Matkailulehti Ruka 1-2014

Page 1

RUKAN JA KUUSAMON ALUEEN MATKAILULEHTI • www.matkailulehtiruka.com

Nro 1 – 2014

Menovinkkejä 10.1.–13.2. Rukahovi viettää juhlavuottaan


3

10.1. – 13.2.2014

Tunturi täynnä tapahtumia myös tammikuussa

J

oulun ja vuodenvaihteen sesongin vaihtuessa keskitalveen ja hiihtolomasäpinän odotteluun, voisi kuvitella tarjonnan ja tapahtumien rauhoittuvan niin ikään pikku hengenvetoon. No näinhän ei suinkaan ole asian laita, vaan tunturissa riittää tammi-helmikuunkin aikana vipinää varmasti joka lähtöön.

Tammikuun – ja koko uuden vuoden – tapahtumatarjontaa aloitellaan jälleen jo tutuksi tulleen äijäilyn merkeissä 11. - 12.1, kun ohjelmassa on Äijä hiihtokoulu. Viikonlopun aikana hiotaan tekniikka ja taidot kohdalleen niin rata-, rinne- kuin vapaalaskussakin – ja nimestä huolimatta viikonlopun aikana pääsevät niin tosimiehet kuin -naisetkin haastamaan itsensä opettajan johdolla. Ohjelmaan kuuluu lisäksi mm. Äijäjoogaa, sekä olennaisena osana myös suoritusten videointi ja videoiden purku. Suhteellisen äijämäiseksipä voisi kuvailla myös Rukan kylän tarjontaa samana viikonloppuna eli 11.-12.1., kun paikalle koeajettaviksi saapuvat Mercedes-Benzin uudet nelivetomallit, mm. Made in Finland uusi A-sarjan neliveto. Autot ovat esillä molempina päivinä klo 10-15. Seuraavana viikonloppuna eli 17.18.1. on vuorossa Testaa Ruka 2014 -tapahtuma, joka täyttää Rukan huikeaakin huikeammilla tarjouksilla. Testattavaa ja tarjouksia löytyy niin rinteistä, vuokraamoista, kaupoista, ravintoloista kuin hyvinvointi- ynnä muidenkin palvelujen parista. Viikonlopun tapahtumatarjoukset ovat voimassa vain päiville 17.-19.1. ja vain ennakkoon tapahtumaan rekisteröityneille. Ja sehän puolestaan onnistuu kätevästi Rukan nettisivuilta löytyvän tapahtumakalenterin kautta.

Alueen ravintoloissa on luonnollisesti täysi höyry päällä jatkuvasti, ja perusmeininkiä väritetään laadukkailla live-esiintyjillä sekä -tapahtumilla. Nauruhermojensa kunnon pääsee Rukalla tarkistamaan ke 23.1. - la 25.1. välisenä aikana, kun alan ehdottomaan eturivin kuuluvat stand-up -koomikot valloittavat tunturin jälleen kerran. Rukan Tunturitomaatit -Stand Up Festivaaleilla riemua riittää kolmen päivän ajan taatulla tavalla ja tutuissa paikoissa eli Pisteessä, Zonessa, Rukahovissa sekä Tellu Night Clubissa. Eivätkä isompia esittelyjä kaivanne tapahtuman esiintyjälistalta löytyvät alan huippunimetkään: Kitta Putkonen, Antti Haapala, Anitta Ahonen, Paul Westlake, Tommi Mujunen, Arimo Mustonen, Andrè Wickström, Mika Eirtovaara, Jacke Björklund ja JP Kangas. Tunturitomaattien hengessä herkutellaan festivaalien aikana myös alueen ravintoloissa, joissa tarjolla on toinen toistaan herkullisempia menukokonaisuuksia. Näitäkin voi kätevästi hahmotella jo etukäteen Rukan tapahtumakalenterin suosiollisella avustuksella. Sporttisemmallekin puolelle Rukalla pääsee jo samana viikonloppuna eli 24.1. - 26.1., kun tunturiin saapuu freestylen kotimainen kilpailukiertue Audi Freestyle Ski Tour. Kiertueen Fabulous Ruka 2014 -osakilpailussa palataan tänä kautena alkuperäisen formaattiin, jossa mukana kisalajeina ovat ski halfpipe ja ski slope style. Slope stylen karsinnat kisataan pe 24.1 ja finaalit lauantaina 25.1. Half pipeen hypätään puolestaan sunnuntaina 26.1, jolloin ohjelmassa ovat niin alkukilpailut kuin finaalitkin. Kilpailusarjoja löytyy joka lähtöön: Kids (pojat/tytöt, yläikäraja 13v, s. 2001-),

Rookie (pojat/tytöt, yläikäraja 16v, s. 1998-200) sekä Pro (miehet/naiset). Palkintoina jaetaan Pro/Rookie -sarjoissa rahapalkinnot ja Kidseille tuotepalkinnot.

Helmikuun alkupuoliskoa vietetään Rukalla vahvasti perheiden merkeissä. Tuolloin, viikoilla 6 ja 7 eli 1. - 15.2. tunturissa vietetään nimittäin Naperoviikkoja, joiden aikana toimintaa, puuhaa ja ohjelmaa riittää koko perheelle, lapsille ja lapsenmielisille joka päivä aamusta iltaan. Päivä taikka useampikin vierähtää helposti vaikkapa Vuosselin Rosa & Rudolf Lastenmaassa skimbatessa ja snoukatessa sekä aaltolatuja ja puikkarataa lasketellessa, tai sitten pulkalla alas huristellessa. Viikkojen ohjelmaan kuuluu lisäksi mm. erilaisia väline- ja varustetestauksia, Suomi Slalom -suurpujottelukisa koko perheelle, koko perheen Naperopilkki-pilkkikisoja RukaTontun rannassa, Stiga -kisa Lastenmaassa, hiihtokoulun erikoistarjouksia, karkkibingoa, lasten karaokea, poroajelua ja porojen ruokintaa, yömäkeä, wuuffausta ja paljon paljon muuta. Rukan talvi on siis täydessä vauhdissa, ja käytännössä kaikki rinnealueet avoinna. Perjantaisin rinteisiin pääsevät myös yökyöpelit, sillä huhtikuun loppupuolelle asti rinteet ovat joka perjantai auki klo 23 asti. Tarkimmat ja ajantasaisimmat tiedot Rukan talvesta ja tapahtumista löytyvät Rukan talvisivuilta www.ruka. fi, ja rinteiden tarkat tiedot ovat puolestaan nähtävillä rinnesivuilta ski. ruka.fi Sivustojen Tapahtumat-osiosta löydät viikko-ohjelmien ja rinnetapahtumien aikataulujen lisäksi myös Rukan ja Kuusamon ravintoloiden tarkat ohjelmat ja esiintyjätiedot.

Haasta Matti Alamäki Riipisen Riistaravintolassa Jokaisessa pojassa ja miehessä asuu pieni rallikuski. Omia ajotaitojaan voi testata turvallisesti rallisimulaattorissa Riipisen Riistaravintolassa maanantaina 3.2. klo 15-21. RSD Racing Finland järjestää tuolloin simulaattorikilpailun, jossa voit haastaa viisinkertaisen EM-Rallycross

mestari Matti Alamäen. Parhaimman ajan kellottanut kuski palkitaan tuotepalkinnolla. Tapahtumassa on mukana myös vuoden 2013 autourheilijaksi valittu Toomas ”Topi” Heikkinen, sekä rallin tulevaisuuden toivot Jaro Kinnunen ja Samuli Vuorisola, sekä nuori nou-

seva Rallycross-kuski Jere Kalliokoski. Tapahtumaan on vapaa pääsy ja myös simulaattoriajo on ilmainen. Lisätietoja: http://www.rsdfinland. com

Neljännen polven eräopas

Kun Isak Mustonen aloitti Kuusamossa koskenlaskun 30-luvulla, hän tuskin osasi kuvitella, että pojanpojanpojanpoika jatkaisi samaa työtä.

