TAKU-lehti 1/2016

1 | 2016

TAKU

| s.

4 t a k u

k u l t t u u r i n k a n n o i l l a | s. | s.

31 S a t a v u o t i a s

14 Ta n s s i a

Kataloniasta

mosaikki

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry fackorganisation för konst- och kultursektorn taku

Puheenjohtajalta ......................................................................... 3

T ä s s ä

n u m e r o s s a

Kulttuurin kannoilla ...................................................................... 4 Raisa Niemi, Petri Pietiläinen, Merja Isotalo Quo vadis kulttuuri ...................................................................... 6 Raisa Niemi Haussa hyvä perusihminen ......................................................... 9 Raisa Niemi Esimies työhyvinvoinnin mahdollistaja ......................................... 12 Merja Isotalo Akavan yrittäjäpalkinto 2015 ........................................................ 13 Merja Isotalo Katalonialaista tanssia juhlasta juhlaan ........................................ 14 Heli Halme Tutustu Prahassa kuvataiteisiin .................................................... 16 Raisa Niemi

Kansikuva: Juha Metso Afrikka, Benin, Grand-Popo, 2013

Taiteilija saa kritisoida yhteiskuntaa .............................................. 18 Petri Pietiläinen Tuottajat – ikivanha ammattikunta ................................................ 20 Katri Halonen Tuottaja-Anttilan matkakirje Hongkongista .................................... 22 Annakaisa Anttila Taide tekee ympäristön miellyttäväksi .......................................... 24 Petri Pietiläinen Taikusydän .................................................................................. 25 Merja Isotalo Sata vuotta suomalaisuuksia ....................................................... 26 Jani Tanskanen

Julkaisija: Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry/ Fackorganisationen för konst- och kultursektorn rf Lehden toimituskunta: päätoimittaja Kirsi Herala p. 040 5111 200 email: kirsi.herala@taku.fi.

Mari Lankinen, Petri Pietiläinen, Merja Isotalo, Raisa Niemi ja Riina Virkkunen.

Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

Julkaisuun tarkoitetuista artikkeleista ja niiden toimitusajoista on sovittava toimituskunnan kanssa.

Jos kuvaajan nimeä ei ole mainittu, on lehden kuvituksessa käytetty Ingram-kuvakirjaston kuvia.

Taitto: Kirsi Herala/Anne Punttila Paino: Painokotka Oy, Kotka ISSN 1457-7003 ISSN 2243-030X Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti TAKU:n lehdessä olevat artikkelit ja niissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä. Ne eivät välttämättä edusta TAKU ry:n virallista kantaa.

2 TAKU

Taide- ja kulttuuritoiminta auttaa maahanmuuttajia kotoutumaan .................................................... 27 Suvi Seikkula Monikulttuurisuus muuttui työllisyys- ja talousasiaksi ................... 28 Petri Pietiläinen Onko muslimeista yhtä moneksi kuin kristityistä? – kyllä on! ....... 30 Petri Pietiläinen Satavuotias mosaiikk .................................................................. 31 Elena Gorschkow-Salonranta Köyhyys tuhoaa terveyden .......................................................... 32 Rita Dahl Kriisiytynyt toimeentulo ............................................................... 33 Rita Dahl Jäsensivut ................................................................................. 34

P u h e e n j o h t a j a lt a Suurin epäily on ennakkoon kohdistunut laista tehtäviin tulkintoihin, sillä tilanne ei ole ollut ongelmaton aiemminkaan. On hyvin perusteltua kysyä, tulevatko eri TEtoimistoissa tehtävät laintulkinnat olemaan yhdenmukaisia ja siten tasapuolisia. Voidaanko olettaa, että maan kaikissa TE-toimistoissa on riittävästi asiantuntemusta taide- ja kulttuurialalla tehtävään epätyypilliseen työhän ja sen erityispiirteisiin? Vai olisiko mahdollista tehdä yrittäjyyttä ja erityisesti sivutoimista yrittäjyyttä koskeva määrittely keskittämällä ne yhteen TE-toimiston toimipisteeseen, jotta tähän päästäisiin?

Työsopimuslakiin liittyvä iso kysymys on myös määräaikaisia työsuhteita koskevat tulevat muutokset. Maan hallituksen viimeisimmissä muutosesityksissä on vilauteltu koeajan pidentämistä kuuteen kuukauteen, oikeutta kolmeen peräkkäiseen määräaikaiseen työsuhteeseen ilman perusteltua syytä ja mahdollisuutta purkaa työsopimus koeajalla ilman perusteita työnantajan toimesta.

Kuva: Johannes Wiehn

Eduskunta päätti loppuvuodesta hyvin pikaisella aikataululla työttömyysturvalakiin tehtävistä muutoksista ja nämä astuivatkin voimaan heti vuoden 2016 alusta. Nopea valmistelu jo sinänsä herätti hämmennystä, mutta eniten on kuitenkin keskusteluttanut uuden lain tulkinnanvaraisuus. Merkittävin muutos uudessa laissa on se, että omassa työssä työllistyvien työntekijöiden luokka poistettiin kokonaan. Aiemmin omassa työssä työllistyviksi katsotut henkilöt määritellään nyt joko päätai sivutoimisiksi yrittäjiksi. Kuinka tuo tulkinta sitten syntyy? Kuinka todennäköistä on vaikkapa tulla tulkituksi vastoin omaa tahtoaan päätoimiseksi yrittäjäksi?

On sanottu, että tehtyjen muutosten tarkoituksena ei ole heikentää yrittäjien eikä palkansaajien työttömyysturvaa vaan selkeyttää ja parantaa nykytilannetta. Ratkaisevaksi kysymykseksi nyt työttömyysturvan saamisen kannalta nousee siis se, määritteleekö TE-keskus hakijan pää- vai sivutoimiseksi yrittäjäksi. Annetun ohjeistuksen mukaan yritystoiminta voidaan katsoa sivutoimiseksi etenkin työmäärän vähäisyyden perusteella ja sivutoimiset yrittäjät ovat edelleen oikeutettuja työttömyysturvaan myös uuden lain mukaan. Olennaista on siis työmäärä.

Jos työllistyminen yrittäjänä muodostaa työmääränsä vuoksi esteen kokoaikaisen työn vastaanottamiselle, ei henkilö ole oikeutettu työttömyysetuuteen. Ohjeiden perusteella näyttää jatkossa mahdolliselta myös se, että yrittäjänä tehty työ olisi yritystoimintaa vain niinä päivinä ja niiden tuntien osalta, jolloin työ tehdään. Oikeus työttömyysetuuteen säilyisi muuna aikana.

Tehdyt muutokset ovat jo aiheuttaneet varovaisuutta.

Huoli mahdollisesta päätoimisesta yrittäjätulkinnasta on nyt osin tulppana työn vastaanottamiselle. Ja kaavaillut koeajan pidentäminen ja määräaikaisten työsuhteiden käytön helpottaminen tekevät pätkätyöntekijän työsuhteesta ja toimeentulosta herkästi entistä epävarmempaa. Toisaalta ongelmat ovat jo työpaikoilla. Kuinka helpoa on kritisoida työnantajan perusteita vaikkapa määräaikasten sopimusten ketjuttamisesta kun käytännössä samaan aikaan kilpailee muiden samassa tilanteessa olevien kanssa niistä vähäisistä työpaikoista?

Työelämää noin yleisesti tarkasteltaessa räikeinä epäkohtina ovat edelleen työelämään sijoittuminen ja palkkaerot. Tutkitusti määräaikaisilla työsopimuksilla työllistyvien palkkataso on alhaisempi. Määräaikaisissa työsuhteissa työskentelee erityisesti nuoria, ja hyvin usein nuoria naisia. Toistaiseksi voimassa olevien työsuhteiden lisäksi sirpalemainen tapa hankkia elantonsa useasta eri lähteestä on kuitenkin pysyvä osa olemassa olevaa arkea, ja osalle se on tavoiteltu ja haluttu tapa tehdä työtä. Selkeyttäviä käytäntöjä kuitenkin tarvitaan.

Samoin kuin ratkaisuja siihen, kuinka työttömyysturvan piirin pääsy helpottuisi, kuinka työttömyysturva joustaisi tilanteiden mukana paremmin ja millä tavoin työssäoloehtoa voisi kerryttää nykyistä helpommin ja nopeammin. Sosiaaliturvajärjestelmä nykymuodossaan ei vastaa muuttuneen työelämän haasteisiin.

Kuinka siis toimia uuden tilanteen edessä epätietoisuuden iskiessä? Tässä tilanteessa voin suositella tarjoamiemme palveluiden hyödyntämistä. Ole yhteydessä, kerro ongelmista ja käänny lakimiehen puoleen! Ja kaikki edellä mainittu mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Mari Lankinen

TAKU 3

P e t r i P i e t i l ä i n e n , r a i s a n i e m i , m e r j a i s o t a lo Kuva Petri Anttila

kulttuurin kannoilla TAKU ry on taiteen ja kulttuurin ammattijärjestö, siis taide- ja kulttuurialan. Turvaamme taidetta ja kulttuuria jossain alassa, joka on spatiaalinen käsite alun perin.

Mistä me takulaiset puhumme, kun puhumme kulttuurista? TAKUlehden toimittajat Merja Isotalo, Raisa Niemi ja Petri Pietiläinen pohtivat, minkälaisena takulainen kulttuuri näyttäytyy. Mitä se kätkee sisäänsä ja kuka sen määrittelee?

Ja tietysti pitää miettiä myös taidetta, koska sekin on nimessä, ja vieläpä ensimmäisenä. Olemmehan mieltyneet siihen, että ensimmäisenä tulee tärkein, voittajako?

TAKU vai KUTA?

TAKU-lehden toimittajat Raisa Niemi ja Petri Pietiläinen

Mitäpä jos lähdemme liikkeelle ihmisen tarpeista? Abraham Maslown tarvehierarkia -teorian mukaan, kun ihmisen perustarpeet (ruoka, juoma, puhdas ilma) on tyydytetty, hän alkaa etsiä tyydytystä niin kutsutuille korkeammille tarpeilleen - ylimpänä itsensä toteuttaminen. Voisiko kulttuuri olla omalta osaltaan vastaus ihmisen tarpeisiin niiden kaikilla tasoilla? Ruokakulttuurista kuorossa laulamisen kautta kuvanveistoon?

Ja jos lähdemme jatkamaan, niin monet laittavat kulttuurin ja luonnon vastakkaisiksi käsitteiksi. Luonto on jotain olemassa olevaa ihan ilman ihmistäkin, mutta kun ihminen astuu peliin, puurtaa, pusertaa, ähkii, rakentaa, luo ja kehittää, siis tekee kunnolla työtä, otsa hiestä välillä märkänä, pää punaisena ajatusten vimmasta ja lopulta syntyy jotain, niin sekö on kulttuuria, se luontoa ylempi kokonaisuus, ihan meidän itsemme tai yhdessä tekemä. Pierre Bourdieu kuuluu väittäneen, että kaikissa yhteiskunnissa kulttuuri olisi juurikin laitettu luontoa ylemmäs. Uskomme TAKU:ssa tähän ja päätämme muuttaa järjestön nimen KUTA:ksi, vai muutammeko sittenkään, koska olemmehan ammattijärjestö.

Ja ammattijärjestössä keskitytään työhön! Kulttuuri on työtä, taide on työtä, vaikka välillä kumpaakin halutaan teetättää ilmaiseksi, talkootyönä. Vaikka tiedämme, että sana kult-

4 TAKU

tuuri tulee latinan viljellä -verbistä johdetusta viljelyä merkitsevästä sanasta cultura, emme katso TAKU:n laajenevan maataloustyöntekijöiden joukkoon. Kyllähän me tiedämme, että kyse on hengen viljelystä, mutta mitä kulttuurityön tekeminen konkreettisesti tarkoittaa. Taide ei ole maanviljelyä mutta taidetyö on hengen viljelyä aivan kuten kulttuurikin. Kulttuuria ja taidetta syntyy työn ja jalostamisen kautta. Olemme ikään kuin A. I. Virtasen jalanjäljillä, mutta jalostamassa henkistä ravintoa karjanrehun sijaan.

Geert Hofstede määritteli kulttuurin seksikästä nykyterminologiaa käyttäen ”mielen yhteisölliseksi ohjelmoinniksi”. Kulttuuria olisivat kaikki ne sosiaalisen elämän käytännöt, jotka elävät yksilöistä riippumatta ja siirtyvät sukupolvelta toiselle. Kulttuureihin kuuluisivat erilaiset arvot.

Kulttuureita voisi verrata ja tutkia, miten ne pelittävät. Tässä ollaan peruskysymysten äärellä, sillä arvot ohjaavat meidän kaikkien toimintaa.

Kulttuurikin ohjaa meitä. Kulttuurityöläinen siis ohjelmoi, muokkaa, muuntaa, vahvistaa, tuottaa, torjuu ja kaikkea siltä väliltä tätä mielen yhteisöllistä käytäntöä. On helppoa ajatella, että olemme tärkeitä. Mutta mitä se kulttuuri konkreettisesti, käsin kosketeltavana on. Kuka on kulttuurityöläinen? Ihan kuka vaan, joka itsensä sellaiseksi nimittää? Jokainen joka haluaa muokata maailmaa?

Työlle on oltava merkitys, joku perusta lähteä liikkeelle. Kulttuurityöläiselle työn merkitys on moninainen eikä toimeentulo tunnu olevan se ykkönen. Kulttuurityöläisen työ on usein hyvin näkyvä osa ympäröivää yhteiskuntaa. Puhutaan myös kulttuurisesta pääomasta, että saataisiin se talous mukaan.

"Kulttuurinen pääoma merkitsee muutakin kuin kykyä omaksua ns. korkeakulttuurin arvoja ja hallita vakiintuneita kulttuuri-instituutioita.

Kulttuuri on avoin ja mahdollisuuksia tarjoava toimintakenttä, jonka ihmiset itse luovat, uudelleenluovat ja käyttävät." Näin sanotaan Kupolissa, komiteanmietinnössä, jossa luotiin suomalaisen kulttuuripolitiikan linjoja - 24 vuotta sitten.

Takulaisista ammateista tuohon aikaan suuri osa liittyi kulttuuri- ja taidehallintoon eikä Kupolista löydy suoraa reittiä tämän päivän tilanteeseen. Verkostomainen toimintatapa nähtiin mahdollisuutena ja tulosvastuun sijasta korostettiin panostamista inhimillisiin voimavaroihin.

Näemmekö me nyt 24 vuoden päähän? Vuoteen 2040? Mikä on silloin kulttuurin ja taiteen asema? Kuka tekee työt ja kuka maksaa? Missä luuraa TAKU? Kulttuuri syntyy ihmisten kesken, oli sitten kysymys ruokakulttuurista, tapakulttuurista tai kulttuurimaisemasta. Kulttuurin kehittyminen ja muuttuminen on ihmisten reagointia toisiinsa ja elinympäristöönsä. Se ei ole aina muutosta parempaan, se voi olla muutosta myös huonompaan tai molempiin. Tulevaisuudenkuvamme näyttäytyvät usein paratiiseina, joissa kaikki ongelmamme on ratkaistu, lähes aina teknologian keinoin. Tai sitten katastrofien sarjana, joka johtaa täydelliseen tuhoon.

TAKU-lehden toimittaja Merja Isotalo

Vuonna 2040 me kuitenkin edelleen olemme ihmisiä, jotka luovat omaa kulttuuriaan yhdessä. Jo nytkin jokaisella voi olla monta omaa kulttuuria, me olemme monella eri tavalla yhdessä toistemme kanssa, hyvässä ja pahassa. Moninaisuus tulee näkymään varmasti taiteessa, joka kertoo aina jotakin olennaista omasta luomisajastaan, mutta joka kertoo myös jostain ikiaikaisesta, ihmisenä olemisen luonnosta.

TAKU 5

Raisa Niemi

Akateemisen kirjakaupan kulmalla sijaitseva Starbucks -kahvila on perjantai-iltapäivänä ruuhkainen. Paikka valikoitui Helsingin Juhlaviikkojen hallintojohtaja Niki Mathesonin haastatteluun sattumalta, mutta toimii hyvin taustana keskustelulle festivaalien ja tapahtumien tilasta. Stockmannin taakse, Keskuskadulle rakennetaan kiinalaista uuttavuotta. Punaisia lyhtyjä ripustetaan kadun yli ja sen päähän nousee kiinalainen portti, jonka takaa näkyy Ruotsalainen teatteri. Taideinstituutio, katutapahtuma ja kaupallinen kulttuurin tukija, kaikki läsnä yhdellä silmäyksellä.

Mathesonia kiehtoo virallisen ja itsetekemisen rinnakkaisuus. Kun Helsinki aikoinaan 1990–luvun puolella haki kulttuuripääkaupungiksi, hakemuksessa esiteltiin lähinnä Helsingin taideinstituutioita, ja ainoastaan muutama festivaali, Helsingin Juhlaviikot yhtenä niistä. ”Jos ajatellaan tämän päivän Helsinkiä, niin missä kaikki toimijat silloin olivat? Se oli aivan vapaa ja tyhjä maisema”, Matheson sanoo. Juhlaviikot teetti Huvilateltan 20 -vuotisjuhlavuoden kunniaksi julkaisun, 20 vuotta kaupunkikulttuuria. Kiitos Helsinki 1995–2015. ”Miten tajunnanräjäyttävää oli se muuttuva kaupunkikulttuuri ja itsetekemisen maailma, joka syntyi tänä aikana”, Matheson toteaa viitaten tämän päivän blockpartyihin, ravintolapäiviin ja lukuisiin muihin katutapahtumiin. Matheson on iloinen siitä, että ruohonjuuritason tekeminen ja omat verkostot haastavat nykyään ”virallisen tekemisen”, mut6 TAKU

K u v a t: H e l s i n g i n j u h l a v i i k o t

Quo Vadis kulttuuri ?

ta harmittelee samalla sitä, että vallalla on edelleen eräänlainen mustavalkoinen luokittelu. Ajatellaan, että toimijat edustavat joko yrityssektoria, tai sitten ovat yleishyödyllisellä kentällä ja toimivat sen mukaisesti. ”Pitäisi tunnustaa monimuotoisuuden merkitys”, Matheson painottaa. ”Tapahtumakenttä on hybridi, ei siellä ole ainoastaan yleishyödyllisiä toimijoita, vaan myös yritykset kuin yksityishenkilöt ovat tekemässä relevanttia ja innostavaa kulttuuritoimintaa.”

Yksi toimijoita jakava asia on rahoitus. Kenttä kaipaa avoimuutta ja selkeitä pelisääntöjä. Etenkin julkisilla rahoittajilla pitäisi olla Mathesonin mielestä teknisten linjausten sijaan selkeämpiä strategisia linjauksia siitä, millaista toimintaa halutaan tukea, minkälaista sisältöjä toivotaan.

Tämä olisi ajankohtaista erityisesti nyt, kun julkista rahoitusta niin valtion, kaupunkien kuin kuntienkin tasolla ollaan leikattu ja tullaan leikkaamaan edelleen. Julkisen rahoituksen tuomaa vajetta täyttää osaltaan yksityisten säätiöiden rahoitus.

Suomeen on perustettu perinteisten kulttuurialan tukijoiden, kuten Alfred Kordelinin säätiön ja Suomen Kulttuurirahaston rinnalle muitakin kulttuurialan säätiöitä, kuten Koneen

Säätiö, Jane ja Aatos Erkon säätiö, ja uusimpana Tiina ja Antti Herlinin säätiö. Näillä uusilla rahoitusvaroilla tehdään ketterästi uudenlaisia ratkaisuja.

Taide- ja kulttuuritapahtumat ovat osa kulttuurin perustaa ja entistä näkyvämpi ja keskeisempi osallistumisen muoto. Kulttuurialan tapahtumien lukumäärä on Suomessa noussut koko 2000-luvun. Tapahtumakenttä on lisäksi ammattimaistunut ja monimuotoistunut. Helsingin Juhlaviikoilla viidettätoista festivaaliaan tekevä Matheson ymmärtää suuntauksen hyvin. Festivaalit itsessäänhän ovat ikiaikainen ilmiö, ne ovat hyvä tapa tiiviissä aikataulussa tarjota vahvoja yhteisöllisiä kokemuksia ja antavat mahdollisuuden nostaa erilaisia ilmiöitä tai lajityyppejä valokeilaan.

Helsingin juhlaviikot on monitaiteellinen yli kolme viikkoa kestävä kaupunkifestivaali. Juhlaviikkojen juuret ovat vuonna 1951 perustetussa Sibelius -viikossa, ja se oli alkujaan puhtaasti musiikkifestivaali. Kaupungistumisen ja muun yhteiskunnallisen muutoksen myötä haluttiin luoda jotakin erilaista, joka ilmentäisi enemmän uutta aikaa. Mallia haettiin muun muassa Edinburghin kansainväliseltä taidefestivaalilta, jonka esimerkin mukaan Juhlaviikkoja

lähdettiin kehittämään monitaiteelliseksi tapahtumaksi. Ensimmäinen festivaali järjestettiin vuonna 1968.

on kokonaiset varainkeruuosastot ja -tiimit varmistamassa ulkopuolisen rahoituksen jatkumisen.

