Haluamme olla sosiaalipsykologeja Teksti: Eeva Oinonen, Kuva: Inka Suhonen
Mitä mieltä sosiaalipsykologin ammattinimikkeen laillistamisesta ovat aiheeseen liittyvää keskustelua pitkään läheltä seuranneet henkilöt? Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian laitoksen johtaja, professori Klaus Helkama ja valtiotieteellisen tiedekunnan tutkimusjohtaja Anna-Maija Pirttilä-Backman kertovat omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan monisyisestä aiheesta.
O
lemme sosiaalipsykologin ammattinimikkeen laillistamisen kanssa runsaasti keskustelua herättäneen aiheen äärellä. Mitä ajatuksia aihe herättää Klaus Helkamassa? Helkama summaa aiheen parissa tehtyä työtä: ”Laillistamista on ennen yritetty kolmessa yhteydessä: terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevan lainsäädännön muuttuessa, sosiaalityöntekijän pätevyyttä koskevien säännösten muuttuessa ja erikoispsykologikoulutuksen työpsykologian koulutuksen yhteydessä. Kaikissa kolmessa tapauksessa hankkeet ovat kaatuneet jo ennestään järjestäytyneen ammattikunnan vastustukseen.” Helkama ilmoittaa, ettei hän suhtaudu laillistamiseen kovinkaan optimistisesti: ”Tällä hetkellä ei kaiketi ole näköpiirissä mitään asetus- tai lakimuutoksia, jotka mahdollistaisivat sosiaalipsykologin ammattinimikkeen virallistamisen.”
Psykologialle sanottiin ei kiitos Helkaman tavoin Anna-Maija Pirttilä-Backman on seurannut sosiaalipsykologien aseman laillistamiseen liittyvää keskustelua kauan: ”Noin 10 vuotta sitten olin aktiivisesti mukana kehittämässä valtakunnallisia sosiaalipsykologian soveltavia opintoja. Yhdeksi tavoitteeksemme tämän prosessin aikana muodostui laillistetun aseman saaminen sosiaalipsykologeille, ensisijassa osana psykologilakia. Kun soveltavia opintoja kehitettiin, tavoitteena oli, että valtiotieteiden maisterin tutkinto toisi sosiaalipsykologiaa pääaineena lukeneelle pätevyyden tiettyihin psykologilain alaisiin tehtäviin, jos opintoihin olisi sisällytetty soveltuvat ammatilliset opinnot. Asiasta keskusteltiin muun muassa TEO:n (nykyinen Valvira) johtajan kanssa. Pirttilä-Backman kertoo muistavansa hyvin TEO:n johtajan kanssa käydyn keskustelun, jossa sosiaalipsykologeille esitettiin kysymys: ”Haluatteko te
olla sosiaalipsykologeja vai psykologeja?” Vastaus lienee kaikille sosiaalipsykologeille itsestäänselvyys. Helkama muistuttaa, että vuosien saatossa on mietitty jopa yhdistymistä psykologian laitokseen: ”Seitsemän vuotta sitten yliopiston tiedekuntajakoa uudistettaessa laitoksella mietittiin liittymistä psykologian laitokseen, jolloin tällainen laillistuminen olisi tapahtunut itsestään. Laitoksen yksimielinen kanta oli silloin se, että sosiaalipsykologia on ollut ja on edelleen yhteiskuntatiede – psykologialle sanottiin silloin kiitos ei.” Kirjoittaessani tätä artikkelia kysymykseni vietiin Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian laitoksen laitoskokouksen käsiteltäväksi. Helkama kertoo, että laitoskokouksessa oltiin edelleen samaa mieltä kuin seitsemän vuotta sitten: ”Laitoskokouksessa keskusteltaessa tuntui tästä asiasta olevan edelleen varsin suuri yksimielisyys. Jos joku haluaa psykologiksi tai sosiaalityöntekijäksi, hänen on parasta opiskella psykologiaa ja sosiaalityötä. Tämä on vuosien varrella kantapään kautta opittu, vaikka yhteiskunnan kokonaisedun kannalta voisi olla parempi kouluttaa näihin ammatteihin myös laaja-alaisempia, sosiaalipsykologiaa osaavia henkilöitä.”
Haluammeko, että meillä on ammatti? Mitä mieltä Pirttilä-Backman on sosiaalipsykologin ammattinimikkeen virallistamisesta? ”Tietty voi ajatella, että on hienoa kuulua pieneen joukkoon, joka on oikeutettu tiettyihin virkoihin, joihin muilla ei ole pääsyä − riippumatta siitä, kuinka päteviä niihin todellisuudessa olisivat. Tämä on tietenkin myös tapa turvata työllistymistä.” Yli kymmenen vuoden kokemuksella
13