M

arko Mustonen on siitä harvinainen tunturityöntekijä, että hän on tunturissa kirjaimellisesti kotonaan. Hän asuu perheineen 800 metrin päässä Rukan keskusaukiolta, ja on kotoisin Kuusamon Käylän kylästä. Lisäksi hän on neljännen polven eräopas. – Isoisän isä Isak eli Iikka Mustonen aloitti 30-luvulla koskenlaskun Kuusamossa. Isoisäni jatkoi opastamista, ja isänikin oli mukana ja hänen veljensä. Itse olen tehnyt eräoppaan töitä nyt 24 vuotta.

Viides polvi paljasjalkaisia eräoppaita on kasvamassa, sillä Markolla on kolme poikaa; Tommi, Aleksi ja Henri, joista viimeksimainittu täytti juuri kahdeksantoista vuotta ja halusi perheyrityksen toimintaan mukaan. – Tällä hetkellä into on suuri, mutta Henri on vielä nuori ja aika näyttää minkä alan hän valitsee. Marko itse on koulutukseltaan kalanviljelijä. Hän oli aikanaan Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksella töissä, mutta eräoppaan työ voitti.

Hemmottelua ja taide-elämyksiä hyppyrimäen juurella

J

uuri avattu hoitola-taidesalonki Ruka Green Pavilion on aloittanut toimintansa varsin erikoisessa paikassa, nimittäin Rukan jylhissä maisemissa hiihtostadionilla. Kävellen Rukan kylästä pääsee hoitoon muutamassa minuutissa kävelytunnelin läpi, ja autolla hotelli Ruka-

tontun kautta. Hyvinvoinnin parissa toimineen yrittäjä Sanna Jugan työ Rukalla saa jatkumoa uuden hoitolan myötä. Myös iltaisin ja viikonloppuisin palveleva hoitola-taidesalonki Ruka Green Pavilion tarjoaa asiakkailleen perus- ja luontohyvinvointipal-

Marko Mustonen haluaa viettää päivänsä ulkona. – Luonnossa liikkuminen on minulle sydäntä lähinnä. Haluan olla mahdollisimman paljon ulkona. Olen tehnyt pomon hommaakin, mutta en osaa kuvitella tekeväni päätyökseni muuta kuin opastusta.

Vanhemman polven Mustoset tekivät eräoppaan töitä maatalous- ja muiden töiden ohella, mutta Marko perusti perheyritys Stella Polariksen vuonna 1995 ja keskittyi kokonaan opastukseen. Marko hoitaa ulkotyöt ja vaimo Tarja toimiston. Stella Polariksen pääasiakasryhmä ei löydy idästä, kuten nykyään useassa paikassa tapahtuu, vaan Etelä-Euroopasta. – Meillä keskitalven viikot ovat täynnä ryhmiä Italiasta. Italian kieli alkaa tulla jo niin tutuksi, että ymmärrän asiakkaiden puhetta ja muutaman lauseen osaan sanoa itsekin.

veluita sekä kauneuspalveluita taide-elämyksen kera. Hyvinvointipalvelut voi tilata myös omaan mökkiin tai lomakohteeseen. – Tämä on ihan kaiken kansan hoitola, kenenkään ei tarvitse ujostella tai miettiä voikohan tänne tulla noin vain ja missä varusteissa. Täällä pohjoisessa kaikki on muutenkin vähän erilaista ja vapaampaa. Otamme asiakkaan vastaan juuri sellaisena kuin hän on – vaikka suoraan rinteestä, sanoo Sanna. Ruka Green Pavilion juontaa juurensa kesän ulko-hoitopaviljongista, joten luonto on

H TUNNETHAN HEIDÄT?

Kuuluisia kuusamolaisia ovat valokuvaajaguru Hannu Hautala, mäkihyppääjä Anssi Koivuranta, hiihtäjä Pirkko Määttä, Trio Niskalaukauksesta tuttu muusikko Jarkko Petosalmi, kansanedustaja Pauli Saapunki ja rock-rytmiryhmä Zero Nine. H EI NIMI KUNTAA PAHENNA

Kuusamon saamenkielinen nimi on Guossán. Kuusamoksi aluetta ryhdyt-

Italiaiset ovat Markon mukaan mukavia asiakkaita, eikä lumi ole heille vieras elementti: – Puolet asiakkaistamme on Pohjois-Italiasta ja he tuntevat lumen Alpeilta. Muutenkaan meidän matkailijoillamme ei mene sormi suuhun missään tilanteessa. He ovat kiertäneet paljon maailmaa jo ennen Rukalle tuloa.

Italialaisryhmien vietettyä hiihtolomansa Marko ryhtyy hoitamaan Rukan kelkkareittejä. Kun kevätaurinko rupeaa paistamaan, alkaa kolmas työ. – Järjestämme retkiä Venäjälle Hiipinän vuoristoon ja Ruotsiin Abisko-Riksgränsenin alueelle. Ulkomailla opastaminen onnistuu Markolta, koska seudut ovat hänelle tuttuja ja Stella Polariksella on paikallisia yhteistyökumppaneita. Vuoristo-

sisätila-hoitolassakin vahvasti läsnä. Lisäksi seiniä kiertää paikallisten taiteilijoiden taideteoksia jolle on ollut selvästi kiinnostusta. Myös kynnys voi olla matalampi tulla tutustumaan taiteeseen samalla kun nauttii hoidoista. Unohtamatta ihan perushierontaa ja hemmotteluhoitoja vihreän paviljongin valikoimasta löytyy myös uutuuksia, kuten luomumarjahoitoja ja paikallisina erikoisuuksia esimerkiksi luonnonkivi-hoidot lapin jokija tunturikivillä. Toiset hoidot sopii tietyn teeman, esimerkiksi synttärien, polttarien tai läksi-

tiin kutsumaan Kuusamojärven mukaan 1690-luvulla. 220 vuodessa ei ole päästy yksimielisyyteen, juontuuko Kuusamonimi saamen kielen kuusimaata tarkoittavasta sanasta vai lehtokuusamasta, joka kasvoi järven rannalla. H KIVIKAUTINEN KYLÄ

Kuusamon kunta perustettiin 1868 ja kaupungiksi se julistautui 2000. Asutusta on ollut jo 2000-3000 eaa.

seudut eivät ole sattumalta valikoituneet Markon kevätkausien työseuduksi: – Harrastin nuorempana vuorikiipeilyä Norjassa. Pidän vuoristosta. Nyt kun kunto ei enää ole yhtä kova, on helpompi mennä kelkalla… Kesäisin Marko jatkaa suvun perinnettä. Koskenlaskua Kitkajoella ei ole unohdettu, vaikka on kulunut kahdeksankymmentä vuotta siitä, kun isoisoisä Iikka sen aikanaan aloitti. Venäjän ja Ruotsin vuoristot tarjoavat erilaisen maiseman kuin kotiKuusamo, mutta vaikka Marko pitää niiden haasteista ja näkymistä, on Kuusamo ihan eri juttu. Kuusamossa hän on kotonaan. – Kun seison ulkomailla lumella ja jäällä tunnen olevani kuin kannen päällä, mutta Kuusamossa olen osa sitä, missä seison.

äisten ympärille. Myös lapsille löytyy omat juttunsa, ja sitten on parihoidot joihin varataan kaksi hoitajaa. – Voi vaikka pitää heilaa kädestä kiinni kun pääsee hoitoon samanaikaisesti rakkaansa kanssa. Se on sellaista ylellistä yhdessäoloa vinkkaa Sanna. www.novisan.fi

H KUUSAMO ON LAPPIA

Se, kuuluuko Kuusamo Lappiin, on aiheuttanut sanomista puolin ja toisin. Sanomisen voi lopettaa, sillä alunperin Kuusamo luettiin kuuluvaksi Kemin Lappiin. Seudulla sijaitsi kaksi eteläisintä saamelaiskylää eli Kitkajärven pohjoisrannalla Kitka ja Kuusamojärven pohjoisrannalla Maaselkä. Muut Kemin Lapin kylät olivat Sodankylä, Sompio, Kittilä, Kuolajärvi ja Inari.


