Mynthos 1/15

1/2015 Yliopisto ja yhteiskunta

Sisällysluettelo Pääkirjoitus Hallitus on kaatunut! Eläköön uudet kujeet! Humanistinen koulutuspolitiikka - haastattelussa Nico Lamminparras #Älätyri nyt Kahden tiedekunnan välissä Mythos meets - Jouko Piho Johtosääntöjenkka - eli kuka vie ja mitä? Pari sanaa uskonnonopetuksesta Kansanuskokirjallisuus 2010-luvulla Uskontotieteen uudet sankarit

Päätoimittajat

Hanna Ingman & Jani Mastola

Toimittajat

Siria Koskinen Markus Sirelius Nico Lamminparras Tommi Mäklin Samuli Kyllästinen

Taitto

Hanna Ingman

Kuvitus

Samuli Leinonen

Muutoksen virta Kevät on ollut muutoksen aikaa. Suomi on saanut uuden hallituksen ja Helsingin yliopisto uudistaa toimintaansa. Jopa Mythoksella on uusi hallitus. Muutos ja veden virtaus muistuttavat toisiaan. Yhtenäisessä liikkeessä asiat saavat uuden muodon. Vanha on hylättävä, jotta elämän uusi uoma saisi tilaa. Uusi syrjäyttää vanhan. Kiertokulkua ei voi pysäyttää. Ei pidä kuitenkaan heittäytyä epätoivoon. Vaikka emme voikaan estää muutoksen virran matkaa, voimme ohjata sitä. Opiskelijamielenosoitukset, opintopolitiikka ja valveutuneisuus ovat osoituksia siitä kun emme anna virran viedä. Pyrimme luomaan oman ulappamme jolla matkata. Tämä Mynthoksen kesäjulkaisu keskittyy suomalaiseen yhteiskuntaan ja yliopistoon, ja minne niiden virta on suuntaamassa. Lisäksi tutustumme niihin, jotka eivät ole jääneet seuraamaan sivusta muutoksen muovautumista, vaan ovat luoneet oman ulappansa. Kurkistamme myös suomalaisen kansanuskon maailmaan kirjaesittelyn muodossa. Älkää siis alistuko muutoksen virran alle, vaan kaivakaa esiin kuokat ja lapiot. Muovatkaa yhteiskunnan ja yliopiston muutosta, älkääkö jääkö katsomaan sivusta kun tulevaisuutta tehdään. Hanna Ingman Päätoimttaja 3

Hallitus on kaatunut! Eläköön uudet kujeet! Vanhan hallituksen purjeisiin on tarttunut uusi tuulenvire ja vienyt heidät kohti uusia seikkailuja. Maailma kaipaa kuitenkin pelastusta, jota ohjaamaan ovat saapuneet uudet hallituksen jäsenet. Tutustukaamme siis uusiin kasvoihin ja kuulkaamme uusia piirteitä vanhoista kasvoista. 1. Nimi ja asema 2. Kotipaikkakuntasi 3.Uskontotieteelliset kiinnostuksenkohteet ja sivuaineet 4.Voimaeläin ja väri 1. Anna, puheenjohtaja. 2. Itäinen Helsinki. 3. Uskontojen luontosuhteet ja ympäristöaktivismi, erityisesti islam. Sivuaineina ympäristöpolitiikka ja arabian kieli ja islamin tutkimus. 4. Punainen ja voimaeläimeni on vuohi.

4. Kaikki värit ja poro. 1. Hanna, opintovastaava ja Mynthoksen päätoimittaja. 2. Kajaanin korpimetsät. 3. Uskonto ja populaarikkulttuuri, psykologia ja esoteriikka. 4. Pöllö ja sininen.

1. Piia, vara-pj & tilavastaava. 2. Tornio, nykyisin monen mutkan jälkeen Itä-Helsinki. 3. Uskonnon ja yhteiskunnan vuorovaikutus, esoteriikka. Itä-Aasian uskonnollinen kenttä ja uususkonnollisuus. Sivuaineina aasian tutkimus, kehitysmaatutkimus ja buddhalaisuuden opinnot. 4. Sinivihreä ja voimaeläimenä mustarastas.

1. Jani, opintovastaava & Mynthoksen päätoimittaja. 2. Tornion slummista. 3. Poliittinen teologia, ideologiat ja fenomenologia. 4. Väri violetti tai keltainen ja eläin susi.

1. Johanna, sihteeri. 2. Pudasjärvi. 3. Uskontotieteessä kiinnostaisi perehtyä epäuskonnollisina pidettyihin ilmiöhin, joissa uskonnollisuutta on kuitenkin lähemmin tarkasteltuna mahdollista nähdä. Sivuaineina sukupuolentutkimus, psykologia ja muuta sekalaista.

1. Emilia, taloudenhoitaja & työelämävastaava. 2. Vantaa (ja vähän Porvoo). 3. Uskonnottomuus, kiinnostaa myös miksi ihmiset uskovat. 4. Sininen ja hämähäkki. 3. Turku 4

1. Milla Järvensivu, tapahtuma-ja ulkosuhdevastaava. 2. Turku 3. Uskontopsykologia. 4. Ilves ja metsänvihreä.

1. Marja. ympäristö- ja tasa-arvovastaava. 2. Turu lähelt, tällä hetkellä Kruunuhaka 3. Uskontososiologia, uskonto ja politiikka. Sivuaineina sossutyö, poliittinen historia, ympäristötiede ja paljon jännäkursseja. 4. Bonobo on eläin ja tummansininen.

1. Karoliina, tapahtumavastaava. 2. Lahest, nykyisin Helsingin Pasila. 3. Kulttuurientuntemus ja sosiaalityö, Islam ja psykologinen tutkimus: itsemurhien yhteys uskontoon/uskonnollisuuteen. 4. Korppi ja väri violetti.

Mynthoksen toimitus toivottaa uudelle hallitukselle suotuisia tuulia opiskelijatoiminnan aalloilla! Hanna Ingman Päätoimittaja

1. Sofia, liikuntavastaava. 2. Kotoisin Varkaudesta, nykyinen asuinpaikka Helsingin Koskela. 3. Uskontotieteessä kiinnostaa uskontopsykologia ja uskonnollinen identiteetti, sivuaineena sosiaalipsykologia. 4. Väri purppura ja voimaeläin pöllö 1.Hannu, sähköpostilistavastaava. 2. Helsinki. 3. Kognitiivinen uskontotiede sekä politiikka. 4. Gekko ja vihreä. 1. Kata, TYT-vastaava. 2. Itä-Helsingin merellinen kulttuurien sulatusuuni, Vuosaari, born and raised. Nyttemmin Vallilan osakuntalaiskeskittymä. 3. Sivuaineet viestintä ja islamintutkimus, erityisesti kiinnostaa uskontodialogi Suomessa. 4. Musta & TYTn kulttuurivastaava Teemu H.V. Uotila. 1. Jonne, jäsenrekisterivastaava. 2. Turku. 3. Uskontotieteen tieteenfilosofia - Mediatutkimus, filosofia, taloustiede, valtio-oppi, antropologia, opettajan pedagogiset opinnot. 4. Inimicus didactylus, musta.

