TURUN SEUDUN EKONOMIT RY JÄSENLEHTI 3/2016

Page 1

TURUN SEUDUN EKONOMIT JÄSENLEHTI

3/2016

”Tässä lehdessä viisi sivua tapahtumia tarjolla – niin koulutuksia kuin virkistäytymistä ja verkostoitumistakin.”

MENTOROINNISTA näkökulmia työelämän muutostilanteisiin TURUN ALUEEN EKONOMIGOLF pelattiin Paraisilla KAUPPAKORKEAKOULU juhli tohtoreita ja maistereita promootiossaan


pääkirjoitus

Jäsenlehden pääkirjoitukset: Lehti 1/2016 puheenjohtaja Heidi Mäkinen Lehti 2/2016 ura- ja tapahtumavastaava Jaana Määttälä Lehti 3/2016 viestintävastaava Liisa Kevo Seuraavan jäsenlehden pääkirjoituksen laatii puheenjohtaja Heidi Mäkinen

Voiko Suomen Ekonomien arvoja soveltaa arkielämässä? Turun Seudun Ekonomit ry:n viestintävastaavana toimii Liisa Kevo

A

loitin vuoden alusta viestintävastaavana, ja näkyvin osa tehtävääni on uutiskirjeiden lähettäminen. Olen myös käynyt läpi mm. Suomen Ekonomien käyttöömme tekemiä aineistoja ja pohtinut Ekonomien arvojen merkitystä.

Avoimuus Arvoista ensimmäinen on avoimuus, joka tarkoittaa toiminnan läpinäkyvyyttä ja jakamisen halua. Avoimuus kertoo arvostuksestamme kumppaneitamme – ja tulevaisuuttamme kohtaan. Minut on otettu johtokunnassa lämpimästi vastaan, ja intrassamme on tietoa enemmän kuin olen vielä ehtinyt opetella. Itse toivon yhdistyksessä osaavani sekä antaa että pyytää apua, aivan samoin kuin nyt teen hiljattain perustamassani yrityksessäkin. Yhdistyksemme puolestaan järjestää syksyllä muun muassa verkostoitumistilaisuuden yrittäjille (lisätietoa s. 15).

Rohkeus Tulevaisuutta pitää luodata useimmiten tietämättä, minne maailma on menossa. Rohkeus on oikeiden asioiden tekemistä epävarmuudesta huolimatta. Mutta mistä tietää, mikä on oikea asia? Pitääkö luottaa intuitioon, kuten psykologi Tony Dunderfelt neuvoo? Yhdistyksemme toiminnassa ei onneksi tarvitse tehdä kauaskantoisia tulevai-

suudensuunnitelmia, mutta kyllä lähitulevaisuudesta pitää huolehtia. Rohkeutta on myös rehellisyys itseään kohtaan. Kun olet aito itsesi, löydät sinulle sopivimman polun myös työelämässä. Omaa itsetuntemustaan voi lisätä esimerkiksi osallistumalla yhdistyksemme koulutuksiin tai ekonomien mentorointiohjelmaan (lisätietoa s. 20).

Vastuullisuus Vastuullisuus on kaiken toiminnan edellytys. Taloudellinen vastuullisuus on Suomen Ekonomien toiminnan lähtökohta: sillä luodaan edellytykset sosiaaliselle, kulttuuriselle ja ekologiselle vastuullisuudelle.

na yhdistystoiminnassa oppii uusia asioita, virkistyy ja ehkä tulee myös hitusen onnellisemmaksi. Kannattaa painaa mieleen, mitä Matti Alahuhta toteaa kirjassaan Johtajuus: ”Miksi tehdä jotain muuta kuin sitä, mistä nauttii eniten, jos tähän on mahdollisuus? Älä ainakaan juokse rahan ja aseman perässä, sillä jos siihen juoksuun lähtee mukaan, ei pääse koskaan maaliin.” Vastaan otsikon kysymykseen myöntävästi ja suosittelen kirjaa lämpimästi!

Liisa Kevo viestintävastaava

Vastuullisuus on vastuuta ihmisistä, ympäristöstä ja taloudesta. Me kaikki olemme siis vastuullisia – niin yhdistyksen toiminnassa kuin omassa elämässämmekin. Yhdistyksemme vastuuseen kuuluu myös järjestää koulutustilaisuuksia ja yritysvierailuja, joista jäsenillemme on sekä iloa että hyötyä.

Onnellisuus Ekonomit toimivat sidosryhmissä niin, että syntyy arvomaailmaamme sopivia tuloksia – ja onnellisuutta. Ekonomi osaa iloita kollegansa menestyksestä. Voiko samaan aikaan saada riittävän hyviä tuloksia ja olla onnellinen? Olemalla muka-

”Olemalla mukana yhdistystoiminnassa oppii uusia asioita, virkistyy ja ehkä tulee myös hitusen onnellisemmaksi.”

2 I

Turun Seudun Ekonomit 3/2016

Kuva Ari Mikkola


Pexels.com

Sisältö

4

Suvi Elo

Katri Kronström

Mentoroinnista näkökulmia työelämän muutostilanteisiin

6

Yks ekonomi Turuust´

Seija Raesola toimii HRS Advisors Oy:llä mm. suorahakujen ja rekrytointien parissa.

Pääkirjoitus 2

4 Yks ekonomi Turuust´ 6 Ekonomien varaslähtö grillikesään 7 Parempi työelämä on meidän jokaisen vastuulla 8 Myrskyä uhmaamaan 9 Turun kauppakorkeakoulu juhli promootiossaan 10 Mentoroinnista näkökulmia muutostilanteisiin

TURUN SEUDUN EKONOMIT

9

Turun alueen Ekonomigolf Perinteinen kisa pelattiin tänä vuonna Paraisten Archipelagia Golf Clubilla.

11 Jäsenkysely 12 Väitöskirja 13 Nuorisonurkkaus 14 Ensimmäinen kandistipendi jaettiin 14 Tapahtumat ja yhteystiedot 15 Hae mentoriksi ja mediakortti 20 Tule mukaan johtokuntaan!

Julkaisija Turun Seudun Ekonomit ry I Päätoimittaja Katja Leppälahti Ulkoasu Jani Käsmä, www.kasma.fi I Kannen kuva Hanna Oksanen ja Esko Keski-Oja I Paino Tema-Team Oy, Turku I lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. I Aineisto Lehden 4/2016 aineistopäivä 4.10.2016 jakelu Lehti 3/2016 ilmestyy viikolla 33 I Levikki 2 500 kpl, ISSN 1797-5964

Kehity, Kehity, Virkisty, Virkisty, Verkostoidu. Verkostoidu.


MENTOROINTI

Kehity.

”Joskus ajatellaan, että osaaminen olisi pääomaa kuten raha, mutta osaaminen itseasiassa lisääntyy sitä jaettaessa – myös jakajalla itsellään.”

Mentoroinnista näkökulmia työelämän muutostilanteisiin Kolmas kylteri-ekonomi-mentorointiohjelma päättyi keväällä ja uusi ohjelma on jälleen alkamassa! Toivotamme niin uudet kuin vanhatkin mentorit mukaan tulevaan ohjelmaan. Lisätietoja löydät takasivulta.

M

entorointi on oiva tapa kehittää myös omaa osaamista. Työelämän jatkuvat muutokset ja kiire luovat tarvetta pysähtymiselle ja sisäiselle pohdiskelulle. Mitä oikeastaan haluan ja mihin olen menossa, mikä on minulle tärkeää. Tällaisten kysymysten omakohtainen pohdinta tukee paljon mentoroinnissa ja päinvastoin, mentorina toimiminen haastaa mentoria pohtimaan omaakin uraa. Opiskelijan urapohdinnat

avartavatkin usein myös mentorin ajatusmaailmaa ja itsetutkiskelua.

Osaamisen jakaminen työelämässä Mentorointiohjelmassa oli kuluneella kaudella kolme ryhmätapaamista. Päätöstilaisuudessa Henna Laukka Koivulaukka Oy:stä kertoi meille hiljaisen tiedon jakamisesta, joka linkittyy myös mentorointiin. Esimerkiksi erilaisten

kysymysten kautta voi päästä käsiksi omaan hiljaiseen tietoon ja ajan saatossa kertyneeseen osaamiseen. Henna tarjoaa Koivulaukka Oy:n kautta työnohjauksia, coachausta, koulutusta sekä tukee organisaatioita henkilöstön johtamiseen ja kehittämiseen liittyvissä projekteissa. Hiljaisessa osaamisessa on kyse yksilöön ja kulttuuriin sidonnaisesta, kokemusperäisestä ja tiedostamattomasta tiedosta. Henna mainitsi esimerkkinä päivystyksessä työskentelevän kokeneen hoitajan, joka kiinnittää vaistonvaraisesti huomiota moniin eri seikkoihin potilaassa ja hyödyntää havaintoja toiminnassaan. Hiljaista osaamista voi verrata myös metaosaamiseen, jossa taas on kyse taidoista perinteisen tieto-osaamisen taustalla. Tällaisia ovat esimerkiksi analysointitaidot ja kyky oppia uutta. Joskus ajatellaan, että osaaminen olisi pääomaa kuten raha, mutta osaaminen itseasiassa lisääntyy sitä jaettaessa. ”Kyse ei ole vain tiedon jakamisesta vaan

Kuvassa Henna Laukka Koivulaukka Oy:stä. Henna on koulutukseltaan KTM sekä sairaanhoitaja ja on sittemmin valmistunut johdon ja esimiesten työnohjaajaksi sekä NLP Master Coachiksi ja NLP Traineriksi.

4 I

Turun Seudun Ekonomit 3/2016


keskusteltaessa osaamiseen liittyvistä asioista syntyy parhaimmillaan oivalluksia useammalle osapuolelle. Keskustelut myös jalostavat osaamista”, Henna kertoo. Osaamisen jakamista voi myös helpottaa. Tiedon jakaminen on luontevampaa, kun työpaikalla vallitsee luottamuksen ilmapiiri ja osaamista ja erilaisuutta arvostetaan. Myös esimerkiksi verkostoista ja rakenteista huolehtiminen tukevat vuorovaikutusta.