5

Rukahovi viettää juhlavuottaan

J

o lähes 60 vuoden ajan suomalaisen hiihtämisen edelläkävijöihin kuulunut, ennakkoluulottomasti asiakkaidensa mukana kehittynyt Ruka tunnetaan tänään monipuolisena, laadukkaana ja jatkuvasti kansainvälistyvänä hiihtokeskuksena. Samankaltaisen kehityskaaren kautta tähän päivään on tullut myös tunturinhuipun kainaloon puoli vuosisataa sitten valmistunut Hotelli Rantasipi Rukahovi. – Pienestähän sitä on aikanaan liikkeelle lähdetty; joulukuussa 1963 valmistuneessa alkuperäisessä hotellissa oli 12 huonetta, satapaikkainen ravintola ja aurinkoterassi, kertaa talon syntyhistoriaa Rukahovin nykyinen hotellinjohtaja Lea Riekki ja jatkaa, että heti seuraavana vuonna huoneita rakennettiin kuitenkin jo 20 lisää. – Vuosien ja vuosikymmenten varrella toteutettujen laajennusten ja uudistusten myötä ollaan tultu tähän päivään ja kaikkiaan 180 huonetta, 48 huoneistoa, 1200-asiakaspaikkaisen ravintolamaailman, kokouskeskuksen sekä monipuolisen palvelukokonaisuuden käsittä-

vään, parhaalla paikalla keskellä Rukan kylää sijaitsevaan täyden palvelun tunturihotelliin, vetää Riekki yhteen sen kaiken, mitä Rantasipi Rukahovi on tänään.

Ennakkoluulottomuus ja kehittymisen halu on vuosikymmenten saatossa muodostunut leimalliseksi piirteeksi koko Kuusamon ja Rukatunturin matkailuelinkeinolle. Riekin mukaan tässä kehityksessä on voimakkaasti ollut mukana myös Rukahovi. – Laskettelun, matkailun ja ravintolatoimintojen kasvun mukaan talossa on toteutettu lukuisia laajennuksia ja uudistuksia, joista merkittävimpiin kuuluvat mm. vuoden -74 laajennusosa, vuonna 2001 rakennettu nykyinen ”päärakennus” sekä 2003 toteutettu kokouskeskus. Näistä uudistuksista jokainen on tuonut merkittävää lisäkapasiteettia ja -mahdollisuuksia paitsi meille itsellemme, niin myös koko alueelle, sanoo Riekki. Kehitystyön hedelmistä päästiin eräällä tapaa nauttimaan viime vuoden lopulla, kun Rukahovi palkittiin kansainväli-

sen World Travel Awardsin järjestämässä World Ski Awardskilpailussa Suomen parhaana hiihtohotellina. – Palkinto on osoitus nimenomaan pitkäjänteisestä työstämme monipuolisen palvelukokonaisuuden rakentamisessa, ja iso kiitos siitä menee hotellin henkilökunnalle, onhan palvelu Rukahovin liiketoiminnan kulmakivi. Meneillään oleva juhlavuotemme näkyykin luonnollisesti myös jokapäiväisessä palvelussa – henkilökuntamme on perillä niin historiasta kuin totta kai kaikista nykypalveluistammekin, ja kertoo asioista erittäin mielellään. – Ja juuri tämä on myös se fiilis, jota haluamme tuoda esiin ja korostaa niin nyt kuin tulevaisuudessakin, Riekki kiteyttää.

Rukahovin puolen vuosisadan taival ja sen juhlistaminen näkyy asiakkaiden suuntaan toki myös lukuisin muinkin tavoin. Riekin mukaan juhlavuoteen on kaiken kaikkiaan valmistauduttu jo parin vuoden ajan. – Hotellin alkuperäiseen osaan ja muuallekin on tänä aikana tehty mittavia remontteja,

joiden myötä uuteen ja nykyaikaiseen ilmeeseen on päivitetty yli 50 hotellihuonetta. Saunatilat on niin ikään remontoitu, ja merkittävimpänä juhlavuoden uudistuksena palvelutarjontaamme täydentää monipuolisia hyvinvointipalveluita tarjoava Ruka Day Spa, esittelee Riekki. Hyvinvointi- ja hemmottelutuotteet tulevatkin Riekin mukaan jatkossa toimimaan Rukahovin palvelutarjonnan suhteen merkittävässä roolissa. – Kysyntä tämänkaltaisille palveluille kasvaa jatkuvasti, eli hiihdon ja muiden ulkoaktiviteettien ohella lomien yhteyteen kaivataan myös esim. hierontoja ja muutakin hemmottelua sekä hyvinvointia. Tällaisia kokonaisuuksia asiakkaat lomiltaan hakevat ja haluavat, joten tätä ilolla heille tarjoamme, ja selvittelemme myös mahdollisuuksia parantaa tarjontaamme jatkossa entisestään.

– Tammikuussa alkavat perjantai-iltoina bailuperjantait, joiden tavoitteena on tuoda nuorekasta tarjontaa alueen asiakkaille. Lauantai-iltaisin jatkavat Rukahovin suositut tanssit elävän musiikin tahdissa, ja kevään aikana alkavat myös iskelmä-keskiviikot. – Eikä niistä huippuartisteista tule pulaa tänäkään keväänä, lupaa Riekki ja heittää kehiin iskelmätaivaan huippunimien, Matin&Tepon, Markku Aron jne. ohella myös menevämpäänkin makuun osuvia orkestereita ja esiintyjiä kuten Samuli Putro, Neljä Ruusua, Juha Tapio sekä Yö. – Ja vanhat tutut suosikit kuten Tellu Night -yöklubi, SkiPub ja se Rukan legendaarinen after ski -meininkihän jatkavat ja jatkuvat vähintäänkin entisellään, summaa hotellinjohtaja Lea Riekki 50. juhlavuottaan viettävän Rantasipi Rukahovin tulevan kevään tarjonnan.

Juhlavuoden kunniaksi Rukahovissa on niin ikään uudistettu varsinkin tanssimusiikin huippuartisteista tunnettujen ravintoloiden tarjontaa.

Ruka ja Rukahovi – 50 vuotta hiihtoa ja hiihtohotellia Kuusamon keskeinen matkailukohde, Rukatunturi, on osa suomalaista hiihdon historiaa. Paikan hyödyntämistä talvimatkailussa alettiin kaavailla jo 1930-luvulla, kun Suomeen saapui uusi villitys: mutkamäenlasku. Aluksi alaspäin tultiin enemmän rohkeuden kuin taidon voimin, ja sotien jälkeen, ennen oikeita laskettelurinteitä Rukallakin hiihdettiin tähän tapaan - tunturin juurelta noustiin tamppaamalla ylös ja laskettiin metsäisessä rinteessä aukkokohdista alas. 1950 -luvulla toteutetun isojaon myötä Kuusamoon saapui joukko maanmittausinsinöörejä, joiden joukossa oli diplomi-insinööri Kalevi Routala. Hän teki aloitteen valtionmailla sijainneen ensimmäisen rinteen raivaamiseksi, ja haki suullisen luvan metsänhoitajilta. Vaikka mies ei monta vuotta Rukan maisemissa asustanutkaan, niin hän oli Rukan alkuaikojen pioneereista yksi merkittävimpiä, ja hänen vaikutuksensa alueen kehittämiseen oli ratkaiseva. Ja kun rinne oli saatu laskettavaan kuntoon, haettiin

oppia laskettelusta mm. Ruotsin Åresta, jonka seurauksena sai alkunsa Suomen ensimmäinen hiihtokoulu. Seuraava suuri askel kohti nykyaikaista laskettelua oli v. 1957 aikaansaatu hiihtohissi. Vastaperustettu Kuusamon Erä-Veikkojen pujottelujaosto teki suurtyön ja hankki Rukalle itävaltalaisen Stemag KSL 604 -hissin. Hissin osat tuotiin Oulusta Kuusamon kirkolle autolla. Loppumatkan n. 650 kilon painoinen kuorma siirtyi hevospelillä. Sitten laitettiin pylväät pystyyn, vaijeri kireäksi ja hissi pyörimään.