Humanistinen koulutuspolitiikka - haastattelussa Nico Lamminparras Mynthos sai yksinoikeudella merkittävän koulutuspoliittisen vaikuttajan haastattelun juuri näin historiallisten muutosten alla. Kuten kaikki tietävät – tai kuten kaikkien pitäisi tietää – yliopistolla on käynnissä kaksi suurta mullistusta: Unifin pitkään hautunut rakenteellisen kehittämisen (RAKE-) raportti ja yliopiston oma Iso Pyörä.

edelleen. Rakenteen valmistelukausi oli 2010-2011, tutkintovaatimusmuokkauksineen se kesti kevääseen 2012. Lisäksi oli enemmälti juoksevia asioita, kuten Vaaliohjesääntö opiskelijoiden valinnasta tiedekunnan ja laitosten sisäisiin elimiin, tiedekunnan taloustilanne, yliopistouudistusta 1.1.2010 seuran-

Niin, johan oli aikakin, haastateltava toteaa. ”Unifihan on yliopistojen valtakunnallinen yhteistyöelin, ja sen RAKE-esitykset jopa rationaalisia, vaan viimeksi kelläkään ei ollut rohkeutta viedä ideoita eteenpäin saati loppuun.” Isoa Pyörää voi taas pitää tyypillisenä nimellisprojektina. Tapasin kopokenraali (evp.) Nico Lamminpartaan Ortodoksisen opiskelijaliiton tiloissa Mikonkadulla. Terve Nico. Missä toimissa oletkaan siis vaikuttanut? Tsur tsur. Ainakin tiedekunnan opintoasiaintoimikunnassa 4 vuotta, kirjaston johtokunnassa 4v, tiedekuntayhdistyksessä vajaa 4v, tiedekuntaneuvostossa, Nykykielten laitoksen laitosneuvostossa, kollegiossa, oppiaineyhdyshenkilönä, yhdessä ainejärjestössä opintovastaavana, toisessa puheenjohtajana ja edunvalvontavastaavana... Listalla noin 30 vuotta kokemusta. Pelkistetysti sanoen, vuosia kaikilla tasoilla ja niiden välissä – vieläpä samaan aikaan.

neiden rakenteiden ja käytäntöjen vakioiminen, uuden yliopiston kirjaston luominen, jne. Millaista oli tehdä vaikuttamistyötä? Voimat ainakin meni, vaan en kadu päivääkään! Oli se sen arvoista, ja jos jotain haluaa saada aikaan, se pitää tehdä itse. 99% ei kiinnosta tuon taivaallista mitä tapahtuu, 0,5% tietää jotakin mutta välttelee kaikkea vastuuta ja loput vastustaa periaatteesta. Kyse on siitä, ettei uskalleta sanoa mielipidettä, koska se aina sulkee jotakin pois: jos sanot ei, et ole tuon kaveri, ja jos kyllä, et ole tuon. Voi Herregud, valtaosa ihmisistä jää joka tapauksessa tuntemattomaksi! Kyllä tässä hommassa näkee paljon ihmisyydestä. Ensimmäinen kivi lentää aina omilta, vastapuoli sentään hetken kunnioittaa sinua. No, saitko kuitenkin kiitosta työstäsi? On sitäkin sattunut, enimmäkseen ei ruusuja eikä risuja. Jälkeenpäin kyetään toki valittelemaan asioiden pitkässä prosessissa saamaa muotoa, mutta kun asiaa käsitellään, niin kukaan ei pukahdakaan. Kuvaava esimerkki on, että antaessani kerran legojeni 2 viikkoa – käytössämme oli kolme – vapaasti luonnostella kantoja, ei koko aikana tullut mitään. 2,5 viikon jälkeen laadin näkemykset itse ja vein

Okei. Eli siis ainakin kolmessa portaassa. Mitäs teemoja silloin käsiteltiin? No suurin oli varmasti kandidaatintutkinnon tutkintorakenteen reformi, eli opiskelukokonaisuusuudistus. Tunnetaan rakennereformina, ja sitä kirotaan 6

eteenpäin – moitittiin diktaattoriksi, koska muka runnoin omat kantani läpi. Mutta eihän mitään muita kantoja ollut, turha huudella jälkeenpäin, jos ei tehnyt mitään silloin, kun oli mahdollisuus! Joskus esitin vertauksen, että jänis pistää päänsä pensaaseen piiloon ja luulee, ettei kukaan näe sitä. Silti kaikki tietävät sen piilopaikan. Jos opiskelija tekisi samoin, sekin olisi reilumpaa, silloin tämänkin olinpaikka olisi tiedossa – opiskelijaa et vaan löydä kilometrienkään säteeltä!

oppiaineiden vastuulle. Alhaalla taas kaivattiin jonkinmoista ääriviivoitusta, mutta liian valmista kehystä ei saanut tehdä. Siinäpä sitä sovittelemista! Entä mites tuo uusi uudistus Iso Pyörä, siellähän on suuria muutoksia... Se on taas näitä näennäiskyhäelmiä, siinähän on tarkoitus tehdä se, mitä jo muutenkin on tekeillä, sattuihan eräs huomattava toimija taannoin lupaamaan kehittävänsä tutkintoja, mutta sittemmin realismi kai iski silmille. Humanististen ja valtiotieteellisten historia-aineiden taannoinen yhteenliittämisidea on hyvä esimerkki: prosessin sahattua ylhäältä alas ja takaisin vastauksena lopulta todettiin, että ”tulemme jatkamaan yhteistyön kehittämistä siltä pohjalta, jonka olemme aiemmin havainneet hyväksi”. Ja taaskin liian monen oma tuoli on tulessa, jotta voitaisiin todella saada aikaan. Enemmän arvoa panen RAKE-raportille, vihdoin Unifilta tulee jotain konkreettista. Heidän raporttejaan on pyörinyt niin pitkään kuin muistan. Siltäkään on turha odottaa ihmeitä. Esimerkiksi tuonne valtiotieteellisen Global Studies -ohjelmaan siirretään taloustieteellisiä aineita vain ”soveltuvin osin”, toisin sanoen vain siinä määrin kuin asianomaisille sopii? Aivan samoin siinä esitetään

No, mitä se kirottu rakennereformi oikein teki? Taustalla välkkyivät mm. päällekkäisyyksien purku, synergioiden löytäminen, tutkinnon laaja-alaistaminen ja työelämärelevanssin lisääminen siihen; samalla tiedekunnan hakukohteiden kaavailtiin vähenevän. Tuloksena ovat kaikki nykyiset hakukohteet ja opetettavat aineet, esim. Kulttuuriperinnön, Historia-aineiden, Taiteiden tutkimuksen, Alue- ja kulttuurintutkimuksen, Suomen ja sukukielten, Saksan, Ranskan ja vaikkapa Englannin opiskelukokonaisuus. Lisäksi oppiaineiden kuuluisat yhteiset 25op metodiopinnot ovat tältä ajalta. Alun perin eräässä luonnostelmassa näytti siltä, että kaikki oppiainerajat pannaan nurin! Mutta se oli pelkkä avaus, jonka ei kaiketi ollut tarkoituskaan toteutua. Tokaisinkin

”Ja taaskin liian monen oma tuoli on tulessa, jotta voitaisiin todella saada aikaan.”

joskus pari vuotta sitten eräälle, että jollei edunvalvonta olisi ollut hereillä tuolloin 2010-2012, yksikään teistä humanisteista ei tietäisi edes, mitä ainetta opiskelee! Jotkut myös luulivat, että tutkinnonuudistus kytkeytyy samanaikaiseen säästötarpeeseen, ja ehtimiseen saikin todistella, että kyseessä ovat aivan eri asiat. Heikkenevän taloustilanteen aiheutti menojen merkittävä kasvu suhteessa tulojen kasvuun... Prosessi osoitti kyllä monenlaisia piirteitä vaikuttamisesta ja ihmisistä. Ylhäältä toisteltiin, että raamitus tulee, mutta sisältö jää

HY:n kehittävän vieraiden kielten ja kulttuurien opetusta venäjän kielen osalta ns. Russian Studies –suuntaan, muttei oteta kantaa siihen, miten ao. alueen maantuntemusopetus yhdistyy tähän. Liioin siinä ei ole kantaa – tai tietoa – miten Aleksanteri-instituutin siirtyminen humanistiseen tiedekuntaan korreloi esityksen kanssa.

No, miten pitäisi sitten toimia? Yksi sana - prosessi! Eli 1.8.2016 alkaviin koulutuksiin valintakriteerit valmistuvat syksyllä 2015, opetusohjelma keväällä 2016. Tutkintovaatimuk-

Viimeiset sanat? Asioihin voi aina vaikuttaa, mutta se pitää tehdä silloin, kun sen aika on, ja se vaatii pitkäaikaista sitoutumista. Ja jos haluat oikeita kavereita, etsi ne yliopiston ulkopuolelta! Opiskelija luistaa aina, vaikka mitä tahansa vannoisikin.

sia itseään kannattaa tietenkin tarkastella säännönmukaisesti. Vuonna 2017 alkavien koulutusten valintaperusteet tulee olla valmiina vuoden 2016 lopulla, koska yliopistoon hakijoiden tulee keväällä tietää, mihin hakevat. Miten mielestäsi humanistista tiedekuntaa pitäisi kehittää? Raa’asti vaan sisäänotto alas, joskaan mitään määrällistä leikkuria ei voi antaa aineiden sisäänoton vaihdellessa viidestä henkilöstä useisiin kymmeniin. Ylipäätään opiskelijat pitäisi opettaa hylkäämään luennot, jotta oppisivat ennen kaikkea kyseenalaistamaan. Saleissa sitä ei opi!

