SP 2009-1 web by Suomen sosiaalipsykologit ry

aTutkija

Päihdehuollon sosiaalipsykologi Toimittaja

imaahanmuuttokurssilla

aToimituspäällikkö

Opiskelija

Kouluttaja ja suunnittelij

KV-vastaava yrityksessä Monikulttuurisuustyöntekijä

Viittomakielen tulkki

Tutkimusjohtaja 1/2009

Projektikoordinaattor

tasa-arvoasiat

Tutkija

Politiikk

nympäristöpolitiikka ja sukupuolijärjestelmien sosiaalipsykologia Koordinaattori kuluttajien käyttäytymine

sosiaalipsykologi

aja energian säästö Kurssisihteeri Sosiaalityöntekijä Erikoistutkija tilastomenetelmät Työsuunnittelij

iSuunnittelija Tutkimus- ja terapiatyö perheneuvolassa Työvoimaneuvoja Professori Psykoterapeutt

sPsykoanalyytikko

aAssistentti

Ohjaaja ryhmätyö pakolaisasiat

Lehtori

Elämäntapa- ja konfliktipuhetutkimu

Suomen sosiaalipsykologit ry:n jäsenlehti Konsultti Liikkeenjohdon konsultti Ratkaisukeskeinen

Kouluttaja

äSosiaalityöntekijä

aPerheneuvoja

Perheterapeutti

Kuvataideterapia

Työhyvinvointikoordinaattori

Tuntiopettaja

Asiantuntija

Työnohjaaja

Analyytikko

lyhytterapi

Järjestötyöntekij

Erityisluokanopettaj

öPäihdetyöntekijä Rekrytointivastaava Tasa-arvotyöntekijä Harjoittelija Freelancer Projektipäällikk

aMarkkinointipsykologi

Nuorisotyöntekijä

Kirjailija

ikehitysvammahuollossa

Kuntoutussihteeri

Freelance-kouluttaja

aStipenditutkija

Eurovirkamiesharjoittelija

Journalisti

Toimintakeskuksen johtaj Konttoristi

Henkilöstöpäällikkö

Toimistosihteer

Työvoimaneuvoj

nMarkkinointisuunnittelija Yrittäjä Sosiodraaman vetäjä Henkilöstöhallinnon sihteeri Työyhteisö

nkehittämistyöntekijä Traumaterapeutti Kulutusanalyytikko Voimavarakouluttaja Mielenterveyshuollo

ityöntekijä

Kouluttaja

Työ- ja organisaatiopsykologian asiantuntija

Henkilöstökonsultt

aKuntoutuspsykologi Sosiaali- ja terveystoimen talouspäällikkö Markkinointipäällikkö Toimitusjohtaj

aJournalisti Koordinaattori

Suunnittelija

Tutkimusassistentti

Erikoistutkija

Vanhustyön johtaj

nTiedekuntasihteeri Amanuenssi Henkilöstöasiain päällikkö Tiedottaja Asiamies Mielenterveysseura

atukihenkilö

Tukikodin johtaja

Copywriter

Kuntoutusalan työntekijä

Järjestösihteeri

Johtav

asosiaaliterapeutti Yliaktuaari Toimituspäällikkö Rehtori Erikoistyövoimaneuvoja Kehitysyhteistyön j

ipakolaisasian koordinaattori Konsultti HR-vastaava Rekrytointikonsultti Henkilöarviointiassistentt

aInformaatikko

Työilmapiiritutkija

Tiimityökouluttaja

Opettaja

Päivähoidon erikoissuunnittelij

aMaahanmuuttosuunnittelija Harjoittelija Rasismin vastaisen kampanjan koordinaattori Terveystutkij

Tässä numerossa:

3. Neljätoista vuotta 4. Yhdistyksen toiminnan tilasta viime vuosina 5. Sääntömuutoksella varaudutaan vaihteleviin tilanteisiin 6. Suomen sosiaalipsykologit ry:n hallituksen jäsenet 2009 10. Yhdistykselle uudistettu visuaalinen ilme 11. Ammattinimikkeestä avain onneen? 13. Haluamme olla sosiaalipsykologeja 15. Become who you are 18. Poimintoja tieteen kentältä 20. Luottamus, konflikti ja ryhmän tuloksellisuus

Päätoimittaja:

Ilmoitushinnasto:

Kirsi Majander

Koko sivun ilmoitus 170 € Puolen sivun ilmoitus 110 € Neljäsosasivun ilmoitus 70 €

Osoitteenmuutokset: Omatoimisesti nettisivuillamme www.sosiaalipsykologit.fi tai ilmoitus osoitteeseen info@ sosiaalipsykologit.fi Seuraava lehti: Artikkelit, palautteet ja uutisvinkit osoitteeseen info@sosiaalipsykologit.fi

Kannen kuva: yksityiskohta André Derainin teoksesta Fishing boats, 1905. Valokuvaaja: Sharon Mollerus. Some rights reserved. Lähde: http://www.flickr.com/photos/ clairity/2232012171/in/set-72157603102112472/

Taitto: Agnetha Lesch, neettuli@gmail.com

Suomen sosiaalipsykologit ry

Kuva: Inka Suhonen

Neljätoista vuotta

uten Paasikiven tunnettu väittämä sanoo, tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku. Aloitetaan siis tosiasioilla: Suomen sosiaalipsykologit ry toiminta on ollut viime vuosina melko passiivisessa tilassa. Yhdistyksellä ei ole ollut toimivaa hallitusta muutamaan vuoteen. Yhdistyksen verkkosivuja ei ole päivitetty aikoihin, viime vuosien tilinpäätökset ovat tekemättä ja yhdistyksen jäsenrekisteri ei ole ajan tasalla. Toisekseen, sosiaalipsykologien ammatillinen asema on edelleen heikko verrattuna esimerkiksi psykologien tilanteeseen. Sosiaalipsykologin ammatti ei ole vielä tarpeeksi tunnettu Suomen työmarkkinoilla eikä sosiaalipsykologi-nimikettä edelleenkään ole suojattu. Muun muassa näistä syistä johtuen useissakaan työpaikkailmoituksissa ei haeta eksplisiittisesti sosiaalipsykologia töihin, toisin kun psykologeja tai sosiaalityöntekijöitä. Vaikeasta tilanteesta huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, tämän kesän ja syksyn aikana Suomen sosiaalipsykologit ry:tä on alettu elvyttää uudelleen. Sosiaalipsykologien omalle jo vuonna 1995 perustetulle yhdistykselle on nyt valittu uusi hallitus, jonka tulevien tehtävien listalta löytyy laajahko määrä tekemättömiä asioita. Olemme mm. valmistelleet yhdistyksen sääntöuudistusta, jossa eri jäsenten eriarvoinen asema yhdistyksessä poistetaan. Käynnissä on myös arkistoprojekti, jossa yhdistyksen toiminnan historia ja dokumentit taltioidaan vuosikerroittain järjestykseen - mahdollisesti sosiaalipsykologit ry:n www-sivujen extranetosioon. Yhdistys jatkaa myös työtään sosiaalipsykologien ammatillisen aseman ja statuksen parantamiseksi, kunhan keinoista ja tavoitteista on päästy yksimielisyyteen yhdistyksen jäsenten ja hallituksen kesken.

on mahdollista saada hyviäkin tuloksia aikaiseksi, jos pystymme organisoitumaan tehokkaasti ja toimimaan yhteisten päämäärien eteen yhdessä. Lisäksi, sosiaalipsykologienhan tulisi jo määritelmällisesti ja koulutuksensa puolesta kyetä toimimaan tehokkaasti yhteistyössä – yhteisten asioiden eteen. On muistettava, että työelämässä toimivien ja työelämään suuntautuvien sosiaalipsykologien ammatillisen ja julkisen aseman edistäminen tapahtuu parhaiten yhdistyksemme kautta, jossa voimme koordinoida pyrkimyksemme ja suunnata resurssit tehokkaasti yhdessä sovittujen ja yhteisten päämäärien saavuttamiseksi. Tervetuloa mukaan syyskokoukseen 28.11.2009 klo 18.30, jossa yhdistykselle valitaan uusi hallitus kaudelle 2010. Paikkana on Hakaniemen Ympyrätalon Rosso osoitteessa Siltasaarenkatu 18-20, 00530 Helsinki.

Heikki Kantanen Suomen sosiaalipsykologit ry:n hallituksen puheenjohtaja 2009.

Tehtävää on joka tapauksessa paljon ja resurssit ovat vähäiset. Jokainen yhdistyksen hallituksen jäsenistä tekee työtä sosiaalipsykologian hyväksi oman päätoimensa ohessa. Ajan ja energian lisäksi yhdistyksen toiminnan pyörittäminen vaatii myös rahaa. Yhdistyksen IT-palveluista on maksettava ja esimerkiksi pankkija tilipalvelut ovat merkittävä menoerä. Tästä syystä maksavia jäseniä tarvitaan lisää ja jokainen yhdistyksen tilille saapuva euro tulee tarpeeseen. Muistathan myös käydä päivittämässä jäsenrekisteriin tietosi, mikäli ne ovat muuttuneet! Nykyisellään yhdistyksemme rekisterissä on noin 500 sosiaalipsykologin yhteystiedot. Tämän kokoisella porukalla meidän

Yhdistyksen toiminnan tilasta viime vuosina Teksti: Esa Torniainen

iime vuodet ovat olleet hiljaiseloa. Aikaisempien vuosien jäsen- tai yleisötilaisuuksia ei ole järjestetty, eikä myöskään osallistuttu sosiaalipsykologian päivien järjestämiseen – takavuosinahan oli tapana yhdistyksen järjestää ohjelma päivistä jälkimmäiseen, jonka painotus oli soveltavampi ja työelämäläheisempi kuin ensimmäisen, tutkimukseen painottuvan päivän. Lehteä on kuitenkin julkaistu: vuodesta 1995 lähtien katkotta julkaistu lehti ilmestyi 2007-2008 lehti kahdesti vuodessa, mikä lieneekin ollut käytännössä yhdistyksen ainoa toimintamuoto näinä vuosina.

Jäsenmaksukertymä on viime vuosilta ollut aiempaa pienempi, mikä johtunee siitä, että jäsenm aks uja ei ole aktiivisesti kerätty, mutta osin epäilemättä myös siitä, että osa jäsenistä ei ole kokenut saavansa jäsenmaksulleen vastinetta toiminnan hiipuessa. Lehtien julkaisu, nettisivut, pankkip alvelut ym. ovat kuitenkin tuottaneet hiljaisinakin vuosina kuluja, joihin liittyviä vanhoja laskuja on maksettu vielä ihan viime päivinäkin. Niinpä päätettiin kampanjoida vuoden 2009 jäsenmaksun maksamisen kannustamiseksi vielä loppuvuodesta, jotta yhdistys ei ajautuisi kassakriisiin.

Syyskokouksessa 30.11.2006 valittu vuoden 2007 hallitus oli pienehkö verrattuna aktiivisimpien vuosien hallituskokoonpanoihin: puheenjohtajan lisäksi kuusi jäsentä ja kaksi varajäsentä. Hallituksen toiminta hiipui: vuoden 2007 alusta on pari hallituksen kokousten pöytäkirjaa, mutta sen jälkeisestä ajasta ei löydy pöytäkirjoja, ja vähän myöskään muistumia tai kalenterimerkintöjä hallituksen jäseniltä. Myös jäsenistön osallistuminen hiipui: yhdistyksen kokouksiin ei saapunut väkeä. Välillä 1.1.2008 – 8.6.2009 yhdistyksellä ei ilmeisesti ole ollut varsinaisesti valittua hallitusta – syyskokous on yritetty pitää vuoden 2007 sosiaalipsykologian päivien yhteydessä, mutta siitä ei liene pätevää pöytäkirjaa. Oikeuslähteiden mukaan edellisen hallituksen toimikausi jatkuu ”toimitusministeriönä”, kunnes uusi hallitus on pätevästi valittu – näin siis vuoden 2007 hallitus lienee vastannut toiminnasta, kunnes nykyinen hallitus valittiin 8.6.2009 loppuvuodeksi 2009.

