Salibandyn kausikirja 2021

Page 1

Salibandy

Kausikirja 2021

SALIBANDYN KAUSIKIRJA 2021

Artikkelit: Mika Hilska Ulkoasu: Taittopalvelu Yliveto Oy Valokuvat: Esa Jokinen, Juhani Järvenpää, Henri Keränen, Jarmo Koskela, Anssi Koskinen, Juha Käenmäki, Vilma Pekkala, Esa Takalo ja Ville Vuorinen Pitkän aikavälin tilastot: Marko Kilpikoski Kausitilastot: Salibandyliiton aluevastaavat ja siviilipalvelusmiehet

Lukijalle Salibandykausi 2020–2021 oli toinen perättäinen koronaviruspandemian leimaama kausi. Pelit saatiin syksyllä lupaavasti käyntiin ja kriisi tuntui helpottavan, mutta niin ei vielä ollutkaan. Alueittain vähitellen kiristyneet rajoitukset johtivat siihen, että pääsarjoja pelattiin ilman yleisön läsnäoloa ja alemmat sekä juniorisarjat jouduttiin keskeyttämään. Kauden kääntyessä lopuilleen pelattiin pääsarjat lopulta päätökseen, mutta kevään ehdittyä pitkälle joutui liittohallitus toteamaan, ettei ala- ja juniorisarjoja tältä kaudelta enää jatkettaisi. Kriisi näkyi myös sarjakautta seuranneissa kesän ulkopelitapahtumissa, jotka pystyttiin toteuttamaan vain supistetulla ohjelmalla. Toukokuussa 2020 lanseeratun F-liigan ensimmäinen sarjakausi pelattiin näin mitä haastavimmassa tilanteessa, mutta kiitos seurojen sinnikkyyden ja vastuullisen toiminnan se saatiin pelattua loppuun vain muutaman ottelusiirron aiheutettua ottelusiirtoja. Ensimmäisiksi F-liigan mestareiksi kruunattiin miehissä Classic ja naisissa PSS, jotka löivät finaalisarjoissaan Oilersin ja SB-Pron. Koronakriisi koetteli koko suomalaisen urheilun ja samalla myös salibandyn rakenteita niin itse urheilun harrastamisen kuin sen seuraamisenkin osalta. Pitkä tauko peli- ja harjoitustoimintaan pudotti pelottavan monta harrastajaa pois organisoidun liikunnan piiristä, ja sama kehityssuunta iski myös katsomoihin. On selvää, että suomalaisella urheilulla ja palloilulla on edessään iso työ harrastajien saamisessa takaisin toimintaan ja katsojien takaisin lehtereille, kun kriisi toivottavasti mahdollisimman täydellisesti hellittää. Yhdessä muiden liikuntajärjestöjen kanssa Salibandyliitto teki läpi kriisin työtä, jotta rajoituksia ei kohtuuttomasti kohdistettaisi tautiturvallisuudesta tunnollisesti huolehtineeseen urheiluun ja myös, jotta julkinen valta osoittaisi pahasti kärsineille seuroille taloudellista tukea. Samasta syystä Salibandy­ liitto päätti olla keräämättä seuroilta kevään osallistumismaksuja, ja Salibandyn Tuki -säätiö myönsi seuroille rahallista tukea. Koronakriisi piti edelleen myös kansainvälisen huippusalibandyn seisahduksissa, kun miesten MMkotikisat Helsingissä siirrettiin joulukuulle 2021, U19-miesten MM-turnaus toukokuulta elokuuhun ja kovan onnen kahdesti siirretyt U19-naisten MM-kisat vielä kolmannen kerran syyskuuhun 2021. Pelaamatta jäi myös seurajoukkueiden Champions Cup samoin kuin naisten MM-karsinnat, jotka korvattiin valitsemalla joukkueet rankingsijoitusten mukaan. Salibandyn kausikirja on ilmestynyt vuodesta 1992 alkaen pitkään painettuna kirjana ja viime vuodet ainoastaan sähköisessä muodossa. Reaaliaikaisen seurannan työkaluksi kausikirja on staattisena koosteena auttamattoman hidas, mutta sen päätarkoitus onkin koota lajihistoriaa myös sellaisessa muodossa, joka mahdollistaisi tiedon säilymisen silloinkin, kun sivustouudistukset ja verkkosijaintien lakkauttamiset suistavat tapahtumia ja dataa muutoin iäksi kadoksiin. Helsingin Töölössä marraskuulla 2021 Mika Hilska

3

Sisällys

Lukijalle..............................................................................................3 Kansainväliset kentät......................................................................7 Kesäkuu.......................................................................................9 MM- ja EM-mitalistit 1994–2019..................................................11 Seurajoukkueiden Euroopan Cupin mitalistit ja suomalaissijoitukset 1993–2020.............................................12 Miehet Naiset:

12 12

Suomen joukkueet arvokisoissa..................................................13 Miehet........................................................................................13 Naiset 17 U19-pojat...................................................................................20 U19-tytöt....................................................................................21 Miesten maaotteluennätykset.....................................................22 Naisten maaotteluennätykset......................................................23 U19-miesten maaotteluennätykset.............................................24 U19-naisten maaotteluennätykset..............................................25 Kotimaan pääsarjat.......................................................................27 Classicista myös F-liigan ensimmäinen mestari.................28 F-liiga miehet............................................................................29 Runkosarja................................................................................29 Pistepörssin TOP 50.................................................................33 Maalivahtien torjuntatilasto...................................................34 Pistemiehet joukkueittain.......................................................35 Erikoistilanteet ja plusmiinustilasto......................................39 Pudotuspelit..............................................................................46 Naisten kausi huipentui PSS:n ensimmäisiin mestaruusjuhliin.......................................................................51 Runkosarja ja sijoitussarjat....................................................52 Pistepörssin TOP 50.................................................................54 Maalivahtien torjuntatilasto runkosarjassa........................55 Pistenaiset joukkueittain........................................................55 Erikoistilannemaalit ja plusmiinustilasto NLA:n runkosarjassa...............................................................57 Liigakarsinta.............................................................................76 Divari................................................................................................78 Runkosarja................................................................................78 Pistepörssi................................................................................82 Maalivahtien torjuntatilasto...................................................85 Pudotuspelit..............................................................................86 Divarin putoamiskarsinta........................................................86 Nousukarsinta Divariin...........................................................86 TEHO Sport Suomen Cup........................................................87 Miesten loppuottelu................................................................89 Naisten loppuottelu.................................................................89

4

Kaikkien sarjojen Suomen mestarit 2020–2021.........................94 F-liiga miehet............................................................................94 F-liiga naiset.............................................................................94 Kuukauden pelaajat 2020-2021..............................................94 Kaikkien aikojen menestyjät..................................................95 Miesten SM-mitalistit kautta aikain......................................95 Naisten SM-mitalistit kautta aikain......................................96 Miesten maratontaulukko .....................................................97 Naisten maratontaulukko.......................................................98 Divarin maratontaulukko........................................................99 Miesten Suomen Cupin finaalit kautta aikain...................101 Naisten Suomen Cupin finaalit kautta aikain....................102 Kauden parhaat 1989–2021..................................................104 F-liigan palkinnot 2021...........................................................104 Miesten liigan runkosarjan ennätykset..............................108 Miesten liigan pudotuspelien ennätykset..........................110 Naisten liigan runkosarjan ennätykset..............................112 Naisten liigan pudotuspelien ennätykset..........................114 Divarin runkosarjan ennätykset..........................................116 Divarin pudotuspelien ennätykset......................................117 Erotuomaritoiminta......................................................................119 Muutoksia toimistolla............................................................119 Erotuomarikoulutusta etäyhteyksin....................................119 Korona muutti arkea..............................................................119 Miesten liigan erotuomaritilasto.........................................120 Yhteinen pelikäsitys ..............................................................120 Kansainvälinen toiminta.......................................................120 Naisten liigan erotuomaritilasto..........................................124 Divarin erotuomaritilasto......................................................130 Muut valtakunnalliset sarjat......................................................137 A-poikien SM-sarja...............................................................137 A-poikien 1. divisioona..........................................................142 B-poikien SM-sarja...............................................................159 B-poikien 1. divisioona..........................................................163 C1-poikien SM-sarja..............................................................167 C1-poikien 1. divisioona........................................................171 C2-poikien SM-sarja..............................................................175 Yksittäiset ottelut lohko A.....................................................180 Yksittäiset ottelut lohko B.....................................................182 A-tyttöjen SM-sarja...............................................................184 B-tyttöjen SM-sarja...............................................................188 C-tyttöjen SM-sarja...............................................................191 Alueelliset sarjat..........................................................................195 Etelä-Suomi.............................................................................195 Miehet................................................................................195 Naiset.................................................................................272 Pojat...................................................................................287 Tytöt....................................................................................332

Kaakkois-Suomi.....................................................................342 Miesten 2. divisioona......................................................342 Miesten 3. divisioona......................................................345 Miesten 4. divisioona......................................................348 Miesten 5. divisioona......................................................354 Naisten 2. divisioona.......................................................360 B-pojat...............................................................................362 C1-pojat.............................................................................363 C2-pojat.............................................................................366 D1-pojat.............................................................................369 E1-pojat..............................................................................374 E2-pojat..............................................................................375 F1-pojat..............................................................................376 E-tytöt.................................................................................376 Länsirannikko.........................................................................377 Miehet................................................................................377 Naiset.................................................................................401 Pojat...................................................................................408 Tytöt....................................................................................440 Pohjanmaa..............................................................................446 Miehet................................................................................446 Naiset.................................................................................464 Pojat...................................................................................472 Tytöt....................................................................................488 Pohjois-Suomi........................................................................493 Miehet................................................................................493 Naiset.................................................................................513 Pojat...................................................................................520 D-tytöt................................................................................532 Savo-Karjala...........................................................................532 Miehet................................................................................532 Naiset.................................................................................552 Pojat...................................................................................557 Tytöt....................................................................................573 Sisä-Suomi..............................................................................578 Miehet................................................................................578 Naiset.................................................................................613 Pojat...................................................................................624 Tytöt....................................................................................653

5

Kansainväliset kentät

Koronapandemia teki kansainvälisestä salibandykaudesta ainutlaatuisen tyhjän, kun koko maaottelutoiminta pysähtyi. Helmikuun 2020 alun Ruotsi-otteluiden jälkeen nähtiin suomalainen maajoukkue kaukalossa toista maata vastaan vasta kesäkuussa 2021, kun Suomen naiset löivät Eerikkilässä kahdesti Tšekin. Sitä mukaa kuin koronarajoitukset hiukan hellittivät, leireilivät maajoukkueet toki mahdollisimman ahkerasti tarkkoja turvatoimia noudattaen. Leireille tultiin vain tuoreiden koronatestien kautta, ja kontaktien minimointi, maskien käyttö ja muu huolellinen hygienia olivat paikan päällä itsestäänselvyys. Varsinaisten maaotteluiden puuttuessa haettiin ottelutuntumaa yhteisleireillä, joissa pelattiin keskinäisiä pelejä muun muassa miesten ja U23-miesten sekä naisten ja U19-naisten välillä.

Maajoukkuetoiminnan rakenne muuttui hiukan, kun liittohallitus päätti keväällä U16-maajoukkuetoiminnan muuttamisesta U17:ksi. Nimityksiä maajoukkueissa olivat Jussi Huovisen tulo U23-miesten päävalmentajaksi sekä Petteri Nykyn tiimin Samu Kuitusen, Jussi Jäntin ja Henri Toivoniemen kiinnittämiset kahden vuoden jatkosopimuksilla. Korona sotki lajin kansainvälisen kalenterin, kun MMkisat jouduttiin siirtämään ja Champions Cupin ja MMkarsintojen kaltaiset tapahtumat peruttiin lopulta kokonaan. Suomea kosketti kipeimmin miesten MM2020-koti­ kisojen siirtyminen vuodella eteenpäin. Vuonna 2001 ja sen jälkeen syntyneiden U19-naisten MM-turnaus siirrettiin ensin toukokuulta 2020 syksyyn, sitten seuraavaan kevääseen ja lopulta syyskuulle 2021. Yhden siirtokierrok-

Koronapandemia piti kansainväliset kaukalot tyhjinä, mutta Suomen maajoukkueiden kotipesä Eerikkilässä sai uuden ilmeen lajisankariemme kuvilla koristeltuna.

7

sen koki myös U19-miesten MM-turnaus, jonka ajankohta muuttui toukokuulta 2021 saman vuoden elokuulle. Koronakriisi tuotti myös sen erikoisuuden, että U19naisten MM-projektin venyessä ehdittiin sen rinnalle aloittaa 2003 ja myöhemmin syntyneiden U19-naisten valmistautuminen keväällä 2022 Uudessa-Seelannissa häämöttäviin MM-kisoihin.

Suomalaismenestystä nähtiin tälläkin kaudella muiden huippumaiden sarjoissa. Superkaksoset Veera Kauppi ja Oona Kauppi johtivat Team Thorengruppenin Ruotsin mestaruuteen, kun Mia Karjalaisen ja Laura Mannisen Pixbo kaatui kevään yksiosaisessa loppuottelussa. Ruotsin miesten finaalissa edusti

8

suomalaisväriä Mika Kohonen, joka pelaajauransa juhlallisesti päätettyään toimi Storvreta IBK:n valmennustiimissä Mestaruuden vei kuitenkin IBF Falun maalein 5–3. Sveitsissä voitti Jyrki Holopaisen vahvistama ja Jyri Korsmanin valmentama Floorball Köniz miesten mestaruuden kaatamalla Superfinaalissa Joonas Pylsyn, Krister Savosen ja Tatu Väänäsen SV Wiler-Ersigenin. Pylsy valittiin kauden päätteeksi koko sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi. Suomalaisen valmennusosaamisen arvostus maailmalla jatkui ja vahvistui edelleen. Petri Kettunen solmi jatkosopimuksen Tšekin miesten maajoukkueen valmentamisesta, ja Atte Ronkanen sekä Ilkka Kittilä ottivat ohjat Saksan miehissä. Seurapuolella julkaistiin valmentajakonkarien Antti Ruokosen sekä Seppo Pulkkisen tulevat muutot Sveitsiin, kun Ruokonen aloittaa Zug Unitedin miesten ja Pulkkinen Unihockey Berner Oberlandin naisten luotsina.

Kesäkuu

Naisten Tšekki-ottelut, Eerikkilä Suomen naiset saivat pelata maajoukkueiden ensimmäiset ottelut liki puoleentoista vuoteen, kun Tšekin joukkue vieraili kesäkuun 2021 lopussa Eerikkilässä ja kohtasi Suomen kahdessa ottelussa, joissa Suomi oli parempi ensin 5–3 ja sitten 8–3. Ensimmäisessä kohtaamisessa Tšekki vei Suomen kahden merkkausvirheen myötä avauserän 0–2, mutta heti toisen aluksi Suomi tuli tasoihin. My Kippilä kiskaisi Veera Kaupin syötöstä yläkulmaan kavennuksen, ja kohta Sara Piispa uitti läpiajosta pallon ohi Jana Christianovan. Vieraiden tehokaksikko Eliska Krupnova ja Denisa Ratajova leipoi ylivoimalla vielä kerran vierasjohdon, mutta kolmas osuma jäi tänään Tšekin viimeiseksi. Veera Kauppi tasoitti vielä ennen toista taukoa, ja viisi minuuttia ennen loppusummeria Sara Piispa laukoi teho 1+3 koonneen Veera Kaupin tarjoilusta voittomaalin. Loppunumerot nosti tyhjiin Oona Kauppi 11 sekuntia ennen täyttä aikaa. – Oli vähän kesälaitumilla-fiilis eikä varmasti mitään kaunista salibandya, mutta aika tehokkaita oltiin tänään, Suomen voimahahmo Veera Kauppi pohti. – Alussa oli vähän kankeata, en tiedä, jännittikö porukka puolentoista vuoden maaottelutauon jälkeen vai mikä oli, mutta parannettiin loppua kohti.

Tahmea alku ei tänään joukkuetta lamannut. – Ei oltu alusta asti hereillä ja hävittiin kaksinkamppailuita mutta luotiin koko ajan paikkoja ja oli luottavainen fiilis. Vielä oltiin vähän kesäkäsillä, mutta ihan hyvin kulki meidänkin ketjullamme, ja Iida Mettälä istui siihen hyvin heti ensimmäisessä maaottelussaan. Huomenna koetetaan lähteä peliin vähän rauhallisemmin ja pallokontrollin kautta, jolloin varmaan jalatkin kiittävät kun alla on rankka viikko ja peli, Kauppi analysoi. Ottelun jälkeen lauottiin vielä rangaistuslaukauskisa, jonka Suomi vei 3–2 Sara Piispan, Daniela Westerlundin ja My Kippilän onnistumisilla. 18.6. Suomi–Tšekki 5-3 (0-2, 3-1, 2-0) 1. erä: 10.55 Michaela Kubeckova (Eliska Krupnova) 0-1, 15.478 Krupnova (Denisa Ratajova) 0-2. 2. erä: 22.17 My Kippilä (Veera Kauppi) 1-2, 23.54 Sara Piispa (Veera Kauppi) 2-2, 27.24 Krupnova (Ratajova) 2-3 yv, 31.08 Veera Kauppi (Kippilä) 3-3. 3. erä: 55.00 Piispa (Kippilä) 4-3, 59.49 Oona Kauppi 5-3 tm.

Veera Kauppi ja muut Suomen naiset viimein tositoimissa.

9

Cira Virta (oikealla) avasi pistetilinsä heti ensimmäisessä naisten maaottelutapahtumassaan.

Torjunnat: Tiltu Siltanen Suomi 2+5+3=10, Jana Christianova Tšekki 5+3+3=11. Jäähyt: Suomi 2 min, Tšekki 2 min. Erotuomarit: Tom Kirjonen ja Jyrki Sirkka, Suomi. Toisessa kohtaamisessa ei vaisu alku toistunut, kun Veera Kauppi juoksi ensimmäisen naisten maaottelupisteensä napanneen Cira Virran syötöstä kiskaisemaan avausmaalin etuyläkulmaan ja kohta Oona Kauppi nosti Veeran pudotuksesta eron kahteen. Tšekki onnistui kaventamaan kerran ja Kristiina Kauppilan Hanna Niemelälle rakentaman 3–1-maalin jälkeen vielä uudelleen, mutta ensimmäisellä tauolla eroa oli taas kaksi maalia. Vain 19 sekuntia ennen summeria Veera Kauppi lähetti täsmäsyötön takatolpalle ja Oona Kauppi nosti tilanteeksi 4–2. Toisessa erässä laukoi Meri-Helmi Höynälä ensimmäisen naisten maaottelumaalinsa, ja päätösjaksolla teki saman Elli Kylmäluoma. Tšekille päätytuuppauksesta vihelletty viiden minuutin rangaistus tuotti Suomelle vielä Veera Kaupin ja Oona Kaupin ylivoimaosumat ennen Eliska Trojankovan näyttävää kavennusta. Veera Kauppi (2+2) ja Oona Kauppi (3+0) olivat tutusti Suomen pistehait. Ottelun päätteeksi käytiin tänäänkin rangaistuslau­ kauskisa, jossa Tšekki oli tänään etevämpi maalein 3–1. Suomen yrittäjistä onnistui nyt vain Oona Kauppi. – Päällimmäisenä on mielessä, että oli puolentoista vuoden tauon jälkeen tosi kiva päästä pelaamaan ja nähdä, miten peli sujui yhtä päävastustajaa vastaan, päävalmentaja Lasse Kurronen perkasi pelien antia. – Palloton peli oli kisoja ajatellen tosi tärkeä asia, ja periaatteessa otettiin viidellä viittä vastaan vain kolme maalia omiin. Viisikkopeli toimi yllättävänkin hyvin ajatellen, että ollaan tässä juhannuksen alla.

10

Ensimmäisen ottelun alun jälkeen Suomi pääsi varsin hyvään vauhtiin, ja etenkin ykköskenttä hääri tehokkaana latoen pääosan joukkueen maaleista. – Eilen ensimmäinen erä oli tosi tahmea, ja siinä pelaajat spekuloivat että oli ylilataustakin, joka näkyi virheinä. Ottelun edetessä parani, ja tänään oli jo alusta asti parempaa vaikka virheitä vielä sattuikin. Ykköskenttä teki paljon maaleja, ja niin pitää ollakin. Siihen luotetaan, että he luovat paikkoja ja maaleja. Suomi leireili tiiviillä ryhmällä, ja se koitui monen vähemmän pelanneen pelaajan eduksi. – Monella aukesi hyvä näytön paikka, ja moni pelaaja sai kaksi kertaa täydet 60 minuuttia. Ihan kuivin jaloin selvittiin ja omasta mielestäni ei hutivalintoja ollut. Kunhan tästä vielä loukkaantumispajatso tyhjenee, meille tulee tosi vaikeata valita, ketkä 20 pelaajaa osallistuvat syksyn EFT-turnauksiin ja tietysti sitten itse kisoihin, päävalmentaja mietti. 19.6. Suomi–Tšekki 8-3 (4-2, 1-0, 3-1) 1. erä: 3.51 Veera Kauppi (Cira Virta) 1-0, 9.37 Oona Kauppi (Veera Kauppi) 2-0, 14.16 Eliska Krupnova (Nela Jirakova) 2-1, 14.43 Hanna Niemelä (Kristiina Kauppila) 3-1, 17.12 Eliska Chuda (Lucie Rezacova) 3-2, 19.41 Oona Kauppi (Veera Kauppi) 4-2. 2. erä: 27.17 Meri-Helmi Höynälä (Sofia Leino) 5-2. 3. erä: 49.13 Elli Kylmäluoma (Johanna Homi) 6-2, 51.24 Veera Kauppi (Kippilä) 7-2 yv, 52.51 Oona Kauppi (Kippilä) 8-2 yv, 56.27 Eliska Trojankova (Chuda) 8-3. Torjunnat: Krista Nieminen Suomi 8+6+3=17, Lenka Remesova Tšekki 6+8+5=19. Jäähyt: Suomi 0 min, Tšekki 2 min + Nikol Pekarkova 5 min. Erotuomarit: Tom Kirjonen ja Jyrki Sirkka, Suomi.

MM- ja EM-mitalistit 1994–2019

Miehet: Vuosi 1994 1995 1996 1998 2000 2002 2004 2006 2008 2010 2012 2014 2016 2018

Pojat: Kisat EM Suomi EM Sveitsi MM Ruotsi MM Tsekki MM Norja MM Suomi MM Sveitsi MM Ruotsi MM Tshekki MM Suomi MM Sveitsi MM Ruotsi MM Latvia MM Tshekki

Kultaa Ruotsi Suomi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Suomi Suomi Ruotsi Ruotsi Suomi Suomi

Hopeaa Suomi Ruotsi Suomi Sveitsi Suomi Suomi Tšekki Suomi Ruotsi Ruotsi Suomi Suomi Ruotsi Ruotsi

Pronssia Sveitsi Sveitsi Norja Suomi Sveitsi Sveitsi Suomi Sveitsi Sveitsi Tshekki Sveitsi Tshekki Sveitsi Sveitsi

Naiset: Vuosi 1995 1997 1999 2001 2003 2005 2007 2009 2011 2013 2015 2017 2019

Kisat EM Sveitsi MM Suomi MM Ruotsi MM Latvia MM Sveitsi MM Singapore MM Tanska MM Ruotsi MM Sveitsi MM Tshekki MM Suomi MM Slovakia MM Sveitsi

Kultaa Ruotsi Ruotsi Suomi Suomi Ruotsi Sveitsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi

Hopeaa Norja Suomi Sveitsi Ruotsi Sveitsi Suomi Suomi Sveitsi Suomi Suomi Suomi Suomi Sveitsi

Pronssia Suomi Norja Ruotsi Sveitsi Suomi Ruotsi Sveitsi Suomi Tshekki Sveitsi Sveitsi Sveitsi Suomi

Vuosi 2001 2003 2005 2007 2009 2011 2013 2015 2017 2019

Kisat MM Saksa MM Tshekki MM Latvia MM Sveitsi MM Suomi MM Saksa MM Saksa MM Ruotsi MM Ruotsi MM Kanada

Kultaa Ruotsi Suomi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Suomi Ruotsi Suomi Suomi Tshekki

Kisat MM Suomi MM Saksa MM Puola MM Tshekki MM Slovakia MM Puola MM Kanada MM Sveitsi

Kultaa Ruotsi Ruotsi Sveitsi Ruotsi Suomi Ruotsi Ruotsi Ruotsi

Hopeaa Sveitsi Ruotsi Suomi Tshekki Suomi Ruotsi Sveitsi Sveitsi Ruotsi Ruotsi

Pronssia Suomi Tshekki Sveitsi Suomi Sveitsi Sveitsi Suomi Tshekki Tshekki Suomi

Tytöt: Vuosi 2004 2006 2008 2010 2012 2014 2016 2018

Hopeaa Suomi Suomi Ruotsi Suomi Sveitsi Suomi Suomi Suomi

Pronssia Sveitsi Sveitsi Suomi Tshekki Ruotsi Tshekki Sveitsi Tshekki

11

Seurajoukkueiden Euroopan Cupin mitalistit ja suomalaissijoitukset 1993–2020

Miehet Vuosi 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002-03 2003-04 2004-05 2005-06 2006-07 2007-08 2008-09 2009-2010 2010-2011 2011-2012 2012-2013 2013-2014 2014-2015 2015-2016 2016-2017 2017-2018 2018-2019 2019-2020

Paikka Ruotsi Sveitsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Suomi Sveitsi Ruotsi Ruotsi Tšekki Saksa Sveitsi Tshekki Ruotsi Suomi Sveitsi Tanska Latvia Tshekki Ruotsi Suomi Tshekki Tshekki Ruotsi Suomi Ruotsi Tshekki

Kultaa Balrog IK, Ruotsi Balrog IK, Ruotsi Kista, Ruotsi Balrog IK, Ruotsi Fornudden IB, Ruotsi Warberg, Ruotsi Warberg, Ruotsi HIFK, Suomi Haninge, Ruotsi Haninge, Ruotsi Pixbo Wallenstam, Ruotsi SV Wiler-Ersigen, Sveitsi Warberg, Ruotsi AIK, Ruotsi AIK, Ruotsi AIK, Ruotsi SSV, Suomi Storvreta IBK, Ruotsi SSV, Suomi Storvreta IBK, Ruotsi IBF Falun, Ruotsi IBF Falun, Ruotsi IBF Falun, Ruotsi Storvreta IBK, Ruotsi IBF Falun, Ruotsi Classic, Suomi Storvreta IBK, Ruotsi

Hopeaa SSV, Suomi Fornudden IB, Ruotsi Balrog IK, Ruotsi Kista, Ruotsi Balrog IK, Ruotsi Viikingit, Suomi Haninge, Ruotsi Haninge, Ruotsi SSV, Suomi Pixbo Wallenstam, Ruotsi Oilers, Suomi Pixbo Wallenstam, Ruotsi SSV, Suomi Warberg, Ruotsi Warberg, Ruotsi SV Wiler-Ersigen, Sveitsi Tapanilan Erä, Suomi 1. SSK Vitkovice, Tshekki Tatran Stresovice, Tshekki IBK Dalen, Ruotsi SPV, Suomi Happee, Suomi SV Wiler-Ersigen, Sveitsi Classic, Suomi Classic, Suomi Storvreta IBK, Ruotsi SV Wiler-Ersigen, Sveitsi

Pronssia Rot-Weiss Chur, Sveitsi Josba, Suomi SSV, Suomi Rot-Weiss Chur, Sveitsi Alligator Malans, Sveitsi Fornudden IB, Ruotsi Oilers, Suomi Warberg, Ruotsi HIFK, Suomi Oilers, Suomi Haninge Udden, Ruotsi SSV, Suomi SV Wiler-Ersigen, Sveitsi Oilers, Suomi Classic, Suomi SSV, Helsinki SV Wiler-Ersigen, Sveitsi SSV, Suomi Storvreta IBK, Ruotsi

4. SSV, Suomi 4. VFT, Suomi

5. SSV, Suomi 5. Tapanilan Erä, Suomi

3.-4. SPV, Suomi 3.-4. Classic, Suomi ja Alligator Malans, Sveitsi 3. – 4. GC Zürich, Sveitsi ja SV Wiler-Ersigen, Sveitsi 3. – 4. Tatran Stresovice, Tshekki ja SPV, Suomi 3. – 4. Floorball Chodov, Tshekki ja Pixbo, Ruotsi 3. – 4. SPV, Suomi ja Chodov, Tshekki Floorball Köniz, Sveitsi Classic, Suomi

Naiset: Vuosi 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002-03 2003-04 2004-05 2005-06 2006-07 2007-08 2008-09 2009-2010 2010-2011 2011-2012 2012 – 2013 2013 – 2014 2014 – 2015

Paikka Suomi Sveitsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Suomi Sveitsi Ruotsi Ruotsi Tšekki Saksa Sveitsi Tshekki Ruotsi Suomi Sveitsi Tanska Latvia Tshekki Ruotsi Suomi Tshekki

Kultaa VK Rasket, Ruotsi Sjöstad IF, Ruotsi Sjöstad IF, Ruotsi Högdalen, Ruotsi Högdalen, Ruotsi Högdalen, Ruotsi Erä III, Suomi Balrog IK, Ruotsi Balrog IK, Ruotsi Balrog IK, Ruotsi Classic, Suomi Red Ants Rychenberg, Sveitsi IKSU, Ruotsi UHC Dietlikon, Sveitsi UHC Dietlikon, Sveitsi IKSU, Ruotsi IKSU, Ruotsi IKSU, Ruotsi Djurgårdens IF, Ruotsi IKSU, Ruotsi Rönnby, Ruotsi Djurgården, Ruotsi

2015-2016

Tshekki

KAIS Mora IF, Ruotsi

2016-2017 2017-2018 2018-2019 2019-2020

Ruotsi Suomi Ruotsi Tshekki

Pixbo, Ruotsi IKSU, Ruotsi IKSU, Ruotsi Täby FC IBK, Ruotsi

12

Hopeaa Rychenberg, Sveitsi VK Rasket, Ruotsi Lockerud, Ruotsi Sjöstad, Ruotsi Rychenberg, Sveitsi VFT, Suomi Rychenberg, Sveitsi Rychenberg, Sveitsi Rychenberg, Sveitsi Rychenberg, Sveitsi Södertälje, Ruotsi Tikkurilan Tiikerit, Suomi Tikkurilan Tiikerit, Suomi IKSU, Ruotsi IKSU, Ruotsi Balrog, Ruotsi UHC Dietlikon, Sveitsi Piranha Chur, Sveitsi Classic, Suomi Classic, Suomi SB-Pro, Suomi Vitkovice, Tshekki

Pronssia Akerselva IK, Norja Rychenberg, Sveitsi Rychenberg, Sveitsi Rychenberg, Sveitsi Skellefteå, Ruotsi Akerselva, Norja Tatran Stresovice, Tsekki Erä III, Suomi HIFK, Suomi SSV, Suomi Dietlikon, Sveitsi Classic, Suomi Red Ants Rychenberg, Sveitsi NST, Suomi HFK Dekanka, Tshekki UHC Dietlikon, Sveitsi SMJ Tigers, Tshekki Red Ants Rychenberg, Sveitsi Red Ants Rychenberg, Sveitsi

4. Erä I, Suomi Ei suomalaisia 5. Erä I, Suomi 4. Erä III, Suomi 5.-6. Erä III, Suomi

6. Tapanilan Erä III, Suomi 5. Classic, Suomi 4. Classic, Suomi 4. Classic, Suomi

3.-4. Classic, Suomi ja Piranha Chur, Sveitsi 3. – 4. SB-Pro, Suomi ja Piranha Chur, Sveitsi 3. – 4. Piranha Chur, Sveitsi ja Florbal Chodov, Classic, Suomi Tshekki Classic, Suomi 3. – 4. 1. SC Vitkovice, Tshekki ja IKSU, Ruotsi Classic, Suomi 3. – 4. TPS; Suomi ja Dietlikon, Sveitsi 1. SC Tempish Vitkovice, Tshekki SB-Pro, Suomi Kloten-Dietlikon Jets, Sveitsi 1.SC Vitkovice, Tshekki 4. SB-Pro, Suomi

Suomen joukkueet arvokisoissa

Miehet

Hokkanen Petteri

4

1

0

1

2

Huhtala Toni

4

0

1

1

0

EM-kisat 1994 Suomi, hopeaa

Huttunen Petri

3

0

1

1

0

Maalivahdit: Jan Gråsten, Timo Jylö ja Vesa Turunen. Kenttäpelaajat: Björn Freudenthal, Sebastian Freudenthal, Matti Heiskanen, Kari Honni, Petri Huttunen, Vesa Joutsimäki, Arno Karkamo, Petri Kettunen, Vesa Koirikivi, Janne Nissinen, Jari Pekkola, Jarmo Perttilä, Antti Ruokonen, Mika Sandell, Marko Sompa, Markku Suomela, Kim Sällström, Risto Talonen, Jan Tuominen, Misa Vuorenmaa ja Pasi Vänttinen.

Ketonen Timo

4

0

0

0

0

Kohonen Mika

5

6

2

8

2

Koskinen Sami

4

1

1

2

0

Kosonen Jani

4

1

0

1

0

Laine Raine

5

2

1

3

0

Lehtonen Jari-Pekka

5

1

2

3

2

Lindberg Tommi

3

0

1

1

0

Pitkänen Markku

4

1

0

1

0

Punkari Vesa

5

1

0

1

4

Salo Juha

5

0

1

1

4

Sandell Mika

5

5

0

5

4

Savenius Janne

4

2

0

2

2

Savenius Jarkko

5

0

2

2

2

Sompa Marko

5

0

1

1

4

EM-kisat 1995 Sveitsi, kultaa Maalivahdit: Jan Gråsten, Timo Jylö ja Vesa Turunen. Kenttäpelaajat: Jani Ahonen, Akseli Ahtiainen, Sebastian Freudenthal, Toni Huhtala, Vesa Joutsimäki, Juha Kettunen, Petri Kettunen, Jyrki Laaksonen, Jari-Pekka Lehtonen, Juha Niinikoski, Janne Nissinen, Jari Pekkola, Mika Sandell, Tom Sarling, Janne Savenius, Marko Sompa, Janne Tähkä, Jussi Virkkala, Misa Vuorenmaa ja Pasi Vänttinen.

Nimi

O

M

S

P

J

Tähkä Janne

5

1

6

7

0

Ahonen Jani

6

1

1

2

0

Vänttinen Pasi

5

1

0

1

0

Ahtiainen Akseli

7

6

7

13

0

Öhman Hannes

5

2

3

5

0

Gråsten Jan

6

0

0

0

0

Heikkilä Mika

7

0

4

4

4

MM 2000 Norja, hopeaa

Heikkinen Jussi

4

0

0

0

0

Berndtson Pasi

4

0

0

0

2

Hokkanen Petteri

5

3

1

4

0

Heikkinen Jussi

5

0

0

0

0

Huhtala Toni

6

2

4

6

0

Heiskanen Jarno

5

0

1

1

0

Kettunen Petri

7

7

2

9

0

Hintikka Jaakko

5

4

3

7

0

Koskinen Sami

5

2

1

3

2

Huttunen Petri

4

0

1

1

0

Laaksonen Jyrki

6

0

1

1

0

Isomäki Jori

3

0

0

0

2

Lehtonen Jari-Pekka

7

1

3

4

2

Jussila Esa

4

0

0

0

0

Lindberg Tommi

4

0

0

0

0

Järvi Mikael

5

5

2

7

2

Markelin Juha

6

3

1

4

2

Karppanen Tero

5

6

3

9

0

Pekkola Jari

7

5

8

13

2

Ketonen Timo

4

0

0

0

0

Punkari Vesa

7

3

1

4

4

Kiviharju Juuso

4

0

0

0

0

Sandell Mika

7

11

1

12

0

Kohonen Mika

5

3

3

6

0

Savenius Janne

6

2

2

4

0

Laine Raine

3

0

1

1

0

Soinoja Tero

7

4

4

8

0

Lehtonen Jari-Pekka

5

0

3

3

0

Sompa Marko

6

2

2

4

0

Punkari Vesa

4

2

0

2

5

Tähkä Janne

6

3

2

5

2

Rantala Teppo

5

0

1

1

2

Virkkala Jussi

5

4

3

7

2

Sandström Vilhelm

4

0

0

0

2

Vuorenmaa Misa

6

2

3

5

0

Savenius Jarkko

5

1

1

2

2

Vänttinen Pasi

6

5

7

12

0

Sepponen Juha-Matti

4

0

0

0

2

Seppälä Juho

4

2

4

6

0

MM 1996 Ruotsi, hopeaa

MM 1998 Tshekki, pronssia

Tähkä Janne

5

2

0

2

0

Ahonen Jani

4

1

1

2

0

Viitanen Jussi

3

0

0

0

0

Heikkilä Mika

4

0

2

2

2

Öhman Hannes

5

1

3

4

2

Heikkinen Jussi

3

0

0

0

0

13

MM 2002 Suomi, hopeaa

Jussila Esa

6

3

11

14

0

Ahtiainen Akseli

4

0

0

0

0

Järvi Mikael

5

4

4

8

0

Heikkinen Jussi

4

0

0

0

0

Kavekari Mika

5

1

0

1

5

Hintikka Jaakko

6

6

5

11

0

Kirjonen Tarmo

3

2

3

5

0

Huttunen Petri

4

0

2

2

4

Kivilehto Juha

5

0

3

3

0

Isomäki Jori

6

2

0

2

2

Kohonen Mika

6

4

6

10

2

Jussila Esa

6

0

2

2

4

Kohonen Mikko

5

1

1

2

0

Järvi Mikael

5

5

1

6

0

Laine Raine

5

1

2

3

0

Järvinen Jussi

4

1

0

1

0

Lehtonen Jari-Pekka

6

7

2

9

0

Karppanen Tero

5

5

1

6

0

Manner Santtu

6

3

2

5

0

Ketonen Timo

4

0

0

0

0

Nieminen Pekka

6

0

0

0

0

Kohonen Mika

5

0

4

4

2

Nyman Sami

2

1

1

2

4

Kotilainen Pasi

5

1

1

2

0

Punkari Vesa

5

1

1

2

2

Kuronen Sami

4

2

1

3

2

Salminen Peik

5

5

4

9

2

Laine Raine

5

0

0

0

0

Sandström Vilhelm

3

0

1

1

2

Lehtonen Jari-Pekka

6

1

4

5

2

Tiitu Tero

6

11

2

13

2

Punkari Vesa

3

0

0

0

0

Toivoniemi Henri

6

0

0

0

0

Rantala Teppo

4

3

1

4

2

Vehkaoja Jouni

5

0

3

3

6

Sandström Vilhelm

5

0

1

1

0

Vänttinen Lassi

6

9

0

9

2

Seppälä Juho

6

3

6

9

2

Väänänen Tatu

5

2

5

7

2

Tiitu Tero

6

1

3

4

0

Toivoniemi Henri

4

0

0

0

0

MM 2008 Tshekki, kultaa

Tähkä Janne

6

3

0

3

0

Forsten Harri

6

2

5

7

2

Öhman Hannes

6

2

1

3

0

Hyvärinen Rickie

6

6

7

13

0

Jussila Esa

6

0

1

1

0

Järvi Mikael

6

4

4

8

2

MM 2004 Sveitsi, pronssia Hintikka Jaakko

6

5

5

10

6

Järvinen Juho

6

3

3

6

0

Jussila Esa

5

2

1

3

2

Kavekari Mika

6

1

1

2

0

Järvi Mikael

5

2

3

5

0

Kirjonen Tarmo

1

0

0

0

0

Kapanen Lauri

6

3

2

5

0

Kivilehto Juha

6

2

2

4

2

Karppanen Tero

6

10

4

14

2

Kohonen Mika

4

0

6

6

2

Ketonen Markus

6

4

1

5

0

Kohonen Mikko

6

3

1

4

2

Kohonen Mika

5

1

13

14

0

Koskelainen Kari

5

3

1

4

0

Koskelainen Kari

6

1

3

4

0

Kukkola Jani

6

2

3

5

0

Kuronen Sami

4

3

1

4

2

Lehti Saku

6

0

0

0

0

Lehtonen Jari-Pekka

6

5

7

12

0

Manner Santtu

6

5

0

5

0

Moilanen Otto

4

2

0

2

0

Naumanen Jani

6

0

0

0

0

Neimo Markus

6

4

2

6

2

Punkari Vesa

5

0

2

2

0

Punkari Vesa

5

5

3

8

2

Savolainen Mika

5

0

1

1

0

Ratsula Kari-Matti

5

0

0

0

4

Tiitu Tero

6

6

3

9

0

Sandström Vilhelm

5

2

3

5

0

Toivoniemi Henri

6

0

0

0

0

Sintonen Pekka-Paavali

2

0

0

0

0

Vehkaoja Jouni

6

2

1

3

2

Strömsten Sami

6

0

1

1

2

Vänttinen Lassi

6

6

3

9

0

Tiitu Tero

6

0

1

1

0

Toivoniemi Henri

5

0

0

0

0

MM 2010 Suomi, kultaa

Tähkä Janne

6

1

5

6

2

Bollström Markus

6

0

0

0

0

Viitanen Jussi

5

0

0

0

0

Forsten Harri

6

5

6

11

2

Väänänen Tatu

2

1

2

3

2

Hyvärinen Rickie

6

8

5

13

0

Öhman Hannes

5

8

1

9

0

Hänninen Oscar

6

3

2

5

2

Johansson Henri

6

4

2

6

0

MM 2006 Ruotsi, hopeaa

Jussila Esa

6

2

2

4

0

Bollström Markus

5

2

0

2

2

Järvi Mikael

6

3

4

7

2

Hintikka Jaakko

5

4

4

8

2

Kivilehto Juha

6

2

3

5

2

Isomäki Jori

6

0

1

1

0

Kohonen Mika

6

9

7

16

2

14

Kohonen Mikko

6

4

2

6

2

6

1

1

2

2

Kukkola Jani

6

0

6

6

0

Moilanen Mika

6

5

0

5

2

MM2016 Latvia, kultaa

Naumanen Jani

6

0

0

0

0

Savolainen Mika

6

0

4

4

0

Aro Tommi

6

0

4

4

4

Ihme Jarno

5

0

0

0

Tiitu Tero

6

10

6

16

0

0

Johansson Sami

6

5

0

5

0

Toivonen Timo

6

0

2

Toivoniemi Henri

6

0

0

2

0

Junkkarinen Jonne

6

0

1

1

0

0

0

Kailiala Miko

6

5

0

5

0

Vehkaoja Jouni

6

0

Vänttinen Lassi

6

4

1

1

6

Kivilehto Juha

6

0

2

2

2

3

7

0

Kohonen Mika

6

2

0

2

0

Väänänen Tatu

6

1

3

4

0

Kosonen Eero

6

0

0

0

0

Kotilainen Peter

6

10

6

16

4

MM 2012 Sveitsi, hopeaa

Väänänen Tatu

Kukkola Jani

6

4

2

6

5

Forsten Harri

6

3

8

11

0

Lamminen Janne

6

1

2

3

2

Hänninen Oscar

6

1

1

2

0

Manninen Jami

6

3

1

4

0

Johansson Henri

6

3

1

4

0

Moilanen Mika

6

2

1

3

0

Jussila Esa

6

1

3

4

0

Pylsy Joonas

6

1

2

3

0

Järvi Mikael

6

4

5

9

0

Salin Eemeli

6

3

2

5

0

Kapanen Lauri

6

12

2

14

0

Salo Nico

5

2

3

5

0

Kivilehto Juha

6

3

2

5

0

Savonen Krister

6

0

2

2

2

Kohonen Mika

6

1

5

6

0

Stenfors Lauri

6

0

2

2

2

Kohonen Mikko

6

5

3

8

0

Tiitu Tero

6

3

1

4

2

Koskelainen Kari

6

1

1

2

0

Väänänen Tatu

6

1

6

7

2

Koski Sami

6

7

4

11

0

Kosonen Eero

6

0

1

1

0

MM2018Tshekki, kultaa

Kukkola Jani

6

4

9

13

2

Hautaniemi Mikko

6

1

0

1

0

Moilanen Mika

6

7

2

9

0

Johansson Sami

6

8

3

11

0

Savolainen Mika

6

0

1

1

0

Kailiala Miko

6

2

2

4

0

Tiitu Tero

6

8

2

10

2

Kapanen Lauri

6

2

1

3

0

Toivoniemi Henri

6

0

0

0

0

Kivilehto Juha

6

2

2

4

0

Wardi Oliver

6

1

1

2

2

Kohonen Mika

6

0

2

2

0

Vänttinen Lassi

6

2

7

9

2

Kosonen Eero

6

0

1

1

0

Väänänen Tatu

6

2

6

8

0

Kotilainen Peter

6

5

2

7

2

Kukkola Jani

6

1

4

5

6

Lamminen Janne

6

0

2

2

0

MM 2014 Ruotsi, hopeaa Hyvärinen Rickie

6

4

2

6

4

Lastikka Ville

6

5

5

10

0

Hänninen Oscar

6

2

0

2

4

Leikkanen Mikko

6

1

1

2

0

Ikonen Tomi

6

0

0

0

0

Piha Jussi

6

2

0

2

2

Kailiala Miko

6

2

3

5

0

Pylsy Joonas

6

5

2

7

0

Kapanen Lauri

6

4

2

6

0

Salin Eemeli

6

1

6

7

4

Kivilehto Juha

6

0

3

3

2

Salo Nico

6

4

1

5

0

Kohonen Mika

6

2

2

4

0

Savonen Krister

6

0

1

1

2

Koskelainen Kari

6

0

1

1

2

Stenfors Lauri

4

0

0

0

0

Kosonen Eero

6

0

0

0

0

Toriseva Lassi

6

0

0

0

0

Kukkola Jani

6

4

3

7

2

Väänänen Tatu

6

0

2

2

2

Lamminen Janne

6

0

0

0

4

Lax Mikael

6

1

0

1

0

Manninen Jami

6

2

0

2

0

Moilanen Mika

6

2

1

3

0

Salin Eemeli

6

3

5

8

2

Salo Nico

6

2

1

3

0

Stenfors Lauri

6

0

0

0

2

Tiitu Tero

6

2

1

3

2

Töllikkö Risto

6

1

4

5

2

15

CATALOGUE

2021 2022

10 YEARS OF PERFORMANCE 16

OXDOG.NET

Naiset EM-kisat 1995 Sveitsi, pronssia Maalivahdit: Milja Ruuskanen, Kati Suomela ja Mikaela Söderlund. Kenttäpelaajat: Ulla Hannula, Arja Joutsen, Pauliina Jurvainen, Ulla Järvinen, Sanna Karhemaa, Annelea Kaunisto, Katja Kelo, Anna-Maija Keränen, Jonna Kettunen, Tanja Kettunen, Riikka Lappi, Anitta Marttila, Merja Pitkänen, Eveliina Puttonen, Satu Puustinen, Sofia Sandqvist, Minna Sarajuuri, Elina Saukkonen ja Petra Viheriävaara. Valmentajat: Markku Rantala ja Pekka Teräväinen.

MM 1997 Ahvenanmaa, hopeaa

Simolin Susann

5

2

2

4

0

Simonen Elisa

4

0

3

3

0

Suomela Kati

5

0

0

0

0

Turpeinen Johanna

5

2

2

4

2

Vartiainen Anna

3

2

1

3

0

Eronen Anna

5

0

0

0

0

Ansio Terhi

1

0

0

0

0

Jouhten Paula

4

1

0

1

0

Joutsen Arja

5

2

2

4

2

2001 MM Latvia, kultaa

Aulin Eeva-Maiju

6

0

1

1

0

Järvelä Jenni

3

2

0

2

0

Hannula Ulla

5

3

2

5

0

Kettunen Jonna

5

5

2

7

4

5

0

0

0

0

Haukkamaa Pirjo

6

4

2

6

2

Lindholm Jaana

Joutsen Arja

5

1

2

3

0

Luhtala Katja

4

2

1

3

0

4

0

1

1

0

Karhemaa Sanna

6

0

3

3

0

Lyhykäinen Anne-Mari

Keränen Anna-Maija

6

2

5

7

0

Morottaja Jenni

5

0

1

1

0

5

3

0

3

0

Kettunen Jonna

6

5

1

6

0

Mäntynen Petra

Lappi Riikka

5

2

4

6

0

Oikarinen Jaana

5

1

0

1

0

Lehtonen Sanna

6

0

0

0

0

Palomäki Hanna

4

0

2

2

2

Marttila Anitta

3

2

3

5

0

Puustinen Marilla

4

0

0

0

0

Nurmi Sari

4

0

3

3

0

Pöntinen Miia

4

0

1

1

0

Pitkänen Merja

5

4

2

6

2

Saarinen Katriina

5

2

3

5

2

Puttonen Eveliina

4

4

3

7

0

Saukko Suvi

5

2

0

2

2

5

3

2

5

2

Puustinen Satu

5

3

2

5

0

Schilcher Satu

Rantala Eija

3

2

1

3

0

Siberg Riikka

4

1

0

1

0

5

3

4

7

0

Sandqvist Sofia

5

1

2

3

0

Simolin Susann

Sarajuuri Minna

6

3

3

6

0

Simonen Elisa

5

1

1

2

0

Simolin Susann

5

4

1

5

0

Suomalainen Anne

5

2

2

4

0

Simonen Elisa

6

3

2

5

2

Vartiainen Sini

3

1

0

1

2

Söderlund Mikaela

6

0

0

0

2

Turpeinen Johanna

6

6

2

8

4

2003 MM Sveitsi, pronssia

Valkonen Inkeri

6

1

4

5

0

Isoniemi Minna

5

0

1

1

2

0

Jouhten Paula

5

3

1

4

0

Joutsen Arja

5

2

1

3

0

Kettunen Jonna

5

8

0

8

0

Viheriävaara Petra

5

3

2

5

1999 MM Ruotsi, kultaa Aulin Eeva-Maiju

4

1

0

1

0

Kupila Tuula

5

0

0

0

0

Averio Anne

5

3

1

4

0

Lehtinen Meri

5

0

0

0

0

Eskelinen Ira

4

0

0

0

0

Lehtinen Tytti

5

0

0

0

0

Hakulinen Anne

5

0

1

1

0

Mäntynen Petra

5

0

7

7

0

Haukkamaa Pirjo

4

0

0

0

0

Oikarinen Jaana

5

1

1

2

0

Joutsen Arja

5

2

1

3

2

Palomäki Hanna

5

0

0

0

0

5

0

2

2

2

Keränen Anna-Maija

5

3

1

4

0

Pöntinen Miia

Kettunen Jonna

5

7

1

8

0

Ristimäki Laura

5

1

4

5

0

5

3

0

3

4

Lappi Riikka

4

0

0

0

2

Saarinen Katriina

Lyhykäinen Anne-Mari

4

3

0

3

4

Saukko Suvi

5

3

3

6

0

Nurmi Sari

4

1

0

1

0

Schilcher Satu

5

3

3

6

2

Palomäki Hanna

2

1

1

2

2

Siberg Riikka

5

1

0

1

0

Pitkänen Merja

5

1

5

6

0

Simolin Susann

5

1

0

1

2

Puustinen Marilla

5

2

4

6

0

Simonen Elisa

5

0

2

2

0

Puustinen Satu

5

3

3

6

2

Suomalainen Anne

5

8

1

9

0

Valjakka Niina

5

1

1

2

0

Pääkkönen Tanja

5

1

0

1

0

Raassina Annamari

2

0

0

0

0

Sandqvist Sofia

5

1

1

2

2

17

2005 MM Singapore, hopeaa

Kujala Elina

6

3

4

7

0

Hellsten Johanna

4

0

0

0

2

Kujala Karoliina

6

2

1

3

0

Isoniemi Minna

5

0

0

0

0

Merikanto Maiju

6

5

1

6

0

Jouhten Paula

5

0

2

2

0

Morottaja Jenni

6

0

0

0

2

Joutsen Arja

5

0

3

3

0

Mäkelä Jonna

6

0

0

0

2

Karvonen Tuulia

5

4

4

8

2

Peltokangas Anu

6

1

4

5

0

Kokkonen Sofia

2

0

0

0

0

Salminen Kati

6

2

0

2

0

Kupila Tuula

5

2

0

2

0

Seppänen Anni-Maija

6

0

0

0

0

Morottaja Jenni

5

1

1

2

4

Suomalainen Anne

6

2

3

5

0

Mäkelä Jonna

4

0

0

0

0

Suoreijus Heli

6

1

0

1

2

Niemenmaa Petra

5

2

1

3

0

Ukkonen Tiia

6

2

2

4

0

Pasanen Eija

5

1

3

4

0

Vartiainen Anna

6

1

1

2

0

Piispa Elisa

5

1

3

4

2

Yli-Kojola Anna

6

3

2

5

0

Pöntinen Miia

4

0

0

0

0

Yläsuo Henna

6

2

2

4

2

Saarinen Katriina

5

5

1

6

2

Saukko Suvi

2

0

0

0

0

2011 MM Sveitsi, hopeaa

Savolainen Hanna-Kaisa

2

0

0

0

2

Alanko Eliisa

6

3

1

4

0

Schilcher Satu

5

1

1

2

0

Alanko Ella

6

1

0

1

0

Simonen Elisa

5

1

2

3

0

Karjalainen Mia

6

1

1

2

2

Suomalainen Anne

4

1

0

1

0

Kauppila Kristiina

6

1

3

4

0

Ukkonen Tiia

4

1

0

1

0

Kokko Laura

6

1

0

1

0

Ulmanen Mari

5

2

0

2

0

Kokkonen Liisa

6

0

0

0

0

Vartiainen Anna

5

2

1

3

0

Korhonen Minna

6

2

0

2

2

Virnes Annukka

4

0

0

0

0

Kujala Elina

6

5

2

7

0

Kujala Karoliina

6

2

5

7

0

Luomaniemi Katri

6

5

4

9

0

2007 MM Tanska, hopeaa Jouhten Paula

6

2

1

3

0

Mertsalmi Laura

6

1

4

5

2

Joutsen Arja

6

2

1

3

0

Mäkelä Jonna

6

0

1

1

0

Lyhykäinen Anne-Mari

6

1

1

2

0

Pasanen Eija

6

1

0

1

0

Malmberg Kaisa

6

6

2

8

0

Peltokangas Anu

1

0

2

2

0

Morottaja Jenni

6

3

5

8

0

Roisko Sanna

6

2

4

6

2

Mäkelä Jonna

6

0

0

0

0

Saarinen Katriina

6

4

3

7

0

Niemenmaa Petra

6

6

3

9

0

Suomalainen Anne

6

8

2

10

0

Pasanen Eija

6

3

2

5

0

Timonen Jenni

6

2

4

6

0

Peltokangas Anu

6

0

2

2

0

Uimonen Hanna-Mari

6

1

2

3

0

Piispa Elisa

6

2

2

4

0

Ukkonen Tiia

6

5

3

8

2

Saarinen Katriina

6

5

1

6

2

Savolainen Hanna-Kaisa

6

2

2

4

0

2013 MM Tshekki, hopeaa

Sihlman Hanna

6

0

0

0

0

Alanko Eliisa

6

2

2

4

0

Suomalainen Anne

6

1

5

6

0

Hannonen Marianne

6

1

1

2

0

Suoreijus Heli

6

1

1

2

0

Ilmola Henna

6

0

1

1

0

Ukkonen Tiia

6

0

3

3

0

Karjalainen Mia

6

0

2

2

0

Upari Pia

6

2

2

4

0

Kauppila Kristiina

6

1

5

6

0

Valjakka Niina

6

3

0

3

2

Kokko Laura

6

0

1

1

2

Vartiainen Anna

6

1

4

5

0

Kujala Elina

6

6

1

7

0

Virnes Annukka

6

3

2

5

2

Kujala Karoliina

6

4

1

5

2

Loisa Laura

6

0

0

0

0

Luomaniemi Katri

6

3

2

5

2

2009 MM Ruotsi, pronssia Alanko Eliisa

6

1

0

1

2

Manninen Laura

6

0

1

1

0

Alén Mia

6

0

0

0

0

Mertsalmi Laura

6

1

1

2

0

Enlund Elina

6

1

1

2

0

Mäkelä Jonna

6

0

0

0

0

Jouhten Paula

6

1

2

3

0

Niemelä Emmi

6

2

0

2

0

Kokko Laura

6

0

1

1

2

Pöllänen Alisa

6

3

1

4

0

Korhonen Minna

6

0

0

0

2

Raitanen Tiia

5

0

2

2

0

18

Rantala Nina

6

4

1

5

0

Kippilä My

6

2

5

7

0

Tikkanen Jenni

5

1

1

2

0

Kujala Elina

6

3

3

6

0

Uimonen Hanna-Mari

6

3

2

5

4

Kujala Karoliina

6

4

1

5

0

Ukkonen Tiia

6

0

1

1

2

Luomaniemi Katri

6

1

4

5

2

Manninen Laura

6

2

2

4

0

Nieminen Sanni

6

0

0

0

4

2015 MM Suomi, hopeaa Alanko Eliisa

6

4

0

4

2

Rantala Nina

6

4

4

8

0

Alanko Ella

6

3

7

10

2

Saario Jenna

6

3

2

5

0

Eskelinen Silja

6

3

2

5

0

Siltanen Tiltu

6

0

0

0

0

Hannonen Marianne

6

3

2

5

0

Sipiläinen Hanna

6

1

1

2

0

Hietamäki Laura

6

2

0

2

0

Wickman Mira

6

2

0

2

0

Karjalainen Mia

6

0

0

0

0

Vuorela Noora

6

0

0

0

0

Kauppi Veera

6

6

1

7

4

Kauppila Kristiina

6

0

0

0

4

2019 MM Sveitsi, pronssia

Kippilä My

6

1

5

6

2

Kauppi Oona

6

15

6

21

0

Kujala Elina

6

4

2

6

0

Kauppi Veera

4

9

10

19

0

Kujala Karoliina

6

3

7

10

0

Kippilä My

5

2

7

9

0

Lirkki Jaana

6

1

5

6

0

Karjalainen Mia

6

4

3

7

0

Loisa Laura

6

0

0

0

0

Manninen Laura

6

1

6

7

0

Mertsalmi Laura

6

1

2

3

0

Leino Sofia

6

4

1

5

2

Mäkelä Jonna

6

0

0

0

0

Vallenius Mia

6

3

1

4

0

Nieminen Sanni

6

1

0

1

0

Hämäläinen Suvi

6

2

2

4

0

Pöllänen Alisa

6

8

2

10

2

Saario Jenna

6

2

2

4

2

Rantala Nina

6

5

6

11

2

Piispa Sara

6

3

0

3

0

Suomalainen Anne

6

3

1

4

2

Homi Johanna

6

2

0

2

0

Ukkonen Tiia

6

1

4

5

0

Nieminen Sanni

6

1

1

2

0

Saarikoski Milja-Maria

6

1

1

2

0

Sundström Ella

6

1

1

2

0

2017 MM Slovakia, hopeaa Alanko Eliisa

6

2

0

2

0

Höynälä Meri-Helmi

6

0

2

2

0

Alanko Ella

5

2

1

3

2

Lampinen Inka

6

1

0

1

0

Eskelinen Silja

6

1

1

2

0

Pöllänen Alisa

5

0

1

1

0

Kallio Minna

3

0

2

2

0

Nieminen Krista

6

0

0

0

0

Karjalainen Mia

6

2

1

3

2

Siltanen Tiltu

6

0

0

0

0

Kauppi Oona

3

1

1

2

2

Sällström Trine

6

0

0

0

0

Kauppi Veera

6

11

6

17

0

Kauppila Kristiina

6

0

3

3

2

19

U19-pojat MM 2001 Saksa, pronssia

MM 2011 Saksa, kultaa

Maalivahdit: Nicholas Heiniö ja Jani Malmelin. Kenttäpelaajat: Arttu Ahonen, Markus Bollström, Sebastian Fager-Pintilä, Lasse Hatinen, Lasse Heiskanen, Oscar Hänninen, Mika Kangasmäki, Henri Lampi, Sami Lehtinen, Antti Lepola, Ville Liikanen, Janne Louhelainen, Mikko Monto, Esko Myllys, Joona Nieminen, Janne Puhakainen, Tomi Varis, Petri Vidgren, Teijo Vienola, Samuel Virsunen ja Tatu Väänänen (kapteeni).

Maalivahdit: Tomi Aaltonen ja Joni Järviö. Kenttäpelaajat: Aaron Fagerholm, Samuli Hulkkonen, Tuomas Iiskola, Sami Johansson, Matias Kaartinen, Miko Kailiala, Markus Lehtivuori, Niko Lehtonen, Niko Mäkelä, Juuso Pietilä, Sylvester Raikamo, Petri Rantala, Tino Salminen, Nico Salo (kapteeni), Kaapo Savinainen, Krister Savonen, Miikka Sokka ja Ville Turula.

MM 2003 Tshekki, kultaa Maalivahdit: Jarno Ihme ja Petri Lesch. Kenttäpelaajat: Markus Bollström (kapteeni), Jonne Haapasalo, Ilari Heikkinen, Miro Herlin, Aku Inkeroinen, Henri Johansson, Samuli Justen, Lauri Kapanen, Jussi Kosola, Jani Kukkola, Henri Lehtonen, Lauri Lehtonen, Miikka Linden, Mikko Manninen, Miika Mikkola, Ville Mäenpää, Markus Palokangas ja Osmo Reentilä. MM 2005 Latvia, hopeaa

MM 2013 Saksa, pronssia Maalivahdit: Mikko Kirvesniemi ja Lassi Toriseva. Kenttäpelaajat: Henri Alho, Atte Eronen, Rasmus Horn, Peter Kotilainen, Lassi Kotovaara, Roni Laasonen, Markus Markkola, Miika Mertaniemi, Valtteri Parviainen, Eemeli Peltonen, Eino Pesu, Petro Rautio, Samu Saari, Nico Salo (kapteeni), Krister Savonen, Veli-Pekka Turula, Tuukka Vettenranta ja Vertti Wigren. MM 2015, Ruotsi, kultaa

Maalivahdit: Ildar Bedretdin, Lauri Hyytiäinen Kenttäpelaajat: Rene Andersson, Joonas Dammert, Ville Forsman, Tomer Hovav, Teemu Jaakkola, Markus Järvinen, Matti Koskela, Miika Kujansivu, Mikael Lax (kapteeni), Lasse Paju, Eetu Pättiniemi, Petteri Rapo, Aleksi Ruohomäki, Juhana Särkelä, Oliver Wardi, Matti Vehanen, Markus Vuorinen ja Kaho Yau.

Maalivahdit: Santeri Pohjonen ja Miro Tuomala. Puolustajat: Olli Laine (kapteeni), Otto Lehkosuo, Matias Lintula, Miikka Pentikäinen, Jesse Ruokostenpohja ja Eemil Ukkonen. Hyökkääjät: Oskari Heikkilä, Eino Heinonen, Riku Holopainen, Rasmus Kainulainen, Olli Kinnunen, Ville Lastikka, Henri Luoma, Teemu Metsälä, Miska Mäkinen, Eero Nuutinen, Juho Sorri ja Joonatan Surakka.

MM 2007 Sveitsi, pronssia

MM 2017, Ruotsi, kultaa

Maalivahdit: Teemu Kortelainen ja Tuomas Turunen. Kenttäpelaajat: Juuso Heikkinen, Tyko Hellsten (kapteeni), Sami Huvinen, Petri Jalanko, Niko Juhola, Asser Jääskeläinen, Janne Karisto, Lari Lundström, Niko Nieminen, Jere Oksanen, Tomi Palin, Tommi Puustinen, Jens Riska, Sami Saarinen, Juha Syrjälä, Juha Tikka, Otto Tikka, Jiri Tikkanen ja Henri Vanonen.

Maalivahdit: Olli Kuisma ja Riku Saarentola. Kenttäpelaajat: Eemeli Akola, Samuli Grönfors, Aaro Helin, Aapo Hämäläinen, Heikki Iiskola, Eetu Ijäs, Eero Jalo, Perttu Järvinen, Justus Kainulainen, Joonatan Kovanen, Mikko Laakso, Mika Majalahti, Alexander Nyman (kapteeni), Christian Remes, Eetu Sorvali, Antti Suomela, Joona Rantala ja Toni Rintala.

MM 2009 Suomi, hopeaa

MM 2019 Kanada, Pronssia

Maalivahdit: Teemu Kortelainen ja Mikko Sjöholm. Kenttäpelaajat: Anssi Ala-Nissilä, Niko Jumppanen, Janne Karisto (kapteeni), Niko Kejonen, Jukka Lindgren, Niklas Niiranen, Jere Oksanen, Tomi Palin, Casper Pfitzner, Onni Piiparinen, Perttu Puska, Eemeli Salin, Ilari Talvitie, Otto Tikka, Jiri Tikkanen, Tomi Toivonen, Jesse Tolvanen ja Aleksi Viinikainen.

Maalivahdit: Oskar Sillanpää ja Nemo Sipilä. Kenttäpelaajat: Riku Hakanen, Tuukka Haudanlampi, Konsta Haukkala, Samuli Huppunen, Niklas Kuisma, Niko Laiti, Joakim Lund, Eetu Manninen, Jere Mattila, Aapo Mäkelä, Tuomas Ojala, Jani Rauhala, Markus Salmi, Sami Savolainen, Kaapo Siekkinen, Elias Siira ja Juuso Varjokumpu (kapteeni).

20

U19-tytöt MM 2004 Suomi, hopeaa

MM 2012 Slovakia, kultaa

Maalivahdit: Janette Loponen, Hanna Sihlman ja Sanna Sihvo. Kenttäpelaajat: Irina Aatrokoski, Erika Alava, Annika Eisanen, Henrietta French, Ann-Mari Gregorwich, Maiju Hakulinen, Laura Karjula, Elina Kujala, Karoliina Kujala, Pauliina Laasanen, Mira Lampinen, Miia Löytäinen, Mia Miesmäki, Jenni Nikkanen, Emilia Nyberg, Raakel Räsänen, Katri Sainio, Elina Turkka, Anni Töllikkö ja Niina Vilppunen.

Maalivahdit: Arla Salo ja Noora Vuorela. Kenttäpelaajat: Mari Alila, Hillevi Arkkila, Isa Björkell, Noona Björkman, Silja Eskelinen, Senni Hietanen, Juliette Kemppi, My Kippilä, Mirva Laitinen, Juulia Lintula, Laura Manninen, Juulia Peura, Alisa Pöllänen, Tiia Raitanen, Renate Taka-aho, Henna Uljua, Mira Wickman ja Nea Vähäkoski.

MM 2006, Saksa, hopeaa

Maalivahdit: Alisa Levälampi ja Tiia Mustonen. Puolustajat: Kristiina Järvinen, My Kippilä, Nea Korhonen, Annika Kulmala, Ina Leminen ja Roosa Salmela. Hyökkääjät: Bianca Boman, Silvia Hahl, Emma Hartwall, Ella Holmberg, Anni Järvinen, Oona Kauppi, Veera Kauppi, Emili Kumpuniemi, Sara Piispa, Sanna Salonen, Ella Sundström, Salla Suomela.

Maalivahdit: Liisa Kokkonen ja Janette Loponen. Kenttäpelaajat: Eliisa Alanko, Ella Alanko, Anne Haapasalo, Juuli Hakkarainen, Emma Itänen, Mia Karjalainen, Riikka Karjula, Tiia Kollin, Laura Mertsalmi, Christelle Niva, Anni Rainio, Nina Rantala, Tiia Salmi, Kristiina Simolin, Jenni Tuominen, Minna Tuovinen, Anni Töllikkö ja Mikaela Wallgren. MM 2008 Puola, pronssia Maalivahdit: Mia Rinta-Valkama ja Anni-Maija Seppänen. Kenttäpelaajat: Ella Alanko, Heini Haapalahti, Juuli Hakkarainen, Matilda Hietala, Aino Jokela, Inka Lampinen, Heidi Lirkki, Riina Markku, Milla Mettiäinen, Ella Mikkola, Petra Nyfors, Linda Pitkänen, Jenni Raitio, Emma Rantanen, Sanna Roisko, Eerika Suominen, Jenni Taittonen, Emma Talvitie ja Hanna-Mari Uimonen. MM 2010 Tshekki, hopeaa Maalivahdit: Laura Loisa ja Erika Manninen. Kenttäpelaajat: Silja Eskelinen, Laura Hietamäki, Mirja Hietamäki, Emma Honkanen, Jonna Karonen, Kristiina Kauppila, Viivi Lehtimäki, Annamari Lehto, Laura Manninen, Liisi Muurinen, Matilda Nikander, Tiia Raitanen, Laura Rantanen, Sanna Roisko, Alli Tikkanen, Jenni Tikkanen, Hanna-Mari Uimonen ja Mira Wickman.

MM 2014 Puola, hopeaa

MM 2016 Kanada, hopeaa Maalivahdit: Teea Lehikoinen ja Kristiina Tarkiainen. Kenttäpelaajat: Fanny Holmberg, Ellinoora Huotari, Pinja Jaakkola, Oona Kauppi, Oona Kauppinen, Veera Kauppi, Olivia Kortelainen, Sofia Leino, Anniina Levälampi, Milla Nordlund, Salla Ranta, Jenna Saario, Roosa Salmela, Ella Sundström, Trine Sällström, Mia Vallenius, Elina Vanhanen ja Daniela Westerlund. MM 2018 Sveitsi, hopeaa Maalivahdit: Elsi Kangasharju ja Ira Moilanen Kenttäpelaajat: Jannike Grönroos, Elina Hautojärvi, Jasmiina Järvinen, Elli Kylmäluoma, Iina Latvala, Matilda Lindström, Anniina Levälampi, Taru Nordman, Maura Paajanen, Salla Ranta, Milja Rastas, Milja Saarikoski, Annu Selinummi, Juulianna Sotala, Jenna Taivaloja, Jenni Torkki, Jonna Virkkunen ja Julia Woivalin

21

Miesten maaotteluennätykset Joukkue-ennätyksiä: Suurin voitto: Suurin tappio: Maalirikkain ottelu: Vähämaalisin ottelu:

38-0 1-13 38-0 1-1 2-0

Henkilökohtaisia ennätyksiä: Eniten maaotteluita: Eniten tehtyjä maaleja: Eniten syöttöpisteitä: Eniten tehopisteitä: Eniten jäähyminuutteja:

Lochow Sollentuna Lochow Helsinki Jona Solna

Suomi - Ukraina Suomi - Ruotsi Suomi - Ukraina Suomi - Sveitsi Suomi - Tanska Suomi - Ruotsi

Lassi Vänttinen Sami Koski Lauri Kapanen Perttu Puska Jami Manninen Jani Kukkola Jani Kukkola (4+11=15)

Solna Zürich Lochow Lochow Tallinna Lochow Lochow

Suomi - Italia (20-0) Suomi - Kanada (29-3) Suomi - Ukraina (38-0) Suomi - Ukraina (38-0) Suomi - Belgia (27-0) Suomi - Ukraina (38-0) Suomi - Ukraina (38-0)

Lochow Uppsala Solna Zürich Zürich Zürich

Suomi - Venäjä (17-3) Suomi - Singapore (30-0) Suomi - Italia (20-0) Suomi - Tshekki (8-4) Suomi - Tshekki (8-4) Suomi - Tshekki (8-4)

Tampere Praha

Suomi - Sveitsi (7-1) Suomi - Ruotsi (6-3)

Mika Kohonen Tero Tiitu Mika Kohonen Mika Kohonen Vesa Punkari

Eniten maaleja yhdessä ottelussa:

Eniten syöttöpisteitä yhdessä ottelussa: Eniten tehopisteitä yhdessä ottelussa:

(86+169=255) (124+72=196) (86+169=255) (86+169=255)

Nopein avausmaali: Nopeimmat 2 maalia: Nopeimmat 3 maalia: Nopeimmat 4 maalia: Nopeimmat 5 maalia: Nopeimmat 6 maalia:

0.06 0.08 2.37 6.37 15.36 22.06

Lauri Kapanen Petteri Hokkanen Lassi Vänttinen Tero Tiitu Tero Tiitu Tero Tiitu

Pisin maajoukkueura: Maajoukkue-edustus nuorimpana: Maajoukkue-edustus vanhimpana:

21v 10kk 10pv 17v 7kk 20pv 41v 6kk 29pv

Mika Kohonen Nico Salo Mika Kohonen

31.1.1997 - 9.12.2018

Jaakko Hintikka Petteri Nykky

2000-2006 2004-2021

Mika Kohonen Mika Kohonen Tero Tiitu Mika Kohonen Mika Kohonen Vesa Punkari Mika Kohonen (4-5-2) Lauri Kapanen Mika Kohonen Tero Tiitu (10+6=16) Mika Kohonen (9+7=16) Peter Kotilainen (10+6=16) Jaakko Hintikka Jouni Vehkaoja Jouni Vehkaoja Jani Kukkola

1998-2018 1998-2018 2002-2016 1998-2018 1998-2018 1996-2008 1998-2018 2012 2004 2010 2010 2016 2004 2006 2010 2018

Eniten otteluita kapteenina: Eniten otteluita päävalmentajana: MM-kisaennätyksiä: Eniten MM-kisaedustuksia: Eniten otteluita: Eniten tehtyjä maaleja: Eniten syöttöpisteitä: Eniten tehopisteitä: Eniten jäähyminuutteja: Eniten mitaleita: Eniten tehtyjä maaleja yhdessä turnauksessa: Eniten syöttöpisteitä yhdessä turnauksessa: Eniten tehopisteitä yhdessä turnauksessa:

Eniten jäähyminuutteja yhdessä turnauksessa:

22

Naisten maaotteluennätykset Joukkue-ennätyksiä: Suurin voitto: Suurin tappio: Maalirikkain ottelu: Vähämaalisin ottelu:

37-0 1-10 37-0 0-0

Henkilökohtaisia ennätyksiä: Eniten maaotteluita: Eniten tehtyjä maaleja: Eniten syöttöpisteitä: Eniten tehopisteitä: Eniten jäähyminuutteja:

Elina Kujala Eliisa Alanko My Kippilä Veera Kauppi Paula Jouhten

Eniten maaleja yhdessä ottelussa:

Eniten tehopisteitä yhdessä ottelussa:

15 (9+6)

Nopein avausmaali: Nopeimmat 2 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 3 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 4 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 5 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 6 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 7 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 8 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 9 maalia (ensimmäisestä viimeiseen):

0.09 0.10 0.25 2.22 10.10 14.30 34.30 38.11 53.43

Heli Suoreijus Eliisa Alanko Eliisa Alanko Eliisa Alanko Eliisa Alanko Eliisa Alanko Veera Kauppi Veera Kauppi Eliisa Alanko

Pisin maajoukkueura: Maajoukkue-edustus nuorimpana: Maajoukkue-edustus vanhimpana:

15v 10kk 1pv 15v 5kk 4pv 40v 8kk 8pv

Anne Suomalainen Sofia Sandqvist Inkeri Valkonen

11.2.2000 - 12.12.2015

Arja Joutsen Seppo Pulkkinen

2000-2006 2001-2007

Anne Suomalainen Anne Suomalainen Veera Kauppi Veera Kauppi My Kippilä Veera Kauppi (26+17=43) Katriina Saarinen Anne Suomalainen (1-4-2) Oona Kauppi Veera Kauppi Oona Kauppi (15+6=21) Johanna Turpeinen Anne-Mari Lyhykäinen Jonna Kettunen Katriina Saarinen Jenni Morottaja Hanna-Mari Uimonen Veera Kauppi Kristiina Kauppila Sanni Nieminen

2001-2015 2001-2015 2015-2019 2015-2019 2015-2019 2015-2019 2001-2011 2001-2015 2019 2019 2019 1997

Eniten otteluita kapteenina: Eniten otteluita päävalmentajana: MM-kisaennätyksiä: Eniten MM-kisaedustuksia: Eniten otteluita: Eniten tehtyjä maaleja: Eniten syöttöpisteitä: Eniten tehopisteitä: Eniten jäähyminuutteja: Eniten mitaleita: Eniten tehtyjä maaleja yhdessä turnauksessa: Eniten syöttöpisteitä yhdessä turnauksessa: Eniten tehopisteitä yhdessä turnauksessa: Eniten jäähyminuutteja yhdessä turnauksessa:

Suomi - Itävalta Suomi - Ruotsi Suomi - Itävalta Suomi - Ruotsi

Celano Trencin Trencin Trencin Trencin Trencin

Suomi - Iso-Britannia (32-0) Suomi - Itävalta (37-0) Suomi - Itävalta (37-0) Suomi - Itävalta (37-0) Suomi - Itävalta (37-0) Suomi - Itävalta (37-0)

Porvoo Celano Celano Celano Celano Celano Trencin Trencin Celano

Suomi - Tshekki (3-2) Suomi - Iso-Britannia (32-0) Suomi - Iso-Britannia (32-0) Suomi - Iso-Britannia (32-0) Suomi - Iso-Britannia (32-0) Suomi - Iso-Britannia (32-0) Suomi - Itävalta (37-0) Suomi - Itävalta (37-0) Suomi - Iso-Britannia (32-0)

Jona Godby

Suomi - Ruotsi (0-2) Suomi - Ruotsi (2-4)

(57+46=103) (84+29=113) (17+65=82) (75+49=124)

Eliisa Alanko Veera Kauppi Veera Kauppi My Kippilä Jenna Saario Veera Kauppi

Eniten syöttöpisteitä yhdessä ottelussa:

Trencin Västerås Trencin Sandviken

2001

2015 2015 2017

23

U19-miesten maaotteluennätykset Joukkue-ennätyksiä: Suurin voitto: Suurin tappio: Maalirikkain ottelu: Vähämaalisin ottelu:

23-1 4-17 25-5 1-1

Henkilökohtaisia ennätyksiä: Eniten maaotteluita: Eniten tehtyjä maaleja:

10 (7+3) 10 (6+4)

Nopein ottelun avausmaali:

0.04

Nopeimmat 2 maalia: Nopeimmat 3 maalia: Nopeimmat 4 maalia: Nopeimmat 5 maalia: Nopeimmat 6 maalia: Nopeimmat 7 maalia:

0.20 3.56 13.08 25.47 36.58 39.36

Eniten otteluita kapteenina: Eniten otteluita päävalmentajana:

24

Suomi - Venäjä Suomi - Ruotsi Suomi - Tshekki Suomi - Ruotsi

Lasse Paju Ville Forsman Lasse Paju Lauri Kapanen

Cesis Cesis Cesis Praha

Suomi - Puola (19-2) Suomi - Puola (19-2) Suomi - Puola (19-2) Suomi - Venäjä (23-1)

Otto Moilanen Alpo Laitila Ville Turula Roni Laasonen Lasse Paju Ville Lastikka Lasse Paju Lasse Paju

Helsinki Brno Trebova Koceni Cesis Hämeenlinna Cesis Cesis

Suomi - Sveitsi (6-1) Suomi - Tshekki (3-4) Suomi - Tshekki (7-10) Suomi - Latvia (14-1) Suomi - Puola (19-2) Suomi - Tshekki (17-1) Suomi - Puola (19-2) Suomi - Puola (19-2)

Janne Karisto Ville Lastikka Sylvester Raikamo Matias Kaartinen Matias Kaartinen Jasper Juuti

Eniten syöttöpisteitä: Eniten tehopisteitä: Eniten jäähyminuutteja: Eniten maaleja yhdessä ottelussa: Eniten syöttöpisteitä yhdessä ottelussa: Eniten tehopisteitä yhdessä ottelussa:

Praha Västerås Trebova Adliswil

Nico Salo Lars Eriksson

(1+19=20) (24+11=35) (24+9=33) (7+37=44) (7+37=44)

2011-2013 2002-2009

U19-naisten maaotteluennätykset Joukkue-ennätyksiä: Suurin voitto: Suurin tappio: Maalirikkain ottelu: Vähämaalisin ottelu:

21-0 0-9 21-0 0-1

Henkilökohtaisia ennätyksiä: Eniten maaotteluita: Eniten tehtyjä maaleja: Eniten syöttöpisteitä: Eniten tehopisteitä: Eniten jäähyminuutteja:

Anniina Levälampi Oona Kauppi Veera Kauppi Veera Kauppi Anniina Levälampi

Eniten maaleja yhdessä ottelussa:

Eniten tehopisteitä yhdessä ottelussa:

6 (5+1) 6 (0+6) 6 (3+3) 6 (0+6)

Nina Rantala Mira Wickman Veera Kauppi Riikka Karjula My Kippilä Nina Rantala Riikka Karjula Nina Rantala My Kippilä

Nopein ottelun avausmaali: Nopeimmat 2 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 3 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 4 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 5 maalia (ensimmäisestä viimeiseen):

0.20 0.34 2.05 6.20 41.25

Ina Leminen Eliisa Alanko Eliisa Alanko Eliisa Alanko Mira Wickman

Eniten syöttöpisteitä yhdessä ottelussa:

Eniten otteluita päävalmentajana: Eniten otteluita kapteenina:

Harri Lind Juuli Hakkarainen

Naunhof Praha Naunhof Kloten

Suomi - Slovakia Suomi - Ruotsi Suomi - Slovakia Suomi - Sveitsi

Biala Piska Nitra Zbaszyn Biala Piska Zbaszyn Biala Piska Biala Piska Naunhof Zbaszyn

Suomi - Puola (14-4) Suomi - Norja (15-2) Suomi - Latvia (17-0) Suomi - Puola (14-4) Suomi - Latvia (17-0) Suomi - Puola (14-4) Suomi - Puola (14-4) Suomi - Slovakia (21-0) Suomi - Latvia (17-0)

Zbaszyn Naunhof Naunhof Naunhof Nitra

Suomi - Latvia (17-0) Suomi - Slovakia (21-0) Suomi - Slovakia (21-0) Suomi - Slovakia (21-0) Suomi - Norja (15-2)

(10+4=14) (31+15=46) (30+26=56) (30+26=56)

2005-2008 2007-2008

25

Auringonpaistetunnit h/kk

300 h

Vapaita paikkoja auringossa Aurinkoenergiaa saa Suomessa talteen liki yhdeksän kuukauden ajan vuodessa. Keskimääräisen omakotitalon aurinkopaneelien vuodessa tuottamalla energialla ajat esimerkiksi yli 20 000 kilometriä sähköautolla. Sähköverkossamme on jo yli 10 000 aurinkoenergian tuottajaa. Tule mukaan.

250 h

200 h

Säänkestävää kehitystä.

150 h

100 h

50 h

TAMMI

HELMI

MAALIS

HUHTI

TOUKO

KESÄ

HEINÄ

ELO

SY YS

LOKA

Auringonpaistetunnit Helsinki-Vantaan lentoaseman havaintoasemalla, keskiarvo 1981–2010 Lähde: Ilmatieteenlaitos

Lue lisää:virtane.fi

MARRAS

JOULU

Kotimaan pääsarjat

Kotimaan pääsarjojen kauden 2020–2021 hallitsevat teemat olivat F-liigan lanseeraus sekä koronakriisin vaikutukset. F-liigan lanseeraus koettiin 20. toukokuuta 2019. Entisten Salibandyliigan ja naisten Salibandyliigan sijaan pelattaisiin aikuisten Suomen mestaruuksista jatkossa yhteisessä F-liigassa, joka jakautuisi miesten sarjaan sekä naisten tasolohko A:han ja tasolohko B:hen. F-liigan organisaatio rakentui SSBL Salibandy Oy:n pohjalle, ja uutena resurssina oli jo alkukeväästä aloittanut työnsä F-liigan oma viestintäpäällikkö Ilari Isotalo. F-liigan viestintä eriytyi omille verkkosivuilleen ja omille sosiaalisen median tileilleen, ja arvokkaaksi sisällöksi niille kiersi valokuvaaja Ville Vuorinen kaikki liigaseurat ikuistamassa pelaajien promokuvat sekä liikkuvat gif-animaatiot, joiden latausmäärät ampaisivatkin nopeasti komeisiin lukemiin. F-liiga sai myös oman musiikkiteeman, joka tuli tutuksi sarjaa paikan päällä ja seuraaville. Koronakriisi koetteli luonnollisesti myös pääsarjaseurojen taloutta kovin käsin, ja avuksi lanseerattiin muun muassa Salibandyn Tuki -säätiön ja seurojen yhteinen varainkeruuprojekti. Tärkeimmäksi avuksi nousivat Opetus- ja kulttuuriministeriön liigaseuroille jaettaviksi myöntämät 300 000 euron ja lisäksi pudotuspelien osalta 180 000 euron tuet. Varsinaisessa kilpailutoiminnassa koronakriisi näkyi katsomoiden tyhjenemisenä marras- joulukuun vaihteessa, kun pääsarjapelit jouduttiin siitä kauden loppuun pelaamaan viruksen leviämisen estämiseksi ilman yleisöä.

Liigaseurat päättivät kuitenkin mieluummin jatkaa pelaamista niin kuin lykätä otteluita tuntemattomaan ajankohtaan tai jättää kauden kesken. Muutamista koronatartuntojen ja altistumisten aiheuttamista karanteeneista sekä ottelusiirroista huolimatta pääsarjakausi pystyttiin pelaamaan täysipainoisesti loppuun. Kooveen naisten jouduttua maaliskuun lopussa karanteeniin peruttiin joukkueen kaksi viimeistä sijoitusten kannalta merkityksetöntä ottelua Sijoitussarja B:ssä, mikä näkyy sarjataulukossa epätasaisina ottelumäärinä. F-liigaotteluita nähtiin suorina tutusti Ruudussa sekä tuotantoyhtiön että seurojen omina otteutuksina, ja finaalivaiheessa pystyi pelejä katsomaan myös Neloselta. So­siaalisen median merkitys jatkui vahvana, ja F-liigan, liiton ja seurojen lisäksi oli oma osuutensa sillä kaikkein mielenkiintoisimmalla eli pelaajien julkaisemalla sisällöllä. Naisten otteluiden mielenkiinnon lisäämiseksi haastettiin etenkin naispelaajia tuomaan itseään esiin somessa. Pelaajien turvallisuus, fyysiset otteet kentällä ja niiden seurauksina määrätyt kurinpitopäätökset puhuttivat kauden mittaan koko ajan enemmän, ja kauden jälkeen liiton toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta kutsuikin kokoon lajin toimijoita ja ennen kaikkea pelaajia keskustelemaan asiasta etäkokoontumisiin sekä maajoukkuepelaajien osalta kasvokkain maajoukkueleireillä. Pääsarjojen kurinpitomenettelyä viilattiin samalla, kun monivuotinen kurinpitäjä Jussi Wahe oli ilmoittanut, ettei jatka tehtävässä. ­Uudeksi kurinpitoelimeksi lanseerattiin kurinpitodelegaatio, johon kuuluvat Sasu Heino, Timo Toivonen ja Tuomo Timonen.

Yleisön puuttuessa vain pallopojat, erotuomarit ja toimitsijat seurasivat huippupelejä paikan päällä.

27

Classicista myös F-liigan ensimmäinen mestari

F-liigan miesten kausi pelattiin joulukuun alusta kauden loppuun ilman yleisöä koronapandemian vuoksi, mutta itse ottelut saatiin vietyä loppuun koko sarjaohjelman pituudelta. Ansio siitä kuuluu seuroille, jotka noudattivat määrättyjä varotoimia huolellisesti. Oli koronakriisissä pieniä valopilkkujakin, kun se toi F-liigaan ulkomaiden keskeytetyissä sarjoissa pelanneita huippuja kuten Jami Mannisen Happeeseen ja Jyrki Holopaisen SPV:hen. Kausi huipentui lopulta Classicin viidenteen perättäiseen mestaruuteen. Kevään 2016 Superfinaalista alkaneeseen kultasarjaan on kyennyt lyömään aukon vain sarjan jääminen koronan vuoksi kesken keväällä 2020. Samalla Classic nousi sivuamaan SSV:n nimissä ollutta perättäisten mestaruuksien ennätystä. Tiukille ”Family” kuitenkin joutui, sillä LASBIA vastaan voitoin 4–1 ratkenneen puolivälieräsarjan jälkeen Nokian KrP painoi Classicin välierissä selkä seinää vasten noustuaan sarjassa kahdella perättäisellä jatkoaikavoitolla 3–2-johtoon. Naulaamaan ei haastaja sarjaa kuitenkaan pystynyt, vaan Classic vei finaalipaikan voittamalla katkopelit selvästi 7–2 ja 10–4. Nokialaisten lohduksi jäi pronssiottelun voitto SPV:stä. Finaaleissa Classic sai vastaansa Oilersin, joka oli pudottanut ensin Westend Indiansin voitoin 4–1 ja sitten TPS:n 4–2 napattuaan kahdeksasta voitostaan neljä jatko­ aikamaaleilla. Classicin haastajaksi ei Öljymiehistä kuitenkaan vielä ollut, sillä pelinsä ratkaisevilla hetkillä kuntoon saanut mestari vei sarjan puhtaasti 4–0 voitoista kolmen tultua vieläpä selvin numeroin. Kauden huipennuksen hahmoksi nousi täysin pysäyttämättömässä vireessä viilettänyt Classic-hyökkääjä Sami Johansson, joka pisti niin pudotuspelien maali- kuin piste-ennätyksetkin uusiksi 16 ottelun saldollaan 31+18=49. Erotuomari Mikko Alakareelle kausi oli jo 21. pudotuspelikevät, ja kaikkiaan hän on jakanut oikeutta 106 play off -ottelussa, mikä on sekin lajinsa ennätys. TPS:n ja Westend Indiansin tavoin katkesivat kevään pudotuspelit jo ensimmäiseen kierrokseen SPV:llä ja Happeella. Peliveljet putosivat TPS:lle viidessä ottelussa, mutta Happee ehti

Classicille mestaruus oli jo viides mutta Ville Lastikalle ensimmäinen.

28

maalin päähän välieristä johdettuaan Nokian KrP:tä vastaan voitoin 3–1. Nokialaiset kuitenkin puristivat katkopelistä jatkoaikavoiton ja löivät jatkoksi Happeen vielä kahdesti. Jo runkosarjaan kausi päättyi OLS:lla, sarjapaikkansa ilman karsintoja uusineella Tiikereillä sekä EräViikingeillä. Kokoonpanoaan kauden mittaan alasarjoista konkareilla Tommi Rosendahlilla ja Mikko Sipilällä vankistanut EräViikingit jäi ensi kertaa pudotuspelien ulkopuolelle. Liigakarsinnan ensimmäisessä vaiheessa varmisti sarjapaikkansa Jymy kaatamalla Steelersin voitoin 3–2 ja toisessa sitten Steelers lyömällä parhaan puhtinsa Divarin finaaleissa kuluttaneen Kirkkonummi Rangersin suoraan kolmessa ottelussa. Welhojen osana oli jäädä kolmella voitolla 26 ottelusta selväksi jumboksi ja suistua Divariin. Samalla kuopiolaiset tekivät liigan uudet ennätykset vähimmissä 26 ottelukierroksen sarjoissa tehdyissä (84) ja enimmissä päästetyissä (228) maaleissa. Iloisemman ennätyksen merkkautti Classic, jonka 22 perättäistä voittoa sarjan alusta ovat omaa luokkaansa. Henkilökohtaisiin ennätystilastoihin iski itsensä Happeen Peter Kotilainen, joka syötti kahdeksan maalia hirvilauman sotkiessa tammikuussa Jymyn jalkoihinsa maalein 21–5. Samalla kirjattiin liigahistorian nopeimmat kuusi, seitsemän ja kahdeksan syöttöpistettä. Erotuomarien ennätysmies on myös runkosarjan osalta Mikko Alakare 24 kaudellaan ja 344 tuomitulla ottelullaan. Kauden muita kohokohtia olivat Happeen Petri Kaukon pelinumeron 10 jäädytys lokakuussa, Henri Johanssonin yltäminen ensimmäisenä tuhanteen runkosarjapisteeseen marraskuun alun Steelers-ottelussa ja Sami Johanssonin valinta urheilutoimittajain vuoden 2020 salibandypelaajaksi.

F-liiga miehet

Runkosarja Classic

26

20

4

1

1

218 -

126 69

Oilers

26

19

3

0

4

201 -

114 63

TPS

26

19

2

1

4

183 -

104 62

Nokian KrP

26

18

0

2

6

197 -

122 56

Happee

26

14

3

0

9

178 -

137 48

Indians

26

12

2

1

11

147 -

132 41

SPV

26

11

2

2

11

177 -

141 39

LASB

26

12

0

2

12

123 -

137 38

EräViikingit

26

10

1

3

12

136 -

141 35

OLS

26

7

1

4

14

135 -

179 27

Tiikerit

26

5

4

1

16

114 -

160 24

Steelers

26

6

0

4

16

119 -

194 22

Jymy

26

4

0

2

20

113 -

210 14

Welhot

26

2

1

0

23

84

228 8

-

Ottelut: Yleisöä

Tuomarit

20.09.2020

Classic

-

Welhot

7

-

5

664

Lewis Andrew

20.09.2020

Happee

-

Indians

4

-

8

502

Lähdesmäki Miikka

Silvo Anssi Lähteenmäki Ari

20.09.2020

Oilers

-

Jymy

6

-

3

350

Koppinen Kimmo

Weurlander Toni

20.09.2020

OLS

-

Nokian KrP

4

-

6

390

Hartikainen Tuomas

Lund Tomi

20.09.2020

SPV

-

LASB

5

-

6

546

Pitkänen Rami

Rönnqvist Johan

20.09.2020

Steelers

-

TPS

2

-

3

20.09.2020

Tiikerit

-

EräViikingit

0

-

3

vl

429

Hakala Henri

Pelttari Mikko

221

Alakare Mikko

Vilkki Vesa

25.09.2020

Jymy

-

Steelers

2

-

5

459

Pitkänen Rami

Rönnqvist Johan

25.09.2020

Nokian KrP

-

Welhot

6

-

3

466

Hakala Henri

Pelttari Mikko

25.09.2020

Oilers

-

Indians

6

-

1

450

Ellis Thomas

Sjögren Janne

25.09.2020

TPS

-

Classic

2

-

10

645

Heinola Henri

Marttinen Manu

26.09.2020

EräViikingit

-

Happee

2

-

9

426

Alakare Mikko

Vilkki Vesa Lund Tomi

26.09.2020

Steelers

-

SPV

4

-

5

248

Kosonen Antti

26.09.2020

Tiikerit

-

LASB

5

-

7

vl

189

Ellis Thomas

Sjögren Janne

27.09.2020

SPV

-

TPS

8

-

11

573

Pitkänen Rami

Rönnqvist Johan

27.09.2020

OLS

-

Classic

7

-

11

400

Hartikainen Tuomas

Rein Jani Lähteenmäki Ari

30.09.2020

Nokian KrP

-

EräViikingit

8

-

4

366

Lähdesmäki Miikka

30.09.2020

Welhot

-

Happee

3

-

7

284

Lewis Andrew

Silvo Anssi

01.10.2020

Classic

-

Jymy

9

-

4

221

Hakala Henri

Pelttari Mikko

02.10.2020

Indians

-

Steelers

10

-

9

03.10.2020

Oilers

-

OLS

8

-

4

03.10.2020

Welhot

-

SPV

0

-

11

03.10.2020

Happee

-

LASB

6

-

5

ja

ja

229

Heinola Henri

Marttinen Manu

208

Alakare Mikko

Vilkki Vesa

213

Hakala Henri

Lund Tomi

361

Lewis Andrew

Silvo Anssi

03.10.2020

TPS

-

Tiikerit

10

-

2

340

Koppinen Kimmo

Weurlander Toni

04.10.2020

LASB

-

Nokian KrP

7

-

4

367

Ljungberg Daniel

Raudus Kasimir

04.10.2020

Steelers

-

OLS

7

-

14

348

Arponen Tuomas

Kosonen Antti

04.10.2020

Tiikerit

-

Jymy

5

-

4

152

Alakare Mikko

Vilkki Vesa

06.10.2020

EräViikingit

-

Oilers

5

-

6

226

Koppinen Kimmo

Sjögren Janne

07.10.2020

Classic

-

Indians

6

-

2

208

Ellis Thomas

Sjögren Janne

07.10.2020

TPS

-

Nokian KrP

5

-

2

320

Lähdesmäki Miikka

Lähteenmäki Ari

08.10.2020

Steelers

-

EräViikingit

3

-

4

202

Alakare Mikko

Vilkki Vesa

09.10.2020

Indians

-

SPV

4

-

3

274

Lund Tomi

Sjögren Janne

09.10.2020

Oilers

-

LASB

4

-

3

242

Heinola Henri

Marttinen Manu

10.10.2020

Welhot

-

Oilers

2

-

9

250

Lewis Andrew

Silvo Anssi

10.10.2020

Happee

-

TPS

3

-

7

308

Lähdesmäki Miikka

Lähteenmäki Ari

vl

ja

29

11.10.2020

LASB

-

Steelers

5

-

2

458

Arponen Tuomas

Kosonen Antti

11.10.2020

OLS

-

SPV

2

-

7

283

Hartikainen Tuomas

Pitkänen Rami

13.10.2020

EräViikingit

-

Classic

7

-

10

259

Koppinen Kimmo

Weurlander Toni

23.10.2020

LASB

-

EräViikingit

5

-

3

308

Arponen Tuomas

Ellis Thomas

23.10.2020

Nokian KrP

-

Happee

9

-

3

277

Lähdesmäki Miikka

Silvo Anssi

24.10.2020

Jymy

-

OLS

11

-

7

300

Silvo Anssi

Rönnqvist Johan

24.10.2020

Steelers

-

Welhot

10

-

2

253

Koppinen Kimmo

Weurlander Toni

24.10.2020

Tiikerit

-

SPV

4

-

11

156

Ellis Thomas

Sjögren Janne

25.10.2020

Happee

-

Tiikerit

10

-

5

299

Lewis Andrew

Silvo Anssi

25.10.2020

Classic

-

Steelers

17

-

3

171

Hakala Henri

Lund Tomi

193

Ljungberg Daniel

Raudus Kasimir

267

Lewis Andrew

Silvo Anssi

25.10.2020

OLS

-

Indians

4

-

8

26.10.2020

Nokian KrP

-

Oilers

5

-

6

27.10.2020

Welhot

-

LASB

3

-

6

168

Lewis Andrew

Rein Jani

28.10.2020

SPV

-

Classic

3

-

7

582

Lähdesmäki Miikka

Lähteenmäki Ari

123

Ljungberg Daniel

Raudus Kasimir

312

Hartikainen Tuomas

Lund Tomi

201

Koppinen Kimmo

Weurlander Toni

338

Hartikainen Tuomas

Lund Tomi

190

Alakare Mikko

Vilkki Vesa

29.10.2020

Tiikerit

-

Nokian KrP

4

-

11

30.10.2020

Indians

-

EräViikingit

6

-

5

30.10.2020

Oilers

-

Steelers

12

-

2

31.10.2020

LASB

-

Happee

5

-

4

31.10.2020

EräViikingit

-

OLS

5

-

6

vl

ja

vl

31.10.2020

Jymy

-

Indians

3

-

9

350

Hakala Henri

Pelttari Mikko

31.10.2020

Welhot

-

TPS

2

-

13

149

Arponen Tuomas

Marttinen Manu

250

Ellis Thomas

Sjögren Janne

512

Lewis Andrew

Silvo Anssi

302

Heinola Henri

Marttinen Manu

01.11.2020

TPS

-

OLS

8

-

4

04.11.2020

SPV

-

Happee

4

-

5

04.11.2020

Steelers

-

Nokian KrP

5

-

9

vl

06.11.2020

Classic

-

Tiikerit

13

-

2

177

Lähdesmäki Miikka

Lähteenmäki Ari

06.11.2020

Indians

-

LASB

4

-

2

292

Pitkänen Rami

Rönnqvist Johan

07.11.2020

OLS

-

Welhot

10

-

3

155

Arponen Tuomas

Kosonen Antti

07.11.2020

Oilers

-

Happee

6

-

10

356

Pitkänen Rami

Rönnqvist Johan

09.11.2020

Nokian KrP

-

SPV

9

-

5

377

Ellis Thomas

Sjögren Janne

11.11.2020

Welhot

-

Jymy

6

-

4

218

Leväjärvi Joni

Tervonen Riku

11.11.2020

EräViikingit

-

Nokian KrP

2

-

6

165

Heinola Henri

Marttinen Manu

11.11.2020

LASB

-

Classic

4

-

6

320

Alakare Mikko

Vilkki Vesa

349

Koppinen Kimmo

Weurlander Toni

198

Laaninen Jaakko

Silvo Anssi

515

Ellis Thomas

Sjögren Janne

13.11.2020

LASB

-

TPS

0

-

6

14.11.2020

OLS

-

Happee

6

-

7

14.11.2020

SPV

-

EräViikingit

4

-

3

ja

14.11.2020

Tiikerit

-

Steelers

3

-

5

214

Hartikainen Tuomas

Lund Tomi

14.11.2020

Welhot

-

Indians

3

-

11

141

Matilainen Mikko

Pekkinen Rainer

15.11.2020

SPV

-

Jymy

14

-

5

652

Ellis Thomas

Sjögren Janne

15.11.2020

OLS

-

LASB

7

-

9

213

Rein Jani

Silvo Anssi

15.11.2020

Welhot

-

EräViikingit

0

-

12

186

Matilainen Mikko

Pekkinen Rainer

18.11.2020

Nokian KrP

-

Jymy

11

-

2

197

Koppinen Kimmo

Weurlander Toni

20.11.2020

Indians

-

Tiikerit

5

-

6

156

Laaninen Jaakko

Rein Jani

20.11.2020

TPS

-

EräViikingit

9

-

4

304

Pitkänen Rami

Rönnqvist Johan

20.11.2020

Happee

-

Steelers

3

-

5

293

Hakala Henri

Pelttari Mikko

21.11.2020

Classic

-

Nokian KrP

5

-

4

330

Koppinen Kimmo

Weurlander Toni

21.11.2020

LASB

-

Jymy

9

-

7

273

Laaninen Jaakko

Rein Jani

22.11.2020

OLS

-

Tiikerit

8

-

6

319

Hartikainen Tuomas

Laaninen Jaakko

25.11.2020

TPS

-

Indians

6

-

5

292

Ellis Thomas

Marttinen Manu

27.11.2020

Classic

-

Oilers

5

-

3

157

Lähdesmäki Miikka

Lähteenmäki Ari

28.11.2020

TPS

-

Jymy

9

-

4

306

Ellis Thomas

Sjögren Janne

29.11.2020

LASB

-

Tiikerit

6

-

2

161

Arponen Tuomas

Kosonen Antti

29.11.2020

Jymy

-

Happee

4

-

10

215

Pitkänen Rami

Rönnqvist Johan

30.11.2020

Oilers

-

TPS

11

-

6

1

Koppinen Kimmo

Weurlander Toni

11.12.2020

Oilers

-

EräViikingit

6

-

4

1

Heinola Henri

Marttinen Manu

12.12.2020

Nokian KrP

-

Indians

8

-

4

7

Heinola Henri

Marttinen Manu

13.12.2020

Steelers

-

Jymy

3

-

4

2

Koppinen Kimmo

Weurlander Toni

13.12.2020

SPV

-

Oilers

6

-

8

1

Heinola Henri

Marttinen Manu

13.12.2020

Welhot

-

Tiikerit

1

-

7

10

Laaninen Jaakko

Rein Jani

18.12.2020

Classic

-

TPS

7

-

4

1

Ellis Thomas

Sjögren Janne

30

ja

vl

18.12.2020

EräViikingit

-

Tiikerit

3

-

4

1

Koppinen Kimmo

Weurlander Toni

19.12.2020

LASB

-

SPV

5

-

4

vl

1

Lähdesmäki Miikka

Lähteenmäki Ari

19.12.2020

Jymy

-

Oilers

3

-

8

1

Leväjärvi Joni

Tervonen Riku

19.12.2020

Nokian KrP

-

OLS

10

-

2

7

Hakala Henri

Pelttari Mikko

19.12.2020

Welhot

-

Classic

7

-

11

3

Pitkänen Rami

Rönnqvist Johan

19.12.2020

TPS

-

Steelers

9

-

4

2

Lewis Andrew

Silvo Anssi

20.12.2020

Happee

-

EräViikingit

3

-

6

1

Pitkänen Rami

Rönnqvist Johan

20.12.2020

OLS

-

Oilers

1

-

9

1

Laaninen Jaakko

Rein Jani

21.12.2020

Indians

-

Nokian KrP

7

-

8

1

Heinola Henri

Marttinen Manu

27.12.2020

EräViikingit

-

Jymy

7

-

4

1

Ljungberg Daniel

Raudus Kasimir

27.12.2020

SPV

-

Welhot

9

-

1

1

Pitkänen Rami

Rönnqvist Johan

29.12.2020

Happee

-

Classic

3

-

9

1

Lähdesmäki Miikka

Lähteenmäki Ari

30.12.2020

Tiikerit

-

Welhot

11

-

5

1

Ellis Thomas

Sjögren Janne

02.01.2021

EräViikingit

-

Steelers

8

-

4

1

Arponen Tuomas

Kosonen Antti

03.01.2021

Classic

-

SPV

6

-

5

03.01.2021

Steelers

-

Indians

3

-

10

vl

1

Alakare Mikko

Vilkki Vesa

1

Hakala Henri

Pelttari Mikko

03.01.2021

Happee

-

Welhot

12

-

5

1

Lewis Andrew

Silvo Anssi

04.01.2021

Nokian KrP

-

LASB

9

-

3

7

Koppinen Kimmo

Weurlander Toni

06.01.2021

Tiikerit

-

Oilers

6

-

7

ja

1

Lund Tomi

Kosonen Antti

06.01.2021

TPS

-

SPV

5

-

6

ja

06.01.2021

Welhot

-

Nokian KrP

5

-

12

1

Lähdesmäki Miikka

Lähteenmäki Ari

1

Heinola Henri

Marttinen Manu

08.01.2021

Indians

-

Happee

2

-

8

1

Ellis Thomas

Sjögren Janne

09.01.2021

TPS

-

Happee

8

-

3

1

Alakare Mikko

Vilkki Vesa

09.01.2021

SPV

-

OLS

8

-

5

1

Lähdesmäki Miikka

Lähteenmäki Ari

09.01.2021

Jymy

-

Tiikerit

3

-

4

09.01.2021

LASB

-

Oilers

1

-

11

vl

1

Pitkänen Rami

Rönnqvist Johan

1

Heinola Henri

Marttinen Manu

10.01.2021

EräViikingit

-

Welhot

2

-

3

1

Ljungberg Daniel

Raudus Kasimir

10.01.2021

OLS

-

Steelers

7

-

6

1

Hartikainen Tuomas

Lund Tomi

13.01.2021

Nokian KrP

-

Tiikerit

7

-

5

1

Lähdesmäki Miikka

Lähteenmäki Ari

13.01.2021

TPS

-

Oilers

6

-

5

1

Lewis Andrew

Silvo Anssi

15.01.2021

EräViikingit

-

Indians

3

-

2

1

Koppinen Kimmo

Weurlander Toni

15.01.2021

Jymy

-

Classic

3

-

11

1

Hakala Henri

Pelttari Mikko

15.01.2021

Nokian KrP

-

TPS

6

-

4

7

Alakare Mikko

Vilkki Vesa

15.01.2021

Steelers

-

LASB

7

-

4

1

Hartikainen Tuomas

Lund Tomi

16.01.2021

Oilers

-

Welhot

8

-

4

1

Hartikainen Tuomas

Lund Tomi

16.01.2021

Classic

-

OLS

5

-

4

16.01.2021

Happee

-

Jymy

21

-

5

ja

1

Ellis Thomas

Sjögren Janne

1

Koppinen Kimmo

Weurlander Toni

17.01.2021

LASB

-

Welhot

8

-

0

1

Lähdesmäki Miikka

Lähteenmäki Ari

17.01.2021

SPV

-

Indians

7

-

8

1

Heinola Henri

Marttinen Manu

17.01.2021

Tiikerit

-

OLS

8

-

6

1

Matilainen Mikko

Pekkinen Rainer

22.01.2021

Oilers

-

Tiikerit

7

-

3

1

Arponen Tuomas

Kosonen Antti

23.01.2021

Jymy

-

TPS

2

-

7

1

Pitkänen Rami

Rönnqvist Johan

23.01.2021

Indians

-

OLS

4

-

5

1

Arponen Tuomas

Kosonen Antti

23.01.2021

Welhot

-

Steelers

3

-

4

1

Alakare Mikko

Vilkki Vesa

23.01.2021

Happee

-

Nokian KrP

7

-

5

1

Lewis Andrew

Silvo Anssi

24.01.2021

Indians

-

Jymy

4

-

1

1

Ellis Thomas

Sjögren Janne

24.01.2021

SPV

-

Tiikerit

8

-

3

1

Leväjärvi Joni

Tervonen Riku

25.01.2021

EräViikingit

-

LASB

5

-

4

1

Heinola Henri

Marttinen Manu

26.01.2021

Steelers

-

Oilers

6

-

12

1

Ellis Thomas

Sjögren Janne

27.01.2021

Classic

-

LASB

8

-

7

1

Lewis Andrew

Silvo Anssi

29.01.2021

Indians

-

TPS

3

-

4

1

Alakare Mikko

Vilkki Vesa

29.01.2021

Jymy

-

Nokian KrP

4

-

14

1

Pitkänen Rami

Rönnqvist Johan

30.01.2021

Oilers

-

Nokian KrP

8

-

3

1

Lähdesmäki Miikka

Lähteenmäki Ari

30.01.2021

LASB

-

OLS

3

-

4

1

Hartikainen Tuomas

Lund Tomi

30.01.2021

Classic

-

EräViikingit

11

-

9

1

Pitkänen Rami

Rönnqvist Johan

30.01.2021

Happee

-

SPV

6

-

5

1

Koppinen Kimmo

Weurlander Toni

31.01.2021

SPV

-

Steelers

11

-

5

1

Lewis Andrew

Silvo Anssi

31.01.2021

Tiikerit

-

Happee

3

-

4

1

Hartikainen Tuomas

Lund Tomi

31.01.2021

Welhot

-

OLS

5

-

4

1

Arponen Tuomas

Kosonen Antti

vl

31

02.02.2021

Steelers

-

Classic

7

-

8

1

Hakala Henri

Pelttari Mikko

08.02.2021

Jymy

-

SPV

4

-

5

ja

1

Lewis Andrew

Silvo Anssi

10.02.2021

EräViikingit

-

TPS

4

-

9

1

Ljungberg Daniel

Raudus Kasimir

10.02.2021

Nokian KrP

-

Classic

5

-

7

1

Alakare Mikko

Vilkki Vesa

10.02.2021

Steelers

-

Happee

2

-

8

1

Matilainen Mikko

Pekkinen Rainer

12.02.2021

Jymy

-

LASB

6

-

3

8

Lewis Andrew

Silvo Anssi

12.02.2021

Oilers

-

Classic

7

-

10

1

Ellis Thomas

Sjögren Janne

13.02.2021

Jymy

-

EräViikingit

3

-

8

16

Lähdesmäki Miikka

Lähteenmäki Ari

13.02.2021

Steelers

-

Tiikerit

3

-

7

10

Leväjärvi Joni

Tervonen Riku

13.02.2021

Indians

-

Welhot

9

-

0

1

Ellis Thomas

Sjögren Janne

13.02.2021

Happee

-

OLS

7

-

2

1

Heinola Henri

Marttinen Manu

14.02.2021

Tiikerit

-

Indians

4

-

6

1

Koppinen Kimmo

Weurlander Toni

1

Alakare Mikko

Vilkki Vesa

1

Hartikainen Tuomas

Lund Tomi

14.02.2021

Oilers

-

SPV

8

-

5

14.02.2021

OLS

-

EräViikingit

6

-

7

vl

14.02.2021

TPS

-

Welhot

10

-

2

1

Pitkänen Rami

Rönnqvist Johan

16.02.2021

Classic

-

Happee

7

-

10

1

Heinola Henri

Vilkki Vesa

17.02.2021

Indians

-

Oilers

5

-

11

1

Koppinen Kimmo

Weurlander Toni

17.02.2021

SPV

-

Nokian KrP

8

-

6

19

Heinola Henri

Marttinen Manu

17.02.2021

TPS

-

LASB

10

-

2

1

Lähdesmäki Miikka

Lähteenmäki Ari

21.02.2021

Tiikerit

-

TPS

1

-

4

1

Koppinen Kimmo

Weurlander Toni

21.02.2021

OLS

-

Jymy

4

-

3

1

Pitkänen Rami

Rönnqvist Johan

24.02.2021

Indians

-

Classic

5

-

9

1

Ellis Thomas

Sjögren Janne

27.02.2021

EräViikingit

-

SPV

11

-

10

1

Alakare Mikko

Vilkki Vesa

27.02.2021

Happee

-

Oilers

5

-

9

1

Pitkänen Rami

Rönnqvist Johan

27.02.2021

Jymy

-

Welhot

15

-

11

20

Lewis Andrew

Silvo Anssi

27.02.2021

LASB

-

Indians

4

-

5

4

Lähdesmäki Miikka

Lähteenmäki Ari

27.02.2021

Nokian KrP

-

Steelers

14

-

3

1

Heinola Henri

Marttinen Manu

27.02.2021

OLS

-

TPS

2

-

8

1

Hartikainen Tuomas

Lund Tomi

27.02.2021

Tiikerit

-

Classic

4

-

3

1

Koppinen Kimmo

Weurlander Toni

32

ja

Pistepörssin TOP 50

Johansson Rantala Johansson Salin Kotilainen Iiskola Kainulainen Kailiala Jonaeson Kainulainen Markkola Hautaniemi Sieppi Koski Kainulainen Koljonen Lastikka Laakso Salmi Hakala Rintala Hirvisuo Salo Astala Keskinen

Sami Joona Henri Eemeli Peter Tuomas Justus Miko Nico Rasmus Markus Mikko Joni-Arttu Sami Valtteri Perttu Ville Mikko Markus Tommi Toni Ville Nico Aaro Juuso

Classic Nokian KrP Nokian KrP Classic Happee Oilers Oilers TPS Nokian KrP Oilers Oilers TPS SPV SPV Indians LASB Classic Nokian KrP EräViikingit Jymy Tiikerit TPS Classic Indians SPV

O 26 25 26 26 22 26 26 25 26 24 26 26 25 26 26 26 26 26 25 26 25 26 20 13 26

M 44 30 37 32 29 25 35 33 21 21 20 22 29 10 33 28 21 16 23 18 22 18 12 12 18

S 30 34 26 27 29 28 17 18 26 24 24 21 13 32 8 13 20 21 12 16 11 15 21 20 13

P 74 64 63 59 58 53 52 51 47 45 44 43 42 42 41 41 41 37 35 34 33 33 33 32 31

J 2 2 0 0 31 10 8 2 8 22 6 2 2 2 4 2 0 4 11 9 6 0 8 0 12

Kotilainen Manninen Nivala Kukkola Laasonen Sorri Pelto-Arvo Hankkio Heikkilä Sipronen Alaluusua Karvonen Kivioja Iiskola Vesterinen Surakka Lund Ahokas Piha Heikkinen Kovanen Lindholm Bolliger Tuononen Laiti

Paul Jami Tino Jani Roni Juho Jukka-Pekka Jari Oskari Markus Samuli Valte Tuukka Heikki Waltteri Joonatan Joakim Aleksi Jussi Juuso Joonatan Joonatan Silvan Riku Niko

Happee Happee LASB EräViikingit Happee OLS SPV SPV Classic Steelers Indians OLS OLS Oilers TPS LASB Tiikerit Welhot Classic Happee Nokian KrP EräViikingit Happee Welhot Indians

24 15 26 24 23 23 25 18 24 22 25 25 26 22 26 26 21 25 26 26 25 26 21 26 25

16 15 15 11 22 18 15 20 19 11 11 11 9 20 16 15 15 11 4 20 14 12 15 12 18

15 16 16 20 8 12 15 9 10 18 17 17 19 7 11 12 12 16 23 6 12 14 10 13 6

31 31 31 31 30 30 30 29 29 29 28 28 28 27 27 27 27 27 27 26 26 26 25 25 24

0 2 2 31 10 0 4 2 17 16 8 10 8 12 10 4 12 2 4 12 6 6 0 10 4

Sami Johansson ei jättänyt epäselvyyttä kauden ykköspelaajasta.

33

Maalivahtien torjuntatilasto

Sukunimi Nordström Hassinen Kuisma Kainulainen Pohjonen Jokisalo Tuomala Kronqvist Hasu Kirvesniemi Laakso Sipilä Pokela Fälden Toriseva Kosonen Kaltiainen Tuononen Strandberg Lallukka Jääskeläinen Kivilompolo Hopsu Mutka Kanerva Beijar Kunnap Rantaniemi Sillanpää Ripatti Honko Kärkkäinen Jääskeläinen Korhonen Leino Aymard Hannula Haapala Kyllinen Laine Auvinen Ritaranta Ojala Ainola

34

Etunimi Niko Miko Olli Santeri Santeri Juuso Miro Anton Rasmus Mikko Markus Nemo Matias Oskari Lassi Eero Joonas Roni Santtu Ossi Pietari Vinski Severi Roope Jesse Jens Lauri Iiro Oskar Antti Valtteri Jussi Patrik Teemu Gabriel Arno Hannes Otto Miro Valtteri Otso Aapo Touko Aki

Joukkue Oilers Happee TPS EräViikingit LASB Indians Nokian KrP SPV SPV Indians Happee Tiikerit Jymy TPS Classic Steelers Oilers Welhot EräViikingit Jymy Steelers OLS Indians Jymy Nokian KrP Tiikerit Welhot OLS Classic LASB SPV Welhot Steelers LASB TPS EräViikingit Jymy SPV Steelers Happee Classic SPV EräViikingit LASB

Ott. 26 25 26 25 25 7 26 25 13 26 25 26 5 25 24 25 26 19 24 24 24 26 19 21 26 26 24 26 26 19 10 9 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 7

Pel. 7 8 13 6 23 3 22 13 13 21 19 25 1 15 19 19 21 15 21 17 14 18 6 12 7 5 11 12 8 4 2 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

Pääst. 18 34 41 27 107 18 89 55 70 87 97 130 3 58 84 112 93 118 105 103 71 115 21 96 28 24 89 59 40 24 9 11 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0

Torj. 98 141 158 104 411 68 330 203 239 296 330 436 10 188 272 356 293 359 318 300 198 310 55 251 70 59 215 134 87 49 15 18 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Torj.% 84.48 80.57 79.40 79.39 79.34 79.07 78.76 78.68 77.35 77.28 77.28 77.03 76.92 76.42 76.40 76.07 75.91 75.26 75.18 74.44 73.61 72.94 72.37 72.33 71.43 71.08 70.72 69.43 68.50 67.12 62.50 62.07 0.00 0.00 0.00 0.00 0.00 0.00 0.00 0.00 0.00 0.00 0.00 0.00

Santtu Pohjonen torjui LASBille monta tärkeää pistettä.

Pistemiehet joukkueittain

Johansson Salin Lastikka Salo Heikkilä Piha Sikkinen Lamminen Helin Leikkanen Tykkyläinen Salo Kivilehto Pulkkinen Koskinen Laitila Akola Kilpi Vaajala Syvänen Toriseva Woivalin Helin Auvinen Sillanpää

Sami Eemeli Ville Nico Oskari Jussi Eetu Janne Aaro Mikko Konsta Tuukka Juha Jere Albert Alpo Eemeli Otto Matias Juho Lassi Juuso Niilo Otso Oskar

Seura Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic

O 26 26 26 20 24 26 26 23 26 20 21 26 26 20 9 20 26 11 22 22 24 10 2 2 26

M 44 32 21 12 19 4 10 11 14 8 10 4 5 5 6 6 1 2 2 1 0 0 0 0 0

S 30 27 20 21 10 23 12 10 3 8 4 8 6 5 2 2 6 2 1 0 1 1 0 0 0

P 74 59 41 33 29 27 22 21 17 16 14 12 11 10 8 8 7 4 3 1 1 1 0 0 0

J 2 0 0 8 17 4 2 6 4 6 7 6 31 18 0 2 2 0 4 0 0 2 0 0 12

Moilanen Rosendahl Aho Sorvali Sillanpää Jalonen Kapanen Niinikoski Laine Majalahti Räsänen Ainoa Sipilä Lippojoki Järvinen Tenhonen Turula Kainulainen Kupela Rissanen Strandberg Tenhonen Ojala Savolainen Aymard Kerola

Mika Tommi Tuomas Eetu Oliver Ossi Lauri Juho Lauri Mika Juho Luka Mikko Aatu Perttu Daniel Veli-Pekka Santeri Konsta Aarne Santtu Benjamin Touko Oskari Arno Jacob

EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit

25 13 25 26 26 23 15 25 22 15 24 25 10 21 5 2 9 25 16 9 24 4 2 2 1 8

12 7 4 8 7 8 7 7 7 4 4 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 10 12 7 6 3 4 2 2 3 2 5 1 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0

17 17 16 15 13 11 11 9 9 7 6 6 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0

6 6 2 0 2 4 2 2 2 8 10 2 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2

Salmi Kukkola Lindholm Juselius

Markus Jani Joonatan Marko

EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit

25 24 26 25

23 11 12 8

12 20 14 11

35 31 26 19

11 31 6 6

Kotilainen Kotilainen Manninen Laasonen

Peter Paul Jami Roni

Happee Happee Happee Happee

22 24 15 23

29 16 15 22

29 15 16 8

58 31 31 30

31 0 2 10

Peter Kotilainen oli jälleen Happeen tehomies, ja usein oli keskusteltavaa myös erotuomarien kanssa.

35

Heikkinen Bolliger Siekkinen Ukkonen Kotovaara Lahti Junkkarinen Suhanto Minkkinen Lankinen Grönfors Liikka Viitala Laakso Hassinen Taimisto Aarela Virtanen Pylväläinen Laine Kunelius Kangas

Juuso Silvan Kaapo Eemil Lassi Joel Jonne Eppu Matti Iiro Samuli Saku Lauri Markus Miko Tommi Ilmari Ville-Pekka Arttu Valtteri Jaska-Petteri Topias

Happee Happee Happee Happee Happee Happee Happee Happee Happee Happee Happee Happee Happee Happee Happee Happee Happee Happee Happee Happee Happee Happee

26 21 21 25 18 26 17 26 15 25 26 18 25 25 25 22 25 22 5 2 6 3

20 15 14 6 5 6 3 6 9 4 3 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0

6 10 6 14 11 9 12 7 3 6 2 3 2 1 1 1 1 0 0 0 0 0

26 25 20 20 16 15 15 13 12 10 5 5 4 1 1 1 1 0 0 0 0 0

12 0 12 6 8 4 4 10 0 4 2 4 4 0 0 2 6 0 0 0 2 2

Kainulainen Astala Alaluusua Laiti Niskanen Salo Nykänen Harjula Arkkila Lehkosuo Toropainen Nylund Koskinen Puska Harjula Huppunen Junnila Auvinen Kareinen Kirvesniemi Hopsu Jäppinen Manninen Jokisalo Pasanen Junkkari

Valtteri Aaro Samuli Niko Sami Teppo Eetu Tuomas Olli Otto Santeri Kevin Ossi Perttu Eero Jesse-Samuli Samuli Jasper Miikka Mikko Severi Amos Eetu Juuso Rasmus Jonatan

Indians Indians Indians Indians Indians Indians Indians Indians Indians Indians Indians Indians Indians Indians Indians Indians Indians Indians Indians Indians Indians Indians Indians Indians Indians Indians

26 13 25 25 25 25 16 23 25 16 19 19 26 24 22 25 11 21 11 26 19 15 12 7 1 12

33 12 11 18 12 13 11 6 2 3 2 6 2 3 4 3 4 1 1 0 0 0 0 0 0 0

8 20 17 6 12 10 6 8 11 9 9 4 6 4 2 3 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

41 32 28 24 24 23 17 14 13 12 11 10 8 7 6 6 4 2 1 0 0 0 0 0 0 0

4 0 8 4 6 0 8 0 37 10 2 0 8 6 29 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 2

Hakala Palomäki Kukko Perälä Lillas Kauppila Mäenpää Puntanen Saarela Lamminmäki Honkaniemi Härkönen Järvikangas Lassila Rautio Rynnäs

Tommi Hannu Joona Niko-Arttu Didrik Oskari Matias Eetu Miko Martti Miikka Erik Viljami Jussi Petro Ville-Pekka

Jymy Jymy Jymy Jymy Jymy Jymy Jymy Jymy Jymy Jymy Jymy Jymy Jymy Jymy Jymy Jymy

26 22 25 18 24 25 20 19 25 8 23 8 26 10 17 26

18 10 8 10 10 9 10 8 4 6 4 4 1 2 1 1

16 10 10 5 5 6 3 3 7 2 3 3 4 2 3 3

34 20 18 15 15 15 13 11 11 8 7 7 5 4 4 4

9 2 11 0 2 10 4 2 8 6 2 2 2 0 2 4

36

Pollari Määttä Hämäläinen Saari Takala Kukko Salonen Haarala Lallukka Mutka Pokela Manninen Hannula Koskela Tynkkynen

Miika Salomo Petteri Arttu Tomi Arttu Vesa Tino Ossi Roope Matias Eetu Hannes Juuso Jonatan

Jymy Jymy Jymy Jymy Jymy Jymy Jymy Jymy Jymy Jymy Jymy Jymy Jymy Jymy Jymy

20 18 24 11 14 26 13 10 24 21 5 3 2 2 5

1 1 1 2 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 1 2 2 1 1 0 0 0 0 0 0 0

4 4 4 3 3 3 1 1 0 0 0 0 0 0 0

4 4 10 0 0 4 2 2 0 0 0 0 0 0 2

Koljonen Nivala Surakka Mäkinen Ailio Näveri Arola Laitinen Salokangas Pentikäinen Ragovskis Puolakka Auroila Palvaila Stenberg Lehto Pohjonen Lehtonen Kotka Orste Ripatti Silfsten Ainola Karkulowski Salokangas Korhonen Korhonen Vesanen

Perttu Tino Joonatan Miska Tuure Vili Jesse Patrik Tiitus Miikka Janis Joni Jukkapekka Lauri Henri Julius Santeri Konsta Timi Ralfs Antti Henri Aki Emil Julius Teemu Matti Juuso

LASB LASB LASB LASB LASB LASB LASB LASB LASB LASB LASB LASB LASB LASB LASB LASB LASB LASB LASB LASB LASB LASB LASB LASB LASB LASB LASB LASB

26 26 26 18 26 26 26 26 24 26 26 21 21 20 19 7 25 21 12 24 19 8 7 4 1 1 1 22

28 15 15 8 6 11 6 4 5 4 5 5 3 2 2 2 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

13 16 12 12 12 5 7 9 5 6 3 3 4 3 1 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

41 31 27 20 18 16 13 13 10 10 8 8 7 5 3 2 2 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 4 0 0 8 2 2 2 11 6 6 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4

Rantala Johansson Jonaeson Laakso Kovanen Paulaharju Liponen Mattila Roth Krumins Viitakoski Kouvonen Henttonen Alkki Estovirta Tenho Santanen Eklund Luoto Tuomala Kanerva

Joona Henri Nico Mikko Joonatan Simo Vili Jere Anton Morics Valtteri Jalo Joni Lauri Tomas Oskari Mikko Emil Elmo Miro Jesse

Nokian KrP Nokian KrP Nokian KrP Nokian KrP Nokian KrP Nokian KrP Nokian KrP Nokian KrP Nokian KrP Nokian KrP Nokian KrP Nokian KrP Nokian KrP Nokian KrP Nokian KrP Nokian KrP Nokian KrP Nokian KrP Nokian KrP Nokian KrP Nokian KrP

25 26 26 26 25 26 26 26 25 24 13 21 23 26 25 11 19 21 12 26 26

30 37 21 16 14 13 12 10 6 6 7 4 6 1 3 5 2 3 1 0 0

34 26 26 21 12 10 10 6 5 5 3 6 2 7 4 1 2 0 1 2 1

64 63 47 37 26 23 22 16 11 11 10 10 8 8 7 6 4 3 2 2 1

2 0 8 4 6 6 4 2 6 10 0 6 0 16 4 0 0 14 0 0 0

Wikström Siira Savolainen Peltola Lindstedt

Roope Elias Sami Aleksi Tino

Nokian KrP Nokian KrP Nokian KrP Nokian KrP Nokian KrP

6 5 5 10 12

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 2 4

Iiskola Kainulainen Kainulainen Markkola Iiskola Lindfors Lindfors Veikkola Pfitzner Pesu Juuti Holopainen Suomela Talvitie Nyman Juuranto Silvonen Jokela Pekari Summanen Kaltiainen Nordström Rauhala Larte Vähäkangas Ilmivalta Heinonen Kuusela Markelin

Tuomas Justus Rasmus Markus Heikki Jesperi Santeri Matias Casper Eino Jasper Riku Antti Ilari Alexander Matias Jesper Olli Elias Miko Joonas Niko Jani Joona Johannes Topias Valtteri Aaro Rasmus

Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers

26 26 24 26 22 26 26 23 23 24 23 17 25 25 25 16 16 19 19 14 26 26 4 2 2 1 1 1 11

25 35 21 20 20 8 13 3 5 11 8 9 7 7 3 0 2 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

28 17 24 24 7 15 9 15 11 3 6 3 5 4 3 5 2 3 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0

53 52 45 44 27 23 22 18 16 14 14 12 12 11 6 5 4 4 2 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0

10 8 22 6 12 5 4 4 2 4 2 0 2 12 0 0 0 4 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 25

Sorri Karvonen Kivioja Alatorvinen Tiira Wiander Veteläinen Ijäs Holappa Niemelä Vikstedt Wikstedt Virrankari Välitalo Hirsikorpi Lehto Tiira Ruonakangas Saarnio Heiskanen Rantaniemi Kvist Kivilompolo Keskitalo Rantaniemi Tornberg Kurronen Mettovaara

Juho Valte Tuukka Joona Matias Tommi Asla Eetu Niko-Petteri Petri Antti Olli Olli-Matti Anssi Mika Kosti Lauri Riku Mikko Mika Aapo Niko Vinski Kalle Iiro Otso Otto Mikko

OLS OLS OLS OLS OLS OLS OLS OLS OLS OLS OLS OLS OLS OLS OLS OLS OLS OLS OLS OLS OLS OLS OLS OLS OLS OLS OLS OLS

23 25 26 20 15 26 24 22 18 26 23 22 26 17 20 22 19 8 18 6 12 25 26 8 26 5 4 2

18 11 9 14 9 4 10 7 7 9 7 5 4 6 3 3 1 2 2 1 1 0 0 0 0 0 0 0

12 17 19 4 7 12 5 6 5 2 4 5 6 2 2 2 3 1 1 1 1 2 1 1 0 0 0 0

30 28 28 18 16 16 15 13 12 11 11 10 10 8 5 5 4 3 3 2 2 2 1 1 0 0 0 0

0 10 8 6 0 14 8 12 0 6 0 13 0 4 2 4 9 0 4 0 4 4 2 2 0 0 0 0

Sieppi Koski Keskinen Pelto-Arvo Hankkio Haukkala Kuusela Autio Hakonen Urmas Myllymäki Mustonen Heikkilä Repo Lokasaari Holopainen Karjanlahti Lintula Hakanen Latvala Kronqvist Koponen Hasu Tammiranta Honko Haapala Ritaranta Karjanlahti Uusi-Laitila

Joni-Arttu Sami Juuso Jukka-Pekka Jari Konsta Ville-Pertti Janne Petri Henri Henri Tuomas Jeri Juho Aapo Jyrki Eemeli Matias Riku Miika Anton Tony Rasmus Aaro Valtteri Otto Aapo Eero Santeri

SPV SPV SPV SPV SPV SPV SPV SPV SPV SPV SPV SPV SPV SPV SPV SPV SPV SPV SPV SPV SPV SPV SPV SPV SPV SPV SPV SPV SPV

25 26 26 25 18 26 26 21 21 24 13 26 26 24 26 5 14 26 12 19 25 15 13 12 10 2 2 1 1

29 10 18 15 20 10 12 10 9 5 7 3 9 6 3 2 5 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

13 32 13 15 9 12 5 6 7 11 6 9 2 1 4 5 1 6 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

42 42 31 30 29 22 17 16 16 16 13 12 11 7 7 7 6 6 5 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 12 4 2 27 10 4 6 0 4 6 6 4 6 7 6 4 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Sipronen Megyaszai Matilainen Mäkinen Kinnunen Einiö Hautaoja Kauppinen Yrjänen Takala Aaltonen Ranki Ijäs Hytönen Jaakonsaari Turpeinen Alatalo Viitanen Hiltunen Ahola Saarinen Jääskeläinen Kurkikangas Kosonen Aallonen Metra Kartano Kyllinen Jääskeläinen Grönholm Sipilä

Markus Daniel Nico Jarno Teuvo Niko Markus Pyry Roope Jose Julius Ville Janne Tuukka Jukka Mikko Pieti Joonas Aleksi Timi Sami Pietari Atte Eero Henri Ulvis Aleksi Miro Patrik Roope Osku

Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers

22 24 25 24 11 12 25 20 24 21 24 24 18 21 10 24 14 16 16 26 4 24 9 25 17 4 3 2 1 19 8

11 10 15 8 12 12 7 7 7 7 3 2 2 4 4 2 2 1 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

18 13 7 13 7 4 7 5 4 3 5 3 3 0 0 2 2 3 4 2 1 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0

29 23 22 21 19 16 14 12 11 10 8 5 5 4 4 4 4 4 4 3 2 2 1 1 0 0 0 0 0 0 0

16 8 6 14 6 2 2 2 4 2 10 4 10 0 0 4 8 11 2 10 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 4

Rintala Lund Iskanius Remes

Toni Joakim Miika Christian

Tiikerit Tiikerit Tiikerit Tiikerit

25 21 26 24

22 15 9 11

11 12 11 7

33 27 20 18

6 12 16 2

37

Laurila Lindroos Salo Palin Salonen Loippo Budde Laakso Tarkkanen Kallio Kokljuschkin Lomakin Keskinen Jaanus Kantanen Kuisma Beijar Sipilä Laitinen Ylikojola Mäkelä

Niklas Yannick Juuso Tomi Janne Leevi Karri Kalle Robert Emil Mattias Joni Joel Janne Teemu Niklas Jens Nemo Leevi Mikko Arttu

Tiikerit Tiikerit Tiikerit Tiikerit Tiikerit Tiikerit Tiikerit Tiikerit Tiikerit Tiikerit Tiikerit Tiikerit Tiikerit Tiikerit Tiikerit Tiikerit Tiikerit Tiikerit Tiikerit Tiikerit Tiikerit

26 26 26 26 26 23 25 19 26 13 26 26 9 4 15 26 26 26 1 4 15

7 3 12 10 2 1 2 4 3 2 2 0 2 2 1 0 0 0 0 0 0

10 14 4 2 5 6 4 1 2 3 3 3 0 0 1 1 0 0 0 0 0

17 17 16 12 7 7 6 5 5 5 5 3 2 2 2 1 0 0 0 0 0

6 11 4 2 27 0 2 4 4 0 2 6 0 0 7 2 0 0 0 2 4

Kailiala Hautaniemi Hirvisuo Vesterinen Forsman Hoikkanen Salminen Stenfors Jalo Laaksonen Kinnunen Hyytiäinen Alin Storgårds Laine Ojala

Miko Mikko Ville Waltteri Juuso Janne Toni Lauri Eero Nikolas Olli Jani Juuso Erik Ville-Martti Tuomas

TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS

25 26 26 26 26 25 22 26 11 22 26 26 26 25 26 21

33 22 18 16 17 13 10 8 4 6 5 6 3 3 4 3

18 21 15 11 7 9 11 13 12 6 7 4 7 7 4 4

51 43 33 27 24 22 21 21 16 12 12 10 10 10 8 7

2 2 0 10 10 4 4 14 4 0 4 2 8 8 4 2

38

Nurminen Salminen Kanervisto Fälden Kuisma Varjokumpu Ollikainen Leino Kuutsa

Janne Tino Tatu Oskari Olli Juuso Aaro Gabriel Eero

TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS

26 26 24 25 26 2 1 1 1

3 3 3 0 0 0 0 0 0

3 3 3 1 0 0 0 0 0

6 6 6 1 0 0 0 0 0

2 7 8 0 0 0 0 0 0

Ahokas Tuononen Simonen Hakola Harle Venäläinen Sivula Taskinen Juvonen Koistinen Ojala Väänänen Keränen Lintu Rissanen Kauhanen Kyllönen Soininen Kärkkäinen Uurtio Kunnap Eskelinen Kärkkäinen Kokkola Ruotsalainen Laukkanen Tuononen

Aleksi Riku Topias Jesper Teemu Viljami Erno Olli Eetu Jere Miska Roni Kalle Ari Mika Jesper Olli Mirko Samu Niko Lauri Niko Jussi Joona Joel Jarno Roni

Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot

25 26 26 20 26 24 20 26 16 26 25 16 24 25 24 7 25 21 13 22 24 10 9 7 2 1 19

11 12 10 9 6 4 4 2 6 4 2 3 2 2 3 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

16 13 8 3 3 4 4 6 1 3 5 1 2 2 0 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0

27 25 18 12 9 8 8 8 7 7 7 4 4 4 3 3 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0

2 10 11 2 4 2 6 8 0 10 0 6 10 29 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 2

Erikoistilanteet ja plusmiinustilasto Ylivoimamaalit joukkueittain

Maalipörssi Johansson Johansson Kainulainen Kainulainen Kailiala Salin Rantala Kotilainen Sieppi Koljonen Iiskola

Sami Henri Justus Valtteri Miko Eemeli Joona Peter Joni-Arttu Perttu Tuomas

Seura Classic Nokian KrP Oilers Indians TPS Classic Nokian KrP Happee SPV LASB Oilers

O 26 26 26 26 25 26 25 22 25 26 26

M 44 37 35 33 33 32 30 29 29 28 25

O 25 26 26 22 26 26 26 26 24 26 26

S 34 32 30 29 28 27 26 26 24 24 23

Syöttöpörssi Rantala Koski Johansson Kotilainen Iiskola Salin Johansson Jonaeson Kainulainen Markkola Piha

Joona Sami Sami Peter Tuomas Eemeli Henri Nico Rasmus Markus Jussi

Nokian KrP SPV Classic Happee Oilers Classic Nokian KrP Nokian KrP Oilers Oilers Classic

Pahat pojat Arkkila Kotilainen Kukkola Kivilehto Harjula Lintu Haukkala Salonen Markelin Kainulainen

Olli Peter Jani Juha Eero Ari Konsta Janne Rasmus Rasmus

Indians Happee EräViikingit Classic Indians Welhot SPV Tiikerit Oilers Oilers

O 25 22 24 26 22 25 26 26 11 24

Min 37 31 31 31 29 29 27 27 25 22

EräViikingit Steelers Oilers Indians Happee Nokian KrP OLS SPV Classic Tiikerit TPS LASB Welhot Jymy Yhteensä

26 25 23 22 21 21 19 19 18 18 17 15 14 11 269

Alivoimamaalit Sukunimi Heikkinen Laine 28 pelaajaa

Etunimi Juuso Ville-Martti

Seura Happee TPS

O 26 26

M 2 2 1

Alivoimamaalit joukkueittain TPS

6

Happee

5

Steelers

4

Nokian KrP

3

Oilers

3

Classic

2

LASB

2

Tiikerit

2

EräViikingit

1

Indians

1

OLS

1

SPV

1

Welhot

1

Jymy

0

Yhteensä

32

Ylivoimamaalit Kainulainen Lund Iiskola Kainulainen Jonaeson Sieppi Salmi Forsman Johansson

Valtteri Joakim Tuomas Justus Nico Joni-Arttu Markus Juuso Sami

Indians Tiikerit Oilers Oilers Nokian KrP SPV EräViikingit TPS Classic

O 26 21 26 26 26 25 25 26 26

M 10 8 7 7 7 7 7 6 5

39

Maalit ilman maalivahtia

Jatkoaikamaalit

Salmi

Markus

EräViikingit

3

Tuononen

Riku

Welhot

3

Lastikka

Ville

Classic

2

Ailio

Tuure

LASB

2

Laiti

Niko

Indians

1

Alaluusua

Samuli

Indians

2

Bolliger

Silvan

Happee

1

Johansson

Henri

Nokian KrP

2

Iiskola

Tuomas

Oilers

1

Kainulainen

Valtteri

Indians

2

Kainulainen

Valtteri

Indians

1

Koljonen

Perttu

LASB

2

Kuusela

Ville-Pertti

SPV

1

Kuusela

Ville-Pertti

SPV

2

Laasonen

Roni

Happee

1

Rantala

Joona

Nokian KrP

2

Laitila

Alpo

Classic

1

Tiira

Matias

OLS

2

Markkola

Markus

Oilers

1

Wikstedt

Olli

OLS

2

Salo

Juuso

Tiikerit

1

34 pelaajaa

M

1

Voittomaalit rrangaistuslaukauskisoissa

Maalit tyhjään maaliin

M M

Harle

Teemu

Welhot

1

Heikkilä

Oskari

Classic

4

Iiskola

Heikki

Oilers

1

Kotilainen

Peter

Happee

3

Kailiala

Miko

TPS

1

Surakka

Joonatan

LASB

3

Kanervisto

Tatu

TPS

1

Iiskola

Heikki

Oilers

2

Kantanen

Teemu

Tiikerit

1

Johansson

Henri

Nokian KrP

2

Kokljuschkin

Mattias

Tiikerit

1

Jonaeson

Nico

Nokian KrP

2

Kotilainen

Peter

Happee

1

Keskinen

Juuso

SPV

2

Pelto-Arvo

Jukka-Pekka

SPV

1

Kukko

Joona

Jymy

2

Rosendahl

Tommi

EräViikingit

1

Nivala

Tino

LASB

2

Salin

Eemeli

Classic

1

Roth

Anton

Nokian KrP

2

Tarkkanen

Robert

Tiikerit

1

Salin

Eemeli

Classic

2

Välitalo

Anssi

OLS

1

Sieppi

Joni-Arttu

SPV

2

Sipronen

Markus

Steelers

2

Vesterinen

Waltteri

TPS

2

41 pelaajaa

Maalivahtien nollapelit

1

Voittomaalit

Lkm Kainulainen

Santeri

EräViikingit

1

Kirvesniemi

Mikko

Indians

1

Kronqvist

Anton

SPV

1

M

Kuisma

Olli

TPS

1

Kailiala

Miko

TPS

6

Pohjonen

Santeri

LASB

1

Salin

Eemeli

Classic

6

Strandberg

Santtu

EräViikingit

1

Johansson

Sami

Classic

5

Kotilainen

Peter

Happee

4

Iiskola

Heikki

Oilers

3

Kainulainen

Rasmus

Oilers

3

Kovanen

Joonatan

Nokian KrP

3

Laasonen

Roni

Happee

3

Lindholm

Joonatan

EräViikingit

3

Mattila

Jere

Nokian KrP

3

Salmi

Markus

EräViikingit

3

Salo

Teppo

Indians

3

Sieppi

Joni-Arttu

SPV

3

Surakka

Joonatan

LASB

3

Vesterinen

Waltteri

TPS

3

28 pelaajaa

40

2

Torjutut rangaistuslaukaukset

Plusmiinustilasto O

+

-

Yht.

