Taku 3/2009 by Taku ry

T ä s s ä

n u m e r o s s a

Kannen kuva: ”Leväprinsessa” Bo Haglund

Julkaisija: Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry/ Fackorganisationen för konstoch kultursektorn rf Lehden toimituskunta: päätoimittaja Kirsi Herala p. 040 5111 200, 0201 235 393 email: kirsi.herala@taku.fi. Susanna Tommila, Noora Herranen, Merja Isotalo, Anne Mari Rautiainen, Laura Tiainen. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Julkaisuun tarkoitetuista artikkeleista ja niiden toimitusajoista on sovittava toimituskunnan kanssa. Taitto: Kirsi Herala/Anne Punttila Paino: Painokotka Oy, Kotka ISSN 1457-7003 Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti TAKU:n lehdessä olevat artikkelit ja niissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä. Ne eivät välttämättä edusta TAKU ry:n virallista kantaa.

2 TAKU

Puheenjohtajalta . .....................................................................

Missä menet, luova talous?....................................................... Merja Isotalo

Voisiko luova talous muuttaa ajatuksiamme?............................. Merja Isotalo

Kulttuuripolitiikan tutkimuksen ajankohtaisia haasteita ............... Sakarias Sokka

Herää luovuus . ........................................................................ Jaana Räsänen

Mitä kuuluu kulttuuriviennille . ................................................... Anne Mari Rautiainen

Uuden taidekäsityön kulttuurivientiä .......................................... Päivi Ruutiainen

Korutaiteilijan tasapainottelua ................................................... Päivi Ruutiainen

Kuinka välttää traagista turhautumista . ..................................... Ari Tolvanen

Eettinen ohjeistus kulttuurituottajan työkaluna ........................... Taina Saarenketo

Gallup – miten parantaisit lapsen oikeutta kulttuuriin? ............... Noora Herranen

Panu Hämeenaho piirtää TAKU:n sarjakuvaa ............................. Anne Mari Rautiainen

Kolea elämä ............................................................................. Panu Hämeenaho

Intialainen elokuva, elokuva Intiassa ......................................... Anna Heinilä

Elämyksiä elokuvista Pohjois-Karjalassakin .............................. Marja-Liisa Ruotsalainen

Berliinin taivaan alla . ................................................................ Ville Pajarinen, Katri Källbacka

Muutosvastarinnan vastarannan kiiski . ..................................... Noora Herranen

Juhlat antavat voimaa kohdata arjen haasteet Egyptissä . .......... Marja-Liisa Ruotsalainen

The End of the California Dream?.............................................. Päivi Hoikkala

Jäsensivut ...............................................................................

Seuraavassa lehdessä teemana mm. taidekasvatus. Lehdessä mukana myös kulttuurin sekatyöläisten näkökulmaa. Lehteen voi myös tarjota näihin teemoihin liittyviä juttuehdotuksia. Aineiston osalta dl. on 9.11.2009.

Taantuma, lama, taloudellinen laskusuhdanne... Pelottavia sanoja, jotka kummittelevat ympärillämme mediassa, työpaikoilla ja keskinäisissä keskusteluissamme. Kukaan ei tällä hetkellä osaa sanoa mikä laman todellinen tilanne on tai mikä sen tulevaisuus tulee olemaan. Arvauksia ja veikkauksia on erilaisia hieman lähteestä riippuen. Ikävä totuus kuitenkin on, että näillä pelottavilla sanoilla on ja on ollut merkitystä meidän kaikkien elämään. Yhtenä pahimpana esimerkkinä ovat lisääntyneet yt-neuvottelut työpaikoilla ja irtisanomiset. Olemme samankaltaisessa tilanteessa kuin 90-luvulla, jolloin useilla työpaikoilla seurattiin omalta jakkaralta, kuinka lähtöjono edessä lyheni ja lopulta osui omalle kohdalle. Tällainen tilanne on työntekijälle henkisesti erittäin raskas ja se vaikuttaa myös työmotivaatioon ja jaksamiseen. Jo pelkästään se, että yhteen työyhteisön jäseneen kohdistuu irtisanomisuhka, vaikuttaa työyhteisön ja yksilöiden hyvinvointiin. Laman aikana huomaakin, kuinka kokonaisvaltainen ihminen on. Yhtäkkiä häviävät sanonnat kuten ”se on vain työtä” tai ”onhan elämässä muutakin kuin työ”. Vaikka kysymys onkin ”vain” työstä, on sen puuttuminen tai uhka sen puuttumisesta niin suuri, että se vaikuttaa usein yksilöön kokonaisena ihmisenä, vapaa-aikaan, perheeseen ja lähiympäristöön. Nyt jos koskaan on TAKUlaisuus ja ammattiliittoon kuuluminen tärkeää meille kaikille. Edunvalvontatyö, jota ammattijärjestöt tekevät, tulee erityiseen tarpeeseen juuri tällaisina vaikeina aikoina. Työttömyys on valitettavasti kasvanut voimakkaasti ja se näkyy myös TAKUn jäsenistössä. Toisaalta se näkyy myös jäsenkasvuna ja lisääntyvänä järjestäytymistarpeena. TAKUlaisena jäsenenä meillä kaikilla on oikeus apuun ja edunvalvontaan, sitä täytyy vain osata itse pyytää. Olkaa siis rohkeasti yhteydessä TAKUun tai oman sektorinne lakimiehiin ja asiamiehiin, kun ja jos tarvitsette apua työtänne, työsuhdettanne jne. koskevissa asioissa.

Puheenjohtajalta

Aurinkoista syksyä ja voimia !

Ekonomisk recession, depression, lågkonjunktur… Skrämmande ord som vi omges av i media, på arbetsplatser och i våra diskussioner med varandra. Ingen kan i dagens läge säga hur det verkligen ligger till med recessionen och hur framtiden kommer att utforma sig. Ett exempel på hur de skrämmande orden redan påverkat oss är ett ökande antal samarbetsförhandlingar på arbetsplatserna som även lett till uppsägningar. Vi befinner oss i en liknande situation som på 90-talet då man på arbetsplatsen fick följa med hur kön av avgående arbetskamrater blev allt kortare tills man själv blev träffad. Hotet att bli uppsagd inverkar på personen ifråga som helhet, på familjen och de närastående och på arbetsgemenskapens verksamhet. Nu om någonsin är det viktigt att höra till TAKU och fackförbundet. Arbetslösheten har tyvärr ökat också bland TAKU-medlemmarna, men å andra sidan har det lett till ett ökat medlemsantal och ett behov av att fackansluta sig. Som TAKUiter har vi alla rätt till hjälp och intressebevakning. Ta modigt kontakt med TAKU eller juristerna eller ombudsmännen inom er egen sektor vid behov av hjälp som gäller ert arbete, arbetsförhållande osv.

Kuva: Johannes Wiehn

Soliga höstdagar och krafter! Susanna Tommila + 358 40 5884144 e-mail:susanna.tommila@taku.fi

TAKU 3

Missä menet, luova talous? Steven Taylor

Te k s t i j a k u v a t : Merja Isotalo

Hankkeita, strategioita, konferensseja, seminaareja, tutkimuksia, selvityksiä – luova talous puhuttaa ja mietityttää, mutta pelastaako se globaalin tai kansallisen talouden, sitä emme tiedä. Vai tietääkö joku? Vastauksia etsittiin myös Luova Suomi -hankkeen päätapahtumassa CEB – Creative Economy and Beyond –konferenssissa, joka järjestettiin 9.-10.9.2009 Helsingissä Kaapelitehtaalla. Paikalla oli yli 300 eri toimialojen vaikuttajaa.

n Luova talous ja kulttuuri Suomessa Tilastot kertovat luovasta Suomesta seuraavaa: vuonna 2006 se työllisti 102 000 henkeä, joka on yli 4 %:a työllisestä työvoimasta. Kulttuurityövoiman osuus on kolmanneksi suurin Suomessa verrattuna muihin

4 TAKU

Euroopan maihin. Se on myös merkittävä osa kansantaloutta, vuonna 2006 arvonlisäys oli 4,6 miljardia, suurempi kuin alkutuotannon toimialojen tai massan- ja paperinvalmistuksen. Kuluttajat käyttivät kulttuuriin ja joukkoviestintään edellä mainittuna vuonna 5,4 % kokonaiskulutusmenoistaan. Suomalaista kulttuuritoimintaa, kulttuuri- ja taidepalveluja aktiivisesti lähes 30 vuotta seuranneelle nämä luvut kertovat muutoksesta. Onko muutos sitten todella tapahtunut palvelujen käytössä vai vain tilastointitavoissa? Mielenkiintoista olisi tietää, miten muutoksen ja luovan talouden näkevät alan ammattilaiset, erityisesti TAKUn jäsenet. Kulttuurin, taiteen ja luovan yrittämisen ammattilaisia oli paikalla Kaapelitehtaallakin. Puheenjohtaja, professori Arja Ropo totesi, että CEB-konferenssin tarkoituksena oli toimia paremman tulevaisuuden puolesta yhteistyössä erilaisten tahojen kanssa ja että ohjelma oli rakennettu rohkaisemaan ja uusia näköaloja silmällä pitäen.

n Missä luovuutta tarvitaan? Yksi pääpuhujista, kanadalainen tutkija, globaalin johtajuuden konsultti ja kuvataiteilija Nancy J. Adler aloitti tutulla sitaatilla: me emme peri maapalloa, vaan se on lainassa lapsiltamme. Hän jatkoi luettelemalla kriisejä taloudesta malariaan, nälästä rauhan puuttumiseen ja totesi, että näiden kriisien ratkaisemiseen tarvitaan nyt luovempia ratkaisuja kuin koskaan. Adlerin mukaan ihmisyys (humanity) on ratkaisu kriiseihin ja juuri siitä luovassa taloudessa on kysymys. Adler peräänkuulutti bisneksen palauttamista takaisin osaksi yhteiskuntaa. Suuruus ei tuo turvaa, vaan kaikki voi romahtaa, kuten olemme viime aikoina nähneet. Taide ja kulttuuri ovat merkityksellisiä paitsi yksilölle ja yritykselle, myös koko yhteiskunnalle. Tarvitaan kolme asiaa: 1. rohkeus nähdä todellisuus, 2. nähdä mahdollisuudet ja 3. rohkaista ja innostaa ihmisiä kahteen edellä mainittuun. Designin käsite oli Adlerilla laajempi kuin puheessamme tavallisesti. Kon-

Chris Voss

ferenssissa puhuttiinkin paljon palvelujen designista. Adlerkin totesi, että epätoivoisesti etsitään designia olla yhdessä. Taide ja design ovat keinoja ja taitoja, joilla voidaan ratkaista monia asioita. Hän kertoi esimerkin siitä, miten taidehistorian avulla tauluja katselemalla ja havainnoimalla lääketieteen opiskelijat olivat parantaneet merkittävästi diagnoosien tekemistään vertailuryhmään verrattuna. Tai miten lapset oppivat kirjoittamaan paremmin, kun olivat päässeet kuuntelemaan vanhusten tarinointia ja kertomaan tarinoita edelleen. n Work is changing!

Nancy Adler

Työn tekeminen on muuttumassa. Tämä tosiasia oli monen konferenssipuhujan lähtökohtana. Humantific –yrityksen perustaja GK VanPatter vertasi entistä projektia uuteen tapaan: ennen jokainen teki vuorollaan oman osansa, mutta nyt kaikki työskentelevät keskenään verkostossa tuoden oman osaamisensa projektiin. Muotoilun eri vaiheet hän jakoi siten, että 1.0-tasolla on perinteinen muotoilu, 2.0-tasolla tuote/palveludesign, 3.0-tasolla organisatorisen muuntautumisen design ja 4.0-tasolla sosiaalisen muuntautumisen design. Hänen peruskäsitteitään ovat myös sensemaking ja strangemaking, joiden avulla voidaan toimia yhä monimutkaistuvassa toimintaympäristössä. Professori Chris Voss London Business Schoolista vertasi luovan talouden yritystoimintaa teatterin tekemiseen. Fyysinen toimintaympäristö on näyttämö, palvelun toteuttajat ovat näyttelijöitä, palvelun jakeluprosessi on käsikirjoitus, asiakkaat ovat yleisö ja ”back office support is back stage”. Teatterimetaforaa hyväksikäyttäen Vossin johtamassa tutkimuksessa käytiin läpi erilaisten palvelujen tuottajien toimintaa, Karibian risteilyistä Harley Davidsoniin. Korostuneesti tuli esille kokemuksellisuus sekä asiakkaiden että palvelun toteuttajien osalta. Teatteri tuli esille monissa muissakin esitelmissä, sekä tutkimuskohteena esimerkiksi luovasta johtamisesta että luovan yrittämisen metaforana.

GK VanPatter

Professori Steven S. Taylor on perehtynyt organisaatioihin, niiden johtamiseen ja estetiikkaan. Ammattimaisena näytelmäkirjailijana hänellekin teatteri ja varsinkin Stanislavskin teoriat olivat inspiraation lähteinä luovaan johtamiseen. Taylor puhui myös kasvun rajoista ja totesi, että kulutuksen hillitseminen edellyttää täysin uudenlaista johtamista. Luovuuden merkitystä hän korosti monin eri tavoin, samoin intohimon (passion) voimaa tavoitteiden saavuttamisessa. n Missä siis mennään? Paljon ajatuksia, paljon puhetta ja paljon myös tekoja löytyy luovan talouden nimikkeen alta. Ehkä päällimmäiseksi jäi tunne siitä, että luovilla aloilla toimivat ovat jo pitkällä, mutta koko globaalissa taloudessa yritetään edetä vielä vanhoilla konsteilla. Ainakin tässä konferenssissa luovan talouden toimijoiden puheissa korostuivat inhimillisyyden, eettisyyden ja ekologisuuden tavoitteet. Konferenssin puheenjohtajan tavoin tässä vaiheessa voi vain todeta, että selkeän tiivistelmän ja yhteenvedon tekeminen on mission impossible. CEB-konferenssin materiaaleihin voi tutustua osoitteessa

www.ceb.fi

TAKU 5

Luovaa yritystoimintaa Työministeri Sinnemäki toteaa, että luova talous tulee ottamaan paikkansa perinteisiltä aloilta, mutta uutta tulee olemaan myös se, että ne eivät toimi samalla tavalla. Tulevaisuudessa on entistä vaikeampi sanoa, kuka omistaa ja myy kuin aikaisemmin. Kysymys tekijänoikeuksista tulee jatkossakin olemaan tärkeä, koska luova yrittäminen on tekijänoikeuksien takana. - Meillä on puutetta pk-yrityksistä, keskisuurista yrityksistä, jotka työllistävät hyvin, sanoo Sinnemäki. Hänen mukaansa yhden henkilön näkemys ei ole riittävä, vaan tarvitaan isompia yrityksiä, jotka kestävät kriisejä paremmin. Tavoitteena tuleekin olla luovien yritysten kasvattaminen keskisuuriksi yrityksiksi. Sinnemäki pohtii sitä, muuttuuko ajatus taloudesta luovien yritysten ja kulttuurin vuoksi ja ottaa esille myös kysymyksen, miten muuttuvat kuluttajien ajatukset. Luovan yritystoiminnan tukemista

Työministeri Anni Sinnemäki:

Voisiko luova talous muuttaa ajatuksiamme?

Designin ja luovien ratkaisujen merkitys on Sinnemäen mukaan suuri niin metalliteollisuudessa kuin palveluissakin. Innovatiivisten ratkaisujen löytämisestä puhuessaan hän mainitsee Aalto-yliopiston. Hän muistuttaa myös Helsinki World Design Capital 2012 -hankkeesta, jonka toteutumiseen hän suhtautuu toiveikkaasti. Luovuus julkisissa palveluissa

Merja Isotalo

Luovasta taloudesta on puhuttu jo pitkään. Sitä on pidetty pelastajana niin globaaliin kuin kansalliseenkin talouteen. Monet ovat puhuneet ajattelumme muuttumisesta, vaikka perinteiset asenteet tuntuvat vaikuttavan edelleen voimakkaasti. Myös työministeri Anni Sinnemäki on ottanut luovan talouden agendalleen ja asetti kesällä professori Saara Taalaksen selvittämään edellytykset valtakunnallisen luovien alojen kehittämistoimijan perustamiseksi.

6 TAKU

- Julkiset kulttuuripalvelut ovat haasteen edessä suhteessa luovaan talouteen, toteaa työministeri Sinnemäki. Esimerkiksi ikääntyminen haastaa sosiaali- ja terveyssektorin. Kulttuurin ja hyvinvoinnin yhteydestä hän huomauttaa, että kaikki ovat kuitenkin valmiita osallistumaan taiteen tekemiseen. Ei tarvita vain terveysteknologiaa, vaan elämästä nauttimista.

Työministeri Anni Sinnemäki avasi CEB Creative Economy and Beyond –konferenssin 9.10.2009 Helsingissä Kaapelitehtaalla. Kuva: Merja Isotalo

Luova Talous -hanke n Työ- ja elinkeinoministeriö asettama luovan talouden hanke alkoi lokakuussa 2008 ja jatkuu vuoden 2010 loppuun. Luovan talouden ulottuvuuksia katsotaan siinä kolmesta näkökulmasta: työelämäkysymykset, yritystoiminnan kehittäminen ja tuotekehitys. Luovien alojen yritystoiminnalla tarkoitetaan tässä tekijänoikeuksia, patentteja tai tuotemerkkejä synnyttävää liiketoimintaa ja luovalla taloudella luovien alojen osaamisen, tuotteiden ja palveluiden hyödyntämistä muilla aloilla. Työelämäkysymysten osalta selvitetään mm. työn uusia muotoja, yrittäjyyttä ja osayrittäjyyttä sekä yrittämisen osaamisen lisäämistä, koulutuksen suuntaamista vastaamaan työelämän tarpeita, kulttuurin ja taiteen aloilla työllistymisen esteiden poistamista sekä toimeentuloturvan kehittämistä. Yritystoiminnan kehittämisessä tarkastellaan mm. yrityspalvelujärjestelmää, erityisesti kasvu- ja kansainvälistymispalveluita, verkostoja, Jalostamo-toimintaa, tuotteistamisen ja markkinoinnin osaamista sekä rohkaisemista uuteen yritystoimintaan. Tuotekehityksen osalta esillä ovat mm. Tekes-ohjelmien kehittäminen, rahoituksen muokkaaminen, erityisesti siemen- ja riskirahoituksessa, asiantuntijapalveluiden, tietoja ennakointiprosessin kehittäminen sekä eri toimijoiden verkottaminen alueellisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Tärkeänä kehittämiskohteena on myös ennakoinnin parantaminen. Hankkeen tavoitteena on kehittää ennen kaikkea työ- ja elinkeinoministeriön toimintaa luovan talouden edistämiseksi. Yhteyshenkilönä on hankepäällikkö Petra Tarjanne (TEM).