Nykyisen (kuten myös tulevan, syyskokouksessa valittavan) hallituksen haasteena on paitsi ensisijaisesti elvyttää yhdistyksen toiminta jäseniä palvelevaksi myös saattaa laillisuus- ja muotoasiat kuntoon viime vuosilta. Viimeinen päätetty vuosi on 2006. Vuoden 2007 kirjanpito ja tilinpäätös on aikanaan tehty, mutta ei tarkastettu eikä hyväksytty. Vuodesta 2008 lähtien kirjanpito on vielä työn alla. Vuosien 2007 ja 2008 sulkemiseen liittyvää haastetta lisää se, että asiakirjat näiltä vuosilta ovat vähissä, ja niitä onkin pyritty osin hankkimaan jälkikäteen uudelleentulosteina mm. pankista. Lisäksi vuoden 2007 hallituksen jäsenistä on onnistuttu saamaan yhteys vain harvoihin. Nykyisen hallituksen vakaana pyrkimyksenä joka tapauksessa on, että vuosi 2007 saataisiin tilintarkastajille vielä tämän vuoden puolella, vuosi 2008 vuodenvaihteen tienoilla ja 2009 normaaliaikataulun mukaisesti, jolloin kevätkokouksessa 2010 voitaisiin käsitellä kaikki kolme vuotta.

Suomen sosiaalipsykologit ry

Pikainen silmäys hiukan yli 14-vuotiaan yhdistyksemme vielä toistaiseksi järjestämättömän arkiston paperipinoihin kertoo toiminnan aktiivisuudesta: Perustamisvuoden 1995 jälkeisinä vuosina asiakirjoja on kertynyt verrattain vähän, lähinnä tilikirjat ja jokusia pöytäkirjoja. Sen jälkeen paperipinot ovat jo paksumpia, kunnes vuodesta 2006 aina kuluvan vuoden 2009 kesään asti asiakirjapino hiipuu olemattomiin samalla, kun yhdistyksen toimintakin uuvahtaa.

Sääntömuutoksella varaudutaan vaihteleviin tilanteisiin Teksti: Esa Torniainen

Kuten toisaalla tässä lehdessä on kerrottu, yhdistyksen toiminta pääsi hiipumaan viime vuosina. Vaikka rekisterissämme on lähes 500 aktiiviseksi merkittyä jäsentä, on yhdistyksen toiminnan organisointi, kuten yhdistyksissä yleensäkin, kiinni vähälukuisen hallituksen jäsenten aktiivisuudesta. Ihmisten elämäntilanteet ja mahdollisuudet osallistua yhdistyksen toimintaan voivat muuttua – jos näin käy samanaikaisesti monelle hallituksessa, on yhdistyksen toiminnan jatkuminen vaarassa. Vaikka riskiä ei voi poistaa, sen toteutumista voi yrittää pienentää. Tätä taustaa vasten ylimääräinen yhdistyksen kokous 8.6.2009 päätti muutoksista sääntöjen kohtiin 3-5 ja 8. Tätä kirjoitettaessa sääntömuutos on vielä PRH:ssa yhdistysrekisterin käsittelyssä (joka vienee nykyisin puolisen vuotta), ja sitä odotellessa vuoden 1999 säännöt ovat edelleen voimassa.

ääntömuutoksen ensisijaisena tarkoituksena on parantaa mahdollisuutta, että hallitukseen löydetään riittävästi aktiivisia ihmisiä, mihin pyrittiin laajentamalla päätösvaltaisuutta ja kasvattamalla hallituksen maksimikokoa. Yhdistyksessä on nyt kahdenlaisia perusjäsenyyksiä: varsinainen ja opiskelijajäsenyys. Opiskelijajäsenillä on puhe-, mutta ei äänivaltaa yhdistyksen kokouksissa. Tämä ”kahden kerroksen väen” periaate haluttiin poistaa, samoin erottelu eritasoisten korkeakoulutukintojen väliltä. Nykyistenkin sääntöjen mukaan hallituksessa voi olla opiskelijoita, jotka hallitustyössä ovat äänioikeutettuja, mutta vajaavaltainen toisen luokan jäsenyys ei ehkä kuitenkaan kannusta aktiivisuuteen ja vastuunottoon yhdistyksen toiminnassa. Ryhmärajojen ylläpitämiselle yhdistyksen sisällä ei nähty perusteita muutenkaan – päinvastoin joissakin muissa ammattialayhdistyksissä on havaittu hyväksi, että ihmiset saadaan mukaan toimintaan ja siten sosiaalistumaan ja verkottumaan ammatilliseen yhteisöön sen täysivaltaisina jäseninä jo opiskeluaikana. Sääntömuutoksen myötä nykyiset opiskelijajäsenet muuttuvat varsinaisiksi jäseniksi ja jatkossa yhdistyksessä on vain yhdenlainen perusjäsenyys (harvinaisempien kunnia- ja kannatusjäsenyyksien lisäksi). Opiskelu on monille tarkan euron aikaa, joten jäsenmaksua ei haluttu korottaa jäsenyyslajimuutoksen sivuvaikutuksena. Niinpä perustettiin kaksi jäsenmaksuluokkaa: normaalimaksu työssäkäyville ja alennettu opiskelijoille, työttömille ja vastaavassa taloudellisessa tilanteessa oleville. Käytännössä tätä ei haluttane tarkasti kontrolloida (kuten opiskelijuuttakaan ei aiemmin ole

vahdittu), vaan oikean jäsenmaksuluokan valitseminen jäänee jäsenen oman harkinnan ja omantunnon varaan. Hallituksen valintaan ja toimintaan haluttiin hiukan lisää joustoa. Vanhojen sääntöjen mukaan hallituksessa on puheenjohtajan lisäksi 2-8 jäsentä ja 0-8 varajäsentä. Nämä maksimimäärät nostettiin 10:een. Hallituksen kokousten pitämistä ei haluttu kuitenkaan vaikeuttaa, joten päätösvaltaisuuskriteeriä laskettiin: vanhojen sääntöjen mukaan päätösvaltaisuuteen vaadittiin puolet jäsenistä (pj tai vpj mukaan luettuna), uusien sääntöjen mukaan vastaavasti 5/11 eli 45 %. Lopuksi haluttiin modernisoida sääntöjen kohtaa 8, jonka mukaan yhdistyksen kokouskutsu on joko toimitettava kullekin jäsenelle kirjallisesti tai julkaistava Helsingissä ilmestyvässä sanomalehdessä. Käytännössä tämä muotovaatimus on täytetty julkaisemalla Helsingin Sanomissa pieni rivi-ilmoitus, joita arvatenkin vain harvat lukevat ja joka maksaa yhdistykselle 40-80 euroa kahdesti vuodessa. Uusissa säännöissä ensisijainen kutsun toimittamistapa on sähköposti ja ilmoitus yhdistyksen verkkosivuilla. Näiden tapojen sijaan tai lisäksi voidaan käyttää myös vanhojen sääntöjen menettelyjä, jotka haluttiin pitää mukana lähinnä erikoisia poikkeustilanteita varten. Uusien sääntöjen odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2009, kun PRH:n yhdistysrekisteri on ne hyväksynyt, jolloin ne myös julkaistaan yhdistyksen verkkosivuilla.

Suomen sosiaalipsykologit ry:n hallituksen jäsenet 2009 Teksti: Marjo-Riitta Ristikangas, Kuvat: Inka Suhonen

Hallituksen jäsenille esitetyt kysymykset: 1) Toimenkuva hallituksessa? 2) Kuka olet? 3) Mikä sinua innostaa tai kiinnostaa sosiaalipsykologiassa? 4) Mikä sinusta tulee isona? Mihin erityisesti haluat käyttää sosiaalipsykologista osaamistasi tai ajatteluasi? 5) Mitä harrastat? 6) Miksi Suomen sosiaalipsykologit ry:n toiminta on tärkeää tai merkittävää? Mihin haluat yhdistystä viedä?

Heikki Kantanen

Mia-Marisa Ranta

- Puheenjohtaja ja mukana tapahtumatoimikunnassa sekä edunvalvontatoimikunnassa.

- Varapuheenjohtaja ja mukana myös lehden toimitusneuvostossa ja PR-osaston pyörityksessä.

- Olen 32 vuotta ja asun Helsingissä. Työskentelen päätoimisesti ja valmistumisvuosi on ehkä 2010.

- Olen 4. vuoden opiskelija Espoosta.

- Harrastan opiskelua, pitkän matkan juoksua, uintia ja pyöräilyä sekä ”perhettä”.

- Lukeminen ja kirjoittaminen ovat lähellä sydäntäni. Pyöräily on kivaa. Syksyisin innostun neulomisesta. Ruoanlaitto ja uusien reseptien kokeilu on jännittävää.

- Sosiaalipsykologia on auttanut minua näkemään ihmiset enemmän ihmisinä. Sosiaalipsykologian teorioiden myötä ihmisyys kokonaisuudessaan on tullut laajemmaksi ja syvemmäksi ilmiöksi. Sosiaalipsykologian tutkiminen on täten myös auttanut minua saamaan paremman ja lähemmän kontaktin muihin ihmisiin ja yleisesti helpottanut sosiaalista vuorovaikutusta.

- Minua kiehtoo sosiaalipsykologian laaja-alaisuus ja sovellettavuus. Sosiaalipsykologia antaa myös välineitä ymmärtää ilmiöitä ja asioiden välisiä yhteyksiä niin arjen pienissä asioissa kuin yhteiskunnankin tasolla. En koskaan lakkaa hämmästelemästä, kuinka vivahteikasta ja monisyistä ihmisen käyttäytyminen ja toiminta ovat!

- Mielestäni sosiaalipsykologian oppeja voi soveltaa kaikilla elämänalueilla, kuten esim. lasten kasvatuksessa ja työyhteisöjen kysymyksissä. Soveltaminen tapahtuu tietoisesti ja alitajuisesti.

- Vielä en tiedä, minne sosiaalipsykologia minut työelämässä johtaa. Olen jo kauan ollut kiinnostunut maahanmuuttokysymyksistä. Haluaisin tulevaisuudessa työskennellä niiden kysymysten parissa - muodossa tai toisessa.

- Sosiaalipsykologit tarvitsevat yhteisön, joka edistää sosiaalipsykologien asemaa ammatillisesti. Sosiaalipsykologien tunnettavuutta ja arvostusta on parennettava niin työmarkkinoilla kuin lainsäädännönkin alueilla.

- SSP ry tekee tärkeää työtä edunvalvonnassa ja vaalimalla sosiaalipsykologien ammatillista identiteettiä. On erittäin tärkeää, että meillä on oma työelämään suuntautunut yhdistys, joka te-

Suomen sosiaalipsykologit ry

7) Mitä haluat vielä sanoa?

Eeva Oinonen - Tiedottaja ja PR-osaston jäsen. - Olen valmistunut sosiaalipsykologiksi vuonna 2008 ja toimin projektipäällikkönä Seure Henkilöstöpalveluissa. Asun Helsingissä. - Harrastan urheilua monessa eri muodossa ja järjestötoimintaa sekä lukemista.

kee tunnetuksi osaamistamme sekä pitää yhteyttä sosiaalipsykologien kenttään ja luo yhteyksiä alan eri toimijoihin. Tulevaisuudessa toivon, että yhdistys kokoaa jäseniään yhteen useammin erilaisten aktiviteettien, keskusteluiltojen ja ammattitaitoa kehittävien koulutusten merkeissä.

Kirsi Majander - Sosiaalipsykologia-lehden päätoimittaja, toimitusneuvoston koordinaattori ja mukana myös tapahtumatoimikunnassa. - Olen toisen vuoden sosiaalipsykologian opiskelija ja piakkoin valtiotieteiden kandidaatti Helsingistä. - Harrastan näyttelemistä ja pidän muutenkin teatterista. Opiskelu ja siihen liittyvä kirjallisuus vievät paljon aikaani, mutta ajan salliessa pyrin lukemaan myös ”kevyempää” kirjallisuutta. Kesällä minut saattaa bongata golfkentältä ja talvisin kuntosalilta. Useammin kuitenkin kirjastolta tenttiinlukupuuhista. - Sosiaalipsykologia tarjoaa mielenkiintoisia näkökulmia aikamme tapahtumiin ja myös monenlaisiin työelämän tehtäviin. Vuorovaikutus on aina läsnä toiminnassamme muiden kanssa ja sen merkitystä on hyvä kyetä arvioimaan.

