Sotilaskoti lehti 4/2018 by Sotilaskotiliitto

4/2018

Merkityksellistä sotilaskotityötä ilman sotilaskotia

Karjalan-matka kuvin ja sanoin Varuskunta lähti sotilaskotityö ei! Selkämeren sisaret miinalautalla ja messuilla

SISÄLTÖ Pääkirjoitus............................................3 Ledare....................................................4 Päätoimittajan kynästä...........................6 Sota- ja sotilaskotihistoriaa kauniissa Karjalassa...............................8 Juhlakirjan luovutusjuhla Korialla.......12 Varuskunta lähti Lahdesta – sotilaskotityö ei!................................13 Tervehdys kaakon kulmilta!.................16 Yli 10 vuotta kodittomana ja 100 vuotta sotilaskotityötä...................18 Sotilaskotityötä 100 vuotta..................20 Miinalautta Pyhärantaan tutustumassa.........................................22 Sotilaskotityöskentelyä Okra-messuilla.....................................23 Pieni, ”pojaton” Seinäjoen yhdistys.....24 Monessa mukana..................................27 Hymyllä ja sydämellä Ähtärissäkin!....28 Vihreät sisaret hymyllä ja sydämellä Rovajärvellä........................29 Ilmoitustaulu........................................32

51. vuosikerta / n:o 4/2018 Julkaisija: Sotilaskotiliitto Soldathemsförbundet ry Simonkatu 12 A 9 00100 Helsinki Puh. 045 123 2820 www.sotilaskotiliitto.fi Päätoimittaja: Satu Mustalahti satu.mustalahti@sotilaskotiliitto.fi Puh. 045 120 3368 Toimitus: Sotilaskotiliitto Simonkatu 12 A 9 00100 Helsinki Valmiit aineistot: toimitus@sotilaskotiliitto.fi Toimitustyö ja editointi: Elina Halminen Puh. 044 518 1803 Osoitteenmuutokset ja tilausten peruutukset tehdään suoraan sotilaskotiyhdistykseen. Paino: Painotalo Plus Digital Oy/ Lahti Teemat 2018: N:o 5 Liiton toiminta. Aineisto 5.11. Ilmestyy 17.12. Aikakauslehtien Liiton jäsen ISSN 0355-9343

Kansikuva: Risto Kauppinen/Brandcrafty Oy.

PÄÄKIRJOITUS Kaija Vesala Sotilaskotiliiton kunniajäsen, puheenjohtaja emerita 24.9.2018

Merkityksellistä sotilaskotityötä ilman sotilaskotia

adan vuoden aikana Puolustusvoimien organisaatiouudistukset ovat useaan otteeseen vaikuttaneet sotilaskotijärjestön alueelliseen ja paikalliseen toimintaympäristöön. Kun varuskuntia on lakkautettu tai siirretty uudelle paikkakunnalle, paikallinen sotilaskotiyhdistys on myös lakkauttanut toimintansa. Vasta parin viimeisen vuosikymmenen aikana sotilaskotiyhdistykset, joiden toimintapiiristä on varuskunta lakkautettu, ovat jatkaneet toimintaansa. Koska järjestömme on saanut tehdä Puolustusvoimien kanssa kirjallisen sopimuksen sotilaskotitoiminnan hoitamisesta sekä normaali- että poikkeusoloissa, järjestö tarvitsee jokaista yhdistystä ja yhdistyksen jäsentä hoitamaan kyseisiä tehtäviä. Tällä hetkellä Sotilaskotiliittoon kuuluu 37 sotilaskotiyhdistystä eri puolilla Suomea, ja näistä peräti 51 % eli 19 yhdistystä on vailla varuskuntaa. Pienet yhdistykset ovat pienentyneet ja suuret suurentuneet. Onneksi työn aatteellinen sisältö on pysynyt lähes ennallaan, mutta perinteisen sotilaskotityön sisältö on pienten yhdistysten osalta muuttunut ajan haasteita vastaavaksi. Ne pojattomien yhdistysten jäsenet, joiden lähialueella on varuskunta, tekevät satoja tunteja perinteistä sotilaskotityötä naapurisotilaskodeissa. Myös leirisotilaskodeissa nähdään nykyään pienten yhdistysten sisaria työskentelemässä ja samalla harjoittelemassa järjestön poikkeusolojen

sotilaskotitoimintaa. Paras tapa saada käytännön poikkeusolojen harjoitusta ovat Puolustusvoimien maasto- ja sotaharjoitukset, joihin järjestömme on päässyt mukaan lähes historiansa alusta asti. Jokaisella paikkakunnalla on vuosittain erilaisia tapahtumia – erämessuja, maatalousnäyttelyitä, markkinoita, kutsuntoja ja maanpuolustusjuhlia – joihin yhdistykset menevät joko Puolustusvoimien osaston yhteydessä tai itsenäisesti paistamaan sotilaskodin kuuluisia munkkeja ja myymään munkkikahvia kaikille halukkaille. Jono sotilaskotipisteessä on taattu, munkkikahvit maistuvat ja innokkaat silmäparit seuraavat munkkien valmistusta ja paistamista munkkikeittimessä. Erilaisilla tempauksilla yhdistykset saavat tuloja, joista joka ainoa vuosi osa lahjoitetaan takaisin varusmiesten viihtyvyyden hyväksi. Tuloilla hankitaan urheiluja harrastusvälineitä, tietokoneita tai stipendejä annettavaksi lähtöjuhlissa parhaiten varusmiespalveluksessa menestyneille tai esimerkillisesti käyttäytyneille kotiutujille. Sotilaskotiliitto johtaa järjestön koulutustoimintaa. Liitto ja yhdistykset järjestävät vuosittain useita koulutustapahtumia, joihin yhdistysten jäsenet ja henkilökunta pääsevät mukaan saamaan koulutusta työn eri osa-alueita varten. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kanssa vuonna 2015 laaditun järjestön poikkeusolojen koulutusohjelman tavoitteena on tuottaa järjestön käyttöön suori-

tuskykyisiä kanttiinijoukkueita, sotilaskotipiirejä ja sotilaskotiyksiköitä sekä osaavia jäseniä organisaation johtajiksi ja kouluttajiksi. Poikkeusolojen koulutustoimintaa on viimeisten vuosien aikana ollut runsaasti. Pienten sotilaskotiyhdistysten säilyminen tuo haasteita yhdistysten johdolle. Tulot muodostuvat pienistä puroista. Jatkuvasti on mietittävä uusia tulonlähteitä, jotta toiminta olisi mahdollista ja jotta yhdistys pystyisi hoitamaan pakolliset menonsa ja lahjoittamaan vuosittain tietyn summan varusmiehille. Samalla jokaisen yhdistyksen on tärkeää huolehtia jäsentensä henkisestä hyvinvoinnista järjestämällä perinteisen sotilaskotityön vastapainoksi mahdollisuuden virkistäytyä jäsentapaamisissa, teatterimatkoilla ja erilaisissa juhlatilaisuuksissa. Pienten yhdistysten maanpuolustustyötä arvostetaan ainakin yhdistysten omilla alueilla. Arvostus näkyy siinä, että Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos sekä maanpuolustusyhdistykset kutsuvat yhdistysten jäseniä omiin tilaisuuksiinsa ja juhliinsa,

jonne kutsutut menevät tietenkin sotilaskotiasussa. Vapaaehtoisuus on sadan vuoden ajan ollut työmme voima. Pienet yhdistykset työskentelevät hartiavoimin kirjaimellisesti vapaaehtoisina, koska palkattua henkilökuntaa ei ole. Suurten yhdistysten taloudelliset mahdollisuudet ja henkilökunta helpottavat vapaaehtoisten jäsenten toimintaa huomattavasti. Siksi on hämmästyttävää, että silloin tällöin suurten yhdistysten jäsenten puheenvuoroista huokuu arvostuksen puute pieniä yhdistyksiä kohtaan. Sotilaskotiliiton tehtävänä on puuttua asiaan, onhan liiton yhtenä tärkeänä perustehtävänä kaikkien sotilaskotiyhdistysten toimintaedellytysten turvaaminen. Sotilaskotiaate, toinen toisensa kunnioittaminen ja arvostaminen sekä vapaaehtoisuus ovat olleet satavuotiaan sotilaskotijärjestön johtotähdet ja tukipilarit. Niiden noudattaminen ja nostaminen arvoonsa on ainoa keino säilyttää kaikkien sotilaskotiyhdistysten työn arvo tulevaisuudessa. Jokaista sotilaskotiyhdistysten jäsentä tarvitaan.■