Luovan talouden kehittämistoimija n Kesäkuussa 2009 työministeri Anni Sinnemäki asetti professori Saara Taalaksen selvittämään edellytyksiä perustaa valtakunnallinen luovien alojen kehittämistoimija. Tarve on syntynyt alan jatkuvan kasvun ja siihen kohdistuvien odotusten vuoksi ja siksi, ettei nykyinen yrityspalvelujärjestelmä pysty vastaamaan nopeisiin muutoksiin. Rahoituksen tuet ovat tällä hetkellä liian raskaita ja hitaita eikä toimialarajat ylittävien verkostojen kehittäminen ole ollut helppoa. Kehittämistoimijan tavoitteeksi on asetettu pienten luovien alojen yritysten tukeminen esimerkiksi verkostomaisella yhteistyöllä uusien palvelumallien luomisessa. Selvitys on tarkoitus luovuttaa jo tänä syksynä.

Helsinki World Design Capital 2012 n Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten ja Lahden yhteinen hakemus lähti viime maaliskuussa kansainväliselle designjärjestö IDAlle. World Design Capital -nimitys myönnetään joka toinen vuosi kaupungille, joka designin avulla luo uutta eloa kaupunkiin ja uudistaa kaupunkimaista ympäristöään. Sen avulla halutaan rohkaista kaupunkeja hyödyntämään designia sosiaalisen, taloudellisen ja kulttuurisen kehityksen edistämiseksi. Kansainvälinen tuomaristo valitsee hakijoiden joukosta kolme parasta jatkoon ja tutustuu näihin kaupunkeihin paikan päällä. Voittaja julkistetaan Singaporessa marraskuussa. Ensimmäisen kerran titteli myönnettiin pilottiprojektina Torinolle vuodeksi 2008. Virallisesti ensimmäinen designin pääkaupunki on Soul, jolle kunnia lankeaa vuonna 2010. Valintaa tehtäessä tarkastellaan designia laajemmalla näkökulmalla, ja keskitytään designin vaikutukseen kaupunkitilaan, kansantalouteen ja kansalaisiin. http://www.designhelsinki.fi/

Kuva: Helsinkin kaupungin kuvapankki / Esko Jämsä 2007

TAKU 7

Kulttuuripolitiikka Jyväskylän yliopistossa Tällä palstalla Jyväskylän yliopiston kulttuuripolitiikan tutkijat esittelevät uusinta tutkimustietoaan. Tarjolla on tuoreita näkökulmia kulttuuriin ja kulttuuripolitiikkaan, niiden yhteiskunnalliseen merkitykseen ja muutokseen.

Sakarias Sokka

Kulttuuripolitiikan tutkimuksen ajankohtaisia haasteita Kulttuuripolitiikka käsitetään Suomessa yleisesti opetusministeriön hallinnonalan kautta. Näin siitä muodostuu selkeästi hahmotettava ja rajattu kuva. Mutta tutkimuksen näkökulmasta tämä ei riitä. Julkisesti rahoitettu sektoripolitiikka – siinä kuin mikä tahansa, yksityinenkin, politiikkamalli – on tavoitehakuista ja itsessään rajoja asettavaa; poliittiset määrittelyt ovat vallankäyttöä, jossa osa mahdollisista sisällöistä hyväksytään mukaan ja tiettyjä suljetaan pois. Tutkimus ei voi ottaa näitä rajanvetoja annettuina: on syytä pohtia tarkasteltavan politiikan perusteita ja myös muodostaa käsitys ajankohtaisista haasteista, jotka sitä arvioitaessa olisi hyvä tunnistaa. Jyväskylän yliopiston kulttuuripolitiikan yksikössä toimitettuun tuoreeseen antologiaan What About Cultural Policy? (2009) on koottu kulttuuripolitiikan tutkimuksen ajankohtaisia aiheita. Kirjassa todetaan, että viimeistään 1960-luvulta alkaen kulttuuri on politiikkaohjelmissakin ymmärretty laveammin kuin vain taiteena. Lisääntynyt keskustelu monikulttuurisuudesta ja kulttuurisesta diversiteetistä lienee ilmeisin esimerkki tästä. Kulttuurin tuottamisen materiaalisten ehtojen ohella kulttuuripolitiikan tutkimuksen keskiössä onkin kysymys

8 TAKU

poliittisten hallintamekanismien ja kulttuurin representaatioiden (toisintamisten / uudistamisten julkisessa keskustelussa) välisestä suhteesta. Tällöin tutkimuksen tehtävä on paitsi tarkastella niitä konkreettisen toiminnan edellytyksiä, joita valittu politiikkaa mahdollistaa, myös selvittää, millaiset toimintalogiikat politiikkaa ohjaavat. Näin tutkimusta kiinnostaa esimerkiksi se, pohjaako kulttuuripolitiikka demokraattisen osallistumisen ajatukselle, vai halutaanko osallistumisen arvoinen kulttuuri määritellä asiantuntijalähtöisesti ja keskittää kulttuurin tuki näin määriteltyihin kohteisiin? Entä ohjataanko politiikkaa ensisijaisesti taloudellisten tavoitteiden ehdoilla – ja jos, miten tämä vaikuttaa yksittäisten toimijoiden mahdollisuuksiin toteuttaa itseään? Tai voiko kulttuuripolitiikka perustua kiveen hakattuun kansalliseen käsitykseen kulttuurista – ja jos, kuka silloin kelpaa jakamaan sen peruslähtökohdat? Tärkeä on myös juuri nyt ajankohtainen kysymys uusien teknologioiden vaikutuksesta kulttuurisisältöjen jakamiseen, tekijyyden määrittymiseen ja kulttuuripolitiikkaan. Kysymykset voidaan ulottaa ajan ja tilan hahmottamiseenkin: kuka päättää, ja millaisin perustein, millaista käsitystä kult-

tuurista rakennamme (tai aiemmin on rakennettu) esimerkiksi julkisin museoin, monumentein ja muistomerkein? Kenen ehdoilla ja millaisin mekanismein tehdään päätökset, jotka vaikuttavat yhteisen tilan kokemiseemme – kuinka kaavoitamme kaupunkeja sekä kohtelemme ympäristömme kulttuurista moninaisuutta? Entä otetaanko kulttuuri vakavasti huomioon keskusteltaessa kestävästä kehityksestä? Ylle kuvattujen kysymysten kirjo ilmentää hyvin kulttuuripolitiikan tutkimuksen moniaineksisuutta. Kulttuuripolitiikan monialainen tutkimus hyödyntääkin monien tieteenalojen traditioita ja erilaisia metodeja, tutkimuskysymyksen luonteesta riippuen. Kirjoittaja on kulttuuripolitiikan assistentti Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella. Hän kirjoittaa väitöskirjaa suomalaisen julkisen kulttuuripolitiikan alkuvaiheesta ja niistä valinnoista, joiden kautta kulttuuripolitiikan alaa ja siihen sisällytettyjä toimintamalleja on rajattu.

Kolumnisarja läänintaiteilijoista

LÄÄNINTAITEILIJA Jaana Räsänen

Jos on todella niin, että luovuus on peittyvä ominaisuus, josta 4-vuotiaalla on käytössään 90 % ja 40-vuotiaalla 20 - 25 %, on peruskoululla varsin suuri vastuu luovuuden vaalimisessa. Voiko luovuutta sitten oppia tai opettaa? Ei. Aivotutkija Matti Bergströmin mukaan meistä jokaisella on kolmet aivot: ”miesaivot” vastaavat loogisesta ajattelusta, ”naisaivot” arvojen muodostumisesta ja ”lapsiaivot” fantasian maailmasta. Luovuutta ei siis voi lapselle opettaa. Sen sijaan lapsen voi antaa olla luova, ja sitä hän on luonnostaan, jos ei kukaan estä. Lapsen on saatava oppia oman kokemuksen, yrityksen ja erehdyksen kautta, ja oman mielenkiinnon motivoimana. Lapsen ajatusten aikuismainen ”sehän on vain mielikuvitusta” -vähättely on todellinen karhunpalvelus luovuudelle.1) Usein ajatellaan, että koulumaailmassa luovuus liittyy lähinnä taideaineisiin. Taito- ja taideaineiden osuus tuntijaossa on kuitenkin vain 24,8 %.2) Missä luovuus mahtaa luurata lopun ajan? Arkkitehtuurikasvatuksen läänintaiteilijana olen kiinnostunut erityisesti kuvataiteen 3,7 % osuudesta. Kuvataide jakautuu neljään opetuskokonaisuuteen, joista yksi on Ympäristöestetiikka, arkkitehtuuri ja muotoilu. Sen osuus tuntijaossa on noin 0,9 %, mikä tarkoittaa 72 oppituntia yhdeksän lukuvuoden aikana, 8 oppituntia eli karkeasti yhtä koulupäivää vuodessa. Mitä yhdeksänä päivänä sitten pitäisi ehtiä oppia ja opettaa? Opetussuunnitelmien perusteet määrittävät sisällöt ja tavoitteet varsin laajoiksi. Mukaan mahtuu eilisen tutkimista, tämän päivän havainnointia ja huomisen visiointia, kaikkea mahdollista yksittäisistä esineistä laajoihin ympäristön kokonaisuuksiin ja nii-

HERÄÄ LUOVUUS den välisiin vuorovaikutussuhteisiin.3) Se on hyvä. Ei voi kuitenkaan kuin ihailla niitä luokan- ja kuvataideopettajia, jotka suoriutuvat velvoitteistaan saamansa koulutuksen ja käytettävissä olevien resurssien turvin. Arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen merkitys osana taidekasvatusta korostuu entisestään nyt, kun ”ilmastonmuutosmörkö” uhkaa koko maapalloa - käytetäänhän yli 75 % maapallon energiavaroista talojen ja tieverkoston rakentamiseen, käyttöön ja ylläpitämiseen. Eikä ”mörkö” pysähdy, jos ei energian kulutuksen aiheuttamia päästöjä vähennetä. Uhkakuvien maalaileminen ja syyllistäminen eivät kuitenkaan yksin riitä yhteisen kotimme elvyttämiseen. Tarvitaan myös myönteisiä kokemuksia ja positiivisia mielikuvia omasta elinympäristöstä. Tarvitaan huomiseen ja omiin vaikuttamisen mahdollisuuksiinsa uskovia ihmisiä, jotka lähtevät aktiivisesti etsimään ratkaisuja ongelmiin. Tarvitaan luovuutta! Tänä vuonna vietetään EU:n luovuuden ja innovoinnin teemavuotta. Vuosi avattiin puhumalla osallistu-

misesta, elävästä vuorovaikutuksesta, taidekasvatuksen merkityksestä, perusopetuksen tuntijaon uudistamisesta, taiteen perusopetuksen vahvistamisesta sekä oppimisympäristöjen, oppimateriaalin ja opettajienkoulutuksen kehittämisestä. On selvää, että ei yhdellä tai kahdella taidekasvatuksen lisätunnilla - vaikka ne olisivatkin tervetulleita - edistetä luovuutta merkittävästi. On mielenkiintoista nähdä, minkälaisia muita ratkaisuja teemavuosi synnyttää asioiden edistämiseksi. Uusia innovaatioita odotellessa haastan meidät kaikki taiteilijat ja taidekasvatuksen puolestapuhujat mukaan eri taiteenalojen ja oppiaiden rajoja rikkoviin luovuus- ja ympäristötalkoisiin. Autetaan opettajia pitämään lasten luovuus hereillä! 1) Aivotutkija Matti Bergsrömin luento Creating the Future -arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatusseminaarissa 4.9.2009. 2) Kuvataide 3,7 %, käsityö 4,8 %, liikunta 7,9 %, musiikki 3,1 % ja koulukohtaisesti päätettävät välystunnit 5,3 %. 3) www.oph.fi/

TAKU 9

Mitä kuuluu kulttuuriviennille? Vastaajina Kimmo Aulake, Anne Päkkilä ja Ilmi Villac opetusministeriöstä

Matkailun tuotteistaminen

Taiteen tiedotuskeskusten roolit ja resurssit

l Kulttuuriviennin ohjausryhmä hyväksyi joulukuussa 2008 ”Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen” toimintaohjelman vuosille 2009–2013. Tavoite on aktivoida ja tukea kulttuurimatkailutuotteita.

l Taiteen tiedotuskeskukset ovat ministeriöiden strategisia kumppaneita kulttuurivientiä kehitettäessä. Kansainvälinen tiedotustoiminta ja verkostoituminen täydentävät luontevasti tiedotuskeskusten kansallista tiedotustyötä, joskin tiedotuskeskusten kesken on merkittäviä eroja: joillekin kansainvälinen toiminta on ollut jo pitkään tärkein tehtävä.

Kehittämistoimia on käynnistetty tiiviissä yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Konkreettisina toimina voidaan mainita seuraavat. Keväällä 2009 alkoi ESR-rahoitteinen ”Kulttuurin ketju” -hanke, johon osallistuvat Turku, Helsinki, Rovaniemi ja Mänttä sekä niiden kulttuurikohteet. Pyrkimys on rakentaa tuotekehitysmalli eli konkreettiset tuotekehityksen ja laadun parantamisen välineet kulttuurimatkailun toimijoille. Matkailun edistämiskeskus (MEK) on käynnistänyt kulttuuri- ja tapahtumamatkailun vahvistamiseen tähtäävän toiminnan. Kulttuurisisältöjä nostetaan näkyväksi osaksi Suomen matkailutarjontaa. Opetusministeriö jakoi keväällä 2009 ensimmäistä kertaa avustusta kulttuurin matkailulliseen tuotteistamiseen. Avustusta sai 20 kulttuuritoimijaa eri puolilla Suomea. Tuotekehitystyöllä pyritään saamaan syyskuussa 2009 avattuun VisitFinland -maaportaaliin kulttuurisisältöä ja -matkailupaketteja. Pohdittavana on myös tilastoinnin vahvistaminen. Käsitystä ulkomaalaisten käynneistä kulttuurikohteissa ja -tapahtumissa saa muun muassa Tilastokeskuksen Rajahaastattelututkimuksesta, jota pyritään kehittämään kulttuurikysymysten osalta. Vuoden 2008 tutkimuksen mukaan Suomessa kävi 6 miljoonaa ulkomaalaista vierailijaa. Eniten heitä saapui Venäjältä, Ruotsista, Virosta, Saksasta ja Iso-Britanniasta. Reilu kolmannes ulkomaalaisista kävi ainakin yhdessä kulttuurikohteessa, Helsingissä käyneistä lähes puolet. Matkailutilinpito puolestaan osoittaa, että matkailijat käyttivät kulttuuripalveluihin kaikkiaan 184 miljoonaa euroa vuonna 2007. Tästä ulkomaalaisten osuus oli 34 % eli 62 miljoonaa euroa. Kaikkiaan Suomessa kulutettiin matkailuun 11 miljoonaa euroa vuonna 2007.

Opetusministeriön näkökulmasta tiedotuskeskusten roolia tulee edelleen täsmentää. Nyt roolit ja odotukset ovat osin ristiriitaisiakin, koska tiedotuskeskuksilta odotetaan lähes kaikkea mahdollista. Rajallisten resurssien tilanteessa strategiset valinnat ovat välttämättömiä. Tavoitteena on, että tiedotuskeskukset - ja niiden vientistrategiat yhtenä osana perustoimintaa - koetaan kutakin taiteenalaa kokonaisuutena edistäviksi. Opetusministeriö pyrkii myös määrätietoisesti vahvistamaan tiedotuskeskusten resursseja, jotta huolella valmisteltuja strategioita voitaisiin myös toteuttaa. Tänä vuonna ministeriö myönsi 800 000 euroa eritysavustuksina tiedotuskeskusten kulttuurivientihankkeille. Jatkossa pyrimme siihen, että tiedotuskeskusten ei tarvitse hakea erikseen avustusta vienti- tai muille hankkeille, vaan ministeriö myöntää tuen yhdellä päätöksellä toiminta-avustusten yhteydessä. Edelleen vuonna 2010 on tavoitteena tehdä tasokorotus tiedotuskeskusten toiminta-avustuksiin.

”Laput silmillä panostaminen yhteen ko 10 T A K U

Kulttuuriviennin kärkihankkeet

Luova ala, kansantalous ja tilastot

l Kärkihankkeiden tuki oli vuodesta 2006 viime vuoteen asti ainoa opetusministeriön uusi kulttuuriviennin kehittämisen tukimuoto. Tänä vuonna avasimme haettavaksi kärkihanketuen lisäksi erilliset vientihankkeiden tuet tiedotuskeskuksille sekä kulttuuri-instituuteille. Lisäksi haettavana ovat olleet avustukset kulttuurin matkailullisen tuotteistamisen kehittämiseksi ja kulttuurivientihankkeiden hankevalmisteluun.

l Tilastokeskus on laatinut opetusministeriön toimeksiannosta kulttuurin taloutta mittavaan tilinpitojärjestelmän. Järjestelmä mittaa kulttuurin toimialojen tuottamaa arvonlisäystä osana koko talouden arvonlisäystä, toimialojen yritysten tuotosta, työllisyyttä, kulttuurituotteiden ja -palveluiden tuontia ja vientiä sekä kulttuurin kulutusta.

On tärkeätä huomata, että kulttuuriviennin kehittämisen resursseja ei ole leikattu mistään olemassa olevista määrärahoista, vaan ministeriö on allokoinut tähän tarkoitukseen osia kasvaneesta kulttuuribudjetista. Kärkihanketuki on muiden kulttuuriviennin tukien ohella yksi opetusministeriön kilpailluimmista. Esimerkiksi viime vuonna kärkihankkeiden tukeen oli käytettävissä kolmasosa haetusta summasta ja tänä vuonna noin viidesosa. Tarve näihin tukimuotoihin on siis suuri. Opetusministeriö asetti vuoden alussa kulttuuriviennin hankkeiden arviointiryhmän. Sekä taiteen keskustoimikunta että työ- ja elinkeinoministeriö nimesivät ryhmää kolme asiantuntijaa. Lisäksi ryhmään nimettiin ulkoministeriön edustaja. Ryhmän asettamisen tavoitteena on tuoda monipuolinen asiantuntemus opetusministeriön käyttöön kärkihankehakemuksia arvioitaessa. Jo ensimmäinen hakukierros osoitti, että arviointiryhmä on tärkeä ja hyödyllinen väline arvioitaessa hankkeiden kulttuurista ja liiketoiminnallista kypsyyttä. Kärkihanketuen ja koko kulttuuriviennin kehittämisen lähtökohtana on kohdistaa tukitoimia siihen ratkaisevan tärkeään vaiheeseen, jossa jo olemassa oleva tai valmistuva tuote tai palvelu tulee kosketuksiin yleisöjensä kanssa. Viennin ja kansainvälistymisen lisääminen edellyttää luonnollisesti vahvaa ”luovuuden ketjua” taidekasvatuksesta koulutuksen ja harrastustoiminnan kautta ammattimaiseen kulttuurin tuottamiseen ja liiketoimintaosaamiseen. Tämä ketju on nähtävä kokonaisuutena, jossa kaikkien osien tulee olla kunnossa; laput silmillä panostaminen yhteen kohtaan ei johda kestävään kehitykseen.

