YmpäristöWilli 4/2023

Willi

WIIPURILAISEN OSAKUNNAN JÄSENLEHTI | YMPÄRISTÖWILLI | 4/2023

WIIPURILAINEN OSAKUNTA SOMESSA NETTISIVUT wiipurilainenosakunta.fi FACEBOOK Wiipurilainen Osakunta INSTAGRAM wiipurilainenosakunta TIKTOK wiipurilainenosakunta

Etukannen kuva Enni Saukkonen Takakannen kuva Enni Saukkonen Sisäkannen kuva Pexels

PÄÄTOIMITTAJALTA Tuulia Kettunen

4

HUONEKASVUYMPÄRISTÖ Jaakko Tanhola

KURAATTORILTA Oona Laine

5

ANTEEKSI, ONKO TÄSSÄ TILAA ISTUA? Joa Jurvanen

16

TAVAROIDEN TAAKKA Ulriikka Kaskinen

6

19

SANALAATIKKO Joa Jurvanen

8

YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISIÄ VINKKEJÄ Toimitus PARHAAT KIRPPARILÖYDÖT Milla Muttonen

20

KAUPUNGISSA VAI MAASEUDULLA Enni Saukkonen

10

VAIHTARIKOLUMNI Anni Huomolin

13

24

WILLI 4/2023 | Päätoimittajat Enni Saukkonen ja Tuulia Kettunen | Kirjoittajat |Oona Laine, Ulriikka Kaskinen, Jaakko Tanhola, Joa Jurvanen, Milla Muttonen, Anni Huomolin Ulkoasu ja taitto Enni Saukkonen ja Tuulia Kettunen | Painos 120 kpl | Painopaikka Picaset Oy, Helsinki Willi on Wiipurilaisen Osakunnan täysin sitoutumaton julkaisu. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa, joiden lisäksi ilmestyy yksi erikoisnumero eli FuksiWilli.

Willi toimitetaan kaikille halukkaille osakunnan jäsenille kotiin. Mikäli osoitteesi muuttuu, ota yhteyttä päätoimittajiin: willintoimitus@gmail.com. Tämä lehti on saanut HYYn järjestölehtitukea.

K

Päätoimittajalta

uinka laajalle käsitteen ”ympäristö”-voi ulottaa? Minusta se tuntuu sanana usein vähättelevältä, kun puhutaan ”ympäristöasioista” ja viitataan niillä ilmastonmuutokseen ja sen vastaiseen työhön. Ilmasto tuntuu ulottuvan jonnekin kauas, ilmakehään ja maanpinnan ulottumattomiin, kun taas ympäristöstä tulee mieleen lähinnä lähimetsä ja roskien kerääminen. Ympäristö-sana tuntuu kattavan liian pienen alueen, kun puhutaan koko maapallonlaajuisesta, valtavaa tuhovoimaa kantavasta ilmiöstä.

Toisaalta sanaan ympäristö liittyy kuitenkin myös yleisemmällä tasolla ajatus meitä ympäröivästä tilasta ja siihen sisältyvistä asioista – siis tavallaan astumisesta itsensä ulkopuolelle, pohtimaan suurempaa kokonaisuutta ja jaettua kokemusta elintilastamme. Ehkä ympäristö onkin siis aika osuva sana kuvaamaan kaikkea sitä mikä liittyy itsemme ulkopuoliseen elämään. Meille kaikille tekee varmasti välillä hyvää astua tarkastelemaan maailmaa itsemme ulkopuolelta ja rakentamaan samalla myös itsellemme omasta elinympäristöstämme parempaa tai vähintäänkin siedettävämpää paikkaa. Ympäristö on jotain, mikä syntyy vuorovaikutuksessa toisten ihmisten ja luonnon kanssa.

Mietin usein, mikä oma motiivini ympäristöystävällisiin tekoihin lopulta on.

Pyrin syömään vegaanisesti, koska en voi perustella itselleni miksi söisin eläimiä ja koska olen jo ehtinyt tottua siihen – siitä on tullut minulle arkipäiväistä ja helppoa. Ostan vaatteita pääosin kirpputoreilta, koska sieltä voi tehdä hienoja löytöjä edullisesti. Kulutan vettä ja sähköä varmasti usein liian huolettomasti, koska ne kuuluvat osa-

4

kuntakämppäni vuokraan. Koen huonoa omaatuntoa siitä, että keskityn niin paljon itseeni ja voin myöntää, että valintani ovat usein itsekeskeisiä. Olisiko helpottavaa, jos voisi useammin keskittää huomionsa itsensä sijasta muuhun maailmaan? Tajuta se, etten minä yksin olekaan maailman keskipiste, kaikkien katseet eivät kohdistu jatkuvasti minuun, siihen mitä valitsen lautaselleni tai onko minulla päälläni keinonahkainen vai aito nahkatakki. Haluaisin kokea olevani osa jotain suurempaa, että merkityksellisyyden kokemukseni muodostuisikin siitä, miten vuorovaikutan tämän suuremman kanssa sen sijaan, että tehtävänäni olisi jatkuvasti rakentaa omaa egoani ja minäkuvaani. Ehkä kannattaa aloittaa pienistä asioista, keskittyä näkyvään ja siihen missä määrin minun on mahdollista vaikuttaa. Tai aloittaa vaikka omasta päänsisäisestä ympäristöstä, tehdä siitä vastaanottavaisempi kaikelle sille, mitä ympäristöni minulle tarjoaa ja mitä minä voin tarjota sille.

