Andament Group - Yhteisellä tiellä 1994-2014

Page 1

Nämä ajatukset pyörivät kalajokisen Pentti Juolan mielessä niin aamuvarhaisella hänen herätessään kotitilan töihin kuin iltamyöhällä valon vielä palaessa pihapiirin konehallissa, missä Pentti kehitteli uusia koneita ja laitteita.

Juolan 1960-luvulla alkanut elämäntyö jatkuu tällä vuosituhannella Andament Group -konsernissa, johon kuuluu yhtiöitä infrarakentamisen kaikilta osa-alueilta. Tähän kirjaseen on koottu perheyrityksen vaiheita alusta asti.

www.andamentgroup.fi

ANDAMENT GROUP Y H T E I S E L L Ä T I E L L Ä 19 9 4 – 2 014

”Vasankari on paikka, missä mikään ei ole mahdotonta. Siellä voidaan tehdä mitä vain. Tarvitaan ainoastaan kekseliäisyyttä, ennakkoluulottomuutta, periksiantamattomuutta ja kovaa työtä.”

Y H TEI SEL L Ä T I EL L Ä 1994 –2014


• • • •

Avainluvut

6 yhtiötä liikevaihto 2014 yli 100 miljoonaa euroa henkilöstömäärä 2014 yli 300 henkilöä pääkonttori Kalajoella, toimipisteitä yhteensä 17 paikkakunnalla

Yhtiöt Andament Groupin toimintaa on synergiaetujen saavuttamiseksi laajennettu yritysostoilla ja perustamalla erikoisosaamiseen keskittyviä tytäryhtiöitä. HSK Sähkö on monipuolinen sähköverkkojen rakentaja ja sähköurakoitsija.Yrityksen asentajat sähköistävät rakennuskohteita, asentavat talotekniikkaa ja huoltavat liikennevaloja sekä rakentavat sähköverkkoja kaikkialla Suomessa. Morenialla on kattava verkosto kiviainesvarantoja, joista se louhii, murskaa ja jalostaa kiviaineksia niin suurten väylärakennushankkeiden kuin pientalorakentajienkin käyttöön. Nevia tekee liikenteestä turvallisempaa modernin tekniikan keinoin. Nevialaiset mittaavat liikennemääriä, analysoivat ruuhkapaikkoja ja tutkivat päällysteiden kuntoa. SL Asfaltti on Suomen neljänneksi suurin päällystysalan yritys, jonka toiminnassa kohtaavat laatu, turvallisuus ja kestävä kehitys. Suomen Maastorakentajat on vaativien kohteiden rakentajaksi profiloitunut yritys, jonka palveluvalikoima ulottuu tietöistä voimalaitoksiin ja siltaurakoista betonirakentamiseen. WeldOne valmistaa monipuolisia teräsrakenteita ja kehittää ennakkoluulottomasti parempia koneita ja laitteita vaativille asiakkaille.

Omistus Elsa Juola, Jukka Juola, Anna Mustola, Matti Juola ja Maija Bertula.


Alkusanat

Sisällys

Kesällä 2013 mietimme sisarusten kanssa, olisiko mahdollista koota historiikki menneistä vuosikymmenistä. Juhlavuosi oli ovella Andamentin täyttäessä 20 vuotta ja vanhempiemme elämäntyön komeat 50 vuotta. ”Nyt on jo sen verran tehty, että on mistä kirjoittaa.” Tämä oli meistä hyvä idea ja päätimme, että sehän toteutetaan. Nyt julkaistu historiikki on samalla kunnianosoitus edesmenneen Pentti-isämme tekemälle työlle. Hänenkin kanssaan olimme ehtineet sopia, että tällainen julkaisu tehdään. Historiikissa luonnollisesti muistellaan Elsa ja Pentti Juolan yrittäjätaipaleen alkuaikoja. Pääpaino sisällössä on Andamentin kahdessa vuosikymmenessä ja siinä, kuinka Andament Group on kehittynyt nykyisen omistajasukupolven aikana alansa merkittäväksi toimijaksi Suomessa. Elsan ja Pentin ajoista asti kantavana voimana on ollut aito toisista välittäminen sekä perhe, hyvät yhteistyökumppanit ja asiakkaat, jotka ovat meihin luottaneet sekä erilaisissa käänteissä tekemiseemme uskoneet. Andament Group on osoitus myös jatkuvuudesta, sillä yhtiössä työskennellään jo kolmannessa sukupolvessa. Kuluneiden vuosikymmenien aikana yrityksemme on nähnyt ja kokenut niin paljon, että tästä on hyvä jatkaa luottavaisesti kohti tulevaa. Andament Group on tänä päivänä infra-alan moniosaaja, jonka vahvuuksia ovat samat asiat, jotka ovat kantaneet tähänkin saakka: innokkuus, luotettavuus ja taitava henkilökunta. Olemme yhtiö, jonka tulevalle kehitykselle ja kasvulle ensimmäiset kaksi vuosikymmentä antavat tukevan perustan, ja jolle kaikki on mahdollista. Haluan kiittää kaikkia teitä, jotka olette tehneet tästä matkasta näin rikkaan. Kiitos myös teille, jotka olette eri tavoin olleet edesauttamassa historiikin tekemistä.

Vahvuus lähtee yhdessä tekemisestä....... 5 "Lasten pitää saada kokeilla".................... 6 Rohkeus ja ennakkoluulottomuus veivät usein kohti tuntematonta.............. 9 "Andament-nimi kuulosti iskevältä"...... 11 Asioita opittiin kantapäänkin kautta..... 17 Toiminta laajeni myös projektin­ johtopalveluihin......................................... 19 Henkilöstössä ovat yhdistyneet nuoruuden into ja pitkä kokemus.......... 23 Andament Group yhdisti infrarakentajat........................................... 25 Merkittäviä referenssejä.......................... 30 Andament Group tänään......................... 34

Tekijät Julkaisija: Andament Group Oy Teksti: Jorma Uusitalo Valokuvat: Jukka Juola, Matti Juola, Tapio Joensuu, Johan Bertula, Sami Pulkkinen, Jorma Uusitalo, Maija Bertula, Onni Wiljami Kinnunen, Timo Talus, Jaakko Vähämäki Avustajat: Tapio Joensuu, Lauri Lehtomäki, Eero Nevalainen, Pertti Sarkkinen, Reino Pulli, Esa Auranen, Jukka-Pekka Luokkala, Anne Nerg, Tuomo Mustola, Lauri Juola, Elsa Juola, Anna Mustola, Maija Bertula, Jukka Juola, Matti Juola

Maija Bertula

Taitto: 7am Oy Painopaikka: Fram Oy, Vaasa 3


4


1960-LUKU

Vahvuus lähtee yhdessä tekemisestä Andamentin menestys on rakennettu kovalla työnteolla, mutta perheyrityksen tärkein ohjenuora on inhimillisyys. Vasankari on paikka, missä mikään ei ole mahdotonta. Siellä voidaan tehdä mitä vain. Tarvitaan ainoastaan kekseliäisyyttä, ennakkoluulottomuutta, periksiantamattomuutta ja kovaa työtä. Nämä ajatukset pyörivät Pentti Juolan mielessä niin aamuvarhaisella hänen herätessään kotitilan töihin kuin iltamyöhällä valon vielä palaessa pihapiirin konehallissa, jossa Pentti kehitteli uusia koneita ja laitteita. Eikä Pentin tarvinnut usein iltatunneille venynyttä uppoutumistaan uusiin asioihin Elsa-vaimolleen sen kummemmin selitellä. Elsa kun oli kasvanut nuoresta tytöstä pitäen kovaan työntekoon. Periaatteet, jotka ohjasivat Pentin ja Elsan arkea Vasankarissa, ovat siirtyneet myös perheen lapsille Annalle, Jukalle, Matille, Maijalle ja Laurille.