Toimialojen tuottama arvonlisäys on yli 3 % koko talouden arvonlisäyksestä, mikä on enemmän kuin esimerkiksi massan ja paperin jalostuksen tai alkutuotannon toimialojen arvonlisäys. Yritysten yhteenlaskettu tuotos on yli 10 miljardia euroa ja ala työllistää 4,25 % kaikista työllisistä. Suomen kauppatase on selvästä alijäämäinen kulttuurituotteiden ja -palveluiden osalta. Erityisesti kulttuurin yksityinen kulutus on Suomessa EU-maiden huippua, elintarvikkeiden jälkeen suurin yli 7 % osuudellaan. Tärkeimmät johtopäätökset näistä tiedoista ovat, että kulttuurin merkitys kansantaloudessa on huomattava, vaikka kulttuurin kansantaloudellisen merkityksen vahvistaminen ei ole ollut kulttuuripolitiikan erityinen tavoite. Alan tuottavuus on kuitenkin vaatimaton, mitä osoittaa se, että alan työllisyys on suhteessa merkittävästi suurempi kuin tuotos ja arvonlisäys. Tämä tarkoittaa mitä ilmeisimmin sitä, että esimerkiksi alan palkat ovat keskimääräisiä palkkoja alempia. Lisäksi on huomattava, että suurin osa arvonlisäyksestä ja tuotoksesta tulee sanoma- ja aikakauslehdistä, muusta painamisesta ja siihen liittyvästä toiminnasta sekä arkkitehti- ja taideteollisuussuunnittelusta. Varsinaisten taidetoimialojen arvonlisäys ja tuotos ovat näitä selvästi pienempiä. Korkean yksityisen kulutuksen kääntöpuolena on se, että kulttuurin kansantaloudellisen merkityksen edelleen lisääminen edellyttää pääsyä kansainvälisille markkinoille. Tätä kulttuuriviennin kehittämisohjelma pyrkii tukemaan.

ohtaan ei johda kestävään kehitykseen.” T A K U 11

Päivi Ruutiainen

kirjoittaja on HUMAKin lehtori

12 T A K U

Uuden taidekäsityön

Suomalaisen uuden taidekäsityön esittelypaikka on helsinkiläinen Galleria Norsu. Se on myös pyrkinyt tekemään pitkäjänteistä työtä sen eteen, että suomalainen taide tulisi tunnetuksi ulkomailla. Yksi osa tätä työtä on osallistuminen alan merkittäviin tapahtumiin. Collect on vuosittain Lontoossa järjestettävä tapahtuma, jonka nimi on englanniksi The Fine Art Fair for Contemporary Objects. Kyseessä on siis taidemessut, jossa myydään esineitä. Aiempina vuosina tapahtuma on ollut Victoria & Albert-museossa, mutta tällä kertaa se oli Saatchi-galleriassa. Tapahtuma on suurin nykytaidekäsityötä esittelevä tapahtuma Euroopassa. Tänä vuonna 37 galleriaa tai yhdistystä eri puolilta maailmaa esitteli osaamistaan.

kulttuurivientiä Pohjoismaat pyrkivät tänä vuonna yhteiseen näkymiseen. Valitettavasti aiemmista vuosista poiketen ei Ruotsista ollut mukana osastoa, rahapulan vuoksi. Galleri Format esitteli norjalaista taidekäsityötä, Galleri Montan tanskalaista uutta hopeasepäntyötä ja Kunst1 norjalaista osaamista. Galleria Norsu esitteli tällä kertaa keramiikkaa ja nykykorua. Suomalaisista keramiikkaa käyttävistä tekijöistä erityisesti Kim Simonssen kiinnosti tänä vuonna ostajia. Norsun osasto on vain suppea katsaus suomalaiseen taidekäsityöhön, jonka laajoja esittelyjä näkee kovin harvoin kotimaassa.

Suomalaisille nykykoru on vielä varsin vieras ja harvinainen keräilykohde, jota tunnetaan huonosti. Muualla suomalaisia tekijöitä tunnetaan varsin hyvin. Tänä vuonna esillä ollut Hibernate-ryhmä on pitänyt niin yhdessä kuin yksilöinä näyttelyitä eri puolilla maailmaa. Viime vuonna Norsun esittelemä Amazing Animalryhmä koostuu Kati Nulpposesta, Maria Nuutisesta ja Mervi Kurvisesta. Korutaiteilijat osallistuvat aktiivisesti kansainvälisiin näyttelyihin ja tapahtumiin. Tänä vuonna näkyi Schmuckissa suomalaisia korutaiteilijoita niin eri gallerioiden kokoelmissa kuin tapahtuman näyttelyissä.

Hibernate-ryhmä edusti suomalaista nykykorua. Korutaiteilijat Eija Mustonen, Helena Lehtinen ja Tarja Tuupanen ovat vakiinnuttaneet asemansa kansainvälisissä piireissä. Suomalaista nykykorua näki myös muilla osastoilla: italialainen Alternatives Gallery myi Janna Syvänojan töitä. Amsterdamilainen Galleria Rob Koudijisilla oli esillä useita Sari Liimatan koruja. Hollantilaiset galleriat Louise Smit ja Galleria Marzee esittelevät ja edustavat suomalaisia tekijöitä.

Collectiin osallistuu niin yhdistysten omistamia kuin täysin kaupallisesti toimivia gallerioita. Tapahtuman merkitys on suuri, koska se saattaa yhteen keräilijöitä, museoita ja myös tavallista yleisöä. Messujen pääasiallinen tarkoitus ei ole siis vain myydä, vaan myös hankkia ja saada uusia kontakteja kuraattoreihin ja museoihin. Merkittävää suomalaiselle taidekäsityölle on ollut se, että teoksia on ostettu Victoria & Albert-museon kokoelmiin. Näin suomalainen taidekäsityö on saanut sekä arvostusta että huomiota.

Norsun galleristi Katarina Siltavuori pitää tärkeänä sitä, että suomalaisen taidekäsityön vientiä tuetaan pitkäkestoisesti. Ei riitä se, että galleria käy kerran tällaisessa tapahtumassa, painottaa Siltavuori. Asiakkaiden ja uusien sidosryhmien löytämisen takia pitää galleria jäädä ihmisten mieleen, että he osaavat tulla katsomaan seuraavanakin vuonna. Aiempien vuosien ja myös Chicagossa vuosittain pidettävän SOFA-messujen perusteella voi nähdä tapahtuneen monenlaista hyvää suomalaisen kulttuuriviennin tuloksena, summaa Siltavuori. -Ulkomaiset kuraattorit osaavat tulla kysymään taiteilijoita, joita he eivät ole nähneet, kun on vertailukohtaa sille, millaisena suomalainen taidekasityö näyttäytyy. Kulttuuriviennin edistäminen on viime vuosien ajan ollut kuuma puheenaihe. Suomalaista taidetta on tehty tunnetuksi ulkomailla eri tavoin, mutta samalla taiteesta on tullut taloudellisesti merkittävää toimintaa. Erityisesti nykykoru on ollut sellainen taidemuoto, joka on ollut vuosia hyvin kansainvälinen, ilman kulttuurivientitukea. Kaikki kulttuurivienti ei saa tukea, mutta ei myöskään tarvitse suuria rahoja.

T A K U 13

Päivi Ruutiainen

kirjoittaja on HUMAKin lehtori, joka on tekemässä väitöskirjaa nykykorusta.

Korutaideyhdistys ry:n puheenjohtaja on tarmokas korutaiteilija Tarja Tuupanen. Muutaman vuoden ikäinen pienehkö yhdistys on ehtinyt järjestää muutamia luentotilaisuuksia, kerätä ja esitellä omia kokoelmiaan, tehdä oman kokoelman ja järjestää näyttelyitä. l Mikä korutaiteilija on? Korutaideyhdistyksen jäsenet ovat sellaisia tekijöitä, jotka tekevät korua taiteena, jolloin sitä kutsutaan nykykoruksi. Osa tekee myös muotoilua tämän rinnalla. Tuupasen mukaan sekavuutta lisää se, että nimikettä korutaiteilija voi käyttää melkein kuka tahansa. l Mikä ihmeen nykykoru? Suomalaiset tuntevat Kalevala Korunsa ja Lapponia Jewelleryn, mutta mikä on nykykoru? Tätä nimitystä on käytetty muutaman kymmenen viime vuoden aikana ja sillä viitataan aikalaistaiteeseen. Sisällöllisesti tyypillistä on se, että koruissa idea on lähtökohtana, ja että korutaiteilijat ovat irtaantuneet materiaalisidonnaisuudesta. Tuupanen luettelee pitkän listan erilaisia ma14 T A K U

tasapainottelua teriaaleja, joita yhdistyksen jäsenet käyttävät: jalometallit, hammaslääkärin kipsi, erilaiset kivet, orgaaniset materiaalit, kuten simpukan kuori, kangas, nahka, luu. l Mitä nämä materiaalit kertovat korusta? Nykykoru on irtaantunut perinteisen korun kauneudesta. Kun koru on tehty jääkiekosta, ei se kanna enää vain materiaalin arvoja. Toisaalta koru voi olla myös jotain muuta kuin vain kannettava fyysinen esine. Tuupasen mukaan tällaiset asiat ihmetyttävät tavallista katsojaa. Korutaideyhdistyksen jäsenten puheissa vilahtavat erilaisten galleristien ja tapahtumien nimet. Galerie Louise Smit, Gallerie Marzee ja Rob Koudijis ovat hollantilaisia gallerioita. Tuupanen korostaa sitä, että Suomessa ei ole niin pitkää korutraditiota kuin vaikka Hollannissa. Muutamat suomalaiset tekijät ovatkin joidenkin hollantilaisten ja

muunmaalaisten galleristien tallissa. Näiden gallerioiden kautta myydään suomalaisia nykykoruja, enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Esimerkiksi Collect-tapahtumassa Lontoossa myytiin Tuupaselta kolme ja Helena Lehtiseltä yksi koru. Suomalaisten tekijöiden koruja voi ostaa Galleria Norsusta Helsingissä ja joistain näyttelyistä. Lap-

peenrantalainen Galleria Rantapaja esittelee kesäisin nykykorua. Nykykoru olisi hyvä keräilykohde nyt, koska kerääjiä on niin vähän, vinkkaa Tuupanen. Hinnat ovat huomattavasti matalampia kuin nykytaiteessa, eivätkä korut yleensä vie niin paljon tilaa. Korun voi laittaa seinällekin, silloin kun sitä ei pidä. Korutaiteilijan arki ei poikkea tavallisen taiteilijan arjesta: vain hyvin harva tekijöistä, jos kukaan elää teosmyynneillä. Tuupanenkin opettaa Saimaan ammattikorkeakoulussa (ent. EKAMK) korutaidetta ja hänen erikoisalaansa on kiven käsittely. Tämä ammattikorkeakoulu on ottanut suuren askeleen, kun korukoulutus on siirtynyt osaksi kuvataiteen koulutusta. Vuonna 2009 Tarja Tuupaselle myönnettiin valtion muotoilun 3-vuotinen apuraha.

l Mitkä ovat korutaitelijan huippuhetkiä? Korutaiteilijoilla on vähän mahdollisuuksia pitää yksityisnäyttelyitä Suomessa, koska varsinaisia korualan gallerioita ei ole. Siksi Tuupasenkin huippuhetkiä ovat olleet Amsterdamissa Galeria Louise Smithissä, Göteborgissa Galerie Hnossissa ja Galleria Rantapajassa pidetyt näyttelyt. Toinen ero nykytaiteeseen on se, että hyvin harvasta korutaitelijasta on tehty painettu luettelo. Sen sijaan useimmat korutaiteilijat ylläpitävät hyviä veppisivustoja, joilta saa tietoa. l Entä yhdistyksen huippuhetkiä? Tuupasen mukaan korutaideyhdistys on tehnyt perustyötä sen eteen, että nykykorua tunnettaisiin. Kulttuurien museossa parasta aikaa oleva

näyttely Miten niin kaukaa? on yksi osoitus työn hedelmistä. Oulun taidemuseossa on vuonna 2011 jurytetty näyttely, jossa esitellään korua ja vaatteita. Korutaideyhdistys on vienyt näyttelyitä sinne, missä niitä ei ole ollut. Merikontissa esiteltiin koruja sekä Lappeenrannan kauppatorilla vuonna 2006 että Helsingissä Foorumin kulmilla 2007. Korutaiteesta kiinnostuneelle tämä vuosi on hyvä koruvuosi, koska syksyllä avautuu Designmuseossa Suomalainen koru-näyttely, joka esittelee korua pitkältä ajalta. Imatran taidemuseossa kansainvälinen KORU3 on jurytetty katselmus Itämeren alueen nykykorusta. Tuupasenkin töitä on siellä esillä. l Miten suomalainen nykykoru asemoituu kansainvälisellä kentällä? Tuupaselle ja hän opiskelijoilleen kansainvälisyys on arkipäivää, koska koulussa on jatkuvasti vaihtoopiskelijoita, mutta myös alalla pitkään toimineita tekijöitä. Opiskelijat kasvavat siihen, että taidemarkkinat ovat pääasiallisesti muualla kuin Suomessa. Opettajia käy eri maista ja suomalaiset käyvät opettamassa muualla. Korutaiteilija Tuupasen loma on kulunut osittain kiveä hiomassa ja näyttelyyn valmistautuessa. Arkea on apurahojen hakeminen niin omaan työskentelyyn kuin yhdistykselle.

Lisätietoja Korutaideyhdistyksestä sivustolta www.korutaideyhdistys.fi T A K U 15

Kuinka välttää traagista turhautumista

eli ajatelmia ja epäortodoksisia tulkintoja evoluutio- ja systeemiteorioista kulttuurin kentällä

la kentällä osa kaikkea kehittymistä ja muutosta. Ilman niitä kaikki pysyy ennallaan. Entä periytyminen? Vaikka esimerkiksi musikaalisuus osin onkin geneettistä perua, niin pääsääntöisesti kulttuuri ei siirry geenien kautta tai ohjaamana kuten silmien väri. Useimmiten siirtovälineeksi tarjotaan monensuuntaista kommunikaatiota. Kommunikaatio johdattaakin em. teoksen toiseen tukijalkaan – Pirjo Ståhlen esittelemään systeemiteoriaan.

A r i To l v a n e n

Helsingin kulttuurikeskus

Niklas Luhmann on soveltanut systeemiajattelua Euroopassa kulttuuriin ja sosiologiaan.

Tänä vuonna on juhlittu Charles Darwinia (1809-1882). Tähän liittyen olemme päässeet seuraamaan televisiosta monenlaisia dokumentteja tutkijan vaikutuksesta käsityksiimme elämän olemuksesta. Näkökulma on ollut lähes aina luonnontieteellinen. Evoluutioteoriaa on perinteisesti karsastettu ihmisyhteisöjen ja kulttuurin tutkimuksessa. Osaselitys asiantilaan lienee surullisen kuuluisalla sosiaalidarvinismilla, joka oli pikemminkin oman aikansa poliittinen julistus kuin tieteellinen teoria. Viime vuosina evoluutioteoriaa on kuitenkin yhä enemmän alettu soveltaa myös kulttuuri- ja sosiaalitutkimuksessa. Kiinnostavasti evoluutio- ja systeemiteorioita käsitellään mm. Markku Sotaraudan ja Jasmin Kososen toimittamassa Yksilö, kulttuuri ja innovaatioympäristö kirjassa. Näkökulma on nyt kuitenkin yhteisöjen tasolla. Sotarauta hakee vastausta muun muassa siihen, miksi toiset yhteisöt selviytyvät ja toiset eivät tai miksi jotkut alueet pärjäävät paremmin kuin toiset. Mikä on tietoisen ohjauksen ja johtamisen tulosta, mikä taas on prosesseista yllättä-

16 T A K U

en ja spontaanisti syntyvää, alempiin tasoihin palautumatonta (emergenttiä) uutta? Evoluutio ja systeemi Erilaiset kehittämishankkeet ja strategiat ovat perinteisesti olleet ohjelmalähtöisiä. Ne ovat pitkälti muotoutuneet ylhäältä hallinnon tarpeiden ja kontrolliajattelun mukaan. Luontaiset kehityskulut ovat jääneet taka-alalle. Evoluutioajattelussa tulevaisuutta ei nähdä etukäteen määriteltynä. Se on seurausta eri toimijoiden omien roolien mukaisista yksittäisistä liikkeistä. Tällöin esimerkiksi aluekehittämisstrategioiden merkitys on pikemminkin luoda suotuisia toimintaympäristöjä kilpailulle, yhteistyölle ja innovaatioiden synnylle kuin tavoitella ennalta määriteltyjä tiloja. Kommunikaatio ja kulttuuri Luonnontieteissä evoluution keskeiset lähtökohdat muuntelu, valinta ja periytyminen ovat kiistattomia. Kulttuuriin siirryttäessä on jo mutkikkaampaa. Valinta ja muuntelu ovat tietysti myös sosiaalisel-