Myös mentori hyötyy mentoroinnista Olemme saaneet ohjelmista positiivista palautetta ja myös mentorit kokevat saavansa osallistumisestaan monia hyötyjä. Vaikka pääpaino on aktorin kysymyksissä, esimerkiksi mentorin itsetuntemus ja ammatillinen identiteetti kasvavat. Osallistumisen taustalla on usein auttamisen halu ja kiinnostus kehittää omaa osaamistaan. Tukea mentorointiin tarjoavat myös monet aloitustilaisuudessa jaettavat materiaalit, kuten Suomen Ekonomien mentoroinnin käsikirja ”Intohimona mentorointi”. Kirjassa kerrotaan muun muassa, miten mentorointi tuo omaa osaamista näkyväksi, mikä parhaimmillaan antaa lisätyökaluja mentorin omiin uravalintoihin. Mentorointi tuo myös näkemystä työelämän haasteisiin ja työympäristön kehittämiseen sekä oman ajattelun avartumista ja uusia näkökulmia.

Rohkeutta tarttua tilaisuuksiin Haastattelimme yhtä ohjelmaan osallistunutta mentorointiparia ja kyselimme kokemuksista. KTM, valmentaja Reija Rantala on aiemminkin toiminut mentorina eri yhteyksissä ja tämä ohjelma oli hänelle kolmas. Reijan sai innostumaan mukaan halu tukea nuorempaa, uransa alussa olevaa henkilöä sekä mahdollisuus antaa aktorin myös

Kokeile Coachausta!

Kuvassa Mentori Reija Rantalalla (vas.) ja aktori Anna Perkkolalla luisti juttu erinomaisesti heti alusta alkaen.

haastaa itseään. Anna Perkkolalla opinnot ovat loppusuoralla ja hän haki ohjelmasta apua työnhakuun sekä tulevaisuuteen liittyvien ajatustensa selkiyttämiseen. Ennen mentoroinnin alkua molemmat täyttivät hakulomakkeet, joihin täytettyjen tietojen perusteella heidät yhdistettiin mentorointipariksi. ”Kun haet ohjelmaan, kirjoita avoimesti siitä, millainen olet ja mitä ohjelmalta toivot, näin saat parhaan mahdollisen matchin”, Anna neuvoo.

”Kannattaa pitää kaikki ovet ja silmät auki ja tarttua rohkeasti tilaisuuksiin.” Reija ja Anna asettivat alussa tavoitteet mentorointiprosessille ja he käsittelivät tapaamisissa ennalta sopimaansa teemaa ja toki juttelivat myös kuulumisista. He tapasivat noin kerran kuukaudessa kaksi tuntia kerrallaan. ”Pääpaino oli Annan työnhakuun liittyvissä asioissa. Kävimme läpi CV:tä, työhaastatteluun valmistautumista ja yritimme kirkastaa sitä, millainen työ ja työnantaja vastaisi Annan toiveita ja vahvuuksia”, Reija kertoo tapaamisten sisällöstä.

Anna on saanut monia oivalluksia mentoroinnin aikana. ”Ehkä se suurin oivallus tämän puolen vuoden aikana oli, että tässä vaiheessa on turha tehdä liikaa suunnitelmia tulevasta. Sen sijaan kannattaa pitää kaikki ovet ja silmät auki ja tarttua rohkeasti tilaisuuksiin. Myös itsetuntoni on kasvanut hurjasti vuoden aikana”, Anna kiittää Reijaa. Kyselimme myös vinkkejä tuleville mentoreille ja aktoreille. ”Mentorin kuuluu mennä aktorin ehdoilla ja sparrata niitä asioita, mitkä aktorille ovat päällimmäisenä mielessä. Siinä sivussa sitten tulee itsekin haastetuksi mietimään omia asioitaan”, Reija kertoo. Anna on kokenut saavansa mentoroinnista paljon enemmän kuin mitä oli uskaltanut odottaa. ”Muista sitoutua täysillä ohjelmaan, on sinusta itsestäsi kiinni, kuinka paljon saat ohjelmasta irti. Oppimisen ohella ohjelmasta voi saada myös uusia ystäviä ja tarkoitus on myös pitää hauskaa, joten kannustan kaikkia vähänkään kiinnostuneita hakemaan mukaan!”, Anna innostaa.

I Teksti Katja Leppälahti I Kuvat Pexels.com,

Hannes Frigård Kuvabitti Oy ja Katja Leppälahti

Turun Seudun Ekonomien jäsenille coachauskerta -20 %, tarjous voimassa 31.12.2016 asti. Ota yhteyttä tai varaa aika netistä www.koivulaukka.com Muista kertoa yhdistyksen jäsenyydestä.

Turun Seudun Ekonomit 3/2016 I

5


Yks ekonomi Turuust’

Vuoden 2016 teemamme on “Tuottavuutta hyvällä johtamisella“. Tällä palstalla julkaisemme aiheeseen liittyvän ekonomitarinan. Vuoden kolmannessa lehdessä esittäytyy HRS Advisors Oy:n advisor Seija Raesola.

Seija Raesola on Turun kauppakorkeakoulusta vuonna 1991 valmistunut ekonomi. Seija opiskeli markkinointia pääaineenaan ja aloitti valmistuttuaan markkinoinnin tehtävissä. Sittemmin hän on siirtynyt liike-elämän konsultoinnin pariin. Seijan uran käänteisiin on liittynyt niin hakeutumista, kokeilua kuin tilaisuuksiin tarttumistakin, varsinaista urasuunnittelua hän ei kuitenkaan ole tehnyt.

V

almistumiseni jälkeen työskentelin aikuiskoulutusjohtajana sekä mainostoimiston projektipäällikkönä. Eniro Finlandissa aloitin tuotepäällikkönä, edeten markkinointijohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Tämän jälkeen työskentelin ensin Tunturilla kv. kuntovälinemarkkinoinnissa ja sieltä siirryin mainostoimisto Briiffin toimitusjohtajaksi. Kokemukset erilaisista organisaatioista ja työtehtävistä ovat hyödyksi myös nykyisissä työtehtävissäni. Toimittuani erilaisissa markkinointi-, esimies- ja johtotehtävissä halusin syventää omaa osaamistani ja jakaa sitä muille. Olenkin täydentänyt koulutustani psykologian opinnoilla (85 op), organisaatiokonsultoinnin tutkinnolla sekä useilla coach-sertifioinneilla. MPS Finlandissa työskentelin seitsemän vuotta seniorikonsulttina ja aluejohtajana. Työtehtäviini sisältyi suorahakuja ja muita rekrytointeja, henkilöarviointeja ja coachingia. Vaikka koin työn mielenkiintoiseksi, aloin kaivata uusia näkökulmia. Siirryinkin organisaatiokonsultiksi Humapiin, jossa työskentelin johtamisen ja työyhteisöjen kehittämisen parissa 2,5 vuotta.

Liiketoimintalähtöinen näkökulma kuljetti HRS Advisors Oy:lle Kaipasin kuitenkin lähemmäksi bisnestä, joten siirryin HRS Advisors Oy:lle tämän vuoden alussa. Toimin HRS Advisors Oy:llä muun muassa suorahakujen

6 I

Turun Seudun Ekonomit 3/2016

ja rekrytointien parissa sekä johtoryhmien ja avainhenkilöiden valmentajana. Coachingin olen kokenut erityisen palkitsevana, erityisesti kun kuulen miten muutos näkyy organisaation tehokkuuden ja tuloksellisuuden lisääntymisessä. HRS Advisors Oy on kokeneiden konsulttien vuonna 2012 perustama ketterä ja menestyvä yritys. Meitä on tällä hetkellä 9 ammattilaista Turussa, Espoossa ja Tampereella. Toimimme asiantuntijoina rekrytoinnin, johtamisen ja henkilöstön kehittämisen sekä uraohjauksen saralla. Asiakkaamme arvostavat paitsi ammatillista osaamistamme, myös sitä, että ”meidän kanssamme on mukava tehdä töitä”.

Johtajuus nykypäivän jatkuvassa muutoksessa Organisaatioiden toimintaympäristöjen muutos edellyttää muutosta myös johtamisessa. Aiempi ylhäältä alaspäin tapahtuva johtamismalli tiukkoine hierarkioineen, ohjeineen ja toimenkuvineen ei enää toimi nykyisessä jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä. Tarvitaankin ketterämpiä toimintamalleja ja jokaisen asiantuntemuksen käyttöönottoa. Kysymällä näkemyksiä, jakamalla vastuuta ja kannustamalla yhteistyöhön kehitetään organisaatiota. Suuntaamalla huomio vahvuuksiin ja etsimällä ratkaisuja saadaan enemmän aikaan kuin ongelmiin keskittymällä.

Seija Raesola Advisor, Coach HRS Advisors Oy

Terveiset lukijoille Muutostahti kiihtyy entisestään ja onkin hyvä pysähtyä miettimään omia muutoksessa elämisen taitojaan. Omaa osaamista kehittämällä, uusia asioita kokeilemalla, verkostoitumalla ja myönteistä ajattelua harjoittelemalla kehität samalla omaa resilienssiäsi ja kykyäsi palautua erilaisista haasteista.

I Teksti Katja Leppälahti I Kuva Suvi Elo


Yritysvierailu Kuninkojan K-Rautaan – Suomen suurimpaan grillikauppaan

Kuvassa K-raudan grillimyynnistä vastaava Tero Troberg ja rautakauppias Sami Aalto (oikealla) esittelivät illan aikana rautakaupan toimintaa, Weber-grillejä ja loihtivat maukkaan tarjoilun.

Ekonomien varaslähtö grillikesään Turun Seudun Ekonomit pääsivät toukokuun alussa grillauksen makuun, kun järjestimme ekonomien grilli-illan Kuninkojan K-Raudassa.