- Minua kiinnostaa sosiaalipsykologiassa sen monipuolisuus. Sosiaalipsykologiset analyysit tapahtuvat usealla eri tasolla yksilön sisäisestä tasosta kulttuurisen tai yhteiskunnallisen tason analyyseihin. Innostavaa on sosiaalipsykologien kriittinen ajattelutapa. - Minua kiinnostaa työorganisaatioiden kehittäminen ja niihin liittyvät monimuotoisuus-teemat. Sosiaalipsykologia ja naistutkimus antavat hyvän pohjan organisaatioiden kehittämiseen. - On tärkeää, että yksi taho yhdistää kaikki Suomen sosiaalipsykologit ja sosiaalipsykologian opiskelijat. Aine- ja alumnijärjestöistä poiketen toimimme koko Suomessa. Tärkeää on myös, että saamme hiljaiselon jälkeen yhdistyksen aktiiviseen toimintaan ja luotua pohjan tulevien vuosien toiminnalle. Tulevaisuudessa toivoisin näkeväni yhdistyksen, joka osallistuu aktiivisesti sosiaalipsykologian tunnettuuden lisäämiseen, haistelee yhteiskunnallisen keskustelun trendejä ja käsittelee niitä mm. seminaareissa, koulutustilaisuuksissa tai Sosiaalipsykologi-lehdessä. Mahdollisuutena on luoda verkosto, jolla on vahva sosiaalipsykologinen identiteetti sekä käytännön välineitä omaan työhön ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumiseen.

Eerik Mantere - Mukana nettitoimikunnassa ja tapahtumatoimikunnassa. - Olen 26-vuotias tamperelainen ja opiskelen 4. vuotta.

- Isona minusta tulee ainakin valtiotieteiden maisteri. Olen kiinnostunut HR-asioista. Toivonkin tulevan työpaikkani löytyvät henkilöstön kehittämistehtävistä. - Mikäli ihmisillä on samankaltaiset intressit asioiden kehittämisen suhteen, on asioita helpompi saada aikaiseksi yhdessä, kuin yksin toimimalla. Siksi koenkin yhdistystoiminnan tärkeäksi. Asioista, etenkin epäkohdista, on helppo puhua, mutta yhdessä voimme tehdä niille jotakin. Haluan viedä yhdistystä jäsenten enemmistön toivomaan suuntaan, mutta fokuksen pitää olla työelämässä ja sosiaalipsykologien tunnettuuden lisäämisessä.

- Suurinta osaa harrastuksistani en millään kykene erottamaan opiskelusta. Mutta harrastuksena on sittenkin ehkä päällä seisominen ja uutena tulokkaana neulominen. - Eniten minua kiinnostaa tällä hetkellä parisuhteiden traagiset vuorovaikutuskaavat. - Haluaisin tulla tutkijaksi ja hyödyntää omia tutkimuksia paripsykoterapian yksityispraktiikalla sekä praktiikalla saamaa kliinistä kokemusta taas tutkimuksissa.

- Sosiaalipsykologialla on enemmän annettavaa kuin Suomessa tällä hetkellä vielä ymmärretään. Haluaisin nähdä, että jonain päivänä yhdistys julkaisisi vertaisarvioitua sosiaalipsykologian journaalia.

Inka Suhonen - Mukana nettitoimikunnassa ja tapahtumatoimikunnassa. - Olen aloittanut opinnot vuonna 2005 ja työskennellyt mm. henkilöarviointiassistenttina sekä assistenttina pk-työpaikkoihin kohdistuvassa työhyvinvointihankkeessa. Asun Helsingissä. - Harrastan säännöllisen epäsäännöllisesti visuaalisia harrastuksia, kuten valokuvaan, piirrän ja näpertelen. Minut voi myös tavata usein Yliopistoliikunnassa.

- Olen kiinnostunut monenlaisista asioista. Uskon, että tulevaisuudessa teen vaihtelevia projektitöitä. Olen suuntautunut organisaatiopsykologiaan ja sieltä löytyy paljon sovellusmahdollisuuksia. - Ammatillinen yhdistys on tärkeä sosiaalipsykologisen identiteetin ylläpitämiseksi. Yhdistyksen puitteissa voimme organisoida sosiaalipsykologien välille kohtaamisia ja keskustelua myös muulloin kuin kerran vuodessa sosiaalipsykologian päivillä.

Marjo-Riitta Ristikangas - Suomen sosiaalipsykologit ry:n lehden toimitusneuvoston ja PR-osaston jäsen - Olen valmistunut Helsingin sosiaalipsykologian laitokselta 2007 ja työskennellyt vuodesta 2002 johtamisen valmentajana Novetos Oy:ssä. Asun Espoossa.

- Sosiaalipsykologia on haastava ja monimuotoinen tiede, joka tarkastelee ja kysyy enemmän kuin vastaa. Vuorovaikutus, ryhmäilmiöt, arvostavat asenteet ja viisaus ovat esimerkkejä ilmiöistä, joita on vaikea vangita ja määritellä. Silti haluamme ymmärtää itseämme ja toisiamme. Filosofi Pekka Himanen on sanonut, että yksin oppiminen on luonnotonta, mikä tarkoittaa, että kehittyminen ja muuttuminen - tai muuttumattomuus - tapahtuu aina vuorovaikutuksessa. - Haluan olla vaikuttamassa sekä työhyvinvoinnin lisääntymiseen organisaatioissa että johtajuuden kehittymiseen esimieskunnassa ja muissa ryhmissä. - Yhdistyksen toimita antaa meille ammatillista tukea kehittää omaa osaamistamme ja identiteettiämme. Olen käytännössä huomannut, että tarvitsemme ammatillista tukea ja keskustelukumppanuutta voidaksemme kehittyä. Haluan olla viemässä spsy-ajattelua ja käsitteistöä yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa siten paikallisiin organisaatioihin ja yhteiskunnallisiin asioihin viestinnän keinoin - yhdessä kollegoideni kanssa.

Suvi Silfverberg - Mukana yhdistyksen nettitoimikunnassa.

- Jos minulla olisi aikaa, niin harrastaisin tanssia, laulua, kuvataiteita, oopperaa ja kaikkea muuta mukavaa taidetta. Kävisin myös lenkillä ja hoitaisin aktiivisesti kuntoani. Laittaisin gourmet-ruokaa ja nauttisin laatuviineistä. Hoitaisin puutarhani ajoissa kukoistavaksi ja keräisin itse sienet metsästä. Perhe-elämän pyörteissä minulla on aikaa seurusteluun, kodinhoitoon, punttisaliin, iltakävelyihin ja lasten harkkamatkoihin omalla autolla.

- Olen 26-vuotias sosiaalipsykologian opiskelija ja helsinkiläinen. Valmistun ensi keväänä. - Harrastan jalkapalloa harrastelijajoukkueessa, kulinaristisia seikkailuja ja matkustelua. Lisäksi tykkään tehdä kaikkea luovaa, kuten esimerkiksi logoja.

Suomen sosiaalipsykologit ry

- Sosiaalipsykologiassa minua kiinnostaa ihmisten toiminnan ymmärtäminen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Kun ensimmäisiä kertoja kuulin sosiaalipsykologiasta, se vaikutti hyvin jännittävältä salatieteeltä, joka selitti ihmisten toimintaa uudesta näkökulmasta – sosiaalipsykologia avartaa maailmaa.

- Sosiaalipsykologiassa minua innostaa ihmiset, vuorovaikutus ja sen sovellusarvo muissa tieteissä. - Haluan parantaa maailmaa niin kuin monet opiskelijakollegoistani. Ajatuksena sen arvo on siinä, ettei koskaan ole valmis.

Pasi Roti - Yhdistyksen sihteeri ja jäsen edunvalvontatoimikunnassa; hallituksen varajäsen. - Olen 43-vuotias Inkoosta. Valmistun ehkä 2011.

- Olen opintojeni ohessa ollut kovasti kiinni työelämässä. Pyrkimyksenäni on uutena hallituslaisena ajaa sosiaalipsykologien valtakunnallista asemaa.

John Pihlaja – esittäytyy toisella kertaa.

- Harrastan sosiaalipsykologiaa. Töiden ja opintojen jälkeen ei tällä hetkellä jää juuri vapaa-aikaa. Kun palkkatyöni on tekniikan parissa, niin harrastus on sitten varmaan sosiaalipsykologia. Joku voisi jopa väittää, että minulta on harrastus lähtenyt vähän käsistä. - Miten niin vähän?

Esa Torniainen

- Tapa tarkastella ihmisen toimintaa ihmisten välisen vuorovaikutuksen näkökulmasta.

- Rahastonhoitaja ja mukana lisäksi edunvalvonta- ja arkistotoimikunnassa; hallituksen varajäsen. - Olen 42 v. mies Helsingistä. Muodollisesti olen 2. vuoden pääaineopiskelija, koska olen opiskellut jo paljon pidempään. Työelämässä olen toiminut IT-alalla jo parisenkymmentä vuotta, josta pääosin erilaisissa esimies- ja kehittämisrooleissa. - Täysipäiväisen työn, opiskelun ja parisuhteen rinnalla harrastustoiminnalle jää melko rajallisesti aikaa, mutta näyttämötaiteita tulee harrastettua - tosin vain katsomon puolelta! Käyn katsomassa keskimäärin esityksen verran viikossa. Harrastus alkoi viattomasti kevyistä musikaaleista ja komedioista, mutta porttiteorianomaisesti se johti ennen pitkää klassisten oopperoiden ja baletin kautta rankempaan draamaan ja aina mitä hämmentävimpään nykytanssiin asti, jota viime vuosina olenkin katsonut enenevässä määrin. Ja toki luenkin paljon, vaikka työja opiskelukirjallisuus dominoi tällä hetkellä.

- Käytän sosiaalipsykologista osaamista ja ajattelua päivittäin. Se mitä opiskelemme, muokkaa tapaamme havainnoida ja jäsentää maailmaa, joten uskoisin, että on paljon vaikeampaa olla hyödyntämättä sosiaalipsykologista osaamista kuin hyödyntää sitä. - Suomen sosiaalipsykologit ry hakee vielä paikkaansa muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Yhdistyksellä on tärkeä rooli eri yliopistoissa opiskelevien ja niistä valmistuneiden sosiaalipsykologien kohtauspaikkana. Yhdistys voi tarjota levähdyspaikan, jossa eri työelämän aloilla toimivat sosiaalipsykologit ja opiskelijat voisivat kohdata ja saada vaikutteita toisiltaan sekä kehittää yhdessä osaamistaan.

- Kiinnostavaa on ihmisten erilaisuus ja tämän erilaisuuden vaikutukset, erityisesti, kun ihmiset toimivat yhdessä. Teknillistaloudellinen koulutustaustani tarjosi kovin kevyet eväät tämänkaltaisiin työelämän kysymyksiin. Se oli yksi syy, mikä johti minut hakeutumaan ihmistieteiden pariin. - Pyrin yhdistämään ”vanhaa” esimiesuraani ja sosiaalipsykologista osaamista eli haluan suunnata uraani työ- ja organisaatiopsykologisten kysymysten pariin. - Minulla ei ole henkilökohtaista vahvaa visiota vaan edustan demokraattista linjaa. Hallituksen työnä on realiteettien puitteissa toteuttaa jäsenistön tahtoa. Uskon, että yhdistyksellä on tärkeä rooli verkottumisen ja ammatillisen kehittymisen alueilla. Yhdistys tarjoaa ammatillisen yhteisön kaikille sosiaalipsykologeille - ja varsinkin niille, jotka eivät toimi yliopistoyhteisöjen piirissä.

Yhdistykselle uudistettu visuaalinen ilme Teksti: Esa Torniainen ja Suvi Silfverberg

hdistyksen logo on melko tarkkaan 10 vuotta vanha, ja aika lieneekin jo kypsä sen uudistamiselle. Ensin kuitenkin muistumia nykyisen logon syntyhistoriasta (perustuen Liisa Eräsen ja Anne Kajanteen juttuun Sosiaalipsykologilehden numerossa 1999/1).

Ehdotuksia uudeksi logoksi etsittiin yhdistyksen lähipiiristä kesällä 2009. Hallitus valitsi ehdokkaista kolme jäsenäänestykseen 5.-12.10.2009, josta kerrottiin sähköpostitse ja Facebook-ryhmässä. Äänestyksessä mukana olleet logot ja niiden saamat äänimäärät näkyvät alla.

Logon suunnitteli oppilastyönä Taideteollisessa korkeakoulussa graafikko-opiskelija Hong Xiao Kong ohjaajanaan Pjotr Tomaszewski. Yhdistys oli toivonut, että logo kuvaisi sosiaalipsykologian luonnetta yksilöä, ryhmää ja yhteiskuntaa yhdistävänä monimuotoisena ja dynaamisena vuorovaikutustieteenä ja että siitä näkyisi, kuinka erikokoiset ja -näköiset (elämän-, organisaation-, tms.) osaset muodostavat toimivan kokonaisuuden. Luonnoksista jatkokäsittelyyn valittiin versio, jota leikillisesti kutsuttiin maitopojaksi tai tanssivaksi hahmoksi. Työ valmistui keväällä 1999 ja logoon oltiin tyytyväisiä, erityisesti sen elämänmyönteisyyteen, dynaamisuuteen ja iloisuuteen. Logolla varustettuja T-paitoja myytiin jäsenille – niitä tai kuvia niistä ei ole jäänyt yhdistyksen arkistoon, mutta yksi tarra sentään on tallessa.

