Vyms 100

Yl채m채en Mets채stysseura ry 1914 - 2014

Vesilahden Ylämäen Metsästysseura ry

1914 – 2014

10.5.2014

Ylämäen Metsästysseura ry 100-vuotta 10.5.2014 | JUHLAJULKAISU Vastaava päätoimittaja Tero Höyssä.

Toimituskunta: Esko Halme, Tero Höyssä, Jorma Karvinen, Hannu Koski, Aimo Matikainen, Matti Mäenpää ja Timo Viitanen, toimituskunnan sihteeri | Taitto: Grafal Oy, Armi Lylykangas Painos 500 kpl | Jakelu: VYMS:n jäsenet ja metsästysmaiden vuokraajat | Painopaikka PK-Paino Oy, Tampere

Hyvät metsästyksen ystävät

Puheenjohtajan tervehdys

”Haluankin Ylämäen Metsästysseura ry:n puolesta lausua parhaimmat kiitokset kaikille metsästysmaiden vuokraajille näistä kuluneista vuosista, vuosikymmenistä, joiden aikana olemme saaneet tehdä hyvää yhteistyötä kanssanne.”

Metsästysseuramme perustamisesta tulee kuluneeksi tänä vuonna 100 vuotta. Se on pitkä taival seuratoimintana. Ihmisen elinolosuhteet ovat tänä aikana suuresti muuttuneet, samoin metsästyksen luonne, tavat ja olosuhteet. Metsästettävän riistan määrät ovat vuosikymmenien aikana suuresti vaihdelleet. Metsästys on osaltaan toiminut riistakantojen säätelijänä.

Seuran toiminnan alkuaikoina metsästyksellä oli vielä suuri merkitys ihmisen ruuanhankintaan ja elatukseen. Aseet olivat ajan kehityksen mukaisia ja monenlainen pyydysjahti oli suosittua. Metsästysretket tapahtuivat kesällä jalan kulkien, talvella hiihtäen. Tässä suhteessa metsästäjä ja riista olivat luonnollisessa, tasavertaisessa asemassa.

Matkalla seuran alkuvuosista aina tähän päivään saakka riistan elinolosuhteet eivät ole huomattavasti muuttuneet, mutta metsästäjän olosuhteissa on tapahtunut valtavaa kehitystä. Aseet ovat kehittyneitä ja metsästystaitoa pidetään yllä monin eri harrastustavoin. Liikkuminen eri alueilla tapahtuu lähes poikkeuksetta autolla, kartat ovat parantuneet, entistä useammille on tullut jahtipuhelimet, teknologian kehittyessä muun muassa erilaiset digitaaliset paikantimet ja välineet, esimerkiksi koiratutkapannat helpottavat mahdollisen riistan liikkeiden seuraamista. Metsästäjän olosuhteita ovat osaltaan parantaneet kehittynyt riistavarasto ja taukotuvat eri puolilla metsästysaluetta. Tämä on mahdollistanut valtionhallinnon, metsästäjäjärjestöjen ja seurojen oman toiminnan pitämään hyvin lähellä luonnollista, yleisesti hyväksyttyä tasoa. Metsästystä voidaan nykyisellään pitää hyvin ohjattuna harrastusmuotona ja samalla luonnossa tapahtuvana vapaa-ajan viettona.

Vuosisadan alussa metsästysalueet eivät olleet mitenkään rajattuja tai luvanvaraisia, vaan eränkäynti oli vapaamuotoista. Tänä päivänä seuralla on tarkat metsästysalueet. Seuran alueella metsästysoikeus perustuu metsästysseuran ja maanomistajien välillä tehtyihin metsästysvuokrasopimuksiin.

Metsästysseura pyrkii metsästysoikeuden saadessaan omalta osaltaan estämään suunnitellulla metsästyksellä riistan pelloilla ja metsissä aiheuttamia vahinkoja. Pidänkin maanomistajien ja metsästysseuran välistä hyvää yhteistyötä tärkeimpänä asiana seuratoiminnassa. Se luo puitteet kaiken kattavalle metsästysseuratoiminnalle.

Haluankin Ylämäen Metsästysseura ry:n puolesta lausua parhaimmat kiitokset kaikille metsästysmaiden vuokraajille näistä kuluneista vuosista, vuosikymmenistä, joiden aikana olemme saaneet tehdä hyvää yhteistyötä kanssanne. Samalla haluan kiittää etujärjestöjä, naapuriseuroja ja yhdistyksiä hyvästä yhteistyöstä ja monimuotoisesta kanssakäymisestä. Lopuksi haluan kiittää seuran jäseniä ja heidän läheisiään arvokkaasta työstä seuramme hyväksi, yhdessäolosta yhteisen harrastuksemme, metsästyksen parissa.

Esko Halme puheenjohtaja

4

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014

SISÄLTÖ

22-24

25 Kansikuva: Aleksi Karvinen Kuva on voittanut v. 2011 valtakunnallisen valokuvauskilpailun 1. palkinnon alle 12 v. sarjassa.

4

Puheenjohtajan tervehdys

5

Sisältö

6

Suomen riistakeskuksen tervehdys

7-15

Ylämäen Metsästysseuran historiaa

26 27 28-29

Aramaja

Kultamitali Kolumni, Jorma Karvinen Jahtikuvia Hirvensoutu Pakina, Jorma Karvinen Ampumaharjoittelua ja kilpailuja

30

Tuplasorsat Pakina, Jorma Karvinen

31

Ensimmäinen kauriinkaato Pakina, Jorma Rautanen

32-34

Terveisiä maailmalta - Ystävyysmatka Saksan St. Georgeniin - Turistit

35 16-19

Tuontitavaraa Novelli, Jorma Karvinen

20-21

Kuvia vuosien takaa

36-39

JUHLAJULKAISU | 10.5.2014

Ei voi mitään, ”kruutissa” on jo valkee Pakina, Matti Mäenpää Peijaistunnelmia Kuvia hirvi- ja kaurispeijaisista Ei sitä kaikille piisaa Pakina, Matti Mäenpää

40-44

Jahtitunnelmia Kuvia 2000 -luvun jahdeista

45-46

Jahtikronikka, Ari Marjamäki

47 Harjulan jahti Pakina, Jorma Karvinen

Hämeen Spanielikerho

48-49 50

Jäsenet ja johtokunta 2014 Miksi mies metsästää?

Puheenjohtajan haastattelu Tapion lepytysloitsu, Jorma Karvinen

5

Suomen riistakeskuksen tervehdys

Riista-asioiden merkitys yhteiskunnassa on entisestään kasvanut. Osalle ihmisistä riistanhoito ja metsästys tarjoavat tärkeän harrastuksen, josta koetaan hyötyjä monella tavalla. Metsästys ja riista-asiat ovat kuitenkin enenevässä määrin myös muiden kuin metsästäjien kiinnostuksen kohteena. Metsästystä arvostetaan ja se on ehkä laajemmin hyväksyttyä toimintaa kuin pitkään aikaan. Riistaa pidetään puhtaana luonnontuotteena ja sille olisi kysyntää varmasti enemmänkin kuin on tarjolla. Samaan aikaan riistaeläinten ja ihmisten välille syntyvät konfliktit ovat entistä enemmän esillä eri syistä.

Myös metsästys kohtaa kritiikkiä. Metsästyksen ja riistatalouden tärkeän aseman yllä pitäminen ja vahvistaminen ovat paitsi riista-alan organisaatioiden, myös metsästysseurojen ja jokaisen metsästäjän vastuulla. Yhteistyö ja avoin tiedonvaihto eri osapuolten kesken ovat yleensä tehokkaita keinoja tässäkin asiassa.

Suomalaisen metsästyskulttuurin yksi perusrakenteista on metsästysseurojen toiminta, jonka ansiosta metsästys ja riistanhoito on järjestäytynyttä ja harrastus on tarjolla laajalle joukolle. Metsästyksen lisäksi seurojen toiminta tarjoaa jäsenilleen sosiaalisia kontakteja ja yhteisöllisyyttä, mitä moni meistä arvostaa erittäin paljon. Metsästysseuroilla ja niiden jäsenistöllä on tärkeä merkitys myös erilaisen vapaaehtoistoiminnan organisoinnissa, kuten riistantutkimuksen avustamisessa, koulutustehtävissä ja jopa viranomaisluontoisten tehtävien avustamisessa. Ilman metsästysseuroissa elävää talkoohenkeä ja vapaaehtoistoimintaa moni yhteisen edun mukainen asia jäisi toteutumatta.

Metsästyksen ja riistanhoidon hallinnoinnissa maassamme tehtiin vuosikymmenen vaihteessa merkittävä organisaatiouudistus. Aiemmat riistanhoitopiirit ja Metsästäjäin keskusjärjestö lakkautettiin ja perustettiin Suomen riistakeskus, jonka tehtävänä on huolehtia muun muassa metsästykseen ja riistanhoitoon liittyvästä hallinnosta, koulutuksesta ja neuvonnasta sekä riistatalouden edistämisestä. Uudistuksen tavoitteena on ollut luoda organisaatio, joka vastaa muuttuvan yhteiskunnan vaatimuksiin entistä paremmin ja palvelee sen eri toimijoita entistä laaja-alaisemmin. Riistahallin-

6

non kivijalkana ovat edelleen paikallistason riistanhoitoyhdistykset, joissa jäsenistö toimii pääasiassa talkoovoimin yhteisten asioiden hoitamiseksi. Riistahallinnon yhteys metsästäjäkuntaan on siis hyvinkin konkreettinen.

Metsästysseurat ovat tärkeässä asemassa myös uusien metsästäjien pääsemisessä harrastuksen pariin.

Muodolliset edellytykset metsästäjäksi tulemiselle, eli metsästäjäkurssin ja -tutkinnon suorittaminen ovat parhaillaan uudistamistyön alla. Jatkossakin metsästäjätutkinnot ja niihin tähtäävä koulutus ovat kuitenkin kaikkien ulottuvilla riistanhoitoyhdistysten tarjotessa palveluitaan kattavasti koko maassa. Kiinnostus ja innostus metsästystä kohtaan on sytyttävä jo paljon ennen metsästäjäkoulutukseen ja -tutkintoon hakeutumista.

Tässä asiassa tuttavapiiriin kuuluva metsästäjä on tutkitustikin tärkeässä asemassa tarjotessaan tietoa metsästyksestä ja toimiessaan esimerkkinä. Metsästäjätutkinnon jälkeen uudelle metsästäjälle on vastaavasti oltava tarjolla mahdollisuus harrastamiseen. Metsästysseuroissa paras keino turvata ja edistää metsästyksen asemaa onkin innostaa ja hyväksyä mukaan ennakkoluulottomasti uusia jäseniä.

Vesilahden Ylämäen Metsästysseura ry:n juhliessa 100. toimintavuottaan Suomen riistakeskus esittää metsästysseurallenne lämpimät onnittelut ja toivottaa menestystä tuleville toimintavuosille.

Jani Körhämö Riistapäällikkö Suomen riistakeskus Pohjois-Häme

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURAN HISTORIAA

Seuran ensimmäinen vuokrasopimus on laadittu 10.5.1914.

JUHLAJULKAISU | 10.5.2014

7

Hirvenkaato vuonna 1966 Arajärven takana.

VESILAHDEN YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY Metsästysseuramme täyttää sata vuotta 10.5.2014.

Tämän harrastuksen ympärillä jatkunut yhteistyö osoittaa, että se on monelle elintapa, joka aika-ajoin on tuonut jopa välttämättä kaivattua särvintä ruokapöytään. Vuodelta 1914, jota voidaan pitää seuran perustamisvuotena, on säilynyt jonkin verran asiatietoa. On vuokrasopimus, jolla seitsemän henkilöä vuokrasi perustetulle Rautatieläisten Metsästysseuralle 25 vuodeksi yksinomaisen metsästysoikeuden tiloilta, joiden allekirjoittajina olivat Marjaana Erkkilä, Evert Höllilä, Erland Orimus, Heikki Multanen, Frans Lemola, Frans Höyssä ja Kalle Nisu. Todistajina olivat Oskari Nisu, Lauri Sassi ja Toivo Hoikkanen. Seuran perustamisesta on tarkempaa tietoa seuran 1968 ja 1990 julkaistuissa historioissa.

Tällöin perustetulla seuralla ei ollut sääntöjä. Niitä ei ole ainakaan löytynyt. Perustajilla oli siihen aikaan hyviksi tunnettuja ajokoiria. Riistaa ei tarvinnut hakea, vaan riista haki metsästäjän. Tuolloin oli alueelle tekeillä toinenkin seura, jonka henkilöt ottivat yhteyttä halukkuudella yhtyä meidän

8

perustettavaan seuraamme. Sitten perustettiinkin alueelle vain yksi metsästysseura.

Myöhemmin tuli tarve saada toiminta lain ja asetusten mukaiseksi ja niinpä päätettiin muuttaa nimeä ja rekisteröidä seura. Siitä päätettiin 29.12.1938. Valittiin johtokunta ja päätettiin, että seura on varsinainen jatko Rautatieläisten Metsästysseuralle, joka lahjoittaa varansa ja vuokraamansa metsästysoikeuden uudelle seuralle. Kaikki seitsemän johtokunnan jäsentä olivat tuolloin Tampereelta. Rekisteröinti päätettiin jättää kokouksen päätöksellä 30.3.1939 ja oikeusministeriön rekisteröimisosasto hyväksyi sen 25.8.1939, joten siitä tulee kuluneeksi tänä vuonna 75 vuotta.

MAJAN HANKINTA Seuraa alkoi sota-ajan mentyä kiinnostaa oman majan hankinta. Vuonna 1947 valtuutettiin kauppias Hj. Mäkinen os-

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014

Uroshirven kaato Arajärvellä Raaskan metsässä 19.10.1968

tamaan Kuttusaari Kivijärveltä siihen tarkoitukseen. Myöhemmin 1954 toimeksi saanut ehdotti alueen vuokraamista, mutta seura ei katsonut voivansa sitoutua sopimusehtoihin.

suista vapautettuja maanomistajia ja 70 vuotta täyttäneitä pitkään jäseninä olleita oli 49, kunniajäseniä kaksi sekä kaksi koejäsentä. Yhteensä seurassa on 171 jäsentä. Kunniajäseniä ovat Aimo Matikainen ja Hannu Koski.

Pari vuotta myöhemmin löytyi sopiva tontti kauniilta paikalta Arajärven rannalta ja se ostettiin edullisesti Paavo Köykältä 8.8.1956. Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1957 ja majan nimeksi tuli Aramaja. Sittemmin vuonna 1969 tonttia voitiin huomattavasti laajentaa vastaamaan uusia tarpeita ja rakennuslupien vaatimuksia. Jälkeenpäin siellä on tehty huomattavaa korjausrakentamista ja maja on sähköistetty.

