Sotilaskoti 1 2014 netti by Sotilaskotiliitto

1/2014

• Sidosryhmäyhteistyö tulevien vuosien kehittämiskohteena • Tiivistä yhteistyötä Parolannummella • Mars, mars Mikkelissä • Osallistu lukijatutkimukseen

Sisältö

47. vuosikerta – n:o 1/2014 Julkaisija: Sotilaskotiliitto – Soldathemsförbundet ry Simonkatu 12 A 9 00100 Helsinki Puh. 045 123 2820 www.sotilaskotiliitto.fi

Pääkirjoitus: Sidosryhmäyhteistyö kehittämiskohteena ..........................................................4 Ledare: Samarbetet med intressenterna som utvecklingsobjekt ......................................................5 Yhteys kotiin kampanja Gillette-lahjoitus uusille alokkaille .....................................7 Sotilaskotiliiton hallituksen jäsen esittäytyy Sari Seppälää innostaa sotilaskotityön konkreettisuus ..................................................................8 Tiivistä yhteistyötä Parolannummella ...............................9 Hämeenlinnan teatteri lainaa sotilaskotivaatteita Kersantti Karoliina -musikaaliin ......................................10 Mars, mars Mikkelissä 95-juhlavuoden huipentuma ...........................................12 Oulun Sotilaskotiyhdistys mukana kutsunnoissa ...........14 Haminalaista kotoilua ja talkoohenkeä ...........................16 Eräs kohtaaminen ...........................................................18 Kajaanin tapahtumia ja kuulumisia .................................19 Huomionosoitukset 2013 ...............................................21 Sirkat lauloivat rintamalla Sotilaskotilehden jatkokertomus.....................................23

Kansikuva: Mikkelin sisaret valmiina marssiin Aila Väresmaan johdolla. Kuva: Ritva Hämäläinen

Päätoimittaja Karoliina Hofmann karoliina.hofmann@sotilaskotiliitto.fi Puh. 040 704 6755 Toimitus Sotilaskotiliitto Simonkatu 12 A 9, 00100 Helsinki Valmiit aineistot: toimitus@sotilaskotiliitto.fi Toimitustyö Elina Halminen Puh. 044 518 1803 Osoitteenmuutokset ja tilausten peruutukset tehdään suoraan sotilaskotiyhdistykseen. Paino SLY-Lehtipainot Oy/ Kirjapaino Uusimaa

Teemat 2014 N:o 2 Yhdessä toimien Aineisto 24.2., ilmestyy 7.4. N:o 3 Henkilöstönumero Aineisto 8.5., ilmestyy 18.6. N:o 4 Miten minusta tuli sotilaskotisisar Aineisto 11.8., ilmestyy 18.9. N:o 5 Muutos on uusi mahdollisuus Aineisto 3.11., ilmestyy 12.12.

Aikakauslehtien Liiton jäsen ISSN 0355-9343

Pääkirjoitus

Satu Mustalahti Sotilaskotiliiton puheenjohtaja 13.2.2014

Sidosryhmäyhteistyö kehittämiskohteena S

idosryhmä on ryhmä tai yksilö, joka voi vaikuttaa organisaation päämäärien saavuttamiseen tai johon organisaation päämäärien saavuttaminen vaikuttaa. Sidosryhmäyhteistyö on tärkeä osa järjestön toimintaa ja välttämätön osa strategista suunnittelua. Toiminnan onnistumisen kannalta on tärkeää, että tunnistamme omat sidosryhmämme ja tiedämme heidän sotilaskotijärjestöön kohdistuvat odotuksensa. Yhteistyön pitää olla systemaattista, aktiivista ja vuorovaikutteista. Sidosryhmäyhteistyön näkökulmasta voidaan puhua laadukkaasta toiminnasta silloin, kun toiminta on tarkoituksenmukaista, ja se täyttää odotukset. Laadukas toiminta edellyttää siis sidosryhmien tarpeiden ja odotusten selvittämistä ja niiden huomioon ottamista strategisessa suunnittelussa. Sidosryhmäyhteistyö on ollut osa Sotilaskotiliiton strategista suunnittelua, ja painotetun tuloskortin yhtenä osa-alueena olemme tunnistaneet toiminnan asiakkaita ja suunnitelleet vuosittaiset toimenpiteet asiakkaiden tarpeiden täyttämiseksi. Toimintaympäristön muutosten myötä on tullut tarve rakentaa sidosryhmäyhteistyötä asiakkuuksia laajemmin. Sidosryhmäyhteistyön kehittäminen kannattaakin aloittaa tekemällä toimintaympäristöanalyysi, jossa pyritään tunnistamaan kaikki sidosryhmäyhteistyöhön liittyvät tahot. Kun olemme tunnistaneet sidosryhmäyhteistyön tahot, tulee pohtia, miten voimme olla vuorovaikutuksessa kunkin ryhmän kanssa, ja millaisia odotuksia heillä on sotilaskotitoiminnasta. Osa järjestelmällistä sidosryhmäyhteistyötä sisältää myös toiminnan tuloksellisuuden tarkastelua. Sidosryhmiksi tunnistetaan mm. asiakkaat, kilpailijat, yhteistyötahot, henkilöstö. Luettelo on täysin riippuvainen toiminnasta ja toimintaympäristöstä. Sotilaskotijärjestön sidosryhmäyhteistyön omaleimainen piirre on toiminnan yhden osa-alueen, sotilaskotien ylläpitämisen, liittyminen kiinteästi yhden sidosryhmän tarpeeseen. Sotilaskoteja ylläpidetään vain siellä, missä Puolustusvoimilla tai Rajavartiolaitoksella on tähän tarvetta. Puolustusvoimat määrittelee myös poikkeusolojen sotilaskotitoiminnan tarpeen ja sisällön, ja tätä osa-aluetta kehitetään sekä harjoitellaan yhdessä Puolustusvoimien kanssa. Sidosryhmien merkitys korostuu tarkasteltaessa sotilaskotijärjestön tehtävää. Järjestön tarkoituksena on toimia maanpuolustushenkeä ja -valmiutta edistävänä maanpuolustusjärjestönä. Järjestö huolehtii varusmiesten ja reservin kertausharjoituksessa olevien, sotilaskotiyhdistysten jäsenten sekä henkilöstön hyvinvoinnista ja turvaa kaikkien sotilaskotiyhdistysten toiminnan. Tulevaisuudessa on entistä tärkeämpää sotilaskotityön kehittämiseksi tehdä asiakkaiden ja muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa systemaattista ja suunnitelmallista yhteistyötä.

Ledare 4

Satu Mustalahti Ordförande för Soldathemsförbundet 13.2.2014

Samarbetet med intressenterna som utvecklingsobjekt Intressenter är grupper eller individer som kan påverka hur en organisation uppnår sina mål eller som kan påverkas beroende på hur målen uppnås. Samarbetet med intressenter är en viktig del av organisationens verksamhet och en nödvändig del av den strategiska planeringen. För att verksamheten ska vara framgångsrik måste vi identifiera våra egna intressenter och känna till deras förväntningar på soldathemsorganisationen. Samarbetet måste vara systematiskt, aktivt och interaktivt. Ur ett perspektiv av samarbete med intressenterna kan man säga att verksamheten är högklassig när den är ändamålsenlig och uppfyller förväntningarna. En högklassig verksamhet förutsätter således att man tar reda på intressenternas behov och förväntningar och beaktar dessa i den strategiska planeringen. Samarbetet med intressenterna har ingått i Soldathemsförbundets strategiska planering, och som en del av vårt viktade resultatkort har vi identifierat verksamhetens kunder och planerat årliga åtgärder för att uppfylla kundernas behov. I och med den ändrade verksamhetsmiljön har det uppstått ett behov av att bygga ut samarbetet med intressenterna i större skala än bara med kunderna. Det lönar sig att först göra en analys av verksamhetsmiljön, när man ska utveckla samarbetet med intressenterna. I analysen strävar man efter att identifiera alla parter som ingår i samarbetet. Efter att vi har identifierat de parter som är våra intressenter, måste vi fundera på hur vi kan samverka med respektive grupp och hurdana förväntningar de har på soldathemsverksamheten. Som ett led i vårt systematiska samarbete med intressenterna ingår även en granskning av verksamhetens resultat. Som intressenter har vi åtminstone våra kunder, konkurrenter, samarbetspartner och personalen. Listan beror helt på verksamheten och verksamhetsmiljön. En unik egenskap hos soldathemsorganisationens samarbete med intressenterna är att en del av verksamheten, upprätthållandet av soldathemmen, är så tätt ansluten till en intressents behov. Soldathem upprätthålls endast på sådana ställen där Försvarsmakten eller Gränsbevakningsväsendet behöver oss. Försvarsmakten fastställer även behovet och innehållet i soldathemsverksamheten i undantagsförhållanden, och denna aspekt utvecklas och övas tillsammans med Försvarsmakten. Intressenternas betydelse betonas när man granskar soldathemsorganisationens uppgift. Organisationens syfte är att vara en landsförsvarsorganisation som främjar landsförsvarsandan och -beredskapen. Organisationen sörjer för välbefinnandet hos beväringar och repövande reservister, soldathemsföreningarnas medlemmar samt personalen och tryggar verksamheten i alla soldathemsföreningar. I framtiden är ett systematiskt och planmässigt samarbete med kunder och andra landsförsvarsorganisationer allt viktigare när vi utvecklar soldathemsarbetet.

Sotilaskotiliiton matka Lappiin ja Pohjois-Norjan Hurtigrutenille 1.-6.9.2014 Tervetuloa syysmatkalle kokemaan pohjoinen luonto ja kappale maailman kauneinta merimatkaa! Bussimatkamme alkaa Oulusta. Hurtigruten-laivalla matkaamme Kirkkoniemestä Tromssaan, josta palaamme bussilla Suomen käsivartta pitkin takaisin Ouluun. Matkan hinta on 948 euroa kahden hengen huoneessa (puolihoito). Matkan vastuullinen järjestäjä on BlueSky Travel Oy/ MatkaSeniorit. Lisätietoja ja matkavaraukset 1.3.2014 mennessä: Rauni Myllyaho, puh. 040 594 2022, rauni.myllyaho@gmail.com Tarkemmat tiedot matkasta myös lehdessä 5/2013 sekä www.sotilaskotiliitto.fi/ajankohtaista.

Tätä lehteä tehdään Sinulle! Haluamme kehittää lehteäsi entistä paremmaksi, ja siksi haluamme kuulla juuri Sinun mielipiteesi siitä. Lue käsissäsi oleva Sotilaskoti-lehti ja mene sen jälkeen osoitteeseen www.vastaa.innolink.fi/aikakausmedia/sotilaskoti-lehti ja ota kantaa lehden artikkeleihin ja ulkonäköön. Vastaaminen kestää vain noin 15 minuuttia. Vastausaika alkaa 13.2. ja päättyy 26.2. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kolme viittaa. Terveisin Sotilaskoti-lehti

Yhteys kotiin -kampanja

otilaskotiliitolla on Poliisihallituksen Yhteys kotiin -kampanjaan myöntämä rahankeräyslupa, joka on voimassa 31.12.2014 saakka. Kampanjan tarkoituksena on kerätä varoja, joilla lahjoitetaan joukko-osastoihin päätelaitteita. Ne varusmiehet, joilla ei ole omaa läppäriä, tablettia tai älypuhelinta, voivat näillä laitteilla käyttää veloituksetta vapaa-ajallaan nettiä ja sähköpostia. Puolustusvoimat

hankkii kaikkiin perusyksiköihin vuoden 2014 aikana ns. WiFi-yhteydet, jolloin näitä päätelaitteita on mahdollista siellä käyttää. Sotilaskotiliitto ottaa vastaan Yhteys kotiin -kampanjaan annettavia lahjoituksia, ja kerättävät varat on tarkoitus käyttää vuoden 2014 aikana em. päätelaitteiden hankintoihin. Pienetkin lahjoitukset ovat arvokkaita.

