Kiinan ja Yhdysvaltojen taloussota

Teksti: Jaakko Rahko

Stereotyyppisesti aloittaen, ihmiskunnan voidaan todeta käyneen sotaa koko lyhyen historiansa ajan. Kahinoiden keskiössä ei suinkaan ole ollut ainoastaaan primitiivinen verenhimo vastaheimolaisista. Reviiripolitiikan lisäksi talous on toiminut sodanhimon kiihdyttäjänä. Väitän, että lähes kaikki konfliktit on palautettavissa niiden perimmäisessä tarkoituksessaan taloudellisiin kannustimiin, jotka koskevat joko yksilöä tai omaa yhteisöä. Maailman kasvaessa sivistyneemmäksi ja tietyiltä osin vähemmän poliittiseksi sekä enemmän talouskapitalistiseksi, sodat ovat muuttuneet mukailemaan uusia tuulia. Sotaa taloudellisessa mielessä kuvaa konkreettisesti viimeaikainen poikkeuksellisen kova itä-länsi suunnalta puhaltava halla, Kiinan ja Yhdysvaltain taloudellisten intressien risteäminen.

Maiden yhteenottoa talousasioissa on kuvattu mediassa kauppasodaksi. Kiväärien ja tykistön sijaan käytetään tulleja, valuuttakeplottelua ja tietenkin kovia sanoja. Kiinan ja Yhdysvaltain konflikti taipuu näihin perinteisiin taloudellisen sodankäynnin keinoihin. Asetelma on kuitenkin päinvastainen kuin Yhdysvaltain aikaisemman emämaan Brittien pakottaessa Kiina avaamaan

15 satamansa. Nyt vanhan imperiumin lapsonen pyrkii sulkemaan, tai ainakin rajoittamaan, samoja satamia. Kiina on kuitenkin osoittanut maailmansodan ja sosialististen muutosten jälkeen, ettei se taivu helposti ulkovallan painosta. Se on kohdannut ennenkin tulleja ja kaupan esteitä. Johtuen kuitenkin maan omaamista suurista skaalahyödyistä kulutustavaroiden ja raaka-aineiden valmistuksessa se on onnistunut nousemaan maailman talousmahdiksi.

Uusia aseita nykyisessä konfliktissa on nähty siis varsin vähän. Kiinan kohdalla merkittävimmin voi nähdä muuttuneen vastapuoli. Pöydän toisella puolella ei enää istukkaan maansa taloudellista tilannetta kokonaisuutena ajatteleva hallinto. Yhdysvaltoin ajama uusi talouspolitiikka asettaa tiettyjä kaupan mittareita kansantalouden hyvinvoinnin edelle. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa molemmat maat ovat varsin taipumattomia tavoitteissaan. Kiina vastaa Yhdysvaltojen aggressioon kovilla vastalaukauksilla, tulleilla ja yritysten liiketoiminnan vaikeuttamisella. Yhdysvallat ei kuitenkaan näytä vielä suuria rintamakarkuruuden merkkejä. Näistä kahdesta maasta Kiinalla on kuitenkin enemmän menetettävää. Epäsuhtainen kaupan volyymi maiden välillä alistaa Kiinan määrällisesti suurempien tappioiden äärelle. Maan sosialistinen hallinto on kuitenkin nopeampi ja tietyssä mielin halukkaampi auttamaan kotimaisia yrityksiään sisäistämään tappiot. Perääntyminen ei auta. On vastattava tuleen.

Vaikka vihamielisyydet tulevat lännen suunnalta, Kiina ei ole itsekkään ollut puhtoinen talouden pelikentällä. Talouden kylmää sotaa harjoittanut maa on alasajanut muiden maiden tuotantoa myymällä raaka-aineiden ylijäämävarastoja polkuhintaan. Erityisesti Yhdysvaltoja on haitannut Kiinan valuuttakeplottelu, jolla dollarin vaihtokurssia pidettiin ylihinnoiteltuna. Tämä johti tietenkin Yhdysvaltalaisten tuotteiden suhteelliseen kallistumiseen. Kapitalismin pelikentällä kaikki keinot ovat kuitenkin sallittuja, joskin hieman epäeettisiä.

Kuten jo aiemmin hieman sivusin, sodat edustavat niiden pinnallisten puolien lisäksi jotain syvempää. Ne kertovat ja edustavat yhteiskunnan rakenteiden muutoksia. Puhuri Kiinan ja Yhdysvaltoin välillä edustaa muuttuvaa valtapolitiikkaa maailmassa. Se voi edustaa myös 1900 -luvun alusta alkaneen taloudellisen avautumisen aikakauden loppua. Akateemisempiin lähteisiin nojaten voi lainata Immanuel Wallersteinin maailman systeemi-analyysiä tilanteen tarkastelemiseksi. Wallersteinin mukaan mikään yhteiskunnallinen olotila ei ole pysyvä ja maailman kehitys on mahdollista hahmottaa sen sisältämien systeemien kautta. 1900 -luvun alussa kapitalistinen järjestelmä tuli keskeiseksi maailmaa määrittäneeksi tekijäksi, jonka pohjalta valtioiden valtarakenteet määrittyivät. Aikakautta määrittelee myös kaupan avautuminen. Uudella vuosituhannella on huomattavissa näiden järjestelmien muuttuminen. Vanhat talousmahdit hiipuvat, kauppa sulkeutuu, sääntely lisääntyy. Taloudessa ollaan siirtymässä 1900 -luvun lopun ja 2000 -luvun alun kylmän sodan jälkeen siihen kauan pelättyyn kuumaan vaiheeseen. Tyynenmeren molemmin puolin ainakin on nähty liikekannallepano.

Nykyajan sotilasliittojen suosituimmaksi sanaksi on kuitenkin muotoutunut hybridisota. Sotaa kun on mukava käydä usealla erilaisella rintamalla samanaikaisesti. Talouden lisäksi täysin konkreettisten aseiden kohotusta on myös tapahtunut Kiinan ja Yhdysvaltain välillä, joskaan ei suorasti. Etelä-Kiinan merestä onkin uumoiltu uutta Balkanin ruutitynnyriä, josta pyörähtää käyntiin seuraava maailmaa koskettava sota. Näitä synkkiä kuvia tarkastellessa konfliktin jopa melkein toivoo pysyvän taloudessa. Tuleva näyttää mitä viiltävästä viimasta kehittyy. On hyvä muistaa näinä sotaisina aikoina suurten miesten viisauksia: ”Kaaoksen keskellä on mahdollisuuksia” -Sun-Tzu ja tietenkin populääriversiointi ”Kaaos on tikapuu” -Petyr Baelish.