Kaija Vesala Hedersmedlem i Soldathemsförbundet, ordförande emerita 24.9.2018

Betydelsefullt soldathemsarbete utan soldathem

nder hundra års tid har Försvarsmaktens organisationsreformer i flera omgångar påverkat soldathemsorganisationens regionala och lokala verksamhetsmiljö. När man lagt ner eller flyttat garnisoner till nya orter har även den lokala soldathemsföreningen upphört med

sin verksamhet. Det är först under de två senaste årtiondena som soldathemsföreningar har fortsatt sin verksamhet trots att garnisonen inom deras verksamhetsområde har lagts ner. Eftersom vår organisation har fått teckna avtal med Försvarsmakten om att sköta soldathemsverksamheten i

normala förhållanden och undantagsförhållanden, behöver organisationen varje förening och föreningsmedlem för att sköta uppgifterna i fråga. För närvarande hör 37 soldathemsföreningar till Soldathemsförbundet på olika håll i Finland, och hela 51 procent, det vill säga 19 föreningar, saknar garnison. Små föreningar har krympt och de stora har vuxit. Lyckligtvis har det ideella innehållet hållits nästan oförändrat, men innehållet i det traditionella soldathemsarbetet har för små föreningar del omformats så att det motsvarar tidens utmaningar. De pojklösa föreningars medlemmar som har en garnison i närområdet gör hundratals timmar traditionellt soldathemsarbete i grannsoldathemmen. Även vid lägersoldathemmen kan vi i dag se systrar från små föreningar då de arbetar och samtidigt övar på organisationens soldathemsverksamhet i undantagsförhållanden. Det bästa sättet att få praktisk övning för undantagsförhållanden är Försvarsmaktens terräng- och krigsövningar, i vilka vår organisation har fått delta nästan ända från sina första dagar. Varje ort ordnar årligen olika evenemang – vildmarksmässor, lantbruksutställningar, marknader, uppbåd och försvarsfester – där föreningarna deltar antingen tillsammans med en avdelning från Försvarsmakten eller självständigt för att steka soldathemmets kända munkar och sälja kaffe med munk till alla som vill ha. Kön till soldathemsdisken är garanterad, kaffe med munk smakar och ivriga ögonpar följer med hur munkarna tillreds och steks i munkkokaren. De olika evenemangen ger föreningarna intäkter, av vilka en del varje år doneras tillbaka för att främja beväringarnas trivsel. Intäkterna används för att skaffa idrotts- och hobbyredskap och datorer eller stipendier som vid avslutningsfesten ges till dem som klarat sig bäst i beväringstjänsten eller som annars betett sig exemplariskt. Soldathemsförbundet leder utbildningsverksamheten i organisationen. Förbundet och föreningarna ordnar årligen flera utbildningsevenemang, där föreningsmedlemmar och personal kan delta för att få utbildning för de olika delarna av arbetet. Syftet med det utbildningsprogram som upprättats tillsammans med Försvarsutbildnings-

föreningen 2015 för undantagsförhållanden är att ta fram livsdugliga kantintrupper, soldathemskretsar och soldathemsföreningar för organisationen samt kompetenta medlemmar för att leda och utbilda i organisationen. Under de senaste åren har det funnits gott om utbildningsverksamhet för undantagsförhållanden. Bevarandet av små soldathemsföreningar utmanar föreningarnas ledning. Intäkterna utgörs av små strömmar. Man måste ständigt fundera ut nya intäktskällor, för att verksamheten ska vara möjlig och för att föreningen ska klara av sina obligatoriska kostnader och årligen kunna donera en viss summa till beväringarna. Samtidigt är det viktigt att varje förening ser till medlemmarnas mentala välbefinnande genom att som motvikt till det traditionella soldathemsarbetet ordna en möjlighet för rekreation genom medlemsmöten, teaterresor och olika festevenemang. De små föreningarnas försvarsarbete uppskattas åtminstone inom föreningarnas eget område. Uppskattningen kan ses i att Försvarsmakten och Gränsbevakningsväsendet samt försvarsföreningarna bjuder in föreningarnas medlemmar till sina egna evenemang och fest, där de inbjudna naturligtvis närvarar i sin soldathemsuniform. Frivillighet har varit styrkan i vårt arbete under hundra års tid. De små föreningarna arbetar tillsammans och bokstavligen som frivilliga, eftersom det inte finns någon avlönad personal. De stora föreningarnas ekonomiska möjligheter och personal stöder i betydande grad de frivilliga medlemmarnas verksamhet. Därför är det förvånande att man i de stora föreningarnas uttalanden ibland kan skönja en brist på uppskattning gentemot de små föreningarna. Soldathemsförbundets uppgift är att ingripa, eftersom en av förbundets viktiga grundläggande uppgifter är att trygga alla soldathemsföreningars verksamhetsförutsättningar. Soldatshemsideologin, att uppskatta och värdesätta varandra samt frivillighet har varit den hundraåriga soldathemsorganisationens ledande stjärnor och stöttepelare. Det enda sättet att bevara värdet i alla soldathemsföreningars arbete i framtiden är att följa och lyfta fram dessa principer. Varje medlem i soldathemsföreningarna behövs. ■

Päätoimittajan kynästä K

esä kului kuin siivillä, ja tänä vuonna kaikkien lomajaksoon varmasti osui hellepäiviä. Heinäkuussa saapuivat alokkaat, ja sotilaskodeissa on varmasti riittänyt kiirettä omaisten päivien, alokasjuhlien ja valatilaisuuksien järjestelyissä. Sotilaskoti on toiminnastamme se osa, joka tulee näkyväksi helpoimmin. Varusmiehet ja heidän vieraansa tapaavat konkreettisesti sotilaskodissa järjestömme toiminnan, henkilökuntamme ja vapaaehtoiset sisaret sekä veljet. Syksyn lehden teemana on merkityksellistä sotilaskotityötä ilman sotilaskotia. Tämän teeman myötä tulee näkyväksi myös se tärkeä sotilaskotityö, jota tehdään niillä paikkakunnilla, joilla ei ole varuskuntaa. Haasteet ja toimintatavat ovat erilaisia kuin varuskunnassa toimittaessa, mutta työ on merkityksellistä ja palkitsevaa. Järjestössämme on 37 sotilaskotiyhdistystä ja 17 paikallisosastoa ympäri Suomen maata. Yksikään ei ole ihan samanlainen, mutta kaikkia yhdistää työ varusmiehen hyväksi. Se tekee työstämme sotilaskotitoimintaa. Sotilaskotitoiminnan 100-vuotisjuhlavuosi jatkuu, ja seuraavaksi juhlaharjoitus kokoaa vihreän joukon Kajaaniin. Monien yhdistysten 100-vuotisjuhlat

ovat vielä edessä marras-joulukuulla. Nautitaan niiden myötä vielä yhdessäolosta ja juhlista. Intoa ja iloa loppuvuoteen!■ Satu

Sotilaskoti

-unipussi

(Jussi-unipussi)

Sotilaskotiliitto on yhteistyössä Finlaysonin kanssa teettänyt Sotilaskotityön 100-vuotisjuhlavuodelle unipussin.

Peitto+pussilakana+ aluslakana+tyynyliina=Unipussi. Unipussin on suunnitellut Sami Vulli. Sen koko on 90 x 250 cm. Tyynyliinan koko on 50 x 90 cm, tyynyliina on ommeltu kiinni Unipussiin, ei sisällä tyynyä. Materiaali on 100 % puuvillaa, täyte on 100 % polyesteriä. Peitto on ohut, paino 1100 g. Normaali vesipesu 60 asteessa. Unipussia voi tiedustella omasta yhdistyksestä. Tilaukset yhdistyksittäin Sotilaskotiliitosta.

Olli Piikivi

Koko ryhmä Kuuterselässä.

Sotilaskotiliiton kesäkuinen matka:

Sota- ja sotilaskotihistoriaa kauniissa Karjalassa Jo kuullessani tulevasta Sotilaskotiliiton Karjalan-matkasta ensimmäisen kerran viime vuoden puolella tein päätöksen lähteä mukaan. Olihan mielenkiintoista päästä kuulemaan sotilaskodeista, jotka toimivat Viipurin alueella ennen sotaa ja sodan aikana. MM-kisat ja Terijoen rannat Edellisestä Karjalan-matkastani oli kulunut jo 20 vuotta. Myös vuonna 1998 Sotilaskotiliitto järjesti retken Karjalaan. Tuolloin matkalla oli noin 40 sotilaskotisisarta kautta maan, ja oppaanamme toimi eversti evp Sampo Ahto. Nyt matkaan oli ilmoittautunut 45 retkeläistä 17 sotilaskotiyhdistyksestä niin pohjoisesta, etelästä, idästä kuin lännestä. Mukaan lähti myös tuolla aikaisemmalla matkalla olleita sisaria. Tällä kertaa oppaanamme oli prikaatikenraali evp Pentti Airio. Matkan järjestelyistä vastanneen Rauni Myllyahon ja hänen avustajiensa kanssa lähdimme

matkaan Helsingistä Kiasman pysäkiltä Puolakan Valmismatkojen linja-autolla. Lähdössä auton liikkumisessa oli hieman hankaluuksia, mutta onneksi ”vika” saatiin pian korjattua, ja pääsimme jatkamaan matkaa kohti Haminan sotilaskotia. Haminasta tuli kyytiin vielä muutama sisar, ja aamukahvin jälkeen jatkoimme Vaalimaalle kohti Suomen ja Venäjän tulleja. Yllättävän nopeasti pääsimme läpi tullimuodollisuuksista. Ennen kuin lähdimme jatkamaan matkaa kohti Viipuria, pysähdyimme paikalliseen Viipurin Veikot - nimiseen supermarketiin, josta ostimme eväitä ja matkajuomia. Kaupan alakerrassa toimi myös rahanvaihtopiste, jossa osa meistä vaihtoi