Rukan hotellitoiminnan suhteen alkusanat lausuttiin pääsiäisenä 1962, kun helsinkiläinen asianajaja Pekka Vuorinen pysähtyi Kuusamon keskustassa kahville matkalla ystävänsä Jaakko Taskisen mökille. Kahvin ääressä istui myös paikallinen Osmo ”Ukko” Saastamoinen, jonka kanssa syntyi aikomus rakentaa kunnon majoitustilat Rukalle. Hankkeeseen saatiin mukaan myös matkailualan sen-

hetkisiä huippuammattilaisia, ja viimein saman vuoden 1962 lokakuussa pidettiin Rukatunturi Oy:n perustava kokous Ravintola Royalissa Helsingissä. Hotellin rakentaminen alkoi pikimmiten, ja rakennusliikkeen konkurssista huolimatta Rukahovi valmistui juuri sopivasti seuraavan vuoden talvikauden kynnyksellä. Sen avajaisia juhlittiin 15.12.1963. Hotelli ei ollut alkujaan suuren suuri, siinä oli vain 12 huonetta, satapaikkainen ravintola ja aurinkoterassi. Jo vuonna 1964 huoneita rakennettiin kuitenkin 20 lisää. Rahoitusta hankittiin myymällä huoneita vakituisten kävijöiden lomaosakkeiksi. Rukan ensimmäiset talvikisat pidettiin keväällä 1964. Kuusamon Erä-Veikot hoiti tämän jättiurakan. Kisoja varten rakennettiin mm. Suomen suurin hyppyrimäki, joka oli silloin koko Euroopassakin kuudenneksi suurin. Kisoihin valjastettiin mukaan koko Kuusamo, jopa Pohjanmaan tykistörykmentin varusmiehet saivat lomaa, kunhan ilmoittautuivat Erä-Veikkojen palvelukseen kisojen ajaksi.

Tänä päivänä hotelli tarjoaa monipuolista asumista ja aktiviteetteja sekä liikkujille että kokousvieraille. Huoneita on 180, niistä 163 kahden hengen huoneita ja 17 sviittejä. Lisäksi Rukahovilla on 48 rivitalohuoneistoa, joissa omat saunat ja keittiöt. Myös ravintolatarjonta on runsasta, viihtymiseen on tarjolla kokonaista viisi ravintolavaihtoehtoa: Ravintola Kaltiokivi, Karhubaari, Tanssiravintola Rukahovi, Tellu Night -yökerho sekä SkiPubKaraoke. Rantasipi Rukahovin yhteyteen 2003 avattu kokouskeskus tarjoaa upeat puitteet jopa 260 hengen tapaamisille. Rantasipi Rukahovissa on yhteensä 10 kokoustilaa, jotka mukautuvat kuuden hengen ryhmätyötilasta aina 283-paikkaiseen kokoussaliin. Kokousvarustus on kattava muistiinpanovälineistä langattomaan internet-yhteyteen.

rastus-, hiihto- ja laskettelumahdollisuudet. Murtomaahiihtoa voi harrastaa hyvin hoidetuilla laduilla - tai vaihtoehtoisesti voi kokeilla vaativampia erämaalatuja. Vauhdikkaista talviaktiviteeteista voi puolestaan nauttia alueen lukuisten ohjelmapalveluyritysten avulla esim. moottorikelkkasafarilla ja icekartingissa sekä mm. lumikenkäilyn, porojen, vetokoirien tai vaikkapa jääkiipeilyn parissa. Myös sisäliikuntaan on tarjolla monia lajeja uinnista ja sisäpalloilulajeista aina keilailuun ja kiipeilysimulaattoriin. Ja polskimaan niin kesällä kuin talvellakin pääsee parinkymmenen kilometrin päässä, Kuusamon keskustassa sijaitsevassa kylpylässä, jonka yhteydestä löytyy myös viime kesänä valmistunut, Suomen kauneimmaksi tituleerattu täysmittainen eli 18-reikäinen golfkenttä. Kuusamon keskustasta löytyvät myös korkeatasoiset kauppa-, ravintolaym. palvelut.

Rantasipi Rukahovin omien palvelujen ohella tunturin alueelta löytyy runsaasti muita palveluja, sekä runsaat ja monipuoliset har-

Lähde: Rantasipi Rukahovi/historia

Rajaliikenteen kasvu jatkuu – maastorajalla rauhallista Kainuun rajavartioston valvomien rajanylityspaikkojen kautta kulki vuoden 2013 aikana yhteensä runsaat 561 000 matkustajaa, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Rajanylitysliikenne kasvoi alkuvuoden ja väheni loppuvuoden aikana. Suomalaisten matkustajien kokonaismäärä kasvoi Vartiuksessa viisi prosenttia (177 000) ja väheni Kuusamossa 3 prosenttia (29 200). Venäläismatkustajien kokonaismäärä väheni Vartiuksessa vajaan yhden prosentin (326 000) ja kasvoi Kuusamossa viisi prosenttia (14 700). Vuonna 2013 Vartiuksen rajanylityspaikalla kirjattiin kaikkiaan 507 000 rajanylitystä, Kuusamossa 44 200, Kuusamon lentoasemalla 6 800, ja Kajaanin lentoasemalla 2 900 rajanylitystä. Joulukuussa 2013 rajavartioston valvomien rajanylityspaikkojen kautta matkusti reilut 50 300 matkustajaa, joka on vajaa yksi prosentti vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Kuusamossa matkustajaliikenteen kokonaismäärä 4 150 henkilöä väheni noin seitsemän prosenttia. Suomalaisten määrä (2430) väheni noin neljä prosenttia ja venäläisten määrä (1690) noin

11 prosenttia edellisvuodesta.

Vuonna 2013 rajavartiosto havaitsi kaikkiaan 186 rikosnimikettä, joissa oli mm. kolme lievää valtionrajarikosta, 16 rajavyöhykerikkomusta, kolme ulkomaalaisrikkomusta sekä 11 rattijuopumusta ja kaksi törkeää rattijuopumusta. Erilaisten liikenteeseen liittyvien rikosten ja rikkomuksien ohella havaittiin myös mm. 30 luonnonvararikosta, kolme ympäristörikosta sekä 37 muuta rikosta tai rikkomusta. Seuraamuksina rajavartiosto antoi mm. 71 rangaistusvaatimusta, 12 rikesakkoa ja kahdeksan huomautusta. Vuonna 2013 rajanylitysliikenteessä käännytettiin 25 henkilöä. Pääasiallisia syitä olivat puutteelliset maahantuloedellytykset (10 tapausta) ja sekä epäilyt tulojen hankkimisesta epärehellisin keinoin (15 tapausta). Maahantulokieltoon määrättiin neljä henkilöä. Kaikkiaan rajavartioston partiot suorittivat viime vuonna 183 tehtävää, joista pelastustehtäviä oli 111 ja yleisen järjestyksen ja turvallisuuden tehtäviä 72. Pelastustehtävistä 35 oli

Vartiuksen ensivastepartion suorittamia ensivastetehtäviä. Pääosa kaikista pelastustehtävistä liittyi liikenneonnettomuuksiin, mutta kuivan kesän johdosta myös maastopaloihin liittyneitä tehtäviä oli aikaisempaa enemmän. Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden tehtäviä partiot suorittivat poliisin pyynnöstä ja omatoimisesti yhteensä 72 kertaa. Tehtävät sisälsivät mm. toimenpiteitä liikenneonnettomuuspaikalla ja rikoksesta epäillyn etsintöjä sekä maastoon kadonneen henkilön etsintöjä. Maastorajalla kulunut vuosi oli rauhallinen. Luvattomia rajanylityksiä laittoman maahantulon tarkoituksessa ei havaittu. Rajavartioston tietoon tuli muutamia tapauksia, joissa Venäjän rajavartiopalvelu oli toiminnallaan estänyt luvattoman rajanylityksen aikomuksessa olleiden henkilöiden matkan Suomeen. Rajajärjestyssopimuksen rikkomuksia rajavartiosto havaitsi 20, näitä olivat mm. metsästyskoirien rajanylitykset (10 kertaa) sekä venäläisen rajapartion poikkeaminen partioinnin yhteydessä Suomen puolelle.

Rajavartioasemien päälliköt vaihtuivat Vuoden vaihteessa 2014 Kainuun rajavartiostossa vaihtuivat sekä Kuusamon että Kortesalmen rajavartioaseman päälliköt. Kuusamon rajavartioaseman päällikkönä aloittaa tammikuussa yliluutnantti Jyrki Säkkinen. Hän siirtyy

uuteen tehtävään Kainuun rajavartioston esikunnasta ja on ollut Rajavartiolaitoksen palveluksessa vuodesta 1996. Säkkinen on kotoisin Kuusamosta. Kortesalmen rajavartioaseman päälliköksi siirtyy saman rajavartioaseman

varapäällikön tehtävästä yliluutnantti Mika Suorajärvi. Hän on työskennellyt Rajavartiolaitoksessa vuodesta 1986 lähtien. Molempien rajavartioasemien aiemmat päälliköt jäivät eläkkeelle 31.12.2013.