Ukkoutumista, joka valtakunnallisestikin puhuttaa, on meidänkin seurassamme tapahtunut, mutta on seuramme jäsenistössä runsaasti myös nuoria, kunhan saadaan vain heidät toimintoihin mukaan.

Maanomistajien myötämielisyyttä seuraa kohtaan osoitti, että suuri osa puu- ym. lahjoittajista eivät olleet seuran jäseniä.

JÄSENISTÖ JA JÄSENYYDET Kun vuonna 1914 perustetun seuran jäsenmäärä oli vain kymmenkunta, niin nyt maksavia jäseniä on 118, jäsenmak-

Seuramme päätti liittyä 1947 jäseneksi Suomen Kennellittoon ja on sen jäsenenä edelleen. Vuonna 1972 liityttiin jäseneksi Suomen Ajokoirajärjestöön ja Suomen Pystykorvajärjestöön. Vuonna 1958 järjestettiin ensimmäiset ajokoirakokeet. Viime vuosina on järjestetty karkeakarvaisille mäyräkoirille peurakokeita.

Ensimmäiset koiranäyttelyt seura järjesti vuonna 1969 ja ne ovat jatkuneet yhtä vuotta lukuun ottamatta tähän saakka. Alkuvuosina olimme yksin järjestysvastuussa, mutta jo pitkään on hyvänä yhteistyökumppanina ollut Hämeen Spanielikerho ry. Alkuun noin 70 koiran näyttely on laajentunut noin 300 koiran drive-in -näyttelyksi.

Jatkuu seuraavalla sivulla

JUHLAJULKAISU | 10.5.2014

9

Jatkuu edelliseltä sivulta

Vuonna 1955 tuli seuran voimakkaiden henkilöpersoonien välille erimielisyyttä siitä, miten vieraspaikkakuntalaisten tulisi käyttäytyä riistamailla. Se johti siihen, että Onkemäen – Riehun suunnalle perustettiin uusi seura, Itä-Vesilahden Riistamiehet ry, joka hankki metsästysmaita noin 2 500 hehtaaria. Alueet olivat osaksi toistensa lomassa ja vielä vanhankin seuran sopimus päällekkäisenä, joten varsinkin hirvieläinten metsästyslupien saanti alueille olisi ollut vaikeaa.

Joulukuussa 1956 yhdistykset pääsivät yhteisymmärrykseen siitä, että riitaisuudet on sovittava ja seurat yhdistettävä. Itä-Vesilahden Riistamiesten 34 jäsentä otetaan ilman eri maksua Vesilahden Ylämäen Metsästysseura ry:n jäseniksi ja saavat käyttää varansa harkintansa mukaan. Yhtyvä seura päättikin siirtää varoistaan 10 000 markkaa majan rakennusrahastoon ja noin 9 000 markkaa fasaanien ja jänisten istuttamiseen. Onkemäkiläiset sitten vielä hankkivat Marjamäen suulilla pitämillään kuusilla tansseilla majarahastoon 31 000 markkaa. Liittymisehtona oli myös, että vähintään 2/3 johtokunnan jäsenistä on oltava paikka-

kuntalaisia, olihan riidan aihe ollut vieraspaikkakuntalaisten röyhkeä käytös metsästysmailla.

Muutama vuosi sitten tuli taas erimielisyyttä, kun eräs hirviporukan jäsen ei noudattanut metsästyksen johtajan antamia määräyksiä. Tästä asetuksen vastaisesta toiminnasta määrättiin ko. henkilölle pieniä sanktioita. Siitä suivaantuneena ko. henkilö muutaman muun tukemana alkoi perustaa alueellemme omaa metsästysseuraa. Se on toiminnan, varsinkin hirvieläinten metsästyksen kannalta erittäin vahingollista ja toivommekin, että tässäkin asiassa päästäisiin sopuun, sillä laiha sopukin olisi parempi kuin lihava riita. Varsinkin maan- ja metsänomistajien etu olisi, että hirvieläinten metsästys tapahtuisi järkevästi sopien.

AMPUMATOIMINNASTA Seuralla on ampumatoimikunnan hyvän toiminnan johdosta ollut vilkasta toimintaa, jossa ansiokkaana vetäjänä

Kuvattu lokakuussa 1970 Kiilolla.

10

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014

on tähän vuoteen saakka toiminut Matti Jarva. Kesäisin on ollut viikottaiset harjoitukset Krääkkiön ampumaradalla ja talvisin viikottaiset ilma-ase -ammunnat Harjulassa liikkuvaankin maaliin, jossa myöskin paikkakunnan nuoret harrastajat ovat saaneet ammunnan ohjausta. Ystävyysotteluja on ollut toisten metsästysseurojen jäsenten kanssa haulikko- ja kivääriammunnoissa.

HIRVIELÄINJAHDIT JA PEIJAISET Hirvi- ja peurajahti on se, joka nykyisin eniten puhuttaa. Tiedotusvälineet ja jotkut muutkin ovat nostaneet aiheen pöydälle. Tosiasiassa metsästäjät eivät ole kuitenkaan se peikko, joka tässä on pyritty tuomaan esille.

Metsästysseuramme alueella on kaatomäärät pyritty suhteuttamaan kantoihin. Olemme yhteisluvan hakijoina Laukosta Viialaan olevien metsästysseurojen kanssa, joka sitten sallii metsästyksen siellä missä kannat ovat runsaim-

mat. Suurimmillaan kaatomäärät hirvillä ovat alueellamme 15 aikuista ja 15 vasaa. Siitä tultiin voimakkaasti alaspäin runsaitten kaatomäärien ja moottoritien Tampere – Helsinki rakentamisen johdosta. Moottoritie katkaisi hirvien luontaisen kulkureitin Konhon vuolteen tienoilla ja hirvikanta romahti Viialan ja varsinkin itäisen Vesilahden alueella. Nyt hirvikanta on uudelleen vähän elpynyt ja viime syksynä ammuimmekin jo kuusi hirvenvasaa ja neljä aikuista hirveä. Suurimmillaan kaatoluvut olivat vuonna 1980, jolloin ammuttiin 15 aikuista ja 15 vasaa.

Metsästys on huomattavasti tehostunut tiheän tieverkoston ja viestintävälineiden johdosta. Ensimmäiset kaksi radiopuhelinta seuramme hankki vuona 1970 ja kaksi lisää vuonna 1973. Nyt on melkein jokaisella hirvenmetsästykseen osallistuvalla radiopuhelin ja koiranohjaajilla ja metsästyksen johtajalla näyttöruutu, josta voi seurata missä koirat kulkevat, kuinka nopeasti ja miten taajaan ne haukkuvat. Ampumaan tarvitaan vielä metsästäjä ja on se eläin usein viisaampikin vaistoineen kuin metsästäjät.

Jatkuu seuraavalla sivulla

Hirvimetsällä 16.10.1971

JUHLAJULKAISU | 10.5.2014

11

Jatkuu edelliseltä sivulta

Hirviporukan tarkat säännöt on jaettu jokaiselle jahtiin osallistujalle. Poissaoloon hyväksytään kaksi päivää sen vaikuttamatta lihanjakoon. Alkoholisääntö on sama kuin autoa ajettaessa. Aihetta on seurassa pohdittu aikaisemminkin.

si. Syksyllä 1989 rakennettiinkin kunnalta ostetulle tontille lahtivajavarasto kaivoineen talkoovoimin, sitä on täydennetty grillikatoksella, nahkavarastolla ja liiterillä. Varastossa on myöskin kylmiö. Lisämaata ostettiin Haatajalta hehtaarin verran hirsilatoineen.

Vuonna 1945 hirviporukan pöytäkirjassa on mainittu poissaolosta: ”Pätevä syy ainoastaan todellinen sairaus, lomansaantikielto ja niihin verrattavat seikat. Laiskuus, krapula, huonot ilmat, haluttomuus ja harrastuksen puute eivät ole seikkoja, joihin voidaan turvautua rankaisematta. Mukana on oltava jahdissa 5 päivää, olipa jahtiaika 16 tai 30 päivää. Poissaolo ilman pätevää syytä on 200 markkaa päivästä puuttuvalta päivältä. Alkoholin käyttö sallittu vain, jos terveydelliset seikat, kuten kastuminen, vilustuminen sen käytön vaatii. Ei kuitenkaan juopottelua ajoaikana, ainoastaan kaatoryyppy sallittu.”

Viime vuosina on jahtipäällikkönä toiminut Timo Viitanen, aikaisemmin vuoden 1964 jälkeen Hannu Koski, Aimo Matikainen ja Esko Halme.

Hirvien käsittely vuodesta 1965 alkaen tapahtui Korkeekosken puimalassa, sittemmin Ilpo Höyssän kalustosuojassa ja Eino Viitasen puimalassa. Kaatomäärien noustessa tarve oman varaston rakentamisesta tuli välttämättömäk-

Tammikuussa tänä vuonna päättyneessä metsästyksessä meillä oli 130 pyyntilupaa ja yhdellä luvalla voi ampua kaksi vasaa. Luvalla kaadetiin 27 urosta, 34 naarasta ja 137 vasaa, yhteensä 198 peuraa. Metsäkauriiden metsästys aloitettiin

Ensimmäiset hirvipeijaiset pidettiin Vesilahden Nuorisoseuran talolla vuonna 1972, aluksi peijaisia oli harvemmin, mutta nykyisin joka vuosi.

Ilpo Oksalalla oli ensimmäinen peurankaatolupa seuran alueelle vuonna 1963. Hän kaatoikin yhden naaraan ja kaksi urospeuraa Halmeen maalle. Seurallamme oli ensimmäinen peurojen kaatolupa vuonna 1964, jolloin saatiin lupa kymmenen peuran kaatoon.

Kuvassa Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Hannu Koski (oik.), turkispyynnin neuvoja Teuvo Lepola, konstaapeli Jyrki Ilomäki ja Riistanhoitoyhdistyksen varapuheenjohtaja Kalevi Konsala.

12

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014

vuonna 2002. Niiden metsästys on kuitenkin ollut vähäistä, kun ilvekset ovat pitäneet kannan vähäisenä.

Sihteerinä ovat toimineet Hj. Granqvist, V.M. Aittokallio, Lauri Nummela, Esko Iivonen, Erkki Jokela, Pauli Kauppinen, Rolf Klinge, Pentti Heino, Olli Pekka Virtanen, Tero Höyssä ja nyt Ari Matikainen.

METSÄSTYSTOIMINTAA JA HENKILÖITÄ

Rahastonhoitajina ovat toimineet Hj. Granqvist, Väinö Tanner, Eemil Pakkanen, Tauno Kiiski, Reino Eskola, Hannu Koski v. 1959-2009 ja Tero Höyssä vuodesta 2009 edelleen.

Seuran toimintaan on kuulunut aktiivinen pienpetojen metsästäminen. Varsinkin Martti Tanni, Jussi Hietakangas, Hannu Lumme ja Antti Veikkolainen ovat kunnostautuneet pienpetojen vähentäjinä viime vuosikymmenellä.

Yhteinen ilveksen pyyntilupa metsästysseurojen kanssa Narvasta Viialaan on saatu yleensä kahdelle ilvekselle, jotka on kaadettu varsin nopeasti. Viime kaudelle, jolloin valtakunnallisesti ja myöskin Pohjois-Hämeessä myönnettiin huomattavasti enemmän pyyntilupia kuin aikaisemmin.

Voimakkaasti runsastuneen kannan johdosta sai meidänkin poppoomme kolmen ilveksen pyyntiluvan. Lupa tuli helposti käytettyä, kun tuli sen verran lunta, että näki jäljen. Viimeisenä jahtipäivänä kerrottiin tavatun viiden ilvespentueen jäljet, joten kanta on edelleenkin voimakkaassa nousussa.

Hirvieläinjahteihin on osallistunut jo 50 vuoden aikana säännöllisesti Aimo Matikainen, Matti Jarva ja Hannu Koski, sekä isänsä mukana jo 11- ja 12-vuotiaina aloittaen Arto Lepola ja Hannu Lumme.

Johtokunnan jäsenet ovat helmikuussa 2014 Esko Halme puheenjohtaja, Arto Lepola varapuheenjohtaja, Ari Matikainen sihteeri, Tero Höyssä rahastonhoitaja, Jorma Rautanen, Timo Ali-Löytty ja Pekka Koski.

Tässä muutamia otteita metsästysseuramme vuosisataisen toiminnan varrelta. Maininnan antaa vielä vastaus kyselyyn Suomen Yleiselle Metsästäjäliitolle lokakuussa 1945, jossa ilmoitettiin kunnioittaen, että seuramme jäsenistä ei yksikään kaatunut tai haavoittunut viime sodissa. Seura Jatkuu seuraavalla sivulla

Kuva: Esko Halmeen arkistot

Vuosittain seura valitsee ampuma-, koirakoe-, maanvuokraus- ja koiranäyttelytoimikunnat.

Majan isännyydestä on Pentti Rautasen jälkeen vastannut jo toistakymmentä vuotta Arto Lepola.

Seuran perustajia ovat olleet August Lehtinen, J. Kolliander, K. Rankka, Hj. Lumme, S. Siponen, H. Mäkinen ja J.A. Törmä.

Seuran puheenjohtajina ovat vuosien varrella toimineet Eemil Pakkanen v. 1938-1953, Otto Kosonen v. 1953-1956, Lauri Nummela v. 1956-1959, Aarne Loivela v. 1959-1966, Lauri Nurminen v. 1966-1967, Aimo Matikainen v. 1967-1988 ja Esko Halme vuodesta 1988 edelleen.

Ennen vuotta 1938 olleista puheenjohtajista ei ole tilastotietoa.

JUHLAJULKAISU | 10.5.2014

Aimo Matikainen (vas.) toimi seuran puheenjohtajana vuosina 1967 - 1988 ja nykyinen puheenjohtaja Esko Halme vuodesta 1988 lähtien edelleen. Kuvassa oikealla nyt sihteerinä toimiva Ari Matikainen.

13

Jatkuu edelliseltä sivulta

kylläkin metsästi ja piti kokoukset sota-aikanakin. Tietojeni mukaan sota-aikana töpinässä metsästyksessä ruuan hankkijoina toimivat ainakin Erkki Nieminen, joka vapautettiin eturintamasta neljän veljen kaaduttua ja Matti Lumme, jotka molemmat olivat seurassammekin eturivin metsästäjiä.

Vielä löytyy lehti-ilmoitus vuoden 1959 päätöksistä, jossa tiedotetaan, että riekko on rauhoitettu seuran alueella ja rusakkokin osalla aluetta ja majan rakentamista päätettiin jatkaa.

