TAKU-lehti 4/2016

4 | 2016

TAKU

| s. 14 K i e l t ä j a k u l t t u u r i a v a a l i m a s s a | s. 27 L u e l a p s e l l e – s i i t ä a l k a a k i r j a l l i s u u s | s. 31 M u s t a m a k k a r a

ja paljon muuta

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry fackorganisation för konst- och kultursektorn taku

Puheenjohtajalta .......................................................................... 3

T ä s s ä

n u m e r o s s a

Työelämän murros – epätyypillisestä tyypilliseksi ......................... 4 Leena Filpus Leipää ja sirkushuveja - suoraan kotiisi ....................................... 7 Inkeri Borgman 100-vuotias Suomi-neito syntyi vuonna 1917 .............................. 8 Merja Isotalo VOS-järjestelmää uudistetaan – rahasta ei puhuta ........................ 10 Petri Pietiläinen Satavuotiaan kulttuuri- ja muista meiningeistä .............................. 11 Petri Pietiläinen Suurkaupunkien luova kimppa ..................................................... 12 Minna Peltola Kieltä ja kulttuuria vaalimassa ...................................................... 14 Raisa Niemi

Kansikuva: Juha Metso

OIKAISU: Numerossa 3/2016 Marja Kolun haastattelun yhteydessä olleen kuvan kuvaajatieto jäi puuttumaan. Kuvat olivat Jessica Granqvistin. Pahoittelemme.

Jyväskylän Kangas yhdistää taiteen ja kulttuurin osaajat ............... 16 Saila Aarnio Tiede ja kulttuuri lyövät kättä 3D-kulttuurihubissa ......................... 19 Marika Ahlavuo Taiteilija sosiaali- ja terveysalan toimijana .................................... 21 Birgitta Lehto ja Elina Ryhänen (suomalainen) elokuva on huipulla ............................................... 24 Raisa Niemi Lue lapselle – siitä alkaa kirjallisuus ja paljon muuta .................... 27 Merja Isotalo Kirjallisuudenopiskelun käytännöllisyydestä ................................. 29 Milla Suikkanen

Julkaisija: Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry/ Fackorganisationen för konst- och kultursektorn rf Lehden toimituskunta: päätoimittaja Kirsi Herala p. 040 5111 200 email: kirsi.herala@taku.fi.

Mari Lankinen, Petri Pietiläinen, Merja Isotalo, Raisa Niemi ja Riina Virkkunen.

Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

Julkaisuun tarkoitetuista artikkeleista ja niiden toimitusajoista on sovittava toimituskunnan kanssa.

Jos kuvaajan nimeä ei ole mainittu, on lehden kuvituksessa käytetty Ingram-kuvakirjaston kuvia.

Taitto: Kirsi Herala/Anne Punttila Paino: Painokotka Oy, Kotka ISSN 1457-7003 ISSN 2243-030X Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti TAKU:n lehdessä olevat artikkelit ja niissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä. Ne eivät välttämättä edusta TAKU ry:n virallista kantaa.

2 TAKU

Lukuvinkkejä, kulttuurista työtä, elämäntehtäviä ........................... 30 Vilja Byström Musta makkara ........................................................................... 31 Elena Gorschkow- Salonranta Kolea elämä ................................................................................ 32 Panu Hämeenaho Festaripörssi vei nuoret tien päälle ............................................... 33 Juha Iso-Aho Kulttuurideittailu kannattaa ........................................................... 35 Raisa Niemi Pelikulttuurista kulttuuriin ............................................................. 36 Miika sillanpää Jäsensivut .................................................................................. 36

P u h e e n j o h t a j a lt a

helposti siihen, että kurssit eivät toteudu ja loppuviimein opetustyötä ei ole. Tulos on siis tältä osin täysin päinvastainen kuin maan hallituksen kärkihankkeena oleva työllisyyden parantaminen.

Kuva: Johannes Wiehn

Vuoden lähestyessä loppua ja maailman valmistautuessa vetämään henkeä ennen seuraavaa on hyvä aika sekä vilkaista hieman taaksepäin että suunnata katsetta tulevaan.

Lausuimme taannoin yhdessä Museoalan ammattiliiton ja Akavan Erityisalojen kanssa maan hallituksen esityksestä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta. Lakiesitysten kipukohtina näimme muun muassa pysyvien leikkausten vaikutusarvioinnin puuttumisen ja kärkihankkeiden osalta niiden kertaluonteisuuden. Hankkeet mahdollistavat kyllä uusia, osin kokeellisiakin toimintoja, ja niiden avulla tuotettujen palvelujen halutaan parantavan erityisesti lasten ja nuorten osalta taiteen saavutettavuutta, mutta mitä tapahtuu niiden päättyessä?

TAKUn jäsenet toimivat myös laajasti vapaan sivistystyön oppilaitosten opetustehtävissä. Taide- ja kulttuuriaineet muodostavat lähes kuusikymmentä prosenttia tästä kansalaisopistoissa, kansanopistoissa, kesäyliopistoissa ja opintokeskuksissa annettavasta opetuksesta, joka matalan osallistumiskynnyksensä vuoksi tavoittaa vuosittain liki miljoona opiskelijaa. Kantamme on, että vapaata sivistystyötä ei tulisi ottaa säästöjen kohteeksi, sillä sen merkitys kulttuurikentässä tulee kasvamaan kuntatalouden painiessa rahoituksen kanssa.

Leikkaukset aiheuttavat välittömästi kurssien maksukorotuksia sekä tarjonnan rajoittamista ja kierre johtaa

Tulevaan vuoteen tähytessä katse suunautuu tietysti kevään kuntavaaleihin. Akavan jo julkaistujen tavoitteiden mukaan tulevaisuuden kunta on sivistyskunta, jossa koulutus- ja sivistyspalvelut sekä kulttuuri- ja kirjastopalvelut ovat tulevaisuuden kunnan tärkeimmät tehtävät. Mikäli maan hallituksen esitys valtion kehyspäätösten vuotta 2017 koskevien tilapäisten säästöjen muuttumisesta pysyviksi toteutuu, sisältyy tähän todellinen tavoite. Lisäksi samalla esitetään valtionosuuksien leikkaamista kilpailukykysopimuksen tuomien säästöjen verran. Tässä tilantessa on siis hyvin tärkeää pitää esillä ja pyrkiä vaikuttamaan kulttuuripalveluihin littyviin kysymyksiin kunta- ja maakuntatasolla, jotta tulevaisuuden kuntalaisilla on mahdollisuus osallistua monipuolisesti näihin palveluihin koko elämänkaarensa ajan. Ja että tämä mahdollisuus säilyy koko maan kattavana.

Vuosi 2017 on tietysti myös Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi. Tätä juhlistetaan laajalla ja monipuolisella ohjelmalla, jonka valmisteluprosessi on osallistava, korostaa yhdessä tekemistä ja tähtää monimuotoisen Suomen esiin piirtymiseen. Heti uutena vuotena alkavien Suomi 100-juhlallisuuksien alueellisesta toteutumisesta vastaa maakuntien liittojen ympärille rakennettu verkosto. Tulevan sote- ja maakuntauudistuksen läheisyys pistää miettimään, voisiko tätä jo luotua verkostoa hyödyntää osana keskustelua kiinnostavasta mutta määrittelemättömästä maakunnallisesta kulttuurista ja sen tulevasta roolista.

Kiitän kuluneesta vuodesta ja saamastani luottamuksesta jatkaa puheenjohtajana ensi vuonna. Muutosvauhti tuntuu olevan hurja ja digitalisaatio, robotisaatio ja globalisaatio ovat tulleet jäädäkseen. Lapsuudenkodissa omaksumani näkemyksen mukaan lyhyellä tähtäimellä muutoksen nopeutta ja vaikutuksia usein yliarvioidaan, kun niitä sitten taas pitkällä tähtäimellä aliarvioidaan. Tämä mielessäni katson uteliaana tulevaan vuoteen.

Mari Lankinen TAKU 3

Työelämän murros – epätyypillisestä tyypilliseksi Teksti

Leena Filpus

kuvat

Vielä nyt valtaosa tienaa elantonsa palkkatöissä, mutta itsensätyöllistäjien, silpputyöläisten ja yrittäjiksi siirtyneiden tai tyrkättyjen joukko kasvaa koko ajan. Epävarmuus on lisääntynyt, toimeentulo vaikeutunut ja sosiaaliturvan ohuutta ei aina haluta edes ajatella.

Vaikka yhä edelleen valtaosa, noin 75 prosenttia työikäisistä työskentelee palkansaajina kokoaikaisessa työssä, työelämän murros on tätä päivää. Itsensä työllistäjien määrä on kasvussa. Yksin kulttuurialalla yli puolet ammattilaisista ilmoittaa ryhtyneensä tai joutuneensa itsensätyöllistäjiksi, koska palkkatyötä ei ole tarjolla.

Kaikkiaan yksinyrittäjiä on työikäisistä noin 160 000 ja heidän määränsä on noussut viimeisten 15 vuoden aikana 50 000 hengellä. Tilastot laahaavat aina hieman perässä, mutta kansainvälinen trendi osoittaa suuntaa. Jos Suomessa yksinyrittäjiä, ammatinharjoittajia, freelancereita ja apurahalla eläviä on reilut kuusi prosenttia, Yhdysvalloissa heitä on jo 35 prosenttia työikäisistä.

Uudet työsuhteet ovat aiempaa väliaikaisempia. Etenkään nuoremmat sukupolvet eivät enää edes odota saavansa kokoaikaista vakituista työtä, eikä sillä ole samanlaista itseisarvoakaan kuin vanhemmille sukupolville.

4 TAKU

Mikael Kinanen Nuoremmille on itsestään selvää, että elanto koostuu limittäin ja lomittain asettuvista eri pituisista koko- tai osa-aikaisista määräaikaisuuksista, nollatuntisopimuksista, projekteista, keikoista ja apurahajaksoista. Monelle näiden väliin sijoittuvat työttömyysjaksot ovat myös arkea.

Tämä kävi selvästi ilmi myös TAKUn Tuottajapäivässä marraskuun puolivälissä Helsingissä. Eräskin tällä hetkellä vakityössä oleva takulainen oli varma, että jossain vaiheessa oma työsuhde päättyy ja sitten on keksittävä jotain muuta. Toinen mietti omalla kohdallaan yrittäjyyden olevan varteenotettava vaihtoehto. Huolta hän kantoi niistä, joista ei yrittäjiksi kuitenkaan ole.

Harrastuksesta työ Monelle

kulttuurialan työntekijälle yrittäjämäinen työtapa sopii. Parhaimmillaan harrastuksesta on tullut työ, jota tehdään intohimolla. Vaikka ehkä ollaankin toisen palkkalistoilla, halutaan tehdä myös omia projekteja.

Ne ovat se oma juttu, josta nautitaan ja joista saadaan elämän parasta sisältöä.

Kulttuurialan työntekijät ovat myös innovatiivisia edelläkävijöitä.

Uudet digitaaliset ratkaisut, alustatalous, verkostomainen yhteistyö ja osaamisen jakaminen ovat tämän päivän työelämän normi. Mutta mistä varmuutta toimeentuloon? Tuottajapäivän osallistujat korostivat verkostoja. Niitä luodaan jo opis-

keluaikana freetöiden ja itsenäisten projektien kautta.

Toimivista verkostoista huolimatta taloudellinen epävarmuus on todellista. Esimerkiksi kulttuurialalla yrittäjämäisesti työskentelevien vuositulojen mediaani on reilut 20 000 euroa. Neljäsosalla on vuoden mittaan myös jaksoja, jolloin tuloja ei kerry lainkaan.

Yrittäjän status herkästi

Työttömyysturvastakaan ei ole aina pelastajaksi.

Vaikka aiemmin epätyypilliseksi luokiteltu silpputyö on monen kohdalla jo normi, lainsäädäntö elää vielä vanhaa aikaa. Useammasta ja usein myös pienistä puroista elantonsa hankkiva on herkästi väliinputoaja. TE-toimistojen tulkinnat pää- tai sivutoimisesta yrittäjyydestä vaihtelevat jopa virkailijakohtaisesti. Yritystoiminnan laajuuden arviointiin ei ole yhtenäisiä ja yksiselitteisiä kriteerejä.

Työttömyysturva ei ole itsestäänselvyys, vaikka töitä ei olisikaan – palkkasuhteisia keikkoja tai freelancerina tehtyjä. Tämä taas johtaa siihen, että osa jättää työkeikat väliin, jotta eivät menettäisi vaivalla hankittua työttömyysturvaansa. Yrittäjän statuksen saa kovin herkästi.

Eikä oman yritysidean toimivuutta uskalla edes kokeilla, jotta tuet eivät menisi kokonaan.

Tilanteeseen toivotaan TAKUssa muutosta. Pää- ja sivutoimisen yrittäjyyden arviointiin on saatava yhtenäiset kriteerit ja päätöksenteon on oltava ennakoitavaa. Yksi ehdotus on se, että päätöksenteko siirrettäisiin TE-toimistoista työttömyyskassoihin. Niillä on todennäköisimmin parempi tuntuma omien jäsentensä työelämän muotoihin.

Töitä vai toimeentuloa Palk-

katyön ja yrittäjätulojen yhdistäminen on etenkin työttömyysturvan näkökulmasta hankalaa. Vielä nyt työntekijä voi olla samanaikaisesti vain palkansaaja tai yrittäjä. Tähän toivotaan pikaisesti muutosta. Akava on esittänyt ratkaisuksi Yhdistelmävakuutusta, jossa palkansaajakassan jäsen voisi vakuuttaa myös yrittäjätulonsa. Vastaavasti yrittäjäkassalainen voisi vakuuttaa mahdolliset palkkatulonsa.

Myös perustuloa on esitetty silpputyöntekijän turvaksi. Samoin työosuuskuntia, joissa jäsenet ovat palkansaajan asemassa ja näin ollen ansiosidonnainen työttömyysturvakin olisi ehkä mahdollinen..

Tuottajapäivässä oltiin luottavaisia sen suhteen, että lainsäädäntö kehit-

tyy vastaamaan tämän päivän työelämän tarpeisiin. Syytä onkin. Kun yhteiskunta muuttuu yrittäjämäiseen suuntaan – Helsingin yliopiston Suomen historian professori Juha Siltala on verrannut alusta- ja keikkataloutta jopa palkkatyön alkumuotoon, 1930-luvun päiväläistyötenkijöiden satunnaistöihin – sosiaaliturvaan on tehtävä muutoksia.

Nyt yrittäjän sosiaaliturvan tason ratkaisee maksetun YEL-maksun suuruus. Alivakuuttaminen on yleistä, sillä monella ei yksinkertaisesti ole varaa maksaa riittävän suuria maksuja. Pienet maksut näyttäytyvät pieninä eläkkeinä sekä minimaalisina sairauslomakorvauksina ja äitiyspäivärahana työttömyyskorvauksesta puhumattakaan.

Eläkkeen kertyminen on monen

kolmikymppisen ja sitä nuoremman ajatuksissa niin kaukainen asia, ettei siitä kanneta vielä huolta. Tietävätkö kaikki esimerkiksi sen, ettei alle neljän kuukauden apurahajaksosta kerry eläkettä ollenkaan? Yksi suurista kysymyksistä onkin ylipäätään toimeentulo, ennen kuin eläkeaika sitten joskus ehkä koittaa.

Monet tuottajapäivienkin osallistujat olivat luottavaisia sen suhteen, että töitä kyllä on jatkossakin, mutta toimeentulon kanssa voi tulla ongelmia. Pienistä puroista ei ehkä kasvakaan suurta. Mitä sitten tehdään?

TAKU 5

GALLUP Miltä työelämä näyttää?

Mikko Puttonen

Kalle Sandqvist

Emilia Mikkola

Pääosa työosuuskuntamme jäsenistä on maahanmuuttajataustaisi eri alojen taiteilijoita. Heissä on todella paljon potentiaalia. Minulla menee runsaasti aikaa eri viranomaisten keskenään ristiriitaisten ja usein väärien käsitysten oikaisemiseen.

Epävarmuutta ja häilyvyyttä on erityisesti itsensätyöllistäjän asemasta: Milloin ollaan palkansaajia, milloin yrittäjiä. Suhtaudun silti tulevaisuuteen positiivisesti. Joku selvyys näihin asioihin tulee varmasti.

Olen ollut jo vuosia vakityössä, mutta moni ystäväni työllistää itsensä pienyrittäjänä tai yksinyrittäjänä kulttuurialalla. Olen miettinyt paljon heidän kanssaan, kuinka kannattaa toimia, miten kerätä toimeentuloa ja selvitä byrokratiankin kanssa. Verkostot ovat olennainen asia, eikä sen tarvitse olla edes kovin laaja. Yksikin hyvä kontakti voi riittää. Puskaradion voima on suuri. On hyvä, että itsensätyöllistäjien asemaa koetetaan parantaa. Yhdistelmävakuutus vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Kirsi Järvinen

Anne Toppila

Ville Niutanen

Olen ollut Suomen Messuilla eri tehtävissä kuusi vuotta. En kuvittelekaan olevani eläkevirassa. Toistaiseksi minulla ei ole ollut itsensätyöllistäjien ongelmia, mutta on hyvä ottaa selvää erilaisista työllistymisen mahdollisuuksista. Tulevaisuus ei sinänsä huoleta, vaikka työelämä muuttuu varmasti pirstaloituneemmaksi. Uskon, että töitä löytyy jatkossakin kulttuurialalla, mutta ei ehkä vakitöitä.

Olen ollut Primossa töissä 20 vuotta. Digitalisoituminen on muuttanut työtä paljon. Aiemmin asioita selviteltiin puhelimitse, nyt lähes kaikki hoituu verkossa. Se on helpotus. Myös tulostavoitteet ovat tulleet osaksi työtä: On tienattava oma palkkansa. Työuransa alussa olevien tilanne näyttää pirstaloituneelta. Ihmisiltä vaaditaan heti monialaisuutta ja laaja-alaisuutta. Ja käytännössä työn oppii silti vasta käytännössä.

Olen tehnyt kulttuurituottajan töitä 10 vuotta järjestösektorilla ja tapahtumatuotannossa. Pisin työsuhde saman työnantajan palveluksessa on ollut 2 vuotta 7 kuukautta. Nyt olen ensimmäistä kertaa kokoaikaisessa, toistaiseksi voimassa olevassa työssä. Kun on tehnyt paljon määräaikaisuuksia, toistaiseksi voimassa oleva työsuhde antaa hengähdystauon. Näen työelämän sykleinä.

Tulevaisuus ei ahdista, vaan näen sen kiinnostavana. Eläkeaikakin on vielä kaukana.

projektipäällikkö, Rytmi-instittuutti, Seinäjoki

Tämä on ensimmäinen pysyvämpi oman alan työsuhde valmistumisen jälkeen. Järjestämme musiikkialan bisneskoulutusta. Kolmivuotisesta hankkeesta on varmaa työtä jäljellä vielä kaksi vuotta. Se tuntuu hyvältä, voi keskittyä olennaiseen. Rahoitushan sen ratkaisee, mutta uskon vastaavan hankkeen jatkavan. Tälle on kysyntää. Seuraavien kahden vuoden aikana voin kuitenkin rauhassa miettiä, mihin suuntaan seuraavaksi. Ehkä menen opiskelemaan lisää.

tekninen neuvoja, Suomen messut -osuuskunta

6 TAKU

Kysyimme Tuottajapäivään 14.11.2016 osallistuneilta, miltä muuttuva työelämä näyttää heidän kannaltaan. Vaikka oma työ olisikin vakituinen tai elanto tulisi pitemmästä projektista, silpputyösuhteet tai itsensätyöllistäminen ovat kaikille tuttua vähintään läpipiiristä.

tuottaja ja hallituksen puheenjohtaja, Osuuskunta SummArt

tuottaja, Sibelius-Akatemian ohjelmapalvelu Primo

tuotantopäällikkö, Flow Festival

koordinaattori, Sairaalaklovnit ry, Takun varapuheenjohtaja

TEKSTI

Inkeri Borgman

Kuvituskuva

Janne Matilainen

Leipää ja sirkushuveja – suoraan kotiisi

Esittävää taidetta kulutetaan liian vähän. Kulttuurin rahoitus vähenee ja tuleva VOSuudistuskin huolettaa. Ihmiset siirtyvät baareista ja keikoilta kotisohville; syinä esityksien myöhäinen alkamisajankohta tai Suomen alkoholipolitiikka.