Valituksi tuli siis vasemmanpuoleinen logo, jonka on suunnitellut Suvi Silfverberg. Logon suunnittelijan mukaan logo kuvastaa ajatonta ajan henkeä ja jäsenistön kanssa käytävää aktiivista vuorovaikutusta. Logon punaiset sävyt eivät ole niinkään merkki poliittisuudesta, vaan kannanottokyvystä ja omistautuneisuudesta toiminnallemme. Logo on suunniteltu edustamaan sekä kovia että pehmeitä arvoja, jotta jokainen sosiaalipsykologi voisi kokea kuuluvansa meihin ja jotta yhteistyökumppaniemme olisi helppo huomata toimintamme merkitys yhteiskunnallisessa kontekstissa. Logon järjestelmällinen muoto kuvastaa asioidemme olevan myös hyvässä järjestyksessä ja hyvin suunniteltuja. Koemme äänestyksen voittaneen logon edustavan asettamiamme tavoitteita ja tukevan meitä niiden saavuttamisessa.

112 ääntä (57%)

52 ääntä (27%)

19 ääntä (10%)

Suomen sosiaalipsykologit ry

Suomen sosiaalipsykologit ry:n logo on uudistunut. Uusi logo vahvistaa nykyajan ajatonta henkeä ja jäsenistön kanssa käytävää aktiivista vuorovaikutusta. Logon suunnittelija Suvi Silfverberg halusi kuvata ajanmukaisesti kovia ja pehmeitä arvoja.

Ammattinimikkeestä avain onneen? -Kuumia perunoita ja byrokratiaa Teksti: Mia-Marisa Ranta ja Esa Torniainen, Kuva: Agnetha Lesch

Oman sosiaalipsykologi-ammattinimikkeen virallistaminen tuntuu olevan kuuma peruna sosiaalipsykologien keskuudessa, on ollut sitä jo Suomen sosiaalipsykologit ry:n alkuajoista lähtien. Pitkälti toiveet ammattinimikkeestä ovat liittyneet paitsi oman alan arvostuksen kohottamiseen myös aivan konkreettisiin käytännön kysymyksiin mm. eri työtehtävien pätevyysvaatimuksista ja palkkatasoista. On kysytty, jos psykologeilla on laillistettu ammattinimike, mikä on se ratkaiseva ero, ettemme me sosiaalipsykologeina voisi saada omaamme.

mmattinimikeasia koskee ensisijassa sosiaali- ja terveydenhuollossa toimivia sosiaalipsykologeja. Etenkin terveydenhuollon ammattihenkilöiden nimikkeet on säännelty tarkasti: Valvira valvoo niin laissa suojattuja laillistettuja kuin myös asetuksella nimikesuojattuja ammetteja. Sosiaali- ja terveydenhuolto on merkittävä vaikkakaan ei suurin sosiaalipsykologien työllistäjaä, esim. selvitys vuosina 2002-2006 Helsingistä valmistuneista sosiaalipsykologeista kertoo, että vajaa neljännes oli sijoittunut tälle alalle (Helsingin sosiaalipsykologian laitoksen työelämään sijoittumisselvitys). Voidaan toki myös argumentoida, että tuo osuus voisi olla suurempi, jos sosiaalipsykologi olisi tällä alalla laillistettu tai nimikesuojattu ammatti; ja voidaan myös väittää, että ammatin laillistaminen tai nimikesuojaaminen yhdellä alalla toisi sille lisää tunnettuutta ja uskottavuutta myös muilla aloilla.

Psykologiksi psykologin paikalle? Takavuosina on keskusteltu mahdollisuudesta, että sosiaalipsykologit voisivat suoraan tai tietyn, etenkin psykologisiin testauksiin ja mittauksiin sekä henkilöarviointiin painottuvan täydentävän koulutuksen suoritettuaan saada oikeuden käyttää psykologin ammattinimikettä. Yhdistyksen alkuvuosien ponnisteluissa tuntuu korostuneen juuri tämä linja, tosin ehkä taktisista enemmän kuin periaatteellisista syistä: vuoden 1996 alkupuolella yhdistys antoi Valviran edeltäjälle TEO:lle perusteellisesti agrumentoidun lausunnon, jossa esitetään, että ”oikeus psykologin ammatin harjoittamiseen laajennetaan koskemaan sosiaalipsykologin koulutuksen saaneita henkilöitä”. Tätä perusteltiin mm. vertailemalla

sosiaalipsykologin ja psykologin tutkintovaatimuksia, joiden todettiin olevan ”vaatimustasoltaan oleellisilta osin samanlaiset ja antavan yhtäläiset valmiuden toimia terveydenhuollon ammattihenkilöinä”. Huolimatta lobbauksesta ja ilmeisen rakentavahenkisistä keskusteluista niin TEO:n kuin Psykologiliitonkin kanssa vuosina 1996-1997 pyrkimys ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta. Osalle meistä psykologi-nimikkeen käyttöoikeudesta olisi varmasti selkeää hyötyä, toimimmehan osittain samoissa tehtävissä psykologien kanssa, ja psykologin pätevyys on vaatimuksena moniin työtehtäviin. Tulisimmeko silloin kuitenkin määritelleeksi itsemme vähemmän päteviksi kuin psykologit? Tulisiko sosiaalipsykologia nähdyksi alisteisena psykologialle ja sosiaalipsykologit vain yhtenä psykologien alalajina? Vai korostaisiko tämä pikemminkin sitä, että koulutuksissamme on paljon samoja asioita käsittelevää ainesta, kyse on vain näkökulmaeroista, kenties erilaisista ihmiskuvistakin? Ovatko ammatilliset ja koulutukselliset identiteettimme niin lähellä toisiaan, että voisimme sulautua psykologeihin ainakin ammattinimikenäkökulmasta?

Onni on oma ammattinimike? Oman ammattinimikkeen virallistaminen on kuitenkin ollut monen toiveissa, ja vuonna 1998 yhdistys lähestyikin suoraan sosiaali- ja terveysministeriä ja opetusministeriä ehdotuksella sosiaalipsykologien ottamisesta mukaan sosiaalialan ammattinimikkeisiin ja myös tapasi ministeri- ja virkamiestason henkilöitä asian tiimoilta. Yhdistyksen puheenjohtaja Liisa Eränen

valittiin myös mukaan sosiaalialan ammatinharjoittamislainsää däntöä pohtivaan sosiaali- ja terveysministeriön työryhmään vuonna 1998. Työryhmä antoi keväällä 2000 loppuraporttinsa, johon Eränen jätti eriävän mielipiteen, koska sosiaalipsykologeja ei mainittu lakiehdoksessa. Perusteena poisjättämiselle oli työryhmässä vallinnut näkemys, että sosiaalipsykologi ei ole ammattitutkinto. Asiaa pohtiessamme on syytä kysyä, millaisille ammattiryhmille on psykologien lisäksi haluttu antaa oma rekisteröity nimikkeensä. Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä määrittelee useita ns. laillistettuja ammatteja. Näitä ovat mm. lääkäri, proviisori, kätilö tai vaikkapa toimintaterapeutti. Lain perusteluissa korostuu, että laillistettavien ammattien tulee olla sellaisia, joissa toimitaan välittömässä potilaskontaktissa, jossa potilasturvallisuus edellyttää asianomaista ammattipätevyyttä ja jossa potilasvahinkoriski on keskimääräistä suurempi. Asetuksella suojattuja ammattinimikkeitä ovat mm. psykoterapeutti, kiropraktikko, lähihoitaja ja koulutettu hieroja. Lain perusteluissa todetaan, ettei näissä ammateissa potilasvahinkoriski ole korostunut, mutta potilasturvallisuusja kuluttajansuojanäkökohdat kuitenkin perustelevat sen, että näitä nimikkeitä saa käyttää vain kyseisen ammattitutkinnon suorittaneet. Ammattinimikkeestä puhuttaessa meidän on siis mietittävä, miten sosiaalipsykologi-ammattinimike vertautuu näihin edellä mainittuihin tarkasti määriteltyihin ammatteihin. Kumpi näistä soveltuisi tarpeisiimme paremmin, laillistettu ammatti vaiko suojattu nimike? Millainen potilasvahinkoriski on sosiaalipsykologin työssä? Entä muutoin potilasturvallisuusja kuluttajansuojanäkökohdat? Voidaanko sosiaalipsykologi määritellä selkeäksi ja yhtenäiseksi yhdeksi ammatiksi? Ja jos voidaankin, haluammeko sitä? Kaventaisiko ammattinimike sosiaalipsykologian rikkautta, sen laaja-alaista soveltavuutta, jos se tulisi määritellä tarkasti?

psykoterapiakoulutuksen peruskoulutuksena - edistysaskel, jonka aikaansaamisessa yhdistyskin oli aktiivinen mm. lausunnonantajana vuonna 2003. On selvää, että tätä työtä on edelleen jatkettava.

Minne kuljemme kerran? Onko sosiaalipsykologi lääkärinkaltainen selkeä ammatti? Vai onko se koulutus, kuten vaikkapa ekonomi, joka antaa valmiuksia moniin eri ammatteihin? Millainen on sosiaalipsykologin ammatillinen identiteetti ja miten ammattinimikeasia vaikuttaa siihen? Onko näihin ja muihin edellä esitettyihin kysymyksiin vastauksia, ja jos on, missä määrin maamme sosiaalipsykologit ovat niistä samaa mieltä? Jätämme asian tältä erää jäsenistön pohdittavaksi ja toivomme, että aihe herättää keskustelua tulemme myös lähikuukausina järjestämään jäsenkyselyn, jolla luotaamme jäsenten näkemyksiä mm. tästä ammattinimikeasiasta. Toivomme vilkasta osanottoa, jotta yhdistyksen toimintaa voidaan sen pohjalta linjata eteenpäin tuleville vuosille. Ammattinimikeasia on, kuten edellä sanotusta voi havaita, pitkä ja hidas prosessi, jonka tuloksellisuus on vähintäänkin epävarma. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että voimme jokainen itsekin edistää sekä omaa asemaamme että sosiaalipsykologian tunnettavuutta omalla henkilökohtaisella toiminnallamme, mm. kutsumalla itse itseämme aktiivisesti sosiaalipsykologeiksi työelämässä toimiessamme!

Alkuperäinen kysymys sosiaalipsykologi-ammattinimikkeen tarpeesta voidaan nähdä kaksiosaisena: toisaalta kysymys on ammattinimikkeen virallistamisesta, toisaalta kelpoisuudestamme erilaisiin tehtäviin riippumatta varsinaisesti ammattinimikkeestä. Esimerkiksi joissakin kunnissa sosiaalipsykologi voi toimia koulukuraattorina, toisissa ei. Näihin rakenteisiin vaikuttaminen on Suomen sosiaalipsykologit ry:n ydinaluetta, eikä sen tarvitse välttämättä riippua siitä, saammeko oman virallistetun ammattinimikkeen. SSP ry on historiansa aikana menestyksekkäästi työskennellyt sen hyväksi, että sosiaalipsykologin opinnot katsotaan nykyään pätevyysvaatimukset täyttäviksi mm. eräissä työvoimahallinnon viroissa sekä aivan viimeisimpänä, vuodelta 2006,

Suomen sosiaalipsykologit ry

Kelpoisuus ammattinimikkeestä riippumatta?

Haluamme olla sosiaalipsykologeja Teksti: Eeva Oinonen, Kuva: Inka Suhonen

Mitä mieltä sosiaalipsykologin ammattinimikkeen laillistamisesta ovat aiheeseen liittyvää keskustelua pitkään läheltä seuranneet henkilöt? Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian laitoksen johtaja, professori Klaus Helkama ja valtiotieteellisen tiedekunnan tutkimusjohtaja Anna-Maija Pirttilä-Backman kertovat omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan monisyisestä aiheesta.

lemme sosiaalipsykologin ammattinimikkeen laillistamisen kanssa runsaasti keskustelua herättäneen aiheen äärellä. Mitä ajatuksia aihe herättää Klaus Helkamassa? Helkama summaa aiheen parissa tehtyä työtä: ”Laillistamista on ennen yritetty kolmessa yhteydessä: terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevan lainsäädännön muuttuessa, sosiaalityöntekijän pätevyyttä koskevien säännösten muuttuessa ja erikoispsykologikoulutuksen työpsykologian koulutuksen yhteydessä. Kaikissa kolmessa tapauksessa hankkeet ovat kaatuneet jo ennestään järjestäytyneen ammattikunnan vastustukseen.” Helkama ilmoittaa, ettei hän suhtaudu laillistamiseen kovinkaan optimistisesti: ”Tällä hetkellä ei kaiketi ole näköpiirissä mitään asetus- tai lakimuutoksia, jotka mahdollistaisivat sosiaalipsykologin ammattinimikkeen virallistamisen.”