Myös systeemiajattelu on tuntunut suurimalle osalle humanisteja vieraalta. Sen alkujuuret ovat enemmän viimevuosisadan alun insinöörimaailmassa. Vanhemmista lukijoista monet muistanevat kuitenkin 1960–70 –lukujen kybernetiikan. Tuolloin mm. Yrjö Ahmavaara (s. 1927) ja Pertti ”Lande” Lindfors (1927-2007) alkoivat soveltaa systeemiajattelua laajemminkin yhteiskuntatutkimukseen. Suunnan ehkä tunnetuin edustaja Euroopassa on ollut Niklas Luhmann (1927-1998). Hän hahmottaa järjestelmien olemassaolon ja uudistumisen nimenomaan kommunikaation kautta. Systeemin vaikuttavuuden ratkaisee sen kyky sisäiseen ja ulkoiseen kommunikaatioon sekä vuorovaikutukseen. Systeemiteorian uusi tuleminen liittyy toiminta- ja työtapojen monimuotoistumiseen, kompleksisuuteen. Usean toimijan verkostoissa osapuolet joutuvat linjaamaan jatkuvasti omaa rooliaan suhteessa tavoitteisiin ja toisiin pelaajiin. Elämä muuttuvassa ympäristössä on jatkuvaa tasapainon ja kaaoksen vuorottelua. Systeemin eloonjäämisen ratkaisee silloin kyky itseohjautuvaan uudistumiseen. Miten se tapahtuu, on uusimpien systeemiteorioidenkin keskeinen kysymys. Siten ne kytkeytyvät sujuvasti evoluutioajatteluun. Itse asiassa systeemiteoreetikko ajattelee kaaoksen normaalitilaksi ja organisoitumisen olevan keino vähentää sekamelskaa. Informaatio vaikuttaa systeemiin Uljaita teorioita ei voi lehtijutussa kuvata kaikessa komeudessaan. Ta-

voite on lähinnä herätellä mielenkiintoa lukijoissa omakohtaiseen syvempään perehtymiseen. Teoriat voivat olla väline oman työn ja muunkin toiminnan kehittämiselle – vaikka niitä ei aukottoman tieteellisesti aina ymmärtäisikään. Luhmannista informaatiota on vasta se, mikä vaikuttaa systeemiin! Silloin on usein mukana kokemusta ja tulkintaa. Myös systeemin yhteiset merkitykset ja identiteetti rakentuvat tässä prosessissa. Siten pelkkä yksisuuntainen viestintä, vaikkapa vaikutukseton lehtikirjoittelu, ei sitä vielä ole. Viestiin täytyy reagoida. Saako esimerkiksi tämä kirjoitus aikaan mitään reaktiota? Tuskin jos se jää näin abstraktille tasolle, korkeintaan kirjanoppineita oikaisuja. Ehkä tilanne muuttuu jos teorioita peilataan johonkin tuttuun. Ay-toiminta systeeminä Systeemi on aina suhteiden verkosto. Jotta ymmärtäisi kokonaisuuden, on siihen osallistuttava. Jos oletamme systeemiksi vaikka ammattijärjestö Taku ry:n niin hyvin olennaista on se, miten jäsenet hahmottavat organisaation ja ovat siinä vaihdantaa lisäävinä yksilöinä mukana. Todennäköisesti tarpeet ja osallistumisen tasot hajoavat. Osalle riittää edustuksellinen edunvalvonta ja työttömyysvakuutus, osa hakee syvempää kanssakäymistä ja verkottumista kehittyäkseen työssään. Järjestön kehittäminen systeeminä edellyttää aina kommunikaation parantamista. Se on pohja itseohjautuvuudelle. Näin ajatellen järjestön hallituksen vastuulla on vuorovaikutuksen välineiden kehittäminen. Mutta jäsenistö vastaa itse siitä, millaiseksi systeemiksi organisaatio loppupeleissä muodostuu. Sitä vastuuta ei voi ulkoistaa. Mitä toimivampi systeemi, sitä enemmän siellä liikkuu informaatiota ja sitä paremmin sitä osataan hallita. Järjestön luottamushenkilöt ja työntekijät ovat toki keskeisiä tiedon tuottajia mutta eivät riittäviä. Systeemi resonoi rakenteillaan Luhmannin peruskäsitteitä ovat yhteiskunnan funktiojärjestelmät, talous, politiikka, oikeus, tiede,uskonto ja kasvatus. Ne ovat kehittyneet evoluutiossa itseensä viittaaviksi mutta myös toisistaan riippuviksi sys-

teemeiksi, joilla on omat koodit ja ohjelmat, tavat resonoida ulkoa tuleviin ärsykkeisiin. Funktiojärjestelmät ovat yhteiskunnan tapa organisoida kaaosta. Tämän saman voisi epäortodoksimaisesti ajatella koskevan myös ammattijärjestöä. Järjestö on sisäisen tietämyksensä ja historiallisesti kehittyneiden merkitysten ja reagointitapojensa varassa ajan virrassa. Organisaatiokin resonoi vain siihen minkä se tunnistaa. Resonanssia tarvitaan ulkoa vyöryvään informaation suodatukseen ja kilpailuun vastaamiseen. Informaatio luo kaaosta, siksi se vaatii työstämistä. Mitä aktiivisempia jäsenet ovat, sitä herkemmin ja paremmin systeemi voi reagoida ärsykkeisiin. Turhaa informaatiota on karsittava, toisin sanoen systeemin on ajoittain kohdennettava ja rajattava toimintaansa. Teoria puhuu bifurkaatiopisteistä, joissa systeemi tekee peruuttamattomia päätöksiä toiminnastaan. Rajauksilla systeemi sanan mukaisesti luo rajojaan ja erottuu muista kilpailijoista. Evoluutioateria ei tosin näe kilpailua mustavalkoisin lasein. Yhteistyö ja kilpailu voivat olla myös rinnan. Takunkin lähiympäristö koostuu muun muassa muista liitoista. Ne ovat useimmiten liittolaisia etutaistelussa mutta samalla joskus myös kilpailijoita esimerkiksi jäsenistä. Kulttuurin vaikuttavuudesta Luhmann kritisoi ympäristöliikkeiden tapaa ajaa asiaansa pintapuoliseksi maailmanparantamiseksi. Tosiasiallisia muutoksia yhteiskunnassa ei saada aikaiseksi, ellei tunneta eri funktiojärjestelmien logiikkaa ja kieltä. Syntyy vain julistuksia ja traagista turhautumista. Kulttuuri ei ole Luhmannilla oma funktiojärjestelmänsä. Ekologian tavoin sen voi ajatella lävistävän ne kaikki. Ei voi välttyä kiusaukselta rinnastaa Luhmannin tapaa käsitellä ekologialiikkeitä myös kulttuurikenttään. Jos kulttuurin myönteisiä vaikutuksia halutaan manifestoida, niin tarvitaan konkreettisuutta ja ikävä kyllä myös näyttöä kulttuurin vaikuttavuudesta eri elämänalueilla. Pitää osoittaa kuinka kulttuuri liittyy yhteiskunnan eri sektoreihin. Pelkät uskomuksenomaiset arvohokemat ”kulttuuri tekee hyvää” tai ”kaikkea ei voi mitata” – tyyliin eivät kyllä riitä. Itseisarvoja ei ole?

Vai onko? Hyvään suuntaan onkin menty. Esimerkiksi käy vaikka Uudenmaan kulttuuristrategia 2015 jossa kulttuuria käsitellään kattavasti toimeentulon ja viihtyvyyden näkökulmista. Lopuksi Takun jäsenmäärä on viime vuosina kasvanut hurjasti. Jäsenistön rakenne on myös muuttunut, ammattinimikkeet ovat aivan toisia kuin kymmenen vuotta sitten. Tapa tehdä työtä kentällä on myös muuttunut. Tuloksellinen kulttuurityö vaatii nykyään monitasoista luovimista yhteiskunnassa, oli kyse sitten pienemmistä paikallisista hankkeista tai laajoista suuralueiden viritelmistä. Takussa muutokset on havaittu ja niihin on alettu myös reagoida. Olemme aina osasia elävistä systeemeistä. Systeemien kanssa toimitaan päivittäin. Teoriat ovat karttoja tässä maastossa etenemiselle, ymmärryksen kasvulle. Ainakin itselleni ne ovat olleet myös elämyksiä ja välineitä välttää ajoittain vaanivaa ”traagista turhautumista”. PS. Parhaillaan on käynnistymässä valtion uusi aluekehittämisohjelma KOKO (Koheesio ja kilpailukyky). Siinä yhtenä keskeisenä teemaalueena on luovat alat ja kulttuuri. KOKO –ohjelman (2010-2013) tausta-ajatuksina ovat olleet Arto Sotaraudan ja Pirjo Ståhlen aluekehitykseen sovelletut systeemiset näkemykset. Uuteen aluekehitysohjelmaan haki 321 kuntaa.

Luettavaa Markku Sotarauta & Jasmin Kosonen (toim.): Yksilö, kulttuuri ja innovaatioympäristö. Avauksia aluekehittämisen näkymättömään dynamiikkaan (Tampere University Press 2004) Pirjo Ståhle: Itseuudistumisen dynamiikka. Edellä mainittuun teokseen sisältyvä artikkeli löytyy myös osoitteesta: www.stahle.fi/itseuudistumisen_dynamiikka.pdf Niklas Luhmann: Ekologinen kommunikaatio. Tampere 2004 Milla Peltoniemi, Simo Isoaho, Timo Hämäläinen, Pauliina Nurmi ja Esa Nummela: KATSAUS SYSTEEMITEORIOIHIN – JÄRJESTELMÄAJATTELU www.tse.fi/FI/yksikot/erillislaitokset/tutu/ Documents/etu/etu_7.pdf Uudenmaan kulttuuristrategia 2015 www.uudenmaanliitto.fi/files/1551/ Uudenmaankulttuuristrategia.pdf KOKO – ohjelman kotisivut www.tem.fi/koko T A K U 17

Kulttuurituottaja kohtaa työssään jatkuvasti tilanteita, joissa hän joutuu pohtimaan oman toimintansa etiikkaa. Yksiselitteisiä kulttuurialalle suunnattuja eettisiä ohjeita on kuitenkin alan monimuotoisuuden vuoksi vaikea löytää ja laatia. Ohjeistus riippuu pitkälti siitä, millä tavoin tuottajuus ymmärretään. Hallintoon suuntautuneen manageristisen tuottajan ohjeistus vaatii enemmän ohjeita, jotka koskevat esimerkiksi johtajuutta. Toiminnan tason tuottaja taas tarvitsee ohjeita erilaisten ihmisten ja konﬂiktitilanteiden kohtaamiseen.

Ihmisyyttä kunnioittaen Tuottaja kohtaa toimissaan kulttuurialalla monien eri alojen ammattilaisia, asiakkaita, taiteilijoita ja hänellä on mahdollisesti alaisia. Kaikkiin kohtaamiinsa ihmisiin tuottajan tulisi suhtautua kunnioittaen. Työssään tuottajan on osattava kunnioittaa myös omaa ihmisyyttään. Harkintakyky, delegointitaito ja omien resurssien tunteminen auttavat kaikki tekemään tuottajan työstä helpompaa.

Koulutusta ja kokemusta kunnioittaen Hyvä kulttuurituottaja kunnioittaa alan koulutusta ja kokemusta. Alaa opiskeleville tulisi maksaa työharjoitteluista asianmukainen palkka. Eettisesti ei ole oikein teettää täysipäiväisesti töitä harjoittelijalla, jos muille toimijoille maksetaan täsmälleen saman työn tekemisestä kunnol-

lista palkkaa. Kun kentällä on toimijoita, jotka luottavat siihen, että aina joku tulee tekemään työn ilmaiseksi, jää moni koulutettu ja kokemusta kartuttanut vaille töitä. Niin kauan, kun tarjolla on ilmaista työvoimaa, sitä myös käytetään.

Lakeja ja asetuksia noudattaen Lakien ja asetusten tunteminen on osa ammattitaitoa, sillä ne ohjaavat tuottajaa toimimaan eettisesti oikein. Silloin, kun erilaiset säännökset ovat tuottajan muistissa ja hallinnassa, ei niihin tarvitse keskittyä tuotannon aikana ja ne muuttuvat automaatioiksi. Yleisötilaisuuksissa erilaisten lakien noudattaminen on erityisen tärkeää, koska säännökset toimivat yleisön turvallisuuden takaamiseksi.

Asiakasta arvostaen Tuottajan tulee aina ajatella asiakkaan parasta. Asiakaslähtöinen tuotantotapa takaa sen, että tuotanto näyttäytyy sen kaikille osapuolille laadukkaana ja ammattimaisena. Hyvä tuottaja tuntee kohderyhmänsä. Mikäli tuottaja tuottaa kaikille kohderyhmille tapahtumia täsmälleen samalla kaavalla, tapahtumat eivät palvele ketään. Kohderyhmien erityispiirteiden tuntemus pitää huolta siitä, että asiakkaille tarjottavat tuotteet ovat tasokkaita, eivät asiakasta aliarvioivia.

Kenttää tuntien Tuottajan ammattitaitoon kuuluu kulttuurikentän laaja-alainen tunteminen. Vaikka tuottaja olisikin kes-

Eettinen ohjeistus kulttuurituottajan työvälineenä

Ta i n a S a a r e n k e t o

18 T A K U

kittynyt vain tiettyyn kulttuurin osaalueeseen, tulisi hänen tuntea jonkin verran myös muuta kulttuurikenttää ja omata hyvät tiedonhankintataidot. Kaikkea ei tarvitse osata ja tietää itse, mutta perustietämys kulttuurin eri osa-alueista on tarpeen. Tuottajan tulee pystyä työskentelemään myös itselleen vieraammissa toimintaympäristöissä. Tässäkin kentän tunteminen on tärkeää, jotta tuottaja pysyy vaihtelevan työnsä tasalla. Myös alan muiden toimijoiden ja eri sektoreiden toimintatapojen tunteminen on tuottajan ammattietiikan kannalta tärkeää.

Ammattitaitoa ylläpitäen Ammattilainen on velvollinen pitämään ammattitaitonsa ajantasaisena kaiken aikaa. Alan jatkuva seuraaminen, lisäkoulutukset ja erilaiset julkaisut auttavat tuottajaa pysymään jatkuvasti kiinni ajassaan. Erityisen tärkeää on oman työn reﬂektointi. Itsearviointi, palautteen kerääminen asiakkailta ja tuotantoraporttien kirjoittaminen takaa sen, että tuottaja saa työstään riittävästi palautetta, joka auttaa häntä kehittymään. Ammattitaidon päivittämistä parhaimmillaan on omien tuotantojensa sudenkuoppien löytäminen, niiden analysoiminen ja korjaaminen. Itsekritiikki on tuottajan tärkeä työväline.

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Seinäjoella 19.9. järjestetty Kakarootten parahaksi - lastenkulttuurin ja perheiden hyvinvoinnin seminaari tutki lapsen oikeutta kulttuuriin ja sitä kautta hyvinvointiin. Seminaarin puuhapoppoona toiminut seinäjokinen Kulttuuriyhdistys Kurpitsa ry haluaa antaa lapselle kulttuurin kautta äänen. TAKUn gallup kävi kyselemässä, mitä Kurpitsalaiset tekisivät oikeuksien parantamiseksi.

gallup Miten sinä parantaisit lapsen oikeutta kulttuuriin?

Nimi: Laura Kivimäki ammatti: Kotiäiti paikkakunta: Seinäjoki - Avainasemassa ovat kunnat/valtio. Hieno ratkaisu on, että lastenkulttuuri ei kuluta kulttuurin vaan sosiaalipuolen määrärahoja. Varoja tulisi ohjata enemmän kulttuurityötä tekeville yhdistyksille, niin että nämä yhdistykset pystyisivät pitämään osallistumismaksut kerhoihin, tapahtumiin ym. pieninä. Ja että nämä yhdistykset pystyisivät ylipäänsä toimimaan. - Pitäisi muistaa, että meille (kulttuurityötä tekevät) pieneltä tuntuva summa voi olla hyvinkin suuri. (Jos vaikka verrataan katujen kunnostusta, yhdellä kadunpätkällä yhdistyksemme toimisi helposti vuoden. Tai jotkut patsashankkeet ym.) - Henkilökohtaisesti itse voin parantaa oikeutta jaksamalla uskoa tähän asiaan, vaikka se usko joskus onkin koetuksella. Voin hakea apurahoja loputtomiin ja toivoa, että joskus tärppäisi isosti. Voin toimia kerhonohjaajana pienellä palkalla ja tehdä omalla ajallani lastentapahtumaa. Nimi: Sanna Karimäki-Nuutinen ammatti: vs. kulttuurisihteeri paikkakunta. Seinäjoki - Kehittäisin lapsiperheille suunnattuja, helposti lähestyttäviä kulttuuripalveluja. Lapset osallistuvat, jos vanhemmat osallistuvat. Miksei kulttuurin keinoja voisi käyttää vaikkapa lastenneuvolatyössä tai perhetyössä. - Lisäksi avartaisin kulttuurin käsitettä. Kulttuuri antaa henkisiä eväitä arjessa jaksamiseen, ja siitä pitäisi saada pois elitistinen leima.

kouluissa (kerhot ja iltapäiväkerhot). Koulu on kuitenkin se paikka, jossa lapsi viettää arkipäivästään ison osan. Uskon että koulussa viihdyttäisiin paremmin jos kulttuuritarjontaa lisättäisiin. Lapsen oikeus kulttuuriin vaatii siis poikkihallinnollista ja rajoja rikkovaa ammatillista yhteistyötä. Nimi: Anna Granlund ammatti: Kulttuurituottaja, työssä 4H-toiminnanjohtajana paikkakunta: Seinäjoki - Lapsen oikeutta kulttuuriin lisätään parhaiten tarjoamalla monipuolisesti edullisia mahdollisuuksia harrastaa ja kokea kulttuuria. Tarvitaan sekä pitkäjänteisesti toimivia kerhoja että lyhyemmällä ajalla toimivia pajoja ja kursseja. - Lapsen oikeus kulttuuriin ei toteudu tällä hetkellä esimerkiksi perusopetuksen opetussuunnitelmassa, jossa on jatkuvasti leikattu taideaineiden määrää. Myös tähän epäkohtaan tulisi puuttua ja selvittää myös kolmannen sektorin mahdollisuutta tarjota taide ja kulttuurikokemuksia

Kakarootten parahaksi –seminaarissa esiintyi myös Louhimon Hyvä hyötysuhde –bändi.

T A K U 19

Te k s t i j a k u v a : Anne Mari Rautiainen

Panu Hämeenaho piirtää TAKU:n sarjakuvaa Kun omaa elämäänsä katselee taaksepäin, löytyy aikanaan sekavilta tuntuneista reiteistä yllättävää johdonmukaisuutta. Panu Hämeenahon polut näyttävät kulkeneen sarjakuvan ehdoilla. Piirtämiselle ei kuitenkaan aina ole ollut elämässä tilaa – nyt taas on. – Liitin sarjakuvaan julkaisemisen jo pikkupoikana, kertoo Panu Hämeenaho. Mallit löytyivät villin lännen sarjakuvista ja sanomalehdistä, suomalaisia sarjakuvalehtiä ei 70-80-lukujen taitteessa esikuviksi ollut. Ensimmäinen oma julkaisu oli Tom Colorado -niminen sarjakuvalehti, joka ilmestyi kerran kuussa. Tilaajana oli oma äiti. – Seurasin malleja niin uskollisesti, että piirsin jokaiseen lehteen aina myös kysymyspalstan, tilauskupongin ja postimerkin paikankin, naurahtaa Panu. Suomen sarjakuvaseura sai hänestä siihen mennessä nuorimman jäsenensä, jolta ei intoa puuttunut. – Sarjainfo-lehdistä sain myös ensimmäisen teoreettisen ulottuvuuden sarjakuvaan. Piirtäminen etusijalla Osa elantoa sarjakuvasta tuli nuorena miehenä. Kirjallisuuden ja kirjoittamisen opinnoista Orivedellä ja Jyväskylässä oli jo kertynyt kandidaatintutkinto – ja sitä seurasi hetki, jolloin opintotuki katkesi. – Piti miettiä, mitä sellaista osaan tehdä, mistä voi saada rahaa. Aloin piirtää ja innostuin hyvin paljon. Jyväskylän paikallisten julkaisujen ohella Panun sarjakuvia ilmestyi muun muassa Ilta-Sanomien kotimaisen sarjakuvan yllätyssivulla ja Kymen Lehtimedian viikonloppuliitteessä. – Kaikesta silloin julkaistusta en ole ylpeä, sanoo Panu. – Mutta yhden tärkeän mahdollisuuden sain: Kymen lehdissä oli mahdollisuus käyttää värejä. Nykyinen vesiväritekniikkani on sen tulosta.

