Tämä on se päivä
Tarinoita uskosta ja elämästä Riitta Lemmetyinen
TÄMÄ ON SE PÄIVÄ
Tarinoita uskosta ja elämästä Riitta Lemmetyinen Perussanoma Oy PL 15, 02701 Kauniainen puh. (09) 5123 9120 www.perussanoma.fi
Copyright Riitta Lemmetyinen ja Perussanoma Oy Kuvat Aarne ja Taneli Laasonen, Emilia Mänttäri ja Juutiprint Päällys ja taitto Taneli Törölä, Leijonamedia ISBN 978-951-888-591-0 Luokka 24 Painettu Bookwell Oy, Porvoo 2011
Sisällys Kakku sohvan alla 4 Hyvät hedelmät talteen 7 Lastimerkki elämän merellä
8
Jumalallako hyvä tahto?
10
Hiven hienotunteisuutta 13 Iloinen yllätys 15 Suuri sydän 16 Oikea lentokapteeni 19 Pelastaminen ei ole siistiä sisätyötä
20
Peili ei valehtele 22 Riitänkö minä? 25 Tämä on se päivä 26 Elämänlaatua kiitollisuudesta
29
”Mitä sinulle kuuluu?” 30 Askel oikeaan suuntaan 33 Avun huutaminen ei ole turhaa
34
Saako epäillä? 37 Vastapäivään 38 Kummallista 41 Laina-aika umpeutuu 42 ”Pois täältä, jumala!” 45 Tärkeää ravintoa 46 Jonkun on maksettava lasku
49
Jouluksi kotiin 50
Kakku sohvan alla S
4
odan jälkeen Saksassa elettiin niin kuin muuallakin Euroopassa vaikeaa pula-aikaa. Elintarvikkeet olivat kortilla. Rouva Wolfia oli onnistanut. Hän oli saanut vaihdetuksi pellavaliinan muutamiin elintarvikkeisiin. Sunnuntaiksi hän leipoisi kakun, jolla yllättäisi miehensä. Molemmat kärsivät jatkuvasta näläntunteesta. Kun mies heräsi sunnuntaiaamuna, hänen nenäänsä tulvahti ihana leivonnaisten tuoksu. Vaimo ehdotti, että kakku syötäisiin heti, kun he palaisivat jumalanpalveluksesta. Kirkon ovella Wolfit tapasivat Langin pariskunnan. Molemmat puolisot olivat kovasti laihtuneet, niin ettei heitä voinut kuin sääliä. ”Langeilla taitaa olla vielä vähemmän suuhunpantavaa”, rouva Wolf mietti. Myötätunnosta hän sanoi Langin pariskunnalle: ”Tulkaa joskus meillä käymään, ilahtuisimme kovasti.” Saarna meni messussa kakun omistajilta ohi. Ajatukset kulkeutuivat kuin noiduttuina kotona odottavaan herkkuun. Vihdoin odotettu hetki koitti. Rouva Wolf leikkasi juuri kakkua, kun ovikello soi. Pariskunta ei liikahtanut tuoleiltaan. Vaimo hiipi kurkistamaan ikkunasta. ”Voi, ei! Langit ovat oven takana. Nytkö he tulevat? Että avasinkin suuni.” He toivoivat, että vieraat lähtisivät pois. Kun ovikello oli soinut kolmannen kerran, oven takaa kuului: ”Eivät ole kotona, jäädään odottelemaan.” Veri pakeni rouva Wolfin kasvoilta, mutta pelkkä ajatus siitä, että he joutuisivat jakamaan kakun Langien kanssa, oli mahdoton. Yhtäkkiä ulko-ovella todettiin: ”Joku liikkuu sisällä.” Nyt olivat hyvät neuvot tarpeen. ”Työnnä kakku sohvan alle”, vaimo sanoi miehelleen. ”Syödään, kun he ovat lähteneet.” Sitten hän meni avaamaan ja Langit tulivat iloisina sisään. Vierailu olisi mennyt isäntäväen suunnitelmien mukaan, ellei vierailla olisi ollut koiraa mukana. Se työnsi kuononsa kaikkialle. Koiran isäntä otti sen syliinsä ja piteli sitä kaulapannasta kiinni. Kuppeihin kaadettiin teetä. Sen kanssa tarjolla oli vain muutama sokeripala. Vieraat tuntuivat vähän pettyneiltä. Teetä juodessa herra Lang oli laskenut koiran sylistään. Isäntäväki istui sohvalla pidellen jalkojaan tiukasti sen aukon edessä, josta koira voisi päästä sohvan alle. Yhtäkkiä koira kävi hyökkäykseen ja yritti kiihkeästi päästä lupaavaa hajua lähemmäksi. Se haukkui, ulisi ja yritti työntää päätään aukosta sisään. Vieraat pyytelivät anteeksi selitellen, että koira totteli yleensä hyvin. Isäntä joutui pitämään jalkojaan hankalassa asennossa. Vieraille hän sanoi saaneensa sodasta iskiaksen, joka teki istumisen vaikeaksi. Yhtäkkiä hänen vaimonsa tunsi ristiselässä voimakasta kipua. Se säteili muualle ruumiiseen. Kohta kaikki alkoi tuntua hänestä yhdentekevältä.
