Varsinais-Suomi ja Viro

Page 1

VARSINAIS-SUOMI JA VIRO


VARSINAIS-SUOMI JA VIRO VARSINAIS-SUOMEN VIRO-KESKUS 20 VUOTTA

Toim. Veikko Laakso ja Kirsi Äyräs

Varsinais-Suomen Viro-keskus ry 2014 2

3


Sisällysluettelo Näin kirja syntyi .......................................................................................................................................................................... 7 I Varsinais-Suomen Viro-keskus ry 20 vuotta Markku Lehtonen: Viro-keskuksen avajaispuhe ............................................................................................11 Markku Lehtonen puheenjohtaja 1994-2001 ................................................................................................15 Harri Raitis puheenjohtaja 2002-2006 ..............................................................................................................17 Armas Lahoniitty puheenjohtaja 2007- ...........................................................................................................19 Veikko Laakso: Varsinais-Suomen Viro-keskus 1994-2014.........................................................................23 II Viron historiaa Antti-Jussi Nygård: Viro itsenäisyydestä toiseen ...........................................................................................43 III Viro-ystävyysseurat pääsevät vauhtiin Markku Lehtonen: Ystävyystoiminnan varhaisvuodet................................................................................63 Ulla Palomäki: Turun seudun Viro-seura ja sen järjestämät avustukset................................................69 Matti Jussila: Vakka-Suomen Viro-seura syntyi Veskissä.............................................................................79 Leena Winter: Turun Tuglas-seura yhtenä joukossa – kulttuurin jakajana ja tekijänä .....................87 Kari Immonen: Olavi Paavolainen –seura ja Viro ...........................................................................................93 Pekka Niemelä: Elokuun 18. päivä 1991...........................................................................................................97 Harri Raitis: Kirjailijat loivat yhteyksiä................................................................................................................99

Copyright 2014: Toimituskunta, kirjoittajat ja kuvaajat Varsinais-Suomen Viro-keskus ry

Reino Lemmetyinen – Kirsi Äyräs: Turku – Tartto -yhdistys .................................................................... 103 Salon seudun Suomi-Viro-seura, poimintoja toimintakertomuksista: Avustustyötä, lahjoituksia, kulttuurimatkoja, tapahtumia ..................................................................... 115 IV Virallisia suhteita luomassa Markku Aukia: Turku koko Viron ystävä ......................................................................................................... 125

ISBN: xxxxx

Petri Uggeldahl: Turun ympäristöpaja - hyvällä asialla, hyvässä seurassa ........................................ 127

Painopaikka: xxxx

Juhani Tynjälä: Paikallista yhteistyötä vuodesta 1991 ............................................................................. 141

Toimituskunta: Veikko Laakso (pj), Armas Lahoniitty, Pekka Lehtinen, Reino Lemmetyinen, Harri Raitis.

Antti Valtanen: Viranomaisyhteistyötä – Länsi-Suomen ja Länsi-Viron poliisitoimi ...................... 153

Toimittajat: Veikko Laakso ja Kirsi Äyräs Ulkoasu: Kristiina Erkko Artikkelien kuvat kirjoittajien arkistoista Kuvat lukujen alussa: Raimo Korhonen, diakuvia Viron matkoilta 1990 - 1996 Kannen kuvat: xxxxx Kuvankäsittely: Kristiina Erkko, skannaus: Lauri Nissinen 4

Raimo Korhonen: Varsinais-Suomen liitto kiinnostuu Viro-yhteistyöstä........................................... 135 Raimo Salonen: Pohjola-Norden, Jõhvi ja Loimaa ..................................................................................... 149 Harri Raitis: Seurakuntien yhteistyö................................................................................................................ 161 Matti Taatila: Seurakuntaystävyyttä: Loimaa – Iisaku ............................................................................... 169 Cay Sevón: Turku ja Tallinna, vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupungit ............................... 171 V Viro-yhteistyön monet muodot: musiikista reissumuistoihin, luomuviljelystä täydennyskoulutukseen Kalevi Kuosa: Turun ja Viron välisen musiikkivaihdon elpymisestä toisen maailmansodan jälkeen ...................................................................................................................................... 179 Jarmo Virmavirta: Turun Sanomat seurasi Viron vapautumista läheltä ............................................. 193 Heimo Välimäki: Turun Yliopiston täydennyskoulutusyhteistyötä Virossa ....................................... 207 Seppo Lohtaja: Luomuviljelyä rakentamassa.............................................................................................. 213 Antti Valtanen: Kansalaisjärjestöyhteistyö - Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ......................................................................................................................................... 221

5


Raimo Salonen – Ritva Juva: Peruskouluystävyyttä .................................................................................. 227 Raimo Salonen: Sonda 25.-26.11.1992 –matkakertomus ....................................................................... 233 VI Kunniakonsulaatti Brinkkalan sisäpihalla Keijo Virtanen: Viron kunniakonsulaatti Turussa ja Varsinais-Suomessa ........................................... 239 Kirsi Äyräs: Kasvava yhdistys juhlavuoden vilskeessä .............................................................................. 245 VII Luettelot ........................................................................................................................................................................... 259

Esipuhe

NÄIN KIRJA SYNTYI Varsinais-Suomen Viro-keskus käynnisti keväällä 2009 historiahankkeen. Tavoitteeksi asetettiin keskuksen ja sen edeltäjien toimintojen kokoaminen yksiin kansiin Viro-keskuksen 20-vuotisen toiminnan juhlistamiseksi vuonna 2014. Asiaa valmistelemaan asetettiin toimikunta, jonka puheenjohtajaksi kutsuttiin Turun yliopiston Suomen historian lehtori FL Veikko Laakso. Toimikunnan jäseninä ovat eri vaiheissa toimineet Markku Lehtonen, Harri Raitis, Reino Lemmetyinen, Armas Lahoniitty, Margetta Lotila, Raimo Korhonen ja Pekka Lehtinen, sihteereinä Satu Rautuma, Anna-Liisa Ossipova ja Kirsi Äyräs. Viro-keskuksen talous huomioiden kävi selväksi, että hanketta oli vietävä eteenpäin talkoilla. Teoksen sisällön suunnittelussa päädyttiin siihen, että Viro-keskuksen ja sen edeltäjien oman toimintahistorian lisäksi pyritään saamaan kansien väliin mahdollisimman monipuolinen esitys niistä moninaisista toiminnoista, joita Varsinais-Suomen ja Viron suhteet ovat poikineet eritoten Viron uuden itsenäistymisen murroksessa. Suunnittelun edetessä selkiintyi hankkeen yhdeksi päätarkoitukseksi erinäisissä ystävyys- ja avustusprojekteissa mukana olleiden Viro-aktiivien omien kokemusten kerääminen talteen. Kysymys on monilta osin epävirallisista ilman sen kummempia organisaatioita ja niiden mukaisia kirjallisia menettelyjä toteutetuista toimista, joiden kartoittaminen on monin kohdin muistitiedon ja mukana olleiden satunnaisten muistiinpanojen varassa. Katsottiin, että on korkea aika saada tällainen tieto talteen tulevienkin polvien ammennettavaksi. Artikkelitekstien lisäksi järjestettiin sekä erilaisten Viro-aineistojen että valokuvien keräys Viro-keskuksen arkistoon. Matkan varrella käännyttiin hyvin monien Viro-aktiivien puoleen pyynnöllä kirjoittaa omalta osaltaan niistä kokemuksista ja projekteista, joita heillä oli kertynyt 6

7


ystävyystoimintojen myötä. Valmiutta ja talkoohenkeä löytyi kiitettävästi, ja näin on saatu kokoon varsin edustava kokoelma Viron ja Varsinais-Suomen ystävyystoimintoja valaisevia artikkeleita. Mukaan olisi toivottu vielä muutamia asiakokonaisuuksia lisääkin, mutta kaikilla ei ollut juuri nyt mahdollisuutta lähteä mukaan kirjoitustalkoisiin. Kirjan sisällön alkaessa hahmottua asetettiin keväällä 2012 historiatoimikunnan työtä jatkamaan suppeampi toimituskunta: Veikko Laakso (pj), Armas Lahoniitty, Pekka Lehtinen, Reino Lemmetyinen ja Harri Raitis. Viro-keskuksen toimistossa kirjan editointityötä tekivät Kirsi Äyräs ja Lauri Nissinen, kirjan ulkoasun loi graafinen suunnittelija Kristiina Erkko. Toimituskunnan tavoite oli, että toimitustyössä säilytetään jokaisen kirjoittajan oma tyyli. Kysymyksessä on sekä sisällöltään että tyyliltään hyvin moni-ilmeinen joukko tekstejä. Niiden kaikkien ote, osin hyvinkin persoonallinen kokemuksellisuus, on haluttu säilyttää. Teoksen valmistumista ovat taloudellisesti tukeneet Turun kaupunki (2014) sekä Nils Robert af Ursinin rahasto (2012). Esitän Varsinais-Suomen Viro-keskuksen puolesta parhaat kiitokset hyvin suoritetusta työstä historiatoimikunnan ja toimituskunnan jäsenille, kaikille kirjoittajille sekä niille, jotka ovat tavalla tai toisella muutoin olleet apuna historiahankkeen toteutuksessa. Turussa 15.10. 2014 Historiatoimikunta 2013.

Armas Lahoniitty Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n hallituksen puheenjohtaja

8

9


I VARSINAIS-SUOMEN VIRO-KESKUS RY 20 VUOTTA

10

11


Markku Lehtonen

VIRO-KESKUKSEN AVAJAISPUHE Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n ensimmäisen puheenjohtajan Markku Lehtosen arkistoista löytyi alkuperäinen Viro-keskuksen avajaispuhe. Viro-keskus avattiin 1.2.1994, ja sen perustamissopimus allekirjoitettiin seuraavana päivänä. Juhlallisia avajaisia vietettiin 20.2.1994.

Turku 20.2.1994 Arvoisat herrat kansanedustajat! Hyvät naiset ja herrat

Iltarusko, Tallinna 1991

Tämän Turun seudun Viro-seuran juhlavan itsenäisyyspäivän vieton jälkeen pyytäisin huomionne vielä hetkeksi hieman arkisemmalle asialle eli Varsinais-Suomen Viro-keskuksen avaamiselle. Voidaan ensinnäkin kysyä, miksi Varsinais-Suomen Viro-keskus sitten avataan? Avaamisen taustalla on tosiasia, että suomalaisten – ja siis myös varsinaissuomalaisten – Viro-yhteydet ovat lisääntyneet räjähdysmaisesti viimeisten 3-4 vuoden aikana. Samassa tahdissa on lisääntynyt myös tarve yhteystietopankkien luomiseksi sekä suomalaisista että virolaisista osapuolista. Viro-keskus näkeekin Varsinais-Suomen 12

13


yhteystietopankin luomisen yhtenä kiireisimpinä tehtävänään. Keskus haluaa lisätä myös yleistä Viro-tietoutta ja viron kielen tuntemusta alueella, mihin tuossa vieressä arkipäivinä avoinna oleva toimisto saa mahdollisuuden. Keskuksen toimisto haluaa lisäksi tarjota resurssinsa varsinaissuomalaisten vironystävien käyttöön. Tästä käy jo hyvänä esimerkkinä tämänpäiväinen itsenäisyyspäivänjuhla ja Turun Tuglas-seuran tuohon sisääntulotilaan järjestämä näyttely Viron lähettiläät Suomessa. Edelleen keskus toivoo voivansa palvella myös Vakka-Suomen ja Salon Viro-seuroja näiden tehdessä Viroa tunnetuksi alueellaan. Keskus tarjoaa resurssinsa myös Varsinais-Suomessa asuvien tai täällä käyvien virolaisten käyttöön heidän keskinäisen yhteydenpitonsa ja yhteistoiminnan helpottamiseksi. Pitemmällä tähtäyksellä keskus haluaisi olla hyödyksi myös valtion, kuntien ja seurakuntien Viro-yhteistyölle. Lisäksi yrityksille voimme tarjota yleistä Viron yhteiskunnan ja virolaisuuden tuntemusta, mikä on avuksi yrityskontakteissa. Tässä yhteydessä voidaan mainita, että Pirkanmaalla ja Satakunnassa toimii jo vastaavankaltaiset maakunnalliset keskukset, joissa on myös päivystävät toimistot. Viro-keskuksen jäseniksi voivat liittyä niin yksityishenkilöt kuin yhteisötkin. Keskuksen toiminta muokkautuu tekijöidensä mukaiseksi ja niinpä esitänkin 14

arvoisalle juhlayleisölle konkreettisen ehdotuksen, että edustamanne yhteisöt ja Te henkilöinä liittyisitte sankoin joukoin Viro-keskuksen jäseniksi! Lopuksi haluaisin kiittää täällä tänään läsnä olevia henkilöitä ja heidän edustamiaan yhteisöjä siitä tuesta, jota nämä ovat osoittaneet Viro-keskukselle. Näitä henkilöitä ovat: Olavi Rinne, Viron suurlähetystö, Heikki Rausmaa ja Tapio Mäkeläinen, Tuglas-seura, Kalervo Hovi ja Harri Päiväsaari, Viro-yhdistysten liitto, Markku Aukia ja Elli Oinonen-Edén , Turun kulttuuritoimi, Raimo Härkönen, Turun Ystävyystalo ry, Keijo Korkka, Turun Inkeriläisyhdistys, Christina Tuominen, Turun työvoimatoimisto, Risto Siivola, Turun telelaitos, Tuuli Åkerman, Turun kaupunginkirjasto, Timo Heinonen, Telefakta OY, Kari Lattu, Laatupinnoite Oy, Kalle Soini, Turun kaupunginvarasto, Petri Uggeldahl, Turun kierrätyskeskus, Paula Palmroth, Kansallinen kirjakauppa Oy, Raimo Helminen, Turun tiedotustoimisto.

Unohtaa ei tietenkään voi varsinaissuomalaisten estofiilien työpanosta, jolloin nousevat esiin ennen kaikkea kollegani Viro-keskuksen väliaikaisesta hallituksesta ja mainiot maalarimme Markku Sipilä ja Pekka Lehtinen. Erityisesti kiitän Viro-keskuksen toimihenkilöä Milla Asteria jo takana olevista 3 työviikosta. Hyvät Viron ystävät! Uskon, että nyt on oikea aika siirtyä nauttimaan kahvihetkestä ja keskustella vapaamuotoisesti

sekä käydä tutustumassa tuolla Viro-keskuksen toimiston puolella. Ennen sitä toivon kuitenkin, että Viro-keskukseen sopivat yhteisestä sananparsivarastosta tutut toteamukset, jotka kuuluvat viroksi "iga algus raske" ja "lõpp hea, kõik hea"! Kiitos!

Markku Lehtonen pitämässä VarsinaisSuomen Viro-keskus Ry:n avajaispuhetta 20.2.1994 Juseliuksen talon salissa.

15


MARKKU LEHTONEN puheenjohtaja 1994 – 2001

Ulkopuolisesta virikkeestä, jonka antoi Tuglas-seuran kulttuurisihteeri Tapio Mäkeläinen v. 1993, aloin Sirje Kiinin kanssa suunnitella mm. Viroon liittyvän yleisöpalvelupisteen avaamista Turussa. Mukaan tulivat pian useat muut varsinaissuomalaiset Viro-aktiivit. Toiminta johti Varsinais-Suomen Viro-keskuksen perustamiseen helmikuussa 1994. Jo paljon ennen juhlallisia avajaisia, jotka pidettiin 20.2.1994, teimme “raakaa työtä“ pyytämällä Juseliuksen talon kolmannen kerroksen toi16

mistoomme, Uudenmaankatu 1, Turun kaupunginvarastolta konttorikalusteita, Turun kaupunginkirjaston varastolta saimme kirjahyllyjä ja taisipa ensimmäinen mikrotietokonekin olla Turun kaupungin ATK-osaston peruja. Työvoimatoimiston avulla saimme toimiston päiväsaikaan eläväksikin, eli toimistonhoitajat seurasivat toinen toisiaan, yleensä kyseessä olivat virolaiset työntekijät. Toiminnassa olivat ensisijalla yhteydet muihin varsinaissuomalaisiin Viro-järjestöihin, jotka olivat yleensä edustettui17


na Viro-keskuksen hallituksessakin, ja toisaalta yleisönpalvelu toimistossamme. Yleisötilaisuuksiin pyrimme saamaan virolaisia alustajia ja toimipa toimistomme joidenkin Turussa vierailleiden virolaisten lehdistötilaisuuksienkin pitopaikkana. Keräsimme kahteen otteeseen varsinaissuomalaisten toimijoiden virolaisten yhteistyökumppanien yhteystiedot erilliseen tiedostoon, jota onnistuimme jopa myymään eri tahoille. Muutoin olimme käytännössä jäsenmaksujen ja pienten avustusten varassa. Itse aloin suuntautua yhä enemmän Viroon, jonne olin hankkinut varsinaisen kotimme perheellemme, ja aloin tuntea, että minulla ei enää ole juuri annettavaa ystävyysseuratoiminnalle Suomessa. Niinpä en asettunut enää ehdolle vuodeksi 2001 Suomen Viro-yhdistysten liiton hallitukseen, jossa olin ollut mukana vuodesta 1997. Samaten en asettunut enää ehdolle, kun Varsinais-Suomen Viro-keskukselle valittiin puheenjohtajaa vuodelle 2002. Hyvin lämpimästi suhtaudun siihen, että Varsinais-Suomen Viro-keskuksen ehdotuksesta minulle myönnettin Suomen Viro-yhdistysten liiton kunniakirja v. 2002 toiminnastani Suomen ja Viron yhteistyön edistämiseksi. Samoin tunnen ylpeyttä siitä, että Varsinais-Suomen Viro-keskus ry kutsui minut kunniajäsenekseen v. 2006 samasta syystä. Näiden kunniakirjojen takaa löytyy suuri joukko varsinaissuomalaisia Viro-yhteistyöveteraaneja, kiitos teille siitä!

18

HARRI RAITIS puheenjohtaja 2002-2006

Tulin mukaan Varsinais-Suomen Viro-keskuksen toimintaan luultavasti jo perustamisvuonna Lounais-Suomen kirjailijoiden edustajana. Vuonna 1995 minut suostuteltiin yhdistyksen sihteeriksi. Toiminta oli pienimuotoista, mutta yleisöä palveleva toimisto oli olemassa Juseliuksen talon kolmannessa kerroksessa osoitteessa Uudenmaankatu 1. Osin samoissa tiloissa Turun ystävyystalon yhteydessä toimi inkeriläisten yhdistys. Viro-keskuksen huoneessa töitä tekivät virolaiset työkokeilijat tai harjoitteli-

jat, jotka vaihtuivat tiuhaan tahtiin. Tuglas -seurasta Helsingistä oli saatu pieni vironkielinen lainakirjasto, ja lisäksi pidettiin myynnissä muutamia kirjoja sekä jaettiin Viroa esittelevää aineistoa, jota oli vielä varsin vähän. Yleisöä kolmanteen kerrokseen talossa, jossa ei ole hissiä, tuskin kovin paljon kiipesi. Keskuksen hallituksen jäsenet edustivat monia yhteyksiä Viroon omaavia tahoja. Oli maatalouskoneita keränneitä, muunlaista humanitaarista toimintaa harjoittavia, Tallinnassa toimiva tak19


siyrittäjä ja muita innostuneita. Järjestimme muutamia Viron meneillään olevaa yhteiskunnallista muutosta käsitteleviä yleisötilaisuuksia, joihin saatiin esitelmöitsijöiksi ainakin ympäristöministeri Andres Tarand ja Viron luterilaisen kirkon arkkipiispa Jaan Kiivit sekä muita. Molemmilla mainituilla oli merkittävä osuus tasavallan palauttamisessa. Myös Viron itsenäisyyspäivää juhlittiin. Vuonna 1995 perustettiin Itämeren maiden kirjailijakokouksen järjestämistä varten Littera baltica -yhdistys ja minusta tuli sen ensimmäinen puheenjohtaja. Siitä asemasta käsin saatoin huolehtia siitä, että ensimmäisen kirjailijakokouksen pääesitelmöitsijä vuonna 1996 oli Jaan Kross Virosta. Toisessa kokouksessa kahta vuotta myöhemmin piti esitelmän Juhan Kristjan Talve kirjallisuuden merkityksestä pienen kansan identiteetin säilymisessä. Myöhemminkin Littera baltica -kokouksissa on virolaisilla kirjailijoilla ollut tärkeä osuus. Vuonna 2002 minut valittiin Viro -keskuksen puheenjohtajaksi ja tätä pestiä hoidin vuoteen 2006. Vuonna 2003 keskuksen sihteeriksi saatiin toimelias Reino Lemmetyinen, jonka ansiota on, että samana vuonna päästiin muuttamaan Uudenmaankatu 1:n kolmannesta kerroksesta yleisön ulottuville nykyisiin tiloihin. Ratkaiseva apu tähän oli yhteistyökumppanien kanssa toteutettu Saame kokku -hanke, jonka kautta päästiin kiinni EU-rahoitukseen. Jo sihteerin tehtävää hoitaessani vuonna 2001 minut valittiin Suomen Viro-yhdis20

tysten liiton hallitukseen ja sitten vuonna 2003 liiton puheenjohtajaksi. Tätä tehtävää hoidin vuoden 2012 loppuun. Silloin katsoin, että vastuu pitää siirtää seuraavalle sukupolvelle. Samaan tulokseen olin Varsinais-Suomen Viro-keskuksen kohdalla tullut vuonna 2006. Varapuheenjohtajan asema on siitä lähtien ollut sangen sopiva tapa palvella tätä tärkeää yhdistystä.

ARMAS LAHONIITTY puheenjohtaja 2007-

Ensimmäisen kerran menin Viroon bussilla Leningradin kautta vuonna 1979. Kyseessä oli läpikulkumatka, kun Varsinais-Suomen seutukaavaliiton hallitus teki Itämeren ympärimatkan. Se kesti kolme viikkoa. Viroon eli Tallinnaan jouduttiin menemään bussilla Leningradin kautta, sillä Suomenlahti oli niin paksussa jäässä että Georg Ots ei voinut kulkea. Seuraavan kerran oli mahdollista paremmin tutustua virolaisiin vasta vuonna 1989, kun toukokuussa tuo-

reena opetus- ja sivistystoimen apulaiskaupunginjohtajana pääsin Tallinnaan Turun Kaupunginteatterin esityksen kanssa Vanalinna studion vieraaksi. Turun kaupunginteatteri esitti teatterissa kaksi näytöstä. Vierailun oli organisoinut silloinen teatterinjohtaja Aulis Ruostepuro. Minun tehtäväkseni jäi tarjota tallinnalaisille isännille ja teatteriväelle vastaanotto Olympia-hotellin suuressa swiitissä, mihin minut oli majoitettu. Väkeä mahtui sinne hyvin sata henkeä. Niillä hinnoilla tarjoilu oli Turun 21


kaupungille halpa. Mieleen jäi korkea valonheitin, joka pyöri meren rannalla. Se valaisi säännöllisesti useiden kilometrien päähän merelle. Viron itsenäisyyskamppailua seurasin lähinnä tiedotusvälineiden kautta. Viro-aktivistit olivat kyllä jo aikaisemmin käyneet minua valistamassa tilanteesta ja antaneet minulle Viron sini-musta-valkean pöytälipun. Turun kaupunki organisaationa oli vähän hidas virallisissa suhteissaan Viroon, vaikka jotkut ehdottivatkin Turulle ystävyyskaupungin valitsemista Virosta kun maan itsenäisyys palautettiin vuonna 1991. Kontakteja kyllä syntyi eri organisaatioiden ja ihmisten välille, mutta virallisia päätöksiä ei tehty. Turku osallistui aktiivisesti vuonna 1992 Uuden ajan Hansapäiville, jotka pidettiin Tallinnassa. Tallinnan kaupunginjohtaja oli silloin Jaak Tamm. Turun delegaatio oli saanut turkulaisilta yrityksiltä erilaisia tuotteita, mm. Turun sinappia, myytäväksi päivien aikana. Tuotto lahjoitettiin Tallinnan kaupungille. Tarttoa pidettiin itsestään selvänä ystävyyskaupunkina Turulle. Onhan Tarton Yliopisto ja Turun Akatemia perustettu lähes samaan aikaan. Tampere ehti kuitenkin solmimaan ystävyyssuhteen ensin. Turku allekirjoitti yhteistyösopimuksen vuonna 1996, jolloin Väinö Kull oli Tarton kaupunginjohtajana. Sen jälkeen kanssakäyminen on ollut vilkasta. Tarttoon perustettiin Turun kaupungista kertova infopiste ja tapaamisia järjestettiin säännöllisesti. 22

Myöhemmät Tarton kaupunginjohtajat Andrus Ansip (kaupunginjohtajana 1998 - 2004) ja hänen seuraajansa Laine Jänes, myöhemmin Randjärv (kaupunginjohtajana 2004-2007) ovat tehneet mittavan työn Viron valtakunnan politiikassa. Ansip pääministerinä kymmenen vuotta ja Jänes ensin kulttuuriministerinä ja edelleen valtiopäivien ensimmäisenä varapuheenjohtajana. Turku oli mukana perustamassa Viron suurinta kansalaisopistoa, Tartu Rahvaülikoolia, ylläpitävää säätiötä ja osallistuu sen hallintoon edelleen aktiivisesti. Vuonna 1996 solmittiin yhteistyösuhde myös Saarenmaan pääkaupunkiin Kuressaareen. Vuonna 1995 aloitettiin mielenkiintoinen yhteistyöprojekti Viron ja Suomen opetusministeriöiden kesken. Suomen opetusministeriön nuoriso-osaston päällikkö Olli Saarela pyysi Turkua mukaan yhteistyöhön Kloogarannan nuorisoleirialueen kunnostamiseen. Asiasta solmittiin opetusministeriöiden välinen sopimus. Viron puolella yhteistyön toteuttaja oli Nuorisotyön kehittämiskeskus. Turun kaupungin rooliksi tuli toimia asiantuntijana nuorisoleirin peruskorjauksessa ja myös toiminnan kehittämisessä. Rahoitus hoidettiin opetusministeriöiden toimesta valtion varoista. Turussa asiasta vastasi nuorisotoimi, joka samalla toimi rahaliikenteen valvojana. Projekti päättyi vuonna 2006, jolloin leirin rakenteet oli täysin uusittu nykyaikaisia vaatimuksia vastaavaksi.

Myös Tallinnan johdon kanssa oli useita tapaamisia ja keskusteluja, varsinkin silloin kun valmisteltiin Euroopan kulttuuripääkaupunkihakemusta ja myöhemmin hankkeen toteuttamisen aikana. Yllä on joitakin kokemuksia virolaisten kanssa tehdystä yhteistyöstä. Turun kaupungin yhteydet Viroon ovat olleet ja ovat edelleen paljon laajemmat kuin edellä on kerrottu. Nämä ovat vain esimerkkejä. Yhteistyö on minun kokemukseni mukaan aina käynyt helposti. Kaiken keskiössä on ollut avoimuus ja

luottamuksen rakentaminen. Asioista on ollut helppo sopia ja lupaukset on aina pidetty, mikäli se vain on ollut mahdollista voimavarat huomioon ottaen. Jäätyäni vuoden 2006 alusta eläkkeelle kaupunginjohtajan virasta minua pyydettiin Varsinais-Suomen Viro-keskuksen hallituksen puheenjohtajaksi. Tehtyäni Viro-yhteistyötä apulaiskaupunginjohtajana ja kaupunginjohtajana jo yli puolitoista vuosikymmentä oli helppo vastata myöntävästi pyyntöön. En ole kertaakaan katunut mukanaoloa tässä työssä.

Varsinais-Suomen Viro-keskuksen edustajia pääministeri Andrus Ansipin työhuoneessa Toompean mäellä 25.1.2007. Mukana ovat pj Lahoniitty, vpj Aila Harjanne, sihteeri Lemmetyinen ja Turun työvoimatoimiston johtaja Veli-Matti Vesterinen. Vierailun aikana luovutettiin pääministerille Turun kulttuuripääkaupunkihakemus. 23


Veikko Laakso

VARSINAIS-SUOMEN VIRO-KESKUS 1994-2014

KESKUKSEN PERUSTAMINEN Vuonna 1982 perustettu Tuglas-seura oli Viron itsenäisyyden palauttamisen aattona ainoa merkittävä kansalaisjärjestö, joka toimi suomalais-virolaisten suhteiden kentällä. Kirjailijakääntäjä Friedebert Tuglaksen (1886-1971) mukaan nimetty seura keskittyi pitkälle kulttuurisuhteiden vaalimiseen ja sen toiminnan painopiste oli pääkaupunkiseudulla. Itsenäisyyden palautuksen realisoituessa syntyi etenkin 1990-luvun alussa eri puolille Suomea Viron ystävyysseuroja, mm. Salon Seudun Suomi-Viro-seura, Vakka-Suomen Viro-seura ja Turun seudun Viro-seura, joiden toiminta uudessa poliittisessa tilanteessa värittyi enemmän yhteiskunnallisesti. Paikallisten Viro-yhdistysten vanavedessä myös Tuglas-seuran jäsenistössä virisi ajatuksia toiminnan vahvemmasta organisoinnista Helsingin ulkopuolella. Seuran kulttuurisihteeri Tapio Mäkeläisen sekä turkulaisten Sirje Kiinin ja Markku Lehtosen istuessa syksyllä 1993 Tuglas-seuran toimistossa Helsingin Maariankadul24

25


la kehkeytyi idea kutsua Turun seudulla asuvat Tuglas-seuralaiset pohtimaan paikallisen toiminnan organisointia. Näin meneteltiin, ja ensimmäiseen tapaamiseen 28.10.1993 Turun Kulttuurikeskuksen tiloihin saapui viitisentoista henkilöä. Jatkossa kokouksiin osallistui Tuglas-seuralaisten lisäksi muitakin Viro-aktiiveja. Näissä tapaamisissa nousi esiin myös ajatus yleisön palvelupisteestä, jonkinlaisesta Viro-informaatiotoimistosta, jollainen Satakunnassa ja Pirkanmaalla tiedettiin jo olevan. Hanketta valmistelemaan asetettiin Varsinais-Suomen Viro-keskusta perustava työryhmä, joka koostui pääosin Tuglas-seuran ja Turun seudun Viro-seuran edustajista. Ensimmäisessä kokouksessa 17.11.1993 ryhmä valitsi puheenjohtajakseen Markku Lehtosen, varapuheenjohtajaksi Sirpa Kosken ja sihteeriksi Anna-Maija Luomin; muut jäsenet olivat Sirje Kiin, Raimo Korhonen, Juhan Talve sekä Turun Kulttuurikeskuksen johtaja Elli Oinonen-Edén. Työskentelyyn osallistui usein myös Valma Yli-Vakkuri, samoihin aikoihin perustetun Turun Tuglas-seuran puheenjohtaja. Työryhmän tehtävä, Viro-keskuksen perustaminen ja informaatiotoiminnan käynnistäminen, tarkoitti käytännössä sääntöjen laatimista ja rekisteröintiä, toimitilojen ja päivystyksen järjestämistä sekä toiminnan taloudellisen perustan turvaamista. Toimitilojen osalta työryhmä kääntyi Turun kaupungin puoleen. Vanhan suurtorin alueella kulttuurikeskuksen tiloissa 26

toimi eri kansojen ystävyysseuroja, jotka olivat perustaneet Turun Ystävyystalo ry:n. Viro-keskus liittyi tähän yhteisöön, sai haltuunsa Uudenmaankatu 1:stä, ns. Juseliuksen talon kolmannesta kerroksesta pienen toimistohuoneen sekä oikeuden käyttää viereisiä kokous- ja aputiloja. Kaupungin vuokratuen myötä kustannukset muodostuivat kohtuullisiksi. Toimihenkilökysymys ja toimiston päivystys ratkaistiin yhteistyössä Turun seudun Inkeri-seuran kanssa ja Turun työvoimatoimiston myötävaikutuksella. Toimiston kalustamiseen, peruslaitteistoon ja materiaalihankintoihin Viro-keskus sai taloudellista ja muuta tukea Tuglas-seuralta, Suomen Viro-yhdistysten liitolta, Turun kaupungilta sekä joiltakin yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä. Viro-keskuksen säännöt valmisteli työryhmän puheenjohtaja Markku Lehtonen. Laajempaa keskustelua käytiin erityisesti kahdesta sääntökohdasta: toisaalta toiminnan alueellisista ja muista mahdollisista rajauksista, toisaalta jäsenyysperusteista. Aluerajauksen osalta päädyttiin helposti Varsinais-Suomen maakuntaan ja toimialan suhteen ”sekatavarakauppamalliin” eli että toiminnan piiriin luettaisiin kaikki Viro-suhteisiin liittyvät asiat. Jäsenperusteiden osalta puntaroitiin ennen muuta sitä, pitäisikö keskuksella olla vain yhteisö- tai henkilöjäseniä vai jonkinlaisena yhdistelmänä molempia. Kun tältä osin oli viimein päädytty yhdistelmämalliin, hyväksyttiin säännöt työryhmän viidennessä kokouksessa 2.2.1994 ja lähetettiin rekisteröi-

täviksi. Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n perustamisasiakirjan allekirjoittivat sillä kertaa paikalla olleet Markku Lehtonen, Sirpa Koski, Anna-Maija Luomi, Sirje Kiin ja Juhan Talve. Rekisteröinnin vireillepanon jälkeen perustamistyöryhmästä muodostettiin yhdistyksen väliaikainen hallitus. Jäsenyydestä jäi pois Elli Oinonen-Edén, jonka tilalle valittiin Valma Yli-Vakkuri. Vakinainen hallitus valittiin Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n ylimääräisessä jäsenkokouksessa 13.4.1994 lisäämällä väliaikaiseen hallitukseen Pentti Astala, Harri Raitis ja Erkki Saari. Patentti- ja rekisterihallitus vahvisti yhdistyksen rekisteröinnin 14.12.1995. YSTÄVYYSKENTÄN UUSJAKO Viro-keskuksen toimisto Uudenmaankatu 1:n kolmannessa kerroksessa avattiin helmikuun alussa 1994. Yhdistyksen tarkoitus määriteltiin säännöissä väljästi sulkematta pois mitään inhimillisen toiminnan osa-aluetta: Keskuksen tarkoituksena on koordinoida Varsinais-Suomen ja Viron yhteistyötä, edesauttaa jäsentensä välistä yhteistyötä sekä lisätä Viro-tietoutta ja viron kielen tuntemusta Varsinais-Suomessa. Näiden päämäärien toteuttamiseksi keskus harjoittaa tiedotus-, julkaisuja myyntitoimintaa, järjestää neuvottelu-, koulutus- ja kulttuuritilaisuuksia sekä vierailuja.

Keskuksen jäseniksi kelvollisiksi määriteltiin kaikki hallituksen hyväksymät henkilöt ja oikeuskelpoiset yhteisöt, jotka harjoittavat Viro-yhteistyötä. Kannatusjäseniksi voivat niin ikään liittyä sekä yksityishenkilöt että yhteisöt, jotka haluavat tukea keskuksen toimintaa. Ensimmäisessä tiedotteessa uuden yhdistyksen todetaan pyrkivän auttamaan resursseillaan Turun seudun Viro-seuran ja Turun Tuglas-seuran toimintaa. Samalla toivotettiin tervetulleiksi jäsenyyteen myös Vakka-Suomen ja Salon seudun Viro-seurat. Varsinais-Suomen Viro-keskuksen jäsenkunnan kasvua oli aluksi omiaan hidastamaan epätietoisuus siitä, mikä tulisi olemaan keskuksen asema Viro-suhteiden kokonaiskentässä, millaiseksi muotoutuu yhteisöjäsenten asema, korvaako keskus kokonaan vanhat alueelliset Viro-yhdistykset jne. Jo ensimmäisen täyden toimintavuoden 1995 kuluessa keskuksen rooliksi kiteytyi sekä yksittäisten että yhteisöjäsenten avustaminen, eräänlainen yhteistyöfoorumi, jonka avulla ja kautta hoituivat Viro-yhteyksiin liittyvät käytännön asiat. Keskuksen tiloissa pitivät kokouksia ja järjestivät tilaisuuksia muutkin turkulaiset Viro-yhdistykset. Hallituksen kokoonpanokin vakiintui vähin erin sellaiseksi, että pääosa jäsenistä valittiin edustamaan yhteisöjäseniä, ennen muuta Turun seudun Viro-seuraa, Turun Tuglas-seuraa, maakunnan alueellisia Viro-seuroja, Turku – Tartto-yhdistystä, Turun seudun eestiläisten 27


tu yhteistyösopimus vuosiksi 20042005. Uusiin tiloihin saatiin sijoitetuksi myös Tarton kaupungin informaatiopiste, virolaisen ja Viroa koskevan kirjallisuuden myyntipiste sekä virolainen lainakirjasto. KESKUKSEN JOHTO, JÄSENISTÖ JA TALOUS

Viro-tietouden levittäminen on yksi yhdistyksen tavoitteista. Antti Valtanen ja Harri Raitis Viro-pöydän takana.

ja Eestin inkerinsuomalaisten yhdistystä sekä jäseniksi liittyneitä kuntia. Toiminnan päästyä kunnolla vauhtiin tuli tarpeelliseksi tarkastella lähemmin ystävyystoimintojen kokonaisuutta ennen muuta turkulaisyhdistysten osalta. Turussa toimivat limittäin ja päällekkäin Turun seudun Viro-seura, paikallinen Tuglas-seura, Turku-Tartto -yhdistys sekä Turun eestiläisten ja inkerinsuomalaisten yhdistys. Vuonna 2002 nostettiin esiin ajatus näiden toimintojen yhdistämisestä. Asiaa valmistelleen työryhmän esitysten ja käytyjen neuvottelujen pohjalta päädyttiin seuraavana vuonna siihen, että Turun seudun Viro-seura ja Turku – Tartto -yhdistys lopetetaan ja niiden toiminnat yhdistetään Viro-keskukseen. Sen sijaan Turun Tuglas-seu28

ra sekä eestiläisten ja inkerinsuomalaisten yhdistys säilyttivät omat toimintansa mutta jatkoivat keskuksen yhteisöjäsenenä. Uudelleenorganisoinnin myötä uusittiin keskuksen säännöt niin, että se saattoi jatkossa ottaa huolekseen myös Turun seudun Viro-seuran ja Turku – Tartto-yhdistyksen aiemmin hoitamat asiat. Uudet säännöt vahvistettiin elokuussa 2004. Samoihin aikoihin Viro-keskuksen toimintaedellytykset kohenivat muillakin tavoin. Keskus sai Turun kaupungin myötävaikutuksella uudet toimitilat Brinkkalan talon piharakennuksen toisesta kerroksesta osoitteesta Vanha Suurtori 3. Niiden avajaistilaisuuden 3.10.2003 yhteydessä allekirjoitettiin Turun ja Tarton kaupunkien uusit-

Varsinais-Suomen Viro-keskuksen perustamista luotsannut Markku Lehtonen johti yhdistyksen hallitusta vuoteen 2001 asti. Seuraavana vuonna puheenjohtajuuden otti vastuulleen Harri Raitis, joka vuodesta 1996 oli jo toiminut yhdistyksen sihteerinä. Vuonna 2007 Raitis siirtyi varapuheenjohtajaksi ja on ainoana hallitusjäsenenä palvellut jo yli kaksi vuosikymmentä. Vuodesta 2007 lähtien Viro-keskuksen puheenjohtajana on toiminut Armas Lahoniitty, sihteerinä vuodesta 2003 alkaen Reino Lemmetyinen. Harri Raittiin jälkeen pitkäaikaisin hallitusjäsen on ollut Erkki Saari 18 hallitusvuodella; kymmenkunta hallitusvuotta on kertynyt Arto Degerholmille, Aila Grönholmille, Reino Lemmetyiselle, Ulla Palomäelle, Mikko Sedigille ja Antti Valtaselle. Ennen Viro-keskuksen perustamista moni heistä kuului pitkään jo Turun seudun Viro-seuran tai Turku – Tartto -yhdistyksen johtoelimiin. Varsinais-Suomen Viro-keskus ja sen edeltäjät ovat olleet merkittävästi mukana myös Suomen Viro-yhdistysten liiton SVYL:n toiminnassa. Vuonna 1991

perustetun valtakunnallisen liiton hallituksessa ovat useita vuosia istuneet turkulaiset Markku Lehtonen, Kalervo Hovi ja Harri Raitis, heistä myös pitkäaikaisina puheenjohtajina sekä Hovi (1993 -1998) että Raitis (2003-12). Kalervo Hovi on toistaiseksi ainoana nimetty SVYL kunniapuheenjohtajaksi; niin ikään hänelle on ensimmäisenä myönnetty SVYL:n ansiomerkki Viron itsenäisyyspäivänä 24.2.2000. Sittemmin ansiomerkki on myönnetty seitsemälle muulle varsinaissuomalaiselle: Markku Lehtoselle, Salon Seudun Suomi-Viro-seuran perustajajäsenelle ja pitkäaikaiselle aktiiville Taimi Mäntylälle, Harri Raittiille sekä keskuksen juhlavuonna 2014 Aila Grönholmille, Armas Lahoniitylle, Reino Lemmetyiselle ja Mikko Sedigille. Vuodesta 2013 alkaen Varsinais-Suomen Viro-keskusta on SVYL:n hallituksessa edustanut Ismo Söderling. Kun Viro-keskuksen jäseninä alkuvuosina oli yksityishenkilöiden lisäksi merkittävä määrä yhteisöjäseniä – kuntia, yrityksiä ja yhdistyksiä – vaikutti tämä myös keskuksen hallituskokoonpanoon. Yhteisöjäsenille haluttiin antaa mahdollisuus esittää omat edustajansa hallitukseen. Edustusta kaipaavia jäsenyhteisöjä oli niin runsaasti, että jo toisena toimintavuonna 1996 päädyttiin muuttamaan säännöt niin, että hallituksen jäsenille voitiin valita myös henkilökohtaiset varajäsenet. Kun hallituksen jäsenluvuksi vakiintui kaksitoista, kertyi jaettavia paikkoja varajäsenet mukaan lukien yli kaksikymmentä. Muutamat yhtei29


söjäsenet päätyivät noudattamaan sellaista käytäntöä, että heidän edustajansa vuorottelivat hallituksen varsinaisena ja varajäsenenä. Vuoden 2004 sääntöuudistuksessa, kun Turun seudun Viro-seura ja Turku – Tartto -yhdistyksen toiminnat oli siirretty Viro-keskuksen hoitoon, luovuttiin hallituskokoonpanossa sekä yhteisöjäsenten edustuspaikoista että varajäsenien nimeämisestä; hallituksen paikkaluku vakiintui tuolloin neljäksitoista. Varapuheenjohtajia on vuodesta 2006 lähtien valittu kaksi. Vuodesta 2004 alkaen hallitus tehosti omia toimintojaan sopimalla jäsentensä vastuualueista ja nimeämällä tärkeimmille toimintasektoreille jaostoja ja työryhmiä. Varsinais-Suomen Viro-keskuksen jäsenmäärä pysyi alkuvaiheessa vaatimattomana, kun keskus vielä haki paikkaansa erilaisten Viro-yhteisöjen kentässä. Tarkkoja jäsenmäärätietoja ei alkuvuosilta ole tallella, mutta yhdistys pyöri noin viidenkymmenen jäsenen voimin. Varhaisin jäsenluettelo löytyy vuodelta 1998: 62 jäsentä, joista yksityishenkilöitä 51, järjestöjä 5, kuntia 3 ja yrityksiä 3. Jäsenmäärän oleellinen lisäys koettiin vasta vuonna 2004, kun Turun seudun Viro-seura ja Turku – Tartto -yhdistys oli liitetty Viro-keskukseen ja kun koko kenttä näin selkiintyi niin yhteisökuin henkilöjäsentenkin näkökulmasta. Vuonna 2004 kirjattiin miltei sata uuta jäsentä. Kokonaisjäsenmäärä nousi 159:ään, joista kuntia oli 5, yrityksiä 5 ja järjestöjä 4. 30

Jatkossa jäsenmäärä on kehittynyt suotuisasti. Kahteensataan jäseneen yllettiin vuonna 2006, ja vain neljä vuotta myöhemmin jäsenmäärä ylitti kolmesataa. Valtaosa on koko ajan ollut henkilöjäseniä, kuntajäseniä on ollut 5-6, yhdistysten määrä on vakiintunut seitsemään, yritysjäsenten määrä on vaihdellut kolmesta kymmeneen, vuodesta 2007 jäsenenä on ollut 3-4 oppilaitosta ja vuodesta 2010 yksi seurakunta. Jäsenmäärän nousu kertoo omaa kieltään siitä, että keskuksen toiminta maakunnallisena palvelupisteenä on vastannut selkeään tarpeeseen. Keskuksen käynnistämiseen eri tahoilta saatujen alkuavustusten jälkeen toiminnan taloudellinen perusta ei ollut mitenkään vakaa. Jäsenmäärän pysyessä viidenkymmenen tienoilla, jäivät jäsenmaksutulot vähäisiksi, samoin toimiston välittämän aineiston ja Virosta hankitun materiaalin myyntituotot. Vuoden 1995 vuosikertomuksessa kyseenalaistettiin jopa toiminnan jatko: ”Virokeskus sai 2000 markan avustuksen Turun kaupungilta. Koska keskuksella ei ole säännöllisiä tulolähteitä vähäisten jäsenmaksu- ja materiaalinmyyntitulojen lisäksi, on toiminnan jatkuminen epävarmaa.” Talouden kannalta oleellinen apu tuli joka tapauksessa Turun kaupungilta toisaalta vuosiavustuksena, toisaalta toimitilojen vuokratukena. Kaikkiaan tulot olivat kuitenkin siinä määrin vähäisiä,

että talous muodosti aina 2000-luvun alkuvuosiin asti selkeän esteen sellaisten uusien toimintojen käynnistämiselle, jotka olisivat edellyttäneet taloudellisia panostuksia. Yksi alkuvaiheen parhaita myyntiartikkeleita oli keskuksen heti 1994 keräämä ja julkaisema Viro-yhteystiedosto, jonka ensimmäinen painos sisältää noin sata varsinaissuomalaista osapuolta ja näiden reilusti toista sataa virolaista yhteistyökumppania. Vain kaksi vuotta myöhemmin toimitettiin toinen, uudistettu painos, johon kertyi noin sadanviidenkymmenen varsinaissuomalaisen ja kahdensadan virolaisen osapuolen yhteystiedot sekä lyhyet kuvaukset yhteistyön muodoista. Turun seudun Viro-seuran ja Turku – Tartto-yhdistyksen toimintojen yhdistäminen Varsinais-Suomen Viro-keskukseen tarkoitti myös toiminnan taloudellisten edellytysten kohenemista. Jäsenmäärän ripeä kasvu kartutti jäsenmaksutuloja, ja Turun kaupungin avustus, jota oli aiemmin jaettu kolmelle eri Viro-järjestölle, nousi Viro-keskuksen osalta uudelle tasolle, vanhasta 2000 markasta 20 000 euroon. Myös erilaisten palveluja myyntitoimintojen sekä maksullisten tilaisuuksien keskittyminen pääasiassa yhdelle järjestäjälle kohensi taloutta. Huomattava merkitys keskuksen jokapäiväisten toimintojen pyörittämisessä on ollut työvoimaviranomaisten välityksellä palkatuilla työntekijöillä ja harjoittelijoilla. Viro-keskus on voinut tarjota luontevia harjoittelutehtäviä

suurelle joukolle nimenomaan Virosta muuttaneita työharjoittelijoita. Vuosien 2003 - 2004 uudelleenjärjestelyt kohensivat merkittävästi myös Viro-keskuksen mahdollisuuksia osallistua erilaisiin projektirahoituksella käynnistettyihin yhteistyöhankkeisiin. Sekä kansallisella ja EU-rahoituksella tuetut projektit ovat laventaneet merkittävästi taloudellisia mahdollisuuksia järjestää seminaareja, työpajoja, kursseja ja tapaamisia, samoin hankkia osarahoitusta Viro-keskuksen toimisto- ja henkilökuntakustannuksiin. Vuosien 2003 - 2006 Saame Kokku -hankkeella oli tässä suhteessa erittäin suuri merkitys vallankin kun se käynnistyi samaan aikaan Viro-keskuksen uudelleen muotoutumisen kanssa. PALVELUKESKUS VIRO-ASIANTUNTIJANA Viro-keskuksen toiminnan oleellisen osan on alusta lähtien muodostanut jokapäiväinen toimistossa kävijöiden ja sinne yhteyttä ottavien neuvonta. Alkuun päästiin Tuglas-seuran ja Viro-yhdistysten liiton toimittaman informaatio- ja muun materiaalin avulla. Juuri tämä edusti sitä varsinaissuomalaisille suunnattua käytännön Viro-palvelua, jota varten Viro-keskus perustettiin ja jollaista edeltäneillä Viro-seuroilla ei ollut tarjota. Viro-keskus ryhtyi alusta lähtien järjestämään Viro-suhteisiin ja virolaiseen kulttuuriin liittyviä tilaisuuksia. Tässä taas kyse oli monelta osin niiden perin31


teiden jatkamisesta, joita keskuksen edeltäjät, ennen muuta Turun seudun Viro-seura ja Turun Tuglas-seura, olivat jo panneet alulle; esimerkiksi keskuksen toimitilojen viralliset avajaiset 20.2.1994 pidettiin Turun seudun Viro-seuran järjestämän Viron itsenäisyyspäiväjuhlan yhteydessä. Ensimmäisen toimintavuoden 1994 kuluessa keskus järjesti jo toistakymmentä tiedotus- yleisö- ym. tilaisuutta: huhtikuussa pidetyssä yleisötilaisuudessa Viron kansallisuusasioiden ministeri Peeter Olesk alusti Viron kansallisuusja kansalaistamispolitiikasta ja marraskuussa kansanedustaja-kirjailija Arvo Valton Viron taloudesta ja kulttuurista, elokuussa keskuksen tiloissa järjestettiin yhdessä kaupungin ympäristönsuojelun kanssa Viron ympäristöministeri Andres Tarandin lehdistötilaisuus, lokakuussa Turun Kristillisen Opiston kanssa Viron arkkipiispa Jaan Kiivitin lehdistötilaisuus jne. Keskuksen toimintaan tutustuivat mm. Tallinnan kaupunginkanslian henkilökunta apulaiskaupunginjohtaja Tõnis Kullin johdolla sekä Turussa kokoontuneen Pohjoismaisen Forumin virolaisosanottajat. Vuoden 1994 lopulla Viro-keskus käynnisti hankkeen Viron tasavallan edustuston saamiseksi Turkuun. Keskuksen edustajat kävivät tammikuussa 1995 luovuttamassa asiaa koskevan aloitteen Helsingin Viron suurlähettiläälle. Aloitetta tukivat mm. Varsinais-Suomen Liitto, turkulaiset korkeakoulut sekä muutamat kunnat ja yhdistykset. Kol32

mea kuukautta myöhemmin keskuksen edustaja kävi vielä Viron ulkoministeriössä vauhdittamassa kunniakonsulaatin perustamista Turkuun. Varsinais-Suomen Viro-keskus vakiinnutti verraten nopeasti asemansa paitsi Viro-tietämyksen levittäjänä myös erinäisten yhteistyöhankkeiden ja projektien Viro-asiantuntijana. Esimerkiksi varsinaissuomalaiset kansalais- ja työväenopistot turvautuivat Viro-keskuksen apuun järjestäessään vuosina 1998 1999 laajaa Viro-matkailuprojektia. Vuoden 1998 toiminnan painopisteeksi hallitus määritti varsinaissuomalaisten kuntien saamisen keskuksen jäseniksi. Tätä silmälläpitäen Viro-keskus järjesti tammikuussa ja maaliskuussa 1999 maakunnan kunnille neuvottelupäivät, joilla pohdittiin kuntien yhteisesiintymismahdollisuuksia Viro-asioissa sekä keskuksen mahdollisuuksia toimia tässä kuntien koordinointifoorumina. Vuonna 2006 keskus järjesti uuden kuntatilaisuuden yhdessä Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen kanssa ja kahta vuotta myöhemmin vielä erilliset neuvottelutilaisuudet Turun seudun, Salon seudun ja Vakka-Suomen kunnille. Kuntajäsenten määrä on kuitenkin jäänyt 5-6:een, ja käytännössä Viro-keskus on toiminut näiden neuvottelufoorumina. Saadakseen kokonaiskäsityksen siitä, mitä kaikkia projekteja ja hankkeita Virossa ja koko Baltian alueella eri toimijoilla oli meneillään, Viro-keskus järjesti 21.4.1998 yhdessä Turun yliopis-

ton täydennyskoulutuskeskuksen kanssa varsinaissuomalaisten Baltian hankkeiden infopäivän. Tiiviin päiväohjelman myötä esiteltiin lukuisia eri tahoilla käynnissä olleita tutkimus-, koulutus-, matkailu-, yritys- ja liikennehankkeita sekä tällaisten hankkeiden rahoitusmahdollisuuksia. Pari vuotta myöhemmin Viro-keskus osallistui Turun ammattikorkeakoulun vetämään Viro-Baltia-hyvinvointiyhteistyökeskittymää suunnittelevaan työryhmään. UUSIA TUULIA BRINKKALAN PIHALTA Viro-keskuksen uudelleenorganisointi vuosina 2003 - 2004 loi edellytykset aiempaa monipuolisemmalle ja tehokkaammalle toiminnalle. Uudet tilat Vanhalla suurtorilla Brinkkalan talon sisäpihalla helpottivat suuresti jokapäiväistä asiointia keskuksen toimistossa, ja ”rinnakkaistoimijoiden” – Turun seudun Viro-seura ja Turku – Tartto -yhdistys – poistuminen kentältä ohjasi asiakkaita aiempaa tehokkaammin juuri Viro-keskukseen ja turvautumaan asioiden hoidossa sen apuun. Ensimmäisen uuden toimintamallin vuonna 2004 kirjattiin toimistossa käyneitä henkilöitä yhteensä 1347, joista yksittäisiä asiakkaita 776 ja erilaisiin tilaisuuksiin osallistujia 571. Neljä vuotta myöhemmin kävijöiden kokonaismäärä lähenteli jo kahta tuhatta. Lukemiin eivät sisälly yhteydenotot puhelimitse tai sähköpostitse, eivät liioin Van-

han Suurtorin vuosittaisten keskiaika- ja joulumarkkinoilla kävijöiden satoihin nousseet tutustumis- ja asiointipoikkeamiset. Sähköpostin yleistyminen sekä omien koti- ja Facebook-sivujen käyttöönotto vähensivät jatkossa toimistossa käyneiden yksittäisten asiakkaiden määrää jonkin verran, kunnes kunniakonsulin passiasioiden siirtyminen 1.8.2012 Viro-keskuksen hoitoon nosti toimistokäyntien määrän taas alkuvuosien lukemiin. Vuoden 2004 uusi hallitus pyrki tehostamaan laajenevan toimintakentän hallintaa perustamalla jaostoja ja nimeämällä näille vastuuhenkilöt. Jaostojen nimet kertovat omaa kieltään Viro-keskuksen toiminnan monialaisuudesta, siitä ”sekatavarakauppa-mallista”, joka keskusta perustettaessa oli valittu toimintalinjaksi: Tartto-jaosto, koulutusjaosto, kulttuurijaosto, matkailu- ja saarten jaosto – myöhemmin matkailujaosto ja Kuressaari-jaosto – kuntajaosto ja elinkeinojaosto. Vuonna 2007 perustettiin vielä Tallinna-jaosto kehittämään ennen kaikkea Tallinnan ja Turun Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011-hankkeiden yhteistyötä. Vuosina 2003 - 2004 melkoisen muodonmuutoksen kokenut Viro-keskus pyrki laajalla rintamalla parantamaan ja monipuolistamaan myös yhdistyksen tiedotustoimintaa. Otettiin käyttöön omat kotisivut, yhteistyökumppaneille jaettiin vuoden 2004 toimintakertomus suomenkielinen painos 250 ja vironkielinen 150 - sekä laadittiin yhdistyksel33


Viron itsenäisyyspäivän juhla Turun yliopistolla on odotettu jokavuotinen tapahtuma. Kuva vuodelta 2012.

le suomen- ja vironkieliset yleisesitteet, joita muutamassa vuodessa levitettiin tuhansia kappaleita. Sekä sisäisen että ulkoisen tiedottamisen tehostamiseksi perustettiin keväällä 2008 yhdistyksen oma lehti VIRK – suomeksi ahkera tai toimelias – jota alettiin toimittaa neljän numeron vuosivauhdilla. Omat facebook-sivut Viro-keskus otti käyttöön vuonna 2011. Korostaakseen niin omalle jäsenkunnalleen, yhteistyökumppaneille kuin suurelle yleisöllekin Viro-suhtei34

den hoidon ja kehittämisen tärkeyttä Viro-keskus teetti vuonna 2005 yhdistykselle pöytästandardin ja otti käyttöön kunniakirjat. Standardin suunnittelivat Tiiu Jürisson ja Reino Lemmetyinen. TARTTO - KURESSAARI - TALLINNA Turku – Tartto -yhdistyksen peruja Varsinais-Suomen Viro-keskuksen yhdeksi tärkeimmistä toimialueista tuli Turun ja Tarton kaupunkien yhteistyön kehittäminen. Kaupunkien välinen yhteistyöso-

pimus uusitaan kahden vuoden välein, ja Viro- keskuksella on merkittävä rooli asioiden käytännön hoidossa ja uusien yhteistyömuotojen kehittelyssä. Keväällä 2004 Viro-keskus toimitti erilaista tiedotusmateriaalia Tarton Rahvaülikoolin aulaan, Tarton raatihuoneen info-pisteeseen ja Tarton turisti-infon toimistoon. Vielä saman vuoden joulukuussa saatiin Saame Kokku-projektin kylkiäisenä Tarttoon määräaikainen Turku-info Turu linna infopunkt - osoitteeseen Lutsu 2, ja 4.5.2007 voitiin juhlistaa Turun infopisteen avajaisia uusissa tiloissa Ülikooli 1:ssä. Saman vuoden syksyllä kirjattiin Tartossa myös toinen merkittävä virstanpylväs: lokakuussa 2007 perustettiin Suomi-koulu, joka järjestää kerhotoimintaa virolais-suomalaisille perheille ja Tartossa asuville suomalaisille ennen muuta suomen kielen harrastuksen ja taitojen ylläpidon merkeissä. Lisäksi Viro-keskus on tehnyt monipuolista yhteistyötä Tartossa suomalaista peruskouluopetusta järjestävän Tarton suomalaisen koulun kanssa. Pikkuruisella ulkomaankoululla on ollut mm. yhteistyöhankkeita Turun Normaalikoulun kanssa - tämänkin yhteistyön idea on lähtöisin Viro-keskuksesta. Tarttolais-turkulaista yhteistyötä on kehkeytynyt erityisesti Turun suomenkielisen työväenopiston ja Tartu Rahvaülikoolin (Tarton kansalaisopiston) välille. Merkittävä rooli tässä on ollut Rahvaülikoolin hallintoon pitkään kuuluneella Reino Lemmetyisellä. Toukokuussa 2009 järjestettiin Tartossa Suomi-päivät, joi-

den ohjelmaan kuuluivat mm. valokuvanäyttely ”Sillanrakentajat” vuosien 1991 2008 Varsinais-Suomen Viro-yhteyksistä sekä näyttely Turun työväenopiston ja Tartu Rahvaülikoolin yhteistyöstä. Syksyllä 2009 Viro-keskus toteutti useiden yritysten ja yhteisöjen myötävaikutuksella kalustehankintaprojektin Tarton Rahvaülikoolin uusiin tiloihin. Hyvin alkaneen Tarton Turku-Infon tulevaisuus joutui vaakalaudalle, kun Turun kaupunki ilmoitti lopettavansa sen toiminnan elokuun lopussa 2012. Reino Lemmetyisen neuvottelumatka Tarttoon tuotti kuitenkin ratkaisun, jossa Tarton kaupunki ja Tarton Rahvaülikool sopivat Turku-Infon jatkamisesta Rahvaülikoolin toimintana. Tarton lisäksi Viro-keskus on vaalinut kuntatason ystävyystoimintaa tukemalla erityisesti Turun, Tallinnan ja Kuressaaren kaupunkien yhteistyötä. Tallinnan osalta esillä on ollut erityisesti molempien kaupunkien koulutoimen vaihtosuhteet sekä Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011-hankkeet. Viron saaret – Hiidenmaa ja Saarenmaa – ovat saaneet varsinaissuomalaisessa Viro-yhteistyössä korostuneen aseman ennen kaikkea Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen jo 1990-luvun alkupuolella aloittamien saaristoprojektien myötä. Kuressaaressa Saarenmaan maakuntahallituksen tiloissa avattiin kesäkuussa 1993 täydennyskoulutuskeskuksen Länsi-Viron toimitila. Kuressaaren kirjaston tiloihin saatiin 2007 myös Turku-infon piste, jonne Viro-keskuksen hallituksen 35


jäsen ja lomakuressaarelainen Antti Valtanen on toimittanut Turku-materiaalia. Vuonna 2008 hän piti Kuressaaren kansalaisopistossa myös suomen kielen kurssin. Vastavuoroisesti Varsinais-Suomen Viro-keskuksen toimisto on toiminut erityisesti Tarton, Tallinnan ja Kuressaaren kaupunkien infopisteenä tarjoamalla mm. ajankohtaista matkailumateriaalia. Niin ikään toimisto jakaa matkailuun keskittyvää Baltic Guide -lehteä. KULTTUURIA – MATKAILUA – MESSUJA Suomalais-virolaisen yhteistyön yhden oleellisen ulottuvuuden on aina muodostanut kulttuurivaihto. Tämä on alusta lähtien korostunut myös Varsinais-Suomen Viro-keskuksen ja sen edeltäjien toiminnassa. Jo perinteeksi ovat muodostuneet Turun Tuglas-seuran ja Viron Turun kunniakonsulaatin kanssa vuosittain pidetyt Viron itsenäisyysjuhlat Turun yliopiston tiloissa, yhteistyössä Turun Ammatti-instituutin kanssa järjestetyt virolaisen ruuan illat ravintola Alabamassa sekä virolaisen musiikin konsertit. Konserteissa esiintyneet virolaiskuorot ja -orkesterit ovat mahdollisuuksien mukaan konsertoineet Turun lisäksi myös muualla maakunnassa. Virolaisten kuvataiteilijoiden töitä ja näyttelyitä Varsinais-Suomen Viro-keskus on tuonut Turkuun ja maakuntaan yhteistyössä paikallisten gallerioiden, Turun työväenopiston, Raision museon 36

jne. kanssa. Monia virolaisia taide-, valokuva- ja käsityönäyttelyitä on järjestetty Viro-keskuksen yhteydessä olevassa, Brinkkalan talon pihatasolle avautuvassa Konsuli-galleriassa. Vanhan suurtorin keskiaika- ja joulumarkkinoiden aikaan virolaiset käsityöyrittäjät ovat myyneet tiloissa tuotteitaan. Vastavuoroisesti Viro-keskus on toimittanut Viroon, erityisesti Tarton Turku-infon tiloihin, monia varsinaissuomalaisia valokuvaym. näyttelyitä. Viro-keskuksen keskeisiin toimintatapoihin ovat kuuluneet myös erilaiset luennot ja kurssit, joilla on viety eteenpäin varsinaissuomalaisten Viro-tuntemusta ja virolaisten tutustumista suomalaisen yhteiskunnan toimintoihin. Viron kielen alkeis- ja jatkokursseja Viro-keskus on järjestänyt säännöllisesti. Vallankin alkuvuosina niiden opettajana pitkän työrupeaman teki keskuksen ensimmäinen puheenjohtaja Markku Lehtonen. Vironkielisen keskustelukerhon – Vestlusrühm – Viro-keskus aloitti syksyllä 2005. Se kokoontuu kerran-pari kuukaudessa keskustelemaan Viron ajankohtaisista kysymyksistä. Syksyllä 2012 Viro-keskuksen tiloissa aloitti myös toinen keskusteluryhmä Jututuba. Brinkkalan tiloissa ovat kokoontuneet myös Turun seudun virolaisten lastenkerho ja Virosta muuttaneiden perheiden lapsille suunnattu keskustelukerho, jonka tarkoitus on säilyttää lasten viron kielen taito. Virolaisperheiden yhdyssiteeksi ja perhetoimintojen tehostamiseksi Viro-keskus perus-

ti vuonna 2011 perhejaoston, joka seuraavana vuonna aloitti jokaperjantaisen avoimen ”perhekahvilan” (Perekohvik). Yhteistyössä Turun työväenopiston kanssa Viro-keskus on organisoinut syksyin keväin temaattisia Viro-luentokursseja. Tarttolaisille Loov linn -hankkeen suomen kielen opiskelijoille puolestaan järjestettiin vuosina 2007 - 2009 kesäkurssit Turun Ruissalossa yhteistyössä Tarton Rahvaülikoolin, Turun työväenopiston, Turku Touringin ja Turun Kesäyliopiston kanssa.

Turun suomen- ja ruotsinkieliset työväenopistot perustivat vuonna 2010 yhteisen Luuppi-opetusyksikön, joka järjestää koulutusta erityisesti maahanmuuttajille ja muille kansainvälisille opiskelijaryhmille pääasiassa yleissivistävältä ja harrastepohjalta. Viro-keskuksen edustajana Luupin ohjausryhmään on alusta lähtien kuulunut Reino Lemmetyinen, vuodesta 2012 myös Kirsi Äyräs. Vuonna 2006 Viro-keskus järjesti Rakennustyöväen liiton kanssa kolme

Viro-konsertti on syksyn kohokohta. 2013 konsertissa Turun Akatemiatalolla taituroi Camerata Rauma –yhtye.

