Uimamaisteri Laato tervehtii lukijata. Olin vähän yli kymmenen, kun päätin suorittaa ensimmäisen maisterin tutkintoni. Pelkäsin hukkuvani. Mahdollisuuksia tuolle katastrofille oli olemassa. Kesällä tuli usein soudettua veneellä, toisinaan matkustettua ruotsinlaivalla. Uimamaisterintutkinto ja maisterin seppele päässäni tuntui olo hieman varmemmalta. Minusta oli tullut myös urheiluhullu, tarkemmin sanottuna penkkiurheilija.
4
Hukkumisvaara on todellinen meille kaikille. Vaara ei säästä uimataidotonta eikä uimamaisteria. Tarvitaan paljon enemmän kuin tammenlehdistä tehty seppele pään päälle todistuksena hyvästä uimataidosta, sukeltamisen rohkeudesta ja kyvystä pudottautua viiden metrin korkeudelta alas suoraan veteen painovoimaa apuna käyttäen. Minua ja meitä kaikkia vaaniva vaara on synti ja kuolema, niin kuin asia ilmaistiin vanhalla kristittyjen ammattitermistöllä, Kaanaan kielellä. Tämän pienen kirjasen tarkoituksena on opettaa kristinuskon keskeiset asiat, kymmenen keskeistä punktia, jotka auttavat meitä hukkumisvaarassa olevia. Nuo kymmenen kohtaa kietoutuvat lopulta tuon yhden Raamatun lauseen, Joh 3:16, ympärille. Listaan ne tähän nähtäväksi:
Taitavat olla hiukkasen hankalia termejä. Varsinkin tuo seitsemäs ja kahdeksas eli inkarnaatio ja sakramentit. Kristinuskon sanoma on kiteytetty tällaisiin termeihin, ja niiden opetteleminen vaatii vähän samaa kuin tietokoneen käyttö. Computerin käyttäjä oppii monia termejä: kovalevy, disketti, CD-romppu, DVD, polttava DVD-asema, näyttöruutu jne. Kun pääsee termistöön sisälle, alkaa oivaltaa, mistä on kysymys.
5
Yritänpä tähän heti alkuun ihan lyhyesti selittää nuo kymmenen kohtaa. Kristinuskossa lähdetään liikkeelle siitä, että Jumala on luonut meidät. Hän on pitänyt huolta siitä, että maailma on saanut syntynsä ja me olemme olemassa hänen tahdostaan. Ihmiskunta puolestaan ei ole pitänyt huolta jumalasuhteestaan. Ihmiskunta on langennut eli rikkonut yhteytensä Jumalaan. Jumalalla on kuitenkin pelastussuunnitelma , jonka avulla hän haluaa pelastaa kaikki ihmiset. Se perustuu uhriin eli siihen, että syytön joutuu kärsimään ja uhraamaan henkensä. Uhrin asemassa ei voinut olla kukaan muu kuin Jumalan määräämä syytön kuningas . Jumala kirkastaa vähitellen tämän kuninkaan henkilöllisyyden profeettojen julistuksen avulla. Se toteutuu inkarnaatiossa , kun Jumalan oma Poika syntyy ihmiseksi eli hänestä tulee Jumalan valitsema kuningas, joka kuolee ihmiskunnan puolesta viattomana uhrina. Kuolema ei pystynyt pitämään Jumalan Poikaa otteessaan, vaan hän tuli takaisin elämään ja voitti kuoleman. Siksi hän voi nyt pelastaa jokaisen ihmisen. Jumalan Pojan hankkiman pelastuksen osallisuuteen päästään sakramenttien eli kasteen ja ehtoollisen välityksellä. Jumalan Pojan yhteydessä elävällä on varma lupaus siitä, että hän kerran ylösnousee ja voittaa kuoleman. Alkaa ikuinen elämä Jumalan Pojan yhteydessä.
6
Nyt jatkossa selvennetään, mitä tuo edellä sanottu oikein merkitsee sinun ja minun elämässäni!
7
1.
Luominen Osaako kristitty ajoittaa maailman synnyn? Olemme oppineet, että maailmankaikkeus on syntynyt alkuräjähdyksestä alkunsa saaneen ja miljardeja vuosia kestäneen kehityksen lopputuloksena. Raamatun lukija törmää ihan toisenlaiseen maailmankuvaan. Maailma sai alkunsa kuuden päivän aikana. Sen jälkeen lukija voi seurata Raamatun kronologiaa eli aikatietoja ja päätyy siihen, että maailmamme on noin 6000 vuotta vanha. Mitä moderni ihminen tästä sepustuksesta oikein hyötyy?
Raaputetaanpas vähän tekstin pintaa ja mennään syvemmälle asioiden olemukseen. Jos maailma luotiin kuuden vuorokauden aikana, jotka olivat 24 tunnin pituisia, niin millä mitattiin aikaa kolmena ensimmäisenä päivänä?