Elämykset digitalisoituvat; kuka jaksaa enää käydä katsomassa live-esityksiä, kun Netflix tarjoaa viihdettä kellon ympäri?

Kulttuurin aktiivisena kuluttajana sekä kentällä työskentelevänä ammattilaisena olen seurannut jo vuosia keskustelua taidekentän tilasta.

Olen osallistunut lukuisiin tilaisuuksiin ja käynyt keskusteluja tuottajien, taiteilijoiden ja taidekentän asiantuntijoiden kanssa. Kohtaan usein saman ongelman; kulttuuria kulutetaan liian vähän, kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa.

Uudenlaisia merkkejä on ilmassa.

Elämystalous ja jakamistalous viittaavat siihen, että maailma muuttuu askel kerrallaan ja KonMarin oppeja mukaillen materialismi vaihtuu

elämyksien kuluttamiseen. Jakamistalous ja digialustat helpottavat uudenlaisten mahdollisuuksien ja tulovirtojen etsimisen myös taidekentällä.

Maailmalla on jo nähtävillä palveluja, jotka pyrkivät löytämään erilaisia tapoja kuluttaa kulttuuria. Groupmuse järjestää klassisen musiikin kotikonsertteja. Sofar Sounds tarjoaa salakeikkoja missä vaan ja milloin vaan, houkutellen yleisöä, joka arvostaa intiimejä elämyksiä sekä itse keikkaa. Patreonin kautta on mahdollista tukea haluamaansa taiteilijaa lahjoittamalla tietty summa kuukaudessa taiteelliseen työskentelyyn.

Esimerkiksi kuvittaja Zach Weinersmith saa kuukausittain 3200 mikromesenaatiltaan 6600 dollaria sarjakuviensa luomiseen.

Digitalisaatio ja jo olemassa olevien palvelujen kasvu viittaavat muutokseen kuluttajissa. Taiteen ja taiteilijan työn arvostus näkyy, jos ei aina poliittisissa päätöksissä niin esimerkiksi Weinersmithin tuloissa. Patreonin kaltaiset uudet palvelut auttavat kääntämään taiteellisen työskentelyn numeroilla mitattavaksi, mikä

Tilaustalous ja digialustat helpottavat elämää.

on usein hyvin haastavaa, mutta silti tarpeellista esimerkiksi ulkopuolisen rahoituksen hakemisessa.

Olemassa olevan markkinan lisäksi onkin nousemassa kokonaan uusi potentiaalinen markkina. Kulutus on perinteisesti perustunut tarpeeseen tai juhlakäytäntöön. Tilaaja tarvitsee viihdettä yrityksen pikkujouluihin tai haluaa ostaa esityksen hääjuhliin, jotta bileistä tulee ikimuistoiset ja vieraat saavat sitä mihin ovat muissa hääjuhlissa tottuneet. Uusi markkina tarjoaa jotain ihan muuta: nukketeatteri lasten synttäreille, viulisti vuosipäiväksi, runoilija romanttiselle illalliselle tai vaikkapa mummolle syntymäpäivälahjaksi.

Mitä tämänkaltaisen uuden markkinan syntyminen vaatii? Se vaatii rohkeutta kokeilla jotakin uutta. Se vaatii helpon kanavan, jonka avulla voi ostaa haluamansa palvelun vaikkapa samalle illalle. Se vaatii taiteilijoilta ja esiintyjiltä taitoa paketoida oma tarjonta helposti ostettavaan muotoon. Ennen kaikkea se vaatii uteliaisuutta ja rohkeutta niin esiintyjiltä, yleisöiltä kuin meiltä tuottajiltakin.

Uudenlainen markkina ja kotikeikat saattavat tuntua vielä hyvin kaukaiselta visiolta. Toisaalta, kuka olisi vielä muutama vuosi sitten kuvitellut lomamatkallaan ajavansa amatööritaksin kyydillä jonkun toisen kotiin yökylään?

Gigle etsii esiintyjiä betaversioon Gigle pistää paikalliset esiintyjät tilaajan taskuun vuodenvaihteessa ilmestyvän palvelun avulla. Etsimme 50–100 ammattiesiintyjää eri aloilta, mm. tanssin, teatterin, musiikin, sirkuksen ja sanataiteen tekijöitä. Otamme betaversioon rajatun määrän uusia esiintyjiä eri aloilta ja kasvatamme määrää kysynnän mukaan. Lanseeraamme palvelun pääkaupunkiseudulla vuodenvaihteessa. Lisätietoja esiintyjähausta saat nettisivuiltamme www.gigleapp. com. Projektin etenemistä voi seurata Giglen blogista osoitteesta gigleapp. tumblr.com.

TAKU 7

Suomi-neidon identiteetti Sanotaan, että Suomi-neito on Suomen henkilöitymä. Neito on nyt siis 100-vuotias kaunis nuori nainen, jolla on pitkät vaaleat hiukset ja siniset silmät yllään kansallispuku tai kansallispuvun muunnelma.

Suomi-neito kuvaa myös Suomen rajoja, karttakuvaa käsivarsineen ja helmoineen. Toinen käsivarsi tosin oli ollut pystyssä vain reilut pari vuosikymmentä, kun se vuonna 1944 luovutettiin osaksi Neuvostoliittoa.

Teksti ja kuvat

M e r j a I s o t a lo

100-vuotias Suomi-neito syntyi vuonna 1917 Suomi-neito juhlii ensi vuonna 100-vuotista taivaltaan ja aina, kun juhlitaan nousevat kulttuuri ja taide lavalle. Suomi100 on täynnä kulttuuritapahtumia ja kaikista tapahtumista puhutaan suomalaisena kulttuurina. Suomi100 -otsikon alle kerätään kaikki vuosittaiset kokoontumiset, juhlat ja festivaalit, joista monet ovat sitten lisänneet omaan tapahtumaansa jotakin teemaan liittyvää.

Jos lähdetään miettimään identiteetin muodostumista ja merkityksiä, niin mitä se voisi kertoa satavuotiaasta Suomen valtiosta. Ihminen voi määritellä itsensä monella tavalla ja rakentaa siten käsityksen omasta itsestään. Se käsitys ei ole pysyvä olotila, vaan se voi muuttua ajan ja tilanteiden myötä koko elämän ajan.

Kansallisuus on yksi merkittävistä identifioitumisen tavoista. Kansakunnan yhtenäisyydestä luodaan kuvaa historian kirjoituksella, kulttuuriperinnön korostamisella ja monilla virallisilla symboleilla. Toisaalta entistä enemmän Suomessakin ovat esillä etniset identiteetit, jotka perustuvat kunkin ryhmän omaan kulttuuriin. Perinteisesti meillä on etnisiksi ryhmiksi nimetty saamelaiset ja romanit.

Yksilöllisyyden korostaminen on monella tavalla vähentänyt kansallisuuden merkitystä ja itsestäänselvyyttä. Suomalaistenkin maailma ja useimpien oma toimintaympäristö on muuttunut monisäikeisemmäksi, globaalimmaksi ja valikoidummaksi.

Suomi-neidon naapurit Jokainen valtio, kansakunta ja etninen ryhmä määrittelee jatkuvasti omaa identiteettiään. Ja ainakin lähes jokainen meistä verkkomaailmassa pyörivistä ohjautuu etsimään tietoa Wikipediasta. Jos se on monelle tiedon lähde, niin millaisen kuvan Suomi-neidon naapureista ja naapureiden identiteetistä sitä kautta saa?

Kun googletetaan suomalainen kulttuuri ja Suomen rajanaapureiden kulttuurit, saadaan mielenkiintoinen kokoelma kansallisia kulttuurikuvia, identiteetin perusrakennusaineita.

Näin meillä on viiden maan kulttuurin kuvaukset kunkin omalla kielellä.

Venäjän alkeet eivät aivan riitä maan

8 TAKU

kulttuurin kuvauksen analysointiin, joten tutkinnan kohteeksi on valittu kuvat.

Suomen kulttuurin kuvat ovat jatulintarha, juhannuskokko, Pentti Saarikoski seurueineen eli Simo Puupponen ja Veijo Meri, Hugo Simberg, Akseli Gallen-Kallela ja Jean Sibelius.

Ruotsin kulttuurin kuvaus on huomattavasti muita pitempi ja perusteellisempi. Ensimmäisessä kuvassa esitellään ruotsalaisia kansanpukuja, sitten on kuva vanhimmasta LänsiGötanmaan laista 1280-luvulta.

Kansallisen kulttuurin merkkihenkilöihin on luettu kuvien perusteella kirjailija August Strindberg, kirkkomaalari Albertus Pictor, taidemaalarit Carl Larsson, Ernst Josephson ja Anders Zorn, elokuvaohjaaja Ingmar Bergman, lauluntekijä Carl Michael Bellman, sekä Carl von Linné.

Taiteilijoiden lisäksi ruotsalaisen kulttuurin kuvastoon ovat päässeet muotoilija Yngve Ekströmin tuoli Lamino ja arkkitehti Gunnar Asplundin suunnittelema Tukholman kaupunginkirjasto. Maalausten aiheina ovat henkilökuvien ohella tanssivat talonpojat ja juhannustanssi.

Korkeakulttuurin lisäksi kuvauksesta löytyvät myös valokuvat grillatusta lohesta, rapulautasesta ja joulupöydästä sekä ruotsalaisen kulttuurin ja käsityön symboliksi mainitusta Taalainmaan hevosesta.

Venäjän kulttuurikuvastossa on kuva Rostovin Kremlistä, Novgorodissa olevasta monumentista Tuhatvuotinen Venäjä, Joutsenlampi-balettia kuvaavasta postimerkistä, kuva rockyhtye Nautilus Pompiliuksen konsertista, Arkkienkeli Mikaelin kirkosta Kolomnassa sekä Kizin pogostan kirkoista, jotka kuuluvat maailmanperintökohteisiin.

Henkilökuvat ovat kirjailijoista Pushkin ja Dostojevski sekä säveltäjä Pjotr Tsaikovskista. Maalauksista Venäjän kulttuuria edustavat Andrei Rublevin Pyhät kasvot -ikoni, Viktor Vasnetsovin Sotilaat, Ilja Repinin Kasakat kirjoittamassa kirjettä Turkin sulttaanille, Mihail Vrubelin Istuva paholainen ja Malevitsin Suprematismi.

Viron kulttuurisen identiteetin edustajat tässä yhteydessä ovat Altjan verkkovajojen perinteinen arkkitehtuuri, Viron säkkipillinsoittaja, Kalevipoegin patsas Glehnin puistossa ja Kalevipoeg-kansalliseepoksen kokoajan F.R.Kreutzwaldin monumentti Võrussa, Konrad Mägin maalaus Syysmaisema , Muhumaan vaasi, kaksi kansantanssitapahtumaa ja Von Klahli teatterin esitys.

Norjalaiset eivät ole syöttäneet oman kulttuurinsa kuvausta Wikipediaan erikseen, vaan se löytyy Norjan valtion esittelyn yhteydestä. Sinne valitut kuvat esittävät Henrik Ibseniä, Th.Kittelsenin maalausta Kaiku sekä maailmanperintökohteita: silta Bergenissä, Urnesin sauvakirkko, Rörosin puukaupunki, Alattion kalliomaalaukset, Vegan saaristo Nordlandissa, Struven ketju, Geirangervuono ja Näröyvuono.

Näiden esimerkkien perusteella kulttuurisen identiteetin rakennusaineista tärkein on taide, etenkin maalaustaide ja kirjallisuus. Kansankulttuurista on esimerkkejä Suomella, Ruotsilla ja Virolla. Nykytaiteesta tai uudemmasta kulttuurista ei ole kuin muutama maininta. Ainoa, joka on nostanut ruokakulttuurin esille, on Ruotsi.

Suomi-neito keittiössä Suomi100 -juhlavuoden kunniaksi on julistettu äänestys siitä, mikä ruoka on suomalaisten mielestä Suomen kansallisruoka. Raadin 12 ruoan lista

herätti heti julkistamisen yhteydessä keskustelua – siis miksi pitsa – nimenomaan näin kirjoitettuna.

Pitsan rinnalla Suomi-neidon keittiöstä voi nyt sitten pulpahtaa muita kansallisia ruoka-aarteita, kuten hernekeitto, ruisleipä, mämmi, kalakeitto, viili, karjalanpiirakka, mustikkapiirakka, paistetut muikut/silakat perunoilla, graavi kala ja maksalaatikko. Nämä ruoat ovat mainitussa järjestyksessä kuukauden ruokia, mikä tarkoittaa sitä, että satavuotias Suomi-neito aloittaa syntymäpäiväjuhlansa pitsalla.

sion täydeltä ja verkosta löytää reseptin mihin tahansa Suomi-neidon keittiössä sadan vuoden aikana valmistettuun ruokaan. Tilaa annetaan kuitenkin myös alueitten omille erikoisuuksille.

Forssan perinneruoka on pylsy eli kolmen sormen liha. Se oli aikanaan puuvillatehtaan työntekijöiden pikaruokaa, sianpäästä ja sisäelimistä keitettyä ja pieneksi pilkottua evästä, jota syötiin paperitötteröstä kolmella sormella. Paikallinen erikoisuus, jonka siis voi sekoittaa pitsaan, hernekeittoon, maksalaatikkoon – vai peräti karjalanpiirakkaan? Olisiko nimi silloin vorssankarjalanpitsa?

Ruoalla ei perinteisen Suomi-neidon tai -äidin komennuksessa saanut leikkiä, joten leikki sikseen ja asiaan.

Ruotsin kansallisruoka on lihapullat, ruskea kastike, muusiperunat ja puolukkahillo. Venäjän perinteinen ruoka koostuu kalasta, marjoista ja sienistä. Norja on tunnettu lohestaan ja Virossa syödään isoäidin keittiön mallin mukaan sianlihaa, kananmunaa, perunaa, kasviksia ja juureksia.

Suomi-neidon koko kuva

Raadin valinnoissa painottuivat ”se, että tuote muuntuu sesonkeihin ja edustaa koko maan kulttuuria antaen tilaa alueitten omille erikoisuuksille”. Tarkkaan ottaen edellä mainittu painotuksen määrittely jää hieman epäselväksi. Mitä tarkoittaa muuntuminen sesonkeihin? Mämmi ei siis enää kuulu vain suomalaiseen pääsiäisperinteeseen, vaan sitä voi syödä keväällä parsan kanssa, kesällä mansikoiden kera ja syksyllä käyttää sienten kastikkeena.

Koko maan kulttuurin edustaminen ruokalautasella on nykyisin helppoa, koska kokkiohjelmia tulee televi-

Jokainen meistä voi miettiä omaa suhtautumistaan kansallisruokaan ja käydä äänestämässä osoitteessa elo-saatio.fi/kansallisruoka. Kun identiteetti on henkilökohtainen asia samaan tapaan kuin makuasiatkin, voimme kukin rakentaa myös oman Suomi-neitomme.

Kulttuuri ja taide on tärkeässä roolissa Suomi100-vuoden toiminnoissa ja juhlallisuuksissa. Me kulttuurialan ammattilaiset pidämme huolen siitä, että toiminta jatkuu juhlavuoden jälkeenkin. Menestyksellistä Suomineidon satavuotisjuhlaa!

TAKU 9

Petri Pietiläinen

VOS-järjestelmää uudistetaan, rahasta ei puhuta Monet hätkähtivät, kun opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen ilmoitti valtion tukevan vuosittain 1,3 miljoonalla eurolla Helsinkiin suunnitteilla olevaa Guggenheimmuseota. Laskelma perustui tulkintaan valtionosuudesta, joka olisi suunnitteilla olevan museon henkilöstömäärän mukainen.

VOS-järjestelmää ollaan kuitenkin uusimassa.

Valtionosuusjärjestelmä perustuu henkilötyövuosien mukaiseen tukeen järjestelmässä oleville laitoksille. Järjestelmää on kritisoitu vuosia, sillä siihen on otettu uusia tahoja mukaan kitsaasti. Vuosittain lukuisat museot, orkesterit, teatterit ja vapaat ryhmät lähettävät hakemuksia järjestelmään pääsemiseksi, vain muutama onnistuu.

Valtionosuusjärjestelmään on nyt tartuttu tiukasti. Opetus- ja kulttuuriministeriö haluaa ratkaista ns. vapaan kentän aseman rahanjaossa. Taidelaitosten ja vapaan kentän edustajien kuluva syksy ja todennäköisesti ensi kevätkin kuluvat erilaisissa VOSseminaareissa ja -työpajoissa. VOSpuheessa nousee esiin jälleen kerran turhan voimakkaana vanha huuto: rahat taiteilijoille, eikä seinille!

Järjestelmää uusitaan, eikä rahasta puhuta VOS-järjestelmän uusimiseksi on nimitetty Jaakko Kuusiston johtama työryhmä, jonka tehtävänä on tehdä esitys syksyyn 2017 mennessä.

Kiintoisaa ryhmän toiminnassa on se, ettei ministeriö tai ryhmä itsekään vielä kerro, mihin suuntaan he olisivat menossa.

Vain yksi asia näyttää varmalta: järjestelmää pohditaan ilman, että samalla puhuttaisiin rahasta, ja sen kohdentamisesta. Monet tahot eivät 10 T A K U

halua julkisesti kritisoida järjestelmää. Muutos pelottaa kuntien tiukkenevassa rahatilanteessa. Kotkan ja Kouvolan yhteinen orkesteri Kymi Sinfonietta on yksi näistä orkestereista tiukkenevassa rahatilanteessa.

– Ymmärrän hyvin uudistamispaineita. Meillä tilanne on sellainen, etteivät omistajamme käytännössä pysty laittamaan lisärahaa, jos valtion tuki vain vähenee. Rahojen väheneminen lakkauttaisi orkesterin, Kymi Sinfoniettan toimitusjohtaja Riikka Luostarinen sanoo.

Luostarisen mielestä VOS toimii siinä mielessä hyvin, että sen avulla suurten kaupunkien ulkopuolella toimivat taidelaitokset voivat ylipäänsä toimia. VOS turvaa alueellista tasaarvoisuutta kulttuuripalvelujen saavuttamisessa. Kymenlaaksossa esimerkiksi sponsorirahojen saaminen leikkausten paikkaamiseksi tuntuu pelkältä unelmalta.

– VOS-laki mahdollistaa taidelaitosten pitkäjänteisen kehittämisen.

Ainahan kokoonpanon voisi koota pääkaupunkiseudulla pelkästään yhtä projektia varten, mutta jatkuvasti vaihtuvat soittajat eivät ole orkesteri vaan kokoonpano. Pysyvät vakanssit sitouttavat ammattilaiset ja mahdollistavat kehittymisen, yhteisen soundin, Luostarinen pohtii.

Maakunnissa soittajien saaminen ei ole niin helppoa kuin pääkaupunkiseudulla. Kymenlaaksossakin matka- ja majoituskulut nostavat kustannuksia, ja Lapissa tilanne on vielä hankalampi. Pysyvä orkesteri tai teatteri on käytännössä halvempi vaihtoehto kulttuuripalvelujen tuottamiseksi.

– Paikkakunnalla asuvat ammattitaiteilijat tuovat omaa työpaikkaansa laajemmin eloa paikkakunnille.

Jos VOS kaatuisi, parhaat lähtisivät muualle, Luostarinen sanoo.

VOS-laitos tuo paikkakunnalle paljon muutakin kuin pelkän taidelaitoksen. Kymi Sinfoniettan ammattilaiset mahdollistavat työajan ulkopuolella sellaisten soitinten opiskelun musiikkiopistoissa, joita ei

muuten voisi opiskella. Monet soittavat intohimosta musiikkiin orkesterin ulkopuolisissa erilaisissa kokoonpanoissa ja tekevät vapaaehtoisina työtä kulttuuritapahtumissa kuten vaikkapa Kymijoen Lohisoitossa.

Laatukriteerien läpinäkymättömyys Julkisuudessa esitetään arvioita, että uudessa järjestelmässä ja sen pohjana olevassa rahanjaossa painotetaan nykyistä enemmän laatukriteereitä.

Esimerkiksi niin sanottuja laitosteattereita on vuosia kritisoitu siitä, että ne tekevät samanlaista teatteria samojen näyttelijöiden voimin katsojalukujen ylläpitämiseksi. VOS-järjestelmän kriitikot nostavat esimerkiksi esiin sen, että pysyvien vakanssien häviäminen toisi vuosittain erilaisia ammattilaisia paikkakunnille, vapaiden ryhmien ja freelance-taiteilijoiden kautta laatutaso ja kiinnostavuus lisääntyisi.