37


Turku-Tartto -yhteistyö on ollut tärkeä osa Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n toimintaa koko sen 20-vuotisen historian ajan. Kuvassa tarttolainen Hale Bopp -singers –kuoro Viro-keskuksen ruokaillassa Alabama-ravintolassa vuonna 2012.

koulutustilaisuutta virolaisille rakentajille Suomen työelämän pelisäännöistä. Niin ikään keskus oli organisoimassa Tartu Rahvaülikoolin ja Työväen Sivistysliiton järjestämää virolaisten ay-kouluttajien koulutushanketta, jonka todistukset jaettiin Tartossa syyskuussa 2006. Turun Seudun Kehittämiskeskus TAD-Centre järjesti maaliskuussa 2006 yhteistyössä Turun Aikuiskoulutuskeskuksen kanssa metalli- ja puualan virolaisten yritysten seminaarin Turussa. Paikallisena käytännön järjestelijänä toimi Rica Mero38

nen Varsinais-Suomen Viro-keskuksesta. Kulttuurivaihdon kannalta tärkeää osaa ovat näytelleet keskuksen jäsenmatkat Viroon, pääasiassa Tarttoon sekä Tallinnan kulttuurikohteisiin ja laulujuhlille.Erityisen vilkkaana matkavuonna 2006 Viro-keskus organisoi mm. Turun Luonnonystävien matkan Kihnuun, Varsinais-Suomen kansalais- ja työväenopistojen rehtorien matkan Tarttoon, Turun yrittäjien matkaa niin ikään Tarttoon, viron keskustelukerholaisten matkan Tallinnaan sekä jäsenmatkan Kures-

saaren oopperapäiville. Vuonna 2011 Viro-keskukseen perustettiin erityinen Reissuklubi matkailusta kiinnostuneiden jäsenten yhdyssiteeksi. Turkuun suuntautuvan matkailun edistämiseksi Viro-keskus ja Turku Touring asettivat vuonna 2004 tavoitteeksi vironkielisen Turku-esitteen työstämisen sekä vironkielisen opaskoulutuksen aloittamisen. Molemmat suunnitelmat toteutuivat heti seuraavana vuonna, esite valmistui parahiksi Helsingin matkamessuille. Vuonna 2004 uudelleen organisoitu Viro-keskus lähti hakemaan näkyvyyttä myös kulttuurialan messuilta. Turun Messukeskuksen ja Viro-keskuksen edustajat kävivät keväällä 2004 esittelemässä Tarton kaupungin ja Tartu Rahvaülikoolin johdolle kirjamessujen järjestämistä tulevaisuudessa myös Tartossa, ja saman vuoden syksyllä keskus oli jo mukana Turun tiede- ja kirjamessuilla Suomen Viro-yhdistysten liiton näyttelyosastolla. Vuodesta 2005 alkaen Varsinais-Suomen Viro-keskus on järjestänyt omia messuosastoja Turun Messukeskuksen taide- ja antiikkimessuille sekä kirja-, tiede- ja ruokamessuille. Näin on toisaalta tehty tunnetuksi keskuksen omaa toimintaa ja markkinoitu omia myyntiartikkeleja, toisaalta esitelty virolais-suomalaista kulttuurivaihtoa ja sen piirissä toimivia monia yhteistyökumppaneita. Kirja-, tiede- ja ruokamessuilla Viro-keskuksen osastoilla ovat vuosien varrella olleet mukana ja esillä Tar-

ton kaupunki, Tarton yliopiston kirjasto, Tarton messukeskus, Tarton Rahvaülikool, Tarton Prima Vista-kirjallisuusfestivaali, Tallinnan koulutoimi, virolaiset käsityöyritykset Hiiu Vill ja Marimirt, Tarton suomalainen koulu, Tarton Ellerin musiikkikoulu sekä joukko virolaisia kirjailijoita; suomalaisia partnereita ovat olleet Turun koulutoimi, Turun Normaalikoulu, Turun Katariinan koulu, Turun työväenopisto, Turun konservatorio ja Turun Musiikkijuhlasäätiö. Taide- ja antiikkimessuilla Viro-keskuksen osastolla on ollut esillä mm. virolaisten Evald Okasen, Mari Roosvaltin, Uno Roosvaltin, ja Sven Saagin teoksia; osastolla on esittäytynyt myös tarttolainen taideteollisten taiteilijoiden ja käsityöläisten järjestö Antoniuse Gild (Antoniuksen Kilta). SAAME KOKKU JA MUITA YHTEISTYÖHANKKEITA Viro-keskuksen messuosastoilla on useasti esitelty myös niitä yhteistyöprojekteja, joissa keskus on ollut mukana. Sekä kansallisella että EU-rahoituksella on 2000-luvulla toteutettu monia Lounais-Suomen ja Viro-Baltian kulttuurivaihtoa, verkostoitumista ja kansalaisyhteiskunnan kehitystä tukevia hankkeita. Projektien hallinnointivastuu on useissa tapauksissa ollut Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksella - nykyinen koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea. Viro-suhteiden näkökulmasta tähän asti merkittävin Lounais-Suomea kos39


kettanut hanke on ollut neljän vuotta (2003 - 2006) kestänyt Saame Kokku, joka oli osa EU:n eteläisen Suomen ja Viron Interreg IIIA-ohjelmaa. Vironkielen Saame Kokku voitaisiin suomeksi kääntää vaikkapa ”pitäkäämme yhteyttä” tai ”kokoontukaamme”. Hankkeen suomalaisia yhteistyöpartnereita olivat Varsinais-Suomen Viro-keskus, Turun kaupunki, Suomen Liikemiesten Lähetysliitto ja Suomen Viro-yhdistysten Liitto, virolaisia yhteistyötahoja Tarton kaupunki, Soome-Eesti-selts sekä tallinnalaiset Misjonikeskus (Lähetystyön keskus), Noorsootöökeskus (Nuorisotyökeskus) ja Usuteaduse Institut (Teologinen instituutti). Hankkeen tavoitteena oli vahvistaa olemassa olevia yhteyksiä, ja kehittää edelleen toimijoiden välistä yhteistyötä. Suomalaishankkeen hallinnointi hoitui Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa projektipäällikkönä Antti Karlin, joka toimi myös tarttolaisen vastahankkeen ohjausryhmän jäsenenä. Erilaisten yhteistyötapaamisten, työpajojen ja seminaarien käytännön toteutuksessa myös Varsinais-Suomen Viro-keskuksella oli keskeinen asema. Suomalaishankkeen ohjausryhmää johtivat keskuksen edustajat Harri Raitis (pj) ja Mikko Sedig (varapj). Saame Kokku ja sen rahoitus tarjosivat vahvan perustan ja uusia mahdollisuuksia ystävyystoimintojen kehittämiselle niin yhdistysten, kuntien, seurakuntien kuin elinkeinoelämänkin piirissä. Varsinais-Suomen Viro-keskuksen 40

toimintojen ja talouden kannalta Saame Kokku oli erittäin merkittävä hanke. Se koettiin niin tärkeäksi, että Viro-keskus asetti myös oman Saame Kokku-työryhmän – Harri Raitis, Mikko Sedig, Antti Valtanen, Albina Hokkanen ja Reino Lemmetyinen - kehittämään keskuksen toimintaa hankkeen tarjoamien mahdollisuuksien pohjalta. Projektin puitteissa voitiin viedä eteenpäin monia sellaisia ohjelmakohtia, joita Varsinais-Suomen Viro-keskus ja sen edeltäjät olivat jo pitkään ideoineet: Oman toimiston kehittäminen palvelevaksi infopisteeksi, Turku-infot Tarttoon ja Kuresaareen, Turun ja Tarton kirjamessujen, musiikkijuhlasäätiöiden, aikuiskoulutuslaitosten (Työväenopisto / Rahvaülikool) yhteistyö, erilaiset yhteistyöseminaarit jne. Suomen Saame Kokku-loppuseminaari pidettiin Turun kaupunginvaltuuston salissa helmikuussa 2006. Hyvien kokemusten innoittamina samat partnerit aloittivat keväällä 2005 uuden hankkeen ”Luovat ihmiset - luovat kaupungit” suunnittelun. Idea käynnistyi kuitenkin hieman kapeammalta pohjalta ja siitä kehkeytyi Turun työväenopiston koordinoima hanke ”Luova kaupunki, aktiivinen kansalainen Loov linn, aktiivne linlane”. Muita hankekumppaneita olivat Tarton Rahvaülikool, Åbo svenska arbetarinstitut, Varsinais-Suomen Viro-keskus ja turkulainen Auralan kansalaisopisto. Opetushallituksen myöntämin varoin vuonna 2006 käynnistynyt projekti sinänsä kesti pari vuotta, mutta jätti jälkeensä myös

pysyviä hyviä yhteistyöverkostoja ja -valmiuksia. Loov linn -hankkeella pyrittiin luomaan ko. oppilaitoksiin aiempaa paremmat opetukselliset valmiudet kohdata virolaiset ja inkeriläiset maahanmuuttajat ja näiden kulttuuri. Ohjelma sisälsi myös opettaja- ja opiskelijavaihtoa; esimerkiksi tarttolaiset opettajat ja opiskelijat osallistuivat kolmena kesänä Turun työväenopiston Ruissalossa järjestämille suomen kielen kesäkursseille. Vapaan kansansivistystyö piirissä yhteistyötä jatkettiin laajemmalla aluepohjalla vuonna 2007 FinEst-hankkeella (FinEst Learning Bridge), jota koordinoi Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Tarkoitus oli lisätä edelleen Etelä-Suomen ja Viron kansalaisopistojen yhteistoimintaa, erityisesti opettajien ja rehtorien verkostoitumista. Yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen lisäksi suomalaisina partnereina mukana olivat Turun työväenopisto, Salon ja Vakka-Suomen kansalaisopistot sekä Varsinais-Suomen Viro-keskus; hankkeen virolaisena pääpartnerina oli Eesti Vabaharidusliit ja muina osapuolina viisi alueellista kansalaisopistoa: Tallinna, Kuressaari, Kehra, Kohila ja Kärdla. Loov linn- ja FinEst-projektit toimivat eräänlaisina esivaiheina mittavammalle EU:n aikuisopiskelun kehityshankkeelle nimeltä Lemon (Learning Communities of Modern Liberal Adult Education). Laaja-alainen projekti toteutettiin vuosina 2009 - 2012 koordinaattorina jälleen Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Tavoitteek-

si asetettiin kansalais- ja työväenopistojen uudistaminen, niiden vahvistaminen yhteiskunnallisina toimijoina, verkostoituminen uusille tahoille sekä yhteistyön edistäminen yritysten ja yhdistysten suuntaan. Partnereita hankkeessa oli kaikkiaan 13: Turun ja Järvenpään työväenopistot, Salon, Vakka-Suomen, Keravan ja Porvoon kansalaisopiston sekä Varsinais-Suomen Viro-keskus; Tarton ja Haapsalun Rahvaülikoolit, KG Sihtasutuse allüksus KG Koolituskeskus Osilia, Sihtasutus Tuuru sekä Tartu Haritlaste Liit. Varsinais-Suomen Viro-keskus oli partnerina mukana Turun ammattikorkeakoulun koordinoimassa ProNatMat -hankkeessa (Promoting Natural Material Know-how). Vuosille 2009 - 2012 ajoittuneen projektin tarkoituksena oli edistää paikallisten luonnonmateriaalien käyttöä ja tietotaitoa Suomessa ja Virossa, tiedon, tutkimuksen ja osaamisen vaihtoa maiden välillä sekä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia toimia oman hyvinvoinnin ja elinympäristön hyväksi. Hankkeen keskeisiksi teemoiksi määriteltiin ekologinen rakentaminen, kulttuuriperinnön jakaminen sekä käsityö, muotoilu ja taide. Viro-keskuksen osuus projektissa liittyi tiedottamiseen sekä yhteyksien koordinointiin Turun ja Tarton asukasyhdistysten välillä; muita yhteistyökumppaneita olivat Åbo Akademi, Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus, Näkövammaisten Keskusliitto, Säästävän korjausrakentamisen Infokeskus, Tarton Yliopisto / Viljannin kult41


tuuriakatemia, Tallinnan Yliopisto, Tarton kaupunki/ Turku-infopiste ja Viron maatalousyliopisto. Turun Aikuiskoulutuskeskuksen hallinnoiman MOMA-hankkeen (Monikulttuurisuus on mahdollisuus) toteutukseen Viro-keskus osallistui 2009 2011. Projekti tähtäsi ulkomaisen työvoiman rekrytointi-, perehdytys- ja sopeuttamisprosessien tehostamiseen vahvistamalla yritysten ja organisaatioiden monikulttuurisuusosaamista. Hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana toimi Viro-keskuksen sihteeri Reino Lemmetyinen. Kohderyhmänä olivat varsinaissuomalaiset yritykset ja organisaatiot, joissa työskentelee ulkomaisia työntekijöitä, ja avainhenkilöinä luottamusmiehet, työsuojeluvaltuutetut, työnjohtajat, esimiehet ja ylimalkaan johtavassa asemassa olevat henkilöt. Merkittäviä yhteistyökumppaneita projektin toteutuksen ja onnistumisen kannalta olivat ammattiliittojen edustajat. SAK, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Metalliliitto osallistuivat aktiivisesti sekä projektin suunnitteluun, tiedotukseen ja markkinointiin että saavutettujen tulosten levittämiseen. Yhteistyöverkostossa oli mukana myös Elinkeinoelämän keskusliitto EK. Yritysyhteistyö toteutettiin pääosin ISS Palvelut Oy:n kanssa sisältönä ulkomaisten työtekijöiden perehdyttäminen ja vuorovaikutus työyhteisössä. Varsinais-Suomen Viro-keskuksen toiminnalle niin kansallisel42

la kuin EU-rahoituksellakin toteutetut Viro-suhteiden kehittämishankkeet ovat tarjonneet erittäin luontevia toimintaympäristöjä yhteistyöseminaareineen, työpajoineen, oppilas- ja opettajavaihtoineen, vierailuineen jne. Näin on voitu laajalla rintamalla viedä eteenpäin paitsi ao. hankkeiden päämääriä myös Viro-keskuksen omia alkuperäisissä säännöissä kiteytettyjä tavoitteita: Keskuksen tarkoituksena on koordinoida Varsinais-Suomen ja Viron yhteistyötä, edesauttaa jäsentensä välistä yhteistyötä sekä lisätä Viro-tietoutta ja viron kielen tuntemusta Varsinais-Suomessa. Ylhäällä: Alhaalla: Brinkkalan joulu

43


II VIRON HISTORIAA

44

45


Antti-Jussi Nygård

VIRO ITSENÄISYYDESTÄ TOISEEN

Kihnun saari, kaipioden esittely

PELLOILTA KANSALAISYHTEISKUNTAAN

46

Virolaisten kansallinen kertomus rakentuu ajatukselle muinaisesta vapauden ajasta ja sitä seuranneesta saksalaisvalloituksesta. Hyvin samanlainen on myös lähihistoriaa koskeva kertomus, jossa ensimmäisen maailmansodan pyörteistä syntynyt Viron tasavalta menetti itsenäisyytensä neuvostomiehittäjille. Valloituksia ovat seuranneet kansalliset heräämiset ja heräämisiä uudet vapauden ajat. On edetty itsenäisyydestä toiseen. Vuonna 1918 annettu itsenäisyysjulistus ei ollut kertomuksen mukaisen vuosisatoja kestäneen vapaustaistelun lopputulos, mutta yhteiskunnalliset muutokset ja erityisesti ristiriitainen suhde baltiansaksalaiseen aateliin loivat kyllä edellytykset helmikuun julistukselle. Peltoviljelyn ympärille rakentunut virolainen yhteiskunta oli siinä määrin voimakas, että se pystyi laittamaan jonkin verran kampoihin Kalpaveljesten ritarikunnan aluevaltaukselle 1200-luvun alussa. Mistään yhtenäisestä Viron muinais47


valtiosta ei voida puhua, mutta maakuntien asema oli joka tapauksessa vahvempi kuin harvaan asutulla Suomenlahden pohjoisrannalla. Saksalaisten saapuminen liittyi laajemmin roomalaiskatolisen ja ortodoksisen kirkon väliseen valtataisteluun, joka suuntautui erityisesti pohjoisen syrjäseuduille, Euroopan viimeisten pakanoiden asuinsijoille. Siinä missä ruotsalaisten mielenkiinto kohdistui nykyisen Suomen alueisiin, näkivät saksalaiset Baltiassa tärkeän kauppareitin idän markkinoille. Saksalaisten kauppiaiden muodostama Hansaliitto sitoi keskiajalla Viron alueen osaksi laajempaa eurooppalaista järjestelmää ja pohjoisrannikon kaupungeista oli kiinteät yhteydet myös Suomeen. Kaupankäynnin ohella saksalaiset toivat mukanaan myös feodaalisen järjestelmän, minkä seurauksena virolainen kantaväestö alkoi vajota vaiheittain kohti maaorjuutta. Saksalaisista kartanonherroista muodostui vuosisatojen saatossa halveksunnan kohde, ja heidän ylivaltansa vastustamiselle rakentui myös osittain 1800-luvun kansallinen herääminen. Baltiansaksalaisen aateliston asema säilyi Vanhan-Liivinmaan alueella, vaikka vallanpitäjät vaihtuivat vuosisatojen kuluessa. Uskonpuhdistuksen heikentämä ja kolmen nousevan mahdin, Moskovan Venäjän, Ruotsin ja Puola-Liettuan, puristukseen joutunut alue ajautui 1500-luvun puolivälissä pitkäaikaiseksi sotatantereeksi. Alueelliseksi suurvallaksi noussut Ruotsi liitti valloituksiin48

sa ensin Viron pohjoisosan ja siirsi rajan myöhemmin Riian eteläpuolelle. Virossa aikakautta muistellaan ”vanhana hyvänä Ruotsin aikana” johtuen lähinnä erilaisista uudistuksista. Talonpoikien asema ei kuitenkaan ratkaisevasti parantunut ja osaltaan tulkintaan ovatkin vaikuttaneet aikakautta edeltäneet ja sitä seuranneet epävakauden ajat. Sota, taudit, nälkä ja kurjuus kulkivat käsi kädessä ja erityisesti Ruotsin vallan ajan päättänyt suuri Pohjan sota oli todellinen alueellinen väestökatastrofi. Sodan jälkeen alkanut ja Viron itsenäistymiseen vuonna 1918 sittemmin päättynyt Venäjän valtakausi merkitsi virolaisille vakaampia aikoja, mutta myös maaorjuuden huipentumista 1700-luvulla. Vuosisadan lopulla saksalaisen aateliston valtaa alettiin kuitenkin rajoittaa ja vastaavasti talonpoikien sosiaalinen ja taloudellinen asema vahvistui. Kehitys johti maaorjuuden lakkauttamiseen ensin Vironmaan kuvernementissa vuonna 1816 ja kolmea vuotta myöhemmin Liivinmaalla, johon kuului nykyisen Viron eteläosa. Maanlunastusoikeus saatiin kuitenkin vasta Aleksanteri II:n uudistusten myötä seuraavan sukupolven aikana. Talonpoikien olojen vapautuminen loi edellytykset kansalaisyhteiskunnan synnylle ja kansallisen kulttuurin nousulle. Muutamien baltiansaksalaisten keräilyharrastuksena alkanut kiinnostus viron kieltä kohtaan laajeni 1800-luvun puolivälissä myös lukeneiden etnisten virolaisten piiriin, jotka toimivat kansal-

lisen projektin etujoukkona. Ratkaiseva merkitys oli virolaisen väestön erittäin laajalla lukutaidolla ja nopeasti kasvaneella virolaisella sanomalehdistöllä, jonka sivuilla mainittiin ensimmäis-

tä kertaa käsite ”eesti rahvas” vuonna 1857. Samana vuonna julkaistiin myös ensimmäinen osa Viron kansalliseepoksesta Kalevipoegista, jonka esikuvana toimi Kalevala. Tämä ei ollut naapurimai-

Laulujuhlat Tallinna 1990

49


den kansallisuusliikkeiden ainoa yhteys, ja Suomi olikin monessa suhteessa virolaisille esikuva. Suuren suosion saavuttaneet laulujuhlat viimeistään osoittivat, että kansallisuusaatteesta oli muodostumassa todellinen massailmiö. Kansallinen herääminen ilmeni myös poliittisena aktiivisuutena, joka suuntautui erityisesti baltiansaksalaisia maanomistajia vastaan. Tämä näkyi vuonna 1881 keisarille ojennetussa muistiossa, jossa maanomistusoloja koskevien muutosten ohella vaadittiin myös viron kielen aseman parantamista ja Baltian kuvernementtien uudistamista etnisten rajojen mukaisesti. Suhtautuminen venäläisiin poikkesi ratkaisevasti suomalaisten vastaavasta, koska keskusvallan vahvistuminen tarkoitti samalla ilman ystäviä jääneiden baltiansaksalaisten aseman heikentymistä. Venäläistämistoimien alkaessa 1880-luvulla oli kansallinen identiteetti muodostunut jo niin vahvaksi, ettei virolaisia voinut sulauttaa osaksi venäläistä kulttuuripiiriä. Jo aiemmin tiiviit suhteet Suomenlahden pohjoispuolelle syvenivät, kun Suomesta tuli monille virolaisille poliittinen turvapaikka vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen. Pakolaisten joukossa oli useita uuden sukupolven sivistyneistöön kuuluneita, joilla oli myöhemmin keskeinen asema itsenäisessä Virossa. Vallankumouksen taustalla vaikuttivat erityisesti pitkäaikainen tyytymättömyys valtakunnan oloihin sekä huonosti sujunut sota Japanin kanssa. Levottomuudet puhkesivat tammikuussa 1905 50

Pietarissa, josta ne levisivät nopeasti myös läheiseen Viroon lakkoina, mielenosoituksina ja myöhemmin myös saksalaiskartanoiden laajana tuhopolttona. Venäjän hallinto reagoi lupaamalla uudistuksia, jonka seurauksena Tartossa järjestettiin marraskuussa laaja kansalaiskokous. Mitään yhtenäistä rintamaa ei kuitenkaan syntynyt, vaan virolainen poliittinen kenttä oli jakautunut kahtia uudistuksia odottaneeseen maltilliseen ja vallankumousta vaatineeseen radikaaliin siipeen. Yhteistä oli kuitenkin vaatimukset demokraattisista vaaleista, kansallisten hallintoalueiden muodostamisesta, maareformista sekä autonomisen aseman saamisesta Suomen esimerkin mukaisesti. Vaikka vuoden 1905 levottomuudet johtivat joihinkin uudistuksiin Venäjällä, eivät virolaisten esittämät paikalliset vaatimukset toteutuneet toivotulla tavalla. Samaan ohjelmajulistukseen palattiin kuitenkin menestyksekkäämmin keväällä 1917, kun huonosti sujunut ensimmäinen maailmansota ja sisäpoliittiset vaikeudet johtivat tsaarinvallan loppumiseen Venäjällä.

PITKÄIKÄINEN HELMIKUUN TASAVALTA SODAT JA VAIHTUVA VALTA Maailmansodan loppunäytöksen aikana Viron korkeimman vallan haltijaksi oli suoranaista tunkua. Konstantin Pätsin, Konstantin Konikin ja Jüri Vilmsin 24. helmikuuta 1918 antama itsenäisyysjulistus oli vain yksi vaihtoehdoista. Se kuitenkin osoittautui paljon pitkäikäisemmäksi kuin julistuksen antajat olivat ehkä kuvitelleet katsoessaan seuraavana päivänä, miten Tallinnaan saapuneet saksalaiset laskivat Viron lipun alas Pikk Hermannin huipulta. Tsaarin syrjäyttänyt väliaikainen hallitus oli valtaan astumisensa jälkeen maaliskuussa 1917 alkanut uudistaa hallintoa. Vallankumous herätti henkiin toiveet virolaisesta hallintoalueesta, jolle kaavailtiin tulevaan Venäjän federaatioon autonomista asemaa. Viron poliittisen eliitin ohella vetoomusta tukivat 40 000 marssijaa, jotka järjestivät maaliskuun lopussa suuren mielenosoituksen Pietarissa. Uudelle Viron kuvernementille myönnettiinkin pian väliaikainen itsehallinto, jota varten määrättiin valittavaksi vaaleilla maaneuvosto, maanõukogu. Itsehallintonsa menettäneet baltiansaksalaiset pitivät syntyneitä päätöksiä laittomina. Maanõukogun vaalit synnyttivät poliittista aktiivisuutta ja uusia puolueita. Vielä kesän kokouksissa autonomista Viroa pidettiin luonnollisena rat-

kaisuna, mutta elokuussa 1917 Saksan uudelleen aloittama hyökkäys Väinäjoen eteläpuolelta muutti ratkaisevasti Venäjän varaan tehtyjä laskelmia. Uusia tilannearvioita tehtiin myös Pietarissa, jossa kannatustaan kasvattaneet bolsevikit tekivät vallankaappauksen lokakuun lopussa. Virolaiset bolsevikit kaappasivat vallan Tallinnassa muutamaa päivää myöhemmin ja lopettivat maaneuvoston toiminnan. Bolsevikkien sallimat vaalit eivät sujuneet heidän odottamallaan tavalla, joten ne keskeytettiin. Tammikuun lopulla 1918 oltiin siten tilanteessa, jossa maaneuvoston toimintaa jatkanut vanhintenneuvosto oli asettunut Viron itsenäisyyden kannalle, bolsevikit olivat julkaisseet oman suunnitelmansa Viron työväenkommuunista ja vielä kaupan päälle baltiansaksalaiset ritarikunnat olivat toimittaneet bolsevikeille Baltian herttuakuntaa koskevan itsenäisyysjulistuksensa. Vanhintenneuvoston asettama komitea käytti bolsevikkien perääntymisen ja saksalaisten hyökkäyksen välille jäänyttä aikaikkunaa ja antoi oman itsenäisyysjulkistuksensa helmikuun lopussa. Keväällä 1918 todennäköisin tulevaisuus näytti kuitenkin saksalaisjohtoiselta. Neuvosto-Venäjä oli pakotettu rauhaan suurhyökkäyksellä ja baltiansaksalaiset järjestivät alueen hallintoa saaden 51


syksyllä Baltian herttuakunnalle keisarin itsenäisyystunnustuksen. Hanke kaatui kuitenkin Saksan antautumiseen marraskuussa. Vanhintenneuvoston antama itsenäisyysjulistus sai sen sijaan toukokuussa 1918 de facto -tunnustuksen sodan voittajilta, Englannilta ja Ranskalta. Tämä johtui osittain maaneuvoston ulkoasiaindelegaation lobbauksesta, mutta ennen kaikkea länsivaltojen laajemmasta tilannearviosta. Tunnustus oli suunnattu sekä Saksaa että Neuvosto-Venäjää vastaan. Saksalaiset luovuttivat antautumisensa jälkeen vallan länsivaltojen tunnustamalle Viron väliaikaiselle hallitukselle. Se ryhtyi välittömästi järjestelemään maan hallintoa, mikä oli valtava työ valtiollisten instituutioiden puuttuessa lähes kokonaan. Nuoren tasavallan asemaa uhkasi myös marraskuun lopussa alkanut bolsevikkien hyökkäys, jota saksalaisjoukot eivät olleet enää virolaisten toiveista huolimatta vastaanottamassa. Laajempana määränpäänä oli vallankumouksen levittäminen Euroopan sydämeen, mutta vielä vuotta aiemmin vallassa olleet virolaiset kommunistit olivat myös perustamassa Viron neuvostotasavaltaa. Heidän näkökulmastaan katsottuna nyt otettiin takaisin saksalaisten valtaamaa aluetta. Konstantin Pätsin johtamalle hallitukselle tunnustuksensa antanut Englanti lähetti Itämerelle avuksi laivasto-osaston ja Suomessa organisoitiin laajahko vapaaehtoisjoukko sekä materiaaliapua ja lainoja. Suomen avun 52

merkitys Viron suotuisasti loppuneessa vapaussodassa on herättänyt paljon kiistoja. Suosittu nykytulkinta on se, että suomalaisten saapumisella Tallinnaan vuodenvaihteessa 1919 oli suuri henkinen merkitys, mutta siihen asti huolestuttavasti edennyt sotilaallinen tilanne onnistuttiin kääntämään omin voimin jo ennen vapaaehtoisten ehtimistä rintamalle. Organisoitunut ja apua saanut Viron armeija onnistui ajamaan bolsevikit maasta jo helmikuun aikana. Saksan antautumisen jälkeen itsenäistynyt Latvia oli saanut sotilaallista apua baltiansaksalaisten Landeswehr-armeijalta. Saksalaiset kaappasivat kuitenkin vallan huhtikuussa 1919 ja alkoivat ajaa omatoimisesti puna-armeijaa pois Latviasta. Perinteisen tulkinnan mukaan saksalaisten tavoitteena oli myös Viron valloittaminen ja baltiansaksalaisen hallinnon palauttaminen alueelle, mikä johti niin sanottuun Landeswehrin sotaan. Uusimmassa tutkimuksessa on kuitenkin viitattu siihen, että virolaiset itse hakeutuivat aktiivisesti yhteenottoon perivihollisensa saksalaisten kanssa kesäkuussa 1919. Virolaiset joka tapauksessa voittivat taistelun ja pakottivat Riiaan suunnatulla hyökkäyksellä saksalaiset rauhaan. Voitolle muodostui itsenäisyyspäivääkin suurempi symbolinen merkitys, ja vuonna 1934 Wendenin (vir. Võnnun) taistelun vuosipäivää ryhdyttiin juhlistamaan Võidupühan nimellä. Viron vapaussodan viimeiset taistelut käytiin syksyllä 1919, kun Virosta liikkeelle lähtenyt valkoisten venäläisten

hyökkäys epäonnistui ja virolaiset joutuivat torjumaan uuden puna-armeijan offensiivin. Joulukuussa alkoivat rauhanneuvottelut, jotka johtivat rauhansopimukseen pari kuukautta myöhemmin. Kaksi vuotta aiemmin itsenäisyysjulistuksen antanut Viron tasavalta oli onnistunut vakiinnuttamaan asemansa ainakin toistaiseksi. LIITTOLAISIA ETSIMÄSSÄ Siitä huolimatta, että itsenäisyys oli onnistuttu saavuttamaan ja sitä oli pystytty menestyksellisesti myös asein puolustamaan, oli luottamus niin kotimaassa kuin ulkomaillakin Viron kaltaisen pienen valtion tulevaisuuteen häilyvä. Turvallisuuskysymystä pyrittiin ratkaisemaan monilla vaihtoehdoilla, joista ensimmäisten joukossa oli ehdotus Suomen ja Viron muodostamasta unionista. Tämä Konstantin Pätsin lempilapsi oli saatettu suomalaisten tietoon jo saksalaismiehityksen aikana, mutta ehdotus uudistettiin vapaussodan sytyttyä. Suomalaiset eivät olleet muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta kiinnostuneita sitoutumaan poliittisesti Viroon. Keväällä 1919 monet olettivat, että Virosta tulisi bolsevikkien kukistumisen jälkeen taas osa Venäjää. Sen sijaan taloudellisten etujen pysyvyyteen luotettiin ja niitä suomalaiset tavoittelivatkin kiivaasti asettaen taloudelliset myönnytykset jopa uuden sotilasavun ehdoksi. Osittain tämä johtui siitä, että Päts oli lupaillut alkuvuonna tällai-

sia etuja ja yhteisiä liiketoimia pitääkseen suomalaiset kiinnostuneina maan kohtalosta. Suomalaiset kuitenkin näkivät heimosukulaisuuden kautta olevansa oikeutettuja erityiskohteluun ja osalle se tarkoitti jopa velvollisuutta puuttua Viron oloihin. Suomalaisten ajoittain röyhkeä käyttäytyminen ja toisaalta Viron aseman vahvistuminen johti kesään mennessä yhteentörmäykseen ja suomalaisten aggressiivisen politiikan haaksirikkoon. Tukea haettiin myös laajemmista kokonaisuuksista. Virolaiset pyrkivät aktiivisesti turvaamaan maalleen de jure -tunnustuksen, joka oli ehdottomana ehtona myös Kansainliiton jäsenyydelle. Vuonna 1921 jäseneksi päässyt Viro oli toiveikas Kansainliiton tarjoaman turvan suhteen, mutta viimeistään 1930-luvun loppu osoitti sen heikkouden. Kollektiivista turvallisuutta tarjosi vain vähän konkreettisemmin virolaisten yhteistyö muiden Venäjästä irtautuneiden maiden kanssa. Suomessa lähinnä reunavaltiopolitiikkana tunnettu yhteistyö alkoi jo Viron vapaussodan aikana ja jatkui aktiivisena erityisesti vuosina 1920–1922. Laaja-alaisesta toiminnasta huolimatta se ei kuitenkaan tarjonnut konkreettista sotilaallista turvaa, sillä sitä lähimmäksi päässyt Varsovassa maaliskuussa 1922 allekirjoitettu sopimus Puolan, Latvian, Viron ja Suomen välillä jäi Suomessa vahvistamatta. Vain Viron ja Latvian välinen sotilaallinen sopimus toteutui, eikä sekään toiminut toivotulla tavalla laajemman sopi53


muksen siemenenä. Yhteistyösopimuksen perintö oli oikeastaan vain vuosia kestänyt riita suunnitelman tasolle jääneestä tulliunionista. Keski-Euroopan tilanteen muutokset 1930-luvun alussa ajoivat Liettuan pohjoisten naapurien kanssa yhteistyöhön, mutta syksyllä 1934 solmittu Baltian entente ei kuitenkaan ollut varsinainen liittosopimus. Selkeän yhteisen vihollisen puuttuminen ja keskinäiset ristiriidat estivät tehokkaan yhteistyön syntymisen ja vuosikymmenen lopulla Viro ryhtyi tukeutumaan ulkopolitiikassaan lähinnä Saksaan. Suomea kohtaan osoitettiin koko sotienvälisen ajan mielenkiintoa, mutta virolaiset jäivät pitkälti ilman vastakaikua. Ruohonjuuritason yhteyksiä ja epävirallista sotilaallista yhteistyötä silti syntyi ja aitosuomalaisissa piireissä oli todellista kiinnostusta balttilaiselle suuntaukselle. Ongelmana oli kuitenkin Suomen vähittäinen suuntautuminen Skandinaviaan ja jatkuvat suuremmat ja pienemmät konfliktit maiden välillä, jotka koskivat milloin kaupallisia suhteita ja milloin suomalaisten sotkeutumista maan sisäpolitiikkaan. DEMOKRAATTISEN IDEALISMIN KADOTUS Vahvasti vasemmistopainotteinen lakiasäätävä kokous valittiin Virossa keväällä 1919 ja perustuslaki valmistui jo seuraavan vuoden kesällä. Weimarin tasavallasta mallia ottanutta perustuslakia on luonnehdittu idealistiseksi ja ääri54

demokraattiseksi. Yleisen ja yhtäläisen äänioikeiden taannut perustuslaki ei asettanut lainkaan valtionpäämiestä, vaan yksikamarisen parlamentin valitsema Riigivanem toimi pääministerinä ja kansanedustajat valitsivat jopa korkeimman oikeuden tuomarit. Nuoren tasavallan radikaali sisäpolitiikka konkretisoitui myös vuonna 1919 säädettyyn maareformiin, jolla lähinnä saksalaisomistuksessa olleiden kartanoiden maat takavarikoitiin ja jaettiin pientiloiksi. Itsenäisyyden alkuvuosien uudistuksiin tyytyväiset virolaiset maltillistuivat, joka näkyi vasemmistopuolueiden kannatuksen laskuna ja oikeiston vahvistumisena. Oma vaikutuksensa oli epäilemättä myös joulukuussa 1924 Tallinnassa järjestetyllä kommunistien vallankaappausyrityksellä. Oikeistosuuntaus voimistui erityisesti 1930-luvun alussa, kun hallitsevat puolueet eivät onnistuneet ratkaisemaan tyydyttävällä tavalla laman aiheuttamia ongelmia. Lapuan liikkeestä mallia ottanut Vapaussotureiden liitto aloitti sotaveteraanien etujärjestönä, mutta sen toiminta laajeni nopeasti poliittisen puolueen suuntaan populististen ja kansallishenkisten tunnusten alla. Keskeiseksi teemaksi nousi jo muidenkin esittämä ajatus toimeenpanovallan vahvistamisesta perustuslain uudistuksella. Kuitenkin juuri vapaussoturien ehdotus voitti perustuslakia koskeneen äänestyksen lokakuussa 1933. Konstantin Pätsistä tuli uuden perustuslain voimaanastumisen jälkeen virkaa toimitta-

va valtionpäämies, mutta ennen vaalien toteutumista vapaussoturien menestyksen merkeistä huolestunut Päts julisti maan poikkeustilaan 12. maaliskuuta 1934. Poikkeustilassa maa oli ollut ennenkin, viimeksi edellisenä syksynä, mutta vapaussoturien uhan verukkeella julistetusta poikkeustilasta kasvoi nyt todellinen aikakausi, jota on nimitetty myöhemmin vaikenevaksi ajaksi. Pätsin mukaan henkisesti ”sairastunut” Viron kansa tarvitsi nyt hoitoa ja syksyllä lähetettiin kotiin lepäämään myös Viron parlamentin jäsenet. Valtaa vahvistettiin myös lakkauttamalla puolueet ja tehostamalla sensuuria. Demokratia toimi rajoitetusti vielä opposition toiminnan sallineen vuoden 1937 perustuslakiuudistuksen ja poliittisten vankien armahtamisen jälkeenkin. Suurvaltapolitiikan seurauksena ote vain kiristyi kesäkuusta 1940 alkaen. OJASTA ALLIKKOON JA TAKAISIN Euroopan poliittinen tilanne kiristyi 1930-luvun lopulla ja samalla Viron ja muiden Baltian maiden asema alkoi käydä tukalammaksi. Maaliskuussa Saksa otti Liettualle kuuluneen Memelin alueen haltuunsa sotatoimilla uhaten. Tulevan suurkonfliktin haistanut Stalin ryhtyi myös parantelemaan asemiaan maan länsirajalla. Elokuussa 1939 solmittiin Molotov–Ribbentrop -sopimuksena tunnettu Saksan ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimus, joka sisäl-

si myös Baltian maita, Puolaa ja Suomea koskettaneen salaisen etupiirijaon. Sopimuksen turvin Saksa hyökkäsi Puolaan syyskuun alussa 1939 ja venäläiset ryhtyivät kiristämään otettaan Baltiassa. Etupiirijaon mukaisesti Puolan itäosiin hyökännyt Neuvostoliitto syytti Viroa puolalaisen sukellusveneen avustamisesta, ja syyskuun lopulla Moskovaan kauppasopimusta allekirjoittamaan lähtenyt Viron ulkoministeri saikin eteensä keskinäisen avunantosopimuksen, joka tunnetaan paremmin tukikohtasopimuksena. Viron poliittinen johto arvioi sopimuksen allekirjoittamisen ainoaksi vaihtoehdoksi. Viroon, kuten Latviaan ja Liettuaankin, perustettiin lokakuussa useita puna-armeijan tukikohtia, joihin Virossa sijoitettiin yhteensä yli 25 000 sotilasta. Neuvotteluissa Stalin ei ollut unohtanut muistuttaa, että juuri Viron alueelta oli johdettu aiemminkin hyökkäyksiä bolsevikkeja vastaan. Tukikohtasopimusta seurasi äärimmäisen varovaisuuden aika, koska venäläisille ei haluttu antaa syitä uusiin vaatimuksiin. Käytännössä asiat eivät kuitenkaan olleet enää virolaisten käsissä, ja koko maailman katseen ollessa kesäkuussa 1940 kohdistettuna Saksan hyökkäykseen lännessä, Neuvostoliitto esitti uhkavaatimukset kolmelle Baltian maalle. Ilman mitään vastarintaa Viron poliittinen johto riisui oman armeijansa aseista, antoi luvan lähettää maahan uusia joukkoja ja lupasi muodostaa neuvostomielisen hallituksen. Käytännössä venäläisten valitsema hallitus astui vir55


kaan 21. kesäkuuta Neuvostoliiton masinoimien mielenosoitusten tukemana. Tulevina viikkoina presidentti Päts toimi kuin kumileimasin hyväksyen kaikki Viron valtion lakkauttamiseen johtaneet päätökset. Ilmeisesti Viron poliittinen johto luotti tulevaan saksalaisten apuun ja pyrki välttämään toivottomana pidetyn sodan. Heinäkuussa järjestettiin Moskovassa valmiiksi käsikirjoitetut vaalit ja toivotunlaisella tuloksella valittu parlamentin alahuone julisti maan neuvostotasavallaksi ja päätti anoa yhdistymistä Neuvostoliittoon. Ensimmäinen neuvostoaika jäi lyhyeksi Saksan aloitettua hyökkäyksensä Neuvostoliittoon vuoden 1941 kesällä. Saksalaiset ehtivät Viroon kesän lopulla ja vapaampia oloja toivoneet virolaiset avustivat hyökkääjää nousemalla vastarintaan. Suuri määrä virolaisia miehiä värvättiin myös puna-armeijaan. Saksalaismiehitys ei kuitenkaan tuonut mukanaan toivottua itsehallintoa, vaan Saksan sodanjohto käytti valloitettuja alueita hyväkseen kylmän laskelmoivasti. Saksan hyökkäyksen edeltä Virosta oli kyyditetty suuri määrä ihmisiä Venäjälle ja inhimillinen kärsimys jatkui, kun saksalaiset ryhtyivät hävittämään alueen juutalaisväestöä. Sotaväsymyksen rasittama kolmas valtakunta alkoi vuonna 1942 värvätä paikallisväestöä armeijaan ja myös Virossa muodostettiin joukkoja. Osa tosin pakeni värväystä lahden yli ja liittyi siellä Suomen armeijaan. Alkuvuonna 1944 virolaisjoukot osallistuivat Narvan suunnalla suurhyökkäyksen 56

torjuntaan, mutta loppukesällä alkanutta uutta hyökkäystä ei onnistuttu enää pysäyttämään saksalaisten vetäydyttyä syyskuussa etelään. Virolaiset yrittivät toistaa helmikuun 1918 tapahtumat ja nimittivät nopeasti uuden hallituksen, mutta 22. syyskuuta 1944 Tallinnaan vyöryneen puna-armeijan käynnistä muodostui huomattavasti pidempi kuin keisarillisen Saksan vierailusta vuonna 1918.

Patsas, Tallinna 1990

NEUVOSTOJEN MAASTA UUTEEN ITSENÄISYYTEEN STALINISMI, SUOJASÄÄ JA STAGNAATIO Vuonna 1940 perustettu neuvostotasavalta jatkoi rintaman väistyttyä toimintaansa Nikolai Karotammin johdolla ja ryhtyi pystyttämään maahan neuvostoinstituutioita purkaen tieltään tasavallan ajan yhteiskunnalliset rakenteet ja muistomerkit. Suuremmista yrityksistä aloitettua kansallistamista vietiin eteenpäin ja Virosta alettiin muovata ratasta Neuvostoliiton suunnitelmatalouteen, mikä merkitsi suurteollisuuden rakentamista. Saksalaishallinnon hyväksi työskennelleet tai muuten neuvostovaltaa vastustaneet pidätettiin ja henkiin jätetyt kyyditettiin Venäjälle. Suuri määrä virolaisia pakeni sodan loppuvaiheessa länteen ja ulkovirolaiset perustivat myös pakolaishallituksen. Neuvostohallintoa asetuttiin vastustamaan myös kotimaassa ja suuri määrä Saksan ja Suomen armeijoissa palvelleita miehiä piiloutui metsiin. Metsäveljinä tunnettu vastarintaliike oli suurin Liettuassa, mutta myös Virossa siihen kuului yhteensä noin 30 000 miestä. Piilottelun motiivina oli osittain oman hengen varjelu, mutta samalla uskottiin myös länsivaltojen puuttuvan Baltian maiden asemaan. Maatalouden kollektivointi aloitettiin pari vuotta sodan loppumisen jälkeen, mutta yksityisviljelijöitä oli hankalaa saada osallistumaan. Suurempia maatiloja oli pilkottu jo vuonna 1940 ja

sodan jälkeen kolhoosien perustamista yritettiin edistää verotuksella. Viimeisenä keinona otettiin käyttöön pelottelu ja maaliskuussa 1949 kyyditettiin 20 000 suurmaanomistajaksi tai muuten poliittisesti epäilyttäväksi katsottua henkilöä, joista suuri osa oli naisia ja lapsia. Vastaavat kyyditykset järjestettiin myös kahdessa muussa Baltian maassa ja niiden jälkeen säikähtäneet maanviljelijät liittyivät valtiontiloihin ripeästi. Kollektivointi aiheutti myös sen, että metsäveljien pientiloihin perustunut tukiverkko katosi ja heidän toimintansa käytännössä lamaantui. Puhdistuksia ei tapahtunut Stalinin aikana pelkästään kansan keskuudessa, vaan myös puolueen johtaja paljastettiin ”porvarilliseksi nationalistiksi” vuosi kyyditysten jälkeen. Karotammin tilalle nimitettiin Johannes Käbin, joka teki puolueen johdossa pitkän uran. Vuosi 1956 merkitsi Virossa uuden aikakauden alkua kahdestakin syystä. Valtaan noussut Nikita Hruštšov tuomitsi julkisesti vuonna 1953 kuolleen Stalinin toiminnan, mikä on nähty niin sanotun suojasään ajan aluksi. Toisaalta samana vuonna Unkarin kansannousun kukistaminen ja länsivaltojen toimettomuus viimeistään osoittivat virolaisille, ettei lännestä olisi tulossa mitään apua kuihtuneelle vastarintaliikkeelle. Kum57


pikin vaikutti omalla tavallaan vakauttavasti yhteiskuntaan. Suojasään aikana Venäjälle karkotettuja alettiin päästää takaisin kotimaahansa. Kulttuurielämä heräsi henkiin ja Baltian neuvostotasavalloista muodostui poliittisesti vapaammaksi koettu alue Neuvostoliitossa. Myös talouspolitiikan alueella tapahtui myönnytyksiä. Vahvasti keskusjohtoista talousjärjestelmää lievennettiin väliaikaisesti siirtämällä päätösvaltaa neuvostotasavaltoihin ja myös valtiontiloilla tehtiin uudistuksia, jotka eivät tosin parantaneet niiden tuottavuutta ratkaisevasti. Uudistusten avulla sotaa edeltänyt tuotantotaso saavutettiin joka tapauksessa 1960-luvun alussa. Olojen vapautuminen avasi yhteyksiä myös Suomeen, josta Viro oli ollut lähes eristettynä sodan syttymisestä lähtien. Suomen presidentti ei ollut vieraillut Virossa sitten Svinhufvudin, joten Urho Kekkosen epävirallinen käynti vuonna 1964 sai suuren symbolisen arvon, joka ei viime vuosinakaan ole kärsinyt inflaatiosta. Kekkonen puhui varsin rohkeasti julkisesti ja käytti viron kieltä, jonka hän vanhana heimoaktiivina hallitsi sujuvasti. Virolaisten muistoissa on jäänyt elämään erityisesti Tarton yliopistossa pidetty puhe. Kekkonen sai seuraavasta vuodesta lähtien myös seuraajia, sillä Suomen ja Viron välinen laivaliikenne avattiin yli 25 vuoden tauon jälkeen. Tietoliikenne oli kulkenut sujuvasti televisiolähetysten muodossa Suomenlahden yli jo jonkin aikaa, ja seuraavalla vuosikymmenellä erityisesti nuorem58

pi sukupolvi omaksui kasvavassa määrin länsivaikutteita. Yhden kansannousun aikoihin alkanut suojasää päättyi viimeistään toisen harhautuneen kansantasavallan ruotuun palauttamiseen vuonna 1968. Hruštšov oli syrjäytetty jo muutamaa vuotta aiemmin. Leonid Brežnevin valtakausi ei tarkoittanut paluuta Stalinin ajan terroriin, mutta 1970-luvulla Virossa havahduttiin kansallisen kulttuurin heikentymiseen. Virolaisten suhteellinen osuus maan väestöstä oli jatkuvasti laskussa, koska maahan oli virrannut venäläistä väestöä erityisesti teollisuuden työvoimaksi. Puolueen jäsenistä vain noin puolet oli etnisiä virolaisia. Vuosikymmenen lopulla venäjän kielen asemaa alettiin järjestelmällisesti vahvistaa opetuksessa ja viestinnässä. Puolueen johtoon nimitettiin vaivoin viroa osannut Karl Vaino, joka oli tiukan keskusjohtoisen linjan kannattaja ja lupasi pitää virinneen kansallismielisyyden aisoissa. Virossa oli jo 1960-luvulla noussut yksittäisiä toisinajattelijoita, ja venäläistämisaalto tuotti vuonna 1980 viron kielen asemaa puolustaneen ja viranomaisten toimintaa kritisoineen julkilausuman, Neljänkymmenen kirjeen. Se tosin jäi Neuvosto-Virossa julkaisematta, mutta sai julkisuutta lännessä. Voimakkaasti kasvanut teollisuustuotanto perustui Neuvosto-Virossa erityisesti öljyliuskeen ja fosforiitin jalostukselle. Näistä samoista luonnonvaroista olivat olleet kiinnostuneita menneinä vuosikymmeninä niin suomalaiset,

ruotsalaiset, englantilaiset, saksalaiset kuin nyt venäläisetkin. Öljyliuskeella tuotettua sähköä riitti vientiinkin saakka, mutta samalla raskas teollisuus aiheutti kasvavia ympäristöongelmia – tuhkavuorten tapauksessa hyvin konkreettisesti – erityisesti Itä-Virumaalla, mikä huomioitiin julkisesti ensimmäisen kerran 1970-luvun lopulla. Ympäristöongelmat nostettiin uudelleen esille myös vuosikymmen myöhemmin, mutta tällä kertaa heikentynyt ja uudistuspakon edessä otettaan hellittänyt keskusvalta salli suoranaisen kansanliikkeen muodostumisen. LAULAVA VALLANKUMOUS JA IRTAUTUMINEN NEUVOSTOLIITOSTA Vuonna 1987 alkaneeksi katsotun Laulavan vallankumouksen mahdollisti Neuvostoliiton johtoon astuneen Mihail Gorbatšovin uudistuspolitiikka, joka tavoitteli talouselämän elvyttämistä ja sananvapauden edistämistä. Vaikka pyrkimyksenä oli vahvistaa Neuvostoliittoa sisäisesti, seurasi kasvaneesta liikkumavarasta kansalaisyhteiskunnan aktivoituminen ja kansallistunteen herääminen kaikissa Baltian maissa. Niin sanottu fosforiittisota, eli uuden kaivoksen perustamista menestyksekkäästi vastustaneen kansanliikkeen syntyminen, nähdään usein Viron itsenäistymiseen johtaneen tapahtumaketjun ensimmäisenä lenkkinä. Aivan samalla tavalla kuin vuonna 1917, ei täydellinen itsenäisyys kuitenkaan ollut välitön tavoite, vaan Rah-

varinne-nimellä vuonna 1988 organisoitunut laaja kansanliike asettui aluksi tavoittelemaan Virolle itsenäisempää asemaa Neuvostoliitossa. Tätä oli ennakoinut jo syksyllä 1987 julkaistu IME-ohjelma, jonka päämääränä oli irrottaa Viro keskusjohtoisesta taloussuunnittelusta ja siirtää päätöksenteko kansalliselle taholle. Kesällä 1988 Karl Vainon tilalle puolueen johtoon nimitettiin uudistusmielisenä pidetty Vaino Väljas, ja saman vuoden syyskuussa Viron kansanliike näytti voimansa, kun jopa 300 000 ihmistä kokoontui isänmaallishenkiseen Eestimaa laul –tapahtumaan. Keskusvalta ei ollut kuitenkaan vielä valmis irrottamaan otettaan, ja marraskuussa 1988 Viron korkeimman neuvoston antama julistus itsemääräämisoikeudesta mitätöitiin Moskovassa. Julistuksessa oli vaadittu Viron ja Neuvostoliiton välisen suhteen määrittelemistä erityisessä liittosopimuksessa. Poliittisen aktivoitumisen taustalla vaikutti ratkaisevalla tavalla kansallisen historian paluu. Eesti Muinsuskaitse Selts –seura järjestäytyi joulukuussa 1987 ja alkoi vaalia kansallista kollektiivista muistia. Nouseva historiantulkinta konkretisoitui Molotov-Ribbentrop -sopimuksen salaiseen lisäpöytäkirjaan, jonka olemassaoloa Neuvostoliitto ei myöntänyt. Pöytäkirjan julkistamista vaadittiin jo elokuussa 1987 Tallinnassa pidetyssä Hirvepark-puiston mielenosoituksessa, ja avoimeen levitykseen etupiirijakoa koskenut asiakirja saatiin tasan vuotta myöhemmin. Uusi tulkinta näki 59


kesän 1940 tapahtumat vallankumouksen sijaan puna-armeijan miehityksenä, joka oli tehty Neuvostoliiton ja Saksan etupiirijaon turvin. Kaksi vuotta Hirveparkin mielenosoituksen jälkeen elokuussa 1989 järjestettiin Baltian ketjuna tunnettu massamielenosoitus, jossa jopa kaksi miljoonaa virolaista, latvialaista ja liettualaista protestoi 50 vuotta aiemmin solmittua sopimusta vastaan. Viron korkein neuvosto esitti jo syksyllä 1989, ettei liittäminen Neuvostoliittoon vuonna 1940 ollut tapahtunut vapaaehtoisesti. Osittaisen itsemääräämisoikeuden tavoittelusta luovuttiin ja uudeksi päämääräksi tuli täydellinen itsenäistyminen, mikä julkilausuttiin helmikuussa 1990. Kevään aikana Virossa pidettiin kahdet vaalit. Marraskuussa 1989 perustettu Eesti Kodanike Peakomitee järjesti ensin vanhan tasavallan itsenäisyyspäivänä Eesti Kongress –nimen saaneen epävirallisen edustuslaitoksen vaalit. Äänioikeuden erikoisuus ennakoi myöhempiä konflikteja, sillä vain ennen vuotta 1940 Viron kansalaisuuden omanneet tai heidän suorat jälkeläisensä saivat äänestää. Tällä haluttiin korostaa ensimmäisen tasavallan laillista jatkuvuutta, mutta samalla se kertoi suhtautumisesta maan suureen vähemmistöön. Monella tapaa venäläiset olivat ottaneet baltiansaksalaisen aatelin paikan virolaisten halveksunnan kohteena. Korkeimman neuvoston vaalit maaliskuussa päättyivät kansanrintaman voittoon. Hävinnyt kommunistinen puolue hajosi kahtia ja sen jäsenmäärät vajosi60

vat romahdusmaisesti. Heti vaalien jälkeen korkein neuvosto asettui vastustamaan miehitykseksi tulkittua tilannetta Virossa ja näki alkuperäisen Viron tasavallan olevan juridisesti edelleen olemassa. Liettuassa korkein neuvosto oli julistanut maan jo itsenäiseksi. Virossa oltiin kuitenkin varovaisempia ja neuvosto ilmoitti alkaneeksi siirtymäkauden, jonka päätepisteenä siinsi maan itsenäistyminen. Neuvostoliiton johto suhtautui hankkeisiin ymmärrettävän kielteisesti, eikä ollut halukas neuvotteluihin. Tilanne Baltian maissa kärjistyi tammikuussa 1991 väkivaltaisuuksiin Vilnassa ja Riiassa, mutta tapahtumien länsimaissa saama laaja julkisuus sekä Venäjän federaation korkeimman neuvoston puhemiehen Boris Jeltsinin puuttuminen asioiden kulkuun rauhoitti osapuolia. Väkivaltaan turvautuminen ja väkivaltaisen reaktion provosointi vain vahvisti toisistaan voimaa saaneita Baltian itsenäisyysliikkeitä, eikä Gorbatšovin tarjoama löyhempi liittosopimus enää kiinnostanut. Maaliskuussa 1991 Virossa järjestettiin neuvoa-antava kansanäänestys, jonka tuloksena selkeä enemmistö kannatti maan itsenäistymistä. Mahdollisuus itsenäisyysjulistukseen avautui kuitenkin vasta elokuussa 1991, kun uudistuksiin ja myönnytyksiin tyytymättömät Neuvostoliiton kommunistisen puolueen johdon vanhoilliset piirit yrittivät vallankaappausta Moskovassa. Elokuun 20. päivänä Viron korkein neuvosto antoi itsenäisyysjulistuksen viitaten

sekasortoiseen tilanteeseen Moskovassa sekä maaliskuun kansanäänestyksen tulokseen. Moskovan vallankaappaus levisi seuraavana päivänä myös Tallinnaan, kun panssarivaunut vyöryivät Tal-

linnaan, mutta joukot poistuivat jo seuraavana päivänä epäonnistuneen kaappausyrityksen jälkeen. Toisin kuin vuonna 1918, Viron ja muiden Baltian maiden itsenäisyys tunnustettiin nopeasti

Mies kansallispuvussa, Tallinna 1990

61


useissa maissa. Syyskuun alkuun mennessä myös Neuvostoliitto oli pakotettu liittymään tunnustajien joukkoon. Neuvostovaltiolle tämä tarkoitti lopullisen romahduksen alkua. Alkanutta rakennustyötä valittiin johtamaan nuori ja ennen kaikkea uudistusmielinen Mart Laarin hallitus, joka lähti keikauttamaan Viron yhteiskunta- ja talousjärjestelmää yhdestä ääripäästä lähes toiseen. Oman mielenkiintoisen lisänsä tasavallan pystytykseen toivat ulkovirolaiset, jotka olivat toimineet pakolaishallituksen piirissä. Virossa alkoi vahva suuntautuminen länteen, minkä päätepisteenä voitaneen pitää Euroopan unionin ja Naton jäsenyyksiä vuodesta 2004 alkaen. Suhteet itään ovat pysyneet ongelmallisina viime vuosiin asti johtuen lähinnä historian painolasteista ja venäläisen väestön hankalasta asemasta. ”HARRASTELUA KULTTUURIN NIMISSÄ” Oman sukupolveni (s. 1980) näkökulmasta katsottuna Viro ilmestyi 1980-luvun lopussa kuin tyhjästä Suomenlahden eteläpuolelle. Jonkinlaisena yllätyksenä Viron kansallinen liikkuminen tuli myös Suomen poliittiselle johdolle, joka oli pakotettu tasapainoilemaan Moskovan ja Tallinnan välillä. Suomea on usein syytetty jokseenkin kylmästä suhtautumisesta Viron itsenäistymispyrkimyksiä kohtaan. Kritiikki on henkilöitynyt erityisesti president62

ti Mauno Koivistoon ja esille nostetaan usein se seikka, ettei Suomi varsinaisesti tunnustanut elokuussa 1991 Viron itsenäisyyttä, vaan päätti diplomaattisuhteiden palauttamisesta viitaten vuoden 1920 tunnustukseen. Suomen menettelyn voidaan tosin nähdä myös tukeneen ajatusta vanhan tasavallan jatkuvuudesta. Vaikka viralliset kannanotot pysyivät varovaisina ja toppuuttelevina, kanavoi Suomen poliittinen johto vuosina 1988– 1991 huomattavan määrän apua Viron viranomaisille. Käytännössä suomalaiset rahoittivat ja tukivat asiantuntija- ja materiaaliavulla Viron valtiollista rakennustyötä, joka oli itsenäisyyspyrkimysten edellytys. Avustustoimintaa ryhtyi organisoimaan opetusministeriö, joka käytti vielä välikätenä Tuglas-seuraa. Presidentti Koivisto ohjeisti kulttuuriministeriä toteamalla, että ”kyllä kulttuurin nimissä voi harrastella aika paljon”. Opetusministeriön ohella yhteistyötä tekivät monet julkiset ja yksityiset organisaatiot. Alkuvuonna 1990 julkisesti esitetty itsenäisyyspyrkimys sai Suomen hallituksen varovaiseksi ja suhteet Moskovaan asetettiin etusijalle. Avustustoiminta jatkui tiiviinä tästä huolimatta valtion virastojen ja laitosten tukiessa sitä. Julkisten tahojen lisäksi Viroa avustivat myös erilaiset yksityiset toimijat. Taustalla vaikuttivat 1960-luvun puolivälistä lähtien luodut henkilösuhteet, jotka olivat tiivistyneet olojen vapautumisen myötä. Suomalaiset järjestöt ja yksittäiset henkilöt jatkoivat yhteydenpitoaan lahden eteläpuolelle myös Neu-

vostoliitosta irtautumisen jälkeen. Siinä missä julkinen taho on avustanut valtion instituutioiden pystyttämisessä, on suomalaisten vapaaehtoistyöllä ollut keskeinen asema Viron kansalaisyhteiskunnan rakentamisessa monella eri tasolla ja alalla.

Tutkimuskirjallisuus Niitemaa, Vilho & Hovi, Kalervo: Baltian historia. Toinen täydennetty painos. Jyväskylä 1991. Kasekamp, Andres: A History of the Baltic States. Palgrave Macmillan. Great Britain 2010. Lilja, Pekka & Raig, Kulle: Urho kekkonen ja Viro. Minerva Kustannus Oy. Hämeenlinna 2006. Pajur, Ago: Landeswehr´i sõja puhkemine: Eesti vaatenurk. Tuna nro. 2, 2009. Raun, Toivo U.: Viron historia. Kustannusosakeyhtiö Otava. Keuruu 1989. Rausmaa, Heikki: "Kyllä kulttuurin nimissä voi harrastella aika paljon" - Suomen ja Viron poliittiset suhteet keväästä 1988 diplomaattisuhteiden solmimiseen elokuussa 1991. Helsingin yliopisto 2013. Turtola, Martti: Presidentti Konstantin Päts. Viro ja Suomi eri teillä. Kustannusosakeyhtiö Otava. Keuruu 2002. Zetterberg, Seppo: Samaa sukua, eri maata. Viro ja Suomi – historiasta huomiseen. Yliopistopaino 2004. Zetterberg, Seppo: Viron historia. SKS. Helsinki 2007. Zetterberg, Seppo: Kulttuuria ja kumouspuuhia. Helsingin virolaisyhteisö 1900-luvun alussa. SKS. Helsinki 2013.

63


III VIRO-YSTÄVYYSSEURAT PÄÄSEVÄT VAUHTIIN

64

65


Markku Lehtonen

YSTÄVYYSTOIMINNAN VARHAISVUODET Varsinais-Suomen Viro-keskuksen perustajan ja ensimmäisen puheenjohtajan muistikuvia ystävyystoiminnan varhaisvuosilta

Kuja, Tallinna 1990

KUNNALLISHALLINNON AMMATTIKONTAKTIT

66

Elokuussa 1990 pidettiin jälleen kerran Suomen suven suuri kunnallishallinnon tapahtuma Lappeenranta-seminaari, jossa oli mukana pari virolaista kertomassa, mitä Viron kunnallishallinnossa tapahtuu. Minä tietysti lyöttäydyin heidän juttusilleen ja ennen joulua löysinkin sitten itseni jo Virosta, Võsusta, Viron kunnallishallinnon seminaarista kuuntelemassa ja vähän puhumassakin "tärkeitä" asioita. Ammatillisten kontaktien alkuvuosiin mahtuu myös ensiretki Saarenmaalle 1992. Saarilla vierailuun tarvittiin neuvostoajan peruna ulkomaalaisille vielä 1990-luvun alkupuolella erityinen kutsu. Tuota ammatillista putkea jatkuikin sitten pitkälle yhdeksänkymmenluvun loppupuolelle: seminaareja, suomalais-virolaisten raporttien tekoon osallistumista, koulutustilaisuuksien järjestämistä, vähän kouluttamistakin. Eri toimeksiantajia Suomen puolella olivat Suomen Kuntaliitto ja Turun yliopiston täydennyskoulu67


tuskeskus. Tämä ammatillinenkin putki osoitti kuitenkin selvää hiipumistaan jo 1990-luvulla, mitä nyt yritän pitää itseni vieläkin jotenkin ajan tasalla lukemalla ja satunnaisten kontaktien avulla Viron kunnallishallinnon tärkeimpien muutosten suhteen. Kontakteja on ollut mahdollisuus ja kunnia pitää yllä osallistumalla kaikkiin suuriin virolais-suomalaisiin ystävyyskuntaseminaareihin: Pärnu 1996 – Tampere 1998 – Tartto 2001 – Kotka 2005 – Võru 2008 – Turku 2011. Ainakin näissä olen voinut jatkaa tuttavuuksia vanhojen tuttujen kanssa, jos näitä veteraaneja vielä Viron puolella töissä on. TURUN KAUPUNGIN YHTEISTYÖTOIMINTA

Lehdistötiedote ministerivierailusta 1994. 68

Turku missasi historiallisen hetkensä ystävyyskuntarintamalla. Ajatelkaa: Turun historia, Tarton historia, Turun akatemia, Tarton akatemia… Silloin kun olisi pitänyt toimia, oltiin niin varovaisia, niin varovaisia, eikä esim. jäljempänä esille tuleva Baltian Kansanrintamien Tuen Turun alaosaston aloite ystävyyskuntasuhteen luomiseksi johtanut mihinkään. Sanottiin, että onhan meillä Leningrad, mitä hekin ajattelisivat. Tampereellakin oli Kiovansa, mutta he toimivat. Alkoi 1990-luvun loppupuoli ja Turkukin heräsi. Jäljellä oli Viron suurimmista kaupungeista vain Narva ja sen pumpuliflikat. Se ei sytyttänyt, vaikka itse ajattelin, puolivakavasti, että siinä-

pä olisi todella sarkaa yhteistyölle. Noh, onhan Turulla saaristo ja historialliset kontaktit Viron saaristoon. Niinpä Turun yhteistyökontaktihakuisuus johti siihen, että olemassa on yhteistyösopimus Kuressaaren kanssa. Toisaalta on myös yhteistyösopimus (ei ystävyyskuntasopimus) Tarton kanssa. Kun näitä yhteistyösuhteita luotiin, oli minulla kunnia olla omalta osaltani turkulaisten puolella organisoimassa ja auttamassa kielellisesti. Viitisen vuotta järjestelin myös muutamia harjoittelupaikkoja virolaisille nuorille Turun kaupungin organisaatiossa. Näiden harjoittelijoiden joukosta on muuten tullut useita julkkiksia Virossa, ei kuitenkaan varmaan ensisijassa tuon harjoittelujakson johdosta...vaan muista omista ansioistaan. Tulkoon mainituksi aikajärjestyksessä joitakin pisimmälle päässeitä harjoittelijoita: v.1991 Margus Saar – nykyisin Viron television toimittaja ja uutisankkuri, v. 1992 Indrek Tarand – sittemmin ulkoministeriön kansliapäällikkö, nykyisin eurokansanedustaja eli MEP ja viimeksi myös presidenttiehdokas, v. 1992 Mihkel Juhkami – pitkäaikainen Rakveren kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja nykyisin kaupunginjohtaja, v.1993 Ülari Alamets – nykyisin EAS:n (Liike-elämän kehittämissäätiön) johtaja. Turun kaupungin yhteistyönkin osalta imperfekti oli omalta osaltani jo kauan sitten oikea aikamuoto, sillä olen seurasin vain etäämmältä eri alojen asiantuntijoiden yhteistyökuvioita, joi69


ta olisi saanut olla kyllä enemmänkin… Eikä vanha mies enää jaksanut innostua edes kulttuuripääkaupunkivuoteen 2011 liittyvästä yhteistyöstä, jossa Tallinnan päässä huseerasi yksinvaltiaasti Keskerakond. YSTÄVYYSSEURAT Baltian Kansanrintamat saivat Suomen puolella lähinnä opiskelijoita järjestäytymään Baltian Kansanrintamien Tuki ry:ksi. Perustava kokous pidettiin Helsingissä 15.12.1988. Turussakin toimi 10.4.1989 perustettu rekisteröimätön alaosasto, jonka toiminnassa olin mukana, vaikka opiskelijaksi taisin olla ”vähän” yli-ikäinen. Sen sijaan oikeanikäiset opiskelijat pitivät lippuja korkealla vappuhumussa 1989. Ylipäätään tuo järjestö oli suorasanaisin Baltian itsenäisyyttä tukeva järjestö Suomessa tuohon aikaan. Poliittisluonteisen tuen lisäksi halusimme mm. järjestää kuntoon Turun kaupungin ystävyyskaupunkisuhteet Viroon. Sitä varten teimme julkilausuman ja veimme sen audienssilla Turun kaupunginjohtajalle. Eipä johtanut mihinkään ja kuten tuli todettua, Turku missasi historiallisen tilaisuutensa. Yleisötilaisuuksia toki järjestelimme ja niinpä kirjailija Lennart Merikin nähtiin vanhalla raatihuoneella 3.12.1989. Tilanteen nopean yleiskehityksen vuoksi Baltian Kansanrintamien Tuki ry:n nimestä pudotettiin kansanrintamat pois 30.1.1990 alkaen ja jäljelle jäi siis Baltian Tuki ry, joka sopi paremmin varsin moni-ilmeiseksi muut70

tuneeseen demokratiakehitykseen Baltiassa. Kerran myöhemmin istuessani sattumalta yhdessä Sirje Kiinin kanssa Helsingissä Tuglas-seurassa 1990-luvun alkupuolella kulttuurisihteeri Tapio Mäkeläinen ”tiesi kertoa”, että Turussa tapahtuu liian vähän Viro-ystävyysseurasektorilla ja Turun seudun Tuglas-seuran jäsenillä ei ole keskinäistä yhteydenpitoa, jaaha, vai niin. Itse liityin Tuglas-seuraan "vasta" 1980 - 1990 lukujen taitteessa. Myönnettäköön, että kuuluin niihin, joiden liittyminen siirtyi ja siirtyi… koska pidin seuraa liikaa yhteensuuntaan toimivana. Mutta se Turku. Koska siis tapahtui liian vähän, tuli panna tapahtumaan. Sirjen kanssa kutsuimme kokoon Turun seudun Tuglas-seuralaiset. Kokouksiin osallistui sittemmin muitakin Viro-aktiiveja kuin Tuglas-seuralaisia ja niistä sikisi ajan myötä sekä Turun Tuglas-seura ry että Varsinais-Suomen Viro-keskus ry. Itse annoin oman panokseni seuratyöhön Viro-keskuksessa, sen puheenjohtajana vuoteen 2001 saakka. Vielä seuratyöstä: Varsinais-Suomen Viro-keskuksessa oli alussa yhteisöjäseninä kaikki varsinaissuomalaiset Viro-ystävyysseurat. Olimme valtakunnassa ensimmäinen kolkka, jossa Tuglas-seuralaiset ja svylliläiset (Suomen Viro-yhdistysten liittoon kuuluvat Turun, Vakka-Suomen ja Salon ystävyysseuralaiset) toimivat yhdessä! Vuodesta 1994! Tuolloin se oli ennen kuulumatonta, koska yhteistyö ei onnistunut tuolloin lainkaan Hel-

singissä. Suomen Viro-yhdistysten liiton (SVYL) hallitustyöhön oli myös kunnia osallistua vuosina 1997 - 2000. Mitä tulee ystävyyden nykytilaan osaltani, niin ”ystäviäni” ovat nykyisin pikemminkin Viron veroviranomaiset, virolaisen kuntani viranomaiset, kansalaisuusvirasto jne., Suomessa tapahtuva ystävyysseuratoiminta ei enää oikein luonteeltaan ole sopinut edellä mainittujen ”ystävieni” joukkoon ja sai siis osaltani aikoja sitten loppua. Juhan Kristjan Talvekin oli perustamassa Viro-keskusta. Eräs muistikuvani niistä ajoista, jolloin Turkuun yllä

mainittuja seuroja perustettiin, liittyy häneen. Vaikka hän siis oli Viro-keskuksen perustajajäsen, tuollainen suomalaisten harrastelijatoiminta ei häntä syvällisemmin kiinnostanut. Erään alkuvaiheen kokouksen lopulla hän seisoi ovenpielessä jo vähän kärsimättömänä odottaen vaimoaan Sirjeä, lierihattu päässä (kuten yleensä), pitkä palttoo päällä (kuten aina) ja lausui, että jos Tuglas olisi päässyt Läänemaan pusikoista pakenemaan vuonna 1944, niin Suomeen ei olisi koskaan perustettu TUGLAS-seuraa (siis sillä nimellä)!

Peter Olesk, Juhan Kristjan Talve ja Markku Lehtonen 1996.

71


Ärkamine -hoivayhdistyksellä oli vanha ränsistynyt puutalo Pärnussa osoitteessa Lehe 1.