Helsingin juhlaviikkojen rahoitus on Mathesonin mukaan jakaantunut melko hyvin riskienhallinnan osalta.

Helsingin kaupungin tuki on merkittävin, se kattaa noin kolmanneksen kuluista. Lipputulot kattaa samoin noin kolmanneksen ja yritysyhteistyö vajaa kaksikymmentä prosenttia tuloista, hankerahoituksen osuus on vajaa 10 prosenttia ja valtion osuus on vain reilut 4 prosenttia 4,5 miljoonan kokonaisbudjetista. Täysin ilman rahoitushuolia ei Juhlaviikkojakaan hoideta. ”Tavoitteena on joka vuosi saada sen mittaluokan tapahtumia aikaiseksi, että mahdollisimman laajan yleisön mielenkiinto herää. Meidän täytyy todistaa joka kerta uudelleen, että olemme tärkeitä Helsingille ja helsinkiläisille”, Matheson muistuttaa. Hankerahoituksen osuus tulee Mathesonin mukaan olemaan jatkossa entistä tärkeämpää kuten myös erilaiset joukkorahoituksen ja lahjoittamisen muodot. Varainkeruu on pienille organisaatioille resursoinnin osalta haasteellista verrattuna vaikkapa yliopistoihin joilla

Niki Matheson on toiminut Helsingin juhlaviikoilla tuottajana, projektipäällikkönä ja tuotantopäällikkönä. Nykyistä, vuonna 2007 alkanutta pestiään hallintojohtajana hän arvostaa. ”Hallintojohtajana näen kaikki toiminnan tasot, jotka vaikuttavat Juhlaviikkojen toimintaan. Tapahtumaorganisaation toimintaan kuuluu laaja kirjo prosesseja, sääntöjä ja normeja joiden mukaan työtä on toteutettava. Onneksi olemme esimerkiksi virastoihin ja taidelaitoksiin verrattuna sen verran pieni ja ketterä, että voimme hakea ne joustavimmat tavat toimia, jotta edes se vähäinenkin luovuus säilyy”, Matheson nauraa.

Normit ja ennen kaikkea niiden purku liittyvät myös Mathesonin rooliin opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen asettaman kansallisen taide- ja kulttuuritapahtumaohjelman työryhmän jäsenenä. Työryhmä oli muun muassa tekemässä apulaisprofessori Pauli Rautiaisen johdolla selvitystä Kulttuuritapahtuman järjestäminen –

sääntelyn ja byrokratian purkamisen tarpeita koskeva kartoitus. Matheson myöntää, että on olemassa lakeja ja määräyksiä, joiden mukaan täytyy mennä, kun tehdään tapahtumia. Ihmetystä herättää silti esimerkiksi se, että kun Juhlaviikot on järjestänyt jo kahtenakymmenenä vuonna Huvilateltassa tapahtumia, samoja lupia joudutaan hakemaan joka vuosi uudelleen. ”Olisiko olemassa jokin vaihtoehto? Esimerkiksi olemassa oleva lupa, jota vain täydennetään, jos jokin muuttuu? Pitäisi käydä pohdintaa, miten voitaisiin tehdä fiksummin asioita”.

Tapahtuman järjestämisen käytännöt vaihtelevat sisällön ja mittakaavan perusteella ja joiltain osin paikkakunnittain. Jos tapahtuman tekee olemassa olevaan yleisötilaisuuksille tarkoitettuun paikkaan, esimerkiksi konserttisaliin, ei lupia juuri tarvita. Mutta jos tapahtuma viedään ulkotilaan ja siihen tarvitaan lavaym. rakennelmia ja lisäksi halutaan ruoka- ja alkoholimyyntiä, lupien ja määräysten määrä lisääntyy merkittävästi, samoin kuin viranomaistahot, joihin pitää olla yhteydessä. ”Ammattilaiset tietävät miten lupa-

TAKU 7

viidakossa luovia, mutta jos järjestää ensimmäistä kertaa, silloin tarvitsee apua." Rautiaisen selvitys antaa hyvän kuvan sääntelyn haasteista. Siinä keskeiseksi ongelmaksi nousee lupakeskeinen hallintokulttuuri joka edellyttää tapahtumajärjestäjältä perehtyneisyyttä ja järjestäytyneisyyttä. Haasteena on lisäksi se, että eri paikoissa tulkitaan lainsäädäntöä eri lailla. "Alkoholikysymykset on vaikeita ja säätely tiukkaa, meillä on ylipäätään tässä maassa vaikea suhde alkoholiin”, Matheson toteaa.

Hänen mielestään normien purussa tärkeimmät muutoksen kohteet ovat ruoka- ja alkoholimyynnin sääntelyn yksinkertaistaminen, puuttuminen vaihteleviin virkamiesten laintulkintoihin, ja vakiintuneiden tapahtumien tiettyjen lupien muuttaminen jatkuvaluonteisiksi. ”Toivoisin, että päättäjät ja virkamiehet tarkastelisivat omaa työtään sen kautta, miten itse voivat vaikuttaa siihen, että tämä on mahdollisimman monille hyvä kaupunki elää”, Matheson sanoo.

Kansallinen taide- ja kulttuuritapahtumaohjelma Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen asetti loppuvuodesta 2015 työryhmän laatimaan kansallisen taide- ja kulttuuritapahtumaohjelman. Työryhmän tehtävänä on arvioida tapahtumien hyödyntämistä voimavarana ja uuden toiminnan mahdollistajina sekä muodostaa näkemys mahdollisuuksista ja kehittämistarpeista.

Työryhmä on toimeksiantonsa mukaisesti jo kartoittanut tapahtumien järjestämiseen liittyvän sääntelyn purkamisen tarvetta ja ongelmakohtia. Apulaisprofessori Pauli Rautiaisen johdolla tehty selvitys Kulttuuritapahtuman järjestäminen – sääntelyn ja byrokratian purkamisen tarpeita koskeva kartoitus luovutettiin opetus- ja kulttuuriministeriölle 10.12.2015.

Työryhmän puheenjohtaja Johtaja Hannu Sulin opetus- ja kulttuuriministeriö Työryhmän jäsenet Toiminnanjohtaja Kai Amberla Finland Festivals ry Erikoistutkija Sari Karttunen Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju opetus- ja kulttuuriministeriö Tuotantokontrolleri Pirjo Koskelo Suomen elokuvasäätiö Toiminnanjohtaja Ari Lehtola Sodankylän elokuvajuhlat Neuvotteleva virkamies Tuula Lybeck opetus- ja kulttuuriministeriö Hallintojohtaja Niki Matheson Helsingin Juhlaviikot Johtaja Marjo Mäenpää Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö

8 TAKU

Erikoistutkija, dosentti Pasi Saukkonen Helsingin kaupungin tietokeskus Erityisasiantuntija Viivi Seirala Taiteen edistämiskeskus Erityisasiantuntija Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto ry Neuvotteleva virkamies Petra Tarjanne työ- ja elinkeinoministeriö Työryhmän sihteeri Neuvotteleva virkamies Anne Mattero opetus- ja kulttuuriministeriö Työryhmän pysyvä asiantuntija Mervi Luonila Taideyliopisto/Sibelius-Akatemia Samanaikaisesti kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiössä (Cupore) toteutetaan vuosina 2014–2016 Kulttuuritapahtumien kulttuuripoliittiset ja aluetaloudelliset vaikutukset -tutkimushanke. Hankkeen tarkoituksena on tuottaa tietoa ja analyysia suomalaisesta kulttuuritapahtuma- ja festivaalikentästä erityisesti kulttuuripoliittisesta näkökulmasta.

Hankkeen keskeisiä julkaisuja ovat kulttuuritapahtumaseminaarissa 12.2.2016 julkaistava raportti Festivaalien ja tapahtumien edistäminen valtion kulttuuripolitiikassa - Katsaus tietopohjaan, valtionavustuksiin ja vaikuttavuuteen sekä loppuvuonna 2016 valmistuva, suomalaisia festivaaleja kehitysalustoina ja kohtaamispaikkoina tarkasteleva artikkelikokoelma. Tutkimushanke tuottaa tietoa ja selvityksiä myös opetus- ja kulttuuriministeriön syksyllä 2015 asettaman kulttuuritapahtumapoliittisen työryhmän käyttöön, edellä mainitun sääntelyä käsittelevän selvityksen lisäksi kansainvälisen vertailuanalyysin eurooppalaisten maiden harjoittamasta festivaalipolitiikasta.

Raisa Niemi

a s s u Ha vä hy speruinen ihm Työtä tekevän ihmisen – homo laborans - ihannekuva on muuttunut yhteiskunnan muutosten ja teollistumisen myötä. Maatalousvaltaisessa Suomessa arvostettiin vahvaa, fyysistä tekijää. Vielä sotien jälkeisen jälleenrakennuksen aikaan arvossa oli riuska työmies, joka sopeutuu taloudelliseen niukkuuteen. Ihanteena oli eräänlainen Suomi–Filmin ihminen; reilu ja rehti, joka muurasi, hitsasi ja moukaroi. 1960–80 luvuilla siirryttiin pikkuhiljaa pois maataloudesta ja tehdastyöstä moderniin yhteiskuntaan, jolloin työntekijöille tuli teknis-älyllisiä vaatimuksia ja alettiin odottaa yhä enemmän vuorovaikutus- ja tunneosaamiseen liittyviä taitoja.

Marja Viluksela toimi 16 vuotta Työterveyslaitoksella vetovastuussa tilannekuvan kehityksen seurannassa ja ennakoinnissa, ja pohti työkseen suomalaista työelämää, sen vaatimuksia ja muuttumista. Vilukselan mukaan suomalaisessa työelämässä on nyt kaikilla aloilla meneillään murros, jonka mittaluokan ajatellaan olevan teollista vallankumousta vastaava. Globaalit markkinat, talouden painopisteiden siirtymät, digitalisaatio, sosiotekninen murros ja teknologian kehitys vaikuttavat kai-

kissa yrityksissä ja organisaatioissa.

Vuorovaikutustaidot, yhteistyökyky ja itsensä johtaminen ovat nousseet työelämätaitojen kärkeen.

1950–60 -lukujen vaihteessa teollinen tuotanto ja palveluala työllistivät suunnilleen yhtä paljon. Suomalainen yhteiskunta alkoi kuitenkin kehittyä pikkuhiljaa palveluvaltaisemmaksi. Työn tekemistä alettiin ulkoistamaan ulkomaille, toimintoja siirrettiin Kiinaan ja Intiaan. Sinne, missä tuotanto on halvempaa. ”Meillä on edelleen noin 300 000 ihmistä töissä Suomessa valmistavassa teollisuudessa, kuten yrityksissä, jotka tekevät tavaraa, elintarvikkeita tai koneita. Mutta suomalaisilla yrityksillä on noin 520 000 työntekijää ulkomailla. Itseasiassa suomalainen teollisuus on edelleen aika iso työllistäjä, mutta puolet työntekijöistä on muualla”, Viluksela huomauttaa.

Oxfordin yliopistossa tehtiin tutkimus: The future of employment: how susceptible are jobs to computerization? (Oxford Martin Programme,

2013). Sen mukaan jopa 47% amerikkalaisten perinteisistä töistä tulee häviämään. Eikä pelkästään teollisuudesta, vaan automaatio ja robotisaatio vaikuttavat myös maatalouteen, erilaisiin kunnostustöihin, kotitöihin sekä palveluihin, kuten vanhusten hoitoon. Monissa kirjanpitotoimistoissa rutiinityöt hoituvat jo ohjelmien avulla. Vilukselan mukaan kirurgien keskuudessa on herännyt pelkoa siitä, mihin heitä enää tarvitaan, kun robotit leikkaavat paremmin kuin ihminen. Viluksela uskoo, että perusrutiinit siirtyvät monella alalla automaation tekemäksi.

Robotti ei tee virheitä, tai jos tekee, se korjataan ohjelmointitekniikalla, eikä samaa virhettä enää tapahdu.

Mitä jää ihmiselle? Vilukselan mukaan kaikki sellainen, mitä on vaikea muuntaa ohjelmaksi; luovuus, kekseliäisyys, päättelyä ja monimutkaista ongelmanratkaisua vaativat tehtävät, asiakaspalvelu ja henkilökohtainen läsnäolo. Japanissa vanhainkodeissa on testattu jo palvelurobotteja. Vaikka robottien käyttö hoivan ja hoitajien apuna sekä ikääntyvien omina TAKU 9

apuvälinenä ja viihdykkeinä tulee luultavasti yleistymään, Viluksela ei usko, että robotit pystyvät korvaamaan henkilökunnan täysin. ”Palvelurobotit tuskin koskaan pääsevät samalle tasolle kuin ihminen ihmisen kaikissa tarpeissa. Robotti ei tiedä, milloin ja miten osoittaa empatiaa.”

Vilukselan mukaan automaatiossa ja robotisaatiossa on myös hyvät puolensa. ”Hyvällä automaatiolla saamme tuotettua Suomessa paljon parempilaatuista tavaraa kuin halpatuontimaissa”, Viluksela toteaa. Hän ottaa esimerkiksi suomalaisen konepajan, jonka pääasiakas on Intiassa.

Osat tehdään Suomessa, ja viedään Intiaan liitettäväksi heidän laitteisiinsa, koska suomalainen laatu on niin paljon parempaa. ”Suomalaiset tuotteet ovat kilpailukykyisiä silloin, kun pitää tehdä hyvää laatua, tai jotain innovatiivista. Melkein kaikki mikä on bulkkia, on halvempaa tehdä jossain muualla, ellei siihen voida liittää vahvaa automaatiota”, Viluksela huomauttaa. Automaatio vaatii myös huoltoa ja prosessien valvontaa. ”Suomi on aivan älyttömän pieni maa, kyllä meidän kannattaa satsata siihen, että olemme teknisesti kilpailukykyisiä. Suunnittelutyöpaikat lisääntyvät, automaation hoitoon liittyvät työpaikat lisääntyvät, it-alan työpaikat lisääntyvät, ja ennen kaikkea automaatiolla tuettavat eli ihmisen ja robotin yhteistyöt lisääntyvät”, Viluksela luettelee.

Vilukselan mukaan suomalaisia vaivaa jähmeys, ajattelu, että ei tämän

10 T A K U

niin vilakasti tarvitse mennä. ”Jos talvisodassa olisi tehty 15 erilaista projektisuunnitelmaa, että mennäänkö rintamalle vai ei, eihän meitä olisi enää olemassa”, Viluksela huudahtaa. Työelämän haasteet muuttuvat nopeammin kuin suomalaisten toimintatavat. Jäykkä, 1900-luvulla rakennettu työelämän mekanismi suojaa työntekijöitä ja työnantajia toistensa mielivallalta, mutta ei toisaalta anna eväitä uuden kohtaamiseen.

Suurin haaste hänen mielestään on siinä, että Suomessa ei ole tajuttu, että maailma on muuttunut. Puhutaan globalisaatiosta ja muutoksesta, mutta ei olla mietitty, mitä se tarkoittaa juuri minun kohdallani.

Nuorilla on onneksi paljon enemmän valmiuksia muutokseen kuin vanhemmalla ikäpolvella. Heillä on hallussa uusi tietotekniikka ja automaatio, ja ennen kaikkea rohkeutta ja näkemystä, että kannattaa innostua uusista asioista. Iän myötä ihmisten arvomaailma muuttuu, arvot ovat erilaiset parikymppisenä, kuin kolmekymppisenä tai keski-iässä.

Kun ikä lisääntyy, ihminen muuttuu turvallisuushakuisemmaksi ja perityt toimintamallit saavat vallan. ”On ollut tapana hankkia koti, ja lapsia ja jäädä hoitovapaalle”, Viluksela kuvailee. Suomalaiseen luterilaiseen työnteon perinteeseen kuuluu myös hyvä työmoraali. Pyritään tekemään asiat hirveän hyvin. ”Mutta samalla pyritään tekemään myös hirveän hyvin se sääntöviidakko, jolla asiaa vahditaan. Silloin toimivuus katoaa”, Viluksela huomauttaa.

Järkevän työnteon esteenä Viluksela näkee myös turhat pätevyysvaatimukset. Maahanmuuttajilta oltiin estämässä lumen luonti kaduilta, koska heillä ei ollut suoritettua lumityökorttia. Pienille paikkakunnille ei saada rekrytoitua kaupunginjohtajia, koska päteviä ei kiinnosta ja epäpätevät eivät voi hakea. Viluksela peräänkuuluttaa järjen käyttöä. Voisiko työnkuvaa kenties muuttaa, jotta se kiinnostaisi ja saataisiin hakijoita?

Tai voisiko muodollisista pätevyysvaatimuksista tinkiä, ja huomioida enemmän työn kautta opittua osaamista ja panostaa työssä oppimiseen? ”Onko pakko olla kaikissa työpaikoissa muodollisia vaatimuksia niin paljon”, Viluksela kysyy ja toteaa, että on olemassa paljon asioita, jotka oikeasti vaativat myös muodollista osaamista, mutta kaikki tekeminen ei sitä vaadi.

Maailma on muuttunut lyhytjännitteisemmäksi, asiat tapahtuvat paljon nopeammin kuin esimerkiksi 1980-luvulla. Marja Viluksela miettii, että jos nuori haluaa tehdä vaikkapa musiikkia, hänen on aloitettava heti, tartuttava hetkeen. Jos pitkään jää suunnittelemaan, aika menee ohi.

Myös työelämässä monet virtaukset tulevat niin nopeasti, ettei niitä edes pysty ennalta suunnitetelemaan. Viluksela puhuu resilienssistä, kyvystä sopeutua ennakoimattomiin muutoksiin. Miten voisimme oppia hyötymään häiriöistä ja poikkeamista eli yllätyksistä? Vuosikymmenet suomalaisia on opetettu olemaan kilttejä ja kuuliaisia, ja vakuutettu, että hy-

vinvointiyhteiskunta kaappaa kyllä, jos meinaa pudota. Nyt kaikkien pitäisikin olla luovia, innovatiivisia ja oma-aloitteisia.

Missä näitä työelämän vaatimia uusia taitoja voisi sitten oppia ja miten opettaa? Miten oppia huomaamaan ja huomioimaan? Tämä onkin vaikeammin ratkaistavissa. Työpaikkailmoituksissa haetaan usein ”hyvää tyyppiä”. Kuinka kouluttaa hyviä tyyppejä? Vilukselan mukaan taidot voidaan opettaa, asennetta juurikaan ei, mutta silti koulutuksessa pitäisi painottaa entistä enemmän yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemisen taitoja, asioiden näkemistä ja tekemiseen tarttumista.

Yksi, mistä Vilukselan mukaan voisi olla tulevaisuuden työelämässä hyötyä on näyttelijäntyön taidot. Jos ihmiselle annetaan riittävästi taustatietoa, hän voi toteuttaa työelämässään roolia, jolla pärjää. Se vaatii harjoittelua. Myös jalkapalloilijat harjoittelevat erilaisia kuvioita, yhdessä mietitään, mihin tähdätään, kuka komppaa ketäkin, ja miten mennään eteenpäin. Samaa yhteisöllisyyttä ja kuvioiden harjoittelua voisi hyödyntää työelämässäkin. Uudenlainen työelämä tuo luonnollisesti uudenlaisia vaatimuksia myös johtotasolle. Johtaminen ei voi olla enää hierarkkista ylhäältä päin ohjausta, vaan työntekijöiden itsenäisyyden vahvistamista, pelimerkkien antamista niin, että kukin työntekijä pystyy itse pelaamaan oman paikkansa oikein. Viluksela kertoo esimerkin metsäalan tehtaasta, jossa eräässä yksikössä kokeillaan toimimista ilman esimiestasoa. Työvuorossa on vain samanarvoisia työntekijöitä. Se vaatii sen, että koko itseohjautuvalla tiimillä on riittävästi tietoa ja osaamista, jotta järkeviä päätöksiä voidaan työvuoron aikana tehdä.

Maailma on muutoksessa, samoin myös taide ja kulttuurielämä. Viluksela pohtii, miten luovat alat tullaan määrittelemään tulevaisuudessa. Onko vallalla klassinen ajattelu taidealoista, vai liitetäänkö luoviin aloihin kaikki luova ajattelu ja tekeminen. Vilukselan mukaan ihminen on moniulotteinen kokonaisuus, joka tarvitsee paitsi hyvää ruokaa, läheisyyttä ja hyviä ihmissuhteita, myös näköön, kuuloon ja kosketukseen perustuvia virikkeitä, älykkäitä haasteita. ”Mikä muu ala, kuin taide ja kulttuuri tuottavat niitä samassa mittakaavassa? Ei mikään”, Viluksela toteaa. Samalla hän kuitenkin

kritisoi kulttuurialalla osittain edelleen vallitsevaa vanhakantaista ajattelua. Ihmisiä kohdellaan asiakkaina, kuluttajina, jotka tuodaan tarkkaan organisoituun tilaan tekemään tarkkaan säänneltyä toimintaa. On mietitty etukäteen, miten kulttuurista tulee nauttia. ”Olemme edelleen 1900-luvun lopun ajattelussa, että on olemassa prosessit ja hierarkia, oikeat tavat toimia. Ja joku muu huolehtii, että minä saan sen”, hän sanoo.