Yhteys kotiin -kampanjan rahankeräyksen keräystili on NDEAFIHH FI67 1555 3000 1156 35 Keräyslupanumero 2020/2012/3770 Keräysalue koko Suomi pl. Ahvenanmaa Keräysaika 1.1.2013-31.12.2014

Gillette-lahjoitus uusille alokkaille

otilaskotiliitto sai Procter & Gamble Oy:ltä lahjoituksena kaikille saapumiserän 1/14 alokkaille Gillette-parranajovälineet. Vapaaehtoiseen asepalvelukseen meneville naisille lähetettiin henkilökohtaisen hygienian tuotteita. Hämeenlinnan sotilaskotiyhdistyksen vapaaehtoiset sisaret Pia Paukkunen, Leena Paunonen, Mari Rahkonen, Liisa Suomilammi, Salme Torvinen, Liisa Valta, Maija Viiala ja Raili Vuorinen huolehtivat joulukuussa Talousvarikolla tuotelahjoituksen pakkaamisesta. Teksti ja kuva: Juha Tornberg

Rovaniemen varuskuntaan lähti melkein kuormalavallinen Gillettetuotteita.

Sotilaskotiliiton uusi hallituksen jäsen esittäytyy

Sari Seppälää innostaa sotilaskotityön konkreettisuus

len Sari Seppälä Kouvolan Valkealasta, jossa pyöritämme mieheni Arton kanssa viljatilaa ja metsäkoneyritystä. Perheeseemme kuluu neljä aikuista lasta, jotka ovat kaikki jo lentäneet pois pesästä. Sotilaskodin lisäksi harrastuksiini kuuluvat paikalliset ja piiritason Martat. Vapaa-aikanani tykkään myös liikkua hiihdellen ja lenkkeillen. Oman sotilaskotiurani aloitin muuttaessani maalle 1983 liittyen Valkealan sotilaskotiyhdistykseen. Aluksi toimin tavalliseen tapaan

sotilaskodissa kahvilavuoroissa, mutta neljän lapseni ollessa pieniä aika oli kortilla, ja näin jättäydyin hetkeksi kannattajajäseneksi. 1990-luvun loppupuolella aktivoiduin taas toimintaan mukaan lasten kasvettua. Valkealan sotilaskotiyhdistyksen johtokunnassa toimin ensin muutamia vuosia jäsenenä ja tämän jälkeen varapuheenjohtajana. Oma puheenjohtajakauteni alkoi 2005 ja päättyi vuoden 2013 loppuun. Astuessani puheenjohtajaksi sain johdettavakseni hyvin hoidetun ja kehitty-

vän sotilaskotiyhdistyksen. Sotilaskotitoiminnassa minua eniten innostaa vapaaehtoistyön konkreettisuus siinä, mitä varten työtä tehdään. Työmme on varusmiehille erityisen tärkeää, ja siksi tavoite ”tyytyväinen varusmies” tuleekin pitää kirkkaana mielessä. Tärkeänä pidän, että työvuoroista, kokouksista, yhteisistä tapahtumista ja kaikesta toiminnasta jäisi jäsenillekin aina hyvä ja iloinen mieli. Vapaaehtoistyön tulisi olla mukavaa ja antaa ilon hetkiä kaikille sitä harrastaville. Muiden sisarten kanssa yhdessä toimiminen yli yhdistysrajojen on minusta antoisaa ja mielenkiintoista. Puheenjohtajakauteni päätyttyä Valkealan sotilaskotiyhdistyksessä edessäni on aivan uudet haasteet liiton tasolla. Uskon pitkän puheenjohtajakauteni antaneen minulle paljon eväitä reppuun tulevaisuutta ajatellen. Liitossa pyrin viemään minulle esitettyjä asioita eteenpäin ja kehittämään sotilaskotitoimintaa entisestään. Kiitän kaikkia kanssasisaria luottamuksesta ja toivotan teille oikein mielekästä vapaaehtoistyövuotta 2014. Sari Seppälä

Tiivistä yhteistyötä Parolannummella

ämeenlinnan Sotilaskotiyhdistyksen toiminnan keskiössä on varusmiesten hyvinvointi, ja tärkein yhteisökumppani on Panssariprikaati. - Varusmiesten takia tätä työtä tehdään. Toivon, että Panssariprikaati säilyy Parolannummella pitkään tulevaisuudessakin, ja sitä kautta meillä on toimintaedellytykset tarjota sotilaskotipalveluja varusmiehille, sanoo Hämeenlinnan Sotilaskotiyhdistyksen toiminnanjohtaja Kirsi Heikkilä. Panssariprikaatin tuore komentaja, eversti Pekka Järvi toivoo sotilaskodin olevan läsnä varuskunnassa ja maastoharjoituksissa kuten tähänkin asti. - Varusmiesten hyvinvointi on tärkeä asia meille molemmille. Sotilaskotiyhdistyksen lahjoittamilla esineillä voimme palkita varusmiehiä hyvistä suorituksista, komentaja Järvi toteaa. Komentaja toivoo sotilaskotisisarten mukanaoloa erilaisissa tapahtumissa, esimerkiksi messuilla tai maakunnallisissa tapahtumissa. Kirsi Heikkilä kiittelee prikaatin vihreän veljen toimintaa. - Vihreä veli on tärkeä yhteistyökumppani arjen työssä. Olemme erittäin tyytyväisiä vihreän veljemme Jarkko Piekkarin toimintaan.

Muutoksia Panssariprikaatissa Vuodenvaihteessa aloittaneella uudella komentajalla on alaisuu-

Panssariprikaatin komentaja Pekka Järvi toivoo sotilaskodin olevan läsnä sekä varuskunnassa että maastoharjoituksissa.

dessaan noin 2000 varusmiestä sekä noin 600 palkattuun henkilökuntaan kuuluvaa. Ensi vuoden alussa voimaan tulevan puolustusvoimauudistuksen myötä prikaatin toiminta-alueeseen kuuluvat Kanta-Häme, Päijät-Häme, Pirkanmaa ja Keski-Suomi. Prikaati ottaa vastaan lakkautettavalta sotilaslääniltä mm. vastuun kutsuntojen järjestämisestä sekä puolustusvoimien osuuden alu-

eellisten maanpuolustuskurssien järjestämisessä. - Myös kantavaruskunta laajenee, kun Hämeenlinnan ja Riihimäen varuskunnat liitetään yhteen, Järvi kertoo. Alokkaat astuvat palvelukseen Parolassa. Saapumiserän vahvuus tammikuussa 2015 lienee noin 1200-1300 henkilöä, eli pari, kolme sataa nykyistä enemmän, Järvi arvioi. Panssariprikaatissa ovat käyn-

nissä uuden monitoimihallin rakennustyöt. Rakennus tulee Parolannummelle ensi syksynä muuttavan varusmiessoittokunnan sekä viestikoulutuksen käyttöön. - Panssarisoittokunnan lakkauttaminen oli erittäin valitettavaa, mutta olemme iloisia, että Parolaan sijoitetaan varusmiessoittokunta. - Sotilasläänin lakkauttamisen myötä teemme yhteistyötä aikaisempaa laajemmin myös siviiliviranomaisten kanssa, Järvi pohtii.

Painopiste koulutuksessa Komentajan tärkeimpänä painopisteenä säilyy varusmieskoulutus ja sen tasosta huolehtiminen. - Koulutus on hoidettava niin hyvin kuin mahdollista. Siinä on onnistuttava joka päivä. Varusmiespalveluksen keskeyttämiset pyritään pitämään mahdollisimman pieninä. Kaksi ensimmäistä palvelusviikkoa ovat ratkaisevaa aikaa alokkaiden sopeutumisessa. Uskon esimerkillä johtamiseen. Kouluttajan ja johtajan paikka on oman joukkonsa mukana. Ihmisiä pitää kohdella oikeudenmukaisesti ja asiallisesti. Palautetta pitää antaa rehellisesti, mutta rakentavassa hengessä niin, että jää kipinä tehdä asiat seuraavalla kerralla paremmin. Luotan siihen, että asiat menevät hyvin, kun Panssariprikaatissa on hyvä ja osaava henkilöstö, prikaatin komentaja Järvi vakuuttaa. Teksti ja kuva: Riikka Helenius Hämeenlinnan Sotilaskotiyhdistys ry

Päivän piristykseksi, mielen virkistykseksi

Hämeenlinnan teatteri lainaa sotilaskotivaatteita Kersantti Karoliina -musikaaliin

ämeenlinnan Sotilaskotiyhdistys lainaa Parola 2 -sotilaskodista vaatteita Hämeenlinnan teatterin Kersantti Karoliina -rockmusikaaliin. – Lainaamme teatterin käyttöön vanhoja ruutupaitoja, puolihameita, kokomekkoja, essuja ja puoliessuja. Lainavaatteiden joukossa on myös minun ensimmäinen työasuni vuodelta 1995, kun tulin töihin sotilaskotiin. Virallinen työasu oli tuolloin puolihame ja ruutupaita, kesällä lyhythihainen ja talvella pitkähihainen, Parola 2 -sotilaskodin kodinhoitaja Mari Vorobjev kertoo. Vorobjevin mukaan vaatteita on lainattu aiemmin itsenäisyyspäivän marsseille, joihinkin juhlatilaisuuksiin ja sotilaskotiperinneyhdistyksen näyttelyyn, mutta teatterikäyttöön vaatteita ei ole aikaisemmin kysytty. – Mielellämme lainasimme, kun teatterilta sotilaskotivaatteita tiedusteltiin, Vorobjev vakuuttaa. – Kiinnostaisi mennä katsomaan, miltä entiset työvaatteet tai mahdollisesti ne omat

näyttävät näyttämöllä. Luultavasti menenkin, Vorobjev tuumii. – Halusimme nimenomaan 1990-luvun vaatteita. Mukavaa, että saimme sellaisia lainaan, Hämeenlinnan teatterin pukusuunnittelija Satu Suutari kiittelee. Hän kertoo, että sotilaskotivaatteet tulevat Katariina Kuisma-Syrjän roolivaatteiksi. Kersantti Karoliina -musikaalissa eletään vuotta 1995. Suomen puolustusvoimien palvelukseen astuu ensimmäistä kertaa naisia suorittamaan asepalvelusta, heidän joukossaan Karoliina, kahden pienen lapsen äiti, joka on hukannut elämänsä suuntaviivat ja toivoo armeijalta sisältöä arjen harmauteen. Musikaalissa kerrotaan, millaisiin koomisiin tilanteisiin ja vastoinkäymisiin armeijaan lähtevä nainen joutui. Esitys tarjoaa myös parisuhdedraamaa. Parisuhteen roolit vaihtuvat, kun nainen siirtyy armeijan leipiin, ja mies pyörittää perheen arkea ja yrittää pitää talouden kunnossa.

Kersantti Karoliinan roolissa nähdään Sinikka Salminen. Kuva on otettu Parolan Panssarimuseossa.

Musikaalin tarina sai alkunsa Popedan Kersantti Karoliina -kappaleesta. Musiikista vastaa Popedan kitaristina tunnettu Costello Hautamäki. Tarjolla on popedamaista, kevyttä musiikkia, mutta mukana on myös koskettavia kappaleita. Hautamäki on säveltänyt musikaaliin joukon uusia lauluja. Kyseessä on kantaesitys, jonka ohjaa Heikki Paavilainen.

