Gramex toimintakertomus 2014

Page 1

2014 VUOSIKERTOMUS | TEKIJÄNOIKEUSJÄRJESTÖ GRAMEX


2

Robin oli vuoden 2014 äänitemyynnin ykkönen Musiikkituottajat - IFPI Finlandin albumi- ja suoratoistolistan mukaan. Juttu Gramexpressissä 1/2015


3

Sisällysluettelo Yleistä Gramexin toiminnasta vuonna 2014 Tilastotietoja Toimitusjohtajan katsaus: Musiikki tekee hyvää Vuosi 2014 lyhyesti - Oikeudenmukainen korvaus musiikista

4 5 6-7

Hallituksen toimintakertomus 2014 Tilitys Hyvitysmaksu on korvausta kotikopioinnista Äänitemusiikin julkinen esittäminen ja julkiseen esittämiseen tallentaminen Medialisensointi Viestintä ja sidosryhmäsuhteet Gramexin toiminta järjestönä Yhteistyösopimukset Yhdistyksen talous Toimintakertomuksen liitteet Liite 1: Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY Liite 2: Finnish Music Quarterly Tilinpäätös Tuloslaskelma Tase Tilinpäätöksen liitetiedot Allekirjoitukset ja tilintarkastuskertomus Yleistä Gramexin toiminnasta on lisätietoa, joka ei sisälly hallituksen toimintakertomukseen.

Kuvat Gramexpress 1-4/2014 sekä 1/2015 Sivu 2: Anton Sucksdorff, sivu 5: Saara Vuorjoki, sivu 6: Warner Music Finland, sivut 9 ja 21: Matti Matikainen, sivu 10: Ville Aleksi Juurakkala, sivu 13: Egidio Santos/www.edigiosantos.com, sivu 15: Marek Sabogal, sivu 17: Kuva: vonhertzenbrothers.com ja sivu 18: Timo Kirves Layout: Lauri Kaira ja Sari Lindström

8-9 10 11 12 13 - 15 16 - 17 18 - 21 22 23 24 - 25 26 27 28 28 29 30


4

Gramex-korvausten kokonaiskertymä 2014 (eur) 937 000

729 000

Medialisensointi Julkinen esittäminen Hyvitysmaksut Ulkomaiset korvaukset 9 488 000

9 369 000

Julkisen esittämisen kertymä toimialoittain vuonna 2014 (eur) 1 521 000 342 000

3 044 000 0

Ravintolat Kaupat

412 000

Kauneudenhoito

606 000

Kuntokeskukset

529 0000

Kunnat 2 176 000

Asiakaspalvelutilat Muut

Julkisen esittämisen uudet sopimukset toimialoittain vuonna 2014 (kpl) 1 055

870 870

Ravintolat Kaupat Kauneudenhoito Muut

403 403

537

Sopimusten määrä julkisen esittämisen suurilla toimialoilla vuonna 2014 (kpl) 1 848 4 431

977 7 17 1744

Ravintolat Kaupat Taksit Kauneudenhoito

4 539

7633 5 76

Asiakastilat Kuntokeskukset


5

To i m i t u s j o h t a j a n k a t s a u s

Musiikki tekee hyvää

G

ramex ja muut tekijänoikeusjärjestöt eivät ole voittoa tuottavia. Toimintaamme ohjaa kuitenkin tehokkuustavoittelu. Gramexin, joka hallinnoi äänitemusiikin käyttämisestä maksettavia korvauksia, tulee huolehtia siitä, että korvaukset maksetaan kaikissa niissä tapauksissa, joissa laki sen edellyttää. Tämä on niin oikeudenhaltijoiden kuin käyttäjienkin etu. Tasapuolinen kohtelu asiakkaiden kesken on keskeisiä periaatteita. Vuosi 2014 oli Gramexin toiminnassa hyvä. Korvauksia kerättiin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Gramex keräsi viime vuonna korvauksia yhteensä 20,5 miljoonaa euroa. Korvauksia kertyi medialisensoinnista 9,4 miljoonaa euroa. Radio- ja tv-toimijat suorittivat Gramexille vuoden aikana esitysja käyttökorvauksia yhteensä 7,7 miljoonaa euroa. Korvaukset kasvoivat hieman edelliseen vuoteen verrattuna. Julkisen esittämisen esityskorvauksia ja tallennuskorvauksia kerättiin viime vuonna 9,5 miljoonaa euroa eli vajaa kaksi prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Uusia toimialoja ei ole enää tullut korvausten piiriin. Syksyllä Gramex ja Teosto perustivat yhteisyrityksen nimeltään GTM Musiikkiluvat Oy. Jatkossa

musiikin käyttäjät saavat kaikki tarvittavat taustamusiikki- ja tapahtumaluvat samalla kerralla yhden luukun periaatteella. Yksityisen kopioinnin hyvitysmaksun kehitys on sen sijaan ollut epätyydyttävä. Korvauskertymä on edelleen pudonnut, koska valtiovalta ei ole ottanut teknisen kehityksen myötä markkinoille tulleita uusia tallennusalustoja maksun piiriin. Hyvitysmaksujen kokonaiskertymä putosi edellisen vuoden 6,4 miljoonasta eurosta 5,3 miljoonaan euroon. Gramexin kautta tuli viime vuonna tilitettäväksi hyvitysmaksuja 0,9 miljoonaa euroa. Hyvitysmaksu tullaan jatkossa rahoittamaan valtion budjettivaroista. Kerättyjen korvausten tilittäminen on Gramexin keskeisin toiminto. Korvauksia maksettiin vuonna 2014 yhteensä 18,5 miljoona euroa. Kotimaisten äänitteiden soitoista kerätyt korvaukset on pystytty tilittämään lähes sataprosenttisesti. Myös ulkomaisten korvausten tilittämisen tehokkuus on noussut solmittuamme uusia vastavuoroisuussopimuksia sisarjärjestöjen kanssa. Ulkomaisten korvausten tilittämisen kehittämiseen tullaan jatkossa erityisesti panostamaan. Järjestöille kehitettävät yhteiset uudet it-järjestelmät ja sisarjärjestöjen toimintatapojen kehittyminen ovat tässä avainasemassa. Gramex on käynnistänyt oman tilityksen it-järjestelmän uudistamisen. Uusi järjestelmä valmistuessaan vuonna 2016 tehostaa ja nopeuttaa tilityksen prosesseja. Korvausten hallinnoinnin tehokkuus on järjestöjen keskeisiä tavoitteita. Hallinnoinnista syntyvät kulut sijoitustuotoilla vähennettyinä vähennetään korvausten tilityksissä oikeudenhaltijoille maksettavista korvauksista. Vuonna 2014 maksetuista korvauksista tämä nettomääräinen hallinnointikulujen pidätys oli 11,2 % korvauksista. Uusia toimintatapoja ja välineitä kehittämällä ja prosesseja tehostamalla pystytään hallinnoimaan kasvaneen asiakaskunnan korvausten kerääminen ja tilitys. Keskeisessä roolissa tulosten saavuttamisessa on Gramexin ammattitaitoinen ja kokenut henkilöstö, joka ansaitsee tästä suuren kiitoksen.

Hannu Marttila

”Vuosi 2014 oli Gramexin toiminnassa hyvä. Korvauksia kerättiin enemmän kuin koskaan aikaisemmin.”


6

Eva & Manu laulavat el채m채st채. Haastattelu Gramexpressiss채 4/2014.


7

Vuosi 2014 lyhyesti

Oikeudenmukainen korvaus musiikista GRAMEXIN TEHTÄVÄ. Tekijänoikeusjärjestö Gramex valvoo ja edistää äänitteillä esiintyvien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeuslaissa säädettyjä oikeuksia, perii tekijänoikeuslain mukaiset korvaukset ja jakaa ne niihin oikeutetuille. Tilivuoden lopussa Gramexin kanssa oli tehnyt asiakassopimuksen yhteensä 45.132 taiteilijaa ja 17.077 tuottajaa.

sai korvauksia yli 5.000 euroa vuodessa ja 108 yli 10.000 euroa vuodessa. Tuottajista 23 sai yli 50.000 euroa vuodessa. Taiteilijoiden keskimääräinen korvaus oli 767 euroa ja tuottajien 5.129 euroa. Koska äänitteellä esiintyy useita taiteilijoita, mutta sillä on yleensä yksi tuottaja, tuottajan keskikorvaus on suurempi.

TOIMINTAKULUT. Gramexin toiminnan kulut olivat vuonna 2014 3,3 milj. euroa. Tilinpäätöksen toimintakuluihin sisältyvät myös Finnish Music Quarterlyn toimintakulut. Seuraavissa korvausten tilityksissä käytettävä hallinnointikulupidätys on 3,2 milj. euroa.

VARAUTUMINEN KORVAUSTEN MAKSUUN. Korvausten maksaminen pääosin seuraavalla tilikaudella näkyy Gramexin tilinpäätöksessä tilittämättömänä korvausvelkana 25,5 milj. euroa. Summa tilitetään oikeudenomistajille pääosin seuraavan vuoden aikana.

KERÄTYT KORVAUKSET. Gramex keräsi tilivuonna korvauksia yhteensä 20,5 milj. euroa. Suurimmat korvauserät tulivat äänitemusiikin julkisen esittämisen esitys- ja tallennuskorvauksista (9,5 milj. euroa) sekä medialisensoinnista (yhteensä 9,4 milj. euroa), johon sisältyy äänitteiden esittäminen radiossa ja tv:ssä (7,7 milj. euroa) sekä verkkokäyttö ja tallentaminen (1,7 milj. euroa). Loput kertyivät ulkomaisista korvauksista sekä hyvitysmaksuista. Gramex toimii korvausten välittäjänä, joten korvaukset eivät ole tilinpäätöksessä Gramexin tuloa.

KULTTUURIN EDISTÄMINEN. Gramex on tukenut Musiikin edistämissäätiön (MES), Esittävän säveltaiteen edistämissäätiön (ESES), Musiikkituotannon tuki- ja edistämissäätiön, Luovan työn tekijät ja yrittäjät -projektin (Lyhty), Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen (TTVK ry), Music Finland ry:n sekä Finnish Music Quarterlyn (FMQ) toimintaa. Musiikin edistämissäätiö, jonka toiminta on alkanut vuoden 2013 alusta, on perustettu jatkamaan Esittävän säveltaiteen edistämiskeskus ESEKin toimintaa. ESES ja Musiikkituotannon tuki- ja edistämissäätiö on perustettu vuonna 2014. Gramex on lahjoittanut säätiöiden harjoittamaan musiikin edistämistoimintaan varoja, joita on kertynyt ulkomaisten tuottajien ja artistien tilittämättömistä korvauksista. Ulkomaisten sisarjärjestöjen kanssa voimassa olleiden sopimusten mukaisesti ne käytetään esittävän säveltaiteen edistämiseen. Nämä varat (12,4 milj. euroa) näkyvät Gramexin tilinpäätöksessä erillisenä edistämistoiminnan rahastona.