Haastatellut Jani Mastola Päätoimittaja

#Älätyrinyt

Tule mukaan Mythoksen toimintaan! Sykkiikö sydämesi taittamiselle? Kiinnostaako tapahtumien järjestäminen? Halajatko opiskelijatoimintaan? Tervetuloa mukaan Mythoksen opintomatkoille, Buddhabar-keskusteluiltoihin, illanviettoihin, koulutuspolitiikkaan ja monenmoiseen toimintaan. Ajankohtaista tietoa Mythoksen toiminnasta saat Mythoksen Facebook-sivuilta ja sähköpostilistan kautta.

Kahden tiedekunnan välissä Tilastotiede

henkilökuntaan. Joskus Kaisaniemen ja Kumpulan välillä sukkuloiminen aiheuttaa aikatauluongelmia kaikille osapuolille, mutta opetuksen laadun kannalta eri näkökulmasta tilastotiedettä katsovien kurssien eriyttäminen tarjoaa mielenkiintoisen mahdollisuuden kursseja järjestettäessä. Keskustakampuksella on toki myös enemmän valinnanvaraa lounaspaikkojen suhteen. Ongelmilta nykyinen järjestelmä ei kuitenkaan välty. Välillä tiedekuntien välinen kanssakäynti tuntuu jähmeältä ja, erityisesti näin opintovastaavan näkökulmasta, hankalalta. Asioista vastaavia henkilöitä joutuu etsimään molemmilta laitoksilta, ja kunkin valtuudet vaikuttaa esimerkiksi opetukseen rajoittuvat kyseisen henkilön tiedekuntaan, jonka vuoksi molempia opetuspaikkoja koskevien kysymysten ajaminen saattaa paikoin hidastua merkittävästi. Toisaalta kummankin tiedekunnan henkilökunta kokoustaa yhdessä säännöllisesti keskustelemassa aineen opetuksesta, mikä onkin mainio tilaisuus opiskelijoille tuoda esiin kumpaakin koskevia asioita. Tutkintovaatimukset poikkeavat myös jonkin verran toisistaan tiedekuntien välillä: valtiotieteellisessä kandidaatin tutkintoon sisältyy muutamia kaikille valtiotieteilijöille yhteisiä kursseja, matemaattis-luonnontieteellisen tarjoamaan tutkintoon ei ole haluttu tai pystytty sisällyttämään, ja ne onkin korvattu muilla kursseilla, joita taasen valtiotieteellisen tutkintoon ei vaadita. Vaatimusten tiedostaminen omassa koulutusohjelmassa jää suurilta osin opiskelijan oman toiminnan varaan; toisen tiedekunnan tutkintoa suorittavat harvemmin tuntevat molempien vaatimuksia riittävän hyvin neuvoakseen tovereitaan.

Tilastotiedettä opetetaan Helsingin yliopistossa kahdessa tiedekunnassa, matemaattis-luonnontieteellisessä ja valtiotieteellisessä, osittain historiallisista ja osittain opetuksellisista syistä. Oppiaineen historia ja laajat sovellusalueet yhteiskuntatieteissä ovat alkujaan johtaneet opetuksen sijoittamiseen valtiotieteiden joukkoon sosiaalitieteiden laitokselle, josta myöhemmin eriytyi teorian ja opetuksen vahvan matemaattisuuden vuoksi matematiikan ja tilastotieteen laitoksen alaisuudessa toimiva Kumpulan yksikkö. Opiskelijoiden arkeen jako ei juurikaan vaikuta. Sisäänotossa tiedekuntien väliset erot tulevat vahvimmin esille, valtiotieteelliseen tiedekuntaan tulee hakea pääsykokeen kautta riippumatta mahdollisesta ylioppilastutkinnosta, kun taas matemaattis-luonnontieteellisen opinto-oikeus ansaitaan hyvällä matematiikan arvosanalla. Perinteisesti koepisteillä sisään tulleet fuksit ovat ensisijaisesti psykologiaan (jossa tilastotiede on osa valintakoetta) hakeneita, kun taas suoravalinnassa tulevat hieman eksyneitä alansa etsijöitä. Yleensä erottelu tiedekuntien välillä hälvenee nopeasti, valitettavan suuresta ensimmäisten kuukausien opiskelijakadosta johtuen, ja orientaatioviikon tapahtumat järjestetäänkin pääosin yhteisinä. Opetus järjestetään yhteistyössä tiedekuntien välillä sisällöltään päällekkäisten kurssien välttämiseksi, jolloin virallisesta kirjoillaolopaikasta huolimatta opiskelijat vierailevat molemmilla kampuksilla ja tutustuvat kummankin laitoksen

Myös tutkielmien tarkastuksessa ja ohjauksessa on pieniä hallinnollisia mutkia. Oman tiedekuntansa ulkopuolelta kandi- tai graduohjaajan haluavan tulee hankkia työnsä hyväksyjäksi joku kirjoillaolotiedekunnan henkilökunnasta. Suurin hyötyjä kahden tiedekunnan jaosta lienee kaikkien Helsingin yliopiston tilastotieteilijöiden ainejärjestö Moodi, jolle läsnäolo Kumpulassa ja keskustakampuksella mahdollistaa pääsyn sekä valtio- että luonnontieteilijöiden hallinnoimiin opiskelijatiloihin, tapahtumiin ja verkostoihin. Järjestön toiminnassa on mukana tasapuolisesti edustajia molemmilta puolilta, ja yhteistyötä tehdään kummankin tiedekunnan ainejärjestöjen kanssa. Tilanne on tuonut Moodin toimintaan eräänlaista mainiota omalaatuisuutta, joka yhden tiedekunnan ainejärjestöiltä puuttunee.

taan tarkastaja kuuluu. Yliopistokentässä uskontotiede on erittäin menestynyt oppiaine. Valintakoe on yksi yliopiston vaativimpia, harvempi kuin 1/20 pääsee sisään. Kukaan ei ole koskaan jättänyt opiskelupaikkaa vastaanottamatta, eikä edes keskeyttänyt opintoja. Tämä ei ole vitsi; oppiaine on tehnyt yli sataprosenttista tulosta niin pitkään kuin löytyy tilastoja! (2001->) Tämä on tunnustettu humanistisessa tiedekunnassa vaikkapa niin, että kun viimeksi käytiin säästöneuvotteluja, niin uskontotiede sai yhden lehtoraatin lisää, kun muilta leikattiin! Suurin ongelma on ehkä viestittely teologisen tiedekunnan suuntaan; sekä henkilökuntaa että tiedekuntajärjestöä on välillä vaikea saada kiinni. Jälkimmäisessä onkin suurempi pulma. Teologisessa on vain yksi tiedekuntajärjestö, TYT, mutta Mythos kattaa nimellisesti kaikki uskontotieteen opiskelijat. Se on kuitenkin jäänyt leimallisesti humanistien järjestöksi. Molemmilta jää poimimatta iso osa uskontotieteen opiskelijoista, jotka tulevat teologiseen tiedekuntaan, mutta eivät löydä TYT:stä juttuaan. Osa ”löytyykin” vasta joskus neljäntenä vuonna, oltuaan jossain tuntemattomilla mailla... Mielenkiintoinen tilastoero löytyy uskonnosta: vuoden 1988 kyselyn mukaan lähes kaikki teologit kuuluvat ev.lut.kirkkoon, humanisteista alle puolet. Sen sijaan ateisteiksi tunnustautuu yhtä moni molemmista; joka kymmenes. Silti entisenä valtsikkalaisena näen keskeisimmän rajan tiedekuntakohtaisessa toimintakulttuurissa; humanistit ovat hitaastisyttyviä, mutta vahvaluontoisia, kun taas teologit pyrkivät konsensukseen ja vierastavat eripuraa. Valtsikkaan tottuneena molemmissa on sopeutumista!