Teksti on kirjailija Anna-Leena Härkösen kynästä. Härkönen jututti Suomen ensimmäisiä naisalokkaita näiden armeijakokemuksista. Härkönen vieraili myös Parolan varuskunnassa hakemassa inspiraatiota tutustumalla tupien ilmapiiriin. – Aihe on hieno, samoin tekstin, musiikin ja tanssikohtausten muodostama kokonaisuus arkitilanteiden huumorilla höystetty-

nä, toteaa Suutari. Kersantti Karoliinaa esitetään Verkatehtaan Vanaja-salissa Hämeenlinnassa 13.2.–5.4.2014. Teksti: Riikka Helenius Hämeenlinnan Sotilaskotiyhdistys ry Kuva: Tommi Kantanen/Hämeenlinnan teatteri

Mars, mars Mikkelissä 95-juhlavuoden huipentuma

ikkelissä avattiin ensimmäinen sotilaskoti 15.12.1918. Päivälleen 95 vuoden kuluttua siitä oli yhdistyksemme kirkkopyhä Mikkelin tuomiokirkossa ja jouluruokailu seurakuntakeskuksessa. Kirkossa saarnasi kenttärovasti Kari Heikkinen. Sisaret keräsivät kolehdin, joka jaettiin puoliksi veteraanien ja varusmiesten hyväksi. Ruokailun jälkeisessä juhlassa oli mm. musiikkia ja pikkusisarten järjestämää ohjelmaa. Juhlassa luovutettiin sotilaskotimukit yhdistyksen pikkusisarille. Orvokki Syrjäläinen, Hanna Turunen ja Saara Hirvonen ovat olleet monessa mukana lyhyen sotilaskotiuransa aikana, mm. osallistuneet aktiivisesti Vekaran työvuoroille ja askarrelleet yhdistykselle joulukortit.

Iskussa inttiin -projekti: Mikkelin Sotilaskotiyhdistys lahjoitti lenkkikenkiä kutsuntojen yhteydessä Vuoden 2012 kutsuntojen yhteydessä Etelä-Savon Liikunta teki kutsunnanalaiselle liikunta-aktiivisuuskyselyn. Se osoitti, että poikia, joilla ei ollut lenkkeilyyn sopivia kenkiä, oli alueella koko kutsuntaikäluokasta lähes 130 eli yli

Paistohommissa Tuula Randelin ja Eeva Huhtinen.

14 %. Kutsuntojen kahvituksia hoitaneet sotilaskotisisaret keksivätkin, että yhdistys voisi tukea tulevia varusmiehiä jo etukäteen. Päätös tuesta tehtiin, ja nopeasti Etelä-Savon aluetoimiston tuella kartoitettiin kenkien koot ja mallitoiveet. Syksyllä 2013, kun kutsunnat alkoivat, 100 lenkkikenkäparia oli valmiina jaettavaksi. Jakoperusteina olivat kengättömyys, liikkumattomuus sekä oma halu aloittaa muutos. Lenkkikengät sai omaksi, jos sitoutui kolmeksi kuukaudeksi ”sportti-kampanjaan”. Ajanjakson aikana mukaan lähteneille tehtiin testauksia ja tarjottiin ohjattua harjoittelua. Lahjoitettujen lenkkikenkien lisäksi sotilaskotiyhdistys lupasi palkita parhaiten pärjänneet. Menneen syksyn kutsuntojen

tilasto osoitti, että parannusta oli tapahtunut viime vuodesta, mutta ei paljoa. Edelleen lenkkikengättömiä oli alueen pojista yli 11 % (102 poikaa). Sotilaskotiyhdistys halusi sitouttaa lenkkikenkien saajat ja osoittautui, että vain 30 poikaa otti kengät vastaan. Ihmetystä herätti, että ne pojat, joilla ei ollut omia lenkkikenkiä, eivät halunneet niitä kuitenkaan ottaa vastaan. Puhumattakaan siitä, että olisivat sitoutuneet kolmen kuukauden kuntojaksoon. Mikkelissä käynnistyi kuitenkin 15 pojan kuntokuuri oman ohjaajan johdolla. Yhdistys on tehnyt päätöksen, jossa projektia jatketaan myös tänä vuonna ja pyritään markkinoimaan kuntotempausta tehokkaammin. Asian julkistaminen leh-

distössä marraskuussa sai Mikkelissä paljon huomiota. Iskussa inttiin -kampanja on Etelä-Savon Liikunnan käynnistämä projekti, jossa päätavoitteena on havaita ja tarttua syrjäytymisriskissä oleviin nuoriin ja saada heidät mukaan yhteiskunnan toimintaan. Puolustusvoimat tukee myös Inttikuntoon kolmessa kuukaudessa -kampanjaa. Nettisivulla marsmars.fi on lisätietoja.

Sisaret marssivat valtakunnallisessa paraatissa 6.12.2013 Valtakunnallisessa paraatissa oli sisaria Mikkelin lisäksi Rissalasta,

Kouvola-Utista, Lappeenrannasta, Haminasta ja Valkealasta; yhteensä ennätysmäärä, 39 sisarta. Sotilaskotijoukkuetta johti yhdistyksen puheenjohtaja Aila Väresmaa, ja liiton lippua kantoi liiton hallituksen jäsen Maarit Tourunen. Ensimmäistä kertaa mukana oli myös pikkusisaria Mikkelistä, Lappeenrannasta ja Haminasta yhteensä kahdeksan, joista yksi oli poika. Sisarien yhteyshenkilönä toimi Jaana Orava, joka haali maastovaatteita sekä järjesti marssijoille aamupalan ja lounaan apunaan Sirkka Mouhu. Suuri joukko sisaria tarvittiin myös munkkien paistoon, kahvin keittoon ja myyntityöhön. Menekki oli taattu, koska

paraatia oli katsomassa ennätysmäärä yleisöä.

Valtakunnalliset sisarpäivät Mikkelissä 14.-15.6.2014 Yhdistyksemme on viimeistelemässä päivien ohjelmaa ja se varmistuu helmikuun aikana. Tervetuloa Mikkeliin Marskin jalanjäljille! Teksti: Eija Nummela Mikkelin Sotilaskotiyhdistys ry Kuvat: Jaana Orava ja Eija Nummela

Pikkusisaria Mikkelistä, vasemmalta Saara Hirvonen, Hanna Turunen, Fanni Huovinen ja Orvokki Syrjäläinen.

S So ottiilla asskko ottiissiissa arrp pä äiivvä ätt M Miikkkkeelliissssää 1144..--1155..66..22001144

Tarkennettu

kutsu

julkaistaan yhteiskirjeessä 2/14, joka ilmestyy 3.3. ja seuraavassa Sotilaskotilehdessä,

Ohjelmassa: yhdessäoloa – retkiä - tutustumisia * Porrassalmen taistelun 225-vuotisjuhla * Mikkelin klubi ja Marskin vaunu * Naisvuori, Kenkävero ja Mikkelipuisto * kyytiä tarjolla autolla, laivalla ja Mikke-junalla

lltajuhla: konsertti ja savolainen iltapalapöytä

konserttitalo Mikaelissa

joka ilmestyy 7.4.

Ilmoittautumisaika: 3.3.-14.4.2014 Ilmoittautuminen omaan sotilaskotiyhdistykseen

Oulun Sotilaskotiyhdistys mukana kutsunnoissa

ulussa pidettiin kutsuntoja 9.9.-4.10.2013. Oulun Sotilaskotiyhdistyksellä oli mahdollisuus olla mukana tuossa nuorten miesten tärkeässä tapahtumassa. Tarjosimme kaikille kutsunnan alaisille munkkikahvit. Lisäksi kävimme Eva Lindbladin kanssa vuoropäivinä kertomassa sotilaskotityöstä. Pojat saivat tietää, että ensimmäiset sotilaskotiyhdistykset on

perustettu 96 vuotta sitten saksalaisen mallin mukaisesti. Sotilaskotityö on täysin vapaaehtoista maanpuolustustyötä, ja sen perustehtävänä on huolehtia varusmiesten vapaa-ajan viihtyvyydestä varuskunnassa. Sotilaskotipalveluja tarjotaan myös maastoharjoituksissa ja leireillä. Jokaisessa varuskunnassa on sotilaskoti, joka on tarkoitettu varusmiesten keitaaksi. Sotilaskoti tarjoaa mo-

nipuoliset kahvilapalvelut. Muita aktiviteetteja ovat mm. sanomaja aikakauslehdet, kirjasto, musiikin kuuntelu, TV ja internet. Sotilaskoti on ainoa paikka, missä varusmies voi tavata siviilihenkilöitä. Yhteistyötä tehdään varusmiestoimikunnan kanssa, sekä tuetaan varusmiesten liikuntaharrastuksia. Sotilaskodin brändi – munkki – tuli luonnollisesti esille. Kerroimme muutamalla sanalla myös Oulun

Sotilasläänin uusi komentaja Jorma Ala-Sankila puhumassa kutsuntatilaisuudessa.

Sotilaskotiyhdistyksen historiasta ja nykyisestä toiminnasta.

Alikersantteja Sodankylästä

Alikersantti Joel Lehtelä kertoo varusmieskokemuksistaan kutsunnoissa.

Oli mieluisaa kuulla, miten Sodankylän varuskunnasta saapuneet alikersantit kuvasivat myönteisesti omia kokemuksiaan. Alikersantti Joel Lehtelä vakuutti kokeneensa positiivisia yllätyksiä, joita olivat mm. hyvä kaverihenki, fyysisen kunnon kohentuminen sekä sopivissa määrin haasteelliset harjoitukset ja tehtävät. Hän motivoi tulevia alokkaita kertomalla, että armeija on paikka, jossa voi viedä itsensä äärirajoilleen ja koetella itseään aivan tosissaan. Alikersantti Lehtelä painotti tuleville alokkaille, että armeija on vain niin raskas ja haastava kuin itse siitä

haluaa. Jokaiselle löytyy sopiva palveluspaikka ja -tehtävä. Rehellisesti hän kertoi, että ennen harmaisiin astumistaan hän kuvitteli armeijan olevan ”jotakin kaameaa”: siellä ei olisi ollenkaan vapaaaikaa eikä mahdollisuutta rentoutua. – Sain heti todeta, että asia on aivan päinvastoin: siellä on laajat vapaa-ajanviettomahdollisuudet, ja erityisesti sotilaskodissa saa mahtavaa palvelua ja viihtyisyyttä, totesi alikersantti Lehtelä. Joel Lehtelästä tuntui luontevalta puhua tuleville alokkaille, koska itse oli ollut vuosi sitten samassa tilanteessa. Hän toivoi pystyneensä helpottamaan tulevien alokkaiden palvelukseen astumisen odotuksia ja pelkoja sekä karsimaan armeijaan kohdistuneita negatiivisia ennakkoluuloja. Joel Lehtelä piti hyvänä, että hän joutui oikeasti mielessään kiteyttämään

siihen asti saamansa palveluskokemukset, jolloin hän itsekin ymmärsi, kuinka paljon mahtavia asioita varusmiespalvelus oli jo siihen mennessä hänelle antanut.

Monenlaista kannustusta pojille Oli hienoa nähdä, miten monin eri tavoin poikia kannustetaan varusmiespalvelukseen. Uskoisin, että yliluutnantti Keijo Kallungin innostava puheenvuoro varusmiespalveluksen sisällöstä ja sen suomista mahdollisuuksista herätti monessa nuoressa miehessä myönteisiä odotuksia tulevasta koitoksesta. Kutsunnoissa oli mukana myös Oulun kaupungin nuorten palvelujen ja puolustusvoimien yhteishankkeen Time Out! Aikalisä -tukipalvelutoiminnan sekä pohjoissuomalaisten nuorten miesten hyvinvointia edistävä MOPOhankkeen työntekijöitä, jotka omalta osaltaan pyrkivät auttamaan kutsunnan alaisia nuoria miehiä. Kolmen viikon aikana monet Oulun vihreät sisaret vaikuttivat myönteiseen ilmapiiriin tarjoamalla munkkikahveja ja vaihtamalla ajatuksia nuorten miesten kanssa. Teksti: Tellervo Suoranta-Sallinen Oulun Sotilaskotiyhdistys ry Kuvat: Heidi Similä ja Tellervo Suoranta-Sallinen

Haminan sisaret joulumyyjäistalkoissa.