- Tehdään töitä niin että tuntuu, sanoo sisarusparven kuopus, Juolan tilan nykyinen isäntä Lauri Juola. Pentin ja Elsan korostamille arvoille sekä tavalle toimia rakentuu myös 20-vuotiaan Andament Groupin menestystarina. Varsinkin Andamentin alkuaikoina piti tehdä niin pitkää työpäivää, että Matinkin kerrotaan nukahtaneen joskus istualleen. Innostus uuden luomiseen oli jo tuolloin kuitenkin niin vahva, että koekäytössä onnistuneeksi osoittautunut innovaatio pyyhkäisi väsymyksen hetkessä sivuun. Jos vuosien varrella jossain on tullut seinä vastaan, sitä ei ole jääty voivottelemaan, vaan on etsitty rohkeasti muita mahdollisuuksia. Usko tulevaisuuteen ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat vieneet kehittyvää perheyritystä määrätietoisesti eteenpäin.

1. Pentti Juola ja Elsa Prittinen kihlajaiskuvassaan juhannuksena 1965.

5


"Lasten pitää saada kokeilla" Perusta Andamentin kehittymiselle luotiin jo yhden sian tuotolla sai tiehöylän päiväpalkan tienestin. 1960-luvulla. Pentti Juola oli varttunut Kalajoen Lapset tekivät maatilalla töitä pienestä pitäen. VelVasankarissa maanviljelijä-kalastajaperheen toiseksi jekset tekivät konehommia ja siskokset ahkeroivat nuorimpana kuudesta lapsesta. Isänsä kuoltua hän maatilan muissa töissä. 1980-luku oli aikaa, jolloin otti vastuun kotitilastaan jo 28-vuotiaana. veljeksistä vanhimmat, Jukka ja Matti, oppivat ajaEnsimmäiset askeleet yrittäjäurallaan Pentti otti maan taitavasti koneita ja myös korjaamaan niitä. vuonna 1965. Hän päätti laa- Poikia ei koskaan kielletty jentaa liiketoimiaan maataloukoskemasta mihinkään laittei”Ilman tuollaista intoa desta maarakentamiseen ja siin, vaikka he olivat niin nuokamppeisiin, koneisiin osti Caterpillar-puskutraktoria. Päinvastoin Pentti aina rin. Sillä hän ryhtyi tekemään ja niiden rakentamiseen kannusti ja muistutti, että lasetupäässä tienrakennustöitä ten pitää saada kokeilla, muisei olisi ehkä koko Keski- ja Pohjois-Pohjanmaaltelee Juolan perheen kanssa Andamentia.” la aikana, jolloin tienrakennus paljon yhteistyötä tehnyt Esa oli erityisen voimakasta. Auranen. - Kerran rakensin hallia. Oli lauantai eikä Pent1970-LUKU ti päässyt avuksi jonkun muun menon takia, mutta Seuraavalle vuosikymmenelle tultaessa työmää- Jukka ja Matti tulivat. Työn touhussa Valmetin sylinrä oli kasvanut jo melkoisesti, sillä sana kiersi, teri rikkoutui, mutta Jukalta ei mennyt sormi suuettä Juola on ammattimies ja kaiken lisäksi per- hun. Hän lähti kotiin, takoi sylinterin suoraksi ja tuli soona, jonka kanssa on helppo tulla toimeen. takaisin jatkamaan töitä. Pentti tietenkin huomasi nopeasti, että maatilan Auranen sanoo, että asenteella, jolla Pentti lapsia ulkopuolelta oli nyt avautumassa uusia mahdolli- kannusti, oli valtava merkitys. Mikään ei ole mahdosuuksia. Hän täydensi kalustoaan tiehöylällä ja palk- tonta, vaan kaikki on mahdollista. Tämä on vaikutkasi sen kuljettajaksi Veikko Kaarron, ensimmäisen tanut merkittävästi siihen, että Andament Group työntekijänsä. tunnetaan tänä päivänä sekä innovatiivisuudesta Paikallaan ei junnattu myöskään maatilalla. Merkit- että erikoisosaamisesta. tävä investointi sikalaan ruokinta-automaatteineen - Ilman tuollaista intoa kamppeisiin, koneisiin ja niinosti kapasiteetin 300 sikapaikkaan. Siihen aikaan den rakentamiseen ei olisi ehkä koko Andamentia.

6


ELSA JUOLA

Elsa-äiti piti langat käsissään "Nämä hommat eivät olisi onnistuneet päivääkään ilman Elsaa. Hän on hoitanut keittiöpuolen, toimiston ja sikalan. Se on ollut ehdoton edellytys eteenpäin menolle.” Sen paremmin Juolan perheen

ja tinkimätön pyrkimys siihen, että

täydensimme hyvin Pentin kanssa

Elsa-äidin roolia tuskin voi kuva-

asiat tehdään hyvin.

toisiamme, Elsa sanoo perheen yh-

ta kuin miten Pentti-puoliso sen

- Äiti ei ole koskaan jäänyt neu-

edellä tekee Kalajoki-lehden jul-

vottomaksi. Taitavana ompelija-

kaisemassa Pentin 50-vuotismerk-

na hän on ommellut vaatteetkin

kipäivän haastattelussa.

hääpuvuista lähtien, Maija-tytär

Elsa on ollut se, joka on pitänyt

teiseloa muistellessaan.

sanoo.

taustalla langat käsissään. Itses-

Elsa kertoo tottuneensa ahke-

tään numeroa tekemättä. Elsan

ruuteen jo lapsuuden kodissaan,

huolehtiessa laskujen maksami-

missä perheellä oli saha ja mylly.

sesta, maatilan töistä ja siitä, että

- Omalla kotitilallamme Vasan-

ruoka on ajallaan pöydässä, Pentti

karissa monesti nousin aamuvii-

pystyi keskittymään hyvillä mielin

deltä tekemään Pentille eväskasse-

omaan tekemiseensä.

ja ja kutomaan villapaitoja ennen

Luonteeltaan Elsa ja Pentti ovat

kuin lähdin sikalaan. Kiirettä ja

olleet erilaisia, mutta heitä ovat yh-

tohinaa on riittänyt, mutta koen

distäneet yrittäjähenkisyys, kova

olevani onnekas, kun olen saanut

työnteko, kiltteys, hyväntahtoisuus

elää näin hyvän elämän. Minusta

Se on jotain, mikä vaatii aivan erityisen näkemyksen. Jotta pystyy kylmiltään rakentamaan jyrsimen joka lyö heti muut laudalta – sitä osaamista ei koulussa opeteta, Auranen sanoo. Innostus on ulottunut myös järjestötyöhön. Pentti osallistui voimakkaasti yhdistystoimintaan ja oli

mukana luomassa muun muassa Keski-Pohjanmaan Maanrakentajien yhdistystä. Kiinnostus järjestötyöhön tarttui poikiinkin. Jukka on ollut vuodesta 1996 mukana maarakennusalan järjestötehtävissä hoitamassa edunvalvontaa. Matti puolestaan on osallistunut aktiivisesti yrittäjäyhdistyksen toimintaan.

7


1.

2.

8

3.