Ulla Palomäki

TURUN SEUDUN VIRO-SEURA JA SEN JÄRJESTÄMÄT AVUSTUKSET

Turun seudun Viro-seura ry perustettiin 20.5.1991. Seuran viimeinen toimintavuosi oli 2002, jolloin seura liittyi yhteen Varsinais-Suomen Viro-keskuksen kanssa. Seuran tarkoituksena oli luoda kontakteja virolaisten ja suomalaisten, etenkin turkulaisten välille, edistää virolaisen kulttuurin tuntemusta ja lisätä yleistä Viro-tietämystä Suomessa ja etenkin Turussa. Viro-seuran tärkeimpiä toimintatapoja oli järjestää erilaisia ohjelmallisia tilaisuuksia: esitelmätilaisuuksia, johonkin teemaan keskittyviä kokopäivän esitelmätilaisuuksia, elokuvailtoja, konsertteja, taidenäyttelyitä, matkailuiltoja, ruokaviikkoja ja niin edelleen. Jokavuotinen juhlallinen tilaisuus oli Viron itsenäisyyspäivän vietto myös tavallista juhlallisemmin ohjelmin. Myös esimerkiksi Turun kirjamessuilla esiteltiin Viro-seuran toimintaa ja jaettiin Viro-tietoutta joka kerta. Vuosittain Viro-seura järjesti jäsenilleen myös Viron matkan. Käytiin kartanokierroksella, käytiin saarilla, käytiin Etelä- ja Itä-Viron kiertomatkoilla, käytiin luos72

73


tarikiertomatkalla ja lukemattomia kertoja Estonia-teatterin näytelmiä ja oopperoita katsomassa ja kuuntelemassa. Kaikesta toiminnasta voisi kirjoittaa oman historiikkinsa. Tässä yhteydessä keskitytään kuitenkin avustustoimintaan, joka etenkin Viron uuden itsenäisyyden alussa oli tärkeätä toimintaa neuvostoyhteiskunnan rapautuessa ja uusien toimintojen etsiessä vasta muotojaan, yleensä suuren aineellisen puutteen ja rahapulan keskellä. Kaikkea ei saatu aikaan yhtäkkiä. Väliinputoajia oli paljon, ja näiden osaa Turun seudun Viro-seurakin koetti omalta osaltaan vähän helpottaa. LÄMPÖKESKUS PADISEEN Alkukeväällä 1995 Viro-seura sai avustusvetoomuksen kolmelta aktiiviselta raisiolaismieheltä. Heidän tietoonsa oli tullut Padisen koulun onneton tilanne: koulun lämpölaitos oli syksyllä lakannut toimimasta. Oppilaat ja opettajat tekivät koulutyötä syksyn ja alkutalven täydessä ulkovaatetuksessa, mutta lopulta tammikuussa koulunpito oli lopetettava kokonaan liiallisen kylmyyden vuoksi. Raisiolaiset Teuvo Aittokallio, Kullervo Käpyaho ja Juha Meskanen olivat aluksi kolmistaan yksityishenkilöinä panneet toimeksi. Kullervo Käpyaho oli lahjoittanut ja kuljetuttanut Padiseen siirrettävän lämpölaitoksen, jonka valmiiksi rakentamisesta kuitenkin vielä puuttui rahaa. Miehet toimittivat Viro-seuralle hankkeen kustannusarvion. Naantalin, 74

Raision ja Maskun seurakunnat olivat jo osallistuneet rahoitukseen, muuta vieläkin puuttui noin 15 000 markkaa, jotta lämpökeskus olisi saatu käyttökuntoon. Miehet vetosivat Viro-seuraan. Viro-seura hankki keräysluvan ja pani keräyksen käyntiin. Näistä kolmesta raisiolaismiehistä yksi, Juha Meskanen, oli Viro-seuran jäsen ja hänet nimettiin keräyksen vastuuhenkilöksi. Keräys kesti kuitenkin aikansa, ja Viro-seurassa pelättiin, että rahoitus saapuisi koululle liian myöhään. Padisessa oli tietysti kiire saada koulu toimintaan ja siellä suunniteltiin koko ajan muitakin ratkaisuja, ainakin väliaikaisia lämmitysjärjestelyjä. Viro-seura ja raisiolaismiehet panivatkin toimituksen ehdoksi, että mikäli lämpökeskus saataisiin siirretyksi koululle jostakin Padisen kunnan muusta paikasta ennen avustusrahojen saamista, uusi lämpökeskus annettaisiin siinä tapauksessa Padisen kulttuurikeskukselle. Lämpökeskuskeräys tuotti 13 000 markkaa. Summaa ei maksettu kerralla, vaan Viro-seura antoi rahaa aina rakennushankkeen edistyessä esitettyjä laskuja vastaan. HERÄÄMINEN (ÄRKAMINE) VANHUSTEN AUTTAMISEEN Viro-seuran historian sekä tavara- että työmäärällisesti suurin avustus meni vuoden 1994 lopussa Pärnuun. Joukko Viron ystäviä oli syksyllä 1994 lomamatkalla Pärnussa; joukon muka-

na oli myös tuonaikainen seuran sihteeri Leena Lang. Seurue vieraili matkansa aikana eri kohteissa, joista yksi oli vapaaehtoistyöllä ja lahjoitusvaroilla toimiva Kristlik Halastusühing Ärkamine (Kristillinen hoivayhdistys Herääminen). Hoivayhdistyksellä oli vanha ränsistynyt puutalo Pärnussa osoitteessa Lehe 1. Siellä pidettiin vapaaehtoista vanhainkotia, jossa hoidettiin, majoitettiin ja ruokittiin huonossa jamassa olevia vanhuksia. Lisäksi yhdistys jakoi joka päivä ruokaa ja toimitti vaate- ynnä muuta apua muualla asuville vanhuksille. Lähiseudun liikkumaan kykenevät vanhukset kävivät päivittäin aterialla talossa. Hoidon piirissä oli yhteensä lähes 300 vanhusta. Tuohon aikaan Viron irtauduttua Neuvostoliitosta etenkin vanhusten asema oli pienten eläkkeiden vuoksi surkea. Vapaaehtoiset, terveemmät vanhukset puolestaan hoitivat ja pitivät talossa koulua vähäosaisille, kodittomille ja alkoholistiperheiden laiminlyödyille lapsille. Yhdistys keräsi Virossa ja virolaisilta kaikenlaista tavaraa, joita annettiin hoidokeille. Saamiaan tarpeettomia tavaroita yhdistys myi kirpputorillaan, ja kirpputoritoiminnasta saadut rahat taas käytettiin esimerkiksi vanhusten ruokaostoksiin. Paljon enemmän rahaa kuitenkin vielä tarvittiin paitsi hoivatyöhön myös vanhan rakennuksen kunnostamiseen. Matkalta palattuaan Leena Lang otti Viro-seurassa esille idean yhdistyksen auttamisesta. Asiasta innostuttiin, kun Leena Lang tiesi kertoa, että yhdistykselle kelpaisi kaikenlainen apu kirpputori-

tavaroista alkaen. Syksyllä Viro-seuran hallituksen jäsen Kaija Soinranta kävi vielä matkallaan tutustumassa avustuskohteeseen ja yhdistyksen johtajaan Raissa Juhans-Murumetsiin, jotta saatiin varmistetuksi lahjoitusten suuntautuminen oikeaan kohteeseen, jotkut nimittäin epäilivät, että avustus menisikin ”jollekin mafialle”. Marraskuussa 1994 Viro-seura ilmoitti jäsenkirjeitse ja myös kaikilla mahdollisilla ”puskaradiokanavilla”, että kerätään siistejä, puhtaita vaatteita kaikenikäisille, astioita, koulutarvikkeita, säilyke- tai muuten säilyviä ruokia, mitä tahansa kelvollista, itselle tarpeetonta tavaraa. Myös selvää rahaa sai tietysti lahjoittaa. Keräyksestä kerrottiin lisäksi muun muassa Turun Sanomissa ja Radio Sadassa. Keräysaika oli 7.11.–13.11.1994. Keräyspaikaksi saatiin ja ilmoitettiin senaikainen Viro-seuran kokoontumispaikka, Varsinais-Suomen Viro-keskuksen tilat Turun kulttuurikeskuksen Juseliuksen talon kolmannessa kerroksessa, Uudenmaankatu 1:ssä. Viro-seurasta toistakymmentä jäsentä hoiti talkootyönä tavaroiden vastaanoton niin, että kaikkina keräyspäivinä aamukahdeksasta iltakahdeksaan paikalla oli koko ajan vähintään kaksi henkilöä. Talkootöihin joutui kuitenkin mukaan muitakin henkilöitä. Heti ensimmäisenä keräyspäivänä tavaraa näet alkoi virrata taloon niin valtavia määriä, että niitä ei mitenkään voinut ruveta kantamaan kolmanteen kerrok75


seen. Ensimmäiset paikalla olleet keräyksen vastaanottajat saivat järjestetyksi nopeasti uudet tilat Turun kulttuurikeskuksen vahtimestareiden avustuksella sisääntulokerroksesta. Sielläkin noin kymmenen neliön huone täyttyi jo ensimmäisenä päivänä parin metrin korkeuteen. Tulikin uusi ongelma: mihin saadaan tavarat ennen lähettämistä ja lajiteltaviksi? Viro-seuran jäsenellä Kaija Soinrannalla oli oman yrityksensä varastotilat Kestilän vanhassa varastossa Läntinen Pitkäkatu 6:ssa, ja hän sai järjestetyksi tavaroille lyhytaikaisen varastoinnin sinne. Taas kerjättiin: tällä kertaa tuttavien pakettiautoja kuljettamaan tavaraa Uudenmaankadulta Kestilän varastoon – joka keräyspäivä useita kuormia. Turkulaiset olivat todella heränneet keräykseen. Asiaan saattoi vaikuttaa joulunalusaika, jolloin ihmisillä on tapana tehdä suursiivouksia ja nyt he voivat toimittaa tarpeettoman tavaran hyvään tarkoitukseen. Myös monet yritykset toivat tavaraa, muun muassa kuiva- ja säilykemuonaa ynnä muuta säilyvää ruokatarviketta. Viikon aikana Viro-seuralle tuli erilaista tavaraa ison rekka-auton verran. Kymmenkunta Viro-seuran jäsentä lajitteli tavaraa aluksi lähes joka ilta viikkojen ajan, pitkälle kevääseen 1995 asti aina silloin tällöin. Onnistuttiin vielä kerjäämään turkulaisilta yrityksiltä ja yksityisiltäkin ihmisiltä pakkaustarvikkeita. Raision tehtaat lahjoitti suuren määrän pahvilaatikoita, ja lisäksi hankittiin isoja muovisäkkejä. Eroteltiin ruo76

at, lastenvaatteet, naistenvaatteet, miestenvaatteet, ulko-, sisä- ja alusvaatteet; lelut, koulu- ja kirjoitustarvikkeet; astiat ja ruokailuvälineet; saniteetti- ja sairaalatarvikkeet ynnä muut sekalaiset tavarat kukin omiin pakkauksiinsa. Ensimmäinen tavaraerä saatiin Pärnuun 2.12.1994 Turun normaalikoulun opettajien mukana retkibussissa. Tällä retkellä olivat mukana Viro-seurasta Arvo Järvelä ja Sirpa Koski, jotka huolehtivat tavaroiden perille saamisesta. Toinen, suuri kuljetus lähti Pärnuun seuran jäsenen Rainer Willbergin asuntoautokseen tekemällä linja-autolla 12.12.1994. Hän kuljetti tavaran polttoaineiden hinnalla; tätä kuljetusta avusti myös Tallink-laivayhtiö antamalla bussille ilmaisen matkan. Tavaraa perille viemässä ja luovuttamassa oli mukana tässäkin kuljetuksessa Arvo Järvelä. Keräykseen tuli jonkin verran myös selvää sairaalatavaraa: katedreja, lakanoita, sairaalatakkeja, kertakäyttöruiskuja, 2 pyörätuolia ynnä muuta sellaista tavaraa, jota Pärnun vanhainkoti ei voinut käyttää. Nämä toimitettiin Turun yliopiston retkiryhmän mukana Kuresaaren sairaalalle 5.5.1995; Viro-seuran puolesta nämä tavarat saattoi perille Heimo Välimäki. Kaikista näistä toimituksista huolimatta Viro-seuralla oli vieläkin jäljellä kelvollista sekalaista tavaraa, joka ei sopinut Pärnun vanhainkodin tarpeisiin. Nämä tavarat toimitettiin 31.1.1995 Liedossa silloin toimineeseen jatkuvaan Inkerin avustuskeräykseen.

Kirpputorikeräysten luonteeseen kuuluu, että mukaan tulee myös kelvotonta tavaraa. Kaatopaikalle vietiin pakettiautollinen likaisia, rikkinäisiä tai muutoin kelvottomia tavaroita, esimerkiksi ”käytettävä ennen” -päiväyksen ohittaneita ruokatarpeita. Tämän kirjoittajan mieleen on jäänyt erityisesti yksisankaiset, laatikon pohjilla harmaiksi kuluneet silmälasit ja kumisaappaat, jossa oli kylkiäisenä vielä paksut peltokuratkin. KURESSAAREN TULIPALO

joutui sairaalahoitoon; suurin osa näistä hyppäsi paniikissa ulos ikkunoista. Koulu joutui tästedes toimimaan väliaikaisissa tiloissa ympäri kaupunkia. Uusi koulu haluttiin siten saada rakennetuksi mahdollisimman nopeasti. Rahaa siis tarvittiin ja pian. Taas Viro-seura vetosi kirjeellä jäseniinsä. Rahaa saatiin pieni jäsenmäärä huomioon ottaen melko suuri summa: 19 041 markkaa. Asiaan vaikutti varmasti se, että radio, televisio ja sanomalehdet, muun muassa Turun Sanomat uutisoi palosta suurin otsikoin. Rahat luovutettiin kolmessa erässä, rahaa näet tuli keräystilille usean kuukauden ajan ja saajapuolen tarve oli kova. Ensimmäisen rahaerän 8000 markkaa ojensi koulun rehtorille Viljar Arolle 21.2.1996 Kuresaaressa Viro-seuran jäsen Sirpa Koski; seuraa edusti tilaisuudessa myös siihen aikaan Varsinais-Suomen Viro-keskuksen puheenjohtajana toiminut Markku Lehtonen. Tilaisuus oli tärkeä, sillä läsnä olivat sekä Kuresaaren kaupunginjohtaja Jaan Lamberg ja kaupungin talouspäällikkö Aadu Haand että silloinen Turun kaupunginjohtaja Armas Lahoniitty. Toisen erän 10 000 markkaa toimitti perille 29.5.1996 Markku Lehtonen ja kolmannen ja viimeisen erän 1100 markkaa 13.10.1996 Arvo Järvelä.

Viro-seuran avustusten kohteina olivat yleensä vanhukset ja lapset. Lasten ja nuorten avustamiseksi haettiin jälleen kerran rahankeräyslupa ajaksi 1.10.1995—31.5.1996. Tarkoitus oli kerätä rahaa Tarton yliopiston lastenklinikan hemato-ontologiselle osastolle (Tartu Ülikooli Laste kliiniku hematoontoloogia osakond), jonka avustamisesta tarkemmin tuonnempana tässä kirjoituksessa. Keräys tätä varten aloitettiinkin 1.10., mutta joulukuun puolessavälissä kohde äkkiä muuttui: Viro-seura sai pyynnön auttaa tulipalossa tuhoutunutta kuresaarelaista koulua Saaremaa Ühisgümnaasiumia (Saarenmaan yhteislukio). 800 oppilaan nelikerroksinen koulutalo paloi räjähdysmäisesti 12.12.1995. Koulusta evakuoitiin nopeasti noin 650 AAPISKERÄYS oppilasta. Ylimpään kerrokseen loukkuun jääneistä oppilaista 2 oppilasta Vuonna 1993 järjestettiin Suomessa katkuoli, 5 loukkaantui vakavasti ja noin 60 tava Viro-yhdistysten ja -ystävyysseuro77


jen niin sanottu aapiskeräys. Viron uudelleen itsenäistyttyä myös kouluopetus uusittiin täydellisesti, aapisesta alkaen. Virossa julkaistiin 1993 kirjailija Viivi Luikin tekstittämä ja taiteilija Epp Maria Kokamägin kuvittama aapinen Meie aabits ja lugemik (Meidän aapinen ja lukemisto). Tarkoituksena oli, että jokaiselle ensiluokkalaiselle voitaisiin lahjoittaa tämä kirja koulutyön alkaessa. Rahaa kuitenkin puuttui niin suurten painosmäärien aikaansaamiseksi. Tämän kirjoittajan tiedossa ei ole, mistä oli lähtöisin ajatus, että aapisrahaa kerättäisiin myymällä kyseistä kuuluisien virolaisten taiteilijoiden aapiskirjaa Suomessa. Joka tapauksessa Turussa kirjaa myivät sekä Viro-seura että Turun Tuglas-seura, jonka kanssa Viro-seura teki 90-luvulla laajasti muutakin yhteistyötä. Viro-seura myi kirjaa yhteensä 70 kappaletta, josta kertyi keräykseen lahjoitettavaa rahaa 800 markkaa. NIMI AVUSTUKSENA Vuonna 1994 annettiin avustuksena pelkästään lupa käyttää lahjoituksessa Viro-seuran nimeä. Tämä oli varmasti helpoin eikä lainkaan työtä vaativa avustus koko Viro-seuran olemassaolon aikana. Erikoisen avustuksen kohde oli Helsingissä suoritettava erään pienen tarttolaisen vammaisen tytön jalkaleikkaus. Leikkauksen maksoi kokonaisuudessaan Viro-seuran jäsen Valma Yli-Vak78

kuri, jonka virolaisen ystävän lapsenlapsi kyseinen tyttö oli. Tytön isä oli yksinhuoltaja ja leski, joka ei kunniansa vuoksi olisi suostunut leikkaukseen, mikäli hän olisi tiennyt, että leikkauksen maksut suorittaisi hänen tuttavansa. Itsellään hänellä ei kuitenkaan ollut varaa leikkaukseen suomaisilla taksoilla. Valma Yli-Vakkurin selvityksen mukaan leikkaus vaati kuitenkin sellaista erikoistaitoa, että Tartossa lasta ei voitu leikata, ja Suomessakin sellaista erityisosaamista oli vain eräällä Helsingissä toimivalla lääkärillä. Lapsi siis leikattiin Helsingissä; isä ja tytär olivat siitä kiitollisia Viro-seuralle.

ri tapahtuma Naisten konferenssi forum, jossa kävi noin 10 000 naista. Myös Virosta osallistujia oli paljon. Kun vierailijoita kaiken kaikkiaan oli näin paljon, Turun hotellit olivat jo kauan etukäteen varattuja – ja edullisia hotelleja ei ainakaan enää viime tingassa löytynyt. Tällöin Eesti Naine -lehden päätoimittaja Aimi Haaland otti yhteyttä Viro-seuran jäsenen Kaija Soinrannan välityksellä. Hän kysyi, olisiko Turusta mahdollista saada täksi ajaksi perhemajoitusta kymmenkunnalle toimittajanaiselle. Taas Viro-seura vetosi jäseniinsä. Naisille saatiin kotimajoitus seuran jäsenten kodeista, joku otti yhden, joku kolmekin naista vieraakseen.

Tällaisen tapahtuman yhteydessä Viro-seura toteutti parhaimmillaan yhtä sääntöihinsä kuuluvaa kohtaa: luoda kontakteja virolaisten ja suomalaisten välille. Monet vieraat ja isäntäperheet ovat tänä päivänäkin ystäviä, jotka pitävät säännöllistä yhteyttä. MURTEENTUTKIJAN STIPENDI Turun yliopistossa toimineet viron kielen lehtorit olivat aina Viro-seuran aktiivisia ystäviä. Lähes jokainen heistä piti toimiaikanaan Viro-seurassa oman alansa esitelmän. Lehtoreista Ellen Niit oli jonkin aikaa Viro-seuran hallituksessakin.

YÖSIJA-APUA Viro-seuralla ei koskaan ollut varaa eikä mitään mahdollisuutta maksaa palkkaa virolaisten eikä muidenkaan vierailijoidensa esitelmä- tai esiintymiskuluista. Usein seura maksoi sen sijaan vierailijoiden matkakuluja ja majoituksia silloin, kun he olivat esiintymässä jossakin seuran järjestämässä tilaisuudessa. Joskus tarjottiin myös illallinen niin, että vieraan ateriamaksu kerättiin suomalaisilta aterialle osallistuvilta. Aina silloin tällöin Viro-seuran jäsenet myös majoittivat koteihinsa vieraita, joille suomalaisten hotellien hinnat olisivatkin olleet liian kalliita. Näissä tapauksissa vieraat tavallisesti tulivat johonkin muuhun kuin Viro-seuran järjestämiin tilaisuuksiin. 1.–6.8.1994 Turussa järjestettiin suu-

Avustuslastia purkamassa Pärnussa.

79


1990-luvun puolivälissä yliopiston viron lehtorina toimi viron murteiden tutkija Karl Pajusalu. Hän esitti tämän kirjoittajalle, silloiselle Viro-seuran hallituksen puheenjohtajalle idean, että Viro-seura antaisi jo eläkeikäiselle murteentutkijalle Salme Nigolille stipendin. Salme Nigol oli tunnettu Suomea myöten avuliaisuudestaan ja uhrautuvaisuudestaan muiden tutkijoiden etsiessä Virosta kielitieteellisiä aineistoja. Pajusalu tiesi, että Viro-seuralla ei ollut varaa stipendeihin, mutta hänellä oli myös valmis idea rahojen keräämiseksi. Hän oli ennen joulua 1994 toimittanut painokuntoon ja painoon Salme Nigolin kirjoittaman kirjan Hargla murraku konsonantism (Harglan murteen konsonantismi). Hän ehdotti, että kirjaa tilattaisiin Viron kielen instituutista Tallinnasta meille halvalla Viron hinnalla ja myytäisiin täällä Turussa normaalilla, mutta paljon virolaista hintaa kalliimmalla Suomen hinnalla. Erotus eli voitto käytettäisiin Nigolin stipendiin. Nigolin kirjaa tilattiin 50 kappaletta. Turun yliopiston suomen kielen oppiaine kutsui Salme Nigolin vieraakseen ajaksi 22.4.–30.4.1995. Viro-seura piti 26.4. murreillan, jossa esiintyivät sekä Salme Nigol että Karl Pajusalu. Tässä yhteydessä Salme Nigolille ojennettiin 2000 markan stipendi sekä kunniakirja viron murteiden säilymisen hyväksi tehdystä elämäntyöstä.

80

AVUSTUSTA SYÖPÄLAPSILLE Syksyllä 1995 Viro-seura haki ja sai keräysluvan ajaksi 1.10.1995–31.5.1996 hankkiakseen rahaa Tarton yliopiston syöpää sairastavien lapsipotilaiden hyväksi. Tämä keräys lopetettiin kuitenkin jo tammikuussa 1996, kun keräyskohde muuttui ja sitä jatkettiin Kuresaaren tulipalokoulun avustuskeräyksenä. Syöpälasten hyväksi ehti kuitenkin tulla vuonna 1995 avustusrahaa 1410 markkaa ja vuonna 1996 vielä 660 markkaa. Viro-seuran jäsen Raimo Korhonen toimi yhteyshenkilönä Tarton yliopiston lastenklinikan hemato-ontologisen osaston ja seuran välillä. Hän toimitti rahat syksyllä 1996 osastolle ylilääkäri (vanem arst) Kaie Pruunsildille. 22.11.1996 Kaie Pruunsild ilmoitti Viro-seuralle kirjeitse, mihin rahat oli käytetty: Ensinnäkin rahalla oli ostettu joululahjat kaikille osastolla oleville syöpälapsille. Lisäksi oli hankittu televisio, joka oli sijoitettu sellaisiin tiloihin, joissa luuydinsiirtolapset oleskelevat joutuessaan olemaan eristyksissä muista ihmisistä. LAHJA TAITEILIJOILLE Viro-seuran monivuotinen jäsen Pekka Lehtinen täytti 50 vuotta 9.6.1997. Hänellä oli paljon kontakteja virolaisten taiteilijoiden kanssa, ja hän organisoi vuosien kuluessa muun muassa monien virolaisten kuvataiteilijoiden taidenäyttelyitä Turkuun.

Pekka Lehtinen esitti Viro-seuran hallitukselle, että hän ei halua syntymäpäivälahjoja, vaan haluaisi sen sijaan lahjoittaa rahaa virolaisten taiteilijoiden hyväksi. Idea oli tullut Pekka Lehtisen ystävältä, kirjailija Viivi Luikilta, jonka mukaan Virossa ei tällöin ollut vielä minkäänlaisia stipendirahastojärjestelmiä. 30.4.1997 Viro-seura esitti jäsenkirjeessään, että Pekka Lehtistä voidaan onnitella kukkien ja tavaralahjojen sijasta antamalla rahaa hänen nimeään kantavaan stipendirahastokeräykseen 10.6.1997 mennessä. Rahaston keräysasiamiehenä toimi seurasta Juhani Sibelius. Rahastoon kertyi 12 700 markkaa, ja Pekka Lehtinen sai onnitteluna Viro-seuralta pitkän listan lahjoittajien nimiä.

Äiti Teresa lähetti Leena Langin mukana Viro-seuralle kiireisen avunpyynnön. Hän toivoi, että Tallinnan birgittalaisluostarille toimitettaisiin lämpimiä talvivarusteita, sukkia, lapasia, pipoja, tumppuja, kaulaliinoja ynnä muuta sellaista Tallinnan katulapsille luovutettavaksi. Pantiin toimeen nopea keräys jäsenkirjeen ja ”puskaradion” välityksellä. Moni tyhjensi villasukka- ja lapasvarastonsa, ja tavarat toimitettiin Turun birgittalaisluostarin välityksellä Tallinnaan.

APUA LUOSTARIN KAUTTA Talvi 1996–1997 oli todella kylmä. Viro-seuran silloinen sihteeri Leena Lang kävi talvella yksityismatkalla Tallinnassa. Hän vieraili myös Tallinnaan uudelleen perustetussa ja rakennetussa birgittalaisluostarissa. Tallinnan uuden luostarin päänunnaksi komennettiin äiti Teresa, joka sitä ennen oli Turun luostarin päänunna ja tunsi hyvin Turun Viro-seuran toimintatapoja. Tämän kirjoittaja oli tähän aikaan Viro-seuran hallituksen puheenjohtajana, joka äiti Teresan Turun kautena oli opettanut luostarin sisarille suomen kieltä. 81


Matti Jussila

VAKKA-SUOMEN VIRO-SEURA SYNTYI VESKISSÄ Vakka-Suomen Viro-Seuran syntysanat lausuttiin Veskissä elokuussa 1991. On ehkä hyvä heti alkuun tarkentaa, että tämä Veski on monien suomalaistenkin tuntema tuulimyllyravintola Saarenmaan pääkaupungissa Kuressaaressa.

ELÄMME VIELÄ

Tuulimyllyravintola Veski

Mutta palataanpa ajassa tuohon tärkeään, jännittävään ja kriittiseen elokuuhun vuonna 1991. Viro oli juuri julistautunut itsenäiseksi Moskovan vallankaappauksen jälkimainingeissa. Mahdoton oli muuttunut mahdolliseksi. Oli suuren ilon ja juhlan tuntua, mutta toisaalta itsenäisyys oli vielä kovin hauras ja pelko täytti monen sydämen sekä Virossa että Suomenlahden tällä puolen. Uudessakaupungissa oli suunniteltu kesäistä matkaa Saarenmaalle yhteistyössä Uudenkaupungin Sanomien ja Uudenkaupungin seurakunnan kesken. Matka herätti runsaasti kiinnostusta, olihan Saarenmaa tullut meille monille suomalaisille ajatuksissa vuosien varrella kovin läheiseksi Georg Otsin Saarenmaan valssin myötä. Harvat olivat Saarenmaalla kuitenkaan koskaan käyneet, sillä tuo hieno saari oli Neuvostoaikana suljettu paitsi ulkomaalaisilta myös suurelta osalta virolaisia. Poliittisesti ja sotilaallisesti jännittyneen tilanteen takia Suomen ulkoministeriö 82

83


kehotti kansalaisia välttämään Viroon matkustamista noina elokuun päivinä. Kokosimme matkalaiset yhteiseen neuvonpitoon Uudenkaupungin Sanomien lehtitaloon keskustelemaan siitä, mitä me teemme. Lähes täysin yksimielinen päätös oli, että kaikesta huolimatta lähdemme Saarenmaalle. Vain pari-kolme henkilöä noin neljästäkymmenestä näki paremmaksi jäädä kotiin. Saarenmaalla ilmestyneen Saarte Hääl -lehden toimittaja Harry Õnnis lähetti meille Uudenkaupungin Sanomiin tuoreeltaan faxilla kirjoituksen, jossa hän tilitti virolaisten ja erityisesti saarenmaalaisten tuntoja: "Olemme nyt jäävuorten välistä päässeet vapaammille vesille ja toivomme, että vaara törmätä vedenalaiseen jäävuoreen on pienentynyt. Virolaisten selkä on nyt suora ja he toivovat, että maailman valtiot eivät kiellä Viron laillisen itsenäisyyden tunnustamista. Elämme vielä!” SAARENMAA VAIKUTTI Saarenmaalla olimme ilmeisesti ainoita turistiryhmiä noina kriittisinä päivinä, ehkä ensimmäisiä suomalaisia matkailijoita koko Virossa itsenäisyyden julistamisen jälkeen. Ainakin paikallisen television toimittaja Kaie Rööm haastatteli meitä. Hän kysyi muun muassa sitä, miten olimme uskaltaneet matkustaa tällaisessa tilanteessa Saarenmaalle. Pääsin matkanjohtajana sanomaan - ehkä 84

vähän uhmakkaastikin - että emmehän me suomalaiset neuvostoliittolaisia pelkää. Matka oli kaikin tavoin suuri elämys. Saarenmaa ja saarenmaalaiset tekivät lähtemättömän syvän vaikutuksen monien mieliin. Itse olen siitä lähtien vieraillut Saarenmaalla jokseenkin joka vuosi vähintään kerran. Mutta matkakertomus olisi oma tarinansa, nyt on syytä palata elokuiseen iltaan ja sinne Veskiin. SYNTYSANAT KESÄYÖSSÄ Meitä oli muutama matkalainen syömässä illallista tuossa tuulimyllyravintolassa. Mukana olivat ainakin Uudenkaupungin seurakunnan kirkkoherra Esko Halivaara, virolaissyntyinen, Uudessakaupungissa silloin asunut Kalev Parts, toimitusjohtaja Harri Kosmala ja minä. Puhuimme tietenkin ajankohtaisesta tilanteesta. Keskustelu kääntyi myös siihen, mitä voisimme Uudessakaupungissa tehdä Viron asian hyväksi. Syntyi ajatus Viro-yhdistyksen perustamisesta. Sovittiin samalla, että se myös perustetaan. Lupasin selvittää asiaa Viro-yhdistysten liitosta ja sovimme alustavasti myös siitä, kuka ottaisi minkäkin tehtävän yhdistyksessä hoitaakseen. Tunnelma oli korkealla. Koimme olevamme tärkeällä asialla. Saarenmaan kesäinen yö taisi olla jo aika pitkällä, kun palasimme majapaikkaamme. Tuo Veskissä tehty päätös ja siihen liittyvät sopimukset pitivät. Kirjoi-

Ylhäällä: Vierailulla Saarte hääl -lehden toimituksessa. Oikealla on lehden silloinen päätoimittaja Tõnu Prei, kolmas oikealta Uudenkaupungin Sanomien päätoimittaja Matti Jussila. Saarte Hääl oli US:n yhteistyölehti, lehden nimi on sittemmin muuttunut (nykyisin Oma Saar). Alhaalla: Jonotusta Kuressaaren keskustassa 1991.

85


tin myös Uudenkaupungin Sanomiin pääkirjoituksen, jossa korostin oman Viro-yhdistyksen tärkeyttä ja tarpeellisuutta näinä historiallisina aikoina.

yllätys, että väkeä oli tullut kokoukseen runsain joukoin, kaikkiaan 52 henkilöä kirjoitti nimensä yhdistyksen perustamisasiakirjaan. Sain toimia perustavan kokouksen puheenjohtajana, mutta yhdistyksen YLI 50 PERUSTAJAJÄSENTÄ puheenjohtajuudesta jouduin työkiireitSyksy meni yhdistyksen perustamisen teni takia kieltäytymään. Ensimmäisekvalmistelemisessa ja Vakka-Suomen si puheenjohtajaksi valittiin UudenkauViro-seuran perustava kokous pidettiin pungin seurakunnan kirkkoherra Esko marraskuun 20. päivänä Uudenkaupun- Halivaara. Ensimmäisen hallituksenkin gin seurakuntakeskuksessa. Oli iloinen jäsenet kannattaa tässä kertoa. He olivat

Muhun kirkko 90-luvun alun asussaan. Myöhemmin kirkko on korjattu upeaan kuntoon ja Uudenkaupungin seurakuntakin on ollut työssä jonkin verran apuna.

86

Salme Jalo (sihteeri), Matti Jussila, Jukka Kivinen, Harri Kosmala, Eeva Nurmi, Kalev Parts, Martti Perävainio, Lassi Salmela, Kari Siivonen ja Tuukka Vasama (varapuheenjohtaja). Sääntöjen ja toimintasuunnitelman hyväksymisen sekä muiden perustavassa kokouksessa käsiteltävien asioiden ohella vasta perustettu yhdistys päätti hakea jäsenyyttä Viro-yhdistysten liitossa. Tässä yhteydessä on ehkä syytä selittää, mikä on Vakka-Suomi. Se on perin-

teinen nimitys Varsinais-Suomen pohjoisille pitäjille, jotka tulivat aikanaan kuuluisiksi monenlaisten puuastioiden - vakkojen - valmistamisesta ja viennistä ulkomaille. Uusikaupunki on Vakka-Suomen keskus ja lisäksi siihen kuuluivat silloin Kalanti, Kustavi, Laitila, Pyhäranta, Taivassalo ja Vehmaa. Viro-yhdistyksen toimialueeksi haluttiin koko Vakka-Suomi, jotta toimintaan voisi tulla väkeä koko pienoismaakunnasta. Ja heti perustavassa kokouk-

Uudenkaupungin seurakunnan ystävyysseurakunnan Muhun kirkkokuoro esiintymässä Muhun kirkossa.

87


sessa osanottajia olikin Uudenkaupun- kaupungin kansalaisopistossa käynnistyi gin ohella monista alueen kunnista. vuoden alussa myös Viron kielen kurssi. Uudessakaupungissa vieraili virolaisia eri alojen edustajia: Muhun kunVIREÄÄ TOIMINTAA nan kehityskonsultti Bruno Pao ja saaYhdistyksen toiminta lähti liikkeelle var- renmaalaiset lääkärit Maie Oun ja Tiina sin vireästi. Jäseniä oli vuoden lopussa Rea sekä virolainen lastentarhanopettajo 67. Helmikuussa järjestettiin upea ja Anne Targem tutustumassa täkäläiViron itsenäisyysjuhla Uudessakaupun- seen toimintaan. gissa Kulttuurikeskus Crusellissa. JuhSyyskuussa Uudessakaupungissa lapuheen Viron itsenäisyyspäivänä hel- vieraili puolestaan Viron liikkeenjohmikuun 24. päivänä järjestetyssä juhlas- dollisen instituutin osastopäällikkö sa piti virolainen dosentti Lauri Vaht- Arno Kirt kertomassa maansa ajankohre, joka on myöhemmin vaikuttanut taisista asioista. Toiminta jatkui seuraamonin tavoin maansa kehittämisessä. vina vuosina vilkkaana ja monipuoliseViron suurlähettiläs tervehti juhlaväkeä na, mutta se olisi jo toisen kirjoituksen sähkösanomallaan ja juhlan ohjelma oli aihe. monipuolinen ja hieno. Väkeä taisi juhlassa olla enemmän kuin konsanaan pai- VIRO-KESKUKSEN JÄSENEKSI kallisessa Suomen itsenäisyysjuhlassa! Huhtikuussa Vakka-Suomessa vierai- Se vielä todettakoon, että Vakka-Suoli yhdistyksen kutsumana saarenmaalai- men Viro-seura oli heti toimintansa nen kansantanssiyhtye Keeris. Ryhmään alussa valmis myös tiiviiseen yhteistyökuului kaikkiaan noin kolmekymmen- hön Varsinais-Suomen Viro-keskuksen tä henkilöä ja sillä oli Vakka-Suomes- kanssa. Helmikuun 1. päivänä vuonna sa 15 esiintymistä, jotka keräsivät 1500 1994 toimintansa aloittaneelta Viro-kesosanottajaa. kukselta tuli vajaan kahden kuukauden Toukokuussa puolestaan virolainen kuluttua Vakka-Suomen Viro-Seuralle toimittaja Enn Kreem oli puhumas- kirje, jossa toivottiin yhdistyksen liitsa Uudessakaupungissa Saarenmaasta tyvän keskuksen jäseneksi. Näin myös ja kesäkuussa järjestettiin yhteistyössä tapahtui ja sain itse olla yhdistyksen Uudenkaupungin Sanomien kanssa luki- ensimmäinen edustaja Varsinais-Suojamatka Saarenmaalle ja Muhuun. Mat- men Viro-keskuksen hallituksessa. kalla oli mukana neljäkymmentä henkilöä. Yhdistys myönsi kolmelle Vakka-Suomen ammattioppilaitoksessa opiskelleelle virolaiselle nuorelle stipendit. Uuden88

Keeris-tanssiryhmä vieraili Uudessakaupungissa Viro-seuran vieraana.

89


Leena Winter

Tallinna 1990

TURUN TUGLAS-SEURA YHTENÄ JOUKOSSA – KULTTUURIN JAKAJANA JA TEKIJÄNÄ

90

Suomalainen harrastustoiminta hakeutuu organisaatioiksi. Väistämättä vapaamuotoinen toiminta ennemmin tai myöhemmin aina kiinteytyy tiettyihin muotoihin ja sääntöihin. Tällöin usein tulee jonkun päähän idea: ”Perustetaan yhdistys!” Näin Tuglas-seurakin sai alkunsa 1980-luvun alussa Helsingin yliopiston pitkäaikaisen viron kielen ja kulttuurin lehtorin, Eeva Niinivaaran 80-vuotispäivillä. Suuri voimanponnistus oli ollut juhlakirjan laatiminen hänen kunniakseen noina tulenarkoina aikoina. Tuglas-seuran historiikissa kuvaillaan, miten esimerkiksi oikolukuvaiheessa oli varsinaisen kielentarkistuksen lisäksi tarkistettava tekstien ulkopoliittinen korrektius. Viron asia kiinnosti jo tuolloin suomalaisia, sillä tabula gratulatoriaan kertyi ennen näkemätön yli 600 yksityishenkilön ja parinkymmenen yhteisön tervehdys. Sen ilmestyttyä Viro-aktiivien piirissä oli tyhjyyden tunnetta, mikä olisi seuraava yhteinen ponnistus virolaisen kulttuurin edistämisen saralla. Niinpä juhlat päättyivät 91


yhteiseen suunnitelmaan: ”Perustetaan kirjailija Friedebert Tuglaksen nimikkoseura!” Tuohon aikaan ilmapiiri edellytti monenlaisia neuvotteluja, sillä SuomiNeuvostoliitto -seura hoiti suvereenisti kaikkia kansalais- ja järjestösuhteita suureen naapuriin. Sen Eesti-jaoston aktiivi, entinen SNS:n pääsihteeri Toivo Karvonen antoi suosituksen hankkeen eteenpäin viemiseksi ja se eteni seuran hallinnossa. Seurassa Viro-toiminta oli jäänyt kieltämättä vähän sivuosaan. Miksi siis juuri Tuglas – onhan paljon kirjailijoita, jotka ovat olleet Suomessa tunnettuja. Mutta käytäntö saneli muutamia reunaehtoja: pakolaisvirolainen kirjailija ei tullut kysymykseen, koska oli tarkoitus luoda suhteita juuri Neuvosto-Viroon. Neuvostovirolaisen kirjailijan valinta olisi ehkä viestinyt liikaa päinvastaiseen suuntaan eli vahvaan neuvostojärjestelmän tukemiseen. Siis paras vaihtoehto löytyi historiasta. Ennen vuotta 1940 toimineen kirjailijan katsottiin olevan riittävän neutraali vaihtoehto, varsinkin kun löytyi henkilö, joka kuitenkin oli hyväksytty neuvosto-organisaatiossa. Tuglas oli itsestäänselvä vaihtoehto. Talvisen uurastuksen tuloksena oltiin kesän kynnyksellä jo valmiit perustavan kokouksen koollekutsumiseen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan oli toukokuun 1982 alussa kokoontunut 31 nimeltä kutsuttua henkilöä, jotka sulassa sovussa perustivat yhdistyksen valmistelujen mukaan. 92

Yhteydet toimivat Viron suuntaan tietenkin, mutta myös kotimaassa toimintaa edistettiin. Ensimmäiset turkulaiset Tuglas-seuran jäsenet kävivät harvakseltaan tilaisuuksissa Helsingissä, samoin kuin monesta muusta kaupungista käytiin. Kun Turussa Viron-ystävien joukkoa alkoi kertyä enemmän, alkoi pieni piiri kokoontua 1990-luvun alkupuolella keskustelu- ja luentotilaisuuksiin. Ryhmä oli varsin vapaamuotoinen ja spontaani, mistä kertoo se, että arkistot ovat varsin satunnaisia noilta ajoilta. Jo vuonna 1991 oli ajateltu perustaa Tuglas-seura Turkuun, mutta hanke viivästyi. Samalla tavalla paikallisia ryhmiä oli jo muodostunut Lappeenrannan, Kuopion ja Espoon suunnalle. Muutaman vuoden jälkeen tapahtui se, mitä alussa totesin suomalaisesta harrastustoiminnasta: tuli tarve rekisteröityä ja jäntevöittää toimintaa ja hallintoa. Ehkä mielessä väikkyi myös raha-asia. Huhtikuussa 1996 oli kutsuttu koolle perustava kokous, johon pääkaupungin näkökulmasta olivat asiaa tulleet esittelemään silloinen vt. toiminnanjohtaja Heikki Rausmaa (nyk. kirjastonhoitaja) ja jo silloin kulttuurisihteerinä toiminut Tapio Mäkeläinen. Kokouksessa oli pöytäkirjan mukaan useita henkilöitä, jotka edelleen ovat aktiiveja Viro-suhteissaan: Aino Heikkilä, Sirje Kiin, Heli Laaksonen, Salme Raatma-Rosenstein, Harri Raitis, Harri Saajanlehto (nykyisin Sundell), Hannes Virrankoski ja Valma Yli-Vakkuri.

Keskustelua käytiin yhdistysmuodosta ja toiminta-alueen laajuudesta. Päätettiin lopulta rekisteröidä yhdistys ja nimetä se Turun Tuglas-seuraksi, vaikka jäseniä olisikin myös maakunnan alueelta. Tärkeä pykälä lienee ollut Heikki Rausmaan ilmoitus emoseuran – kuten Tuglas-piireissä valtakunnallista tahoa nimitetään – taloudellisesta kannustusrahasta, jonka suuruus tulisi olemaan 3000 markkaa. Turun Tuglas-seura on merkitty yhdistysrekisteriin syyspuolella 1997. Toiminta oli varsin vilkasta, järjestettiin luentotilaisuuksia ja tapahtumia jäsenille

ja osin myös kaikelle kansalle. Seuran tunnetuksi tekeminen koettiin suureksi haasteeksi. Mielenkiintoinen hanke, joka tosin koskaan ei tainnut toteutua, oli suuri yliopistokuorojen laulukilpailu, johon oli tarkoitus kutsua Tarton, Helsingin ja Turun yliopistokuoroja. Muutaman vuoden toiminnan jälkeen aktiiviharrastajien elämäntilanteet muuttuivat eikä uusia vastuunkantajia ollut helppo löytää. Tästä löytyy pöytäkirjamerkintöjä vuodelta 1999, jolloin hyväksyttiin kolmen vuoden toimintakertomukset ja tilinpäätökset yhdellä kerralla.

Tuglas-seura on vastannut Turun yliopistolla järjestettävän Viron itsenäisyyspäiväjuhlan kulttuuriohjelmasta. Vuoden 2014 juhlassa 22.2.2014 esiintyi nuori sellisti Greta Ernesaks.

93


Toiminta aktivoitui nopeasti tämän jälkeen ja vuoden 2000 jälkeen onkin vakiinnuttu tiettyyn vuodenkiertoon osin yhteistyössä, osin omin perintein. Helmikuussa on itsenäisyyspäivän juhla, kesällä usein matka Vakka-Suomen Viro-seuran kanssa, syksyllä kirjamessut, Martin markkinat ja joulujuhla. Lisäksi järjestetään ajankohtaisia tapahtumia ja matkoja voimavarojen mukaan. Pitkän tauon jälkeen Tuglas-seura elvytti pari vuotta sitten perinteisen kirjapiiritoiminnan, jossa keskustellaan ajankohtaisesta Viroa käsittelevästä kirjallisuudesta valmistellun alustuksen pohjalta. Pienestä alusta alkaa kasvaa jo suosittu ohjelmamuoto. Lounaiseen Suomeen oli kuluneina vuosina syntynyt monta muutakin Viro-organisaatiota: Turun seudun Viro-seura, Turku-Tartto-yhdistys, Vakka-Suomen Viro-seura, Salon seudun Viro-yhdistys. Varsinais-Suomen Viro-keskus pyrki liittämään nämä mainitut ja Tuglas-seuran yhdeksi suuremmaksi toimijaksi ja osin onnistuikin. Tuglas-seura ei tähän koalitioon sulautunut, mutta yhteisöjäsenenä se on ollut koko toiminta-ajan. Seuran rakenne, jossa kukin on samalla jäsenenä pääyhdistyksessä ja paikallisyhdistyksessä on toisenlainen kuin mitä Viro-keskukseen sulautuminen olisi mahdollistanut. Tuglas-seura tarjoaa valtakunnan tasolla niin monenlaisia jäsenetuja ja mahdollisuuksia, että päätimme jättäytyä jäsenyhdistykseksi. Toivomme oman roolimme kulttuuriyh94

distyksenä pysyvän silti vahvana ja osaavana - omaleimaisuus on vahvuutemme ja kulttuuriosaaminen voimavaramme. Yhteistyötä on luonnollisesti viritelty eri tavoin vuosien mittaan, olihan aiemmin Viro-keskuksen hallituksessakin tavallaan kiintiöpaikat eri toimijoille, jotka eivät halunneet sulautua uuteen organisaatioon, esimerkkinä Tuglas-seuran lisäksi Turun seudun inkeriläisten ja eestiläisten yhdistys. Turun Tuglas-seuran sihteeri toimi jonkun aikaa ennen muualle muuttoaan myös Viro-keskuksen tiedotustehtävissä. Merkittävin ja pitkäaikaisin yhteistyö lienee itsenäisyyspäivän juhla joka kokoaa vuosi vuodelta suuremman yleisön. Työnjako on ollut luontainen ja taustoihin sopiva alusta alkaen: Viro-keskus kutsuu puhujat, kunniakonsuli on tarjonnut juhlatilan ja -tarjoilun. Tuglas-seura on vastannut kulttuuriohjelmasta saaden esiintyjiksi suomalaisia ja virolaisia taiteilijoita, joiden ohjelmisto on liittynyt virolaiseen kulttuuriin. Ennen yhteistyötä järjestetyistä itsenäisyysjuhlista voidaan mainita esimerkiksi v. 1997 Sibelius-museossa järjestetty juhla, jossa puhujana oli FennoUgria-säätiön johtaja Jaak Prozes ja ohjelmassa mainitaan olleen kansantanssia ja Turun virolaisten kuoro. Kirjamessutoiminta on myös ollut osin yhteistyötä, osin on toimittu erillisissä osastoissa. Tuglas-seura on messuilla aina pyrkinyt kapeaan erityisalaan, johonkin kulttuurin osa-alueeseen kuten setukaiset tai yhteen kirjailijaan

kuten A. H. Tammsaare. Olipa kerran teemanamme animaatio- ja satuhahmo Keksijäkylän Lottekin. Tässä on erityisesti pyritty yhdistyksen päätarkoitukseen eli virolaisen kulttuurin, erityisesti kirjallisuuden tunnetuksi tekemiseen Suomessa. Yhdistystoiminta on, kuten aiemmin totesin suomalainen tapa harrastaa asioita ja se antaakin tiettyä jäntevyyttä toiminnalle. Mutta toisaalta hämmästelee, ovatko kaikki yhdistykset todella toimivia ja tarpeellisia, niin monia Viro-aiheisia yhdistyksiä tässä maassa on perustettu. Yhdistysrekisteri kertoo mm. Filosofiaa Virossa–yhdistyk-

sestä, Viro for ever ry:stä ja Viron keittiö ry:stä. Ehkäpä nämäkin ovat koonneet omat harrastajansa ja palvelevat heitä oman erityisalansa asioissa. Aika näyttää, millaiseksi Viroyhteistyötä tekevien organisaatioiden kenttä Turussa lähivuosikymmeninä muodostuu, mutta niin kauan kun kaikille riittää jäseniä ja omia haasteita, toivotaan kaikille menestystä - unohtamatta antoisan ja luottamuksellisen yhteistyön tuomia hyviä kerrannaisvaikutuksia. Lähde: Heikki Rausmaa, Tuglaksen tuli palaa SKS, 2007

Tuglas-seura kirjamessuilla 2004: teemana vanha koululuokka. Kuva: Harri A. Sundell 95


Kari Immonen

OLAVI PAAVOLAINEN –SEURA JA VIRO Ylhäällä: Olavi Paavolainen–seura kuuntelemassa vaalituloksia radiosta 1996. Sirje Kiin tekee muistiinpanoja. Alhaalla: Merimuseon portailla Käsmussa 2003.

Joukko virolaisia kirjailijoita oli 1930 Suomen Kirjailijaliiton vieraina Helsingissä ja seuraavana vuonna oli vastavierailun vuoro. Vajaan parinkymmenen suomalaisen joukkoa johti Olavi Paavolainen ja matka suuntautui Tallinnaan ja Tarttoon. Paavolainen oli mukana myös syksyllä 1956, kun ensimmäinen kulttuurivaltuuskunta sodan jälkeen matkasi Viroon. Silloinkin kohteina olivat Tallinna ja Tartto, mutta myös Kohtlajärven kaivosalue ja Viron maaseutu. Suomen Kuvalehti julkaisi matkasta laajan, Paavolaisen valokuviin perustuneen reportaasin (Suomen Kuvalehti 1950, numerot 40 ja 41). Muutenkin Paavolaisen yhteydet Viroon olivat vahvat. Siksi on luontevaa, että myös Turussa 1990 perustetun Olavi Paavolainen –seuran toiminnassa Virolla on ollut tärkeä sija. Seuran synty ajoittui Viron murrokseen ja kulttuuriyhteyksien uudelleenrakentamiseen. Viro-yhteyksien rakentamisessa keskeinen merkitys oli sillä, että turkulainen vakuutusjuristi ja emigranttitaustainen Viro-aktivisti – esimerkiksi hel96

97


mikuussa 1990 valitun Viron kongressin jäsen – Juhan Talve sekä hänen puolisonsa, virolainen kirjallisuustieteilijä, kirjailija ja kääntäjä Sirje Kiin olivat seuran aktiiveja. Heidän kauttaan Olavi Paavolainen –seuralla oli kiinteä yhteys Eesti raamatukogun Thomas Haugiin ja Anu Saluääriin. Talve ja Kiin olivat myös Isänmaa-puolueen perustajia ja aktiivisia toimijoita, Kiin myös puolueen eduskuntasihteeri. Tämä toi seuralle yhteyden uuden Viron keskeisiin vaikuttajiin, kuten Mart Laariin ja Lennart Mereen. Olavi Paavolainen –seura oli esimerkiksi helmikuussa 1996 juhlimassa Viron itsenäisyyttä. Vuosipäivän paraati Vapauden

aukiolla otettiin vastaan juhla-aitiossa ja seuralla oli edustaja myös presidentti Meren itsenäisyysvastaanotolla Estonia-teatterissa. Olavi Paavolainen –seura on historiansa aikana järjestänyt lukuisia Viroon liittyviä tilaisuuksia. Ensimmäinen oli 1992, jolloin Looming-lehden toimittaja Toomas Haug piti seuran vuosikokouksessa esitelmän Viron kulttuurista maan ensimmäisen itsenäisyyden aikana. Haug ja Anu Saluäär olivat mukana myös Punkaharjulla 1994 pidetyssä Eurooppa eksyksissä – seminaarissa. Helmikuussa 1997 seura järjesti Suomen Viron-instituutissa Tallinnassa seminaarin Suomi ja Viro – yhdessä

Vuodelta 1996. Olavi Paavolainen–seura on historiansa aikana tarjonnut hyvin monenlaisia kohtaamisia ja ollut vahvana seuraajana myös Viron uuden itsenäisyyden prosessissa. 98

ja erikseen. Alustajista kolme oli virolaisia – Toomas Haug, Sirje Kiin ja Eesti Kirjandusmuuseumin tiedotuspäällikkö, kirjallisuudentutkija Sirje Olesk – ja kaksi suomalaisia – kirjailija ja Suomen Viron-insituutin johtaja Juhani Salokannel ja Viron humanistisen instituutin sosiologian professori Mikko Lagerspetz. Seminaarin pohjalle rakentui samanniminen kirja Suomi ja Viro. Yhdessä ja erikseen (toim. Kari Immonen ja Tapio Onnela, Turku 1998). Teos valottaa monipuolisesti Suomen ja Viron yhteyksiä sekä silloin, kun kansallisen ominaislaadun hakeminen oli molemmille yhteistä että myös silloin, kun Viroa ei monille suomalaisille oikein ollut edes

olemassa. Kirjoittajina on – seminaarin alustajien lisäksi – laaja joukko suomalaisia Viro-tutkijoita ja -harrastajia, muiden muassa Erkki Tuomioja, M.A. Numminen ja Turun yliopiston yleisen historian professori Kalervo Hovi. Kirja julkistettiin Tallinnan Viron-instituutissa marraskuussa 1998. Olavi Paavolainen –seura on vuosien varrella järjestänyt lukuisia vierailuja Viroon. Monena vuonna ne ovat ajoittuneet Viron kansallispäivään; kohteina ovat olleet esimerkiksi Tallinnan rakennuskulttuuri ja moisioiden Viro. Näillä matkoilla oppaana on usein ollut Viron Taideakatemian professori Juhan Maiste, Olavi Paavolainen -seuran jäsen. Seu-

Olavi Paavolainen–seura Tallinnassa Viron itsenäisyyspäivänä 1997.

99


ra osallistui myös Maisten 50-vuotisjuhlaan Tallinnan restaurointiakatemiassa. Viime vuosina Olavi Paavolainen on noussut Virossa vahvasti esiin, kun hänen teoksensa Kolmannen valtakunnan vieraana (Külalisena kolmandas reich’s, 2009) ja Synkkä yksinpuhelu (Sünge monoloog, 2011) ovat ilmestyneet viroksi. Edellisen kustantajana on Loomingu Raamatukogu ja jälkimmäisen Eesti Keele Sihtasutus. Molemmat on kääntänyt Piret Saluri, joka seuraavaksi tarttuu ilmeisesti Paavolaisen Etelä-Amerikan matkaa kuvaavaan Lähtö ja loitsu–teokseen. Olavi Paavolainen – seuran puheenjohtaja Kari Immonen oli esitelmöimässä Kolmannen valtakunnan vieraana –teokseen liittyneessä seminaarissa Suomen Viro-instituutissa 2010 ja tammikuussa 2013 seura oli näkyvästi mukana Sünge monoloog –teoksen julkistamistilaisuudessa Suomen suurlähetystössä Tallinassa. Turkulainen kuvanveistäjä Mika Linto-Vaara on tehnyt Olavi Paavolainen –seuralle Olavi Paavolainen –mitalin. Se voidaan myöntää henkilölle, joka on merkittävästi edistänyt suomalaisen kulttuurin tuntemusta sekä eurooppalaisuuteen liittyvää keskustelua Suomessa. Kolmas Olavi Paavolainen –mitali luovutettiin Turun Kirjamessuilla 2012 Piret Salurille kunnianosoituksena ja kiitoksena siitä työstä, jota hän on kääntäjänä ja kulttuurivaikuttajana tehnyt suomalaisen kirjallisuuden ja kulttuurin hyväksi Virossa. Paavolaisen lisäksi Saluri on kääntänyt esimerkiksi Mika 100

Waltaria, Paavo Haavikkoa, Marja-Liisa Vartiota ja Pentti Saarikoskea. Aikaisemmat mitalit on luovutettu kirjailija ja kulttuurivaikuttaja Jörn Donnerille sekä Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden professori Kai Laitiselle. Myös heidän henkilöhistorioissaan Virolla on ollut tärkeä paikka. Olavi Paavolainen –seuran Viro-suhdetta kuvaa hyvin muistuma helmikuulta 2000. Moisio-retki oli pysähtynyt hetkeksi Kolgan kartanoon ja joukko oli lounaan jälkeen kokoontunut alakerran hämyiseen kellariravintolaan. Siellä Ilmar Talve ryhtyi kertomaan omaa tarinaansa Suomi-pojasta, joka syksyllä 1944 oli palannut Viroon, joutunut siellä venäläisten vangiksi, päässyt pakoon ja pakolaislaivaan, joka torpedoitiin. Hän selvisi merestä saksalaisten leirille Preussiin ja päätyi monimutkaisten vaiheiden jälkeen Ruotsiin. Sieltä hän tuli 1959 viron kielen lehtoriksi, kansatieteen assistentiksi ja viimein professoriksi Turkuun. Tuossa Kolgan kellarin tarinassa Viron ja virolaisten historia oli läsnä ehkä vieläkin dramaattisempana kuin Talven samasta aiheesta julkaisemassa romaanissa Juhansonin matkat. Kaiken kaikkiaan Olavi Paavolainen –seura on historiansa aikana tarjonnut hyvin monenlaisia kohtaamisia Viron ja virolaisuuden kanssa ja ollut vahvana seuraajana myös Viron uuden itsenäisyyden prosessissa. img-3439 101


Pekka Niemelä

Tallinna 1991

ELOKUUN 18. PÄIVÄ 1991

102

On sunnuntai, elokuun 18. päivä vuonna 1991. Viron kirjallisuuden suomentajan Jouko Vanhasen asuntovaunu matkaa pitkin Salpausselkää kohti Luumäen Taavettia. Päivä on aurinkoinen ja lämmin, joskin navakka tuulenvire panee edellisen yön sateen jäljiltä syntyneiden vesilammikoiden pinnan väreilemään. Jouko Vanhasen autossa matkaavat virolaisen jatkosodassa palvelleen JR 200:n muistomerkin paljastustilaisuuteen JR 200 -veteraani Ilmar Talve sekä Olavi Paavolainen -seuran edustajina Juhan Talve, virolainen kirjailija Sirje Kiin ja Pekka Niemelä. Paljastustilaisuuteen osallistuneet eivät voi koskaan unohtaa tilaisuuden kaksijakoista tunnelmaa. Toisaalta tunnelma on lämmin. Vihdoinkin voidaan antaa kunnia virolaisille jatkosodassa palvelleille vapaaehtoisille. Heitä on paikalla ilahduttavan paljon. Joukosta erottuu Paul Aristen ylväs hahmo, ja Raul Kuutma baritonillaan kertoo karkoituskokemuksistaan Siperiassa. Paikalla on myös JR 200:n komenta103


ja, Mannerheim-ristin ritari Eero Kivelä. Neuvostoliiton ote Baltian maista on kirpoamassa. Viroon on muodostettu lähinnä kansanrintamaan perustuva hallitus. Hallituksesta ovat paikalla pääministeri Edgar Savisaar ja ulkoministeri Lennart Meri. Toisaalta ilmassa on jotakin painostavaa ja uhkaavaa. Neuvostoliittoon poliittinen ilmapiiri tuntuu kiristyneen, vaikka Gorbatshov on matkustanut lomalle Krimille. Juhlayleisö tuntuu tiedostavan tämän ahdistavan tunnelman. JR 200:n muistomerkin – kahden Salpalinjan panssariestekiven – paljastustilaisuus alkaa. Muistomerkin vieressä sijaitsevaan telineeseen on pystytetty Viron, Suomen ja JR 200:n liput. Alkusoiton jälkeen astuu eduskunnan varapuhemies Mikko Pesälä puhujakorokkeelle pitämään juhlapuhetta. Kesken puheen juhlakentälle iskeytyy voimakas tuulenpuuska ja kaataa lipputelineen. Liput iskeytyvät pärskähtäen vesilammikkoon. Yleisön joukosta nousee valtava epäuskoinen kohahdus. Liput nostetaan pystyyn, tilaisuus jatkuu, mutta ilmiselvästi levoton yleisö hokee: ”Tämä on paha enne.” Olavi Paavolainen -seuran edustajat palaavat illalla takaisin Turkuun. Seuraavana aamuna tiedotusvälineet toitottavat kammottavaa uutista. Vallankumous Neuvostoliitossa on alkanut, Janajevin juntta on ottanut vallan ja Gorbatsov on kotiarestissa Krimillä. Kieltämättä kaikkien Taavetin juhlaan osallistuneiden mielessä kävi lippujen kaatu104

minen – tätä se tiesi! Paljastustilaisuuden jäljiltä sekä Edgar Savisaar että Lennart Meri ovat onneksi Suomessa. Savisaar matkustaa moottoriveneellä Tallinnaan. Lennart Meri jää Helsinkiin ja perustaa Tuglas-Seuran tiloissa toimivasta Viron kulttuuripisteestä Viron Suomen suurlähetystön. Kuumeinen diplomaattinen toiminta alkaa. Elokuun 20. päivänä 1991 Viro julistautuu itsenäiseksi valtioksi. Ensimmäiset itsenäisyyden tunnustukset tulevat välittömästi. Sitä se tiesi – se lippujen kaatuminen.

Ylhäällä: Alhaalla:

105


Harri Raitis

Vino talo, Barclays talo, Tartto 1994

KIRJAILIJAT LOIVAT YHTEYKSIÄ

106

Lounaissuomalaisilla kirjailijoilla oli 1970-luvulta alkaen yhteyksiä Viroon. Keskeinen henkilö oli Turussa asuva kirjailija Salme Raatma-Rosenstein, joka Varsinais-Suomen Viro-keskuksen alkuvuosina oli aktiivisimpia yhdistyksen jäseniä. Hän julkaisi useita vironkielisiä kirjoja sekä osallistui Lounais-Suomen Kirjailijat - Sydvästra Finlands Författare ry:n julkaisemiin antologioihin. Kirjat ja antologioiden kertomukset suomensi Kalervo Mettala, joka oli pitkään Turun ainoa virallinen vironkielen kääntäjä. Hän suomensi myös vuonna 2001 ilmestyneen Turun yliopiston kustantamon Kirja-Auroran julkaiseman Viron ehkä tunnetuimman kirjailijan Jaan Krossin romaanin Wikmanin pojat. Salme Raatma-Rosenstein oli kirjailija Ellen Niitin serkku ja tämä vieraili puolisonsa Jaan Krossin kanssa usein Turussa. Raatma-Rosensteinin kotona Härkämäessä Kross tapasi myös professori ja kirjailija Ilmar Talven. Näin rakennettiin keskusteluyhteyttä pakolaiskirjailijoiden ja miehitetyssä Virossa elävien kirjailijoiden välillä. 107


108

Salme Raatma-Rosenstein, Ellen Niit ja Jaan Kross Salme Raatma-Rosensteinin kotona Härkämäessä 1990.

Lounais-Suomen Kirjailijat -Sydvästra Finlands Författare ry:n puheenjohtaja Harri Raitis, Ellen Niit ja Jaan Kross Härkämäessä 1990.

Jaan Kross ja Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja Jarkko Laine Härkämäessä 1990.

Kirjailija Kulle Raig on useasti vieraillut Varsinais-Suomessa järjestetyissä tilaisuuksissa. 109


Reino Lemmetyinen – Kirsi Äyräs

TURKU – TARTTO -YHDISTYS

Turun kaupungin liikennelaitoksen johtaja Hannu Mäkilä teippaamassa Turun kaupungin vaakunaa bussin lahjoittajien nimien viereen. Bussin koristelun suunnitteli taiteilija Tiina Jääskeläinen-Alasaari. 110

Työväen Sivistysliiton delegaation matka Tarttoon keväällä 1994 oli alkusysäys yhteistyölle Tarton Kulttuuriülikoolin (Rahvaülikoolin) kanssa. Suomalaiseen delegaatioon kuului noin 20 henkilöä. Joukko muodostui vapaaehtoistyöntekijöistä sekä palkatuista työntekijöistä, myös TSL:n Varsinais-Suomen aluesihteerille Reino Lemmetyiselle tarjottiin mahdollisuutta osallistua matkalle. Matkan tarkoituksena oli kehittää alueellista yhteistyötä Suomen TSL:n ja Viron AHL:n välillä (AHL on Avatud Harituse liit, avoimen koulutuksen liitto). Reino Lemmetyinen on käyttänyt tästä matkasta nimeä ”kosiomatka”, sillä kyseisen matkan aikana syntyi päätös silloisen Tarton kulttuuriülikoolin, myöhemmin Tarton Rahvaülikoolin rehtori Maire Breeden kanssa, että yhteistyö TSL:n Turun toimiston ja Kulttuuriülikoolin välillä aloitetaan. Syksyllä 1994 oli jo vuorossa ensimmäinen palaveri, jossa yhteistyön muotoja kaavailtiin. Ensimmäisinä vuosina järjestettiin koulutustilaisuuksia suomen ja 111


viron kielestä ja kulttuurista. Heinäkuussa 1996 pidettiin Tartossa TSL:n Turun aluetoimiston ja Tarton Kulttuuriülikoolin järjestämä viron kielen ja kulttuurin kurssi. Kurssin aikana syntyi ajatus perustaa Turkuun Turku – Tartto -yhdistys. Idea oli Mikko Sedigin ja Reino Lemmetyisen. Ajatusta kehiteltiin kauniissa kesäillassa Tarton raatihuoneentorin terassilla tuopin ääressä ahkeran opiskelupäivän päätteeksi. Turku-Tartto -yhdistyksen perustamispäätös tehtiin 25.9.1996. Perustajajäsenet olivat: Mikko Sedig, Antti Vuorenrinne, Antti Kirkkola, Maija Palonheimo sekä Reino Lemmetyinen. Järjestäytyminen pidettiin samassa yhteydessä ja tehtävät jaettiin seuraavasti; puheenjohtajaksi Mikko Sedig, 1. varapuheenjohtajaksi Maija Palonheimo, 2. varapuheenjohtajaksi Pekka Peltomäki, sihteeriksi Reino Lemmetyinen, tiedottajaksi Antti Vuorenrinne ja taloudenhoitajaksi Antti Kirkkola. Yhdistysrekisteriin yhdistys hyväksyttiin 11.8.1998. Yhdistyksen tarkoituksena oli Turun ja Tarton yhteistyön kehittäminen. Tavoitteena oli toimia ”kansanliikkeenä”, joka tukee Turun ja Tarton kaupunkien välille sovittua yhteistyösopimusta. Tavoitteet muotoiltiin näin: yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja toteuttaa yhteistyötä Tartossa; koulutuksen osalta, kulttuuritoiminnan osalta, järjestää kokouksia, juhlia, esitelmä- ja muita valistustilaisuuksia, levittää Viroa esittelevää kirjallisuutta ja muuta aineistoa, järjestää jäsenistölleen tutustumis- ja 112

opintomatkoja Viroon sekä tukea kaupungin virkamiesten toimintaa kaupunkien välisen yhteistyösopimukseen liittyvissä tehtävissä. SISARSEURA TARTOSSA Vuoden 1997 alussa oli vuorossa suunnittelumatka Tarttoon, tavoitteena paikallisen Tartu-Turu -seuran perustaminen. Matkalla olivat mukana Mikko Sedig, Pekka Peltomäki, Petri Uggeldahl sekä Reino Lemmetyinen. Yhteisissä tapaamisissa mukana olivat Tartosta apulaiskaupunginjohtaja Toivo Jullinen, Tarton Kulttuuriülikoolin rehtori Maire Breede, Tarton Konservatorion opettaja Lauri Breede, Tarton Kulttuuriülikoolin seuran puheenjohtaja Lea Taull, suomenkielen opettaja Lea Asso, Motelli Rehen johtaja Allan Unt, Tarton kulttuuritoimenjohtaja Vello Laurin, rehtori Helmer Jõgi, Tarton yliopiston vararehtorit Teet Seene ja Riho Illak, rehtorien sihteeri Ene Rästa sekä Tarton ylioppilaskyläsäätiön johtaja Andres Kask. Suunnittelu tuott i tu lost a, j a 10.1.1997 Tartossa sitten perustettiin sisarseura Tartu – Turu Selts. Samalla matkalla käytiin myös keskusteluja Turku-talon perustamisesta Tarttoon. Kaavailtiin, että Turku-talo olisi ns. kansantalo, sen toiminta voitaisiin yhdistää Tarton Kulttuuriülikoolin kanssa. Talo palvelisi kulttuuriülikoolia sekä juuri perustettua Tartto – Turku seuraa. Talossa olisi kulttuuriülikoolin tiloja: toimisto, koulutus-, sosiaali-, sekä

muut tarvittavat tilat, sekä lisäksi seuran la puolen Ema-jokea sijaitsevissa kerrostoimitila. Turku-talo ei ole vielä toteutu- taloissa saneerattiin opiskelija-asunnot nut, mutta elää edelleen unelmana. uuteen uskoon. Tarton Kulttuuriülikoolin toiminnan tukemisessa Turun AKK:n rooli oli YHTEISTYÖ TURUN merkittävää, AKK lahjoitti mm. PepleAIKUISKOULUTUSSÄÄTIÖN KANSSA ri 4:n koulutustiloihin kaikki tarvittavat Turun Aikuiskoulutussäätiö teki mitta- kalustot, sekä peruskorjasi tiloja. Toteuvaa yhteistyötä Tarton ylioppilaskyläsää- tettiin mm. keittiön saneeraus, varastotitiön kanssa. Rakennushankkeet toteu- lojen saneeraus, luokkatilojen maalaus ja tettiin yhdessä Turun työvoimahallin- muut tarvittavat kunnostustyöt. non kanssa työvoimapoliittisena koulu3.3.2000 Apulaiskaupunginjohtatuksena: työntekijät olivat suomalaisia ja Hannes Astok lähetti kirjeen Turun rakennustyöntekijöitä. kaupunginjohtaja Armas Lahoniitylle. Tarton Ylioppilaskyläsäätiön kans- Kirjeessä hän pyysi Turun kaupunkia sa toteutettiin ylioppilaskylän asunto- nimeämään asiantuntijajäsenen perusjen peruskorjaukset. Osoitteessa Peple- tettavaan työryhmään. Työryhmä ryhri 14 sijaitseva opiskelija-asuntola kor- tyi selvittämään mahdollisuutta perusjattiin kokonaisuudessaan. Myös toisel- taa säätiöpohjainen ammatillinen aikuis-

TURKU–TARTTO -YHDISTYKSEN HALLITUKSET Hallituksen jäsenet 1996: Mikko Sedig, puheenjohtaja, Maija Palonheimo, 1. varapuheenjohtaja, Pekka Peltomäki, 2. varapuheenjohtaja, Antti Kirkkola, taloudenhoitaja, Reino Lemmetyinen, sihteeri, Antti Vuorenrinne, Petteri Orpo, Heikki Paloheimo, Hannele Harju, Merja Uusitalo, Markku Aukia, Raimo Korhonen. Hallituksen jäsenet 1997: Mikko Sedig, puheenjohtaja; Maija Palonheimo, Pekka Peltomäki, Antti Vuorenrinne, Petteri Orpo, Antti Kirkkola, Heikki Paloheimo, Hannele Harju, Petri Uggeldahl, Merja Uusitalo, Riitta Vahtera, Reino Lemmetyinen. Vuonna 1998 samat henkilöt jatkoivat hallituksessa. Hallituksen jäsenet 1999: Mikko Sedig, puheenjohtaja, Maija Palonheimo 1. varapuheenjohtaja, 2. varapuheenjohtaja Pekka Peltomäki, Antti Kirkkola, Antti Vuorenrinne, Albina Hokkanen, Reino Lemmetyinen, Pertti Paasio, Lii Puolakainen. Tilintarkastajat; Raimo Korhonen ja Pekka Sinervo, varalla Teija Lamminen ja Päivi Gullichsen. Samat hallituksen jäsenet valittiin myös vuodelle 2000.