Satu Taitto

valuuttaa. Vaikka jonoa oli vielä pitkälti, kesken kaiken kassaneiti pisti rahaluukun kiinni ja laittoi lapun luukulle. Hänellä näet alkoi juuri sillä kellonlyömällä pakollinen 20 minuutin tauko, eikä joustoa löytynyt, että hän olisi palvellut ensin jonon loppuun. Kaupassa ei sillä hetkellä ollut muita suomalaisryhmiä kuin meidän ryhmämme. Jäimme siis vielä toviksi odottelemaan, että saisimme paikallista valuuttaa ja pääsisimme tekemään ostoksia. Viipurissa nautimme lounaan, minkä jälkeen jatkoimme matkaa kohti Terijokea. Sinne saapuessamme huomasimme, että jalkapallon MM-kisat näkyivät myös Terijoella, sillä alueella oli varattuna viralliset harjoituskentät Kroatian maajoukkueelle. Pelaajia emme kuitenkaan nähneet. MM-kisoilla oli omaan matkaammekin vaikutusta sen verran, että liikennöitsijä joutui hankkimaan linja-autoon maksullisen seurantalaiteen Venäjän puolelle saavuttuamme. Ruokailun jälkeen lähes kaikki retkeläiset lähtivät tutustumaan kuuluisaan Terijoen rantaan, jonne olikin kokoontunut paljon paikallista väkeä perhekuntineen. Meriveden pinta oli alhaalla, lintuja oli paljon, muutama onkija kokeili kalaonneaan ja olipa joku paikallinen uskaltautunut uimaankin. Rannalta oli näkymät myös lähellä sijaitseviin Kronstadtiin ja Pietarin kaupunkiin. Terijoen kuuluisista hiekkarannoista oli sentään vielä jotain jäljellä. Voi vain mielikuvissaan nähdä, miltä rannat ovat näyttäneet vuosikymmeniä sitten; hienoja pitsihuviloita, Terijoen kylpylä vieraineen, hiekkarannat täynnä kaukaakin tulleita retkeilijöitä ym. Ei siis ole ihme, että Terijokea on kutsuttu ”Suomen Rivieraksi”.

Terijoen rantaa.

Monitoimimies Veli-Matti Puolakka pannukahvia keittämässä. Taistelupaikkoja Keskiviikkoaamuna Terijoen hotellista lähtiessämme odotti linja-auton luona ensimmäinen kohtaamamme ”myyntimies”. Hänellä oli edullisesti tarjolla luovutetun Karjalan alueen päivitettyjä karttoja, joista useampi lähtikin retkeilijöittemme matkaan. Jostain nämä ”myyntimiehet” saivat vihiä matkamme reitistä, sillä he ilmestyivät mustilla pakettiautoilla niin Kuuterselän kuin

Satu Taitto

Tarja Kiira ja Kirsi Patrikainen laskiv Ihantalan muistomerkille.

Äyräpään kirkon raunioilla metsälounaalla. Tali-Portinhoikka-Ihantalan pysähdyspaikoille. Koska matkamme oli nimetty ”Teemamatka Karjalan kannakselle”, niin reittiimme kuului tietysti tutustumisia taistelupaikoille ja mm. rintamasotilaskotisisarten jalanjälkiin Viipurin ja Terijoen lisäksi Kellomäellä, Vammelsuussa, Kuuterselässä, Äyräpäässä ja Siiranmäessä. Edellisellä matkalla mukana olleen äitini kaksi siskoa olivat myös rintamasotilaskotisisaria. Taistelupaikoilla kävellessä tuli mietittyä omaa isääni ja hänen selviytymistään sodasta sekä niitä sotilaita, jotka eivät selvinneet. Tapanani onkin vierailla eri paikkakuntien sankarihautausmailla kunnioittamassa sankarivainajia. Kuten Kuuterselällä opastaulussa oleva teksti muistuttaa meitä laulun sanoin ”… himmetä ei muistot koskaan saa…”. Sotilaskotiliiton puheenjohtajan Kirsi Patrikaisen ja liiton entisten puheenjohtajien Eva Lindbladin ja Tarja Kiiran johdolla suoritimme seppelten laskut Siiranmäen ja Tali-Portinhoikka-Ihantalan muistomerkeille. Äyräpään kirkon raunioille oli edellisen matkani jälkeen pystytetty muistomerkkejä Äyräpään pitäjäseuran ja Suomen valtion toimesta. Tällä paikalla pysähdyimme pitemmäksi aikaa ja nautimme samalla metsälounaan maasto-olosuhteissa. Linja-autonkuljettajallamme Veli-Matilla on myös toinen ”ammatti” – kokki. Hän oli varannut linja-auton alaosaan grillin ja jääkaappiin matkaeväät. Näillä hän loihti meille retkeläisille oikein maukkaan ja onnistuneen lounaan gril-

limakkaroineen, leipineen, suolakurkkuineen, leikkeleineen ja juustoineen - kunnon pannukahvia unohtamatta. Historiallinen Viipuri Keskiviikkoiltana lähdimme yhteisen päivällisen jälkeen muutaman henkilön kanssa kaupungille iltakävelylle. Tulimme Viipurissa ainoana säilyneen luterilaisen kirkon pihalle. Kirkko tunnetaan evankelis-luterilaisen Pietari-Paavalin kirkkona, joka on valmistunut vuonna 1799. Kirkko toimi ennen alueluovutuksia Viipurin ruotsalaisen ja saksalaisen seurakunnan yhteisenä kirkkona ja on nykyisin Inkerin kirkon alaisuuteen kuuluvan Viipurin luterilaisen seurakunnan kirkko. Menimme kirkkoon sisälle, ja koska kirkossa oli myös suomenkielisiä virsikirjoja, tuli joukostamme pian ehdotus, että lauletaan Sotilaskotiliiton nimikkovirsi 125 ”Kosketa minua Henki”. Lauloimme virren ja kirkossa majaileva vahtimestarikin oli selvästi mieltynyt lauluumme, koska kiitteli meitä useaan kertaan. Lauluhetki olikin varsin vaikuttava. Lähtiessämme annoimme ropomme kirkon kolehtiin. Matkakohteisiimme kuuluivat Viipurin kaupungin tunnusmerkit: Viipurin linna, Pyöreä Torni, ravintola Espilä, Alvar Aallon suunnittelema kirjasto hirvipatsaineen, Viipurin Eremitaasi-taidemuseo sekä tietysti kauppahalli ja Viipurin kauppatori, josta moni hankki tuliaiseksi korin tai harjan.

vat seppeleen Tali-Portinhoikka-

Lounaalla Espilässä.

Siiranmäen muistomerkki. Lähtöpäivän vietimme Viipurin kaupunkiin tutustuen. Kiertelimme mm. taisteluvalleilla ja kasarmialueella sekä Monrepos-puistossa. Puistoa lähestyttäessä oli jo ennalta arvattavissa, että linja-autossa alkaisi sieltä täältä kuulumaan ”Muistatko Monrepos’n” –laulu säveliä ja sanoja tapaillen. Osa matkalaisista lähti tutustumaan tarkemmin puistoon, jota parhaillaan kunnostetaan. Toivottavasti tämäkin puisto on muutaman vuoden päästä lähes entisenlaisessa loistossaan ja puistossa kiertäminen on nautittavaa. Myös Viipurin kaupungissa, joka jo nyt oli huomattavasti paremmassa kunnossa kuin 20 vuoden takaisella matkallani, riittää vielä

paljon työsarkaa, jotta saataisiin esiin se vanha, kaunis Viipuri korjattuine rakennuksineen ja tiestöineen lukuisten puistojen kunnostusta unohtamatta. Vielä ennen kotimaahan saapumista olivat edessä tullimuodollisuudet ja viime hetken tuliaisten ostaminen. Muuten, Venäjällä kannattaa varata käteistä tax free -myymälään, ettei käy niin kuin minulle, jolla käteisvarat olivat tässä vaiheessa jo hyvin vähäiset. Yritin maksaa ostokseni maksukortilla, vaan korttipa ei toiminutkaan tai ainakaan kone ei halunnut sitä vastaanottaa. Näin ollen lähes kaikki varaamani ostokset jäivät hihnalle. Ehkä tästä opin jotain seuraavaa Karjalan-matkaa varten, johon tuskin menee 20:ta vuotta. Useimmat meistä ottivat valokuvia kameroilla ja kännyköillä. Niitä on myöhemmin mukava katsella ja muistella tätä hyvin onnistunutta matkaa, jossa kaikki toimi hyvin, ja järjestelyt oli hoidettu erinomaisesti. Retkeläiset tulivat ajoissa, asiantuntijat olivat historiansa lukeneet ja sen meille myös mielenkiintoisesti toivat esille. Myös ilmojen herra soi meille kauniit ja lämpimät matkapäivät! Kiitokset kaikille mukana olleille hienosta ja mieleenpainuvasta matkasta! ■ Satu Taitto Sotilaskotiperinneyhdistys ry/ Lahden Sotilaskotiyhdistys ry