Psykologialle sanottiin ei kiitos Helkaman tavoin Anna-Maija Pirttilä-Backman on seurannut sosiaalipsykologien aseman laillistamiseen liittyvää keskustelua kauan: ”Noin 10 vuotta sitten olin aktiivisesti mukana kehittämässä valtakunnallisia sosiaalipsykologian soveltavia opintoja. Yhdeksi tavoitteeksemme tämän prosessin aikana muodostui laillistetun aseman saaminen sosiaalipsykologeille, ensisijassa osana psykologilakia. Kun soveltavia opintoja kehitettiin, tavoitteena oli, että valtiotieteiden maisterin tutkinto toisi sosiaalipsykologiaa pääaineena lukeneelle pätevyyden tiettyihin psykologilain alaisiin tehtäviin, jos opintoihin olisi sisällytetty soveltuvat ammatilliset opinnot. Asiasta keskusteltiin muun muassa TEO:n (nykyinen Valvira) johtajan kanssa. Pirttilä-Backman kertoo muistavansa hyvin TEO:n johtajan kanssa käydyn keskustelun, jossa sosiaalipsykologeille esitettiin kysymys: ”Haluatteko te

olla sosiaalipsykologeja vai psykologeja?” Vastaus lienee kaikille sosiaalipsykologeille itsestäänselvyys. Helkama muistuttaa, että vuosien saatossa on mietitty jopa yhdistymistä psykologian laitokseen: ”Seitsemän vuotta sitten yliopiston tiedekuntajakoa uudistettaessa laitoksella mietittiin liittymistä psykologian laitokseen, jolloin tällainen laillistuminen olisi tapahtunut itsestään. Laitoksen yksimielinen kanta oli silloin se, että sosiaalipsykologia on ollut ja on edelleen yhteiskuntatiede – psykologialle sanottiin silloin kiitos ei.” Kirjoittaessani tätä artikkelia kysymykseni vietiin Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian laitoksen laitoskokouksen käsiteltäväksi. Helkama kertoo, että laitoskokouksessa oltiin edelleen samaa mieltä kuin seitsemän vuotta sitten: ”Laitoskokouksessa keskusteltaessa tuntui tästä asiasta olevan edelleen varsin suuri yksimielisyys. Jos joku haluaa psykologiksi tai sosiaalityöntekijäksi, hänen on parasta opiskella psykologiaa ja sosiaalityötä. Tämä on vuosien varrella kantapään kautta opittu, vaikka yhteiskunnan kokonaisedun kannalta voisi olla parempi kouluttaa näihin ammatteihin myös laaja-alaisempia, sosiaalipsykologiaa osaavia henkilöitä.”

Haluammeko, että meillä on ammatti? Mitä mieltä Pirttilä-Backman on sosiaalipsykologin ammattinimikkeen virallistamisesta? ”Tietty voi ajatella, että on hienoa kuulua pieneen joukkoon, joka on oikeutettu tiettyihin virkoihin, joihin muilla ei ole pääsyä − riippumatta siitä, kuinka päteviä niihin todellisuudessa olisivat. Tämä on tietenkin myös tapa turvata työllistymistä.” Yli kymmenen vuoden kokemuksella

Pirttilä-Backman kuitenkin toteaa, että nykyiseen ammattinimikkeiden kenttään on vaikeaa – ellei lähes mahdotonta – luoda tilaa uusille ammattinimikkeille tai laillistetuille ammateille. Ulla Anttila pohtii laillistamisasiaa Sosiaalipsykologi-lehdessä (3, 2002). Pohdintaa on edeltänyt pitkä puurtaminen – virallistaminen tavoitteena. ”Läheskään kaikki sosiaalipsykologit eivät tarvitse rekisteröityä ammattinimikettä, mutta osalle siitä olisi selkeää hyötyä. Sosiaalipsykologian laaja-alaisuus ja hyvä sovellettavuus ovat tavallaan sen Akilleen kantapää”, Anttila toteaa. Helkaman mielestä tämä on hyvä argumentti virallistamista vastaan: ”Miksi luopua laaja-alaisuudesta ja sovellettavuudesta, jotta saataisiin jokin kapea-alainen, virallinen asema? ” Asia ei ole yksiselitteinen; ammattinimikkeen virallistamiselle on ainakin teoreettinen mahdollisuus. Virallistamiseen liittyen on olemassa mielipiteitä ja argumentteja sekä puolesta että vastaan. ”Laillistamista voisi varmaankin harkita tiettyjen selkeiden reunaehtojen täyttyessä”, Pirttilä-Backman sanoo. Hän kuitenkin muistuttaa, että Helsingin yliopisto on erikoistumassa jatkossa yhä vahvemmin tutkimukseen ja jatkokoulutukseen. Siksi hänen on vaikea nähdä, että siellä lähdettäisiin kehittämään tiettyihin ammatteihin tähtäävää opetusta.

Statusta kohottamassa Kuten Ranta ja Torniainen edellisen artikkelin lopussa toteavat, voimme itse edistää omaa asemaamme henkilökohtaisella toiminnallamme. Myös Helkama korostaa oman toimintamme merkitystä: ”Parasta mainosta sosiaalipsykologeille on se, että he toimivat pätevällä ja asiantuntevalla tavalla siellä, missä he toimivat, vaikka alkoholihuollossa, koulukuraattoreina tai henkilöstöhallinnossa. Ymmärtääkseni sosiaalipsykologin ammattiidentiteetti perustuu juuri tuohon korkeatasoiseen osaamiseen ja asiantuntemukseen, jota ei voi oikein puristaa mihinkään viralliseen ammattinimikkeeseen.” Mitä meidän sosiaalipsykologien pitäisi tästä kaikesta ajatella? Mitä yhtymäkohtia tässä keskustelussa on toiseen, sosiaalipsykologien keskuudessa suosittuun keskusteluaiheeseen: sosiaalipsykologisen identiteetin rakentamiseen? Onko laillistamiskysymys osa identiteetin määrittelyä, jolla haluamme luoda kiintopisteitä sumuun, jossa sosiaalipsykologit kulkevat etsiessään omaa ammatti-identiteettiään? Vai onko se tärkeä käytännön ratkaisu niille, jotka haluavat toimia tehtävissä, joissa laillistamisesta on etua? On paljon helpompi kysyä kuin vastata. Keskustelu jatkukoon.

Suomen sosiaalipsykologit ry

Helkama on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa virallistamisella olisi vaikutuksensa sosiaalipsykologin tutkinnon sisältöön: ”Laillistaminen edellyttäisi koulutuksen muuttamista joiltakin osin hyvin selvästi ammattiin tähtääväksi koulutukseksi, mikä vaatisi opetusresurssien uudelleen suuntaamista. Niin kauan kuin sosiaalipsykologit työllistyvät nykyisellä koulutuksella korkean

tason asiantuntijatehtäviin, laillistaminen ei liene tarpeellista. Mikäänhän ei estä käyttämästä sosiaalipsykologi-nimitystä organisaation sisäisenä ammattinimikkeenä.” Helkama kertoo, että näin on toimittu esimerkiksi Kettutien A-klinikalla jo pitkään.

Become who you are Teksti: Heikki Kantanen, Kuva: Inka Suhonen

Friedrich Wilhelm Nietzsche oli ristiriitainen, vaikea, ajatuksiltaan jopa kuvottava henkilö – ja silti yhä edelleen kiehtova filosofi, jonka tekstejä luetaan vieläkin ahkeraan. Mutta mitä annettavaa Nietzschellä voisi olla sosiaalipsykologialle? Miten hänen filosofiansa on vaikuttanut sosiaalipsykologian tutkimukseen ja mikä lopulta on tämän arvoituksellisen filosofin viesti?

“A

ntakaa kun aloitan tunnustuksella: rakastan Nietzscheä. Olen rakastanut häntä siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran luin hänen tekstejään.” Näillä sanoilla aloitti sairauksien vaivaaman ja liian lyhyeksi jääneen elämän elänyt Nietzsche-tutkija professori Robert Solomon luentosarjansa Nietzschestä vuosituhannen vaihteessa. Solomon opetti filosofiaa mm. Princetonin yliopistossa ja pyhitti tutkijavaimonsa kanssa elämänsä erityisesti Nietzschen tekstien analysoinnille. Angloamerikkalaista palaveritermiä käyttääkseni voisin lisätä aloitussitaattiin: “I second the motion.”

harvan lukijansa täysin kylmäksi, olipa hänen teeseistään mitä mieltä tahansa.

Oma mieltymykseni ja kiinnostukseni Nietzschen teksteihin ja mielipiteisiin johtuu varmasti monesta eri tekijästä. Todennäköisesti kyse on tunnepitoisesta, tai niin kuin sosiaalipsykologian piireissä on tapana sanoa, emotionaalisesta, reaktiosta. Sitä paitsi, Nietzschen tekstejä on hankala edes analysoida rationaalisesti. Nietzsche pitää kokea. Nietzschen sanojen voima pitää tuntea sydämessä. Hänen kirjoituksensa ovat kuin Sparta. Teksteissä on voimaa ja niitä lukiessa saa voimaa, ja kukapa meistä ei nykypäivänä tarvitsisi lisäenergiaa elämäänsä?

Saksalainen filosofi Nietzsche on tunnettu monista eri yhteyksistä, niin hyvässä kuin pahassakin. Se mikä tekee Nietzschestä mielenkiintoisen sosiaalipsykologien silmissä tekee se, että hänen kirjoitukset sivuavat useita eri sosiaalipsykologian kannalta kiinnostavia aihealueita, kuten esimerkiksi ihmisten arvoja, arvottomuutta, moraalia, emootioita, kyynisyyttä ja käyttäytymisen motivaatioita. Myös akateeminen sosiaalipsykologia on tietoinen Nietzschen filosofian yhtäläisyyksistä sosiaalipsykologien tutkimuskysymyksille. Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan sosiaalipsykologian professori Klaus Helkama julkaisi tänä vuonna kirjan nimeltään Moraalipsykologia - Hyvän ja pahan tällä puolen. Teoksen nimi voitaneen nähdä selvänä kunnianosoituksena nietzscheläiselle moraalifilosofian saavutuksille. Myös Helkaman teoksessaan esittämä kommentti “Nietzsche on varmaankin suurimpia koskaan eläneitä moraalin psykologeja” jättää vain vähän arvailun varaan siitä, mikä tämän pahamaineisen filosofin merkitys on vielä tänä päivänä.

Riippumatta Nietzschen tekstien voimaannuttavasta vaikutuksesta hänen kanssaan ei aina voi olla samaa mieltä. Ei vähiten siksi, että Nietzsche itsekin on omissa kirjoituksissaan usein ristiriitainen ja monitulkintainen, vaan siksi, että hänen kirjoituksensa ovat usein erittäin brutaaleja ja julmia. Kuitenkaan Nietzschen kirjoituksien syviä haavoja tekeviä ja purevia huomioita ei voi sivuuttaa helposti, vaikka lukija kuinka paheksuisi tämän viimeisinä elinvuosinaan mielisairaalaan joutuneen filosofin ajatuksia. Siispä, Friedrich Wilhelm Nietzsche jättää

Mikä Nietzschen kirjoituksissa on sitten niin ihmeellistä? Ainakaan ei liene liioiteltua väittää, että monet Nietzschen esittämistä teeseistä ovat erittäin röyhkeitä ja provosoivia. Nietzschen väitteet ja subjektiivis-relativistiset provokaatiot herättävät lukijassaan vahvoja tunteita - niin puolesta kuin vastaan. Nietzschen tekstit ns. strike the chord. Ne iskevät selkärankaan. Ne saavat aikaan reaktion. Eikä vaste tapahdu pelkästään aivojen kognitiiviselle tietojenkäsittelypuolella, vaan myös lukijan sielussa.

”

Nietzschen on sanottu tehneen filosofiaa lekavasaralla: särkien ja rikkoen kaiken, mikä tulee vastaan.”