Vuosisadan varrelle mahtuu niin paljon maininnan arvoisia asioita ja toimijoita, että tällaisessa pienessä historiassa on kaikkea tärkeääkin mahdoton mainita. Aikaan mahtuu lukemattomia hikisiä ja hauskoja metsästys- ja talkoopäi-

viä. Paljon ovat jäsenet tehneet pyyteetöntä työtä rakkaan harrastuksensa parissa. Riistaa on ruokittu ja elinympäristöjä parannettu. Toiminnassamme on ollut lukemattomia henkilöitä, jotka ovat puhaltaneet yhteen hiileen, vähäiset soraäänetkin hyväksyen. Näin laajalla alueella toimivalla ja runsasjäsenisellä seuralla se ei aina ole helpoimpia tehtäviä. Sanotaanhan, että kala- ja metsämiehet ovat yleensä kateellisinta porukkaa.

Mutta mikä tärkeintä, meillä tulee aina olla avoimet ja hyvät suhteet kaikkiin alueemme maanomistajiin. Siinä työssä olemmekin aina hyvin onnistuneet.

Teksti: Hannu Koski | Kuvat: Hannu Kosken arkistot

Kuvassa Aimo Matikainen (vas.), Matti Mäenpää, Hannu Koski, Matti Höyssä, Esko Halme, Pentti Heino ja Tarmo Tanni.

14

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014

Hirvenmetsästäjät tauolla 1970-luvulla.

Kuvassa Pentti Heino toinen vasemmalla ja istumassa Leo Höyssä.

Hirveä tuodaan Kosken Hannulle Härmän tontilta Lepolan Keijon traktorilla v. 1971.

Vuonna 1978 Katerissa. Hannu Koski (vas.), Niilo Marttila ja Matti Höyssä.

Jahdissa 1970-luvulla Jorma Vulli (vas.), Ilpo Oksala, (tunnistamaton), Jaakko Virtanen, Mauri Haapanen, Esko Halme, Matti Jarva, Hannu Lumme ja Tapio Lindstedt. Edessä istumassa Aimo Matikainen.

JUHLAJULKAISU | 10.5.2014

15

NOVELLI Teksti ja kuvat: Jorma Karvinen

TUONTITAVARAA Elettiin kuusikymmenlukua, puolenvälin hujakoilla. Pirkanmaalaisessa metsästysseurassa oli saatu muutaman hirvenkaatoluvan lisäksi kaksi peuralupaa. Näitä ”Ameriikan ihmeitä” oli kuulopuheitten mukaan nähtykin Korvenkulman peräkylällä.

Olivat viihtyneet jonkin kytöladon seutuvilla lumentulon jälkeen viikkoja. Moniaita kaatoyrityksiäkin oli tehty pienellä porukalla, mutta aina elikot vetivät pitemmän korren. Ei tepsineet hirvenpyyntökonstit tähän outoon otukseen. Ajossa ne ryökäleet loikkivat milloin mihinkin suuntaan. Tunnetuista hirvenkulkupaikoista ne viis veisasivat.

Useimmiten hikinen jahti päättyi Ahvenjärven rantavuorten läpipääsemättömiin ryteiköihin loppusyksyn illan pimentyessä. Näissä jahdeissa Eetukin oli flanellisen paitansa monet kerrat hiellään kastanut.

Pystykorvainen sotapyssy kokomanttelipanoksilla ladattuna oli kerran jos toisenkin keikkunut olalla SA-merkillä leimatun kangasrepun kaverina. Mahtaneeko outo otus tarvitakaan muuta, kuin piekkarin kokopitkän, oli Eetu itsekseen usein tuuminut. Eihän tuo mokoma kuulemma ollut edes puolen hirvenvasan kokoinen. Hän ei ollut vielä ehtinyt näkemään moista tuontitavaraa luonnossa. Kuvia seuran nokkamies oli toki kaikille jahtimiehille näyttänyt, mutta ota niistä nyt sitten tolkku. Näyttäähän se jäniskin kuvassa isolta, vaan Eetun reppu on niitäkin nielaissut parit kolmet kerralla, eikä tiukkaakaan ole tehnyt.

Eetulla oli metsäpalstallansa menossa pöllisavotta, jonne hän kiirehti marraskuun lopun aamupimeässä hevosensa Pokun kanssa joka arkiaamu. Silläaikaa kun Eetu parkkasi pöllejä, rouskutteli Poku heinää päitsiin kiinnitetystä juuttisäkistä. Puoliset vietettiin tervaskannon kylkeen tehdyillä tulilla ja iltaan mennessä täyteen lastattu parireki nytkähti liikkeelle Pokun starttipierun säestämänä. Joka päivä Eetun rauhallinen kommentti työkeverilleen noudatteli samaa kaavaa: ”Noh, äläs ny riahu, persees repee”. Hämärissä purettu pöllisatsi kasvatti jokusen metrin kerrallaan riihen takana olevaa massapinoa.

Kaupat yhtiön kanssa oli tehty jo kevätpuolella. Joka ilta, ennen tallille ajoa, Eetu mittaili matkaa pinon päästä rosokaarnaisen männyn kylkeen. Siinä olisi savotan loppu, mutta sinne oli vielä matkaa kymmeniä metrejä. Samalla, kun Saimaan-tumppi lensi kaaressa Eetun ison kämme-

16

nen mossahtaessa toista vasten, nykäisi Poku tyhjän reen liikkeelle ja suuntasi ohjaamatta tallin eteen.

Eräänä aamuna heitä kuitenkin odotti yllätys. Harvennushakkuun reunaan, jäniksille kaadetun haavan latvuksen vieressä, seistä toljotti harmaaturkkinen sarvipäinen otus. Eetu yritti vaivihkaa pysäyttää Pokun konemaisen poljennon, siinä kuitenkaan onnistumatta. Eetu tuijotti peuraa herkeämättä, mutta Poku taas ei ollut huomannut koko kummajaista. Välimatka oli pusertunut jo haulikkoholliksi, kun peura äkkiä pyörähti ympäri ja katosi kevyesti puolimetrisessä lumessa loikkien kuusikkoon. Pitkä vitivalkoinen häntä vain heilui pystyssä puolelta toiselle, ikäänkuin hyvästiksi miehelle ja hevoselle. ”Ptruu”, hönkäisi Eetu hypäten saman tien reestä ja kietaisi ohjat reen reunavaarnaan. Tämä on nyt tutkimisen paikka, tuumaili hän ja mennä koikkelehti kohden haapaa. Paikalle päästyään holkki-Saimaan ensi pöllähdysten seasta kuului ääneen lausuttu toteamus: ”Syänys se o, kasvaimia napsinu. Näkkyy viävän vinkkeliltä evväät”. Katse käy tulojäljissä. Rauhassa on kävellyt ihan parkkauspaikan ja nuotion vierestä, ei ole äijällä kiirettä ollut. Nytpähän sitten on sekin tullut nähtyä, tuumaa Eetu parkkausraudan sihahtaessa puun ja kuoren väliin.

Eväitään mutustellessa iskee Eetun hikiseen päänuppiin ovela ajatus. Mitäpä jos kaataa rojahutan siihen toisenkin haavan, tiedä vaikka palaisi, kun näyttää siitä tykkäävän.

Toimen miehenä hän kävi heti käsiksi isoon haapaan, joka ryskyen tömähti ristiin maassa olevan kanssa. ”Tuv vaan takasi, täällon sulle hyvät evväät”. Hiljaa lausuttu kutsu sai Eetun hikisen naaman kiertymään ovelaan hymyntapaiseen.

Savotta jatkui, ja pöllipino riihen takana kurottui kohden männyn paksua runkoa. Joka aamu Eetu tarkisti tilanteen syöttihaapojen luona. Sorkanjälkiä oli tullut niin paljon lisää, että oli vaikea erottaa uudet jäljet aikaisemmista. Peuran kulkusuunnille oli muodostunut selvä polku, joka melkein kantoi miestä. Jahtiporukan muita miehiä kaupalla tavatessaan hän oli ollut visusti hiljaa havainnoistaan, myötäillyt vain muitten juttuja tavoittamattomista otuksista.

Kuitenkin hän kuumeisesti koetti selvittää itselleen, miten tavoittaisi tämän aaveen lailla liikkuvan saaliin. Hän oli aikoja sitten päättänyt , että pukin kohtalo oli sinetöity sillä kertaa, kun se erehtyi tulemaan väärän miehen hakkuulle.

Myrkyllä kettuja petkuttanut erämies kyllä keksisi reseptin tälle ovelalle tuontitavarallekin.

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014

Lihoista hän ei välttämättä hiiskuisi kenellekkään, jos ei olisi pakko. Kyllähän ne siinä kuluisivat sianlihojen jatkeena, vaikka he Maijan kanssa kaksin elelivätkin.

Sitten koitti peuran tuomiopäivä, näin oli Eetu päättänyt.

Jo kolmena eri yönä sataneessa lumessa ei aamullisia jälkiä näkynyt. Se vahvisti päätöstä iltapassiin menosta juuri nyt, kun oli täydenkuun aika. Aamulla savottaan mennessään hän oli vienyt mukanaan lammasnahkavällyt. Ison kuusen juurella, puolimetrisellä havupatjalla, kelpaisi saalista vaania pitempäänkin. Tänään Eetu oli lopettanut työt tavallista aikaisemmin ehtiäkseen hyvissä ajoin ennen hämärää passiin. Puolisen kilometriä ennen savottaansa hän sytytti rauhassa holkki-Saimaan ja sepaluksensa aukaisten lorotti puolimetriseen hankeen syvän reiän. Toimitus päättyi läskisoosin lataamaan pitkään pieruun sekä kämmenten läpsäisyyn. Saimaa-tumppi lensi tavallistakin pitemmän kaaren. Ähkäisten Eetu työnsi sauvoilla sivakkansa liikkeelle pitkin kovaksi tallattua ajouraa. Vähän ennen hakkuulle tuloa hän hiljensi vauhtia ja siirtyi umpisen puolelle. Pehmyt lumi teki hiihtäjän kulun aavemaisen äänettömäksi ja hiljaa hämärtyvä ilta kätki metsästäjän liikkeet mahdollisilta tarkkailijoilta. Passiin hän kierteli hakkuun takaa, varoen visusti ylittämästä syväksi tallattua jälkijotosta. Jo päivällä oli pitänyt katkaista muutama näköalaa peittävä, maataviistävä kuusenoksa pois. Nyt ampumaholli oli täydellinen.

Kaksinkerroin käännetty iso välly haiskahti lievästi hevoselle, mutta sen ei Eetu arvellut saalista karkoittavan. Repun päällä olevan sakolaisen piekkarin piippu sojotti jo valmiiksi kohden haapoja. Näyttämö oli valmis, esiintyjää vain odoteltiin. Ennenkuin kuutamo kunnolla valaisi maiseman,

JUHLAJULKAISU | 10.5.2014

oli Eetu napannut repun taskussa olleesta pöytäviinapullosta parit huikat lämmikkeekseen. Päässä pyörivät ajatukset sivusivat arkiaskareitten lisäksi meneillään olevaa saalistusta. Hieman häntä arvelutti, kun sakolainen oli ruokittu vain kahdella kokopitkällä patruunalla. Enempiä ei piirongin laatikoista ollut penkomisesta huolimatta löytynyt.

No, riittäähän yksikin, kun sen tällää oikeaan paikkaan, Eetu rauhoitteli itseään. Hän tiesi olevansa varma ampuja.

Kotopihan variksetkin sen tiesivät, paitsi ne, jotka luulivat olleensa turvassa riihentakaisessa kuusessa. Koko joukon harmaatakkeja oli isäntä tiputtanut kuistin ikkunankarmista tukea ottaen. Nuorempana hän ampui kevätiltaisin penniläisillä kymmenittäin räkättejä, jotka suunnittelivat pesimistä liian lähelle talon marjapuskia. Kesken ajatusten, kuutamon lumeenpiirtämissä kuusten varjoissa häivähtää jotakin. Katse terästyy, mutta mitään ei pysty tarkoin erottamaan. Käsi hakeutuu hiljaa kohti asetta, mutta Eetu pysäyttää liikkeen. Ehtiihän tässä, jos SE nyt tuolta hiipii. Jännitys laukeaa, kun varjoista tulla pylkyttelee jänis, pysähdellen aina välillä kuulostelemaan. Ei tiedä vinkkelitossu, miten lähellä olisi matkansa pää, jos nyt ei kytättäisi harvinaisempaa riistaa. Eetua naurattaa ja hän kulauttaa pöykkypullosta aika huikan.

Valtavan kokoinen peurapukki seisoi keskellä aukkoa.

Sen sarvikruunu kohosi ylväänä kohti tähtien täplittämää taivasta. Huurupilvet pöllähtelivät sen sieraimista ja pitkä häntä sojotti pystyssä vitivalkoisena lippuna. Tähtäimen jyvä piirtyi hahlon kautta ampujan silmään, ja suoraan sen takana häämötti peuran lapa. Sormi koukistui liipasimelle ja klik. Hätäisesti lukko taakse ja taaskin klik.

Jatkuu seuraavalla sivulla

17

NOVELLI Jatkuu edelliseltä sivulta

Peura kääntyi ja loikki häntä vilkkuen metsän varjoihin. ”Eeeiiii”, Eetu heräsi huutoonsa ja tajuamatta hetkeen aikaa tai paikkaa toljotti auki revähtänein silmin ympärilleen.

Kuu oli muuttanut tuntuvasti paikkaa taivaalla. Hampaat kalisivat ja jäsenet olivat jämähtäneet kankeiksi. Hän kampeutui ylös kuusenoksista tukea hakien ja kaivoi esiin taskunauriinsa. Fosforoidut viisarit osoittivat puolta kahta. Eetua paleli, mutta vilu hellitti kohta, kun viimeinen kolmannes pöykkypullon hyisestä nesteestä oli siirtynyt kuuluvan ähkäisyn saattelemana tuulensuojaan. Holkkitupakan pöllytessä hän hiljalleen hiihteli kohti ajouraa, päätti kuitenkin tarkistaa jäniksen touhut haavan luona. Eetu ei ole uskoa silmiään, kun peuranpolun vitilumessa erottuvat selvät sorkanjäljet. Haavan oksistosta karissut huurre kertoi vääjäämättömästi ruokailusta, joka häneltä oli jäänyt näkemättä. Sielunvihollisella tuskin on sellaista nimeä, joka ei olisi tullut mainituksi puoliääneen jupistussa pettymysloitsussa. Eetun veret rauhoittuivat vasta kun kotopiha lähestyi, ja mielen täytti ajatus eukon lämpöisestä kyljestä peiton alla.