20 T A K U

Opettamisesta tuli ammatti Oli aikoja, jolloin piirtäminen ei mahtunut elämän arkeen. – Myöhäisteini-iässä päätin ruveta kirjailijaksi. Piirtäminen jäi ja tie kulki Oriveden opiston kautta Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden laitokselle. Kirjoittamisen oppiaine oli juuri alkanut, ja siitä löytyi sopiva sivuaine. – Suhteeni kirjallisuuteen näkyy myös suhteessani sarjakuvaan: kuvat ovat minulle piirrettyä tekstiä. Myös opettajan ura alkoi luontevasti sarjakuvasta: – Ensimmäinen opetuskeikkani oli viikonlopun sarjakuvakurssi Oriveden opistolla. Kun yksi kirjoittamisen opiskelija Jyväskylän yliopiston avoimesta yliopistosta kaipasi asiantuntijapalautetta sarjakuvakäsikirjoituksestaan, avautui ovi opettajaksi kirjoittamisen oppiaineeseen. – Huomasin, että opettaminen sopi minulle hyvin. Aika nopeasti siitä tuli työnä tärkeämpää kuin piirtämisestä. Samoihin aikoihin Panu muutti

Ouluun ja sai tilaisuuden käynnistää kirjoittajalinjan Oulun Taidekouluun. Piirtämiselle ei enää ollut aikaa. Sarjakuvan tutkimusta Sarjakuva on ollut myös opinnäytetöiden aihe, ensin proseminaarin, sitten pro gradun. Gradu oli yksi syy palata Jyväskylään. – Kirjoittamisen maisteriohjelmassa sain mahdollisuuden yhdistää sekä kirjallisuustiedettä että omia kokemuksiani sarjakuvatutkimukseen. Tutkin gradussani kirjallisuusadaptaatiota ja sarjakuvakerrontaa tekijän näkökulmasta. Tutkimuksen teko vei aikaa, sillä kirjallisuuden ja kirjoittamisen opettajana Panu on ollut kysytty Jyväskylän ohella oppilaitoksissa eri puolilla Suomea. Lisäksi Panu oli perustamassa Keski-Suomen sanataideyhdistys Rapinaa. Sielläkin hänen erityisalansa on luonnollisesti ollut sarjakuva. Rapinasta puolestaan johti polku Keski-Suomen Kirjailijoiden johtokuntaan.

Opettajana ja piirtäjänä Vihdoin tänä vuonna piirtäminen ja opettaminen ovat jotakuinkin tasapainossa. Säännöllinen, mutta osaaikainen työ avoimessa yliopistossa mahdollistaa työajan löytämisen myös sarjakuvalle. – Halu tehdä on nyt kova. Piirrän päivittäin yhdestä viiteen tuntiin jaksamisen ja ehtimisen mukaan. Piirtämistyylini vie tuhottomasti aikaa, tunti ei oikein riitä mihinkään. Olen huomannut myös, että säännöllisyys on tärkeää: kynä ei tahdo pysyä kädessä, jos tulee pitempi tauko. Entä miten syntyivät TAKU:n sarjakuvan pingviinit? – Harkittiin kerran parin kaverin kanssa omakustanne-sarjakuvalehteä. Ideoidessani lyhyempää sarjakuvaa nousi mieleen vahva sommitelma jäätiköstä ja parista pingviinistä sitä vasten. Nyt idea sai paikan toteutua, kertoo Panu. – Ja olen piirtänyt jääkenttiä joskus ennenkin – niitä on ollut hauska piirtää!

T A K U 21

22 T A K U

D O O W Y L L BO Intiassa a v u k o l e , a v u k o l e Intialainen ys

yöntekijä, taide-eläm

sosiaalit - opettaja, terapeutti,

Te k s t i j a k u v a t : A n n a H e i n i l ä

Kulttuuri heijastaa ympäröivää todellisuutta, siitä ammentaen ja sitä tulkiten. On universaalia kulttuuria ja taiteen ikuiset teemat, kuten rakkaus ja kuolema. Alueellisesti kulttuurista on löydettävissä yhteiskunnan tärkeimmät aiheet, haasteet ja paradoksit, toiveet ja uhat. Intialaisessa kulttuurissa on aina ollut merkityksellisessä asemassa uskonnot ja vanhojen perinteiden mukaiset tarinat, jotka toistuvat erilaisissa muodoissa. Muinaisia vedatarinoitakin heijasteleva eeppinen kirjallisuus, mm. Mahabharata-eepos, on kertomus, jonka jokainen intialainen pääpiirteissään tuntee - silti siitä kuulee yhtä monta versiota, kuin siitä on kertojaakin. Monet eeppiset tarut muistuttavat fantasiakirjallisuutta, mutta niiden opettavainen ote muodostaa myös pohjaa intialaisen sisäänrakennetulle eettiselle ajatusmaailmalle. Usein

tarinan opetukseen päädytään vasta monimutkaistenkin käänteiden kautta ja ratkaisu voi länsimaalaisesta tuntua yllättävältä. Ominaista intialaiselle asenteelle on jonkinasteinen kyseenalaistamattomuus. Tässä on nähtävissä tiettyjä yhtäläisyyksiä suomalaiseen ajattelukuvioon. Meillä tämä näkyy ehkä eniten auktoriteettien pelonsekaisena kunnioittamisena, mutta myös yleisenä toimintatapana, jossa isommistakaan ongelmista ei viitsitä ”nurista” ja jokainen hoitaa omat asiansa itse, kantaa omat taakkansa. Intiassa uhrautuvaisuus tuo oman lisämausteensa alistumiseen taipuvaiseen elämänasenteeseen. Ilmeisimpänä esimerkkinä tästä esille voisi nostaa järjestetyt avioliitot, jotka ovat ehdottomasti yleisin tapa yhdistää kaksi perhettä Intiassa edelleen. Teema on erittäin käsitelty esimerkiksi intialaisessa elokuvataiteessa ja kirjallisuudessa. Monesti asetelmana on, että toinen tai molemmat osapuolet olisivat halunneet avioon jonkun muun kanssa, mutta se ei ole, syystä tai toisesta, ollut mahdollista. Usein kuitenkin

käy niin, etta lopulta tuore aviopari, opittuaan tuntemaan toisensa huomaa, että ihan hyvinhän tässä kävi – kenties jopa rakkaus leimahtaa ajan myötä. Tai ainakin kumppanuus. Tarinan opetus on kompromissi. Usein henkilöhahmoihin kuuluu myos ikävä sukulainen, klassikkovaihtoehtona anoppi (miespääosan äiti), joka ei hyväksy miniäänsä ja yrittää kaikin tavoin tehdä tämän elämästä mahdollisimman hankalaa. Miniä tottelee, täyttää hirmuanopin vähäisimmätkin vaatimukset ja elää tämän mielivaltaisten oikkujen mukaan nöyränä, vailla vastaväitteitä, eikä koskaan sano pahaa sanaa miehelleen tämän rakkaasta äidistä. Lopulta anoppi väsyy, miniä on ansainnut paikkansa. Länsimaisessa kirjallisuudessa (vrt. esim. Grimmin veljekset) käytetään negatiivisten asioiden ruumiillistumana usein pahaa äitipuolta. Supersankari – yhteiskunnan ongelmien ratkaisija Koska taiteen keinoin voi onneksi käsitellä asioita myös näkökulmasT A K U 23

BOLLY ta, joka ei ehkä ole kovin todennäköinen mutta sitäkin toivotumpi, on vaihtoehtoisia juonia runsaasti. Joskus päähenkilö kuolee suruun täyttymättömästä rakkaudesta, tai vähintään sairastuu vakavasti. Armollisempi vaihtoehto, sairastuminen, antaa lähipiirille vielä mahdollisuuden tajuta virheensä pakkoavioliittoon painostamisesta ja kenties yrittää pelastaa tilanteen. Kuolema on kuolema, idässäkin, sillä mahdollinen sielunvaellus on arpapeliä, varmuudella ei voi tietää mihin seuraavassa elämässä päätyy ja missä hahmossa. Sitäpaitsi, hindulaisessa hääseremoniassa ei luvata olla yhdessä vain tämän elämän vaan niiden kaikkien seuraavienkin loppuun asti. Elokuvat ovat tärkeä ja monelle ainoa tai lähes ainoa foorumi, jossa käsitellään vaikeitakin asioita ja tarjotaan toisenlaisia ratkaisuja. Tyylilajiksi muodostuu joskus suoranainen fantasia yliluonnollisine supersankareineen – kaikkivoipa sankari ratkaisee yhteiskunnassa vallitsevat ongelmat, kuten suvaitsemattomuuden, korruption ja kankean byrokratian. Tavallisella kansalaisella on todellisuudessa melko vähäiset vaikuttamismahdollisuudet, elokuvassa on kerrankin toisin ja kauniiseen satuun on lohdullista uskoa (pelastajaa odotellessa!). Intialaisessa kulttuurissa on runsaasti fatalistisia piirteitä. Kävi miten kävi, niin oli tapahtuva. Kohtalonusko, usein masentava, ei ole lainkaan niin kaukaahaettua kuin äkkiseltään voisi ajatella. Kastijärjestelmään perustuvat lainalaisuudet määrittävät intialaisen ihmisen mahdollisuuksia vielä tänäkin päivänä voimakkaasti ja satunnaisia tuhkimotarinoita lukuunottamatta on itseään toteuttava ennuste suurelle osalle väestöä. Epäkohtiin puututaan taiteen keinoin Vaikka Intiassa on käsinkosketeltava tilaus suurelle muutokselle, jota usein toivotaan tapahtuvaksi jonkin konkreettisen, henkilöityneen sankarin kautta, ei aikaa, puhtia tai energiaa riitä aktiiviseen kapinaan. Päivästä toiseen selviämisessä on monelle taistelua enemmän kuin tarpeeksi. Yhteiskuntaan pesiytyneet ongelmat ovat usein niin rakenteellisia, monimutkaisia ja jopa abstrakteja, että niihin on vaikea puuttua konkreettisesti. Kenties siksi monet ns. pienempiä ongelmakohtia käsittele-

24 T A K U

vien yhdenasianliikkeiden elokuvat saavat aikaan suuria reaktioita. Muutama vuosi sitten ilmestenyt elokuva Rang de Basanti herätti valtaisaa huomiota mediassa ja sai aikaan mielenosoituksia ja liikehdintää erityisesti nuorison ja opiskelijoiden keskuudessa. Elokuvassa nuori Intian armeijan lentäjä saa surmansa halvalla ostetussa huonokuntoisessa hävittäjässä. Laajemmin tapaus käsitettiin kritisoimaan intialaista (turvallisuus)politiikkaa. Kaikella kunnioituksella, vertailukohtana voisi esittää esimerkiksi Intian maaseudulla asuvat köyhät, joita puhtaan veden puutteessa kuolee massoittain joka päivä (vaikka paikallinen poliitikko on luvannut järjestää asian ja polkupyörät kyläläisille lahjoittamalla kerännyt tarpeeksi ääniä päästäkseen valtuustoon).

Yhdenasianliikkeet ovat Intiassa tavallisia, niiden ollessa helpommin hahmotettavissa kuin kokonaisvaltaisten muutossuunnitelmien ja kenties myös historiallis-kulttuuristen syiden ansiosta – hindulaisuudessa jumalia riittää, mutta useimmiten niistä valitaan vain yksi tai kaksi, joita pääasiassa palvotaan. Niin suurkaupungeissa kuin maaseudulla ja pienemmissä kaupungeissakin elokuva voi saada aikaan varsinaisia kansannousuja. Elokuvateattereita voidaan vaikka polttaa maan tasalle protestina elokuvavalinnalle. Näin kävi mm. Mumbaissa ja Delhissä, kun intialaissyntyisen kanadalaisen elokuvantekijä Deepa Mehtan naisten välisestä rakkaudesta kertova elokuva Fire (1996) esitettiin paikallisissa leffateattereissa. Mehtan oli lopulta kuvattava Elementti-trilogiansa kolmas osa (Water, 2005) Intian sijaan Sri Lankassa synnyinmaassaan vallinneen väkivaltaisen vastarinnan takia. Vasta nyt ohjaajan elokuvia uskaltaa kysellä vaivihkaa elokuvaliikkeistä, ja jos niitä tiskin alta löytyykin, ei myyntitapahtumasta tehdä numeroa.

Elokuva on kulttuuri on elokuva

Tämän artikkelin oli alunperin tarkoitus esitellä intialaisen kulttuurin nykytilannetta taidealoittain. Koska elokuva on Intiassa niin monin tavoin merkityksellisessä asemassa, yhdistäen itseasiassa suurimman osan eri taidemuodoista, keskittyy artikkeli elokuvan maailmaan, ja yleisesti intialaisen nykykulttuurin tyyliin ja tematiikkaan taiteessa. Elokuvat voidaan nähdä koko kansan kulttuurina. Intialaisella elokuvalla onkin erittäin tärkeä rooli kansakunnan sivistäjänä, vaikeiden, askarruttavien teemojen käsittelijänä, ja tietenkin myös viihteenä, joka on usein rakennettu niin, että jokainen saa irti jotakin elokuvaelämyksestä. Tanssikohtaukset kuuluvat perinteiseen intialaiseen elokuvaan saumattomasti, ja jos jossakin vähän kokeellisemmassa elokuvassa on tanssikohtaukset jätetty pois, sen huomaa – elokuva mitä todennäköisimmin ﬂoppaa. Intialainen nykymusiikki on paljolti juuri elokuvia varten tuotettua. Sydäntäsärkevät rakkauslaulut sekä vauhdikkaat tanssipopit ovat useimmiten korkeatasoisia, ammentaen intialaisesta musiikkiperinteestä, reippaasti lainaten ja yhdistellen länsimaista ja maailmanmusiikkia meneväksi ja tarttuvaksi hittimateriaaliksi. Elokuvateatteriin meno on Intiassa suosituin ja harrastetuin kulttuurin muoto. Se on samalla tapa viettää aikaa perheen tai ystävien kanssa. Elokuvateatterinäytännöissä on aina väliaika, mikä onkin hyvä, sillä harva elokuva jää paljon kolmesta - neljästä tunnista kokonaiskestoltaan. Teattereissa on myynnissä paukkumaissin ja karkin lisäksi ruokaa, teetä ja kahvia. Ulkona voi käydä tupakalla ja soittaa läpi missatut puhelut, jos on malttanut elokuvan ajaksi laittaa luurin äänettömälle. Moni ei malta. Elokuvaa eletään mukana sen edetessä, ja jos valkokankaalla suudellaan, aiheuttaa se edelleenkin huutomyrskyn yleisössä. Yleensä pusuttelut ja muut hellyydenosoitukset korvataankin elokuvasymboliikan mukaisesti jollakin samaa asiaa tarkoittavalla kuvavihjeellä, kuten täyteen loistoonsa puhkeavalla kukalla, junalla, joka syöksyy tunneliin, villillä vesiputouksella tai muulla vastaavalla.