Hän kumartui ja työnsi kätensä sohvan alle. ”Me olimme leiponeet kakun”, hän sopersi ja veti kakun esiin. ”Piilotimme sen teiltä, koska halusimme syödä sen itse.” Sitten ääni petti. Hän ei muistanut aikuisena itkeneensä niin kuin nyt. Hän itki itsekkyyttään ja kovasydämisyyttään. Hän olisi muina miehinä lähettänyt vieraansa nälkäisinä pois. Tällainenko ihminen hänestä oli tullut? Kun rouva Wolf uskalsi kohottaa päätään, hän huomasi, että toisillakin oli itkusta punaiset silmät. Rouva Lang nieli kyyneleitään: ”Minä tiedän, miten nälkä sattuu. Olisin menetellyt samalla tavalla.” Molemmat pariskunnat katsoivat toisiaan ja alkoivat hymyillä. Ilmapiiri vapautui. Hymy muuttui parantavaksi nauruksi. Totuus oli kohdattu ja se teki hyvää. Kohta kaikilla – myös koiralla – oli lautasellaan suuri kakkupala.
”Älkää unohtako tehdä hyvää ja antaa omastanne, sillä sellaiset uhrit ovat Jumalalle mieleen” (Hepr. 13:16).
5
6
Hyvät hedelmät talteen M
aanviljelijä näytti sukulaiselleen syysmyrskyn aikaansaamaa tuhoa. Tila oli ollut saman suvun hallussa jo usean sukupolven ajan. Myrskytuuli oli kaatanut ikivanhan omenapuun. Isäntä suri puun menetystä. Sen olemassaolo toi hänelle mieleen hyviä muistoja menneiltä vuosilta. Pikkupoikana hän oli kiipeillyt omenapuussa ja syönyt sen hedelmiä. Jo hänen isänsä oli kertomansa mukaan kiipeillyt samassa puussa. Sukulainen pahoitteli menetystä ja kysyi: ”Mitä aiot nyt puulla tehdä?” ”Kerään hedelmät talteen ja poltan kaiken muun.” Menneisyys kulkee mukana ihmisen elämässä. Siihen voivat kuulua rakkaat lapsuusmuistot mutta myös suru jostain, mikä otettiin meiltä pois. Lapset muuttivat kotoa ja elävät nyt omaa elämäänsä. Monesta muustakin ihmisestä ja mieluisasta tehtävästä on ollut pakko luopua. Onko meillä taito lajitella hedelmät, nauttia hyvistä ja heittää kelpaamattomat pois? Koko menneisyyden painoa ei kannata kuljettaa mukanaan. Kun sen antama opetus on saanut tehdä meissä tehtävänsä, voimme jatkaa matkaa vapaina turhasta painolastista. Viljelijän asenne oli oivallinen: hedelmät korjataan talteen, muu joutaa poltettavaksi. Vanhan testamentin Jobin mailla kävi voimakas myrsky. Se surmasi hänen lapsensa, kun yksi tilan rakennuksista sortui heidän päällensä. Isä-Job otti onnettomuuden Jumalan kädestä. Surun keskellä hän irrottautui lapsistaan. Muutkin menetykset hän otti sankarillisesti vastaan. Mutta yhdestä asiasta hän piti kiinni viimeiseen saakka: ”Minä olen oikeassa. Siitä en luovu, en tingi. Omatuntoni ei minua syytä, ei mistään, mitä elämäni päivinä olen tehnyt” (Job 27:6). Jumalan edessä hän oli mielestään kelvollinen. Kun Jumala alkoi puhua Jobille, mies rupesi näkemään asian toisessa valossa. Hän häpesi puheitaan ja katui niitä. Hän päästi irti omasta vanhurskaudestaan. Silloin Jumala tuli hänelle entistä läheisemmäksi. Hän tajusi, että Herra yksin on pyhä ja vanhurskas. Ne, jotka nöyrtyvät Jobin tavoin päästämään irti omasta kelvollisuudestaan ja tarttuvat yksin Jumalan armoon, saavat kokea, ettei Jumala päästä heitä koskaan putoamaan käsistään.