N

oin parikymmenpäistä ekonomiryhmää oli vastassa kolmannen polven rautakauppias Sami Aalto. Kauppiaana Sami on toiminut kaikkiaan 13 vuotta. Vuodesta 2006 lähtien hän on vastannut Kuninkojan K-Raudasta ja nyt vierailupaikkanamme ollut Itäniityntien myymälä on avattu vuonna 2008. Myymälätilaa Samilla on 8000 neliötä sekä lisäksi runsaasti ulkotilaa. Yli 30 000 artikkelin tuotevalikoimalla pyörivässä myymälässä käy noin 1000 asiakasta päivittäin. Kuninkojan K-Raudan verkkokauppakin käsittää jo 28 000 artikkelia ja rakenteilla on peräti 100 000 artikkelia käsittävä kauppapaikka verkossa. Samin kaupassa ahertaa vuodenajasta riippuen 45-60 työntekijää ja liikevaihto on 16,5 miljoona euroa.

nistä vastaava Tero Troberg avasi meille ajatusmaailmaansa. Teroa voinee hyvällä omallatunnolla kutsua todelliseksi ”weberistiksi”. Hän omistaa 12 grilliä eikä ole käyttänyt uunia tai hellaa enää vuosiin. Ympäri vuoden Tero valmistaa grillissä kaiken joulukinkusta ja joulun laatikkoruuista kakkuihin, vihanneksiin ja popcorniin! Meille Tero valmisti uskomattoman maukasta savulohta sekä naudan flank steakia.

Grillauksen makuun

”Oli mielenkiintoista kuulla rautakaupan liiketoiminnasta ja grillauksesta vähän tarkemmin.”

Kuultuamme Samin mielenkiintoisen esityksen rautakaupan taloudesta pääsimme tutustumaan myös päivän aiheeseen, grillaukseen. K-Rauta Kuninkoja on Suomen suurin grillikauppa ja se todella kävi selväksi kun K-raudan grillimyyn-

Teron ja Samin intohimoinen suhtautuminen grilleihin ja grillaamiseen todella näkyy Kuninkojan K-Raudassa. Samin aloittaessa vuonna 2006 myynnissä oli 10 grillimallia ja grillien vuosimyynti oli noin 25 000 euroa. Grillikauppa valittiin tuolloin yrityksen tekemisen painopisteeksi ja vii-

Kuvassa Meille tarjottiin maukasta pallogrillissä savustettua lohta, kaasugrillissä grillattua naudan flank steakia tomaattiyrttikastikkeella ja salaatteja.

me vuonna grillejä myytiin 613 000 euron arvosta. Myytävien grillien valikoimakin käsittää jo yli 70 grillimallia ja yli 500 grillaustarviketta. Liikkeestä löytyy myös Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen Webergrillien virallinen shop-in-shop-myymälä. Lisäksi Sami järjestetää mm. grillikouluja asiakkaille ja muille sidosryhmille. Lopuksi pääsimme vielä tutustumaan Weber-grillimaailmaan ja taisi siinä muutama grillikauppakin syntyä illan päätteeksi. Suuri kiitos Samille ja Terolle. Oli mielenkiintoista kuulla rautakaupan liiketoiminnasta ja grillauksesta vähän tarkemmin. Tällä yritysvierailulla tarjoilut eivät ainakaan jättäneet toivomisen varaa.

I Teksti ja kuvat Tiitus Unhola,

tapahtumatyöryhmän jäsen

Turun Seudun Ekonomit 3/2016 I

7


Suomen Ekonomien järjestämä koulutustilaisuus 6.4. Scandic Juliassa

Parempi työelämä on meidän jokaisen vastuulla Oletko miettinyt omaa osuuttasi työyhteisön ilmapiiriin? Oletko tullut ajatelleeksi, että yrityksen tai yhteisön sisäinen ilmapiiri välittyy asiakkaille myös puheluiden ja jopa sähköpostin välityksellä? Ei siis ole yhdentekevää, millä fiiliksillä töitä paiskitaan. Hyvinvoivan työyhteisön luulisi kiinnostavan kaikkia, koska sillä on niin vahva yhteys kannattavuuden kanssa.

J

äsenillämme oli hieno tilaisuus pysähtyä pohtimaan näitä asioita keväisessä koulutusillassa, jossa Aalto-yliopistossa väitellyt Merja Fischer kertoi ajatuksiaan ja tutkimustuloksiaan siitä, miten muun muassa parempi työelämä ja ylivertainen asiakaskokemus synnytetään yhdessä. Fischer väitteli vuonna 2012 aiheesta ”Positiivisen vuorovaikutuksen merkitys yritysten välisen palveluliiketoiminnan tuottavuuteen ja tuloksellisuuteen”. Vuorovaikutus on kaikkien ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta kaikissa tilanteissa. Siksi jo kahden yksilön välinen keskinäinen kommunikointi ratkaisee, saatikka eri yksiköiden välinen. ”Miten pystytään näkemään asiakkaiden tarpeet,

jos ei nähdä toisten yksiköiden tarpeita”, Fischer kummastelee. Hän kutsuu laatuyhteydeksi dynaamista, kahden yksilön tai yksikön välillä olevaa sidettä, joka perustuu kollektiiviselle tahtotilalle ja positiiviseen vuorovaikutukseen. Fischer uurastaakin tätä nykyä sinnikkäästi paremman työelämän puolesta, sillä parantamisen varaa on. Onneksi jokainen meistä voi olla mukana talkoissa. Avainasemassa on kukin yksilö itse ja oma tapa ajatella. ”Jokaisella on vastuu omasta käyttäytymisestään”, Fischer muistuttaa, mutta lisää, että ”johto ja esimiehet ovat vastuussa minkälaisen esimerkin antavat omalla käyttäytymisellään”.

Tunteet tarttuvat Miten sitten muuttaa omaa ajatteluaan ja käyttäytymistään? Kannattaa keskittyä mahdollisuuksiin ja pyrkiä auttamaan muita onnistumaan. Fischer kannustaakin harjoittelemaan positiivista vuorovaiku-

Lukuvinkki! Merja Fischer – Satu Vainio: Potkua palvelubisnekseen – asiakaskokemus luodaan yhdessä. HUOM! Suomen Ekonomien jäsenenä jäsenenä saat Talentumin verkkokaupasta 20 % alennusta. Kirjaudu Talentumin sivuille https://www.talentumshop.fi/ customer/account/login/ hyödyntääksesi alennuksen.

tusta omassa työyhteisössä. Kiitä, arvosta, kehu. Mitäpä jos kokeilisit jo tänään? Tunteet nimittäin tarttuvat. Haluatko itse olla tartuttamassa työyhteisöösi negatiivisuutta, vai voisiko sittenkin olla hedelmällisempää pyrkiä tuloksiin ilon kautta? Kriittinen ja kyseenalaistava voi olla positiivisellakin tavalla. ”Me kaikki haluamme olla synnyttämässä jotain itseämme suurempaa. Me kaikki haluamme tulla kuulluiksi ja nähdyiksi, niin myös asiakkaamme”, Fischer toteaa. Asiakas, joka kokee saaneensa ylivertaisen kokemuksen, maksaa ilolla ja tulee takaisin. Asiakas kun on kuitenkin se, joka maksaa palkat. ”Tutkimuksen mukaan 80 % palvelun tuottajista koki, että on tarjonnut ylivertaisen asiakaskokemuksen, mutta vain 8 % asiakkaista koki saaneensa sellaisen.” Siinäpä on miettimisen aihetta. I Teksti Nina Andersson I Kuva Merja Fischer pressbank

”Fischer kannustaa harjoittelemaan positiivista vuorovaikutusta omassa työyhteisössä. Kiitä, arvosta, kehu. Mitäpä jos kokeilisit jo tänään?”

Kuvassa Merja Fischer liputtaa positiivisen vuorovaikutuksen puolesta.

8 I

Turun Seudun Ekonomit 3/2016


TURUN ALUEEN EKONOMIGOLF 2016

Myrskyä uhmaamaan Perinteinen Turun alueen Ekonomigolf -kisa pelattiin tänä vuonna upealla ja hyväkuntoisella Paraisten Archipelagia Golf Clubilla 9.6.2016. Meteorologien myrskyennuste ei estänyt 23 tosigolfaria lähtemästä kisamaan ja illan myötä sääkin vain parani, aurinko helli ja tuuli tyyntyi. Tuuli toi kisaan omat lisähaasteensa, mikä näkyi tulostasossa.

K

isan järjestivät yhteistyössä Turun Seudun Ekonomit ja Ekonomföreningen Merkur. Kilpailun kautta syvennettiin alueellista yhteistyötä myös opiskelijayhdistysten kanssa. Kisaan kutsuttiin mukaan opiskelijoita sekä Turun KY:stä että Merkantila Klubbenista. Ruotsinkielisen opiskelijayhdistyksen jäseniä osallistuikin kisaan ensimmäistä kertaa. Turun alueen mestariksi haastavasta säästä huolimatta ylsi Perttu Hautala Turun KY:stä 31 pisteellä. Lisäksi parhaat 6 pelaajaa palkittiin sekä kisan paras scratch-tulos, jonka sai Patrick Perho Merkantila Klubbenista 81 lyönnillä. Paras nainen oli Nina Nikola Turun

KY:stä 28 pisteellä. Lisäksi arvoimme kymmenkunta palkintoa kaikkien kisaajien kesken. Yhteistyökumppanimme lahjoittivat meille jälleen herkulliset ja maittavat kisaeväät ja loistavia palkintoja. Kisan yhteydessä on perinteisesti järjestetty myös Ekonomien oma golfkurssi. Tänä vuonna golfin jatkokurssi järjestettiin greencardin suorittaneille Naantalin Kultarannassa 28.-29.5.

I Teksti ja kuva Katri Kronström,

tapahtumatyöryhmän jäsen

Kuvassa Väylällä 9 avaamassa parhaan scrach-tuloksen pelannut golfari Patrick Perho Merkantila Klubbenista.

Kilpailun mahdollistivat seuraavat yhteistyökumppanit: • Archipelagia Golf • Cloetta • Ekonomföreningen Merkur r.f. • Raisio Yhtymä • Turun Seudun Ekonomit ry • Turun Seudun Osuuspankki • Viking Line • Ålandsbanken • Buster Boats • Fennia • Turku Energia

Virkisty.