Sipilä

Nemo

Tiikerit

Lkm 5

Johansson

Sami

Classic

26

98

36

62

Toriseva

Lassi

Classic

4

Salo

Nico

Classic

20

80

19

61

Pohjonen

Santeri

LASB

3

Salin

Eemeli

Classic

26

94

38

56

Strandberg

Santtu

EräViikingit

3

Rantala

Joona

Nokian KrP

25

88

44

44

Kirvesniemi

Mikko

Indians

2

Johansson

Henri

Nokian KrP

26

88

46

42

Kosonen

Eero

Steelers

2

Suomela

Antti

Oilers

25

76

36

40

Kuisma

Olli

TPS

2

Kainulainen

Justus

Oilers

26

75

36

39

Laakso

Markus

Happee

2

Jonaeson

Nico

Nokian KrP

26

85

47

38

Lallukka

Ossi

Jymy

2

Kailiala

Miko

TPS

25

76

38

38

Sillanpää

Oskar

Classic

2

Krumins

Morics

Nokian KrP

24

74

36

38

Tuomala

Miro

Nokian KrP

2

Pulkkinen

Jere

Classic

20

70

32

38

Tuononen

Roni

Welhot

2

Leikkanen

Mikko

Classic

20

69

31

38

Hassinen

Miko

Happee

1

Stenfors

Lauri

TPS

26

67

30

37

Hasu

Rasmus

SPV

1

Markkola

Markus

Oilers

26

71

35

36

Jokisalo

Juuso

Indians

1

Veikkola

Matias

Oilers

23

69

34

35

Kivilompolo

Vinski

OLS

1

Salo

Tuukka

Classic

26

54

19

35

Kronqvist

Anton

SPV

1

Henttonen

Joni

Nokian KrP

23

72

38

34

Kunnap

Lauri

Welhot

1

Storgårds

Erik

TPS

25

61

27

34

Nordström

Niko

Oilers

1

Hirvisuo

Ville

TPS

26

70

37

33

Ripatti

Antti

LASB

1

Lindfors

Santeri

Oilers

26

63

33

30

Kainulainen

Rasmus

Oilers

24

67

38

29

Lahti

Joel

Happee

26

75

47

28

Lamminen

Janne

Classic

23

64

36

28

Lindfors

Jesperi

Oilers

26

63

35

28

Lkm

Salminen

Toni

TPS

22

53

28

25

Tuomas

Oilers

26

63

39

24

Rangaistuslaukausmaalit Kailiala

Miko

TPS

4

Iiskola

Hankkio

Jari

SPV

4

Hautaniemi

Mikko

TPS

26

58

34

24

Jussi

Classic

26

63

40

23

Johansson

Sami

Classic

2

Piha

Kainulainen

Valtteri

Indians

2

Kainulainen

Valtteri

Indians

26

67

45

22

2

Alin

Juuso

TPS

26

45

23

22

Eemeli

Classic

26

43

21

22

Santanen

Mikko

Nokian KrP

Kotilainen

Peter

Happee

1

Akola

Salmi

Markus

EräViikingit

1

Jalo

Eero

TPS

11

33

11

22

Niko

Indians

25

57

36

21

Pelto-Arvo

Jukka-Pekka

SPV

1

Laiti

Iiskola

Heikki

Oilers

1

Mustonen

Tuomas

SPV

26

57

36

21

Oskari

Classic

24

52

31

21

Laiti

Niko

Indians

1

Heikkilä

Niskanen

Sami

Indians

1

Iiskola

Heikki

Oilers

22

50

29

21

Janne

TPS

26

45

24

21

Laurila

Niklas

Tiikerit

1

Nurminen

Einiö

Niko

Steelers

1

Laakso

Mikko

Nokian KrP

26

59

39

20

1

Kovanen

Joonatan

Nokian KrP

25

58

38

20

Waltteri

TPS

26

57

37

20

Veteläinen

Asla

OLS

Puntanen

Eetu

Jymy

1

Vesterinen

Lankinen

Iiro

Happee

1

Talvitie

Ilari

Oilers

25

47

27

20

Jami

Happee

15

42

22

20

Niinikoski

Juho

EräViikingit

1

Manninen

Harle

Teemu

Welhot

1

Koski

Sami

SPV

26

69

50

19

Aaro

Indians

13

39

20

19

Koskinen

Albert

Classic

1

Astala

Sivula

Erno

Welhot

1

Kotilainen

Peter

Happee

22

63

45

18

Eetu

Classic

26

42

24

18

Karjanlahti

Eemeli

SPV

1

Sikkinen

Tarkkanen

Robert

Tiikerit

1

Haukkala

Konsta

SPV

26

55

38

17

Liponen

Vili

Nokian KrP

26

52

35

17

Junkkarinen

Jonne

Happee

17

47

30

17

Mattila

Jere

Nokian KrP

26

56

40

16

Urmas

Henri

SPV

24

54

38

16

41

Westend Indiansin kapteeni Valtteri Kainulainen oli vaarallisimmillaan ylivoimalla.

Kivilehto

Juha

Classic

26

54

38

16

Paulaharju

Simo

Nokian KrP

26

36

25

11

Estovirta

Tomas

Nokian KrP

25

28

12

16

Helin

Aaro

Classic

26

33

22

11

Minkkinen

Matti

Happee

15

23

7

16

Myllymäki

Henri

SPV

13

28

17

11

Harjula

Tuomas

Indians

23

51

36

15

Pesu

Eino

Oilers

24

26

15

11

Siekkinen

Kaapo

Happee

21

47

32

15

Holopainen

Riku

Oilers

17

25

14

11

Nyman

Alexander

Oilers

25

44

29

15

Laitila

Alpo

Classic

20

20

9

11

Laaksonen

Nikolas

TPS

22

33

18

15

Laasonen

Roni

Happee

23

53

43

10

Kotilainen

Paul

Happee

24

60

46

14

Suhanto

Eppu

Happee

26

52

42

10

Hakonen

Petri

SPV

21

44

30

14

Lastikka

Ville

Classic

26

61

52

9

Alkki

Lauri

Nokian KrP

26

39

25

14

Arkkila

Olli

Indians

25

45

36

9

Hoikkanen

Janne

TPS

25

38

24

14

Heikkinen

Juuso

Happee

26

49

41

8

Sieppi

Joni-Arttu

SPV

25

46

33

13

Forsman

Juuso

TPS

26

37

29

8

Hankkio

Jari

SPV

18

35

22

13

Sorvali

Eetu

EräViikingit

26

34

26

8

Juuranto

Matias

Oilers

16

27

14

13

Rosendahl

Tommi

EräViikingit

13

24

16

8

Laine

Ville-Martti

TPS

26

23

10

13

Viitakoski

Valtteri

Nokian KrP

13

19

11

8

Pelto-Arvo

Jukka-Pekka

SPV

25

59

47

12

Hyytiäinen

Jani

TPS

26

17

9

8

Autio

Janne

SPV

21

42

30

12

Markelin

Rasmus

Oilers

11

11

3

8

Kotovaara

Lassi

Happee

18

39

27

12

Lindstedt

Tino

Nokian KrP

12

11

3

8

Tykkyläinen

Konsta

Classic

21

35

23

12

Silvonen

Jesper

Oilers

16

9

1

8

Pfitzner

Casper

Oilers

23

34

22

12

Salmi

Markus

EräViikingit

25

52

45

7

Ukkonen

Eemil

Happee

25

53

42

11

Lehto

Kosti

OLS

22

30

23

7

Heikkilä

Jeri

SPV

26

48

37

11

Kanervisto

Tatu

TPS

24

26

19

7

Lankinen

Iiro

Happee

25

48

37

11

Harjula

Eero

Indians

22

20

13

7

Bolliger

Silvan

Happee

21

47

36

11

Ojala

Tuomas

TPS

21

15

8

7

42

Tenho

Oskari

Nokian KrP

11

14

7

7

Kallio

Emil

Tiikerit

13

11

11

0

Jokela

Olli

Oilers

19

14

7

7

Woivalin

Juuso

Classic

10

6

6

0

Karvonen

Valte

OLS

25

48

42

6

Junkkari

Jonatan

Indians

12

3

3

0

Alatorvinen

Joona

OLS

20

25

19

6

Rissanen

Aarne

EräViikingit

9

2

2

0

Juuti

Jasper

Oilers

23

21

15

6

Wikström

Roope

Nokian KrP

6

2

2

0

Roth

Anton

Nokian KrP

25

21

15

6

Laukkanen

Jarno

Welhot

1

1

1

0

Kilpi

Otto

Classic

11

7

1

6

Jääskeläinen

Pietari

Steelers

24

0

0

0

Laakso

Markus

Happee

25

7

1

6

Pohjonen

Santeri

LASB

25

0

0

0

Juselius

Marko

EräViikingit

25

38

33

5

Toriseva

Lassi

Classic

24

0

0

0

Kouvonen

Jalo

Nokian KrP

21

28

23

5

Kosonen

Eero

Steelers

25

0

0

0

Virrankari

Olli-Matti

OLS

26

46

42

4

Hassinen

Miko

Happee

25

0

0

0

Jalonen

Ossi

EräViikingit

23

38

34

4

Kanerva

Jesse

Nokian KrP

26

0

0

0

Mäkinen

Miska

LASB

18

37

33

4

Ilmivalta

Topias

Oilers

1

0

0

0

Koskinen

Ossi

Indians

26

34

30

4

Salokangas

Julius

LASB

1

0

0

0

Viitala

Lauri

Happee

25

26

22

4

Ollikainen

Aaro

TPS

1

0

0

0

Salminen

Tino

TPS

26

19

15

4

Jääskeläinen

Patrik

Steelers

1

0

0

0

Vaajala

Matias

Classic

22

14

10

4

Karjanlahti

Eero

SPV

1

0

0

0

Karjanlahti

Eemeli

SPV

14

10

6

4

Heinonen

Valtteri

Oilers

1

0

0

0

Summanen

Miko

Oilers

14

9

5

4

Uusi-Laitila

Santeri

SPV

1

0

0

0

Niskanen

Sami

Indians

25

42

39

3

Kuusela

Aaro

Oilers

1

0

0

0

Lokasaari

Aapo

SPV

26

34

31

3

Korhonen

Teemu

LASB

1

0

0

0

Palvaila

Lauri

LASB

20

32

29

3

Leino

Gabriel

TPS

1

0

0

0

Kinnunen

Olli

TPS

26

25

22

3

Kuutsa

Eero

TPS

1

0

0

0

Santanen

Mikko

Nokian KrP

19

20

17

3

Aymard

Arno

EräViikingit

1

0

0

0

Eklund

Emil

Nokian KrP

21

13

10

3

Laitinen

Leevi

Tiikerit

1

0

0

0

Lippojoki

Aatu

EräViikingit

21

13

10

3

Hannula

Hannes

Jymy

2

0

0

0

Kareinen

Miikka

Indians

11

10

7

3

Haapala

Otto

SPV

2

0

0

0

Lehto

Julius

LASB

7

6

3

3

Varjokumpu

Juuso

TPS

2

0

0

0

Luoto

Elmo

Nokian KrP

12

6

3

3

Helin

Niilo

Classic

2

0

0

0

Pekari

Elias

Oilers

19

6

3

3

Kyllinen

Miro

Steelers

2

0

0

0

Tuomala

Miro

Nokian KrP

26

5

2

3

Vähäkangas

Johannes

Oilers

2

0

0

0

Hakanen

Riku

SPV

12

15

13

2

Laine

Valtteri

Happee

2

0

0

0

Syvänen

Juho

Classic

22

6

4

2

Auvinen

Otso

Classic

2

0

0

0

Silfsten

Henri

LASB

8

4

2

2

Ritaranta

Aapo

SPV

2

0

0

0

Kivioja

Tuukka

OLS

26

47

46

1

Ojala

Touko

EräViikingit

2

0

0

0

Moilanen

Mika

EräViikingit

25

42

41

1

Kartano

Aleksi

Steelers

3

0

0

0

Kapanen

Lauri

EräViikingit

15

27

26

1

Kurronen

Otto

OLS

4

0

0

0

Strandberg

Santtu

EräViikingit

24

16

15

1

Metra

Ulvis

Steelers

4

0

0

0

Holopainen

Jyrki

SPV

5

13

12

1

Pokela

Matias

Jymy

5

0

0

0

Auroila

Jukkapekka

LASB

21

12

11

1

Ainola

Aki

LASB

7

0

0

0

Liikka

Saku

Happee

18

11

10

1

Jokisalo

Juuso

Indians

7

0

0

0

Koskinen

Albert

Classic

9

10

9

1

Kärkkäinen

Jussi

Welhot

9

0

0

0

Heiskanen

Mika

OLS

6

3

2

1

Peltola

Aleksi

Nokian KrP

10

0

0

0

Rauhala

Jani

Oilers

4

3

2

1

Honko

Valtteri

SPV

10

0

0

0

Tuononen

Roni

Welhot

19

3

2

1

Tammiranta

Aaro

SPV

12

0

0

0

Siira

Elias

Nokian KrP

5

2

1

1

Ripatti

Antti

LASB

19

0

0

0

Savolainen

Sami

Nokian KrP

5

2

1

1

Hopsu

Severi

Indians

19

0

0

0

Kerola

Jacob

EräViikingit

8

2

1

1

Mutka

Roope

Jymy

21

0

0

0

Larte

Joona

Oilers

2

1

0

1

Kunnap

Lauri

Welhot

24

0

0

0

Nordström

Niko

Oilers

26

1

0

1

Kronqvist

Anton

SPV

25

0

0

0

Nivala

Tino

LASB

26

52

52

0

Beijar

Jens

Tiikerit

26

0

0

0

Surakka

Joonatan

LASB

26

51

51

0

Kirvesniemi

Mikko

Indians

26

0

0

0

Majalahti

Mika

EräViikingit

15

12

12

0

Kuisma

Olli

TPS

26

0

0

0

Rantaniemi

Aapo

OLS

12

12

12

0

Sipilä

Nemo

Tiikerit

26

0

0

0

43

Rantaniemi

Iiro

OLS

26

0

0

0

Kokkola

Joona

Welhot

7

1

5

-4

Sillanpää

Oskar

Classic

26

0

0

0

Stenberg

Henri

LASB

19

12

17

-5

Salo

Teppo

Indians

25

35

36

-1

Auvinen

Jasper

Indians

21

5

10

-5

Alaluusua

Samuli

Indians

25

33

34

-1

Aallonen

Henri

Steelers

17

4

9

-5

Nykänen

Eetu

Indians

16

24

25

-1

Tynkkynen

Jonatan

Jymy

5

1

6

-5

Puska

Perttu

Indians

24

20

21

-1

Ailio

Tuure

LASB

26

46

52

-6

Laine

Lauri

EräViikingit

22

18

19

-1

Wiander

Tommi

OLS

26

46

52

-6

Lamminmäki

Martti

Jymy

8

12

13

-1

Keskinen

Juuso

SPV

26

37

43

-6

Hasu

Rasmus

SPV

13

6

7

-1

Toropainen

Santeri

Indians

19

29

35

-6

Kaltiainen

Joonas

Oilers

26

4

5

-1

Holappa

Niko-Petteri

OLS

18

27

33

-6

Kivilompolo

Vinski

OLS

26

3

4

-1

Arola

Jesse

LASB

26

26

32

-6

Lallukka

Ossi

Jymy

24

3

4

-1

Repo

Juho

SPV

24

26

32

-6

Tenhonen

Daniel

EräViikingit

2

1

2

-1

Nylund

Kevin

Indians

19

18

24

-6

Korhonen

Matti

LASB

1

1

2

-1

Kupela

Konsta

EräViikingit

16

9

15

-6

Savolainen

Oskari

EräViikingit

2

1

2

-1

Kokljuschkin

Mattias

Tiikerit

26

8

14

-6

Mettovaara

Mikko

OLS

2

1

2

-1

Sipilä

Mikko

EräViikingit

10

8

14

-6

Tenhonen

Benjamin

EräViikingit

4

1

2

-1

Junnila

Samuli

Indians

11

7

13

-6

Fälden

Oskari

TPS

25

0

1

-1

Kurkikangas

Atte

Steelers

9

5

11

-6

Koskela

Juuso

Jymy

2

0

1

-1

Sipilä

Osku

Steelers

8

5

11

-6

Ruotsalainen

Joel

Welhot

2

0

1

-1

Keskinen

Joel

Tiikerit

9

4

10

-6

Manninen

Eetu

Jymy

3

0

1

-1

Keskitalo

Kalle

OLS

8

3

9

-6

Kuusela

Ville-Pertti

SPV

26

51

53

-2

Aaltonen

Julius

Steelers

24

32

39

-7

Laitinen

Patrik

LASB

26

43

45

-2

Puolakka

Joni

LASB

21

30

37

-7

Aho

Tuomas

EräViikingit

25

38

40

-2

Budde

Karri

Tiikerit

25

28

35

-7

Lintula

Matias

SPV

26

35

37

-2

Ijäs

Janne

Steelers

18

23

30

-7

Lehkosuo

Otto

Indians

16

29

31

-2

Aarela

Ilmari

Happee

25

14

21

-7

Takala

Tomi

Jymy

14

8

10

-2

Jaakonsaari

Jukka

Steelers

10

11

18

-7

Jäppinen

Amos

Indians

15

5

7

-2

Lehtonen

Konsta

LASB

21

10

17

-7

Jaanus

Janne

Tiikerit

4

3

5

-2

Tornberg

Otso

OLS

5

1

8

-7

Ylikojola

Mikko

Tiikerit

4

1

3

-2

Loippo

Leevi

Tiikerit

23

13

21

-8

Pasanen

Rasmus

Indians

1

0

2

-2

Hirsikorpi

Mika

OLS

20

13

21

-8

Kangas

Topias

Happee

3

0

2

-2

Niinikoski

Juho

EräViikingit

25

12

20

-8

Pylväläinen

Arttu

Happee

5

0

2

-2

Grönfors

Samuli

Happee

26

11

19

-8

Koponen

Tony

SPV

15

0

2

-2

Kainulainen

Santeri

EräViikingit

25

11

19

-8

Pentikäinen

Miikka

LASB

26

43

46

-3

Salonen

Vesa

Jymy

13

3

11

-8

Lindholm

Joonatan

EräViikingit

26

42

45

-3

Takala

Jose

Steelers

21

26

35

-9

Näveri

Vili

LASB

26

42

45

-3

Ragovskis

Janis

LASB

26

26

35

-9

Tiira

Matias

OLS

15

24

27

-3

Sillanpää

Oliver

EräViikingit

26

25

34

-9

Kantanen

Teemu

Tiikerit

15

13

16

-3

Viitanen

Joonas

Steelers

16

22

31

-9

Latvala

Miika

SPV

19

10

13

-3

Räsänen

Juho

EräViikingit

24

21

30

-9

Järvinen

Perttu

EräViikingit

5

3

6

-3

Kinnunen

Teuvo

Steelers

11

19

28

-9

Ruonakangas

Riku

OLS

8

1

4

-3

Pollari

Miika

Jymy

20

18

27

-9

Karkulowski

Emil

LASB

4

0

3

-3

Vikstedt

Antti

OLS

23

17

26

-9

Koljonen

Perttu

LASB

26

48

52

-4

Hiltunen

Aleksi

Steelers

16

8

17

-9

Kukkola

Jani

EräViikingit

24

42

46

-4

Virtanen

Ville-Pekka

Happee

22

7

16

-9

Sorri

Juho

OLS

23

36

40

-4

Mäkelä

Arttu

Tiikerit

15

6

15

-9

Palomäki

Hannu

Jymy

22

35

39

-4

Vesanen

Juuso

LASB

22

5

14

-9

Laakso

Kalle

Tiikerit

19

11

15

-4

Kauppinen

Pyry

Steelers

20

22

32

-10

Haarala

Tino

Jymy

10

9

13

-4

Kuisma

Niklas

Tiikerit

26

16

26

-10

Turula

Veli-Pekka

EräViikingit

9

8

12

-4

Härkönen

Erik

Jymy

8

12

22

-10

Saarinen

Sami

Steelers

4

6

10

-4

Rautio

Petro

Jymy

17

11

21

-10

Kotka

Timi

LASB

12

2

6

-4

Saari

Arttu

Jymy

11

7

17

-10

Manninen

Eetu

Indians

12

2

6

-4

Grönholm

Roope

Steelers

19

5

15

-10

Kunelius

Jaska-Petteri

Happee

6

1

5

-4

Orste

Ralfs

LASB

24

3

13

-10

44

Taimisto

Tommi

Happee

22

2

12

-10

Ranki

Ville

Steelers

24

17

41

-24

Laurila

Niklas

Tiikerit

26

38

49

-11

Mäkinen

Jarno

Steelers

24

35

60

-25

Tarkkanen

Robert

Tiikerit

26

36

47

-11

Salonen

Janne

Tiikerit

26

34

59

-25

Wikstedt

Olli

OLS

22

33

44

-11

Juvonen

Eetu

Welhot

16

17

42

-25

Ijäs

Eetu

OLS

22

28

39

-11

Hakala

Tommi

Jymy

26

43

69

-26

Mäenpää

Matias

Jymy

20

19

30

-11

Järvikangas

Viljami

Jymy

26

32

58

-26

Salokangas

Tiitus

LASB

24

13

24

-11

Honkaniemi

Miikka

Jymy

23

21

47

-26

Hautaoja

Markus

Steelers

25

29

41

-12

Turpeinen

Mikko

Steelers

24

21

47

-26

Remes

Christian

Tiikerit

24

31

44

-13

Yrjänen

Roope

Steelers

24

23

50

-27

Huppunen

Jesse-Samuli

Indians

25

25

38

-13

Matilainen

Nico

Steelers

25

25

56

-31

Saarnio

Mikko

OLS

18

15

28

-13

Sivula

Erno

Welhot

20

18

49

-31

Kärkkäinen

Samu

Welhot

13

2

15

-13

Kyllönen

Olli

Welhot

25

4

35

-31

Veteläinen

Asla

OLS

24

35

49

-14

Rissanen

Mika

Welhot

24

9

41

-32

Salo

Juuso

Tiikerit

26

33

47

-14

Kukko

Arttu

Jymy

26

40

73

-33

Kauppila

Oskari

Jymy

25

29

43

-14

Megyaszai

Daniel

Steelers

24

26

60

-34

Ahola

Timi

Steelers

26

24

38

-14

Uurtio

Niko

Welhot

22

8

44

-36

Lomakin

Joni

Tiikerit

26

17

31

-14

Taskinen

Olli

Welhot

26

21

58

-37

Välitalo

Anssi

OLS

17

15

29

-14

Harle

Teemu

Welhot

26

22

60

-38

Soininen

Mirko

Welhot

21

6

20

-14

Ojala

Miska

Welhot

25

20

58

-38

Eskelinen

Niko

Welhot

10

2

16

-14

Lintu

Ari

Welhot

25

14

53

-39

Hytönen

Tuukka

Steelers

21

8

23

-15

Venäläinen

Viljami

Welhot

24

15

57

-42

Kauhanen

Jesper

Welhot

7

7

22

-15

Ahokas

Aleksi

Welhot

25

33

78

-45

Sipronen

Markus

Steelers

22

34

50

-16

Koistinen

Jere

Welhot

26

18

67

-49

Iskanius

Miika

Tiikerit

26

34

50

-16

Tuononen

Riku

Welhot

26

32

86

-54

Lindroos

Yannick

Tiikerit

26

31

47

-16

Simonen

Topias

Welhot

26

28

82

-54

Rynnäs

Ville-Pekka

Jymy

26

29

45

-16

Puntanen

Eetu

Jymy

19

20

37

-17

Määttä

Salomo

Jymy

18

19

36

-17

Väänänen

Roni

Welhot

16

17

34

-17

Tiira

Lauri

OLS

19

15

32

-17

Lassila

Jussi

Jymy

10

3

20

-17

SPV

262 199

Koronakauden kotiotteluiden yleisökeskiarvot

Ainoa

Luka

EräViikingit

25

26

44

-18

LASB

Alatalo

Pieti

Steelers

14

12

30

-18

TPS

190 166

Kvist

Niko

OLS

25

22

41

-19

OLS

Einiö

Niko

Steelers

12

15

35

-20

Nokian KrP

152 149

Kukko

Joona

Jymy

25

38

59

-21

Classic

Rintala

Toni

Tiikerit

25

37

58

-21

Oilers

140 138

Saarela

Miko

Jymy

25

33

54

-21

Steelers

Palin

Tomi

Tiikerit

26

26

47

-21

Happee

136

-21

Welhot

125 106

Lillas

Didrik

Jymy

24

20

41

Hakola

Jesper

Welhot

20

18

39

-21

Jymy

Perälä

Niko-Arttu

Jymy

18

25

47

-22

EräViikingit

98 98

Niemelä

Petri

OLS

26

22

45

-23

Indians

Hämäläinen

Petteri

Jymy

24

20

43

-23

Tiikerit

82

Yhteensä

146

Keränen

Kalle

Welhot

24

8

31

-23

Lund

Joakim

Tiikerit

21

25

49

-24

45

Pudotuspelit

Pudotuspelien pistepörssi Yleisöä

Puolivälierät (paras seitsemästä): 05.03.2021 07.03.2021 09.03.2021 11.03.2021 13.03.2021

Classic LASB LASB Classic Classic LASB LASB Classic Classic LASB Classic välieriin voitoin 4-1.

13 7 8 2 4

-

4 3 2 9 3

1 6 1 1 1

04.03.2021 06.03.2021 08.03.2021 10.03.2021 12.03.2021

Oilers Indians Indians Oilers Oilers Indians Indians Oilers Oilers Indians Oilers välieriin voitoin 4-1.

5 4 5 5 7

-

4 6 4 3 6

1 1 1 1 1

05.03.2021 07.03.2021 09.03.2021 11.03.2021 13.03.2021

TPS SPV SPV TPS TPS SPV SPV TPS TPS SPV TPS välieriin voitoin 4-1.

2 4 10 2 5

-

3 8 2 3 4

05.03.2021 07.03.2021 09.03.2021 11.03.2021 13.03.2021 15.03.2021 17.03.2021

Nokian KrP Happee Happee Nokian KrP Nokian KrP Happee Happee Nokian KrP Nokian KrP Happee Happee Nokian KrP Nokian KrP Happee Nokian KrP välieriin voitoin 4-3.

5 2 0 3 6 1 8

-

6 5 9 2 5 2 3

Classic Nokian KrP Nokian KrP Classic Classic Nokian KrP Nokian KrP Classic Classic Nokian KrP Nokian KrP Classic Classic Nokian KrP Classic finaaleihin voitoin 4-3.

5 7 5 6 3 2 10

-

4 5 4 5 4 7 4

Oilers TPS TPS Oilers Oilers TPS TPS Oilers Oilers TPS TPS Oilers Oilers finaaleihin voitoin 4-2.

6 2 4 5 2 2

-

5 6 5 9 5 3

TPS Nokian KrP Nokian KrP voitti pronssia.

3

-

5

1

Classic Oilers Oilers Classic Classic Oilers Oilers Classic Classic mestari voitoin 4-0.

9 1 5 3

-

1 6 3 8

1 1 1 1

Välierät (paras seitsemästä): 20.03.2021 22.03.2021 24.03.2021 26.03.2021 28.03.2021 30.03.2021 01.04.2021

19.03.2021 22.03.2021 24.03.2021 26.03.2021 28.03.2021 30.03.2021

Pronssiottelu: 05.04.2021

Finaalit: 05.04.2021 08.04.2021 09.04.2021 11.04.2021

ja ja

ja

ja

ja ja

ja ja

ja

1 9 1 9 1

1 1 1 1 1 1 1

Johansson Salin Rantala Johansson Kainulainen Laakso Hautaniemi Kainulainen Markkola Kotilainen Iiskola Leikkanen Lastikka Salo Jonaeson Sikkinen Kailiala Viitakoski Heikkilä Lindfors Astala Suomela Kotilainen Lindfors Vesterinen Laasonen Hoikkanen Hirvisuo Forsman Salo Salminen

Sami Eemeli Joona Henri Rasmus Mikko Mikko Justus Markus Peter Tuomas Mikko Ville Nico Nico Eetu Miko Valtteri Oskari Santeri Aaro Antti Paul Jesperi Waltteri Roni Janne Ville Juuso Tuukka Toni

Classic Classic Nokian KrP Nokian KrP Oilers Nokian KrP TPS Oilers Oilers Happee Oilers Classic Classic Classic Nokian KrP Classic TPS Nokian KrP Classic Oilers Indians Oilers Happee Oilers TPS Happee TPS TPS TPS Classic TPS

O 16 16 15 15 14 15 12 15 15 7 15 16 16 16 15 16 12 13 16 15 5 15 7 15 12 6 12 12 12 16 12

M 31 20 16 10 6 12 11 14 8 10 6 10 4 4 4 6 6 6 2 7 6 6 3 5 4 4 2 2 7 5 5

S 18 15 6 11 14 7 8 4 10 7 11 6 11 9 8 5 4 4 8 2 3 3 6 3 4 4 6 6 0 2 2

P 49 35 22 21 20 19 19 18 18 17 17 16 15 13 12 11 10 10 10 9 9 9 9 8 8 8 8 8 7 7 7

J 2 2 2 0 11 4 6 4 6 4 22 2 4 2 2 0 0 4 7 12 0 2 6 4 4 29 2 4 0 0 2

1 1 1 1 1 1 1

1 1 1 1 1 1

Rasmus Kainulainen nousi pudotuspeleissä Oilersin tehokkaimmaksi.

46

Laitila Sieppi Stenfors Piha Arola Manninen Puska Koljonen Pulkkinen Kovanen Kouvonen Lamminen Niskanen Pfitzner Helin Liponen Kainulainen Laaksonen Pesu Iiskola Henttonen Kinnunen Jalo Nivala Laine Lahti Veikkola Akola Alkki Nurminen Harjula Storgårds Junnila Pelto-Arvo Kotovaara Junkkarinen Salokangas Tykkyläinen Kivilehto Siekkinen Nylund Alin Lehkosuo Surakka Rauhala Keskinen Korhonen Paulaharju Estovirta Koskinen Krumins Hankkio Salminen Hyytiäinen Laitinen Ailio Eklund Mattila Lokasaari Kuusela Lintula Salo Haukkala Alaluusua

Alpo Joni-Arttu Lauri Jussi Jesse Jami Perttu Perttu Jere Joonatan Jalo Janne Sami Casper Aaro Vili Valtteri Nikolas Eino Heikki Joni Olli Eero Tino Ville-Martti Joel Matias Eemeli Lauri Janne Tuomas Erik Samuli Jukka-Pekka Lassi Jonne Tiitus Konsta Juha Kaapo Kevin Juuso Otto Joonatan Jani Juuso Matti Simo Tomas Ossi Morics Jari Tino Jani Patrik Tuure Emil Jere Aapo Ville-Pertti Matias Teppo Konsta Samuli

Classic SPV TPS Classic LASB Happee Indians LASB Classic Nokian KrP Nokian KrP Classic Indians Oilers Classic Nokian KrP Indians TPS Oilers Oilers Nokian KrP TPS TPS LASB TPS Happee Oilers Classic Nokian KrP TPS Indians TPS Indians SPV Happee Happee LASB Classic Classic Happee Indians TPS Indians LASB Oilers SPV LASB Nokian KrP Nokian KrP Indians Nokian KrP SPV TPS TPS LASB LASB Nokian KrP Nokian KrP SPV SPV SPV Indians SPV Indians

16 5 11 15 5 7 5 5 13 15 15 16 5 15 16 15 5 12 15 14 15 12 4 5 11 7 15 16 15 12 5 12 5 5 7 6 5 16 15 7 5 12 5 5 15 5 5 15 15 5 15 5 12 11 5 5 15 15 5 5 5 5 5 5

5 3 3 3 5 4 4 3 3 2 1 5 4 4 3 3 3 3 2 2 1 3 3 2 2 1 1 1 1 1 0 0 3 3 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0

2 4 4 4 1 2 2 3 3 4 5 0 1 1 2 2 2 2 3 3 4 1 1 2 2 3 3 3 3 3 4 4 0 0 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2

7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

7 0 0 2 0 0 0 0 2 2 0 6 0 8 0 0 4 4 0 6 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 0 4 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 0 0 2 2 4 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 4 6 0 2

Roth Mustonen Pentikäinen Tenho Koski Urmas Aarela Grönfors Talvitie Latvala Puolakka Vaajala Suhanto Laakso Laiti Lehtonen Näveri Kaltiainen Repo Ojala Huppunen Toriseva Koskinen Sillanpää Kilpi Woivalin Syvänen Auvinen Hassinen Virtanen Minkkinen Bolliger Taimisto Liikka Pylväläinen Kirvesniemi Harjula Auvinen Jokisalo Manninen Arkkila Ripatti Pohjonen Kotka Auroila Ragovskis Orste Stenberg Kanerva Santanen Peltola Nordström Juuti Pekari Juuranto Jokela Silvonen Markelin Hasu Kronqvist Koponen Autio Heikkilä Tammiranta Karjanlahti

Anton Tuomas Miikka Oskari Sami Henri Ilmari Samuli Ilari Miika Joni Matias Eppu Markus Niko Konsta Vili Joonas Juho Tuomas Jesse-Samuli Lassi Albert Oskar Otto Juuso Juho Otso Miko Ville-Pekka Matti Silvan Tommi Saku Arttu Mikko Eero Jasper Juuso Eetu Olli Antti Santeri Timi Jukkapekka Janis Ralfs Henri Jesse Mikko Aleksi Niko Jasper Elias Matias Olli Jesper Rasmus Rasmus Anton Tony Janne Jeri Aaro Eemeli

Nokian KrP SPV LASB Nokian KrP SPV SPV Happee Happee Oilers SPV LASB Classic Happee Happee Indians LASB LASB Oilers SPV TPS Indians Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Happee Happee Happee Happee Happee Happee Happee Indians Indians Indians Indians Indians Indians LASB LASB LASB LASB LASB LASB LASB Nokian KrP Nokian KrP Nokian KrP Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers SPV SPV SPV SPV SPV SPV SPV

15 5 5 14 5 5 7 7 15 5 5 15 7 7 5 5 5 15 5 8 5 16 16 15 4 1 1 1 7 6 5 5 4 2 1 5 5 5 5 4 1 5 5 5 5 5 4 1 15 15 3 15 15 12 12 10 9 3 5 5 5 5 5 4 3

0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 0 0 0 0 2 2 2 2 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

47

Myllymäki Kuisma Fälden Kuutsa Ollikainen Ukkonen Lankinen Viitala Heikkinen Nykänen Mäkinen Vesanen Nyman Hakonen Toropainen Tuomala

Henri Olli Oskari Eero Aaro Eemil Iiro Lauri Juuso Eetu Miska Juuso Alexander Petri Santeri Miro

SPV TPS TPS TPS TPS Happee Happee Happee Happee Indians LASB LASB Oilers SPV Indians Nokian KrP

2 12 12 12 3 7 7 7 7 5 5 5 14 1 5 15

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 12

Pudotuspelien maalivahtitilasto 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17

Olli Kuisma Markus Laakso Rasmus Hasu Anton Kronqvist Jesse Kanerva Oskari Fälden Lassi Toriseva Juuso Jokisalo Joonas Kaltiainen Miro Tuomala Santeri Pohjonen Antti Ripatti Niko Nordström Otso Auvinen Mikko Kirvesniemi Miko Hassinen Oskar Sillanpää

TPS Happee SPV SPV Nokian KrP TPS Classic Indians Oilers Nokian KrP LASB LASB Oilers Classic Indians Happee Classic

Ott. 12 7 5 5 15 12 16 5 15 15 5 5 15 1 5 7 15

Pel. 1 7 5 1 2 12 16 5 15 15 5 2 2 0 0 1 0

Maa. 0 24 25 2 2 47 56 25 71 64 32 4 1 0 0 0 0

Torj. 1 121 110 8 8 186 202 90 237 208 84 7 1 0 0 0 0

% 100 83,45 81,48 80 80 79,83 78,29 78,26 76,95 76,47 72,41 63,64 50 -

Liigakarsinta 1. vaihe 13.03.21 14.03.21 17.03.21 20.03.21 21.03.21

2. vaihe 02.04.21 04.04.21 07.04.21

48

Steelers Jymy Jymy Steelers Steelers Jymy Jymy Steelers Steelers Jymy Jymy säilyi liigassa voitoin 3-2.

6 4 3 2 3

-

4 3 8 5 4

Steelers Rangers Steelers

8 3 8

-

2 8 7

-

Rangers Steelers Rangers

ja

ja

Erotuomarit Lewis Andrew Lewis Andrew Lewis Andrew Lewis Andrew Lewis Andrew

Silvo Anssi Silvo Anssi Silvo Anssi Silvo Anssi Silvo Anssi

Lähdesmäki Miikka Lähdesmäki Miikka Lähdesmäki Miikka

Lähteenmäki Ari Lähteenmäki Ari Lähteenmäki Ari

Mitalijoukkueet Kultaa: Classic, Tampere Maalivahdit: Otso Auvinen, Oskar Sillanpää ja Lassi Toriseva. Kenttäpelaajat: Eemeli Akola, Oskari Heikkilä, Aaro Helin, Niilo Helin, Sami Johansson, Otto Kilpi, Juha Kivilehto, Albert Koskinen, Alpo Laitila, Janne Lamminen, Ville Lastikka, Mikko Leikkanen, Jussi Piha, Jere Pulkkinen, Eemeli Salin, Nico Salo, Tuukka Salo, Eetu Sikkinen, Juho Syvänen, Konsta Tykkyläinen, Matias Vaajala ja Juuso Woivalin. Päävalmentaja: Samu Kuitunen Valmentajat: Juha Jäntti, Vesa-Matti Virtanen, Mikko Hernetkoski, Janne Keinänen, Jori Järvenpää ja Topi Tamminen. Joukkueenjohto ja huolto: Matias Maijala, Esa Johansson, Sami Kiviniemi, Jouni Launonen, Mark Lehtimäki, Jyri Hömmö ja Pasi Peltola. Hopeaa: Oilers, Espoo Maalivahdit: Joonas Kaltiainen ja Niko Nordström. Kenttäpelaajat: Valtteri Heinonen, Riku Holopainen, Heikki Iiskola, Tuomas Iiskola, Topias Ilmivalta, Olli Jokela, Matias Juuranto, Jasper Juuti, Justus Kainulainen, Rasmus Kainulainen, Aaro Kuusela, Joona Larte, Jesperi Lindfors, Santeri Lindfors, Rasmus Markelin, Markus Markkola, Alexander Nyman, Elias Pekari, Eino Pesu,

Casper Pfitzner, Jani Rauhala, Jesper Silvonen, Miko Summanen, Antti Suomela, Ilari Talvitie, Matias Veikkola ja Johannes Vähäkangas. Päävalmentaja: Heikki Luukkonen Valmentajat: Aleksi Lammi ja Jussi Sihvonen, Mika Väisänen ja Aapo Räntilä. Joukkueenjohto ja huolto: Kaj Fernström, Kai Kaltiainen ja Toni Vainikainen Pronssia: Nokian KrP Maalivahdit: Jesse Kanerva, Juuso Saros ja Miro Tuomala. Kenttäpelaajat: Lauri Alkki, Aaro Auvinen, Emil Eklund, Tomas Estovirta, Joni Henttonen, Henri Johansson, Nico Jonaeson, Jalo Kouvonen, Joonatan Kovanen, Morics Krumins, Mikko Laakso, Tino Lindstedt, Vili Liponen, Elmo Luoto, Jere Mattila, Aatu Naskali, Simo Paulaharju, Aleksi Peltola, Joona Rantala, Anton Roth, Mikko Santanen, Sami Savolainen, Elias Siira, Oskari Tenho ja Roope Wikström. Päävalmentaja: Jarmo Härmä. Valmentajat: Jaakko Inha, Ilja Pantzar ja Markku Köykkä. Joukkueenjohto ja huolto: Juha Kaari, Jarmo Nurminen, Harri Savolainen, Jouni Iivonen, Mark Granath, Jussi Koivunen, Volter Vesalainen, Markku Roth, Mika Myllyniemi, Antti Rantala ja Marko Salmela.

49

Teemme jatkuvasti töitä, että pelaaminen olisi entistäkin turvallisempaa. Kehitämme pelaamisen hallintaan välineitä, jotka mahdollistavat sen, että pelaamista on helpompi rajoittaa, laittaa tauolle tai lopettaa. Tälläkin hetkellä käytössäsi ovat mm. aikamuistuttaja, nettipelien henkilökohtaiset ja pakolliset rajat, peliestot automaateilla ja netissä, sekä pelihistorian seuranta. Tänä vuonna otamme tappiorajat käyttöön myös kaikilla peliautomaateilla.

50

TAPPIORAJAT JA RAHANSIIRTORAJAT

PELIESTOT

AIKAMUISTUTTAJA JA RAHANSIIRRON YÖRAJOITUS

PELIHISTORIAN SEURANTA

Lue lisää pelaamisen hallinnasta: pelaamaltilla.fi

Naisten kausi huipentui PSS:n ensimmäisiin mestaruusjuhliin

F-liigan naisten sarjat pelattiin jälleen tasolohkoihin jaettuina eli tasolohko A:n ohjelmassa oli ensin kahdeksan joukkueen runkosarja, minkä jälkeen kolme parasta kohtasivat sijoitussarja A:ssa, seuraavat kolme sijoitussarja B:ssä ja viimeiset kaksi pelasivat pudotuspelikarsinnan tasolohko B:n parhaiden kanssa. Kärkikolmikko SB-Pro, kauden komeetta SSRA ja PSS taisteli tasapäisesti loppuun saakka, ja SB-Pro lähti lopulta pudotuspeleihin piikkipaikalta noustuaan kärkeen sijoitussarjan viimeisen kierroksen voitollaan SSRA:sta. Sijoitussarja B:ssä jäivät Kooveen viimeiset kaksi ottelua lopulta kokonaan pelaamatta, kun joukkueessa ilmeni koronavirustartunta ja nuo ottelut olisivat olleet loppusijoitusten kannalta vailla merkitystä. Kooveeta koetteli myös kotikentän vaihdos, kun talousvaikeuksissa ollut areena meni alta ja pelit siirtyivät Spiralille sekä Lempäälän Ideaparkiin. Tasolohko B pelattiin poikkeuksellisesti seitsemän joukkueen sarjana, kun Pelicans SB luopui sarjasta sen kynnyksellä eikä tilalle enää nostettu korvaajaa. Kärkeen nousivat SaiPa sekä Pirkat niukasti takanaan ÅIF, jota koronatartunnat myös ehtivät koetella. Selvästi muiden kyydistä jäi LoSB, joka kokosi vain kolme sarjapistettä. Pudotuspelikarsinnassa TPS löi Pirkat kolmesti otettuaan voitoista kaksi jatkoajoilla, ja vielä tiukempaa oli toisessa ottelusarjassa. B-lohkoa dominoinut SaiPa oli suistaa EräViikingit pudotuspeleistä otettuaan heti kaksi voittoa, mutta helsinkiläiset väänsivät kolme seuraavaa kohtaamista nimiinsä ensin jatkoajalla, sitten maalein 2–1 ja ratkaisevassa viidennessä kohtaamisessa rangaistuslaukauskisassa. Kauden alavireisesti pelannut EräViikingit oli ehtinyt kauden mittaan vaihtaa valmennustiiminsä Ville Turusen otettua päävalmentajavastuun. Jatkoaikatilastojen ennätykset menivät uusiksi, kun

SSRA voitti runkosarjassa peräti kuusi ottelua jatkoajalla. Ennätys henkilökohtaisella tasolla olivat lisäksi Classicin Alisa Pölläsen kauden kolme jatkoaikamaalia. Uusi yhden kauden ennätys olivat myös Pölläsen kuusi voittoosumaa. Runkosarjassa nähtiin myös jäähyväiset, kun pillin varressa 1990-luvulta saakka urakoinut Tapio Mäkelä vihelsi TPS:n ja Kooveen kohtaamisessa viimeisen kerran pääsarjassa. Puolivälierissä SB-Pro selvitti isommitta ongelmitta TPS:n, SSRA EräViikingit ja PSS Kooveen. FBC Loisto sen sijaan ahdisti Classicin viiden vierasvoiton ottelusarjaan, jonka ratkaisupelin Classic sitten vei selvästi 10–3. Välierien paukku oli SSRA:n päätös vapauttaa päävalmentaja Petri Turunen tehtävistään isommitta julkisitta perusteluitta kesken sarjan, ja sen jälkeen oululaiset taipuivat PSS:lle kolme kertaa peräkkäin. Urakoinnin makuun päässyt Classic taas tarjoili myös SB-Prota vastaan viiden ottelun sarjan, jonka nurmijärveläiset lopulta väänsivät edukseen 4–3-voitolla. PSS ja SB-Pro tarjoilivat ruutujen ääressä jännittäneelle yleisölle huikean seitsemän ottelun finaalisarjan, joka ratkesi vasta viimeisen ottelun rangaistuslaukauskisassa. Mestaruuspallon upottanut Ella Sundström oli juhlittu sankari porvoolaisten tanssiessa ensimmäistä liigamestaruuttaan. Liigakarsinnan ensimmäisessä vaiheessa LoSB puristi Steelersin tiukalle, mutta hämeenlinnalaiset varmistivat lopulta seuraavankin kauden pääsarjapaikkansa voitoin 3–2. Karsinnan toisessa vaiheessa LoSB sitten hävisi suoraan kolmessa kohtaamisessa Blue Foxille, joka nähdään ensi kertaa naisten ylimmällä sarjatasolla. Uusi liigajoukkue on myös Helsinki United, joka vielä keväällä SS Novan nimellä löi 1. divisioonan huipennuksessa ensin SPV:n ja sitten kahdella jatjkoaikavoitolla Northern Starsin.

Ensimmäinen mestaruus on aina ainutkertainen.

51

Tasolohko A Runkosarja ja sijoitussarjat Ott.

3p

2p

1p

0p

Tehd.

21 21 21 21 21 21 21 21

13 9 10 9 6 8 6 6

0 6 2 1 5 0 2 1

1 1 4 4 1 3 1 2

7 5 5 7 9 10 12 12

111 116 101 109 91 101 78 87

Sijoitussarja A: SB-Pro 25 SSRA 25 PSS 25

15 11 12

0 6 2

1 1 4

9 7 7

Sijoitussarja B: FBC Loisto 24 Classic 23 Koovee 24

10 6 8

2 7 0

5 1 5

7 9 11

NLA SB-Pro SSRA PSS FBC Loisto Classic Koovee TPS EräViikingit

Pääst.

Pist.

-

85 97 83 97 103 121 93 115

40 40 38 33 29 27 23 22

134 138 123

-

107 121 104

46 46 44

128 103 115

-

114 113 139

39 33 29

Ottelut 19/09/20 19/09/20 19/09/20 19/09/20 23/09/20 26/09/20 26/09/20 26/09/20 30/09/20 30/09/20 03/10/20 03/10/20 04/10/20 04/10/20 04/10/20 04/10/20 10/10/20 10/10/20 10/10/20 10/10/20 15/10/20 17/10/20 17/10/20 17/10/20 18/10/20 18/10/20 18/10/20 21/10/20 23/10/20 24/10/20 24/10/20 25/10/20 25/10/20 28/10/20 31/10/20 31/10/20

52

Classic TPS SSRA FBC Loisto EräViikingit SSRA Koovee TPS SB-Pro FBC Loisto Classic PSS FBC Loisto EräViikingit SB-Pro TPS Classic PSS SSRA Koovee SB-Pro PSS EräViikingit Koovee SB-Pro PSS Koovee EräViikingit Classic SSRA FBC Loisto TPS SSRA EräViikingit PSS SB-Pro

-

EräViikingit Koovee SB-Pro PSS FBC Loisto PSS Classic SB-Pro EräViikingit TPS SSRA Koovee Classic Koovee PSS SSRA TPS EräViikingit FBC Loisto SB-Pro Classic TPS SSRA FBC Loisto FBC Loisto Classic SSRA TPS PSS Koovee SB-Pro EräViikingit Classic Classic FBC Loisto SSRA

1 5 6 4 3 0 4 4 5 10 5 7 4 3 8 2 2 8 9 8 8 0 5 4 3 4 2 2 5 3 3 5 4 8 4 4

-

8 4 5 5 6 8 1 5 1 6 6 5 6 6 3 1 0 2 7 6 3 5 8 5 4 5 8 4 7 5 4 7 3 9 5 3

vl

ja

ja

ja ja

Yleisöä 187 120 173 120 93 123 155 159 124 346 77 102 99 98 172 120 57 115 127 105 92 95 94 67 177 76 96 107 94 103 120 120 113 119 110 64

Tuomarit Helin Mika Palo Mika Kallioinen Sari Kajarila Sari Palo Mika Kallioinen Sari Nerg Toni Mäkelä Tapio Linnala Iiro Kanerva Jussi Järvi Timo Linnala Iiro Linnala Iiro Palo Mika Kirjonen Tom Kanerva Jussi Helin Mika Kirjonen Tom Järvi Timo Nerg Toni Palo Mika Palo Mika Linnala Iiro Helin Mika Nerg Toni Linnala Iiro Helin Mika Kirjonen Tom Sarvanko Jyrki Järvi Timo Kanerva Jussi Kirjonen Tom Järvi Timo Mustalahti Olli Helin Mika Kanerva Jussi

Sarvanko Jyrki Savolainen Antti Snellman Henrik Kanerva Jussi Savolainen Antti Snellman Henrik Sinisalo Anssi Kanerva Jussi Maijanen Verne Mäkelä Tapio Kirsilä Pertti Maijanen Verne Maijanen Verne Savolainen Antti Sirkka Jyrki Mäkelä Tapio Sarvanko Jyrki Sirkka Jyrki Kirsilä Pertti Sinisalo Anssi Savolainen Antti Savolainen Antti Maijanen Verne Sarvanko Jyrki Sinisalo Anssi Maijanen Verne Sarvanko Jyrki Sirkka Jyrki Haapasaari Katariina Kirsilä Pertti Mäkelä Tapio Sirkka Jyrki Kirsilä Pertti Savolainen Janne Sarvanko Jyrki Mäkelä Tapio

31/10/20 01/11/20 01/11/20 05/11/20 06/11/20 07/11/20 07/11/20 08/11/20 08/11/20 20/11/20 21/11/20 29/11/20 29/11/20 06/12/20 11/12/20 12/12/20 13/12/20 19/12/20 19/12/20 19/12/20 19/12/20 20/12/20 20/12/20 20/12/20 20/12/20 02/01/21 09/01/21 09/01/21 10/01/21 13/01/21 16/01/21 16/01/21 16/01/21 17/01/21 17/01/21 17/01/21 19/01/21 23/01/21 23/01/21 23/01/21 24/01/21 24/01/21 26/01/21 27/01/21 30/01/21 30/01/21 30/01/21 30/01/21 13/02/21 14/02/21 27/02/21 28/02/21 06/03/21 07/03/21 12/02/21 14/02/21 27/02/21 28/02/21

Koovee TPS PSS Classic FBC Loisto SSRA TPS Classic SB-Pro Classic SB-Pro PSS SSRA FBC Loisto FBC Loisto Koovee Koovee TPS EräViikingit SB-Pro FBC Loisto Koovee EräViikingit SB-Pro PSS EräViikingit EräViikingit TPS FBC Loisto EräViikingit Classic PSS TPS EräViikingit PSS Koovee SB-Pro SB-Pro SSRA Koovee SSRA Koovee Classic PSS Classic TPS SSRA FBC Loisto PSS SB-Pro SSRA SSRA PSS SB-Pro FBC Loisto Classic Koovee Koovee

-

TPS FBC Loisto SSRA SB-Pro Koovee EräViikingit PSS FBC Loisto PSS Koovee TPS SB-Pro TPS Classic EräViikingit PSS EräViikingit Classic PSS Koovee SSRA SSRA TPS FBC Loisto Classic SB-Pro Koovee SSRA TPS FBC Loisto SSRA Koovee SB-Pro SSRA TPS FBC Loisto Classic EräViikingit PSS Classic FBC Loisto SB-Pro TPS EräViikingit EräViikingit Koovee SB-Pro PSS SB-Pro PSS PSS SB-Pro SSRA SSRA Koovee FBC Loisto Classic FBC Loisto

3 3 2 7 11 10 2 4 4 4 3 8 10 3 4 4 10 4 2 8 7 8 1 5 5 5 7 5 2 6 7 6 3 4 6 4 8 5 2 9 3 3 3 6 7 3 6 10 7 7 7 8 7 7 9 7 4 3

-

6 6 3 3 2 3 6 3 2 6 5 2 5 4 6 5 4 5 3 4 8 9 3 4 3 4 4 6 3 2 6 1 6 5 4 5 2 1 1 5 4 10 1 7 2 5 5 5 4 3 5 5 3 4 7 6 5 4

ja

ja

vl ja

ja ja ja

ja ja ja

vl

ja

ja ja ja

86 249 95 57 120 103 120 71 118 149 103 1 107 10 1 1 1 1 1 1 1 1 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Savolainen Antti Linnala Iiro Helin Mika Kajarila Sari Kirjonen Tom Kallioinen Sari Kirjonen Tom Sinisalo Anssi Palo Mika Järvi Timo Järvi Timo Linnala Iiro Kallioinen Sari Kanerva Jussi Palo Mika Nerg Toni Nerg Toni Maijanen Verne Mustalahti Olli Kirjonen Tom Kajarila Sari Helin Mika Palo Mika Savolainen Janne Savolainen Antti Nerg Toni Kanerva Jussi Palo Mika Palo Mika Kirjonen Tom Snellman Henrik Nerg Toni Mäkelä Tapio Sirkka Jyrki Maijanen Verne Kokkonen Juho Helin Mika Snellman Henrik Helin Mika Järvi Timo Helin Mika Snellman Henrik Kirjonen Tom Nerg Toni Helin Mika Kanerva Jussi Kallioinen Sari Järvi Timo Kirjonen Tom Palo Mika Helin Mika Helin Mika Järvi Timo Järvi Timo Kajarila Sari Kajarila Sari Nerg Toni Nerg Toni

Linnala Iiro Maijanen Verne Sarvanko Jyrki Kanerva Jussi Sirkka Jyrki Snellman Henrik Sirkka Jyrki Nerg Toni Savolainen Antti Kirsilä Pertti Kirsilä Pertti Maijanen Verne Kirsilä Pertti Mäkelä Tapio Savolainen Antti Snellman Henrik Snellman Henrik Mäkelä Tapio Palo Mika Sirkka Jyrki Kanerva Jussi Sarvanko Jyrki Pohjonen Tuukka Kirjonen Tom Sirkka Jyrki Sinisalo Anssi Kokkonen Juho Savolainen Antti Savolainen Antti Sinisalo Anssi Niskala Mona Sinisalo Anssi Kanerva Jussi Kirjonen Tom Nerg Toni Savolainen Juha Sarvanko Jyrki Sinisalo Anssi Sarvanko Jyrki Kirsilä Pertti Sarvanko Jyrki Sinisalo Anssi Sirkka Jyrki Sinisalo Anssi Sarvanko Jyrki Mäkelä Tapio Snellman Henrik Kirsilä Pertti Sirkka Jyrki Savolainen Antti Sarvanko Jyrki Sarvanko Jyrki Kirsilä Pertti Kirsilä Pertti Kanerva Jussi Kanerva Jussi Sinisalo Anssi Sinisalo Anssi

Sijoitussarja A Sijoitussarja A Sijoitussarja A Sijoitussarja A Sijoitussarja A Sijoitussarja A Sijoitussarja B Sijoitussarja B Sijoitussarja B Sijoitussarja B

53

Pistepörssin TOP 50

Niemelä Vilenius Kujala Pöllänen Valtola Virkkunen Koivisto Mittentag Lahti Lirkki pakarinen Lahti Kujala Hämäläinen Kylmäluoma Jokinen Holmberg Avikainen Sundström Leino Pitkäkangas Koski Isometsä Huotari Uimarihuhta

Hanna Veera Karoliina Alisa Ulla Jonna Liinu Sofia Tuulia Jaana Laura Aino Elina Suvi Elli Meri Fanny Kiia-Mari Ella Sofia Natalia Eerika Aada Ellinoora Sanni

SSRA Koovee SB-Pro Classic FBC Loisto SSRA SSRA EräViikingit FBC Loisto SB-Pro FBC Loisto Koovee SB-Pro Koovee SSRA Classic PSS Koovee PSS TPS Classic FBC Loisto SB-Pro Koovee SSRA

O 25 24 25 23 24 25 25 21 24 24 24 24 25 15 25 23 25 24 25 20 18 24 24 24 25

M 29 12 21 19 15 12 25 23 18 15 17 14 11 21 13 11 15 13 10 20 14 15 15 15 14

S 21 24 14 15 19 22 8 10 11 14 11 14 17 5 13 15 9 11 14 3 9 7 6 6 7

P 50 36 35 34 34 34 33 33 29 29 28 28 28 26 26 26 24 24 24 23 23 22 21 21 21

J 2 4 2 24 12 0 2 10 4 6 27 2 0 6 11 11 2 0 4 8 4 0 2 6 6

Höynälä Saario Liimatta Lappalainen Nordman Hautojärvi Rantanen Nordlund Turunen Saarikoski Uljua Holmberg Woivalin Torkki Hietamäki Kettunen Laitila Pietilä Niinikoski Hietamäki Heikkinen Ronkainen Ruostila Pietilä Paajanen

Meri-Helmi Jasmin Laura Sofia Taru Elina Laura Milla Julia Milja-Maria Henna Ella Julia Jenni Laura Alisa Alma Emilia Sini Mirja Aada Essi Jemina Olivia Maura

SSRA oli kauden komeetta, ja oululaisten ykköstykki Hanna Niemelä karkasi pistepörssissä.

54

SB-Pro TPS SSRA Classic EräViikingit PSS TPS TPS PSS PSS PSS PSS Classic EräViikingit SB-Pro PSS Classic FBC Loisto FBC Loisto SB-Pro PSS SSRA Koovee FBC Loisto EräViikingit

25 21 22 21 11 18 17 16 25 23 25 16 23 13 24 24 23 21 22 23 23 25 21 20 21

8 5 9 12 9 13 12 11 10 9 10 8 11 9 3 8 8 7 11 11 9 8 7 6 4

13 16 11 7 10 5 6 7 8 9 7 8 4 6 12 6 6 7 2 2 4 5 6 7 9

21 21 20 19 19 18 18 18 18 18 17 16 15 15 15 14 14 14 13 13 13 13 13 13 13

6 2 2 4 2 0 0 2 4 4 6 0 8 2 2 0 2 6 6 6 2 2 4 2 4

Maalivahtien torjuntatilasto runkosarjassa Kataja Pölönen Aaltonen Vuorela Rentsch Laakso Mannila Heininen Moilanen Hermanson Jaatinen Kangasharju Tikkakoski Knuutinen Salo Viitanen Haapaniemi Askola Lyttinen Suojanen Virtaranta Pulkkinen Hurme

Juulia Emmi Sara Noora Flavia Noora Emma Minnie Ira Elinda Milla Elsi Nuppu Anette Arla Sanna Laura Pinja Aino-Kaisa Kiia Milla Elsa Lina

SB-Pro PSS Koovee TPS SSRA Koovee Classic FBC Loisto SB-Pro FBC Loisto EräViikingit Classic SB-Pro Koovee PSS EräViikingit SSRA PSS SSRA TPS Koovee PSS TPS

Ott. 18 18 10 21 21 21 21 21 13 21 21 21 11 10 20 21 20 1 1 1 1 2 20

Pel. 14 5 2 21 21 19 11 12 8 10 16 13 1 1 17 6 1 0 0 0 0 0 0

Pääst. 47 10 9 86 93 101 38 49 33 43 74 61 5 3 65 34 4 0 0 0 0 0 0

Torj. 237 49 43 396 399 429 160 183 121 149 251 184 15 9 184 81 7 0 0 0 0 0 0

Torj.% 83.45 83.05 82.69 82.16 81.10 80.94 80.81 78.88 78.57 77.60 77.23 75.10 75.00 75.00 73.90 70.43 63.64 0.00 0.00 0.00 0.00 0.00 0.00

Pistenaiset joukkueittain Pöllänen Jokinen Pitkäkangas Lappalainen Woivalin Laitila Purhonen Selinummi Pennanen Mäkinen Viskari Kauppila Pukero Nieminen Vihreäsaari Alanko Vahala Mannila Kangasharju Karhapää Rasi Hirsimäki

Alisa Meri Natalia Sofia Julia Alma Lotta Annu Viola Meri Aino Kristiina Hanna Sanni Ellinoora Milja Laura Emma Elsi Eveliina Helmi Helmi

Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic Classic

O 23 23 18 21 23 23 21 11 21 23 22 7 18 9 20 18 21 23 22 12 1 9

M 19 11 14 12 11 8 2 5 4 3 5 0 3 3 0 1 1 0 0 0 0 0

S 15 15 9 7 4 6 9 4 4 5 2 5 1 1 3 1 0 0 0 0 0 0

P 34 26 23 19 15 14 11 9 8 8 7 5 4 4 3 2 1 0 0 0 0 0

J 24 11 4 4 8 2 0 0 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4

Mittentag Nordman Torkki Paajanen Latvala Likki Lippojoki Kettunen Laitinen Virta Räisänen

Sofia Taru Jenni Maura Iina Manta Inka Jenny Mirva Cira Anni

EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit

21 11 13 21 21 21 21 17 20 21 21

23 9 9 4 8 6 6 5 4 3 1

10 10 6 9 3 4 3 2 2 3 4

33 19 15 13 11 10 9 7 6 6 5

10 2 2 4 0 2 4 0 10 0 0

Niemi Maderová Mertanen Nyberg Ylikojola Tantere Varakas Niemi Hämeen-Anttila Korpela Viitanen Jaatinen Särö

Sofia Vladka Veera Amanda Milla Tove Lotta Elina Laura Susanna Sanna Milla Jenni

EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit

18 20 10 19 21 11 21 18 6 5 21 21 9

1 2 2 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0

3 1 1 1 2 2 0 0 1 1 0 0 0

4 3 3 2 2 2 1 1 1 1 0 0 0

0 4 5 4 0 2 0 2 2 2 0 0 0

Valtola Lahti Pakarinen Koski Pietilä Niinikoski Pietilä Mettälä Marttala Nevalainen Lenkkeri Väätäjä Maikola Keihäs Raiski Grönberg Grönroos Oksanen Heininen Vesanen Hermanson

Ulla Tuulia Laura Eerika Emilia Sini Olivia Iida Anna Linnea Saana Maija Henrika Nea Essi Clara Jannike Siiri Minnie Pinja-Pauliina Elinda

FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto

24 24 24 24 21 22 20 24 24 24 24 24 13 15 18 10 24 18 24 17 24

15 18 17 15 7 11 6 4 8 8 6 2 1 3 2 2 1 1 0 0 0

19 11 11 7 7 2 7 9 4 4 5 9 8 5 1 1 2 1 1 1 0

34 29 28 22 14 13 13 13 12 12 11 11 9 8 3 3 3 2 1 1 0

12 4 27 0 6 6 2 4 2 7 0 2 0 0 4 4 4 2 0 2 0

Vilenius Lahti Hämäläinen Avikainen Huotari Ruostila Heino Salmela Manninen Virtanen Sinor Kiljunen Koli Hietanen Kiviharju Backman Ruostila Tapani Valkamo Laakso Knuutinen Aaltonen Virtaranta

Veera Aino Suvi Kiia-Mari Ellinoora Jemina Nita Roosa Mila Minttu Kaie Hanna Sanni Senni Milja Mona Julia Henna Riikka Noora Anette Sara Milla

Koovee Koovee Koovee Koovee Koovee Koovee Koovee Koovee Koovee Koovee Koovee Koovee Koovee Koovee Koovee Koovee Koovee Koovee Koovee Koovee Koovee Koovee Koovee

24 24 15 24 24 21 23 22 24 24 24 11 14 3 22 24 21 4 19 24 13 10 1

12 14 21 13 15 7 6 2 6 3 1 4 3 1 1 1 2 0 1 0 0 0 0

24 14 5 11 6 6 4 8 3 4 6 1 2 2 2 2 0 2 0 0 0 0 0

36 28 26 24 21 13 10 10 9 7 7 5 5 3 3 3 2 2 1 0 0 0 0

4 2 6 0 6 4 4 4 4 0 4 2 0 0 4 14 0 0 2 0 0 0 0

Holmberg Sundström Hautojärvi Turunen Saarikoski Uljua

Fanny Ella Elina Julia Milja-Maria Henna

PSS PSS PSS PSS PSS PSS

25 25 18 25 23 25

15 10 13 10 9 10

9 14 5 8 9 7

24 24 18 18 18 17

2 4 0 4 4 6

55

Mailataituri Ulla Valtola johti kapellimestarina FBC Loiston viihdyttävää hyökkäyspeliä.

Holmberg Kettunen Heikkinen Stettler Väliaho Levälampi Törnqvist Tarvainen Mikkola Hautojärvi Lehmusvuori Björkman Parta Holmström Pölönen Pulkkinen Askola Salo

Ella Alisa Aada Céline Marianne Annina Linda Kalpana Taimi Annika Kia Noona Emma Matilda Emmi Elsa Pinja Arla

PSS PSS PSS PSS PSS PSS PSS PSS PSS PSS PSS PSS PSS PSS PSS PSS PSS PSS

16 24 23 25 25 20 20 20 24 22 22 23 9 6 22 2 1 24

8 8 9 4 6 6 2 3 3 3 2 1 1 0 0 0 0 0

8 6 4 9 5 4 6 3 2 2 3 1 0 1 0 0 0 0

16 14 13 13 11 10 8 6 5 5 5 2 1 1 0 0 0 0

0 0 2 10 4 8 0 0 0 2 8 0 0 0 0 0 0 4

Kujala Lirkki Kujala Isometsä Höynälä Hietamäki Hietamäki Leminen Raatevaara Tuokkola Hämäläinen

Karoliina Jaana Elina Aada Meri-Helmi Laura Mirja Ina Anu Aino Jenina

SB-Pro SB-Pro SB-Pro SB-Pro SB-Pro SB-Pro SB-Pro SB-Pro SB-Pro SB-Pro SB-Pro

25 24 25 24 25 24 23 16 25 23 25

21 15 11 15 8 3 11 8 6 6 7

14 14 17 6 13 12 2 3 5 5 3

35 29 28 21 21 15 13 11 11 11 10

2 6 0 2 6 2 6 8 2 8 4

56

Kinnunen Sotala Vanhanen Österberg Itänen Neulasalmi Kiuru Lindh Kataja Moilanen Tikkakoski Ahola Ronkainen

Marjut Juulianna Elina Hanna-Mari Emma-Karoliina Saana Mea Emmi Juulia Ira Nuppu Niina Jenna

SB-Pro SB-Pro SB-Pro SB-Pro SB-Pro SB-Pro SB-Pro SB-Pro SB-Pro SB-Pro SB-Pro SB-Pro SB-Pro

24 25 23 17 23 24 8 8 22 15 13 6 15

7 2 4 4 1 2 1 0 0 0 0 0 0

2 5 2 1 4 0 1 2 1 0 0 0 0

9 7 6 5 5 2 2 2 1 0 0 0 0

0 4 8 2 2 0 0 0 0 0 0 0 2

Niemelä Virkkunen Koivisto Kylmäluoma Uimarihuhta Liimatta Ronkainen Baer Kettunen Kaan Niemelä Muraja Nättilä Nevala Pussinen Risteli

Hanna Jonna Liinu Elli Sanni Laura Essi Riina Viivi Julia Emmi Linnea Katja Ilona Nella Sanna

SSRA SSRA SSRA SSRA SSRA SSRA SSRA SSRA SSRA SSRA SSRA SSRA SSRA SSRA SSRA SSRA

25 25 25 25 25 22 25 13 10 24 10 23 11 25 25 7

29 12 25 13 14 9 8 1 6 3 4 1 2 2 2 2

21 22 8 13 7 11 5 11 5 8 2 5 3 3 1 1

50 34 33 26 21 20 13 12 11 11 6 6 5 5 3 3

2 0 2 11 6 2 2 8 2 8 2 0 2 6 2 2

Pilto Ronkainen Pavlovska Holpainen Haataja Rentsch Varis Haapaniemi Taskila Lyttinen Niemelä

Saara Sanni Elizabete Linda Annika Flavia Jonna-Liina Laura Anni Aino-Kaisa Nanni

SSRA SSRA SSRA SSRA SSRA SSRA SSRA SSRA SSRA SSRA SSRA

22 22 17 2 22 25 2 24 2 1 11

2 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0

1 2 0 0 0 1 1 0 0 0 0

3 2 1 1 1 1 1 0 0 0 0

4 2 0 0 2 0 0 0 0 0 4

Leino Saario Rantanen Nordlund Rantanen Siirilä Pietilä Klavan Suomela Troberg Järvinen Lehto Vuorela Hoikkala Välimäki Kaasalainen Kosola Hurme Aho Ääri Laine Saarikko Bartuskova Suojanen Vasankari Novotna Zbankova

Sofia Jasmin Laura Milla Noora Iina Kaisa Diana Saara-Kaisa Emilia Aino Anni Noora Tiina Olivia Joanna Karla Lina Vivian Pauliina Noora Nella Anna Kiia Sini Viktorie Marketa

TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS

20 21 17 16 21 21 15 21 21 21 20 21 21 18 15 12 12 20 20 17 9 3 3 1 1 1 1

20 5 12 11 7 5 6 3 2 1 3 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 16 6 7 5 4 1 4 4 5 0 1 3 3 3 3 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

23 21 18 18 12 9 7 7 6 6 3 3 3 3 3 3 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

8 2 0 2 4 17 2 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Erikoistilannemaalit ja plusmiinustilasto NLA:n runkosarjassa Maalipörssi Niemelä Koivisto Mittentag Hämäläinen Kujala Leino Pöllänen Lahti pakarinen Valtola Koski Huotari Holmberg Lirkki Isometsä

Hanna Liinu Sofia Suvi Karoliina Sofia Alisa Tuulia Laura Ulla Eerika Ellinoora Fanny Jaana Aada

SSRA SSRA EräViikingit Koovee SB-Pro TPS Classic FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto Koovee PSS SB-Pro SB-Pro

O 25 25 21 15 25 20 23 24 24 24 24 24 25 24 24

M 29 25 23 21 21 20 19 18 17 15 15 15 15 15 15

Syöttöpörssi Vilenius Virkkunen Niemelä Valtola Kujala Saario Pöllänen Jokinen Lahti Sundström Kujala Lirkki

Veera Jonna Hanna Ulla Elina Jasmin Alisa Meri Aino Ella Karoliina Jaana

Koovee SSRA SSRA FBC Loisto SB-Pro TPS Classic Classic Koovee PSS SB-Pro SB-Pro

O 24 25 25 24 25 21 23 23 24 25 25 24

S 24 22 21 19 17 16 15 15 14 14 14 14

Laura Alisa Iina Mona Ulla Meri Elli Mirva Sofia Céline

FBC Loisto Classic TPS Koovee FBC Loisto Classic SSRA EräViikingit EräViikingit PSS

O 24 23 21 24 24 23 25 20 21 25

Min 27 24 17 14 12 11 11 10 10 10

EräViikingit TPS Koovee Koovee SSRA EräViikingit SSRA

O 21 20 21 12 21 11 21

M 6 5 4 4 4 3 3 2

Pahat tytöt Pakarinen Pöllänen Siirilä Backman Valtola Jokinen Kylmäluoma Laitinen Mittentag Stettler

Ylivoimamaalit Mittentag Leino Avikainen Hämäläinen Koivisto Nordman Virkkunen 11 pelaajaa

Sofia Sofia Kiia-Mari Suvi Liinu Taru Jonna

Ylivoimamaalit joukkueittain Koovee EräViikingit FBC Loisto SSRA PSS Classic SB-Pro TPS Yhteensä

13 12 10 10 9 7 6 6 73

57

Alivoimamaalit Keihäs Kettunen Laitinen Mettälä Niemelä Niinikoski Sundström

Nea Alisa Mirva Iida Hanna Sini Ella

O 15 20 20 21 21 19 21

FBC Loisto PSS EräViikingit FBC Loisto SSRA FBC Loisto PSS

M 1 1 1 1 1 1 1

Alivoimamaalit joukkueittain FBC Loisto PSS EräViikingit SSRA Classic Koovee SB-Pro TPS Yhteensä

3 2 1 1 0 0 0 0 7

Maalit ilman maalivahtia Koivisto Pitkäkangas Rantanen 17 pelaajaa

Liinu Natalia Laura

SSRA Classic TPS

M 2 2 2 1

Jatkoaikamaalit ja rangaistuslaukauskisojen ratkaisumaalit

Maalit tyhjään maaliin Kujala Holmberg Hämäläinen Lirkki Nevalainen 24 pelaajaa

Karoliina Fanny Suvi Jaana Linnea

SB-Pro PSS Koovee SB-Pro FBC Loisto

M 3 2 2 2 2 1

Pöllänen Hautojärvi Kylmäluoma Liimatta Laitinen Lappalainen Niemelä Pietilä Pietilä Rantanen Virkkunen

Voittomaalit Pöllänen Hautojärvi Holmberg Lirkki Niemelä Pakarinen Rantanen Uimarihuhta 11 pelaajaa

58

Alisa Elina Fanny Jaana Hanna Laura Laura Sanni

Taas voittomaali jatkoajalla! Alisa Pöllänen erikoistui ratkaisemaan otteluita Classicille.

Classic PSS PSS SB-Pro SSRA FBC Loisto TPS SSRA

M 8 4 3 3 3 3 3 3 2

Alisa Elina Elli Laura Mirva Sofia Hanna Emilia Kaisa Laura Jonna

Classic PSS SSRA SSRA EräViikingit Classic SSRA FBC Loisto TPS TPS SSRA

Lkm 4 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1

Classic PSS TPS

Lkm 1 1 1

Maalivahtien nollapelit Mannila Salo Vuorela

Emma Arla Noora

Torjutut rangaistuslaukaukset Laakso Vuorela Rentsch Salo Heininen Jaatinen Kangasharju Pölönen

Noora Noora Flavia Arla Minnie Milla Elsi Emmi

Lkm 4 4 3 3 2 2 1 1

Koovee TPS SSRA PSS FBC Loisto EräViikingit Classic PSS

Rangaistuslaukausmaalit Leino Huotari Höynälä Hautojärvi Kettunen Selinummi Marttala

Sofia Ellinoora Meri-Helmi Elina Alisa Annu Anna

Ott 20 21 21 16 20 11 21

TPS Koovee SB-Pro PSS PSS Classic FBC Loisto

Lkm 2 2 1 1 1 1 1

Plusmiinustilasto Virkkunen Liimatta Kaan Niemelä Sotala Lirkki Mettälä Kettunen Kujala Kujala Höynälä Levälampi Raatevaara Pakarinen Lahti Grönberg Turunen Stettler Väliaho Isometsä Valtola Hautojärvi Leminen Itänen Österberg Neulasalmi Kettunen Tuokkola Hämäläinen Koivisto Törnqvist Salmela Pietilä Lahti Hietanen

Jonna Laura Julia Hanna Juulianna Jaana Iida Viivi Karoliina Elina Meri-Helmi Annina Anu Laura Tuulia Clara Sofia Julia Céline Marianne Aada Ulla Elina Ina Emma-Karoliina Hanna-Mari Saana Alisa Aino Suvi Liinu Linda Roosa Emilia Aino Senni

SSRA SSRA SSRA SSRA SB-Pro SB-Pro FBC Loisto SSRA SB-Pro SB-Pro SB-Pro PSS SB-Pro FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto PSS PSS PSS SB-Pro FBC Loisto PSS SB-Pro SB-Pro SB-Pro SB-Pro PSS SB-Pro Koovee SSRA PSS Koovee FBC Loisto Koovee Koovee

O 21 21 20 21 21 20 21 10 21 21 21 16 21 21 21 8 21 21 21 20 21 16 12 19 15 20 20 21 12 21 16 19 19 21 3

+ 61 60 58 59 48 46 52 26 49 50 39 32 35 41 48 23 31 37 43 29 48 21 25 34 15 25 29 25 33 46 25 38 39 41 5

28 29 30 34 26 26 32 8 31 33 23 17 20 26 33 10 19 25 31 18 37 11 15 24 7 17 22 19 27 40 20 33 34 37 2

+/33 31 28 25 22 20 20 18 18 17 16 15 15 15 15 13 12 12 12 11 11 10 10 10 8 8 7 6 6 6 5 5 5 4 3

Hermanson Kiviharju Pukero Saarikoski Sundström Alanko Vuorela Hämeen-Anttila Tarvainen Heikkinen Holmberg Pietilä Pöllänen Karhapää Pölönen Vahala Kangasharju Tapani Mikkola Uljua Kinnunen Baer Pitkäkangas Koski Askola Lyttinen Suojanen Vasankari Virtaranta Novotna Zbankova Pulkkinen Saarikko Holmström Kiuru Laine Aaltonen Knuutinen Tikkakoski Moilanen Kataja Salo Hurme Haapaniemi Mannila Ahola Särö Risteli Kauppila Rentsch Hirsimäki Keihäs Bartuskova Aho Niemelä Oksanen Koli Laakso Hietamäki Purhonen Virta Heininen Ronkainen Taskila Kosola

Elinda Milja Hanna Milja-Maria Ella Milja Noora Laura Kalpana Aada Ella Olivia Alisa Eveliina Emmi Laura Elsi Henna Taimi Henna Marjut Riina Natalia Eerika Pinja Aino-Kaisa Kiia Sini Milla Viktorie Marketa Elsa Nella Matilda Mea Noora Sara Anette Nuppu Ira Juulia Arla Lina Laura Emma Niina Jenni Sanna Kristiina Flavia Helmi Nea Anna Vivian Emmi Siiri Sanni Noora Mirja Lotta Cira Minnie Jenna Anni Karla

FBC Loisto Koovee Classic PSS PSS Classic TPS EräViikingit PSS PSS PSS FBC Loisto Classic Classic PSS Classic Classic Koovee PSS PSS SB-Pro SSRA Classic FBC Loisto PSS SSRA TPS TPS Koovee TPS TPS PSS TPS PSS SB-Pro TPS Koovee Koovee SB-Pro SB-Pro SB-Pro PSS TPS SSRA Classic SB-Pro EräViikingit SSRA Classic SSRA Classic FBC Loisto TPS TPS SSRA FBC Loisto Koovee Koovee SB-Pro Classic EräViikingit FBC Loisto SB-Pro SSRA TPS

21 19 16 20 21 18 21 6 20 19 12 17 21 10 18 20 21 4 21 21 21 13 16 21 1 1 1 1 1 1 1 2 3 4 4 9 10 10 11 13 18 20 20 20 21 6 9 3 5 21 9 15 3 20 6 15 11 21 19 19 21 21 12 2 12

7 14 18 34 36 3 4 6 10 21 21 28 40 1 1 6 7 9 12 19 20 27 28 34 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 4 7 9 11 26 0 4 5 5 6 6 20 34 36 0 0 1 2

4 11 15 31 33 1 2 4 8 19 19 26 38 0 0 5 6 8 11 18 19 26 27 33 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 4 7 9 11 26 1 5 6 6 7 7 21 35 37 2 2 3 4

3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 -1 -1 -1 -1 -1 -1 -1 -1 -1 -2 -2 -2 -2

59

Niemelä Raiski Lindh Viitanen Niemi Björkman Mertanen Nättilä Välimäki Hämäläinen Lenkkeri Nevala Marttala Nevalainen Väätäjä Virtanen Hautojärvi Jaatinen Hietamäki Rantanen Parta Vesanen Ääri Tantere Vihreäsaari Maikola Lippojoki Hoikkala Niinikoski Kettunen Nordlund Viskari Uimarihuhta Ruostila Laitinen Suomela Holmberg Mäkinen Kiljunen Ruostila Haataja Lehto Troberg Nordman Ronkainen

60

Nanni Essi Emmi Sanna Sofia Noona Veera Katja Olivia Jenina Saana Ilona Anna Linnea Maija Minttu Annika Milla Laura Laura Emma Pinja-Pauliina Pauliina Tove Ellinoora Henrika Inka Tiina Sini Jenny Milla Aino Sanni Jemina Mirva Saara-Kaisa Fanny Meri Hanna Julia Annika Anni Emilia Taru Essi

SSRA FBC Loisto SB-Pro EräViikingit EräViikingit PSS EräViikingit SSRA TPS SB-Pro FBC Loisto SSRA FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto Koovee PSS EräViikingit SB-Pro TPS PSS FBC Loisto TPS EräViikingit Classic FBC Loisto EräViikingit TPS FBC Loisto EräViikingit TPS Classic SSRA Koovee EräViikingit TPS PSS Classic Koovee Koovee SSRA TPS TPS EräViikingit SSRA

11 15 8 21 18 19 10 7 15 21 21 21 21 21 21 21 18 21 20 17 5 14 17 11 18 12 21 18 19 17 16 20 21 18 20 21 21 21 8 18 18 21 21 11 21

2 5 5 7 8 8 9 9 14 15 16 16 17 19 21 21 21 23 26 32 1 4 4 5 11 20 21 21 22 23 27 28 30 31 31 34 35 41 2 3 3 10 12 18 20

4 7 7 9 10 10 11 11 16 17 18 18 19 21 23 23 23 25 28 34 4 7 7 8 14 23 24 24 25 26 30 31 33 34 34 37 38 44 6 7 7 14 16 22 24

-2 -2 -2 -2 -2 -2 -2 -2 -2 -2 -2 -2 -2 -2 -2 -2 -2 -2 -2 -2 -3 -3 -3 -3 -3 -3 -3 -3 -3 -3 -3 -3 -3 -3 -3 -3 -3 -3 -4 -4 -4 -4 -4 -4 -4

Grönroos Woivalin Laitila Korpela Pilto Järvinen Pietilä Klavan Pussinen Huotari Paajanen Siirilä Vanhanen Torkki Likki Jokinen Backman Pavlovska Maderová Pennanen Lehmusvuori Sinor Selinummi Mittentag Rantanen Valkamo Ronkainen Kaasalainen Niemi Nieminen Muraja Kylmäluoma Saario Lappalainen ylikojola Nyberg Latvala Räisänen Leino Varakas Manninen Vilenius Avikainen Heino

Jannike Julia Alma Susanna Saara Aino Kaisa Diana Nella Ellinoora Maura Iina Elina Jenni Manta Meri Mona Elizabete Vladka Viola Kia Kaie Annu Sofia Noora Riikka Sanni Joanna Elina Sanni Linnea Elli Jasmin Sofia Milla Amanda Iina Anni Sofia Lotta Mila Veera Kiia-Mari Nita

FBC Loisto Classic Classic EräViikingit SSRA TPS TPS TPS SSRA Koovee EräViikingit TPS SB-Pro EräViikingit EräViikingit Classic Koovee SSRA EräViikingit Classic PSS Koovee Classic EräViikingit TPS Koovee SSRA TPS EräViikingit Classic SSRA SSRA TPS Classic EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit TPS EräViikingit Koovee Koovee Koovee Koovee

21 21 21 5 18 20 15 21 21 21 21 21 19 13 21 21 21 13 20 19 18 21 11 21 21 19 20 12 18 7 19 21 21 19 21 19 21 21 20 21 21 21 21 20

24 38 38 5 10 11 16 16 23 31 32 37 15 16 31 38 40 7 9 10 16 18 20 36 36 14 15 17 2 9 13 37 28 28 24 4 33 11 28 10 29 40 32 27

28 42 42 10 15 16 21 21 28 36 37 42 21 22 37 44 46 14 16 17 23 25 27 43 43 22 23 25 11 19 23 47 39 39 36 17 46 25 42 25 44 62 55 51

-4 -4 -4 -5 -5 -5 -5 -5 -5 -5 -5 -5 -6 -6 -6 -6 -6 -7 -7 -7 -7 -7 -7 -7 -7 -8 -8 -8 -9 -10 -10 -10 -11 -11 -12 -13 -13 -14 -14 -15 -15 -22 -23 -24

Maalivahtien torjuntatilasto sijoitussarjoissa Ott.

Pel. Pääst.

Torj. Torj.%

Sijoitussarja A Kataja Rentsch Salo Moilanen Tikkakoski Haapaniemi Pölönen

Juulia Flavia Arla Ira Nuppu Laura Emmi

SB-Pro SSRA PSS SB-Pro SB-Pro SSRA PSS

4 4 4 2 2 4 4

4 4 4 0 0 0 0

21 23 19 0 0 0 0

99 76 49 0 0 0 0

82.50 76.77 72.06 0.00 0.00 0.00 0.00

Sijoitussarja B Knuutinen Hermanson Laakso Mannila Heininen Kangasharju Rasi

Anette Elinda Noora Emma Minnie Elsi Helmi

Koovee FBC Loisto Koovee Classic FBC Loisto Classic Classic

3 3 3 2 3 1 1

1 2 3 2 1 1 0

3 10 13 10 7 0 0

19 35 43 27 18 0 0

86.36 77.78 76.79 72.97 72.00 0.00 0.00

Tehopisteet ylivoimalla

Sijoitussarja B Huotari Vilenius Pöllänen Lappalainen Hämäläinen Niinikoski Kauppila Jokinen Lahti Valtola

Emmi Elina Ina Sanni Céline Milja-Maria Karoliina Jaana Hanna

Ellinoora Veera Alisa Sofia Suvi Sini Kristiina Meri Aino Ulla

SSRA SB-Pro SB-Pro SSRA PSS PSS SB-Pro SB-Pro SSRA

Koovee Koovee Classic Classic Koovee FBC Loisto Classic Classic Koovee FBC Loisto

O

M

S

4 4 4 4 4 3 4 4 4

1 1 1 1 1 0 0 0 0 5

1 0 0 0 0 1 1 1 1 5

3 3 2 2 3 3 2 2 3 3

2 0 1 1 1 1 0 0 0 0

Kujala Höynälä

Karoliina Meri-Helmi

0 2 0 0 0 0 1 1 1 1

SB-Pro SB-Pro

O 4 4

M 1 0

S 0 1

Alivoimamaalit joukkueittain SB-Pro Classic FBC Loisto Koovee PSS SSRA

1 0 0 0 0 0

Maalit ilman maalivahtia Huotari Hämäläinen Turunen

Erikoistilannemaalit ja plusmiinustilasto sijoitussarjoissa

Sijoitussarja A Niemelä Kujala Leminen Uimarihuhta Stettler Saarikoski Kujala Lirkki Niemelä

Tehopisteet alivoimalla

Koovee Koovee PSS

M 1 1 1

Mirja Aada Laura Sanni Henna

SB-Pro SB-Pro FBC Loisto SSRA PSS

M 1 1 1 1 1

Ella Meri Liinu Eerika Karoliina Alma Anna Sanni Henna Elina

PSS Classic SSRA FBC Loisto SB-Pro Classic FBC Loisto SSRA PSS SB-Pro

M 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Ellinoora Suvi Julia

Maalit tyhjään maaliin Hietamäki Isometsä Pakarinen Uimarihuhta Uljua

Voittomaalit Holmberg Jokinen Koivisto Koski Kujala Laitila Marttala Uimarihuhta Uljua Vanhanen

Ylivoimamaalit joukkueittain Koovee Classic SB-Pro SSRA FBC Loisto PSS

3 2 2 2 1 1

61

Jatkoaikamaalit ja rangaistuslaukauskisojen voittomaalit Holmberg Jokinen Koivisto Koski Kujala Laitila Marttala Uimarihuhta Uljua Vanhanen

Ella Meri Liinu Eerika Karoliina Alma Anna Sanni Henna Elina

PSS Classic SSRA FBC Loisto SB-Pro Classic FBC Loisto SSRA PSS SB-Pro

M 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

SB-Pro SSRA

Lkm 2 1

Maalivahtien nollapelit Ei nollapelejä Torjutut rangaistuslaukaukset

Kataja Rentsch

Juulia Flavia

Rangaistuslaukausmaalit Kettunen Koski

Alisa Eerika

Ott 4 3

PSS FBC Loisto

Lirkki Väliaho Varis Uimarihuhta Virkkunen Holmberg Kujala Tuokkola Hautojärvi Haapaniemi Haataja Kataja Liimatta Mikkola Moilanen Parta Pölönen Rentsch Ronkainen Salo Tikkakoski Österberg Niemelä Itänen Pavlovska Kettunen Holpainen Lehmusvuori Raatevaara Pussinen Björkman Hautojärvi

Jaana Marianne Jonna-Liina Sanni Jonna Fanny Elina Aino Elina Laura Annika Juulia Laura Taimi Ira Emma Emmi Flavia Jenna Arla Nuppu Hanna-Mari Hanna Emma-Karoliina Elizabete Alisa Linda Kia Anu Nella Noona Annika

SB-Pro PSS SSRA SSRA SSRA PSS SB-Pro SB-Pro PSS SSRA SSRA SB-Pro SSRA PSS SB-Pro PSS PSS SSRA SB-Pro PSS SB-Pro SB-Pro SSRA SB-Pro SSRA PSS SSRA PSS SB-Pro SSRA PSS PSS

4 4 2 4 4 4 4 2 2 4 4 4 1 3 2 4 4 4 3 4 2 2 4 4 4 4 2 4 4 4 4 4

6 6 2 8 8 7 6 3 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 8 6 6 3 2 1 7 5 3 3

5 5 1 8 8 7 6 3 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 9 7 7 4 3 2 9 7 5 5

1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 -1 -1 -1 -1 -1 -1 -2 -2 -2 -2

Lkm 1 1

Plusmiinustilasto Sijoitussarja A Hämäläinen Neulasalmi Vanhanen Kiuru Uljua Turunen Kaan Isometsä Stettler Koivisto Nättilä Saarikoski Holmberg Levälampi Kinnunen Holmström Törnqvist Sotala Muraja Niemelä Pilto Sundström Kujala

62

Jenina Saana Elina Mea Henna Julia Julia Aada Céline Liinu Katja Milja-Maria Ella Annina Marjut Matilda Linda Juulianna Linnea Emmi Saara Ella Karoliina

SB-Pro SB-Pro SB-Pro SB-Pro PSS PSS SSRA SB-Pro PSS SSRA SSRA PSS PSS PSS SB-Pro PSS PSS SB-Pro SSRA SSRA SSRA PSS SB-Pro

O

+

-

+/-

4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 4 4 3 2 4 4 4 4 4 4 4

7 7 7 4 11 10 9 7 11 8 8 8 7 7 4 3 10 8 7 7 7 7 6

3 3 3 0 8 7 6 4 9 6 6 6 5 5 2 1 9 7 6 6 6 6 5

4 4 4 4 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1

Runkosarjan tilastokin sen osoittaa: Rankkojen Ankkojen Jonna Virkkunen pelasi tehokkaasti molempiin suuntiin.

Heikkinen Ronkainen Ronkainen Höynälä Leminen Nevala Hietamäki Hietamäki Kylmäluoma Risteli

Aada Sanni Essi Meri-Helmi Ina Ilona Mirja Laura Elli Sanna

PSS SSRA SSRA SB-Pro SB-Pro SSRA SB-Pro SB-Pro SSRA SSRA

4 2 4 4 4 4 4 4 4 4

3 2 4 8 6 1 6 6 5 3

5 4 7 12 10 5 11 11 11 10

-2 -2 -3 -4 -4 -4 -5 -5 -6 -7

Sijoitussarja B Väätäjä Koski Lenkkeri Lahti Mettälä Pietilä Valtola Nieminen Woivalin Grönroos Pukero Pennanen Maikola Laitila Pakarinen Purhonen Kauppila Marttala Heino Huotari Pietilä Vilenius Jokinen Mäkinen Pitkäkangas Koli Pöllänen Sinor Virtanen Grönberg Heininen Hermanson Kangasharju Karhapää Kiviharju Knuutinen Laakso

Maija Eerika Saana Tuulia Iida Emilia Ulla Sanni Julia Jannike Hanna Viola Henrika Alma Laura Lotta Kristiina Anna Nita Ellinoora Olivia Veera Meri Meri Natalia Sanni Alisa Kaie Minttu Clara Sofia Minnie Elinda Elsi Eveliina Milja Anette Noora

FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto Classic Classic FBC Loisto Classic Classic FBC Loisto Classic FBC Loisto Classic Classic FBC Loisto Koovee Koovee FBC Loisto Koovee Classic Classic Classic Koovee Classic Koovee Koovee FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto Classic Classic Koovee Koovee Koovee

3 3 3 3 3 2 3 2 2 3 2 2 1 2 3 2 2 3 3 3 3 3 2 2 2 3 2 3 3 2 3 3 1 2 3 3 3

8 10 7 6 7 7 7 6 5 4 4 3 2 6 6 4 2 7 6 6 6 6 5 5 5 4 4 4 4 0 0 0 0 0 0 0 0

2 5 2 2 4 4 4 3 3 2 2 1 0 5 5 3 1 7 6 6 6 6 5 5 5 4 4 4 4 0 0 0 0 0 0 0 0

6 5 5 4 3 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Mannila Raiski Rasi Vahala Vihreäsaari Viskari Avikainen Kiljunen Manninen Ruostila Nevalainen Lappalainen Lahti Salmela Hämäläinen Oksanen Backman Ruostila Vesanen Niinikoski

Emma Essi Helmi Laura Ellinoora Aino Kiia-Mari Hanna Mila Julia Linnea Sofia Aino Roosa Suvi Siiri Mona Jemina Pinja-Pauliina Sini

Classic FBC Loisto Classic Classic Classic Classic Koovee Koovee Koovee Koovee FBC Loisto Classic Koovee Koovee Koovee FBC Loisto Koovee Koovee FBC Loisto FBC Loisto

2 3 1 1 2 2 3 3 3 3 3 2 3 3 3 3 3 3 3 3

0 0 0 0 0 0 4 4 4 4 2 1 2 2 2 2 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 5 5 5 5 4 3 5 5 6 7 5 5 5 6

0 0 0 0 0 0 -1 -1 -1 -1 -2 -2 -3 -3 -4 -5 -5 -5 -5 -6

Koronakauden runkosarjan ja sijoitussarjojen yleisökeskiarvot TPS FBC Loisto SSRA SB-Pro Classic EräViikingit PSS Koovee Yhteensä

89 75 71 66 63 47 46 40 62

Tasolohko B SaiPa Pirkat ÅIF O2-Jyväskylä Welhot Steelers LoSB

Ott. 18 18 18 18 18 18 18

3p 15 14 11 8 7 4 0

2p 1 0 1 0 1 0 1

1p 0 0 1 1 1 0 1

0p 2 4 5 9 9 14 16

Tehd. 128 118 94 78 96 74 49

-

Pääst. 44 73 62 89 96 135 138

Pist. 47 42 36 25 24 12 3

63

Ottelut 19/09/20 19/09/20 20/09/20 26/09/20 26/09/20 27/09/20 03/10/20 03/10/20 03/10/20 04/10/20 04/10/20 04/10/20 09/10/20 10/10/20 11/10/20 16/10/20 17/10/20 18/10/20 18/10/20 21/10/20 24/10/20 25/10/20 31/10/20 01/11/20 05/11/20 14/11/20 20/11/20 21/11/20 21/11/20 22/11/20 26/11/20 28/11/20 28/11/20 29/11/20 29/11/20 30/11/20 12/12/20 12/12/20 19/12/20 20/12/20 21/12/20 27/12/20 03/01/21 09/01/21 09/01/21 09/01/21 10/01/21 14/01/21 16/01/21 16/01/21 17/01/21 17/01/21 18/01/21 23/01/21 23/01/21 24/01/21 24/01/21 28/01/21 30/01/21 30/01/21 13/02/21 13/02/21 13/02/21

64

Steelers Pirkat SaiPa ÅIF Pirkat Steelers Pirkat Steelers ÅIF O2-Jyväskylä Pirkat Welhot Pirkat Welhot O2-Jyväskylä LoSB ÅIF O2-Jyväskylä LoSB Welhot Welhot Steelers LoSB SaiPa Steelers Pirkat LoSB O2-Jyväskylä Welhot SaiPa Steelers ÅIF SaiPa O2-Jyväskylä SaiPa LoSB ÅIF O2-Jyväskylä Welhot Welhot Pirkat SaiPa ÅIF ÅIF Steelers LoSB O2-Jyväskylä Steelers Pirkat ÅIF Welhot ÅIF LoSB SaiPa LoSB O2-Jyväskylä LoSB Steelers SaiPa Pirkat O2-Jyväskylä Pirkat Welhot

-

ÅIF Welhot LoSB O2-Jyväskylä LoSB Welhot O2-Jyväskylä SaiPa LoSB LoSB ÅIF SaiPa Steelers ÅIF SaiPa Steelers SaiPa Steelers Welhot O2-Jyväskylä LoSB O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä Welhot LoSB SaiPa Pirkat ÅIF Steelers ÅIF Pirkat Welhot O2-Jyväskylä Pirkat Steelers ÅIF Steelers Welhot Pirkat ÅIF Steelers Pirkat Pirkat O2-Jyväskylä Welhot Pirkat SaiPa SaiPa O2-Jyväskylä LoSB O2-Jyväskylä SaiPa Steelers Pirkat Welhot Steelers SaiPa ÅIF LoSB Welhot LoSB ÅIF SaiPa

4 4 8 5 7 6 4 1 10 7 4 4 10 3 2 3 3 7 6 8 6 4 1 5 5 4 3 3 7 8 7 6 6 2 9 3 11 5 4 4 8 12 3 7 4 2 0 2 7 7 7 1 5 2 2 7 1 3 12 13 6 4 4

-

5 3 2 4 2 5 5 10 1 3 7 7 4 6 3 8 6 6 5 5 5 8 3 4 4 0 10 1 1 0 8 4 3 5 3 5 2 7 7 3 4 3 4 2 7 13 10 13 6 1 3 2 6 3 13 4 7 8 4 1 1 6 8

ja

vl ja

ja

Yleisöä 89 55 194 42 59 105 40 65 65 61 55 97 50 80 71 56 56 53 54 105 45 67 45 135 63 40 39 43 53 123 149 1 103 48 129 1 1 1 1 1 1 20 1 1 11 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Tuomarit Pohjonen Tuukka Keisu Jenni Hämäläinen Tiina Hämäläinen Tiina Haapasaari Katariina Kajarila Sari Kajarila Sari Nerg Toni Mustalahti Olli Savolainen Juha Helin Mika Kokkonen Juho Hämäläinen Tiina Niskala Mona Niskala Mona Kettunen Maarit Savolainen Janne Savolainen Juha Kajarila Sari Kokkonen Juho Kokkonen Juho Palo Mika Keskinen Miika Nerg Toni Keisu Jenni Hämäläinen Tiina Kajarila Sari Savolainen Juha Kokkonen Juho Hämäläinen Tiina Pohjonen Tuukka Nerg Toni Kokkonen Juho Savolainen Juha Palo Mika Mustalahti Olli Mustalahti Olli Savolainen Juha Nerg Toni Nerg Toni Helin Mika Kokkonen Juho Hämäläinen Tiina Sirkka Jyrki Helin Mika Niskala Mona Niskala Mona Haapasaari Katariina Kokkonen Juho Hämäläinen Tiina Matikainen Hanna-Kaisa Keisu Jenni Palo Mika Pohjonen Tuukka Mäkelä Tapio Haapasaari Katariina Savolainen Antti Keskinen Miika Kokkonen Juho Haapasaari Katariina Kokkonen Juho Haapasaari Katariina Niskala Mona

Niskala Mona Sirkka Jyrki Niskala Mona Mustalahti Olli Järvi Timo Pohjonen Tuukka Haapasaari Katariina Sinisalo Anssi Savolainen Janne Selkäinaho Sami Sarvanko Jyrki Snellman Henrik Pohjonen Tuukka Snellman Henrik Snellman Henrik Sirkka Jyrki Mustalahti Olli Selkäinaho Sami Kanerva Jussi Savolainen Juha Snellman Henrik Keisu Jenni Pohjonen Tuukka Sinisalo Anssi Kettunen Maarit Pohjonen Tuukka Mäkelä Tapio Selkäinaho Sami Niskala Mona Nerg Toni Sinisalo Anssi Sinisalo Anssi Savolainen Juha Sinisalo Anssi Savolainen Antti Savolainen Janne Savolainen Janne Kokkonen Juho Sinisalo Anssi Sinisalo Anssi Sarvanko Jyrki Savolainen Juha Maijanen Verne Virta Janne Sarvanko Jyrki Hämäläinen Tiina Savolainen Juha Järvi Timo Savolainen Juha Keisu Jenni Niskala Mona Kettunen Maarit Savolainen Antti Nerg Toni Virta Janne Kirsilä Pertti Savolainen Janne Helin Mika Savolainen Juha Kajarila Sari Savolainen Juha Järvi Timo Snellman Henrik

Pistepörssin TOP 50 Turunen Myllymäki Järvi Hakkarainen Rautanen Lindi Murtorinne Väliaho Ranta-aho Hartwall Jääskeläinen Tölli Holopainen Lehto Karling Kemppainen Lahtinen Suutari Heikkilä Seppäläinen Lustig Laine Tiilikainen Saarinen Saalasti Laapio Virtanen Siukola Kokko Seppänen Jaakkola Laaksonen Rautala Ahtiainen Kantokorpi Eerola Kaila Jolkkonen Honkonen Eskonen Stark Lonka Viteli Hyvärinen Granqvist Jokinen Boman Sinkko Johansson Vähäkoski

Miisa Pinja Henriikka Juuli Jenni Lotta Miia Johanna Sarita Emma Silva Anna-Reetta Anika Saimi Bea Mari Laura Elina Makreeta Charlotta Jessica Erika Viivi Tuisku Jenni Liisa Roosa Krista Kiia Mari Pinja Elina Rina Ella-Maria Kaisa Oona Emma Ella Olivia Julia Helmiina Hanna Marianne Saimi Camilla Roosa Bianca Sofia Cecilia Nea

SaiPa Pirkat Pirkat SaiPa ÅIF Welhot Welhot O2-Jyväskylä Pirkat ÅIF SaiPa Welhot Steelers Steelers ÅIF Welhot O2-Jyväskylä SaiPa Welhot SaiPa O2-Jyväskylä Steelers Pirkat LoSB SaiPa SaiPa O2-Jyväskylä Pirkat Welhot Steelers ÅIF LoSB O2-Jyväskylä ÅIF ÅIF Pirkat SaiPa Welhot Welhot LoSB O2-Jyväskylä LoSB Pirkat O2-Jyväskylä ÅIF Pirkat ÅIF SaiPa LoSB Steelers

O 18 18 18 18 18 18 18 18 17 18 18 18 14 14 18 13 16 17 18 18 17 18 17 15 18 17 18 17 18 17 18 18 18 18 16 18 16 18 18 15 16 14 16 18 11 18 10 18 18 10

M 33 29 30 27 25 20 14 22 17 11 10 12 14 6 9 8 4 12 10 10 12 11 8 10 6 4 4 3 8 8 7 6 2 8 7 5 5 5 9 0 6 6 5 5 5 5 4 2 5 3

S 20 24 12 13 15 10 15 6 10 12 13 10 6 14 10 11 15 6 8 8 5 4 7 4 8 10 10 11 5 5 6 7 11 4 5 7 7 7 2 11 4 4 5 5 5 5 6 8 4 6

P 53 53 42 40 40 30 29 28 27 23 23 22 20 20 19 19 19 18 18 18 17 15 15 14 14 14 14 14 13 13 13 13 13 12 12 12 12 12 11 11 10 10 10 10 10 10 10 10 9 9

J 2 2 2 4 0 0 6 15 6 0 0 8 4 2 0 2 6 0 0 2 2 4 4 2 2 0 2 2 0 6 6 2 16 2 6 0 0 0 4 10 2 12 0 4 4 5 0 0 8 0

Vuonna 2005 syntynyt Miisa Turunen teki jo nyt huimaa jälkeä naisten pääsarjassa.

Maalivahtien torjuntatilasto Laakso Paasu Maaranen Vilonen Järvinen Järvinen Matilainen Laine Sassi Hakkola Väisänen Hyvönen Halonen Nevander Aro Atas Räsälä Paasiaro

Viivi Minna Miia Piia Johanna Jenna Tanja Viivi Jenni Mirka Jenna Elli-Noora Raisa Kia Kerttu Merve Hanna-Leena Lilli

Pirkat SaiPa SaiPa Pirkat ÅIF ÅIF O2-Jyväskylä Steelers LoSB Steelers Welhot Welhot ÅIF LoSB O2-Jyväskylä Welhot O2-Jyväskylä LoSB

Ott. 13 18 18 18 17 17 18 17 15 18 17 13 1 16 14 6 4 4

Pel. 2 7 12 17 5 12 14 8 6 13 13 4 1 12 6 2 0 0

Pääst. 3 15 28 68 12 44 57 47 37 85 66 19 4 101 28 9 0 0

Torj. 27 95 163 335 45 161 207 163 125 283 213 53 11 260 66 11 0 0

Torj.% 90.00 86.36 85.34 83.13 78.95 78.54 78.41 77.62 77.16 76.90 76.34 73.61 73.33 72.02 70.21 55.00 0.00 0.00

65

Pistenaiset joukkueittain Saarinen Laaksonen Eskonen Lonka Johansson Manninen Valkoniemi Mäkelä Garton Collin Helvelahti Jordman Pajari Björkroth Mäkelä Jordman Nevander Sassi Paasiaro Torpisto Sinivuori Kajosaari Joensuu Eskelinen

Tuisku Elina Julia Hanna Cecilia Tilda Janna Ilona Katja Silja Aava Paula Senja Rosa-Erika Sinna Peppi Kia Jenni Lilli Olivia Irene Tuuli Eeva Mia

LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB

O 15 18 15 14 18 14 11 16 18 15 5 17 17 17 3 18 16 15 4 3 1 1 17 13

M 10 6 0 6 5 8 2 2 3 3 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 4 7 11 4 4 0 5 4 2 1 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

P 14 13 11 10 9 8 7 6 5 4 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

J 2 2 10 12 8 0 0 2 2 0 0 2 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2

Väliaho Lahtinen Lustig Virtanen Rautala Stark Hyvärinen Pesonen Aalto Mörsky Silvennoinen Pelto-Arvo Peltola Hietikko Tuomisalo Peltokangas Mäkinen Aukee Matilainen Aro Räsälä Vihreäsaari Luoma

Johanna Laura Jessica Roosa Rina Helmiina Saimi Emilia Else Emmi Marjukka Roosa Noora Mariia Milja Maija Salla Heidi Tanja Kerttu Hanna-Leena Nea-Leena Elina

O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä

18 16 17 18 18 16 18 18 17 18 17 17 11 15 14 18 12 18 18 14 4 2 18

22 4 12 4 2 6 5 4 4 4 3 3 2 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0

6 15 5 10 11 4 5 3 2 1 2 2 3 1 2 0 1 1 0 0 0 0 0

28 19 17 14 13 10 10 7 6 5 5 5 5 3 2 1 1 1 0 0 0 0 0

15 6 2 2 16 2 4 2 2 6 2 2 2 2 0 0 0 4 0 0 0 0 10

Myllymäki Järvi Ranta-aho Tiilikainen Siukola Eerola Viteli Jokinen Ollikkala Kivistö Kärki Venäläinen Koppana

Pinja Henriikka Sarita Viivi Krista Oona Marianne Roosa Emilia Tiia Emma Anni Krista

Pirkat Pirkat Pirkat Pirkat Pirkat Pirkat Pirkat Pirkat Pirkat Pirkat Pirkat Pirkat Pirkat

18 18 17 17 17 18 16 18 18 18 9 17 14

29 30 17 8 3 5 5 5 6 1 0 3 2

24 12 10 7 11 7 5 5 1 6 7 3 3

53 42 27 15 14 12 10 10 7 7 7 6 5

2 2 6 4 2 0 0 5 0 0 2 2 0

66

Pinja Myllymäki muodosti Henriikka Järven kanssa Pirkkain tehokaksikon. Korhonen Ruusiala Palonen Vilonen Laakso Lehtola Kangas

Sonja Fiina Emmi Piia Viivi Vilma Jenna

Pirkat Pirkat Pirkat Pirkat Pirkat Pirkat Pirkat

18 9 16 18 13 8 4

2 2 0 0 0 0 0

2 2 1 0 0 0 0

4 4 1 0 0 0 0

0 2 2 0 0 0 0

Turunen Hakkarainen Jääskeläinen Suutari Seppäläinen Saalasti Laapio Kaila Sinkko Härkönen Karilahti Lokka Heikkilä Halkola Mussalo Piirainen Partinen Paasu Maaranen Rautio Asikainen Routti

Miisa Juuli Silva Elina Charlotta Jenni Liisa Emma Sofia Hertta Saana Veera Noora Vilma Petra Lotta Aino Minna Miia Nea Saimi Ronja

SaiPa SaiPa SaiPa SaiPa SaiPa SaiPa SaiPa SaiPa SaiPa SaiPa SaiPa SaiPa SaiPa SaiPa SaiPa SaiPa SaiPa SaiPa SaiPa SaiPa SaiPa SaiPa

18 18 18 17 18 18 17 16 18 17 15 17 16 18 18 11 17 18 18 15 1 8

33 27 10 12 10 6 4 5 2 3 3 4 4 3 2 0 0 0 0 0 0 0

20 13 13 6 8 8 10 7 8 5 5 3 3 2 2 3 2 0 0 0 0 0

53 40 23 18 18 14 14 12 10 8 8 7 7 5 4 3 2 0 0 0 0 0

2 4 0 0 2 2 0 0 0 2 10 2 4 0 2 4 2 0 0 0 0 2

Holopainen Lehto Laine Seppänen Vähäkoski Aallonen Vähälä Aaltonen Laine

Anika Saimi Erika Mari Nea Petra Vilma Aurora Pirkko

Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers

14 14 18 17 10 17 17 16 9

14 6 11 8 3 3 2 3 4

6 14 4 5 6 4 5 3 1

20 20 15 13 9 7 7 6 5

4 2 4 6 0 4 2 13 0

Lehtonen Kankare Kankainen Vuorio Eloranta Lamberg Nuorteva Huuskonen Ahola Mäkelä Hakkola Laine Joutsi Lötjönen

Tanja Roosa-Maria Emma Venla Iida Elise Sini Rosa Titta Alisa Mirka Viivi Essi Liina-Lotta

Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers Steelers

15 8 15 13 9 18 11 18 8 4 18 17 15 14

4 3 3 2 2 2 1 1 1 1 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 2 2 2 1 0 0 0 0

5 4 4 3 3 3 3 3 3 2 0 0 0 0

2 6 8 2 4 6 0 2 4 0 0 0 4 4

Lindi Murtorinne Tölli Kemppainen Heikkilä Kokko Jolkkonen Honkonen Tuomainen Luukkanen Hoffrén Pykäläinen Lappi Kytöaho Valkonen Varis Turunen Väisänen Hyvönen Atas Kaikkonen Huovinen

Lotta Miia Anna-Reetta Mari Makreeta Kiia Ella Olivia Kiia Janica Milla Sofia Marika Mira Lumi Ella Kirsi Jenna Elli-Noora Merve Ada Ninni

Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot

18 18 18 13 18 18 18 18 18 16 18 8 14 15 11 7 16 17 13 6 3 2

20 14 12 8 10 8 5 9 2 2 0 2 2 1 1 0 0 0 0 0 0 0

10 15 10 11 8 5 7 2 2 2 4 1 1 2 1 2 1 0 0 0 0 0

30 29 22 19 18 13 12 11 4 4 4 3 3 3 2 2 1 0 0 0 0 0

0 6 8 2 0 0 0 4 2 2 0 0 2 2 2 0 2 0 0 0 0 0

Rautanen Hartwall Karling Jaakkola Ahtiainen Kantokorpi Granqvist Boman Vilhunen Ojala Weckstén Hämäläinen Ojanen Virtala Runsas Myllylä Heikkinen Järvinen Kokko Puurunen Järvinen Nieminen Halonen Sundqvist

Jenni Emma Bea Pinja Ella-Maria Kaisa Camilla Bianca Elisa Katri Mette Oona Sandra Sara Krista Viktoria Viivi Jenna Miia Saara Johanna Venla Raisa Ella

ÅIF ÅIF ÅIF ÅIF ÅIF ÅIF ÅIF ÅIF ÅIF ÅIF ÅIF ÅIF ÅIF ÅIF ÅIF ÅIF ÅIF ÅIF ÅIF ÅIF ÅIF ÅIF ÅIF ÅIF

18 18 18 18 18 16 11 10 17 18 13 16 15 9 18 17 11 17 17 11 17 10 1 17

25 11 9 7 8 7 5 4 3 2 3 3 2 2 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0

15 12 10 6 4 5 5 6 6 6 2 2 3 1 2 0 0 1 1 1 0 0 0 0

40 23 19 13 12 12 10 10 9 8 5 5 5 3 3 1 1 1 1 1 0 0 0 0

0 0 0 6 2 6 4 0 2 6 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2

Maalipörssi Turunen Järvi Myllymäki Hakkarainen Rautanen Väliaho Lindi Ranta-aho Holopainen Murtorinne

Miisa Henriikka Pinja Juuli Jenni Johanna Lotta Sarita Anika Miia

O 18 18 18 18 18 18 18 17 14 18

M 33 30 29 27 25 22 20 17 14 14

M 29 33 4 25 14 6 10 27 30 11

S 24 20 15 15 15 14 13 13 12 12

O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä Steelers LoSB SaiPa LoSB O2-Jyväskylä Steelers Welhot LoSB

O 18 18 16 14 15 15 18 15 18 18

Min 16 15 13 12 10 10 10 8 8 8

Pirkat SaiPa SaiPa Pirkat ÅIF Welhot O2-Jyväskylä Steelers Welhot ÅIF LoSB LoSB Steelers

O 18 18 18 18 18 18 18 18 18 18 18 14 15

M 8 7 5 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 1

SaiPa Pirkat Pirkat SaiPa ÅIF O2-Jyväskylä Welhot Pirkat Steelers Welhot

Syöttöpörssi Myllymäki Turunen Lahtinen Rautanen Murtorinne Lehto Jääskeläinen Hakkarainen Järvi Hartwall

Pinja Miisa Laura Jenni Miia Saimi Silva Juuli Henriikka Emma

Pirkat SaiPa O2-Jyväskylä ÅIF Welhot Steelers SaiPa SaiPa Pirkat ÅIF

O 18 18 16 18 18 14 18 18 18 18

Pahat tytöt Rautala Väliaho Aaltonen Lonka Karilahti Eskonen Luoma Kankainen Tölli Johansson

Rina Johanna Aurora Hanna Saana Julia Elina Emma Anna-Reetta Cecilia

Ylivoimamaalit Järvi Turunen Hakkarainen Myllymäki Rautanen Lindi Väliaho Laine Tölli Jaakkola Laaksonen Manninen Kankainen 17 pelaajaa

Henriikka Miisa Juuli Pinja Jenni Lotta Johanna Erika Anna-Reetta Pinja Elina Tilda Emma

67

Ylivoimamaalit joukkueittain Pirkat SaiPa O2-Jyväskylä Steelers LoSB Welhot ÅIF

Voittomaalit

14 14 8 8 6 6 6

Alivoimamaalit Myllymäki Vähälä

Pinja Vilma

Pirkat Steelers

O 18 17

Iida Juuli Saimi Erika Miia Mari Roosa Vilma

Steelers SaiPa O2-Jyväskylä Steelers Welhot Steelers O2-Jyväskylä Steelers

M 2 1 1 1 1 1 1 1

Pinja Sarita Ella Henriikka Mari Laura Lotta Miia Jenni Johanna Mette

Lindi Lonka Rautanen Turunen

Pirkat Pirkat Welhot Pirkat Welhot O2-Jyväskylä Welhot Welhot ÅIF O2-Jyväskylä ÅIF

M 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1

M 5 5 5 4 4 3 3 2 2 2 2 2 1

Lotta Hanna Jenni Miisa

Welhot LoSB ÅIF SaiPa

Lkm 1 1 1 1

Miia Minna Piia

SaiPa SaiPa Pirkat

1 1 1

Torjutut rangaistuslaukaukset Hakkola Matilainen Maaranen Nevander Vilonen

Mirka Tanja Miia Kia Piia

Steelers O2-Jyväskylä SaiPa LoSB Pirkat

4 3 1 1 1

Rangaistuslaukausmaalit Holopainen Myllymäki Jääskeläinen Tiilikainen Lokka

68

Welhot Pirkat ÅIF SaiPa SaiPa Pirkat O2-Jyväskylä ÅIF Steelers SaiPa ÅIF O2-Jyväskylä

Maalivahtien nollapelit Maaranen Paasu Vilonen

Maalit tyhjään maaliin Myllymäki Ranta-aho Jolkkonen Järvi Kemppainen Lahtinen Lindi Murtorinne Rautanen Väliaho Weckstén

Lotta Pinja Jenni Juuli Miisa Henriikka Johanna Emma Anika Hertta Bea Jessica

Jatkoaikamaalit ja rangaistuslaukauskisojen voittomaalit

Maalit ilman maalivahtia Eloranta Hakkarainen Hyvärinen Laine Murtorinne Seppänen Virtanen Vähälä

M 1 1

Lindi Myllymäki Rautanen Hakkarainen Turunen Järvi Väliaho Hartwall Holopainen Härkönen Karling Lustig 24 pelaajaa

Anika Pinja Silva Viivi Veera

Steelers Pirkat SaiPa Pirkat SaiPa

Ott 14 18 18 17 17

Lkm 3 2 1 1 1

Plusmiinustilasto Saalasti Myllymäki Turunen Ranta-aho Jääskeläinen Järvi Sinkko Kaila Rautanen Hakkarainen Seppäläinen Siukola Lindi Mussalo Ojanen Ojala Lahtinen Hartwall Laapio Murtorinne Rautala Suutari Granqvist Hämäläinen Kärki Härkönen Lustig Piirainen

Jenni Pinja Miisa Sarita Silva Henriikka Sofia Emma Jenni Juuli Charlotta Krista Lotta Petra Sandra Katri Laura Emma Liisa Miia Rina Elina Camilla Oona Emma Hertta Jessica Lotta

SaiPa Pirkat SaiPa Pirkat SaiPa Pirkat SaiPa SaiPa ÅIF SaiPa SaiPa Pirkat Welhot SaiPa ÅIF ÅIF O2-Jyväskylä ÅIF SaiPa Welhot O2-Jyväskylä SaiPa ÅIF ÅIF Pirkat SaiPa O2-Jyväskylä SaiPa

O 18 18 18 17 18 18 18 16 18 18 18 17 18 18 15 18 16 18 17 18 18 17 11 16 9 17 17 11

+ 53 66 54 57 48 66 49 42 49 44 37 56 55 36 31 36 40 39 31 48 40 27 23 33 27 24 39 22

12 29 17 21 12 31 14 11 20 15 10 31 30 11 7 15 21 20 12 31 23 10 6 17 11 9 25 8

+/41 37 37 36 36 35 35 31 29 29 27 25 25 25 24 21 19 19 19 17 17 17 17 16 16 15 14 14

Vilhunen Kantokorpi Tölli Hyvärinen Lokka Viteli Karling Koppana Heikkilä Kivistö Jaakkola Partinen Heikkilä Väliaho Karilahti Tiilikainen Halkola Runsas Virtala Boman Tuomainen Eerola Puurunen Rautio Kemppainen Myllylä Korhonen Kytöaho Pykäläinen

Elisa Kaisa Anna-Reetta Saimi Veera Marianne Bea Krista Makreeta Tiia Pinja Aino Noora Johanna Saana Viivi Vilma Krista Sara Bianca Kiia Oona Saara Nea Mari Viktoria Sonja Mira Sofia

ÅIF ÅIF Welhot O2-Jyväskylä SaiPa Pirkat ÅIF Pirkat Welhot Pirkat ÅIF SaiPa SaiPa O2-Jyväskylä SaiPa Pirkat SaiPa ÅIF ÅIF ÅIF Welhot Pirkat ÅIF SaiPa Welhot ÅIF Pirkat Welhot Welhot

17 16 18 18 17 16 18 14 18 18 18 17 16 18 15 17 18 18 9 10 18 18 11 15 13 17 18 15 8

29 28 53 40 21 34 28 22 36 27 25 20 16 36 14 34 14 13 10 21 32 15 7 6 27 23 18 31 14

16 15 41 29 10 24 18 12 27 18 16 11 7 28 6 27 7 6 3 15 27 11 3 2 25 21 16 30 13

13 13 12 11 11 10 10 10 9 9 9 9 9 8 8 7 7 7 7 6 5 4 4 4 2 2 2 1 1

SaiPa dominoi F-liigan B-lohkoa ja Jenni Saalasti sen plusmiinustilastoa.

69

Peltola Routti Nieminen Vihreäsaari Kaikkonen Kokko Lehtola Ruusiala Heikkinen Helvelahti Järvinen Halonen Asikainen Sinivuori Kajosaari Torpisto Räsälä Paasiaro Atas Hyvönen Laakso Aro Sassi Nevander Laine Väisänen Järvinen Paasu Matilainen Vilonen Hakkola Maaranen Mörsky Mäkelä Huovinen Lappi Vähäkoski Mäkelä Honkonen Jokinen Virtanen Turunen Laine Valkoniemi Hoffrén Varis Lehto Pesonen Stark Hietikko Silvennoinen Kankare Lötjönen Ollikkala Palonen Kokko Venäläinen Laine Peltokangas Kangas Jolkkonen Ahtiainen Aalto Vuorio Nuorteva Holopainen

70

Noora Ronja Venla Nea-Leena Ada Kiia Vilma Fiina Viivi Aava Jenna Raisa Saimi Irene Tuuli Olivia Hanna-Leena Lilli Merve Elli-Noora Viivi Kerttu Jenni Kia Viivi Jenna Johanna Minna Tanja Piia Mirka Miia Emmi Sinna Ninni Marika Nea Alisa Olivia Roosa Roosa Kirsi Erika Janna Milla Ella Saimi Emilia Helmiina Mariia Marjukka Roosa-Maria Liina-Lotta Emilia Emmi Miia Anni Pirkko Maija Jenna Ella Ella-Maria Else Venla Sini Anika

O2-Jyväskylä SaiPa ÅIF O2-Jyväskylä Welhot Welhot Pirkat Pirkat ÅIF LoSB ÅIF ÅIF SaiPa LoSB LoSB LoSB O2-Jyväskylä LoSB Welhot Welhot Pirkat O2-Jyväskylä LoSB LoSB Steelers Welhot ÅIF SaiPa O2-Jyväskylä Pirkat Steelers SaiPa O2-Jyväskylä LoSB Welhot Welhot Steelers Steelers Welhot Pirkat O2-Jyväskylä Welhot Steelers LoSB Welhot Welhot Steelers O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä Steelers Steelers Pirkat Pirkat ÅIF Pirkat Steelers O2-Jyväskylä Pirkat Welhot ÅIF O2-Jyväskylä Steelers Steelers Steelers

11 8 10 2 3 18 8 9 11 5 17 1 1 1 1 3 4 4 6 13 13 14 15 16 17 17 17 18 18 18 18 18 18 3 2 14 10 4 18 18 18 16 18 11 18 7 14 18 16 15 17 8 14 18 16 17 17 9 18 4 18 18 17 13 11 14

7 3 2 1 1 23 6 5 5 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 19 3 0 20 17 3 27 24 20 11 25 19 17 12 25 20 17 17 9 9 6 23 14 10 14 9 5 0 25 16 10 5 3 25

6 2 1 0 0 23 6 5 5 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 20 4 1 22 19 5 30 27 23 14 29 23 21 16 30 25 22 22 14 14 11 29 20 16 21 16 12 7 33 24 18 13 11 34

1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 -1 -1 -1 -2 -2 -2 -3 -3 -3 -3 -4 -4 -4 -4 -5 -5 -5 -5 -5 -5 -5 -6 -6 -6 -7 -7 -7 -7 -8 -8 -8 -8 -8 -9

Aallonen Tuomisalo Saarinen Kankainen Luukkanen Weckstén Sundqvist Ahola Valkonen Lehtonen Luoma Eskelinen Eskonen Seppänen Pajari Lonka Eloranta Mäkinen Lamberg Aukee Collin Pelto-Arvo Vähälä Huuskonen Jordman Laaksonen Aaltonen Joutsi Mäkelä Jordman Manninen Joensuu Garton Björkroth Johansson

Petra Milja Tuisku Emma Janica Mette Ella Titta Lumi Tanja Elina Mia Julia Mari Senja Hanna Iida Salla Elise Heidi Silja Roosa Vilma Rosa Peppi Elina Aurora Essi Ilona Paula Tilda Eeva Katja Rosa-Erika Cecilia

Steelers O2-Jyväskylä LoSB Steelers Welhot ÅIF ÅIF Steelers Welhot Steelers O2-Jyväskylä LoSB LoSB Steelers LoSB LoSB Steelers O2-Jyväskylä Steelers O2-Jyväskylä LoSB O2-Jyväskylä Steelers Steelers LoSB LoSB Steelers Steelers LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB

Koronakauden kotiotteluiden yleisökeskiarvot SaiPa Steelers Welhot Pirkat O2-Jyväskylä LoSB ÅIF Yhteensä

78 61 43 34 31 22 19 41

17 14 15 15 16 13 17 8 11 15 18 13 15 17 17 14 9 12 18 18 15 17 17 18 18 18 16 15 16 17 14 17 18 17 18

21 1 24 24 15 8 5 7 5 12 5 1 26 23 1 22 9 4 29 10 6 5 18 11 3 27 14 11 13 6 15 4 13 12 13

30 10 34 34 25 18 15 18 17 25 18 15 41 38 16 39 27 22 49 30 26 25 40 36 28 53 40 38 42 36 47 38 53 58 70

-9 -9 -10 -10 -10 -10 -10 -11 -12 -13 -13 -14 -15 -15 -15 -17 -18 -18 -20 -20 -20 -20 -22 -25 -25 -26 -26 -27 -29 -30 -32 -34 -40 -46 -57

Pudotuspelikarsinta 27/02/21 28/02/21 03/03/21

TPS Pirkat TPS TPS pudotuspeleihin voitoin 3-0.

Pirkat TPS Pirkat

27/02/21 28/02/21 03/03/21 06/03/21 07/03/21

SaiPa EräViikingit EräViikingit SaiPa SaiPa EräViikingit EräViikingit SaiPa SaiPa EräViikingit EräViikingit pudotuspeleihin voitoin 3-2.

6 3 4

-

5 4 2

6 5 4 2 3

-

4 6 5 1 4

ja ja

Yleisöä 1 1 1

Tuomarit Kirjonen Tom Kirjonen Tom Kirjonen Tom

Sirkka Jyrki Sirkka Jyrki Sirkka Jyrki

ja

10 1 10 1 6

Palo Mika Palo Mika Palo Mika Palo Mika Palo Mika

Savolainen Antti Savolainen Antti Savolainen Antti Savolainen Antti Savolainen Antti

vl

Pudotuspelit Yleisöä

Tuomarit

1 1 1

Nerg Toni Nerg Toni Nerg Toni

Sinisalo Anssi Sinisalo Anssi Sinisalo Anssi

5 4 5 8

1 1 1 1

Järvi Timo Järvi Timo Järvi Timo Järvi Timo

Kirsilä Pertti Kirsilä Pertti Kirsilä Pertti Kirsilä Pertti

-

3 5 3 9

1 1 1 1

Kirjonen Tom Kirjonen Tom Kirjonen Tom Kirjonen Tom

Sirkka Jyrki Sirkka Jyrki Sirkka Jyrki Sirkka Jyrki

4 3 1 1 3

-

5 4 5 5 10

1 1 1 1 1

Palo Mika Palo Mika Palo Mika Palo Mika Palo Mika

Savolainen Antti Savolainen Antti Savolainen Antti Savolainen Antti Savolainen Antti

Classic SB-Pro Classic SB-Pro Classic

2 2 8 6 4

-

3 4 1 5 3

1 1 1 1 1

Kirjonen Tom Kirjonen Tom Kirjonen Tom Kirjonen Tom Kirjonen Tom

Sirkka Jyrki Sirkka Jyrki Sirkka Jyrki Sirkka Jyrki Sirkka Jyrki

PSS SSRA PSS SSRA

3 6 1 5

-

2 1 6 1

6 1 3 1

Palo Mika Palo Mika Palo Mika Palo Mika

Savolainen Antti Savolainen Antti Savolainen Antti Savolainen Antti

Puolivälierät (paras viidestä): 20/03/21 SB-Pro 21/03/21 TPS 24/03/21 SB-Pro SB-Pro välieriin voitoin 3-0.

-

TPS SB-Pro TPS

3 5 4

-

2 6 3

20/03/21 21/03/21 24/03/21 27/03/21

SSRA EräViikingit SSRA EräViikingit SSRA välieriin voitoin 3-1.

-

EräViikingit SSRA EräViikingit SSRA

7 6 10 3

-

20/03/21 21/03/21 24/03/21 27/03/21

PSS Koovee PSS Koovee PSS välieriin voitoin 3-1.

-

Koovee PSS Koovee PSS

8 7 11 2

20/03/21 21/03/21 24/03/21 27/03/21 28/03/21

FBC Loisto Classic FBC Loisto Classic FBC Loisto Classic välieriin voitoin 3-2.

-

Classic FBC Loisto Classic FBC Loisto Classic

Välierät (paras viidestä): 03/04/21 SB-Pro 05/04/21 Classic 07/04/21 SB-Pro 10/04/21 Classic 11/04/21 SB-Pro SB-Pro finaaleihin voitoin 3-2. 03/04/21 05/04/21 07/04/21 10/04/21

SSRA PSS SSRA PSS PSS finaaleihin voitoin 3-1.

-

ja vl

vl

71

Pronssiottelu: 17/04/21 SSRA SSRA voitti pronssia. Finaalit: 17/04/21 18/04/21 21/04/21 24/04/21 25/04/21 27/04/21 29/04/21

SB-Pro PSS SB-Pro PSS SB-Pro PSS SB-Pro PSS mestari voitoin 4-3.

-

Classic

8

-

4

5

Järvi Timo

Kirsilä Pertti

-

PSS SB-Pro PSS SB-Pro PSS SB-Pro PSS

6 4 4 3 2 3 1

-

2 2 3 1 5 4 2

1 1 1 1 1 1 1

Palo Mika Palo Mika Kirjonen Tom Palo Mika Palo Mika Palo Mika Palo Mika

Savolainen Antti Savolainen Antti Sirkka Jyrki Savolainen Antti Savolainen Antti Savolainen Antti Savolainen Antti

ja

vl

Se on siinä ja PSS on mestari! Ella Sundström upotti ratkaisevan seitsemännen loppuottelun ratkaisevan rangaistuslaukauksen.

72

Pudotuspelien pistepörssi Holmberg Sundström Niemelä Lirkki Kujala Kujala Kauppila Uljua Koivisto Lappalainen Turunen Pöllänen Holmberg Kettunen Saarikoski Leminen Kylmäluoma Pennanen Tuokkola Nordman Virkkunen Woivalin Heikkinen Isometsä Stettler Vilenius Levälampi Paajanen Valtola Laitila Törnqvist Niemelä Lahti Nieminen Uimarihuhta Purhonen Risteli Väliaho Sotala Hietamäki Mäkinen Mittentag Lahti Jokinen Pukero Latvala Lenkkeri Björkman Mettälä Höynälä Hietamäki Holmström Torkki Saario Ronkainen Lippojoki Hämäläinen Hämäläinen Raatevaara Pavlovska Pilto Nordlund

Ella Ella Hanna Jaana Elina Karoliina Kristiina Henna Liinu Sofia Julia Alisa Fanny Alisa Milja-Maria Ina Elli Viola Aino Taru Jonna Julia Aada Aada Céline Veera Annina Maura Ulla Alma Linda Emmi Aino Sanni Sanni Lotta Sanna Marianne Juulianna Mirja Meri Sofia Tuulia Meri Hanna Iina Saana Noona Iida Meri-Helmi Laura Matilda Jenni Jasmin Essi Inka Suvi Jenina Anu Elizabete Saara Milla

PSS PSS SSRA SB-Pro SB-Pro SB-Pro Classic PSS SSRA Classic PSS Classic PSS PSS PSS SB-Pro SSRA Classic SB-Pro EräViikingit SSRA Classic PSS SB-Pro PSS Koovee PSS EräViikingit FBC Loisto Classic PSS SSRA Koovee Classic SSRA Classic SSRA PSS SB-Pro SB-Pro Classic EräViikingit FBC Loisto Classic Classic EräViikingit FBC Loisto PSS FBC Loisto SB-Pro SB-Pro PSS EräViikingit TPS SSRA EräViikingit Koovee SB-Pro SB-Pro SSRA SSRA TPS

O 15 15 9 15 15 15 11 15 9 11 15 11 15 15 15 15 9 11 15 4 9 11 15 15 15 4 15 4 5 11 15 9 4 10 8 11 9 15 13 15 11 4 5 11 3 4 5 3 5 15 15 15 3 3 9 4 4 15 14 8 7 3

M 13 10 8 8 6 10 1 9 8 9 8 5 5 5 3 4 7 5 5 4 4 7 5 5 5 4 4 3 2 1 0 4 4 4 4 3 2 1 1 4 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1

S 6 8 9 9 11 5 13 3 4 2 3 6 5 5 7 5 1 3 3 4 4 0 2 2 2 3 3 4 5 6 7 2 1 1 1 2 3 4 4 0 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 0 0 1 1 1 1 1 2 2 2

P 19 18 17 17 17 15 14 12 12 11 11 11 10 10 10 9 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3

J 0 2 2 35 5 2 4 2 4 2 4 6 2 4 10 8 2 2 8 0 0 2 0 2 4 2 6 0 2 0 4 8 0 2 7 4 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 0 0 0 0 2 4 4 4 0 0 0

Huotari Ruostila Kinnunen Rantanen Marttala pakarinen Leino Kiuru Nyberg Pietilä Väätäjä Manninen Lehmusvuori Nättilä Nevala Pietilä Virta Kaasalainen Hautojärvi Koski Avikainen Pussinen Kaan Niinikoski Salmela Sinor Vanhanen Maikola Backman Siirilä Räisänen Likki Pietilä Keihäs Valkamo Mikkola Neulasalmi Österberg Rentsch Lehtinen Viskari Kangasharju Mannila Vihreäsaari Vahala Karhapää Stenius Maderová Niemi Mertanen Viitanen Kettunen ylikojola Varakas Särö Nevalainen Oksanen Grönroos Hermanson Heininen Vesanen Raiski Aaltonen

Ellinoora Jemina Marjut Laura Anna Laura Sofia Mea Amanda Olivia Maija Mila Kia Katja Ilona Kaisa Cira Joanna Annika Eerika Kiia-Mari Nella Julia Sini Roosa Kaie Elina Henrika Mona Iina Anni Manta Emilia Nea Riikka Taimi Saana Hanna-Mari Flavia Oona Aino Elsi Emma Ellinoora Laura Eveliina Vera Vladka Sofia Veera Sanna Jenny Milla Lotta Jenni Linnea Siiri Jannike Elinda Minnie Pinja-Pauliina Essi Sara

Koovee Koovee SB-Pro TPS FBC Loisto FBC Loisto TPS SB-Pro EräViikingit FBC Loisto FBC Loisto Koovee PSS SSRA SSRA TPS EräViikingit TPS PSS FBC Loisto Koovee SSRA SSRA FBC Loisto Koovee Koovee SB-Pro FBC Loisto Koovee TPS EräViikingit EräViikingit FBC Loisto FBC Loisto Koovee PSS SB-Pro SB-Pro SSRA SSRA Classic Classic Classic Classic Classic Classic EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto Koovee

4 4 15 3 5 5 3 15 4 5 5 4 15 9 7 3 4 3 15 5 4 8 8 5 4 4 15 5 4 3 4 4 5 3 4 11 15 5 9 7 11 11 11 10 9 8 4 4 4 4 4 4 4 3 1 5 5 5 5 5 4 2 4

1 0 0 0 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 3 3 3 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 2 0 0 2 4 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 4 0 0 2 2 0 0 0 0 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

73

Knuutinen Kiviharju Virtanen Kiljunen Koli Ruostila Laakso Salo Parta Pölönen Tarvainen Hautojärvi Kataja Moilanen Ronkainen Muraja Haapaniemi Holpainen Haataja Ronkainen Varis Liimatta Vuorela Ääri Hurme Aho Lehto Suomela Troberg Vasankari Järvinen Rantanen Kosola

74

Anette Milja Minttu Hanna Sanni Julia Noora Arla Emma Emmi Kalpana Elina Juulia Ira Jenna Linnea Laura Linda Annika Sanni Jonna-Liina Laura Noora Pauliina Lina Vivian Anni Saara-Kaisa Emilia Sini Aino Noora Karla

Koovee Koovee Koovee Koovee Koovee Koovee Koovee PSS PSS PSS PSS PSS SB-Pro SB-Pro SB-Pro SSRA SSRA SSRA SSRA SSRA SSRA SSRA TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS TPS

4 4 4 4 4 4 1 15 15 15 12 3 15 15 11 9 9 7 3 3 3 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Laitinen Grönberg Heino Itänen Klavan Välimäki Tantere Pitkäkangas Baer

Mirva Clara Nita Emma-Karoliina Diana Olivia Tove Natalia Riina

EräViikingit FBC Loisto Koovee SB-Pro TPS TPS EräViikingit Classic SSRA

4 5 4 15 3 3 4 8 5

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

Pudotuspelien maalivahtitilasto Vuorela Noora Salo Arla Kataja Juulia Kangasharju Elsi Rentsch Flavia Knuutinen Anette Heininen Minnie Viitanen Sanna Aaltonen Sara Mannila Emma Hermanson Elinda Laakso Noora Hurme Lina Stenius Vera Haapaniemi Laura Moilanen Ira Pölönen Emmi

TPS PSS SB-Pro Classic SSRA Koovee FBC Loisto EräViikingit Koovee Classic FBC Loisto Koovee TPS EräViikingit SSRA SB-Pro PSS

Ott 3 15 15 11 9 4 5 4 4 11 5 1 3 4 9 15 15

Pel. 3 15 15 11 9 1 5 4 3 1 1 0 0 0 0 0 0

Maa. 12 41 43 44 42 7 18 26 24 2 3 0 0 0 0 0 0

Torj. 64 208 211 194 139 20 50 66 56 4 2 0 0 0 0 0 0

% 84.21 83.53 83.07 81.51 76.80 74.07 73.53 71.74 70.00 66.67 40.00 0.00 0.00 0.00 0.00 0.00 0.00

2 2 2 2 2 2 4 5 5

Mitalijoukkueet Kultaa: Porvoon Salibandyseura Maalivahdit: Pinja Askola, Elsa Pulkkinen, Emmi Pölönen ja Arla Salo. Kenttäpelaajat: Pinja Askola, Noona Björkman, Annika Hautojärvi, Elina Hautojärvi, Aada Heikkinen, Ella Holmberg, Fanny Holmberg, Matilda Holmström, Alisa Kettunen, Kia Lehmusvuori, Annina Levälampi, Taimi Mikkola, Emma Parta, Milja-Maria Saarikoski, Celine Stettler, Ella Sundström, Kalpana Tarvainen, Julia Turunen, Linda Törnqvist, Henna Uljua ja Marianne Väliaho. Päävalmentaja: Jukka Kouvalainen. Valmentajat: Tiia Ukkonen, Katri Rosti ja Paolo Keinänen. Joukkueenjohto ja huolto: Janne Levälampi ja Tero Nurme. Hopeaa: SB-Pro, Nurmijärvi Maalivahdit: Juulia Kataja, Ira Moilanen ja Nuppu Tikkakoski. Kenttäpelaajat: Niina Ahola, Laura Hietamäki, Mirja Hietamäki, Jenina Hämäläinen, Meri-Helmi Höynälä, Aada Isometsä, Emma Itänen, Marjut Kinnunen, Mea Kiuru, Elina Kujala, Karoliina Kujala, Ina Leminen, Emmi Lindh, Jaana Lirkki, Saana Neulasalmi, Anu Raatevaara, Jenna Ronkainen, Juulianna Sotala, Aino Tuok-

kola, Elina Vanhanen ja Hanna-Mari Österberg. Päävalmentaja: Aki Vilander. Valmentajat: Sami Saarikoski, Jari Isometsä, Jarno Kivinen, Toni Varis ja Harry Virtanen. Joukkueenjohto ja huolto: Pasi Laaksonen, Marko Moilanen ja Janne Raatikainen. Pronssia: SSRA, Oulu Maalivahdit: Laura Haapaniemi, Aino-Kaisa Lyttinen ja Flavia Rentsch. Kenttäpelaajat: Riina Baer, Annika Haataja, Linda Holpainen, Julia Kaan, Viivi Kettunen, Liinu Koivisto, Elli Kylmäluoma, Oona Lehtinen, Laura Liimatta, Linnea Muraja, Ilona Nevala, Emmi Niemelä, Hanna Niemelä, Nanni Niemelä, Katja Nättilä, Elizabete Pavlovska, Saara Pilto, Nella Pussinen, Sanna Risteli, Essi Ronkainen, Sanni Ronkainen, Anni Taskila, Sanni Uimarihuhta, JonnaLiina Varis ja Jonna Virkkunen. Päävalmentaja: Petri Turunen (vapautettiin tehtävästään kesken välierien) Valmentajat: Annukka Häkli, Karo Kuussaari, Juha Kankaanpää, Mika Pussinen ja Toni Stenberg. Joukkueenjohto ja huolto: Jani Laukko, Juha Ollikkala ja Velu Taipaleenmäki.