”Jumala on itse sanonut: Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää” (Hepr. 13:5).
7
Lastimerkki elämän merellä K
ouluaikana kuljin läheisessä Kotkan satamassa. Katselin suuria valtamerialuksia, kuinka ne lipuivat satamaan tai lähtivät merelle. Ahtaajat purkivat kontteja ja lastasivat aluksia. Ihmettelin, mistä he tiesivät, miten paljon laivan ruumaan sai ahdata. Ahtaajat tarkkasivat aluksen kylkeen piirrettyä viivaa, niin sanottua lastimerkkiä. Merkin oli pysyttävä veden pinnan yläpuolella. Jos se painui lastattaessa veden alle, painoa oli liikaa. Lastimerkki kertoo, kuinka paljon kuormaa laiva on rakennettu kestämään. Jos alus lähtee merelle liian painavassa lastissa, se voi upota. Jos taas kuormaa on liian vähän, siitäkin voi olla aluksen matkanteolle haittaa. Jokaisella aluksella on oma kiintiönsä. Eikö ihmisen suhteen ole kyse jostain samankaltaisesta? Jumala ei luonut ihmistä päiväperhoseksi, vaan kykeneväksi kantamaan taakkoja. Jumala teki meistä jokaisen ja antoi meille kullekin oman kantokyvyn. Jotkut tuntevat olevansa rahtilaivoja, sillä he joutuvat kantamaan suurta vastuuta tai muuta taakkaa. Toiset pääsevät vähemmällä. Mutta rahtilaivoiksi itsensä kokevilla on silti oma lastimerkkinsä, jota ei sovi vähätellä. Joku totesi, että elämän suurin taakka on se, jos ei ole yhtään taakkaa. Taakka tuo elämänkulkuun – niin kuin merenkulkuunkin – vakautta. Harva tosin iloitsee taakoista, ja harva kokee ongelmaksi sen, jos elämässä ei ole kannettavaa. Lastimerkin olemassaolosta kerrotaan Raamatussakin. Jeesuksen ympärillä oli ihmisiä, joista hän näki, että merkki oli painunut vedenpinnan alapuolelle. Jeesus sanoi heille: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon” (Matt. 11:28). Sanat ”kuormien uuvuttamat” merkitsevät ylikuormittamista. Tuntui meistä miltä tahansa, varmaa on, että tarkemmin kuin ahtaajat konsanaan Taivaallinen Isämme valvoo elämämme lastimerkkiä. Olemme hänen tekoaan. Hän kyllä tietää, mitä jaksamme ja kestämme.
8
9
Jumalallako hyvä tahto? S
eurakuntailta oli lopuillaan. Kuulijoilla oli vielä mahdollisuus esittää kysymyksiä. Joku kysyi: ”Saimme kuulla armollista julistusta. Johtuiko se siitä, että puhujana oli nainen?” Yllätyin. Eikö evankeliumi ole ilosanoma, joka rohkaisee kuulijaa riippumatta siitä, kuka puhuja on? Kuulija kertoi, että joistakin hengellisistä tilaisuuksista hänelle oli jäänyt päällimmäiseksi helvetin pelko. Toinen yleisöstä kertoi oman kokemuksensa: ”Minä olen miettinyt sitä, miksi minua lapsena kasvatettiin kivulla ja kurilla hyvään. Miksi hengellisissä tilaisuuksissa, joissa kävin, oltiin vakuuttuneita siitä, että Jumalan tahto on raskas ja Jumalan totuus tuskallinen? Se, mikä tuntui mukavalta ja miellyttävältä, ei voinut olla Jumalan tahto. Se taas, mikä murskasi oman tahdon ja kuoletti ilon, oli varmasti Jumalan tahto.” Illan lopussa mietimme, millainen jumalakuva on ollut näkemysten takana. Millainen Jumala meidän omasta mielestämme on? Kuva voi olla erään naisen kokemuksen kaltainen. Hän oli taloudellisissa vaikeuksissa. Vuokranmaksuun ei ollut rahaa. Naapuri tiesi tilanteen. Hän otti yhteyttä muutamaan tuttavaansa ja kertoi heille naisen ahdingosta. Yhdessä he sitoutuivat maksamaan naisen puolen vuoden vuokran. Tämän hyvän uutisen kanssa naapuri meni naisen ovelle. Tämä oli kotona, mutta ei avannut ovea. Seuraavalla viikolla naapuri näki hänet kadulla. Nainen vaikutti onnettomalta. Naapuri kertoi ystävistään ja heidän yhteisestä sopimuksestaan. ”Haluamme auttaa sinua. Kävin ovellasi, mutta et avannut.” Nainen voihkaisi äänekkäästi: ”Voi sentään! Luulin, että ovikellon soittaja oli vuokraisäntä, joka oli tullut heittämään minut ulos asunnosta.” Vaikeuksien keskellä kuva Jumalasta synkkenee. Hän tuntuu ottavan minulta pois kaiken hyvän. Entä jos kolkuttaja ovellasi onkin täydellinen vastakohta odotuksillesi? Sisään pyrkii itse Hyvyys ja Laupeus!
