UBIK
Puhe sukupolvista kuulostaa huijaukselta, koska en samastu minkään sukupolven määritelmään. Jos minua kutsutaan ”diginatiiviksi”, puhuja on yleensä keski-ikäinen, minua rikkaampi henkilö, jonka kokemus on valovuosien päässä elämästäni. MITEN IKÄISENI voisi niputtaa sukupolveksi? Osa meistä on menestyviä julkkiksia, toiset haahuilevat silpputöiden sekasotkussa ja
ta. Tarinoissa puhutaan sielun myymisestä työlle. Selvitäkseen Y:t hakevat tukea työpaikan ulkopuolelta kavereilta ja terapeuteilta. He eivät luota ay-liikkeeseen tai viranomaisiin vaan käyttävät “pehmeitä” pärjäämistapoja: kirjoittavat itsekseen, unelmoivat muita enemmän, itkevät työpaikalla, pakenevat sosiaaliseen mediaan ja helpottavat oloaan ahmimalla ruokaa.
kolmannet kitkuttavat tuilla köyhyysrajan alla. Yritän jatkuvasti selittää sekavaa ja muuttuvaa työtilannettani sille onnelliselle sukupolvelle, joka syntyi sodan jälkeen ja nautti kaikista hyvinvointivaltion eduista vakituisine työsuhteineen ja tukineen. Mikään ei tunnu menevän perille. Minulta kysellään edelleen, ”koska menen töihin”, vaikka olen tehnyt hajanaisia töitä kahdeksan vuoden ajan. Joskus töistä maksetaan, joskus ei, usein maksetaan alakanttiin. ”Älä huoleh di, toi on ohimenevä vaihe”, kuulen 60-vuotiailta. Mitä sen ikäiset enää tietävät työmarkkinoista?
Z-sukupolven koulutuksen aikana luotiin kansallisen yrittäjyyskasvatuksen ohjelma. Siinä haluttiin korostaa tehokkuutta, kilpailukykyä ja riskinottamista.
”HÄVIÖST, SÄ VOIT OLLA TYÖTÖN. SIKS ME LÄHDETÄÄN VOITOLLA YÖHÖN”, JVG Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Anu Järvensivu tunnistaa ongelman. Puhumme helposti Y- tai Z-sukupolvista, kun pitäisi pu hua yhteiskunnan muutoksesta, Järvensivu kirjoittaa. Heijastamme nuoriin asioita, jotka ovat uusia, pelottavia tai toivottavia. Syytämme uusinta sukupolvea asioista, jotka koskevat meitä kaikkia. Ei sukupolvipuhe silti pelkkää kusetusta ole. Sukupolvia voidaan erotella selvästi työelämään liittyvän asenteen perusteella, osoittaa Järvensivun, Risto Nikkasen ja Sannu Syrjän toimittama tutkimus Työelämän sukupolvet ja muutoksissa pärjäämisen strategiat. Tutkijoiden mukaan noin 17-vuotiaana määrittyy se, minkälainen mielenmaisema kullekin sukupolvelle muodostuu suhteessa työelämään. Nousukaudella aikuistuvat ovat työelämässä pehmeämpiä. Taantumassa täysi-ikäistyvät tulevat töihin kovien arvojen olosuhteissa ja oppivat kilpailemaan. Työelämässä vuorottelevat siis taloustilanteen mukaan pehmeät ja kovat sukupolvet. Esimerkiksi X:ksi kutsutun sukupolven nuorempi puoli aikuistui Suomessa 1990-luvun laman aikana. Se oppi luottamaan vain kovaan kilpailuun ja omaan työmarkkina-arvoonsa. Kasarilla syntynyt Y-sukupolvi on puolestaan koulutettu ja kyvykäs, mutta nousukauden tuotteena pehmeä. Pehmeys ei sovi nykyisen työelämän rankkuuteen, hajanaisuuteen ja jatkuvaan muutokseen. Tutkijoiden pyytämissä työelämätarinoissa Y:t korostavat yksinäisyyttä, ulkopuolisuuden tunnetta, ahdistuneisuutta ja kaoottisuut-
Jos sukupolviaaltojen teoria pitää paikkaansa, seuraavaksi on taas vuorossa kovempi taantumapolvi. 1990-luvulla syntynyt, nyt aikuistuva Z-sukupolvi on kyselyjen mukaan myös konservatiivisempi ja kunnollisempi: Z:t seuraavat normeja sekä polttavat ja ryyppäävät vähemmän.