Teksti: Tuulia Kettunen

K

Kuraattorilta

un ajattelen ympäristöä, mieleen tulee väistämättä yksi sana: luonto.

Eipä mikään ihme, sillä olenhan asunut koko ikäni täällä ihanassa takapajulassa.

Maassa, jonka kunnon kansalainen elää ja hengittää metsälle. Pakenee tuijottamaan ulappaa, kun päässä myrskyää ja aivosumu on suunnaton. Suuttuu, kun lähiluontoa hakataan talojen tieltä. Kiljuu ilosta, kun Pullervo saa kauan kaivattua jälkikasvua. Manaa talven sohjosäätä ja ilmalämpöpumppuja vaativia kesiä. Ehkä osaltaan mieltymystään, mutta osaltaan myös piinaavan ilmastonmuutoksen vuoksi.

Olen huomannut, että mitä enemmän vuosia tulee mittariin, sitä kipeämmin kaipaan luontoon. Tosin, minulle se ”luonto” on kaikkea muuta kuin koskematonta metsää, autiotupia tai asumattomia saaria.

Minulle luonnoksi lasketaan läheinen lenkkipolku, joka ainakin muistuttaa metsää puineen ja pensaineen. Jos vastaan tulee Marja-Liisa kävelysauvoillaan, olen helpottunut: ainakaan en ole liian kaukana sivistyksestä. Sen sijaan ötökät, käärmeet, mäyrät, (luoja paratkoon!) sudet saavat pysyä poissa. Onneksi sentään kissankokoiset lokit ovat täältä lähiöstä kaukana, jossain siellä ytimen suunnalla ne nappaavat turistilta pullan, jos toisenkin.

En unohda erästäkään vaellusta, jolle lähdimme parhaiden kavereiden kesken.

Koko yö meni kuulostellessa kodasta käsin, miten luonto ympärillä ääntelehti. Jokainen rasahdus merkitsi karhun askelta.

Toissakesänä minut raahattiin veneellä Espoon saaristoon nukkumaan. Muuten sujui mutkattomasti, mutta olin vahingossa na-

pannut matkaan rikkinäisen makuupussin.

Se yö sujui hampaita kalistellen ja viimaista Suomen kesää manaten. En tulisi tänne enää koskaan palelemaan, lupasin itselleni, kunnes aamu valkeni ja meri näytti jälleen kauniit kyntensä. No, ehkä tulenkin joskus, mutta en sentään ihan heti, pehmensin ajatuksiani. Olen siis geneerinen cityihminen.

Luonnosta vieraantunut, silti sen arvon tunteva ja tunnustava. Vähän nolo ja naiivi, mutta väitän, että meitä on muitakin.

Katsokaa vaikka tuota kuvaa. Seison Stansvikin rannalla, paikassa, jonka kaupunki uhkaa lanata sohjoksi, vaikka metsä on siellä ikiaikaista sorttia. Sen sijaan, että keskittyisin ympäristöön, käteeni on eksynyt kutvana nimeltä kännykkä. Siitä pauhaa vuoroin musiikki, podcast tai kuulumisiaan jakavan kaverin ääni. Niin minä luontoni nautin, ja se minulle sallittakoot!

Teksti: Oona Laine

5

Tavaroiden taakka

Teksti ja kuvat: Ulriikka Kaskinen

6

O

len suuri luonnon ystävä, joten olisin voinut kirjoittaa tähän ympäristöteemaiseen Williin vaikka mistä – haaveilenhan maaseudun idyllistä, kesyttömästä puutarhasta ja ikivanhojen puiden havinasta.

Silti kirjoitan tavaroiden taakasta, mikä saattaa tuntua hullunkuriselta, sillä mainostanhan itseäni usein maksimalistina ja jonkinlaisena tavarahamstraajana, joka ylpeänä esittelee uusia löytöjään.

Luonnon hyvinvointi on minulle ensiarvoisen tärkeä ohjenuora elämässäni. On itsestään selvää, että tavaroiden ostamatta jättämisellä ja minimalistisella elämäntyylillä on kestävään kehitykseen positiivinen vaikutus, mikä johtaakin henkilökohtaiseen dilemmaani: rakastan tavaraa, paljoutta ja mielen pakahduttavaa runsautta ylivoimaisen suurella palolla. Ripustan iltapukuni esille, pidän kauneimpia kenkiäni vitriinissä ja täytän pöytätasoni posliinipatsailla ja pitsiliinoilla. Sohvapöydälläni on käpyjä ja ikkunalaudalla syksyn lehtiä.

Myönnän, että tavarat ovat suuri paheeni, mutta puolustaudun aina kutsumalla itseäni esteetikoksi materialistin sijaan. Minulle tavarat merkitsevät muistoja – enkä voisi koskaan luopua muistoistani. Tunnen oloni turvalliseksi asunnossani, jonka olen kasannut täyteen erilaisia tarkoin harkittuja sommitelmia ja asetelmia, joita silmäillessäni voin yhä uudelleen ja uudelleen huokaista ihastuksesta. Kauneuden kulta ei hiivu silmissäni. Miksi järjestäisin kir-

jat hyllyyn aiheen perusteella, kun voin latoa ne silmiä hiveleviksi värisuoriksi? En ole turhan tarkka siivouksen suhteen, mutta tavaroiden millintarkan asemoinnin suhteen olen suorastaan fanaattinen (se tunne kun vieraat siirtävät sohvatyynyt aivan vääriin asentoihin…)

Sisustuksen ohella samankaltainen mentaliteetti ulottuu vaatekaappiini. Rakastan kaikkea kaunista, ja jos pidän jostakin, voi käytännöllisyyden useimmiten heittää romukoppaan.