Haminalaista kotoilua ja talkoohenkeä

ostin pudottaessa Sotilaskoti-lehden laatikkoomme on päivä pelastettu. Uteliaana selaan sen heti läpi todetakseni, ettei taaskaan omasta yhdistyksestä mitään juttua. Mieluisia artikkeleita ovat kertomukset yhdistysten tapahtumista, ja valokuvista saattaa löytyä tuttuja henkilöitä vuosi-

en varrelta. Siksi päätin laittaa korteni kekoon, toisin sanoen tarttua kynään.

Villasukkia ja keskustelua Kotoilukerhomme perustaminen

sai alkunsa “villasukat alokkaille” -operaatiosta. Talkoohenki yhdisti sisaret yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Talkoohenkeä ja halua kokoontua riitti vielä sen jälkeenkin. Siksi päätimme kokoontua Kotoilukerhon merkeissä. “Kotoilu”, uusi, keksitty sana, miten kukin sen merkityksen sitten ymmärtääkin, sopi nimeksi kerhollemme. Emme halunneet rajata kerhoamme määrätyn ikäisille sisarille, vaikka iltapäivä ajankohtana rajoittaa työssäkäyvien osallistumista. Kokoontuminen ei ole säännöllistä, mutta lehti-ilmoituksella saadaan tapahtuma tiedoksi. Villasukat ovat sotilaskodissa kysytty myyntiartikkeli. Mikään ei estä sisaria neulomasta niitä edelleenkin. Kahvinjuonnin lomassa keskustelemme ajankohtaisista asioista, jotka kuitenkin liittyvät sotilaskotityöhön. Suunnittelemme tulevia joulumyyjäisiämme ja nii-

hin liittyviä arpajaisia. Käsitöitäkin voi samalla tehdä.

Historiaa ja myyjäisiä Aikaa ei kuluteta pelkästään rupatteluun, vaan käsittelemme myös omaan historiaamme liittyviä asioita. Perehdymme oman yhdistyksemme historiaan vanhojen valokuva-albumien ja leikekirjojen avulla ja kuuntelemalla vanhempien sisarten kertomuksia. Perustamamme perinnehuoneen esittely valokuvineen on hyvä tapa perehdyttää nuorempia sotilaskotityön historiaan. Yhtenä kokoontumisemme teemana oli Katri Bergholm henkilönä ja Sotilaskotiliiton ensimmäisenä puheenjohtajana. Toini Jänneksen valokuva on perinnehuoneemme seinällä, ja hänen kuolemaansa liittyvät tapahtumat käsittelimme 2012. Tammikuussa

aiheena oli jääkäriliike ja naisten osuus jääkäriliikkeen tukena. Lopuksi voimistelemme kevyesti musiikin tahdissa. Jo aikojen alusta on sotilaskodin ohjelmaan kuuluneet myyjäiset niin meillä kuin muissakin yhdistyksissä. Niillä on kartutettu sotilaskodin kassaa, ja tapahtuma on yhdistänyt sisaret talkoisiin. Haminassa joulumyyjäiset on odotettu tapahtuma. Samat uskolliset asiakkaat kyselevät, milloin niitä kakkuja ja lanttulaatikoita voi tulla ostamaan. Menneenä joulunakin myyjäisemme olivat onnistunut tapahtuma. Tämä on juuri sitä yhteisöllisyyttä, joka yhteiseksi arvoksemme on hyväksytty. Teksti ja kuvat: Maija-Leena Järviö Haminan sotilaskotiyhdistys ry

Sisarten perinteinen puurojuhla.

Eräs kohtaaminen

lin Sotainvalidien Veljesliiton Kymi-Karjalan vuosijuhlassa 5.9.2013 RUK:n maneesissa Haminassa. Tilaisuus oli juhlava: puheita pidettiin, sotilassoittoa ja mieskuorolaulua kuunneltiin ja parhaat palkittiin. Juhlan jälkeen Haminan sotilaskotisisaret tarjoilivat perinteiset munkkikahvit juhlaväelle. Ennen kotimatkaa piti tietysti käydä naistenhuoneessa. Siellä oli normaali tilanne: naiset jonottamassa. Siinä jonotellessa eräs minulle vieras tyylikäs rouva kysäisi asustani, olinhan tähän juhlaan pukeutunut järjestömme sievään vihreään asuun. Kerroin että olen sotilaskotisisar, ja puku on sotilaskotisisaren asu. Hän kyseli vielä merkeistä rinnassani. Kerroin niistäkin, ja kerroin senkin, että me vihreät sisaret teemme vapaaehtoistyötä suomalaisen varusmiehen sekä kertausharjoituksissa olevien reserviläisten hyväksi.

Hautamerkki

Hän vaikutti minusta oikein kiinnostuneelta. Sitten kysyin häneltä, haluaisiko hän tulla mukaan toimintaamme. Vaikutti ilahtuvan kysymyksestäni ja ilmaisi kiinnostustaan asiaan. Siinä vessajonossa vaihdoimme puhelinnumeroita ohjelmalehteen. Mikä vielä sopivaa, hän asuu kanssani samassa kaupungissa. Viivyin siellä naistenhuoneessa aika kauan, ja kerroin miehelleni, etten ottanut sieltä itselleni vaaria vaan mahdollisesti uuden sodesiskon. Parin päivän kuluttua soittelin hänelle, vieläkö hän on kiinnostunut sotilaskotityöstä. Hän oli. Sovittiin, että hän tulisi kanssani sodevuorolle. Niin tapahtuikin. Esittelin sotilaskotia ja eri tehtäviä

siellä. Lainavaatteetkin puettiin ja tartuttiin tosi toimiin. Kuulostelin, mitä hän piti meidän puuhista ja voisiko tämä olla hänenkin juttunsa. Meidän siskojen mielestä hän sopi erinomaisesti iloisten ja reippaiden naisten jouk-

koon. Toinenkin sodekeikka on jo tehty. Se alkoi siitä, että ensimmäiseksi hän halusi oman puseron, essun ja huivin. Tästä on hyvä jatkaa... Olet tervetullut joukkoomme, Irmeli! Ystävällisesti sodesisko Lyyli Kuva: Haminan Sotilaskotiyhdistys ry

Sotilaskotitunnus hautakiveen kiinnitettäväksi Sotilaskotiliitto on omaisten pyynnöstä teettänyt sotilaskotijärjestön tunnuksen kiinnitettäväksi poisnukkuneen sotilaskotisisaren hautakiveen. Pronssista valetun tunnuksen halkaisija on 60 milliä. Se kiinnitetään hautakiveen piilokiinnityksenä tunnuksen takaa kierretapeilla, jotka toimitetaan tunnuksen mukana. Tunnus maksaa 35 euroa. Se tilataan Sotilaskotiliitosta puh. 045 123 2820 tai pia.ojala@sotilaskotiliitto.fi

Kajaanin tapahtumia ja kuulumisia

otilaskotiliiton ohjeiden mukaisesti eri juhlakausien tulisi näkyä sotilaskotien toiminnassa. Isossa varuskunnassa, kuten meillä täällä Kajaanissa, on joskus haasteellista järjestää tapahtumia koko varusmiesmäärälle. Hyvällä yhteistyöllä Kainuun Prikaatin johdon kanssa olemme kuitenkin saaneet mieleenpainuvia tilaisuuksia pojillemme ja tytöillemme. Marraskuun isänpäivään valmistauduimme yhdessä varusmiesten ja pikkusisarten kanssa

järjestämällä sotilaskodissa isänpäiväkorttitalkoot. Paikalle saapuikin harjoitusten ja muiden kiireiden lomassa joukko ilahtuneita varusmiehiä. Keväällä sitten jatketaan askartelemalla äitienpäiväkortteja uusien varusmiesten kanssa.

Joulua varusmiehille… Jouluun valmistautuminen aloitet-

tiin sotilaskodissamme käsityöjaoston talkooillassa marraskuulla. Taitavat sisaret kokosivat kutomistaan joulukuusiaihioista todella lämminhenkisiä ja kauniita joulukuusia kymmenittäin koristamaan sotilaskodin asiakaspöytiä. Yhdessä heidän aikaisemmin tekemiensä joulutonttujen kanssa koti näytti taas oikein jouluiselta. Nuo tontut on muuten tehty sähkölankojen linjaeristeistä, ”moteista”, ja siten kestävät aikaa ja kulutusta!

Käsityöjaoston sisaret Sylvi Karvonen ja Terttu Paso saavat koristekuusen kokoamisohjeita jaoston vetäjältä Ritva Partaselta.

Vaikka varusmiehet ovat joulukuussa uuden palvelusaikajärjestelmän mukaisesti kovin paljon harjoituksissa ja viimeisillä lomilla, oli heitä saapunut runsaasti sisarten kanssa yhteiseen joululauluiltaan sotilaskotiin. Kenttärovasti Jouni Parviainen johdatteli tuttujen joululaulujen myötä meitä joulutunnelmaan, ja varusmiessoittajat huolehtivat säestyksestä. Illan kruunasivat tietysti sisarten tarjoamat torttukahvit. Joulun aikaan palveluksessa olleille varusmiehille pidettiin sotilaskoti auki sisarvoimin joulupäivänä. Tuolloin kaikille sotilaskodissa käyneille varusmiehille ja heidän vierailleen tarjottiin torttukahvit. Varusmiehet saivat vielä jokainen pienen joululahjapussin, jossa oli lämpöiset villasukat ja hieman jouluherkkuja. Kainuun Prikaatin varusmiesten palvelusajan lopussa on perinteinen sotilaskotiyhdistyksen kustantama ja VMTK:n organisoima kotiuttamiskonsertti. Koska kotiutuvia on paljon, runsaat 1400, järjestämme konsertin Kajaani-hallilla. Sinne varusmiehet kuljetetaan linja-autoilla varuskunnasta, koska sotilaskotiin ei mahdu kerralla koko kotiutuvien joukko. Yhdeksän linja-autoa teki kolme keikkaa, ja kaikki varusmiehet pääsivät konserttiin. Illan ohjelmassa oli VMTK:n ja sponsorin eli yhdistyksemme puheenvuoron jälkeen tanssiryhmä Skandianavian Babesien esitys. Pääesiintyjänä oli, kuten aika monta kertaa aikaisemminkin, Haloo Helsinki. Kotiuttamisparaatissa palkitsimme vielä nohevia varusmiehiä stipendillä ja villasukilla. Saipa jokainen kotiutuva lämpimän villapipon muistoksi ajasta Kainuun Prikaatissa ja

Kajaanin Tanssin Äijät -ryhmä cancanin pyörteissä sisarten joulujuhlassa.

Kajaanin Sotilaskotiyhdistyksen sotkussa.