Pakkasta kesti vain pari päivää ja sumuinen suojasää tavoitti Korvenkulman maisemat. Poku isäntineet teki taasen taivalta savotalle. Viereensä heinäsäkin päälle oli Eetu varustanut sakolaisen joka aamu siltä varalta, jos peuran juutas suvaitsisi ilmaantua. Nyt oli tuuri kuitenkin kääntynyt. Peura oli tottunut miehen ja hevosen touhuihin ja jäi paikoilleen vaikka hevosen rytmikäs askel toi miehen ja reen aivan näkösälle. Eetu hätkähti hieman peuran huomattuaan, mutta koppasi piekkarin kouraansa ja tähtäsi

18

reen liikkeestä huolimatta. Kipakkaa paukkua seurasi kuuluva läsähdys, joka muistutti Maijan mattopiiskan ääntä.

Peura köyristi selkäänsä ja loikki metsään. Eetu kietaisi ohjat kuusenkarahkaan ja säntäsi ampumapaikalle. Hangella oli melkoinen karvatollo ja vähän ennen metsän rajaa hyppyjäljen vierelle ilmestyi veripisaroita sekä vihertävää kuraa. ”Mahoille meni, voihan perkele”, tuumasi Eetu itsekseen palaillen hevosensa luo. On annettava elukan rauhoittua, niin menetellään hirvenkin kanssa. Eetu sitoi Pokun tuttuun syöttöpaikkaan ja rupesi odottamaan. Taskunauristaan vilkaisten hän päätti, että puolen tunnin päästä lähtisi jäljille. Aika tuntui matelevan vaikka mies olikin touhuilevinaan heinäpussien kanssa. Lopulta vilkaisu kelloon kertoi lähdön olevan käsillä. Juuri ennen hakkuun laitaa muistui mieleen puukko. Kouraisu vyön suuntaa vahvisti sepäntakoman olevan paikoillaan tupessa.

Jälkiminen oli vanhalle metsämiehelle helppoa vaikka peura olikin välillä kulkenut ryteiköissä. Sarkapuseron selkämys alkoi höyrytä ja oksilta tippui märkää lunta niskaan.

Sitä Eetu tuskin huomasi. Koko tarkkaavaisuus keskittyi etumaastoon. Jotos johti harjanteelta puronnotkon risukkoon, jossa siellä täällä kasvoi kuusentaimia tiheinä ryppäinä. Taidanpa heittää varovaisesti lenkin ja katsoa vieläkö on jatkanut tästä, tuumaili hän itsekseen. Lenkki umpeutui eikä jälkiä näkynyt.

Hetken puhallettuaan alkoi hiljainen hiippailu pitkin pusikon laitaa. Kuin maan alta pomppasi peura kuusentar-

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014

rien juurelta pystyyn. Eetu tempaisi sakolaisen poskelle ja laukaisi. Taas läjähti luoti vaikka luminen metsä nielaisikin laukauksen äänen olemattomiin. Kaulan tyveen tarkoitettu laukaus sai runsaammin verta pakoloikkien vierelle, mutta peura jatkoi matkaansa kohti notkon toisella puolella olevaa kallioista vuorta. Tyhjä pyssy kourassansa Eetu pysähtyi miettimään. Pyöriskeli hetken ympäri ilmansuuntia katsellen ja päätyi toteamukseen, että otus on nyt naapuriporukan mailla. Sinei kenelläkään Korvenkulmalaisella olisi mitään asiaa, välit kun eivät olleet kaksiset joittenkin vanhojen riitojen takia. Nyt oli paineltava takaisin Pokun luo ja vilkkaasti. Matkalla syntyi pelastava ajatus ulospääsyksi hankalasta tilanteesta. Poku hölkkäisi pian kotiin ja sieltä hän noutaisi Parabellum -pistoolinsa. Sikapyssyyn löytyisi pyöreäpäisiä panoksiakin riittämiin. Pistooli takin alla voisi naapurinkin puolelle uskaltaa. Jos vastaan sattuisi oravamiehiä, voisi sanoa eksyneensä. Suunnitelma tuntui toteuttamiskelpoiselta ja niin myös Eetu toimi. Maijan kyselyihin hän jurahti:”Mää en kerkiän ny juttelemaan, on kiire”.

Päivä oli silti jo puolessa, kun Eetu tavoitti viimeiseltä ampumapaikalta lähtevät jäljet. Suoraan ylös kallioista rinnettä oli pukki ampaissut. Koko matkan oli tippunut suuria veriroiskeita. Siellä täällä oli myöskin kellanvihreitä tippoja ensimmäisestä osumasta. Vuoren laella peura näytti seisoneen paikoillaan pitempään, kunnes oli jatkanut toista puolta kohti alhaalla näkyvän metsäpellon reunaa. Jälleen päätti Eetu koukata, tällä kertaa pienen pellon ympäri. Taas oli otus lenkissä, mutta missä. Katse haravoi vuoren kuvetta ja tavoitti alastulojäljet. Parikymmentä metriä tasamaata kuljettuaan peura oli asettunut makuulle suuren kuusen juurelle. Sieltä Eetun tarkka silmä sen tavoitti, mutta se oli aivan liian kaukana pistoolilla ammuttavaksi. Hän arvasi sen olevan tietoinen jäljestäjästään. Nyt piti hämätä. Avointa peltoa piti kulkea ohi makuun ja päätyä kuitenkin kymmenkunnan metrin päähän makaavasta elikosta. Muualle katsellen alkoi taival hitaasti taittua. Aina välillä sivuttaisaskeleet lyhensivät matkaa. Silmäkulmastaan Eetu näki juonen onnistuvan ja alkoi huomaamatta hivuttaa pistooliaan puseron alta. Juuri peuran kohdalla hän pysähtyi ja ojensi aseensa molemmin käsin kohti maalia. Peura hyppäsi pystyyn ja laukaus kajahti. Parin pitkän hypyn jälkeen se pysähtyi ja jälleen puhui Eetun Parabellumi. Peura lysähti kyljelleen, potkiskeli hetken ja hiljeni sitten. Eetu tuuppasi pistoolin puseronsa alle ja laski veret. Muutama iso kuusenoksa peitti ruhon korppien teräviltä katseilta. Taakseen vilkuillen hän kiipesi liukasta rinnettä ylös ja yhtä kyytiä omalle metsästysalueelle saakka. Holkki-Saimaa auttoi laatimaan uutta suunnitelmaa kuljetuksesta. Oli pakko turvautua kavereitten apuun, kävi sitten miten tahansa.

JUHLAJULKAISU | 10.5.2014

Poku sai jälleen hölkätä isäntänsä kotiin, jonne muutaman puhelinsoiton jälkeen kokoontui viisi uskottua metsäkaveria. Kahviteltaessa talon pirttipöydän ääressä Eetu selosti tapahtuneen pääpirteittäin ja kuljetussuunnitelman.

Kaatopaikan vereentyneet lumet kerätään sinkkiämpäriin ja tuodaan pois. Ruho kannetaan korennolla omalle puolelle ja suolistetaan siellä. Menojäljet veritippoineen sotketaan ja lakaistaan kuusenoksalla. Sama tehdään poistulojäljille. Turvat pidetään ummessa ja lihat jaetaan keskenämme. Jos näin sopii kaikille, on asia selvä. Kuulijat tuntuivat olevan samaa mieltä yksityiskohtia myöten laaditusta suunnitelmasta. Niin sitten ruho aikanaan roikkui nyljettynä Eetun sikakinnerissä. Kuljetus oli sujunut kuin rasvattuna ja huipennuksena historialliselle päivälle, hämärissä alkoi sataa taivaan täydeltä räntää. Aamun valjettua Eetu oli jälleen savotallaan ja katseli myhäillen uutta lumikerrosta, joka oli peittänyt peuranpolut tuskin havaittavaksi syvennykseksi.

Korpinkulman hirvipeijaisiin oli kutsuttu maanomistajien ja metsästäjien lisäksi arvovieras Tampereelta. Itse riistapäällikkö kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan. Seuran silmäätekevät istuivat tietysti vieraan kanssa samassa pöydässä. Syötiin hirvisoppaa ja juteltiin metsästyksestä. Rukiisen leivän päälle jokainen sai veistellä savustettua peuransatulaa. Palan painikkeeksi juotiin kylän sahtimestarin erikoisen rentouttavaa ohralientä. ”Riistapäällikkö on hyvä ja leikkaa tästä leivälle lisää tätä tuontitavaraa”, kehotti seuran puheenjohtaja. Vieras kiitti ja nosti oikein paksun palan savunhajuista herkkua lautaselle. Silloin kuului omituinen kilahdus. Riistapäällikkö pyöritteli pyöreäpäistä luotia sormissaan. Hetken tarkastelun jälkeen totesi vieras lautasensa reunalle asettamansa luodin olevan pistoolista kotoisin. Seurueen ylle laskeutui kiusallinen hiljaisuus, jonka vihdoin katkaisi Eetu, joka kaatajan ominaisuudessa oli saanut armon istua herrojen pöydässä. ”Joo on se mun sikapyssystä. Annon sillä armonlaakin ku en vintohkalla viittiny”. Hymyilevä vieras taputti Eetua olalle ja totesi herrasmiehiä olevan täällä Korvenkulmallakin. Onneksi haitaristi rämäytti vanhat toverit soimaan ja Eetu säästyi enemmiltä uteluilta. Hän poistui pöydästä anteeksi pyydellen. Pian hän livahti vessan pyttyosaston yksityisyyteen ja kaivoi povitaskustaan taskumatin.

Kehonlämpöinen pöytäviinakin maistui juuri tässä ja nyt oikein hyvälle. Kun viimeinenkin pisara oli valunut janoisesta kurkusta alas Eetu pöllähytti holkki-Saimaasta oikein perssauhut. Sitten jännitys laukesi nauruun, jota kusirännin porukka joukolla ihmetteli. Naurun syyksi ääni pytyltä ilmoitti siskon päässeen sahalle töihin ja uusi naurunremakka heilutti nurkan hämähäkinverkkoa.

19

KUVIA VUOSIEN TAKAA Kuvat: Matti Mäenpään ja Hannu Kosken arkistot

Leppäsen pihassa Markku Nieminen ja useampipiikkinen1970-luvulla.

Matti Leppänen (vas.) ja Matti Höyssä tarkastelemassa lapiosarvea.

20

Kesällä talkoohommissa. Metsästysseuran porukkaa Salmenportaan siltatalkoissa Arajärven ja Kivijärven välissä.

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014

PAKINA

HARJULAN JAHTI Hirvijahti alkaa olla lopuillaan kun kokoonnumme viikonloppujahtiimme riistavarastolle. Normaaliin tapaan kaikki osallistuvat pyrkivät olemaan paikalla hyvissä ajoin. Lähestulkoon viimeisenä porhaltaa paikalle kova hirvimies, erään veljessarjan keskimmäinen. Kylän kautta kiertäneenä hän tuo jahtipäällikölle mielenkiintoisen viestin. Kaksi vasaa, emä ja sonni tallustelivat keskellä kylää matkallaan nuorisoseuran talon ympäröivään metsään. Sinne ne todellakin menivät ja näköhavainto aivan varma. Tilanne sopii meille kuin nyrkki silmään sillä lupiakin sattuu olemaan juuri kolme, kaksi vasaahan saa ampua yhden aikuisen luvalla.

Kokoontuminen jahtiaamuna Kosken Hannun pihassa 1960-70 -lukujen taitteessa.

Peurapukki ammuttu, kuvassa Veikko Leppänen (vas.), Markku Nieminen ja Matti Leppänen.

Kauan ei suunnitteluun tärvätä aikaa vaan jokaiselle löytyy nopeasti paikka nuorisoseuranmäen piiritykseen.

Kaikkein viimeisenä saan paikan naapurini kanssa kylän halki virtaavan joen yläjuoksulta, palan matkaa piirityksen sivulta. Suunta tuntui luontevalta koska sillä suunnalla on kilometrien laajuinen yhtenäinen metsä. Pääsemme autolla jokirantaan sukkelasti sillä haluamme varmistaa sen pakosuunnan ensimmäiseksi. Siinä sitten seisomme passissa kovat piipussa ja lippaat täynnä odotellen tapahtuman alkua.

Tyynessä ja kuulaassa lokakuun lopun aamussa kuuluu parin ajomiehen lähtöhuudot selvästi ja melkein samassa alkaa paukkua. Laskemme yhdessä kymmeneen mutta tulee vielä neljä lisää. Joku huutaa kovalla äänellä: ”Älkää ampuko enää”. Kuin kuittaukseksi huutoon kuuluu vielä yksi laukaus. Hiljaisuus laskeutuu kylän ylle ja hetkisen odoteltuamme kysymme VHF -puhelimella lupaa poistua passista. Ajelemme nuorisoseuran talolle ja saamme tilanteesta jonkinlaisen kuvan. Kyseessä olikin ollut kiimaporukka jossa sonnin lisäksi oli kaksi naarasta ja ylivuotinen hieho. Koko porukka oli nurin mäen takana, lehmät pellolla ja iso sarvipää joessa. Kuulemma sonni kaatui sillä viimeisellä laakilla. Yksi niistä on liikaa ja sillä selvä. Jahtipäällikkö ottaa yhteyden poliisiin ja tekee ilmoituksen tapahtuneesta puhelimitse. Jahti on päättynyt tältä syksyltä.

Aikanaan kuulustelussa käynyt viimeisen laakin ampuja ja jahtipäällikkö saivat tuntuvat sakot. Poliisien pitämässä huutokaupassa sonni myydään valtion lukuun. Seuran tekemää tarjousta ei virkavalta hyväksy ja valtion pussiin kertyy noin 1500 mk vähemmän rahaa. Oikeus on kuulemma sokea mutta kokemuksemme mukaan myöskin kuuro. Virkamiehet ovat suorittaneet tehtävänsä joten pulinat pois.

Kuvassa muun muassa Hannu Koski (vas.), Jukka Hynnä, Arto Lepola ja muita jahtimiehiä 1990-luvulla.

JUHLAJULKAISU | 10.5.2014

Jorma Karvinen

21

ARAMAJA RIISTAN JÄLKIKÄSITTELYPAIKKANA Kuvat: Matti Mäenpään, Hannu Kosken ja Esko Halmeen arkistot

Aramaja nykyasussaan keväällä 2014.

Maja on aluperin rakennettu perimätiedon mukaan jo seuran alkuaikoina 1950-luvulla.

Aramajaa on korjattu useaan kertaan lähes joka vuosikymmenellä. Viimeisin remontti tehtiin talkoovoimin noin viisi vuotta sitten.