MAKSETUT KORVAUKSET. Gramex maksoi vuonna 2014 korvauksia yhteensä 18,5 miljoonaa euroa. Kotimaisille äänitteille tästä meni noin 10,4 miljoonaa. Taiteilijat ja tuottajat saavat korvauksensa yksilöllisesti, kappaleittensa soitto- ja käyttömäärien mukaisesti. Korvaukset maksetaan kertymävuoden jälkeen, sen jälkeen kun kappaleiden soitot on selvitetty ja korvaukset kohdistettu eri kappaleille. Taiteilijoista 263

Gramex-korvausten kokonaiskertymä (tuhatta euroa) Medialisensointi Julkinen esittäminen Hyvitysmaksut Ulkomaiset korvaukset Yhteensä

2014 9.369 9.488 937 729 20.523

2013 10.257 8.524 979 275 20.035


8

Hallituksen toimintakertomus Tilitys ORGANISAATIO JA TOIMINNOT. Vuoden 2014 aikana jatkettiin Gramexin tilitys- ja IT- osastojen toimintojen kehittämistä. Tähän sisältyi muun muassa uusien henkilöiden rekrytointia ja uuden tilitysjärjestelmän toimittajan valitseminen kansainvälisen kartoitustyön jälkeen. Tilitysjärjestelmän toimittajaksi valittiin itävaltalainen BiConcepts Gmbh. Järjestelmän varsinainen toimitus- ja hankintaprojekti käynnistettiin syksyllä 2014. Tilitys- ja maksatuskäytössä uuden järjestelmän on suunniteltu olevan vuonna 2017. Toimitusprojektin rinnalla tullaan jatkamaan Gramexin tilitystoiminnoissa käytettävien toimintamallien ja organisaation uudistamista. Keväällä 2014 otettiin käyttöön uusi musiikkivideoiden tilitykseen ja maksatukseen tarkoitettu järjestelmä. OIKEUDENHALTIJAT JA VASTAVUOROISUUSSOPIMUKSET. Kalenterivuoden 2014 lopussa Gramexilla oli asiakassopimuksen tehneitä suomalaisia ja ulkomaisia oikeudenhaltija-asiakkaita seuraavasti: • taiteilija-asiakkaita yhteensä 45.132 kpl • tuottaja-asiakkaita yhteensä 17.077 kpl

Maksatukset vuonna 2014 (tuhatta euroa) Kotimaiset äänitteet: Ulkomaiset äänitteet: Musiikkivideot:

Taiteilijat 4.944 2.550 456

Tuottajat 4.849 5.453 247

Yhteensä 9.793 8.003 703

7.950

10.549

18.499

Pepe Willbergin vahva paluu. Haastattelu Gramexpressissä 2/2014.

1.1. - 31.12.2014

Tilitys on myös huolehtinut Gramexin solmimien vastavuoroisten sopimusten voimaansaattamisesta käytännön tasolla. Kalenterivuoden aikana solmittiin uusi vastavuoroisuussopimus yhdysvaltalaisen AARC –järjestön kanssa tuottajien hyvitysmaksuja koskien. AARC on hyvitysmaksujen keräämiseen keskittynyt esittäviä taiteilijoita ja äänitteiden tuottajia edustava järjestö. TILITYS JA MAKSATUS. Gramexin tilitysosasto suoritti kalenterivuoden aikana maksatuksia äänitteistä ja musiikkivideoista oikeudenhaltijoille yhteensä 18.5 miljoonaa euroa. Kalenterivuoden aikana suoritettiin äänitteiden osalta muusikoille ja tuottajille kolme päätilitystä ja –maksatusta eli niin sanottu kotimainen tilitys kesäkuussa, tallennuskorvaustilitys joulukuussa sekä Major- ja Indie-tuottajien ulkomaantilitys joulukuussa. Näiden tilitysten ja maksatusten lisäksi suoritettiin muutamia erillismaksatuksia kuten tallennuskorvausmaksatuksia äänitteiden tuottajille ulkomaisten äänitteiden vanhoista lisensoinneista. Musiikkivideoiden osalta suoritettiin sekä tuottajille että taiteilijoille kaksi maksatusta maaliskuussa ja joulukuussa. Ulkomaisilta järjestöiltä saatiin Suomeen korvauksia yhteensä 0.729 miljoonaa euroa, joista pääosa oli taiteilijakorvauksia ulkomaisista järjestöistä. Perinteiseen tapaan suurimmat taiteilijakorvaukset tulivat suomalaisten äänitteiden käytöstä Ruotsissa.


9

Gramexilla oli kalenterivuoden lopussa vastavuoroinen A-sopimus seuraavien 24 ulkomaisten järjestöjen kanssa: Tuottajasopimus AARC

Yhdysvallat

EFÜ

Viro

Grammo

Kreikka

IFPI Sverige

Ruotsi

RPA

Venäjä

SoundExchange

Yhdysvallat

Taiteilijasopimus ACTRA

Kanada

Artisti

Kanada

Credidam

Romania

Geidankyo

Japani

GVL

Saksa

LSG

Itävalta

Raap

Irlanti

SAMI

Ruotsi

SAWP

Puola

Stoart

Puola

Swissperform

Sveitsi

Tuottaja- ja taiteilijasopimus Gramex Danmark

Tanska

Gramo

Norja

Integram

Tsekki

LaiPa

Latvia

PPL

Englanti

SENA

Hollanti

UMA

Ukraina


10

Gramex jakaa hyvitysmaksuvaroja esittäville taiteilijoille ja tuottajille

Hyvitysmaksu on korvausta kotikopioinnista Gramexin kautta tuli jaettavaksi hyvitysmaksuja suorina korvauksina 0,9 miljoonaa euroa. Yksityisen kopioinnin hyvitysmaksua koskevat säännökset tulivat voimaan 15.6.1984. Tekijänoikeuslakiin tuli hyvitysmaksua koskevia muutoksia vuoden 2007 alusta. Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimennyt hyvitysmaksun periväksi järjestöksi Teoston. Hyvitysmaksu käytetään korvauksina tekijöille ja muille tekijänoikeuslainsäädännössä säädettyjen oikeuksien haltijoille sekä tekijöiden yhteisiin tarkoituksiin. OKM päättää vuosittain hyvitysmaksun käyttösuunnitelmasta. Lain mukaan laitteista, joita käytetään merkittävässä määrin yksityiseen kopiointiin, tulee suorittaa hyvitysmaksu. Valtioneuvoston asetuksella säädetään liikenne- ja viestintäministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön annettua asiasta lausuntonsa, mitkä laitteet kuuluvat maksun piiriin ja mikä on maksun suuruus. Ennen asetuksen antamista opetus- ja kulttuuriministeriö neuvottelee laitteiden valmistajia ja maahantuojia sekä tekijöitä edustavien järjestöjen ja kuluttajaviranomaisten kanssa. HYVITYSMAKSUN SUURUUS. Analogisten ääninauhojen hyvitysmaksun määrä oli vuonna 2014 0,50 senttiä/minuutti ja kuvanauhojen 0,76 senttiä/minuutti. Tallennettavan cd-, dvd- ja Blue-ray- levyn maksu on 0,20 – 1,80 euroa/levy riippuen sen tallennuskapasiteetista. Digitaalisten tallennuslaitteiden (tallentava televisio, videosoitin, mp3- tai vastaava audiosoitin sekä digisovitin) maksu on 4-36 euroa/ laite riippuen sen tallennuskapasiteetista. Ulkoisista kiintolevyistä perittiin muistin määrästä riippuen 9, 12 tai 18 €. Maksua ei peritä matkapuhelimista, pelikonsoleista eikä tietokoneista ja kämmentietokoneista. Hyvitysmaksujen kokonaiskertymä 5,3 miljoonaa euroa pieneni edellisestä vuodesta, jolloin se oli 6,4 miljoonaa euroa. Hyvitysmaksujärjestelmä muuttuu vuonna 2015 siten, että laitemaksun sijaan hyvitysmaksu tullaan rahoittamaan valtion budjettivaroista. Kahdelle ensimmäiselle vuodelle on päätetty hyvitysmaksun kokonaismääräksi 11 miljoonaa euroa. VAROJEN KÄYTTÖ. OKM vahvisti vuonna 2013 perittyjen maksujen käyttösuunnitelman 25.11.2014. Gramexin tilitettäväksi suorina korvauksina tuli äänituotteista perittyjä varoja yhteensä 783.965,89 euroa (ed.v. 803.876,21 euroa) sekä videotuotteista perittyjä varoja yhteensä 152.573,76 euroa (ed.v. 175.170,64 euroa). Henkilökohtaiseen tilitykseen osoitetut hyvitysmaksut tilitetään oikeudenhaltijoille vuonna 2015 tehtävien tilitysten yhteydessä. Musiikille tulevat välilliset hyvitykset tekijöiden yhteisiin tarkoituksiin OKM ohjasi Musiikin edistämissäätiölle.


11

Äänitemusiikin julkinen esittäminen ja julkiseen esittämiseen tallentaminen Gramex palvelee musiikkia käyttäviä asiakkaitaan asiantuntevasti, tehokkaasti ja modernein välinein. Gramex keräsi vuonna 2014 äänitemusiikin julkisen esittämisen esityskorvauksia ja julkiseen esittämiseen liittyviä tallennuskorvauksia 9,5 miljoonaa euroa, hieman alle kaksi prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Esitys- ja tallennuskorvauksia maksetaan musiikin käyttämisestä tausta- ja tanssimusiikkina sekä musiikkiliikunnassa. Voimassaolevia esityskorvaussopimuksia on noin 30.500 toimipaikassa ja sopimuspeitto on 80 - 95 %. Ravintolat ja vähittäiskaupat ovat suurimmat taustamusiikkia hyödyntävät toimialat. TAUSTAMUSIIKILLA ON MERKITYSTÄ. Taustamusiikki on hyvin tärkeä elementti niin ravintolassa, liikuntatunnilla, vaateliikkeessä kuin vähittäiskaupassakin. Musiikilla on merkitystä aina kassavirtaan saakka, se on osa yrityksen brändiä. Kenttätyö – asiakkaiden henkilökohtainen kohtaaminen, musiikin merkityksestä sekä äänitemusiikin käyttöön liittyvistä sopimuksista ja luvista kertominen - on edelleen tärkeä osa Gramex-tuotteiden markkinointia ja Gramexin hyvää asiakaspalvelua. Olemmehan yhtä hyvin korvauksia maksavan asiakkaan palveluksessa kuin korvausten saajienkin. PALVELEMME SEKÄ HENKILÖKOHTAISESTI ETTÄ VERKOSSA. Suurin osa sopimuksista solmitaan alue-edustajien asiakaskäyntien tuloksena. Tehokkaan tiedotustoiminnan ja uusiin yrityksiin suunnattujen kampanjoiden ansiosta asiakkaat osaavat olla jo itsekin meihin yhteydessä. Kaikista esityskorvaussopimuksista jo 20 % tulee nettipalvelun kautta ja sen käyttö kasvaa voimakkaasti. TOIMIALAJÄRJESTÖT OVAT MEILLE TÄRKEITÄ YHTEISTYÖKUMPPANEITA. Yhteistyö musiikkia käyttävien asiakkaiden omien toimialajärjestöjen kanssa on jatkunut erinomaisesti. Järjestöt ovat tiedottaneet kiitettävästi omissa viestimissään Gramex-asioista ja uusista lupatuotteista. Kuluneen vuoden vahvana yhteisenä teemana ovat olleet tallentamiseen ja nettikaupoista yksityiskäyttöön ostettujen musiikkikappaleiden julkiseen esittämiseen liittyvät lupa-asiat.

Sunrise Avenue täyttää salit Euroopassa. Haastattelu Gramexpressissä 2/2014.