…ja sisarille Sisarten jouluun kuuluu yhdistyksessämme perinteinen pikkujoulu. Vietimme sitä joulukuun 14. päivänä iltapäivällä sotilaskodissa. Johtokunta huolehti kodin koristelusta ja Leijona Catering ruokatarjoilusta. Puurojuhlan menuun kuului riisipuuron ja sopan lisäksi myös salaattia ja kinkkua sekä lohta. Herkullinen valkosuklaajälkiruoka yhdessä kahvin kanssa kruunasi aterian. Ohjelmassa oli sotilaspastori Penna Parviaisen pitämä hartaus, lapsikuoron laulua sekä Kajaanin Tanssin Äijät -ryhmän nauruhermoja hersyttävä tanssiesitys cancan. Yhteislaulut, arpajaiset ja joulupukin vierailu ovat osa perinteistä ohjelmaamme. Paikalla meitä vuoden aikana

monissa tilaisuuksissa ja töissä ahkeroineita sisaria oli noin 160. Kiitos kaikille mukana olleille lämminhenkisestä yhdessäolosta. Nythän meillä oli aikaa hetki toisillemme, mitä ei työvuoron tohinassa useinkaan ole. Nyt olemmekin sitten vastaanottaneet uudet alokkaat, ja vuoden kierto alkaa vauhdikkaasti myös sotilaskodissa. Toivotaan, että myös uudistetut nettisivumme (www.sotilaskotikajaani.fi) palvelevat niin varusmiehiä kuin sisaria ja sisariksi ryhtyviä. - Kajaanin sisaret ja veljet toivottavat kaikille sotilaskotijärjestön jäsenille oikein hyvää alkaneen vuoden jatkoa ja intoa sotilaskotityöhön! Teksti: Heli Itkonen Kajaanin Sotilaskotiyhdistys ry Kuvat: Heli Itkonen ja Pekka Säkkinen

Huomionosoitukset 2013 Sotilaskotiliiton pienoislippu Haapala Laura Kauppaneuvos

Sotilaskotiliitto ry Väinö H Broman

Sotilaskotiliiton levyke majuri Savioja Reijo KHT Kulmala Tapani Virtanen Eeva

Katri Bergholm -mitali Laukkanen Inkeri Happonen Signe

Kultainen ansiomerkki Tolla Terhi

Hopeinen ansiomerkki Selinko Kristiina Karjalainen Riitta-Liisa Suominen Margit Geddala Anki Taina Kaija Pulkkinen Ritva Viinikainen Leena Tourunen Maarit Kela Hanna Mattila Jaana Laine Anne Merentie Pirkko

Sotilaskotiansioristi Hartikainen Seija Tomppo Marja Metso Leila Nikander Päivi Mänttäri Maire

Valkealan Sotilaskotiyhdistys ry

Kontiolahden Sotilaskotiyhdistys ry Rovaniemen Sotilaskotiyhdistys ry

Helsinki-Santahamina Sotilaskotiyhdistys ry

Hämeenlinnan Sotilaskotiyhdistys ry Kajaanin Sotilaskotiyhdistys ry Kokkolan Sotilaskotiyhdistys ry Kontiolahden Sotilaskotiyhdistys ry Lappeenrannan Sotilaskotiyhdistys ry Lappeenrannan Sotilaskotiyhdistys ry Luonetjärven Sotilaskotiyhdistys ry Luonetjärven Sotilaskotiyhdistys ry Oulun Sotilaskotiyhdistys ry Rajasotilaskotiyhdistys ry Imatran po Rannikkosotilaskotiyhdistys ry Riihimäen Sotilaskotiyhdistys ry

Haminan Sotilaskotiyhdistys ry Haminan Sotilaskotiyhdistys ry Haminan Sotilaskotiyhdistys ry Hämeenlinnan Sotilaskotiyhdistys ry Hämeenlinnan Sotilaskotiyhdistys ry

Kilpeläinen Ritva Heikkinen Tuula Suhonen Terttu Hämäläinen Anja Turklin Tuula Kivi Marjaana Kuutti Tuuli Luukko Marja-Liisa Ravantti Marja Sokura Helena Pulkkinen Eija Yletyinen Anja Ensio Rauha Lassila Aura Pakarinen Sirpa Pokki Sirkka Kinnunen Margetta Holm Anneli Heiskari Pirjo Keskioja Helena Koivisto Liisa Vanonen Jaakko

Kajaanin Sotilaskotiyhdistys ry Kajaanin Sotilaskotiyhdistys ry Kontiolahden Sotilaskotiyhdistys ry Kontiolahden Sotilaskotiyhdistys ry Kouvolan-Utin Sotilaskotiyhdistys ry Lahden Sotilaskotiyhdistys ry Lahden Sotilaskotiyhdistys ry Lahden Sotilaskotiyhdistys ry Lappeenrannan Sotilaskotiyhdistys ry Lappeenrannan Sotilaskotiyhdistys ry Mikkelin Sotilaskotiyhdistys ry Mikkelin Sotilaskotiyhdistys ry Oulun Sotilaskotiyhdistys ry Oulun Sotilaskotiyhdistys ry Rajasotilaskotiyhdistys ry Onttolan po Rannikkosotilaskotiyhdistys ry Rannikkosotilaskotiyhdistys ry Rovaniemen Sotilaskotiyhdistys ry Rovaniemen Sotilaskotiyhdistys ry Rovaniemen Sotilaskotiyhdistys ry Seinäjoen seudun Sotilaskotiyhdistys ry

Ritarimalja ja standaari Oulun Sotilaskotiyhdistys ry

Valtakunnallinen kunniamerkki

Mustalahti Satu Sotilaskotiliitto Piironen Leena Rajasotilaskotiyhdistys ry Turunen Paula Mikkelin Sotilaskotiyhdistys ry Hinkkala Marjatta Hämeenlinnan Sotilaskotiyhdistys ry Huuhka Sanna Kouvolan-Utin Sotilaskotiyhdistys ry Laatikainen Riitta Kajaanin Sotilaskotiyhdistys ry Nummela Eija Mikkelin Sotilaskotiyhdistys ry Ruippo Irja Hämeenlinnan Sotilaskotiyhdistys ry Lehtineva Pirjo Vaasan Sotilaskotiyhdistys ry Tuominen Eila Hämeenlinnan Sotilaskotiyhdistys ry

Maanpuolustusmitali miekkojen kera Myllyaho Rauni

Oulun Sotilaskotiyhdistys ry

4. luokan Vapauden risti SVR Ar SL Ar SVR M I kr SVR M I kr SVR M I kr SVR M I kr SVR M I kr SVR M I SVR M I

Jatkokertomuksen aiemmat osat on julkaistu vuoden 2013 numeroissa 1-4. Kertomus jatkuu edelleen.

Sirkat lauloivat rintamalla Äänisen aallot ja mahtava Syväri

ähtö hotellista ei ollut yksinkertainen asia, sillä sade oli myllertänyt koko hotellin pihan upottavaksi kuramereksi. Nyt Sirkat näkivät ensi kertaa kaikessa loistossaan aunukselaisen liejun, johon myöhemmin vielä monta kertaa olivat juuttua. Kuorma-auto oli tässä pellossa voimaton, joten pakettiauto nouti heidät sotilaskotiin. Sotilaskodista lähti mukaan rouva Kekkonen, joka Siirin mukaan oli ”suuri fiskaali sotilaskotiyhdistyksessä ja ennakkomaineeltaan loistonainen”. Piti paikkansa 100-prosenttisesti. Matkalla Uutujärvelle auto kahlasi pyöränakselia myöten vellovassa mustassa, sitkeässä liejussa. Se ryskyi, rätisi, voihki, hyppeli ja viskeli matkustajia seinästä seinään. Parin tunnin akrobatian jälkeen näytti auto ajavan suoraan metsään, mutta sieltäpä vain korven keskeltä löytyi uusimman suomalaisen korsuarkkitehtuurin ihme, sotilaskoti Karhunpesä. Kaukaa sitä ei huomannut ensinkään, niin hyvin se sulautui ympäristöönsä, mutta lähempää katsoen näki, että se oli todellinen herkullisten yksityiskohtien sopusointu, huolellisesti suunniteltu ja tyylikäs. Seinät oli kauttaaltaan

Suomalaisten pioneerien rakentamaa lautatietä Syvärin korvessa. vuorattu kuorimattomilla nuorilla männynrungoilla, ja laaja, epäsäännölliseksi muotoiltu katto oli sammalturpeen peittämä. Sisältä koti oli yhtä kaunis avotakkoineen

ja ristikkojalkapöytineen. Kelpaa poikien siellä vapaa-aikoinaan levähtää. ”Esitys alkoi, kun divisioonan komentaja, kenraalimajuri Tapola

Korpi-Koti saapui, ja siinä samassa me myös puhalsimme alkumarssin”, Siiri kertoo. Yksi vika oli loistavassa Karhunpesässä: siitä oli akustiikka kokonaan unohtunut. Laulu upposi kuin pussiin, ja muutenkin äänet olivat sammuneet ja käheät. Taisivat naiset olla hiukan hermostuneitakin, ensi kertaa elävän kenraalin edessä. Pojat olivat hiljaisia ja vakaita Hämeen jurrikoita (kenraalin sanalla), mutta irtosi heistäkin sentään lopulta nauru. Kenraalilta Sirkat saivat lopulta kauniin kiitoksen ”hyvästä ohjelmasta ja vielä paremmasta ilosta ja reippaudesta, jolla se esitettiin”. Yhdessä istuttiin vielä pitkään kahvipöydässä, ja itse herra oli oikein rakastettava. Ennen nukkumaanmenoa herkuttelimme vielä salaa omassa huoneessamme. Ovaskan kuhaa ja rouva Nymanin suklaalevy!

Elämää korven kätköissä Seuraava etappi oli ”Korpi-Koti”, toinen loistohotelli keskellä metsää, jossain Syvärin ja Lotinanpellon liepeillä. Siellä oli emäntänä

hento ja pieni, suurisilmäinen Tuulikki-neiti, majurinrouva Halonen. Salissa oli oikea näyttämö, ja kaikki oli huoliteltua ja tyylikästä. ”Korpi-Kodissa söimme (laihahkon) aamiaisen, täällä ei juuri herkutella, maitoa ei nähdäkään. Melkein ainoa ruokalaji on veteen keitetty puuro kaikenlaisten äitelien sakariinivesien kanssa.” Esityksen jälkeen matka jatkui eteenpäin samassa Uutujärven maastossa. Päivälliselle seurue poikkesi pioneerien luo kapteeni Kauton korsuun, jossa oli oikein juokseva vesi. Se vain tuli katon kautta ja tippui hilpeästi kilahdellen kattoon ripustetun pressun läpi ämpäreihin ja pesuvateihin. ”Samaisille ’pinohiirille’ esiinnyimme lähellä olevassa autovajassa. Paikka oli varsinaisesta tarkoituksestaan huolimatta erittäin edullinen, esiintymislava, sopiva valaistus (sähkövalo!) ja suloinen lämpö. Isäntämme olivat omien sanojensa mukaan aivan mykiksi lyötyjä, kaikesta päättäen he kuitenkin suuresti nauttivat, ja seurueen hiljaisuudesta huolimatta vallitsi teekupposten ympärillä oikein kodikas ja herttainen tunnelma. Tehtiinpä isännät vielä onnellisiksi

lupaamalla huomisaamuna tulla syömään heidän muonansa.” Paluumatkalla piti poiketa sotilaskoti ”Korsuun”, jonka emäntä, nti Vera Vallinheimo oli luvannut joukolle räiskäleitä. Ne olivat taivaallisia. Yöksi ajettiin vielä pieni metsätaival sotilaskoti ”Karhunpoikaan”, joka kohosi keskellä korpea kuin Lumikin linna. Yön pimeydessä jyrisivät kaukana tykit, ja suulieskat leiskuivat. Oli päätetty, että soittajapojat Jaska ja Veikko seuraisivat Sirkkoja edelleen komennuksen päättymisestä huolimatta, koska poispääsyn mahdollisuutta heillä ei kuitenkaan ollut. Tyytyväisyys oli yleinen.