1980- JA 1990-LUKU

Rohkeus ja ennakkoluulottomuus veivät usein kohti tuntematonta Stabilointityöt antoivat kasvulle siivet. Lännen Vesimestarin kehitystoimintaan Pentti Juola osallistui useita vuosia. Sen tuloksena hän hankki vuonna 1987 Lännen Vesimestari numero kolmen, joka oli pitkään mukana liiketoiminnassa. Vesirakennustöiden vähentyessä 90-luvun lamavuosina Juola perusti Pohjolan Vesi ja Ympäristö Ky:n. Työt painottuivat uudelleen tierakennukseen ja varsinkin rakenteen parantamiseen. Yrittäjä näki, että koska uutta tiestöä oli rakennettu runsaasti, jatkossa sen ylläpito ja kunnostus loisivat uusia työmahdollisuuksia. Urakoinnin ohessa alkoi kehitystyö, jonka keskiössä olivat koneiden, laitteiden ja menetelmien kehittäminen. Andament Oy:n perustamista edeltänyt ratkaiseva askel otettiin vuonna 1992, kun Juolat tutustuivat Suokone Oy:n omistajan Tuomo Me-

1. Vesimestari-ruoppauslaite oli iso, miljoonan markan investointi. Koneelle riitti töitä, mutta varsinaista menestystarinaa siitä ei tullut.

riläisen avustuksella jyrsintäteknologiaan. Juolat hankkivat Suokoneelta traktorivetoisen jyrsimen, jolla jyrsittiin aluksi muun muassa Kalajoen golfkentän ensimmäinen vaihe. Maastojyrsinnöissäkin uutta konetta käytettiin. Pian paikallinen tiepiiri tiedusteli, josko Juolat olisivat kiinnostuneita päällysteiden jyrsimisestä. Sitä kokeiltiin ja todettiin, että asfalttiinkin jyrsin puree. Kipinä oli syttynyt. - Meidän alueella tehtiin tuohon aikaan varsin paljon töitä, joissa asfalttia jyrsittiin ennen stabilointia. Harri Verronen Tielaitokselta kysyikin Pentiltä, voisimmeko tarjota asfaltin jyrsimistä. Päätimme, että kyllä se onnistuu ja hinnaksi tuli 1,9 markkaa neliöltä, Jukka Juola muistelee. Kuvaavaa Pentin, Jukan ja Matin ennak­ ko­

2. Pentti Juola tutulla paikallaan kaivinkoneen ohjaamossa. Meneillään on bentoniittimattojen lastaus.

3. Viittä vaille valmista Cutter-jyrsintä otetaan hallista pihalle Vasankarin hallilla vuonna 1993. Kuvassa Matti tai Jukka Juola sekä Pekka Prittinen.

9


1.

2.

3.

10


1. Matti Juola ja Jukka Juola kasaavat sekoitusjyrsintä Vasankarin hallin pihalla 1990-luvun loppupuolella. 2. Bitumistabilointikonetta liitetään Laitikkalan Kuljetuksen säiliöautoon. 3. Massiivisesta koostaan huolimatta Cutter 4200 -jyrsin oli ketterä käsitellä työmailla. Laitteessa oli mm. nelipyöräohjaus.

luulottomuudelle oli se, ettei heillä tuossa vaiheessa ollut vielä tietoa, millä koneilla työt tehdään. Oli nimittäin sovittu, että koneet tehdään sitten, jos saadaan työt. Jyrsinyksikkö tilattiin Meriläisen yhtiöltä Vuokatista niiden kokemusten perusteella, joita siihen mennessä oli traktorivetoisesta koneesta. Muilta osin jyrsin rakennettiin Vasankarissa maapohjaisessa hallissa.

Ensimmäinen tarjous jyrsintä­ urakasta tehtiin ennen kuin ainuttakaan konetta oli valmiina. Ensimmäinen koekohde sijaitsi Pyhäjoella. Harri Verronen ja Tapio Joensuu Tielaitokselta olivat toteamassa, että hyvältä näyttää. Pentin kehittämän innovaation avulla asfaltti voitiin nostaa puoli metriä ylöspäin, minkä ansiosta työ oli mahdollista tehdä paljon pienemmällä energialla kuin kilpailijoiden käyttämillä koneilla.

"Andament-nimi kuulosti iskevältä" Kesän 1993 traktorivetoinen jyrsin oli kovassa käytössä eri puolilla Keski-Pohjanmaan tiepiiriä. Historian siipien havinaa oli ilmassa, kun työt alkoivat ensimmäisessä työkohteessa Pyhäjoen Viirteeltä Kalajoen suuntaan. - Vetovoimaa vaadittiin niin paljon, että jouduimme vaihtamaan traktorin jo ensimmäisellä työmaal-

11


REINO PULLI

”Kyky uudistua vie yhtiötä eteenpäin” Infra Pohjoinen ry:n toiminnanjohtaja Reino Pulli oppi tuntemaan Pentti Juolan jo 80-luvulla, jolloin Pentti mielellään teki töitä puskutraktorillaan. - Pentti oli hieno mies, perinteinen

teisessä, vaan on uskallettu tehdä

keskipohjalainen yrittäjä, joka ar-

radikaaleja päätöksiä toimintalin-

vosti jokaisen tekemistä. Hän in-

joissa, ostettu rohkeasti uusia yri-

nosti muitakin uusiin ajatuksiin ja

tyksiä ja kasvettu sitäkin kautta

luonnollisesti se tarttui myös Juk-

orgaanisen kasvun lisäksi. Paino-

tyksessä on ammattitaitoinen hen-

kaan ja Mattiin.

pisteen siirtäminen myös konsul-

kilökunta, joka osaa hyödyntää in-

Juolan perheyritystä pitkään seu-

tointiin on hyvä esimerkki siitä,

novatiivisuutta.

ranneena Pullilla on selkeä näkemys

miten Andament on lähtenyt kohti

Andamentin menestystekijöistä.

uutta.

- Avainasia on kyky uudistua.

Hänen mukaansa Andament on

Ei ole pysytty ainoastaan perin-

onnistunut rekrytoinneissaan. Yri-

CUTTER MODULATOR Andament Oy:n valmistama maailman tehokkain monitoimistabilointijyrsin on vakuuttava näky millä tahansa työmaalla. Vuosimalli..................................... 2002 Pituus............................................ 9,8 m Korkeus....................................... 3,6 m Leveys........................................... 4,5 m Paino..................................... 45 000 kg Käsittelyleveys........................... 3,7 m Käsittelypaksuus...................0-46 cm Moottori.... Caterpillar 3412E 800HP

12

- Tulevaisuutta ajatellen Andamentilla alkaa olla nyt koossa hyvä kokonaisuus, josta syntyy selkeitä synenergiaetuja.


la. Jotta asfaltti saatiin ylös, traktorilla piti vetää ja tekivät tarjouksen dumppereista, joista oli tuleva renkaat rutussa ja työntää perästä pyöräalustaisella runko legendaarisiin Cutter-jyrsimiin. Jälleen alkoi kaivinkoneella. intensiivinen ja täysin uusia uria aukonut kehitystyö. Tällä työmenetelmällä päästiin lopulta hyviin työ- Matin kanssa operoimme jyrsinten valmistelussa. tehoihin; jopa 27 senttiä paksuja asfalttipäällysteitä Kauko selvitti teknologioita eli sitä, millainen jyrsijyrsittiin parhaimmillaan 20 metriä minuutissa, kun men pitää olla ja mitä kaikkea tekniikkaa sen pitää tavallisesti lukemat jäivät alle kymmeneen metriin sisältää. Suunnittelutoimistoakin käytimme joissakin minuutissa. Konetta kehitettiin koko kesä töiden kohdin apuna. ohessa, minkä ansiosta se saatiin kestämään kovisJyrsimen osia teetätettiin paljon ennestään tutuissakin oloissa. sa yrityksissä lähialueilla, muun muassa Häggblomin - Andament sai alkunsa Kauko Kallungin hoitaessa konepajalla Kokkolassa. Maalaustyöt hoiti kälviäläityöpäällikkönä stabilointitöitä Maarakennus Jaaralla. nen Mauri Mäkinen joka tiesi, että aikataulut oliKauko kysyi, voisimmeko ryhvat niin tiukat, että koneissa tyä tekemään myös stabilointia piti käyttää nopeasti kuivuvaa Juolat tekivät kiireesti ja me tietenkin suostuimme. maalia. tarjouksen Pyhäsalmen Samalla päätimme hankkia valRiittävän iso halli jyrsimien miin yhtiön kirjanpitäjä Kauko rakentamiseen järjestyi Esa kaivoksen vanhoista Korven avustuksella. Hänen Auraselta. dumppereista, joista toimistollaan kävimme läpi - Tosi mielenkiintoista oli vaihtoehtoja ja päädyimme Anseurata sitä projektia. Yritys oli oli tuleva runko dament-nimiseen yhtiöön, koskova eikä oikein tiennyt, mitä legendaarisiin Cutterka nimi oli iskevä ja aakkosten niistä tulee. Hattua pitää nosjyrsimiin. alussa, Jukka kertoo. taa, että Juolat ovat luoneet Andament Oy:n osakkaiksi Andamentista niin ison kotulivat perustamisvaiheessa Pentti, Jukka ja Matti konaisuuden kuin se tänä päivänä on. Käytännössä Juola sekä Kauko Kallunki. Varsinaisesti yhtiö aloitti tyhjästä, koska ylimääräisiä pääomia ei alkuaikoina toimintansa vapun tienoilla vuonna 1994. varmasti ollut, eivätkä taloussuhdanteetkaan 90-luSamoihin aikoihin konekauppiaana työskennellyt vun puolivälissä olleet häävit, Auranen muistuttaa. Pentin hyvä ystävä Veijo Alahautala tiesi kertoa, Oveluuttakin tarvittiin, sillä kilpailijoiden uteliaiettä Pyhäsalmen kaivoksella oli myytävänä kaivos- suus oli luonnollisesti melkoinen, eikä muille haluttu dumppereita. Juolat luonnollisesti kiiruhtivat paikalle antaa minkäänlaista kilpailuetua.