Tommi Mäklin Opintovastaava Moodi ry

Uskontotiede Uskontotiede on jaettu humanistisen ja teologisen tiedekunnan kesken. Vaikutukset tällä ovat oikeastaan peilikuvat tilastotieteestä; Henkilökunta on sulautunut yhdeksi oppiaineeksi niin, ettei tiedekuntarajaa näe missään, mutta opiskelijaväestö on jakautunut. Opiskelijoiden jakaantumiseen on luonnolliset syyt: humanistisen uskontotieteilijät tulevat pääsykokeessa suoraan perusopintoihin, kun taas teologit suuntautuvat harkiten kohti uskontotiedettä perusopintojensa aikana. Historiallisesti tiedekunnat ovat taistelleet aina oppiaineen hallinnasta. Nyt eletään aika rauhaisaa vaihetta. Professuurien sijainti ja henkilövalinnat ovat poikineet valituksia ja asiaa on käsitelty eduskunnassa asti. Yhteistä säveltäkin on ollut, esim. toisen professuurin saannissa. Opintojen koordinoinnissa on pientä säröilyä erilaisten vaatimusten takia, mutta yhteiset seminaarit sujuvat kitkatta. Amanuenssin toimintaa kiitellään. Tutkintojen tarkistuksessa ei ole väliä, kumpaan tiedekun-

Jani Mastola Opintovastaava Mythos ry

MYNTHOS MEETS! - Jouko Piho Jouko Piho on Suomen kristillisen kentän moniottelija ja poliittinen vaikuttaja. Hän on perustanut oman puolueen, toiminut opettajana, kuulunut useisiin hengellisiin yhteisöihin ja on tällä hetkellä aloittamassa omia hengellisiä kokouksiaan. Mynthos sai ilokseen tutustua häneen lähemmin.

mukaan vasta viime vuosina. Koen myös kutsumusta evankelistan tehtävään sekä apologiaan, eli Jumalan ja kristinuskon puolustamiseen. Viime aikoina on tullut myös aika paljon sielunhoidollisia tehtäviä. Ei ole ollut mitään erityistä tapahtumaa, vaan olen kasvanut luontaisesti ja Jumalan johtamana näihin eri tehtäviin. Ehkä voisi kuitenkin pitää erityisenä tapahtumana sitä, että minulla on voimakas kutsumustietoisuus suoraan Jumalalta, mutta myös sen takia, että olen saanut elämäni aikana monia tehtävääni liittyviä profetioita, joita on mainittu kirjassani Outo tie. Toteutan tehtävääni puhumalla ja kirjoittamalla, aikaisemmin eri lehdissä, mutta viime vuosina enemmän netin kautta omien kotisivujen ja eri foorumien välityksellä. Suorat live-kohtaamiset ihmisten kanssa ovat myös aina olleet tärkeä osa Jumalan valtakunnan työtä. Olen ollut myös mukana eri radio- ja tv-ohjelmissa. Lähitulevaisuudessa olen alkamassa hengellisten kokousten pitämistä eri puolilla Suomea. Ensimmäinen kokous on 25.3.2015 Loviisassa.

Teillä on hyvin värikäs historia uskonnon ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kentällä. Olette käsittääkseni opiskelleet teologiaa Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Mikä sai teidät hakeutumaan kristillisen koulutuksen ja kristinuskon pariin? En varsinaisesti hakeutunut kristinuskon pariin, vaan tulin jo 8-vuotiaana lapsena omakohtaiseen uskoon kotonani, kun helluntailainen isäni rukoili puolestani ja sain kokea pelastuksen eli uudestisyntymisen ihmeen. Menin uskovien kasteelle 11-vuotiaana ja täytyin 13-vuotiaana Pyhällä Hengellä ja sain samalla kielillä puhumisen armolahjan. Opiskelu ja lisätiedon saaminen ovat aina kiinnostaneet minua ja kun mahdollisuuksia tuli, olen lisännyt myös teologista ja Raamattuun liittyvää tietämystäni. Kristinusko ilmenee vahvasti toiminnassanne. Kerrotte nettisivuillanne saaneenne Jumalalta kutsun toimia profeettana ja opettajana. Koetteko omanneenne tämän tehtävän aina vai ilmenikö tämä työ teille jonkin tietyn tapahtuman kautta? Miten toteutatte tehtäväänne? Olen toiminut koko ikäni luokanopettajana, mutta myös hengellinen opettajuus on ollut minulle läheistä koko ajan. Profeetallisuus on tullut 12

Olette kuulunut useaan eri seurakuntaan elämänne aikana. Mainitsette kuuluneenne ainakin Suomen ev.lut. kirkkoon ja eri helluntaiseurakuntiin. Onko tämä matka muokannut käsitystänne uskonnosta, kristinuskosta tai seurakunnasta? Olen saanut eri seurakunnista laaja-alaisempaa käsitystä kristinuskosta kuin jos olisin aina ollut vain yhdessä seurakunnassa. Olen ollut aina yhteiskristillinen.

Useissa profetioissanne (esim. 26.2.2015) mainitsette hengellisen sodankäynnin ja lopunajan taistelun. Mitä tarkoitatte näillä tapahtumilla? Raamatun mukaan me olemme keskellä hengellistä sodankäyntiä pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa (Ef. 6). Lopunaikana tämä merkitsee myös Antikristuksen ja Uuden maailmanjärjestyksen vastustamista. Toimin sen hyväksi, että Suomi olisi tulevan maailmanhallitsijan yhden maailmanhallinnon ulkopuolella.

Suomenlahden saarta. Suomeen liitetään Venäjän suostumuksella myös Aunuksen ja Vienan Karjala sekä Kuolan niemimaa. Silloin Suur-Suomi vihdoinkin toteutuu. Venäjällä syttyy tappion myötä hirveä sisällissota sekä syyttely ja kiistely siitä, kuka tai ketkä ovat syyllisiä Kolmannen maailmansodan aloittamiseen ja katastrofaaliseen häviöön. Voittajaksi selviytyy hyvä ja Jumalaa pelkäävä johtaja, joka aloittaa uuden vaiheen ”Jumala sallii Venäjällä, Pyhän Venäjän ajan. Tällä Venäjällä on hyvät suhVenäjän teet Suomeen. voimistuvan.”

Useissa profetioissa mainitaan Venäjä tai sen kaupunkeja. Minkä roolin ajattelette olevan Venäjällä tulevissa tapahtumissa? Mikä rooli Suomella on tässä kehityksessä? Jumala sallii Venäjän nousevan ja voimistuvan. Venäjä on lopunajan Gog, Jumalan rangaistusruoska syntiselle ja rappeutuneelle lännelle, myös Suomelle. Venäjä tulee aloittamaan Kolmannen maailmansodan hyökäten USA:ta, Israelia ja Länsi-Eurooppaa vastaan. Ennen sotaa Venäjä tulee miehittämään osan Suomesta oman turvallisuutensa takia. Suomen hallitus ei halua veristä sotaa Venäjän kanssa ja tulee suostumaan, kun Venäjä pyytää kauttakulkuoikeutta joukoilleen Itä- ja Pohjois-Suomeen linjalla Kotka-Oulu ja koko Lappi. Sen jälkeen Venäjä miehittää myös Ruotsin ja Norjan pohjoisosat. Venäjä tulee kuitenkin häviämään aloittamansa sodan ja rangaistusruoska saa itse oman tuomionsa synneistään. Varsinkin Israelissa Venäjän armeija kokee suunnattoman tappion, kun itse Jumala puuttuu taistelun kulkuun ja tuhoaa Venäjän ja sen liittolaisten sotajoukot taivaasta putoavalla tulella ja tulikivellä. Tästä puhuu Hesekielin kirjan luvut 38 ja 39 seikkaperäisesti. Tämän jälkeen venäläiset poistuvat Suomesta. Suomesta tulee jälleen täysin itsenäinen, jopa niin, että Suomi eroaa EU:sta ja saa takaisin oman rahan sekä viime sodissa menetetyt alueet eli Petsamon, Salla-Kuusamon, Karjalan ja neljä

Koetteko Venäjän läheisen sijainnin uhkana vai mahdollisuutena? Venäjän läheinen sijainti on sekä uhka että mahdollisuus. Mainitsette profeetallisissa kirjoituksissa Jumalan tuomion. Mitä tarkoitatte tällä? Historian Jumala tuomitsee kansoja ja yksilöitä jo tässä ajassa niiden syntien ja jumalattomuuden mukaan. Lopullisessa mielessä tuomio tarkoittaa viimeistä tuomiota. Elämme kaikki nopeasti muuttuvassa maailmassa. Millaiseksi koette nykyajan Suomen paikkana elää? Suomi on monin tavoin hyvä paikka elää, mutta toisaalta on kansallismielisenä ja isänmaallisena uskovana todettava, että nykyinen Suomi on mennyt joissakin asioissa väärään suuntaan, koska täällä on paljon jumalattomuutta ja politiikassa toimitaan Suomen ja suomalaisten etujen vastaisesti.