Laatukriteerien esille nostaminen näyttää hankalalta. Julkisuudessa ei ole näkynyt keskustelua siitä, mitkä laatukriteerit olisivat ja mikä taho laadusta, ja sitä mukaan valtion rahallisesta tuesta, päättäisi. Taiteenlajien sisälle on monien mielestä mahdollista tehdä laatukriteerit. Ongelmaksi voi muodostua taiteenlajien välisen laadun määrittäminen, sillä sitä joudutaan pohtimaan rahanjaossa.

Luostarinen muituttaa, että Suomen kaikki orkesteritkin ja paikkakunnat ovat erilaisia, omaleimaisia.

– Laitoksissakin tehdään korkeatasoista taidetta, tulkaa ja kokekaa itse, Luostarinen toteaa.

– On esitetty sitäkin, että jokaiselle taiteenlajille tulisi omat kriteerit.

Tämä kuulostaa minusta aivan hullulta, Luostarinen sanoo.

Maakunnallisten taidelaitosten ongelma on sama kuin kaikilla taiteilijoilla. Ei riitä, että näytään ja toimitaan paikallisesti tai alueellisesti vaikka kuinka aktiivisesti. Näkyvyys

Petri Pietiläinen

Satavuotiaan

Helsingissä on ollut jo vuosikymmeniä esimerkiksi kuvataiteilijoiden elinehto apurahojen saamisessa.

Laitoksetkin joutuvat nyt miettimään laajempaa näkyvyyttä. Kymi Sinfonietta on konsertoinut pitkään kerran vuodessa Helsingissä näkyvyyden saamiseksi. Helsingin konserttiin pääkaupunkiseudun tiedotusvälineiden edustajat saattavat tulla helpommin kuin Kymenlaaksoon.

Pääosin työpaikkojen tukemista Nykyisen mukaiseen järjestelmään ei näytä riittävän tukea. Monet tahot toteavat nimettömästi, että jos VOS avataan, laitokset tulevat kaatumaan, ainakin kuntien syliin. Kuntien rahoitusmahdollisuudet ovat rajalliset, mikä käytännössä voisi kaataa laitokset kokonaan.

Nykyisin pääosin henkilötyövuosien mukaan jaettavan tuen piirissä on 151 museota, 57 teatteria ja 28 orkesteria. Vuonna 2016 niiden saama vuosittainen tuki oli lähes 60 miljoonaa euroa. Pieni osa VOS-tuesta jaetaan järjestelmän ulkopuolisille harkinnanvaraisena tukena erilaisiin kehittämisprojekteihin.

VOS-tuki on työvoiman palkkaamisen kohdalla merkittävä. Esimerkiksi museoissa tuen osuus vakituisen henkilöstön kustannuksista on ollut jopa 37 tai 47 prosenttia ammatillisista henkilöstökuluista. Tuen yksikköhinta on ollut laskusuunnassa, vaikka palkkakulut ovat kasvaneet.

Tuen katsotaan laajasti auttavan nimenomaan pätevän henkilöstön saamisessa, seinäthän ovat monesti olemassa. Tuen pienenemisen pelätään kutistavan edelleen esimerkiksi museoiden aukioloaikoja. Kansallismuseon viimeaikaiset museoiden sulkemiset liittyvät kutistuviin rahavirtoihin.

– Kyllä pysyviä rakenteita tarvitaan ja niitä pitää puolustaa. Ymmärrän hyvin, että vapaatkin ryhmät tarvitsevat pitkäjänteistä rahoitusta toimintaansa. Jos ja kun järjestelmää uudistetaan, tämä vyyhti pitäisi ratkaista. En usko, että mikään ratkeaa ilman, että rakenteista ja rahoituksesta puhutaan samanaikaisesti, Luostarinen esittää.

kulttuuri- ja muista meiningeistä Suomi 100 -juhlavuotta ei liene mahdollista olla kulttuurin puolella huomaamatta. Teemalla ”yhdessä” tehdään ja kerätään kaikenlaista tapahtumaa juhlavuoden kalentereihin. Kulttuurin puolella tapahtuu, mutta niin tapahtuu muuallakin.

Kriitikoiden mielestä nykyinen hallitus leikkaa käsittämättömällä tavalla kaikesta juuri juhlavuonna.

Suomi 100 -brändin alle kootaan koko maassa tapahtumia, toimintaa ja asioita. Julkisuudessa on kritisoitu sitä, että esimerkiksi yrityspuolella vaadittu mittava kynnysraha estää pienyrityksiä osallistumasta virallisesti juhlavuoteen. Onneksi yrittäjät ovat itse lähteneet toteuttamaan omia juhliaan.

Valtakunnallisten rahoituskanavien lisäksi esimerkiksi maakunnissa on 100-vuotisjuhliin varattu rahoitusta.

Kymenlaaksossa teema yhdessä tarkoittaa kuitenkin sitä, että halutaan koko maakuntaa koskevia hankkeita.

100-vuotisuus ei olekaan paikallista vaan aina laajempaa. Tämä rajoittaa kulttuurintekijöitä ja kulttuuritapahtumia, mitkä usein ovat juuri paikallisia – ja siksi ainutlaatuisia.

Kaikki eivät piittaa valtakunnallisesta ohjeistuksesta. Esimerkiksi Haminassa on annettu piutpaut valtakunnallisuudelle. Kaupungin kulttuuritoimistosta pyydetään kaikkia toimijoita aina iltatorien pitäjistä eri tapahtumajärjestäjiin ilmoittamaan toiminnastaan juhlavuoden kalenteriin. Kaikesta Haminassa tapahtuvasta tulee osa juhlavuotta – kaunista!

Juhlavuoden leikkaukset Juhlavuodella on kääntöpuolensa.

Nykyinen hallitus leikkaa rajusti koulutuksesta, kulttuurialan leikkauksia odotellaan, lapsiin, työttömiin, sairaisiin, opiskelijoihin, vanhuksiin ja viimeisimpien tietojen mukaan myös sotaveteraaneihin kohdistuvat

leikkaukset hämmentävät juhlavuoden keskellä. Yhdessä ei sittenkään tarkoita sitä, mitä sanan oletetaan merkitsevän.

Leikkauksissa ja yleisemminkin koko julkisessa keskustelussa näyttää sanaa yhdessä enemmän korostuvan hyödyllisyys- ja tuottavuusnäkökulmat. Perinnöllistä diabetestä sairastavalle neuvotaan, että on itse syypää omaan tilaansa, pitäisi elää terveellisemmin. Vastaukseksi ei riitä, että ihminen liikkuu paljon, syö kasvisruokaa, ei juo, eikä tupakoi, eikä edes syö paljon suolaakaan jne. Sana yhdessä muuttuukin yksilöllisyyden, yksilön äärimmäisen vastuun korostukseksi. Kaikesta pitää saada hyötyä niin kuin sata vuotta sitten.

Kenen lauluja laulat…

Sata vuotta sitten Suomessa kunnat luovuttivat huutokaupassa elatusta vailla olevia lapsia, vanhuksia, sairaita tai vammaisia niille, jotka vaativat vähiten kunnalta rahaa henkilön ylläpitämiseksi. Huutolaisuus päättyi virallisesti vuoden 1923 köyhäinhoitolailla. Käytäntö jatkui pitkälle 1930-luvulle. Lakia ei vain valvottu, eikä noudatettu. Näin siis ennen.

Nyt jotkut näkevät taiteilijoihin ja muihin itsensä työllistäjiin kohdistuvat pakkoyrittäjyyspaineet vastaaviksi ”ulkoistuksiksi”. Samaan ryhmään voisi laittaa työttömät ylipäänsä. Heitä vaaditaan innoissaan ottamaan vastaan mitä tahansa työtä millä tahansa pakalla - melkoista uushuutolaisuutta. Nyt työantajat voivat huutaa halvimman mukaan.

Kaikkiin näihin ryhmiin kohdistuvat paineet kiteytyvät siihen, että korvauksia vastaan pitäisi tehdä yleishyödyllistä työtä. Työttömät taiteilijat tekemään taiteesta ja kulttuurista terveyttä -hankkeita työttömyyskorvausta vastaan.

Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat! Tämä laulu näyttää tietä satavuotiaasta eteenpäin. Toivon mukaan juhlavuoden kansallisruokakilpailun voittaisi hernerokka, jota on niin halpaa valmistaa kotona. Voisi ainakin sanoa syövänsä kansallisruokaa!

Suomi sata

T A K U 11

Teksti

M INNA P ELTOLA

Suurkaupunkien luova kimppa

12 T A K U

Yli 130 eurooppalaiskaupunkia on tehnyt yhteistyötä Eurocities-verkostossaan jo 30 vuotta suuren yleisön tietämättä. Organisaatio pyrkii elävöittämään kaupunkeja ja saamaan kulttuuria näkyvämmäksi kaupunkikuvassa. Samalla se sitoo kasvavien metropolien asukkaita yhteen.

Eurocities-järjestössä toimii kaupunkien hallinnon työntekijöitä, eri alojen asiantuntijoita ja paikallispoliitikkoja. Se ei ole Euroopan unionin järjestö, mutta pyrkii lobbaamalla vaikuttamaan yhteisin teemoin EU:n kaupunkeja koskevaan päätöksentekoon ja lainsäädäntöön.

Verkostoon kuuluu yli 130 kaupunkia ja 40 partnerikaupunkia.

Suomesta ovat mukana suurimmat eli Helsinki, Vantaa, Espoo, Turku, Tampere ja Oulu. Eurocities toimii kuuden erillisen foorumin kautta: kulttuuri, talous, tietoyhteiskunta, sosiaalikysymykset, ympäristö ja liikkuvuus. Foorumien teemat liittyvät silti kehitystyössä aina toisiinsa.

Kulttuurifoorumin (culture forum) tavoitteena on vahvistaa kulttuurin strategista roolia kaupungin kokonaiskehityksessä, lisätä kaupunkilaisten osallistumismahdollisuuksia sekä tehdä kulttuuria näkyväksi. Foorumi tukee uusilla toimintamalleilla erilaisia sosiaalisia ryhmiä, esimerkiksi koululaisia, nuoria ja maahanmuuttajia sekä lisää myös taiteilijavaihtoa maiden välillä.

Suurin hyöty Eurocities-jäsenkaupungeille on silti verkostoituminen. ”Kaupungit tapaavat ja vertailevat käytäntöjään, löytävät ratkaisuja yhteisiin pulmiin ja luovat EUrahoitteisia projekteja. Foorumissa kaupungit saavat myös oivasti näkyvyyttä eurooppalaisella kentällä”, kuvaa Eurocities Policy advisor Julie Hervé Eurocities-pääkonttorista Brysselistä.

Merkittävimpien eurooppalaisten kaupunkien Eurocities-organisaatio on pysynyt tuntemattomana jopa 35 jäsenmaansa paikallishallinnoille ja -poliitikoille. Metropolialueita kehittävä kontaktiverkosto ja etujärjestö syntyi jo vuonna 1986, perustajinaan Barcelona, Birmingham, Frankfurt, Lyon, Milano and Rotterdam. Alun perin ajatuksena oli vahvistaa kaupunkeja talouden elpymisen vetureina. Toiminta on kuitenkin myös aluepoliittista, koska kaupungit ovat järjestön mukaan talouden, kulttuurin ja kestävän kehityksen alueellisia keskuksia.

Kulttuurifoorumi tapaa pari kertaa vuodessa. Viimeksi se kokoontui Oulussa lokakuussa 2016 ja keväällä 2017 on vuorossa Tallinna. Oulun kokouksen teemana olivat lastenkulttuuri ja taidekasvatus. Foorumi kannustaa kulttuuriorganisaatioita katsomaan oman sektorinsa ulkopuolelle ja tekemään yhteistyötä muiden yhteiskuntasektoreiden kanssa. ”Suomesta ja Oulusta ihailen erityisesti kulttuuritoiminnan viemistä suoraan kouluihin osaksi lukujärjestystä. Se rikastaa merkittävästi lasten elämää ja mahdollisuuksia tehdä kulttuuria itse. Tällaista systeemiä

meillä ei Britanniassa ole ja siitä olisi paljon opittavaa”, kehuu kulttuurifoorumin tuore puheenjohtaja Ian Ward Birminghamista Englannista.

Eurocitiesin hallinnoima, EUkomission rahoittama Culture for cities and regions -hanke rohkaisee parhaillaan kaupunkien hallintoportaita hyödyntämään kulttuuria strategisena elinvoimatekijänä kulttuuriin sijoittamalla. Ian Ward mainitsee kiinnostavan rahoitusmallin Bulgarian Sofiasta, jossa yksityiset toimijat rahoittavat eri projekteja kaupungin tuplatessa rahoituksen. Näin kaupunki antaa mahdollisuuden myös kokeilevammille projekteille.

Suurkaupunkien kulttuuritoiminta vaihtelee suuresti ympäri Eurooppaa ja Julie Hervén mukaan näin kuuluukin olla. Kaupunkien kannattaa vahvistaa omia ainutlaatuisia profiilejaan. ”Erottautumalla kaupungit lisäävät kilpailukykyään. Kun paikallisia ja alueellisia varoja käytetään viisaasti, kulttuuristakin saadaan suurin lisäarvo”, Hervé korostaa.

Hän painottaa, että kulttuurista on hyötyä nimenomaan taloudellisesti

vaikeina aikoina, koska se vahvistaa sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja paikallista identiteettiä. Tulevina vuosikymmeninä on kiinnitettävä erityistä huomiota muualta tuleviin ihmisiin; tulijoiden taustat kannattaa nähdä voimavaraksi, koska silloin kulttuuritoiminta rikastuu ja monipuolistuu.

Esimerkiksi Birminghamissa on onnistuttu estämään kaukaisempien asuma-alueiden syrjäytymistä viemällä niihin kaupungin kulttuuriorganisaatioiden toimintaa; yhteistyöparit vaihtuvat kolmen vuoden välein.

Nantesissa Ranskassa keskustan vanha laivanrakennusalue on muutettu menestyksekkäästi ”Nantesin saari” (Île de Nantes) -toiminta- ja asuinalueeksi muun muassa sosiaalisella asuttamisella ja liiketoiminnan monipuolistamisella useiden sidosryhmien turvin. Näin kaupunki on kyennyt estämään alueen keskiluokkaistumista ja hyödyntämään sen ainutlaatuista kulttuuriperintöä. ”Kulttuurifoorumin verkostosta ja tapaamisista voi siis saada aivan konkreettisia esimerkkejä toimintatavoista, jotka hyödyttäisivät ehkä myös omaa kaupunkia”, Ward toteaa.

Kaupungistuminen on edelleen globaalisti voimistunut viime vuosikymmeninä. Asukkaat siirtyvät kohti metropoleja. Eri sektoreihin jakaantuneista, isojen rakennusten teollisuuskaupungeista on brittiläisen kaupunkitutkijan Charles Landryn mukaan siirrytty luovaan ja yhteistoiminnalliseen kaupunkikuvaan. Asukkaat osallistuvat kulttuurin luomiseen ja start up -henkisessä liiketoiminnassa myös erehtyminen on sallittua.

Espoon kaupunki liittyi Eurocities-verkostoon 2002 ja on vuosina 2017–1918 myös kulttuurifoorumin varapuheenjohtaja. Nopeasti kasvavana kaupunkina Espoo on hyötynyt foorumista muun muassa miettimällä KulttuuriEspoo 2030 -kulttuuristrategiaa yhdessä Charles Landryn kanssa.

Foorumi tarjoaa Espoolle mahdollisuuksia edistää sille tärkeitä kulttuuriasioita EU-tasolla ja kehittää espoolaisten kulttuuripalveluja samanhenkisten kaupunkien kanssa.

Espoon kulttuurihallinnon erityisasiantuntija Tiina Kasvi harmittelee, miten vähän Eurocitiesverkostoa tunnetaan Suomessa.

Foorumi on Kasvin mielestä todellinen näköalapaikka eurooppalaiseen kulttuuripolitiikkaan. Brysselin toimisto pitää kaupungit tilanteen tasalla myös EU-tason toimista; uusista avauksista, teemoista, juhlavuosista ja rahoitushauista. ”Kun tulee tutuksi eurooppalaisten kulttuuritekijöiden kanssa, yhteydenotot helpottuvat huomattavasti. Tieto kulkee. Toivonkin että suomalaiset kulttuurialan työntekijät pääsisivät näkemään verkoston hyödyt, vaikka kyselemällä omista kunnistaan tai sitten Suomen foorumikaupungeilta”, Kasvi rohkaisee.

Yksittäisiin projekteihin tai rahoituksiin Espoon kaupunki ei ole tähän mennessä niinkään osallistunut. ”Meille kulttuurifoorumi on samalla sekä arkinen työväline että mahtava paikka käydä dialogia ja löytää kokeneita asiantuntijoita”, Kasvi hehkuttaa.

Kuva Lyonin suurkaupungista, joka oli yksi metropolialueita kehittävän kontaktiverkoston ja etujärjestön perustajakaupunkeja vuonna 1986. Kuva Kirsi Herala.

T A K U 13

Kieltä ja kulttuuria

vaalimassa Tartto on viehättävä ja eläväinen kaupunki eteläisessä Virossa.

Se on maan toiseksi suurin kaupunki ja suosittu matkailukohde. Erityisesti Tarton yliopiston lääketieteellinen tiedekunta houkuttaa myös suomalaisia opiskelijoita. Eipä ihme, että Suomen Viron-instituutin toinen toimipiste toimii Tallinnan rinnalla Tartossa.

Viron Tarton instituutti vaalii erityisesti suomen kieltä. Virossa voi opiskella suomenkieltä noin 30 koulussa, lisäksi Tarton yliopistossa on suomenkielen opetusohjelma. Instituutin kieliohjelmasta vastaava ohjel-

mapäällikkö Maarja Keba on itsekin opiskellut suomenkieltä Tartossa.

Tosin siteet Suomeen oli solmittu jo aiemmin. ”Viron itsenäistymisen jälkeen jokaisella kunnalla oli oma ystävyyskuntansa Suomessa”, Keba kertoo. Koulujen kautta sai kontakteja suomalaisiin nuoriin, ja Maarja Kebakin pääsi lukiolaisena Suomeen tapaamaan kirjeenvaihtokavereitaan. ”Juankoski oli ensimmäinen kokemukseni Suomesta”, hän nauraa. Myöhemmin lisäkokemusta kertyi muun muassa vaihto-ohjelman kautta Jyväskylän yliopistossa.

Myös koordinaattorina työskentelevä Kadri Kaljurand on opiskellut Tarton yliopistossa suomenkieltä ja kulttuuria. Hän on ollut kaksi kertaa vaihdossa Helsingin yliopistossa.

Suomen Viron-instituutin Tarton toimipiste sijaitsee aivan Tarton vanhan kaupungin sydämessä, Ülikooli-kadulla, lähellä yliopistoa. Kuvassa Maarja Keba ja Kadri Kaljurand.

14 T A K U

teksti ja kuvat

Raisa Niemi

Vaikka englanti valtaa alaa opetusja kulttuurikielenä, on suomenkielen asema Virossa edelleen vahva.

Lukiossa opiskelee nykyään suomea noin tuhat oppilasta, ja määrä on kasvussa. ”Peruskoulussa suomenkielen opetusta on annettu vuodesta 2011 lähtien. Tallinnassa kursseja aloitettiin tänä vuonna kolmessa peruskoulussa, vaikka aiemmin siellä ei ole ollut yhtään suomenkielen opetusta antavaa peruskoulua”, Keba kertoo.

Tukea koulut saavat Viron Opetus- ja tiedeministeriöstä.

Toinen kieliohjelman tukija on Jenny ja Antti Wihurin säätiö. Wihurin, sekä Suomen ja Viron opetusministeriöiden kanssa instituutti on myös kokoamassa yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa omaa oppimateriaalia Suomen kielen opetukseen Virossa. ”Maahanmuuttajille tarkoitettu materiaali ei sovellu meille sellaisenaan, sillä lähtötaso on aivan toinen”, Keba huomauttaa.

nistaan veti yliopiston kirjaston konferenssisalin täyteen. Myös kirjailija Joel Haahtela on erittäin suosittu Virossa, hänen teoksistaan jo neljä on käännetty vironkielelle.