Sosiaalinen media ja kulttuurin uudet jakelukanavat ovat muuttaneet jo tekemisen ja kuluttamisen kulttuuria. Kaikki on kaikkien saatavilla riippumatta paikasta ja ajasta.

Tämä voi olla myös ongelma. ”Maailma on pullollaan guruja, jotka eivät välttämättä edes puhu totta. Jos ei ole riittävästi pohjaosaamista, on vaikeaa tietää, uskaltaako luottaa vai ei, kannattaako tämän saadun tiedon pohjalta toimia vai ei”, Viluksela huomauttaa. Ihmiset elävät erilaisissa todellisuuksissa. Sosiaalisessa mediassa syntyy ryhmiä, jotka haluavat tapella auktoriteetteja vastaan. ”Noita me ei uskota, vaikka se olisikin totta”, Viluksela sanoo, ja huomauttaa, että jo Helsingin sisällä on eri todellisuuksia. ”Vuosaareen maahanmuuttaja-alueella eletään erilaisten käsitysten varassa kuin Etelärannassa, tai Paloheinän omakotialueella”, Viluksela sanoo. Hänen mukaansa yksi iso kysymys on myös se, kuinka saadaan kulttuuri tuottamaan sosiaalisessa mediassa niin, että sillä voi myös elää. Pelimaailman ansaintalogiikka perustuu pieniin siruihin, joita ostamalla pääsee syvemmälle peliin sisään.

Voisiko se toimia myös kulttuurin puolella?

Millaiseksi yhteiskunta muuttuu tällaisen kehityksen myötä? Mitä automaation syrjäyttämät ihmiset tekevät työkseen? Viluksela uskoo, että osa muuntautuu tekemään automaatiolinjan kyljessä huolto- ja valvontatöitä ja osa toimii hyvässä yhteistyössä automaation kanssa. Kaikille ei kuitenkaan riitä töitä. Tulee pudokkaita. Työ muuttuu yksinäisemmäksi. Tarvitaan uudenlaisia valmiuksia esimerkiksi siihen, kuinka hakea joka aamu uusia työtehtäviä netin kautta. Itsensä työllistämisen tarve kasvaa, siihen on jo nyt painetta. Samalla tarvitaan tukiverkosto niille, jotka eivät pysty tähän. Yhteiskunnassa vaaditaan lisää yhteisöllisyyttä. ”Katsotaanko me silloin, että

on oikein jäädä pois? Ihmisille tulee väistämättä elämäntilanteita, jolloin on vaikeaa olla nopea ja aktiivinen”, Viluksela miettii.

Vilukselan mukaan ihminen on onnellisimmillaan työssä, jossa voi tehdä jotain itselleen ja muille merkittävää. On vaikea ennustaa sitä, mihin suuntaan maailma menee. ”Kääntykö se siihen suuntaan, että ihmiset ovat tyytyväisempiä työssään, vai onko meillä järjetön jono stressaantunutta ja loppuun palanutta jengiä jonossa sote-uudistukseen”, hän pohtii.

Viluksela on myös miettinyt, millä ehdoin me kohtaamme tulevaisuuden. Onko se työelämän ehdoilla, vai tuottavuuden ehdoilla? Vai etenemmekö kenties hyvä elämä edellä, ihmisarvo edellä? Vilukselan toive on, että pystyisimme etenemään monta kylkeä edellä, moniarvoisesti. Suomen kokoinen maa ei elä pelkästään tuottamalla palveluita, yhteiskuntamme on vientivetoista.

Suomi tarvitsee ulkopuolista rahaa, vientiä, teollisuutta, myytäviä tuotteita ja palveluita, ”Suurin kysymys ei ole se, millainen meidän työaika tulee olemaan, vaan se, miten luovia ja innovatiivisia me olemme. Mitä sellaista meillä on, jota kenialainen, brasilialainen tai eteläkorealainen haluaa ostaa? Työajanpidennys ei lisää tuottavuutta suurimmalla osalla aloista, sillä suurin osa tekee ajattelua vaativaa työtä, eikä ajattelu lopu kun työaika on ohi”, Viluksela huomauttaa. Hänen mukaansa loppujen lopuksi tulevaisuuden työelämässä ei ole kyse sen kummemmasta kuin hyvästä perusihmisestä. Tarvitaan hyvän perusihmisen taitoja; empatiaa, yhteisöllisyyttä, avoimuutta ja vastuun kantoa. ”Ei se läsnäolo tee tulosta. Jos pystyttäisiin tukemaan luovuutta ja innovointia työpaikoilla, se olisi tehokkaampi tie. Ihmisten pitää saada käyttää järkeä ja tunteita.

Täytyy tukea yhteisöllisyyttä. Harva keksii yksin mitään. ”

T A K U 11

Työpaikalla on työntekijälle monta merkitystä. Työ voi olla innostavaa, siitä saa riittävän palkan elämiseen, se voi tuoda hyviä ystäviä ja se voi vahvistaa omaa identiteettiä. Vastaavasti työ voi olla tylsää, siitä maksetaan kehnosti, työyhteisö on hankala ja omanarvontuntoa nollaavaa. Työ ei kuitenkaan monellekaan ole koko elämä. Suuri haaste ja ongelma monelle on työn ja muun elämän yhteensovittaminen.

Hyvinvoinnin esteitä ja ehtoja Työterveyslaitos TTL tekee jatkuvaa seurantaa ja tutkimusta työhyvinvoinnista monesta eri näkökulmasta. Työn ja muun elämän yhteensovittamisesta oli Työ ja perhe-elämä -ohjelma käynnissä vuosina 20132015. Tavoitteena oli lisätä työelämän tietoisuutta perhe-elämästä voimavarana ja edistää työn ja perheen yhteensovittamista kaikissa työuran vaiheissa.

Tulokset olivat siinä mielessä myönteisiä, että yli puolella haastatelluista kotiasiat eivät juuri koskaan häirinneet työntekoa. Lähes puolet arvioi, ettei työ aiheuttanut kotitöiden laiminlyöntituntemuksia. Eroja ei ollut miesten ja naisten välillä.

Selvityksen mukaan haasteitakin tietysti oli. Niitä toi mm. se, että vaikka perhettä arvostetaan, työ määrittää ajankäyttöä ja elämän rytmiä. Työntekijöihin ja vanhempiin kohdistuu usein ristiriitaisia odotuksia ja velvollisuuksia. Työelämän epävakaus ja jatkuvat muutokset, kasvaneet joustamisvaatimukset sekä työtahdin jatkuva kiristyminen rasittavat ja vaikuttavat myös perhe-elämään.

Naiset edelleen vastaavat enemmän perheestä ja kodista eikä heille välttämättä jää riittävästi aikaa ja energiaa oman työuransa hoitamiseen.

He tekevät miehiä enemmän kompromisseja työnsä suhteen perheen eduksi.

Esimiehen mahdollisuudet TTL:n haastattelututkimuksen mukaan työhyvinvoinnin kannalta tärkeässä asemassa olevat esimiehet eivät tiedä riittävästi työn ja muun 12 T A K U

M e r j a I s o t a lo

Esimies, työhyvinvoinnin mahdollistaja

elämän yhteensovittamisen mahdollisuuksista. Eniten käytettyjä keinoja ovat työaikajärjestelyt, esimerkiksi liukuva työaika.

Valtaosalla työpaikoista (noin 70 %) on joustoja käytössään. Liukumia käyttää 65 %, työaikapankkia 45 %, lomien säästämistä 67 % ja lomarahojen muuttamista vapaaksi 52 %. Monet kokevat kuitenkin, että esimiehet eivät saa riittävästi tietoa yhteensovittamisen keinoista edes omissa koulutuksissaan ja tiedotuksessa yleensä. Pienillä työpaikoilla tilanne on parempi kuin suurilla.

Kysymys on kuitenkin työhyvinvoinnista huolehtimisesta, jonka olettaisi kiinnostavan sekä johtoa että esimiehiä. Kysymys on työkyvyn ylläpidosta ja sitä kautta työnteon tehokkuudesta.

Lisää haasteita Tulevina vuosina yhä useammalla työntekijällä on huolehdittavanaan ikääntynyt omainen. Tilanne voi yllättää esimiehen ja johdon eikä siihen ole totuttuja toimintatapoja vielä syntynyt samalla tavalla kuin pienten lasten hoitoon. Lainsäädännön mukaan on kyllä mahdollisuus ikääntyneiden omaisten hoitoon, mutta asia on erikseen sovittava työnantajan kanssa.

Toinen haaste ovat epätasaisesti jakautuvat perhevapaat. Naiset ovat miehiä pitempään poissa työelämästä vanhempainvapaiden vuoksi. On myös huomattu, että miesvaltaisilla työpaikoilla on vaikeampi ottaa pu-

heeksi perhevapaa kuin naisvaltaisilla työpaikoilla.

Työelämän muutokset vaikuttavat luonnollisesti paljon nimenomaan johtamiseen ja esimiestyöhön. Erilaiset sidosryhmät ja verkostot lisääntyvät, työntekijöinä ja yhteistyökumppaneina on eri sukupolvien ja kulttuurien edustajia, muutokset tapahtuvat entistä nopeammin ja tehokkuusvaatimukset ovat kasvaneet.

Tutkimusten mukaan myös konfliktitilanteet ovat yleistyneet. Varsinkin asiantuntijatyössä on tärkeää luottaa työntekijöiden osaamiseen ja keskittyä työprosessien johtamiseen.

Toisaalta entistä useammin vaaditaan monitaitoisuutta, joustavuutta ja uuteen sopeutumista. Jos työnkuvat ovat epäselviä tai työn ja vapaaajan raja on hämärä, tuloksena on uupuminen sekä työntekijöillä että esimiehillä.

Parhaat käytännöt Selvitysten ja tutkimuksen tuloksena saatiin kymmenen parhaan keinon lista työn ja muun elämän yhteensovittamiseen. Tärkeimmiksi keinoiksi nousivat työaikaan liittyvät erilaiset joustot ja järjestelmät. Etätyö nähtiin myös hyväksi mahdollisuudeksi, vaikka se ei kaikkiin töihin sovikaan.

Senkin toteuttaminen vaatii esimieheltä ohjeistusta ja myönteistä asennetta. Kokemus kertoo myös sen, että esimiehen ja työntekijän välillä täytyy olla riittävästi luottamusta.

Esimiehillä tulisi olla oman työnsä tueksi ylimmän johdon selkeät linjaukset ja tieto käytettävissä olevista keinoista. Tieto mahdollisuuksista saatetaan näin myös henkilöstön tietoon. Sovitut pelisäännöt auttavat tasapuoliseen kohteluun, vaikka erikoistilanteet pitääkin ottaa huomioon. Avoimuus ja myönteisyys helpottavat asioista keskustelua, jossa voidaan ottaa esille myös haastavat elämäntilanteet, kuten esimerkiksi yksinhuoltajuus tai omahoivatilanne.

Toimivat sijaisjärjestelyt ja työhön palaamisen käytännöt ovat välttämättömiä monissa työpaikoissa ja varsinkin erilaisissa palvelu- ja hoitotehtävissä. Se tarkoittaa mm. perhevapaalta palaajalle tarjottavaa perehdyttämistä ja tukea. Työnantaja voi tarvittaessa mahdollisuuksien mukaan järjestää esimerkiksi sairaan lapsen hoitopalvelua. Yksityiselämän tilanteet kannattaa ottaa osaksi työterveyshuoltoa, koska ne

joka tapauksessa vaikuttavat työntekijän hyvinvointiin.

Esimiehen mahdollisuudet Esimiestyöhön löytyy runsaasti ohjeistusta ja apuvälineitä verkostakin, samoin koulutusta on tarjolla, jos työnantaja niin haluaa.

Oma lukunsa on tietysti myös esimiehen omasta työhyvinvoinnista huolehtiminen.

Luottamus on keskeinen ja tärkeä asia.

Esimiehille tarjottu luottamuksen TOP5 sopii sovellettavaksi muihinkin ihmissuhteisiin. Ensimmäisenä on ohje: käyttäydy luotettavasti. Esimies on työntekijöille myös esimerkki siitä, miten työpaikalla tulee käyttäytyä. Toinen ohje kehottaa kunnioittamaan toisen tunteita. Työpaikoilla helposti peitetään puolin ja toisin tunteita, varsinkin yksityiselämään liittyviä. Ne kuitenkin vaikuttavat työhyvinvointiin.

Kolmannen ohjeen mukaan kannattaa antaa myönteistä palautetta, kun työt hoituvat.

Ja jos eivät hoidu, niin on selvitettävä töiden tasainen jakautuminen työntekijöiden kesken tai autettava tarvittaessa itse. Neljäs ohje suosittelee keskustelemaan työntekijöiden kanssa. Moni kaipaa mahdollisuutta pohtia yhdessä esimiehen kanssa ammatillisia kysymyksiä ja saada sparrausta.

Viides ohje kuuluukin, että pitää järjestää aikaa työntekijöille. Esimies voi yrittää siirtää joitakin tehtäviään muille ja käyttää vapautuneen ajan johtamiseen. Hyvällä johtamisella voi saada työt sujumaan ja työtehon paranemaan niin paljon, ettei kannata tuplata omaa työaikaansa ja uuvuttaa itseänsä. Esimiehen oma työhyvinvointi vaikuttaa myös työntekijöiden hyvinvointiin.

Lähteitä: Järvensivu, Anu – Kervinen, Heidi – Syrjä, Sanna: Esimiehen työhyvinvointi.

Tampereen yliopisto, Työelämän tutkimuskeskus, Tampere 2011 www.esimiehenopasmuutokseen.fi www.ttl.fi/partner/tyojaperhe/sivut/top10.aspx www.tyojaperhe.fi

Akavan yrittäjäpalkinto 2015 Akavan vuosittainen yrittäjäpalkinto myönnettiin marraskuussa Antellin perheyrityksen vetäjille Annukka ja Tomi Lantolle. Sisarukset ovat molemmat kauppatieteiden maistereita.

Annukka Lantto oli kertomassa yritystoiminnasta Akavan yrittäjäseminaarissa 12.2.2016 Helsingissä. Tarina alkaa vuodesta 1880, jolloin paakari Katri Antell aloitti Oulussa yritystoiminnan, joka jatkuu nyt valtakunnallisena eri puolilla Suomea. Konserniin kuuluu emoyhtiön lisäksi Antell-Kahvilat Oy, AntellLeipomot Oy ja Antell-Ravintolat Oy, joka on yli 100 henkilöstöravintolan perhe.

Kuva: Tarja Paajonen

Esimies tai työtoverikin voi antaa tukea hankalassa elämäntilanteessa olevalle.

Työn ja muun elämän yhteensovittamisen ratkaisut ovat yksilöllisiä. Jokainen voi harjoitella itsetuntemusta ja oman elämänsä hallintaa. Parhaiden käytäntöjen erikoisin ja todennäköisesti vähiten käytetty toimintamalli on perheen tuominen tutustumaan työpaikkaan. Samalla työnantaja saisi tilaisuuden tutustua perheeseen, joka on työntekijälle tärkeä voimavara.

Antell Oy on pärjännyt hyvin isojen yritysten Great Place To Work kilpailussa ja sijoittui tänä vuonna kolmanneksi. Työntekijöitä on noin 600. Annukka Lantto kuvasi Akavan yrittäjäseminaarissa työhyvinvoinnin suurta merkitystä.

Työhyvinvointi ei synnyt itsestään, sitä pitää johtaa. Antellin tunnuslause ”Antell tekee sinulle aidosti hyvää joka päivä” tarkoittaa tietysti hyvää asiakkaille, mutta myös työntekijöille.

Työhyvinvoinnin johtaminen tapahtuu koko organisaatiossa, johdossa, esimiestyössä ja työyhteisöissä eikä se tarkoita pelkkää fyysistä hyvinvointia.

Työhyvinvoinnin ja liiketoiminnan yhteys on Annukka Lanton mukaan selvä. Erinomaisessa työyhteisössä hyvät työntekijät pysyvät pitkään. Kun työntekijät eivät jatkuvasti vaihdu, hiljainen tieto säilyy ja siirtyy nuoremmille ja koulutukset vaikuttavat pitkään.

Tavoitteena on paras asiakastuntemus, ammattitaitoisin henkilökunta, paras palvelu ja asiantyytyväisyys ja näin myös liikevaihto ja tulos. Vastuu ja valta on annettava yhdessä: tunnus Itte Tehtyä tarkoittaa, että jokaisessa ravintolassa on oma ruokalista ja tarjotut ruoat valmistetaan mahdollisimman pitkälle itse laadukkaimpia raaka-aineita käyttäen. Päätöksenteko tapahtuu asiakaspinnassa, missä palaute on välitöntä. Välineet tehdä ja vastuu ovat jokaisessa ravintolassa, päätökset tehdään niin lähellä asiakasta kuin mahdollista ja näin syntyy hyvä kierre.

Annukka Lantto totesi, että hyvä henkilöstöpolitiikka on kuin ruusu – kaunis, tuoksuva ja piikikäs. Hyvä johtajuus on kaiken alku. Hyvä esimies ei hyväksy huonoa, ihmisten odotetaan tekevän työnsä hyvin, ja niin luottamuksen myötä arvostus alkaa kasvaa. Työhyvinvointia ei tehdä illanvietoilla, vaan rajoilla ja rakkaudella.

Antell-yhtiöiden johto toimii lähellä eri toimipisteitä ja ihmisten keskellä, asioihin puututaan, mutta ei päätetä asioista alaisten puolesta. Tärkeitä asioita ovat myös yksinkertaiset asiat kuten siisteys ja puhtaus sekä kaunis käytös. Kerran vuodessa johtajat ovat arjen työssä mukana kentällä, ja tieto tilanteista on hallinnassa. Perusasiat tehdään parhaalla mahdollisella tavalla, just eikä melkein. Säännöt ovat samat kaikille.

Työn, perheen ja muun elämän yhteensovittamisesta huolehditaan niin, että tauot, yöunet, lomat, työajan määrä ja priorisointi ovat kohdallaan ja myös se, että elämä sisältää erilaisia vaiheita. Annukka Lantto totesi, että ei soitella eikä posteilla omillakaan lomilla. On opeteltava sanomaan ei, jos itse tukehtuu, niin ei ole kellään hyvin.

T A K U 13

Heli Halme

Katalonialaista tanssia – juhlasta juhlaan Ballets de Catalunya on yli kuusikymmenvuotias tanssijärjestö.

Katalonialaisen kansallistanssin sardanan sanotaan olevan Katalonian yhtenäisyyden symboli.

Nuoria bastoners-tanssijoita perinteisissä asuissa. Kuva Elektra Knapp.

Katalonian tanssi kohti itsenäisyyttä Ballets de Catalunya perustettiin 1953, kun kenraali Franco hallitsi Espanjaa. Katalaania ei ollut sallittu puhua julkisilla paikoilla ja katalonialaisen kulttuurin harjoittaminen oli rajoitettua. Tilanne on nykyisin toinen: Katalonia on itsenäisyyteen pyrkivä autonominen osa Espanjaa.

Katalonia on hyvin kansainvälinen - ulkomailla syntyneitä asukkaita Katalonian väestöstä on peräti 37 prosenttia. Katalaania puhuu seitsemästä kymmeneen miljoonaa ihmistä, mikä tekee siitä Euroopan yhdeksänneksi suurimman kielen.

Opetuskieli Katalonian kouluissa on pääosin katalaani.

Tanssiseuran alkuaikoina ajettiin uskaliaasti poliittista agendaa tanssiopetuksen lomassa. Heti seuratoiminnan alettua järjestettiin katalonialaisia kulttuuritapahtumia ja jopa katalaanin kielen kursseja. Ballets de Catalunya on päättänyt tukea nykyistä itsenäistymispolitiikkaa, vaikka nykyinen seuratoiminta ei ole poliittista. Nykyään toiminta-ajatuksena on ylläpitää katalonialaista tanssiperinnettä sekä tuoda tanssi kaupunkien kaduille ja aukioille.

Sardana-tanssi symboloi Katalonian yhtenäisyyttä Ballets de Catalunya eroaa muista Barcelonan tanssiseuroista siten, että näytöksissä pyritään esiintymään elävän musiikin säestyksellä 14 T A K U

Katalonialaisia tansseja tanssitaan kaupunkien ja kylien aukioilla.

Kuva Lukas Rosendahl.

ja perinteisiin asuihin pukeutuneena.

Tanssinäytösten erityispiirteenä on, että yleisö otetaan mukaan tanssiin.

Näin luodaan paikallisiin tansseihin kuuluva yhteisöllinen ilmapiiri.

Katalonialaisia tansseja on tanssittu perinteisesti ulkona. Niitä voi nähdä

kaduilla, aukioilla ja erilaisten festivaalien yhteydessä. Tunnetuin tanssi on sardana, josta tuli suosittu katalonialaisen kansallisaatteen elpymisen myötä 1800-luvulla. Sardanaa tanssitaan käsikkäin piirimuodostelmassa.

Se on melko rauhallinen tanssi ja tyyliltään hyvin eteläeurooppalainen

aina asuja myöten. Sardanaa soittavaa orkesteria kutsutaan coblaksi ja sen esiintymisiin kuuluvat monet perinteiset soittimet sekä laulu.