Turun Seudun Ekonomit 3/2016 I

9


Ryhmäkuvassa eturivissä vihityt kunniatohtorit, vas. professori Wolfgang Ulaga (Arizona State University), professori Michael Power (London School of Economics and Political Science), toimitusjohtaja Ilkka Paananen (Supercell Oy), professori Helen E. Longino (Stanford University), professori emeritus Ilkka Niiniluoto (Helsingin yliopisto), lääketieteen tohtori ja lääkintöneuvos Sakari Alhopuro.

Turun kauppakorkeakoulu juhli tohtoreita ja maistereita promootiossaan Turun kauppakorkeakoulu järjesti historiansa ensimmäisen yhdistetyn tohtori- ja maisteripromootion 12.-14. toukokuuta 2016. Tällöin 22 Turun kauppakorkeakoulussa väitellyttä henkilöä promovoitiin kauppatieteiden tohtoriksi ja neljä filosofian tohtoriksi. Kauppatieteiden maisteriksi promovoitiin 19 henkilöä sekä filosofian maisteriksi yksi henkilö.

tiona vuosisatojen ajan ja osoittanut, että se pystyy uudistumaan ja että sen arvot ja toimintatavat ovat yhä tänäkin päivänä päteviä tuottamaan arvoa ja hyvinvointia yhteiskunnalle, sanoi promoottori, professori Aino Halinen-Kaila promootioaktissa Turun konserttitalolla 13.5. Promootio on paitsi arvokas ja perinteinen, myös hauska juhla. Promootion juhlamenojen ohjaaja, professori Niina Nummela lausui juhlan alkamisjulistuksen promootiopäivällisellä Turun linnassa.

Kauppakorkeakoulu sai myös kuusi uutta kunniatohtoria, jotka saivat tunnustuksen tieteellisistä ansioistaan kauppakorkeakoulun tutkimusprofiilin kannalta merkittäviltä aloilta sekä Turun yliopiston ja kauppakorkeakoulun kanssa tehdystä yhteistyöstä sekä elinkeinoelämässä hankittujen ansioiden vuoksi.

- Tänään, tässä ja nyt, kohtaavat mennyt, nykyisyys ja tulevaisuus. Akateemiset, ajan hammasta hyvin kestäneet perinteet tuovat yhteen tämän hetken ja tulevaisuuden tieteen ja liike-elämän vaikuttajat, Nummela sanoi.

Y

I Teksti Terhikki Saari I Kuvat Hanna Oksanen ja Esko Keski-Oja

liopistolaitos, joka on keskittynyt ydintehtäviinsä, tieteelliseen tutki-

mukseen ja osaamisen siirtämiseen sukupolvelta toiselle, on säilynyt instituu-

Tohtorin hattu symboloi ajatuksen ja tutkimuksen itsenäisyyttä, miekka on hengen aseen vertauskuva, jota tutkija tarvitsee taistelussa sen puolesta, minkä on tutkimuksessaan todennut todeksi, oikeaksi ja hyväksi. Maisterit saivat promootiossa lehvän, sormuksen ja diplomin arvonsa merkkeinä. Maistereita promovoitiin viimeksi vuonna 2012. Lisää kuvia www.utu.fi/tse-promootio2016-kuvat

10 I

Turun Seudun Ekonomit 3/2016


”Haluatko vaikuttaa yhdistyksemme toimintaan?”

”Tule mukaan johtokuntatyöskentelyyn!”

JOHTAMISOSAAMISTA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUSTA Turun kauppakorkeakoulun johtamiskoulutusyksikkö TSE exe tarjoaa sekä organisaation tarpeisiin räätälöityjä kehittämisratkaisuja että avoimia koulutusohjelmia.

Tule mukaan Turun Seudun Ekonomien johtokuntaan! Oletko kiinnostunut yhdistyksemme kehittämisestä ja aktiivisesta toimintaan osallistumisesta? Tarjoamme ammatillista kehittymistä, monipuolista verkostoitumista, ”raakaa duunia”, mutta myös virkistäytymistä.

H

aemme kolmea uutta johtokuntalaista seuraavalla kaudella eli vuoden 2017 alusta vapautuviin tehtäviin:

1. jäsenlehden päätoimittaja 2. talousvastaava 3. jäsenvastaava

Jokaisella johtokuntalaisella on oma vastuualueensa ja hän voi toimia useammassa eri tehtävässä toimikautensa aikana. Johtokuntalaisen toimikausi kestää kolme vuotta ja kyseessä on vapaaehtoistyö. Johtokunta kokoontuu kerran kuukaudessa, pois lukien kesäkuukaudet. Lisäksi voit osallistua työryhmäpalavereihin, sidosryhmätapaamisiin, illanviettoihin sekä Suomen Ekonomien hallitustyöskentelyn koulutuksiin.

koulutusohjelma:

ajankohta:

JOKO TURKU CERTIFIED FORESIGHT PROFESSIONAL CERTIFIED VIRTUAL LEADER AJASSA EXECUTIVE MBA TURKU

4.10.2016 - 7.6.2017 15.11.2016 - 30.6.2017 9.12.2016 - 21.6.2017 tammi-toukokuu 2017 14.3.2017 - 7.6.2019

teemakoulutus:

ajankohta:

DIGITAALINEN MARKKINOINTI 5.-6.9.2016 LEADER’S VOICE VUOROVAIKUTUS JA VIESTINTÄ 24.-25.11.2016 UUDET LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET JA MUUTOKSEN JOHTAMINEN 1.-2.12.2016 YRITYKSEN TALOUDELLINEN OHJAUS 8.-9.2. ja 6.3.2017 HANKINTOJEN JOHTAMISESTA KILPAILUETUA TALVI 2017 Lue lisää ja ota yhteyttä

www.utu.fi/exe-koulutukset

Turun kauppakorkeakoulu • Turku School of Econom

Good leadership gets things moving

Ilmoittaudu hakijaksi 15.9. mennessä: pj. Heidi Mäkinen puh. 040 681 4414 tai heidimakinen@suomi24.fi. Lisätietoja tehtävän sisällöstä ja työmäärästä saat myös vastuualueen vetäjältä, ks. yhteystiedot www.turunseudunekonomit.fi.

Turun Seudun Ekonomit 3/2016 I

11

TURKU


JÄSENKYSELY

Teemmekö oikeita asioita oikeissa kanavissa? Meillä Turun Seudun Ekonomeissa on vuosittain paljon erilaista toimintaa. Näymme ja olemme myös aktiivisia monessa eri kanavassa. Viime syksynä pohdimme toimintaamme ja erityisesti sitä, vastaako tarjoamamme kokonaisuus jäsentemme toiveita. Toimimmeko halutulla tavalla?

P

ohdinnan lopputuloksena päätimme tehdä lyhyen ja nopeasti tilannetta kartoittavan jäsenkyselyn koko jäsenistöllemme. Sähköinen jäsenkysely lähetettiin vuoden alkupuolella kaikille jäsenillemme eli noin 2300 henkilölle. Sen tulokset olivat iloisen positiivisia:

Vastaajien tilanne ja sukupuolijakauma Kyselyyn vastasi noin 17 % jäsenistöstämme. Heistä 70 % oli työelämässä, 18 % eläkeläisiä, 7 % työttömiä ja 5 % yrittäjiä. Naisten osuus kokonaismäärästä oli 63 %.

Yhdistyksen toiminnan tunteminen ja tiedon saanti Yhdistyksen toiminta oli tuttua puolelle vastaajista. Melko huonosti toimintaa tuntevia oli kuitenkin yllättävän iso määrä eli kolmannes. Yhdistyksen toiminnasta erittäin hyvin tai melko hyvin tietoa sai kuitenkin yli 90 % vastanneista.

”Sähköinen jäsenkysely lähetettiin vuoden alkupuolella kaikille jäsenillemme. Tulokset olivat iloisen positiivisia.” 12 I

Turun Seudun Ekonomit 3/2016

Seuratuin viestintäkanava Vastanneista 67 % seurasi eniten sähköistä jäsenkirjettämme ja 32 % jäsenlehteämme (kyselyssä valittavissa oli vain yksi vaihtoehto). Sähköinen jäsenkirje oli myös samassa suhteessa suosituin kanava yhdistyksen toiminnasta tiedottamiseen. Facebook viestintäkanavana etsii vielä yleisöään alle yhden prosentin osuudella. Verkkosivuilla käynnit jäivät myös vain reiluun yhteen prosenttiin.

Miten toiminta on järjestetty ja mikä on suosituinta toimintaa Jäsenistöstä noin 20 % piti toimintaa erittäin hyvin ja noin 60 % melko hyvin järjestettynä. Toimintamuodoista suosituimmat olivat ylivoimaisesti koulutukset 40 % osuudella. Sitä seurasivat tasaväkisinä yritysvierailut ja kulttuuritapahtumat, molemmat noin 20 % osuudella. Hyvänä neljäntenä tulivat aamiasseminaarit 14 prosentin osuudella. Hännänhuipuksi jäivät harrastekokeilut ja päiväretket. Kiitos kaikille osallistuneille jäsenille. Tämä tieto on meille arvokasta ja pyrimme kehittämään toimintaamme vastausten viitoittamaan suuntaan. Nähdään tapahtumissa! Turun Seudun Ekonomien johtokunta

I Kysely ja teksti Anne-Mari Niemelä I Kuva Pexels.com

Seuratuin viestintäkanava

67 % sähköinen jäsenkirje

32 % jäsenlehti

Seuratuimmat toimintamuodot

40 % koulutukset

20 % yritysvierailut, kulttuuritapahtumat

14 % aamiasseminaarit


VÄITÖSKIRJA

Kansainvälistymistä tulisi miettiä jo ennen innovaation kaupallistamista KTM Nina Rilla tarkasteli Turun kauppakorkeakoululla 29.4.2016 tarkastetussa kansainvälisen liiketoiminnan alaan kuuluvassa väitöstutkimuksessaan innovatiivisten, yrittäjävetoisten yritysten kansainvälistymistä. Rilla selvitti tutkimuksessaan kansainvälistymisprosessia resurssien hankinnan näkökulmasta. Hän tarkasteli viittä yrittäjävetoista life science -yritystä Suomessa ja Itävallassa, minkä lisäksi tutkimuksessa toteutettiin kysely suomalaisille yrityksille. Väitöskirjan nimi on ”In search of the interrelatedness of innovation and internationalisation processes in entrepreneurial life science companies” (Yrittäjävetoisten life science -yritysten innovaatio- ja kansainvälistymisprosessien yhteyttä etsimässä). Vastaväittäjänä toimi professori Svante Andersson (Halmstadin yliopisto) ja kustoksena professori Niina Nummela.