Mielestäni kyseessä ei ole silkka materialistisuus, vaan jonkinlainen aivoihin rakennettu paljouteen pohjautuvan esteettisyyden jano ja tietoisuus ympäristöstään. Toiminko todella niin väärin, jos elämäni runsaat lavasteet tuottavat minulle joka päivä suunnatonta mielihyvää? Joskus on hyvä antaa myös mielihaluille periksi. Vastaavasti minimalistinen ympäristö aiheuttaa minussa avaran paikan kammon ja tarpeen täyttää hillittyä tilaa väreillä ja kuvioilla (tiedättekös mikä murheenkryyni on, ettei vuokra-asunnon seiniä voi tapetoida). Konmaritus ei vain toimisi kohdallani.

Ympäristösyistä parempi olisi, jos tavaraa ei olisi niin paljon. Poden huonoa omaatuntoa usein, mutta edes jonkinlaisena vastauksena ympäristökysymyksiin toimivat kirpputorit ja tavaroiden tuunaaminen. Käytetyt tavarat sopivat usein paitsi antiikinnälkäiseen estetiikkaani, mutta ovat ennen kaikkea hyväksi ympäristölle. Ja tosiaan ne kävyt sohvapöydällä ovat ihan omin kätösin metsästä kannettuja. :)

7

Sanalaatikko Etsi sanalaatikosta ympäristöön liittyviä sanoja! Sanoja on yhteensä 14 kappaletta. Sanat voivat olla mihin suuntaan ja mihin päin tahansa. Viereisen sivun kuvat voivat liittyä tai olla liittymättä piilotettuihin sanoihin.

M

R

S

U

R

K

I

R

P

P

I

S

R

N

I

I

U

Y

T

S

M O

R

N

H

S

K

T

T

S

R

U

N

U

S

T

Ä

S

Ö

U

P

L

T

T

I

L

P

F

E

I

R

U

K

J

Y

I

L

E

M Ä

A

J

F

S

E

K

P

O

Ö

I

A

Y

O

I

H

R

M

S

A

N

L

S

R

K

F

S

U

O

J

A

T

I

E

A

Y

H

Ä

N

S

H

V

O

K

I

S

E

T

V M

T

T

U

A

R

K

K

I

T

E

H

T

U

U

R

I

P

S

O

T

I

U

R

O

K

N

Ä

P

S

E

U

Ä

L

Ä

T

R

E

L

I

L

K

S

Y

V

A

T

K

U

I

A

S

A

P

J

O

F

T

U

K

E

S

N M O

T

V

U

P

Ä

U

J

E

U

T

O

L

E

N

N

E

K

I

I

L

M

A

V

Laatinut: Joa Jurvanen 8

9

K

Kaupungissa vai maaseudulla?

umpi on mukavampi asuinympäristö, kaupunki vai maaseutu? No, tyhjentävästi en osaa tähän vastata, joten päätin tehdä listauksen kummankin ympäristön hyvistä ja huonoista puolista. Mie olen asunut elämästäni 20 vuotta maaseudulla metsän ja peltojen keskellä, ja 3 vuotta Helsingissä, joten listoihin löytyy kyllä täytettä omien kokemusten perusteella. Maaseutua on helppo romantisoida kun siellä ei enää asu, mutta kyllä muistoista löytyy paljon ikäviäkin asioita. Kaupungista taas on helppo valittaa siellä asuessaan, mutta kun asiaa pysähtyy ajattelemaan, niin on täällä aika paljon siistejä juttuja. Listoista tuli melko tasaväkiset, sillä kaikista paikoista löytyy mahtavia juttuja ja ärsyttäviä juttuja.

(Saa tulla haastamaan jos on jostain eri mieltä. ;)) Kuva ikkunastani Simpeleellä

Kuva ikkunastani Helsingissä

10

Teksti ja kuvat: Enni Saukkonen

Maaseutu (Simpele/metsä) Hyvät puolet

Huonot puolet

Kauniit maisemat

Pitkät välimatkat

Rauhallisuus

Aina riittää töitä ulkona ja sisällä

Vapaus

Netti pätkii ja on epävakaa

Oma piha

Sähkökatkot

Kukaan ei oo vieressä tuomitsemassa vaikka pukeutuis kuinka rumasti tai tekis mitä tyhmää

Hengailupaikkoja ei ole, täytyy olla kotona tai sitte ulkona jossai parkkipaikalla (tää oli ongelma lähinnä teini-ikäisenä)

Ei ruuhkia, eli autolla on kiva ajaa

Palveluita löytyy melko vähän

Lemmikeillä (ja itsellä) on tilaa riehua ulkona

Välillä pelottaa pimeellä olla keskellä ei mitään (jos on yksin)

Vahva yhteisö

Ihmiset näyttää vihaisilta ja kiireisiltä

Metsät joissa seikkailla ja järvet/lammet joissa uida

Talvella jos tulee paljon lunta ei pääse mihinkää ennen ku joku auraa tiet (ja siinä voi kestää)

Tähtitaivas näkyy upeesti!