Instituutin tiloissa toimii myös pieni kirjasto, josta voi lainata suomenkieleen ja Suomeen liittyviä kirjoja, myös käännöskirjallisuutta. Kirjalainoja on vuosittain yli 3000 ja tarpeen mukaan kirjoja postitetaan myös muualle Viroon. Kirjaston yhteydessä toimii myös lehtienlukusali.

Valikoimissa on noin 50-60 lehteä.

Suomi100 juhlavuosi tulee näkymään monella tapaa myös Virossa.

Muun muassa Tallinnan Vapauden aukiolla järjestetään iso konsertti kesäkuussa 2017. Instituutissa panostetaan myös lastenkulttuuriin. Koko Baltian alueelle on tulossa Tatu ja Patu -kiertue, johon kuuluu muun muassa katsojien suosikiksi nopeasti Suomessa noussut Rike Jokelan ohjaama Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu-elokuva, sekä myös kirjailijoiden Aino Havukainen ja Sami Toivonen vierailut.

Suomen kielen vaalimiseen liittyy myös lukiolaisille suunnattu vuosittainen kilpailu, jossa kisataan suomenkielen sanaston ja kieliopin hallinnassa, sekä suullisen ja kirjallisen ilmaisun taidokkuudessa. Kilpailu järjestetään yhteistyössä Tarton ja Tallinnan yliopiston kanssa. Opettajillekin on oma kisansa. Koulut voivat ehdottaa kilpailuun mukaan ansioituneita suomenkielen opettajia, ja vuoden opettaja palkitaan vuosittain juhlallisesti suurlähetystössä.

Kielen lisäksi toinen instituutin toiminnan painopiste on suomalaisen kulttuurin esiin nostaminen, Yhteistyö on tälläkin saralla toiminnan perusta. ”Kaikki tapahtumat tehdään aina yhteistyössä”, koordinaattori Kadri Kaljurand painottaa. Instituutti järjestää kiertuenäyttelyitä, lasten työpajoja, keskustelupiirejä ja suosittuja tietovisapäiviä. Yksi suosituimmista tapahtumakonsepteista on yhdessä Tarton yliopiston kanssa järjestettävät avoimet luentosarjat. ”Luentosarjoja on järjestetty vuodesta 2004 lähtien”, Kaljurand sanoo.

Aihealueet vaihtelevat mediasta ulkopolitiikkaan, historiasta eri taiteen aloihin. Kjell Westöön puheenvuoro keväällä 2015 Kangastus 38 -romaa-

T A K U 15

Luova kampus sijaitsee entisessä paperitehtaassa, jonka ympärille rakentuu uusi Kankaan kaupunginosa. Kuva Vilja Ruokolainen.

Jyväskylän Kangas yhdistää taiteen ja kulttuurin osaajat

16 T A K U

Jyväskylän ammattiopiston käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto-opiskelijoiden Eeva Hirvisen, Laura Hokkasen, Heta-Linnea Kovasen ja Kiia Ylösen kierrätysmateriaaleista valmistama valaiseva kilpikonnaveistos oli esillä Loistava Kangas -tapahtumassa syksyllä 2016. Kuva Mika Nykänen/JAO

TEKSTI :

SAILA AARNIO j a M INNA M ARIA KOSKELA

Jyväskylässä entiselle Kankaan tehdasalueelle syntyy uudenlainen kaupunkiympäristö, jossa asutaan, työskennellään ja opiskellaan.

Alueen identiteettiä rakennetaan satsaamalla kulttuuriin: taide on läsnä kaikkialla, ja kulttuuritapahtumat kuuluvat arkeen. Kangas on myös innostava toimintakenttä taiteen ja kulttuurin ammattilaisille sekä näiden alojen opiskelijoille.

Kankaan taidekoordinaattori ja Keski-Suomen visuaalisten taiteiden läänintaiteilija Kirsi Pitkänen esittelee keväällä 2016 valmistunutta Kankaan Piippurannan taiteen yleissuunnitelmaa, joka on monipuolisuudessaan vaikuttava. Kankaan ensimmäiselle asemakaava-alueelle toteutetaan lähivuosina peräti 13 taideteosta.

Näin massiivinen satsaaminen taiteeseen liittyy Kankaalla käytössä olevaan prosenttikulttuuriperiaatteeseen. Se tarkoittaa sitä, että prosentti rakentamisen kustannuksista varataan taiteeseen ja kulttuuriin.

Ensimmäisille asemakaava-alueille toteutetaan prosenttikulttuuria noin 1,1 miljoonalla eurolla. Kaikkiaan prosenttikulttuuriin ohjautuu vuoteen 2035 mennessä noin 5,5 miljoonaa euroa. ”Kulttuurista tulee Kankaan uutuusarvo – se on se, mitä me teemme eri tavalla kuin muut”, Pitkänen kuvaa.

Kankaalle toteutettava taide on ilahduttavaa, nokkelaa ja ihmisläheistä, joka usein myös yhdistyy osaksi muuta rakentamista. Kankaalle on juuri valmistumassa kaksi ensimmäistä asuinkerrostaloa, joiden pääjulkisivuihin toteutetaan integroidut

Vilja Ruokolainen ja Kirsi Pitkänen arvioivat, että Jyväskylässä on hyvä ilmapiiri tehdä töitä julkisen taiteen edistämisen näkökulmasta. ”Ihmiset haluavat tietää, miten sillä voidaan edistää erilaista rakentamista.” Kuva Mari Aholainen.

taideteokset. ”Talot ovat tärkeitä merkkipaaluja alueelle. Rakennusyhtiöt halusivat, että ensimmäisissä taloissa nostetaan taide vahvasti esiin”, kertoo Pitkänen.

Työskentely taiteilijana rakennusalan ammattilaisten kanssa on ollut Pitkäsestä antoisaa. ”Minulle on avautunut tässä hyvin uudenlainen maailma. On haaste saada nivottua taidehankinnat osaksi rakentamisen prosesseja. Mutta uuden oppiminen on aina kiehtonut minua. Tykkään tarttua haasteisiin ja miettiä, miten tästä mennään eteenpäin.”

Kulttuuritapahtumat ovat olennainen osa Kankaan toimintaa. Niitä on toteutettu laidasta laitaan, betoniporsaiden maalaustalkoista kulttuurifestivaaliin ja valokuvaustyöpajasta avoimiin oviin. ”Tavoitteena on kokeilla ennakkoluulottomasti uusia ideoita”, kertoo tapahtumien suunnittelusta vastaava kulttuurituottaja Vilja Ruokolainen.

Tapahtumia toteutetaan alueen kehittämisen tahdissa. ”Aina, kun Kankaalla tapahtuu jotain uutta, valmistuu taideteos tai talo tai piha, tilaisuudet kytketään näihin. TapahT A K U 17

Yelena Korhonen ja Jari Hoffren viihtyvät Humakin uusissa tiloissa, joita kutsutaan Lintuvintiksi paperitehtaan historiaa kunnioittaen. Lintuvintti oli rakennuksen ylin kerros, jossa tehtaan naisväki käsitteli paperirullia. Kuva Minnamaria Koskela.

tumat ja taide tukevat toisiaan tosi vahvasti”, Ruokolainen toteaa.

Kulttuurituottajan työajasta suurin osa menee yhteistyön suunnittelemiseen lukuisten kumppaneiden kanssa. Näitä ovat muun muassa oppilaitokset, yritykset ja tulevat asukkaat. ”Tämä on sekä innostavaa että haasteellista. Etsimme tapoja, joilla eri osapuolet voivat osallistua erilaisiin projekteihin.”

Kankaan vanhan paperitehtaan kunnostetussa siipiosassa on tammikuusta 2016 lähtien toiminut Luova kampus. Siihen kuuluvat Jyväskylän koulutuskuntayhtymän Jyväskylän ammattiopiston sekä Jyväskylän aikuisopiston käsi- ja taideteollisuusala, kuva- ja media-ala ja tekstiili- ja vaatetusala sekä Humanistisen ammattikorkeakoulun Jyväskylän TKIyksikkö eli tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioyksikkö.

Jyväskylän Humakissa opiskelee 60 kulttuurituottajaa ja 180 yhteisöpedagogia, joiden opinnoissa työssäoppimisella ja käytännön projekteilla on suuri rooli. Vain osa opinnoista on teoriapainotteisia ja tapahtuu kampuksella. Opetustilojen kannalta tärkeintä on joustavuus. Humakissa ei tarvita koneita ja laitteita, vaan muunneltavia tiloja, jotka mahdollistavat oppilaiden tiimityöskentelyn.

"Meillä ei juuri ole perinteistä massaopetusta, vaan kun toimeksianto on saatu, opiskelijat jalkautuvat kentälle. Kulttuurituottajan ja yhteisöpedagogin tärkeimmät työvälineet 18 T A K U

ovat reppu, juomapullo ja hyvät kävelykengät", Humakin lehtori Jari Hoffren naurahtaa.

Ensimmäinen vuosi oppilailla ja opettajilla on mennyt pitkälti uusiin tiloihin kotiutumisessa ja arkirytmin löytämisessä. Tulevaisuudessa saman rakennuksen kolmessa eri kerroksessa sijaitseva Luova kampus mahdollistaa oppilaitosten tiiviin yhteistyön.

"Kulttuurituottajan ja yhteisöpedagogin tärkeimmät työvälineet ovat reppu, juomapullo ja hyvät kävelykengät" "Meillä on paljon ideoita yhteistyön muodoista. Aluksi olisi hyvä tutustua toisten oppilaitosten opiskelijoihin.

Nähdä ketä täällä oikein pyörii.

Olemme ajatelleet järjestää bileitä, teatteriproggiksia, leffailtoja ja muita rentoja tapaamisia, toisen vuosikurssin kulttuurituottajaopiskelija Yelena Korhonen kertoo.

Taustatyötä Luovan kampuksen toteutumiseksi on eri yksiköissä tehty pitkään. Esimerkiksi Humakin kolmannen vuosikurssin opiskelijat tekivät suuren selvitystyön mallintamalla Humakin ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymän toimintatavat, jotta nähtäisiin, minkälaista yhteistyötä oppilaitokset voivat jatkossa tehdä.

"Kaikki on toki nyt vielä alkuvaiheessa, mutta koska kaikissa oppilaitoksissa on kyse luovista aloista, yhteistyölle on paljon mahdollisuuksia ja voimme hyödyntää toistemme vahvuuksia", Hoffren pohtii.

Yhteistyötä koordinoi moniorganisatorinen yhteistyöryhmä, joka kokoontuu 1-2 kertaa kuussa. Oppilaitosten edustajien lisäksi ryhmässä on Kankaan kulttuurituottaja Vilja Ruokolainen, joka toimii tärkeänä linkkinä Kankaan palveluyhtiön, Jyväskylän kaupungin ja oppilaitosten välillä. Tämän myötä opiskelijat ovat päässeet mukaan myös Kankaan kulttuuriprojekteihin, kuten Jyväskylän Valon kaupunki -tapahtuman yhteydessä järjestettyyn Loistava Kangas -tapahtumaan.

"Emme halunneet tehdä mitään pistemäisiä juttuja, vaan yhteistuotantoja heti alusta alkaen. Kaikki kumppanit mukaan, ja opiskelijoille mahdollisimman suuri vastuu tapahtumien tuottamisesta", Hoffren kertoo.

Humakin pedagogiikassa korostuu työelämälähtöisyys. Jo ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat osallistuvat projekteihin ja erilaisten tapahtumien, kuten Oranssin Myrskyn järjestämiseen. Kolmipäiväinen tapahtuma tuo energiaa marraskuun pimeyteen.

"Oranssin Myrskyn järjestäminen kyllä hirvitti, mutta kun siitä selvittiin ehjin nahoin, olo on rauhoittunut ja itseluottamus kasvanut. Nyt ajattelen, että heittäkää opettajat mitä vaan tehtäviä, kyllä mä siitä selviän!" naurahtaa Korhonen.

M a r i k a A h l a v u o j a H a n n u H y y pp ä

Raaseporin linna kuvattu pienoiskopterilla © Antero Kukko FGI

Tiede ja kulttuuri lyövät kättä

3D-kulttuurihubissa Sopimus yhteistyöstä raottaa porttia tutkimuksesta taiteeseen Humak ammattikorkeakoulun ja Aalto-yliopiston Rakennetun ympäristön laitoksen välillä sovittiin yhteistyön aloittamisesta lokakuussa.

Siinä tullaan tiivistämään tieteellisen ja soveltavan tutkimuksen sekä

kehittämistoiminnan välistä yhteyttä.

Uusien digitaalisten ratkaisujen osalta yhteistyö tulee rikkomaan rajoja.

Yhteistyö painottuu kulttuurituotantoon ja kulttuurin välittäjätoimintaan sekä tulkkaukseen, kielelliseen saavutettavuuteen ja kommunikaatioasiantuntijuuteen.

Humakille avautuu yhteistyön myötä mahdollisuus hyödyntää Suomen Akatemian Laserkeilauksen huippuyksikön osaamista yhteisen 3Dalustan ja tekemisen pohjana. Virtuaalisuus yhdistettynä paikannukseen ja kolmiuloitteisuuteen muodostaa yhteisen kokeilualustan toimien fyysisten, sosiaalisten ja psyykkisten tilojen kokonaisuutena. Tulevaisuudessa sovelluksissa on enemmän ja kaikkialla läsnä olevaa, ympäristöön upotettua teknologiaa, joka seuraa ja analysoi huomaamattomasti ympäristöä. Yhteistyö avaa Aallolle näköalapaikan hyödyntää kultturialan käytännön soveltavaa työtä ja arvioida uuden teknologian vaikutusta käyttäytymiseen.

Mobiililaitteet digitaalisaation näyteikkunana Digitalisointi avaa uusia mahdollisuuksia elämyksiin, liikkumiseen, oppimiseen ja kommunikointiin vaikkapa erityisryhmien kanssa, jois-

T A K U 19

ta Humakilla on erityistä osaamista mm. kuurojen ja kuulovammaisten yhteisöistä. Ilmiöiden ja merkitysten tutkiminen on myös ajankohtaista. Uudet teknologiat mahdollistavat uudenlaisen kulttuurin sisällöntuottamisen, aineiston analysoinnin ja hyödyntämisen monimediaisesti ajasta ja paikasta riippumatta. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää yhteistyössä uudella tavalla huomioiden myös esteettömyys ja kulttuurien monimuotoisuus.

Mediakäytön muuttuminen ja mobiililaitteiden yleistyminen muokkaavat niin sovellusten kysyntää kuin käyttöä. Paikkoihin liitetty visuaalisuus, älykkyys, paikkatieto sekä jatkuvasti päivittyvät sovellukset vaikuttavat jo nyt kulttuurialan toteutuksiin, toimintatapoihin ja tapahtumasarjoihin. Asiakkaat vaativat sovelluksilta laatua, nopeutta, helppoutta ja edullisuutta.

Tapahtumien ja tuotantojen elinkaari laajenee Museoissa, näyttelyissä ja kulttuurikohteissa toimivat sovellukset mahdollistavat kulttuurialan toimijoille uudenlaisen asiakaskokemuksen tuottamisen. Ihmisvirtoja voidaan seurata sensoreiden avulla ja näin voidaan sisältöjen esillepanoa päivittää jo näyttelyn aikana. Virtuaalisesti jaetut elämykset ovat aineetonta kauppatavaraa ja positiivinen somevirta voi olla näyttelyasettajan unelma. Tutut reittioppaat tulevat vähitellen myös näyttelyiden ja kulttuurikohteiden sovelluksiksi, jolloin tuloksena on miellyttävämpi museotai näyttelykierros ja haluttujen te-

osten löytyminen reittioppaan avulla. Lisänä voidaan näyttelyssä esillä olevien teosten tarinoita elävöittää virtuaalihahmoin ja -tarinoin. Netin kautta tehtävät lipputilaukset, hotellivaraukset ja oheisohjelmat ovat jo arkea. Näiden rinnalla yleistymässä ovat paikalliset historialliset ja nykyiset virtuaalihahmot, joiden kanssa voi poseerata matkakohteessa.

Mobiilisovelluksissa toimivat virtuaalikuunnelmat ja kohteeseen liittyvät personoidut 3D-printatut, kotiin tilattavat matkamuistot ovat myös tulevaisuutta. Jo olemassa oleva digitaalinen tuoteperhe siis kasvaa ja laajenee.

Trendit uudistavat tuottajuutta Ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa tehdään valtavasti erilaisia tutkimus- ja kehityshankkeita. Digitalisaation viidakossa tuottajan haasteena onkin saavuttaa tarvittava ymmärrys omasta osaamisestaan. Älykäs erikoistuminen mahdollistaa uudenlaisen urakehityksen kulttuurituottajalle yhteistyössä tiede- ja tutkimustoimijoiden kanssa. Tuottajan rooli monialaisissa verkostoissa on nähdä suurempia kokonaisuuksia ja yhdistää omalta osaltaan toimijoita tekemään uudenlaista ja näkyvää tulosta. Tekniikkaa osaavat henkilöt voidaan verkostojen kautta linkittää tuotantoprosessiin. Uudet teknologiat ja niistä tuotettava data ja sen käsittely vaativat vielä ammattiosaamista, joka toistaiseksi on tutkijoilla. Humakin ja Aallon yhteistyö pyrkii ratkaisemaan 3D-kulttuurihubin avulla näitä tieteen vuorovaikutuksen haasteita.

Joustava liikkuminen tuo kulttuurin lähemmäksi Kulttuurialalla robotisaatiokin avaa sisällöntuottamiselle sekä tarinankerronnalle uusia mahdollisuuksia.

Robottiautojen automaattiohjaus vapauttaa niin kuljettajan kuin matkustajien aikaa matkustuksen aikana.

Millainen on lähitulevaisuuden viihdetarjonta ajomatkoilla? Matkareitin paikalliset tarinat voivat herätä eloon auton matkustajille, joilla on aikaa halutessaan tutustua paikalliseen kulttuuriin ja sen tarinoihin. ”Humakin kanssa solmittu sopimus yhteistyöstä mahdollistaa uusimman tutkimustiedon hyödyntämisen Suomessa kulttuurialalla. Digitaalisuus muuttaa maailmaa ja käyttäytymistä, joten käyttäjäkokemuksia analysoimalla saavuttamme Humakin kanssa yhteistyössä jotain aivan uutta - myös tiedetuottajuutta kehittämällä,” toteaa professori Hannu Hyyppä.

Lisätietoja: Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak Rehtori Tapio Huttula, tapio.huttula@humak.fi Innovaatiojohtaja Elina Ylikoski 040 5509 393 elina.ylikoski@humak.fi www.humak.fi www.pointcloud.fi

Kirjoittajat: Marika Ahlavuo kulttuurituottaja Tiedetuottaja Aalto-yliopistossa ja sivutoimisena Humakissa. marika.ahlavuo@aalto.fi Hannu Hyyppä professori, Aalto-yliopisto.

Ammatillisena kiinnostuksen kohteena myös 3D-kulttuuri. hannu.hyyppa@aalto.fi @HannuHyyppa

Hologrammi Gaudista.

Casa Batlló, Barcelona © Marika Ahlavuo 20 T A K U

Hankkeen yhden taideryhmän yhteistyönä luoma ryijy ("Metsänseinä"). Kuva: Lulu Jokinen

TEKSTI

Birgitta Lehto

ja

Elina Ryhänen

Taiteilija sosiaali- ja terveysalan toimijana Kokemuksia hankkeessa

Taiteilija sosiaali- ja terveysalan toimijana: Kokemuksia hankkeessa Vuonna 2015 alkaneessa Paletti II –hankkeessa on toteutettu kuntouttavaa taideopetusta erilaisille ikääntyneiden ryhmille. Tavoitteena on ollut edistää nuorten taiteentekijöiden työllistymistä ja selvittää taidetoiminnan hyvinvointivaikutuksia ikääntyneille. Hankkeeseen osallistuville taiteilijoille on järjestetty palvelumuotoilutyöpajoja ja hankkeessa on kehitetty sähköistä sovellusta kulttuuripalvelujen tarjoamista helpottamaan. Sosiaali- ja terveysalalla toimiva taiteilija hyötyy hyvistä vuorovaikutustaidoista ja kiinnostuksesta soveltavaan taideopetukseen sekä oman ammattitaidon kehittämiseen.