Rukan helpoin ostospaikka - Easiest shopping in Ruka

Kauppakeskus Kumpare +358408224498 / kioski@kktaiga.fi www.facebook.com/Taigakioski

LÄÄKÄRIASEMA BENE RUKA +358 (40) 70 77 123 Lääkäripäivystys Doctor - Call Kauppakeskus Kumpare, Ruka


6

7

Koulutus alkaa ensi keväänä

Oppaaksi Oulangalle?

O

letko kiinnostunut oppimaan lisää Oulangan kansallispuistosta ja alueen luonnosta? Pian siihen on hyvä tilaisuus, sillä ensi kesänä koulutetaan jälleen oppaita Oulangalle. Syventävää tietoa tarjoava koulutus on suunnattu Oulangan kansallispuistossa oppaana jo toimiville sekä muille aiheesta kiinnostuneille, jotka ovat halukkaita vahvistamaan aluetuntemustaan ja tietämystään Oulangan luonnosta, kulttuurihistoriasta sekä luontomatkailun palvelutarjonnasta. Oppaana Oulangalla -koulutuksen tavoitteena on varmistaa, että kansallispuistossa ja muilla läheisillä suojelualueilla vieraileville annetaan laadukasta ja ajantasaista tietoa luonnosta,

luonnonsuojelusta ja luonnon kestävästä käytöstä. Kurssi tarjoaa mahdollisuuden syventää osaamista Oulangan kansallispuistoon ja sen luonto-arvoihin liittyen sekä oppia lisää kestävästä luontomatkailusta ja sen suunnittelusta. Koulutuksessa perehdytään myös mm. kansallispuiston hoidon ja käytön periaatteisiin sekä luontokasvatukseen osana luontoopastusta. Lisäksi kurssilla opiskellaan kasvien ja lintujen tunnistamista. Ensi keväänä alkava koulutus koostuu lähiopetusjaksoista, lajituntemuskurssista, harjoitus- ja ryhmätöistä, maastokäynneistä sekä näyttökokeesta. Koulutus toteutetaan Metsähallituksen Pohjanmaan luontopalveluiden ja

Kuusamo-opiston yhteistyönä. Kurssin kouluttajina toimivat pääosin Metsähallituksen erityisasiantuntijat. Koulutus järjestetään 21.5. - 20.11.2014 välisenä aikana. Metsähallitus myöntää koulutuksen hyväksytysti suorittaneille Oulangan opas -sertifikaatin. Edellisen kerran opaskoulutus järjestettiin vuonna 2007, jonka jälkeen uudelle vastaavalle koulutukselle on ollut kovasti kysyntää. Ilmoittautuminen kurssille on alkanut. Ilmoittautua voi viimeistään 14.3.2014 mennessä Kuusamo-opiston kotisivuilta löytyvällä hakulomakkeella. Kurssille on rajoitettu osallistujamäärä. Kurssin tarkempi sisältö, aikataulu sekä ilmoittautumislomake löytyvät osoitteesta www.kuusamo-opisto.fi

Rytisuon lumikenkäilyreitti avattu Oulangalla Rytisuon luontopolkua mukaileva 7,5 km:n mittainen lumikenkäilyreitti on avattu. Reitti on pohjattu moottorikelkalla ajaen, mutta sitä ei ajeta säännöllisesti auki, joten se tarjoaa lu-

mikengin retkeilevälle hieman haastetta lumikinosten karttuessa. Lähtöpisteenä toimii Oulangan luontokeskuksen pysäköintialue.

Tunturi. Luonnon muotoilema.

Sasta. Tuotekehitystä äärioloissa.

Antte Lauhamaa on Suomen parhaita vapaalaskijoita ja kansainvälisesti mainetta hiihtänyt telemarkin uranuurtaja Suomessa.

Gore-Tex® Pro 3L Antte -puku on kehitetty yhteistyössä Antte Lauhamaan kanssa takamaastoja reppu selässä hiihtäville. Liity klubiin: sasta.fi

Willi’s Motorsin Kai Karjalainen ja osa liikkeen myymäläpuolen perusvalikoimaa, josta löytyvät tarpeet ja tarvikkeet kaikkeen autoiluun.

Willi’s Motors myy ja huoltaa

K

uusamon keskustassa loppusyksystä ovensa avannut Willi’s Motors tarjoilee monipuolisia, joustavia ja nopeita ratkaisuja kaikenlaisiin autoihin ja moottoreihin liittyviin pulmatilanteisiin. Tuoreista toimitiloista huolimatta juontaa Willi’s Motorsin syntyhistoria juurensa kuitenkin aina 90-luvun lopulle saakka, jolloin yrittäjä Kai Karjalainen palaili kotikonnuilleen Kuusamoon muutaman Amerikan Yhdysvalloissa, tarkemmin Floridan maisemissa vietetyn vuoden jälkeen.

Koko pienen ikänsä autojen ja moottorien parissa enemmän tai vähemmän askarrellut Karjalainen rakenteli myös Amerikan vuosinaan kaikenlaisia moottorivempaimia, eikähän tiikeri raidoistaan eroon päässyt kotikorjaamoillakaan. – Floridan kokemusten ja yrittäjäkurssin myötä alkoi sitten täälläkin pienimuotoinen maahantuonti- ja rakentelutoiminta mm. mopojen ja mikroautojen merkeissä. Samaan aikaan kypsyi pikkuhiljaa myös ajatus hotellitoiminnasta Rukan maisemissa. Hotellin Karjalainen rakenteli pystyyn ja toimintaan vuonna 2003, ja majoituspuolen hommissa Rukan juurella miehellä vierähti kaikkiaan 7 vuotta. Moottoreita ja muuta aiheeseen liittyvää ei kuitenkaan tuolloinkaan unohdettu. – Pienimuotoinen maahantuontitoiminta jatkui noinakin vuosina mm. osien sekä toisinaan moottoripyörien ja vanhojen autojen muodossa, ja pitihän sitä harrastuspuolellakin toki aina olla pientä puuhailtavaa, Karjalainen kertailee. Moottoriasioiden osalta hommat jatkuivat pienimuotoisina Karjalaisen luovuttua majoitustoiminnastaan muutama vuosi sitten. Pikkuhiljaa hahmotelmiin alkoi kuitenkin pyrkiä aiemman ohella myös laajempi kaupanteko esim. varaosilla sekä mahdollisuus myös pienempien huoltojen, korjausten jne. tekemiseen. – Hommahan oli sinänsä tuttua jo aiemmilta vuosilta, ja kun sitten viimeisen päälle sopivat tilatkin löytyivät, niin tässä sitä ollaan, toteaa Karjalainen ja vilkaisee ympärilleen Kuusamon keskustassa, Nuottatiellä Laatukatsastuksen kanssa samassa kiinteistössä sijaitsevassa tukikohdassaan, jossa aiemmin on tehty vuosikymmen-

ten ajan mm. autokauppaa RukaAuton nimissä. Willi’s Motorsin kaikkiaan vajaan 300 neliön tiloista löytyy avaran ja valoisan myymäläpuolen ohella tilat myös pienimuotoiselle huolto- ja korjaustoiminnalle sekä esim. renkaanvaihdoille. – Meillä onnistuvat esim. lamppujen, jarrupalojen, laturien yms. vaihdot sekä muut pienehköt toimenpiteet. Varsinaisia rengas-/ vannetöitä emme kuitenkaan ainakaan toistaiseksi tee, mutta renkaanvaihdot tapahtuvat kyllä. – Ja mikäli nyt vaikkapa katsastukseen ajellessa huomaa, että lamppu tai sulake on pimeänä, tai jotain muuta pientä ilmenee, niin tässäpä asia saadaan kuntoon aivan saman tien, Karjalainen lupaa.