Välillä on vaan tosi tylsää

11

Kaupunki (Helsinki) Hyvät puolet

Huonot puolet

Palvelut lähellä

Suuret ihmismassat

Kaupasta saa käytännössä mitä vaan (siis hyvistä kaupoista)

Myyjät yms. jotka pysäyttelee kauppakeskuksissa ja kaduilla

Näkee paljon söpöjä koiria

Autolla on tosi ikävä ajaa ikuisessa ruuhkassa

Yleisesti suvaitsevampi ilmapiiri

Ikinä ei oo hiljasta

Kaikki on kävelymatkan päässä (jos asuu Keskimäärin 10 kertaa viikossa joutuu kahyvällä sijainnilla) tai sit pääsee tosi käte- dulla tilanteeseen jossa joutuu ohittamaan ihmisen ja kumpikin yrittää ohittaa samalvästi pyörällä tai julkisilla ta puolelta ja sitten tulee törmäys ja kiusallisuutta ja aargh

12

Hyvät harrastusmahdollisuudet

Kaikki on aina remontissa

Täält löytyy yliopisto ja osakunnat <3

Lähimpään metsään pitää matkustaa kilometritolkulla

Nettiyhteys toimii yleensä loistavasti

Järkyttävän kalliit vuokrat

Kahvilat joka nurkalla

Palvelut on myös järkyttävän kalliita

Kulttuuri (leffat, teatteri, museot…)

Tääl tuulee aivan sairaasti aina

Huonekasvuympäristö Teksti: Jaakko Tanhola Kuvat: Siiri Näränen

Avokadon kasvuympäristö opiskelija-asunnossa.

Maaliskuu Söimme kerran keväällä avokadon. Siitä tuli salaattia, emännistön reseptillä tehtyä munakoiso-pastasalaattia. Yksi ilta sitä tehtiin ja ihan herkullista tuli, ei siinä mitään.

Tietysti se kivi jäi pöydälle, kun ei tullut heti siivottua. Siitä sitten saimme Siirin kanssa idean kokeilla, että kasvaako siitä kivestä mitään. Ensi arvio oli, että luultavasti ei, mutta mistäs sen tietää. Avokadosta voi ilmeisesti kasvaa parhaimmillaan (tai pahimmillaan) noin viitisen metriä korkea puu.

Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Ensimmäinen vaihe oli tietysti syödä se salaatti.

Suosittelen. Sitten avokadon kivi jätettiin talouspaperille kuivumaan. Siinä se sitten köllötteli tiskipöydän nurkalla muutaman päivän. Sitten se tökättiin vesilasiin hammastikkujen varaan. Puisia tikkuja ei siihen tilanteeseen sattunut käsille, mutta eihän joku trooppinen villihuonekasvi voi nyt niin nirso olla. Muoviset tikut saivat siis kelvata.

Huhtikuu Kiivasta alkua seurasi pitkä odotuksen aika. Siinä se siemen nökötti lasissa. Ei mitään tehnyt. Ainoa muutos oli se, miten vesi haihtui lasista. Siispä lisäilimme aina välillä muutaman millin lisää vettä lasiin niin, että noin puolet siemenestä on veden alla. Todella tylsää ja mitäänsanomatonta. Ainoastaan internetin kehotukset pitkäjänteisyyteen ja laiskuus siivota pelastivat avokadon matkalta biojätteeseen. Meni monta viikkoa. Sitten tapahtui jotain odottamatonta: pieni kasvun ihme. Vähän ennen vappua siemen otti ja alkoi kasvattaa juurta. Siitä kasvoi pienen pieni vaalea juurennipukka. Olimme oikeastaan jo luovuttaneet avokadon suhteen, joten yllätys oli sitäkin suurempi.

13

Kesäkuu

Toukokuu Kevään koittaessa toden teolla laittoi avokadokin kasvuvaihteen silmään. Siemen otti ja halkesi. Siitä kasvoi yksi pitkä, vaalea ja kiemurainen juuri, joka nopeasti ulottui juomalasin pohjaan. Nyt vettä sai olla jo lisäämässä yhtenään, sillä kasvava avokado oli kovin janoinen kasvi. Se ei käyttäytynyt ihan niin kuin olisi kuulunut. Avokadon olisi pitänyt kasvattaa yhden ison juuren lisäksi monta pientä, mutta niitä ei kuulunut.

Eikä myöskään versoa, jonka olisi pitänyt alkaa kohta ilmestyä. Nuori avokado ei tiennyt, että sen lyhyen elämän ensimmäinen kriisi olisi käsillä.

14

Avokadon oli aika vaihtaa majaa. Se oli elänyt varhaisnuoruutensa Siirin tiskipöydällä Myllypurossa, mutta Siiri oli lähdössä matkoille. Niinpä Avokadon piti muuttaa minun luokseni Mäkelänrinteeseen, seitsemännen kerroksen ikkunalaudalle. Seurasi suuri kuljetuspulma. Helsingin halki julkisilla vesilasi kädessä? Tai lasi auton etupenkille ja kohti Mäkistä? Ei kumpikaan kovin käytännöllisiä ideoita. Siispä siirrytään oikeasti hyviin ideoihin. Siirretään avokado turvallisesta vesilasistaan märälle talouspaperille, ja kääritään avokado siihen. Se sitten kääritään muovipussiin ja teipataan kasaan. Tämä mytty sitten tuulitakin taskuun ja menoksi. Varmasti kaikki huonekasvien kasvuympäristöä tuntevat ymmärtävät, että tuulitakin tasku ei ole avokadon paras elinympäristö. Puhumattakaan kaikista muista riskeistä, joita taimien kuljettaminen taskussa niihin kohdistaa. Voitte varmaan arvata, että katastrofihan tästä seurasi. Se mytty melkein putosi maahankin jo matkan aikana. Matka sujui hyvin, mutta märän talouspaperin kuoriminen hellävaroen on, nähkääs, yllättävän vaikeaa. Ja avokadon juuri on myös yllättävän kova ja hauras.

Tietysti se napsahti poikki, vaikka kuinka varovasti taivuttelin paperimuhjua auki.