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille -hanke (Paletti II) Paletti II -hanke käynnistyi loppukeväästä 2015 ja päättyy vuoden 2016 lopussa. Paletti II -hankkeen kohderyhmänä ovat erityisesti nuoret luovien alojen ammattilaiset, työttömät

nuoret sekä työttömyysriskin alla olevat nuoret. Tavoitteena on nuorten taiteentekijöiden työllisyyden edistäminen. Lisäksi tavoitteena on selvittää ja tuottaa tietoa päättäjille hankkeessa luodun toimintamallin tuomista kustannus- ja hyvinvointivaikutuksista ikääntyneille.

Hankkeen kohderyhmään kuuluvat myös kuntien vanhuspalvelujen ja kulttuuritoimen toimijat. Toiminnan jatkuvuutta pyritään varmistamaan kustannustehokkaan liiketoiminta-/ kumppanuusmallin selvittämisellä.

Sähköisen sovelluksen avulla pyritään tarjoamaan kysynnän perusteella erilaisia kulttuuripalveluja. Lisäksi kehitetään malli soveltavan taiteen tekijöiden liiketoimintaosaamisesta kumppanuudessa julkisen sektorin kanssa. Mallia voidaan myöhemmin hyödyntää nuorten taiteilijoiden koulutuksessa. Hankkeen eri osapuolten (Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus eli Socom, Saimaan ammattikorkeakoulu, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu) pyrkimyksenä on jalkauttaa soveltava taide osaksi erilaisia palveluprosesseja terveydenhuollon erilaisissa toimintaympä-

ristöissä. (Hankesuunnitelma Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista 2015.)

Meneillään oleva Paletti II -hanke tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden Socomin, Kymenlaakson ammattikorkeakoulun, Saimaan ammattikorkeakoulun, työttömien nuorten taiteilijoiden ja terveysalan toimijoiden sekä asiakkaiden väliselle yhteistyölle. Hankkeessa on toteutettu soveltavaa taidetta monenlaisissa yhteyksissä niin Kotkassa, Kouvolassa, Lappeenrannassa ja Imatralla.

Erilaisia työpajatoimintoja on toteutettu ikääntyneille kotihoidossa ja palvelutaloissa sekä omaishoitajille ja omaishoidettaville. Toiminnot ovat toteutuneet säännöllisesti muutamien viikkojen välein. Tässä artikkelissa keskitytään Lappeenrannan ja Imatran pilottikohteisiin, joissa tapahtuneen toiminnan toteuttajina ovat olleet sosionomi-, fysioterapia-, hoitotyö- ja taideopiskelijat sekä valmiita kuvataiteilijoita.

T A K U 21

Taideterapiaa vai kuntouttavaa taideopetusta?

- "Jokainen pystyy tekemään jotain" Taiteen vaikuttavuutta on pohdittu ja tutkittu hyvin erilaisista näkökulmista. Sosiaali- ja terveysalalla kiinnostusta herättävät taiteen hyvinvointivaikutukset. Kun puhutaan taiteen hyvinvointivaikutuksista, tarkoitetaan yleensä onnellisuuden ja koetun terveyden lisääntymistä. Vaikka osallisuus taiteeseen tuntuu maallikosta usein yksilökokemukselta, moni taide-elämys syntyy vuorovaikutuksesta. Ikäihmisten kohdalla sosiaalisuuden tukeminen on merkityksellistä.

Näkö- ja kuuloaistien sekä muistin heiketessä kommunikointi toisten ihmisten kanssa vähenee. Ei tule juteltua niitä näitä tai vaihdettua kuulumisia arjessa. Taide luo tilan keskustelulle. On aihetta ja syytä puhua toiselle ja muistoista nousee asioita, joita voi jakaa toisten kanssa. (Jansson 2014.)

Taiteen käyttö terapiassa alkoi jo 1800-luvun lopulla. Taideterapia hoidollisena menetelmänä on kehitetty Yhdysvalloissa jo ennen toista maailmansotaa. Suomessa taideterapiaa on käytetty 20-luvulta lähtien psykiatrisessa hoidossa. Taideterapeutiksi kouluttaudutaan erikseen ja se on oma terapiamuotonsa. Taideterapiassa taiteen esteettisyys on toissijaista ja taideterapiasuuntauksesta riippuen joko taiteen tekeminen itsessään nähdään terapeuttisena, tai terapeuttinen vaikutus syntyy terapeutin ja asiakkaan välisen vuorovaikutussuhteen ja kommunikoinnin kautta. (Heinänen 1998.)

Paletti II –hankkeessa ei hyödynnetty varsinaista taideterapiaa, vaan taidetoimintaa toteutettiin kulttuurin ja sosiaalisen vuorovaikutuksen lähtökohdista. Taiteilijan ohjaama taiteen tekeminen ja itseilmaisu lieneekin paremmin määriteltävissä joko kuntouttavaksi taiteeksi tai taideopetukseksi (Jokinen 2016). Vaikka muistisairaiden kohdalla uuden oppiminen ei aina olekaan mahdollista, voi vanhojen taitojen muistelu luoda edes mahdollisuuksia oppimiselle.

Kuntouttavan taiteen idea kumpuaa itse toiminnasta, osallistumisesta, itseilmaisusta ja asioiden luomisesta yhdessä - "Jokainen pystyy tekemään jotain" (Jokinen 2016).

Ryhmämuotoisessa toiminnassa jokainen osallistuja voi esimerkiksi tehdä yhden osan suuremmasta teoksesta, joka valmistuttuaan jätetään kaikkien nähtäville. Osallistujien ei välttämättä alussa ole edes pakko olla tietoisia siitä, millaista kokonaisuut22 T A K U

ta ollaan luomassa, jolloin yhteistyön tulokset hämmästyttävät ja yllättävät.

Taide jää osaksi ympäristöä ja sitä voivat ihailla niin tekijät itse kuin henkilökunta ja omaisetkin.

Ikääntyneiden sosiaalisen vuorovaikutuksen kaipuu ja tarve on suuri.

Lähipiiristä on usein menehtynyt läheisiä ja laitoshoito passivoi helposti.

Muistisairaiden kohdalla mahdolliset persoonallisuusmuutokset saattavat etäännyttää läheisistä ja ikääntynyt jää helposti sosiaalisten tilanteiden ulkopuolelle. Hoitohenkilöstöresurssien väheneminen ja tähän liittyvä ajanpuute vaikeuttavat kuntouttavan työotteen hyödyntämistä hoitotyössä. Yhdessä tekeminen tuo virikettä yksinäiseen arkeen ja lähentää esimerkiksi osastolla olevia asiakkaita keskenään.

Paletti II –hankkeen toimintaan liittyvissä taideryhmätilanteissa taiteilija on tehnyt yhteistyötä mm. sairaanhoitajaopiskelijoiden, sosionomiopiskelijoiden sekä fysioterapeuttiopiskelijoiden kanssa. Eri ammattialojen edustajien roolit täydentävät luontevasti toisiaan siten, että jokainen osallistuja kyetään huomioimaan paremmin psykofyysissosiaalisena kokonaisuutena. Tämän vuoksi itseilmaisun ja taiteen luomisen lisäksi ryhmätilanteet ovat toimineet myös toiminnallisina harjoittelutuokioina, joihin esimerkiksi fysioterapiaopiskelijat ovat tuoneet omalla toiminnallaan taidetoimintaa tukevaa terapeuttista näkökulmaa.

Taiteilija sosiaali- ja terveysalan toimijana - "Vaikutan nyt ehkä siihen millaisessa vanhainkodissa ja hoidossa itse ikääntyneenä olen" Lappeenrannassa ja Imatralla Paletti II -hankkeen ikääntyneiden taidetoiminnassa oli mukana opiskelijoiden lisäksi yhtenä kuvataiteilijana Lulu Jokinen, joka lähti toimintaan mukaan oman palvelutoimintansa kehittäjänä. Ryhmien ohjaamisen ohella hän osallistui hankkeen palvelumuotoilutyöpajoihin, joissa mukana oli myös muita taiteilijoita. Ryhmätoiminnassa tietovaihtoa syntyi eri alojen opiskelijoiden ja henkilökunnan kanssa, palvelumuotoilutyöpajoissa toisten taiteilijoiden kanssa.

Jokinen lähti mukaan toimintaan, koska halusi taiteilijana ja tulevana yrittäjänä löytää uusia tapoja työllistyä ja soveltaa taiteellista osaamistaan. Lisäksi häntä kiinnostivat ikääntyneet soveltavan taiteen osallistujina.

"Mielestäni kaikilla on oikeus ja tarve olla osallisena kulttuuriin, joten kun keskustelu taiteen soveltamisesta hyvinvoinnin kentällä alkoi lisääntyä, halusin selvittää, soveltuisinko itse jotenkin taiteen tekijäksi sote -alan puitteisiin."

Toimintaa ohjaavana ajatuksena Jokisella on ollut se, että jokainen pystyy osallistumaan jollakin tavalla. Vuodepotilaat ovat osallistuneet esimerkiksi seinämaalauksen tekoon selinmakuulta käsin maalaamalla tai ehdottamalla aiheita tai värivalintoja teokseen. Eräs osallistuja oli ryijyteosta tehdessä pitänyt taidetuotoksiaan pelkkänä sotkuna, mutta yhteisteoksen nähtyään päivitellyt, "miten me puol'aivoset vielä tämmöseen pystyttiin". (Jokinen 2016.)

Kokeilukulttuurille ominaisesti valmista tietä ei ole ollut ja ryhmätkin ovat olleet hyvin erilaisia. Aika ja paikka on sovittu erikseen ja henkilökunnan edustaja on ollut mukana raamien suunnittelussa. Muuta henkilökuntaa on tiedotettu toiminnasta.

Taidetoimintatunnin rakenne, sisältö ja ohjaaminen ovat olleet taiteilijan ja eri kerroilla mukana olleiden opiskelijoiden tuotettavana.

Soveltavan taiteen kehittäminen eri asiakasryhmien tarpeisiin vaatii taiteilijalta kiinnostusta ihmiseen ja havainnointiin. Tärkeänä teemana Jokinen nostaa esille kommunikoinnin. Ikääntyneillä aistien heikkeneminen vaikeuttaa ymmärtämistä ja ymmärretyksi tulemista, ja muistisai-

Imatran omaishoidon ryhmä maalaamassa erilaisia kukkia. Kuva Essi Pitkänen

railla kielellinen ilmaisu on unohtunut. Henkilökunnalta saatu tieto siitä, kuinka kukin asiakas kommunikoi, on taiteilijalle tärkeä tieto. Toisaalta ammatillisen oppimisen kannalta hedelmällisiä hetkiä ovat voineet olla ne, kun yhteistä ymmärrystä haetaan, ehkä epäonnistutaankin aluksi – kunnes vuorovaikutus onnistuu.

Ikäihmisten kanssa työskentely voi aluksi tuntua vieraalta, mutta asiakasryhmän tullessa tutuksi löytyy uusia tapoja toimia. Terveysalan ihmisen näkökulmasta katsottuna taidetoiminnan etuna on se, että ikääntynyt asiakas saa tehdä käsillään luovasti ja vapaasti, samalla viestittäen omaa sisäistä maailmaansa ja tunnetilaansa. Lisäksi taidetoimintaryhmässä on mahdollista toteuttaa moniammatillisuutta hyvinkin rajoja rikkovasti.

Jokinen on havainnoinut sekä omaa kehittymistään taiteilijana ja soveltavan taiteen osaajana, että ryhmien osallistujien sosiaalisen vuorovaikutuksen kehittymistä. Hän on hyödyntänyt taideopetuksessaan ryhmien kanssa mm. ikääntyneille tuttuja toimintoja (esim. letittäminen) ja pohtinut sitä, miten rohkaista ikääntyneen omaa luovuutta ilman, että ohjaa liikaa. Ikääntyneet kaipaavat ihailua omasta tekemisestään ja ryhmien sisällä itseilmaisua kunnioittava ilmapiiri on rohkaissut olemaan tyytyväinen omiin teoksiin sekä kannustamaan toisia osallistujia.

Toimintakulttuurit - "Irti epäonnistumisen pelosta" Etenkin nuorille taiteilijoille soveltavan taiteen tekeminen voi olla pelottavaa. Asiakasryhmien ohjaamisessa saattaa olla haasteita kommunikaatiovaikeuksista käytännön toteutuksen ongelmiin. Sosiaali- ja terveysala koetaan helposti suljettuna palveluyhteisönä. Ajatellaan, että järjestelmä on hierarkkinen ja hankala potilas- ja asiakastermistöineen.

Onkin tärkeää, että kuntouttavan taiteen ja taideopetuksen ryhmätoiminnassa mukana olevien tahojen henkilöstölle tarjotaan mahdollisuus kokeilla taideryhmätoimintaa itse.

Henkilöstön tiedottaminen ja henkilöstötyöpajat auttavat purkamaan käsityksiä taiteilijan toiminnasta askartelunohjauksena.

Hoitohenkilökunnan merkitys taideryhmätoiminnan tukena on suuri, sillä he tuntevat esimerkiksi palvelutalossa asuvat ja heidän elämänhistoriansa. Vaikka taideryhmään motivoituminen ja asiakkaiden innostaminen alussa voi vaatia aikaa, se voi tehdä arjesta sujuvampaa pitkällä aikavälillä. Taide antaa myös mahdollisuuden heittäytyä, mikä tekee hyvää myös henkilökunnal-

le. Taiteilijan havaintojen mukaan hoitohenkilökunta pelkää epäonnistumista ja tämän vuoksi uusia asioita ei aina uskalleta kokeilla. Lisäksi esimerkiksi taiteen vaikutuksia hyvinvointiin arvioidaan helposti vain pitkäaikaisvaikutusten kautta. Kuitenkin lyhytkin ilo omasta taiteesta saadusta kiitoksesta voi tarjota arkeen tärkeän hetken, jota ei ohikiitävyydessäkään tule väheksyä.

Lähteet: Heinonen, S & Voutilainen, Päivi. 1998. (toim.) Kuntouttava työote dementoituvien hoitotyössä. Studia. Kirjayhtymä Oy. Helsinki.

Heinänen, M. 1998. Taideterapiasta dementoituvien hoidossa. Teoksessa Heinonen, S. & Voutilainen, P. (toim.) Kuntouttava työote dementoituvien hoitotyössä.

Kirjayhtymä Oy. Helsinki.

Jansson, S-M. 2014. Mittaamattoman arvokasta? Taiteen ja kulttuurin vaikutustutkimuksia ja – metodologioita. Taideyliopisto, Kokos -julkaisusarja 2/2014.

Jokinen, L. 2016. Taiteilija. Haastattelu 26.8.2016.

Liikanen, H-L & muut. 2014. Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma 2010–2014. THL- julkaisu.

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista -hanke (Paletti II).

2015. Hankesuunnitelma. KaakkoisSuomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy (Socom).

Birgitta Lehto , Lehtori, TtT, sairaanhoitaja, Saimaan ammattikorkeakoulu, Birgitta.lehto@saimia.fi Elina Ryhänen, Työfysioterapeutti, M.Sc., Saimaan ammattikorkeakoulu, elina.ryhanen@saimia.fi T A K U 23

(suomalainen)

Elokuva on huipulla!

Raisa Niemi

Miten popcornit sopivat kuohuviinin kanssa? Erinomaisesti, ainakin jos paikkana on Manhattanilla sijaitsevan hotelli Yotelin kattoterassi, ja alkamassa on klassikkoelokuva, Martin Scorsesen Taxikuski. New York Rooftop Cinema Club järjestää kesäisin ulkoilmaesityksiä useana päivänä viikossa. Ohjelmistoon on koottu suosikkeja eri vuosikymmeniltä. Kesän 2016 leffoja olivat Taksikuskin lisäksi muun muassa Dirty Dancing, American Psycho, Vertigo ja Top Gun. Lipun hintaan (33$) sisältyy pikkupullo kuohuvaa ja popcornit. Ja tietenkin telttatuoli ja kuulokkeet.

Esitysten lipuista tapellaan.

”Kotimaisella elokuvalla on ollut pitkään vahva markkinaosuus elokuvateattereiden ohjelmistossa”, Norberg sanoo. Nyt haetaan laajempaa näkyvyyttä. Aina kotimaisen ja ulkomaisen yleisön suosiot eivät kuitenkaan kohtaa. Esimerkiksi Jalmari Helanderin näyttävästi markkinoitu Big Game pääsi arvostetuille Toronton festivaaleille. Vaikka pääosassa oli kansainvälinen tähti Samuel L. Jackson, Suomen katsojaluvut jäivät odotetusta.

Un Certain Regard -palkinnon tänä vuonna. Elokuva sai poikkeuksellisen positiivisen vastaanoton myös kansainväliseltä lehdistöltä.

Elokuvan tekeminen on kallista.

Kotimaisten elokuvien tuotantokustannukset vaihtelevat miljoonasta viiteen, poikkeuksena Rovion Angry Birds, jonka budjetti oli 65 miljoonaa. Sekin on vähäistä verrattuna suurten kansainvälisten elokuvien budjetteihin, kuten esimerkiksi Pirates of the Caribean sarjan Maailman laidalla -elokuvaan, joka maksoi huikeat 350 miljoonaa. Yksinomaan kotimaisella julkisella tuella ei elokuvia voi tehdä. Kansainvälistä rahoitusta tarvitaan. Norbergin mukaan Suomella on jo dokumenttielokuvien puolella vahvan, laadukkaan tuotantomaan maine. Vähitellen Suomi on alkanut saamaan jalansijaa myös fiktion puolella. ”Myös Kaurismäki nimenä vaikuttaa edelleen”, Norberg huomauttaa, vaikka toivookin, että jatkossa löytyisi tuoreempiakin suomalaisia kansainvälisesti tunnistettavia elokuvan tekijöitä.

Elokuva elää nousukautta myös Suomessa. Jussi -patsaan parhaasta elokuvasta voittanut Klaus Härön Miekkailija on ollut viime vuosina yksi menestystarinoista: helsinkiläisen Making Movies Oy:n tuottama elokuva kisasi sekä Oscarista että Golden Globe palkinnosta.

Edellisenä vuonna 2015 nähtiin suomalaisedustusta Oscareissa punaisella matolla asti. Selma Vilhusen ja Kirsikka Saaren lyhytelokuva Pitääkö mun kaikki hoitaa? oli ehdokkaana parhaan lyhytelokuvan kategoriassa. Tänä vuonna Vilhusen esikoispitkä Tyttö nimeltä Varpu sai lämpimän vastaanoton Toronto elokuvajuhlilla ja työryhmä tekee parhaillaan Golden Globe kampanjointiaan Hollywoodissa.

Juho Kuosmasen ensimmäinen täyspitkä elokuva Hymyilevä mies, eli kansainvälisesti The Happiest Day in the Life of Olli Mäki voitti ensimmäisenä suomalaisena elokuvana Cannesin elokuvajuhlien 24 T A K U

Mihin perustuu tämä kauan odotettu suomalaisen elokuvan esiinmarssi? Helsinki International Film Festivalsin – tutummin Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin toiminnanjohtaja Sara Norbergin mukaan kyse ei ole sattumasta, vaan tilanne on pitkällisen työn tulos. Sekä Suomen Elokuvasäätiö (SES) että audiovisuaalisen alan muut toimijat ovat viimeisen viiden vuoden aikana panostaneet erityisesti kansainvälisyyteen. Tukea on myönnetty enemmän, läsnäoloon festivaaleilla ja levittäjien parissa on satsattu. Norbergin mukaan myös alan koulutus on kansainvälistynyt etenkin Aalto yliopiston tuotannonprofessoriksi nimitetyn Aleksi Bardyn myötä.

Alalle on tullut paljon lahjakkaita, nuoria tekijöitä, jotka suoraan suuntaavat kansainvälisiin tuotantoihin.