GRAMEXIN JA TEOSTON YHTEISTYÖ SYVENEE ASIAKASRAJAPINNASSA. Gramexin ja Teoston yhteistyön (GT -yhteistyön sekä perustetun GT Musiikkiluvat Oy:n) puitteissa on toteutettu useita projekteja, jotka tulevat mahdollistamaan musiikkia käyttävien asiakkaiden palvelemisen ”yhden luukun” periaatteella. Projektien tavoitteena on luoda uusia toimintamalleja, joilla esimerkiksi tapahtuma- ja taustamusiikkiasiakkaita palvellaan yhdessä entistä paremmin.


12

Medialisensointi RADIO JA TV. Äänitteiden käyttö radio- ja televisiotoiminnassa kasvoi vuoden 2014 aikana hiukan edellisiin vuosiin verrattuna. Yhtenä tekijänä äänitekäytön kasvuun oli muutaman uuden yksityisen radion toiminnan aloittaminen. Vastaavasti musiikkivideoiden käyttö televisiotoiminnassa jatkoi jo muutaman vuoden jatkunutta laskua. Musiikkivideoiden pääasialliseksi käyttömuodoksi näyttävätkin vakiintuneen erilaiset suoratoistopalvelut. Radio- ja TV-toimijat suorittivat Gramexille kalenterivuoden aikana esitys- ja käyttökorvauksia yhteensä noin 7,7 miljoonaa euroa, mikä oli noin 5,5 % enemmän kuin vuonna 2013. Vaikka yleinen taloustilanne vaikutti edelleen huomattavasti yksityiseen radiotoimintaan, pystyi yksityinen radiotoimiala kasvattamaan jonkin verran radiomainostuloja. ÄÄNITTEIDEN TIETOVERKKO- JA TALLENNUSKÄYTTÖ. Gramex jatkoi osallistumistaan erityisesti IFPI:n piirissä tehtävään kansainväliseen yhteistyöhön niin sanotun ”rajat ylittävän” lisensoinnin parantamiseksi ja kehittämiseksi. Valitettavasti koko Euroopassa vallitseva epävarma taloustilanne on aikaan saanut sen, että esimerkiksi monikansallista webcasting-toimintaa ei Euroopassa juurikaan tällä hetkellä aloiteta vaikka esimerkiksi lisensointijärjestelmät olisivat olemassa. Gramex ja Yleisradio solmivat kevään 2014 aikana sopimuksen uudenlaisesta lisensointimallista muun muassa tietoverkkoympäristössä tapahtuvaan äänitekäyttöön. Uusi lisensointimalli liittyi osaltaan Gramexissa jo aikaisemmin alkaneeseen keskusteluun ja yhteistyöhön oikeudenhaltijoiden ja käyttäjäasiakkaiden kanssa Gramexin lisensointivaltuuksien kehitystarpeista muuttuvassa mediamaailmassa. Tallennuslisensoinnin osalta jo muutama vuosi sitten alkanut äänitteiden käytön väheneminen av-tuotannoissa jatkoi valitettavasti samaa suuntaa. Osaltaan tähän vaikutti uusien avtuotantojen pienet käyttömäärät televisiokäytössä sekä muuttuva mediaympäristö, joka asettaa haasteita myös Gramexin lisensointivaltuuksille. Kalenterivuoden aikana jatkettiin julkiseen esittämiseen liittyvän tallennuslisensoinnin siirtämiseen Gramexin Medialisensoinnista osaksi Gramexin Julkinen esittäminen –osaston toimintoja. Gramex keräsi kalenterivuoden aikana korvauksia äänitteiden tietoverkko- ja tallennuskäytöstä yhteensä noin 1,7 miljoonaa euroa.

Haitarin tutkimusmatkailija Kimmo Pohjonen. Haastattelu Gramexpressissä 3/2014


13

Viestintä ja sidosryhmäsuhteet Gramex jakaa avoimesti tietoa toiminnastaan ja palveluistaan sekä kertoo, miksi ja millä perusteilla musiikin tekijänoikeuksia kerätään ja millä perusteilla ne jaetaan korvauksensaajille. Viestinnän painopisteitä olivat toimintavuotena asiakaslehti Gramexpressin edelleen kehittäminen, osallistuminen yhteistyökumppanina musiikkialan tapahtumiin sekä kotisivujen kehittäminen musiikkioikeuksien verkkokauppana. Gramexin edustajat osallistuivat yhteiskunnalliseen keskusteluun tekijänoikeuksista. Teemoina olivat muun muassa hyvitysmaksun kehittäminen, ”Järkeä tekijänoikeuslakiin”kansalaisaloite, hallituksen tekijänoikeuslakipaketti sekä kollektiivihallintodirektiivin kansallinen implementointi. MEDIAYHTEYDET JA TIEDOTTEET. Kauden aikana hoidettiin normaalilla tavalla yhteyksiä toimittajiin. Gramex julkisti seuraavat tiedotteet: • Pink ja Haloo Helsinki! vuoden radiotähdet • Gramex jakoi musiikille liki 19 miljoonaa • “Vapaus käteen jää” vuoden radiohitti • Gramex- ja Teosto-luvat tulevaisuudessa yhdeltä luukulta • Kotilainen Gramexin hallitukseen • Last Christmas ja Joulumaa viime joulun soitetuimmat GRAMEXPRESSIÄ KEHITETTIIN. Gramexpressin ulkoasua kehitettiin entistä enemmän musiikkilehden suuntaan. Lehti ilmestyi toimintakaudella neljä kertaa. Lehdessä haastateltiin mm. kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen sekä suuri joukko musiikkialan ammattilaisia ja vaikuttajia kuten Pepe Willberg, Samu Haber, Lauri Rechardt, Antti Kotilainen, Reijo Kiilunen, Arja Koriseva sekä Haloo Helsinki!-yhtyeen jäsenet. KAMPANJAT. Gramex julkaisi mainontaa musiikkialan lehdissä kuten Soundissa, Rumbassa ja Rondossa. Gramex toteutti heinäkuussa vastaavan ”Musiikki tekee hyvää – myös kassavirralle”radiokampanjan kuin edellisvuonna. MUKANA TAPAHTUMISSA. Gramex oli yhteistyökumppanina Emma Gaalassa, UMK-euroviisufinaalissa ja Radio Gaalassa sekä pääyhteistyökumppanina Musiikki & Media -tapahtumassa. Musiikki & Media-tapahtumassa Gramex oli mukana yhteistyössä Musiikkituottajien ja Muusikkojen Liiton kanssa. Gramex järjesti tapahtumassa myös seminaarin, jossa esiteltiin luovan alan hallitusohjelmatavoitteet ja poliittiset päättäjät kävivät aiheesta paneelikeskustelun. Gramex järjesti myös ”Musavisa by Jake Nyman”-tapahtuma. Gramex osallistui Helsingin messukeskuksessa järjestetyille musiikkimessuille yhteistyössä Muusikkojen Liiton ja Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen kanssa. Edellisvuosien tapaan Gramexin edustajat kävivät kutsuttuina alustajina muun muassa oppilaitosten koulutustapahtumissa.


14

GRAMEXIN TUNNETTUUS LISÄÄNTYI. Taloustutkimus tutki tekijänoikeusjärjestöjen mielikuvia ja tunnettuutta Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY-projektin toimeksiannosta. Gramexin tunnettuus oli noussut vuodessa 14 %:sta 16 %:iin. 67 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että tekijänoikeusjärjestöt ovat oikealla asialla ja neljä (4) prosenttia edes jossain määrin sitä mieltä, että ne ovat väärällä asialla. 67 prosenttia kansalaisista pitää tekijänoikeusjärjestöjä tarpeellisina ja seitsemän prosenttia tarpeettomina. Vastaajia pyydettiin myös luettelemaan ulkomuistista tekijänoikeusjärjestöjen nimiä. Helpoimmin muistettiin tekijänoikeusjärjestö Teosto, jonka osasi nimetä 37 prosenttia vastaajista. Toiseksi tunnetuin on Gramex, jonka osasi ulkomuistista mainita 16 prosenttia eli noin kuudesosa vastaajista. Kopioston osasi nimetä 4 prosenttia, Kuvaston ja Sanaston 1 prosentti vastaajista. Edellisvuonna (2013) Gramexin osasi nimetä 14 %. GTM-VIESTINTÄ. Gramexin Toimintavuoden aikana perustettiin GT Musiikkipalvelut, eli Gramexin ja Teoston yhteinen musiikkilupakauppa. Gramexin viestintä osallistui asian tiedottamiseen sekä henkilöstölle, medialle että avainsidosryhmille. MUU VIESTINTÄ. Avoimuuden ja läpinäkyvyyden periaatteen mukaisesti Gramexin vuosikertomus toimitettiin laajalla jakelulla muun muassa päätoimittajille, kulttuuritoimituksille, kansanedustajille ja Gramexin avainsidosryhmille. Se sisälsi hallituksen hyväksymän toimintakertomuksen liitteineen, toimitusjohtajan katsauksen sekä oheismateriaalia. Vuosikertomuksen layout tehtiin toimistossa. Gramexin henkilöstötiedotusta hoidettiin yhteistyöryhmän rinnalla muun muassa joka toinen viikko pidettävissä maanantaipalavereissa. Henkilöstöviestinnässä käsiteltiin järjestön arkipäivän toiminnan ja tavoitteiden lisäksi GTM-yhteistyöhön liittyviä kysymyksiä. MARKKINOINTI- JA VIESTINTÄSTRATEGIA. Gramexissa toteutettiin markkinointi- ja viestintästrategiaprojekti, osin ulkopuolisen konsultin (Mainostoimisto Namutehdas, Harri Laakso) kanssa, osin sisäisenä työnä. Strategia hyväksyttiin hallituksessa. SIDOSRYHMÄTOIMINTA Gramex on hoitanut sidosryhmä- ja vaikuttamistoimintaa osin omana organisaationaan ja osin luovan alan yhteisen Lyhty-projektin jäsenenä. Gramexin apulaisjohtaja Lauri Kaira toimii myös Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY projektinjohtajana. Projekti koordinoi ja organisoi luovan alan vaikuttamista alan toimintaedellytyksiin. Gramexpress-lehti oli edellisvuosien tapaan tärkeä yhteys- ja tiedotuskanava oikeudenhaltija- ja käyttäjä-asiakkaiden sekä myös päättäjien suuntaan. Gramexin merkittävin sidosryhmätapahtuma on ”Talvikauden avajaiset”, jonka se järjestää yhteistyössä Musiikkituottajat – IFPI Finlandin, Muusikkojen Liiton ja Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen kanssa. OSALLISTUMINEN LAINSÄÄDÄNTÖKESKUSTELUUN. Gramexin edustajat ovat tavanneet päättäjiä ja olleet kuultavina eduskunnan valiokunnissa. Vuoden 2014 aikana esillä olivat mm. Järkeä tekijänoikeuslakiin - kansalaisaloite, hyvitysmaksun uudistus, hallituksen laaja-alainen tekijänoikeuslakipakettiesitys ja kollektiivihallintodirektiivi. Lisäksi tehtiin yhteistyössä Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY-projektin kanssa ”Luova ala kasvun moottoriksi”-tavoiteohjelma seuraavaa vaalikautta varten.