Nyt sitten oltiin kriisissä, mutta mitään ei oikeastaan ollut tehtävissä. Tikut takaisin siemeneen, avokado lasiin ja toivomaan parasta. Tällä kertaa oli tuuria matkassa, sillä kado alkoi nopeasti kasvattaa uusia juuria. Vakavat vauriot oli siis täpärästi vältetty, ja avokado sai rauhassa jatkaa kasvuaan.

Avokado pikemminkin voimistui seikkailustaan. Se alkoi kasvattaa vartta, ja teki sen vielä todella nopeasti.

Heinäkuu Verson ilmestyttyä kuvioihin avokado alkoi nautiskella vettä todella kiihkeään tahtiin. Kasvukausi oli heinäkuussa huonekasvuympäristössä kiihkeimmillään.

Avokado venyi ainakin sentin viikossa ylöspäin, ja monta kertaa suuremman määrän juurta. Tätä on avokadon kasvattajan elämä parhaimmillaan. Ilmeisesti huonekasvuympäristö on heinä- ja elokuussa lähimpänä tropiikkia. Suomen kesä hellii niin kasvattajaa kuin kasviakin.

Kuukauden kuluessa verso alkoi muuttua kasviksi, kun ensimmäiset silmut alkoivat ilmestyä.

Elokuu Elokuun aikana avokado alkaa näyttää jo oikealta kasvilta: on lehdet, varsi ja kaikki. Uusia lehtiä ilmestyi vielä, ja varsi alkaa näyttää jo hiukkasen puumaiselta. Se alkoi olla jo melkoisen hutera vesilasissaan muovisten hammastikkujen varassa. Alkaa olla aika suureen muutokseen. Oli tullut aika siirtää avokado kukkaruukkuun. Kaikkien ohjeiden mukaan lehtien puhkeaminen on oikea aika siirtää kasvi multaan. Tähän asti avokado on ollut suorastaan edellä aikataulusta, sillä tähän vaiheeseen olisi pitänyt päästä vasta pitemmän ajan päästä. Siispä lähdetään Prismaan ruukkuostoksille.

Mukaan tarttuu pussillinen kukkamultaa, ruukku ja aluslautanen. Ei muuta kuin siirtämään. Huonekasvuympäristön muutos on raju ja väistämätön. Avokado on kasvanut niin reippaasti, että se varmasti mukautuu siihen nopeasti. Tämä ennuste ei aivan toteudu. Ruukkuelämä on selvästi järkytys kasville, mutta muutosta ei voi enää peruuttaa. Vaikka avokado ei selvästikään nauti uudesta ruukustaan, niin sen elämää yritetään elvyttää lannoitepuikoilla ja ve-

dellä. Suurena kokeiluna lisäämme ruukun pohjalle vähän ruukkusoraa, jotta kasvi saisi paremmin happea. Tämä ei saanut aikaan muutosta oikeastaan mihinkään suuntaan.

Ongelmana on syvä epätietoisuus oikeasta kastelun määrästä.

Syyskuu Kasteluongelmat jatkuvat. Välillä menee liikaa, välillä liian vähän. Kerran sain kirjoituspöydän tulvimaan, kun en ymmärtänyt valuttaa ruukkua kyllin pitkään. Kenestä edes on ollut viisasta tehdä ruukun pohjaan reikä? Avokadon valtava kasvuvauhti taittuu yhtä matkaa kesän kanssa.

Syynä voi olla vähenevä valo, kastelun puutteet tai sitten multa ja lannoitus, mutta joka tapauksessa avokado vaikuttaa menneen talvilevolle. Lehdet vaikuttavat aneemisemmilta, joskin kastelu aina selvästi piristää kasvia hetkeksi. Lokakuun alussa jäämme jännittyneenä odottamaan mitä tuo trooppinen kasvi tuumaa talvisen hämärästä huonekasvuympäristöstä.

15

Anteeksi, onko tässä tilaa istua?

Teksti: Joa Jurvanen Kuvat: Enni Saukkonen

16

O

sakunnasta on tullut tärkeä paikka itselleni. Domus Gaudiumista on myös tullut näppärä paikka käydä levähtämässä luentojen välillä, tehdä koulutöitä poissa kotoa, mutta kuitenkin rennosti sekä käydä piipahtamassa vessassa, mikäli kaupungilla venähtää. Yksi suurimmista syistä tähän on, että osakuntien tilat ovat ilmaisia, niihin on jokseenkin helppo tulla keskustasta ja tilaa sekä istumapaikkoja on keskellä arkipäivää yleensä vaikka muille jakaa.

Miksi muualla ei ole?

Vihamielisellä arkkitehtuurilla viitataan yleensä etenkin kodittomien ja ei-toivotuiksi katsottujen ryhmien poispitämiseksi tehtyihin julkisten tilojen suunnitteluratkaisuihin. Tyypillisimpiä esimerkkejä maailmalta ja meiltä ovat penkkien poistaminen tai niiden vaihtaminen sellaisiin, ettei niissä mahdu nukkumaan pitkällään. Suurissa kaupungeissa myös piikkien tai muiden esteiden asettaminen suojaisiin paikkoihin, portaisiin tai vaikka metrojen ilmanpoistoaukkojen päälle, jotta niistä ei voi hakea suojaa tai oleskelupaikkaa, on yleistä. Futuristisimpia ratkaisuja ovat erilaiset todelliset ja vähemmän todelliset teinienkarkoitusäänet, joita on esitetty asennettaviksi kauppakeskuksiin.