”Katsokaa, nähkää omin silmin! Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen” (Ps. 34:9).
10
11
12
Hiven hienotunteisuutta A
merikkalainen kirjailija, John Maxwell, kertoo miehestä, joka lähti matkalle. Hänen oli jätettävä kissansa veljen hoitoon, vaikka tämä ei yhtään pitänyt kissoista. Palattuaan mies soitti heti lentokentältä, koska hän oli levoton lemmikistään. ”Kissasi kuoli”, veli totesi ja sulki puhelimen. Mies oli lohduton. Hänen suruaan lisäsi tapa, jolla uutinen kerrottiin, kokonaan ilman myötätuntoa. Hän soitti uudestaan veljelleen. ”Sinun ei olisi tarvinnut olla niin tahditon.” ”Mitä minun sitten olisi pitänyt sanoa?” ”Olisit voinut kertoa uutisen vähän kerrassaan. Olisit sanonut vaikka, että kissa leikki katolla. Vähän myöhemmin olisit lisännyt, että se valitettavasti putosi sieltä. Ja sitten, että sen jalka meni poikki. Kun otit kissan syliisi, tulit murheelliseksi. Sitten olisit todennut olevasi pahoillasi kissan menehtymisestä. Se olisi ollut hienotunteisempaa.” Kentällä oleva veli halusi vaihtaa puheenaihetta ja kysyi: ”Miten äiti jaksaa?” Puhelimen toisesta päästä ei kuulunut mitään. Sitten veli vastasi: ”Jaa äitikö, hän leikki katolla…” Pitäisikö lukijan nyt nauraa vai itkeä? Raamattukin puhuu hienotunteisuudesta. Kirja kehottaa olemaan sekä totuudellinen että rakkaudellinen. Tunnemme usein toisen ilman toista. Joku iskee rakkaudettomasti totuudella toista päin naamaa. Toinen taas valehtelee ja tekee sen omasta mielestään rakkaudesta. Jeesuksessa ruumiillistuivat totuus ja rakkaus. Ihmiset, jotka toisten totuus oli tuominnut, hakeutuivat hänen lähelleen. He saivat kokea samaa kuin tuhlaajapoika: valo paljasti totuuden heidän vääristä valinnoistaan ja Jumalan tahdon rikkomisesta. Mutta samassa syylliset tunsivat Isän käsivarret ympärillään. Siellä, missä Jeesus on, ovat totuus ja rakkaus läsnä yhtä aikaa. Siksi kirkoissa on krusifiksi. Ristiinnaulittu Jeesus on totuus ihmisestä, mutta ristiinnaulittu Jeesus on myös kuva rakkaudesta – puhtaimmillaan.
”Harkitsematon sana on kuin miekanpisto, viisaan puhe on lääkettä” (Sananl. 12:18).
13
”Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt” (Ps. 118:24) Riitta Lemmetyisen pienet tarinat kertovat lämpimästi uskosta ja elämästä. Kauniisti kuvitetussa kirjassa puhuu kokenut sielunhoitaja syvällisellä ja kuitenkin helposti lähestyttävällä tavalla. Päivä, jonka Herra on tehnyt, on tänään, keskellä arkea. Se on myös päivä, jolloin voi kääntyä hänen puoleensa. Riitta Lemmetyinen on teologian maisteri ja toimii kouluttajana Akasia-säätiössä. Hän on aiemmin julkaissut mm. kirjat Anna sydän avara ja Suurempi kuin sydämeni sekä Marianne Janssonin kanssa teoksen Kun luostarin muurit murtuvat.
14
ISBN 978-951-888-591-0
9 789518 88591 0
Luokka 24