75

Liigakarsinta 01/03/21 06/03/21 07/03/21 11/03/21 13/03/21

Steelers LoSB Steelers LoSB Steelers Steelers säilyi NLB:ssä voitoin 3-2.

-

LoSB Steelers LoSB Steelers LoSB

4 2 4 4 8

-

5 4 5 5 1

10/04/21 11/04/21 17/04/21

LoSB Blue Fox LoSB Blue Fox nousi NLB:hen voitoin 3-0.

-

Blue Fox LoSB Blue Fox

2 10 2

-

6 2 6

76

ja

Yleisöä 1 1 1 1 1

Tuomarit Sirkka Jyrki Savolainen Juha Savolainen Juha Kirjonen Tom Helin Mika

Keisu Jenni Kokkonen Juho Kokkonen Juho Sirkka Jyrki Sarvanko Jyrki

1 9 1

Helin Mika Helin Mika Helin Mika

Sarvanko Jyrki Sarvanko Jyrki Sarvanko Jyrki

We love floorball! Enemmän maaleja ja nopeita tilanteita! Olemme virallisena yhteistyökumppanina vahvasti tukemassa salibandymaajoukkuetta sekä suomalaisia salibandyseuroja. Meiltä löydät myös parhaat merkit ja laajan valikoiman vaatteita ja varusteita salibandykentille aina edulliseen hintaan.

Uudistunut Stadium Team Sales -konsepti tuo helpompaa arkea seuroille ja pelaajille. Päivitetty konseptimme mahdollistaa seura- ja joukkuemallistot sekä oman Team Sales -myyjän asiantuntevan palvelun, parhaat hinnat, nopeat ja luotettavat toimitukset ja jopa 10 % seurabonuksen!

Virallinen yhteistyökumppani

Divari Runkosarja 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14

Joukkue FBC Turku Karhut Koovee SaiPa O2-Jyväskylä M-Team Rangers LNM Josba Pirkat ÅIF Hawks SB Vantaa EV Akatemia

O 26 26 26 26 26 26 26 26 26 26 26 26 26 26

V 20 18 13 11 13 11 12 11 11 9 9 5 5 6

JV 0 4 4 5 1 4 0 1 0 2 1 4 2 0

JH 4 1 2 2 2 2 3 1 2 2 2 2 2 1

Karhut sai jälleen kerran juhlia liiganousua.

78

H 2 3 7 8 10 9 11 13 13 13 14 15 17 19

TM 175 162 195 168 159 153 158 124 135 137 127 114 128 128

-

PM 107 90 142 149 145 132 149 156 147 153 152 158 188 195

ME 68 72 53 19 14 21 9 -32 -12 -16 -25 -44 -60 -67

P 64 63 49 45 43 43 39 36 35 33 31 25 21 19

Ottelut 19/09/20 19/09/20 19/09/20 19/09/20 19/09/20 19/09/20 19/09/20 20/09/20 20/09/20 20/09/20 20/09/20 20/09/20 20/09/20 20/09/20 23/09/20 25/09/20 26/09/20 26/09/20 26/09/20 26/09/20 27/09/20 27/09/20 30/09/20 02/10/20 02/10/20 03/10/20 03/10/20 03/10/20 04/10/20 04/10/20 10/10/20 10/10/20 11/10/20 11/10/20 20/10/20 23/10/20 24/10/20 24/10/20 24/10/20 24/10/20 24/10/20 24/10/20 25/10/20 25/10/20 30/10/20 31/10/20 31/10/20 31/10/20 31/10/20 31/10/20 01/11/20 01/11/20 01/11/20 03/11/20 03/11/20 04/11/20 04/11/20 04/11/20 06/11/20 07/11/20 07/11/20 07/11/20

EV Akatemia Josba Koovee O2-Jyväskylä Rangers ÅIF FBC Turku LNM Pirkat Karhut SaiPa Hawks M-Team SB Vantaa FBC Turku M-Team EV Akatemia O2-Jyväskylä Josba ÅIF SaiPa M-Team M-Team SaiPa Hawks Karhut LNM Koovee O2-Jyväskylä Pirkat Josba Rangers Karhut Koovee SB Vantaa Hawks M-Team Josba Koovee SaiPa Pirkat ÅIF Pirkat Josba EV Akatemia Hawks Karhut O2-Jyväskylä LNM FBC Turku LNM O2-Jyväskylä Karhut SB Vantaa ÅIF FBC Turku M-Team EV Akatemia SB Vantaa Josba LNM Pirkat

-

SB Vantaa LNM Karhut Pirkat M-Team SaiPa Hawks O2-Jyväskylä Koovee FBC Turku Josba Rangers EV Akatemia ÅIF SB Vantaa Koovee LNM Hawks Karhut Pirkat Karhut LNM FBC Turku EV Akatemia Pirkat O2-Jyväskylä ÅIF Josba ÅIF Josba M-Team Pirkat Hawks FBC Turku M-Team SB Vantaa Karhut EV Akatemia O2-Jyväskylä LNM FBC Turku Rangers LNM ÅIF Pirkat Josba ÅIF M-Team Rangers SaiPa Koovee Josba Pirkat SaiPa EV Akatemia Rangers Hawks Koovee Karhut Rangers Hawks SaiPa

3 9 6 9 8 4 6 4 6 3 5 2 10 4 13 5 9 9 6 2 2 8 4 9 5 5 7 8 4 7 4 11 7 4 2 7 3 7 11 6 2 5 5 10 5 8 5 4 1 5 4 8 3 6 9 7 8 3 3 3 1 6

-

5 3 5 2 5 5 4 6 3 5 4 6 9 10 7 6 6 1 4 4 5 1 3 2 9 2 2 1 5 6 6 6 3 11 8 5 4 5 4 7 7 6 4 3 4 4 1 3 6 6 14 2 2 7 8 3 2 14 4 6 5 4

ja

ja

ja

vl

vl

ja

vl

ja

vl

ja

Yleisöä 103 311 260 150 110 112 204 130 120 320 298 105 97 151 198 83 124 78 125 102 251 79 67 222 65 185 99 71 85 120 145 44 201 93 77 39 73 140 74 110 60 71 80 166 42 51 145 90 126 230 100 75 202 67 85 263 77 38 87 139 85 76

Tuomarit Määttä Miko Arponen Tuomas Leväjärvi Joni Lewis Andrew Ljungberg Daniel Ahonen Janne Lehtonen Mikael Laaninen Jaakko Leväjärvi Joni Lehtonen Mikael Matilainen Mikko Ahonen Janne Ljungberg Daniel Kokkonen Joni Millner Max Liukolampi Tapio Kokkonen Joni Silvo Anssi Arponen Tuomas Lehtonen Mikael Pekkinen Rainer Lehtonen Mikael Ahonen Janne Matilainen Mikko Ljungberg Daniel Kontiainen Kimmo Laaninen Jaakko Millner Max Pelttari Mikko Millner Max Lehtonen Mikael Ahonen Janne Maunuksela Jani Hakala Henri Kokkonen Joni Lehtonen Mikael Kosonen Antti Pekkinen Rainer Millner Max Arponen Tuomas Hakala Henri Kokkonen Joni Rukkila Ismo Lehtonen Mikael Kokkonen Joni Kontiainen Kimmo Lehtonen Mikael Ahonen Janne Leväjärvi Joni Millner Max Leväjärvi Joni Ahonen Janne Lehtonen Mikael Ljungberg Daniel Kokkonen Joni Lehtonen Mikael Ahonen Janne Matilainen Mikko Hakala Henri Liukolampi Tapio Kokkonen Joni Maunuksela Jani

Rukkila Sami Pekkinen Rainer Tervonen Riku Rukkila Ismo Raudus Kasimir Kosonen Antti Liukolampi Tapio Rein Jani Tervonen Riku Liukolampi Tapio Pekkinen Rainer Kosonen Antti Raudus Kasimir Virkki Tommi Lähdesmäki Miikka Kosonen Antti Virkki Tommi Rukkila Ismo Matilainen Mikko Liukolampi Tapio Sivenius Mikael Rukkila Sami Kokkonen Joni Pekkinen Rainer Raudus Kasimir Pelttari Mikko Rein Jani Suhonen Petri Rukkila Ismo Maunuksela Jani Liukolampi Tapio Rukkila Sami Tervonen Riku Rukkila Sami Virkki Tommi Liukolampi Tapio Ljungberg Daniel Sivenius Mikael Tervonen Riku Matilainen Mikko Pelttari Mikko Virkki Tommi Pelttari Mikko Liukolampi Tapio Virkki Tommi Maunuksela Jani Liukolampi Tapio Kosonen Antti Tervonen Riku Rukkila Sami Tervonen Riku Kosonen Antti Liukolampi Tapio Raudus Kasimir Virkki Tommi Ljungberg Daniel Sivenius Mikael Pekkinen Rainer Ljungberg Daniel Matilainen Mikko Virkki Tommi Rukkila Ismo

79

07/11/20 07/11/20 08/11/20 12/11/20 14/11/20 15/11/20 15/11/20 15/11/20 15/11/20 15/11/20 15/11/20 20/11/20 21/11/20 21/11/20 21/11/20 21/11/20 25/11/20 28/11/20 28/11/20 28/11/20 28/11/20 29/11/20 29/11/20 29/11/20 29/11/20 01/12/20 02/12/20 02/12/20 04/12/20 05/12/20 05/12/20 05/12/20 06/12/20 09/12/20 11/12/20 11/12/20 12/12/20 12/12/20 13/12/20 15/12/20 16/12/20 18/12/20 19/12/20 20/12/20 20/12/20 20/12/20 20/12/20 27/12/20 30/12/20 02/01/21 02/01/21 02/01/21 02/01/21 06/01/21 08/01/21 09/01/21 09/01/21 09/01/21 09/01/21 09/01/21 10/01/21 10/01/21 13/01/21 16/01/21 16/01/21

80

ÅIF FBC Turku FBC Turku ÅIF SB Vantaa FBC Turku Koovee O2-Jyväskylä Karhut SaiPa M-Team Hawks Pirkat EV Akatemia Rangers Koovee EV Akatemia FBC Turku O2-Jyväskylä Rangers ÅIF LNM Karhut Hawks M-Team Pirkat SaiPa SB Vantaa Hawks O2-Jyväskylä ÅIF Rangers Koovee SaiPa Karhut EV Akatemia Josba Koovee Koovee Pirkat EV Akatemia Hawks Koovee FBC Turku Josba ÅIF Koovee SaiPa SB Vantaa LNM Josba Pirkat ÅIF EV Akatemia Hawks Josba Pirkat LNM Rangers EV Akatemia M-Team FBC Turku SaiPa Karhut M-Team

-

M-Team O2-Jyväskylä LNM FBC Turku Josba Josba Rangers EV Akatemia LNM Hawks Pirkat EV Akatemia SB Vantaa Karhut O2-Jyväskylä ÅIF M-Team Karhut LNM Hawks SB Vantaa Josba Koovee FBC Turku Rangers O2-Jyväskylä ÅIF EV Akatemia Koovee SB Vantaa Hawks SaiPa SaiPa O2-Jyväskylä Rangers FBC Turku SaiPa Pirkat SB Vantaa Karhut ÅIF M-Team LNM M-Team Pirkat LNM Hawks FBC Turku Koovee SB Vantaa Hawks EV Akatemia Karhut SaiPa SaiPa SB Vantaa M-Team Karhut Koovee O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä ÅIF SB Vantaa SB Vantaa ÅIF

4 10 2 7 6 6 7 6 3 6 3 5 9 3 4 6 7 2 5 5 5 2 8 3 5 7 7 6 6 10 6 10 7 6 7 5 3 3 7 5 3 3 14 9 7 5 3 4 6 7 5 5 2 6 6 7 4 3 5 8 10 9 16 7 9

-

5 7 3 3 5 3 6 1 4 3 2 2 4 6 5 2 5 3 4 6 3 7 7 7 4 5 6 5 9 7 4 14 6 3 6 6 4 7 5 9 5 7 7 7 6 6 4 8 9 3 2 8 7 8 7 4 3 5 12 6 6 5 5 4 3

vl

vl

vl

vl ja

ja vl

vl

vl

ja vl

70 223 218 70 93 242 84 122 202 216 67 52 65 36 45 92 8 167 81 1 1 120 235 1 11 5 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 7 1 1 1 1 1 1

Määttä Miko Hakala Henri Millner Max Lehtonen Mikael Rukkila Ismo Ljungberg Daniel Millner Max Arponen Tuomas Kontiainen Kimmo Ahonen Janne Rukkila Ismo Lehtonen Mikael Määttä Miko Helin Jan-Markus Kosonen Antti Millner Max Liukolampi Tapio Kontiainen Kimmo Leväjärvi Joni Rukkila Ismo Sivenius Mikael Laaninen Jaakko Ahonen Janne Matilainen Mikko Rukkila Ismo Leväjärvi Joni Matilainen Mikko Lehtonen Mikael Kokkonen Joni Silvo Anssi Ahonen Janne Ljungberg Daniel Hakala Henri Matilainen Mikko Leväjärvi Joni Lehtonen Mikael Laaninen Jaakko Arponen Tuomas Kokkonen Joni Silvo Anssi Ahonen Janne Ljungberg Daniel Maunuksela Jani Millner Max Määttä Miko Lehtonen Mikael Maunuksela Jani Ahonen Janne Ahonen Janne Pitkänen Rami Lewis Andrew Hakala Henri Kokkonen Joni Ahonen Janne Kosonen Antti Laaninen Jaakko Leväjärvi Joni Hartikainen Tuomas Kontiainen Kimmo Ljungberg Daniel Millner Max Leväjärvi Joni Määttä Miko Ahonen Janne Rintala Valtteri

Rintala Valtteri Pelttari Mikko Rintala Valtteri Liukolampi Tapio Rukkila Sami Raudus Kasimir Pelttari Mikko Tervonen Riku Suhonen Petri Hakala Henri Rukkila Sami Liukolampi Tapio Rissanen Rasmus Sjögren Janne Kokkonen Joni Raudus Kasimir Ljungberg Daniel Rintala Valtteri Tervonen Riku Rukkila Sami Suhonen Petri Rein Jani Pelttari Mikko Pekkinen Rainer Rukkila Sami Tervonen Riku Pekkinen Rainer Liukolampi Tapio Virkki Tommi Rukkila Ismo Lehtonen Mikael Rukkila Sami Leväjärvi Joni Pekkinen Rainer Tervonen Riku Liukolampi Tapio Rein Jani Millner Max Virkki Tommi Maunuksela Jani Helin Jan-Markus Raudus Kasimir Suhonen Petri Rukkila Ismo Rissanen Rasmus Liukolampi Tapio Suhonen Petri Arponen Tuomas Millner Max Rönnqvist Johan Rukkila Ismo Pelttari Mikko Lehtonen Mikael Rukkila Sami Rukkila Sami Rein Jani Tervonen Riku Lund Tomi Rukkila Sami Raudus Kasimir Rukkila Sami Tervonen Riku Rissanen Rasmus Millner Max Sivenius Mikael

16/01/21 16/01/21 16/01/21 17/01/21 17/01/21 19/01/21 21/01/21 22/01/21 23/01/21 23/01/21 23/01/21 23/01/21 24/01/21 24/01/21 24/01/21 24/01/21 24/01/21 25/01/21 26/01/21 29/01/21 30/01/21 30/01/21 30/01/21 30/01/21 30/01/21 30/01/21 31/01/21 31/01/21 03/02/21 05/02/21 06/02/21 07/02/21 10/02/21 12/02/21 13/02/21 13/02/21 13/02/21 13/02/21 13/02/21 14/02/21 14/02/21 14/02/21 14/02/21 14/02/21 14/02/21 18/02/21 19/02/21 24/02/21 27/02/21 27/02/21 27/02/21 27/02/21 27/02/21 27/02/21 27/02/21

O2-Jyväskylä Rangers Koovee Hawks SaiPa SB Vantaa SB Vantaa O2-Jyväskylä Karhut LNM Rangers EV Akatemia FBC Turku O2-Jyväskylä LNM ÅIF Hawks Rangers M-Team FBC Turku Pirkat M-Team Josba SB Vantaa Rangers ÅIF SaiPa Rangers FBC Turku Rangers Rangers Josba SB Vantaa Hawks Koovee Karhut LNM Pirkat Hawks LNM M-Team Karhut Pirkat SaiPa SB Vantaa SaiPa O2-Jyväskylä EV Akatemia EV Akatemia Josba Karhut LNM O2-Jyväskylä SB Vantaa ÅIF

-

FBC Turku Josba EV Akatemia LNM Pirkat FBC Turku Hawks Koovee M-Team SaiPa ÅIF Josba Koovee SaiPa Pirkat Josba Karhut EV Akatemia SB Vantaa EV Akatemia Hawks SaiPa Koovee LNM Karhut O2-Jyväskylä M-Team LNM Pirkat SB Vantaa FBC Turku O2-Jyväskylä Rangers ÅIF M-Team Josba EV Akatemia ÅIF O2-Jyväskylä FBC Turku Josba EV Akatemia Rangers Koovee O2-Jyväskylä Rangers Karhut Rangers Hawks FBC Turku SaiPa M-Team Rangers Pirkat Koovee

4 5 11 2 8 4 5 5 12 10 4 7 10 6 10 4 4 7 11 8 6 9 6 8 4 11 4 3 7 3 3 7 4 5 11 10 8 10 5 2 4 13 4 6 4 6 4 3 5 2 8 6 8 9 6

-

6 7 4 5 3 3 6 4 3 7 2 4 3 7 8 9 5 4 4 6 7 5 7 5 6 5 5 4 3 5 11 11 11 8 4 2 6 5 12 5 5 1 6 5 5 7 8 16 6 6 3 3 3 5 4

ja ja

vl

vl

ja ja

vl

2 5 1 1 1 1 1 1 1 1 6 1 1 1 1 1 1 7 1 1 1 1 1 1 7 1 1 8 1 7 7 1 1 1 1 10 1 1 1 1 10 10 1 1 1 1 1 1 1 15 10 1 1 1 8

Lehtonen Mikael Matilainen Mikko Arponen Tuomas Rintala Valtteri Lehtonen Mikael Hakala Henri Lehtonen Mikael Rukkila Ismo Kokkonen Joni Laaninen Jaakko Rukkila Ismo Lehtonen Mikael Kokkonen Joni Hakala Henri Laaninen Jaakko Ahonen Janne Rukkila Ismo Kokkonen Joni Määttä Miko Leväjärvi Joni Pelttari Mikko Ljungberg Daniel Arponen Tuomas Matilainen Mikko Kontiainen Kimmo Ahonen Janne Matilainen Mikko Ahonen Janne Kontiainen Kimmo Lehtonen Mikael Kokkonen Joni Matilainen Mikko Kokkonen Joni Rukkila Ismo Arponen Tuomas Laaninen Jaakko Lehtonen Mikael Ahonen Janne Rukkila Ismo Lehtonen Mikael Hakala Henri Leväjärvi Joni Laaninen Jaakko Liukolampi Tapio Kokkonen Joni Hakala Henri Pekkinen Rainer Ljungberg Daniel Ahonen Janne Arponen Tuomas Ljungberg Daniel Laaninen Jaakko Leväjärvi Joni Kokkonen Joni Liukolampi Tapio

Liukolampi Tapio Pekkinen Rainer Rukkila Ismo Sivenius Mikael Liukolampi Tapio Pelttari Mikko Raudus Kasimir Lewis Andrew Virkki Tommi Rein Jani Rukkila Sami Liukolampi Tapio Virkki Tommi Pelttari Mikko Rein Jani Millner Max Rukkila Sami Virkki Tommi Rintala Valtteri Tervonen Riku Tervonen Riku Rukkila Sami Kosonen Antti Pekkinen Rainer Määttä Miko Millner Max Pekkinen Rainer Hakala Henri Rintala Valtteri Rukkila Sami Virkki Tommi Pekkinen Rainer Virkki Tommi Rukkila Sami Kosonen Antti Rein Jani Ljungberg Daniel Millner Max Rukkila Sami Ljungberg Daniel Pelttari Mikko Millner Max Rein Jani Arponen Tuomas Virkki Tommi Pelttari Mikko Rukkila Ismo Rukkila Sami Kosonen Antti Matilainen Mikko Raudus Kasimir Rein Jani Tervonen Riku Millner Max Lehtonen Mikael

81

Pistepörssi Lamminen Kristian Oksanen Jere Jerkku Tomi Auranen Leevi Rajala Jani Möykkynen Oskari Erkkilä Eetu Trekse Peteris Vuorinen Antti Vanhatalo Eero Niemelä Jere Kekki Juuso Kallio Matias Piironen Lauri Huovinen Atte Jokelainen Jesse Kelkka Mikko Helenius Erik Puustinen Petteri Pensikkala Jarno Ahola Juuso Korpiniemi Patrik Laukkala Sampo Ahola Tommi Lukkari Eerik Salomaa Samuli Hirmasto Saku Koskela Toni Syrjälä Max Manninen Markus Sokka Miikka Myllyharju Juho Klemetti Kaius Salonen Ville Havula Tatu Kinnunen Iiro Sariola Eetu Mäkinen Aki Kuikka Aku Laaksonen Riku Tenhonen Benjamin Välimaa Tino Rautiainen Juha Määttä Mikael Kuisma Matias Mitikka Markus Latvakoski Niko Kuitunen Petri Mahlberg Kaarlo Tenhonen Daniel Rautakoura Ville Heiskanen Mika Silvennoinen Atte Pohjanmaa Aaro Alkki Ville Tuominen Sami Kangasmäki Ville Niemi Niklas Sorsa Lari Huppunen Julius-Emil Suoraniemi Antti Isometsä Eetu

82

Rangers Koovee Karhut SB Vantaa Koovee SaiPa M-Team Koovee FBC Turku Karhut SaiPa SaiPa FBC Turku Josba ÅIF M-Team Pirkat Rangers Koovee SaiPa Karhut ÅIF M-Team Pirkat LNM Koovee FBC Turku SB Vantaa M-Team O2-Jyväskylä FBC Turku Karhut Rangers Karhut Josba O2-Jyväskylä Koovee M-Team FBC Turku Hawks EV Akatemia Pirkat O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä ÅIF ÅIF LNM ÅIF O2-Jyväskylä EV Akatemia M-Team LNM Rangers Hawks SaiPa FBC Turku Koovee M-Team SB Vantaa SaiPa SaiPa Hawks

O 26 26 26 26 26 26 26 25 26 26 26 22 26 26 26 25 24 26 26 26 22 25 26 20 26 24 25 21 26 25 25 26 25 26 25 15 24 26 19 21 22 26 15 22 18 25 26 25 24 21 26 19 21 23 22 26 23 26 20 20 25 24

M 39 31 29 21 19 29 23 14 31 26 23 22 22 30 20 26 22 11 22 19 15 14 11 22 22 21 16 19 13 24 10 18 13 8 6 19 18 8 19 17 13 13 4 17 12 12 12 9 3 16 16 15 15 14 12 12 11 11 10 9 8 16

S 16 18 17 24 25 13 19 28 10 15 18 19 18 8 15 7 11 22 10 13 17 18 21 9 9 10 15 11 17 5 19 10 15 20 22 8 9 19 7 9 12 12 21 7 12 12 12 15 21 7 7 8 8 9 11 11 12 12 13 14 15 6

P 55 49 46 45 44 42 42 42 41 41 41 41 40 38 35 33 33 33 32 32 32 32 32 31 31 31 31 30 30 29 29 28 28 28 28 27 27 27 26 26 25 25 25 24 24 24 24 24 24 23 23 23 23 23 23 23 23 23 23 23 23 22

+ 70 61 47 67 76 70 68 62 65 56 68 53 52 57 52 56 44 74 48 53 42 45 47 38 35 53 47 56 51 46 51 45 66 54 52 34 59 70 35 31 39 39 38 42 43 41 44 37 47 41 48 35 28 35 53 47 55 65 52 48 56 26

42 40 23 64 44 51 45 39 34 26 49 42 42 49 43 38 40 45 33 50 28 43 39 35 47 38 27 53 38 42 40 22 40 24 45 30 39 42 23 38 44 47 25 33 32 54 42 53 49 40 35 34 32 29 43 20 38 45 59 38 48 33

+ 28 21 24 3 32 19 23 23 31 30 19 11 10 8 9 18 4 29 15 3 14 2 8 3 -12 15 20 3 13 4 11 23 26 30 7 4 20 28 12 -7 -5 -8 13 9 11 -13 2 -16 -2 1 13 1 -4 6 10 27 17 20 -7 10 8 -7

Min 18 4 12 2 2 0 6 14 12 2 12 20 6 8 8 0 2 8 6 8 2 2 0 2 6 2 0 2 6 4 8 10 4 4 2 0 14 4 0 6 6 10 18 10 2 4 4 2 6 6 6 0 4 6 6 4 6 8 2 2 8 8

Tähkä Kasper Hietanen Aki Västilä Oskari Kantonen Kasperi Granlund Samuli Hanhisalo Aleksis Salo Mika Vainio Jesse Hopeanaula Antti Pieviläinen Iiro Hoffström Alexander Vehanen Emil Havia Aleksi Lempinen Joni Huhtala Tuomas Jaakkonen Antti Hämäläinen Aapo Ruohonen Tatu Eklund Alex Hautamäki Jaakko Valjakka Kaidu Rosendahl Tommi Tommila Aatu Naakka Veeti Savela Iiro Linnala Markus Vaarala Kalle From Roope Kuusiluoto Janne Rissanen Aarne Tölli Elia Ylisiurunen Lassi Junnilainen Lassi Kallunki Riku Rautiainen Tuomas Siponen Sampo Lehtonen Ossi Fredriksson Markus Koivunen Kalle Tähkä Roope Heikkinen Matti Tuomala Mitri Kakko Santeri Salminen Oscar Puntonen Paul Segerman Samuli Tikkanen Anssi Hietamäki Mika Näränen Lauri Lukkari Olli Mustonen Justus Tepponen Ilkka Ilmonen Niko Ikonen Elias Paul Niklas Jussila Miko Reijonen Jesse Aaltonen Teemu Huolman Luukas Laine Lauri Hurme Nuutti Vaarala Karri Lummikko Ristomatti

Josba Koovee Pirkat FBC Turku SB Vantaa EV Akatemia Pirkat Koovee FBC Turku O2-Jyväskylä Hawks Rangers FBC Turku O2-Jyväskylä Karhut Pirkat Josba Karhut EV Akatemia FBC Turku M-Team SB Vantaa Karhut Josba LNM Rangers LNM ÅIF Karhut EV Akatemia Hawks Koovee SaiPa SB Vantaa O2-Jyväskylä Josba EV Akatemia Rangers Pirkat Josba LNM O2-Jyväskylä SaiPa O2-Jyväskylä Hawks Koovee M-Team SaiPa Rangers LNM Rangers O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä Josba Rangers Hawks Josba FBC Turku EV Akatemia EV Akatemia Rangers LNM Pirkat

21 23 26 25 19 24 21 25 23 24 23 26 26 21 18 26 25 26 16 25 23 11 14 26 26 18 18 26 23 15 22 24 24 17 22 18 26 24 25 22 26 26 24 26 26 26 26 25 26 24 26 14 23 22 23 18 25 25 11 5 18 22 24

11 5 15 12 10 10 13 13 12 12 11 10 8 11 10 7 6 5 11 5 13 11 11 10 10 9 8 8 7 10 10 10 10 9 9 8 7 5 5 4 2 11 10 9 8 7 6 5 9 7 6 5 3 10 10 9 8 6 10 7 7 7 7

11 17 6 9 11 11 7 7 8 8 9 10 12 8 9 12 13 14 7 13 4 6 6 7 7 8 9 9 10 6 6 6 6 7 7 8 9 11 11 12 14 4 5 6 7 8 9 10 5 7 8 9 11 3 3 4 5 7 2 5 5 5 5

22 22 21 21 21 21 20 20 20 20 20 20 20 19 19 19 19 19 18 18 17 17 17 17 17 17 17 17 17 16 16 16 16 16 16 16 16 16 16 16 16 15 15 15 15 15 15 15 14 14 14 14 14 13 13 13 13 13 12 12 12 12 12

42 57 43 40 47 37 33 37 53 38 30 53 55 34 32 46 38 64 26 50 38 25 24 42 33 25 24 53 40 29 29 45 35 33 27 32 35 63 33 48 38 34 23 21 31 27 61 57 33 26 24 21 35 32 28 23 30 40 15 13 16 28 40

32 38 46 22 43 46 44 25 30 34 30 47 23 18 18 45 39 26 46 25 36 36 11 49 48 30 27 46 19 39 39 35 30 45 23 25 62 38 41 42 41 29 36 25 39 26 45 48 44 36 32 13 32 36 29 24 50 23 25 6 20 26 46

10 19 -3 18 4 -9 -11 12 23 4 0 6 32 16 14 1 -1 38 -20 25 2 -11 13 -7 -15 -5 -3 7 21 -10 -10 10 5 -12 4 7 -27 25 -8 6 -3 5 -13 -4 -8 1 16 9 -11 -10 -8 8 3 -4 -1 -1 -20 17 -10 7 -4 2 -6

0 4 4 4 4 33 23 0 6 10 8 0 4 2 4 14 8 6 6 6 4 6 2 0 12 2 31 4 10 4 6 22 4 6 2 4 4 20 4 4 8 8 4 6 16 2 2 2 7 4 8 2 4 2 4 0 4 12 4 2 4 6 8

Rekola Aleksi Kallio Rami Aarnio Antti Starck Kevin Holopainen Jasu Andersson Nico Veikkola Valtteri Karesniemi Teemu Santero Asko Aaltio Anton Liimatta Ville Kilpeläinen Aapo Kaurtola Niki Alitupa Eetu Rantala Toni Elomaa Timo Kupela Konsta Sieppi Julius laitimo Ere Berg Lauri Puisto Tuomas Boman Tony Niinikoski Juho Sivonen Jere Jokinen Johannes Lehtiniemi Eetu Harjula Risto Mäkelä Lari-Arvi Naakka Fetja Manninen Matti Ruokostenpohja Jesse Santanen Kalle Mäkelä Atte Koistinen Roope Niinikoski Joni-Jesper Huovinen Antti Ärlig Sami Vähätalo Marko Huhtala Olli Laitinen Tomas Savukoski Tuomas Lundell Joonas Jokela Ville Venäläinen Teemu Koskelo Eemeli Ollikainen Mikko Kosonen Miika Lajunen Eerik Kuittinen Eetu Äijälä Niklas Steiger Fabian Kauhanen Emil Kerola Jacob Peltola Joni Sved Jimmy Markkola Aleksi Kaivanto Markus Furu Viktor Rautio Olli Mettovaara Jussi Aalto Sami Fager-Pintilä Santeri Tuominen Julius Kivinen Juho Väisänen Juho

SB Vantaa Rangers Hawks SB Vantaa Josba Koovee LNM ÅIF SB Vantaa SB Vantaa LNM SaiPa O2-Jyväskylä Josba Pirkat M-Team EV Akatemia O2-Jyväskylä FBC Turku SB Vantaa Karhut ÅIF EV Akatemia ÅIF O2-Jyväskylä Josba Pirkat O2-Jyväskylä Josba FBC Turku Koovee Karhut Koovee LNM Hawks ÅIF Pirkat Pirkat ÅIF Pirkat SB Vantaa O2-Jyväskylä EV Akatemia Hawks LNM Rangers FBC Turku Hawks Josba LNM SaiPa M-Team EV Akatemia FBC Turku Hawks Rangers Pirkat ÅIF M-Team LNM ÅIF Rangers Karhut M-Team Josba

23 19 25 18 26 25 25 21 15 26 16 18 22 26 25 26 11 22 25 22 22 25 6 25 9 15 19 21 22 26 26 19 26 26 26 23 26 25 22 24 14 22 17 23 25 11 16 23 26 8 21 22 13 26 11 26 22 5 22 26 16 19 19 23 26

6 5 5 4 3 2 0 10 9 8 7 6 6 6 5 5 4 3 2 7 3 3 7 7 6 6 5 5 5 5 5 4 4 3 3 2 2 0 5 5 4 4 3 3 3 6 5 4 4 3 3 3 2 2 0 0 6 5 5 5 4 4 4 4 4

6 7 7 8 9 10 12 1 2 3 4 5 5 5 6 6 7 8 9 3 7 7 2 2 3 3 4 4 4 4 4 5 5 6 6 7 7 9 3 3 4 4 5 5 5 1 2 3 3 4 4 4 5 5 7 7 0 1 1 1 2 2 2 2 2

12 12 12 12 12 12 12 11 11 11 11 11 11 11 11 11 11 11 11 10 10 10 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6

28 28 29 25 35 48 43 13 15 25 29 28 32 55 41 45 15 38 45 15 31 21 11 31 12 17 30 40 14 38 38 35 30 41 23 37 39 38 12 14 26 30 18 31 36 10 8 26 21 14 35 11 15 53 22 41 15 9 11 22 24 39 27 23 20

38 29 33 50 42 46 40 28 33 41 36 30 28 46 48 40 25 35 33 32 23 32 17 42 7 19 38 13 22 25 36 14 26 47 41 41 51 39 29 19 38 25 20 45 36 14 4 36 36 10 37 14 35 39 19 44 19 7 16 35 25 22 15 30 40

-10 -1 -4 -25 -7 2 3 -15 -18 -16 -7 -2 4 9 -7 5 -10 3 12 -17 8 -11 -6 -11 5 -2 -8 27 -8 13 2 21 4 -6 -18 -4 -12 -1 -17 -5 -12 5 -2 -14 0 -4 4 -10 -15 4 -2 -3 -20 14 3 -3 -4 2 -5 -13 -1 17 12 -7 -20

6 6 4 2 0 8 0 8 4 2 10 7 12 2 4 8 4 4 2 6 6 0 0 2 0 2 4 0 16 6 0 6 2 14 4 2 8 12 6 2 14 4 2 4 22 0 4 6 13 0 10 2 6 2 4 2 8 0 0 2 0 6 2 4 0

Havlas Matej Karhulahti Kaius Karijärvi Kristian Nylander Tuomas Mäkelä Aapo Hoikkala Jussi Pietilä Samu Ojala Miikka Kaitera Mika Rehu Santtu Lehtiniemi Juuso Kylä-Heiko Viljami Tirkkonen Aleksanteri Sedoff Oliver Hämäläinen Miika Pöysäri Miska Heino Santeri Siitonen Matti Rautio Keni Martikainen Miikka Salmi Joona Halminen Joni Tikkanen Arttu Rantala Leevi Kotilainen Eetu Honkanen Kimi rautava Vertti Lämsä Valtteri Qvickström-Helling Jan Heikkinen Vesa Sebek Patrik Veijalainen Miro Nousiainen Janne Kivelä Tatu Stenfors Henry Lintula Otto Lajunen Markus Tuomela Roni Tainio James Alentola Paavo Pulli Niklas Nevalainen Eetu Kayairit Tnakit Abudu Maleeq Rajala Nicholas Kankaanpää Paavo Hemerka Adam Toivanen Nicklas Iles Benjamin Tuokkola Juho Kettunen Jere Starck Chris Lavonen Lauri Hakonen Toni Tamminen Aapo Hakala Joona Olander Henri Saari Samu Kanniainen Miikka Joutsimäki Karel Ylä-Autio Anton Leskinen Ville Leppävuori Vertti Isoksela Henry Kuronen Jani

EV Akatemia EV Akatemia Rangers Hawks Koovee FBC Turku SaiPa Pirkat LNM LNM Josba Koovee Josba M-Team FBC Turku Pirkat ÅIF SB Vantaa SB Vantaa Hawks EV Akatemia Karhut Hawks EV Akatemia LNM Josba Karhut LNM ÅIF LNM EV Akatemia SaiPa Pirkat Rangers Karhut ÅIF Hawks Karhut EV Akatemia Koovee O2-Jyväskylä Josba EV Akatemia FBC Turku Rangers Karhut EV Akatemia EV Akatemia SB Vantaa EV Akatemia Josba SB Vantaa O2-Jyväskylä EV Akatemia Karhut M-Team M-Team Koovee LNM O2-Jyväskylä ÅIF Rangers EV Akatemia Rangers O2-Jyväskylä

4 25 4 8 24 25 26 21 19 18 9 17 17 24 25 26 15 26 16 18 26 16 9 12 14 14 15 17 23 4 6 12 13 21 26 26 13 7 10 12 16 19 20 25 3 5 5 7 12 13 21 25 26 8 9 9 11 14 14 19 22 22 16 18 20

3 3 2 2 2 2 2 1 5 4 3 3 3 3 3 3 2 2 1 1 0 4 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 0 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0

3 3 4 4 4 4 4 5 0 1 2 2 2 2 2 2 3 3 4 4 5 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 4 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3

6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3

10 33 8 7 31 43 21 18 25 19 10 16 11 9 18 33 6 25 13 20 32 16 9 11 10 11 30 11 23 10 9 14 6 9 37 27 14 8 3 10 6 14 20 18 5 12 5 4 28 14 10 14 31 3 16 8 5 15 11 17 41 20 19 17 17

12 45 5 12 14 25 24 9 23 28 15 14 15 23 11 34 10 52 23 28 49 17 12 13 13 17 17 27 34 9 15 8 7 20 22 46 14 10 13 4 10 14 29 8 4 3 8 12 17 26 30 36 23 8 3 9 1 14 19 23 32 17 36 20 19

-2 -12 3 -5 17 18 -3 9 2 -9 -5 2 -4 -14 7 -1 -4 -27 -10 -8 -17 -1 -3 -2 -3 -6 13 -16 -11 1 -6 6 -1 -11 15 -19 0 -2 -10 6 -4 0 -9 10 1 9 -3 -8 11 -12 -20 -22 8 -5 13 -1 4 1 -8 -6 9 3 -17 -3 -2

4 4 0 0 6 2 33 0 0 0 25 0 0 6 0 4 4 16 29 0 6 0 4 2 0 0 2 8 4 18 4 4 2 2 4 2 10 4 0 8 0 0 6 0 0 0 0 0 2 4 0 0 12 0 2 2 2 2 6 0 4 0 4 0 4

83

Urho Aleksi Pulkkinen Sakari Verkkoperä Sami Kuronen Joona Ojala Niko Lundgren Julius Loisalo Niko Lind Jasu Pekkanen Kimmo Rauttola Veikka-Matias Koski Tero Fredriksson Mikael Kulmala Riku Lax Mikael Vojtisek Michal Lehtisalo Kalle Stirkkinen Aleksi Ek Antti Krasi Marek Niemi Viktori Tielinen Nikke Järvi Paavo Sipari Mikko Myöhänen Rasmus Roponen Eetu Vanhanen Tino Alakärppä Valtteri Mattila Markus Kurtti Juho Utunen Lauri Möykkynen Onni Lumiala Eetu Suni Weeti Virtala Jankke Tikka Leo Turunen Roope Partanen Teemu Mäenpää Joona Niemelä Santeri Rannanjärvi Jaakko Mutanen Aapo Puhakka Tuomas Ojala Jere-Matti Lehtimäki Tommi Tiri Oliver Raumanni Samuli Lippojoki Aatu Liede Iiro Pölhö Janne Siponen Santtu Seppälä Juho Veskoniemi Mika Jaakkola Teemu Tokila Tuomas Karjalainen Aki Kaunisto Jukka Tikkanen Henri Koskinen Jari Vilén Kari Vonk Arvid Torninoja Mikko Kalliosaari Tuomas Lamminmäki Martti Eriksson Juha Kranni Roni

84

M-Team EV Akatemia SB Vantaa Hawks Koovee Karhut ÅIF SaiPa ÅIF Hawks SB Vantaa ÅIF O2-Jyväskylä Hawks EV Akatemia Koovee ÅIF ÅIF EV Akatemia M-Team SaiPa Karhut SaiPa EV Akatemia Hawks Hawks LNM Pirkat Hawks SaiPa SaiPa Pirkat EV Akatemia Karhut EV Akatemia M-Team Hawks Hawks Rangers EV Akatemia Pirkat SB Vantaa Pirkat EV Akatemia Hawks SB Vantaa EV Akatemia ÅIF ÅIF Koovee SaiPa Hawks Hawks Rangers LNM SB Vantaa O2-Jyväskylä Rangers Rangers Karhut LNM SaiPa M-Team SB Vantaa Koovee

24 25 26 1 6 7 9 11 14 16 25 4 5 6 6 7 7 8 11 13 17 19 24 11 12 13 15 17 18 21 22 26 4 7 9 10 12 14 23 4 4 4 7 7 9 10 10 12 13 15 15 16 16 17 20 22 23 24 25 26 1 1 1 1 1

0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0

3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0

12 8 27 3 9 2 4 5 13 9 7 3 4 10 7 3 3 3 15 3 11 17 8 14 12 5 2 16 11 20 7 30 1 1 6 7 4 11 19 1 9 3 3 2 7 16 16 6 10 8 10 0 14 0 0 9 0 20 0 0 3 1 0 0 0

32 5 57 2 5 1 4 9 22 13 18 2 3 11 11 1 7 1 26 10 19 14 21 14 17 9 4 20 16 19 25 35 7 3 14 18 6 14 31 3 12 7 4 7 12 17 19 15 19 7 21 0 28 0 0 21 0 26 0 0 1 0 0 0 0

-20 3 -30 1 4 1 0 -4 -9 -4 -11 1 1 -1 -4 2 -4 2 -11 -7 -8 3 -13 0 -5 -4 -2 -4 -5 1 -18 -5 -6 -2 -8 -11 -2 -3 -12 -2 -3 -4 -1 -5 -5 -1 -3 -9 -9 1 -11 0 -14 0 0 -12 0 -6 0 0 2 1 0 0 0

6 0 12 0 2 0 0 2 2 2 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 5 2 4 6 2 0 4 2 0 2 2 2 0 0 2 0 2 0 4 0 0 0 0 0 2 4 8 4 4 0 2 0 4 0 0 2 0 4 12 0 0 0 0 0 2

Elonen Olli Salmensaari Patrik Äijälä Eemil Rajala Riku Rehn Nico Haanpää Riku Rissanen Markus Mäkelä Juho Ruohonen Sisu Sollo Mico Aaltonen Leevi Wikström Sami Serenius Roni Aug Elvis Paldanius Niklas Toiviainen Tomi Niemi Niilo Huhtanen Jarno Kilponen Kalle Kostiainen Severi Vainio Joni Hautala Niilo Jokinen Teemu suihkonen Aatu Liukolampi Tuomas Savolainen Oskari Toivonen Ville Backman Dennis Jokisalo Joni Kotiranta Jesse Romi Daniel Nihti Teemu Jolkkonen Akseli Lavikka Aatu Hietala Santeri Lundmark Mats Avtushenko Aleksandr Vänskä Artturi Kuivamäki Jesse Vuoristo Santtu Kainulainen Santeri Tekkala Joona Vettervik Jussi Nurminen Timy Salomies Juuso Järvinen Pasi Leino Tuomas Vähätalo Lauri Ruukki Eetu Kinnunen Topias Vojtisek Milos Kokko Antti Hallbäck Marek Syrjälä Otto Hiltunen Roope Melender Miko Pirhonen Elias Tervo Niko Willberg Sami Vähäsoini Jukka Nyman Jesse Parkkunen Joni Hannuksela Juho Kontulainen Saku Uotila Akseli

M-Team O2-Jyväskylä LNM Karhut Hawks Karhut SB Vantaa Hawks ÅIF SaiPa Karhut ÅIF ÅIF M-Team SB Vantaa Hawks Pirkat SaiPa Koovee FBC Turku O2-Jyväskylä SB Vantaa SB Vantaa LNM SB Vantaa EV Akatemia Hawks M-Team Pirkat SaiPa EV Akatemia SB Vantaa Hawks SaiPa O2-Jyväskylä ÅIF SaiPa Josba M-Team EV Akatemia EV Akatemia SB Vantaa Karhut EV Akatemia Josba Koovee M-Team Pirkat SaiPa LNM EV Akatemia FBC Turku ÅIF SaiPa EV Akatemia ÅIF EV Akatemia LNM EV Akatemia EV Akatemia Rangers SB Vantaa LNM EV Akatemia EV Akatemia

1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 7 7 7 7 7 7 7 8 8 8 8 8 8 8 8 8 10 10 11 13 13

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 7 1 0 0 0 0 1 2 2 1 2 2 2 0 2 0 0 0 0 1 0 0 0 1 5 2 1 0 0 0 2 2 3 0 4 0 0 1 0 1

0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 3 5 7 6 1 0 0 2 4 5 6 1 0 1 1 2 1 7 0 0 3 7 0 0 0 0 4 8 15 1 0 0 0 3 4 8 9 13 0 2 13 0 4

0 0 0 0 -1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 -1 -2 -5 -6 1 0 0 0 -2 -4 -4 -4 1 1 1 1 0 -1 -5 0 0 -3 -7 1 0 0 0 -3 -3 -13 0 0 0 0 -1 -2 -5 -9 -9 0 -2 -12 0 -3

0 0 0 0 2 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 2 0 0 4 0 2 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2

Merikukka Niko Hämäläinen Olli Wuorenjuuri Toni laaksonen Valtteri Rautio Severi Ahtiainen Juha Jokela Ville Backberg Emil Pesonen Ville Kaukonen Antti-Jussi VANHATALO Heikki Aarnio Aku Metsikkö Simo Pyykkönen Ari Hakala Markus

Rangers SB Vantaa Hawks Koovee FBC Turku SaiPa Koovee Hawks ÅIF Pirkat Karhut Hawks M-Team LNM ÅIF

13 14 15 15 16 17 17 18 18 19 19 20 21 22 22

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 0 3 2 0 0 0 0 0 2 22 0 2 0

PO 4 1 4 22 5 17 10 18 8 23 18 6 25 15 22 18 2 10 17 23 6 19 11

PM 12 1 13 76 17 64 41 89 38 131 83 30 128 59 125 80 5 40 88 109 37 107 61

8 0 0 6 0 0 0 0 0 0 6 30 0 0 0

-7 1 0 -3 2 0 0 0 0 0 -4 -8 0 2 0

0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 6 8 0 0 0

Bergendahl Tomi Lappalainen Oiva Straubhaar Marcel Nevalainen Niilo Kortetmaa Antti Paakkari Aleksi Sillantaka Aleksi Kauppinen Tommi Forsström Veikka Tuomi Toni Savonen Jouni Ruuskanen Jami Järvenpää Niko Heino Ville

Karhut SaiPa M-Team SB Vantaa Koovee SB Vantaa FBC Turku O2-Jyväskylä Josba Pirkat FBC Turku Josba Karhut M-Team

Pulkkinen Sakari Wuorenjuuri Toni Kauppinen Tommi Pesonen Ville Pyykkönen Ari Kontulainen Saku Ruuskanen Jami Paakkari Aleksi Järvinen Pasi Hallbäck Marek Kaukonen Antti-Jussi Hiltunen Roope Syrjälä Otto Vähätalo Lauri Tervo Niko Eriksson Juha Aaltonen Leevi Wikström Sami Serenius Roni Huhtanen Jarno Kilponen Kalle Vainio Joni Leino Tuomas

EV Akatemia Hawks O2-Jyväskylä ÅIF LNM EV Akatemia Josba SB Vantaa Koovee ÅIF Pirkat EV Akatemia SaiPa Pirkat LNM SB Vantaa Karhut ÅIF ÅIF SaiPa Koovee O2-Jyväskylä M-Team

24 24 24 25 25 26 26 26 26 26 26 26 26 26

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 7 10

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 12 29

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 -1 -5 -19

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2

Maalivahtien torjuntatilasto Bergendahl Tomi Toiviainen Tomi Tokila Tuomas Vonk Arvid Jokela Ville Sillantaka Aleksi Metsikkö Simo Karjalainen Aki Ahtiainen Juha Nevalainen Niilo Lappalainen Oiva Backberg Emil Tuomi Toni Hakala Markus Vilén Kari Tikkanen Henri Nyman Jesse Savonen Jouni Straubhaar Marcel Forsström Veikka Kainulainen Santeri Kortetmaa Antti Veskoniemi Mika

Karhut Hawks Rangers Karhut Koovee FBC Turku M-Team LNM SaiPa SB Vantaa SaiPa Hawks Pirkat ÅIF Rangers O2-Jyväskylä Rangers FBC Turku M-Team Josba EV Akatemia Koovee Hawks

O 24 3 17 26 17 26 21 20 17 25 24 18 26 22 25 23 10 26 24 26 6 25 16

Tor 83 5 64 360 72 260 166 333 130 446 282 100 425 188 390 243 15 118 257 312 105 301 165

To% 87.37 83.33 83.12 82.57 80.90 80.25 80.19 78.91 77.38 77.30 77.26 76.92 76.85 76.11 75.73 75.23 75.00 74.68 74.49 74.11 73.94 73.77 73.01

25 15 26 18 22 13 26 26 7 8 19 8 8 7 8 1 2 2 2 3 3 3 7

19 11 10 13 8 2 7 8 3 4 3 2 3 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0

121 60 57 62 43 21 26 43 15 26 13 9 26 6 15 0 0 0 0 0 0 0 0

326 154 144 155 106 50 59 96 33 57 28 17 47 9 10 0 0 0 0 0 0 0 0

72.93 71.96 71.64 71.43 71.14 70.42 69.41 69.06 68.75 68.67 68.29 65.38 64.38 60.00 40.00 0.00 0.00 0.00 0.00 0.00 0.00 0.00 0.00

85

Pudotuspelit Yleisöä

Tuomarit

1 1 1

Kokkonen Joni Kokkonen Joni Kokkonen Joni

Virkki Tommi Virkki Tommi Virkki Tommi

10 6

Ljungberg Daniel Ljungberg Daniel

Raudus Kasimir Raudus Kasimir

8 1 9

Arponen Tuomas Laaninen Jaakko Arponen Tuomas

Kosonen Antti Rein Jani Kosonen Antti

4 6 3

1 1 1

Matilainen Mikko Hakala Henri Matilainen Mikko

Pekkinen Rainer Pelttari Mikko Pekkinen Rainer

-

4 4

6 1

Matilainen Mikko Laaninen Jaakko

Pekkinen Rainer Rein Jani

3 6

-

4 2

1 1

Arponen Tuomas Kokkonen Joni

Kosonen Antti Virkki Tommi

Rangers Karhut Rangers Karhut

8 4 9 4

-

1 3 6 13

6 1 6 1

Matilainen Mikko Kokkonen Joni Matilainen Mikko Matilainen Mikko

Pekkinen Rainer Virkki Tommi Pekkinen Rainer Pekkinen Rainer

7 4 6

Tuomarit Lehtonen Mikael Lehtonen Mikael Lehtonen Mikael

Puolivälierät (paras kolmesta): 06/03/21 FBC Turku Rangers 07/03/21 Rangers FBC Turku 10/03/21 FBC Turku Rangers Rangers välieriin voitoin 2-1.

3 3 4

-

4 4 5

06/03/21 07/03/21

Karhut M-Team M-Team Karhut Karhut välieriin voitoin 2-0.

7 4

-

1 8

06/03/21 07/03/21 09/03/21

Koovee LNM Koovee LNM välieriin voitoin 2-1.

LNM Koovee LNM

5 8 4

-

4 5 5

06/03/21 07/03/21 09/03/21

SaiPa O2-Jyväskylä SaiPa SaiPa välieriin voitoin 2-1.

O2-Jyväskylä SaiPa O2-Jyväskylä

7 10 7

-

Välierät (paras kolmesta): 13/03/21 Karhut LNM 14/03/21 LNM Karhut Karhut finaaleihin voitoin 2-0.

6 3

13/03/21 14/03/21

SaiPa Rangers Rangers SaiPa Rangers finaaleihin voitoin 2-0.

Finaalit (paras viidestä): 20/03/21 Karhut 21/03/21 Rangers 24/03/21 Karhut 27/03/21 Rangers Karhut mestari voitoin 3-1.

ja ja

ja ja

Divarin putoamiskarsinta Hawks SB Vantaa SB Vantaa Hawks Hawks SB Vantaa Hawks säilyi divarissa voitoin 2-1.

2 3 7

-

Nousukarsinta Divariin 10/04/21 10/04/21 17/04/21 17/04/21

86

SalBa Soittorasia FoSu Blue Fox

-

Blue Fox FoSu Soittorasia SalBa

9-8 JA 4-3 JA 5-6 5-10

Liukolampi Tapio Liukolampi Tapio Liukolampi Tapio

TEHO Sport Suomen Cup

Seinäjoen Peliveljet ja FBC Loisto Turusta juhlivat, kun TEHO Sport Suomen Cupin mestaruudet ratkottiin 20. helmikuuta Riihimäen Cocks Areenalla. Cupin alkukierrokset oli tuttuun tapaan pelattu syksyllä. Cupin aiemmin 2010–2011 voittanut SPV nousi miesten finaalissa Nokian KrP:tä vastaan kolmen maalin takaa 6–5-voittoon. Edelliskauden cupmestari SB-Pron 5–4 kaataneelle FBC Loistolle finaalipaikka ja mestaruus olivat historian ensimmäiset. Miesten finaalissa otti välierissä itsensä Classicin pudottanut Nokian KrP otteen heti ottelun alusta. Ensimmäinen maali merkittiin kuitenkin SPV:lle, kun tilanteeseen kurottanut Nico Jonaeson huitaisi epäonnekseen pallon omaan verkkoon. Kohta Jonaeson kuitenkin vapautti Henri Johanssonin ohjaamaan maalin edestä tasoituksen, ja KrP:n päästyä pelaamaan ylivoimalla Johansson sivalsi Joona Rantalan poikkisyötöstä nokialaiset johtoon. Toisessa erässä KrP näytti jo karkaavan, kun Mikko Laakso kiepsahti hyökkäyspään pallonriiston jälkeen laukomaan 3–1 ja Henri Johansson viimeisteli perään hattutemppunsa. Sitten oli Peliveljien vuoro osoittaa tunnettu sitkeytensä: Jari Hankkio sivalsi Sami Kosken rystyltä tuuppaamasta pystysyötöstä kavennuksen ja vain 11 sekuntia myöhemmin Juuso Keskinen karkasi Jeri Heikkilän kaaripallosta nostamaan eron enää yhteen. Viikolla SPV nousi F-liigan ottelussa Nokiaa vastaan neljän maalin takaa voittoon, ja se palasi mieleen, kun kolmannen erän alussa Aapo Lokasaari lapioi kakkospallosta pelin tasoihin ja kohta puolustaja Henri Urmas lin-

kosi viivasta Peliveljet toisen kerran johtoon. Vajaat neljä minuuttia ennen ottelun loppua KrP:n Nico Jonaeson otti päädyssä turhan työntämisjäähyn, ja ylivoimalla Jari Hankkio pommitti oikeasta siivestä takatolpan tyveen 6–4. Jonaeson työnsi vielä etukulmasta kavennuksen Henri Johanssonin syötettyä poikittain maalin takaa, mutta sitten aika loppui. – Meiltä ihan hyvä tulo peliin mutta sitten tekeminen vähän karkasi ja hyökkäykset jäivät liian lyhyiksi, SPV:n valmentaja Tommy Koponen mietti VeikkausTV:n haastattelussa. – Toisen erän alussa oltiin pallolla huolimattomia, jolloin kaveri pääsi vähän karkuun, mutta näytettiin taas luonnetta ja noustiin kahdella nopealla mukaan. Sitten se oli taas maalin peli, ja tiedettiin, että kun päästään kolmanteen erään, ollaan siinä aika vahvoja. Lopussa kyllä olisi pitänyt maalin johdossa pysyä enemmän pallossa. Nokian KrP:n luotsi Jarmo Härmä oli toisen perättäisen hävityn cupfinaalin jälkeen ymmärrettävän pettynyt. – Jonkin verran tulee v-alkuista sanaa mieleen kun katsoo vierestä kaverin juhlimista toista vuotta putkeen, mutta oli tämä hyvä salibandyilta ja pokaalin arvoista peliä. SPV näytti, kuinka hyviä he ovat ratkaisupeleissä ja varmaan nosti omaakin rimaansa jonkun verran. Meillä oli toisessa erässä vahva momentum ja pitää ottaa läksynä, miten hiukan humalluttiin kun johdettiin 4–1 ja 5–1:kin kävi lähellä. On meille vähän tyypillistä, että kun pitäisi lyödä peli pakettiin, ajatus karkaa vähän liian kauas. Se on oppi, joka pitää tästäkin pelistä ottaa mukaan.

87

FBC Loisto kesti johtoaseman menettämisenkin Naisten loppuottelun avauserä tahkottiin FBC Loiston enemmistä maalipaikoista huolimatta tasalukemiin 1–1, kun SB-Pro loihti harvoista omistaan maalin, ylärimaosuman ja tolppalaukauksen. Toisessa nuoret turkulaiset karkasivat jo 3–1-johtoon, kun ensin Iida Mettälä kiepsahdettuaan omassa päässä vastustajien välistä esiin vapautti Anna Marttalan maalintekoon ja kohta Emilia Pietilä kiskaisi kaukaa yläriman alle. Erän lopussa Pro kuitenkin palasi peliin Loiston ykköstähti Ulla Valtolan kustannuksella. Tämän huolimaton oman alueen syöttö löytyi kahden vastustajan syötön jälkeen omasta verkosta, ja kohta SB-Pro prässäsi kahdella pelaajalla pallon Valtolalta rakentaen Mirja Hietamäen tasoituksen vain 44 sekuntia ennen taukosummeria. Viimeisenä nauroi kuitenkin kolmannessa erässä Valtola, kun hän ohitti omalla alueella vastustajan ja vapautti Saana Lenkkerin sijoittamaan Loiston uudelleen johtoon. Voittomaaliksi jääneen 5–3-maalin pommitti Emilia Pietilän poikkisyötöstä takayläkulmaan Henrika Maikola kahdeksan minuuttia ennen loppua. Pron loppuvyörytys kuudella viittä vastaan tuotti vielä Ina Lemisen kavennuksen, mutta viime hetket Loisto ja maalivahti Minnie Heininen kestivät. 88

– Lähdettiin rohkeasti karvaamaan ja pelaamaan vähän riskilläkin. Välillä oltiin kusessa mutta jäätävästi pelaajat niillä vaikeilla hetkillä peittivät ja ryynäsivät, FBC Loiston valmentaja Matti Pienihäkkinen mietti VeikkausTV:n haastattelussa. – Välillä me olimme parempia ja välillä Pro oli paljon parempi mutta ei tämä tulos varmaan vääryyskään ollut. Nuori Loisto ei murentunut edes johtoaseman nopeaan menettämiseen toisen erän lopussa. – Siinä tehtiin pieniä muutoksia kentällisiin ja muutettiin vähän karvia ja nostatettiin uskoa, että vielä tehdään maaleja kun toinen erä pelattiin tasoihin vähän huonommallakin pelillä. Loiston ottelun parhaaksi pelaajaksi valittiin yleisö­ äänestyksellä Iida Mettälä, ja päävalmentajan mielestä aivan oikein. – Hän pelasi kaksi erää eri paikalla kuin normaalisti ja aivan jäätävä esitys, Matti Pienihäkkinen naulasi. – Helvetin pettyneitä ollaan niin valmentajat kuin pelaajatkin, SB-Pron luotsi Aki Vilander myönsi. – Ei sitten saatu ulos sitä esitystä mitä lähdettiin hakemaan, keväälle jää mietintään, miksi oltiin tänään niin varovaisia. Sitten kun piti pakkotilanteessa ruveta pelaamaan, ruvettiin pelaamaan mutta oltiin vähän epäonnisia ettei saatu maaleja tehtyä oikeilla hetkillä. Ei peliä voi tällä tasolla tällä tavalla aloittaa.

Pron peli oli puoli ottelua muuta kuin päävalmentaja oli tarkoittanut. – Oli luvat mennä ja olla reaktiivisia kentällä ja mennä tunnetaso edellä omilla vahvuuksilla, luottaa vahvaan riistopelaamiseen ja saada nopeasti maaleja. Toisessa erässä otettiin kolmas hyökkäysketju peliin ja sovittiin että mennään viimeinen kymppi täysillä ja vasta siinä saatiin juonesta kiinni, Vilander analysoi.

Ottelutilastot: Miesten loppuottelu Nokian KrP–SPV 5-6 (2-1, 2-2, 1-3) 1. erä: 8.33 Oma maali 0-1, 14.30 Henri Johansson (Nico Jonaeson) 1-1, 19.14 Johansson (Joona Rantala) 2-1 yv. 2. erä: 21.23 Mikko Laakso (Jere Mattila) 3-1, 27.56 Johansson (Rantala) 4-1, 28.20 Jari Hankkio (Sami Koski) 4-2, 28.31 Juuso Keskinen (Jeri Heikkilä) 4-3. 3. erä: 41.54 Aapo Lokasaari (Joni-Arttu Sieppi) 4-4, 45.48 Henri Urmas (Koski) 4-5, 57.14 Hankkio (Koski) 4-6 yv, 58.13 Jonaeson (Johansson) 5-6 im.

Naisten loppuottelu FBC Loisto – SB-Pro 5-4 (1-1, 2-2, 2-1) 1. erä: 3.12 Anu Raatevaara (Mirja Hietamäki) 0-1, 12.27 Iida Mettälä (Saana Lenkkeri) 1-1. 2. erä: 21.48 Anna Marttala (Mettälä) 2-1, 29.12 Emilia Pietilä (Laura Pakarinen) 3-1, 37.44 Karoliina Kujala (Elina Kujala) 3-2, 39.16 Mirja Hietamäki (Ina Leminen) 3-3. 3. erä: 48.26 Lenkkeri (Ulla Valtola) 4-3, 51.54 Henrika Maikola (Pietilä) 5-3, 57.04 Leminen 5-4 im. Torjunnat: Minnie Heininen Loisto 5+6+10=21, Juulia Kataja SB-Pro 10+7+5=17. Jäähyt: FBC Loisto o min, SB-Pro 2×2 min. Erotuomarit: Toni Nerg ja Anssi Sinisalo.

Torjunnat: Miro Tuomala Nokian KrP 1+7+6=14, Rasmus Hasu SPV 5+8+6=19. Jäähyt: Nokian KrP 2 min, SPV 2×2 min. Erotuomarit: Thomas Ellis ja Janne Sjögren

89

Miesten ottelut

Itä 1. kierros A

Etelä esikarsinta 1 22.08.2020 22.08.2020 22.08.2020 22.08.2020 22.08.2020

11:00 11:00 13:30 13:30 16:00

AC Myllypuro 4 AC Myllypuro 1 AC Myllypuro 4 AC Myllypuro 1 AC Myllypuro 4

IBK Tarkkanen RSB IBK Tarkkanen SS Trombi SS Trombi

-

BOF 14-2 SS Trombi 8-4 RSB 7-4 BOF 3-0 RSB 3-6

12:15 12:15 14:45 14:45 17:15

AC Myllypuro 4 AC Myllypuro 1 AC Myllypuro 4 AC Myllypuro 1 AC Myllypuro 4

SK General SB Allianssi SK General HePa SBS Graniitti II

-

SBS Graniitti II HePa SB Allianssi SBS Graniitti II SK General

3-4 5-6 JA 6-5 4-3 1-13

Etelä 1. kierros 1 29.08.2020 29.08.2020 29.08.2020 29.08.2020 29.08.2020

11:00 11:00 13:30 13:30 16:00

Campo Center 1 Campo Center 2 Campo Center 1 Campo Center 2 Campo Center 1

HIFK II EBL HIFK II EBL EBL

-

SK General IBK Tarkkanen IBK Tarkkanen SK General HIFK II

6-4 1-11 3-11 5-4 5-3

Etelä 1. kierros 2 29.08.2020 29.08.2020 29.08.2020 29.08.2020 29.08.2020

12:15 12:15 14:45 14:45 17:15

Campo Center 1 Campo Center 2 Campo Center 1 Campo Center 2 Campo Center 1

PorsKi Regaattorit PorsKi Regaattorit PorsKi

-

HePa RSB RSB HePa HePa

3-4 6-5 JA 5-4 JA 6-1 1-4

2. kierros A 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020

10:00 11:15 13:30 14:45 17:00

Påminne halli 1 Påminne halli 1 Påminne halli 1 Påminne halli 1 Påminne halli 1

11:00 12:15 14:30 15:45 18:00

Studentia 1 Studentia 1 Studentia 1 Studentia 1 Studentia 1

BBU IisKi BBU JoU IisKi

-

JoU RT Dynamo IisKi RT Dynamo JoU

FBC Raseborg Veijarit FBC Raseborg Veijarit Veijarit

-

HePa PoRe PoRe HePa PoRe

2-1 3-5 4-1 7-3 5-7

3-1 7-3 6-2 4-3 5-6

Itä 1. kierros B 23.08.2020 11:00 Kontiolahden lh 1 SpartakFactor 23.08.2020 13:30 Kontiolahden lh 1 OuPa 23.08.2020 16:00 Kontiolahden lh 1 FB JoPa

Etelä esikarsinta 2 22.08.2020 22.08.2020 22.08.2020 22.08.2020 22.08.2020

23.08.2020 23.08.2020 23.08.2020 23.08.2020 23.08.2020

- OuPa - FB JoPa - SpartakFactor

0-6 7-4 7-5

BBU FB JoPa Kaiku FB JoPa Rökäletappio

2-4 10-1 4-3 7-3 6-3

Itä 2. kierros C 05.09.2020 05.09.2020 05.09.2020 05.09.2020 05.09.2020

11:00 12:15 14:30 15:45 18:00

Ahmo Siilinjärvi 1 Ahmo Siilinjärvi 1 Ahmo Siilinjärvi 1 Ahmo Siilinjärvi 1 Ahmo Siilinjärvi 1

Rökäletappio Kaiku BBU Rökäletappio Kaiku

-

Itä 2. kierros D 05.09.2020 05.09.2020 05.09.2020 05.09.2020 05.09.2020

11:00 12:15 14:30 15:45 18:00

Varkauden lt 1 Varkauden lt 1 Varkauden lt 1 Varkauden lt 1 Varkauden lt 1

VarTa Pisaba VarTa OuPa Pisaba

-

OuPa JoU Pisaba JoU JoU

10-3 5-4 3-2 4-5 5-3

Top Team Pelicans SB Top Team StU Klubi

-

StU Klubi Klubi Pelicans SB Pelicans SB

Itä 2. kierros E 05.09.2020 05.09.2020 05.09.2020 05.09.2020 05.09.2020

11:30 12:45 15:00 16:15 18:30

Savonlinnan lh 1 Savonlinnan lh 1 Savonlinnan lh 1 Savonlinnan lh 1 Savonlinnan lh 1

6-1 4-5 10-1 1-13 3-6

Länsi 1. kierros A 29.08.2020 10:00 Äänekoski Areena 1 O2-Jyväskylä III - Urho 4-10 29.08.2020 12:00 Äänekoski Areena 1 MuurY - O2-Jyväskylä III 11-3 29.08.2020 14:00 Äänekoski Areena 1 Urho - MuurY 11-4

2. kierros B 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020

11:00 11:00 13:30 13:30 16:00

Campo Center 4 Campo Center 1 Campo Center 4 Campo Center 1 Campo Center 4

DR IBK Stadibandy DR IBK Stadibandy Regaattorit

-

Regaattorit IBK Tarkkanen IBK Tarkkanen Regaattorit DR

7-3 2-11 1-6 2-10 4-3

2. kierros C 12.09.2020 12:15 Campo Center 4 Campo Center 4 VKTP - EBL 6-0 12.09.2020 12:15 Campo Center 1 Campo Center 1 Red Stars - Loiske 3-4 VL Kamikaze 12.09.2020 14:45 Campo Center 4 Campo Center 4 EBL - Red Stars 6-1 12.09.2020 14:45 Campo Center 1 Campo Center 1 Loiske - VKTP 3-6 Kamikaze 12.09.2020 17:15 Campo Center 4 Campo Center 4 EBL - Loiske Ka- 3-4 mikaze

90

Länsi 1. kierros B 29.08.2020 10:00 AutoCenter Areena 2 Höntsääjät 29.08.2020 11:15 AutoCenter Areena 2 Hämpton Hunters 29.08.2020 13:30 AutoCenter Areena 2 KU-68 II 29.08.2020 14:45 AutoCenter Areena 2 Höntsääjät 29.08.2020 17:00 AutoCenter Areena 2 KU-68 II -

KU-68 II 3-6 SC Tolppalaukaus 7-3 Hämpton Hunters 2-7 SC Tolppalaukaus 5-2 Höntsääjät 6-5 JA

Länsi 2. kierros C 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020

11:00 12:00 14:00 15:00 17:00 18:00

Kostia Areena 1 Kostia Areena 1 Kostia Areena 1 Kostia Areena 1 Kostia Areena 1 Kostia Areena 1

SB Luja Satabandy SC Luppo Urho SC Luppo SB Luja

-

SC Luppo Urho Satabandy SB Luja Urho Satabandy

6-5 VL 8-5 3-5 2-9 4-0 6-3

Länsi 2. kierros D 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020

11:00 12:00 14:00 15:00 17:00 18:00

Pohjoinen 2. kierros F

Nummikeskus 1 Nummikeskus 1 Nummikeskus 1 Nummikeskus 1 Nummikeskus 1 Nummikeskus 1

Kruunien Kruunat FBT Pitu 2 Nokian Krp III MuurY Nokian Krp III Kruunien Kruunat

-

Nokian Krp III MuurY FBT Pitu 2 Kruunien Kruunat MuurY FBT Pitu 2

4-5 5-6 VL 8-4 3-8 6-0 5-4 VL

11:00 12:00 14:00 15:00 17:00 18:00

Pohitullin koulu 1 Pohitullin koulu 1 Pohitullin koulu 1 Pohitullin koulu 1 Pohitullin koulu 1 Pohitullin koulu 1

KaPa-65 1 AFC Campus Hämpton Hunters KaPa-65 1 TPS 3 Hämpton Hunters

-

TPS 3 Hämpton Hunters TPS 3 AFC Campus AFC Campus KaPa-65 1

2-6 8-3 2-8 1-2 3-2 VL 5-6

Länsi 2. kierros F 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020

11:00 12:00 14:00 15:00 17:00 18:00

Laitilan monitoimihalli 1 Laitilan monitoimihalli 1 Laitilan monitoimihalli 1 Laitilan monitoimihalli 1 Laitilan monitoimihalli 1 Laitilan monitoimihalli 1

LaJy RK Rangers USB LaJy RK Rangers KU-68 II

-

USB KU-68 II KU-68 II RK Rangers USB LaJy

3-2 2-0 6-2 6-4 3-15 2-10

Pohjoinen 1. kierros A 29.08.2020 29.08.2020 29.08.2020 29.08.2020 29.08.2020

11:00 12:15 14:30 15:45 18:00

Putaan Liikuntahalli 1 Putaan Liikuntahalli 1 Putaan Liikuntahalli 1 Putaan Liikuntahalli 1 Putaan Liikuntahalli 1

SBT Tornio SBC Levi Total SBT Tornio SBC Levi

-

Total SC Muden SaHa SBC Levi SC Muden SaHa SBT Tornio

3-4 7-6 JA 9-3 5-2 3-8

-

Tempo Kainuun Ärjy Kainuun Ärjy RaaPo RaaPo

11-10 6-13 5-10 7-8 JA 20-12

Pohjoinen 1. kierros B 29.08.2020 29.08.2020 29.08.2020 29.08.2020 29.08.2020

11:00 12:15 14:30 15:45 18:00

Zemppi Areena 1 Zemppi Areena 1 Zemppi Areena 1 Zemppi Areena 1 Zemppi Areena 1

AC Keitto RaaPo AC Keitto Tempo AC Keitto

Pohjoinen 1. kierros C 29.08.2020 12:00 29.08.2020 14:00 29.08.2020 16:00

OP-Arena 1 OP-Arena 1 OP-Arena 1

Jalas SC LÄÄDERI SB Paapat

-

Sastamolo Santas United Sastamolo Total Santas United

-

SB Paapat Jalas SC LÄÄDERI

3-8 4-3 5-3

Pohjoinen 2. kierros D 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020

11:00 12:15 14:30 15:45 18:00

Tervahalli 1 Tervahalli 1 Tervahalli 1 Tervahalli 1 Tervahalli 1

11:00 12:15 14:30 15:45 18:00

OP-Arena 1 OP-Arena 1 OP-Arena 1 OP-Arena 1 OP-Arena 1

SB Vaasa Jeppis FBC SB Vaasa FBC Remix Jeppis FBC

-

FBC Remix SB Paapat Jeppis FBC SB Paapat FBC Remix

6-4 5-4 5-3 6-5 JA 3-4

Pohjoinen 2. kierros G

Länsi 2. kierros E 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020

12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020

Total AC Keitto Santas United AC Keitto Total

7-3 13-1 5-3 16-5 5-2

12.09.2020 12:00 Qmax Arena Nurmo 1 SC LÄÄDERI - MLT 4-8 12.09.2020 14:00 Qmax Arena Nurmo 1 ISB/Team Atria - SC LÄÄDERI 7-6 VL 12.09.2020 16:00 Qmax Arena Nurmo 1 MLT - ISB/Team Atria 3-6

Yksittäiset ottelut 18.09.2020 18:30 Varkauden lt 1 23.09.2020 19:15 Kirkkonummen VS 1 24.09.2020 19:00 Ilmajoki-halli 25.09.2020 19:00 Samppalinna Turku 1 25.09.2020 19:00 Påminne halli 1 26.09.2020 12:00 Itätuuli Areena 1 26.09.2020 15:00 Imatran ut 1 26.09.2020 15:00 Laitilan monitoimihalli 1 26.09.2020 15:00 Tervahalli 26.09.2020 15:00 Hipposhalli 1 26.09.2020 15:30 Studentia 1 26.09.2020 16:00 Vespeli 1 26.09.2020 16:00 Esport Areena 5 26.09.2020 16:30 Tiger Sport 2 26.09.2020 18:00 Juteinikeskus 1 26.09.2020 18:30 Raholan lk 1 27.09.2020 17:00 AC Myllypuro 2 27.09.2020 17:00 Kempelehalli 27.09.2020 18:30 Campo Center 4 02.10.2020 19:00 Kostia Areena 1

Sastamolo SC Luppo BBU KiPa-90 Loiske Kamikaze Regaattorit Kruunien Kruunat Nokian Krp III VKTP SSRA IBK Tarkkanen SB Luja -

04.10.2020 04.10.2020 09.10.2020 11.10.2020

SB Vaasa USB SR IV SBS Rupu

-

MLT VSS VarTa Troopers KU-68 TPS 3 Loviisan Tor Blackbirds SSRA

15:00 18:00 20:15 14:30

OP-Arena Pohitullin koulu 1 Tamppi Areena 1 Tahto Areena 1

11.10.2020 16:00 Seinäjoen Urheilutalo 11.10.2020 18:30 Vihdin Campus 1 12.10.2020 19:00 Varkauden lt 1 12.10.2020 19:00 Imatran ut 1 13.10.2020 18:30 Spiral-halli 1 13.10.2020 18:30 Leaf-Areena 1 15.10.2020 18:30 Loviisan LH 1 15.10.2020 19:15 Kurkelan koulu 1 18.10.2020 18:00 Kastelli 1

VarTa PoRe

-

Top Team Tiikerit II

5-3 4-6

ISB/Team Atria AFC Campus

-

FBC Remix KU-68

10-7 5-6

FBC Raseborg Satabandy Troopers LaJy

-

HIFK SBS Rupu Kaiku Ilves

2-8 4-8 10-5 6-8 2-6 6-10 10-6 12-8 4-12 4-13 5-9 6-15 3-11 7-4 5-6 JA 7-9

-

Merikoski SBT SR IV Pelicans SB Pisaba SBS Kings Loviisan Tor TPS 3 SalBa Blackbirds Santas United VSS O2-Jyväskylä Akatemia MLT LeTo SalBa O2-Jyväskylä Akatemia Merikoski SBT

9-7

-

SBS Kings BBU KiPa-90 Ilves LeTo HIFK Tiikerit II ISB/Team Atria

6-3 7-8 JA 11-6 8-7 7-4 5-6 5-3 11-2

0-5 6-8 2-10 5-6

Pohjoinen 2. kierros E 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020

11:00 12:15 14:30 15:45 18:00

Nallisport 2 Nallisport 2 Nallisport 2 Nallisport 2 Nallisport 2

Merikoski SBT SSRA Merikoski SBT Kainuun Ärjy Merikoski SBT

-

Kainuun Ärjy SBT Tornio SSRA SBT Tornio SBT Tornio

8-1 7-1 2-4 6-7 JA 7-3

91

5. kierros 24.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020

18:30 15:30 18:00 18:30 18:30

25.10.2020 26.10.2020 26.10.2020 30.10.2020

18:30 18:30 19:30 19:00

Välierät Leaf-Areena 1 Kuopiohalli 1 Kempelehalli 1 AC Myllypuro 1 Palokan koulukeskus 1 Campo Center 4 Seinäjoen Urheilutalo 4 Kurkelan koulu 4 Pitkäjärven koulu 4

TPS 3 BBU SSRA Hawks O2-Jyväskylä Akatemia HIFK MLT Blackbirds KU-68

-

SalBa O2-Jyväskylä Karhut Rangers Troopers

3-16 4-12 7-8 9-7 8-4

-

VSS Koovee M-Team FBC Turku

6-4 5-6 8-7 1-12

Neljännesvälierät 03.11.2020 18:30 Porin UT 1 04.11.2020 19:30 Palokan koulukeskus 1 05.11.2020 18:30 Raholan lk 1 08.11.2020 18:00 Rauman Kauppaoppilaitos 1 08.11.2020 18:30 Campo Center 1 08.11.2020 18:45 Spiral-halli 1 16.11.2020 19:45 Kurkelan koulu 1

Karhut O2-Jyväskylä Akatemia Nokian KrP SalBa

- Jymy 7-4 - O2-Jyväskylä 4-8 - Oilers - Classic

9-8 2-15

HIFK Koovee Blackbirds

- Hawks - SPV - FBC Turku

12-2 6-8 3-4

92

16:00 17:00 18:30 18:30

-

SPV Nokian KrP

Tapiolan UH 1 Seinäjoen Urheilutalo 1 Tikkurilan UT 1 Raholan lk 1

Indians SPV HIFK Nokian KrP

-

O2-Jyväskylä FBC Turku Classic Karhut

11-4 7-6 JA 0-16 6-5 JA

6-9 6-8

Loppuottelu Nokian KrP–SPV 5-6 (2-1, 2-2, 1-3) 1. erä: 8.33 Oma maali 0-1, 14.30 Henri Johansson (Nico Jonaeson) 1-1, 19.14 Johansson (Joona Rantala) 2-1 yv. 2. erä: 21.23 Mikko Laakso (Jere Mattila) 3-1, 27.56 Johansson (Rantala) 4-1, 28.20 Jari Hankkio (Sami Koski) 4-2, 28.31 Juuso Keskinen (Jeri Heikkilä) 4-3. 3. erä: 41.54 Aapo Lokasaari (Joni-Arttu Sieppi) 4-4, 45.48 Henri Urmas (Koski) 4-5, 57.14 Hankkio (Koski) 4-6 yv, 58.13 Jonaeson (Johansson) 5-6 im. Torjunnat: Miro Tuomala Nokian KrP 1+7+6=14, Rasmus Hasu SPV 5+8+6=19. Jäähyt: Nokian KrP 2 min, SPV 2×2 min. Erotuomarit: Thomas Ellis ja Janne Sjögren

Puolivälierät 22.11.2020 22.11.2020 23.11.2020 23.11.2020

20.01.2021 18:30 Otahalli 1 Indians 20.01.2021 18:30 Tampere Areena 1 Classic

Naisten ottelut

2. kierros 2

1. kierros A 30.08.2020 30.08.2020 30.08.2020 30.08.2020 30.08.2020

11:00 12:15 14:30 15:45 18:00

Tuusulan SBH 1 Tuusulan SBH 1 Tuusulan SBH 1 Tuusulan SBH 1 Tuusulan SBH 1

Blackbirds LASB ed Blackbirds Oilers LASB ed

-

Oilers Häme Stars LASB ed Häme Stars Oilers

4-2 3-2 JA 5-0 2-0 7-1

1. kierros B 30.08.2020 30.08.2020 30.08.2020 30.08.2020 30.08.2020

11:00 12:15 14:30 15:45 18:00

Salohalli 1 Salohalli 1 Salohalli 1 Salohalli 1 Salohalli 1

SS Nova Northern Stars HuKu SS Nova Northern Stars

-

HuKu Oilers Akatemia Northern Stars Oilers Akatemia SS Nova

2-4 5-0 4-3 JA 9-0 2-5

1. kierros C 30.08.2020 30.08.2020 30.08.2020 30.08.2020 30.08.2020

11:00 12:15 14:30 15:45 18:00

Esport Areena 5 Esport Areena 5 Esport Areena 5 Esport Areena 5 Esport Areena 5

Ä-Lasti SB Vantaa Ä-Lasti Oilers XN SBSV

-

Oilers XN SBSV SBSV SB Vantaa Oilers XN

5-1 0-1 4-1 4-1 4-2

1. kierros D 22.08.2020 22.08.2020 22.08.2020 22.08.2020 22.08.2020

11:00 12:15 14:30 15:45 18:00

Spiral-halli 3 Spiral-halli 3 Spiral-halli 3 Spiral-halli 3 Spiral-halli 3

O2-Jyväskylä II MIG O2-Jyväskylä II MIG II MIG

-

MIG II VarTa MIG VarTa VarTa

12-0 11-1 5-2 2-3 11-3

30.08.2020 18:00 Pohitullin koulu 3 SalBa - AFC Campus

4-1

1. kierros E1 30.08.2020 11:00 Pohitullin koulu 3 30.08.2020 13:00 Pohitullin koulu 3 30.08.2020 15:00 Pohitullin koulu 3

KaPa-65 SalBa PöU

-

SalBa PöU KaPa-65

5-1 7-2 0-8

1. kierros E2 30.08.2020 12:00 Pohitullin koulu 3 30.08.2020 14:00 Pohitullin koulu 3 30.08.2020 16:00 Pohitullin koulu 3

TPS 3 AFC Campus SBS Rupu -

AFC Campus SBS Rupu TPS 3

FBC Remix Blue Fox FBC Remix SB Vaasa FBC Remix

SB Vaasa HaHe HaHe Blue Fox Blue Fox

3-4 1-7 5-3

1. kierros F 11:00 12:15 14:30 15:45 18:00

11:00 12:15 14:30 15:45 18:00

Pirkkalan vapaa-aikakeskus 1 Pirkkalan vapaa-aikakeskus 1 Pirkkalan vapaa-aikakeskus 1 Pirkkalan vapaa-aikakeskus 1 Pirkkalan vapaa-aikakeskus 1

Pirkat SalBa HaHe Pirkat HaHe

-

HaHe SS Nova SS Nova SalBa Pirkat

3-4 0-4 2-3 VL 7-0 3-1

-

Blackbirds SBSV O2-Jyväskylä SBSV SBSV

2. kierros 3 13.09.2020 13.09.2020 13.09.2020 13.09.2020 13.09.2020

11:00 12:15 14:30 15:45 18:00

Tähtihalli Uusikaarlepyy 1 Tähtihalli Uusikaarlepyy 1 Tähtihalli Uusikaarlepyy 1 Tähtihalli Uusikaarlepyy 1 Tähtihalli Uusikaarlepyy 1

Blue Fox O2-Jyväskylä Blue Fox Blackbirds Blue Fox

3-1 7-1 2-3 3-4 7-2

2. kierros 4 13.09.2020 13.09.2020 13.09.2020 13.09.2020 13.09.2020

11:00 12:15 14:30 15:45 18:00

AC Myllypuro 3 AC Myllypuro 3 AC Myllypuro 3 AC Myllypuro 3 AC Myllypuro 3

Ä-Lasti KaPa-65 LASB ed Ä-Lasti LASB ed

-

LASB ed O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II KaPa-65 Ä-Lasti

2-4 3-4 2-8 4-2 1-5

Yksittäiset ottelut 07.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 01.11.2020

18:30 14:00 14:30 15:00 18:00 18:30 15:00

Arkadia Halli 1 Zemppi Areena 1 Stars Arena 1 Leaf-Areena 1 Tahto Areena 1 Tampere Areena 1 Tähtihalli Uusikaarlepyy 1

Ä-Lasti HaHe SS Nova TPS SBS Rupu Classic Blue Fox

-

SB-Pro O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä II PSS FBC Loisto EräViikingit MIG

Liikuntakeskus Buugi 1 Tampere Areena 1 Liikuntakeskus Buugi 1 Porvoo SBH 1

O2-Jyväskylä II Classic O2-Jyväskylä PSS

4-6 4-8 6-7 JA 3-6 5-9 6-4 6-4

Puolivälierät

1. kierros E

30.08.2020 30.08.2020 30.08.2020 30.08.2020 30.08.2020

13.09.2020 13.09.2020 13.09.2020 13.09.2020 13.09.2020

Isokyrö Areena 1 Isokyrö Areena 1 Isokyrö Areena 1 Isokyrö Areena 1 Isokyrö Areena 1

-

13:00 15:00 16:30 17:00

-

FBC Loisto Blue Fox SB-Pro Koovee

3-4 7-2 4-5 2-6

Välierät 30.12.2020 18:00 Spiral-halli 1 Koovee 19.01.2021 18:30 Arkadia Halli 1 SB-Pro

-

FBC Loisto Classic

6-14 8-2

20.2. Loppuottelu FBC Loisto – SB-Pro 5-4 (1-1, 2-2, 2-1) 1. erä: 3.12 Anu Raatevaara (Mirja Hietamäki) 0-1, 12.27 Iida Mettälä (Saana Lenkkeri) 1-1. 2. erä: 21.48 Anna Marttala (Mettälä) 2-1, 29.12 Emilia Pietilä (Laura Pakarinen) 3-1, 37.44 Karoliina Kujala (Elina Kujala) 3-2, 39.16 Mirja Hietamäki (Ina Leminen) 3-3. 3. erä: 48.26 Lenkkeri (Ulla Valtola) 4-3, 51.54 Henrika Maikola (Pietilä) 5-3, 57.04 Leminen 5-4 im. Torjunnat: Minnie Heininen Loisto 5+6+10=21, Juulia Kataja SB-Pro 10+7+5=17.

2. kierros 1 13.09.2020 11:00 Tahto Areena 1 13.09.2020 13:00 Tahto Areena 1 13.09.2020 15:00 Tahto Areena 1

10-2 5-6 2-9 1-8 2-4

22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

MIG HuKu SBS Rupu

-

SBS Rupu MIG HuKu

1-5 0-4 3-1

Jäähyt: FBC Loisto o min, SB-Pro 2×2 min. Erotuomarit: Toni Nerg ja Anssi Sinisalo. 93

Kaikkien sarjojen Suomen mestarit 2020–2021 F-liiga miehet

F-liiga naiset

Kultaa: Classic, Tampere

Kultaa: Porvoon Salibandyseura

Maalivahdit: Otso Auvinen, Oskar Sillanpää ja Lassi Toriseva. Kenttäpelaajat: Eemeli Akola, Oskari Heikkilä, Aaro Helin, Niilo Helin, Sami Johansson, Otto Kilpi, Juha Kivilehto, Albert Koskinen, Alpo Laitila, Janne Lamminen, Ville Lastikka, Mikko Leikkanen, Jussi Piha, Jere Pulkkinen, Eemeli Salin, Nico Salo, Tuukka Salo, Eetu Sikkinen, Juho Syvänen, Konsta Tykkyläinen, Matias Vaajala ja Juuso Woivalin. Päävalmentaja: Samu Kuitunen Valmentajat: Juha Jäntti, Vesa-Matti Virtanen, Mikko Hernetkoski, Janne Keinänen, Jori Järvenpää ja Topi Tamminen. Joukkueenjohto ja huolto: Matias Maijala, Esa Johansson, Sami Kiviniemi, Jouni Launonen, Mark Lehtimäki, Jyri Hömmö ja Pasi Peltola.

Maalivahdit: Pinja Askola, Elsa Pulkkinen, Emmi Pölönen ja Arla Salo. Kenttäpelaajat: Pinja Askola, Noona Björkman, Annika Hautojärvi, Elina Hautojärvi, Aada Heikkinen, Ella Holmberg, Fanny Holmberg, Matilda Holmström, Alisa Kettunen, Kia Lehmusvuori, Annina Levälampi, Taimi Mikkola, Emma Parta, Milja-Maria Saarikoski, Celine Stettler, Ella Sundström, Kalpana Tarvainen, Julia Turunen, Linda Törnqvist, Henna Uljua ja Marianne Väliaho. Päävalmentaja: Jukka Kouvalainen. Valmentajat: Tiia Ukkonen, Katri Rosti ja Paolo Keinänen. Joukkueenjohto ja huolto: Janne Levälampi ja Tero Nurme.

Hopeaa: Oilers, Espoo Pronssia: Nokian KrP

Hopeaa: SB-Pro, Nurmijärvi Pronssia: SSRA, Oulu Koronakriisin vuoksi ei muita sarjoja kuin F-liiga sekä Divari pystytty pelaamaan loppuun.

Kuukauden pelaajat 2020-2021 Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu

94

F-liiga miehet Nico Salo, Classic Miska Mäkinen, LASB Aaro Astala, Indians Joona Rantala, Nokian KrP Tuomas Iiskola, Oilers Miko Kailiala, TPS Eemeli Salin, Classic Sami Johansson, Classic

F-liiga naiset Laura Pakarinen, FBC Loisto Hanna Niemelä, SSRA Juuli Hakkarainen, SaiPa Jaana Lirkki, SB-Pro Flavia Rentsch, SSRA Sanni Uimarihuhta, SSRA Ella Homberg, PSS Ella Sundström, PSS

Divari Markus Manninen, O2-Jyväskylä Eetu Erkkilä, M-Team Jani Rajala, Koovee Eero Vanhatalo, Karhut Lauri Piironen, Josba Kristian Lamminen, Rangers Erik Helenius, Rangers

Kaikkien aikojen menestyjät Miesten SM-mitalistit kautta aikain 1986-87 1987-88 1988-89 1989-90 1990-91 1991-92 1992-93 1993-94 1994-95 1995-96 1996-97 1997-98 1998-99 1999-2000 2000-01 2001-02 2002-03 2003-04 2004-05 2005-06 2006-07 2007-08 2008-09 2009-10 2010-11 2011-12 2012- 2013 2013-2014 2014-2015 2015-2016 2016-2017 2017-2018 2018-2019 2019-2020 2020-2021

KULTAA Manse United (Tre) Manse United (Tre) Blue Eyes Team (Jkl) S.C.Dalmac (Hki) S.C.Dalmac (Hki) Josba (Joensuu) SSV (Hki) Josba (Joensuu) SSV (Hki) SSV (Hki) VFT (Vantaa) Viikingit (Hki) Oilers (Espoo) HIFK (Hki) SSV (Hki) Oilers (Espoo) Oilers (Espoo) SSV (Helsinki) SSV (Helsinki) Oilers (Espoo) SSV (Helsinki) SSV (Helsinki) SSV (Helsinki) SSV (Helsinki) SSV (Helsinki) SPV (Seinäjoki) SPV (Seinäjoki) Happee (Jyväskylä) SPV (Seinäjoki) Classic (Tampere) Classic (Tampere) Classic (Tampere) Classic (Tampere) Sarja jäi kesken Classic (Tampere)

HOPEAA S.C.Dalmac (Hki) Ruunien Ruunat (Hml) Synkkä Uhma (Hki) VÅSC (Åland) Blue Eyes Team (Jkl) SSV (Hki) Viikingit (Hki) SSV (Hki) Gunners (Tre) VFT (Vantaa) Viikingit (Hki) Oilers (Espoo) VFT (Vantaa) Oilers (Espoo) Oilers (Espoo) Josba (Joensuu) Josba (Joensuu) Josba (Joensuu) Happee (Jyväskylä) SSV (Helsinki) Classic (Tampere) Classic (Tampere) Tapanilan Erä (Helsinki) Tapanilan Erä (Helsinki) SPV (Seinäjoki) SSV (Helsinki) SSV (Helsinki) Classic (Tampere) Happee (Jyväskylä) Oilers (Espoo) EräViikingit (Helsinki) Happee (Jyväskylä) TPS (Turku)

PRONSSIA Ruunien Ruunat (Hml) Synkkä Uhma (Hki) S.C.Dalmac (Hki) Blue Eyes Team (Jkl) SSV (Hki) Happee (Jkl) Josba (Joensuu) Viikingit (Hki) Josba (Joensuu) Viikingit (Hki) Oilers (Espoo) HIFK (Hki) Viikingit (Hki) Happee (Jkl) Josba (Joensuu) SSV (Hki) HIFK (Helsinki) Oilers (Espoo Classic (Tampere) Josba (Joensuu) Tapanilan Erä (Helsinki) Tapanilan Erä (Helsinki) SPV (Seinäjoki) SPV (Seinäjoki) Espoon Oilers Koovee (Tampere) Classic (Tampere) SSV (Helsinki) SSV (Helsinki) Happee (Jyväskylä) SPV (Seinäjoki) Nokian KrP SPV (Seinäjoki)

Oilers (Espoo)

Nokian KrP

95

Naisten SM-mitalistit kautta aikain 1988-89 1989-90 1990-91 1991-92 1992-93 1993-94 1994-95 1995-96 1996-97 1997-98 1998-99 1999-2000 2000-01 2001-02 2002-03 2003-04 2004-05 2005-06 2006-07 2007-08 2008-09 2009-10 2010-11 2011-12 2012-13 2013-14 2014-2015 2015-2016 2016-2017 2017-2018 2018-2019 2019-2020 2020-2021

96

KULTAA Blue Eyes Team (Jkl) S.C.Dalmac (Hki) S.C.Dalmac (Hki) Tapanilan Erä (Hki) Tapanilan Erä (Hki) Oilers (Espoo) Tapanilan Erä (Hki) Erä III (Hki) Erä III (Hki) VFT (Vantaa) VFT (Vantaa) Erä III (Hki) HIFK (Hki) HIFK (Hki) Classic (Tampere) VFT (Vantaa) Tikkurilan Tiikerit (Vantaa) NST (Lappeenranta) Tapanilan Erä III (Helsinki) Classic (Tampere) Classic (Tampere) Classic (Tampere) Classic (Tampere) Classic (Tampere) Classic (Tampere) SB-Pro (Nurmijärvi) Classic (Tampere) NST (Lappeenranta) Classic (Tampere) SB-Pro (Nurmijärvi) SB-Pro (Nurmijärvi) Sarja jäi kesken PSS (Porvoo)

HOPEAA NGD (Åland) Blue Eyes Team (Jkl) SAPA (Hki) Blue Eyes Team (Jkl) Top Gun (Hki) Tapanilan Erä (Hki) Josba (Joensuu) Josba (Joensuu) Josba (Joensuu) Erä III (Hki) Erä III (Hki) HIFK (Hki) Classic (Tampere) VFT (Vantaa) SSV (Helsinki) Erä III (Helsinki) Erä III (Helsinki) Classic (Tampere) NST (Lappeenranta) PSS (Porvoo) Happee (Jyväskylä) SB-Pro (Nurmijärvi) NST (Lappeenranta) SB-Pro (Nurmijärvi) SB-Pro (Nurmijärvi) Classic (Tampere) SB-Pro (Nurmijärvi) Classic (Tampere) SB-Pro (Nurmijärvi) Classic (Tampere) PSS (Porvoo)

PRONSSIA VÅSC (Åland) Ylhäs (Hki) Happee (Jkl) SAPA (Hki) M/s ICS (Hml) Josba (Joensuu) Erä III (Hki) Happee (Jkl) Happee (Jkl) Josba (Joensuu) HIFK (Hki) Josba (Joensuu) SPV (Seinäjoki) Classic (Tampere) Erä III (Helsinki) Classic (Tampere) NST (Lappeenranta) Oilers (Espoo) PSS (Porvoo) NST (Lappeenranta) NST (Lappeenranta) NST (Lappeenranta) SB-Pro (Nurmijärvi) NST (Lappeenranta) OLS (Oulu) Happee (Jyväskylä) NST (Lappeenranta) SB-Pro (Nurmijärvi) PSS (Porvoo) EräViikingit (Helsinki) Koovee (Tampere)

SB-Pro (Nurmijärvi)

SSRA (Oulu)

Miesten maratontaulukko Joukkue Oilers SSV/Viikingit Classic Happee Josba SPV Gunners TPS Tapanilan Erä OLS Nokian KrP HIFK Koovee/G-Koovee Indians Steelers/RuRu Viikingit NST EräViikingit AC HaKi Trackers VFT Synkkä Uhma Turbon Pallo Manse United S.C. Dalmac LASB Tor ÅSC Blue Fox BET Welhot/SB Welhot Jymy Team Botby SBS Pori Karhut/FBT Pori SalBa Rangers Tiikerit VÅSC Ilves HNMKY M-Team Liffe S.C. Dynamo Roller Team SB-Pro Ylhäs TDK IKA SBS ZSKA S.C. Tyly Bolla Bolla ÅIF Savannan Pallo S.C. Blues NGD HyNi HYUS Pirkat

Kotikunta Espoo Helsinki Tampere Jyväskylä Joensuu Seinäjoki Tampere Turku Helsinki Oulu Nokia Helsinki Tampere Espoo Hämeenlinna Helsinki Lappeenranta Helsinki Vantaa Hämeenlinna Vantaa Helsinki Tampere Tampere Helsinki Lahti Loviisa Maarianhamina Uusikaarlepyy Jyväskylä Kuopio Nurmo Helsinki Pori Pori Rauma Kirkkonummi Vantaa Maarianhamina Tampere Helsinki Helsinki Jyväskylä Helsinki Vaasa Nurmijärvi Helsinki Helsinki Turku Porvoo Helsinki Maarianhamina Sipoo Helsinki Jyväskylä Maarianhamina Porvoo Helsinki Pirkkala

Kaudet 27 27 21 30 25 17 15 14 16 18 13 12 12 8 14 8 12 5 10 6 6 8 9 8 6 5 6 6 5 4 4 3 4 3 4 4 3 2 3 3 3 3 2 1 2 1 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 432

Ott. 713 669 576 775 637 456 397 364 425 498 338 331 308 208 302 172 316 130 283 163 132 140 162 144 96 130 164 147 115 64 104 80 88 87 104 104 99 52 42 70 66 78 40 22 40 33 32 18 22 22 18 18 26 18 22 14 22 18 26 10740

3p 49 0 68 42 0 44 0 50 0 22 44 0 0 38 15 0 0 38 0 0 0 0 0 0 0 31 0 0 0 0 12 4 0 0 3 0 0 10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 472

2p 398 434 342 325 335 218 215 137 201 139 100 129 121 64 88 114 100 45 92 82 69 61 59 60 62 19 53 48 33 31 16 24 27 28 21 23 23 6 19 19 13 12 10 10 8 8 5 5 5 6 5 3 1 3 3 2 2 2 2 4485

1p 64 54 28 64 71 34 34 30 22 47 25 27 20 16 36 21 25 8 23 4 18 23 27 21 16 5 7 13 13 13 7 10 14 5 4 5 4 3 4 3 6 7 7 5 8 1 7 3 3 1 2 4 2 3 1 2 1 0 0 931

0p 204 181 139 346 231 164 148 151 202 293 172 175 172 91 166 37 191 41 168 77 45 56 76 63 18 76 104 86 69 20 69 42 47 54 76 76 72 33 19 48 47 59 23 7 24 24 20 10 14 15 11 11 21 12 18 10 19 16 24 4883

Tehdyt 4505 3873 4137 4412 3153 3173 1993 2061 2302 2482 2078 1595 1657 1190 1195 776 1590 853 1201 936 514 466 551 494 350 622 817 530 420 234 453 324 391 357 467 439 384 233 131 286 199 341 126 105 102 133 35 27 75 80 39 14 104 17 68 31 54 18 103 55296

-

Pääst. 3416 2692 2880 4145 2898 2544 1740 1906 2296 3191 2239 1803 1866 1169 1526 513 1926 656 1515 908 411 418 617 472 196 748 1038 692 535 201 792 425 477 449 812 730 582 351 126 428 326 610 180 90 169 194 97 48 111 121 66 48 225 59 117 58 153 62 233 55296

Pist. 1007 922 916 840 741 602 462 454 424 391 357 285 262 258 257 249 225 212 207 168 156 145 145 141 140 136 113 109 79 75 75 70 68 61 55 51 50 45 42 41 32 31 27 25 24 17 17 13 13 13 12 10 10 9 7 6 5 4 4 11315

97

Naisten maratontaulukko Joukkue Classic Tapanilan Erä III SB-Pro NST/SaiPa Happee PSS Koovee Josba Oilers VFT TPS Tikkurilan Tiikerit KKV/KeNo/Playgirls HIFK OLS Tapanilan Erä I SSRA EräViikingit SSV FBC Loisto Tapanilan Erä II SPV O2-Jyväskylä M-Team Pirkat m/s ICS ÅIF TuNMKY NGD/PE Åland SaPa SB Vantaa Pelipeikot SBS Rupu Manse United Welhot Blue Eyes Team FBC Turku S.C. Top Horman Hiisi Merikoski SBT Idän Traktor Steelers/Steelers JSB Papas Paksu Bertta Pelicans SB Top Gun S.C. Blues S.C. Dalmac TuuU JoYUS Indians Pöllöt SBT Synkkä Uhma JoKa Ylhäs Team Visa LoSB Crackers VÅSC Kipinä KorsKa Sheriffs

98

Kotikunta Tampere Helsinki Nurmijärvi Lappeenranta Jyväskylä Porvoo Tampere Joensuu Espoo Vantaa Turku Vantaa Kerava Helsinki Oulu Helsinki Oulu Helsinki Helsinki Turku Helsinki Seinäjoki Jyväskylä Helsinki Pirkkala Hämeenlinna Sipoo Turku Maarianhamina Helsinki Vantaa Helsinki Huittinen Tampere Kuopio Jyväskylä Turku Riihimäki Lohja Oulu Helsinki Hämeenlinna Kajaani Helsinki Lahti Helsinki Jyväskylä Helsinki Joensuu Joensuu Espoo Oulu Helsinki Lappeenranta Helsinki Helsinki Lohja Kotka Maarianhamina Hämeenlinna Vantaa Kaarina

Kaudet 23 21 17 19 27 16 16 14 14 9 13 9 11 5 6 6 5 5 6 2 6 6 5 6 2 5 4 4 6 4 7 3 4 5 2 4 4 3 2 3 4 4 2 4 2 1 2 2 2 2 2 1 1 1 2 1 2 1 1 2 2 1 371

Ott. 492 452 368 395 559 346 353 298 294 196 280 190 221 110 132 120 108 108 130 45 120 132 101 132 39 85 75 84 114 63 152 66 82 89 39 37 88 66 44 64 84 83 44 71 39 18 36 15 44 27 44 22 9 22 10 22 39 22 4 10 36 22 7592

3p 24 0 46 23 0 42 35 0 0 0 23 0 0 0 0 0 31 30 0 30 0 0 21 0 26 0 21 0 0 0 0 0 0 0 16 0 0 0 0 0 0 10 0 0 8 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 387

2p 340 283 208 219 210 147 110 155 124 119 89 108 75 82 80 74 30 24 47 2 40 44 9 38 1 31 4 31 27 30 30 28 30 25 3 25 18 16 16 16 15 3 17 11 2 13 11 12 10 6 8 5 3 3 2 2 1 2 2 1 1 0 3118

1p 28 32 14 20 59 24 38 36 33 25 10 17 31 7 3 12 6 8 11 6 17 2 4 5 2 15 6 12 19 10 10 12 3 10 1 4 15 8 6 5 7 1 2 8 1 2 6 3 1 8 0 4 4 1 2 2 1 1 0 2 1 2 645

0p 100 137 100 136 290 133 171 107 137 52 160 65 115 21 49 34 43 46 72 7 63 86 67 89 11 39 44 41 68 23 112 26 49 54 19 8 55 42 22 43 62 69 25 52 28 3 19 0 33 13 36 13 2 18 6 18 36 19 2 7 34 20 3451

Tehdyt 3216 2272 2308 1869 1830 1480 1472 1041 1032 720 1227 840 585 459 620 387 572 558 415 316 278 406 393 472 233 208 281 239 249 179 477 197 377 192 183 128 174 159 105 188 170 278 155 143 129 63 106 53 154 37 115 44 22 68 13 48 94 66 6 8 84 43 30236

-

Pääst. 1566 1563 1374 1402 2191 1343 1587 927 1143 512 1477 640 748 205 466 274 494 511 640 178 365 663 664 720 175 252 388 277 441 144 905 196 431 271 196 57 313 258 138 272 403 570 271 327 261 34 95 12 274 58 226 66 21 175 27 109 289 167 4 20 268 192 30236

Pist. 780 598 568 527 479 444 363 346 281 263 257 233 181 171 163 160 159 146 105 100 97 90 85 81 79 77 77 74 73 70 70 68 63 60 55 54 51 40 38 37 37 37 36 30 29 28 28 27 21 20 16 14 10 7 6 6 6 5 4 4 3 2 8039

Divarin maratontaulukko Joukkue Kovjoki UF/Blue Fox Loviisan Tor M-Team NST/SaiPa Rangers FBC Turku Karhut/FBT Pori ÅIF Ilves Pirkat TPS Indians SBS Pori O2-Jyväskylä SB Welhot TPK Ylhäs SB Vaasa Koovee LNM FoSu PSS Josba NJ Tiikerit Tapanilan Erä SB Vantaa SC Kaneetti/ Blackbirds OLS Steelers Ruunien Ruunat SB-Pro/Finnsta Pro Woodcutters Raju Bandy Boys-88 Top Team S.C. Blues SB Savo I.K.A. SBS Erä Akatemia LaNMKY LoSB Classic SalBa AC HaKi HaU S.C. Top Papas LaSB EV Akatemia SPV Gunners SBS Wirmo TTKK SR SBS Eno HyNi Oilers Nokian KrP FT Trackers RSS Laaka AFC Campus

Kotikunta Uusikaarlepyy Loviisa Helsinki Lappeenranta Kirkkonummi Turku Pori Sipoo Tampere Pirkkala Turku Espoo Pori Jyväskylä Kuopio Joensuu Helsinki Vaasa Tampere Liminka Forssa Porvoo Joensuu Seinäjoki Vantaa Helsinki Vantaa Kerava Oulu Hämeenlinna Hämeenlinna Nurmijärvi Vaasa Ruokolahti Pertunmaa Savonlinna Jyväskylä Varpaisjärvi Turku Helsinki Lahti Lohja Tampere Rauma Vantaa Hämeenlinna Riihimäki Kajaani Hämeenlinna Helsinki Seinäjoki Tampere Mynämäki Tampere Eno Porvoo Espoo Nokia Hämeenlinna Riihimäki Turku

Kaudet 21 16 16 12 15 14 15 13 13 11 11 10 10 8 10 9 12 9 8 7 9 9 7 5 8 7 8 6 4 5 6 4 6 6 6 7 4 5 4 5 5 6 4 4 3 5 5 5 3 4 3 3 4 4 3 4 3 2 2 4 3

Ott. 526 406 411 306 362 365 374 333 314 287 265 256 241 212 246 219 248 237 194 182 224 230 162 126 208 169 205 154 103 130 132 106 152 147 114 168 103 130 84 128 120 155 89 104 76 123 106 125 78 104 79 62 105 89 76 88 66 54 54 101 76

3p 0 18 31 34 37 45 27 19 0 24 0 0 0 36 0 0 0 0 26 38 0 0 30 24 12 0 11 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 5 0 0 0 0 0 18 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2p 261 225 184 157 145 123 157 150 142 105 133 129 120 64 114 107 107 117 73 52 105 101 44 52 71 85 65 78 79 79 55 66 65 57 52 55 54 53 50 47 49 49 43 41 50 47 42 47 46 18 40 39 41 38 39 34 34 37 38 36 36

1p 46 26 30 29 37 41 26 19 30 20 27 16 22 21 24 33 33 9 18 16 10 10 14 14 11 14 17 10 5 5 31 4 6 21 19 9 7 6 10 14 9 9 20 9 4 8 15 5 6 7 10 10 6 11 5 15 11 4 2 6 4

0p 221 139 170 89 143 160 165 147 142 138 105 111 99 95 108 79 108 112 77 81 109 119 77 40 114 70 112 66 19 46 46 36 81 69 43 104 42 71 24 67 62 97 26 49 22 68 49 73 26 63 29 13 58 40 32 39 21 13 14 59 36

Tehdyt 2898 2568 2495 1801 2033 1989 2239 1999 1654 1607 1348 1615 1300 1199 1314 969 1071 1534 1095 1075 1518 1312 812 773 1216 809 1003 1039 722 868 601 728 983 748 438 876 688 795 403 699 529 670 419 587 444 608 373 741 471 519 441 250 564 362 344 285 274 477 408 582 412

-

Pääst. 2654 2082 2306 1435 1876 1975 2059 1932 1678 1691 1197 1465 1386 1183 1276 907 1075 1475 1040 1055 1412 1525 881 642 1349 690 1234 1023 403 708 619 550 1115 785 437 1126 593 885 254 840 587 916 351 605 300 701 392 854 401 710 362 147 619 337 348 341 169 287 278 664 413

Pist. 568 530 491 445 438 422 421 376 314 302 293 274 260 257 252 247 247 243 242 234 220 212 192 190 189 184 180 166 163 163 141 136 136 135 123 119 115 112 110 108 107 107 106 106 104 102 99 99 98 97 90 88 88 87 83 83 79 78 78 78 76

99

KSS Jönni KeLy USB TuuU Thunder S.C. Dynamo KaPa-90 HIFK Manse United HämPy SSV Lihamylly Pelipeikot HåWe HöU ZSKA Hiki-86 Roller Team Sbandy Team Botby Barbaarit Happee Sa-Fa Viikingit VÅSC S.C. Tyly LiTo Hatsina LeBa-96/LeBa SB Merikoski SBT TFT Agricolan Staga Hämeenlinna H.C. Shakers Liffe Idän Traktor HNMKY SCOL Nibacos UH Kauniainen Hawks Oilers II Ruutisatsi EBT HPV-Bandy HYUS/Uhma S.C. Sähly ASK FCV SC Kirkkonummi Tapanilan Erä II Vipers Pöllöt SBT RFT JP-67 ISB SamPo Farlake Vikings IHP Vincemus Kelanpyörittäjät SBS Masku SaPa

100

Kuopio Helsinki Haukipudas Uusikaupunki Tuupovaara Espoo Helsinki Tuusula Helsinki Tampere Vantaa Helsinki Joensuu Helsinki Maarianhamina Kontiolahti Porvoo Helsinki Vaasa Lahti Helsinki Lappeenranta Jyväskylä Porvoo Helsinki Maarianhamina Helsinki Helsinki Mikkeli Kontiolahti Oulu Toijala Helsinki Hämeenlinna Tampere Jyväskylä Helsinki Helsinki Helsinki Kokkola Kauniainen Helsinki Espoo Kuopio Espoo Helsinki Helsinki Helsinki Turku Jyväskylä Kirkkonummi Helsinki Helsinki Oulu Porvoo Jokioinen Ilmajoki Lappeenranta Tampere Helsinki Hämeenlinna Helsinki Masku Helsinki

3 3 3 3 4 3 3 3 4 2 2 2 2 2 3 2 2 3 2 2 2 2 1 2 2 1 2 2 2 2 2 4 1 1 2 1 3 1 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 1 2

71 70 76 72 84 71 44 66 92 40 44 30 54 54 62 40 44 42 26 50 36 44 18 49 24 22 26 44 54 48 52 69 22 27 44 18 44 27 36 54 22 26 22 26 22 27 22 26 40 28 22 22 22 18 18 18 22 18 18 18 22 26 26 26

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 9 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

35 31 30 33 26 28 27 26 23 23 25 26 23 22 20 17 19 20 20 19 19 19 17 15 15 15 16 15 17 15 2 12 13 14 12 14 9 11 10 13 10 4 9 8 9 8 7 6 5 7 7 5 7 6 6 5 6 3 4 5 4 4 3 2

5 8 10 1 12 5 6 7 11 10 3 0 5 5 6 10 6 4 3 4 2 0 1 5 4 4 2 4 0 3 2 8 5 3 7 1 11 6 7 0 5 2 3 5 2 4 4 5 7 3 2 5 0 1 1 2 0 5 3 0 1 1 2 3

31 31 36 38 46 38 11 33 58 7 16 4 26 27 36 13 19 18 3 27 15 25 0 29 5 3 8 25 37 30 39 49 4 10 25 3 24 10 19 41 7 15 10 13 11 15 11 15 28 18 13 12 15 11 11 11 16 10 11 13 17 21 21 21

457 287 408 448 281 338 200 289 451 163 175 187 261 264 266 174 218 133 118 291 183 303 112 216 118 115 79 154 334 245 260 159 97 110 127 81 123 121 97 258 98 114 70 53 108 123 104 68 132 139 106 87 66 59 57 64 146 60 53 62 105 67 121 59

-

433 251 436 475 347 419 124 289 573 118 143 84 275 297 363 157 210 137 58 327 133 366 23 247 59 75 69 210 430 295 407 335 60 102 168 52 173 102 127 401 92 158 73 84 102 166 111 89 195 206 118 109 104 71 82 77 196 76 90 87 170 163 218 154

75 70 70 67 64 61 60 59 57 56 53 52 51 49 46 44 44 44 43 42 40 38 35 35 34 34 34 34 34 33 33 32 31 31 31 29 29 28 27 26 25 25 21 21 20 20 18 17 17 17 16 15 14 13 13 12 12 11 11 10 9 9 8 7

Lemon Team Emstar MaPa FB Falcons Happee II Pauhu

Helsinki Helsinki Tampere Espoo Jyväskylä Helsinki

1 1 1 1 1 1 563

6 17 18 27 22 18 13444

0 0 0 0 0 0 449

2 3 2 2 1 0 5738

2 0 2 1 1 0 1204

2 14 14 24 20 18 6090

10 27 50 99 60 23 71685

-

15 67 112 238 196 116 71685

6 6 6 5 3 0 14025

Miesten Suomen Cupin finaalit kautta aikain Kausi 1988-89 1989-90 1990-91 1991-92 1992-93 1993-94 1994-95 1995-96 1996-97 1997-98 1998-99 1999-00 2000-01 2001-02 2002-03 2003-04 2004-05 2005-06 2006-07 2007-08 2008-09 2009-10 2010-11 2011-12 2012-13 2013-14 2014-15 2015-16 2016-17 2017-18 2018-19 2019-20 2020-21

Paikka Helsinki Helsinki Helsinki Helsinki Helsinki Helsinki Jyväskylä Helsinki Ei pelattu Helsinki Espoo Helsinki Helsinki Vantaa Helsinki Espoo Helsinki Helsinki Helsinki Vantaa Tampere Tampere Vantaa Tampere Tampere Tampere Helsinki Jyväskylä Tampere Tampere Tampere Tallinna Riihimäki

Finaali BET Josba Viikingit Josba Viikingit Josba SSV Oilers Viikingit SSV Gunners SSV Oilers Josba Classic SSV SSV SSV Erä SSV Erä SPV Erä Happee Classic SSV Happee EräViikingit Classic Classic Classic SPV

Yleisöä -

S.C. Dalmac S.C. Dalmac S.C. Dalmac Jönni Team Botby Gunners VFT Josba HIFK Viikingit RuRu Oilers Josba NST Josba Oilers Classic Oilers Josba G-Koovee Koovee Ilves Classic Classic SSV Classic Viikingit Classic Loviisan Tor Happee Nokian KrP Nokian KrP

8 5 2 1 4 4 3 2 7 3 6 5 3 19 5 6 8 8 7 7 9 7 9 8 7 7 7 5 9 3 10 6

-

7 3 1 0 2 3 2 1 2 2 3 4 2 4 4 4 4 7 2 4 5 1 3 7 6 6 5 4 2 2 2 5

rl

Tuomarit

225 120

Pitkänen Panu Innanen Jukka Innanen Jukka Nyström Roger

Savolainen Heikki Kauria Jyri Parviainen Jukka Birkebo Jan

-

-

-

295 1097 512 313 890 3050 3011 3016 1105 505 1020 362 1208 1504 1528 2012 988 1123 814 721 1050 1

Riihimäki Tommi Tuomi Anssi Innanen Jukka Ehro Rainer Ehro Rainer Riihimäki Tommi Ehro Rainer Alakare Mikko Silvo Anssi Myllykangas Miikka Kylmämaa Pasi Lewis Andrew Montonen Mikael Heinola Henri Heikkinen Markku Lähdesmäki Miikka Fordell Tero Lähdesmäki Miikka Pitkänen Rami Pitkänen Rami Heinola Henri Ellis Thomas

Suominen Jukka Kronberg Kim Kuusisto Ari Karsio Tomi Alakare Mikko Sirkka Juha Kylmämaa Pasi Vilkki Vesa Paso Jukka Järventausta Tommi Sikkilä Timo Silvo Anssi Mikkola Valtteri Marttinen Manu Pekkinen Toni Lähteenmäki Ari Vuola Lasse Lähteenmäki Ari Rönnqvist Johan Rönnqvist Johan Marttinen Manu Sjögren Janne

rl

rl rl rl

ja ja ja

ja

Cup-voitot SSV Classic Josba Erä Viikingit Happee Oilers SPV BET EräViikingit Gunners Yhteensä

8 5 4 3 3 2 2 2 1 1 1 32

101

Naisten Suomen Cupin finaalit kautta aikain Kausi

Paikka

Finaali

Yleisöä

Tuomarit

Cup-voittajat

1991-92

Helsinki

Erä

-

Top Gun

2

-

0

Kainulainen Pauli

Matinvesi Marco

Classic

8

1992-93

Helsinki

Erä

-

SaPa

3

-

0

Lehtinen Kalle

Rauvola Antti

Erä III

3

1993-94

Helsinki

S.C. Blues

-

Erä II

2

-

1

194

King Esa

Kivinen Mika

PSS

3

1994-95

Jyväskylä

Josba

-

Happee

4

-

1

140

Filppu Jyrki

Matinvesi Marco

SB-Pro

3

1995-96

Ei pelattu

-

-

-

-

-

-

-

-

-

Erä

2

1996-97

Ei pelattu

-

-

-

-

-

-

-

-

-

1997-98

Helsinki

VFT

-

Josba

2

-

1

1998-99

Espoo

Classic

-

KKV

7

-

1

1999-00

Helsinki

Erä III

-

Oilers

4

-

0

2000-01

Helsinki

Classic

-

Steelers

9

-

1

2001-02

Vantaa

Happee

-

Erä Tigers

3

-

2

2002-03

Helsinki

Classic

-

Erä III

3

-

2

2003-04

Espoo

Erä III

-

Oilers

6

-

5

2004-05

Helsinki

Oilers

-

Top Team

11

-

2005-06

Helsinki

Classic

-

NST

2

2006-07

Helsinki

Erä III

-

Tiikerit

9

2007-08

Vantaa

PSS

-

Classic

2008-09

Lappeenranta

PSS

-

NST

2009-10

Porvoo

NST

-

2010-11

Hyvinkää

NST

-

2011-12

Tampere

SB-Pro

2012-13

Tampere

Classic

2013-14

Tampere

2014-15

Helsinki

2015-16

NST

2

FBC Loisto

1

Happee

1

138

Flinkman Mervi

Kärkkäinen Minna

Josba

1

312

Flinkman Mervi

Kärkkäinen Minna

Oilers

1

358

Karsio Tomi

Soini Lauri

S.C. Blues

1

347

Flinkman Mervi

Kärkkäinen Minna

TPS

1

551

Alanko Marjo

Rosendahl Raija

VFT

1

0

992

Alanko Marjo

Flinkman Mervi

Yhteensä

28

-

1

1965

Alanko Marjo

Flinkman Mervi

-

2

612

Alanko Marjo

Flinkman Mervi

3

-

2

412

Alanko Marjo

Kosonen Tuija

5

-

2

234

Kosonen Tuija

Saario Heli

PSS

6

-

1

516

Koskinen Janne

Rannikko Teemu

SB-Pro

1

-

0

148

Heiskanen Tuija

Saario Heli

-

Classic

5

-

4

254

Ehro Rainer

Flinkman Mervi

-

NST

7

-

3

468

Kirjonen Tom

Sirkka Jyrki

SB-Pro

-

Classic

4

-

3

802

Kirves Juhani

Snellman Henrik

Classic

-

SB-Pro

7

-

4

876

Järvi Timo

Kirsilä Pertti

Jyväskylä

Classic

-

NST

3

-

1

478

Rannikko Teemu

Suhonen Petri

2016-17

Tampere

TPS

-

SSRA

5

-

4

478

Järvi Timo

Kirsilä Pertti

2017-18

Tampere

Classic

-

SB-Pro

7

-

3

532

Linnala Iiro

Timonen Tuomo

2018-19

Tampere

PSS

-

EräViikingit

6

-

2

248

Kirjonen Tom

Sirkka Jyrki

2019-20

Tallinna

SB-Pro

-

PSS

4

-

3

800

Palo Mika

Savolainen Antti

2020-21

Riihimäki

FBC Loisto

-

SB-Pro

5

-

4

1

Nerg Toni

Sinisalo Anssi

102

ja rl

rl

ja

103

Kauden parhaat 1989–2021 F-liigan palkinnot 2021 Miesten sarja: Paras maalivahti: Miro Tuomala, Nokian KrP Paras puolustaja: Mikko Leikkanen, Classic Paras hyökkääjä: Eemeli Salin, Classic Pistepörssin voittaja: Sami Johansson, Classic Tupla+-pelaaja: Peter Kotilainen, Happee Paras tuomaripari: Mikko Alakare-Vesa Vilkki Kauden tulokas: Waltteri Vesterinen, TPS MIKA KOHONEN -palkinto: Sami Johansson, Classic Naisten sarja: Paras maalivahti: Flavia Niemelä, Rankat Ankat Paras puolustaja: Iida Mettälä, FBC Loisto Paras hyökkääjä: Hanna Niemelä, Rankat Ankat Pistepörssin voittaja: Hanna Niemelä, Rankat Ankat Paras tuomaripari: Tom Kirjonen-Jyrki Sirkka Kauden tulokas: Henriikka Järvi, Pirkat Kauden paras pelaaja: Hanna Niemelä, Rankat Ankat Palkinnoista MIKA KOHONEN -palkinnon, naisten sarjan parhaan pelaajan palkinnot sekä tuomaripalkinnot valitsivat pelaajat. Parhaan maalivahdin, puolustajan ja hyökkääjän palkintojen valinnan teki raati. Tulokaspalkinnot valitsivat maajoukkuevalmentajat. Valintaraadit: Miehet: Auremaa Tomi, SSBL Salibandy Oy:n varapuheenjohtaja Nurminen Kimmo, F-liigan toimitusjohtaja Nykky Petteri, Miesten maajoukkueen päävalmentaja Siltanen Joel, Median edustaja (Pääkallo.fi) Toivonen Timo, Pelaajien edustaja Naiset: Auremaa Tomi, SSBL Salibandy Oy:n varapuheenjohtaja Halonen Raisa, Median edustaja (Pääkallo.fi) Kurronen Lasse, Naisten maajoukkueen päävalmentaja Nurminen Kimmo, F-liigan toimitusjohtaja Rantanen Nina, Pelaajien edustaja Miespelaaja: 2020 2019 2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 104

Sami Johansson Joonas Pylsy Henri Johansson Nico Salo Eemeli Salin Eero Kosonen Tatu Väänänen Tatu Väänänen Tatu Väänänen

2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 2001 2000 1999 1998 1997 1996 1995 1994 1993 1992 1991 1990 1989

Mika Kohonen Harri Forsten Tero Tiitu Tero Tiitu Juha Kivilehto Jaakko Hintikka JP Lehtonen Mika Kohonen Tero Karppanen Jaakko Hintikka Mika Kohonen Mika Kohonen Mika Kohonen Raine Laine Heikki Vienola JP Lehtonen Jari Pekkola Kai Ahlstedt Jan Gråsten Risto Talonen Pete Heinonen Jukka Tervo Jarmo Perttilä

Naispelaaja: 2020 2019 2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 2001 2000 1999 1998 1997 1996 1995 1994 1993 1992 1991 1990 1989

Oona Kauppi, IKSU Veera Kauppi Veera Kauppi Nina Rantala Jonna Mäkelä Laura Loisa Elina Kujala Eliisa Alanko Tiia Ukkonen Katriina Saarinen Laura Kokko Anne Suomalainen Katriina Saarinen Jonna Mäkelä Jonna Mäkelä Jenni Morottaja Tuulia Karvonen Petra Mäntynen Jonna Kettunen Petra Mäntynen Marilla Puustinen Anna-Maija Keränen Sari Nurmi Pirjo Haukkamaa Arja Joutsen Katja Kelo Mema Pitkänen Hanna-Mari Sarlin Minna Nevala Pauliina Jurvainen Paula Jokinen Tuula Hartikainen

Pelaajien äänestämä liigan arvokkain pelaaja: Miehet: 2011 2008 2007

Harri Forsten Mikael Järvi Juha Kivilehto

Katriina Saarinen Elisa Piispa Simone Ryser

Maalivahti: 2006 2005 2004 2003 2002 2001 2000 1999 1998 1997 1996 1995 1994 1993 1992 1991 1990 1989

Jonna Mäkelä Jussi Heikkinen Pekka-Paavali Sintonen Timo Ketonen Jussi Heikkinen Miia Pöntinen Timo Ketonen Anne Hakulinen Kati Suomela Tommi Lindberg Jussi Heikkinen Tommi Lindberg Vesa Turunen Ei valittu Kati Suomela Jan Gråsten Jan Gråsten Lennart Ekstrand

Valmentaja: 2020 2019 2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 2001 2000 1999 1998 1997 1996 1995

Antti Ruokonen Markku Rantala Risto Kauppinen Risto Kauppinen Jouni Kettunen Vesa Saarinen

Poikapelaaja:

Naiset: 2011 2008 2007

1994 1993 1992 1991 1990 1989

Samu Kuitunen Samu Kuitunen Jarmo Härmä Petri Kettunen Petteri Nykky ja Veli-Matti Koivunen Tommy Koponen Seppo Pulkkinen Iiro Parviainen Tommy Koponen SPV ja Irina Peltola Classic Petteri Nykky Irina Peltola Petteri Nykky Petteri Bergman Mika Ahonen Akseli Ahtiainen Mika Ahonen Mika Ahonen Pasi Peltola Petteri Nykky Marko Lahikainen Pasi Kokko Mika Muukkonen Marko Lahikainen Pasi Tilander Pasi Tilander Jari-Petri Anttila

2020 2019 2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 2001 2000 1999 1998 1997 1996 1995 1994 1993 1992

Oskar Sillanpää Oskar Sillanpää Justus Kainulainen Eero Jalo Rasmus Kainulainen Ville Lastikka Markus Markkola Peter Kotilainen Miko Kailiala Tuomas Iiskola Panu Kotilainen Otto Tikka Tuomas Turunen Mikael Lax Matti Koskela Jani Kukkola Lauri Kapanen Markus Bollström Lauri Kapanen Kari-Matti Ratsula Joni Niiranen Juha Kulmala Vilhelm Sandström Otto Moilanen Mika Kohonen Mika Ojala Jussi Lehto Toni Huhtala Toni Huhtala

Tyttöpelaaja: 2020 2019 2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 2001 2000 1999

Meri-Helmi Höynälä Taru Nordman Anniina Levälampi Daniela Westerlund Veera Kauppi Veera Kauppi My Kippilä Veera Kauppi Laura Manninen Laura Rantanen Sanna Roisko Anni-Maija Seppänen Hanna Sipiläinen Nina Rantala Hanna Sihlman Elina Kujala Jenni Nikkanen Suvi Virtanen Eija Pasanen Suvi Saukko Anne Suomalainen Riikka Siberg 105

1998 1997 1996 1995 1994 1993 1992

Tanja Pääkkönen Elisa Simonen Milja Ruuskanen Riikka Lappi Arja Joutsen Riia Tuomola Jonna Kettunen

Kauden menestynein seura: 2020 2018 2017 2016 2015

Classic Classic Classic Classic Classic

Kauden juniorivalmentaja: 2006 2005 2004

Hannu Santanen Matti Pienihäkkinen Markku Rantala

Kauden junioritoimija: 2007 2006

Marko Laitinen Kari Väkiparta

Veikkauspörssipelaaja (aiemmin Tähtipörssi): 2015 Runkosarja: Lauri Kapanen Tapanilan Erä ja Juuli Hakkarainen, NST Pudotuspelit: Juuso Heikkinen Happee ja Minna Kallio Classic 2014 Runkosarja: Eemeli Salin Koovee ja Elina Kujala, SB-Pro 2013 Runkosarja: Sami Koski SPV ja Eliisa Alanko Classic 2013 Pudotuspelit: Markus Olkkonen SSV ja Karoliina Kujala SB-Pro 2012 Pudotuspelit: Mikael Järvi SSV ja Eliisa Alanko Classic 2012 Runkosarja: Henri Johansson Nokian KrP ja Kristiina Kauppila OLS 2011 Play off: Jarno Ihme ja Tiia Ukkonen 2011 Runkosarja: Lassi Vänttinen ja Laura Kokko 2010 Henri Johansson 2009 Mikko Kohonen 2008 Lassi Vänttinen 2007 Juho Järvinen 2006 Lauri Kapanen 2005 Mika Kohonen 2004 Tero Karppanen 2003 Esa Jussila 2002 Tero Karppanen 2001 Jori Isomäki 2000 Mika Kohonen 1999 Mika Kohonen 1998 Esa Karjalainen 1997 Jaakko Hintikka 1996 Tero Soinoja 1995 Erno Tyni

106

Pudotuspelien Vedonlyönti-pelaaja: 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 2001 2000 1999 1998 1997

Juha Kivilehto ja Anne Suomalainen Vesa-Matti Virtanen ja Elina Kujala Mikael Järvi ja Elina Kujala Mikael Järvi JP Lehtonen Markus Neimo Tommi Hiltunen ja Otto Moilanen Janne Tähkä Jaakko Hintikka Juho Seppälä Timo Ketonen Raine Laine Heikki Vienola

Vuoden erotuomari tai erotuomaripari: Miesten Salibandyliiga: Henri Heinola ja Manu Marttinen Naisten Salibandyliiga: Tom Kirjonen ja Jyrki Sirkka 2020 Miesten Salibandyliiga: Henri Heinola ja Manu Marttinen Naisten Salibandyliiga: Tom Kirjonen ja Jyrki Sirkka 2019 Miesten Salibandyliiga: Mikko Alakare ja Vesa Vilkki Naisten Salibandyliiga: Juhani Kirves ja Henrik Snellman 2018 Miesten Salibandyliiga: Henri Heinola ja Manu Marttinen Naisten Salibandyliiga: Tom Kirjonen ja Jyrki Sirkka 2017 Miesten Salibandyliiga: Tero Fordell (Turku) ja Lasse Vuola (Akaa) Naisten Salibandyliiga: Juhani Kirves (Iisalmi) ja Henrik Snellman (Kuopio) 2016 Lasse Vuola ja Tero Fordell / Tuomo Timonen ja Iiro Linnala 2015 Mikko Alakare ja Vesa Vilkki 2014 Teemu Rannikko ja Petri Suhonen 2013 Tero Fordell ja Lasse Vuola 2012 Valtteri Mikkola ja Mikael Montonen 2011 Tuija Heiskanen ja Heli Saario 2010 Tommi Järventausta ja Miikka Myllykangas 2009 Jarkko Laitinen ja Mikael Montonen 2008 Pasi Kylmämaa ja Jouni Kääriäinen 2007 Tommi Järventausta ja Miikka Myllykangas 2006 Rainer Ehro ja Mervi Flinkman 2005 Tommi Riihimäki – Juha Sirkka 2004 Mikko Alakare – Jukka-Pekka Koskela 2003 Mikko Alakare – Jukka-Pekka Koskela 2002 Tommi Riihimäki – Juha Sirkka 2001 Kim Kronberg – Anssi Tuomi 2000 Jukka Innanen – Ari Kuusisto 1999 Mervi Flinkman – Minna Kärkkäinen 1998 Marco Matinvesi – Oskari Saari 1997 Tommi Riihimäki – Jukka Suominen 1996 Kalle Lehtinen – Timo Sikkilä 1995 Iiro Parviainen – Jukka Parviainen 1994 Jukka Parviainen 1993 Jukka Innanen 1992 Panu Pitkänen

1991 1990 1989

Heikki Savolainen Pentti Panka Pauli Kainulainen

Vuoden salibandyteko: Pääsarjajoukkueiden vastuullinen toiminta 2020 Maailman ensimmäinen salibandymuseo Lempäälän Ideaparkiin 2019 TPS:n Salibandyliigan ottelutapahtumat pudotuspeleissä 2018 Salibandyliigaottelu Classic – TPS Singaporessa 2017 Miesten MM-kulta 2016 TPS:n 20-vuotisjuhlaottelu 2015 Pääkallo.fi:n toimitus 2014 Salibandyliigan 4. loppuottelu Happee - Classic 2013 SBS Wirmon nostattama salibandyhuuma Mynämäellä 2012 U19-tyttöjen ensimmäinen maailmanmestaruus 2011 YLE Urheilun salibandyn MM-lähetykset 2010 Salibandyn hyväksyminen Suomen Olympia komitean jäseneksi 2009 Miesten maailmanmestaruus 2008 Kihniön Urheilijain C-tyttöjen menestys 2007 TPS Salibandyn sekä miesten että naisten liiganousu 2006 Jyrki Paajanen 2005 Tikkurilan Tiikerit 2004 Naisten maailmanmestaruus 2003 Urheilukanavan salibandylähetykset 2002 Marko Kilpikoski 2001 HIFK:n Euroopan Cupin voitto 2000 Lenni-Kalle Taipal 1999 Naisten maailmanmestaruus 1998 Nelosen salibandylähetykset 1997 Ålands Innebandyförbund 1996 Markku Rantala 1995 Liikuntagallup 1994 1994 Juuan kunta 1993 Jukka Tervo 1992 Tampereen piiri 1991 Markku Rantala 1990 Seppo Kulppi

Salibandyliigan All Stars 2012–2013: Maalivahti: Jarno Ihme SPV Puolustaja: Tatu Väänänen SPV Puolustaja: Petri Hakonen SPV Vasen hyökkääjä: Markus Olkkonen SSV Keskushyökkääjä: Janne Hulmi SPV Oikea hyökkääjä: Perttu Pajukoski Oilers Salibandyliigan All Stars 2011–2012: Maalivahti: Jarno Ihme SPV Vasen puolustaja: Tatu Väänänen SPV Oikea puolustaja: Saku Lehti SSV Vasen laitahyökkääjä: Henri Johansson Nokian KrP Keskushyökkääjä: Petri Kauko Happee Oikea laitahyökkääjä: Tuukka Kiviranta SPV Salibandyliigan All Stars 2010–2011 Maalivahti: Henri Toivoniemi SSV Vasen puolustaja: Tatu Väänänen SPV Oikea puolustaja: Mika Savolainen Classic Vasen laitahyökkääjä: Juho Järvinen SSV Keskushyökkääjä: Harri Forsten SSV Oikea laitahyökkääjä: Sami Koski SPV Salibandyliigan All Stars 2009–2010: Maalivahti: Henri Toivoniemi SSV Vasen puolustaja: Timo Toivonen SSV Oikea puolustaja: Jyrki Holopainen SPV Vasen laitahyökkääjä: Henri Johansson Classic Keskushyökkääjä: Harri Forsten SSV Oikea laitahyökkääjä: Juho Järvinen SSV

107

Miesten liigan runkosarjan ennätykset Ottelukohtaiset: Yleisöennätys: Suurin kotivoitto: Suurin vierasvoitto:

5280 17-0 01/01/17

Maalirikkain ottelu:

30 maalia

TPS - SPV (2-5) Happee - M-Team (17-0) Pirkat - SSV (1-17) HIFK - SSV (1-17) Classic - OLS (18-12)

20/11/15 19/02/17 03/03/07 12/12/07 29/09/12

Joukkuekohtaiset: Eniten pääsarjakausia: Eniten perättäisiä pääsarjakausia: Eniten otteluita: Eniten kolmen pisteen otteluita: Eniten kahden pisteen otteluita Eniten yhden pisteen otteluita Eniten nollan pisteen otteluita: Eniten tehtyjä maaleja: Eniten päästettyjä maaleja: Eniten pisteitä:

30 30 775 68 434 71 346 4505 4145 1007

Happee Happee Happee Classic SSV/Viikingit Josba Happee Oilers Happee Oilers

1991-2021 1991-2021 1991-2021 2018-2021 1987-2016 1990-2015 1991-2021 1994-2021 1991-2021 1994-2021

Eniten pisteitä yhdellä kaudella (=> 2017-18): Eniten pisteitä yhdellä kaudella (2018-19 =>): Eniten voittoja yhdellä kaudella: Eniten tasapelejä yhdellä kaudella:

56 73 28 7

Eniten tappioita yhdellä kaudella: Eniten tehtyjä maaleja yhdellä kaudella: Eniten päästettyjä maaleja yhdellä kaudella: Paras maaliero yhdellä kaudella: Huonoin maaliero yhdellä kaudella: Eniten jäähyminuutteja yhdellä kaudella:

29 333 277 152 -130 365

Oilers Classic Oilers Turbon Pallo Josba Rangers Oilers Happee Oilers (333-181) Pirkat (103-233) Steelers

2005-2006 2018-2019 2005-2006 1992-1993 1994-1995 2004-2005 2005-2006 2005-2006 2005-2006 2006-2007 2000-2001

Eniten tehtyjä maaleja yhdellä kaudella (26 krs): Vähiten tehtyjä maaleja yhdellä kaudella (26 krs): Eniten päästettyjä maaleja yhdellä kaudella (26 krs): Vähiten päästettyjä maaleja yhdellä kaudella (26 krs): Paras maaliero yhdellä kaudella (26 krs): Huonoin maaliero yhdellä kaudella (26 krs):

244 84 228 97 144 -130

SSV Welhot Welhot Classic SSV (244-100) Pirkat (103-233)

2006-2007 2020-2021 2020-2021 2019-2020 2006-2007 2006-2007

Pisin voitettujen otteluiden putki: Pisin voitettujen otteluiden putki sarjan alusta: Pisin voitottomien otteluiden putki:

31 22 16

Pisin voitottomien otteluiden putki sarjan alusta: Suurin kotiotteluiden yleisökeskiarvo yhdellä kaudella:

14 1200

Classic Classic Rangers Happee Pirkat Classic

2017-2018 2020-2021 2004-2005 2005-2006 2006-2007 2014-2015

Eniten ylivoimamaaleja yhdellä kaudella:* Eniten alivoimamaaleja yhdellä kaudella:* Eniten maaleja ilman maalivahtia yhdellä kaudella:* Eniten maaleja tyhjään maaliin yhdellä kaudella:* Eniten jatkoaikavoittoja yhdellä kaudella:*

45 16 12 16 4

Eniten vl-voittoja yhdellä kaudella:

3

Classic Classic Indians Nokian KrP OLS Erä Erä SPV Koovee EräViikingit Happee Tiikerit Nokian KrP Happee Nokian KrP Koovee SPV

2004-2005 2010-2011 2017-2018 2016-2017 2003-2004 2005-2006 2009-2010 2009-2010 2009-2010 2018-2019 2019-2020 2020-2021 2017-2018 2006-2007 2010-2011 2011-2012 2013-2014

Eniten ja- ja vl-voittoja yhteensä yhdellä kaudella: 5 Eniten maaleja rangaistuslaukauksista yhdellä kaudella:* 9

108

Eniten nollapelejä yhdellä kaudella:*

2

Happee Trackers SSV Erä LASB TPS EräViikingit Oilers Koovee NST

2004-2005 2005-2006 2007-2008 2009-2010 2019-2020 2019-2020 2020-2021 2007-2008 2010-2011 2011-2012

Eniten torjuttuja rangaistuslaukauksia yhdellä kaudella:*

8

Henkilökohtaiset: Eniten pääsarjakausia: Eniten otteluita: Eniten tehtyjä maaleja: Eniten syöttöpisteitä: Eniten tehopisteitä: Eniten jäähyminuutteja:

23 555 609 471 1047 541

Mikko Kohonen Mikko Kohonen Henri Johansson Sami Koski Henri Johansson Mika Savolainen

1997-2020 1997-2020 2002-2021 2005-2021 2002-2021 1998-2016

Yhden kauden maaliennätys: Yhden kauden syöttöpiste-ennätys: Yhden kauden tehopiste-ennätys: Yhden kauden jäähyennätys:

63 68 108 82

Tero Tiitu, Oilers Mika Kohonen, Happee Jaakko Hintikka, Oilers Mika Sandell, HIFK Henri Kämäräinen, SBS Pori

2005-2006 2004-2005 2005-2006 1998-1999 2001-2002

63+41=104 35+68=103 48+60=108

Yhden kauden maaliennätys (26 krs): Yhden kauden syöttöpiste-ennätys (26 krs): Yhden kauden tehopiste-ennätys (26 krs): Yhden kauden jäähyennätys (26 krs):

62 47 91 81

Henri Johansson, Nokian KrP Lassi Vänttinen, Classic Henri Johansson, Nokian KrP Mika Savolainen, Trackers

2011-2012 2011-2012 2011-2012 2006-2007

62+29=91 26+47=73 62+29=91

Eniten ylivoimamaaleja yhdellä kaudella:*

18

Eniten ylivoimamaalisyöttöjä yhdellä kaudella:*

16

Eniten alivoimamaaleja yhdellä kaudella:* Eniten alivoimamaalisyöttöjä yhdellä kaudella:* Eniten maaleja ilman maalivahtia yhdellä kaudella:* Eniten maaleja tyhjään maaliin yhdellä kaudella:* Eniten voittomaaleja yhdellä kaudella:*

7 6 5 8 9

Lauri Kapanen, Erä Juho Järvinen, Trackers Matias Kaartinen, Oilers Sami Koski, SPV Tero Tiitu, Oilers Jaakko Hintikka, Oilers Ville-Pertti Kuusela, SPV Henri Johansson, Nokian KrP Johansson Sami, Classic Kailiala Miko, EräViikingit Juho Järvinen, Trackers Mikko Kohonen, Happee Jens Pedersen, Happee Henri Toivoniemi, SSV Jani Naumanen, Erä Santeri Pohjonen, LASB Pekka Nieminen, Koovee

2005-2006 2006-2007 2012-2013 2018-2019 2005-2006 2005-2006 2015-2016 2016-2017 2016-2017 2016-2017 2005-2006 2006-2007 2004-2005 2007-2008 2009-2010 2019-2020 2010-2011

Lasse Riitesuo, Happee Henri Johansson, Classic Peter Kotilainen, Happee Lasse Riitesuo, Happee Henri Johansson, Classic Sami Johansson, Classic

12/12/04 16/12/05 16/01/21 12/12/04 16/12/05 03/11/20

Happee - Rangers (16-6) HIFK - Classic (10-11) Happee - Jymu (21-5) Happee - Rangers (16-6) HIFK - Classic (10-11) Steelers - Classic (1-15)

Casper Pfitzner, Oilers Jere Oksanen, Erä Niko Juhola, Classic Arto Mikkonen, Happee Ville-Pertti Kuusela, SPV Henri Johansson, Nokian KrP Jami Manninen, Happee Henri Johansson, Classic Henri Johansson, Classic

12/01/11 21/01/15 21/01/15 27/09/10 18/10/15 15/11/17 30/12/18 16/12/05 16/12/05

Oilers - FBT Pori (13-5) Erä - TPS (7-4) Koovee - Classic (6-8) Koovee - Happee (5-8) SPV - Erä (6-6) Nokian KrP - SB Welhot (14-10) Happee - EräViikingit (9-3) HIFK - Classic (10-11) HIFK - Classic (10-11)

Eniten jatkoaikamaaleja yhdellä kaudella:* 3 Eniten maaleja rangaistuslaukauksista yhdellä kaudella:* 9 Eniten nollapelejä yhdellä kaudella:* 2

Eniten torjuttuja rangaistuslaukauksia yhdellä kaudella:*

8

Eniten maaleja yhdessä ottelussa:

9

Eniten maalisyöttöjä yhdessä ottelussa: Eniten tehopisteitä yhdessä ottelussa:

8 10 (9+1) 10 (8+2)

Nopein ottelun avausmaali:

0.03

Nopeimmat 2 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 3 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 4 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 5 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 6 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 7 maalia (ensimmäisestä viimeiseen):

0.03 0.44 01/03/39 01/08/55 01/10/15 13/07/21

109

Nopeimmat 8 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 9 maalia (ensimmäisestä viimeiseen):

36.03 36.52

Henri Johansson, Classic Henri Johansson, Classic

16/12/05 16/12/05

HIFK - Classic (10-11) HIFK - Classic (10-11)

Nopeimman ottelun avausmaalin syöttö:

0.03

Nopeimmat 2 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 3 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 4 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 5 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 6 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 7 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 8 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen):

0.07 0.35 1.07 15.35 28.40 32.44 42.02

Jussi Piha, Oilers Krister Savonen, Classic Niklas Isaksson, ÅSC Niklas Isaksson, ÅSC Niklas Isaksson, ÅSC Lauri Kapanen, EräViikingit Peter Kotilainen, Happee Peter Kotilainen, Happee Peter Kotilainen, Happee

12/01/11 21/01/15 11/01/97 11/01/97 11/01/97 24/11/17 16/01/21 16/01/21 16/01/21

Oilers - FBT Pori (13-5) Koovee - Classic (6-8) ÅSC - Happee (6-6) ÅSC - Happee (6-6) ÅSC - Happee (6-6) EräViikingit - SalBa (13-4) Happee - Jymy (21-5) Happee - Jymy (21-5) Happee - Jymy (21-5)

Tuomarit: Eniten kausia Eniten tuomittuja runkosarjaotteluita:

24 344

Mikko Alakare Mikko Alakare

1996-2021 1996-2021

* = tilastointi aloitettu kaudesta 2003-04

Miesten liigan pudotuspelien ennätykset Ottelukohtaiset: Yleisöennätys superfinaalissa: Yleisöennätys finaalisarjan ottelussa: Yleisöennätys finaalisarjassa yhteensä: Yleisöennätys pronssiottelussa: Yleisöennätys välierissä: Yleisöennätys puolivälierissä: Suurin voitto finaaleissa: Suurin voitto pronssiottelussa: Suurin voitto välierissä: Suurin voitto puolivälierissä: Maalirikkain ottelu:

10087 5580 10343 1116 3221 2680 14/02/21 08/01/21 01/12/00 01/12/00 24 maalia

Classic - Oilers (8-2) Josba - Oilers (4-7) SPV - SSV (5 ottelua) SPV - Happee (6-5) Happee - Nokian KrP TPS - Classic (5-6) SSV - Classic (14-2) Oilers - Blue Fox (8-1) Trackers - SSV (0-12) SPV - NST (12-0) SSV - OLS (17-7)

16/04/16 07/04/02 6.-15.4.2012 19/04/17 14/04/18 07/03/08 03/04/08 08/03/97 27/03/07 08/03/13 10/03/06

Joukkuekohtaiset: Eniten Suomen mestaruuksia: Useimmin hopealla:

11 5

Useimmin pronssilla:

4

Useimmin mitaleilla: Eniten perättäisiä mestaruuksia:

20 5

Eniten perättäisiä kausia mitaleilla: Useimmin pudotuspeleissä: Eniten otteluita pudotuspeleissä: Eniten voittoja pudotuspeleissä: Eniten tappioita pudotuspeleissä: Eniten tehtyjä maaleja pudotuspeleissä: Eniten päästettyjä maaleja pudotuspeleissä: Mestariksi heikoimmalla runkosarjasijoituksella: Hopeaa heikoimmalla runkosarjasijoituksella:

12 26 196 134 86 1073 892 05/10/21 06/10/21

Pronssia heikoimmalla runkosarjasijoituksella:

06/10/21

SSV SSV Oilers Josba SSV SPV SSV (11-5-4) SSV Classic SSV Oilers Oilers SSV/Viikingit Oilers SSV/Viikingit Oilers SSV VFT Tapanilan Erä HIFK

1993-2011 1992-2013 1998-2021 1993-2006 1991-2015 2009-2019 1991-2015 2007-2011 2016-2021 2003-2015 1997-2021 1997-2021 1991-2016 1997-2021 1991-2016 1997-2021 2003-2004 1998-1999 2008-2009 1997-1998

Henkilökohtaiset: Eniten Suomen mestaruuksia: Eniten hopeamitaleja:

10 4

Mikael Järvi Otto Moilanen Jani Naumanen Markus Huhtimo

1997-2011 2002-2010 2002-2010 2006-2012

110

Eniten pronssimitaleja: Eniten mitaleja:

5 17

Mikael Järvi Timo Toivonen Henri Lehtonen Lauri Lehtonen Tero Tiitu Mikko Kohonen Mikael Järvi (10-4-3)

1998-2013 1998-2013 2008-2013 2008-2013 2002-2017 2000-2019 1997-2015

Eniten kausia:

20

Mikael Järvi

1997-2016

Eniten otteluita: Eniten tehtyjä maaleja: Eniten syöttöpisteitä: Eniten tehopisteitä: Eniten jäähyminuutteja:

189 146 122 268 139

Mikael Järvi Mikael Järvi Mikael Järvi Mikael Järvi Teemu Häkkinen

1997-2016 1997-2016 1997-2016 1997-2016 2000-2011

Yhden kauden maaliennätys: Yhden kauden syöttöpiste-ennätys: Yhden kauden tehopiste-ennätys: Yhden kauden jäähyennätys:

31 21 49 50

Sami Johansson, Classic Mika Kohonen, Happee Sami Johansson, Classic Teemu Häkkinen, Happee

2020-2021 2004-2005 2020-2021 1999-2000

31+18=49 11+21=32 31+18=49

Eniten maaleja yhdessä ottelussa: Eniten maalisyöttöjä yhdessä ottelussa: Eniten tehopisteitä yhdessä ottelussa:

6 6 8 (5+3)

Sami Johansson, Classic Joonas Pylsy, Classic Mikko Jokela, SSV Mikko Kohonen, SPV

09/03/14 29/03/19 10/03/06 07/04/11

Indians - Classic (5-12) Oilers - Classic (3-8) SSV - OLS (17-7) SSV - SPV (3-8)

Nopein ottelun avausmaali:

0.03

Nopeimmat 2 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 3 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 4 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 5 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 6 maalia (ensimmäisestä viimeiseen):

0.04 1.43 08/01/21 27.30 52.23

Janne Tähkä, Josba Janne Hulmi, SPV Jussi Virkkala, Happee Mikko Repo, Nokian KrP Sami Johansson, Classic Mikko Kohonen, SPV Sami Johansson, Classic

23/03/02 23/03/12 26/02/94 09/04/18 09/03/14 12/04/17 09/03/14

Josba - SSV (4-2) SPV - Happee (14-6) Happee - VFT (9-8) Happee - Nokian KrP (8-7) Indians - Classic (5-12) SPV - EräViikingit (8-6) Indians - Classic (5-12)

Nopeimmat 2 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 3 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 4 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 5 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 6 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen):

0.04 3.41 14.33 29.15 47.42

Pete Heinonen, Happee Lasse Salminen, Gunners Juri Jolkkonen, Josba Joonas Pylsy, Classic Joonas Pylsy, Classic

26/02/94 14/03/04 24/03/01 29/03/19 29/03/19

Happee - VFT (9-8) SSV - Gunners (3-9) Josba - Happee (10-1) Oilers - Classic (3-8) Oilers - Classic (3-8)

Tuomarit: Eniten kausia: Eniten tuomittuja pudotuspeliotteluita:

21 106

Mikko Alakare Mikko Alakare

2000-2021 2000-2021

111

Naisten liigan runkosarjan ennätykset Ottelukohtaiset: Yleisöennätys: Suurin kotivoitto: Suurin vierasvoitto: Maalirikkain ottelu:

1027 27/03/21 01/01/23 30 maalia

NST - JoKa (10-1) Classic - Crackers SSV - Erä III Classic - Crackers (27-3)

18/10/15 10/01/16 18/02/06 10/01/16

Joukkuekohtaiset: Eniten pääsarjakausia: Eniten perättäisiä pääsarjakausia: Eniten otteluita: Eniten kolmen pisteen otteluita: Eniten kahden pisteen otteluita Eniten yhden pisteen otteluita Eniten nollan pisteen otteluita: Eniten tehtyjä maaleja: Eniten päästettyjä maaleja: Eniten pisteitä:

27 27 559 46 340 59 290 3216 2191 780

Happee Happee Happee SB-Pro Classic Happee Happee Classic Happee Classic

1990-2017 1990-2017 1990-2017 2018-2021 1998-2021 1990-2017 1990-2017 1998-2021 1990-2017 1998-2021

Eniten pisteitä yhdellä kaudella (=> 2017-18): Eniten pisteitä yhdellä kaudella (2018-19 =>): Eniten voittoja yhdellä kaudella: Eniten tasapelejä yhdellä kaudella:

44 54 22 7

Eniten tappioita yhdellä kaudella:

22

Eniten tehtyjä maaleja yhdellä kaudella: Eniten päästettyjä maaleja yhdellä kaudella: Paras maaliero yhdellä kaudella: Huonoin maaliero yhdellä kaudella: Eniten jäähyminuutteja yhdellä kaudella:

244 225 194 -176 197

Classic PSS Classic JoYUS Happee NGD SSV Steelers SB-Pro SSV SB-Pro (244-50) SSV (49-225) Classic

2016-2017 2019-2020 2016-2017 1991-1992 1996-1997 1996-1997 2005-2006 2016-2017 2013-2014 2005-2006 2013-2014 2005-2006 1998-1999

Pisin voitettujen otteluiden putki: Pisin tappiottomien otteluiden putki: Pisin voitottomien otteluiden putki: Pisin hävittyjen otteluiden putki:

44 44 30 23

Suurin kotiotteluiden yleisökeskiarvo yhdellä kaudella:

325

Classic Classic SB Vantaa SSV KorsKa NST

2015-2017 2015-2017 2003-2005 2005-2006 2007-2008 2015-2016

Eniten ylivoimamaaleja yhdellä kaudella:* Eniten alivoimamaaleja yhdellä kaudella:*

31 5

Eniten maaleja ilman maalivahtia yhdellä kaudella:*

5

Eniten maaleja tyhjään maaliin yhdellä kaudella:* Eniten jatkoaikavoittoja yhdellä kaudella:* Eniten maaleja rangaistuslaukauksista yhdellä kaudella:*

10 6 5

Eniten nollapelejä yhdellä kaudella:* Eniten torjuttuja rangaistuslaukauksia yhdellä kaudella:*

5 6

Classic Classic Classic OLS Crackers Steelers JSB EräViikingit TPS Steelers JSB FBC Loisto SSRA SB-Pro PSS NST SBS Rupu M-Team

2015-2016 2003-2004 2008-2009 2010-2011 2015-2016 2014-2015 2016-2017 2018-2019 2020-2021 2020-2021 2020-2021 2014-2015 2019-2020 2009-2010 2004-2005 2015-2016

Henkilökohtaiset: Eniten pääsarjakausia: Eniten otteluita: Eniten tehtyjä maaleja: Eniten syöttöpisteitä: Eniten tehopisteitä:

19 359 384 306 655

Katriina Saarinen Katriina Saarinen Katriina Saarinen Nina Rantala Nina Rantala

1996-2016 1996-2016 1996-2016 2005-2018 2005-2018

112

Eniten jäähyminuutteja:

148

Jenni Morottaja

1998-2017

Yhden kauden maaliennätys: Yhden kauden syöttöpiste-ennätys: Yhden kauden tehopiste-ennätys: Yhden kauden jäähyennätys:

56 40 84 56

Eliisa Alanko, Classic Nina Rantala, Classic Nina Rantala, Classic Minna Sarajuuri, VFT

2012-2013 2016-2017 2016-2017 1994-1995

Eniten ylivoimamaaleja yhdellä kaudella:* Eniten ylivoimamaalisyöttöjä yhdellä kaudella:* Eniten alivoimamaaleja yhdellä kaudella:* Eniten alivoimamaalisyöttöjä yhdellä kaudella:*

10 11 4 4

Eniten maaleja ilman maalivahtia yhdellä kaudella:* Eniten maaleja tyhjään maaliin yhdellä kaudella:*

3 3

Eniten voittomaaleja yhdellä kaudella:* Eniten jatkoaikamaaleja yhdellä kaudella:* Eniten maaleja rangaistuslaukauksista yhdellä kaudella:*

8 3 5

Anne Suomalainen, Classic Anne Suomalainen, Classic Annukka Häkli, OLS Kristiina Kauppila, OLS Elina Kujala, SB-Pro Tuuli Rannala, EräViikingit Mia Alen, NST Elina Enlund, Tiikerit Henna Uljua, PSS Elina Halonen, SSRA Karoliina Kujala, SB-Pro Karoliina Kujala, SB-Pro Alisa Pöllänen, Classic Alisa Pöllänen, Classic Sara Piispa, SB-Pro

2015-2016 2008-2009 2010-2011 2010-2011 2016-2017 2016-2017 2005-2006 2011-2012 2015-2016 2017-2018 2019-2020 2020-2021 2020-2021 2020-2021 2014-2015

Eniten nollapelejä yhdellä kaudella:*

4

Eniten torjuttuja rangaistuslaukauksia yhdellä kaudella:*

6

Jonna Mäkelä, NST Elisa Leinonen, OLS Arla Salo, M-Team

2009-2010 2012-2013 2015-2016

Eniten maaleja yhdessä ottelussa: Eniten maalisyöttöjä yhdessä ottelussa: Eniten tehopisteitä yhdessä ottelussa:

10 7 12 (7+5)

Mira Wickman, SB-Pro Mira Wickman, SB-Pro Nina Rantala, Classic

09/02/14 11/01/14 10/01/16

SB-Pro - TPS (19-3) NST - SB-Pro (2-18) Classic - Crackers (27-3)

Nopein ottelun avausmaali: Nopeimmat 2 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 3 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 4 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 5 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 6 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 7 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 8 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 9 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 10 maalia (ensimmäisestä viimeiseen):

0.04 0.08 1.45 6.31 17.28 27.35 35.46 51.17 54.59 57.11

Karoliina Kujala, SB-Pro Anne Suomalainen, Classic Jenni Nikkanen, Classic Sinikka Latvala, Indians Sinikka Latvala, Indians Mira Wickman, SB-Pro Oona Kauppi, Koovee Mira Wickman, SB-Pro Mira Wickman, SB-Pro Mira Wickman, SB-Pro

02/10/04 08/03/15 27/11/05 27/02/11 27/02/11 09/02/14 01/02/15 09/02/14 09/02/14 09/02/14

Josba - SB-Pro (3-10) NST - Classic (0-8) PSS - Classic (2-7) Indians - TPS (8-2) Indians - TPS (8-2) SB-Pro - TPS (19-3) Koovee - Steelers JSB (10-8) SB-Pro - TPS (19-3) SB-Pro - TPS (19-3) SB-Pro - TPS (19-3)

Nopein ottelun avausmaalin syöttö: Nopeimmat 2 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 3 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 4 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 5 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 6 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 7 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen):

0.04 0.06 2.23 01/04/50 13.41 31.53 48.04

Elina Kujala, SB-Pro Anne Averio, HIFK Tiia Ukkonen, Josba Eliisa Alanko, Classic Minna Korhonen, Classic Milla Nordlund, TPS Mira Wickman, SB-Pro

02/10/04 25/11/98 06/01/03 06/12/14 02/03/13 30/09/17 11/01/14

Josba - SB-Pro (3-10) HoHi - HIFK (2-9) Josba - PE Åland (19-5) M-Team - Classic (4-14) SB-Pro - Classic (1-10) TPS - O2-Jyväskylä (12-2) NST - SB-Pro (2-18)

Tuomarit: Eniten kausia Eniten tuomittuja runkosarjaotteluita:

17 262

Mervi Flinkman Mervi Flinkman

1996-2013 1996-2013

56+21=77 44+40=84 44+40=84

* = tilastointi aloitettu kaudesta 2003-04

113

Naisten liigan pudotuspelien ennätykset Ottelukohtaiset: Yleisöennätys superfinaalissa: Yleisöennätys finaalisarjassa yhteensä: Yleisöennätys finaalisarjan ottelussa: Yleisöennätys pronssiottelussa: Yleisöennätys välierissä: Yleisöennätys puolivälierissä: Suurin voitto finaaleissa: Suurin voitto pronssiottelussa: Suurin voitto välierissä: Suurin voitto puolivälierissä: Maalirikkain ottelu:

6631 3488 1039 656 669 512 03/09/21 11/01/21 11/01/21 15-0 25 maalia

Classic - NST (2-3) Classic - PSS (5 ottelua) NST - Classic (5-4) NST - Tiikerit (5-4) NST - SB-Pro (5-1) PSS - Classic (5-4) PSS - SB-Pro (3-9) NST - Oilers SB-Pro - NST Classic - PSS Classic - Erä III (18-7)

16/04/16 5.-13.4.2008 07/04/06 06/04/12 06/04/16 10/03/07 25/04/19 04/04/08 28/03/10 12/03/11 22/03/16

Joukkuekohtaiset: Eniten Suomen mestaruuksia: Useimmin hopealla:

9 5

Useimmin pronssilla: Useimmin mitaleilla: Eniten perättäisiä mestaruuksia: Eniten perättäisiä kausia mitaleilla: Useimmin pudotuspeleissä:

6 16 6 11 21

Classic SB-Pro Classic NST Classic (9-5-2) Classic Classic Classic

2003-2017 2010-2017 2001-2018 2005-2015 2001-2018 2007-2013 2008-2018 1999-2019

Eniten otteluita pudotuspeleissä: Eniten voittoja pudotuspeleissä: Eniten tappioita pudotuspeleissä: Eniten tehtyjä maaleja pudotuspeleissä: Eniten päästettyjä maaleja pudotuspeleissä: Mestariksi heikoimmalla runkosarjasijoituksella: Hopeaa heikoimmalla runkosarjasijoituksella: Pronssia heikoimmalla runkosarjasijoituksella:

174 127 52 906 534 04/10/21 06/10/21 07/10/21

Classic Classic Erä III Classic Classic NST SB-Pro PSS

1999-2019 1999-2019 1995-2016 1999-2019 1999-2019 2005-2006 2009-2010 2006-2007

Henkilökohtaiset: Eniten Suomen mestaruuksia:

8

Eniten hopeamitaleja: Eniten pronssimitaleja:

5 6

Eniten mitaleja:

14

Kati Suomela Anne Suomalainen Katriina Saarinen Irja Lahtinen Minna Kallio Nina Rantala Hanna Sipiläinen Arja Joutsen Laura Kokko Anni Mukala Heli Suoreijus Katriina Saarinen (8-4-2)

1992-2002 2000-2015 2003-2015 2003-2015 2008-2017 2008-2017 2008-2017 1998-2005 2000-2015 2005-2015 2005-2015 2001-2016

Eniten kausia: Eniten otteluita: Eniten tehtyjä maaleja: Eniten syöttöpisteitä: Eniten tehopisteitä: Eniten jäähyminuutteja:

18 153 120 117 207 62

Katriina Saarinen Katriina Saarinen Katriina Saarinen Nina Rantala Nina Rantala Paula Jouhten

1999-2016 1999-2016 1999-2016 2006-2018 2006-2018 1996-2012

Yhden kauden maaliennätys: Yhden kauden syöttöpiste-ennätys: Yhden kauden tehopiste-ennätys: Yhden kauden jäähyennätys:

19 17 29 27

Eliisa Alanko, Classic Nina Rantala, Classic Petra Mäntynen, Classic Siru Kekkonen, Classic Mirva Laitinen, EräViikingit

2012-2013 2012-2013 2002-2003 2015-2016 2017-2018

19+6=25 6+17=23 17+12=29

Eniten maaleja yhdessä ottelussa: Eniten maalisyöttöjä yhdessä ottelussa:

6 4

Karoliina Kujala, SB-Pro Satu Schilcher, Classic Katri Luomaniemi, Classic

07/03/07 16/04/01 07/03/09

SB-Pro - SBS Rupu (10-6) HIFK - Classic (4-6) Classic - SB Vantaa (9-4)

114

Eniten tehopisteitä yhdessä ottelussa:

8 (6+2)

Anne Suomalainen, Classic Kaisa Malmberg, Happee Elina Kujala, SB-Pro Katri Luomaniemi, Classic Ella Alanko, Classic Nina Rantala, Classic Karoliina Kujala, SB-Pro

08/03/09 11/03/09 10/03/12 13/03/12 18/03/15 22/03/16 07/03/07

SB Vantaa - Classic (2-8) Happee - TuuU (10-4) SB-Pro - Erä III (13-1) Classic - Koovee (11-1) Classic - Koovee (10-0) Claccic - Erä III (18-7) SB-Pro - SBS Rupu (10-6)

Nopein ottelun avausmaali: Nopeimmat 2 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 3 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 4 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 5 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 6 maalia (ensimmäisestä viimeiseen):

0.05 0.09 01/01/50 01/09/44 33.24 53.18

Raakel Räsänen, Classic Sari Keskinen, NST Eliisa Alanko, Classic Eliisa Alanko, Classic Karoliina Kujala, SB-Pro Karoliina Kujala, SB-Pro

13/03/05 02/04/05 23/03/14 23/03/14 07/03/07 07/03/07

Classic - SSV (4-5) NST - SSV (6-3) OLS - Classic (5-10) OLS - Classic (5-10) SB-Pro - SBS Rupu (10-6) SB-Pro - SBS Rupu (10-6)

Nopeimmat 2 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 3 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 4 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen):

0.09 2.38 14/10/21

Mia Alén, NST Anna-Maija Keränen, Erä III Katri Luomaniemi, Classic

02/04/05 19/02/00 07/03/09

NST - SSV (6-3) Erä III - S.C. Top (9-0) Classic - SB Vantaa (9-4)

Tuomarit: Eniten kausia: Eniten tuomittuja pudotuspeliotteluita:

15 100

Mervi Flinkman Mervi Flinkman

1997-2013 1997-2013

115

Divarin runkosarjan ennätykset Ottelukohtaiset: Yleisöennätys: Suurin kotivoitto: Suurin vierasvoitto: Maalirikkain ottelu:

1335 23/01/21 01/02/18 31 maalia

LaSB - Steelers (6-4) Håwe - Erä Ilves - Blue Fox Thunder - Blue Fox (8-23)

04/01/15 27/10/96 08/02/14 09/02/02

Joukkuekohtaiset: Eniten divarikausia: Eniten perättäisiä divarikausia: Eniten otteluita: Eniten voittoja: Eniten tasapelejä/H1: Eniten tappioita: Eniten tehtyjä maaleja: Eniten päästettyjä maaleja: Eniten pisteitä:

21 15 526 261 46 221 2898 2654 568

Blue Fox Blue Fox Blue Fox Blue Fox Blue Fox Blue Fox Blue Fox Blue Fox Blue Fox

1991-2018 2003-2018 1991-2018 1991-2018 1991-2018 1991-2018 1991-2018 1991-2018 1991-2018

Eniten pisteitä yhdellä kaudella (=> 2017-18): Eniten pisteitä yhdellä kaudella (2018-19 =>):

49 64

Tapanilan Erä FBC Turku

2002-2003 2020-2021

Eniten voittoja yhdellä kaudella: Eniten tasapelejä yhdellä kaudella:

24 8

Eniten tappioita yhdellä kaudella: Eniten tehtyjä maaleja yhdellä kaudella: Eniten päästettyjä maaleja yhdellä kaudella: Paras maaliero yhdellä kaudella: Huonoin maaliero yhdellä kaudella: Eniten jäähyminuutteja yhdellä kaudella:

26 255 308 153 -261 642

Tapanilan Erä HyNi Classic Ilves Tapanilan Erä SBS Pori Tapanilan Erä (255-102) SBS Pori (47-308) HaU

2002-2003 1992-1993 1996-1997 2013-2014 2002-2003 2009-2010 2002-2003 2009-2010 1999-2000

Pisin voitettujen otteluiden putki:

15

Pisin tappiottomien otteluiden putki: Pisin voitottomien otteluiden putki: Pisin hävittyjen otteluiden putki:

19 29 29

Tapanilan Erä Karhut AC HaKi SBS Pori SBS Pori

2002-2003 2020-2021 1999-2000 2009-2010 2009-2010

Henkilökohtaiset: Eniten divarikausia: Eniten otteluita: Eniten tehtyjä maaleja: Eniten syöttöpisteitä: Eniten tehopisteitä: Eniten jäähyminuutteja:

17 379 348 378 726 348

Robert Olenius Jan Qvickström-Helling Johnny Ojala Johnny Ojala Johnny Ojala Thomas Backman

1995-2016 1998-2021 2003-2016 2003-2016 2003-2016 2006-2015

Yhden kauden maaliennätys: Yhden kauden syöttöpiste-ennätys: Yhden kauden tehopiste-ennätys: Yhden kauden jäähyennätys:

63 61 90 143

Jyri Laine, Blackbirds Johnny Ojala, Blue Fox Juha Laitila, FoSu Kari Kaartinen, HIFK

2013-2014 2007-2008 2011-2012 1995-1996

63+18=81 28+61=89 59+31=90

Eniten maaleja yhdessä ottelussa: Eniten maaleja yhdessä erässä:

9 8

Toni Katajisto, Nokian KrP Toni Katajisto, Nokian KrP

04/03/07 04/03/07

Nokian KrP - Nibacos (17-5) Nokian KrP - Nibacos (17-5)

Eniten maalisyöttöjä yhdessä ottelussa: Eniten maalisyöttöjä yhdessä erässä:

9 6

Antti Itkonen, M-Team Jori Isomäki, Blue Fox

15/02/14 27/02/10

Ilves - M-Team (4-18) Blue Fox - ISB (22-5)

Eniten tehopisteitä yhdessä ottelussa:

11 (9+2) 11 (4+7) 11 (3+8) 11 (2+9)

Toni Katajisto, Nokian KrP Pasi Laitila, Erä Jori Isomäki, Blue Fox Antti Itkonen, M-Team

04/03/07 01/02/03 27/02/10 15/02/14

Nokian KrP - Nibacos (17-5) Erä - PePe (21-6) Blue Fox - ISB (22-5) Ilves - M-Team (4-18)

Nopein ottelun avausmaali: Nopeimmat 2 maalia (ensimmäisestä viimeiseen):

0.02 0.03

Tuomas Mikkola, Steelers Valtteri Etholen, Sa-Fa

09/12/12 05/11/00

Steelers - Merikoski SBT (16-7) Tiikerit - Sa-Fa (2-10)

116

Nopeimmat 3 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 4 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 5 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 6 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 7 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 8 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 9 maalia (ensimmäisestä viimeiseen):

01/01/22 01/03/21 01/04/56 01/06/44 01/09/47 15.40 33.43

Aleksanteri Ihalainen, Steelers Toni Katajisto, Nokian KrP Toni Katajisto, Nokian KrP Toni Katajisto, Nokian KrP Toni Katajisto, Nokian KrP Toni Katajisto, Nokian KrP Toni Katajisto, Nokian KrP

09/12/12 04/03/07 04/03/07 04/03/07 04/03/07 04/03/07 04/03/07

Steelers - Merikoski SBT (16-7) Nokian KrP - Nibacos (17-5) Nokian KrP - Nibacos (17-5) Nokian KrP - Nibacos (17-5) Nokian KrP - Nibacos (17-5) Nokian KrP - Nibacos (17-5) Nokian KrP - Nibacos (17-5)

Nopein ottelun avausmaalin syöttö: Nopeimmat 2 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen):

0.02 0.05

Nopeimmat 3 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 4 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 5 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 6 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 7 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 8 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 9 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen):

0.56 01/01/58 01/07/34 11/03/21 17/11/21 27/09/21 56.56

Aleksanteri Ihalainen, Steelers Timo Heikkinen, SB Savo Veli-Matti Hämäläinen, ÅIF Jori Isomäki, Blue Fox Jori Isomäki, Blue Fox Jori Isomäki, Blue Fox Jori Isomäki, Blue Fox Jori Isomäki, Blue Fox Jori Isomäki, Blue Fox Antti Itkonen, M-Team

09/12/12 04/02/07 02/10/07 27/02/10 27/02/10 27/02/10 27/02/10 27/02/10 27/02/10 15/02/14

Steelers - Merikoski SBT (16-7) PSS - SB Savo (6-7) ÅIF - Laaka (6-3) Blue Fox - ISB (22-5) Blue Fox - ISB (22-5) Blue Fox - ISB (22-5) Blue Fox - ISB (22-5) Blue Fox - ISB (22-5) Blue Fox - ISB (22-5) Ilves - M-Team (4-18)

Tuomarit: Eniten divarikausia Eniten tuomittuja divariotteluita:

20 278

Daniel Ljungberg Daniel Ljungberg

2001-2021 2001-2021

Divarin pudotuspelien ennätykset Ottelukohtaiset: Yleisöennätys finaalisarjan ottelussa: Yleisöennätys finaalisarjassa yhteensä: Yleisöennätys välierissä: Yleisöennätys puolivälierissä: Suurin voitto finaaleissa: Suurin voitto välierissä: Suurin voitto puolivälierissä: Maalirikkain ottelu:

2600 9598 1011 746 09/02/21 12/02/21 15/07/21 22 maalia

LaSB - Steelers (7-5) LaSB - Steelers (5 ottelua) Steelers - SB Welhot (3-4 ja) SB Welhot - SB Vaasa (9-6) Loviisan Tor - Karhut (9-2) M-Team - Tor (12-2) SB Welhot - Karhut (15-7) SB Welhot - Karhut (15-7)

25/03/16 15.-25.3.2016 24/03/15 13/03/17 24/03/18 21/03/15 03/03/16 03/03/16

Joukkuekohtaiset: Useimmin play offseissa: Eniten otteluita pudotuspeleissä: Eniten voittoja pudotuspeleissä: Eniten tappioita pudotuspeleissä: Eniten tehtyjä maaleja pudotuspeleissä: Eniten päästettyjä maaleja pudotuspeleissä: Mestariksi heikoimmalla runkosarjasijoituksella: Hopeaa heikoimmalla runkosarjasijoituksella:

6 27 19 13 171 118 07/10/21 08/10/21

LNM Karhut Karhut LNM Karhut LNM Tiikerit ÅIF

2016-2021 2016-2021 2016-2021 2016-2021 2016-2021 2016-2021 2018-2019 2018-2019

Henkilökohtaiset: Eniten otteluita:

27

Eniten tehtyjä maaleja:

22

Eniten syöttöpisteitä:

18

Eniten tehopisteitä: Eniten jäähyminuutteja:

37 37

Tomi Bergendahl Kalle Santanen Eero Vanhatalo Ville Lastikka Benjamin Lepola Nico Jonaeson Antti Itkonen Ville Lastikka Janne Pitkänen

2016-2021 2016-2021 2016-2021 2015-2016 2016-2018 2015-2016 2015-2020 2015-2016 2015-2017

Yhden kauden maaliennätys: Yhden kauden syöttöpiste-ennätys: Yhden kauden tehopiste-ennätys: Yhden kauden jäähyennätys:

15 13 24 31

Heikki Hätönen, LaSB Antti Itkonen, M-Team Ville Lastikka, Steelers Janne Pitkänen, SB Welhot

2015-2016 2014-2015 2015-2016 2014-2015

15+4=19 5+13=18 12+12=24

117

Eniten maaleja yhdessä ottelussa: Eniten maalisyöttöjä yhdessä ottelussa:

6 6

Heikki Hätönen, LaSB Antti Itkonen, M-Team

02/03/16 21/03/15

LaSB-ÅIF (14-7) M-Team-Tor (12-2)

Eniten tehopisteitä yhdessä ottelussa:

8 (2+6)

Antti Itkonen, M-Team

21/03/15

M-Team-Tor (12-2)

Nopein ottelun avausmaali: Nopeimman avausmaalin syöttö:

0.10 0.10

Benjamin Lepola, Karhut Saku Lahtinen, Karhut

03/03/16 03/03/16

SB Welhot-Karhut (15-7) SB Welhot-Karhut (15-7)

Nopeimmat 2 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 3 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 4 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 5 maalia (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 6 maalia (ensimmäisestä viimeiseen):

0.11 07/05/21 01/11/35 22.00 35.51

Markus Hautaoja, Karhut Heikki Hätönen, LaSB Heikki Hätönen, LaSB Heikki Hätönen, LaSB Heikki Hätönen, LaSB

08/03/17 02/03/16 02/03/16 02/03/16 02/03/16

Karhut - Loviisan Tor (10-4) LaSB-ÅIF (14-7) LaSB-ÅIF (14-7) LaSB-ÅIF (14-7) LaSB-ÅIF (14-7)

Nopeimmat 2 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 3 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 4 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 5 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen): Nopeimmat 6 maalisyöttöä (ensimmäisestä viimeiseen):

0.29 01/07/31 13/12/21 41.39 47.02

Teemu Metsälä, Steelers Ville Lastikka, Steelers Ville Lastikka, Steelers Antti Itkonen, M-Team Antti Itkonen, M-Team

02/03/16 04/03/16 04/03/16 21/03/15 21/03/15

Steelers-LNM (10-3) LNM-Steelers (11-9) LNM-Steelers (11-9) M-Team-Tor (12-2) M-Team-Tor (12-2)

Tuomarit: Eniten tuomittuja pudotuspeliotteluita:

20

Kimmo Olkkola

2015-2020

118

Erotuomaritoiminta

Sarjakauteen 2020–2021 valmistauduttiin koronapandemian varjossa, ja käytännössä lähes kaikki erotuomarikoulutukset järjestettiin etäyhteyksin, jotta pystyttäisiin turvaamaan kauden aloitus ilman karanteeneja ja tartuntaryppäitä. Niin erotuomareilta kuin erotuomarikouluttajiltakin tämä edellytti paljon uuden opettelua ja sopeutumista mutta kaikki koulutukset saatiin vietyä kunnialla läpi ja yli 900 erotuomaria koulutettiin Salibandyliiton sarjojen käyttöön. Syksyn aikana pilotoitiin hyvin kokemuksin ensimmäistä kertaa uusienkin erotuomarien kouluttamista etäyhteyksiä käyttäen. Valtakunnallisten ryhmien erotuomarit koulutettiin sarjakauteen totutusti kolmessa eri ryhmässä: Miesten pääsarjatuomarit, jotka viheltävät miesten F-liigan miesten sarjaa ja Divaria, naisten pääsarjatuomarit, jotka viheltävät F-liigan naisten sarjaa ja A-tyttöjen SM-sarjaa sekä liittoerotuomarit, jotka viheltävät A-poikien SM-sarjaa. Alueilla koulutettiin erikseen yksittäisiä otteluita ja turnausmuotoisia otteluita viheltävät erotuomarit Pääsarjojen osalta jatkettiin yhteinen pelikäsitys -toimintamallin vakiinnuttamista yhdessä F-liigan valmentajien kanssa, ja samalla tätä yhteistyömallia laajennettiin myös Divarin puolelle. Pääsarjojen osalta uutena asiana kaudelle 2020–2021 tulivat niin kutsutut pelisääntökokeilut, jotka toivat näiden sarjojen otteluihin uusia nyansseja, kun vaarallisesta mailapelistä saatettiin tuomita 2+2 minuutin rangaistus ja myös jaloilla sai rajoittamattoman monta kertaa pelata palloa. Koronatilanteen muuttuessa haastavammaksi syksyn 2020 aikana kaikissa sarjoissa tuli lukuisia ottelusiirtoja ja -peruutuksia, ja sairastapauksia sekä karanteeneja osui myös erotuomarien kohdalle. Yhtään peliä ei kuitenkaan jäänyt pelaamatta erotuomarien puuttumisen takia. Jatkuvat muutokset ja nopeaa reagointia vaativat tilanteet kuormittivat kaikkia erotuomarisektorin toimijoita. Marraskuun lopussa kausi käytännössä loppui suurimmalta osalta joukkueista ja erotuomareista. Käytännössä vain pääsarjat karsintoineen ja Suomen Cup saatiin vietyä loppuun, nekin tyhjille katsomoille pelaten. F-liigan joukkueiden kapteenit valitsivat äänestyksellä kauden parhaiksi erotuomaripareiksi miesten sarjassa Mikko Alakareen ja Vesa Vilkin sekä naisten sarjassa Tom Kirjosen ja Jyrki Sirkan. Myös kansainvälinen toiminta oli otteluiden suhteen koronatilanteen vuoksi käytännössä täysin pysähdyksissä. Taustalla otettiin kuitenkin kehitysaskelia IFF:n (RC) projektissa, jossa neljä suurta salibandymaata kehittävät yhteistä linjaa fyysiseen pelaamiseen. Erotuomaritoimijoista projektissa olivat mukana projektin vastaava RC:n jäsen Mika Saastamoinen sekä erotuomarivaliokunnasta Kari Saukkonen. Joulukuussa 2021 IFF nimesi vuosille 2021–2022 kansainvälisiksi erotuomareiksi seitsemän suomalaista erotuomariparia sekä kansainvälisiksi otteluval-

vojiksi kahdeksan suomalaista otteluvalvojaa

Muutoksia toimistolla Erotuomaripäällikkö Mika Saastamoinen astui sivuun tehtävästään loppuvuodesta, ja hänen tilalleen valittiin Janne Koskinen. Osa-aikaisena erotuomarikoordinaattorina ensimmäisellä vuosipuoliskolla toimi Tiina Hämäläinen, elokuusta alkaen Janne Koskinen ja 1.1.2021 alkaen vakituisena koordinaattorina aloitti Gabriel Airaksinen.

Erotuomarikoulutusta etäyhteyksin Koronan katkaistessa pelikauden maaliskuussa peruimme muutamia ennalta suunniteltuja erotuomarien seurakoulutuksia, ja syksyllä seuroihin suunnattu rekrytointi oli tautitilanteen vuoksi edelleen jäissä. Syksyllä ensisijaista oli, että pystyimme aloittamaan kauden tuomarien osalta riskittömästi ja terveinä. Tämän vuoksi järjestimme noin 95% koulutuksista etäyhteyksin. Tämä vaati. Lopputuloksena koulutimme kuitenkin yli 900 erotuomaria. Näistä noin 200 oli uusia erotuomareita, vaikka emme rekrytoinnin suhteen pystyneetkään toteuttamaan kaikkia suunnittelemiamme toimenpiteitä. Pilotoimme myös ensimmäistä kertaa uusien erotuomarien peruskurssin pelkkiä etäyhteyksiä käyttäen. Etäkoulutuksen keskitimme pienemmän kouluttajajoukon toteuttamaksi, mikä paransi viestinnällistä yhtenäisyyttä.

Korona muutti arkea Koulutuksen ja rekrytoinnin ohella varsinkin syksy oli kaikkinensa haasteellista aikaa erotuomarikentälle. Vaikka koulutettujen erotuomarien määrä oli jonkin verran edelliskautta pienempi ja sairastapauksia sekä karanteeneja osui myös erotuomarien kohdalle, yhtään peliä ei kuitenkaan jäänyt pelaamatta erotuomarien puuttumisen takia. Jatkuvat muutokset ja nopeaa reagointia vaativat tilanteet kuormittivat erityisesti erotuomariasettelijoita mutta myös muiden toimijoiden venymiskyky oli koetuksella. Erotuomarien piti seurata tarkasti usein päivittyviä asetteluita ja sisäistää uusia korona-ajan toimintaohjeistuksia. Kun syyskauden pelit pääsarjoja lukuun ottamatta päättyivät koronan vuoksi marraskuun lopussa, emme pystyneet enää toteuttamaan peruskurssituksen mentorointiotteluita. Näin ollen osa aloittelevista erotuomareista jäi vaille koulutusottelua kokeneemman tuomarin kanssa.

119

Yhteinen pelikäsitys

Kansainvälinen toiminta

Jatkoimme F-liigan valmentajien ja huippu-urheilusektorin kanssa vuorovaikutuksen ja yhteisen pelikäsityksen kehittämistä säännöllisten tapaamisten avulla. Vuoden 2020 aikana F-liigan molempien sarjojen valmentajat kokoustivat erotuomaritoiminnan linjauksista yhdessä pääsarjaerotuomaritoiminnan vastuullisten kanssa kahdesti. Uutena kehitysaskeleena kutsuimme mukaan toimintaan miesten Divarin valmentajat, joiden kanssa kokoonnuimme virtuaalisesti syyskuussa.

Vaikka tämäkin osa-alue oli pääosin pysähdyksissä, otimme kuitenkin kehitysaskeleita IFF:n (RC) projektissa, jossa neljä suurta salibandymaata kehittävät yhteistä linjaa fyysiseen pelaamiseen. Erotuomaritoimijoista projektissa olivat mukana projektin vastaava RC:n jäsen Mika Saastamoinen sekä erotuomarivaliokunnasta Kari Saukkonen. Joulukuussa IFF nimesi vuosille 2021–2022 kansainvälisiksi erotuomareiksi seitsemän suomalaista erotuomariparia sekä kansainvälisiksi otteluvalvojiksi kahdeksan suomalaista otteluvalvojaa.

Miesten liigan erotuomaritilasto Nimi Alakare Mikko Vilkki Vesa Silvo Anssi Lewis Andrew Lähteenmäki Ari Marttinen Manu Heinola Henri Sikkilä Timo Tuomi Anssi Matinvesi Marco Kylmämaa Pasi Oksanen Lauri Innanen Jukka Lund Tomi Järventausta Tommi Myllykangas Miikka Ehro Rainer Kuusisto Ari Lähdesmäki Miikka Kronberg Kim Ellis Thomas Riihimäki Tommi Oksman Jyrki Pekkinen Toni Lehtinen Kalle Hartikainen Tuomas Vuola Lasse Sjögren Janne Fordell Tero Heikkilä Petri Koskela Jukka-Pekka Karsio Tomi Hämäläinen Jari Koppinen Kimmo Parviainen Jukka Sirkka Juha Montonen Mikael Pitkänen Rami Saari Oskari Uotinen Eero Mikkola Valtteri Paso Jukka Horsmanheimo Simo

120

Kaudet 24 19 18 16 14 13 13 18 15 15 14 13 14 11 11 11 12 14 11 10 10 10 11 10 12 12 10 8 10 8 10 8 9 8 6 6 7 9 8 10 7 6 7

Runkosarja 344 317 334 257 240 215 217 236 229 212 199 189 180 191 171 171 169 162 149 152 151 131 141 147 129 145 125 131 120 122 103 109 113 101 90 88 92 94 84 92 90 93 92

Pudotuspelit 106 94 53 40 43 64 62 43 37 29 31 36 33 11 31 31 21 28 37 25 24 35 25 15 34 12 31 22 31 12 27 15 8 9 21 18 12 10 18 13 12 12 11

Putoamiskars. 2 0 8 8 1 0 0 0 7 6 5 3 4 5 0 0 4 3 1 2 1 4 4 2 0 5 0 1 0 0 2 0 0 3 0 2 3 3 4 1 3 0 2

Ott. yhteensä 452 411 395 305 284 279 279 279 273 247 235 228 217 207 202 202 194 193 187 179 176 170 170 164 163 162 156 154 151 134 132 124 121 113 111 108 107 107 106 106 105 105 105

Parviainen Iiro Heikkinen Markku Kääriäinen Jouni Suvanto Marco Virtaniemi Matti Savolainen Heikki Ljungberg Daniel Weurlander Toni Rönnqvist Johan Kukkonen Sami Kitunen Esa Panka Pentti Puolanne Markku Kontio Jouni Hurme Jani Kosonen Antti Suominen Jukka Grönlund Henry Kokkonen Toni Andersson Per-Erik Ittonen Kim Telemäki Timo Mäcklin Jani Nevala Aarto Pelttari Mikko Backman Ralf Jääskeläinen Petri Saikkonen Rami Fränti Marko Meskanen Pekka Hassinen Tero Halme Kimmo Olkkola Kimmo Backman Kimmo Hakala Henri Salminen Marko Ahokanto Antti Rask Raimo Penttilä Jani Filppu Jyrki Kyyhkynen Esko Liukolampi Tapio Löija Marko Paananen Tuomas Wahe Jussi Kainulainen Pauli Linnanketo Kari Saarinen Petteri Tervonen Riku Liikala Petri King Esa Leväjärvi Joni Aho Janne Pitkänen Panu Kinnunen Miika Vallivaara Johannes Kauria Jyri Eriksson Patrik Leppänen Juhani Rintala Jarno Bogdanoff Mika Koski Olli Soini Lauri Arponen Tuomas

5 6 9 7 7 5 11 4 7 6 4 4 4 6 5 8 4 4 7 4 4 6 4 5 5 3 6 4 4 4 5 3 5 5 6 4 3 3 3 4 2 3 4 2 3 4 3 3 5 4 2 3 3 3 2 4 3 3 2 2 2 3 3 2

78 87 83 73 79 79 77 72 68 67 65 70 60 68 64 67 47 62 62 60 51 49 53 55 50 52 48 46 39 40 43 39 40 41 41 39 35 35 34 35 27 30 31 29 30 32 25 29 30 28 29 28 21 24 25 25 22 16 19 19 17 18 17 18

19 6 11 13 5 4 0 9 10 5 11 5 14 6 5 0 18 1 0 1 8 5 3 0 3 0 3 4 8 7 3 4 3 0 0 1 4 3 3 2 8 0 2 3 2 0 3 1 0 1 0 0 5 2 1 0 1 5 2 2 2 1 1 0

0 2 0 0 0 0 5 0 0 5 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 5 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

97 95 94 86 84 83 82 81 78 77 76 75 74 74 70 67 66 63 62 61 59 56 56 55 53 52 51 50 47 47 47 43 43 41 41 40 39 38 37 37 35 35 34 32 32 32 30 30 30 29 29 28 26 26 26 25 23 21 21 21 19 19 18 18

121

Jokioja Esa Mäkelä Tapio Raudus Kasimir Kämäräinen Petri Hämäläinen Pasi Keltanen Timo Mäkinen Olli Hellsten Atte Andersson Jaakko Poikolainen Reijo Rauvola Antti Immonen Jukka Suonpää Tommi Hyypiä Tommi Lehtola Miika Virtanen Kimmo Matilainen Mikko Pekkinen Rainer Finnilä Janne Eloranta Olli Laaninen Jaakko Vinha Juha Kivinen Mika Mukkala Pekka Rein Jani Ceballos-Purhonen Kari Kärkkäinen Anssi Sarasmaa Matti Tuomarila Tommi Aholaita Petri Ahonen Janne Lamminsalo Esa Lönnberg Markku Pentikäinen Olli Ahtiainen Taneli Gross Martins Larinovs Martins Lehtonen Mikael Ojanen Juha Fernelius Ville Heinonen Pete Koskinen Janne Määttä Miko Rantala Markku Skog Stig Ali Zouhar Rune Auremaa Tomi Baumgartner Thomas Buehler Janick Buehler Yvan Fässler Josef Gavlas Libor Gullqvist Magnus Gundin Mats Gustaffson Martin Güpfert Niklaus Haglund Tomas Holmstrand Andreas Hoogwout Eelco Janecek Radim Jorstad Kim Alexander Kettunen Juha Kläsi Thomas Kristapsons Kaspars

122

4 2 4 2 2 4 4 1 2 3 2 3 2 1 2 3 2 2 3 1 2 1 3 1 1 1 1 1 2 2 2 1 2 2 1 2 2 1 1 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

18 15 17 16 14 15 15 12 13 13 13 12 12 11 10 10 9 9 7 8 8 8 7 7 7 6 6 6 6 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

18 17 17 16 15 15 15 13 13 13 13 12 12 11 10 10 9 9 8 8 8 8 7 7 7 6 6 6 6 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

Kruseman Johan Kulppi Seppo Kumerdanks Maris Lehmann Thomas Lyly Heimo Magnusson Tomas Mikula Lukas Nabelek Jakub Persson Kjell Schläpfer Benjamin Schorr Roland Sekanina David Servodio Roland Sojka Kamil Sojka Tomas Stengl Radek Svensson Andreas Wesenlund Bjarne Öberg Johan Öberg Stefan Vehkapuru Arto Ahonen Arno Berg Stefan Brännbacka Ronny Burek Bartosz Czarnecki Wojciech Ismail Sharil Länsiharju Ari Perovuo Tomas Rautio Atte Rosayro Oswind Tolsa Toni Visti Arto Vuorinen Vesa Yhteensä

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 10223

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1535

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 126

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 11884

123

Naisten liigan erotuomaritilasto Nimi Flinkman Mervi Mäkelä Tapio Sirkka Jyrki Kirjonen Tom Kärkkäinen Minna Saario Heli Snellman Henrik Heiskanen Tuija Ehro Rainer Rannikko Teemu Kirves Juhani Matinvesi Marco Linnala Iiro Lampinen Reijo Kirsilä Pertti Järvi Timo Alanko Marjo Kilpikoski Marko Koskinen Janne Suhonen Petri Airola Iiro-Pekka Sarvanko Jyrki Uusikartano Simo Palo Mika Savolainen Antti Kokkonen Juho Timonen Tuomo Tuomi Anssi Ceballos-Purhonen Kari Kapiainen Hanna Backman Kimmo Niskala Mona Kallioinen Sari Laakso Jussi Niskanen Sisu Harjula Jani Kontio Jouni Hirvonen Aki Kitunen Esa Karsio Tomi Oksanen Lauri Viitanen Joni Hämäläinen Pasi Finnilä Janne Pekkinen Toni Sikkilä Timo Kari Seppo Nerg Toni Kanerva Jussi Tyyskänen Annu Sinisalo Anssi Kronberg Kim Parviainen Iiro Lehtinen Kalle Eloranta Olli Helin Mika Kukkonen Sami Hurme Jani Kivinen Mika Rosendahl Raija Innanen Jukka

124

Kaudet 17 25 12 12 8 11 9 7 16 8 11 14 10 17 8 8 7 9 11 7 6 6 7 5 5 7 5 11 8 5 11 6 6 6 12 3 6 4 7 8 11 8 8 6 7 12 3 3 4 3 3 9 5 10 4 3 7 6 4 5 12

Runkos. 262 221 174 148 137 122 124 111 116 101 111 121 120 116 89 88 76 90 69 74 79 79 80 59 59 76 61 57 57 52 51 57 54 45 46 49 52 45 35 36 36 47 37 39 36 37 40 41 44 38 40 36 33 36 33 40 37 30 37 33 25

Pudotusp. 100 20 50 52 46 35 29 44 35 47 28 14 14 13 24 20 31 15 32 23 13 8 7 20 20 6 12 8 2 6 6 0 1 8 7 4 0 4 13 12 12 1 10 7 9 8 4 3 0 5 3 6 8 5 7 0 2 8 1 4 11

PP-kars. 0 0 8 8 0 0 3 0 0 0 3 0 0 0 4 4 0 0 0 0 0 0 0 7 7 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Ott. yht. 362 241 232 208 183 157 156 155 151 148 142 135 134 129 117 112 107 105 101 97 92 87 87 86 86 82 73 65 59 58 57 57 55 53 53 53 52 49 48 48 48 48 47 46 45 45 44 44 44 43 43 42 41 41 40 40 39 38 38 37 36

Laitinen Jarkko Aho Janne Hämäläinen Tiina Kylmämaa Pasi Suvanto Marco Parviainen Jukka Ahokanto Antti Oksman Jyrki Meskanen Pekka Jaakkola Anu Montonen Mikael Hautakorpi Jani Ljungberg Daniel Vilkki Vesa Bogdanoff Mika Uschanov Pasi Eriksson Patrik Juvonen Olli Kärkkäinen Anssi Hassinen Tero Saari Oskari Vuoltee Perttu Savolainen Juha Nevala Aarto Kuusisto Ari Kervinen Timo Siitonen Pertti Horsmanheimo Simo Silvo Anssi Perovuo Tomas Maijanen Verne Mäkinen Olli Halme Kimmo Järvinen Aapo Korhonen Hannu Saikkonen Rami Filppu Jyrki Kajarila Sari Kosonen Antti Aaltonen Mika Kokkonen Toni Puolanne Markku Linnanketo Kari Sirkka Juha Salokangas Pauli Helppi Suvi Koiranen Titta Ronkainen Petri Paso Jukka Pietarinen Jyri Haapasaari Katariina Kauria Jyri Nahkamäki Iiro Rämö Kristian Järvinen Matti Kainulainen Mikko Kämäräinen Petri Laakkonen Jouni Mäki Jarno Saastamoinen Mika Fordell Timo Kainulainen Pauli Nuutinen Timo Salminen Marko

5 4 4 7 6 4 6 8 10 3 9 7 7 7 3 6 5 3 6 9 7 3 2 4 10 10 5 5 8 5 4 6 6 9 6 6 4 2 3 5 2 5 7 5 6 2 2 5 6 4 2 2 3 2 5 1 3 4 6 6 5 4 3 7

31 32 36 18 28 30 31 31 30 31 26 27 28 29 32 28 24 26 27 25 25 26 28 22 23 24 27 13 18 22 26 26 17 22 24 24 25 25 22 24 17 17 18 18 19 21 21 21 13 14 21 21 21 21 20 20 13 17 18 18 19 19 19 10

5 4 0 17 7 5 4 4 4 3 7 6 5 4 0 3 6 3 2 3 3 2 0 5 4 3 0 13 8 4 0 0 8 3 1 1 0 0 2 0 6 6 4 4 3 1 1 1 8 7 0 0 0 0 0 0 6 2 1 1 0 0 0 8

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

36 36 36 35 35 35 35 35 34 34 33 33 33 33 32 31 30 29 29 28 28 28 28 27 27 27 27 26 26 26 26 26 25 25 25 25 25 25 24 24 23 23 22 22 22 22 22 22 21 21 21 21 21 21 20 20 19 19 19 19 19 19 19 18

125

Heikkinen Markku Järventausta Tommi Alakare Mikko Tamminen Kalle Mäcklin Jani Suominen Jouni Wahe Jussi Pentikäinen Olli Rauvola Antti Voutilainen Matti Soini Lauri Hietamies Antti Immonen Jukka Kemell Katja Heikkilä Petri Lewis Andrew Hoikka Esa Paananen Tuomas Lappalainen Sami Leistiö Jussi Salmela Nina Suominen Jukka Hyypiä Tommi Keskitalo Kari Vuola Lasse Jalonen Katja Liesivesi Kari Ittonen Kim Ellis Thomas Liukolampi Tapio Plosila Petteri Schuravleff Jan Kääriäinen Jouni Suonpää Tommi Tilli Kimmo Lesch Petteri Uotinen Eero Keto Santtu Liikala Petri Poikolainen Reijo Reiman Mika Virtaniemi Matti Vuorinen Vesa Riihimäki Tommi Fränti Marko Heinonen Pete Liesivesi Mika Pruiksma Tom Leppänen Juhani Kyyhkynen Esko Lehtola Miika Lund Tomi Riihimäki Olli Berg Stefan Holopainen Jani Karvinen Pekka Koski Olli Savolainen Janne Smulter Kaj Andersson Jaakko Kinnunen Miika Koskela Jukka-Pekka Sarkkinen Matti Aholaita Petri Anttila Juhani Björkskog Marco

126

4 7 7 2 9 6 5 3 2 6 3 3 4 3 4 6 5 4 4 2 1 7 4 4 5 1 3 3 1 2 6 4 4 4 5 4 5 3 7 3 1 7 4 5 3 3 2 4 3 2 3 3 3 4 6 3 3 2 2 6 6 4 3 1 4 4

14 15 16 16 17 17 17 18 18 18 12 16 17 17 9 12 14 14 16 16 16 13 14 14 14 15 15 11 12 12 12 12 14 14 14 11 11 12 13 13 13 13 13 9 11 12 12 12 5 10 10 10 10 11 11 11 11 11 11 9 9 9 9 10 10 10

4 3 2 2 1 1 1 0 0 0 5 1 0 0 7 4 2 2 0 0 0 2 1 1 1 0 0 3 2 2 2 2 0 0 0 2 2 1 0 0 0 0 0 3 1 0 0 0 6 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

18 18 18 18 18 18 18 18 18 18 17 17 17 17 16 16 16 16 16 16 16 15 15 15 15 15 15 14 14 14 14 14 14 14 14 13 13 13 13 13 13 13 13 12 12 12 12 12 11 11 11 11 11 11 11 11 11 11 11 10 10 10 10 10 10 10

Ihalainen Marko Kankkunen Timo Keltanen Timo Panka Pentti Rantala Markku Sumanen Jaakko Hämäläinen Jari Lehikoinen Petri King Esa Määttä Ville Sallinen Antti Utukka Pirjo Björklöf Fredrik Heikkinen Tero Koppinen Kimmo Mustalahti Olli Pohjonen Tuukka Pulkkinen Pasi Rask Raimo Ruokonen Antti Telemäki Timo Myllykangas Miikka Hellsten Atte Löija Marko Luoma Juho Valtanen Teppo Auremaa Tomi Brännbacka Ronny Ekman Inna Försti Tapani Karjalainen Olli Kiintola Jarno Pajunen Janne Taivalantti Jani Ahonen Arno Rintala Jarno Varis Hannu Kettunen Petri Kotkansalo Tero Lepistö Jari Savenius Janne Savolainen Heikki Väätäinen Mika Wiklund Niklas Lahtinen Arttu Varonen Timo Heinola Henri Karttunen Janne Koponen Tommy Lepola Lasse Tikkinen Kari Valasjoki Antti Eriksson Peter Heiska Antti Koret Ville Liimatainen Miikka Mäkelä Petri Mäkelä Reijo Nissinen Antero Rantanen Jani Rautio Atte Räty Sami Kovalainen Veikko Aho Mikael Autio Ville Boman Stefan

3 2 3 2 1 2 5 5 2 2 3 2 3 3 1 2 2 2 1 2 2 4 4 2 3 2 3 4 1 3 4 3 2 3 1 2 3 2 2 3 1 2 2 2 3 3 3 2 3 4 3 3 2 2 1 2 2 1 3 2 1 2 2 2 2 2

10 10 10 10 10 10 6 7 8 8 8 8 9 9 9 9 9 9 9 9 9 4 6 6 7 7 8 8 8 8 8 8 8 8 5 6 6 7 7 7 7 7 7 7 3 3 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 5 5 5

0 0 0 0 0 0 3 2 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 2 2 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 1 1 0 0 0 0 0 0 0 3 3 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5

127

Eriksson Conny Jääskeläinen Petri Keisu Jenni Lähteenmäki Ari Mäkelä Ville Penttilä Jani Qvarnström Andreas Sipilä Tero Sula Kari Teikari Esa Terho Tommi Tuominen Jan Vinha Juha Karjalainen Kari Ajalin Teemu Habbaba Musse Korhonen Veli-Pekka Kuusilehto Marko Laurila Joonas Marttinen Manu Parviainen Juha Rantala Jaakko Rummukainen Antti Sandholm Jan Selkäinaho Sami Snell Christian Tolsa Toni Viita Ossi Fagerström Kai Halinen Antti Heimonen Petteri Kantola Sebastian Kettunen Juha Kettunen Kalle Kettunen Maarit Korhonen Janne Laakkonen Jari Lahtela Toni Lampainen Jarno Leskinen Janne Lindroos Pontus Linjamaa Esa Markkanen Seppo Mattson Mikael Mukkala Pekka Nordin Christer Pirhonen Veikko Rantasila Karri Rintala Janne Tapper Peter Tuomisto Eero Sandell Sebastian Aho Pasi Ahtiainen Taneli Beranová Bára Crivelli Christian Danielsson Toni Fernelius Ville Grönlund Henry Hejnová Lucie Hirvonen Pasi Jokioja Esa Keskinen Miika Kroese Bart Lehmann Thomas Lehto Hannu

128

1 3 1 4 2 4 1 2 1 2 2 1 3 1 1 2 1 2 2 3 2 1 1 1 2 3 1 3 1 2 1 1 1 3 1 1 2 2 1 2 1 2 2 1 2 1 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 1 1 1 1

5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

Leponen Joonas Lähdesmäki Miikka Manser Andreas Mattson Ralf-Åke Nyqvist Marko Panula Jussi Raatikainen Kai Rampoldi Davide Rautiainen Toni Ruuskanen Tero Salmen Daniel Saramo Jussi Schram Joost Sjögren Janne Skog Stig Sundström Michael Tilander Pasi Tukiainen Hannu Tuomarila Tommi Vilhunen Jukka Virta Janne Wallenius Dick Westerlund Dan-Ola Ylönen Jorma Aholainen Juha Eklund Marcus Fordell Tuomas Granlund Bo Holappa Tarmo Imjack John Jantunen Jukka-Pekka Järvinen Pertti Kallionsivu Markus Karlsson Magnus Kivi Jukka-Pekka Kokkonen Hannu Korhonen Sari Koskela Klaus Kuoppamäki Kalle Kuussaari Karo Kähärä Jussi Laine Jorma Laitinen Ville-Veikko Larsson Mikael Makkula Heini Malmi Jari Matikainen Hanna-Kaisa Nenonen Petri Nuutinen Olli Paasi Mika Pelttari Mikko Pitkänen Panu Rahikainen Sami Rajala Mikko Rosti Kai Saarinen Juha Savolainen Matti Suominen Sami Toivonen Sami Yhteensä

1 2 1 1 1 1 1 1 1 2 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 7451

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1264

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 44

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 8759

129

Divarin erotuomaritilasto Nimi Ljungberg Daniel Liukolampi Tapio Hakala Henri Kosonen Antti Pitkänen Rami Uschanov Pasi Lähdesmäki Miikka Olkkola Kimmo Matilainen Mikko Matinvesi Marco Jokioja Esa Ehro Rainer Lund Tomi Lehtonen Mikael Pekkinen Rainer Rönnqvist Johan Niskanen Sisu Koppinen Kimmo Ahonen Janne Mäkelä Tapio Ellis Thomas Karsio Tomi Salokangas Pauli Tuomi Anssi Korhonen Hannu Gröhn Tomi Vuorinen Vesa Suominen Jouni Kylmämaa Pasi Virtanen Kimmo Hartikainen Tuomas Liikala Petri Sjögren Janne Pelttari Mikko Montonen Mikael Raudus Kasimir Pitkänen Petri Rukkila Ismo Ronkainen Petri Hurme Jani Juhola Ville Sandell Sebastian Hämäläinen Jari Kokkonen Toni Ceballos-Purhonen Kari Pekkinen Toni Horsmanheimo Simo Sikkilä Timo Kronberg Kim Oksanen Lauri Kokkonen Joni Määttä Miko Rukkila Sami Panka Pentti Laaninen Jaakko Millner Max Heinola Henri Suvanto Marco Rantala Jaakko Grönlund Henry Silvo Anssi

130

Kaudet 20 12 13 14 14 11 17 10 8 13 11 13 15 6 7 10 14 11 8 13 11 9 7 15 9 7 9 9 12 6 14 10 11 6 10 6 7 5 10 6 7 7 14 8 7 10 8 15 10 8 5 7 4 3 5 5 8 10 6 4 16

Runkosarja 278 197 178 153 159 157 148 126 124 146 140 131 129 114 100 109 119 115 111 112 102 111 109 107 106 105 104 101 99 88 97 93 81 78 87 77 82 82 79 79 78 78 77 75 76 72 75 73 73 73 65 68 72 72 67 63 68 66 66 66 63

Pudotuspelit 19 15 8 13 6 0 0 20 19 0 3 0 0 8 19 10 0 0 0 0 9 0 0 0 0 0 0 0 0 9 0 0 10 11 0 8 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 5 4 0 0 4 5 0 0 0 0 2

Putoamiskar. 0 3 0 3 0 0 0 0 3 0 0 0 0 3 3 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Ott. yhteensä 297 215 186 169 165 157 148 146 146 146 143 131 129 125 122 119 119 115 114 112 111 111 109 107 106 105 104 101 99 97 97 93 91 89 87 85 82 82 80 79 78 78 77 76 76 75 75 73 73 73 72 72 72 72 71 68 68 66 66 66 65

Marttinen Manu Keskitalo Kari Aho Mikael Saarinen Petteri Tuomarila Tommi Puolanne Markku Weurlander Toni Salminen Marko Virtaniemi Matti Lönnberg Markku Savolainen Heikki Kitunen Esa Tervonen Riku Varonen Timo Arponen Tuomas Leväjärvi Joni Vilkki Vesa Heikkinen Markku Sällinen Toni Hämäläinen Pasi Hassinen Tero Leponen Joonas Hautakorpi Jani Heikkilä Petri Lewis Andrew Kuusisto Ari Fränti Marko Järvinen Aapo Kontio Jouni Andersson Per-Erik Alakare Mikko Innanen Jukka Jääskeläinen Petri Virkki Tommi Björkskog Marco Rämö Kristian Koskinen Janne Paso Jukka Andersson Jaakko Kinnunen Miika Brännbacka Ronny Uotinen Eero Ahokanto Antti Kivinen Mika Rein Jani Oksman Jyrki Mikkola Valtteri Wahe Jussi Mäcklin Jani Halme Kimmo Eriksson Patrik Rintala Janne Heikkilä Mikko Sallinen Antti Sirkka Juha Vuola Lasse Smulter Kaj Finnilä Janne Lähteenmäki Ari Lehtinen Kalle Voutilainen Matti Järventausta Tommi Suhonen Petri Lesch Petteri

9 6 8 8 5 7 6 10 9 5 4 7 6 8 4 5 11 8 8 7 10 5 8 10 11 12 10 9 6 4 13 12 7 4 11 4 8 8 7 7 10 10 6 5 3 7 6 6 8 6 3 5 4 4 8 6 5 4 10 9 4 11 9 6

65 65 64 64 64 63 61 62 62 62 62 60 55 59 48 53 57 54 57 57 56 56 55 54 51 52 52 52 52 52 51 51 50 42 49 49 48 48 48 48 45 45 45 45 40 44 44 44 43 43 43 42 42 42 41 41 41 41 40 40 40 39 39 39

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 4 0 9 4 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

65 65 64 64 64 63 62 62 62 62 62 60 59 59 57 57 57 57 57 57 56 56 55 54 53 52 52 52 52 52 51 51 50 49 49 49 48 48 48 48 45 45 45 45 44 44 44 44 43 43 43 42 42 42 41 41 41 41 40 40 40 39 39 39

131

Liimatainen Miikka Plosila Petteri Backman Ralf Soini Lauri Backman Kimmo Siitonen Pertti Lahtinen Arttu Kärkkäinen Anssi Saari Oskari Suonpää Tommi Suominen Jukka Lampinen Reijo Snellman Henrik Saikkonen Rami Aaltonen Mika Vallivaara Johannes Penttilä Jani Fordell Tero Pietarinen Jyri Pitkänen Panu Lehikoinen Petri Linnanketo Kari Järvinen Matti Kankkunen Timo Stranden Teemu Kuusilehto Marko Ahtiainen Taneli Myllykangas Miikka Viitanen Joni Kukkonen Sami Aho Pasi Riihimäki Tommi Perovuo Tomas Laakkonen Jouni Väänänen Petteri Parviainen Jukka Schuravleff Jan Kokkonen Hannu Sikiö Mikko Paananen Tuomas Hoikka Esa Filppu Jyrki Aholaita Petri Holopainen Ali Leistiö Jussi Aho Janne Ittonen Kim Bogdanoff Mika Karttunen Janne Rask Raimo Immonen Jukka Sarpola Jukka Rantala Markku Parviainen Iiro Kämäräinen Petri Majander Göran Telemäki Timo Eloranta Olli Hermanson Olav Kervinen Timo Auremaa Tomi Lappalainen Sami Liljelund John Partanen Aleksi Tilli Kimmo Meskanen Pekka

132

5 5 4 3 9 7 4 5 7 5 11 7 3 5 7 7 5 7 3 3 5 5 4 4 4 3 2 10 8 5 3 8 4 4 3 6 5 4 2 4 2 5 3 3 3 2 6 3 3 3 2 2 1 5 2 2 4 3 2 7 3 2 2 2 2 5

39 39 39 39 38 37 37 36 35 35 34 34 34 33 32 32 32 31 31 31 30 30 30 30 30 30 30 29 29 29 28 27 26 25 25 24 24 24 24 23 23 22 22 22 22 22 21 21 21 21 21 21 21 20 20 20 18 18 18 17 17 17 17 17 17 16

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

39 39 39 39 38 37 37 36 35 35 34 34 34 33 32 32 32 31 31 31 30 30 30 30 30 30 30 29 29 29 28 27 26 25 25 24 24 24 24 23 23 22 22 22 22 22 21 21 21 21 21 21 21 20 20 20 18 18 18 17 17 17 17 17 17 16

Hyypiä Tommi Kauria Jyri King Esa Rintala Valtteri Kostamo Jukka Hietamies Antti Rintala Jarno Vinha Juha Iitiä Jarkko Karjalainen Kari Tikkinen Kari Hellsten Atte Jauhiainen Markus Karjalainen Olli Riihenperä Petri Riihimäki Olli Juvonen Olli Poikolainen Reijo Nevala Aarto Leppänen Juhani Laitinen Jarkko Saastamoinen Mika Ikäläinen Janne Leskinen Janne Maunuksela Jani Sivenius Mikael Mäkinen Olli Varis Hannu Kivi Jukka-Pekka Kainulainen Pauli Kovalainen Veikko Liesivesi Kari Liesivesi Mika Sarkkinen Matti Snell Christian Kirves Juhani Lepola Lasse Timonen Kimmo Eriksson Peter Jansson Anssi Mäkelä Reijo Nissinen Antero Pulkkinen Pasi Anttila Juhani Kilpikoski Marko Heinonen Pete Kontiainen Kimmo Järvinen H Löija Marko Koskela Jukka-Pekka Pajunen Janne Parviainen Juha Pentikäinen Olli Teikari Esa Terho Tommi Valasjoki Antti Käld Torolf Tolsa Toni Habbaba Musse Keltanen Timo Luoma Juho Sipilä Tero Kääriäinen Jouni Sundström Michael Wiklund Niklas Kakkuri Raimo

4 3 3 3 2 3 3 3 2 2 2 3 3 3 3 3 2 2 4 3 1 5 3 3 3 3 2 2 5 3 3 3 3 3 3 2 2 2 1 1 1 1 1 5 4 3 2 1 5 4 2 2 2 2 2 2 1 1 3 3 2 2 1 1 1 5

16 16 16 16 16 15 15 15 15 15 15 14 14 14 14 14 14 14 13 13 13 12 12 12 12 12 12 12 11 11 11 11 11 11 11 11 11 11 11 11 11 11 11 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 7

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

16 16 16 16 16 15 15 15 15 15 15 14 14 14 14 14 14 14 13 13 13 12 12 12 12 12 12 12 11 11 11 11 11 11 11 11 11 11 11 11 11 11 11 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 7

133

Pruiksma Tom Kiintola Jarno Määttä Ville Nuutinen Timo Spala Ondrej Tilander Pasi Virtanen Veijo Kainulainen Mikko Koski Olli Lamminsalo Esa Mäki Jarno Witick Carl Fordell Timo Reinsaari Tommi Ailisto Jussi Berg Stefan Kyyhkynen Esko Mukkala Pekka Tuominen Jan Valtanen Teppo Vuorinen Petri Rantala Jarkko Räsänen Mika Tiili Arto Viita Ossi Virtanen Marko Autio Ville Järvinen Pertti Korhonen Timo Laakso Jussi Lahtela Toni Moilanen Juho Remes Lars Syrjänen Sami Ajalin Teemu Erkkilä Ari Hietala Timo Länsiharju Ari Tuomisto Eero Heiska Antti Keto Santtu Laurila Joonas Rissanen Rasmus Saramo Jussi Takalo Janne Väätäinen Mika Hannuksela Jarkko Kallionsivu Markus Koret Ville Malmi Jani Panula Jussi Pylkäs Tuomo Rajala Mikko Sarasmaa Matti Sjösten Pentti Koskinen Jari Anttila Jari-Petri Hietamäki Antero Kaivola Mikko Kapiainen Hanna Korhonen Veli-Pekka Koskenmäki Kari Lehtola Miika Paloluoma Pasi Pirhonen Veikko Pirskanen Pasi

134

3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3

Rauvola Antti Skog Stig Vainikka Pasi Mäkelä Ville Rantanen Jani Taivalantti Jani Boman Stefan Granlund Bo Heikkinen Tero Helin Jan-Markus Honkamäki Jyrki Huttunen Samuli Ihalainen Marko Julin Jaakko Lahikainen Marko Liljeström Erik Markkanen Seppo Mattson Jussi Niskanen Petteri Raatikainen Kai Rantasila Karri Tuomainen Ossi Wehinger Corina Zurbuchen Sandra Björklöf Fredrik Burek Bartosz Czarnecki Wojciech Flinkman Mervi Haapasalo Sari Hirvonen Pasi Jaakola Olli-Pekka Kantola Jaakko Kantola Sebastian Kettunen Juha Kiiski Timo Koskela Klaus Kuussaari Karo Kärkkäinen Minna Kääriäinen Jani Lammi Pasi Luukkonen Heikki Mattson Mikael Maunula Juha Paasi Mika Ruuskanen Tero Straka Linda Suorinen Petri Söderman Ann-Louis Talvinen Marko Tervo Jukka Tiitinen Pasi Vilhunen Jukka Vuorenmaa Misa Väänänen Harri Ylönen Jorma Yhteensä

1 1 1 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 12343

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 238

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 28

3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 12609

135

pohjolavakuutus.fi

Muistatko kun teit rohkean ratkaisun, vaikka jännittikin?

Kaiken voi korvata. Paitsi elämän. 136

Muut valtakunnalliset sarjat A-poikien SM-sarja Sarjataulukko Joukkue

O

V

JV

JH

H

TM

PM

ME

P

1.

TPS

10

8

0

1

1

66

-

45

21

25

2.

Classic

11

7

1

0

3

75

-

52

23

23

3.

SPV

10

5

2

0

3

78

-

53

25

19

4.

Nokian KrP

11

6

0

0

5

70

-

62

8

18

5.

Oilers

10

6

0

0

4

77

-

70

7

18

6.

Indians

10

5

1

0

4

56

-

57

-1

17

7.

Hawks

10

4

2

1

3

71

-

71

0

17

8.

Tiikerit

9

4

1

1

3

73

-

65

8

15

9.

Happee

10

2

1

3

4

61

-

70

-9

11

10.

LASB

10

1

2

2

5

52

-

72

-20

9

11.

EräViikingit

10

2

0

2

6

60

-

71

-11

8

12.

Steelers

11

0

1

1

9

51

-

102

-51

3

Otteluohjelma Ottelu 10229 10230 10231 10232 10233 10234 10235 10236 10237 10238 10239 10240 10242 10241 10243 10244 10246 10247 10248 10249 10250 10251 10252 10253 10254 10255 10256 10257 10258 10259 10260 10261 10262 10263 10264 10265 10266 10267 10268 10269 10270 10271 10272 10273 10274 10275 10276 10277 10278 10279 10280 10281 10282 10283 10284 10285 10286 10287 10288 10289 26494

Päivä 23.09.2020 25.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 30.09.2020 02.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 13.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 28.10.2020 29.10.2020 29.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 02.11.2020 07.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 09.11.2020 11.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 15.11.2020 17.11.2020 17.11.2020 18.11.2020 21.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 27.11.2020 27.11.2020 28.11.2020

Aika 19:30 18:30 14:00 15:30 15:30 17:00 18:30 19:00 13:00 14:30 17:00 17:30 15:30 17:30 18:00 18:30 19:00 14:00 14:00 14:30 15:15 17:30 18:30 19:00 19:00 19:00 14:00 15:30 18:30 14:30 15:00 18:30 18:30 18:30 18:30 14:00 14:30 15:00 15:00 17:00 18:30 19:00 14:30 15:00 15:30 17:00 18:30 12:00 18:30 19:00 18:30 18:30 13:00 14:00 14:30 15:30 17:00 17:00 19:00 19:00 18:00

Paikka Palokan koulukeskus 1 AC Myllypuro 2 Kupittaan ph 1 Tapiolan UH 1 Tampere Areena 1 Heinis-halli 1 Mosahalli 1 Raholan lk 1 Seinäjoen Urheilutalo 1 Kupittaan ph 1 Tikkurilan UT 1 Loimua Areena 1 Tampere Areena 1 Tapiolan UH 1 Raholan lk 1 Leaf-Areena 1 Heinis-halli 1 AC Myllypuro 2 Tikkurilan UT 1 Tapiolan UH 1 Palokan koulukeskus 1 Loimua Areena 1 Seinäjoen Urheilutalo 1 Tikkurilan UT 1 Heinis-halli 1 Raholan lk 1 Vihdin Campus 1 Qmax Arena Nurmo 1 Palokan koulukeskus 1 Tapiolan UH 1 Iittala-halli 1 AC Myllypuro 2 Leaf-Areena 1 Spiral-halli 1 Mosahalli 1 AC Myllypuro 2 Tapiolan UH 1 Seinäjoen Urheilutalo 1 Raholan lk 1 Heinis-halli 1 Spiral-halli 1 Tikkurilan UT 1 Tapiolan UH 1 Iittala-halli 1 Qmax Arena Nurmo 1 Heinis-halli 1 Palokan koulukeskus 1 Palokan koulukeskus 1 AC Myllypuro 2 Raholan lk 1 Mosahalli 1 Leaf-Areena 1 Tapiolan UH 1 AC Myllypuro 2 Loimua Areena 1 Spiral-halli 1 Mosahalli 1 Tikkurilan UT 1 Esport Areena 8 Heinis-halli 1 Raholan lk 1

Koti Happee Hawks TPS Indians Classic LASB EräViikingit Nokian KrP SPV TPS Tiikerit Steelers Classic Indians Nokian KrP TPS LASB Hawks Tiikerit Oilers Happee Steelers SPV Tiikerit LASB Nokian KrP Indians SPV Happee Indians Steelers Hawks TPS Classic EräViikingit Hawks Oilers SPV Nokian KrP LASB Classic Tiikerit Indians Steelers SPV LASB Happee Happee Hawks Nokian KrP EräViikingit TPS Indians Hawks Steelers Classic EräViikingit Tiikerit Oilers LASB Nokian KrP

-

Vieras Nokian KrP EräViikingit Oilers Steelers Tiikerit SPV Classic LASB Happee Indians Hawks Oilers Hawks Oilers SPV Steelers Happee LASB Indians Nokian KrP TPS Classic EräViikingit Steelers EräViikingit TPS Classic Hawks Oilers LASB SPV Nokian KrP Tiikerit Oilers Happee Happee Tiikerit Indians EräViikingit Steelers TPS Nokian KrP Hawks EräViikingit Oilers TPS Classic Tiikerit Steelers Classic Indians SPV Nokian KrP Oilers Happee SPV TPS LASB EräViikingit Classic Steelers

Tulos 6-3 4-3 VL 8-5 8-6 12-7 4-5 JA 7-10 9-5 15-8 10-3 2-5 4-10 4-7 6-3 8-6 11-7 7-5 7-8 JA 7-3 10-7 2-3 1-10 9-5 12-3 3-11 4-5 5-6 13-6 7-10 6-5 5-11 11-8 6-9 9-4 3-6 6-5 JA 8-7 3-4 6-5 3-2 VL 3-6 10-9 12-8 10-11 8-5 2-6 5-6 VL 10-9 VL 8-4 1-0 5-6 VL 4-5 JA 3-4 9-12 8-7 VL 4-3 5-7 10-9 VL 10-5 6-11 11-1

137

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88.

138

Nimi

Joukkue

O

M

S

P

+

-

+

2

5

10

20

25

RM

YV

AV

RL

RL0

Silvonen Jesper Kallio Emil Tenho Oskari Minkkinen Matti Helin Niilo Koskinen Juho Tammiranta Aaro Wikström Roope Haveri Elmeri Salokangas Tiitus Hiltunen Veeti Laitila Alpo Kotka Timi Molkka Valtteri Heinäharju Samu Tenhonen Benjamin Korhonen Santeri Pernu Valtteri Karjanlahti Eemeli Lindgren Aleksi Ilmivalta Topias Pasanen Rasmus Skand Felix Ojala Tuomas Laitinen Leevi Ragovskis Janis Lahtinen Joel Heinonen Valtteri Roponen Eetu Tiri Oliver Hanhisalo Viljami Hietaranta Ville Savolainen Sami Knuutila Nuutti Nyberg Andreas Larte Joona Kilpi Otto Pohjanmaa Aaro Valajärvi Veeti Rodas Joel Seppälä Vertti Kuronen Joona Siira Elias Hiltunen Aleksi Koskinen Valtteri Ollikainen Aaro Laakso Kalle Salokangas Julius Laaksonen Luukas Korkki Veeti Turunen Tommi Salavamäki Otto Strömmer Pepe Latvala Miika Suutari Ville Kanerva Aleksi Auvinen Jasper Karjanlahti Eero Vähäkangas Asser Tynkkynen Lauri Saukkonen Miikka Kortetmaa Juuso Havlas Matej Juuti Jasper Siekkinen Kaapo Niemelä Oliver Halonen Tapio Vänttinen Oliver Repo Juho Jokela Ville Pylväläinen Arttu Saarinen Julius Sebek Patrik Haataja Elias Tenhonen Daniel Estovirta Tomas Jokela Olli Lehtimäki Roni Tainio James Puntonen Paul Uusi-Laitila Santeri Haukkala Konsta Stenberg Henri Koivisto Aatu Kartano Aleksi Tuormaa Tino Leppävuori Vertti Dahlström Teemu

Oilers Tiikerit Nokian KrP Happee Classic TPS SPV Nokian KrP SPV LASB Steelers Classic LASB Classic Happee EräViikingit Steelers Happee SPV Tiikerit Oilers Indians Hawks TPS Tiikerit LASB Classic Oilers Hawks Hawks Oilers Classic Nokian KrP TPS Hawks Oilers Classic Hawks Tiikerit Oilers Happee Hawks Nokian KrP Steelers TPS TPS Tiikerit LASB Oilers Nokian KrP Classic Happee Indians SPV LASB Hawks Indians SPV Tiikerit Nokian KrP Indians Classic EräViikingit Oilers Happee TPS Tiikerit Classic SPV EräViikingit Happee TPS EräViikingit Oilers EräViikingit Nokian KrP Oilers Tiikerit EräViikingit Hawks SPV SPV LASB TPS Steelers Steelers EräViikingit Hawks

9 8 11 9 11 10 8 10 10 9 11 9 10 10 8 9 11 10 10 9 10 10 10 8 9 6 11 9 9 10 9 11 9 10 9 9 10 10 9 10 10 10 11 7 10 9 6 10 10 11 10 10 10 9 10 9 7 10 9 11 10 10 4 3 5 10 7 10 3 7 9 10 6 8 9 7 7 9 9 6 9 3 6 7 9 10 9 10

18 13 20 13 17 13 13 10 11 10 9 6 12 11 10 10 8 7 7 5 5 4 9 8 7 3 3 9 8 8 7 7 6 6 5 4 2 8 7 6 5 5 5 3 3 9 6 6 6 6 5 4 4 3 3 2 9 6 5 5 4 4 3 7 6 6 5 5 4 4 4 4 3 3 3 2 1 7 7 6 6 5 4 4 4 4 3 3

16 19 4 9 4 8 7 10 8 9 8 11 4 5 6 5 6 7 7 9 9 10 4 5 6 10 10 3 4 4 5 5 6 6 7 8 10 3 4 5 6 6 6 8 8 1 4 4 4 4 5 6 6 7 7 8 0 3 4 4 5 5 6 1 2 2 3 3 4 4 4 4 5 5 5 6 7 0 0 1 1 2 3 3 3 3 4 4

34 32 24 22 21 21 20 20 19 19 17 17 16 16 16 15 14 14 14 14 14 14 13 13 13 13 13 12 12 12 12 12 12 12 12 12 12 11 11 11 11 11 11 11 11 10 10 10 10 10 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7

1 0 2 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+1 0 +2 +1 0 +1 0 0 0 0 0 +1 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0

1 1 0 2 0 1 2 3 0 3 2 1 2 1 1 1 0 0 2 0 3 3 1 0 2 1 2 0 1 3 1 2 2 2 0 2 0 5 0 1 0 2 3 0 1 2 2 0 1 3 2 1 1 2 2 0 1 3 1 0 0 1 0 1 2 1 0 0 0 1 0 4 3 1 2 1 0 1 0 1 1 1 0 1 3 1 2 1

0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 0 4 25 2 9 11 0 6 4 2 4 2 2 2 0 0 9 0 6 6 2 0 4 2 4 0 2 6 2 4 4 4 0 4 0 10 0 2 0 4 6 0 2 4 4 0 2 6 4 12 2 4 29 0 2 6 2 0 0 2 5 2 4 2 0 0 0 2 0 8 6 2 4 2 0 2 0 2 2 2 0 2 6 2 4 2

3 1 4 0 5 3 2 2 1 2 0 0 1 3 3 4 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 4 0 0 2 0 0 1 0 2 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 2 1 0 3 0 2 0 0 1 2 3 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 0 2 0 2 0 1 2 1 1 0 1 0 2 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 2 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179.

Kuutsa Eero Hakanen Riku Ahonen Jimi Luhtala Aatu Huolman Luukas Tikkanen Arttu Jäppinen Amos Kinnari Hugo Kolunkulma Teemu Karkulowski Emil Lamminpohja Valtteri Rissanen Aarne Jyrkiäinen Matti Rantanen Jiri Hakamäki Joona Majer Petr Santanen Mikko Hemerka Adam Vuorela Veeti Puncochar Lukas Hanhisalo Aleksis Vilenius Otto Iso-Greggilä Eemeli Vähäsoini Jukka Pohto Nico-Ville Tapio Ohto Paldanius Akseli Kortetmäki Daniel Kauppinen Pyry Mikkola Veeti Laiti Niko Haltia Henri Koivuneva Leon nyman Jami Selänne Joonas Säppi Joona Lund Joakim Kimpanpää Miika Nyman Elias Söderlund Oskari Virtanen Jasper Huppunen Jesse-Samuli Mäkinen Nico Junkkari Jonatan Haavisto Aapo Talkio Aleksi Allinniemi Aaro Sikiö Mio Vaskio Oskar Lehto Julius Valkama Joona Kaasinen Jere Roimela Setti Toivanen Nicklas Eklund Alex Lautala Vili Kekki Vilho Rötsä Eero Vuorinen Lari Rintala Ossi Kolho Samuli Sorri Arttu Ordning Aapo Lakso Teemu Ylander Liinus Helin Eemil Forss Onni Rajala Joona Pere Veikko Järnfors Valtteri Haapaniemi Eero Brander Verneri Valli Juuso Järvinen Rasmus Valliaro Esa Piisilä Oskari Ronni Santeri Huhtakallio Eemeli Hiltunen Tuukka Miettinen Arttu Martin Ethan Auvinen Aaro Markkula Tuomas Kataja-Rahko Sakari Rantala Leevi Rod Sebastian Saraperä Waltteri Ainoa Luka Heikkilä Jeri Kuisma Niklas Hakala Jussi

TPS SPV Happee SPV EräViikingit Hawks Indians Indians Indians LASB Nokian KrP EräViikingit SPV Indians Steelers Indians Nokian KrP EräViikingit Hawks Indians EräViikingit Hawks Classic EräViikingit SPV Nokian KrP Nokian KrP TPS Steelers Hawks Indians Steelers Tiikerit Tiikerit Happee Tiikerit Tiikerit Classic SPV TPS SPV Indians Tiikerit Indians SPV Happee Nokian KrP Happee Oilers LASB Classic TPS Indians EräViikingit EräViikingit Hawks Steelers Classic Nokian KrP Steelers Classic Happee Steelers SPV Hawks Indians Indians SPV Indians Tiikerit SPV TPS TPS Steelers TPS Indians Nokian KrP Classic LASB Tiikerit Oilers Nokian KrP Oilers EräViikingit EräViikingit SPV Tiikerit EräViikingit SPV Tiikerit Oilers

10 3 9 6 3 3 7 9 10 10 11 6 9 10 11 2 7 4 9 4 9 10 10 10 6 10 10 10 3 9 1 5 8 9 9 9 2 8 8 9 10 2 4 9 10 10 11 10 1 1 5 7 9 2 3 3 6 6 8 8 9 9 2 3 5 5 7 8 8 9 9 9 10 10 10 10 11 5 7 7 7 8 1 2 2 4 8 2 2 3 3

3 2 2 5 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 2 2 1 1 3 3 3 3 3 2 2 2 2 4 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1

4 5 5 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 4 4 5 5 2 2 2 2 2 3 3 3 3 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 4 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1

7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 3 0 0 0 1 1 1 2 2 2 2 4 0 0 1 0 3 0 0 0 0 2 0 0 0 1 2 1 1 1 0 1 0 1 0 1 0 0 1 0 0 1 0 0 2 1 0 1 1 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 2 2 1 2 4 2 0 0 0 1 2 1 0 0 0 1 1 1 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 6 0 0 0 2 2 2 4 4 4 4 8 0 0 2 0 6 0 0 0 0 4 0 0 0 2 4 2 2 2 0 2 0 2 0 2 0 0 2 0 0 2 0 0 4 2 0 2 2 0 4 0 0 0 0 0 0 2 0 2 2 0 0 0 0 0 0 2 4 4 2 4 8 4 0 0 0 2 4 2 0 0 0 2 2 2 0 2 0

0 0 1 0 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 2 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

139

180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199. 200. 201. 202. 203. 204. 205. 206. 207. 208. 209. 210. 211. 212. 213. 214. 215. 216. 217. 218. 219. 220. 221. 222. 223. 224. 225. 226. 227. 228. 229. 230. 231. 232. 233. 234. 235. 236. 237. 238. 239. 240. 241. 242. 243. 244. 245. 246. 247. 248. 249. 250. 251. 252. 253. 254. 255. 256. 257. 258. 259. 260. 261. 262. 263. 264. 265. 266. 267. 268. 269. 270.

140

Raappana Atte Vihervaara Vihtori Rehn Nico Luokkanen Eero Tuominen Matias Leinonen Matias Juutilainen Julius Pursio Rasmus Keränen Jooa Santala Tuomas Auvinen Iikka Auvinen Atte Toivonen Peetu Jokinen Arttu Takala Jose Salmi Markus Naskali Aatu Roth Anton Hynninen Matias Viitanen Joonas Jokinen Jimi Uusitalo Tuukka Kolari Eemeli Lehtonen Niklas Manninen Eetu Kerola Jacob Munne Henry Hytönen Tuukka Lirkki Atte Hellsten Emppu Halmetoja Tomi Nurminen Timy Eronen Aaro Myöhänen Rasmus Valkonen Joel Palojärvi Mikko Korkatti Jens Mattila Jere Vuoristo Santtu Puroaho Aleksi Räsänen Juho Koto Aapo Varjokumpu Juuso Ikonen Tuomas Hartikainen Axel Hietanen Eevertti Tuomas Julius Mattila Toivo Vojtisek Michal Auvinen Otso Korhonen Saku Saarinen Justus Leino Gabriel Nykänen Kasperi Kontulainen Saku Pekkinen Vilppo Hakonen Toni Naukkarinen Aleksi Hedman Axel Pirhonen Elias Laine Valtteri Rautasalo Jere Levola Daniel Jaakonsaari Jukka Ylikojola Mikko Kauneela Timi Fälden Oskari Alatalo Pieti Rilla Otto Rannanjärvi Jaakko Krasi Marek Hjelm Mikael Suominen Marius Andersson Robin Sjöblom Mikael Vesterinen Waltteri Bäcklund Joonas Mankinen Arttu Lehtonen Joonas Lehtinen Jami Niemi Kasper Juupajärvi Joonas Rantala Juho Poukka Reko Nykänen Niklas Painilainen Rasmus Ojala Touko Kivistö Niilo Molarius Antti Siiranen Topias Leinonen Tommi

LASB Steelers Hawks Happee LASB LASB LASB Oilers Hawks Nokian KrP Steelers Hawks TPS Tiikerit Steelers EräViikingit Nokian KrP Nokian KrP Oilers Steelers Classic Oilers Oilers LASB Indians EräViikingit LASB Steelers Steelers Indians Happee EräViikingit Oilers EräViikingit Happee Classic Steelers Nokian KrP EräViikingit SPV EräViikingit Happee TPS Hawks Happee Steelers Tiikerit Oilers EräViikingit Classic Classic Steelers TPS Tiikerit EräViikingit Oilers EräViikingit SPV Oilers EräViikingit Happee Oilers Classic Steelers Tiikerit Tiikerit TPS Steelers Steelers EräViikingit EräViikingit Oilers TPS EräViikingit Oilers TPS Oilers TPS Nokian KrP TPS Tiikerit SPV LASB Tiikerit Tiikerit Steelers EräViikingit LASB Oilers Classic Indians

6 7 10 10 10 10 10 2 3 5 8 9 9 9 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 4 4 5 6 6 7 8 9 10 10 10 11 11 1 1 1 2 2 4 4 5 5 6 6 6 7 8 8 8 9 9 9 10 10 10 10 10 10 11 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2

1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 4 0 4 0 0 0 1 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 2 4 1 0 0 1 2 1 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 3 0 0 0 0 1 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 8 0 8 0 0 0 2 0 2 2 2 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 2 25 0 4 18 2 0 0 2 4 2 2 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 6 0 0 0 0 2 0 4 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

271. 272. 273. 274. 275. 276. 277. 278. 279. 280. 281. 282. 283. 284. 285. 286. 287. 288. 289. 290. 291. 292. 293. 294. 295. 296. 297. 298. 299. 300. 301. 302. 303. 304. 305. 306. 307. 308. 309. 310. 311. 312. 313. 314. 315. 316. 317. 318. 319. 320. 321. 322. 323. 324. 325. 326. 327. 328. 329. 330. 331. 332. 333. 334. 335. 336. 337. 338. 339. 340. 341. 342. 343. 344. 345. 346. 347. 348. 349. 350. 351. 352. 353. 354. 355. 356. 357.

Haapala Otto Paananen Joel Timonen Aarni sirkka Joonatan Sorja Elias Iivonen Teemu Lunnas Miska Hellsten Rasmus Peltoniemi Veeti Männistö Max Sillanpää Oskar Saariniemi Sebastian Wiedmer Oliver Toiviainen Tomi Alm Sebastian Noronen Oskari Nurmikolu Aleksi Romi Daniel Pietinen Matias Salovaara Atte Kantola Karo Silvan Sami Sulander Jere Sassi Arttu Lappalainen Aleksi Salonen Joni Rinne Miika Mäkelä Atte Varjonen Lauri Niemistö Severi Puska Jonas Niemelä Eetu Salminen Aleksi Ollikainen Mikael Aalto Niklas Erikoinen Eetu Anson Elias Tuomainen Elmeri Janhunen Juuso Törmä Topias Suni Weeti Talvitie Markus Simola Eetu Karhu Mikael Sirola Aku Backberg Emil Vormisto Petteri Eloranta Eetu Kiukkonen Mikael Rantala Miro Talasma Topias Aaltokallio Miika Laurila Ano Avelin Niclas Anttila Markus Fougstedt Tom Isomäki Alex Palojoki Jasper Hyvönen Eetu Wuorenjuuri Toni Koskela Aleksi Jääskeläinen Patrik Korhola Toni Haarala Ilmari Määttänen Matias Honko Valtteri Wegelius Lauri Forsbom Julius Kyllinen Miro Hyvönen Roope Lehti Konsta Mäkimarttunen Saku Ainola Aki Hiltunen Roope Lehtimäki Tommi Kirjonen Samu Paljakka Anton Laakso Elmeri Kalliokoski Jere Tinnilä Iiro Sainio Jimi Jokisalo Juuso Soininen Joakim Toivonen Jussi Lahti Leevi Paavola Väinö-Valtteri Saarinen Miki

SPV Happee Oilers Indians Classic EräViikingit Tiikerit Oilers Classic Indians Classic Nokian KrP TPS Hawks Hawks Happee Nokian KrP EräViikingit LASB Hawks LASB Classic LASB Indians Steelers Nokian KrP LASB SPV Steelers SPV SPV Oilers Happee Nokian KrP Classic SPV Nokian KrP Steelers Steelers Nokian KrP EräViikingit Classic Happee LASB LASB Hawks LASB Steelers Classic SPV Indians Happee Steelers Nokian KrP Indians Oilers Hawks Classic LASB Hawks SPV Steelers Hawks Tiikerit Oilers SPV Tiikerit Indians Steelers TPS Happee Nokian KrP LASB EräViikingit EräViikingit Oilers Hawks TPS Steelers LASB LASB Indians Happee LASB Steelers Nokian KrP Nokian KrP

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 7 7 7 7 7 7 7 7 8 8 8 8 8 8 8 9 9 9 9 9 9 9 9 10 10 10 10 10 10 10 10 10 10 11 11 11

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 0 0 0 0 0 0 1 4 1 0 1 0 3 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 2 0 0 0 0 0 0 2 8 2 0 2 0 6 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

141

A-poikien 1. divisioona Sarjataulukko Joukkue

O

V

JV

JH

H

TM

PM

ME

P

1.

OLS

13

11

0

0

2

124

-

60

64

33

2.

Karhut

7

7

0

0

0

82

-

41

41

21

3.

LNM

11

6

1

0

4

85

-

93

-8

20

4.

SaiPa

12

6

0

0

6

103

-

82

21

18

5.

M-Team

9

5

1

0

3

57

-

59

-2

17

6.

Koovee

10

5

0

1

4

100

-

87

13

16

7.

NJ

11

4

0

1

6

84

-

109

-25

13

8.

SBS Wirmo

8

4

0

0

4

56

-

64

-8

12

9.

Loviisan Tor

8

4

0

0

4

35

-

48

-13

12

10.

Josba

11

4

0

0

7

64

-

84

-20

12

11.

O2-Jyväskylä

11

1

0

0

10

52

-

86

-34

3

12.

GrIFK

7

0

0

0

7

39

-

68

-29

0

Otteluohjelma Ottelu 16515 16516 16517 16518 16519 16520 16522 16523 16524 16525 16527 16528 16529 16531 16532 16533 16534 16538 16535 16536 16537 16539 16540 16541 16542 16543 16544 16545 16546 16547 16548 16549 16550 16551 16552 16553 16554 16555 16556 16557 16558 16559 16560 16561 16562 16563 16564 16565 16566 16567 16568 16583 16587 16611 16617 16605 16603 16623 16585

142

Päivä 23.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 10.10.2020 17.10.2020 18.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 27.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 01.11.2020 03.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 21.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 24.01.2021 24.01.2021 30.01.2021 31.01.2021 06.02.2021 07.02.2021 20.02.2021 21.02.2021

Aika 18:30 15:30 15:30 15:00 18:00 12:00 14:30 15:30 18:00 13:00 17:00 18:30 17:00 17:00 14:00 12:30 15:30 14:00 15:00 15:00 15:00 15:30 19:30 12:00 12:00 18:00 16:30 19:00 14:00 15:00 15:00 15:30 12:00 15:00 17:00 17:00 17:30 18:00 15:00 15:30 17:00 18:30 18:30 15:00 15:30 16:30 18:30 19:00 16:00 15:00 15:00 12:00 14:30 15:00 17:00 18:00 15:00 15:00 15:00

Paikka Liikuntahalli Liminka 1 AC Ruskeasuo 4 Liikuntakeskus Areena 1 Nurmon Liikuntahalli 1 AutoCenter Areena 1 Palokan koulukeskus 1 Liikuntahalli Liminka 1 AC Ruskeasuo 4 HaNi-halli 1 Nallisport 1 HaNi-halli 1 AC Ruskeasuo 4 Nallisport 1 Porin UT 1 Porin UT 1 Joensuu Areena 4 Liikuntakeskus Areena 1 Joensuu Areena 4 Kauniaisten PH 1 Porin UT 1 Agricolahalli 1 Joutsenohalli 1 Liikuntakeskus Buugi 1 Agricolahalli 1 Qmax Arena Nurmo 1 HaNi-halli 1 Ideapark Bläk Boks 1 Loviisan LH 1 Liikuntahalli Liminka 1 Nallisport 1 Rantakylän uh 1 Liikuntakeskus Areena 1 Kastelli 1 Rantakylän uh 1 Liikuntahalli Liminka 1 Agricolahalli 1 Liikuntakeskus Areena 1 Ideapark Bläk Boks 1 Nurmon Liikuntahalli 1 AC Ruskeasuo 4 Sport Forum 1 Ideapark Bläk Boks 1 Stars Arena 1 Kauniaisten PH 1 AC Ruskeasuo 4 Qmax Arena Nurmo 1 Liikuntakeskus Buugi 1 HaNi-halli 1 Joensuu Areena 4 Joensuu Areena 4 Loviisan LH 1 Palokan koulukeskus 1 Kastelli 1 Nurmon Liikuntahalli 1 Qmax Arena Nurmo 1 Kastelli 1 Liikuntahalli Liminka 1 Palokan koulukeskus 1 Joensuu Areena 4

Koti LNM M-Team SaiPa NJ Koovee O2-Jyväskylä LNM M-Team SBS Wirmo OLS SBS Wirmo M-Team OLS Karhut Karhut Josba SaiPa Josba GrIFK Karhut Loviisan Tor SaiPa O2-Jyväskylä Loviisan Tor NJ SBS Wirmo Koovee Loviisan Tor LNM OLS Josba SaiPa OLS Josba LNM Loviisan Tor SaiPa Koovee NJ M-Team O2-Jyväskylä Koovee GrIFK GrIFK M-Team NJ O2-Jyväskylä SBS Wirmo Josba Josba Loviisan Tor O2-Jyväskylä OLS NJ NJ OLS LNM O2-Jyväskylä Josba

-

Vieras OLS GrIFK Josba O2-Jyväskylä Loviisan Tor Karhut Koovee Josba NJ Koovee O2-Jyväskylä SaiPa Loviisan Tor SBS Wirmo GrIFK OLS LNM LNM SBS Wirmo M-Team NJ OLS Koovee O2-Jyväskylä Koovee M-Team M-Team GrIFK O2-Jyväskylä NJ Karhut SBS Wirmo O2-Jyväskylä SBS Wirmo NJ M-Team Karhut GrIFK SaiPa LNM Josba Karhut OLS LNM OLS Josba SaiPa Koovee Loviisan Tor Koovee SaiPa NJ LNM OLS LNM SaiPa SaiPa OLS SaiPa

Tulos 9-8 8-6 19-6 7-6 13-2 5-11 8-13 7-4 11-6 9-7 8-5 5-13 3-1 9-4 13-5 4-13 15-9 4-8 7-8 12-4 11-8 4-5 8-10 4-3 9-14 3-9 7-8 VL 6-4 4-3 14-8 7-11 13-7 11-2 5-4 8-7 VL 4-2 4-9 9-6 9-6 6-4 5-4 12-17 1-12 10-12 8-6 8-5 4-8 11-10 8-1 9-5 6-7 9-10 13-5 4-15 8-10 6-5 8-6 2-9 8-3

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87.

Nimi Ahola Juuso Äijälä Eemil Kallela Eetu Hannuksela Juho Manninen Eetu Tommila Aatu Nauska Samu Elonen Olli Ruukki Eetu Kuivamäki Jesse Lehtisalo Kalle Forsman Pyry Kilpeläinen Aapo Ojala Niko Sainio Valtteri Salmensaari Patrik Tielinen Nikke Parkkinen Olli Mäkelä Aapo Kimpanpää Santeri Holkko Oskari Hareja Jere kangas Oskari Tuominen Julius Laine Miro Lämsä Valtteri Nevalainen Eetu Ojanen Teemu Yli-Hakala Mikko Rantakangas Heikki Saari Arttu Pura Jonne Rinnekangas Olli-Matias Leinonen Joonas Turunen Veeti-Valtteri Lundgren Julius fredriksson Tuukka Siponen Santtu Seppälä Juho lill-smeds Jim Vikstedt Antti Huurre Saku Nikkanen Topi Lavikka Aatu Karjula Joona Stenman Patrik Ojanperä Aleksi Lehto Samu Havula Tatu Annila Eetu Juustila Santeri Rantamäki Niklas Parkkonen Teemu Savolainen Oskari Lassila Petteri Sukari Joonas Ojasti Henri Elomaa Juho Keski-Heikkilä Vili Rosenqvist Eetu Arvonen Vilho Rajajärvi Miiko PELTONEN Aaro Miettinen Toni Savela Iiro Uusi-Ranta Aleksi Alivuotila Tomas Heikka Benjamin Rantaniemi Aapo Kuusisto Nestori Vilonen Joona Sinisalo Arttu Paavilainen Väinö-Oskari Aaltonen Jonne Kolari Konsta Virtomaa Hannes Kallio Anssi Torninoja Mikko Virkkunen Rasmus Kaurtola Mino Koski Timi Vänskä Artturi Persyn Felix Vehmas Vertti Kangasniemi Jere Kurronen Otto Pulkkinen Väinö

Joukkue Karhut LNM OLS LNM NJ Karhut OLS M-Team SaiPa M-Team Koovee Loviisan Tor SaiPa Koovee SBS Wirmo O2-Jyväskylä SaiPa OLS Koovee Koovee NJ SBS Wirmo Koovee Karhut SaiPa LNM Josba Koovee NJ O2-Jyväskylä NJ LNM OLS OLS Karhut Karhut Josba Koovee SaiPa Loviisan Tor OLS LNM Koovee SaiPa OLS SaiPa NJ SBS Wirmo Josba Karhut OLS GrIFK SaiPa Koovee Koovee SBS Wirmo SaiPa Koovee NJ Karhut GrIFK M-Team O2-Jyväskylä Josba LNM NJ SBS Wirmo OLS OLS O2-Jyväskylä M-Team SaiPa SaiPa Karhut OLS GrIFK Loviisan Tor LNM Josba O2-Jyväskylä SBS Wirmo Josba OLS OLS OLS OLS O2-Jyväskylä

O 6 11 13 10 11 7 7 9 9 9 9 8 12 6 7 10 12 12 7 10 11 7 10 6 10 9 7 10 11 11 7 8 13 13 7 7 8 6 11 7 6 9 8 6 6 7 8 7 3 4 9 7 12 10 10 8 9 10 11 7 7 9 10 11 2 8 7 11 6 6 9 11 12 2 5 7 7 9 10 11 7 8 12 13 13 5 7

M 18 18 16 14 16 12 15 10 5 17 13 5 10 0 13 12 9 6 10 8 8 7 6 3 11 10 8 8 8 8 7 7 5 4 10 10 8 4 4 11 8 8 6 8 7 7 7 6 3 8 8 7 7 6 5 2 9 7 7 6 6 6 6 5 4 3 7 7 6 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 2 2

S 17 16 15 12 9 12 8 13 18 5 7 14 7 17 3 4 7 10 5 7 7 8 9 12 3 4 6 6 6 6 7 7 9 10 3 3 5 9 9 1 4 4 6 3 4 4 4 5 8 2 2 3 3 4 5 8 0 2 2 3 3 3 3 4 5 6 1 1 2 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 6 6

P 35 34 31 26 25 24 23 23 23 22 20 19 17 17 16 16 16 16 15 15 15 15 15 15 14 14 14 14 14 14 14 14 14 14 13 13 13 13 13 12 12 12 12 11 11 11 11 11 11 10 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8

+ 0 3 0 0 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 +3 0 0 +2 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 3 0 2 0 2 4 1 1 4 1 4 2 0 1 2 4 0 0 3 2 0 2 4 2 0 2 1 1 1 1 6 2 0 3 0 1 0 1 0 1 0 2 4 0 0 5 4 0 0 0 4 1 1 0 0 1 0 0 2 1 0 1 0 2 1 2 1 1 0 1 3 1 1 0 1 2 1 0 1 3 1 1 0 2 0 2 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 6 0 4 0 4 8 2 2 8 2 33 4 0 2 4 8 0 0 6 4 55 4 8 4 0 4 2 2 2 2 12 4 0 6 0 2 0 2 0 2 0 4 8 0 0 10 8 0 0 0 8 2 2 0 0 2 0 0 4 2 0 2 0 4 2 4 2 2 0 7 6 2 2 0 2 14 2 0 2 6 2 2 0 4 0 4 0

YV 4 1 4 2 1 4 4 0 2 2 2 0 2 0 2 1 1 0 1 0 1 1 0 1 3 0 3 0 1 1 0 5 0 1 2 2 2 0 1 2 1 1 1 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 2 1 0 0 0 1 0 2 4 1 2 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0

AV 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 4 1 0 4 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

143

88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178.

144

Luoma Patrik Haudanlampi Tuukka Ruonakangas Riku Veijalainen Miro Tirkkonen Tuomas Luukko Joona Piironen Lauri Taitto Lauri Nurmi Joona Haapamäki Eevert Suonsivu Samuli Hagberg Hugo Kangasniemi Teemu Suominen Eero-Antti Karmanto Rasmus Kalliosaari Tuomas Kankkunen Lukas Mantila Niilo Hyrynkangas Atte Kylänpää Elmo Laakso Vili Pitkänen Janrik Oikarinen Jonni Käenmäki Kalle Huhtala Tuomas Korhonen Tuukka Kimpimäki Matias Vähäsöyrinki Huugo Takula Ville Kuhanen Matti Lähde Mikko Rantanen Matias Saikkonen Arttu Tirkkonen Aleksanteri Hirvonen Joona Nikkinen Oskari Järvi Paavo Saareks Kasimir Vertio Petja Salomies Juuso Ranta Justus Leskelä Tuukka Latosaari Eetu Harinen Simo Mäenpää Matias Larinen Jonne Määttä Juuso Jansa Ville Windia Kadek Niinimaa Tuukka Hakkarainen Roope Pietilä Veeti Äijälä Niklas Vaarala Karri Lind Jasu Teppana Eemeli Taitto Antti Sipi Lauri Utunen Lauri Ojanperä Saska Eklund Oskar Tähkä Roope Hiltunen Niklas Koivula Elias Julkunen Jaakko rautava Vertti Ylikulju Joose Uusnäkki Johannes Hiltunen Topi Virsula Tuukka HYTÖNEN Niko laaksonen Valtteri Rewell Eero Kivelä Ville Toivonen Valtteri Laakso Joona Lindholm Akseli Hautamäki Niilo Aro Konsta Kranni Roni Siponen Sampo Heiska Niko Aunio Miikka Kuvaja Leevi Pakka Eemeli Moilanen Jussi Sillanpää Samu-Eetu Pelkonen Paavo Nissinen Ahti Kainu Leevi Saurila Aleksi

M-Team OLS OLS SaiPa Josba NJ Josba Koovee Koovee Koovee Koovee GrIFK NJ SBS Wirmo M-Team SaiPa GrIFK Loviisan Tor OLS SBS Wirmo NJ Loviisan Tor SBS Wirmo NJ Karhut Josba LNM OLS O2-Jyväskylä GrIFK OLS M-Team O2-Jyväskylä Josba O2-Jyväskylä SaiPa Karhut SaiPa M-Team Josba NJ LNM NJ Josba NJ SBS Wirmo Josba O2-Jyväskylä M-Team LNM Josba OLS LNM LNM SaiPa Loviisan Tor Koovee SaiPa SaiPa NJ GrIFK Josba Karhut LNM M-Team Karhut LNM GrIFK OLS NJ GrIFK Koovee GrIFK OLS SBS Wirmo SBS Wirmo M-Team Koovee Karhut Koovee Josba LNM SBS Wirmo O2-Jyväskylä NJ OLS SBS Wirmo LNM GrIFK Karhut Loviisan Tor

8 3 3 5 11 11 3 10 10 6 9 4 6 8 9 12 7 7 8 8 4 5 8 11 4 7 7 7 11 5 7 7 8 8 11 5 7 7 8 9 9 9 7 11 1 5 8 8 9 10 11 12 1 4 5 8 10 11 12 3 3 3 7 8 9 6 10 3 3 4 5 6 7 7 8 8 9 10 1 2 4 5 7 10 11 2 7 11 2 2 3

2 5 5 4 3 2 6 6 5 4 4 3 3 3 3 3 2 2 2 0 4 4 4 4 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2

6 2 2 3 4 5 0 0 1 2 2 3 3 3 3 3 4 4 4 6 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 4 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0

8 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 1 1 4 1 2 4 1 1 1 0 3 1 1 1 4 0 1 0 3 0 0 1 1 0 1 0 0 2 0 0 0 1 4 4 0 0 3 1 3 2 0 0 0 3 1 1 4 1 0 0 2 0 2 1 0 0 0 0 1 2 0 2 1 2 1 3 0 2 4 1 0 1 0 2 0 0 1 0 1 1 0 1 0 2 0 1 0 0

1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 7 2 2 8 2 4 8 2 2 2 0 6 2 2 2 8 0 2 0 6 0 0 2 2 0 2 0 0 4 0 0 0 2 8 8 0 5 6 2 6 4 0 0 0 6 2 2 8 2 0 0 4 0 4 2 0 0 0 0 2 4 0 4 2 29 2 6 0 4 13 2 0 2 0 4 0 0 2 0 2 2 0 2 0 34 0 2 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 1 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 1 2 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199. 200. 201. 202. 203. 204. 205. 206. 207. 208. 209. 210. 211. 212. 213. 214. 215. 216. 217. 218. 219. 220. 221. 222. 223. 224. 225. 226. 227. 228. 229. 230. 231. 232. 233. 234. 235. 236. 237. 238. 239. 240. 241. 242. 243. 244. 245. 246. 247. 248. 249. 250. 251. 252. 253. 254. 255. 256. 257. 258. 259. 260. 261. 262. 263. 264. 265. 266. 267. 268. 269.

Naakka Fetja Tuominen Kalle sirkka Joonatan Alitupa Eetu Mäkelä Lari-Arvi Lahdenkauppi Kasperi Vikman Olli Hakala Olli Paajanen Lauri Stenholm Roope Heinonen Sebastian Kannel Väinö Virrankari Antti-Jussi Virolainen Topias Salmela Aapo Peltokangas Veeti Rahkola Timo Laurila Nooa Kaukonen Juuso-Pekka Sormunen Alex Träff Oskari Hiironen Leevi Aho Emil Sonkkila Jesse Hirvonen Juuso Yrjölä Veikka Orava Niko Karppinen Eetu Kallio Oskari Hämäläinen Verneri Niemelä Jere Hellén Mico Isolauri Eemil Puntanen Eetu Torvelainen Titus Huppunen Julius-Emil Vaarala Kalle Hirvonen Joonas Koski Matias Okkonen Roope Hallakoski Elmeri Kakko Santeri Lavikka Joel Parkkonen Joel Luntamo Valtteri Ehro Julius Heinonen Santeri Sinkkonen Riku Heikkilä Juho Prinkkilä Hermanni Pirttimaa Valtteri Savilaakso Juuso Tolsa Viljo Loven Sakke Kamula Niko Hokkanen Joona Taipale Väinö Hyttinen Akseli Porttikivi Pietari Soini Jerry Kyhä Antti-Eetu Aaltoseppä Frans Vettervik Jussi Suomalainen Konsta Lahti Joona Marjamäki Erkka Kataja Akseli Koivumäki Jura Hietalahti Leevi Soini Santeri Nyström Oskar Lindström Joel Honkanen Niko Paukku Samu Backman Aappo Sepponen Roni Pokela Matias Honkanen Lassi Eskola Joel Kutilainen Patrik Tervola Antti Kahilaluoma Eino Kaipio Teemu Hakala Henri Hakala Aatos Mäkelä Vili-Pekka Valkama Paavo Porokuokka Juuso Tuomela Eetu Marjakangas Miro Siitonen Patrick

Josba Karhut GrIFK Josba O2-Jyväskylä OLS Loviisan Tor GrIFK GrIFK GrIFK M-Team GrIFK OLS SaiPa O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä NJ SBS Wirmo SaiPa Koovee GrIFK Josba OLS SBS Wirmo O2-Jyväskylä Loviisan Tor Loviisan Tor Loviisan Tor NJ O2-Jyväskylä SaiPa SBS Wirmo SBS Wirmo NJ M-Team SaiPa LNM Josba SBS Wirmo OLS Loviisan Tor SaiPa SaiPa SaiPa Loviisan Tor M-Team Josba SaiPa Loviisan Tor NJ Loviisan Tor LNM GrIFK Karhut OLS M-Team O2-Jyväskylä NJ M-Team SBS Wirmo Karhut SBS Wirmo Karhut SaiPa SBS Wirmo Karhut Karhut Josba NJ Loviisan Tor O2-Jyväskylä M-Team Koovee O2-Jyväskylä LNM NJ NJ Josba Josba Koovee OLS Koovee Karhut SBS Wirmo SBS Wirmo SBS Wirmo O2-Jyväskylä M-Team Karhut Koovee SaiPa

3 4 4 4 2 2 3 4 5 6 7 7 7 8 10 10 10 1 2 3 5 5 6 6 7 7 8 8 10 10 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 5 6 6 7 7 7 7 8 8 9 2 2 2 2 2 3 3 4 4 5 5 6 6 7 7 7 7 8 9 9 9 10 10 11 11 11 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 1 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 3 0 1 0 1 0 0 0 2 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 1 0 0 1 5 2 1 1 2 2 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 2 1 0 0 0 1 1 0 0 1 1 0 4 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 2 0 0 0 0 0 6 0 0 0 0 0 0 6 0 2 0 2 0 0 0 4 2 0 0 0 0 2 5 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 2 0 0 2 10 4 2 2 4 4 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 4 2 0 0 0 2 2 0 0 2 2 0 8 0 2 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

145

270. 271. 272. 273. 274. 275. 276. 277. 278. 279. 280. 281. 282. 283. 284. 285. 286. 287. 288. 289. 290. 291. 292. 293. 294. 295. 296. 297. 298. 299. 300. 301. 302. 303. 304. 305. 306. 307. 308. 309. 310. 311. 312. 313. 314. 315. 316. 317. 318. 319. 320. 321. 322. 323. 324. 325. 326. 327. 328. 329. 330. 331. 332. 333. 334. 335.

146

Kuivalainen Oskari Kolu Antti Kuronen Ville Kurki Eemeli Seppälä Aapo Karjalainen Roni Parkkinen Miko Kettunen Kasper Waris Juho Grönlund Nicolas Heikkala Niklas Malmi Jukka Rantaniemi Iiro Vilén Joonas Nuorala Santtu Vira Juuso Aaltonen Leevi Haapanala Erno Vänttinen Jami Holopainen Jasu Venäläinen Akseli Vaarimo Miko Mättö Sebastian Kulha Julius Mäkelä Jesse Perttu Konsta Niskanen Joel Sollo Mico aho Jussi Raja Jaakko Kälkäjä Jesse Kaiterniemi Karri silvennoinen Joni Vaalto Niko Kettunen Mikko Soini Jimi Välimäki Joel Holm Samuli Torsell Eric Siljander Arttur Raittila Jalmari Ruuskanen Jami Ek Jesper Lostedt Elias Niemelä Pessi STARK Pontus Lommi Urho Tervonen Jonni Koho Oskar Salminen Nuutti Linna Arttu Vepsä Anton Windia Jan Nilsson Otto Mättö Jesse Huovinen Roni Ehro Joonas Lumijärvi Juho Maalo Jetro Metsänoja Roope Huovinen Tuomas Tervo Niko Ahlqvist Jami Rauma Mikko Huhtanen Jarno Panuma Riku

Josba Josba Karhut Koovee SaiPa OLS Josba SaiPa SaiPa GrIFK OLS OLS OLS NJ SaiPa SBS Wirmo Karhut SBS Wirmo Karhut Josba O2-Jyväskylä Loviisan Tor GrIFK O2-Jyväskylä SaiPa NJ Josba SaiPa M-Team M-Team LNM O2-Jyväskylä Josba OLS O2-Jyväskylä SBS Wirmo SBS Wirmo Loviisan Tor GrIFK Loviisan Tor Karhut Josba Loviisan Tor GrIFK M-Team Loviisan Tor SaiPa SBS Wirmo GrIFK GrIFK GrIFK M-Team M-Team Koovee GrIFK M-Team M-Team LNM LNM M-Team Josba LNM Koovee Josba SaiPa OLS

1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 5 5 5 6 6 6 6 6 6 7 7 7 7 7 7 8 9 9 9 9 9 10 10 10 12 12

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 2 0 1 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 4 0 2 0 2 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Karsinta lohko 1 Sarjataulukko 1.

Joukkue

O

V

T

H

TM

LNM

2

2

0

0

17

-

PM

ME

P

7

10

4

2.

ÅIF

2

0

0

1

7

-

12

-5

1

3.

SBT Tornio

2

0

0

1

9

-

14

-5

1

Otteluohjelma Ottelu

Päivä

Aika

Paikka

Koti

Vieras

Tulos

3640

22.08.2020

10:00

Liikuntahalli Liminka 1

LNM

-

SBT Tornio

9-5

3641

22.08.2020

13:00

Liikuntahalli Liminka 1

SBT Tornio

-

ÅIF

4-5 VL

3642

22.08.2020

16:00

Liikuntahalli Liminka 1

ÅIF

-

LNM

2-8

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49.

Nimi Savela Iiro Äijälä Eemil Hannuksela Juho Kähkölä Jesse Vaarala Karri Stirkkinen Aleksi Heino Santeri Reinikainen Eetu Lämsä Valtteri Merilä Topias Vaarala Kalle Pura Jonne Köngäs Tuukka Merilä Niklas Pölkky Jasper Niinimaa Tuukka Hakonen Riku Vaarala Veikko Matinlassi Johannes Leskelä Tuukka Torninoja Mikko Partanen Niilo Pekkala Eemil Pekkala Leevi Hallbäck Marek Freudenthal Oscar Lumijärvi Juho Antinoja Ville Ajanki Niklas Öfverberg Samuel Maalo Jetro Lehtonen Sampo Wester Daniel Kinnunen Jami Savilaakso Juuso Pihlajamaa Juho Kojo Ville-Valtteri Kronberg Lassi Rytinki Eelis Tervo Niko Puijola Perttu Kallioniemi Panu Sillanpää Eetu Backman Aappo Pelkonen Paavo Koivula Elias Pulkkinen Lauri Ylikulju Joose Viiri Kalle

Joukkue LNM LNM LNM SBT Tornio LNM ÅIF ÅIF SBT Tornio LNM ÅIF LNM LNM SBT Tornio ÅIF SBT Tornio LNM ÅIF SBT Tornio SBT Tornio LNM LNM SBT Tornio SBT Tornio SBT Tornio ÅIF ÅIF LNM SBT Tornio SBT Tornio SBT Tornio LNM ÅIF ÅIF SBT Tornio LNM SBT Tornio ÅIF ÅIF SBT Tornio LNM SBT Tornio ÅIF ÅIF LNM LNM LNM SBT Tornio LNM SBT Tornio

O 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

M 4 3 3 2 2 1 3 3 2 1 0 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 2 3 2 2 2 3 0 0 1 2 3 0 1 1 1 1 0 0 0 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

P 6 6 5 4 4 4 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 2 2 0 0 0 1 0 2 1 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 2 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 0 4 4 0 0 0 2 0 4 2 0 20 0 0 0 2 0 4 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 5 2 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 2 4 0 0 0 0

YV 2 2 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

147

Karsinta lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Rangers

2

2

0

0

13

-

6

7

4

2.

Papas

2

1

0

1

14

-

13

1

2

3.

Nikinmäki United

2

0

0

2

5

-

13

-8

0

Otteluohjelma Ottelu

Päivä

Aika

Paikka

Koti

Vieras

Tulos

3643

22.08.2020

11:30

Liikuntahalli Liminka 1

Papas

-

Rangers

4-10

3644

22.08.2020

14:30

Liikuntahalli Liminka 1

Rangers

-

Nikinmäki United

3-2

3645

22.08.2020

17:30

Liikuntahalli Liminka 1

Nikinmäki United

-

Papas

3-10

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56.

148

Nimi Paloneva Lauri Mustonen Justus Hurme Nuutti Koivisto Veeti Kaakkunen Tuomas Koivisto Aatu Nevalainen Niklas Rytkönen Arttu Andersson Tatu Savolainen Jani Koskinen Olli Kosola Juho Surakka Eemil Koivisto Lucas Harju Arttu Kuronen Paulus Judén Julius Nyberg René Ojasti Onni Vartiainen Jimi Hälinen Kalle Rautiainen Sampo Haverinen Tuomas Lantto Eeli Vappula Alex Haapanen Heikki Prauda Riku Lehtiniemi Jere-Petteri Poranen Juho Artama Juho Lamminpää Joel Hildén Arttu Hottinger Nico Saari Roope Ruotsalainen Anton Laine Samuli Puskala Matias Karhu Miro Lilja Max Iiskola Lauri Karell Eerik Kallio Eetu Rantanen Sameli Andersson Alexander Hagelberg Juuso Mäkelä Miikka Santeri Mähönen Mikael Lahti Markus Mustonen Tiitus Liesmala Joni Anttila Anton Pärssinen Juho Puuronen Lassi Luukkanen Joonatan Myllyneva Jere Virtanen Onni

Joukkue Papas Rangers Rangers Papas Papas Papas Rangers Nikinmäki Rangers Nikinmäki Rangers Rangers Nikinmäki Papas Papas Rangers Nikinmäki Rangers Rangers Papas Papas Papas Papas Nikinmäki Nikinmäki Rangers Papas Nikinmäki Papas Papas Nikinmäki Nikinmäki Rangers Rangers Rangers Rangers Papas Nikinmäki Nikinmäki Nikinmäki Rangers Nikinmäki Rangers Rangers Nikinmäki Papas Papas Nikinmäki Rangers Nikinmäki Rangers Nikinmäki Papas Papas Papas Rangers

United United

United

United

United United

United

United United

United United United United

United

United United United

O 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

M 4 1 5 2 2 2 1 2 2 2 1 1 1 1 0 0 0 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 2 5 0 2 2 1 2 0 0 0 1 1 1 1 2 2 2 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

P 6 6 5 4 4 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 1 1 1 2 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 2 2 2 4 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0

YV 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Karsinta lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

NJ

2

2

0

0

20

-

5

15

4

2.

Jokerit

2

1

0

1

14

-

12

2

2

3.

AC Nokia

2

0

0

2

6

-

23

-17

0

Otteluohjelma Ottelu

Päivä

Aika

Paikka

Koti

Vieras

Tulos

3646

22.08.2020

10:00

Nurmon Liikuntahalli 1

NJ

-

AC Nokia

13-1

3647

22.08.2020

13:00

Nurmon Liikuntahalli 1

AC Nokia

-

Jokerit

5-10

3648

22.08.2020

16:00

Nurmon Liikuntahalli 1

Jokerit

-

NJ

4-7

P 8 5 5 5 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52.

Nimi Vuohijoki Jere Åker Janne Saari Arttu Manninen Eetu Puntanen Eetu Latosaari Eetu Lilja Oula Autio Niko Ojanperä Aleksi Keski-Heikkilä Vili Holkko Oskari Roschier Jaakko Ranta Justus Vilpas Elmeri Lindholm Adam Yli-Hakala Mikko Savolainen Matias Luukko Joona Järvikangas Viljami Enqvist Nico Vesterbacka Vili Öhman Lauri Höglund Tony Hippi Niko Koskela Severi Käenmäki Kalle Uusi-Ranta Aleksi Juutilainen Veeti Stolt Jesse Mäenpää Matias Kangasniemi Teemu Kuosmanen Perttu Mattila Elias Pakka Eemeli Lähteenmäki Tomi Niemelä Eeli Kekäläinen Tomi Ojala Aapo Lindroos Eetu Pohjola Tuomas Vehmas Valtteri Räisänen Eero Matikainen Onni Kallio Oskari Sepponen Roni Nissinen Roope Pokela Matias Terhonen Thomas Kristian Happonen Riku Rahkola Timo Marttila Leevi Mälkki Taavi

Joukkue Jokerit Jokerit NJ NJ NJ NJ AC Nokia Jokerit NJ NJ NJ AC Nokia NJ Jokerit Jokerit NJ Jokerit NJ NJ Jokerit AC Nokia Jokerit Jokerit Jokerit AC Nokia NJ NJ AC Nokia AC Nokia NJ NJ Jokerit AC Nokia NJ Jokerit AC Nokia AC Nokia Jokerit AC Nokia Jokerit AC Nokia AC Nokia AC Nokia NJ NJ Jokerit NJ Jokerit AC Nokia NJ Jokerit Jokerit

O 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

M 5 3 2 2 4 2 3 2 2 2 2 1 1 0 2 2 1 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 3 2 3 3 0 2 0 1 1 1 1 2 2 3 0 0 1 1 2 0 0 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 4 0 0 0 0 0 0 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0

YV 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

149

Karsinta lohko 4 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Welhot Akatemia

2

2

0

0

21

-

4

17

4

2.

FBC Turku

2

1

0

1

7

-

9

-2

2

3.

SBS Lieto

2

0

0

2

2

-

17

-15

0

Otteluohjelma Ottelu

Päivä

Aika

Paikka

Koti

3649

22.08.2020

11:30

Nurmon Liikuntahalli 1

SBS Lieto

-

Vieras FBC Turku

Tulos 1-4

3650

22.08.2020

14:30

Nurmon Liikuntahalli 1

Welhot Akatemia

-

SBS Lieto

13-1

3651

22.08.2020

17:30

Nurmon Liikuntahalli 1

FBC Turku

-

Welhot Akatemia

3-8

Tilastot 1. 2. 3.

Nimi Koistinen Jere Väisänen Atte Hakola Jesper

Joukkue Welhot Akatemia Welhot Akatemia Welhot Akatemia

O 2 2 2

M 5 4 2

S 3 1 3

P 8 5 5

+ 0 0 0

0 0 0

+ 0 0 0

2 0 0 0

5 1 0 0

10 0 0 0

20 0 0 0

25 0 0 0

RM 5 0 0

YV 1 0 0

AV 0 0 0

RL 0 0 0

RL0 0 0 0

4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51.

Happonen Mikko Mikkonen Sami Kärkkäinen Samu Ruotsalainen Joel Tirkkonen Aleksi Kostiainen Severi Tarponen Oskari Kyllönen Olli Simonen Topias Abudu Maleeq Rautio Severi Liukkonen Otto Syrjänen Valtteri Lamminen Topi Alastalo Lauri Pentikäinen Eetu Kiviharju Pauli Helin Rasmus Toivonen Jesse Eronen Max Löytökorpi Santeri Orpana Severi Öström Paavo Seppälä Olli Salminen Aatami Liitola Jesse Heiskanen Ville Motturi Samuli Wilppu Lauri Suojasto Niko Lappalainen Jesse Tähtinen Tommi Laine Aleksi Väre Veeti Kinnunen Mikael Tamminen Petteri Uhinki Henrik Häkkinen Aapo Nikula Eemeli Hirvonen Esko-Hannes Reiman Markus Kaiti Matias Hellgren Joonas Hormalainen Aaro Länsikylä Valtteri Tamminen Niklas Korko Niklas Kettunen Mikko

Welhot Akatemia Welhot Akatemia Welhot Akatemia Welhot Akatemia Welhot Akatemia FBC Turku FBC Turku Welhot Akatemia Welhot Akatemia FBC Turku FBC Turku Welhot Akatemia FBC Turku FBC Turku SBS Lieto Welhot Akatemia SBS Lieto FBC Turku FBC Turku FBC Turku FBC Turku FBC Turku SBS Lieto SBS Lieto FBC Turku SBS Lieto FBC Turku SBS Lieto FBC Turku SBS Lieto Welhot Akatemia SBS Lieto FBC Turku FBC Turku Welhot Akatemia SBS Lieto SBS Lieto Welhot Akatemia FBC Turku SBS Lieto SBS Lieto SBS Lieto SBS Lieto SBS Lieto SBS Lieto SBS Lieto SBS Lieto Welhot Akatemia

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

3 2 0 1 0 1 1 1 1 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 2 4 2 3 1 1 1 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 4 4 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0

0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

150

Karsinta lohko 5 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Koovee

2

2

0

0

15

-

4

11

4

2.

Helsinki United

2

1

0

1

12

-

7

5

2

3.

LoSB

2

0

0

2

3

-

19

-16

0

Otteluohjelma Ottelu

Päivä

Aika

Paikka

Koti

3655

22.08.2020

11:30

Rauman Kauppaoppilaitos 1

Koovee

-

Vieras

Tulos

LoSB

9-2

3656

22.08.2020

14:30

Rauman Kauppaoppilaitos 1

LoSB

-

Helsinki United

1-10

3657

22.08.2020

17:30

Rauman Kauppaoppilaitos 1

Helsinki United

-

Koovee

2-6

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57.

Nimi Lehtisalo Kalle Ojanen Teemu Siponen Santtu Lappalainen Lauri Laaja Jami Kainulainen Jimi Laaksonen Oskari kangas Oskari Airio Joakim Antti Oliver Mäkelä Aapo Lappalainen Perttu Ahola Otto Lassila Petteri hurme Joose Nilsson Otto Valkonen Miro Mäkinen Arttu Mäkinen Veeti Paldanius Joona Paltamaa Oskari Kimpanpää Santeri Ahola Jussi Elomaa Juho Ovaska Olwethu Mäkinen Ossi Kutilainen Patrik laaksonen Valtteri Kivelä Eetu Hautamäki Niilo Savolainen Oskari Haapamäki Eevert Tamminen Joel Ruotsala Akseli Nurmi Joona Suonsivu Samuli Kauppinen Jan Suontaka Atso Kerttula Santtu Erkkilä Taavi Minkkinen Kirill Kinnunen Kasper Leimukoski Antti Pirinen Juuso Björs Tero Leskinen Jim Taitto Lauri räsänen Roni Mertaniemi Matti Ahlqvist Jami Flinkman Roni Moisiomäki Arttu Taitto Antti Eskola Emil Vähätiitto Juho Korpela Topi Honkanen Niko Laaksonen Nino

Joukkue Koovee Koovee Koovee Helsinki Helsinki Helsinki LoSB Koovee Helsinki Koovee Helsinki Helsinki Koovee Helsinki Koovee Helsinki Helsinki Helsinki LoSB Helsinki Koovee LoSB Koovee Helsinki Koovee Koovee Koovee Helsinki Koovee Koovee Koovee LoSB LoSB Koovee Koovee LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB LoSB Helsinki Helsinki Helsinki Koovee LoSB LoSB Koovee Helsinki Helsinki Koovee LoSB Helsinki LoSB Koovee LoSB

United United United

United United United United United United United United

United

United

United United United

United United

United

O 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

M 5 3 3 3 1 2 2 2 1 1 1 0 0 0 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 2 3 2 1 2 0 0 0 1 1 1 2 2 2 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

P 7 6 5 4 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 4 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 5 0 4

YV 1 2 1 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

151

Karsinta lohko 6 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SalBa

2

2

0

0

13

-

5

8

4

2.

FoSu

2

1

0

1

7

-

9

-2

2

3.

PöU

2

0

0

2

3

-

9

-6

0

Otteluohjelma Ottelu

Päivä

Aika

Paikka

Koti

Vieras

Tulos

3652

22.08.2020

10:00

Rauman Kauppaoppilaitos 1

SalBa

-

PöU

5-2

3653

22.08.2020

13:00

Rauman Kauppaoppilaitos 1

PöU

-

FoSu

1-4

3654

22.08.2020

16:00

Rauman Kauppaoppilaitos 1

FoSu

-

SalBa

3-8

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50.

152

Nimi Viljanen Jesse Aaltonen Lukas aalto Jesse Ahola Elmeri Hakamäki Rasmus Väre Pekka Aaltonen Jonne Rantanen Matias Soini Vertti Osmonen Roope Lakkinen Tuomas Julkunen Akseli Pensikkala Henri Haavisto Viljami Nurmi Jesper Remes Niko Holopainen Vesa Kainulainen Veeti-Wilhelmi Sandell Eetu Lepistö Leevi Haapala Eetu Nurmi Niklas Korteniemi Arttu Rantanen Perttu Niemelä Leevi Turunen Manu Poso Pyry Paju Juho Korpi-Seppälä Aatu Marttila Terho Jälkö Leevi ylijoki Tatu Topias Lahtinen Kaapo Virtanen Kaapo Nummela Onni Riikonen Hugo Huovilainen Vertti Illikainen Santeri Laaksonen Taneli Virta Teemu Leinonen Oiva Pihkoluoma Valtteri Ryhtä Eero Klemola Markus Raistakka Tuomas Nevala Elias Virta Lassi Laiho Juha-Matti Väänänen Artturi Virtanen Ville

Joukkue SalBa SalBa SalBa FoSu FoSu FoSu SalBa PöU SalBa SalBa SalBa FoSu PöU PöU SalBa FoSu FoSu FoSu PöU SalBa FoSu SalBa FoSu PöU FoSu FoSu FoSu PöU FoSu PöU PöU PöU PöU FoSu PöU SalBa SalBa FoSu PöU PöU FoSu SalBa FoSu FoSu FoSu SalBa PöU SalBa SalBa PöU

O 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

M 4 3 1 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 1 2 4 2 1 0 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

P 5 5 5 4 3 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 5 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0

YV 0 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Karsinta lohko 7 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

OLS

2

2

0

0

25

-

3

22

4

2.

