Kadonnutta kirkkovuotta etsimässä by Perussanoma Oy

KAdonnutta kirkkovuotta etsim채ss채 Katariina & Tero Rautio kuvitus Pekka Rahkonen

taitto Taneli Törölä ISBN 978-951-888-636-8 Luokka 84 Painettu Eu 2012

ESIPUHE Tämä kirja on syntynyt opinnäytetyönä yhteisöpedagogiopintojemme tuotoksena. Kehitimme kirjaa vaihe vaiheelta, niin että meillä oli apuna kolme tahoa, kodit, koulu ja seurakunta, jotka pääosin vastaavat lasten uskonnollisesta kasvatuksesta. Yhteistyökumppanimme sekä heidän valitsemansa lapset arvioivat kirjaamme sen eri vaiheissa, ja kehitimme sitä heidän arvioidensa perusteella. Kirja soveltuu 8–12-vuotiaille. Koulussa sitä voi käyttää erityisesti toisella luokalla, jolloin uskonnonopetus seuraa kirkkovuoden kulkua. Kirja sopii mainiosti myös kerhokäyttöön, hartauksiin tai vaikkapa kotien yhteisiin lukuhetkiin. Haluamme suuresti kiittää yhteistyökumppaneitamme Minna Lehtistä, Tarja Koutosta, Niko Rättyää, Marika Anttilaa, Maritta Haikolaa, Elisabet Elfingiä, Alina Kyrölää, Jukka Hautalaa ja Jussi Hautalaa. Ilman teitä tämä kirja ei olisi koskaan tullut valmiiksi!

Katariina & Tero Rautio

SISÄLLYS ESIPUHE 5 SISÄLLYS 7 1 Adventti (30-luvun Israel) 9 2 Joulu (1227 Ranska) 17 3 Uusi vuosi ja Loppiainen (710 Intia) 25 4 Suuri paasto (1950 Venäjä) 33 5 Pääsiäisaika (2009 Meksiko) 41 6 Helluntai (1990 Tansania) 51 7 Juhannus ja Kirkastussunnuntai (1500-luvun Suomi) 61 8 Mikkelinpäivä ja Pyhäinpäivä (2009 USA) 69 9 Tuomiosunnuntai 77

LOPUKSI KIRKKOVUODESTA 79 LÄHTEET 80

30-luvun Israel

LUKU 1: ADVENTTI Jeesus ratsastaa Jerusalemiin Mark 11:1–10 On aikainen sunnuntaiaamu. Jonne ja Nelli heräävät haukotellen ja ryntäävät ikkunaan. Kaikkialla on harmaata ja hiljaista. Kadulla kulkee vain yksinäinen mummo kävelysauvoineen. On joulukuun ensimmäinen päivä, mutta edes täällä pohjoisessa ei ole satanut yhtään lunta. Puut näyttävät surullisilta riippuvine oksineen. Tuntuu kuin ne huokailisivat tuulessa: “Missä, missä on...”, mutta lause jää kesken. ”Mitähän puut oikein haluavat sanoa?” Jonne kysyy kaksoissisareltaan Nelliltä. He ovat täsmälleen samanikäiset – jollei lasketa niitä kiusallisia kolmea minuuttia, jotka Nelli sai etumatkaa syntymisen kilpajuoksussa. Nelli ja Jonne ovat ihan tavallisia 9-vuotiaita suomalaislapsia, jotka käyvät koulua päivästä päivään, paitsi tietysti viikonloppuisin, jolloin heillä on vapaata. Yhtäkkiä Nelli kysyy: “Milloin meillä on loma?” “Tarkoitatko joululomaa?” vastaa Jonne. “Siihen on vielä muutama viikko aikaa”, hän jatkaa. “Kesälomasta ja syyslomastakin on jo kulunut tosi kauan, ja hiihtolomaan on vielä pitkä aika. Onneksi kohta on sentään joulu”, Nelli tuumaa. “Joo, onhan se hyvä. Tulisi vain lunta, niin olisi lomalla hauskempaa”, Jonne pohtii. Aamiaisen jälkeen lapset lähtevät ulos leikkimään, mutta eivät keksi mitään tekemistä, kun ei ole yhtään lunta. Silloin he huomaavat viereisessä talossa asuvan vanhan kummisetänsä, joka istuu terassilla keinutuolissaan lukemassa paksua kirjaa. Nelli ja Jonne juoksevat aidan luo, joka on talojen välissä, ja kysyvät: “Hei, Martti-setä, mitä sinä teet? Voitko leikkiä meidän kanssamme? Meillä on ihan tylsää, ei ole mitään tekemistä! Tuntuu kuin jokin olisi vinossa!” lapset huudahtavat kuin yhdestä suusta. “Vai niin, onko jokin muukin vinossa kuin sinun lakkisi, Jonne?” naurahtaa kummisetä.