Kotimaamme on mm. lainsäädännöllisesti muuttunut entistä liberaalimmaksi. Mainitsette (7.2.2015) että varsinkin Suomen nuoriso on villiintynyt. Miten koette tämän kehityksen? Kirjoitin 7.2.2015: ”Varsinkin osa Suomen nuo

toiminnan pariin? Lopetin oman puolueen toiminnan marraskuussa 2014, koska kannatusta ei tullut tarpeeksi eikä 5000 kannattajakorttia saatu kerätyiksi yhden vuoden aikana. Jouduin Keskustasta ulos hengellisten ja profeetallisten kirjoitusteni vuoksi, joista Keskustan paikallisyhdistyksen johtokunta sanoutui julkisesti irti. Tulin silloin eli 15.1.2015 siihen johtopäätökseen, että Suomessa ei ole yhtään puoluetta, jossa minä voisin yhdistää poliittisen ja uskonnollisen toimintani, vaikka itse olisin sitä halunnut. Sekä poliitikkona että profeettana oleminen ei sopinut muiden pirtaan. Olisi pitänyt olla vain poliitikko. Jonkin aikaa asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen ja koin Jumalan vetävän minua siihen suuntaan, että minun on aika palata puhtaasti hengellisen toiminnan puolelle, jolla voi toki olla myös poliittisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Pelkän puoluepolitiikan jätän muille. Se ei ollut minua varten.

risosta on aivan villiintyneen jumalatonta porukkaa, joka vertaa Jumalaa joulupukkiin, spagettihirviöön tai hammaskeijuun ja leimaa Raamatun, totuuden kirjan, satukirjaksi ja kaikki profetiat pähkähullujen mielisairaalan potilaiden harhoiksi.” Tällainen ateistinen kehitys on surullista ja kun siihen liittyy päihteiden käyttö, jatkuva biletys, homoseksuaalisuuden suosiminen ja työhaluttomuus, niin Suomen moraalinen selkäranka alkaa murtua, kun nuoria mielenterveyseläkeläisiä alkaa olla yhä enemmän. Toisaalta tämän huonon kehityksen vastapainona on nähtävissä, että Suomessa on syntymässä voimakasta hengellistä heräämistä varsinkin nuorison parissa. Olette ollut aktiivisesti mukana puoluetoiminnassa. Mikä sai teidät hakeutumaan mukaan poliittiseen vaikuttamiseen? Lähdin kesällä 2009 mukaan politiikkaan voidakseni muuttaa Suomen politiikan linjaa itsenäisempään ja vanhurskaampaan suuntaan.

Olette aloittamassa omaa hengellistä toimintaa. Miksi päätitte perustaa oman hengellisen yhteiVuonna 2012 perustitte Suosön johonkin toiseen men Laillisuuspuolueen. Mistä yhteisöön liittymisen syistä päädyitte perustamaan sijaan? ”Ajattelin, että Suomi tarvitsee oman puolueen? Mihin asioiaivan uudentyyppisen puolueen, En ole perustanut hin halusitte vaikuttaa uuden joka ajaisi voimakkaasti Suomen omaa hengellistä puolueen kautta? itsenäisyyttä, oikeudenmukaisuut- yhteisöä. Pidän omia Perustin oman puolueen, koska kokouksia, mutta olen en voinut toimia näkemysteni yhteydessä ja mahdolmukaan muissa puolueissa. lisuuksien mukaan yhteistyössä kaikkien kristittyAjattelin, että Suomi tarvitsee aivan uudentyypjen kanssa. pisen puolueen, joka ajaisi voimakkaasti Suomen itsenäisyyttä, oikeudenmukaisuutta ja kristillisiä Aiotteko laajentaa tulevaa toimintaanne kokousarvoja. toiminnan ulkopuolelle? Kyllä, jos Jumala suo. Suomen Laillisuuspuolue lakkautettiin vuonHaastatellut Hanna Ingman na 2014, mutta olitte kuitenkin tämän jälkeen Päätoimittaja lyhyehkön aikaa Suomen Keskustan jäsenenä. Mikä sai teidät vetäytymään puoluepolitiikasta ja palaamaan takaisin hengellisen 14

Johtosääntöjenkka - eli kuka vie ketä ja mistä kahvasta? Pykälistin unelmadokumentit

johtajan/dekaanin ja toimielimen välille. Toisaalta se, että päätöksen muodollinen tekijä on joku muu kuin ao. laitos- tai tiedekuntaneuvosto, tuskin voi suoraan tarkoittaa, etteikö valittu yhtä kaikki saattaisi nauttia kolmikantaelimen luottamusta.

Yliopiston toimintaa ohjaa johtosääntö, jossa on määritelty mm. hallintoelinten vastuut ja tehtävät sekä tehtäväntäytöt. Tiedättehän, juuri se dokumentti, jota edes hakusanalla ’Yliopiston johtosääntö’ ei löydä Flammasta eikä vanhasta Almasta? Erityisen tärkeän tästä opiskelijoille tekevät laitos- ja/tai tiedekuntaneuvoston sekä vastaavasti ao. yksikön johtajan oikeudet ja velvollisuudet, joihin voi konfliktitilanteissa (ja muutenkin) aina vedota. Samoin esimerkiksi professuurien täyttämiseen opiskelijat varmasti tahtovat vaikuttaa.

Professorit rehtorin päätöksellä Professuurien täyttö rukataan samoin lineaariseen suuntaan. Muutoksen myötä ennen alkuilmoitusta/kutsua tehtävään ao. laitos konsultoi rehtoria, joka ottaa kantaa A) tehtävän tarpeellisuuteen ja jopa tehtävänalaan sekä B) siihen, täytetäänkö paikka täytenä vai apulaisprofessuurina. Lisäksi närää herättää ns. työelämäprofessuurin mahdollistaminen, siis sellaisen henkilön kutsuminen professoriksi, joka on ansioitunut liike-elämässä, politiikassa tms. Alkuneuvonpidon jälkeen menettely seuraa tuttua kaavaa, eli nimitetään valmisteluryhmä, joka hoitaa prosessin. Uutta on se, että valmisteluryhmä vain kuulee laitos- tai tiedekuntaneuvostoa ennen lopullisen valintaesityksen tekoa. Ja se, että viimeinen repliikki valinnassa kuuluu rehtorille. Kritiikki kohdistuu aivan oikein siihen, ettei mikään takaa ao. neuvoston kuulemisesta sellaisessa vaiheessa, jossa kysymykseen vielä voi vaikuttaa. Myöskään rehtoraatin tuntemusta erityisesti keskustakampuksen lukuisista aloista ja niiden monisäikeisyydestä ei voi varauksetta ylistää.