Mehän luemme, että aurinko ja kuu luotiin vasta neljäntenä päivänä (1 Moos 1:14–16): ”Jumala sanoi: ’Tulkoon valoja taivaankanteen erottamaan päivän yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa määräaikoja, hetkiä ja vuosia. Ne loistakoot taivaankannesta ja antakoot valoa maan päälle.’ Ja niin tapahtui. Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää ja pienemmän hallitsemaan yötä,
10
sekä tähdet.” Yksityiskohta paljastaa meille, ettei Raamatun alussa olevan luomiskertomuksen tarkoituksena ole osoittaa luomisen kestoa tunneissa ja vuorokausissa mitattuna, vaan sen varsinaisena tehtävänä on osoittaa Jumalan asettama elämän rytmi. Hän teki työtä kuudessa eri jaksossa ja lepäsi seitsemännen jakson. Näin tulee myös ihmisten toimia.
Siksi yksi Jumalan asettamista käskyistä kuuluukin (2 Moos 20:8–11): ”Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, mutta seitsemännen päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.”
Entäpä sitten tuo kronologia? Onko maailma todellakin vain 6000 vuotta vanha? Raamattu ei anna tukea tällaiselle näkemykselle. Kolmen ensimmäisen luomispäivän pituutta ei Raamatussa määritellä, sillä aurinko ja kuu eivät näyttäneet aikaa. Yhtä lailla mahdottomaksi on Raamatun selittäjille ollut tehdä tarkka selko siitä, kuinka pitkä aika kului Aadamista Nooaan. Kirkon piirissä on aina tiedetty se, että aikamääreet heittelevät eri käsikirjoituksissa, kun luetaan Ensimmäisen Mooseksen kirjan viidettä lukua. Juutalaisten tallettaman hepreankielisen tekstin mukaan aika Aadamista Nooaan oli 1656 vuotta. Samarialaisilla oli oma versio Mooseksen kirjoista, ja sen mukaan ajanjakso Aadamista Nooaan kesti vain 1307 vuotta. Kristityt käyttivät taas kreikankielistä käännöstä, ns. Septuagintaa, ja sen mukaan ajanjakso Aadamista Nooaan oli peräti 2262 vuotta. Jumala on epäilemättä tarkoittanut, että nämä suuret aikaerot käsikirjoitusten välillä ovat tarkoituksenmukaisia. Meillä ei ole mahdollisuutta ajoittaa tarkkaan Raamatun alkulehdillä olevia kertomuksia (1 Moos 1–11) historian aikajanalle. Kristillisessä kirkossa onkin vallinnut aina erilaisia käsityksiä maailman iästä, ja nykyään voimme Miksi sitoa ajatusmaailma olla vapaita pohtimaan laajan maailliian ahtaisiin kuvioihin, kun mankaikkeuden ikää tieteessä saavukristikunnassa on alusta tettujen tulosten valossa. alkaen vallinnut vapaus tässä asiassa?
11
Vainko yksi luomiskertomus? Usein kuulee puhuttavan yhdestä Raamatun luomiskertomuksesta, joka on Mooseksen kirjojen alussa. Raamatussa on kuitenkin useita luomiskertomuksia. 1 Moos 1–2:3 esittää luomisen seitsemän päivän mallin mukaan ja perustelee sillä ihmiselle määrättyä viikkorytmiä.
Kun ihminen on luotu, vasta sitten hänen avukseen luodaan eläimiä (1 Moos 2:18–20): ”Herra Jumala sanoi: ’Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen.’ Ja Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut ja vei ne ihmisen luo nähdäkseen, minkä nimen hän kullekin antaisi. Ja jokainen elävä olento sai sen nimen, jolla ihminen sitä kutsui. Näin ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille, kaikille linnuille ja kaikille villieläimille. Mutta ihmiselle ei löytynyt sopivaa kumppania.”
12
1 Moos 2:4–3:24 esittää ihmisen luomisen ja lankeemuksen ihan toisesta näkökulmasta. Kun ensimmäisen luomiskertomuksen mukaan ihminen luodaan viimeiseksi, niin tässä toisessa luomiskertomuksessa kaikki keskittyy ihmisen luomiseen.
Järjestys on siis ihan päinvastainen kuin Raamatun ensimmäisessä luvussa, jossa luodaan ensiksi villieläimet ja lopuksi ihminen. On helppo nähdä, ettei Jumala ole tarkoittanut luomiskertomuksia luonnontieteellisiksi selitysmalleiksi. Niiden avulla on haluttu selittää Jumalan luomistarkoitusta.
Raamatun lukija löytää monia luomiskertomuksia. Monissa Psalmeissa esitetään, kuinka Jumala on luonut järjestyksen maailmaan. Ennen luomista vallitsi kaaos, mutta Jumala rajoitti kaaosvaltojen voimaa ja sai aikaan elämälle suotuisat olosuhteet. Yksi upeimpia kuvauksia on Psalmi 104. Jumala voittaa kaaosmeren vallan (Ps 104:5–9):
”Sinä perustit maan lujasti paikoilleen, horjumatta se pysyy ajasta aikaan. Alkumeri peitti maan kokonaan, ja vedet lepäsivät vuorten yllä, mutta sinä käskit vesiä, ja ne pakenivat, ne virtasivat kiireesti, kun äänesi jylisi. Ja vuoret kohosivat, laaksot vaipuivat kukin kohdalleen, niin kuin säädit. Sinä asetit rajat, joita vedet eivät ylitä, eivätkä ne enää palaa peittämään maata.”
13