Suomalaisen elokuvan noususta osakiitos lankeaa myös Norbergille itselleen. Hän tuli Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin toimitusjohtajaksi vuonna 2011. Aiempaan tuotantopuolen kokemukseensa nojaten hän perusti festivaalin yhteyteen Finnish Film Affairin (FFA), jonka tarkoituksena on saada koti-

maiselle elokuvalle kansainvälistä huomioita. FFA on suunnattu laajaalaisesti kansainvälisille elokuvaalan toimijoille: levittäjille, myyntiagenteille, lehdistölle sekä myös tuottajille. Tapahtumasta on kasvanut merkittävä kotimaisen elokuvan myynnin ja markkinoinnin ammattilaistapahtuma. FFA:ta tukee muun muassa Opetus- ja kulttuuriministeriö, Ulkoasiainministeriö,Suomen elokuvasäätiö, AVEK, Tekes ja Audivisual Finland. Norberg iloitsee, että Suomen valtio on ensi vuonna aloittamassa myös elokuvan kannustinjärjestelmän, jonka kautta audiovisuaalinen tuotanto voi saada takaisin osan kuluista, jotka se on käyttänyt palkkoihin ja palveluostoihin Suomessa. ”Tästä hyötyvät kaikki”, Norberg sanoo. ”Sen avulla voidaan houkutella lisää elokuvatuotantoja Suomeen, mikä puolestaan työllistää suomalaisia ammattilaisia mukaan tuotantoihin ja tuo lisää rahavirtaa valtiolle”, Norberg huomauttaa.

Sara Norbergin päähuomio työssään elokuvakulttuurin ja kotimaisen elokuvan puolesta on tällä hetkellä ensi vuonna 30-vuotista taivaltaan juhliva Rakkautta & Anarkiaa elokuvafestivaali. Festivaali on vakiin-

nuttanut paikkansa paitsi elokuvan rakastajien, myös kansainvälisten toimijoiden suosikkina. R&A tunnetaan tasokkaana ja kompaktina yleiselokuvafestivaalina, jonka tavoitteena on tarjota yleisölle laadukkaita uutuuksia ja kiinnostavia löytöjä. Kolmenkymmenen vuoden aikana solmitut suhteet ja verkostot elokuvien myynti- ja tuotantoyhtiöihin ovat elokuvia metsästäessä elintärkeitä. Festivaali onkin onnistunut saamaan ohjelmistoonsa joka vuosi erittäin haluttuja elokuvia, vaikka ei olekaan kilpailufestivaali Cannesin ja Berliinin tapaan. ”Maailmalla tiedetään, kuinka paljon olemme valmiita tekemään töitä elokuvien eteen”, Norberg toteaa. Ja jo perinteeksi muodostuneita festivaalin saunailtoja oikein odotetaan maailmalla. ”Elämyksellisyyttä arvostetaan. Viime vuonna varasimme Löylyn, ja vierailla oli mahdollisuus pulahtaa suoraan saunasta mereen”, Norberg kertoo.

R&A:lla on Norbergin lisäksi kaksi vakituista työntekijää. Outi Rehn neuvottelee elokuvien oikeuksista, taiteellisen johtajan Pekka Lanervan käsissä on ohjelmiston lopulliset valinnat. Festivaalin järjestäminen vaatii paljon työtä ja projektityön-

Tyttö nimeltä Varpu kisaa tänä vuonna Golden Globe -ehdokkuudesta. Juhlissa mukana Sara Norberg ohjaaja Selma Vilhunen, Varpua esittänyt näyttelijä Linnea Skog ja R&A festivaalin taiteellinen johtaja Pekka Lanerva. Kuva Marko Saari T A K U 25

Dome Karukoski pitsasi voitokkaasti uutta elokuvaansa Tom of Finland Finnish Films Affair -tapahtumassa 2016.

Kuva: Petri Anttila.

tekijöitä tuotannollisissa tehtävissä on vuosittain yli kaksikymmentä.

Ohjelmiston kokoamiseen on valjastettu parikymmentä alan ammattilaista, niin kutsuttu festivaaliministeriö, etsimään parhaat mahdolliset elokuvat ehdolle. Kukin jäsen on erikoistunut tiettyyn elokuvagenreen tai maantieteelliseen alueeseen. Näin taataan ohjelmiston monipuolisuus ja pystytään palvelemaan hyvinkin erilaisia yleisöjä. Ohjelmistoa kootessa ei päätetä teemoja etukäteen.

Kun elokuvat on valittu, katsotaan millaisia kokonaisuuksia niistä syntyikään. ”Vuodesta 2016 tuli ikään kuin vahingossa kotimaisen elokuvan vuosi”, Norberg huomauttaa.

Siksipä ohjelmistoon lisättiin silloin oma kategoria: Finnish Premierskotimaiset ensi-illat. Suomalaisen elokuvan nousukauteen kyseinen teema sopikin hyvin.

Miltä kotimaisen elokuvan ja Rakkautta&Anarkiaa festivaalin tulevaisuus näyttää? Sara Norberg on luottavainen molempien suhteen.

Vuonna 2016 aloitettiin R&A-kiertuetoiminta. Kaksikymmentä elokuvaa kiersi yli 30 paikkakunnalla Inaria ja Ivaloa myöten. ”Vahin-

26 T A K U

gossa meistä tuli myös elokuvien levittäjä”, Norberg nauraa. Kiertuetoimintaan panostetaan jatkossakin.

Yhteistyö Kansallisen Audiovisuaalisen instituutin (KAVI) ja Yleisradion kanssa saa myös jatkoa. Kavi esittää omassa teatterissaan syksyn 2017 aikana sarjan R&A festivaalien parhaimmistosta yli 30 vuoden ajalta, YLE yhteistyön kautta taataan elokuvien mahdollisimman laaja saavutettavuus. Ohjelmallisesti panostetaan erityisesti lyhytelokuviin, jotka olivat jo tänä vuonna näkyvästi esillä. Norberg haluaa hyödyntää festivaalin isoa kävijämäärää – noin 60 000 vuosittain – jotta myös lyhytelokuvat saavat arvoisensa yleisön huomion. Festivaalin juhlavuonna 2017 ilmestyy myös Kalle Kinnusen ja Lauri Lehtisen kirjoittama R&A-historiikki, joka käsittelee paitsi festivaalia, myös koko elokuvakulttuurin murrosta. ”Mikä on festivaalin rooli tässä maailmassa, kun katselukulttuurin muutoksen myötä se ei olekaan enää ainoa kanava nähdä harvinaisuuksia”, Norberg pohtii.

Maailman arvostetuimmat elokuvapalkinnot Oscarit jaetaan vuosittain helmikuussa. Kulisseissa kuohuu jo.

Hollywood Report -lehden toimittaja Scott Feinberg on yksi alansa arvostetuimpia kirjoittajia. Hänen arvioitaan ja ennustuksiaan luetaan tarkkaan, ja hänen esimerkkiään seurataan monissa ennusteissa. Feinbergin suosikiksi on noussut Kuosmasen The Happiest Day in the Life of Olli Mäki. Elokuvalle odotetaan ehdokkuutta jopa kahdessa sarjassa; paras ulkomainen elokuva sekä kuvaus. Elokuvan kuvausta Norbergkin kehuu. ”Mustavalkoinen kuvaus kunnioittaa elokuvan aikakautta. Sen ajan uutisfilmit on saatu luontevaksi osaksi tarinaa.” Kotimaisen elokuvan puolella Norberg odottaa innostuneena Dome Karukosken uusinta elokuvaa Tom of Finland. ”Dome sai tänävuonna FFA:ssa parhaan pitsauksen palkinnon, joten minulla on isot odotukset sille sekä elokuvallisesti että kansainvälisen menestyksen suhteen”, Norberg toteaa.

Lue lapselle - siitä alkaa kirjallisuus ja paljon muuta Kirjallisuus on taidetta, kirjat ovat osa kulttuuria ja sivistystä. Kirjojen lukeminen on osa elämää, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Kirjat ovat sanoja ja kuvia ja niiden suhde vaihtelee. Tietyissä kulttuureissa kirjaimet ovat olleet hyvin kuvallisia, kuten hieroglyfit.

Toisaalta kirjallisuuteen lasketaan myös suullinen perinne.

On kaunokirjallisuutta ja tietokirjallisuutta. On lasten- ja nuortenkirjallisuutta.

Merkityksiä Lasten- ja nuor-

tenkirjallisuuden tutkija, kriitikko ja dosentti Päivi Heikkilä-Halttunen kuvaa tämän päivän tilannetta niin, että nuorilta vanhemmilta puuttuu tieto siitä, mikä merkitys on lapsen kanssa loruttelulla, lukemisella ja laulamisella. Maatalousyhteiskunnassa lorujen ja laulujen hetket olivat laatuaikaa maa- ja kotitaloustöiden

lomassa. Se oli lapsen kanssa viisasta vuorovaikutusta.

Nyky-yhteiskunnassa näyttää siltä, että varsinkin nuoret isät ja äidit suorittavat vuorovaikutusta. Se näkyy esimerkiksi siinä, että Perhelehden verkkokeskustelussa kolmen lapsen äiti kysyy, mitä kirjoja näille lapsille pitää lukea. Heikkilä-Halttunen kuvaa sitä lukemisvelvollisuutena, johon usein liittyvät tietyt isolla rahalla mainostetut kirjat. Kun tietty pinkka on luettu, on velvollisuus suoritettu, vaikka lapselle lukemisen pitäisi olla myös aikuiselle mieluista.

Lukeminen vaikuttaa lapsen identiteettiin ja persoonaan ja tietysti kielitaitoon. Päivi Heikkilä-Halttusen kirja Lue lapselle! julkaistiin viime syksynä ja hän kertoo, että monet vanhemmat ovat ottaneet yhteyttä kyselläkseen, mikä on lapselle parasta.

– Vanhemmat eivät aina osaa ajatella, mikä olisi heidän lapselleen parasta. Isä, jolla on keskivaikea änkytys, miettii, tekeekö hän luki-

M e r j a I s o t a lo

essaan hallaa 3-vuotiaan lapsensa kehitykselle, kuvailee HeikkiläHalttunen.

Yhteisten lukuhetkien kautta vanhemmat voivat saada salatietoa lapsistaan, kuinka lapsi reagoi kuviin ja tekstiin. Haluaako hän vanhoja vähän pelottaviakin kansansatuja vai rauhallisia tarinoita, ehkä monipolvisia kertomuksia tai huumoripläjäyksiä.

– Vanhemmille voi selvitä lapsen reaktionopeus, miten tämä hiffaa jutun juuren, haluaako lapsi keskustella ja filosofoida, rakentaako toisen lopputuloksen – aikuisen on oltava mieli auki, jos lapsi vie johonkin toiseen suuntaan, toteaa Päivi Heikkilä-Halttunen.

Tilastoja lukiessa yllättyy siitä tosiasiasta, miten vähän ollaan lasten kanssa. Sanomalehtien Liitto ja Suomen Kustannusyhdistys tekivät kyselyn, miksi isät lukevat lapsille.

– Kyselyn palkintona oli digilaitteitayli1000 eurolla – miksei kirjoja, tokaisee Päivi Heikkilä-Halttunen ja

Kuva Jaana Lindfors, Foto Hellas T A K U 27

kertoo, että paras vastaus tuli nokialaiselta perheenisältä: lapseni, minä luen sinulle, koska rakastan sinua.

Valintoja Suomalaisen las-

ten- ja nuortenkirjallisuuden institutionalisoitumisesta ja kanonisoitumisesta 1940–1950-luvulla väitellyt Päivi Heikkilä-Halttunen kertoo, että Kirsi Kunnas on hänen varsinainen haltijakumminsa. Kirsi Kunnaksen lastenkirjallisuudelle omistautumisesta kertoo myös se, että hän edelleen 90-vuotiaana on puhunut lapselle lukemisen merkityksestä, mitä hän tehnyt 1960-luvulta lähtien.

Kunnas on oivaltanut, että kannattaakäyttää sitä kieltä, jota nykyvanhemmat ymmärtävät ja kertoa, että lasten runot ja lorut ovat kieli- ja älypelejä.

– Valinnanvaraa on tosi paljon, toteaa Heikkilä-Halttunen, Suomessa ilmestyy yli 1000 lasten- ja nuortenkirjaa vuodessa. On haasteellista löytää oikea kirja oikealle lapselle.

Kuinka aikuinen valitsee, mitä lapsi lukee tai mitä lapselle luetaan, kun kirjallisuuskritiikkiä on vähemmän kuin ennen.

Heikkilä-Halttunen kertoo esimerkin. On tunnettava lapsi, mistä lapsi tykkää, onko pääasia harrastus vai mielikuvitusmaailma, on mietittävä, miten lapsi tai nuori saadaan lukemisen imuun. Jos kymmenvuotiasta kiinnostavat korttipelit ja -temput, niin hän saa joululahjaksi pokerisalkun jalastenromaanin, jonka päähenkilö tekee korttitemppuja. Ei liiemmälti kiinnosta, entä tunnetun pokerinpelaajan elämäkerta? Sen hän lukee ja tulee sitten kysymään, onko Dostojevskin romaania Peluri.

Hämmästelyn sijaan haetaan hyllystä Dostojevski, jota pokerinpelaaja kehui elämäkerrassaan ja jonka poikaa lukee innostuneena, koska siinä on tosihyviä korttipelikuvauksia.

Kiinnostus voi johtaa kirjoihin, joita ei yleisillä listoilla ole.

Oppimisia Sanomalehtien

 28 T A K U

Liiton selvityksen mukaan 3-8-luokkalaisten lukemisesta puuttuu motivaatio, vaikka lukutaito sinänsä on huippuluokkaa suomalaisilla koululaisilla. Päivi Heikkilä-Halttusen mukaan usein yläkoulussa on tietty analyysisabluuna, jolloin helposti jää pois oma mielipide, tutkitaan henkilöt, miljööt jne. mutta ei heittäydytä tekstiin ja romaaneihin ja henkilökohtainen palo jää pois.

Hän kannustaa harrastamaan arkista kirjapuhetta kotona, päiväkodissa ja koulussa ja tuomaan esille, että voi olla monta mielipidettä ja jokaisella oikeus omaan näkemykseen ja tulkintaan. [On muistettava myös aggressiivisia lapsia. Jos tulee yhteydenotto opettajan kanssa, on parempi, että lapsella on sanat hallussa jos on paljon luettu, silloin hän voi tehdä vaikutus toisiin ja opettajaan sanojen kautta eikä nyrkeillä.] Lukeminen parantaa myös lapsen tunnekasvatustaitoja: kirjat kartuttavat rikasta sanavarastoa, johon voi turvautua konfliktitilanteissa nyrkkien sijasta.

Heikkilä-Halttunen kuvaa monella tavalla lapsen kasvamista ja oppimista.

– Lapsi voi istua rattaissa joko maailmaan tai työntäjäänsä päin.

Nykyään halutaan itsenäistää lapset jo pienestä pitäen, hänen huomionsa suunnataan maailmaan päin, aikuinen on älypuhelimen ääressä ja lapselle annetaan tabletti.

Tutkimuksia Päivi Heikkilä Halttunen toteaa, että lukemisen muuttuneiden käytänteiden tutkimus tarvittaisiin, pitäisi selvittää lukemisen tapoja pikkulapsiperheissä ja nuorilla aikuisilla, mikä on kirjan, sanojen ja digilaitteiden merkitys ja käyttöaste. Tietoa tulee tähän liittyen esimerkiksi Jyväskylän yliopiston lasten mediabarometrin kautta.

Kirjastoväen mukaan monet lapset eivät ole taaperoina koskaan käyneet kirjastoissa, koska nykyvanhemmat eivät tuo heitä sinne. Syynä on se käsitys, että kirjastossa pitää olla hiljaa, siellä ei saa juosta eikä remeltää. Kirjastolaitos on hieno ja siellä pitää käyttäytyä, moni ei kehtaa edes kysyä kirjastovirkailijalta mitään.

Kirjallisuuteen suhtaudutaan arvostavasti. Mutta kirjallisuus ei ole vain harrastus, vaan kuuluu HeikkiläHalttusen mielestä lapsiperheen perustoimiin. Lukemista ei tarvitse suorittaa, tarvitaan vain hyvä lukuvalo ja lukupesä, tuoli tai sänky, ei tarvita kalliita välineitä, tarvitaan sitä rauhaa.

Lastenkirjallisuudessa onkin oma erikoislajinsa: hiljaisuuden kirjat, joissa kuvitus on määräävässä asemassa. Näissä kirjoissa on sielunkuvien aukeamat, joissa silmä ja mieli lepää ja joiden aiheet ovat tunnemaisemia. Näin pulssi laskee ja verenpaine samoin.

– Kaikki älylaitteet kiinni, kun luetaan lapselle, kehottaa Päivi Heikkilä-Halttunen ja viittaa myös Minna Huotilaisen tutkimustuloksiin, joiden mukaan syntymättömälle lapselle voi jo lukea ja näin lapsi leimautuu äitiinsä. Lisäksi voi miettiä, mitä jatkuva häly tekee lapselle.

Hiljaisuuden lastenkirjoista on yhden luvun verran Päivi HeikkiläHalttusen Lue lapselle! -kirjassa (Atena 2015, 2.p. 2016). Siinä hän toteaa, että lapsi tarvitsee hiljaisuutta eivätkä lastenkirjojenkaan tarvitse enää olla kasvattavia, kuten muutama vuosikymmen sitten ajateltiin.

Lapsi tarvitsee tilaa ja omaa aikaa kasvamiseensa ja hiljaisuuden kirjat tarjoavat siihen yhden varteenotettavan mahdollisuuden.

Suomalaisia Hiljaisuuden lastenkirjoja: Hanna Konola: Tuulen vuosi, Etana Editions 2016 Sanna Karlström & Marika Maijala: Siilin laulu, S & S 2016 Riitta Jalonen & Kristiina Louhi: Aatos ja Sofia; Aatos ja Sofian sokeriletit; Aatos ja Sofian meri; Aatos ja Sofian sorsapuisto, Tammi 2010–2014 Esko-Pekka ja Nikolai Tiitinen: Jätti ja jänöset, Tammi 2012 Titta Kuisma & Laila Nevakivi: Puuvanhus ja pikkukoivu, Pieni Karhu 2010 Esko-Pekka ja Nikolai Tiitinen: Kyyhkyn kysymys, Tammi 2010 Riikka Juvonen: Kun höyhen putoaa.

Hiljaisuuden satuja, Lasten Keskus 2007 Riitta Jalonen & Kristiina Louhi: Tyttö ja naakkapuu; Minä, äiti ja tunturihärkki; Revontulilumi, Tammi 2004–2006 Maija Baric&VassoPsaraki: Joen laulu, Lasten Keskus 1999, up. 2004

Tällä palstalla kirjallisuuden opiskelijoiden ainejärjestöt kertovat ajatuksiaan muun muassa koulutuspolitiikasta, työllistymisestä ja alan ajankohtaisista ilmiöistä.

Kirjallisuudenopiskelun käytännöllisyydestä Elän kirjallisuudenopiskelijakuplassa. Olen elänyt siinä aina, sillä samalla tavalla kuin toisen haave on tulla lääkäriksi tai asianajajaksi, minä olen aina halunnut olla tekemisissä kirjallisuuden kanssa.

Kuplani oli nuorempina vuosinani paljon syvempi ja oletin, että kirjallisuudella olisi useimmille sama merkitys kuin minulle - opas matkalla taitavaksi ajattelijaksi. Valitettavasti todellisuus on toinen.

Nykyinen koulutuspolitiikka on opiskelijan kannalta kovaa, varsinkin jos sattuu opiskelemaan humanistisia tieteitä, kuten kirjallisuudentutkimusta tai filosofiaa. On täysin mielikuviin perustuva oletus, että näitä aloja opiskelemalla ei tule saavuttamaan käytännön elämän kannalta merkittäviä taitoja. Tekstianalyysi opettaa herkkävaistoiseksi ja kriittiseksi sen suhteen, millaisen kuvan maailmasta media antaa, ja millaiseen mediaan kannattaa luottaa. Erityisesti klassikkoteosten henkilöhahmot ovat arkkityyppejä, joiden avulla voi oppia ymmärtämään todellisen elämän ihmisiä. Kirjallisuuden lukeminen lapsuudesta saakka opettaa tärkeitä tunnekäsittelytaitoja sekä kykyä kohdata erilaisia tilanteita.

Erityisesti nuoruudessa luettu kirjallisuus voi muuttua osaksi omaa maailmankuvaa ja pysyvää moraalikäsitystä. Harry Potter -kirjoja lapsuudessaan ja nuoruudessaan lukeneet ihmiset kertovat sarjan opettaneen heitä ymmärtäväisemmiksi ihmisten moninaisuuden suhteen.

Koko kirjasarjan ydinajatus on, että syntyperämme tai taipumuksemme eivät määrittele sitä, keitä meistä tulee, vaan valintamme.