15

Haloo Helsinki! Syd채n mukana keikkalavoille. Haastattelu Gramexpressiss채 1/2014


16

Tekijänoikeusjärjestö Sinun palveluksessasi

Gramexin toiminta järjestönä

Kotimaisten asiakkaiden palveluita ovat hoitaneet tilityspäällikkö Tarja Henriksson, Tuija Niemi, Taru Haapavuo ja Katriina Värjölä 3.11. saakka. Ulkomaista tilitystä ovat hoitaneet tilityspäällikkö Kari Niemelä, Silja Sinnemäki ja Heikki Salmela. Radioraportoinnin käsittelyä on hoitanut Arttu Fagerlund. Lisäksi ryhmään kuuluu controllerina Jaripekka Koikkalainen. Gramexin IT-osastolla ovat osastopäällikkö Kari Turpeinen, IT/ tilitysoperaattori Katja Pönkkä, sovellusasiantuntija Sami Hiltunen sekä järjestelmäasiantuntija Mikko Leppänen. Median, uusmedian ja kopioinnin sopimushallinnoinnista vastaa Juhani Ala-Hannula. Asiakaspalvelu- ja sopimushal-

Gramex on palveleva linkki, joka auttaa lakisääteisten korvausten ja lupien hoidossa sekä korvausten saajia että niiden maksajia. HALLITUS. Vuosikokouksessa 11.4.2014 valittiin seuraavat henkilöt hallituksen jäseniksi: puheenjohtaja: Ilmo Laevuo, varsinaiset jäsenet: Lauri Rechardt, Niko Nordström, Jarkko Nordlund, Ahti Vänttinen, Jouni Nieminen ja Matti Lappalainen. Varajäsenet: Tapio Korjus, Veikko Koivumäki, Kari Helenius, Lottaliina Pokkinen, Martti Metsäketo ja Sami Kuoppamäki. Lauri Rechardt erosi hallituksen jäsenyydestä 1.12. Hänen tilalleen yhdistyskokous valitsi 9.12. hallituksen jäseneksi Antti Kotilaisen. Kertomusvuonna yhdistyksen hallitus kokoontui yksitoista kertaa. Vuosikokouksessa tilintarkastajiksi valittiin Hannu T. Koskinen, KHT ja KHT-yhteisö Deloitte & Touche Oy, joka samalla toimii myös varatilintarkastajana. Toiseksi varatilintarkastajaksi valittiin HTM Lotta Kauppila. Hallitus valitsi kokouksessaan varapuheenjohtajiksi Lauri Rechardtin ja Ahti Vänttisen sekä Lauri Rechardtin jälkeen 9.12. alkaen Antti Kotilaisen. Hallituksen työvaliokuntaan ovat kuuluneet Ilmo Laevuo puheenjohtajana ja jäseninä Lauri Rechardt, Ahti Vänttinen, Hannu Marttila ja Tuomas Talonpoika sekä Lauri Rechardtin jälkeen 9.12. lähtien Antti Kotilainen. Työvaliokunta on kokoontunut säännöllisesti hallituksen kokousten välillä. Musiikin edistämissäätiön hallitukseen on Gramexin nimeäminä valittu Ahti Vänttinen, Veikko Koivumäki, Kari Helenius ja Sami Kuoppamäki. GT Musiikkiluvat Oy:n hallitukseen on Gramexin nimeäminä valittu Ilmo Laevuo ja Hannu Marttila. HENKILÖSTÖ. Gramexin varsinaisen toiminnan tehtävissä henkilökunnan yhteismäärä oli vuoden lopussa 32, joista 27 oli toimiston tehtävissä ja 5 alue-edustajana. Tuomas Talonpoika vastaa johtajana medialisensoinnista, tilityksestä, IT:stä sekä lakiasioista. Apulaisjohtajina ovat toimineet Leena Pitkänen ja Lauri Kaira. Leena Pitkänen vastaa julkisen esittämisen sopimustoiminnasta ja käyttäjäasiakassuhteista. Vastuualueeseen kuuluu myös kopiointi julkiseen esittämiseen. Lauri Kaira vastaa sidosryhmäsuhteista ja tiedotuksesta sekä toimii projektijohtajana Lyhty-projektissa. Petri Kiiski toimii myynti- ja markkinointipäällikkönä. Yhdistyksen toimitusjohtajana toimii Hannu Marttila. Tilitysryhmässä on tilityspäälliköiden (kotimainen ja ulkomainen tilitys) lisäksi viisi henkilöä. Ryhmän tehtäviä ovat asiakas- ja äänitetietojen ylläpito, soittotapahtumien käsittely, korvausten tilitys ja maksatus sekä näihin liittyvä asiakaspalvelu. Kuva: Pertti Nisonen


17

linnointitehtäviä AV-tuotantojen osalta hoitaa Heidi WilskaLehtonen. YLE:n ja yksityisten radioiden korvaushallinnointia hoitaa Jaripekka Koikkalainen ja kopioinnin ja uusmedian korvaushallinnointia Pia Riihimäki. Julkisen esityssuojan sopimushallinnointitehtäviä hoitavat toimistolla Heljä Juutilainen, Tarja Ylitalo ja Pirjo Salmela. Kentällä toimivina alue-edustajina toimivat Harri Franssi, Olli Hänninen, Tapio Nokkala, Carl-Johan Wolff ja Leo Vaara. Yhteisenä alue-edustajana Teoston kanssa on toiminut 23.9. saakka Daniel Rifaat.

Yhdistyksen talous- ja hallintotoiminnoista talouspäällikkönä vastaa Marja Lempinen. Lisäksi hän vastaa Kiinteistö Oy Pikku Yrjön taloushallinnosta. Jaana Ainasoja toimii kirjanpitäjänä ja Pia Riihimäki talous- ja sopimuskoordinaattorina. Puhelinvaihteen hoitajana ja toimistopalvelutehtävissä toimii Heli Kosunen. Gramexpress-lehden päätoimittajana on toiminut Lauri Kaira. Hallintosihteerinä toimii Sari Lindström. Finnish Music Quarterly -lehden päätoimittajana on toiminut Anu Ahola ja toimitussihteerinä Riikka Hiltunen. Lehden toimitus ja työsuhteet siirtyivät Gramexista Music Finlandille 31.12.

Von Hertzen Brothers: Veljesten voimin Britanniaa kohti. Haastattelu Gramexpressissä 1/2014


18

Ninni Poij채rvi: Juurimusiikin tiet채 pitkin. Haastattelu Gramexpressiss채 3/2014


19

Yhteistyösopimukset Gramex tekee yhteistyötä edistääkseen kulttuuria ja palvellakseen korvausten maksaja- ja korvausten saaja-asiakkaitaan entistä paremmin. YHTEISTYÖ KOTIMAASSA GT MUSIIKKILUVAT OY. Teoston kanssa on käynnistetty ns. GT-yhteistyöprojekti, jossa haetaan yhteistyömuotoja, joilla musiikinkäyttöasiakkaita voidaan palvella paremmin ja tehokkaammin. Viime syksynä Gramex ja Teosto perustivat yhteisyrityksen, jonka nimeksi tuli GT Musiikkiluvat Oy. Yhteisyrityksen perustehtävänä on palvella käyttäjäasiakkaita tehokkaasti ja asiakaslähtöisesti yhden luukun periaatteella siten, että asiakas saa kerralla kaikki tarvittavat luvat taustamusiikkia ja tapahtumia varten. Siirtymävaiheen jälkeen yhteisyritys palvelisi n. 40.000 musiikin käyttäjäasiakasta Suomessa. MUSIIKIN EDISTÄMISSÄÄTIÖ. Gramex on perustanut yhdessä Teoston kanssa Musiikin edistämissäätiön jatkamaan ESEKin ja LUSESin toimintaa. Vuosi 2014 oli säätiön toinen toimintavuosi. Säätiön hallituksessa Gramexin nimeäminä ovat olleet Ahti Vänttinen, Kari Helenius, Veikko Koivumäki ja Sami Kuoppamäki. Säätiön tarkoituksena on edistää ja tukea kotimaista monimuotoista musiikkia sekä sen tekemistä, esittämistä, kustantamista ja tuottamista. MES:n päätoimintamuoto on tukien jakaminen. Tarkoitustaan MES toteuttaa jakamalla apurahoja ja avustuksia tai muutoin edistämällä ja tukemalla taloudellisesti suomalaiseen musiikkiin liittyviä tilaisuuksia, äänitteiden tuottamista, musiikin vientiä ja markkinointia, koulutusta sekä kustannus- ja tutkimustoimintaa. Gramex perusti tilivuonna kaksi uutta musiikin edistämissäätiötä; Musiikkituotannon tuki- ja edistämissäätiö ja Esittävän säveltaiteen edistämissäätiö. Säätiöt ovat saaneet alkupääomansa Gramexilta ja näiden säätiöiden kautta on tarkoitus jatkossa kanavoida edistämisvaroja musiikin edistämistoimintaan. LUOVAN TYÖN TEKIJÄT JA YRITTÄJÄT LYHTY. Gramex on jatkanut aktiivista rooliaan luovan toimialan yhteistyöprojektissa Luovan työn tekijät ja yrittäjät (Lyhty). Gramexin apulaisjohtaja Lauri Kaira toimii sen osa-aikaisena projektinjohtajana. Hannu Marttila edustaa Gramexia Lyhdyn johtoryhmässä. Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY on laajin luovan alan yhteistyöprojekti. Siinä on mukana 15 järjestöä, jotka edustavat omien alojensa taiteilijoita, yrittäjiä ja yrityksiä. Sen tavoitteena on edistää kulttuurialan toimintaedellytyksiä. Toimintavuoden aikana toteutettiin edunvalvontayhteistyötä, jonka osana järjestettiin päättäjä-tapaamisia, toteutettiin tekijänoikeusbarometri-mielipidetutkimus, organisoitiin tekijänoikeuspäivä, annettiin lausuntoja sekä koordinoitiin yleisesti luovan alan järjestöjen yhteydenpitoa päättäjiin mm.

hyvitysmaksu-, kollektiivihallinnointidirektiivi- ja piratismikysymysten sekä Järkeä tekijänoikeuslakiin –kansalaisaloitteen suhteen. Osa työstä kohdistui kotimaiseen ja osa EU-tason lainsäädäntöön. TEKIJÄNOIKEUDEN TIEDOTUS- JA VALVONTAKESKUS TTVK RY. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry jatkoi aktiivista toimintaansa. Keskuksen sijoituspaikka on edelleen ollut Gramexin toimitalossa. Lauri Kaira oli Gramexin edustajana TTVK ry:n hallituksessa. TTVK ry:n toimien johdosta musiikkipiratismi on jossain määrin vähentynyt. Positiivisen kehityksen taustalla ovat olleet erityisesti kuluttajien löytämät hyvät lailliset palvelut sekä laittomia palveluita vastaan tehdyt estomääräykset. KOPIOSTO RY. Gramex on yksi tekijänoikeusjärjestö Kopioston jäsenjärjestöistä ja Gramexin apulaisjohtaja Tuomas Talonpoika toimii jäsenenä Kopioston AV-jaostossa. Gramexin varapuheenjohtaja Ahti Vänttinen on Kopioston hallituksen jäsen. Kopiosto lisensoi muun muassa radio- ja televisiolähetysten edelleen lähettämistä opetus- ja kulttuuriministeriön valtuuttamana sopimuslisenssijärjestönä. Kopiosto valvoo myös Gramexin edustamien oikeudenhaltijoiden oikeuksia yleisradiolähetysten edelleen lähettämisen sekä tiettyjen radio- ja televisio-ohjelmien tallennekäyttöjen kuten esimerkiksi oppilaitostallentamisen tai ohjelmatallenteiden laitoskäytön osalta. JÄSENJÄRJESTÖYHTEISTYÖ. Gramexilla on läheiset yhteistoimintasuhteet Suomen Muusikkojen Liiton ja Musiikkituottajien kanssa. Yhteistoiminta koski aiempien vuosien tapaan mm. Gramexin edunvalvontapiiriin kuuluvaa tekijänoikeusolojen ja –lainsäädännön kansainvälisen ja kotimaisen kehityksen seurantaa ja kehittämistyötä. MUSIC FINLAND RY. Aiemmin erillään toimineet Music Export Finland Musex ja Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus FIMIC ovat yhdistäneet toimintansa Music Finland ry:ksi. Gramex on yksi sen perustajajäsenistä. Gramexin mandaatilla Music Finlandin hallituksessa on Matti Lappalainen. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää musiikkivientiä sekä lisätä laaja-alaisesti suomalaisen musiikin tunnettuutta, saatavuutta ja käyttöä niin Suomessa kuin ulkomailla. Vuoden 2014 loppuun saakka Gramexin yhteydessä toimineen Finnish Music Quartelyn toiminta siirtyi vuoden vaihteessa Music Finlandin yhteyteen. TEKIJÄNOIKEUSAKATEMIA RY. Gramex on yhdessä Teoston ja Kopioston kanssa perustanut Tekijänoikeusakatemia ry:n. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi sille avustuksen vuoden 2014 Tekijänoikeuspäivän järjestämiseen. Tekijänoikeuspäivän käytännön järjestelyt hoidetaan yhteistyössä Lyhty–projektin ja IPR University Centerin kanssa. VAPAAKAPPALEIDEN KOPIOINTI. Gramex on osapuolena 9.12.1982 tehdyssä sopimuksessa, joka koskee käyttökopioiden valmistamista korvauksetta vapaakappaleina luovutetuista äänitteistä. Sopimus on tehty opetus- ja kulttuuriministeriön, Teoston, Suomen Kirjailijaliiton, Musiikkituottajien, Suomen Muusikkojen Liiton ja Gramexin välillä. SUOMEN KANSALLISKIRJASTO. Gramex on mukana sopimuksessa, jossa muina osapuolina ovat Suomen kansalliskirjasto,