Suomi on eteläeurooppalaisille eksoottinen, kiehtova kohde. Ilmassa on ajatus päästä lähivuosina esiintymään Suomeen.

Toinen tunnettu tanssi on ball de bastons eli keppitanssi. Se on alkujaan miesten harjoittama rituaalinen asetanssi. Vastaavanlaisia tansseja tunnetaan muissakin Euroopan maissa, mutta katalonialainen keppitanssi on näistä tunnetuin. Muita perinnetansseja ovat esimerkiksi: boleros, jotas, ball pla ja bolangeres. Folkloristit ovat aikoinaan keränneet tiedot tansseista eri puolilta Kataloniaa.

Seura pyrkii säilyttämään tanssien vanhat muodot lisäämättä niihin uusia liikkeitä tai eleitä. Eräissä kylissä tanssitaan edelleen perinnetansseja ja nämä ovat ajan kuluessa saaneet usein hieman eri muodon.

Pitkiä tanssiharjoituksia ja valtava määrä vapaaehtoistyötä Toimintaa seurassa on kaiken ikäisille. Varsinaisille tanssijoille, alkeisryhmälle, bastoners-tanssijoille ja orkesterille on kaikille omat harjoituksensa. Tanssijoita on viisivuotiaista aina yhdeksänkymmentävuotiaisiin. Toiminta poikkeaa suomalaisesta harrastustoiminnasta. Jo kuusivuotiaiden harjoitukset kestävät kolme tuntia. Tanssi-illat ovat myös yhteistä ajanviettoa eväshetkineen ja leikkeineen. Lapsiharrastajan koko perhe halutaan sitouttaa mukaan toimintaan. Vuonna 2015 järjestettiin muun muassa vuoret ylittävä vaellus läheiseen kaupunkiin ja lasten yöleiri cava-kuohuviineistään kuuluisaan Freixenetiin.

Ballets de Catalunya toimii pääosin vapaaehtoistyön varassa.Vain suurimpiin näytöksiin saadaan ulkopuolista tukea. Monet vapaaehtoiset tanssiopettajat ovat hyvin sitoutuneita järjestöön. Tanssitapahtumat ja järjestötoiminta täyttävät monen jäsenen vapaa-ajan. Jäseniä järjestössä on parisataa ja aktiivijäseniä on heistä lähes puolet.

Järjestön ongelmat ovat tyypillisiä: kuinka löydetään riittävästi aktiivisia vapaaehtoisia ja kuinka saadaan markkinointia uusille jäsenille, etenkin lapsille. Jäseniä haetaan muun muassa katunäytösten avulla. Toimintaan osallistuminen on maksutonta ja kustannusten hoitaminen järjestetään toisin.

Järjestö on esiintynyt ulkomailla usein eri järjestövaihtojen kautta.

Gegants-hahmot kuuluvat katalonialaiseen kulttuuriin. Kuva Elektra Knapp.

Tanssijoita perinteisissä asuissa.

Kuva Elektra Knapp.

Tanssiseurassa juhlitaan Katalonian suojeluluspyhimystä ja hakataan jouluhalkoa Kataloniassa osataan juhlia. Virallisia suuria juhlia on joka toinen kuukausi. Lisäksi erilaisia festivaaleja on Barcelonassa loputtomasti. Vuosittainen tanssiseuran kalenteri noudattaa samaa juhlien rytmiä. Vuoden suurin lastenjuhla on kolmen kuninkaan juhla eli loppiainen. Ballets de Catalunya järjestää teatterisalissaan huikean kolmen kuninkaan juhlan tansseineen ja kuninkaiden vierailuineen.

Helmikuussa on paastoa edeltävä karnevaali. Kaupunkiin saapuu väärä

kuningas. Karnevaalikuningas hallitsee kaupunkia, kunnes karnevaalien viimeisenä päivänä hänet haudataan symbolisesti sardiinien muodossa rantahiekkaan. Karnevaalit ovat oikeastaan sarja juhlia. Viime vuosina järjestö on osallistunut erääseen karnevaalikulkueista ja esiintynyt karnevaalien Taronjada-juhlassa, juhlan voisi suomentaa "appelsiinitai oranssitaisteluksi.”

Keväällä juhlitaan Katalonian kansallispyhimystä Sant Jordia. Sant Jordina Ballets de Catalunya järjestää tapahtuman, jossa esitellään katalonialaisen kulttuurin ilmiöitä: tansseja, diableja (tulta syökseviä piruja ja hirviöitä), gegants-jättiläisten tanssia ja castelleja eli ihmistorneja.

Sant Jordin juhlinta perustuu legendaan, jonka mukaan lohikäärme piinasi kaupunkia ja prinsessa joutui lopulta uhrivuoroon. Urhea ritari Sant Jordi surmasi lohikäärmeen.

Lohikäärmeen verestä kasvoi ruusu, jonka prinsessa ojensi ritarille.

Myöhemmin tähän päivään liitettiin myös kirjallisuus. Suomessa juhlaa on koetettu lanseerata Kirjan ja ruusun päivänä.

Etelä-Euroopassa kevät kestää juhannukseen saakka. Touko-kesäkuun vaihteessa vietetään kevätjuhlaa.

Tanssiseuran kevätjuhla on katutapahtuma. Kesän aloitaa Kataloniassa tärkeä ja räiskyvästi juhlittava Sant Joan eli juhannus. Tämä on ainoa juhla, jota seura ei vietä, koska se osuu juuri alkavaan lomakauteen.

Kesällä sen sijaan ryhmällä on useita esiintymisiä Barcelonassa.

Syksyllä on Barcelonan kaupungin suurin kaupunkijuhla la Mercè, johon tanssiseura on viime vuosina osallistunut näytöksellä. Lokakuussa on kastanjajuhla, La Castanyada, joka on katalonialainen versio pyhäinpäivästä. Pyhäinpäiväiltana ilma on useimmiten vielä varsin lämmin ja oivallinen rentoihin ulkojuhliin. Kastanjoita syödään tanssin lomassa.

Vuoden päättävät jouluvalmistelut.

Tanssiharjoituksissa lapset syöttävät lasten jouluperinteeseen kuuluvaa caga tióa eli kakkahalkoa. Viimeisellä harjoituskerralla ennen joulua jouluhalko hakataan kepeillä laulun saattelemana. Halko kakkaa pienille lapsille tavallisesti makeisia, kun taas teini-ikäiset ovat saaneet useampana vuonna pelkkiä perunoita!

T A K U 15

Raisa Niemi

Unohda olut.

Unohda art deco.

Unohda Kaarlensilta ja astrologinen kello

Tutustu Prahassa kuvataiteisiin!

Siin채 vaiheessa kun Prahan dekoratiiviset julkisivut ja art deco lasimaalaukset, supersiev채t koristeelliset juomalasit ja muut lasiesineet alkavat tymp채ist채, suuntaa matkasi ulos postikor ttimaisesta vanhasta kaupungista ja hakeudu karua funktionalistista estetiikka huokuvaan kuvataiteen museoon.

16 T A K U

Vain kolmen raitiovaunupysäkin päästä Republiky aukiolta sijaitsee Veletržiní -palatsi. Kyseessä ei todellakaan ole mikään koristeellinen barokkipalatsi, vaan Manhattan-vaikutteinen, tylyltäkin vaikuttava messukeskus, jonka arkkitehdit Oldřich Tyl ja Josef Fuchs suunnittelivat 1920-luvulla.

Rakennuksessa on kuusi kerrosta avaraa valoisaa tilaa lasikattoisen valopihan ympärillä.

Vuodesta 1995 talo on toiminut Kansallisgallerian modernin taiteen kokoelman kotina. Museossa on edustettuina laajalti niin tsekkiläistä kuin eurooppalaistakin modernia taidetta Picassosta Matisseen, Alfons Muchasta Gustav Klimtiin, mutta ihan uusinta taidetta saa etsiä. Jos aloittaa kiertokäynnin ylhäältä, niin kuin me teimme, saattaa uuvuttavankin laajojen kokoelmien läpikahlaaminen lannistaa. Mutta niitä omituisen hauskoja, kummallisen kiehtovia, vaivaannuttavan vaikuttavia teoksia löytyy lopulta alakerroksista.

The first serially produced Schizophrenia, 1998 (Jiři Ćernickỳ) Great Dialogue, 1966 (Karel Nepraš) Spoon with Ears, 1961 (Bohumil Štĕpán) Sunbeam Motorcycle, 1924 (Otakar Švec)

T A K U 17

Petri Pietiläinen

Viime vuonna Finlandia-palkintovoittaja Laura Lindstedt kohautti maata palkintopuheellaan. Hän kritisoi vahvasti muun muassa hallitusta uusliberalistisesta politiikasta ja luokkayhteiskunnan rakentamisesta. Kohu oli valtava. Taiteilijan katsottiin purevan häntä ruokkivaa kättä. Mitä kirjailija miettii tilanteesta helmikuussa 2016?

– Kun kuulin, että saan palkinnon, minulla oli pari päivää aikaa miettiä, mitä sanoisin. Tiesin heti, että haluan puhua nykyisestä yhteiskunnallisesta tilanteesta, Lindstedt vastaa.

Hän päätti olla puhumatta kukkaiskieltä ja tyhjänpäiväisiä pehmoiluja. Hän tiesi, että juuri sillä hetkellä kaikki kuuntelisivat hänen ajatuksiaan. Kirjailija tunsi moraaliseksi velvollisuudekseen puhua.

– On tietysti jokaisen taiteilijan oma ratkaisu, miten hän osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Kirjailijan ei tarvitse olla joka paikan mielipide-esiintyjä tai kriitikko. Lindstedtin mielestä voi aivan hyvin tehdä vain taidetta. Joskus voi olla hyvä, että yhteiskunnallisia näkemyksiä tulee keskusteluun poliittisten ja mediavaikuttajien ulkopuolelta.

– Kun sellainen henkilö avaa suunsa, tekee jonkun teon tai eleen, se otetaan toisella tavalla huomioon.

Diggasin Feodoroffin ja Sarkolan 169-mielenilmauksesta Linnan juhlissa. Vahva ele toi asioita keskusteluun, Lindstedt kertoo.

Taiteilijat katsovat aina yhteiskunnan toimintaa kyseenalaistavin silmin. Se on yksi taiteen tehtävistä.

Taiteilija voi halutessaan hyödyntää tätä taiteen perusluonnetta ja osallistua vahvastikin keskusteluun. Ilman kriittistä ajattelua yhteiskunnista voi tulla poliittisten ideologioiden vankiloita.

Taiteilija saa kritisoida yhteiskuntaa

"Hän päätti olla puhumatta kukkaiskieltä ja tyhjänpäiväisiä pehmoiluja."

Kirjailija ei halua olla Kirjailija Lindstedt yrittää välttää ajatusta, että on Kirjailija. Hän esiintyy erilaisissa tilaisuuksissa kirjailijan roolissa kuten 11. helmikuuta Kotkan kirjaston kirjallisessa illassa. Tässä roolissa hän oli ennätysyleisön mielestä aivan vastustamaton.

– Kotona riisun roolin, sillä se haittaa työntekoa.

18 T A K U

Laura Lindstedt ihastutti kirjallisessa illassa Kotkassa puhumalla säkenöivästi vain kirjallisuudesta. Kuvat Petri Pietiläinen.

Hän lähestyy jokaista tarinaa osaamattomuuden näkökulmasta, koska ei halua toistaan aiemmin tehtyä. Kirjoittamisen kuluessa tilanne muuttuu. Tarinasta tulee aina vain

mielekkäämpi ja tärkeämpi kerrottavaksi.

Suomalainen kirjallisuus on Lindstedtille yhtä kansainvälistä kuin mikä tahansa muukin kirjallisuus.

Oneironissa ei liikuta Suomessa, eikä siinä Suomi välähdä kuin satunnaisesti esimerkiksi yhden sivuhenkilön hahmossa. Kirjan käännösoikeudet on myyty moniin maihin. Kun kirjailija luo henkilöhahmoja, hän ei käännösoikeuksien takia luo tarkoituksella hahmoja eri kulttuureista.

Tällä hetkellä suomalaista kirjallisuutta käännetään yhä enemmän koko ajan. Tämä on luonnollista, sillä suomalainenkin kirjallisuus on globaalista.

– Eivät suomalaiset kirjailijat kirjoita pelkästään maan sisälle jäävistä aiheista.

Suomeksi kirjoitettu kirjallisuus on aiheistaan huolimatta aina suomalaista kulttuuria. Tosin Lindstedt muistuttaa, että täällä kirjoitetaan suomalaista kirjallisuutta muun muassa ruotsiksi.

Apurahojen pakko Palkintopuheen kummallisin sivujuonne koski apurahataiteen kritiikkiä. Monet kommentaattorit maakuntalehdissä ja blogiteksteissä siteerasivat palkintopuhetta väärin tai ainakin tarkoituksenmukaisesti. Kommenteissa rakennettiin puheesta ”olkinukke”, joka puhallettiin kumoon.

Pääkirjoituksissa asti nostettiin esiin hänen saamansa apurahat ja ylipäänsä kysymys siitä, miksi apurahoja saava taiteilija puree ruokkivaa kättä.

– Meuhkaaminen oli absurdia. Reaktio oli niin valtava, että huomasin osuneeni johonkin hermoon.

Lindstedt muistuttaa tyynesti, että Suomessa ei taidetta ja kulttuuria tehdä ilman apurahoja. Jos ylipäänsä halutaan, että meillä sitä syntyy, järjestelmän pitää toimia muulla tavalla kuin markkinaehtoisesti.

– Keskustelussa oli se ihmeellinen sävy, että apurahan saamisen pitäisi hiljentää taiteilija. Eihän taiteilijaa voi ostaa, Lindstedt puuskahtaa.

Kulttuuripolitiikan maisteriohjelma kouluttaa Kulttuuripolitiikan maisteriohjelma koulutopiskelijoita kulttuurialojen asiantuntija-, HAE 6.4.2016 taa opiskelijoita kulttuurialojen kehittämisja johtotehtäviin.

OhjelmastaasiantuntivalmisMENNESSÄ! tuneetja-, opiskelijat työllistyvät kulttuurihallinnon kehittämisja johtotehtäviin.

Ohjelmasta eri tehtäviin Suomessa, sekä kansainvälisesti, ml. valmistuneet opiskelijat työllistyvät kulttuuopetusja tutkimustehtäviin ja rihallinnon eri tehtäviin korkeakouluissa Suomessa, sekä kantutkimusinstituuteissa, tiedotusvälineissä, kult- Haku ohjelmaan tapahtuu Jyväskylän yliopiston sainvälisesti, ml. opetusja tutkimustehtäviin tuuri- ja taidealan laitoksissa, yhdistyksissä ja yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan sähköisellä korkeakouluissa ja tutkimusinstituuteissa, tiehakulomakkeella.

Täytä sähköinen hakulomake yrityksissä.

Haku ohjelmaan tapahtuu Jyväskylän ylidotusvälineissä, kulttuuri- ja taidealan laitok- 6.4.2016 mennessä ja lähetä tulostettu hakemus opiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan Kulttuuripolitiikan maisteriohjelma on yhteis- liitteineen osoitteeseen: sissa, yhdistyksissä ja yrityksissä. sähköisellä hakulomakkeella. Täytä sähköikuntatieteellisesti painottunut syventävien opinhakulomake 6.4.2016 mennessä ja lähetä tojen Kulttuuripolitiikan kokonaisuus joka maisteriohjelma toteutetaan monikulton yh- nenKirjaamo tuurisessa ja kansainvälisessä ilmapiirissä. tulostettu PL 35 hakemus liitteineen osoitteeseen: teiskuntatieteellisesti painottunut syventäviTutkinto antaa valmiudet soveltaa tieteellistä 40014 Jyväskylän Yliopisto en opintojen kokonaisuus, joka toteutetaan tietoa ja menetelmiä kulttuurin ja kulttuuriKirjaamo monikulttuurisessa ja kansainvälisessä politiikan yhteiskunnallisten merkitysten ilmaja Laita kuoreen merkintä; ”Kulttuuripolitiikan PL 35 piirissä.

Tutkinto Ohjelmassa antaa valmiudet soveltaa muutosten arvioinnissa. tarkastellaan maisteriohjelma 2016 - Yhteiskuntatieteellinen 40014 Jyväskylän Yliopisto tieteellistä tietoa ja menetelmiä kulttuurin ja kulttuurija taidepolitiikan malleja ja käytäntöjä, tiedekunta”. kulttuuripolitiikan yhteiskunnallisten merkiosallistumista, monikulttuurisuutta ja kansaLaita kuoreen merkintä; ”Kulttuuripolitiikan laisuutta, taiteen ja teknologian välistä Ohjelmassuhdetta Suomenkielisessä tysten ja muutosten arvioinnissa. sisäänotossa hyväksytään maisteriohjelma 2016 – Yhteiskuntatieteellisekä kulttuurin taloutta, hallintaa ja poliittisuutta. sa tarkastellaan kulttuuri- ja taidepolitiikan enintään 10 opiskelijaa. Tarkista tarkemmat

HAE 6.4.2016 MENNESSÄ

nen tiedekunta”. ja hakuohjeet verkkosivuiltamme. malleja ja käytäntöjä, osallistumista, moni- vaatimukset Maisteriohjelman opiskelijat sijoittuvat kulttuurisuutta ja kansalaisuutta, taiteen ja sosiologian, yhteiskunta- ja sosiaalipolitiikan, Lisätietoja ja hakuohjeet: Suomenkielisessä sisäänotossa hyväksytään teknologian välistäoppiaineisiin. suhdetta sekä kulttuurin https://www.jyu.fi/ytk/kup valtio-opin tai filosofian Ohjelmaan enintään 10 opiskelijaa. Tarkista tarkemon mahdollista hakea jamyös muulla taustataloutta, hallintaa poliittisuutta. mat vaatimukset ja hakuohjeet verkkosivuiltutkinnolla (ml. AMK-tutkinto), mutta hakijoilta Koordinaattori Johanna Turunen tamme. edellytetään perus- ja aineopintoja haettavastaso- johanna.k.turunen@jyu.fi Maisteriohjelman opiskelijat sijoittuvat pääaineesta tai yhteiskuntahakijalta voidaan edellyttää puh. 040 805 3519 siologian, ja sosiaalipolitiikan, korkeintaan 60 op laajuisia täydentäviä opintoja. valtio-opin tai filosofian oppiaineisiin. Oh- Lisätietoja ja hakuohjeet: Maisteriohjelma johtaa yhteiskuntatieteiden https://www.jyu.fi/ytk/kup Miikka Pyykkönen jelmaan on mahdollista hakea myös muulla Professori maisteritutkintoon ja se antaa jatko-opinto- miikka.pyykkonen@jyu.fi taustatutkinnolla (ml.

AMK-tutkinto), mutta kelpoisuuden yllä mainittuihin oppiaineisiin. puh. 040 805 4183 hakijoilta edellytetään perus- ja aineopintoja haettavasta pääaineesta tai hakijalta voidaan edellyttää korkeintaan 60 op laajuisia täydentäviä opintoja. Maisteriohjelma johtaa yhteiskuntatieteiden maisteritutkintoon ja se antaa jatko-opintokelpoisuuden yllä mainittuihin oppiaineisiin.

Koordinaattori Johanna Turunen

johanna.k.turunen@jyu.fi puh. 040 805 3519

Professori Miikka Pyykkönen

miikka.pyykkonen@jyu.fi puh. 040 805 4183

Suomalaisilla apurahoilla mahdollistetaan suomeksi kirjoitetun kirjallisuuden tekeminen. Tällä tavalla kannatellaan yhteiskunnallista tarinaamme – sitä mitä me olemme ja minne menemme. Taide ei siltikään käperry maan rajojen sisälle, eikä kansallinen tarina ole suljettu, vaan menee minne vaan kirjallisuudessa, vaikka sitten kuolemanjälkeiseen välitilaan.

T A K U 19

Tuottajat K ATRI HALONEN Yritin tässä joku aika sitten selittää eräälle vanhemmalle henkilölle, mitä kulttuurituottajat oikein ovat.

Vaikeaa oli. Minulta kysyttiin, että mistä ihmeestä näitä uusia ammatteja koko ajan putkahtelee – tarvitaanko niitä kaikkia?

Jäin miettimään, voiko tuottajuus ammatillisena positiona olla jokin viimevuosikymmenien keksintö ja lähdin tonkimaan asiaa. Ja löytyihän ammattikunnalle vanha historia, jota referoin tässä artikkelissa. Jos vaikka sinäkin törmäät joskus selittelyn tarpeeseen.

Kulttuuripolitiikan kummajainen 50 vuotta Kulttuuripolitiikan katsotaan syntyneen vähitellen 1800-luvun mittaan jolloin yksittäisten taiteilijoiden tuen rinnalle syntyi pysyviä valtion taidetukia. Tuolloin korostettiin taiteilijoiden vetämänä korkeataidetta kansallisen identiteetin rakennusaineksena.

Kulttuurisihteerien ammattikunnan koulutus ja esiinmarssi ajoittuu hyvinvointivaltion kehityksen aikaan 1960-luvulta eteenpäin, jolloin kulttuuripolitiikan tavoitteissa korostui halu saattaa kulttuuri aiempaa laajempien väestöryhmien ulottuville ja käyttöön. Kulttuurituottajien ammattikunnan koulutus alkoi 1990-luvulla jolloin korostui kulttuurin rooli uusliberalistisen yhteiskuntakehityksen ja kiihtyvän globalisaation tuomat haasteet.