Filosofian opiskelu on erityisesti nuorella iällä todella hyödyllistä, sillä se antaa mielelle työkaluja nähdä asiat monelta erilaiselta kannalta.

Tämä opettaa paitsi empatiaa, myös yhteiskunnallista vastuunkantokykyä sekä loogista päättelyä, mistä on hyötyä missä tahansa työssä.

Paitsi nuoruusiällä, myös aikuisena luettu kirjallisuus muokkaa maailmankuvaa. Tarina on ihmiselle tyypillinen viestimisen tapa. Se, että on ihmisiä, jotka tutkivat työkseen tarinoiden rakentumista ja vaikutuksia tai opiskelevat alaa, auttaa meitä ymmärtämään paremmin itse tarinoita ja sitä kautta ihmisyyttä.

Mikä voisi olla käytännöllisempää kuin ajattelun taidon opetteleminen? Äidinkieli on eräs peruskoulun ja lukion tärkeimmistä oppiaineista siksi, että aineessa opetetaan loogista sekä selkeää argumentoinnin ja viestinnän taitoa. Oppilas saa tutustua joukkoon kirjailijoita ja ajattelijoita, jotka ovat aiemmin vanginneet teokseensa osan aikansa kulttuurihistoriaa. Kirjallisuuden merkkiteokset ovat historiallisia aarteita, jotka opettavat lukijalleen paljon kunkin aikakauden arvoista.

Millaisen kuvan haluamme antaa jälkipolvillemme meidän aikamme henkisestä tilasta?

Milla Suikkanen Tampereen yliopisto Teema Ry:n varapuheenjohtaja

Päivi Heikkilä-Halttusen blogi http://lastenkirjahylly.blogspot.com T A K U 29

Vilja Byström

Kuvat

Vilja Byström

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry

Lukuvinkkejä, kulttuurista työtä, elämäntehtäviä?

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ja Turun yliopiston kotimaisen kirjallisuuden ainejärjestö MUUSA osallistuivat yhteisosastolla Turun Kirjamessuille 30.9.-2.10.2016.

Ohjelma kasattiin yhdessä Muusan opiskelijoiden ja TAKUn kirjallisuuden opiskelijoiden ohjausryhmän kanssa kevään ja alkusyksyn aikana. Aamut aloitettiin runonmaalauksella, messukävijät saivat valita suosikkinsa ennakkoon valituista runoista ja maalata ne TAKUn uusilla vesiväreillä. Runollisin maalaus palkittiin messujen päätyttyä.

Lisäksi osasto tarjosi podcasteja ja luettavaa. Kotoisassa lukunurkkauksessa messukävijät pääsivät tutustumaan mm. Jaana Luttisen kirjoittamaan "Kulttuurista työtä, TAKU 1975 – 2015" -historiateokseen sekä ainejärjestöjen julkaisuihin kuten Corpuksen Naagaan, Muusan Oheiseen ja Putkinotkon

Käkriäiseen. Kirjallisuuden opiskelijoiden podcastien aiheina oli muun muassa Muusan kirjavisa, Corpuksen Queer-kalenteri, Sivupolkuja jakso 13: Kirjallisuuden puolesta.

Viikonlopun neljä ajankohtaista vierasta olivat kirjallisuudentutkijat Viola Parente-Čapková ja Siru Kainulainen, runoilija-kustantaja Susinukke Kosola sekä kirjailija Iida Rauma.

Yhteistyö vahvisti hienosti ainejärjestöjen tunnettuutta sekä loi helpon ja kevyen keskusteluyhteyden ammattijärjestön ja kirjallisuuden opiskelijoiden välille.

Opiskelijan kommentti Muusassa oltiin todella iloisia siitä, miten hyvin kaikki meni kirjamessuilla. Muusalla on pitkät perinteet Turun kirjamessuilta, ja tapahtuma on jäsenistölleen hyvin tärkeä ja opettavainen kokemus. On hienoa, että TAKU halusi olla mukana edistämässä kirjallisuuden opiskelijoiden työelämävalmiuksia mahdollistamalla yhteisen messuosaston. Muusan puolesta haluamme kiittää TAKUa ja muita kirjallisuuden opiskelijoiden ainejärjestöjä toimivasta yhteistyöstä.

TAKUn vesivärit ja runomaalaus olivat meidän osastomme hitti. Maalauksia maalattiin useita kymmeniä. On mukavaa, kun osastolla on joku sellainen elementti, johon jää vieraiden jälki, ja samalla se ”kasvattaa” osaston ilmettä. Facebooktapahtuma oli mielestämme myös toimiva, ja oli kivaa, että sinne päiviteltiin osaston tapahtumia.

Osastomme vierailijat eivät saaneet ihan niin paljoa huomiota, mikä saattoi johtua monesta syystä. Messuilla ylipäänsä tapahtuu todella paljon, ja ihmisiä on vaikeaa saada pysähtymään ja kuuntelemaan ohjelmaa. Vierailijoita olisi voinut mahdollisesti myös markkinoida enemmän. Lisäksi äänentoisto olisi voinut olla parempi. Podcastit eivät oikein toimineet tässä tilassa. Podcastit olivat hyvä idea, ja ne voisi saada toimivammiksi esimerkiksi mainostamalla enemmän ja kehittämällä niiden ympärille jotakin kilpailua tms.

Kaiken kaikkiaan muusalaiset ovat todella tyytyväisiä tämänvuotiseen messuosastoomme. Kiitos, kun TAKU lähti mukaan tähän projektiin!

Eveliina Suuniitty Muusa ry

30 T A K U

K o l u m n i : E l e n a G o r s c h k o w - S a lo n r a n ta

MUSTA MAKKARA

Kulttuurimaallikona ja politiikkanörttinä havahduin eräänä kauniina päivänä siihen, että maakuntauudistuksessa on kulttuurin osalta jotain mielenkiintoista.

Uudistuksen tarkoituksena on tässä lähivuosien aikana virtaviivaistaa julkista aluehallintoa ja sovitella yhteen valtion aluehallintoa sekä itsehallintoalueita, maakuntia. Näin ajatellaan löydettävän synergiaetuja ja vähennettävän ylimääräistä valtiollista hallinnollisbyrokratiaa. Mene ja tiedä, mahdollisuuksia tällaiseen toki on jos kaikki menee niin sanotusti putkeen.

Ainakin edellisissä lauseissa oli mainittu sana ”hallinto” liian monta kertaa.

Wennströmin Päivi Tattari kertoo:

V

esivärimme valmistetaan vanhan englantilaisen menetelmän mukaan, jossa keitetään vesiliukoinen liima sideaineeksi. Tätä samaa menetelmää käytetään taiteilija-akvarelleissa.

Liimapohja takaa sen, että värit ovat kestäviä, riittoisia ja levittäytyvät tasaisesti paperille. Liimaan lisätään pigmentit ja täyteaineet. Käyttämämme pigmentit ovat hyvin valonkestäviä ja ne ovat myrkyttömiä.

Kaikki vesivärinapit liimataan käsin pahvikansioihin ja meillä on ollut työssä myös kehitysvammaisia. Tällä hetkellä viemme värejä pakattavaksi toimintakeskuksiin.

Pahvikansioiden printit on toteutettu silkkipainolla Wennström/Serivärin myymälässä Helsingissä.

No mutta mikä se mielenkiintoinen juttu on? Uudistuksessahan kunnilla säilyy vastuu mm. sivistyksen edistämisestä eli muutoksia kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelujen koordinointiin ja hallinnointiin ei pitäisi tulla.

Kuitenkin hallituksen linjauksissa osalta mainitaan, että maakunnilla on vastuu ”maakunnallisen identiteetin ja kulttuurin edistämisestä”. Minut tämä pysäytti sikäli, että näin globalisaation aikana en ole ihan hetkeen ajatellut sellaista asiaa kuin ”maakunnallinen identiteetti”. Onko sellaista enää aidosti olemassa, vai onko kyseessä ennemmin jotain, jota vaalitaan historiallisista syistä? Ensimmäisinä mieleeni tulevat maakuntalaulut, seuraavaksi kansallispuvut ja kolmanneksi (sekä viimeiseksi) jotkut selkeät perinneruoat kuten karjalanpiirakka ja musta makkara. Entä sen jälkeen? Globalisaation vastakohdaksi mainitaan aina lokalisaatio, mutta Suomessa tämä mielestäni mielletään nykyään huomattavasti lähempänä

olevaksi asiaksi kuin maakunnat; se on lähidemokratiaa, lähiruokaa ja vaikkapa oman kylän tai kaupunginosan yhteisöllisyyttä facebook-kirpputoreineen ja ravintolapäivineen. Samaistuminen yhteisöön kulkee tutkimustenkin mukaan enemmän lähiomaisiin ja sosiaalisen median luomiin samanmielisten kupliin.

Uudistukset ovat kaikessa rasittavuudessaan aina myös mahdollisuus tarkistaa näkökulmiaan ja tässä tapauksessa myös pohtia, mitä tarkoitamme, kun puhumme ”maakuntakulttuurista”. Kun puhun ravintolapäivistä sun muista tiedostan hyvin, että siinä saattaa näkyä liikaa oma kuplani pääkaupunkiseudun näkövinkkelistä.

Mutta se on hyvin aidosti helsinkiläisyyttä tänä päivänä ja myös keskeisesti osa uusimaalaisuutta. Mitä se voisi olla muualla?

Samalla kun säilytetään sitä hienoa mitä on (Karjalasta kajahtaa! Musta makkara!

Nälkämaan laulu!), voisi pohtia mitä uutta on muuallakin. Suomen maine matkailumaana vain kasvaa ja maakuntakulttuuri jos mikä voi toimia houkuttimena isoille turistimäärille.

Jos on selkeitä uusia maakunnallisia kulttuuri-ilmiöitä, kuinka niiden tekemistä voisi maakuntahallinnon avulla tukea ja edistää? Voisiko tällaiseen tekemiseen saada jostain rahaa? Toivon, että myös maakuntauudistusta hyödynnetään kaikenlaisen kulttuurin elävöittämiseksi ja uuden luomiseen. Maamme on suuri ja siihen mahtuu monenlaista hienoa joka vaatisi vain esiin ostamista ja mahdollisesti hieman tuunaamista – osaamista kyllä varmasti löytyisi. Ollaan ylpeitä!

Kolumnisti keskustelee säännöllisesti talousasioista Ylen Aamu-tv:n Jälkipörssi-ohjelmassa.

T A K U 31

p a n u h ä m e e n a h o

32 T A K U

Festaripörssi

vie nuoret tien päälle

Juha Iso-Aho Kirjoittaja on Humanistisen ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon lehtori

Passit kesään.

Kuva Festaripörssi/Kaija Laurila

Yli sata nuorta tekemässä neljäätoista eri festaria kaikkialla Suomessa kesällä 2016. Jokaisella repussa tuoretta koulutusta tehtäviinsä ja tukena kuusi kokeneempaa mentoria sekä projektiassistentti. Tiiviitä työvuoroja, lempibändien keikkoja, onnistumisen iloa, oppia kantapään kautta, vauhtia ja välillä kiperämpiäkin tilanteita.

Eikö EU-hankkeiden pitäisi olla jotenkin paperinmakuisempia? Tehdäänkö niissä jotain ihan konkreettistakin? Voiko hankkeissa olla hauskaa?

Projektiassistentti Meri Jaakola on the road. Kuva Festaripörssi/Ina Aalto

Festaripörssi (www.festariporssi.fi) on Humanistisen ammattikorkeakoulun vuosina 2015 – 2017 toteuttama ESR-osarahoitteinen hanke.

Sen tarkoituksena on tarjota 15–29 – vuotiaille, työ- ja koulutuspaikkaa vailla oleville nuorille työelämätaitoja ja erityisesti festivaaliympäristössä hyödynnettävissä olevaa koulutusta.

Samalla hankkeen yhteistyökumppaneina olevat festivaalit saavat vapaaehtoisjoukkoihinsa koulutettua lisävoimaa. Tavoitteena on myös luoda toimintamalli, jonka avulla nuoret ja festarit jatkossakin löytäisivät toisensa vaivattomasti.

Ideasta hankkeeksi

Festaripörssin idea syntyi, kun Humakissa uuden EU-ohjelmakauden alussa vuonna 2014 pohdittiin, miten vastata Euroopan sosiaalirahaston Osallistamalla osaamista –toimenpidekokonaisuuden tavoitteisiin.

Ohjelman tavoitteena on ”ehkäistä nuorten elinympäristöjen ja ryhmien eriytymisestä johtuvien erojen vaikutusta koulutuksen ja työelämän siirtymävaiheissa edistämällä osallisuutta ja hyvinvointia arjen toimintaympäristöissä”. Siinä kehitetään kulttuuri-, kirjasto-, liikuntaja nuorisotyön osallistavia sekä niiden ja oppilaitosten yhteistoimintaa vahvistavia toimintamuotoja nuorten opiskelu-, toiminta- ja työkyvyn vahvistamiseksi.

T A K U 33

Yhteensattuma tai ei, mutta keväällä 2014 Humakin kulttuurituotannon opiskelijat pääkaupunkiseudulla ja Humakin TKI-Etelä-Karjalan henkilöstö Imatralla päätyivät omissa ideapajoissaan lähes identtiseen ideaan. Paikkaansa etsiville nuorille mielekästä tekemistä ja osallisuuden kokemuksia? Öööhh…no festarit!

Työkyvyn vahvistamista ja koulutuspolun avaamista? Hmmm…järkkärikurssia, hygieniapassia ja työturvallisuuskorttia! Ja sitten festareille kokeilemaan siipiä.

Selkeä ja suoraan rahoitusohjelman tavoitteita vastaava idea muokkautui lehtorivoimin hakemukseksi syksyllä 2014, rahoituspäätös saatiin keväällä 2015 ja hanke oli valmis alkamaan saman vuoden syksyllä.

Koulutusten toteutuspaikoiksi valikoitui ideointivaiheessa olleiden pääkaupunkiseudun ja Etelä-Karjalan lisäksi Jyväskylän seutu, joilla kaikilla sijaitsee Humakin toimipiste.

Suunnitelmat käytäntöön yhteistyössä

ESR-hankkeeksi poikkeuksellisesti Festaripörssillä on vain yksi toteuttaja, mutta alusta saakka oli selvää, että hankkeen tavoitteet eivät voisi toteutua ilman yhteistyötä moneen suuntaan. Yhteistyökumppaneiden lähestyminen on hankkeen projektipäällikön Jyrki Simovaaran mukaan kuitenkin ollut helppoa.

– Festaripörssi on saanut erittäin positiivisen vastaanoton festareiden, rahoittajien ja mediankin parissa.

Kun hankkeesta kertoo jollekulle, niin lähes poikkeuksetta kaikki ovat mukana, että tämähän on hyvä idea.

Simovaaran mukaan työläintä on ollut kohderyhmänä olevien nuorten tavoittaminen ja heidän lähestymisensä oikealla tavalla. Kaikki nuoret eivät vaan ole siinä tilanteessa, että tekisi mieli lähteä festareille elvistelemään. Simovaara toteaa. Kynnystä on madaltanut ennen kaikkea se, että Festaripörssissä tapahtumiin mennään porukalla ja koulutuksien aikana jo hiukan tutuksi tulleen mentorin ohjauksessa. Näin on saatu mukaan sellaisia nuoria, jotka eivät omatoimisesti olisi kenties koskaan tulleet hakeutuneeksi festareille.

Nuorten tavoittamisessa on ollut tärkeänä linkkinä Festaripörssin tavoin valtakunnallinen Ohjaamohanke, jonka kohderyhmä on kutakuinkin sama. Festaripörssin infotilaisuudet ja koulutukset järjestettiin suurelta osin eri kaupungeissa toimivien Ohjaamoiden kanssa yhteistyössä ja usein myös heidän tiloissaan. Tilat olivat ennestään nuorille tuttuja ja siten helposti lähestyttäviä paikkoja.

Festivaalien laaja mukaan tulo ei ollut varsinaisesti yllätys. Halukkaita yhteistyötapahtumia olisi ollut kymmeniä, mutta lopulta neljälletoista festivaalille saatiin hankkeen koulut-

Festaripörssitiimi valmiina palvelukseen. Kuva Festaripörssi/Henna Voutilainen

34 T A K U

tamista nuorista liikkeelle mentorin vetämä tiimi.

Jatkuvuus tavoitteena

Festaripörssin toisen toimintavuoden aikana toteutetaan toinen koulutussykli ja kehitetään viestintää sekä yhteistyötä festivaalien kanssa.

Hankkeessa projektiassistenttina työskennelleen Meri Jaakolan mielestä myös mentorien entistä tiiviimpi mukanaolo nuorten ryhmäyttämisessä olisi tärkeää. Mukana olleiden nuorten saamat kokemukset ja jopa pienet kasvutarinat ovat niitä hankkeen tuloksia, joiden mittaaminen on vaikeaa, mutta joiden merkitys voi olla kaikkia numeraalisia tuloksia suurempi.

Festaripörssi päättyy vuoden 2017 joulukuussa. Hanketta arvioidaan matkan varrella ja tuloksia julkaistaan muodossa tai toisessa. Projektipäällikkö Jyrki Simovaara katsoo jo hankkeen takarajaa kauemmaksi.

– Hankkeen jatkuvuus on ykköstoiveeni. Jos saisimme aikaiseksi pysyvän vapaaehtoismoottorin, joka kouluttaisi, tukisi ja innostaisi kaikkia osapuolia nuorten vapaaehtoisten etsimiseen, kouluttamiseen ja sitä kautta työelämään ja yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen johdattamiseen, niin olisimme onnistuneet Festaripörssissä.

www.festariporssi.fi

raisa niemi

W

Kulttuurideittailu kannattaa

”Nyt on elämäsi tilaisuus löytää kaveri jakamaan kirjalliset intohimosi, tai päätyä vaikka rakkauskertomuksen päähenkilöksi!

Kirjatreffeillä jutellaan kirjoista ja tutustutaan siinä sivussa mielenkiintoisiin ihmisiin”

Kiireiselle seurustelua kaipaavalle nykyihmiselle on tarjolla jos jonkinlaista seurustelupalvelua ja deittisovellusta. Useimpien deittihakupalveluiden taustalla on kone, joka yhdistelee ehdokkaita erilaisin kriteerein ja ehdottaa sitten kumppaneita syötettyjen tietojen valossa. Tunnetuin lienee Tinder, joka on häpeämättömän ulkonäkökeskeinen. Sormen pyyhkäisyllä heität tarjokkaita kuvien perusteella talteen tai roskiin. Maksullisella Tinder Premium-versiolla voit sentään palata takaisin, jos vahingossa pyyhkäisitkin sen ideaalikumppanin vasemmalle (pois) oikean sijaan (jatkoon).

”Haluamme kutsua myös sinut mukaan matkallemme näkijäksi, kokijaksi ja tekijäksi.

Saammeko laukaista sinut taivaisiin?”

Google Playn Hot or Not on vielä Tinderiäkin pinnallisempi. Palvelussa annetaan luokituksia siityä, oletko hottis vai et. Badoo puolestaan etsii seuraa lähistöltäsi paljastamatta kuitenkaan sinun sijaintiasi muille käyttäjille.

Mahdoilliusta kumppania etsitään toki myös vanhanaikaisesti ystävien tai harrastusten kautta. Kulttuuritoimijat ovat erityisesti kunnostautuneet tällä saralla. Muun muassa Taidehalli on järjestänyt Taiteen rusettiluistelu -iltoja ja tiedekeskus Heuraka esimerkiksi raflaavia Avaruus ja seksi -tapahtumia.

Uusimpana tulokkaana aloitti Espoon näyttelykeskus WeeGeen ja modernin taiteen museo EMMAn kymmenvuotisjuhlan kunniaksi BigLove@Arts tapahtumakonsepti, joka yhdistää deittailun ja nykytaiteen. Onnekkaat 230 lippunsa saanutta tutustuivat illan aikana taidemuseon Saastamoisen säätiön kokoelmaan ja kuulivat taiteilija Ville Anderssonin inspiraatiopuheen suhteesta taiteeseen.

Taideteosten äärellä ja viinilasillisen rohkaisemana osallistujat pääsivät myös kartoittamaan kiin-

nostavia kumppaniehdokkaita ja testaamaan omaa kiinnostavuuttaan. Tapahtuman kautta haluttiin myös testata julkisten tilojen soveltuvuutta tapahtumapaikaksi perinteistä käyttöä laajemmin.