Alakuloa Syvärillä Siiri kirjoitti ensimmäisestä yöstä korsussa maan alla: ”Kostea ja kolkko. Ja hyvin vilkas ja pirteä. Vain kahdelle riitti vuode, ja Iikka nukkui penkillä. Rva Kekkonen ja minä leiriydyimme lattialle. Etsimme siitä vähimmän kostean täplän ja levitimme paperia matoksi. Kaikki villainen ja lämmin yllä, mitä omisti, huopa alla, mantteli peittona, reppu päänalusena, sukat jalassa ja huivi päässä, niin sitä nukuttiin oikein korpisoturin malliin. Muuten ei olisi ollut hätää, mutta ympärillä tanssivat hiiret sotatanssiaan ja vähän väliä hätkäyttivät hereille. Tuntui kuin ne olisivat olleet ihan vieressä ja odotin vain, milloin ne alkavat nakertaa varvasta tai korvannipukkaa. Sitä paitsi tuntui joka puolella purevan ja pistelevän, liekö ollut todellista vai hermoväsymystä. Olin iloinen, kun tuli sen verran valoisaa, että saattoi, kaikki jäsenet puutuneina,

nousta ylös.” Edellisenä päivänä vesi tippui, nyt se juoksi pieninä puroina. Matkaa jatkettiin, ja Manni teki uhkarohkean tempun ja vei naiset Mannerheimin kukkulan kautta, josta Mannerheim oli katsellut Lotinanpellon kaupunkia. Tie kulkee siinä niin korkealla, että ryssä voi tähystää liikennettä ja häiritä tykistöllään, ja siksi ajo sitä pitkin onkin kielletty. Siltä kukkulalta nyt nähtiin ensimmäisen katoava vilaus Syvärin joesta. Matkaa määränpäähän Syvärin voimalaitokselle oli enää noin 10 kilometriä, mutta aikaa siihen meni tunti ja neljännes. Tie oli jotain sanoinkuvaamatonta. Kaikki suolet tuntuivat menevän umpisolmuun siinä kyydissä. ”Ja niin oli edessämme suuri Syvärin virta ja mahtava voimalaitos. Syväri on tältä kohdaltaan 1300 m leveä ja kapenee edempänä 350 m levyiseksi. Ajoimme yli virran voimalaitoksen palaneitten hallien läpi. Taivas oli harmaa, maisema harmaa, hävitetty ja ruma, raunioita, piikkilankaa, törkyä, lautakasoja, pirstottuja puita, lätäköitä, rumia rakennuksia. Iloton maailma. Seisoimme Syvärin eteläpuolella, ’Aasian puolella’. Tämä ei enää ollut suomalaista maailmaa.” Syvärin rantatörmä oli kuin törmäpääskyjen pesimäpaikka, korsuja vieri vieressä. Sotilaskoti, jossa Sirkat esiintyivät, oli veden vallassa. Lattia oli märkä, ja katosta tippui kirkkaita vesihelmiä. Koko ilma oli kosteaa ja raakaa hengittää. Ei malttanut naisten opastaja, vänrikki Invenius eivätkä Eeva ja Siiri olla pistäytymättä edessä, ”katsomassa ryssää silmästä sil-

mään”. ”Vajaan 700 m päässä vihamiehestä kävimme, ja sen hallitsema metsänreuna tuntui olevan melkein käden ulottuvilla. Sen verran järkeviä olimme, ettemme nyt ihan asemiin tunkeutuneet. Sen sijaan pistäydyimme pikimmältään eräässä etulinjan korsussa. Olisi siellä hyvänä pidetty kauemminkin, mutta meillä oli kiire.” Pojat olivat alakuloisia, eikä se ihme ollutkaan, vedenpaisumuksenmaailmassa, ruman ja aution maailman keskellä. Se tuntui selvästi tilaisuuksissakin. Ei tästä joukosta lohjennut äänekästä iloa, mutta ehkäpä he hiljaisemmalla tavallaan sentään nauttivat. Vahinko vain, että niin harvat pääsivät kuulemaan ja näkemään. Vitsaus oli ikuinen kiire, joka ehkä levittää tyytymättömyyttä. Illalla auringonlaskun aikaan avautui Sirkkojen eteen hurmaava näky. ”Siinä oli vihdoinkin unelmien Syväri tyynenä, hopeanhohtoisena, mahtavana, rauhallisena. Raja idän ja lännen välillä. Ja me olimme idän puolella.” Urakan päätyttyä juotiin korvikkeet, ensin sotilaskodissa upseerikaartin kanssa ja sitten omin

väin majapaikassamme upseeriruokalassa. Samalla vietettiin Laineen Jaskan ja Londenin Veikon läksiäisiä, sillä käsky oli käynyt heidän lähteä huomisaamuna varhain. Oli taas oikein vaikea erota. Kaiken kruununa oli korsusauna. Oman tykistön odottamaton ja äänekäs yksinpuhelu ensin yritti vähän häiritä ja hätkäyttää, mutta ei voinut estää nautintoa. ”Ja niin alkaa toinen yömme korsussa. Tällä kertaa on kaikilla vuoteet. Ja tykit laulavat univirttä.”

Etulinjassa Aamulla sade oli vihdoinkin hellittänyt. Aurinko paistoi, ja aamutee ja voileivät maistuivat mannalta. Jokunen kranaatti lensi puolin ja toisin. ”Laimeata molemminpuolista tykistötulta.” Pauketta kuului vähän väliä. Haukahteli ”korohoro” ja napsahteli jokunen kiväärinlaukaus edessä. Olihan vihollinen vain kilometrin päässä. Naiset pääsivät syöksyveneen kyydissä vähän matkan päähän joen yläjuoksua kohti esiintymään etulinjan miehille. ”Siellä vastaran-

Syvärin ylitys

nalla kohtasimme kerrassaan Rivieran. Hiekkarannassa tyylikäs, rantatörmään kaivettu korsu ulkoparvekkeineen ja tuoli- ja pöytäryhmineen, näköala Syvärille. Hytti oli tämän viehättävän merenrantahuvilan peitenimi, ja majuri Hyttinen sen hiljainen, sympaattinen isäntä.” Esiintymispaikka, sotilaskoti, oli muutaman askelen päässä. ”Esitykset siellä olivat kyllä uramme raskaimmat. Huone oli matala ja hämärä, valo tuli takaamme niin, että esiintyjät näkyivät vain mustina varjokuvina, ilma oli jotain sanoinkuvaamatonta, kuuma oli ja lisäksi vahvasti ukkosta ilmassa. Pian se purkautuikin ja ukkosen jyrinä ja salamanvälähdykset säestivät lauluamme, mutta yhtä painostavana pysyi sää edelleenkin. Se oli myös sielullista painostavuutta. Pojat olivat väsyneitä ja alakuloisia, resuisia ja likaisia etulinjan miehiä, joista ei ilo irronnut helposti. Nuoret kasvot omituisen liikkumattomina he tuijottivat eteensä. Kaiken yllä oli outo, sanoinkuvaamaton raskasmielisyys. Hiki kihosi otsalle ja peitti vihdoin tuskastuttavana koko ruumiin, ääni ei tahtonut kulkea eikä jalka nousta. Toivottavasti käyntimme sentään hiukan virkisti.” Tänään oli jo mukana Nurmoilasta tullut triokin, viulu, haitari ja saksofoni. Näissä oli samaa ”taiteilijan” tyyliä kuin muinoin Malmstenin taiteilijoissakin. ”Levottomia ovat ja kovia pärpättämään, vaikka loppujen lopuksi kai mukavia poikia hekin. Nyt oli vain vielä niin selvästi ’meidän pojat’ mielessä”, Siiri mietti. ”Paluumatkalla vaunu vieri pitkin teitä, ja ihme ja kumma, aurinko paistoi! Yksikin poutapäivä oli

kuivattanut teitä melkoisesti, ja 26 km matka Karhunpesälle taittui nopeasti. Matkan varrella Kinkijevan kylässä poikettiin korvikkeelle luutnantti Rytökosken luo, joka jo edellisenä päivänä oli meidät kutsunut ja luvannut, että nyt me kerran saamme olla vain ja nauttia valmista. Nyt todellakin olimme yksinomaan nauttivana ja vastaanottavana puolena. Joimme teetä ja korviketta ja söimme loppuun isäntien keksi- ja marmeladivaraston, kuuntelimme Rytökosken sahansoittoa ja voimme hyvin. Hyvinvointimme todettiin myös kymmenysvaa’alla. Jokaiselle oli karttunut kiloja lisää. Kansallispuvuissa mutta kengittä minäkin painoin 58,5, mikä lienee ennätykseni. Niin että kyllä kruunu tytöistäänkin huolen pitää. Oli jo myöhä, kun saavuimme Karhunpesään neiti Salon hellään hoitoon. Siellä meitä jo taas odottivat iltatee ja ihanat vastaleivotut voileivät. Ja vuode!”

Kranaattien rysähtelyä Aamulla naiset heräsivät pitkästä aikaa perinpohjin virkistyneenä. Kaksin verroin ihanaa oli, kun ulkona paistoi aurinko. Ja kolmin verroin ihanaa, kun pöydässä odotti röykkiö herkkuvoileipiä ja kullanruskea tee. Siiri kirjoittaa, että he lähtivät seuraavaksi ajamaan 5-6 km päähän Syvärin luostariin, kylläkin vain turisteina. Luostari oli nähtävyys 1400-luvulta. ”Jos luulimme saavamme vain turisteina katsella luostaria, niin siinä kyllä erehdyimme. Sotilaskodin ponnekas emäntä, everstinrouva Saarmaa kyllä piti päälle niin kauan, kunnes lu-

pasimme esiintyä sairaalassa. Senhän tietysti aina teemme mielellämme, mutta nyt todellakin olimme sellaisessa kunnossa, ettei meistä lähtenyt juuri mitään. Eeva on nuhassa ja miltei äänetön. Tellervon keuhkoputket krohisevat, Iikka on poissa, eikä minustakaan ihmeempiä lähde. Niinpä pitikin antaa vain poikien soitella, ja me vain lehmisimme ja hyppäsimme tanhun. Loppujen lopuksi teimme työtä täyden tunnin. Tellervo ja minä lauloimme yksin ja kaksin. Ei voinut olla koettamatta kaikkeaan, kun näki nuo väsyneet ja kärsivät pojat, ja saattoi edes vähän heitä ilahduttaa.” ”Ja ne mustikkapiirakat ja poronlihavoileivät olivat eri hyviä! Kyllä paljon puhuttu naisen käsi vain on ihmeellinen. Mikä kodikkuuden ylistys olikaan rva Saarmaan pieni, holvikattoinen, valkeaksi kalkittu kammio värikkäine kukkasineen, tauluineen ja romukasasta esiin pengottuine vanhoine kupariastioineen. Tynnyrinvanteista taiotut kattokruunut yhdessä loistavanvärisen ryijyn kanssa tekivät suuresta, matalasta sotilaskodista suorastaan upean.” Juuri kun naisten piti lähteä, kuului ankara rysäys. Kranaatti putosi ihan lähelle. Kun seurue seisoi lähtövalmiina auton vierellä, vihelsi taas ilmassa, mutta tulija oli suutari. Vielä kaksi suutaria tuli ilman halki ulvoen. Autossa niitä ei enää kuultu, mutta tiellä työssä olleiden sotilaitten nähtiin painavan niskaansa köyryyn. ”Tuntui orvolta lähteä liikkeelle juuri siihen suuntaan, minne kranaatit putoilivat. Aivan itsestään nousi sydämestä rukous, että hyvä Jumala, suojele meitä tai sitten anna rohkeutta kuolla. Onnellisesti sentään pää-

simme ’kotiin’ Karhunpesään.” Riisipuuro maistui mainiolta, ja sen jälkeen lähdimme 120 km taipaleelle Aunuksen kaupungin kautta Syvärin kaupunkiin eli Podporozeen. ”Aunuksen sotilaskodissa istuimme auringonpaisteessa seinustalla kirjallisissa töissä ja nautimme harvinaisia vitamiineja. Kyllä oli auringonpaiste suloista.” Matka jatkui. Tiet olivat hyviä, ja perille aiottiin hyvissä ajoin. Muutaman kilometrin ajon jälkeen vaunu kuitenkin pysähtyi, Manni pistäytyi ulos, ja hänen synkästä naamastaan näki, että jotain oli vinossa. Korjaustöissä hukkaantui aikaa kaksi tuntia, jotka naiset kuluttivat kävelemällä kylällä, puhuttamalla maatuskoita ja katsomalla joitakin taloja sisältäkin. Tuntui huojentavalta päästä taas liikkeelle.