T

utkimuksen mukaan innovaatiota kehittävät yrittäjävetoiset yritykset solmivat monenlaisia yhteistyösuhteita innovaation kehityksen alkamisesta lähtien, mutta näiden yhteistyösuhteiden hyödyntäminen kansainvälistymisessä on monille yrityksille haasteellista niukkojen resurssien vuoksi. - Monissa yrityksissä kansainvälistymistä pohditaan turhan myöhään, vasta tuotekehityksen loppumetreillä tai kaupallistamisen jälkeen. Yritys voi kuitenkin luoda kansainvälistymisprosessiin vaikuttavia tärkeitä linkkejä jo innovaation kehityksen aloittamisesta, Rilla sanoo.

Korkean teknologian yritykset hyötyisivät julkisesta kokeiluympäristöstä Rillan mukaan kokeneemmat yritykset ovat valmiimpia hyödyntämään ulkomaisia monitahoisia yhteistyösuhteita. Kansainvälistymiseen vaikuttavat myön-

teisesti sellaiset resurssit, joissa yhdistyvät aineellisten ulottuvuuksien lisäksi esimerkiksi epämuodolliset yrittäjyyttä motivoivat neuvot. Nämä ovat arvokkaita myös resurssipohjaisessa kansainvälistymisessä tarvittavan yhteistyökyvykkyyden muodostumisessa. - Yritysten kansainvälistymisen julkinen tuki on edelleen hyvin keskittynyt vientiin eli uusien markkinoiden hankkimiseen. Erityisesti life science -toimialan aloittavat, kansainvälistä kasvua hakevat yritykset hyötyisivät tukitoimista, joiden avulla ne voivat solmia ulkomaisia yhteistyösuhteita ja hankkia ulkomaisia resursseja jo yrityksen ensiaskelista alkaen. Terveysteknologian ja

muiden korkean teknologian yrityksille esimerkiksi hyvin toimiva julkinen innovaatioiden kokeiluympäristö on tärkeä. Tämä ympäristö voi löytyä ulkomailta, Rilla esittää. Väitöstutkimus korostaa käyttäytymisja resurssiperustaisten prosessien ymmärtämisen tärkeyttä kansainvälisessä yrittäjyydessä. - Tutkimustulosten perusteella voidaan esittää, että yrityksen esihistoria tulisi sisällyttää tiukemmin kansainvälistä yrittäjyyttä käsitteleviin tutkimuksiin, Rilla sanoo.

I Teksti ja henkilökuva Turun yliopiston viestintä I Kuvituskuva Pexels.com

”Monissa yrityksissä kansainvälistymistä pohditaan turhan myöhään, vasta tuotekehityksen loppumetreillä tai kaupallistamisen jälkeen.”

KTM Nina Rilla on syntynyt vuonna 1976 Vantaalla ja kirjoittanut ylioppilaaksi 1995 Pohjois-Tapiolan lukiossa Espoossa. Korkeakoulututkintonsa (KTM) Rilla suoritti Vaasan yliopistossa 2005. Väitös kuuluu kansainvälisen liiketoiminnan alaan.

Turun Seudun Ekonomit 3/2016 I

13


NUORISONURKKAUS

Kuvassa oik. Salli Laakio (Suomen Ekonomien opiskelijayhdyshenkilö), Paula Peltomaa (Turun KY ry:n puheenjohtaja) ja Juho Harmaa (opiskelijaja nuorekonomivastaava)

Kesä on kylterin parasta aikaa

K

esä on upea sekoitus lämpöä, unelmia ja kovaa työtä. Vaikka teoriapainotteinen opiskelu jää monella kylterillä kesäksi tauolle, ahertavat monet harjoitteluissa ja kesätöissä. Kesän työmahdollisuudet tarjoavat upean ikkunan työelämään tutustumiseen.

hakenut Turun Seudun Ekonomien kandijäsenyyttä. Syksyn myötä kandijäsenille kohdistettu toiminta käynnistyy muun opiskelijatoiminnan ohessa. Tämä mahdollistaa huomattavasti kohdistetumman tapahtumatarjonnan eri opiskeluvaiheissa oleville opiskelijoille.

Työnantajille kesäksi rekrytyt kylterit antavat mahdollisuuden valita parhaat tekijät jo ennen valmistumista. He tuovat myös uuden tuulahduksen yrityksen toimintatapoihin ja työskentelykulttuuriin. On hienoa, että usea Turun Seudun Ekonomien jäsen on kantanut kortensa kekoon ja tarjonnut töitä kesäksi.

Kevään aikana myönnettiin Turun Seudun Ekonomien ensimmäinen kandistipendi Tina Parhialalle (300 €), mistä lisää alla. Syksyn aikana Turun Seudun Ekonomien kandijäsenten kesken jaetaan kaksi uutta stipendiä opiskelumenestyksen tai muun hakemuksen pohjalta.

Kandijäsenyys kiinnostaa

Monelle valmistumista lähellä olevalle opiskelijalle siirtymä työelämään on täynnä haasteita ja uusia kokemuksia. Tähän tukea tarjoaa Suomen Ekonomien mentorointi, joka rakentaa siltoja jo valmistuneiden ekonomien ja valmistumassa ole-

Turun Seudun Ekonomien uusi kandijäsenyys on herättänyt huomattavasti kiinnostusta opiskelijoiden keskuudessa. Jo toistakymmentä innokasta kauppatieteiden kandidaattia on alkuvuoden aikana

Mentorointi rakentaa siltoja

vien opiskelijoiden välille. Ohjelma tarjoaa ekonomeille upeita mahdollisuuksia uusien tuoreiden näkemyksien keräämiseen oman kokemuksensa jakamisen ohessa. Mentoreita etsitäänkin kuumeisesti jatkuvasti lisää ja haku mentoriksi alkaa jo elokuussa. Itse mentorointi alkaa lokakuussa. Lue lisää ohjelmasta sivulta 20. Loppukesä tuo mukanaan myös uudet opiskelijat Kauppakorkeakoululle. Nämä tulevat ekonomit tuovat uutta intoa ja piristystä kaupunkikuvaan elokuun lopulla. Turun Seudun Ekonomit ja Turun kauppatieteiden ylioppilaat tutustuttavat uudet opiskelijat syksyn mittaa Suomen parhaaseen kaupunkiin ja ehdottomasti maan parhaaseen kauppatieteelliseen yhteisöön!

I Teksti Juho Harmaa, Paula Peltomaa

ja Salli Laakio

I Kuva Anne-Mari Niemelä

Haku mentoriksi alkaa jo elokuussa. Hae sinäkin ohjelmaan mukaan!”

Ensimmäinen kandistipendi jaettiin Tina Parhialalle

T

urun Seudun Ekonomit esitti uusien kandijäsentensä kesken haettavaksi stipendiä kevään 2016 aikana. Stipendiä haki toistakymmentä hakijaa, joiden joukosta stipendin saajaksi valittiin vuonna 2012 opintonsa aloittanut Tina Parhiala. Tina on taloustieteen opiskeli-

14 I

Turun Seudun Ekonomit 3/2016

ja, joka on menestynyt opinnoissaan erinomaisesti. Kandidaatintutkielmansa hän on laatinut erinomaisin tiedoin aiheesta “Sijoittajan epärationaalisuus portfolion muodostuksessa”. Turun Seudun Ekonomien kandijäseneksi Tina halusi hakea päästäkseen mukaan Turun Seudun Eko-

nomien toimintaan ja tutustuakseen ekonomien toimintaan Turussa.

I Teksti ja kuva Juho Harmaa


TULEVAT TAPAHTUMAT

Lämpimästi tervetuloa tapahtumiimme! Tarjolla on monenlaisia tapahtumia, niin koulutuksia kuin virkistäytymistä ja verkostoitumistakin.

Koulutukset ja ammatillinen kehittyminen Verkostoitumistilaisuus yrittäjäekonomeille, yrittäjiksi aikoville tai muuten yrittäjyydestä kiinnostuneille: Kunto kohdilleen ja kasvuun! - Yrittäjän ja yrityksen muutoskuntoisuuden kehittäminen Maanantai 12.9. klo 11.30-13 Turun Kellariravintola, Linnankatu 16

Muutos on pysyvää, oletko valmis? Ajatuksiamme herättelee toimitusjohtaja Kirsi Kostia Great Minds Oy:stä. Kirsillä on laaja ja pitkäaikainen kokemus yritysten muutoksista, muutosstrategioista ja muutoksissa selviytymisestä. Tule kuuntelemaan, keskustelemaan ja haastamaan oma muutoskykysi! Lounas on omakustanteinen (noin 10 €). Mukaan mahtuu 30 jäsentä. Ilmoittautumiset ajalla 22.8.-4.9.

Seuraava verkostoitumistilaisuus yrittäjyyteen liittyen on ke 25.1.2017 klo 11.3013 Turun Kellariravintolassa. Puhujana lounaalla on Turun kauppakamarin toimitusjohtaja Minna Arve aiheesta ”Turun seutu yrittäjän toimintaympäristönä”. Lisätietoa seuraavassa lehdessä, merkitse ajankohta jo kalenteriisi!