Tapahtuman toista tuottajaa Elsa Ervastia museo inspiroi kohtaamispaikkana sillä se tarjoaa hyvää vastapainoa deittikulttuurin mobiilisovelluksille. Aitoa kohtaamista. Taiteen kautta kohtaaminen tuntuu luontevalta ja helpolta, sillä keskustelu syntyy taide-elämyksen inspiroimana. Myös mahdollisuus tutustua kerralla moniin potentiaalisiin deitteihin houkuttelee kävijöitä.

Taiteen äärelle kokoontuminen auttoi luomaan hyvää pohjaa mahdolliselle seuraavalle tapaamiskerralle, kun illan aikana kävijät olivat ehtineet syventää suhdettaan nykytaiteeseen. Illan päättyessä kävijät olivat kerääntyneet museoravintolan pöytiin keskustelemaan pareittain. Paikalta poistui useampikin illan aikana syntynyt pari.

Kyselyitä seuraavista tapahtumista tuli järjestäjille ja vastaanotto oli positiivinen. Tapahtumalle suunnitellaan jatkoa, sillä kysyntää sinkkutapahtumille taidekontekstissa on tulevaisuudessakin.

”Hei sinkku, oletko turhaan etsinyt baarista ja sokkotreffeiltä ihmistä, joka osaisi puhua kulttuurista ja olisi kiinnostunut kuvataiteista ja tieteestä? ”

T A K U 35

miika sillanpää

Kulttuurista pelikulttuuriin Marraskuun puolivälissä järjestetyn viidennen Tuottajapäivän pääasiallisena teemana oli itsensätyöllistäjien tilanne luovan alan työmarkkinoilla, mutta päivän aikana käydyistä keskusteluista ja työpajoista nousi esiin muitakin kiinnostavia työllisyysteemoja. Millaisia työmahdollisuuksia TAKUn edustamien alojen työntekijöille voisi löytyä niiden alojen ulkopuolelta, joille taide- ja kulttuurialan ammattilaiset perinteisesti työllistyvät?

Videopelit ovat 2010-luvulla vihdoin vakiinnuttaneet asemansa vakavasti otettavana kulttuurin ja viihteen alana musiikin, elokuvan, kirjallisuuden ja muiden kulttuurimuotojen rinnalla. Myös Suomessa peliteollisuus on ollut hurjassa nousussa, ja Supercellin, Remedyn ja vastaavien isojen pelifirmojen lisäksi pienemmät studiot työllistävät vuosi vuodelta enemmän väkeä. Suomessa erityisesti mobiilipelialan osaaminen on vahvaa, mutta länsinaapurissa ja muualla Euroopassa on runsaasti myös toisentyyppistä, PC- ja konsolipeleihin keskittyvää peliteollisuutta.

Varsinkin isot ns. AAA-luokan pelijulkaisut muistuttavat tuotantoprosesseina enemmän elokuvia kuin vanhaa käsitystä pelintekemisestä. Entisajoilta tuttuja omin käsin pelin kaikki osa-alueet alusta loppuun tehneitä ”sankarikoodareita” on enää lähinnä indiepelien puolella, ja isojen pelistudioiden palkkalistoilta löytyy kymmeniä tai satoja ihmisiä. Suuri osa yksittäisen pelin tuotantotiimin jäsenistä on toki koodareita ja muita teknisen alan osaajia, mutta näiden lisäksi isot produktiot työllistävät paljon luovien alojen työntekijöitä.

Esimerkiksi monien tarinavetoisten pelien käsikirjoitukset ovat huomattavasti pidempiä kuin elokuvien, sillä siinä missä pisinkin Hollywoodblockbuster on pituudeltaan enintään kolme tuntia, pelien kohdalla puhutaan parhaimmillaan kymmenien tuntien mittaisista kokemuksista. Tämä tarkoittaa sitä, että taidokkaita kirjoittajia tarvitaan kirjoittamaan massiiviset määrät taustatarinoita, dialogia ja kaikkea muuta sisältöä pelimaailmaan. Ison peliprojektin parissa saattaa työskennelläkin useita käsikirjoittajatiimejä, joista jokainen keskittyy johonkin tiettyyn osa-alueeseen.

Vahvasti visuaalisena kulttuurimuotona peliala työllistää tietysti paljon visuaalisen alan osaajia. Tietokonegrafiikka on monessa mielessä oma erityisalueensa, mutta sen lisäksi pelinkehityksessä tarvitaan muun muassa konseptitaiteen tekijöitä, joiden osaaminen on usein perinteisempää mallia. Samoin pelien äänipuolella kysyntää on aivan ”tavallisille” ammattimuusikoille ja säveltäjille, sillä vaikkapa pelimusiikin säveltäminen muistuttaa hyvin paljon elokuviin tai tv-sarjoihin säveltämistä.

Myös pelialan tehtävissä nämä kaikki eri langat pitää käsissään tuottaja.

Varsinaisen päätuottajan pestiin on yleensä kuitenkin vaatimuksena yksi tai useampi menestyksekkäästi loppuun saatettu peliprojekti, mutta muilla aloilla kokemusta keränneille tuottajille reittinä peliteollisuuteen voi toimia esimerkiksi associate producerin tehtävä. Nämä avustavat tuottajat toimivat johtavan tuottajan alaisuudessa ja saattavat esimerkiksi vastata jonkin osa-alueen tai työtiimin koordinoimisesta. Avustavan tuottajan työssä ei välttämättä tarvita aiempaa kokemusta pelialalta vaan lähinnä vankkaa perusosaamista tuottajan työstä ja kokonaisuuksien hallintaa.

Kuva Vilja Byström

36 T A K U

Peliteollisuus on siis yksi esimerkki alasta, jonka voimakas kasvu 2000-luvulla on luonut kiinnostavia työmahdollisuuksia taide- ja kulttuurialojen tekijöille, joiden monipuolinen ammattitaito ja osaaminen ovat tarpeen myös uusien kulttuurimuotojen kentällä.

TIE D OTTEET / LAUSUNNOT :

Rahoituslain muutos leikkaisi lyhytnäköisesti kulttuurilta, museoilta ja vapaalta sivistystyöltä Kulttuurilta, museoilta ja vapaalta sivistystyöltä leikataan jälleen, mikäli eduskunta hyväksyy käsiteltävänään olevan lakiesityksen.

Akavan Erityisalat ja sen jäsenyhdistykset TAKU ja MAL vastustavat lakiesityksen hyväksymistä.

Hallituksen esityksellä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta on tarkoitus tehdä valtion kehyspäätösten 2016–2017 vuotta 2017 koskevat tilapäiset säästöt pysyviksi. Tämän lisäksi esitetään valtionosuuksien leikkaamista kilpailukykysopimuksen (kiky) tuomien säästöjen vuoksi.

Liitot korostavat, että aiotut rahoitusleikkaukset vahingoittavat vakavasti museoita sekä kulttuuri- ja taidealoilla ja vapaassa sivistystoimessa toimivia laitoksia ja yhteisöjä, jotka ovat olleet säästöjen kohteena jo vuosia. Ne ovat jo aiempien säästöjen seurauksena joutuneet supistamaan palveluitaan sekä irtisanomaan ja lomauttamaan henkilökuntaansa.

Hallituksen esitys ei sisällä säästöpäätöksen kattavaa vaikutusarviota, mikä on vakava puute. Pysyviä ja suuria leikkauksia museoalalle, taiteeseen, kulttuuriin ja vapaaseen sivistystyöhön esitetään ilman näkemystä siitä, miten leikkaukset vaikuttavat esimerkiksi sosiaaliseen hyvinvointiin, kulttuuriperinnön säilymiseen, monikulttuurisen yhteiskunnan kehitykseen, matkailuja muuhun elinkeinotoimintaan tai työllisyyteen maantieteellisesti eri puolilla Suomea.

Kulttuuri- ja taidelaitokset ovat tärkeitä alueellisia ja valtakunnallisia vetovoimatekijöitä. Ne luovat viihtyisää asuinympäristöä, rakentavat paikkakunnan identiteettiä ja imagoa sekä tuottavat taloudellista hyötyä luomalla matkailulle sisältöä. Leikkaukset vaikuttavat siten mm. Suomen mahdollisuuksiin matkailumaana.

Säästöt vaikuttavat laajasti eri puolilla Suomea suoraan taide- ja kulttuurialan ja välillisesti mm. palveluyritysten työllisyyteen sekä vapaan sivistystyön työllisyyteen. Työllisyyden parantaminen on hallituksen ykköstavoite.

Säästöt ovat omiaan myös laskemaan kulttuurialoilla toimivien

asiantuntijoiden palkkatasoa, joka on edellytettyyn koulutukseen ja tehtävien vaativuuteen nähden jo valmiiksi aivan liian alhainen. Säästöt aiheuttavat myös jo ongelmana olevan määräaikaisten työsuhteitten käytön lisääntymistä.

Säästöjen myötä kuntien paineet ulkoistaa kulttuuritoimintoja kasvavat. Tämä vie kunnista pois osaamista, jota tarvitaan kipeästi rakennettaessa elinvoimaisia tulevaisuuden kuntia.

Akavan Erityisalat ja jäsenyhdistyksensä Museoalan ammattiliitto MAL ry ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry esittävät, ettei hallituksen esitystä hyväksytä esitetyssä muodossa. Järjestöt vaativat, että kaavailtujen leikkausten yhteiskunnalliset kerrannaisvaikutukset arvioidaan ja että säästöjä kohtuullistetaan. *** Akavan Erityisalat ja jäsenyhdistyksensä Museoalan ammattiliitto MAL ry ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry lausuivat hallituksen esityksestä HE 177/2016 vp. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta.

Taide- ja kulttuurialan ammattilaiset huolissaan asemastaan sote-alojen kentällä Viiden taide- ja kulttuurialoja edustavan järjestön jäsenilleen teettämässä kyselyssä kävi ilmi, että useat sosiaali- ja terveysaloilla sekä ohjaus- ja opetusaloilla työskentelevät taide- ja kulttuurialojen ammattilaiset kokevat asemansa työmarkkinoilla huonoksi. Erityisinä ongelmakohtina vastaajat nostivat esiin tulkinnanvaraiset pätevyysvaatimukset, ammattitaitonsa heikon arvostuksen, sen puutteellisen hyödyntämisen sekä matalan palkkatason.

Kyselyssä kartoitettiin muun muassa sitä, miten vastaajat ovat kokeneet sosiaali- ja terveysalaa koskevien säädösten ja lakien vaikuttavan kulttuurialan ammattilaisten työmahdollisuuksiin näillä aloilla, sote-uudistuksen ennakoinnin vaikutuksia sekä vastaajien kohtaamia ongelmia työehtojen, koulutuksen riittävyyden ja muiden seikkojen osalta sosiaali-

ja terveysalan sekä opetus- ja ohjausalan kentällä.

Vastauksista kerätyn aineiston perusteella voidaan todeta, että kyselyn käsittelemillä aloilla työskentelevät kulttuurialan ammattilaiset ovat erittäin huolissaan asemastaan työpaikoilla sekä laajemmin työmarkkinoilla. Vastaajat ovat kokeneet, että heidän ammattitaitonsa helposti kyseenalaistetaan, mikä on ajoittain johtanut työtehtävien siirtämiseen muille ammattikunnille, eikä korkeastikaan kouluttautuneiden taide- ja kulttuurialan ammattilaisten osaamista välttämättä edes pyritä hyödyntämään täysipainoisesti.

Yleistä on myös kokemus eräänlaisesta väliinputoajan asemasta, kun pitkä työkokemus, korkea koulutus ja ammattitaito eivät riitä työpaikan saamiseen, jos pätevyysvaatimuksia tulkitaan kapeasti ja joskus jopa mielivaltaisesti sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten eduksi. Pätevyysvaatimukset ja koulutuksen heikko tunnettuus koskevat erityisesti ohjausalan tehtävissä toimivia kuten ohjausalan artenomeja, mutta niihin törmätään myös taidepuolen tehtävissä. Vastaajat pelkäävät soteuudistuksen heikentävän työmahdollisuuksia entisestään.

Samat ongelmat nousevat esiin myös palkkakysymysten kohdalla.

Koska taide- ja kulttuurialan ammattilaisten työtä sosiaali- ja terveysalan kentällä ei osata arvostaa riittävästi, myös palkkauksen taso on tehtävien vaativuuteen ja erikoisosaamiseen nähden liian matala.

Yleisesti vastaajat kuitenkin kokevat, että taide- ja kulttuurialan ammattilaisilla on erittäin paljon annettavaa sosiaali- ja terveysalan ja ohjaus- ja opetusalan moniammatilliseen yhteistyöhön. Oma koulutus on koettu laadukkaaksi ja osaamistaso korkeaksi, ja kulttuuri- ja sosiaalityön yhdistämisessä nähdään paljon mahdollisuuksia. Vastaajien mukaan asiakaslähtöisessä työssä tarvitaan monenlaista osaamista, jota taide- ja kulttuurialan ammattilaiset pystyvät tuomaan, mikäli koulutuksen tunnettuutta, työllistymismahdollisuuksia ja palkkatasoa pystytään parantamaan.

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry ja Ohjaustoiminnan artenomit OTA ry laativat lokakuun aikana kyselyn, jonka lähettivät TAKU:n ja OTA:n lisäksi jäsenistöilleen myös Erityisalojen toimihenkilöliitto ERTO ry, Pro Soveltavan taiteen tila ry ja Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto ry Teme.

T A K U 37

JÄSENSIVUT Erityiskoulutettujen työttömyyskassa Erko Asemamiehenkatu 2, 00520 Helsinki

TYÖTTÖMYYSKASSA

Toimisto on avoinna 9.00-15.00 Palvelunumero (09) 7206 4343 faksi (09) 272 1212 Puhelinpalveluaika on maanantaista torstaihin klo 12.00-15.00 Sähköposti:erityiskoulutettujen.tk@erko.fi Kassan henkilökunta pyrkii vastaamaan sähköpostikyselyihin seitsemän päivän sisällä viestin saapumisesta kassaan.

Info-puhelin: Info-puhelimesta 0600 944 94 etuuden hakija saa tiedon viimeisimmästä maksupäivästä 24 tuntia vuorokaudessa.

Puhelun hinta on pvm + 0,37 euroa minuutissa.

Maistraatinportti 4 A, 00240 Helsinki Puhelin 0201 235 340. Puhelinaika arkisin klo 9 - 15.

Puhelun hinta 0201-numeroon: kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min Julkisen sektorin työsuhdeneuvonta 0800 135 380 (numero on maksuton) Yksityisen sektorin työsuhdeneuvonta 0800 135 350 (numero on maksuton) Puhelinaika arkisin klo 9 - 14 Jäsensihteerit 0800 135 370 (numero on maksuton) Puhelinaika arkisin klo 9 - 14 Faksi (09) 147 242 Sähköposti: etunimi.sukunimi@akavanerityisalat.fi

Ammatinharjoittajien ja Yrittäjien Työttömyyskassa AYT Ratavartijankatu 2 B, 00520 HELSINKI maksuton palvelunumero 0800 9 0888 ma-to klo 9-16, pe klo 9-13 puhelin 09 2535 3100 sposti asiakaspalvelu@ayt.fi

INFOA Päivitä jäsentietosi

Ovatko jäsentietosi muuttuneet?

Ilmoitathan näistä muutoksista meille: l osoitteen- ja nimenmuutos l työnantajatiedot l valmistumispäivä l sähköpostiosoitteen muutos l äitiys-, isyys- tai hoitovapaa l apurahatyöskentely l työttömyys, lomautus tai vuorotteluvapaa l siirtyminen ammatinharjoittajaksi/ yrittäjäksi Tiedot on helpointa ilmoittaa sähköisesti jäsensivuilla: www.akavanerityisalat. fi -> Jäsenkirjautuminen tai taku@taku.fi Viitenumerot hukassa?

Tilaa uudet jäsensivujen kautta www.akavanerityisalat.fi -> Jäsenkirjautuminen

l Lakimiesten palvelujen puhelinaika klo 9 – 14 l Sähköpostit etunimi.sukunimi@akavanerityisalat.fi Aikio Saara, asiamies puh. 0201 235 338 - Yksityissektorin neuvottelu- ja sopimustoiminta, erityisesti kaupan ala ja järjestöala Eskola Kari, työmarkkinalakimies - Valtiosektorin ja kirkon sektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta - Yksityinen museoala - YTN:n järjestösektorin edunvalvonta

puh. 0201 235 367

Ikonen Harri, lakimies puh. 0201 235 354 - Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta Korpisaari Jaakko, asiamies puh. 0201 235 363 Kuntasektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta Lamponen Helena, puh. 0201 235 352 Edunvalvontayksikön päällikkö - Yksityissektorin edunvalvonta, av-käännösalan sopimus- ja neuvottelutoiminta Leppänen, Juho-Heikki, lakimies - Yksityissektorin työsuhdeneuvonta

puh. 0201 235 365

Nieminen Minna, asiamies puh. 0201 235 368 - Yliopisto- ja amk-sektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta, koulutus- ja työvoimapolitiikka, tilastollinen palkkaneuvonta Torvela Tuire, lakimies puh. 0201 235 356 - Yksityissektorin edunvalvonta ja työsuhdeneuvonta - Ammatinharjoittajia ja yrittäjiä koskevat tehtävät - Perhe- ja perintöoikeudellinen neuvonta Zibellini Anna, lakimies puh. 0201 235 353 - Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta

38 T A K U

TAKUN HALLITUKSEN JÄSENTEN Y H T E Y S T I E D O T 2016 Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry l Snellmaninkatu 19-21 E 15, 00170 Helsinki l puh. 0440 664 800 l s-posti taku@taku.fi

Hallituksen puheenjohtaja Mari Lankinen Tuottaja, Jyväskylän Kesä Snellmaninkatu 19-21 E 15 00170 Helsinki mari.lankinen@taku.fi 050 5363 231 Hallituksen varapUHEENJOHTAJA Ville Niutanen Koordinaattori, Sairaalaklovnit ville.niutanen@taku.fi 040 579 4007 Hallituksen jäsenet Varsinaiset jäsenet Arja Laitinen Aluepäällikkö Taiteen edistämiskeskus arja.laitinen@taike.fi 0295 330 709 0400 798 718 Kirsi Lajunen Läänintaiteilija (taide ja hyvinvointi) Taiteen edistämiskeskus kirsi.lajunen@taike.fi 0295 330 874 Raisa Niemi tuottaja/producer Lasipalatsin Mediakeskus Oy/ Lasipalatsi Media Centre Ltd www.lasipalatsi.fi 050 371 7818

Riikka Wallin Koordinaattori Svenska Teatern riikka.wallin@svenskateatern.fi 040 541 2295 Anna Vesén Kulttuurituottaja Riihimäen kaupunki anna.vesen@riihimaki.fi 040 822 6660 Jaana Elonen Yleisötyön opettaja jaana.elonen@gmail.com 041 502 3573 Juha Isotalo Opiskelija, Turun yliopisto jlaiso@utu.fi 050 531 8414 Varajäsenet Heini Haapaniemi Kulttuurihallinnon asiantuntija, tuottaja heini.haapaniemi@gmail.com 050 300 2402

Chia Koskinen Yhteisökoordinaattori, Lilith Tampere, Osuuskunta Lilith Tuottaja, Cine Factor Productions Tiedottaja, LIWRE Lahden kansainvälinen kirjailijakokous Asiamies / sihteeri, Suomen elokuvaohjaajaliitto ry chia.koskinen@lilith.fi 050 381 5205 Sini Parikka Kulttuurituottaja, maisema-arkkitehti yo, Ympäristötaiteen säätiö / Pluto Finland / Suomen maisema-arkkitehtiliitto sini.parikka@gmail.com 040 351 6470 Toiminnanjohtaja Kirsi Herala kirsi.herala@taku.fi 040 511 1200 Järjestöasiantuntija Miika Sillanpää miika.sillanpaa@taku.fi 0440 664 800 Opiskelija-asiamies Vilja Byström vilja.bystrom@taku.fi 040 561 8967

T A K U 39

Kuntavaaliteemamme 2017

• Elinvoimaa kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluilla.

• Hallittu muutos sote- ja maakuntauudistuksessa.

• Tasa-arvoa palkkaukseen.

#E

L

www.akavanerityisalat.fi/ elamasikuntaan 40 T A K U

M Ä

A T A N N U K I S Ä