Nietzsche, kuten useissa eri yhteyksissä on todettu, teki filosofiaa lekavasaralla, särkien ja rikkoen kaiken mikä tulee vastaan. Nietzschen lukeminen onkin ainakin tässä mielessä katsottuna lähes katarsiksen omainen kokemus: joskus rikkominenkin voi tuntua hyvältä, vaikka sitä ei ehkä ääneen saisi sanoakaan. Ihminen ja ihmisluonto näyttäytyvät Nietzschen filosofiassa inhorealistisessa - ja useiden humanistien mielestä varmasti muutenkin melko epämiellyttävässä - valossa. Esimerkiksi sääli toisia ihmisiä kohtaan ei ole Nietzchen mukaan pelkästään sairautta, vaan se on myös vallankäytön muoto, jossa säälin kohteena olevalta ihmiseltä riisutaan koko hänen ihmisarvonsa. Nietzschen mukaan yksilöä ei voi pahemmin haavoittaa ja alistaa kuin säälimällä häntä.

lisella tavalla. Samoin kuin pienen puun verson tehtävänä on kasvaa suureksi puuksi, myös ihmisen on Nietzschen mukaan tarkoitus kasvaa juuri sen tyyppiseksi ihmiseksi joksi hänen on tarkoitettu kasvavan. Tai kuten Nietzsche tehokkaasti kiteytti: “Become who you are”. Nietzschen kirjoitusten röyhkeyttä lisää hänen armottomuutensa ihmisten tuntemaa pikkumielisyyttä ja moraalista närkästyneisyyttä kohtaan. “Herrat” elävät, omaa elämänvoimaansa toteuttaen ja “Orjat” käyttävät elämänsä näiden ihmisten tuomitsemiseen. Nietzsche, toisin kun kristinusko, ei ollut heikkojen puolella, vaan vahvojen. Usko Jumalaan tai tuonpuoleiseen

Provokatiivinen on myös Nietzschen käsitys ihmisen ja kaikkien elollisten toimintaperiaatteista ja motiiveista. Hän kirjoitti teoksessaan Will to power, että yksilön eloonjäämisvietti on toissijaista verrattuna yksilön tarpeeseen kasvattaa ja laajentaa yksilön omaa “voimaa”. Nietzschen mukaan eloonjäämistäkin tärkeämpää ihmisille ja eläimille on tulla ja kasvaa siksi yksilöksi, joka hän luonnostaan on. Will to power -käsite siis viittaa ihmisen tarpeeseen kasvaa omaksi itsekseen ja tarpeeseen yksilön oman elämänvoiman realisoimiseen parhaimmalla mahdol-

Suomen sosiaalipsykologit ry

Kun sosiaalipsykologi puhuu altruismista, sosiaalisista suhteista ja empatiasta, Nietzsche vastaa hänelle aforismeilla vallankäytöstä, ihmismielen pikkumaisuudesta ja joukkojen hulluudesta. Yhtäläistä Nietzschelle ja sosiaalipsykologialle on se, että molemmat yhdessä auttavat meitä näkemään ihmiset nimenomaan vain ja ainoastaan ihmisinä. Viime kädessä Nietzsche uskoi, että parhainkin mies on paha ja parhainkin nainen on huono. Kirjoituksissaan hän kuitenkin varoittaa meitä katsomasta liian syvälle pimeyteen, sillä pimeys katsoo meihin takaisin. Nietzschen “sosiaalipsykologiset” näkemykset ihmisen sosiopsyykestä ovat muutenkin melko karuja: hänen mukaansa esimerkiksi ihmiset pitävät ansioituneiden henkilöiden ylimielisyyttä pahempana asiana kuin ei-ansioituneiden henkilöiden ylimielisyyttä, sillä jo pelkkä menestys on itsessään paheksuttavaa.

elämään olivat hänen mielestään heikkojen ja elämää kieltävien ihmisten harhaa, jolla vähäosaiset pystyvät rationalisoimaan ja tekemään itselleen siedettäväksi oman nykytilanteensa: kunhan elän tämän maanpäällisen helvettini nöyrästi ja tyydyn osaani, niin kuoleman jälkeen minua odottaa palkinto taivaassa. Nietzsche ehdotti kristinuskon oppien vastaisesti, että kannattaa elää tässä ja nyt, koska tämä on ainoa elämä, joka meillä varmuudella on. Eläminen tässä ja nyt tarkoitti Nietzschelle myös antautumista omille tunteilleen ja haluilleen, oman intuitionsa toteuttamista rohkeasti. Rationaalinen toiminta on Nietzschelle vain pinnallinen ja läpinäkyvä jälkiargumentaatio sille, mitä sydämemme meitä oikeasti neuvoo tekemään: “No excuses, say Yes to Life”. Erityisesti kuolemanjälkeisen elämän merkityksen korostaminen vie Nietzschen mukaan merkityksen ja arvon tältä hetkeltä, tältä elämältä, jota me nyt elämme, tässä ja nyt. Taivaan tunnustaminen on siksi Nietzschelle elämän kieltämistä - samoin kun eläminen pelkästään kylmien järjen rationaliteettien mukaisesti. Ja sitä paitsi, vaikka taivas olisikin olemassa, Nietzschen mukaan siellä ei kuitenkaan olisi ketään mielenkiintoisista henkilöistä paikalla, vain tylsimyksiä.

”

Kaikesta kovuudestaan huolimatta mielestäni Nietzschen teesit tarjoaisivat sosiaalipsykologeille vielä näinä päivänä, tai erityisesti näinä päivänä, mielenkiintoisia ja empiirisiä tutkimusaiheita. ”Se mikä ei minua tapa, tekee minut vain vahvemmaksi”, ”pelko on kaiken moraalin äiti” ja ”kun taistelet hirviöitä vastaan, varo, ettet itse muutu hirviöksi” ovat provosoivia teesejä, joista saisi varmasti rakennettua sosiaalipsykologisesti mielekkäitä koeasetelmia. Vähintäänkin Nietzsche tarjoaa sosiaalipsykologialle yhden, joskin melko yksilökeskeisen, näkökulman ihmisluontoon ja ihmisen toiminnan attribuutoihin. Robert Solomonin mukaan Nietzsche näki erittäin tarkasti ihmispsyykeen syviin syövereihin juuri siksi, että hänen oma lyhyt elämänsä oli objektiivisesti arvioituna erittäin kurja ja vaikea. Hänellä ei ollut puolisoa. Hän oli sosiaalisesti eristäytynyt suuren osan elämästään. Hän oli fyysisesti sairaalloinen ja kärsi rajuista kivuista ja sairauksista läpi koko elämänsä. Viimeiset kymmenen vuotta elämästään Nietzsche vietti mielisairaalassa ns. vegetatiivisessa tilassa. Toisaalta, omien vaikeuksiensa kautta Nietzsche rakensi ja loi happiness through hardship -mentaliteetin elämää kohtaan. Mentaliteetin, jonka tärkeimpänä viestinä on: rakasta elämää ja elä täysillä. Vaikeasta elämästään huolimatta Nietzsche jäikin lopulta eloon, ehkä ikuisesti, omien kirjoitustensa kautta. Hänen filosofiansa tarjoaa myös uskomattoman määrän lohdutusta ja voimaa kaikille elämässään kovia aikoja kokeneille sieluille.

Vaikka taivas olisikin olemassa, Nietzschen mukaan siellä ei kuitenkaan olisi ketään mielenkiintoisista henkilöistä paikalla, vain tylsimyksiä.”

Myös uskontoihin liittyvät riitit ja sosiaaliset tapahtumat olivat Nietzschen mukaan vain laumamoraliteetin ilmentymiä ja tässä suhteessa vain teennäistä sosiaalista hymistelyä, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä yksilön oman hengellisyyden tai henkisyyden kanssa. Nietzsche kehottikin meitä heti pesemään kätemme jos olemme kätelleet hengellisyyttään voimakkaasti esiintuovan henkilön. Nietzschen murskaavia tekstejä kristinuskosta lukiessa on helppo ymmärtää, että häneen liitetty antikristuslisämääre on enemmän kuin ansaittu. Monelle kristitylle voikin syntyä tarve pyytää jumalaltaan anteeksi luettuaan tämän tuhoajafilosofin kirjoituksia, eikä syyttä. Nietzschen pilkan kohteeksi eivät joutuneet hänen teoksissaan pelkästään kristityt elämänkieltämismoraaleineen, vaan osansa saivat myös antiikin kreikan filosofit, erityisesti Sokrates ja Platon. Myöhemmältä ajalta tykinruoaksi joutuivat Darwin, Hegel, Kant, Schopenhauer, Descartes, Mill ja tietysti Luther sekä itse Jumala. Nietzsche repi alas suurten nimien teesejä ja kohdisti ajoittain argumenttinsa ad hominem -tyyppisesti itse henkilöihin. Myöskään naiset eivät säästyneet hyökkäyksiltä. Nietzschen mukaan naisille miehet eivät ole muuta kuin työrukkanen lapsen saamiseksi: “For the woman, the man is a means, the end is always the child.”

Kirjallisuus: Helkama, K. (2009). Moraalipsykologia. Helsinki: Edita. Nietzsche, F. (2007). Hyvän ja pahan tuolla puolen. Helsinki: Otavan Kirjapaino Oy. Nietzsche, F. (2007). Moraalin alkuperästä. Helsinki: Otavan Kirjapaino Oy. Solomon, R. C.;& Higgins, K. (2000). What Nietzsche Really Said. New York: Schocken Books.

Poimintoja tieteen kentältä Koonnut: Mia-Marisa Ranta ja Suvi Silfverberg

Johtajan lähipiirin vaikutus ryhmäprosesseihin ja ryhmän suoritukseen Burris, Rodgers, Mannix, Hendron ja Oldroyd tutkivat johtajan ja alaisten sosiaalisia suhteita ja niiden vaikutusta ryhmän toimintaan ja päätöksentekoon. Lähtöoletuksena oli, että ryhmänjohtajien ympärille muodostuu usein ns. lähipiiri (inner circle), jonka jäseniin johtajalla on vahvemmat henkilökohtaiset siteet kuin muihin alaisiinsa. Tarkoituksena oli selvittää, miten tämä lähipiiri vaikuttaa ryhmän dynamiikkaan sekä ryhmän suoritukseen. Tutkimus koostui kolmesta osatutkimuksesta. Kahdessa ensimmäisessä käytettiin yliopisto-opiskelijoista muodostettuja ryhmiä ja kolmannessa todellisia Yhdysvaltalaisen viraston johtaja-alainen ryhmiä. Tutkijat havaitsivat, että lähipiiriläiset kokivat asemansa ryhmässä turvallisemmaksi ja he myös osallistuivat enemmän ryhmäkeskusteluun kuin ns. ulkopiiriläiset (outer cirlce). Johtajat myös arvioivat näiden panostuksen olevan suurempi ja palkitsivat heitä enemmän. Lähipiiriläiset pääsivät näin vaikuttamaan enemmän ryhmän päätöksentekoon. Lisäksi tutkijat huomasivat, että ryhmänjohtajat muistivat paremmin lähipiirin tekemät ehdotukset riippumatta perustelujen vahvuudesta. Tämän tutkijat epäilevät viittaavan siihen, että johtajat käsittelisivät lähipiirinsä ehdotuksia heuristisesti pikemmin kuin systemaattisesti. Tutkijat katsovat tutkimuksensa vahvistavan, että ryhmän johtajat ovat taipuvaisia suosimaan lähipiiriään. Burris, E., Rodgers, M., Mannix, E., Hendron, M., ja Oldroyd (2009). Playing favorites: The Influence of Leader’s Inner Circle on Group Processes and Performance. Personality and Social Psychology Bulletin. No. 35. s. 1244-1257.

Yhteisöpalvelu Facebook on nopeasti leviävä ilmiö, jonka on myös uskottu muuttavan sosiaalisia suhteita. Heppoiset todisteet kuten median kuvaukset esittävätkin, että Facebook saattaa luoda mustasukkaisuutta ja epäilystä parisuhteisiin. Kanadalaisen tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia Facebookin roolia mustasukkaisuuden kokemisessa ja hahmottaa ennustaako lisääntynyt Facebookin käyttö mustasukkaisuutta. 308 ontariolaisopiskelijaa täytti online-kyselylomakkeen, jossa kysyttiin sekä demografisia- että persoonallisuuteen liittyviä tekijöitä, lisäksi kysymyslomakkeessa oli kysymyksiä vastaajien Facebookin käyttöön liittyen. Tutkijat analysoivat saadun aineiston hierarkkisella regressioanalyysillä ja todensivat median esittämän hypoteesin: lisääntynyt Facebookin käyttö lisää merkitsevästi Facebookin käyttöön liittyvää mustasukkaisuutta. Tutkijat toteavatkin, että Facebookin käyttö johtaa helposti kierteeseen, jossa ihmiset saavat Facebookissa helposti epämääräisiä tietoja omista kumppaneistaan, mikä puolestaan johtaa myös suhteen lisätietoa etsivien osapuolten lisääntyneeseen Facebookin käyttöön. Muise, A., Christofides, E. & Desmarais, S. (2009). CyberPsychology & Behavior, 12, 4.