20

Teosto, Suomen Kirjailijaliitto, Musiikkituottajat ja Suomen Muusikkojen Liitto. Sopimus kattaa luvan valmistaa kopioita Suomen kansalliskirjaston äänitekokoelmien täydentämiseen ja arkistointiin sekä tutkimuskäyttöön. SUOMEN TEKIJÄNOIKEUDELLINEN YHDISTYS RY toimii tekijänoikeuden alan yleisenä keskustelufoorumina. Yhdistyksen piirissä toimii Tekijänoikeusinstituutti, joka julkaisee tekijänoikeutta koskevia selvityksiä ja muuta aineistoa. Tekijänoikeudellisen yhdistyksen alaisuudessa toimiva Tekijänoikeuden tietokeskus on tekijänoikeuden alan erikoiskirjasto, johon on koottuna keskeinen tekijänoikeuskirjallisuus. Gramex osallistuu tehdyn sopimuksen mukaisesti Tekijänoikeusinstituutin toimintaan. KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ KANSAINVÄLISET JÄRJESTÖT. Kansainvälinen yhteydenpito ja vuorovaikutus Gramexin edustamalla tekijänoikeuden osaalueella on entisestään laajentunut. Tuottajien ja taiteilijoiden kannalta tärkeät kansainväliset lainsäädäntö- ja sopimushankkeet, erityisesti EU:n ja WIPO:n piirissä, ovat Gramexissa jatkuvan seurannan kohteena. Kertomusvuoden aikana Gramex osallistui edelleen tuottajien tekijänoikeuskysymyksiä käsittelevän IFPI:n Performance Rights Committeen sekä taiteilijoiden tekijänoikeuskysymyksiä käsittelevän Societies’ Council for The Collective Management of Performers’ Rights -järjestön (SCAPR) vuosikokouksiin ja eri työryhmien toimintaan. SCAPR-ryhmään kuuluvien järjestöjen tarpeisiin on kehitetty International Performers’ Database IPD, joka on individuaalitilittämistä palveleva artistien identifiointijärjestelmä. Hannu Marttila on toiminut SCAPRin hallituksen jäsenenä. Gramex on lisäksi keskeisten eurooppalaisten esittävien taiteilijoiden oikeuksia valvovien tekijänoikeusjärjestöjen eurooppalaista yhteistyötä varten perustaman Association of European Performers’ Organization -nimisen (AEPO) järjestön jäsen. Gramex on myös tuottajien kansainvälisen IFPI-järjestön liitännäisjäsen. JÄSENJÄRJESTÖT. Tuottajien ja taiteilijoiden oikeuksien kansainvälisen kehittämisen ja käytännön toteutuksen kannalta Gramexin yhteistyö Musiikkituottajien ja Muusikkojen Liiton kanssa on erityisen tärkeää. Keskeiset Gramexin jäsenjärjestöt ovat aktiivisesti mukana kansainvälisten järjestöjen toiminnassa. Näin sekä tuottajien että taiteilijoiden pyrkimykset ja tarpeet voidaan edunvalvonnassa tasapainoisesti huomioida. Järjestely on myös Gramexin kannalta käytännöllinen. Gramexin edustamat näkemykset välittyvät kansainväliseen kanssakäymiseen ja Gramex saa sekä tuottajien että taiteilijoiden osalta toimintansa kannalta tärkeät tiedot. Yhteistyö kansainvälisen IFPI:n sekä toisaalta SCAPRin ja AEPOn puitteissa on Gramexille välttämätöntä. POHJOISMAINEN YHTEISTYÖ. Erityisesti yhteistyö ja tietojen vaihto pohjoismaisella tasolla on korostunut maiden lainsäädännön ja olosuhteiden samankaltaisuuden johdosta. Yhteistyö on säännöllistä.

Anna Puu: Laulaminen on osa itseä lapsesta asti. Haastattelu Gramexpressissä 1/2014.


21


22

Yhdistyksen talous KIRJANPITO. Tuloslaskelma ja tase vastaavat Gramexin toiminnan luonnetta korvausten välittäjänä. Korvaukset ja tilitykset on eritelty tilinpäätöksen liitetiedoissa. Kirjanpidossa on aikaisempien vuosien tapaan toteutettu kustannuspaikkaerittely. TILITYKSET. Vuoden 2014 kotimaiseen tilitykseen siirrettiin Yleisradion esityskorvauksia vuodelta 2013 2.110.051,63 €, kaupallisten radioiden korvauksia eri vuosilta yhteensä 1.644.083,89 € sekä julkisen esityssuojan korvauksia 4.486.721,37 €. Kotimaisia kopiointikorvauksia siirrettiin tilitykseen arvonlisäveroineen yhteensä 1.883.428,45 € ja ulkomaisia 3.690.790,52 €. Vuoden 2013 hyvitysmaksuja tilitettiin vuoden 2013 soittotapahtumien perusteella 748.034,02 € ja Musiikkituottajilta saadun markkinaosuustilaston mukaan 117.267,10 €. Vuoden 2013 hyvitysmaksuja on siirretty muihin lyhytaikaisiin velkoihin 936.539,64 €, jotka maksetaan vuoden 2015 tilityksissä. Pienin asiakkaalle maksettava korvaussumma on 10 €. Gramex tekee ennakonpidätyslain mukaiset pidätykset suorittamistaan korvauksista. Tilitysten maksaminen ja ennakonpidätykset on hoidettu Gramexin asiakashallintajärjestelmällä. Ulkomaisten korvausten maksaminen perustuu tuottajien osalta pääosin tuottajayhtiöiden välisiin lisenssisopimuksiin ja taiteilijoiden osalta järjestöjen välisiin vastavuoroisuussopimuksiin. Ulkomaiseen tilitykseen siirrettiin vuoden 2013 Yleisradio-korvauksia 1.853.601,14 €, kaupallisten radioiden korvauksia 1.073.638,80 € sekä julkisen esityssuojan korvauksia 2.954.388,26 €. Ulkomaisten äänitteiden käyttämisestä Suomessa maksettiin tilivuoden aikana korvauksia ulkomaisille taiteilijoille 1.919.461,94 € sekä tuottajille 6.361.229,58 €. Tuottajakorvaukset maksetaan pääosin sopimusten perusteella kotimaisille yhtiöille. Tilivuoden aikana ulkomaisten järjestöjen keräämiä korvauksia on tullut Gramexin välityksellä maksettavaksi suomalaisille oikeudenhaltijoille suomalaisten äänitteiden käytöstä ulkomailla yhteensä 728.868,79 €. Kotimaisten äänitteiden käytöstä maksettiin tilivuonna korvauksia taiteilijoille 5.399.917,32 € ja tuottajille 5.095.344,48 €. VAROJEN SIJOITUS. Varoja oli tilikauden päättyessä sijoitettuna pankkien talletuksiin 2.241.469,40 sekä sijoitusrahastoihin, joukkolainoihin ja osakkeisiin 34.617.412,13 €. Kertomusvuonna tuotot sijoituksista olivat 2.517.436,61 €. Myyntivoittoja ja arvonmuutoksia sijoituksista oli nettomääräisesti 1.546.809,14 €. Sijoitustuotoista siirrettiin varojen suhteessa korvausten tilitykseen 1.707.127,52 € ja edistämistoiminnan rahastoon 810.309,09 €. VELVOITTEET JA VARAUKSET. Vuoden alussa taseessa olleet pitkäaikaiset velvoitteet 3.658.192,32 € ovat muodostuvat pääosin aikaisempina vuosina kertyneistä äänitteiden esityskorvauksista tehdyistä varauksista, jotka oli jätetty toistaiseksi Yleisradion keskeneräisten korvausselvitysten takia siirtämät-