Tutkinto-oikeuksia, opiskelua ja sen järjestelyjä sekä oikaisu- ja vilppitapauksia määrittelee puolestaan Tutkinto- ja oikeusturvajohtosääntö. Tämä pykäläkokoelma on melko kuiva, mutta olennainen opiskelijan oikeusturvan takaajana. Esimerkiksi luentokuulustelun ja sen uusinnan järjestämisestä on yksiselitteinen toteamus, joka erityisesti henkilökunnan kannattaisi usein kerrata. Verrattuna absoluuttiseen pykälämäärään uudistukset jäävät silti melko pieniksi. Pääasialliset debatin aiheet pyörivätkin laitosjohtajan ja dekaanin valintaprosessissa sekä professuurien täytössä.

Yksikön johtajat ylhäältä Uusi johtosääntö tuo mukanaan autoritäärisyyttä. Kun nykyään laitoksen johtajan valitsee laitosneuvosto, uudessa mallissa valta siirtyisi rehtorille. Sama koskee dekaanin valintaa. Täten neuvostoilta vietäisiin yksi niistä harvoista asioista, joista se enää muutenkaan sananmukaisesti päättää. Toki laitos- tai tiedekuntaneuvostoa konsultoidaan asiasta. Kritiikki onkin keskittynyt siihen, ettei neuvostoissa pelkkänä keskusteluasiana käyty debatti luo vastuusuhdetta

Despotian alkusoitto? Jyrkimmät äänensävyt ovat puhuneet ”vääpelijohtamisesta”. Kieltämättä yhdistelemällä ylläolevat kaksi muutosta ajatukset luisuvat lineaarisen johtamisen malliin: professorit valitsee käytän-

nössä rehtori. Eikä kolmikanta pelastu sillä, että valmistelussa on opiskelijoiden, keskiryhmän ja professorien edustus – valmisteluryhmänhän nimittää dekaani/laitosjohtaja, jonka puolestaan on valinnut rehtori. Mielenkiintoisina argumentteina johtosääntöjenkassa käytetään virtaviivaistamista ja valinto-

jen nopeuttamista. Esitetyissä malleissa on kussakin kuitenkin yksi lisäaskelma, eli reformi syö siis jälleen itsensä. Kysymys kuuluukin, milloin muutoksen laatijat sen itse huomaavat.... Nico Lamminparta

Pari sanaa uskonnonopetuksesta Kun syksyllä 2012 aloitin opintoni uskontotieteessä, tarkoituksenani oli syventyä uskontoihin ja konflikteihin. Raskaansarjan pasifistina halusin edesauttaa lopettamaan kähinöinnin. Jonkin ajan kuluttua kuitenkin ymmärsin, että voisin vaikuttaa tulevaisuuteen enemmän toimimalla opettajana, minkä seurauksena hakeuduinkin uskonnonopettajan pedagogisiin opintoihin. Arvostinhan suuresti kaikkia opettajiani – erityisesti uskonnonopettajia, jotka olivat minua suuresti innostaneet. Kliseisesti kuitenkin on todettava, että tuskin mikään muu kouluaine – pakkoruotsin lisäksi – aiheuttaa yhtä suurta eripuraa ja kalabaliikkia kuin uskonto. Opetuksen vastustajilla tuntuu lähinnä olevan käsitys, että opetus on pakkokäännyttämistä, tunnustuksellista hapatusta ja rikkoo uskonnonvapautta. En ole teologi, vaan tunnustaudun suosiolla uskontotieteilijäksi – tieteellisen maailmankuvan ihailijaksi. Silti en osaa asettua uskonnonopetusta vastaan. Meidän on syytä muistaa, että koko suomalainen koululaitos pohjautuu oikeastaan kristinuskon pohjalta. Uskonpuhdistuksen myötä Lutherin ajatuksia mukaillen, jokaisella piti olla mahdollisuus lukea Raamattua omalla äidinkielellään. Maamme koululaitos lähti kehittymään tältä kantilta. Muutaman sadan vuoden jälkeen tilanne on kääntynyt paradoksaalisesti nurinkurin, ja uskonto oppiaineena halutaan ajaa pois kouluista. Uskonto on kuitenkin maailmanlaajuinen ilmiö

eikä tule katoamaan. Tämän vuoksi on typerää kinastella, pitäisikö uskontoa oppiaineena opettaa. Sivistysvaltiossa pitäisi ymmärtää uskonnon maailmanlaajuinen merkitys. Mikäli aineesta kinataan, on viisaampaa kinata sen luonteesta: kuinka uskontoa pitäisi opettaa? Naapurimaassamme Ruotsissa uskontoa opetetaan kaikille oppilaille yhteisesti taustoihin katsomatta. Toki ulkomaalaisen mielestä tämäkin voi näyttää luterilaiselta tavalta – onhan pohjoismainen elämänmeno rakentunut pitkälti luterilaisuutta mukaillen. On kuitenkin tunnustettava tosiasiat. Oma Pohjolammekin kansainvälistyy. Globalisaatio koskettaa jo Suomea. Varsinkin pääkaupunkiseudulla monikulttuurisuudesta on tullut arkipäivää. Koululaitos ei ole kuitenkaan kyennyt mukautumaan tähän yhtä nopeasti kuin ulkomaalaisten muuttoliike Suomeen on virrannut. Pääkaupunkiseudulla Kulosaaren koulussa on otettu käyttöön kokeilu, jossa uskontoa opetetaan kaikille oppilaille yhteisesti siltä osin kuin suinkin mahdollista. Tämä herätti uteliaisuuteni. Pääkaupunkiseutu on muuta Suomea kansainvälisempi ja monikulttuurisempi alue. Miten ajatukseen kaikille yhteisestä uskonnonopetuksesta suhtauduttaisiin muualla Suomessa? Kandidaatintutkielmassani lähdinkin selvittämään, miten ei-monikulttuurisen paikkakunnan lukiolaiset suhtautuisivat ajatukseen kaikille yhteisestä uskonnonopetuksesta. Jalkauduin 16

entiseen lukiooni keräämään teemakirjoitusta hyödyntäen aineistoa opiskelijoiden kannoista uskonnonopetukseen. Tutkimukseen osallistui opiskelijoita lukion jokaiselta vuosikurssilta ensimmäisestä luokasta abiturientteihin. Opiskelijoita pyydettiin kertomaan mielipiteensä kaikille yhteisestä uskonnonopetuksesta. Vastauksiinsa he saivat apunäkökulmia, joiden varaan vastauksia halutessaan saattoi rakentaa. Vastaajille kerrottiin myös hyvin lyhyesti Kulosaaren kokeilusta. Kaikenkaikkiaan opiskelijat suhtautuivat ajatukseen kaikille yhteisestä ”uskontotiedosta” erittäin myönteisesti. Muiden uskontokuntien tuntemusta pidettiin tärkeänä jo itsessään, vaikka otannasta oli myös luettavissa, kuinka nykyinen järjestelmä tuntuu juuri tuputtamiselta. Ikäjakauma puolestaan osoitti, kuinka erilaisia näkökulmia ja perusteluja osattiin ottaa esiin mitä vanhempia vastaajat olivat. Henkilökohtaisesti tulos yllätti minut myönteisesti. Olin varautunut omien kokemusteni pohjalta melko kielteiseen ilmapiiriin. On toki myönnettävä, että otanta on hyvin pieni ja siitä on mahdoton tehdä lukkoonlyötyjä päätelmiä. Silti aineisto toimii hyvänä osviittana. Uskoakseni tiedon erilainen saatavuus, internet, sekä sosiaalinen media ovat vaikuttaneet siihen, miten monikulttuurisuus on nuorten keskuudessa yhä hyväksyttävämpää myös muuttotappioalueiden Suomessa. Suvaitsevaisempi sukupolvi on siis kypsymässä. Suuri toiveeni on, että jonain päivänä tämän maan uskonnontunnit ovat niitä koulun mielenkiintoisimpia tunteja kaikille. Eri uskontokuntien ja katsomusten edustajat voivat istua vierekkäisissä pulpeteissa ja käydä vuoropuhelua.