Talouden tunnusluvut Torstai 15.9. klo 18-20 Arol Finance Oy, Sibeliuksenkatu 3 (5.krs), 20100 Turku

Asiantuntijoilta ja esimiehiltä odotetaan yrityksen talouden tunnuslukujen ymmärtämistä ja liiketoiminnan raporttien lukutaitoa. Koulutuksessa perehdytään tarkemmin tuloslaskelman ja taseen rakenteeseen sekä niiden sisältämien erien tulkintaan yhtiön liiketoiminnan ja kannattavuuden näkökulmasta. Lisäksi syvennytään liiketoiminnan analysoinnissa yleisimmin käytettyihin tunnuslukuihin ja raportointimalleihin. Tavoitteena on oppia ymmärtämään paremmin talouden tunnuslukuja ja asioita numeroiden takana, ei opetella laskemaan niitä. Koulutus on tarkoitettu kaikille perustason osaamisen kertaamiseksi ja kehittämiseksi. Koulutuksen pitää partner Olli Nieminen Arol Finance Oy:stä. Tilaisuudessa kahvitarjoilu! Maksuton tilaisuus, mukaan mahtuu 20 jäsentä. Ilmoittautumiset ajalla 22.8.-7.9. Tervetuloa mukaan!

Menestyvän työyhteisön pelisäännöt/ Suomen Ekonomien järjestämä koulutus Torstai 29.9. klo 8.30-16 Scandic Julia, Eerikinkatu 4, Turku

Pelkkä ammattitaito ei enää riitä työssä ja työelämässä pärjäämiseen ja menestymiseen. Tämä koulutus tarjoaa jokaiselle työyhteisön jäsenelle tärkeitä eväitä, jotka auttavat työpaikalla toimimisessa ja siellä viihtymisessä. Koulutuksessa pohdimme mm. sitä, miten työpaikalla toimitaan rakentavasti ja mitä odotetaan esimieheltä tai alaiselta. Lisäksi tarkastelemme sitä, mistä syntyy toimiva työyhteisö ja mitä on ammatillinen käyttäytyminen ja hyvä yhteistyö ja vuorovaikutus. Koulutuksessa saamme välineitä myös erilaisten ongelma- ja ristiriitatilanteiden ratkomiseen sekä niihin keinoihin, joilla voidaan onnistua muutosten toteuttamisessa ja hallinnassa. Kouluttajana toimii organisaatiopsykologi Pekka Järvinen, Organisaatiokonsultointi Praxis Oy. Tarkempi ohjelma löytyy www.ekonomit. fi -sivujen kautta. Maksuton, vain Suomen Ekonomien jäsenille. Ilmoittautumiset 29.9. mennessä. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Merkur: Lectures in Business Torstai 29.9. klo 13 alkaen Hanken, Åbo Akademi

Ruotsinkielinen sisaryhdistyksemme Merkur järjestää vuosittaisen ajankohtaispäi-

Kuva Kristin Barlowe

Verkostoidu.

Kuvassa Anna Puu. Ekonomi Summit 2016 Helsingissä jatkuu seminaarin ja iltapalan jälkeen Anna Puun yksityiskeikalla. Juontajana toimii Marco Bjurström.

Turun Seudun Ekonomit 3/2016 I

15


Tapahtumiin ilmoittautuminen Pääset mukaan tapahtumaan ilmoittautumalla siihen Suomen Ekonomien nettisivujen kautta (www.ekonomit.fi).

1. Rock af Ages -musikaali

Jäsensivuille pääset kirjautumaan ylälaidan ”Jäsenpalvelu”-linkin kautta. Käyttäjätunnus on jäsennumerosi (löydät sen jäsenmaksulaskusta, rekisteriotteesta tai Ekonomi-lehden takakannen osoitteesta) ja salasana on henkilötunnuksesi loppuosa, jonka voit muuttaa kirjautumisen jälkeen. Kun olet kirjautunut Suomen Ekonomien jäsensivuille, valitse ”Ilmoittaudu tapahtumiin” ja valitse sinua kiinnostava tapahtuma. Ilmoittautuminen tapahtuu ”Ilmoittaudu”-painikkeen kautta. Ilmoittautumisesta lähetetään pääsääntöisesti vahvistusviesti sähköpostiisi.

3. Tulkoon joulu -konsertti

Sivuilla näet myös osallistujien ja vapaiden paikkojen määrän. Ilmoittautumisajankohta on mainittu kunkin tapahtuman kohdalla. Ennakkoilmoittautumisia ei oteta vastaan. Ongelmatilanteissa saat apua rekisterisihteeriltä (jasenrekisteri@ekonomit.fi ja puh. 020 693 200). Halutessasi voit ilmoittautumisaikojen puitteissa ilmoittautua myös Turun Seudun Ekonomit ry:n toimistoon (toimisto@turunseudunekonomit.fi tai puh. 02 469 0680, huomioi toimiston aukioloajat). Ilmoittautumisen peruuttaminen Mahdolliset peruutukset tulee tehdä ilmoittautumisajan kuluessa. Tällöin myös jo maksettu osallistumismaksu palautetaan. Peruutus onnistuu samassa paikassa kuin ilmoittautuminen (Suomen Ekonomien jäsensivujen tapahtumalistan lopun ”Omat tapahtumat” -kohdassa klikkaa ”Peruuta”). Tapahtumien maksut

2. Aamiaisseminaari - To Brand or not to Brand?

vän ja kutsuu myös meidän jäseniämme mukaan! Teemana on liiketoiminnan monimuotoisuus (Diversity in Business). Tilaisuus toteutetaan ruotsiksi ja puhujina ovat: Wilhelm Barner-Rasmussen, Åbo Akademi, Kei Heikkilä, SOS-Lapsikylät, Anders Helenius, stand up -koomikko sekä Stefan Lindfors, muotoilija ja taiteilija. Maksuton tilaisuus, mukaan mahtuu meiltä 50 jäsentä, joista paikkoja opiskelijoille 10 kpl. Ilmoittautumiset 22.9.2016 mennessä toimistoon, puh. (02) 469 0680. Tervetuloa mukaan!

Aamiaisseminaari: To Brand or not to Brand? Keskiviikko 5.10. klo 8.30-10 Turun kauppakorkeakoulu, luentosali 33, Rehtorinpellonkatu 3, 20100 Turku

Syksyn ensimmäisessä aamiaiseminaarissa kuulemme Professor of Marketing, PhD Stuart Roperin näkemyksiä brändäyksestä ja yrityksen maineesta. Stuart Roper on innostava luennoitsija ja hän on kirjoittanut useita arvostettuja teoksia brändäyksestä. Stuart Roper toimii professorina Branfordin yliopistossa (Branford University School of Management). Aamiaisseminaari toteutetaan englanniksi. Maksuton tilaisuus, mukaan mahtuu 50 jäsentä, joista opiskelijoille on varattu 10 paikkaa. Aamiainen tarjolla klo 8 alkaen. Varsinainen seminaari alkaa klo 8.30. Ilmoittautumiset ajalla 22.8.-25.9. Tervetuloa mukaan kuulemaan brändäyksen tärkeydestä tämän päivän markkinoinnissa!

Huomioithan, että mahdollinen tapahtumamaksu suoritetaan ilmoittautumisen yhteydessä Suomen Ekonomien sivuilla. Ilmoittautuminen raukeaa, mikäli tapahtumamaksua ei ole suoritettu 24 h sisällä ilmoittautumisesta. Käännythän mahdollisissa ongelmatilanteissa jäsenrekisterin tai toimistomme puoleen. Maksutavat; suurimmat pankit suoraan verkkopankin kautta ja pienemmät Paytrailin kautta, ei luottokorteilla. Tapahtumat ovat maksuttomia, ellei hintaa ole mainittu. Muista katsoa myös Suomen Ekonomien tapahtumat sivuilta

https://tapahtumat.ekonomit.fi/.

16 16 I Turun I Turun Seudun Seudun Ekonomit Ekonomit 3/2016 3/2016

TOP 3

Ekonomi Summit 2016 Helsingissä Perjantai 21.10. klo 15-20 Apollo Live Club, Helsinki

Helsingin Ekonomit kutsuvat myös meidän jäseniämme mukaan valtakunnalliseen ekonomitapahtumaan Helsinkiin! Tapahtuma kerää yhteen sekä ekonomit että kylterit innostumaan, oivaltamaan, inspiroitumaan sekä verkostoitumaan. Seminaarissa puhujina ovat Pekka Hyysalo, Fight Back (Mahdottomasta mahdollista), Anne Korkiakoski (Itsensä markkinointi) sekä Esko Valtaoja (Haastava tulevaisuus). Seminaarin ja iltapalan jälkeen tilaisuus jatkuu Anna Puun yksityiskeikalla. Juontajana toimii Marco Bjurström. Hinta 25 €/hlö. Lisätietoja ja ilmoittautuminen sivuilla: http://www.heko.fi/Default. aspx?tabid=522

Rakentava vuorovaikutus ja yhteistyötaidot/ Suomen Ekonomien järjestämä koulutus Tiistai 22.11. klo 16.30-20 Original Sokos Hotel Hamburger Börs, Kauppiaskatu 6, 20100 Turku

Stella Polariksen improvisaatiopohjainen vuorovaikutuskoulutus tutustuttaa sinut ilmaisun merkitykseen vuorovaikutustilanteissa. Eri yksiköistä ja erilaisista toimintakulttuureista peräisin olevat ihmiset saattavat nähdä toistensa toimintatavat, mielipiteet ja ideat joko esteinä ja hankaluuksina tai mahdollisuuksina uuden oppimiseen. Tämän koulutuksen tavoitteena on löytää konkreettisia ilmaisun keinoja saada yhteistyö sujumaan mahdollisimman rakentavasti ja mielekkäästi, mahdollisimman usean ihmisen kanssa. Kouluttajana toimii Elina Stirkkinen, Stella Polariksesta. Tarkempi ohjelma löytyy www.ekonomit. fi -sivujen kautta. Maksuton, vain Suomen Ekonomien jäsenille. Ilmoittautumiset 21.11. mennessä. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Aamiaisseminaari: Suomen, Euroopan ja maailman talouden tila ja näkymät Rock of Ages -musikaali – Turun parhaat bileet syksyllä 2016! Keskiviikko 16.11. klo 19 alkaen ks. tiedot sivulta 18.