13


1.

4.

2.

5.

3.

6.

PERHEYRITYKSEN KIIREISTÄ ARKEA Jokaisen Juolan perheen sisaruksen panosta tarvittiin, kun Andament Oy:tä lähdettiin kasvattamaan 1990-luvun puolivälissä. Tahti oli hurjaa ja porukka urakoi pitkää päivää. 1. Auton katolla olevista antenneista voi päätellä, että matkapuhelimet olivat ahkerassa käytössä Jukan tehdessä kauppaa. 14

2. Abiturientti-ikäinen Maija kotitoimistolla vuonna 1996. 3. 15-vuotias Lauri tarkastelemassa traktorijyrsimen vetäjälle työmaalla sattunutta vahinkoa. 4. Anna kokoamassa perheyrityksen kirjanpitoa. Vuosi on 1996. 5. Matti viihtyy Cutter 4200 -jyrsimen ohjaimissa.

6. 1990-luvun tietyömailla painettiin pitkää päivää vielä melko askeettisissa olosuhteissa. Viikot yövyttiin asuntovaunuissa, ja kun työmiehet viikonloppuisin poikkesivat hetkeksi koteihinsa, vaunut oli siivottava pikavauhtia asuttavaan kuntoon.


LAURI JUOLA

”On uskallettu ottaa riskejä” Sisarussarjan nuorin Lauri jatkaa Juolan tilan isäntänä vuonna 2005 toteutetun sukupolvenvaihdoksen jälkeen. Tilalla on tehty useita investointeja niin, että nykyään siellä on tilaa 2 400 sialle. Kehittäminen jatkuu edelleen. - Olemme aina keskustelleet sisarusten kanssa avoimesti asioista. Asun kotipaikkaamme Puskanokalla ja vaikka en omista Andamentia, en tunne olevani sivussa vaan kuulun porukkaan, Lauri sanoo. Yrittäjänä hän tunnistaa itsessään samoja piirteitä kuin muissa perheenjäsenissä. - Meillä on kyky ottaa riskejä. Oma osaaminen on kasvanut haasteiden mukana. En minäkään tiennyt mitään lihaeläinten kasvattamisesta tähän ryhtyessäni. Kun ensimmäisiä sikoja vietiin sisään uuteen sikalaan aloin miettiä, miten nämä kaikki ruokitaan. Hyvin siitäkin lopulta selvittiin. Myös päätöksentekoon liittyy samanlaisia periaatteita. - Isoissa linjauksissa ratkaisut harkitaan ja valmistellaan kunnolla. Mutta sitten kun päätös on tehty, ei enää peruutella vaan asiat vie-

- Ideana oli, että tulimme julkisuuteen siten, että kaikki luulivat meidän rakentavan vain yhtä, vaikka teimmekin kaksi stabilointijyrsintä. Sen ansiosta saimme ensimmäisenä vuonna merkittävän osan Suomen stabilointiurakoista, Jukka myhäilee. 4,2 metrin työleveyteen rakennettujen koneiden suurin etu kilpailijoiden stabilointijyrsimiin verrattuna oli se, että kalajokisten jyrsimillä voitiin ajaa kaista kerrallaan. Muut joutuivat ajamaan kaistan kahdesti puolta kapeammilla eli 2,5-metrisillä koneillaan. - Pentti vitsailikin, että ellei uusilla koneilla saada mitään muuta aikaan niin ainakin saadaan hinnat puolitettua. No, ehkä niinkin mutta uskon, että pojat saivat jyrsimillään aikaan paljon muutakin, nauraa Infra Pohjoinen ry:n toiminnanjohtaja Reino Pulli ja korostaa, että edistyksellisillä stabilointijyrsimillä lyötiin ensitahdit Andamentin tulevalle kehitykselle. Ensimmäisen Cutter-jyrsimen koekäyttö tapahtui käytännössä ensimmäisellä työmaalla. Piikit asetettiin paikoilleen Kalajoella Teollisuusrakenteen maalaamossa lavetin odottaessa jo pihalla. Kone ajettiin lavetille ilman, että rumpua oli pyöritetty ensimmäistäkään kierrosta. Hirvaskankaalla Jyväskylän lähettyvillä huoltomies Raimo Hannula asensi jyrsimeen viimeiset osat ja tarrat. - Lähellä Mikkeliä lavetista räjähti rengas, minkä seurauksena olimme paiskautua suohon ja aikataulu puristi sen takia vielä tiukemmin. Kun saavuimme Kotkaan Otsola-Summa-työmaalle, siellä oli jo sementit levitetty, joten koneet piti käynnistää samantien ja ryhtyä töihin.

dään maaliin sitkeydellä. 15


1.

2.

16

3.


Asioita opittiin kantapäänkin kautta Bitumistabilointiin tarkoitettu jyrsin lähti liikkeelle pari päivää myöhemmin. Sitä koekäytettiin ensimmäisen kerran Rahvon teollisuusalueella, koska Juolat olivat kehittäneet omat vaahtobitumilaitteistot. Alku ei ollut oikein onnistunut, minkä takia koneeseen tehtiin muutoksia ja uusi yritys oli Etelänkylällä. - Vaahtoa alkoi tulla, mutta vielä siinä vaiheessa emme tienneet Matin kanssa, että siihen pitää lisätä vettä. Sekin asia selvisi ja muutaman päivän kuluttua olimme jo Jaalassa työmaalla. Kellä onni on, se onnen kätkeköön -sanonta soveltui myös stabilointiin. Juolat peittivät uuden koneen yöksi huolellisesti pressuilla, jotta kilpailijat eivät nähneet, mitä Kalajoella oli saatu aikaan. Pieniltä takaiskuiltakaan ei vältytty. - Ensimmäisessä työkohteessa kumarruin yhdessä vaiheessa alaspäin, jolloin taskussa ollut viimeisen päälle moderni Nokian kännykkä tippui maahan ja sinne se stabiloitui, Jukka nauraa. Aineellisiin tappioihin kirjattiin myös Kauko Kallungin karvalakki. Vaahtobitumilaitteiston kokeiluvaiheessa tapahtui vuoto, joka osui Kallungin päähineeseen. Karvalakki bitumoitui välittömästi.