YWOOD Omavaraisuus vs. vaikutteiden haku

Elokuviin liittyvä koneisto on huima ja elokuvan markkinointi aloitetaan usein kuukausia ennen ensi-iltaa tai edes elokuvan valmistumista. Elokuvan soundtrack on valmis jo varhain, ja sitä soitetaan radiossa rutkasti ennen h-hetkeä. Suuri(n) osa radiosta soitettavista kappaleista onkin peräisin yksinomaan elokuvista. Markkinoinnissa laadun ja uraauurtavuuden korvaa ehdottomasti määrä ja taaja toisto. Julkista tukea taiteelle ei voi sanoa olevan, valtiollisen ja kunnallisen tukiverkon harsoisuus on fakta muillakin yhteiskunnan osa-alueilla. Veroja kyllä maksetaan, mutta mihin rahat menevät, siitä ei ole tavallisella pulliaisella käsitystä, ei ainakaan julkisiin palveluihin saati infrastruktuuriin. Elokuvien rahoittaminen olikin Intiassa aiemmin melko riskialtista ja paljolti alamaailman vallassa. Pankit eivät saaneet myöntää lainaa elokuvaproduktiota varten. Sittemmin elokuvateollisuus tunnustettiin omaksi vankaksi teollisuudenalakseen ja rahoittajia löytyy jo yksityisten lisäksi yrityksistä ja jopa valtion laitoksista. Yksityiset sijoittajat, mesenaatit, instituutit ja oppilaitosten kanssa yhteistyötä tekevät organisaatiot ovat aktiivisia toimijoita kulttuurin kentällä yleisesti. Intialainen elokuva kiinnostaa myös maailmalla ja kansainvälisiä yhteisproduktioita tehdään nykyään runsaasti. On sanottu, että Bollywoodin suurimpia ansioita on se, että Hollywood ei ole oikein koskaan saa-

nut kunnon jalansijaa Intiassa. Bollywood-elokuvatarjonnasta löytyy lukuisia leffoja, jotka ovat ”saaneet inspiraationsa” eli ovat usein lähes suoria kopioita Hollywood-hiteistä. Tämänkaltainen ajattelu kiteyttää jotakin hyvin olennaista intialaisesta yhteiskunnasta. Ovet on avattu länteen, ok, mutta sieltä käytetään vain mitä halutaan ja muokataan se omia tarpeita vastaavaksi. Valitettavasti elämä ei ole niin yksinkertaista. Uuden hyvän mukana seuraavat väistämättä myös uudet ongelmat ja haasteet – ”länsimainen hapatus”. Kulttuurin kuluttamiseen kätketty sanoma

Joidenkin näkemysten mukaan Intiassa luetaan kirjallisuutta nyt enemmän kuin koskaan, huolimatta erilaisten medioiden sirpaloitumisesta ja mm. television ja internetin vallatessa alaa yhä enemmän. Syiksi on esitetty luontevasti lukutaitoprosentin kasvu sekä se, että rahaa ostaa kirjoja on nyt monilla enemmän. Keskiluokan, varsinkin ylemmän keskiluokan, suhteellinen vaurastuminen näkyy kulttuurin kuluttamisessakin tilastoina. Yhtenä tekijänä voidaan kuitenkin nähdä myös yleisesti se, että tarve tietää oman välittömän elinpiirin ulkopuolisista asioista koetaan tärkeänä. Ajan hermolla pysyminen on elinehto kiristyvillä työmarkkinoilla ja statusta (tässä lukeneisuutta) on hyvä päästä ilmaisemaan, osoittamaan esimerkiksi puolivirallistenkin illalliskeskustelujen lomassa. Sosiaalinen status, eli ihmisen asema (tai mielikuva siitä) ja arvo-

valta, on tärkeää Intiassa, jonka rakenteellisena osana on kastijärjestelmä. Pelkästään ammatti, kasti tai uskontakaan, eivät enää yksin määritä statusta, vaan myös yksilön harrastuksilla sekä sivistyksen tasolla on merkitystä. Yhtälailla taiteeseen sijoittaminen on intialaisten uusrikkaiden sofistikoitunut tapa osoittaa varallisuutensa ja statuksensa. Tasokasta nykytaidetta Intiasta toki löytyykin, ja vielä jonkin aikaa on taidekeräilijän markkinat, kunnes hinnat kohoavat liian korkeiksi. Nyt ostettu nimekkään taiteilijan teos monikertaistaa arvonsa muutamassa vuodessa. Juomissa viini on nyt pinnalla, ja korvannut pitkään ykkösasemassa paistatelleen viskin. Klassinen esimerkki punjabilaisista nousukkaista on tilata ”ravintolan kalleinta viskiä” ja sekoittaa se sitten lasilliseen kokista ja jäitä. Brändit ovat niinikään Intiassa tärkeitä, paradoksaalista kyllä, ja luksustuotteet kelloista käsilaukkuihin myyvät hyvin luomiensa mielikuvien ansiosta. Kännykät, sylimikrot ja ipodit kuuluvat keskiluokkaisen kaupunkilaisnuoren elämään, siinä missä sosiaaliset mediat, kuten Facebook, Twitter ja vastaavat. Intialaisen kurta-pyjama on hohtavan valkoinen vielä illallakin. Tähän voi tietysti olla myös kemiallinen selitys (supertehokas pyykinpesuaine?), mutta symboliikka on osuvaa – vaikka asu olisi kantajansa ainoa, ainakin se säihkyy! Sarjan päätösosassa kirjoittaja kertoo omista kokemuksistaan Intiassa sekä vertailee intialaista ja suomalaista yhteiskuntaa paluumuuttajan näkökulmasta.

T A K U 25

Te k s t i : M a r j a - L i i s a R u o t s a l a i n e n Kuvat: Maria Nevalainen

Kesällä 2009 kuvattiin Ilomantsissa saksalaiseen Tatort-poliisisarjaan kuuluva jakso “Borowskin Tango”. Tatort-elokuvilla on Saksassa vuosikymmenien perinne, jaksoja on tehty 1970-luvulta lähtien jo noin 700. Tango für Borowskille povataan 8-12 miljoonaa katsojaa Saksassa ja varmasti tämä kyseinen jakso tullaan näkemään myös Suomessa. Kesällä Joensuussa tehtiin myös suurin osa dokumentaristinina mainetta niittäneen ohjaaja Arto Halosen ensimmäisen fiktiivisen elokuvan Prinsessa kuvauksista.

Elämyksiä elokuvista PohjoisKarjalassakin

Edellä mainitut ovat tuoreimpia esimerkkejä elokuvista, joita on kuvattu iloisessa Itä-Suomessa. Tuotantoyhtiöt tulevat Joensuun lähistölle tietysti ensi sijassa sopivien kuvauspaikkojen innoittamina, mutta merkitystä on myös toimivalla tuotantoympäristöllä ja -palveluilla. Pohjois-Karjalassa on panostettu hanketoiminnalla sekä kansallisilla että EU:n ohjelmillakin elämykselliseen tuotantotoimintaan jo kymmenkunta vuotta ja tulokset ovat nähtävillä niin valkokankaalla kuin tv- ja internet -jakelualustoilta. Kansainväliset yhteistyöproduktiot todistavat kehittämistoimien hyödyllisyyden. Tuotantopäätöksien tekijät arvostavat alueen av-ammattilaisten osaamistasoa, tuotantojen rahoitusmahdollisuuksia sekä karjalaista vieraanvaraisuutta, joka ilmenee sillä että käytännön asiat sujuvat. Maakunnassa on runsas kirjo aktiivisia toimijoita, jotka tekevät kulttuuriperusteista työtään yhä ammattimaisemmin ja yritystoiminnallisemmin palvellen näin esimerkiksi elokuvateollisuuden tarpeita sisällöllisesti. Pohjois-Karjalassa on moninaiset mahdollisuudet korkeakoulututkinnon suorittamiseen kulttuurialoilla, joissa huomioidaan myös luovan alan teknologiakehityksen edellyttämä taidollinen osaaminen ja liiketaloudellinen näkökulma.

26 T A K U

Kuvat ovat Ilonen talo -elokuvatuotannosta vuodelta 2006.

Taloudellista merkitystä seutukunnalle Aluevaikuttavuuden näkökulmasta elokuva-ala on innostava esimerkki luovan alan mahdollisuuksista. Kulttuurisisällöstä lähtevän tarinan saattamiseksi ensi-iltaan on kokonaisuutena tuotteistettavissa tai konseptoitavissa oleva palvelu, joka voidaan pääosin toteuttaa jonkin toisen produktion puitteissa. Käytännön toteutukseen kuluu usein reilusti henkilötyövuosia, joten verotulojen hyöty maakunnan muihin elinkeinopalveluihin jää vaikuttamaan. Perinteisen näytelmäelokuvan kohdalla jo ennen kuvausten alkua hyödynnetään muun muassa logistiikkapalveluita kuvauspaikkoja kartoitettaessa. Varsinainen elokuvatuotanto tarvitsee infrastruktuurin, jossa kuvaukset toteutetaan. Harvoin jokin interiööri on sopiva ilman rakennusammattilaisia ja käytännön toteutuksessa tarvitaan teknistä kalustoa, jonka vuokraus alueen yrittäjiltä on järkevämpää kuin rahtikuljetus muualta Suomesta. Usein nimekkäiden päänäyttelijöiden lisäksi tarvitaan paikallisia ih-

misiä avustajiksi, joiden rekrytoimiseen tarvitaan oma resurssinsa hyvistä esiintyjärekistereistä huolimatta. Koko tuotantoryhmän hyvinvoinnin takaamiseksi käytetään merkittävästi ateria- ja majoituspalveluita. Jälkituotannossakin hyödynnetään usein pohjoiskarjalalaista osaamista sekä studiotekniikkaa niin ääni- kuin kuvankäsittelyissä, jotka mahdollistavat myös tietokonegrafiikalla tehdyt animaatioelokuvat. Lopputuotteena esiteltävä elokuvaelämys on koettavissa Joensuussakin jo 3D-efektein ja dolby digital –äänimaailmassa, jotka ovat vaatineet elokuvateatterilta investoinnit, ja me innokkaat leffafriikit tuomme viimeisen liiketoiminnan euron tähän luovan talouden kehään maksamalla ilolla elokuvalippumme. Luova talous on mahdollisuus kulttuuriyrittäjyydelle Luovaa alaa pidetään yleisesti yhtenä globaalina kasvualana. Kasvu liittyy ihmisten kulutustottumusten muutoksiin, teknologiseen kehitykseen, ihmisten elämyshakuisuuden voimistumiseen sekä palveluammattien kasvuun. Viime vuosina

Suomessakin eri ministeriöt (OPM, TEM) ovat tehneet luovan talouden kehittämisohjelmia, jotka tukevat alan kehittämistä, kasvua ja kansainvälistymistä. Yksi keskeisimmistä kehittämisalueista on yritysten kilpailukyvyn ja kannattavuuden parantaminen. Myös alueelliset vaikuttajaorganisaatiot (lääninhallitukset, maakuntaliitot, elinkeinoyhtiöt) ovat joissakin määrin huomioineet jo alan potentiaalin omissa strategiatöissään sekä aloittaneet hankkeiden kautta käytännön toteutuksen, joista esimerkkejä löytyy kaikkialta Suomesta. Luovan alan kasvu ei ole ollut kattavaa, vaan nimenomaan tietyt luoviksi aloiksi tai kulttuurialoiksi luokitellut alat ovat kasvaneet kansainvälisesti kasvaneet. Näitä ovat elokuva ja audiovisuaalinen tuotanto ja jakelu, musiikki, tietokonepelit ja urheiluteollisuus. Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) määritelmän mukaisesti Luovilla aloilla tarkoitetaan liiketoimintaa, joka synnyttää aineetonta arvoa, esimerkiksi tuotemerkkejä, patentteja tai tekijänoikeuksia. Luovien alojen merkitystä Suomen kansataloudelle voidaan tarkastella kolmella linjauksella: 1) luovan osaamisen perustalle syntyy uutta itsenäistä liiketoimintaa, 2) luova osaaminen auttaa muita toimialoja parantamaan tuotteitaan ja palveluitaan, 3) luovan osaamisen parempi hyödyntäminen lisää Suomen kilpailukykyä. Suurimmassa määrin alueellinen hanketyö Pohjois-Karjalassakin rahoitetaan EU:n rakennerahastoista ja se noudattaa myös kansallisten tavoitteiden ja painopisteiden linjauksia. Tapauskohtaisesti rahoittajaviranomaisen näkemykset tekevät kullekin hankkeelle ja sen toteutukseen omat raamit, jotka säätelevät toteutuksen lopullista muotoa. Elinkeinopoliittisesta näkökulmasta tavoitteina on toimintaympäristön vetovoiman kehittäminen ja erityisesti luovien alojen yritystoiminnan edellytysten parantaminen. Omalla ammatillisella osaamisellani haluan olla myötävaikuttamassa toimintamahdollisuuksiin, jotta Pohjois-Karjalassa on tulevaisuudessakin ’luovaa pöhinää’, asukkailla realistiset mahdollisuudet työllistymiseen ja yrittäjyyden kannattamiseen tässä ’slow life -maakunnassa’.

T A K U 27

Ville Pajarinen ja Katri Källbacka

Berliinin taivaan alla – satoja gallerioita ja tuhansittain taiteilijoita Lukuisista mahtavista museoistaan huolimatta Berliinissä ei ole monia kansainvälisesti merkittäviä nykytaiteen instituutioita. Yksi maailman suurimmista galleriatiheyksistä ja lukuisat taiteilijavetoiset projektit tekevät kaupungista silti yhden tämän hetken houkuttelevimmista nykytaiteen metropoleista. Kunstmagazin Berlin -lehden laskelmien mukaan kaupungissa on jo yli kuusisataa näyttelytilaa ja määrä on ollut jatkuvassa kasvussa aina syyskuun 2008 talouskriisiin asti. Samaan aikaan kaupunkiin on virrannut taiteilijoita, kuraattoreita ja välittäjiä kaikista maailman kolkista. Vieläkö tämä taiteen mekka säilyttää vetovoimaisuutensa, kun paljon ’hypetetty’ taidebuumi tuntuu vihdoin olevan ohi? Gallerioiden kaupunki 2000-luvun buumi alkoi oikeastaan rakentua jo muurin murtumisen jälkeen varhaisella 90-luvulla, jolloin joukko galleristeja perusti näyttelytilansa entisen Itä-Berliinin puolelle, Mitten kaupunginosassa sijaitsevan Auguststrassen ympäristöön. Nykyisin MoMAn kuraattorina toimivan Klaus Biesenbachin vanhaan margariinitehtaaseen ystävineen perustama taidekeskus KW – Kunst-Werke oli yksi tärkeimmistä suunnannäyt28 T A K U

täjistä. Tänään lähiseudun ovat vallanneet Starbucksit ja kansainväiset muotimerkit. Ajat, jolloin galleristi saattoi perustaa oman tilansa vain lyömällä lukon sopivaksi katsomansa hylätyn teollisuuskiinteistön tai rapistuneen virastorakennuksen oveen, tuntuvat nyt olevan peruuttamattomasti ohi. Vaikka Auguststrassella on edelleen mahdollista nähdä hyvää taidetta (mm. galleria EIGEN + ART on jäänyt aloilleen), on Mitten vuokrien noustua Berliinin taide-elämä hajaantunut eri puolille kaupunkia.

Nuorin uusista galleriakeskittymistä sijaitsee lähellä Hauptbahnhofia, Berliinin uutta päärautatieasemaa. Asemaa reunustavalle joutomaalle on parin vuoden sisään avattu usean kansainvälisen gallerian Berliinin toimipisteet. Yksi mielenkiintoisimmista on Heidestrassella sijaitseva lontoolainen Haunch of Venison. Muutaman kadunkulman päästä, aivan Hamburger Bahnhof -museon takaa, löytyy kunnostettu varastorakennus Halle am Wasser (’Halli veden äärellä’), jonka katon alla majailee tällä hetkellä kuusi taidegalleriaa. Niistä mainittakoon tanskalaisen Andersen S Contemporaryn Berliinin filiaali sekä galleria Arndt&Partner, joka edustaa lukuisia kansainvälisesti menestyneitä taiteilijoita, mm. Sophie Callea ja Vik Munizia sekä nyttemmin suomalaistunutta skottia, Charles Sandisonia. Gallerioiden lisäksi keskuksesta löytyy Prauth (Praxis für Austellungen und Theorie) – taidehistorioitsijan, filosofin ja kulttuurihistorioitsijan muodostama ”kuraattoritoimisto”, joka ideoi ja järjestää tieteiden ja taiteiden välisiä näyttelyitä erilaisissa

Kuvat: Merja Isotalo

paikoissa aina Dresdenin hygieniamuseosta Berliinin juutalaismuseoon. GoArt! Berlin puolestaan tarjoaa konsultointipalveluja yrityksille, järjestää teemoitettuja ja erikseen räätälöityjä kierroksia Berliinissä (teemoina kaikkea nykytaiteesta katutaiteeseen) sekä matkoja kansainvälisiin taidetapahtumiin. Toinen merkittävä uusi galleriakeskittymä on syntynyt Checkpoint Charlien, itäisen ja läntisen Berliinin entisen rajavyöhykkeen läheisyyteen. Vielä hetki sitten siellä sijaitsi myös toinen Arndt&Partnerin kahdesta Berliinin näyttelytilasta. Isojen nimien mukana on seurannut monia pienempiä, ja usein mielenkiintoisempiakin gallerioita. Esimerkiksi Leipziger Strassen vanhalla ostoskadulla, eräässä sodan yli säilyneistä liikerakennuksista, sijaitsee Galerie Thomas Schulten kanssa kiinteistön jakava projektitila COMA (Centre for Opinions in Music and Art). Nimensä mukaisesti COMA tarjoaa tilan multimediaalisille kokeiluille visuaalisen ja akustisen ilmaisun yhtymäkohdissa. Monet pienemmistä toimijoista ovat levittäyneet edelleen

viereiseen, hieman rähjääntyneen ja unohdetun oloiseen Kreuzbergin kaupunginosaan. Kansainvälisten gallerioiden ryntäys Berliiniin pysähtyi vuoden 2008 lopulla alkaneeseen talouden taantumaan. Sen myötä useita gallerioita on joutunut lopettamaan toimintansa. Suuremmista nimistä lopettaiden joukkoon on liittynyt muun muassa newyorkilainen Goff + Rosenthal trendikkäältä Brunnenstrasselta sekä paljon kiinnostusta herättänyt intialaisen nykytaiteen kärkeä esitellyt Bodhi Art Halle am Wasserista. Toisaalta Berliiniin on myös koko ajan avattu uusia gallerioita, vaikka tahti ei aivan entisenlainen olekaan. Viime vuoden lopulla Oranienburgerstrassella starttasi Sprüth Magersin monikerroksinen näyttelytila. Entisen Itä-Berliiinin paraatikadulla Karl Marx Alleella puolestaan avautui kahden saksalais-amerikkalaisen galleristin yhteisprojekti Capitain Petzel. Valtava näyttelytila renovoitiin vaikuttavaan, 1300 neliömetriä kattavaan sosialismin aikaiseen lasipaviljonkiin. Lama ei tunnu huolettavan kaikkia.