tä edistämistoiminnan rahastoon. Korvausselvitysten valmistuttua osa pitkäaikaisista velvoitteista 1.115.174,65 € siirrettiin tilitysvelaksi oikeudenhaltijoille ja 2.098.673,38 € vanhentuneena edistämistoiminnan rahastoon. Vanhentuneita ulkomaisia esityskorvauksia vuosilta 2010 - 2011 siirrettiin 1.571.828,05 € edistämistoiminnan rahastoon. Lisäksi edistämistoiminnan rahastoon siirrettiin vanhentuneita ulkomaisia tallennuskorvauksia vuosilta 2010 - 2011 yhteensä 535.072,70 €. Vanhentuneita kotimaisia esityskorvauksia vuosilta 2010 2011 siirrettiin edistämistoiminnan rahastoon 403.925,27 €. Vuoden 2010 prosenttivarauksesta 14.153,73 € jaettiin tasan tuottajien ja taiteilijoiden kesken vuoden 2013 korvausten tilityksessä. Tuottajien hyvitysmaksuvarauksia vuodelta 2010 siirrettiin tilitykseen yhteensä 27.646,87 €. Taseen pakollisissa varauksissa tilivuoden alussa ollut varaus edistämistoimintaan 349.750,57 € käytettiin, kun ESEKin AV-jaoston nostamattomat varat siirrettiin Musiikin edistämissäätiölle ja edistämistoiminta ESEKin nimissä loppui. EDISTÄMISTOIMINNAN RAHASTOT. Edistämistoiminnan rahastossa oli vuoden päättyessä varoja yhteensä 12.428.243,57 €. Sijoitustuotoista siirrettiin rahastoon 810.309,09 €. Rahastosta katettiin annettuja lahjoituksia sekä muita edistämistoiminnan kuluja. Lahjoituksia musiikin edistämistoimintaan tehtiin musiikkialan edistämissäätiöille yhteensä 5.800.000 €. Liitetiedoista käy tarkemmin ilmi rahastojen muutokset tilikaudella. YHDISTYKSEN KULUT. Gramexin varsinaisen toiminnan kulut poistoineen olivat 3.176.620,35 €. Tuloslaskelmaan on kirjattu vastaavansuuruinen tilityksistä vähennettävä hallinnointikulupidätys. Edellisenä toimintavuonna nämä kulut olivat 2.802.047,59 €. Edistämistoiminnan kuluja oli yhteensä 6.516.704,64 €. Kyseessä olivat yhteistyökulut Music Finlandin, Lyhty-projektin, Suomen Tekijänoikeudellisen Yhdistyksen ja Gramexin jäsenjärjestöjen puitteissa yhteensä 716.704,64 € sekä Gramexin tekemät lahjoitukset 5.800.000 €. Lahjoituksista Musiikin edistämissäätiölle annettiin 800.000 € tukien ja apurahojen antamiseen sekä 400.000 € säätiön residenssirahastolle residenssikohteiden ylläpitoon. Tilivuoden aikana perustetulle Musiikkituotannon tuki- ja edistämissäätiölle lahjoitettiin 100.000 € säädepääomaksi sekä 400.000 € säätiön harjoittamaan musiikin edistämistoimintaan ja Esittävän säveltaiteen edistämissäätiölle 100.000 € säädepääomaksi sekä 4.000.000 € säätiön harjoittamaan musiikin edistämistoimintaan. Kulut katettiin edistämistoiminnan rahastoista. ESEKin avustuksia maksettiin vielä 5.000 €. ESEKin toiminta päätettiin tilivuoden aikana. Nostamattomat AV-jaoston varat 188.254,23 € siirrettiin OKM:n antaman suostumuksen perusteella Musiikin edistämissäätiölle. Finnish Music Quarterly -lehden kulut olivat 89.463,81 €. Näistä katettiin valtionavustuksella 70.000,00 €. Lehden rahoittajina ovat olleet Gramexin lisäksi Music Finland, Suomen Säveltäjät ja Sibelius-Akatemia. Tilaajatuotot olivat 3.266 €. Edellisenä vuonna kulut olivat 112.696,91 €. Tilivuoden päättyessä siirrettiin lehden toiminta Music Finlandille. Viimeisen toimintavuoden alijäämä 7.000,32 € katettiin edistämistoiminnan rahastosta. Lyhty-projektin kulut olivat 60.572,26€. Nämä olivat edellisenä vuonna 62.691,29 €.


23

Toimintakertomuksen liitteet


24

LIITE 1

Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY Toimintakertomus 2014 YLEISTÄ.Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY toimi vuonna 2014 aktiivisesti kotimaisen luovan alan toimintaedellytysten kehittämiseksi. Luovan alan toimintaedellytysten kehittäminen vaikuttaa sekä kansallisen kulttuurin kilpailukykyyn että luovan alan mahdollisuuksiin luoda työpaikkoja. Vuonna 2014 LYHTY-projekti seurasi lainsäädäntökehitystä Suomessa ja EU:ssa, järjesti valtakunnallisen tekijänoikeuspäivän, teetti tekijänoikeusbarometri-mielipidetutkimuksen, koordinoi luovan alan vaikuttamisyhteistyötä, tuotti tausta-aineistoja antoi lausuntoja sekä järjesti päättäjätapaamisia. Yhteistyössä oli mukana 15 järjestöä kulttuurin ja sisältötuotannon alalta ja 16. jäseneksi hyväksyttiin vuoden 2015 alusta alkaen Suomen Säveltäjät ry. LYHTY teki yhteistyötä mm. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n sekä Tekijänoikeusakatemia ry:n kanssa. Toiminnan painopisteenä oli seurata ja vaikuttaa tekijänoikeussäädösten kehitykseen Suomessa ja EU-tasolla. Kärkihankkeina olivat: • nykyistä pehmeämpiä ja tehokkaampia keinoja piratismitorjuntaan • yksityisen kopioinnin hyvitys, joka kohtuullisesti korvaa tutkitun laillisen kopioinnin • oikeudenhaltijakentälle kokonaisuutena tasapainoisen neuvotteluaseman turvaavaa lainsäädäntö • EU-tasolla tekijänoikeuksien uudistushankkeet, sisältöjen rajat ylittävä verkkojakelu ja kollektiivi-hallintodirektiivin kansallinen implementointi • Lyhdyn yhteisten hallitusohjelmatavoitteiden ”Luova alan kasvun moottoriksi” valmistelu ja esiintuonti • Järkeä tekijänoikeuslakiin-keskusteluun osallistuminen TOIMINTA SEKTOREITTAIN: HALLITUSOHJELMAN SEURANTA. LYHTY seurasi hallitusohjelman toteuttamista ja osallistui sitä koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun 19.8.2010 hyväksymänsä hallitusohjelmatavoitteiston ”Kasvua kulttuurista keinot hyvinvoinnin, talouskasvun ja elämisen laadun edistämiseen Suomessa” pohjalta. Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma sisältää mm. seuraavat luovaa alaa koskevat kirjaukset:

• ”Kulttuuriyrittäjyyttä ja luovien alojen työpaikkojen syntymistä tuetaan. Kulttuurivientiä ja luovien alojen markkinointiosaamista edistetään.” • ”Hyvitysmaksujärjestelmää uudistetaan turvaamaan alan toiminnan taloudelliset edellytykset nopean teknologisen kehityksen olosuhteissa.” • ”Luovien aineistojen luvatonta käyttöä kitketään tiedotuksen keinoin sekä kehittämällä lainsäädäntöä ja tehostamalla sen täytäntöönpanoa.” • ”Tekijänoikeuslainsäädäntö säilyy opetus- ja kulttuuriministeriössä.” • ”Tekijänoikeuslailla säädetään nykyistä tarkemmin tekijänoikeuksien siirtämisen edellytyksenä olevista kohtuullisista ehdoista ja kohtuullisesta korvauksesta.” • ”Tekijänoikeusjärjestelmän kehittämisessä huomioidaan eri jakelukanavat.” • ”Lisätään alan koulutusta, tutkimusta ja neuvontaa.” • ”Luovilla aloilla toimivien aseman parantamiseksi selvitetään poikkihallinnollisesti työ-, sosiaaliturva- ja verolainsäädännön uudistustarve. Selkeytetään lyhyiden apurahojen asema sosiaaliturvalainsäädännössä.” • ”Kirjastoja kehitetään vastaamaan tietoyhteiskunnan haasteisiin. Edistetään kirjastojen, museoiden ja julkisten taidelaitosten digitoitujen aineistojen avaamista kansalaisten vapaaseen käyttöön.” TULEVAN VAALIKAUDEN TAVOITTEISTO. LYHTY hyväksyi asiakirjan ”Luova ala kasvun moottoriksi”. Ohjelma luovutettiin eduskuntatalossa järjestetyssä tilaisuudessa eduskuntaryhmille ja siitä tiedotettiin laajalti sekä sidosryhmille että mediassa. EU-VAIKUTTAMINEN. Tekijänoikeudet ja niihin perustuvat liiketoimet ovat enenevässä määrin EU:n sisämarkkinakysymyksiä. EU-tason direktiivivalmistelu ja vallitseva harmonisointitahto ohjaavat kansallisten lakien säätämistä. LYHTY seurasi luovaa alaa koskevaa EU-valmistelua sekä koordinoi järjestöjen vaikuttamisyhteistyötä. EU-työryhmän valmistelulla on luotu pohjaa sekä Lyhdyn että sen jäsenjärjestöjen EU-asioissa antamiin lausuntoihin. TULEVAISUUS-ASIAT. Tietoyhteiskunnan uudet liiketoimintamallit perustuvat suurelta osaltaan luovien sisältöjen käytölle. LYHTY seurasi ja analysoi uusien jakeluteiden ja -tekniikoiden ja niihin liittyvien liiketoimintamallien kehitystä. VIESTINTÄ- JA MEDIASUHTEET. Viestinnän painopisteenä olivat hyvitysmaksukysymykset, piratismi ja järkeä tekijänoikeuslakiin kansalaisaloite. Viestintäryhmä valmisteli Lyhdyn yhteistä viestintää ja jäsenjärjestöt hoitivat omia mediayhteyksiään itsenäisesti. Lisäksi jatkettiin kotisivujen uudistamishanketta. ASIANTUNTIJAVAIKUTTAMINEN. Luovan työn tekijät ja yrittäjät osallistuivat aktiivisesti tekijänoikeutta koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. LYHTY kutsuttiin vuoden aikana useita kertoja asiantuntijakuulemisiin eduskunnan eri valiokuntiin. Alan yhteiset lausunnot valmisteltiin pitkälti sähköisessä verkostoyhteistyössä lausuntotyöryhmän piirissä ja hyväksyttiin vastaavalla tekniikalla johtoryhmässä. Erityisenä teemana poliittisessa keskustelussa vuoden aikana oli ”Järkeä tekijänoikeuslakiin”-kansalaisaloite, jonka eduskunta päätyi hylkäämään.


25

HYVITYSMAKSUASIAT. Hallitus päätti uudistaa hyvitysmaksujärjestelmän siten, että hyvitys rahoitetaan laitemaksun sijaan valtion budjetista. LYHTY osallistui asiaa koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Vuoden aikana tavattiin sekä opetus- ja kulttuuriministeriön edustajia että kansanedustajia, ministereitä ja virkamiehiä. Hyvitysmaksutyöryhmässä käsiteltiin monipuolisesti erilaisia hyvitysmaksuun liittyviä strategisia sekä operatiivisia kysymyksiä ja toimittiin yhteistyössä Teoston hyvitysmaksuyksikön sekä viestintä- ja lausuntoryhmien kanssa. TEKIJÄNOIKEUSPÄIVÄN JÄRJESTÄMINEN. LYHTY koordinoi tekijänoikeuspäivän järjestämisen yhteistyössä Tekijänoikeusakatemia ry:n ja IPR-Instituutin kanssa. Projektia valmisteli tekijänoikeuspäivätoimikunta. Tekijänoikeuspäivän pääelementit olivat seuraavat: • Koululaisille suunnattu elokuvanäytös-kiertue toteutettiin tiiviissä yhteistyössä TTVK ry:n kanssa 16 paikkakunnalla yhteensä yli 4.000 koululaiselle • Elokuvateatteri-tietoiskuja, joissa tunnetut taiteilijat kertoivat tekijänoikeuden merkityksestä heidän työlleen ja yritystoiminnalleen • Radiotietoiskuja, joissa tunnetut taiteilijat kertoivat tekijänoikeuden merkityksestä heidän työlleen ja yritystoiminnalleen • Suurelle yleisölle suunnattu elokuva-etukampanja, jossa jaettiin noin 95.000 tekijänoikeutta esittelevää etukuponkia. Kuponkeja jaettiin koululuokkien ja urheiluseurojen toimesta useissa kaupungeissa. • Edellisvuoden tapaan Tennispalatsissa järjestettiin myös teollisoikeudet kattava ”Maailman henkisen omaisuuden päivän Suomen päätapahtuma”. Seminaari järjestettiin yhteistyössä IPR-instituutin kanssa. Tapahtumassa puhuivat eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma, PRH:n pääsihteeri Rauni Hagman, muutosjohtaja Risto Linturi IPR- University Centerin pääsihteeri Marja-Leena Mansala ja Gramexin apulaisjohtaja/ Lyhdyn projektinjohtaja Lauri Kaira sekä paneeleissa keskustelivat Anne Linnonmaa, Sanna Kantola, Paula Sailas, Jukka Tuomi, Olli Pitkänen ja Kaisu Korpua. TUTKIMUS. LYHTY teetti edellisvuosien tapaan Taloustutkimuksella tekijänoikeusbarometrin, jossa selvitettiin noin 1000 henkilön haastatteluilla tekijänoikeus-asenteiden kehitystä. Tutkimuksen mukaan kansalaiset valtaosin tuomitsevat piratismin sekä mieltävät tekijänoikeudet ja tekijänoikeusjärjestöt selvästi oikealla asialla oleviksi ja tarpeellisiksi. • 67 prosenttia vastaajista oli joko täysin tai jossain määrin sitä mieltä, että ne ovat oikealla asialla ja neljä (4) prosenttia oli joko täysin tai jossain määrin sitä mieltä, että ne ovat väärällä asialla. • 67 prosenttia kansalaisista pitää tekijänoikeusjärjestöjä tarpeellisina ja seitsemän (7) prosenttia tarpeettomina. • 64 prosenttia katsoo, että nykyinen tapa kerätä tekijänoikeuskorvauksia on pääsääntöisesti oikein. Vastakkaista mieltä on 10 prosenttia. • Mitä paremmin vastaaja tunsi tekijänoikeusjärjestöt, sitä myönteisempi mielikuva hänellä niistä oli. • 67 prosenttia vastaajista tietää, että tekijänoikeusjärjestö keräävät tekijänoikeuskorvauksia taiteilijoille ja 50 prosenttia, että ne myöntävät käyttölupia teosten esittämiseen esimerkiksi radiossa ja ravintoloissa. • Tunnetuin tekijänoikeusjärjestö on Teosto, jonka osasi ni-

