Suomen Partiolaisten vuosikirja 2020

Page 28

UUTISET

PARTION UUSI STRATEGIA

Jäsenkokous hyväksyi marraskuussa partiolle uuden strategian vuosille 2021-2026. Partion uusi visio on ”Jokaiselle nuorelle taidot muuttaa maailmaa”. Visiossa korostetaan, että partio kasvatusjärjestönä haluaa antaa ja luoda jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuuksia sekä opettaa heille tärkeitä taitoja. – Uusi visio on positiivinen ja kunnianhimoinen, ja luottaa partion vaikuttavuuteen ja kasvatustavoitteiden onnistumiseen monipuolisesti, strategiaryhmän puheenjohtaja Lasse Roiha tiivistää. Uudessa strategiassa on kolme pääkohtaa, jotka ovat ”partio kasvaa”, ”partio antaa taidot

elämään” ja ”partio on paras paikka tehdä vapaaehtoistyötä”. Koronavirustilanne on vaikuttanut osaltaan siihen, että partiossa halutaan yhä vahvemmin tukea uusia partion harrastamisen muotoja. Lisäksi strategiassa halutaan ottaa huomioon nimenomaan maahanmuuttajataustaiset suomalaiset, sillä partiolla on paljon töitä tehtävänä vielä siinä, että esimerkiksi muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvat pystyisivät osallistumaan partiotoimintaan normaalisti.

KUVITUS MEERI RASIVIRTA

”JOKAISELLE NUORELLE TAIDOT MUUTTAA MAAILMAA”

PARTIO TÄYTTI 110-VUOTTA! Koko historiansa ajan partiolaiset ovat olleet aktiivisia toimijoita yhteiskunnassa ja tarttuneet ajankohtaisiin teemoihin. Juhlavuoden kunniaksi 110-vuotias partioliike teki päätöksiä toimia yhä näkyvämmin ja aktiivisemmin ympäristön hyväksi ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Partio asetti tavoitteekseen olla hiilineutraali toimija vuonna 2030. Kestävän kehityksen linjaukset huomioidaan jatkossa entistä vahvemmin niin partiotoiminnan arjessa kuin tapahtumissa ja valtakunnallisessa toiminnassa. Lue lisää hiilineutraali partio -tavoitteesta s. 10

OSAAMISKESKUS KENTAURI KARAUTTI VAUHTIIN Partio on mukana keväällä 2020 toimintansa käynnistäneessä osaamiskeskus Kentaurissa, joka tukee nuorten matkaa kohti merkityksellistä elämää. Kentauri kehittää kansalaisjärjestöjen nuorisotyötä koskevaa tiedontuotantoa, tutkii nuorten harrastus- ja kansalaisjärjestötoiminnan vaikutuksia,

28

kehittää kansalaisjärjestöjen vaikuttavuusarviointia, selvittää kansalaistoiminnan muuttuvan toimintaympäristön vaikutuksia ja vahvistaa järjestöissä osaamisen tunnistamista ja tunnustamista. Kentauri on yksi opetus- ja kulttuuriministeriön tuella toimivista nuorisoalan osaamiskeskuksista.

Kentaurin painopistealueena on nuorisoalalla toimivien järjestöjen tilannekuva ja vaikuttavuus. Toiminnasta vastaavat Suomen Partiolaisten ohella Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak), Opintokeskus Sivis sekä Talous ja nuoret TAT.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.