Maailman ymmärtäminen ja avartuminen olisi paljon helpommin saavutettavissa, maahanmuuttajataustaiset oppilaat eivät eristäytyisi valtavirrasta ja koko yhteiskunnan toimivuus kehittyisi. Uskonnolla on mahdollisuutta olla yksi suomalaisen koululaitoksen merkittävimmistä oppiaineista. Ensin on kuitenkin syytä keskustella sen oppiaineen sisällöstä ja pohtia, kuinka auttaa jo nyt useaan otteeseen muovautunutta ainetta kehittymään entistä paremmaksi ja nykyistä elämäämme vastaavaksi. Samuli Kyllästinen - Kirjoittaja opiskelee niin evankelis-luterilaisen uskonnon kuin buddhalaisuudenkin aineenopettajaksi

Kansanuskokirjallisuus 2000-luvulla 2010-luku on alkanut lupaavasti suomalaista kansanuskoa käsittelevän kirjallisuuden osalta. Sekä Gaudeamus että Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ovat kustantaneet näkyvyyttä saaneita julkaisuja niin tutkijayhteisölle kuin suuremmallekin yleisölle. Suomalaista kansanuskoa ja mytologiaa käsittelevien teosten määrässä on toisaalta nähtävissä kasvava kiinnostus aihetta kohtaan, ja toisaalta teoksissa näkyy myös pitkän uran tehneiden tutkijoiden tarkoitus koota yhteen tutkimustensa teemoja. Akateemikko Anna-Leena Siikalan teos Itämerensuomalaisten mytologia (2012) on laaja

Teoksessaan Siikala esittelee itämerensuomalaisen perinteen monimuotoisuutta ja korostaa, ettei tämä perinne ole myöskään sisäisesti yhtenäistä. Ei ole olemassa yhtä suomalaista mytologiaa, vaan ennemminkin saman mytologian monia eri murteita. Kylästä, jota jollain alueella kutsutaan Pohjolaksi, käytetäänkin toisella alueella nimeä Hiitola. Myyttisen Väinämöisen rooli korostuu jollain alueella suurena tietäjänä, kun toisaalla häntä pidetäänkin seikkailevana sankarina. Runonlaulajien rooli perinteen välittymisessä korostuu Siikalan teoksessa erityisesti. Laulajat tunsivat erilaisia runoja eri tilanteisiin ja

esittely kalevalamittaisesta perinteestä ja runoudesta. Tämä ei ole pelkästään suomalaista perinnettä, vaan sen jakavat myös esimerkiksi virolaiset, inkeriläiset ja vatjalaiset. Kalevalamittainen runous kattaa monia eri runolajeja, jotka ilmaisevat omilla tavoillaan kansanuskon, mytologian ja kansanperineen muotoja. Eeppiset laulut kuvaavat myyttejä eri tavoin kuin esimerkiksi parantamiseen käytetyt loitsut.

tarkoituksiin, ja he tunsivat eri versioita samoista runoista. He yhdistelivät erilaisia runoaihelmia toisiinsa monissa eri muodoissa, ja sepittivät lisäsäkeitä toisten säkeiden perään. Siikala huomioi teoksessaan, ettei toisten laulajien runoversioita voi pitää vähemmän oikeana, vaikka ne eroaisivatkin merkittävästi siitä, miten toiset laulajat yleensä kyseiset runot esittävät. Ajatus oikeassa ja väärässä olevista laulajista on vanhentunut. Siikala esittää, että kalevalamittainen runous kannattelee mielikuvia vanhakantaisesta kansanuskosta, joka määritti jo ennen kristinuskoa suomalaisten käsityksiä maailmasta, ihmisestä ja näiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Siikala lähestyy itämerensuomalaista perinnettä kalevalamittaisen runouden näkökulmasta. Runous ulottuu suomalaisessa kansanuskossa monelle eri elämänalueelle, rituaaleista myyttiseen kerrontaan ja tavalliseen tarinointiin. Myös dosentti Risto Pulkkinen on julkaissut suomalaisen kansanuskon perinnettä käsittelevän laajan esityksen. Suomalainen kansanusko . Samaaneista saunatonttuihin (2014) lähestyy kansanuskoa hieman eri näkökulmasta kuin Siikalan teos. Pulkkinen keskittyy teoksessaan ennemmin18

kin kansanuskon ilmenemiseen toiminnassa, ja myyttinen runous jää teoksessa pienemmälle osalle. Suomalainen kansanusko on suunnattu suuremmalle yleisölle eikä lähinnä akateemiselle yhteisölle. Se on yleisesittely, joka tutustuttaa lukijansa aiheeseen selkeällä ja suoraviivaisella tavalla. Pulkkinen lähestyy suomalaista kansanuskoa esitellen ensin yleisiä käsityksiä maailman rakentumisesta ja sitten käytännöllisiä kansanuskon muotoja, joissa nämä käsitykset ilmenevät. Pulkkinen esittelee esimerkiksi, miten suomalaiset ovat kunnioittaneet pyhinä kokemiaan asioita ja minkälaista rituaalista toimintaa näihin tilanteisiin liittyy. Hän tuo myös esille ympäristön vaikutuksen kansanuskon muotoihin. Kulttuuri- ja elinkeinomuodot vaikuttavat myös rituaalisiin ja maailmankuvallisiin käsityksiin. Suomalainen kansanusko -teos tutustuttaa lukijan myös esimerkiksi erilaisiin magian harjoittamisen tapoihin, joita suomalaiseen kansanuskoon on kuulunut. Magiaperinne pitää sisällään niin elämää ylläpitävää taikuutta kuin vahingoittaviakin taikakeinoja. Pulkkinen tuo ilmi, kuinka suomalaisessa perinteessä tunnetaan rutkasti esimerkiksi sellaisia tai-

omaleimaisen suomalaisen maailmankuvan. Siikalan ja Pulkkisen teokset käsittelevät suomalaista kansanuskoa ja perinnettä laajasta ja yleisestä näkökulmasta. 2010-luku on tarjonnut kuitenkin myös rajatumpiin aiheisiin keskittyneitä kansanuskoa käsitteleviä teoksia. Esimerkiksi Mari Purolan toimittama Suomalainen piru (2011) esittelee kansanuskon piru-uskomusten kirjoa aineistoesimerkkien kautta. Myös Henni Ilomäen Loitsun mahti (2014) on yksittäiseen kansanperinteen muotoon, loitsurunoihin, keskittyvä esittelyteos. Purolan Suomalainen piru esittelee erilaisia piruaiheisten uskomustarinoiden tyyppejä. Näihin kuuluvat kertomukset niin riivaavasta paholaisesta kuin apuaan tarjoavasta pirustakin. Teos hahmottelee selkeällä tavalla, kuinka yksittäinen uskomusolento voidaan käsittää monin eri tavoin, ja kuinka eri käsitykset voivat olla myös keskenään ristiriitaisia. Piru-uskomuksissa on toisaalta sekoittunut kristillinen paholaisperinne ja toisaalta etninen suomalainen perinne erilaisista tontuista, haltijoista ja hengistä, joiden on myös ajateltu vaikuttavan

koja, joilla omaa hyvinvointia pyritään nostamaan toisten kustannuksella tai suoraan jopa toisten elämää vahingoittamalla. Luonnollisesti taikuusperinteeseen on kuulunut myös erilaiset varautumiskeinot tällaisiin vahingoittamisaikeisiin. Pulkkisen teos käsittelee myös suomalaisen kansanuskon monimuotoisuutta ja epädogmaattisuutta. Kansanusko ei ole yhteneväinen uskomusmuoto, vaan sekoitelma monista eri aineksista. Esikristillinen suomalainen uskomusperinne on sekoittunut sulavasti kristilliseen perinteeseen, ja nämä ovat yhdessä muodostaneet

ihmisten elämään, hyvässä ja pahassa. Henni Ilomäen Loitsun mahti puolestaan tutustuttaa lukijansa suomalaiseen loitsuperinteeseen. Loitsut ovat kalevalamittaista runoutta, joiden lukemisella on koettu olevan suoraa vaikutusta erilaisten tapahtumien kulkuun. Ilomäki esittelee erilaisia tilanteita, joissa loitsuja on käytetty, mutta hän valottaa myös loitsuperinteen historiaa ja analysoi loitsutekstien kieltä ja sisällöllisiä kuvaelmia. Esimerkiksi erilaisiin parantamisloitsuihin sisältyy rutkasti mytologisia viittauksia sekä mielikuvia siitä, millä tavoin myyttisen

maailman ajatellaan vaikuttavan ihmisen välittömään kokemukseen. Purolan ja Ilomäen teokset ovat myös kaupalliselle yleisölle suunnattua kirjallisuutta eikä varsinaista tutkimuskirjallisuutta. Näiden teosten tarkoituksena on esitellä yhtä perinneaineistotyyppiä mahdollisimman kattavasti ja antaa lukijalle avaimet tarkempaan tutustumiseen. Purolan ja Ilomäen teosten pohjalta olisikin hyvä lähteä tutustumaan laajempiin piru- ja loitsuaineistoihin SKS:n Kansanrunousarkistoon. Teokset avaavat yhdenlaisen kansanperinteen viitekehystä helppotajuisella tavalla.