113


koulutuskeskus Tarttoon. 28.3.2000 Turun kaupunginjohtajan päätöksellä tehtävään nimettiin Turun Aikuiskoulutuskeskuksen johtokunnan puheenjohtaja Reino Lemmetyinen. Tarton Rahvaülikoolin säätiö perustettiin 1.6.2001. (Kulttuuriülikoolin nimi vaihtui tässä yhteydessä, jatkossa koulun nimenä oli Tartu Rahvaülikool). Reino Lemmetyinen valittiin neuvoston jäseneksi kaudelle 2001 – 2004. 1.6.2004 Reino Lemmetyinen nimettiin neuvoston puheenjohtajaksi kaudelle 2004 – 2007. Hän jatkoi puheenjohtajana myös seuraavan kolmevuotiskauden, ja samassa yhteydessä nimettiin neuvoston jäseneksi toinenkin turkulainen, Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen apulaisjohtaja Heimo Välimäki. Molemmat toimivat hallituksen jäseninä edelleen (2014).

dahl. Päivien ohjelmassa oli tutustuminen Turun Aikuiskoulutuskeskuksen toimintaan, tapaamiset kaupunginjohtaja Armas Lahoniityn sekä kulttuuritoimenjohtaja Markku Aukian kanssa. Illalla kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aila Harjanne kutsui vieraat illalliselle ja sen jälkeen oli ohjelmassa tutustuminen Turun keskiaikatapahtumaan. Tämän vierailun aikana syntyi ajatus Kulttuuriülikoolin muuttamisesta säätiöpohjaiseksi, ja Turun aikuiskoulutussäätiön mukaan lähtemisestä perustettavaan säätiöön.

Turku-Tartto -yhdistyksen edustajat luovutustilaisuudessa olivat Mikko Sedig, Hannu Mäkilä, Riitta Vasenkari, Pekka Leino, Marianne Leino, Jouko Tervonen, Raimo Korhonen, Ossi Salonen, Saga Lemmetyinen ja Reino Lemmetyinen. Auton vastaanottivat Lauri ja Maire Breede Tarton Kulttuuriülikoolin seurasta. Bussi oli Kulttuuriülikoolin käytössä, ja se oli suurena apuna kuorojen ja taidekurssilaisten matkoilla. Muutamia

KUOROVIERAILUJA MOLEMMIN PUOLIN

16.-19.4.1998 Tarton HaleBopp-Singersin kuoron vierailu: konsertti Turussa Sigyn-salissa ja Uudessakaupungissa Seurakuntakeskuksessa. 14.-16.6.2002 Turun TyöväenyhdisVIERAILUT TARTOSTA tyksen mieskuoron vierailu Tartossa, TURKUUN esiintymiset Hansapäivien yhteydessä: 28.9.1997 vieraili Tarton Tarbatu kuo- ulkoilmakonsertti sekä toinen konsertti ro Turussa kuoronjohtaja Lauri Breeden Tarton Vanemuisen teatterissa, yhdessä johdolla. Tarton Tarbatu-kuoron kanssa. 26.10.1998 pidettiin Turun Taideakatemiassa Tartto-ilta, jossa vieraana oli KULTTUURIBUSSI TARTTOON apulaiskaupunginjohtaja Hannes Astok. 15.-18.1.1999 vierailivat Tarton Kult- ”Kulttuuribussi Reiska” lähti valloittatuuriülikoolin johtajatar Maire Breede maan Tarttoa vuonna 2000. Turku-Tartja Lauri Breede, tutustuminen Turun to -yhdistys lahjoitti Tarton KulttuuriüliAKK:n ja kesäyliopistoon. koolin seuralle Sisu BK-160 D linja-au27.-28.7.1999 yhdistyksen vieraina ton, joka ostettiin Turun kaupungin liiapulaiskaupunginjohtaja Hannes Astok, kennelaitokselta (bussi no: 142). sekä kulttuuritoimenjohtaja Kalev LinTämän hankkeen mahdollistivat lah114

joittajat Turun kaupunki, Turun kaupungin liikennelaitos, Turun Taideakatemia, Turun kaupungin kulttuuritoimi, Turun Ammatillinen Aikuiskoulutuskeskussäätiö, Turun Ylioppilaskyläsäätiö sekä Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy. Linja-auto sai nimekseen ”Kulttuuribussi Reiska” ja se käytiin luovuttamassa Tartossa 26.-28.6.2000. Luovutustilaisuus pidettiin Tarton laululavalla, tilaisuudessa oli mukana myös Tarton apulaiskaupunginjohtaja Hannes Astok.

Kulttuuribussi Reiska suuntaamassa kohti Tarttoa kesällä 2000.

115


vuosia myöhemmin auto myytiin Tal- toteutettiin yhdessä Tarton Kulttuuriülinnaan, jossa se edelleen palveli koulu- likoolin kanssa. kuljetuksissa. 17.-25.4.1998 Tarton Kulttuuriülikoolin opettajat Vakka-Suomessa, koulutusmatka toteutettiin yhdessä UudenkauMATKAILU JATKUU VILKKAANA pungin kansalaisopiston kanssa. 24.-27.4.1997 Yhteinen Tarton matka Turun Päivälehden sekä TSL:n Turun VILLA TAMMEKANN aluetoimiston kanssa. 5.-8.11.1997 Matka Tarttoon: Tarton 27.2.1997 Paavo Tammekann ja Kulttuuriülikoolin 10-vuotisjuhlat, sekä Eeva-Maija Tammekann ottivat yhteytjuhlaseminaari. 10-vuotisjuhlat pidettiin tä Turku –Tartto -yhdistyken puheenTarton museon tiloissa. Seuraava päivä johtajaan Mikko Sedigiin. Kyse oli Taroli varattu eri tapaamisille, ohjelmassa tossa sijaitsevasta kiinteistöstä osoitmyös yhteistapaaminen Tartu-Turu selt- teessa F. R. Kreutzwaldi 6. Talo oli Villa sin edustajien kanssa. Tammekann, Alvar Aallon suunnittele17.-20.9.1998 Yhdistyksen jäsenmat- ma omakotitalo. ka Tarttoon. Yhteydenotto johti lopulta siihen, että 29.8. – 1.9. 1998 Turun Päivälehden Turun yliopistosäätiö osti talon. lukijamatka Tarttoon. Villa Tammekann peruskorjattiin, 7.-10.10.1999 Yhteistyössä Turun ja jälleen yhteistyö työvoimahallinnon Päivälehden lukijamatka Saarenmaalle kanssa oli tärkeä apu suuren projektin sekä Tarttoon. toteuttamisessa. Talo korjattiin vastaa27.-29.10.1999 Pertti Paasion vierailu maan mahdollisimman tarkasti Aallon Tartossa sekä tutustuminen Tarton Kult- alkuperäistä suunnitelmaa. Villa Tamtuuriülikoolin toimintaan. mekannista tuli Turun yliopiston ja Tar4.-5.11.1999 Pertti Paasion luento- ton yliopiston Granö-keskus, ja se avatmatka Tarttoon: luento Tarton yliopis- tiin uudessa loistossaan huhtikuustossa, aiheesta Mitä Viro voi oppia Suo- sa 2000. Turun Yliopistosäätiö palkitmen kokemuksista EU:ssa. tiin Villa Tammekannin kunnostamisesta vuonna 2001 arvostetulla EuropaNostra –mitalilla. KOULUTUSTA JA SUUNNITELMIA Nykyisin talo toimii mm. Turun yli16.10.1996 alkoi viron kielen alkeiskurs- opiston henkilökunnan Tarton vierailusi TSL:n Turun aluetoimiston toteutta- jen majatalona. mana. 30.6.-5.7.1997 pidettiin Tartossa viron kielen ja kulttuurin kurssi. Kurssi 116

LAAJAN YHTEISTYÖN VIRITTELYÄ

Juri Kuusi. Samalla käynnillä he tutusMarraskuussa 1997 kymmenen hengen tuivat myös Tartu Kunstikoolin (taidedelegaatio lähti Tarttoon tutustumaan koulun) toimintaan. Koulua esitteli rehmahdollisiin yhteistyökumppaneihin. tori Krista Roosi. Maija Lehtilä ja Tuula Luoto tutustuivat Tarton yliopiston psykiatrisen sairaalan YHDISTYMINEN toimintaan. Mikko Sedig kävi neuvot- VIRO-KESKUKSEEN teluja Tarton yliopiston vararehtori Riho Illakin ja Tarton yliopiston ylioppilasky- 2.1.2003 yhdistys lähetti jäsenyysanolän hallituksen puheenjohtaja Ene Seidi- muksen Suomen Viro-yhdistysten liitto an ja johtaja Andres Kaskin kanssa. Tee- ry:lle. Keväällä 2003 aloitettiin neuvotmana oli yhteistyön kehittäminen. telut Turussa toimivien Viro-yhteistyöMaija Palonheimo ja Risto Hyppönen tä tekevien yhdistysten kanssa: mukatutustuivat Tarton Heino Ellerin musiik- na keskusteluissa olivat Turun seukikoulun toimintaan Lauri Breeden joh- dun Viro-seura ry, Varsinais-Suomen dolla. Koulun toimintaa esitteli rehtori Viro-keskus ry, Turun seudun eestiläis-

Tarton kaupunginjohtajan edustuskupit. Tarton Rahvaülikoolin opiskelijat tekivät juhlavan astiaston lahjaksi kaupungille. 117


ten ja inkerinsuomalaisten yhdistys sekä Turun Tuglas-seura. 24.9.2003 lähetettiin kirje Turku– Tartto -yhdistyksen jäsenille, ja kerrottiin yhdistymissuunnitelmista. Syyskuun lopulla tehtiin ratkaisu, että Turku-Tartto Yhdistys ry jätetään ”nukkumaan” ja yhdistys lähtee mukaan Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n toimintaan. Tästä päätöksestä ilmoitettiin yhdistyksen jäsenille, ja heitä kehotettiin liittymään mukaan toimintaan. 1.9.2003 Varsinais-Suomen Viro-keskus sai uudet tilat Turun Kulttuurikes-

kuksen Brinkkalan talon piharakennuksen toisesta kerroksesta. 3.10.2003 oli vuorossa uusien tilojen avajaiset. Tilaisuuden yhteydessä allekirjoitettiin Turun ja Tarton kaupunkien välinen yhteistyösopimus vuosille 2004 – 2005. Allekirjoituksen suorittivat Turun kaupungista kaupunginjohtaja Armas Lahoniitty ja kaupungin lakimies Antero Kastemaa sekä Tarton kaupungista apulaiskaupunginjohtaja Hannes Astok ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Aadu Must.

Seminaari, paikalla Maire Breede, Ene Nobel, Marge Kohtla, Reino Lemmetyinen, Ester Liinak, Enn Anubölt, ja Karmen Paju. Käsiteltiin koko Saame kokku-hankkeen ohjelmaa, jokainen taho kertoi miten asiat ovat edenneet ja miten sitä jatkossa kehitetään ja millaisia suunnitelmia on kukin yhteisön taholta. Käsiteltiin myös projektin taloudellinen tilanne ja miten talousasiat hoidetaan, aikataulut ym. käytännön asiat. Marge Kohtla toimi sihteerinä. Turku Info-pisteen avajaiset. Kaupunginjohtaja Jaanus Tamkivi avasi info-pisteen ja toivotti sille sekä Saame kokku -hankkeelle menestystä, tilaisuudessa oli mukana myös apulaiskaupunginjohtaja Priit Praman. Reino Lemmetyinen luki Turun kaupunginjohtaja Armas Lahoniityn terveiset Kuressaaren info-pisteelle, sekä Kuressaaren kaupungille. Muut puheenvuoron käyttäjät: Maire Breede, Tarton Saame kokku-hanke. Turismi toimiston johtaja Karmen Paju. Kirjastonjohtaja Anu Vahtrik. Eesti Soome Selts Enn Anupöld sekä Varsinais-Suomen Viro-keskus / Varsinais-Suomen Saame kokku-hanke Reino Lemmetyinen.

MUUT TARTON MATKAT 2005 POIMINTOJA REISKAN KALENTERISTA Reino Lemmetyisen Tartto-yhteistyö ja Tarton reissut ovat jatkuneet, yhteydenpito ja vierailut jatkuvat edelleen tiiviiseen tahtiin. Tässä joitakin kalenterimerkintöjä vuosien varrelta:

17.-19.2. Matkassa mukana: Heimo Välimäki, Kari J. Kettula. Matkan ohjelma: Kirjamessut Tartossa 2006, Saame kokku-hankkeen seminaari Tarton Messukeskuksessa, Tarton Rahvaülikoolin Jaama 14 suunnittelupalaveri. 29.-31.3. Matkassa mukana: Kirsti Pakkala, Turun Seudun Kehittämiskeskus TAD Centre. Matkan tarkoitus: Rahvaülikoolin neuvottelukunnan kehittäminen sekä Viro-keskuksen ja Tarton Turku Infon yhteistyön kehittäminen yritysmaailman kanssa. 6.- 19.4. Matkassa mukana: Kari Kettula + kirjailijat. Matkan tarkoitus: Kirjamessut Tartossa 2006.

TARTON MATKA KEVÄÄLLÄ 2005 18. 4. Maanantai: Matka Kuressaareen. Mukana: Tarton Rahvaülikooli:Maire Breede, Ene Nobel, Kersti Kohtla ja Reino Lemmetyinen. EELK Misjoni keskus: Ester Liinak. Eesti-Soome Selts: Enn Anupöld Avajaisseminaari, Pargi 5. Mukana: Maire Breede, Ene Nobel, Marge Kohtla, Reino Lemmetyinen, Ester Liinak, Enn Anubölt, Kuressaaren apulaiskaupunginjohtaja Priit Pramann, sekä turismitoimiston johtaja Karmen Paju. Ohjelma: Tutustuminen ja Saame kokku-hankkeen tavoitteista keskustelu. Keskusteltiin myös uudesta hankkeesta, johon apulaiskaupunginjohtaja Priit Pramann suhtautui myönteisesti. Kaupungin tarjoama illallinen, mukana oli myös misjonikeskuksen paikallinen opettaja Antti Toplaan. 118

26.-29.5. Turun yliopiston opiskelijoiden matka Tarttoon. Matkan ohjelma: tutustuminen Tarton Yliopistoon, tutustuminen Turku Infoon, illalla yhteistapaaminen Tarton Ylioppilaiden kanssa. 30.6. – 3.7. Tarton Hansapäivät. Varsinais-Suomen Viro-keskuksen järjestämä matka. Matkalla mukana 40 osanottajaa. 11.-13.4. Matkassa mukana Turusta Viro-keskuksen henkilökuntaa: Ida Aljosina ja Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Anne Paloheimo. Matkan tarkoitus: yhteistyön kehittäminen, Varsinais-Suomen Viro-keskus ja Tarton Turku Info. Viro-keskuksen ja Tarton Rahvaülikoolin yhteistyön kehittäminen. Tarton Hansapäivät: Varsinais-Suomen Viro-keskuksen näyttely, Turun ja Tarton yhteistyönäyttely, Tarton Rahvaülikoolin näyttely. 119


18.-23.4. Matkan tarkoitus: Kuressaaren seminaari 19.4. Tarton Rahvaülikoolin Neuvoston kokous. Rahvaülikoolin kehittämispäivä johtoryhmässä. Pikk-2 hankkeen suunnittelupalaveri.

Tapaaminen Hannes Astok: Turku-Infon tilannekatsaus. Tapaaminen: Georg Aher, Turun kaupungin-info-piste /Turu Linna Info-punkt. Työryhmien perustaminen (Turku-tiimi / Tartto-tiimi).

16. – 18.5. Matkassa mukana: Turun Musiikkijuhlasäätiön edustajat, Alarik Repo ja Pekka Lehtinen. Matkan tarkoitus: Tarton ja Turun Musiikkijuhlasäätiöiden yhteistyön kehittäminen.

Seminaari: Vapaa sivistystyö Virossa (TSL:n Itä-Suomen opintojärjestöt ) Tarton Rahvaülikoolin ja sen toiminnan esittely: rehtori Maire Breede ja asessori Reino Lemmetyinen. Tarton kaupungin ja Viron poliittisen tilanteen esittely. Kaupunkikierros kävellen, oppaana Kalli Kukk.

30.5. – 1.6. Opetushallituksesta Timo Lähdesmäki ja Turun AKK:sta Marja-Liisa Pentti ja Reino Lemmetyinen. Seminaarimatka: Suomen aikuiskoulutus tänä päivänä.

Seminaari: Ammattiyhdistysliike Virossa: ammattiyhdistysliikkeen esittely - Arno Arukask, yhteistyössä PAM:n Risto Sorsa ja Kari Virkkula.

23.-28.8. Turun Aikuiskoulutuskeskuksen ja Turun työvoimatoimiston rekrytointimatka Tarttoon. Tarton Rahvaylikool, Pepleri 4: Lehdistötilaisuus, rekrytointitilaisuus

Turun TSL-ryhmän Tarton matka 17.-20.5.2007. Tutustuminen Turku-Infoon ja AY- tapaaminen

2006: TARTTOLAISTEN OPETTAJIEN VIERAILU TURKUUN Ohjelma: kaupungin vastaanotto, isännöi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pertti Paasio. Tutustuminen Auralan kansalaisopistoon. Turun työväenopistolla: rautalanka / hopealanka, opettaja Sirpa Arponen, kuvataidekoulutus dia-esitys, johtava opettaja Sinikka Mäki-Lertola, käsityökoulutus, johtava opettaja Anna-Liisa Heinonen. Turun Aikuiskoulutuskeskuksessa: koulun toiminnan esittely, rehtori Harri Seikola. Opastettu kaupunkikierros, oppaana Reiska. Turun Ruotsinkielinen Työväenopisto. Tulo Kustavin Vuosnaistenrantaan. Tutustuminen Kustavin Savipajaan ja Käsityökylään. Sen jälkeen Ruissaloon. Mukana matkassa Turun isännät: Ilkka Virta, Elena Levantovskaja, Rica Meronen, Reino Lemmetyinen, Mikko Sedig. Tutustuminen Turun Kulttuurikeskukseen, tutustuminen Viro-keskukseen sekä Viron kunniakonsulin toimistoon.

REISSUJA JA TAPAAMISIA 2007 Tapaaminen Eesti Vabaharidusliit, J.Vilmsi 55. Palaverissa mukana Maire Breede, Maire Salundi, Antti Karlin. Aihe, EU-projektinsuunnittelu, työväen- ja kansalaisopistojen yhteishanke. Tapaaminen Suomi-Instituutissa: Heidi Iivari. Asiat: Kulttuurijoki –suunnitelmat. Hankkeessa mukana: Turun Kulttuuritoimisto, Viro-keskus ry., Ravintola Hermanni, Laivaravintola Rudolfina. Turku-Info: Yhteistyössä; Turku-tupa, Gränö-keskus, Suomi-Instituutti, Viro-keskus, Rahvaülikooli. Näyttelytoiminta: Pertti Paasion valokuvanäyttely syksy 2007, aiheet: Kuvia Turusta ja Saarenmaalta. 120

Prima-Vistan kirjamessut 3.-6.5.2007 Turun Info-pisteen avajaiset 4.5. klo 14.00 Tarton Hansapäivät 12.-15.7.2007. -Tarton Suomalainen koulu – yhteistyötapaaminen 28.3. -Tarton Suomi-Instituutti - yhteistyö -Turun yliopistosäätiön yhteistyö / Villa Tammekann -Rahvaülikoolin yhteistyö

TARTON YLIOPPILASKYLÄN AVUSTAMINEN Turun ylioppilaskyläsäätiö aloitti yhteistyönsä Tarton Ylioppilaskylän ja Tarton yliopiston kanssa heti 1990-luvun alussa. Opiskelija-asunnot olivat huonossa jamassa. Samaan aikaan käynnistyi Turun yo-kylän peruskorjaus ja tarttolaiset vastaanoottivat tyytyväisinä rekkakuormittain käytettyjä huonekaluja, sähköhelloja, jääkaappeja ym. kalusteita. Säätiö avusti myös organisaation rakentamisessa ja kylän johtamisessa. Kuvassa silloinen Tarton ylioppilaskylän johtaja Andres Kask tarkastelee Turusta saapuneita tavaroita. 121


Salon seudun Suomi-Viro-seura, poimintoja toimintakertomuksista

AVUSTUSTYÖTÄ, LAHJOITUKSIA, KULTTUURIMATKOJA, TAPAHTUMIA

Salon seudun Suomi-Viro -seuran vuoden 2013 päätöstapahtuma oli vierailu Turussa Åbo Svenska Teaternissa. Pähkinänsärkijää lähdettiin katsomaan yhdessä Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n ryhmän kanssa, ja lopuksi kokoonnuttiin kuuntelemaan esiintyjien mietteitä. Aurinkobaletin taiteellinen johtaja Urmas Poolamets kertoi koreografin työstä ja Pähkinänsärkijä-baletin synnystä.

122

1990 Perniön yläasteen virolaissyntyinen opettaja Taimi Mäntylä keskusteli seura-ajatuksesta opettaja Antti Alenin kanssa syksyllä 1989. Päätettiin kutsua kokoon perustamiskokous 23.1.1990. Perniössä pidettyyn kokoukseen paikalle saapui 33 innostunutta henkilöä, ja seura päätettiin perustaa saman tien. Puheenjohtajaksi valittiin Antti Alen ja varapuheenjohtajaksi ja matkailuasiamieheksi Taimi Mäntylä. Hallituksen jäseniksi valittiin lisäksi Aarno Turunen sihteeriksi, Ulla Kakko-Paajanen rahastonhoitajaksi sekä jäseniksi Sirkku Hyvönen, Arvo O. Malin, Tapani Nippala, Raimo Ruissalo ja Paula Turunen. Seuran toiminta käynnistyi vauhdilla. Viron kielen opiskelijamatka tehtiin Elvaan, lisäksi matkustettiin Saarenmaalle ja Laulujuhlien matka Tallinnaankin tuli tehdyksi. Marraskuussa vuorossa oli päivämatka Helsinkiin Tuglas-seuran myyjäisiin. Yhdistyksen syyskokouksessa vieraana oli Tarton Suomi-Yhdistyksen puheenjohtaja 123


Nikolai Dreiman. Yhdistys antoi stipendin Paimion kansalaisopistossa Lastenja vanhustenhoitoa opiskelevalle virolaiselle Rita Ennolle. Alkuaikoina hallituksen kokoukset olivat hallituksen jäsenten kodeissa. Seuran yleiskokouksia oli alussa myös kaksi kertaa vuodessa.

1991 Syksyllä organisoitiin vaatekeräys Tarttoon vanhain- ja lastenkotiin. Kaksi täyttä pakettiautoa ja kuorma-autollinen tavaraa kertyi heti keräyksessä, yhteensä noin 130 kuutiota. Huhtikuussa järjestettiin kulttuuri-ilta: runoilija Katrin Kivisek esitti omia runojaan. Elokuussa olivat Perniön Laurin markkinat, seu-

ran myyntikojussa myytiin virolaista leipää ja käsitöitä. Syyskuussa järjestettiin jäsenmatka Tarttoon, mukana 22 henkilöä. Sovittiin vaatekeräyksen järjestämisestä. Marraskuussa toteutettiin vaatekeräys, joka tuotti 37 kuutiota. Keräys- ja lajittelutoimintaan käytettiin 240 henkilötyötuntia. Joulukuussa oli vuorossa tavaroiden toimitus perille. Seura sai valtionavustusta 6000 mk vaatetoimituksiin Viroon. Kodinkone- ja polkupyöräkeräys toteutettiin huhtikuun lopulla. Huhtikuussa tehtiin hallituksen kokousmatka Pärnuun, kesäkuussa jäsenmatka Saarenmaalle. 1992 Jälleen yhdistyksen kokouksissa mielenkiintoisia aiheita: Viron uusi kansallislaki –aiheesta puhumassa Juhan Kristjan Talve, Arkielämää Virossa -asiasta Sirje Kiin. Yhdistys järjesti Viron itsenäisyyspäivänä virolaista kirjallisuutta käsittelevän näyttelyn Salon kirjastossa. Useita vaate-, lääke-ja sairaalatarvikkeiden keräyksiä Perniössä, Salossa, Särkisalossa ja Porissa. Keräysten tulokset toimitettiin Tallinnan, Pärnun, Tarton ja Amblan ja Elvan kouluihin, lastenkoteihin, sairaaloihin ja vanhainkoteihin. 1995

Näyttelyn avajaisia emännöimässä 12.4.2014 oik. Sihteeri Paula Paavola, keskellä varapuheenjohtaja Taimi Mäntylä. 124

5. helmikuuta järjestettiin konsertti Perniön kirkossa, konsertti pidettiin Estonia laivaturman uhrien hyväksi Kyntti-

länpäivänä. Konsertti keräsi 200 kuulijaa, tuotto (4.300 mk) lahjoitettiin Kirkon Merimieslähetyksen kautta perille vietäväksi. Anja Alanteen muistorahasto perustettiin helmikuussa n 4.670 mk suuruisena. Syntyi idea hankkia kummilapset Estonian uppoamisen jälkeen orvoksi jääneistä lapsista Perniön ystävyyskaupungista Elvasta. Koska Elvassa ei ollut Estoniassa menehtyneitä, niin Elvan koulun rehtori Kai Kivipõld selvitti mahdollisia muista syistä orvoksi joutuneita lapsia Elvasta. Saadusta lyhyestä nimilistasta hallitus päätti esittää seuran kummilapsiksi auto-onnettomuuden vuoksi 3- ja 2-vuotiaina orvoksi jääneitä sisaruksia, Mariannea ja Tarmoa, jotka olivat isoäitinsä hoivassa. Ensimmäisenä vuonna kummilapsille vietiin urheilupukuja, kenkiä ja koulureput. Liityttiin Varsinais-Suomen Viro-keskukseen. Lehmirannan Lomakeskuksessa oli näytelmä, jonka tuotto osoitettiin Viroon lahjoitettavaan Ambulanssi-keräykseen. Tuotto oli 1.570 mk. 13.6.1996 ambulanssi toimitettiin Tallinnan Linnan ensiapusairaalalle. Auto oli hyväkuntoinen, vähän ajettu ja runsaasti varusteltu. Asiantuntija-apua saatiin runsain mitoin Porin Palolaitokselta, joka myös kuljetti auton Viroon. Auton mukana meni Viroon myös n. 10.000 mk edestä ensiaputarvikkeita ja välineitä. Kaiken kaikkiaan keräyksen tuotto oli n. 40.000 mk. Keräyksen pääkoordinaattorina toimi Porin Seudun Suo125


mi-Viro Seura. Toilan Sanatorium hallituksen matkakohteena, teemana: ”Matka kylpylähoitojen salattuun maailmaan”. Avustusmatka Rõnguun kesäkuussa ja syyskuussa sekä Voisteen marraskuussa. Viro-instituutin ja konsulaatin vierailu 9. syyskuuta Perniössä. 2002 Hervo Alanne täytti 70 vuotta 20.4. Hänen syntymäpäiväkutsussaan toivottiin mahdolliset muistamiset rahalahjoin Viro-seuran kummilasten hyväksi. Tuloksena kertyi 1.436 euroa, josta perustettiin rahasto. Järjestettiin Perniön seurakunnan kanssa yhteinen vaatekeräys 25.4. Kesämatka 25 – 27.5: Etelä-Viron kartanot ja kivikkopuutarhat. Kummilapsia muistettu syntymäpäivinä rahalahjoin. Tutustumismatka Tallinnaan, Pärnuun ja Riikaan. Kehralaisten vierailu Saloon. SVYL:n jäseneksi liittyminen hyväksyttiin 12.4. kokouksessa. Jäsenetuna VIRO.Nyt –lehti seuran jäsenille. Matkallekin lähdettiin jälleen: 28-29.07.2001 Pohjois-Viron kartanot ja puutarhat. Kummipoika Tarmolle annettiin Alanteen rahastosta 140 euroa ajokortin hankkimiseen sekä maksettiin kummilasten laivamatka 90 euroa heidän tullessaan kesätöihin Perniöön. Lahjoituksena saadut sairaalasängyt Salon alueen sairaaloista toimitettiin Tarton Vanhainkotiin, liinavaatteet Tallinnan Lastensairaalaan ja aikuisten 126

vaatteet Võisten kylään. Lokakuussa 25. päivänä pidettiin syyskokous, esitelmöitsijänä Tarton yliopiston professori Paul Alvre ja aiheena Elias Lönnroth Virossa. Syyskokouksessa ”päästiin” äänestämään puheenjohtajasta Taimi Mäntylän ja Maritta Alhon välillä, vaikka seuran varapuheenjohtajana alusta asti toiminut Taimi Mäntylä kieltäytyi puheenjohtajan kunniasta. Tulos 13 – 8 Maritta Alhon hyväksi.

nen kirjailija, elokuvaohjaaja ja toimittaja Imbi Paju piti esitelmän ”Sisaruus suomalaisten ja virolaisten välillä ennen ja nyt” ja näytti toimittamansa tv-elokuvan ”Suomenlahden sisaret”. Paikalla oli 47 henkilöä, joista 27 osallistui vuosikokoukseen. Salohallissa 24.4.2010 pidetyssä ”Tullaan tutuiksi” – tapahtumassa seuralla oli esittelypöytä. Toukokuussa 21. – 23.5.2010 tehtiin matka Türin kukkamessuille ja Rakvereen. Paluumatkalla

tutustuttiin Käsmuun ja kivisen rannikon maisemia, museoita ja taloja puutarhoineen pidettiin mielenkiintoisina. Bussimatkalla oli mukana 30 henkilöä. Perinteinen saunailta oli Kirakan saunalla Perniössä 27.7. Saunomiseen, uimiseen, makkaranpaistoon ja kahvitteluun osallistui 18 henkilöä. Kotiseudulla tehtyyn VWW-retkeen (Vuorentaka-Wiurila-Westers) 21.8.2010 osallistui 30 henkilöä. Matka alkoi hiljattain paljastetulta Kustaa Mauri Armfel-

2003 Seuran jäsenmäärä oli 112 henkilöä. 2010 Vuosi 2010 oli seuran 20-vuotisjuhlavuosi. Yhdistyksen toiminta oli siitä syystä tavallista runsaampaa. Vuosittaisten Viroon ja lähialueelle suunnattujen retkien lisäksi oli useita virolaiseen kulttuuriin liittyviä tapahtumia ja retkiä. Toimintavuoden ensimmäinen tapahtuma oli 20-vuotisjuhla, joka pidettiin 23.1.2010 Moision koululla. Osallistujia oli 90. Virolaisen ystävyyskunnan Anian sekakuoro Helin esiintyi ja kulttuurineuvos Liisa Ojaveer Viron suurlähetystöstä piti juhlapuheen. Seuran perustajahallituksen jäsenet saivat huomionosoituksen. Teatterimatkalle lähdettiin Tampereelle 20.2.2010 katsomaan Sofi Oksasen Puhdistus-näytelmää, reissulle osallistui 47 henkilöä. Seuran vuosikokous oli 18.4.2010 Moision koululla. Virolai-

Suomen Viro-yhdistysten liiton liittokokous 2014 pidettiin Salossa. Kokousväki tutustumassa Lennart Meren matkoja kuvaavaan Vesilinnun kansa –näyttelyyn. 127


tin patsaalta Halikosta, jatkui Vuorentaan kartanon esittelyn jälkeen Wiurilaan ja lopuksi tutustuttiin Westersin puutarhaan Kemiössä. Seura järjesti matkan Lahden teatteriin 9.10. Musiikkinäytelmä Säröjä käsitteli Aino Kallaksen ja Ellan Edelfeltin elämää. Teatterimatkalla oli 27 henkilöä . ”Unohtumaton Georg Ots 90 v.” juhlakiertueen konserttiin Turussa Caribia-hallissa 19.10.2010 matkusti pikkubussilla 17 henkilöä. Syksyllä oli seuramme vuoro järjestää Salon kansainväliseen toimintaan liittyvä ruoka- ja kulttuuritapahtuma. Virolaisaiheinen pikkujouluilta vietettiin 13.11.2010 ja siihen osallistui 61 henkilöä. Nautittiin runsaasta joulupöydästä ja laulettiin virolaisia joululauluja. Salon muista kansainvälisistä seuroista oli edustajia Venäjä-seurasta, Pohjala – Norden seurasta ja Liettua-seurasta. Seuran järjestämälle matkalle Martin markkinoille Helsinkiin 13.11.2010 osallistui 43 henkilöä. 2013 Vuosi 2013 oli seuran 23. toimintavuosi. Vuosittaisten Viroon ja lähialueelle suunnattujen retkien lisäksi oli virolaiseen kulttuuriin liittyviä tapahtumia ja retkiä. Yhdistyksellä oli vuonna 2013 jäseniä 182. Ensimmäinen tapahtuma oli Viron itsenäisyyspäivänä 24.2.2013: matka Huittisiin. Yhdistys oli saanut vastavierailukutsun itsenäisyysjuhlaan Pellon128

puiston kouluun. Ohjelmassa esiintyi Leelokoor Sorrõseto , joka esitti setukaisten lauluja ja tansseja sekä virolaisia ja venäläisiä lauluja. Esiintyjät olivat 50-70 vuotiaita laulaja-tanssijoita ja yksi heistä soitti haitaria. Juhlassa oli lisäksi Huittisten kaupungin tervehdys ja kahvitarjoilu. Matkalla oli 27 osallistujaa. Kansainvälisen Naistenpäivän juhlassa 8.3.2013 Salon seurakuntatalossa yhdistys oli järjestelyissä mukana yhteistyössä Salon seurakunnan ja Salon kansainvälisen toiminnan kanssa. Juhlassa oli yli 200 ihmistä! Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Moision koulun auditoriossa 14.4.2013. Matkaoppaiden kirjoittajat Merja Aho ja Hannu Miettinen esiintyivät aiheenaan ”Haapsalu, Läänemaa ja Vormsin saari”. Esitys oli pyydetty kevätmatkamme pohjustukseksi. Esitelmän jälkeen oli kahvitus ja sen jälkeen pidettiin varsinainen vuosikokous. Puheenjohtaja Maritta Alho jatkaa ja vain yksi varajäsen vaihtui. Uutena tuli mukaan Anneli Nuutinen. Kevätmatka Viroon tehtiin 24.27.5.2013. Matkakohteina olivat Haapsalu, Läänemaa ja Vormsin saari sekä Pärnu. Haapsalussa majapaikkoina olivat hotelli Promenaade ja Päeva Villa. Perjantaina tutustuttiin Rannarootsi Muuseumiin ja päästiin vierailulle museon johtaja Ülo Kalmin hienoon rakennettuun puutarhaan. Lauantaipäivä vietettiin Vormsin saarella, vierailtiin Ruotsalaisessa museossa ja käytiin mm. Rumponiemellä ja Hullossa. Matkalla osuttiin paikallisille maa-

laismarkkinoillekin. Sunnuntaina ajettiin Pärnuun. Matkalla Pärnu-Jaagubissa tutustuttiin Lepiku-Mardi kukkatilaan ja illalla käytiin vielä taimiostoksilla Häädemeesten kylässä. Majapaikassa Pärnussa Estonia Valge Majassa oli erikoisuutena Kuolleen meren allas, jota muutamat kokeilivat lähtöaamuna. Matkalle osallistui 40 henkilöä. Kesäretki tehtiin 10.8.2013 Kustaviin ja Brändöön. Opastettu matka alkoi ruokailulla Kustavin Lomavalkamasta. Sieltä lähdettiin Brändöön. Lossin ja lauttojen avulla vierailtiin yli kahdellakymmenellä saarella ja nautittiin päiväkahvit luonnossa kalliolla. Kustavissa nautitun iltapalan jälkeen palattiin Saloon. Tällä retkellä oli mukana täysi bussillinen, 49 henkilöä. Kissateatterimatka Tallinnaan järjestettiin 26.10.2013. Päiväretkellä käytiin Nokia Kontserdimajassa katsomassa venäläistä Kuklachevin Kissasirkusta, jossa neljän ihmisen lisäksi esiintyi yli 20 kissaa. Esitys oli hauska, lapsiyleisön eläytyminen hienoa, vähän toisenlaista teatteria! Matkaan osallistui taas täysi bussillinen, 41 henkilöä. Perinteiselle seuran järjestämälle matkalle Martin markkinoille Helsinkiin 23.11.2013 osallistui tänä vuonna 21 henkilöä. Yhdistys vietti pikkujoulua järjestämällä matkan Tampereelle. Aluksi käytiin kahvilla Tampere-Tartto seuran vieraina. Puheenjohtaja Liisa Löyttyniemi kertoi yhdistyksen toiminnasta. Sitten siirryttiin Tampere-taloon katsomaan revyy ”Havuja perkele” ja joulu-

ruokia syötiin esityksen jälkeen ravintola Telakassa. Erityisesti tänä vuonna Tampere-talo kiinnosti paikkanakin, koska presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto oli siellä viikko käyntimme jälkeen. Matkalla oli 31 henkilöä. Vuoden viimeinen tapahtuma oli balettimatka Åbo Svenska Teateriin, jonne saimme kutsun Varsinais-Suomen Viro-keskuksen kautta. Aurinkobaletin esittämän ”Pähkinänsärkijä”- esityksen jälkeen koreografi Urmas Poolamets kertoi työstään viroseuralaisille. Balettia oli katsomassa 15 henkilöä. 2014 Suomen Viro-yhdistysten liiton liittokokous järjestettiin 12.4.2014 Salossa Sinisessä talossa. Kokouksen ohessa vietettiin Vesilinnun kansa -näyttelyn avajaisia. Kirjailija Kulle Raig piti ennen näyttelyn avausta luennon Lennart Meri Hopeanvalkean maailman kartoittaja.

Näytteet Salon Seudun Suomi-Viro -seuran aktiivisesta toiminnasta poimineet: Sannakaisa Salonen, Lauri Nissinen, Kirsi Äyräs 129


IV VIRALLISIA SUHTEITA LUOMASSA

”Tein leikkimielisen ehdotuksen, että Turku voisi olla koko Viron ystävyyskaupunki. Ministeri Rummo piti tätä käsittääkseni hyvänä ajatuksena, ja sovimme siitä kätellen. Siitä hetkestä alkaen olen pitänyt selvänä, että Turku ja me turkulaiset olemme Viron ja kaikkien virolaisten ystäviä.”

130

131


Markku Aukia

Tartto, Kuresaarre 1996

TURKU KOKO VIRON YSTÄVÄ

132

Vuoden 1992 paikkeilla, kun Viro oli uudelleen itsenäistynyt, kolmikko Matti Kivekäs, Petri Uggeldahl ja Markku Aukia alkoi suunnitella matkaa Saarenmaalle, jonne neuvostojärjestelmän aikaan ulkomaalaisia ei päästetty. Kun Petri oli jo aiemmin onnistunut Turun kaupungin ympäristötyöntekijänä solmimaan suhteet sikäläisiin viranomaisiin ja yksityishenkilöihinkin, oli meillä hyvät mahdollisuudet päästä tutustumaan lähemmin saaren nähtävyyksiin ja ihmisiin. Kun matka joka tapauksessa kulki Tallinnan kautta, tuli mieleeni turkulaisena kokemani kirvelevä tappio, kun Tampere oli ehättänyt ennen Turkua solmimaan ystävyyskaupunkisuhteen Tarton kanssa. Suomessa tämä rooli olisi kaupunkien historiallinen tausta huomioon ottaen kuulunut ehdottomasti Turulle. Tiesin, että Viron opetus- ja kulttuuriministerinä toimi tuolloin tunnettu runoilija Paul-Erik Rummo, jonka olin ohimennen tavannut jo vuosia aikaisemmin. En tietenkään voinut olettaa, että hän muistaisi minut, mutta otin kuitenkin yhteyt133


tä Viron ao. ministeriöön ja pyysin tapaamismahdollisuutta ministeri Rummon kanssa. Tapaamisaika vahvistettiin, ja niin sovittuna päivänä ja kellonaikana kolmikkomme marssi ministeriöön Rummon puheille. Kun astuimme Rummon työhuoneeseen, en ollut ehtinyt vielä ajatella, mitä oikeastaan haluaisimme ministerille esittää. Kun kättelimme ja kerroimme terveisiä Turusta tuoden lahjaksi ministerille Turun kulttuuritoimintaa esittelevän kirjan, suustani pääsi heti kärkeen huolenaiheemme siitä, että Tampere historiallisesti väärin perustein oli nimetty Tarton ystävyyskaupungiksi. Sukeutui vilkas keskustelu ystävyyskaupunkisuhteiden perusteista. Ministeri Rum-

mo oli hyvin varovainen kannanotoissaan, emmekä mekään muistuttaneet siitä, että Tampere oli edistänyt asiaansa linja-autolahjoituksella. Joka tapauksessa ministeri oli kanssamme yhtä mieltä siitä, että Turulla oli jo varhaisissa historian vaiheissa runsaasti yhteyksiä Viroon ja että tästä syystä meille kuuluisi jokin virallisempikin rooli ystävyyssuhteissa. Tein leikkimielisen ehdotuksen, että Turku voisi olla koko Viron ystävyyskaupunki. Ministeri Rummo piti tätä käsittääkseni hyvänä ajatuksena, ja sovimme siitä kätellen. Siitä hetkestä alkaen olen pitänyt selvänä, että Turku ja me turkulaiset olemme Viron ja kaikkien virolaisten ystäviä.

Ylhäällä: Juhlissa sali täynnä. Alhaalla: img-3068

Petri Uggeldahl, Markku Aukia ja Paul-Erik Rummo. Kuva: Matti Kivekäs 134

135


Petri Uggeldahl

Tallinna 1992

TURUN YMPÄRISTÖPAJA HYVÄLLÄ ASIALLA, HYVÄSSÄ SEURASSA

136

Elettiin taloudellisesti vaikeita aikoja. Vuonna 1992 ei vielä oltu laman pohjalla, mutta taantuma näytti jatkuvasti vain tiukentavan otettaan. Alle 25-vuotiaiden työttömyysluvut olivat lohduttomia koko maassa. Turussa yli 3 200 nuorta oli vailla työtä ja Turun työvoimapiirin alueella luku oli vielä puolta suurempi, reilut 7 300. Kasvava nuorisotyöttömyys vaati julkiselta hallinnolta innovatiivisuutta ja kokonaan uudenlaisia avauksia työllistämisessä. Työvoimahallinnon kaupungille osoittamille nuorille piti Turussakin löytää uusia sijoituspaikkoja, kun perinteiset kohteet tai työtehtävät hallintokunnissa eivät enää lukumääräisesti riittäneet. Velvoitetyöllistettävien joukossa oli entistä enemmän ammattikoulutuksen saaneita tyttöjä ja poikia. Heitä, joille vasta muutama vuosi aiemmin oli koulua aloittaessaan rohkaisevasti sanottu, että olette tehneet oikean valinnan. Näissä tunnelmissa syntyi idea uudesta kodinkoneita kierrättävästä työpajasta. 137


Sähkö- tai metallialan koulutuksen saaneille nuorille haluttiin tarjota mielekästä työtä ja samalla estää käyttökelpoisten kodinkoneiden päätyminen kaatopaikkoja kuormittamaan. Hanke lähti alun perin liikkeelle Turun työvoimapiirin aloitteesta, mutta tarkemman muotonsa se sai ympäristönsuojelutoimiston valmistelussa. Perusajatus oli, että hyvä idea työllistää suhteellisen pienelläkin rahalla. Toiminnan käynnistämiseen kaupunginhallitus varasi 200.000 tuolloista markkaa ja hanke sai nimen Turun Ympäristöpaja.

Projektin takuumiehinä toimivat työvoimapiirin toimistopäällikkö Hannu Roslakka, ympäristötoimenjohtaja Mikko Jokinen ja työvoimasuunnittelija Paavo Hyyryläinen kaupungin henkilöstökeskuksesta. Ympäristöpajan käyttöön saatiin upealla paikalla sijaitsevat Auran Panimon vanhat tuotantotilat. Ne remontoitiin sopiviksi kaupungin ja nuorten yhteistyönä. Voidaan sanoa, että Aurajoen rannoilta käynnistyi maassamme ainutlaatuinen projekti nuorten työllistämiseksi, kierrätyksen kehittämiseksi ja ympäristön-

Turun ympäristöpajan kunnostamat kodinkoneet kuljetettiin Viron Saarenmaalle ja Tarttoon. Kuvassa Arvo Baran ja Petri Uggeldahl tyhjentävät kuormaa Kuressaaressa syksyllä 1992. Kuva: Matti Kivekäs 138

suojelun tukemiseksi uudelleen itsenäistyneessä Virossa. Edellä kuvatuista hetkistä alkoi myös minun Viroa kohtaan tuntemani kiinnostus, jonka harrastusten, monien matkojen ja niillä kohdattujen ihmisten myötä voidaan sanoa parissa vuosikymmenessä muuttuneen parantumattomaksi estofiliaksi. PELIREISSULLA PAJAVASTAAVAKSI Ensimmäinen tapaamani virolainen oli peruskoulussa luokkakaverikseni tullut Erik Arro. Hän muutti äitinsä kanssa Turkuun ja kaveripiirimme onneksi Tampereentien alkupäähän, josta oli luontevaa siirtyä Kastuun. Välituntien vilkkaissa pihakeskusteluissa ei meillä lähikulmien pojilla kyllä ollut kovinkaan kehuttavia tietoja naapurimaamme todellisesta historiasta. Erik oli kaveri, joka opetti enemmän Virosta kuin koululaitos Raunistulan mäellä siihen asti oli onnistunut tekemään. Erityisesti mieleen palautuu hetki Erikin postimerkkikansion äärellä, jolloin ihmeissämme katsoimme Konstantin Pätsin kuvalla varustettuja merkkejä. Puolustuksekseni kuitenkin muistelen, etten suinkaan ollut ainoa yläastetta käyvä poika joka piti aika epätodennäköisenä Viron vielä joskus julkaisevan omia postimerkkejään. Onneksi olimme väärässä ja Erikin toive sekä itsenäisyydestä että postimerkeistä toteutui. Ensimmäisen matkani Viroon pääsin tekemään myöhäissyksyllä 1991, jol-

loin Suomen Nuorisojärjestöjen Yhteistyöjärjestö SNT:n kymmenvuotisristeilyllä kävimme Tallinnassa. Mustapäiden veljeskunnan kiltatalossa meille esiteltiin Viron nuorisotyön ajankohtaisia asioita. Epävirallisemmat keskustelut käytiin pöydissä, joissa minua vastapäätä sattui istumaan Tiina Mander opetusministeriöstä. Luonnollisesti esitin hänelle kutsun saapua keväällä Turkuun. Tiinan kanssa rakennettiin silta, jota pitkin on sittemmin kuljettu monipuolisen yhteistyön merkeissä. Kloogarannan leirikeskus, Teeviit-messut ja monet muut yhteiset tapahtumat ovat esimerkkejä Turun kaupungin nuorisotoimen ja virolaisten yhteistyöstä, johon molempien maiden opetusministeriötkin innolla lähtivät mukaan. Seuraava sattumus oli armeija-aikani loppupuolella, jolloin yhdessä Heikkilän kasarmilla palvelleiden varusmiesten kanssa pääsimme Turkuhalliin katsomaan TPS-Ilves ottelua. Seisomakatsomossa vieressäni sattui olemaan tamperelaislähtöinen ympäristötoimenjohtaja Mikko Jokinen, jonka jo aiemmista yhteyksistä tunsin. Siinä palveluspukuani katsellessaan hän kysyi, tulisinko armeijan jälkeen heille vetämään sellaista ympäristöpajaa, jossa nuoret rakentavat pakastearkuista kompostoreja. Muutakin kierrätystoimintaa ja yhteistyötä Baltiaan saisin melko vapaasti visioida. Vastasin myöntävästi ja sillä tiellä ollaan yhä. Suhteet virolaisiin lujittuivat myös vapaa-ajalla, sillä jo ennen pajapestiä 139


olin luvannut Aulis Ruostepurolle mennä mukaan Samppalinnan kesäteatterin Jääkärin Morsian-näytelmään, jossa tarvittiin nuoria jääkärikokelaita. Joukkueenjohtajakseni tuli Tarton Vanemuine -teatterin arvostettu näyttelijä Andres Dvinjaninov, joka höykyttikin meitä pitkin Samppalinnan pusikoita koko kuuman kesän. KESTÄVÄ YMPÄRISTÖNÄKEMYS Ympäristöpajan tarkoituksena oli siis kerätä käytettyjä kestokulutustavaroita systemaattisesti talteen, jonka jälkeen ne nuorten toimesta kunnostettaisiin tai purettaisiin varaosiksi. Laitteita saataisiin varmasti kierrätyskeskuksesta ja lahjoituksena yksityisiltä henkilöiltä, mutta tärkeimmäksi alkuvaiheen tehtäväksi muodostui hyvien yhteyksien luominen turkulaisiin kodinkoneliikkeisiin. Yrittäjäyhdistyksen tuella saimme vakuutettua kauppiaille, että ympäristöpajan ei ole tarkoitus kilpailla heidän liiketoimintansa kanssa eikä myöskään työllistämisvarojen turvin polkea hintoja korjaamopuolella. Yksi ympäristöpajan periaatteista oli, että kaikki toiminta pitää tapahtua luontoa kunnioittaen. Alalle oli tullut monenlaisia jobbareita, jotka kuorivat parhaat päältä ja jättivät romut muiden murheeksi. Tämä trokaus ja rikkinäisten laitteiden vienti joko Venäjälle ja Baltian maihin haluttiin koko maassa lopettaa jätehuoltoviranomaisten toimesta. Tässä työssä ympäristöpaja näytti osaltaan 140

hyvää esimerkkiä. Liikkeet jotka lähtivät yhteistyöhön ympäristöpajan kanssa, voivat olla varmoja koneiden asianmukaisesta käsittelystä. Useimmat koneet saatiin huollettua, mutta varaosiksi tai metallinkeräykseen päätyvistäkin otettiin kaikki ongelmajätteeksi luokitellut aineet talteen. VIRO VALITTIIN KOHDEMAAKSI Yhteistuumin yrittäjien kanssa päädyttiin siihen, että parasta on viedä valmiit koneet huollettuina ja takuulla varustettuina Viroon. Tarvikepula siellä oli kova ja kun sinne kuitenkin laitteita jostain viedään, niin näytetään ympäristöpajan toimesta mallia vastuullisesta avusta ja liiketoiminnasta. Toiminta päätettiin käynnistää Saarenmaalta, jonne Turun työvoimapiirillä ja Turun Yliopiston täydennyskoulutuskeskuksella oli valmiita kontakteja. Työministeriön määrärahan turvin koulutettiin jo alkuvaiheessa kolme paikallista asentajaa vastaamaan laitteiden takuuja huoltotöistä Kuressaaressa ja Tartossa. Ensimmäinen kuorma lähti pajalta kolmen kuukauden kuluttua toiminnan käynnistämisestä. Auto toi säännöllisesti Saarenmaalta marjoja Marlin Turun tehtaalle ja oli aikaisemmilla kerroilla palannut tyhjänä takaisin. Nyt saatiin parannettua tätäkin logistiikkaa kodinkoneillamme. Kestävän ympäristönäkemyksen ympyrä sulkeutui, kun ympäristöpajan laitteiden myynnistä koituvilla varoil-

la päätettiin tukea paikallista ympäristönsuojelutyötä. Tämän päätös oli kaupunkiorganisaatiolta ennakkoluuloton ja rohkea. Virossa myytävien koneiden varsinainen tuotto luovutettiin alusta alkaen WWF:n sisarjärjestölle Eestimaa Looduse Fondille. Varojen käyttökohteista päätettiin vuosittain yhdessä ja tavoitteena oli käyttää ne ensisijaisesti Itämeren alueen uhanalaisen alkuperäisluonnon suojelutyöhön. Saarenmaalla myyntitoiminta käynnistyi kahden Turun Yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen ympäristöalan yrittäjäkurssin opiskelijan toimesta. Estonian Environment —yrityksen ensimmäinen myyntipiste sijaitsi Kuressaaren Kohtu-kadulla osana isompaa sähkö- ja remonttialan liikettä. Juhlallisia avajaisia olivat seuraamassa niin paikalliset kuin valtakunnan median edustajat, sillä länsimaiset koneet olivat tuolloin vielä kovin harvinaisia ja kysyttyjä. Toiminta laajeni Tarttoon ja siellä osasimme paremmin ajatella myös autolla saapuvia ostajia. Toimintaa Riia-kadulla aloitteli ELF:n oma taloudenhoitaja, mutta pikkuhiljaa huomasimme, että kodinkoneita on paras kauppiaiden myydä, jotta luonnonsuojelujärjestön työntekijöiden aikaa ja työpanosta ei kuluisi myymälässä päivystykseen. ISOJA YMPÄRISTÖHANKKEITA PIENELLÄ RAHALLA

tyttävän paljon. Kustannukset eri projektien osalta olivat vain pieni osa siitä, mitä vastaavat hankkeet olisivat Suomessa vaatineet toteutuakseen. Länsi-Viron saaristossa tehdyssä hylkeiden seurannassa yhdellä suomalaisella helikopterin lentotunnilla lennettiin siellä noin viisinkertainen aika. Toisena taloudellisena voittona muistan muutamien satojen markkojen tilityksen Saarenmaalla toteutetusta projektista, jonka jälkeen tiedustelin onko kyse majoituksesta, polttoaineista vai ruokailuista. Hintalappu osoittautui olevan koko projektista, vaikka luodoilla oli useamman päivän ollut yli kymmenhenkinen Tartosta tullut tutkijaryhmä. Kasvimaailmasta voidaan mainita Saarenmaalla tehdyt kämmekkäkasvien kartoitukset ja niiden myötä syntynyt ELF-kirjaston ensimmäinen julkaisu "Orchid ecology and protection in Estonia", jonka kakkossivulla kiitetään merkittävästä panoksesta sekä Turun Yliopiston Täydennyskoulutuskeskusta että Turun kaupunkia. Yksittäisten lajien lisäksi Eestimaa Looduse Fond teki toiminnanjohtajansa Rein Kuresoon johdolla aloitteita uusien luonnonsuojelualueiden perustamiseksi Viroon. Ehdotuksia pohjustivat laajamittaiset inventoinnit ja kartoitukset, joista iso osa saatiin rahoitettua turkulaisten tuella.

ARVOVIERAITA JA ONNISTUMISIA Virossa ympäristöpajan toiminnasta saaduilla tuloilla saatiin aikaan hämmäs- Ympäristöpajan toiminta kiinnosti alus141


ta saakka niin mediaa kuin päättäjiäkin. Metallipuolen nuoret olivat silminnähden tyytyväisiä, kun heti ensimmäisten asiakkaiden joukossa apulaiskaupunginjohtaja Juhani Määttä ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ville Itälä kävivät tilaamassa omat pakastearkuista valmistetut kompostorinsa. Ympäristöpajalla kävivät tutustumassa myös työministeri Ilkka Kanerva, ympäristö- ja kehitysministeri Pekka Haavisto sekä virolaisista päättäjistä

ympäristöministerit Andres Tarand ja Villu Reiljan. Pidä Saaristo Siistinä ry:n vieraana Turussa ollut Hoia Eesti Merd —järjestön puheenjohtaja Arnold Rüütel osoitti pajakäynnillä olevansa kovin kiinnostunut käytännön teoista ympäristön hyväksi. Rüütel oli vierailun aikaan myös Viron parlamentin Riigikogun varapuhemies. Parin ensimmäisen vuoden aikana Viroon lähti 15 rekka-autokuormallista kodinkoneita ja toiminta oli tuottanut

TV 2:n Ekoisti —ohjelma kävi Saarenmaalla tekemässä juttua ympäristöpajan avustustoiminnasta. Estonian Environmentin myyntipiste sijaitsi Kuressaaressa Kohtu-kadulla. Yleisradion toimittajana matkalla oli mukana nykyinen Kansallisoopperan johtaja Päivi Kärkkäinen. Kuva : Matti Kivekäs 142

luonnonsuojelulle jo yli 100.000 markkaa. Tämän summan kuultuaan Viron silloinen ympäristöministeri Andres Tarand totesi minulle turkulaisten tuen olevan heille erittäin arvokasta. Eräässä tilaisuudessa hän lausui: "Kun uudelleen itsenäistyneen Viron luonnonsuojelun historiaa aikanaan kirjoitetaan, muistamme että aivan aluksi oli kolme suurta tukijaa. Ne olivat Hollannin ja Tanskan kuningashuoneet sekä Turun ympäristöpaja".

PROJEKTISTA TÄHÄN PÄIVÄÄN Toiminta ympäristöpajalla jatkui suunnilleen samansisältöisenä vuoteen 1996, jolloin ympäristöpaja muutti vanhojen raitiovaunuhallien suojiin Amiraalistonkadulle. Pikkuhiljaa toiminta oli kuitenkin muuttunut niin, että omasta myyntiorganisaatiosta Virossa oli luovuttu. Pajalta koneita Tarttoon ja Saarenmaalle hakivat tarkasti valikoidut yrittäjät, jotka maksoivat noudon yhteydessä sovitun avustussumman suoraa Viron

Kesällä 1995 Arnold Rüütelin vierailuohjelmaan oli yhdistetty myös käynti ympäristöpajalla. Petri Uggeldahl esittelee arkkupakastimesta valmistettua kompostoria kiinnostuneelle vieraalle ennen lähtöä Turun saaristoon. Kuva : Mikko Jokinen 143


Luonnonsäätiö ELF:n tilille. Eräiden vaiheiden jälkeen Turun Seudun Työttömät ry otti ympäristöpajatoiminnan toiminnan vastuulleen ja kodinkoneita vastaanotetaan edelleen tutun nimen ja logon alla Rieskalähteentien Ekotorin naapurissa. Palautuspiste on nykyään osa lailla säädeltyä tuottajanvastuun mukaista kierrätystä ja sähkö- ja elektroniikkalaitteiden keräysverkostoa. Muisteluideni lopuksi kerron vielä pari esimerkkiä ympäristöpajan onnistuneista rönsyilyistä. Tarttoon kohdistuneen projektimme yhteydessä toimitimme myös huomattavat määrät huonekaluja Viroon Turun Ylioppilaskyläsäätiön eri remonttikohteista. TYS oli jo pitkään lahjoittanut asunnoistaan vaihdettavat kylmälaitteet pajalle, mutta Ylioppilaskylässä alkaneen suurremontin myötä pajan takahuoneet alkoivat täyttyä myös Alvar Aallon suunnittelemista laadukkaista pöydistä ja tuoleista. Mikko Sedigin ideoimana niillä kalustettiin alkuvaiheessa Tarton uusia opiskelija-asuntoja, Viron luonnonsäätiön toimisto melkein kokonaisuudessaan ja muutama opastuskeskus siihen päälle. Vauhtiin päästyämme kalustimme vielä Nuorisokeskus Palatsin kahviosta poistetuilla järeillä metallikalusteilla Kerin majakkasaaren päärakennuksen Tallinnan edustalla.

144

Ylhäällä: img-3733 Alhaalla: img-3425

145


Raimo Korhonen

Talo, Tallinna 1990

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO KIINNOSTUU VIRO-YHTEISTYÖSTÄ

146

Varsinais-Suomen yhteydet Länsi-Viroon juontavat juurensa jo historian aamuhämäristä. Nykyaikaan tultaessa suhteiden solmiminen käynnistyi Varsinais-Suomen Maakuntaliiton osalta vuonna 1991 saaristotoimikunnan tutustumismatkalla. Myös seutukaavaliitolla oli yhteyksiä Saarenmaalle. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksella on ollut toimipiste Länsi-Virossa vuodesta 1991 lähtien. Edellä olevasta huolimatta ei sovi unohtaa sitä ratkaisevaa merkitystä, joka kansalaisten spontaanilla toiminnalla on ollut Viro-suhteisiin. Myös ystävyyskuntien merkitys perustan luomisessa on ollut tärkeä. Miltei välittömästi Viron itsenäistyttyä uudelleen oli 40 varsinaissuomalaisella kunnalla ystävyyskunta Virossa, näistä 18 Länsi-Virossa. Myös eri oppilaitosten suorat kontaktit olivat merkittäviä. Kun Suomen EU-jäsenyys jo näytti todennäköiseltä, siihen alettiin valmistautua. 1.1.1994 voimaan tulleen aluekehityslain nojalla alettiin laatia tavoiteohjel 147


Varsinais-Suomen yhteydet Länsi-Viroon juontavat juurensa jo historian aamuhämäristä. Nykyaikaan tultaessa suhteiden solmiminen käynnistyi Varsinais-Suomen Maakuntaliiton osalta vuonna 1991 saaristotoimikunnan tutustumismatkalla. Myös seutukaavaliitolla oli yhteyksiä Saarenmaalle. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksella on ollut toimipiste Länsi-Virossa vuodesta 1991 lähtien. Edellä olevasta huolimatta ei sovi unohtaa sitä ratkaisevaa merkitystä, joka kansalaisten spontaanilla toiminnalla on ollut Viro-suhteisiin. Myös ystävyyskuntien merkitys perustan luomisessa on ollut tärkeä. Miltei välittömästi Viron itsenäistyttyä uudelleen oli 40 varsinaissuomalaisella kunnalla ystävyyskunta Virossa, näistä 18 Länsi-Virossa. Myös eri oppilaitosten suorat kontaktit olivat merkittäviä. Kun Suomen EU-jäsenyys jo näytti todennäköiseltä, siihen alettiin valmistautua. 1.1.1994 voimaan tulleen aluekehityslain nojalla alettiin laatia tavoiteohjelmia. Asetuksen mukaan tällainen ohjelma oli esim. raja-alueohjelma, jonka tavoitteena oli "vahvistaa ja monipuolistaa maan eri alueiden tuotantorakennetta ja osaamista edistämällä Suomen ja sen raja-alueiden yhteistyötä lähinnä elinkeinotoiminnassa ja sen edellytysten kehittämisessä sekä perusrakenteen parantamisessa". Maakunnallisen kuntatason yhteyksiin pohjautuvan yhteistyön konkretisoiminen aloitettiin keväällä 1993. Tuol148

loin valmisteltiin Varsinais-Suomen Liiton ja Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen sekä Hiidenmaan, Läänemaan ja Saarenmaan maakuntahallitusten yhteistyönä suomalais-virolaista ystävyyskuntaseminaaria, joka oli tarkoitus järjestää Haapsalussa, Virossa 20. – 23.9.1993. Osanottajien vähyyden vuoksi seminaari kuitenkin jouduttiin perumaan. Kun syksyllä 1993 jo tiedettiin, että aluepolitiikka tulee muuttumaan ohjelmakohtaiseksi ja kehittämisvastuu siirtyy maakuntien liitoille, ystävyyskuntaseminaarin järjestämisessä saadut yhteydet päätettiin hyödyntää. Varsinais-Suomen Liiton ja Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen yhteistyönä järjestettiin asiaa koskeva neuvottelu Haapsalussa 18. – 19.11.1993. Neuvottelussa olivat edustettuina: Suomesta Varsinais-Suomen Liitto, Suomen Kuntaliitto, sisäasiainministeriö, Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus sekä Auran, Karinaisten, Pöytyän ja Marttilan kunnat. Neuvottelussa sovittiin sisäasiainministeriön rahoituksesta raja-alueohjelman pilottihankkeeseen. Pilottiprojekti käynnistyi Haapsalussa 20.–22. huhtikuuta 1994 pidetyssä neuvottelussa, jossa sovittiin projektin toteuttamisesta ja jatkotoimenpiteistä. Kohderyhmänä olivat toisaalta Varsinais-Suomen kunnat, joilla jo on ystävyyskunta Virossa ja kunnat, jotka toivovat ystävyyskuntaa Virosta sekä vastaavat virolaiskunnat, toisaalta näissä kunnissa toimivat pienet ja keskisuuret yri-

tykset, jotka toivovat kontaktia länsivirolaisiin yrityksiin. Suomesta mukana oli 43 osanottajaa, joista puolet yrittäjiä. Toinen puoli koostui kuntien ja valtion piirihallinnon sekä sisäasiainministeriön edustajista. Virosta osanottajia oli parikymmentä. Neuvottelu onnistui kohtuullisen hyvin ja sen tuotosta työstettiin vielä 17.5.1994 Turussa pidetyssä Länsi-Viron yhteistyöseminaarissa. Varsinais-Suomen liiton raja-alueohjelman kohdealueena olivat siis Läänemaan, Saaren maan ja Hiidenmaan maakunnat, joille on ominaista merellinen sijainti, suhteellisen harva asutus, 1970-luvulle saakka jatkunut kantaväestön poismuutto ja myöhempi sisäänmuutto 1980-luvulla. Länsi-Virossa oli Tallinnan ulkopuolisista alueista kaikkein dynaamisimmin kehittyvä yritystoiminta. Nopeasti olivat kehittyneet kontaktit ulkomaiden kanssa, mistä kertoi myös ulkomaalaisyritysten suuri osuus ja investointien lisääntyminen. Raja-alueohjelman Länsi-Viro-osaa laadittaessa oli lähtökohtana ulkoasiainministeriön Keski- ja Itä-Euroopan toimintaohjelman linjaukset, joiden mukaan rahoitusta voidaan saada hankkeisiin, joiden kohteena on:

tiin, että raja-alueohjelmassa keskeinen painopiste tulee olla elinkeinoelämän yhteistyöllä ja sen edellytysten kehittämisellä. Kunnallisesta taustasta johtuen merkittävä asema tulee olla myös kuntien sektoriviranomaisten välisellä yhteistyöllä (elinkeinopolitiikka, sosiaali- ja terveystoimi, sivistystoimi), jossa koulutuksella on tärkeä rooli. Myöskään muun kulttuuriyhteistyön merkitystä ei pidä aliarvioida. Kolmantena painopistealueena oli ympäristöyhteistyö. Raja-alueohjelmaan saattoi sisältyä myös hankkeita, jotka kohdistuivat muualle Viroon, alueille, joiden kanssa ennestään oli yhteistyötä. Esimerkiksi Markku Lehtosen vetämä kunnallishallinnon koulutusohjelma toteutui myös Varsinais-Suomen kuntien muualla Virossa sijaitsevien ystävyyskuntien kanssa. EUROHOUSE -YHTEISTYÖ

Kansainvälinen yhteistyöprojekti EUROHOUSE toimii Itämeren alueella, erityisesti sen osa-alueilla. EUROHOUSE perustettiin Saarenmaan maakunnan aloitteesta helmikuun 6. päivänä vuonna 1995 ja sen toimisto oli Kuressaaren kaupungissa Saarenmaalla. • kauppa ja taloudellinen yhteistyö Virosta EUROHOUSE:ssa ovat muka• tiede- ja teknologiayhteistyö na Saarenmaan, Hiidenmaan ja Lääne• ympäristöyhteistyö maan maakuntahallitukset sekä Suomes• kulttuuri- ja koulutusyhteistyö ta Uudenmaan ja Varsinais-Suomen liitot. Bornholmin maakuntahallitus Tans• muu sektoriyhteistyö kasta oli perustajajäsen, mutta jättäytyi Edellä olevan perusteella päätet- yhteistyöstä. Uutena tuli mukaan Norr149


täljen kunta Ruotsista. Hallintomuodoltaan EUROHOUSE oli yhdistys. EU:n komissio hyväksyi EUROHOUSE:n Viron PHARE-yhteistyöohjelman osapuoleksi ja se sai EU rahoitusta 125.000 ECU (euroa edeltänyt laskennallinen valuutta). Tämä oli suureksi avuksi yhteistyötä käynnistettäessä. Myöhemmin perusrahoitus tuli suhteellisen vaatimattomista jäsenmaksuista ja toiminnan rahoitus EU-projekteista. Euroopan Unionin PHARE-ohjelma oli tarkoitettu auttamaan entisiä itäblokin maita markkinatalouteen, lyhenne tulee sanoista Poland and Hungary Assistance for the Reconstruction of Economy. Kuten lyhenne sanoo, aluksi kohdemaina olivat Puola ja Unkari, mutta ohjelma laajeni käsittämään kaikki entisen Neuvostoliiton maat. MUUT YHTEISTYÖMUODOT Tärkein muu yhteistyömuoto lienee ollut vaikuttaminen Viron PHARE-ohjelman hankkeisiin varsinaissuomalaisten toimijoiden etua palvelevalla tavalla. Sinänsä PHARE-ohjelman hankkeistaminen tapahtui EU:n ja Viron viranomaisten keskinäisin päätöksin eikä Suomella ollut virallista roolia. PHAREja INTERREG-ohjelmat pyrittiin kuitenkin koordinoimaan. EUROHOUSEn kautta saatiin Viron PHARE/Cross-Border ohjelmaan kaksi merkittävää hanke-esitystä, joissa Varsinais-Suomi oli mukana. Hankkeiden budjetti oli yhteensä 1.36 miljoo150

naa ECUa eli noin 7.888.000 Suomen markkaa. Lisäksi saatiin vielä Norrtäljen vetämä EU:n ECOS/Ouverture-ohjelman hanke, jonka budjetti oli noin 200.000 ECU:a. Sama hanke oli vireillä pienempänä ECOS/ Ouverture Baltics Small Projects Facility hankkeena. EUROHOUSE:n "ohi" toteutettiin vielä yksi PHARE/ Cross-Border hanke, jonka budjetti oli 162.000 ECU:a. EU-rahaa saatiin siis melko mukavasti. ETELÄ-SUOMEN RANNIKKOVYÖHYKKEEN INTERREG IIA BALTIA OHJELMA Euroopan Unionin Interreg-ohjelma oli ja on jossain määrin edelleenkin ns. yhteisöaloite, mikä tarkoitti sitä, että periaatteessa se oli EU-komission omaa politiikkaa; jäsenvaltioilla ei ajateltu olevan roolia – ne saivat vain keskustella ja esittää näkökohtia. No, käytännössä vaikutusvaltaa oli silloinkin, ja nykyisin alaohjelmat valmistellaan varsin pitkälti jäsenvaltioissa. Tämän interregionaalisen ohjelman tavoitteena oli edistää alueiden välistä rajat ylittävää yhteistyötä. Suomen liityttyä Euroopan Unionin jäseneksi vuoden 1995 alusta avautui Varsinais-Suomen Liiton Baltia-yhteistyölle uusia ulottuvuuksia. Varsinais-Suomi sai Interreg-statuksen Baltian suuntaan eli komissio hyväksyi sen, että Varsinais-Suomi sai osallistua Interreg-yhteistyöhön. Tämä ei ollut itsestään selvää, sillä komission mielestä ohjelma koski vain yhteistyötä maarajan ylitse,

tällaisia rajojahan Euroopassa oli runsaasti ja niiden yli oli yhteistyötä. Lopulta komissio hyväksyi merirajan ylittävän yhteistyön ja niin Varsinais-Suomi yhdessä neljän muun maakunnan kanssa sai mahdollisuuden yhteistyöohjelmiin, joiden suunnat olivat esimerkiksi Ruotsi ja Baltia. Varsinais-Suomen Liitto osallistui aktiivisesti Etelä-Suomen rannikkovyöhykkeen Interreg-ohjelman laatimiseen. Valtakunnallisesti laadittiin yksi ohjelma, jota valmisteli viiden maakunnallisen liiton yhteinen työryhmä, jonka ehdotus valmistui aikataulussa eli 16.10.1995 mennessä. Ohjelman otsikko oli: South Finland coastal zone BALTIC programme eli Etelä-Suomen rannikkovyöhykkeen Baltia-ohjelma. Viron lisäksi ohjelmaan sisältyi yhteistyö myös Latvian ja Liettuan kanssa – sittemmin hankkeista ylivoimaisesti suurin määrä oli kuitenkin Viron kanssa. Ohjelman EU-rahoitus oli 6 miljoonaa ECU:a, koko budjetti 22.2 miljoonaa ECUa. Lisäksi edellytettiin kansallista rahoitusta siten, että EU:n osuus muodostui noin 30 prosentiksi. Koko Baltian käsittävän kohdealueen laajuudesta huolimatta ohjelman budjetti oli varsin pieni. INTERREG-rahat oli käytettävä Etelä-Suomen rannikkovyöhykkeellä, pääasiassa EU:n aluekehitysrahaston rahoittamien 2 ja 5b ohjelmien alueilla. Tämä vaikeutti yhteistyötä, sillä Baltian osapuolta ei saanut rahoittaa, mutta suomalaisten toimijoiden kulut olivat tukikel-

poisia myös Baltiassa, joten yhtä ja toista voitiin tehdä. Ohjelmaa valmisteltaessa neuvoteltiin myös EU:n Tallinnan PHARE-toimiston kanssa, koska projektien virolaiset partnerit saattoivat saada rahoitusta edellä mainitusta Viron PHARE Cross-Border-ohjelmasta. Interreg-ohjelman virallinen ohjelma-aika asettui vuosille 1995–1999, mutta käytännössä ensimmäiset päätökset tehtiin vasta syksyllä 1996 ja hankkeiden toteutus saattoi jatkua vuoteen 2001 saakka. Ohjelmassa oli kolme varsinaista toimintalinjaa sekä neljäntenä ns. tekninen tuki. Toimintalinjat ja niiden alla olevat toimenpidekokonaisuudet olivat seuraavat: TOIMINTALINJA 1: TEOLLISUUS JA YRITTÄJYYS

· PKT-yritysten kehittäminen

Tukikelpoinen toiminta: yrityskontaktien edistäminen (messut ja näyttelyt), yhteisyritykset, verkottuminen ja muu PK-yritysten välinen yhteistoiminta, yritystoimintaa tukevien neuvonta- ym. palvelujen kehittäminen, PK-yhteisyritysten rahoitustuki, tutkimusyhteistyö tai teknologian siirto yritysten ja koulutusorganisaatioiden välillä, asiantuntemuksen ja teknologian vaihto, alueen kansainvälinen markkinointi porttina EU:sta Baltiaan ja IVY:n ja päinvastoin. Tukea voivat saada: PK-yritykset ja näiden organisaatiot, aluekehitysviran151


TOIMINTALINJA 2: KULTTUURI, omaiset, kaupan ja teollisuuden viran- KOULUTUS JA OSAAMINEN omaiset ja asianomaiset paikalliset viranomaiset · Yhteistyö koulutuksessa ja osaamisen vaihdossa · Matkailun edistäminen Tukikelpoinen toiminta: Yliopistojen Tukikelpoinen toiminta: Koulutus- ja välinen yhteistyö, koulutusyhteistyö neuvontatoiminta seuraavilla aloil- ammatillisten organisaatioiden kesken la: Etelä-Suomen matkailu kohteiden (tekninen, kaupallinen, sosiaali- ja teryhteismarkkinointi Baltiassa, rajat ylit- veysala), kielikoulutus (tulkkien ja kääntävät pakettimatkat, kulttuurimatkailu, täjien koulutus), opettajien ja opiskelijoiItämeren veneilyn edistäminen matkai- den vaihto-ohjelmat, asiantuntijoiden ja lukohteena, saariston kylien ja venesata- harjoittelijoiden vaihto, oppimateriaalin mien verkottumisen kehittäminen, luon- valmistaminen ja kirjallisuuden kääntätomatkailu ja virkistysalueiden kehittä- minen. minen yhteistyössä Tukea voivat saada: Korkeamman Tukea voivat saada: Matkatoimis- koulutuksen yksiköt, keskiasteen ja tot, matkailujärjestöt ja viranomaiset, ammatilliset koulut, jat kuvan kouluasianomaiset paikalliset viranomaiset tuksen keskukset, aikuiskoulutusyksiköt, museot. · Maaseudun ja saariston kehittäminen · Kansalaisten sosiaalisen vuorovaiTukikelpoinen toiminta: Maaseutu- ja kutuksen ja kontaktien edistäminen saaristoelinkeinoja koskevan asiantun- Ystävyyskuntatoiminta, alueiden välitemuksen Baltian maihin kohdistuvan nen matkailuun ja liiketoiminnan mahviennin edistäminen, elintarvikkeiden dollisuuksiin liittyvä kulttuurivaihto, Baltian maihin kohdistuvan tuotekehi- nuoriso- ja urheiluyhteistyö ja vaihto, tyksen ja markkinoinnin edistäminen, kansalaisjärjestöjen, kulttuuri- ja histoBaltian maihin kohdistuvan elintarvi- riayhdistysten yhteistyö. keteollisuuden maatalouskoneiden ja Tukea voivat saada: Kansalaiset, laitteiden kehittäminen, maatilamat- yhdistykset, järjestöt, säätiöt, ammattikailun kehittäminen ja matkailureittien ja harrastajataiteilijat, urheilijat elvyttäminen saaristo- ja maaseutualueilla, eko-matkailua koskevan yhteistyön, TOIMINTALINJA 3: LIIKENNE koulutuksen, neuvonnan ja tuotekehityksen edistäminen. · Liikenneyhteyksien kehittäminen Tukea voivat saada: Kehitys- ja mark- Feasibility studies, esiselvitykset ja kinointiorganisaatiot ja yritykset maa- vähäiset laitehankinnat, jotka koskevat seutu- ja saaristoalueella. uusien reittien ja palvelujen avaamista 152

Etelä-Suomen ja Baltian maiden välille Helsingin itä- ja länsipuolelta, satamien ja meriturvallisuuden parantamista, rajanylityspaikkojen kapasiteetin ja toiminnan parantamista, yhteisiä logistisia järjestelmiä, aluesuunnittelua ja toteutettavuusselvityksiä. Tukea voivat saada: Liikenteenharjoittajat, PK-yritykset, satamaviranomaiset, paikallishallinto Pienuudestaan huolimatta ohjelma oli varsin monipuolinen ja se toimi merkittävänä pontimena seuraaville ohjelmille – ja tätä kirjoitettaessa toteutusvaiheessa olevan neljännen INTERREG-ohjelman budjetti on jo yli 100 miljoonaa euroa.