Syvärin kaupungissa Matka noudatteli Aunusjoen mutkia, sivuutti laajat viljelysmaat, vyöryi ohi autioiden suoseutujen, läpitunkemattomien tiheikköjen, harmaiden kylien, Mäkriän, Kuujärven, Uslangan, Vaashenin ja muiden. Ohitse vilahti tummia salolampia sekä idyllisen kauniita järviä, joista ihanin oli Kuujärvi. ”Kuujärven kunnaat, Kuujärven kuu, Kuujärven rannalla karsikkopuu…” Sirkat olivat unisia ja pahoillaan suunnitellun illan ja varhaisen nukkumaanmenon menetyksestä, kun he klo 23 aikaan saapuivat Syvärin kaupunkiin. Ensi vaikutelma hämärävalaistuksessa oli toivoton rumuus. Sotilaskodissa, jonka emäntänä on everstinrouva Valla, seurue otettiin sydämelli-

sesti vastaan ja saatettiin teepöytään. Majapaikakseen naiset saivat kokonaisen talon, majuri Laurikaisen huoneiston, jossa vain heidän ”henkivartijansa”, eräs alikersantti, majaili heidän lisäkseen. Seuraava aamu kului pyykinpesussa. Kansallispuvun puseroista on ikuinen vastus. ”Oleilimme rauhallisessa kortteerissamme, ja minulla oli taas tilaisuus syventyä kirjallisiin töihin. Ei mitenkään hennoisi jättää mitään tämän matkan kokemuksia muistiin kirjoittamatta, mutta aikaa siihen ei tahdo riittää. Päivänvalolla vahvistui illalla saamamme vaikutelma: yksinomaan rumaa, ilotonta, väritöntä, suunnittelematonta. En tahtoisi elää tällaisessa paikassa.” Sirkat esiintyivät Sotilaskoti I:ssä, jonka pitkän ja kapean salin loppupää tuntui ihan häipyvän hämäriin. Pitkästä aikaa laulettiin duettojakin, kun oli piano, ja Tellervo intoutui jopa laulamaan yksinkin. Mitä tuo sitten vaikuttanee ääneen. Toinen esitys oli Sotilaskoti II:ssa muutaman minuutin ajomatkan päässä. Siiri kertoo, että esiintyjät äksyilivät ensin tyhjää salia, mutta lopulta alkoi miestä lapata, ja sali tuli pakaten täyteen, seinästä seinään ja lattiasta kattoon. Riemu oli suuri ja välitön. Oikein jymymenestys. Tellervo tapasi täällä luutnantti Lehtosen, lankonsa, joka kutsui koko sirkuksen illatsuun. ”Me muut olimme lopen uupuneita ja haluttomia kaikkeen juhlimiseen, mutta Tellervon tähden lähdettiin. Eikä se istunto niin hassumpi ollutkaan, kului teen, siviilipakettien, laulun ja tanssin merkeissä. Hiukan hyvää viiniäkin saatiin. Mutta sitten minua alkoi

raivostuttaa, kun ei sieltä päässyt pois. Täällä ei naisilla ole lupa liikkua kaduilla klo 22 jälkeen, joten ei ollut mitään mahdollisuutta livistää yksinään. Kaikki vakuuttelut väsymyksestä ja huomautukset huomisesta ankarasta urakasta kaikuivat kuuroille korville. Väsymyksessäni sain ihan primitiivisen halun raivota, ja tunsin vihaavani noita miehiä. Tunsin melkein itseni maksetuksi naiseksi, jonka on huvitettava herroja niin kauan kuin nämä suvaitsevat. Mutta sellainen on sivistyksen valta ihmiseen, ettei pane toimeen julkisia kohtauksia ensi hätään ainakaan, vaikka se kuinka helpottaisi. Kello oli lähes yksi yöllä ennen kuin saimme rauhan ja levon.” Aamulla tilanne näytti huonolta. Tellervon kurkku oli tulehtunut, punainen ja arka. Eevan nuha alkoi olla voitettu, mutta hänelläkin oli kurkku kipeä. Iikka ja Siiri olivat ainoat, joilla oli vielä jonkinlainen ääni. Manni oli korkeassa kuumeessa ja istui auton ratissa kolmet villapaidat päällä ja verestävin silmin.

Kiirettä ja väsymystä Piti olla sunnuntai ja lepopäivä Syvärillä, jossa järjestettiin ainutlaatuinen tilaisuus, maailman ensimmäinen Syvärin yliuinti. Kapteeni Oksalan alkuperäisen ihmisystävällisen suunnitelman mukaan seurue olisi levännyt tämän sunnuntain seuraamalla uimakilpailuja, laulahtamalla pari laulua ja virkistymällä. Se oli unelma. Todellisuus oli tämännäköinen: Klo 12.45 lähti auto Shemenskiin, Bulajevan kylän sotilaskotiin. Suoraan areenalle. Tunnin esitys.

Juosten autoon. Klo 15 toinen esitys toisessa Shemenskin sotilaskodissa kauniissa järvenrantakoivikossa. Tunnin ulkoilmasirkus. Kiireesti autoon. 45 minuutin ajo tukikohtaan haukkaamaan muutama voileipä, ainoa päivällisemme laihan puuroaamiaisen jälkeen. Autoon jälleen klo 17.30, ja 45 minuutin ajo Nishiin toiselle puolen Syväriä, jossa oli uintikilpailujen palkintojenjakotilaisuus klo 18.15. Koko päivä oli kuin painajaisuni, sekavana kaaoksena Siirin mielessä. ”Olemme kuolemanväsyneitä. Lepopäivä! Tunkkaisesta autosta tunkkaiseen huoneeseen ja taas takaisin autoon. Ja jo monta päivää olemme olleet heikoilla muonilla. Vain voileipiä, teetä, puuroa veden kera ja joitakin kuivia piparkakkuja. Ei juuri muuta. Onneksi ei meidän Nishissä todellakaan tarvinnut muuta kuin laulahtaa kaksi laulua. (’Sotilaskotiyhdistyksen lottakvartetti’, mikä hirviömäinen nimiyhdistelmä; siitähän voimme saada niskaamme sekä lottaemot että sotilaskotitantat.) Ensi kerran lauloimme kolmelle kenraalille yhtaikaa: Tapola koko komeudessaan risti kaulassa, Blick Mannerheim-risti rinnassa ja Heiskanen, ’Kylmä-Kalle’. Lisäksi everstiä ja muuta herraa vaikka millä mitalla. Tilaisuus oli historiallinen ja Porilaisten marssi hyytävän hieno, joten kunnialla kruunattu oli tämä kärsimyksen päivä. Lopullisesti sen kruunasi levollinen ilta kortteerissa ja Mannin ja Savolaisen liikuttava läksiäislahja, suuri marsipaanirasia. Maltoimme sentään jättää sen matkaeväiksi. Mutta Mikolta Viteleessä saamamme hernepussi oli nyt kuin taivaan lahja, suuressa nälässämme.”

Aamulla naiset olivat yhä kurjassa kunnossa. Siiri oli vain väsynyt, mutta toisten kurkku oli aivan ”poikki”. Ja lepoon ei vielä päästy. Ohjelmassa oli sairaalakäynti Vaashenissa. Perillä, melko suuren kylän kenttäsairaalassa kävi ilmi, että naisten pitäisi pitää ainakin neljä esitystä. Siiri kirjoittaa: ”Kipeillä kurkuilla! Lähtöpäivän kiireessä! Sopii arvata, olimmeko ihastuneita. Miksei meille etukäteen sanota, mitä meiltä kulloinkin vaaditaan. Emmehän me kitsastele. Mielellämme olemme antaneet ja annamme niin paljon kuin ikinä pystymme, mutta nyt alkaa voimiemme äärimmäinen raja olla saavutettu. Sitä paitsi meiltä on liian monta kertaa narrattu luvattu ja kipeästi tarvitsemamme lepopäivä. Loma-aikaamme lukuun ottamatta olemme nyt viikosta viikkoon esiintyneet joka ainoa päivä useita kertoja, ilman hengähdystaukoa, ja nyt emme kohta enää jaksa. Nyt olimme varautuneet kahteen esitykseen. Täytyi tinkiä ensin isäntien kanssa neljä esitystä kahteen ja sitten itsemme kanssa kaksi esitystä kolmeen. Ohjelmaa oli vähennettävä, koska aikaa oli vähän. Koko ajan oli tuhattulimmainen kiire paikasta toiseen. Onneksi viimeisessä paikassa saimme hiukan keittoa, jonka hotkaisimme tuota pikaa. Meillä olikin ammottava nälkä, sillä takana oli jälleen laiha puuroaamiainen, automatkat ja kolmet hypyt, edessä junamatka Äänislinnaan ja kokonaista kolme voileipää eväiksi henkeä kohti.” Suoraan asemalle. Viimeinen läksiäislaulu ja juna lähti. ”Matkustimme ensi kerran pitkin Muur-

mannin rataa. Junassa elimme herroiksi. Tilaa oli. Jokaiselle leveä toisen luokan penkki maata pitkin ja poikin. Oli romaani ja oli suuri marsipaanirasia. Hurvittelimme sen tyhjäksi yhteen menoon. Sitten vilahti näkyviin hopeinen juova Äänisjärveä, ja vähitellen alkoivat kohota silmiin Äänislinnan katot pimenevässä illassa. Tuntui kummalliselta ja oudosti sykäyttävältä katsella yhä tiheämpänä ympärillä leviävää muinaista Petroskoita. Täsmälleen aikataulun mukaan juna porhalsi asemalle, ja siellä oli vastassa luutnantti Vikatmaa, jonka kanssa odotimme muodostuvan kovan ottelun. Hän on erinomainen ja ponteva mies, joka teettää lujasti töitä, sen tiedämme vanhastaan.”

Valoa ja varjoa Sirkat majoitettiin Lottahoviin, vasta avattuun hotelliin. He saivat huoneet, Iikka ja Tellervo ”Perälahden” ja Eeva ja Siiri ”Kontupohjan”, joka valitettavasti toistaiseksi oli pimeänä. He pääsivät kahden lakanan väliin ja tunsivat itsensä turisteiksi ja sankarimatkailijoiksi. Aamulla aurinko paistoi yli Äänislinnan. Ympärillä oli uusi suomalainen Äänislinna. Lottahovi oli ihastuttava paikka. Vanha ryssien talo on loihdittu aivan uudeksi, seinät maalattu vaaleiksi, ja saleissa ja käytävissä koristeltu iloisin ornamenttimaalauksin. Ikkunan alla takapihalla oli Äänislinnan arki, vanha Petroskoi: hajoamaisillaan olevia hökkeleitä, romukasa, joukko alkuasukkaita, keskitysleirin ryssiä sahaamassa puita.