Majassa on tupa, keittokomero ja saunatilat, sekä parvella makuupaikkoja. Tilaa on kaikkiaan n. 40m2.

Kuvassa taustalla näkyy 2000luvun alussa rakennettu grillikatos.

Saalis on paloiteltu ja jaettu arvontakasoihin. Kuvassa meneillään lihojen arvonta vuonna 2007. Kirjurina Timo Viitanen ja arvontalakkia pitää Veikko Markkanen.

Aramajan grillikatoksen pystytystalkoot. Katolla rakentamassa Matti Mäenpää tyttärensä Susannan kanssa.

Arvonta jatkuu, Veikko Markkanen (vas.), ja Hannu Koski.

Jälkikäsittelyä riistavastolla. Etualalla Viljo Hakkinen (vas.), Martti Tanni ja Hannu Koski seuraavat tilanteen kehitystä.

22

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014

Riistavarasto keväällä 2014.

Aramajan yhteyteen rakennettiin talkoovoimin riistavarasto1980-luvun lopulla.

Riista käsitellään täällä ampumisen jälkeen. Hirvieläinten talja poistetaan ja puhdistettu ruho siirretään kylmähuoneeseen odottamaan paloittelua.

Rakennuksessa on ajanmukaiset kylmäsäilytystilat ja myös pesutilat täyttävät ajan vaatimukset.

Riistavaraston yhteydessä tarvittavia ulkorakennuksia: vuotavarasto (vas.), taukotupa ja puuvarasto.

Leppäsen Veikko nylkemässä 1970-luvulla. Ennen riistavaraston rakentamista riistan jälkikäsittelyä tehtiin muun muassa Eino Viitasen ladossa Riuttankulmalla.

Leppäsen Matti nylkemisvuorossa kauan sitten.

Olli Lehto (vas.) ja Veikko Leppänen Ojalassa ruhoa käsittelemässä.

JUHLAJULKAISU | 10.5.2014

23

ARAMAJA VAPAA-AJANVIETTOPAIKKANA

Aramajan terassilla Sirpa ja Seppo Leppänen, sekä Touko Parpola.

Kyltti Aramajan ulko-oven päällä, nimi kuvaa hyvin paikan arvostusta.

”Mitä nyt?” Aramajan tuvassa Arto Lepola (vas.) ja Olli Lehto.

Vapaa-ajan viettoa Aramajalla, kuvassa Aimo Matikainen (vas.) ja Ari Marjamäki.

Ojanlankulman metsämiehet vapaalla. Esko Halme (vas.), Teuvo Salonen, Matti Mäenpää ja Matti Leppänen.

Aramajan terassilla Jorma Rautanen (vas.), Esko Halme ja Mikko Leppänen juttutuokiolla.

24

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014

KOLUMNI

KULTAMITALI Marraskuussa 2010 on seuran vieraina kolme herraa Tanskan Aalborgista, siis Jyllannista. Tanskan oma riistakanta on joidenkin lajien osalta valtava mutta lajikirjo on suppein verrattuna muihin naapurimaihin. Metsäkanalinnut puuttuvat sekä hirvi ja peurat ja siksi tanskalaisten kiinnostus naapurimaiden jahtimahdollisuuksiin on varsin suurta.

Siinä syy miksi nämä kolme metsämiestä ovat nyt vieraina maassa jossa kukaan heistä ei ole aiemmin käynyt. Suomi on todellakin vielä 2000 -luvullakin tanskalaisille eksoottinen maa.

Peurajahti on lumikelillä tuloksellista ja ensimmäisenä Tapio suosii iltapassissa istunutta Arne -nimistä kolmikon vanhinta metsämiestä. Vierailun kolmanteen eli viimeiseen iltaan mennessä kaikki pakkaavat mukaansa sarvitrofeen.

Ilo onnistuneesta jahdista on molemminpuolista kun toivotamme vieraillemme hyvää kotimatkaa Turun kautta Ruotsiin ja sieltä pitkän ajomatkan jälkeen kotiin.

Keväällä 2013 saan sähköpostiini erikoisen viestin. ”Naapurimme ja hyvä jahtiystävämme Arne Simonsen on poistunut keskuudestamme. Hänen viimeinen toivomuksensa on palauttaa valkohäntäpeuran sarvitrofee sinne mistä hän sen saikin. Voisitteko ystävällisesti kertoa sopiiko se teille?”

Arne Simonsen ja jättipukki.

Yritän muotoilla osaaottavan ja ystävällisen vastauksemme suunnilleen näin: ”Muistamme edesmenneen Arnen vierailun luonamme hyvin ja VYMS -metsästysseura esittää vilpittömän osanottomme hänen kuolemansa johdosta. On mieluisa tehtävä vastaanottaa sarvet ja siten täyttää hänen viimeinen toivomuksensa. Sarvet tulevat metsästysmajaamme kunniapaikalle.

Tulemme järjestämään myöskin pienimuotoisen hiljaisen hetken hänen muistokseen.”

Niin sitten sarvipaketti aikanaan saapuu ja järjestämme sarvennaulaajaiset Aramajalla. Tilaisuuden kuvallinen anti tavoittaa pari päivää myöhemmin Arne Simonsenin naapurin Lars Ahrenholtin joka kertoo jakaneensa kuvat heidän metsästysporukalleen joka kuittaa kunnioituksella saamansa viestin.

Lepää rauhassa. Arne Simonsen muistoa kunnioittamassa Jorma Karvinen (vas.), Esko Halme ja Timo Viitanen.

JUHLAJULKAISU | 10.5.2014

VYMS/Esko/Timo/Jorma

Trofee on palannut Vesilahteen.

25

JAHDISSA Kuvat: Hannu Kosken ja Esko Halmeen arkistot

Jahtitapahtumia eri vuosikymmeniltä. Seuran jäseniä aika ajoin muistetaan merkkipäivänä (kuva alla oik.).

Jahtiin lähdössä Aimo Matikainen (vas.), Arto Lepola, Matti Mäenpää ja Tero Höyssä.

26

Aimo Matkainen, takana Unto Lylykangas, Matti Jarva.

Kättelemässä Jorma Karvinen ja Esko Halme.

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014

PAKINA

HIRVENSOUTU Eletään 1960 -lukua ja hirviluvat ovat lukumääräisesti hiljalleen kasvaneet sodanjälkeisten aikojen 1-2 kappaleesta niin että meilläkin on jo viisi lupaa.

Olemme jälleen ison lihan perässä Arajärven ja Soilun välisessä tiettömässä korpimaassa josta osa on kirveen koskematonta. Jo ensimmäinen miesajo tuottaa tulokseksi ylivuotisen tappisarvisonnin. Tässä tiettömässä erämaassa ainoa keino on joko paloitella hirvi ja viedä lihat kantamalla rantaan ja siitä edelleen veneellä tai vetää se kokonaisena rantaan ja uittaa saalis veneen perässä määränpäähän. Porukka päätyy tällä kertaa jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja aloittaa hikisen vetourakan. Kun rantaan on päästy on tauon aika. Reilusti kilometrin veto tuntuu jokaisen kropassa mutta eipä hätää, eteenpäin hirvi seilaa konevoimalla. Vanhan puuveneen perässä on uutuuttaan hohtava Cresent perämoottori.

Hirvi rullataan järveen ja se kelluu kuin korkki umpinaisten karvaholkkien ilman kannattelemana. Tämä oli koettu jo monesti ennenkin tosin ilman konevoimaa. Veneeseen mukaan loikkaavat Aimo, Salttu, Nurminen ja masinistiksi Pulkkinen. Muu porukka häipyy pitkin rantaa kohti Kivijärven länsipäätä ja sinne suunnistaa venekin. Pulkkinen haluaa näyttää miten pariheppainen ilmajäähdytteinen perätuuppari antaa hirvelle kyytiä ja kiskaisee koneesta täydet kierrokset. Liikkuuhan se hirvi kohtalaisesti mutta tärkeintä ei toki ole vauhti vaan liike kohti kapeata salmea järvien

välissä. Matkaa tähän Salmenportaaksi kutsuttuun paikkaan on vielä lähes pari kilometriä mutta mikäpäs tässä on konevoimalla päästellessä. Pulkkinen tuntee olevansa perätuupparin omistajana vähintäänkin VIP henkilö jahdissa.

Kuin salaa alkaa veneen pohjalle kertyä vettä. Sitä noruu normaalin vesirajan yläpuolisista saumoista koska koneen voima ja liika lasti veneessä painavat perän alas. Kukaan veneessä olijoista ei huomaa vesilastin kasvua ja peräpään painumista ennen kuin mootori ikään kuin tukehtuu ja pysähtyy. ”Äkkiä lippoamaan vettä”, hihkaisee Pulkkinen ja syventyy tutkimaan koneen sammumisen syytä. Kun mitään ei ilmene yrittää hän kiskaista vauhtipyörän ympäri kierretyllä vetonarulla tuupparia uuteen eloon. Kun yritys ei onnistu huomaa hän surukseen moottorin leikanneen kiinni. Hetkisen harkittuaan hän päättää luopua sielunvihollisen ym. nimien antamisesta koneen myyjälle ja valmistajalle koska mikään ei nyt sitä henkiin herättäisi. Sitten vaan airoihin pojat hän hihkaisee ja alkaa soutu jossa vauhti ei päätä huimaa vaikka miestä vaihdetaan joka puolen tunnin välein.

Aikanaan vene saavuttaa maalin ja jättää soutajille muistoksi kämmeniin veriset rakot. Kädet paranevat mutta jahdin muisto elää vielä viiden vuosikymmenen jälkeenkin.

Teksti ja kuva: Jorma Karvinen

Iso ja pieni.

JUHLAJULKAISU | 10.5.2014

27

AMPUMAHARJOITTELU Kuvat: Matti Mäenpään arkistot

Eino Viitanen hirvikoeammunnassa Krääkkiössä Veikko Heinälahden radalla.

Martti Tanni ampumassa hirvikoetta.

Esko Halme (vas.), Ari Marjamäki ja Matti Leppänen.

Veikko Leppänen (vas.), Matti Mäenpää, Matti Jarva, Matti Leppänen ja Esko Halme.

Pentti Rautanen (vas.), Ari Marjamäki ja Markku Nieminen.

28

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014

Ampumaharjoittelua ja kilpailuja

Ilmakivääritoiminnan vetäjänä toimi vuosikymmenet pyyteettömästi Matti Jarva, ja toiminta on ollut vuosien varrella ahkeraa. Ammunta on tapahtunut Ylämäen Nuorisoseurantalolla Harjulassa jo 1990-luvun lopusta lähtien.

Harjulassa on ammuttu tauluun ja liikkuvaan hirvikuvaan kolmella ilma-aseella. Ensimmäinen hirvirata ostettiin seuralle Pentti Rautaselta, ilmakiväärit ostettiin Aimo Matikaiselta sekä Aseliike Kastepohjalta Humppilasta.

Harjoittelun ohella on Harjulassa järjestetty kuukausipalkintojen jakoa parhaimmille ampujille sekä seuraotteluita Krääkkiön Erämaan metsästysyhdistystä sekä Viialan Erämiehien kanssa. Palkinnot ampumakilpailuihin saatiin pääasiassa lahjoituksina seuran jäseniltä.

Kaukaisin ampumavieras on silloisesta Jugoslaviasta saapunut Pavel, muuten amputoiminta in kiinnostanut seuran jäseniä sekä muita paikallisia asukkaita. Toimintaa on kohdistettu erityisesti nuorille.

Vuonna 2006 katsottiin ilmakiväärit ja erityisesti hirvirata niin huonokuntoisiksi, että seuralle päätettiin hankkia uudet laitteet harjoitteluun. Tukea kalliisiin hankintoihin haettiin ja saatiin Kantri ry:n kautta niin, että maaseudun tukirahasto maksoi toimintasuunnitelman mukaan puolet radan rakennus- ja kunnostuskuluista sekä osan aseiden ja radan hankintakuluista. Metsästysseura kattaisi puolet kuluista hankinta- ja talkookuluina. Vanhat ilmakiväärit ja hirvirata myytiin seuran jäsenille tarjousten perusteella.

Hirvirata ostettiin SeppoTuote Oy:ltä eli samalta valmistajalta (Seppo Kastepohja) kuin ennenkin. Feinwerkbau-merkkiset ilma-aseet ostettiin maahantuojalta, joka silloin oli Lapua. Uuden hirviradan pohjaksi rakennettiin

JUHLAJULKAISU | 10.5.2014

Harjulaan talkootyönä lukittava vanerikaappi valoineen.

Näin ilma-ammunta ei haittaisi Harjulan muuta käyttöä.

Harjoittelu- ja kilpailutoiminta jatkuu edelleen Harjulassa talviaikaan keskiviikkoisin klo 18 – 21.

Hirviradalla harjoittelu ja kilpailutoiminta tapahtuvat Krääkkiössä, Erämaan Metsästysyhdistyksen ampumaradalla maanantai-iltaisin kesäkuusta syyskuun loppuun asti. Myös tämän toiminnan vetäjänä toimi vuosikymmenet Matti Jarva, jonka työpanos harjoitusammuntojen ja seurakilpailujen parissa on ollut valtava.

Seuraotteluja Krääkkiössä on järjestetty Vesilahden Metsästysyhdistyksen, Erämaan Metsästysyhdistyksen, Narvan Metsästysseuran ja Viialan Erämiesten kanssa. Samalla on kilpailtu seuran omasta hirvimestaruudesta sekä peuraryhmien välisestä mestaruudesta.

Haulikkoammunnan parissa Ylämäen Metsästysseuralla on kaksi mainittavaa ystävyysottelua. Pisimmän historian omaa ystävyysottelu Levon Metsästysseuran kanssa, josta sopivat aikoinaan Lauri Nurminen Ylämäeltä ja Vilho Vormisto Vammalasta. Kisa on alkanut jo 1960-luvulta ja se jatkuu edelleen Ylämäen ja Levon järjestämänä vuorovuosina.

Lajina toimii trap-ammunta. Koska Ylämäen Metsästysseuralla ei ole omaa haulikkorataa, kilpailut ammutaan Viialan Luoti ry:n radalla Toinen ystävyysottelu haulikolla on metsästysammunta Viialan Erämiesten kanssa Luodin ampumaradalla.

Teksti: Matti Jarva, Matti Mäenpää, Tero Höyssä

29

PAKINA

TUPLASORSAT Veljekset Keijo ja Aimo aloittavat sorsastuksen niin kuin kaikki muutkin metsämiehet elokuun 20. päivä aamupimeällä. Kylällä oli jostain Keijon korviin kantautunut huhu mutakuopilla asustavasta kymmenpäisestä poikueesta. Sinne ne pääsisi varmaankin yllättämään kun tarpeeksi hiljaa liikkuu aamuhämärässä.