Martti-sedällä on jalassaan huopikkaat ja yllään harmaat housut, tummansininen neule sekä maahan ulottuva musta villakangastakki. Päässään hänellä on hassunkurinen myssylakki. Kummisetä keinuu usein tuolissaan, sillä hän on vähän yksinäinen vaimonsa Martan kuoltua. Kun lasten kummitäti Martta vielä eli, he olivat käyneet usein kylässä Lähdepurojen luona eli Jonnen ja Nellin kotona. Nyt Martti-setä käy enää kovin harvoin. Martilla ja Martalla ei ollut yhtään omaa lasta, vaikka he olivat toivoneet monta. Martti-setä vilkaisee olkansa yli kuin tarkistaakseen, ettei kukaan kuule. Hän kumartuu lasten puoleen ja kuiskaa: “Minäpä kerron, mikä täällä on vinossa. Adventti on kadonnut!” Lapset katsovat Marttia ihmetellen, mitä tämä tarkoitti. “Niin juuri, adventti on kadonnut”, Martti-setä jatkaa välittämättä lasten hämmästyneistä ilmeistä. “Minulla on teoria, että koko kirkkovuosi on kadonnut, ja ellei sitä pian löydetä, tapahtuu kummia. Lapset, te ette taida edes tuntea koko sanaa adventti tai kirkkovuosi?” Martti-setä kysyy. Kaksoset katsovat toisiaan kulmiaan kohottaen. Onko kummisetä mennyt päästään sekaisin, he ihmettelevät. “Mistä sinä puhut, Martti-setä?” Nelli kysyy varovasti. “Emme ole kuulleetkaan mistään aad-veen-tiis-ta tai kirkkovuodesta”, Jonne sanoo kummastellen. Mutta sitten heillä välähtää: “Hei, eikös adventtikalenteri ole sama kuin joulukalenteri?” Lapset muistavat, että jotenkin se liittyy joulun odotukseen. Martti-setä vinkkaa lapsia lähemmäksi ja kuiskaa: “Teidän täytyy auttaa minua löytämään adventti ja muut kirkkovuoden osat, jotka ovat kadoksissa.” “Kuulostaa jännittävältä”, kuiskaa Jonne. “Mutta mistä me voimme ne löytää?” Nelli kysyy heti. Sitten Martti-setä sanoo surullisena, että ihmiset ovat unohtaneet kirkkovuoden juhlien merkityksen. Siksi kirkkovuosi on päässyt katoamaan ja sen osat ovat piiloutuneet eri maihin ja jopa eri aikakausiin. ”Osien löytäminen on erittäin hankala, vaarallinen ja vaikea tehtävä, sillä Vihollinen yrittää estää sitä kaikin tavoin”, sanoo Martti-setä. Hän ei ole kuitenkaan menettänyt toivoaan, varsinkin jos Jonne ja Nelli ryhtyisivät auttamaan häntä.

”On lähdettävä liikkeelle heti, sillä aika kuluu armotta ja kirkkovuoden ensimmäiset osat on löydettävä vielä ennen joulua. Muuten joulusta tulee synkkä ja valoton”, sanoo Martti-setä vakavan näköisenä. ”Mutta kuinka me voimme matkustaa johonkin eri aikakauteen? Eikö se ole mahdotonta?” Nelli kysyy. ”Jumalalle mikään ei ole mahdotonta”, Martti-setä vakuuttaa. ”On aika näyttää teille eräs salaisuus.” Martti-sedän talon katossa on luukku, josta pääsee ullakolle. Martti-setä ottaa metallisen kepin, jonka avulla hän avaa luukun, ja sieltä laskeutuvat portaat aivan kaksosten nenän eteen. ”Hei, miksi sinä et ole koskaan kertonut meille, että sinulla on ullakko ja että tällaiset siistit portaat vievät sinne!” Jonne huudahtaa innoissaan. ”Juuri siksi, Jonne, koska ullakko ei ole sopiva leikkipaikka lapsille. Mutta nyt me menemme sinne yhdessä. Seuratkaa minua!” Kaksoset kiipeävät jännittyneinä kummisetänsä perässä pimeälle ja kylmälle ullakolle. Martti-sedällä on kädessään taskulamppu, jolla hän valaisee ullakkoa. ”Varovasti nyt, ettet lyö päätäsi, Nelli. Kas noin. Jaahas, nyt minun pitää vain muistaa, mihin minä sen laitoin…”, Martti-setä mumisee. Jonne ja Nelli tuijottavat haltioissaan ympärilleen. Ullako on todella jännittävä paikka! Siellä on kaikenlaisia laatikoita ja tavaroita, jotka saattavat kätkeä sisäänsä vaikka mitä jännittävää. ”Haa! Täällähän se onkin!” Martti-setä huudahtaa niin, että kaksoset säikähtävät. ”Anteeksi, että innostuin. Tulkaapas tänne”, Martti-setä sanoo ja puhaltaa pölyt vanhan puuarkun päältä. Kun lapset seisovat arkun ääressä, Martti-setä avaa sen kannen varovasti. Jonne ja Nelli ehtivät kuvitella, että se sisältää kultaa tai muita aarteita. Suureksi pettymykseksi arkun sisältä paljastuukin vain vanha tilkkutäkki. ”Tämä on kuulkaas arvokas tilkkutäkki”, Martti-setä sanoo nähdessään kaksosten pettyneet ilmeet. ”Teidän kummitätinne on itse ommellut tämän.” Jonne ja Nelli katsahtavat noloina toisiaan. Miten he olisivat voineet tietää, että se olikin heidän kummitätinsä tekemä? ”Minä ja Martta ehdimme matkustaa hyvin monessa maassa sinä aikana, jonka saimme viettää yhdessä”, Martti-setä sanoo haikeana. ”Jokaisesta maasta kummitätinne osti hieman kangasta, ja kun kankaita oli kertynyt