Vappu Väre

Juhlakirjan luovutusjuhla Korialla

otilaskotityötä on tehty Suomessa sata vuotta. Prikaatikenraali, sotatieteiden tohtori Pentti Airio on historiatyöryhmän avustuksella kirjoittanut tästä taipaleesta juhlakirjan, joka julkaistiin 7.5.2018. Samalla päivämäärällä 100 vuotta sitten avattiin ensimmäinen sotilaskoti. Kirja alkaa sotilaskotiaatteen synnystä ja päättyy sotilaskotityön nykytilaan. Avustus- ja Eläkesäätiö Tuki on lahjoittanut kirjan kaikille Sotilaskotiliiton jäsenille. Niinpä Korian Sotilaskotiyhdistys ry järjesti

10.6.2018 jäsenilleen pienimuotoisen juhlan kirjan luovutuksen merkeissä. Yhdistyksen puheenjohtajan toivotti läsnäolijat tervetulleiksi juhlaan, ja Sotilaskotiliiton sekä Korian yhdistyksen kunniajäsen Kaija Vesala kertoi kirjan teon vaiheista. Tämän jälkeen juotiin täytekakkukahvit, ja läsnäolleet saivat itselleen arvokkaan teoksen. Kirjaan voi tutustua myös Korian ja Elimäen kirjastoissa. ■ Tuija Palander Korian Sotilaskotiyhdistys ry

PV100 –juhlakiertue Lahdessa Pikku-Vesijärven rannalla.

Varuskunta lähti Lahdesta – sotilaskotityö ei! Lahden Sotilaskotiyhdistyksen sisaret eivät luovuttaneet vuoden 2014 lopulla, jolloin varuskunnan ja Hämeen Rykmentin toiminta loppui. Sopeutuminen aloitettiin heti tiedon julkistamisesta. Päivänä, jolloin varuskunnan lippukentän lippu ja sotilaskodin mäen sotilaskotiviiri laskettiin, olimme valmiina jatkamaan toimintaa edelleen Lahdessa ja Päijät-Hämeessä varusmiesten hyväksi.

Anneli Ståhl

Näkymä Jukolan viestin sotilaskotiteltalle Hälvälässä. Toiminnan esittelyä ja koulutusta

Monica Korkka

Sotilaskotityön 100-vuotisjuhlavuosi on sisältänyt varsin paljon tapahtumia, ja se jatkuu samanlaisena edelleen. Järvenpään juhlakonsertissa latasimme akkuja tulevaa varten. Pop up -sotilaskotipäivänä esittelimme työtä ja toimintaa Lahdessa ”turuilla ja toreilla”. Toimipisteessämme oli avoimet ovet, sisaret markkinoivat sodea Kauppakeskus Karismassa ja sotilaskotiautosta palvelimme asiakkaita Sokoksen edessä. Toukokuussa järjestimme Hälvälässä koulutuspäivän, jonka aiheita olivat kenttäleipomo ja kahvinkeitto uutteesta. Tukea saimme naapureilta. Valkealasta Margetta Ala-Krekola ja Onttolasta Sari Kykkänen ohjasivat meitä kenttäleipomon salaperäiseen maailmaan. Tuloksena hyvin onnistuneet rinkulamunkit maistuivat meidän lisäksemme myös MPK:n meitä tukemaan tulleille toimijoille. Kahvinkeitto uutteesta jännitti meitä. Kun kahvi saatiin helposti ja nopeasti valmiiksi, vakuutuimme sen mausta ja laadusta. Ensimmäisen kerran keitimme kahvit paikan päällä uutteesta Puolustusvoimien 100-vuotiskonserttikiertueen tapahtumassa kesäkuussa Pikku-Vesijärven rantamilla. Palvelimme yleisöä kahden sotilaskotiauton sekä paikalla olleen kiinteän pisteen voimin. Toinen auto sisarineen tuli paikalle Riihimäeltä. Munkit tilaisuuteen saatiin hankittua Valkealan yhdistyksen leipomosta, meidän vakiotoimittajaltamme.

Munkin leivontaa. Jukolan yössä Jukolan viestin sotilaskotipalveluiden tuottaminen oli haasteellinen ja työläs projekti. Saimme erinomaiset muistiinpanot sekä Säkylän että Kontiolahden yhdistyksiltä sekä Rajasotilaskotiyhdistyksen Onttolan osastolta. Näiden avulla saimme paketin kasaan oivallisesti. Jukolan viestissä ennen juhannusta meitä sisaria oli useassa vuorossa aamusta iltamyöhään ja yön yli runsaat neljäkymmentä. Saimme innokkaita sisaria omiemme lisäksi Riihimäen, Tampereen Seudun ja Rajan yhdistysten jäsenistä. Pohjois-Karjalasta tuli sisarten mukana vielä taikinakone, jolle munkinpaistopisteessä Hälvälän huoltoleirin keittokatoksessa oli käyttöä. Kenttä-

Satama Soi!

Anneli Ståhl

Kahvia ja munkkia tapahtumissa

satamaan. Helteinen ilta keräsi paikalle tuhatmäärin lahtelaisia, joille kahvi ja munkki maistuivat. Tätä kirjoitettaessa valmistelemme Kokonaisturvallisuus-suurtapahtumaa Lahden messukeskukseen syyskuun alussa. Hyödynnämme oppimaamme kahvinkeittoa uutteesta ja munkinpaistoa kenttäleipomossa paikan päällä ja arvostamme jälleen jo nyt naapuriyhdistysten tukea sisartyövoimanana sekä mahdollisesti pakkasmunkkiaihioina Valkealasta ja Santahaminasta, jotteivat munkit lopu kesken. Katsomme valoisasti tulevaisuuteen, meillä Lahdessa on vahvasti ja tuloksellisesti sisartyöhön sitoutuneita sisaria, joille mikään työ ei ole vierasta. Maija P:tä siteeraten ”yhdessä olemme paljon, yksin emme mitään”. Kun tähän vielä lisätään hyvin toimiva naapuriapu, meidän on hyvä jatkaa eteenpäin. ■

Välipalana saimme heinäkuussa olla mukana Satama Soi -kiertueen rantautuessa Lahden

Katriina Jouko Lahden Sotilaskotiyhdistys ry

leipomoon saimme Hämeenlinnan yhdistykseltä vahvistukseksi erinomaisesti toimivan rasvakeittimen, mikä edesauttoi makoisten munkkien paistoa. Puolustusvoimien – ja myös sotilaskotiteltan – paikka Jukolassa sijaitsi kaukana toiminnan keskuksesta. Olimme varautuneet palvelemaan paikalle tulijoita: munkkeja nonstoppina keittokatoksesta, kahvi valmistui teltan takana tarpeen mukaan. Kaukaisen sijainnin vuoksi emme saaneet painaa täysillä, mihin olimme varautuneet. Sittenkin tunnelma sisarten kesken oli mainio, kaikki tekivät parhaansa hymyllä ja sydämellä. Yhteistyö yhdistysten välillä toimi ilman ongelmia, ja moni tutustui jälleen uusiin naapuriyhdistysten sisariin tai sitten tapasi jälleen jo ennen tapaamansa kollegan.

Raija Rytkönen

Sisaret Anneli Nokelainen ja Inkeri Ahoranta sekä kahvipöydän isot piparit.

Raija Rytkönen

Kenttähartaustilaisuus Saaren Rantamajalla.

Belgianpaimenkoira Rölli ja koiraohjaaja Juha Räisänen esittelivät rajakoiran toimintaa.

Kolmikannan rajavartijat tarjoavat keittämäänsä rantakalasoppaa.

Parikkalan sisaret olivat järjestelemässä Immolan alokkaiden tulojuhlaa Imatran sisarten kanssa.