Maanantai 12.12. klo 8.30-10 Turun kauppakorkeakoulu, luentosali 33, Rehtorinpellonkatu 3, Turku

Vuoden viimeisessä aamiaisseminaarissa emeritusprofessori Paavo Okko kertoo meille Suomen, Euroopan ja maailman talouden kehittymisestä ja tilasta. Paavo Okko on valottanut talouden vuosittaisia näkymiä aamiaisseminaareissa jo joulukuusta 2013, ja nyt


Noora Isoeskeli

TULEVAT TAPAHTUMAT

Kokouskutsu Tapahtumiin ilmoittautumiset www.ekonomit.fi

voimme jälleen palata siihen, miltä ennusteissa mennyt vuosi 2016 näytti ja mitä sitten vuoden aikaan oikeastaan tapahtuikaan. Maksuton tilaisuus, mukaan mahtuu 50 jäsentä, joista opiskelijoille on varattu 10 paikkaa. Joulupuuroaamiainen tarjolla klo 8 alkaen. Varsinainen seminaari alkaa klo 8.30. Ilmoittautumiset ajalla 22.8.-30.11. Lämpimästi tervetuloa!

Turun Seudun Ekonomit ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään keskiviikkona 30.11.2016 klo 17.00 Linnateatterissa, osoitteessa Linnankatu 31, 20100 Turku. Käsiteltävänä sääntömääräiset asiat: vuoden 2017 toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus, jäsenmaksun suuruus, johtokunnan jäsenten lukumäärä, yhdistyksen puheenjohtajan valinta, uusien johtokunnan jäsenten valinta erovuoroisten tilalle sekä tilintarkastajien ja heidän varahenkilöidensä valinnat. Syyskokous klo 17 on tarkoitettu vain jäsenille. Kokouksessa on tarjolla kahvia ja suolainen piirakka. Ilmoittautumiset tarjoilun vuoksi Suomen Ekonomien (www.ekonomit.fi) nettisivujen kautta. Kokouksen jälkeen, klo 19 alkaen, on tarjolla maksullinen Isän päivä teatteriesitys, johon myös avecit ovat tervetulleita. Lisätiedot lehden Tulevat tapahtumat -osiossa. Ilmoittautumiset Suomen Ekonomien (www.ekonomit.fi) nettisivujen kautta.

Yritysvierailut Medilaser

Kuvassa Isänpäivän teatteriesitys Linnateatterissa.

Maanantai 19.9. klo 17-19 Läntinen Pitkäkatu 13 (3. krs), 20100 Turku

Medilaser Oy on Suomen suurin vaativaan silmäkirurgiaan keskittynyt yksityinen klinikka. Yrityksen erikoisalaa ovat nykyaikaiset taittovirhe- ja kaihileikkaukset. Lääkäri, dosentti Antti Viljanen kertoo ajankohtaista silmien terveyteen liittyvistä asioista sekä eri leikkausmenetelmistä. Lisäksi tutustutaan Turun klinikkaan ja sen toimintaan. Tilaisuudessa kahvitarjoilu. Maksuton avec-tilaisuus. Mukaan mahtuu 25 henkilöä. Ilmoittautumiset ajalla 22.8.-11.9. Tervetuloa mukaan tutustumaan Medilaseriin!

Teleste Oyj Maanantai 26.9. klo 17.30-19 Telestenkatu 1, 20660 Littoinen

Teleste Oyj on vuonna 1954 perustettu suomalainen teknologiakonserni, joka kehittää ja tarjoaa video- ja laajakaistateknologioita sekä niihin liittyviä palveluita. Vuonna 2014 yrityksen liikevaihto oli noin 200 miljoonaa euroa ja konsernin palveluksessa oli vuoden lopussa noin 1 300 henkilöä. Telestellä on koko maailman kattava toimipisteverkosto ja sen liikevaihdosta yli 90 % kertyy ulkomailta. Yhtiön osakkeet on vuodesta 1999 noteerattu Helsingin pörssissä. Kahvitarjoilu. Maksuton avec-tilaisuus. Mukaan mahtuu 40 henkilöä. Ilmoittautumiset ajalla 2.6.-14.9. Tervetuloa mukaan tutustumaan Telesteen!

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Kaarinan apteekki Torstai 6.10. klo 18-20 Puntarikatu 3, 20780 Kaarina

Kaarinan Apteekki on edelläkävijä apteekkialalla, tarjoten asiakkaille myös monipuolisia kosmetologin ja sairaanhoitajan palveluita. Vierailulla apteekkari Helena Lehtinen kertoo, mitä on apteekkialan yrittäjyys, sen haasteet ja mahdollisuudet. Yritystarinan jälkeen luvassa on esittelykierros, jonka aikana tutustutaan apteekin tiloihin, kauneushoitolaan sekä sairaanhoitajan vastaanottoon, missä mahdollisuus saada illan aikana maksuttomia terveysmittauksia. Illan aikana tehdyistä ostoksista (ei lääkkeet) sekä varatuista hoidoista saamme 15 %:n alennuksen. Tar-

jolla pientä iltapalaa kahvin kera. Maksuton avec-tilaisuus. Mukaan mahtuu 20 henkilöä. Ilmoittautumiset ajalla 22.8.-28.9. Tervetuloa mukaan tutustumaan Kaarinan apteekkiin!

Aktia – sijoitusilta Torstai 13.10. klo 17.15-19.15 Aktia Pankki, Yliopistonkatu 15, Kauppatorin laidalla

Tule kuulemaan ”Ajankohtaista sijoittamisesta ja säästämisestä sekä varallisuuden kartuttamisesta”. Tarkemmat lisätiedot tilaisuudesta elokuussa ilmestyvässä uutiskirjeessä ja Turun Seudun Ekonomien verkkosivuilla.

Medilaser Turku tarjoaa kiinnostuneille maksuttoman silmien laser-/linssileikkauksen esitutkimuksen (arvo 95€) sekä -10 % laser-/linssileikkauksen hinnasta, jos esitutkimus on varattuna marraskuun 2016 loppuun mennessä. Kaihileikkausta koskee kampanjahinta 1190 € / silmä.

Turun Seudun Ekonomit 3/2016 I

17


Suomen Ekonomien virtuaaliset koulutukset

Virtuaalinen ryhmäcoaching

Ryhmäcoaching -tapaamisia järjestään 9 kertaa ajalla 23.8.-20.12. klo 8.30-10.30. Osallistumalla opit coachaamaan muita ja pääset myös itse coachattavaksi saaden samalla koko ryhmän osaamisen ja asiantuntemuksen käyttöösi.

EkonomiEsimies verkossa -koulutus

Valmennus tapahtuu videoiden, tehtävien, verkkokeskustelun sekä vuorovaikutteisten webinaarien avustuksella. Koulutus järjestetään 5.9.-11.12. ja se on tarkoitettu sekä esimiestehtävissä jo toimiville että niihin haluaville.

WEBINAARI: Strategisen hyvinvoinnin johtaminen ja liiketoiminnallinen vaikuttavuus Torstai 25.8. klo 9-10

Tässä webinaarissa käydään läpi tuloksellisuuteen tähtäävä kokonaisuus, jossa vaikuttavuuden analysoimisen malli kirkastaa tulokseen eniten vaikuttavat tekijät.

Tutustu virtuaalisiin koulutuksiin Ilmoittaudu Suomen Ekonomien nettisivujen kautta osoitteessa https://tapahtumat.ekonomit.fi/ (valitse verkkotapahtumat).

18 I

Turun Seudun Ekonomit 3/2016

Kulttuuri ja harrasteet

Virkisty.

Punaviiniä ja lakritsia -koulutus Tiistai 11.10. klo 18-19.30 Turun Seudun Ekonomien toimisto, Käsityöläiskatu 17, Turku

Viinin kanssahan voi käytännössä syödä ihan mitä tahansa, vai mitä? Ja tässä tastingissä kokeillaan erittäin trendikästä yhdistelmää, nimittäin punaviinit ja lakritsi. Lakritsi ja viini sopivat itse asiassa erinomaisesti toisilleen, vaikka ensikuva tästä makuparista voikin tuntua hieman oudolta. Maistamme, keskustelemme ja opimme yhdessä uutta rennoissa merkeissä. Uusia elämyksiä on varmasti luvassa! Koulutuksen pitää monelle jo tuttu sommelier Martin Nordell. Avec-tilaisuus, hinta 40 € / henkilö. Vain 12 paikkaa. Ilmoittautumiset ja maksut ajalla 2.6.-25.9. Tervetuloa mukaan!

Joulun ja uudenvuoden kuohuviinit -koulutus Tiistai 8.11. klo 18-19.30 Turun Seudun Ekonomien toimisto, Käsityöläiskatu 17, Turku

Pikkujoulusesonki on tulollaan. Tällä kertaa perehdytään varsinkin syksyn uutuuksiin ja keskustellaan siitä mitkä kuohuviinit sopivat jouluun sekä uudenvuoden juhliin. Hyviä lahjavinkkejäkin on luvassa. Kuten viimeksikin, testataan viittä eri kuohuvaa ja joukkoon mahtuu tietysti myös samppanjaa. Koulutuksen pitää monelle jo tuttu sommelier Martin Nordell. Martin on jo parin vuoden ajan pitänyt viinikoulutuksia ja hän on erikoistunut juuri kuohuviineihin. Avec-tilaisuus, hinta 40 € / henkilö. Vain 12 paikkaa. Ilmoittautumiset ja maksut ajalla 22.8.-30.10. Tervetuloa mukaan!