LeKi

2

0

0

1

8

-

17

-9

1

3.

Ilves

2

0

0

1

6

-

19

-13

1

Otteluohjelma Ottelu

Päivä

Aika

Paikka

Koti

Vieras

Tulos

3658

22.08.2020

10:00

Ideapark Bläk Boks 1

LeKi

-

Ilves

6-5 VL

3659

22.08.2020

13:00

Ideapark Bläk Boks 1

Ilves

-

OLS

1-13

3660

22.08.2020

16:00

Ideapark Bläk Boks 1

OLS

-

LeKi

12-2

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56.

Nimi Haudanlampi Tuukka PIRILÄ Joona Lehtiö Arsi Haapaniemi Rasmus Ruonakangas Riku Nauska Samu Vikstedt Antti Kangasniemi Jere Riihimäki Arttu Rantaniemi Aapo Kallela Eetu Kolari Konsta Kallio Tomi Vehmas Vertti Kivelä Ville Kamula Niko Lähde Mikko Julmala Santeri Hiltunen Topi Leinonen Joonas Karjula Joona Kauranen Valtteri Haikonen Sakari Hyrynkangas Atte Juustila Santeri Salonen Eemil Pietilä Veeti Mettinen Roope Seppälä Anttipekka Parkkinen Olli Ruusunen Miika Tirilä Joona Hemiä Eetu Tiitola Joona Räsänen Matias Kinnanen Matias Periviita Miro Vierikko Aaro Hemiä Samu Rantaniemi Iiro Aho Emil Vuori Atte Kolehmainen Riku Turkkinen Iivari Viklund Jaakko Kortteinen Ville Panuma Riku Järvinen Jaakko Viitala Jesse Ketola Niko-Petteri Lindroos Sauli Immonen Petteri Kortelahti Väinö Viitanen Vikke Varvas Pessi Helin Veikko

Joukkue OLS Ilves LeKi Ilves OLS OLS OLS OLS LeKi OLS OLS OLS LeKi OLS OLS OLS OLS Ilves OLS OLS OLS LeKi LeKi OLS OLS LeKi OLS LeKi LeKi OLS LeKi Ilves Ilves Ilves Ilves Ilves LeKi Ilves Ilves OLS OLS LeKi LeKi LeKi Ilves Ilves OLS Ilves Ilves LeKi LeKi LeKi LeKi Ilves Ilves Ilves

O 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 2 2 2 2 2 2 1 1 2 2 2 2 2 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

M 6 4 3 2 3 3 1 1 1 1 2 1 1 1 1 1 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 4 0 1 2 0 0 2 2 2 2 0 1 1 1 1 1 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

P 10 4 4 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 2 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 14 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 2 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 0 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

153

Karsinta lohko 8 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Blackbirds

1

1

0

0

7

-

4

3

2

2.

SB Vantaa

1

0

0

1

4

-

7

-3

0

Otteluohjelma Ottelu

Päivä

Aika

Paikka

Koti

3661

22.08.2020

14:30

Ideapark Bläk Boks 1

Blackbirds

-

Vieras

Tulos

SB Vantaa

7-4

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33.

Nimi Telkki Axel Lehikoinen Tomi Hyväoja Niko Kallunki Riku Tenhola Iiro Nihti Teemu Vesala Janne Winberg Aku Tekkala Joona Heino Aleksi Arda Hyväoja Samu Nummi Akseli Rissanen Markus Määttänen Severi Mikkola Niklas Repo Rasmus Pasanen Tatu Lindfors Jami Martelius Calle Roininen Henri Hämäläinen Olli salonen Leevi Lindström Nuutti Hämäläinen Arttu Häiväläinen Mikael Forss Aaro Lehtinen Anton Näätsaari Tommi Kaarakainen Oskari Lindström Lucas Huttunen Henrik Pitkänen Jonni Kiilava Kasper

Joukkue Blackbirds Blackbirds Blackbirds SB Vantaa SB Vantaa SB Vantaa SB Vantaa Blackbirds SB Vantaa SB Vantaa Blackbirds Blackbirds SB Vantaa Blackbirds Blackbirds Blackbirds SB Vantaa SB Vantaa SB Vantaa Blackbirds SB Vantaa SB Vantaa SB Vantaa Blackbirds SB Vantaa SB Vantaa Blackbirds SB Vantaa Blackbirds Blackbirds SB Vantaa Blackbirds SB Vantaa

O 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

M 3 2 1 0 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 1 1 1 2 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

P 4 3 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0

YV 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Karsintaryhmä 1 Otteluohjelma Ottelu

Päivä

Aika

Paikka

Koti

3662

23.08.2020

10:00

Liikuntahalli Liminka 1

LNM

-

Vieras

Tulos

Papas

9-4

3663

23.08.2020

11:30

Liikuntahalli Liminka 1

Rangers

-

ÅIF

5-1

3664

23.08.2020

14:30

Liikuntahalli Liminka 1

LNM

-

Rangers

12-5

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24.

154

Nimi Vaarala Karri Savela Iiro Lämsä Valtteri Pura Jonne Hurme Nuutti Mustonen Justus Äijälä Eemil Hannuksela Juho Paloneva Lauri Kuronen Paulus Ojasti Onni Koskinen Olli Rantanen Sameli Lehtonen Sampo Mäkelä Miikka Santeri Koivisto Lucas Vaarala Kalle Laine Samuli Maalo Jetro Andersson Tatu Pelkonen Paavo Nyberg René Ylikulju Joose Kaakkunen Tuomas

Joukkue LNM LNM LNM LNM Rangers Rangers LNM LNM Papas Rangers Rangers Rangers Rangers ÅIF Papas Papas LNM Rangers LNM Rangers LNM Rangers LNM Papas

O 2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 2 2 2 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 1

M 7 5 3 1 1 2 1 0 2 2 2 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0

S 3 1 3 4 3 1 2 3 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

P 10 6 6 5 4 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69.

Stirkkinen Aleksi Mähönen Mikael Koivisto Veeti Koivisto Aatu Savilaakso Juuso Andersson Alexander Nevalainen Niklas Hallbäck Marek Hakonen Riku Freudenthal Oscar Poranen Juho Heino Santeri Merilä Niklas Merilä Topias Harju Arttu Wester Daniel Puskala Matias Haverinen Tuomas Kojo Ville-Valtteri Kronberg Lassi Kallioniemi Panu Sillanpää Eetu Prauda Riku Puuronen Lassi Luukkanen Joonatan Vartiainen Jimi Hälinen Kalle Myllyneva Jere Rautiainen Sampo Lumijärvi Juho Hottinger Nico Saari Roope Ruotsalainen Anton Leskelä Tuukka Torninoja Mikko Tervo Niko Karell Eerik Kosola Juho Backman Aappo Niinimaa Tuukka Mustonen Tiitus Koivula Elias Haapanen Heikki Anttila Anton Virtanen Onni

ÅIF Papas Papas Papas LNM Rangers Rangers ÅIF ÅIF ÅIF Papas ÅIF ÅIF ÅIF Papas ÅIF Papas Papas ÅIF ÅIF ÅIF ÅIF Papas Papas Papas Papas Papas Papas Papas LNM Rangers Rangers Rangers LNM LNM LNM Rangers Rangers LNM LNM Rangers LNM Rangers Rangers Rangers

1 1 1 1 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 12 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0

YV 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Karsintaryhmä 2 Otteluohjelma Ottelu

Päivä

Aika

Paikka

Koti

Vieras

Tulos

3665

23.08.2020

10:00

Nurmon Liikuntahalli 1

NJ

-

FBC Turku

6-5

3666

23.08.2020

11:30

Nurmon Liikuntahalli 1

Welhot Akatemia

-

Jokerit

17-5

3667

23.08.2020

14:30

Nurmon Liikuntahalli 1

NJ

-

Welhot Akatemia

6-4

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29.

Nimi Koistinen Jere Hakola Jesper Ruotsalainen Joel Simonen Topias Saari Arttu Väisänen Atte Mäenpää Matias Ranta Justus Vuohijoki Jere Yli-Hakala Mikko Kuosmanen Perttu Kostiainen Severi Manninen Eetu Tirkkonen Aleksi Uusi-Ranta Aleksi Rautio Severi Lindholm Adam Abudu Maleeq Marttila Leevi Pentikäinen Eetu Mikkonen Sami Puntanen Eetu Syrjänen Valtteri Åker Janne Luukko Joona Kinnunen Mikael Kyllönen Olli Laine Aleksi Tarponen Oskari

Joukkue Welhot Akatemia Welhot Akatemia Welhot Akatemia Welhot Akatemia NJ Welhot Akatemia NJ NJ Jokerit NJ Jokerit FBC Turku NJ Welhot Akatemia NJ FBC Turku Jokerit FBC Turku Jokerit Welhot Akatemia Welhot Akatemia NJ FBC Turku Jokerit NJ Welhot Akatemia Welhot Akatemia FBC Turku FBC Turku

O 2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 1 1 2 2 2 1 1 1 1 2 2 2 1 1 2 2 2 1 1

M 4 2 3 4 3 2 2 2 0 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 1 1 1 1 1 0 0

S 4 6 4 1 2 2 1 1 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 0 0 0 0 0 1 1

P 8 8 7 5 5 4 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1

+ 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

155

30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70.

Lappalainen Jesse Holkko Oskari Salminen Aatami Savolainen Matias Öhman Lauri Eronen Max Löytökorpi Santeri Orpana Severi Autio Niko Heiskanen Ville Höglund Tony Hippi Niko Vilpas Elmeri Wilppu Lauri Lähteenmäki Tomi Väre Veeti Ojala Aapo Enqvist Nico Lamminen Topi Nikula Eemeli Nissinen Roope Helin Rasmus Toivonen Jesse Terhonen Thomas Kristian Mälkki Taavi Kangasniemi Teemu Ojanperä Aleksi Järvikangas Viljami Keski-Heikkilä Vili Pakka Eemeli Liukkonen Otto Latosaari Eetu Kärkkäinen Samu Häkkinen Aapo Käenmäki Kalle Kallio Oskari Sepponen Roni Pokela Matias Happonen Mikko Rahkola Timo Kettunen Mikko

Welhot Akatemia NJ FBC Turku Jokerit Jokerit FBC Turku FBC Turku FBC Turku Jokerit FBC Turku Jokerit Jokerit Jokerit FBC Turku Jokerit FBC Turku Jokerit Jokerit FBC Turku FBC Turku Jokerit FBC Turku FBC Turku Jokerit Jokerit NJ NJ NJ NJ NJ Welhot Akatemia NJ Welhot Akatemia Welhot Akatemia NJ NJ NJ NJ Welhot Akatemia NJ Welhot Akatemia

2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 4 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 4 0 0 2 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0

YV 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Karsintaryhmä 3 Otteluohjelma Ottelu

Päivä

Aika

Paikka

Koti

Vieras

Tulos

3668

23.08.2020

10:00

Rauman Kauppaoppilaitos 1

Koovee

-

FoSu

9-4

3669

23.08.2020

11:30

Rauman Kauppaoppilaitos 1

SalBa

-

Helsinki United

4-5

3670

23.08.2020

14:30

Rauman Kauppaoppilaitos 1

Koovee

-

Helsinki United

7-6

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33.

156

Nimi Lehtisalo Kalle Siponen Santtu Kangas Oskari Kainulainen Jimi Kainulainen Veeti-Wilhelmi Laaksonen Valtteri Ahola Otto Mäkelä Aapo Hurme Joose Pirinen Juuso Lappalainen Perttu Aaltonen Lukas Ahola Elmeri Kimpanpää Santeri Valkonen Miro Lappalainen Lauri Ojanen Teemu Osmonen Roope Remes Niko Aaltonen Jonne Viljanen Jesse Nevala Elias Savolainen Oskari Taitto Antti Nurmi Niklas Mäkinen Arttu Nurmi Jesper Nieminen Santeri Holopainen Vesa Lakkinen Tuomas Haapala Eetu Julkunen Akseli Aalto Jesse

Joukkue Koovee Koovee Koovee Helsinki FoSu Koovee Helsinki Koovee Helsinki Helsinki Helsinki SalBa FoSu Koovee Helsinki Helsinki Koovee SalBa FoSu SalBa SalBa SalBa Koovee Koovee SalBa Helsinki SalBa SalBa FoSu SalBa FoSu FoSu SalBa

United

United United United United

United United

United

O 2 2 2 2 1 2 2 2 2 2 2 1 1 2 2 2 2 1 1 1 1 1 2 2 1 2 1 1 1 1 1 1 1

M 4 4 2 1 2 2 2 0 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 2 2 2 3 1 1 1 3 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0

P 6 6 4 4 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 2 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76.

Korteniemi Arttu Väre Pekka Hakamäki Rasmus Niemelä Leevi Turunen Manu Poso Pyry Soini Vertti Korpi-Seppälä Aatu Virtanen Kaapo Riikonen Hugo Mikkonen Mikael Huovilainen Vertti Illikainen Santeri Mäkinen Ossi Leinonen Oiva Pihkoluoma Valtteri Nilsson Otto Ryhtä Eero Klemola Markus Raistakka Tuomas Laiho Juha-Matti Väänänen Artturi Kivelä Eetu Airio Joakim Antti Oliver Hautamäki Niilo Haapamäki Eevert Mäkinen Veeti Nurmi Joona Kutilainen Patrik Suonsivu Samuli Elomaa Juho Ovaska Olwethu Laaja Jami Björs Tero Leskinen Jim Taitto Lauri Ahlqvist Jami Flinkman Roni Moisiomäki Arttu Paltamaa Oskari Lassila Petteri Vähätiitto Juho Honkanen Niko

FoSu FoSu FoSu FoSu FoSu FoSu SalBa FoSu FoSu SalBa SalBa SalBa FoSu Koovee FoSu SalBa Koovee FoSu FoSu FoSu SalBa SalBa Helsinki Helsinki Koovee Koovee Helsinki Koovee Koovee Koovee Koovee Helsinki Helsinki Helsinki Helsinki Koovee Koovee Helsinki Helsinki Helsinki Koovee Helsinki Koovee

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

United United

United

United United United United

United United United United

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Karsintaryhmä 4 Otteluohjelma Ottelu

Päivä

Aika

Paikka

Koti

3671

23.08.2020

10:00

Ideapark Bläk Boks 1

OLS

-

Vieras

Tulos

SB Vantaa

12-0

3672

23.08.2020

11:30

Ideapark Bläk Boks 1

Blackbirds

-

LeKi

9-4

3673

23.08.2020

14:30

Ideapark Bläk Boks 1

OLS

-

Blackbirds

7-5

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31.

Nimi Telkki Axel Haudanlampi Tuukka Kallela Eetu Karjula Joona Pitkänen Jonni Repo Rasmus Vehmas Vertti Nummi Akseli Nauska Samu Kauranen Valtteri Immonen Petteri Kivelä Ville Leinonen Joonas Parkkinen Olli Kamula Niko Rantaniemi Aapo Lehikoinen Tomi Hiltunen Topi Vuori Atte Ruusunen Miika Kolari Konsta Vikstedt Antti Lähde Mikko Ruonakangas Riku Hyväoja Samu Lindström Lucas Winberg Aku Riihimäki Arttu Mettinen Roope Hyrynkangas Atte Mikkola Niklas

Joukkue Blackbirds OLS OLS OLS Blackbirds Blackbirds OLS Blackbirds OLS LeKi LeKi OLS OLS OLS OLS OLS Blackbirds OLS LeKi LeKi OLS OLS OLS OLS Blackbirds Blackbirds Blackbirds LeKi LeKi OLS Blackbirds

O 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 2 2 2 2 2 2 1 1 2 2

M 7 3 3 3 2 1 0 0 2 1 1 1 1 1 1 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0

S 1 4 1 0 1 2 3 3 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1

P 8 7 4 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 25 2 0 0 0 14 0 0

YV 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

157

32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71.

158

Kallio Tomi Haikonen Sakari Periviita Miro Rissanen Markus Kallunki Riku Tenhola Iiro Pasanen Tatu Lindfors Jami Martelius Calle Kolehmainen Riku Turkkinen Iivari Nihti Teemu Hämäläinen Olli Salonen Leevi Heino Aleksi Arda Lindström Nuutti Seppälä Anttipekka Häiväläinen Mikael Forss Aaro Näätsaari Tommi Vesala Janne Ketola Niko-Petteri Lindroos Sauli Lehtiö Arsi Kortelahti Väinö Salonen Eemil Huttunen Henrik Kiilava Kasper Tekkala Joona Määttänen Severi Kangasniemi Jere Juustila Santeri Rantaniemi Iiro Aho Emil Roininen Henri Panuma Riku Hämäläinen Arttu Lehtinen Anton Hyväoja Niko Kaarakainen Oskari

LeKi LeKi LeKi SB Vantaa SB Vantaa SB Vantaa SB Vantaa SB Vantaa SB Vantaa LeKi LeKi SB Vantaa SB Vantaa SB Vantaa SB Vantaa SB Vantaa LeKi SB Vantaa SB Vantaa SB Vantaa SB Vantaa LeKi LeKi LeKi LeKi LeKi SB Vantaa SB Vantaa SB Vantaa Blackbirds OLS OLS OLS OLS Blackbirds OLS Blackbirds Blackbirds Blackbirds Blackbirds

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

B-poikien SM-sarja Sarjataulukko Joukkue

O

V

JV

JH

H

TM

PM

ME

P

1.

Classic

10

9

0

0

1

99

-

60

39

27

2.

TPS

7

5

1

1

0

62

-

46

16

18

3.

OLS

9

5

1

0

3

76

-

53

23

17

4.

EräViikingit 6

5

1

0

0

50

-

31

19

17

5.

Karhut

7

4

0

0

3

50

-

53

-3

12

6.

LASB ed

8

3

0

2

3

54

-

47

7

11

7.

Oilers NG

8

3

1

0

4

61

-

61

0

11

8.

Blackbirds

9

3

1

0

5

57

-

67

-10

11

9.

Tiikerit

9

3

1

0

5

51

-

67

-16

11

10.

Happee

11

3

0

2

6

64

-

83

-19

11

11.

Hatsina

9

1

1

2

5

53

-

71

-18

7

12.

Steelers

9

0

0

0

9

52

-

90

-38

0

Otteluohjelma Ottelu 18289 18292 18290 18293 18291 18296 18297 18295 18298 18294 18299 18301 18302 18304 20781 20784 20782 20783 20785 20786 20789 20788 20787 20792 20790 20791 20793 20794 20795 20796 20797 20798 20799 18305 20800 20801 20802 20803 20805 20806 20804 20807 20809 20808 20810 20811 20819 20852 20848 20845 20851

Päivä 29.09.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 07.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 11.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 26.10.2020 27.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 06.11.2020 07.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 11.11.2020 13.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 20.11.2020 20.11.2020 20.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 22.11.2020 24.01.2021 30.01.2021 06.02.2021 13.02.2021 20.02.2021

Aika 18:45 11:45 17:30 17:30 18:30 12:00 12:00 12:30 12:30 14:00 18:30 14:00 15:30 16:00 12:00 14:30 15:45 17:30 19:00 18:45 15:00 15:30 17:00 14:00 17:00 17:00 18:30 18:45 16:00 12:30 15:30 18:30 19:00 14:00 15:30 17:00 15:30 15:30 18:30 18:30 19:00 12:30 17:30 18:30 18:30 18:30 16:30 15:15 12:30 17:30 12:00

Paikka Esport Areena 8 Jyväskylän monitoimitalo 1 Tampere Areena 1 Kurkelan koulu 1 Mosahalli 1 Jyväskylän monitoimitalo 1 Tikkurilan UT 1 Porin UT 1 Lahti Energia Areena 2 Mosahalli 1 Momentum-halli 1 Nallisport 2 Loimua Areena 1 Tikkurilan UT 1 Tikkurilan UT 1 Nallisport 2 Esport Areena 8 Tampere Areena 1 Lahti Energia Areena 1 Esport Areena 8 Kurkelan koulu 1 Loimua Areena 1 Heinis-halli 1 Tampere Areena 1 Sport Forum 1 Mosahalli 1 Palokan koulukeskus 1 Esport Areena 8 Sport Forum 1 Iittala-halli 1 Leaf-Areena 1 Momentum-halli 1 Kurkelan koulu 1 Sport Forum 1 Spiral-halli 1 Mosahalli 1 Leaf-Areena 1 Itätuuli Areena 1 Leaf-Areena 1 Mosahalli 1 Kurkelan koulu 1 Lahti Energia Areena 2 Nallisport 2 Palokan koulukeskus 1 Kurkelan koulu 1 Leaf-Areena 1 Palokan koulukeskus 1 Palokan koulukeskus 1 Nallisport 1 Sport Forum 1 Palokan koulukeskus 1

Koti Oilers NG Happee Classic Blackbirds EräViikingit Happee Tiikerit Karhut LASB ed EräViikingit Karhut OLS Steelers Tiikerit Tiikerit OLS Oilers NG Classic LASB ed Oilers NG Blackbirds Steelers LASB ed Classic Hatsina EräViikingit Happee Oilers NG Hatsina Steelers TPS Karhut Blackbirds Hatsina Classic EräViikingit TPS Karhut TPS EräViikingit Blackbirds LASB ed OLS Happee Blackbirds TPS Happee Happee OLS Hatsina Classic

-

Vieras Tiikerit LASB ed Hatsina OLS TPS Hatsina OLS Oilers NG Steelers Blackbirds Steelers Happee Oilers NG Karhut TPS Steelers Happee Blackbirds Hatsina Classic Happee Tiikerit OLS Steelers OLS Oilers NG Karhut LASB ed Tiikerit Happee Blackbirds Classic Oilers NG TPS Tiikerit LASB ed LASB ed Blackbirds Karhut Tiikerit Steelers Tiikerit Classic EräViikingit Hatsina Steelers Classic OLS Hatsina Classic Happee

Tulos 6-4 3-2 13-6 3-8 7-6 JA 5-6 JA 4-16 11-6 9-4 10-5 10-6 8-3 8-10 6-7 3-9 13-8 9-4 8-4 7-6 9-11 6-8 3-6 8-2 10-6 4-9 9-7 5-7 7-6 VL 5-6 VL 3-16 9-7 5-10 8-7 9-11 8-12 8-7 10-9 JA 5-10 10-5 7-3 9-8 6-7 4-7 3-9 5-4 JA 7-6 4-7 8-9 VL 7-8 5-8 17-5

159

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88.

160

Nimi Hietaranta Ville Vänttinen Oliver Haapala Arttu Kulmala Kasper Parkkinen Eemeli Turunen Veeti-Valtteri Lahdenkauppi Kasperi Kimpanpää Miika Vähäsöyrinki Valtteri Rantala Leevi Lundgren Julius Moilanen Jussi Kolari Eemeli Latvala Onni Laatikainen Aleksi Helminen Jesse Kovala Eelis Hynninen Matias Helin Vilho Sulander Jere Ahola Juuso Åkerlund Miro Dillström Samu Ilomäki Nikolas Waris Olli Peltonen Miko Koistinen Eero Uusitalo Tuukka Lindgren Aleksi Koto Aapo Kurikka Artturi Isotalo Aaron Ukskoski Otto Heikkilä Roope Kuoksa Antti Eskelinen Niko Hakala Jussi Seligson Dennis Enström Lauri Tuomas Julius Hyvärinen Luukas Lehtinen Jami Timonen Aarni Virolainen Luukas Vänttinen Jami Lehtonen Niklas Kantola Karo Paananen Joel Mustajoki Aapo Vainionpää Markus Kataja-Rahko Sakari Malmi Jukka Väisänen Ville Poukka Reko Korhonen Saku Savolainen Justus Tuomisto Valtteri Mikkola Tomi Kyhä Antti-Eetu Koivisto Lassi Hack Leevi Iivonen Teemu Määttänen Matias Nori Lauri Pursio Rasmus Kankaanpää Nuutti Kekki Vilho Hietanen Eevertti Hiltunen Topi Suuronen Niko Möttönen Juuso Vuoristo Daniel Paijula Vihtori Karhu Mikael Virtanen Viljami Jauria Eelis Vänttilä Anton Leskelä Vilho Haimi Kalle Heinonen Matias Mikkola Hugo Paasovaara Nico Määttä Albert Lundén Rasmus Vuoristo Santtu Ekuri Joonas Oksanen Miro Nyström Tomas

Joukkue Classic Classic Hatsina TPS Hatsina Karhut OLS Classic Classic EräViikingit Karhut OLS Oilers NG Blackbirds Hatsina TPS Happee Oilers NG Classic LASB ed Karhut Happee LASB ed Happee Hatsina Steelers EräViikingit Oilers NG Tiikerit Happee Happee Steelers EräViikingit Steelers OLS LASB ed Oilers NG TPS Blackbirds Tiikerit OLS TPS Oilers NG OLS Karhut LASB ed LASB ed Happee Classic Classic EräViikingit OLS Blackbirds Tiikerit Classic Blackbirds Tiikerit Classic Karhut Blackbirds Blackbirds EräViikingit Oilers NG TPS Oilers NG Blackbirds Steelers Steelers OLS Happee EräViikingit TPS TPS LASB ed Classic TPS OLS Happee Tiikerit Steelers Blackbirds OLS OLS LASB ed EräViikingit TPS Happee Classic

O 9 9 9 7 9 7 9 10 10 6 7 9 8 9 9 6 11 8 10 8 3 11 8 10 9 9 6 7 6 9 11 9 6 6 8 8 7 7 9 8 8 7 7 9 7 7 8 10 10 10 6 9 9 8 8 9 9 9 6 9 7 6 7 7 8 9 3 5 8 10 6 7 7 7 9 7 8 11 9 9 8 9 9 4 6 7 9 10

M 21 7 12 21 17 17 10 12 13 12 6 12 11 9 9 8 9 8 8 4 8 8 7 5 4 4 12 10 8 8 6 5 2 8 8 7 6 6 5 4 4 3 8 7 6 5 5 5 5 5 4 4 4 9 6 6 6 6 3 6 5 3 3 3 3 6 5 4 4 4 3 3 3 3 3 2 2 2 1 5 4 4 4 3 3 3 3 3

S 10 21 15 5 7 6 11 7 5 6 12 5 5 7 7 8 6 7 7 11 5 5 6 8 9 9 0 2 4 4 6 7 10 3 3 4 5 5 6 7 7 8 2 3 4 5 5 5 5 5 6 6 6 0 3 3 3 3 6 2 3 5 5 5 5 1 2 3 3 3 4 4 4 4 4 5 5 5 6 1 2 2 2 3 3 3 3 3

P 31 28 27 26 24 23 21 19 18 18 18 17 16 16 16 16 15 15 15 15 13 13 13 13 13 13 12 12 12 12 12 12 12 11 11 11 11 11 11 11 11 11 10 10 10 10 10 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6

+ 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 +1 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 0 5 3 2 1 4 0 2 3 2 1 1 1 0 1 3 0 0 1 2 0 1 2 0 4 0 2 1 1 3 0 0 3 2 1 1 0 1 0 1 0 1 0 0 2 0 2 0 5 1 2 1 1 1 4 0 0 1 2 2 3 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 3 0 1 1 0 0 0 0 0 1 1

5 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 4 0 10 6 9 7 8 0 4 6 4 2 2 2 0 27 11 0 0 2 4 0 2 4 0 33 0 4 12 2 6 25 0 41 4 2 2 0 2 0 2 0 2 0 0 4 0 4 0 10 2 4 2 2 2 8 0 0 2 4 4 6 0 0 6 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 2 6 0 2 2 0 0 0 0 0 2 2

YV 1 0 1 4 1 2 3 0 0 2 2 1 0 0 0 0 1 0 2 1 2 3 0 1 0 0 2 0 1 2 0 1 1 2 0 0 0 1 2 1 1 0 1 0 1 2 0 1 0 0 0 1 0 0 2 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 3 2 1 2 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 1

AV 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 3 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179.

Rantala Juho Rinta-Huumo Santeri Eskelinen Sami Mäkinen Nico Vuorinen Teemu Kamula Niko Turunen Juuso Siekkinen Paavo Lunnas Miska Salonen Otto Pohja Matias Huhtakallio Eemeli Helmi Joona Kouhia Nuutti Henriksson Kasperi Lämsä Matias Tammipuro Viljami Niemi Kasper Okkonen Roope Järnfors Valtteri Heliranta Aapo Pajukoski Jyri-Pietari Viskari Elmeri Laanterä Henri Hiltunen Veeti Salokangas Tiitus Björkbacka Toni Vuori Daniel Kälkäinen Jaani Hilden Leevi Dahl Emil Wlasoff Robert Viberg Luukas Tuomainen Elmeri Björkqvist Jasper Martin Ethan Fagerlund Jesper Pöyhtäri Akseli Savolainen Valtteri Raunio Joonas Miettinen Arttu Siuvatti Joel Lamminpää Leo Telkki Axel Grönblom Verneri Haanpää Miro Ylipaavalniemi Aleksi Sarvela Samuli Salminen Roni Niemelä Valtteri Lund Jacob Victor Laine Luka Maukonen Juho Virta Akusti Hokkanen Henri Inkinen Joona Tuominen Niklas Kuronen Ville Halmela Oskari Niemelä Eetu Kantola Mauri Vesanen Maxim Tervola Antti Varjonen Julius Myllynen Eeli Kivistö Niilo Mertsalmi Henri Saikkonen Iivari Ryytty Valtteri Hämäläinen Onni Noponen Veeti Juutilainen Julius Mäkinen Otto Rantanen Lenni Kataja Akseli Keskinen Onni Raappana Atte Aronen Samuli Bäcklund Joonas Ojansivu Leevi Pöntinen Kasperi Talja Joel Varis Elmo Toivonen Eetu Kyykoski Matias Pulkkinen Jere Paalanen Valtteri Isokangas Jonne Pörsti Santeri Niemi Lauri Kaipio Teemu

LASB ed Oilers NG OLS Tiikerit Classic OLS Tiikerit Happee Tiikerit LASB ed Steelers Classic TPS Steelers Classic Happee Blackbirds Tiikerit OLS Tiikerit Blackbirds OLS Karhut Hatsina Steelers LASB ed EräViikingit EräViikingit Blackbirds Steelers TPS Steelers Classic Steelers EräViikingit Oilers NG Oilers NG OLS Blackbirds Oilers NG Tiikerit Blackbirds Happee Blackbirds TPS Karhut Tiikerit Steelers Happee OLS Tiikerit Steelers LASB ed Steelers EräViikingit Oilers NG EräViikingit Karhut OLS Oilers NG Classic Oilers NG OLS TPS LASB ed LASB ed LASB ed Happee LASB ed Hatsina Hatsina LASB ed TPS EräViikingit Karhut Classic LASB ed Karhut Oilers NG Tiikerit Hatsina Tiikerit Hatsina Hatsina Classic Happee Happee OLS Karhut OLS Karhut

3 6 7 8 4 7 8 8 8 8 9 7 7 7 10 10 8 9 9 5 5 6 7 9 1 1 5 5 5 6 7 9 10 2 4 4 8 8 9 5 7 9 11 3 7 7 9 9 9 7 8 8 8 9 3 4 6 7 8 8 10 4 6 7 7 7 7 8 8 9 9 4 5 6 7 7 7 7 8 8 8 8 9 9 10 11 11 2 4 5 6

2 2 2 2 0 4 4 4 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0

4 4 4 4 6 1 1 1 2 2 2 3 3 3 3 3 4 4 4 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2

6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 2 0 0 2 1 0 1 0 2 0 1 0 0 0 0 3 0 2 0 0 0 0 2 0 1 0 0 0 0 4 0 1 1 1 2 1 0 0 1 0 1 1 0 1 1 0 2 1 1 0 0 0 2 0 1 2 1 2 2 0 0 2 1 0 0 1 1 0 2 2 0 2 1 0 1 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 3

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 2 4 0 0 9 2 0 2 0 4 0 2 0 0 0 0 6 0 4 0 0 0 0 4 0 2 0 0 0 0 8 0 2 2 2 4 2 0 0 2 0 2 2 0 2 2 0 4 2 12 0 0 0 4 0 2 4 2 4 4 0 0 4 2 0 0 2 2 0 4 4 0 4 2 0 2 0 4 0 0 0 0 4 0 0 0 0 4 0 41

0 0 1 1 0 0 2 0 0 0 2 1 0 0 0 1 0 1 0 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

161

180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199. 200. 201. 202. 203. 204. 205. 206. 207. 208. 209. 210. 211. 212. 213. 214. 215. 216. 217. 218. 219. 220. 221. 222. 223. 224. 225. 226. 227. 228. 229. 230. 231. 232. 233. 234. 235. 236. 237. 238. 239. 240. 241. 242. 243. 244. 245. 246. 247. 248. 249. 250. 251. 252. 253. 254. 255. 256. 257. 258. 259. 260. 261. 262. 263. 264. 265. 266. 267. 268. 269. 270.

162

Halme Jesse Rytkönen Lassi Lahdelma Veikka Lahtinen Jonas Silván Leevi Kekkonen Alex Jylhä Joonas Laine Elias Känkänen Aleksi Moisio Eelis Toivonen Jussi Wong Ethan Immonen Joona Setälä Aron Sandström Eetu Rajala Riku Lappalainen Niklas Nurhonen Joonatan Halonen Mikke Puntari Topi Ylänen Kaapo Karppinen Veeti Konttila Miika Pohjanmaa Eero Jurkkola Miska Aitto-oja Benjamin Nykänen Niklas Tanttu Eelis Tuomela Eetu Pekkarinen Aapo Sirola Aku Simonen Miika Häkkänen Veeti Hämäläinen Joona Heikkilä Samu Venäläinen Toivo Rantaniemi Aapo Hjelm Mikael Pitkäkangas Paulus Juujärvi Santeri Jäykkä Eelis Aalto Lenni Pasanen Jere Karvonen Matti Randell Eetu Anttila Lauri Rouhiainen Jussi Tamminen Aleksi Sihvola Eero Saarinen Nico Kristian Lahnalahti Lauri Wallius Topi Luostarinen Juuso Volotinen Veeti Nousiainen Vili Kosunen Viljo Meller Elias Maksimainen Olli Viljanen Kaapo Laitila Alex Tauriainen Joona Helperi Leevi Laurila Aleksi Kujala Santeri Aarto Kasper Seere Julius Aaltonen Arttu Martela Matias Ojala Touko Palokangas Kasperi Laitinen Noel Häivälä Hugo Andersson Robin Juven Antti Hatakka Kalle Saarinen Teemu Itäpuisto Aare Volanen Akseli Renfors Ville Kahma Anton Iivonen Oskari Aymard Arno Tiljander Juuso Sahlstedt Samuel Orava Miko Määttä Lenni Tikkanen Patrik Kvist Elmo Moislahti Rasmus Sillanpää Miko Kallio Jesper

Karhut Blackbirds Hatsina Tiikerit Blackbirds Tiikerit Oilers NG Classic Tiikerit Oilers NG LASB ed EräViikingit Tiikerit EräViikingit EräViikingit Karhut Steelers Hatsina Blackbirds Blackbirds Happee Happee Oilers NG EräViikingit LASB ed Steelers Tiikerit Steelers Karhut Hatsina LASB ed LASB ed Hatsina Steelers Steelers Hatsina OLS Oilers NG Oilers NG OLS Blackbirds TPS Steelers OLS TPS Karhut Oilers NG Classic Tiikerit TPS LASB ed Blackbirds Tiikerit Steelers Tiikerit TPS Steelers LASB ed Happee Tiikerit OLS Karhut Blackbirds Happee Oilers NG Blackbirds Classic EräViikingit EräViikingit Tiikerit Happee Tiikerit EräViikingit TPS Blackbirds Tiikerit Happee Hatsina TPS OLS TPS EräViikingit Karhut TPS Tiikerit EräViikingit Classic Blackbirds TPS EräViikingit Karhut

7 8 8 9 9 9 2 2 3 3 4 4 5 5 6 7 8 8 9 9 11 2 3 3 5 5 6 6 7 8 8 8 9 9 9 9 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 1 1 3 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 1 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 2 2 6 0 0 0 0 0 2 2 2 0 0 2 0 2 2 0 2 0 0 0 0 0 2 2 0 2 0 2 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

271. 272. 273. 274. 275. 276. 277. 278. 279. 280. 281. 282. 283. 284. 285. 286. 287. 288. 289. 290.

Saikkonen Teemu Suominen Juho Mäkelä Miro Väisänen Tuomo Suonpää Patrik Fihlman Joonatan Karjalainen Roni Kullberg Iiro Korhonen Teemu Talla Tami Painilainen Rasmus Hellsten Rasmus Peltoniemi Veeti Molarius Antti Vaalto Niko Kauppinen Jusa Rantanen Aleksi Virtanen Elias Siiranen Topias Kuustie Ville

LASB ed Hatsina Karhut Karhut Karhut TPS OLS Tiikerit LASB ed Steelers Steelers Oilers NG Classic Oilers NG OLS Hatsina Steelers Steelers Classic Happee

7 7 7 7 7 7 7 7 8 8 8 8 8 8 8 9 9 9 10 10

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 37 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

B-poikien 1. divisioona Sarjataulukko O

V

JV

JH

H

TM

PM

ME

P

1.

Joukkue

SBS Wirmo / Masku 9

8

1

0

0

124

-

39

85

26

2.

SPV

10

8

0

0

2

87

-

51

36

24

3.

Pirkat

11

6

0

2

3

77

-

79

-2

20

4.

Indians

8

5

2

1

0

87

-

46

41

20

5.

Nibacos

12

5

2

0

5

96

-

98

-2

19

6.

M-Team II

8

3

1

0

4

54

-

63

-9

11

7.

ÅIF

5

3

0

1

1

36

-

22

14

10

8.

Josba

9

2

2

0

5

44

-

61

-17

10

9.

Hawks

8

1

0

2

5

31

-

59

-28

5

10.

Happee II

6

1

0

1

4

30

-

54

-24

4

11.

Sudet SB

8

1

0

1

6

42

-

75

-33

4

12.

PSS

8

0

0

0

8

30

-

91

-61

0

Otteluohjelma Ottelu 18278 18251 18279 18256 18281 18280 18282 18284 18283 18287 18262 18285 18264 21079 21080 21010 20899 21081 20902 21012 20903 21082 21014 21015 18288 21016 20908 21084 21083 21018 21085 20913 21020 20917 21087 21086 21088 20919 20923 21090 21091 21089 21024 21025

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 09.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 11.10.2020 18.10.2020 23.10.2020 24.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 04.11.2020 06.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 09.11.2020 12.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 15.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 22.11.2020 25.11.2020

Aika 14:30 17:00 17:00 12:00 13:00 14:00 15:30 16:30 19:00 15:30 17:00 18:00 11:00 15:00 19:30 18:30 12:00 12:00 15:00 15:00 12:00 12:00 15:00 19:00 19:00 13:30 15:00 15:00 18:30 14:00 16:30 19:30 19:00 15:00 17:00 18:30 14:00 12:00 13:00 13:30 15:00 18:30 16:00 18:30

Paikka AC Myllypuro 2 Pirkkalan vapaa-aikakeskus A Edelfeltin koulu 1 Pirkkalan vapaa-aikakeskus Tapiolan UH 1 AC Myllypuro 2 AC Ruskeasuo 4 Porvoo SBH 1 Hollihaka Kokkola 1 AC Ruskeasuo 4 HaNi-halli 1 Stars Arena 1 HaNi-halli 1 HaNi-halli 1 HaNi-halli 1 AC Ruskeasuo 4 Palokan koulukeskus 1 Rantakylän uh 1 Ritavuoren koulu 1 Hollihaka Kokkola 1 Palokan koulukeskus 1 Rantakylän uh 1 Hollihaka Kokkola 1 Kuusankosken ut 1 Sipoo Areena 1 Hollihaka Kokkola 1 Pirkkalan vapaa-aikakeskus Nurmon Liikuntahalli 1 Porvoo SBH 1 Lohtajan Maininki 1 Porvoo SBH 1 Sipoo Areena 1 Kuusankosken ut 1 Sipoo Areena 1 Tennari 1 AC Myllypuro 2 Vehmaa LH 1 Palokan koulukeskus 1 Pirkkalan vapaa-aikakeskus Joensuu Areena 1 HaNi-halli 1 Porvoo SBH 1 AC Ruskeasuo 4 AC Ruskeasuo 4

1 1

1

1

Koti Hawks Pirkat PSS Pirkat Indians Hawks M-Team II PSS Nibacos M-Team II SBS Wirmo Indians SBS Wirmo SBS Wirmo SBS Wirmo M-Team II Happee II Josba SPV Nibacos Happee II Josba Nibacos Sudet SB ÅIF Nibacos Pirkat SPV PSS Nibacos PSS ÅIF Sudet SB ÅIF Indians Hawks SBS Wirmo Happee II Pirkat Josba SBS Wirmo PSS M-Team II M-Team II

/ Masku / Masku / Masku / Masku

/ Masku

/ Masku

-

Vieras Josba Indians Nibacos Sudet SB Josba Happee II Nibacos SPV SPV Sudet SB Pirkat PSS Sudet SB Indians Hawks PSS Pirkat SBS Wirmo / Masku Hawks ÅIF SBS Wirmo / Masku Pirkat Hawks Indians Hawks Happee II M-Team II Josba SBS Wirmo / Masku Josba Pirkat M-Team II PSS Pirkat Nibacos M-Team II Nibacos Indians Hawks Sudet SB SPV ÅIF SPV Indians

Tulos 6-2 7-8 JA 6-12 6-5 8-4 4-6 9-13 2-10 5-7 10-5 14-2 21-2 20-3 10-9 JA 15-0 9-4 7-8 3-11 9-5 6-5 JA 6-13 7-6 VL 7-6 JA 7-8 JA 6-2 7-2 11-3 4-1 4-11 8-10 3-8 10-3 10-5 5-7 9-8 5-6 JA 18-7 4-16 8-3 7-5 12-5 4-10 10-7 4-8

163

21026 20927 20962 21105 20957 21052 20934

28.11.2020 29.11.2020 23.01.2021 30.01.2021 06.02.2021 13.02.2021 14.02.2021

19:00 13:00 12:00 15:00 17:00 14:30 13:00

Hollihaka Kokkola 1 Isokyrö Areena 1 Palokan koulukeskus 1 Rantakylän uh 1 Qmax Arena Nurmo 1 Hollihaka Kokkola 1 Qmax Arena Nurmo 1

Nibacos SPV Happee II Josba SPV Nibacos SPV

-

Sudet SB Sudet SB Josba SPV Nibacos Pirkat Pirkat

6-5 13-2 5-6 JA 4-8 12-5 12-9 12-5

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79.

164

Nimi Seppänen Eemeli Salin Luukas Ylikorpi Vili Eloluoto Lauri Haikio Henrik Leskinen Jonatan Hellén Mico Haapanala Erno Jokisalo Joni Hakala Aatos Laiho Leevi Laurila Nooa Roimela Setti Nyman Elias Luhtala Aatu Isolauri Eemil Suotula Juuso Koski Matias Makkonen Pyry Kuhlman Anton Sarén Lenni Honkaniemi Miska Puroaho Aleksi Lahti Jere Kaituri Santeri Yläjääski Oskari Kinnari Hugo Kirvesniemi Antti Liibert Henri Porttikivi Pietari Tång Romeo Tervakangas Juuso Hakala Henri Mäenpää Eero Korhonen Tuukka Kolu Antti Levijoki Kasperi Myllymäki Oliver Nurkkala Veeti Kolster Ben Toivonen Sampsa Utra Jiri Forss Onni Virtanen Veikka Grönroos Joonas Heiska Ville Puupponen Eemil Liimatainen Jaakko Hatunpää Mikko Turunen Eppu Lahdensivu Elmeri Mäntyniemi Jimi Hirvonen Joonas Nádasi Roope Suurkari Saku Kuivalainen Oskari Hellén Jace Nummelin Elias Ojala Roope Määttä Juuso Savela Aapo Halmesmäki Daniel Viljanmaa Arttu Räty Severi Heikkilä Rasmus Puttonen Eemeli Haikarainen Juuso Nykänen Tuomas Karmanto Rasmus Tarvainen Santeri Angervo Elis Laitinen Mikko-Pekka Niemelä Niilo Seppälä Mikko Nissilä Roope Hokkanen Joona Sefiani Guma-Jimy Rajala Saku Moilanen Miro

Joukkue Nibacos Nibacos Nibacos SBS Wirmo SBS Wirmo SPV SBS Wirmo SBS Wirmo Pirkat SBS Wirmo Pirkat SBS Wirmo Indians SPV SPV SBS Wirmo Sudet SB SBS Wirmo Sudet SB Pirkat Nibacos Nibacos SPV Indians M-Team II Indians Indians SPV M-Team II M-Team II Indians Indians SBS Wirmo SPV Josba Josba Nibacos Pirkat M-Team II Indians Indians Happee II Indians ÅIF Pirkat Happee II M-Team II PSS PSS Indians Pirkat SPV Josba Nibacos Pirkat Josba SBS Wirmo SBS Wirmo Pirkat Josba SPV SPV Pirkat SPV Hawks Happee II Hawks Hawks M-Team II ÅIF Indians Sudet SB SPV Pirkat Nibacos M-Team II Hawks Indians Josba

/ Masku / Masku / Masku / Masku / Masku / Masku

/ Masku / Masku

/ Masku

/ Masku / Masku

O 12 12 12 9 9 10 9 9 11 9 11 9 6 6 10 6 8 9 8 11 12 12 10 8 8 8 5 10 8 8 8 8 8 10 8 9 8 11 8 7 8 6 6 3 11 4 7 8 8 6 9 10 9 12 11 9 6 4 11 8 8 9 11 10 8 5 8 8 4 5 7 8 9 9 12 8 7 4 4

M 17 17 25 23 17 21 13 14 12 9 11 4 15 6 14 12 11 5 4 10 8 6 5 8 7 7 6 6 5 4 9 8 8 8 5 2 7 7 6 4 4 3 2 7 7 6 5 5 5 4 4 4 2 2 1 8 6 5 5 4 3 3 3 2 1 7 6 6 5 4 4 4 4 4 4 2 6 4 4

S 21 19 10 9 11 3 11 9 9 12 9 15 3 12 3 5 6 11 10 3 5 7 8 4 5 5 6 6 7 8 2 3 3 3 6 9 3 3 4 6 6 7 8 2 2 3 4 4 4 5 5 5 7 7 8 0 2 3 3 4 5 5 5 6 7 0 1 1 2 3 3 3 3 3 3 5 0 2 2

P 38 36 35 32 28 24 24 23 21 21 20 19 18 18 17 17 17 16 14 13 13 13 13 12 12 12 12 12 12 12 11 11 11 11 11 11 10 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6

+ 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 1 0 5 0 2 3 0 1 0 1 0 1 0 0 1 3 2 1 2 0 4 1 0 3 2 1 0 0 0 0 2 0 3 2 1 1 1 3 1 1 2 0 1 1 1 1 0 2 0 0 0 1 2 0 2 0 1 0 3 1 0 1 1 1 0 0 1 0 1 1 1 2 0 0 1 2 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 2 0 10 0 4 6 0 2 0 2 0 2 0 0 2 6 4 2 4 0 8 2 0 6 4 2 0 0 0 0 4 0 6 4 2 7 2 6 2 2 4 0 2 2 2 2 0 4 0 0 0 2 4 0 4 0 2 0 6 2 0 2 2 2 0 0 2 0 2 2 2 4 25 0 2 4 0 2

YV 0 1 5 4 1 1 2 2 1 0 0 1 3 0 2 0 1 1 0 1 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 2 1 3 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 1 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 2 0 0 0 0 0 1 0 3 0 0

AV 0 0 1 1 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170.

Metsola Aleksi Ikonen Nuutti Hirvonen Elias Häggqvist Johannes Kemppainen Okko Harju Eetu Pinta Hugo Laiti Alex Pasanen Rasmus Miettinen Niko Sjöfelt Anton Uusisalo Jimi Suorsa Otto Keränen Patrik Hiironen Leevi Virtanen Joonas Andrianov Emil Ekroth Ossi Vehkasaari Vili Lukkarinen Lenni Hakamäki Eelis Erkkilä Aleksi Hellsten Emppu Männistö Max Ojala Jani Huhtio Oliver Koivunen Topi Pulkkinen Leo Silvennoinen Osmo Moisio Perttu Kämpe Kasper Joutjärvi Olli Reijonen Jaakko Kangas Herman Kovanen Joel Suomela Anton Tirkkonen Aleksanteri Haanpää Matias Qvisén Jonatan Lamberg Jonne Kurkela Eetu Aalto Julius-Antton Turunen Leevi Korpiniemi Patrik Berghem Joel Ek Tarmo Elonen Niilo Naakka Fetja Korp Rainer Heinonen Mikael Sisu Rafael Valve Ville Backman Pauli Jäppinen Amos Lintula Otto Heinonen Tommi Nuutinen Aleksi Nieminen Rasmus Pola Jarkko Määttä Veeti Gimpel Max Kettunen Veeti Vänttinen Jonne Lehtimäki Ville Karppinen Aapeli Laiti Max Salmi Matias Hägglund Hannes Suojama Leni Karppinen Veeti Markkanen Akseli Broman Oscar Snellman Joona Lilius Jaakko Nuutinen Aleksi Hurskainen Leevi Kivelä Eino Uusi-Laitila Santeri Sell Elias Forsström Totte Kuosku Aleksi Mielonen Tomi Heikkilä Eetu Ruohonen Sisu Manninen Leevi Kallioniemi Panu Silvennoinen Joni Kangasluoma Niko Pessa Peetu Ylänen Eemeli Saarenpää Niko Porokuokka Juuso

Indians Sudet SB M-Team II PSS PSS Sudet SB SBS Wirmo ÅIF Indians PSS ÅIF Nibacos ÅIF ÅIF Josba Sudet SB Hawks Sudet SB Pirkat Sudet SB Pirkat Nibacos Indians Indians SPV M-Team II Pirkat Happee II Indians SBS Wirmo ÅIF Sudet SB Josba SPV PSS Pirkat Josba SPV ÅIF Happee II M-Team II SBS Wirmo Josba ÅIF ÅIF Sudet SB SBS Wirmo Josba Hawks Happee II M-Team II PSS Indians ÅIF M-Team II PSS Hawks Happee II Hawks M-Team II SPV Hawks Hawks Happee II PSS SBS Wirmo Nibacos PSS Happee II M-Team II ÅIF M-Team II M-Team II Pirkat Josba Nibacos SPV Happee II Josba SPV Happee II ÅIF ÅIF SPV ÅIF Josba PSS Sudet SB Happee II Sudet SB M-Team II

/ Masku

/ Masku

/ Masku

/ Masku

/ Masku

6 8 6 7 8 8 9 4 4 8 5 12 5 5 7 8 8 8 8 8 10 12 4 5 7 8 11 6 8 8 5 6 7 7 8 8 2 3 5 6 8 8 8 3 5 7 8 1 6 6 7 8 2 3 6 6 8 4 5 6 7 7 3 6 7 9 12 4 4 5 5 6 6 9 9 12 1 2 2 3 3 4 4 5 5 6 6 6 6 7 7

4 4 3 3 3 3 3 2 2 2 1 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 0 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

2 2 3 3 3 3 3 4 4 4 5 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 4 4 4 4 4 5 5 5 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 3 1 2 0 1 0 1 1 2 0 0 2 0 2 1 3 0 1 3 1 1 0 0 1 1 0 0 1 1 2 1 2 2 0 0 0 1 0 0 2 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 2 0 2 0 2 0 0 0 1 1 0 0 0 1 5 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 4 6 2 4 0 2 0 2 2 4 0 0 4 0 4 2 6 0 2 6 2 2 0 0 2 2 0 0 2 2 4 2 4 4 0 0 0 2 0 0 4 0 2 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 4 0 4 0 4 0 0 0 2 2 0 0 0 2 10 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 0 4 4

0 1 0 0 1 0 0 0 0 2 1 0 0 0 2 0 2 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

165

171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199. 200. 201. 202. 203. 204. 205. 206. 207. 208. 209. 210. 211. 212. 213. 214. 215. 216. 217. 218. 219. 220. 221. 222. 223. 224. 225. 226. 227. 228. 229. 230. 231. 232. 233. 234. 235. 236. 237. 238. 239. 240. 241. 242. 243. 244. 245. 246. 247. 248. 249. 250. 251. 252. 253. 254. 255. 256. 257. 258. 259. 260. 261.

166

Nylund Vertti Heinänen Vili Haverinen Veeti Biskop Robert Freudenthal Rasmus Metsomäki Lenni Granroth Leevi Männikkö Pietu Lindholm Lukas Mäkelä Vili-Pekka Oikari Arttu Hippeläinen Reko Szánti Ossi Siekkinen Paavo Jaakkola Riku Lehtonen Nooa Jaskari Jesse Poikolainen Julius Jormakka Lenni Kaskinen Viljami Ollikainen Erkka Kultanen Joni Salminen Jimi Sträng Casper Mattila Elliot Parkkinen Miko Jokinen Ville Koivusaari Niko Nuutinen Elias Orpana Veikka Laitamäki Max Floman Eemeli Hassinen Luukas Likander Miki Saarela Mico Komi Otto Eteläniemi Eemil Hiekka Mikael Laakso Saku Nevalainen Onni Vepsäläinen Eero Kantola Joonas Kristersson Eemil Keski-Heikkilä Eemi Isoaho Venni Kivineva Jere Kimpanpää Joona Tehiluoto Otto Wulff Aatu Alivaara Tatu Itämäki Vertti Finnilä Juho Survonen Antero Lilli Mikael Pellinen Joonas Reinistö Benjamin Söder Atte Suominen Eero Johansson Jerry Kettunen Kasper Volanen Akseli Levä Perttu Ronkainen Joel Forsstedt Sebastian Kothari Samir Herka Onni Sillanpää Eetu Rantala Miro Sjöroos Matias Utrila Olli Mäkelä Joni Marttila Miro Hartikainen Kaapo Serenius Roni Hartikainen Vesa Raja Jaakko Hakkarainen Onni Kalliomäki Oliver Hakkarainen Juhani Peltonen Elias Räsänen Manu Siljander Aaron Karinen Petteri Vitikainen Aati Lojander Roope Piisilä Ilari Sassi Arttu Sell Matias Ylönen Pyry Andrianov Tomas Rossi Ville

Hawks Indians Pirkat Nibacos Hawks Hawks M-Team II PSS PSS SBS Wirmo Nibacos Hawks Pirkat Happee II Indians SPV ÅIF ÅIF Happee II SBS Wirmo M-Team II Sudet SB Sudet SB Hawks PSS Josba Pirkat Nibacos ÅIF SPV SPV Sudet SB ÅIF Sudet SB SPV Happee II PSS Happee II Sudet SB Josba Hawks Pirkat Josba SPV Nibacos Nibacos Pirkat SBS Wirmo PSS Indians SPV SPV SBS Wirmo SPV Happee II PSS Indians SBS Wirmo PSS Pirkat Happee II Josba Happee II Indians M-Team II ÅIF ÅIF SPV SBS Wirmo SBS Wirmo Josba SBS Wirmo M-Team II ÅIF PSS M-Team II Sudet SB M-Team II Hawks PSS Happee II Hawks M-Team II Sudet SB Happee II Indians Indians Happee II Happee II Hawks Happee II

/ Masku

/ Masku

/ Masku

/ Masku

/ Masku

/ Masku / Masku / Masku

8 8 11 12 6 6 7 7 8 8 8 8 11 1 2 4 4 5 5 5 6 7 7 8 8 9 11 12 2 2 4 4 4 4 4 5 5 6 7 8 8 9 9 10 12 12 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6

1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 1 1 1 1 0 0 1 0 1 6 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 1 0 1 1 2 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 2 2 2 2 0 0 2 0 2 12 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 2 0 2 2 4 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 6 0 0 0 8 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 12 0 2 0 0 2 0 0 0 4 0 0 0 0 0 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

262. 263. 264. 265. 266. 267. 268. 269. 270. 271. 272. 273. 274. 275. 276. 277. 278.

Paattakainen Teemu Honkanen Antti Sinkkonen Arttu Lumiaro Aapo Haikio Aleksi Heikkilä Lauri Rautava Elias Heino Tuomas Korhonen Arttu Kärki Kasperi Niiranen Mikko Ollilainen Nico Oksanen Leevi Alhonen Lenni Tuomaala Miko Pikkarainen Jonne Lavikainen Simo Samuli

Hawks Josba Sudet SB Indians SBS Wirmo / Masku Pirkat SPV M-Team II Josba Josba Hawks Josba Hawks PSS Indians Josba Josba

6 6 7 7 7 7 7 7 7 8 8 8 8 8 8 9 9

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 2 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 3 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 4 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 2 6 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

279. 280. 281. 282. 283.

Alho Tomi Ritaranta Aapo Laakkonen Sampo Lahnalampi Viljami Tissarinen Johan

SBS Wirmo / Masku SPV Nibacos Nibacos Nibacos

9 10 12 12 12

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 1 1 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 2 2 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

C1-poikien SM-sarja Sarjataulukko Joukkue

O

V

JV

JH

H

TM

PM

ME

P

1.

O2-JKL / MuurY

11

7

2

1

1

106

-

64

42

26

2.

Classic

11

7

0

0

4

83

-

65

18

21

3.

OLS

10

6

1

0

3

98

-

62

36

20

4.

EräViikingit Pohjoinen

8

6

0

0

2

70

-

40

30

18

5.

LeBa-96

11

4

1

3

3

96

-

113

-17

17

6.

SPV

9

4

0

0

5

64

-

67

-3

12

7.

Steelers

9

3

1

0

5

46

-

74

-28

11

8.

Oilers NG

8

3

0

1

4

50

-

63

-13

10

9.

Happee

8

2

1

1

4

57

-

80

-23

9

10.

Merikoski SBT Warriors

12

2

1

1

8

82

-

117

-35

9

11.

Karhut

6

2

1

0

3

33

-

32

1

8

12.

LASB / SB HEINOLA

9

2

0

1

6

63

-

71

-8

7

Otteluohjelma Ottelu 17643 17644 17645 17646 17647 17648 17649 18927 17650 17651 17652 17653 17654 18600 18599 18601 18602 18603 18604 18605 18607 18606 18608 18610 18611 18609 18613 18612 18614 18616 18615 18620 18617 18618 18619 18621 18622 18627 18624 18623 18626

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 24.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 03.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020

Aika 12:45 14:30 15:00 18:00 18:00 12:00 15:30 17:30 12:30 15:00 12:00 12:30 15:30 15:00 18:30 18:30 15:00 15:30 12:00 12:00 15:00 17:00 14:00 14:30 18:00 19:00 12:00 15:00 18:30 12:00 15:15 15:00 15:30 16:00 18:00 14:00 15:30 13:00 14:00 15:00 15:15

Paikka Mosahalli Nallisport Nurmohalli Kastelli Kontiolahden lh Kastelli Esport Areena 8 Kastelli Itätuuli Areena Kontiolahden lh Palokan koulukeskus Tampere Areena Esport Areena 8 Juteinikeskus Seinäjoen Urheilutalo Spiral-halli 1 Iittala-halli Spiral-halli 1 Palokan koulukeskus Palokan koulukeskus Itätuuli Areena Mosahalli Tampere Areena Nallisport 1 Nallisport 2 Iittala-halli Nallisport 1 Zemppi Areena 1 Campo Center 4 Palokan koulukeskus Palokan koulukeskus Itätuuli Areena Palokan koulukeskus Iittala-halli Vierumäki Areena 2 Mosahalli Esport Areena 8 Qmax Arena Nurmo 1 Mosahalli Vierumäki Areena 2 Liikuntakeskus Buugi

Koti EräViikingit Pohjoinen OLS SPV Merikoski SBT Warriors LeBa-96 Merikoski SBT Warriors Oilers NG OLS Karhut LeBa-96 O2-JKL / MuurY Classic Oilers NG Steelers SPV Classic Steelers Classic O2-JKL / MuurY Happee Karhut EräViikingit Pohjoinen Classic OLS Merikoski SBT Warriors Steelers Merikoski SBT Warriors OLS EräViikingit Pohjoinen O2-JKL / MuurY Happee Karhut Happee Steelers LASB / SB HEINOLA EräViikingit Pohjoinen Oilers NG SPV EräViikingit Pohjoinen LASB / SB HEINOLA O2-JKL / MuurY

-

Vieras Steelers O2-JKL / MuurY LASB / SB HEINOLA Happee Classic O2-JKL / MuurY Karhut Happee EräViikingit Pohjoinen SPV SPV Steelers LASB / SB HEINOLA Merikoski SBT Warriors Oilers NG OLS OLS Merikoski SBT Warriors Happee LeBa-96 SPV Oilers NG EräViikingit Pohjoinen LeBa-96 SPV LASB / SB HEINOLA LeBa-96 SPV LASB / SB HEINOLA Steelers Classic O2-JKL / MuurY EräViikingit Pohjoinen Oilers NG Classic Merikoski SBT Warriors OLS Classic OLS Karhut LeBa-96

Tulos 16-4 7-9 9-5 11-10 8-5 6-7 JA 3-4 JA 18-3 4-5 10-9 8-4 4-5 12-8 8-12 10-5 8-4 5-3 8-3 5-6 VL 10-11 JA 4-7 6-5 5-4 9-5 5-10 2-9 10-9 JA 12-4 8-2 8-0 8-7 10-5 5-12 7-9 5-6 10-5 6-14 4-10 9-10 4-5 19-4

167

18625 18628 18629 18630 18884 18631 18634 18636 18633 18640 18848 18849 18647 18863 19072

15.11.2020 21.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 29.11.2020 30.01.2021 31.01.2021 07.02.2021 20.02.2021 21.02.2021

15:30 17:30 12:00 15:00 15:00 15:30 15:00 15:30 18:00 15:00 18:30 15:00 14:30 15:00 15:00

Esport Areena 8 Tenniskeskus Tre Tampere Areena Nummikeskus Vierumäki UH Palokan koulukeskus Qmax Arena Nurmo 1 Spiral-halli 1 Nallisport 2 Zemppi Areena 1 Liikuntakeskus Buugi Kontiolahden lh Nallisport 1 Kontiolahden lh Kontiolahden lh

Oilers NG Classic Classic Steelers LASB / SB HEINOLA O2-JKL / MuurY SPV Classic Merikoski SBT Warriors OLS O2-JKL / MuurY LeBa-96 OLS LeBa-96 LeBa-96

-

Merikoski SBT Warriors LeBa-96 Karhut LeBa-96 Happee Oilers NG Steelers O2-JKL / MuurY LASB / SB HEINOLA LASB / SB HEINOLA Merikoski SBT Warriors Merikoski SBT Warriors Merikoski SBT Warriors O2-JKL / MuurY Happee

7-3 15-9 8-6 7-6 JA 8-9 11-3 7-8 7-9 10-13 10-9 JA 11-4 13-9 11-4 13-14 VL 8-6

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71.

168

Nimi Korhonen Elias Niemelä Marius Knuuti Aatu Hiltunen Joni Kakko Tuomas Maksimainen Olli Rantala Juho Mielonen Tomi Kuosku Aleksi Ollikainen Emil Hellberg Antton Heiska Ville Karppanen Teemu Mättö Eeli Rouhiainen Jussi Haanpää Matias Kiiskinen Juuso Rämö Joonas Vaarimo Miko Jäärni Tuukka Koistinen Miska Virkkala Jesse Raulo Valtteri Kotilainen Elmeri Raunisto Santeri Koivisto Aatu Ellonen Simeon Luhanka Mico Pennanen Miska Mattila Niklas Lämsä Ville Teeriniemi Juho Rantala Elias Kariniemi Oliver Miettinen Arttu Vääräniemi Oskari Haverinen Aaro Ebeling Max Sulin Kalle Markkanen Jami Kärki Santeri Pihlman Eelis Hirvonen Niklas Pulli Niko Moisio Eelis Vesanen Maxim Puttonen Eemeli Lindman Miko Lundén Rasmus Huvinen Miro Laakso Juho Hakala Veikka Pirhonen Joona Heikkilä Väinö Pola Jarkko Saarela Luukas kivistö Joonas Savilaakso Verneri Ylitalo Eemil Kuhanen Atte Knuuti Matias Keskimölö Tomi Koivula Ola Lappalainen Juho Havana Ville Sihvonen Matias Lehmusto Juuso Niemistö Valtteri Hyvärinen Juuso Ojanen Reemus Sivonen Ahti

Joukkue LeBa-96 O2-JKL / MuurY O2-JKL / MuurY LeBa-96 OLS LASB / SB HEINOLA LASB / SB HEINOLA Happee SPV EräViikingit Pohjoinen SPV Happee Classic O2-JKL / MuurY Oilers NG SPV LeBa-96 Oilers NG EräViikingit Pohjoinen Merikoski SBT Warriors LeBa-96 Merikoski SBT Warriors O2-JKL / MuurY Happee Steelers OLS EräViikingit Pohjoinen O2-JKL / MuurY LeBa-96 OLS OLS OLS OLS Merikoski SBT Warriors OLS Classic OLS Merikoski SBT Warriors Steelers O2-JKL / MuurY EräViikingit Pohjoinen Steelers LeBa-96 Karhut Oilers NG Oilers NG Happee Classic LASB / SB HEINOLA LASB / SB HEINOLA Merikoski SBT Warriors Karhut LeBa-96 O2-JKL / MuurY Happee Classic Merikoski SBT Warriors Merikoski SBT Warriors OLS LASB / SB HEINOLA O2-JKL / MuurY OLS Steelers EräViikingit Pohjoinen Merikoski SBT Warriors Steelers Steelers SPV O2-JKL / MuurY Classic LeBa-96

O 11 11 11 11 10 9 9 8 9 8 9 8 11 11 8 9 11 8 8 12 11 9 11 8 8 8 8 9 11 10 10 10 8 10 10 11 10 8 9 11 8 9 11 6 8 8 6 11 9 9 10 4 11 11 8 9 6 9 10 9 10 9 9 8 6 9 9 9 11 11 11

M 26 16 15 23 21 11 18 16 14 15 13 11 11 10 15 11 8 10 10 10 9 8 8 5 7 7 9 8 8 12 10 7 5 5 5 10 9 8 8 8 4 3 3 9 6 4 10 9 7 7 7 6 6 5 2 0 9 6 6 5 5 4 4 8 7 7 6 5 5 5 5

S 12 18 18 8 7 17 7 8 9 7 7 9 9 10 4 8 11 8 8 8 9 10 10 13 10 9 6 7 7 2 4 7 9 9 9 3 4 5 5 5 9 10 10 3 6 8 1 2 4 4 4 5 5 6 9 11 1 4 4 5 5 6 6 1 2 2 3 4 4 4 4

P 38 34 33 31 28 28 25 24 23 22 20 20 20 20 19 19 19 18 18 18 18 18 18 18 17 16 15 15 15 14 14 14 14 14 14 13 13 13 13 13 13 13 13 12 12 12 11 11 11 11 11 11 11 11 11 11 10 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 9 9 9

+ 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ +1 0 0 +2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0

2 2 0 2 1 1 4 4 1 0 1 7 2 2 3 0 0 3 2 1 1 5 0 0 2 3 1 1 0 4 4 2 0 1 0 3 1 2 0 0 1 0 0 2 3 0 1 0 1 0 1 5 0 2 5 1 3 2 1 8 1 4 0 1 0 0 0 1 1 0 0 0

5 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 4 0 4 2 2 23 8 2 0 2 14 4 4 6 0 0 6 4 2 2 10 0 0 4 6 2 2 0 8 18 4 0 7 0 6 7 4 0 0 2 0 0 4 6 0 2 0 2 0 2 10 0 4 20 2 6 4 2 16 2 18 0 12 0 0 0 2 2 0 0 0

YV 0 5 5 5 5 2 2 0 3 2 4 1 1 1 2 0 0 4 0 0 0 1 0 0 2 0 2 0 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 5 2 0 2 1 1 2 0 3 2 1 0 1 0 1 0 0 0 3 1 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

RL 1 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

RL0 0 1 2 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0

72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162.

Koskinen Joni Leminen Aatu Nikkanen Teo Räsänen Johannes Raitanen Jussi-Pekka Hautasaari Patrik Aho Eemeli Kilpikoski Julius Siekkinen Paavo Helin Vilho Oinonen Olli Maja Valtteri Seila Timi Mäki Leo Karttunen Paavo Rantala Peetu Kajuutti Elias Kaukola Akseli Vallius Lauri Siurua Antton Mäkynen Emil Salonen Anton Tiilikainen Elmeri Lainto Pyry Harjunalanen Ville Leskinen Nuutti Helperi Leevi Pihlajaniemi Eetu Repo Rasmus Nieminen Jere Lahnalahti Lauri Haatainen Jonne Kahlos Juho Kantokoski Olavi Kax Elias Kajasviita Joona Suvanto Eetu Salminen Olli Peltokangas Arttu Lehtonen Joonas Kallio Konsta Kankaanranta Joona Virtanen Juuso Rahkonen Aaro Nieminen Veeti Aleksi Klasila Ilari Nyström Rasmus Oja Chris Niemelä Luka Töyrylä Miko Kuosmanen Samuel Heiskanen Aatu Tikkanen Elia Leinonen Emil Rinta-Huumo Santeri Koskenkorva Jonne Mäkelä Arttu Huusko Matias Vainiokangas Oskari Kallio Tuukka Maja Samuel Koistinen Eero Auvinen Vili Aarto Kasper Pasanen Ville Inkinen Joona Konttila Miika Salminen Jimi Huvinen Vili Ollikkala Lauri Saukkonen Jooa Hannuksela Jooel Leppäniemi Samuli Rajamäki Joonatan Morko Paulus Marjo Olli Martela Matias Mäenpää Niilo Jauhojärvi Tuomas Hattara Niko Rautio Matias Dinh Leo Hannula Jere Sauvonsaari Roope Vehviläinen Lenni Harju Miro Lehtonen Aapo Väisänen Aarne Takala Mikko Huusko Hannes Ketola Iivari

Karhut SPV Classic Classic Karhut Classic Classic O2-JKL / MuurY Happee Classic OLS Classic EräViikingit Pohjoinen SPV Classic LASB / SB HEINOLA Classic Oilers NG LeBa-96 Merikoski SBT Warriors Classic LASB / SB HEINOLA O2-JKL / MuurY OLS Classic O2-JKL / MuurY Karhut SPV EräViikingit Pohjoinen EräViikingit Pohjoinen LASB / SB HEINOLA Steelers EräViikingit Pohjoinen SPV EräViikingit Pohjoinen Merikoski SBT Warriors Merikoski SBT Warriors EräViikingit Pohjoinen SPV O2-JKL / MuurY OLS Classic LASB / SB HEINOLA Happee O2-JKL / MuurY Merikoski SBT Warriors Classic EräViikingit Pohjoinen Happee LASB / SB HEINOLA Steelers LeBa-96 Happee Classic Oilers NG Merikoski SBT Warriors OLS OLS Merikoski SBT Warriors SPV O2-JKL / MuurY EräViikingit Pohjoinen EräViikingit Pohjoinen Oilers NG O2-JKL / MuurY Oilers NG Oilers NG Happee LASB / SB HEINOLA OLS OLS Merikoski SBT Warriors Classic SPV Merikoski SBT Warriors EräViikingit Pohjoinen EräViikingit Pohjoinen Karhut Merikoski SBT Warriors Merikoski SBT Warriors O2-JKL / MuurY Oilers NG Oilers NG Oilers NG Classic Karhut Karhut Merikoski SBT Warriors Steelers Merikoski SBT Warriors O2-JKL / MuurY

6 7 9 11 6 10 11 11 4 4 8 11 6 9 10 9 11 8 11 12 8 8 9 10 11 11 6 9 7 8 9 9 6 9 7 8 11 8 9 10 10 11 9 8 11 2 3 7 8 9 9 11 4 6 7 8 10 10 11 9 9 1 7 8 11 6 8 8 9 10 10 11 4 8 11 3 4 5 8 9 11 3 4 4 5 6 6 8 9 10 11

4 4 6 6 5 5 5 5 4 3 3 3 2 5 5 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 2 2 1 1 0 5 4 4 3 3 3 2 2 2 1 0 4 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 3 3 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

5 5 2 2 3 3 3 3 4 5 5 5 6 2 2 3 3 2 2 2 3 3 3 3 3 3 4 4 5 5 6 0 1 1 2 2 2 3 3 3 4 5 0 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 0 0 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

9 9 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 2 0 1 0 0 1 0 0 1 4 0 0 1 1 0 1 1 0 1 3 1 3 1 2 0 1 1 0 1 0 2 0 0 0 3 2 0 0 0 1 0 2 6 0 1 0 0 2 4 2 0 1 5 1 0 0 0 1 1 0 0 2 0 0 1 0 1 2 1 0 0 0 2 0 0 0 0 1 0 0 2 0 0 0 0 0 2 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 4 4 0 2 0 0 2 0 0 2 8 0 0 2 2 0 2 2 0 2 6 2 6 2 4 0 2 2 0 2 0 4 0 0 0 6 4 0 0 0 2 0 4 17 0 2 0 0 4 8 4 0 2 10 2 0 0 0 2 2 0 0 19 0 0 2 0 2 4 2 0 0 0 4 0 0 0 0 2 0 0 4 0 0 0 0 0 4 2 0

1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

169

163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199. 200. 201. 202. 203. 204. 205. 206. 207. 208. 209. 210. 211. 212. 213. 214. 215. 216. 217. 218. 219. 220. 221. 222. 223. 224. 225. 226. 227. 228. 229. 230. 231. 232. 233. 234. 235. 236. 237. 238. 239. 240. 241. 242. 243. 244. 245. 246. 247. 248. 249. 250. 251. 252. 253.

170

Tahvanainen Rasmus Tolonen Lauri Ranne Eero Palojoki Jooa Iho Anton Ketola Veeti Sevander Jonne Meriläinen Atto Värri Tomas Kouhia Nuutti Back Oliver Mäki-Ontto Samuel Perttula Veeti Viljanen Kaapo Pukkinen Janne Hämäläinen Lauri Ojala Sasu Pelto-Piri Jonne Ylinen Aleksi Partanen Rasmus Puurunen Mico Jalonen Iiro Jokilehto Jesse Lax Ville Kokkola Tuomas Kemppainen Oiva Kinnunen Niklas Mäenpää Saku Tuomala Miiko Huttunen Vertti Lahti Valtteri Sumuvuori Miko Asp Peetu Malaska Jaakko Juhani Avikainen Vili Vallius Eero Kallinen Jonne Liikola Riku Tuominen Niklas Maronen Markus Kinnunen Ossi Vuorela Toni Paananen Verneri Toikkanen Elis Pursiainen Leo Aaltonen Oskari Lehtilä Kasperi Kivinen Panu Metsäranta Taneli Jouhten Joona Yli-Talonen Veeti Tonteri Konsta Mertsalmi Henri Romppanen Jimi Honkanen Joel Hälikkä Aaro Aitamurto Antti Orpana Veikka Västinen Jimi Laakso Onni Yrjälä Frans Rintala Jussi Granlund Manu Penttinen Lenni Puolakka Rasmus Laaksonen Väinö Lehto Väinö Huhtakallio Iivari Saastamoinen Kalle Hono Aleksi Saranpää Jaakko Mäki-Kulmala Elias Auvinen Kalle Römpötti Oula-Aleksi Siltaoja Aaro Hartila Eetu Hintsa Helmeri Schroderus Tobias Karvonen Matti Raunio Joonas Tauriainen Joona Korhonen Teo Lindholm Oliver Sipiläinen Jimi Piitulainen Sisu Koliseva Elias Rajamäki Atte Tarvaala Topias Laitinen Noel Pehkonen Pyry Strang Elmeri

LeBa-96 Oilers NG Karhut EräViikingit Pohjoinen EräViikingit Pohjoinen SPV OLS LeBa-96 Oilers NG Steelers Oilers NG Karhut Karhut Happee EräViikingit Pohjoinen LASB / SB HEINOLA Steelers SPV Steelers LeBa-96 Merikoski SBT Warriors Karhut EräViikingit Pohjoinen Karhut LASB / SB HEINOLA SPV Steelers Steelers Happee SPV LASB / SB HEINOLA SPV Steelers LASB / SB HEINOLA O2-JKL / MuurY LeBa-96 LeBa-96 LASB / SB HEINOLA EräViikingit Pohjoinen Oilers NG Classic Oilers NG Happee Merikoski SBT Warriors Oilers NG Oilers NG Steelers Karhut Oilers NG Merikoski SBT Warriors LASB / SB HEINOLA Happee LASB / SB HEINOLA Happee Oilers NG Oilers NG Merikoski SBT Warriors SPV Happee EräViikingit Pohjoinen Oilers NG Happee EräViikingit Pohjoinen Happee Karhut Steelers EräViikingit Pohjoinen Classic EräViikingit Pohjoinen Karhut SPV Happee OLS Happee Karhut Karhut SPV Merikoski SBT Warriors OLS Oilers NG OLS Oilers NG Steelers Oilers NG Steelers Steelers SPV LASB / SB HEINOLA Happee Oilers NG Oilers NG

11 2 5 8 8 9 10 11 2 2 4 5 6 7 7 9 9 9 9 10 4 5 5 6 7 7 8 8 8 9 9 9 9 9 10 11 11 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 4 4 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 7 7 7 7 7 7 8 8 8 8 8 8 8 8

1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 2 0 0 1 0 3 0 0 0 0 2 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 0 1 0 0 1 0 1 0 1 0 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 2 0 0 4 0 0 2 0 6 0 0 0 0 4 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 14 0 0 0 4 8 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 2 0 2 0 0 2 0 2 0 2 0 0 4 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

254. 255. 256. 257. 258. 259. 260. 261. 262. 263. 264. 265. 266. 267. 268. 269. 270. 271. 272. 273. 274. 275.

Kamula Aaro Erkkilä Aleksi Eväsoja Atte Liekkinen Joonatan Äijälä Kasper Hämäläinen Luukas Seessalmi Juuso Auvinen Onni Nikki Niklas Sammalisto Eetu Turunen Emil Saarinen Aleksi Huhta Ville Latvala Aleksi Honkanen Theo Hokkanen Eetu Sipola Elmeri Tamminen Aleksi Huisman Valtteri Härkönen Aaro Pakarinen Patrik Pallas Sampo

Oilers NG Happee Happee Happee Merikoski SBT Warriors Happee Merikoski SBT Warriors Merikoski SBT Warriors LASB / SB HEINOLA LeBa-96 LeBa-96 Steelers SPV SPV LASB / SB HEINOLA Steelers Classic Classic O2-JKL / MuurY LeBa-96 LeBa-96 Merikoski SBT Warriors

8 8 8 8 8 8 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 10 10 10 11 11 11

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 3 0 3 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 6 0 6 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 4

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

C1-poikien 1. divisioona Sarjataulukko Joukkue

O

V

JV

JH

H

TM

PM

ME

P

1.

Ilves

8

7

1

0

0

84

-

21

63

23

2.

TPS

8

7

0

0

1

70

-

31

39

21

3.

Indians

6

6

0

0

0

65

-

20

45

18

4.

Koovee

8

5

0

1

2

62

-

43

19

16

5.

SBS Masku / Wirmo

8

5

0

0

3

63

-

50

13

15

6.

SaiPa

8

4

1

0

3

59

-

37

22

14

7.

Tiikerit

7

4

0

0

3

56

-

42

14

12

8.

O2-Jyväskylä II

9

2

0

0

7

33

-

106

-73

6

9.

EräViikingit Itä

8

1

1

0

6

42

-

62

-20

5

10.

Hawks

8

1

0

1

6

31

-

71

-40

4

11.

VSS

8

1

0

1

6

32

-

84

-52

4

12.

LASB Jr

8

1

0

0

7

41

-

71

-30

3

Otteluohjelma Ottelu 17655 17656 17657 17658 17659 17660 17661 17662 17664 17665 18475 18474 18473 18476 18472 18477 18478 18481 18480 18479 18485 18487 18484 18483 18482 18486 18488 17663 18491 18493 18492 18489 18490 18471 18494 18498 18500 18495 18497 18496 18499

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 04.10.2020 10.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 01.11.2020 03.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 13.11.2020 14.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020

Aika 15:00 15:30 16:00 18:30 18:30 15:00 15:00 12:00 15:30 19:00 12:00 12:30 14:30 15:30 17:00 14:00 15:00 16:30 13:00 17:45 12:00 12:00 13:00 15:00 18:30 18:30 12:00 19:30 12:00 12:00 12:30 18:30 18:30 19:30 15:30 12:00 14:30 15:30 17:00 18:30 18:30

Paikka Koskihalli Mosahalli Vaajakosken liikuntahalli Leaf-Areena 1 Hemmingin LH Leaf-Areena 1 Lappeenrannan UT Jyväskylän monitoimitalo AutoCenter Areena Hemmingin LH Tiger Sport 2 Spiral-halli 1 AC Myllypuro 2 AutoCenter Areena 1 Palokan koulukeskus Campo Center 1 Lappeenrannan UT Vaajakosken liikuntahalli Nummelanharjun LH 1 Spiral-halli 1 Tiger Sport 2 HaNi-halli Nummelanharjun LH Koskihalli AC Myllypuro 2 Leaf-Areena 1 HaNi-halli Mosahalli Tiger Sport 2 Lappeenrannan UT Spiral-halli 1 Leaf-Areena 1 AC Myllypuro 2 Stars Arena Ideapark Bläk Boks 1 Liikuntakeskus Buugi AC Myllypuro 2 Spiral-halli 1 Mosahalli Leaf-Areena 1 Stars Arena

Koti LASB Jr EräViikingit Itä O2-Jyväskylä II TPS SBS Masku / Wirmo TPS SaiPa O2-Jyväskylä II Koovee SBS Masku / Wirmo Tiikerit Ilves Hawks Koovee O2-Jyväskylä II EräViikingit Itä SaiPa O2-Jyväskylä II VSS Koovee Tiikerit SBS Masku / Wirmo VSS LASB Jr Hawks TPS SBS Masku / Wirmo EräViikingit Itä Tiikerit SaiPa Ilves TPS Hawks Indians Koovee O2-Jyväskylä II Hawks Ilves EräViikingit Itä TPS Indians

-

Vieras Tiikerit SaiPa Koovee VSS Hawks Hawks LASB Jr Indians Tiikerit VSS SBS Masku / Wirmo LASB Jr VSS TPS SaiPa LASB Jr TPS Hawks Ilves SBS Masku / Wirmo Ilves Indians EräViikingit Itä Koovee SaiPa O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II Ilves EräViikingit Itä VSS Koovee Indians LASB Jr EräViikingit Itä SaiPa VSS Tiikerit SaiPa SBS Masku / Wirmo LASB Jr Koovee

Tulos 8-11 7-8 2-11 10-4 11-7 7-1 8-3 1-19 9-5 13-3 4-6 10-1 5-7 7-9 4-18 6-5 2-3 5-4 4-19 8-2 2-7 3-5 5-6 VL 5-10 2-3 VL 16-3 11-5 6-9 8-6 15-3 3-2 JA 7-8 8-2 10-4 11-4 6-5 3-14 4-1 4-10 11-3 13-4

171

18503 18504 18501 18502 18505 18507

22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 28.11.2020

12:30 13:00 14:00 14:00 14:00 16:30

Spiral-halli 1 Nummelanharjun LH Lammin liikuntakeskus Mosahalli Tiger Sport 2 Vaajakosken liikuntahalli

Ilves VSS LASB Jr EräViikingit Itä Tiikerit O2-Jyväskylä II

-

Hawks Indians SBS Masku / Wirmo TPS O2-Jyväskylä II Ilves

22-1 1-10 14-7 3-7 12-3 4-10

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80.

172

Nimi Ruusunen Jere Mattila Onni Jaaranen Dani Höglund Jooa Riihimäki Lenni Matilainen Santeri Rajala Saku Kujansivu Lari Kolster Ben Äijö Kalle Tanninen Ville Röytiö Topi Ruostekivi Frans Ollikainen Juho Kohtamäki Lauri Lehtonen Eetu Ypyä Jesse Kaarela Ville-Veikko Virtanen Veeti Alivaara Tatu Järvinen Oliver Louhelainen Eemil Salmela Matias Paakkunainen Rasmus Syvänperä Akseli Fagerström Matias Saarinen Veikka Pälviä Nuutti Laakso Samuli Rubinstein Daniel Uusi-Heikkilä Eeli Cajan Saku Linden Santeri Lindgrén Atte Mahlamäki Julius Kuusela Luka Rautio Linus Poutiainen Luukas Tång Romeo Luostarinen Juuso Kopra Elias Lindholm Henri Pantsar Niklas Martelius Severi Sonkkila Ville Sandini Leo Koskinen Viljami Niittyvuopio Nooa Suomela Elmeri Partti Aleksi Tukia Mateus Ronkainen Jere Holamo Ilmari Kaski Elias Forsstedt Sebastian Mannila Eeti Laurila Teemu Heikkilä Santeri Parkkonen Juho Moisiomäki Santtu Rantanen Antti Leino Lauri Matkalin Teemu Lindström Axel Rantala Lauri Kivistö Joel Martiala Leo Hallenberg Jose Musto Elmo Kokko Jesse Salonen Arttu Kiviluoto Oliver Stenholm Rasmus Havu Joona Isotalo Julius Kyllönen Jami Hämäläinen Elias Helle Daniel Kivipensas Niko Rahikkala Lenni

Joukkue Ilves Koovee Ilves TPS Koovee SBS Masku / Wirmo Indians Ilves Indians SBS Masku / Wirmo SaiPa Tiikerit SBS Masku / Wirmo Koovee Ilves TPS Ilves Koovee TPS Indians LASB Jr SaiPa Tiikerit Ilves O2-Jyväskylä II SBS Masku / Wirmo Tiikerit Tiikerit VSS Indians Ilves LASB Jr SBS Masku / Wirmo Koovee Ilves SaiPa TPS Tiikerit Indians Tiikerit EräViikingit Itä Hawks Tiikerit SBS Masku / Wirmo SBS Masku / Wirmo SaiPa Ilves Hawks Ilves EräViikingit Itä SaiPa LASB Jr SaiPa TPS Indians LASB Jr EräViikingit Itä TPS SaiPa Hawks Koovee Tiikerit LASB Jr TPS Hawks VSS EräViikingit Itä VSS Indians O2-Jyväskylä II TPS EräViikingit Itä LASB Jr Tiikerit TPS SBS Masku / Wirmo SaiPa SBS Masku / Wirmo Koovee VSS

O 8 8 7 8 7 8 6 8 5 8 8 7 7 8 8 8 7 7 8 6 8 8 7 8 9 8 7 7 8 6 8 8 8 8 8 8 7 7 3 7 8 5 7 7 8 8 7 7 7 6 7 8 8 8 6 6 7 7 8 8 8 7 5 7 6 7 8 8 5 6 8 8 8 3 7 7 8 8 8 8

M 12 11 12 10 16 8 14 13 9 13 11 8 11 8 6 5 7 7 7 4 4 7 6 6 10 8 7 8 7 6 6 6 6 5 4 3 9 7 6 6 6 5 5 4 4 4 3 8 6 5 5 5 4 4 3 3 3 3 3 3 2 0 6 6 5 5 5 5 4 4 4 3 5 4 3 3 3 2 1 1

S 11 12 10 12 5 13 6 7 9 4 6 9 5 8 10 11 8 7 7 9 9 5 6 6 1 3 4 2 3 4 4 4 4 5 6 7 0 2 3 3 3 4 4 5 5 5 6 0 2 3 3 3 4 4 5 5 5 5 5 5 6 8 1 1 2 2 2 2 3 3 3 4 1 2 3 3 3 4 5 5

P 23 23 22 22 21 21 20 20 18 17 17 17 16 16 16 16 15 14 14 13 13 12 12 12 11 11 11 10 10 10 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0

2 0 3 0 1 1 5 0 1 0 2 1 1 2 1 1 0 2 5 3 1 1 1 0 2 1 0 1 2 0 1 1 2 1 2 0 2 0 0 2 2 2 0 2 0 0 1 1 3 1 2 1 2 0 1 2 1 4 4 1 2 1 0 3 1 0 1 7 1 1 0 1 1 3 1 0 1 0 3 0 2

5 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 6 0 2 27 30 0 2 0 4 2 2 4 2 2 0 4 10 16 2 2 2 0 4 27 25 2 4 0 2 2 4 2 4 0 4 0 0 4 4 4 0 4 0 0 2 2 6 2 4 2 4 0 2 4 2 8 18 2 4 2 0 6 2 0 2 24 2 2 0 2 2 6 2 0 2 0 6 0 4

YV 0 2 1 1 2 0 0 1 1 2 1 0 7 2 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 4 0 0 0 5 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 1 2 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 2 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1 1 2 1 0 1 0 2 0 1 0 0 0 1 0

AV 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

RL0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171.

Heino Oskari Salonen Joel Olavi Laitaneva Eeli Jokiranta Viljami Söder Atte Ahonen Sampo Inkinen Konsta Pollari Teemu Pohjonen Joakim Jylhä Joonas Ahvenkoski Aleksi Hietamäki Matias Varis Eetu Ola Tuomas Pirkkama Väinö Nieminen Ville Hakala Totti Leinonen Markus Kortetmäki Samuel Numminen Tuomas Kriikku Tommi Ahlman Rasmus Koikkalainen Juho Silvennoinen Osmo Laakso Atte Pappinen Joonas Nieminen Samu Vänskä Paavo Kivinen Tatu Kangas Juho Nikkilä Joni Puttonen Leon Lahnamäki Lassi Wäre Janne Laitila Elis Videman August Poranen Jimi Sormunen Tuukka Puranen Joni Hyvärinen Aaro Liedes Aleksi Andersén Tore Rimpilä Roope Pulkkinen Kasperi Yläkorpi Eetu Verneri Veijalainen Niklas Viitala Eemil Raatikainen Mika Vanhala Rasmus Sievänen Riku Waris Jonas Vasama Aatos Harjunpää Nico Pohjalainen Tuomas Kankkunen Risto Nikkanen Väinö Sammallahti Veikka Keskinen Otto Tissari Markus Vihlman Theo Mäkelä Max Huovila Miko Hannonen Emil Paajanen Veikko Seppänen Eemil Schulte Miro Ranki Lauri Järvinen Topias Saivosalmi Sampo Lahtinen Mici Sainio Jerry Leino Matias Eskelinen Daniel Tirkkonen Kosti Jansson Felix Tikka Valtteri Hokkanen Aleksi Artturi Venäläinen Jesse Hakkarainen Teemu Tuomi Emil Järvinen Miika Rauhala Tuomas Kivinen Joel Karttunen Luka Lehtonen Onnikalle Tossavainen Miko Sinkko Eero Huotari Ville Lehti Emil Pesola Nooa Koskinen Aku

EräViikingit Itä Ilves EräViikingit Itä SaiPa Indians SaiPa SaiPa O2-Jyväskylä II Indians TPS TPS TPS SaiPa EräViikingit Itä SBS Masku / Wirmo SBS Masku / Wirmo Ilves Indians TPS VSS VSS VSS SaiPa Indians Hawks O2-Jyväskylä II Hawks Hawks LASB Jr LASB Jr O2-Jyväskylä II Tiikerit Indians Koovee Tiikerit VSS O2-Jyväskylä II Koovee O2-Jyväskylä II TPS Ilves Indians O2-Jyväskylä II EräViikingit Itä VSS Hawks Koovee EräViikingit Itä Tiikerit EräViikingit Itä Indians O2-Jyväskylä II EräViikingit Itä Indians Tiikerit TPS EräViikingit Itä TPS O2-Jyväskylä II Indians Koovee O2-Jyväskylä II Ilves TPS Koovee LASB Jr LASB Jr LASB Jr TPS Koovee EräViikingit Itä SBS Masku / Wirmo O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II Indians SaiPa O2-Jyväskylä II SaiPa Tiikerit Hawks LASB Jr TPS LASB Jr Hawks LASB Jr Hawks SaiPa O2-Jyväskylä II Hawks LASB Jr Koovee

8 8 8 5 5 8 8 8 6 8 8 8 8 8 6 8 3 6 6 6 7 8 2 3 5 8 8 8 8 8 9 5 5 6 7 8 9 8 8 4 5 6 6 7 8 8 8 8 3 4 5 5 6 6 7 7 8 8 8 2 6 7 8 1 6 6 6 7 8 8 8 8 8 9 5 6 6 7 7 7 8 8 8 8 2 5 6 7 7 7 8

1 1 5 4 4 4 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 4 4 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 0 0 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0

5 5 0 1 1 1 2 2 3 3 3 3 3 3 4 4 0 0 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 4 4 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2

6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 2 0 0 0 2 3 1 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 7 1 2 0 1 1 0 0 4 2 2 0 2 2 1 0 1 0 0 0 0 3 0 0 1 1 1 0 1 0 0 1 0 1 2 1 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 3 3 0 1 0 0 2 1 1 2 4 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 9 0 0 0 4 6 2 0 2 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 14 2 4 0 2 2 0 0 8 4 4 0 4 4 2 0 2 0 0 0 0 6 0 0 2 2 2 0 2 0 0 2 0 2 29 2 2 0 0 2 2 0 0 0 0 0 6 6 0 2 0 0 4 2 2 4 8 0 0 0 0 0 2 2 0 2 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

173

172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199. 200. 201. 202. 203. 204. 205. 206. 207. 208. 209. 210. 211. 212. 213. 214. 215. 216. 217. 218. 219. 220. 221. 222. 223. 224. 225. 226. 227. 228. 229. 230. 231. 232. 233. 234. 235. 236. 237. 238. 239. 240. 241. 242. 243. 244. 245. 246. 247. 248. 249. 250. 251. 252. 253. 254. 255. 256. 257. 258. 259.

174

Tammilehto Aaro Luukkonen Ilja Nousiainen Jasu Kuusela Aku Tapanainen Matias Hellsten Jero Suihkonen Jesse Paananen Rasmus Jussila Aleksi Kuronen Atte Sumelles Veikko Ranta Veikka Jauria Alvar Kopponen Jesper Virsula Eemil Kuronen Jere Siitonen Mario Leskinen Olli Gustavsson Miku Kaijala Vili Vihermaa Max Mikkola Akseli Hintsanen Henry Punakallio Alpo Kuvaja Veeti Nieminen Joni Riikonen Reima-Ilmari Kankkunen Veeti Virtanen Tuukka Blomqvist Frej-Erik Jalonen Samuel Salonen Akseli Purola Jaakko Ukkonen Oliver Kaukoniemi Oliver Pesu Kasperi Shabastari Neo Sassi Arttu Hallenberg Sakke Nikkilä Asser Aaltonen Samuli Pöystilä Aleksi Ruohonen Santtu Suhonen Aaro Lindberg Artturi Törmänen Jesse Makkonen Paavo Lemmetyinen Veeti Auvinen Vertti Saarinen Valtteri Sepponen Aleksi Rauhanen Veikko Siekkinen Teemu Nylund Arttu Sihvo Rasmus Sihvola Eero Telén Niklas Suominen Eero Corell Matias Jaakkola Roope Ikonen Aku Martomaa Veeti Halonen Joni Aleksejev Aaro Partanen Aleksi Pyykkönen Eino Mäkelä Joni Maijala Eemil Nokkala Lauri Tiainen Mico-Matias Saarikko Sami Arvola Veeti Reunanen Otto Koukkari Niklas Helenius Riku Mankinen Arttu Tehiluoto Otto Nuorala Elias Rajala Samuel Ramela Teemu Leino Joonas Saarinen Toivo Koivunen Konsta Siiskonen Santeri Seppälä Aapo Kautto Mirko Lepoaho Otto Mansikka-aho Joona

VSS EräViikingit Itä EräViikingit Itä SaiPa Indians Ilves VSS VSS Koovee Koovee EräViikingit Itä VSS TPS Indians TPS LASB Jr SaiPa Indians O2-Jyväskylä II Hawks Tiikerit VSS Hawks EräViikingit Itä O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II Hawks O2-Jyväskylä II Tiikerit Tiikerit TPS Tiikerit Hawks SaiPa VSS SaiPa VSS Indians TPS LASB Jr VSS LASB Jr SBS Masku / Wirmo Tiikerit Indians SBS Masku / Wirmo LASB Jr Tiikerit Tiikerit TPS EräViikingit Itä TPS VSS Hawks SBS Masku / Wirmo Tiikerit SBS Masku / Wirmo SBS Masku / Wirmo Ilves Ilves Ilves Ilves VSS Indians Hawks VSS Koovee Koovee SaiPa Tiikerit Koovee LASB Jr VSS Koovee EräViikingit Itä TPS SBS Masku / Wirmo SaiPa Hawks VSS VSS LASB Jr EräViikingit Itä Hawks SaiPa O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II

8 8 1 3 4 6 6 7 8 8 8 8 1 1 2 5 5 6 7 7 7 7 8 8 8 8 8 8 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 3 3 3 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 7 7 7 7 7 7 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 9 9

0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 1 1 0 2 0 3 1 1 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 2 0 2 2 0 4 0 6 2 2 2 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 2 0 0 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 4 0 2 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 6 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

C2-poikien SM-sarja Sarjataulukko 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16.

Joukkue SBS Wirmo EräViikingit Itä Classic OLS Oilers Black FoSu TPS Ilves ÅIF SB Vantaa SPV Pelicans SB EräViikingit Pohjoinen Indians Steelers/SCU O2-Jyväskylä/MuurY

O 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8

V 7 6 6 5 5 5 4 5 5 4 1 1 1 0 0 1

JV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

JH 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

H 1 1 1 2 2 2 1 2 3 3 6 6 7 6 6 7

TM 50 59 50 53 43 65 38 38 41 40 30 35 32 26 41 35

-

PM 32 32 33 42 31 55 29 25 38 36 56 52 41 46 66 62

ME 18 27 17 11 12 10 9 13 3 4 -26 -17 -9 -20 -25 -27

P 14 13 13 11 11 11 11 11 10 9 3 3 2 2 2 2

Otteluohjelma Ottelu 12505 12509 12501 12497 12506 12510 12502 12498 12503 12507 12511 12499 12504 12508 12512 12500 12525 12517 12521 12513 12526 12518 12522 12514 12519 12527 12523 12515 12520 12528 12524 12516 17347 17351 17355 17359 17348 17352 17356 17360 17353 17357 17361 17349 17354 17358 17362 17350 17367 17375 17368 17371 17363 17376 17372 17364 17369 17377 17365 17370 17373 17378 17366 17374

Päivä 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020

Aika 11:45 11:45 12:00 12:30 13:15 13:15 13:30 14:00 15:45 15:45 15:45 16:30 17:15 17:15 17:15 18:00 11:45 12:00 12:00 12:30 13:15 13:30 13:30 14:00 15:45 15:45 16:00 16:30 17:15 17:15 17:30 18:00 12:00 12:00 12:00 12:00 13:30 13:30 13:30 13:30 15:30 15:30 15:30 16:00 17:00 17:00 17:00 17:30 10:00 10:30 11:30 11:30 12:00 12:00 13:00 13:30 14:00 14:30 15:30 15:30 15:30 16:00 17:00 17:00

Paikka Janakkalan LH 1 Seinäjoen Urheilutalo 1 Kauppi Sports Center 3 Mosahalli 1 Janakkalan LH 1 Seinäjoen Urheilutalo 1 Kauppi Sports Center 3 Mosahalli 1 Kauppi Sports Center 3 Janakkalan LH 1 Seinäjoen Urheilutalo 1 Mosahalli 1 Kauppi Sports Center 3 Janakkalan LH 1 Seinäjoen Urheilutalo 1 Mosahalli 1 Liikuntakeskus Buugi 1 Kauppi Sports Center 3 Esport Areena 8 Kisälli 1 Liikuntakeskus Buugi 1 Kauppi Sports Center 3 Esport Areena 8 Kisälli 1 Kauppi Sports Center 3 Liikuntakeskus Buugi 1 Esport Areena 8 Kisälli 1 Kauppi Sports Center 3 Liikuntakeskus Buugi 1 Esport Areena 8 Kisälli 1 Kempelehalli Nummikeskus 1 Jokioisten Leipä Areena Leaf-Areena 1 Kempelehalli Nummikeskus 1 Jokioisten Leipä Areena Leaf-Areena 1 Nummikeskus 1 Jokioisten Leipä Areena Leaf-Areena 1 Kempelehalli Nummikeskus 1 Jokioisten Leipä Areena Leaf-Areena 1 Kempelehalli Mosahalli 1 Sipoo Areena 1 Mosahalli 1 Salpausselkähalli Lahti Kempelehalli 1 Sipoo Areena 1 Salpausselkähalli Lahti Kempelehalli 1 Mosahalli 1 Sipoo Areena 1 Kempelehalli 1 Mosahalli 1 Salpausselkähalli Lahti Sipoo Areena 1 Kempelehalli 1 Salpausselkähalli Lahti

Forssa 1

Forssa 1

Forssa 1

Forssa 1

1

1

1

1

Koti SBS Wirmo Pelicans SB Ilves EräViikingit Pohjoinen TPS FoSu Classic Indians EräViikingit Itä O2-Jyväskylä/MuurY OLS ÅIF Oilers Black Steelers/SCU SPV SB Vantaa Pelicans SB Classic Indians Oilers Black FoSu Ilves EräViikingit Pohjoinen EräViikingit Itä ÅIF Steelers/SCU SBS Wirmo SPV SB Vantaa O2-Jyväskylä/MuurY TPS OLS OLS Steelers/SCU EräViikingit Pohjoinen TPS SPV O2-Jyväskylä/MuurY Indians SBS Wirmo Oilers Black Pelicans SB Ilves SB Vantaa EräViikingit Itä FoSu Classic ÅIF EräViikingit Itä ÅIF Oilers Black Ilves SBS Wirmo SB Vantaa Classic TPS Indians Steelers/SCU SPV EräViikingit Pohjoinen FoSu O2-Jyväskylä/MuurY OLS Pelicans SB

-

Vieras Steelers/SCU SPV EräViikingit Itä ÅIF O2-Jyväskylä/MuurY OLS Oilers Black SB Vantaa Classic SBS Wirmo Pelicans SB Indians Ilves TPS FoSu EräViikingit Pohjoinen O2-Jyväskylä/MuurY ÅIF SBS Wirmo OLS Steelers/SCU SB Vantaa TPS SPV Ilves Pelicans SB EräViikingit Pohjoinen Oilers Black Classic FoSu Indians EräViikingit Itä SB Vantaa Oilers Black FoSu Ilves ÅIF EräViikingit Itä Pelicans SB Classic O2-Jyväskylä/MuurY EräViikingit Pohjoinen SBS Wirmo SPV Steelers/SCU Indians TPS OLS Indians Steelers/SCU EräViikingit Pohjoinen Pelicans SB OLS O2-Jyväskylä/MuurY FoSu SPV Oilers Black SB Vantaa SBS Wirmo EräViikingit Itä Ilves ÅIF TPS Classic

Tulos 11-8 4-5 5-3 1-4 7-3 5-10 4-0 2-5 6-6 3-7 11-6 5-2 5-1 4-4 5-14 4-3 4-5 8-5 1-4 4-6 11-11 7-5 3-4 9-7 1-9 6-8 5-4 3-5 3-5 6-9 6-5 3-5 8-3 2-8 6-7 2-2 1-8 1-9 2-2 6-4 10-7 5-8 7-3 3-3 11-3 9-6 4-3 6-8 10-3 7-5 6-3 6-1 8-2 11-6 10-5 7-3 5-5 2-6 3-6 4-6 5-1 4-5 5-5 5-9

175

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87.

176

Nimi Suoniemi Tuomas Hyvärinen Artturi Engman Viljami Leppäniemi Samuli Salonen Aapo Virlander Emil Herpola Roope Tiittala Leo Ruostekivi Frans Kivilompolo Emil Kaukanen Simo Päivinen Iikka Tuohino Aapo Saarinen Nikolas Hettula Aatu Paajanen Veikko Tuovinen Aleksi Kajaala Joona Tapio Arttu Anttila Julius Pinomaa Oliver Stirkkinen Anton Haimi Arttu Leino Ilmo Shrestha Tashi Elamaa Kosti Loponen Eetu Järvinen Kosti Metsäranta Taneli Häkkinen Lauri Louhelainen Iivo Nieminen Veeti Myllymaa Luca Roth Antonio Carlsson Martin Virtanen Jeremi Alava Johannes Ikonen Elmo Kariniemi Niklas Nyström Rasmus Peltola Joona Ylipaavalniemi Aaro Lahti Leo Moisio Joonas Tiilikainen Artturi Alanne Alvar Järvi Julius Vihlman Theo Virta Saku Kovanen Herkko Sjöholm Axel-Emil Sippola Otto Vättö Jani Valtavaara Aapo Virsula Eemil Mertanen Miro Rautakorpi Eevert Nickström Jimi Asteljoki Elias Sandholm Luka Jauria Alvar Sorjonen Aake Pekama Aleksi Rämö Eemil Ypyä Jesse Jaaranen Dani Laitinen Roope Kuosmanen Kenth Peura Joona Suninen Sebastian Ryttäri Rasmus Miettinen Miiko Suomela Elmeri Tervakangas Jonne Hyvärinen Atte Id Kaapo Moisala Julius Kuusisto Jere Laurila Edi Ahonen Tomi Arvela Atte Nuutinen Jesse Harviainen Oskari Lukkarinen Jedi Lepistö Roope Olli Vilmeri Hämäläinen Hannes

Joukkue FoSu SBS Wirmo FoSu Classic EräViikingit Itä ÅIF SB Vantaa EräViikingit Pohjoinen SBS Wirmo OLS Pelicans SB Steelers/SCU SB Vantaa TPS Oilers Black TPS EräViikingit Itä SPV Classic SBS Wirmo EräViikingit Itä EräViikingit Itä Steelers/SCU Steelers/SCU OLS OLS FoSu Pelicans SB Oilers Black O2-Jyväskylä/MuurY OLS SBS Wirmo Ilves O2-Jyväskylä/MuurY ÅIF FoSu Pelicans SB FoSu OLS Classic Classic Indians EräViikingit Itä Classic SB Vantaa TPS EräViikingit Itä Indians Ilves O2-Jyväskylä/MuurY SB Vantaa Classic Steelers/SCU OLS TPS EräViikingit Pohjoinen Ilves ÅIF EräViikingit Pohjoinen Oilers Black TPS EräViikingit Itä OLS FoSu Ilves Ilves SB Vantaa Pelicans SB SBS Wirmo EräViikingit Itä Pelicans SB O2-Jyväskylä/MuurY Ilves OLS Indians EräViikingit Pohjoinen Classic TPS Steelers/SCU Pelicans SB Classic ÅIF Steelers/SCU SB Vantaa FoSu SPV Steelers/SCU

O 7 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 6 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 4 4 8 8 8 6 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 6 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 4 8 8 8 8 8 8 8

M 21 12 18 10 14 12 10 10 13 12 9 3 9 8 7 6 6 10 9 6 4 4 9 8 8 6 5 3 8 7 6 6 7 7 6 5 4 4 6 5 5 5 4 4 4 4 3 2 2 2 7 7 6 5 5 5 4 4 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 6 6 5 4 4 4 4 4 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 5

S 14 18 8 13 6 8 10 8 4 5 5 11 4 5 6 7 7 2 3 6 8 8 2 3 3 5 6 8 2 3 4 4 2 2 3 4 5 5 2 3 3 3 4 4 4 4 5 6 6 6 0 0 1 2 2 2 3 3 3 4 4 4 4 4 4 5 5 5 0 0 1 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 4 4 5 5 0

P 35 30 26 23 20 20 20 18 17 17 14 14 13 13 13 13 13 12 12 12 12 12 11 11 11 11 11 11 10 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5

+ 1 0 1 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ +1 0 +1 0 0 +1 +1 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 1 2 2 0 4 0 1 1 2 0 0 1 0 0 1 1 2 2 0 0 1 0 1 1 1 1 0 1 1 2 1 1 0 1 0 1 3 1 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 1 0 1 1 0 0 1 1 1 0 0 1 1 0 2 1 1 1 1 1 2 2 4 0 0 2 1 1 0 0 2 0 1 1 2 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 0 2 4 4 0 8 0 2 2 4 0 0 2 0 0 2 2 4 4 0 0 2 0 7 2 2 2 0 2 2 4 2 2 0 2 0 2 6 2 0 0 0 2 0 0 2 0 2 0 25 12 0 2 2 0 0 2 7 2 0 0 2 2 0 4 2 2 2 2 2 4 4 8 0 5 4 2 2 0 0 4 0 2 2 4 2

YV 0 0 2 0 1 1 0 0 3 0 2 1 1 1 1 0 1 0 0 0 2 0 1 2 0 0 1 0 0 0 1 0 0 2 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 2 0 1 0 1 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 1 1 0 2 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 1 0 1 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178.

Rantala Luukas Limnell Valtteri Tolonen Lauri Nummikoski Kalle Parviainen Jahvetti Kokko Aaro Vuorela Toni Yrjälä Frans Pohjanjoki Atte Värri Tomas Saine Daniel Dinh Leo Lappalainen Miro Kallio Heikki Wiljami Rekola Ville Kalkkinen Oskar Leisti Oskari Riihimäki Elia Kvist Mikael Backman Johannes Hintikka Niilo Rajamäki Aaro Varjonen Mikael Hägg Aleksi Mattila Erkko Ojala Aleksi Kopponen Jesper Ruohonen Miro Sillgren Sampo Sinda Jose Vihreäsaari Miro Hokkanen Eetu Kinnunen Vilho Vettenterä Henri Saatçioglu Benjamin Hartikainen Tuomas Hannula Eino Uusi-Heikkilä Elmo Laukkanen Rasmus Kulkas Eemil Maunumaa Juho Sorvisto Miro Maunuksela Samu-Miska Pirttimäki Joona Viitikka Oskari Aatola Pekko Soltin Ilari Haapavirta Kalle Savolainen Onni Auvinen Tuomas Ingman Emil Puolanne Elias Tervola Axel Suhonen Ville Kohi Aleksi Sillman Valter Koivistoinen Joona Sell Lenni Rajamäki Jesper Isometsä Aake Vilpponen Veikko Tuuri Nuutti Liila Samuel Kaivonen Erik Räisänen Eeli Klankki Joona Palviainen Olli Suominen Miko Raappana Aate Virtapalo Nuutti Väisänen Eero-Pekka Koivistoinen Leevi Ailio Akseli Tammelin Max Antikainen Matias Hertman Atte Auremaa Matias Allén Oskar Inberg Jaakko Pakarinen Joonas Sihvonen Matias Riikonen Rasmus Kahlos Oskari Kulmala Milo Virtanen Atte Hakkarainen Aatu Tirilä Tuukka Wikstedt Akseli Lintala Kalle Vainio Sasu Malinen Aaron

EräViikingit Itä SPV Oilers Black Indians ÅIF O2-Jyväskylä/MuurY Oilers Black Oilers Black TPS Oilers Black TPS Oilers Black Indians Classic FoSu ÅIF Oilers Black O2-Jyväskylä/MuurY OLS Pelicans SB Oilers Black SPV SBS Wirmo EräViikingit Itä ÅIF Ilves Indians O2-Jyväskylä/MuurY Ilves ÅIF FoSu EräViikingit Pohjoinen EräViikingit Itä Pelicans SB Ilves Ilves Classic Steelers/SCU EräViikingit Itä SPV SPV SPV Classic O2-Jyväskylä/MuurY TPS Ilves Ilves O2-Jyväskylä/MuurY EräViikingit Pohjoinen EräViikingit Itä ÅIF Oilers Black ÅIF Oilers Black Oilers Black ÅIF Steelers/SCU Indians SPV OLS Ilves SPV EräViikingit Pohjoinen TPS EräViikingit Itä SPV O2-Jyväskylä/MuurY SBS Wirmo OLS Steelers/SCU OLS SBS Wirmo EräViikingit Pohjoinen EräViikingit Itä Oilers Black Pelicans SB TPS Indians SB Vantaa O2-Jyväskylä/MuurY Steelers/SCU FoSu EräViikingit Pohjoinen Indians ÅIF SB Vantaa Classic SBS Wirmo OLS Pelicans SB O2-Jyväskylä/MuurY

4 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 6 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 6 8 8 8 2 3 6 6 6 8 8 8 8 7 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 4 6 8 8 8 2 6 6 7 8 8 8 8 8 8 8

4 4 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 4 4 4 4 4 5 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 2 1 1 0 1 0 0 1 4 0 0 0 1 2 0 0 0 0 1 0 0 2 0 3 0 0 1 0 1 1 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 2 2 1 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 2 0 0 4 2 2 0 2 0 0 2 8 0 0 0 2 4 0 0 0 0 2 0 0 4 0 6 0 0 2 0 2 2 7 0 2 0 2 0 0 0 0 0 2 0 2 2 0 0 4 4 7 0 2 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 4 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

177

179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199. 200. 201. 202. 203. 204. 205. 206. 207. 208. 209. 210. 211. 212. 213. 214. 215. 216. 217. 218. 219. 220. 221. 222. 223. 224. 225. 226. 227. 228. 229. 230. 231. 232. 233. 234. 235. 236. 237. 238. 239. 240. 241. 242. 243. 244. 245. 246. 247. 248. 249. 250. 251. 252. 253. 254. 255. 256. 257. 258. 259. 260. 261. 262. 263. 264. 265. 266. 267. 268. 269.

178

Palovaara Eemeli Uutela Titus Siira Rasmus Myllykoski Jere Koljonen Niclas Korhonen Pyry Ikkala Niko Ruusuvuori Roni Lehtilä Kasperi Strömberg Elo Palonen Venni Valkonen Oiva Luhtala Nuutti-Eemil Viitamäki Eeli Lavikka Oiva Puttonen Osku Tammi Aaro Nortamo Tobias Valtonen Vertti Koskinen Oliver Romppainen Roope Korvenoja Eero Backman Emil Pirttilä Iivari Kallionpää Veikka Repo Jermu Takala Tuukka Käyhty Eetu Marjamäki Ville Saukkoriipi Petrus Mäkelä Weikko Saari Roope Seppänen Aatu Tahvonen Atte Linnanen Santeri Norrkniivilä Niko Viljami Aaltonen Oskari Karjalainen Eetu Suni Wilko Laitila Niklas Savikko Aaro Yllö Mirko Lehto Niilo Wickholm Sebastian Sainio Niilo Malmberg Oliver Moisander Juho Rautio Roope Tarpio Venni Timonen Juho Huhta-aho Eelis Hurtig Perttu Hjorth Ossi Aro Mikael Patrikka Tuukka Siekkinen Johannes Tuominen Samu Taberman Rasmus Vänninen Emil Ikonen Jerry Rahikainen Valtteri Lahti Niilo Maronen Markus Survonen Oskari Romppanen Elmo Kaas Max Asp Peetu Kavén Viljami Laukkanen Atte Kujala Santtu Leino Arttu Vehniäinen Karri Koski Konsta Sormunen Elias Haahtela Kasperi Raittila Julius Nikkanen Tiitus Sevander Jan Mannonen Miro Anttila Luukas Rantanen Aaro Nieminen Oskari Vainio Timi Yli-Jaskari John Haapajoki Veeti Syrén Veli Kuusela Thomas Hirsioja Niklas Pennanen Vili Rosenqvist Karl-Oskar Sandvik Benjamin

O2-Jyväskylä/MuurY FoSu ÅIF SB Vantaa ÅIF EräViikingit Pohjoinen Oilers Black Oilers Black Steelers/SCU O2-Jyväskylä/MuurY EräViikingit Pohjoinen O2-Jyväskylä/MuurY SPV Steelers/SCU SB Vantaa SPV Ilves ÅIF EräViikingit Pohjoinen Classic OLS FoSu Indians EräViikingit Itä FoSu EräViikingit Pohjoinen SPV SB Vantaa FoSu TPS SBS Wirmo Pelicans SB FoSu Indians Ilves SB Vantaa Oilers Black OLS EräViikingit Pohjoinen Indians Steelers/SCU EräViikingit Itä SB Vantaa ÅIF SBS Wirmo Indians Classic Pelicans SB SPV Indians EräViikingit Pohjoinen Pelicans SB SB Vantaa Indians Oilers Black OLS Steelers/SCU SB Vantaa Classic Pelicans SB EräViikingit Itä EräViikingit Pohjoinen Oilers Black SBS Wirmo Classic ÅIF Steelers/SCU SBS Wirmo TPS SPV ÅIF Steelers/SCU Steelers/SCU OLS Indians O2-Jyväskylä/MuurY Classic OLS EräViikingit Itä SPV SPV SBS Wirmo EräViikingit Itä Indians Classic Oilers Black EräViikingit Itä Steelers/SCU O2-Jyväskylä/MuurY Indians ÅIF

6 6 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 3 4 5 6 6 6 6 6 7 7 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 2 4 4 4 6 6 6 6 7 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 2 0 0 0 0 2 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 4 0 4 0 0 0 0 4 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 5 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 2 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 12 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

270. 271. 272. 273. 274. 275. 276. 277. 278. 279. 280. 281. 282. 283. 284. 285. 286. 287. 288. 289. 290. 291. 292. 293. 294. 295. 296. 297. 298. 299. 300. 301. 302. 303. 304. 305. 306. 307. 308. 309. 310. 311. 312. 313. 314. 315. 316. 317. 318. 319. 320. 321. 322. 323. 324. 325. 326. 327. 328. 329. 330. 331.

Lahtovaara Juuso Elo Juuso Lappalainen Taavi Lehtiö Otso Pura Eemeli Hytönen Taneli Pasola Lassi Viljanen Lenni Hurskainen Jirka Hallenberg Sakke Sarviaho Justus Peteri Noel Kotilainen Aleksi Kiviluoma Kim Skogster Kalle Appelblom Elias Aaltonen Mirko Päivärinta Aaro Rissanen Mikael Hamm Samuel Tikkakoski Konsta Laine Albin Eskelinen Joni Savolainen Veeti Vierula Miko Asunto Veeti Niskanen Eljas Paalasmaa Vili Hamari Otto Virtanen Eelis Heininen Niko Haara Juuso Karvonen Nestori Kinnunen Ossi Sandell Rasmus Iskala Paavo Aalto Joona Pärkkä Roope Hostila Aatu Minkkinen Saku Mollberg Joona Ulaska Tuukka Huttunen Niklas Tanninen Rasmus Maczulskij Jooa Hakokorpi Pietu Lax Casimir Rinne Vilho Kero Aatu Hiltunen Matias Pennanen Olavi Lampi Leevi Ojala Pauli Mäkipelkola Niilo Lammassaari Jussi Ryhtä Aapo Metsola Tatu Hellsten Aapo Santamäki Vili Kangas Pietu Kinnunen Valtteri Spelman Niko

TPS TPS Pelicans SB SB Vantaa FoSu O2-Jyväskylä/MuurY TPS EräViikingit Pohjoinen Steelers/SCU TPS OLS OLS SB Vantaa SPV SB Vantaa SBS Wirmo SBS Wirmo SBS Wirmo FoSu Ilves Ilves SB Vantaa OLS SB Vantaa Ilves Oilers Black EräViikingit Itä TPS OLS Classic TPS ÅIF EräViikingit Pohjoinen Classic TPS SPV EräViikingit Pohjoinen EräViikingit Pohjoinen Steelers/SCU Pelicans SB Indians Ilves SB Vantaa Pelicans SB Pelicans SB Oilers Black Indians Pelicans SB Steelers/SCU SBS Wirmo Classic SB Vantaa TPS SPV SPV FoSu Steelers/SCU Indians SPV O2-Jyväskylä/MuurY O2-Jyväskylä/MuurY O2-Jyväskylä/MuurY

6 6 6 6 6 6 6 6 6 7 7 7 7 7 7 7 7 7 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 1 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 2 0 0 0 6 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

179

Yksittäiset ottelut lohko A Sarjataulukko Joukkue

O

V

JV

JH

H

TM

PM

ME

P

1.

FoSu

12

8

0

0

3

109

-

80

29

20

2.

Oilers Black

11

8

0

0

2

62

-

40

22

20

3.

TPS

11

7

0

0

3

70

-

42

28

20

4.

EräViikingit Itä

10

8

0

0

1

74

-

42

32

19

5.

SBS Wirmo

11

7

0

0

4

61

-

54

7

14

6.

SB Vantaa

10

5

0

0

4

53

-

45

8

12

7.

ÅIF

11

5

0

0

6

62

-

71

-9

10

8.

Pelicans SB

12

1

0

0

10

49

-

100

-51

3

Otteluohjelma Ottelu 21123 21121 21181 21125 21176 21177 21182 21128 21130 21132 21184 21183

Päivä 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 07.11.2020 08.11.2020 15.11.2020 20.11.2020 20.11.2020 21.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Aika 12:30 13:30 18:30 15:00 17:30 17:30 18:30 19:00 12:30 12:30 15:30 18:00

Paikka Esport Areena 8 Myyrmäen UT 1 Jokioisten Leipä Areena HaNi-halli 1 Suurhalli Areena 2 Salpausselkähalli Lahti Jokioisten Leipä Areena Sipoo Areena 1 Esport Areena 8 Esport Areena 8 Leaf-Areena 1 Jokioisten Leipä Areena

Koti Oilers Black SB Vantaa FoSu SBS Wirmo Pelicans SB Pelicans SB FoSu ÅIF Oilers Black Oilers Black TPS FoSu

Forssa 1

1 Forssa 1

Forssa 1

Vieras SBS Wirmo Pelicans SB ÅIF TPS FoSu TPS SBS Wirmo EräViikingit Itä SB Vantaa Pelicans SB ÅIF EräViikingit Itä

-

Tulos 5-0 10-4 10-7 3-5 2-18 2-11 12-8 6-7 5-3 9-6 16-8 4-8

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55.

180

Nimi Suoniemi Tuomas Engman Viljami Paajanen Veikko Carlsson Martin Hettula Aatu Sinda Jose Saarinen Nikolas Ikonen Elmo Virlander Emil Parviainen Jahvetti Alanne Alvar Hyvärinen Artturi Alava Johannes Tuohino Aapo Jauria Alvar Kaukanen Simo Kuusisto Jere Ruusuvuori Roni Järvinen Kosti Laitinen Roope Tolonen Lauri Korvenoja Eero Rekola Ville Sorjonen Aake Tuovinen Aleksi Auvinen Tuomas Viitikka Oskari Virsula Eemil Käyhty Eetu Suominen Miko Nieminen Veeti Vettenterä Henri Herpola Roope Vihreäsaari Miro Vainio Sasu Suhonen Ville Sjöholm Axel-Emil Salonen Aapo Värri Tomas Saine Daniel Peura Joona Auremaa Matias Nuutinen Jesse Rantala Luukas Stirkkinen Anton Virtanen Atte Elo Juuso Kaivonen Erik Pinomaa Oliver Järvi Julius Ruostekivi Frans Yrjälä Frans Kallionpää Veikka Ahonen Tomi Räisänen Eeli

Joukkue FoSu FoSu TPS ÅIF Oilers Black ÅIF TPS FoSu ÅIF ÅIF TPS SBS Wirmo Pelicans SB SB Vantaa TPS Pelicans SB TPS Oilers Black Pelicans SB SB Vantaa Oilers Black FoSu FoSu EräViikingit EräViikingit EräViikingit TPS TPS SB Vantaa SBS Wirmo SBS Wirmo Pelicans SB SB Vantaa FoSu Pelicans SB Oilers Black SB Vantaa EräViikingit Oilers Black TPS SBS Wirmo TPS ÅIF EräViikingit EräViikingit ÅIF TPS TPS EräViikingit EräViikingit SBS Wirmo Oilers Black FoSu Pelicans SB EräViikingit

Itä Itä Itä

Itä

Itä Itä

Itä Itä

Itä

O 4 4 3 3 3 3 3 4 2 3 3 3 4 2 3 4 3 3 4 2 3 3 4 2 2 2 3 3 2 3 3 4 2 4 4 2 2 2 3 3 3 3 2 2 2 3 3 3 2 2 3 3 4 4 2

M 12 16 9 6 3 7 2 4 3 2 4 4 3 2 2 0 4 4 4 3 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 2 2 2 2 2 2 1

S 18 8 5 3 6 1 6 2 3 4 1 1 2 3 3 5 0 0 0 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 0 0 0 0 0 0 1

P 30 24 14 9 9 8 8 6 6 6 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 2 0 0 0 1 1 0 0 0 0 2 1 0 0 0 1 0 2 0 1 1 0 0 1 1 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 4 0 0 0 2 2 0 0 0 0 4 2 0 0 0 2 0 4 0 2 2 0 0 2 2 0 4 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0

YV 1 1 0 0 0 1 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

AV 2 0 0 0 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145.

Vuorela Toni Virtanen Jeremi Lahti Leo Lukkarinen Jedi Sillman Valter Nickström Jimi Hintikka Niilo Antikainen Matias Riikonen Rasmus Rämö Eemil Seppänen Aatu Pura Eemeli Nykänen Jaakko Siira Rasmus Tiilikainen Artturi Hjorth Ossi Paalasmaa Vili Sandell Rasmus Aaltonen Oskari Wikstedt Akseli Ryttäri Rasmus Inberg Jaakko Riihiaho Saku Lavikka Oiva Lehto Niilo Metsäranta Taneli Heininen Niko Varjonen Mikael Haara Juuso Mäkelä Weikko Pohjanjoki Atte Kuosmanen Kenth Dinh Leo Anttila Julius Loponen Eetu Rautio Roope Hurtig Perttu Saari Roope Lepistö Roope Mannonen Miro Laine Albin Rämö Joonas Savolainen Veeti Hertman Atte Funke Bruno Sandholm Luka Haapala Tommi Kalkkinen Oskar Syrén Veli Sandvik Benjamin Nortamo Tobias Ikkala Niko Taberman Rasmus Huttunen Niklas Patrikka Tuukka Tervola Axel Niskanen Eljas Pirttilä Iivari Laukkanen Atte Kotilainen Aleksi Myllykoski Jere Laukkanen Rasmus Yllö Mirko Koljonen Niclas Kinnunen Vilho Nieminen Oskari Hakkarainen Aatu Saukkoriipi Petrus Uutela Titus Maczulskij Jooa Vainio Timi Leisti Oskari Skogster Kalle Lehtiö Otso Lampi Leevi Ojala Pauli Tammelin Max Aaltonen Mirko Ryhtä Aapo Norrkniivilä Niko Viljami Sainio Niilo Kavén Viljami Asunto Veeti Hallenberg Sakke Kohi Aleksi Mattila Erkko Survonen Oskari Lahtovaara Juuso Hakokorpi Pietu Koivistoinen Leevi

Oilers Black FoSu EräViikingit SB Vantaa ÅIF ÅIF Oilers Black Oilers Black FoSu FoSu FoSu FoSu Oilers Black ÅIF SB Vantaa SB Vantaa TPS TPS Oilers Black SBS Wirmo Pelicans SB SB Vantaa Oilers Black SB Vantaa SB Vantaa Oilers Black TPS SBS Wirmo ÅIF SBS Wirmo TPS Pelicans SB Oilers Black SBS Wirmo FoSu Pelicans SB Pelicans SB Pelicans SB FoSu EräViikingit SB Vantaa Oilers Black SB Vantaa Pelicans SB Oilers Black Oilers Black Oilers Black ÅIF Oilers Black ÅIF ÅIF Oilers Black SB Vantaa SB Vantaa Oilers Black ÅIF EräViikingit EräViikingit TPS SB Vantaa SB Vantaa EräViikingit EräViikingit ÅIF EräViikingit SBS Wirmo SB Vantaa TPS FoSu Pelicans SB EräViikingit Oilers Black SB Vantaa SB Vantaa SB Vantaa TPS EräViikingit SBS Wirmo FoSu SB Vantaa SBS Wirmo SBS Wirmo Oilers Black TPS Oilers Black ÅIF SBS Wirmo TPS Oilers Black SBS Wirmo

146.

Lappalainen Taavi

Pelicans SB

Itä

Itä

Itä Itä

Itä Itä Itä

Itä

Itä

3 3 2 2 3 3 3 3 4 4 4 4 1 2 2 2 3 3 3 3 4 1 1 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3

1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

181

147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157.

Hiltunen Matias Appelblom Elias Pasola Lassi Päivärinta Aaro Wickholm Sebastian Rissanen Mikael Backman Johannes Marjamäki Ville Minkkinen Saku Tanninen Rasmus Rinne Vilho

SBS Wirmo SBS Wirmo TPS SBS Wirmo ÅIF FoSu Pelicans SB FoSu Pelicans SB Pelicans SB Pelicans SB

3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Yksittäiset ottelut lohko B Sarjataulukko Joukkue

O

V

JV

JH

H

TM

PM

ME

P

1.

OLS

15

11

0

0

3

123

-

74

49

29

2.

Ilves

12

9

0

0

2

77

-

35

42

23

3.

Classic

13

9

0

0

3

96

-

73

23

22

4.

Indians

11

2

0

0

7

48

-

66

-18

8

5.

Steelers/SCU

12

2

0

0

8

70

-

98

-28

8

6.

SPV

13

2

0

0

10

52

-

116

-64

6

7.

EräViikingit Pohjoinen 12

2

0

0

10

54

-

72

-18

5

8.

O2-Jyväskylä/MuurY

1

0

0

13

65

-

117

-52

2

14

Otteluohjelma Ottelu 22020 22022 22023 22021 22025 22027 22026 22078 22031 22029 22028 22079 22032 22074 22036 22035 22080 22053 22042

Päivä 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 23.01.2021 20.02.2021

Aika 12:00 12:00 13:00 18:30 12:00 12:30 17:00 18:30 12:00 12:30 17:00 18:30 14:30 16:00 14:30 17:00 18:30 12:00 14:45

Paikka Nummikeskus 1 Zemppi Areena 1 Qmax Arena Nurmo 1 Stars Arena 1 Nallisport 2 Nummikeskus 1 Qmax Arena Nurmo 1 Liikuntakeskus Buugi 1 Nallisport 1 Nummikeskus 1 Isokyrö Areena 1 Liikuntakeskus Buugi 1 Kastelli 1 Tenniskeskus Tre 1 Tampere Areena 1 Isokyrö Areena 1 Liikuntakeskus Buugi 1 Kastelli 1 Nallisport 1

Koti Steelers/SCU OLS SPV Indians OLS Steelers/SCU SPV O2-Jyväskylä/MuurY OLS Steelers/SCU SPV O2-Jyväskylä/MuurY OLS Classic Classic SPV O2-Jyväskylä/MuurY OLS OLS

Vieras EräViikingit Pohjoinen Classic Ilves O2-Jyväskylä/MuurY Ilves Indians Classic EräViikingit Pohjoinen Indians Classic EräViikingit Pohjoinen Ilves EräViikingit Pohjoinen O2-Jyväskylä/MuurY Ilves OLS Steelers/SCU O2-Jyväskylä/MuurY SPV

-

Tulos 6-5 11-7 3-17 9-4 4-7 7-8 4-12 5-8 9-5 6-13 11-4 2-5 9-5 13-9 1-10 3-15 6-10 10-4 12-1

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35.

182

Nimi Leppäniemi Samuli Valtavaara Aapo Pekama Aleksi Leino Ilmo Tapio Arttu Louhelainen Iivo Kivilompolo Emil Jaaranen Dani Myllymaa Luca Kokko Aaro Elamaa Kosti Kariniemi Niklas Vihlman Theo Roth Antonio Sippola Otto Moisala Julius Ylipaavalniemi Aaro Moisio Joonas Miettinen Miiko Kajaala Joona Nummikoski Kalle Haimi Arttu Nyström Rasmus Sillgren Sampo Tammi Aaro Sorvisto Miro Häkkinen Lauri Hamari Otto Savolainen Onni Suomela Elmeri Väisänen Eero-Pekka Laurila Edi Maunumaa Juho Ojala Aleksi Tiittala Leo

Joukkue Classic OLS OLS Steelers/SCU Classic OLS OLS Ilves Ilves O2-Jyväskylä/MuurY OLS OLS Indians O2-Jyväskylä/MuurY Classic Classic Indians Classic O2-Jyväskylä/MuurY SPV Indians Steelers/SCU Classic Ilves Ilves SPV O2-Jyväskylä/MuurY OLS EräViikingit Pohjoinen Ilves OLS Steelers/SCU SPV Ilves EräViikingit Pohjoinen

O 5 7 7 4 5 7 7 4 4 6 7 7 3 4 5 4 3 5 6 5 3 4 4 4 4 5 5 7 4 4 7 4 5 4 2

M 12 10 8 7 8 7 7 5 7 5 5 7 4 5 5 4 6 5 5 7 6 6 4 3 5 5 5 5 3 3 3 2 0 4 3

S 9 7 9 6 4 5 5 7 4 6 6 3 6 4 4 5 2 3 3 0 1 1 3 4 1 1 1 1 3 3 3 4 6 1 2

P 21 17 17 13 12 12 12 12 11 11 11 10 10 9 9 9 8 8 8 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 1 0 0 1 0 2 5 1 0 0 0 0 0 1 1 0 1 1 1 0 0 1 0 1 1 0 0 1 1 1 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 2 0 0 2 0 4 10 2 0 0 0 0 0 2 2 0 2 2 2 0 0 2 0 2 2 0 0 2 2 12 0

YV 0 0 0 2 1 0 2 1 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0

36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126.

Hyvärinen Atte Vättö Jani Kovanen Herkko Isometsä Aake Romppainen Roope Saatçioglu Benjamin Asteljoki Elias Siekkinen Johannes Shrestha Tashi Huhta-aho Eelis Soltin Ilari Klankki Joona Lintala Kalle Virtapalo Nuutti Peltola Joona Ypyä Jesse Linnanen Santeri Arvela Atte Kulkas Eemil Pirttimäki Joona Kvist Mikael Koivistoinen Joona Virta Saku Kallio Heikki Wiljami Id Kaapo Hokkanen Eetu Hirsioja Niklas Rautakorpi Eevert Lappalainen Miro Rajamäki Aaro Peteri Noel Virtanen Eelis Tirilä Tuukka Riihimäki Elia Mertanen Miro Hämäläinen Hannes Ailio Akseli Puttonen Osku Rajamäki Jesper Pennanen Vili Kero Aatu Kopponen Jesper Uusi-Heikkilä Elmo Valtonen Vertti Palonen Venni Romppanen Elmo Vehniäinen Kasperi Viljanen Lenni Vilpponen Veikko Harviainen Oskari Moisander Juho Tuuri Nuutti Haapavirta Kalle Päivinen Iikka Harju Miko Nikkanen Tiitus Malmberg Oliver Hannula Eino Tervakangas Jonne Palviainen Olli Malinen Aaron Pakarinen Joonas Sarviaho Justus Heikkilä Juho Vehmas Veikka Karppinen Arttu Kujala Santtu Ollikainen Eemi Kulmala Milo Savikko Aaro Viitamäki Eeli Rosenqvist Karl-Oskar Mollberg Joona Hartikainen Tuomas Repo Jermu Kahlos Oskari Suni Wilko Hostila Aatu Aatola Pekko Raappana Aate Palovaara Eemeli Limnell Valtteri Takala Tuukka Tarpio Venni Rantanen Aaro Strömberg Elo Ruohonen Miro Sevander Jan Karjalainen Eetu Luhtala Nuutti-Eemil Salo Ukko

Indians Steelers/SCU O2-Jyväskylä/MuurY OLS OLS Ilves EräViikingit Pohjoinen OLS OLS EräViikingit Pohjoinen Ilves SPV OLS Steelers/SCU Classic Ilves Ilves Classic SPV O2-Jyväskylä/MuurY OLS Steelers/SCU Ilves Classic EräViikingit Pohjoinen EräViikingit Pohjoinen Steelers/SCU Ilves Indians SPV OLS Classic Classic O2-Jyväskylä/MuurY EräViikingit Pohjoinen Steelers/SCU EräViikingit Pohjoinen SPV SPV O2-Jyväskylä/MuurY Steelers/SCU Indians Steelers/SCU EräViikingit Pohjoinen EräViikingit Pohjoinen Classic Steelers/SCU EräViikingit Pohjoinen Ilves Steelers/SCU Classic SPV O2-Jyväskylä/MuurY Steelers/SCU Steelers/SCU Classic Indians Classic OLS O2-Jyväskylä/MuurY O2-Jyväskylä/MuurY O2-Jyväskylä/MuurY OLS Classic OLS OLS SPV O2-Jyväskylä/MuurY Indians Steelers/SCU Steelers/SCU Indians Indians Ilves EräViikingit Pohjoinen EräViikingit Pohjoinen EräViikingit Pohjoinen Steelers/SCU Ilves OLS O2-Jyväskylä/MuurY SPV SPV SPV SPV O2-Jyväskylä/MuurY O2-Jyväskylä/MuurY OLS OLS SPV Ilves

3 4 6 7 7 4 4 7 4 4 4 5 6 3 4 4 4 5 5 5 7 2 4 5 3 4 3 4 3 5 7 5 5 6 3 4 4 5 5 6 2 3 4 4 4 5 2 2 4 4 5 5 6 1 2 2 3 5 5 5 6 6 7 1 2 2 2 2 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 6 7 1 1 2

3 3 3 3 3 2 1 1 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 3 3 2 2 1 1 1 0 0 0 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 3 4 4 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 1 1 2 2 2 3 3 3 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0

5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 1 1 0 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 2 0 0 0 6 0 0 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 1 1 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 2 0 0 2 2 0 0 2 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 4 0 0 0 12 0 0 2 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 12 2 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 2 2 2 0 2 0 0 0

0 1 0 2 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

183

127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173.

Vehniäinen Karri Unonius Oskar Aro Mikael Hurskainen Jirka Santamäki Vili Vänninen Emil Tikkakoski Konsta Koski Konsta Backman Emil Yli-Jaskari John Sormunen Elias Sell Lenni Haahtela Kasperi Iskala Paavo Timonen Juho Waris Juhana Lax Casimir Tahvonen Atte Lehtilä Kasperi Saarnio Sampo Hytönen Taneli Metsola Tatu Maunuksela Samu-Miska Hamm Samuel Eskelinen Joni Vierula Miko Karvonen Nestori Liila Samuel Aalto Joona Korhonen Pyry Pärkkä Roope Ulaska Tuukka Kiviluoma Kim Tuominen Samu Kangas Pietu Valkonen Oiva Spelman Niko Anttila Luukas Haapajoki Veeti Kinnunen Ossi Raittila Julius Pennanen Olavi Mäkipelkola Niilo Lammassaari Jussi Koskinen Oliver Olli Vilmeri Kinnunen Valtteri

Steelers/SCU Classic Indians Steelers/SCU SPV Classic Ilves Steelers/SCU Indians Indians OLS Indians Indians SPV Indians Indians Indians Indians Steelers/SCU SPV O2-Jyväskylä/MuurY Steelers/SCU Classic Ilves OLS Ilves EräViikingit Pohjoinen EräViikingit Pohjoinen EräViikingit Pohjoinen EräViikingit Pohjoinen EräViikingit Pohjoinen Ilves SPV Steelers/SCU O2-Jyväskylä/MuurY O2-Jyväskylä/MuurY O2-Jyväskylä/MuurY SPV Classic Classic O2-Jyväskylä/MuurY Classic SPV SPV Classic SPV O2-Jyväskylä/MuurY

2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

A-tyttöjen SM-sarja Sarjataulukko Joukkue

O

V

JV

JH

H

TM

PM

ME

P

1.

SBS Wirmo

7

6

0

0

1

45

-

23

22

18

2.

Classic

8

4

1

1

2

40

-

28

12

15

3.

EräViikingit

6

4

1

0

1

41

-

29

12

14

4.

SSRA

6

3

0

1

2

35

-

23

12

10

5.

PSS

6

2

1

0

3

27

-

20

7

8

6.

Northern Stars

6

2

1

0

3

17

-

26

-9

8

7.

Pirkat/Häme Stars 6

2

0

1

3

23

-

32

-9

7

8.

SB-Pro

6

2

0

0

4

19

-

31

-12

6

9.

FBC Loisto

7

2

0

0

5

34

-

48

-14

6

10.