Tervehdys kaakon kulmilta!

ajasotilaskotiyhdistys ry:n Parikkalan paikallisosasto on paria keikkaa lukuun ottamatta huilinut ja kerännyt lämpöä talven paukkupakkasia varten. Heinäkuulle sattui ruuhka. Parikkalan seurakunta ja Rajavartiolaitoksen Kolmikannan vartioasema ovat perinteisesti järjestäneet kenttähartaustilaisuuden Saaren Rantamajalla. Vuorossa oli jo 20. kerta. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki lähiseudun asukkaat. Kaunis kesäilta oli houkutellut väkeä paikalle runsain mitoin. Seurakunta tarjosi hengen ravintoa ja Kolmikannan vartioaseman pojat keittivät maukkaan rantakalasopan Puruveden kuuluisista muikuista. Kahvin seuraksi me vihreät sisaret paistoimme keskellä kauneinta kesää joulupiparit vihreän veljemme

Ilkka Tiaisen toivetta noudattaen. Tänä vuonna piparit olivat ”megasuuria”. Toki hyvään illanviettoon kuuluvat myös arpajaiset. Arpajaistuotto on hyvä lisä toimintamme tukena. Illan kohokohta oli rajakoiran toiminnan esittely. Olemme kodittomia ja pojattomia sisaria. Ottopojat löytyvät kuitenkin läheltä, Imatralta. Yhteistyössä on voimaa. Kenttähartautta seuraavana iltana osallistuimme Imatran sisarten kanssa alokkaiden tulojuhlan järjestämiseen Immolassa. Parikkalasta meitä oli viisi sisarta juhlassa mukana. ■ Auli Hikipää Rajasotilaskotiyhdistys ry Parikkalan paikallisosasto

Eija Nummela

Munkkitehdas Karkialammella.

Yli 10 vuotta kodittomana ja 100 vuotta sotilaskotityötä

Pojaton ei ole merkityksetön

ikkelin Sotilaskotiyhdistys koki vuonna 2006 saman kohtalon kuin yli puolet järjestömme yhdistyksistä on tähän päivään mennessä kokenut. Karkialammen sotilaskodin ovet sulkeutuivat, ja etsimme kuumeisesti paikkoja, joihin huonekaluja ja poikkeusolotavaroita varastoitaisiin. Olimme puoli vuotta aiemmin ryhtyneet pitämään Museokahvilaa kaupungissa vanhalla kasarmialueella. Kolmen työntäyteisen vuoden jälkeen kahvila jäi uuden yrittäjän hoidettavaksi, ja toimintamme ohjautui

järjestötoiminnan suuntaan. Toimitiloja kokoontumisiin löytyi ensin Jalkaväkimuseolta, sitten Etelä-Savon aluetoimiston tiloista ja lopuksi omasta vuonna 2016 hankitusta toimitilasta Vuorikadulta Mikkelin keskustasta. Yhdistyksemme ikivihreät sisaret -ryhmä aloitti toimintansa 2012 kokoontumalla sisariltoihin kuukausittain. Kahvittelun lomassa käsiteltiin mm. asumiseen ja turvallisuuteen liittyviä aiheita. Ensin paikkana oli seurakunnan kerhotila, ja lopulta vuoden 2016 syksystä kokoonnuttiin omissa

toimitiloissa. Ryhmän vetäjinä toimineet Tuula Randelin ja Asta Kurki ovat kokeneet tapaamiset tärkeiksi sisarille ja ennen kaikkea itselleen. Jäsentemme keski-ikä on lähes seitsemänkymmentä, ja vuoden 2006 jäsenmäärä 120 on pystytty säilyttämään luonnollisesta poistumasta huolimatta ennallaan. Nuorempia työssäkäyviä jäseniä tapaamme myyntitöissä, jotka ovat vakiintuneet erilaisiin maanpuolustustapahtumiin ja Mikkelissä järjestettäviin konserttikiertueisiin. Yhdistyksen on mahdollista leipoa kaikki myyntiin tulevat munkit omakätisesti meille osoitetussa tilassa Karkialammella. Tuoreet munkit ovat keränneet leipomotiimille monia kiitoksia. Tämän juhlavuoden tapahtumissa on käynyt muutaman kerran niin, että menekki on yllättänyt leipurit täysin. Yhteistyökumppanit, kuten Puolustusvoimat, Maanpuolustuskoulutus, Mikkelin kaupunki ja Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta sekä muut maanpuolustusyhdistykset, antavat yhdistyksellemme mahdollisuuden näkyä ja olla mukana toiminnassa. Jokainen tapahtuma ja sen suunnittelu on miellettävä harjoitukseksi ammattitaidon ja arvostuksen säilyttämiseksi poikkeusoloja varten. Erittäin tärkeätä on päästä kosketuksiin varusmiesten kanssa. Yhdistyksellämme on kaksi vakituista iltatyövuoroa Vekaranjärven sotilaskodissa, ja sen lisäksi valapäivinä olemme auttaneet Valkealan yhdistystä. Yhteiskyydein 4-5 sisaren matka sujuu rattoisasti. Muutama vuosi sitten

aloittanut pikkusisarten joukko on ansiokkaasti hoitanut omaa vuoroaan, ja tällä hetkellä he ovat jo siirtymässä opiskeluissaan seuraavaan uuteen vaiheeseen. Sotilaskotiharrastuksen toivomme kuitenkin jatkuvan. Yhdistys on viettänyt juhlavuottaan tutustumalla omaan kunniakkaaseen historiaansa. Historiakirja on valmistumassa joulukuuhun mennessä, jolloin juhlavuosi huipentuu Mikaelissa pidettävään 100-vuotisjuhlaan. Tämän syksyn sisartapaamiset aloitimme 13.8. seikkailemalla Mikke-junalla kaupungilla. Illan teema oli ”Tunne historiamme – Sotilaskoteja sadan vuoden ajalta Mikkelissä”. Tuula Randelin oli laatinut matkalle esitteen, ja hän toimi oppaana Tuire Himasen kanssa. Kierroksen aikana saimme tietoa yhdeksän sotilaskodin vaiheista. Mukaan sisaret saivat kutsua ystäviään, ja mukavasti heitä tulikin paikalle. Junamatkan jälkeen kaikki 44 matkalaista saivat vanhan ajan mukaisesti nauttia rieskaa ja munavoita. Tiedossa oli, että 15.12.1918 avatussa sotilaskodissa Vuorikadulla sotapojat saivat sunnuntaisin maaseudun naisten tuomia piirakoita ja munavoita. Retken järjestäjät saivat kiitollisina todeta illan päätteeksi, että teemme merkityksellistä sotilaskotityötä ilman sotilaskotia, koska yhdistykseemme halusi liittyä viisi uutta jäsentä! ■ Eija Nummela Mikkelin Sotilaskotiyhdistys ry

Yhteiskuva Mikke-junan matkalaisista tutustumassa sotilaskotien historiaan.

SA-kuva

Näyttelyn mainos.

Sotilaskotityötä 100 vuotta

Liisa Hiltula

ulun Sotilaskotiyhdistyksen perinnejaosto järjesti keväällä kaupunginkirjastossa juhlavuoden kunniaksi sotilaskotityöstä kertovan näyttelyn. Tavoitteena oli esitellä koko valtakunnassa tehtyä sotilaskotityötä alkuajoista aina tähän päivään saakka unohtamatta pojattomien yhdistysten toimintaa. Erityisesti oli esillä suurelle yleisölle tuntematon sota-ajan toimintamme. Avajaisissa oli jäsenten lisäksi suuri joukko yhteistyökumppaneiden edustajia. Iloksemme liiton puheenjohtaja Kirsi Patrikainen toi järjestön tervehdyksen. Näyttely oli rakennettu kahteen kerrokseen. Alakerran aulan vitriinirivistössä esiteltiin kuvina ja teksteinä mm. sotilaskotimerkki, juhlalogo ja juhlavuoden tunnus. Kerrottiin myös, miten sotilaskotityö Suomessa alkoi, mitkä ovat järjestömme arvot ja mitä sotilaskotityö tänä päivänä on. Esiteltiin tarjoilu-, LSK-, leipomo- sekä kirjasto- ja musiikkikirjastojaostojen toimintaa.

Paula Kivioja ja Eva Lindblad kahvitteluesineistöä sisältävän vitriinin ääressä.