Rock of Ages -musikaali – Turun parhaat bileet syksyllä 2016! Keskiviikko 16.11. klo 19 alkaen Turun kaupunginteatterin Domino -teatteri, Humalistonkatu 7, 20100 Turku

Musikaali Rock of Ages kertoo kahdesta nuoresta, jolla on suuret unelmat. Rocktähteydestä haaveileva Drew ja näyttelijänuraansa aloitteleva Sherrie kohtaavat toisensa Los Angelesin Sunset Stripillä. Mutta mikä on showbisneksessä menestymisen hinta? Tai toisaalta – mitä ihmeen väliä sillä on, niin kauan kuin musiikki soi ja baari on auki?! Rock of Agesissa kuullaan 1980-luvun parhaat ja kovaäänisimmät rock-hitit. Ohjaaja Mikko Kouki lupaa, että Domino-teatterissa pidetään syksyllä 2016 Turun parhaat bileet. Avec-tilaisuus. Hinta 47 € jäsen ja 49 € avec (eläkeläiset 44 € / opiskelijat 46 €). Hinta sisältää väliajalla kuohuviinin. Mukaan mah-

Punaviiniä ja lakritsia -koulutus Tiistai 11.10. klo 18-19.30 Joulun ja uudenvuoden kuohuviinit -koulutus Tiistai 8.11. klo 18-19.30

tuu 40 henkilöä. Ilmoittautumiset ja maksut 12.10 mennessä. Tervetuloa mukaan!

Isän päivä -teatteriesitys ja syyskokous Keskiviikko 30.11. klo 17 alkaen Linnateatteri, Linnankatu 31, 20100 Turku

Tilaisuus aloitetaan syyskokouksella, ks. kokouskutsu sivulla 17. Kokouksen jälkeen, klo 19 alkaen, on tarjolla Isän päivä teatteriesitys. Isän päivässä liikutaan Kyrön tarkkasilmäisyyden ytimessä. Kolmilapsisen perheen isä huolehtii perheen arjesta, kun vaimo paahtaa työelämässä. Lasten ja kotitalouden hoito sujuu jotenkuten, ja filosofoinnillekin jää tilaa. 80-luvun lapsi tekee havaintoja nykypäivän arjesta ja maailman muuttumisesta. Millaista oli elämä Kekkosen, Neuvostoliiton ja DDR:n maailmassa, aikana ennen kännyköitä, kaukomatkoja ja tortilloja? Isän päivä on oiva kuvaus siitä, miten Suomi ja suomalaiset ovat muuttuneet ja miten kutkuttavan kivuliasta joitakin muutoksia on sietää! Isän roolissa nähdään Matti Ristinen, joka on kypsynyt urallaan valovoimaiseksi koko kansan tähdeksi. Esityksen ohjaa Petteri Summanen. Isän päivä -esitys on avec-tilaisuus, myös perheenjäsenet ja opiskelijat ovat tervetulleita. Hinta 40 € jäsen ja 42 € avec (eläkeläiset ja opiskelijat 38 €). Hinta si-

Pexels.com

TULEVAT TAPAHTUMAT


Liisa Raulas

TULEVAT TAPAHTUMAT

Alumnipäivä 2016 Lauantai 29.10.2016 Turun kauppakorkeakoulu, Rehtoripellonkatu 3, Turku

Päivän teemana on ”Uskalla yrittää”. Tunnelmaa nostatetaan mielenkiintoisin asiantuntijapuheenvuoroin sekä oheisohjelmin, päivä huipentuu illalliseen. Loppuiltaan järjestetään halukkaille bussikuljetus jatkoille Turun keskustaan.

Kuvassa Ekonomit ja kylterit juoksivat hyvän asian puolesta viime vuonna peräti kahdeksassa kaupungissa yhtäaikaa.

Varaa paikkasi ilmoittautumalla ja maksamalla 36 € osall.maksu, ohjelma julkistetaan elokuussa. Ilm. mukaan: https:// konsta.utu.fi/Default.aspx?mid=444&tabid =88&ctl=etapahtuma_ilmoittautuminen4_ omattiedot&extra

StudentRun tiistaina 13.9. Tarkemmat tiedot lähempänä ajankohtaa, seuraa syksyn uutiskirjeitä ja nettisivujamme.

Tulkoon joulu -konsertti Torstai 8.12.2016 klo 19-n. 21 Turun konserttitalo, Aninkaistenkatu 9, 20100 Turku

Virittäydymme joulun tunnelmaan yhdessä ruotsinkielisen sisaryhdistyksemme Merkurin kanssa tunnelmallisen joulukonser-

tin merkeissä. Tuliset tenorit ja Suloiset sopraanot eli Tomi Metsäketo, Pentti Hietanen, Maria Lund ja Johanna Försti tulkitsevat niin perinteisiä kuin uudempia joululauluja. Lämpimästi tervetuloa! Avec-tilaisuus. Paikkoja on varattu Turun Seudun Ekonomeille 40 ja Merkurille 20. Hinta 45 €/henkilö. Ilmoittautumiset ja maksut ajalla 22.8.-30.9. Ennen joulukonserttia on tarjolla perinteinen yhteinen jouluglögi-tilaisuus Merkur rf:n kanssa klo 16-18 Waterloopubissa (Puutori, Turku). Tästä tilaisuudesta lisää tietoa syksyn uutiskirjeissä ja nettisivuillamme.

Tulkoon joulu -konsertti Torstai 8.12.2016 klo 19-n. 21

TURUN SEUDUN EKONOMIT

Akavan Esimiesverkoston syksyn verkkokoulutukset 8.9. klo 8-9.30 Osallistava ihmisten johtaminen 12.10. klo 8-9.30 Esimies itsensä johtajana Lisätiedot ja ilmoittautumiset http://www.akava.fi/esimiesverkosto Pexels.com

sältää väliajalla lasin kuohuviiniä ja makean piirakan sekä eteispalvelumaksun. Kokouksessa tarjolla kahvi/tee ja suolainen piirakka. Mukaan mahtuu 60 henkilöä. Aveceille ovet avautuvat klo 18.30. Ilmoittautumiset ja maksut ajalla 22.8.-20.11. Tervetuloa mukaan!

Turun Seudun Ekonomit ry

Puheenjohtaja

Toimistosihteeri Marjatta Postinen Käsityöläiskatu 17 D 79, 20100 Turku Aukioloajat: ma–to klo 9–14, pe suljettu Toimisto on suljettu elokuun loppuun asti. (02) 469 0680 toimisto@turunseudunekonomit.fi

Tapahtumavastaava

Tykkää meistä myös Facebookissa!

Heidi Mäkinen puh. 040 681 4414

Jaana Määttälä puh. 050 558 4607

turunseudunekonomit.fi Turun Seudun Ekonomit 3/2016 I

19


Katja Leppälahti

TURUN SEUDUN EKONOMIT Kuvassa Kylteri-ekonomi-mentoroinnin päätöstilaisuudessa 28.5.2015 mietittiin yhdessä keskeisimpiä teemoja.

Jäsenlehti

Odotettu kylteri-ekonomi-mentorointi starttaa jälleen lokakuussa Turussa. Ohjelmassa kohtaavat valmistumisen kynnyksellä olevat kylterit aktoreina ja työelämässä olevat ekonomit mentoreina.

Paketti 1300 €

S

Paketti 700 €

uomen Ekonomien järjestämässä ohjelmassa mentori (valmistunut ekonomi) ja aktori (opiskelija) sopivat keskenään heille parhaiten sopivat teemat, joista keskustella ja joiden saralla kehittyä ohjelman aikana. Kaikille yhteisiä tapaamisia on vain muutama, joten aikataulut ovat pitkälti mentorin ja aktorin itsensä sovittavissa. Mentoriksi ryhtyminen ei vaadi osaamista kaikesta työelämään liittyvästä tai kokemusta uravalmennuksesta. Tarvitaan ainoastaan sitoutumista yhdessä tekemiseen, avoimuutta ja valmiutta luottamaan omaan pariinsa. Sinulla on halutessasi mahdollisuus toimia myös useamman opiskelijan mentorina pienryhmässä.

Reunaehdot hakemiselle:

• • • •

Kaksi koko sivun mainosta (210 x 297 mm) kahdessa lehdessä tai yksi aukeaman mainos (420 x 297 mm) yhdessä lehdessä Bannerinäkyvyys yhdistyksen sivuilla kolme kuukautta Kaksi puolen sivun mainosta (105 x 297 mm tai 210 x 148 mm) kahdessa lehdessä tai yksi koko sivun mainos (210 x 297 mm) yhdessä lehdessä Bannerinäkyvyys yhdistyksen sivuilla kolme kuukautta

ilmoitus 350 €

• Yksi puolen sivun mainos (105 x 297 mm tai 210 x 148 mm) yhdessä lehdessä

Ilmoitus 150 €

• 1/8 sivun mainos (90 x 65 mm) yhdessä lehdessä

Lehden aineistopäivät 4/2016 Aineisto (päätoimittajalle) 4.10.

Ilmestyy viikolla 44.

• ekonomilla oltava oman alan työkokemusta • läsnäolo aloituksessa to 6.10. klo 18-20 välttämätön

Sähköinen uutiskirje

Alustava aikataulu on seuraava:

ILMOITUS 225 €

• • •

to 6.10. klo 18.00 Aloitus – Mentoriparien muodostus ja tutustuminen käytännön asioihin Tammikuu, Välitapaaminen – Katsotaan mihin ollaan päästy ja annetaan lisää ohjeita tulevaisuudelle Huhtikuu, Lopetus – Käydään läpi onnistumisia puolin ja toisin. Mikä toimi, mikä ei. Miten mentorointia voi jatkaa.

• Kuvallinen mainos, joka sisältää yhden jäsenedun yhdistyksen jäsenille (kuvan koko on 560 x 180 px, tekstiä enintään 600 merkkiä) • Linkki ilmoittajan nettisivulle • Yksi jäsenetu / jäsenkirje • Jäsenkirjeen aineistotiedot ja lähetyspäivät löytyvät yhdistyksen verkkosivuilta Viestintä-välilehdeltä, sähköinen jäsenkirje -kohdasta

Haku päättyy su 18.9. Tarkista sähköpostisi ja lähde mukaan!

Salli Laakio Kysy lisää!

kylteriyhdyshenkilö, Turun kauppakorkeakoulu p. 050 5143913 salli.laakio@ekonomit.fi

Tiedustelut ja varaukset toimisto@turunseudunekonomit.fi toimisto puh. 02 469 0680, toimistoajat: ma–to 9–14, pe suljettu

TEMA-TEAM 12487-16

Hae mentoriksi!

Mediakortti 2016


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.