Willi’s Motorsin myymäläpuolelta löytyy puolestaan lyhyesti ja ytimekkäästi kutakuinkin kaikkea, mitä autoon tarvitaan. – Voisipa melkein todeta, että meiltä löytyy kaikki se, minkä aiemmin sai myös huoltoasemilta – nykyäänhän niiltä ei välttämättä saa kuin pizzanpaloja ja kahvia, naurahtaa Karjalainen ja antaa muutamia esimerkkejä. – Öljyt, suodattimet, nesteet, kemikaalit, työkalut jne. sekä kaikki tarvikkeet ynnä muut aina niitä pienimpiä pikkunippeleitä myöten, sekä neuvot, ohjeet ja opastukset niiden käyttämiseenkin, luettelee Karjalainen, jonka mukaan hyllystä löytyvä valikoima kasvaa ja laajenee aina sitä mukaa, kun asiakkaiden tarpeista saadaan tuoreinta tietoa. – Ja mikäli jotain tarvistavaraa ei heti löydy, niin sitten sellainen hankitaan – nykyaikana paketti saadaan tänne perille päivässäparissa, omien tukkureittemme ja toimivien yhteyksien ansiosta parhaimmillaan jopa muutamassa tunnissa. – Ja onhan meillä kaiken muun lisäksi tässä tällainen viihtyisä kahvitupa, eli ei kun tervetuloa vaan. Ja mukavasti tähän ihmiset ovat kyllä jo löytäneetkin, summaa Karjalainen ja jatkaa, että Willi’s Motorsilla kaiken a ja o on palvelun nopeus ja joustavuus. – Autot voidaan myös hakea vaikkapa asiakkaan pihasta, tai sitten mennä itse paikan päälle tohtoroimaan. Ja jollei hommalla ole kovin kiire, niin sitten aloitetaan kahden minuutin kuluttua – ja mikäli kiire on, niin sitten aloitetaan heti, Karjalainen virnistää.


8

9


10

11

Meidät löydät Kuusamosta

Tosimiesten ja -naisten hiihtokoulu Vauhdikkaassa Äijähiihtokoulussa laitetaan 11.-12.1. tekniikka ja taidot kohdalleen. Kurssin nimestä huolimatta myös ämmät ovat tervetulleita mukaan! Lauantaina koululaiset kokoontuvat varttia vaille kymmenen Etutuolihissin ala-asemalla, jossa he aloittavan viikonvaihteen urakan lihasten lämmittelyllä. Ensimmäinenä päivänä on luvassa vauhdikasta rinnelaskua ja leikkaavia käännöksiä. Illalla singutellaan Äijäjoogaa Happy Familyn tiloissa. Sunnuntaina ovat vuorossa rata- ja vapaalasku ja leikkaavat käännökset vauhtilaskussa. Molempien päivien taidonnäytteet videoidaan ja videot puretaan. Ilmoittautumiset Rukan Hiihtokouluun p. 0400-101 635.

TALVI TUO

HAASTEITA IHOLLE! Suojaa ja hoida tutkituilla tuotteilla. Kysy neuvoa avainapteekistasi!

Naperoviikoilla iloa koko perheelle Helmikuun kahdella ensimmäisellä viikolla tarjotaan taas perinteisesti hauskaa puuhaa perheen pienimpien myötä koko perheelle. Naperoviikoilla 1.-15.2. on luvassa muun muassa Skimbaa & Snoukkaa sekä Line & Ride with Picture ParkkiSessarit Battery Parkissa. Ride Test Centerissä testataan maksutta kauden uutuuksia, myös Salomon, Fischer ja Atomic tuovat uutuutensa testattavaksi. Pohjoisessa kun ollaan, käydään tutustumassa poroihin Rosa & Rudolf Seikkailuradan poroaitauksella. Poroja nähdään myös Rukan kylässä, kun paikal-

le kopistelevat Kiekerönmaan edustusporot SperspiranttiAntti ja Lumi. RukaTontun rannassa nostetaan Pietarin kalansaaliita Naperopilkissä. Naperohoivaa & hemmottelua on luvassa Ruka Green Pavilionissa. Haglöfs Suomi Slalom järjestää suurpujottelukisan Saaruassa koko perheelle, ASTE Brandstoren Chuckbuddies-parkkikisa käydään Rukan kylässä. Luvassa on myös lumiukkojen leipomista, piirustuskilpailuja, karkkibingoa, soihtulaskua, ilotulitusta ja paljon muuta. Koko valtavaan ohjelmaan voi tutustua osoitteessa ski.ruka.fi/ naperoviikot.

KUUSAMON KESKUSAPTEEKKI KITKANTIE 7 93600 KUUSAMO 08 844 2200 Palvelemme ma - pe klo 8 - 20, la klo 9 - 17 ja parillisina viikkoina sunnuntaisin klo 12 - 17. www.kuusamonkeskusapteekki.fi


13

Iloa ja hyvää oloa, osa II

Tällä palstalla hyvinvoinnin visualisti Sanna Juga johdattaa kehon ja mielen pieniin iloihin. Pohjoisen luonnon innoittamana, ajatonta henkeä ja uusia trendivirtauksia yhdistellen Sanna antaa ohjeita rentoutumiseen ja kauneusvinkkejä juhlaan.

HYVÄ OLO Talvella iho kuivaa herkemmin ja ulkoiset ärsykkeet kuten viima, kylmyys ja kuiva huoneilma rasittavat ihoa. Seuraavassa muutama vinkki kuinka huollat, hellit ja suojaat ihoasi tunturissa.

Ulkoilijan ihonhoito-opas

käytä ihovoiteen lisäksi kosteus-seerumia, tee ihon kuorinta erityisen hellävaraisilla, esimerkiksi marjansiemeniä sisältävillä tuotteilla l ulkoillessasi pakkasessa, valitse kasvoille kosteusvoiteen sijasta kevyt iho-öljy l talvihanget heijastavat valon moninkertaisesti kasvoillesi joten tarkista että iho- ja huulivoiteesi sisältää auringonsuojan. Käytä aurinkolaseja. l vältä voimakkaita pesuaineita, liiallista pesua, käytä kosteusvoidetta säännöllisesti l pihkavoide pehmittää hyvin kantapäitä l käytä mukavia ja hengittäviä vaatteita l

*Jos kuivuus aiheuttaa iho-oireita, käänny ihotautilääkärin puoleen

Hoitola, taidesalonki Ruka Green Pavilion www.novisan.fi

MEIKKIVINKIT Talvimeikkiä tehdessä on hyvä muistaa muutama nyrkkisääntö. Lue seuraavat ohjeet. Suojaa iho hyvin pakkaselta ja viimalta käyttämällä pohjavoidetta, meikkivoidetta ja huulivoidetta. Talvimeikin ei tarvitse olla vahva. Viileät, raikkaat värit sopivat hyvin silmämeikiksi. Käyttämällä hehkuvoidetta poskipäille, kulmaluulle ja amorinkaarelle piristät ilmettäsi, ja kevyt rajaus huulille riittää.

Sarvijauheuutemiehen taivaammerkit alkuvuojeksi Kauris 22.12.-20.1. Hän taitaapi nähä vain puolet asioista sillä oikialla tavalla kuin sie näjet. Ymmärrä sen toisenki puoliskon näkökulmaa, mutta muista kysseenalastaa militeimpä kaikki.

Vesimies 21.1.-19.2. Halluut olla kovinki jämpti ja tehä assiit niin hyvin kuin vain ossaat. Rukkaa tekemättömät työt etteenpäin, sillä tännään siulla ei vain ole niihin mahollisuutta tahi aikaa.

Kalat 20.2.-20.3.

Hankikeijun Huulivoide Omatekoista huulivoide on ihan paras! Sulata ja sekoita keskenään sama määrä mehiläsvahaa, kookosrasvaa ja tyrniöljyä. Kaada lasipurkkiin ja anna jäähtyä. Voide käy myös käsille ja kyynärpäille.

Eräs ellää kanssasi nyt ja tässä niin intensiivisesti, että sitä paloa ei voi olla tuntematta syvämmessä. Pompit ilosta ja repiät riemusta/rakkauvvesta, kun kuulet errään uutisen.

Oinas 21.3.-20.4. Olisihan se perin hullua, että jos hän nyt ihan yhtäkkiä kertois siulle tottuuvven. Mutta menet ja kuiten uskot errään tilityksen. Tosin, eipä siulla taijja olla muuta mahollisuuttakkaan. Ku uskua.

Härkä 21.4.-20.5. Errään taijjot hurmaavat siut ja huumaavat. Vielä monta päivää h-hetken jälkeenkin tunnet kuinka homma toimii. Pihtaat suosionosotuksias vallan suotta. Anna mennä vain.