Tervattu puuvene liukuu kuin itsestään ilman airojen kitinää. Hankaimet on ennen kotirannasta lähtöä voideltu paksulla vaseliinilla. Keijo soutaa hiljalleen poikki järven ja tietää puiden latvoihin katsellen heidän kohta tulevan jokisuulle jonka alkupäässä kapeahkon laidunmaan takana lepikossa mutakuopat ovat.

Hiljainen kahahdus heinikossa on ainoa ääni mikä poikien rantautumisesta syntyy. Viimeinen neuvonpito käydään korvaan supattamalla. Hetkisen odottelun jälkeen alkaa aamunkajo hiljaa muuttaa laidunmaan piirteitä. Alkaa olla aika hiipiä kuopille.

Pojat kulkevat hiipien laidunmaan poikki lehmänmiinoja visusti väistellen. Keijolla on nyt 15 vuotta täyttäneenä virallinen aseenkantolupa nimismieheltä ja siksi isän yksipiippuinen hanallinen belgialainen kiikkui tukevasti hänen olkapäällään. Takana asteleva Aimo saisi vielä muutaman vuoden odottaa vaikka metsästysintoa hänellä on jo nyt enemmän kuin monella kylän vanhemmista pojista. Poikien vanhemmat ovat edellisiltana antaneet luvan veljesten sorsastusreissulle, onhan sorsapaistin arvostus aina ollut korkealla maalaisten keskuudessa.

Lepikon tumma reuna on enää kymmenkunnan metrin päässä ja samanlaisen matkan päässä puuston sisällä on ensimmäinen kahdesta suuresta vedentäyttämästä mutakuopasta. Jonkunlainen poluntapainen yhdessä tiheän latvuston kanssa muodostaa suoran tunnelin kuopalle. Pojat pysähtyvät ja Keijo hivuttaa haulikon olkapäältään. Latvuston tiheys vangitsee kuitenkin alkavan aamunkajon ja kuopalla vallitsee pimeys. Supatellen tehdään päätös istua odottelemaan. Ehkä noin vartin kuluttua Aimo kuiskaa kuulleensa jonkinlaista veden liikettä ja molemmat nousevat ääneti tuijottamaan kuopan sysimustaan veteen. Kum-

30

pikin näkee yhtäaikaa vedessä jonkinlaisen vanan ja kaksi vajaan puolen metrin päässä toisistaan liikkuvaa hahmoa.

Keijo yrittää tähdätä mutta valaistus on kehno ja yritys keskeytyy Aimon supatukseen. Viesti on selkeä, sorsat nurin yhdellä paukulla kun ne ovat tarpeeksi lähekkäin. Keijo nyökkää ja laskee haulikon sekä ottaa polulla polviasennon. Nyt ollaan niskan päällä ja valaistuksen paraneminen pelaa meidän pussiin.

Kuin huomaamatta vaalenee laidunmaa nousseen auringon säteistä ja lehväkaton läpi alkaa myöskin valokiilojen leikki. Veljekset katsovat toisiaan ja Keijo vanhemman oikeudella nyökkää. Hetki on koittanut. Haulikko poskella varovasti seisomaan ja siihen tuntuu filmi pysähtyvän. Älä ammu!! Keijo kuulee Aimon huudon ja ehtii viime hetkellä reagoida siihen. Ase laskeutuu hitaasti ja hakeutuu olkapäälle.

Ei ole kuopassa kahta sorsaa vaan mullikka jolla on kaksi liikkuvaa korvaa. Kun adrenaliinipiikki hiukan helpottaa ja veljesten mieliin syntyy ensimmäinen kauhukuva siitä mitä olisi voinut tapahtua päätetään pitää juttu omana tietona.

Käydään ilmoittamassa mitä on nähty ja talonväki saa onkia hiehonsa kuiville itse. Näin suunnitellaan mutta talossa on kuitenkin vain isäntä yksin kotona eivätkä pojat kehtaa jättää häntä pulaan. Jopa yli tunnin hikinen uurastus ja uimareissu suokaasuja pulputtavassa mutakuopassa vaaditaan ennenkuin köysi on tukevasti mullikan kaulassa ja hevosen veto auttaa epäonnisen naudan lopullisesti turvaan.

Veljekset nauttivat oikein hyvin ansaituista karjalan piirakoista ja pullakahvista samalla kun isäntäväki moneen kertaan poikia kiittelee.

Se kuinka lähellä oli ollut tuplasorsien muuttuminen kuolleeksi mullikaksi jäi veljesten salaisuudeksi vuosikymmeniksi.

Jorma Karvinen

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014

PAKINA

Vesilahden Ylämäen Metsästysseuran ensimmäinen kauriin kaato Oli joulukuun 16. päivä vuosi oli 2001, hirvijahti oli juuri päättynyt ja seuramme järjesti nyt kaurisjahdin. Jahtiin olin varustautunut haulikolla, haulikoon ollessa 3,5 mm.

Olimme syksyn aikana seuranneet missä kauriita on ja jahti päätettiin aloittaa Viialan Sarkkilassa. Aamulla oli pakkasta muutama aste ja lunta maassa n.10-20 cm kun kokoonnuimme Sarkkilaan. Kohta joku huomasi että isossa pellossa on kaksi kaurista joten ajon suunnittelu päästiin tekemään ”kuumille” jäljille.

Pitkä oli passi, 55 vuotta, täyttymys nannaa.

Kuvat: Jorma Karvinen

Passiketju vedettiin kauriiden oletettuun pakosuuntaan lähelle pellon reunaa. Koska alue oli pieni ja kauriit aktiivisia, passipaikalle piti mennä äänettömästi jottei kauriit lähde liian aikaisin liikkeelle, Oma passipaikkani oli matalassa kuusimetsässä noin 20 metriä pellon laidasta.

Kun passiketju oli valmiina paikoillaan, muutama ajomies lähti tieltä kohti peltoa ajaen kauriit liikkeelle. Ajo oli erittäin lyhyt, kauriit olivat passissa alta aikayksikön. Ne tulivat kovalla vauhdilla lähestyen passipaikkaani vasemmalta puolelta.

Kun ne saavuttivat metsän reunan minusta noin 25 metrin päässä otin takimmaisen tähtäimeen ja laukaisin haulikon. Kauris jatkoi matkaansa kuusikon seassa kadoten näkyvistäni, joten en tiennyt mikä oli laukaukseni tulos.

Koska ajo oli lyhyt, pääsimme aloittamaan kauriin jäljityksen nopeasti. Edettyämme vain 30 metriä kuusikossa löysimme kauriin kaatuneena, eli laukaus oli ollut kohdallaan. Saaliin totesimme aikuiseksi naaraaksi, ja ensimmäinen metsäkauris oli kaadettu metsästysseuran alueella.

Jorma Rautanen Metsä on antanut...

JUHLAJULKAISU | 10.5.2014

31

TERVEISET MAAILMALTA

Ystävyysmatka Saksan St. Georgeniin

Suomalaiset vieraat Saksan St. Georgiassa jahtivierailulla.

Matti Kauppila (vas.), Asko Mäkelä, Kirsi Laakso, Ari Matikainen, Ari Arvela ja Esko Halme.

Fritz Haas (vas.), ja Jörgen Lehman toimivat isäntinä Saksan vierailulla.

Kansainvälinen metsästysyhteistyö Yhdeksänkymmentäluvun alussa alkoi ystävyyssuhde Vesilahden yläasteen ja saksalaisen Realschulen -koulun kanssa. Koulujen rehtorit, Vesilahden Tapani Pietilä ja Saksan St. Georgenin Jörgen Heyse olivat aloitteentekijät.

Vuosikymmenen lopulla solmittiin kuntien välillä ystävyyskuntasopimus, jonka vakuudeksi allekirjoitettiin sopimus Vesilahden kunnan Erkki Paloniemen ja silloisen St. Georgenin pormestarin Volfgan Sergelin kesken. Ystävyyskuntasopimuksen tarkoituksena on yhteistyö kaikilla mahdollisilla aloilla. Se johtikin yhteistyöhön soittokuntien, palokuntien ja näin myös metsästäjien kesken.

Me eränkävijät olemme muutaman henkilön voimin saaneet tutustua Etelä-Saksassa sijaitsevaan St. Georgenin jylhiin metsästysmaisemiin, rehevään luontoon ja siihen siisteyteen, mitä kaiken kaikkiaan seudulla on. Luonto on rehevää ja puut puolta suurempia, mitä meillä täällä Suomessa. Silmiinpistävää siellä on, miten tarkasti kaikki luonnon antimet hyödynnetään.

32

St. Georgenin eränkävijät ovat ammattimiehiä metsällä, metsästyksessä ja riistan käsittelyssä. Voi vain ihailla, kuinka tarkasti riistaeläimet hyödynnetään. Siellä metsästetään etupäässä kaurista, mutta samaan hengenvetoon voimme todeta, että meillä ei ole vielä kokemuksia siitä, mitä kaikkea muuta siellä on mahdollisuus metsästää.

Saksalaiset metsästäjät ovat muutaman kerran olleet myös Ylämäen metsästysseuran vieraana. Järjestelyt on hoidettu yhteisvastuullisesti Vesilahden metsästysseurojen kesken. St. Georgenin metsästyksen harrastajat ovat saaneet kokea meillä ennen kaikkea peuran metsästyksen.

He ovat olleet innoissaan ja ihailleet, jos kohdalle on sattunut komea sarvipäinen peura. Samalla voin kiittää meidän kaikkien metsästäjien puolesta hyvästä yhteistyöstä St. Georgenin metsämiehiä, mm. Helmut Haasia, Fritz Haasia, Jörgen Lehmania ja monia muita eränkävijöitä.

Yhteistyöterveisin, Esko Halme

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014

Teksti ja kuvat: Jorma Karvinen

TURISTIT Vuonna 2004 sain seurakavereiltani nipun paperia ja pyynnön hoidella muutama ulkomaalainen peurajahtivieras.

Homma kaatui minulle varmaankin siksi että edellisenä syksynä oli pari minun tuttavaani Tanskasta ollut täällä seuran jahtivieraina. Englannin kielellä olimme selvinneet jahdissa sekä muussa asioinnissa olihan eräs työnantajani palkannut minua varten australialaisen yksityisopettajan. Yllätyksekseni tämä tehokuuri pureutui kovaan kallooni ja voin itsekin todeta oppineeni puhekieltä kohtalaisesti.

Varmaankin vieraiden hoitelu em. seikkojen lisäksi uskottiin minulle koska olin pari vuotta aiemmin jäänyt eläkkeelle 43 vuoden työelämän jälkeen.

Ennen vieraiden saapumista mietin millaisin odotuksin metsämiehet sieltä Juutinmaalta tänne saapuisivat ja miten heidän toiveensa pystyisimme täyttämään. Aikani asiaa pähkäiltyäni päätin suhtautumisesta seuraavaa: 1. Me täällä Suomessa elämme omalla tavallamme myöskin metsästyksessä 2. Kohtelemme vieraitamme niinkuin hyvä ystävämme olisi tullut kylään 3. Peurat ovat villejä eläimiä jotka liikkuvat vapaassa luonnossa 4. Jos olemme ”Tapion” suosikkeja saatamme saada saalista.

Jatkuu seuraavalla sivulla

Jahti-isännän repussa on huolien kivi.

JUHLAJULKAISU | 10.5.2014

33

TERVEISET MAAILMALTA

Jatkoa edelliseltä sivulta

Näillä eväillä sitten tämä ensimmäinen viiden hengen ryhmä saapui huolehdittavakseni. Kiitos ymmärtäväisille metsäkavereilleni jotka avustivat suurenmoisesti opastuksessa sekä myöhemmin saaliin käsittelyssä. Niin sitten homma tuli hoideltua ja mieleni oli oikein hyvä, lähtihän vieraiden mukana metsästysmuistojen lisäksi mm. hyvä viesti suomalaisesta vieraanvaraisuudesta.

Vieraat itse osoittivat omaavansa varsin hienot jahtimiesten käytöstavat jotka sinänsä varsin vähän poikkesivat meikäläisistä vastaavista. ”Diana” korvasi ”Tapion” heidän tarustossaan, mutta meillä on totuttu siihen että jahti on miesten hommaa ja akkaväki pysyköön siitä kaukana.

Trofeemetsästys on mannermaalla erittäin suosittua ja siihen ollaan valmiita panostamaan. Trofeemetsästäjä ei siis ole kiinnostunut muusta kuin sarvista seinälleen, lihat kaadetuista eläimistä jäivät meilläkin seuran käyttöön.

Minulle kehittyi asioiden koordinoinnissa kohtalainen rutiini joka ei enää aiheuttanut ”kiviä jahti-isännän reppuun”. Saamapuolelle voin laskea myöskin iloisten ja fiksujen ulkomaalaisten tapaamisen yhteisen harrastuksemme parissa sekä erään jahtivieraan huomiot jotka ohjasivat minut leikkaukseen ja sitä kautta ”jatkoajalle” josta olen saanut nauttia tätä kirjoittaessani jo viisi vuotta.

Ketään erikseen nimeämättä, mutta ketään unohtamatta, haluan vielä kaikille vuosien varrella näihin talkoisiin osallistuneille lausua sydämelliset kiitokseni.

Seuraavina vuosina saimme todeta hyvän viestin langenneen otolliseen maaperään ja kysyntää suoraan meidän seuramme vieraaksi oli runsaasti.

Taitava opas on puoli voittoa. Kuvassa tanskalainen vieras Sonja Larsen ja Martti Tanni.

34

Erityiskiitos myöskin seuran johtokunnalle hyvästä yhteistyöstä.

”Työ tehty on ja pääsin voittajaksi”. Kuvassa Sören Pedersen (vas.), Peter Birch ja jahti-isäntä Jorma Karvinen.

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014

HÄMEEN SPANIELIKERHON TERVEISIÄ

Vesilahden Ylämäen Metsästysseuran 100-vuotisjuhlanäyttely

Drive-in koiranäyttely 2.8.2014 Ylämäen Harjula, Vesilahti • Metsästyspystykorvat ja lappalaiset paimenpystykorvat FCI:n ryhmästä 5.

• Suuret ja pienet ajokoirat FCI:n ryhmästä 6.

• FCI:n ryhmä 7/8, myös pennut.

TUOMARIT: FCI 5 pystykorvat: harmaa norjanhirvikoira ja jämtlanninpystykorva: Jaana Hartus, muut Riitta Lahtovaara.

FCI 6 ajavat koirat: Riitta Lahtovaara.

FCI 7 kanakoirat: Pekka Teini.