O2-Jyväskylä

6

1

0

1

4

18

-

39

-21

4

Otteluohjelma Ottelu 16767 16768 16769 16770 16771 16773 16772 16774 16775 16776 16777 16778 16779 16780 16781 16782 16783 16784 16785

184

Päivä 09.10.2020 09.10.2020 09.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 13.10.2020 21.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 27.10.2020

Aika 18:00 18:30 18:30 12:00 12:00 15:00 17:00 18:30 18:30 19:00 19:30 14:00 15:30 18:00 18:30 14:00 17:00 18:00 18:30

Paikka Arkadia Halli 1 Spiral-halli 1 Porvoo SBH 1 Palokan koulukeskus 1 Kastelli 1 Kastelli 1 Arkadia Halli 1 Stars Arena 1 Jyväskylän monitoimitalo 1 Nummikeskus 1 Sport Garden 1 Tenniskeskus Tre 1 Porvoo SBH 1 HaNi-halli 1 Mosahalli 1 Mosahalli 1 Porvoo SBH 1 Arkadia Halli 1 Spiral-halli 1

Koti SB-Pro Classic PSS O2-Jyväskylä SSRA SSRA SB-Pro Northern Stars O2-Jyväskylä Pirkat/Häme Stars FBC Loisto Classic PSS SBS Wirmo EräViikingit EräViikingit PSS SB-Pro Classic

-

Vieras Pirkat/Häme Stars EräViikingit Northern Stars SBS Wirmo FBC Loisto SBS Wirmo PSS Classic FBC Loisto EräViikingit Northern Stars SB-Pro SSRA Pirkat/Häme Stars O2-Jyväskylä SSRA O2-Jyväskylä SBS Wirmo FBC Loisto

Tulos 2-0 1-5 2-1 4-9 10-2 3-5 5-4 5-4 JA 7-6 9-10 JA 3-4 9-3 4-3 JA 2-4 5-1 4-9 9-1 3-7 5-7

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

16786 16788 16789 16787 16790 16791 16792 16793 16794 16795 16801 16802 16846

27.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 10.11.2020 11.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 30.01.2021

19:00 12:00 18:00 18:30 18:30 15:00 16:00 18:30 19:30 18:30 16:00 18:30 15:15

Nummikeskus 1 Kastelli 1 Stars Arena 1 Sport Garden 1 HaNi-halli 1 Kastelli 1 Sport Garden 1 HaNi-halli 1 Liikuntakeskus Buugi Mosahalli 1 Sport Garden 1 Spiral-halli 1 Liikuntakeskus Buugi 1

Pirkat/Häme Stars SSRA Northern Stars FBC Loisto SBS Wirmo SSRA FBC Loisto SBS Wirmo O2-Jyväskylä EräViikingit FBC Loisto Classic Classic

-

Northern Stars Classic SB-Pro EräViikingit PSS Pirkat/Häme Stars PSS Northern Stars Classic SB-Pro SBS Wirmo Pirkat/Häme Stars O2-Jyväskylä

4-2 1-4 5-3 6-11 5-4 9-4 5-4 10-0 2-6 6-3 5-7 7-2 4-3 VL

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73.

Nimi Eko Pipsa Pietilä Tessa-Veera Laihinen Roosa Rytkönen Matilda Piiroinen Laura Nyberg Amanda Kurppa Emilia Kuosmanen Veera Oksanen Siiri Pennanen Viola Holpainen Linda Airaksinen Venla Holmström Matilda Sauvonsaari Tessa Syrjänen Siiri Niemi Elina Peltoniemi Elliroosa Luostarinen Jessica Ranne Iina Kylmäluoma Elli Särö Jenni Myllymäki Pinja Kaihua Liisa Pehkonen Julia Kaartoaho Emilia Torkki Jenni Nieminen Aada Vinkki Elina Mikkola Taimi Ollikkala Emilia Höynälä Meri-Helmi Meriläinen Roosa Järvi Henriikka Haatainen Alisa Tiri Viivi Suontausta Reetta Hannula Eveliina Aydemir Melisa Alanko Milja Lappalainen Sofia Marttala Anna Vihreäsaari Ellinoora Martelius Alisa Järvinen Janella Moilanen Veera Ruusiala Fiina Böös Ria Kosonen Tiia Haapakka Susanna Kankaanpää Katariina Saarinen Henna Koppana Krista Räisänen Anni Hämäläinen Jenina Vanninen Liina Kattilakoski Ida Helminen Nea Isometsä Aada Leino Veera Virtanen Ella Parta Emma Wiberg Ida Mittentag Sofia Uimarihuhta Sanni Vahala Laura Myllylä Lumi Luoma Elina Leskinen Anni Järvinen Jenissa Vaitiniemi Emmi Lahti Tuulia Väätäjä Maija Santala Siiri

Joukkue FBC Loisto SBS Wirmo SBS Wirmo PSS SBS Wirmo EräViikingit SBS Wirmo Classic FBC Loisto Classic SSRA Northern Stars PSS FBC Loisto Classic EräViikingit EräViikingit SBS Wirmo FBC Loisto SSRA EräViikingit Pirkat/Häme Stars Classic O2-Jyväskylä EräViikingit EräViikingit SSRA SSRA PSS Pirkat/Häme Stars SB-Pro SSRA Pirkat/Häme Stars Pirkat/Häme Stars PSS SB-Pro SBS Wirmo SBS Wirmo Classic Classic FBC Loisto Classic SBS Wirmo O2-Jyväskylä SSRA Pirkat/Häme Stars SSRA Northern Stars SBS Wirmo FBC Loisto FBC Loisto Pirkat/Häme Stars EräViikingit SB-Pro Northern Stars Classic EräViikingit SB-Pro SBS Wirmo FBC Loisto PSS SB-Pro EräViikingit SSRA Classic O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä SSRA O2-Jyväskylä SBS Wirmo FBC Loisto FBC Loisto EräViikingit

O 7 7 7 6 7 5 7 8 7 6 6 6 6 7 8 4 4 7 5 2 5 4 5 5 4 2 6 6 2 4 3 4 4 5 5 6 6 7 6 2 1 3 6 6 4 5 6 6 7 7 7 2 2 2 5 6 6 3 5 5 6 6 1 2 3 4 4 6 6 6 1 3 4

M 9 8 7 6 4 6 6 5 4 3 3 7 5 4 5 4 4 2 1 5 4 3 3 3 2 5 5 5 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 2 1 4 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1

S 4 4 5 6 8 4 4 4 5 6 6 1 3 4 2 3 3 5 6 1 2 3 3 3 4 0 0 0 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 0 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2

P 13 12 12 12 12 10 10 9 9 9 9 8 8 8 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 1 0 1 2 1 0 2 0 0 0 0 2 0 1 0 2 0 0 0 0 0 0 0

5 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 5 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 14 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 2 0 2 0 0 2 0 2 4 2 0 4 0 0 0 0 4 0 2 0 4 0 0 0 0 0 0 0

YV 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

185

74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164.

186

Kauppinen Aada Tikkanen Sara Timonen Sara Kettunen Sara Heikkilä Iida Korhonen Ronja Lehtonen Essi Fredman Sandra Lehtinen Oona Jälkö Roosa Karhapää Eveliina Likki Manta Nupponen Nea Tiilikainen Viivi Nummelin Julia Juvonen Karoliina Rinne Janina Pesonen Jenna Lindholm Isa Stenvall Hilda Dyrendahl-Nyblin Vera Hyvärinen Saimi Nousiainen Venla Siuko Helmi Laitila Alma Maderová Vladka Kaarela Riikka Ronkainen Jenna Rahkonen Pinja Matinkari Ella Parviainen Tanja Neulasalmi Oona Niemi Ronja Vasama Nea Immonen Sara Iltanen Jasmin Paajanen Maura Pussinen Nella Varakas Lotta Kaan Julia Sällström Trista Kahila Sanni Tertsunen Laura Tiihonen Emilia Kiuru Mea Kiuru Nea Katajisto Laura Purhonen Lotta Hellén Eeva Piispa Isla Lippojoki Inka Ronkainen Sanni Mertanen Veera Lindgren Ida Lehtonen Siiri Mertanen Jenna Oras Eevi Grönqvist Veera Tuomisalo Milja Paananen Elena Takkula Lotta Katalkin Siiri Lehtola Vilma Jääskeläinen Jenni Helanen Alma Kettunen Vilma Tallberg Emmi Kangasniemi Minttu Sirén Ella Puumalainen Anni Viskari Aino Oksanen Anni Luukkonen Senni Niemelä Nanni Tantere Tove Neulasalmi Saana Ylitalo Milla Rekola Erika Kivistö Tiia Lahti Sofia Siukola Krista Huusko Eira Siirtola Janna Ylönen Sini Adamus Maria Uusikylä Ellen Höynälä Taika Varis Jonna-Liina Fuchs Lis Marie Paakkunainen Eira Hamari Saana

EräViikingit SSRA PSS SB-Pro SSRA O2-Jyväskylä Classic Northern Stars SSRA FBC Loisto Classic EräViikingit EräViikingit Pirkat/Häme Stars Northern Stars SSRA Classic Classic SB-Pro EräViikingit FBC Loisto O2-Jyväskylä PSS Classic Classic EräViikingit Pirkat/Häme Stars SB-Pro SB-Pro Pirkat/Häme Stars Classic Northern Stars SBS Wirmo PSS Northern Stars SBS Wirmo EräViikingit SSRA EräViikingit SSRA Northern Stars PSS SSRA PSS SB-Pro SBS Wirmo Classic Classic Northern Stars EräViikingit EräViikingit SSRA EräViikingit PSS O2-Jyväskylä Pirkat/Häme Stars PSS Pirkat/Häme Stars O2-Jyväskylä Classic Northern Stars O2-Jyväskylä Pirkat/Häme Stars SB-Pro SSRA O2-Jyväskylä PSS Northern Stars FBC Loisto PSS Classic O2-Jyväskylä Northern Stars SSRA EräViikingit SB-Pro SSRA SBS Wirmo Pirkat/Häme Stars Classic Pirkat/Häme Stars Northern Stars SSRA Northern Stars FBC Loisto O2-Jyväskylä SB-Pro SSRA EräViikingit Classic SSRA

4 6 6 6 6 6 7 3 5 7 2 2 3 3 4 5 5 5 6 6 6 1 2 2 2 2 3 3 4 4 5 6 6 6 6 7 1 2 2 2 4 4 5 6 6 7 1 2 2 2 2 3 3 3 3 4 4 4 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 7 1 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 6 6 6 6

1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 4 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 2 0 8 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199. 200. 201. 202. 203. 204. 205. 206. 207. 208. 209. 210. 211. 212. 213. 214. 215. 216. 217. 218. 219. 220. 221. 222. 223. 224. 225. 226. 227. 228. 229. 230. 231. 232. 233. 234. 235. 236. 237. 238. 239. 240. 241. 242. 243. 244. 245. 246. 247. 248. 249. 250. 251. 252. 253. 254. 255.

Söderström Alina Valtonen Iida-Maria Tikkakoski Nuppu Mäkelä Aurora Nurminen Vilma Lähteenmäki Henni Ojala Ida Tarvainen Kalpana Nevala Ilona Väänänen Saana Leinonen Noora Heikkinen Aada Lönnrot Annukka Holm Wilma Tarkkinen Tilda Karttunen Vilma Pilto Saara Riikonen Ria Hästbacka Nuppu Murtonen Ainomaija Salo Eevi Kahilampi Sinja Hämeen-Anttila Laura Perälä Sanina Virtanen Viivi Niemelä Vilhelmina Toiminen Heidi Niinikoski Sini Kataja Juulia Nyppynen Camilla Ylikojola Milla Kemiläinen Sonja Yrttimaa Oona Grönblom Vanessa Ronkainen Milja Koski Minttu Nyman Michaela Salo Oona Olkkonen Riina Olin Iina Lindqvist Emma Hiitelä Riia Viitala Maria Rautakoski Edit Markkanen Niina Parviainen Elette Kurki Kua Oinonen Natalia Lindström Alisa Siivonen Stiina Mäkinen Salla Pietilä Nora Raumonen Silja Killinen Emma Rautanen Jasmin Huuskonen Roosa Tarri Pihla Heikkilä Elisa Salonen Heidi Muhonen Nella Tulla Mea Lindén Jenna Eerikäinen-bulzan Jasmin Mäkinen Aada Meriste Luisa-Gretel Hatanpää Carita Korhonen Essi Talkio Anette Koskela Eveliina Hyytiä Sara Laakso Viivi Vanhanen Eva-Maria Saarinen Julia Tuomela Ella Koski Sara Ikola Sara Aro Kerttu Liljelund Jenna Tuomela Aino Kantanen Sanni Kosonen Noora Forsell Lotta Junkkari Jade Rasi Helmi Lyttinen Aino-Kaisa Riiali Ada Kalevo Ella Stenius Vera Virta Tytti Halonen Aleksiina Hakulinen Erika

PSS EräViikingit SB-Pro Northern Stars O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä SBS Wirmo PSS SSRA SSRA SSRA PSS SB-Pro FBC Loisto Northern Stars Classic SSRA SB-Pro Northern Stars Classic Northern Stars Northern Stars EräViikingit Classic Pirkat/Häme Stars Classic Pirkat/Häme Stars FBC Loisto SB-Pro FBC Loisto EräViikingit FBC Loisto SBS Wirmo FBC Loisto SB-Pro FBC Loisto Pirkat/Häme Stars Northern Stars O2-Jyväskylä SB-Pro PSS Classic Northern Stars Northern Stars SB-Pro PSS EräViikingit PSS PSS Pirkat/Häme Stars O2-Jyväskylä SBS Wirmo FBC Loisto PSS Classic PSS Pirkat/Häme Stars Pirkat/Häme Stars Pirkat/Häme Stars EräViikingit Pirkat/Häme Stars Pirkat/Häme Stars O2-Jyväskylä Pirkat/Häme Stars Northern Stars Pirkat/Häme Stars O2-Jyväskylä Pirkat/Häme Stars FBC Loisto SBS Wirmo Pirkat/Häme Stars Classic Classic SBS Wirmo SBS Wirmo O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä EräViikingit SBS Wirmo O2-Jyväskylä FBC Loisto PSS PSS Classic SSRA SB-Pro Northern Stars EräViikingit EräViikingit PSS SB-Pro

6 6 6 6 6 6 7 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 3 0 0 0 2 2 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 2 0 6 0 0 0 4 4 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

187

256. 257. 258. 259. 260. 261. 262. 263. 264. 265.

Lindroos Nanna Kettunen Helmi Ekman Pinja Louhi Emma Häkli Veera Haustola Venla Kallio Matilda Airikkala Roosa Lehtonen Anni Mattila Emmi

EräViikingit Northern Stars FBC Loisto SB-Pro O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä FBC Loisto FBC Loisto FBC Loisto SBS Wirmo

6 6 6 6 6 6 7 7 7 7

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 1 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 2 2 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 4 4 0 0 0 0 2 0 2 0 0

YV 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

B-tyttöjen SM-sarja Sarjataulukko Joukkue

O

V

JV

JH

H

TM

PM

ME

P

1.

Northern Stars

7

6

0

0

1

49

-

18

31

18

2.

SBS Wirmo

8

6

0

0

2

40

-

22

18

18

3.

Classic

7

5

0

1

1

42

-

11

31

16

4.

PSS

6

4

1

0

1

34

-

16

18

14

5.

SSRA

9

3

2

1

3

40

-

44

-4

14

6.

SB-Pro

8

4

0

0

4

24

-

31

-7

12

7.

EräViikingit

6

3

1

0

2

26

-

18

8

11

8.

Häme Stars

8

2

0

0

6

21

-

47

-26

6

9.

LASB ed

8

1

0

0

7

20

-

49

-29

3

10.

Josba

9

0

0

2

7

19

-

59

-40

2

Otteluohjelma Ottelu 17098 17099 17100 17101 17102 17103 17104 17105 17106 17107 17109 17110 17111 17108 17112 17113 17114 17115 17116 17117 17118 17119 17120 17121 17122 17123 17124 17125 17126 17127 17128 17129 17130 17131 17132 17134 17133 17140

Päivä 02.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 30.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 06.02.2021

Aika 18:30 12:00 14:00 15:00 18:00 13:00 15:00 15:00 15:00 18:30 13:30 14:00 14:00 15:00 15:30 13:00 13:00 13:00 14:00 18:30 19:00 12:00 14:00 15:00 15:00 15:00 15:00 15:00 18:00 13:00 14:00 18:00 18:00 13:00 14:00 17:00 18:00 16:00

Paikka A Edelfeltin koulu 1 Rantakylän uh 1 Tenniskeskus Tre 1 Kastelli 1 Stars Arena 1 Arkadia Halli 1 Heinis-halli 1 Rantakylän uh 1 Kastelli 1 Stars Arena 1 Porvoo SBH 1 Tenniskeskus Tre 1 Iittala-halli 1 HaNi-halli 1 Mosahalli 1 Tenniskeskus Tre 1 Askola Areena 1 Koskihalli 1 Mosahalli 1 Stars Arena 1 Nummikeskus 1 Kastelli 1 Arkadia Halli 1 Rantakylän uh 1 HaNi-halli 1 Rantakylän uh 1 Nallisport 1 Nummikeskus 1 HaNi-halli 1 Arkadia Halli 1 Koskihalli 1 HaNi-halli 1 Stars Arena 1 Tenniskeskus Tre 1 Arkadia Halli 1 Stars Arena 1 Nummikeskus 1 Rantakylän uh 1

Koti PSS Josba Classic SSRA Northern Stars SB-Pro LASB ed Josba SSRA Northern Stars PSS Classic Häme Stars SBS Wirmo EräViikingit Classic PSS LASB ed EräViikingit Northern Stars Häme Stars SSRA SB-Pro Josba SBS Wirmo Josba SSRA Häme Stars SBS Wirmo SB-Pro LASB ed SBS Wirmo Northern Stars Classic SB-Pro Northern Stars Häme Stars Josba

Vieras SB-Pro SBS Wirmo EräViikingit Häme Stars LASB ed Classic EräViikingit Häme Stars SBS Wirmo PSS SSRA Northern Stars SB-Pro LASB ed Josba Häme Stars Josba SB-Pro SSRA SBS Wirmo EräViikingit Classic Northern Stars LASB ed PSS Classic LASB ed PSS SB-Pro Josba Häme Stars EräViikingit SSRA LASB ed SSRA Josba SBS Wirmo SSRA

-

Tulos 7-2 2-7 6-1 9-0 8-1 1-5 3-5 1-7 4-3 4-3 11-3 1-3 3-4 9-1 7-2 11-0 4-3 VL 1-4 3-2 JA 5-6 1-7 5-4 JA 0-6 1-6 2-4 0-7 7-1 2-5 5-2 8-3 6-7 4-3 15-4 8-1 3-1 8-3 1-4 4-5 VL

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13.

188

Nimi Kurppa Emilia Airaksinen Venla Hana Eveliina Piispa Isla Parviainen Tanja Ojala Ida Rytkönen Matilda Kattilakoski Ida Kaihua Liisa Suontausta Reetta Oikarinen Olivia Tiri Viivi Suhonen Pinja

Joukkue SBS Wirmo Northern Stars Northern Stars EräViikingit Classic SBS Wirmo PSS Classic Classic SB-Pro SBS Wirmo PSS Northern Stars

O 8 7 7 6 7 8 4 7 7 8 8 4 5

M 8 7 8 6 6 6 5 5 5 3 7 6 6

S 6 5 1 3 3 3 4 4 4 6 1 2 2

P 14 12 9 9 9 9 9 9 9 9 8 8 8

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 2 2 0 0 0 0 1 0 1 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104.

Haapaniemi Noora Kaarela Riikka Toivanen Annika Fredman Sandra Louhi Emma Lehtonen Essi Niemi Ronja Moilanen Veera Wiberg Ida Parta Emma Nieminen Aada Pimenoff Emma Kosonen Tiia Hakala Anniina Aalto Jada-Liinu Syrjänen Siiri Rova Nea Jolkkonen Jenna Kaartoaho Emilia Kuosmanen Veera Kurvinen Saana Aydemir Melisa Väänänen Saana Hammarberg Jasmine Luukkonen Senni Mertanen Veera Rinne Janina Siuko Helmi Airikkala Noora Huusko Eira Luostarinen Jessica Holmström Matilda Leinonen Noora Eloluoto Aino Kauppinen Aada Mertanen Jenna Prykäri Elisa Meriläinen Roosa Nousiainen Venla Oras Eevi Salmio Hilla Nevalainen Linnea Lahti Sofia Lanteri Carita Järvinen Melissa Vaitiniemi Emmi Peltoniemi Elliroosa Lötjönen Liina-Lotta Vanninen Liina Piironen Henna Hakulinen Erika Kiuru Mea Lukkarinen Lotta Katajisto Laura Haatainen Alisa Kuusela Silja Myllymäki Laura Jurmu Marion Kurki Kua Rautanen Jasmin Ronkainen Milja Grönqvist Veera Siivonen Stiina Romppanen Tiia Virta Cira Tallberg Emmi Muhonen Nella Lindholm Isa Kaikkonen Ada Heikkilä Elisa Hämäläinen Elsa Juntunen Aino Söderström Alina Kahila Sanni Tulla Mea Fredriksson Sanni Nupponen Nea Pesonen Jenna Kyrölä Alina Kettunen Sara Lindén Jenna Utela Jenni Henriksson Liisa Pykäläinen Sofia Huuskonen Roosa Salminen Hanna Forsell Lotta Mäkelä Aurora Helanen Alma Santala Siiri Karvonen Martina

SSRA Häme Stars LASB ed Northern Stars SB-Pro Classic SBS Wirmo SSRA SB-Pro PSS SSRA Northern Stars Northern Stars SSRA SBS Wirmo Classic Josba Josba EräViikingit Classic LASB ed SBS Wirmo SSRA Northern Stars Northern Stars EräViikingit Classic Classic Northern Stars Northern Stars SBS Wirmo PSS SSRA SBS Wirmo EräViikingit Häme Stars SSRA SSRA PSS PSS LASB ed Northern Stars Classic LASB ed SSRA SBS Wirmo EräViikingit Classic Northern Stars LASB ed SB-Pro SB-Pro Josba Classic Häme Stars Josba SSRA SSRA EräViikingit Classic SB-Pro Häme Stars Häme Stars Josba EräViikingit PSS EräViikingit SB-Pro Josba Häme Stars LASB ed Josba PSS PSS Häme Stars Josba EräViikingit Classic SBS Wirmo SB-Pro Häme Stars LASB ed SSRA Josba PSS PSS PSS Northern Stars SSRA EräViikingit SBS Wirmo

8 8 5 7 8 7 8 9 6 4 7 7 7 9 7 7 9 9 6 7 8 8 9 7 6 6 7 7 7 7 8 4 5 5 6 8 9 3 4 4 7 3 4 8 8 8 6 7 7 8 8 8 9 7 7 8 8 5 6 7 7 8 8 9 2 4 6 8 8 8 8 9 3 4 8 9 4 7 7 8 8 8 9 1 2 2 4 4 5 5 6

6 5 4 4 4 2 2 2 7 4 4 3 3 3 0 5 5 5 4 4 4 3 5 4 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 0 4 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1

2 3 4 4 4 6 6 6 0 3 3 4 4 4 7 1 1 1 2 2 2 3 0 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 5 0 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 4 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1

8 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 2 1 2 0 1 3 0 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 2 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 4 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 2 2 0 0 4 2 4 0 2 6 0 0 0 0 2 0 2 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 2 0 0 2

0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

189

105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195.

190

Lehtinen Oona Tikkanen Sara Salonen Heidi Matinkari Ella Laine Pihla Tiihonen Emilia Tarkkinen Tilda Lokka Eevi Sällström Trista Rahkonen Pinja Lindström Alisa Teir Jessica Liljavirta Inka Puumalainen Anni Koivunen Vilja Vaulajoki Julia Rinne Neea Luiskari Vilma Tapaninen Moona Tantere Tove Palkén Emma Killinen Emma Riihimäki Viivi Mustalahti Maisa Nieminen Pinja Mäenpää Vilma Salo Oona Latva-Valkama Anni Höynälä Taika Hiltunen Siiri Tilli Oona Vepsä Siiri-Sofia Voutilainen Emmi Mäkinen Aada Kallunen Linnea Nummelin Julia Halonen Aleksiina Karvonen Iida Antinaho Nella Lievonen Erika Vilkko Elsa Paananen Elena Virtanen Viivi Forss Siiri Kylmäluoma Iida Ylönen Sini Jääskeläinen Jenni Toivanen Sanni Saarinen Julia Joutjärvi Emma Ojala Ida Naumanen Carolina Lindqvist Etta Ruumensaari Hanna Jolkkonen Anna Riikonen Ria Vilen Senja Hästbacka Nuppu Vesala Alina Pirttimaa Johanna Grönholm Stella Tuikkanen Lotta Hento Oona Laiho Peppi Lönnrot Annukka Manner Aada Timonen Sara Ranki Helmi Stenij Sarah Kiuru Juliana Niemi Alina Kettunen Helmi RAATIKAINEN Maaru Koppila Oona Mäenpää Tea Lindgren Ida Takkula Lotta Andersson Wilma Vistiaho Sara Junkkari Jade Hiitelä Riia Paloluoma Jemina Markkanen Niina Eskola Lotta Parviainen Elette Murtonen Ainomaija Oinonen Natalia Taipale Viivi Salo Eevi Vallius Anni Manninen Alma

SSRA SSRA Häme Stars Häme Stars Häme Stars PSS Northern Stars LASB ed Northern Stars SB-Pro PSS EräViikingit PSS PSS SBS Wirmo SBS Wirmo Classic PSS SSRA EräViikingit SBS Wirmo PSS LASB ed Classic EräViikingit SB-Pro Northern Stars PSS SB-Pro SB-Pro LASB ed SBS Wirmo LASB ed Häme Stars SBS Wirmo Northern Stars PSS SBS Wirmo EräViikingit EräViikingit EräViikingit Classic Häme Stars EräViikingit SSRA Northern Stars SB-Pro Josba Classic LASB ed SSRA Josba SBS Wirmo SSRA Josba SB-Pro Häme Stars Northern Stars Häme Stars SSRA Häme Stars Josba EräViikingit Classic SB-Pro PSS PSS LASB ed SBS Wirmo SBS Wirmo SBS Wirmo Northern Stars PSS SB-Pro SBS Wirmo PSS Northern Stars EräViikingit Northern Stars PSS Classic SB-Pro SB-Pro SB-Pro PSS Classic PSS Häme Stars Northern Stars Josba Häme Stars

7 7 7 8 8 4 6 6 7 8 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 5 5 5 6 7 7 8 8 8 8 1 1 2 2 3 3 4 5 5 5 6 6 7 7 7 7 7 8 8 8 9 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3

1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 2 0 4 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 1 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 4 0 8 0 0 0 0 0 0 0 2 0 4 0 2 0 2 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

196. 197. 198. 199. 200. 201. 202. 203. 204. 205. 206. 207. 208. 209. 210. 211. 212. 213. 214. 215. 216. 217. 218. 219. 220. 221. 222. 223. 224. 225. 226. 227. 228. 229. 230. 231. 232. 233. 234. 235. 236. 237.

Niemelä Vilhelmina Koskinen Pihla Hast Eevi Tanskanen Elsa Puumala Sara Jouppila Riikka Kosonen Olivia Vasama Nea Kotiranta Siiri Niemi Inka Tikanoja Saara Rinta-Jaskari Silla Malinen Ronja Lindqvist Emma Lyttinen Aino-Kaisa Tähkänen Anna Cabo Aulanko Daniela Kalevo Ella Stenius Vera Tarri Pihla Pyy Olivia Lindroos Nanna Hellén Eeva Rautakoski Edit Hirvonen Iita Tuomela Ella Tiainen Susanna Näätsaari Emma Turva Vilma Hatanpää Carita Murtonen Rinna Rautkoski Helmi Laihinen Saara Riiali Ada Marttila Viola Tikkakoski Nuppu Koski Sara Nyman Michaela Bosley Vilma Ojala Lotta Toiminen Heidi Välitalo Kati

Classic LASB ed SSRA EräViikingit SB-Pro SB-Pro SB-Pro PSS SBS Wirmo Häme Stars EräViikingit Häme Stars Josba PSS SSRA LASB ed PSS Northern Stars EräViikingit Häme Stars EräViikingit EräViikingit Northern Stars Northern Stars Josba SBS Wirmo Josba SSRA LASB ed Häme Stars LASB ed LASB ed SBS Wirmo SB-Pro SSRA SB-Pro SBS Wirmo Häme Stars LASB ed SSRA Häme Stars SSRA

3 3 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 7 7 7 7 7 7 7 7 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 9

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Koti FBC Turku SaiPa Pelicans SB Northern Stars SBS Wirmo SSRA Classic PSS EräViikingit Nibacos Pelicans SB Nibacos SSRA SaiPa Northern Stars EräViikingit Classic FBC Turku SBS Wirmo PSS EräViikingit Classic Nibacos SSRA

-

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

C-tyttöjen SM-sarja Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Northern Stars

6

5

1

0

27

-

12

15

11

2.

Classic

6

5

0

1

31

-

7

24

10

3.

SBS Wirmo

6

4

1

1

31

-

18

13

9

4.

EräViikingit

6

4

1

1

21

-

14

7

9

5.

FBC Turku

6

2

1

3

15

-

17

-2

5

6.

Pelicans SB

6

1

2

3

22

-

22

0

4

7.

SaiPa

6

1

2

3

15

-

22

-7

4

8.

SSRA

6

1

1

4

12

-

27

-15

3

9.

PSS

6

1

1

4

10

-

25

-15

3

10.

Nibacos

6

0

2

4

12

-

32

-20

2

Otteluohjelma Ottelu 12409 12410 12411 12412 12413 12414 12415 12416 12417 12418 12419 12420 12421 12422 12423 12424 12425 12426 12427 12428 12429 12430 12431 12432

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

Aika 13:00 14:05 15:10 16:15 17:20 10:00 11:05 12:10 13:15 14:20 09:45 10:50 11:55 13:00 14:05 15:10 16:15 17:20 18:25 19:30 09:45 10:50 11:55 13:00

Paikka Sport Garden 1 Sport Garden 1 Sport Garden 1 Sport Garden 1 Sport Garden 1 Zemppi Areena 1 Zemppi Areena 1 Zemppi Areena 1 Zemppi Areena 1 Zemppi Areena 1 Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Mosahalli 1 Mosahalli 1 Mosahalli 1 Mosahalli 1

Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Vieras Pelicans SB Northern Stars SBS Wirmo FBC Turku SaiPa PSS EräViikingit Nibacos SSRA Classic SSRA SaiPa Northern Stars Classic Nibacos FBC Turku SBS Wirmo PSS EräViikingit Pelicans SB Nibacos SSRA FBC Turku SBS Wirmo

Tulos 4-3 3-5 5-6 5-2 7-1 4-3 1-3 3-3 5-3 0-10 3-3 2-2 1-4 1-5 7-3 1-1 7-1 1-2 8-3 2-7 4-1 5-1 3-6 0-7

191

12433 12434 12435 12436 12437 12438

08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

14:05 15:10 16:15 17:20 18:25 19:30

Mosahalli Mosahalli Mosahalli Mosahalli Mosahalli Mosahalli

1 1 1 1 1 1

FBC Turku Pelicans SB SBS Wirmo SaiPa Northern Stars PSS

-

Classic SaiPa Northern Stars PSS Pelicans SB EräViikingit

1-3 3-3 2-2 5-0 4-1 0-5

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80.

192

Nimi Mustalahti Maisa Luukkonen Senni Kaihua Liisa Taipale Bea Hana Eveliina Eloluoto Aino Oikarinen Olivia Karvonen Martina Leppänen Jenni Virtanen Ella Aalto Jada-Liinu Pimenoff Emma Rinne Janina Hästbacka Nuppu Kallunen Lydia Turunen Miisa Ranne Iina Kotiranta Siiri Pirhonen Paula Teir Jessica Saastamoinen Sanni Holopainen Elsa Elokankare Emma Pyy Olivia Nevalainen Linnea Björk Thelma Tynkkynen Elsa Lievonen Erika Pihlflyckt Leonie Liljavirta Inka Viuhko Tuuli Kivinen Sara Märkälä Veera Jurmu Eerika Vähärautio Emma Kyrölä Alina Hovila Kaisa Oksanen Laura Grönblom Vanessa Känsäkangas Milla Koljonen Ella Hakala Kiira-Karoliina Luostarinen Saana Pitkänen Emmastiina Sund Nelli Gröhn Ronja Tikanoja Saara Tuominen Sofianna Huovinen Anni Suhonen Pinja Mattila Iida Paloaho Marlena Rinne Neea Härkönen Hertta Okkonen Julia Palkén Emma Lindberg Cecilia Parviainen Tanja Suuniittu Daniela Hahtala Nea Suonpää Ella Anttonen Juulia Vaulajoki Julia Katajisto Laura Kumpulainen Heidi Pesonen Pinja Kahila Sanni Cabo Aulanko Daniela Sandell Louisa Kurikkala Veera Nousiainen Venla Hakala Greeta Nuutinen Milla Klemola Neea Karttunen Helmi Mäkinen Iida Poskiparta Moona Antinaho Nella Stenij Sarah Koski Minttu

Joukkue Classic Northern Stars Classic Pelicans SB Northern Stars SBS Wirmo SBS Wirmo SBS Wirmo Pelicans SB FBC Turku SBS Wirmo Northern Stars Classic Northern Stars SBS Wirmo SaiPa FBC Turku SBS Wirmo Classic EräViikingit Pelicans SB SaiPa Pelicans SB EräViikingit Northern Stars Nibacos Pelicans SB EräViikingit Northern Stars PSS SaiPa Pelicans SB Classic SSRA Nibacos SBS Wirmo SSRA EräViikingit FBC Turku Nibacos SSRA FBC Turku SaiPa Classic PSS Classic EräViikingit EräViikingit Northern Stars Northern Stars SaiPa Nibacos Classic SaiPa SSRA SBS Wirmo PSS Classic Classic EräViikingit EräViikingit Nibacos SBS Wirmo Classic EräViikingit SSRA PSS PSS EräViikingit SSRA PSS SBS Wirmo Classic FBC Turku Classic FBC Turku SaiPa EräViikingit SBS Wirmo FBC Turku

O 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 2 6 6 4 6 6 6 6 6 2 4 6 6 4 4 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 2 2 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 2 6 6 6 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6

M 10 7 6 6 5 4 4 7 4 6 4 3 3 2 2 4 4 4 2 2 2 2 1 1 4 4 4 4 3 3 3 3 2 2 1 1 1 3 3 3 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 2 5 5 5 5 5 5 1 3 0 2 3 3 4 4 1 1 1 3 3 3 3 4 4 0 0 0 0 1 1 1 1 2 2 3 3 3 0 0 0 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

P 12 12 11 11 10 9 9 8 7 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

+ 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 0 3 0 0 0 0 3 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 6 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 4 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 2 0 2 0 0 0 0 2 0 0 2 2 0 0 0 6 0 0 0 0 6 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171.

Koivisto Saimi Vainio Viola Töyrylä Laura Hento Oona Mäenpää Tea Manner Aada Tarkkinen Tilda Hokkanen Emmi Karilainen Anni Lepoluoto Lumi Sirenne Nonna Vilkko Elsa Luiskari Vilma Vainio Riia Kuutniemi Vilja Niiranen Nelly Kivikoski Iines Ojala Elina Forss Siiri Santala Siiri Andersson Wilma Vantos Sara Kärkkäinen Emma Taipale Ilona Hiukka Pinja Julin Jannica Sarviaho Netta Lehmusvuori Eevi Brandt Emilia Saarinen Emilia Anttila Minea Mäkinen Emma Tarvola Eveliina Nurminen Roosa RAATIKAINEN Maaru Latva-Valkama Anni Hackman Vuokko Korhonen Milla Lahti Alexandra Haataja Aida Tuikka Miisa Aymard Nora Heiskanen Hilla Sirén Emmi Ulmanen Anna Luostarinen Jessica Lindholm Milma Karvonen Iida Luukkala Emmi Niemi Saara Räbinä Sofia Kujala Iiris Teelahti Liinu Huovinen Lara Toivonen Emma Myllyniemi Anna Tomperi Henna Vasama Eva Hagelberg Noona Kuisma Eerika Saarinen Julia Koivunen Vilja Sola Aada Salo Eevi Malkamäki Elsa Lahelma Eerika Koskinen Iines Känsäkangas Maisa Kärnä Siiri Survo Melina Poikela Julia Hietanen Nea Vierikko Nella Nykänen Milja Räsänen Essi Ahola Saana Kemiläinen Sonja Vasama Ella Marttila Viola Ukkonen Amelia Salminen Hanna Tiainen Siiri Pulkkinen Elsa Neuvonen Venla Sormunen Minea Kemppi Pihla Toivonen Anni Leppänen Iida Kiuru Juliana Kangas Beatrice Kaisti Leea

Nibacos FBC Turku Pelicans SB EräViikingit SBS Wirmo PSS Northern Stars Pelicans SB SBS Wirmo SSRA SaiPa EräViikingit PSS Pelicans SB Nibacos SSRA Northern Stars Nibacos EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit Nibacos Pelicans SB SSRA Northern Stars SSRA FBC Turku Pelicans SB FBC Turku SSRA FBC Turku SBS Wirmo SBS Wirmo PSS PSS SaiPa Northern Stars Nibacos Nibacos Nibacos EräViikingit Classic Classic PSS SaiPa EräViikingit SBS Wirmo SBS Wirmo Northern Stars Northern Stars Nibacos Northern Stars EräViikingit FBC Turku Northern Stars SSRA PSS Northern Stars PSS Classic SBS Wirmo PSS Northern Stars Pelicans SB Northern Stars FBC Turku Nibacos Northern Stars FBC Turku SSRA Nibacos PSS SSRA SaiPa SSRA FBC Turku PSS SSRA SaiPa PSS SaiPa PSS SaiPa EräViikingit FBC Turku SBS Wirmo Nibacos SBS Wirmo PSS FBC Turku

6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 1 2 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 2 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 2 4 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

193

172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191.

194

Rytkönen Melissa Kinnunen Alexandra Suorsa Emmi Kotamäki Minttu Makkonen Jenna Töyräs Vilma Leinonen Pinja Torvi Sara Väänänen Emilia Verronen Anni Siren Susanna Rutanen Mella Koljonen Helga Palojärvi Milja Niemelä Vilhelmina Patjas Alisa Aulamo Helena Vistiaho Sara Sundell Jenna Penttinen Aliisa

PSS PSS SSRA Classic EräViikingit Pelicans SB Pelicans SB SSRA FBC Turku Nibacos EräViikingit Nibacos Nibacos Nibacos Classic Pelicans SB SaiPa Northern Stars SSRA SaiPa

6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Alueelliset sarjat Etelä-Suomi Miehet 2. divisioona, lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

JV

JH

H

TM

PM

ME

P

1.

HIFK

9

9

2

0

0

73

-

32

41

25

2.

SCH

9

7

2

0

2

75

-

53

22

19

3.

Tiikerit II

8

6

0

0

2

67

-

43

24

18

4.

Indians II

9

5

0

2

2

93

-

64

29

17

5.

NIB

8

5

1

2

1

57

-

54

3

16

6.

Jokerit

9

4

0

2

3

56

-

65

-9

14

7.

FBC Raseborg

9

4

1

1

4

50

-

57

-7

12

8.

VKTP

8

3

1

1

4

54

-

68

-14

9

9.

M-Team United

8

2

1

1

5

42

-

70

-28

6

10.

ÅIF II

7

2

1

0

5

41

-

51

-10

5

11.

ToTe

8

2

1

0

6

42

-

57

-15

5

12.

PS Vissy

6

0

0

1

5

27

-

63

-36

1

Otteluohjelma Ottelu 12580 12581 12582 12583 12584 12585 12586 12587 12588 12589 12590 12591 12592 12593 12595 12596 12598 12599 12600 12601 12602 12603 12604 12605 12606 12608 12609 12611 12612 12613 12614 12615 12616 12617 12618 12619 12620 12621 12622 12623 12624 12625 12626 12627 12628 12629 12630 12632 12633

Päivä 25.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 27.09.2020 02.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 04.10.2020 09.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 16.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 18.10.2020 23.10.2020 23.10.2020 23.10.2020 24.10.2020 25.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 01.11.2020 06.11.2020 06.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 13.11.2020 13.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 15.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 22.11.2020

Aika 19:00 13:00 14:00 15:30 17:00 14:00 18:30 12:30 18:00 18:30 18:30 16:00 19:00 12:30 15:30 18:00 18:30 14:00 15:00 17:00 18:30 14:00 18:30 18:30 19:00 18:00 14:00 14:00 15:00 15:30 18:30 17:30 18:30 19:00 14:00 15:00 17:00 18:00 18:30 19:00 15:30 17:30 18:30 14:00 12:30 15:00 17:00 18:30 14:00

Paikka Påminne halli Trio Sport Center Campo Center Latokartanon LH Martinhalli Campo Center Campo Center AC Ruskeasuo Tiger Sport AC Ruskeasuo Sipoo Areena Tapiolan UH Påminne halli AC Ruskeasuo Latokartanon LH Tiger Sport Campo Center Stars Arena Tiger Sport Martinhalli Sipoo Areena Campo Center Sipoo Areena Campo Center Påminne halli Tiger Sport Campo Center Campo Center Tiger Sport Latokartanon LH AC Ruskeasuo Tapiolan UH Campo Center Påminne halli Campo Center Tiger Sport Martinhalli Tiger Sport Campo Center Påminne halli Latokartanon LH Tapiolan UH Sipoo Areena Campo Center AC Ruskeasuo Tiger Sport Martinhalli AC Ruskeasuo Campo Center

Koti FBC Raseborg Tiikerit II PS Vissy ToTe SCH Jokerit HIFK VKTP NIB M-Team United ÅIF II Indians II FBC Raseborg VKTP ToTe NIB HIFK Indians II Tiikerit II SCH ÅIF II Jokerit ÅIF II HIFK FBC Raseborg NIB Jokerit PS Vissy Tiikerit II ToTe M-Team United Indians II HIFK FBC Raseborg PS Vissy Tiikerit II SCH NIB HIFK FBC Raseborg ToTe Indians II ÅIF II Jokerit VKTP Tiikerit II SCH M-Team United Jokerit

-

Vieras HIFK M-Team United ÅIF II Indians II VKTP NIB Jokerit ToTe FBC Raseborg PS Vissy Tiikerit II SCH Jokerit Indians II SCH HIFK M-Team United PS Vissy FBC Raseborg NIB ToTe VKTP Indians II Tiikerit II M-Team United VKTP SCH SCH NIB FBC Raseborg Jokerit HIFK ToTe Indians II VKTP Jokerit ÅIF II M-Team United SCH VKTP Tiikerit II M-Team United NIB PS Vissy HIFK Indians II FBC Raseborg ToTe ÅIF II

Tulos 2-8 13-3 5-9 6-5 VL 9-5 10-11 JA 8-1 9-8 7-5 6-5 VL 5-12 17-9 5-7 6-11 4-9 3-9 8-4 17-5 11-5 8-7 JA 7-8 8-9 JA 6-8 7-1 5-4 9-4 1-9 5-16 6-7 4-5 7-11 8-9 JA 11-4 7-5 4-9 8-5 7-4 9-7 5-2 11-5 5-6 16-6 5-4 JA 6-3 7-8 JA 10-6 6-5 JA 5-3 7-5

195

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. HIFK NIB 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86.

196

Nimi Pousi Ville Vappula Tommi Manninen Teemu Kalteva Toni Hartikainen Teemu Strömsten Tom Koppinen Hannu Lundin Onni Viitamäki Jussi Liukolampi Tuomas Ylikarjula Lari Hakulinen Joonas Bäck Roni Lähteenmäki Ville Pasanen Mikko Blomfelt Atle Sievänen Mikael Sipilä Mikko Teerioja Sami Leino Johannes Vuori Pyry Lång Valtteri Rehn Christopher Laakkonen Joackim Rinne Olli Vienola Jussi Björklund Tobias Laamanen Jussi 1 6 Tikka Aleksi Vuohijoki Jere Karttunen Janne Viitaharju Sampo Hinttaniemi Timo Kemppi Aleksi Koski Ilkka Peltokangas Elias Helenius Tino Johnsson William Nivukoski Jere Mäkelä Waltteri Juntunen Patrick Starck Kevin Ahlgren Oskar Tikkanen Jiri Vaitio Marko Olenius Robert Jeskanen Teemu Seppä Juha Malinen Miska Rautakivi Aki Kokljuschkin Niklas Sippola Tuomas Pettinen Samu Munster Ilpo Kykkänen Juuso Kukkonen Tatu Maksimainen Pyry Lassila Tuomas Hakala Valtteri Palonen Teemu Myller Jesse Lahtinen Henri Lehtola Lauri Furu Viktor Leivo Leevi Piittisjärvi Miro Ylikarjula Joonas Mäkinen Jussi-Petteri Haapasaari Heikki Heino Matias Koppinen Henri Enqvist Nico Tenhola Hannes Savukoski Tuomo Förell Mika Tervonen Miika Illikainen Joonas Lehtinen Atte Pöyhönen Antto-Emil Kautto Arto Mäkitörmä Arttu Laitinen Tommi Vilenius Arttu Less Mikael Lehtonen Robin Aho Joonas

Joukkue SCH HIFK FBC Raseborg SCH Tiikerit II HIFK NIB ToTe Indians II Jokerit VKTP SCH Indians II Indians II HIFK M-Team United HIFK HIFK Indians II SCH ToTe FBC Raseborg NIB Tiikerit II Tiikerit II Indians II FBC Raseborg NIB 2 3 SCH Jokerit VKTP M-Team United Tiikerit II Jokerit HIFK Indians II ÅIF II FBC Raseborg Indians II NIB FBC Raseborg FBC Raseborg ÅIF II Tiikerit II Jokerit VKTP Jokerit Indians II Tiikerit II VKTP Tiikerit II Tiikerit II Jokerit Indians II PS Vissy ToTe Indians II PS Vissy SCH VKTP Jokerit Indians II Indians II ÅIF II M-Team United NIB VKTP Indians II Tiikerit II M-Team United NIB Jokerit Indians II ÅIF II VKTP Tiikerit II HIFK Jokerit NIB PS Vissy Indians II M-Team United NIB ÅIF II ÅIF II PS Vissy

O 9 9 9 9 8 9 8 8 9 9 6 9 7 9 9 8 9 9 8 8 8 8 8 7 8 6 7 7 1 7 7 8 8 8 8 8 8 6 7 9 4 8 9 7 6 7 6 6 9 3 7 7 8 8 9 7 6 8 8 4 8 8 9 8 9 5 8 8 5 8 8 8 8 9 6 7 8 6 9 8 5 5 5 8 6 4 7 5

M 16 15 13 15 15 10 13 12 6 13 6 10 5 11 11 9 6 4 12 8 8 11 9 5 10 8 6 5 3 10 3 9 6 7 6 5 5 4 4 1 7 6 6 5 4 4 2 8 7 5 5 5 5 5 5 4 3 2 7 6 6 4 4 3 3 6 6 5 4 4 4 4 4 4 3 3 3 2 2 1 5 5 5 3 2 1 5 3

S 13 12 13 9 6 10 6 7 13 5 12 7 12 5 5 7 10 12 3 7 7 3 5 9 3 5 7 8 0 0 10 3 6 4 5 6 6 7 7 10 3 4 4 5 6 6 8 1 2 4 4 4 4 4 4 5 6 7 1 2 2 4 4 5 5 1 1 2 3 3 3 3 3 3 4 4 4 5 5 6 1 1 1 3 4 5 0 2

P 29 27 26 24 21 20 19 19 19 18 18 17 17 16 16 16 16 16 15 15 15 14 14 14 13 13 13 13 0 0 13 12 12 11 11 11 11 11 11 11 10 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 5 5

+ 1 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +1 0 0 +1 0 0 0 +2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 +2 0 0 0 0 0 0 0 0 +2 0 0 +2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 +1 0 0 +2 0

2 3 0 2 0 0 0 1 4 1 2 2 3 0 3 1 1 0 2 1 0 2 4 0 0 0 2 0 4 0 0 0 0 0 1 4 1 1 1 1 2 0 3 1 2 0 1 0 0 2 0 2 1 0 1 1 4 0 0 1 1 1 0 1 2 2 2 0 1 1 1 0 0 0 0 0 2 0 0 0 1 4 1 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 6 0 4 0 0 0 2 8 2 4 4 6 5 6 2 2 0 4 2 0 4 8 0 0 0 4 0 8 0 0 0 0 0 2 8 2 2 2 2 4 0 6 2 29 0 2 0 0 4 0 4 2 0 2 2 8 0 0 27 2 17 0 2 4 4 4 0 2 2 2 0 0 0 0 0 4 0 0 0 2 8 2 0 0 0 0 5 0

YV 1 0 3 2 0 2 4 2 1 1 1 1 1 0 0 2 1 1 1 3 3 0 2 1 4 0 4 1 0 0 0 1 1 1 1 1 0 1 0 0 0 0 2 2 0 1 0 1 1 0 1 1 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 1

AV 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0

RL 1 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 0 0 0 0

RL0 2 1 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1

0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 2 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 2 0

87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. VKTP ÅIF II 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153.

Martiskin Petri Mikkonen Jaakko Aaltonen Mikko Wunderlich Willy Ranta Miro Mäkinen Antti Vauhkonen Juuso Westerholm Lauri Olander Henri Saarlemo Eero Freudenthal Oscar Backström Claes-Håkan Huolman Joona Hänninen Daniel-José Jääskeläinen Tuomas Lähteenmäki Kalle Andersson Samu Ohtonen Oskari Laaksonen Tomi Savallampi Kimi Elonen Olli Lundmark Mats Lönnroth Jesse Lepistö Jarno Satta Rasmus Vikman Magnus Nuoranne Olli Ritola Jouni Ahonen Jani Nurmi Jimi Siijärvi Atte Ilonen Sami Lehtimäki Roni Söderling Anders Sivula Touko Sedoff Oliver Helin Eemil Juvonen Ismo Kronberg Lassi Nissi Eetu Liimatainen Jukka Sorjonen Kalle Helin Miko Ek Antti Rautio Olli Paananen Timo Lumioksa Pyry Lipiäinen Pyry Liede Iiro 2 1 Reitala Oliver Selin Jan Siren Joonas Eskola Niko Närvä Ville-Veikko Tiilola Aleksi Heino Santeri Paavola Aleksi Siitonen Esa Heikura Anttoni Jylänki Markus Auronen Joona Malinen Miska Pohjanlehto Tuukka Jolma Mikko Pussinen Ville Damoiseaux Miska Lång Santeri

VKTP PS Vissy HIFK ToTe VKTP ToTe M-Team United HIFK M-Team United NIB ÅIF II ÅIF II ToTe M-Team United HIFK Jokerit VKTP SCH SCH NIB M-Team United ÅIF II NIB ToTe NIB FBC Raseborg PS Vissy PS Vissy Indians II Tiikerit II SCH Indians II HIFK ÅIF II VKTP M-Team United HIFK SCH ÅIF II SCH PS Vissy VKTP SCH ÅIF II M-Team United PS Vissy NIB ToTe ÅIF II 0 0 ToTe M-Team United NIB HIFK SCH SCH ÅIF II Indians II FBC Raseborg M-Team United ToTe ToTe ToTe Tiikerit II HIFK Tiikerit II HIFK FBC Raseborg

5 5 6 6 7 8 5 5 5 7 4 7 8 4 7 9 4 6 4 4 4 5 6 7 8 9 3 5 7 8 9 7 3 4 6 1 3 4 4 5 6 6 6 7 1 4 7 8 3 3 0 4 4 5 9 2 2 3 5 5 5 6 7 7 8 1 4 4 4

3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 1 1 1 0 4 4 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 0 3 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1

2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 4 4 4 5 0 0 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 4 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 3 0 0 3 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1

5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 0 0 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 1 2 0 0 1 1 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 2 1 2 0 5 0 2 0 1 2 1 1 1 1 0 1 1 0 1 5 1 1 1 0 1 2 2 1 0 0 3 1 3 2 0 1 0 0 1 1 0 0 1 2 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 0 0 2 4 0 0 2 2 0 2 0 2 0 0 0 0 2 0 4 2 4 0 10 0 4 5 2 4 2 2 2 2 0 2 2 0 2 10 2 2 2 0 7 4 4 2 0 0 6 2 6 4 0 2 0 0 2 2 0 0 2 4 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 2 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175.

Pöllänen Joonas Rihu Lauri Ahlroth Joni Vahvelainen Juuso Pihamaa Juuso Porola Juho Uotinen Eetu Selvinen Juho Laukkanen Jarno Pirinen Juuso Aro Jasir Talja Joel Mäkinen Arttu Sipilä Ville Kramm Rando Parviainen Henri Kiljunen Atte Puustinen Petteri Jäntti Christian Siponen Joona Sjöfelt Anton Lyttinen Lasse

ToTe Tiikerit II HIFK Indians II VKTP ToTe VKTP NIB FBC Raseborg SCH SCH Tiikerit II SCH NIB ÅIF II VKTP SCH Jokerit FBC Raseborg VKTP ÅIF II Indians II

5 5 5 5 6 6 6 7 8 9 2 2 4 5 7 7 9 9 1 1 1 2

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1

1 0 0 2 0 1 0 1 1 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 9 0 2 0 2 2 0 0 2 0 0 2 0 0 25 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

197

176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199. 200. 201. 202. 203. 204. 205. 206. 207. 208. 209. 210. 211. 212. 213. 214. 215. 216. 217. 218. 219. 220. 221. 222. 223. 224. 225. 226. 227. 228. 229. 230. 231. 232. 233. 234. 235. 236. 237. 238. 239. 240. 241. 242. 243. 244. 245. 246. 247. 248. 249. 250. 251. 252. 253. 254. 255. 256. 257. 258. 259. 260. 261. 262. 263. 264. 265. 266.

198

Toivonen Timo Kuosmanen Perttu Kojo Ville-Valtteri Borgman Rasmus Haapamäki Joni Salminen Riku Stirkkinen Aleksi Kuivamäki Jesse Mehtälä Pertti Olander Patrik Lindholm Adam Pakarinen Juho Kuisma Joonas Mustajärvi Valtti Toivonen Ville Hägg Andreas Vilonen Joona Vallioniemi Janne Hakkarainen Sami Vehmas Tomi Haukka-Aho Sami Jaakkola Kimi Grundström Heikki Sjöholm Mikko Saranpää Samuel Valkonen Miro Carlson Harri Puoskari Joona Heino Jake Salonen Markus Hallamaa Panu Haapamäki Juhani Leppänen Janne Leppänen Pekka Saastamoinen Jukka Hallbäck Marek Saarinen Aleksi Polamo Aarno Savolainen Matias Mattila Lauri Wirén Simon Leinonen Tommi Olofsson Anton Miettinen Teemu Qvisén Jonatan Mettovaara Tomi Broman Oscar Solkio Niko Tuominen Riku Iivonen Valte Helin Jani Tallqvist Vesa Loisalo Niko Granö Jesper Kaljunen Tuomo Henriksson Tomi Weckman Jami Hosiaisluoma Niko Stark Niko-Joonas Karlqvist Ronnie Rajajärvi Miiko Pudas Jakob Kantsila Sami Hujala Aleksi Perätalo Elias Järvinen Niklas Törmälä Edwin Misukka Tuomas Montell Robert Backman Dennis Pulkkinen Sami Siikaoja Janne Repo Antti Weurlander Eetu-Pekka Espo Jalmari Hack Joni Koivisto Niilo Kuokkanen Juho Öhman Lauri Vilén Roni Wikström Sami Ritonummi Santeri Kiiskinen Kalle Kursula Konsta Laakso Harri Saari Henrik Kieksi Arttu Rautjärvi Risto Matikainen Arto Känkänen Mikko Laakso Heimo-Pekka

HIFK Jokerit ÅIF II ÅIF II PS Vissy PS Vissy ÅIF II M-Team United FBC Raseborg Tiikerit II Jokerit VKTP ÅIF II ToTe SCH M-Team United M-Team United SCH Indians II Indians II SCH PS Vissy NIB Tiikerit II ToTe SCH Indians II Jokerit Jokerit Jokerit M-Team United PS Vissy PS Vissy ToTe Tiikerit II ÅIF II Jokerit M-Team United Jokerit ToTe FBC Raseborg Indians II ÅIF II PS Vissy ÅIF II FBC Raseborg ÅIF II PS Vissy ÅIF II SCH HIFK HIFK ÅIF II FBC Raseborg ToTe FBC Raseborg SCH HIFK HIFK VKTP M-Team United SCH Jokerit PS Vissy SCH M-Team United Jokerit Jokerit M-Team United M-Team United VKTP NIB Jokerit M-Team United M-Team United M-Team United PS Vissy M-Team United Jokerit Jokerit ÅIF II NIB Tiikerit II ToTe M-Team United PS Vissy SCH SCH ToTe VKTP ToTe

2 2 2 2 3 3 3 3 3 4 4 5 6 6 1 3 3 4 5 6 6 6 6 7 7 7 7 8 9 9 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 7 7

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 2 1 0 3 3 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 2 0 0 0 0 4 2 0 6 6 0 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 2 2 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 2 4 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

267. 268. 269. 270. 271. 272. 273. 274. 275. 276. 277. 278. 279. 280. 281. 282. 283. 284. 285. 286.

Petro Joel Vornanen Sami Laaksonen Okko Makkonen Mikael Lamminen Riku Moskari Mikke Nurmi Toni-Petri Sinkkonen Roni Karhu Jussi Pöllänen Patrik Rikka Olli Haarto Sam Goman Niila-Ilari Mäkinen Jere Björs Tero Ström Johan Ahlfors Niklas Salminen Ville Kihlstedt Ben Ruokolainen Timo

ToTe Tiikerit II ToTe ÅIF II M-Team United HIFK SCH ÅIF II VKTP NIB HIFK M-Team United HIFK M-Team United HIFK FBC Raseborg FBC Raseborg NIB FBC Raseborg FBC Raseborg

7 7 7 7 7 7 7 7 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 9 9

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 1 0 0 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 0 0 0 0 0 0 2 0 4 0 0 2 0 0 0 4 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3. divisioona Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Pandat

6

4

1

1

44

-

23

21

9

2.

FBC Helsinki

5

3

2

0

30

-

19

11

8

3.

Fysio Fox

6

2

4

0

35

-

26

9

8

4.

Morning Glory

5

3

1

1

39

-

32

7

7

5.

SBS MODO

6

3

1

2

35

-

32

3

7

6.

KGB Agents

5

3

0

2

43

-

26

17

6

7.

LoHi

6

2

1

3

29

-

31

-2

5

8.

IBK Stadibandy

6

1

1

4

29

-

49

-20

3

9.

TU

5

1

1

3

34

-

38

-4

3

10.

Rangers II

6

0

0

6

28

-

70

-42

0

Otteluohjelma Ottelu 3739 3740 3741 3742 3743 3744 3745 3746 3747 3748 3749 3750 3751 3752 3753 3754 3755 3756 3757 3758 3759 3760 3761 3762 3763 3764 3765 3766

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020

Aika 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 19:00 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 19:00 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 19:00 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 19:00

Paikka Tennari Tennari Tennari Tennari Tennari Tennari Tennari Masala Masala Masala Masala Masala Masala Masala Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center

Koti LoHi Rangers II Pandat Fysio Fox IBK Stadibandy Pandat FBC Helsinki Rangers II Fysio Fox LoHi IBK Stadibandy SBS MODO KGB Agents Morning Glory TU Pandat Fysio Fox KGB Agents FBC Helsinki Fysio Fox TU IBK Stadibandy Morning Glory SBS MODO Rangers II LoHi Pandat IBK Stadibandy

Vieras Morning Glory SBS MODO TU KGB Agents FBC Helsinki Fysio Fox LoHi FBC Helsinki TU KGB Agents Pandat Morning Glory IBK Stadibandy Rangers II Morning Glory LoHi IBK Stadibandy Rangers II SBS MODO Rangers II SBS MODO TU FBC Helsinki KGB Agents Pandat Fysio Fox SBS MODO LoHi

-

Tulos 3-8 1-9 6-4 7-4 4-8 2-2 3-2 4-10 8-8 3-5 5-7 5-7 12-2 11-8 11-8 4-5 3-3 16-7 4-4 10-4 3-7 9-8 5-5 7-6 4-14 5-5 11-3 6-11

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10.

Nimi Järvelä Ville Dahlgren Niklas Nevalainen Tomi Kaipainen Artti Anttila Risto Närhi Teemu Koivisto Rene Selviranta Jami Malinen Mikko Helasterä Santtu

Joukkue KGB Agents Rangers II LoHi Morning Glory Pandat LoHi SBS MODO Pandat Morning Glory TU

O 5 6 6 4 6 6 6 4 5 5

M 13 11 12 9 5 5 10 7 7 7

S 4 3 1 4 8 7 1 4 4 4

P 17 14 13 13 13 12 11 11 11 11

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 0 0 2 0 2 0 0 1

5 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 5 2 0 0 4 5 4 0 0 12

YV 0 1 2 3 0 2 3 0 0 0

AV 2 0 2 0 1 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

199

11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101.

200

Kiiskinen Timo Sillanpää Miika Wagner Jonas Juntunen Janne Ahlgren Janne Räsänen Toni Piirainen Markus Kyhyräinen Miikka Vannesluoma Ville Tuusjärvi Antti Palomäki Roni Hietanen Mikko Kainulainen Joonas Räsänen Santtu Nieminen Santeri Vallin Iisakki Sorvisto Antti Arasmo Samuel Vanonen Matias Uitto Arttu Honkaniemi Axel Nordlund Aki Kakko Niko Karijärvi Henrik Huttunen Jussi Sahimaa Olli-Samuli Tapio Akseli Lappalainen Max Kotilainen Jouni Albrecht Niklas Vainikka Kalle Lempinen Niko Kämäri Kivi Asikainen Markus Rautio Joonas Myllynen Timo Piipari Ari Karisto Leo Vesala Janne Kuisma Joonas Riikonen Eero Penttilä Patu Kulhia Jani Färm Sebastian Manninen Jari Saarkivi Sauli Hosio Arttu Kumpumäki Samu Sjöblom Jami Koivunen Emil Juutilainen Jussi Heinonen Markus Valli Jone Susiluoto Jere Puranen Eero Salosaari Jarno Franck Max Eloranta Leo Hakonen Riku-Petteri Kähkönen Aleksi Salomaa Jesse Aschan Niklas Helin Timo Kivi Mika Mäkinen Jani Luukkanen Onni Peltonen Matti Satosuo Aleksi Vainikka Otto Perttilä Jaakko Suuperko Sami Leino Santtu Österman Thomas Joutsen Joonas Kivi Manu Loimaranta Timo Nyberg René Röyskö Anton Juuma Niko Koskinen Sami Karttunen Vesa Korhonen Sebastian Heiskanen Jonne Lappalainen Lauri Vuori Juuso Rimpeläinen Aki Lautamäki Janne Sillanpää Antti Merelä Joonas Färm Jon Tuomi Juha

KGB Agents Fysio Fox Pandat KGB Agents TU TU Fysio Fox Pandat Morning Glory IBK Stadibandy TU FBC Helsinki IBK Stadibandy IBK Stadibandy Fysio Fox FBC Helsinki Pandat SBS MODO Fysio Fox LoHi SBS MODO Morning Glory Pandat Rangers II LoHi Fysio Fox TU SBS MODO SBS MODO KGB Agents Morning Glory IBK Stadibandy TU FBC Helsinki Pandat FBC Helsinki FBC Helsinki Rangers II IBK Stadibandy Morning Glory FBC Helsinki KGB Agents FBC Helsinki Rangers II KGB Agents KGB Agents Rangers II SBS MODO Morning Glory SBS MODO Pandat Fysio Fox IBK Stadibandy Pandat Morning Glory FBC Helsinki Pandat Morning Glory KGB Agents TU SBS MODO SBS MODO KGB Agents Fysio Fox SBS MODO LoHi KGB Agents IBK Stadibandy Morning Glory Pandat KGB Agents Morning Glory LoHi SBS MODO Fysio Fox FBC Helsinki Rangers II KGB Agents LoHi LoHi TU Fysio Fox IBK Stadibandy Rangers II SBS MODO KGB Agents Fysio Fox Pandat Morning Glory Rangers II FBC Helsinki

3 6 6 5 5 5 6 6 5 6 4 5 6 5 4 5 6 6 5 6 5 5 6 6 6 5 5 6 5 5 5 5 5 5 5 4 5 5 3 4 4 5 5 3 4 4 4 5 5 6 6 6 3 6 4 4 3 4 5 5 6 6 4 6 6 6 4 6 3 4 4 5 6 6 1 2 2 3 4 6 5 6 2 2 3 4 4 6 1 2 3

6 6 4 5 5 5 5 5 4 3 5 4 3 7 5 5 3 2 6 5 2 2 2 2 1 5 5 4 3 3 2 2 2 1 5 4 4 4 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 0 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 2 2 2 2 2 2 1 1 1

5 5 7 5 5 5 5 5 6 7 4 5 6 1 3 3 5 6 1 2 5 5 5 5 6 1 1 2 3 3 4 4 4 5 0 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 0 0 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 4 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 0 0 0 0 0 0 1 1 1

11 11 11 10 10 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 3 0 0 0 1 1 0 0 0 1 1 0 2 0 0 4 1 1 1 0 1 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 2 0 1 3 1 0 0 2 1 2 0 1 2 0 0 1 0 0 1 0 3 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 4 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 12 6 0 0 0 2 2 0 0 0 2 2 0 4 0 0 8 2 2 2 0 2 0 2 2 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 2 0 0 4 0 2 16 2 0 0 4 2 4 5 2 4 0 0 2 0 0 2 0 6 2 2 2 2 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0

0 1 0 0 0 2 0 1 0 1 0 1 0 1 0 1 1 1 2 1 0 0 0 0 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183.

Tuominen Toni Fält Niko Salmi Roope Sinkko Sami Hytönen Olli Stenvall Totti Leivo Jani Partti Niko Hämäläinen Henri Hämäläinen Ilkka Vannesluoma Petteri Tapio Teemu Grönvall Miska Degerlund Niko Korhonen Aleksi Rissanen Jussi Tamminen Niklas Wikman Jonathan Lanaeus Tom Mannila Rasmus Kautto Matias Asp Petri Laaja Jami Vuorela Joonas Torkkeli Julius Vaittinen Marko Nevala Elias Nissilä Ville Lappalainen Eemi Maijanen Verne Aaltonen Henri Kettunen Antti Kuru Miika Tensik Aleksi Reiju Mika Nykänen Asmo Väyrynen Jani Halminen Ville Kiili Saku Rautio Tuomas Tuulenmäki Tommi Sopanen Matti Salo Ossi Dahlgren Peter Seppälä Sami Holopainen Antti Rantanen Henri Eskola Jukka-Pekka Karhu Sauli Summanen Iiro Nemlander Robert Timonen Wille-Sakari Ahtiainen Anssi Palomäki Riku Nyberg Oscar Stenroos Mika Kalving Krister Fonselius Aleksi Kerttula Joona Seppälä Tony Karjalainen Pauli Kainumaa Aapo Tamminen Sami Laine Toni Tuimala Joni Kiili Samuli Syrjälä Henri Kratz Otso Nyman Tommy Karjalainen Anssi Stranden Anssi Nyman Jesse Nyman Jarkko Wikman Joachim Erkkilä Teemu Kemppinen Riku Nykänen Miro Helaniemi Sakari Kinnunen Samuli Miettinen Juho Strandén Otto Vallenius Matias

Fysio Fox Rangers II IBK Stadibandy Fysio Fox Rangers II TU FBC Helsinki TU LoHi Pandat Morning Glory FBC Helsinki KGB Agents IBK Stadibandy Rangers II IBK Stadibandy LoHi Rangers II KGB Agents Rangers II SBS MODO Pandat Rangers II Morning Glory Fysio Fox KGB Agents FBC Helsinki Rangers II Morning Glory SBS MODO Pandat Fysio Fox KGB Agents TU Rangers II IBK Stadibandy Fysio Fox IBK Stadibandy Morning Glory SBS MODO Morning Glory Rangers II KGB Agents Rangers II IBK Stadibandy Fysio Fox LoHi FBC Helsinki LoHi FBC Helsinki Morning Glory KGB Agents Pandat TU Rangers II IBK Stadibandy Rangers II TU TU IBK Stadibandy TU LoHi FBC Helsinki SBS MODO Fysio Fox Morning Glory Morning Glory Pandat LoHi Morning Glory Rangers II TU TU Rangers II LoHi IBK Stadibandy SBS MODO Pandat SBS MODO IBK Stadibandy Rangers II LoHi

3 3 4 4 4 4 5 5 6 1 1 4 4 5 6 6 6 6 3 3 5 6 1 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 6 6 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6

1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 2 2 0 2 0 0 0 0 2 0 3 1 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 3 0 1 1 0 1 0 1 1 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 4 4 0 4 0 0 0 0 4 0 6 2 4 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 2 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 6 0 2 2 0 2 0 2 2 0 2 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

201

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

PoRe

6

5

0

1

48

-

29

19

10

2.

Lännenmiehet

5

4

1

0

37

-

11

26

9

3.

Red Stars

6

4

0

2

37

-

31

6

8

4.

ECG

5

3

1

1

30

-

27

3

7

5.

KD

5

2

2

1

37

-

30

7

6

6.

RF Crew

6

2

2

2

25

-

27

-2

6

7.

Hawks II

5

2

1

2

32

-

21

11

5

8.

SaVe

6

1

0

5

28

-

45

-17

2

9.

PuPu

6

0

2

4

23

-

49

-26

2

10.

Indians IV

6

0

1

5

15

-

42

-27

1

Otteluohjelma Ottelu 3829 3830 3831 3832 3833 3834 3835 3836 3837 3838 3839 3840 3841 3842 3843 3844 3845 3846 3847 3848 3849 3850 3851 3852 3853 3854 3855 3856

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020

Aika 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 19:00 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 19:00 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 19:00 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 19:00

Paikka Masala Masala Masala Masala Masala Masala Masala AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena

Koti PoRe PuPu Red Stars RF Crew Indians IV Red Stars ECG PuPu RF Crew PoRe Indians IV SaVe KD Hawks II Lännenmiehet Red Stars RF Crew KD ECG RF Crew Lännenmiehet Indians IV Hawks II SaVe PuPu PoRe Red Stars Indians IV

-

O 5 6 4 6 4 3 5 5 5 6 4 5 5 6 6 5 5 6 6 5 5 4 5 6 5 4 4 5 5 6 6 5 5 6 5 6 5

P 16 15 14 12 11 11 11 10 10 10 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5

Vieras Hawks II SaVe Lännenmiehet KD ECG RF Crew PoRe ECG Lännenmiehet KD Red Stars Hawks II Indians IV PuPu Hawks II PoRe Indians IV PuPu SaVe PuPu SaVe Lännenmiehet ECG KD Red Stars RF Crew SaVe PoRe

Tulos 5-3 6-9 2-7 8-8 3-3 9-3 4-14 0-8 1-4 10-5 3-4 3-7 13-3 14-2 3-3 6-8 3-1 8-8 7-5 3-3 13-4 1-10 5-8 1-3 4-7 2-7 9-6 4-9

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37.

202

Nimi Alanen Olli Välimäki Saku Moilanen Aleksi Qvick Jesse Laine Jyri Artzén André Paltamaa Valtteri Räsänen Juuso Parkkali Pekka Herranen Vesa Huuskonen Pasi Rintala Jefu Piiroinen Markku Salonen Jarkko Eronen Aake Sippola Juha Laukkanen Aki Himmelroos Henrik Hietala Juha Granlund Thomas Blomqvist Linus Kutsumbaris Markus Aarnio Roope Romo Niklas Sintonen Saku Forsell Daniel Tuovinen Oskari Tauriainen Jussi Honkanen Sami Niemi Sami Halttunen Timo Toivoniemi Konsta Eklund Peter Pohjola Mika Räsänen Markus Kivilehto Samuli Terävä Heikki

Joukkue KD PoRe PoRe Red Stars Lännenmiehet RF Crew ECG Hawks II PoRe SaVe Lännenmiehet KD Lännenmiehet PoRe Red Stars Hawks II Hawks II RF Crew PuPu PuPu KD PoRe KD Red Stars PuPu RF Crew KD ECG Hawks II Red Stars PoRe Hawks II Indians IV SaVe Hawks II PoRe ECG

M 7 11 6 11 8 7 5 9 8 8 5 5 4 4 3 5 3 3 5 2 5 4 4 4 3 5 4 4 4 3 3 2 2 2 1 0 5

S 9 4 8 1 3 4 6 1 2 2 5 5 6 6 7 4 6 6 3 6 2 3 3 3 4 1 2 2 2 3 3 4 4 4 5 6 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 1 3 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 2 0 1 1 1 0 1 0 1 1 2 1 0 1 0 2 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 0 2 6 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 4 0 2 2 2 0 2 0 2 2 4 2 0 2 0 4 0

YV 0 4 0 1 0 0 0 2 1 1 0 0 0 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

AV 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128.

Tsuji Yuki Aho Mika Koskinen Roope Hämäläinen Tommi Junnikkala Toni Sorsa Nikke Sundqvist Jens Ulmala Teemu Kainulainen Juha Penttinen Toni Lindström Joel Syrjäläinen Pasi Lampinen Alex Blomqvist Niklas Laine Jani Saariokari Simon Sarkkinen Tapio Ottelin Arne Häppölä Tomi Laine Mika Kähärä Ville Pekkala Miikka Muhonen Teemu Repo Ilkka Norppa Ilmari Pekkanen Timo Hack Joni Laiho Joel Korteila Marko Petäjistö Johannes Brotkin Anton Okkonen Antti Heino Sasu Tahvanainen Niko Tolvanen Harri Laitinen Akseli Rantala Teemu Leiponen Toni Liimatainen Erkki Koski Joonas Eskelinen Henri Hallgren Henri Pekkala Juuso Lindvall Jonathan Rickman Jaakko Tolvanen Olli Syvähuoko Otto Järvenpää Timo Koivisto Antti Lahtinen Niko Tammelin Miikka Heikkinen Emil Paavolainen Tito Leinikka Sami Mild Pekka Musakka Panu Reinilä Sameli Toivoniemi Eppu Harjunen Ville Isrikki Petri Hägglund Jonas Valkeinen Panu Nylander Joni Pöntinen Ville Justander Klaus Sjamsi Jami Lehtonen Marko-Oskari Lesonen Markus Saarno Oskar Sundell Petri Virtanen Antti Vuorela Markku Siltanen Olli-Pekka Weckström Juha Määttä Miko Pöysä Taneli Sjöblom Markus Jouppila Christian Hernesmaa Ville Wikholm Matias Ala-Korpula Juha Helminen Teppo Karlsson Mathias Suominen Eetu Wessman Arthur Oksanen Sampsa Huotari Paavo Nurmi Nicholas Pannula Markus Alanko Tuomas Hakala Niko

Lännenmiehet SaVe KD Lännenmiehet Hawks II ECG RF Crew ECG Lännenmiehet SaVe ECG PuPu Red Stars KD Red Stars Red Stars PoRe PuPu ECG Lännenmiehet Red Stars SaVe Red Stars PoRe SaVe Red Stars SaVe PoRe Lännenmiehet KD RF Crew PoRe Lännenmiehet ECG Lännenmiehet PuPu ECG Indians IV Lännenmiehet SaVe Red Stars RF Crew PoRe ECG KD KD Indians IV PoRe Lännenmiehet ECG Red Stars RF Crew PoRe SaVe Indians IV Hawks II Indians IV Hawks II Indians IV PuPu RF Crew Lännenmiehet KD SaVe Indians IV ECG Red Stars PuPu SaVe PuPu Red Stars Red Stars Lännenmiehet Lännenmiehet ECG KD Hawks II Indians IV SaVe RF Crew KD PuPu RF Crew Indians IV RF Crew Indians IV SaVe ECG Indians IV PoRe PoRe

4 6 4 4 5 5 6 3 4 6 2 5 6 3 4 4 4 4 5 5 6 6 6 3 5 6 2 2 4 2 3 3 3 3 4 4 5 5 5 6 2 3 3 5 5 5 6 6 5 5 6 2 2 3 3 4 5 5 5 6 1 1 2 2 3 3 4 5 6 6 6 6 3 3 3 3 5 5 6 6 3 3 4 4 5 5 5 5 6 2 2

4 4 3 3 3 2 2 1 1 1 4 4 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0

1 1 2 2 2 3 3 4 4 4 0 0 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1

5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 2 0 1 1 0 1 1 0 0 1 2 0 2 0 0 2 0 1 0 2 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 1 2 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 1 1 1 1 0 1 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 2 0 0 0 0 4 0 2 2 0 2 2 0 0 2 4 0 4 0 0 29 0 2 0 4 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 2 4 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 2 0 0 2 0 0 0 7 2 2 2 0 2 0 2 0

1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

203

129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196.

204

Jansson Nico Nylander Janne Ruokokoski Vesa Kärkkäinen Tomi Lindberg Rudy Salminen Ville-Pekka Komsi Jani Luokkanen Antti Pakkanen Pyry Järvinen Jami Inermo Aleksi Ojala Pepe Apter Mikael Leiponen Petri Tuovinen Marko Virmanen Anton Marttila Joel Kolhonen Saku Jurvanen Janne Nybondas Max Tuovinen Petteri Oravisjärvi Anssi Åsten Tomi Ylijääskö Janne Seeste Ville Ikonen Akipekka Iisakka Jarkko Laurila Peik Niskanen Mikko Saloranta Ville Väisänen Timo Säilä Antti Grönroos Rasmus Akela Jussi Uski Janne Hiltunen Manu Lehtonen Jouko Rautiainen Vesa Karjalainen Lasse Rickman Lauri Eskman Richard Orden Jirka Tolvanen Perttu Määttä Tuomas Aho Pekka Nykänen Viljami Karppinen Mikko Ahola Miikka Lehmus Petri Niemi Tero Rönnberg Sebastian Oksanen Santeri Tiainen Tero Laavainen Teemu Viuhkola Ville Havola Kalle Pirinen Juho Hoikka Jussi Huovinen Roni Holman Jonne Leimio Mikko Lensu Sami Vanhatalo Ville Kangasmäki Teemu Korpela Jari Talvinen Krister Salo Timo Rinne Henri

PoRe KD Lännenmiehet PuPu RF Crew Indians IV Indians IV Hawks II ECG Hawks II KD SaVe PuPu Indians IV Lännenmiehet Hawks II Hawks II Indians IV PuPu RF Crew KD Lännenmiehet PuPu PoRe KD PuPu Lännenmiehet KD KD SaVe ECG Red Stars RF Crew ECG ECG Hawks II Indians IV PuPu Indians IV KD Lännenmiehet ECG Indians IV Lännenmiehet Indians IV SaVe Indians IV Indians IV Lännenmiehet PuPu RF Crew Indians IV Indians IV Hawks II Hawks II ECG Hawks II Hawks II ECG PoRe PuPu SaVe SaVe PuPu PoRe SaVe PuPu Red Stars

2 2 2 3 3 3 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 6 6 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 1 2 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 0 0 0 0 2 1 3 2 1 0 2 0 1 0 3 0 0 0 0 0 0 1 2 2 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 2 0 14 0 0 2 4 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 2 4 0 0 0 0 14 2 6 4 2 0 4 0 12 0 6 0 0 0 0 0 0 2 4 4 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

DR

5

5

0

0

38

-

22

16

10

2.

Indians III

5

4

1

0

36

-

23

13

9

3.

Helsinki United

6

4

0

2

60

-

44

16

8

4.

Veijarit

6

4

0

2

46

-

39

7

8

5.

MäNMKY

5

3

1

1

22

-

16

6

7

6.

Valtti

6

3

0

3

40

-

34

6

6

7.

Blackbirds II

6

2

0

4

37

-

36

1

4

8.

HöySä

6

1

1

4

23

-

48

-25

3

9.

Nuggets

6

0

1

5

25

-

42

-17

1

10.

SBS Panthers

5

0

0

5

19

-

42

-23

0

Otteluohjelma Ottelu 3919 3920 3921 3922 3923 3924 3925 3926 3927 3928 3929 3930 3931 3932 3933 3934 3935 3936 3937 3938 3939 3940 3941 3942 3943 3944 3945 3946

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

Aika 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 19:00 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 19:00 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 19:00 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 19:00

Paikka Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro

Koti Blackbirds II Nuggets Helsinki United Veijarit Valtti Helsinki United Indians III Nuggets Veijarit Blackbirds II Valtti HöySä DR MäNMKY SBS Panthers Helsinki United Veijarit DR Indians III Veijarit SBS Panthers Valtti MäNMKY HöySä Nuggets Blackbirds II Helsinki United Valtti

Vieras MäNMKY HöySä SBS Panthers DR Indians III Veijarit Blackbirds II Indians III SBS Panthers DR Helsinki United MäNMKY Valtti Nuggets MäNMKY Blackbirds II Valtti Nuggets HöySä Nuggets HöySä SBS Panthers Indians III DR Helsinki United Veijarit HöySä Blackbirds II

-

Tulos 7-4 5-5 11-6 6-7 6-7 12-8 8-6 3-9 11-4 4-5 11-9 2-3 6-5 4-1 2-7 4-11 5-4 8-5 8-4 8-7 4-6 7-3 4-4 2-12 4-8 5-8 16-4 7-4

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37.

Nimi Kanerva Teemu Mahlberg Alvar Tolvanen Ville Oinonen Janne Remes Risto Virtanen Mika Pyy Eero Ahto Jani Urataipale Jaakko Saario Henry Myllynen Chris Vuorenmaa Eetu-Juhani Koskinen Tuomas Nikkinen Samu Lampola Tuukka Orrström Jan-Christian Järvinen Jyri Taskula Teemu Aikio Sami Kekki Tuomas Vodzogbe Vili Haapala Aleksi Mähönen Antti-Pekka Winberg Aku Salonen Jesse Pousi Panu Ailisto Jussi Pienihäkkinen Elmeri Wesslin Ville Jokiharju Patrik Näsman Otto Lindstedt Oskari Mutanen Kim Vilenius Justus Forsblom Niklas Miettinen Heikki Nykänen Samuli Aksel

Joukkue Helsinki United Helsinki United Veijarit DR Valtti Helsinki United Valtti Veijarit Blackbirds II DR Indians III Veijarit Blackbirds II Helsinki United Veijarit Nuggets DR Indians III DR Helsinki United Nuggets Blackbirds II Valtti Blackbirds II Nuggets HöySä Valtti Indians III SBS Panthers Helsinki United Indians III DR SBS Panthers Helsinki United Veijarit MäNMKY Indians III

O 6 6 6 5 6 6 6 6 6 5 5 6 5 4 6 6 4 3 5 6 6 6 4 4 6 6 3 4 5 4 5 5 5 2 6 4 5

M 13 11 11 10 6 8 7 4 10 9 4 7 5 7 7 6 5 7 4 4 7 7 5 5 4 6 4 4 4 3 3 1 5 4 4 3 3

S 8 10 7 7 9 6 7 10 3 4 8 4 6 3 3 4 5 2 5 5 1 1 3 3 4 1 3 3 3 4 4 6 1 2 2 3 3

P 21 21 18 17 15 14 14 14 13 13 12 11 11 10 10 10 10 9 9 9 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6

+ 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0

2 2 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 4 0 0 0 12 0 2 0 2 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2

YV 0 0 2 3 1 0 2 0 1 0 0 1 1 0 1 0 2 1 1 0 2 3 0 0 0 0 0 2 1 1 0 0 0 0 0 2 0

AV 1 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

RL0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

205

38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128.

206

Kainulainen Antti Vuorio Jan Voutilainen Joonatan Lintilä Atte Kuivaniemi Jere Järvinen Sakari Autio Topi Perttilä Ville Kallinen Otto Männikkö Juha Orrström Dan Koppala Janne Kurki Kaarle Jarvinen Jasu Nurmela Niko Timgren Teemu Pihlajamaa Tomi Hyväoja Niko Kailari Villemikko Kärkkäinen Marko Rautell Markus Rask Mikko Kämäräinen Teemu Kangas Miika Pousi Patrik Koskinen Vili Kuivaniemi Joel Hietanen Joni-Markus Tinttunen Rami Olavi Happonen Riku Paakkari Aatu Sipilä Konsta Laukkanen Miika Rauhanen Markus Ahonen Teemu Somervuori Kai Sorjonen Teemu Tölli Hannu Parkkinen Tomi-Pekka Viitanen Roni Vilppola Heikki Vornanen Timo Vuorenmaa Vesa Autere Anton Viinikka Antti Laaksonen Jani Huovari Henry Kyngäs Jouni Sartovuo Teemu Virtanen Niko Prieto Tirkkonen Nicolas Uotinen Matti Sjöfelt Jan Veijalainen Jami From Patrik Erkkilä Risto Törhönen Sami Tarvainen Santeri Hyväoja Samu Zein Topias Leskinen Ilkka Niiranen Teemu Lindqvist Atte Hjelm Aleksi Lautala Elmo Perttilä Teemu Kantanen Mikko Borek Daniel Törmänen Ville Kulta Joonas Kasper Verner Lantto Eetu Vuorio Topi Saljanka Miku Luhtala Rami Köpsi Markku Hätönen Lauri Kinnunen Tuomas Väisänen Eero Pulli Viljami Kokkila Janne Ketopelto Joni Salander Tommi Lindgren Leevi Mäenpää Matti Alhosaari Aapo Mattila Valtteri Taavitsainen Santeri Salo Kimmo Kemppinen Antti Lindholm Lari

Veijarit Helsinki United MäNMKY HöySä MäNMKY Veijarit HöySä Veijarit Blackbirds II HöySä Nuggets MäNMKY HöySä Blackbirds II Helsinki United Helsinki United SBS Panthers Blackbirds II Indians III HöySä Blackbirds II Valtti Valtti Indians III HöySä Veijarit MäNMKY Indians III Valtti MäNMKY MäNMKY SBS Panthers SBS Panthers Indians III Nuggets Nuggets MäNMKY DR HöySä Helsinki United Valtti DR Valtti HöySä DR MäNMKY Indians III Valtti Blackbirds II Nuggets HöySä Valtti SBS Panthers Valtti Valtti DR DR SBS Panthers Blackbirds II Indians III Valtti Nuggets Nuggets Nuggets HöySä Veijarit Valtti Valtti Helsinki United SBS Panthers Blackbirds II Blackbirds II DR MäNMKY Indians III SBS Panthers Blackbirds II Blackbirds II Veijarit Indians III DR Veijarit Helsinki United Valtti Valtti Valtti Indians III Veijarit Helsinki United DR Veijarit

6 5 3 5 5 5 6 6 6 6 6 5 6 6 3 4 4 4 5 5 5 6 5 5 6 6 1 3 6 3 4 5 5 5 4 4 5 5 6 2 5 1 1 2 2 3 4 4 5 6 6 6 1 2 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 2 2 2 3 3 3 4 5 5 5 6 6 6 1 1 2 3 3 3 3 3 3 4 4 4

2 1 5 4 3 2 2 2 2 1 1 0 0 0 3 3 3 3 3 2 2 2 1 1 1 1 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

4 5 0 1 2 3 3 3 3 4 4 5 5 5 1 1 1 1 1 2 2 2 3 3 3 3 0 0 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 2 1 0 1 0 1 0 1 0 0 2 0 1 0 0 1 0 1 1 1 1 1 0 1 0 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 2 0 0 2 2 0 1 2 1 1 0 3 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 2 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 4 2 0 2 0 2 0 2 0 0 4 0 2 0 0 2 0 2 2 2 2 7 0 2 0 0 4 0 0 2 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 4 0 0 4 4 0 12 4 2 2 0 6 2 0 0 5 0 0 2 0 2 0 5 0 0

0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199. 200.

Kuronen Tapani Hottinen Tuomas Pelkonen Elias Arponen Arttu Karhunen Jerry Nieminen Eemeli Tuononen Joona Pitkänen Jonni Heikkinen Jere Lassinen Teemu Vettenranta Paavo Kilpeläinen Aleksi Niemi Eetu Rikkinen Antti Oinonen Mikko Hyvärinen Sami Hedman Pekka Ahonen Janne Outinen Mika Lindblom Jere Laitinen Joni Pakkanen Henri Juusola Samuli Aavio Niko Helin Joonas Klemola Teemu Näveri Einari Moisiomäki Arttu Laakkonen Jerkka Toivola Joona Vehosalmi Jari Isola Riku Saharinen Pekka Räsänen Eero Vornanen Ville Saari Oskari Lundström Kaj Klemola Joona Markkanen Eemeli Stavén Jetro Veijonaho Simo Silander Otto Fingerroos Petri Moilanen Olli-Veikka Pohjola Jyri Ojanperä Janne Pyysing Jere Vihtola Joona Nybacka Jacob Vepsäläinen Urho Kotamäki Joel Kerava Heikki Pulkkinen Janne Lehtimäki Timo Laurila Max Nironen Markus Koljonen Henri Rantajärvi Matti Markkanen Toni Stjernberg Tim Saastamoinen Mika Mykkänen Joni Heinonen Jari Aaltonen Toni Sund Oliver Putaansuu Ville-Veikko Mäkinen Tony Reijonen Henri Mäkinen Arto Karuaho Niko Manninen Juuso Montell Timo

SBS Panthers Veijarit MäNMKY Indians III Veijarit HöySä MäNMKY Blackbirds II Veijarit MäNMKY MäNMKY SBS Panthers DR Valtti DR Indians III HöySä DR Nuggets MäNMKY SBS Panthers SBS Panthers Nuggets Blackbirds II Nuggets Blackbirds II Indians III Helsinki United SBS Panthers HöySä Blackbirds II Indians III HöySä Helsinki United Helsinki United DR SBS Panthers Blackbirds II MäNMKY Helsinki United Helsinki United Indians III MäNMKY DR DR HöySä Veijarit SBS Panthers Indians III Indians III Veijarit Indians III DR SBS Panthers Veijarit MäNMKY Helsinki United Blackbirds II Valtti HöySä HöySä Blackbirds II HöySä Nuggets MäNMKY Nuggets Nuggets HöySä Valtti Nuggets Veijarit Blackbirds II

5 5 5 5 5 6 1 1 2 2 2 3 3 4 4 4 5 5 5 5 5 5 6 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6

1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 2 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 2 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 1 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 4 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 4 2 2 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 2 4 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

207

Lohko 4 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

LIK

6

5

0

1

46

-

21

25

10

2.

Utica

5

5

0

0

34

-

16

18

10

3.

Ylämummo

5

4

0

1

36

-

21

15

8

4.

Loiske Kamikaze

5

3

1

1

29

-

19

10

7

5.

Light Iron

6

3

0

3

28

-

34

-6

6

6.

KorsKa

6

2

0

4

35

-

27

8

4

7.

SC-RR II

5

1

1

3

16

-

23

-7

3

8.

LepSu

6

1

1

4

14

-

30

-16

3

9.

KelA

6

1

1

4

20

-

33

-13

3

10.

FCK

6

0

2

4

22

-

56

-34

2

Otteluohjelma Ottelu 4009 4010 4011 4012 4013 4014 4015 4016 4017 4018 4019 4020 4021 4022 4023 4024 4025 4026 4027 4028 4029 4030 4031 4032 4033 4034 4035 4036

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020

Aika 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 19:00 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 19:00 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 19:00 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 19:00

Paikka Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro

Koti KorsKa Light Iron LIK KelA FCK LIK Ylämummo Light Iron KelA KorsKa FCK LepSu SC-RR II Utica Loiske Kamikaze LIK KelA SC-RR II Ylämummo KelA Loiske Kamikaze FCK Utica LepSu Light Iron KorsKa LIK FCK

Vieras Utica LepSu Loiske Kamikaze SC-RR II Ylämummo KelA KorsKa Ylämummo Loiske Kamikaze SC-RR II LIK Utica FCK Light Iron Utica KorsKa FCK Light Iron LepSu Light Iron LepSu Loiske Kamikaze Ylämummo SC-RR II LIK KelA LepSu KorsKa

-

Tulos 2-4 6-0 4-5 0-2 4-11 10-5 6-2 4-7 3-8 9-3 0-12 0-7 7-7 13-7 2-3 7-6 4-4 2-4 7-4 3-5 4-4 5-10 7-5 3-2 2-9 4-5 4-3 2-12

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37.

208

Nimi Andersson Niklas Stenfors Johan Haapalainen Tuomas Soininen Santeri Piirainen Mika Brandt Jan Anttila Mika Kakkola Aapo Peltonen Henri Hämäläinen Miika Nurmela Konsta Nyberg Jonas Mäkelä Niilo Iivonen Timo Nordman Dani Gröhn Joona Penttilä Pauli Nurmela Niilas Haapanen Joona Jaalivaara Janne Lehtonen Henri Harmaajärvi Otso Taavitsainen Totte Kopiloff Aaron Sillanpää Aleks Pietarinen Valtteri Johansson Patrik Pitkänen Henri Rantahalvari Samuli Näkki Petri Koso Emil Hauru Matias Antervo Markus Jaatinen Pertti Savolainen Jukka-Pekka Mäenpää Ville Laakso Tony

Joukkue LIK LIK KorsKa Ylämummo Ylämummo LIK LIK Utica Ylämummo KorsKa Light Iron LIK Light Iron Utica Loiske Kamikaze Utica FCK Light Iron KelA KorsKa Utica Loiske Kamikaze Ylämummo KelA Loiske Kamikaze Light Iron FCK Utica Ylämummo LepSu LIK Ylämummo Loiske Kamikaze Light Iron FCK Utica Loiske Kamikaze

O 6 6 6 5 5 6 5 5 5 6 6 6 6 4 5 3 5 6 6 6 5 5 5 5 5 6 6 4 5 4 4 4 5 6 6 2 5

M 5 12 8 5 7 6 3 3 8 5 2 7 7 5 5 4 4 3 6 5 4 4 3 1 5 5 4 3 3 4 4 4 4 4 4 3 3

S 19 3 6 8 4 5 8 8 2 5 8 2 1 3 3 4 4 5 1 2 3 3 4 6 1 1 2 3 3 1 1 1 1 1 1 2 2

P 24 15 14 13 11 11 11 11 10 10 10 9 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 1 1 0 0 2 0 1 2 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 1 1 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 0 2 2 0 0 4 0 2 14 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 2 2 0 14 0 0 4 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0

YV 0 3 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0

AV 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128.

Keskitalo Oskari Kujala Petteri Turunen Tomi Railas Miikka Marttila Jesse Syrjämäki Kristian Räisänen Markku Hoffman Kevin Aromaa Jari Tanner Joona Termonen Jani Väisänen Ossian Riski Antti Rahikkala Antti Terhemaa Oskari Vehniäinen Ville Korpi Miikka Pietarinen Antti Antikainen Jani Puranen Mikko Lötjönen Ossi Liikamaa Samuli Manninen Joel Innanen Janne Törnblom Jonas Hyttinen Juuso Roitto Risto Puhakainen Janne Lounamaa Aleksi Auer Theo Nyberg Emil Kantola Jukka Marjakangas Reima Saira Aki Pitkänen Ville Salminen Lauri Ala-Luopa Tuomas Äijö Miikka Tuulasvaara Jaakko Seppälä Otto Ahonen Jonni Nikunen Toni Romppanen Joonas Paldanius Niklas Hyrkäs Mikko Rainio Eetu Moilanen Juho Hirvensalo Hannu Iskanius Lasse Nisula Jukka Salo Rasmus Korppi Eetu Lampi Teemu Sohlman Rasmus Laakso Jan-Henrik Mertala Jari Virit Jorma Nyberg Nichol Ropponen Jesse Lampila Pekka Karjalainen Aapo Lehtola Matti Hagman Michael Kunttu Max Makkonen Joonas Moisio Eetu Kuismin Valtteri Kurki Aapo Hagelberg Samu Kanula Santeri Hynninen Toni Tanner Patrick Mikkonen Kimmo Nalli Niko Tanner Eemi Kotilainen Joona Eteläaho Joonas Mäki Mikko Puustinen Tommi Ahokas Teemu Mattsson Aapo Kupsanen Timo Koski Anton Puroila Samuli Santaluoto Sami Marjakangas Olli-Pekka Partio Eero Posio Petri Verkkoperä Tomi Survo Eero Pohjonen Teemu

KorsKa SC-RR II Utica Loiske Kamikaze Utica KorsKa SC-RR II LIK Utica KelA KorsKa KelA Loiske Kamikaze SC-RR II KorsKa Ylämummo KorsKa Light Iron SC-RR II KelA FCK Light Iron FCK SC-RR II LIK Light Iron FCK LepSu LepSu Loiske Kamikaze LIK KelA Light Iron LepSu SC-RR II LepSu KorsKa FCK Ylämummo KorsKa Utica FCK Ylämummo SC-RR II FCK KelA LepSu LepSu SC-RR II LepSu Ylämummo FCK LIK Loiske Kamikaze KelA KorsKa KorsKa FCK KorsKa LepSu Loiske Kamikaze Ylämummo SC-RR II LIK Utica Loiske Kamikaze Loiske Kamikaze KelA LepSu FCK SC-RR II KelA SC-RR II Ylämummo KelA Loiske Kamikaze KelA KorsKa Utica LepSu LIK Utica Loiske Kamikaze Utica KelA Light Iron Utica Ylämummo Ylämummo Loiske Kamikaze KorsKa

6 4 5 5 5 4 5 6 3 4 4 4 4 5 5 5 6 4 5 5 5 6 5 5 6 6 4 4 5 5 6 6 6 5 5 5 6 6 2 5 3 4 5 1 2 3 3 4 4 4 5 5 5 5 6 6 6 6 6 3 4 4 5 6 1 1 1 2 3 3 3 4 5 5 5 5 6 6 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 5 5 6

3 2 2 0 4 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 3 3 5 0 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 4 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 3 2 2 0 1 3 1 1 2 1 1 1 1 0 2 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 2 0 0 1 0 0 0 2 0 1 0 1 1 0 0 0 0 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 4 2 0 0 0 12 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 6 4 4 0 2 6 2 2 4 2 2 2 2 0 4 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 4 0 4 0 4 0 0 0 0 0 0 0 2 0 32 4 0 0 2 0 0 0 4 0 2 0 2 12 0 0 0 0 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

209

129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145.

Siren Kai Järvelä Janne Mattila Olli Puhakka Joonas Olin Jan-Erik Rahkonen Vili Nieminen Jesse Eskola Joel Pesonen Jani Liimatainen Kari Sariola Jaakko Posti Riku Astikainen Timo Mattila Rasmus Mårtenson Valter Vanhanen Teemu Forsbacka Patrik

Light Iron Loiske Kamikaze LepSu Utica Utica Utica Loiske Kamikaze Loiske Kamikaze Ylämummo FCK Utica Ylämummo SC-RR II KelA Loiske Kamikaze KelA FCK

6 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 0 5 0 0 2 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185.

Von Bonin Christian Laine Aleksi Kekkonen Tommi Koivisto Ville Järvinen Miko Berninger Jonas Aleksei Hänninen Juha Salmi Niko Jalava Arttu Kemppainen Joni Lempinen Tomi Kylander Jarno Aulaskari Harri Kortelainen Oskar Pietiläinen Tommi Mäkelä Lassi Pulkkinen Antti Sirkka Markus Lear Joel Alastalo Jyri Enberg Pasi Marjakangas Juho Oksman Santeri Sirén Valtteri Pitkänen Vesa Nurmi Mikko Lindblom Rasmus Jalkanen Juhani Kopiloff Anton Koski Teemu Stedt Sami Pietiläinen Ville Aalto Janne Ravanne Petri Kokkonen Aleksi Husman Carl-Casper Simoinen Valtteri Ekström Albin Roponen Wiljam Virtanen Atte

SC-RR II LepSu LepSu SC-RR II FCK SC-RR II FCK FCK KelA FCK KelA Ylämummo KorsKa LIK KorsKa Loiske Kamikaze Loiske Kamikaze KelA Loiske Kamikaze Light Iron LepSu Light Iron LepSu Light Iron Loiske Kamikaze SC-RR II Loiske Kamikaze Utica KelA KelA KelA LepSu Light Iron Light Iron KelA LIK Light Iron LIK Light Iron KelA

3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 3 0 0 0 0 0 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 6 0 0 0 0 0 4 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 20 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4. divisioona Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

IBK Tarkkanen

4

4

0

0

44

-

14

30

8

2.

Ponnistus

4

3

0

1

30

-

15

15

6

3.

AC Bohemia

4

3

0

1

20

-

12

8

6

4.

HaHy

4

2

1

1

25

-

25

0

5

5.

SC Cafe

4

2

0

2

14

-

12

2

4

6.

PU-58

4

2

0

2

15

-

15

0

4

7.

SBS Graniitti

4

1

1

2

13

-

17

-4

3

8.

FCCP

4

1

0

3

24

-

22

2

2

9.

HIFK II

4

0

2

2

9

-

27

-18

2

10.

KaiLu

4

0

0

4

16

-

51

-35

0

210

Otteluohjelma Ottelu 4896 4897 4898

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020

Aika 10:00 11:00 12:00

Paikka AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo

Koti SBS Graniitti KaiLu IBK Tarkkanen

-

Vieras IBK Tarkkanen Ponnistus PU-58

Tulos 4-8 4-12 6-1

4899 4900 4901 4902 4903 4904 4905 4906 4907 4908 4909 4910 4911 4912 4913 4914 4915

10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020

13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

AC AC AC AC AC AC AC AC AC AC AC AC AC AC AC AC AC

FCCP Ponnistus HaHy SC Cafe HIFK II AC Bohemia SBS Graniitti HIFK II SBS Graniitti HIFK II FCCP AC Bohemia SC Cafe HaHy PU-58 Ponnistus IBK Tarkkanen

-

KaiLu PU-58 AC Bohemia FCCP HaHy SC Cafe HIFK II IBK Tarkkanen FCCP AC Bohemia HaHy SBS Graniitti PU-58 Ponnistus KaiLu SC Cafe KaiLu

14-3 3-5 6-5 4-1 5-5 4-3 2-2 1-13 5-3 1-7 6-10 4-2 5-1 4-9 8-1 6-2 17-8

Ruskeasuo Ruskeasuo Ruskeasuo Ruskeasuo Ruskeasuo Ruskeasuo Ruskeasuo Myllypuro Myllypuro Myllypuro Myllypuro Myllypuro Myllypuro Myllypuro Myllypuro Myllypuro Myllypuro

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60.

Nimi Harjula Tommi Hana Viljami Kronman Peter Jalanko Petri Hagberg Axel Sotikov Eemeli Karvinen Niklas Nordlund Andreas Gustafsson Sture Mikkonen Tero Niinikoski Tuomas Korhonen Benjamin Bäckman Tony Sirkka Tommi Talman Ilari Suojalehto Pyry Tahkokallio Touko Hänninen Hannu Krykov Jurij Ojamo Antti Nevanperä Matias Hottinen Timo Ahlström Andreas Haussila Timur Luostarinen Alpo Karjalainen Henri Iso-Markku Samuli Iso-Markku Severi Kontola Tuomas Maatraiva Jouni Aimonaho Samu Simola Antti Häggkvist Sami Leirimaa Mikko Lepistö Justus Näreikkö Aleksi Juuti Kimmo Hokka Jarkko Sulander Jyri Hörhammer Alexander Särkilampi Jari Rask Toni Käpynen Antti Nyberg Robin Perttula Eetu Partanen Jaro Sorvari Jiri Heikkinen Tuomo Korhonen Mika Puska Artturi Iso-Markku Sakari Kullberg Joakim Leskinen Antti Björklund Jan Happonen Juho Kukkonen Tuomas Kämäräinen Kalle Helenius Henry Paano Joona Krykov Valerij

Joukkue Ponnistus IBK Tarkkanen KaiLu Ponnistus IBK Tarkkanen IBK Tarkkanen Ponnistus HaHy HaHy FCCP IBK Tarkkanen IBK Tarkkanen HaHy IBK Tarkkanen KaiLu PU-58 AC Bohemia HaHy IBK Tarkkanen AC Bohemia HaHy HIFK II SC Cafe AC Bohemia AC Bohemia HaHy PU-58 PU-58 Ponnistus PU-58 SBS Graniitti FCCP SBS Graniitti FCCP IBK Tarkkanen Ponnistus FCCP SBS Graniitti HIFK II SBS Graniitti HaHy PU-58 FCCP SC Cafe SBS Graniitti IBK Tarkkanen AC Bohemia FCCP SC Cafe AC Bohemia PU-58 KaiLu FCCP FCCP Ponnistus AC Bohemia FCCP IBK Tarkkanen IBK Tarkkanen IBK Tarkkanen

O 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 4 4 4 4 4 4 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 4 4 4 4 4 4 2 2 4 4 3 4 4 4 4 4 2 2 4 4 4 4 4 4 4

M 10 11 10 6 8 2 7 4 6 4 3 5 4 3 3 1 3 3 2 2 2 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0

S 5 3 3 6 2 8 2 5 2 4 5 2 3 4 3 5 2 2 3 3 3 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3

P 15 14 13 12 10 10 9 9 8 8 8 7 7 7 6 6 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 5 0 0 0 0 0 1 2 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 2 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 0 1 0 0 0 1 0 2 0 1 0 0 1 0 2 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 0 10 0 0 0 0 0 2 4 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 2 0 0 2 2 0 0 4 2 0 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 0 7 0 0 0 2 0 9 0 2 0 0 2 0 4 0 0

YV 1 1 0 1 1 0 2 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 2 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

61. 62. 63.

Ahlström Marcus Martela Mikko Sandholm Max

SC Cafe AC Bohemia Ponnistus

4 4 4

0 0 0

3 3 3

3 3 3

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 1 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 2 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

0 0 0

211

64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154.

212

Tarkkanen Reettu Lindström Kalle Ehrnrooth Albert Jokinen Tommi-Juhani Ala-Niemi Tomi Sassi Vesa Hintikka Jaakko Johannes Tervo Jaakko Jokela Mikko Taponen Mikko Matilainen Antti Kataja Tuukka Lindfors Mika Pusa Juuso Puranen Olli Karisto Janne Schultz Otto Hasan Aslan Rissanen Ville-Matti Häyrinen Mirko Tahkokallio Ilari Puranen Ville Ehrnrooth Wilhelm Mattsson Teemu Laukkanen Ville Krykov Miro Johnsson Petri Enberg André Huhtanen Juha-Matti Leppänen Juha Makkonen Tomas Westerback Janne Matilainen Julius Riikonen Sami Haverinen Ilari Mäkinen Mikko Lampi Juuso Kotilahti Jyri Montonen Jerry Vilen Sauli Tirronen Topi Borg Miikka Illman Martin Asikainen Janne Gayer Niclas Pasila Mikael Ruippo Tuomas Kaira Tero Ukkonen Janne Jankkari Janne Peltola Elliot Lehtinen Pyry Saulamaa Jooa Närhi Janne Mikkonen Joni Pajunen Juuso Kaikkonen Henri Kryukov Nikolay Rajala Sami Sonninen Niko Panu Jarkko Penttinen Veli-Pekka Suhonen Jukka Kaattari Jouni Tarkkanen Mika Vaahteranoksa Aleksi Niemi Jarno Hynell Juha-Matti Skyttä Jeremias Kamppinen Rasmus Närhi Nici Huhtala Matias Räty Veikko Andersson Harri Tapani Soon Andre Korjamo Timo Lindroos Pasi Kumpulainen Sami Kvist Viktor Pitkänen Aleksi Soppi Juha Virtanen Niklas Eteläaho Jukka Vänskä Henri Nyman Kim Salovaara Marko Halen Sami Riikonen Joonas Vuorinen Olli Sundell Markus Heinonen Atro

IBK Tarkkanen IBK Tarkkanen SC Cafe AC Bohemia FCCP HaHy SC Cafe FCCP HIFK II PU-58 HIFK II FCCP Ponnistus AC Bohemia KaiLu Ponnistus KaiLu HIFK II FCCP KaiLu AC Bohemia KaiLu SC Cafe HaHy AC Bohemia IBK Tarkkanen HIFK II HaHy FCCP FCCP SC Cafe HIFK II SC Cafe Ponnistus PU-58 SBS Graniitti SBS Graniitti SBS Graniitti SC Cafe FCCP Ponnistus Ponnistus SC Cafe HaHy SC Cafe HIFK II Ponnistus PU-58 FCCP IBK Tarkkanen SBS Graniitti SBS Graniitti SC Cafe IBK Tarkkanen HIFK II KaiLu HIFK II HaHy HIFK II FCCP FCCP SBS Graniitti SBS Graniitti AC Bohemia IBK Tarkkanen PU-58 HIFK II PU-58 FCCP SC Cafe IBK Tarkkanen SBS Graniitti HIFK II AC Bohemia FCCP AC Bohemia HIFK II HIFK II SC Cafe HIFK II IBK Tarkkanen Ponnistus KaiLu HIFK II SBS Graniitti SBS Graniitti PU-58 PU-58 Ponnistus HIFK II SBS Graniitti

2 2 4 4 4 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 3 4 4 4 4 2 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 1 2 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 2 2 0 2 2 0 0 0 0 0 0 5 2 0 0 2 12 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 2 2 4 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168.

Schütt Niclas Lindholm Mark Holm Teemu Nyman Jani Uvanto Jose Molin Jan-Christian Salonoja Valtteri Putkinen Veeti Kivirinta Valtteri Rantanen Eetu Nurmi Mikko Vilkkinen Miko Sajaniemi Akseli Jauhiainen Juho

SC Cafe SC Cafe IBK Tarkkanen HIFK II SBS Graniitti HIFK II Ponnistus SBS Graniitti HaHy IBK Tarkkanen SBS Graniitti HIFK II AC Bohemia Ponnistus

4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 1 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 2 2 2 0 0 0 0 2 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

LaPa

6

5

1

0

39

-

15

24

11

2.

Oilers II

6

3

2

1

29

-

28

1

8

3.

Regaattorit

6

4

0

2

43

-

16

27

8

4.

SB KarPo

6

3

1

2

34

-

26

8

7

5.

Kisla

6

3

1

2

23

-

21

2

7

6.

Fenno

6

3

0

3

44

-

25

19

6

7.

EST

6

1

2

3

24

-

37

-13

4

8.

TNT

6

1

1

4

19

-

44

-25

3

9.

VSS III

6

1

1

4

19

-

44

-25

3

10.

OJy

6

1

1

4

20

-

38

-18

3

Otteluohjelma Ottelu 4986 4987 4988 4989 4990 4991 4992 4993 4994 4995 4996 4997 4998 4999 5000 5001 5002 5003 5004 5005 5006 5007 5008 5009 5010 5011 5012 5013 5014 5015

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena

Koti Fenno Regaattorit LaPa Kisla EST OJy VSS III SB KarPo TNT Fenno SB KarPo Fenno SB KarPo Kisla TNT VSS III OJy Oilers II EST LaPa OJy TNT Regaattorit TNT LaPa EST Kisla Fenno SB KarPo Oilers II

-

Vieras LaPa EST Oilers II Regaattorit Oilers II TNT Kisla OJy VSS III SB KarPo LaPa Kisla TNT OJy Fenno Oilers II EST Regaattorit VSS III Regaattorit Regaattorit LaPa VSS III Kisla VSS III Fenno SB KarPo Oilers II EST OJy

Tulos 3-5 9-3 2-2 2-3 6-6 6-7 7-4 3-4 5-5 5-7 4-6 4-5 7-2 6-3 2-14 3-5 2-2 5-3 5-3 4-3 2-13 2-9 12-0 1-3 13-1 2-7 3-3 11-4 10-6 7-3

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18.

Nimi Poukka Tuomas Tirri Lasse Teittinen Antti Koivisto Samuel Pulliainen Teemu Savolainen Teemu Vainikka Kasper Mustalahti Antti Sandberg Tony Pulkka Joonas Pirilä Tommi Mäkinen Erkka Mellas Kasper Saranen Joonas Räikkönen Elias Kiljander Roope Turunen Arttu Kettunen Ilari

Joukkue LaPa SB KarPo Fenno LaPa Fenno Fenno Regaattorit LaPa SB KarPo EST Regaattorit Fenno Regaattorit VSS III VSS III EST Regaattorit SB KarPo

O 6 6 6 6 6 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

M 9 11 9 8 4 9 9 8 4 9 7 4 7 6 6 5 4 5

S 7 4 6 7 11 4 4 4 8 2 4 7 3 4 4 5 6 4

P 16 15 15 15 15 13 13 12 12 11 11 11 10 10 10 10 10 9

+ 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 0 0 3 1 0 1 2 0 0 1 0 0 5 0 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 0 0 0 6 2 0 2 4 0 0 2 0 25 10 0 0 2

YV 1 0 0 1 1 2 1 0 1 1 1 0 1 0 1 0 0 1

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

RL 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

213

19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109.

214

Laine Elias Fagerström Felix Nissinen Joonas Jutila Teemu Karine Esa-Matti Hämäläinen Antti Maila Antti Sjöman Matias Perttunen Teemu Halen Kenneth Penttinen Ville Fagerström Casper Grönlund Michael Perkiö Jani Ikonen Timo Loikala Markus Kuusirinne Jussi Wendelin Tero Laitakari Arttu Takkinen Eero-Matti Kalliovaara Joakim Siltanen Joel Lumme Juha Salmi Juhani Sandelin Kasper Koivu Matias Johansson Kari Kanninen Aleksi Forsten Victor Itäaho Teemu Laitinen Joonas Larmo Lauri Vähämaa Ville Helenelund Jerry Sivonen Peetu Hassinen Riku-Petteri Pesonen Markus Juvonen Jesper Wallinmaa Ville Paajanen Niklas Cederberg Heikki Nykyri Heikki Keckman Ilari Mynttinen Janne-Petteri Serlachius Gösta Vikman Antti Toivonen Klaus Osanen Otto Tuovinen Kari Lento Teemu Uotinen Tomi Gonzalez Toivola Luis Kattilakoski Eino Kortejärvi Tuomas Merilä Mikko Loikkanen Jaakko Ijäs Miikka-Ilmari Murto Petri Ekwik Tero Järvi Ville Vuorinen Jukka Ståhlberg Kurt-Eerik Hietala Matti Pirjola Lenni Sainio Tatu Lehtonen Jyrki Österman Mika Sohlman Roni Suihkonen Lauri Sutela Petteri Salmi Sami Koskelo Miska Suominen Ilmari Idman Veeti Huttunen Altti Eronen Niko Salovaara Vilppu Viikari Veikko Snellman Tatu Lähteensuo Santeri Olamo Juho Dahlin Andreas Mikkola Heikki Haavisto Santtu Souru Markus Hallamaa Kare Kortejärvi Aapo Heikkilä Samu Holmberg Sebastian Vehviläinen Niko Korpi Kimmo

Regaattorit Fenno EST TNT TNT Oilers II LaPa Kisla VSS III LaPa OJy Fenno OJy Oilers II Regaattorit Regaattorit OJy Oilers II Fenno SB KarPo Oilers II OJy Oilers II SB KarPo Kisla TNT TNT SB KarPo Fenno Kisla OJy LaPa LaPa Regaattorit Regaattorit Kisla Oilers II Kisla Oilers II Regaattorit Fenno EST Regaattorit Kisla TNT Oilers II Oilers II Regaattorit EST Kisla LaPa TNT OJy Kisla Oilers II OJy SB KarPo SB KarPo Kisla Fenno EST Oilers II OJy TNT LaPa EST Kisla VSS III Oilers II LaPa EST Oilers II LaPa VSS III SB KarPo Kisla OJy TNT Kisla Oilers II OJy TNT SB KarPo Kisla Oilers II SB KarPo Kisla LaPa Fenno SB KarPo SB KarPo

4 6 6 5 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 5 6 6 6 6 6 6 4 4 2 6 6 6 4 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 4 2 2 4 5 6 4 4 5 5 6 6 6 2 3 4 4 4 6 6 2 2 4 4 4 6 6 6 6 6 2 2 4 4 6 6 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4

4 2 1 5 5 5 5 5 5 4 5 5 4 4 3 3 3 3 3 3 3 1 1 0 4 3 3 2 2 2 2 1 1 0 0 0 0 3 3 3 3 3 2 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

5 7 8 3 3 3 2 2 2 3 1 1 2 2 3 3 3 2 2 2 2 4 4 5 0 1 1 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 0 0 0 0 0 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

9 9 9 8 8 8 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 1 1 0 0 0 1 3 0 1 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 0 1 1 1 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 1 0 1 2 0 1 0 3 3 0 1 2 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 3 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 2 2 0 0 0 2 6 0 2 0 0 0 0 0 11 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 4 0 0 0 2 2 2 0 0 2 0 2 0 2 0 0 0 2 0 2 4 0 2 0 6 6 0 2 4 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 6 0 0 0 0 0 2 0 5 0 0 0 0 2 2 0 2 0 0 0

1 1 0 0 0 0 0 2 0 2 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165.

Taininkoski Miikka Juutinen Ville-Petteri Onnela Jukka Loikkanen Oskari Koskinen Jyri-Pekka Lampinen Lauri Stolt Toni Nordström Dan Tuomaala Henri-Matias Juslin Kim Karppanen Henri Tiainen Jussi Korpinen Paul Huotari Antti Juhani Viitanen Mikko Vuorinen Ilkka Forsman Jimmy Mustonen Harri Ågren Niilo Paronen Eero Saarela Manu Pulkkinen Timi Tammilehto Anssi Hietala Ilmari Junkkari Jari Simonen Jukka Saukkoriipi Tommi Back Rasmus Riekki Teppo Laivonen Eero Kuosmanen Jeremias Djedidi Aku Koivula Kimmo Kuhlefelt Erik Krogerus Patrik Juvonen Antti Mölsä Sami Rytkönen Mikko Lehto Kai Laaksonen Antti Sairi Teemu Alhainen Pasi Stam Tomi Similä Markku Puolakka Kim Heikelä Joonas Kyrö Jami Kavén Mika Metsoila Arto Hanski Henri Luukka Juha Malmberg Jonne Niinimäki Eetu Väisänen Matti Mikkeli Risto Kejonen Riku

VSS III Oilers II EST Kisla OJy Kisla EST VSS III Regaattorit VSS III Kisla TNT Kisla Fenno VSS III EST Oilers II TNT SB KarPo Fenno OJy LaPa TNT OJy VSS III EST Fenno TNT TNT OJy TNT LaPa LaPa LaPa LaPa SB KarPo EST VSS III Fenno EST VSS III EST VSS III VSS III Fenno TNT VSS III EST EST Regaattorit Oilers II Kisla VSS III OJy OJy VSS III

6 6 6 6 6 6 6 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 0 1 1 2 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 1 1 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 2 0 0 2 2 4 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 4 0 0 0 2 2 2 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Tigga

4

3

0

1

10

-

8

2

6

2.

SC Sähly-90

4

2

1

1

22

-

13

9

5

3.

RSB

4

2

1

1

17

-

12

5

5

4.

SBC Eberle

4

2

1

1

22

-

16

6

5

5.

VSS II

4

2

0

2

22

-

20

2

4

6.

EräViikingit Hombres

4

2

0

2

18

-

19

-1

4

7.

Hazards

4

1

1

2

15

-

19

-4

3

8.

SC Kings

4

1

1

2

9

-

18

-9

3

9.

EBL

4

1

1

2

14

-

17

-3

3

10.

LoL

4

1

0

3

11

-

18

-7

2

Otteluohjelma Ottelu 5076 5077 5078 5079 5080 5081 5082 5083 5084 5085 5086

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 31.10.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00

Paikka AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Ruskeasuo

Koti SBC Eberle EräViikingit Hombres EBL Hazards SC Sähly-90 SC Kings RSB LoL VSS II SBC Eberle LoL

-

Vieras EBL SC Sähly-90 Tigga EräViikingit Hombres Tigga VSS II Hazards SC Kings RSB LoL EBL

Tulos 2-2 3-7 0-4 5-6 1-2 0-5 7-3 1-3 2-4 3-0 7-6

215

5087 5088 5089 5090 5091 5092 5093 5094 5095

31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020

11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

AC AC AC AC AC AC AC AC AC

Ruskeasuo Ruskeasuo Ruskeasuo Ruskeasuo Ruskeasuo Ruskeasuo Ruskeasuo Ruskeasuo Ruskeasuo

SBC Eberle LoL Hazards VSS II RSB SC Kings Tigga SC Sähly-90 EBL

-

Hazards VSS II SC Kings SBC Eberle Tigga SC Sähly-90 EräViikingit Hombres RSB EräViikingit Hombres

4-5 3-6 2-2 9-13 2-3 4-10 1-5 4-4 6-4

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77.

216

Nimi Salomaa Tomi Hämäläinen Miikka Inermo Antti Santala Kai Saarikoski Santeri Miettinen Jarkko Uotila Ville Sundström Patrik Rimpineva Joonas Einonen Eetu Takala Jani Pöyry Matti Laitinen Roopert Salo Eetu Annala Timo Heinilä Janne Arvola Jussi Savolainen Mikko Mört Eero Wardi Bennie Virkki Tommi Sepponen Eetu Gallen Niklas Nilosaari Jarkko Gustavsson Antton Lehtimäki Mika Sanmark Johan Viberg Joni Lahtinen Arttu Airimo Jari Huotari Topi-Tuomas Ståhlstedt Aki Mellin Ben Lepola Teemu Nousiainen Jarno Ojala Joonas Eronen Patrik Oravisto Niko Hyvönen Sami Mellin Marc Kyrö Jiri Loimaala Iiro Koivunen Sami Stolpe Simo Liukkonen Jussi Rantavuori Kari Laukkanen Harri Kulmanen Auvo Havantola Jari Värränkivi Petteri Pyhältö Jukka Haapiainen Niko Heimberg Sebastian Kähäri Mikko Napari Tuomas Vilenius Niko Kokkonen Joni Erola Jussi Kainulainen Matti Kemppainen Jani Tuukkanen Antti Johansson Henrik Räisänen Retu Kiiski Kim Mälkki Mikko Jussila Jarkko Vuolasmaa Pauli Haapalainen Samuli Koikkalainen Jussi Laine Kalle Räikkönen Jesse Venho Olli Nieminen Jeter Ahonen Niko Laaksonen Panu Pulkkinen Riku Pursiainen Jari

Joukkue SBC Eberle RSB SC Sähly-90 SBC Eberle Hazards VSS II SC Sähly-90 SBC Eberle EräViikingit Hazards RSB SC Sähly-90 SC Kings EräViikingit VSS II VSS II EBL VSS II EBL EBL SC Sähly-90 EräViikingit Tigga LoL EräViikingit LoL Hazards EräViikingit Tigga RSB RSB VSS II SC Sähly-90 SBC Eberle LoL SC Kings Hazards EräViikingit SBC Eberle SC Sähly-90 VSS II SC Kings Hazards SC Kings VSS II Tigga SC Sähly-90 Hazards VSS II EBL RSB LoL Tigga EBL VSS II VSS II SC Sähly-90 Tigga EBL RSB Tigga SC Sähly-90 EräViikingit SBC Eberle RSB LoL SBC Eberle EBL SBC Eberle EBL SC Sähly-90 RSB LoL EBL Tigga SBC Eberle SC Sähly-90

Hombres

Hombres

Hombres

Hombres

Hombres

Hombres

Hombres

O 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 4 4 4 4 4 2 4 4 4 4 4 4 4 4 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 4 4 4 4 4 1 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 3 4 4 4 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4

M 8 8 6 3 5 3 2 4 4 4 3 3 3 2 4 3 3 2 2 2 2 4 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 3 3 3 3 2 2 1 1 1 1 0 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

S 4 2 3 6 3 5 6 2 2 2 3 3 3 4 1 2 2 3 3 3 3 0 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 0 0 0 0 1 1 2 2 2 2 3 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

P 12 10 9 9 8 8 8 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

+ 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +1 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 0 1 0 2 1 1 1 1 1 1 0 2 1 0 1 0 2 1 0 1 0 0 0 1 0 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 1 0 1 0 1 0 1 2 0 2 0 1 0 0 1 0 0 0 2 1 1 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 4 0 2 0 4 2 2 2 12 7 2 0 4 2 0 2 0 4 2 0 2 0 0 0 2 0 4 7 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 2 0 0 2 0 2 0 2 0 2 4 0 4 0 2 0 0 2 0 0 0 4 2 12 2

YV 0 3 1 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0

AV 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

RL 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159.

Lehtiö Karri Lehtimäki Teemu Lappalainen Seppo Valjakka Joona Trast Teemu Siru Tuomas Lantinen Jesper Lehtinen Joonas Ala-Kokko Jesse Heinonen Eero Luotonen Teemu Konoi Jonathan Holopainen Jari Aaltonen Tommi Heinonsalmi Hannu Henriksson Joni Jylhä Jaakko Peltonen Janne Ensio Reima Teemu Trast Kai Alanne Tero Kemppainen Tuomas Nousiainen Janne Holopainen Jaakko Simonaho Julius Erola Janne Töyräs Sami Tikka Timo Kivimäki Joonas Olin Matti Järvinen Tero Molander Karl-Henrik Sjöholm Markus Vajavaara Heikki Voutilainen Teemu Malinen Janne Korosuo Marko Lehessaari Jaakko-Mikael Lindholm Mika Partti Tomi Sohlberg Mikko Virnes Juho Tuominen Jukka Nuutinen Henrikki Outila Jani Orava Ville Koivisto Ismo Halme Aleksi Kareinen Kenneth Rantoniemi Henrik Ruhala Lauri-Matti Ahonen Seppo Huhtinen Tommi Lahtinen Perttu Luotamo Timo-Oskari Koskela Taneli Vesamäki Miikka Tulonen Tommi Tenhonen Sami Kauppala Marko Korhonen Tero Moberg Tuomo Hara Timo Nisonen Pasi Paavilainen Jussi-Pekka Palviainen Dani Tallqvist Janne Stjerna Jori Virtanen Kim Lehväslaiho Juho Lehterä Ville Alajoki Tomi Kylkisalo Valtteri Elonen Atte Mäyrä Janne Kairajärvi Joonas Makkonen Tomi Tirkkonen Niklas Kaarna Timo Lindqvist Kari Markelin Martin Weman Jani

SBC Eberle LoL RSB EräViikingit LoL EBL VSS II VSS II EräViikingit Hazards EräViikingit EBL EBL LoL SBC Eberle Hazards SC Kings Tigga RSB LoL Hazards SBC Eberle RSB SC Kings LoL Tigga SC Kings EBL VSS II VSS II Hazards VSS II SC Kings SC Kings LoL EBL EBL EBL SBC Eberle VSS II LoL VSS II VSS II SC Sähly-90 VSS II EBL EräViikingit SC Sähly-90 SC Sähly-90 EBL Hazards RSB SC Kings Tigga LoL SC Sähly-90 VSS II EBL VSS II SC Sähly-90 Tigga Hazards EBL Tigga SBC Eberle SC Kings Tigga SC Kings LoL Hazards LoL Hazards Hazards EBL Hazards Hazards SC Kings SC Kings SC Kings VSS II EräViikingit EräViikingit

Hombres

Hombres Hombres

Hombres

Hombres Hombres

4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 2 0 2 1 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 1 0 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 0 0 0 14 0 4 2 0 0 0 2 0 2 0 2 0 0 0 2 0 2 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 4 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

217

Lohko 4 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

KaPa-90

4

4

0

0

25

-

10

15

8

2.

Thorin VK

4

4

0

0

28

-

15

13

8

3.

Elbo

4

3

0

1

20

-

16

4

6

4.

PorsKi

4

3

0

1

27

-

11

16

6

5.

Hawks III

4

3

0

1

19

-

10

9

6

6.

MaSHa

4

3

0

1

25

-

13

12

6

7.

Chiefs

4

0

0

4

10

-

18

-8

0

8.

VKTP II

4

0

0

4

12

-

23

-11

0

9.

JVP

4

0

0

4

14

-

36

-22

0

10.

SK Jyräys

4

0

0

4

7

-

35

-28

0

Otteluohjelma Ottelu 5166 5167 5168 5169 5170 5171 5172 5173 5174 5175 5176 5177 5178 5179 5180 5181 5182 5183 5184 5185

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo

Koti PorsKi KaPa-90 VKTP II SK Jyräys Chiefs Hawks III MaSHa Thorin VK JVP PorsKi Thorin VK PorsKi Thorin VK SK Jyräys JVP MaSHa Hawks III Elbo Chiefs VKTP II

Vieras VKTP II Chiefs Elbo KaPa-90 Elbo JVP SK Jyräys Hawks III MaSHa Thorin VK VKTP II SK Jyräys JVP Hawks III PorsKi Elbo Chiefs KaPa-90 MaSHa KaPa-90

-

Tulos 4-1 6-3 5-8 2-10 2-3 4-2 10-1 5-3 3-7 2-4 7-4 8-3 12-6 1-7 3-13 4-6 5-2 3-5 3-4 2-4

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45.

218

Nimi Pukkila Riku Ojala Mikko Lindroos Niko Liikanen Leevi Eronen Tomi Wallin Santtu Holm Max Mustonen Kimmo Honkanen Lassi Salmela Kalle Mäkelä Tero Kiuru Antti Fredrikson Olli Göös Henri Ruotsalainen Teemu Leponen Jarno Torvikoski Samu Seppä Miro Rauha Miki Kanerva Rudi Malmimäki Tomi Lönnberg Markku Virta Janne Alastalo Tero Aspelin Arto Hulkkonen Anssi Corner Timo Moilanen Joona Väänänen Jukka Sundström Jani Rinne Mikko Rautiainen Matti Oksanen Santeri Kaartinen Niko Hanelius Iiro Niinimaa Juhani Lindqvist Niklas Kilpinen Kaius Hakala Henri Lappalainen Jukka Söder Juhana Saastamoinen Lasse Suominen Juuso Caloander Rainer Hulkko Jesse

Joukkue KaPa-90 Elbo Elbo Hawks III JVP PorsKi Hawks III KaPa-90 Hawks III MaSHa Thorin VK Thorin VK MaSHa JVP MaSHa KaPa-90 Thorin VK PorsKi Thorin VK Thorin VK PorsKi PorsKi KaPa-90 MaSHa KaPa-90 Thorin VK MaSHa Chiefs Elbo Elbo Chiefs PorsKi Elbo Thorin VK Thorin VK MaSHa PorsKi Hawks III PorsKi Thorin VK MaSHa KaPa-90 JVP Hawks III SK Jyräys

O 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 3 4 4 4 4 4 4 4 3 4 4 4 4 2 4 2 4 4 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

M 9 4 6 6 5 3 5 4 5 5 4 4 3 3 3 3 3 3 2 4 4 3 3 2 1 1 4 4 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 0 0 3

S 3 8 4 3 3 5 2 3 1 1 2 2 3 3 3 3 3 3 4 1 1 2 2 3 4 4 0 0 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 4 4 0

P 12 12 10 9 8 8 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3

+ 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +1 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 3 1 0 0 1 1 0 1 0 0 0 2 1 0 1 2 1 0 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 3 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 6 2 0 0 2 2 0 2 0 0 0 4 7 0 2 4 2 0 2 0 0 4 0 0 0 0 0 0 4 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 6 0

YV 1 0 0 3 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136.

Brunfeldt Jarno Leinonen Mikko Wilen Toni Koikkalainen Esa-Pekka Gröhn Jere Laukkanen Jani Kainulainen Tero Malmelin Ari Lappalainen Jere Hartman Niklas Rantaniemi Oskari Lindell Jusa Halme Niko Ahonen Christian Klärich Sebastian Hokka Max Järvinen Oliver Luokkanen Jyrki Mertanen Juha Nurmilaukas Eero Nissinen Joel Pulkkanen Ville Pietilä Santeri Lehtinen Aleksi Lesch Eppu-Pekka Aspfors Sami Pietilä Antti Kettunen Joni Siponkoski Pauli Leino Matias Nieminen Juha Pöllänen Patrik Yau Kahing Palosaari Joonas Turunen Veikko Tahvanainen Kasper Virta Juha-Matti Nymark Sebastian Vesa Jani Johansson Jere Laukia Jaakko Rautio Harri Huhdanmäki Joonatan Junnila Matti Knuutila Samuli Sihvonen Sami Enberg Juha Helminen Otto Laurila Matias Aspela Teemu Huttunen Olli Kinnunen Juho Sjöblom Ilmari Lappalainen Niko Soramies Kimmo Bergström Thomas Vallius Mika Kinnunen Jaro Pohjola Markus Oljakka Petri Vehviläinen Kalle Tiainen Ville Vuorinen Kaarle Sorsa Juha-Pekka Elomaa Tuomas Virtanen Antti Pakarinen Ville Tuomainen Veeti Nylund Nico Yli-Kauhaluoma Mikko Immonen Juhani Järvinen Samppa Liukko Tuomas Niskanen Mikko Nivalainen Petteri Jalovaara Juuso Isotalo Teo Tiinonen Andres Stenius Christoffer Saarikoski Lauri Sarmavuori Mikael Jaatinen Tarvo Kanerva Santtu Manni Eetu Haaksiala Henri Kiviluoma Tuomo Laaksonen Toni Manninen Markus Sippola Riku Virkamäki Juha Väisänen Eetu

PorsKi PorsKi MaSHa Thorin VK Thorin VK KaPa-90 KaPa-90 JVP PorsKi VKTP II VKTP II VKTP II JVP JVP Elbo Hawks III Thorin VK MaSHa VKTP II SK Jyräys VKTP II VKTP II VKTP II PorsKi MaSHa Chiefs VKTP II Hawks III MaSHa PorsKi MaSHa Chiefs VKTP II VKTP II SK Jyräys SK Jyräys VKTP II Elbo Chiefs MaSHa SK Jyräys JVP SK Jyräys Chiefs Elbo SK Jyräys Chiefs Hawks III MaSHa PorsKi SK Jyräys SK Jyräys KaPa-90 PorsKi KaPa-90 SK Jyräys Chiefs Elbo VKTP II Chiefs KaPa-90 JVP SK Jyräys KaPa-90 Elbo Chiefs VKTP II PorsKi VKTP II PorsKi Elbo KaPa-90 SK Jyräys Elbo Chiefs Elbo SK Jyräys VKTP II Hawks III Chiefs SK Jyräys Chiefs Thorin VK Chiefs SK Jyräys JVP PorsKi VKTP II Elbo Thorin VK Elbo

4 2 2 4 4 4 4 4 4 3 4 4 4 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 3 4 4 4 4 1 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4

3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 1 4 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 2 1 1 1 1 0 0 2 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 4 0 0 0 0 0 2 18 2 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 4 2 2 2 2 0 0 14 0 2 0 0 0 0 0 2 5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 4 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2

0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

219

137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154.

Talonen Anssi Röyttä Pasi Antikainen Sami Kivistö Aki Hirvonen Tuomas Hartikainen Ville Hirvonen Eero Lappalainen Teemu Mantere Teemu Mantere Janne Perttilä Jaakko Ukkola Marko Välisalo Heikki Teir Oliver Viljakainen Valtteri Nymark Noah Riihimaa Tuomas Kuisma Jaakko

JVP JVP Elbo Thorin VK JVP SK Jyräys Elbo Elbo KaPa-90 KaPa-90 Elbo JVP MaSHa Hawks III Chiefs Elbo PorsKi PorsKi

4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 1 0 0 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 2 0 0 4 0 12 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 5 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Pirates

6

5

0

1

35

-

15

20

10

2.

SC-RR

6

4

1

1

28

-

19

9

9

3.

HePa

6

4

0

2

24

-

14

10

8

4.

PKT

6

2

4

0

25

-

18

7

8

5.

M-Team III

6

3

1

2

23

-

24

-1

7

6.

SCW

6

2

2

2

28

-

25

3

6

7.

Hesan Kukot

6

2

1

3

21

-

27

-6

5

8.

SBK

6

2

1

3

23

-

26

-3

5

9.

KGP

6

1

0

5

21

-

37

-16

2

10.

SB-90

6

0

0

6

14

-

37

-23

0

Otteluohjelma Ottelu 5256 5257 5258 5259 5260 5261 5262 5263 5264 5265 5266 5267 5268 5269 5270 5271 5272 5273 5274 5275 5276 5277 5278 5279 5280 5281 5282 5283 5284 5285

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro

Koti Hesan Kukot M-Team III PKT HePa Pirates KGP SB-90 SBK SC-RR Hesan Kukot SBK Hesan Kukot SBK HePa SC-RR SB-90 KGP SCW Pirates PKT KGP SC-RR M-Team III SC-RR PKT Pirates HePa Hesan Kukot SBK SCW

Vieras PKT Pirates SCW M-Team III SCW SC-RR HePa KGP SB-90 SBK PKT HePa SC-RR KGP Hesan Kukot SCW Pirates M-Team III SB-90 M-Team III M-Team III PKT SB-90 HePa SB-90 Hesan Kukot SBK SCW Pirates KGP

-

Tulos 2-2 1-8 5-5 3-6 3-2 5-6 1-4 8-4 6-3 7-2 4-4 0-7 3-5 7-2 6-2 3-7 2-3 3-3 11-2 6-1 1-7 4-4 5-3 1-2 4-2 5-6 1-4 4-5 2-5 6-7

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14.

220

Nimi Autio Pyry Raunio Jussi Tulla Jyri-Pekka Salomaa Antti Savo Kalle Helminen Jesse Zilliacus Henrik Lindman Tony Linjala Tomi Lindell Erno Mäkijärvi Okko Mäkijärvi Olli Puuronen Jaakko Martikainen Jani

Joukkue KGP HePa Pirates PKT KGP SCW M-Team III SC-RR SCW Pirates Hesan Kukot PKT Pirates Pirates

O 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

M 7 6 8 4 5 3 3 6 5 4 4 3 3 2

S 4 4 1 5 3 5 5 1 2 3 3 4 4 5

P 11 10 9 9 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 4 0 1 0 0 0 1 3 0 1 2 2 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 8 0 2 0 0 0 2 6 0 2 4 4 0 2

YV 1 1 0 0 3 1 1 0 1 0 0 0 0 0

AV 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105.

Romppanen Kristian Iikkanen Sami Taure Jesse Glöersen Matias Puustinen Atte Jurvanen Jaakko Mölsä Miikka Virtanen Antti Miettinen Pauli Tuominen Valtteri Matikka Janne Raassina Oskari Kaikkonen Perttu Forsback Markus Harakka Miko Vesala Tuukka Lehto Eemeli Virkkilä Jaakko-Ilkka Mäkijärvi Tatu Eloranta Antti Hildén Niko Honkanen Rene Kotrbaty Lukas Parkkonen Niko Flyktman Markus Karlstedt Jari Pirilä Antti Parviainen Juho Sipilä Jukka Makkonen Juuso Wirkkala Otto Waltzer Christian Leino Antti Kalluinen Janne Vatanen Joona Korpimäki Toni Raatikainen Samuli Honkanen Miku Allt Jani Harakka Joona Pilli-Sihvola Ville Korpela Joonatan Huolman Max Liljeroos Antti Paaskoski Mikko Rimpeläinen Antti Puustinen Simo Oinaanoja Timo Vepsä Anton Laine Johan Lempiäinen Tuomas Mattila Joonatan Lahtola Tuomas Myöhänen Miro Pihkala Kalle Kuikka Aarni Uuskoski Janne Aalto Mikko Vanhanen Roope Krüger Doron Virtanen Markus Raassina Eetu Rita Jukka Henriksson Misha Isaksson Henri Jaalas Joel Tirronen Juha-Matti Peuralahti Mika Maung Teemu Riikkala Ville Miettinen Miska Rannisto Mikko Hänninen Juha Leikkola Mika Pesonen Kimi Hyytiäinen Jaakko Pykäri Jussi Reinilä Joonas Torila Lauri Kivelä Aleksi Toivanen Otto Raassina Santeri Särkelä Mikko Halmetoja Jani Puustinen Joonas Raassina Aimo Koskimaa Kalle Tervahauta Tuomas Koivuluoma Henry Myllykangas Kari Hakala Antti

HePa SC-RR SCW PKT SBK SBK Pirates Pirates KGP SC-RR Pirates SBK PKT HePa SCW M-Team III PKT SC-RR Hesan Kukot SB-90 Pirates SBK M-Team III Pirates SC-RR SB-90 Hesan Kukot SCW SC-RR SC-RR PKT M-Team III SB-90 Hesan Kukot Hesan Kukot M-Team III PKT SBK SB-90 SCW Hesan Kukot SB-90 Pirates M-Team III SC-RR M-Team III SBK HePa M-Team III Hesan Kukot SC-RR HePa HePa Pirates M-Team III SBK SCW HePa Hesan Kukot Hesan Kukot KGP SBK KGP M-Team III SC-RR KGP SCW KGP SCW M-Team III HePa SC-RR PKT HePa HePa PKT Hesan Kukot SC-RR HePa SC-RR SC-RR SBK SB-90 SCW SBK SBK HePa Pirates SCW SCW Hesan Kukot

6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 4 4 5 6 6 6 4 4 4 6 6 6 4 4 6 6 6 6 2 2 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 2 2 4 6

5 4 4 4 4 3 2 2 1 1 4 4 3 3 3 3 3 2 4 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0

1 2 2 2 2 3 4 4 5 5 1 1 2 2 2 2 2 3 0 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2

6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 0 1 3 1 1 3 2 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 4 0 1 0 1 0 3 3 1 0 0 1 0 1 1 0 1 0 1 0 1 1 2 1 0 0 0 0 2 2 0 2 0 1 1 0 0 1 0 0 0 2 1 0 0 3 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 0 1 3 0 0 1 0 1 0 1 1 0

1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

9 5 2 0 2 6 2 2 6 4 2 2 0 0 0 0 0 2 0 0 2 8 0 2 0 2 0 6 6 2 0 0 2 0 2 2 0 2 0 2 0 2 2 4 2 0 0 0 0 9 4 0 4 0 2 2 0 0 2 0 0 0 4 2 0 0 6 2 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 2 0 2 6 0 0 2 0 2 0 2 2 0

0 2 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 2 2 0 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

221

106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182.