1. Suomais-ruotsalainen seurue tutustumassa E18 Paimio-Muurla -työmaalla masuunihiekka­ stabilointityöhön keväällä 2002. Kuvassa olevat suomalaiset vasemmalta: 1. Johan Bertula, 2. Kaj Mattson, 8. Tapio Tölli (Tielaitos),

Tahti oli hurja ja porukka urakoi yötä päivää. Isän 50-vuotispäivillä Jukka ja Matti ehtivät käydä vain pikapäiten, lentämällä. Ensimmäisenä vuonna Andament teki bitumistabilointia peräti 600 000 neliötä, kun nykyisin määrä jää alle puoleen koko valtakunnassa. Vuonna 1995 Andament suuntasi stabilointitöihin Viroon Maailmanpankin töihin. Kauko Kallunki ja Jukka Juola olivat käyneet katsastamassa naapurissa paikkoja hieman aikaisemmin. Käynti kannatti, sillä Andament voitti kokoluokaltaan hulppean urakan. Yhtiö sai Virosta 10 miljoonan markan työt, kun liikevaihto oli ollut edellisenä vuonna seitsemän miljoonaa markkaa. Urakka käsitti 50 kilometriä stabilointia ja tien sirotepintausta. Kalustoa vietiin paikalle 200 metriä ja ennen kuin se kaikki oli läpäissyt Viron tullin, Kalajoelta tarvittiin iso pino leimoilla varustettuja dokumentteja. - Jotta maassa sai olla viikon, jokaisella piti olla mukanaan tietty rahamäärä. Ratkaisimme asian sillä, että sama rahatukko kiersi kymmeneltä mieheltä toiselle. Ei meillä ollut silloinkaan tarkkaa tietoa, miten homma lopulta pyörii, mutta sinne me vain menimme. 50 päivän kuluttua työt olivat tehtynä, Jukka muistelee.

11. Marko Mäkikyrö (SKJ), 12. Tapio Joensuu, 13. Lauri Lehtomäki ja 14. Jukka Juola. 2. Jukka, Matti ja Pentti Juola palaamassa Virosta 1995. Rahat 50 päivän urakasta ovat vielä pääosin saamatta, mikä asettaa koko

Andamentin tulevaisuuden vaakalaudalle. Varusmiespalvelustaan suorittava Matti on saanut reissua varten kuukauden työloman. 3. Matti Juola ja Antti Nissinen Tielaitoksen auditointitilaisuudessa Pattijoella vuonna 2000. 17


Andament pääsi vähitellen kiinni yhä isompiin urakoihin. Kemi-Tornion moottoritiellä työskenneltiin vuosina 1997-1998.

PERTTI SARKKINEN JA EERO NEVALAINEN

Luottamusta on tarvittu, ja sitä on myös löytynyt

mään kriittisissä tilanteissa, joita

Virossa iso urakka tehtynä mut-

ovat aina olleet sanansa mittaisia

ta rahoista suurin osa saamatta.

miehiä, sanoo vuonna 1990 Kala-

Sarkkinen ja Nevalainen sanovat

Neuvottelut tilaajien kanssa käyvät

joen Osuuspankin toimitusjohta-

kiinnittäneensä huomiota myös

kuumina, mutta maksut ilmestyvät

jana aloittanut Pertti Sarkkinen.

suunnitelmallisuuteen.

niitäkin on eteen tullut.

pankkitilille vasta puolen vuoden

Eero Nevalainen hoiti Osuus-

- Juolat ovat aina testanneet

kuluttua. Tällaisessa tilanteessa

pankissa pankinjohtajana luotot-

asioita etukäteen. Kysyneet mieli-

paikallisen rahoittajan luottamus

tamista ja kiinteistöasioita.

piteitä ja hankkineet vahvistusta

Juolan perheyhtiöön on koeteltu.

18

masta voimme olla tyytyväisiä siihen, että olemme pystyneet veny-

- Andament löysi sekoitusjyr-

sille, mitä kohti ovat menossa. Sen

- Meidän välinen asiakkuutem-

sinnästä erittäin onnistuneen in-

ansiosta Andament on löytänyt

me perustuu nimenomaan luotta-

novaation. Se loi pohjan nopealle

kumppaneita, joiden kanssa voi

mukseen. Isä ja myöhemmin pojat

laajentumiselle. Pankin näkökul-

tehdä pitkäjänteistä yhteistyötä.


Viron-urakan jälkipelit pelattiin neuvotteluhuoneissa. - Olimme maksaneet ulos kuusi miljoonaa markkaa kuluja mutta rahaa olimme saaneet ainoastaan 200 000 markkaa, ja kalusto oli jo paluumatkalla Suomeen. Hämeen tiepiirin silloisen johtajan Mauri Pukkilan kanssa kävimme tapaamassa Maail-

manpankin johtajia ja ministeriön edustajia, jotta saisimme meille kuuluvat rahat. Rahat tulivat suurin piirtein sovittuna summana puolen vuoden kuluttua, mutta se oli tilanne, jossa Kalajoen Osuuspankilta vaadittiin venymiskykyä ja luottoa meidän toimintaamme, Jukka kertaa.

Toiminta laajeni myös projektinjohtopalveluihin Vuonna 1996 stabilointityöt jatkuivat ja seuraavana vuonna Andament tarjosi ensimmäisen uusimuotoisen maanrakennusurakan. - Siitä alkoi meidän urakointihistoriamme ja ryhdyimme rakentamaan työyhteenliittymänä muun

muassa moottoriteitä. Samaan aikaan teimme tosi paljon teiden kunnostusta. 2000-luvun alkupuolella jyrsimme jopa kuudella jyrsimellä noin kuusi miljoonaa neliötä. Vuosittaiset jyrsintämäärät vaihtelivat neljästä kuuteen miljoonaan neliötä ja toiminta oli

TAPIO JOENSUU JA LAURI LEHTOMÄKI

Veljesten toimiva työnjako

vaan työhön ei ole olemassa sopi-

Tapio Joensuu ja Lauri Lehtomä-

vatiivisuudella he töitä tekivät, Jo-

vaa konetta tai laitetta.

ki ovat tehneet pitkään yhteistyötä

ensuu kertoo.

- Varmasti Andamentilla riitti

Juolan perheyhtiön kanssa, ensin

Lauri Lehtomäki nauraa istu-

varsinkin alkuvaiheessa totisiakin

Tielaitoksen ja myöhemmin Des-

neensa Pentin kanssa milloin mis-

paikkoja. Usko omaan tekemiseen

tian edustajina.

säkin miettimässä välillä hyvinkin

on kuitenkin ollut vahva ja lupauk-

hulluja ajatuksia, miten tekemistä

set on aina pidetty. Yrityksessä on

voisi kehittää.

lisäksi sopiva sekoitus nuoruutta ja

- Verrosen Harri työpäällikkönä tunsi Pentin ennestään ja me kiinnostuimme heidän uusista

Hänen mukaansa Juolan veljes-

kokemusta. Hullunrohkeita ovat,

jyrsimistään, koska siihen aikaan

ten työnjako toimii mainiosti. Juk-

kuten monet suomalaiset yrittäjät,

kalustoa ei ollut kovin paljon.

ka urakoi tarjousten ja kaupanteon

Joensuu kuvailee.

Luottamus syntyi nopeasti kun

kanssa, Matti kehittää menetelmiä

näimme, millä asenteella ja inno-

ja luo kokonaan uutta, jos tarvitta19


ANNA MUSTOLA JA MAIJA BERTULA

Annan ja Maijan aitiopaikka Jos tekivät veljekset Jukka ja Matti ympäripyöreitä päiviä, yhtä lailla lujille joutuivat siskokset Anna ja Maija. Heidän vastuulleen kun tulivat rä-

luettelemalla siinä ostettuja osia.

joituskoneella mutta atk-aikakau-

jähdysmäisesti kasvaneet toimis-

Siihen oli pakko vastata, että se oli

si oli ovella.

totyöt. Anna ja Maija ovatkin näh-

varmaan se meidän kesätyönteki-

- Kun tietokoneet tulivat talous-

neet aitiopaikalta, miten yrityksen

jä, Maija nauraa ja jatkaa, ettei toi-

hallinnon ohjelmistoineen, minun

taloushallinto on kehittynyt An-

mistohommissakaan kysytty, että

oli pakko opetella asioita iltaisin ja

damentin liiketoiminnan kasvun

osaatko. Jos ei osattu niin opetel-

viikonloppuisin. Työkohteita oli pal-

myötä.

tiin, koska asiat piti hoitaa.

jon, joten laskutettavaakin kertyi.