PÄRJÄÄ TAI ITKE JA PÄRJÄÄ Itkemiseen, ahmimiseen tai raitistumiseen vaikuttaa tietysti muukin kuin syntymäaika. Sukupolvien lisäksi itse työelämä muuttuu. Puhutaan prekarisaatiosta eli työmarkkinoiden epävarmuudesta, toisten armoille joutumisesta ja surkeista työehdoista. Paskaduuneilta barrikadeille -kirjassa haastateltu Susanna työskentelee tv-kuvauksissa ja kertoo, miten vaikea on saada korvausta ylityötunneista. Töihin on myös ”pak ko” mennä vaikka kuumeessa. ”Meillä oli kuvaukset just alkaneet, kaikil la hirvee stressi ja paniikki. Mä sanoin, että mulla on tosi paha olo, mutta mulle sanottiiin, että yritä jaksaa tää lauantai, sit voit levätä. Mä tajusin jossakin vaiheessa, että nyt mul la on niin saatanan paha olo että mä en kestä. Samalla mä olin niin väsynyt, että jos mä oli sin mennyt sanomaan, että nyt mun olis pak ko päästä nukkumaan, mä olisin ruvennut it kemään. Mä yritin vessassa koota itteni.” Kirjan kertomukset vahvistavat kuvaa työelämästä, jossa epätyypillisyys on tyypillistä, seuraavasta viikosta ei ole tietoa ja elantoa joutuu onkimaan kauppaamalla itseään sirpaleisten töiden toivossa. Z-sukupolven koulutuksen aikana luotiin kansallisen yrittäjyyskasvatuksen ohjelma. Siinä haluttiin korostaa tehokkuutta, kil-
23
pailukykyä ja riskinottamista. Puhuttiin, että jokainen ihminen on vastuussa omasta työllistymisestään.
BRÄNDIIN KASVANEET Opetusalan Ammattijärjestön puheenjohtaja Olli Luukkaisen sanoin yrittäjyyskasvatuksesta tuli tehdä ”ilma jota koulun käytävil lä hengitetään”. Nykyään kouluissa käydään bändikursseja, joilla opetetaan brändäämään ja myymään oma musiikkikonsepti. Teinejä opetetaan ajattelemaan yrittäjän tavoin. Yrittäjyyskasvatus näyttää purevan: poliittisen vaikuttamisen tai elämän leppoistamisen sijaan zetoja kiinnostaa säännöllinen työ ja yrittäminen. 43 prosenttia ammattiin opiskelevista olisi valmis ryhtymään yrittäjiksi, selviää helmikuussa julkistetusta Dialogi-kyselystä. Yrittämishaluja varmasti tukee, että Z-ikäiset ovat lapsesta asti harrastaneet paljon ja oppineet erikoistumaan. Kotona ja koulussa on korostettu itsetuntoa, valinnaisuutta ja kilpailemista. Eikö ole hyvä juttu, että nuoret kasvavat pärjääjiksi? Yrittäjyyskasvatusta tutkinut Jyväskylän yliopiston opettaja Esko Harni näkee kehityksessä ongelman: Z-sukupolvea kasvatetaan hallinnoimaan itse itseään työnantajien hyväksi. Yhteiskunnalliset asiat epäpolitisoidaan puhumalla valtasuhteiden sijaan yrittämisestä ja kansallisesta perinteestä. “Suomessa innovaatiohype ja itsen yrit täjyys näyttävät yhdistyvän erikoisella taval la ‘yksin on pärjättävä’ -mentaliteettiin”, Harni sanoo. “Yrittäjyyspuhe piilottaa prekaarit työ markkinat yleisen selviytymispuheen alle.” Toinen ongelma on yrittämisestä kerrottu mediatarina. Supercellin ja Rovion kaltaisia uusia sankariyrityksiä hehkutetaan. Työttömiksi jääviä tai silpputyöllä kitkuttelevia duunareita surkutellaan ohimennen. Erityisesti palvelutyöstä tai julkisen sektorin työoloista ei puhuta juuri ollenkaan. Mitä nyt välillä sosiaalitoimi joutuu koko kansan sylkykupiksi, kun Youtubeen ladataan kännykkävideo huostaanotosta. Sitten palataan menestyjien hehkutukseen. Tavaksi on tullut kehua ihanteellista uuden työläisen edustajaa: freelanceria, joka rahoittaa työnsä velalla ja kantaa työn riskit itse. Kuka lataisi Youtubeen paljastusvi d eon pakkoyrittäjän arjesta, jossa työskennel l ään kuumeessa ja ahdistutaan riittämättömyy destä? Vaikka Z- ja Y-sukupolvet eroavat asenteissaan, ehkä todellinen vastakkainasettelu ei ole heidän välillään. Molemmat joutuvat vastaamaan vanhempien sukupolvien vaatimuksiin. Nuorten olisi huolehdittava rapistuvasta vanhustenhoidosta, kestettävä kurjistuvilla työmarkkinoilla, korjattava valtiontalouden kestävyysvaje ja pysäytettävä ilmastonmuutos. Nämä ovat kaikki ongelmia, jotka ovat edellisten sukupolvien tuottamia.