222

Olkkonen Tuomo Brown David Währn Kennet Korhonen Elias Lievonen Tapio Murto Sampo Salo Toni Torssonen Antero Caselius Sakari Kainulainen Jake Lievonen Jarkko Glöersen Antti Pitkänen Osmo Repo Lassi Jauhiainen Jani-Pekka Vihtilä Pyry Rytsölä Teemu Laine Joonas Ristola Olli-Oskari Kantalainen Antti Dernjatin Sebastian Viiru Janne Rita Sami Romppanen Niklas Suvanto Nicolas Hirvonen Niko Koivusaari Sami Makkonen Tuukka Westerholm Anders Taipale Aleksi Miettinen Timo Köykkä Matias Kuikka Asmo Puustinen Saku Myllykangas Pasi Alastalo Esa Seppänen Wiljami Laurin William Huttunen Esa Haimila Matti Lahtinen Joonas Koljonen Ilari Koskinen Juha Tuila Jesse Hiljanen Janne Peuralahti Aki Salo Kim Kauppinen Eljas Neva Mikko Keppola Erno Lindqvist Henri Makkonen Samuel Henriksson Esa Palin Santeri Lyytikäinen Tim Nieppo Sami Jauho Santeri Salo Pertti Koivunen Ossi Timonen Jyrki Pajunen Marko Häppölä Tuomas Heikkinen Joni Hilden Sami Myller Arto Uosukainen Miikka Laakso Tuukka Björkman Samu Ranta Erno Hämevaara Eero Karhunen Juhani Huuhka Mikael Sairanen Marko Niemelä Pessi Saukkonen Kasperi Laaksonen Tomi Puustinen Janne

SB-90 M-Team III SCW SCW SB-90 PKT SCW Pirates KGP Pirates SB-90 PKT Hesan Kukot KGP SB-90 SCW SC-RR HePa Hesan Kukot HePa KGP HePa KGP HePa SBK SCW SB-90 PKT Pirates PKT SB-90 M-Team III SBK SBK SCW SBK SBK M-Team III Pirates KGP Pirates KGP SCW Pirates HePa KGP SCW KGP PKT Hesan Kukot KGP Hesan Kukot M-Team III SC-RR KGP SCW HePa SC-RR KGP SCW SB-90 HePa PKT SCW SBK Hesan Kukot SCW SCW PKT Pirates Hesan Kukot SC-RR HePa M-Team III PKT HePa SBK

6 6 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 6 6 6 6 2 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 2 1 0 1 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 2 0 0 0 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 4 2 0 2 2 0 2 2 0 0 0 0 0 0 2 4 0 0 0 0 0 2 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 6 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

FC Tuusula

6

6

0

0

44

-

16

28

12

2.

MSS

6

4

1

1

39

-

22

17

9

3.

Huuru

6

4

0

2

41

-

36

5

8

4.

Mallas Stars

6

4

0

2

37

-

23

14

8

5.

JäSen

6

2

3

1

39

-

34

5

7

6.

HaKu

6

3

1

2

37

-

36

1

7

7.

Pauhu

6

2

1

3

24

-

42

-18

5

8.

Helsinki United III 6

1

0

5

33

-

48

-15

2

9.

FC BFC

6

1

0

5

27

-

46

-19

2

10.

KorsKa II

6

0

0

6

26

-

44

-18

0

Otteluohjelma Ottelu 5346 5347 5348 5349 5350 5351 5352 5353 5354 5355 5356 5358 5360 5361 5362 5363 5364 5365 5359 5357 5366 5367 5368 5369 5370 5371 5372 5373 5374 5375

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 15.11.2020 18.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 12:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 17:00 19:45 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro

Koti MSS HaKu JäSen FC Tuusula Mallas Stars Helsinki United III KorsKa II Huuru FC BFC MSS Huuru Huuru FC BFC KorsKa II Helsinki United III Pauhu Mallas Stars JäSen FC Tuusula MSS Helsinki United III FC BFC HaKu FC BFC JäSen Mallas Stars FC Tuusula MSS Huuru Pauhu

Vieras JäSen Mallas Stars Pauhu HaKu Pauhu FC BFC FC Tuusula Helsinki United III KorsKa II Huuru JäSen FC BFC MSS Pauhu Mallas Stars HaKu KorsKa II HaKu Helsinki United III FC Tuusula HaKu JäSen KorsKa II FC Tuusula KorsKa II MSS Huuru Pauhu Mallas Stars Helsinki United III

-

Tulos 6-6 4-7 5-5 6-2 9-1 7-3 3-7 8-6 9-5 7-6 9-5 11-5 3-9 5-6 4-8 2-5 8-6 9-9 10-2 3-4 7-11 3-6 6-5 4-8 8-2 1-3 9-2 11-2 5-4 8-7

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35.

Nimi

Joukkue

O

M

S

P

+

-

±

2

5

10

20

25

RM

YV

AV

RL

RL0

Porthén Onni Silvennoinen Antti Räsänen Otto Teräsmaa Leevi Tyllinen Henri Äijö Jani-Petteri Vornanen Roope Koskinen Niklas Airinen Jyri Happo Petja Ketonen Matias Aaltonen Arttu Jalkanen Eero Tevio Toni Enbäck Henri Komulainen Leo Lindqvist Leo Karjalainen Juuso Kakuta Seimyon Orasmaa Jani Järvinen Simo Unkari Arttu Parhiala Atte Välimäki Jesse Laukkanen Kristian Kilpiä Jesse Järvelä Mikko Uusitupa Jaakko Mustonen Markus Vuoristo Henri Jokinen Eero Kvarnström Johan Kukkonen Timo Riisalo Pekka Nurmi Vili

Mallas Stars JäSen Helsinki United HaKu Mallas Stars MSS FC Tuusula Huuru FC BFC JäSen MSS FC Tuusula Huuru MSS HaKu FC Tuusula KorsKa II FC Tuusula KorsKa II Helsinki United KorsKa II FC Tuusula Huuru MSS Helsinki United HaKu Huuru Pauhu FC BFC Huuru Helsinki United Pauhu HaKu FC BFC MSS

6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 6 6 5 5 6 6 6 4 6 6 6 6 6 4

9 9 5 9 10 9 7 7 7 5 3 4 2 8 3 8 7 8 7 6 5 3 7 5 5 6 5 5 4 4 4 4 3 3 2

13 7 11 5 3 4 6 6 6 8 10 8 10 3 8 2 3 1 2 3 4 6 1 3 3 1 2 2 3 3 3 3 4 4 5

22 16 16 14 13 13 13 13 13 13 13 12 12 11 11 10 10 9 9 9 9 9 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7

0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 +1 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 +1 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 3 2 2 1 0 1 1 1 2 0 0 2 1 0 0 0 0 0 1 0 0 2 0 0 1 2 0 0 1 3 2 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 6 4 4 2 0 2 2 7 4 0 0 14 2 0 0 0 0 0 2 0 0 4 0 0 2 9 0 0 2 6 4 0 0 0

1 3 0 0 2 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 2 0 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

III

III

III

III

223

36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126.

224

Autio Riku Mölsä Anttipekka Kiuru Antti-Joonas Haaksiala Sami Puranen Joonas Kyllönen Miikka Simi Ilpo Heikkinen Juha-Matti Zoberman Boris Korpilammi Petteri Leskinen Kalle Tamminen Joonas Kuronen Pietari Majlander Verneri Hukkanen Henri Rytioja Eero Räsänen Jussi Häkkinen Petteri Leskinen Jussi Mäkelä Tuomas Vaara Harri Wahlman Tomi Kettunen Mika Peltonen Jukka Saukkola Atte Nykänen Tuomo Pirttiniemi Tuukka Koskimies Tuomas Valo Jaakko Suuronen Timo Mustonen Toni Eemil Paitula Antti Seppälä Sakari Suojoki Teppo Kallioinen Seppo Ikonen Janne Oikkonen Topi Karlsson Sami Numminen Olli Kinnarinen Lassi Väisänen Joni Salander Olli Brunni Joona Klami Kimmo Degerlund Juha Arola Toni Oinonen Joose Öhman Manu Halko Antti Puhakka Panu Kärkkäinen Eetu Syrjänen Marko Oikarinen Juho Saari Taneli Koponen Matti Antman Joakim Iivonen Roni Hassinen Sami Saiha Miika Palomaa Sebastian Lifländer Jarkko Korpi Sami Aaltonen Joonas Berg Mika Kortelainen Ville Melkkilä Mikko Mäkinen Sami Kiviharju Anssi Oinonen Petri Takanen Jaakko Vartiainen Miikka Pekkala Samu Savonkari Marko Haavikkoaho Alex Pietiläinen Marko Artte Valdemar Kervinen Antti Vihersalo Jyri Sulanto Antti Tiainen Jussi Kiuru Jaakko Koivukoski Tuomas Ottela Tuomas Saarenmaa Anton Tervo Miika Nousiainen Markus Virta Ville Airaksinen Gabriel Yli-Tolppa Jonne Lehtinen Jarkko Lajunen Lauri

FC Tuusula FC Tuusula JäSen MSS HaKu Mallas Stars MSS JäSen Huuru HaKu Huuru Pauhu Huuru KorsKa II Mallas Stars Helsinki United Helsinki United Pauhu Mallas Stars Helsinki United Pauhu FC Tuusula MSS Huuru Helsinki United HaKu HaKu JäSen JäSen JäSen JäSen Pauhu FC Tuusula MSS Pauhu FC Tuusula HaKu JäSen Huuru Huuru FC BFC Helsinki United Mallas Stars Mallas Stars Pauhu HaKu KorsKa II JäSen FC BFC FC BFC KorsKa II Pauhu Mallas Stars FC BFC JäSen FC BFC Mallas Stars FC BFC Mallas Stars FC BFC JäSen FC BFC FC Tuusula HaKu Huuru FC BFC JäSen FC BFC KorsKa II Mallas Stars MSS HaKu KorsKa II FC Tuusula KorsKa II Mallas Stars Huuru Pauhu Pauhu Helsinki United Huuru Mallas Stars FC BFC KorsKa II JäSen FC BFC FC Tuusula KorsKa II KorsKa II MSS JäSen

III III

III

III

III

III

6 4 6 3 4 6 6 6 6 6 6 6 6 5 6 5 5 6 6 6 6 6 6 4 5 6 4 6 6 6 6 6 6 4 6 6 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 5 6 6 6 6 6 6 4 4 4 5 6 2 3 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 2 2 2 2 5 6 6 6 6 1 2 2 2 2 2 4 4 4 5 6 6

1 6 5 4 4 4 4 4 4 3 3 3 2 4 4 3 3 3 2 2 2 2 2 1 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 0 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

6 0 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 1 1 2 2 2 3 3 3 3 3 4 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 +2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 3 1 0 0 0 1 0 0 1 1 1 0 0 3 1 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 1 0 1 1 0 0 1 1 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 2 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 6 2 0 0 0 2 0 0 2 2 2 0 0 6 2 0 0 2 2 2 2 2 2 27 2 2 2 2 2 2 2 0 2 0 2 2 0 0 2 2 0 2 0 2 0 0 0 0 2 0 2 4 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 0 0 0 0 4 0 2 0 12 0 0 0 0 0 0 2 0 4 0 0 2 0 0 0

0 1 0 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166.

Puuska Toni Lindholm Panu Segerstråle Joakim Helmi Aleksi Vartiainen Joona Savuoja Panu Hämäläinen Miika Leskinen Jim Koljonen Juuso Flinkman Roni Vähätiitto Juho Pitkänen Markko Saaristo Jakke Liimatainen Jere Roiko Jimi Rouhiainen Niko Laajalahti Janne Anderson Stefan Vaara Juho Jokela Jani Kortelainen Riku Kärnä Edwin Asikainen Antti Hurskainen Tatu Backman Tomas Uotila Markus Ahvonen Jukka Honkanen Tomi Korteaho Toni Murtomäki Jesse Partanen Antti Raatesalmi Jarno Nenonen Janne Lepola Teijo Varonen Pasi Korhonen Aleksi Peltonen Rudolf Niemelä Seppo Laine Jussi Melkkilä Matti

Pauhu KorsKa II JäSen KorsKa II MSS FC Tuusula Helsinki United Helsinki United Helsinki United Helsinki United Helsinki United Helsinki United Helsinki United HaKu HaKu Pauhu Helsinki United FC BFC HaKu MSS Mallas Stars Mallas Stars Pauhu Pauhu HaKu FC Tuusula MSS FC BFC Helsinki United Huuru Pauhu Mallas Stars JäSen Pauhu Pauhu KorsKa II FC Tuusula Pauhu KorsKa II FC BFC

6 6 6 6 6 6 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

III III III III III III III

III

III

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 7 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

BK-Bärs

6

5

1

0

31

-

17

14

11

2.

Derius

6

4

1

1

34

-

22

12

9

3.

GRS

6

3

3

0

30

-

23

7

9

4.

Blackbirds III

6

2

3

1

32

-

28

4

7

5.

Bad Company

6

3

1

2

38

-

31

7

7

6.

AC 68

6

2

2

2

24

-

20

4

6

7.

EräViikingit II

6

2

2

2

22

-

27

-5

6

8.

Uglyducks

6

0

3

3

20

-

28

-8

3

9.

PakVi

6

1

0

5

21

-

28

-7

2

10.

AskU

6

0

0

6

17

-

45

-28

0

Otteluohjelma Ottelu 5436 5437 5438 5439 5440 5441 5442 5443 5444 5445 5446 5447 5448 5449 5450 5451 5452 5453 5454 5455 5456 5457 5458 5459 5460 5461 5462

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH

Koti EräViikingit II BK-Bärs PakVi Uglyducks AskU Blackbirds III AC 68 Bad Company GRS EräViikingit II Bad Company EräViikingit II Bad Company Uglyducks GRS AC 68 Blackbirds III Derius AskU PakVi Blackbirds III GRS BK-Bärs GRS PakVi AskU Uglyducks

-

Vieras PakVi AskU Derius BK-Bärs Derius GRS Uglyducks Blackbirds III AC 68 Bad Company PakVi Uglyducks GRS Blackbirds III EräViikingit II Derius AskU BK-Bärs AC 68 BK-Bärs BK-Bärs PakVi AC 68 Uglyducks AC 68 EräViikingit II Bad Company

Tulos 5-4 7-2 3-4 2-4 4-9 5-5 3-3 4-9 3-2 2-5 5-6 5-5 7-7 4-4 3-3 3-3 5-2 2-4 1-8 3-5 4-4 5-2 7-4 7-4 3-4 3-4 2-5

225

5463 5464 5465

14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020

17:00 18:00 19:00

Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH

EräViikingit II Bad Company Derius

-

Derius AskU Blackbirds III

3-7 12-5 9-5

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83.

226

Nimi Paalasvuo Petteri Kuusinen Santtu Jaakonsaari Anssi Korhonen Jukka Lukkari Mikko Alaspää Joonas Tahvanainen Santtu Takanen Marco Lipponen Pekka Heinonen Harri Lindström Antero Karlsson Toni Varpela Oskari Karvonen Lasse Kant Kristo Aouni Ali Juntto Janne Pesonen Toni Huttunen Mikko Erkkilä Joona Välimäki Pasi Teittinen Oskari Köiv Henno Hinttaniemi Sami Hieta-Aho Juha Tamminen Samu Rastas Iiro Luoma Tuomas Romu Markus Aro Otso Pelkonen Olli-Pekka Friberg Caspar Aro Ville Leino Janne Kutsumbaris Christos Kuki Samuli Siltanen Aki Soikkeli Marko Hollfast Joel Rieskaniemi Petri Viiri Ville Ruotsalainen Ville Väisänen Elmo Lummi Olli-Pekka Laitinen Eero Lemström Andreas Ek Tommi Riuttala Jyri Lindroos Kristian Muranen Petri Kesti Jukka Granlund Eero Hulkkonen Eero Kinnunen Pasi Koskela Riku Ruuskanen Miska Lindqvist Eeli Vilpponen Oskari Hyvönen Ilkka Penttilä Mika Lönnberg Matias Ketola Simo Mankisenmaa Jarmo Karhunen Lauri-Martti Näränen Heikki Dämfors Leo Remes Sebastian Markkanen Kalle Oksanen Jari Karttunen Toni Mäkelä Santeri Piela Joonatan Kotiranta Jaakko Korpisalo Ville Anttila Toni Vanhala Niko Mölkänen Aleksi Hamström Jari Kärkkäinen Riku Leppänen Tony Joskitt Jari Ranta Pekka Haahtela Ilkka

Joukkue Bad Company Derius Bad Company Blackbirds III Bad Company EräViikingit II GRS Derius Blackbirds III BK-Bärs EräViikingit II Blackbirds III Bad Company AskU BK-Bärs Derius Derius BK-Bärs Blackbirds III AskU AC 68 Uglyducks BK-Bärs GRS PakVi PakVi Blackbirds III EräViikingit II GRS Uglyducks GRS BK-Bärs Uglyducks AskU BK-Bärs Bad Company Derius AC 68 BK-Bärs Derius EräViikingit II GRS AC 68 GRS GRS BK-Bärs PakVi Derius Uglyducks AC 68 Blackbirds III AC 68 EräViikingit II Bad Company AskU PakVi Derius Uglyducks AC 68 Derius AC 68 PakVi Bad Company Uglyducks AskU Blackbirds III PakVi Uglyducks EräViikingit II AC 68 Blackbirds III BK-Bärs GRS EräViikingit II AC 68 PakVi GRS Bad Company Blackbirds III GRS Derius GRS BK-Bärs

O 6 6 6 6 6 6 4 6 4 6 5 4 6 6 6 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 4 4 6 6 6 6 6 6 6 3 6 6 6 4 4 4 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 2 4 5 6 6 4 6 6 6 6 6 2 4 4 5 6 6 4 4 4 6 2 4 4

M 14 10 6 9 4 10 5 6 4 4 1 7 5 5 3 2 2 5 4 4 4 4 3 3 4 4 4 3 3 1 5 4 4 3 3 3 3 3 2 2 4 4 3 3 3 3 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 2 2 1

S 8 4 7 3 7 0 5 3 5 5 8 1 3 3 5 6 6 2 3 3 3 3 4 4 2 2 2 3 3 5 0 1 1 2 2 2 2 2 3 3 0 0 1 1 1 1 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 0 0 1

P 22 14 13 12 11 10 10 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2

+ 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +2 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 1 4 1 0 3 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 1 1 1 0 0 0 0 2 1 3 3 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 1 0 0 1 3 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 3 0 1 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 4 2 8 2 0 6 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 2 2 2 2 0 0 0 0 4 2 41 6 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 2 0 0 2 6 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 2 0 0 6 0 2 0 0 0

YV 0 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171.

Jaakkola Santeri Varpela Valtteri Vanhala Vili Kekkonen Aarni Pirinen Tero Nurkka Ville Laitinen Jussi Anttila Teemu Pienkellomäki Jarkko Takanen Samuli Jaatinen Joel Siistonen Asko Horn Niklas Hiltunen Tommi Hupli Miika Jauhiainen Eelis Närhi Jooa Pelkonen Teemu Koskinen Erno Ruhanen Olli Masalin Kari Kanerva Mikko Lindberg Tom Harkoma Henri Myllymäki Perttu Kemppainen Matti Schleppegrell-Rasmussen Timo Hyvönen Jonne Tuominen Joni Harju Janne Siro Iiro Nuikka Anssi Hakkarainen Antti Niiranen Sami Alanko Hannu Grönlund Mikko Lindgren Pekka Hiekka Teemu Brandes Niki Virkajärvi Antti Virtanen Joonas Inkilä Toni Mitikka Eemil Poukka Aleksi Kuusisto Jarmo Kääriäinen Kalle Holopainen Jonathan Hänninen Aku Torniainen Jani Puotila Severi Rantalainen Samuli Nuikka Juha Tikkanen Markus Helenius Henri Johansson Saska Talvitie Janne Valkonen Mikael Räsänen Joni Rutanen Juhani Arajärvi Joni Erkkilä Markus Nurmela Jesse Savolainen Niko Hulkkonen Tuomo Jansson Niklas Piiroinen Jarkko Uotila Martti Laattala Sami Aho Rasmus Wasenius Janne Perälä Sami Naakka Petri Hevonoja Ari Piipponen Jesse Iivonen Jani Kaisko Karo Viljanen Sami Keinonen Juuso Kaskela Pertti Kaitanen Roope Avelin Petri Numminen Samppa Pitkonen Niko Nokelainen Olli Ranki Antti Jäykkä Marko Pajari Matti Pokkinen Olli

GRS Bad Company PakVi PakVi AC 68 AC 68 Blackbirds III AC 68 EräViikingit II Derius PakVi EräViikingit II AskU Derius BK-Bärs PakVi AC 68 AC 68 Bad Company Uglyducks AskU Uglyducks AskU GRS Uglyducks GRS AskU Derius AskU AC 68 GRS PakVi Blackbirds III AC 68 Blackbirds III BK-Bärs AskU BK-Bärs AC 68 EräViikingit II PakVi AskU Uglyducks Bad Company GRS Uglyducks EräViikingit II EräViikingit II Uglyducks AskU AskU PakVi Uglyducks AskU AskU Blackbirds III Blackbirds III PakVi Blackbirds III PakVi AskU AC 68 PakVi EräViikingit II BK-Bärs GRS Uglyducks GRS EräViikingit II AskU EräViikingit II GRS Bad Company Uglyducks EräViikingit II Bad Company BK-Bärs Derius Bad Company Derius GRS BK-Bärs Uglyducks AC 68 EräViikingit II AC 68 Uglyducks PakVi

4 5 5 6 6 6 2 4 4 4 4 6 1 1 2 3 4 6 6 6 6 6 2 2 2 2 2 4 4 4 4 5 5 6 6 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 2 1 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 2 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 14 2 0 2 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 4 0 0 0 4 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 4 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 4 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

227

Lohko 8 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SK General

6

5

1

0

36

-

15

21

11

2.

Tiikerit III

6

4

1

1

42

-

31

11

9

3.

NePa

6

4

1

1

34

-

25

9

9

4.

KuPa

6

3

1

2

22

-

22

0

7

5.

SBS Botnia

6

3

1

2

36

-

24

12

7

6.

Hawks IV

6

2

1

3

31

-

28

3

5

7.

PaaPo

6

1

2

3

23

-

29

-6

4

8.

LaPa II

6

1

0

5

19

-

31

-12

2

9.

MaKi

6

0

0

6

18

-

56

-38

0

Otteluohjelma Ottelu 5526 5527 5528 5529 5530 5531 5532 5533 5534 5536 5537 5538 5539 5540 5541 5542 5543 5544 5546 5547 5548 5549 5550 5551 5552 5553 5554

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00

Paikka AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center

Koti LaPa II SBS Botnia Tiikerit III KuPa NePa Tiikerit III Hawks IV MaKi SK General PaaPo Hawks IV MaKi NePa Tiikerit III MaKi LaPa II SBS Botnia KuPa MaKi Hawks IV PaaPo KuPa SK General PaaPo SBS Botnia LaPa II NePa

Vieras PaaPo KuPa PaaPo Hawks IV SBS Botnia MaKi SK General NePa LaPa II SK General NePa SK General LaPa II Hawks IV SBS Botnia KuPa Tiikerit III PaaPo Tiikerit III KuPa Tiikerit III SBS Botnia Hawks IV LaPa II NePa SK General MaKi

-

Tulos 10-4 3-5 4-4 2-8 4-10 11-6 4-5 4-9 5-2 2-3 3-6 2-11 5-2 4-9 2-12 4-5 4-7 2-2 2-7 2-6 6-9 2-3 5-5 5-1 4-4 0-7 6-2

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39.

228

Nimi Ruotsalainen Teemu Suikkanen Eemil Peräkylä Marko Kälkäjä Samu Leino Niklas Tauriainen Panu Mielonen Jarno Ahti Leo Isoniemi Vesa Pulkkinen Jani Kujala Juuso Rasmus Rene Haapaniemi Sauli Palmula Jari Joki-Korpela Mikko Lindholm Joakim Jäntti Teemu Louko Teemu Soppi Teemu Hälvä Ville Peura Eero-Matti Aaltonen Paavo Raatikainen Teemu Häppölä Niko Tikkanen Anssi Lundberg Alex Piispa Toni Keskinen Peetu Myllykangas Tuomo Rönnqvist Alfons Makkonen Ville Muukkonen Ilkka Nousiainen Mikko Murto Eetu Takala Tuomo Haikka Juho Tervonen Sami Kuivala Jussi-Pekka Nieminen Leo

Joukkue Tiikerit III Tiikerit III NePa Hawks IV Tiikerit III NePa SBS Botnia LaPa II NePa NePa Tiikerit III KuPa SK General LaPa II SBS Botnia Hawks IV SK General SK General PaaPo PaaPo Hawks IV KuPa SK General SBS Botnia Tiikerit III PaaPo Tiikerit III SBS Botnia SK General SBS Botnia LaPa II SBS Botnia SK General SBS Botnia SBS Botnia SK General NePa MaKi SK General

O 6 6 6 6 6 4 4 6 4 4 6 6 6 6 6 4 6 6 6 4 6 6 4 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 1 5 5

M 11 8 8 8 5 7 7 7 6 5 5 5 7 6 6 4 3 3 2 5 5 3 2 2 1 5 5 4 4 4 4 3 3 2 1 5 3 3 2

S 8 6 4 3 6 3 3 3 4 5 4 4 1 2 2 4 5 5 6 2 2 4 5 5 6 1 1 2 2 2 2 3 3 4 5 0 2 2 3

P 19 14 12 11 11 10 10 10 10 10 9 9 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5

+ 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +1 0 0 0 0 +2 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0

2 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 1 0 0 3 0 2 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 2 1 2 0 0 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 7 2 0 0 2 0 0 6 0 4 0 0 0 0 0 0 2 2 2 0 4 2 4 0 0 0 2

YV 3 1 0 1 0 1 2 0 0 0 0 2 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

RL 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130.

Skog Jani-Kai Vinnari Jesse Lund Andreas Lehtonen Alvar Jauhoniemi Jani Tiihonen Lauri Pitkänen Jyri Björkroth Jan Kailamäki Kalle Nenonen Sami Ruhanen Caspar Kankkunen Olli Rantala Topi Tuokko Tommi Tuovinen Jarkko Pitkänen Pasi Jokisalo Kennet Hartolahti Janne Nieminen Rasmus Paarlahti Joona Salojoki Toni Nousiainen Niilo Nihti Lauri Helenius Tony Hakala Antti Johansson Ville Heinonen Joni Korhonen Janne Sikkilä Samu Koivisto Andreas Lintunen Juuso Suihkonen Joni Högbacka Niko Raatikainen Tomi Taponen Marko Idström Jonas Floman Sami Tuominen Teemu Saarinen Ossi Kivimäki Sami Kotilainen Aarni Sjöholm Petri Heinonen Miikka Lindman Jens Turunen Jaakko Ceder Jesper Karvonen Eetu Kuusela Miikka Nurminen Niklas Behm Roope Saaranen Joni Ingman André Kolari Eemeli Holmberg Jani Soininen Marko Johansson Petri Laakso Mika Tamminen Joni Auvinen Eetu Nyberg Sebastian Terhemaa Ville Airaksinen Riku Talikka Juuso Saarinen Toni Lehtovaara Oskari Autio Teemu Nordström Rasmus Siven Pekka Korhonen Matias Valve Eero Keskinen Lauri Korkalo Santtu-Matti Pihlajamäki Pekka Rikala Visa Toivanen Olli Hälvä Joonas Vaittinen Vesa-Matti Österberg Kim Salmela Aki Issakainen Jukka Pulkkinen Eeli Kujala Mikko Kokkonen Matti Partanen Tuomas Kinisjärvi Jani Metso Sami Juhani Suihkonen Jani Apell Jere Lauharanta Joel Tiilikainen Teemu Lehtikangas Henrik

SBS Botnia MaKi MaKi Hawks IV Tiikerit III SBS Botnia PaaPo Hawks IV Hawks IV PaaPo KuPa KuPa Hawks IV LaPa II SBS Botnia NePa PaaPo NePa Hawks IV Tiikerit III KuPa SK General PaaPo Hawks IV MaKi MaKi PaaPo NePa SK General MaKi LaPa II MaKi Tiikerit III SK General SK General NePa NePa Hawks IV KuPa LaPa II MaKi PaaPo KuPa Hawks IV SBS Botnia Hawks IV KuPa KuPa SK General Tiikerit III PaaPo Hawks IV KuPa Tiikerit III MaKi MaKi KuPa KuPa KuPa SBS Botnia Hawks IV SK General PaaPo PaaPo LaPa II LaPa II SK General LaPa II Tiikerit III LaPa II KuPa SBS Botnia Tiikerit III LaPa II SBS Botnia PaaPo Tiikerit III NePa NePa SK General Hawks IV KuPa PaaPo NePa NePa Tiikerit III MaKi Hawks IV PaaPo PaaPo PaaPo

6 6 6 2 5 4 6 5 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 1 4 6 3 4 6 6 6 6 2 5 6 6 2 4 6 6 6 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 2 4 4 6 6 2 2 4 4 4 6 6 2 2 4 4 4 4 6 6 6 6 6 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

2 2 2 1 1 3 3 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 4 4 1 1 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 4 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 1 0 0 1 0 0 1 3 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 4 1 0 0 0 1 0 0 4 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 3 0 0 0 2 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 2 5 0 2 0 0 2 6 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 6 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 8 0 0 0 0 0 0 2 2 0 2 0 0 0 8 2 0 0 0 2 0 0 8 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 6 0 0 0 4 0 0 0

0 0 0 1 0 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

229

131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143.

Lyyvuo Ilkka Nurmiainen Tuomas Backlund Didrik Kurttila Petri Lod Nikolaos Perokorpi Jarno Kuusisto Timo Levänen Roope Lindholm Emil Talvi Timo Nuutinen Timo Aulamo Mikko Ilveskangas Santeri

PaaPo Hawks IV Hawks IV KuPa MaKi KuPa PaaPo LaPa II Hawks IV MaKi KuPa SBS Botnia SK General

4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5. divisioona Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Helsinki United IV

6

5

0

1

53

-

17

36

10

2.

Kisla II

6

5

0

1

56

-

37

19

10

3.

NTH

6

4

1

1

45

-

21

24

9

4.

HSV

6

4

1

1

25

-

15

10

9

5.

Ruma

6

2

0

4

29

-

45

-16

4

6.

Raitakissat

6

2

0

4

31

-

35

-4

4

7.

Hakalan US

6

2

0

4

25

-

41

-16

4

8.

JyKe

6

1

0

5

26

-

54

-28

2

9.

CyKo

6

1

0

5

25

-

50

-25

2

Otteluohjelma Ottelu 10902 10903

Päivä 03.10.2020 03.10.2020

Aika 10:00 11:00

Paikka AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo

Koti CyKo Helsinki United IV

-

Vieras Hakalan US HSV

Tulos 4-6 6-2

10904 10905 10906 10907 10908 10909 10910 10911 10912 10913 10914 10915 10916 10917 10918 10919 10920 10921 10922 10923 10924 10925 10926 10927 10928

03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00

AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo

JyKe HSV Kisla II JyKe NTH Ruma Raitakissat Hakalan US NTH Ruma Kisla II JyKe Ruma CyKo Helsinki United IV HSV Raitakissat NTH Kisla II Ruma Helsinki United IV Hakalan US CyKo Helsinki United IV JyKe

-

Hakalan US NTH Helsinki United IV Ruma Raitakissat Kisla II CyKo Raitakissat Kisla II Raitakissat CyKo NTH Helsinki United IV HSV JyKe Hakalan US HSV Ruma Raitakissat CyKo NTH Kisla II JyKe Hakalan US HSV

5-7 5-5 5-8 5-8 7-2 5-7 11-3 3-5 7-9 7-4 15-3 2-14 2-11 1-2 14-3 4-1 1-6 9-1 9-8 6-9 2-3 6-11 5-10 12-2 1-6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19.

230

Nimi Ranta Alexander Melasniemi Mika Nordström Ben Törmänen Oliver Koskinen Olli Hyvönen Markus Boman Ville Vaarnas Ville Tufvesson Jonas Reiman Roni Kaasinen Aki Holmström Niklas Korventaus Tony-Teemu Nera Miska Råstedt Johan Lappalainen Antero Auranen Axel Sihvola Teemu Puntila Pekka

Joukkue NTH Helsinki United NTH Helsinki United Kisla II Helsinki United Kisla II Kisla II Raitakissat Kisla II Kisla II NTH Helsinki United Ruma NTH CyKo NTH JyKe JyKe

IV IV IV

IV

O 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6

M 16 11 8 14 11 8 8 8 11 6 9 8 6 4 2 5 3 3 8

S 4 9 11 4 6 8 7 7 3 8 4 4 6 8 10 6 8 7 1

P 20 20 19 18 17 16 15 15 14 14 13 12 12 12 12 11 11 10 9

+ 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0

± +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 +1 0 0 0 0 0

2 0 0 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0

5 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 4 0 7 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0

YV 0 0 2 1 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 1 1 0 0 1

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1

RL 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110.

Heino Tero Lumio Otto Tertsonen Ilpo Lahikainen Ilmari Somer Kimmo Fiemahe Mikael Karimaa Atte Wikblad Jani Råstedt Nico Mäkinen Severi Nurminen Tuomas Kokkonen Lauri Airikka Saku Kääriäinen Mikko Bamford Henrik Turtiainen Oscar Näyhö Sami Pekkinen Patrik Partanen Teemu Ahola Marko Siren Mika Laaksonen Niko Auranen Janne Aarnio Jesse Oinonen Toni Råstedt Johan Ted Kuosmanen Raine Riskó Sebastian Oksanen Antti Johansson Mikael Aarnio Timo Happonen Marko Maronen Matias Ellis Samuel Väisänen Eemeli Sormunen Tuukka Saarinen Timo Lehti Tuomas Vanhala Jaakko Piiroinen Toni Rinta-Kokko Pekka Hietanen Jesse Maukonen Kimmo Kärki Hannes Ylönen Timo Huhtarinne Jukka Itäaho Arttu Anttila Teemu Oksanen Marko Rautio Mika Kotajärvi Mikael Boman Mikko Ilvesmäki Paulus Kaasinen Eemeli Rautjoki Marko Saastamoinen Joel Vauhkonen Jani Leppänen Marko Siivonen Jyri Ikola Jussi Rautio Tommi Innilä Rikke-Pekka Kontio Roope Koskinen Sami Jormanainen Janne Ilvessalo Eelis Kilappa Antti Korkia-Aho Kalle Juopperi Mikko Sihvonen Mikko Lapinleimu Tuomas Lindqvist Robin Inkinen Julius Kalliosaari Antti Laalo Ville Korhonen Markus Kaapro Nico Ahola Marko Lehtola Mika Saari Sami Luotola Ville Förström Lasse Nuutinen Wili-Veikko Törmäkangas Leevi Purola Jukka Häyhä Jussi Savolainen Tero Kääriäinen Karri Rantanen Antti Haimila Jouni Väisänen Santeri

Hakalan US Ruma Raitakissat Raitakissat Ruma Helsinki United HSV Helsinki United NTH Hakalan US CyKo Raitakissat Raitakissat CyKo Ruma HSV Kisla II Kisla II Raitakissat CyKo Hakalan US Helsinki United HSV Ruma Ruma NTH JyKe Helsinki United CyKo Helsinki United Raitakissat JyKe Kisla II HSV HSV JyKe Helsinki United JyKe Raitakissat HSV JyKe CyKo CyKo Hakalan US JyKe Kisla II Kisla II HSV Hakalan US Kisla II Ruma Kisla II Hakalan US Hakalan US Hakalan US HSV Kisla II JyKe Kisla II Raitakissat Hakalan US CyKo Hakalan US Hakalan US HSV HSV Kisla II Helsinki United JyKe Ruma CyKo NTH Ruma Hakalan US Ruma Hakalan US Hakalan US Ruma Ruma HSV Helsinki United Raitakissat CyKo Ruma JyKe Helsinki United JyKe CyKo HSV Hakalan US HSV

IV IV

IV

IV IV

IV

IV

IV

IV

4 6 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 3 6 6 6 6 2 4 6 6 2 4 6 6 6 6 6 6 6 6 4 4 6 4 4 4 6 6 6 6 6 4 3 4 4 5 6 6 6 6 6 4 4 4 6 6 2 2 4 4 4 4 6 6 6 2 2 2 2 3 4 5 6 6 6 6

4 7 5 4 4 3 5 4 4 3 2 1 6 5 3 2 2 2 1 5 4 3 3 3 3 3 2 1 1 1 0 3 3 3 3 2 2 2 2 2 1 3 3 3 3 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 1 3 4 4 5 2 3 3 4 5 6 0 1 3 4 4 4 5 0 1 2 2 2 2 2 3 4 4 4 5 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 0 0 0 0 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

9 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 2 1 0 2 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 1 1 0 1 0 0 3 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 1 2 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 2 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 4 2 0 4 0 0 0 0 0 2 7 0 0 0 0 0 0 0 12 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 2 27 0 2 0 0 6 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 7 0 0 0 0 2 0 2 4 0 2 0 2 0 2 0 0 0 0 2 0 0 2 0 2 0 0 2 0 0 0 0 4 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

231

111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144.

Kostiainen Santeri Arkoma Jussi Liettilä Tommi Lahtela Janne Sorvala Niklas Skog Ville Lundberg Emil Nieminen Timo Liimatainen Jussi-Pekka Heikkilä Panu Kankkunen Ville Taube Markus Helenius Tommy Perola Jonne Patama Hannu Hartman Jonas Paunonen Tero Laakkonen Matti Sampo Janne Pärnänen Aleksi Lindholm Jonas Ragnell Sami Silander Emppu Peni Pasi Tolonen Janne Fredriksson Peter Fagerroos Jarno Lehtinen Matti Reiman Jani Oravakangas Timi Kajaluoto Jaakko Sarre Kari Belbachir Tayeb Ilvessalo Rasmus

Kisla II HSV Kisla II Kisla II Kisla II Hakalan US NTH Hakalan US Ruma Raitakissat Hakalan US NTH NTH Helsinki United IV JyKe JyKe Hakalan US Hakalan US Hakalan US Ruma NTH Kisla II HSV Ruma CyKo NTH CyKo Kisla II Helsinki United IV Kisla II HSV HSV HSV HSV

1 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SBS Simdax

6

6

0

0

39

-

10

29

12

2.

KasvU

6

5

1

0

49

-

16

33

11

3.

Helsinki United VI

6

5

1

0

42

-

19

23

11

4.

Tillaajat

6

3

1

2

30

-

21

9

7

5.

Wild Titans

6

3

0

3

29

-

27

2

6

6.

SiLun Kalsa

6

2

1

3

22

-

22

0

5

7.

Flames

6

1

1

4

27

-

35

-8

3

8.

EIF

6

1

1

4

18

-

44

-26

3

9.

IBK Stadibandy II

6

0

2

4

13

-

40

-27

2

10.

HyöKy

6

0

0

6

17

-

52

-35

0

Otteluohjelma Ottelu 10983 10984 10985 10986 10987 10988 10989 10990 10991 10992 10993 10994 10995 10996 10997 10998 10999 11000 11001 11002 11003 11004 11005 11006 11007 11008 11009 11010 11011 11012

232

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Masala Masala Masala Masala Masala Masala Masala Masala Masala Masala AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro

Koti KasvU Tillaajat Flames SiLun Kalsa EIF SBS Simdax Helsinki United VI HyöKy Wild Titans KasvU HyöKy KasvU HyöKy SiLun Kalsa Wild Titans Helsinki United VI SBS Simdax IBK Stadibandy II EIF Flames SBS Simdax Wild Titans Tillaajat Wild Titans Flames EIF SiLun Kalsa KasvU HyöKy IBK Stadibandy II

-

Vieras Flames EIF IBK Stadibandy II Tillaajat IBK Stadibandy II Wild Titans SiLun Kalsa SBS Simdax Helsinki United VI HyöKy Flames SiLun Kalsa Wild Titans SBS Simdax KasvU IBK Stadibandy II EIF Tillaajat Helsinki United VI Tillaajat Tillaajat Flames Helsinki United VI SiLun Kalsa Helsinki United VI KasvU HyöKy IBK Stadibandy II EIF SBS Simdax

Tulos 6-2 12-3 3-3 5-3 2-2 9-5 5-2 0-7 2-3 13-1 6-9 3-3 3-9 3-4 5-7 8-3 7-1 2-4 2-13 4-7 3-0 4-3 4-4 4-2 6-9 3-6 7-3 14-2 4-7 1-9

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 4 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88.

Nimi Mikanmaa Jani Sinisalo Pyry Partola Simo Wainikka Juha Hurtta Tuomas Lindgren Kai Knuutila Tomi Nylander Ken Andersson Christian Lindqvist Waltteri Nieminen Marko Hellén Panu Valkonen Tatu Bister Topi Mustonen Miika Reinikainen Jaakko Pihlaja Jussi Vuorio Kalle Hakkarainen Hasse Miettinen Mikko Hyry Lauri Lohtander Tomi Broström Miika Ikävalko Juho Lampinen Mikko Nygård Freddy Parhiala Tomi Heiskanen Tapio Uutela Valtteri Lindqvist Robin Lundsten Tommi Sillanpää Teppo Johansson Tero Aro Jarno Hämäläinen Jesse Pietilä Juuso Leinonen Eero Golnick Lauri Seppälä Jukka Orsila Mikko Roikonen Teemu Kolehmainen Petteri Ikävalko Antti Rostedt Erik Hokkanen Ville-Matti Nykänen Tero Pekkanen Tuomas Tuohimaa Mikko Stenudd Jaakko Perttula Antti Laakso Teemu Kock Kaarlo Laurila Juho Nyrhilä Lauri Hyttinen Tomi Nykänen Elmo Lötjönen Lari Turunen Joel Roivas Jani Haapanen Henri Mutanen Osku Louhi Mikael Satosuo Teemu Lehtonen Tuomas Fonsell Edvard Gylling Sampo Lohjala Marko Mikkola Tatu Tähkäpää Eero Riuttamäki Martti Wikholm Patrik Vartiainen Crispin Stén Börje Kujala Jukka Siivonen Timo Räsänen Ville Tallberg Henrik Huovinen Ville Mäkinen Veli-Seppo Mannström Robin Hästbacka Emil Uutela Vesa Leskinen Jesse Makaroff Markus Oinonen Janne Mirsch Tuomas Salmela Jone Juurinen Joonas

Joukkue SBS Simdax KasvU KasvU Helsinki United VI KasvU Tillaajat SBS Simdax Helsinki United VI Flames SBS Simdax Helsinki United VI Wild Titans Tillaajat Helsinki United VI Wild Titans KasvU EIF SBS Simdax KasvU Helsinki United VI Helsinki United VI Flames Wild Titans Wild Titans SBS Simdax Helsinki United VI KasvU Tillaajat HyöKy EIF EIF Tillaajat Flames Wild Titans HyöKy KasvU IBK Stadibandy II Helsinki United VI SBS Simdax SBS Simdax Tillaajat Flames Wild Titans Flames SBS Simdax KasvU Flames SiLun Kalsa Helsinki United VI SiLun Kalsa Tillaajat SiLun Kalsa KasvU SiLun Kalsa SBS Simdax IBK Stadibandy II KasvU Tillaajat Flames Flames Tillaajat KasvU IBK Stadibandy II Helsinki United VI Flames KasvU HyöKy SBS Simdax Tillaajat Tillaajat EIF EIF KasvU SiLun Kalsa SBS Simdax Tillaajat Wild Titans SiLun Kalsa HyöKy EIF EIF HyöKy HyöKy Helsinki United VI IBK Stadibandy II SiLun Kalsa KasvU SBS Simdax

O 5 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 5 6 6 5 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 4 6 6 4 4 5 6 6 4 6 4 3 4 6 4 5 1 2 4 4 4 4 6 6 6 2 4 4 5 6 4 4 6 6 2 6 4 4 4 6 6 6 6 6 6 3 4 4 6 6 6 6 4 4 6 2 2 3 5 5 6

M 7 7 6 7 7 7 4 4 3 7 5 3 2 2 6 5 5 5 4 4 4 4 3 3 2 2 1 5 2 2 4 4 4 4 4 3 3 2 1 1 1 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2 2 2 2

S 8 8 8 5 5 3 6 6 7 2 3 5 6 6 1 2 2 2 3 3 3 3 4 4 5 5 6 1 4 4 1 1 1 1 1 2 2 3 4 4 4 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 0 0 0

P 15 15 14 12 12 10 10 10 10 9 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2

+ 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 2 0 0 0 0 1 0 1 0 0 2 0 0 0 1 0 1 1 0 1 0 0 1 2 1 1 1 0 0 1 0 0 1 1 2 2 2 0 1 1 0 2 3 0 2 2 1 0 1 1 0 0 2 1 1 0 0 0 1 0 0 2 0 2 0 0 3 0 0 1 1 1 0 0 0 1 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 8 0 0 0 0 4 0 0 0 0 2 0 2 0 0 4 0 0 0 2 0 2 2 0 12 0 0 2 4 2 2 2 0 0 2 0 0 2 2 4 4 4 0 2 2 0 4 6 0 4 4 2 0 2 2 0 0 4 2 2 0 0 0 2 0 0 4 0 4 0 0 6 0 0 2 2 2 0 0 0 2 0 0

YV 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

AV 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

233

89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173.

234

Louhelainen Mika Tuominen Joni Ojanperä Anton Ahonen Valtteri Sillanpää Aleksi Roos Eric Kurunsaari Harri Pietikäinen Paavo-Oskari Niskanen Antti Aaltonen Perttu Pesola Otto Koivusaari Jussi Lehtonen Theodor Kainsalo Tony Blomster Marcus Oksala Henri Isokangas Jesse Vainio Joonas Halminen Ville Kirjonen Ville Kokko Juha Sihvonen Johannes Andersson Max Juutilainen Pasi Fagerström Michael Salonen Tuomas Fagerström Fredrik Miettinen Kalle Niemi Eero Olkkonen Toni Sirpi Aarno Vatanen Ville Arvonen Timo Nurmi Petteri Iilomo Elias Kiuru Tuomas Voutilainen Petteri Meriluoto Teemu Taskinen Markus Saarikoski Juuso Sippola Mikko Kunnas Tatu Kanninen Olli Halme Markus Seppälä Sami Ikonen Eemeli Ojala Lauri Rauhala Jaakko Prokki Pauli Johansson Jari Parkkonen Tommi Lehtinen Matti Paappanen Juho Mäkelä Heikki Martiskainen Kimmo Nilsson Ola Castren Mika Ikonen Iivari Sandberg Joonas Berglund Rafael Jelonen Tuomas Vaahtokoski Lauri Lindholm Christoffer Pyykkönen Aleksi Lindberg Toni Lindqvist Timo Alho Aaro Hynninen Mauri Ekholm Marcus Sutinen Miko Jyrkkiö Eero Sainio Sami Pyykkö Aki Jääskeläinen Lauri Kiikkilä Olli Turpeinen Miska Joutsimäki Jesse Berg Kristian Metsola Lalli Hyvönen Joni Suominen Kimmo Wentus Niklas Byman Riku Biström Filip Kaukonen Lari-Pekka

SBS Simdax Flames KasvU SiLun Kalsa IBK Stadibandy II EIF HyöKy SiLun Kalsa Wild Titans HyöKy SiLun Kalsa HyöKy IBK Stadibandy II IBK Stadibandy II Tillaajat Wild Titans SiLun Kalsa Helsinki United VI IBK Stadibandy II SiLun Kalsa SBS Simdax Helsinki United VI SiLun Kalsa Helsinki United VI EIF Tillaajat EIF Helsinki United VI HyöKy IBK Stadibandy II Helsinki United VI Wild Titans Flames HyöKy Wild Titans SiLun Kalsa HyöKy SiLun Kalsa SiLun Kalsa Wild Titans SiLun Kalsa Wild Titans SiLun Kalsa Wild Titans IBK Stadibandy II Wild Titans HyöKy SiLun Kalsa IBK Stadibandy II KasvU IBK Stadibandy II KasvU Wild Titans Flames HyöKy Flames SBS Simdax Wild Titans Wild Titans EIF Helsinki United VI IBK Stadibandy II EIF SiLun Kalsa HyöKy SBS Simdax Wild Titans HyöKy EIF Wild Titans HyöKy IBK Stadibandy II Flames SiLun Kalsa SiLun Kalsa SBS Simdax IBK Stadibandy II Wild Titans HyöKy Tillaajat Tillaajat Tillaajat Helsinki United VI EIF Wild Titans

2 2 3 4 4 4 4 4 5 6 6 6 2 6 6 1 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 1 2 2 3 3 3 4 4 4 5 5 6 6 6 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 1 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 6 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 2 0 0 2 2 2 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 27 0 4 0 0 4 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 6 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 6 0 0 0 0 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

S.S. Storm II

6

6

0

0

63

-

18

45

12

2.

Darras Taas

6

5

0

1

42

-

22

20

10

3.

M13

6

3

1

2

27

-

21

6

7

4.

Majurit

6

3

1

2

42

-

37

5

7

5.

TyKo

6

3

0

3

32

-

38

-6

6

6.

HaKa

6

3

0

3

35

-

26

9

6

7.

GBB

6

3

0

3

30

-

32

-2

6

8.

Elsa

6

2

0

4

24

-

26

-2

4

9.

Indians V

6

1

0

5

26

-

48

-22

2

10.

SCH II

6

0

0

6

14

-

67

-53

0

Otteluohjelma Ottelu

Päivä

Aika

Paikka

Koti

11073 11074 11075 11076 11077 11078 11079 11080 11081 11082 11083 11084 11085 11086 11087 11088 11089 11090 11091 11092 11093 11094 11095 11096 11097 11098 11099 11100 11101 11102

04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo Masala Masala Masala Masala Masala Masala Masala Masala Masala Masala

GBB HaKa Darras Taas SCH II M13 Indians V Majurit TyKo S.S. Storm II GBB TyKo GBB TyKo SCH II S.S. Storm II Majurit Indians V Elsa M13 Darras Taas Indians V S.S. Storm II HaKa S.S. Storm II Darras Taas M13 SCH II GBB TyKo Elsa

-

Vieras

Tulos

Darras Taas M13 Elsa HaKa Elsa S.S. Storm II SCH II Indians V Majurit TyKo Darras Taas SCH II S.S. Storm II Indians V GBB Elsa M13 HaKa Majurit HaKa HaKa Darras Taas Majurit SCH II Majurit GBB TyKo Elsa M13 Indians V

2-4 2-1 4-0 2-14 3-2 1-13 14-4 5-3 10-3 3-8 2-7 8-2 3-13 2-14 10-4 9-3 3-6 4-1 5-5 8-4 3-11 11-7 3-8 6-0 12-3 4-6 4-11 7-4 3-8 11-2

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35.

Nimi Huhtala Juha Friman Vili Vuola Aaron Hammarberg Sami Tiittanen Heikki Tuovinen Teemu Mollgren Niklas Kokkonen Juha-Matti Palonen Mikko Pulli Arsi-Mikael Elki Joni Paavola Jani Moilanen Antti Niemi Petri Forsblom Patrick Lehtonen Ville Erjala Pekka Himberg Jimmy Kaarre Jari Dahlgren Bengt Vuorio Staffan Granö Jesper Kurri Jussi-Pekka Säävälä Jari Lehtola Markus Ottila Matias Volotinen Ilpo Ahopelto Olli Lehto Heikki Määttänen Santeri Tuunala Panu Pietilä Juuso Keko Jouni Malmi Sami Blumberg Thomas

Joukkue S.S. Storm II Darras Taas TyKo Majurit TyKo S.S. Storm II S.S. Storm II HaKa Majurit M13 Majurit S.S. Storm II Indians V Darras Taas Majurit Darras Taas S.S. Storm II S.S. Storm II HaKa S.S. Storm II S.S. Storm II S.S. Storm II M13 S.S. Storm II HaKa Darras Taas Majurit M13 HaKa Darras Taas TyKo GBB GBB GBB GBB

O 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 5 6 6 6 6 4 6 6 6 4

M 9 11 8 9 10 9 9 8 8 7 6 7 6 6 7 7 6 6 5 4 3 6 3 1 5 0 5 5 5 4 6 4 4 3 4

S 7 4 7 5 3 4 4 5 4 5 6 4 5 5 3 3 4 4 5 6 7 3 6 8 3 8 2 2 2 3 0 2 2 3 1

P 16 15 15 14 13 13 13 13 12 12 12 11 11 11 10 10 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 7 7 7 7 6 6 6 6 5

+ 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 +1 0 0 0 +1 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0

2 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2

YV 3 0 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

RL 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

235

36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126.

236

Salo Janne Landén Krister Salo Eero Korhonen Mikko Laasonen Otso Saarinen Antti-Petteri Hiltula Nikke Sipola Mikko Tauriainen Samu Hietanen Jani Kortelainen Niko Laakkonen Arimo Sandberg Andreas Karekallas Matias Särkiniemi Mikko Halme Henri Komi Anssi Mokko Markus Hohkuri Mikko Jurvelin Jussi Hämäläinen Jari Kivikoski Lauri Paijola Olli Vuola Arthur Mäki-Arvela Aki Pyyhtiä Heikki Hermanni Hukka Jouni Salminen Sami Hyppölä Lauri Harri Lauri Kuustie Topi Kuosa Tuomas Volama Henry Tattari Joonas Voutilainen Juha Bordi Kasper Mäntynen Jesse Hinkkuri Tuomas Riuttalahti Antti Nuolioja Mikko Biström Kristoffer Blomqvist Petri Pitkänen Aleksi Marjamäki Pekka Maunu Juho Nieminen Mika Leinonen Sami Wuorio Sasu Latva-Kokko Antti Nokkala Eino Sandell Roger Virtanen Joonas Laine Lauri Tattari Jari Virtanen Jere Kalliomäki Sami Santala Niko Keronen Eetu Kinnunen Joel Martikainen Jarkko Holm Henry Halkosaari Ville Väätänen Ari Kaipio Jori Väkkärä Riku Rekola Petri Nikkinen Tomi Parkkali Mika Neuvonen Oiva Kuikka Roope Lehti Heikki Hasu Jaro Lehtonen Sakari Koskinen Topi Itkonen Ville Paijola Tuomas Hakala Juuso Isoviita Jaakko Vintturi Jaakko Märdimäe Jaan Lähesmaa Olli Rubinstein Daniel Leppänen Akseli Vuokko Onni Haataja Juuso Heikkonen Juho Kämäräinen Timo Tolvanen Tuukka Fenander Lauri Vattulainen Mika Mattila Risto

Elsa Indians V Darras Taas Elsa Elsa Darras Taas Elsa TyKo Indians V M13 Elsa Indians V TyKo HaKa Indians V Darras Taas GBB SCH II GBB GBB HaKa GBB Majurit TyKo Majurit HaKa HaKa HaKa Darras Taas TyKo M13 Elsa GBB SCH II Elsa SCH II S.S. Storm II Majurit TyKo Majurit S.S. Storm II Darras Taas M13 HaKa Elsa TyKo SCH II HaKa GBB SCH II Indians V M13 HaKa SCH II M13 Majurit Darras Taas Indians V Indians V GBB Indians V GBB Darras Taas Elsa Indians V SCH II SCH II HaKa Indians V Majurit TyKo M13 GBB S.S. Storm II M13 Majurit Elsa M13 Elsa SCH II Indians V Indians V Indians V Indians V Darras Taas Indians V Darras Taas GBB Elsa SCH II M13

6 4 6 6 6 6 6 6 2 6 6 4 6 6 6 2 4 4 4 4 6 6 6 6 4 4 6 6 6 6 2 6 2 4 6 6 6 4 4 4 4 5 5 6 6 6 6 6 2 2 2 4 6 6 6 6 1 2 2 4 4 4 5 6 6 6 6 6 2 3 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 1 2 2 2 4 4 6 6 6 6 1

4 3 3 3 3 3 2 1 0 4 4 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0

1 2 2 2 2 2 3 4 5 0 0 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 4 0 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 1 0 4 0 1 0 0 0 1 0 2 1 0 0 1 0 0 0 0 0 2 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 2 2 1 0 3 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 2 2 2 2 0 0 0 0 0 12 0 0 12 0 2 2 0 18 0 2 0 0 0 2 0 4 2 0 0 2 0 0 0 0 0 4 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 25 2 0 0 2 0 0 0 4 4 2 0 6 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178.

Aarnio Lauri Rämö Ilkka Raitio Rauli Karppi Matti Verhelä Jussi Saranpää Jaakko Kuparinen Toni Aho Ari Alanen Antti Nummela Mikko Mäkelä Mikko Petäjäsalo Ippe Arvonen Timo Ryhänen Tuomas Viinikainen Topias Lundqvist Ken Ammunet Jon Valtonen Miikkael Pellikka Tommi Lehtonen Antti Tuovinen Mika Mäkelä Leo Peräkasari Jani Saranpää Lasse Rajala Jaakko Haulisto Rami Rämö Markku Eklund Jukka Töyrylä Aleksi Suhonen Tatu Veikkolainen Ville Sucksdorff Matias Skrifvars Oscar Utriainen Markus Niskanen Sami Junkkarinen Ari Iivonen Valte Kormilainen Riku Toiminen Pekka Kalliomäki Joonas Miettinen Kimi Eloranta Tuomas Sinisalo Niklas Koivukoski Antti Rauno Tony Lahtonen Tuomas Järvinen Veikko Paavola Marko Hentola Jyrki Kotonen Nico Liisanantti Miika Virtanen Miika

Indians V TyKo Indians V Indians V GBB Darras Taas SCH II GBB Majurit M13 M13 Darras Taas Majurit TyKo HaKa S.S. Storm II SCH II Elsa Elsa Elsa S.S. Storm II Indians V TyKo Darras Taas GBB Darras Taas TyKo TyKo Indians V Indians V Darras Taas Indians V Indians V M13 Darras Taas SCH II SCH II Indians V Indians V Majurit Elsa M13 Majurit SCH II Elsa Elsa Elsa S.S. Storm II TyKo Majurit GBB SCH II

2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 1 0 1 1 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 2 0 2 0 2 2 0 2 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 4 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

IBK AA

6

5

1

0

50

-

20

30

11

2.

FLOB

6

5

0

1

32

-

17

15

10

3.

Indians KerhonPojat

6

5

0

1

47

-

12

35

10

4.

ViKi

6

3

1

2

37

-

35

2

7

5.

HC Löyly

6

3

0

3

23

-

39

-16

6

6.

HIFK III

6

3

0

3

28

-

24

4

6

7.

Snakkes

6

2

1

3

36

-

37

-1

5

8.

Rockottajat

6

1

2

3

17

-

31

-14

4

9.

RSB II

6

0

1

5

17

-

62

-45

1

10.

Helsinki United VII

6

0

0

6

19

-

29

-10

0

Otteluohjelma Ottelu 11233 11234 11235 11236 11237 11238 11239 11240 11241 11242 11243 11244 11245 11246 11247

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00

Paikka AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena

Koti HIFK III Helsinki United VII FLOB Rockottajat HC Löyly ViKi IBK AA Indians KerhonPojat RSB II HIFK III Indians KerhonPojat HIFK III Indians KerhonPojat Rockottajat RSB II

-

Vieras FLOB HC Löyly Snakkes Helsinki United VII Snakkes RSB II Rockottajat ViKi IBK AA Indians KerhonPojat FLOB Rockottajat RSB II ViKi HIFK III

Tulos 3-9 2-4 7-5 1-0 4-6 12-6 6-6 5-2 4-16 3-5 2-3 6-2 14-2 2-6 1-8

237

11248 11249 11250 11251 11252 11253 11254 11255 11256 11257 11258 11259 11260 11261 11262

17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Tennari Tennari Tennari Tennari Tennari Tennari Tennari Tennari Tennari Tennari

IBK AA ViKi Snakkes HC Löyly FLOB ViKi RSB II Helsinki United VII RSB II FLOB HC Löyly Rockottajat HIFK III Indians KerhonPojat Snakkes

-

Snakkes HC Löyly Helsinki United VII IBK AA Helsinki United VII Helsinki United VII FLOB IBK AA Rockottajat IBK AA HIFK III Indians KerhonPojat Snakkes HC Löyly ViKi

6-3 3-9 12-8 2-13 2-1 7-6 0-8 2-3 4-4 3-6 4-3 2-9 5-3 12-0 7-7

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71.

238

Nimi Seppälä Anssi Hämäläinen Pekka Koskinen Tomi Turpeinen Olavi Welin Jukka Punsar Mikko Kokkonen Paavo Liman Jens Kuosmanen Teemu Nyberg Henri Ekholm Henrik Veräväinen Tuomas Langenskiöld Joel Kotiranta Tuomas Ahlgren Roni Malkki Janne Simola Lasse Tolonen Otto Turunen Juha Kolster Alex Salonen Otto Hussi Max Julkunen Viljami Lindman Oskar Väisänen Joel Vesanto Pekka Field Andrew Dahlqvist Henrik Schneider Patrik Karén Joonas Porokuokka Jaakko Osanen Jukka Vikström Niko Sokura Jesse Poutiainen Juho Salonen Janne Kilpeläinen Jesse-Jalmari Ojanen Tommi Tuominen Antti Kiuru Joakim Urhola Jukka-Pekka Kosonen Pete Nieminen Niko Kallunki Joni Bergholm Niko Leskinen Jim Abrahamsson Mikko Heinaro Harri Vaahisto Valtteri Kolehmainen Juha Aalto Ville Pelkonen Olli Nyman Benjamin Johansson Mattias Puotinen Peik Pihlman Juha Törmälehto Timo Jormanainen Joni Hakala Akseli Varonen Perttu Pääkkönen Mikko Mattila Lauri Seppänen Timo Jalonen Krister Vaittinen Jukka Elo Petteri Kankaanpää Aleksi Airio Joakim Antti Oliver Ketola Johannes Sandström Santeri Maukkonen Tony

Joukkue ViKi Snakkes Indians KerhonPojat ViKi Snakkes Indians KerhonPojat FLOB IBK AA HC Löyly Indians KerhonPojat IBK AA Indians KerhonPojat IBK AA FLOB Indians KerhonPojat Indians KerhonPojat FLOB Indians KerhonPojat RSB II IBK AA HC Löyly IBK AA FLOB IBK AA HIFK III HIFK III FLOB IBK AA IBK AA Snakkes Rockottajat Snakkes ViKi Rockottajat Snakkes HC Löyly HIFK III RSB II RSB II IBK AA HIFK III HC Löyly ViKi Indians KerhonPojat ViKi Helsinki United VII ViKi Helsinki United VII HC Löyly RSB II HIFK III HIFK III IBK AA IBK AA IBK AA Snakkes Rockottajat FLOB HIFK III Snakkes ViKi Indians KerhonPojat RSB II Snakkes Rockottajat Snakkes ViKi Helsinki United VII IBK AA Indians KerhonPojat HIFK III

O 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 5 6 6 4 6 6 4 2 3 4 4 4 6 2 4 4 4 4 6 6 6 4 4 6 4 2 6 6 2 2 4 4 4

M 6 14 5 12 4 8 5 8 7 6 4 8 5 6 3 6 5 4 6 5 5 5 5 4 4 4 4 3 2 2 4 3 3 3 3 2 2 4 3 3 3 2 1 1 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 0 3 3 3 2 2 2 2 2

S 11 2 11 2 9 4 7 3 4 5 7 2 5 3 6 2 3 4 1 2 2 2 2 3 3 3 3 4 5 5 2 3 3 3 3 4 4 1 2 2 2 3 4 4 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 0 0 0 1 1 1 1 1

P 17 16 16 14 13 12 12 11 11 11 11 10 10 9 9 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3

+ 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 3 0 0 1 0 0 1 1 1 1 3 3 0 1 0 0 0 0 2 1 2 0 1 2 1 1 1 0 5 0 2 0 4 1 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 1 2 1 1 1 3 0 0 1 0 0 0 1 1 1 0 2

5 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 16 5 0 2 0 0 2 2 2 2 6 6 0 2 0 0 0 0 4 2 4 0 2 4 12 2 2 0 10 0 4 0 8 2 4 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 4 0 0 2 4 2 2 2 6 0 0 2 0 0 0 2 2 2 0 4

YV 0 1 1 0 0 3 1 0 0 1 1 1 0 0 2 1 1 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 1 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1

AV 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162.

Haapalehto Toni Phiuphong Angkarn Salo Kim Pääkkö Janne Pihlava Tommi Saario Jyrki Orava Mikko Haajanen Jami Westling Nicklas Ekebom Erno Felin Timo Hinkkanen Antti Toukkari Axel Melander Johan Kurvinen Joni Syrjänen Arttu Pelkonen Aleksandr Wettenhovi Lauri Nurmi Ville Flinkman Roni Nurmi Jaakko Niiles Juho Sihvonen Antti Lehmuskallio Harri Sohkanen Sami Pihlajaviita Perttu Kotiranta Markus Nokelainen Tuomo Salmivaara Jaakko Juote Janne Malmelin Nono Vinni Toni Laakso Janne Jalli Aapo Kallinen Matti Ruokonen Janne Jäppilä Juhana Äärinen Mika Jääskeläinen Tony Borg Marko Björkenheim Atte Vähätiitto Juho Siitonen Olli Korhonen Juhana Eteläaho Roni Hämäläinen Ari Eriksson Patrik Loponen Ville Hyttinen Lauri Hytönen Toni Räsänen Mikko Söderholm Harri Käkönen Petri Vaittinen Mikko Pirtinaho Pasi Kaarmila Marko Peltonen Jari Uusitalo Mika Hieta Moshe Helsky Nicolas Kangas Mikko Kutila Tomi Kiiskilä Juho Ontto Petri Sokura Sami Tanninen Joonas Stenbrink Henrik Owusu Benjamin Eriksson Jean Jaakkola Joni Hietala Teemu Tähtinen Teemu Tähtinen Jarkko Savolainen Tapani Kopsala Markus Puhakainen Maario Hintze Filip Kauppinen Kalle Kärkkäinen Pekka Nyberg Timo Vähä-Ojala Timo Nykky James Luotonen Sami Homanen Markus Ton Trung Mäkinen Sami Perko Harri Harjula Esa Valasti Heikki Kauppila Juha Kelahaara Henri

HC Löyly FLOB Helsinki United VII HIFK III Rockottajat ViKi Helsinki United VII Indians KerhonPojat HIFK III FLOB FLOB HC Löyly IBK AA HIFK III FLOB ViKi ViKi Helsinki United VII ViKi Helsinki United VII HIFK III Helsinki United VII Helsinki United VII Helsinki United VII HC Löyly RSB II FLOB Helsinki United VII Indians KerhonPojat Snakkes Indians KerhonPojat Helsinki United VII ViKi FLOB Rockottajat Rockottajat IBK AA Rockottajat Indians KerhonPojat Helsinki United VII Rockottajat Helsinki United VII Rockottajat HIFK III HC Löyly HIFK III Snakkes Rockottajat RSB II RSB II HC Löyly HIFK III Rockottajat FLOB Rockottajat HC Löyly RSB II RSB II Helsinki United VII IBK AA ViKi HIFK III Rockottajat FLOB Rockottajat HC Löyly Helsinki United VII IBK AA IBK AA Indians KerhonPojat RSB II Helsinki United VII Snakkes Snakkes Rockottajat Indians KerhonPojat IBK AA HC Löyly Snakkes HIFK III Snakkes Indians KerhonPojat HIFK III RSB II Rockottajat FLOB RSB II HIFK III Rockottajat Rockottajat HIFK III

4 6 6 5 6 6 6 6 6 6 6 6 2 4 6 6 2 2 2 2 4 4 6 6 6 6 6 6 6 2 2 4 6 6 6 2 2 2 2 4 4 4 5 6 6 3 4 4 4 4 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 2 0 2 0 0 0 0 0 3 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 1 0 0 1 2 0 0 0 2 0 0 5 1 2 0 0 1 0 0 1 0 1 4 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 2 4 0 4 0 0 0 0 0 6 2 0 0 0 0 0 0 5 2 0 2 0 2 0 0 7 0 0 2 4 0 0 0 4 0 0 10 2 4 0 0 2 0 0 2 0 2 8 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 6 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

239

163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176.

Bakala Ari Karppinen Miika Nikunen Sami Falck Jan-Erik Björkbacka Antti Stenbrink Oskar Tikanmäki Aleksi Danielsson Toni Ottela Teemu Mäkiharju Juho Lehtonen Simo Karjalainen Antti Siljamo Jaakko Väisänen Markus

Indians KerhonPojat HIFK III RSB II Indians KerhonPojat RSB II Helsinki United VII Indians KerhonPojat HC Löyly Indians KerhonPojat Helsinki United VII FLOB Rockottajat Rockottajat Helsinki United VII

4 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 4 0 0 2 2 0 0 0 0 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 2 15 4 2 0 0 0 2 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0

YV 5 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0

AV 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 5 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SB-Pro

4

4

0

0

51

-

8

43

8

2.

Jedan Staga

4

4

0

0

33

-

12

21

8

3.

FC StöVe Black

4

2

1

1

22

-

16

6

5

4.

SCR

4

2

1

1

13

-

15

-2

5

5.

Hammers

4

2

1

1

13

-

11

2

5

6.

ViTa

4

2

0

2

22

-

18

4

4

7.

Uhma

4

1

0

3

9

-

25

-16

2

8.

Hämäys

4

1

0

3

12

-

29

-17

2

9.

IKHTYS II

4

0

1

3

15

-

32

-17

1

10.

Golden Kings

4

0

0

4

12

-

36

-24

0

Otteluohjelma Ottelu 11323 11324 11325 11326 11327 11328 11329 11330 11331 11332 11333 11334 11335 11336 11337 11338 11339 11340 11341 11342

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena

Koti SB-Pro ViTa SCR Golden Kings IKHTYS II Hammers Jedan Staga Uhma Hämäys SB-Pro Uhma SB-Pro Uhma Golden Kings Hämäys Jedan Staga Hammers FC StöVe Black IKHTYS II SCR

Vieras SCR IKHTYS II FC StöVe Black ViTa FC StöVe Black Hämäys Golden Kings Hammers Jedan Staga Uhma SCR Golden Kings Hämäys Hammers SB-Pro FC StöVe Black IKHTYS II ViTa Jedan Staga ViTa

-

Tulos 8-1 11-3 4-4 4-6 4-8 2-3 10-1 2-4 2-7 13-1 0-3 16-4 6-5 3-4 2-14 6-4 3-3 6-2 5-10 5-3

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28.

240

Nimi Virtanen Vesa-Matti Moilanen Lauri Lönnqvist Roger Marjanen Eetu Viherkoski Petri Vuori Niko Ylimäki Jani Salminen Ville Usenius Lassi Backman Oskari Kaarni Jusa Järvinen Roope Klasila Jani Lehtimäki Elmeri Roininen Timo Vartiainen Patrik Ariluoma Tuomas Ruponen Mikko Siivonen Niko Turpeinen Teemu Ventelä Mikko Nortunen Mikko Iikkanen Tero Karjalainen Miikka Halonen Mikko Hagelberg Miro Nyström Stefan Vähätupa Theo

Joukkue Jedan Staga SB-Pro Jedan Staga SB-Pro IKHTYS II Hämäys FC StöVe Black Golden Kings SB-Pro SB-Pro Jedan Staga SB-Pro ViTa ViTa FC StöVe Black SB-Pro SB-Pro SB-Pro ViTa FC StöVe Black Hammers FC StöVe Black SCR IKHTYS II IKHTYS II SB-Pro Hämäys SB-Pro

O 4 4 4 4 4 4 4 4 3 4 4 4 4 4 4 4 3 4 2 4 4 4 4 4 4 4 4 2

M 14 12 5 6 8 5 8 5 4 4 4 4 6 5 3 2 4 3 4 4 4 4 3 2 2 1 3 2

S 5 5 10 7 3 5 1 4 5 5 4 4 1 2 4 5 2 3 1 1 1 1 2 3 3 4 1 2

P 19 17 15 13 11 10 9 9 9 9 8 8 7 7 7 7 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0

2 0 0 0 1 5 2 1 0 0 0 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

5 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119.

Korvala Marko Lehtinen Antti Hallikainen Samuel Moilanen Matias Gesterberg Petri Schwab Christoph Laine Teemu Huolman Mikael Vilpponen Tomi Kokljuschkin Kim Ojala Kristian Hietala Jussi Pouttu Mika Konttinen Pekka Hänninen Ville Soiniitty Arttu Tuominen Jesse Laakso Richard Pouttu Kimmo Rautalin Jori Savolainen Esko Aho Jussi-Petteri Puranen Marko Strandvall Markus Latvamäki Riku Nurminen Anders Rask Eeki Kari Niiles Oikarinen Juha Oksman Roope Ekström Michael Ojala Hannes Tanner Antti Dahlström Kaj Ahonen Veli-Pekka Leppälä Jarno Malinen Toni Tuominen Sami Abboud Samir Salo Lauri Jakola Jesse Takkinen Taavi Wallden Rasmus Järvinen Juha Mäkeläinen Matti Hietala Alex Käyhkö Joona Pekkanen Tommi Joly Antero Pettersson Kristian Kouhi Markus Heino Jani Länsiluoto Atte Nirkkonen Nooa Mäki Lauri Hokkanen Jeremia Bäckman Leo Patrik Rafael Sasi Antti Sivonen Joonas Ekroth Henrik-Tuomas Hollsten Fredrik Missonen Panu Uusitalo Timo Maaperä Juha Niemi Olli Jukomaa Jarkko Laajaniemi Tuomas Holmström Niklas Jaarmo Jaakko Metsola Lauri Kuorilehto Sami Hytönen Harri Pettersson Jon Pyttynen Martti Aittakorpi Atte Perälä Kimi Antero Turunen Sami Hampori Jere Raiskio Jani-Petri Vapalahti Sami Loikkanen Mikko Salo Eero Hakanpää Toivo Karttunen Sami Topo Juha-Pekka Ettala Eetu Hernesaho Jaakko Finnerman Tomi Alanen Olli Grehn Jan Hannunkari Heikki

Golden Kings IKHTYS II SB-Pro SB-Pro Jedan Staga FC StöVe Black SCR Jedan Staga SB-Pro Jedan Staga Uhma ViTa ViTa Hammers Hämäys SB-Pro Uhma Golden Kings ViTa SCR Hammers Jedan Staga Hammers Jedan Staga SCR Golden Kings ViTa FC StöVe Black Hammers Uhma FC StöVe Black SCR Hammers Hämäys Hämäys Hammers Hammers Uhma IKHTYS II ViTa ViTa SCR SCR FC StöVe Black ViTa Uhma Hammers Golden Kings SCR Golden Kings Uhma Hammers Uhma Uhma Golden Kings SCR SCR Uhma FC StöVe Black Hammers Jedan Staga FC StöVe Black Hämäys Uhma Jedan Staga Jedan Staga SB-Pro Golden Kings IKHTYS II SB-Pro Jedan Staga IKHTYS II Golden Kings FC StöVe Black Golden Kings Golden Kings SCR ViTa SCR Uhma ViTa ViTa Golden Kings Hammers Hammers Hammers IKHTYS II Jedan Staga Hämäys Uhma SCR

2 4 4 4 4 4 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 4 4 4 4 4 4 2 4 4 4 4 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4

2 2 2 2 1 1 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 3 3 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 2 0 0 0 1 0 0 0 3 0 0 0 0 2 0 0 0 1 2 0 0 0 1 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 2 4 0 0 0 2 0 0 0 6 0 0 0 0 4 0 0 0 2 4 0 0 0 2 0 4 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

241

120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140.

Kaukonen Jaani Merikukka Kimi Nieminen Juha Salo Timo Sirviö Aku Lappalainen Jani Kivijärvi Juha Alakare Mikko Jaurimaa Sami Partanen Marko Sinkkonen Kari Löflund Petri Parisaari Tom Jorasmaa Tomi Vajola Jani Niittynen Kimmo Hahl Joonas Nylund Saku Hyvönen Samuli Simonen Jukka-Pekka Tevä Niko

Golden Kings Golden Kings Hämäys ViTa IKHTYS II FC StöVe Black IKHTYS II Uhma Hämäys Hämäys Hämäys Hammers FC StöVe Black Hammers Hämäys Hämäys Uhma Hämäys SB-Pro IKHTYS II Golden Kings

4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 2 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 2 0 0 4 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 2 0 4 0 0 2 2 2 0 0

YV 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

AV 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

RL 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 6 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SB Vantaa Team

6

5

1

0

34

-

20

14

11

2.

RoRä

6

4

2

0

34

-

17

17

10

3.

SS Trombi

6

3

2

1

36

-

23

13

8

4.

EräViikingit Cobras

6

4

0

2

42

-

23

19

8

5.

HuHa

6

3

1

2

27

-

21

6

7

6.

LaKu United

6

3

0

3

33

-

36

-3

6

7.

Janthers

6

1

1

4

20

-

39

-19

3

8.

SBS Risut

6

1

1

4

26

-

33

-7

3

9.

TeKe

6

1

0

5

22

-

35

-13

2

10.

Ranko

6

1

0

5

21

-

48

-27

2

Otteluohjelma Ottelu 11413 11414 11415 11416 11417 11418 11419 11420 11421 11422 11423 11424 11425 11426 11427 11428 11429 11430 11431 11432 11433 11434 11435 11436 11437 11438 11439 11440 11441 11442

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Masala Masala Masala Masala Masala Masala Masala Masala Masala Masala

Koti SB Vantaa Team RoRä Ranko TeKe SBS Risut HuHa SS Trombi LaKu United EräViikingit Cobras SB Vantaa Team LaKu United SB Vantaa Team LaKu United TeKe EräViikingit Cobras SS Trombi HuHa Janthers SBS Risut Ranko HuHa EräViikingit Cobras RoRä EräViikingit Cobras Ranko SBS Risut TeKe SB Vantaa Team LaKu United Janthers

Vieras Ranko SBS Risut Janthers RoRä Janthers EräViikingit Cobras TeKe HuHa SS Trombi LaKu United Ranko TeKe EräViikingit Cobras HuHa SB Vantaa Team Janthers SBS Risut RoRä SS Trombi RoRä RoRä Ranko SS Trombi TeKe SS Trombi SB Vantaa Team LaKu United Janthers SBS Risut HuHa

-

Tulos 6-3 6-3 8-5 3-6 4-7 5-6 1-4 5-1 4-5 5-4 6-5 7-3 4-9 3-4 4-5 4-4 3-1 1-7 4-8 1-6 4-4 12-2 5-5 7-2 2-13 5-5 7-10 6-1 4-9 2-10

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12.

242

Nimi Pitkälä Jarkko Räihä Eemeli Hämäläinen Lauri Hahtoranta Niki Pasanen Petja Patrikainen Mikko-Pekka Vänttilä Niko Vänttinen Pontus Paulo Kimmo Niilola Lauri Heino Samuel Linikko Marko

Joukkue SS Trombi SS Trombi EräViikingit Cobras EräViikingit Cobras TeKe HuHa SB Vantaa Team SB Vantaa Team LaKu United LaKu United SBS Risut EräViikingit Cobras

O 4 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6

M 11 7 4 7 7 5 4 9 4 4 2 8

S 5 7 10 6 4 6 7 1 6 6 8 1

P 16 14 14 13 11 11 11 10 10 10 10 9

+ 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 1 0 2 0 0 1 1 1 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103.

Kiiski Esa Löfberg Janne Järkkä Petteri Ranua Heikki Dahlqvist René Barck Toni Vivolin Tuomas Miettinen Simo Peltola Miki Tamminen Sami Lainio Jesse Eulenberger Thomas Pitkälä Jori Berg Atte Rouvinen Marko Kokkonen Jukka-Pekka Soppi Aarni Hassi Markku Peltola Mitja Rikberg Thomas Mikkonen Juha-Pekka Suvilaakso Lassi Niemelä Samu Patrikainen Timo Piela Johannes Leino Jesse Lepistö Sami Apunen Antti Ikonen Harri-Pekka Jalonen Tomi Nordman Tatu Hanhisuanto Topias Kolehmainen Mika Kailio Mikael Jokitalo Jaakko Hyvönen Valtteri Heli Jari Katila Teemu Särkelä Joni Fröberg Jonas Hento Niko Pennanen Vesa Kaltakari Samuli Meuronen Antero Huotari Jouni Ala-Kokko Vikke Jokela Toni Lehtiö Ville Pollari Toni Kyllönen Markus Lehto Pyry-Pekka Hirvonen Matti Rantanen Rafael Niemi Jarkko Nieminen Janne Paasikallio Toni Leino Valto Multamäki Markku Pantsar Patrik Jorasmaa Jukka Kauppi Petri Tanner Roope Martikainen Tommi Peltonen Jani Varila Erno Sirkka Jyrki Pöllänen Joni Jussila Karri Kolehmainen Marko Kasurinen Joel Rautakivi Kai Nguyen Toni Ehtamo Jyri Nieminen Sami Köpsi Juhani Päivinen Mikko Suominen Vesa Syrjäkari Sampo Perätalo Juha-Pekka Ranua Kimmo Saastamoinen Matti Bonn Thomas Ahokanto Timo-Pekka Manni Juho Norrby Marko Niemelä Atte Puranen Aapo Leino Sami Kylliäinen Juho Jahn Oscar Sundell Jari

Ranko SBS Risut Janthers SS Trombi TeKe SBS Risut EräViikingit Cobras Ranko RoRä RoRä RoRä EräViikingit Cobras SS Trombi SB Vantaa Team LaKu United HuHa Janthers Janthers RoRä LaKu United HuHa SB Vantaa Team RoRä HuHa Janthers EräViikingit Cobras RoRä LaKu United LaKu United HuHa LaKu United SB Vantaa Team HuHa SB Vantaa Team SS Trombi SB Vantaa Team HuHa EräViikingit Cobras RoRä LaKu United RoRä TeKe SS Trombi Ranko RoRä LaKu United RoRä SS Trombi EräViikingit Cobras SS Trombi Janthers LaKu United SBS Risut EräViikingit Cobras TeKe TeKe SB Vantaa Team Ranko SB Vantaa Team Ranko Ranko Ranko SB Vantaa Team Janthers SBS Risut TeKe EräViikingit Cobras RoRä HuHa SBS Risut SBS Risut EräViikingit Cobras EräViikingit Cobras SB Vantaa Team TeKe SBS Risut LaKu United SBS Risut SS Trombi SS Trombi Janthers TeKe Ranko Ranko RoRä TeKe SS Trombi SBS Risut EräViikingit Cobras TeKe HuHa

6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 5 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 5 6 6 4 6 6 6 6 2 4 6 4 6 6 4 6 6 4 4 6 4 4 6 6 6 2 4 5 6 6 6 4 6 6 6 6 2 4 4 6 6 2 2 2 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 4 4 5 6 6 6

6 6 5 5 4 7 7 5 5 5 5 3 3 6 6 4 4 3 3 2 4 4 4 3 3 3 1 1 4 4 4 3 3 3 1 1 1 1 1 3 3 3 2 2 2 1 1 1 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0

3 3 4 4 5 1 1 3 3 3 3 5 5 1 1 3 3 4 4 5 2 2 2 3 3 3 5 5 1 1 1 2 2 2 4 4 4 4 4 1 1 1 2 2 2 3 3 3 0 0 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2

9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 1 0 0 0 0 1 2 0 1 0 1 1 1 0 0 0 0 2 0 0 0 4 0 0 1 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 3 1 0 0 1 0 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 0 1 0 0 0 0 2 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 2 0 0 0 0 2 4 0 2 0 2 2 2 0 0 0 0 14 0 0 0 8 0 0 2 0 0 0 0 2 0 2 2 0 0 0 0 0 0 2 6 2 0 0 2 0 4 0 2 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 4 0 2 5 0 0 0 4 2 0 0

0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 2 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

243

104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160.

Savela Jari Laukkanen Jari Sollo Mikko Korhonen Saveli Kylmämaa Jan Laakso Jonne Savolainen Teemu Ollas David Suonpää Pasi Vantola Aki Partanen Mika Pöyry Anssi Tapaninen Anders Vähämäki Marko Järvinen Onni Mäkinen Jarkko Sipiläinen Jussi Ojalammi Joonas Uusimaa Mika Kinisjärvi Roope Nevalainen Jarno Svanbäck Joonas Huttunen Pertti Auvinen Pasi Leppiaho Marko Kuitunen Mikko Honkonen Sakari Lostedt Stefan Holopainen Lauri Kero Sami Mäkelä Santtu Lepistö Joni-Pekka Leppänen Antti Nurminen Ville Närhisalo Heikki Mertaila Hannu Hurnanen Henri Bärlund Tomas Rekola Mika Parikka Aleksi Koro Aapo Rauhala Pekka Lehtonen Matias Keskitalo Jukka Honkamaa Otto Ketola Samuli Santala Niko Kyyrö Petteri Holmberg Ilkka Nieminen Lasse Päivinen Jukka Ruuskanen Juha-Pekka Kröger Samu Jokela Tero Nyfors Markus Väänänen Juho Heino Samuli

SB Vantaa Team RoRä SBS Risut RoRä LaKu United Ranko EräViikingit Cobras SBS Risut SBS Risut TeKe SB Vantaa Team TeKe HuHa SS Trombi Janthers SBS Risut HuHa SBS Risut SB Vantaa Team Janthers HuHa SBS Risut EräViikingit Cobras SB Vantaa Team HuHa Janthers SB Vantaa Team SB Vantaa Team SBS Risut Ranko LaKu United TeKe SBS Risut SB Vantaa Team EräViikingit Cobras SS Trombi EräViikingit Cobras EräViikingit Cobras LaKu United Ranko LaKu United HuHa SS Trombi HuHa Janthers Janthers Janthers TeKe Ranko TeKe SBS Risut HuHa EräViikingit Cobras RoRä HuHa Janthers Janthers

6 6 2 2 2 3 4 4 6 6 6 6 6 6 6 2 2 2 4 6 6 6 6 1 1 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 7 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SB Allianssi

4

4

0

0

23

-

11

12

8

2.

Runnojat

4

3

0

1

32

-

14

18

6

3.

HSH

4

3

0

1

24

-

18

6

6

4.

FC KontU

4

2

1

1

31

-

24

7

5

5.

Pandat II

4

2

0

2

20

-

18

2

4

6.

X-Men

4

2

0

2

25

-

32

-7

4

7.

Helsinki United VIII

4

1

1

2

17

-

19

-2

3

8.

GrIFK II

4

1

0

3

20

-

22

-2

2

9.

Ylhäs

4

0

2

2

13

-

24

-11

2

10.

MäNMKY II

4

0

0

4

9

-

32

-23

0

244

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 1 2 0 1 1 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 2 0 0 22 4 0 2 7 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 14 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 5 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Otteluohjelma Ottelu 12762 12763 12764 12765 12766 12767 12768 12769 12770 12771 12772 12773 12774 12775 12776 12777 12778 12779 12780 12781

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center

Koti Ylhäs MäNMKY II SB Allianssi FC KontU GrIFK II Pandat II X-Men HSH Helsinki United VIII Ylhäs HSH Ylhäs HSH FC KontU Helsinki United VIII X-Men Pandat II Runnojat GrIFK II SB Allianssi

Vieras SB Allianssi GrIFK II Runnojat MäNMKY II Runnojat Helsinki United VIII FC KontU Pandat II X-Men HSH SB Allianssi FC KontU Helsinki United VIII Pandat II Ylhäs Runnojat GrIFK II MäNMKY II X-Men MäNMKY II

-

Tulos 2-9 1-7 3-2 12-5 5-9 5-8 7-11 5-3 4-7 4-8 5-7 6-6 6-4 2-6 1-1 5-12 6-3 9-1 5-6 4-2

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63.

Nimi Tanskanen Olli Hiltunen Tommi Anttila Matias Toivonen Miikka Weckström Janne Bodö Alex Paappanen Tommi Virtanen Kimmo Forsstedt Sylvester Kolu Teemu Suomi Mikael Vastamäki Juhani Kolehmainen Petri Kolehmainen Antton Heikkilä Pauli Syrjänen Toni-Mikael Leskinen Tuukka Holopainen Miika Lautala Mikko Laakso Kimmo Hämäläinen Tatu Kauppinen Jussi Aho Vesa Jokinen Tuomas Kallio Markku Ollikainen Juha Salminen Toni Korhonen Niko Hyyppä Jaakko-Pekka Parkkila Oliver Rajala Eeli Myllykangas Mika Ruokolainen Tomi Eloranta Miikka Inkinen Tuukka Laijoki Mikko Sikander Ilmari Hakanen Heikki Koivula Ville Järvisalo Jesse Teivaala Pekka Leino Mikko Rossi Juho Paldanius Rasmus Parjanne Erno Räisänen Tommy Eloranta Janne Väkiparta Janne Eriksson Christian Lehtineva Janne Korhonen Eero Kuosa Samu Salmén Ville Hakkarainen Eeli Kasperi Hukkanen Eemil Borgström Roni Oinonen Niklas Nurminen Juuso Ahonen Lauri Juntunen Viljami Kaukonen Thomas Tarhonen Mika Teder Patrik

Joukkue FC KontU FC KontU Runnojat FC KontU FC KontU GrIFK II HSH Helsinki United GrIFK II X-Men X-Men X-Men Runnojat Runnojat Runnojat SB Allianssi Runnojat HSH Pandat II HSH Runnojat FC KontU Pandat II HSH FC KontU Ylhäs X-Men GrIFK II HSH Runnojat GrIFK II Pandat II HSH SB Allianssi Helsinki United Ylhäs Pandat II SB Allianssi GrIFK II X-Men Helsinki United Pandat II SB Allianssi SB Allianssi Pandat II Runnojat SB Allianssi X-Men Runnojat HSH Helsinki United SB Allianssi Helsinki United X-Men MäNMKY II Ylhäs Runnojat HSH MäNMKY II X-Men Ylhäs GrIFK II Runnojat

VIII

VIII

VIII

VIII VIII

O 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 4 4 4 4 4 4 4 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 3 3 4 4 4 4 4 4 2 4 4 4 4 2 2 4 4 4 2 2 2

M 9 8 7 2 4 3 6 6 5 4 3 3 3 2 2 5 5 4 4 4 4 3 2 2 2 2 1 1 0 0 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 0 0 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1

S 5 4 4 9 6 5 1 0 1 2 3 3 3 4 4 0 0 1 1 1 1 2 3 3 3 3 4 4 5 5 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 0 0 0 1 1 1 1 1 2 2 2

P 14 12 11 11 10 8 7 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0

2 0 1 1 0 0 0 2 2 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 2 0 0 0 4 4 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 6 0 5 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 2 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

245

64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154.

246

Ainasto Ari Sutinen Samuli Väänänen Lasse Meuronen Harri Laaksonen Ville Kaartinen Juuso Frilander Niko Rossi Mikko Virtanen Miika Welin Eric Vuorinen Mika Ristimäki Sami Iles Daniel Alexander Nurminen Miikka Pärssinen Jake Hakkarainen Oskari Mikkola Tomi Kuru Vesa Koski Toni Källman Henri Lehtimäki Juha Hämäläinen Albin Oksama Sampo Nikkanen Teri Rautiainen Hannu Kalenius Mika Salonen Jarmo Westerholm Toni Wirman Christopher Kaasinen Kasper Karppinen Jukka Leppä Kristian Levanto Santeri Finnilä Sami Reutsalo Jussi Kivi Vertti Nurmi Jere Paldanius Tuomas Koskenheimo Henri Mattila Sami Roine Jyrki Lehtiaho Jukka Lindqvist Jarkko Hakkarainen Tommi Fingerroos Janne Väisänen Jari Tasala Ossi Siipola Ossi Parkkonen Teemu Åström Kimmo Karttunen Miro Pauna Mika Schadewitz Juho-Matias Torvinen Saku Ristolainen Joni Friman Kimmo Näätänen Valtteri Havula Jussi Kerrman Samuli Luukkonen Jyri Huiskonen Esa Tihtonen Janne Lehessalo Tero Manninen Jarkko Marttinen Janne Pajunen Janne Matikainen Kimmo Kattelus Joakim Itkonen Felix Järvelä Saaramaria Kokki Sami Arvonen Vilho Vainikka Jari Nässi Teemu Torsell Eric Lindfors Jan-Michael Kapulainen Vertti Aho Jani Westen Samuel Matikka Veli-Matti Ovaskainen Arttu Holmström Valtteri Ohvo Jonni Kuutio Aleksi Kuzmin Anton Levanto Roope Mahlanen Henri Jalmari Ruusu Tero Souranto Jani Tapio Tuomo Tuokko Jarkko-Matti

X-Men Ylhäs Pandat II Pandat II Runnojat SB Allianssi GrIFK II SB Allianssi Helsinki United GrIFK II Ylhäs Runnojat SB Allianssi SB Allianssi SB Allianssi X-Men GrIFK II X-Men HSH FC KontU Pandat II GrIFK II Pandat II HSH Helsinki United MäNMKY II Ylhäs HSH HSH Helsinki United Ylhäs X-Men SB Allianssi Helsinki United MäNMKY II Ylhäs FC KontU SB Allianssi MäNMKY II MäNMKY II MäNMKY II FC KontU MäNMKY II Pandat II MäNMKY II MäNMKY II Runnojat SB Allianssi HSH X-Men Ylhäs X-Men Helsinki United Pandat II HSH MäNMKY II MäNMKY II MäNMKY II Ylhäs Ylhäs MäNMKY II Ylhäs Pandat II Ylhäs GrIFK II Ylhäs Ylhäs GrIFK II GrIFK II GrIFK II Helsinki United GrIFK II MäNMKY II Helsinki United GrIFK II Runnojat MäNMKY II Runnojat Runnojat Ylhäs SB Allianssi SB Allianssi MäNMKY II Pandat II Helsinki United SB Allianssi MäNMKY II Helsinki United MäNMKY II MäNMKY II Helsinki United

VIII

VIII

VIII

VIII

VIII

VIII

VIII

VIII

VIII

VIII

4 4 4 4 4 3 4 4 4 2 4 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 3 4 4 4 4 4 4 4 1 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4

1 1 1 1 1 0 0 0 0 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 3 3 3 3 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 2 0

1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168.

Lepistö Janne Mannisto Antti Sulander Saku Santanen Mikko Salmén Matti Ketonen Mikko Valtonen Roni Sirenius Jukka Tamminen Marko Heikkilä Juho-Ville Riitinki Juha Caven Robin Varis Vesa-Matti Harju Sami

HSH Ylhäs GrIFK II Helsinki United Helsinki United Pandat II HSH X-Men FC KontU MäNMKY II HSH Helsinki United Helsinki United Runnojat

VIII VIII

VIII VIII

4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 0 0 0 0 6 0 0 4 0 0 4 0 2 4 0 2 2

YV 1 0 1 3 0 1 3 0 0 2 0 1 0 0 0 1 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

Lohko 8 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Jokerit Team

6

5

1

0

41

-

24

17

11

2.

EräViikingit V

6

5

0

1

39

-

15

24

10

3.

SB Kurkkumopo

6

4

1

1

41

-

31

10

9

4.

Merris

6

4

0

2

28

-

20

8

8

5.

Tuplahuti

6

4

0

2

38

-

20

18

8

6.

Zoom

6

4

0

2

32

-

22

10

8

7.

SBS West

6

1

0

5

23

-

38

-15

2

8.

FC Rabbit

6

1

0

5

23

-

39

-16

2

9.

Icehearts

6

1

0

5

18

-

50

-32

2

10.

FBB

6

0

0

6

20

-

44

-24

0

Otteluohjelma Ottelu 12852 12853 12854 12855 12856 12857 12858 12859 12860 12861 12862 12863 12864 12865 12866 12867 12868 12869 12870 12871 12872 12873 12874 12875 12876 12877 12878 12879 12880 12881

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH

Koti FBB SBS West Zoom SB Kurkkumopo EräViikingit V Tuplahuti Jokerit Team Merris FC Rabbit FBB Merris FBB Merris SB Kurkkumopo FC Rabbit Jokerit Team Tuplahuti Icehearts EräViikingit V Zoom Tuplahuti FC Rabbit SBS West FC Rabbit Zoom EräViikingit V SB Kurkkumopo FBB Merris Icehearts

Vieras Zoom EräViikingit V Icehearts SBS West Icehearts FC Rabbit SB Kurkkumopo Tuplahuti Jokerit Team Merris Zoom SB Kurkkumopo FC Rabbit Tuplahuti FBB Icehearts EräViikingit V SBS West Jokerit Team SBS West SBS West Zoom Jokerit Team SB Kurkkumopo Jokerit Team FBB Merris Icehearts EräViikingit V Tuplahuti

-

Tulos 2-6 3-4 6-3 9-4 10-1 7-4 4-4 4-3 3-4 2-5 4-3 6-8 11-1 4-6 6-2 11-5 3-4 2-5 5-6 8-3 7-4 2-6 4-8 7-9 3-8 12-2 7-4 6-7 0-4 0-12

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18.

Nimi Lievo Tomi Luukkainen Markus Mäkinen Juuso Siren Jere Nuutinen Joni Pasanen Juha Niskanen Nico Pekkola Jerry Mällinen Aatu Stenlund Kim Forsman Jani Suomalainen Sami Juho Jimi Lähde Petri Lantto Antti-Pekka Karlsson Samuel Ruutu Antti Leppänen Iiro

Joukkue EräViikingit V SB Kurkkumopo Tuplahuti Jokerit Team EräViikingit V SB Kurkkumopo EräViikingit V SB Kurkkumopo Zoom FBB FC Rabbit Zoom Jokerit Team Tuplahuti SBS West Icehearts Zoom SBS West

O 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 6 6 6 6 4 4

M 10 5 9 9 7 9 8 8 7 7 4 4 4 3 8 6 5 4

S 4 9 4 4 6 3 3 2 3 3 6 5 5 6 0 2 3 4

P 14 14 13 13 13 12 11 10 10 10 10 9 9 9 8 8 8 8

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +2 0 0 0 0 0

2 1 0 0 0 0 3 0 0 2 0 0 2 0 1 2 0 1 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

247

19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109.

248

Kuusela Jani Kärpänen Seppo Pesonen Niko Salovaara Mikko Komulainen Roope Vartiainen Mikko Biström Veeti Perkiö Ville-Veikko Mannonen Miska Elg Olli Väisänen Jere Hiltunen Janne Sonck Mika Komulainen Sami Niemi Harri Wermundsén Kari Linden Nico Löppönen Antti Koivukangas Teemu Söderblom Oskari Mannermaa Jaakko Elomäki Vesa Kolkka Beda Biström Jani Ruuska Olli-Pekka Puoskari Jussiantti Hytönen Henri Rantanen Kenneth Sinisalo Jani Nurminen Oskari Jylhä Tino Kukkonen Eetu Åström Tommy Rytkönen Joonas Sivula Perttu Rikka Eetu Nurmi Aarre Pennanen Marko Niemi Ari-Pekka Kuosmanen Perttu Latvala Jussi-Pekka Riihonen Jouni Ronkanen Lassi Vilpas Elmeri Turunen Toni Kuoksa Miika Keijonen Tatu Piipponen Lauri Jalava Janne Marttila Leevi Mäkelä Eemil Meller Kalle Silvast Juha Levy Sampo Lampinen Veli-Walter Hakulinen Pasi Kupari Joel Ojajärvi Marko Siiskonen Lasse Höglund Tony Nyberg Fredrik Seppänen Joni Raunio Petri Ahlroth Lauri Vesterinen Juuso Pietiläinen Miro Lampinen Sami-Petteri Berg Markus Kataja Harri Oranen Tuukka Korp Rainer Jämsä Herman Peteri Miika Matilainen Tommi Mäkelä Petri Granqvist Jani Terhonen Thomas Kristian Brückler Bernd Witick Johannes Savolainen Miika Pekari Markus Salo Ossi Arva Ville Heinonen Ville Laukkanen Santeri Nissinen Roope Railo Tomas Jakobsson Jukka Raninen Jani Törhönen Tuomas Huhtala Kimi

Tuplahuti FC Rabbit FBB SB Kurkkumopo SB Kurkkumopo Merris Merris Zoom FC Rabbit Jokerit Team FBB Zoom Merris Tuplahuti Tuplahuti FC Rabbit Jokerit Team Tuplahuti Tuplahuti Zoom Zoom Merris Jokerit Team Merris Zoom SB Kurkkumopo Jokerit Team SBS West Tuplahuti EräViikingit V Icehearts EräViikingit V Icehearts Merris SB Kurkkumopo SB Kurkkumopo FC Rabbit Jokerit Team Tuplahuti Jokerit Team Merris EräViikingit V SBS West Jokerit Team Merris Tuplahuti EräViikingit V SBS West SBS West Jokerit Team Jokerit Team FBB Zoom SBS West EräViikingit V SB Kurkkumopo EräViikingit V Jokerit Team Merris Jokerit Team Merris SB Kurkkumopo FC Rabbit FBB Tuplahuti SB Kurkkumopo EräViikingit V Merris FC Rabbit FC Rabbit Icehearts Jokerit Team Icehearts Icehearts Jokerit Team FBB Jokerit Team FBB FC Rabbit EräViikingit V SBS West SBS West Icehearts FBB Icehearts Jokerit Team EräViikingit V SBS West Merris Icehearts EräViikingit V

6 6 6 6 4 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 4 6 6 6 6 6 6 6 5 6 6 6 2 6 6 6 2 6 6 2 4 4 4 4 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 2 2 4 6 6 2

4 3 3 3 4 4 4 3 6 5 5 4 4 4 4 4 3 3 3 2 1 4 3 2 2 2 1 1 1 1 1 1 4 3 3 2 2 2 2 1 0 0 0 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1

4 5 5 5 3 3 3 4 0 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 4 5 1 2 3 3 3 4 4 4 4 4 4 0 1 1 2 2 2 2 3 4 4 4 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 0

8 8 8 8 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 0 0 2 1 1 0 1 0 0 1 0 2 0 1 2 1 1 0 0 0 1 1 2 2 1 0 1 0 0 1 0 2 0 0 0 1 1 1 1 0 0 2 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 3 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 1 0 1 0 0 0 3 0 0 1 0 1 2 2 0 1 0 1 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

6 0 0 4 2 2 0 2 0 0 2 0 4 0 2 14 2 2 0 0 0 2 2 4 4 2 0 2 0 0 12 0 14 0 0 0 2 2 2 2 0 0 4 0 2 0 0 12 0 0 0 0 0 0 2 0 6 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 2 2 0 0 2 0 2 0 0 0 6 0 0 2 0 2 4 4 0 2 0 2 4 0

1 0 0 0 1 0 0 0 0 2 0 1 0 0 2 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179.

Turja Roope Suomalainen Kasper Yrjölä Aki Rantanen Markus Virtanen Hannu Riipinen Carl Sippel Stefan Lago Johanel Kortteisto Santeri Sjöblom Janne Lokka Juho Laasonen Henri Lindholm Adam Enqvist Nico Lindgren Teemu Partanen Miro Puustinen Petri Lindholm Kimi Jämsä Jari Karlsson Jonne Huhtala Olavi Von Hertzen Mikko Kinnari Valtteri Roiko Ari-Pekka Mättö Mika Männistö Kimi Laukkanen Pauli Himberg Samu Lahti Tuomas Lindqvist Tomi Hiekkamies Henri Ahonen Väinö Muurinen Otto Gärtner Wolfgang Keskitalo Tommi Zeilstra Claus Elomaa Nikolas Rinkinen Juho Nurk Martin Sadeghi Ali Bolaghi Serhat Pajumäki Alexander Hopponen Tapio Karhu Otto Ketola Tommi Närhi Jani Peltoniemi Lauri Reponen Ville Backman Sami Nissinen Kimmo Soon Rasmus Amin Furkan Kilpi Juuso Lyly Antti Kaasinen Kari Hirvonen Pasi Pekkanen Tomi Pudas Paavo Tienhaara Juuso Ruuskanen Tapani Hermanson Jockum Klementjev Roland Pikkarainen Aki Wikström Peter Koskinen Anton Varis Tommi Lempinen Jasper Tirkkonen Timo Tarkiainen Tommi Niemi Hannu Gordijenko Artjom

EräViikingit V Zoom SBS West Tuplahuti Zoom EräViikingit V SBS West Icehearts Jokerit Team EräViikingit V Icehearts SBS West Jokerit Team Jokerit Team Jokerit Team EräViikingit V FBB EräViikingit V Zoom SB Kurkkumopo SB Kurkkumopo FBB EräViikingit V Icehearts FC Rabbit SB Kurkkumopo Icehearts Jokerit Team FBB FBB FC Rabbit Jokerit Team EräViikingit V FBB FBB FBB FBB Icehearts Icehearts Icehearts EräViikingit V Zoom FC Rabbit SBS West FBB FC Rabbit Jokerit Team Jokerit Team Zoom Icehearts Icehearts Zoom Merris Zoom Merris Merris FBB Merris FC Rabbit FC Rabbit Jokerit Team EräViikingit V FC Rabbit Icehearts Tuplahuti EräViikingit V SBS West FBB SB Kurkkumopo Icehearts

2 3 4 4 4 4 4 4 6 6 6 2 2 2 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 2 1 0 3 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 25 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 14 2 0 6 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 4 0 0 0 2 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 25

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

249

Lohko 9 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

FC Buster

6

5

0

1

47

-

20

27

10

2.

Karvakädet

6

5

0

1

33

-

23

10

10

3.

Nikinmäki United

6

5

0

1

38

-

33

5

10

4.

Kerkkoon U

6

4

0

2

33

-

22

11

8

5.

Elukat

6

3

1

2

46

-

28

18

7

6.

Derius II

6

3

1

2

38

-

29

9

7

7.

BOF

6

1

2

3

24

-

29

-5

4

8.

Loiske Ysärit

6

1

1

4

27

-

29

-2

3

9.

Puumat

6

0

1

5

18

-

48

-30

1

10.

Copa

6

0

0

6

18

-

61

-43

0

Otteluohjelma Ottelu 12942 12943

Päivä 03.10.2020 03.10.2020

Aika 10:00 11:00

Paikka Kauklahti Kauklahti

Koti FC Buster BOF

-

Vieras Nikinmäki United Elukat

Tulos 13-2 3-3

12944 12945 12946 12947 12948 12949 12950 12951 12952 12953 12954 12955 12956 12957 12958 12959 12960 12961 12962 12963 12964 12965 12966 12967 12968 12969 12970 12971

03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro

Nikinmäki United Derius II Elukat Karvakädet Puumat Copa Kerkkoon U FC Buster Copa FC Buster Copa Derius II Kerkkoon U Puumat Karvakädet Loiske Ysärit Elukat Nikinmäki United Karvakädet Kerkkoon U BOF Kerkkoon U Nikinmäki United Elukat Derius II FC Buster Copa Loiske Ysärit

-

Loiske Ysärit BOF Loiske Ysärit Kerkkoon U Derius II Karvakädet Puumat Copa Nikinmäki United Derius II Kerkkoon U Karvakädet FC Buster Loiske Ysärit Elukat BOF Puumat BOF BOF Nikinmäki United Puumat Derius II Puumat FC Buster Copa Loiske Ysärit Elukat Karvakädet

6-5 4-4 5-4 4-6 4-9 1-7 6-2 10-3 5-9 7-4 1-8 3-4 3-2 3-3 5-4 5-1 13-3 9-3 5-2 4-6 11-3 6-7 6-3 5-9 11-4 6-3 4-16 7-8

Joukkue Derius II Elukat Karvakädet Elukat FC Buster Derius II Nikinmäki United Derius II Karvakädet Elukat Kerkkoon U Nikinmäki United Elukat FC Buster Elukat FC Buster Karvakädet Derius II Copa Kerkkoon U Elukat Puumat Nikinmäki United Elukat BOF FC Buster FC Buster Karvakädet Karvakädet Kerkkoon U Puumat Copa FC Buster Nikinmäki United BOF

O 6 6 6 6 6 6 5 6 6 6 4 5 6 6 4 6 2 4 6 4 6 6 5 6 4 6 6 6 6 4 4 6 4 4 6

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35.

250

Nimi Johansson Mikael Takkinen Jussi Ariluoma Teemu Takkinen Ville Haanpää Teemu Salovaara Eetu Iiskola Lauri Butilkin Jani Lindroos Teemu Laaksonen Teemu Saari Severi Vappula Alex Kanervo Jouni Tuohimäki Mika Pastila Tuukka Kuusela Johannes Takala Antti Laukkonen Valtteri Kilpelä Jaakko Jäväjä Miska Nyrövaara Sami Ravinen Marko Lilja Max Törmälehto Kimmo Laitila Johannes Mattila Marko Reinilä Mikko Lehtinen Jani Soriola Mikko Nurmi Roope Peltola Jari Suomalainen Matti Vanhoja Tommi Riku Eemeli Judén Julius Kärkkäinen Jani

M 13 13 13 4 7 7 6 6 5 5 7 3 6 4 7 6 5 5 5 4 4 4 3 1 5 3 3 3 2 6 5 5 4 4 4

S 7 4 3 9 5 5 5 5 6 6 3 7 3 5 1 2 3 3 3 4 4 4 5 7 2 4 4 4 5 0 1 1 2 2 2

P 20 17 16 13 12 12 11 11 11 11 10 10 9 9 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 5 4 0 2 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 2

YV 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 1 1 2 0 0 1 0

AV 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126.

Joutsen Petri Holstein Tuomas Savenius Henri Roivas Kimmo Riilas Kim Kaarlonen Esko Okkonen Tero Lehtinen Kenneth Linniemi Timo Viitanen Lassi Rytkönen Arttu Käki Ville Opas Lukas Andersson Ville Kopola Perttu Tuhkanen Eetu Mörk Tuomas Lantto Eeli Saarikoski Tomi Saarinen Mikko Laaksonen Samuel Nuikka Toni Häyrinen Teemu Saarela Juuso Sipilä Heikki Maaranen Niko Linnolahti Lauri Vaziri Daniel Wallin Aleksi Hagelberg Juuso Hoskonen Simo Taralainen Sami Artto Ville Mehtonen Jarno Kuikka Elmeri Alasaari Kalle Majanen Jesse Haapasalmi Markus Laaksonen Tuomas Vesanen Leevi Kallio Eetu Ahonen Rami Valtonen Oskar Inkeroinen Topias Mäkelä Lauri Lindberg Matias Bredin Oskar Aho Janne Lehtonen Tomi Parviainen Petteri Iiskola Mikko Hildén Arttu Marjusaari Mika Tomperi Max Väisänen Antti Karttunen Joni Saastamoinen Mika Halonen Mikko Muhonen Simo Honkanen Leevi Numminen Kristo Kouti Mikke Vuorio Alvar Hakala Tomi Anttila Ari-Pekka Wiksten Tiitus Vartiainen Ville Tuunainen Miikka Lehtiniemi Jere-Petteri Törrönen Jukka Vähätiitto Ville Järvinen Petri Hillberg Markus Järvinen Nicolas Seppänen Tuomas Pekkala Roni Toppari Antti Lappalainen Jori Lahti Markus Kunnas Roni Penttala Janne Halme Miika Hämäläinen Antti Oksanen Jere Aho Juho Astala Niklas Hirvonen Juha Malmberg Markku Lehtoranta Teemu Lamminpää Joel Bruun Janne

FC Buster Kerkkoon U FC Buster Derius II Loiske Ysärit Puumat Derius II FC Buster BOF Loiske Ysärit Nikinmäki United Kerkkoon U Loiske Ysärit Kerkkoon U FC Buster Loiske Ysärit BOF Nikinmäki United FC Buster FC Buster FC Buster Kerkkoon U Loiske Ysärit BOF Elukat BOF Copa Loiske Ysärit BOF Nikinmäki United Puumat Karvakädet Puumat FC Buster Copa BOF Nikinmäki United Loiske Ysärit Loiske Ysärit Nikinmäki United Nikinmäki United Elukat Karvakädet Kerkkoon U Copa Kerkkoon U Loiske Ysärit BOF Karvakädet Copa Nikinmäki United Nikinmäki United FC Buster BOF Derius II Karvakädet Copa Elukat Puumat Nikinmäki United Loiske Ysärit Loiske Ysärit Kerkkoon U Elukat Copa Kerkkoon U Karvakädet Karvakädet Nikinmäki United BOF Loiske Ysärit Kerkkoon U Puumat Loiske Ysärit Elukat Kerkkoon U Copa Nikinmäki United Nikinmäki United Loiske Ysärit Puumat Nikinmäki United Copa Kerkkoon U Elukat Loiske Ysärit BOF Derius II Nikinmäki United Nikinmäki United Copa

6 6 6 2 6 6 6 6 6 4 4 6 6 6 6 2 4 3 4 4 6 6 6 6 6 6 4 6 6 1 4 4 4 6 6 6 6 6 6 2 3 4 4 4 6 6 6 6 6 6 2 2 4 6 6 2 2 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 2 2 4 6 6 6 6 6 6 2 2 2 2 2 4 4 4 6 6 6 6 6 2 2

4 3 3 2 2 2 1 0 0 5 3 3 3 1 0 4 4 3 3 3 3 3 3 3 2 2 1 1 1 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0

2 3 3 4 4 4 5 6 6 0 2 2 2 4 5 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 3 3 3 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1

6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 0 3 0 0 0 0 2 1 0 1 0 0 2 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 1 0 1 0 2 1 0 0 0 0 0 0 1 0 2 1 0 0 0 0 0 1 1 1 0 2 0 0 2 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 2 0 0 0 6 0 0 0 0 4 2 5 2 0 0 4 0 2 0 0 0 0 4 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 2 0 5 0 2 2 0 2 0 0 0 2 0 2 0 4 2 0 0 0 0 0 0 2 0 4 2 0 0 0 0 0 2 2 2 0 4 0 0 4 0 2

0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 2 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

251

127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178.

Hoskonen Miikka Kekäläinen Jere Olkkonen Antti Simonen Sampo Vilenius Timo Ruokolainen Niko Merilampi Jimi Lokkila Jere Jokinen Veeti Laitinen Tomas Wagland Nooa Ollonberg Joona Huhtanen Pekka Nyrövaara Tomi Valve Eetu Malmberg Matti Kymäläinen Jari Kukkonen Riku Pelli Jussi Engblom Veeti Lummi Markus Sinkkilä Marko Holopainen Janne Mäkinen Iiro Jokinen Pentti Hirvonen Marko Latvanen Toni Puumalainen Lari Jalonen Daniel Siltala Jani Ålander Henrik Närevaara Akseli Patronen Lauri Artman Tatu Kenttälä Juhani Böök Niko Niemi Sami Sorokin Esa Holmsten Tony Jalo Mika Pärssinen Juho Lindholm Juha Huttunen Kaj Halme Lauri Lindroos Tommi Raumolin Juha Westerlund Karlo Valjakka Pekka Ruotsalainen Samu Mäki Juuso Nyyssönen Tuomas Heino Samuli

Puumat Loiske Ysärit Derius II Puumat Puumat Puumat Loiske Ysärit Nikinmäki United Nikinmäki United Nikinmäki United Nikinmäki United FC Buster Loiske Ysärit Elukat Puumat Derius II Loiske Ysärit Karvakädet FC Buster Nikinmäki United BOF Loiske Ysärit FC Buster Elukat Copa Kerkkoon U BOF Nikinmäki United Puumat Kerkkoon U Nikinmäki United Nikinmäki United Derius II Copa Karvakädet Puumat Puumat BOF Kerkkoon U Copa Nikinmäki United BOF Kerkkoon U BOF Karvakädet Elukat Nikinmäki United Derius II Elukat BOF Derius II Puumat

2 2 4 4 4 4 4 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 1 1 0 0 0 0 0 3 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 10 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

ÅIF III

6

5

0

1

36

-

17

19

10

2.

FC StöVe Red

6

3

2

1

38

-

24

14

8

3.

PSS III

6

3

2

1

29

-

20

9

8

4.

Pitskun Sportti

6

4

0

2

45

-

26

19

8

5.

Blackbirds IV

6

4

0

2

33

-

20

13

8

6.

Slashers

6

3

1

2

30

-

28

2

7

7.

IT

6

2

1

3

42

-

40

2

5

8.

SBS Nautaeläin

6

1

1

4

30

-

42

-12

3

9.

Hurjat

6

1

1

4

28

-

45

-17

3

10.

SBS Sisu

6

0

0

6

18

-

67

-49

0

Otteluohjelma Ottelu 13032 13033 13034 13035 13036 13037 13038 13039 13040 13041 13042 13043 13044 13045 13046 13047

252

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00

Paikka Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena

Koti Slashers SBS Sisu ÅIF III PSS III Pitskun Sportti FC StöVe Red SBS Nautaeläin Hurjat Blackbirds IV Slashers Hurjat Slashers Hurjat PSS III Blackbirds IV SBS Nautaeläin

-

Vieras ÅIF III Pitskun Sportti IT SBS Sisu IT Blackbirds IV PSS III FC StöVe Red SBS Nautaeläin Hurjat ÅIF III PSS III Blackbirds IV FC StöVe Red Slashers IT

Tulos 3-4 4-9 5-3 8-3 12-2 3-1 2-2 6-4 10-4 8-8 0-11 4-2 5-6 5-5 7-3 4-10

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 2 2 0 0 0 0 0 6 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 7 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

13048 13049 13050 13051 13052 13053 13054 13055 13056 13057 13058 13059 13060 13061

18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro

FC StöVe Red IT Pitskun Sportti ÅIF III FC StöVe Red Blackbirds IV SBS Sisu Blackbirds IV ÅIF III Pitskun Sportti PSS III Slashers Hurjat IT

-

Pitskun Sportti SBS Sisu SBS Nautaeläin SBS Sisu SBS Sisu ÅIF III SBS Nautaeläin PSS III SBS Nautaeläin Slashers Hurjat IT Pitskun Sportti FC StöVe Red

5-3 15-5 10-3 9-1 13-1 6-1 4-13 3-4 6-4 3-6 8-3 6-4 6-8 8-8

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72.

Nimi Kurri Lauri Arkoma Rene Osei Toivo Lönnqvist Johan Kämpe Kasper Korhonen Joonas Öhman Joel Halonen Riku Herrgård Oscar Hietala Tomi Kaleva Tatu Polvinen Olli-Petteri Torppa Ville Frilund Erik Elo Matti Helenius Niko Aalto Markus Sjöholm Sebastian Hallila Jaakko Isolammi Jami Hellman Mika Lindberg Matti Konttinen Ilkka Kuparinen Teemu Juutinen Iiro Laitinen Lee Hynninen Lauri Harri Kristian Korhonen Veli-Pekka Kaartoaho Niko Harju Jami Wahlroos Johan Mörsky Jonne Tirkkonen Juho-Christian Voutilainen Luka Heinonen Ari Pollari Joonas Ruohola Tommi Vennelä Petteri Puhakka Tomi Suomalainen Juho Kuivalainen Teemu Klavér Tatu Malinen Toni Jokela Kimmo Seppänen Olli-Matti Laiti Alex Tienhaara Teemu Salminen Pontus Lönnfors Dennis Haavisto Joni Backman Johan Rantanen Jari Andersson Lauri Harju Matias Eklund Daniel Lind Eetu Palonen Antti Ekholm Petteri Möttönen Matias Lapintaival Hannu Vapa Olli Grann Niklas Jantunen Mikael Poikolainen Julius Hynninen Lasse Karlsson Anton Luoma Kalle Yrjänen Karri Haavisto Jonatan Sahlberg Juuso Savolainen Antti

Joukkue Pitskun Sportti IT IT PSS III ÅIF III Slashers PSS III SBS Sisu ÅIF III SBS Nautaeläin Hurjat FC StöVe Red Hurjat Blackbirds IV IT ÅIF III ÅIF III FC StöVe Red Hurjat Pitskun Sportti FC StöVe Red Pitskun Sportti Pitskun Sportti Slashers FC StöVe Red FC StöVe Red Blackbirds IV Blackbirds IV Hurjat Blackbirds IV SBS Sisu FC StöVe Red Pitskun Sportti SBS Nautaeläin Blackbirds IV Pitskun Sportti Slashers SBS Nautaeläin FC StöVe Red IT SBS Nautaeläin Pitskun Sportti FC StöVe Red SBS Nautaeläin IT Pitskun Sportti ÅIF III Slashers FC StöVe Red PSS III IT PSS III Hurjat Blackbirds IV Slashers Blackbirds IV SBS Sisu Pitskun Sportti Hurjat IT SBS Nautaeläin FC StöVe Red SBS Nautaeläin Pitskun Sportti ÅIF III Blackbirds IV ÅIF III Pitskun Sportti Slashers IT PSS III SBS Sisu

O 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 4 6 6 6 6 6 4 6 6 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 2 4 6 4 4 6 4 4 3 4 5 2 6 6 6 4 6 2 5 6 4 4 6 6 6 6 3 6 2 2 3 4 6 4

M 7 9 11 8 9 9 7 7 2 7 6 5 5 5 4 5 5 7 6 6 6 5 5 3 1 6 6 5 5 5 4 4 3 3 3 2 2 2 0 6 6 3 3 3 1 5 3 3 3 2 2 2 1 4 3 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 3 3 3 3 3 2

S 12 9 5 5 3 2 4 4 9 3 4 5 5 5 6 4 4 1 2 2 2 3 3 5 7 1 1 2 2 2 3 3 4 4 4 5 5 5 7 0 0 3 3 3 5 0 2 2 2 3 3 3 4 0 1 2 2 2 3 3 3 3 3 3 4 4 0 0 0 0 0 1

P 19 18 16 13 12 11 11 11 11 10 10 10 10 10 10 9 9 8 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 +2 0 0 0

2 0 1 2 0 4 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 1 0 0 2 0 0 2 1 0 1 0 3 0 0 2 1 0 1 1 1 5 1 0 2 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 3 3 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 0 3 0 1 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 4 0 8 0 0 0 0 0 0 4 0 9 0 0 2 0 0 4 0 0 4 7 0 2 0 6 5 0 4 2 0 2 2 12 10 2 0 4 0 0 2 0 0 0 2 0 2 0 0 6 6 0 0 0 0 2 2 0 2 0 0 0 0 6 0 22 0 0 0 0

YV 0 0 0 1 0 1 3 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 2 0 0 1 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

253

73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163.

254

Karlsson Linus Cavenius Tomi Leppilahti Pauli Karlsson Kristoffer Knuutila Mikko Kallioniemi Panu Kämäräinen Markus Fagerström Jonas Auvinen Mika Bärlund Jonathan Häkkinen Saku Helenius Tatu Teräväinen Sami Vilden Pauli Kaukinen Timo Kotamäki Juuso Niininen Juuso Haikonen Roope Jaskari Jesse Myyryläinen Tiitus Karvonen Tommi Kuusiniemi Joni Sartovuo Miikka Korkalainen Pekko Serenius Roni Nieminen Heikki Yrjänä Kalle Matikka Vihtori Yijälä Jami Putila Jaakko Backman Oliver Latva Jarno Vikman Tomi Hurtig Hannu Matikka Valtteri Kämpe Stefan Ahonen Janne Viilomaa Iivari Jrad Elias Pärssinen Otto Viljanen Toni Moliis Anssi Rajala Tapio Martin Patrik Tepponen Risto Welling Simo Hurme Valtteri Sivonen Kari Rautio Leo Tulokas Tatu Aliferenko Konstantin Suvanto Marco Kainulainen Juho Karlsson Oskar Jurkkola Teemu Salmenoja Tommi Halonen Timo Virkki Kai Jarsma Ilari Herka Onni Kemilä Miika Alajoki Olli Koivula Mikko Niemelä Aleksi Korhonen Jaakko Hirvonen Matti Kämäräinen Jukka Nickström Juuso Likolammi Tuukka Vuorio Veikko Rouhiainen Topias Sainio Ville Vartiainen Toni Seppälä Petri Kangas Teppo Herka Riku Liuhanen Lauri Karlsson Kristoffer Korjakoff Petja Juhani Harju Teemu Säteri Ville Santasalo Elvis Ahtinen Antti Laakkonen Atte Wuorenjuuri Kim Silander Niko Toivola Miikka Karjalainen Harri Kraufvelin Max Vuorinen Arto Haverinen Janne

PSS III Slashers SBS Nautaeläin PSS III SBS Nautaeläin ÅIF III Blackbirds IV ÅIF III FC StöVe Red PSS III Blackbirds IV IT Slashers IT FC StöVe Red PSS III Blackbirds IV Blackbirds IV ÅIF III ÅIF III Slashers Hurjat SBS Nautaeläin SBS Sisu ÅIF III Hurjat Hurjat Slashers SBS Sisu Pitskun Sportti PSS III Hurjat SBS Nautaeläin SBS Nautaeläin Slashers ÅIF III IT Slashers SBS Sisu Blackbirds IV Pitskun Sportti SBS Nautaeläin Pitskun Sportti ÅIF III Pitskun Sportti ÅIF III SBS Sisu Slashers SBS Sisu ÅIF III SBS Sisu Hurjat Slashers PSS III Pitskun Sportti Pitskun Sportti IT Hurjat SBS Nautaeläin ÅIF III SBS Nautaeläin Pitskun Sportti Pitskun Sportti Blackbirds IV Blackbirds IV IT Blackbirds IV ÅIF III Blackbirds IV SBS Sisu ÅIF III Slashers SBS Sisu SBS Sisu SBS Sisu ÅIF III Blackbirds IV PSS III ÅIF III SBS Sisu Slashers Blackbirds IV IT Blackbirds IV IT Blackbirds IV SBS Nautaeläin IT PSS III Slashers FC StöVe Red

4 6 6 6 6 2 2 3 4 4 4 4 6 6 6 4 4 6 1 2 4 4 6 2 2 4 4 4 5 6 6 4 6 6 6 1 2 2 3 4 4 6 6 6 2 2 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 0 1 0 1 0 0 0 0 1 1 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 3 0 1 1 0 1 1 0 2 0 1 0 1 0 0 0 2 0 1 1 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 2 0 3 0 0 0 4 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 2 0 0 2 0 2 0 0 0 0 2 2 0 2 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 11 0 2 2 0 2 2 0 4 0 2 0 2 0 0 0 4 0 2 2 4 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 4 0 2 0 0 0 0 0 0 0 22 0 2 9 0 6 0 0 0 18 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 11 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

RSJ

6

6

0

0

53

-

20

33

12

2.

Punishers

6

4

1

1

42

-

27

15

9

3.

Bandits

6

4

0

2

31

-

25

6

8

4.

LapPa

6

3

1

2

49

-

38

11

7

5.

Jäykät Lavat

6

3

0

3

34

-

26

8

6

6.

SK General II

6

2

2

2

32

-

28

4

6

7.

East Stars

6

2

1

3

32

-

35

-3

5

8.

SHT

6

2

0

4

22

-

43

-21

4

9.

Helsinki United X

6

0

2

4

21

-

39

-18

2

10.

NouLa

6

0

1

5

17

-

52

-35

1

Otteluohjelma Ottelu 13122 13123 13124 13125 13126 13127 13128 13129 13130 13131 13132 13133 13134 13135 13136 13137 13138 13139 13140 13141 13142 13143 13144 13145 13146 13147 13148 13149 13150 13151

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena

Koti Helsinki United RSJ Bandits East Stars Punishers LapPa Jäykät Lavat SK General II SHT Helsinki United SK General II Helsinki United SK General II East Stars SHT Jäykät Lavat LapPa NouLa Punishers Bandits LapPa SHT RSJ SHT Bandits Punishers East Stars Helsinki United SK General II NouLa

X

-

X X

X

Vieras Bandits Punishers NouLa RSJ NouLa SHT East Stars LapPa Jäykät Lavat SK General II Bandits East Stars SHT LapPa Helsinki United X NouLa Punishers RSJ Jäykät Lavat RSJ RSJ Bandits Jäykät Lavat East Stars Jäykät Lavat Helsinki United X SK General II NouLa Punishers LapPa

Tulos 3-5 10-6 10-4 3-7 8-3 10-3 4-7 8-8 3-12 3-7 4-5 6-6 3-5 5-10 8-3 9-3 6-12 1-12 3-2 1-9 6-8 1-7 7-3 2-8 3-4 9-2 3-6 4-4 4-4 2-9

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35.

Nimi Rissanen Julius Rönkkö Ilkka Lindroos Toni Kalatie Tero Sopanen Janne Eriksson Kim Valkonen Lauri Kraft Eemil Pihlaja Julius Torkkola Tuomas Lindroos Atte Väisänen Riku Lindfors Patrik Strandberg Lauri Torkkola Antti Eskelinen Ville Fabritius Niko Mäkinen Petteri Rantanen Juha Vehviläinen Aleksi Loponen Emppu Syri Petri Virtanen Ville Korhonen Kimmo Petäjä Panu Backman Antti Blomberg Oskari Vilonen Markku Lindfors Henri Kymäläinen Toni Halonen Santtu Hiidenheimo Sakari Heikkinen Penna Hyvärinen Henri Heiskanen Joni

Joukkue RSJ LapPa LapPa RSJ RSJ Punishers SK General II RSJ Bandits East Stars LapPa Punishers Jäykät Lavat Jäykät Lavat East Stars SHT LapPa SHT LapPa Jäykät Lavat RSJ Punishers SK General II Punishers LapPa Punishers SK General II LapPa Jäykät Lavat NouLa SK General II Bandits RSJ SK General II NouLa

O 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 4 6 6 6 4 6 6 4 4 6 6 6 4 6 6

M 11 10 8 7 8 6 9 8 6 5 5 7 6 6 5 5 4 7 5 5 7 6 5 4 3 3 1 7 6 6 6 5 4 4 3

S 8 6 7 8 6 8 4 3 5 6 6 3 4 4 5 5 6 2 4 4 1 2 3 4 5 5 7 0 1 1 1 2 3 3 4

P 19 16 15 15 14 14 13 11 11 11 11 10 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1

2 0 0 1 2 0 0 2 0 0 1 3 2 0 2 0 2 0 1 0 0 2 2 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 1

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 2 4 0 0 4 0 0 2 11 4 0 4 0 4 0 2 0 0 4 4 0 4 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 2

YV 0 0 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 1 1 2 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

RL0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

255

36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126.

256

Leskinen Jere Lindfors Niklas Takkunen Arttu Arrhenius Tuomas Ranta-Korpi Joel Ryyppö Eero Monthan Jere Kae Samuel Nieminen Toni Savolainen Tuomas Österberg Per-Olof Facius Rasmus Hartela Aleksi Berg Matias Pylkkänen Tuomas Paajanen Henri Pellinen Ville Sam Meng Heinilä Petteri Vänttilä Joel Karhu Ari-Pekka Siitonen Peik Karlsson Anders Vuorio Frans Teinilä Tommi Luhtala Janne Myllymäki Jaakko Iilomo Sami Viitanen Lauri Virolainen Samuli Ranta-Korpi Joona Koskimäki Panu Uusitalo Joonas Herva Ville Köysti Aaron Koskinen Tony Lehtikangas Jesse Hänninen Riku Kantanen Antti Komu Antti Vainio Juuso Paltamaa Oskari Aapro Tatu Kuittinen Juha-Pekka Häkki Petri Kärpänen Jussi Puranen Reijo Voutilainen Valtteri Tolonen Toni Luoma Olli-Pekka Selin Jori Nakada Aruto Lindström Teemu Nykänen Valtteri Hämäläinen Santeri Mero Tuukka Helminen Jeremias Metso Juuso Kaltiala Kalle Toikkanen Tuomo Pihlman Jani Mikkola Toni Ranta Akseli Virtanen Oskari Mikonranta Riku Hyttinen Eetu Uotila Jarkko Kauppinen Tuukka Lappi Vesa Backman Jukka Juntunen Nico Håkans Robin Soini Anssi Kauppinen Tuomas Kiukainen Kalle Koivisto Pasi Loitto Sammy Vesala Joonas Miettinen Marko Haaparanta Aleksi Partanen Aki Vehman Max Laitala Matti Heikkuri Sami Ellingsworth Ronnie Miettinen Topi Laitinen Kimmo Kivelä Aki Hermunen Simo Kääriä Valtteri Riihiaho Tomi

Jäykät Lavat Jäykät Lavat Bandits Punishers East Stars Bandits Punishers Helsinki United RSJ SK General II East Stars East Stars SHT LapPa RSJ RSJ SK General II Jäykät Lavat Punishers East Stars NouLa Punishers Bandits Helsinki United Helsinki United East Stars East Stars SHT Punishers RSJ East Stars NouLa Jäykät Lavat RSJ Helsinki United SHT LapPa SK General II Bandits Bandits Bandits Helsinki United Helsinki United Bandits SHT NouLa LapPa NouLa Punishers SHT East Stars Helsinki United Helsinki United Bandits Jäykät Lavat Helsinki United Helsinki United Helsinki United SK General II Jäykät Lavat Punishers LapPa Bandits RSJ Jäykät Lavat SK General II NouLa SHT Bandits Punishers Bandits Helsinki United Bandits LapPa Jäykät Lavat SK General II East Stars Helsinki United Bandits Helsinki United NouLa Helsinki United Jäykät Lavat East Stars Bandits RSJ East Stars SK General II Punishers East Stars SHT

X

X X

X

X X

X X

X X X

X

X X X

6 6 4 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 4 6 6 3 3 5 6 6 6 6 4 4 6 6 6 4 6 2 4 6 6 6 3 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 2 2 4 4 6 6 2 2 3 3 4 4 4 6 6 6 4 6 6 6 6 2 2 4 4 5 6 6 6 2 4 4 4 4 4 4 4 6

3 3 1 1 5 5 3 3 2 0 4 4 3 3 2 2 1 0 4 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 0 0 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 4 6 6 1 1 3 3 4 6 1 1 2 2 3 3 4 5 0 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 0 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1

7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 1 0 0 1 0 0 0 2 0 1 1 1 1 0 1 2 0 0 0 0 0 0 2 1 0 1 1 0 1 0 1 0 2 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 2 0 3 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 2 0 0 2 0 0 0 4 0 7 2 2 2 0 2 4 0 0 0 0 0 0 4 2 0 12 2 0 2 0 2 0 4 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 4 0 6 0 2 0 0 0 0 2 0 0 2 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 1 1 0 1 0 0 2 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165.

Piispa Petteri Turunen Atte Kähkönen Matti Romppainen Jere Huikuri Samuli Etholen Miska Tallberg Marcus Turpeinen Vili Strandberg Petri Saarela Marko Isoranta Ville Lamminen Petteri Peltonen Valtteri Holopainen Mikko Chlebda Mirek Rahtu Oscar Lehtinen Jona Ranta Jarkko Silmäri Joni Tuuva Antti Facius Andreas Lindholm Juha Muurikainen Joni Karttunen Mikko-Petteri Hurme Juha Korhonen Mikko Aulanko Timo Simpura Timo Seppälä Janne Iranto Verneri Savolainen Santeri Itkonen Ilari Ijäs Jusa Rantanen Jammu Partanen Ilkka Hirvensalo Timi Häkkinen Tatu Lyytikäinen Valtteri Ruotsalainen Henri

NouLa SHT SHT Helsinki United Helsinki United SHT Bandits Punishers Bandits Bandits Helsinki United Helsinki United Helsinki United Bandits SK General II East Stars Jäykät Lavat LapPa LapPa Helsinki United East Stars Bandits Jäykät Lavat East Stars Jäykät Lavat RSJ NouLa NouLa Jäykät Lavat Bandits NouLa SHT Punishers RSJ NouLa Helsinki United SK General II Jäykät Lavat SHT

6 6 6 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

X X

X X X

X

X

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 4

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 12 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

KeBa

6

6

0

0

36

-

17

19

12

2.

US Tähti

6

4

0

2

38

-

15

23

8

3.

SBV

6

3

2

1

27

-

19

8

8

4.

SSB

6

3

1

24

-

24

0

7

5.

E-T Karhut

6

3

1

2

22

-

23

-1

7

6.

Panthers Black

6

2

1

3

26

-

28

-2

5

7.

SBS Graniitti II

6

2

0

4

24

-

32

-8

4

8.

FBD

6

2

0

4

24

-

27

-3

4

9.

Oskarin Arki

6

2

0

4

14

-

27

-13

4

10.

M-Team IV

6

0

1

5

21

-

44

-23

1

2

Otteluohjelma Ottelu 13212 13213 13214 13215 13216 13217 13218 13219 13220 13221 13222 13223 13224 13225 13226 13227 13228 13229 13230 13231 13232 13233 13234 13235 13236 13237 13238

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center

Koti FBD US Tähti KeBa SBS Graniitti II E-T Karhut SBV Panthers Black SSB Oskarin Arki FBD SSB FBD SSB SBS Graniitti II Oskarin Arki Panthers Black SBV M-Team IV E-T Karhut KeBa SBV Oskarin Arki US Tähti Oskarin Arki KeBa E-T Karhut SBS Graniitti II

-

Vieras KeBa E-T Karhut M-Team IV US Tähti M-Team IV Oskarin Arki SBS Graniitti II SBV Panthers Black SSB KeBa SBS Graniitti II Oskarin Arki SBV FBD M-Team IV E-T Karhut US Tähti Panthers Black US Tähti US Tähti KeBa Panthers Black SBS Graniitti II Panthers Black FBD SSB

Tulos 3-6 8-2 6-5 2-9 5-3 8-3 11-4 2-2 2-1 2-5 4-7 2-5 5-2 2-3 2-5 6-6 3-3 1-9 4-1 3-2 2-7 1-5 3-5 4-3 9-2 5-3 8-3

257

13239 13240 13241

21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

17:00 18:00 19:00

Campo Center Campo Center Campo Center

FBD SSB M-Team IV

-

M-Team IV E-T Karhut SBV

9-4 5-3 2-9

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83.

258

Nimi Havu Jussi Träskelin Stefan Forsström Alex Nyholm Nicklas Haapamäki Jarkko Kiminki Joona Peltola Elliot Juopperi Juho Wicklund Esa Jaatinen Emil Ristola Petri Ahlsten Antti Lillstrang Petteri Kristian Keronen Jori Forsström Patrik Koski Joona Viitanen Janne Ipatti Veeti Peni Martti Toropainen Wille Tommila Tuomas Uvanto Jose Myllyntaus Joonatan Karlén Niko Löfman Ville Mäki Ville Kärkkäinen Kristian Manni Ville Aunola Henri Hynninen Niko Soikkanen Marko Partanen Aleksi Heinonen Eelis Valjakka Julius Koivisto Hans Hyrsky Joonas Stark Sebastian Tabell Petri Rinta-Huumo Antti Helo Henri Markkula Tuomas Vaappo Marko Carlsson Roy Antola Sami Vepsäläinen Juha Luoma Juho Nikula Teppo Oinonen Antti Riipi Jani Räty Jan-Kristian Iivonen Jaakko Männistö Jari Roikaew Nicolas Liikala Mika Kareinen Joonas Aromaa Kalle Lappeteläinen Hannu Ståhl Linus Kumpulainen Lauri Lindroos Simon Rinta-Huumo Riku Niemi Joe Kääriä Ville Lämsä Juha-Matti Kivinen Pekka Kiljunen Elias Laivuori Tommi Altokari Timo Eloranta Samu Hällfors Jonathan Carl Adam Virtanen Tommi Kortetjärvi Toni Rahkonen Timo Kumpulainen Timo Hänninen Antti Karejärvi Timo-Pekka Tähkänen Aleksi Miettinen Pasi Ponkala Tony Sjöholm Joakim Parjanen Jani Keijonen Sami Nissinen Panu

Joukkue E-T Karhut SBV US Tähti US Tähti Panthers Black KeBa SBS Graniitti II M-Team IV KeBa US Tähti SBV M-Team IV SSB SSB US Tähti KeBa FBD SBS Graniitti II FBD M-Team IV KeBa SBS Graniitti II KeBa E-T Karhut SSB M-Team IV KeBa Panthers Black Panthers Black SBS Graniitti II SBV KeBa US Tähti E-T Karhut SBV KeBa US Tähti FBD FBD Oskarin Arki Oskarin Arki FBD US Tähti FBD SBS Graniitti II SBV SSB Panthers Black SSB KeBa SSB SBV US Tähti KeBa Panthers Black M-Team IV Panthers Black US Tähti FBD US Tähti FBD SBS Graniitti II E-T Karhut Panthers Black Oskarin Arki Oskarin Arki E-T Karhut Oskarin Arki SBS Graniitti II US Tähti M-Team IV Panthers Black E-T Karhut FBD SSB FBD KeBa Panthers Black E-T Karhut FBD SSB Oskarin Arki Oskarin Arki

O 6 6 6 6 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 2 6 4 6 6 6 4 6 4 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 4 4 2 4 5 6 6 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 5 6 6 4 4 6 6

M 11 9 5 10 7 7 4 5 4 5 5 2 6 5 4 3 3 6 5 4 4 4 3 3 2 5 5 4 4 3 3 3 3 2 2 2 1 1 0 4 4 4 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2 2 1 1 1 1

S 4 5 9 3 6 4 6 4 5 3 3 6 1 2 3 4 4 0 1 2 2 2 3 3 4 0 0 1 1 2 2 2 2 3 3 3 4 4 5 0 0 0 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 0 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 0 1 1 1 1

P 15 14 14 13 13 11 10 9 9 8 8 8 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2

+ 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +2 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0

2 2 0 1 0 0 0 0 1 1 1 0 0 2 3 2 0 0 2 0 3 1 1 0 0 0 0 0 1 0 3 0 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 1 1 1 0 0 1 1 1 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 0 1 0 0 1 0 1 1 0 0 0 1 0 1 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 4 0 2 0 0 0 0 2 2 2 0 0 4 6 4 0 0 14 0 6 2 2 0 0 0 0 0 2 0 6 0 0 0 0 2 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 4 2 2 2 0 0 2 2 2 4 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 4 0 2 0 0 2 0 2 2 0 0 0 2 0 2 0

YV 0 2 3 0 0 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

RL0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170.