Kaksoset 21.5.-21.6. Jovain näihin aikoihin siulla on tarmua ja uutta intua, lie mistä tullunna. Mutta hakkeuvvut työn ääreen silti. Tärkiä innoke taitaapi olla se erät tietty ihiminen, joka on jo tovin ahertanu sydämesi valloituksen etteen.

Rapu 22.6.-22.7. Lähheisesi on nyt kehittäny sellasen ongenkoukun, johon tuntuu että on ihan liian heleppo napata. Nouvvata sitä vanahaa ja tuttua hyväksi havvaittua periaatetta, että kahto, ennen kuin hyppäät.

Leijona 23.7.-22.8. Kuulet kutsuhuudon, lumikenttien Tartsanko lie siellä huhhuilee, mistä tietää. Mutta viisainta lie kuiten tässä vaiheessa, että vastaat kutsuun myöntävästi. Tuloksena ei ole muuta kuin positiivisiä asioita.

Neitsyt 23.8.-23.9. Et oo tainnu vieläkkään keksiä parempaa ratkasua asioihin, kuin sen, että parree on poimia ensin rusinat pullista ja kahtua sitte, että mitä jääpi jälelle. Eräs on niin valloittava, että aika paljon jääpi, jälelle.

Vaaka 24.9.-23.10. Liika kiire pillaa liian monen assiin näillä levveyspiireillä ja aikoina. Kävele polulta pikkusen kauemmas, että näät koko perspektiivin. Tämän jäläkeen on heleppo päästää se eräs hieman lähemmäs ja lähelle.

Skorpioni 24.10.-22.11. Hän on halunnut olla siua kohtaan jo tovin aikaa kovin hempeä. Elä ennää viittaa kintaalla kaikkia huomionosoituksia kohtaan ja höllää pikkusen vaatimuksia tämän errään kohalla. Luottamus on tärkiää.

Jousimies 23.11.-21.12. Elä epäröi. Et voi olla kuitenkaan ihan viisvarma kaikesta mitä kohallesi sattuu. Päätös ei kuiten ole ihan lopullinen ja tiijjät sen. Tämä on mahollisuutesi seikkailuun.


14

15

Menovinkkejä 10.1.–14.2.2014 Pohjolan Yöt

TIISTAI 28.1.2014

LAUANTAI 18.1.2014

14:00 Dumle Stigakisa Rosa & Rudolf lastenmaassa (J-hissin lähellä) 21:00 Original Sokos Hotel Kuusamossa Tukkijätkät

Testaa Ruka 2014 - tunturi täynnä tarjouksia! 09:30 Testaa Rukan rinteet! Testiviikonlopun hissiliput ja välineet -50 % 12:00 Testaa Ruka Kaltiokivessä keittolounas 17:30 Testaa Pisteen Erikoismenu 18:00 Testaa AlpHut 21:00 Esa Eloranta soolo Coloradon baarissa 22:00 Grooving High Allstars Pisteessä

NÄYTTELYT Hannun jäljet - Hannu Hautala luontokuvakeskus Matkailukeskus Karhuntassu, Torangintaival 2, 93600 Kuusamo. Avoinna: ma-pe klo 9-17, la klo 10-14. Näyttelyssä on esillä uusi sarja Hannu Hautalan klassikkotöitä sekä teemanäyttelynä mustavalkokuvasarja ”Vanhoja muistellen”. Keinutuolin kuvasarjassa aiheena on joutsen. Kuukkelisalissa vierailevana valokuvataiteilijana nähdään Antti Leinonen, näyttelyllään ”Ahman elämää”. Luontokuvakeskuksessa on myös kahvila, jossa on saatavilla luontoon ja luontokuvaukseen liittyviä tuotteita, mm. Hannu Hautalan kirjoja ja postikortteja. Pääsymaksu 5,00 eur/aik., 2,00 eur/7-15v., alle 7v. vanhemman seurassa ilmainen. Perhelippu 12 eur, ryhmälippu 2,50 eur/henkilö ( väh. 15 henk.). Puh: 040 860 8364, 040 860 8365. E-mail: info(at)hannuhautala.fi www.hannuhautala.fi

13:30 Line & Ride with Picture ParkkiSessarit Battery Parkissa 14:00 Ride Test Center VuosselinPortissa 21:00 Tropicana tanssittaa Rukahovissa SUNNUNTAI 19.1.2014 Testaa Ruka 2014 - tunturi täynnä tarjouksia! 09:30 Testaa Rukan rinteet! Testiviikonlopun hissiliput ja välineet -50 % 12:00 Haglöfs Suomi Slalom suurpujottelukisa Saaruassa koko perheelle 20:00 Coloradon Baarivisa MAANANTAI 20.1.2014 11:00 Rosa & Rudolf -lastenkisa lastenmaassa (K-hissin lähellä) 14:00 Salomon Test Center Piste Vuokraamossa TIISTAI 21.1.2014 14:00 Dumle Stigakisa Rosa & Rudolf lastenmaassa (J-hissin lähellä) KESKIVIIKKO 22.1.2014

PERJANTAI 10.1.2014

14:00 Fischer Test Center PisteVuokraamossa

14:00 KIDIBUL lasten pujottelu Rosa & Rudolf lastenmaassa, J-hissin lähellä 19:00 Yömäki ajalla 6.12.2013-4.4.2014 20:00 Vetonaula tanssittaa Rukahovissa

TORSTAI 23.1.2014

LAUANTAI 11.1.2014 10:00 Mercedes-Benz nelivetomallisto Rukan kylässä 13:30 Line & Ride with Picture ParkkiSessarit Battery Parkissa 14:00 Ride Test Center VuosselinPortissa 20:00 Vetonaula tanssittaa Rukahovissa SUNNUNTAI 12.1.2014 10:00 Mercedes-Benz nelivetomallisto Rukan kylässä 12:00 Haglöfs Suomi Slalom suurpujottelukisa Saaruassa koko perheelle 20:00 Coloradon Baari visa MAANANTAI 13.1.2014 11:00 Rosa & Rudolf -lastenkisa lastenmaassa (K-hissin lähellä) 14:00 Salomon Test Center Piste Vuokraamossa

Tomaatteja! Tomaatteja! Stand Up-festivaali 2014 Rukakeskus Oy, puh. 0400 101600 14:00 Atomic Test Center PisteVuokraamossa PERJANTAI 24.1.2014 Tomaatteja! Tomaatteja! Stand Up-festivaali 2014 Rukakeskus Oy, puh. 0400 101600 Fabulous Ruka 2014 Audi Freestyle Tour 14:00 KIDIBUL lasten pujottelu Rosa & Rudolf lastenmaassa, J-hissin lähellä 19:00 Ensi-ilta, Kuusamon Näyttämö esittää: Faijat, Kuusamotalo 19:00 Yömäki ajalla 6.12.2013-4.4.2014 21:00 Sweet Freaks Rukahovissa 22:00 Trio Kanuuna Coloradon baarissa LAUANTAI 25.1.2014

TIISTAI 14.1.2014

Tomaatteja! Tomaatteja! Stand Up-festivaali 2014 Rukakeskus Oy, puh. 0400 101600

14:00 Dumle Stigakisa Rosa & Rudolf lastenmaassa (J-hissin lähellä)

Fabulous Ruka 2014 Audi Freestyle Tour

KESKIVIIKKO 15.1.2014

14:00 Ride Test Center VuosselinPortissa 22:00 Trio Kanuuna Coloradon baarissa

14:00 Fischer Test Center PisteVuokraamossa TORSTAI 16.1.2014 14:00 Atomic Test Center PisteVuokraamossa PERJANTAI 17.1.2014 Testaa Ruka 2014 - tunturi täynnä tarjouksia! 09:30 Testaa Rukan rinteet! Testiviikonlopun hissiliput ja välineet -50 % 10:00 Testaa RukaStore! Testiviikonlopun ajan kaikki RukaPyhä-tekstiilit -15 %! 12:00 Testaa Ruka Kaltiokivessä keittolounas 17:30 Testaa Pisteen Erikoismenu 20:00 Ilkka Hakala & Sonetti ravintola Rukahovissa 21:00 Esa Eloranta soolo Coloradon baarissa 14:00 KIDIBUL lasten pujottelu Rosa & Rudolf lastenmaassa, J-hissin lähellä 19:00 Yömäki ajalla 6.12.2013-4.4.2014 21:30 Original Sokos Hotel Kuusamossa Trio