Hanna Kela

Liisa Hiltula

Vuoden 1939 Suomen kartta, johon on merkittyvuonna 1918 toimintansa aloittaneet sotilaskodit. erilaisia vanhoja käyttöesineitä. Liitosta oli saatu lainaksi sodanaikaiset ehtoollisvälineet. Jäsenet olivat päivittäin esittelemässä näyttelyä, joka herätti yllättävän paljon kiinnostusta. Syntyi myönteistä vuorovaikutusta, keskustelua ja kysymyksiä. Useat näyttelyvieraat toivoivat, että Ouluun saataisiin pysyvä sotilaskotityöstä kertova näyttely. Siinä onkin haastetta! ■

Maria Vesterinen avasi näyttelyn ja Sotilaskotiliiton puheenjohtaja Kirsi Patrikainen toi järjestön tervehdyksen. Oulun Sotilaskotiyhdistyksen nykyistä toimintaa esiteltiin omassa vitriinissä. Yläkerrassa olevilla seinämillä kerrottiin sotien aikaisesta sotilaskotitoiminnasta. Esillä oli erilaisia sotilaskoteja Syvärin luostarikodista etulinjojen korsukotiin. Omat osiot olivat kaatuneista sotilaskotisisarista Toini Jänneksestä, Greta Palojärvestä, Faini Aflechtistä sekä Aino Keräsestä. Yläkerran vitriineissä oli esillä kahvitteluun liittyviä esineistöä, järjestömme ansiomerkit sekä

Eva Lindblad ja Tellervo Suoranta-Sallinen Oulun Sotilaskotiyhdistys ry

Liisa Hiltula

Avajaisiin oli kutsuttu sodassa kaatuneen sotilaskotisisar Aino Keräsen omaisia. Kuvassa Oulun SKY:n varapuheenjohtaja Iina Tuomela keskustelee lähiomaisten kanssa. Sotilaskotisisar Aino Keränen kaatui tammikuussa 1944 Alakurtissa, kun sotilaskotiin osui vihollisen tykistön kranaatti. Hautajaiset olivat Oulun tuomiokirkossa, jossa liiton puheenjohtaja Eva Railo oli läsnä. Aino Keränen on haudattu Oulun sankarihautausmaahan.

Miinalautta Pyhärannan edessä luutnantti Vadim Gusev, Selkämeren paikallisosaston sisaria sekä pursimies Jerri Savolainen.

Miinalautta Pyhärantaan tutustumassa Rannikkosotilaskotiyhdistys ry:n Selkämeren paikallisosaston sotilaskotisisaret ovat olleet pojattomia vuodesta 2014, jolloin alueeltamme lopetettiin viimeisenä leirisotilaskoti Pyhärannan Reilassa. Sitä ennen oli jo lopetettu Kuuskajaskarin linnake vuonna 1996 ja Janhuan varuskunta 1984.

yhärantapäivänä 30.6.2018 RSKY:n Selkämeren paikallisosaston sotilaskotisisaret suuntasivat Raumalta Pyhärannan Santtiolle. Autonkuljettajina olivat puheenjohtaja Kirsi Tiainen ja sihteeri Leena Peltoniemi. Kävimme tutustumassa nimikkoalukseemme miinalautta Pyhärantaan, joka oli rantautunut Santtiolle Pyhärantapäivänä. Luutnantti Vadim Gusev ja pursimies Jerri Savolainen esittelivät meille uudistettua miinalauttaa, joka on Pyhärannan kunnan kummialus. Miinalautta Pyhäranta on Suomen merivoimien Pansio-luokan miinalautta. Aluksella on

suuri miina- ja kuljetuskapasiteetti. Miinalautta Pyhäranta kykenee lähes samoihin tehtäviin kuin Merivoimien miinalaivatkin. Alus on otettu palvelukseen huhtikuussa 1992. Se palvelee Suomenlahden meripuolustusalueen 5. miinalaivueessa, ja sen kotitukikohta on Upinniemi. Mukavan päivän päätteeksi kävimme syömässä Raumalla. ■ Mirja Rintala Rannikkosotilaskotiyhdistys ry Selkämeren paikallisosasto

Autossa Päivi Sipponen ja Ritva Laaksonen.

Sotilaskotityöskentelyä Okra-messuilla

erja Lankinen Säkylän Sotilaskotiyhdistyksestä soitti, että OKRA-maatalousnäyttelyssä tarvittaisiin vapaaehtoisia sotilaskotisisaria sotilaskotiosastolle lauantaina 7.7. Kesäaikaan on usein pulaa tekijöistä, kun tapahtumia on paljon varsinkin viikonloppuisin. Meiltä jouti vain kolme vapaaehtoista sisarta, mutta sitä innokkaammin lähdimme aamulla matkaan. Matkalla ihastelimme luonnon kukkaloistoa Huovinrinteen risteyksen jälkeen, kun pientareet olivat täynnä sinisiä kelloja ja välissä mausteena valkoista ”kuminaa” ym. Meitä oli ohjeistettu pyrkimään portille 4, mutta liikenteenohjaajat olivat toista mieltä ja ohjasivat meidät kauemmalle portille 3. Sieltä saimme kartan ja ystävällisen opastuksen työpaikallemme. Kuntokävely on tietenkin suositelta-

vaa urheilua automatkan jälkeen. Lyhyen perehdytyksen jälkeen asetuimme Päivin kanssa sotilaskotiautoon myyjiksi. Ritva pääsi kenttäleipomoon töihin, koska oli viime syksynä Säkylässä kurssilla, joka koski maasto-olosuhteissa leipomista. Automme vierelle syntyi jonoa heti, ja kuinka mukavaa on palvella hyväntuulisia asiakkaita, kuten miehiä, jotka muistelevat armeija-aikojaan. Munkin makua vertaillaan, ja yleensä ollaan liikkeellä joko kavereiden tai perheen kanssa. Kahvi, munkit ja virvokkeet tekivät kauppansa. Viereisessä kenttäleipomossa paistetut munkit olivat tietenkin ykkösiä, jos valita sai. Koska olemme ns. pojaton paikallisosasto, on tosi mukavaa päästä tositoimiin auttamaan esim. valatapahtumiin ja messutapahtumiin, jossa

sisaret ovat ”muonittamassa” asiakkaita maksullisesti. Säkylän Sotilaskotiyhdistys ja RSKY:n Turun paikallisosasto ovat meitä muistaneet tarjoamalla tilaisuuksia näihin tositoimiin, ja näistä olemme heille kiitollisia. Tottumattomilla tulevat jalat kipeiksi seisomisesta, mutta osaamme arvostaa sitä arvokasta työtä, jota sisaret tekevät kaikissa sotilaskodeissa päivittäin. ■ Hanna Selkämö Rannikkosotilaskotiyhdistys ry Selkämeren paikallisosasto

Säkylän sotilaskotiauton edessä Hanna Selkämö, Ritva Laaksonen ja Päivi Sipponen.

Pieni, ”pojaton” Seinäjoen yhdistys

Vapaaehtoistyötä yli 2 000 tuntia Etelä-Pohjanmaalla on maanpuolustusjärjestöjen ja muiden isänmaallisten järjestöjen hyvä toimia. Veteraani-, reserviläis- ja maanpuolustusjärjestöjen kanssa toimii myös ”pojaton” Seinäjoen seudun Sotilaskotiyhdistys, jonka jäsenet tekivät viime vuonna yli 2 000 tuntia vapaaehtoistyötä.

einäjoen yhdistyksellä on menossa 48. toimintavuosi. Jäseniä on 70, joista noin 20 % toimii aktiivisesti. Ilman varusmiesten apua toimivien yhdistysten on koottava apujoukot muualta – apua saadaan mm. reserviläisiltä ja Lions-järjestön jäseniltä. Kun sotilaskotia ja varusmiehiä ei ole, ongelmana on nuorten sisarten saaminen mukaan.

Seinäjoen seudun Sotilaskotiyhdistyksen puheenjohtaja Maija Salmivuori sanoo, että Puolustusvoimien aluetoimiston lisäksi yhdistys tekee yhteistyötä mm. Seinäjoen kaupungin, seurakunnan ja Etelä-Pohjanmaan keskussairaalan kanssa. Viime vuoden työtunneista noin 400 tehtiin Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen leirien ja kurssien kahvitarjoiluissa ja muonituksissa. Yh-

teistyö Vapaussodan ja itsenäisyyden Etelä-Pohjanmaan perinneyhdistyksen kanssa oli monipuolista. Sisaret palvelivat useissa seminaareissa, kokouksissa ja konserteissa sekä Seinäjoella järjestetyssä valtakunnallisessa Tammisunnuntain juhlassa tammikuussa 2018.

Yksi merkittävä yhdistyksen aikaansaannos on Jouppilanvuoren esteettömän kuntoradan korsuaukiolle pystytetty Vuorenkolo. Sen ”aihiona” on yhdistyksen ostama vanha partiomaja, jonka uudelleen pystyttämisessä ja muokkaamisessa saatiin leijonilta ja reserviläisiltä talkooapua.

Elokuvan muonittajina

Sävelhartaus joka vuosi

Maaliskuussa 2017 kuvattiin Seinäjoen Ylistarossa viiden viikon ajan dokumenttielokuvaa Tammisunnuntai 1918. Seinäjoen sotilaskotisisaret muonittivat elokuvantekijät, ja dokumentin lopputeksteissä mainitaan sekä yhdistyksen että työssä olleiden sisarten nimet. Yhteistyötä yhdistys tekee myös Seinäjoen Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museon ja sen tukiyhdistyksen kanssa. Ne tekevät arvokasta perinne- ja maanpuolustustyötä. Viimeisin yhteistapahtuma oli, kun sisaret tarjosivat museolla ”sikurikahvit”.

