta ehtiä ajoissa lavalle. Alkoi tulla Saksan autobahnia ikävä. Virolaiset ystävämme toisessa autossa kuitenkin ehtisivät soittamaan. Tai näin luulimme.

Tietyömaan kohdalla jonottaessa saimme viestin, että ystävämme olivat ajaneet kolarin pari kilometriä festarialueelta. Kyseessä oli onneksi vain peltikolari ja kaikki olivat kunnossa. Auto piti kuitenkin hinata korjaamolle, eivätkä hekään siksi päässeet soittamaan.

Tässä vaiheessa jouduin jättämään muut lentääkseni takaisin Suomeen siskoni häihin. Heille jäi noin 1600 kilometriä ajettavaa takaisin Tallinnaan.

Kolari ei kuitenkaan jäänyt viimeiseksi vastoinkäymiseksi. Kaikki ovat varmasti kuulleet tarinoita korruptoituneista poliiseista Baltiassa Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen. Monet varmasti olettavat asioiden jo muuttuneen. Siksi kukaan ei varmasti odottanut sitä mitä Latviassa tapahtui. Kuten mainitsin en ollut tässä vaiheessa itse enää paikalla,

VÄKI 21

Kuva: Stefan Fagerström

mutta näin tapahtumien kulku selitettiin minulle.

Ystäväni olivat ajamassa viimeistä etappia Latviasta takaisin Tallinnaan, kun poliisi pysäytti heidät. Syy oli ylinopeus. He olivat ajaneet muun liikenteen mukana noin 120km/h 90km/h alueella. Pakettiautossamme oli virolaiset rekisterikilvet, joka todennäköisesti kiinnitti poliisin huomion. Kun he huomasivat pakettiauton olevan täynnä suomalaisia, he todennäköisesti tajusivat iskeneensä kultasuoneen. Poliisit veivät kuskin poliisiautoon ja noin kymmenen minuutin kuluttua he ilmoittivat rangaistuksen olevan neljän tuhannen euron sakko, auto takavarikkoon ja kuski 10 päiväksi vankilaan. Ei kaikkein paras lopetus onnistuneelle kiertueelle. Yksi ystävistäni keskusteli poliisien kanssa ja selitti heille, että olimme kiertueella ja auto piti palauttaa Tallinnaan vielä saman

päivän aikana. Pienten neuvotteluiden jälkeen poliisit myöntyivät. Kaksituhatta euroa käteisenä poliiseille ja ystäväni olisivat vapaat jatkamaan matkaa. Poliisi otti kuskin mukaansa sillä välin, kun ystäväni etsivät pankkiautomaatin, jotta saivat rahat kasaan. He tapasivat poliisit bussipysäkillä Tallinnaan vievän tien varrella ja antoivat heille rahat, jonka jälkeen kuski päästettiin vapaaksi. Odotellessa poliisit olivat ilmeisesti valittaneet huonosta palkasta ja neuvoneet, että kannattaa ajaa vain 15km/h ylinopeutta.

Vaikka palasimme kiertueelta odotettua köyhempinä, niin matka oli kuitenkin opettavainen.

Etenkin se opetti, että vaikka uskoi varautuneensa kaikkeen, mitä matkalla voi käydä, yllätyksiä tulee silti.

VÄKI 22

Tule mukaan tekemään Väkeä!

Ota yhteyttä osoitteessa https://www.facebook.com/vakilehti/.

VÄKI 23