153


Juhani Tynjälä

Kirkon edessä, Tallinna 1990

PAIKALLISTA YHTEISTYÖTÄ VUODESTA 1991

154

Ihminen voi innostua jostain joko hetkellisesti tai pysyvästi. Minun kiinnostukseni Viroon heräsi kiinnostuksestani historiaan ja kansainväliseen politiikkaan. Viroon, joka oli ollut ennen sotia Suomelle ja suomalaisille erityisen läheinen maa monestakin syystä. Georg Otsin laulut olivat vaikuttavia. Erityisesti mieleeni jäi Saarenmaan valssi. Opettelin sen sanat Viron kielellä lähtiessäni kesällä 1984 Tallinnan kautta ensimmäiselle matkalleni Pärnuun. Matka oli erittäin antoisa. Keskustelin sen aikana paljon Inturistin oppaan kanssa. Opin paljon senaikaisesta elämästä maassa. Luin myös ensimmäisen vironkielisen kirjan ”Narva merest Ladogani” Pärnun uimarannalla ja iltamyöhään Pärnu-hotellin parvekkeella. Siniset valot vilkkuivat yössä ja miliisit tekivät työtään. Marttilan kunnanjohtajana jouduin työni vuoksi myöhemmin tekemisiin satunnaisesti joidenkin virolaisten ryhmien ja ihmisten kanssa. Rakveren kansantanssiryhmän vierailu on jäänyt mieleen, syynä tanssiesitykset ja ihmiset. 155


Ihminen voi innostua jostain joko hetkellisesti tai pysyvästi. Minun kiinnostukseni Viroon heräsi kiinnostuksestani historiaan ja kansainväliseen politiikkaan. Viroon, joka oli ollut ennen sotia Suomelle ja suomalaisille erityisen läheinen maa monestakin syystä. Georg Otsin laulut olivat vaikuttavia. Erityisesti mieleeni jäi Saarenmaan valssi. Opettelin sen sanat Viron kielellä lähtiessäni kesällä 1984 Tallinnan kautta ensimmäiselle matkalleni Pärnuun. Matka oli erittäin antoisa. Keskustelin sen aikana paljon Inturistin oppaan kanssa. Opin paljon senaikaisesta elämästä maassa. Luin myös ensimmäisen vironkielisen kirjan ”Narva merest Ladogani” Pärnun uimarannalla ja iltamyöhään Pärnu-hotellin parvekkeella. Siniset valot vilkkuivat yössä ja miliisit tekivät työtään. Marttilan kunnanjohtajana jouduin työni vuoksi myöhemmin tekemisiin satunnaisesti joidenkin virolaisten ryhmien ja ihmisten kanssa. Rakveren kansantanssiryhmän vierailu on jäänyt mieleen, syynä tanssiesitykset ja ihmiset. Baltian maiden vapautusprosessin aikana seurasin muiden suomalaisten kanssa tiiviisti tilanteen kehittymistä kesällä 1991. Tapasin pari sen ajan vaikuttajaa, Haapsalussa toimivan Läänlane-lehden toimittajan Urmas Laurin ja Tiit Maden. Heidän mukanaan tuli Läänemaalla sijaitsevan Martnan kunnan esitys ystävyyskuntasuhteiden solmimisesta ja delegaation lähettämisestä. - Marttilan kunnan vastaus 14.6.1991 156

hävisi matkalla. Asiaa kuitenkin valmisteltiin ja pyydettiin mahdollisten yhteistyötahojen kantaa yhteistyön sisältöön. Halukkuutta yhteistyöhön löytyi. Martnan kirkkoherra Peter Paenurm toimi viestintuojana vuoden 1992 lopulla ja yhteistyö saattoi konkreeettisesti käynnistyä. YSTÄVYYSKUNTASUHTEET ALKAVAT Marttilan kunnasta lähti helmikuun 1993 lopulla kuntaa ja seurakuntaa edustava ryhmä tutustumaan Martnaan ja Haapsaluun. Matka oli erittäin mielenkiintoinen. Tutustuimme tilanteeseen, joka oli varsin hankala siihen aikaan. Kävimme maakunnan pääkaupungissa Haapsalussa eri kohteissa, kuten Piispanlinna, museo ja muita kaupungin nähtävyyksiä. Ihmettelin silloin, miksi paikallisen kaupan myyjät vaikuttivat happamilta mennessäni kaupassa eteenpäin ja sanoessani usean kerran: ”Kyllä on halpaa” (Halpa kun on viroksi huonoa ja minä tietysti tarkoitin edullista). Kävimme myös kaupungin vieressä vielä vähän aikaa sitten toimineella neuvostoilmavoimien sotilaskentällä. Sen rakenteet ja niiden massiivisuus tekivät vaikutuksen. Tilanne Martnassa oli vaikea ja tulevaisuudennäkymät epävarmat. Kaikki haki muotoaan. Tilat kunnantalosta alkaen olivat hyvin viileitä ja moni asia vaati järjestelyjä ja kehittämistä. Ihmisten elinolosuhteet olivat maalla hyvin vaatimattomat. Näkyi, että puutetta oli vähän kaikesta. Koko perusrakenne oli

saatava pyörimään oikeaan suuntaan. Teki myös hyvää nähdä, kuinka ihmiset tahtoivat päästä eteenpäin. Päätöksiä, järjestelyjä, rahaa ja materiaalia tarvittiin. Meitä kohdeltiin Martnassa hyvin ystävällisesti maassa perinteeksi tulleella tavalla. Tältä tuntui joka paikassa. Juhlapäivällinen Rõuden koululla oli upea tilaisuus. Parinkymmenen henkilön juhlaa varten oli kuulemma teurastettu kaksi sikaa. Kumma kyllä kaikille kuitenkin riitti siansorkka. Oli myös mieleenpainuvaa istua Martnan kirkossa Viron itsenäisyyspäivän kunniaksi pidetyssä jumalanpalveluksessa 24. helmikuuta 1993. Olin hyvilläni Martnan kunnanjohtajan tarjoamasta lämmikkeestä, koska kirkossa oli sisällä 8 astetta pakkasta. Käytin siellä puheenvuoron osin viroksi. Päätimme solmia yhteistyösuhteet kuntien ja seurakuntien välillä ja käynnistää senhetkiseen tilanteeseen sopivan avustusohjelman. Martnalaisten ryhmä saapui kuukautta myöhemmin tutustumaan Marttilaan ja ystävyyskuntasopimus allekirjoitettiin juhlallisesti valtuustosalissa 28.3.1993. On ilo todeta nyt lähes kaksi vuosikymmentä myöhemmin, kuinka laajat ja moninaiset yhteistyösuhteemme ovat olleet. Alun vaate- ja muusta avusta paikallisille asukkaille, kuntaan ja seurakuntaan, on siirrytty molemminpuolisiin toimiin, joista ovat hyötyneet selkeästi molemmat osapuolet. Kouluyhteistyö on ollut yksi näyttävimmistä ja

pitkäaikaisimmista. Esimerkiksi jo 16 vuoden ajan ovat koulut molemmista ystävyyskunnista lähettäneet vuosittain oppilasryhmän saattajineen ystävyyskuntaansa. Kun majoitus on tapahtunut perheissä, ovat tämän toiminnan vaikutukset ulottuneet laajalti kouluun, henkilökuntaan, koululapsiin ja heidän perheisiinsä. Olemme nauttineet kansainväistymisen myönteisistä puolista. Kuntien väliset kontaktit, seurakuntien ja erilaisten yhdistysten tapaamiset ja tavallisten kuntalaisten ystävyyssuhteet ovat lisänneet alueemme asukkaiden molemminpuolista kanssakäymistä. Tuntemus siitä, miten erilaisesti kehityspolut ovat naapureissa menneet, on lisääntynyt. Samalla ymmärrämme yhä paremmin toisiamme. Erilaiset maatalouteen liittyvät koneet ja laitteet ovat vaihtaneet omistajaa; on oltu töissä molemmin puolin ja opittu toinen toiseltamme. Pelastustoimen valmiutta on kehitetty kaluston ja koulutusyhteistyön avulla. Savusukellusharjoituksiin Piirsalun hylätty ohjustukikohta tarjoaa loistavat mahdollisuudet; samoin ampumakilpailuun Kalashnikovilla. Kokonaista 32 virolaista ja varsinaissuomalaista koulua opettajineen ja oppilaineen ovat olleet yhteistyössä EU-rahoituksen turvin järjestetyssä SuVi -kouluyhteistyöprojektissa. Kesällä 2010 Marttilan eläkeläiset halusivat tutustua ystäväkuntaamme Martnaan. Lupasin mennä matkalle vetäjäksi loma-aikanani. Osallistujamäärä oli 70 eli kaksi bussilastia! Puol157


ta pienemmästä Martnasta tuli vastavie- koulutusta. railu vuotta myöhemmin täydellä bussilNeuvostojärjestelmän aikana kun la. Marttilan ja Martnan ystävyyssuhteet kuntia ei ollut, joten tarve oli ilmeinen. ovat laajalla pohjalla. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus tarjoutui järjestämään koulutusta, jonka sisältöraami oli luotu yhteisisYHÄ UUSIA TOIMIJOITA sä neuvotteluissa. Hanke toteutui sarjaVarsinais-Suomen liitolla, Turun yli- na koulutustilaisuuksia Haapsalussa ja opistolla, monilla maakunnassamme Kuressaaressa. Kohteena olivat Läänetoimivilla valtionhallinnon viranomai- maan, Hiidenmaan ja Saarenmaan kunsilla, kuntasektorilla ja monilla yksittäi- nat. Mukana olivat ministeriöt ja kunsillä toimijoilla on ollut heti Viron itse- tien liitot sekä Virosta että Suomesta. näistyttyä uudelleen vahva kiinnostus ja Koulutus toteutettiin hiukan lyhennethalu yhteistyösuhteiden edistämiseen. tynä myöhemmin pyynnöstä vielä TarRaja-alueohjelmalla haettiin järkeviä tossa Kaakkois-Viron maakuntien kunyhteistyömahdollisuuksia maakuntam- tia varten. me ja Länsi-Viron välille. Kehitettäviä Varsinais-Suomen ja Viron kuntien hankkeita löytyi yli kaksikymmentä. lisääntyvien kontaktien tuloksena on Haapsalussa, Kuressaaressa ja Tartos- ollut myös laaja yhteistyö ympäristönsa, mutta myös Turussa ja ympäristössä, hoidossa, luonnonsuojelussa, matkaion pidetty useita yhteistyöseminaareja. lussa ja koulutoimessa. Samoin on saaEräs merkittävimmistä oli Haapsalus- tu aikaan maakunnan yrittäjien ja Länsa 18. - 19.11.1993. Tilaisuuteen osal- si-Viron vastaavien kesken yhteistyön listui yhteensä yli 200 osanottajaa Län- lisäämistä. Tältä ajalta muistuu mieleen si-Virosta ja Varsinais-Suomesta. Tapaa- useampivuotinen ”Kestävän matkailun misissa on käyty läpi asioita ja aihepii- yhteistyöhanke” Varsinais-Suomen ja rejä, jotka on koettu kulloisellakin het- Viron välillä monine seminaareineen, kellä tärkeiksi. On edistetty yhteistyön messuineen ja matkoineen. Yhteistyössä kasvamista ja kehittymistä. Myös ystä- Viron matkailuihmisten kanssa on osalvyyskuntatoiminta Varsinais-Suomen ja listuttu mm. Baltourin matkamessuihin Viron välillä on laajentunut sekä toimin- Riiassa. Uskon, että ”Kestävän matkaitaan osallistuvien kuntien määrän että lun kehittämishanke” antoi merkittätoiminnan monipuolisuuden suhteen. viä virikkeitä ja kehittämisimpulsseja Seminaarien välillä on käyty neuvot- mukana olleille suomalaisille ja virolaiteluja pienemmissä ryhmissä konkreet- sille. Samoin mieleen on jäänyt vaikkatisten tulosten saamiseksi. Esille semi- pa seminaarit ”Jätehuollon järjestäminen naareissa oli noussut mm. Länsi-Viron EU-aikaan” Pyhäjärvellä Kaakkois-Vikunnallisjohdon halu saada täydennys- rossa ja ”Natura 2000” Kuressaaressa. 158

Työmarkkinaseminaari Tallinnassa maaliskuussa 2002 oli siitä poikkeava, että taustayhteisöinä taisivat olla maiden kuntaliitot. Luennoitsijajoukosta löytyi yksi oopperalaulajatasoinen esiintyjäkin. Illan aikana poikkesimme paikallisessa kellariravintolassa, jossa ystävämme henkilökunnalta luvan saatuaan esitti upean lauluesityksen. Yleisö oli esityksen jälkeen mykistynyt; sen jälkeen tulivat raikuvat suosionosoitukset. Haastava ja erikoinen oli myös Tar-

tossa Virossa 26. - 29.1.2004 järjestetty kansainvälinen konferenssi, joka oli tarkoitettu saman vuoden vappuna tuleville uusille EU:n jäsenmaille, kuten Baltian maille ja entisille kansandemokratioille. Vanhoina EU-maina mukana olivat edustajat Itävallasta ja Suomesta. Viralliset kielet olivat englanti ja venäjä. Oli mielenkiintoista nähdä, ketkä käyttivät simultaanitulkkausta ja mitkä asiat työryhmätyössä kiinnostivat noin kymmenen maan edustajia. Seminaarissa

Puhe on pidetty. Kynttilät palavat. Kuvassa oikella Ruiskuningas Hans Kruusamägi, Väike-Maarjan valtuuston pj, vaimonsa sekä Estonia oopperan solisti Voldemar Kuslap. 159


luentojen lisäksi pohdittiin ryhmätöissä uusien EU:n jäsenmaiden asemaa ja mahdollisuuksia hyödyntää tilannetta muutoksen yhteydessä. Puolin ja toisin on järjestetty suuri määrä tutustumis- ja opintoretkiä.

Järjestetty monipuolinen ohjelma molemmissa suurlähetystön järjestämissä päivissä oli vaikuttava, innostava ja antoi maastamme hyvän kuvan Suomenlahden eteläpuolella asuville lähinaapureillemme.

YHTEISTYÖ LAAJENEE

YSTÄVYYSSUHTEET OVAT OSA ELÄMÄÄ

Erityisen ilahduttavaa on ollut, että kulttuuri- ja ystävyyssuhteet ovat vilkastuneet myös yhä uusilla elämänaloilla. Eräs merkittävä tapahtuma oli Suomi-päivät Haapsalussa ja Läänemaalla vuonna 2007. Suomen suurlähetystö Tallinnassa organisoi hankkeen. Varsinais-Suomesta oli vahva panos tilaisuudessa sekä vierailijoina että erilaisten tilaisuuksien järjestelijöinä. Tarvasjoen kansantanssiryhmä esiintyi, Loimaan seutukunnalla oli oma osasto ja laaja kunnallisjohdon edustus. Järjestettiin menestystä saanut miniseminaari mahdollisuuksista ja keinoista kuntayhteistyön kehittämiseen, EU-ohjelmien ja Leader-yhteisöaloitteen antamien mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Tartossa pari vuotta myöhemmin oli erittäin näyttävät Suomi-päivät, joissa runsaalla ohjelmatarjonnalla olivat mukana Turku, alueen matkailu, Tampere, Keski-Suomi, Hämeenlinna ja jopa puolustusvoimat upean panssarisoittokunnan voimin. Ohjelmassa oli myös Haapsalun päivien tapainen seminaari kuntasektorin ja aluekehittäjien toimijoille. Suomen läsnäolo näkyi koko kaupungissa. 160

Suomi on ollut mukana EU:n Leader -yhteisöaloitteen hyödyntäjänä käytännössä vuodesta 1996 alkaen. Minulla on ollut ilo toimia vahvasti Varsinais-Suomen Jokivarsikumppanit ry -nimisessä toimintaryhmässä. Olimme yksi ensimmäisistä, jotka halusivat hyödyntää työryhmän kansainvälistä osiota. Viron liityttyä EU:n täysivaltaiseksi jäseneksi myös siellä on otettu käyttöön yhteisöaloitteen tarjoamia mahdollisuuksia. Jokivarsikumppanit on ollut mukana tässä kehityksessä niin Tallinnassa kuin kolmen Viron alueellisen toimintaryhmän kanssa. Loimaan seutukunnan kehittämiskeskus r.y. (nyt Yrityskolmio) ja seutukunnan matkailua kehittävä Vihreä Kolmio ovat olleet aktiivisesti mukana Viron kanssa tehtävässä yhteistyössä. Mieluisina osoituksina tästä ovat mukanaolo useissa Haapsalu äripäevad -nimisissä messuissa, ystävyyskuntatapaamiset sekä matkailuyhteistyö Võrun suuntaan. Maakunnassamme on useita erilaisia toimijoita. Seutukunnat toimivat osin samalla apajalla kuin leadertoiminta. Monet messuosallistumiset, yhteistyö-

tapaamiset ja hankkeet ovat siitä referensseinä. Yliopisto on jo esiin tulleilla tavoilla erittäin aktiivinen. Yhteistyö eri tahojen välillä ja niiden toimintojen koordinointi on haastava, mutta mielenkiintoinen tehtävä. Oikein optimoituna kaikki hyötyvät. Varsinais-Suomen Viro-keskuksesta on tullut hyvä yhteistyöfoorumi ja kasvupohja uusille ideoille. Saamme Kokku -niminen hanke kokosi yhteen enimmäkseen seurakuntien, mutta myös kuntien ja elinkeinoelämän edustajia. Mielenkiintoista oli päästä vähän sisälle niihin erilaisiin ongelmiin ja kehittämismahdollisuuksiin, joita luterilaisella kirkolla maissamme on. Tallinnan vanhan kaupungin alueella olevassa Teologisessa instituutissa tuli puhuttua varsin arvovaltaisille piireille kunnan ja seurakunnan yhteistyömahdollisuuksista, esimerkkinä Marttila. Samalla taisi tulla vähän parannetuksi yhteistyösuhteita paikallisestikin. Henkilökohtaisesti eräs mielenkiintoisimmista on ollut toiminta Eesti Rukki Seltsissä. Olen ollut viime vuosina tekemisissä tämän tunnetun virolaisen ruisseuran ja sen jäsenten kanssa niin, että 8.8.2009 pidetyn Marttila-kavalkaadin jälkeen olen ollut seuran ulkojäsen ja myöhemmin myös seuran valtuuttama lähettiläs Suomessa. On ollut vaikuttavaa sytyttää sinivalkoiset kynttilät ja pitää puhe Suomen itsenäisyyspäivän / Talvisodan alkamispäivän juhlatilaisuudessa Itä-Virossa 4.12.2009. Viimeksi olin Saarenmaalla paljastamassa tunnetun virolaisen Heldur Jõgio-

jan patsasta. Uusi matka odottaa elokuussa Väike-Maarjaan ja Läänemaan Martnaan. Tapaamiset ja toiminta ovat antaneet mahdollisuuden tutustua paikallisten ihmisten kautta virolaiseen elämään; taustoihin, nykyhetkeen ja ajatuksiin tulevaisuudesta. YHTENÄ VERKOSTON OSANA Maailma on kahden vuosikymmenen aikana muuttunut paljon. Neuvostoliiton hajoaminen ja Viron uudelleenitsenäistyminen sai aikaan voimakkaan muutosprosessin, joka jatkuu yhä. Viro oli ennen sotia ollut Suomelle läheinen kauppakumppani ja kulttuurisiteet olivat olleet vahvat. Nyt suhteet taas ovat kehittyneet ehkä läheisemmäksi kuin koskaan aikaisemmin. Erilaiset hankkeet ja eri tahojen aktiivinen mukanaolo yhteistyön kehittämisessä ovat olleet merkittävä tekijä maidemme välisten suhteiden kehittymiselle. Tämä on vaatinut pitkäjännitteistä työtä, innostusta ja sitkeyttä molempien maiden toimijoilta. Rahoitusta on tarvittu myös. Raha paneb rattat käima – Raha saa rattaat liikkeelle. Uuden Viro-yhteistyön vuosien aikana on koko maailma muuttunut paljon. Nykyään meillä on sama valuutta. Olemme myös paljolti samaa talousaluetta. Ihmiset ja tavarat liikkuvat jouhevasti kahden EU-maan välillä. Suomenlahti, joka välillä erotti meitä, on taas yhdistävä tekijä. Monet virolaiset asuvat Suo161


messa työn tai muun syyn takia; samoin suuri määrä suomalaisia ja suomalaisten yrityksiä on Virossa. Matkailijoiden määrä on lisääntynyt voimakkaasti molempiin suuntiin. Suomalaiset ovat olleet pitkään suurin Viroon tuleva matkailijaryhmä. Nyt maailma on muuttunut niin, että Venäjän jälkeen Virosta tulevat ovat toiseksi suurin Suomeen matkustava ryhmä. Ruotsalaiset ovat jääneet kolmanneksi. Varsinais-Suomen Viro-keskuksella on yhä merkittävämpi rooli sen toimiessa yhdyssiteenä molempiin suuntiin. Maassa asuvat virolaiset käyttävät lisääntyvästi yhdistyksen palveluja. Haasteena sekä kuntasektorille että yhdistykselle ovat jo tehtyjen ja mahdollisesti tulossa olevien kuntaliitosten vaikutukset ystävyyskuntatoiminnan kattavuuteen.

162

Ylhäällä: img-5286 Alhaalla: img-5250

163


Raimo Salonen

Kansallispuku Setut, Objnitsa 2000

POHJOLA-NORDEN, JÕHVI JA LOIMAA

164

Perinteinen pohjoismainen ystävyskuntatoiminta oli vahvasti läsnä, kun Itä-Virunmaan Jõhvi etsi kuntakumppania Suomesta. Loimaan Pohjola-Nordenin puheenjohtajalla Harry Windillä oli järjestön piirissä laajat henkilösuhteet ulottuen myös toimintaan tuloaan tekeviin virolaisiin. Hänellä oli kontaktit mm. Viron Pohjola-yhdistyksen (Eesti Põhjala-Ühing) puheenjohtaja Lauri Eineriin sekä Jõhvin yhdistyksen (Jõhvi Põhjala-Ühing) johtomiehiin Märt Maritsiin ja Avo Kiiriin. Alustavien yhteydenottojen perusteella Loimaa ja sen pohjoismaiset ystävyyskunnan (Uddevalla/Ruotsi, Skien/Norja, Thisted/Tanska ja Mosfellsbaer/Islanti) tekivät jo 17.11.1991 ystävyyskuntatyöryhmän kokouksessa Skienissä päätöksen pyrkiä saamaan Jõhvi mukaan ystävyyskuntaketjuun. Vierailukutsun mukaisesti pohjoismaiset edustajat matkustivat tutustumismatkalle Jõhviin elokuun alkupäivinä 1992. Käytännössä matkaan osallistui neljä edus165


tajaa Uddevallasta sekä Loimaan Pohjola-Nordenin puheenjohtaja Harry Wind ja kaupungin ystävyyskuntatoimikunnan puheenjohtaja Raimo Salonen. Asuimme perheissä ja meidät otettiin hienosti vastaan. Asuin yhdessä uddevallalaisen Nils Hjertbergin kanssa, jonka opin matkan aikana tuntemaan hyvin. Meillä oli myös juhlatilaisuus Peipsi-järvellä, jossa yövyimme suuressa kesähuvilassa. Kirkkoherra Avo Kiir on yksi niistä henkilöistä, jotka muistan alusta alkaen. Hän oli mukana myös silloin, kun meillä oli ensimmäiset kosketukset naapurikunnan Sondan peruskouluun. Jõhvin kaupunginhallituksen kutsumana oli Loimaan edustajilla syksyllä 1994 tilaisuus ensi kertaa tutustua Jõhviin ja sen ympäristöön. Tarkoitus oli, että voitaisiin yhdessä keskustella näkökohdista, jotka liittyivät ystävyyskuntatoimintaan. Ensimmäisellä virallisella matkalla olivat mukana kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Raimo Salonen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Erkki Koivisto, varapuheenjohtajat Raimo Johtonen ja Markku Ahokas sekä kaupunginjohtaja Ilkka Vainio. Matka oli paljon antava. Jõhvin edustajat halusivat kuulla ennen muuta kokemuksia suomalaisesta hallinnosta ja elämäntavasta. Vuodesta 1994 alkaen Jõhvin edustajat ovat olleet ns. tarkkailijoina mukana pohjoismaisissa ystävyyskuntatapaamisissa. Niissä tapauksissa, joissa olemme olleet Loimaalta liikkeellä bussilla, ovat myös Jöhvin edustajat olleet matkassa 166

mukana. Loimaan kaupunginhallitus hyväksyi 28.7.1997 Jõhvin ja Loimaan välisen ystävyyskuntasopimuksen allekirjoittamisen. Minulla oli kunnia yhdessä kaupunginhallituksen jäsenen Aulikki Ojavallin kanssa allekirjoittaa sopimus 1.10.1997 Jõhvissä. Samalla matkalla osallistuimme yhdessä Jõhvin edustajien kanssa suomalaisvirolaiseen ystävyyskuntakonferenssiin Haapsalussa. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen ovat suhteet kehittyneet monilla tasoilla. Loimaan edustajia on osallistunut Jõhvin 60- ja 65-vuotisjuhallisuuksiin. Jõhviläiset musiikki-, kansantanssi- ja kuorokokoonpanot ovat vuosien varrella vierailleet Loimaalla. Jõhvi Big Band esimerkiksi esiintyi Loimaalla syyskuussa 2006, kun loimaalainen jazz-orkesteri ja kansantanssiryhmä ”Selska” olivat esiintyneet Jõhvissä jo kahdesti. Yksi hienoimmista kokemuksistamme on ollut Jõhvin konserttitalon vihkiäiset lokakuussa 2005; myös Loimaan kaupunginjohtaja Jorma Kopu vaimoineen otti osaa juhlallisuuksiin. Virumaan liike-elämäpäivillä (Virumaa Äripäevad) 2002 oli mukana myös Loimaan seutukunnan kehittämiskeskus ja seudun yrittäjiä, ystäväkaupunkien Lions-klubit ottivat yhteen lentopallossa Jõhvissä 2006, vuosina 2001– 2005 Jöhvin gymnaasi ja Loimaan Keskuskoulu olivat mukana EU-ohjelmien mukaisessa Comenius-hankkeessa ja 2000-luvulla Jõhvin hallinnon edustajat ovat pariin kertaan vierailleet Loimaalla

tutustumassa kaupungin hallinnon toimintaan, talousarviokäytäntöihin sekä luottamushenkilöiden asemaan.

Tallinna 1990 167


Antti Valtanen

VIRANOMAISYHTEISTYÖTÄ – LÄNSI-SUOMEN JA LÄNSI-VIRON POLIISITOIMI

Viron poliisiylijohtaja Harry Tuul (vas. virkapuvussa) ja silloinen Länsi-Suomen lääninpoliisijohtaja, nykyinen valtakunnan poliisiylijohtaja Mikko Paatero (oik.), sopimassa Viron poliisin ja Länsi-Suomen poliisin yhteistyökuvioista. Kesk. istumassa läaninylikomisario Antti Valtanen. Kuva vuosituhannen vaihteen ajoilta.

168

Ollessani alkukesällä 1991 Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin yhtenä edustajana viemässä lastensuojelutietoa Saarenmaalle käynnistyi yllättäen ja odottamatta myös Varsinais-Suomen alueen poliisiyhteistyö Virossa, ensin Saarenmaalla. En ollut antanut mitään ilmoitusta virkaveljilleni Saarenmaalle, että tulen sinne lastensuojeluasioissa. Kävellessämme Lossikadulla havaitsin miliisin paikallisen päämajan ulko-oven ja päätin käydä tervehtimässä ja samalla ”ilmoittautumassa”. Elettiin vielä neuvostoaikaa ja oppaamme vastusti jyrkästi pyrkimästä sisään sanoen, että ”meillä ei mennä vapaaehtoisesti miliisiasemalle, sinne joko viedään tai sinne kutsutaan”. Tähän vastasin, että meillä mennään virkaveljiä tervehtimään huolimatta valtion muodosta, poliisi on joka yhteiskunnassa valtionjohdon palveluksessa. Niinpä menimme vapisevan oppaani kanssa ovesta sisään. Opas kertoi päivystyksessä olleille iloisille nuorille virolaismiliiseille, että olen lääninylikomissa169


rio Suomen Turusta, että olen Saarenmaalla lastensuojelutyön asinatuntijana ja että tahtoisin tavata paikalla olevan talon päällikön. Ilmeni, että päällikkö ja apulaispäällikkö olivat ulkomailla, mutta tapasin taloa silloin johtaneen rikoskomisarion. Kuultuaan kuka olen ja miksi olen Saarenmaalla, hän jopa torui yllättävää tuloani miliisiasemalle sanoen, että miksi en ilmoittanut aiemmin, minulle olisi järjestetty pidempiaikainen tutustuminen alueen miliisin toimintaan. Tapaamisemme lopuksi rikoskomisario velvoitti, että kun seuraavan kerran tulen Saarenmaalle, minun tulee ilmoittaa asiasta. Hän oli erittäin kiinnostunut erityisesti poliisin ja kansalaisjärjestön yhteistyöstä lasten ja nuorten hyväksi, heillä kun ei sellaista tapaa vielä ollut. Ihmetystä ilmeisesti aiheutti sekin, että olin poliisina Turun ja Porin lääninjohdossa ja samalla kansalaisjärjestössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja - hänen mielestään mahdoton yhtälö. Aloittamamme lastensuojeluyhteistyö edellytti lukuisia käyntejä Saarenmaalla, sittemmin myös Hiidenmaalla. Kaikkiin tapaamismatkoihin alkoi liittyä myös tapaamiset paikallisten poliisivoimien kanssa. Miliisistä poliisiksi muuttunut järjestysvalta oli erittäin kiinnostunut poliisin toiminnasta ja tehtävistä, poliisin koulutuksesta, teknisistä välineistä sekä poliisin roolista yhteiskunnan turvallisuuden takaamiseksi yhteistyössä muiden viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Käyntien ja tapaa170

misten tuloksena syntyivät myös monet pysyvät henkilökohtaiset ystävyyssuhteet. Hyvin nopeasti yhteistyö virallistettiin Suomen poliisin ylijohdon ja Viron poliisin ylijohdon vahvistuksella niin, että Turun ja Porin/Länsi-Suomen läänin poliisin toimintasuunnitelmiin kirjattiin tavoitteet Länsi-Viron poliisilaitosten Hiidenmaan, Saarenmaan ja Läänen (Haapsalun) poliisilaitosten kanssa. Yhteistyön kehittymistä, laajuutta ja vaikuttavuutta kuvannee hyvin vuonna 2003 Viron poliisin organisaatiomuutoksen jälkeen laadittu yhteistyösopimus Länsi-Suomen poliisin lääninjohdon ja Länsi-Viron poliisilaitoksen kanssa. Sopimuksen pohjana ollut laaja yhteistyöehdotus kirjattiin lähes sellaisenaan yhteistyösopimukseksi. Viron poliisissa valmisteltu yhteistyösopimusehdotus jakautui kolmeen osa-alueeseen. Pääosassa on kaikkinainen yhteistyö ja kokemusten vaihto järjestyspoliisin moninaisessa toiminnassa. Muita osa-alueita ovat rikostutkinnan kehittäminen sekä henkilöstöpolitiikka ja sisäinen tarkastus. (ks. tarkemmin oheinen asiakirja). Solmitun sopimuksen ohjelmakohtien lisäksi toteutettiin useita yhteistyötilaisuuksia, kuten päällystön englannin kielen koulutusta, poliisin organisaatiouudistuksiin liittyviä koulutustilaisuuksia ja seminaareja. Laaditun sopimuksen mukaiset toimenpiteet henkilöstövaihtoineen toteutettiin lähes kokonaisuudessaan. Ehkä osittain tämänkin yhteis-

työn tuloksena Viron poliisin organisaatio on nyt keskusjohtoinen, itsenäiset poliisilaitokset on lakkautettu ja poliisi yhdistetty rajavartiolaitoksen kanssa yhdeksi valtakunnalliseksi virastoksi, joka tällä hetkellä jakautuu neljään osa-alueeseen. Organisaatiouudistus on toteutunut nopeammassa tahdissa kuin Suomessa. Molemmissa maissa tapahtuneet suuret organisaatiomuutokset ovat sittemmin muuttaneet yhteistyömuoto-

ja, mutta yhteistyö jatkuu edelleen sekä Suomi-Viro akselilla että EU:n yhteistyön puitteissa. Suomessa lääninhallitusten lakkauttamisen yhteydessä poliisin lääninjohdon tehtävät ja henkilöstö siirtyivät osaksi poliisin ylijohtoa, jolloin vastuu Länsi-Suomen poliisin ja Viron poliisin yhteistyöstä siirtyi kokonaisuudessaan poliisin ylijohtoon. Pääosa yhteistyöstä valmistellaan ja toteutetaan edelleen poliisin ylijohdon Länsi-Suomen yksikössä.

Poliisikoulutus oli jo on edelleen yksi merkittävistä yhteistyömuodoista. Kuva Suomen poliisikoulun ja Viron poliisikoulun yhteistyötapaamisesta 2000-luvulla Viron Paikusen poliisikoulussa. Yhteistyön symboliksi istutettiin tammi. Kuvassa keskellä Viron silloinen sisäministeri. 171


YHTEISTYÖEHDOTUKSET LÄNSI-SUOMEN LÄÄNIN POLIISIN JA LÄNSI-VIRON POLIISILAITOKSEN VÄLILLÄ. YHTEISTYÖEHDOTUS SOPIMUKSEKSI ON LAADITTU VIRON POLIISIN TOIMESTA.

Turun poliisilaitoksen poliisimiesten komentaminen Pärnun poliisiosastoon. Suomessa toteutetun kenttäjohtamisen ja partiointitoiminnan kokemusten selvittäminen. Poliisimiesten osallistuminen seuraajina partiotoiminnassa.

Tämä asiakirja tarkentaa jo toimivia yhteistyömuotoja ja lisää myös muutamia uusia ideoita tulevaisuutta varten. Yhteistyöehdotukset käsittävät perustettavan uuden Lännen poliisilaitoksen (käsittää nykyiset Läänen, Saaren, Hiiumaan, Raplan, Järvan ja Pärnun poliisilaitokset) toiminta-alueen. Ehdotukset on jaettu kolmeen osa-alueeseen: - I järjestyspoliisi - II tutkinta - III henkilöstö ja sisäinen tarkastus

3. Turvallisuuden sidosryhmäyhteistyö, verkostoituminen Tavoite: Käynnistää pilottiprojekti sidosryhmien verkostoitumisen kehittämiseksi Järvan maakunnassa Paidessa (Türi) • Sidosryhmäyhteistyöhön liittyvän toiminnan koulutus projektissa työnsä aloittaville henkilöille: poliisi, paikalliset kunnanhallitukset, turva/vartiointiliikkeet, naapurivalvonta, kansalaisyhdistykset jne. • pilottiprojektissa työskentelevien valmistaminen • yhteistyö tilanteen analysoinnin ja toiminnan suunnittelun osalta • kokemusten omaksuminen analoogisten projektien perusteella Länsi-Suomen läänissä

I YHTEISTYÖEHDOTUKSET JÄRJESTYSPOLIISITOIMINNAN OSALTA 1. Käytännön toimintaan tutustuminen 1.1. Kenttäjohto • Kenttäjohtajien koulutus (5 henkilöä Pärnun Poliisiosastosta) • Kenttäjohtamisen käynnistämiseen liittyvien kokemusten vaihto • Kenttäjohtamisen perusteiden laajentaminen muihin yksiköihin 1.2. Alueellinen informaatiokeskus (AIK) Tavoite: Tarve määritellä valtakunnallinen informaatiokeskus: - tehtävät - vaativuustaso - vastuu 1.3.Vesiliikenteen valvontapartioiden tarve ja käyttämisen mahdollisuudet (yhteistyössä rajavartiolaitoksen kanssa) Länsi-Viron alueella Tavoite: Tässä olisi mahdollista tulevassa yhteistyössä Länsi-Suomen läänin sekä yhteistyöviranomaisten kanssa Virosta ja Suomesta laatia kehityssuunnitelma turvallisuuden ja järjestyksen takaamiseksi Länsi-Viron saarilla ja merellä. 2. Virkamiesvaihto 2.1.Jatkaa vaihtoa Saarenmaan osalta (partiointi kohteena) 2.2. Virkamiesvaihto Pärnun ja Turun kaupungin kanssa Tavoite: Työkokemusten vaihtaminen kansalaisten paremmaksi palvelemiseksi Pärnun poliisiosaston työntekijöiden osallistuminen partiointiin seuraajina Turun poliisilaitoksessa, tavoitteena omaksua kokemuksista. Lähipoliisitoimintaan tutustuminen varsinaisessa toiminnassa. 172

4. Työn analysointi ja arviointi 4.1. Partiointi • miten laatia partiointisuunnitelmat (työvälineet, tilanneanalyysi; • työaikojen painotus • liukuvat työvuorot, painopisteajattelun juurruttaminen (työaikapankki) • partioiden ohjaaminen analyysien pohjalta • tietojärjestelmien hankkiminen (GIS tai CAD) • tietojärjestelmien käyttökoulutus • Perusteiden luominen GIS tai CAD järjestelmien käyttöön ottamiseksi (maantieteelliset koordinaatit tapahtumille, tarpeellisten työikonein luominen POLISvjärjestelmään) 4.2. alueellisen poliisitoiminnan analysointi, arviointi Lähipoliisitoimintaan perustuvan alueellisen poliisitoiminnan kehittäminen. Alueen rikollisuustilanteen perusteellinen arviointi ja analysointi. Yhteistyön kehittäminen partioinnin ja lähipoliisin(kuntapoliisin välillä) • kansalaisten pelveleminen alueella: työn perusteet, työn jakaminen, kansalaisten vastaanotto jne. • kriteerit, joiden avulla arvioidaan virkamiesten tuloksia • alueen turvallisuuteen vaikuttavat tekijät • turvallisuusanalysoinnin toteuttamiseksi käytettävät alkutiedot • partiointitoiminnan toteuttaminen analyysin pohjalta 5. Nuorisopoliisi 5.1. Rikoksia ennalta ehkäisevä toiminta kouluissa Taustainformaatiota: vuonna 2003 toteutuu yhteistyö Haapsalussa Läänen poliisilaitoksen ja Länsi-Suomen läänin poliisin (Turku, Kaarina) välillä. Yhteistyön teemana 173


on rikosten ennalta ehköiseminen kouluissa. Yhteistyöhön on otettu mukaan poliisi, paikallinen kaupunginhallitus ja oppilaitokset. seuraavaksi vuodeksi on suunniteltu myös konkreettinen projekti, jonka kustannuksiin osallistuu myös Haapsalun kaupunginhallitus. Tavoite: Jatkaa yhteistyötä nykyiseen malliin sekä laajentaa sitä koko alueelle tukeutuen jo toimiviin ja käynnistyviin projekteihin sekä yhteistyösopimuksiin. II YHTEISTYÖEHDOTUKSET TUTKINNAN OSALTA 6. Rikospoliisi 6.1. Talousrikosten ja humauseinerikosten käsittely Tavoite: Kokemusten vaihtaminen Suomen kollegoiden kanssa huumausainerikosten ja talousrikosten käsittelyn osalta • virkailijoiden vaihto ja koulutus • informaatiota pankkitoiminnasta EL:n perusteiden pohjalta • suorien suhteiden syntyminen ja yhteistyön kehittäminen 6.2. Tiedustelutietojen ja toimenpiteiden käyttäminen rikospoliisityössä Tavoite: Kokemusten vaihto tiedustelutietojen keräämisessä ja käytössä. Molemmille käyttökelpoisten ideoiden ja toimenpiteiden vaihtaminen. • Kokoontuminen Länsi-Suomen läänin vastaavien erikoisosaajien kanssa tai koulutuksen muodossa tai virkamiesvaihdon muodossa • Vastavuoroinen informaation vaihto

Ylhäällä: Länsi-Suomen poliisin ja Viron poliisin yhteistyöseminaari Haapsalussa 2000-luvun alussa. Vasemmalla silloinen Viron sisäministeri Ain Seppik, keskellä Antti Valtanen, oikealla silloinen Viron Paikusen poliisikoulun johtaja Jüri Merits. Alhaalla: Koulutusyhteistyöviranomaiset odottelemassa poliisin valmistumisjuhlaa Viron Paikusen poliisikoulun pihassa. Neljäs vasemmalta Antti Valtanen.

6.3. Tekninen tutkinta tapahtumapaikalla Tavoite: Vaihtaa vastavuoroisesti kokemuksia jälkien etsinnässä ja käyttämisessä todistusaineistona. Löytää uusia ajatuksia ja tapoja. • Virkamiesvaihto • Uusien konkreettisten menetelmien ja välineiden koulutus III YHTEISTYÖEHDOTUKSET HENKILÖSTÖN JA SISÄISEN TARKASTUKSEN OSALTA 7. Henkilöstötyö , henkilöstön kehittäminen ja arvostaminen Tavoite: Tutustua Suomessa tapahtuvaan poliisien jokapäiväiseen täydennyskoulutukseen ja kehittämiseen työpaikalla, antaa uusia ideoita henkilöstötoiminnan järjestämiseksi Länsi-Viron poliisilaitoksessa. Kehittää yhteistyössä mentorijärjestelmää. • Toteuttaa seminaari Länsi-Viron poliisilaitoksen henkilöstöhallinnon työnteki174

175


• •

jöille. Se voisi käsittää yleisiä henkilöstötoiminnan perusteita Suomessa, poliisin täydennyskoulutusta ja kehittämistoimintaa, poliisikokelaiden työharjoittelua ja tukihenkilöjärjestelmää, psykologista valmiutta ja muuta vastaavaa Vaihtaa kokemuksia koulutustarpeiden selvittämisessä ja suunnittelussa Henkilöstöhallinnon virkamiesvaihto

8. Sisäinen tarkastus ja menettely virkarikosasioissa Tavoite: Vaihtaa kokemuksia poliisivirkamiesten rikkomusten käsittelystä ja niiden ennalta ehkäisevästä toiminnasta. Tutustua Suomen puoleiseen sisäisen tarkastuksen toimintaan ja poliisien rikkomusten käsittelyyn • Antaa omalta puolelta Suomelle kokemuksia poliisien rikosten käsittelystä • Rangaistuspolitiikka ja menetelmien vaikuttavuus Suomen poliisissa

img-5138 176

177


Harri Raitis

SEURAKUNTIEN YHTEISTYÖ

Kuremäen nunnaluostari

VIRON LUTERILAISEN KIRKON HISTORIAA

178

Viron tasavallan itsenäistyessä 1918 kuului väestöstä 78 % evankelisluterilaiseen kirkkoon. Viron ortodoksinen kirkko, joka 1922 irtautui Moskovan patriarkaatista, oli toiseksi suurin kirkkokunta. Lisäksi maassa toimi muutaman tuhannen jäsenen vapaakirkkoja ja 2.300 jäsenen katolinen kirkko. Nuoren tasavallan poliittiset johtajat suhtautuivat luterilaiseen kirkkoon penseästi, koska se miellettiin saksalaisten johtamaksi. Vuoden 1919 maareformissa kirkon maaomaisuus – n. 42.000 hehtaaria - takavarikoitiin valtiolle ilman korvausta, ja uskonnonopetus poistettiin kouluista. Kummassakin asiassa valtiovalta perääntyi kansalaismielipiteen takia, ja seurakunnille palautettiin niiden maata 75 hehtaariin asti. Uskonnonopetus palautettiin kouluihin kansanäänestyksen jälkeen. Kun kirkko sitten tasavallan ensimmäisinä vuosina nopeasti virolaistui, joutui se hankauksiin saksalaisten kanssa. Esimerkkinä voi käyttää Tallinnan tuomiokirkon 179


omistuksesta käytyä kiistaa. Kirkko kuului vanhastaan Vironmaan ritarikunnalle ja oli sitten siirtynyt saksalaisen seurakunnan omaisuudeksi. Vuonna 1919 kokoontunut luterilainen kirkkokongressi määritteli luterilaisen kirkon vapaaksi kansankirkoksi ja seurakuntien vapaaehtoiseksi yhteenliittymäksi. Tämä kirkko vaati tuomiokirkkoa itselleen piispankirkoksi. Vuosikausia kestänyt kamppailu sai myös ulkopoliittista sävyä, kun valtiovalta tuki kirkon vaatimusta ja Saksa vastusti sitä. Lopulta 1927 Viron sisäministeriö otti kirkon hallintaansa ja luovutti sen Viron evankelisluterilaisen kirkon käyttöön. Tallinnan nykyinen tuomiokirkkoseurakunta onkin perustettu vasta kyseisenä vuonna, vaikka tuomiokirkko on peräisin 1200-luvulta. Kirkon omistaa edelleen Tallinnan kaupunki. Maailmansotien välisenä aikana Suomen ja Viron luterilaisten kirkkojen välillä oli pääosin heimoaatteeseen perustuvaa yhteistyötä. Myös Suomen kirkon herätysliikkeet olivat siinä mukana. Esimerkiksi Herättäjä-Yhdistys palkkasi koko 1930-luvun ajaksi Narvan seudulle heimopastorin ja Viipurin Herättäjäjuhlilla 1931 kerättiin suuri kolehti Viron Inkerinmaalle rakennetun Kalliveren kirkon hyväksi. Myös evankelisella ja lestadiolaisella liikkeellä oli yhteyksiä Viroon. Toisen maailmansodan seurauksena yhteydet katkesivat n. kymmeneksi vuodeksi, mutta vuonna 1955 Viron luterilaisen kirkon arkkipiispa Jaan Kiivit 180

vanhempi vieraili Suomessa. Alkoi harvatahtinen, mutta säännöllinen yhteydenpito, josta huolehtivat piispat. Virosta ei kukaan muu kirkon edustaja päässyt ulkomaille ennen 1970-luvun loppua. Silloin arkkipiispana toiminut Edgar Hark vetosi sotavammaansa ja sai ulkomaille matkustaessaan ottaa saattajakseen jonkun nuoren papin. Kuno Pajulan tultua arkkipiispaksi 1987 käytäntö jatkui, vaikka Pajulalla ei mitään vammaa ollutkaan. Pajulaa valittaessa neuvostoviranomaiset puuttuivat viimeisen kerran vahvasti kirkon elämään, kun eivät hyväksyneet arkkipiispaksi Jaan Kiivit nuorempaa, vaikka tämä kirkon järjestyksen mukaisessa vaalissa sai enimmät äänet. Kiivit valittiin arkkipiispaksi vasta vuonna 1994. Jo vuonna 1990, kun Viron tasavaltaa oltiin palauttamassa, luterilaisen kirkon uusimuotoinen kirkolliskokous vahvisti uuden kirkkojärjestyksen ja hallitus kumosi neuvostoaikaiset uskontolait, joiden toteuttamisessa oli keskeisessä asemassa uskontoasiain valtuutettu. Mainittakoon pienenä mutta aikojen muutosta kuvaavana yksityiskohtana, että viimeinen uskontoasiain valtuutettu yritti vahvistaa asemaansa pyrkimällä yhteistyöhön mm. Suomen luterilaisen kirkon kanssa. Hän vierailikin Turussa ja tapasi arkkipiispa John Vikströmin, mutta mitään yhteyttä ei syntynyt, koska Suomen kirkolla oli toimivat yhteydet suoraan Viron luterilaiseen kirkkoon.

ARKKIPIISPA MARTTI SIMOJOEN IDÄNPOLITIIKKA Arkkipiispa Martti Simojoki (virassa 1964 - 1978) tuki määrätietoisesti neuvostovallan painostuksen alla toimivia kirkkoja. Joka kesä vieraili joitakin piispoja Turussa ”lomalla”, mutta tosiasiassa saamassa tietoja lännen kirkkojen elämästä ja Luterilaisesta Maailmanliitosta, jonka johtohenkilöihin Simojoki kuului. Hänellä oli yhteyksiä Viroon, luottohenkilöitä, joiden kautta hän asioita toimitti. Hänellä oli myös yhteyksiä lännessä toimivaan Viron pakolaiskirkkoon ja luultavasti hän saattoi jonkin verran toimia tietojen välittäjänä sen ja Virossa toimivan kirkon välillä. Kun suomalaiset siirtolaiset asuttivat Inkerinmaata 1600-luvulta alkaen, syntyi sinne luterilaisia seurakuntia. Niistä kehittyi varsin vahvoja etenkin sen jälkeen kun Suomi liitettiin Venäjän keisarikuntaan 1809, ja Inkerin seurakunnat saivat palvelukseensa täällä koulutettuja pappeja. Seurakuntaelämä jatkui vilkkaana vielä neuvostoaikana kunnes sitä Stalinin vainojen aikana 1930-luvulla alettiin nujertaa. Kirkko vetäytyi käytännössä maan alle ja tuli julkisuuteen vasta 1970-luvulla, jolloin ensimmäiset inkeriläisten seurakunnat perustettiin Petroskoihin ja Pushkinoon Leningradin lähelle. Nämä seurakunnat kuuluivat Viron luterilaiseen kirkkoon ja arkkipiispa Simojoella oli osuutensa niiden synnyssä. Simojoen aloitteesta syntyivät Suomen luterilaisen kirkon ja Venä-

jän ortodoksisen kirkon säännölliset oppikeskustelut. Kun niitä käytiin vuonna 1975 Leningradissa, pyysi Simojoki, että hänen ohjelmaansa sisällytettäisiin tervehdyskäynti Petroskoin luterilaiseen seurakuntaan. Viranomaiset vastustivat hanketta, mutta Simojoki ei luopunut, vaan matkusti yhdessä piispa Aimo T. Nikolaisen ja piispa Paavo Kortekankaan kanssa Petroskoihin. Seurakunnan kirkkona oli siellä 54 neliömetrin suuruinen omakotitalo, jossa jumalanpalveluksiin saattoi osallistua 300 henkeä. Osa joutui tietysti silloin olemaan pihalla ja kuuntelemaan palvelusta avattujen ikkunoiden kautta. Simojoen puhuessa koko seurakunta itki, eikä puhujakaan voinut olla liikuttumatta. Tämän vierailun merkitys tuolloin uudelleen syntymässä olleen Inkerin kirkon historiassa on suuri. Olin vuonna 1968 seuraamassa Kirkkojen Maailmanneuvoston yleiskokousta Uppsalassa ja jouduin sattumalta arkkipiispa Simojoen kuskiksi. Ehkä siitä syystä hän seuraavana kesänä pyysi minua toimimaan yhden päivän Viron arkkipiispa Alfred Toomingin isäntänä Turussa. Esittelin kaupunkia arkkipiispalle ja hänen vaimolleen ja vein heidät illaksi kotiimme. Saimme ystävällisen kutsun tulla käymään Tallinnassa ja lähdimmekin sinne jo saman vuoden syksyllä. Simojokea voi siis pitää syyllisenä perheemme Viroon kohdistuvaan vuosikymmeniä kestäneeseen mielenkiintoon. Vaimoni Sisko Raitis toimi 1990-luvun alussa Suomen luterilaisen 181


1990 järjestettiin Pyhän Hengen kirkossa musiikkinäytelmä nimeltä ”Lase mu rahvas minna” (Annan kansani mennä).

kirkon kirkkohallituksen asettamassa työryhmässä, joka koordinoi ystävyysseurakuntasuhteita Viroon ja Inkeriin. Suhteita syntyi runsaasti niin, että melkein jokaisella virolaisella seurakunnalla on ystävyysseurakunta Suomessa, monilla on useita. PARAISTEN JA VILJANNIN YHTEYDET Aivan ensimmäisiä, ellei peräti ensimmäinen on Paraisten suomalaisen seurakunnan ja Viljannin Paavalin seurakunnan välinen ystävyysseurakuntasuhde. Nuorisonohjaaja Irmeli Salminen (nyk. Väinölä) ja joukko seurakuntalaisia vieraili Viljannissa 7.-8.8.1980, ja tätä voi 182

pitää noiden kahden seurakunnan ystävyyden alkuna. Alkoi vilkas kirjeenvaihto ja paraislaiset vierailivat säännöllisesti Viljannissa Irmeli Salmisen ja kirkkoherra Kari Aarnion johdolla. Syksyllä 1980 alkoivat Viljannissa uuden seurakuntatalon ja pappilan rakennustyöt, joita Paraisten seurakunta tuki merkittävästi. Talo valmistui 1985. Vastavierailun Paraisille saattoi Viljannin Paavalin seurakunnan pappi Ivar-Jaak Salumäe vaimonsa Anne-Majn kanssa tehdä vasta vuonna 1989, jolloin Salumäe saarnasi Paraisten kirkossa 11.6. Kanssakäyminen ei rajoittunut vain Paraisten suomalaiseen seurakuntaan, vaan ulottui myös Paimioon ja Piikkiöön ja eräisiin muihinkin Turun seudun seurakun-

Salumäen perhe esiintymässä 1982.

tiin. Erään Paimion nuortenkuoron Tallinnan matkan yhteydessä kuoro tapasi siellä Viljannin gospelyhtyeen, jonka nimi oli Hingeleib (Sielun leipä). Ivar-Jaak Salumäe, jonka säveltämä virsi ”Elämä on meri” on Suomessa varsin suosittu, oli keskeinen henkilö varhaisimpien seurakuntasuhteiden luomisessa. Hänen isänsä Eduard Salumäe oli Suomen-poika, palveli siis vapaaehtoisena Suomen armeijassa jatkosodan aikana, ja toimi sitten pappina Virossa. Hän opetti lapsilleen suomenkielen niin, että he puhuvat sitä edelleen lähes täydellisesti. Tärkeä opetusväline oli matkaradio, josta säännöllisesti kuunneltiin suomalaisia lähetyksiä. Kun Ivar-Jaak Salumäe toimi Tallinnan tuomiokirkon pappi-

na, solmittiin ystävyysseurakuntasuhde Turun tuomiokirkkoseurakunnan kanssa. Saarnatessaan ensimmäisen kerran Turun tuomiokirkossa Salumäe kertoi, että kirkomme kellojen ääni on hänelle lapsuudesta asti tuttu, koska niitä kuunneltiin melkein joka päivä heidän kotonaan. Turun joulurauhan julistuksen hän nimesi vuoden tärkeimmäksi tapahtumaksi. Hän sanoi vielä: ”Ajateltiin, että Suomesta tulee kaikki hyvä: oikeat uutiset ja hengellinen ravinto.” TUOMIOKAPITULIN YHTEYDET Paraisten ja Viljannin yhteyden ja minun yhteyksieni kautta myös Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli aloitti 183


1969 Kuusalun pappilassa, mukana ryhmäkuvassa myös Salumäet.

yhteistyön Viron kirkon kanssa. Olin silloin arkkihiippakunnan kasvatusasiain sihteeri. Ehkä merkittävin yksittäinen tapahtuma oli vuonna 1977 Tallinnassa järjestetty rippikoulua käsitellyt seminaari, johon osallistui pappeja Turun arkkihiippakunnasta ja Virosta. Joukko suomalaisia sai tutustua Neuvostoliiton todellisuuteen. Seminaarissa suomalainen alustaja, Turun seurakuntien rippikouluteologi Pentti Yli-Kuivila piti huolellisesti valm184

istetun esityksen, jonka jälkeen arkkipiispa Edgar Hark lausui: ”Oli väga huvitav jutt.” Alustaja hiukan loukkaantui, mutta ymmärsi pian, ettei tarkoitus ollut vähätellä alustusta, vaan kehua (huvitav tarkoittaa kiinnostavaa). Arkkipiispa Hark oli puna-armeijan upseeri ja sotainvalidi. Hän olisi sodan jälkeen voinut päästä korkeaan asemaan, mutta valitsi papin työn Tallinnan Kaarlen seurakunnassa. Jokaisen vierailun yhteydessä toim-

itettiin kirkolle läpilyöntipaperia ja hiilipaperia, koska ne olivat ainoa tekstien monistusmenetelmä. Viron raamatunkäännöskomitean ja virsikirjakomitean työ tehtiin tällä teknisellä keinolla. Jossakin vaiheessa 1980-luvun lopulla tuli mahdolliseksi menetelmä, että kokonaisia Viroksi käännettyjä ja koneella puhtaaksi kirjoitettuja kirjasia tuotiin Turkuun, monistettiin täällä ja vietiin takaisin Viroon. Neuvostovallan viimeisinä vuosina tulli ei enää puuttunut kirjallisen aineiston vientiin juuri lainkaan. Myös muuta aineellista apua toimitettiin kuten kirjoituskoneita. Juuri ennen Viron tasavallan palauttamista Moskova yritti kurittaa Viroa ruokapulalla. Silloin vietiin täältä myös ruokaa, mutta tämä vaihe kesti vain vähän aikaa. Mainittakoon, että Tallinnan seurakunnat järjestivät silloin myös ruoka-apua erityisesti lapsiperheille. Olin kerran paikalla, kun Pyhän Hengen kirkon sakaristossa jaettiin maaseudulta tuotua maitoa. Tämä tapahtui vuonna 1990. Samana vuonna järjestettiin Pyhän Hengen kirkossa myös musiikkinäytelmä nimeltä ”Lase mu rahvas minna” (Annan kansani mennä). Teksti oli Raamatunkohdasta, jossa Mooses vaatii Egyptin faraolta, että hän päästäisi israelilaiset orjuudesta. Kirkko oli sananmukaisesti tupaten täynnä. Ihmisiä istui ja seisoi lähes joka neliöllä, ja kaikki tiesivät sangen hyvin kehen viitattiin faraolla ja minkä kansan vapaudesta oli todellisuudessa kysymys. Tuomiokapitulin toiminnasta lähti

liikkeelle myös Viron kirkon työntekijöiden johtamiskoulutus. Olimme pastori Mikko Lännenpään kanssa kehittäneet kaksiosaisen kurssin nimeltä ”Pienten organisaatioiden johtaminen”, ja se sopi erinomaisesti Viron seurakunnille johtamisen alkeiden koulutukseksi. Ensin koulutettiin Viron luterilaisen kirkon keskeisistä yhteisistä tehtävistä vastaavia ja sitten muita. Koulutus jatkui useita vuosia eri paikkakunnilla, mutta vastuun siitä otti alun jälkeen Tallinnassa toimivan teologisen instituutin (Usuteaduse Instituut) kasvatuksen osasto. VARSINAISSUOMALAISTEN SEURAKUNTIEN YSTÄVYYSSEURAKUNTASUHTEET Viron tasavallan palauttamisen jälkeen vuodesta 1991 alkaen aloitettiin ripeässä tahdissa yhteistyö useiden varsinaissuomalaisten ja virolaisten seurakuntien välillä. Ensimmäisten joukossa olivat asialla Turun Henrikinseurakunta ja Tarton Maarjan seurakunta, vaikka virallinen ystävyysseurakuntasopimus tehtiin vuosia myöhemmin. Myös Turun Martinseurakunta loi ystävyyssuhteen Suure-Jaanin seurakuntaan jo varhain. Seuraavassa luettelo solmituista sopimuksista. Luettelo ei ilmeisesti ole täydellinen, sillä kaikki seurakunnat eivät ole ilmoittaneet yhteyksistään Viron kirkon ylläpitämään rekisteriin. Ainakin Uudenkaupungin suhde Muhun Katariinan seurakuntaan puuttuu luettelosta. Kaikki suhteet eivät juuri nyt ole aktiivisia. 185


Kuusjoki – Järva-Madise Püha Matteuse Marttila – Martna Tarvasjoki – Nõva Püha Olevi Turun Mikaelinsrk – Ridala, Mihkli Naantalin rovastikunta (Naantali, Rymättylä, Merimasku, Raisio, Masku, Nousiainen, Rusko, Mynämäki) – Harju-Madise Somerniemi – Vigala Maarja Pöytyä – Põide Turun tuomiokirkkoseurakunta – Tallinnan Püha Neitsi Maarja toomkirik Somero – Avinurme Kaarina – Laiuse, Palamuse Turun Henrikinseurakunta – Tartu Maarja Perniö – Elva Turun Martinseurakunta – Suure- Jaani Johannese Halikko – Tarvastu Peetri Loimaa – Iisaku Turun Maarianseurakunta – Kuressaare Salo – Harju-Jaani

YHTEISTOIMINNAN MUOTOJA Alussa, siis neuvostoaikana ja 1990 -luvun alussa yhteistoiminta oli paljolti diakonista apua, ja on sitä jossakin määrin edelleen. Monet seurakunnat Virossa pitävät yllä kirpputoreja, jonne hyväkuntoiset vaatteet Suomesta ovat varsin tervetulleita. Maaseudulla ne otetaan kiitollisina vastaan. Ihmiset saavat ostaa niitä halpaan hintaan, mutta eivät koe saavansa armopaloja. Seurakunnat saavat kaupasta jonkin verran varoja toimintaansa. Useat maaseudun seurakunnat ovat pieniä ja köyhiä sekä neuvostoajan että maaltamuuton seurauksena. Taloudellinen tuki Suomesta on siis edelleen tarpeen. Seurakuntien kirkot ja muut rakennukset on saatu kohtuulliseen kuntoon tällä keinoin. Useita uudisraken186

nuksia on myös toteutettu. Suomalaisen on syytä tietää, ettei Virossa seurakunnan jäsenyys ole sidottu asuinpaikkaan kuten meillä. Monessa tapauksessa maalaisseurakunnan jäsenistä jopa enemmistö saattaa asua Tallinnassa tai muissa kaupungeissa. Tämänkin tilanteen juuret ovat suurelta osin neuvostoajassa, jolloin tuli tavaksi kastattaa lapset ja osallistua muuhun kirkon toimintaan kotipaikkakunnan ulkopuolella viranomaisten valvonnan ulottumattomissa. Nykyään ystävyystoiminta on lisääntyvässä määrin vierailuja puolin ja toisin. Kuorot ja kirkkomuusikot, papit ja myös erilaiset seurakuntalaisten ryhmät käyvät ystävyysseurakunnissa ehkä harvaan tahtiin mutta säännöllisesti.