Vaikka Suomessa ei vielä olekaan alettu jokaista nurkkaa ja mahdollista aidanreunaa tehdä oleilukelvottomaksi, on esimerkiksi Helsingissä nähtävillä paljon vihamielistä kaupunkisuunnittelua ja arkkitehtuuria. Vihamielisyys ei rajoitu pelkästään kodittomiin vaan tekee kaupungista vaikean kulkea, olla ja oleskella myös muille – tahattomasti tai tarkoituksella.

Penkkien ja istumapaikkojen poisto vaikeuttaa vanhusten, fyysisesti vammaisten ja raskaana olevien liikkumista, kun levähtää ei voi. Ratikkapysäkkien penkkien vaihto nojailutankoihin aiheuttaa saman ongelman. Ilmaisten istuinpaikkojen puute puolestaan ohjaa ihmisiä levähtämään kahviloihin ja ravintoloihin, jotka puolestaan ovat maksullisina vähävaraisten ja köyhien käytön ulottumattomissa. Äärimmilleen vietynä tämä luo kuvan kaupunkitilasta, johon voivat tai saavat osallistua vain ne, joilla on siihen varaa.

17

Kauppakeskuksissa voi istuskella enää lähinnä portailla ja katukuvassa on penkkejä harvakseltaan.

18

Helsingissä, kuten monissa muissakin historiallisissa tai talvisin lumisissa kaupungeissa, korostuu myös pelkän liikkumisen vaikeus. Korkeat kanttarit, mukulakivet ja aurauksen tehokkuus tai tehottomuus vaikeuttavat kaupungilla liikkumista pyörätuolilla, rollaattorilla ja lastenrattaiden kanssa. Tämä ei välttämättä korjaannu edes uusissa katutöissä, sillä esimerkiksi yksin pyörätuolin kanssa liikkuva henkilö ei välttämättä pääse liian jyrkkää jalkakäytävän ja suojatien välistä ”luiskaa” ylös tai alas turvallisesti. Tämä koskee tietysti myös julkisen liikenteen pysäkkejä, jotka varsinkin uudistusten jälkeen alkavat Helsingissä olla hyviä.

Vihamielinen arkkitehtuuri ei kuitenkaan koskaan rajoitu vain julkiseen tilaan, vaikka siellä se onkin usein kaikkien nähtävillä.

Myös asuntojen ja asuinrakennusten suunnittelussa etenkin vammaisten ihmisten huomiointi ei ole kovin hyvällä tolalla.

Kun asuntoja suunnitellaan pienemmiksi ja pienemmiksi, apuvälineitä käyttävien henkilöiden mahdollisuus asua niissä muuttuu mahdottomaksi. Tämä vaikuttaa myös siihen missä voi asua – jos tarpeeksi tilavat asunnot lähellä keskustoja ovat todella kalliita, joutuvat vammaiset asumaan kauempana sillä harvan vammaisen tuloilla on mahdollista maksaa kovia vuokria. Kovat vuokrahinnat ajavat tietysti myös köyhiä ja vähävaraisia pois keskustoista, jolloin tiettyjen alueiden kaupunkikuvasta voi tulla heidät poissulkeva.

Kaupunkisuunnittelu tai arkkitehtuuri ei koskaan ole pelkästään taidetta tai kauniita – tai karmeita – rakennuksia vaan valintoja, arvovalintoja ja tilaisuuksia kuulla kaikkia tulevia ja mahdollisia käyttäjiä.

Kaupunki, jossa minä haluaisin asua, on mahdollisimman tasavertainen aivan kaikille.

Ympäristöystävällisiä vinkkejä Tapahtumia: - Ursan tähtiretket opastettua tähtitaivaan tutkimista Suomenlinnassa, Viikissä ja virtualisesti läpi syksyn, aikataulut: ursa.fi/tahtiretket - VegeXmas vegaaniset joulumarkkinat Kattilahallissa 16.-17.12.2023 - Dineo Seshee Raisibe Bopape:n näyttely Kiasmassa 6.10.2023-25.2.2024 - Pentti Linkola - kaltaisemme? -näytelmä Kansallisteatterissa esityksiä loka- ja marraskuun aikana Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä - Metsä – Kaakko22/23 -taidenäyttely Lappeenrannan taidemuseossa 30.9.202314.1.2024 Biisejä: - Huomisen lait - Lyyti - Hyvään maahan -Viitasen Piia - Lisää ääntä - Antti Autio - Maailman reunalla - Antti Autio - Raparperitaivas - Leevi and the Leavings - Mitä mä niillä teen - Leevi and the Leavings - Takapajula - Maustetytöt - Ne tulivat isäni maalle - Maustetytöt

Vegaanisia ravintola- ja kahvilasuosituksia Helsingistä: - Brindavan, Kumpulantie 1 intialaistyylinen kasvipohjainen lounas - Bun2Bun, Vaasankatu 13 vegaanisia hampurilaisia - Loving Hut, Kolmas Linja 17 vegaaninen lounasbuffet - Myöhä, Mannerheimintie 3 vegaaninen Unicafe ja baari - Cafe Metsäpaahtimo, Fahlanderin puistokuja suurin osa tuotteista vegaanisia

19

Parhaat kirpparilöydöt

V

aikka shoppailu ei yleisesti ottaen ole kovin ympäristöystävällistä toimintaa, on se kirpputoreilla suoritettuna kohtalaisen ekologista. Kirppareilla kiertely myös tuntuu viime vuosina nousseen suorastaan trendikkäimmäksi tavaksi hankkia vaatekaappiin täydennystä. Tämän huomaan lähipiirissänikin, sillä usein, kun olen ihaillut jonkun kaverini vaatetta, on hää iloisena kertonut, että se löytyi kirppikseltä. Löytyy kirppareilta toki muutakin, kuten kirjoja, astioita, huonekaluja tai leluja.