Andament sai toiminnalleen len-

Mikäli oli asiaa Andamentin toi-

Ensimmäisen kännykän sain läh-

tävän lähdön yrityksen voitettua

mistoon, otettiin kengät pois jalas-

tiessäni Markkinointi-instituutin

merkittävän osan koko Suomen

ta ja oltiin sukkasillaan, koska tu-

lähiopiskelupäiville Ouluun 90-lu-

stabilointiurakoista kesällä 1994.

paan tultaessa niin tavattiin tehdä.

vun lopulla. Minut oli pakko saada

Toimistotyöt tehtiin ensimmäiset

Laskut kirjoitettiin vuosia kir-

vuodet kotoa Vasankarista. Siinä samalla hoidettiin maatilaa Elsa-äidin kanssa, käytiin ohjaamassa liikennettä tietyömaalla, lapsia kasvatettiin ja pissatettiin kesken tärkeän työpuhelun, laitettiin ruuat omalle väelle ja usein hallimiehillekin sekä opeteltiin uutta, kuten perheyhtiössä on aina tehty. - Kerran yksi asiakas soitti ja tivasi, miksi ihmeessä olemme tunkeneet laskun viestiosan täyteen

Maija Bertula (vas.) ja Anna Mustola.

20

kiinni silloinkin, Anna muistelee.


Välillä siskokset huristivat Mitsubishilla pankista toiseen shekkien kanssa. Bitumit ja sementit piti maksaa ajallaan, etteivät työmaat pysähtyneet. Samalla tunnollisuudella hoidettiin työntekijöiden palkat ja aliurakoitsijoiden laskut.

Perheyhtiöön vai ei? Siskoksille perheyhtiöön jääminen ei ollut itsestäänselvyys. Annalla oli jo mielessään muita suunnitelmia ja Maijakin ehti käydä välillä töissä Turussa ja Vaasassa. - Voi sanoa, että ajauduimme perheyhtiöön töihin. Kun näimme, miten Jukka ja Matti uurastivat väsymykseen asti, oli itsekin pakko jaksaa ja hoitaa oma osuutensa. Perheessä olemme aina välittäneet toisistamme, Anna sanoo. - Kiireestä huolimatta nämä ovat olleet ihania vuosia. Jalat ovat pysyneet maassa koska muistamme, mistä olemme lähteneet. Meidän onni on ollut se, että olemme saaneet myös taloushallintoon ammattitaitoisia ja sitoutuneita työntekijöitä. He paiskivat töitä samalla asenteella kuin Andamentissa on aina tehty.

erittäin kannattavaa. Omavaraisuusaste nousi 90-luvulla lähelle sataa, mikä mahdollisti isotkin yritysjärjestelyt. Investointeja tehtiin tulorahoituksella varsinkin, kun mielessä olivat karvaat kokemukset valuuttalainoista ennen Andamentin aikaa. Jukka kuitenkin muistuttaa, etteivät Andamentin vuodet ole olleet pelkkiä onnistumiKaikki vuodet eivät sia. Esimerkiksi käy vuosi 1998, jolloin kunnossapito vapautui olleet onnistumisia kilpailulle. Andament osallistui täynnä. Esimerkiksi 19:sta kunnossapidon urakkakilpailuun voittamatta niiskunnossapitourakoissa tä ensimmäistäkään. Sen takia Andamentilla ei ollut Andamentista ei ole tullut kunnossapitourakoitsijaa. onni myötä. Samana vuonna Andament kuitenkin voitti PPA-urakan, joka merkitsi alkua pitkäaikaiselle yhteistyölle Tieliikelaitoksen eli nykyisen Destia Oy:n kanssa. Seuraavana vuonna kuvaan tulivat myös projektinjohtopalvelut voittoisan Ylöjärvi-Kyrönlahti-projektin ansiosta. Hallinnollistenkin töiden määrä oli kasvanut ulos Vasankarin kotipaikan toimistohuoneesta, minkä seurauksena Andamentin toimisto muutti vuosikymmenen lopulla nykyisiin tiloihin Koppelin kiinteistöön Kalajoen keskustassa. Tärkeä osa Andamentin menestystä on ollut ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilökunta sekä työmailla että hallinnossa. - Ensimmäisinä vuosina oli etupäässä jyrsintähommia, mutta tein myös kaivinkonetöitä ja Vesimestarin aikoina ruoppaushommia. Työmaita on ollut laajasti eri puolilla Suomea Loviisasta Itä-Suomeen ja Lappiin. Aina ovat hommat pelanneet ja palkka tullut ajallaan, kertoo Andamentin palveluksessa sen perustamisesta lähtien työskennellyt Jukka-Pekka Luokkala.

21


22


2000-LUKU

Henkilöstössä ovat yhdistyneet nuoruuden into ja pitkä kokemus 1990-luvulla Andamentin palvelukseen oli tullut nuoria osaajia viemään eteenpäin yhtiön kehittämistä. Sen jälkeen taloon tuli lisäksi vankkaa alan osaamista ja kokemusta, mikä antoi entisestään lisäpotkua kehitykselle. Uusi vuosituhat alkoikin juhlatunnelmissa, kun Andament Oy palkittiin vuonna 2000 Kalajoen kunnan yrittäjäpalkinnolla. Samana vuonna Rakentamisen Laatu -yhdistys myönsi yritykselle jo tuossa vaiheessa RALA-pätevyyden asfalttialalle. Varsinaisesti asfalttibisnes käyn-

nistyi yhdeksän vuotta myöhemmin. Tuohon aikaan yhtiön toimitusjohtajana työskenteli Jukka Juola ja hallitukseen kuuluivat lisäksi projektipäällikkö Kauko Kallunki, kehityspäällikkö Matti Juola ja Pentti Juola hallituksen puheenjohtajana.

Syksyllä 2003 andamentilaiset puettiin Marimekko-kuosiin. Takarivissä Eero Korte, Antti Nissinen, Kim Häggblom, Kaj Mattson, Jukka Juola, Pentti Juola ja Peter Heikkinen. Istumassa Kati Ajoksenmäki, Maija Bertula, Anne Nerg, Anna Mustola ja Sinikka Nevanperä. 23


ANNE NERG

Yhteisöllisyys näkyy ja tuntuu Konsernin talousjohtaja Anne Nerg siirtyi Andamentin palvelukseen toisesta perheyhtiöstä kevättalvella 2003. - Aloitin kirjanpitäjänä ja se oli jännä paikka. Juolat olivat päät-

seuraavaksi. Hatusta on

täneet, että kirjanpito hoidetaan

ty kiinni, vaikka kyllä yrityksessä

itse. Ostettiin kirjanpito-ohjelma

jarruakin osataan painaa. Välillä

ja siitä se lähti. Piti vain ryhtyä

olemme uhanneet pönkätä Jukan

takomaan koska työt oli tehtävä,

vessaan, ettei hän pääse tekemään

Nerg muistelee.

maailmalle uusia kauppoja, Nerg

- Opeteltavaa oli paljon. Tulin

nauraa.

mukaan myös taloushallinnossa.

- Vakavasti puhuttuna olen oppi-

- Lapsiystävällisyys on jotain

tiin unelmia. Nyt ympärilläni oli

nut luottamaan Jukan intuitioon.

erityistä. Se näkyy esimerkiksi lo-

paljon nuoria ja innostuneita in-

Hänellä on posketon vainu ja vais-

majärjestelyissä. Taloushallinnos-

sinöörejä. Se tuntui oudolta, kun

to. Matille puolestaan iso kunnia

sa venymme porukalla varsinkin

yhtäkkiä tehtiin ja myyntiin jotain

työn hyvästä jäljestä, josta Anda-

tilinpäätösten aikana, ja vuosien

hyvin konkreettista.

ment saa paljon kiitosta.

kuluessa meistä on tullut keske-

Nerg myöntää, että vauhti on ol-

24

pidet-

toimialalta, jossa asiakkaille myy-

lut kova.