Loistava tilaisuus nähdä monta galleriaa ja paljon taidetta samalla kertaa tarjoutuu, kun suuntaa Berliiniin vapun tienoilla. Vuodesta 2005 järjestetty Gallery Weekend Berlin kutsuu yhteen kolmisenkymmentä eturivin berliiniläistä galleriaa. Kolmen päivän ja illan ajan kaikissa gallerioissa avautuu samanaikaisesti uusia näyttelyitä. Tapahtumassa mukana olevien gallerioiden määrä on kasvanut hiljalleen alle kolmestakymmenestä lähemmäs neljääkymmentä. GWB tarjoaa silti miellyttävämmän vaihtoehdon syksyn alussa järjestettävän suuren kansainvälisen taidemessun, Art Forum Berlinin tungokselle ja markkinahumulle. Berliinin kiinnostavuutta nykytaidekohteena kasvattaa edelleen viime vuonna Schlossplatzille, lähelle Museumsinseliä avattu Temporäre Kunsthalle. Taidehallin on määrä toimia paikallaan ainoastaan kaksi vuotta. Mutta olisiko nykytaiteen keskus kuitenkaan mikään keskus ilman biennaalia? KW – Kunstwerken organisoima Berlin Biennale järjestetään ensi vuonna kuudetta kertaa. Tapahtuma on alusta alkaen koetelT A K U 29

Lähteet ja linkit http://kunstmagazinberlin.de/magazin/0806/ www.guardian.co.uk/artanddesign/2009/mar/26/ berlin-art-scene-market www.kw-berlin.de www.eigen-art.com www.haunchofvenison.com www.halleamwasser.de www.arndt-partner.de www.galeriethomasschulte.de www.coma-berlin.com http://spruethmagers.net www.capitainpetzel.de www.gallery-weekend-berlin.de http://art-forum-berlin.com www.kunsthalle-berlin.com/ www.berlinbiennale.de/ www.klemms-berlin.com/ www.birgitostermeier.com/ www.montanaberlin.de/ www.komet-berlin.de/

lut biennaaliformaatin rajoja ja herättänyt vuosi vuodelta yhä enemmän huomiota niin kansainvälisessä kuin saksalaisessa mediassa. Taiteilijoiden eldorado Vielä näyttelytilojakin enemmän Berliinissä on taiteilijoita. Ammattiliitto ver.din tutkimuksen mukaan vain murto-osalla ammattitaiteilijoista on häntä edustava galleria. Toisaalta 70-90% näistä taiteilijoista tuottaa ja markkinoi itse itseään. On luonnollisesti selvää, ettei kaikista valmistuvista taitelijoista voi tullakaan kansainvälisesti menestyviä tähtiä. Suurimman osan on sinniteltävä toimeen vähemmällä. Saksalaisen taiteilijoiden eläkekassan, Künstlersozialkassen mukaan taiteilija ansaitsee keskimäärin vain noin 900-1500 euroa kuussa. Mikä sitten Berliinissä vetää luovien alojen ihmisiä puoleensa? Ja miten kaupungin monituhatpäisen taiteilijajoukon käy nyt, kun Berliinin taidebuumi on kansainvälisen taloustaantuman myötä osoittamassa hiipumisen merkkejä? Pysähtyykö virta viimein? Vastaus on mitä todennäköisimmin: ei pysähdy, eikä useimmille käy juuri mitenkään. Berliinin vetovoima nimittäin selittyy osittain juuri sen heikolla taloustilanteella. Berliini oli köyhä kaupunki jo ennen nykyistä taantumaa – kasvu oli pysähtynyt, työttömyysluvut korkealla ja suuret suunnitelmat uuden pääkaupungin rakentamiseksi jäissä. Vuokrat, ruoka ja eläminen ylipäätään on Berliinissä edelleen muihin suurkaupunkeihin verrattuna halpaa 30 T A K U

ja tilaa on kaikille. Nämä lähtökohdat tarjoavat tilaisuuksia yritteliäisyyteen ja kokeiluihin, jotka eivät muissa miljoonakaupungeissa olisi mahdollisia. 1990-luvun alun Berliini vallattuine taloineen ja maanalaisine teknobileineen saattaa olla jo pitkälti kadonnut, mutta jotain sen anarkistisesta ja tee-se-itse-optimismin sävyttämästä hengestä on edelleen jäljellä. Ilmapiiri on avoin ja rento. Berliinissä taiteilijoilla on aikaa keskustella taiteesta, ei ainoastaan ruokkia markkinoiden tarvetta saada jatkuvasti uutta myytävää. Kaupungissa on uskaliaisuutta ja yrittäjähenkeä, oli kyse sitten pienistä muotimerkeistä, vaihtoehtoelokuvan festivaaleista tai vilkkaasta klubielämästä. Kaupallisten gallerioiden lisäksi Berliinissä on myös paljon väliaikaisia projektitiloja sekä taiteilijavetoisia gallerioita. Siinä missä suomalainen taiteilijoiden ylläpitämä näyttelytila kuten Galleria Huuto toimii talkootyövoimin, palkkaa saksalainen taiteilijakollektiivi näyttelytilan vetäjäksi useimmiten kuraattorin, taidehistorioitsijan tai muun alan ammattilaisen vastaamaan käytännön asioiden hoitamisesta. Tällaisia tiloja kutsutaan nimellä produzentengallerie. Mallin mukaisesti operoivien gallerioiden on yleensä tarkoitus toimia määrätyn ajan (noin 2-3 vuotta), jonka jälkeen ryhmä hajaantuu taas omille tahoilleen. Osa menestyneimmistä ’tuottajagallerioista’, kuten Amerika (nykyisin Klemm’s) ja Diskus (nyk. Galerie Birgit Ostermeier) Brunnenstrassella, on kuitenkin jatkanut toimintaansa kaupallisemmassa muodossa.

Brunnenstrasse on muutenkin taiteilijoiden ylläpitämien projektitilojen suosiossa ja sieltä löytyvät edellisten lisäksi vielä muun muuassa galleriat montanaberlin sekä Komet. Buumi tai ei, Berliini on aina ollut pikemminkin taiteen tuotannon kuin sen keräilyn paikka. Vaikka taidemarkkinoiden painopiste Saksassa on siirtynyt Kölnistä Berliiniin, ei kaupungissa ole juurikaan merkittäviä keräilijöitä eikä montaakaan taideinstituutiota, joka hankkisi kokoelmiinsa nykytaidetta. Messut ja suurimmat galleriat pohjaavat pitkälti kansainvälisille markkinoille ja juuri siksi talouskriisi koetteleekin enemmän näitä toimijoita (joskin Art Forum Berlin ilmoitti vuoden 2008 messujen sujuneen yli odotusten). Brittiläisen Guardian-lehden mukaan taantumalla voi olla myös positiivisia vaikutuksia. Syyskuuta 2008 edeltänyt taidemarkkinoiden ylikuumeneminen ja käsistä karannut hinnoilla keinottelu on nyt mennyttä aikaa. Berliiniläisen galleristin Jette Rudolphin mielestä tämän voi ottaa kutsuna olla aikaisempaa kokeellisempia. Toisen galleristin, Michael Schultzin mukaan etenkin pienemmillä keräilijöillä on nyt erityisen hyvät ajat, sillä nousevien ja lahjakkaiden taiteilijoiden töitä on saatavilla kohtuullisin hinnoin. Tilanne buumin laannuttua suosii pienempiä ja kokeellisluontoisempia tiloja ja projekteja, toisin sanoen juuri sitä henkeä ja ilmapiiriä, josta Berliini on maineensa nykytaiteen tapahtumapaikkana alun perin rakentanutkin.

Noora Herranen

Muutosvastarinnan vastarannan kiiski Kuntakenttä ja siinä samassa kuntien kulttuuripalvelut ovat kunnon myllerryksessä paras-hankkeen kuntaliitosten ja taloustilanteen tähden. Lisäksi moni uusi yhteenliittymä haluaa aloittaa yhdessä puhtaalta pöydältä ja pistää kerralla kaikki uusiksi. Moinen möyhintä aiheuttaa väistämättä muutosvastarintaa, varmasti myös kuntien kulttuuriduunareiden piirissä. Huomaan usein olevani muutosvastarinnan keskellä se, joka soutaa kun muut huopaavat. Muutos huonompaan on tietysti perseestä. Mutta mistäs pirusta tietää, miten hyvä uudesta voi tulla, jos vastustaa täysillä jo ennen kuin homma on edes suunniteltu loppuun. Voisi kuvitella, että meissä kulttuurilaisissa nimenomaan olisi se muutoksen käsittelyyn tarvittava luovuuden voima vireillä jatkuvasti. Vai kiikastaako homma joskus siitä, että luovitaan ja ideoidaan jonkun toisen tekemissä tiukoissa raameissa? Muutosmyönteisyyteni ei ole vielä kummemmin heilahtanut, vaikka suuria summia on pitänyt säästää ja

toimintoja lakkauttaa? Olenko vaan kokematon idealisti, joka ei ymmärrä vastustaa typeryyksiä? Vai olenko vaan tottunut lapsesta asti siihen, että kaikki muuttuu kummiskin kokoajan? Pitäisi kai myös erottaa, mikä ”huono” on tulosta taloustilanteesta ja mikä organisaatiomuutoksesta.. Toisaalta homman voisi selittää sillä, että olen pomo. Eikös ne aina kannata idioottimaisia uudistuksia, vastusta tarpeellisia uudistuksia ja mieti kaikkea hallinnon ja tuottavuuden näkökulmasta eivätkä ymmärrä sisällön turvaamisen päälle. No ko-

kemusta johtajuudesta on vasta sen verran vähän, ettei senkään piikkiin tätä oikein voi pistää. Ehkä se sitten johtuu siitä, että meillä Hämeenlinnassa organisaatiomuutos ja kuntaliitos on tehty pirun hyvin. Toisaalta ajattelen, että näistä rakenteista pitää nyt ottaa kaikki ilo irti, oli ne sitten hyvät tai huonot raamit. Toisaalta ainut asia, mitä on ottanut Hämeenlinnan organisaatiomuutoksen arjessa välillä päähän, on se, ettei meihin yksikkötason esimiehiin oikein luoteta henkilöstöpoliittisissa asioissa tai tuottavuuden aikaansaamisessa. Näin ollen todellinen tuottavuus palvelujen tasolla jää joskus saavuttamatta. Mutta mutta… en oikeastaan ihmettele, miksi moista luottamusta ei synny. Moni kunnan kulttuuritoimi voisi varmaan allekirjoittaa tuhlaavansa vuoden lopussa viimeiset määrärahansa johonkin, ettei niitä vaan siirretä jollekin rahnaa sillä hetkellä enemmän tarvitsevalle kuntaorganisaation osalle jne. Omaa nahkaahan kaikki luonnollisesti pelastavat. Mutta saadakseen kaiken mahdollisen hyödyn omalle organisaation osalleen muutoksessa pitääkin ehkä ajatella hetken yleisempää hyötyä. Tämänhetkisestä muutosmyönteisyydestäni huolimatta uskon, että minussakin asuu pieni muutosvastarinnan siemen, josta tulevien vuosien tai ainakin vuosikymmenten puurtamisen myötä kasvaa oikein kunnon jarru. Sitä odotellessa painetaan maltillisesti kaasua.

T A K U 31

Te k s t i j a k u v a t : Päivi Arvonen

Juhlat

antavat voimaa kohdata arjen haasteet Egyptissä Egyptiläistä kalenterivuotta värittävät niin uskonnolliset kuin jo faaraoiden ajoista periytyvät juhlat. Juhlapäivät ovat merkityksellisiä sekä uskonnon että yhteisön näkökulmasta. Egyptiläiseen juhlaperinteeseen kuuluu juhlasta riippumatta vahva sosiaalinen lataus; juhlaa vietetään joko perheen ja suvun kanssa tai laajemmin ystäväpiirin kesken. Egyptiläisjuhlilla on myös tärkeä funktio kulttuuritradition siirtäjinä sukupolvilta toiselle.

Egyptin muslimien tärkeimmät vuosijuhlat ovat ramadan –paastokuukauden päättävä Id Al- Fitr –juhla sekä pyhiinvaelluskuukauden päättävä uhrijuhla Id Al-Adha. Id Al-Fitr –juhlaa on monesti verrattu kristittyjen jouluun, joskin näiden juhlien ainoana yhtäläisyytenä on ajan viettäminen yhdessä perheen, suvun ja ystävien kanssa sekä lahjojen antaminen. Id Al-Fitr on myös monelle egyptiläiselle ainoa ajankohta, jolloin ostetaan uusia vaatteita. Etenkin köyhemmälle kansanosalle kolmipäiväisen juhlan tärkeänä sisältönä on näyttäytyä ulkona uusissa vaatteissa. Kairolaiset kansoittavat Id Al-Fitrinä Niilin rantakadut niin te32 T A K U

hokkaasti, että poliisit joutuvat valtaamaan puomein aitaamalla ajoväyliltä lisätilaa jalankulkijoille. Ramadan –paastokuukauden viettäminen on yksi muslimin viidestä uskonnollisesta velvollisuudesta. Paastoamisella tarkoitetaan ruuasta, juomasta ja nautinnoista kuten tupakasta mutta myös seksuaalisesta kanssakäymisestä pidättäytymistä auringonnousun ja laskun välisenä aikana. Paaston tarkoituksena on myötätunnon oppiminen vähäosaisia kohtaan. Egyptissä paasto näyttäytyy kuitenkin juhla-aikana, jolloin päivä ja yö vaihtavat paikkoja. Päivän ensimmäinen ateria, iftar, syödään heti auringon laskettua ja moni jat-

kaa ruokanautintoja myöhään yöhön ja herää ennen auringonnousua tankkaamaan vatsansa täyteen ”illallisella” eli suhur –aterialla. Hotellit ja ravintolat tarjoavat erityisiä koko yön kestäviä ruoka- ja viihdepaketteja. Ramadan on myös hyväntekeväisyyden aikaa. Id Al-Fitr –juhlan alla on tapana antaa työntekijöille ylimääräinen rahalahja ja paastokuukauden jokaisena päivänä on tarjolla kaduille katetuilla pöydillä ilmaisaterioita köyhimmille. Uhrijuhla tahraa kadut vereen Pyhiinvaelluskuukauden päättävää uhrijuhlaa Id Al-Adhaa voisi kutsua myös teurastusjuhlaksi. Juhlapäivän aamuna Kairossa teurastetaan miljoonia eläimiä, lähinnä lampaita mutta myös kameleita ja härkiä. Juhlan juuret ulottuvat Vanhasta testamentista tuttuun kertomukseen, jossa Aabraham oli aikeissa uhrata Jumalalle poikansa Iisakin, jonka hengen Jumala viime hetkellä säästi.

sä muodossaan subua –juhlassa on rukoiltu siunausta jumalilta, mutta ensisijaisesti kommunikoitu demonien kanssa ja pyritty pitämään nämä poissa lapsen elämästä. Keskeinen elementti riehakkaassa subua –juhlassa on äänekäs metelöinti kattilankansia ja metallisia mortteleita kalistelemalla, jotta pahat henget pelästyvät ja pysyvät poissa lapsen elämästä. Subua –juhlarekvisiitaksi hankitaan yleensä harsokankain somistettu subua –nukke, jonka ytimen muodostaa punainen saviruukku. Saviruukun malli on säilynyt muuttumattomana faaraoiden ajoista. Tyttöjen ja poikien ruukkuja erottaa toisistaan ainoastaan pojan ruukun ylimääräinen uloke. Ruukkua säilytetään huolella, sillä sen uskotaan tuovan lapsen elämään siunausta. Juhlat antavat voimaa arkeen

Islamin sääntöjen mukaisesti eläin on aina teurastettava katkaisemalla kaula ja antamalla veren valua eläimestä pois. Oikein tehtynä tämä teurastustapa ei liene eläimelle ainakaan paljoa tuskallisempi kuin sähköiskun odottaminen teurastamon liukuhihnalla. Id Al-Ahda –juhlassa teurastuksesta tulee usein kansanhuvia, sillä perheet kokoontuvat nuorimpia lapsia myöten katsomaan perheen ostaman eläimen tai eläinten teurastusta. Perheenpää saattaa myös itse haluta teurastaa eläimen, vaikka hänellä ei olisi siitä juurikaan aiempaa kokemusta. Uhrijuhla on myös hyväntekeväisyysjuhla, sillä jokaisesta teurastetusta eläimestä kolmasosa jaetaan köyhille ja toinen kolmannes palvelusväelle. Myös teuraseläimen verellä on tärkeä funktio. Tuoreeseen vereen kastetutuilla kämmenillä uskotaan olevan tehokkaasti pahaa karkottava vaikutus ja sillä voidaan siunata ja suojella etenkin rakennuksia ja ajoneuvoja.

Egyptiläislapsesta tulee yhteisön jäsen seitsenpäiväisenä Egyptiläislapsen ensimmäinen juhla on viikko lapsen syntymästä vietettävä subua –juhla, jossa lapsi otetaan suvun ja ystävien ilonpidon kera yhteisön jäseneksi. Subua –juhlan perinteet ulottuvat faaraoiden aikaan, ja nykyään sitä viettävät sekä kristityt että muslimit. Nimi subua tulee arabiankielen seitsemää tarkoittavasta sanasta, sillä juhlaa vietetään lapsen ollessa seitsemän päivän ikäinen. Subua –juhlalla ei ole vakiintunutta kaavaa. Yhteistä on kuitenkin lasta tervehtimään tuleva sukulaisista, naapureista ja ystävistä koostuva vierasjoukko ja ruokatarjoiluna etenkin popcorn, jota on tapana heittää juhlaväen päälle onnea tuomaan. Juhlaan saattaa kuulua myös suitsuttaminen, jonka tarkoituksena on suojella lasta ja karkottaa paha hänen elämästään. Vaikka subua –juhlalla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa, subua -juhlarekvisiittaan kuuluu myös Koraani tai Raamattu. Alkuperäises-

Juhlien valmistelu ja odotus sekä juhlien mukavat muistot tuovat elämään turvallisen rytmin ja auttavat jaksamaan raskaiden taloudellisten haasteiden keskellä. Etenkin egyptiläisnaisille häät ovat elämän merkittävin juhla, joiden muistoa vaalitaan vuosia tai vuosikymmeniä. Näyttävän hääjuhlan järjestäminen ja nuorenparin kodin hankinta on yleensä sulhasen ja sulhasen suvun harteilla. Monet vanhemmat aloittavatkin hääkustannusten säästämisen jo lapsen syntymästä. Myös pankit tarjoavat erityisiä säästöohjelmapaketteja pienten lasten vanhemmille tulevien hääjuhlakustannusten kattamiseen. Egyptiläiset osaavat myös tehdä arjesta juhlan. Arjen juhlahetkeen riittää vaikkapa vain ystävän tai sukulaisen tapaaminen vesipiipun tai teelasin äärellä. Voimakkaasti hetkessä elävät ja avoimen rehevästi tunteensa näyttävät egyptiläiset tuntuvat kunnioittavan ystävien ja suvun tapaamisia juhlahetkenä – olipa edellisestä tapaamisesta kulunut viikkoja, kuukausia tai vaikkapa vain pari päivää. Jokainen juhla, jokainen päivä ja jokainen kohtaaminen on egyptiläiselle Jumalan lahja, josta osoitetaan kiitollisuutta myös sanallisesti ”Il Hamdulillah”, Jumalalle kiitos!.

Päivi Arvosen valokuvanäyttely ”Arkea ja juhlaa Egyptissä” Helsingissä Kulttuurikeskus Caisan Galleriassa 28.10. -19.11. 2009 arkisin ma-pe 10-18 T A K U 33

Apurahansaajat pääsivät eläkeloukusta n Apurahalla työskentelevät taiteili-

jat ja tutkijat saivat kuluvan vuoden alussa lakisääteisen eläke- ja tapaturmavakuutusturvan. Apurahansaajat ovat odottaneet sosiaaliturvauudistusta pitkään. He ovat olleet viimeinen työntekijäryhmä ilman kunnollista sosiaaliturvaa.

Vakuutus huolehdittava itse kuntoon

Tapaturmavakuutus kaupan päälle

Koska apurahansaajien vakuutukset ovat lakisääteisiä, ovat ne myös pakollisia, jos apurahatyöskentely täyttää vakuuttamisen ehdot.

Etenkin uransa alkuvaiheessa olevat tutkijat ovat saattaneet työskennellä apurahoilla pitkiä pätkiä. Työeläketurvaan on jäänyt näiltä jaksoilta ammottava aukko. Osa apurahansaajista on tähän asti paikannut eläketurvaansa vapaaehtoisella eläkevakuutuksella, mutta vain harvat ovat sen tehneet. Vapaaehtoinen eläkevakuutus on myös ollut lakisääteistä vakuutusta kalliimpi.