TikTokissa vastaan tulee välillä videoita, joissa esitellään karmeita kirppislöytöjä, kuten muovisia puhkikulutettuja juomapulloja, likaisia vaatteita ja puoliksi käytettyjä ylihintaisia kosmetiikkatuotteita. Tällaiset ikävämmät löydökset ovat toivottavasti kuitenkin melko harvinaisia.

Miun täytyy myöntää, etten itse ole ikinä ollut kovin ahkera käymään kirppiksillä. Jos etsin jotain tiettyä tai tietyntyyppistä vaatetta, on hirmuisen helppoa astella vaatekauppaan (saatikka klikkailla itsensä nettikauppaan) ja hankkia nopeasti juuri sitä, mitä haluan. Keväällä kuitenkin innostuin tekemään varsinaisen UFF-kierroksen ja mukaan tarttui useita vaatteita, joita olen aidosti tykännyt käyttää. UFFit siis yllättivät iloisesti! Ihan ykköslempparilöytöni on oheinen perhosjakku, jollaista en ole missään muualla nähnyt. Tästä inspiroituneena selvitin, mitkä ovat muiden osakuntalaisten parhaat kirppislöydöt.

20

Koonnut: Milla Muttonen

Löysin nää mahottoman suloset pikkuotukset Roban Fidalta. Olin varmaan alun perin etsimässä asuu joillekin sitseille, mutta etsintä ei ollut tuottanut tuloksia. Siinä ulos suunnatessani aloin vielä kattoo astioita ja lasiesineitä, jolloin silmään osu kyseiset kaverit. He oli kaikki erikseen myynnissä, ehkä jollain eurolla per kappale. Koin suunnastaan velvollisuudekseni pelastaa koko joukon ettei ykskään vaan joutuis erilleen toisista. Muistan, että kassalla oli vielä tosi ihana myyjä, joka ihasteli heitä ja etti miulle pienen samettipussukan kuljetusta helpottamaan. Nykyään he asustaa meillä kotona vitriinissä ylioppilaslakkien vieressä. Oon keräillyt muitakin samankaltasia koriste-eläimiä, mutta nää on jollain

tavalla spesiaalit. Tekijästä tai alkuperästä ei harmillisesti oo tarkempaa tietoa. Joka tapauksessa vallan ihana nelikko! <3 Kuvassa 50 sentin kolikko mittakaavana.

-Vilja

Tykkään vintagevaatteista, joten mun lemppari kirppislöytö on tää oletettavasti 1950-luvulta peräisin oleva Warner’s Merry Widow korsetti. Yleensä nää oli pidempilinjasia, joten oonkin yrittänyt selvittää tän taustaa - joskus harvoin oon törmännyt kuviin tällasista lyhyemmistä malleista.

Tää liittyy vielä silleen hauskasti osakuntaan, että löysin tän just ennen kesäretkeä, kun päätin matkalla piipahtaa muutamalla kirpputorilla Savitaipaleella.

-Ulriikka

21

Tää oli miu luottolaukku, ollaan matkustettu yhessä itään sekä länteen vujuille. Oli siks, että solki on nyt hajonnu, täytys viedä korjattavaks.

-Niina

Olin ettiny näit kenkii miun koossa käytettynä jo vuosii. Tänä kesän miu kämppis bongas Torista ja vinkkas miulle, ja nouto oli vieläpä melkein naapurista!

-Laura

Miun lemppari kirppislöytö on tää 40€ maksanut 60- tai 70-lukulainen kirjahylly, jonka sain muuttopäivänä kantaa kotiin.

Hylly on juuri sitä mitä etsin lasiovineen ja kaikkineen ja hintaansa nähden loistavassa kunnossa, elämän jälkiä käytetyssä saa aina olla. Vähän ruokasoodaa, tuuletusta ja rättiä niin siitä tuli heti miun lempparikaluste.

-Joa

22

Löysin tämän marionettinuken tarttolaiselta kirpputorilta. Se roikkui pölyisenä sovituskopin yllä, ja yltääkseen siihen piti kurotella kohti katonrajaa. Myyjä ei edes tiennyt, että se on myynnissä. Teatterin tekijänä en voinut olla ostamatta sitä, kun sain sen vielä puoleen hintaan 16 eurolla. Maalaajaherra sai virolaisen vanhan nimen: Tiit.

Ystävät ovat pyöritelleet minulle päitään - menit vielä rahaa maksamaan, että saat pelottavan nuken tuijottelemaan kotiisi. Minä kuitenkin näen langoilla hallittavat marionetit upeana osana esitystaiteen historiaa ja käsityötä. Nukkeja on käytetty esityksissä tuhansia vuosia. Tutkijat ovat löytäneet niistä viitteitä kalliomaalauksista ja ensimmäinen tiedetty nukketeatteri oli antiikin Kreikassa. Vuosisatojen kuluessa eri nukketeatterimuotoja on käytetty viihdyttämiseen, rituaaleihin ja poliittiseen kommentointiin. Mm. Kiinassa varjonukketeatteri on edelleen suosittu teatterimuoto.

-Ilona

Rakastan kierrellä kirppiksiä ja sitä fiilistä ku löytää jotain tarpeellista käytettynä.