Seinäjoen seurakunnan pääkirkossa Lakeuden Ristissä sotilaskotiyhdistys on jo yli 40 vuoden ajan järjestänyt itsenäisyyspäivän aattona sävelhartauden. Puolustusvoimien tai MPK:n soittokunta ja joku kuoro – tulevana syksynä Etelä-Pohjanmaan Poliisikuoro – soittavat ja laulavat, ohjelmassa on Puolustusvoimien tervehdys ja hartauspuhe. Sävelhartaudessa kerätään kolehti, jonka tuotto käytetään varusmiesten parissa tehtävään hengelliseen työhön. Yleisöä on joka kerta useita satoja. Impivaarassa, järjestöjen yhteistilassa järjestet-

Tuula Hirvelä

Saara Tervala (vas.) ja Maija Salmivuori Seinäjoen kauppatorilla puuron keitossa Yhteinen keittiö -hankkeen tapahtumassa kesäkuussa. Riisipuuro onnistui hyvin, vaikka sen valmistamista soppatykillä kokeiltiin ensimmäistä kertaa.

Tuula Hirvelä

Vuorenkolo on Seinäjoen sotilaskotiyhdistyksen ”sotilaskoti” Jouppilanvuoren esteettömän kuntoradan korsuaukiolla. Siellä järjestetään konsertteja ja yhteislaulutilaisuuksia, ja se toimii tukikohtana myös reserviläisten tapahtumissa. tävä Suvisoitto on myös muodostunut perinteeksi. Esiintymässä on ollut esimerkiksi Laivaston soittokunnan varusmiesbändi. Tänä vuonna Suvisoitto jäi pitämättä, kun Seinäjoella järjestettiin valtakunnallinen lippujuhlan päivän paraati ja Puolustusvoimien soittokuntien musiikkia kuultiin kaupungin keskustan puistossa ja Lakeuden Ristissä. Maija Salmivuori sanoo, että vuosittaiset ”kalenteritapahtumat” ja erilaiset perinnetapahtumat otetaan toiminnan suunnittelussa huomioon. Talkoopyyntöjä sisarille tulee, mutta yhdistyksessä halutaan olla tarkkoja siitä, mihin voimavarat riittävät ja mikä on tarkoituksenmukaista ja tarpeellista. Soppatykki suosiossa Soppatykki ja siinä ruokaa keittävät ovat kysyttyjä. Soppatykin kuljetus tilaisuuden keskelle herättää huomiota ja saa aikaan ainakin miehissä nostalgisia tunteita.

Maija Salmivuoren mukaan erilaisiin sosiaalisiin tilaisuuksiin on hyvä osallistua sotilaskotityön ulkopuolellakin ja saada sillä tavalla näkyvyyttä ja yhteenkuuluvuutta yhteisöön – ja tietysti myös vihreille vaatteille näkyvyyttä. Kesäkuussa tällainen tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Seinäjoen kaupungin, seurakunnan ja keskussairaalan kanssa, kun Seinäjoen kauppatorilla järjestettiin tilaisuus Yhteinen keittiö -hankkeen merkeissä. Ensimmäisen kerran sisaret keittivät riisipuuroa soppatykissä pelko sydämessä ”rusketusraidoista” eli pohjaan palamisesta. Puuro kuitenkin onnistui hyvin, sen hyvää makua kiiteltiin, ja yhdistys sai tapahtumassa myös uusia jäseniä. Maija Salmivuori korostaa, että tärkeintä on kuitenkin olla pienin elein mukana tekemässä arvokasta maanpuolustustyötä vapaan isänmaan perintönä tuleville sukupolville. ■ Leena Hautala Seinäjoen seudun Sotilaskotiyhdistys ry

Monessa mukana Sotilaskotiyhdistysten jäsenet kertovat, mitä heidän sotilaskotiharrastukseensa sisältyy ja missä muussa harrastustoiminnassa he ehtivät olla mukana. Voit antaa toimitukselle vinkkejä tuntemistasi järjestön jäsenistä, joilla on muitakin mielenkiintoisia harrastuksia eli jotka ovat ”monessa mukana”. Nimi: Taru Ritola Ikä: 55 Perhe: 3 lasta (2 kotona, 1 maailmalla), Ekku-kissa Mikä sana kuvaa minua parhaiten? Aurinkoinen. Sotilaskotiyhdistys: Oulun Sotilaskotiyhdistys ry Yhdistykseen liittymisvuosi: 2016 Mikä sai tulemaan mukaan vihreään joukkoon? Olin pohtinut sotilaskotisisaruutta 70-luvun lopulta lähtien, kävellessäni kasarmin ja sotkun ohi. Vanhemmat ovat usein puhuneet isän työvuosista Sarriojärvellä sekä Hiukkavaarassa. Kotona on ollut isän armeija-ajan tavaroita, ja niitä on lapsena monet kerrat uteliaina hypistelty. Vuonna 2016 elämäntilanne antoi vapaat kädet harrastuksen hankkimiseen, ja sehän oli helppo homma. Mitä kuuluu sotilaskotiharrastukseeni? Olen rivisisarena, mutta myös yksi leipomojaoston päälliköistä. Olen myös Sotilaskotiliiton ostoryhmässä ja oman yhdistyksen hallituksen varajäsenenä, joten en ole aina myyntiautossa tai kentällä, vaan olen mukana kaikenlaisessa asioiden suunnittelussa ja päättämisessä. Mikä on tässä harrastuksessa parasta? Kaikenlaisten ihmisten kohtaaminen. Eri-ikäisten kanssa toimiminen ja yhteen hiileen puhaltaminen. Ongelmien/tilanteiden ratkaisu, kun niitä

tulee, ja tietenkin aina ystävällisten ja kiitollisten asiakkaiden tapaaminen, unohtamatta sisaria ja veljiä kautta koko Suomen. Myös se, että saa olla osana jotain hienoa ja isänmaallista. Herkistää monesti erilaisissa tilanteissa. Mitä muuta ehdin harrastaa ja mistä näiden harrastusten parissa erityisesti nautin? Olen kuvataideyhdistyksessä sihteerinä, ja se vie jonkin verran aikaani, kun suunnittelen, toteutan ja hoidan yhdistyksen netti- ja Facebook-sivut. Tässäkin harrastuksessa tulee esiin eri-ikäisten harrastajataiteilijoiden kanssa toimiminen. Nautin katsoa toisten maalauksia ja teoksia ja jaksan aina ihmetellä, ”kuinka joku osaa”. Olen myös tehnyt 14 vuotta vapaaehtoistyötä amerikkalaisessa järjestössä Soldiers’ Angels. Siinä sydäntäni lähellä on Fallen Soldiers -jaosto, jossa otamme yhteyttä kaatuneen sotilaan omaisiin. Motto: Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.

Pop up -päivänä paikalla olivat Irja Rantala (vas.), Anneli Valkama, Marja-Terttu Rauhala, Marja-Liisa Salminen ja Helena Kumpula.

Heikki Makkonen

Hymyllä ja sydämellä Ähtärissäkin!

htärin Sotilaskotiyhdistys juhli satavuotiasta sotilaskotiliittoa pitämällä 7.5. pop up -sotilaskotia Ähtärin keskustassa. Illalla sotilaskotiyhdistys järjesti yhdessä seurakunnan kanssa kirkkokonsertin Ähtärin kirkossa. Pop up -tapahtumassa myytiin perinteiseen tapaan kahvia ja munkkeja sekä kerrottiin sotilaskotityöstä. Illan konsertin solistina oli musiikkikapteeni evp. Hannu Haahkala, jota säesti kanttori Jukka Kulju. Konsertin ohjelmisto koostui hengellisistä ja isänmaallisista klassikoista, kuten esimerkiksi Sotilaspoika ja Oi, kiitos sa Luojani armollinen. Sukkia tuntemattomille sotilaille Ähtärin Sotilaskotiyhdistys on perustettu vuonna 1960. Jäseniä yhdistyksessä on nelisenkymmentä. Toiminnan jatkuminen näyttää turvatulta, sillä tässä vaiheessa on jo kolme pikkusisarta mukana toiminnassa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Ähtärin Sotilaskotiyhdistyksen jäsenet ovat muistaneet varusmiesinfoissa villasukilla tulevia varusmiehiä. Perinne alkoi kymmenen vuotta sitten, jolloin 90 vuotta täyttänyt Sotilaskotiliitto kampanjoi tekemään villasukkia tuntemattomille sotilaille. Kahvituksia sotilaskotiyhdistys järjestää kutsunnoissa.