Vaikka kulttuuripolitiikassa kulttuurisihteeri on tullut hyvinvointivaltion myötä, ammatillisella positiolla on paljon pidemmät juuret. Kulttuuria on organisoitu verkostojen solmukohdassa, saatettu yleisön saataville ja jotenkin tietoisuuteen, rakennettu erilaisia ansaintalogiikkoja jo kauan ennen kulttuurisihteerien esiinmarssia, vaikkei sitä kulttuuripoliittisessa keskustelussa olekaan nostettu juurikaan esille.

Ohjelmatoimistobisnestä 100 vuotta Musiikin kiertuetoimintaan liittyvien käytännön tuotannollisten ongelmien 20 T A K U

i k i vanh a a mm at ti ku n t a –

ratkaisemiseksi maakuntakaupunkeihin perustettiin etenkin vuosisatojen vaihteessa useita konserttikannatusyhdistyksiä, joiden tarkoituksena oli vastata paikallistasolla kiertävien taiteilijoiden konserttien järjestelyistä.

Toiminnan koordinointi tehostui, kun konserttikannatusyhdistykset organisoituivat keskustoimiston kautta verkostoksi. Keskustoimisto, nimeltään ”Kannel” perustettiin Mikkeliin vuonna 1901. Kannel taisteli kuitenkin koko olemassa olonsa ajan taloudellisissa ongelmissa ja lopetti toimintansa jo vuonna 1906.

Seuraava kiertuetoiminnan koordinointiin keskittynyt yhdistys perustettiin jo vuonna 1908. Yhdistys sai nimekseen Suomen Yleinen Konserttikannatusyhdistys, ja sillä oli jo loppuvuodesta peräti 25 haaraosastoa eripuolilla Suomea. Management-malliin kuului taiteilijoiden keskitetty rekrytointi Helsingin keskustoimistosta käsin ja kiertueiden organisointi yhteistyössä. Suomen Yleisen Konserttikannatusyhdistyksen toiminta kesti kuitenkin vain muutaman vuoden. Toiminnan lopettamisen syyksi mainittiin yleisön puute ja se, että vuoden 1911 tienoilla Suomessa oli myös muita kiertäviä ja konsertoivia taiteilijoita sekä runsaasti omia musiikkikokoonpanoja.

Kannel-keskustoimiston kanssa samoihin aikoihin, vuonna 1903, aloitti toimintansa myös nykyinen Fazer konserttitoimisto, joka on yksi maailman vanhimmista klassisen musiikin alalla toimivista konserttitoimistoista ja taiteilija-agentuureista.

Suomalaisen tapahtumatoiminnan monitaitureita 300 vuotta Ennen ohjelmatoimistotoimintaakin on ollut satoja vuosia rikasta tapahtumatoimintaa. Minna Helminen (Säätyläistön huvista kaikkien kaupunkilaisten ulottuville, 2007, Cupore) on tehnyt laajan katsauksen suomalaisen tapahtumatuotannon historiaan. Siellä tuottajat eivät näy, mutta on varsin selvää, että kulttuurielämän järjestäytyminen tapahtumiksi on sisältänyt nykyjargonilla tuotannollisia tehtäviä. Jo 1700-luvun alkupuolella ulkomaiset teatteriseurueet ryhtyivät suuntaamaan kiertuetoimintaansa Suomen alueel-

le. Kulttuurielämän järjestäytyminen nojautui säätyläistön musiikkija näytelmäharrastuksen suosioon 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun aikoihin. Tuolloin rakennettiin myös teatteritaloja etenkin ulkomaalaisten kiertueteattereiden esiintymistiloiksi, joista tuli myös seuranäytelmäharrastajien ja lopulta kotimaisen teatterin syntysijoja.

Musiikista tuli Helmisen mukaan 1800-luvun puoliväliin mennessä erilaisten soitannollisten seurojen organisoimaa amatööripainotteista puolijulkista toimintaa, joka liittyi kiinteästi säätyläistön muihin seurustelukäytäntöihin. Musiikkiyhdistyksiä orkestereineen, vapaapalokuntien yhteydessä toimivia soittokuntia, teatteriorkestereita ja teatteritalo-osakeyhtiöitä perustettiin erityisen paljon 1850-luvulta eteenpäin.

Tuottajilla on ollut sormensa pelissä myös populaarikulttuurin muodossa.

Vuoden 1800-luvun lopulla populaarikonsertit toimivat muusikoille tärkeänä tulonlähteenä. Teatterisektorilla kiertuetoiminnan luonne oli kaupallinen ja seurueet suunnittelivat lähtökohtaisesti ohjelmistotarjontansa yleisön kysynnän mukaisesti viihdepainotteisena. 1915 astui voimaan väliaikaisena sotaverona pääsylippuvero, jota perittiin kaikista julkisten näytäntöjen ja huvitilaisuuksien lipputuloista. Mykkäelokuvien säestystoiminta toi odotetun piristysruiskeen muusikoille, mutta 1930-luvulla yleistyneet äänielokuvat johtivat muusikoiden joukkotyöttömyyteen, jota paikkailtiin siirtymillä ravintolamuusikoiksi. Monista tulonlähteistä on siis taiteilijan - ja siinä vanavedessä tuotannollisenkin työn tulot rakentuneet ennen julkisen sektorin kulttuurisihteerien ammattikunnan syntyä.

Ammattilaisia yli 2000 vuotta Kansainvälisessä kirjoittelussa tapahtumatoiminnan management nähdään 2000 vuotta vanhana toimijakuntana, jolloin ytimeen ovat hahmottuneet erilaiset uskonnolliset riitit. Valtion rahoittama toimintaa on paikannettu jo Kreikasta 534 ekr, Ateenan sponsoroimien näytelmäfestivaalien muodossa.

Museotoiminta, taideteosten kerääminen, teatteri- tanssi- ja musiikkiesitykset sekä kuvataiteen esille saaminen ovat niin ikää edellyttäneet hyvin samankaltaista koordinointia, verkostojen hallintaa ja managementtia kuin nykyinenkin tuotanto. Välineet ovat muuttuneet, mutta tuottaja on yhä verkostojen solmukohdassa - vuosituhannesta toiseen.

Ei mitään eilisen teeren poikia Mitä siis vastaan seuraavan kerran, kun joku kysyy mistä näitä tuottajia oikein tipahtaa? Vaikka tuotannolliset työt ovat taidemaailman kulisseissa ja jääneet historiankirjoissa vähälle huomiolle, se ei tarkoita, etteikö niitä olisi ollut. Ihmisten halu kokoontua uskonnollisten riittien, taiteen nauttimisen ja yhteisen kohtaamisen äärelle on kirjoitettu syvälle ihmisenä olemisen arkeen ja juhlaan.

Juha Iso-Aho & Pekka Vartiainen (toim.)

KÄVISIKÖ KULTTUURI?

Kulttuurituottajuus ja kulttuurin yleisöt

TAKUn jäsentapahtumia

^ Asiantuntijan äänenkäyttö -koulutus Järjestämme yhteistyössä Ääniräätäli Oy:n kanssa kuudella eri paikkakunnalla Asiantuntijan äänenkäyttö -koulutuksen tämän vuoden aikana. Koulutukset toteutetaan työpajoina (paitsi Helsingissä toiminnallisena luentona) ja jokaiseen mahtuu 15 osallistujaa.

Koulutuksessa saat työvälineitä oman äänen laadun ja kestävyyden kehittämiseen. Samalla opit miten voit pitää ylläpitää oman äänesi terveyttä. Kouluttajalta saat myös vinkkejä oman äänenkäyttötavan kehittämiseen viestinnällisesti toimivampaan suuntaan.

15.2. Turku 14.3. Helsinki 4.4.

Jyväskylä 16.5. Oulu Syksyllä Tampere ja Kuopio Ohjelma ja ilmoittautumiset www.taku.fi/tapahtumat

^ Työnhaun tehopäivä Järjestämme yhdessä Ravistus Konsultoinnin kanssa koulutuspäivän, jonka aikana paneudutaan luovien ja kulttuurialojen työnhakuun. Päivän sisältö kattaa työnhaun kaikki osa-alueet ja vetäjänä toimii innostava ja alan konkari Susan Calonius.

Laajemmin HUMAKin tuoreessa julkaisussa Juha Iso-Aho & Pekka Vartiainen (toim.) (2015) Kävisikö kulttuuri? Kulttuurituottajuus ja kulttuurin yleisöt. Ladattavissa osoitteessa http://www.humak.fi/wp-content/uploads/2015/12/iso-aho-vartiainen-kavisiko-kulttuuri-nettiin.pdf Kurkkaa myös: Helminen, Minna (2007) Säätyläistön huvista kaikkien kaupunkilaisten ulottuville. Esittävän sävel- ja näyttämötaiteen paikallinen institutionalisoituminen ja kehitys taidelaitosten verkostoksi 1870-1939. Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö 13/2007: Helsinki.

Päivän teemoja ovat mm.: • Omien vahvuuksien löytäminen • Työnhakukanavat • LinkedIn ja työnhakuasiakirjojen visuaalisuus • E-portfolio • Apuraha ja joukkorahoitus • Turvallisesti freelancer Ohjelma ja ilmoittautumiset www.taku.fi/tapahtumat

T A K U 21

Annakaisa Anttila

Tuottaja-Anttilan matkakirje

Hongkongista Pysäyttäkää seuraava festivaalituottaja, jonka kohtaatte ja kysykää häneltä kysymys "Mikä on tärkeintä tapahtumassa?". Hyväksykää vain yksisanainen vastaus.

yhdessä kaverien kanssa. Hetkeä kun vähiten on odottanut mitään ja juuri sitten suusta pääsee luontevasti wow, oho tai wau. Se hetki on tärkeintä tapahtumassa, elämykset.

Kuka teistä jo ehti ajatella mielessään, että esiintyjät tietenkin. Festivaalimainokset ovat esiintyjien nimiä täynnä, fontin koko määrittelee artistin suuruuden Suomessa. Jokainen lipunostaja pystyy luettelemaan vähintään yhden artistin, josta on innoissaan. Tuolta samaiselta lipunostajalta voisitte kysyä kysymyksen "Miksi hän osti festivaalilipun?".

Tästä pääsemme Hongkongiin, jossa marraskuun viimeisellä viikolla paistoi edelleen aurinko, elettiin mukavan lämpimiä syyspäiviä. Kaupungin merenrantaan rakennetaan uutta 40 hehtaarin kokoista kulttuurille omistettua aluetta. Kyseinen Kowloonin alue on ollut Hongkongin suurimman musiikkifestivaalin, Clockenflapin, koti viimeisten viiden vuoden ajan.

Nopea vastaus sisältäisi esiintyjät, mutta harvemmin asia on näin yksiselitteistä. Hieman moniselitteisempi vastaus lipunostajalta sisältää vastauksen toiseenkin kysymyksen "Mitä hän odottaa festivaalilta?".

Nyt voimme palata tekstin ensimmäiseen kysymykseen.

Lipunostaja eli festivaalikävijä odottaa elämyksiä. Kesän parasta viikonloppua, kaunista säätä, purskahtelevaa iloa ja yllätyksiä. Useimmiten 22 T A K U

Clockenflapista tekee erityisen mielenkiintoisen sen 62 000 hengen yleisö. Reilu puolet yleisöstä on paikallisia kiinalaisia, 30 % paikallisia expatteja ja loput 15 % kansainvälistä yleisöä. Miten rakennetaan elämyksiä niin monipuoliselle joukolle?

Paikallinen kiinalainen nuori saattaa odottaa festivaalilta erilaisia kokemuksia kuin keski-ikäinen lapsikatraan kanssa festaroiva länsimaalainen yritysjohtaja. Ongelmitta

molemmat yleisöryhmät mahtuivat samaan tapahtumaan, kokivat erilaisia asioita ja viettivät kummatkin ikimuistoisen viikonlopun.

Kun ei pelkää monipuolisuutta, saa samaan iltapäivään mahtumaan lasten pussihyppykilpailun ja intialaisen beatbox-keikan. Nämä tapahtuivat toisistaan 10 metrin etäisyydellä ja olivat uskomattoman suosittuja molemmat. Aikuisten kävely keskellä hyppyrataa aiheutti enemmän hämmennystä kuin keikalla pogoavat pienet ihmiset. Ennen New Orderin keikkaa lapsille opetettiin dj-taitoja, uuden sukupolven David Guettoja oli jonoksi asti.

Hulavanteet lentelivät ilmassa, hiljaisella meditaatiokävelyllä rauhoituttiin, ennustuksen äärellä jännitettiin ja silent diskossa jokainen sai tanssia itsekseen. Musiikin ohella Clockenflap painottaa ohjelmistossaan paljon elokuvaa ja taidetta.

Hongkongiin rakentui marraskuussa festivaaliporttien sisäpuolelle ainutkertainen maailma. Bändit ja muu ohjelma toimivat vahvana runkona.

Siihen yhdistettiin harkittu ruoka- ja juomatarjonta. Sekä yksi hienoimmista näkemistäni tapahtuma-alueista, keskellä miljoonakaupungin

valoja ja meren äärellä. Niin festivaalituottajat loivat puitteet kävijöiden elämyksille, siitähän tässä on kyse. Oikeiden puitteiden luomisesta ja elämysten mahdollistamisesta. Loput työstä on jätettävä itse kävijälle.

Väitän, ettei elämyksien rakentaminen kävijöille ole rakettitiedettä. Aiheesta puhutaan yhtä paljon Lapin matkailun kehittämisessä kuin Rkioskin kassalla, jolta kuka tahansa voi ostaa lahjakortin muodossa elämyksiä. Taloustieteilijätkin ovat puhuneet elämystaloudesta jo kaksikymmentä vuotta. Elämyksiä saisikin ideoida jokaisessa viikkopalaverissa. Eikä vain festivaalitoimistoilla.

Teatterit ja museot ovat yhtä lailla ainutlaatuisten elämyshetkien mahdollistajia.

Clockenflapissa näin yhden oikein pahan jonon, se oli hattarakioskille sunnuntaina. Hyvin mahdollista on, että jonon lapsille iltapäivällä suussa ihanasti sulanut vaaleanpunainen hattara oli festivaalin paras elämys. Siinä se onkin.

Elämykset yllättävät ja parhaimmillaan niistä jää ikuisia muistoja. Kuka olisi hattarasta uskonut ykköstä.

Annakaisa Anttila on Ruisrock-festivaalin vastaava tuottaja, joka on virkavapaalla syksyyn 2016 asti.

Hongkongin jälkeen hän matkusti Australian kautta Uuteen-Seelantiin, josta kirjoittaa matkakirjeen seuraavaan TAKUn lehteen. Annakaisa kirjoittaa myös Tuottaja-Anttila -blogia osoitteessa: www.lily.fi/blogit/ tuottaja-anttila

T A K U 23

Petri Pietiläinen

Taide tekee ympäristön miellyttäväksi

– Heini tuottaja

Orell,

Takulaisten ammattinimikekirjo on valtaisa. Monet työskentelevät erilaisissa tuottajatehtävissä kuten Heini Orell yrityksessä nimeltä Frei Zimmer. Siellä keskitytään taidekoordinointiin ja toteutetaan miellyttävämpiä elinympäristöjä ihmisille.

Heini Orell on tyypillinen nykytakulainen monitaituri. Hän opiskeli ensin Jyväskylässä sosiologiaa, kunnes vaihtoi kulttuuripolitiikan koulutusohjelmaan. Harjoittelu Pirkanmaan taidetoimikunnassa vei valmistumisen jälkeen Pirkanmaan Taidesuunnistuksen tuottajaksi. Frei Zimmeriin hän päätyi sen toimitusjohtaja Tuula Lehtisen pyynnöstä.

Frei Zimmer toteuttaa niin julkisten kuin yksityisten toimijoiden kanssa taidehankkeita esimerkiksi uusille asuinalueille tai vaikkapa uudelle E18-moottoritielle. Taustalla vaanii ajatus taiteen rooli rakennetun ympäristön merkityksen, houkuttelevuuden ja miellyttävyyden vahvistamisessa. Yrityksen Internetsivuilla kysytään provokatorisesti, että mitä Helsingin päärautatieasema olisi ilman Lyhdynkantajia?

– Etsimme uusia hankkeita kaiken aikaa. Kun näemme mahdollisuuden taiteelle hankkeessa, selvitämme yhteyshenkilön ja järjestämme tapaamisen. Asiakkaisiimme kuuluu tahoja kunnista ja ELY-keskuksista aina yksittäisiin yrityksiin saakka, Orell selventää.

Taidekoordinoinnin päätavoite on löytää kohteeseen sopiva taiteilija ja teos sekä varmistaa projektin onnistuminen.

Sudenkuoppien estämisen ammattilaisia Rakennetun ympäristön taideprojekteissa piilee niin monia sudenkuoppia, että ammattilaisten apua 24 T A K U

tarvitaan. Orellin ja Frei Zimmerin tehtävänä on varmistaa myös ammattilaisen laatu ja sopivuus. Kaikki taide ei sovi kaikkiin kohteisiin.

Sopimusasiat tekijän ja rakentajan välillä ovat heidän heiniään kuten myös käytännön asiat aikataulujen ja budjetin suhteen.

– Tärkeää on sinnikkyys, hyvät hermot ja se, että pystyy hoitamaan useita eri hankkeita ja asioita samanaikaisesti, Orell neuvoo oman työnsä antamalla kokemuksella.

Kun tehdään työtä tilaajan ja tekijän välillä, pitää osata katsoa asioita eri puolilta. Tieto ja sen jakaminen kaikille on tärkeä osa taidekoordinointia. Väärinkäsityksiä tulee. Näitä pitää ennakoida ja pyrkiä tulemaan toimeen monien eri osapuolten ja ihmisten kanssa kuten taiteilijoiden, suunnittelijoiden ja päättäjien. Kaikilla on omat taustansa ja toiveensa.

Näitä pitää ymmärtää.

– Pidän työstä, jossa jokainen päivä on erilainen ja jokainen hanke on omanlainen kiemuroineen. Pidän myös siitä että hanketta on tekemässä eri alan ammattilaisia ja voin toimia yhdistävänä tekijänä heidän välillä.

Hankkeet kantavat tulevaisuuteen Frei Zimmerille E18 -tie oli ensimmäinen iso infrahanke, joka jatkuu edelleen. Muita suuria ja pitkäaikaisia hankkeita yritykselle ovat olleet vuosien ajan muun muassa Tampereen Vuoreksen taidekoordinointi.

– Olemme edesauttaneet yli 30 taideteoksen syntyä Vuoreksen alueel-

Heini Orell kuvattuna Tampereen Rautietunnelin betonisiin meluesteisiin toteutetun Melutaidegallerian Sauli Iso-Lähteenmäen Lintu -teoksen edessä.

Kuva tuula lehtinen

le. On hienoa olla edistämässä sitä, että ympäristömme on visuaalisesti entistä mielenkiintoisempi. Jos rakennetaan vaikkapa silta, miksi siitä ei tehtäisi siitä samalla vaivalla ja lähestulkoon rahallakin kiinnostavan näköinen ja kaunis? Orell kysyy.

Hänelle yrityksen suurin saavutus on ollut Tampereen Rantatunneli.

Ilman yrityksen sitkeätä työtä sinne ei olisi saatu taidetta laisinkaan.

Tunnelihankkeessa työllistyi lopulta kymmenen ammattitaiteilijaa. Lopputuloksesta nauttivat niin tunnelin käyttäjät kuin lähiympäristön asukkaat. Kun taide yhdistetään kaupunkisuunnitteluun ja rakentamiseen, saadaan pienellä panostuksella aikaan paljon.

– Vaikka elämme taloudellisesti tiukkoja aikoja, pitää muistaa että rakennamme koko ajan ympäristöä seuraaviksi kymmeniksi jopa sadoiksi vuosiksi eteenpäin. Ei ole sama minkä näköisessä ympäristössä elämme.

Orellin näkemystä tukevat niin kansainväliset tutkimukset esteettisesti viihtyisän ympäristön merkityksestä asukkaille kuin kaikki omakohtaiset kokemukset. Maailma olisi visuaalisestikin paljon ikävämpi paikka ilman julkista taidetta ja sen puolesta toimijoita.

Pitkä ja monivaiheinen työ kulttuurin ja taiteen saamiseksi kaikkien ulottuville saavutti uuden valtakunnallisen tason, kun Taiteen edistämiskeskus Taike varasi taiteen hyvinvointivaikutusten yhteyspisteelle rahoituksen vuosille 20152018. Päätös tuli joulukuun alussa ja siitä alkoi Taikusydän-yhteyspisteen käynnistäminen.

w

M e r j a I s o t a lo

Taiku sydän

- taiteen hyvinvointivaikutusten yhteyspiste laista edistämällä julkisissa tiloissa ja laitoksissa esillä olevaa taidetta. [...] Laajennetaan prosenttitaiteen periaatetta yhteistyössä sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi".