Hyvii löytöi on löytyny vaatteista kirjoihin ja tähän oliki vaikee valita vaan yks lemppari kirppislöytö. Valitsin kuitenki yhiks parhaimmist kirppislöydöistä tän keltasen tarjoiluastian ja lasisen sitruunapuristimen, jotka löyty kirppikseltä Pariisista. Ne molemmat oli tarpeellisia ja on lähes päivittäisessä käytössä☺️ -Kirsi

23

Vaihtarikolumni - Anni Huomolin

Lue Annin aiemmat vaihtarikolumnit Willin numeroista 5/22 ja 2/23!

H

etki on vierähtänyt edellisestä kolumnistani. Tätä kirjoittaessani olen jo asettunut takaisin koti-Suomeen.

Kertauksena, olin vaihto-opiskelemassa Saksassa maaliskuun lopusta elokuun alkuun. Asuin Berliinissä ja kouluni sijaitsi kehyskaupungissa Potsdamissa. Opiskelen Metropolia Ammattikorkeakoulussa kulttuurituotantoa ja suoritin vastaavia opintoja Fachhochschule Potsdamissa. Saksaa en juurikaan alkeita enempää puhu, ja opinnot olivatkin englanniksi.

Saksaan päädyin, koska halusin pysyä Euroopassa ja suht Suomen kaltaisessa maassa sekä saksalainen rock-musiikki on inspiroinut minua. Kulttuurialan opiskelijana Berliinin alueen kulttuuri toi myös oma kiinnostuksensa. Opiskelut koulussani eivät suuresti eronneet Metropoliasta. Opintopis24

teitä ei toki kertynyt ihan niin paljon kuin ajattelin suppean kurssivalikoiman takia, mutta tämä antoi lisää vapaa-aikaa itselleni.

Mitä vaihdosta siis jäi käteen? Niin kliseiseltä kuin se ehkä kuulostaakin, isoimpana koen kasvaneeni paljon henkisesti sekä ymmärrän nykyään paremmin omat prioriteettini. Uudessa ympäristössä, uusien toimintatapojen ja ennen kaikkea myös uusien sosiaalisten piirien ympäröimänä oppi näkemään mitkä asiat ovat oikeasti minulle tärkeitä, mihin minun kannattaa energiani ja voimavarani keskittää.

Opin myös näkemään Suomen uudelleen ja arvostamaan sitä enemmän. Vaikka Saksa on lähellä Saksassa, Euroopassa ja länsimaa kuten Suomikin, oli monet asiat myös eri tavalla. Kulttuurishokin sijasta koin enemmänkin ärsytyksen kohteita, kun tutut asiat eivät toimineet kuten olin tot-

25

tunut. Mainita voisin esimerkiksi kortilla, varsinkaan suomalaisella, ei voinut monessa paikkaa ollenkaan maksaa, hanavesi oli hyvin kalkkista ja välillä hassun makuista, ruokakaupat olivat pieniä ja ahtaita sekä “saksalainen asiakaspalvelu” on toisinaan omalaatuista.

Myös kielimuuri aiheutti päänvaivaa.

Opiskelijakaverini ja opettajani puhuivat sujuvaa englantia, mutta jo koulun muu henkilökunta olivat hieman hukassa kun yhtäkkiä englantia puhuva vaihtari tuli heidän pakeilleen. Englannilla oli toisinaan vaikeuksia myös pärjätä normaaleissa kanssakäymisissä vaikkapa ostoksilla tai ravintolassa.

26

Bonusmaininnan saa kuitenkin ehdottomasti saksalainen byrokratia. En tiedä milloin viimeksi olisin Suomessa käynyt paikan päällä hoitamassa virallisia asioita tai tehnyt ne fyysisten papereiden avulla. Kelan kanssa kaikki hoituu sähköisesti, pankin ja vakuutusten kanssa myös, ehkä pari kertaa puhelun olen saattanut niissä asioissa soittaa. Veroihin liittyvät toiminnan ovat hoituneet myös kätevästi OmaVerossa.

Jouduin useamman kerran asioimaan paikan päällä Saksan virastoissa, koska pidempää oleskeluani varten minun piti rekisteröityä asukkaaksi kotikaupunkiini.

Sinne tietenkin piti olla lomakkeet täytettynä etukäteen, jotka piti olla tulostettuna eli

Vaihdon yksi ehdoton kohokohta oli Rock am Ring -festivaali!

Taidegalleriasuositus: DARK MATTER

suunta vanhaan kunnon internet-kahvilaan tulostamaan. Paikan päällä eivät virkailijat myöskään puhuneet ollenkaan englantia, mikä oli hieman kuumottavaa, kun kyseessä oli erittäin tärkeiden dokumenttien hoitaminen. Fyysisistä papereiden pyörittelystä kertoi myös esimerkiksi kuinka jotkin pääsyliput eivät kelvanneet sähköisenä ollenkaan, vaan ne olivat pakko olla tulostettuna.

Matka toi mukanaan henkisen kasvun lisäksi myös uusia ystävyyksiä, kehitti kielitaitoa niin englannin kuin saksan suh-

teen, unohtumattomia kokemuksia, läpi yön kestäviä teknobileitä ja inspiraatiota tulevaisuudelle. Kansainvälisyys edelleen kiinnostaa, vaikka löysinkin uudenlaisen rakkauden Suomeen. Opinnot saksan kielen parissa ovat myös jatkuneet heti Suomessa. Mielenkiinto Saksaan siis pysynee enkä näkisi mahdottomana paluuta germaanien maahan. Kaikkea tältä Euroopan talousmahdilta en kuitenkaan niele – kuten kaljakaan ei vieläkään minulle maistu.

27