tarpeeksi, hän ompeli niistä tämän tilkkutäkin. Tämä ei olekaan mikään tavallinen täkki, tämä on kuulkaas taikatäkki!” Jonne ja Nelli vilkaisevat jälleen toisiaan. Kyllä, heidän kummisetänsä on viettänyt aivan liian paljon aikaa yksinään. ”Ettekö muka usko? No, sallikaa minun näyttää. Mutta ensin laitetaan kädet ristiin ja pyydetään Taivaan isältä siunausta eli kaikkein parasta tälle suurelle seikkailulle.” Lapset laittavat kätensä ristiin ja sulkevat silmänsä. “Rakas Taivaan isä, auta meitä löytämään kirkkovuoden puuttuvat palat ja auta meitä selviämään Vihollisen asettamista esteistä. Aamen.” Kaksoset avaavat silmänsä ja näkevät, että Martti-setä on nostanut tilkkutäkin heidän päänsä yläpuolelle. ”Oletteko valmiita? Minä lasken täkin meidän päällemme, ja se on kuulkaas menoa sen jälkeen!” Martti-setä huudahtaa innostuneena. Täkki putoaa heidän ylleen, ja sen jälkeen on täysin pimeää. Yhtäkkiä kolmikon ympäriltä alkaa kuulua melua ja melskettä. Lapset avaavat silmänsä luullen, että jouluhumu on alkanut ja ihmiset rynnänneet tekemään jouluostoksia. Mutta mitä he saavatkaan pienillä silmillään nähdä! Ympärillä on valtavasti outoihin, värikkäisiin kaapuihin pukeutuneita ihmisiä, naisia, lapsia ja miehiä. Yhtäkkiä lapset tajuavat, että heillä itselläänkin oli päällään kaavut, eikä ympäristö olekaan enää tuttu kotipiha, vaan ihan jokin muu. Ympärillä on kameleilla ratsastavia miehiä, tiilistä rakennettuja matalia rakennuksia, siellä täällä kasvaa muutama palmu, ja kaikkialla kuuluu korvia huumaava meteli. Ihmiset kulkevat ympäriinsä ja näyttävät tekevän ostoksia, eivät marketeista vaan markkinoilta. Lapset katsahtavat Martti-setään, joka myös on pukeutunut vaaleaan siniraidalliseen kaapuun, jonka vyönä on ohut, valkoinen nyöri. “Missä me olemme?” lapset huutavat hämmästyneinä. “Minähän sanoin teille, että se toimii! Olemme nähtävästi Israelissa ja vuosi on kelloni mukaan 30 jKr. Hmm... Sehän mielenkiintoista”, Marttisetä huutaa takaisin. “No mistä me alamme etsiä, ja mitä me tarkalleen ottaen etsimme?” Jonne huutaa. “Luultavasti meidän täytyy löytää Jeesus”, Martti-setä vastaa.