Yhteyspisteen monta tukijalkaa

Paljon tehdään, vähän tiedetään

Hankkeen keskeinen toimija ja hallinnoija on Turun ammattikorkeakoulu. Taiken lisäksi rahoittajina ovat myös Turun kaupunki ja Turun yliopisto. Kumppaneita onkin sitten monta: Turun yliopiston Kulttuurin ja terveyden tutkimusyksikkö, Terveyttä kulttuurista ry, Itä-Suomen Hyvinvointivoimala (Itä-Suomen yliopisto, Kuopio Innovation Oy, Kuopion kaupunki, Kuopion konservatorio, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Savon koulutuskuntayhtymä, Savoniaammattikorkeakoulu Oy, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Kuopion yksikkö sekä Ingmanin käsi- ja taideteollisuusoppilaitos), Kulttuurikeskus PiiPoo Lempäälästä sekä Tampereen kaupunki.

Taide ja kulttuuri ovat vaikuttaneet ihmisten hyvinvointiin aina ja sitä tietoa on hyödynnetty jo muinaisessa Kreikassa antiikin aikana. Monien vaiheiden jälkeen on saavutettu uusi tietoisuuden ja asiantuntemuksen taso 1900-luvun lopulta lähtien.

Paljon on kuitenkin vielä tehtävää, ennen kuin voimme sanoa saavuttaneemme Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelman (Taiku 2010-2014) tavoitteen.

Valtakunnallisuuden lisäksi lähdetään heti pilotoimaan myös alueellista toimintaa. Pilotteina alkuvaiheessa ovat Turun seutu, Pirkanmaa ja Itä-Suomi. Jokainen alue on erilainen, jotta saadaan useammanlaisia mallinnuksia muiden käyttöön.

Tämä on erittäin tärkeää, kun haluamme saada taiteen ja kulttuurin kaikkien kansalaisten oikeudeksi.

Tukena on myös Taiken Taiteen käytön, hyvinvoinnin ja osallistamisen kehittämisohjelma vuosille 20152020. Taikeen on perustettu tiimi, jonka tehtävä on edistää taiteen hyvinvointivaikutuksia. Siihen kuuluu seitsemän läänintaiteilijaa ja työnsuunnittelija. Tavoitteena on vastata Sipilän hallitusohjelman kohtaan: "Parannetaan taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta. [...] Tunnistetaan kulttuurin hyvinvointimahdollisuudet aiempaa paremmin. Tuodaan kulttuuri lähemmäs jokaista suoma-

Taiku-ohjelman tavoite: " Jokaisella on oikeus ja tasa-arvoinen mahdollisuus itse tehdä taidetta tai osallistua kulttuuritoimintaan; riippumatta asuinpaikasta, elin- tai työympäristöstä halunsa, toimintakykynsä ja luovien voimavarojensa puitteissa koko elämänsä aikana, myös vaihtuvissa elämäntilanteissa ja yhteisöissä."

Taiteen hyvinvointivaikutusten tutkimus- ja kehitystoiminta sekä kulttuuristen hyvinvointipalveluiden tuottaminen on kasvanut viimeisten kymmenen vuoden aikana merkittävästi. Hankkeitten kokemuksia ja mallinnuksia sekä tutkimusten tuloksia olisi käytettävissä, jos ne vain helposti löytyisivät jostakin.

Toimijoita on monia, julkisia, yksityisiä ja kolmannen sektorin järjestöjä, yhdistyksiä ja yhteisöjä. Usein kysymys on yhden yksittäisen henkilön innostuksesta ja osaamisesta.

Seminaareissa ja koulutustilaisuuksissa tietoa jaetaan, mutta niihin ei kaikilla kiinnostuneillakaan ole aina mahdollisuutta osallistua.

Taiteen ja kulttuurin menetelmiä kehitetään enimmäkseen erilaisissa

isoissa ja pienissä hankkeissa. Niiden tulokset ja uudet toimintatavat jäävät helposti kokeiluiksi eivätkä ne juurru osaksi perustoimintaa, esimerkiksi hoivalaitoksen tai työyhteisön arkea. Hankkeissa tehdään myös usein päällekkäistä työtä, voimat menevät hankkeen käynnistämiseen ja päättämiseen ja ammattilaiset hajaantuvat etsimään uusia projekteja.

Taikusydän kokoaa ja jakaa Taikusydän-yhteyspisteen tehtävä on vastata em. haasteisiin ja etsiä ongelmiin ratkaisuja. Sen tavoitteena on taiteen hyvinvointivaikutusten esille tuominen ja toimintatapojen vakiinnuttaminen. Nyt on hyvä tilaisuus muuttaa vanhoja käytäntöjä, kun palvelurakenteita lähitulevaisuuden rakennemuutoksessa muutetaan joka tapauksessa. Työtä pitää tehdä myös poliitikkojen ja muiden päättäjien suuntaan.

Taikusydän kokoaa ja levittää tietoa hyvistä käytännöistä ja olemassa olevista toimintamalleista. Se tapahtuu tuomalla eri alojen toimijoita yhteen, tukemalla verkostoitumista ja sektorirajat ylittävää yhteistyötä.

Verkkoviestinnän lisäksi tarkoitus on järjestää säännöllisiä tapaamisia ja seminaareja, joissa kulttuuri- ja taidealan sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset kohtaavat.

Tärkeä tehtävä on alaan liittyvän tutkimus- ja hanketiedon kerääminen, tallentaminen, levittäminen ja hyödyntäminen. Yhtenä tehtävänä on yliopisto- ja ammattikorkeakoulututkimuksen yhdistävän tutkijaverkoston toiminnan käynnistäminen yhtenä Suomen Akatemian rahoittaman Artsequal-tutkimushankkeen kumppanina. Edelleen uuden tutkimustiedon saamisen lisäksi tarvitaan myös sen yleistajuistamista ja käsitteistöjen määrittelyä, jotta tieto voidaan hyödyntää arjen työssä ja työyhteisöissä.

T A K U 25

Koulutuksella voidaan vaikuttaa tulevaisuuteen. Sen vuoksi yhteyspisteen toimesta selvitetään alojen koulutustilannetta ja tuodaan esille erilaisia vaihtoehtoisia malleja. Hyviä tuloksia on saatu mm. Metropoliassa, jossa sosiaalialan ja kulttuurialan opiskelijat ovat voineet tehdä yhdessä opinnäytetöitä.

Alueiden arkeen ja rakenteisiin Usein kuulee sanottavan, että kaikki hienot taidetapahtumat ja kiinnostavat harrastusmahdollisuudet ovat saatavissa vain pääkaupunkiseudulla. Meillä kulttuurialan ammattilaisilla on siis vielä tehtävää siinä, että saamme kansalaiset huomaamaan oman kulttuurinsa eikä mieltävän kulttuuriksi vain Kansallisoopperaa, Kansallismuseota ja Kansallisteatteria.

Terveyttä kulttuurista -verkosto ja -yhdistys ovat valtakunnallisia, vaikka olosuhteiden pakosta (lue: ei resursseja eli rahaa) toiminta on viime vuosina ollut hyvin pääkaupunkikeskeistä varsinkin tapaamisten osalta.

Tavoitteena oli jo 1990-luvulla saada alueellista toimintaa käyntiin ja silloin isommat seminaarit järjestettiin muualla kuin Helsingissä.

Nyt Taikusydämen kautta meille tarjoutuu uusi mahdollisuus alueelliseen toimintaan. Taiteen ja kulttuurin menetelmiä ei ole tähänkään saakka käytetty ja kehitetty vain pääkaupunkiseudulla, vaan merkittäviä tuloksia on saatu eri puolilla Suomea.

Yhteyspisteen toimintaa jalkautetaan alueille alueverkostojen kautta. Tavoitteena on, että vuoden 2018 lopussa Suomessa toimii vähintään viisi taiteen hyvinvointivaikutusten alueverkostoa. Ne etsivät ratkaisuja taiteen hyvinvointivaikutuksia edistävien palveluiden pysyvään rahoittamiseen ja tuottamiseen oman alueensa asukkaille. Taikusydämen tärkeänä tavoitteena on samalla taiteen ja kulttuurin ammattilaisten työskentelymahdollisuuksien lisääminen.

Käynnistyy - ja jatkuu Tämän kevään 2016 aikana Taikusydämen toiminta varsinaisesti lähtee käyntiin. Yhteyspisteen projektikoordinaattorina toimii AnnaMari Rosenlöf Turun ammattikorkeakoulusta ja omalta osaltani olen 26 T A K U

myös aktiivisesti mukana toiminnassa Terveyttä kulttuurista ry:n ja verkoston edustajana.

Koko hankkeen ajan rakennamme mallia pysyvälle yhteyspisteelle ja sen rahoitukselle. Hyvän perustan luominen rakenteisiin, tarpeiden ja mahdollisuuksien esilletuominen sekä ammattilaisten ja osaajien kannustaminen ja markkinointi ovat Taikusydämen tärkeitä tehtäviä. Niissä onnistuminen antaa edellytykset jatkolle ja vakiintumiselle.

Olen vakuuttunut siitä, että kulttuuri- ja taidelähtöisten menetelmien käyttöönotto sekä tasa-arvoisen osallistumisen takaaminen ovat inhimillisesti ja taloudellisesti erinomaisia keinoja suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa.

Kansanterveys ja kansantalous kulkevat käsikädessä.

Lopuksi Anna-Mari Rosenlöfiä siteeraten: "Taikusydän kutsuu kaikkia alan toimijoita mukaan avoimeen ja innostavaan yhteistyöhön ja osaamisen jakamiseen.

Taikusydäntä rakentavat useat toimijat ja henkilöt, jotka kaikki tuovat oman osaamisensa, vahvuutensa ja verkostonsa yhteiseen käyttöön. Yhdessä olemme enemmän!"

Kolumni Sata vuotta suomalaisuuksia Kaikki suomalaiset eivät ole valkoihoisia. Kaikki suomalaiset eivät ole heteroseksuaaleja. Kaikki suomalaiset eivät ole vammattomia. Tämän kaiken pitäisi olla meille yhtä tuttua kuin sen, ettemme ole kaikki satakuntalaisia tai pohjalaisia.

Kun itsenäinen Suomi juhlii 100-vuotisuuttaan, meillä on mahdollisuus ponnistaa moninaisuudestamme. Näin toivoo myös Kulttuuria kaikille -palvelun toiminnanjohtaja Riitta Paqvalén Museo-lehdessä 3/2015. Hän kirjoittaa aivan oikein, että ”on korkea aika tutkia, keiden näkökulmasta ja minkä normien mukaan historiaa on kerrottu”, ja kysyy: ”Keiden kokemukset ja saavutukset on jätetty suuren kertomuksen ulkopuolelle?”

Toistan tuttua virttä vaatiessani vammaisille, alkuperäiskansoille ja muille vähemmistöille keskeistä sijaa 100-vuotisjuhliin ja yhteiskuntaan muutenkin. Nyt ei ole juhlan kohteena mikään ”one true Finnish nation”, mitä sitten tuo viime vuoden surullisen kuuluisa ilmaus lopulta tarkoittaakaan. Meistä suomalaisista on moneksi.

Varsinkin viime vuoden ahdasta ilmapiiriä ja rasististen ajatusten nousua ajatellen on tärkeää pitää ihmisten moninaisuutta esillä. Eikä tule puhua vain maahanmuuttajista ja vähemmistöistä, vaan myös kaikkien moninaisuus on huomioitava. Niin kuin alussa vihjasin, emme ole kaikki samoista maakunnista, joilla niilläkin on omat piirteensä. Sekin on moninaisuutta, kuten tietysti myös se, että maakuntien sisällä väkeen mahtuu monenlaisia.

Alueellinen moninaisuus tulee hyvin ilmi kansatieteen grand old man Matti Kuusen kirjoituksesta vuoden 1963 Kotiseudussa: ”Me suomalaiset emme yleensä ole vain suomalaisia vaan lisäksi hämäläisiä, savolaisia, pohjalaisia, karjalaisia, turkulaisia, kesälahtelaisia, kuka mitäkin. Erilaisuutemme ei ole vain ulkonaista eri seuduilla asumista, vaan se läpäisee kaiken olemisemme.”

Kuusi oli 60-luvulla huolissaan maakuntien omaleimaisuuden säilymisestä. Hänestä Suomea uhkasi standardoituminen.

Tämä uhkakuva olisi hyvä pitää mielessä myös nykyaikana, kun tietyt tahot melskaavat ja väittävät monikulttuurisuuden ja sen tukemisen eli multikulturalismin pilaavan suomalaiset. Kumpi meille todellisuudessa on uhka: se, että olemme jatkossakin moninaisia, mitä olemme aina olleet, vai yhden muotin tavoittelu?

Taiteen, taidealan toimijoiden ja museoiden on syytä ravistella pinttyneitä ajatuksia suomalaisuudesta. Toisaalta suomalaisen kansallistunnon nostattamistakaan ei tule liiaksi asti pelätä. Ehkä rasismi ja muukalaisviha kumpuavat osaltaan juuri heikosta kansallistunnosta, siitä ettei yksilöllä ole kiinnittymisen kohteita. Sibelius ja jopa Porilaisten marssi saa siis soida, kunhan samalla tunnistaa ja tunnustaa suomalaisten moninaisuuden.

J a n i Ta n s k a n e n Kirjoittaja on TAKU:n yhteyshenkilö ja esteettömyysvastaava Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden, museologian, taidehistorian ja taidekasvatuksen opiskelijoiden ainejärjestö Corpus ry:ssä.

TAIDE- JA KULTTUURITOIMINTA AUTTAA MAAHANMUUTTAJIA KOTOUTUMAAN S u v i S e i kk u l a

Kotouttamista taiteen ja kulttuurin keinoin ja sen edellytyksiä kartoittaneessa kyselytutkimuksessa ilmeni tarve laaja-alaiselle, vuorovaikutteiselle ja sektorien rajat ylittävälle toiminnalle, jossa myös maahanmuuttajien omat toiveet otetaan huomioon.

Taide- ja kulttuuritoiminnalla kotouttaminen on tuottanut tuloksia jo vuosia. Viime vuoden joulukuussa toteutettiin kyselytutkimus, jolla kartoitettiin tarkemmin, millaista alan toimijoiden yhteistyö maahanmuuttajien kanssa on ollut, millaisia tarpeita toiminnalla on ja millaisia toiveita maahanmuuttajat itse ovat esittäneet kotouttamisen suhteen.

Kuntien ja yksityissektorin taide- ja kulttuurikentän ammattilaisille ja kieliasiantuntijoille suunnatun kyselytutkimuksen toteuttivat yhteistyössä TAKU ry ja kolme muuta akavalaista kulttuurialan ammattijärjestöä, Taiteen edistämiskeskus, Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Kuntaliitto.

Mielekästä tekemistä ja tukea itseilmaisulle Vastauksista ilmeni selvä tarve erilaisille yhteistyömalleille ja lisäresurssien ohjaamiselle taiteen ja kulttuurin keinoin tapahtuvaan kotouttamistoimintaan. Maahanmuuttajat itse ovat toivoneet mielekästä tekemistä, vuorovaikutusta monin tavoin, osallistumista ja itseilmaisua.

Tätä kaikkea voidaan tarjota taide- ja kulttuuritoiminnalla.

Oleskelu vastaanottokeskuksessa ilman tekemistä voi olla turhauttavaa.

Kulttuurityöpajat, kerhot ja monipuolinen harrastustoiminta sekä taiteelliset yhteistyöprojektit antavat mielekästä tekemistä ja synnyttävät myös kohtaamisia syntyperäisten suomalaisten kanssa. Tällainen toiminta on ollut maahanmuuttajien keskuudessa suosittua ja kysyntä ylittää tarjonnan.

Taide- ja kulttuuritoiminta myös vahvistaa itseilmaisua kielitaidon ollessa puutteellista. Esimerkiksi käsillä tekeminen antaa mahdollisuuden toimia yhdessä silloinkin, kun ei ole yhteistä kieltä. Toiminnasta eivät hyödy vain maahanmuuttajat, vaan myös syntyperäiset suomalaiset, joille se tarjoaa yhtä lailla monikulttuurisuuteen tutustumista ja mielekästä tekemistä.

Rajat ylittävää yhteistyötä Resurssien ollessa rajalliset tarvitaan sektorien välistä yhteistyötä. Vastauksissa toivottiin parempaa tiedonkulkua ja tiiviimpää yhteistyötä eri kulttuuripalveluiden tuottajien ja yleensä taide- ja kulttuurialan toimijoiden välillä. Yhdessä tekeminen koettiin tärkeäksi ja rajat ylittävä yhteistyö koettiin hyödylliseksi.

Esimerkiksi soveltavan puolen taiteilijoiden kokemuksia erityiskohderyhmien kanssa työskentelystä voisi hyödyntää maahanmuuttajien kotouttamisessa. Myös toiminnan koordinointiin tulisi panostaa.

Keväällä järjestetään Kouvolassa ja Hämeenlinnassa kulttuuripalvelui-

den tuottajille ja asiantuntijoille kyselytutkimuksen aineiston pohjalta laaditut koulutukset, joiden tavoitteena on auttaa alueellisia toimijoita verkostoitumaan ja antaa eväitä ideoiden käytännön toteutukseen.

Yhteistyötä tiivistämällä ja resurssien oikealla kohdentamisella voidaan saada aikaan merkittäviä tuloksia maahanmuuttajien nopeassa kotouttamisessa. Eikä vain siinä.

Kuten OKM:n asettaman, maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden nopeammaksi kotouttamiseksi tarvittavia toimenpiteitä kartoittaneen asiantuntijaryhmän selvityksessä todetaan: ”Taide- ja kulttuuritoiminta lisää vuorovaikutusta ja kulttuurienvälistä vuoropuhelua ehkäisten konfliktien syntymistä.” Siitä on hyötyä koko yhteiskunnalle.

Lisää aiheesta Kulttuuripalveluilla kotouttaminen on tuloksellista – rahoitusta suunnattava käytännön toimintaan http:// www.taku.fi/ajankohtaista/kulttuuripalveluilla_kotouttaminen_on_tuloksellista_rahoitusta_suunnattava_ kaytannon_toimintaan.2983.news Asiantuntijaryhmältä ehdotuksia maahanmuuttajien saamiseksi nopeammin koulutukseen ja työelämään http://www.minedu.fi/OPM/ Tiedotteet/2016/02/Maahanmuutto. html?lang=fi&extra_locale=fi

Poimintoja hyvistä toimintamalleista l Kyselytutkimuksen kartoitettiin myös maahanmuuttajien kotouttamisessa taiteen ja kulttuurin keinoin jo toteutettuja, hyviksi koettuja toimintamalleja. Alla niistä poimintoja. l Hämeenlinnan Taidemuseon Taide ja kulttuuri osana kotoutumista -hanke http://www.hameenlinna.fi/Kaupunki-info/Viestinta/Tiedotteet/Taidemuseon-hankkeessa-maahanmuuttajia-kotoutetaan-taiteen-ja-kulttuurin-keinoin/ l Ennen olin ujo – nyt olen rohkea. Kohtaamisia – Rohkeutta maahanmuuttajien työnhakuun taiteen keinoin. Turun ammattikorkeakoulu. http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522165619.pdf l Encounters – Kohtaamisia -hanke, toteuttajana Kulttuuriosuuskunta Uulu. https://skr.fi/fi/ajankohtaista/tukea-turvapaikanhakijoiden-ja-paikallisten-yhteiselle-tekemiselle-taiteen-keinoin l Taide kotouttaa -hanke http://www.taike.fi/hankkeet__/-/project/viewProject/124 l Kodin kaipuusta -elokuvahanke http://www.taike.fi/hankkeet__/-/project/viewProject/141

T A K U 27

Petri Pietiläinen

Monikulttuurisuus

muuttui työllisyys- ja talousasiaksi

Kaikki vaativat nykyään, että maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta pitäisi keskustella laajemmin ja perusteellisemmin kuin aiemmin. Maassamme pidetään jatkuvasti aiheesta seminaareja ja sosiaalinen media luonnollisesti puhuu raivokkaasti puolesta ja vastaan.

Mistä oikein keskustelemme?

Joulukuun alussa 2015 Helsingissä pidetyn seminaarin otsikko oli lupaava: Mitä se monikulttuurisuus oikein on? Alustajista sisäministeri Petteri Orpo jätti yllätyskiireiden vuoksi tulematta paikalle.

 Ei takerruta tuhansiin turvapaikan hakijoihin, vaan yritetään ottaa laajempi näkökulma siihen, miksi maailma on liikkeessä. Suomi tulee joka tapauksessa muuttumaan monikulttuurisemmaksi, Erkki Tuomioja innosti hieman turhaan.

Tuomioja toimi keskustelun johdattelijana. Hänen tehtäväkseen jäi yrittää palauttaa toisena alustajana esiintyneen Jyrki Sipilän ja paikalla kommentaattoreina olevien kansanedustajien Nazima Razmyar (SDP) ja Ozan Yamarin (vihreät) puheita takaisin monikulttuurisuuteen. Hän muistutti muutaman kerran, että pakolainen todellakin on aivan eri asia kuin maahanmuuttaja. Kaikkien puheenvuorot tuntuivat kiertyvät koko ajan takaisin talouteen ja politiikkaan. Tähän sortui Tuomiojakin.