1.

- Monesti on jänskättänyt, mitä

Arvopohja, jolta perheyhtiö toimii, näkyy ja tuntuu talousjohtajan

2.

nämme hyviä ystäviä. Yhteisöllisyys elää vahvana tässä talossa.


Juolan perheestä Anna Mustola hoiti toimistopäällikön tehtäviä ja kausiluontoisesti perheyrityksessä työskentelivät myös Lauri ja Maija Juola (nyk. Bertula). Kalajoen pääkonttorin lisäksi yhtiöllä oli projektitoimisto Ylöjärvellä. Andamentin liikevaihto oli 24 miljoonaa markkaa ja yhtiö työllisti kymmenen teknistä henkilöä sekä kiireaikoina enimmillään yli 30 työntekijää. Yhdessä vaiheessa esille nousi ajatus hankintapalveluista. Samoin koneita ja laitteita kehitettiin edelleen kulloiseenkin tarpeeseen. Vuonna 2002 valmistui maailman suurin täysin tietokoneohjattu stabilointijyrsin Cutter Modulator. Parina seuraavanakin vuonna tapahtui paljon: koska työmäärä lisääntyi kovaa tahtia, Andament ryhtyi oman valmistuksen lisäksi ostamaan valmista kalus-

toa. Sekoitusjyrsintää Andament teki koko Suomen alueella ja Suonenjoella avattiin uusi toimisto. Vuonna 2006 hankintapalvelut eriytettiin Carement Osakeyhtiöön. Seuraavana vuonna mukaan tuli jälleen uusi toimiala, kun matka-aikatietopalveluja tarjoamaan perustettiin NeVia Oy. Vuonna 2008 Andament Oy:n liikevaihto ylitti kymmenen miljoonaa euroa. Valaistuksen hoitotöistä tehdyt tarjoukset tuottivat tulosta, ja HSK Sähkö Oy ryhtyi tekemään hoitotöitä alihankintana. Seuraavana keväänä Andament myi sähköpalveluliiketoimintansa HSK Sähkölle ja tuli yhtiön osakkaaksi. Keväällä 2009 omistusrintamalla solmittiin toinenkin merkittävä sopimus. Pitkien neuvottelujen päätteeksi Andament tuli omistajaksi Suomen Laatuasfalttiin ja samalla yhtiön nimi muuttui SL Asfaltiksi.

Andament Group yhdisti infrarakentajat Vuonna 2010 päivänvalon näki konepajayritys WeldOne Oy. Se otti vastuulleen myös Andamentin uusien koneiden ja laitteiden kehittämisen. Weld­Onen kasvutarina hakee vertaistaan. Neljässä vuodessa se on kasvanut kahden miehen yrityksestä noin 30 työntekijän konepajaksi, joka kilpailee isoista valtakunnallisista urakoista. Huhtikuussa 2011 infraosaajat yhdistivät voimansa Andament Groupiksi. Konserniin kuuluivat perustamisvaiheessa Andament, NeVia, SL Asfaltti,

WeldOne ja HSK Sähkö. Yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 30 miljoonaa euroa ja kyseisellä tuotantokaudella henkilöstöä oli yli 200. - Ratkaisun ansiosta pystymme tarjoamaan suurempia palvelukokonaisuuksia. Konsernina yhtiöiden selkäranka vahvistui ja järjestely antoi hyvät eväät lisäkasvulle, Jukka perustelee ratkaisua. Seuraavana vuonna konserni jatkoi investointejaan erikoisosaamiseen, kun Andament Group osti Suomen Maastorakentajat Oy:n osake-enemmis-

1. Andament Groupin naisia Vasankarissa: vasemmalta lukien Gisella Ohvo, Anne Nerg, Anna Mustola ja Minna Vähärautio. 2. Porukka koolla 1.4.2011 tiedotustilaisuudessa, jossa julkistettiin Andament Group -konsernin muodostaminen. 25


Andament Groupin toimitusjohtajaksi valittiin keväällä 2014 Jari Palviainen. Hänen vankka kokemuksensa vaativista kehittämistehtävistä täydentää erinomaisesti sitä osaamista, jota tarvitaan Andament Groupin toimintojen pitkäjänteisessä ja systemaattisessa sekä kannattavaan kasvuun perustuvassa eteenpäin viemisessä.

26


tön. Yhtiö on erikoistunut maa-, vesi-, teollisuus- ja sillanrakentamiseen. Vuonna 2013 Andament Groupin ja toisen perheyhtiön, haapajärvisen T. Maijala Oy:n perustama Kiviment Oy osti Metsähallitukselta Morenia Oy:n kiviaines- ja teollisuusmineraaliliiketoiminnan sekä Morenia-tavaramerkin. - Morenia-kaupan myötä meillä on käytössä oma raaka-aine Andament Groupin päällyste- ja tienparannusurakoihin. T. Maijala Oy täydentää tuotantoketjua pitkäaikaisella kiviainesosaamisellaan. Samalla

vahva kiviainestoimija Morenia pysyi suomalaisessa omistuksessa. Andament Groupin hallituksen laatiman kehitysstrategian mukaisesti yhtiön tavoitteena on jatkaa kasvua sekä liikevaihdollisesti että maantieteellisesti. Konserni haluaa olla myös tulevaisuudessa erikoisrakentamisen yksi merkittävimmistä toimijoista Suomessa. Kasvustrategiaa tukeakseen konsernin hallitus valitsi toukokuussa 2014 Andament Groupin toimitusjohtajaksi diplomi-insinööri Jari Palviaisen.

TUOMO MUSTOLA

Vävypoikakin laitettiin töihin Kun Anna-tytär toi poikaystävänsä ensimmäisiä kertoja näytille, Pentti saattoi kenties mielessään miettiä, ymmärtääkö vävykokelas työnteon päälle. Oli miten oli, Juolan perheen töistä

kovalla työnteolla. Myös Jukan

Tuomo Mustola pian itsensä löysi.

vaimo Jaana on tehnyt paljon töitä

- Pääsin talon hommiin pellolle

perheen hyväksi varsinkin veljes-

opettelemaan traktoritöitä ja eri-

ten ollessa maailmalla.

laisia maataloushommia. Elsal-

- Yksi iso periaate perheyhtiössä

la oli myös isot marjaviljelykset.

on ollut se, että ensin on hoidet-

Myöhemmin suunnittelimme An-

tu velvoitteet muille. Sen jälkeen

nan kanssa lomatkin sen mukaan,

on katsottu, mitä jää itselle. Myös

miten Pentti ja Elsa tarvitsivat

usko tulevaisuuteen ja yhteen hii-

apua. Vapaa-ajanongelmia ei ollut

leen puhaltaminen ovat tärkeitä

mutta toki me seurustellakin eh-

menestystekijöitä. Mahdollisuuk-

dimme, Tuomo vakuuttaa.

siin on tartuttu rohkeasti, vaikka

Hänen mukaansa kaikki mitä Andament on tänään, on tullut

toimintaympäristössä on isoja kilpailijoita, Mustola sanoo. 27


Elokuussa 2014 Andament Oy fuusioitui Suomen Maastorakentajiin Andament Groupin ostettua Suomen Maastorakentajat Oy:n koko osakekannan. Suomen Maastorakentajien nimellä toimintaansa jatkava yhtiö pystyy tavoittelemaan entistä suurempia ja vaativampia rakennushankkeita. Vielä samassa kuussa Andament Group ilmoittikin lähtevänsä mukaan Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen. Andament Groupin omistus Voimaosakeyhtiö SF:stä toteutuu alueellisen yritysyhteenliittymän kautta. Konsernissa nähdään energiarakentamisessa paljon muitakin mahdollisuuksia. Esimerkiksi Suomen Maastorakentajat on toiminut jo pitkään energiatoimialalla rakentaen muun muassa vesi- ja lämpövoimalaitoksia sekä lämpölaitoksia. Loppukesästä 2014 yhtiö teki lisäksi merkittävän sopimuksen yhdeksän tuulivoimalaitoksen infran rakentamisesta Ylivieskan Pajukoskelle. Myös tässä tapauksessa hanke työllistää Andament Groupin muitakin yhtiöitä.