Suomen sosiaalipsykologit ry

Facebook lisää mustasukkaisuutta

Mikä ihmeen gelatofobia? Nauru on synnynnäinen ominaisuus, joka yhdistää meitä ihmisiä. On myös uskottu, että nauru on kaikessa monimutkaisuudessaan universaali ilmiö. Lisäksi naurunalaisuudeksi tuleminen on monien ihmisten jakama sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä pelko, jota kutsutaan gelatofobiaksi. Naurunalaiseksi tulemisen pelko saattaa aiheuttaa ahdistusta tai pelkoreaktion johtaen tällaisesta kärsivää yksilön välttämään tilanteita, joissa on riski joutua naurunalaiseksi. Gelatofobiasta kärsivien koko sosiaalinen elämä saattaa olla vaarassa. Asiantuntijoiden mukaan ihmiset voidaan jakaa skaalalle, jonka toinen ääripää edustaa epävarmuusreaktion kokemista (yrittävät peitellä itsevarmuuden puutetta tai uskovat olevansa tahtomattaan hauskoja toisten mielestä) ja toinen ääripää välttämisreaktiota, johon lukeutuneet yksilöt taipuvat välttämään tilanteita, joissa heille saatettaisiin nauraa. Toinen jaotteluskaala on matala vs. korkea taipumus epävarmuudelle. Tämä viittaa epäilykseen siitä, että ihmisten nauraessa he nauravat juuri sinulle. Tieteellinen julkaisu, Humor -International Journal of Humor Research, valjastikin tutkijat 73 eri maasta selvittämään onko naurunalaiseksi tulemisen pelko samanlainen eri kulttuureissa. Kysymyslomake käännettiin 42 kielelle ja siihen vastasi maailmanlaajuisesti 22 610 eri kulttuurien edustajaa. Tulokset osoittivat, että vaikka ilmiö on olemassa kaikissa kulttuureissa, jotain eroja on kuitenkin havaittavissa. Maat, kuten Turkmenistan ja Kambodza, painottuvat ensimmäisen skaalan epävarmuusreaktion kokeviin kun taas Irak, Egypti ja Jordania painottuvat skaalan toiseen päähän eli välttämisreaktioon pyrkiviin. Suomalaisetkin olivat päässeet edustamaan kulttuurien kirjoa, ja edustimmekin aineistossa poikkeuksellisia lukemia: Suomessa epäillään kaikista vähiten (8,5%) toisten nauraessa naurun kohdistuvan juuri itseen. Suomessa tilanne on aivan päinvastainen kuin esimerkiksi Thaimaassa, missä jopa 80 prosenttia väestöstä arvelee toisten nauravan juuri heille. Proyer et al. (2009) Breaking ground in cross-cultural research on the fear of being laughed at (gelotophobia): A multi-national study involving 73 countries. Humor - International Journal of Humor Research, 22 (1-2)

Miksi empatia edistää prososiaalista käyttäytymistä? Stocks, Lishner ja Decker tutkivat, miksi empatia edistää prososiaalista käyttäytymistä. Aiemmin on sosiaalipsykologiassa esitetty kahta eri mallia, miksi näin tapahtuu: toinen on empatia-altruismi –hypoteesi (empathy-altruism hypothesis, EAH) ja toinen on negatiivisen olotilan vähentämismotiiviin perustuva malli eli ns. ”hienovarainen kyynisyys” (aversive-arousal reduction hypothesis, AARH). Stocks, Lishner ja Decker halusivat tutkia edistääkö empatia prososiaalista käyttäytymistä, tässä tapauksessa auttamista, silloinkin, kun koehenkilöillä on mahdollisuus helppoon psykologiseen poispääsyyn tilanteesta. Stocks, Lishner, ja Decker toteuttivat kaksi koetta, joissa molemmissa manipuloitiin potentiaalisten avuntarjoajien psykologisen ulospääsyn mahdollisuutta sekä empatiaa. Kokeisiin osallistujat olivat yliopisto-opiskelijoita, joilla oli pääaineenaan psykologia. Heitä harhautettiin uskomaan, että he osallistuivat muistia tutkivaan tutkimukseen. Tutkimuksen tulokset antavat tukea empatia-altruismi –hypoteesille. Korkeat luvut auttamishalukkuudessa sekä helpon psykologisen ulospääsyn että vaikean psykologisen ulospääsyn ryhmässä viittaisivat siihen, että empatia herättää pikemminkin altruistisen auttamismotiivin (EAH) kuin itsekkään negatiivisen olotilan vähentämismotiivin (AARH). Koehenkilöt joille tarjottiin helppoa psykologista ulospääsyä empatiaa herättävästä tilanteesta auttoivat yhtä usein kuin henkilöt joille ulospääsy oli vaikeampaa. Tämä näyttäisi antavan vahvistusta empatia-altruismi –hypoteesille prososiaalisen käyttäytymisen syynä. Stocks, E., Lishner, D. ja Decker, S. (2009). Altruism or psychological escape: Why does empathy promote prosocial behavior? European Journal of Social Psychology. Vol. 39, No 5, s. 649–665.

Luottamus, konflikti ja ryhmän tuloksellisuus Teksti: Pasi Roti, Kuvat: Benitha Lesch

Konfliktit työelämässä ovat meille kaikille tuttuja: Olemme eri mieltä kollegoidemme kanssa siitä, kuinka tehtävät tulee jakaa, miten edessä olevaa ongelmaa pitää lähestyä ja jopa ryhmän tavoitteesta. Luottamus, tai paremminkin sen puute, liittyy usein konflikteihin: emme luota, että kaikki tehtävät tulevat tehtyä, emmekä siihen, että juuri kyseessä oleva henkilö ajaa ryhmän etua. Voi myös olla, että emme luota yrityksen johdon ajavan koko yrityksen etua oman etunsa sijaan. Nykyisen heikon taloudellisen tilanteen vuoksi yritykset ovat joutuneet sopeuttamaan toimintaansa ja kysymys konfliktin ja luottamuksen vaikutuksesta ryhmien toimintaan on tullut entistäkin ajankohtaisemmaksi.

Luottamuksella tarkoitetaan, että uskomme toisten toimivan siten, että se johtaa meidän kannaltamme positiiviseen lopputulokseen, vaikka heillä on myös mahdollisuus toimia toisin (Rousseau, Sitkin, Burt & Camerer, 1998). Luottamus vaikuttaa ryhmän toimintaa monin tavoin, esimerkiksi lisäämällä ryhmän sisäistä kommunikaatiota, voimistamalla positiivisia asenteita ja lisäämällä ryhmän jäsenten välistä yhteistyötä sekä ryhmän sisäistä auttamista (Dirks & Ferrin, 2001). Luottamus vähentää tarvetta kontrollointiin ryhmässä ja siten vapauttaa voimavaroja ryhmän tavoitteen saavuttamiseen (Mishra, 1996). Luottamuksesta on tullut myös yritysten elinehto, jota ne tarvitsevat voidakseen toimia joustavasti nopeasti muuttuvilla markkinoilla. Luottamuksen puute johtaa yrityksen toimintaa hidastavien ylimääräisten kontrollirakenteiden muodostumiseen, jolloin yritysten kyky vastata markkinoiden tarpeisiin heikkenee (Creed & Miles, 1996). Jehn (1995, 1997) jakaa konfliktin kolmeen dimensioon: henkilö- , asia- ja prosessikonfliktiin. Henkilökonfliktilla hän tarkoittaa konfliktia, joka aiheutuu ryhmän jäsenten persoonallisuuksien yhteensopimattomuudesta. Asiakonfliktissa ryhmän jäsenet

ovat erimielisiä ryhmän tehtävän sisällöstä. Prosessikonfliktissa eriävät näkemykset liittyvät työnjakoon ja tehtävän suoritustapaan. Tutkijat ovat lähestulkoon yksimielisiä siitä, että henkilökonflikti vaikuttaa aina negatiivisesti ryhmän toimintaan ja siten sen tuloksellisuuteen. Prosessikonfliktin vaikutuksia on tutkittu vähemmän, mutta tutkimustulokset ovat antaneet viitteitä, että prosessikonfliktin vaikutus vaihtelee sen mukaan missä projektin vaiheessa konflikti esiintyy. Prosessikonflikti näyttäisi olevan haitallisimmillaan, kun se esiintyy projektin alkuvaiheessa. (Jehn & Mannix, 2001.) Asiakonfliktin vaikutuksesta ryhmän tuloksellisuuteen tutkijat ovat tulleet toistensa kanssa ristiriitaisiin tuloksiin. Asiakonfliktin on havaittu parantavan ryhmän toimintaa, sillä se lisää ryhmän sisäistä kommunikaatiota, saa ryhmän tarkastelemaan tehtävää useammalta kannalta ja pakottaa ryhmän harkitsemaan useampia ratkaisuvaihtoehtoja (Jehn, 1995, 1997; Olson, Prayitam & Bao, 2007; Schulz-Hardt, Mojzisch & Vogelsang, 2008). Toisaalta esimerkiksi Rispens, Greer ja Jehn (2007) päätyivät lopputulokseen että asiakonfliktikin vaikutti haitallisesti ryhmän tuloksellisuuteen. DeDreu ja Weingart (2003) tulivat metatutkimuksessaan lopputulokseen, että konflikti vaikuttaa aina negatiivisesti ryhmän toimintaan ja sen tuloksellisuuteen. Valtaosassa tutkimuksia konfliktin on todettu vaikuttavan negatiivisesti ryhmän toimintaan ja konfliktin positiivisia vaikutuksia on havaittu vain joissain erityistapauksissa (DeDreu, 2008). Tjoswold (2008) esittää edellisestä täysin eriävän mielipiteen. Hänen mukaansa konfliktin vaikutus on riippuvainen ryhmän käyttämien hallintamene-

Suomen sosiaalipsykologit ry

onfliktilla tarkoitetaan tilannetta, jossa tilanteen osapuolen tavoitteet, näkemykset tai normit ovat ristiriidassa toistensa kanssa. Konfliktissa voi olla kyse rajallisten resurssien jakamisesta, erimielisyydestä sovellettavista toimintatavoista tai osapuolten eroavista käsityksistä tilanteeseen sovellettavista normeista. Myös tilannetekijät vaikuttavat konfliktin syntyyn ja laatuun: tilanteen epäselvyys lisää konfliktiherkkyyttä. (Jehn, 1997.)

telmien soveltuvuudesta kuhunkin tilanteeseen. Konfliktilla on positiivinen vaikutus ryhmäprosesseihin, kunhan käytetyt konfliktin hallintamenetelmät ovat sopivia konfliktitilanteen kanssa.

”

Konfliktin ja luottamuksen on havaittu olevan yhteydessä toisiinsa. Luottamuksen on havaittu pienentävän henkilö- ja asiakonfliktin välistä yhteyttä, eli luottamus vähentäisi mahdollisuutta, että asiakonflikti muuttuu henkilökonfliktiksi (Simons & Peterson , 2000; Tidd, McIntyre & Friedman, 2004). Myös ryhmän henkilösuhteiden kiinteyden on todettu olevan yhteydessä konfliktin positiivisiin vaikutuksiin ryhmän toiminnassa. Tämä vaikutus on selitetty siten, että kiinteät henkilösuhteet vaikuttavat positiivisesti ryhmän jäsenten väliseen luottamukseen, joka puolestaan vähentää mahdollisuutta että asiakonflikti muuttuu henkilökonfliktiksi (Jehn & Shah, 1997; Yang & Mossholder, 2004).

ryhmät joissa ryhmän sisäiset suhteet olivat heikommat, mutta samanaikaisesti ryhmällä oli vähän ulkoisia yhteyksiä. Toisin sanoen ryhmän sisäisen luottamuksen ja ulkoisten yhteyksien välinen tasapaino oli ratkaiseva tekijä. Mikäli ryhmällä oli liian vähän ulkoisia kontakteja suhteessa sen jäsenten suhteiden kiinteyteen, sen havaittiin vähentävän ryhmän kykyä löytää toisistaan poikkeavia ratkaisukeinoja. Vastaavasti liialliset ulkoiset kontaktit suhteessa ryhmän jäsenten suhteiden kiinteyteen vaikeuttivat ryhmän toimintaa.

Luottamus vähentää tarvetta kontrollointiin ryhmässä ja siten vapauttaa voimavaroja.”