Ylhäällä: img-5562 Alhaalla: img-5583

187


Matti Taatila

Yksityiskohta, Kuremäen nunnaluostari

SEURAKUNTAYSTÄVYYTTÄ: LOIMAA – IISAKU

188

Loimaan silloinen kaupunkiseurakunta ryhtyi tavoittelemaan ystäväseurakuntasuhdetta johonkin Baltiaan ainakin jo 1991 syksyllä. Menetelmänä oli alkuun hakuammunta. Tulosta näytti alkavan tulla vasta 1994, jolloin kansainvälisistä asioissa aina aktiivinen Harry Wind toi viestin Iisakun seurakunnasta: siellä olisi kiinnostusta. Kaikki Tallinnan lähellä olevat seurakunnat oli siihen mennessä jo varattu. Sattuman kauppaa tapasimme Iisakun papin, Avo Kiirin kanssa Tampereella vuoden 1994 syksyllä. Ensimmäinen vierailu tehtiin yhdessä somerolaisten kanssa talvella 1995: naapuriseurakunta oli Someron ystäväseurakunta. Tämän käynnin aikana tutustuttiin suunnilleen kaikkiin Viron kirkon erikoisuuksiin: Iisakun pappi toimi samalla pappina yhdessä, myöhemmin kahdessa muussa seurakunnassa. Iisakun kunnan väkiluku oli noin 1500, seurakunnassa oli rekisteröityjä aikuisia jäseniä noin 150. Ajatukseni oli, että seurakuntien välillä olisi ollut eräänlaista kulttuurivaih189


toa, sekä että ystävää olisi autettu myös taloudellisesti. Viimeksi mainittu toteutuikin aiotunlaisena. Kun Viron pankkijärjestelmä oli alkuunsa mikä oli, raha vietiin seteleinä perille seurakunnan taloudenhoitajan kotiin. Ns. kulttuurivaihto taas ei toteutunut. Muutama retki tehtiin sinne, ja yksi retkikunta kävi sieltäkin meillä. Mutta vaikeuksia oli: niiden yhteinen nimittäjä oli että itsenäistymisen jälkeen Suomi kiinnosti virolaisia vuosi vuodelta yhä vähemmän. Tätä ilmiötä selvittää mm. Edgar Savisaar muisteluteoksessaan diplomaattisin sanakääntein. Loimaan seurakunnan Viron-rippikouluista yksi pidettiin Peipsin rannalla, Alajõella Iisakun tuntumassa 1998. Silloin osallistuttiin myös heidän juhannustoimintaansa. – Olen varma, että onnistuimme täysin välttämään kaikki isoveliasenteet. Iisakun kirkkoherra sen sijaan tarjosikin meille vähemmän kehittyneen pikkuveljen roolia varsin avoimesti. Seurakunnan liepeille muodostui eräs Viro-harrastajien joukko, johon kuuluvista noin puolet oli joko seurakunnan työntekijöitä tai luottamushenkilöitä. Olimme vaimoni kanssa siinä mukana. Sellaisia retkiä, joihin kaikki yhdeksän osallistuivat, tehtiin kolme. Iisakussa käytiin aina, mutta kohteena oli periaatteessa koko Viro. Harvat ystäväsuhteet ovat 1990-luvun innostuksen jälkeen säilyneet. Oli siis epämielekästä pitää niitä väkisin yllä. Niinpä Iisaku-ystävyys päästettiin hiljaa 190

hiipumaan kun Loimaalla seurakunnat yhdistettiin vuonna 2005. Uuden seurakunnan perimästä kolmesta ystäväsuhteesta Iisaku oli selvästi hiljaisin.

img-5173

191


Cay Sevón

Detour - Kiertotie, Turku 2011 –säätiö. Kuva: Atelier Lumo

TURKU JA TALLINNA, VUODEN 2011 EUROOPAN KULTTUURIPÄÄKAUPUNGIT

192

Turun ja Tallinnan yhteinen asema Euroopan kulttuuripääkaupunkeina 2011 oli kaupungeille hieno mahdollisuus lisätä Euroopan tietoisuutta Itämeren kulttuuripiiristä. Kaupunkien kulttuuritoimijoiden ja muiden tahojen pitkäaikaiset yhteydet sekä maantieteellinen läheisyys ja historiallinen yhteys antoivat yhteistyölle erinomaiset lähtökohdat. Yhteistyö toteutuikin sekä kymmeninä kulttuurin ja taiteen hankkeina sekä monenlaisten muiden tapahtumien kautta. Turun ja Tallinnan ohjelmallista yhteistoimintaa ryhdyttiin valmistelemaan jo siinä vaiheessa, kun molempien maiden, Suomen ja Viron, kulttuurista vastaavat ministeriöt vuonna 2006 olivat vahvistaneet maansa ehdokkaiksi vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupungeiksi Turun ja Tallinnan. Hankeyhteistyötä tehtiin sekä suoraan kulttuuripääkaupunkisäätiöiden kesken että hankkeiden taustatahojen omasta aloitteesta. Yhteistyöhankkeet liittyivät usein temaattisesti Itämereen. Yhteistyöhankkeita toteutettiin kaikkiaan noin kymmenen, vaikka niiden määrää 193


Ylhäällä: New Baltic Drama: Vaata, ma kukun. Turku 2011 –säätiö, kuva: Siim Vahur. Alhaalla: Old Spaces Living Art (OSLA). Turku 2011 –säätiö, kuva: Ami Lindholm

194

jouduttiin vuosien varrella vähentämään jonkin verran lähinnä Tallinnan taloudellisen tilanteen vuoksi. Turun kulttuuripääkaupunkivuoden kulttuurihankkeisiin osallistui toimijoita 62 muusta maasta kuin Suomesta, ja osallistuvia organisaatioita ulkomaista oli sadoittain. Eniten oli ruotsalaisia, 28, ja toiseksi eniten virolaisia tahoja, eli 23. Nämä olivat teattereita, taideoppilaitoksia, muusikoita, muodin ammattilaisia, taiteilijoiden järjestöjä, jne. Turun ja Tallinnan yhteistoiminta tiivistyi EU:n virallisten nimitysten selvittyä 2007 ja jatkui läpi kulttuuripääkaupunkivuoden. Jotkut yhteistoiminnan muodot elävät edelleen ja moni toimija on muissa merkeissä jatkanut yhteistä kulttuurityötä. Yhteisissä hankkeissa oli usein mukana myös Tukholma tai Pietari, koska sekä Tallinna että Turku halusi vahvistaa Itämeren alueen kulttuuriyhteistyötä vuoden 2011 merkeissä. Turun ja Tallinnan suurteos tanssiva Torni tehtiin yhdessä myös venäläisten taitelijoiden kanssa. Monissa tuotannoissa nousivat eri tavoin esille Euroopan reuna-alueet, kuten ohjaaja Kristian Smedsin Smeds Ensemblen ja virolaisen Von Krahl Theaterin sävähdyttävä 12 Karamazovia. Esitys luotiin Turun ja Tallinnan yhteistyönä ja on jatkanut elämäänsä esityksinä muualla, sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Berliiniläisen Studio Limon tuotanto Kiertotie tutki Suomen, Viron ja Venäjän jaettua muistia ja historiaa ja tuotti mm. dokumenttielokuvan. Sitä kuvattiin useilla mat-

koilla reitillä Turku – Helsinki – Kotka – Viipuri – Pietari – Narva – Tallinna ja sitä on sittemmin esitetty usealla kuvauspaikkakunnalla. Turun Kaupunginteatterin tuottamassa uuden nuoren draaman kirjoittajakilpailussa New Baltic Drama oli mukana Suomen, Viron, Venäjän ja Ruotsin valtakunnalliset näytelmäkirjailijajärjestöt ja teatterit Virosta (Tallinna Linnateater), Pietarista (Baltiski Dom) ja Tukholmasta (Riksteatern). Toinen Itämeren ja laajemmin Euroopan periferian teatterihanke oli Esittävän taiteen toukokuu, sekin Turun Kaupunginteatterin tuotantoa. Old Spaces Living Art (OSLA) oli mm. Turun ammattikorkeakoulun ja Tallinnan yliopiston yhteistyötä. Useat yhteiset hankkeet liittyivät Itämeren tilaan ja meren suojeluun. Tutkimusmatka Itämerellä yhdisti eri alojen taitelijoita ja tutkijoita meren suojelun merkeissä ja suuntasi Turusta myös yli meren Tallinnaan saakka. Elokuun viimeisen viikonlopun lauantai-illan Muinaistulet – joita sytytettiin Itämeren puolesta - oli vahvasti yhteistyötä Turun ja Tallinnan, mutta myös Riikan kanssa. Muutama hanke rakensi sillan aiemmista kulttuuripääkaupungeista vuoden 2011 Tallinnaan ja Turkuun. Yhteys maailmanuskontojen välillä oli lähtökohtana myös virolaissäveltäjä Arvo Pärtin suurteoksessa Adam’s Lament, joka loi kulttuuripääkaupunkien ketjun Istanbulista Tallinnaan ja Turkuun. Erityinen osuus yhteistoiminnassa oli kummankin kulttuuripääkaupunkisää195


tiön tiivis yhteistyö japanilaisen EU-Japan Fest Committeen kanssa. Komitea toi mm. syksyllä 2011 viisi lasten ja nuorten kuoroa, yhteensä 76 kuorolaista, Turkuun ja Tallinnaan yhdessä komitean korkeimman johdon kanssa. Ulkopuolella varsinaisten kulttuuriohjelmien toteutettiin Turun ja Tallinnan yhteistyötä isossa EU:n Interreg IVA –osarahoitteisessa matkailun edistämishankkeessa Cultural Tourism. Tässä olivat mukana niin kulttuuripääkaupunkisäätiöt kuin Turusta kaupungin matkailu ja Tallinnasta kulttuurihallinto. Hanke on saanut jatkoa myös vuoden jälkeen. Turku-Tallinnna Fashion Empowerment oli ammattikorkeakoulujen ja nuorten suunnittelijoiden yhteishanke, joka edusti muotia kulttuurin alana ohjelmistossa. Kahden kulttuuripääkaupungin yhteistoiminta ei rajoittunut kulttuuriohjelmiin kaupungeissa, vaan tarkoitti myös yhteisiä esiintymisiä, mm. markkinointimielessä. Kesäkuussa 2010 Turku ja Tallinna järjestivät suurtapahtuman Helsingin Senaatintorilla. Yhteistoiminta tarkoitti myös yhteisiä julkisia esiintymisiä, vastavuoroisia osallistumisia sisarkulttuuripääkaupungin avajaisiin ja päättäjäisiin sekä monipuolista kokemusten ja hyvien toimintamallien vaihtoa. Kun Viro juhli maan uutta itsenäisyyttä mammuttitapahtumalla Tallinnassa 2.6.2011, oli Turku mukana, paitsi tervehdyksellä, myös hanuritaituri Kimmo Pohjosen esityksellä satojen tuhansien ihmisten edessä. 196

Turun kulttuuripääkaupunkivuosi sai hyvin vahvaa tukea Suomen ulkoministeriöltä. Tämä toteutui Virossa mm. jo 2009 Tallinnan suurlähetystön ja Suomen kulttuuri-instituutin järjestämässä tapahtumassa, suurlähetystön järjestämässä Turku 2011 –näyttelyssä Hiidenmaalla 2010 sekä säätiön hallituksen Tallinnan matkan aikana syyskuussa 2011.

Ylhäällä: Arvo Pärt: Adam’s Lament. Turku 2011 –säätiö, kuva: Kari Vainio. Alhaalla: Tutkimusmatka Itämerellä. Turku 2011 –säätiö, kuva: Michael Ebert

197


V VIRO-YHTEISTYÖN MONET MUODOT: MUSIIKISTA REISSUMUISTOIHIN, LUOMUVILJELYSTÄ TÄYDENNYSKOULUTUKSEEN

198

199


Kalevi Kuosa

TURUN JA VIRON VÄLISEN MUSIIKKIVAIHDON ELPYMISESTÄ TOISEN MAAILMANSODAN JÄLKEEN Eero Heinonen

Eri Klas 200

Neeme Järvi

Paavo Rautio

Keskenään juuri sotaa käyneitten kahden valtion välisten kulttuurisuhteitten elpymisen asenteellisia alkuhankaluuksia heijastelee muusikkopiireissä kiertelevä tarina, jonka todenperäisyyttä ei ole kyetty enää vahvistamaan. Suomen Kansallisoopperaan saapui joskus 1950-luvun taitteessa jonkin produktion kapellimestariksi talon ensimmäinen neuvostoliittolainen taiteilijavieras. Hänen reaktionsa saavuttuaan ensimmäiseen harjoitukseen ja todettuaan toimitilojen ja orkesterin pienuuden oli aggressiivinen kiukunpurkaus: ”Tuollainen orkesteri, teitä on liian vähän.” Välitön vastaus tuli orkesterin tunnetulta viipurilaiselta viulutaiteilijalta: ”Niin meitä oli talvisodassakin.” Viro geo-, sotilas- ja kielipoliittisesta asemastaan johtuen sai valtaa pitäviltä kovennetun erikoiskohtelun. Kapellimestari Neeme Järven mukaan Viro oli tuolloin kuin neuvostoliittolainen sotilastukikohta, josta kukaan ei päässyt ulos ja johon kukaan ei päässyt sisään. Lientyminen vuosikymmenten mittaan oli hidasta. 201


Musiikin eri alueitten tarkastelua tässä on hankaloittanut ja keskinäisiä suhteita vinouttanut käytössä olleitten dokumenttien vähäisyys. Klassisen musiikin osalta tapahtumat ovat kiitettävästi kirjattuna ja käsiteltävänä ajanjaksona määrältäänkin runsaampia. Klassinen musiikki, sisältäen tässä oopperan ja baletin, oli Neuvostoliiton kulttuuriviennissä lippulaivan asemassa. ROCK Ensimmäisestä Ruisrockista 1970 alkaen pyrimme kunkin vuoden tapahtumaan saamaan yhden esiintymisryhmän myös ns. itäblokin alueelta. Virosta se ei ollut mahdollista. Neuvostoliitossa ei tunnettu rock-ilmiötä, kuten ei korruptiota, laitonta valuutanvaihtoa, muuta rikollisuutta eikä puutettakaan. Rockia alettiin Neuvostoliitossa tunnustaa vasta 1970-luvun jälkipuoliskolla, jolloin virolaisen rockin silloinen voimaryhmä, vuonna 1974 perustettu Apelsin vieraili Suomessakin, Turun osalta läpikulkumatkana Tukholmaan. Paljon myöhemmin, vuoden 1988 laulavassa vallankumouksessa, suomalaisen rockin vahvalla esiintymisellä Tallinnassa nokkamiehinään Sakari Kuosmanen ja Juice Leskinen oli merkitystä maan vapautumisprosessinkin kannalta. JAZZ Yksioikoisesti ajatellen jazzin olisi luullut olleen ilmiönä Neuvostoliitossa täy202

sin mahdoton USA:sta lähtöisin olevana erityisen dekadenttina kuolevan länsimaisen kapitalismin kulttuurimuotona. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä hallituksen suhtautuminen on kuitenkin heilahdellut totaalisesta hylkäystuomiosta poroporvarillisena turmeluksena sen juhlintaan suurena proletaarisena ilmaisuvälineenä. Stalinin hallituskauden loppuvuosina jazz oli pannaan julistettu ja säilyi sellaisena virastotasolla asenteena pitkään. Vuoteen 1960 mennessä yksikään kansainvälinen jazztaituri ei ollut esiintynyt Neuvostoliitossa, eikä yhdenkään virolaisen muusikon sallittu matkustaa ulkomaille. ”Emme tienneet miltä jazzmuusikko näyttää.” Benny Goodmanin triumfikiertue Neuvostoliiton viiteen kaupunkiin vuonna 1962 muutti asetelmaa oleellisesti. Yllättävän varhain, jo vuonna 1949 aloitetut Tallinnan jazzfestivaalit järjestettiin vuonna 1967 neljännentoista kerran ja aikaisempaa edustavampina, ulkomaisina esiintyjinä mm. Charles Lloyd´s American Jazz Quartet USA:sta sekä Erik Lindströmin kvintetti ja Heikki Laurilan trio Suomesta. Olli Hämeen orkesterin EP-levytys Helsingissä virolaisen jazzin grand old manin Uno Naissoon etnojazztuotannosta oli avannut modaalisella tuoreudellaan kansainvälisestikin uudenlaisia näköaloja. Kanssakäyminen jazzin alueella Turun ja Tallinnan välillä oli olematonta. Klarinetisti-fonisti Lembit Saarsalu konsertoi Turussa duo-kokoonpanossa vasta vuonna 1991 ja em. Uno Nais-

soon pojan, pianisti Tõnu Naissoon trio seuraavana vuonna, molemmat Sibelius-museossa. POLIITTINEN LAULU Toisen maailmansodan jälkeiset vuosikymmenet olivat Turun ja Tallinnan välillä hiljaisia jopa poliittisen laulun alueella. Vaikka muualla Neuvostoliitossa käytiinkin, esim. Pentti Ilmosen Työ-ryhmä Moldaviassa ja Anna Riitta Minkkinen Sotšissa, Viroon heilläkään ei ollut asiaa. GEORG OTS Oman lukunsa näissä kanssakäymisissä muodosti Georg Ots. Tämä muuntautumiskykyinen, eri laulutekniikoita laulelman, liedin, operetin ja oopperan alueilla loisteliaasti käyttänyt laulaja oli todennäköisesti ensimmäinen Turussa vieraillut neuvostovirolainen taiteilija sodan jälkeen. Vuosina 1951 1972 Otsin vierailuja Suomeen oli varsin usein, tiheimmillään kolmesti vuodessa. Musiikki Fazerin Jaakko Borgille heräsi ajatus alkaa näitten esiintymiskäyntien yhteydessä levyttää hänen kanssaan joitakin lauluja suomen kielellä. Neuvostoliiton suurlähettiläs hyväksyi suunnitelman, osasyynä myönteisyyteen saattoi olla valtion konserttitoimisto Goskonsertin kaikista neuvostoliittolaisten taiteilijoitten ulkomaisista esiintymispalkkioista perimä 60 %:n osuus. Suunnitellut Otsin Turun vierailut

Georg Ots. Piirros: Matti Äyräs 2014

enimmäkseen peruuntuivat. Esim. vuonna 1959 järjestetyillä Suomen ja Neuvostoliiton ystävyyspäivillä, joitten kunniavieraina olivat tasavallan presidentti ja rouva Kekkonen, Neuvostoliiton suurlähettiläs ja rouva Zaharov sekä kuuden muun maan diplomaattiedustus, hänet korvasi Tapio Rautavaara. Ots esiintyi Turussa kuitenkin ainakin kerran, Konserttitalolla säestäjänään pianotaiteilija Kurt Köhler, Turun kaupunginorkesterin soolo-oboisti. 1960-luvun lopulle suunniteltu vierailuperiodi Turun kaupunginteatterin Kálmánin operetissa Sirkusprinsessa ei toteutunut. Rouva Ilona Otsin mukaan kysymys ei ollut taiteilijan omasta kieltäytymisestä. 203


SÄVELSILTA Georg Ots oli ilmoitettu esiintymään myös Yleisradion 27.8.1968 Turun linnassa järjestämään Sävelsilta-televisiointiin, muina virolaisina taiteilijoina olivat Peeter Saul, Hedrik Krumm ja Maija Tõnso sekä kuuluttajina Mari Tarand ja Ivan Trikkel. Suomalaista estraditaidetta edustivat Rauni Pekkala ja Tapio Heinonen sekä klassisempaa Ensti Pohjolan johtama Ylioppilaskunnan Laulajat. Suomalaisena kuuluttajana oli Sauvo Puhtila. KUOROT Viron ja Suomen kaltaisten naapurimaitten lähestyminen kuorolaulun alueella oli esteellisissäkin olosuhteissa väistämätöntä. Käytännön tasolla sitä edistivät 1960-luvun alussa avautuneet laivayhteydet. Gustav Ernesaksin vuonna 1944 perustama ja johtama Viron Valtion Akateeminen Mieskuoro (Eesti Riikliku Akadeemiline Meeskoor, RAM), todennäköisesti maailman ainoa päätoiminen mieskuoro, teki toisen ulkomaisen konserttimatkansa vuonna 1962 Suomeen (ensimmäinen vuonna 1958 Tšekkoslovakiaan) kohdepaikkakuntina Helsinki, Kotka (Tallinnan ystävyyskaupunki), Lahti, Jyväskylä, Vaasa, Pori, Tampere ja Turku. Toinen matka suuntautui Suomeen vuonna 1966 ulottuen tälläkin kertaa myös Turkuun. Muut esiintymiskaupungit olivat Helsinki, Tampere ja Kotka. 204

Näihin virolaisvierailuihin reagoi turkulaisista kuoroista aktiivisimmin Mieskuoro Laulun Ystävät. Kuoron puheenjohtaja Kyösti Anias otti yhteyttä Viron kulttuuriasioitten kehittämistoimistoon, ja Laulun Ystävien ensimmäinen kuoromatka Tallinnaan toteutui kesällä 1966 Kaarlo Soinin johtamana. Seuraava esiintymisensä Virossa kuorolla oli vuonna 1971. Laulun Ystävät sai virolaiseksi veljeskuorokseen Tallinnan Tiedeakatemian Mieskuoron (TAM), joka konsertoi Turussa ensimmäisen kerran vuoden 1969 musiikkijuhlilla johtajanaan Arvo Ratassepp. Perinteiseen kuorotoimintaan liittyy lähes aina valtavat määrät sosiaalista energiaa. Viron laulujuhlien 100-vuotistapahtuma Lasnamäen laulukentällä kesällä 1968 kanavoi tuolloin monen turkulaisenkin kuoroihmisen tunnelatauksia. Matkalle piti yrittää, joskus varsin löysinkin kutsuperustein, usein monikerroksisesti pukeutuneena, ja Ernesaksin johtaman 30 000 esiintyjän laulamaan Mu isamaa piti 250 000 muun kuulijan tavoin yhtyä siksi kunnes soittokunnat määrättiin laulamisen tukahduttamiseksi soittamaan päälle Vanhat toverit. SOITTOKUNNAT Turkulasista soittokunnista ensimmäisenä sodan jälkeen Neuvostoliittoon, Leningradiin, olivat vierailleet Laivaston Soittokunta jo vuonna 1960 virkamatkana ja Turun Metsänkävijäin Soit-

tokunta vuonna 1965. Ensimmäisenä Tallinnaan, sikäläisen VPK:n soittokunnan kutsumana, ennätti Maarian VPK:n Soittokunta johtajanaan Urho Koskinen toukokuussa 1966. Helmut Orusaaren johtama vastavierailu Turkuun tapahtui jo kolmen viikon kuluttua. Seuraaviin vierailuihin Tallinnaan vierähti yli kymmenen vuotta. Esko Juuren johtama Laivaston Soittokunta teki konserttimatkan vuonna 1977 ja Metsänkävijät Erik Wikströmin johtamana vuonna 1982. Turun VPK:n Puhallinorkesteri on vieraillut Tallinnassa vuosina 1991-2013 seitsemän kertaa johtajanaan lähes kaikilla kerroilla Jari Virta ja isäntänään em. Tallinna Vabatahtlik Tuletõrje Ûhing. KANSANTANSSI Perinteisiä kansallisia piirteitä heijastelevat kansanmusiikki ja -tanssi niihin usein liittyvine paikallisine vaateparsineen ja mahdollisine muine etnologisine lisineen ovat olleet Euroopassa viime sadan vuoden aikana kansallisuusryhmien välistä keskeistä ja kiihkotonta esittelymateriaalia. Turun Kiikurit primus motorinaan Paula Paajanen on tehnyt kansainvälisestikin merkittävän työn suomalaisen kansantanssin kehittäjänä ja laajojen ohjelmakokonaisuuksien toteuttajana. Kiikurit on 55:n vuoden aikana vienyt suomalaista kulttuuria ulkomaille yli 60:llä esiintymismatkallaan.

Kiikurit kutsuttiin jo pari vuotta perustamisensa jälkeen esiintymään vuoden 1960 Neuvostoliiton ja Suomen ystävyyspäiville Leningradiin. Onnistuneitten esiintymisten seurauksena ryhmä kutsuttiin jatkamaan sieltä suoraan Viron laulujuhlille. Leningradin matkan 47:stä osallistujasta 12 voi jatkaa Tallinnaan esiintymään ja luomaan kestäviä ystävyyssuhteita Viron Filharmonian tanssiryhmän kanssa. Kiikurien seuraavat vierailut Viroon toteutuivat vuosina 1963, -69, -70, -82 ja -90, jollain matkalla kohteena Tallinnan lisäksi myös Pärnu. Kiikurit halusi luonnollisesti kutsua Viron Filharmonian tanssiryhmän vastavierailulle. Useita kutsuja lähetettiin virallisia eri teitä. Matkustuslupaa ei saatu koskaan Neuvostoliiton olemassaolon aikana. KLASSISEN MUSIIKIN PÄÄNAVAUS Klassisen musiikin alueella neuvostoliittolaisten taiteilijoitten vierailut ulottuivat Turkuunkin jo varsin aikaisin. Kolme varhaisinta, kaupunginorkesterin solisteina, olivat David Oistrah (Tšaikovski: Viulukonsertto) vuonna 1949, Emil Gilels (Tšaikovski: Pianokonsertto nro 1) vuonna 1951 ja Igor Bezrodnyi (Sibelius: Viulukonsertto) vuonna 1954. Kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin 1986 - 1990 Bezrodnyi toimi myös Turun kaupunginorkesterin kapellimestarina. Virolaisedustus noina varhaisina vuosina oli Suomen kautta Ruotsiin vuonna 1945 muuttaneen, ennen sotia Esto205


Turun Kiikurit pääsivät Tallinnaan esiintymään laulujuhlille 1960, ja sen jälkeen vierailut Viroon onnistuivat 1963, -69, -70, -82 ja -90. Kuva: Turun Kiikurit ry:n arkisto.

nia-teatterissa jumalattaren asemaan nousseen operettisopraano Milvi Laidin varassa. Laid esiintyi Turun kaupunginorkesterin solistina 1950-luvulla puolisenkymmentä kertaa. Samoin Ruotsiin emigroitunut pianisti Käbi Laretei (rva Ingmar Bergmaninakin tunnettu) vieraili kaupunginorkesterin solistina vuonna 1968 (Mozart: Pianokonsertto nro 9). Ensimmäinen sotien jälkeinen vierailu Virosta Turun kaupunginorkesteriin sijoittuu vuoteen 1965. Estonia-teatterin ylikapellimestari Neeme Järvi johti sinfoniakonsertin, jonka ohjelmaan sisältyivät virolaisten nykysäveltäjien Arvo Pärtin Sinfonia nro 1 ja Jaan Räätsin, Viron säveltäjäliiton silloisen puheenjohtajan, 206

Konsertto jousiorkesterille, solistiosuutena Robert Rieflingin soittama Brahmsin 2. pianokonsertto. Merkittävää näitten kahden virolaisen teoksen modernisuuden, molemmat ensi kertaa Suomessa, lisäksi oli se, että ne olivat vuodesta 1927 kunnallisena taidelaitoksena toimineen Turun kaupunginorkesterin ohjelmiston ensimmäiset virolaiset sävellykset. Sitä ennen ei ainuttakaan, hämmästyttävää ja kummallista. Nykyään muutos on kuitenkin jo tapahtunut, säveltäjänimet Eller, Tubin, Pärt, Tormis, Sumera, Tüür jne. ovat vakiintuneet täkäläisiinkin ohjelmistoihin. Matkustin huhtikuussa 1971 Turun kaupungin musiikkilautakunnan vara-

Hortus Musicus 1980-luvulla.

puheenjohtajan Veikko Tuohimaan kanssa Tallinnaan keskustelemaan kaupunkien välisestä musiikkiyhteistyöstä. Turun musiikkielämään haluttiin lisää kansaivälisyyttä ja Tallinna ilmansuuntana tuntui Tukholmaa tai ystävyyskaupunki Göteborgia haasteellisemmalta. Neuvottelut Viron Neuvostotasavallan, Estonia-teatterin ja Viron Filharmonian edustajien kanssa etenivät ripeästi. Konkreettisena lopputuloksena oli lähitavoitteina Viron muusikin päivien järjestäminen Turussa vielä saman kevään aikana ja Turun kaupunginorkesterin vierailu Tallinnassa seuraavana keväänä.

VIRON MUSIIKIN PÄIVÄT Vuoden 1971 Viron musiikin päivät Turussa ajoittuivat 10 - 13.5., maanantaista torstaihin. Ne toteutettiin yhteistyönä Viron kulttuuriministeriön kanssa ja Suomi-Neuvostoliitto Seuran avustamana. Viron Filharmonian intendentin Olga Rudnevan johtama esiintyjäryhmä käsitti 11 muusikkoa: sopraano Margarita Võites, tenori Hendrik Krumm, pianistit Frieda Bernstein, Vaike Vahi ja Valdur Roots, Tamm-kvintetin jäsenet Samuel Saulus (huilu), Heldur Värv (oboe), Roland Kriit (klarinetti), Eugen Saanpere (fagotti) ja Uve Uustalu (käyrätorvi) sekä kapellimestari Eri 207


sin musiikkia, ja hän näytti pitävän siitä. Kuosa kysyi, enkö haluaisi tulla johtamaan konserttia Turkuun. Innostuin ajatuksesta, sillä en ollut aikaisemmin johtanut suomalaista orkesteria, jollei Yleisradion tanssiorkesteria oteta huomioon. Mahdollisuus avautui, ja solisteiksi tulivat mukaan Margarita Võltes ja Hendrik Krumm. Ohjelmassa oli Elleriä ja Prokofjevia. Kalevi Kuosa tuli kenraaliharjoitusten aikana luokseni ja kysyi, voisinko mitenkään lopettaa harjoitukset vähän aikaisemmin. Kysyin syytä, ja kävi ilmi, että orkesterilla oli sinä päivänä jalkapallo-ottelu laivaston soittokuntaa vastaan. Minä tietysti myönnyin ja ilmoitin myös tulevani katsomaan ottelua. Kuosa kysyi silloin, haluaisinko peräti pelata, ja minä vastasin tietysti "mielihyvin", sillä olin harrastanut jalkapalloa innokkaasti pienestä pitäen. Ilmoitin haluavani maalivahdiksi, ja se minulle suotiinkin. Mutta onnettomuudekseni minulle tehtiin heti maali. Silloin anoin hartaasti Kuosalta pääsyä kentälle, pääsinkin ja tasoitin tilanteen. Illan konsertti onnistui hyvin. Seuraavana aamuna etsin käsiini Turun Sanomat päästäkseni lukemaan konserttiarvostelua, mutta sitä ei ollut. Sen sijaan oli selostus jalkapallo-ottelusta ja minunkin osuudestani siinä. Joten ensimmäiset Konserttikapellimestarinurani alkoi puo- arvosteluni orkesterinjohtajana sain Suolestaan Turussa vuonna 1971. Tuolloinen messa jalkapallosta. Turun kaupuginorkesterin intendentti Kalevi Kuosa kävi Tallinnassa ja Viron Virolaisvieraitten Turun ohjelmaan radion sinfoniaorkesterin harjoituksis- sisältyi harjoitusten ja esiintymisten sa. Minä nauhoitin parastaikaa Tormi- lisäksi tutustumista kaupunkiin mm.

Klas. Suomessa heistä tunnettiin entuudestaan vain Hendrik Krumm, joka oli kuulunut jo edellisen kesän Savonlinnan oopperajuhlien solistikuntaan ja vieraillut Turussakin vuoden 1969 musiikkijuhlilla sekä em. sävelsiltatapahtumassa, mutta esim. kapellimestari Eri Klas oli täällä vielä täysin tuntematon. Päiviin sisältyi kolme konserttia, joista kaksi ensimmäistä, solistikonsertti Akatemiatalossa ja pianisti Valdur Rootsin avustaman Tamm-kvintetin kamarikonsertti Turun linnassa, pelkästään virolaisvoimin, ja päätöksenä kaupunginorkesterin sinfoniakonsertti johtajana Eri Klas sekä solisteina Margarita Võites ja Hendrik Krumm. Sinfoniakonsertin avausnumerona kuultiin Heino Ellerin sinfonien runoelma Aamunkoitto, joka oli tämän Viron kansallissäveltäjäksikin mainitun ensimmäinen teos Turun kaupunginorkesterin ohjelmistossa. Konsertin muuna ohjelmana oli ennestään tuttua, Verdin, Donizettin ja Puccinin ooppera-aarioita sekä Prokofjevin Sinfonia nro 1 ja Beethovenin Sinfonia nro 8. Eri Klas muistelee kirjassaan Eri estradeilla vierailua ja ensiesiintymistään kapellimestarina Suomessa humoristiseen tapaansa seuraavasti:

208

Turun kaupunginorkesteri esiintyi ensi kertaa ulkomailla 13.5.1972: Tallinnassa Estonia-teatterin konserttisalissa.

asessori Erkki Vuoren opastamalla sight seeing -kierroksella ja saunailta Piikkiön Raadelma-kartanossa. Jälkinäytös käytiin työvoimaviranomaisten kanssa Tamm-kvintetin jäsenten Värvin ja Kriitin toimimisesta sairaansijaisina em. sinfoniakonsertissa.

jakaantui seuraavasti: orkesterin omat vuotuiset toimivarat 5.000 mk, kaupungin erityisavustus 5.000 mk, opetusministeriö 10.000 mk. Orkesterin muusikko- ja muun henkilökunnan lisäksi matkalle osallistui kulttuurisektorin apulaiskaupunginjohtaja Johannes Koikkalainen ja kaupungin musiikkilautakunta. Vierailukonsertin ohjelmana oli Pärt: KAUPUNGINORKESTERI ENSI Collage sur B-A-C-H, Mozart: PianoKERTAA ULKOMAILLE konsertto nro 19 ja Sibelius: Sinfonia Turun kaupunginorkesteri esiintyi ensi nro 1, johtajana Paavo Rautio ja solistikertaa ulkomailla 13.5.1972 Tallinnassa na Moskovan konservatoriossa opiskeEstonia-teatterin konserttisalissa. Kol- leva 20-vuotias turkulainen Eero Heinomelle päivälle sijoittuneen matkan suo- nen. Matkaan oli valmistauduttu perusmalainen kustannusosuus 20.000 mk teellisesti, melkein sama ohjelma esitet209


tiin ennen lähtöä Turussa 4.5. ja Uudessakaupungissa 9.5., jälkimmäisessä Pärtin Collagen tilalla alkusoitto Mozartin oopperasta Figaron häät. Matka vastasi odotuksia myös konsertin arvostelumenestyksenä paikallisessa lehdistössä. Kodumaa (Kotimaa) totesi uutisluontoisessa konserttitilanteesta otetulla valokuvalla varustetussa tekstissään:

konsertto nro 19, F-duuri (solistina turkulainen tulevaisuudenlupaus Eero Heinonen) ja Sibeliuksen romanttinen 1. sinfonia. Tapaaminen oli hyvin kiintoisa. Vaikkakaan soittajisto ei ole lukumäärältään suuri (alle 60 soittajaa), ei ohjelmaa esitetty ainoastaan yritteliäästi vaan myös hyvin elämysrikkaasti. Kysymyksessä oli orkesterin ensimmäinen ulkomaanmatka ja on mieluisaa todeta, että vierailijat voivat olla tähän esiintymiseensä tyytyväisiä (suomennos kirjoittajan).

Toukokuun 13 p:nä vieraili Tallinnassa Turun kaupunginorkesteri johtajanaan Paavo Rautio ja ohjelmanaan Arvo PärJohtava tallinnalainen musiikkikriitin Collage sur B-A-C-H, Mozartin Piano- tikko Aurora Semper kirjoitti suurim-

Kaupunginorkesterin Tallinnan konsertin seinäjuliste vuodelta 1972.

210

massa paikallisessa päivälehdessä Rah- luonnonläheinen onkaan tämä sinfova Hääl (Kansan ääni): nia. En tarkoita siitä etsittävän mitään varsinaista luonnonkuvausta, haluaisin Turun kaupunginorkesteri johtajanaan ainoastaan todeta, että Sibeliuksen henkapellimestari Paavo Rautio suoritti kilökohtainen sinfoninen kieli on muotouvastavierailun eestiläisen muusikkoryh- tunut niin rinnan Suomen luonnon tunmän viimevuotiselle Suomessa käynnille. temuksen kanssa, jota hänen omaperäiVähemmän kuin kuusikymmentä jäsen- syytensä on paljosta kiittäminen. Teoksen tä käsittävä soittajisto osoitti omien luku- esitys kykeni osoittamaan meille ja tuomääräisesti rajoitettujen mahdollisuuk- maan ulottuvillemme partituurista palsiensa rajoissa maksimaalista suoritusky- jon sibeliaanista rikkautta. kyä ja antoi elämysrikkaan konsertin. Vaikuttavana soi ylimääräisenä numeroVerrattaessa meidän omaa paljon suu- na esitetty Finlandia. rempaa orkesteriamme ja Turun kaupun- Solistina oli nuori lahjakas Moskovan ginorkesteria toisiinsa tuntuu siltä, että konservatorion toisella luokalla Dmitmeidän orkesterillamme on ikään kuin ri Bashkirovin johdolla opiskeleva Eero runsaammat keinovarat, mutta vieraili- Heinonen, joka soitti hyvin Mozartin joitten soitto on viimeistellympää, kaikki pianokonserton n:o 19, F-duuri, KV 459. on viimeiseen yksityiskohtaan saakka val- Hänen hieman romantisoitu Mozart-tulmistettua, kaikki saatetaan esiin. Orkeste- kintansa osoitti musikaalisuutta, hyvää rin vanhat traditiot ovat tunnistettavissa. rytmitajua, plastillista muodontataitoa Soitinryhmät ovat tasapainoiset. Kaikes- ja nokkelaa tekniikkaa. Kolmannen osan sa on hyvä sointi. Erikoisesti haluan mai- (Allegro assai) hän soitti hyvin nopeasnita vaskipuhallinryhmän. sa tempossa, suorastaan tulisesti. ToiKonsertin alussa kuultiin huomaavai- sen osan (Allegretto) tulkinta olisin voisena ystävällisenä tervehdyksenä Arvo nut olla vieläkin elämyksekkäämpi, mutPärtin Collage sur B-A-C-H, jonka tul- ta sellaiset ominaisuudethan tulevat kylkinta kehittyi nousevana linjana esi- lä vuosien mukana (suomennokset kirtyksen etenemisen myötä. Alun pelkäs- joittajan). tään korrekti esitys muuttui nautittavaksi musisoinniksi, kiitos asteittaisten vas- KAPELLIMESTARIVAIHTOA takohtaisten jaksojen taitavan yhteensulattamisen. Eri Klasin kansainvälinen konserttikaTodellisen elämyksen koimme Sibeliuksen pellimestarin ura oli siis alkanut Turus1. sinfonian esityksen yhteydessä. Erikoi- ta vuonna 1971. Seuraavat vierailut kausen mieleen jääväksi muodostui ensim- punginorkesterin johtajana ajoittuvat mäinen osa aina klarinetin alakuloises- vuosiin 1973 ja 1976. Jälkimmäiseen ta johdantomelodiasta lähtien. Kuinka liittyy vähän pelonsekaisiakin tuntei211


ta herättäneitä tapahtumia. Neuvostoliiton pääkonsulaatti Turussa oli havahtunut, todennäköisesti konserttipäivän paikallisessa lehdistössä olleista illan konsertin taiteilijahaastatteluista huomaamaan, että samassa tilaisuudessa tulisivat esiintymään Neuvostoliiton ja Israelin kansalainen, kapellimestari Eri Klas ja viulutaiteilija Yuval Yaron. Kenraaliharjoituksen aikana ajoi Konserttitalon silloin Aninkaistenkadun puolella sijainneen toimiston ikkunaa vinosti vastapäätä tunnistettava suurkonsulaatin antenniauto. Puhelin alkoi soida aktiivisesti lopun päivää. Ei ollut syytä vastata. Eri ohjattiin takateitä harjoituksen jälkeen tilapäiseen yksityismajoitukseen ja noudettiin sieltä mahdollisimman myöhään. Muutamaa minuuttia ennen konsertin alkua vastasin taukoamatta soivaan puhelimeen. Puhelu oli Erille, joka kuitenkin joutui kohteliaasti kieltäytymään jatkamasta pitemmälle keskustelua terveydentilastaan juuri sillä minuutilla alkavasta konsertista johtuen. Röyhkeää menettelyä tietysti meidänkin puolelta. Pidimme kuitenkin oikeamielisenä ja politikoinnin ohittavana toteuttaa konserttiyleisölle sen, mitä oli luvattukin. Konsulaatin kunniaksi todettakoon, ettei tapahtumalla ollut vaikutusta myöhempään kohteluumme. — Erin tuliaisuutuuksina olivat Pärt: Perpetum Mobile ja Kalnins: Sinfonia nro 4. Eri Klasin kahden viime vierailun välissä Paavo Rautio kävi johtamassa Viron filharmonikkoja vuonna 1974. Ajoin kuuntelemaan konsertin, jon212

ka ohjelmana oli Kokkonen: Sinfonisia luonnoksia, Mendelssohn: Viulukonsertto, Šostakovitš: Sinfonia nro 1 ja solistina moskovalainen viulutaiteilija Lidia Dubrovskaja. Paluupäiväiltana ehdimme vielä lievästi myöhästyneinä Kouvolassa alkaneille Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n valtakunnallisille orkesteripäiville, jonka virallisen ohjelman päätyttyä Paavo avasi kokousväelle Leningradista tulomatkalla ostamansa ja täyttämänsä matkalaukun. Oli 23.3.1974, Paavon 50-vuotissyntymäpäivä. ESTONIA-TEATTERI TURUN MUSIIKKIJUHLILLA Seuraava laitosvierailu vuorostaan Tallinnasta Turkuun päin tapahtui vuoden 1981 musiikkijuhlille. Estonia-teatterin kamarikokoonpano johtajanaan Eri Klas esiintyi 17 - 20.8. neljänä iltana peräkkäin. Ensimmäisenä kuultiin konsertti säveltäjäniminä Sumera, Šostakovitš ja Rääts, solisteina sopraano Anu Kaal ja basso Teo Maiste. Kolmena muuna iltana kaikissa oli ohjelmana kolme pienoisoopperaa, Pergolesi: La serva padrona, Cimarosa: Il maestro di capella ja Menotti: Puhelin, solistina Kaalin ja Maisten lisäksi baritoni Voldemar Kuslap. HORTUS MUSICUS Suurenmoisen avartavan lisänsä Tallinnasta tännepäin suuntautuvaan musiikkitarjontaan on antanut 19-vuotiaan

konservatorio-opiskelijan Andres Mustosen vuonna 1972 perustama ja johtama historiallisia soittimia ja vaateparsia esiintymisissään käyttävä Hortus Musicus, jota on vaikea lokeroida vain johonkin tiettyyn musiikin alueeseen kuuluvaksi. Sen ohjelmisto edustaa eurooppalaista traditiota 8. vuosisadalta meidän aikaamme, gregoriaanisesta laulusta, keskiaikaisista liturgisista draamoista, renessanssi- ja barokkiajan musiikista nykysäveltäjien Arvo Pärtin, Lepo Sumeran, Sofia Gubaidulinan, Gia Kontšelin ja Erkki-Sven Tüürin sille säveltämiin teoksiin, maailmanmusiikkiin sekä esim. Balkanin, Lähi-idän ja Intian musiikkiin. Esityksen keskiönä on aina tulkinta, improvisointi ja variointi. Aluksi Neuvosto-Virossa suhtauduttiin Hortukseen hyvin varauksellisesti. Sen vanhan musiikin esityksiä pidettiin uskonnollisina. Moskovan vaikutusvaltaisten musiikkipiirien ymmärtämys ja tuki mahdollistivat yhtyeen laajan kansainvälisen toiminnan USA:ta ja Israelia myöten. Hortus Musicus esiintyi ensimmäistä kertaa ulkomailla Helsingin juhlaviikoilla vuonna 1979 ja Turussa jo seuraavana vuonna. Turun vierailuja oli jatkossa tiheään, 1980-luvulla vielä kolme muuta ja 1990-luvulla kolme. Andres Mustonen ei väsy kiittelemästä Turun erityismerkitystä Hortus Musicuksen toimintataipaleella ja vaati välttämättä sen panemista näkyviin tässäkin. Turussa Åbo Akademin musiikkitieteen opiskelijoitten joukossa Olle Söderholmin vetämänä 1970-luvulla

toimineella vanhan musiikin yhtyeellä Li Joglars olisi ollut taitoja ja asennetta kehittyä pitkälle Hortus Musicuksen osoittamaan suuntaan. Kävi kuitenkin kuten usein opiskelijayhteisöissä käy. Toiminta loppui ryhmän jäsenten hajaantuessa töistään johtuen eri paikkakunnille. KANSSAKÄYMINEN ESTEETTÖMÄKSI Viron irrottautuminen Neuvostoliitosta avasi keskinäiseen kanssakäymiseen kokonaan uuden asetelman, jossa yhteydenpito ja kulttuurivaihto kaikilla tasoilla harrastelijaryhmistä huippuammattilaisiin kävi esteettömäksi. Jo vuonna 1990 Turun Oopperayhdistys tuotti Rossinin oopperan Italialainen Algeriassa, jonka keskeisissä tehtävissä vieraili kolme Estonia-teatterin taiteilijaa: kapellimestari Paul Mägi, ohjaaja Arne Mikk ja basso Teo Maiste. Estonia-teatterin laulutaiteilijoitten Georg Ots, Margarita Võites, Hendrik Krumm, Anu Kaal, Voldemar Kuslap ja Teo Maiste ohella ainoana solistina jo Neuvosto-Viron aikana ensi kertaa vuonna 1986 Turussa vieraillut Mozart-spesialisti, pianisti Kalle Randalu on jatkanut käyntejään. Kapellimestaritaiteen puolella virolaisuus on ollut edelleen arvostettua: Neeme Järvi, Eri Klas, Peeter Lilje, Arvo Volmer, Vello Pähn, Paul Mägi, Paavo Järvi, Endel Nõgene, Tonu Kaljuste, Kristian Järvi ja Olari Elts. Vuonna 1996 Turussa järjestettiin 213


Viro-huhtikuu–niminen tapahtumakokonaisuus, johon sisältyi virolaisen ruokakulttuurin esittelyä, näyttelyitä, esitelmiä, elokuvia, tanssia, teatteria ja erityisen paljon musiikkia. Huhtikuun avasi Turun kaupunginorkesterin konsertti johtajana Paul Mägi sekä solisteina orkesterin kontrabassoryhmän äänenjohtaja, virolainen Mati Lukk ja sopraano Soile Isokoski. Ohjelmana oli virolaisteosten Ellerin Aamunkoiton ja Tubinin Kontrabassokonserton lisäksi Mahlerin 4. sinfonia.

Kuukauden aikana Turussa esiintyivät Tarton poikakuoro johtajina Undel Kokk ja Uno Viga, Amarilli-jousikvartetti ja Margus Vahemets, klarinetti, Ellerhein-tyttökuoro johtajana Tiia Loitme, Hortus Musicus (2 konserttia) ja Sexappeal Band. Viro-huhtikuun loppuhuipennuksen muodostivat Tarton Vanemuine-teatterin baletti-ilta Kaupunginteatterissa ohjelmana Tubinin balettimysteeri Kratt johtajana Erich Kõlar ja ooppera-gaala johtajana Endel Nõgene Konserttitalolla.

Keskusteluja Tarmo Aaltonen Ros-Mari Djupsund Lars Erkkilä Pentti Ilmonen Neeme Järvi

Andres Mustonen Heikki Rihto Hilja Suominen Jani Uhlenius Heikki Varantola Jari Virta

Eri Klas Matti Konttinen Rainer Koski Urpo Laaksonen Antero Laiho Ivo Linna

Kirjallisuutta, asiakirjoja ja sanomalehtiä Petri Aalto: Turun Vapaaehtoinen Palokunta 1838-2013 Ismo Heervä: Turun Vapaaehtoinen Palokunta 1938-1988 Markku Into, Matti Komulainen, Antero Laiho: Ruisrock – ensimmäiset 25 vuotta Esko Juuri: Presidenttien vanavedessä Kirsi Juvonen (päätoimittaja): Con sonore – Turun Metsänkävijäin 75-vuotishistoriikki 1927-2002 Kaisa Kinnunen: Suomi-Neuvostoliitto -Seuran historia 1944 – 74 Eri Klas: Eri estradeilla Sulo Koskinen: Suomi-Neuvostoliitto–Seuran Turun piirijärjestö 40 vuotta Aaro Lehtilä: Turun Metsänkävijäin Soittokunta Hannu Merikallio (päätoimittaja): Mieskuoro Laulun Ystävät 75 vuotta Turkka Myllykylä, Pauli A. Välimäki, Siru Murto, Juhani Murto, Juhani Ruohonen, Tuomas Järvinen, Pauli Järvinen: Järjestökulttuurista kulttuurijärjestöksi – Tanssi- ja lauluyhtye Turun Kiikurit 50 vuotta Valter Ojakäär: Omad viisid võõras väes

214

Ylhäällä: img-5703 Alhaalla: img-3112

Valter Ojakäär: Vaibunud viiside kaja Walter Ojakäär: Continuity of National Tradition in Estonian Jazz Otavan Iso Musiikkitietosanakirja Tuulikki Pekkalainen: Marssin ja valssin vuosisata Kulle Raig: Saarenmaan valssi Harri Raitis: Turun ooppera – Turun oopperayhdistys ry. 1964 - 1995 S. Frederik Starr: Red Hot – The Fate of Jazz in the Soviet Union Karl-Erik Tiittanen (toimittaja): Turun kaupunginorkesteri 1927 1977 H. Vilpart (koostaja): 25 aastat Eesti NSV Riiklikku Akadeemilist Meeskoori Turun kaupungin musiikkilautakunnan asiakirjat Turun musiikkijuhlien ohjelmalehtiset Turkulainen Turun Päivälehti Turun Sanomat Åbo Underrättelser

215


Jarmo Virmavirta

TURUN SANOMAT SEURASI VIRON VAPAUTUMISTA LÄHELTÄ

Sen täytyi tapahtua joskus vuonna 1986, mutta mistään en löydä tarkkaa merkintää. Muistini mukaan kuitenkin Rauno Merisaari soitti minulle ja kertoi, että tarttolainen Edasi-lehti oli kiinnostunut yhteistyöstä jonkun suomalaisen lehden, esimerkiksi Turun Sanomien kanssa. Tiedon hän oli saanut Skdl:n matkalla Neuvosto-Viroon. Suuremmin en tästä aloitteesta innostunut. Minulla oli Yleisradion ajoiltani kai liikaa kokemusta yhteistyöstä sosialistimaiden kanssa: aikaa kuluu, tuloksia syntyy vähän. Mutta kylläkin, jos päätetään, voidaan tehdä mitä vain. Myös Turun Sanomilla oli jonkinlainen yhteistyösuhde Leningradskaja Pravdan kanssa. Yhteistyön sisältö oli siinä, että leningradilainen kollegani Igor Vorshobin kävi kerran vuodessa Turussa ja minä samoin Leningradissa, siis viettämässä hauskan illan. Kun Igor tuli Turkuun, hänellä oli mukanaan vodkaa ja suolakurkkuja. Mitään toimituksellista yhteistyötä siitä ei seurannut, mutta joukko hyviä vitsejä 216

217


jäi aina takaraivoon. Kuten esimerkiksi radio Jerevanin kysymys "syttyykö lähiaikoina kolmas maailmansota". "Ei syty, mutta kylläkin alkaa niin kova taistelu rauhasta, ettei jää kiveä kiven päälle". Se sopii vielä vuonna 2014, jolloin taistelu Ukrainan rauhasta on kiihtymässä. Jotenkin tämä Edasi kuitenkin nytkähti eteenpäin ja niinpä olin yhtenä päivänä matkalla Tarttoon. Yövyin siellä kaupunginhallituksen vierasmajassa, josta kävelin aamulla Edasin toimitukseen Yliopistonkadulle. Taisi olla alkusyksy. Aamusavut nousivat useimpien talojen savupiipuista. Savun tuoksu lepäsi kaduilla. Pidin Edasin toimitukselle esitelmän länsimaisen journalismin perusteista.

Tällä matkalla minulle selvisi se, miksi Edasin nuori johto halusi yhteistyötä. Kyseessä ei ollut lainkaan neuvostomallinen juttu, jonka päämääränä oli kevyt juopottelu ja matkailu. Ei, Edasin pojat olivat vakuuttuneita siitä, että Neuvostoliiton tilanne muuttuu ja Viro itsenäistyy. He halusivat valmistautua ajoissa uuteen aikaan. Hyvin se onnistuikin. Jo vuonna 1989 Edasi otti takaisin alkuperäisen nimensä Postimees. Suomesta hankittiin Turun Sanomien kirjapainoihmisten välityksellä uusi rotaatio sen Intiasta käytettynä tuotetun tilalle, jolla Edasia oli painettu vuodesta 1947 alkaen. Iltaisin sitä korjailtiin rautanauloilla, että laite saataisiin toimimaan. Vuonna 2014 Postimees on Viron suurin mediakon-

Nasvan Satamassa: aluksen kapteeni Martti Saarela, varapäätoimittaja Aimar Jugaste sekä rajaviranomaisia. 218

serni, johon sanomalehden lisäksi kuuluu joukko paikallislehtiä, radioasemia ja televisiokanava TV2. Postimees ilmestyy myös netissä, ja myös venäjän kielellä. 1990-luvun alussa taloudellinen pohja vahvistui, kun omistajaksi tuli ulkovirolainen liikemies, lehden perustajan Jansenin suora jälkeläinen. Sitten lehti oli välillä norjalaisessa omistuksessa, mutta on jälleen vuonna 2014 virolaisten oma. Muutokset osoittavat liiketoiminnan merkittävää osaamista . Edasin päätoimittajana oli silloin Mart Kadastik ja toimitussihteerinä Vahur Kalmre. He ovat edelleen Postimees-lehden tekijöitä, Kadastik nyt yksi pääomistajista. Kolmas kumppanini oli taloustoimittaja Aimar Jugaste, joka lähti 90-luvun alussa Viron uutistoimiston päätoimittajaksi. Sieltä hän siirtyi pankkialalle ja myöhemmin kustantajaksi ja galleristiksi. Hänen Vaal-galleriansa on Tallinnan merkittävimpiä. Neljäs tärkeä henkilö oli Tõnu Laak, Tarton puoluesihteeri. Hänet kohtasin myöhemmin muutamia kertoja neuvostovaltuuskuntien tulkkina, Turussakin. Ja tietenkin sitten 90-luvulla meillä oli yhteisiä hankkeita ihan toisessa maailmassa. Minulle tästä yhteistyöstä tuli melkein elämän mittainen. Vuodesta 2002 toimin yli kymmenen vuotta Postimees-lehden kolumnistina ja olin vakiovieras Postimees lehden Viron mielipidejohtajien lounaalla. Yhdessä vaiheessa konsultoin myös TV2:n uutisten uudistamisesta. Uudet miehet tekivät melkein kaiken päin vastoin kuin suomalaisten

kollegoitteni kanssa neuvoin, mutta silti tai siitä syystä - kanava on hyvin menestynyt. Mutta takaisin 1980-luvulle. Kontakti Tarttoon johti nopeasti siihen, että Turun Sanomat järjesti Edasin työryhmälle tutustumisen suomalaiseen lehdistöön. Turun Sanomat oli siihen lähtöön hiukan liian suuri, joten kohteiksi valittiin myös pienempiä lehtiä. Keskustelut TS:n kirjapainon kanssa johtivat ajatukseen uuden rotaation hankinnasta. Käytetty hyväkuntoinen löytyi Suomesta ylimenokauden ajaksi. Postimees oli pian paremmin valmis muutokseen kuin muut virolaiset lehdet, joista esimerkiksi Eesti Päevalehteä alettiin heti kaupitella suomalaisille painotaloille. Siitä päätoimittaja Toomas Leito keskusteli kanssani. Hanke kaatui, kun ensin Helsingin Sanomat ja sitten Aamulehti vetäytyivät siitä. Toinen ulottuvuus Turun Sanomien yhteistyössä Edasin kanssa oli toimituksellinen yhteistyö. Siinä TS oli saavana osapuolena. Jo vuonna 1988 TS:n palstoille ilmestyi virolainen kirjoittaja Jaak Kask, joka ulkomaanosastossa julkaistuissa kolumneissa valotti rohkeasti ja suorasukaisesti Viron tilannetta, ennen muuta Neuvostoliiton ja Viron suhteita. Jutut tulivat pääosin puhelimitse ja kieliasua piti toimittaa joskus kovallakin kädellä. Niin Viron tavoitteet kuin tekijätkin tulivat kuitenkin tutuiksi TS:n lukijoille. Yksi huomattava piirre, jota olisi kannattanut miettiä Suomen ulkopolitiikan johdossakin, oli se, että Gorbatshovin arvostus Virossa oli todel219


la heikoissa kantimissa. Gorbatshov ei ymmärtänyt eikä tuntenut Viroa sen enempää kuin muitakaan Baltian maita. Se kävi näistä kolumneista selväksi, mutta ei meillä ulkoministeriössä kai niitä ollenkaan luettu. Ensimmäinen Jaak Kaskin kolumni ilmestyi 29.11.1988. Otsikkona oli "Viron tärkein ja ankarin viikko". Juttu käsitteli tilannetta Moskovan ja Viron välillä. Viron korkein neuvosto oli 16.11. päättänyt, etteivät Neuvostoliiton lait ole automaattisesti voimassa Virossa. Asiasta väännettiin kättä Moskovan kanssa ja Kask toivoi, etteivät Viron edustajat Väljas, Rüütel, Lauristin ja Savisaar turhaan matkustelisi Moskovan ja Tallinnan väliä. Myöhemmin asiaa on tarkemmin selittänyt vain Edgar Savisaar hyvissä muistelmissaan. Jutussa Kask kertoi myös Tartossa pidetystä pitkästä puolueistunnosta ja tulossa olevasta perustuslakikonferenssista sekä kansanrintaman ja inter-rintaman välisestä suhteesta. Tässä vaiheessa vastakkainasettelu oli Viron venäläisten ja virolaisten välillä. Tilanteen kehittyessä alkoi virolaisten rintama eriytyä. Loppuvuodesta 1988 Kask kertoi turkulaisille lukijoille siitä, että Virossa on vietetty aitoa joulua. Se olikin tärkeä juttu. Jo juttujen otsikot kertovat, että kolumneissa valotettiin laajalti virolaisille tärkeitä teemoja: Vihdoinkin kielilaki, EKP:n menestys on näennäistä, Kamppailua vaalilaista, Baltian hengähdystauko jne. 24.2.1989 otsikkona oli "Eestin itsenäisyyspäivä". Jutussa 220

kerrottiin, että 24.2. koko Virossa juhlittiin 71 vuotta vanhaa itsenäisyyttä ja Tallinnassa vedetään sinä päivänä Pitkän Hermannin torniin sini-musta-valkea lippu. En muista, että siitä olisivat muut Suomen lehdet kirjoittaneet tuoreeltaan. Jaak Kask kirjoitti rohkeasti. Ainakin osaselitys on siinä, että Jaak Kask oli nimerkki. Mainitut Edasin toimittajat kirjoittivat nimimerkin suojassa itsensä varmuuden vuoksi turvaten. Jutut annettiin osin puhelimitse. Niistä näkyy sekin, ettei kirjoittajien kielitaito ollut ihan sujuvaa eikä Turun toimituksessa osattu kaikkea muokata hyvään kieliasuun. Kun päästiin 1990-luvulle nimimerkki häipyi ja tilalle tulivat oikeat henkilöt. Mart Kadastik ja Vahur Kalmre kirjoittivat Turun Sanomiin aina vuoteen 1994 asti. Jo heitä ennen oli myös Jaan Kaplinski ilmestynyt TS:n palstoille. Hän ei kuulunut Edasin piiriin, tunnettuna kirjailijana hän tuli TS:n ulottuville muita teitä. Vein hänet sitten mukanani myös Uuteen Suomeen. 1980 ja 90-lukujen vaihteessa Turun Sanomat avasi myös toisenlaisia ikkunoita Viron tapahtumiin. Hankimme pysyvän kontaktin Tallinnaan. Sellaisena toimi Viron tv:n ulkomaanpalvelun päällikkö Juhan Paadam, jonka tunsin televisiokuvioista 1970-luvulta alkaen. Hän avusti ohjaajana suomalaisia televisiotoimittajia monissa ohjelmissa, mm. Kukko kiekuu ohjelmassa. Tämä lauantaiaamun ohjelma tehtiin vuonna 1989 Tallinnasta suorana lähetyksenä. Toimittajina olivat Leo Lehdistö ja Hannu Vilp-

ponen. Myöhemmin minäkin tein Lehdistön kanssa muutaman suoran studiokeskustelun Tallinnasta. Juhan Paadamista tuli 2000-luvun alussa Viron Mr Euroviisu, kun laulukilpailu järjestettiin Tallinnassa. Hän oli ohjelmien tuottaja. Mutta hän välitti siis muutaman vuoden ajan uutisia Virosta Turun Sanomille. Sen ansiosta TS julkaisi ainoana lehtenä kuuluisan Viron talouden ns. IME-ohjelman (itsenäisen talouden uudistus) kokonaisuudessaan. Käännöksen teki Eva Gotberg. Vuoden 1990 keväällä Paadam oli Turussa toimituksessa harjoittelemassa kolmen kuukauden ajan. Tavoitteenamme oli, että Turun Sanomilla olisi jonkun ajan kuluttua vakituiset kirjeenvaihtajat Tukholmassa (jossa Juhani Roiha oli jo pitkään toiminut), Tallinnassa ja Pietarissa. Viimeksi mainittu toteutui myöhemmin, kun Eija Loueniva otti pestin vastaan vuonna 2002. Sitä ennen hän oli kirjoittanut aktiivisesti Viron tapahtumista 1990-luvun alusta alkaen ja ajoittain asunut Tallinnassa. Turun Sanomilla oli Tallinnassa toimipiste Baltian maiden puhelinluettelobusineksen hoitamaiseksi. Eija Louenivan viron kielen taito alkoi kehittyä, kun 1980-luvun lopulla TS:n toimituksen sisällä järjestettiin viron kielen kurssit. Opettajana toimi yliopiston viron kielen opettaja Reet Kasik. Ainakin Eva Latvakangas ja Eija Loueniva jatkoivat kieliharjoittelua kursseilla Tartossa. Minä täydensin kielitaitoani vasta muutettuani Tallinnaan vuo-

nan 2001. 1980-luvun lopulla yleinen kiinnostus viron kieleen oli suurta. Yliopiston luentosalit eivät tahtoneet riittää, kun opiskelijat tungeksivat Reet Kasikin viron kielen tunneille. Tarton kontaktilla oli myös toisenlaisia kuin toimituksellisia seuraamuksia. Yhden illan vietin isäntieni kanssa Tartu Maja rakennusyrityksen vieraana. Saunailta. Tartu Majan nuoret vetäjät olivat saaneet koulutuksen liikkeenjohtoon Irlannissa ja keskustelu käytiin siinä vaiheessa englanniksi. Isännät esittelivät minulle myös yhtiönsä lomanviettopaikkaa Saarenmaalla. Sinnehän minä halusin. Heti ensi kesänä, oli päätös. Olin juuri lukenut Lennart Meren kirjan Hopeanvalkea, jossa Saarenmaa on Ultima Thule, maailman ääri. Saarenmaa tuntui tarunhohtoiselta - ja sitä se olikin. Turun Sanomilla oli kohtuullinen laivasto, josta varmaan löytyisi sopiva alus tähän retkeen, ajattelin. Matkaa alettiinkin pohjustaa jo kevättalvella 1989. Kaikki ei kuitenkaan sujunut kuin elokuvissa. Ensinnäkin tarvittavien dokumenttien hankinnassa oli se ongelma, ettei Neuvostoliiton silloinen Turun pääkonsuli Leonid Ignatov, joka oli vanha ystäväni 70-luvulta, kyennyt oikein selvittämään, mitä papereita tarvittaisiin. Rehellisesti hän myös kertoi, ettei ulkoministeriössä Moskovassa ollut ketään, joka haluaisi antaa kysymykseen vastauksen. Kaikki kiersivät vastuutaan. Asia ratkaistiin lopulta siten, että Ignatov kirjoitti viisumit ja suosituskirjeen 221


Seurueen ohjelma. Päivämäärät liikkuivat, nämä luvat ja todistukset on haettu ensimmäistä suunnitelmaa silmälläpitäen.

Bussitilaus. 222

"spravkan". Loppu vastuu siirtyi minulle. Olkoon, Siperiassa tavataan, sanoin Ignatoville. Mutta suurempi ongelma sitten koituikin aluksesta. Turun Sanomien toimitusjohtaja Keijo Ketonen, joka oli kiinnostunut matkasta, arveli, että TS:n suurin alus Helena on liian hidas siihen lähtöön. Matkahan piti tehdä Saarenmaan eteläkärjen, Sõrven niemen ympäri. Saarenmaan ja mantereen välisestä suoremmasta reitistä ei ollut tarkkoja tietoja eikä uusia merikortteja. Niinpä suunniteltu matka juhannuksen jälkeen 1989 jäikin suunnitelmaksi, vaikka Edasin isännät olivat jo omalta puoleltaan siihen valmistautuneet. Harmitti niin vietävästi, etenkin kun olin ehtinyt jo kutsua kokoomuksen puoluesihteeri Pekka Kivelän puolisoineen matkalle mukaan. Neljä päivä odottelimme lähtöä Rymättylässä. Onneksi ilma heittäytyi myrskyksi, joten ei siitä matkasta muutenkaan olisi tullut mitään. Asia tuli uuteen vaiheeseen, kun istuin iltaa Benito Casagranden kanssa Naantalissa heinäkuun loppupuolella. Harmittelin tilannetta, siis sopivan veneen puuttumista. "Ei se veneestä kiinni ole, vaikka huomenna lähdettäisiin", tokaisi Benito. Konkretiaksi "vaikka huomenna lähdettäisiin" muuttui yllättävän nopeasti. Kun seuraavana aamuna lueskelin lehtiä Rymättylän kesäasunnollani, soi puhelin. Silloin ei ollut kännykkää, vaan minulla oli kesäasunnollakin lankapuhelin. Täy-

tyihän päätoimittaja olla tavoitettavissa. Turun Sanomien markkinointijohtaja Lasse Aarnio soitti ja kertoi, että täällä on yksi virolainen kaveri, joka haluaisi tavata sinut. Kaveri oli Saarenmaan maaherra Ants Tammleht, johon olin matkoillani tutustunut. Teimme treffit lounasaikaan Marinaan. Kun kohtasimme Marinassa, kysyin ensimmäiseksi, voisinko päästä veneellä Saarenmaalle, jos heti lähtisin. Hetkinen, sanoi Ants. Voisinko soittaa. Puolen tunnin kuluttua Ants Tammleht tuli takaisin ja sanoi, että merivartiosto päästää teidät läpi, jos olette Viron aluevesillä huomenaamulla. Nyt siis tulikin kiire. Ensin soitti Casagrandelle. Missä se vene on? Riittävän iso ja nopea alus oli hänen laiturissaan Paraisilla. Omistaja ja kippari oli Martti Saarela Raumalta. Soitto sinne. Vene tuli selväksi, samoin seurue. Casagrandet, Saarelat ja Virmavirrat, puolisot siis mukaan. Vielä paperit. Raumalta piti saada Saareloiden paperit ja valokuvat viisumia varten. Heti eikä viidestoista päivä. Casagranden asiakirjat hain heiltä Linnankadulta. Kello 16 nurkilla marssin pääkonsulaattiin, jossa Ingnatov oli luvannut nopeaa toimintaa. Hän antoi paperit virkailijalle, joka lähti töihin. Leonid ja minä siirryimme kahville ja konjakille. Puoli kuuden aikaan viisumit ja spravka olivat valmiit. - Ethän Jarmo milloinkaan sano, että Neuvostoliiton ulkoministeriö on byrokraattinen, hymyili Leonid luovuttaes223


TS:n ensimmäisen matkan juttu.

saan paperit minulle. Leonid oli urheilullinen mies, keihäänheitossa parhaaseen aikaansa Neuvostoliiton kakkonen, ja ymmärsi tällaisen seikkailun päälle. Muutamaa viikkoa myöhemmin hän kirjoitti Turun Sanomiin jutun, jossa hän kertoi Neuvostoliiton ulkoministeriön suunnitelmasta ottaa käyttöön kunniakonsulien järjestelmän. Mietimme sopivia ehdokkaita hänen alueeltaan. Ouluun päätimme nimittää entisen kansanedustajan, tohtori Martti Ursinin. Jäi nimittämättä. Ajatus kunniakonsuleista 224

ei koskaan toteutunut. Mutta itse ajatus kertoi, millaisia muutoksen tuulia Neuvostoliitossa puhalsi. Riensin asiakirjojen kanssa Paraisille, jossa alus Lyoner III ja miehistö oli valmiina. Matka Saarenmaalle alkoi illalla yhdeksän maissa. Aamulla Neuvostoliiton merivartijat astuivat alukseemme Saarenmaan länsipuolella ja toivottivat hyvää loppumatkaa. Kun saavuimme Sõrven niemen kierrettyämme Riian lahdelle, oli vastassa vielä kolme sota-alusta, mutta sivuutimme ne sulas-

sa sovussa. Mitä nyt varoituslaukauksia ampuivat. Aurinko alkoi olla jo korkealla, kun rantauduimme Nasvan satamaan Kuressaaren eteläpuolella. Vastassa oli satamajohtaja Kaarel Niine. Paljon Neuvostoliittoa kierrelleenä olin varannut mukaan myös tulliselvityskaavakkeet. Hyvä olikin, Nasvan satamasta ei sellaisia löytynyt. Kolmen päivän oleskelumme Saarenmaalla alkoi kunhan ensin olimme majoittuneet hallituksen vierasmajaan. Tartu Majan kesäpaikka oli muussa käytössä. Ehkä isännät arvioivat hallituksen vierasmajan hiukan arvokkaammaksi harvinaisille vieraille. Me olimme ensimmäinen venekunta viiteenkymmeneen vuoteen Saarenmaalla. Siis ainakin ensimmäinen, joka tuli virallisten paperien kanssa. Tapauksen kunniaksi oli lyötetty mitalit, jotka maakuntahallituksen osastopäällikkö Leo Filippov ojensi meille.