“Kysytään tuolta!” Nelli huutaa ja osoittaa maassa istuvaa naista, jonka sylissä lepää pieni poika. “Mutta emmehän me osaa tämän maan kieltä!” Jonne huomauttaa väliin. “Täällä puhutaan arameaa”, tietää Martti-setä. Nelli on sillä välin juossut naisen ja lapsen luo. Kun Martti-setä ja Jonne ehtivät paikalle, he kuulevat ihmeekseen Nellin puhuvan moitteetonta arameaa. Martti-setä huokaisee helpottuneena: “Jumala on hoitanut tämänkin asian meidän puolestamme. Saimme vaatteiden lisäksi myös kielitaidon…“ ja hän lisää pilke silmäkulmassa: “…joka minulta aikaisemmin onkin puuttunut.” Nainen kertoo kolmikolle, että kaupungilla kulkee mies, joka tekee ihmeitä ja jota kutsutaan nimellä Jeesus Nasaretilainen. Se mies on tulossa kaupunkiin. Siksi hänkin istuu tien vieressä. Hän odottaa Jeesusta, sillä hän on rampa – hänen jalkansa eivät toimi ollenkaan – eikä hän pysty ottamaan askeltakaan. Lapsen hoitaminen on rankkaa, kun tarvitsee joka asiaan apua toisilta. Hetkeä myöhemmin ihmiset alkavat huutaa: ”Hoosianna, Hoosianna!” Kaikki ryntäävät ulos ja heittävät palmunoksia ja vaatteita kadulle. Sen jälkeen joku mies ratsastaa aasin selässä pitkin katua. “Miksi nuo ihmiset noin tekivät?” Jonne kysyy. Martti-setä selittää: “Aasilla ratsastaja on Jeesus. Ihmiset osoittavat hänelle kunnioitustaan heittämällä palmunoksia ja vaatteitaan hänen eteensä. He uskovat, että Jeesus on Jumalan lähettämä Messias, maailman pelastaja.” Kolmikko lähtee seuraamaan Jeesusta tuhansien muiden ihmisten tavoin. Nelli vilkaisee taakseen ja näkee ramman naisen kävelevän muiden joukossa ja vilkuttavan hänelle. “Jeesus paransi hänet!” Nelli kuiskaa iloissaan. Illan alkaessa hämärtää ihmiset hajaantuvat omille teilleen. Jeesusta ei näy enää missään. Maassa on tallautuneita palmunoksia. Jonne taittaa yhdestä oksasta pitkulaisen lehden ja laittaa sen taskuunsa. Martti-setä vilkuilee ympärilleen epäluuloisena. Kauempana seisoskelee ryhmä miehiä, jotka kuiskuttelevat toisilleen. Yhtäkkiä miehet alkavat huutaa ja juosta kolmikkoa kohti. Lapset säikähtävät pahoin, sillä miehet heittelevät heitä kivillä.

”Auts, tuo sattui!” Jonne huudahtaa, kun yksi kivi osuu häntä käteen. ”Martti-setä, miten me pääsemme takaisin? Tilkkutäkki ei tullut meidän mukaamme!” Nelli huutaa peloissaan. ”Me pääsemme takaisin, kun kirkkovuoden osa on löytynyt ja otamme toisiamme käsistä kiinni!” Martti-setä sanoo. ”Onko kukaan nähnyt sitä?” ”Voisiko se olla tämä?” Jonne kysyy näyttäen palmunlehvää. ”Se se on!” Martti-setä vastaa. Kiviä satelee heitä kohti yhä enemmän ja enemmän. ”Pian, ottakaa minua käsistä kiinni!” Juuri kun oikea kivikuuro on osumaisillaan heihin, kaikki kolme huutavat täyttä kurkkua, ja samalla hetkellä he tuntevat putoavansa ja mätkähtävänsä maahan. Lapset pitävät silmiään kiinni, mutta avaavat ne, kun ympärillä on taas hiljaista. Huutavat, kiviä heittelevät miehet ovat poissa, ja he ovat jälleen kylmällä ullakolla. ”Vau, olipas se seikkailu!” Jonne huudahtaa. ”Olisi ollut kivaa ilman kivisadetta”, Nelli huokaa. ”Mutta matkamme ei ollut turha. Me löysimme kadonneen kirkkovuoden ensimmäisen osan!” Martti-setä sanoo ja ottaa käteensä palmunlehvän. Hän avaa arkun ja laittaa lehvän sinne yhdessä tilkkutäkin kanssa. ”Entä nyt?” kaksoset kysyvät. ”Noh, teidän kannattaisi ehkä mennä kotiin tarkistamaan, joko adventti on löytynyt. Mutta varokaa niitä portaita!” Martti-setä huutaa kaksosten perään, kun nämä syöksyvät alas ullakon portaat ja ryntäävät kotiinsa. Kaksoset juoksevat sisälle juuri, kun äiti ja isä ovat laittamassa kynttilöitä ikkunoihin. Keittiön seinälle on ilmestynyt suklaakalenteri. Jonne ja Nelli kysyvät uteliaina: “Mitä te teette?” “Laitamme adventtikynttilät ikkunoihin. Adventti on odotuksen aikaa”, äiti vastaa hymyillen. “Tiedetään”, sanovat lapset tyytyväisinä. Osa kirkkovuodesta on nyt löytynyt ja adventti alkanut, mutta palapelin muut palaset ovat vielä kadoksissa. Ilmassa on odotuksen tuntua. Mitä he odottavat, siitä heillä ei ole tarkkaa käsitystä.