28

PENTTI JUOLA 1944–2013 Ennen viimeisimpiä yritysjärjestelyitä, 14. lokakuuta 2013, kiireisen arjen katkaisi yllättävä suru-uutinen. Andament Groupin hallituksen puheenjohtaja Pentti Juola oli kuollut äkillisesti sairaskohtaukseen 69-vuotiaana. Vaikka suuri persoona on poissa, hän ehti luoda seuraavan omistajasukupolven työlle perustan ja periaatteet, joiden varassa Andament Group kasvaa ja kehittyy tulevinakin vuosikymmeninä.


29


1.

AURINKOHIEKAT Kalajoen Aurinkohiekkojen vanhasta soranottoalueesta rakentui mittavilla muutostöillä viihtyisä keidas mökkeilijöille ja turisteille. Hanke sisälsi erittäin monipuolisesti infrarakentamisen osa-alueita. Maastorakentajat purki vanhan tien ja rakensi uutta yli kilometrin verran. Alueelle vedettiin uudet vesijohdot ja viemäröinnit, lampia ruopattiin ja tonttimaita täytettiin. Liikuteltavana oli yhteensä 65 000 kuutiota maata. Kaikki tapahtui liikenteen kuhistessa ympärillä, sillä tiukka aikataulu koski paitsi urakoitsijaa, myös vuoden 2014 loma-asuntomessujen rakentajia.

30


2.

3.

4.

2010-luvulla Andament Groupin osaaminen ulottuu monipuolisesti infrarakentamisen eri osa-alueille. 1. Suomen Maastorakentajat rakensi Kalajoen loma-asuntomessualueen infran.

2. Nevia mittaa liikennemääriä ja tuottaa liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta edistäviä tietoja tienpitäjille. 3. HSK Sähkö sähköistää rakennuskohteita ja rakentaa sähköverkkoja ympäri maan.

4. Konepajayritys WeldOne suunnittelee ja valmistaa teräsrakenteita ja koneita räätälöityinä ratkaisuina, kuten nämä moottoroidut kuljetusalustat Rajavartiolaitoksen helikoptereille. 31


1.

VASKILUODON SILTA Maastorakentajat vahvisti Vaasan Vaskiluotoon johtavia siltoja kolmelle vuodelle jakautuneessa jättiurakassa. Hanke oli erittäin vaativa, sillä rakentaminen tapahtui meren ja vilkkaan liikenteen äärellä. WeldOne rakensi tilapäisen terässillan, jolle liikenne ohjattiin pohjoisen sillan ollessa rakenteilla. Uuden sillan kantavuus, 600 tonnia, riittää Vaasan energiateollisuuden painavimmillekin erikoiskuljetuksille. Vaskiluodon silta palkittiin vuoden 2014 Vuoden kuntatekniikan saavutuksena.

32


2.

3.

4.

1. Vaskiluodon silta Vaasassa vahvistettiin kestämään satojen tonnien painoiset erikoiskuljetukset. 2. Maastorakentajat on näkyvässä roolissa vesi- ja voimalaitosrakentamisessa. Ku-

vassa Tarastenjärven hyötyvoimalaitos RU5:n rakennustyömaa Tampereella. 3. Morenia louhii, murskaa ja jalostaa laajoista varannoistaan kiviaineksia monipuolisiin käyttötarkoituksiin.

4. SL Asfaltti ylläpitää Suomen tieverkon kuntoa laadukkailla ja edistyksellisillä päällystemenetelmillään. Yritys on maan neljänneksi suurin toimija alallaan. 33


Andament Group tänään Andament Group Oy on kaikilla infra-alan osa-alueilla toimiva konserni, jonka toiminta on jaettu toimialoittain kuudelle yhtiölle.

34

SL Asfaltti

Suomen Maastorakentajat

Morenia

PÄÄLLYSTYS • Toimipaikat: Kuopio, Kalajoki

INSINÖÖRIRAKENTAMINEN • Toimipaikat: Kuopio, Jyväskylä, Kalajoki, Pyhäjoki, Oulunsalo, Mikkeli,Vaasa

KIVIAINEKSET • Toimipaikat: Oulu,Vantaa, Tampere, Kuopio, Suomussalmi, Tornio, Rovaniemi, Sodankylä, Tallinna

HSK Sähkö

Nevia

WeldOne

SÄHKÖRATKAISUT Toimipaikat: Kalajoki, Kempele

ÄLYKÄS LIIKENNE • Toimipaikat: Kalajoki, Muurame, Oulu, Pietarsaari

KONEPAJA • Toimipaikka: Kalajoki


• • • •

Avainluvut

6 yhtiötä liikevaihto 2014 yli 100 miljoonaa euroa henkilöstömäärä 2014 yli 300 henkilöä pääkonttori Kalajoella, toimipisteitä yhteensä 17 paikkakunnalla

Yhtiöt Andament Groupin toimintaa on synergiaetujen saavuttamiseksi laajennettu yritysostoilla ja perustamalla erikoisosaamiseen keskittyviä tytäryhtiöitä. HSK Sähkö on monipuolinen sähköverkkojen rakentaja ja sähköurakoitsija.Yrityksen asentajat sähköistävät rakennuskohteita, asentavat talotekniikkaa ja huoltavat liikennevaloja sekä rakentavat sähköverkkoja kaikkialla Suomessa. Morenialla on kattava verkosto kiviainesvarantoja, joista se louhii, murskaa ja jalostaa kiviaineksia niin suurten väylärakennushankkeiden kuin pientalorakentajienkin käyttöön. Nevia tekee liikenteestä turvallisempaa modernin tekniikan keinoin. Nevialaiset mittaavat liikennemääriä, analysoivat ruuhkapaikkoja ja tutkivat päällysteiden kuntoa. SL Asfaltti on Suomen neljänneksi suurin päällystysalan yritys, jonka toiminnassa kohtaavat laatu, turvallisuus ja kestävä kehitys. Suomen Maastorakentajat on vaativien kohteiden rakentajaksi profiloitunut yritys, jonka palveluvalikoima ulottuu tietöistä voimalaitoksiin ja siltaurakoista betonirakentamiseen. WeldOne valmistaa monipuolisia teräsrakenteita ja kehittää ennakkoluulottomasti parempia koneita ja laitteita vaativille asiakkaille.

Omistus Elsa Juola, Jukka Juola, Anna Mustola, Matti Juola ja Maija Bertula.


Nämä ajatukset pyörivät kalajokisen Pentti Juolan mielessä niin aamuvarhaisella hänen herätessään kotitilan töihin kuin iltamyöhällä valon vielä palaessa pihapiirin konehallissa, missä Pentti kehitteli uusia koneita ja laitteita.

Juolan 1960-luvulla alkanut elämäntyö jatkuu tällä vuosituhannella Andament Group -konsernissa, johon kuuluu yhtiöitä infrarakentamisen kaikilta osa-alueilta. Tähän kirjaseen on koottu perheyrityksen vaiheita alusta asti.

www.andamentgroup.fi

ANDAMENT GROUP Y H T E I S E L L Ä T I E L L Ä 19 9 4 – 2 014

”Vasankari on paikka, missä mikään ei ole mahdotonta. Siellä voidaan tehdä mitä vain. Tarvitaan ainoastaan kekseliäisyyttä, ennakkoluulottomuutta, periksiantamattomuutta ja kovaa työtä.”

Y H TEI SEL L Ä T I EL L Ä 1994 –2014


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.