Kotoutuminen tavoitteena Helsingin aikuisopiston apulaisrehtori Jyrki Sipilän tehtäväksi jäi 25 vuoden kokemuksella asiasta alustaa kotouttamisesta ja kotoutumisesta.

Vaikka alustus sinänsä oli kiintoisa, niin se keskittyi pitkälti esittelemään sitä, miten kotoutuminen pitäisi hoitaa niin, että siitä tulisi rikkaus eikä rasite.

Sipilällä oli kaksi keskeistä teemaa: tulijat pitäisi saada oppimaan suomea ja heille pitäisi saada töitä. Välillä hän väläytteli kiinnostavia sivupolkuja, joihin keskusteluissa ei tarpeeksi tartuttu.

28 T A K U

 Paljon pitäisi monesta asiasta keskustella kuten vaikkapa siitä, miten tulijat voivat muuttaa poliittisia voimasuhteita. Oman kokemukseni perusteella voin väitätä, että tulijat ovat keskimääräisesti huomattavasti konservatiivisempia kuin suomalaiset keskimäärin, Sipilä kertoi.

Onneksi Ozan Yamar oli hieman Sipilän kanssa samaa mieltä ja halusi kertoa kuulleensa, etteivät jotkut ihmiset äänestäneet häntä viime vaaleissa sen takia, ettei hän ole ”hyvä muslimi”. Kun hän kyseli asiaa tarkemmin, paljastui, että tämä tarkoitti sitä, miten hän kannatti tasa-arvoista avioliittolakia. Hän muistutti silti siitä, että kaikissa ryhmissä on konservatiiveja ja vapaamielisempiä.

 Turkkia pidetään konservatiivisena maana mutta kyllä sielläkin pidetään ”gayprideja”, Ozan Yamar totesi.

Sipilän alustuksesta nousi monia hyviä havaintoja kuten esimerkiksi se, että kotoutuminen on prosessi, jossa sekä kotoutujan että yhteiskunnan pitäisi pystyä muuttumaan.

Sipilän mukaan keskusteluissa usein unohtuu tulijoiden henkilökohtaisen, opitun ja sisäistetyn oman kulttuurin merkitys. Hän myös esitteli, että kulttuurieroja on suomalaisten ja tulijoiden välillä esimerkiksi demokraattisten arvojen kuten päättäjien ja kansalaisten välisen etäisyyden kohdalla kuten myös tasa-arvoasioiden kohdalla. Kulttuurit hankautuvat keskenään, mutta sitä ei saisi pelätä vaan pitää nykymaailmaan kuuluvana asiana. Kulttuurierojen alta haluttiin nähdä yleisinhimillisiä kysymyksiä.

näyttää olevan suurinta sellaisilla alueilla Suomea, joissa heitä ei edes asu.

 Maahanmuuttaja ei saa olla joku objekti, johon katsotaan ylhäältä päin ja jota yritetään kotouttaa. Nämä ihmiset ovat aidosti samanlaisia yksilöitä kuin kaikki muutkin. Me haluamme kaikki suhteellisen samoja asioita, Ozan Yamar muistutti.

 Ongelmana minusta ei ole joku etnisyys eli että jossain lähiössä asuvista 30% on maahanmuuttajia vaan huono-osaisuuden kasautumisesta joillekin alueilla.

Pelko muuttaa ihmisiä, eikä ihmistä saa nähdä kustannuksena vaan kannustaa häntä aktiivisena ihmisenä, Ozan Yamar totesi.

Kulttuuri hävisi 6–0 taloudelle Valitettavasti tämä kulttuurin merkitys unohtui tässäkin seminaarissa, joka kääntyi pitkälti tulijoiden, turvapaikanhakijoiden, pakolaisten, maahanmuuttajien ja suomalaisten työllistymiskysymyksiin ja yleiseen talouspoliittiseen tilanteeseen.

 Heti pitäisi aloittaa turvapaikanhakijoiden kotouttaminen ja kielenopiskelu, eikä saisi odottaa siihen, että hän saa turvapaikkapäätöksen, Nazima Razmyar esitti.

Työnsaamisen vaikeus ja sitä kautta tulevat sosiaaliset ongelmat nousivat esille koko ajan. Silti korostettiin, että ihmisiä pitää auttaa. Heitä kohdellaan kylmästi, eikä kukaan tunnu välittävän, mitä tapahtuu niille, jotka eivät turvapaikkaa saa. Huono taloustilanne lietsoo ajattelemaan, että tulijat vievät todellakin täällä asuvilta toimeentuloa.

Tuomioja korosti omasta puolestaan sitä, että suomalaisten eriarvoistuminen ja tuloerojen kasvu on tapahtunut pidemmällä aikajanalla kuin nykyinen pakolaiskriisi. Nazima Razmyar jatkoi, että nykyinen hallitus päätti pienituloisiin kohdistuvista leikkauksista keväällä ennen nykytilanteen kehittymistä

Hallituksen kannanottoja leimaa se ajatus, että tämä porukka on ikään kuin jonkin tahon tänne duuniin lähettämää. Tämä ei pidä paikkansa, koska he ovat pakolaisia, mikä on aivan eri asia, Sipilä analysoi.

Olemme kaikki erilaisia suomalaisia

Kokonaisuuden kannalta oli harmittavaa, että keskustelijat eivät tarttuneet hanakammin Tuomiojan yrityksiin viedä keskustelua monikulttuurisuuskysymyksiin kuten edistetäänkö ranskalaiseen tapaan monokulttuurisuutta, että kaikille maassa asuville kerrotaan virallinen ranskalainen historia, vai sellaiseen monikulttuurisuuteen, jossa tulijoita kotoutetaan mutta samalla rohkaistaan säilyttämään oma kulttuuri.

Seminaari päätyi siihen, että Suomi tarvitsee runsaasti enemmän nettomääräistä maahanmuuttoa kuin aikaisemmin on tapahtunut. Samalla päädyttiin muistuttamaan, että kaikilla ihmisillä voi olla moni identiteettejä, jotka eivät sulje toisiaan pois, eivätkä nämä ole aina kulttuurisia identiteettejä vaan ne voivat olla mm. luokka- tai uskonnollisia identiteettejä.

 Eivät tämän päivän suomalaisetkaan ole kaikki ihan samanlaisia. Kieli yhdistää meitä mutta sen jälkeen on paljon eroja, Nazima Razmyar kiteytti.

Kaikki olivat sitä mieltä, että on aivan absurdia kuvitella, että maahanmuuttajat jotenkin veisivät täällä asuvien identiteettiä pois. Esitettiin, että maahanmuuttajien vastustus

T A K U 29

Petri Pietiläinen

Onko muslimeista yhtä moneksi kuin kristityistä?

– Kyllä on!

Joonas Maristo ja Andrei Sergejeff (toim.), Aikamme monta islamia, Gaudeamus 2015.

Keskustelu monikulttuurisuudesta kääntyy helposti keskusteluun maahanmuutosta. Keskustelu maahanmuutosta kääntyy keskusteluksi turvapaikanhakijoista. Kaikki edellä olevat keskustelut kääntyvät helposti keskusteluksi islamista, mutta tämähän ei ole enää mitään keskustelua, väittelyä tai perustelua vaan usein sokeata huutamista somessa, sanoissa ja teoissa. Kaiken keskellä tulee tunne, ettei islamia oikeastaan tunneta tai haluta tuntea. Luotetaan pikemminkin omiin ennakkokäsityksiin ja ääriällistelyihin.

Tilanne on erikoinen. Suomessa vallitsee oikeastaan hyvin pitkä akateeminen islamintutkimusperinne aina Armas Salosesta ja Edward Westermarkista Jaakko Hämeen-Anttilaan.

Irmeli Perhoon ja Helena Hallenbergiin. Kirjastoista löytyy tietoa joka lähtöön. Löytyy niin käännettyjä teoksia siitä, mitä islam kaikessa moninaisuudessaan on, ja löytyy tuoreita tai jopa painotuoreita teoksia suomalaisilta tutkijoilta siitä, mitä islam merkitsee. Koraani on käännetty kaksikin kertaa. Silti julkisuuden ja erityisesti sosiaalisen median puheenvuoroissa näyttää siltä, ettei mitään tiedetä.

Katsotaanpa aivan äskettäistä teosta Joonas Maristo ja Andrei Sergejeff (toim.) Aikamme monta islamia (Gaudeamus, 2015), mihin on kerätty eturivin suomalaisten tutkijoiden artikkeleita islamista tässä ja nyt.

Paljon tietysti haetaan artikkeleissa myös historiasta jalansijaa. Pääpaino on silti nykypäivässä. Kirja on valtava yritys ymmärtää, selittää ja kertoa tästä päivästä ja islamin todellisesta monimuotoisuudesta.

30 T A K U

Mitä saadaan siis aikaan, kun kerätään yhteen suomalaiset islamintutkijat? Saadaan tietokirja, joka pöllyttää ennakkoluuloja, murtaa myyttejä ja ravistelee ajatuksia! Voisi sanoa, että kokoelma tulee sopivalla hetkellä. Nyt tätä tietoa tarvitaan, juuri nyt, että nyt ajatuksia muutetaan.

Mutta surullisena pitää muistuttaa, että vastaavanlaisia hieman aiemmin ilmestyneitä on lukuisia kuten Helena Allahwerdin ja Helena Hallenbergin toimittama Islamin porteilla (Tammi, 2002). Keskeinen ongelma lieneekin siinä, etteivät tieto ja tietämisen tarve kohtaa. Tosin olen epäuskoinen siitä, haluavatko islamia terrorismista tai Euroopan valloittamisesta syyttävät edes tietää, mitä siihen oikeastaan kuuluu eri puolilla maailmaa.

Palataan Mariston ja Sergejeffin toimittamaan kirjaan. Se paljastaa islamin moninaisen luonteen. Se selvittää Taliban-liikkeen taustoja, nyky-Iranin šiialaisuutta, Palestiinan Hamasin luonnetta suhteessa islamiin, muslimiyhteiskunnan erityistä luonnetta Turkissa, Suomen vanhan muslimiyhteisön eli tataarien elämää ja paljon muuta. Artikkelien lisäksi yksittäisissä tietolaatikoissa poraudutaan yksittäisiin kysymyksiin kuten šaria-lakiin, jihadiin, tärkeimpiin šiialaisuuden imaameihin ja moneen muuhun yksityiskohtaan.

Myytit tai pikemminkin ennakkoluulot murtuvat jokaisessa tietolaatikossa! Šaria-lakikaan ei ole sama kaikkialla. Jokainen tietolaatikko ja jokainen artikkeli voisi alkaa sanoilla: Länsimaissa vallitsee tästä vääriä käsityksiä. Lukekaa tästä, miten asia oikeastaan on. Ja taas mutta – lukevatko tätä kirjaa ne, jotka sitä tietoa tarvitsevat, vai ne, joilla se jo on?

Kukaan kirjan lukija ei enää koskaan sanoisi, että islam on sitä tai tätä. Tekijät suorittavat silti miltei

mahdotonta tehtävää. He haluavat esittää yhdessä kirjassa nykyhetken Talibanista Yhdysvaltojen mustiin muslimeihin. Mahdoton on melkein onnistunut. Täytyy korostaa, että islam herää eri muodoissaan henkiin yllättävissä paikoissa ja tavoilla. Silti taivaalla roikkuu se iso MUTTA! Kaikki riippuu lukijasta: tarttuuko tällaiseen kirjaan lukija, joka jo ennestään haluaa tietoa vai sellainen, jolla ei ole tietoa vaan pelkkiä uskomuksia. Miten vakuutetaan vihamielisesti islamiin ja monikulttuurisuuteen suhtautuva lukija ylipäänsä mistään?

Ainakin kirja yrittää huutaa kaikille, ettei mitään kiveen hakattua islamia ei ole olemassa. Aivan vastaavalla tavalla kuin kristinuskoissa Jumalan sana on ikään kuin laki mutta kaikkialla ja kaikkina aikoina sitä ihmiset tulkitsevat eri tavalla. Kirjan tekijät olisivat voineet korostaa, että yltiöääri-islamin mittatikulla määritelty islam on yhtä reilua puuhaa kuin kristillisen yltiöääriliikkeen mukaan määritelty kristinusko.

Kirjassa on hienoja yksittäisiä nostoja: Vähemmistönä muslimit kokevat esimerkiksi Kiinassa samaa sortoa kuin kristityt. Toisaalta EteläIntiassa he ovat vähemmän konservatiivisia kuin heidän ympärillään elävät paikalliset hindut esimerkiksi naisten aseman tai kielletyn mutta olemassa olevan kastijärjestelmän suhteen ja niin edespäin.

Monissa kohdissa nostetaan ansiokkaasti esiin, ettei uskonto määrää ihmisten moraalia kaikkialla vaan usein uskonto sopeutuu ympäröivään historialliseen tilanteeseen sitä ympäröivässä yhteiskunnassa.

Uskonto voi olla politiikan väline niin hyvässä kuin pahassa. Kirjoittajat muistuttavat, että maissa kuten Indonesiassa tai Ghanassa uskonto tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa poliittisesti maan kehitykseen – parempaan suuntaan. Taliban-liikekin sai niin paljon myönteistä jalansijaa Afganistanissa, sillä alkuvaiheessa se herätti toivoa paremmasta, rauhallisemmasta ja turvatummasta tulevaisuudesta. Valtaan päästyään liike alkoi rakentaa omaa maallista paratiisiaan hyvin jyrkän uskontotulkinnan mukaisesti. Nyt uskonnosta tuli toisella tavalla politiikkaa vai

K o l u m n i : E l e n a G o r s c h k o w - S a lo n r a n ta oliko taas kerran kyse vain vallasta, ja johtajien henkilökohtaisesta vallan- ja uskonhimosta. Kaikkiin kysymyksiin ei tämäkään kirja anna vastauksia, mutta lisää kirjoja löytyy luettavaksi, jos haluaa tietää.

Nykytilanteessa erityisen kiintoisaksi osoittautui Hannu Juusolan artikkeli Iranin ja Irakin poliittisesta šiialaisuudesta. Vasta sen luettuani ymmärsin, mitä näissä maissa on viime vuosikymmeninä tapahtunut – ja miksi. Kirjaa lukiessani ajattelin usein, ettei kristitty ole pahin vihollinen vaan vääräuskoiseksi käsitetty toinen muslimi. Pitää muistaa, että Saudi-Arabiaa hallitsevan hyvin tiukan suunalaisen islamintulkinnan, wahhabilaisuuden, mukaan esimerkiksi šiialaiset ovat vääräuskoisia.

Tämä vastakkainasettelu unohdetaan. Pitäisi muistaa, että Syyriassa kysymys on myös kahden eri islamin taistelusta herruudesta.

Monia teoksen artikkeleita leimasi analyysi uskonnon poliittisesta väärinkäytöstä. Itse asiassa tätä analyysiä olisi halunnut lukea lisää, ja lukea sitä myös kristinuskon suhteen.

Parhaillaan Yhdysvalloissa käydään presidentinvaalien esivaalikampanjaa demokraattien ja republikaanien keskuudessa. Erityisesti republikaanien ehdokkaat vetoavat voimakkaasti kristillisyyteen, vanhoilliseen kristinuskontulkintaan ja Jumalan antamaan oikeutukseen Yhdysvaltojen hallita maailmaa. Uskonto liittyy politiikkaan myös kristittyjen keskuudessa; ja välillä yhtä tuhoisasti kuin islamin maailmassa.

Olen lukenut monia teoksia islamista. Tämä oli niistä kaikista paras. Jos jotain kritisoitavaa haluaa nostaa esiin, niin se oli huonoa, että Euroopasta käsiteltiin vain Suomea.

Olisi pitänyt esitellä niitäkin maita, joissa on suuri muslimivähemmistö kuten Ranskaa tai Isoa-Britanniaa.

Olisi kenties pitänyt käsitellä enemmän myös terrorismia. Olisi kenties pitänyt käsitellä enemmän myös sitä, millainen mielikuva länsimaista vallitsee muslimimaailmassa. Olisi ja olisi. Mikään kirjahan ei ole niin täydellinen, ettei voisi kirjoittaa uutta kirjaa. Tämä kannattaa kuitenkin lukea sitä ennen.

SATAVUOTIAS MOSAIIKKI

Suomi täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Älä pelkää, en rupea pitämään mitään paatoksellista puhetta isänmaasta ja mitä kaikkea olemme tuona aikana kokeneet tai läpikäyneet. Virallinen Suomi-puhe tavoittaa kyllä teidät kaikki, enkä usko että siinä diskurssissa tulee mitään uutta ensi vuonna. Varmasti mainitaan sodat, hyvinvointivaltio, veteraanit, ruisleipä, luonto ja sisu. Bingo!

Ei sillä, etteikö kaikki edellä mainittu olisi juhlimisen arvoista. Ne ja monet muut asiat ovat muokanneet pienen kansakunnan minäkuvaa sekä tehneet meistä sellaisia kuin olemme. Mutta ne eivät saisi enää määrittää sitä, miten oman yhteiskuntamme näemme. Ja ennen kaikkea ne eivät saisi määrittää tärkeintä: millaiseksi aiomme sen rakentaa globaalissa maailmassa.

Sosiaalista mediaa kun seuraa, tuntuu että satavuotisjuhlamme kynnyksellä olemme jakaantuneet kahtia. Ehkä yhtä voimakkaasti kuin viimeksi itsenäisyytemme kynnyksellä. Tuolloin voimiaan mittelivät valkoiset ja punaiset, yhteiskuntaluokat.

Tänä päivänä taistelu tapahtuu terrorismin ehdoilla: puskista huutelemalla, uhkailemalla, pelottelemalla ja yksittäisinä väkivallan tekoina. Vaikka aggressiivisemmat kehuvatkin taistelevansa terrorismin pelkoa vastaan.

Tosiasia kuitenkin on, että ihmisten liikkuvuus tulee lisääntymään. Elintasoerot, ilmastokatastrofit ja niistä syntyvät erilaiset jännitteet konflikteineen tulevat liikuttamaan ennennäkemättömiä massoja ja mekin tulemme saamaan siitä osamme.

Tämä ei ole pelonlietsontaa tai uhkakuvien maalausta, vaan fakta. Itse näen, että siihen pitää voida suhtautua myös elämän tosiasiana, ilman vastakkainasettelua.

Löytää keinoja sopeutua, pärjätä, säilyä kilpailukykyisenä. Meissä ihmisissä on paljon enemmän yhteistä kuin erilaista.

Odotan kovasti ensi vuoden juhlallisuuksia myös tästä näkökulmasta. Toivon, että esimerkiksi taiteen ja kulttuurin tuottajat onnistuvat nostamaan esiin tämän inhimillisyyden ja siitä kumpuavan toivon.

Tarinoita, jotka koskettavat ja kertovat uudesta suomalaisuudesta. Narratiiveja, jossa syvinkin pelko muuttuu voitoksi ja voimaannuttaa. Kuvauksen satavuotiaasta mosaiikista, jossa suomalaista on koivun ja saunan lisäksi myös tummat kiharat hiukset, Elovena onkin Elena ja päiväkodissa lapset eivät ymmärrä eroa Muhammedin ja Lassen välillä, kunhan välipalaksi on tulossa Runebergintorttua.

Sillä tätä kaikkea ja vielä enemmän on Suomi, maa muiden maiden joukossa.

Telluksella, ihmisten asuttamalla. Onnea ja pitkää ikää!

Kolumnisti keskustelee säännöllisesti talousasioista Ylen Aamu-tv:n Jälkipörssi-ohjelmassa.

T A K U 31

Rita Dahl

Köyhyys

tuhoaa terveyden Göran Therbornin mielestä köyhyyden tappavat vaikutukset kohdistuvat köyhiin ja vähemmän varakkaisiin. Epäilemättä myös taiteilijoihin.

Vuonna 2010 rikkaiden maiden ja vähemmän kehittyneiden maiden elinajanodotteissa oli eroa 27 vuotta. Suurin kuilu oli Sierra Leonen ja Japanin välillä. Koulutustasolla on suora vaikutus terveyseroihin: köyhät ja vähän koulutetut kuolevat nuorempina ja sairastuvat enemmän pitkäaikaissairauksiin.

A

ina korkea koulutuskaan ei takaa pysyvää ja vakaata statusta työmarkkinoilla.

Tämän ongelman edessä joutuvat painimaan esimerkiksi eri alojen itsensä työllistäjät, joiden joukkoon taiteilijat kuuluvat.

Terveyseroilla on myös erilaisia psykologisia heijastusvaikutuksia: ne saattavat aiheuttaa kunnioitusvajetta, elämänhallinnan puutetta ja ennen kaikkea lisätä kuoleman riskiä.

Terveyssosiologia on ollut kiinnostunut myös resurssien eriarvoisuudesta ja kaupunkien polarisoitumisesta. Ääripäässä ovat kokonaan suljetut kaupunginosat tai kaupungit esimerkiksi São Paulossa tai Buenos Airesissa. Politiikassa köyhien äänen kuuleminen on vähentynyt uhkaavasti ja tämä on seurausta esimerkiksi politiikan mediatisoitumisesta ja muuttumisesta eräänlaiseksi koko kansalle suunnatuksi jatkuvaksi spektaakkelituotannoksi. Myös kansainvälisen politiikan painopisteiden muutokset heijastuvat välillisesti terveysvaikutuksiin: asevarusteluun suunnattu raha on pois esimerkiksi kansalaisten terveydenhuollosta.