Uudistus toi apurahataiteilijoille ja -tutkijoille myös lakisääteisen työtapaturmavakuutuksen. Tapaturman tai ammattitaudin kohdatessa työtapaturmavakuutuksesta maksetaan hoitokustannukset ilman ylärajaa ja omavastuuosuutta. Lisäksi tapaturmavakuutuksen kautta saa tapaturmapäivärahan. Myös kuntoutus kuuluu olennaisena osana lakisääteiseen sosiaaliturvaan.

Lakisääteinen työeläkejärjestelmä tarjoaa apurahansaajille vanhuuseläkkeen lisäksi turvaa myös työkyvyttömyyden ja sairauden varalle. Omaisille työeläkejärjestelmästä maksetaan perhe-eläke ja ryhmähenkivakuutuskorvaus. Lakisääteinen eläkevakuutus nostaa usemmiten myös Kelan maksamien korvausten, kuten äitiys- ja vanhempainpäivärahan, määrää.

Apurahansaaja voi täydentää työajan tapaturmavakuutustaan ottamalla lisäksi lakisääteisen vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen. Näin tapaturmavakuutus on voimassa ympäri vuorokauden ja ympäri maailman.

Uuteen sosiaaliturvaan oikeutettuja tutkijoita ja taiteilijoita arvioidaan olevan vuosittain noin neljä tuhatta. Pienikin apuraha riittää Lakisääteisten vakuutusten piiriin pääsemisen edellytyksenä on, että apurahatyöskentely kestää vähintään neljä kuukautta ja että työskentelyyn tarkoitettu apuraha on vähintään 275 euroa kuukaudessa. Esimerkiksi 1 500 euron kuukausittainen apuraha kerryttää viidessä vuodessa vanhuuseläkettä noin 110 euroa kuukaudessa. Kaupan päälle tulee muu työeläkejärjestelmän sisältämä turva itselle ja perheelle.

34 T A K U

Apurahansaajan vakuutusmaksu, jonka hän itse maksaa, on noin 12 prosenttia apurahan määrästä. Vakuutusmaksut ovat verotuksessa vähennyskelpoisia. Suurin osa apurahan myöntäjistä on korottanut tänä vuonna myöntämiään apurahoja vakuutusmaksujen verran.

Apurahansaajat ja viljelijät samassa veneessä Eduskunta päätti, että apurahansaajien eläke- ja tapaturmavakuutukset hoitaa Mela (Maatalousyrittäjien eläkelaitos). Päätös johtuu siitä, että apurahansaajien sosiaaliturva liitettiin osaksi maatalousyrittäjän eläkelakia ja maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslakia. Apurahansaajat saattavat ihmetellä yhteyttään maatalouteen. Apurahansaajien sosiaaliturvan ehdot kuitenkin noudattavat pitkälti maatalousyrittäjien sosiaaliturvan ehtoja. On sekä apurahansaajien että yhteiskunnan kannalta toimivaa ja tehokasta hoitaa näiden kahden ryhmän asiat samassa vakuutuslaitoksessa. Tähän asti Melan asiakaskuntaan ovat kuuluneet maatalousyrittäjät, kalastajat ja poronhoitajat. Yrittäjäasiakkaita Melalla on kaikkiaan 83 000.

Apurahansaajan pitää itse huolehtia, että eläke- ja tapaturmavakuutukset tulevat voimaan. Apurahan myöntäjällä ei ole velvollisuutta hoitaa asiaa. Kevään aikana apurahansaajat ovat jättäneet Melaan jo 1 500 vakuutushakemusta.

Jos apurahansaaja ei tee vakuutushakemusta kolmen kuukauden kuluessa työskentelyn aloittamisesta, ottaa Mela häneen yhteyttä. Jokaisen apurahansaajan etu on, että vakuutukset astuvat voimaan samana päivänä, kun työskentely alkaa. Silloin työ on alusta alkaen tapaturmaturvan piirissä. Myös työryhmille myönnetyt apurahat kuuluvat vakuutusvelvollisuuden piiriin. Jokainen työryhmän jäsen on velvollinen tekemään oman vakuutushakemuksen Melaan, mikäli hänen osuutensa ryhmän apurahasta täyttää vakuuttamisen ehdot. Vuosittainen työtulo on apurahansaajien sosiaaliturvan keskeinen käsite. Työtulo määräytyy apurahan määrän ja keston perusteella. Työtulon suuruuden perusteella määräytyvät kaikki vakuutuksista saatavat etuudet. Vanhuuseläkkeen lisäksi työtulo vaikuttaa muun muassa työkyvyttömyyseläkkeen, perhe-eläkkeen, osa-aikaeläkkeen, sairaus- ja tapaturmapäivärahan sekä äitiys- ja vanhempainrahan suuruuteen.

Markku Pulkkinen viestintäpäällikkö Maatalousyrittäjien eläkelaitos markku.pulkkinen@mela.fi

Studen t Chanc protest at th ellor’s Office e CSU

Päivi Hoikkala

Faculty march to save the CSU at the Chancellor’s Office

The End of the California Dream? Public Higher Education in Trouble

T A K U 35

For

decades California has been the object of envy for providing affordable access to first-class public higher education to its residents. The Donahoe Act, better known as the Master Plan for Higher Education, passed the state legislature in 1960, at a time of growing need and optimism about the future of the state. In effect, the Master Plan established a social contract to provide low-cost college education to any eligible student. It also organized public higher education into three segments, each with different functions and admissions pools. The two-year Community Colleges offer vocational instruction and associate degrees as preparation for transfer into the California State University (CSU) and the University of California (UC) systems. The CSU offers undergraduate and graduate instruction through the master’s degree in the liberal arts and sciences and professional education, including teacher education. Its mission has traditionally been mostly instructional whereas the UC schools serve as the state’s primary agency for research, offering both undergraduate and graduate instruction. Furthermore, the UC offers graduate education in law, medicine, dentistry, and veterinary medicine and doctoral degrees in all fields.

Over

the years, the Master Plan has succeeded beyond all expectations, educating unprecedented numbers of students. It has also helped create the largest and most distinguished system of public higher education in the United States, transforming a collection of colleges and universities into a coherent system. Each segment excels within its particular set of responsibilities. The Master Plan also gave birth, for the first time anywhere, to a system that combined quality with access and low cost. This “California Idea” has made the state’s public higher education system a model for other states and nations. Furthermore, a much higher proportion of California’s population, from every ethnic group and by gender, is in college now than at the time of the passage of the Master Plan. All three segments have also grown enormously since 1960 in response to the steadily increasing demand for education. The UC now consists of 10

36 T A K U

campuses, the CSU has 23 campuses, and there are a total of 109 Community Colleges around the state.

the current economic crisis, this California Dream of affordable higher education is eluding increasing numbers of eligible students. Faced with steep declines in tax revenue, states across the nation have reduced funding to public colleges and universities, but no state is cutting deeper than California. The UC and CSU budgets have been slashed by 20% for the Academic year 2009-2010 while the community colleges face a 6% cut. These cuts are especially devastating for the CSU, traditionally more dependent on state funding than the UC, and the community colleges that are facing a surge in military veterans and newly unemployed workers looking for training in new fields.

tend fewer classes, taking longer to graduate. Adding to the mixture are expected cuts in the number of class sections, and the faculty teaching classes will face pressure to take in additional students, potentially forcing them to lower the quality of their instruction.

This

drama is unfolding against a backdrop of growing need for affordable higher education. In an April 2009 study, the Public Policy Institute of California projected that the state would face a shortage of nearly one million college-educated workers by 2025 and warned that funding cuts would only worsen the skills gap. Experts agree that California’s future is at risk if fewer people earn college degrees, laid-off workers fail to develop new skills that employers demand, and universities lose their ability to recruit and retain top researchers. Indeed, the entire nation’s recovery could be slowed down because of the crucial role California plays in the national economy. Ironically, too, California’s education cuts come at a time when President Barack Obama has vowed to make the United States the world leader in college graduates by 2020.

What The

schools have responded by boosting fees, turning away record numbers of students, expanding class sizes, eliminating programs, laying off staff, and furloughing professors and other employees. CSU, which is also the nation’s largest four-year university system with a total of 450,000 students, plans to cut enrollment by 40,000 over the next two years. Nearly all of its 47,000 employees have agreed to take two furlough days per month, and fees for in-state undergraduates will rise 32 percent in the fall of 2009. These fee increases come in addition to several others since 2002, more than doubling the cost of attending the CSU schools. Although CSU officials argue that these fees are still relatively low and that the increase will be offset by expanded financial aid, the reality is that many students will not be able to afford to attend classes—or will be able to at-

is also at risk is the entire future of public higher education, not just in California but in the nation. Since the economic downturn of the early 1990s, trends within public higher education have pointed increasingly toward models of privatization. Signs of this trend include the aforementioned increases in student fees and tuition as state funding commitments decline. It also appears that the general public is less inclined to invest in education. This unwillingness is related to the public perception of wastefulness in government, a symptom of the historically deep anti-governmental vein in American public discourse. This distrust of the government has been only fueled by the rhetoric epitomized in the election of Ronald Reagan in 1980 and the 1994 Contract with America.

public education has adopted business models of operations, faculty and student roles have changed. Students are increasingly seen as customers, and their satis-

CSU

faction is measured in anonymous course evaluations. These evaluations threaten to drive faculty performance, in some cases even determining retention. Whereas in the past faculty could rely on tenure as protection, contingency now defines the lives of most higher education faculty in the United States. According to an American Federation of Teachers (AFT) study in May 2009, 75% of all higher education faculty today work in contingent positions, leaving them vulnerable not only to economic forces but also to departmental and university politics. Furthermore, much of this contingent work force works in part-time positions, forcing them to teach in several schools to make ends meet; contingent positions also pay less and often do not provide any retirement or health benefits. This trend towards contingency is symptomatic of the disinvestment in education that also characterizes public funding.

public ganized to save students have or

ors and financial aid officers. Professional staff grew by 50 percent from 1997 to 2007, and the vast majority of these positions were full-time. Although AFT did not report on the numbers of administrators, they also seem to be on the increase. The CSU serves as an example of faculty and administrator trends. Between 2000 and 2008, faculty positions grew by 12%; furthermore, more than half of all instructional faculty are in contingent positions. Meanwhile, managerial positions throughout the system grew by 23%. In these same years, student numbers shot up by 27%, leaving the faculty with an increased work load while there were no salary increases in the 2002-2006 contract cycle. Although the faculty union was able to negotiate salary in-

n in California

higher educatio

creases for the 2006-2010 contractual period, these were frozen in 2008 because of the state budget crisis. Furthermore, the furloughs for academic year 2009-2010 will result in a 9.23% pay reduction for faculty.

Amidst

this crisis, faculty morale is at an all-time low. Many are seriously considering leaving higher education altogether or moving to another state. In the meantime, students are struggling with the increased fees and the difficulties of getting classes they need for graduation. Many of them are unable to return to campus this fall, feeling that the state has reneged on its promise to provide access to the California Dream through education.

the same time that faculty positions have become contingent and part time, the study notes an increase in the number of professional staff who provide direct student services, such as registrars, counsel-

Student fees continue to increase while course availability and services decline T A K U 37

J Ä S E N S I V U T

INTERNET Erityiskoulutettujen työttömyyskassa

TYÖTTÖMYYSKASSA

Asemamiehenkatu 2, 00520 Helsinki Puh. (09) 7206 4343 Fax (09) 272 1212 Puhelinajat: MA - PE klo 12.00 - 15.00

www.akavanerityisalat.ﬁ/tyottomyysturva Ammatinharjoittajien ja Yrittäjien Työttömyyskassa AYT Ratavartijankatu 2 C, 00520 Helsinki Puh. 0800-9-0888 tai (09) 4763 7660 S-posti: asiakaspalvelu@ayt.fi

JÄSENTIETOJEN PÄIVITYS HELPOSTI NETISSÄ JÄSENKANAVALLA www.akavanerityisalat.ﬁ

Sisään jäsenkanavalle ja sähköiseen asiointiin pääset klikkaamalla sivun oikeassa yläkulmassa näkyvää SÄHKÖINEN ASIOINTI JÄSENILLE -painiketta. Käyttäjätunnuksena kanavalle toimii henkilökohtainen jäsennumero, joka löytyy jäsenkortista. Ensimmäisellä kirjautumiskerralla salasanana toimii oma syntymäaika (ppkkvv). Lomakkeisiin pääset JÄSENYYS -valikon kautta. Pääset sivuille myös TAKUn sivujen kautta www.taku.ﬁ

Maistraatinportti 4 A, 00240 Helsinki Puh. 0201 235 340 Fax (09) 147 242 S-postit: etunimi.sukunimi@akavanerityisalat.fi Jäsensihteerit: palvelunumero 0201 235 370 Jäsenrekisteri ja jäsenmaksut: Mary Luokkamäki 0201 235 348 Jäsenrekisteri ja jäsenasiat: Jaana Honni 0201 235 344 Jäsenrekisteri ja jäsenasiat: Katja Kosonen 0201 235 346 Lakimiespalvelut ja edunvalvonta: Lakimies Kari Eskola puh. 0201 235 367 tai 040 590 5693 yksityissektorin palvelualojen edunvalvonta ja työsuhdeneuvonta Lakimies Helena Lamponen puh. 0201 235 352 tai 040 582 2843 Yksityissektorin edunvalvonta ja työsuhdeneuvonta

38 T A K U

Lakimies Tuire Torvela puh. 0201 235 356 tai 0400 871 381 yksityissektorin edunvalvonta, ammatinharjoittajia ja epätyypillisiä työsuhteita koskevat tehtävät, perhe- ja perintöoikeudellinen neuvonta Asiamies Kalevi Juntunen puh. 0201 235 351 tai 040 582 2780 valtiosektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta Asiamies Jaakko Korpisaari puh. 0201 235 363 tai 040 777 9422 kuntasektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta Palkkaneuvonta Asiamies Arja Ahola puh. 0201 235 359 tai 040 730 7081 tutkimustoiminta, palkkatilastot

TAKUN HALLITUKSEN JÄSENTEN YHTEYSTIEDOT 2009 Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry l Maistraatinportti 4 A, 00240 Helsinki l puh. 0201 235 393 l s-posti taku@kaapeli.fi

Toiminnanjohtaja

Kirsi Herala gsm 040 511 1200 Puh. 0201 235 393 kirsi.herala@taku.fi

Hallituksen puheenjohtaja

Susanna Tommila Maistraatinportti 4 A, 6 krs 00240 Helsinki gsm. 040 588 4144 susanna.tommila@taku.fi

Hallituksen varapj.

Kirsi Lajunen Toiminnanjohtaja Imatra Big Band Festival ry Puh. 0207 479 402 faksi 0207 479 401 gsm 050 340 7176 kirsi.lajunen@ibbf.fi

Järjestösihteeri

Laura Tiainen gsm. 0440 664 800 laura.tiainen@taku.fi

Hallituksen jäsenet

Varsinaiset jäsenet Arja Laitinen Aluepäällikkö Taiteen keskustoimikunta Puh. (09) 1607 7067 gsm 0400 798 718 arja.laitinen@minedu.fi

Juha Isotalo Opiskelija Turun yliopisto/ kulttuurihistorian oppiaine gsm 050 531 8414 juha@oranssi.org Piia Jaatinen Jokisivuntie 7, 38300 Kiikka gsm 044 309 9752 piia.jaatinen@gmail.com Mari Lankinen Tuottaja, Jyväskylän Kesä Puh. (014) 624 384 gsm 050 5363 231 mari.lankinen@jkl.fi Varajäsenet

Matti Karhos Pääsihteeri, Sysmän Suvisoitto Tattimetsäntie 56, 19700 Sysmä gsm 040 836 6647 matti.karhos@sysmansuvisoitto.com Petri Katajarinne Yrittäjä Turku gsm 040 527 3494 petri.katajarinne@unikankare.net

Petri Laakso Musiikin vastaava taideopettaja Annantalo, PL 4741 00099 Helsingin kaupunki petri.laakso@hel.fi Puh. (09) 310 37177 Merja Isotalo Yrittäjä Tmi Kulttuuripajasto Rantapuisto 25, Forssa gsm 050 336 3253 isotalo@sci.fi Jukka-Pekka Pohjolainen Opiskelija Voionmaankatu 8 as 28 40700 Jyväskylä gsm 050 370 3276 jupe.pohjolainen@gmail.com

Elise Pedersen Koordinaattori Katajikonkatu 1 A 2 33820 Tampere gsm 050 553 8673 elise.pedersen@tampere.fi

T A K U 39

ja lomatuen ja lomatuen hakemus hakemus www.a-lomat.ﬁ www.a-lomat.ﬁ

Tilaa Kuntoremontin esite Tilaa Kuntoremontin esite

Kuntoremontti Kuntoremontti – aikaa itselle – aikaa itselle Rentouttava ja aktiivinen Kuntoremontti on irtiotto arjesta. Syksyllä 2009 on Kuntoremontti tarjolla laadukkaita Rentouttava ja aktiivinen on irtiotto lomia terveyskylpylöissä, arjesta. Syksyllä 2009 on kuntoutumiskeskuksissa tarjolla laadukkaita tai urheiluopistoissa. Valittavana on myös lomia terveyskylpylöissä, kuntoutumiskeskuksissa teemakuntoremonttilomia. tai urheiluopistoissa. Valittavana on myös teemakuntoremonttilomia. :: Lomalla testataan fyysinen kunto, kartoitetaan ja ravintotottumukset sekäkartoitetaan liikutaan yhdessä. :: liikuntaLomalla testataan fyysinen kunto, Aikaa on myös lepoon ja hoitoihin. liikunta- ja ravintotottumukset sekä liikutaan yhdessä. :: Aikaa Kahden tarkistetaan onvuorokauden myös lepoonTerveystreffeillä ja hoitoihin. Kuntoremontti. :: onnistuiko Kahden vuorokauden Terveystreffeillä tarkistetaan :: onnistuiko Kuntoremontin lomatuki Kuntoremontti.on 350 euroa ja en tuki on 150 :: Terveystrefﬁ Kuntoremontin lomatuki oneuroa. 350 euroa ja Terveystrefﬁen tuki on 150 euroa.

A-lomat ry | Ratamestarinkatu 11 00520 Helsinki

40 T A K U

puh. 020ry111| 2770 (arkisin 9–12)11 00520 Helsinki A-lomat Ratamestarinkatu faksi (09) 145 706 | info@a-lomat.ﬁ puh. 020 111 2770 (arkisin 9–12) faksi (09) 145 706 | info@a-lomat.ﬁ