Risteilimme pitkin Saarenmaata, mm. dolomiittikaivoksilla. Mieleen jäin myös tapaaminen Orissaaren linja-autoaseman ravintolassa. Siellä törmäsin yllättäen turkulaiseen Juhan Kristian Talveen. Hän oli jonkun ulkovirolaisen ryhmän kanssa suunnittelemassa Viron kongressin eli alkuperäisten 30-luvun virolaisten kansakokouksen koolle kutsumista. Niin tapahtuikin sittemmin ja Viron kongressilla oli tärkeä rooli itsenäisyysprosessissa, vaikkei se itsenäisyyttä ratkaissutkaan. Mutta merkittävää oli, että asiaa suunniteltiin jo vuonna 1989. Toinen mieleen jäänyt muisto Orissaaren linja-autoasemalta oli se, että Benito ihastui siellä parkkipaikalla olleeseen vanhaan autoon, vuoden 1939 BMW, ja halusi ostaa sen. Omistaja, keski-ikäinen rouva oli päästään pyörällä, kun suomalainen lupasi vastineeksi uuden Ladan.

Matkan kunniaksi oli Kuressaaressa lyötetty muistomitali ”esimesele Soome kaatrile” joka 50 vuoteen tuli Saarenmaalle luvan kanssa.

225


Garantii. Edasin takuu siitä, että seurueen kulut maksetaan. 226

Isäntämme Aimar Jugaste ihmetteli kumpi heistä on hullu. Hanke ei toteutunut, ehkä onneksi. Pari vuotta myöhemmin se olisi ollut läpihuutojuttu, mutta ehkä se BMW oli jo silloin kaatopaikalla. Matkamme seurauksena syntyi monenlaisia hankkeita ja suunnitelmia. Niiden johdosta kävin sittemmin puhumassa Kuressaaren matkailuseminaarissa, tutkimassa sopivaa paikkaa turkulaiselle satamalle ja golf-kentälle. Viro alkoi elää voimakasta kehitysvaihetta, johon sisältyi paljon innostusta ja vähän kokemusta. Melkein kaikki onkin sittemmin toteutunut, eikä Saarenmaalla ole suomalaisista turisteistakaan puutetta. Ehkä heitä on jo liian kanssa, mutta kyllä Saarenmaa sen kestää. Olemmehan sittenkin veljeskansoja. Itse asiassa vuoden 1989 risteilystä alkoi pitkä matkani Viroon. Se jatkuu edelleen. Kun matkasta tuli kuluneeksi 20 vuotta Turun Yliopistosäätiö järjesti ehdotuksestani Kuressaaressa ensimmäisen Itämeren historiapäivän. Vuonna 2014 järjestetään jo viides historiapäivä. Ensimmäisen teema oli Euroopan yhdentyminen ja Itämeren alue. Tänä vuonna 2014 muistellaan Urho Kekkosen vierailua Virossa vuonna 1964. Kuressaare on seminaarille luonnollinen paikka, sillä siellä sijaitseva Saarenmaan yliopistokeskus Kuressaaressa on säätiön omistama. Keskuksen ohjelmaan liittyy erilaisia Tarton ja Turun yliopistojen yhteisiä projekteja, meren tutkimusta sekä saarenmaalaisten opiskelijoiden avustamista yliopistotielle.

Kun ensi kerran vierailimme kaupungissa, yliopistokeskuksen nykyinen rakennus oli 1900-luvun alun kommunistijohtaja Kingiseppin nimeä kantava museo ja vanhainkoti. Hänelle oli omistettu myös muistolaatta Kuressaaren keskustassa. Nyt sillä paikalla on Viron vapaussodan muistopatsas, josta keskusteltiin silloin ensimmäisellä matkallamme. Yhtenä iltana asuinpaikkaamme ilmestyi kaksi vasta perustetun muinaismuistoyhdistyksen jäsentä, jotka olivat kuulleet, että seurueessamme oli Italian konsuli (Benito Casagrande). Alkuperäinen, kuvanveistäjä Adamsonin veistämä vapaussodan muistomerkki oli Neuvostomiehityksen alkaessa kätketty jonnekin, josta kukaan ei sitä enää löytänyt. Mutta varman tiedon mukaan patsaan valumuotit olivat Milanossa yhdessä valimossa. Voisiko kunniakonsuli auttaa, kuului kysymys. Asia tutkittiin huolella, mutta valtavista Milanon valimon muottikasoista patsasta oli mahdotonta löytää juuri niitä muotteja. Mutta siellä se nyt on, patsas Kuressaaren keskustassa. Uusi valu tehtiin valokuvien perusteella. Mikään ihme ei ole, että Kuressaaressa pidetään Turkua ystävyyskaupunkina, vaikka virallisia päätöksiä ei olekaan tehty. Idean isä - tai pikemminkin äiti - on nykyinen kulttuuriministeri Urve Tiidus, joka Kuressaaren kaupunginjohtajana vaali lämmöllä Turun suhteita. Hän on ollut mukana suhteen kehittelyssä lähestulkoon alusta alkaen. Ehkä Turku jossakin vaiheessa muistaa häntä asianomai227


sella huomionosoituksella. Turun Sanomien Viro-suhteesta pitää ehdottomasti kertoa vielä pari muuta asiaa. Ensimmäinen on Turun Sanomien seminaari vuonna 1988. TS tapasi järjestää 1980-luvun puolivälistä alkaen sidosryhmilleen päivän seminaarin jostakin ajankohtaisesta aiheesta. Vuonna 1987 teemana oli Holkerin sinipunahallitus, pääalustajana oli pääministeri Koiviston avustajana toiminut Paavo Lipponen. Silloin myös professori Olavi Borg kertoi, kuinka Harri Hokerin hallitus syntyi "manuaalisessa ohjauksessa". Vuonna 1988 seminaarin aiheena oli Euroopan muutos. Alustajia oli Brysselistä Moskovaan. Turun Sanomat oli pohjustanut aihetta pitkällä juttusarjalla uudesta Euroopasta. Tallinnasta tuli alustajaksi Rahva Hääl lehden varapäätoimittaja Siim Kallas. Se oli hänen ensimmäinen ulkomainen esitelmämatkansa. Muutenkin hän oli se, joka edusti Euroopan suurta murrosta. Seminaari huipentui ainakin yleisön mielissä juuri Kallaksen esitelmään, jossa vilahteli sellainenkin ennen tuntematon termi kuin "komentotalous". Kohahduttavinta oli kuitenkin, kun Kallas sanoi, että Neuvostoliitto hajoaa. Siis Neuvostoliitto hajoaa. Suomessa useimmat ajattelivat, että Neuvostoliitto on ikuinen. Mutta Virossa ajateltiin toisin, mikä turkulaisten olisi pitänyt jo tietää. Eivät tietäneet. Kohahdus ja sitten hiljaisuus. Kun puheenjohtajana kyselin kommentteja tai kysymyksiä, vallitsi salissa hiljai228

suus. Mutta kun seminaarin jälkeen kansa kokoontui vastaanotolle, ympäröitiin Kallas. Kysymyksiä satoi. Mitä oikein tarkoitit, kyseltiin. Sitä mitä sanoin, vastasi alustaja. Ja hymyili, viiksiensä takaa. Turun Sanomien toimittaja Eija Loueniva teki seminaarista juttua. Älä laita sitä "Neuvostoliitto hajoaa" otsikkoon, annoin ohjeen. Se oli tietenkin väärin, mutta halusin kai suojella sekä itseäni että Kallasta. Saman olin tehnyt, kun hiukan aiemmin haastattelin Tallinnassa Viron kirjailijaliiton sihteeriä Jaak Jõeruutia. Hänestä tuli myöhemmin suurlähettiläs Helsinkiin ja muutamaan muuhunkin pääkaupunkiin. Jaak kertoi Virosta sellaisia asioita, jotka sijoitin lähdettä mainitsematta omaan kolumniini. Olemme sille nauraneet jälkikäteen, mutta silloin vuonna 1987 se oli totista totta. Voisi sanoa, että se oli hyvä ratkaisu siinä tapauksessa. Halusin, että Viron ikkunat ovat meille auki tulevaisuudessakin. Tiesin, että helposti ne voivat sulkeutua. Suuri epävarmuus Viron tulevaisuudesta oli olemassa. Käytännön kokemusta ajatukseni tueksi sain kesällä 1990, kun uudelleen yritimme Saarenmaalle veneellä. Enää sille suljetulle sotilasalueelle ei päässyt. Riian lahdella olivat jälleen ne kolme sota-alusta, mutta nyt meidät ohjattiin mihin tahansa paitsi Saarenmaalle. Siinä ei enää auttanut Ants Tammlehtin sana, vaikka saimme häneen puhelinyhteyden mereltä. Asian ratkaisi Riiassa oleva uusi merivartioston päällikkö - Kostenko muistaakseni -, jonka kanssa niin ikään kuitenkin pääsin

keskusteluun. Valitsimme silloin Riian. Toinen tärkeä seikka on, että nämä sanomalehti Turun Sanomien kautta syntyneet kontaktit johtivat siihen, että TS painoi Pietariin puhelinluettelon. Turun Sanomat oli Suomen suurin puhelinluetteloiden tekijä. Pietarin yrityspuhelinluettelo ilmestyi joulukuussa 1992. Edellinen oli painettu vuonna 1913. Pietarin onnistuneen projektin jälkeen TS teki saman Tallinnassa, jonne tehtiin Viron yrityspuhelinluettelo. Molemmat projektit johti Esa Honka. Pietarissa tärkeä kontakti puhelinlaitosten lisäksi oli ulkosuhteiden apulaiskaupunginjohtaja V.V. Putin. Kaiken kaikkiaan siis Turun Sanomat oli eturivissä, kun Viro alkoi vapautua. Lukijoille tarjottiin ajan tasalla olevaa tietoa, joka ei tullut kansainvälisistä lähteistä, vaan suoraan hevosen suusta. Se oli enemmän ajan tasalla ja yksityiskohtaisempaa kuin uutisliturgia. Sitä sävytti myös innostus, halu olla mukana veljeskansan itsenäistymisprosessissa. Minusta se oli oikeaa journalismia. Samalla kontaktipinta Viroon kasvoi. Jossakin vaiheessa keskustelussa oli sellainenkin ajatus, että Tartosta saataisiin Turun ystävyyskaupunki. Neuvostoaikana tiedusteluun vastattiin, ettei se käy. Turullahan on jo Leningrad. Niinpä, mutta Viro itsenäistyi elokuussa 1991. Silloin olisi pitänyt olla liikkeellä, mutta kaupungin johdolla taisi olla muuta ajateltavaa. Tämän Tartto-Turku suhteen ydin oli joka tapauksessa yliopistojen välinen läheinen suh-

de, jolla on pitkät juuret. Akateemikko Olavi Granön isä Johannes Gabriel Granö loi 1920-luvulla Tarton yliopiston professorina Viron maantieteen ja toimi sittemmin Turun yliopiston professorina ja rehtorina. Sen ansiosta nyt Turun Yliopistosäätiö omistaa paitsi yliopistokeskuksen Kuressaaressa myös Villa Tammekannin Tartossa. Professori Tammekannin kodiksi suunniteltu rakennus on Alvar Aallon ainoa rakennus Baltian maissa. Sen rakentamisesta on päätetty aikoinaan Kristiinankatu yhdessä Turussa, J.G. Granön kotona. Myös päätös sen ostosta yliopistosäätiölle tehtiin samassa huoneessa, mutta silloin siinä oli kaupunginjohtaja Juhani Lepän työhuone. Villa Tammekann on saanut Europa Nostra arkkitehtuuripalkinnon. Turun ja Tarton ystävyyssuhde on luonteeltaan syvä. Oleellisilta osiltaan se yhdistyy yliopistojen kanssakäymiseen. Sillä on menneisyys, mutta myös tulevaisuus, siis. Sanomalehti on tässä suhteessa ollut sellaisessa asemassa kuin sanomalehti parhaimmillaan voi olla: tietojen välittäjä, mutta myös ideoiden sytyttäjä.

229


Heimo Välimäki

Veistos 1995

TURUN YLIOPISTON TÄYDENNYSKOULUTUSYHTEISTYÖTÄ VIROSSA

230

Turun yliopistolla on pitkät perinteet yhteistyöstä Viron kanssa. Uppsalan yliopiston jälkeen silloisen Ruotsin toinen yliopisto perustettiin Tarttoon vuonna 1632 ja kolmas Turun Akatemia vuonna 1640, siis samoihin aikoihin. Noina kahdeksana vuotena, kun Turussa ei ollut Akatemiaa, turkulaisia opiskeli paljon Tarton yliopistossa. Tarton yliopistolla ja Turun yliopistolla on muitakin merkittäviä yhtymäkohtia. Tarton yliopiston maantieteen oppiaineen professuurin ensimmäinen haltija oli professori J.G. Granö. Hänen poikansa akateemikko Olavi Granö oli vahva taustavaikuttaja, kun Turun yliopisto aloitti toimintansa Saarenmaalla. Tarton yliopisto ja Turun yliopisto solmivat yhteistyösopimuksen vuonna 1987. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen yhteistyö Viron kanssa alkoi Saarenmaalta, mistä se on levinnyt koko Viroon ja myös Latviaan ja Liettuaan. Kaikkiaan Virossa täydennyskoulutuskeskus on ollut mukana yli sadassa hankkeessa. Turun yliopisto ja täydennyskoulutuskeskus solmivat suhteet Saarenmaalle jo 231


Toimitilan avajaisissa työntekijät Anne Keerberg ja Erik Keerberg sekä turkulaiset vieraat Olavi Granö ja Martti Julkunen

ennen Viron uudelleen itsenäistymistä. Ensimmäinen delegaatio kävi Saarenmaalla 4.-5.6.1991 ja saarenmaalaiset tekivät vastavierailun 9.-13.9.1991 maaherra Ants Tammlehden johdolla. Silloin sovittiin yhteistyölista niistä aiheista, joita alettiin toteuttamaan. Yhteinen tekijä yhteistyön alussa oli saaristo. Täydennyskoulutuskeskuksessa oli vuonna 1987 alkanut laaja Saariston kehittämisprojekti, joka yhdisti Varsinais-Suomen saariston tutkimus- ja selvitystoimintaa, koulutusta ja alueellista kehitystyö232

tä. Päällimmäinen tavoite oli saariston kehittäminen yhteistyön avulla. Saaristoprojektin keskeisiä puuhamiehiä olivat akateemikko Olavi Granö, toimistopäällikkö Kari Hyppönen ja suunnittelija Heimo Välimäki. Yhteistyömahdollisuuksien kartoittaminen Saarenmaan kanssa alkoi toiveista saada siirrettyä joitakin hyviä kokemuksia Saaristoprojektista myös Saarenmaalle. Ajatusten ja henkilöiden vaihto alkoi vilkkaasti. Silloin tarvittiin vielä erillinen kulkulupa Saarenmaalle. Kun Turun

Aurelian lahjoitus kesällä 1993, mukana Arnold Rüütel (vas.) ja Olavi Granö.

yliopistosta kulkulupapyyntöjä tuli jatkuvasti, niin silloinen maaherra Ants Tammleht lähetti niitä vinon pinon täydennyskoulutuskeskukseen. Niissä oli valmiina luvan numero, Saarenmaan leima ja Tammlehden allekirjoitus. Luvan muu täyttäminen suoritettiin täydennyskoulutuskeskuksessa. Elinkeinotoiminnan yhteistyön ensimmäinen hanke oli Länsi-Viron satamien ja hotellien johtajien koulutusprojekti. Aivan ensimmäisiä yhteistyömuotoja olivat myös saarenmaalaisten

yritystä perustavien nuorten osallistuminen täydennyskoulutuskeskuksen yrittäjäkursseille. Vielä ennen täydennyskoulutuskeskuksen Länsi-Viron toimitilan perustamista Kuressaareen toteutettiin mm. seuraavat hankkeet: kestävän kehityksen ohjelman laatiminen Länsi-Viron saariston biosfäärialueelle (Saarenmaa, Hiidenmaa ja Vormsi), elintarviketalouteen liittyvän akateemisen tiedon soveltamiskurssi, Saarenmaan ja Hiidenmaan maaseudun kehittäjäkoulutus, Arvutimet Eestis–kurssi, suomen ja ruotsin 233


kielen koulutus ja suomalais-virolainen ystävyyskuntaseminaari. Täydennyskoulutuskeskuksen Länsi-Viron toimitila avattiin 2.6.1993. Toimisto sijaitsi aivan Kuressaaren keskustassa Saarenmaan maakuntahallituksen tiloissa. Ensimmäisenä toimitilan johtajana aloitti Erik Keerberg, joka oli osallistunut täydennyskoulutuskeskuksen yrittäjäkoulukseen Turussa ja Loimaalla. Toimitilan toiseksi työntekijäksi palkattiin hänen vaimonsa Anne. He olivat molemmat suunnistajia, joten siltäkin osin sulautuivat hyvin täydennyskoulutuskeskuksen henkilökuntaan. Oman toimitilan perustamisella pyrittiin siihen, että täydennyskoulutuskeskus olisi Länsi-Virossa merkittävin ulkomaalainen elinkeinotoiminnan kehittäjä ja kouluttaja. Aluksi toimitilan palvelut keskittyivät yhteistyön erilaisten käytännön järjestelyissä auttamiseen, kuten tulkkaukseen ja käännöstöihin sekä tiedottamiseen ja neuvontaan. Mutta pian pääpaino kohdistui selvien projektien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Aina vuoteen 1995 asti koulutukset ja projektit rahoitettiin pääasiassa Suomen kansallisella rahoituksella. Useimmiten rahoittajina olivat työvoimahallinto, maa- ja metsätaloushallinto sekä ympäristöhallinto. Jo alkuvuosina keskeisimmät yhteistyötahot olivat Saarenmaan, Hiidenmaan ja Läänemaan maakuntahallitukset. Mutta heti alkuvuosina neuvoteltiin myös Tarton yliopiston ja Viron maatalousyliopiston kanssa yhteistyöstä erityisesti Saarenmaalla. 234

Usein myös yliopisto toimi rahoittajana. Yksi konkreettinen esimerkki oli Seilin käytöstä poistetun tutkimusalus Aurelian luovuttaminen Orissaaren peruskoulun merenkulun osastolle lähinnä opetus-, tutkimus- ja koulutuskäyttöön. Varsinais-Suomen liitto oli alusta lähtien mukana merkittävällä panoksella. Liitto laati vuonna 1994 Länsi-Viron raja-alueohjelman. Siinä lueteltiin varsin konkreettisesti tehtäviä yhteistyöhankkeita. Keskeisenä tavoitteena oli, että yhteistyöhön saadaan mukaan mahdollisimman paljon varsinaissuomalaisia toimijoita, missä onnistuttiinkin varsin hyvin. Samaan aikaan liitto määritteli lähialueyhteistyön keskeisimmiksi alueiksi Länsi-Viron, Tukholman alueen ja Pietarin alueen. 1990-luvun alkuvuosina muualla Virossa toteutettiin mm. Keski-Viron kunnallisjohdon koulutusohjelma, monimuoto-opetuksen kehittämisohjelma ja opettajien täydennyskoulutusta. Kun Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi vuonna 1995, niin yhteistyön rahoitusmahdollisuudet paranivat huomattavasti. Vuoden 1995 aikana aloitettiin Länsi-Virossa elinkeinotoiminnan kehittämisessä Saarenmaan käsityökeskuksen ja sen laatumerkin kehittäminen, Hiidenmaan maaseudun ja maaseutuelinkeinojen kehittämissuunnittelu ja Länsi-Viron saarten erikoismaatalouden kehittäminen sekä Viron alkavan yrittäjän käsikirjan tekeminen. Kuntien yhteistoiminnassa aloitettiin Länsi-Vi-

Turun yliopiston ja Tarton yliopiston yhteistyökeskus Villa Tammekann.

ron kunnallisjohdon koulutus ja suomalais-virolaisen ystävyyskuntatoiminnan kehittäminen. Ympäristö- ja energiayhteistyössä toteutettiin kestävän kehityksen projekti, Länsi-Viron ongelmajätteiden keruuprojekti, Länsi-Viron rannikkovesien monitorointihanke ja ympäristönsuojelun avoin korkeakouluopetus. Uudet mahdollisuudet Euroopan unionin Interreg (rajat ylittävä)-tyyppisten ja muidenkin ohjelmien puitteissa antoivat entistä paremmat mahdollisuudet hankkeiden toteuttamiseen. Täl-

laisia koko Viroa koskevia hankkeita olivat mm. Viron kunnallisjohdon koulutusohjelmat ja ystävyyskuntaseminaarit, Viron ympäristötoimittajien koulutus, luontomatkailun kehittämishanke, laaja yritysten kehittämishanke ja venematkailun kehittämishanke. Länsi-Viron jälkeen toiseksi merkittäväksi yhteistyötahoksi muodostui vanhoista yhteyksistäkin johtuen Tartto. Tähän on vaikuttanut olennaisesti myös se, että Turun Yliopistosäätiö peruskorjasi Tarttoon Alvar Aallon suunnittele235


man Villa Tammekannin Turun yliopiston ja Tarton yliopiston yhteistyökeskukseksi. Täydennyskoulutuskeskus laati taloon arkkitehti- ja käyttösuunnitelman. Keskus avattiin korjauksen jälkeen vuonna 2000. Toinen merkittävä tekijä on ollut hyvät yhteistyösuhteet Tarton kaupungin kanssa. Kolmantena tekijänä voidaan mainita monien hankkeiden luotettava yhteistyökumppani ja Viron suurin kansalaisopisto Tartu Rahvaülikool, jonka hallituksen puheenjohtajana on toiminut pitkään Reino Lemmetyinen. Länsi-Viron toiminta organisoitiin vuonna 1997 Saarenmaan yliopistokeskukseksi, missä Turun yliopiston lisäksi olivat alun perin mukana Tarton yliopisto, Viron maatalousyliopisto, Tallinnan teknillinen yliopisto, Tallinnan pedagoginen yliopisto ja Saarenmaan maakunta. Myöhemmin toimintaan on osallistunut myös Turun yliopiston hallinnoima Itämeren alueen yliopistoverkosto. Yliopistokeskuksen toiminta on tukenut Turun Yliopistosäätiön omistukseensa hankkiman Pargi 5 kiinteistön toimintaa. Keskeisellä paikalla Kuressaarea oleva kiinteistö on muodostunut yliopistolaisten ja muidenkin työskentely- ja lomanviettopaikaksi. Yliopistokeskuksen toiminta on laajentunut täydennyskoulutuskeskuksen hankkeiden lisäksi varsin monipuoliseksi keskukseksi, jonka toimintaan on viime vuosina osallistunut 3000 - 5000 opiskelijaa. 2000-luvulla on leimaa-antavaa ollut se, että täydennyskoulutuskeskus 236

(nykyään Koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea) on laajentanut hanketoimintaa isoihin hankkeisiin koko Viroon ja samalla myös Latviaan ja Liettuaan ja muuallekin Itämeren piiriin. Tällaisia hankkeita ovat olleet mm. puistojen kehittämishanke Devepark, kansalaisopistojen kehittämishanke Lemon, etätyön kehittämishanke Flex, luonnon materiaalien käyttöhanke ProNatMat, Minwa-hanke, eJump, pienten kielten– hanke, luontokeskusten BSR Eagle–hanke ja yritysneuvojien hanke. Varsinais-Suomen Viro-keskus on ollut mukana partnerina varsin monissa Brahean Viron hankkeissa.

Torni, Tallinna 1990 237


Seppo Lohtaja

LUOMUVILJELYÄ RAKENTAMASSA

Kohtalonhetkiä Toompealla elokuussa 1991. Kirjoittaja panssariesteen juurella ystävänsä Kaupo Kloorenin pojan Jürgenin kanssa. Kuvan otti Kaupo Klooren.

238

Kun vapauden tuulet alkoivat puhaltaa Virossa 1988, sai Biodynaaminen yhdistys ry keväällä Tallinnasta kutsun tulla tutustumaan Viron maatalouden uusiin mahdollisuuksiin. Kutsujina olivat Eesti Biodünaamika Ühing (Viron Biodynaaminen yhdistys) ja16 nuorta maatalousalan taloustieteilijää, joista kahdesta tuli myöhemmin maansa maalousministeri. Primus motorina oli Estonia-oopperan käyrätorvensoittaja Arvo Purga, joka oli biodynaamisen yhdistyksen puheenjohtaja ja myöhemmin myös biodynaaminen viljelijä. Juhannuksen aikaan lähdimme 35 viljelijän voimin matkaan allekirjoittanut matkanjohtajana. (myöhemmin olen vetänyt viitisentoista bussireissua Viron luomun pariin). Kävimme tutustumassa mm. tutkija Viivi Rosenbergin johtamaan perunantutkimuslaitokseen, joka oli jo kansainvälisesti tunnettu saavutuksistaan. Erityisesti kaksi sykähdyttävää tapausta jäi lähtemättömästi mieleen. Juhannusta vietimme Palmsen kartanossa Lahemaalla. Aattoiltana kokon loimutessa maatalous239


40 hehtaarin pellon kyntöä. Pellot olivat niin kiviset, että 104 hehtaarin muokkauksissa katkesi 112 jousipiikkiä. Pellon tiivistymisen minimoimiseksi peltotyöt tehtiin alle 2000 kiloa painavilla traktoreilla, joten aikaa tarvittiin.

tutkija, myöhempi kansanedustaja Arvo Sirend piti kannon nokassa seisten sellaisen isänmaallisen palopuheeen, että siitä olisi vielä edellisenä vuonna saanut menolipun Siperiaan. Kun lähtöpäivänä lounastimme lentokentän ravintolassa, maantietä asteli kaksi nuorta miestä määrätietoisesti kohti kaupunkia liehuvaa Viron lippua ylväästi kantaen. Viimeistään silloin kävi selväksi, että todelliset muutoksen tuulet olivat yltyneet jo puhuriksi.

luennot luomusta Võrun kulttuurisalissa, joka oli tupaten täynnä väkeä. Koittanut vapaus antoi kiinnostusta kaikkeen uuteen. Aulan pöydillä oli luomuvalistuksen ohella tarjolla jos jonkinlaista aiemmin kiellettyä kirjallisuutta Kama Sutrasta alkaen. Talvella 1989 luentotoiminta alkoi toden teolla eri puolilla maata ruotsalaisten antroposofien taloudellisella avustuksella ja yhteistyössä heidän kanssaan. Myös Saksan suunnasta oltiin liikkeellä Mandfred Klettin johdolla. Ensimmäiset biodynaamiset viljelijät olivat YHTEISTYÖ ALKAA aloittaneet työnsä jo edellisenä kesänä. Vielä samana syksynä pidimme Uli Merkittävin toiminta tapahtui Saida SovSchellhammerin kanssa Eve Muston kut- hoosissa Turbassa. Sovhoosista kehittyi sumina jo ensimmäiset viikonloppu- Juhan Särgavan johdolla Viron merkittä240

vin luomutila. Sitä se on edelleenkin Saida Farm OÜ nimisenä suurtilana. Peltoa on lähes 1000 ha ja satapäisen lypsykarjan maito jatkojalostetaan rahkaksi, jogurtiksi ja juustoiksi ja markkinoidaan ympäri Viroa. Jo 1988 aloitin henkilökohtaisen neuvonnan uusilla tiloilla ja jatkoin sitä aktiivisesti aina vuoteen 2005. Kaikkiaan laadin viljelysuunnitelmia mantereella Haanjasta Haapsaluun noin 100 tilalla ja Saarenmaalla noin 50 tilalla yhdessä Saarenmaan tulisielun Aivar Kallaksen kanssa vuodesta 1990, jolloin saarelle oli mahdollista päästä ensimmäistä kertaa. Kiitos Aivarin innostavan ja uutteran työn, Saarenmaa on jo pitkään ollut Viron johtava luomumaa-

kunta. Entinen liikunnan opettaja Aivar oli jo 1988 hankkinut vaimonsa Monican kanssa pienen tilan Kihelkonnalta ja hankkiutunut Ruotsiin Järnan biodynaamiseen keskukseen puoleksi vuodeksi opiskelemaan biodynaamista viljelyä muutaman muun virolaisen kanssa. Arvo Purga puolestaan tuli hakemaan oppia Snellman korkeakoulun biodynaamiselta linjalta. KÄYTETTYJÄ MAATALOUSKONEITA Maiden takaisin palauttaminen synnytti noin 27.000 pientilaa, joiden isänniltä useimmiten puuttui niin alan osaaminen kuin tarvittavat maatalouskoneet. Koko 241


Suomessa ryhdittiin keräämään käytettyjä, pääosin käytöstä poistettuja koneita, jotka olivat Suomessa käyneet liian pieniksi. Kolhoosien ja sovhoosien purkaminen tapahtui sikäli järjettömästi, että pellot ja koneet menivät pääosin eri henkilöille ja lisäksi kalusto oli liian suurta pientiloille, joten koneapu oli aivan välttämätöntä. Samanlaista koneapua tuli myös Ruotsista ja Tanskasta ja se oli Viron viljelijöille aluksi ilmaista tai

nimellishintaista. 1990-luvun lopulta koneiden hankinta Suomesta ja Ruotsista siirtyi alan ammattilaisille ja normaaliksi kaupankäynniksi. Nyt aloittaneista tiloista on jäljellä enää kolmannes eli noin 9.000 tilaa. Myllerrys on varsinkin EU-jäsenyyden aikana ollut mitä melkoisin. Itse kuljetin useita peräkärryllisiä eri puolilta Etelä-Suomea haalittuja koneita. Samoin keräsimme vaatteita ja eri-

laisia kodinkoneita kuten jääkaappeja, pesukoneita ja polkupyöriä, joita sai kuljetettua pakettiautolla. Myös käytettyjä autonrenkaita vein turkulaisista rengasliikkeistä useita pakettiautollisia. Eräs turkulainen hammaslääkäri lahjoitti hyvän hammaslääkärituolinsa, jonka toimitin Kuressaaren sairaalaan. Välillä talomme navetassa Ruskolla varastoitiin rekkakuormallinen erilaista sairaalakalustoa Viroon toimitettavaksi. TALOUDELLISTA TUKEA

DEVEPARK-paviljongin avaaminen Rõngussa, Virossa kesällä 2012. Kuvassa hankkeen vetäjät Braheasta Antti Karlin ja Johanna Aaltonen. 242

Valtaisan kiinnostuksen vuoksi Suomen Biodynaaminen yhdistys ry haki ulkoministeriön lähialueyhteistyön edistämisvaroista tukea nopeasti laajenneelle toiminnalle, jonka tukemiseen ruotsalaisilta ei enää riittänyt varoja. Yhteistyötoimikunnan puheenjohtajana oli tuolloin Kemiran entinen tutkimuspäällikkö ja SLC (Svenska lantbruksproducenternas centralförbund, ruotsinkielisten maataloustuottajain keskusliitto) johtaja Johan Korkman, ja hänen suosiollisella avustuksellaan saimme lupauksen seitsemän vuoden mittaisesta tuesta vuosille 1990 - 1996. Tukisummat vaihtelivat vuosittain 20.000 ja 90.000 markan välillä. Me puolestamme lupasimme, että vuoden 1996 jälkeen emme enää pyydä avustusta, koska sen jälkeen virolaiset hoitavat homman jatkon itse. Näin myös kävi. Itse toimin tämän Viro-projektin vastuullisena vetäjänä ja organisoijana. Nyt Viro on suhteellisesti ottaen jo ohittanut Suomen luomualan.

Vähällä rahalla saatiin paljon aikaan, sillä luennoitsijoille ja neuvojille maksettiin vain matkakulut ja vaatimaton luentopalkkio eli kysymyksessä oli hyvin talkoohenkinen toiminta. Yleensä matkassa oli 2-3 hengen tiimi ja luentoja pidettiin päivä tai kaksi kerrallaan eri puolilla Viroa. Kaikkiaan Suomesta osallistui näinä vuosina neuvontatyöhön yli 30 eri asiantuntijaa. Heistä haluan erityisesti mainita professori Erkki Lähteen, joka kävi opettamassa luonnonmukaista metsänhoitoa, ja turkulaisen rakennusmestari Lauri Tuomisen, joka neuvoi tiloilla rakentamiseen ja korjaamiseen liittyviä asioita. Muutaman alkuvuoden jälkeen neuvonta- ja luentotoiminta jäi lähes yksinomaan suomalaisten harteille, koska suomen kielen tulkkeja oli yleensä saatavilla. Parhaana vuonna järjestimme kuusi 1-2-päiväistä seminaaria ja lukuisan määrän pienempiä tilaisuuksia. Luentoja pidettiin yhteensä 141 tuntia. Lisäksi kävin itse vuosittain neuvontakäynnillä 10 - 30 tilalla; samoilla tiloilla oli tarpeen käydä useita kertoja, koska useimmilla viljelijöillä ei ollut edes perusammattitaitoa entuudestaan. Koska puheeni ensi alkuun aina tulkattiin viroksi, alkoi kielitaito kohentua nopeasti. Syksyllä 1990 lähdin pitämään Taeblan maatalousoppilaitokseen Haapsalun kupeessa kahden päivän luomukurssia. Vaan tulkkipa oli kadonnut eikä uutta siihen hätään löytynyt. Eipä siinä muu auttanut kuin “hakada rääkima”. Onneksi perussanasto oli jo käynyt 243


tutuksi ja selvisin urakasta kohtuudella enkä sen jälkeen enää tulkkia tarvinnut. Myöhemmin aloin itse toimia tarpeen tullen tulkkina suomea, ruotsia, saksaa, englantia ja viroa puhuvien välillä. MONESSA MUKANA Biodünaamika Ühing oli jo 1989 ryhtynyt julkaisemaan neuvontalehtistä Elav maa, jota monistettiin käsipainossa. Viisi vuotta myöhemmin harpattiin eteenpäin, kun lehtinen muuttui A3-kokoiseksi aikausilehdeksi Maheleht. Rahoitusta saatiin aluksi Norjasta Vonne Lundin hankkimana ja lehden julkaiseminen siirtyi Tarttoon perustetulle Ökoloogiliste Tehnoloogiate Keskukselle. Se hankki rahoitusta Virosta luomualan monitoimijan Merit Mikkin johdolla. Kuuluin ensimmäiset kymmenen vuotta lehden toimitusneuvostoon. Korkeatasoinen lehti ilmestyy edelleen. 1990-luvulla olin pitkään Biodünaamika Ühiingin hallituksen jäsen. Teimme tiivistä yhteistyötä alan viranomaisten kanssa luomun kehittämiseksi. Viro on niin pieni maa, että siellä alan toimijat todella tuntevat toisensa. Erityisen hedelmällistä yhteistyö oli yliopistoväen kanssa. Prof. Ülo Mander Tartosta oli merkittävä luomun tukija, samoin Eve Ader EPMU:stä. Myös ETKL:n (Eesti Talupidajate Keskliit) ja sen johtajan Kaul Nurmen kanssa tehtiin tiivistä yhteistyötä. Vuonna 1999 maatalousministeri Ivari Padar nimitti minut kolmeksi vuodek244

si Eesti Parlamentin Mahekomisjonin (Parlamentin luomukomitea) jäseneksi. Muut viljelijäjäsenet olivat Arvo Purga, Juhan Särgava, Aivar Kallas ja Jaak Sünt, Läänemaan luomuviljelyn voimahahmo samaan tapaan kuin Aivar Kallas Saarenmaalla, sekä Viljandin maakunnan vastaava Aarne Toomsalu. Tehtävämme oli vaikuttaa luomusäädösten ja –lainsäädönnön kehittämiseen. Oma erityisalani oli Suomen ja Viron luomuvirkamiesten yhteistyön käynnistäminen. Minkä taakseen jättää sen edestään löytää. 2002-2003 toimin vuoden ajan BirdLife Suomi ry:n Viron maatalousprojektin vetäjänä kehittämässä virolaisten viljelijöiden ympäristötietoisuutta. 1990-luvulla tapahtunut verkostoituminen antoi tehtävään lentävän lähdön. Yhteistyössä Tarton Ökoloogiliste Tehnoloogiate Keskuksen ja yliopistoväen kanssa teimme 16-sivuisen maatilan ympäristöoppaan viroksi. Tärkeä yhteistyökumppani oli jälleen Kaul Nurm ja ETKL, ja siten saimme 5.000 kappaleen painoksen levitetyksi oikeisiin osoitteisiin. Lisäksi järjestettiin useita seminaareja eri puolilla maata. SAAREMAA ÖKOTALU JA VALTAKUNNANJULKKIKSET EU:n tuomien muutosten johdosta lopetin viljelyn Suomessa 1996. Samanaikaisesti tuli mahdolliseksi hankkia edullisesti 70 ha peltoa Saarenmaalta Leisin kunnasta. Lisäksi Aivar Kallas sai Kärlalta haltuunsa 15 ha sukunsa maita takai-

sin ja samoin Urmas Mägi 35 ha Leisistä. Näistä pelloista me muodostimme 120 ha:n maatalousyhtymän Saaremaa ökotalu OÜ:n (Saarenmaan luomutila Oy) 1997. Kun syksyllä 1998 kylvimme ruista lähes 40 ha, viljan hinta oli 2,40 kroonia/ kg. Kun syksyllä 1999 korjasimme ennätyssadon, oli viljan hinta romahtanut 0,80 krooniin/kg maatalouden supermyllerryksessä. Meillä oli laarissa 140 tonnia sertifioitua siemenviljaa, mutta kukaan ei ollut kiinnostunut ostamaan ruista ylipäänsä. Kun luovuin projektista syksyllä 2001, niin laarissa oli edelleen yli 120 tonnia siemenruista. Parhaalta 10 ha:n lohkolta me korjasimme keskisatona 5050 kg/ha yli satavuotiaasta virolaisesta Sangaste-lajikkeesta. Sitä eivät paikalliset viljeljät suostuneet uskomaan millään ilveellä, koska kolhooseissa oli totuttu 800 - 1500 kilon hehtaarisatoihin. Minulla oli tilaisuus vielä samana syksynä kertoa luomusta ja Saaremaa ökotalun saavutuksista Eesti Pöllumajandusülikoolin Kansallisessa ruispäivässä. Siellä Viron parhaat maatalousasiantuntijat eivät kyseenalaistaneet ennätyssatoamme. Ylipäänsä virolaiset suhtautuivat luomuun hyvin ennakkoluulottomasti ja avoimen vastaanottavasti. Aivan toisin siis kuin Suomessa, jonka luomussa olen ollut mukana vuodesta 1972 ja nähnyt sen suorastaan harhaisen ennakkoluulon, jota esiintyi vielä jopa 1990-luvullakin ja varsinkin maataloustutkimuksen ja maataloushallinnon taholla. Asen-

ne ratkaisee ja niinpä Viro ohitti meidät luomutuotannossa jo 2011. Koska me aktivistit halusimme tehdä luomua tunnetuksi, pyrimme tietenkin alusta alkaen mediaan. Ja se myös onnistui hyvin. Varsinkin Saarenmaalla luomu oli tiheään esillä paikallissa lehdissä ja radiossa. Valtakunnan radiossa ja televisiossa olimme myös useita kertoja. Paikallislehtien lisäksi myös valtakunnan päälehdet Eesti Päevaleht, Postimees ja Maaleht kirjoittivat usein luomusta. Varsinkin Saaremaa ökotalun vuosina nämä lehdet tekivät meistä useita suuria 1-2 sivun juttuja ja Saaremaa ökotalusta ja meistä voi sanoa tulleen maatalouden valtakunnanjulkkiksia. Kaikkiaan olen tehnyt luomun merkeissä noin 250 matkaa Viroon ja siteet Viroon ovat edelleenkin hyvin vahvat. Kun lähden käymään Virossa, en mene ulkomaille vaan toiseen kotimaahani.

245


Antti Valtanen

Sangasten kartano, 2006

KANSALAISJÄRJESTÖYHTEISTYÖ MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITON VARSINAIS-SUOMEN PIIRI

246

Ollessani 1988 Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajana piiriimme ohjautui Neuvostoliiton Viron Saarenmaalta kirje, jossa tiedusteltiin neuvoja lastensuojeluyhdistyksen perustamiseen ja pyydettiin, että MLL tulisi kertomaan lastensuojelutyötä tekevän järjestön toimintaperiaatteista, tavoitteista, toimintamuodoista sekä organisaatiosta. Vastasimme piirin puolesta olevamme kiinnostuneita ja tulevamme, kunhan saamme tarkemmat tiedot yhteistyötapaamisen toteuttamiseksi. Runsaan kahden vuoden kuluttua, 1991 keväällä saimme uuden kutsun. Piiristämme pyydettiin ryhmää tulemaan Saarenmaalle, jossa oli kutsun mukaan noin 20 lastensuojeluyhdistyksen perustamisesta kiinnostunutta henkilöä. Tuolloin Virossa toimi jo 1988 perustetut Eesti Lastekaitse Liit (Viron Lastensuojeluliitto) ja Eesti Lastefond (Viron lasten säätiö) Saarenmaalla ei toimintaa 1990-luvun alussa vielä ollut. Alkukesällä 1991, neuvostoliiton aikana, Varsinais-Suomen piirin ryhmä lähti 247


Lions Club Kaarina/Cityn edustajia kauppatorilla Saarenmaalla. 2000-luvun alkupuoli.

pitkien alkuvalmistelujen jälkeen retkelle tuntemattomaan. Menomatkalla vierailimme mantereella Viron Lastensuojeluliiton (Eesti Lastekaitseliit) kesäpäivillä ja jatkoimme matkaa Saarenmaalle. Matka oli mieliin painuva: hyvin vanha pikkubussi, hyvät matkaeväät, Neuvostoliiton viisumin lisäksi viisumit Saarenmaalle ja erittäin ystävälliset vastaanottajaoppaat, jotka puhuivat hyvää suomen kieltä. Muutaman päivän aikana meitä varten oli järjestetty eri puolilla Saarenmaa248

ta tilaisuuksia, joissa olivat paikalliset lastensuojelutyöstä kiinnostuneet ihmiset kuuntelemassa miten MLL Suomessa toimii. Yritimme pelkistetysti kertoa toiminnasta tarjoamatta mitään mallia ja painottaen, että lastensuojelutyön tulee lähteä paikallisesta tarpeesta, kulttuurista ja mahdollisuuksista. Tarkennuksia toiminnan käynnistämisestä ja toteuttamisesta löytyi vilkkaasta keskustelusta. Toiminnan tarpeellisuudesta olivat kaikki yhtä mieltä, mutta tehdä täydellistä vapaaehtoistyötä saamatta minkään-

laista korvausta, oli monelle uusi ja outo asia. Se varmasti myös vähensi joidenkin kiinnostusta työn aloittamiseen. Käyntimme jälkeen Saarenmaalle perustettiin hyvin pian Saaremaa Lastekaitse Liit, joka liittyi Viron Lastensuojeluliiton (Eesti Lastekaitseliit) jäseneksi. Uusi yhdistys aloitti aktiivisesti toimintansa, paljolti samojen periaatteiden ja tavoitteiden pohjalta kuin vastaava toiminta on Suomessakin. MLL:n Varsinais-Suomen piiri, samoin kuin useat maakunnan MLL–paikallisyhdistykset, osallistuivat aktiivisesti pioneerityöhön monenlaisen yhteistyön merkeissä. Tärkeimpänä ehkä oli perustetun yhdistyksen vetäjän kouluttaminen Suomessa. Auttaaksemme yhdistystä alkuun MLL:n piiri osallistui myös jonkin aikaa toiminnanjohtajan palkkaukseen sekä vastasi hänen ja muiden yhdistyksen johtohenkilöiden koulutuksesta. Tuolloin perustettu yhdistys toimii edelleen, yhteistyö jatkuu ystävyysvierailujen tasolla. Tieto lastensuojeluyhdistyksen perustamisesta Saarenmaalle levisi myös Hiidenmaalle, josta lastensuojeluaktiivit ottivat yhteyttä yhdistyksen perustamiseksi myös Hiidenmaalle. Saarenmaan kaavaa noudattaen autoimme hiidenmaalaisia perustamaan Hiidenmaan Lastensuojeluliiton, (Hiiumaa Lastekaitse Liit). Myös tämän yhdistyksen toimihenkilöita koulutettiin Suomessa. MLL:n Varsinais-Suomen piiri tuki alkuvuosina taloudellisesti myös Hiidenmaan yhdistystä. Tukitoiminnan alkuvuosina suhteit-

ten hoitoon liittyi runsaasti tapaamisia. Vuosittain järjestettiin yhteistyömatkoja linja-autolla niin Saarenmaalle kuin Hiidenmaallekin. Näiden matkojen yhteydessä syntyi monenlaisia yhteistyömuotoja suoraan varsinaissuomalaisten paikallisyhdistysten ja virolaisten yhdistysten kesken. Mm. suomalaisia leirikouluja järjestettiin useana vuonna sekä Saarenmaalla että Hiidenmaalla. EU-projektin turvin järjestettiin kahden koulunsa laiminlyöneen oppilaan sijaiskoti ja koulunkäyntimahdollisuus Hiidenmaalla. Kokeilu oli mielenkiintoinen, ja pääosin onnistunut. Lastensuojelujärjestön kautta alkanut yhteistyö toi myös paljon pysyviä ystävyyssuhteita sekä erilaista avustustoimintaa, joka jatkuu vieläkin. Lastenkodit, vanhusten ja vammaisten hoitokodit sekä köyhyydessä elävät perheet ovat saaneet erilaista materiaalista tukea. Pitkäaikainen yhteistyösuhde on syntynyt mm. Saarenmaan Sõmeran hoitolaitoksen kanssa. Sõmerassa toimii vanhainkoti, kehitysvammaisten hoitokoti ja päiväkeskus. 1990-luvun puolivälin tienoilla syntyi ajatus perustaa suomalaisvirolainen koulutussäätiö Hiidenmaalle MLL:n Varsinais-Suomen piirin ja Paimion Kansanopiston toimesta. Vuonna 1997 perustettiinkin Hiidenmaalle rekisteröity Länsi-Viron Kansainvälinen Tiede- ja Koulutuskeskussäätiö, jonka nimi myöhemmin muutettiin muotoon Länsi-Viron Kehityskeskussäätiö LEA. (Lääne-Eesti Arenduskeskus LEA) Perustajina oli249


vat Suomen puolelta Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ja Paimion Kansanopisto, Viron Hiidenmaalta Pühalepan kunta ja Hiiumaa Lastekaitse Liit. Säätiön tavoitteena oli koulutuksen, kulttuuritoiminnan ja niihin liittyvien tutkimusten kehittäminen. Säätiöllä oli usean vuoden ajan palkattu toiminnanjohtaja, säätiön nimissä tehtiin monenlaista perustavaa kehitystyötä, säätiön omistukseen hankittiin

myös Hiidenmaan Sääre Ninasssa sijaitseva noin kolmen hehtaarin suuruinen Rajavartiolaitoksen vanha kasarmikiinteistö. Vaikka suuri pohjatyö oli tehty, ei säätiö kuitenkaan lähtenyt toivotulla tavalla liikkeelle. Hiidenmaalla ei ollut riittävää halua ja osaamista tällaisen suuren projektin kehittämiseen, eikä Suomen puolella luonnollisesti riittänyt muuta tukea kuin taloudellista apua sekä yhteistyö-

Lastensuojeluyhteistyön pohjalta käynnistyi myös Viron nähtävyyksiin tutustuminen. Vuonna 2006 järjestettiin retki Viron kartanoihin. Kuvassa Sangasten kartano, joka liittyy mm. virolaisen Nimed Marmoritahvlil –elokuvan tapahtumiin.

250

tapaamisia. Kymmenen vuoden kuluttua toiminta alkoi hiipua, vetovastuuta kantavat henkilöt vaihtuivat molemmin puolin, eikä hankkeen eteenpäin viemiseen löytynyt riittäviä resursseja. Yhteistyö hiidenmaalaisten kanssa loppuikin vuoden 1997 syksyllä hiidenmaalaisten päätettyä yksipuolisesti, Suomen puolen perustajajäseniä kuulematta ja heille mitään ilmoittamatta, säätiön lakkauttamisesta ja omaisuuden kohtalosta. Asian loppunäytös on tätä kirjoitettaessa vieläkin avoin. Ensimmäisiin matkoihin liittyi myös paljon uusia odottamattomia kokemuksia. Saarille menevät lautat olivat tosi vanhoja ja pieniä, mantereen ja Hiidenmaan välinen matka saattoi talvella kestää seitsemänkin tuntia. Maantieliikenteessä näkyi lähes pelkästään vanhoja venäläisiä autoja, jotka Viron itsenäistymisen myötä hyvin nopeasti vaihtuivat uusiin länsiautoihin. Tiet olivat pääosin ihan ajettavia, nykyisin EU-tukien avulla rakennettuina erinomaisia. Liikennepartiot olivat jopa pelottavia. 1990-luvun alkupuolella kun olimme menossa omalla autolla Haapsalusta Hiidenmaalle, meidät pysäytettiin tiesululla, jossa olivat tosi mahtavat piikkimatot, kymmenkunta virkapukuista liikenteen valvojaa ja kaikilla konetuliaseet käsissä. Tarkastuksen jälkeen pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaamme, ymmärsimme että kyseessä oli vain tavallinen valvontaisku, mielestämme kyllä vähän ylimitoitettu niihin olosuhteisiin. Pian poliisi kuitenkin Virossa-

kin länsimaistui, tämän hetken järjestelmät ja toiminta eivät juuri poikkea meillä totutuista. Saarenmaalla linja-autoryhmämme oli kerran majoittuneena Mändjalan kämpingille. Elimme varhaista kesää ja sattui kylmät ilmat, majoitustilojemme lämpötilat laskivat lähelle nollaa. Niinpä päätimme iltamyöhällä tehdä rantaan nuotion saadaksemme vähän lämpöä. Paikalle tulleet kodinturvajoukot tulivat kovistelemaan nähdessään meidän taittelevan puista oksia, mutta ymmärrettyään hätämme hekin tulivat auttamaan ja toivat kuivia oksia ja muuta palavaa nuotioon, söivät vielä kiitokseksi paistamiamme makkaroitakin.

251


Raimo Salonen – Ritva Juva

PERUSKOULUYSTÄVYYTTÄ

Viron Pohjola-Norden-järjestön varapuheenjohtaja Lauri Einer oli syksyllä 1991 mm. ruotsalaisen Uddevallan kaupungin – Loimaan ystävyyskaupunki - edustajien kanssa kiertomatkalla Itä-Vironmaalla. Ohjelmaan kuului vierailu Sondan koulussa, jonka vararehtori Virve Erm esitti vieraille kiinnostuksensa saada Suomesta ystäväkoulu. Lauri Einer tunsi hyvin Loimaan Pohjola-Nordenin puheenjohtajan Harry Windin ja otti asiassa yhteyttä häneen. Wind puolestaan tiedusteli Loimaan kaupungin Keskuskoulun rehtorilta Raimo Saloselta hänen koulunsa halukkuutta ja mahdollisuuksia ystäväkoulutoimintaan virolaisten kanssa. Asia otettiin esille opettajain kokouksessa, ja kiinnostusta löytyi. Myös oppilaat olivat innostuneita ryhtymään englanninkieliseen kirjeenvaihtoon Sondan peruskoulun (Sonda Põhikool) oppilaiden kanssa, joita tuolloin oli vielä toista sataa ja opettajiakin tusinan verran. Marraskuun alkupuolella 1991 apulaisrehtori Erm sai vastaanottaa kirjeen, jossa ilmoitettiin loimaalaisten kiinnostuksesta ystäväkoulutyöhön Sondan koulun kanssa. 252

253


Sondassa yhteyshenkilönä toimi vararehtori ja englannin kielen opettaja Virve Erm, ja niin Loimaallakin alkuaikojen kirjeenvaihto jäi pitkälti englannin opettaja Ritva Juvan huoleksi. Myöhemmin moni loimaalaisopettaja innostui viron kielen opiskelusta, ja nopeasti yhteydenpito kehittyi hyvin monipuoliseksi. Myös oppilaiden kirjeenvaihto kävi vilkkaana. LOIMAALTA SONDAAN Vuoden kuluttua marraskuussa 1992 saapui Loimaan Keskuskoululle vierailukutsu Sondaan. Jo tätä ennen oli Loimaalla järjestetty vaatekeräys Sondan koulun hyväksi, koska virolaisystävillä tiedettiin olevan puutetta vähän kaikesta. Oppilaiden kodit olivat innolla mukana, ja hyväkuntoista vaate- ym. tavaraa kertyi pakettiautokuorman verran. Näitä viemään ja vierailulle Sondaan lähtivät rehtori Raimo Salonen, englanninlehtori Ritva Juva ja luokanopettaja Jouko Pukki. Automatka Loimaalta alkoi 25. marraskuuta aamu viideltä. Satama- ja tullivaikeuksien viivästyttäminä perillä Sondassa olimme vasta illalla kuuden maissa. Sondan kunta sijaitsee Tallinnasta Narvan maantietä itään noin 140 kilometriä. Pimeys, räntäsade ja teiden kurja kunto sai matkanteon tuntumaan välillä lohduttomalta, mutta perillä Sondan koululla oli vastassa iloinen opettajajoukko. Erittäin runsaan ruokailun jälkeen 254

menimme kaikki Virve Ermin kotiin; pakettiauto oli turvallisuussyistä parasta jättää hänen omakotitalonsa pihalle. Siellä tapasimme myös Virven miehen Peedun, joka oli lämmittänyt talon todella kuumaksi, jotteivat vieraat palele. Ritva Juva jäi Virve Ermin lämpimään taloon, Raimo Salonen yöpyi rehtori Heili Eichen ja Jouko Pukki Sirje Astokin kotona. - Heilistä, Sirjestä ja Virvestä tuli meille kaikille nopeasti hyviä ystäviä, joiden kanssa olemme pitäneet yhteyttä näihin päiviin asti. Seuraavana päivänä tutustuimme kouluun, jossa ihmettelimme hienoa opettajainhuonetta, talvipuutarhaa – tyhjästä luokkahuoneesta tehty yli 60 kasvia sisältänyt kokonaisuus - sekä lukittavia häkkejä, joissa säilytettiin oppilaiden vaatteita. Meille järjestettiin hieno juhla, jossa oppilaat esittivät parastaan, seurasimme tunteja ja kotiin vietäviksi saimme ison pinon oppilaitten kirjeitä toiveena saada loimaalainen kirjeenvaihtoystävä. Kun näitä kotona Loimaalla jaettiin tuli kaksi Ritva Juvan tyttöoppilasta näyttämään kirjeitään epäillen, että heille molemmille oli jotenkin sattunut sama kirjeenvaihtoystävä nimeltä Ida Virumaa; virolaiset henkilö- ja paikannimet eivät nuorille oppilaille vielä kunnolla auenneet. Talvipuutarhasta huolimatta Sondan koululla tuntui olevan pulaa liiduista, vihoista, kirjoista ja muista kouluvälineistä; seuraavalla kerralla päätimme panostaa näihin viemisiin. Koulutalo kaikkineen oli vanha ja kolkko, mutta

ihmiset ystävällisiä, iloisia ja laulavaisia – meillekin paljon opittavaa.

vieraiden olikin sitten jo aika lähteä kotimatkalle ja kohti Helsinkiä.

SONDASTA LOIMAALLE

LEIRIKOULUJA

Seuraavana syksynä oli Sondan opettajien vuoro tulla Loimaalle. Rahoituksessa auttoivat Loimaan kaupunki ja opettajayhdistys. Me opettajat keräsimme loput ja teimme paljon myös talkoilla. Maanantaina 27.9.1993 kello 13 olimme – Jouko Pukki sekä Ritva ja Harri Juva - Helsingissä vieraitamme vastassa vuokratulla pikkubussilla. Sondalaisista matkassa olivat rehtori Heili Eiche, apulaisrehtori Virve Erm, äidinkielen ja suomen opettaja Ellen Kaaret ja matematiikan opettaja Sirje Astok. Esittelimme heille hieman Helsinkiä, ruokailimme ja lähdimme kohtia Loimaata. Matkalla poikkesimme kahvilla Ypäjällä Ritva ja Harri Juvan kotona. Tiistaina 28.9. tutustuimme koululla toisiimme. Siten oli vuorossa Loimaan kaupungintalo ja tori. Kouluun tutustumisen ja opetuksen seuraamisen jälkeen kävimme mm. Erikoislaukku Oy:ssä ja Loimaan Lehdessä. Illalla puheopettajamme Erja Laiho antoi kotinsa yhteisen illanvieton pitopaikaksi. Lauloimme, soitimme ja pidimme virolais-suomalaisen tietokilpailun. Kolmantena vierailupäivänä järjestimme sondalaisten kunniaksi koululla juhlan, jossa ohjelmasta vastasivat pääosin koulumme oppilaat. He myös antoivat tuliaisia vietäväksi Sondan koulun oppilaille. Kahvihetken jälkeen

Vuoden 1994 keväällä Loimaan Keskuskoulun viidesluokkalaiset opettajansa Sointu Taatilan johdolla vierailivat Sondassa leirikoulun merkeissä; mukana oli myös joitakin vanhempia. Loimaalaiskoululaiset asuivat viisi päivää kestäneen leirikoulun ajan Sondan koulun oppilaiden perheissä. Jo tässä vaiheessa esitettiin toivomus useampienkin loimaalaisopettajien tutustumismatkasta Sondan kouluun, mutta hyvästä tahdosta huolimatta hanke lykkääntyi toista vuotta. Seuraavan vuoden keväällä Sondan koulun luokka, jonka kanssa Sointu Taatilan leirikoululaiset olivat olleet tekemisissä, tuli pitämään leirikoulua Loimaalle. Mukana oli opettaja Ellen Kaaret, yhdeksän oppilasta ja kolme oppilaiden vanhempaa. Kaikki majoitettiin loimaalaisoppilaiden perheisiin. OPETTAJAVIERAILUJA Syksyllä 1995 toteutui sondalaisten taholta jo pariin kertaan esitetty toive loimaalaisopettajien vierailusta heidän koulullaan. Aamulla varhain 20.9. matkaan lähti pikkubussilla seitsemän opettajaa rehtori Salosen johdolla. Sondalaiset opettajat olivat vastassa Tallinnassa, ja vielä saman päivän iltana tutustuimme heidän koulutaloonsa. Sen talvipuutarha järjestettiin keskustelutilai255


suus, jossa luovutimme koululle Loimaan Seudun Puhelimen ja opettajien yhteisenä lahjana käytetyn telefax-laitteen yhteydenpidon helpottamiseksi ja tehostamiseksi. Seuraavien kahden päivän tiiviin ohjelman puitteissa tutustuttiin moniin Itä-Virunmaan nähtävyyksiin, käytiin vertailevia keskusteluja Sondan ja Loimaan koulujen erinäisistä opetusjärjestelyistä, mm. heikkojen ja lahjakkaiden oppilaiden opettamisratkaisuista sekä puhe- ja muun erityisopetuksen ongelmista. Välillä jalkauduttiin seuraamaan eri opettajien oppitunteja. Veimme Sondan koululle lahjoituksena saamiamme pesäpalloja, mailoja ja räpylöitä. Opettajat Sirkka Laaksonen ja Jaana Kuusimäki perehdyttivät yhden tunnin Ellen Kaaretin luokkaa pesäpallon saloihin, ja koululle luovutettiin myös lajin vironkieliset säännöt. Lähtöpäivänä 22.9. koko koulu vieraineen kokoontui liikuntasaliin seuraamaan lukuisia tanssi-, musiikki-, liikunta- ja näytelmäesityksiä. Lahjojen vaihdon, vierailukutsujen ja hyvästelyn jälkeen lähdimme kohti Tallinnaa, Helsinkiä ja Loimaata. Keväällä 1997 kymmenen Sondan koulun opettajaa teki vastavierailun Loimaalle, ja koko ajan kirjeenvaihto niin opettajien kuin oppilaidenkin kesken sujui enemmän tai vähemmän tiiviisti. Kouluyhteistyössä ensimmäiset kymmenen vuotta olivat vilkkaita, mutta 2000-luvun puolella toiminnan luonne 256

alkoi jossain määrin muuttua. Toisaalta alkuvaiheen aktiivit – Raimo Salonen, Ritva Juva, Jouko Pukki ja Sointu Taatila - jäivät eläkkeelle, toisaalta Viron puolella murrosvaiheen pahimmat vaikeudet ja suoranainen materiaalinen avuntarve alkoi jo jäädä taka-alalle. Ystävyys toki jatkuu, mutta jossain määrin muuttunein painotuksin. Keskuskoulun uusi rehtori Jarmo Rasi lähetti 2001 Sondaan kirjeen ja kertoi halustaan jatkaa ystävyyskoulutoimintaa. Opettajavierailut puolin ja toisin jatkuivat, ja 2007 olivat jälleen myös eläkeläisopettajat Raimo Salonen, Pirjo-Liisa Maijala ja Ritva Juva mukana Keskuskoulun opettajien vieraillessa taas kerran Sondassa. KANSAINVÄLISYYSKASVATUSTA JA OMIA JUURIA Sondan ja Loimaan peruskouluyhteistyön myötä olemme oppineet toisiltamme paljon sekä opettamisesta että oppimisesta. Toiminta on samalla ollut sekä oppilaille että opettajille mitä luontevinta kansainvälisyyskasvatusta, jonka tiimoilta on syntynyt monia pysyviä ystävyyssuhteita. Toiminnan eräänlaisena jatkeena Loimaan Keskuskoulu osallistui vuosina 2002 - 2005 EU:n Sokrates-koulutusohjelman hankkeeseen nimeltä Comenius (Our cultural roots and its traces today), jossa oli tarkoitus perehdyttää loimaalaislapset lähemmin omaan kulttuuriperintöönsä osana seutukuntaa,

Suomea ja Eurooppaa. Loimaalaisten lisäksi projektissa oli mukana kaksi koulua Belgiasta, yksi Norjasta sekä virolainen Jöhvi Gymnasium. Jöhvi on Loimaan ystävyyskaupunki Sondan naapurissa. Comenius-yhteistyön keskeisen osan muodostivat opettajavierailut, joiden myötä myös oppilaat saivat tuntumaa vieraskieliseen opetukseen ja kansainvälisiin vaikutteisiin. Oppilaat valmistivat esittäytymispaketteja omista kotiseuduistaan, kouluistaan ja harrastuksistaan. Yhteyttä oppilaat pitivät postin, sähköpostin ja internetin välityksellä vaihtaen mm. videotallenteita ja kasetteja. Comenius-projekti on hyvä esimerkki myös siitä, kuinka avustuspainotteisena 1990-luvun alussa alkanut virolais-suomalainen yhteistyö laajeni Viron tilanteen kohennuttua osaksi normaalia monenkeskeistä eurooppalaista yhteistyötä.

257


Raimo Salonen

SONDA 25.-26.11.1992 – MATKAKERTOMUS

Haikara, 1994

Loimaan Keskuskoulun rehtori Raimo Salonen kirjoitti melko lailla tuoreeltaan matkakertomuksen ystäväkoulutoiminnan mukaisesta ensimmäisestä vierailumatkasta Viron Sondan peruskouluun. Ajankuvana kertomus on paljon puhuva:

258

Loimaan kaupungin Pohjola-Norden sai kirjeen Itä-Vironmaalta Sondan kunnan peruskoulusta. Siinä toivottiin, että Loimaalta löytyisi koulu, joka olisi valmis kirjeenvaihtoon niin oppilas- kuin opettajatasollakin. Kirje toimitettiin Keskuskoululle, josta vastaus lähti Sondan koulun englanninopettaja Virve Ermille, jolta aloite kirjeenvaihdosta oli lähtöisin. Muutamilta Keskuskoulun luokilta löytyi kirjeenvaihtoon halukkaita oppilaita ja opettajatkin olivat innolla mukana. Tiesimme, että olot vast`ikään itsenäisyytensä saavuttaneessa Virossa eivät olleet kehuttavat. Sen johdosta virisi opettajien keskuudessa ajatus siitä, että voisimme konkreettisesti jollain tavalla auttaa ystäväkouluamme. Järjestimme loppusyksystä koululla yhden viikon aikana keräyksen, jolloin kaikilla loimaalaisilla oli mahdollisuus tuoda koululle tarpeettomaksi käyneitä vaatteita, jalkineita ja leluja. Hyväkuntoista tavaraa kertyikin vallan mahdottomasti ja se laitettiin pahvilaatikkoihin. Seuraavaksi päätimme kysyä, ottaisiko ystäväkoulumme vastaan keräämäm259


me tavarat. Tilanne tuli heille täytenä yllätyksenä ja he ilmoittivat, että heillä ei ole varaa eikä mahdollisuutta tulla hakemaan tavaroita Tallinnasta. Näin ollen meidän tehtäväksemme jäi toimittaa tavarat turvallisesti perille, koska emme luottaneet mahdolliseen postin tarjoamaan palveluun. Päätimme toimia nopeasti. Lukuisten yhteydenottojen, varmistusten, anomusten ja selvitysten jälkeen olimme valmiita lastaamaan pakettiautoomme lahjatavarat. Lähdimme matkaan varhain eräänä räntäsateisena marraskuun aamuna suuntana Helsinki ja siellä Tallinnaan liikennöivä laiva. Pääsimme laivaan kommelluksitta ja sen piti olla perillä Tallinnassa puolelta päivin. Siellä meitä lupasi olla vastassa Viron Põhjala-Ühingin varapuheenjohtaja Lauri Einer. Laiva kellui kuitenkin merellä pari ylimääräistä tuntia, koska sillä ei ollut laituripaikkaa Tallinnassa. Pääsimme vihdoin satamaan, mutta laivasta ulos pääseminen ei käynytkään käden käänteessä. Odotimme vuoroamme yli tunnin ja sitten juutuimme tulliin. Tiukkailmeinen virkailija katsoi täpötäyttä autoamme ja vaati papereita. Meillä oli mukana lahjakirja, jolla lahjoitimme autossa olevat tavarat Sondan peruskoululle. Tulli vaati vielä lisää papereita. Meillä ei ollut, emmekä vieläkään ymmärrä mitä papereita he mahtoivat tarkoittaa. Näytimme kuitenkin kartalta paikan minne olimme menossa. Meidän käskettiin odottaa ja noin viidentoista minuutin kuluttua saimme luvan lähteä. 260

Ehkä tullimiehet suorittivat sillä aikaa jotain tarkistuksia matkamme tarkoitusperistä. Mene ja tiedä. Tapasimme sitten satama-alueella Lauri Einerin, joka kyllästyneenä odottamiseen oli ottanut selvää siitä, että laiva oli myöhässä. Hän neuvoi meille tien ulos satamasta ajaen autollaan edellä. Lähdimme kohti Sondaa, joka sijaitsee Tallinasta noin 140 km itään. Matkalla pitkin sohjoista kohti Narvaa johtavaa maantietä havaitsimme yht´äkkiä tiellä kokonaisen sianruhon. Mistähän kuormasta sekin lienee tielle joutunut? Matka jatkui yksitoikkoisena pimenevässä illassa ja pian näkyivät oikealla puolella Rakveren kaupungin valot. Muistelimme, että sinne suomalaiset olivat olleet rakentamassa lihanjalostustehdasta. Ehkä sika oli pudonnut sinne matkaavasta kuorma-autosta. Meillä oli mukanamme tarkka kartta, josta helposti huomasimme, että pian tulisi Sondaan kääntyvän tien risteys. Siitä ei ollut kuin muutama kilometri perille Sondaan, jossa varmasti jo kärsimättömänä odoteltiin. Olimmehan aikataulusta kolmisen tuntia myöhässä. Meitäkin hieman jännitti se, minkälaisia ihmisiä tulisimme tapaamaan ja minkälainen olisi vastaanotto. Kaarsimme koulun lumiselle pihalle ja koulun portailla meitä oli vastassa kolme koulun opettajaa, rehtori Heili Eiche, englanninopettaja Virve Erm ja luokanopettaja Sirje Astok. Naapurikunnasta Jõhvistä oli mukana meitä vastaanottamassa kirkkoherra Avo Kiir,

jonka olin tavannut aiemmin elokuussa. Jõhviläisethän olivat kovasti kiinnostuneita pohjoismaisesta yhteistyöstä ja tullevat käymään Loimaalla ensi kesänä opintomielessä. Vastaanotto oli todella sydämellinen. Meidät vietiin heti koulun ruokailutiloihin nauttimaan illallista. Maittavan illallisen jälkeen siirryimme rehtorin kansliaan kahville. Kanslia oli kooltaan ainakin kaksi kertaa Keskuskoulun vastaavaa suurempi lukuisine kattovalaisimineen, kaksine kirjahyllyineen ja komeine sohvineen. Käytimme keskustelussa sekä suomen-, viron- että englanninkieltä ja aina asia tuli ymmärretyksi. Meille kerrottiin, että koulu oli rakennettu vuonna 1974 ja siellä oli 14 opettajaa, joista yksi mies. Koulussa oli vain 95 oppilasta. Lisäksi koulussa oli kaksi keittiöhenkilökuntaan kuuluvaa, kaksi siivoojaa, neljä (!) lämmittäjää ja yksi vahtimestari. Koulu oli ikäänsä nähden melko huonokuntoinen, luokat olivat kuitenkin viihtyisiä viherkasveineen ja vanhoine kahdenistuttavine pulpetteineen. Liikuntasali oli myös kooltaan ja korkeudeltaan suuri, lähes kaksinkertainen pinta-alaltaan Keskuskoulun saliin verrattuna ja ainakin pari metriä korkeampi. Tuloiltana kävimme vielä tutustumassa Virve Ermin kotiin. Hän asui poliisimiehensä kanssa pienessä ja viihtyisässä omakotitalossa, joka oli vieraiden kunniaksi lämmitetty lähes 30 asteiseksi. Pihapiirissä oli myös sauna, tottakai. Jätimme täyden pakettiautomme turvaan Ermien pihalle. Meistä Keskus-

koulun edustajista Ritva Juva majoittui Ermien luo. Minä ja Jouko Pukki jatkoimme matkaa kävellen majapaikkoihimme. Matkalla tapasimme koulun entisen rehtorin Meinhard Laksin, joka kertoi meille koulun menneisyydestä. Rehtori Heili Eiche ja opettaja Sirje Astok asuivat vierekkäisissä kolmikerroksisissa kerrostaloissa, joista venäläiset olivat muuttaneet pois. Talot olivat ulkonaisesti huonokuntoisia, mutta sisältä viihtyisiä. Rehtori ja hänen miehensä olivat nähneet vaivaa kunnostaessaan asuntoaan. Rehtori oli myös opiskellut suomea ja käynytkin Suomessa pari kertaa. Kävimme keskustelua koulusta ja sen kehittämisestä pitkään. Seuraavana aamuna oli odotettavissa kouluun ja sen oppilaisiin ja muihin opettajiin tutustuminen, käynti kunnanjohtajan luona ja koulun kunniaksemme järjestämä juhla. Torstaiaamu valkeni kuulaana, sinervänä pakkasaamuna. Koulu alkoi klo 8. Oppilaat ja opettajat tulivat kouluun kylän eri puolilta, useimmat kävellen, mutta jotkut oppilaat jopa hiihtäen. Meillä oli tilaisuus rehtorin opastuksella vierailla luokissa. Eräässä luokassa opiskelivat suomenkieltä. Opettajan johdolla he perehtyivät omistusmuotoihin, minun taloni, sinun kirjasi jne. Lopuksi, koska oltiin lähestymässä joulua, laulettiin suomalainen joululaulu ”Soihdut sammuu…”, johon me kaikki laulaen ja leikkien osallistuimme. Oppilaat ja opettajat luovuttivat myös meille kouluun vietäväksi oppikirjoja, jotka olivat261


kin esillä muiden tavaroiden ohella Keskuskoululla ”Viro-näyttelyssä”. Kierreltyämme myös muissa luokissa seuraamassa opetusta ja tutustumassa opettajiin ja oppilaisiin, lähdimme välillä tutustumaan lähellä olevaan kunnanjohtajan toimipaikkaan. Sondan kunnanjohtaja Jaan Aarlaid oli samalla myös valtuuston puheenjohtaja. Hän kertoi, että kunnan palkkalistoilla oli 60 henkilöä ja valtuustossa 12 jäsentä. Kylässä oli asukkaita noin 1000. Venäläisiä Sondassa oli vielä noin 40 %. Kahvit juotuamme palasimme takaisin koululle, jossa söimme maittavan keiton. Yllätykseksemme saimme vielä täysiin vatsoihimme keiton jälkeen pihvin perunoiden ja vihannesten kera. Päälle joimme teetä, joka oli valmistettu oppilaiden keräämistä kasvien lehdistä ja yrteistä. Jokainen oppilas joutui keräämään teen valmistamista varten koulun varastoon 200 grammaa teeainetta, joka sitten jauhettiin hienoksi teen valmistamista varten. Oppilaat ja opettajat halusivat myös näyttää mitä koululaiset osasivat ja olivat järjestäneet meille hienon juhlan. Juhlassa oli monenlaista ohjelmaa, laulua, soittoa, tanssiesityksiä, näytelmiä ja leikkejä, joihin mekin lopuksi osallistuimme. Kerrassaan hieno kokemus! Juhlan jälkeen meillä oli vielä opettajien kanssa yhteinen kahvitilaisuus, jossa me luovutimme Keskuskoulun opettajien lahjana koululle kahvinkeittimen ja kahvia. Pakettiautomme oli tähän asti ollut purkamatta tavaroistamme. Koulun oppilaiden mieluisana tehtävänä oli suo262

rittaa kyseinen työ. He kantoivat innokkaasti kaikki tavarat yhteen luokkahuoneeseen, joka sen jälkeen lukittiin. Saimme myöhemmin kirjeessä kuulla, että tavaroiden jako suoritettiin seuraavana maanantaina. Kaikille koulun oppilaille riitti lahjatavaroista vaatetta ja viisi parhaiten menestynyttä oppilasta sai valita tavaroista jotakin ylimääräistä. Vauvanvaatteita oli myös niin runsaasti, että niitä riitti jaettavaksi muillekin kyläläisille. Jätimme torstai-iltapäivänä haikeat hyvästit ystäväkoulumme opettajille ja oppilaille luvaten edelleen syventää ja kehittää yhteydenpitoamme heihin. Edessämme oli 140 km:n pituinen matka Narvantietä kohti Tallinnan satamaa ja laivaa, joka veisi meidät jälleen Helsinkiin. Paluumatka sujui joustavasti ja kahden ja puolen tunnin laivamatkan jälkeen olimme perillä ennen iltakymmentä ja siitä runsaan kahden tunnin kuluttua kotona Loimaalla. Ikimuistoinen pikavierailumme ystävällisessä ja vieraanvaraisessa Sondan peruskoulussa oli ohi.