metä 37 prosenttia vastaajista. Toiseksi tunnetuin on Gramex, jonka osasi ulkomuistista nimetä 16 prosenttia eli noin kuudesosa vastaajista. Kopioston osasi nimetä 4 prosenttia, Kuvaston ja Sanaston 1 prosentti vastaajista. TOIMINNAN ORGANISOINTI. JOHTORYHMÄ. Lyhdyn päätökset tehdään johtoryhmässä, jossa on edustaja kaikista jäsenorganisaatioista. Johtoryhmän puheenjohtajana toimi Anne Salomaa ja sihteerinä projektinjohtaja Lauri Kaira. VALTUUSKUNTA. Lyhdyn valtuuskunta vahvistaa projektin yhteyksiä taiteilija- ja tuottajajärjestöjen sekä luovan alan ammattilaisten kanssa, antaen tärkeän panoksen sekä tiedonkululle että vaikuttamistoimintaan. Valtuuskunnan puheenjohtajana toimi Kimmo Hakola ja varapuheenjohtajina Jyrki Vainonen, Lasse Saarinen ja Gugi Kokljuschkin. PROJEKTIT JA TYÖRYHMÄT. Lyhdyn toiminta jakaantui valtaosin kuuteen projektiin. Näiden toteutusta koordinoitiin projekti- ja työryhmissä, joihin jäsenjärjestöt voivat nimetä edustajansa: Työryhmä EU- työryhmä lausuntoryhmä viestintäryhmä hyvitysmaksuryhmä tulevaisuustyöryhmä tekijänoikeuspäivätoimikunta lailliset palvelut-ryhmä

Puheenjohtaja Riikka Railimo Jukka-Pekka Timonen Anna Storm Pekka Rislakki Arto Tamminen Lauri Kaira Lauri Kaira

TOIMINTARESURSSIT. Budjetti vuonna 2014 oli 77 167 euroa. Projektinjohtaja Lauri Kaira käytti LYHTY-projektiin työajastaan vajaan kolmanneksen. Lyhdyn taloushallinto hoidettiin Gramexissa. JÄRJESTÖPOHJA. LYHTY-yhteistyössä oli toimintavuoden alussa 15 järjestöä. Vuoden aikana 16. jäseneksi hyväksyttiin Suomen Säveltäjät ry, jonka jäsenyys alkaa vuoden 2015 alusta. • AV-tuottajien tekijänoikeusyhdistys Tuotos ry • Forum Artis - Taiteilijajärjestöjen yhteistyöjärjestö • Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry • Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry • Kopiosto ry • Musiikkituottajat – IFPI Finland ry • Sanasto ry • Suomen elokuvatuottajien keskusliitto ry • Suomen elokuvatoimistojen liitto ry • Suomen Musiikkikustantajat ry • Suomen Muusikkojen Liitto ry • Suomen peliohjelmisto ja multimediatallenneyhdistys FIGMA ry • Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry • Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK ry • Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Kuvasto ry


26

LIITE 2

Finnish Music Quarterly Finnish Music Quarterly (FMQ) -lehteä toimitettiin edelleen kertomusvuonna Gramexin yhteydessä. Lehden muina julkaisijoina olivat Sibelius-Akatemia ja Suomen Säveltäjät sekä uutena Music Finland. Lehden päätoimittajana jatkoi Anu Ahola ja toimitussihteerinä Riikka Hiltunen. Lehden pääasiallisena valokuvaajana oli edelleen Jussi Puikkonen, joka vastasi myös kansikuvituksista. Ulkoasun käytännön toteutuksesta vastasi edelleen Timo Jaakola. Lehden hallinnosta ja taloudesta vastasi Gramexin henkilökunta. Lehden painopaikka oli Kirjapaino Uusimaa Toimitusneuvoston puheenjohtaja oli Kimmo Hakola ja jäseninä Tove Djupsjöbacka, Tuuli Grönroos, Jan-Erik Holmberg, Kaarina Kilpiö, Lauri Kilpiö, Teppo Koivisto ja Ilkka Mattila. Toimitusneuvosto kokoontui kertomusvuonna kolme kertaa. Lisäksi järjestettiin kaksi julkaisijoiden kokousta, joissa keskusteltiin lehden hallintomallista vuoden 2015 alusta lähtien, jolloin Gramex ei enää vastaa sen hallinnoinnista. Lehden rahoituksesta vastasi pääasiassa opetus- ja kulttuuriministeriö. Lisäksi julkaisijatahot osallistuivat lehden kuluihin. Lehdellä oli myös jonkin verran tilaus- ja ilmoitustuloja. Painosmäärä oli keskimäärin 1.400 kpl/numero. Pääosin lehti lähetettiin vapaakappaleina ulkomaille musiikkialan tärkeisiin instituutioihin, kirjastoihin ja oppilaitoksiin sekä eräille yksityisille vaikuttajille. Maksullisia tilauksia lehdellä oli noin 200 kpl, loput menivät jakeluun rahoittajatahojen kautta. Irtonumeroina lehteä oli myynnissä Akateemisessa kirjakaupassa. Vuonna 2014 lehteä julkaistiin kolme painettua numeroa, joista viimeinen oli kaksoisjuhlanumero. Numerot keskittyivät tuttuun tapaan pääteemoihin, mutta jokainen lehti sisälsi juttuja myös näiden teemojen ulkopuolelta. Lehden Internet-

sivuilla julkaistiin joka numerosta 6–8 artikkelia sekä levyarvioita. Uutta lukijakuntaa sähköisille artikkeleille tavoitettiin muun muassa tehostamalla toimintaa Facebookissa. Ensimmäisen numeron otsikko oli Sharing & Synergy. Nimi viittaa mm. verkon kautta tapahtuvaan materiaalin jakamiseen sekä uudenlaisiin synergioihin, tapoihin etsiä vaihtoehtoisia polkuja musiikin alueella. Artikkelit käsittelivät mm. muuttuvia musiikinkuuntelutottumuksia, musiikkia pelien maailmassa sekä uuden yleisön löytämisen haastetta taidemusiikin alueella. Henkilökuvassa esiteltiin Pekka Kuusisto. Toinen numero käsitteli uusinta suomalaista musiikintutkimusta teemanimellä Research & Rethink. Artikkeleiden aiheita olivat mm. transnationaalinen näkökulma musiikintutkimuksessa, Suomen rautakautinen äänimaailma, musikaalisuutta kartoittava geenitutkimus sekä uusin musiikkianalyysi. Avaushaastattelussa esiteltiin Apocalyptican Eicca Toppinen. Lehteä tilattiin lisäpainos kahteen Sibelius-Akatemian järjestämään kansainväliseen tutkijatapaamiseen. Kolmas numero oli kaksoisjuhlanumero ja sen otsikkona FMQ 30 Years; Music – Language – Text. Lehdessä tarkasteltiin historian lisäksi musiikin, kielen ja kirjoitetun tekstin monimuotoisia suhteita. Artikkelit käsittelivät mm. musiikista kirjoittamisen problematiikkaa, rockin, popin ja rapin sanoituksia, kalevalaista runomittaa nykyajassa ja Suomen Kansallisoopperan uusia tuulia. Susanna Välimäki analysoi artikkelissaan Suomen musiikkielämässä viimeisten 30 vuoden aikana tapahtuneita muutoksia. Henkilökuvassa käytiin läpi Esa-Pekka Salosen elämää ja uraa. Lehti oli esillä myös Frankfurtin kirjamessutapahtumien yhteydessä.


27

Tilinpäätös


28

Tuloslaskelma

Tase

1.1. - 31.12.2014

1.1. - 31.12.2014

2014 / EUR

2013 / EUR

Tuotot Valtionavustukset / FMQ Muiden järjestöjen osuudet Muut tuotot

70 000,00 16 197,81 8 266,00

85 000,00 22 636,89 5 060,02

Tuotot yhteensä

94 463,81

112 696,91

-1 900 054,33

-1 696 570,95

-214 203,97

-177 160,52

Muut kulut

-1 156 825,86

-1 041 013,03

Kulut yhteensä

-3 271 084,16

-2 914 744,50

3 176 620,35

2 802 047,59

Edistämistoiminta 0,00 Erillisprojektit Muut edistämistoiminnan kulut -6 516 704,64

-47 700,00 -4 070 915,74

-6 516 704,64

-4 118 615,74

6 516 704,64

4 118 615,74

0,00

0,00

60 572,26 -60 572,26 0,00

62 691,29 -62 691,29 0,00

Poistot

Hallinnointikulupidätys

Edistämistoiminta yhteensä Katettu ed.toiminnan rahastosta TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Erillinen projektitoiminta Tuotot Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta

2 517 436,61 -1 707 127,52

1 508 201,67 -951 597,75

-810 309,09 0,00

-556 603,92 0,00

TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ (ALIJÄÄMÄ) 0,00

0,00

Tuotot Siirto korvausten tilitykseen Siirto edistämistoiminnan rahastoon

2013 / EUR

Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot ATK-järjestelmät Perusparannukset Aineettomat hyödykkeet yhteensä

303 885,40 2 783,58 306 668,98

427 384,07 4 175,38 431 559,45

Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto

190 879,07

72 491,58

Sijoitukset Kiinteistöosakkeet Osakkeet Osake- ja indeksirahastot Korkorahastot Joukkovelkakirjalainat Sijoitukset yhteensä

3 219 372,90 50 000,00 6 998 241,17 11 104 250,57 13 483 548,89 34 855 413,53

3 218 755,86 0,00 9 535 724,13 3 253 850,04 23 205 650,58 39 213 980,61

PYSYVÄT VASTAAVAT YHT.

35 352 961,58

39 718 031,64

VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Lyhytaikaiset saamiset Lyhytaikaiset sijoitukset Lainasaamiset Myyntisaamiset Siirtosaamiset Lyhytaikaiset saamiset yhteensä

4 025 632,72 1 523 778,28 894 999,56 2 150 734,86 8 595 145,42

6 522 824,80 1 283 778,28 2 470 455,16 1 920 189,98 12 197 248,22

Rahat ja pankkisaamiset

1 463 348,61

102 368,00

VAIHTUVAT VASTAAVAT YHT.