FCI 8: amerikancockerspanieli, armerikanvesispanieli, clumberinspanieli, cockerspanieli, englanninspringerspanieli, fieldspanieli, irlanninvesispanieli, kooikerhondje, sussexinspanieli, walesinspringerspanieli: Tuula Savolainen. Espanjanvesikoira, portugalinvesikoira, lagotto rongnolo: Pekka Teini. Kultainennoutaja, kiharakarvainennoutaja, barbet, viiriäiskoira, wetterhoun: Jaana Hartus, muut: Satu Ylä-Mononen.Varalla FCI 5 ja FCI 6: Pekka Teini, FCI 8: Tuula Savolainen.

ILMOITTAUTUMISET JA MAKSUT: Ilmoittautumiset 7.7.2014 mennessä osoitteella: Mirja Mertimo,Tuomisentie 26, 36200 Kangasala, netti-ilmoittautuminen: www.hameenspanielikerho.org Maksut tilille FI 62 5511 1920 0013 84 OKOYFIHH/ Vesilahden koiranäyttely. 33 €/koira, 30 €/saman omistajan 2. jne. koira, 25 € /pentuluokka ja yli 10-vuotiaat veteraanit ilmaiseksi veteraaniluokassa. Maksukuitti lähetettävä ilmoittautumisen mukana, vain maksetut ilmoittautumiset huomioidaan. Ajo-ohje ja aikataulu lähetetään ilmoittautuneille n. viikkoa ennen näyttelyä.

TIEDUSTELUT: Ilmoittautumisia koskevat tied. Mirja Mertimo, p. 0500 131 411 (miel. iltaisin), mirja.mertimo@kolumbus.fi.

Muut tied. Sannan Laine, p. 0400 905 195, sankoi@kolumbus. fi tai Maria Salokanto, p. 045 358 1222, nektari@gmail.com.

TERVETULOA PERINTEISEEN VESILAHDEN NÄYTTELYYN! Hämeen Spanielikerho ry ja Vesilahden Ylämäen Metsästysseura ry

JUHLAJULKAISU | 10.5.2014

Harjulan koiranäyttelyssä 2013 Lapsi ja koira -kilpailun voittivat Camilla Nyberg ja Tikru, tuomarina Janne Nurmi.

Yhteistyömme koiranäyttelyiden järjestämisessä Ylämäen Metsästysseuran kanssa on alkanut vuonna 1970 siten, että Ylämäen Metsästysseura kutsui Hämeen Spanielikerhosta asiantuntevia henkilöitä opastamaan heitä koiranäyttelyn järjestämisessä. Ensimmäinen yhteinen näyttely järjestettiin vuonna 1982. Näyttelyssä on arvosteltu ajavat koirat, pystykorvat, spanielit ja noutajat sekä viime vuosina myös seisojat. Tätä perinteiseksikin kutsuttua näyttelyä on järjestetty vuosittain, lukuun ottamatta yhtä välivuotta.

Yhteistyö seurojen välillä on aina ollut vaivatonta ja mukavaa. Niin kokouksissa kuin näyttelyissäkin on leppoisa ja ystävällinen ilmapiiri. Hommat ovat hoituneet hyvin, kun vuosien aikana nuotit on hioutuneet omiin uomiinsa ja kummankin yhdistyksen mukana olevat ihmiset tietävät mitä tehdä. Tämä hyvä ja toimiva yhteistyö on ilmeisesti välittynyt myös näytteilleasettajille, sillä näyttelystä tulee vuosittain kiitosta ja hyvää palautetta niin ulkomuototuomareilta, näytteilleasettajilta kuin yleisöltäkin.

Sanna Laine Hämeen Spanielikerho ry

35

PAKINA

PEIJAISET

HIRVIPEIJAISET

Ei voi mitään, ”kruutissa” on jo valkee!

Oli vuoden syyspuoli; oli hirvenmetsästysaika.

Metsästyskaverukset Lauri Nurminen ja Erkki ”Salttu” Nieminen päättivät lähteä hirveä metsästämään. Kaverukset hakivat hirven jälkiä ja löysivätkin tuoreet jäljet. Tehtiin ”sotasuunnitelma”; Salttu kiertää oletettuun hirven kulkusuuntaan passiin ja Lauri ajaa hirven passimiehen luo. Sovittiin myös aika jonka jälkeen Salttu olisi päässyt passiin.

– JUHLATAPAHTUMA MAANOMISTAJILLE Kuva: Jorma Karvinen

Aika kului ja Lauri lähti ajamaan hirveä. Hirvi kulki hyvin Erkin oletettua passia kohti, mutta Lauri ihmetteli kuinka kauaksi Salttu olikaan passiin mennyt. Lauri jatkoi ajoa ja huomasi, että eteni jo vieraan seuran puolella.

Lauri päätti varoittaa Salttua ja huusi kovaan ääneen; Erkki älä ammu, ollaan vieraalla puolella! Mutta Salttu havaitsi hirven edessään, nosti kiväärin poskelleen ja huusi Laurille; – Ei voi mitään, kruutissa on jo valkee!

Hirvi kaatui Erkin tarkasta laukauksesta. Kaverukset päättivät hoitaa lihat kotiinsa ja peittää jälkensä, naapurin mailla kun olivat.

Kuvat ensimmäisistä Vesilahden Nuorisoseurantalolla järjestetyistä peijaisista. Kuvassa Risto Lylykangas (vas.), Antti Höyssä, Eino Suutari ja oikealla sahtia maistelee Hugo Mäkelä.

Veteraanimetsästäjää väsyttää, alemmassa kuvassa Arvo Multanen.

Mutta naapuriseuran miehet huomasivat että heidän alueeltaan on kaadettu hirvi, ja ilmoittivat poliisille. Vesilahdessa toimiva poliisi Atte Sorri tutki asiaa, ja meni Ypeelle Erkin kotiin kyselemään ovatko metsästyskaverukset ehkä ampuneet hirven edellä mainitulla paikalla.

Salttu kysyi Sorrilta; – Paljonko valtion karjasta puuttuu? Asia selvisi ja Lauri sekä Erkki joutuivat korvaamaan jonkinlaisen summan – hinnan kaatamastaan hirvestä.

Erkki ”Salttu” Niemisen kertomusta mukaillen Matti Mäenpää

36

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014

Kuvat: Kirkonkylän ja Narvan peijaiset: Matti Mäenpään arkistot, Metsälinnan peijaiset: Armi Lylykangas, Kauripeijaiset: Timo Viitanen.

Ensimmäiset hirvipeijaiset pidettiin Vesilahden Nuorisoseuran talolla vuonna 1972, aluksi peijaisia oli harvemmin, mutta nykyisin juhlatapahtuma järjestetään joka vuosi. Peijaiset on maanomistajille järjestetty juhla, jossa tarjotaan hirvikeittoa ja palvipeuraa, kerrotaan seuran kuulumisia, tavataan tuttuja, maistellaan sahtia ja juhlan lopuksi tanssitaan. Peijaisissa arvotaan maanomistajille vuosittain peuran palvipaloja. Juhlatapahtuma on järjestetty pääasiassa seurantaloilla Kirkonkylässä ja Narvassa, sekä Viialan Metsälinnassa.

Peijaiset Narvan Seurantalolla, etualalla selin Ritva ja Hannu Koski, vastapäätä Paula ja Aimo Matikainen.

Peijaistunnelmia Viialan Metsälinnassa v. 2004. Etualalla Veli-Pekka Rassa (selin) ja Kaarina Rassa, vastapäätä Markku Ala-Orvola (vas.), Matti ja Raija Eskola.

Raimo ja Seija Eskola (vas.), Tuulikki ja Vilho Salo.

Into (vas.) ja Maija Alakoski, Kaino Pastell, Aino ja Matti Mustila.

Kuvassa etualalla Hannu Lumme (vas.), Sirkka Lumme, Paula ja Tapio Lindstedt.

JUHLAJULKAISU | 10.5.2014

Seppo Puranen (vas.) ja Ritva Leiviskä, sekä Pentti Salo.

37

PEIJAISET

Sinikka ja Matti Jarva Metsälinnan peijaisissa v. 2004.

Peijaiskahvitunnelmissa Raili ja Toivo Haapaniemi.

Kuvassa etualalla Arto Lepola (vas.) ja Tapani Huttunen UPM:stä.

Pirkko Veikkolainen (vas.), takana Teuvo Salonen, kahvia tarjoilemassa Heikki Nurmi ja Janne Nurmi (oik.).

38

Hirvisoppaa Metsälinnassa keitteli Marketta Leppänen.

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014

PAKINA

Ei siitä kaikille piisaa Oli syyspuoli, yöllä oli satanut hento kerros uutta lunta. Toivo Höyssä meni aamulla ulos ja huomasi ihka uudet rusakon jäljet puutarhassa. Siitä paikasta sisään ja soittamaan metsästyskaverilleen Tauno Kiiskille.

Tauno vastasi; – Mie tuun heti.

Kaurispeijaisia vietettiin Harjulassa 2000 -luvun alussa. Kuvassa Arto Lepola (vas.), Aimo Matikainen, Ari Arvela, Asko Mäkelä, Veli-Pekka Rassa ja Martti Tanni.

Kaverukset lähtivät rusakon perään ja saivatkin kaadettua sen Mustiaskorvesta. Kaverukset tulivat ylpeinä Höyssän pihaan, Toivon veli Antti tuli myös katsomaan metsästäjiä ja saalista.

Toivo totesi, että rusakosta saa paistia; Taunolle, Antille ja hänelle itselleen.

Antti totesi epäillen, että riittääkö yhdestä rusakosta kaikille!

Kaverukset suolistivat rusakon ja laittoivat roikkumaan Höyssän pihaan omenapuun haaraan.

Kaurispeijaisten pöydän antimia Harjulassa.

Muutaman päivän päästä Tauno tuli Höyssälle ja haki Toivon sisältä mainiten; – Nyt nyljetään ja jaetaan rusakko.

Kaverukset menivät ulos nylkyhommiin ja myös Antti tuli mukana ulos, mutta omenapuu, jossa rusakon piti roikkua, oli tyhjä.

Kaverukset olivat ihmeissään; mihin saalis oli hävinnyt? Tarkemmat tutkimukset osoittivat että naapuri Heikkilän kollikissa oli vieraillut ja vienyt rusakon.

Tähän Antti Höyssä totesi rauhallisesti; – Että minähän sanoin ettei siitä yhdestä rusakosta kaikille piisaa.

Fileet jaossa.

JUHLAJULKAISU | 10.5.2014

Antti Höyssän kertomusta mukaillen Matti Mäenpää

39

JAHTITUNNELMIA Kuvat: Timo Viitanen

Kaurisjahdissa 2000-luvun alussa. Olavi Rantanen (vas.), Juha Marjamäki, Arto Lepola, Jorma Karvinen ja Timo Viitanen.

Hirvimiehet tauolla.

40

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014

Hirvijahdissa Mustalammin pisto. Edessä Pekka Parpola (vas.), Sakari Kankaanpää, Heikki Tanni ja Kalle Pekkala.

Toisessa rivissä vasemmalla Janne Sinervö, kolmannessa rivissä vasemmalla Seppo Matikainen.

Kuvassa Matti Leppänen (vas.), Timo Leppänen, Pekka Bergius, Hannu Koski, Viljo Hakkinen, Kirmo Bergius ja Valto Lehtelä.

JUHLAJULKAISU | 10.5.2014

41

JAHTITUNNELMIA Kuvat: Timo Viitanen

Sakari Parpola (vas.) ja Mauri Haapanen.

42

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014

Yhteis-kaurisjahti, vieraita Narvasta.

Edess채 Unto Lylykangas (vas.) ja Pekka Bergius.

Hirvijahdissa taukonuotiolla Timo Viitanen (vas.) ja Arto Lepola.

JUHLAJULKAISU | 10.5.2014

43

JAHTITUNNELMIA Kuva: Timo Viitanen

Hirvijahdissa Pentti Rautanen (vas.), Matti Leppänen ja Martti Tanni.

44

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014

KRONIKKA

Hirvijahti silloin kun Veikkolaisen Antti ensimmäisen hirven ampui Kertomuksen teki Ari Marjamäki, joka aluksi lausui: ”Minulla on ilo kertoa teille mieliinpainuneita tilanteita ja tapahtumia mitä viime vuosien jahdeissa näin ja koin.

Monen nimi tästä puuttuu, mistä ei pidä suuttuu.”

Hirviporukassa on väkeä nuorta ja vanhaa, eläkeläistä, lääkäriä, maanviljelijää, virkavaltaa ja kaikki, jotka asetta kantaa, on toiveena hirvenkaato ja sen merkiksi lakkiin havun oksa saatu.

Jahtivouti Timo luvat tarkistaa, asetukset ja jahdin säännöt lukee ja huolehtii siitä, että jokainen päällensä punaista liiviä ja päähinettä pukee.

Touko, veljeksistä luulen keskimmäinen, taukopaikan tulentekijänä aamulla ensimmäinen.

Alkoholin käyttö on jahdissa kiellettyä jahdista poistamisen uhalla.

Ei se ole niin kuin ajokoirakokeissa, joissa ylituomari piti sytyttävää avajaispuhetta: ”Älköön alkoholi häiritkö kokeen kulkua, mutta ei sen vähyys.

Ne, joille sattuu pikku pullo mukaan, ottaa ettei sitä huomaa kukaan.”

Leppäsen juniorilla hyvä oli osuman laatu, kun Pussimäen ajossa kylän ainoan naarashirven laakista kaato.

Nylkyporukkaan kun vapaaehtoisia kysytään mukaan, ilmoittaudu ei kukaan.

Toisen-toiminnan miehetkin haluavat jahtia jatkaa niin kauan, kun käsi ja jalka kapsaa.

Lauantaiaamuna kun kello kahdeksan lyö, alkaa hirvimiehen raskas työ.

Jahtivouti kaatoi tämän syksyn ensimmäisen hirvenvasan, kysyi hirvijahdin grandouldmän Aimo Matikaiselta, onko vasa tää?

Aimo vastas: ”KYLLÄ, sillä on lyhyt ja kolmiomainen pää.”

Timo nimenhuudon pitää, toiveita hirven näkemisestä monella itää.

Päästä hirvijahtiin on jahtimiehen iloo, miksei huudettu passi pois, sitä Leppäs Seppo kiroo.

Hatusta kun passi- ja ajonumeroita nostetaan, viiden kuuden nostajan jälkeen tyhjää hatun pohjaa koukitaan.

Passista poistua ilman kutsua ei saa.

Tätä määräystä Viialan mies Jorma noudattaa.