Kalevalaseuran vuosikirjojen artikkelit ovat tieteellisesti tasokkaita, vertaisarvioituja julkaisuja. Vuosittaiset teemat eivät aina esittele vanhan kansanuskon mukaista perinnettä sellaisenaan, vaan suomalaisen tai kalevalaisen perinteen tarkasteluun haetaan myös moderniin aikaan sopivia näkökulmia. Vuosikirjat edustavat kirjallisuutta, joka pyrkii näkemään suomalaisen perinteen uusista lähtökohdista. Suomalainen kansanusko ja kansanperinne ovat kestoaiheita, joita tutkitaan ja joista kirjoitetaan yhä uudelleen ja yhä uusilla tavoilla. Nyt 2010-luvun alussa julkaistut teokset eivät muodosta ensimmäistä suurta aaltoa alan kirjallisuudessa, eivätkä varmasti viimeistäkään. Uusimmat teokset kuvastavat kuitenkin sitä, että kansanusko ylipäätään kiinnostaa tällä hetkellä muutakin kuin akateemista yleisöä, ja sen tutkimukseen voidaan löytää aina uusia hedelmällisiä näkökulmia.

Suomalainen kansanusko ja kansanperinne on 2010-luvulla ollut esillä myös folkloristisessa ja uskontotieteellisessä tutkimuskirjallisuudessa. Tieteellisistä artikkelikokoelmista suurilevikkisimpiä tämän alan julkaisuja ovat esimerkiksi Kalevalaseuran vuosikirjat, jotka vuosittain käsittelevät jotain suomalaiseen perinteeseen liittyvää teemaa. Vuoden 2014 vuosikirja Ympäristömytologia on kokoelma kirjoituksia, joissa käsitellään ihmisen ja ympäristön perinteistä suhdetta erilaisin tavoin. Kokoelman artikkelit käsittävät laajalla tavalla sekä ympäristön että mytologian tulkinnat. Vuosikirja koostuu eri osiosta, joissa suomalaisen kansanuskon myyttejä ja ihmisen ympäristöä käsitellään rajojen, aistien, kokemusten ja sovellettujen tulkintojen kautta. Artikkelien kirjoittajis-

Luettavaa

Siria Kohonen

Mari Purola (toim.). 2011. Suomalainen piru. Helsinki: SKS. Anna-Leena Siikala. 2012. Itämerensuomalaisten mytologia. Helsinki: SKS. Veli-Pekka Lehtola, Ulla Piela & Hanna Snellman (toim.). 2012. Saamenmaa. Kulttuuritieteellisiä näkökulmia. Kalevalaseuran vuosikirja 91.

ta suurin osa on folkloristeja ja kansatieteilijöitä, mutta mukaan mahtuu esimerkiksi muutama uskontotieteilijä ja ympäristöestetiikan tutkijakin. Myös vuoden 2012 vuosikirja on huomion arvoinen. Saamenmaa. Kulttuuritieteellisiä näkökulmia toimii moninäkökulmaisena johdatuksena saamelaisperinteeseen ja saamentutkimukseen. Teoksen artikkelit käsittelevät niin 2000-luvun saamelaisuutta kuin historiallista perinnettäkin sekä näiden kahden suhdetta. Miten esimerkiksi seitakiviin liittyvä perinne ilmenee 2000-luvulla?

Helsinki: SKS. Henni Ilomäki. 2014. Loitsun mahti. Helsinki: SKS. Risto Pulkkinen. 2014. Suomalainen kansanusko. Samaaneista saunatonttuihin. Helsinki: Gaudeamus. Seppo Knuuttila & Ulla Piela (toim.). 2014. Ympäristömytologia. Kalevalaseuran vuosikirja 93. Helsinki: SKS.

Uskontotieteen uudet sankarit

Uskontotiede on uusperheen lapsi. Vanhemmat asuvat eri osoitteissa. Tilanne on hyvä, kun vanhemmat kykenevät hyvään yhteistyöhön, ja onneksi näin on. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö asenne- ja näkökulmaeroja olisi. Toinen vanhemmista helposti näyttäytyy boheemina maailmansyleilijänä toisen ollessa konservatiivinen perinteen puolustaja. Kyllä sen niinkin voi nähdä, ainakin jos yrittää. Kotikulttuuri vaikuttaa, mutta ei määrää lopputulosta. Luulen, että uskontotieteilijöiksi päätyvät teologit ovat pitkälti samanlaisten ky-

Sankaruus ei ole erityislaatuisuutta, tai yksi miljoonasta sattumaa. Sankaruus tarkoittaa matkan kulkemista ja haasteeseen vastaamista. Ensin Suuri Isä opitaan tuntemaan, perinteitä opiskellaan. Seuraavaksi omaa tietotaitoa koetellaan kypsyysriiteissä, testataan opinnäytetöissä. Viimeisessä vaiheessa kypsyys osoitetaan hallitsemalla ja kunnioittamalla perinteitä, niille kuitenkaan alistumatta. Sankari uudistaa perinteitä, Suurta Isää uhmaten ja puolustaa perinteitä, Suurta Äitiä vastustaen. Myytit ja arkkityypit kuvaavat ihmisten

symysten äärellä kuin humanistit. Ehkäpä kasvuympäristö vaikuttaa enemmän siihen mitkä asiat nähdään vahvuuksina tai mitkä ovat ne kiinnostavimmat uskonnolliset kysymykset. Jokaisella opiskelijalla on kuitenkin oma polku kuljettavanaan, joko teologiselta tai humanistiselta puolelta ponnistaen. Jungilainen myyttitutkija Erich Neumann saattaisi kuvata tilannetta dualististen arkkityyppien kautta. Kaiken uuden syntyä edustaa Suuri Äiti. Toisaalta hän edustaa myös kaiken päättymistä ja tuhoutumista. Kaaokseen luotuja rakenteita, sosiaalisia perinteitä ja sukupolvissa periytyviä tapoja, edustaa Suuri Isä. Perinteellä on kuitenkin taipumus jähmettyä. Suuresta Isästä tulee tyranni, joka tukahduttaa uudistavat voimat. Perinteen ja potentiaalin välissä on yksilö - sankari. Sankari kahlitsee vapaasti riehuvan potentiaalin, ja Sankari surmaa tyranniksi muuttuneen Isän. Sankari uudistaa perinteen ja potentiaalin suhdetta niin, että ne eivät rakennu menneest neestä, vaan tästä päivästä. Suuri Isä tarjoaa työvälineet ja Suuri Äiti potentiaalin, Sankari - Yksilö - toteuttaa.

sisäisiä - ja välisiä - jännitteitä. Myytit säilyvät, koska niiden teemat ovat ajattomia. Jähmettävien ja luovien voimien mittelö on osa uskontotieteellistäkin tutkimusta. Ei kuitenkaan ole selvää mitkä voimat ovat uudistavia tai mitkä perinteet ovat tukahduttavia. Tiedekuntien jakolinjaa ne tuskin noudattavat ja molemmissa niitä varmasti on. Syksyllä uudet fuksit liittyvät uskontotieteiljöiden joukkoon. Toiset aloittavat teologian puolella ja toiset humanistisen tiedekunnan puolella. Suunta kuitenkin on molemmilla sama, oman alansa asiantuntija, uudistaja, oman alansa sankari. Tervetuloa, Samuli Kyllästinen Uskontotieteen vastuuopiskelija Teologian kanditaatti