10 058 494,03

12 299 616,22

VASTAAVAA YHTEENSÄ

45 411 455,61

52 017 647,86

12 428 243,57

13 132 172,79

606 417,27 0,00

3 658 192,32 349 750,57

VELVOITTEET JA VARAUKSET YHT. 606 417,27

4 007 942,89

VASTAAVAA

Kulut Henkilöstökulut

2014 / EUR

PYSYVÄT VASTAAVAT

VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Edistämistoiminnan rahastot VELVOITTEET JA VARAUKSET Pitkäaikaiset velvoitteet Pakolliset varaukset

VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen Tilittämättömät korvausvelat esityskorvaukset tallennekorvaukset

21 720 600,95 3 771 484,24 25 492 085,19

20 043 277,35 6 280 291,45 26 323 568,80

232 497,19 6 214 386,04 85 459,93 352 366,42

156 841,24 7 675 462,93 413 720,34 307 938,87

VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ

32 376 794,77

34 877 532,18

VASTATTAVAA YHTEENSÄ

45 411 455,61

52 017 647,86

Ostovelat Muut korvausvelat Muut lyhytaikaiset velat Siirtovelat


29

Tilinpäätöksen liitetiedot 2014 / EUR

2013 / EUR

Tilinpäätösperiaatteet: Tuloslaskelma ja tase on tehty kirjanpitolain yleisten laadintaperiaatteiden mukaisesti. Korvausten kertymät ja tilitykset on kirjattu suoraan lyhytaikaisen vieraan pääoman lisäykseksi ja vähennykseksi. Tuloslaskelman tuotot ja kulut sekä rahastosiirrot Kokonaistuotot Kokonaiskulut Edistämistoiminnan rahaston käyttö Sijoitustuottojen siirrot tilityksiin ja rahastoihin 1. Henkilöstökulut palkat ja palkkiot eläkekulut muut henkilöstösivukulut yhteensä Muut henkilöstökulut Henkilöstömäärä keskimäärin Alue-edustajat Toimisto Yhteensä 2. Muiden kulujen olennaiset erät: Asiantuntija- ja muut ostopalvelut Matka- ja autokulut Tiedotustoiminta Atk-kulut Muut kulut yhteensä

5 849 093,03 -9 848 361,06 6 516 704,64

4 485 637,46 -7 096 051,53 4 118 615,74

-2 517 436,61 0,00

-1 508 201,67 0,00

1 556 253,73 281 169,97 62 630,63 1 900 054,33

1 410 989,98 229 369,66 56 211,31 1 696 570,95

118 735,46

135 275,54

4 27 31

4 24 28

314 136,58 123 084,92 227 819,27 86 644,96 405 140,13 1 156 825,86

219 287,31 153 240,35 256 851,15 48 720,22 362 914,00 1 041 013,03

-6 514 204,64 -2 500,00 6 516 704,64 0,00

-4 070 915,74 -47 700,00 4 118 615,74 0,00

70 000,00 16 197,81 0,00 3 266,00 89 463,81

85 000,00 12 834,38 9 802,51 5 060,02 112 696,91

-25 554,31 -63 909,50 -89 463,81

-23 987,31 -88 709,60 -112 696,91

60 572,26 -60 572,26 0,00

62 691,29 -62 691,29 0,00

970 627,47 1 341 693,36 205 115,78 -1 707 127,52 -810 309,09 0,00

1 086 849,42 510 825,08 -89 472,83 -951 597,75 -556 603,92 0,00

3. Erillistoimintojen tuotot ja kulut

2014 / EUR 5.2. Perusparannukset Tasapoisto 5 vuotta Hankintameno 1.1 lisäys vähennykset Hankintamenot 31.12 Kertyneet poistot Poistot 31.12 Tasearvo 31.12 5.3. Koneet ja kalusto Menojäännöspoisto 25 % Hankintameno 1.1 lisäys siirto toisesta ryhmästä vähennykset Hankintamenot 31.12 Kertyneet poistot Poistot 31.12 Tasearvo 31.12 5.4 Tilikauden poisto Kalusto Perusparannukset ja pitkävaikutteiset menot

6. Pysyvien vastaavien sijoitukset Kiinteistöosakkeet Muut huoneistot Osakkeet Osakerahastot Korkorahastot Joukkovelkakirjalainat

2013 / EUR

77 847,16 0,00 0,00 77 847,16 -73 671,78 4 175,38 -1 391,80 2 783,58

180 423,71 18 168,44 -120 744,99 77 847,16 -71 708,70 6 138,46 -1 963,08 4 175,38

752 914,69 53 462,75 136 722,42 -8 171,32 934 928,54 -680 423,11 254 505,43 -63 626,36 190 879,07

821 509,90 15 104,23 0,00 -83 699,44 752 914,69 -651 126,14 101 788,55 -29 296,97 72 491,58

-63 626,36 -150 577,61 -214 203,97

-29 296,97 -147 863,55 -177 160,52

3 022 912,38 196 460,52 50 000,00 6 998 241,17 11 104 250,57 13 483 548,89 34 855 413,53

3 022 912,38 195 843,48 0,00 9 535 724,13 3 253 850,04 23 205 650,58 39 213 980,61

1 523 778,28

1 283 778,28

355 174,72 1 597 030,81 198 529,33 2 150 734,86

408 176,83 1 429 961,28 82 051,87 1 920 189,98

13 132 172,79 4 609 499,39 148 696,34 244 270,60 810 309,09 -5 800 000,00 -716 704,64 12 428 243,57

16 083 776,09 433 015,52 131 393,00 556 603,92 0,00 -3 501 034,54 -571 581,20 13 132 172,79

3 658 192,32 -3 695,05 -2 098 673,38 -1 115 174,66 165 768,04 606 417,27

4 265 840,50 -711 692,80 0,00

3.1 Edistämistoiminta Muut edistämistoiminnan kulut Erillisprojektit Katettu edistämistoiminnan rahastosta 3.2 Finnish Music Quarterly -lehti Tuotot: Valtionavustukset Muilta järjestöiltä saadut avustukset Siirto seuraavalle vuodelle Muut tuotot Kulut: Palkat Muut kulut 3.3 Lyhty-projekti Tulot Menot

4. Sijoitus- ja rahoitustoiminta Tuotot Myyntivoitot/tappiot Arvonnousut/alennukset Siirto korvausten tilitykseen Siirto ed.toiminnan rahastoon

5. Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet Käyttöomaisuus on merkitty taseeseen välittömään hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu EVL:n mukaisesti. 5.1. Pitkävaikutteiset ATK-menot Tasapoisto /25% poisto Hankintameno 1.1 lisäys siirto toiseen ryhmään Hankintamenot 31.12 Kertyneet poistot Poistot 31.12 Tasearvo 31.12

1 793 751,46 162 409,56 -136 722,42 1 819 438,60 -1 366 367,39 453 071,21 -149 185,81 303 885,40

1 577 538,05 216 213,41 0,00 1 793 751,46 -1 220 466,92 573 284,54 -145 900,47 427 384,07

7. Lainasaaminen kiinteistöyhtiöltä 8. Siirtosaamisten olennaiset erät Korkosaamiset Hallinnointikulupidätys Muut siirtosaamiset

9. Edistämistoiminnan rahastot Saldo 1.1 Vanhentuneet korvausvelat Palautus aiemmin myönnetyistä avustuksista Siirto sijoitustoiminnan tuotoista 2013 Siirto sijoitustoiminnan tuotoista 2014 Lahjoitukset musiikin edistämistoimintaan Muu käyttö edistämistoimintaan

10. Pitkäaikaiset velvoitteet Saldo 1.1 Ulkomaiset korvaustilitykset Siirto edistämistoiminnan rahastoihin Siirto tilitysvelkaan Muu muutos Yhteensä

11. Pakolliset varaukset 349 750,87 Edistämistoiminta 9 000,00 Palautus aikaisemmin myönnetyistä avustuksista -188 254,23 Siirto Musiikin Edistämissäätiölle Käyttö edistämistoimintaan -170 496,64 Siirto edistämistoiminnan rahastoihin 0,00 Yhteensä 12. Siirtovelkojen olennaiset erät Lomapalkkavelka Muut siirtovelat

239 241,00 113 125,42 352 366,42

104 044,62 3 658 192,32

365 889,98 28 800,00 -44 939,11 0,00 349 750,87

210 686,00 97 252,87 307 938,87


30

Allekirjoitukset Helsingissä 11. päivänä maaliskuuta 2015 Ilmo Laevuo Antti Kotilainen Matti Lappalainen Jarkko Nordlund Hannu Marttila

Ahti Vänttinen Jouni Nieminen Niko Nordström

Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus. Helsingissä 25. päivänä maaliskuuta 2015 Deloitte & Touche Oy KHT-yhteisö Hannu T. Koskinen KHT

Ari Hakkola KHT

Tilintarkastuskertomus Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys GRAMEX ry:n jäsenille

Hallitus vastaa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja siitä, että ne antavat oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Hallitus vastaa siitä että yhdistyksen kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty.

tuu tilintarkastajan harkintaan, johon kuuluu väärinkäytöksestä tai virheistä johtuvan olennaisen virheellisyyden riskien arvioiminen. Näitä riskejä arvioidessaan tilintarkastaja ottaa huomioon sisäisen valvonnan, joka on yhdistyksessä merkityksellistä oikeat ja riittävät tiedot antavan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisen kannalta. Tilintarkastaja arvioi sisäistä valvontaa pystyäkseen suunnittelemaan olosuhteisiin nähden asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet mutta ei siinä tarkoituksessa, että hän antaisi lausunnon yhdistyksen sisäisen valvonnan tehokkuudesta. Tilintarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden asianmukaisuuden, toimivan johdon tekemien kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yleisen esittämisen arvioiminen. Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä.

Tilintarkastajan velvollisuudet

Lausunto

Velvollisuutenamme on antaa suorittamamme tilintarkastuksen perusteella lausunto tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Tilintarkastuslaki edellyttää, että noudatamme ammattieettisiä periaatteita. Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää, että suunnittelemme ja suoritamme tilintarkastuksen hankkiaksemme kohtuullisen varmuuden siitä, onko tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa olennaista virheellisyyttä, ja siitä, ovatko hallituksen jäsenet syyllistyneet tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus yhdistystä kohtaan, taikka rikkoneet yhdistyslakia tai yhdistyksen sääntöjä. Tilintarkastukseen kuuluu toimenpiteitä tilintarkastusevidenssin hankkimiseksi tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen sisältyvistä luvuista ja niissä esitettävistä tiedoista. Toimenpiteiden valinta perus-

Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot yhdistyksen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia.

Olemme tilintarkastaneet Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys GRAMEX ry:n kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilikaudelta l.l. - 31.12.2014. Tilinpäätös sisältää taseen, tuloslaskelman ja liitetiedot. Hallituksen vastuu

Helsingissä maaliskuun 25. päivänä 2015 Deloitte & Touche Oy KHT-yhteisö Hannu T. Koskinen KHT

Ari Hakkola KHT



Esitt채vien taiteilijoiden ja 채채nitteiden tuottajien tekij채noikeusyhdistys Gramex ry Puh. (09) 6803 400, fax (09) 6803 4010 | www.gramex.fi | Pieni Roobertinkatu 16 A, 00120 Helsinki


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.