Sivummalla parhaita numeroita valitaan, hitaimmille lappuja jaetaan.

Seuraava ajo ajetaan, ennenkuin miehen puuttuminen huomataan.

Varajohtajat Esko, Veikko, Hannu, Martti ja Arto passi- ja ajoketjut vetää, paikoitta ei jää ketään.

Makkaravalkeille kun kokoonnutaan, siellä parhaat lapsenteko-, Viagra- ja naapurimaahan risteily-vitsit kerrotaan.

Ennen lähtöä voi Hannu Kosken okulaarilla aseen käynnin kohdistaa, sillä varmakätinen mies hyvän osuman varmistaa.

Kun mukana ei ole naisia: Meeriä eikä Satua, vitsien rasvaisuutta ei tarvitse jälkeenpäin katua.

Jatkuu seuraavalla sivulla

JUHLAJULKAISU | 10.5.2014

45

KRONIKKA Jatkuu edelliseltä sivulta

Markkasen Veikko parhaat vitsit kertoo, hänelle ei liene kertojana vertoo.

Passiin mentäessä Kaakolamminpolun suon reunassa, Esko hirviuroita seisomassa äkkäs, nopeasti latas ja tähtäs, uros sai osuman kipeän ja monelle hirvilehmälle kaato tuotti lemmen ikävän.

Laukaus kajahtaa yksityistien passissa, seuraa huuto: tuokaa puukko, että saa vasan pistää, mutta vasaa ei löydy nurin, kiven takaa mistään.

Monelle hirvenvasan kaatajalle Martti näyttään joutuu, miten hirven mahan pudotus, persreijän ja kivesten irrotus hoituu.

Peuran- ja hirvenkivekset on nykyään kallista kamaa, niistä kun hyvitetään kappaleelta pari sataa.

Oksintien varrella kolmen hirviuroon henki oli katkolla, ensimmäisen lähetti autuaammille ruokamaille Lummen Hannu, toisesta laski ilmat pihalle (Reinikainen) Markkasen Veikko. Kolmannen saattoi hirvien taivaaseen ensimmäisen kaatonsa tehnyt Veikkolaisen Antti.

Havu hirvenkaatajan lakkia koristaa, ruhon metsästä poisveto ei tahdo montaa huvittaa, vetoköydessä on usein vapaata pätkää, siihen saa huutaa montaa jätkää.

Ajomieheksi joutuminen on monelle hikeä ja tuskaa, Kauko niitä useimmiten kaappimersulla lähtöpaikalle kuskaa.

Moni kyydin käyttäjänä on nero, kas kun Mersussa on pieni dieselvero.

Kokenut jahtimies Ari kaatamaansa ylivuotista naarasta vasaksi luuli, mutta sillä olikin liian pitkä pää ja ylähuuli.

Moisionaukeen mies kotiin tultuaan reppunsa naruja auki nyhjäs, sitten reppunsa sisällön pöydälle tyhjäs.

Näky ei ollut arkea, sieltä löytyi kuulemma myös puolikas peuran potenssisarvea.

Hirvimiehellä pitää olla meno päällä joka säällä.

Soiluntien ja Karstuntien varrelle on seura talkoovoimin rakentanut kaksi taukokatosta.

Niissä voivat myös sienestäjät ja marjastajat paistaa makkaraa, syödä ja juoda eväitään tai sadetta pitää.

Taukopaikalle ajaa outo pirssi, siinä saapui valokuvaaja Linssi, jahtimiehet historiikki-lehteen kuvas, toistekin kuvaan tulla lupas.

Ajomiehet menivät harhaan, hirvet jäivät suon laitaan.

Sitä Rautas Pena manaa ja kiroo, kun ei saatu hirviä nurin ja pinoon.

Veikolla, Hannulla, Antilla ja Eskolla hyvä oli jahtionni, siinä kaatui moni hirvisonni.

Valto, Eino, Teuvo, Martti ja Timo kaksi naarasta ja seitsemän vasaa kumos, sitten olikin valmiina hyvä jahdin lopputulos.

Vuoden päästä taas mieli hirvijahtiin halaa, toivottavasti sinne meistä jokainen mukana ollut palaa.

Saavutaan taas samaan paikkaan taukokatokseen, sitä ei vie tuulet, ei syys, kestää hirvimiesten ystävyys.

Peijaiset on jahdin kohokohta, nyt juhlitaan, syödään ja juodaan.

Sahti on hyvää ja hirvivoileivät poikaa, nauttikaa niitä ja hyvin voikaa!

OoPee Virtasella on hanskassa hirven nylkypaikalle kiito, hirvivainajalle se on melkoinen liito.

Matti, Eino, Ari, Kauko ja Viljo lihanjaossa huhkii ja häärää, koittaa saada yhtä hyvää ja samaa lihamäärää.

46

Ari Marjamäki peijaisissa

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014

JÄSENET JA JOHTOKUNTA 2014 YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURAN KUNNIAJÄSENET

Jäseniä seurassa on nykyisin noin 170, jäsenmaksun maksavia noin 120 ja aktiivimetsästäjiä vuodesta riippuen 40-70.

Metsästysmaansa seuralle vuokranneita maanomistajia noin 200.

Vuokrattavan maan määrä vaihtelee 6000 - 7000 hehtaarin välillä.

Vesilahden Ylämäen Metsästysseura ry:n kunniajäsenet ovat Aimo Matikainen (vas.) ja Hannu Koski. | Kuvat: Esko Halme

Metsästysmaat sijaitsevat pääasiassa itäpuolella Vesilahtea ja osittain Viialan puolella.

Vesilahden Ylämäen Metsästysseura ry:n johtokunta v. 2014. Jorma Rautanen (vas.), varapj. Arto Lepola, Timo AliLöytty, pj. Esko Halme, Pekka Koski, rahastonhoitaja Tero Höyssä ja sihteeri Ari Matikainen.

Kuva: Johanna Halme

JUHLAJULKAISU | 10.5.2014

47

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA NYT ja TULEVAISUUDESSA Haastattelu: Ulla Aurio | Kuva: Johanna Halme

MIKSI MIES METSÄSTÄÄ?

Miksi mies metsästää? Tämä kysymys on hyvä esittää, kenellepä muulle kuin 100 vuotta täyttävän metsästysseuran pitkäaikaiselle puheenjohtajalle Esko Halmeelle.

ti myös vanhaan perinteeseen liittyvä tapa. Ennenhän mies hankki metsästämällä elannon perheelleen. Riistan jälkikäsittely on sekin sen verran raadollista, ettei laji taida isommin innostaa naisia mukaan.

– Niin maalla kuin kaupungissakin asuvalle metsästys on mitä mainioin harrastus. Se vapauttaa ihmisen verrattomasti arjen rutiineista ja tuottaa harrastajalleen sekä iloa että elämyksiä. Metsästys on myös terveyttä edistävää liikuntaa ulkoilmassa. Erittäin suuri merkitys on lisäksi harrastuksen myötä syntyvillä kaveruuksilla, hyvillä ihmissuhteilla.

Pienriistan metsästäminen vähenemässä

Esko Halmeen mukaan varsinaisen ruuan saaminen ei ole metsästäjälle enää ykkösasia.

– Toiminnan ja koko metsästysharrastuksen yhteisöllinen ja yhteiskunnallinenkin merkitys on sitä vastoin suuri.

– Juuri meidän seurojen vastuulla on, ettei riistakanta riistäydy käsistä. Vesilahdessa on esimerkiksi äärimmäisen tärkeää pitää huolta, että muun muassa peurakanta ei pääse liian suureksi. Valtionhallinto ja ennen kaikkea Suomen Riistakeskus säätelevätkin metsästysseurojen toimintaa ja lupia hyvin tarkasti, toteaa puheenjohtaja.

Aikaisemmin metsästäjien jahtimatkat leimautuivat varsinkin ulkopuolisten puheissa usein alkoholin huurtamiksi tapahtumiksi. – Nykyisin sääntely on tiukkaa myös tapakulttuurin suhteen ja jahtimatkat ovatkin näin ollen siistiytyneet huomattavasti.

Maskuliininen perusvietti

Yksi muisto ylitse muiden

Vesilahden-Ylämäen Metsästysseura on lähes sataprosenttisesti miehinen järjestö. Naismetsästäjiä seuraan kuuluu vain muutama.

Suuren juhlan kynnyksellä Esko Halmeen mieleen kumpuaa muisto kymmenien vuosien takaa.

– Nyt jo edesmennyt Erkki Nieminen eli Salttu oli mukana hirvijahdissa aina kaikkina jahtipäivinä. Hänellä ei ollut koskaan evästä mukanaan. Mies tankkasi itsensä aamulla niin vahvasti, että hän pärjäsi sillä evästyksellä koko päivän. Se oli poikkeuksellista.

”Juuri meidän seurojen vastuulla on, ettei riistakanta riistäydy käsistä.

Vesilahdessa on esimerkiksi äärimmäisen tärkeää pitää huolta, että muun muassa peurakanta ei pääse liian suureksi.”

– Ehkä taustalla on joltakin osin nimenomaisesti maskuliininen perusvietti, joka vetää jahtiin enemmän miehiä kuin naisia. Toisaalta kysymyksessä on varmas-

48

Vesilahdessa metsästetään peurojen lisäksi pääasiassa hirviä ja ilveksiä. – Toisen puolen harrastuksesta muodostaa pienriista, kuten sorsat, teeret, metsot ja jänikset. Niiden metsästäminen on kuitenkin ilmiselvästi vähenemässä, kertoo Halme.

Joku ulkopuolinen voi herkästi kadehtia metsästäjien saaliita.

– Turha kadehtia, sanoo Esko Halme.

– Se lihakimpale, jonka jokainen osallinen saa tasapuolisen jaon jälkeen ei totta vieköön ole mikään palkkio. Ei varsinkaan siihen nähden, että joukko metsästäjiä juoksee monena viikonloppuna maastossa, saappaat savessa ja pää märkänä. Sataa lihagrammaa kohti pitää vuodattaa monta hikipisaraa, naurahtaa jahtikonkari. – Kyllä kysymys on siis ennen kaikkea harrastamisesta.

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014

– Saltun viimeisinä elinvuosina kuljin hänen kanssaan usein samoja metsäreittejä. Kerran kuitenkin erkanimme ja kun kaikki muut kokoonnuimme ajon jälkeen yhteen, ei Salttua näkynytkään missään. Aloimme huolestua. Sitten hän tuli, yli vartin verran myöhässä. Persoonallisille ilmaisutavoilleen uskollisena mies kertoi: ”Tein tuolla korpin kanssa kauppoja saappaista, mutta eipä tullut kauppoja.” Tästä päättelimme, että Salttu sai metsässä jonkun sairaskohtauksen, mutta vielä ei ollut hänen aikansa lähteä.

Suoraa puhetta Kun puheenjohtaja katselee Vesilahden Ylämäen Metsästysseuraa, mitä hän näkee?

– Näen rehdin joukon suomalaisia ihmisiä, jotka ovat kaikki yksilöitä, persoonia ja persoonallisia. Näen kirjavuudessaan erittäin rikkaan ryhmän. Näen joukkueen, jossa asiat puhutaan suoraan edessä, ei takana. Näen henkilöitä, jotka uskaltavat sanoa sanottavansa, mutta eivät kyräile. Näen hienon seuran. Näen hienoja ihmisiä.

Ohessa ja edessä

tää ilman muuta seuroja toisiinsa. Se on hyvä asia, sanoo Vesilahden-Ylämäen Metsästysseura ry:n puheenjohtaja Esko Halme.

Kiitos Juhlavuottaan viettävässä seurassa on tällä hetkellä 170 jäsentä. – Ensisijaisesti seuran alueella asuvalla on mahdollisuus anoa jäsenyyttämme, edellyttäen kuitenkin, että hänellä on aito halu riistanhoitoon ja metsästykseen. Mies ja ääni -periaate ratkaisee valinnan.

Hyväksymiseen tarvitaan kahden kolmasosan enemmistö. Tämä tapa on varsin yleinen muissakin suomalaisissa metsästysseuroissa.

Yhdistyksen yhteisellä äänellä puheenjohtaja Esko Halme sanoo lopuksi lämpimät kiitokset.

– Erityisesti haluan kiittää niitä lukuisia maanomistajia, jotka ovat mahdollistaneet tämän antoisan harrastuksen. Metsästäminen on meille harrastajille mieluisaa. Kiitos!

”Joukko metsästäjiä juoksee monena viikonloppuna maastossa, saappaat savessa ja pää märkänä. Sataa lihagrammaa kohti pitää vuodattaa monta hikipisaraa.”

Juhlivan metsästysseuran toiminnot eivät rajoitu vain jahteihin. – Kiväärija haulikkoammunnoissa järjestämme säännöllisesti seuraotteluja, lisäksi osallistumme tai järjestämme koiranäyttelyjä yhdessä Hämeen Spanielikerhon kanssa ja olemme aktiivisesti mukana myös muissa, metsästykseen liittyvissä toiminnoissa, kertoo Halme.

– Yksi toimintamme ydintehtävä on pitää metsästysmaiden vuokraajat tyytyväisinä. He ovat tärkeimpiä yhteistyökumppaneitamme. Uskon, että olemme onnistuneet siinä suhteellisen hyvin.

– Tuntuukin nyt hyvältä saattaa tämä 100 vuotta täyttävä seura uudelle satavuotistaipaleelleen. Tulevaisuus tuonee mukanaan yhä enemmän yhteistoimintaa eri metsästysseurojen välillä. Etenkin suurriistan osalta yhteislupien hakeminen alkoi yleistyä jo kymmenisen vuotta sitten. Tällainen toiminta lähen-

JUHLAJULKAISU | 10.5.2014

Ps. Puheenjohtajan mukaan 100-vuotias seura on päättänyt ottaa juhlan kunniaksi askeleen moderniin aikakauteen: Vesilahden Ylämäen Metsästysseura saa nimittäin lähikuukausina omat nettisivut. WWW-sivujen avulla ja kautta seuran toiminta avautuu aikaisempaa enemmän myös suurelle yleisölle ja ennen kaikkea riistanhoidosta ja metsästyksestä kiinnostuneille ihmisille.

49

TAPION LEPYTYSLOITSU Tapio metsän herra anna vähän karjastasi siivellistä särpimeksi ristiturpaa rihmasehen sorkallista suolatiinuun turkillista taanapuuhun maista malja ystävältä kulje kanssamme tänään.

jk/2011

Kuva: Jorma Karvinen

50

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014

10.5.2014

Kuva: Jorma Karvinen

Maisema Aramajalta keväällä 2014 | Kuva: Esko Halme

52

YLÄMÄEN METSÄSTYSSEURA RY 1914 - 2014