SUNNUNTAI 26.1.2014 Fabulous Ruka 2014 Audi Freestyle Tour 12:00 Haglöfs Suomi Slalom suurpujottelukisa Saaruassa koko perheelle 19:00 Kuusamon Näyttämö esittää: Faijat, Kuusamotalo 20:00 Coloradon Baarivisa MAANANTAI 27.1.2014 11:00 Rosa & Rudolf -lastenkisa Rosa & Rudolf lastenmaassa (K-hissin lähellä) 14:00 Salomon Test Center Piste Vuokraamossa 21:30 Original Sokos Hotel Kuusamossa Tukkijätkät

KESKIVIIKKO 29.1.2014 14:00 Fischer Test Center PisteVuokraamossa 21:30 Original Sokos Hotel Kuusamossa Tukkijätkät TORSTAI 30.1.2014 14:00 Atomic Test Center PisteVuokraamossa 21:00 Original Sokos Hotel Kuusamossa Tukkijätkät PERJANTAI 31.1.2014 14:00 KIDIBUL lasten pujottelu Rosa & Rudolf lastenmaassa, J-hissin lähellä 19:00 Yömäki ajalla 6.12.2013-4.4.2014 21:30 Rukahovissa tanssittaa Kunnon Miehet LAUANTAI 1.2.2014 Naperoviikot 6-7 Rukalla 2014 11:00 Skimbaa & Snoukkaa Rosan & Rudolfin kanssa Vuosselin lastenmaassa 13:30 Line & Ride with Picture ParkkiSessarit Battery Parkissa 14:00 Ride Test Center VuosselinPortissa 19:00 Kuusamon Näyttämö esittää: Faijat, Kuusamotalo 21:30 Rukahovissa tanssittaa Kunnon Miehet 22:00 Original Sokos Hotel Kuusamossa Shake Up SUNNUNTAI 2.2.2014 Naperoviikot 6-7 Rukalla 2014 14:00 Naperopilkkikisa RukaTontun rannassaottelu, taidesalonki Ruka Green Pavilion 20:00 Coloradon Baari visa MAANANTAI 3.2.2014 Naperoviikot 6-7 Rukalla 2014 11:00 Kiekerönmaan porot Rukan kylässä 15:00 Chuckbuddies-parkkikisa Rukan kylässä

Skibussi liikennöi aikataulujen mukaan. Taksit liikkuvat tilauksesta, ympäri vuorokauden. Porot ja huskyt nukkuvat öisin.

16:00 Osallistu Rosa&Rudolf tietokilpailuun RukaStoressa 14:00 KIDIBUL lasten pujottelu Rosa & Rudolf lastenmaassa, J-hissin lähellä 19:00 Yömäki ajalla 6.12.2013-4.4.2014 20:00 Jettiset Rukahovissa LAUANTAI 8.2.2014 Naperoviikot 6-7 Rukalla 2014 11:00 Skimbaa & Snoukkaa Rosan & Rudolfin kanssa 13:30 Line & Ride with Picture ParkkiSessarit Battery Parkissa 14:00 Ride Test Center VuosselinPortissa 19:00 Kuusamon Näyttämö esittää: Faijat, Kuusamotalo 20:00 Jettiset Rukahovissa SUNNUNTAI 9.2.2014 Naperoviikot 6-7 Rukalla 2014 14:00 Naperopilkki koko perheen pilkkikisa RukaTontun rannassa 16:00 Taidetta lapsen silmin, taidesalonki Ruka Green Pavilion 20:00 Coloradon Baari visa 12:00 Haglöfs Suomi Slalom suurpujottelukisa Saaruassa koko perheelle MAANANTAI 10.2.2014 Naperoviikot 6-7 Rukalla 2014 11:00 Kiekerönmaan porot Rukan kylässä 15:00 Chuckbuddies-parkkikisa Rukan kylässä 11:00 Rosa & Rudolf -lastenkisa Rosa & Rudolf lastenmaassa (K-hissin lähellä) 14:00 Salomon Test Center Piste Vuokraamossa TIISTAI 11.2.2014 Naperoviikot 6-7 Rukalla 2014 11:00 Lumiukkoja voi tehdä joka säällä! Rakennettaan yhdessä lumiukkoja Kaltiolammella! 13:00 Naperojen piirrustuskilpailu Coloradossa 16:00 Happy Family Karkkibingo 19:00 Soihtulasku ja ilotulitus Kuru-rinteessä

11:00 Rosa & Rudolf -lastenkisa lastenmaassa (K-hissin lähellä) 14:00 Salomon Test Center Piste Vuokraamossa

14:00 Dumle Stigakisa Rosa & Rudolf lastenmaassa (J-hissin lähellä)

TIISTAI 4.2.2014

Naperoviikot 6-7 Rukalla 2014 15:00 Koe Wuuufauksen iloa pulkkamäessä! Wuuuf pehmoliukuri Kaltiolammen pulkkamäessä! 17:00 Soiva Siili Pisteessä

Naperoviikot 6-7 Rukalla 2014 11:00 Rakennettaan yhdessä lumiukkoja Kaltiolammella Rukan kylässä 13:00 Naperojen piirrustuskilpailu Coloradossa 16:00 Happy Family Karkkibingo 19:00 Soihtulasku ja ilotulitus Kuru-rinteessä 14:00 Dumle Stigakisa Rosa & Rudolf lastenmaassa (J-hissin lähellä) 19:00 Kuusamon Näyttämö esittää: Faijat, Kuusamotalo KESKIVIIKKO 5.2.2014 Naperoviikot 6-7 Rukalla 2014 15:00 Koe vauhdikas Wuuuf pehmoliukuri Kaltiolammen pulkkamäessä 17:00 Soiva Siili Pisteessä 14:00 Fischer Test Center PisteVuokraamossa 19:00 Kuusamon Näyttämö esittää: Faijat, Kuusamotalo TORSTAI 6.2.2014 Naperoviikot 6-7 Rukalla 2014 11:00 Lumiukkoja voi tehdä joka säällä! 14:00 Skimbaa & Snoukkaa Rosan & Rudolfin kanssa Vuosselin lastenmaassa 15:00 Chuckbuddies-parkkikisa Rukan kylässä 16:00 Happy Family Karkkibingo 14:00- Atomic Test Center PisteVuokraamossa PERJANTAI 7.2.2014 Naperoviikot 6-7 Rukalla 2014

Jää- ja savusauna sekä rentouttavia saunahoitoja; mm. turve- ja tervahoitoja

KESKIVIIKKO 12.2.2014

Tilavia ja kodikkaita kelohuviloita Salonkijärven rannalla

www.rukansalonki.fi

14:00 Fischer Test Center PisteVuokraamossa TORSTAI 13.2.2014 Naperoviikot 6-7 Rukalla 2014 11:00 Lumiukkoja voi tehdä joka säällä! Rakennettaan yhdessä lumiukkoja Vuosselissa! 14:00 Skimbaa & Snoukkaa Rosan & Rudolfin kanssa Vuosselin lastenmaassa 15:00 Chuckbuddies-parkkikisa Rukan kylässä 16:00 Happy Family Karkkibingo, Lasten Touhutalo, puh. 0400 101600 14:00 Atomic Test Center PisteVuokraamossa PERJANTAI 14.2.2014 Naperoviikot 6-7 Rukalla 2014 15:00 LOMALLA! Nuorten tapahtuma Rukan kylällä 16:00 Osallistu Rosa&Rudolf tietokilpailuun! 14:00 KIDIBUL lasten pujottelu Rosa & Rudolf lastenmaassa J-hissin lähellä 19:00 Zonessa Romantiikkaa&erotiikkaa 19:00 Yömäki ajalla 6.12.2013-4.4.2014

040 564 0937 sales@rukansalonki.fi

Ravintola Kultalassa pääset maistamaan pohjoisen luonnon puhtaita aromeja


Hierontaa Kauppakeskus Kumpareessa Varaukset

Ruka-Info

0400 101 601

Hierojat Arto Mursu 040 523 5540 Osmo Saapunki 0400 589 409


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.