Shah, Dirks ja Chervany (2006) tutkivat ryhmän henkilösuhteiden kiinteyden ja ryhmän ulkoisten yhteyksien määrän vaikutusta ryhmän tuloksellisuuteen. He havaitsivat, että ryhmien menestykseen ei vaikuttanut pelkästään ryhmien sisäisten suhteiden kiinteys, vaan tämän lisäksi myös ulkoisten yhteyksien määrä. Parhaiten menestyivät ne ryhmät, joilla oli kiinteät ryhmän sisäiset suhteet ja paljon ulkoisia kontakteja, sekä ne

Ryhmä ei toimi tyhjiössä, vaan se kantaa mukanaan historiaansa ja on oletettavaa, että ryhmän aikaisemmat kokemukset vaikuttavat sen toimintaan. Pitkittäistutkimuksissa onkin havaittu, että ryhmän onnistumiset ja epäonnistumiset vaikuttavat ryhmän kykyyn suoriutua uusista tehtävistään. Luottamuksen on havaittu säätelevän, kuinka ryhmän saama negatiivinen palaute vaikuttaa ryhmän toimintaan. Korkea luottamus vähentää negatiivisen palautteen aiheuttamaa henkilökonfliktia ja siten auttaa ryhmää käsittelemään negatiivista palautetta rakentavasti (Peterson & Befar, 2003). Pitkittäistutkimuksissa on saatu myös viitteitä siitä, että ryhmän aiemmin kokema konflikti vaikuttaisi ryhmän jäsenten toisiaan

kohtaan kokemaan luottamukseen ja siten ryhmän tuloksellisuuteen. Langfred (2007) tutki itseohjautuvia ryhmiä ja havaitsi, että ryhmän kokema konflikti laski ryhmän jäsenten välistä luottamusta ja heikensi sen tuloksellisuutta. Luottamuksen heikentyessä ryhmät lisäsivät kontrollirakenteiden määrää ja ryhmät pyrkivät organisoitumaan siten, että ryhmän jäsenten riippuvuus toisistaan väheni. Konflikti siis voi laskea ryhmän jäsenten toisiaan kohtaan tuntemaa luottamusta ja saada ryhmän organisoimaan tehtävänsä tavalla, joka ei tue tehtävän suorittamista ja siten heikentää ryhmän mahdollisuuksia suoriutua sille asetetuista tavoitteista.

Luottamus vaikuttaa siihen, kuinka voimakkaaksi konflikti kehittyy ja mitä seurauksia siitä on. Luottamus vaikuttaa myös siihen, miten konfliktin osapuolet tulkitsevat toistensa käyttäytymistä: riitelevätkö asiat vai riitelevätkö henkilöt. Luottamusta ei synnytetä yhdessä yössä, vaan luottamus perustuu pitkälti yksilön aikaisempiin kokemuksiin muiden toiminnasta ja sen ennustettavuudesta. Tämän takia organisaatioissa pitäisi kiinnittää huomiota luottamuksen luomiseen ja ylläpitämiseen, eritoten vaikeina aikoina. Luottamuksen menetys vaikuttaa organisaation suorituskykyyn pitkälle tulevaisuuteen, joten muutoksen onnistumisen vaikuttaa se, kuinka hyvin luottamus on onnistuttu säilyttämään organisaatiossa muutoksen suunnittelun ja toteutuksen aikana. Kirjoitus pohjautuu kirjoittajan kandidaatin tutkielmaan.

Suomen sosiaalipsykologit ry

Edellä lyhyesti esitettyjen tutkimustulosten perusteella voidaan sanoa, että organisaation kykyyn saavuttaa sille asetetut haasteet vaikuttaa se, kuinka organisaatiossa rakennetaan ja ylläpidetään luottamusta, sekä kuinka konflikteja hallitaan. Samoin ne vaikuttavat sen kykyyn selviytyä eteen tulevista haasteista. Tutkijat ovat erimielisiä siitä, kuinka konflikti vaikuttaa organisaation toimintaan. Kaikki tutkijat ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että hallitsematon konflikti heikentää organisaatioiden toimintakykyä ja pahimmassa tapauksessa lamaannuttaa organisaation toiminnan kokonaan. Organisaation arvoilla voidaan vaikuttaa konfliktin syntyyn ja hallintaan. Eriävien mielipiteiden esittäminen pitäisi olla sallittua ja suotavaa ja niistä tulisi voida keskustella rakentavasti. Esitetyn kritiikin tulisi kuitenkin olla rakentavaa ja kunnioittavaa, jotta asiakonfliktin muuntuminen henkilökonfliktiksi

vältettäisiin. Ryhmille tulisi opettaa konfliktinhallintamenetelmiä ja kuinka soveltaa niitä, jotta voitaisiin minimoida konfliktien negatiiviset vaikutukset. Palautteen antamisessa pitäisi kiinnittää huomiota siihen, miten ja milloin ryhmä saa palautetta toiminnastaan. Palautteen pitäisi olla myös rakentavaa ja tapahtua riittävän usein, jotta ryhmällä olisi mahdollisuus puuttua esille tuleviin ongelmiin ja kielteisen palautteen aikaansaaman konfliktin ja heikentyvän luottamuksen kierteeltä vältyttäisiin.

Lähteet: Creed, W. & Miles, R. (1996). Trust in Organizations: A Conceptual Framework Linking Organizational Forms, Managerial Philosophies, and the Opportunity Costs of Controls. Teoksessa Kramer, R. & Tyler, T. (toim.), Trust in organizations: Frontiers of theory and research (s. 1638). Thousand Oaks: Sage. De Dreu, C. (2008). The virtue and vice of workplace conflict: food for (pessimistic) thought. Journal of Organizational Behavior, 29, 5 – 18. De Dreu, C. & Weingart, L. (2003). Task Versus Relationship Conflict, Team Performance, and Team Member Satisfaction: A Meta-Analysis. Journal of Applied Psychology, 88(4), 741-749. Dirks, K. & Ferrin. D. (2001). The Role of Trust in Organizational Settings.Organization Science, 12 (4), 450-467. Jehn, K. (1995). A Multimethod Examination of the Benefits and Detriments of Intragroup Conflict. Administrative Science Quarterly, 40(2), 256-282. Jehn, K. (1997). A Qualitative Analysis of Conflict Types and Dimensions in Organizational Groups. Administrative Science Quarterly, 42(3), 530-557. Jehn, K & Mannix, E. (2001). The dynamic nature of conflict: A Longitudinal study of intragroup conflict and group performance. Academy of Management Journal,44 (2), 238 – 251. Jehn, K. & Shah, P. (1997). Interpersonal Relationships and Task Performance: An Examination of Mediating Processes in Friendship and Acquaintance Groups. Journal of Personality and Social Psychology,72 (4), 775-790. Langfred, C. (2007). The downside of self-management: A Longitudinal study of the effects of conflict on trust, autonomy, and task interdependence in self-managed teams. Academy of Management Journal, 50,(4), 885 - 900.

study. Organizational Behavior and Human Decision Processes, 92, 102 - 112. Rispens S., Greer L. L. & Jehn K.A. (2007). It could be worse: A study on the alleviating roles of trust and connectedness in intragroup conflicts. International Journal of Conflict Management, 18(4), 325 – 344. Rousseau, D., Sitkin, S., Burt, S. & Camerer, C. (1998). Not so different after all: A Cross.discipline view of trust. Academy of Management Review, 23, (3), 393 – 404. Schulz-Hard, S., Mojzisch, A. & Vogelsang, F. (2008). Dissent as a Facilitator: Individual- and Group-Level Effects on Creativity an Performance. Teoksessa DeDreu, K. & Gelfand, M. (toim.), The Psychology of Conflict and Conflict Management in Organizations (s. 149 - 177). New York: Lawrence Erlbaum Associates. Shah, P., Dirks, K. & Chervany, N. (2006). The multiple pathways of high performing groups: the interaction of social networks and group processes. Journal of Organizational Behavior, 27, 299-317. Simons T. L. & Peterson R. S., (2000). Task Conflict and Relationship Conflict in Top Management Teams: The Pivotal Role of Intragroup Trust. Journal of Applied Psychology, 85(1), 102-111. Tidd, S., McIntyre, H. & Friedman, R. (2004). The importance of role ambiguity and trust in conflict perception: Unpacking the task conflict to relationship conflict linkage. The International Journal of Conflict Management, 15(4), 364-380. Tjosvold, D. (2008). The conflict-positive organization: it depends upon us. Journal of Organizational Behavior, 29, 19 – 28. Yang J. & Mossholder K. W. (2004). Decoupling task and relationship conflict: the role of intragroup emotional processing, Journal of Organizational Behavior,25, 589-605.

Mishra, A. (1996). Organizational Responses to Crisis: the Centrality of Trust. Teoksessa Kramer, R. & Tyler, T. (toim.), Trust in organizations: Frontiers of theory and research (s. 261 – 287 ). Thousand Oaks: Sage. Olson B. J., Parayitam S. & Bao Y. (2007). Strategic Decision Making: The Effects of Cognitive Diversity, Conflict, and Trust on Decision Outcomes. Journal of Management, 33, 196 - 222. Peterson R. S. & Befar K. J. (2003). The dynamic relationship between performance feedback, trust, and conflict in groups: A longitudinal

Tutkija

Päihdehuollon sosiaalipsykologi Toimittaja

maahanmuuttokurssilla

Toimituspäällikkö

Opiskelija

Kouluttaja ja suunnittelija

KV-vastaava yrityksessä Monikulttuurisuustyöntekijä

Viittomakielen tulkki

Projektikoordinaattori

Tutkimusjohtaja tasa-arvoasiat

Tutkija

Politiikka

mpäristöpolitiikka ja sukupuolijärjestelmien sosiaalipsykologia Koordinaattori kuluttajien käyttäytyminen

a energian säästö Kurssisihteeri Sosiaalityöntekijä Erikoistutkija tilastomenetelmät Työsuunnittelija

uunnittelija Tutkimus- ja terapiatyö perheneuvolassa Työvoimaneuvoja Professori Psykoterapeutti

sykoanalyytikko

ssistentti

Ohjaaja ryhmätyö pakolaisasiat

Kouluttaja

osiaalityöntekijä

erheneuvoja

Konsultti

Perheterapeutti

Lehtori

Elämäntapa- ja konfliktipuhetutkimus

Liikkeenjohdon konsultti

Kuvataideterapia

Työhyvinvointikoordinaattori

Tuntiopettaja

Asiantuntija

Ratkaisukeskeinen lyhytterapia Työnohjaaja

Analyytikko

Järjestötyöntekijä

Erityisluokanopettaja

äihdetyöntekijä Rekrytointivastaava Tasa-arvotyöntekijä Harjoittelija Freelancer Projektipäällikkö

Markkinointipsykologi

Nuorisotyöntekijä

Kirjailija

ehitysvammahuollossa

Kuntoutussihteeri

Freelance-kouluttaja

tipenditutkija

Eurovirkamiesharjoittelija

Markkinointisuunnittelija

Yrittäjä

Journalisti

Toimintakeskuksen johtaja Konttoristi

Henkilöstöpäällikkö

Sosiodraaman vetäjä

Toimistosihteeri

Työvoimaneuvoja

Henkilöstöhallinnon sihteeri

Työyhteisön

ehittämistyöntekijä Traumaterapeutti Kulutusanalyytikko Voimavarakouluttaja Mielenterveyshuollon

yöntekijä

Kouluttaja

Työ-

organisaatiopsykologian

asiantuntija

Henkilöstökonsultti

Kuntoutuspsykologi Sosiaali- ja terveystoimen talouspäällikkö Markkinointipäällikkö Toimitusjohtaja

ournalisti Koordinaattori

Suunnittelija

Tutkimusassistentti

Erikoistutkija

Vanhustyön johtaja

Tiedekuntasihteeri Amanuenssi Henkilöstöasiain päällikkö Tiedottaja Asiamies Mielenterveysseuran

ukihenkilö

Tukikodin johtaja

Copywriter

Kuntoutusalan työntekijä

Järjestösihteeri

Johtava

osiaaliterapeutti Yliaktuaari Toimituspäällikkö Rehtori Erikoistyövoimaneuvoja Kehitysyhteistyön ja

www.sosiaalipsykologit.fi

akolaisasian koordinaattori Konsultti HR-vastaava Rekrytointikonsultti Henkilöarviointiassistentti

nformaatikko

Työilmapiiritutkija

Tiimityökouluttaja

Opettaja

Päivähoidon erikoissuunnittelija

Maahanmuuttosuunnittelija Harjoittelija Rasismin vastaisen kampanjan koordinaattori Terveystutkija