Oli mielenkiintoista nähdä, oliko uusi isäntäväki saanut kaupunkia muuttumaan. Kyllä suomalaisten jälki selvästi näkyi. Yhä Äänislinna oli merkillinen sekoitus surua ja iloa, valoa ja varjoa, kurjuutta ja komeutta, mutta missään ei enää julkipuolella näkynyt rojua, raunioita raivattiin, katuja kunnostettiin. Luutnantti Vikatmaan luona saatiin asioita järjestykseen, hänen kanssaan sovittiin alustavasti matkareitistä. ”Tämän päivän saamme kerta kaikkiaan levätä. Saatiin uudet soittajat. Saimme Vikatmaan myös asiantuntevaksi oppaaksi kaupungille. Teimme oikein pitkän kävelylenkin keskustellen Itä-Karjalan tulevaisuudesta. Toivoa ja toivottomuutta, iloista tulevaisuuden uskoa ja epäilyksiä. Tämä maa vaatii suunnattomasti työtä ja viisautta. Onko meillä riittävästi voimaa, onko viisautta ja rakkautta?” Upseerisotilaskoti oli Sirkoille tuttu kuin koti. Kirkkaat krassit helottivat kaiteilla ja parvekkeilla, missä he joivat kodikkaasti korviketta auringon lämmittäessä suloisesti. Seurassa oli kodin emäntä, neiti Perttola, itse ystävällisyys, ja Totu Pihkala sekä laulava ja soittava, välitön ja miellyttävä luutnantti Salmela, joka myöhemmin yllättäen osoittautui virkaveljeksi eli opettajaksi. Salmelan kanssa sovittiin, että hän koettaisi vaikkapa takakautta salakuljettaa naiset teatterin asemiesiltaan, jollaisessa he eivät olleet koskaan olleet. Kansallispukuiset naiset herättivät huomiota, ja pukujen voimalla kai ovet aukesivatkin, sillä eräs toinen kiertue, joka myös oli tullut pyrkimään sisään, sai kääntyä ovelta takaisin. Ilta oli oikea seurustelupörssi, siellä oli

Siiri Nurmi, Kyllikki Kahiluoto, Eeva Pakarinen, Iines Lounivuo, Tellervo Airaksinen. ”koko maailma”. Turun tuttuja, Jyväskylän tuttuja, kiertuetuttuja, vanhoja osakunnan kihoja. Siitä illasta tuli yksi matkan suurimmista elämyksiä. Siirin mielestä tunnelma kohosi ajoittain suorastaan valtavaksi isänmaalliseksi paatokseksi. ”Kun monikymmenpäinen asemieskuoro suursoittokunnan säestyksellä kajautti Yrjö Jylhän Syvärin laulun (säv. Sonninen), kulkivat kylmät väreet pitkin selkää, emmekä voineet muuta, Eeva ja minä, kuin tarrata toisiamme kädestä ja puristaa lujasti. Mitä silloin mielessä liikkui, se ei tahtonut pysyä sisällä.” ”Ui Syvärin virralla Suomen purret, sen laineet lauluja meidän soi. Yhä vieläkö pienuuttas, Suomi, surret,

kun poikas sun valtaasi vartioi käsin voimakkain sinun viiriäs kantain yli kaikkien Kalevan rantain. Vaikk’ elämä rikkaana vartoo meitä, sen voimme maallemme antaa pois…” Kuin kaikkien unelmien täyttymys oli, kun koko yleisö, kuoro ja soittokunta täysin rinnoin lauloivat: ”Äänisjärvi, Pohjanlahti, Auran rannat, Vienansuu, siin’ on suomalainen mahti, jok’ ei oo kenenkään muun…” ”Olimme kuin humalassa kulkiessamme kotiin pitkin toukokuun 1. päivän viertotietä luutnantti Salmelan kanssa laulaen. Hänkin ”rintansa riemussa” riehaantui tanssittamaan keskellä katua. Olisi ollut hauskaa olla kau-

emmin hänen virkistävässä seurassaan, mutta koko asemiesjoukko lähti samana iltana Helsinkiin. Sen he tulevat varmaan valloittamaan tuolla ohjelmallaan. Kyllä meidän elämämme on rikasta! Kyllä me olemme onnellisia!”

Äänisellä Seuraavana päivänä Sirkat kulkivat aavalla Äänisellä. Siiri tunsi, että he olivat kuin jättiläissimpukassa, helmiäistä yllä, helmiäistä alla. Taivas ja vesi uivat samassa himmeän hopeisessa aurinkosumussa. Vesi oli aivan tyyni, rantaa ei näkynyt. Oltiin matkalla Limosaareen (Klimetskij). Siihen matkaan tämä päivä menikin. Tuntui oudolta, kun ei kahteen vuorokauteen ollut esiinnytty. Siirin kurkku oli karhea. Oli ihana, aurinkoinen ilta. Laulajat olivat kylläisiä ja tyytyväisiä. Huone oli kolkon kylmä, ja vain kolmessa sängyssä oli paperipatja, mutta tuvassa oli uuni, ja vuodevaatteitakin lopulta järjestyi. Limosaari oli suuri saari Äänisen pohjoispäässä. Sen asutus oli ollut täysin venäläistä. Asukkaat olivat taloissaan suomalaisten tullessa ja jäivätkin paikoilleen, mutta kun he avustivat venäläisiä vastahyökkäyksessä, saari evakuoitiin. 600-700 vuotta sitten asutus oli ollut suomalaista. Siitä kertoivat vielä monet paikannimet. ”Esiintyminen oli masentavin, mitä meillä oli ollut. Miehistö oli kaikkein jäykintä ja tympeintä lounaissuomalaista. Koko ilmapiiri tuntui huokuvan kylmää. Ei hymyä, ei ystävällistä sanaa, ei tervetulotoivotusta. Toistetuista pyynnöistä huolimatta ei tulta kyl-

mään uuniimme, ei patjaa sänkyyn. Vihdoin piti Vikatmaan rähistä asiat selviksi, ja saimme lämpimän ja kuivemman asunnon. Vuodevaatteitakin tuli, eli puute oli vain hyvästä tahdosta. Mieliala on jokseenkin matala ja kuntomme huono.” Yö oli huono. Kovaääninen puhelu, kiroukset ja gramofoninsoitto seinän takana herättivät tuon tuostakin. Kuvaavaa, että saarella kiroiltiin paljon enemmän kuin naiset yleensä olivat kuulleet. Miehet seisoskelivat pihoilla ja kujilla ja kiroilivat. Kellään ei ollut sanaakaan sanottavana Sirkoille. He lähtivät ikävää tuntematta. Ilma oli edelleenkin ihana, aurinko paistoi ohuen sumuharson läpi, ja tyynenkirkas Ääninen oli kauneimmillaan. Kurkinitsaan saavuttiin klo 11 maissa. Hyvän aamiaisen jälkeen oli esitys sotilaskodissa. Täällä oli vastaanottavaisempaa yleisöä kuin Longassa, vaikkei ilo ollutkaan äänekästä. Toivotettiin tervetulleiksi, ja pojat tuntuivat tyytyväisiltä. Sirkat saivat vapaan iltapäivän aina päivälliseen asti. He oleskelivat kukin mielensä mukaan vapaasti auringonpaisteessa. Siiri vain tunsi olonsa fyysisesti kaikin puolin kurjaksi. Matka jatkui Etelä-Oleniin. Matkalla seurue joutui erään sillan luona tunkeutumaan tukkiruuhkan läpi. Olenissa oli esiintyminen pienelle joukolle. Paikka oli hyvä ja yleisö helpommin liikuteltavaa, ”mutta lauloimme kurjasti, kuin neljä raakkuvaa varista”. Onneksi ei Olenin sotapesää hoitanut laulajatar Toini Ronimus ollut läsnä vielä meidän laulumme aikana. Esityksen jälkeen hän sitten onnellistutti meidät räiskäleillä. Myö-

häisillan pimeässä me sitten tarkkaan tähystellen, kareja ja matalikkoja varoen ja vilkkuvaloja seuraten luovimme yöpymispaikkaamme Volnavolokiin tykinsuulieskojen leimausten valaistessa taivaanrannan. Äänisen laivastomme harjoittelee, kerrottiin. Volnavolokissa saimme ystävällisen vastaanoton ja mainion majapaikan sairastuvassa. Huone oli lämmin ja siisti, vuoteet kunnolliset.” Siiri ihmetteli, että isä Vikatmaa ei yhtään ymmärtänyt, mikä naisia Longassa loukkasi. ”Hän luuli, että olemme vaativaisia ja marisemme olojen puutteellisuutta emmekä ymmärrä rintamaelämän vaikeuksia. Mutta me tarkoitamme vallitsevaa henkeä, sitä tapaa, jolla nuo puutteellisuudet meille tarjotaan. Olemme me yöpyneet jos jonkinlaisissa paikoissa, teltan kosteilla havuilla, vuotavien korsujen lattialla, luteitten, torakoitten ja hiirien keskellä, mutta se mikä Longassa puuttui, oli ystävällisyys ja hyvä tahto. Ja sinne meidän täytyy vielä palata!” Vikatmaa on tarmon ja toimen mies, mutta täysin huumorintajuton ja täynnä paatosta. Se ärsytti Siiriä. Vikatmaa ei Siirin mielestä koskaan puhunut, hän esitelmöi. Hän oli suvaitsematon ja omapäinen, musikaalisesti täysin kuuromykkä. Hänen seurassaan olisi mahdotonta muodostua sellaista kodikasta ilmapiiriä kuin Saken kanssa. Naisten palavin halu on saada vain tämä kierros pian loppuun ja päästä kotiin. He olivat liian väsyneitä ja olisivat tarvinneet innoittavan ja rohkaisevan managerin, ei ”fanaattista huutavanääntä”.

ILMOITUSTAULU Sotilaskotijärjestön uusi arvo Syyskokouksessa hyväksytty järjestön uusi arvo on yhteisöllisyys. Sotilaskotijärjestössä yhteisöllisyys on yhdistysten ja sisarten verkottumista ja vuorovaikutusta varusmiehen ja kertausharjoituksessa olevan reserviläisen vapaa-ajan viihtyvyyden tukemiseksi. Yhteisöllisyys on myös voimavara, joka vahvistaa yhteisön jäseniä. Sotilaskoti -lehti 2014 Sotilaskoti -lehden hinta sisarille säilyy ennallaan vuonna 2014. Hinta on 9 €/vuosi. Lehden hinta sisältyy yhdistyksen jäsenmaksuun. Sotilaskotiyhdistysten uusien puheenjohtajien, paikallisosastojen puheenjohtajien, sihteerien ja hallituksen jäsenten koulutus 15.2.2014 Sotilaskotiyhdistysten uusien puheenjohtajien, paikallisosastojen puheenjohtajien, sihteerien ja hallituksen jäsenten koulutus on lauantaina 15.2.2014 Sotilaskotiliitossa, Helsingissä. Koulutuksessa annetaan tietoiskuja monista sotilaskotijärjestön tärkeistä ja ajankohtaisista asioista sekä ohjeita ja neuvoja käytännön asioiden hoitoon. Tiedottajien koulutus 12.4.2014 Viime yhteiskirjeessä ilmoitettu tiedottajien koulutus on siirtynyt tammikuusta huhtikuulle. Koulutuspäivä on 12.4.2014. Koulutuspaikka ja ilmoittautumisohjeet ilmoitetaan lähempänä koulutusta. Asuasioita Vuoden 2014 vaatteiden tilausaikataulu: • P&M Design (ruutuvaatteet), tilaukset 15.2. ja 31.8.2014 • Profline (työ- ja järjestövaatteet, neuletakki yms.), tilaukset 28.2. ja 31.8.2014 • Pajunen (maastopuvut) tilaukset 27.3. ja 13.11.2014 Vaatetilaukset tehdään omaan sotilaskotiyhdistykseen. Sotilaskotiliiton vuosikokouskutsujen postitus Vuosikokouskutsut lähetetään postitse Sotilaskotiyhdistysten puheenjohtajille ja kutsuvieraille. Lisäksi kokouskutsu lähetetään sähköisesti liitteineen yhdistyksen puheenjohtajille ja sihteereille. Sotilaskotiliiton kevätkokous pidetään 26.4.2014 Porissa. Rintamasotilaskotisisarpäivä Rintamasotilaskotisisarpäivää vietetään perinteestä poiketen jo maanantaina 31.3.2014. Päivä on yhteinen sodassa palvelleiden pappien kanssa. Jokainen rekisterissämme oleva rintamalla palvellut sotilaskotisisar saa postitse henkilökohtaisen kutsun tilaisuuteen.