Portti, Tallinna 1990 263


VI KUNNIAKONSULAATTI BRINKKALAN SISÄPIHALLA

264

265


Keijo Virtanen

Katunäkymä Tallinna, 1990

VIRON KUNNIAKONSULAATTI TURUSSA JA VARSINAIS-SUOMESSA

266

Varsinais-Suomen Viro-keskuksen täyttäessä 20 vuotta Turussa ja Varsinais-Suomessa toimivan kunniakonsulaatin yhteistyö on - jos mahdollista - vielä läheisempää kuin missään vaiheessa aiemmin. Kunniakonsulaatin toimipiste on elokuun alusta 2012 ollut samassa rakennuksessa Viro-keskuksen kanssa Turun vanhalla suurtorilla, Brinkkalan talon sisäpihalla. Viron tasavallan silloinen ulkoministeri Toomas Hendrik Ilves nimitti minut kunniakonsuliksi 4. toukokuuta 2001, joten olen toiminut tässä tehtävässä nyt 13 vuotta. Konsulaatti sijaitsi kesään 2012 asti Turun yliopiston päärakennuksessa. Se oli luontevaa, koska olin siihen asti yliopiston rehtorina. 2000-luvun alussa Suomessa oli neljä Viron kunniakonsulaattia. Nyttemmin niiden lukumäärä on noussut seitsemään (Turun lisäksi Oulu, Kotka, Maarianhamina, Vaasa, Kuopio ja Rovaniemi). Kunniakonsulit ovat yksityishenkilöitä, jotka hoitavat tehtävää ilman palkkiota. Kunniakonsulaatit täydentävät Viron edustustoverkkoa Suomessa ja ovat lähei267


sessä yhteydessä Viron suurlähetystöön Helsingissä. Kunniakonsulin tehtävänä on edistää maidemme välisiä taloudellisia, kaupallisia ja kulttuurisuhteita ja antaa panoksensa Viron tuntemuksen vahvistamiseen Suomessa, erityisesti asemapaikka-alueellaan. Hänen tehtävänään on tarvittaessa myös neuvoa apua tarvitsevia Viron kansalaisia. Kunniakonsulin konkreettisimpiin tehtäviin kuuluu luovuttaa passeja ja henkilökortteja niille Viron kansalaisille, jotka haluavat ne noutaa Turun kunniakonsulaatista. Itse passi- ja henkilökorttihakemukset jätetään Viron suurlähetystöön Helsinkiin. Kun kirjoitin vähän ennen kunniakonsuliksi nimittämistäni perusteluja Viron kunniakonsulin tarpeellisuudesta ja tehtävistä Turun seudulla, tähdensin Viron ja Suomen vuosisataisia kulttuurisia, taloudellisia, tieteellisiä ja poliittisia yhteyksiä. Virolaiset ja suomalaiset ovat sukulaiskansoja keskenään, mikä näkyy muun ohella kielessä ja tavoissa. Painotin myös sitä, että uudelleen itsenäistymisensä jälkeen Viro oli jo 1990-luvun kuluessa ehtinyt kokea merkittävän taloudellisen nousun ja että maidemme välinen yhteydenpito oli hyvin luontevasti tiivistynyt. Tänään, vain runsas vuosikymmen myöhemmin, voimme todeta, että Viro on tasavertainen toimija maailman valtioiden joukossa. Se on vuodesta 2004 ollut Euroopan unionin jäsen, samoin Naton jäsen, ja sen rahayksikkö muuttui euroksi vuonna 2011. Se on vakauttanut poliittisen ja taloudellisen 268

toimintakenttänsä, uudistanut koulujärjestelmäänsä, infrastruktuuriaan ja lainsäädäntöään. Se on kirinyt monilla aloilla, kuten informaatioteknologian hyödyntämisessä, maailman kärkeen. On selvää, että Viron ja Suomen, virolaisten ja suomalaisten yhteys tulee jatkuvasti tiivistymään. Yhteistyö on arkipäiväistynyt sanan parhaassa merkityksessä. Molemmilla kansoilla on tänä päivänä opittavaa toisistaan, ja jo nyt ne ovat yhdessä merkittävä tekijä Pohjois-Euroopassa, Itämeren alueella. Oma taustani Turun yliopiston rehtorina ja kulttuurihistorian professorina johdatti minut kunniakonsuliksi juuri Itämeren aluetta koskevan tutkimus-, koulutus- ja elinkeinoyhteistyön kautta. Turun yliopisto sai Suomen opetusmininisteriöltä vuonna 1997 tehtävän rakentaa yliopistoyhteistyöverkko Itämeren alueen yliopistoihin ja korkeakouluihin. Tämä Baltic Sea Region Studies University Network (BSRUN) toimii edelleen, samoin Turun yliopiston Baltic Sea Region Studies -opetusohjelma. Yliopistoyhteys juontuu 1600-luvulle Tarton yliopiston (1632) ja Turun Akatemian (1640) perustamiseen. Tarton yliopiston vanhin voimassa oleva yhteistyösopimus minkään ulkomaisen yliopiston kanssa on juuri Turun yliopiston kanssa (vuodelta 1987). Tässä yhteydessä kannattaa esimerkkinä mainita Turun yliopiston ja Turun Yliopistosäätiön kytkennöistä Viroon Alvar Aallon 1930-luvun alussa Tart-

Nimityskirja 4.5.2001

269


toon suunnittelema Villa Tammekann, joka Granö-keskuksena toimii Turun ja Tarton yliopiston sekä Turun ja Tarton kaupungin yhteistyökeskuksena. Toinen näkyvä toimintakeskus, Saarenmaan yliopistokeskus, sijaitsee Kuressaaressa. Tutkimus- ja koulutusyhteistyötä tehdään monipuolisesti virolaisten oppilaitosten kanssa. Samoin opiskelijavaihto on jatkuvasti vilkastunut. Oma erityisyytensä on Turun yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen yli neljännesvuosisadan jatkunut intensiivinen toiminta Itämeren satamien meriliikenteen tutkimus- ja kehittämistyössä. Kunniakonsulin tehtävän kannalta kaupallisten ja taloudellisten yhteyksien edistäminen onkin voinut edetä yliopistoulottuvuuden ohella etenkin Turun kaupungin, Varsinais-Suomen liiton ja Satakuntaliiton kanssa tehtävän yhteistyön myötä. Nyt ja tulevaisuudessa Turussa toimivan Centrum Balticumin rooli on yhä tärkeämpi edistettäessä Viron taloudellis-kaupallista näkyvyyttä lounaisessa Suomessa. Turun ja Varsinais-Suomella on tietysti myös oma, tähän päivään ulottuva Viro-historiansa. Vuonna 2014 julkiset alueelliset toimijat, yritykset, kulttuuri- ja oppilaitokset, seurakunnat ja yksityiset ihmiset ovat kaikki osa sitä aktiivista ja läheistä yhteistyötä, joka Lounais-Suomen ja Viron välillä on arkipäivää ja jonka monipuolisuudesta ja syvyydestä ei ehkä osattu kuvitellakaan vielä vuosikymmen tai kaksi sitten. Ei myöskään voi olla korostamatta sitä vai270

kutusta, mikä Turun ja Tallinnan nimeämisellä Euroopan kulttuuripääkaupungeiksi vuonna 2011 tuli olemaan pitkälle tulevaisuuteen. Kaikki yllä esitetty muodostaa puitteet kunniakonsulin työlle Turussa ja Varsinais-Suomessa. Konsulaatin vakiintunein, vuosittain toistuva ja suosittu tilaisuus on alusta alkaen ollut Viron itsenäisyyspäivän juhla helmikuun lopulla Turun yliopiston päärakennuksessa. Se järjestetään paikallisten yhteistyökumppanien (Varsinais-Suomen Viro-keskus, Turun Tuglas-seura, Turun yliopisto ja Turun Yliopistosäätiö) kanssa. Juhlapuhujina on ollut muun muassa Viron suurlähettiläitä, muita suurlähetystön edustajia, Suomen valtiovallan edustajia sekä paikallisia poliittisen ja kulttuurielämän vaikuttajia. Lisäksi juhlassa on musiikkiesityksiä ja vastaanotto tarjoiluineen. Esimerkiksi vuoden 2014 juhlapuhujina toimivat Suomen eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma sekä Viron riigikogun 1. varapuhemies Laine Randjärv. Viro-asioissa oma päätyöni Turun yliopiston palveluksessa on kunniakonsulin tehtävään osaltaan kytkeytyneenä merkinnyt sitä, että Viron näkyvyys on ollut vahvaa Turun seudulla. Meillä on ollut kunnia saada vieraiksemme muun muassa presidentit Lennart Meri, Arnold Rüütel ja Toomas Hendrik Ilves, pääministeri Andrus Ansip, opetus- ja tiedeministeri ja Tarton yliopiston rehtorina toiminut Jaak Aaviksoo sekä kulttuuriministeri Laine Jänes. Vastaavasti

Kunniakonsulaatin vihkiäiset 2001: suurlähettiläs Mati Vaarmann lukemassa kunniakonsulin nimityskirjaa, Keijo ja Orvokki Virtanen kuuntelemassa.

271


kunniakonsuli pääsi esittelemään Villa Tammekannia Tartossa vuonna 2004 tasavallan presidentti Tarja Haloselle, joka vihittiin silloin Tarton yliopiston kunniatohtoriksi. Syksyllä 2007 esitin Tarton yliopiston 375-vuotisjuhlassa onnittelutervehdyksen kaikkien Tarton yliopiston ulkomaisten yhteistyöyliopistojen puolesta juuri sillä perusteella, että Turun yliopistolla on vanhin ulkomaisen yliopiston yhteistyösopimus Tarton yliopiston kanssa. Erityisen arvokkaaksi tilaisuuden Tarton yliopiston juhlasalissa teki se, että puhujana oli myös yliopiston perusmisvaiheen (vuonna 1632) emämaan kuningatar Silvia sekä paikalla koko Viron valtiojohto. Kunniakonsulin paikallisiin tehtäviin kuuluvat esitelmät, puheet ja osallistuminen eri tilaisuuksiin, taidenäyttelyiden avajaiset tai vaikkapa videoyhteytenä Turun kirjamessuilla vuonna 2012 toteutettu Tarton suomalaisen koulun oppilaiden kyselytunti kunniakonsulille. Niin ikään yhteydenpito muihin Turussa toimiviin eri valtioiden kunniakonsuleihin on tärkeää, samoin muihin Viron kunniakonsuleihin eri puolilla Suomea. Yhteys Viron suurlähetystöön Helsingissä on tietysti läheinen. Jokapäiväisessä toiminnassa se konkretisoituu passien ja henkilökorttien luovuttamisproseduuriin Viron kansalaisille. Turun kunniakonsulaatista luovutetaan maailmanlaajuisestikin näitä asiakirjoja enemmän kuin mistään muusta Viron kunniakonsulaatista. 272

Tulevaisuus on avoin, mutta merkit viittaavat siihen, että Viro ja virolainen kulttuuri tulevat nykyistäkin näkyvämmin olemaan läsnä Turussa ja Varsinais-Suomessa. Naapuruus lähentää maita ja niiden ihmisiä edelleen. Siihen meillä on omalla alueellamme mainiot edellytykset. Silti on haasteena otettava huomioon, että myös monet muut ovat yhä kiinnostuneempia dynaamisesta Virosta, sen taloudesta ja kulttuurista. Kunniakonsulin kannalta yhteistyö 20-vuotiaan Varsinais-Suomen Viro-keskuksen kanssa on korvaamatonta ja luo perustan tulevaisuuden Viro-yhteistyölle.

img-3898

273


Kirsi Äyräs

KASVAVA YHDISTYS JUHLAVUODEN VILSKEESSÄ

Keskiajan markkinat 2014.

274

Jotain uutta, jotain vanhaa, aina hyvin sini-musta-valkoista, sellaiselta näyttää Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n vuosi 2014. Juhlavuotensa aikana 20-vuotias yhdistys on saanut ylpeillä erittäin tiiviillä ohjelmakalenterilla. Yhdistyksen toimistossa ovi käy tiuhaan tahtiin. Palvelemme asiakkaita päiväsaikaan maanantaista perjantaihin, ja lisäksi toimistolla järjestetään kokouksia ja kursseja iltaisin. Suurin asiakasryhmä ovat tällä hetkellä Turun seudulla asuvat virolaiset, jotka asioivat kunniakonsulaatissa. Passien ja henkilökorttien hakijoita on paljon, ja lisäksi kunniakonsulaatin puoleen käännytään monenlaisissa Suomessa asumiseen liittyvissä kysymyksissä. Virolaisten neuvonnasta onkin tullut keskeinen osa yhdistyksen työtä. Toinen asiakasryhmä ovat suomalaiset, jotka ovat suunnittelemassa reissua Viroon. Viro-keskuksessa on tarjolla laaja valikoima esitteitä Viron joka kolkasta. Alkuvuoden kohokohta oli tuttuun tapaan Viron itsenäisyyspäivän juhla, jota 275


vietettiin Turun yliopiston Tauno Nurmela -salissa. Juhlapuhujat olivat tänä vuonna molempien maiden politiikan huipulta: Viron riigikogun I varapuhemies Laine Randjärv ja Suomen eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma. Juhlan avaussanat lausui Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen. Kunniakonsuli, professori Keijo Virtanen tervehti yleisöä kunniakonsulaatin puolesta. Juhlan päätössanat lausui Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n hallituksen puheenjohtaja, kaupunkineuvos Armas Lahoniitty. Juhlan musiikista vastasi nuori sellisti Greta Ernesaks. Tilaisuuden jälkeen vastaanoton tarjosi Turun yliopistosäätiö. Juhlan järjestelyt tehtiin jälleen jo perinteiseksi muodostuneella yhteistyöllä, mukana ovat Turun yliopisto, Turun yliopistosäätiö, Turun Tuglas-seura ry, Viron kunniakonsulaatti sekä Varsinais-Suomen Viro-keskus. Helmikuussa herkuteltiin Eesti Suupisted -Pop Up ravintolassa. Viro-keskus oli mukana ravintolapäivää viettämässä kolmatta kertaa. Konttorilla tarjoillussa menuussa esiteltiin virolaisia herkkuja. Pääruokana oli mulgipuder, Mulgimaan puuro. Vietettiin myös hyvinvoinnin ja terveyden teemapäivää virolaisittain, ohjelmassa oli tietoiskuja, hierontaa ja maistiaisia. Virolaisten klubi reippaili sunnuntaisin Kupittaan luistelumadolla, ja arkisin kielikurssit pääsivät hyvään vauhtiin: tarjolla oli niin viroa suomalaisille kuin suomea virolaisille. Opettajat Mari Jurtom ja Katri Iltanen pitivät huolta, 276

että Viro-keskuksen Konsuli-galleriassa opiskeltiin ahkerasti. Kursseja järjestettiin yhteistyössä TSL:n kanssa, samoin yhteistyössä järjestettiin kielikursseja Turun työväenopiston monikulttuurisen osaston Luupin kautta. Luupin opiskelijat kokoontuivat Luostarivuoren koululla opettajanaan Marika Mägi. Suosittuja olivat myös Turun työväenopiston ja Auralan kansalaisopiston viron kurssit. Ja pitkään viron kieltä Viro-keskuksessa harrastaneiden vapaamuotoinen keskusteluryhmä kokoontui sekin koululla, Koulu-ravintolassa. KOULUTUSTA JA MUSIIKKIA Maaliskuussa vietettiin Naistenpäivää, toimistolla oli tarjolla hierontaa, meikkausta, kampaaja sekä tuote-esittelyjä. Kevättalven teemapäivien emäntänä toimi opiskelija Jane Kallas, joka kokosi järjestelyistä itselleen matkailun ja tapahtumajärjestelyjen näyttötutkintoa. Muutama muukin opiskelija sai talven aikana

Kuva ylhäällä: Toukokuinen ilta Ruisrannassa. Alhaalla: Virolaisten klubin syysjuhlissa Ruisrannassa katettiin pitkä herkkupöytä kaikenikäisille.

277


suoritettua opintoihinsa kuuluvia harjoittelujaksoja Viro-keskuksessa. Yhteistyökumppaneinamme ovat olleet Turun aikuiskoulutuskeskus, Turun ammatti-instituutti, Salon aikuisopisto, Raision Timali, Turun taideakatemia sekä Turun yliopisto. Virolaisten klubi vietti Manillassa laskiaisjuhlaa. Soitto soi ja laulu raikui, kun mukana menossa olivat klubin omat muusikot Marje Õunapuu ja Ari Kankaanpää sekä Urmas Sisask. Kevään kohokohtia oli Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n ja Liikemiesten lähetysliitto ry:n yhteistoimin järjestämä Siiri Sisaskin konsertti kulttuurikartano Marjaniemessä. Hyväntekeväisyyskonsertilla koottiin varoja Saagu Valgus -järjestön avustustyöhön. Sisaskin perustama järjestö toimii Virossa tukea tarvitsevien lasten hyväksi, päätehtävänään se auttaa köyhyydessä eläviä lapsiperheitä Raplamaalla ja Järvamaalla. Virolaisesta musiikista saatiin nauttia muutenkin: maaliskuisia vierailijoita Turussa olivat JMKE ja Elephants from Neptune, jotka soittivat Turun Klubilla, Viro-keskus oli mukana markkinoimassa konsertteja. Keväällä kuultiin virolaista Jazzia: Abrahams Cafe esiintyi Flame Jazz -tapahtumassa. Asiaa puhuttiin myös. Suurlähettiläs Mart Tarmak vieraili Paasikivi-seurassa puhumassa ajankohtaisesta poliittisesta ja turvallisuuspoliittisesta tilanteesta. Yhteinen EU, yhteiset vaalit -teemalla järjestettiin EU-vaalien infotilaisuus virolaisille. Turun pääkirjaston stu278

diossa kuultiin esitykset Miten rekisteröidyn äänestäjäksi Suomessa? Ja Vaalit tulossa - pitäisikö kiinnostua? Eu-aiheiden jälkeen tehtiin tutustumiskierros kirjastoon kirjastonhoitaja Piret Luukan opastamina. Yhdistyksen kevätkokouksessa puolestaan kuultiin tohtori Heikki Rausmaan esitelmä "Suomen tuki Viron itsenäisyydelle - ei sanoin vaan teoin". Rausmaa kertoi tuoreesta väitöskirjastaan "Kyllä kulttuurin nimissä voi harrastella aika paljon". Ehdittiin kevään korvalla järjestää yhdistystoiminnan koulutustakin, ja virolaisten klubi ryhtyi keilaamaan. Kuun vaihteessa vietettiin jälleen Manillassa juttuiltaa. Huhtikuussa tehtiin retki Helsinkiin, vierailtiin Viron suurlähetystössä ja Eesti Majalla. New Yorkissa ja Berliinissä kansainvälistä uraa luovan virolaisen taiteilijan Jaanika Peernan näyttelyyn käytiin tutustumassa vielä ennen kuin bussi kurvaili kotia kohti. Toukokuussa vietettiin virolaisen kulttuurin kuukautta Varissuolla Yhdessä-yhdistyksen tiloissa. Ohjelmassa oli kokkikerhoa, kulttuurikahvilaa, naisten tanssiryhmää, musiikkia ja maaesittelyä kulttuuribasaarissa. Kaerajaan-tanssi iltapäiväkerholaisten kanssa sujui vauhdikkaasti! Pari aktiivista jäsentämme pääsi kertomaan oman erityisalansa tietämyksestään: tarjottiin yleisölle aavemainen kummituskierros Turun keskustassa sekä hiukan käytännönläheisempi Keskiajan puku -luento Taitokeskus Juseliuksessa.

EU-VAALIT JA KEVÄTTUNNELMAT EU-vaalien ennakkoäänestyksen alkaessa toimisto oli varustautunut id-kortin lukijalla, ja tarjosimme mahdollisuutta äänestää digitaalisesti Viron vaaleissa. Oli siinä suomalaisilla ihmettelemistä, kuinka kätevästi äänestäminen kävi virolaisen id-kortin ja pin-koodien avulla. Yhdistyksen toimisto muuntuu moneksi, vauhdilla vaikka äänestyspaikasta ravintolaksi: vuorossa oli jo seuraava Kansainvälinen ravintolapäivä ja Viro-keskukseen ilmestyi jälleen Pop Up-ravintola, Eesti Suupisted IV. Brinkkalan pihalla vietettiin Kirja irti -festivaalia, ja Viro-keskuksen osuutena ohjelmassa oli Konsuli-gallerian kirjakirppis ja Viro-kirjaston esittely. Toukokuun lopussa yhdistyksen toiminta muutti rannalle, käytössämme oli Ruisranta Ruissalossa. Siellä vietettiin kielikurssien päättäjäiset, koko perheen ulkoilupäivä, virolaisten klubin illanvietto ja yhdistyksen kevätjuhla. Koska viikko päättyi EU-vaalipäivään, keiteltiin Ruisrannassa lopuksi vaalikahvit. KESÄLLÄ KESKIAIKAAN Kesäkuun alussa Turussa vietettiin Itämeri-päiviä. Viro-keskus osallistui yhdistysten foorumiin (The annual Baltic Sea NGO Forum), siellä järjestimme Varsinais-Suomen Viro-keskuksen ja SVYL:n esittelypöydän sekä avoimen keskustelusession Viro-Suomi -yhteistyöstä. Luento keskiajan puvuista sai jatkoa

pukukurssina: Ülle Priks opetti pukujen suunnittelua ja kaavoitusta. Alkukesän Viljannin matkasta tuli menestys, reissu oli loppuunmyyty. Viljannin Hansapäivät ja mielenkiintoinen vapaaehtoistyön teema täyttivät matkalaisten odotukset, ja kotimatkan alkaessa jo suunniteltiin seuraavan kesän matkaa. Keskiajan tunnelmiin päästiin Turussakin keskikesällä. Viro-keskus oli mukana markkina-ohjelmassa, esittelimme yrttiviljelyä ja Suomen ja Viron välistä historiallista sepra-kauppaa. Vuoden 1491 menossa oltiin mukana pukeutumista myöten: koreilimme keskiaikaspesialistimme Üllen ompelemissa puvuissa. Kesällä saapui vieraita Virosta. Seniorien sekakuoro Kobedad Tartosta esiintyy Naantalin Kirkkopuisto soi -tapahtumassa. Lisäksi Kobedad keikkailivat Naantalin Viialan ryhmäkodissa sekä Birgitta-kodissa vanhusten iloksi. Toinen vierailu sydänkesällä edusti niin Viroa kuin Yhdysvaltoja. Kersti Dennis alias vatsatanssitähti Amira vieraili Viro-keskuksessa esittelemässä kirjaansa Minu Las Vegas. ESTONIAN MUISTOKSI Estonia-laivan uppoamisesta ja kaikkiaan 852 ihmisen hukkumisesta tuli kuluneeksi 20 vuotta. Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n hallitus aloitti muistotilaisuuden suunnittelun, ja yhteistyökumppaniksi tuli itseoikeutetusti Turun tuomiokirkkoseurakunta. Onnettomuuden pelastustyöt keskittyivät aikanaan 279


Turkuun, joten muistotilaisuuteen kutsuttiin erityisesti pelastustoimiin osallistuneita. Muistojumalanpalvelus pidettiinkin sitten Suomen kansallispyhäkössä, Turun tuomiokirkossa sunnuntaina 28.9.2014 eli juuri onnettomuuden vuosipäivänä. Jumalanpalveluksessa saarnasi Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala ja avustavana liturgina toimii pastori Miika Ahola. Viron, Ruotsin ja Suomen valtioiden edustajat lukivat pyhä-

päivän tekstit ja avustivat jumalanpalveluksen toimittamisessa. Mukana olivat Jaanus Varu Viron suurlähetystöstä, kunniakonsuli Keijo Virtanen, Ruotsin suurlähettiläs Anders Lidén sekä tilaisuudessa muistopuheen pitänyt ylijohtaja Kari Häkämies. Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell toimi esirukousavustajana. Nuori ristinkantaja oli Heili Kolkkanen, joka edusti Turun virolaisia. Muistojumalanpalvelus oli hyvin harras ja liikuttava.

Kesällä keskiaikaan: Ülle Priks (vas.) puvusti toimiston väen asianmukaisesti. Mari Jurtomille (oik.) sidotaan huivia. 280

SYKSYLLÄ KUORO ALKUUN Pitkään haaveena ollut virolaisten kuoro saatiin alkuun syksyllä 2014. Keväällä Turkuun muuttanut virolainen säveltäjälegenda Urmas Sisask aloitti sekakuoron johtajana, ja ryhmä kokoontuu kerran viikossa Turun työväenopiston Luupin kurssina. Tältä ryhmältä odotamme vielä suuria - kun harjoituksetkin alkoivat shamaanirummun tahdissa! Syksyn ohjelmassa on ollut mm. kirpputoreja, kielikursseja, Taiteiden yön kahvitus, Turun Päivä ja Mahdollisuuksien Tori, virolaisten klubin Manilla-ilta, syystalkoot Ruisrannassa, vierailu Vakka-Suomen Viro-seuran tapahtumassa sekä folk-konsertit esiintyjinään Mari Kalkun ja Pastacas. Turun kansainvälisillä Kirjamessuilla olimme mukana Viro-osastolla, mukana oli myös artistivieraamme Mari Kalkun Tartosta. Ohjelmassa oli tämän historiateoksen toimituskunnan puheenjohtajan FL Veikko Laakson haastattelu sekä kunniakonsuli Keijo Virtasen kyselytunti. Mikrofonin ääreen kutsuttiin myös yhdistyksen kunniajäsen Markku Lehtonen, joka yhdessä Tuglas-seuran kulttuurisihteerin Tapio Mäkeläisen kanssa kertoi Varsinais-Suomen Viro-keskuksen syntyhetkistä. Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n 20 v. juhlallisuudet huipentuivat marraskuun alussa juhlakonserttiin sekä juhlaillalliseen. Viro-konsertin tähti Sigyn-salissa oli säveltäjä-kuoronjohtaja Urmas Sisask. Musiikkia universumista -konsertissa hän esitti otteita laajasta

tähtikuvioiden inspiroimasta sävellyssarjastaan, jota hän pitää varsinaisena elämäntyönään. Puolet kaikkiaan 88 tähtikuviosta on jo saanut asunsa sävellyksinä. Konsertti oli kaksinkertainen 20-v juhla: yhdistyksen lisäksi merkkipäiväänsä vietti juhlapaikka eli Sigyn-sali. Yhdistyksen 20-vuotisjuhlaillallinen katettiin Alabama-ravintolaan. Lehtorit, keittiömestari Jorma Haranen ja Tarja Haranen valmistivat virolaisia herkkuja yhdessä Ammatti-instituutin opiskelijoiden kanssa. Menuun suunnitteli Mart Kass, ja teemana oli tietenkin sinimust-valge. Ruoka-annokset perustuivat perinteisiin virolaisiin herkkuihin. Myös juhlapuheet ja musiikki kuuluivat juhlaillallisen ohjelmaan. Syyskokouksessa kuultiin jälleen Viro-esitelmä. Vieraanamme oli Juhani Salokannel, ja hänen aiheenaan "Mitä Tammsaare kertoi Viron historiasta - ja mitä hän ei kertonut. Viron kansalliskirjailijan ote maansa historiaan." Loppuvuodesta 2014 viriteltiin joulutunnelmia. Vanhan ajan joulumarkkinat valtasivat tuttuun tapaan Vanhan suurtorin. Lasten joulujuhla päätettiin järjestää Kuralan kylämäellä, ja aikuisille varattiin tutuksi tullut Manillan köysisali. Miks-teatterin vierailunäytäntö tarjosi harvinaista herkkua, vironkielisen teatteriesityksen koko perheelle. Viroa, suomea ja englantia sekaisin tarjosi puolestaan Hairahduksia-näytelmä: Viro-keskus tarjosi ohjaaja Jouko Enkelnotkolle konsulttiapua viron kielen ja virolaisen aksentin kanssa. Shakespearen tyy281


Varsinais-Suomen Viro-keskuksella on jo pitkät perinteet olla mukana Turun kansainvälisillä kirjamessulla. Aiemmin erikseen esittäytyneet Viro-toimijat olivat esillä yhteisellä Viro-osastolla vuoden 2014 messuilla 3.-5.10.2014.

liin esityksessä väärinkäsitykset seura- ilmestyi valokuvia. Viroa vuosien varrelta -valokuvanäyttely kokosi paljon katsivat toistaan. selijoita ja kuulijoita. Harri A. Sundellin näyttely oli suurimmaksi osaksi digiJUHLAVUODEN NÄYTTELYT taalinen, ja tarinoiden kuuleminen suoJuhlavuoden näyttelyistä ensimmäinen raan kuvaajalta oli osa elämystä. Konsuesitteli keramiikkaa. Keraamikko Mar- li-galleriasta näyttely siirtyi Varissuolle je Õunapuu toi näytteille suurikokoisia Yhdessä-yhdistyksen tiloihin, ja todenvateja ja kulhoja. Näyttelyn lisäksi Kon- näköisesti se nähdään vielä muuallakin. Konsuli-gallerian kesänäyttelyssä suli-galleriassa pidettiin myös keramiikkakursseja, joissa Marjen opastuksella esiteltiin perinteisiä maisemamaalauksyntyi uniikkeja teoksia. sia: Anja Kankaanpää kuljetti katsojat Seuraavaksi Konsuli-gallerian seinille lapsuutensa järvimaisemista meren yli 282

Viron suurlähettiläs Margus Laidre ja kirjamessujen ohjelmapäällikkö Jenni Haukio kohtasivat messujen Viro-osastolla 4.10.2014.

Viroon. Taidokkaat maalaukset herättivät paljon ihastusta. Syksyllä yhdistys vietti peräti kolmen näyttelyn avajaisia muutaman päivän sisällä: Mahdollisuuksien tori -tapahtumassa avattiin Ramo Tederin piirrosnäyttely Konsuli-galleriassa. Pastacas -taiteilijanimeä käyttävä kuvataiteilija ja muusikko piirtää (nimensä mukaisesti) kuulakärkikynällä. Eläväisistä kuvista moni on ollut huomaavinaan oman kuvansa! Pastacas esiintyi myös Mahdollisuuk-

sien torin lavalla omaperäisen elektrofolk-musiikkinsa kanssa. Turun pääkirjastossa avattiin kirjamessujen aattona Lennart Meren matkoja kuvaava Vesilinnun kansa -näyttely. Näyttelyn toivat Turkuun SVYL, Viro-instituutti ja Varsinais-Suomen Viro-keskus. Näyttely syntyi Fenno-Ugrian, Lennart Meren Eurooppa-säätiön, Viron historiallisen museon ja Viro-instituutin yhteistyönä. Turun työväenopiston aulassa esittäytyivät Tarton Rahvaülikoolin oppilaat. 283


"Ekspressiivne ning värvikirev" (ekspressiivinen ja värikäs) -nimisessä näyttelyssä nähtiin 15 tekijän tauluja, jotka olivat syntyneet taiteilija Robert Suven vetämillä kursseilla. Tämäkin näyttely lähti kiertueelle: seuraava kohde oli Uudenkaupungin Viro-lauantai. Muutakin jatkoa seuraa, sillä keväällä 2015 Turun työväenopiston kursseilla syntyneet teokset pääsevät vuorostaan esiin Tartossa.

VIROLAISTEN KLUBI Virolaisten klubitoiminta (Eestlaste klubi) on päässyt vuoden 2014 aikana hyvään vauhtiin. Viime vuoden joulujuhlien aikaan saimme mukaan ison määrän uusia jäseniä, ja klubi on kasvanut tasaisesti siitä alkaen. Yhdistyksessämme on nyt virolaisia jäseniä noin 130, ja kokonaisjäsenmäärä keikkuu jo 400 paikkeilla. Näyttää siltä, että virolaisten aktivoituminen on saanut myös uusia suomalaisia innostumaan mukaan

Kirsi Äyräs ja Annika Arminen yhdistyksen kojulla Mahdollisuuksien torilla syyskuussa 2014.

284

- olemme mainiossa nousukierteessä! Ison työn klubin käynnistämisessä ovat tehneet keväällä toimistossa töissä olleet Ülle Priks ja Mari Jurtom, heidän ideansa toiminnan sisällöstä ja markkinoinnista saivat klubin hyvään vauhtiin. Facebookissa Eestlaste klubin sivulla on jo 412 seuraajaa ja Varsinais-Suomen Viro-keskuksella 960 kaveria - tämä helpottaa yhdistyksen tiedotustyötä, viestit leviävät somessa nopeasti. Virolaisten klubin luistelu ja keilai-

lu osoittautuivat heti suosituiksi viikonlopun viettotavoiksi, Kupittaalla on kokoontunut säännöllisesti noin 15-20 hengen porukka. Uudet osallistujat ovat aina tervetulleita mukaan. Tämän syksyn uutuus on Höveli. Turun kaupungin vapaa-aikatoimi vuokrasi Pansion kauppakeskuksesta pankilta vapautuneet tilat, ja kutsui yhdistyksiä järjestämään sinne Pop-Up vapaa-aikatoimintaa. Tartuimme heti tilaisuuteen, ja nyt virolaisten perheiden toimintaa on

Hövelin Pop-Up vapaa-aikatoimintaa: virolaisten klubin perheet kokoontuvat sunnuntaisin.

285


roinnin tarjoaminen virolaisille, jotka ovat aloittamassa yritystoimintaa Suomessa. Aloittavien yrittäjien konsultiksi ryhtyi kaarinalainen diplomi-insinööri Asko Puikkonen, kokenut yrittäjä, jolla on vuosikymmenien kokemus Viro-yhteistyöstä. Yrityskonsultin palvelut osoittautuivat heti erittäin kysytyiksi ja tarpeellisiksi. Keväällä järjestettiin yrittäjien aamukahvit toimistolla. EAS:n Irene Surva-Lehtonen kertoi ryhmälle Enterprise Estonian toiminnasta ja palveluista. Marraskuussa Viro-keskuksen yrittäjä-foorumi vieraili Turun AKK:n vieYHTEISJAOSTO NUORILLE raana: kokoukseen osallistui myös Viron Yhteisjaosto on varsin tuore osa yhdis- suurlähetystön talousneuvos Jaanus tyksen toimintaa. Jaoston toiminta-aja- Varu. tuksena on antaa Turun alueella asuville virolaisille ja suomalaisille nuoril- MUKANA MARKKINOILLA le aikuisille mahdollisuus tehdä ja harrastaa yhdessä. Tähän mennessä Yhteis- Toimiston sijainti Brinkkalan sisäpihaljaostossa on mm. järjestetty vapaamuo- la tuo mukanaan hyvät mahdollisuutoisia illanviettoja, organisoitu kulttuuri- det osallistua suurtapahtumiin. Olemtapahtumia ja käyty keilaamassa ja fris- me keskellä Turun keskiaikatapahtumaa beegolfia kokeilemassa, risteilty Tuk- ja Vanhan ajan joulumarkkinoita, Mahholmaan, vietetty kesäpiknikkiä ja käy- dollisuuksien torikin rakentuu samaan ty lintsillä. Kahtena kesänä yhteisjaosto kortteliin. Osallistuminen Vanhan suurtorin on harrastanut kaupunkiviljelyä, tuloksena kukoistavat yrttilaatikot Brinkkalan tapahtumiin on luontevaa, avaamme pihalla. Viljelykumppaneina ovat olleet ovet torille ja kävijöitä liikkuu paljon, ensimmäisenä kesänä Valonia, toisena niin vanhoja tuttuja kuin uusiakin. Vanhan ajan joulumarkkinoilla, aina neljäKirjakahvilan aktiivit. nä viikonloppuna ennen joulua, yhdistys viettää avoimia ovia. TiloissamYRITTÄJÄ-FOORUMI me on ollut tarjolla virolaisia käsitöitä: Uusi idea vuonna 2014 Viro-keskuksen Hiidenmaan vanha villatehdas Hiiuvill yrittäjä-foorumin puolella oli mento- tuo markkinoille villapaidat, villasukat järjestetty Hövelissä sunnuntaisin. Alkusyksystä tehtiin kaikenikäisten voimin keramiikkatöitä Marjen opastamina, ja saatiin tietoisku koululaisten vironkielen opetuksesta Turun kouluissa. Myös Hövelin ympäristön ulkoilumahdollisuuksia on testailtu, lähimetsän kallioilla on haastava frisbeegolf -rata ja talon edessä pallokenttä. Virolainen kulttuuri Turussa on astumassa rohkeasti esiin. Kuoro on saanut innostuneen alun, ja kansantanssiryhmää ollaan juuri kokoamassa.

286

ja -vanttuut. Marimirt Haapsalusta tarjoaa turkulaisyleisön rakastamia pellavavaatteita sekä puutuotteita. Toimistoon leviää mainio katajan tuoksu, joka tuo joulumielen tullessaan. Viime vuonna myyntitiskin pystyttivät myös Pärnun Maarja Magdaleena -killan lasimestari ja koruntekijä, ja takahuoneessa oli tarjolla rentouttavaa niskahierontaa. Tänä vuonna markkinaväelle esiteltiin Wiera-käsityökynttilöitä suoraan Põlvamaalta.

Isojen markkinatapahtumien aikaan aina muutama uusikin ihminen löytää tiensä Viro-keskukseen. Silloin tyypillinen keskustelu kuuluu: -Onko tämä tässä jo kauankin ollut? -Kyllä vain, yhdistys on 20-vuotias ja näissä tiloissa täällä Brinkkalan sisäpihalla on toimittu 10 vuotta. Täältä löytyy Viro-informaatiota, kannattaa käydä kyselemässä kun reissuja sunnittelee. Ja tervetuloa jäseneksi!

img-5099 287


VII LUETTELOT

288

289


VARSINAIS-SUOMEN VIRO-KESKUS 1994-2014

Puheenjohtajat: Lehtonen, Markku 1994-2001 Raitis, Harri 2002-2006 Lahoniitty, Armas 2007-

Muuritorni

Sihteerit: Luomi, Anna-Maija 1994-1995 Raitis, Harri 1996-2001 Pohjola, Minna 2002-2003 Lemmetyinen, Reino 2004-

290

Hallituksen jäsenet: Allén, Antti 1996-1998 Aro, Kari 2001 Astala, Pentti 1994-1995, 00, 02, 04 Auranen, Aarre 1995-2002 Degerholm, Arto 2000-2002, 2004-2013 Grönholm, Aila 2004Haranen, Tarja 2007Harjanne, Aila 2006Hasunen, Maunu 2010-2012 Heikkilä, Pekka 2014Hjort, Ralf 2012Hollo, Marika 2007-2008 Inkinen, Matti 2003-2005 Jalonen, Veli 1996-2001, 2006

Jokinen, Arto 2005 Jokinen, Sirpa 2002 (kokous 2/2002) Jürisson, Tiiu 2002-2005 Kakko-Paajanen, Ulla 1998-2000, 2002 Kettula, Kari J. 2006-2007 Kiin, Sirje, 1994-1995 Kolkkanen Imbi 2014Korhonen, Raimo 1994, 2002-2006 Koski, Sirpa, 1994-1995, Kuusk, Kadri 2013 Lahoniitty, Armas 2007Lavila, Pirkko 1996-1998 Lehtinen, Pekka 2006Lehtola, Olavi 2013Lehtonen, Markku 1994-2002 Lehtonen, Niina 2009-2010 Lemmetyinen, Reino 2004Lohtaja, Seppo 1995-1998 Luomi, Anna Maija 1994-1995 Meriläinen, Hanna 2013Mäki-Tanila, Iiro 2011 Oikarinen, Arto 2002 Paasio, Pertti 2009-2011 Palomäki, Ulla 1996-2004 Paukku, Pipsa 2001, 2003 Peltomäki, Pekka 2005-2009 291


Peltonen, Tuomas 1995-2003 Pohjola, Minna 2002-2004 Puotsaari, Tarja 2011-2012 Raamat, Leelo 2014Raitis, Harri 1994Rautio, Kauko 1996-1999 Raudsepp, Larissa 2012 (eroilm. 15.3.2012) Saari, Erkki 1994-2011 Sedig, Mikko 1998Söderling, Ismo 2012-2013 Sillanpää, Hannu 2000 Sipilä, Markku 2006-2010 Talve, Juhan 1994-1995 Tuomola, Juhana 2008 Turunen-Annunen, Anja 2006 Tynjälä, Juhani 1999, 2001, 2003, 2005 Uusi-Heikkilä, Yrjö 1995 Valtanen, Antti 1997-2005 Vasama, Jaana 2001-2003 Winter, Leena 2003-2005 Yli-Vakkuri, Valma 1994-1995 Kunniajäsenet Viro-keskus voi kutsua kunniajäsenekseen henkilön tai yhteisön, joka toiminnallaan on merkittävästi edistänyt yhdistyksen tarkoituksen toteuttamista. 16.3.2006. 16.3.2006. 11.3.2008.

Markku Lehtonen Tuomas Peltonen Maija Kulonen

Viirit Varsinais-Suomen Viro-keskus voi hallituksen päätöksellä myöntää keskuksen viirin henkilölle tai yhteisölle, joka on kunnostautunut merkittävästi Viron 292

ja Varsinais-Suomen yhteistyön kehittämisessä, edistänyt Viro-keskuksen asemaa tai omalla erityisalallaan toiminut ansiokkaasti mm. Viro-keskuksen ja Viron ja Varsinais-Suomen, Turun ja Tarton, Turun ja Kuressaaren ja Turun ja Tallinnan yhteistyön kehittämisessä. Yhdistyksen luovuttamat viirit: 21.12.2005. No: 1 Turun kaupunginjohtaja Armas Lahoniitty. 15.2.2006. No: 2 Tarton kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Hannes Astok. 16.3.2006. No: 3 Turun Viron kunniakonsuli Keijo Virtanen 27.10.2006. No: 4 Tarton Rahvaülikoolin rehtori Maire Breede, (50 vuotta) 25.1.2007. No: 5 Tallinnan SAK:n Suomen Työelämän Info-piste 4.5.2007. No: 6 Turku-Info Tartossa 7.11.2007. No: 7 Viron suurlähettiläs Merle Pajula 13.3.2008 No: 8 Eestin Riigikogu, (Hannes Astok vastaanotti). 8.4.2008 No: 9 Juhani Tynjälä, Marttilan kunnanjohtaja 60 vuotta 12.4.2008 No: 10 Turun Työväenopisto 100-vuotta 15.12.2010. No: 11

Kulttuuriministeri Laine Jänes 12.12.2009. No: 12. Tarton Heino Ellerin Musiikkikoulun 90-vuotisjuhlat. 23.1. 2010. No: 13. Salon Suomi-Viro-Seura 20 vuotta 9.2.2010. No: 14. Heimo Välimäki 60-vuotta. 23.3.2010. No: 15. Tarton suomalainen koulu (koulu 10 vuotta) 16.4.2010. No: 16 Pekka Kanervisto (50 vuotta) 5.10.2010. No: 17 Viron suurlähettiläs Mart Tarmak 27.5.2011. No: 18 SVYL 20 vuotta 05.02.2013. No: 19 Mikko Sedig, (eläkkeelle lähtö 31.01.2013 ). 15.2.2014. No: 20 Erkki Saari, kiitokset yhteistyöstä 13.4.2014. No: 21 Harri Raitis, 70-vuotta.

Seppo Suomalainen,(Repro-Seppo Ky), luovutettu 4.4.2008. 19.11.2009. Sandor Thoth, Kulttuurijoki ry. 19.11.2009. Reino Lemmetyinen. 21.6.2010. Viron Suurlähettiläs Merle Pajula. 26.03.2013. Viro 95 itsenäisyysvuoden kunniaksi: Aila Grönholm (luovutettiin 26.112013, syyskokouksen yhteydessä) Aila Harjanne (luovutettiin 10.10.2013 70-vuotisvastaanotolla)) Pekka Lehtinen Harri Raitis Tarja Haranen Antti Karlin Heimo Välimäki Mika Akkanen, (luovutettiin 26.11.2013, Kerli Veskin vierailun yhteydessä) Pekka Heikkilä (luovutettiin 17.12.2013 kokouksen yhteydessä) Siirtolaisuusinstituutti 29.06.2013. Kunniakirjat Eero Olavi Kippi (Viro-ruokailtojen Varsinais-Suomen Viro-keskus ry on keittiömestari) luovuttanut kunniakirjat kiitoksena arvokkaasta tuesta yhdistyksen toiminJuhlalautaset 2014 nalle: Varsinais-Suomen Viro-keskus ry 20 12.12.2006. vuotta –muistolautanen, design: keraaErkki Saari / Erksaar Oy. mikko Marje Õunapuu. Lautasia valmis16.1.2007. tettiin 20 uniikkia kappaletta. Turun Ylioppilaskylä Säätiö (Mikko Suurlähettiläs Mart Tarmak, läksiäislahja Sedig) Ülle Priks, Eestlaste klubin käynnistäjälle 7.8.2007. Reino Lemmetyinen, 75 v. Kari J.Kettula Helmer Jõgi, Tarton kansalaisopiston 4.3.2008. 293


johtokunnan puheenjohtaja Tia Teppan, Tarton apulaiskaupunginjohtaja Maire Breede, Tarton kansalaisopisto, 20 vuotta yhteistyötä Grete Ahtola, Viro-instituutti, Vesilinnun kansa –näyttelyn avajaiset. Sanna Immanen, SVYL, Vesilinnun kansa –näyttelyn avajaiset. Riitta Kilkku, Uudenkaupungin Armas Lahoniitty, 70 v. Heili Kolkkanen, kiitoksena Estonia-muistojumalanpalveluksen ristinkantajan tehtävästä 28.9.2014 Antti Valtanen, kiitoksena pitkäaikaisesta työstä yhdistyksen hyväksi Arto Degerholm, kiitoksena pitkäaikaisesta työstä yhdistyksen hyväksi

Viro-keskus ry:n toiminnassa hallituksen jäsenenä ja tiedotussihteerinä. Kehittänyt aktiivisesti yhdistyksen toimintaa ja tapahtumia. Armas Lahoniitty: hän on toiminut Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n puheenjohtajana vuodesta 2007 alkaen. On tehnyt puheenjohtajana merkittävää työtä yhdistyksen kasvun ja yhteiskuntasuhteiden eteen. Hänen Viro- yhteistyönsä on alkanut jo Turun kaupunginjohtajana, jolloin hän edisti erityisesti Turun ja Tarton ystävyyskuntasuhteita.

Reino Lemmetyinen: hän on Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n sihteeri ja todellinen yhdistyksen hengen luoja. Hänen roolinsa Turun seudulla tapahtu(lautaset nro 12-20 luovutetaan mar- vassa Viro-toiminnassa, Viro-keskuksen ras-joulukuussa 2014) kehittämisessä, Tarton Rahvaülikoolin tukemisessa, koulutusyhteistyössä, kultAnsiomerkit 2014 tuurihankkeissa ja erityisesti Turun ja 20-vuotisjuhlansa kunniaksi yhdistys Tarton suhteiden ylläpitämisessä on eritanoi Suomen Viro-yhdistysten liiton täin merkittävä. ansiomerkkejä neljälle pitkäaikaiselle ja aktiiviselle hallituksensa jäsenelle. Mikko Sedig: hän on ollut toiminnassa SVYL:n ansiomerkit luovutetaan Varsi- mukana vuodesta 1996, jolloin perunais-Suomen Viro-keskus ry:n juhlail- tettiin Turku-Tartto -yhdistys, jonka lallisella 13.11.2014: puheenjohtajana hän toimi yhdistyksen lakkauttamiseen asti. Tämän jälAila Grönholm: hän on ollut muka- keen hän on ollut aktiivinen toimija Varna Viro-toiminnassa jo vuodesta 1994, sinais-Suomen Viro-keskus ry:ssä mm. jolloin perustettiin Turun Seudun hallituksen jäsenenä. Hänen panoksenViro-seura, hän oli yksi seuran perus- sa Viro-keskuksen toiminnassa ja Turtajajäsenistä. Toimi hyvin aktiivises- ku-Tartto –suhteissa on ollut niin henti yhdistyksessä sen lakkauttamiseen kisesti kuin myös taloudellisestikin merasti, ja sen jälkeen Varsinais-Suomen kittävää. 294

TOIMIHENKILÖT JA HARJOITTELIJAT 1994 - 2014

Milla Aster, 1994 Olga Kajalina, 1994 Ruth Hokkonen,1994, 1995 Kadi Ots, 1995 Silja Renvall, 1995 Merle Viirand-Ailio, 1998 Varje Ahola, 1998 – 2000 Kaie Veiler, 2000 Pilvi Jaakola, 2000 Alla Kaljukivi, 2003 Tiit Bürger, 2003 – 2004 Albina Hokkanen, 2003 - 2004 Ida Aljoshina, 2004 - 2005 Malle Tepsell, 2005 Klaarika (Rica) Meronen, 2005-2007 Karmen Anyanwu, 2006-2007 Päivi Rutanen, 2007-2009 Anne-Mari Kokkonen, 2008 Johanna Aaltonen, 2008 Kaili Mängel, 2008-2009 Satu Rautuma, 2009-2010, Marke Virak, 2009 Mairika Másak, 2009 Olga Kroon, 2010 Sirje Tullus, 2010-2011 Anna-Liisa Ossipova, 2011-2012 Kätlin Küttner, 2011-2012 Kadri Kuusk 2012, 2013 Katrin Vilbas, 2012 Kirsi Äyräs, 2012Heivi Koidusaar, 2012-2013 Sannakaisa Salonen, 2012-2013 Piritta Hellman, 2013

Annika Lindström, 2013 Anu Anja, 2013 Hanna Meriläinen, 2013 Helena Aun, 2013 Joonas Simula, 2013 Pille Pärtelson, 2013 Raissa Dahlström, 2013 Jane Kallas, 2013-2014 Henna Hietanen, 2014 Ülle Priks, 2013-2014 Lauri Nissinen, 2014 Mari Jurtom, 2014 Marite Marga, 2014 Fanny Salonen, 2014 Epp Jaanimets, 2014 Diana Hirv, 2014 Annika Arminen, 2014 Kristiina Erkko, 2014

295


TABULA GRATULATORIA

KIRJAN TEKIJÄT

Markku Lehtonen FL Aune Koivusalo Kari J. Kettula Sirkka ja Pekka Lehtinen

Pasi Parkkali, Nokia Imbi Kolkkanen Riitta Nummila Marja-Leena ja Veikko Laakso

Touko Tapiola Kari Hyppönen Keijo ja Orvokki Virtanen Aila Grönholm

Ole Nynäs Kati Strömmer Ralf Hjorth Tarja ja Jorma Haranen Armas Lahoniitty ja Eira Saari-Lahoniitty

Ulla Palomäki Asko ja Leena Puikkonen Markku Monnonen Harri ja Sisko Raitis Kimmo Lehti Reino ja Saga Lemmetyinen Kirsi Äyräs ja Tuomas Huumo Kari Suomi Mikko Sedig Kalervo Mettala Jorma Rinta-Kanto Aarre Auranen Arto Degerholm Olli ja Sirkka Merjamaa Antti ja Liisa Valtanen Pekka Heikkilä

Turun kaupunki Turun kaupunki, Ympäristönsuojelu Nils Robert af Ursinin rahasto Suomen Viro-yhdistysten liitto

Markku Aukia Fil.tri. Vuosina 1971-1984: Turun yliopiston kansatieteen assistentti, amanuenssi, lehtori Vuosina 1984-2002: Turun kaupungin kulttuuritoimenjohtaja Vuosina 1985-1986: (virkavapaana edellisestä) Mainostelevision ohjelmapäällikkö, Helsinki, Ohjelmaryhmä I (teatteri ja viihde) Useita virallisia ja yksityisiä matkoja Viroon, estofiili. Kristiina Erkko Graafinen suunnittelija yli kahden vuosikymmenen työkokemuksella. Takataskussa kolme graafisenalan tutkintoa ja kunnioitettava määrä kursseja. Ammattitaito taipuu sekä printin että digitaalisen viestinnän alueille. Rakastaa kuvaa ja sen tekemistä, Photoshoppailee aina kun mahdollista. Kari Immonen Kulttuurihistorian emeritus-professori, joka on tutkinut muun muassa suomalaisten suhdetta Venäjään, puhelimen kulttuurihistoriaa sekä tiede- ja korkeakoulupolitiikkaa. Matti Jussila Uudenkaupungin Sanomien päätoimittaja vuodesta 1981 lähtien. Koulutukseltaan valtiotieteen maisteri. Oli perustamassa Vakka-Suomen Viro-Seuraa ja toimi alussa sen varapuheenjohtajana. Ollut mukana Varsinais-Suomen Viro-keskuksen toiminnassa ja Viro-yhdistysten liiton hallituksessa. Uudenkaupungin Sanomilla oli aikanaan yhteistyötä Oma Saar – ja Saarte Hääl –lehtien kanssa. Toiminut pitkään Uudenkaupungin merihistoriallisen yhdistyksen puheenjohtajana ja yhdistyksellä on vakiintunut ystävyyssuhde Saare Merekultuuri Seltsiin. Ritva Juva Englannin kielen lehtori, eläkkeellä vuodesta 2000 Loimaan kaupungin lehtorin virasta. Englannin kielestä löytyi aluksi yhteinen kieli niin opettajien kuin oppilaidenkin kirjeenvaihtoon. Raimo Korhonen Kunta-asiamies evp., 66, VTM, 25 vuotta Varsinais-Suomen maakunnan liitossa, mukana käynnistämässä Viro-yhteistyötä. Harrastanut valokuvausta 51 vuotta, myös Virossa. Kalevi Kuosa s. 2.7.1936 Kurkijoella Laatokan saaressa. Ylioppilaaksi Elisenvaaran yhteiskoulusta Kyrössä 1956 Veikko Laakso Fil.lis. Turun yliopiston Suomen historian emer. lehtori, kirjoittanut mm. Turun kaupungin historian 1918-1970 (1980) ja Suur-Loimaan historian I (1986) ja II (1994). Toiminut mm. Loimaan

296

297


kaupunginvaltuutettuna, Varsinais-Suomen Maakuntaliiton hallituksen varapuheejohtajana, Turun museolautakunnan puheenjohtajana ja kulttuurilautakunnan jäsenenä, Suomen Museoliiton hallituksen puheenjohtajana ja kulttuuriministerin poliittisena sihteerinä.

Anna-Liisa Ossipova (nyk. Ledjajeva) Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n toiminnanjohtaja 2011-2012. Toimi historiatoimikunnan sihteerinä.

Armas Lahoniitty Valtiotieteen maisteri, entinen Turun apulaiskaupunginjohtaja ja kaupunginjohtaja vuodesta 1988 lukien. Viro-keskuksen hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2006 lähtien.

Ulla Palomäki Fil.tri Ulla Palomäki on työskennellyt koko aikuisikänsä Turun yliopiston Suomen kielen oppiaineessa erilaisissa tehtävissä, nykyisin kääntämisen ja tulkkauksen suomen kielen lehtorina. Koko Turun seudun Viro-seuran olemassaoloajan (seura yhdistyi lopuksi Varsinais-Suomen Viro-keskukseen) hän kuului sen hallitukseen toimien viimeiset kymmenisen vuotta seuran puheenjohtajana.

Markku Lehtonen Palvelussuhdepäällikkö (eläkkeellä). Virokontakteja yli 40 vuoden ajalta. Toiminut esim. matkatoimiston matkanjohtajana, viron kielen opettajana, ystävyysyhdistyksissä, kunnallishallinnon yhteistyöprojekteissa ja matkailualan yrittäjänä Virossa. Reino ”Reiska” Lemmetyinen Syntynyt Turun Heidekenillä vuonna 1939. Lapsuuden vietti Portsassa. Koulua käynyt Snelmannin- ja Martin koulussa, sen jälkeen ammattikoulun. Työväen kursseja ja oppilaitoksia: mm. Voionmaan- ja Kiljavan opistojen pitkät kurssit. Varsinaisena koulutuksena kuitenkin ”elämän koulu”. Työskenteli 20 TSL:n Varsinais-Suomen aluesihteerinä Turussa. Eläkkeelle 1.9.2002. Palkittu ansioistaan Viro-yhteistyön edistäjänä: 15.6.2007 Tasavallan presidentti Tarja Halonen myönsi asessorin arvon ja nimen. 15.8.2009 Tarton kaupunginjohtaja Urmas Kruuse luovutti Tartto-mitallin. 9.5.2014 Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves myönsi Marjamaan Ristin kunniamerkin. Seppo Lohtaja Aktiivisesti kehittämässä luomuviljelyä Suomessa vuodesta 1972 ja Virossa vuodesta 1988. Käytännön viljelijä Suomessa 1972-1996 ja Saarenmaalla 1997-2001. Neuvoja, luennoitsija, luomutarkastaja ja järjestöaktiivi molemmissa maissa. Eri medioissa kummassakin maassa esillä kaikkiaan satakunta kertaa. Suomen Luomuliiton puheenjohtaja 1988, Biodynaamisen yhdistyksen ja luomuliiton hallitusten jäsen useaan otteeseen. Viron parlamentin luomukomitean jäsen 1999-2003. Pekka Niemelä Biodiversiteetti- ja ympäristötieteen professori Turun yliopistossa. Viro-harrastuksen tärkeimpänä alkuunpanijana ja innoituksena on ollut pitkäaikainen ystävyys nyt jo edesmenneen Viro-aktivisti Juhan Talven kanssa. Juhan Talven syntyivät tuttavuudet ja yhteistyö monien virolaisten yhteiskunnallisten vaikuttajien kanssa. Tehnyt myös Tarton yliopiston tutkijoiden kanssa runsaasti yhteistyötä. Lauri Nissinen Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n harjoittelija keväällä 2014. Mukana kirjan editoinnissa ja valokuvatoimituksessa sekä osallistui toimituskunnan kokouksiin. Antti-Jussi Nygård FM (s. 1980) on Turun yliopiston yleisen historian oppiaineen jatko-opiskelija. Hän on erikoistunut Baltian historiaan ja valmistelee väitöskirjaa Viron ja Suomen kaupallisista suhteista sotien välisenä aikana.

298

Jouko Pukki Peruskoulun luokanopettaja Loimaan kaupungista. Viro-kiinnostus alkoi äidinkielen erikoistumisopintoihin liittyneen viron kielen peruskurssin myötä 1970-luvun puolivälissä. Pian uudelleenitsenäistymisen jälkeen alkoi ystäväkoulutoiminta, johon osallistuin Loimaan Keskuskoulun opettajana. Harri Raitis Kirjailija. Ensimmäiset yhteydet Viroon vuonna 1969. V-S Viro-keskuksen sihteeri 1995-2001 ja puheenjohtaja 2002-2006. Suomen Viro-yhdistysten liiton puheenjohtaja 2003-2012. Kirjoittanut 3 romaania Viron tapahtumista 2. maailmansodan vuosina. Raimo Salonen Loimaan kaupungin Keskuskoulun rehtori 1991-2000 Loimaan kaupungin ystäväkuntatyöryhmän pj. 1989- edelleen On ollut mukana ystäväkuntatoiminnassa jo 1970-luvun alusta alkaen. -Toimiessani Loimaan Keskuskoulun rehtorina minuun otettiin yhteyttä Sondan peruskoulusta Itä-Virosta v. 1992 ja kysyttiin mahdollista ystäväkouluyhteistyötä. Otin asian esille opettajakunnan kanssa ja vastaanotto oli positiivinen. Siitä lähtien Sondan koulu ja Keskuskoulu ovat olleet yhteistyössä jo yli 20 vuotta. Olen ollut myös allekirjoittamassa ystäväkuntayhteistyösopimusta Jöhvin ja Loimaan kaupunkien välillä lokakuussa 1997. Monipuolinen yhteistyö jatkuu edelleen. Sannakaisa Salonen Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n harjoittelija 2013. Osallistui kirjantekoon kokoamalla otteet Salon seudun Suomi-Viro-seuran toimintakertomuksista. Cay Sevón Valtiot.tri. Valtiovarainministeriön asettama Helsingin metropolialueen kuntajakoselvittäjä 20132014, Turun kulttuuripääkaupunkihankkeesta vastanneen Turku 2011 -säätiön toimitusjohtaja 2008-2012 ja sen jälkeen säätiön asiamies. Sisäasiaministeriön kuntaosaston (myöh. VM:n kuntaosaston) osastopäällikkö ja ylijohtaja 2001-2008. Sitä ennen Turun kaupungin yhteyspäällikkö. Viro-yhteydet Turun kausilla, ensin kaupungin suhteissa ja mm. Union of the Baltic Cities -järjestön kautta; myöhemmin Turku-Tallinna tiiviistä yhteistyötä kun kumpikin oli samanaikaisesti Euroopan kulttuuripääkaupunkeja; kuntaosaston aikoina mm. vastuu UM:n lähialuerahoitteisesta kuntademokratiahankkeesta.

299


Matti Taatila Kirkkoherra. Teol.maist. ja teol.lis. Åbo Akademi. s. 1943 Lieto. Vihitty papiksi 1971 Tampereella. Pappina Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa, viimeksi kirkkoherrana Loimaalla 1980 -2007, jolloin eläkkeelle. Viro-harrastuksesta: Ystäväseurakunta Iisaku alk. 1995, rippileireja Pärnussa, jolloin kontakteja Pärnun ja Audrun srk:iin. Vapaata Viro-turismia ystäväjoukon kanssa vuosina 1995-2000. Juhani Tynjälä Lähes 28 vuotta Marttilan kunnanjohtajana ollut Juhani Tynjälä on vuodesta 1993 toiminut monella tasolla Viron ja Suomen välisessä yhteistyössä kiinnostuksesta Viroa kohtaan ja halusta auttaa. Työ alkoi V-S Viro-keskuksen hallituksessa ja mukanaololla maakuntamme ja Länsi-Viron välisen raja-alueiden yhteistyöohjelman kehittelyssä seminaareineen ja neuvotteluineen yhteistyömaissa ja jatkui mm. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen hankkeissa. Kohteena on ollut mm. kunnallisjohdon täydennnyskoulutus, kouluyhteistyöprojekti, matkailun kehitttämistä ja ystävyyskuntatyötä. Eesti Rukki Seltsin ulkojäsenyys ja valtuutus toimia seuran täysivaltaisena edustajana Suomen tasavallassa. Petri Uggeldahl Ympäristötarkastaja. On tehnyt pitkän työuran Turun kaupungin erilaisissa työllistämis- ympäristönsuojelutehtävissä ja yhdistänyt niihin aina kun mahdollista yhteistyön virolaisten kanssa. Mieliinpainuvimpina muistoina hän mainitsee Ympäristöpajan aikana tehdyt monenlaiset luonnonsuojeluhankkeet ja -kartoitukset sekä Nuorisotoimen työpajatoiminnan yhteisleirit ja rakennusprojektit Viron Opetusministeriön Kloogarannassa. Kolumnistina ja teatterinystävänä tunnetun ympäristötarkastajan teksteissä saadaan usein lukea myös havaintoja Emajõen Suveteaterin katsomosta tai mökkimatkalta Saarenmaaalle.

Heimo Välimäki VTM Heimo Välimäki on eläkkeellä oleva Turun yliopiston Brahea-keskuksen varajohtaja. Välimäki oli vuonna 1993 perustamassa yliopiston toimipaikkaa Saarenmaalle. Myöhemmin toiminta laajeni Saarenmaan yliopistokeskukseksi, missä on mukana useita Viron yliopistoja. Välimäki on Viron suurimman kansalaisopiston Tarton Rahvaülikoolin johtokunnan jäsen. Leena Winter Turun Tuglas-seuran puheenjohtaja n. 12 vuotta. Leena Winterin Viro-harrastus periytyy hänen oman sukunsa historiasta. Hänen isänsä isä lehtori Helmer Winter oli palavasti innostunut Viron kielestä, kansasta ja kulttuurista jo 1910-luvulta alkaen. Hän käänsi ensimmäisenä Kalevipoeg-eepoksen suomeksi v. 1956. Hänen henkilöönsä tutustuminen johti Leena Winterin samoille jäljille, jotka pitävät tiukassa otteessaan. Kirsi Äyräs FM, Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n toiminnanjohtaja. Ahertaa Viro-keskuksessa Brinkkalan sisäpihalla yhdistyksen asioissa ja Viron kunniakonsulaatin työssä. Saapui vanhaan tuttuun Turkuun kuuden Tarton vuoden jälkeen vuonna 2012. Puhuu huoletta sekaisin suomea, viroa ja turkua.

Antti Valtanen Lääninylikomisario, eläkkeellä vuodesta 2004, työpaikka Länsi-Suomen läänin poliisiosasto. Viro-toiminta: Poliisin yhteistyön kehittäminen Suomen ja Viron välillä erityisesti koulutuksen ja organisaation kehittämisen osalta. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Viron uudelleen itsenäistymisen alkuvuosina. Lastensuojeluaatteen ja toiminnan välittäminen Viroon, lastensuojeluyhdistysten perustaminen Saarenmaalle ja Hiidenmaalle. Jarmo Virmavirta Professori Jarmo Virmavirta (s.1940) toimi 1980-luvulla Turun Sanomien päätoimittajana. Hän on ollut Tuglas-seuran hallituksen jäsen ja Ulkopoliittisen instituutin hallituksen puheenjohtaja. Vuodesta 2013 hän on toiminut Suomi-Seuran puheenjohtajana. Vuosina 2001-2004 hän asui Tallinnassa ja vaikutti yli kymmenen vuotta Postimees-lehden kolumnistina. Keijo Virtanen Professori Keijo Virtanen (s. 1945) on toiminut Viron kunniakonsulina Turussa ja Varsinais-Suomessa vuodesta 2001 alkaen. Hän oli Turun yliopiston rehtorina vuosina 1997-2012 ja kulttuurihistorian professorina yli 20 vuoden ajan. Hänen Viro-kiinnostuksensa perustana on Turun yliopiston monipuolinen yhteistoiminta virolaisten yliopistojen, etenkin Tarton yliopiston, ja muiden oppilaitosten kanssa. 300

301


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.