Uhka vai mahdollisuus Moniammatillista yhteistyötä kehittämässä Teksti ja kaavio: Kaarina Isoherranen - Kuva: Carl Dwyer
Olen koko työurani sosiaalipsykologina toiminut opettajana ja kouluttajana sosiaali- ja terveysalan eri työympäristöissä. Viimeiset työvuoteni ennen eläkkeelle jäämistä toimin yliopettajana ammattikorkeakoulussa. Siinä tehtävässä painopiste työssäni oli sosiaali- ja terveysalan työyhteisöjen kehittämisessä. Sosiaali- ja terveysalan kontekstissa alkoi nousta 1990-luvulla esiin uusi yhteistyöhön liittyvä käsite: moniammatillinen yhteistyö. Useat kansainväliset järjestöt mm. WHO ja OECD esittivät moniammatillisen ja monitieteisen yhteistyön keinona modernisoida sosiaali- ja terveysalan toimintaa vastamaan 2000-luvun haasteisiin (Meads & Aschcroft 2005).
Tutkimus
Sosiaali- ja terveysalan kontekstissa alkoi nousta 1990-luvulla esiin uusi yhteistyöhön liittyvä käsite: moniammatillinen yhteistyö.
Moniammatillisen yhteistyön teoreettiset juuret ovat monitieteisessä yhteistyössä. Monimutkaisten ilmiöiden holistisen ja systeemisen ymmärtämisen tarve on ohjannut tieteiden alueella kehitystä monitieteiseen suuntaan. Striboijsin (2010) mukaan se on osoittautunut onnistuneeksi lähestymistavaksi erityisesti käytännön ongelmien ratkaisussa. Nykyisin myös terveys tunnistetaan ilmiönä, joka muodostuu monentasoisten alasysteemien vuorovaikutuksesta solutasolta sosiaalipoliittiselle tasolle (Terpstra ym. 2010).
Sosiaali- ja terveysalalla kohdataan nykyisin yhä monimutkaisempia ongelmia. Myös potilaat ja heidän läheisensä haluavat vaikuttaa tehtyihin ratkaisuihin. Ongelmien tehokkaassa ja laadukkaassa ratkaisemisessa tarvitaan nykykäsityksen mukaan holistista ja systeemistä lähestymistapaa ja ammattilaiset ovat ratkaisuissa väistämättä entistä riippuvaisempia toisistaan. Moniammatillinen yhteistyö on usein tiimityötä, jossa ammattilaiset yhdistävät tietonsa ja taitonsa pyrkiessään yhteiseen tavoitteeseen. Tiivistäen voidaan sanoa, että moniammatillinen yhteistyö on ammattilaisten potilaslähtöinen, ongelmakeskeinen ja holistisiin ratkaisuihin pyrkivä jatkuvasti kehittyvä vuorovaikutusprosessi. (D´Amour ym 2005; Petri 2010.)
8
Useiden tutkijoiden ja kehittäjien (mm. Meads & Ashcraft 2005; Terpstra 2010) mukaan on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi luoda käytäntöjä, joissa moniammatillinen yhteistyö toteutuisi arjessa toivotulla tavalla. Tämä oli myös oma kokemukseni. Siksi tutkimukseni tavoitteena olikin tutkia niitä haasteita, joita kohdataan, kun moniammatillisen yhteistyön ideaalimallia pyritään tuomaan käytännön työelämään.
Keräsin tutkimusaineistoni fokusryhmähaastatteluina suuressa sairaalassa, jossa moniammatillisen yhteistyön kehittäminen oli ollut yhtenä kehittämiskohteena jo jonkin aikaa. Olin toiminut myös itse yhtenä kouluttajana koulutuksessa, joka oli suunnattu sairaalan osastonhoitajille. Tein fokusryhmähaastattelut kaikille keskeisille ammattiryhmille: lääkäreille, sairaanhoitajille, lähi/perushoitajille, fysioterapeuteille, toimintaterapeuteille ja sosiaalityöntekijöille. Tutkimuksen edetessä osoittautui tarpeelliseksi tehdä haastattelut ylihoitajien ja ylilääkäreiden ryhmille sekä viidelle yhdessä työskentelevälle tiimille. Mukana oli yhteensä 81 eri ammattiryhmän edustajaa. Haastatteluista kertyi runsas aineisto, litteroitua tekstiä oli 624 sivua.
Suomen sosiaalipsykologit ry
Mikä moniammatillinen yhteistyö?