Amerikkalaiset ovat keskittyneet sotiin Irakia ja Afganistania vastaan ja jälkimmäiseen oli vuoden 2013 loppuun mennessä käytetty kolme biljoonaa dollaria.

Entä jos nämä rahat käytettäisiin asevarustelun sijasta taiteeseen tai vaikka hallinnon ja säätiöiden suosimaan ”hyvinvointitaiteeseen”, millaisia sosiaalisia ja kansantaloudellisia vaikutuksia tällä olisikaan!

32 T A K U

Köyhyyden tutkimus teoriassa Teoriassa köyhyyden tutkimus tiivistyy erilaisuuden ja eriarvoisuuden väliseen eroon, johon alunperin kiinnittivät huomion kolmannen aallon feministit. Eriarvoisuus on sosiaalisesti rakentunutta, mutta erot ovat mahdollisuuksina tai niiden puutteena annettuja. Ranskan vallankumous synnytti ajatuksen moraalisesta egalitarismista – tähän esimerkiksi Karl Marx suhtautui epäluuloisesti, koska se kiisti ihmisten tarpeiden erilaisuuden. Lisäksi ajatus moraalisesta tasa-arvosta ilmaantui aikana, jolloin yhteiskunta teollistui ja taloudellinen eriarvoisuus lisääntyi voimakkaasti. Perinteinen liberaali ajattelu kiinnittää huomion mahdollisuuksien tasa-arvon ja lopputulosten tasa-arvon väliseen eroon. Mahdollisuuksien ja lopputulosten välisen kuilun vertaaminen on sosiologisesti kestämätön asetelma. Eriarvoisuus jakaantuu lisäksi elämänehtojen, eksistentiaaliseen ja resurssien eriarvoisuuteen.

Verkostojen, vallan ja varallisuuden merkitys resursseina on korostunut viime aikoina.

Ulossulkemisen vastakohtana sosiaalista oikeudenmukaisuutta kannattavat yhteiskuntateoreetikot puhuvat mielellään osallistamisesta, joka on levinnyt myös muille tieteen- ja taiteen aloille. 2000-luvulla hierarkioita madalletaan urakalla kaikkialla taloyhtiön hallituksista ylätason politiikkaan. Hierarkioiden madaltamispyrkimyksestä on tullut osa hallinnon pysyvää puhuntaa, jargonia.

Jotkin hierarkiat ovat silti edelleen rikkumattomia, lasikatot pysyvät.

Resursseista kilpailevat niin suuryritykset (työvoima, luonto) kuin ihmisetkin (koulutus, oman statuksen kohottaminen), mutta tietyissä tapauksissa koulutus ei takaa statuksen mukaista tulotasoa eikä oikeutettua, arvostavaa kohtelua.

Myytti nälkätaiteilijasta Julkisessa keskustelussa esiintyy edelleen usein suuren yleisön keskuudessa elävä myytti nälkätaiteilijasta, jonka köyhyys on oikeutettua ja joka elää ”yhteiskunnan syöttiläänä”, ilmeisesti monen mielestä eräänlaisena vapaamatkustajana.

Paternalistista paapomista ja surkuttelua voi kohdata jopa omassa ammattiliitossaan. Tämä jos mikä on kurjaa, koska osalla taiteilijoista olisi mahdollisuus toimia halutessaan vaativissa asiantuntijatehtävissä.

Valittuaan taiteilijan ammattin luopuu usein sellaisista asioista, joita moni suuren yleisön kommentaattoreista pitää (omalla kohdallaan) itsestäänselvyytenä: pysyvistä tuloista, jatkuvuudesta ja varmuudesta.

Apuraha on useimmiten vain hyvin pieni palkkio tehdystä työstä, joka ei ole useimmiten missään suhteessa henkilön usein (akateemiseen) koulutukseen.

Taiteilijoiden keskuudessa romanttista nälkätaiteilijamyyttiä eläteltiin 1800-luvun lopulla, mutta ”postmodernin tekotaiteen” hallitsemassa 2000-luvun maailmassa taiteilijoistakin on tullut oman itsensä ja konseptiensa kaupparatsuja, jotka myyvät projektejaan, konseptejaan, visioita ja strategioita säätiöille ja jopa yrityksille.

Voitokkain on se, joka osaa parhaiten tuotteistaa oman projektinsa, ei vain pienelle asiantuntijayleisölle vaan mahdollisimman suurelle joukolle tavallisia ihmisiä, mahdollisimman kaupallisessa esitystilassa ja toivottavasti spektaakkelin muodossa (johon saa osallistettua taviksetkin).

Kuulostaako konsultin töiltä?

Niiksi taiteilijan työt ovat tavallaan muuttuneet, tosin työstä saatu palkkio on tähtitieteellisen kaukana konsultin palkkatasosta. Kun työläiset (manuaalisen työn tekijät) kamppailevat 1800 euron minimipalkan puolesta, akateemisesti koulutetuista taiteilijoista vain lottovoittajat eli vuosiapurahan saajat ovat tässä etuoikeutetussa asemassa, eli saavat minimipalkkaa mahdollisesti akateemisella koulutuksella.

Kuka muu tällaiseen suostuisi kuin taiteilija?

Köyhyyden tappavien vaikutukset realisoituvat työttömyyden yllättäessä tai sairauden sattuessa kohdalle. Sairastelun aikana ei ole mahdollisuutta tehdä töitä ja kun ei voi tehdä töitä, ei ole tulojakaan. Sairauspäiväraha itsensä työllistäjällä on äärimmäisen pieni.

Samaan aikaan kun sekä TEtoimistot että ministeriöt vannovat yrittäjyyden nimiin, yrittäjäkunnan joukossa on ihmisiä, joiden sosiaalija eläketurva-asiat eivät ole lainkaan kunnossa. Hyvin pienistä apurahatuloista ei ole varaa maksaa minkäänlaisia eläkemaksuja.

Tarttis tehrä jotain?

Lähde: Therborn, Göran 2014. Eriarvoisuus tappaa. Vastapaino, Tampere.

Rita Dahl

Euroopan pitkittynyt finanssikriisi pakottaa taiteilijankin miettimään omaa työtään ja identiteettiään. Prekaarin elämä on turvattua, koska hänellä on pätkätyö, mutta itsensä työllistäjä kelluu täysin itsensä varassa, ilmapallona, vailla sosiaaliturvaa ja muita normaaleita työntekijäetuuksia.

Christian Marazzi esittää Finanssikapitalismin väkivalta -kirjassaan väitteen, että finanssikapitalismi on saavuttanut vaiheen, jossa omistajien etu on etusijalla ja poliittiset päätökset suosivat finanssikapitalismin väkivaltaa.

Itsensä työllistäjä ja luova yrittäjä ovat hallinnon ja poliitikkojen työnteon kriisiytymiseen kehittämiä ratkaisuja, jotka eivät toimi. Luovana yrittäjänä pärjää vain taiteilija, jonka nimestä on ehtinyt kehkeytyä brändi ja jolla on tarpeeksi henkilökohtaista kysyntää. Näitä menestyviä luovia yrittäjiä on vain kourallinen. Loput kituuttelevat köyhyysrajalla tai hieman sen yläpuolella.

Ruusunpunaiset unelmakuvat yrittäjyyden auvoisuudesta ovat osa hallinnon viestinnän retorista työkalupakkia jolla yritetään saada epäilevä kohderyhmä vakuuttuneeksi mallin oikeellisuudesta. Mutta epäily jatkuu, koska taiteilijoiden prekaari tai vielä epävarmempi elämä muuttuu jatkuvasti yhä vaikeammaksi.

Vuodesta 2008 käynnistynyt lama oli vasta pientä esimakua tulevista vaikeuksista.

Christian Marazzi pitää finanssimarkkinoita osana reaalitaloutta eikä niistä irrallisena, autonomisena kokonaisuutena monien vasemmistolaisen taloustieteilijän tavoin.

Prekaari elämä on hänen mielestään seurausta pääoman väkivallasta. Finanssitalous perustuu odotuksiin jatkuvista tuotoista ja siksi sen väkivalta heijastuu ympäröivään ihmisyhteisöön ja vaikuttaa sosiaalista ja yhteisöllistä koheesiota heikentävästi.

Finanssikapitalismilla uhkaa paitsi kokonaisia yhteisöjä, myös

puuttuvien poliittisten toimien takia vaikeuksiin joutuneita yksilöitä. Finanssihyötyä tehdään myös epäselvällä erottelulla teollisten ja immateriaalioikeuksien välillä. Taiteilijat ovat nimenomaan immateriaalisten tekijänoikeuksien myyjiä. Usein juuri tätä kauppatavaraa on kaikkein helpointa hyväksikäyttää jättämällä maksamatta oikeutetut korvaukset.

Marazzi huomauttaa, että lisäarvoa ei ole enää viimeisen 30 vuoden aikana tuotettu pelkästään tavaroita ja palveluita tuottavissa yksiköissä, vaan ne ovat levittäytyneet pääoman kiertokulun alueille, tehtaan porttien ulkopuolelle. Erityisen selvä esimerkki yritysten ja julkisen sektorin suosimasta yhteistuotannosta löytyy kriisiytyneestä journalismista, jonka alan osaajaksi melkein kuka tahansa voi julistautua julkaisemalla sosiaalisessa mediassa melkein alaa kuin alaa koskevia kirjoituksia.

Yritykset etsivät kiihkeästi tapoja soveltaa Google-mallia omilla aloillaan. Kun tuotot nousevat, syntyy paineita nostaa tuotantokustannuksia siirtämällä tuotantoa halpatuotantomaihin, niukkuuden prosesseja lisäämällä (patentit, copyrightit) ja lopulta pääomainvestointeja vähentämällä.

Tästä kehityskulusta kärsii kaikkein eniten luova työvoima, heidän joukossaan taiteilijat.

EMU:n kolmannessa vaiheessa eli pankkiunionissa EKP aikoo ostaa kevääseen 2016 mennessä jäsenvaltioidensa joukkovelkakirjalainoja.

Marazzi uskoo monen muun lailla, että toimenpide ei elvytä työn kriisiä ja sen myötä vähentynyttä kysyntää, vaan pelkästään osakemarkkinoita.

Se ei siis tarjoa minkäänlaista ratkaisua johdannaiskaupalla kriisiytettyyn talouteen.

EMU on pankkiunionissa saavuttanut täydellisimmän, federalistisimman liittovaltiovaiheensa, jossa EU-jäsenmaat ovat täydellisen solidaarisia toistensa veloille ja taseongelmille. Kansallisten keskuspankkien valta on mennyttä, Euroopan Keskuspankki johdattelee koko mantereenlaajuista raha- ja talouspolitiikkaa.

Entistä luovempi elämäntapa Liittovaltiovaiheessa makrotason raha- ja talouspoliittinen moraali höllenee, koska meidät yhteisvastuullistetaan maksamaan toisten jäsenmaiden pankkien, kansantalouksien ja korruptoituneiden yksilöiden aikaansaamia kansallisia luottotappioita ja vajeongelmia. Tätä on eurooppalainen solidaarisuus,

Sen sijaan itsensä työllistäjiä koskeva yksilömoraali tiukkenee jatkuvasti. Meiltä on ennenkin odotettu ihmeitä, nyt niiden on oltava vain suurempia kuin koskaan ennen. Ne on tehtävä suurella ammattitaidolla ja asiantuntemuksella ja mielellään ilmaiseksi. Tuotanto- ja arvoketjussa meistä yritetään tehdä vain yksi välttämätön lenkki, jonka työpanos maksaa mielellään mahdollisimman vähän tai on kaikki tekijänoikeudet viemällä monistettavissa tai uusinnettavissa.

Työn kysynnän pysyessä yhtä alhaisena kuin aiemminkin itsensä työllistävä elämäntapa jatkuu. Talouskuri pakottaa kiristämään jo entuudestaan erilaisia luovia ratkaisuja keksivän luovan yrittäjän kehittämään entistä luovempia ratkaisuja.

Mikä neuvoksi? Julkinen tilaustaide hyödyttää vain kuvataiteilijoita. Entä jos hallinto alkaisi kirjoituttaa selkokielisiä itsensä työllistäjiä koskevia raportteja meillä kirjailijoilla, joilla on valtiotieteellinen tausta ja kyky perehtyä erikoistutkijan tavoin vaikeaan problematiikkaan? Näin tulisi samassa paketissa parempaa kieltä ja yhtä valideja johtopäätöksiä.

Teatterilaiset voisivat kehittää erilaisia luovia aktioita tai pop upkampanjoita kaduille suuren yleisön tietoisuuden herättämiseksi ja itsensä työllistäjiä koskevan tiedon levittämiseksi hauskalla tavalla.

Tämän kaiken me tekisimme palkkioilla, kuten ammattilaisen kuuluu. Luova yrittäjä ei myy asiantuntemustaan ja työtään ilmaiseksi, ei vaikka viranomaiset ja poliitikot niin toivoisivat. Nyt poliitikot ja viranomaiset ovat synnyttäneet oikeudettoman luokan, jonka asemaa ei ole kyetty parantamaan poliittisin toimin.

Me emme suostu olemaan yhteiskunnan viimeisiä oikeudettomia asiantuntijaryhmiä. Me haluamme oikeutemme, me vaikka otamme ne.

Analogia eurooppalaisen finanssipolitiikan kärsivien uhrien, tavallisten veronmaksajien, ja toisaalta köyhien taiteilijoiden välillä ei ole kaukaa haettu. Me olemme finanssikapitalismin heikoimpia lenkkejä. Institutionaalinen raha haluaa tehdä meistä ja asiantuntemuksestamme lisäarvon luomisen välineen.

Lähteet: Marazzi, Christian. Finanssikapitalismin väkivalta. Tutkijaliitto 2015.

T A K U 33

JÄSENSIVUT Erityiskoulutettujen työttömyyskassa Erko Asemamiehenkatu 2, 00520 Helsinki

TYÖTTÖMYYSKASSA

Toimisto on avoinna 9.00-15.00 Palvelunumero (09) 7206 4343 faksi (09) 272 1212 Puhelinpalveluaika on maanantaista torstaihin klo 12.00-15.00 Sähköposti:erityiskoulutettujen.tk@erko.fi Kassan henkilökunta pyrkii vastaamaan sähköpostikyselyihin seitsemän päivän sisällä viestin saapumisesta kassaan.

Info-puhelin: Info-puhelimesta 0600 944 94 etuuden hakija saa tiedon viimeisimmästä maksupäivästä 24 tuntia vuorokaudessa.

Puhelun hinta on pvm + 0,37 euroa minuutissa.

Maistraatinportti 4 A, 00240 Helsinki Puhelin 0201 235 340. Puhelinaika arkisin klo 9 - 15.

Puhelun hinta 0201-numeroon: kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min Julkisen sektorin työsuhdeneuvonta 0800 135 380 (numero on maksuton) Yksityisen sektorin työsuhdeneuvonta 0800 135 350 (numero on maksuton) Puhelinaika arkisin klo 9 - 14 Jäsensihteerit 0800 135 370 (numero on maksuton) Puhelinaika arkisin klo 9 - 14 Faksi (09) 147 242 Sähköposti: etunimi.sukunimi@akavanerityisalat.fi

Ammatinharjoittajien ja Yrittäjien Työttömyyskassa AYT Ratavartijankatu 2 B, 00520 HELSINKI maksuton palvelunumero 0800 9 0888 ma-to klo 9-16, pe klo 9-13 puhelin 09 2535 3100 sposti asiakaspalvelu@ayt.fi

INFOA Päivitä jäsentietosi

Ovatko jäsentietosi muuttuneet?

Ilmoitathan näistä muutoksista meille: l osoitteen- ja nimenmuutos l työnantajatiedot l valmistumispäivä l sähköpostiosoitteen muutos l äitiys-, isyys- tai hoitovapaa l apurahatyöskentely l työttömyys, lomautus tai vuorotteluvapaa l siirtyminen ammatinharjoittajaksi/ yrittäjäksi Tiedot on helpointa ilmoittaa sähköisesti jäsensivuilla: www.akavanerityisalat. fi -> Jäsenkirjautuminen tai taku@taku.fi Viitenumerot hukassa?

Tilaa uudet jäsensivujen kautta www.akavanerityisalat.fi -> Jäsenkirjautuminen

l Lakimiesten palvelujen puhelinaika klo 9 – 14 l Sähköpostit etunimi.sukunimi@akavanerityisalat.fi Aikio Saara, asiamies puh. 0201 235 338 Yksityissektorin neuvottelu- ja sopimustoiminta, erityisesti kaupan ala ja järjestöala Eskola Kari, työmarkkinalakimies - Valtiosektorin ja kirkon sektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta - Yksityinen museoala - YTN:n järjestösektorin edunvalvonta

puh. 0201 235 367

Haapasalo Toni, lakimies Yksityissektorin työsuhdeneuvonta

puh. 0201 235 365

Ikonen Harri, lakimies Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta

puh. 0201 235 354

Korpisaari Jaakko, asiamies Kuntasektorin sopimusja neuvottelutoiminta

puh. 0201 235 363

Lamponen Helena, Edunvalvontayksikön päällikkö

puh. 0201 235 352

Mikkola Sonja, asiamies Yliopisto- ja amk-sektorin sopimusja neuvottelutoiminta, koulutuspolitiikka, tilastollinen palkkaneuvonta

puh. 0201 235 368

Ojanen Amalia, opiskelija- ja nuorisoasiamies

puh. 0201 235 336

Torvela Tuire, lakimies puh. 0201 235 356 - Yksityissektorin edunvalvonta ja työsuhdeneuvonta - Ammatinharjoittajia ja yrittäjiä koskevat tehtävät - Perhe- ja perintöoikeudellinen neuvonta Vitikainen Tanja, lakimies puh. 0201 235 353 Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virkaja työsuhdeneuvonta

34 T A K U

TAKUN HALLITUKSEN JÄSENTEN Y H T E Y S T I E D O T 2015 Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry l Snellmaninkatu 19-21 E 15, 00170 Helsinki l puh. 0440 664 800 l s-posti taku@taku.fi

Hallituksen puheenjohtaja Mari Lankinen Tuottaja, Jyväskylän Kesä Snellmaninkatu 19-21 E 15 00170 Helsinki mari.lankinen@taku.fi 050 5363 231 Hallituksen varapUHEENJOHTAJA Ville Niutanen Asiantuntija, Suomen Taiteilijaseura ville.niutanen@taku.fi 041 476 8347 Hallituksen jäsenet Varsinaiset jäsenet Arja Laitinen Aluepäällikkö Taiteen edistämiskeskus arja.laitinen@minedu.fi 0295 330 709 0400 798 718 Kirsi Lajunen Läänintaiteilija (taide ja hyvinvointi) Taiteen edistämiskeskus kirsi.lajunen@minedu.fi 0295 330 874

Riikka Wallin Koordinaattori Svenska Teatern riikka.wallin@svenskateatern.fi 040 541 2295 Anna Vesén Kulttuurituottaja Riihimäen kaupunki anna.vesen@riihimaki.fi 040 822 6660 Varajäsenet Jaana Elonen Kulttuurituottaja jaana.elonen@pori.fi 044 701 9299 jaana.elonen@pori.fi Juha Isotalo Opiskelija, Turun yliopisto jlaiso@utu.fi 050 531 8414

Chia Koskinen Yhteisökoordinaattori, Lilith Tampere, Osuuskunta Lilith Tuottaja, Cine Factor Productions Tiedottaja, LIWRE Lahden kansainvälinen kirjailijakokous Asiamies/sihteeri, Suomen elokuvaohjaajaliitto ry chia.koskinen@lilith.fi 050 381 5205 Toiminnanjohtaja Kirsi Herala kirsi.herala@taku.fi 040 511 1200 Järjestö- ja kehitysvastaava Riina Virkkunen riina.virkkunen@taku.fi 0440 664 800 Opiskelija-asiamies Vilja Byström vilja.bystrom@taku.fi 040 561 8967

Raisa Niemi tuottaja/producer Lasipalatsin Mediakeskus Oy/ Lasipalatsi Media Centre Ltd www.lasipalatsi.fi 050 371 7818

T A K U 35

SISÄMINISTERIÖ | OIKEUSMINISTERIÖ | SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ | TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ | VALTIOVARAINMINISTERIÖ POLIISI | VEROHALLINTO | TULLI | AKAVA | ELINTARVIKETURVALLISUUSVIRASTO EVIRA | ELÄKETURVAKESKUS FINANSSIALAN KESKUSLIITTO | KIINTEISTÖTYÖNANTAJAT | MATKAILU- JA RAVINTOLAPALVELUT MARA | PALKANSAAJAJÄRJESTÖ PARDIA PALVELUALOJEN AMMATTILIITTO PAM | RAKENNUSLIITTO | RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RKL | RAKENNUSTEOLLISUUS RT SAK | STTK | SÄHKÖ- JA TELEURAKOITSIJALIITTO STUL | TYÖTTÖMYYSVAKUUTUSRAHASTO

Harmaa_Talous_printti_2015_A4.indd 1

7.10.2015 18.32