Varsin työntäyteistä aikaa Ähtärin Sotilaskotiyhdistyksen jäsenille oli sotilaskotitoiminnan järjestäminen Mini-Suomessa 1990-luvun alussa. Sotilaskoti oli avoinna kesäisin 4-5 viikkoa. Toiminta antoi intoa ja toi ystäviä ympäri Suomen. Sotilaskoti oli Puolustusvoimien osastolla, ja sen varusmiehet tulivat useista eri varuskunnista. Katri Bergholm- mitali Varuskunnattomuudesta huolimatta Ähtärin Sotilaskotiyhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Anneli Valkama on saanut Katri Bergholm -mitalin. Hän on ollut sotilaskotityössä mukana vuodesta 1986 ja toiminut puheenjohtajana vuodesta 2002. Mikä sai Annelin liittymään vihreisiin sisariin? - Lapsuusvuosina kuulin kotona isäni kertomuksia sota-ajan asioista ja varttuessani sisäistin käsitteen koti, uskonto ja isänmaa. Kasvoi tunne, että haluan sotilaskotisisareksi ja mm. Varikon (Räjähdekeskuksen) ohi kulkiessani tunne isänmaan hyväksi tehtävästä työstä vain vahvistui. Tätä työtä tehdään hymyllä ja sydämellä! ■ Heikki Makkonen Reservin majuri Ähtärin reserviupseerikerhon hallituksen jäsen

Vihreät sisaret hymyllä ja sydämellä Rovajärvellä

nsimmäinen kokemus vihreänä sisarena kahden viikon leirillä Rovajärvellä järjestetyssä sotaharjoituksessa Pohjoinen 18 oli mieleenpainuva kokemus. Ilmoittauduin mukaan ilman, että tiesin, mitä tuleman piti. Ilmoituksen olin lukenut Sotilaskoti-lehdestä, ja yhdessä yhdistykseni puheenjohtajan ja sihteerin kanssa täytin hakukaavakkeen maaliskuun alkupäivinä. Vihdoin tuli ilmoitus, että minut on hyväksytty mukaan.

Maasotakoulun linja-auto poimi minut kyytiin Mikkelistä ilmoitettuna ajankohtana. Toisiamme täydentäen Sotaharjoituksessa vihreitten sisarten työporukka oli työyhteisö, olihan meitä sisaria kaiken kaikkiaan 27 eri puolilta Suomea. Osa sisarista oli lyhyemmän aikaa, ja osa oli mukana koko har-

joituksen ajan. Sode oli auki päivittäin 11 tuntia aamuyhdeksästä iltakymmeneen. Heinuvaaran soden työvuorojen alkamisajat olivat vaihtelevia; osa aloitti aamulla klo 6, ja iltavuorolaisten työvuoro päättyi klo 22.30. Tosin harvemmin pääsi lähtemään sodesta pois silloin, koska osa töistä oli vielä tekemättä. Meillä sisarilla oli toisiamme täydentävää osaamista, joka sitoi meidät yhteiseen päämäärään eli turvaamaan varusmiehille, reserviläisille ja kantahenkilökunnalle sekä sotaharjoituksen vierailijoille asianmukaiset kanttiinipalvelut palvellen hymyllä ja sydämellä. Vaikka työpäivät saattoivat joinakin päivinä venyä 16-tuntisiksi, hymy ei meillä hyytynyt. Toisinaan jalat olivat kuin muusia, mutta työvuoron päätteeksi lepo Misin majatalossa toi uusia voimia seuraavan päivän koitokseen. Kaksi viikkoa meni ilman vapaapäiviä, mutta ei niitä oikeastaan ehtinyt kaivatakaan, sillä työ ja yhdessä tekeminen oli niin mielenkiintoista. Opin paljon uusia taitoja, jollaisia en uskonut itselläni olevan. Työhön oli tartuttava, osasi tai ei, ja siitä se sitten lähti. Opastuksen avulla pystyin melko pian toimimaan itsenäisesti ja ottamaan sen vastuun, joka minulle kuului kulloisessakin työvuorossa. Kylmäkön työn periaatteet tulivat tosi tutuiksi samoin kuin kaikenlainen muukin kanttiinitoimintaan liittyvä työ. Erilaisuutta sietäen Kahden viikon kokemus sotaleirillä, Heinuvaaran sotilaskodissa ja Rovarinteen maastossa olleessa konttimyynnissä, oli kasvattava ja opettavainen, vaikka työelämää on takanani yli 30 vuotta. Työn tavoitteen sisäistäminen auttoi sietämään muiden toimintaa, vaikka toinen sisar ei työskennellyt samalla tavalla kuin itse työskentelin. Sanonta ”kaikki tiet vievät Roomaan” auttoi ymmärtämään lopputuloksen saavuttamista. Toisinaan myös väsymys aiheutti pieniä konflikteja, mutta niistäkin selvittiin hymyllä ja sydämellä sekä yhteisvastuullisuudella. Työyhteisössä toimimista edesauttoi myös se, että sieti toisten erilaisuutta, tunnisti oman jaksamisensa rajat ja oli valmis luopumaan omasta yksityisyydestään. Myös epävarmuuden sietäminen auttoi toimimaan muiden yhdistysten sisarten kanssa. Työvuoroon tullessa ei voinut olla varma, pääsikö vapaalle silloin, kun työvuorolistaan oli merkitty työvuoro päättyväksi.

Joustavalla asenteella pärjäsi näissäkin tilanteissa. Rovajärvellä majoittuminen toi nostalgiset muistot mieleen, kun kahden viikon ajan majapaikkana oli Misin kansakoulun oppilasasuntola. Miten ihmeen hyvä tuuri minulla kävikään, kun kämppäkaverit ja kaikki muutkin vihreät sisaret olivat heti kuin vanhoja tuttuja, vaikka emme olleet koskaan aiemmin toisiamme tavanneet. Ryhmäytyminen tapahtui melko nopeasti. Sisarten keskuudessa vuorovaikutus ja yhteinen arki sujuivat oikein hyvin niin vapaa-ajalla kuin sotilaskodissakin. Kahvihetket Misin majatalon keittiössä ja jokailtaiset saunomiset olivat mieleenpainuvia. Turinatuokiot pikkutunneille asti sisarten kanssa olivat hyvä tilaisuus tutustua eri yhdistysten sisariin. Maisemia ihaillen Majoituspaikan maisemat olivat mahtavia. Kuljeskellessani maastossa mieleeni tulivat usein Ilmari Kiannon laulun sanat: Kuulkaa korpeimme kuiskintaa, jylhien järvien loiskintaa! Meidänpä mainetta mainivat nuot koskien ärjyt ja surkeat suot! Meidänpä vapautta vaarat on nää! Meidän on laulua lahtien pää! Meille myös kevätkin keijunsa toi, rastas ja metso täälläkin soi. Vaikka laulu liittyykin Kainuuseen, voin sanoa, että laulun sanat sopivat hyvin myös Rovajärven maastoon. Ainoa, mikä jäi näkemättä, oli metso, mutta teeri paikkasi sen. Eivätkä suot olleet surkeita vaan pikemminkin upeita. Mitä kaikkea sainkaan kokea kahden viikon aikana! Selvisin sellaisista työtilanteista ja -tehtävistä, joita ei ole tullut vastaan omalla työurallani, ja ennen kaikkea sain useita uusia hyviä ystäviä, joita tapasin uudelleen jo Luonetjärven ilmailunäytöksessä kesäkuun puolessavälissä. Leiriolosuhteissa selviää sosiaalisilla taidoilla, auttamalla ja kannustamalla toisia sisaria sekä antamalla kiitosta. ■ Ansa Iivanainen Mikkelin Sotilaskotiyhdistys ry

OIT US TAU LU ILM Ilmoitustaulu! Huomio neulojasisaret! Tänäkin vuonna lähetetään yhteistyössä Suomen Rauhanturvaajaliiton kanssa joulupaketti rauhanturvaajille. Nyt pistetään puikot heilumaan, sillä paketteihin kääritään mm. villasukkia. Sukat voivat olla kokoa 39-45, painopiste kokojen yläpäässä. Ne lähetetään 1.11. mennessä osoitteeseen: Sotilaskotiliitto, Simonkatu 12 A 9, 00100 HELSINKI.

Sotilaskotiliiton

ja Maanpuolustusnaisten liiton SoMa -harjoitus numero 4 Lappeenrannassa 16.-18.8.2019. Kirjaa päivät uuteen allakkaan ja lähde mukaan!

Klikkaa ostoksille osoitteeseen https://sotilaskotiliitonkauppa. vilkasstore.com/ Tarjolla sotilaskotitoiminnan juhlavuoden tuotteita, mm. reppu, termosmuki, pyyhe. 32

Seuraavan Sotilaskoti-lehden aineistopäivä on 5.11. Kirjoitusvuorossa ovat Rissalan, Oulun, Porin ja Lappeenrannan sotilaskotiyhdistykset sekä Rajasotilaskotiyhdistyksen Rovaniemen paikallisosasto. Lehden teema on liiton toiminta, mutta kirjoituksia otetaan vastaan kaikista sotilaskotityöhön liittyvistä aiheista.

Sotilaskoti oli mukana Kokonaisturvallisuus 2018 -messuilla Lahdessa 7.-8.9. Kahvin ja makkaran myynnistä messujen ulkoalueella vastasi Lahden Sotilaskotiyhdistys, ja messuhallissa oli Sotilaskotiliiton esittelypiste.