Niemi Jussi Reini Joonas Söderholm Kimi Niskala Antti Haapaniemi Vili Kaarlenkaski Sami Koski Juuso Nikki Jussi Lindros Pasi Ahtiainen Pyry Kurvinen Janne Sipilä Miika Yli-Huumo Jesse Koski Janne Sulavuori Leo Jensen-Eriksen Patrik Nieminen Petri Järvinen Tomi Mönttinen Miika Hautamäki Lauri Kulmala Riku Kivinen Tommi Engblom Ville Seppälä Tomi Koskela Marko Christianson Harald Putkinen Veeti Tuominen Miro Ojala Jani Lampi Juuso Heinonen Jaakko Jurvala Mikko Salmenperä Pertteli Kolari Antti Hokkanen Hannu Niemi Karri Turunen Santtu Henrik Maijanen Samipetri Nylund Verner Ahtiainen Juha Mäenpää Vertti Puurtinen Gustav Salokangas Tommi Tanttula Juho Petäjistö Teemu Saks Markus Partanen Antti Waltzer Henry Kivinen Ari Nordström Fredrik Dakash Said Raudus Kasimir Karjanoja Antti Silvasti Mika Åman Jarno Toikkanen Suvi Takalo Timo Wasiak Jaron Lågas Antti Skinnari Teemu Hyvärinen Tarmo Karlsson Tommi Kuusisto Sami Pajunen Lauri Rahikka Olli Sistonen Nicklas Äijänen Onni Savolainen Miika Rantanen Sami Grundström Ben Palviainen Juha Kantonen Jukka Härkönen Harri Pirttijärvi Marko Utoslahti Jarno Junttila Markku Henrik Kari Teemu Laine Iiro Malmstedt Juhani Polttila Leevi Leppälä Peik Lehtinen Henri Ihonen Juha Järvinen Tero Karjalainen Olli Kääriä Antti Tuomola Iiro

SSB E-T Karhut SBV SSB SBS Graniitti II Panthers Black KeBa SBV Panthers Black SBS Graniitti II Oskarin Arki KeBa E-T Karhut SSB M-Team IV FBD KeBa SBV SSB SBV Oskarin Arki M-Team IV SSB SBV Panthers Black SBS Graniitti II SBS Graniitti II Panthers Black M-Team IV SBS Graniitti II US Tähti Panthers Black FBD M-Team IV Oskarin Arki SSB KeBa FBD US Tähti SBV SBS Graniitti II US Tähti KeBa SSB SBS Graniitti II KeBa FBD SBS Graniitti II M-Team IV US Tähti E-T Karhut KeBa E-T Karhut Panthers Black Panthers Black SBS Graniitti II SSB SSB Oskarin Arki Oskarin Arki M-Team IV SBV SBV SBS Graniitti II E-T Karhut SBV Panthers Black FBD Oskarin Arki US Tähti M-Team IV SSB KeBa FBD SBS Graniitti II M-Team IV E-T Karhut Oskarin Arki SBS Graniitti II KeBa US Tähti E-T Karhut SBS Graniitti II SBV SBS Graniitti II E-T Karhut Oskarin Arki

6 6 6 6 6 4 5 6 6 6 6 6 6 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 2 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 1 0 1 1 1 0 0 0 4 0 0 0 0 2 0 0 0 0 1 0 0 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 2 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 0 0 0 0 2 0 0 2 0 2 0 0 2 0 2 2 2 0 0 0 8 0 0 0 0 4 0 0 0 0 2 0 0 4 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 4 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

259

Lohko 13 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

ON7

6

4

1

1

34

-

24

10

9

2.

Panthers Gold

6

4

1

1

25

-

25

0

9

3.

UTu

6

3

1

2

35

-

20

15

7

4.

Helsinki United V

6

3

1

2

35

-

21

14

7

5.

SK MyPa

6

3

1

2

31

-

24

7

7

6.

Bandy Players

6

2

2

2

26

-

28

-2

6

7.

Loviisan Tor II

6

2

1

3

19

-

26

-7

5

8.

LKS

6

2

0

4

23

-

45

-22

4

9.

SaVe II

6

2

0

4

24

-

34

-10

4

10.

FC Myyrä

6

0

2

4

24

-

29

-5

2

Otteluohjelma Ottelu 13302 13303 13304 13305 13306 13307 13308 13309 13310 13311 13312 13313 13314 13315 13316 13317 13318 13319 13320 13321 13322 13323 13324 13325 13326 13327 13328 13329 13330 13331

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center

Koti SaVe II Loviisan Tor II LKS Bandy Players Panthers Gold FC Myyrä SK MyPa ON7 Helsinki United SaVe II ON7 SaVe II ON7 Bandy Players Helsinki United SK MyPa FC Myyrä UTu Panthers Gold LKS FC Myyrä Helsinki United Loviisan Tor II Helsinki United LKS Panthers Gold Bandy Players SaVe II ON7 UTu

Vieras LKS Panthers Gold UTu Loviisan Tor II UTu Helsinki United V Bandy Players FC Myyrä SK MyPa ON7 LKS Bandy Players Helsinki United V FC Myyrä SaVe II UTu Panthers Gold Loviisan Tor II SK MyPa Loviisan Tor II Loviisan Tor II LKS SK MyPa Bandy Players SK MyPa SaVe II ON7 UTu Panthers Gold FC Myyrä

-

V

V

V V

Tulos 3-5 5-0 4-14 2-2 3-2 3-4 8-3 8-6 3-3 5-4 8-4 3-5 3-2 5-5 12-2 3-5 5-6 9-1 6-4 6-3 2-3 11-2 5-7 3-8 2-6 6-5 3-7 6-2 4-4 3-3

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35.

260

Nimi Karjalainen Oskari Ronkainen Otto Torikka Kristian Laitinen Marko Poutanen Jukka-Pekka Halinen Petri Vuorenmaa Marko Remes Risto Uosukainen Veikka Yli-Seppänen Sami Nuora Andre Mikkonen Toni Mäkinen Topias Lehtinen Juhomatti Puumala Samu Luostarinen Riku Kemi Joni Sara Andrey Laine Teppo Repo Petri Pyykkönen Anton Loukkola Matti Leppä Thomas Martikainen Olli Rahkola Pekka Vasarainen Mikko Lepomäki Christian Maher Akram Mäkiranta Jarkko Rantanen Matti Raunio Emil Kurkinen Jarkko Mononen Kimmo Stenberg Kasper Lassas Anton

Joukkue Helsinki United Bandy Players SK MyPa ON7 Helsinki United Panthers Gold ON7 UTu Bandy Players Helsinki United Panthers Gold LKS FC Myyrä SK MyPa Panthers Gold ON7 Panthers Gold SK MyPa SK MyPa UTu Panthers Gold ON7 Helsinki United FC Myyrä UTu ON7 SaVe II LKS LKS SaVe II Loviisan Tor II UTu ON7 Bandy Players Loviisan Tor II

V

V

V

V

O 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 4 5 6 6 6 6 6

M 10 5 5 7 7 6 5 4 8 6 2 6 5 4 4 3 3 2 5 5 5 5 5 4 3 2 2 0 4 4 4 4 3 3 3

S 4 8 5 2 2 3 4 5 0 2 6 1 2 3 3 4 4 5 1 1 1 1 1 2 3 4 4 6 1 1 1 1 2 2 2

P 14 13 10 9 9 9 9 9 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5

+ 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 1 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 1 1 0 0 2 1 1 0 0 0 1 0 2 0 0 1 1 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 2 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 12 2 0 0 4 12 2 0 0 0 2 0 4 0 0 2 2 0

YV 0 0 0 2 0 0 2 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

AV 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126.

Virtanen Rasmus Karvonen Lauri Pasanen Jarno Lampinen Roni-Pekka Suo-Laita Sami Hakala Janne-Pekka Karvonen Tommi Pirkkalainen Kari Väisänen Olli Kerman Pete Henttonen Ville Pilvilampi Eemeli Niiles Jaakko Tikander Håkan Ronkainen Marko Rantanen Jesse Haukirauma Teemu Rantanen Juho Uuksulainen Eetu Lehtinen Antti Nykänen Antti Ormio Antti Martikainen Riku Kannala Matti Lampinen Kalle Koiranen Jani Nurmi Aleksi Schröder Roni Suokas Arto Hämäläinen Tomi Viiru Jani Vehmanen Eero Rantanen Teemu Tynkkynen Pessi Kurkinen Markus Virtanen Toni Valtteri Laatikainen Juuso Siidorov Harri Alatalo Timi Luostarinen Tommi Mustonen Timo Autio Henry Impola Hannes Waltzer Roni Uimonen Vesa Salin Markku Ailamo Niko Väisänen Ilari Savolainen Sami Lehtimäki Henri Partinen Mikko Henriksson Matti Abukar Yoonis Paju Pasi Ala-Poikela Sami Rajala Riku Karlsson Raul Ikonen Miska Sarelin Mats Kalliokoski Janne Haapa Jukka-Pekka Sirviö Antti Vuorio Mikko Mannerheimo Kamu Holstila Jari Hänninen Timo Karjalainen Jyri Kemppi Tuomas Mattinen Juha Jyrkkämäki Jere Rinne Ilkka Littman Jarkko Helanterä Ilkka Rantanen Sami Ikävalko Mika Virtarinne Tommi Paunonen Petri Åkesson Jonatan Lehtonen Juha-Pekka Arnberg Tero Mrena Samy Kaasalainen Anssi Kiuru Jari Sjöblom André Törmänen Aleksi Rita Atte Siltanen Markus Kokkonen Tapio Nässling Jan Rantala Mark Heinonen Ville

Helsinki United SK MyPa SaVe II ON7 SK MyPa SK MyPa Panthers Gold ON7 FC Myyrä UTu SaVe II SK MyPa SaVe II Loviisan Tor II Bandy Players SaVe II FC Myyrä UTu Helsinki United FC Myyrä LKS LKS UTu SaVe II UTu FC Myyrä Bandy Players Loviisan Tor II Loviisan Tor II Bandy Players UTu FC Myyrä SaVe II Bandy Players UTu Helsinki United UTu Bandy Players Loviisan Tor II ON7 LKS SK MyPa Loviisan Tor II Bandy Players FC Myyrä LKS ON7 UTu Panthers Gold SK MyPa SK MyPa LKS Helsinki United ON7 Helsinki United Helsinki United Loviisan Tor II SaVe II SaVe II FC Myyrä LKS FC Myyrä LKS UTu FC Myyrä FC Myyrä SaVe II Helsinki United SaVe II Loviisan Tor II Helsinki United Loviisan Tor II LKS SaVe II SK MyPa FC Myyrä LKS Panthers Gold Bandy Players UTu LKS UTu SaVe II Loviisan Tor II SK MyPa ON7 Helsinki United Bandy Players Helsinki United Helsinki United Panthers Gold

V

V

V

V V V

V

V

V V V

4 4 4 6 6 6 6 6 6 2 4 6 6 6 4 4 4 6 6 6 4 6 6 6 6 4 4 6 6 6 6 6 6 4 4 6 6 6 6 6 3 4 4 6 6 6 6 6 6 3 4 5 6 6 6 2 6 6 2 4 6 6 6 6 6 3 6 6 6 6 6 2 2 4 5 5 5 6 2 2 3 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6

2 2 2 2 2 2 2 1 1 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 3 3 3 4 4 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 2 0 1 1 2 0 0 0 1 2 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 2 3 0 0 1 0 0 1 0 1 2 2 1 1 0 3 1 1 0 0 1 1 0 0 2 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 1 0 3 1 0 0 0 0 2 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 2 0 0 0 4 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

7 0 4 0 12 7 4 0 0 0 2 4 0 2 0 0 0 4 0 0 0 0 4 6 0 0 2 0 0 2 0 2 14 4 2 2 0 6 2 2 0 0 2 2 0 0 4 0 2 0 0 0 12 0 0 0 0 2 2 2 0 6 2 0 0 5 0 4 2 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 4 0 0 0 8 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

261

127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167.

Lundberg Jan Mönkkönen Matti Kontiainen Ville Eskonen Teemu Puhakka Samu Rannila Jaakko Risto Teemu Termas Tuukka Aula Mikko Hosio Otto Saarinen Tommi Haatanen Janne Vauhkonen Jose Kivekäs Petri Mikkola Hannu Jordman Peter Alitalo Tero Summanen Pekko Saaristo Jakke Lönnfors André Terho Tuukka Tikkanen Jussi Kinos Wilhelm Könnömäki Aleksi Wasenius Valtteri Mäensivu Markus Stenberg Mika Elomäki Matias Tuominen Aleksi Teinus Arttu Lindberg Jani Petrell Teemu Ikävalko Jason Tiirikainen Janne Arino Janne Hiltunen Oskari Kahlos Jarmo Rinne Anton Laakso Mika Karjalainen Juho Kainulainen Jarkko

ON7 FC Myyrä UTu Loviisan Tor II SaVe II LKS UTu Helsinki United V SaVe II UTu Bandy Players UTu Loviisan Tor II SK MyPa Bandy Players Loviisan Tor II SaVe II SaVe II Helsinki United V Loviisan Tor II ON7 LKS Loviisan Tor II Panthers Gold LKS UTu Bandy Players ON7 Loviisan Tor II Panthers Gold UTu SK MyPa ON7 Panthers Gold ON7 FC Myyrä Bandy Players Helsinki United V Bandy Players ON7 Panthers Gold

6 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 2 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

6. divisioona Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

KorsKa KoBa

6

6

0

0

70

-

15

55

12

2.

SC Mallas

6

5

0

1

58

-

18

40

10

3.

HV Freeway

6

4

0

2

38

-

32

6

8

4.

Hawks V

6

4

0

2

34

-

35

-1

8

5.

HC42

6

3

1

2

40

-

36

4

7

6.

UNSBS

6

2

1

3

25

-

34

-9

5

7.

S.S. Storm III

6

2

1

3

29

-

41

-12

5

8.

THT

6

1

1

4

16

-

35

-19

3

9.

Indians VIII

6

1

0

5

21

-

35

-14

2

10.

PK Boners

6

0

0

6

7

-

57

-50

0

Otteluohjelma Ottelu 13392 13393 13394 13395 13396 13397 13398 13399 13400 13401 13402 13403 13404 13405 13406 13407 13408 13409 13410 13411 13412 13413 13414

262

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00

Paikka Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo

Koti PK Boners Indians VIII HV Freeway THT S.S. Storm III HC42 UNSBS SC Mallas Hawks V PK Boners SC Mallas PK Boners SC Mallas THT Hawks V UNSBS HC42 KorsKa KoBa S.S. Storm III HV Freeway HC42 Hawks V Indians VIII

-

Vieras HV Freeway S.S. Storm III KorsKa KoBa Indians VIII KorsKa KoBa Hawks V THT HC42 UNSBS SC Mallas HV Freeway THT Hawks V HC42 PK Boners KorsKa KoBa S.S. Storm III Indians VIII UNSBS Indians VIII Indians VIII HV Freeway UNSBS

Tulos 0-9 1-3 2-10 1-3 2-14 7-8 4-4 4-6 6-4 0-12 11-4 1-5 10-4 0-11 7-2 3-9 6-6 11-5 4-5 7-5 7-4 3-8 3-6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 2 4 6 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

13415 13416 13417 13418 13419 13420 13421

14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020

13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

AC AC AC AC AC AC AC

Ruskeasuo Ruskeasuo Ruskeasuo Ruskeasuo Ruskeasuo Ruskeasuo Ruskeasuo

Hawks V HV Freeway S.S. Storm III THT PK Boners SC Mallas KorsKa KoBa

-

THT UNSBS PK Boners SC Mallas KorsKa KoBa S.S. Storm III HC42

6-4 8-3 12-4 2-10 0-12 11-2 14-3

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79.

Nimi Suikkanen Joel Kallio Toni Saari Petri Merilä Aleksis Nykänen Jere Eväluoto Jouni Kallunki Joonas Duncker Riku Sahrlund Mika Lindén Juha-Pekka Tiittanen Tero Suoverinaho Joonas Keinänen Mikko Nyman Mikko Savolainen Lauri Kankainen Timo Alen Erkki Puisto Joona Harju Olli Nevalainen Juha Vehkakoski Teemu Tapio Laaksonen Jesse Villberg Atte Salonen Samu Vuori Eemeli Jääskeläinen Paavo Härkönen Erik Lipponen Henri Salonen Sasu-Saku Savolainen Janne Jääskeläinen Kimmo Kuusela Karri Tenhunen Jussi Enckell Miko Toropainen Markus Suhonen Janne Pirinen Niko Petteri Levänen Jonne Törrönen Samu Valta Marko Turunen Timo Bergström Roni Enqvist Roni Nieminen Rasmus Lehtinen Janne Raita Mikael Kaihlamäki Mikko Eskola Jesse West Matias Virtanen Heikki Hakkarainen Eetu Ek Samu Sakslin Teemu Linjamäki Kimmo Öhman Mika Laakso Santeri Perälampi Antti Huopainen Sami Jokinen Kalle Ahonen Jani Vuorenmaa Aleksi Niemi Leo Ruohoniemi Raino Poll Karl-Sander Kankkunen Jesse Rantanen Tuomas Lappalainen Marko Lintulahti Ari-Pekka Nyberg Harold Lehtinen Aapo Petteri Johannes Lyra Toni Lindstedt Mikko Turku Tuomas Lind Joona Väyrynen Pekka Möykkynen Jukka Korte Santeri Teppinen Sami Kuusela Miikka

Joukkue KorsKa KoBa SC Mallas SC Mallas KorsKa KoBa KorsKa KoBa KorsKa KoBa KorsKa KoBa HC42 HC42 SC Mallas UNSBS KorsKa KoBa HV Freeway HV Freeway HV Freeway Hawks V SC Mallas SC Mallas SC Mallas KorsKa KoBa SC Mallas HV Freeway UNSBS HC42 HV Freeway Indians VIII Hawks V HC42 HC42 Hawks V HV Freeway THT S.S. Storm III KorsKa KoBa SC Mallas S.S. Storm III Hawks V SC Mallas S.S. Storm III Hawks V HC42 THT HV Freeway S.S. Storm III S.S. Storm III HC42 KorsKa KoBa Indians VIII Hawks V S.S. Storm III KorsKa KoBa HC42 Hawks V Indians VIII SC Mallas SC Mallas KorsKa KoBa UNSBS THT HC42 THT Indians VIII Indians VIII HC42 KorsKa KoBa Indians VIII SC Mallas Hawks V S.S. Storm III HC42 KorsKa KoBa HV Freeway Indians VIII THT S.S. Storm III S.S. Storm III PK Boners SC Mallas THT

O 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 5 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 4 5 6 4 4 6 6 6 6 6 4 5 6 6 5 6 6 4 6 6 6 4 4 5 6 2 4 4 5 6 6 6 6 6 4 4 4 6 6 4 6 6 6 2 2 4 4 5 5 6 6 6 6 2 4 4 6 6

M 13 12 8 8 8 9 7 9 8 6 10 7 6 6 4 6 5 4 4 3 7 4 4 1 6 5 5 5 3 6 5 4 4 4 4 2 2 2 5 4 3 3 2 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1

S 9 6 10 7 7 4 6 3 4 6 1 4 5 5 7 3 4 5 5 6 1 4 4 7 1 2 2 2 4 0 1 2 2 2 2 4 4 4 0 1 2 2 3 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2

P 22 18 18 15 15 13 13 12 12 12 11 11 11 11 11 9 9 9 9 9 8 8 8 8 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 2 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 1 1 1 1 1 3 0 0 1 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 1 0 0 1 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 2 4 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 2 2 2 2 2 6 0 0 2 0 4 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 2 2 0 0 2 0 0 0

YV 0 0 1 0 0 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 1 0 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

263

80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164.

264

Gunther Tomas Halonen Matti Valajärvi Kimi Vesalainen Antti Mäkelä Janne Kotiranta Valtteri Sorvari Olli Julkunen Tero Vihavainen Teemu Timmerheid Janek Kärkkäinen Topias Sjöström Alexander Pirinen Matias Vähäkangas Jukka Laine Lari-Matti Kaleva Timo Pirinen Oskari Kämäräinen Sami Saarikivi Tero Kokko Miki Kettunen Terho Aunola Tuomas Laakso Leevi Pulkkinen Miika Mannila Niko Rozman Tomi Paakkari Niko Virta Remu Knape Aaro Julkunen Viljami Vainio Aki-Markus Sillanpää Hannu Rosenqvist Dan Mikkola Otto Sorvari Arttu Honka Oskari Jaatinen Valtteri Kanerva Jesper Soikkeli Jesse Liimatainen Pyry Porola Juha Järvinen Joel Läntinen Ilmari Erkkilä Casimir Enqvist Lari Tiainen Patrik Karppinen Reijo Huovila Ossi Ahlgren Mikael Liimatainen Jukka-Pekka Ilmanen Veli-Pekka Sandström Oskar Kanerva Hans Matikainen Mikko Ponsen Kristian Isosalo Tuomas Hanka Henrik Ruuskanen Valtteri Pesola Niko Santala Niko Nummenpää Eetu Santala Henri Nuuttila Jyri Leskinen Heikki Vainio Aku-Mikko Huotari Kari Forsman Jimi Romppainen Jerry Koskiluoma Jesse Mäki Sami Mäkelä Lasse Lehti Niko Sakslin Joonas Laakso Niko Leppänen Jan Laakso Esamatti Rodriguez Navarro Victor Lemmetyinen Mika Varila Veli-Matti Rahko Joona Ankkuri Heikki Paananen Ville Sopanen Jukka Väänänen Edvin Vuorenmaa Valtteri

Indians VIII UNSBS KorsKa KoBa Indians VIII Hawks V UNSBS PK Boners UNSBS KorsKa KoBa HV Freeway Hawks V HV Freeway PK Boners UNSBS THT HV Freeway PK Boners S.S. Storm III THT Hawks V UNSBS THT KorsKa KoBa HC42 HC42 S.S. Storm III Hawks V Hawks V Hawks V UNSBS THT KorsKa KoBa PK Boners S.S. Storm III PK Boners Indians VIII SC Mallas S.S. Storm III S.S. Storm III UNSBS KorsKa KoBa Indians VIII Indians VIII Indians VIII HV Freeway Hawks V S.S. Storm III PK Boners S.S. Storm III UNSBS HV Freeway Hawks V S.S. Storm III UNSBS UNSBS KorsKa KoBa UNSBS PK Boners THT SC Mallas Indians VIII SC Mallas SC Mallas Indians VIII THT UNSBS UNSBS UNSBS PK Boners HC42 HC42 Indians VIII Hawks V Hawks V THT KorsKa KoBa PK Boners UNSBS THT HC42 PK Boners KorsKa KoBa PK Boners Indians VIII THT

6 3 4 4 6 3 5 3 4 4 4 4 5 5 6 6 6 2 2 4 5 6 6 6 6 2 2 2 2 3 4 4 5 5 5 6 2 2 3 3 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 6 6 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6

1 0 0 0 0 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 3 3 3 3 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 1 0 0 1 1 1 0 0 0 0 1 0 2 0 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 0 0 0 0 0 2 2 0 2 2 0 0 7 2 2 0 0 0 0 2 0 4 0 2 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 25 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

RyRa

6

4

2

0

49

-

25

24

10

2.

RSB III

6

5

0

1

58

-

31

27

10

3.

Oilers Shadow

6

5

0

1

50

-

23

27

10

4.

Chess

6

4

0

2

46

-

30

16

8

5.

IVI

6

3

0

3

27

-

41

-14

6

6.

StoKi

6

3

0

3

35

-

32

3

6

7.

VSS IV

6

3

0

3

25

-

24

1

6

8.

Helsinki United XI

6

2

1

3

27

-

32

-5

5

9.

Reapers Crew

6

1

1

4

23

-

36

-13

3

10.

MeLa

6

1

0

5

28

-

50

-22

2

11.

Indians VII

6

0

0

6

21

-

65

-44

0

Otteluohjelma Ottelu 13482 13483 13484 13485 13486 13487 13488 13489 13490 13491 13492 13493 13494 13495 13496 13497 13498 13499 13500 13501 13502 13503 13504 13505 13506 13507 13508 13509 13510 13511 13512 13513 13514

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020

Aika 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli

Koti Oilers Shadow RSB III Reapers Crew StoKi RyRa IVI VSS IV Indians VII MeLa Helsinki United XI Chess Helsinki United XI Oilers Shadow Reapers Crew RSB III MeLa Chess StoKi Indians VII IVI Chess IVI RSB III Oilers Shadow StoKi Helsinki United XI Oilers Shadow StoKi VSS IV Indians VII Reapers Crew RyRa Reapers Crew

Vieras Chess RyRa Oilers Shadow RSB III VSS IV Reapers Crew Helsinki United XI StoKi IVI Indians VII MeLa RyRa MeLa RyRa Oilers Shadow Indians VII Reapers Crew VSS IV RSB III VSS IV StoKi Helsinki United XI IVI Helsinki United XI IVI Chess Indians VII MeLa Chess RyRa VSS IV MeLa RSB III

-

Tulos 7-5 5-9 0-5 5-7 6-3 1-6 5-2 3-9 6-7 6-5 10-4 4-4 11-4 8-8 7-6 6-5 8-4 4-2 4-16 4-2 8-3 3-7 14-4 6-4 6-8 4-9 15-3 8-4 8-6 1-13 2-5 9-4 3-9

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31.

Nimi Lehtimäki Santeri Lindberg Janne Mallenius Mikael Kämäri Jere Holopainen Joakim Virta Eetu-Antero Paavilainen Jaakko Moilanen Mikko Valkama Veli-Matti Kankaala Kai Vuorela Toni Uusitalo Teemu Auvinen Jarkko Nylund Joonas Nurmi Markus Tolvanen Joona Heiskanen Lassi Rasmus Penttilä Olli Rautarinta Erno Koljonen Juuso Ahlberg Kasper Mustonen Sampo Paajanen Juha Korkea-Aho Touko Luukkanen Ville Sassi Juuso Naukkarinen Niko Viitamäki Oskari Edelman Pasi Tähtinen Teemu Niinikivi Niko

Joukkue RSB III RSB III Chess Chess Chess RyRa Oilers Shadow Reapers Crew MeLa Chess Oilers Shadow IVI StoKi RSB III MeLa VSS IV StoKi IVI Indians VII Helsinki United XI StoKi Oilers Shadow Reapers Crew RyRa Indians VII RyRa RSB III Oilers Shadow RyRa Helsinki United XI RyRa

O 6 4 6 6 6 6 6 5 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 2 6 4 5 6 5 6 6 6 4 5 6

M 20 6 13 10 9 7 4 6 9 8 6 9 7 6 3 7 6 5 8 7 7 5 4 3 7 7 6 5 4 4 4

S 10 20 11 7 7 8 11 8 4 5 6 2 4 5 8 3 4 5 1 2 2 4 5 6 1 1 2 3 4 4 4

P 30 26 24 17 16 15 15 14 13 13 12 11 11 11 11 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8

+ 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 +2 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 2 3 0 1 0 0 1 0 1 1 1 2 0 0 0 0 0 0 1 0 2 1 2 0 1 1 0 0 2

5 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 4 11 0 2 0 0 2 0 2 2 2 4 0 0 0 0 0 0 2 0 4 2 4 0 2 2 0 0 4

YV 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 0

AV 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

265

32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122.

266

Iivanainen Olli Sädevaara Eetu Salonen Joonas Saaristo Jakke Vainio Jari Raunio Tatu Degerth Daniel Eriksson Mika Siikaluoma Sam Heilala Petri Johansson Julius Pulliainen Antti Saarikkomäki Aleksi Rautiainen Kim Paavonkallio Heikki Ström Christian Rask Mikko Luostari Niki-Petteri Tiilikainen Taneli Kettunen Niko Huuhka Olli Niemi Niko Ahola Mikko Häggman Roni Teinilä Tommi Petäjistö Perttu Mokkila Juha Harju Pami Mäkelä Mika Suni Jedi Lehtinen Pasi Mäkinen Tapio Vauhkonen Petteri Kettula Jani Rönn Mikko Kosonen Kasper Kuusimäki Jani Joonatan Aleksander Larimo Ilkka Martikainen Sami Johansson Juha Naumoff Jani Vainio Ari-Pekka Finer Lauri Bergholm Tom Saarinen Jorma Nyman Tommi Hellgren Sami Långström Aku Björninen Marko Heiskanen Marko Heikkinen Niko Perälä Tapani Reijonen Sami Mekkid Karim Hopponen Pasi Markkanen Nico Ikonen Jari Urm Richard Rautiainen Hannu Tanskanen Antti-Pekka Kiviharju Roni Kulmala Milo Kivioja Juha Perälä Juhani Wahlsten Jesse Leino Jesse Huttunen Oskar Ahola Otto Jokela Matti Pakarinen Harri Ylönen Vesa Olin Pekka Carlstedt Michael Vuorinen Harri Lantinen Jesse Kolunkulma Antti Hurme Joose Huostila Tero Ruuskanen Aapeli Lindqvist Jan Kläusler Julius Kanervo Janne Heinonen Mika Sillman Eero Järvinen Jaakko Jordman Mikko Väisänen Nico Sormo Rolf Tauriainen Erik Tuohimäki Tomas Liesivuori Tiitus

MeLa RSB III Reapers Crew Helsinki United VSS IV Oilers Shadow Oilers Shadow IVI Oilers Shadow IVI StoKi RyRa Reapers Crew VSS IV Indians VII Oilers Shadow RSB III RyRa RyRa StoKi RyRa RSB III RyRa IVI Helsinki United MeLa MeLa RyRa StoKi Oilers Shadow Reapers Crew MeLa Chess RSB III RyRa RSB III Oilers Shadow Indians VII Helsinki United StoKi IVI VSS IV VSS IV MeLa StoKi Chess VSS IV RSB III MeLa StoKi IVI StoKi Indians VII RyRa Chess Helsinki United StoKi Helsinki United VSS IV IVI Helsinki United Indians VII Chess StoKi Helsinki United Helsinki United RSB III Helsinki United Indians VII Helsinki United IVI VSS IV Chess VSS IV VSS IV Indians VII Helsinki United Indians VII Helsinki United Helsinki United Oilers Shadow VSS IV RyRa Reapers Crew StoKi VSS IV Oilers Shadow VSS IV MeLa Indians VII Indians VII

XI

XI

XI

XI XI

XI

XI XI XI XI

XI XI XI

6 4 5 4 6 6 6 6 6 6 6 6 5 6 6 2 6 6 2 6 2 2 4 6 1 6 6 6 6 2 5 6 6 6 6 6 6 6 2 6 6 6 6 6 6 5 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 4 5 6 6 2 2 4 6 6 6 6 1 2 4 6 6 6 6 6 6 1 2 2 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 2 2

4 7 7 6 6 6 5 5 3 2 2 5 3 3 1 4 4 4 3 3 2 2 2 2 1 4 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 0 0 0 3 3 2 2 1 1 1 1 1 0 0 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0

4 0 0 1 1 1 2 2 4 5 5 1 3 3 5 1 1 1 2 2 3 3 3 3 4 0 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 4 4 4 0 0 1 1 2 2 2 2 2 3 3 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1

8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 +1 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 2 1 0 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 4 1 0 0 0 1 0 1 0 2 0 0 0 0 0 2 1 1 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 1 2 1 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 4 2 0 2 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 8 2 0 0 0 2 0 2 0 14 0 0 0 0 0 4 2 2 0 2 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 2 4 12 0 0 0 2 2 0 2 0 0 0 0 4 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168.

Holappa Juha-Matti Parkkonen Antti Merikallio Niklas Nieminen Valtteri Lönnqvist Niklas Koljonen Antti Lagerblom Kai Burtsov Niko Tuomainen Valtteri Saarto Oskari Vikström Jens Polkko Juha Palmroos Joel Uitti Hartti Ruotsala Rami Isoaho Samuel Lappalainen Miro Joru Mito Aronen Joni Niemelä Anssi Sailaranta Tatu Haavisto Jouni Saarto Ville Otranen Jari Stenman Aki Kohtamäki Juha-Pekka Jääskeläinen Timo Väätäinen Valtteri Niemelä Jukka Kuitunen Ville Karvo Teemu Korkea-Aho Tuukka Luode Tommi Välilä Joel Mähönen Oliver Nikkanen Tuomo Viinikainen Sami Sohlberg Kalle Paltto Jari Harju Jarkko Kähönen Janne Hakala Joni Halme Teemu Anttila Pekka Salonen Jouni Jernmark Patrik

MeLa Reapers Crew VSS IV RyRa Oilers Shadow StoKi IVI MeLa Helsinki United Helsinki United Indians VII StoKi Indians VII Oilers Shadow VSS IV Reapers Crew Indians VII RSB III Indians VII Helsinki United Indians VII Chess RSB III Chess Indians VII StoKi RyRa RSB III StoKi Reapers Crew Reapers Crew RyRa VSS IV Chess Helsinki United MeLa Chess MeLa MeLa RyRa RyRa Helsinki United Helsinki United IVI VSS IV Helsinki United

XI

2 5 6 6 6 6 6 6 6 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

XI XI

XI

XI

XI XI

1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 3 0 2 0 0 1 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 6 0 4 0 0 2 0 0 2 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 5 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 7 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SC Mela

3

3

0

0

34

-

7

27

6

2.

TKB

4

3

0

1

26

-

12

14

6

3.

Blackbirds V

3

3

0

0

32

-

19

13

6

4.

SJ 66

3

2

0

1

25

-

15

10

4

5.

KoSSU

4

2

0

2

26

-

24

2

4

6.

FC StöVe Molson

3

1

1

1

10

-

10

0

3

7.

PSS IV

4

1

0

3

16

-

24

-8

2

8.

MäNMKY Knights

4

0

1

3

14

-

29

-15

1

9.

GLH

0

0

0

0

0

-

0

0

0

10.

Hupu-96

4

0

0

4

8

-

51

-43

0

Otteluohjelma Ottelu 13592 13593 13594 13595 13596 13598 13600 13601 13602 13603 13604 13606 13607 13609 13610 13611

Päivä 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 16:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 14:00 15:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center

Koti Hupu-96 MäNMKY Knights KoSSU SC Mela FC StöVe Molson PSS IV SJ 66 Hupu-96 Blackbirds V Hupu-96 Blackbirds V SJ 66 PSS IV TKB FC StöVe Molson KoSSU

-

Vieras KoSSU FC StöVe Molson TKB MäNMKY Knights TKB SC Mela PSS IV Blackbirds V KoSSU SC Mela SJ 66 Hupu-96 TKB MäNMKY Knights PSS IV MäNMKY Knights

Tulos 1-13 3-3 1-9 11-3 3-6 3-10 8-7 6-15 9-6 1-13 8-7 10-0 5-2 9-3 4-1 6-5

267

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87.

268

Nimi Lakkakorpi Sami Litmanen Elia Siidorov Sami Litmanen Lari Valppu Antti Repo Lauri Piironen Kalle Einola Teemu Vehviläinen Jose Häikiö Marko Sirviö Max Särmälä Ville Lahtinen Petri-Tapani Peltonen Elias Nyholm Jaakko Schamarin Marko Isohanni Mika Savikko Marko Junnola Kaapo Kaustinen Rauli Peltoniemi Matti Roos Christian Taipale Esa Vainio Jussipekka Tjaga Marko Kallunki Timo Marttila Miikka Kantanen Antti Kortessalo Arttu Vieno Topias Laine Teemu Pajula Jussi Timonen Joona Lankinen Ville Kemppainen Petri Räsänen Toni Aaltonen Lassi Korhonen Janne Satta Sami Pearlman Tomi Väisänen Mika Tokola Tommi Paatola Jani Wikstedt Miro Peltola Miika Tamminen Pasi Enström Erkki Johansson Eelis Kilpiä Timo Tillander Oskar Keisu Petri Lindström Kalle Rinkinen Jani Mutkala Kai Westerlund Christian Laiti Lasse Paatola Heikki Yläsaari Lari Välkkilä Joni Kaunisto Esa Haapala Samu Lindroos Tom Numminen Roland Harju Harri Kotiranta Ville Hirn Riku Sinkkonen Elmeri Valtonen Jonas Lindblad Emil Veckström Vesa Virta Henri Issakainen Juuso Syrjälä Jarmo Kaski Joona Luolakari Markku Riiheläinen Tomi Numminen Viktor Mäkelä Toni Knuutila Markus Heino Tero Bryk Anssi Seppälä Jarkko Aaltonen Edi Salmela Sami Sorvari Jouni Ikonen Petri Rautiola Samu

Joukkue SC Mela SC Mela KoSSU SC Mela SC Mela TKB Blackbirds V TKB SJ 66 KoSSU Blackbirds V SC Mela KoSSU TKB Blackbirds V SJ 66 KoSSU SC Mela Blackbirds V SJ 66 SJ 66 MäNMKY Knights SC Mela SC Mela KoSSU MäNMKY Knights TKB TKB Blackbirds V Blackbirds V TKB Hupu-96 TKB FC StöVe Molson PSS IV SJ 66 Blackbirds V SJ 66 KoSSU Blackbirds V FC StöVe Molson MäNMKY Knights Blackbirds V FC StöVe Molson MäNMKY Knights PSS IV KoSSU Blackbirds V PSS IV PSS IV Hupu-96 PSS IV FC StöVe Molson MäNMKY Knights PSS IV SJ 66 Blackbirds V Hupu-96 MäNMKY Knights KoSSU SJ 66 SJ 66 PSS IV SJ 66 SJ 66 SC Mela Blackbirds V TKB PSS IV MäNMKY Knights Blackbirds V FC StöVe Molson TKB PSS IV TKB PSS IV PSS IV FC StöVe Molson TKB KoSSU TKB KoSSU Hupu-96 SJ 66 FC StöVe Molson KoSSU Hupu-96

O 3 3 4 3 3 4 3 4 3 4 3 3 4 4 3 3 4 3 3 3 3 4 3 3 4 4 4 4 3 3 4 4 2 3 4 3 3 3 4 3 3 4 3 3 4 4 3 3 4 4 4 4 3 4 4 3 3 4 4 4 2 3 4 2 2 3 3 4 4 4 1 2 2 4 4 4 4 1 2 2 2 3 3 3 3 4 4

M 8 7 6 2 3 7 6 3 2 2 5 5 5 3 5 4 3 2 2 4 4 4 3 3 3 3 2 1 4 4 4 4 3 3 3 2 2 2 2 1 1 1 0 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 0 0 0 0 0 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

S 2 3 4 8 6 1 2 5 6 6 2 2 2 4 1 2 3 4 4 1 1 1 2 2 2 2 3 4 0 0 0 0 1 1 1 2 2 2 2 3 3 3 4 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 3 3 3 3 3 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

P 10 10 10 10 9 8 8 8 8 8 7 7 7 7 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

+ 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 2 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 4 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 2 2 0 2 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 8 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2

YV 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

AV 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132.

Kuisma Tero Höglund Jan Orelma Taneli Nyqvist Joni Ovaska Tapio Toivonen Juha Viinikainen Tomi Alkunen Jukka Viitanen Jari-Petteri Järvinen Roni Salmi Tommi Heikkilä Juho Turunen Mikael Mutkala Joonas Makkonen Timo Hammar Pasi Leinonen Harri Palenius Reima Penttinen Mika Aalto Jari Tammi Jani Hägglund Risto Kotiranta Matti Veskimäe Kevin Sihvonen Juha-Pekka Kolkka Joonas Ylikärppä Risto Ylimäki Sami Räntilä Antti Kytölä Vili Brotherus Viljami Vallineva Simeo Tiilikainen Petja Pippuri Tero Söderström Sebastian Kohtala Kimmo Serenius Reijo Tanninen Sam Ahlfors Taro Silander Sebastian Lindroth Niklas Komppa Lasse Virtanen Kimmo Lautala Joonas Veckström Simo-Pekka

MäNMKY Knights KoSSU FC StöVe Molson TKB SJ 66 KoSSU Blackbirds V SC Mela SJ 66 MäNMKY Knights Hupu-96 Blackbirds V KoSSU MäNMKY Knights Hupu-96 KoSSU Hupu-96 KoSSU TKB Hupu-96 Blackbirds V TKB SJ 66 Hupu-96 SC Mela Hupu-96 SC Mela FC StöVe Molson FC StöVe Molson Blackbirds V SC Mela Blackbirds V FC StöVe Molson FC StöVe Molson PSS IV KoSSU PSS IV PSS IV PSS IV PSS IV PSS IV Hupu-96 TKB MäNMKY Knights MäNMKY Knights

4 1 1 2 2 3 3 3 3 4 4 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 1 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 2 0 0 4 0 4 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 4 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Jokerit IV

6

6

0

0

66

-

29

37

12

2.

FC Elite II

6

4

1

1

35

-

22

13

9

3.

Loviisan Tor III

6

4

1

1

39

-

31

8

9

4.

ÅIF IV

6

3

1

2

53

-

28

25

7

5.

Håk

6

3

1

2

44

-

30

14

7

6.

RSJ II

6

3

0

3

23

-

36

-13

6

7.

Bayer Jorvi

6

1

3

2

32

-

35

-3

5

8.

FC MyKe-96

6

1

1

4

22

-

45

-23

3

9.

IVA

6

0

1

5

15

-

35

-20

1

10.

Korstot

6

0

1

5

26

-

64

-38

1

Otteluohjelma Ottelu 13682 13683 13684 13685 13686 13687 13688 13689 13690 13691 13692 13693 13694 13695 13696 13697 13698 13699 13700 13701 13702 13703

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 14.11.2020 14.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00

Paikka Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo Loviisan LH Loviisan LH

Koti RSJ II Jokerit IV FC Elite II Bayer Jorvi ÅIF IV Loviisan Tor III Korstot IVA Håk RSJ II IVA RSJ II IVA Bayer Jorvi Håk Korstot Loviisan Tor III FC MyKe-96 ÅIF IV FC Elite II Loviisan Tor III Håk

-

Vieras FC Elite II ÅIF IV FC MyKe-96 Jokerit IV FC MyKe-96 Håk Bayer Jorvi Loviisan Tor III Korstot IVA FC Elite II Bayer Jorvi Håk Loviisan Tor III RSJ II FC MyKe-96 ÅIF IV Jokerit IV Korstot Jokerit IV Jokerit IV FC Elite II

Tulos 3-5 8-4 7-2 5-9 4-4 4-3 2-6 1-4 17-6 4-3 1-6 7-4 3-6 5-5 7-3 6-7 8-7 3-11 15-5 7-9 6-13 4-7

269

13704 13705 13706 13707 13708 13709 13710 13711

14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020

12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Loviisan Loviisan Loviisan Loviisan Loviisan Loviisan Loviisan Loviisan

LH LH LH LH LH LH LH LH

Jokerit IV Håk FC Elite II ÅIF IV Bayer Jorvi RSJ II IVA FC MyKe-96

-

Korstot Bayer Jorvi Korstot RSJ II IVA FC MyKe-96 ÅIF IV Loviisan Tor III

16-4 7-7 3-3 13-1 5-5 5-4 2-10 2-12

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78.

270

Nimi Toivonen Mikael Ollinsalo Ari Welling Simo Kinnunen Sakarias Heinonen Risto Vahtera Jani Siikavirta Roni Nickström Juuso Kuusela Juha Liukkonen Joonas Kanerva Oliver Peräkylä Jere Kuusisto Christian Munne Marko Sainio Robert Vihavainen Harri Lindroos Hannu Seppänen Jouni Autere Aleksi Varonen Jouni Katajarinne Veli Purho Jonni Laaksonen Aleksi Peräkylä Kasperi Mononen Mika Kauppi Tomi Skyten Patrik Leinonen Juha Rouhiainen Topias Martelin Oscar Puustinen Jani Solomon David Sundman Henrick Nortamo Peter Saarikoski Ville Rantala Toni Savolainen Lauri Virkkumaa Eemeli Katajainen Mikael Lindholm Thomas Ratia Asmo Kortesmaa Lauri Nurmi Jani Osolanus Jani Luode Pauli Laaksonen Waltteri Jaakkola Topi Martin Filip Åker Ari-Pekka Saarinen Ville-Petteri Liuttu Janne Autio Eemeli Aho Martti Leino Pasi Kallioniemi Panu Ollas Jasper Jakobsson Jerry Muukkonen Tony Vuohijoki Jere Salminen Miklos Bergström Oscar Rasila Niko Rantanen Niko Markus Kapanen Antti Ruokonen Jari Suomalainen Juuso Suokas Marko Hokkanen Lasse Suomalainen Joona Vehviläinen Pasi Yliluoma Janne Julku Miika Lampén Vili-Walter Kemppainen Rasmus Hänninen Marko Halme Heikki Röyskö Visa Grönroos Johnny

Joukkue Jokerit IV Jokerit IV ÅIF IV Håk FC Elite II Jokerit IV ÅIF IV ÅIF IV Jokerit IV Jokerit IV Loviisan Tor Loviisan Tor Håk Bayer Jorvi Jokerit IV FC Elite II Bayer Jorvi FC Elite II RSJ II Håk ÅIF IV Bayer Jorvi Håk Loviisan Tor RSJ II Håk Håk FC Elite II ÅIF IV RSJ II Korstot ÅIF IV FC MyKe-96 ÅIF IV Korstot Jokerit IV FC MyKe-96 Korstot Bayer Jorvi Bayer Jorvi Jokerit IV IVA IVA FC MyKe-96 FC Elite II Loviisan Tor Håk ÅIF IV Jokerit IV Håk RSJ II Korstot ÅIF IV RSJ II ÅIF IV Loviisan Tor Loviisan Tor Loviisan Tor Jokerit IV FC Elite II Korstot IVA Loviisan Tor Korstot FC MyKe-96 Loviisan Tor Loviisan Tor Korstot Loviisan Tor FC Elite II ÅIF IV Korstot Bayer Jorvi IVA FC MyKe-96 FC MyKe-96 RSJ II FC MyKe-96

III III

III

III

III III III

III

III III III

O 6 6 6 6 6 4 4 6 4 6 6 6 6 6 2 6 6 6 6 6 6 6 4 4 6 6 6 5 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 4 4 4 6 6 6 6 4 6 2 6 6 6 2 4 6 6 6 6 6 6 6 4 4 2 4 4 6 6 6 6 2 4

M 10 14 13 14 8 12 10 7 4 8 6 8 3 10 7 7 5 7 7 5 5 3 7 5 5 5 3 2 2 7 4 4 3 2 4 4 4 4 3 3 2 1 5 5 4 4 3 3 3 3 3 2 1 1 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 0 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1

S 24 6 7 3 8 3 5 7 10 5 7 4 9 1 4 4 6 3 3 5 5 7 2 4 4 4 6 6 6 0 3 3 4 5 2 2 2 2 3 3 4 5 0 0 1 1 2 2 2 2 2 3 4 4 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 4 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2

P 34 20 20 17 16 15 15 14 14 13 13 12 12 11 11 11 11 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 8 8 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3

+ 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 1 0 0 0 2 0 2 0 0 0 1 0 1 0 0 1 2 1 0 2 1 0 1 2 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 2 0 3 0 0 0 0 0 2 1 0 2 1 0 0 0 1 1 0 0 0 1 3 1 3 2 1 0 0 0 1 0 1 2 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 2 0 0 0 14 0 4 0 0 0 2 0 2 0 0 2 9 2 0 4 2 0 2 9 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 2 0 0 2 4 0 6 0 0 0 0 0 4 2 0 4 2 0 0 5 2 2 0 0 20 2 6 2 6 4 7 0 0 0 2 0 2 4 0 0 0

YV 1 1 3 1 0 0 1 0 0 1 0 2 0 1 0 0 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156.

Yli-Tokola Jorma Isotalo Jaakko Koskinen Artturi Veijalainen Sami Vainonen Okko Koskenmäki Ilari Häkkinen Jari Tuomala Timo Mikkonen Antti Kettunen Kasper Puikkonen Klaus Myyryläinen Tiitus Tarjo Matti Kuusela Juha Nickström Jimi Viksten Tony Urho Eero Puranen Tuomas Piispanen Pertti Hynynen Veli-Pekka Yletyinen Jesse Alakangas Toni Hämäläinen Manuel Segerholm Sami Haapakoski Lauri Lohenoja Ilmari Levomäki Jorma Mäki-Korte Raine Lipponen Joona Porko Eetu Söderberg Ludvig Oksanen Mauno Kyander Kimmo Heino Eero Huttunen Sami Hihnala Jesse Eerola Ville Ilkka Jesse Tilli Antti Latvala Janne-Antti Nurmi Niki Kjelin Mikael Kivistö Kalle Järvisalo Santeri Strandvik Nico Karhunen Sami Paananen Timo Lundsten Marko Hokkanen Arto Lehto Joonas Palvanen Petri Back Ville Liukkonen Christian Mälkki Taavi Heiskanen Toni Suhonen Petteri Viitakangas Markus Pärssinen Sami Toivonen Jani Sekkouri Karim Lähteenmäki Samu Strandvik Jesse Martin Roland Leikas Pasi Vesa Ville Huttunen Sami Waltonen Peter Laaksonen Joni Tuomisto Jermu Skogberg Jimmy Lötjönen Veli-Pekka Sparre Jere Savela Aleksi Sammal Janne Järvistö Jaakko Väyrynen Mikko Heinonen Atte Kinnunen Arto

Bayer Jorvi Bayer Jorvi Korstot FC Elite II RSJ II Loviisan Tor Håk Bayer Jorvi IVA FC MyKe-96 FC Elite II ÅIF IV FC MyKe-96 IVA ÅIF IV Loviisan Tor FC MyKe-96 Korstot FC Elite II RSJ II Håk Korstot Korstot FC MyKe-96 Bayer Jorvi Loviisan Tor FC Elite II Bayer Jorvi FC MyKe-96 IVA IVA Loviisan Tor Korstot RSJ II Bayer Jorvi ÅIF IV FC Elite II IVA Jokerit IV RSJ II IVA IVA Bayer Jorvi Korstot Loviisan Tor RSJ II ÅIF IV Jokerit IV Korstot FC MyKe-96 Korstot Korstot Jokerit IV Jokerit IV RSJ II Korstot FC Elite II IVA Jokerit IV Jokerit IV Håk Loviisan Tor ÅIF IV Korstot Korstot Håk Loviisan Tor RSJ II IVA Håk RSJ II FC MyKe-96 IVA Bayer Jorvi RSJ II Bayer Jorvi IVA Korstot

III

III

III

III

III

III

III

6 6 6 6 4 6 6 6 6 3 4 4 6 6 2 4 4 4 6 6 6 6 4 4 4 6 6 6 6 6 6 2 2 3 4 4 5 6 6 6 6 6 6 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

1 1 1 1 0 0 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 3 3 0 0 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 2 0 0 0 0 1 0 1 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 1 1 0 0 0 0 1 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 0 0 4 0 0 0 0 2 0 2 2 2 0 0 0 2 0 0 0 0 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 12 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 2 2 0 0 0 0 2 2 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

271

Naiset 2. divisioona Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SBSV

6

5

1

0

35

-

14

21

11

2.

SB Vantaa III

6

4

2

0

34

-

19

15

10

3.

Oilers

6

4

1

1

42

-

25

17

9

4.

PSS III

6

4

1

1

23

-

19

4

9

5.

Tiikerit

6

3

1

2

28

-

24

4

7

6.

FLOB

6

3

1

2

34

-

28

6

7

7.

SB-Pro II

6

2

1

3

26

-

25

1

5

8.

Hawks

6

1

1

4

19

-

27

-8

3

9.

SB Vantaa II

6

1

1

4

28

-

45

-17

3

10.

Helsinki United

6

0

2

4

8

-

21

-13

2

11.

Tapma

6

0

0

6

10

-

40

-30

0

Otteluohjelma Ottelu 4202 4203 4204 4205 4206 4207 4208 4209 4210 4211 4212 4213 4219 4214 4220 4215 4221 4216 4222 4217 4223 4218 4224 4230 4225 4231 4226 4232 4227 4233 4228 4234 4229

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

Aika 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 10:00 11:00 11:30 12:30 13:00 14:00 14:30 15:30 16:00 17:00 17:30 10:00 11:00 11:30 12:30 13:00 14:00 14:30 15:30 16:00 17:00 17:30

Paikka Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Tiger Sport Esport Areena Tiger Sport Esport Areena Tiger Sport Esport Areena Tiger Sport Esport Areena Tiger Sport Esport Areena Tiger Sport AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo

Koti SB-Pro II Tiikerit Helsinki United Hawks SB Vantaa III PSS III SBSV Tapma Oilers FLOB SB Vantaa II SB-Pro II Tapma SB Vantaa III FLOB PSS III SBSV SB Vantaa II Oilers Hawks Helsinki United Tiikerit Helsinki United SB Vantaa III SBSV Oilers FLOB Tapma Hawks SB-Pro II SB Vantaa II PSS III Tiikerit

Joukkue SB Vantaa FLOB Oilers PSS III SBSV SB Vantaa PSS III FLOB SB-Pro II FLOB SBSV Oilers Oilers Oilers Oilers SB Vantaa SBSV FLOB Hawks SBSV SB-Pro II Tiikerit Tiikerit Hawks SB Vantaa SB Vantaa SB-Pro II Oilers

O 6 5 6 6 6 6 6 5 5 6 6 6 6 5 6 6 6 4 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6

Vieras PSS III Hawks SB Vantaa III SB-Pro II Tiikerit Helsinki United Oilers FLOB SB Vantaa II SBSV Tapma Tiikerit Oilers SB Vantaa II Helsinki United Hawks Tapma SB-Pro II FLOB SB Vantaa III SBSV PSS III Hawks Tapma SB Vantaa II SB-Pro II Tiikerit PSS III SBSV SB Vantaa III FLOB Oilers Helsinki United

-

Tulos 3-4 4-2 1-1 3-5 6-6 2-0 5-3 1-8 7-5 2-2 6-4 5-3 1-11 11-2 6-2 2-4 9-0 5-5 10-4 4-8 1-6 4-6 2-2 3-2 7-4 5-4 3-7 2-3 4-6 4-5 6-11 6-6 4-2

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28.

272

Nimi Keinänen Krista Kilpeläinen Arja Nyman Pinja Kunttu Kia Klemola Marjut Bister Henna Kilpiä Satu Vehkaoja Sini Karvonen Heli Häkämies Jessi Salmio Sara Penttinen Annika Yrjönen Eeva-Lina Hägglund Mariette Vaarakallio Petra Haapasalmi Heli Ikonen Niina Raitanen Minna Siilahti Katri Mäkelä Christa Perätalo Sanna Karoliina Koivukangas Anne-Mari Pekkanen Katja Collán Anna Hemmilä Minna Korhonen Linda Hakkarainen Janika Nurminen Mari

III

III

II

III III

M 9 4 8 6 6 6 4 6 7 7 7 6 6 4 4 6 6 5 5 5 4 3 5 4 4 4 3 2

S 7 10 3 5 5 5 7 4 2 2 2 3 3 5 5 2 2 3 3 3 4 5 2 3 3 3 4 5

P 16 14 11 11 11 11 11 10 9 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7

+ 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 +1 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +2 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 5 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 2

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 10 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 4

YV 0 0 1 2 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119.

Hietala Heini Lankinen Riitta Sund Inna Rahikainen Elsa Kirsilä Marika Arteva Marianne Heikkinen Hely Tammisalo Tytti Grönlund Heini Kantola Iina Laiho Teija Ruottinen Johanna Dahlström Tiia Kopola Meeri Rönnberg Minka Takala Jenni Väistö Henriikka Luostarinen Susanna Brusas Emilia Nirkkonen Mette Ranki Kaisa Hupli Ada Jaalivaara Minna Aakkula Assi Uusitalo Mira Järveläinen Saija Vilppunen Niina Ruokonen Anu Nousiainen Veera Nyman Milla-Maria Lehikoinen Essi Lehtimäki Viivi Havastila Heidi Louhi Emma Veijanen Miina Tuominen Noora Mäkinen Kaisla Lemmelä Johanna Väljä Iida Kivimaa Heidi Vohlonen Nora Henriksson Sanniina Jaatinen Taiju Englund Hanna Latvala Sari Lehtonen Emma Autio Linda Eteläinen Eeva Kaikusalo Jasmin Airas Justiina Kröger Ella Salonen Maiju Soramäki Justiina Nappari Emmi Väänänen Suvi Egeberg Sanna Janatuinen Iina Aulen Janessa Sujew Annika Tapani Anni Mwiinga Betty Halonen Eija Savolainen Hanna-Kaisa Sibelius Emilia Andersson-Brantberg Helga Hietanen Sara Vilppula Emma Väänänen Laura Lampa Tiia Heikura Oona Paukku Veera Hakku Sara Ilmolahti Saana Hakulinen Erika Nystén Terhi Höynälä Taika Käyhkö Mimosa Mandalios Alexandra Saukkonen Essi Jokinen Pinja Hyypiä Emmi Kaikusalo Daniela Taipale Enni Holopainen Emilia Olin Iina Pölönen Saara Lemmelä Minka Rantanen Emilia Leppänen Susa Koivisto Piia Nortamo Susanna

Hawks SB Vantaa II PSS III SB Vantaa II Oilers Oilers SB Vantaa II SB Vantaa III Tiikerit Tiikerit SB Vantaa III SBSV Tiikerit Oilers FLOB SB-Pro II SB Vantaa II SB Vantaa III PSS III SB Vantaa III SB-Pro II SB Vantaa II SBSV SBSV PSS III Tiikerit Tiikerit SB Vantaa II PSS III Tapma Tiikerit SB-Pro II FLOB SB-Pro II SB-Pro II Oilers SBSV SBSV Tiikerit Oilers SB Vantaa II Helsinki United Oilers Hawks FLOB Helsinki United FLOB Tapma Tapma SBSV PSS III FLOB Helsinki United SB Vantaa II SB Vantaa III FLOB FLOB Hawks Helsinki United SBSV Tapma Tapma Oilers SB Vantaa II Hawks SB Vantaa II Helsinki United SB Vantaa III SB-Pro II SBSV Tiikerit SBSV FLOB SB-Pro II Tiikerit SB-Pro II SB-Pro II Tiikerit SB Vantaa II SB Vantaa II Hawks SB Vantaa III SB Vantaa III Tapma SB-Pro II Tapma SBSV SB Vantaa II SB Vantaa II Tiikerit PSS III

6 4 6 3 5 6 6 6 6 6 6 4 6 5 6 2 3 4 4 4 4 5 6 6 2 4 1 2 2 4 4 6 6 2 3 4 4 6 5 6 2 4 5 6 6 6 2 4 4 4 4 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 2 2 2 4 4 5 6 6 6 6 6 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5

3 4 4 3 3 3 3 3 2 2 1 4 4 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

3 1 1 2 2 2 2 2 3 3 4 0 0 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 0 1 0 1 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 1 1 0 2 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 1 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

6 0 2 0 2 0 4 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 2 2 0 4 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 2 0 0 0 2 2 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

273

120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199. 200. 201. 202. 203. 204. 205. 206.

274

Meriläinen Henna Kurvinen Mia Häyrynen Satu Nappa Milla Renwall-Iivonen Nicole Vuorio Miia-Maija Martikainen Melinda Syväniemi Tiina Hento Ella Kettunen Nina Rahkonen Pinja Dahlberg Fanny Kaistinen Leena Holmström Susanna Riiali Ada Puuska Saga Paulasuo Wilma Arteva Heidi Hento Marjut Mäkinen Sonja Heikkuri Riitta Hytönen Outi Rännäli Tiia Taylor Yasmin Torkkeli Anni Kainulainen Elisa Toivonen Katri Aalto Nora Olander Venla Jääskeläinen Emmi Kaikkonen Emilia Laurio Soila Louhenperä-Kivinen Jenni Nokelainen Hanna Lammi Laura Vehkaniemi Elsi Nivala Jonna Mattila Marjut Hooli Amanda Rantala Oona Ensio Iiris Suontausta Reetta Ijäs Tiia Kuosmanen Ilse Tigerstedt Trude Halonen Raisa Alaraudanjoki Kaija Alava Maria Keränen Milla Partio Mari Huovinen Ella Kemppainen Mariella Salokannel Eevi Seppälä Karolina Tillander Emma Norberg Ada Partti Lidi Salmelainen Helena Karjalainen Kaisa Ahti Eveliina Mattila Maarit Koivisto Päivi Jukola Tuulia Boxström Katarina Tiuttu Emilia Tanninen Essi Jukola Julia Ranki Sinimaaria Grönroos Janet Heinimäki Satu Markkanen Niina Sihvo Sanna Törnqvist Lena Torniainen Katja Henrichson Sandra Joutsenniemi Jannika Nykänen Kaisa Tigerstedt Ida-Maria Terävä Kerttu Holli Mira Åkman Erika Törnqvist Matilda Lehtonen Ida Soinne Sofia Kartano Kaisa Helling Annika Miettinen Meri

Hawks Tiikerit Helsinki United Tapma Hawks SB-Pro II Hawks Helsinki United Tiikerit Tapma SB-Pro II SB Vantaa III Hawks FLOB SB-Pro II SB Vantaa II SB Vantaa II Oilers Oilers PSS III Tapma Hawks SB Vantaa II FLOB FLOB Hawks SBSV SB Vantaa II PSS III Helsinki United Tiikerit Oilers FLOB PSS III Hawks Helsinki United SB-Pro II Hawks SBSV Tiikerit Oilers SB-Pro II SB-Pro II FLOB PSS III SB Vantaa II Tapma SB Vantaa III SB Vantaa II Oilers SB Vantaa II SB Vantaa II SB Vantaa II SB Vantaa II Tiikerit SB Vantaa III SB Vantaa II Oilers Tapma Tapma Tiikerit PSS III Helsinki United PSS III Helsinki United Tapma Helsinki United Tapma SBSV Tapma SB-Pro II Tiikerit PSS III SB Vantaa III SBSV Tapma Hawks PSS III Helsinki United FLOB Helsinki United PSS III Helsinki United SBSV Helsinki United Tiikerit SBSV

6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 1 2 2 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 3 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 1 0 1 1 1 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 0 0 0 6 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 2 0 2 0 0 0 4 2 0 0 0 0 0 0 0 0 5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 2 0 2 0 2 2 2 0 2 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3. divisioona Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SBS Kings

6

6

0

0

27

-

8

19

12

2.

Hammers

6

5

1

0

24

-

13

11

11

3.

HIFK

6

4

0

2

20

-

11

9

8

4.

EIF

6

4

0

2

17

-

17

0

8

5.

ViTa

6

3

1

2

27

-

18

9

7

6.

Ylhäs

6

2

0

4

14

-

17

-3

4

7.

Jokerit III

5

2

0

3

17

-

23

-6

4

8.

Indians

6

1

0

5

13

-

20

-7

2

9.

MuLi

5

1

0

4

16

-

23

-7

2

10.

EräViikingit Remix

6

0

0

6

6

-

31

-25

0

Otteluohjelma Ottelu 4314 4315 4316 4317 4318 4319 4320 4321 4322 4323 4324 4325 4326 4327 4328 4329 4330 4331 4332 4333 4334 4335 4336 4338 4339 4341 4342 4343 4337

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 17.11.2020

Aika 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 14:00 15:00 17:00 18:00 19:00 17:00

Paikka AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Tennari Tennari Tennari Tennari Tennari Tennari Tennari Tennari Campo Center

Koti HIFK SBS Kings Indians Jokerit III EräViikingit Remix ViTa EIF MuLi Hammers HIFK MuLi HIFK MuLi Jokerit III Hammers EIF ViTa Ylhäs EräViikingit Remix Indians ViTa Hammers SBS Kings Indians EräViikingit Remix HIFK MuLi Ylhäs Hammers

Vieras Indians EräViikingit Remix Ylhäs SBS Kings Ylhäs Hammers Jokerit III ViTa EIF MuLi Indians Jokerit III Hammers ViTa HIFK Ylhäs EräViikingit Remix SBS Kings EIF SBS Kings SBS Kings Indians EIF EIF HIFK Ylhäs EräViikingit Remix ViTa Jokerit III

-

Tulos 2-1 3-1 0-3 4-8 0-7 3-3 6-4 2-6 4-2 4-2 5-6 2-3 2-6 5-4 3-2 3-0 7-1 0-5 2-3 1-2 2-4 5-3 5-0 2-3 1-6 4-1 5-1 3-5 3-1

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32.

Nimi Huhtamo Sanna Korpi-Kokko Nina Pentikäinen Vilma Villa Annika Palén Maria Virtanen Minni Wiberg Ida Paananen Emmi Groundstroem Nea Laitinen Lotta Vanonen Anni Haila Nea Kauppila Hanna-Riikka Härkönen Nea Karjalainen Anne Gröning Felicia Pussi Petra Peitsi Lotta Dahlman Jonna Noronkoski Sanni Patrikainen Erika Äijänaho Jenni Puhdaskoski Siiri-Viola Grönroos Joanna Willberg Iida Huikko Paula Lunden Emilia Tolonen Hanna Hartikainen Saara Fredriksson Jasmin Mäkelä Johanna Lindén Alexandra

Joukkue SBS Kings Hammers MuLi Hammers Hammers Jokerit III ViTa ViTa Jokerit III HIFK Ylhäs ViTa HIFK ViTa MuLi EIF SBS Kings SBS Kings ViTa Ylhäs Ylhäs HIFK ViTa EIF Indians EIF HIFK Indians Jokerit III EräViikingit Remix SBS Kings EIF

O 6 6 5 6 6 5 6 5 5 6 4 6 6 6 5 6 6 6 6 6 6 6 4 4 5 6 6 6 3 4 6 6

M 8 7 3 3 9 7 7 6 3 5 4 4 4 2 5 4 4 3 3 3 2 1 0 0 3 2 2 2 0 3 3 3

S 6 5 8 7 0 2 1 1 4 1 2 2 2 4 0 1 1 2 2 2 3 4 5 5 1 2 2 2 4 0 0 0

P 14 12 11 10 9 9 8 7 7 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 3 3 3

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 2 0 0 2 0 0 0 0 2 4 0 0 0 2 0 0 0 0 0

YV 0 0 0 0 2 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

275

33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123.

276

Ahtola Jennifer Eerikäinen Anna Rask Iida Perasto Mari Paloheimo-Koskipää Liina Päärnilä Sonja Merisaari Minda Tuppurainen Minna Simonen Kaisa Hautamäki Elisa Lehtonen Marianne Heroum Jamila Torttila Maria Korhonen Pia Kangas Mira Hölimäki Tea Aakko Sofia-Maria Väljä Vilma Wessman Emilia Hienonen-Kempas Tuija Paloluoma Jemina Manninen Sara Ylimartimo Hilkka Manninen Anna-Stiina Ahonen Hanna-Mari Nordborg Saila Gröhn Roosa Fau Tapaninen Maria Isabel Sjöblom Josefine Hatam Tavga Pasanen Mariel Suorajärvi Sari Ryönänkoski Jonna Korpi-Kokko Ditte Penninkilampi Kirsi Starck Heli Rönnblad Cecilia Kotkanoja Neea Aapio Mirka Kurkela Katri Snellman Kristiina Hyrsky Hanna Kåhre Frida Borg Emma Kataikko Hilda-Ilona Lindroos Lina Martimo-Holopainen Tuuli Holopainen Aliisa Kajatkari Sofia Peltonen Päivi Kivinen Maiju Pitkäniemi Lotta Kivitie Riikka Heikkilä Sonja Franti Marika Kinnunen Sanna Tossavainen Kristiina Kytölä Sanna Manninen Laura Karhu Katja-Mari Pekkarinen Heidi Männistö Kati Heikkonen Satu Piha-Heinämäki Selma Toivonen Minna Torstensson Marika Skogman Katja Paukkunen Anu Westerlund Maj-Lis Laukkanen Taru Laine Teija Lehto Elsa Lyytikäinen Erika Wink Aada Kangas Minna Tilli Laura Pystynen Emilia Laurila Janette Kähönen Päivikki Kumpulainen Emmi Laine Satu Ratilainen Maikki Elonen Johanna Halonen Heta Paloheimo Voutilainen Sini Vainio Jatta Vainio Minna Sutton Kirsi Paatsama Anniina Hokkanen Maria Eerikinharju-Åberg Anu

EIF SBS Kings ViTa SBS Kings MuLi Indians SBS Kings Ylhäs HIFK HIFK HIFK SBS Kings MuLi ViTa ViTa Jokerit III MuLi Jokerit III EIF Hammers ViTa Indians HIFK MuLi MuLi Hammers Jokerit III Jokerit III EIF EIF HIFK EräViikingit ViTa Hammers SBS Kings Ylhäs EIF EIF HIFK Hammers EräViikingit SBS Kings SBS Kings Ylhäs EIF Jokerit III Hammers Indians MuLi Hammers Indians Indians Ylhäs Indians EräViikingit EräViikingit ViTa Ylhäs MuLi Indians Ylhäs Hammers SBS Kings EräViikingit Hammers Hammers Indians SBS Kings ViTa MuLi Jokerit III Jokerit III Jokerit III Jokerit III ViTa Indians Hammers HIFK Ylhäs Ylhäs EräViikingit HIFK Hammers Jokerit III MuLi Indians SBS Kings Ylhäs Indians MuLi Indians

Remix

Remix

Remix Remix

Remix

Remix

6 2 2 2 5 6 6 6 6 6 6 2 4 4 6 4 5 5 6 6 6 4 4 5 5 5 5 5 6 6 6 4 4 4 6 6 6 6 6 6 2 2 2 2 2 3 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 1 1 2 2 2 2 2 2 2

3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 0 0 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 3 3 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 4 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 8 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172.

Alen Sini Hämäläinen Sonja Hammaren Anu Mäki Emma Von Schantz Bertha Launonen Mette Heikkilä Matleena Illman Jill Hakola Miia Räty Sanna-Kaisa Jokinen Aada Asplund-Valtonen Marina Patosalmi Hanna Vainio Marjukka Myyryläinen Tarja Siironen Susanna Lundström Heidi Perkiö Ritva-Kaarina Suvilaakso Anna West Päivi Vehviläinen Hanna Keskitalo Katriina Keto Katri Virkajärvi Venla Kiiskinen Juuli Aaltonen Lea Kytö Mari Heikkilä Johanna Neuvonen Sanna Vanhanen Meri Wuori Marja Kivistö Katja Forsström Emma Väisänen Maija Rokkanen Mira Leinonen Sari Sinervo Nora Artzén-Englund Sandra Kapanen Anna-Maria Halonen Marja Lempinen Heidi Hannula Laura Sippo Anne Ekholm Alexandra Mannström Nadine Pikkumäki Sanna Lindholm Riikka Suitiala Tanja Vänttinen Merja

ViTa Ylhäs EräViikingit Jokerit III Jokerit III Jokerit III HIFK EIF MuLi Indians Jokerit III EräViikingit EräViikingit Indians EräViikingit Indians EIF Hammers MuLi Hammers MuLi Ylhäs HIFK EräViikingit Ylhäs HIFK Ylhäs Ylhäs SBS Kings HIFK HIFK HIFK HIFK Indians EräViikingit Indians SBS Kings EIF Hammers EräViikingit SBS Kings ViTa EräViikingit EIF EIF Indians HIFK HIFK EräViikingit

2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

Remix

Remix Remix Remix

Remix

Remix

Remix

Remix

Remix

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Oilers XN

6

6

0

0

42

-

5

37

12

2.

SCH

6

6

0

0

31

-

8

23

12

3.

Hawks II

6

4

0

2

18

-

16

2

8

4.

HöySä

6

4

0

2

22

-

21

1

8

5.

HertKi

6

3

0

3

14

-

18

-4

6

6.

Jokerit Team

6

3

0

3

27

-

28

-1

6

7.

GrIFK

6

1

1

4

22

-

23

-1

3

8.

Pauhu

6

1

1

4

17

-

32

-15

3

9.

Kisla

6

1

0

5

17

-

24

-7

2

10.

Light Iron

6

0

0

6

9

-

44

-35

0

Otteluohjelma Ottelu 4404 4405 4406 4407 4408 4409 4410 4411 4412 4413 4414 4415 4416 4417 4418 4419 4420 4421

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo

Koti Oilers XN Pauhu Jokerit Team Hawks II Kisla SCH GrIFK HertKi Light Iron Oilers XN HertKi Oilers XN HertKi Hawks II Light Iron GrIFK SCH HöySä

-

Vieras Jokerit Team Kisla HöySä Pauhu HöySä Light Iron Hawks II SCH GrIFK HertKi Jokerit Team Hawks II Light Iron SCH Oilers XN HöySä Kisla Pauhu

Tulos 7-1 6-5 3-6 6-1 1-5 10-2 1-2 0-2 2-7 6-1 5-4 8-1 4-1 2-4 1-13 3-4 5-2 6-3

277

4422 4423 4424 4425 4426 4427 4428 4429 4430 4431 4432 4433

18.10.2020 18.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH

Kisla Jokerit Team SCH Light Iron Pauhu Light Iron Jokerit Team Kisla Hawks II Oilers XN HertKi HöySä

-

GrIFK Pauhu Pauhu Jokerit Team GrIFK Hawks II GrIFK Oilers XN HertKi HöySä Kisla SCH

6-3 7-3 5-1 2-6 3-3 1-4 6-5 1-2 3-1 6-0 3-2 1-5

Tilastot 1. 2. 3. 4.

Nimi Tillander Tessy Hyryläinen Heidi Pääkkönen Milla Forsberg Tuula

Joukkue Oilers XN Jokerit Team Jokerit Team Hawks II

O 6 6 6 6

M 9 8 6 6

S 4 5 6 5

P 13 13 12 11

+ 0 0 0 0

0 0 0 0

± 0 0 0 0

2 0 1 0 0

5 0 0 0 0

10 0 0 0 0

20 0 0 0 0

25 0 0 0 0

RM 0 2 0 0

YV 0 0 0 0

AV 0 0 0 0

RL 0 0 0 0

RL0 0 0 0 1

5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74.

Taavettila Emma Niemelä Helianna Leimuvaara Wilma Erola Milla Johansson Heidi Jääskeläinen Maija Boyd Tuuli Sundström Sari Halttunen Katri Aromaa Johanna Rasi Taina Räisänen Vilma Kruus Satu Johansson Jenni Pikki Heidi Rantakari Krista Rauhala Janna Juvakka Janita Kokkonen Jutta Kollin Minna Pesonen Miia Pihlainen Petra Mäkelä Emilia Aarniola-Kakkonen Tuija Nylander Paula Anttila Heidi Pirinen Roosa Nyberg Michelle Raitala Salla-Maaria Heikkilä Jenni Hirvonen Hinni Nasib Nea Nironen Tytti Tikkakoski Suvi Karttunen Tuuli Ylärakkola Minja Nylander Piia Korhonen Maija Kaarnapuu Hanni Pirinen Veera Björn Anna-Leena Welling Eeva Fernström Maria Vaittinen Tara Norris Heidi Naskali Tea Sampo Camilla Saloranta Eerika Auvinen Miisa Mölsä Leena Immonen Anni Keinonen Henna-Riikka Lind Jenni Tuovila Aino Pärssinen Iiris Lahelma Meri Lemström Elina Laamanen Nina Karhemaa Sanna Saarivainio Anri Konttila Helena Salmi Anita Laukia Ines Kaksonen Sanna Turunen Nanna Lahtinen Eeva-Riina Toivonen Lotta Jumppanen Anne Vaenerberg Lotta Mattila Elina

Oilers XN SCH Oilers XN Oilers XN Pauhu Hawks II SCH GrIFK Kisla HöySä HertKi Jokerit Team HöySä Kisla Oilers XN Pauhu SCH HöySä GrIFK Oilers XN Hawks II GrIFK SCH SCH Kisla SCH Light Iron Jokerit Team HöySä Oilers XN GrIFK Oilers XN Pauhu Pauhu Oilers XN Jokerit Team Kisla HertKi HertKi Light Iron HöySä Pauhu Oilers XN GrIFK HertKi HöySä Kisla HöySä Jokerit Team SCH HöySä SCH Jokerit Team SCH Jokerit Team GrIFK HöySä Oilers XN HöySä GrIFK HertKi Hawks II SCH Hawks II Kisla Hawks II HertKi Pauhu Oilers XN Oilers XN

6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 3 4 5 5 6 6 6 5 6 6 6 6 5 6 6 6 6 6 2 3 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 3 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6

3 9 5 4 8 6 3 6 5 4 5 5 4 3 3 0 3 3 3 3 2 2 1 4 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

8 1 5 6 0 2 5 1 2 3 1 1 2 3 3 6 2 2 2 2 3 3 4 0 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

11 10 10 10 8 8 8 7 7 7 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 1 0 0 3 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 2 0 2 0 0 11 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 2 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 8 0 0 0 0 2 0 2 0 0 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

278

75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165.

Salo Jenna Mäki-Moijala Kati Lehti Siiri Tiilikainen Eeva Saarinen Emmi Pitkänen Susanna Aarniola Riikka Vallenius Mari Palenius Carita Lankinen Hilla Färm Janette Eerola Kristina Silvius Tanja Hintsala Emilia Jokela Saara Tenhonen Jenni Rautiainen Sanni Jalonen Katja Schroderus Annu Leppänen Elina Pentti Johanna Karlsson Lotta Kovanen Tuisku Heiner Nicolin Janhunen Kikka Keto Sorja Korpela Linda Huurinainen Saara Ellis Suvisirkku Weurlander Inka-Marika Ruonela Jenni Kari Suvi-Marja Langabeer Paula Harju Eija Peltoperä Reetta Tiili Ida Wasenius Heli Autio Laura Matturi-Aurén Eija Nurmia Laura Mastola Sanna Vauhkala Mirka Takolander Anna Achren Jonna Elers Mikaela Hakulinen Jenny Nuotiomaa Essi Huovinen Maria Immonen Kati Alenius Susanne Levosalo Johanna Eerola-Pölönen Katri Aakko Saara Friman Sari Linnavuori Essi Janas Jenni Hokka Siiri Jauhiainen Annastiina Perttilä Anna Kaisa Lökfors Veera Carlsson Emilia Laitinen Shira Isotalo Sirpa Railo Inka Rajamäki Jemina Suominen Auli Tennilä Hanna Johanson Cecilia Santanen Marianne Lehtinen Marika Kettunen Sani Mätäsaho Emilia Grönholm Minna Achrén Emmi Luode Marja-Sisko Niskanen Marjo Kokkonen Päivi Kantola Mia Saarikko Marja Viitanen Marika Perta Elina Elonen Pia Rantakangas Elina Eriksson Sara Opoku Patricia Pelin Frida Arajärvi Maaret Stenvall Tanja Rantala Oona Kärpänen Anne Rinne Rosa

SCH Kisla GrIFK HertKi SCH Oilers XN SCH Light Iron Kisla GrIFK Oilers XN Oilers XN Pauhu Light Iron Oilers XN Kisla Hawks II HertKi GrIFK SCH GrIFK Light Iron Light Iron GrIFK SCH SCH GrIFK SCH Hawks II Jokerit Team SCH Jokerit Team Kisla HertKi HertKi Kisla Light Iron Hawks II Pauhu Hawks II HöySä Light Iron HertKi Pauhu GrIFK Light Iron GrIFK Jokerit Team GrIFK Jokerit Team HöySä GrIFK Kisla Kisla Jokerit Team Oilers XN Light Iron SCH HöySä Kisla Hawks II Jokerit Team Pauhu HertKi GrIFK Pauhu GrIFK Pauhu Hawks II Oilers XN Hawks II SCH Kisla Pauhu Pauhu Jokerit Team Hawks II Light Iron Hawks II HertKi Kisla HöySä SCH Jokerit Team Oilers XN Kisla Hawks II Jokerit Team Light Iron Light Iron Kisla

6 4 4 6 6 6 6 6 1 2 2 2 4 4 4 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 2 2 3 3 3 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 1 1 1 1 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 2 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 4 2 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

279

166. 167. 168. 169. 170.

Salo Kati Mielonen Eevi Hakulinen Heidi Laitinen Johanna Dammert Satu

GrIFK Hawks II Light Iron Jokerit Team HöySä

6 6 6 6 6

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

4. divisioona Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

LoSB II

6

4

1

1

36

-

15

21

9

2.

Rangers II

6

4

0

2

25

-

16

9

8

3.

HIFK Team

6

3

2

1

21

-

12

9

8

4.

ESS

6

3

2

1

21

-

14

7

8

5.

SB-Pro III

6

2

2

2

12

-

17

-5

6

6.

ViTa II

6

1

3

2

11

-

19

-8

5

7.

Team Botox

6

1

3

2

20

-

19

1

5

8.

Northern Stars II

6

1

2

3

18

-

28

-10

4

9.

SB Vantaa Emut

6

1

2

3

18

-

29

-11

4

10.

NaKu

6

1

1

4

11

-

24

-13

3

Otteluohjelma Ottelu 13772 13773 13774 13775 13776 13777 13778 13779 13780 13781 13782 13783 13784 13785 13786 13787 13788 13789 13790 13791 13792 13793 13794 13795 13796 13797 13798 13799 13800 13801

Päivä 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Tennari Tennari Tennari Tennari Tennari Tennari Tennari Tennari Tennari Tennari

Koti NaKu SB-Pro III ESS Rangers II HIFK Team ViTa II LoSB II Team Botox SB Vantaa Emut NaKu Team Botox NaKu Team Botox Rangers II SB Vantaa Emut LoSB II ViTa II Northern Stars II HIFK Team ESS ViTa II SB Vantaa Emut SB-Pro III SB Vantaa Emut ESS HIFK Team Rangers II NaKu Team Botox Northern Stars II

Vieras ESS HIFK Team Northern Stars SB-Pro III Northern Stars SB Vantaa Emut Rangers II ViTa II LoSB II Team Botox ESS Rangers II SB Vantaa Emut ViTa II NaKu Northern Stars HIFK Team SB-Pro III LoSB II SB-Pro III SB-Pro III ESS LoSB II Rangers II LoSB II NaKu Team Botox Northern Stars HIFK Team ViTa II

-

Tulos 0-2 0-4 5-5 1-2 6-3 2-2 6-2 2-3 3-13 2-7 5-5 0-6 3-3 5-1 3-4 7-0 1-6 3-4 3-6 4-1 2-2 2-1 3-3 5-6 4-1 1-1 5-2 4-5 1-1 2-2

II II

II

II

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24.

280

Nimi Österman Susanna Kilpeläinen Roosa Suojalehto Sara Roine Ella Tyrväinen Johanna Jäppinen Johanna Gaily Amel Myllylä Sara Mälkiä Jenna Väätänen Henna-Riikka Jansson Pilvi Ali-Alha Mirkka Fagerlund Eveliina Tuominen Pia Stolpe Silja Junno Eeva Koskinen Tiina Muukka Maria Niemikorpi Elina Nuutinen Tanja Alanko Sarianna Moilanen Neea Ranta Ronalynn Moijanen Johanna

Joukkue LoSB II LoSB II Rangers II LoSB II Team Botox ESS Team Botox LoSB II Rangers II Team Botox Northern Stars II ESS Rangers II SB Vantaa Emut HIFK Team Rangers II SB Vantaa Emut Northern Stars II ESS ViTa II HIFK Team LoSB II SB-Pro III SB Vantaa Emut

O 4 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 4 6 6 4 6 6 6 4 4 6 5 6 6

M 8 6 8 7 6 7 4 4 4 6 5 5 4 4 3 3 2 4 2 4 4 3 3 3

S 7 7 4 4 4 2 5 5 4 1 2 1 2 2 3 3 4 1 3 0 0 1 1 1

P 15 13 12 11 10 9 9 9 8 7 7 6 6 6 6 6 6 5 5 4 4 4 4 4

+ 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 1 0 0 5 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 2 0 0 10 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

RL 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115.

Wiikeri Julia Kämäräinen Kirsi Eurola Susanna Lappi Kaisa Lilja Tiia Sipari Veera Ketolainen Karine Nevalampi Anna Laurikkala Katja Kemppainen Outi Seppänen Hanna Haavisto Vilma Helén Kristiina Luoto Laura Hämäläinen Hanne Jääskeläinen Emilia Jussila Jaana Jokela Jenni Taro Anu Ström Tia Elo Katja Lindh Ida Saranpää Vilma Lodenius Anu Suhonen Jaana Rantala Miia Rämö Alisa Sainio Rebekka Sirviö-Kakko Sonja Antola Helena Rönnberg Heidi Hanhisuanto Katja Linna Sofia Martin Nina Kauppinen Hanna Lindfors Minnami Laurila Iiris Kyllönen Taru Rantakokko Johanna Lehtonen Marianne Saarinen Jasmin Sirén Joanna Määttä Jenni Viljamaa Pirita Vuorenmaa Heidi Lindfors Jenna Helvelahti Helmi Jääskeläinen Aino Moilanen Sirpa-Maarit Siitari Tarja Koskela Sonja Kauppinen Emmi Tuomivaara Iina Annala Aila Viitanen Miia Mäkelä Taru Alanko Iina Hurme Sanna Paasivaara Emmi Silventoinen Jonna Hakonen Maija Manner Miisa Kuusisto Minna Alaluusua Sanna Karppinen Hanna Uusitalo Emilia Rantaniitty Nina Toivonen Kia Pelkonen Johanna Kuisma Elina Elomaa Heli Vuolahti Sofia Mäenpää Elli Kaivola Karoliina Fagerlund Jenna Korhonen Sonja Väkiparta Saara Sainio Jenni Palenius Iina Hakulinen Heli Koivurinne Heli Sihvoin Saana Nisula Iida Wiberg Sari Siivonen Mia Karumaa Johanna Tuomi Annukka Kolehmainen Taru Oikarainen Tiina Sojalahti Paula Pälve Matleena

HIFK Team NaKu NaKu HIFK Team HIFK Team Northern Stars ESS LoSB II SB Vantaa Emut ESS SB-Pro III Rangers II SB Vantaa Emut HIFK Team SB Vantaa Emut NaKu NaKu LoSB II ESS ViTa II Team Botox SB-Pro III Rangers II ESS SB Vantaa Emut ESS HIFK Team ViTa II Northern Stars ESS HIFK Team Northern Stars Northern Stars ViTa II ViTa II Rangers II SB-Pro III Northern Stars Northern Stars LoSB II LoSB II NaKu NaKu SB-Pro III HIFK Team Rangers II LoSB II Team Botox SB Vantaa Emut SB Vantaa Emut HIFK Team Team Botox SB-Pro III Northern Stars Northern Stars LoSB II Northern Stars ViTa II HIFK Team NaKu Team Botox SB-Pro III SB-Pro III Rangers II Team Botox Team Botox SB Vantaa Emut HIFK Team SB-Pro III ViTa II NaKu Rangers II SB-Pro III Northern Stars Rangers II LoSB II Northern Stars ViTa II LoSB II ViTa II NaKu Rangers II SB-Pro III ViTa II ViTa II SB Vantaa Emut ViTa II HIFK Team HIFK Team SB-Pro III Team Botox

II

II

II II

II II

II II II

II

II

6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 2 4 6 6 6 6 6 6 6 6 4 4 4 6 6 6 6 4 6 6 4 5 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 2 2 2 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 2 2 2 2 2 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 2 2

3 2 2 2 1 1 0 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 2 2 2 3 3 4 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0

4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 2 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 4 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 4 0 0 0 0 4 0 0 0 2 0 2 0 0 2 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

281

116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172.

Malm Ella Konttila Miia Aronen Marjo Koppila Sanni Mehto Olka Urvas Darja Huotari Enni Hakava Lotta-Mari Toikka Mari Forsberg Carina Lindén Suvi Laurema Sanni Ruusuvirta Pauliina Fager-Pintilä Ella Malk Teija Mäntylä Maria Torkkola Netta Lehto Taru Fager-Pintilä Pirje Huutonen Marika Hannuksela Oona Malm Anna-Leena Hännikäinen Elina Huovila Nora Juuti Oona Uro Leila Peltola Sanna Sintonen Satu Mäkinen Milla Kärnä Eija Kestilä Essi Ahlstedt Tiina Setälä Venla Pankka Kati Uusitalo Eliisa Kortesmäki Tiia Yli-Huumo Noora Artama Emmi Ayarci Melek Halsas Martta Johnsson Mia Vuorinen Sari Kopra Jonna Johansson Marja-Leena Koponen Karolina Koivisto Taru Aikio Niina Patrikainen Ulla Westren-Doll Nita Lindfors Mia Peltonen Miia-Maria Olin Inari Kolunkulma Susanna Salminen Heidi Nuutinen Sofia Kokolaki Sofia Kolehmainen Tessa

SB-Pro III SB-Pro III SB Vantaa Emut SB-Pro III Team Botox Northern Stars SB-Pro III LoSB II NaKu NaKu SB-Pro III Northern Stars SB-Pro III Rangers II HIFK Team Team Botox ViTa II Team Botox Rangers II LoSB II SB-Pro III SB-Pro III ESS Team Botox LoSB II Team Botox LoSB II ESS HIFK Team LoSB II Rangers II Northern Stars HIFK Team Team Botox Team Botox LoSB II Team Botox SB Vantaa Emut HIFK Team SB-Pro III LoSB II SB Vantaa Emut Team Botox ESS SB Vantaa Emut SB Vantaa Emut SB Vantaa Emut ViTa II Team Botox Team Botox NaKu ViTa II Northern Stars ESS ViTa II HIFK Team HIFK Team

2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

II

II

II

II

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 2 6 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0

Lohko 2 Sarjataulukko 1.

Joukkue

O

V

T

H

TM

IKHTYS

4

4

0

0

18

-

PM

ME

P

10

8

8

2.

ÅIF II

4

3

1

0

13

-

8

5

7

3.

Helsinki United Akatemia

4

3

0

1

35

-

7

28

6

4.

Blackbirds III

4

3

0

1

12

-

8

4

6

5.

Tiikerit II

4

2

0

2

13

-

12

1

4

6.

Hawks III

4

1

2

1

8

-

8

0

4

7.

Old Stars

4

1

1

2

13

-

11

2

3

8.

VSS

4

1

0

3

12

-

15

-3

2

9.

HyST

4

0

0

4

8

-

24

-16

0

10.

Pallokeisarit

4

0

0

4

2

-

31

-29

0

Otteluohjelma Ottelu 13862 13863 13864 13865 13866 13867 13868 13869 13870 13871

282

Päivä 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Esport Esport Esport Esport Esport Esport Esport Esport Esport Esport

Areena Areena Areena Areena Areena Areena Areena Areena Areena Areena

Koti Pallokeisarit Blackbirds III VSS Tiikerit II Hawks III HyST Old Stars Helsinki United Akatemia IKHTYS Pallokeisarit

-

Vieras VSS Hawks III ÅIF II Blackbirds III ÅIF II IKHTYS Tiikerit II HyST Old Stars Helsinki United Akatemia

Tulos 1-9 3-1 1-3 1-4 2-2 3-6 5-1 10-1 4-3 1-13

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

13872 13873 13874 13875 13876 13877 13878 13879 13880 13881

07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun

LH LH LH LH LH LH LH LH LH LH

Helsinki United Akatemia Pallokeisarit Helsinki United Akatemia Tiikerit II IKHTYS Old Stars HyST ÅIF II Hawks III VSS

-

VSS Tiikerit II IKHTYS HyST Pallokeisarit ÅIF II Hawks III Blackbirds III Old Stars Blackbirds III

8-0 0-6 4-5 5-3 3-0 3-4 1-3 4-2 2-2 2-3

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76.

Nimi Latvakoski Riina Koskela Inka Hyvärinen Judith Pekkarinen Jannika Koskenniemi Milla Hyytiäinen Tiuku Tuomikoski Emma Leppänen Alina Törmälehto Jenni Nieminen Kati Kärkelä Iidamiia Nässling Krista Laukkanen Michelle Rinkinen Hennaleena Palmunen Rea Jokelainen Jenika Isoaho Lotta Falck Charlotta Kinnunen Henna Hyrske Anita Korhonen Päivi Björkell Päivi Lindholm Nana Ekström Hanna Sihvonen Leona Salmenranta Iida-Liina Nyberg Heidi Eloranta Kristiina Mehtälä Marjut Heinonen Martina Ida Sofia Kostiainen Ulla-Maija Nyyssönen Hanna-Riitta Kyrö Jutta Kiuru Päivi Irva Viivi Julku Helena Salonen Satu Savallampi Mona Manninen Riina Laurinen Pia Säilä-Saartenoja Outi Boman Linda Wahlman Hanna Virtanen Paulina Väkeväinen Anna Lepistö Hanna Boman Suvi Suominen Paula Rauhala Sanna Rantala Sofia Kesti Laura Purjo Tiina Pöysti Anna Muurinen Liisi Hietanen Jenny Tiainen Kirsi Luoto Riia Levänen Minna Backberg Henna Tuominiemi-Soikkeli Anu Kuparinen Taru Kaarela Nina Airaksinen Elsa Krebs Anette Puruskainen Petra Rahikkala Taija Huovinen Tiina Simola Katja Junkkari Johanna Polamo Lila Hyytiäinen Hanni Grönholm Linda Kautonen-Jusslin Jenni Vuorisalo Kirsi Lidman Melissa Lahti Sonja

Joukkue Helsinki United Helsinki United Helsinki United IKHTYS Helsinki United VSS Tiikerit II Old Stars IKHTYS IKHTYS Helsinki United Tiikerit II ÅIF II Blackbirds III VSS ÅIF II Hawks III ÅIF II Blackbirds III Old Stars HyST Tiikerit II HyST Old Stars Hawks III IKHTYS Blackbirds III HyST IKHTYS Hawks III IKHTYS IKHTYS VSS VSS Hawks III Helsinki United ÅIF II Tiikerit II Blackbirds III Old Stars Old Stars ÅIF II Tiikerit II ÅIF II ÅIF II Pallokeisarit Blackbirds III Old Stars Helsinki United IKHTYS Old Stars Old Stars Pallokeisarit Old Stars Blackbirds III Tiikerit II Tiikerit II HyST HyST Old Stars HyST HyST IKHTYS Blackbirds III Blackbirds III VSS ÅIF II Hawks III VSS Hawks III VSS Blackbirds III Old Stars Helsinki United ÅIF II Tiikerit II

Akatemia Akatemia Akatemia Akatemia

Akatemia

Akatemia

Akatemia

Akatemia

O 4 4 2 4 4 4 4 3 4 4 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 4 4 4 4 4 2 4 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 1 1 1 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 2 2

M 18 2 7 5 3 5 5 4 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 3 2 2 2 2 1 1 1 1 0 0 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0

S 4 9 3 2 4 1 1 2 3 3 2 2 2 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 0 1 1 1 1 2 2 2 2 3 3 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1

P 22 11 10 7 7 6 6 6 6 6 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

+ 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 4 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 2 2 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0

YV 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

AV 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

283

77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154.

284

Pyrrö Reeta Heikkilä Liisa Säteri Tanja Lehtinen Suvi Peltokangas Mirja Harju Jenni Palmunen Nea Pyysing Sonja Saario Heli Färm Laura Hallamaa Minna Kotajärvi Päivi Falck Anna Aarnio Jaana Pimiä Sanna Garton Anna Suomela Melina Paanukoski Sanna Lehtonen Tiina Peltonen Nina Vaine Marjo Freudenthal Melina Kämäri Iina Keisu Jenni Järvenpää Taru Pynnönen Henna Piirainen Mervi Karjalainen Jenna Haapanen Sanna Virtanen Cindy Karlsson Suvi Linner Iisa Ilonen Eveliina Salminen Emma Laakkonen Saara Nickström Katariina Pajari Mandy Torkko Mari Mäkinen Anu Leander Ella Kananen Paula Siponen Milja Kuntsi Hanna Sulanterä Nenna Muhonen Iiris Matilainen Tanja Lindqvist Una Snellman Emilia Stellberg Henna-Riikka Hämäläinen Angeliina Laitinen Kati Kojo Anu Altomaa Jenni Koivula Nina Kokki Satu Repo Riina Äijänen Anna-Maija Ahonen Reetta Boström Berit Niemelä Ritva Elander Hanna-Marika Korppi Tuija Katve Tiina Raappana Jenni Virtanen Anna-Maria Koivukoski Katri Hartikainen Emma Voutilainen Heidi Lahtinen Suvi Ekholm Iina Lindqvist Emilia Videman Mari Laitinen Riikka Leino Hanna Kaarela Veera Raukola Riikka Santavuori Katariina Tolvanen Ella

Helsinki United Helsinki United Tiikerit II IKHTYS Helsinki United Hawks III VSS Blackbirds III Helsinki United IKHTYS Tiikerit II Tiikerit II ÅIF II Blackbirds III Blackbirds III VSS Pallokeisarit VSS Tiikerit II HyST Blackbirds III ÅIF II HyST Pallokeisarit Pallokeisarit Tiikerit II Blackbirds III VSS Tiikerit II Pallokeisarit Helsinki United IKHTYS IKHTYS Blackbirds III Helsinki United ÅIF II Pallokeisarit Pallokeisarit Pallokeisarit Tiikerit II Tiikerit II Hawks III ÅIF II Pallokeisarit Tiikerit II Helsinki United VSS Hawks III Hawks III Helsinki United VSS Pallokeisarit Hawks III Pallokeisarit HyST Pallokeisarit Blackbirds III IKHTYS ÅIF II Tiikerit II Hawks III Old Stars Old Stars Pallokeisarit Tiikerit II VSS Hawks III Pallokeisarit Hawks III Tiikerit II Hawks III VSS Hawks III VSS HyST Pallokeisarit Old Stars VSS

Akatemia Akatemia

Akatemia

Akatemia

Akatemia

Akatemia

Akatemia

Akatemia

2 2 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 2 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 4 0 4 2 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

HD IBK

6

6

0

0

32

-

11

21

12

2.

AskU

6

5

0

1

29

-

10

19

10

3.

Blackbirds II

6

5

0

1

26

-

16

10

10

4.

Oilers Akatemia

6

4

0

2

30

-

12

18

8

5.

SB Fantsut

6

2

1

3

21

-

22

-1

5

6.

TU

6

2

0

4

11

-

34

-23

4

7.

SBS Botnia

6

1

2

3

19

-

23

-4

4

8.

FC Vega

6

1

2

3

17

-

18

-1

4

9.

HertKi II

6

1

1

4

22

-

36

-14

3

10.

Light Iron II

6

0

0

6

6

-

31

-25

0

Otteluohjelma Ottelu 13952 13953 13954 13955 13956 13957 13958 13959 13960 13961 13962 13963 13964 13965 13966 13967 13968 13969 13970 13971 13972 13973 13974 13975 13976 13977 13978 13979 13980 13981

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena

Koti Blackbirds II Light Iron II HD IBK FC Vega SB Fantsut AskU TU SBS Botnia HertKi II Blackbirds II SBS Botnia Blackbirds II SBS Botnia FC Vega HertKi II TU AskU Oilers Akatemia SB Fantsut HD IBK AskU HertKi II Light Iron II HertKi II HD IBK SB Fantsut FC Vega Blackbirds II SBS Botnia Oilers Akatemia

Vieras HD IBK SB Fantsut Oilers Akatemia Light Iron II Oilers Akatemia HertKi II FC Vega AskU TU SBS Botnia HD IBK FC Vega HertKi II AskU Blackbirds II Oilers Akatemia SB Fantsut Light Iron II TU Light Iron II Light Iron II HD IBK TU FC Vega TU Blackbirds II SBS Botnia Oilers Akatemia SB Fantsut AskU

-

Tulos 2-5 1-5 4-3 5-0 1-5 5-3 2-0 1-5 9-4 3-2 2-6 3-2 7-2 2-5 2-10 0-7 8-0 8-1 10-1 5-2 4-0 2-6 2-4 4-4 6-0 2-4 4-4 4-3 3-3 4-2

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35.

Nimi Kallonen Sarita Kekäle-Hela Kirsi Toivonen Anna-Mari Nyman Eeva Suonpää Matilda Saari Anna Kallonen Sanna Ratia Johanna Vinkki Kati Pohas Niina Tanska Riitta Hannele Kaukosuo Heli Rantoila Terhi Kuismanen Milla Puhakka Kati Rauhala Titta Kiukkonen Kati Talonen Mira Puukko Laura Kuismanen Malla Suhonen Sanna Lukkarila Suvi Vallenius Jenni Kortelainen Mira Suonvieri Ella Alastalo Reetta Mäkinen Sari Ahonen Alisa Ronkainen Laura Kuusela Pia Varila Maarit Ampuja Miia Juvonen Mira Uunimäki Mirka Hiltunen Roosa

Joukkue HD IBK AskU AskU Oilers Akatemia SB Fantsut HD IBK HD IBK AskU FC Vega AskU FC Vega Blackbirds II HertKi II SBS Botnia SBS Botnia Blackbirds II Blackbirds II SB Fantsut HertKi II SBS Botnia AskU HD IBK HertKi II AskU Oilers Akatemia HD IBK FC Vega Oilers Akatemia HertKi II AskU HD IBK Blackbirds II Blackbirds II Oilers Akatemia SB Fantsut

O 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 6 6 4 4 4 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 5 6 6

M 7 6 9 7 6 4 3 0 8 6 2 6 6 5 4 4 2 4 4 3 3 3 3 3 3 3 2 2 1 1 4 4 3 3 3

S 5 5 0 2 3 5 6 9 0 2 6 1 1 2 3 3 5 2 2 3 3 3 2 2 2 2 3 3 4 4 0 0 1 1 1

P 12 11 9 9 9 9 9 9 8 8 8 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4

+ 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0

2 0 0 0 0 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 2 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0

YV 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

RL 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

285

36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126.

286

Alasentie Ee Vuorinen Kaisa Toivonen Mira Turunen Susanna Tauriainen Paula Haavisto Aino Lindholm Camilla Martikainen Sonja Hentula Heidi Takkunen Silvia Kalsta Milla Rosenström Laura Piirainen Satu Hakala Pia Oikarinen Anne-Kristiina Kaila Anna-Leea Stenius Selma Hammarberg Anni-Lotta Marsio Vappu Huttunen Yasmin Korhonen Heidi Sääskilahti Pilvi Rouhiainen Jutta Uotila Emilia Koivisto Minna Hälinen Anne Laakso Taru Pynnönen Aada Hagelberg Sari Mäyrä Juulia Andersen Lea Sulkamo Hanna-Maarika Tikkanen Anu Eskelinen Tiina Maunula-Sairanen Katja Salmela Erika Lähteenmäki Anu Long Caitlin Pietarinen Elsi Vanninen Maiju Ryynänen Marja-Leena Hagelberg Katri Piikki Heidi Halko Ira Gallacher Ellie Hämäläinen Hanne Pajunen Essi Phetraksa Kamonwan Virkajärvi Minna Heikkinen Tia Pasanen Iida Kirsimaa Nora Kuisma Essi Immonen Marianna Hedberg Carita Pohjavirta Ronja Sorvari Marika Fonsell-Lehto Kaisa Ryynänen Jenni Puruskainen Pia-Maritta Lindh Linda Kippilä Heidi Kaukiainen Noora Rinnekari Heli Karkulahti Hanna Hänninen Heidi Ala-Heikkilä Ida Ruokolainen Roosa Aalto Hanna Raevaara Tiina Luopa Jonna Voutilainen Emmi Pietarinen Katja Malinen Tiia Rissanen Tuija Anttonen Anne-Maarit Kaitue Klaara Hämäläinen Inka Leino Päivi Eriksson Laura Nyström Miira Eronen Milla Koivisto Suvi Eskelinen Mia Herrala Kaisamaija Walin Laura Siivola Marjaana Hakkarainen Janina Sundström Jenni Raitasalo Hannamari Puranen Jutta

SBS Botnia Oilers Akatemia Blackbirds II HD IBK SB Fantsut Oilers Akatemia Blackbirds II Oilers Akatemia SBS Botnia Oilers Akatemia TU FC Vega FC Vega HertKi II Light Iron II HertKi II TU HD IBK Oilers Akatemia SBS Botnia HD IBK Blackbirds II HD IBK SB Fantsut HertKi II SBS Botnia TU Oilers Akatemia SBS Botnia Oilers Akatemia TU SBS Botnia SB Fantsut Blackbirds II HertKi II FC Vega HD IBK Oilers Akatemia Light Iron II TU SB Fantsut FC Vega AskU Blackbirds II Oilers Akatemia TU TU AskU HertKi II HertKi II Oilers Akatemia SB Fantsut HD IBK Oilers Akatemia Light Iron II SB Fantsut TU SB Fantsut Blackbirds II SB Fantsut HertKi II Light Iron II Light Iron II TU HertKi II HertKi II Oilers Akatemia SB Fantsut Blackbirds II SB Fantsut HertKi II SB Fantsut HD IBK HD IBK Light Iron II AskU TU TU Light Iron II Light Iron II HertKi II TU SBS Botnia Oilers Akatemia FC Vega SB Fantsut TU SBS Botnia FC Vega FC Vega TU

4 4 5 6 6 5 6 6 6 6 6 3 4 6 6 6 6 6 4 5 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 2 4 4 6 6 6 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 2 3 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 1 2 2 2 2 2 2 3 3 4

2 2 2 2 2 1 1 1 1 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 3 3 3 3 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 1 0 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 2 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 8 0 0 2 0 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 6 2 0 0 0 0 0 0 0 0 5 0 2 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162.

Honkaranta Johanna Posio Marjo Jaisuk Kanjana Päiviö Jaana Ikävalko Satu Montonen Anna Mason Anna Tossavainen Outi Pelkonen Mira Häyrinen Noora Leppänen Elina Korhonen Leena Wigren Saila Mäkelä Maria Johanna Julkunen Hilkka Luoto Sari Tynkkynen Saija Simula Marlen Hakkarainen Annina Hoffren Jonna Kaukonen Sini Pasanen Sirke Rautiainen Meri Mikkola Sara Kanerva Nea En Riikka Saarinen Kerryn Järvinen Heidi Korppi Tiia Kuitunen Sanna Jokilehto Miia Sumkin Suvi Lahti Miira Aaltonen Kirsi Uitti Eeva-Reetta Lindfors Laura

HertKi II Light Iron II Blackbirds II SBS Botnia TU Oilers Akatemia TU Light Iron II HertKi II Oilers Akatemia AskU FC Vega Blackbirds II FC Vega TU HD IBK SB Fantsut FC Vega HD IBK SBS Botnia SBS Botnia FC Vega SBS Botnia Oilers Akatemia Light Iron II HD IBK TU AskU Light Iron II Light Iron II Light Iron II Light Iron II Light Iron II AskU TU AskU

4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Pojat B-pojat Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Oilers Akatemia

5

5

0

0

26

-

12

14

10

2.

EräViikingit Valkoinen

5

3

1

1

23

-

12

11

7

3.

M-Team

5

2

1

2

25

-

24

1

5

4.

GrIFK NG

5

2

0

3

23

-

22

1

4

5.

Rangers

5

2

0

3

24

-

30

-6

4

6.

LoSB

5

0

0

5

14

-

35

-21

0

Otteluohjelma Ottelu 15028 15029 15030 15031 15032 15033 15034 15035 15036 15037 15038 15039 15040 15041 15042

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo Tennari Tennari Tennari Tennari Tennari Tennari Masala Masala Masala Masala Masala Masala

Koti M-Team EräViikingit Valkoinen LoSB Rangers GrIFK NG Oilers Akatemia Rangers M-Team LoSB Oilers Akatemia GrIFK NG EräViikingit Valkoinen GrIFK NG M-Team Rangers

-

Vieras Rangers Oilers Akatemia GrIFK NG LoSB EräViikingit Valkoinen M-Team GrIFK NG EräViikingit Valkoinen Oilers Akatemia Rangers M-Team LoSB Oilers Akatemia LoSB EräViikingit Valkoinen

Tulos 4-5 2-3 2-7 7-4 1-3 4-3 6-9 5-5 2-6 8-4 5-6 8-1 1-5 7-5 2-5

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11.

Nimi Vanninen Elias Leivo Oliver Hartikainen Kaapo Mähönen Leevi Lahtinen Niilo Vahtera Samu Pitkäkangas Paulus Kosola Juho Mustonen Tiitus Kalliomäki Oliver Veijalainen Samu

Joukkue GrIFK NG Oilers Akatemia M-Team Rangers Oilers Akatemia EräViikingit Valkoinen Oilers Akatemia Rangers Rangers M-Team Oilers Akatemia

O 5 5 5 5 5 5 4 5 5 4 5

M 6 4 5 4 4 5 2 1 5 4 4

S 3 5 3 4 3 1 4 5 0 1 1

P 9 9 8 8 7 6 6 6 5 5 5

+ 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 2 0 1 0 1 1 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 4 0 2 0 2 2 0 0 0 0

YV 1 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

287

12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102.

288

Snellman Joona Seppälä Santtu Kuronen Paulus Linna Jesse Miettinen Leevi Toivio Kasperi Kothari Samir Kauppinen Jan Puupponen Niklas Wickholm Casper Kinnunen Kasper Hakkarainen Nico Kuokka Mico Karjalainen Roope Lappalainen Olli Aho Aaron Heikkinen Veeti Laine Samuli Träff Oskari Mantere Matias Jaatinen Joonatan Huurinainen Leevi Virolainen Samu Kaipainen Keevi-Kalle Pihlamo Manu Elorinne Eino Kerttula Santtu Söderlund Max Kivistö Tino Korpela Topi Ojasti Onni Mäensivu Aatu Ruotsalainen Eemil Laine Eemil Sipiläinen Joel Airio Julius Sundell Atte Lappalainen Emil Lehtimäki Sinus Mattila Kasper Raekannas Oskari Lahikainen Matias Vohlonen Jasper Herrala Miska Routasalo Jaakko Kajanne Juho Judén Olli Rasmus Juhana Karttunen Kasper Kanerva Eelis Suurnäkki Niilo Ekman Joonas Kuusinen Niko Karell Eerik Mertaniemi Matti Markkanen Akseli Sandström Sebastian Juuti Rasmus Pohja Elias Airaksinen Rasmus Uusnäkki Johannes Mustakallio Joonas Engblom Axel Marin Pyry Ravantti Elmo Mäntysalo Valtteri Mustola Jami Välisalo Leevi Luoma Jesse Viljanen Alvar Korkka Joona Haapalainen Otso Kalliomaa Nico Riska Elias Hakala Elias Taro Topias Tamminen Joel Hellsten Veeti Punkka Anton Andersson Tatu Viman Henrik Nevalainen Niklas Torsell Eric Heino Tuomas Erkkilä Taavi Tolonen Aapo Juuti Elias Purtola Joonas Eilomaa Tatu Koho Oskar Jäntti Markus Mättö Sebastian

M-Team Oilers Akatemia Rangers EräViikingit Valkoinen GrIFK NG EräViikingit Valkoinen M-Team LoSB M-Team GrIFK NG LoSB Oilers Akatemia EräViikingit Valkoinen GrIFK NG Rangers GrIFK NG EräViikingit Valkoinen Rangers GrIFK NG LoSB Oilers Akatemia Rangers EräViikingit Valkoinen M-Team EräViikingit Valkoinen Oilers Akatemia LoSB LoSB M-Team LoSB Rangers M-Team Rangers M-Team EräViikingit Valkoinen GrIFK NG EräViikingit Valkoinen Oilers Akatemia LoSB GrIFK NG M-Team EräViikingit Valkoinen M-Team GrIFK NG GrIFK NG EräViikingit Valkoinen LoSB GrIFK NG EräViikingit Valkoinen EräViikingit Valkoinen EräViikingit Valkoinen Rangers Rangers LoSB M-Team Oilers Akatemia Oilers Akatemia Rangers LoSB GrIFK NG M-Team Oilers Akatemia Oilers Akatemia M-Team M-Team GrIFK NG M-Team M-Team Rangers LoSB GrIFK NG EräViikingit Valkoinen Rangers EräViikingit Valkoinen Oilers Akatemia LoSB Oilers Akatemia GrIFK NG Rangers Oilers Akatemia Rangers GrIFK NG M-Team LoSB LoSB Oilers Akatemia LoSB LoSB GrIFK NG Oilers Akatemia GrIFK NG

2 4 4 5 4 5 5 3 5 4 5 3 3 5 5 5 5 5 4 5 3 5 5 5 5 5 3 5 5 2 2 4 5 5 5 3 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 2 2 3 4 4 5 5 5 5 2 2 3 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 4 4

3 3 3 3 2 2 2 1 0 3 3 2 2 2 2 2 2 1 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 3 3 3 4 5 1 1 2 2 2 2 2 2 3 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 4 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117.

Karonsuo Samu Laukkanen Aapo Saxelin Aaro Ursin Niko Virta Veeti Stubb Oliver Eskola Emil Muhonen Aaro Ojainmaa Ville Fagerholm Joel Peltola Oiva Virtanen Urho Pelli Felix Silfverberg Benjamin Virtanen Onni

LoSB LoSB Oilers Akatemia M-Team GrIFK NG Oilers Akatemia LoSB Oilers Akatemia LoSB Oilers Akatemia GrIFK NG M-Team M-Team GrIFK NG Rangers

5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

7 0 2 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Helsinki United

6

5

0

1

41

-

16

25

10

2.

Loviisan Tor

6

4

1

1

32

-

19

13

9

3.

Blackbirds Valkoinen

6

4

1

1

30

-

19

11

9

4.

Panthers Black

6

4

0

2

33

-

24

9

8

5.

Tiikerit II

6

1

1

4

16

-

33

-17

3

6.

ÅIF II

6

1

0

5

15

-

28

-13

2

7.

Hawks Akatemia

6

0

1

5

16

-

44

-28

1

Otteluohjelma Ottelu 15043 15044 15045 15046 15047 15048 15049 15050 15051 15052 15053 15054 15055 15056 15057 15058 15059 15060 15061 15062 15063

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:15 12:30 13:45 15:00 16:15 17:30 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Agricolahalli Agricolahalli Agricolahalli Agricolahalli Agricolahalli Agricolahalli Agricolahalli Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center

Koti ÅIF II Hawks Akatemia Loviisan Tor Helsinki United Blackbirds Valkoinen Tiikerit II Panthers Black Loviisan Tor Helsinki United Panthers Black ÅIF II Hawks Akatemia Blackbirds Valkoinen Tiikerit II Helsinki United Panthers Black ÅIF II Tiikerit II Hawks Akatemia Blackbirds Valkoinen Loviisan Tor

Vieras Loviisan Tor Tiikerit II Blackbirds Valkoinen Panthers Black Hawks Akatemia Helsinki United ÅIF II Panthers Black Blackbirds Valkoinen Hawks Akatemia Tiikerit II Helsinki United ÅIF II Loviisan Tor ÅIF II Tiikerit II Hawks Akatemia Blackbirds Valkoinen Loviisan Tor Panthers Black Helsinki United

-

Tulos 0-3 5-5 4-4 6-5 4-0 3-8 6-2 5-7 6-2 8-4 1-3 0-12 6-5 2-6 6-1 4-2 6-4 1-9 3-9 5-3 5-3

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30.

Nimi Törmänen Ville Vilenius Justus Lehtinen Mikael Uusimaa Konsta Holm Samuli Teppana Eemeli Koljonen Juuso Carlsson Martin Pekkala Eeli Forss Aukusti Leppälahti Joona Kiiskinen Julius Heinonen Roope Virta Remu Köysti Aaron Siljander Arttur Lehtonen Konsta Kokko Miki Pudas Jakob Talvensaari Tuukka Pitkänen Markko Bremer Oscar Sinda Emil Vaarimo Miko Honkavaara Kosti Träskelin Rasmus Thomas Emil Virtanen Tino Mehtonen Kim Kontio Valtteri Lambropoulos Emilio

Joukkue Helsinki United Helsinki United Panthers Black Blackbirds Valkoinen Loviisan Tor Loviisan Tor Helsinki United Loviisan Tor Panthers Black Blackbirds Valkoinen Blackbirds Valkoinen Tiikerit II Blackbirds Valkoinen Hawks Akatemia Helsinki United Loviisan Tor Panthers Black Hawks Akatemia Helsinki United Panthers Black Helsinki United Blackbirds Valkoinen ÅIF II Loviisan Tor Panthers Black ÅIF II Panthers Black ÅIF II Tiikerit II Helsinki United

O 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

M 11 11 9 6 4 7 6 4 6 5 3 2 6 6 6 5 3 3 2 4 3 3 2 2 1 1 1 1 0 0

S 10 7 5 6 7 3 4 5 2 3 5 6 1 1 0 1 3 3 4 1 2 2 3 3 3 3 3 3 4 4

P 21 18 14 12 11 10 10 9 8 8 8 8 7 7 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4

+ 0 0 2 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 +2 0 0 +1 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 0 1 0 3 1 0 0 0 0 3 1 0 0 2 0 0 0 2 0 2 0 1 1 0 1 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 0 2 0 6 2 0 0 0 0 16 2 0 0 4 0 0 0 4 0 4 0 2 2 0 2 0 0 0

YV 1 1 1 4 1 3 0 0 1 1 0 0 0 3 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0

AV 0 0 1 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 2 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

289

31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121.

290

Vainio Aleksi West Matias Özlü Teoman Luostarinen Oskari Wermundsén Christian Ek Jesper Tähtinen Riku Yrjölä Veikka Jeskanen Matteus Aleksanteri Veijalainen Juuso Launonen Otso Harju Nico Lindholm Kristian Koljonen Lukas Salminen Thomas Lindqvist Daniel Dahlström Christian Kiljunen Atte Hanhineva Kalle Telinkangas Antti Isoniemi Ville Skogster Elmer Rantala Oscar Paakkari Niko Pylkkönen Aappo Pitkälä Niiles Mesimäki Matias Miettinen Linus Martelius Aaro Nyman Leo Enonkoski Joonas Laukkanen Eeli Seira Arttu Sjöberg André Salo Lauri Pearlman Teemu Kärkkäinen Topias Aromäki Joni Kolehmainen Roni Toivanen Arttu Koskinen Santeri Furu Andreas Vaittinen Akseli Pyrrö Juhana Soikkeli Olli Koivunen Joonas Tjaga Onni Hongisto Otso Jäntti Axel Uusitalo Jesse Laakso Niko Heiskanen Toivo-Olavi Pajarinen Kimi Aunola Niko Haasto Kasper Oksanen Joel Vuorio Frans Knape Aaro Back Karl Mickel Sillman Eino Ahonen Jarkko Heikkinen Attepetteri Kutvonen Jere Leppänen Kim Herka Onni Rannisto Miko Aho Tommi Aurivuo Teemu Leinonen Jesse Virtanen Eetu Hamlette Liam Nyman Tenho Nikkanen Emil Murtomäki Onni Sillanpää Eetu Niininen Onni Syväjärvi Elmeri Liljendahl Aleksi Mäkinen Eetu Stark Pontus Lundell Oscar Lindroos Emil Tapiola Eemeli Kivisalmi Eki Manninen Aaron Vainio Daniel Haansuu Matias Juvonen Ville Meling Aaron Louhikko Joona Mäkelä Santtu

Panthers Black Hawks Akatemia Tiikerit II Panthers Black ÅIF II Loviisan Tor Loviisan Tor Loviisan Tor Blackbirds Valkoinen Panthers Black Blackbirds Valkoinen Tiikerit II Tiikerit II Tiikerit II Loviisan Tor ÅIF II Hawks Akatemia Helsinki United Blackbirds Valkoinen ÅIF II ÅIF II ÅIF II Blackbirds Valkoinen Hawks Akatemia ÅIF II Panthers Black Blackbirds Valkoinen Hawks Akatemia Panthers Black Tiikerit II Tiikerit II Tiikerit II Tiikerit II Loviisan Tor Hawks Akatemia Tiikerit II Hawks Akatemia ÅIF II Tiikerit II Tiikerit II Blackbirds Valkoinen ÅIF II ÅIF II Helsinki United Blackbirds Valkoinen Blackbirds Valkoinen Tiikerit II Hawks Akatemia Hawks Akatemia Blackbirds Valkoinen Hawks Akatemia Loviisan Tor Blackbirds Valkoinen Blackbirds Valkoinen Helsinki United Loviisan Tor Helsinki United Hawks Akatemia Loviisan Tor Blackbirds Valkoinen Tiikerit II Tiikerit II Hawks Akatemia Tiikerit II ÅIF II Panthers Black Blackbirds Valkoinen Blackbirds Valkoinen Helsinki United ÅIF II ÅIF II Tiikerit II ÅIF II Hawks Akatemia ÅIF II Blackbirds Valkoinen Panthers Black Blackbirds Valkoinen Panthers Black Loviisan Tor ÅIF II Tiikerit II Blackbirds Valkoinen Tiikerit II Tiikerit II Tiikerit II Hawks Akatemia Hawks Akatemia ÅIF II Tiikerit II Helsinki United

6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 3 4 6 6 6 6 6 3 5 6 6 6 6 6 6 6 5 5 6 6 2 2 2 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 1 1 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 3 0 0 2 0 0 5 1 1 2 0 0 0 1 0 1 0 2 1 1 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 1 1 2 0 0 0 0 1 2 1 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 3 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 4 6 0 0 4 0 0 20 2 2 4 0 0 0 2 0 2 0 4 2 2 0 2 0 0 7 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 14 0 0 0 0 2 2 4 0 0 0 0 2 4 2 2 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 25 0 0 6 0 0 2 0 2 0 2 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130.

Reis Benjamin Vattulainen Eero Kutinlahti Miko Karppinen Jami Hakala Jarkko Ahola Aksel Klint Caius Kannisto Niklas Kaukoranta Anton

Hawks Akatemia Panthers Black Panthers Black Panthers Black Panthers Black Helsinki United Panthers Black Panthers Black Blackbirds Valkoinen

6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 4 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 8 0 0 0 0 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 6 0 0 4 0 0 0 0 0 0 2 4 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0

YV 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 2 2 1 0 0 0 0 2 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1

AV 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Oilers Nightmare

6

6

0

0

54

-

9

45

12

2.

Indians II

6

4

1

1

50

-

23

27

9

3.

SCH

6

2

3

1

20

-

22

-2

7

4.

SB-Pro

6

2

1

3

23

-

39

-16

5

5.

FBC Raseborg

6

2

0

4

18

-

33

-15

4

6.

Blackbirds Sininen

6

1

1

4

17

-

39

-22

3

7.

KorsKa

6

1

0

5

16

-

33

-17

2

Otteluohjelma Ottelu 15064 15065 15066 15067 15068 15069 15070 15071 15072 15073 15074 15075 15076 15077 15078 15079 15080 15081 15082 15083 15084

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Påminne halli Påminne halli Påminne halli Påminne halli Påminne halli Påminne halli Påminne halli

Koti KorsKa Indians II SB-Pro FBC Raseborg Oilers Nightmare SCH Blackbirds Sininen SCH Oilers Nightmare Indians II KorsKa Blackbirds Sininen FBC Raseborg SB-Pro FBC Raseborg Blackbirds Sininen KorsKa SCH Indians II Oilers Nightmare SB-Pro

-

Vieras SB-Pro SCH Oilers Nightmare Blackbirds Sininen Indians II FBC Raseborg KorsKa SB-Pro KorsKa FBC Raseborg SCH Indians II Oilers Nightmare Blackbirds Sininen KorsKa SCH Indians II Oilers Nightmare SB-Pro Blackbirds Sininen FBC Raseborg

Tulos 2-4 4-4 1-9 3-5 14-4 2-1 0-10 5-5 8-2 10-2 1-4 3-8 0-10 8-4 5-1 4-4 0-12 1-7 12-0 6-1 5-7

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35.

Nimi Alivaara Tatu Rajala Saku Laesvuori Ilari Kajava Kalle Lindroos Joonas Iso-Kungas Rikhard Pohjonen Joakim Pohjalainen Tuomas Oksanen Saku Ilmivalta Santeri Rosas Anton Nissi Elmo Ervamaa Elias Vuorinen Rolf Andersén Tore Pirttilahti Jimi Hakola Patrik Soini Daniel Kyllönen Eetu Leskinen Noa Vikman Magnus Ronkainen Anton Vieno Topias Musto Elmo Honkapää Jaakko Mattsson Julius Kvist Juuso Viskari Tuomas Karpinski Arttu Butler Joseph Seamark Vatanen Niko Yli-Hukkala Eemil Huhtala Otava Forsstedt Sebastian Toivanen Leevi

Joukkue Indians II Indians II Oilers Nightmare Oilers Nightmare Oilers Nightmare SCH Indians II Indians II SB-Pro Oilers Nightmare Oilers Nightmare SB-Pro Oilers Nightmare SB-Pro Indians II SCH Oilers Nightmare Oilers Nightmare SB-Pro Oilers Nightmare FBC Raseborg Oilers Nightmare Blackbirds Sininen Indians II Oilers Nightmare Indians II KorsKa Blackbirds Sininen SCH FBC Raseborg Blackbirds Sininen Oilers Nightmare KorsKa Indians II KorsKa

O 4 4 6 6 6 6 5 5 6 6 6 6 6 6 4 6 4 6 6 6 2 6 6 4 6 4 6 6 6 6 4 6 6 2 6

M 10 13 10 7 5 4 3 5 4 3 4 3 3 6 4 4 2 2 2 1 5 4 4 3 3 2 2 2 2 2 3 3 3 2 2

S 12 5 6 2 4 5 6 3 4 5 3 4 4 0 2 2 4 4 4 5 0 1 1 2 2 3 3 3 3 3 1 1 1 2 2

P 22 18 16 9 9 9 9 8 8 8 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0

2 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 3 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 2 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

291

36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125.

292

Paatola Heikki Heiskari Konsta Röytiö Eetu Leinonen Markus Halme Niko Hakala Hugo Hansen Luukas Lepola Erppa Rubinstein Daniel Aittokallio Eero Waris Jonas Lindgren Santeri Mäntykoski Niklas Turenkov Philippe Mynttinen Roope Koivumäki Väinö Petteri Tallgren Anttoni Grönroos Kim Leskinen Olli Segersvärd Veeti Oinonen Joose Salminen Jere Söder Atte Tamminen Eero Suominen Teemu Jernström Leevi Broman Daniel Anttalainen Eliel Heikkilä Juho Lahnamäki Lassi Lampi Verneri Julkunen Noa Julkunen Mio Paronen Miikka Tapanainen Matias Yli-Jaskari John Knaapinen Jussi Määttänen Juuso Vaahtera Fredrik Heikkinen Arttu Rimali Jesse Turunen Aleksi Hartikainen Samuel Airila Oskari Tasanko Miro Leinonen Saku Kopakkala Niilo Kevin Julian Jussila Oskari Räikkönen Teemu Oksanen Riku Lindqvist Carl-Oscar Laukka Ella Pitkänen Nooa Tahvonen Atte Heikkinen Veeti Sinikari Kalle Mielonen Ville Saarikoski Kasper Pesonen Niko Katajisto Eemeli Kaarela Samu Sokka Leo Honkaniemi Jesse Puskala Tomas Neuvonen Oiva Salmikivi Eeli Koponen Ville Eskola Lotta Kettunen Niko Lehto Jaakko Karevaara Joona Keto Kosti Sipiläinen Kristian Pietilä Juho Lindberg Artturi Aleksejev Aaro Rantala Veeti Hirvasniemi Kim Rönkkö Santeri Kontula Vertti Piipponen Altti Kokkonen Noel Tanninen Miika Borg Onni Raivonen Jesse Häyrinen Brain Vinokurov Maxim Koskinen Joonas Kytölä Vili

Blackbirds Sininen Oilers Nightmare SB-Pro Indians II Oilers Nightmare Oilers Nightmare KorsKa SCH Indians II SCH Indians II KorsKa SB-Pro KorsKa KorsKa FBC Raseborg SCH FBC Raseborg Indians II Blackbirds Sininen KorsKa SB-Pro Indians II Blackbirds Sininen Oilers Nightmare FBC Raseborg FBC Raseborg FBC Raseborg Blackbirds Sininen Indians II SB-Pro Blackbirds Sininen Blackbirds Sininen FBC Raseborg Indians II Indians II FBC Raseborg Blackbirds Sininen FBC Raseborg FBC Raseborg SB-Pro SB-Pro SCH Blackbirds Sininen FBC Raseborg SCH KorsKa FBC Raseborg SCH SB-Pro SCH FBC Raseborg Blackbirds Sininen Oilers Nightmare FBC Raseborg SCH KorsKa KorsKa SB-Pro SB-Pro SB-Pro SCH SCH SB-Pro Indians II Indians II Blackbirds Sininen SCH SB-Pro SCH Oilers Nightmare KorsKa KorsKa FBC Raseborg SB-Pro Indians II Indians II Blackbirds Sininen KorsKa KorsKa Blackbirds Sininen Blackbirds Sininen Blackbirds Sininen FBC Raseborg FBC Raseborg KorsKa KorsKa KorsKa KorsKa Blackbirds Sininen

6 6 6 6 6 6 6 6 2 6 2 2 6 6 6 6 6 6 4 4 6 6 2 4 6 6 6 6 4 4 4 6 6 6 2 2 2 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 1 2 5 6 6 6 6 6 6 6 1 1 2 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6

2 2 2 2 2 1 3 3 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 3 0 0 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 1 1 2 1 1 3 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 2 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 2 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 2 0 0 0 12 0 2 2 2 4 2 2 6 0 2 2 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 4 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 4 0 2 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 4 0 0 0 0 4 2 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

126. 127. 128. 129. 130. 131. 132.

Öhman Jerry Stenberg Viljami Öhman Luka Järvinen Jasper Hirvonen Veera Arpiainen Ilona Skrifvars Oscar

FBC Raseborg SCH Oilers Nightmare SCH Blackbirds Sininen Blackbirds Sininen Indians II

6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

Lohko A Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Oilers Akatemia

2

2

0

0

8

-

1

7

4

2.

Loviisan Tor

2

1

1

0

9

-

7

2

3

3.

M-Team

2

1

0

1

4

-

4

0

2

4.

Blackbirds Valkoinen

2

1

0

1

6

-

6

0

2

5.

Helsinki United

2

0

1

1

7

-

10

-3

1

6.

EräViikingit Valkoinen 2

0

0

2

3

-

9

-6

0

Otteluohjelma Ottelu 24783 24784 24785 24786 24787 24788

Päivä 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Tuusulan Tuusulan Tuusulan Tuusulan Tuusulan Tuusulan

SBH SBH SBH SBH SBH SBH

Koti Blackbirds Valkoinen Loviisan Tor Oilers Akatemia Helsinki United EräViikingit Valkoinen M-Team

Vieras Helsinki United EräViikingit Valkoinen M-Team Loviisan Tor Oilers Akatemia Blackbirds Valkoinen

-

Tulos 5-2 4-2 3-0 5-5 1-5 4-1

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54.

Nimi Carlsson Martin Vaarimo Miko Lappalainen Emil Forss Aukusti Vilenius Justus Pudas Jakob Holm Samuli Leppälahti Joona Leivo Oliver Veijalainen Samu Uusimaa Konsta Vahtera Samu Yrjölä Veikka Lahtinen Niilo Snellman Joona Bremer Oscar Pyrrö Juhana Marin Pyry Pitkäkangas Paulus Sundell Atte Koljonen Juuso Sjöberg André Laine Eemil Raekannas Oskari Kivistö Tino Hakala Elias Taro Topias Lambropoulos Emilio Mäensivu Aatu Siljander Arttur Jeskanen Matteus Aleksanteri Köysti Aaron Heinonen Roope Juuti Elias Lahikainen Matias Viman Henrik Heikkinen Veeti Salminen Thomas Vuorio Frans Kothari Samir Sandström Sebastian Saxelin Aaro Aho Tommi Mäntysalo Valtteri Engblom Axel Aurivuo Teemu Kiljunen Atte Stark Pontus Koivunen Joonas Puupponen Niklas Juuti Rasmus Välisalo Leevi Luoma Jesse Tapiola Eemeli

Joukkue Loviisan Tor Loviisan Tor Oilers Akatemia Blackbirds Valkoinen Helsinki United Helsinki United Loviisan Tor Blackbirds Valkoinen Oilers Akatemia Oilers Akatemia Blackbirds Valkoinen EräViikingit Valkoinen Loviisan Tor Oilers Akatemia M-Team Blackbirds Valkoinen Helsinki United Oilers Akatemia Oilers Akatemia EräViikingit Valkoinen Helsinki United Loviisan Tor M-Team M-Team M-Team EräViikingit Valkoinen Oilers Akatemia Helsinki United M-Team Loviisan Tor Blackbirds Valkoinen Helsinki United Blackbirds Valkoinen Oilers Akatemia EräViikingit Valkoinen Oilers Akatemia EräViikingit Valkoinen Loviisan Tor Helsinki United M-Team Oilers Akatemia Oilers Akatemia Blackbirds Valkoinen M-Team Oilers Akatemia Blackbirds Valkoinen Helsinki United Loviisan Tor Blackbirds Valkoinen M-Team Oilers Akatemia M-Team M-Team Blackbirds Valkoinen

O 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

M 2 3 2 3 2 2 1 1 2 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 4 1 2 0 1 1 2 2 0 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

P 6 4 4 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0

YV 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

293

55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95.

Raja Jaakko Heiskanen Toivo-Olavi Mustakallio Joonas Ursin Niko Seppälä Santtu Vohlonen Jasper Pajarinen Kimi Launonen Otso Virolainen Samu Kalliomaa Nico Hellsten Veeti Kanerva Eelis Rantala Oscar Koskinen Santeri Fagerholm Joel Toivio Kasperi Kuokka Mico Sipiläinen Joel Suurnäkki Niilo Mesimäki Matias Ek Jesper Kaipainen Keevi-Kalle Hanhineva Kalle Aunola Niko Haasto Kasper Oksanen Joel Ravantti Elmo Pihlamo Manu Puhakka Leevi Mäkelä Santtu Virtanen Urho Pitkänen Markko Ekman Joonas Ahola Aksel Kajanne Juho Tähtinen Riku Pelli Felix Kaukoranta Anton Liljendahl Aleksi Sillman Eino Törmänen Ville

M-Team Loviisan Tor M-Team M-Team Oilers Akatemia M-Team Blackbirds Valkoinen Blackbirds Valkoinen EräViikingit Valkoinen EräViikingit Valkoinen Oilers Akatemia EräViikingit Valkoinen Blackbirds Valkoinen Blackbirds Valkoinen Oilers Akatemia EräViikingit Valkoinen EräViikingit Valkoinen EräViikingit Valkoinen EräViikingit Valkoinen Blackbirds Valkoinen Loviisan Tor M-Team Blackbirds Valkoinen Blackbirds Valkoinen Helsinki United Loviisan Tor M-Team EräViikingit Valkoinen Loviisan Tor Helsinki United M-Team Helsinki United EräViikingit Valkoinen Helsinki United EräViikingit Valkoinen Loviisan Tor M-Team Blackbirds Valkoinen Blackbirds Valkoinen Blackbirds Valkoinen Helsinki United

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 0 2 0 2 2 0 2 0 0 0 0 0

YV 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko B Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Panthers Black

2

2

0

0

8

-

3

5

4

2.

Rangers

2

1

0

1

10

-

5

5

2

3.

LoSB

2

1

0

1

16

-

11

5

2

4.

Tiikerit II

2

1

0

1

7

-

8

-1

2

5.

GrIFK NG

2

1

0

1

5

-

11

-6

2

6.

Oilers Nightmare

2

1

0

1

9

-

3

6

2

7.

ÅIF II

2

1

0

1

16

-

15

1

2

8.

Hawks Akatemia

2

0

0

2

2

-

17

-15

0

Otteluohjelma Ottelu 24828 24829 24830 24831 24832 24833 24834 24835

Päivä 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti

Koti Oilers Nightmare Tiikerit II Hawks Akatemia GrIFK NG LoSB Rangers ÅIF II Panthers Black

Vieras Hawks Akatemia GrIFK NG ÅIF II Rangers Tiikerit II Panthers Black LoSB Oilers Nightmare

-

Tulos 8-0 3-5 2-9 0-8 3-4 2-5 7-13 3-1

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17.

294

Nimi Pylkkönen Aappo Pekkala Eeli Träff Oskari Laaksonen Nino Skogster Elmer Sinda Emil Mähönen Leevi Lehtimäki Sinus Korkka Joona Korpela Topi Kuusinen Niko Uusnäkki Johannes Telinkangas Antti Wermundsén Christian Ojainmaa Ville Lehtinen Mikael Meling Aaron

Joukkue ÅIF II Panthers Black GrIFK NG LoSB ÅIF II ÅIF II Rangers LoSB LoSB LoSB Rangers GrIFK NG ÅIF II ÅIF II LoSB Panthers Black ÅIF II

O 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

M 6 3 3 2 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1

S 1 2 1 2 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2

P 7 5 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108.

Soini Daniel Ruotsalainen Eemil Harju Nico Träskelin Rasmus Thomas Emil Mustonen Tiitus Erkkilä Taavi Kinnunen Kasper Kosola Juho Eilomaa Tatu Virta Remu Nyman Tenho Laurila Aleksi Kajava Kalle Kivisalmi Eki Karjalainen Roope Huurinainen Leevi Söderlund Max Heiskari Konsta Lindroos Joonas Kuronen Paulus Suominen Teemu Hakola Patrik Ervamaa Elias Aromäki Joni Talvensaari Tuukka Kolehmainen Roni Lehtonen Konsta Kiiskinen Julius Isoniemi Ville Laesvuori Ilari Koljonen Lukas Tjaga Onni Nikkanen Emil Karonsuo Samu Honkavaara Kosti Mantere Matias Pearlman Teemu Kärkkäinen Topias Judén Olli Rasmus Juhana Airaksinen Rasmus Manninen Aaron Luostarinen Oskari Yli-Hukkala Eemil Riska Elias Mättö Sebastian Lindqvist Daniel Pitkänen Nooa Andersson Tatu Karell Eerik Nevalainen Niklas Ojasti Onni Mäkinen Eetu Laine Samuli Leskinen Noa Vanninen Elias Pohja Elias Kontio Valtteri Martelius Aaro Vainio Aleksi Lappalainen Olli Lindroos Emil Wickholm Casper Virtanen Eetu Mattila Kasper Murtomäki Onni Purtola Joonas Laakso Niko Aho Aaron Viljanen Alvar Tolonen Aapo Vainio Daniel Herrala Miska Virta Veeti Airio Julius Eskola Emil Karttunen Kasper Lindholm Kristian Mustola Jami Ronkainen Anton Toivanen Arttu Haansuu Matias Peltola Oiva Routasalo Jaakko Paakkari Niko Leppänen Kim Juvonen Ville Koho Oskar Halme Niko Veijalainen Juuso Hakala Hugo Syväjärvi Elmeri

Oilers Nightmare Rangers Tiikerit II ÅIF II Rangers LoSB LoSB Rangers LoSB Hawks Akatemia Tiikerit II Panthers Black Oilers Nightmare Tiikerit II GrIFK NG Rangers LoSB Oilers Nightmare Oilers Nightmare Rangers Oilers Nightmare Oilers Nightmare Oilers Nightmare ÅIF II Panthers Black Tiikerit II Panthers Black Tiikerit II ÅIF II Oilers Nightmare Tiikerit II Tiikerit II ÅIF II LoSB Panthers Black LoSB Tiikerit II Hawks Akatemia LoSB LoSB Tiikerit II Panthers Black Oilers Nightmare Rangers GrIFK NG ÅIF II Oilers Nightmare Rangers Rangers Rangers Rangers Panthers Black Rangers Oilers Nightmare GrIFK NG Rangers Tiikerit II Panthers Black Panthers Black Rangers Tiikerit II GrIFK NG ÅIF II GrIFK NG Hawks Akatemia LoSB Hawks Akatemia GrIFK NG Rangers LoSB Tiikerit II GrIFK NG GrIFK NG GrIFK NG LoSB GrIFK NG Tiikerit II GrIFK NG Oilers Nightmare Tiikerit II Hawks Akatemia GrIFK NG GrIFK NG Hawks Akatemia Tiikerit II Hawks Akatemia GrIFK NG Oilers Nightmare Panthers Black Oilers Nightmare Panthers Black

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

1 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 2 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 2 14 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

295

109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132.

Honkapää Jaakko Ilmivalta Santeri Louhikko Joona Öhman Luka Furu Andreas Höglund Christoffer Rosas Anton Virtanen Tino Salo Lauri Reis Benjamin Vattulainen Eero Lehto Jaakko Kutinlahti Miko Karppinen Jami Hakala Jarkko Nyman Leo Hongisto Otso Klint Caius Kannisto Niklas Jäntti Axel Silfverberg Benjamin Knape Aaro Virtanen Onni Pitkälä Niiles

Oilers Nightmare Oilers Nightmare Tiikerit II Oilers Nightmare ÅIF II ÅIF II Oilers Nightmare Panthers Black Hawks Akatemia Hawks Akatemia Panthers Black Oilers Nightmare Panthers Black Panthers Black Panthers Black Tiikerit II Hawks Akatemia Panthers Black Panthers Black Hawks Akatemia GrIFK NG Hawks Akatemia Rangers Panthers Black

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 14 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 2 0 0 0 0 0 6 0 0 0 2

YV 0 2 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko C Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Indians II

2

2

0

0

15

-

4

11

4

2.

FBC Raseborg

2

2

0

0

10

-

6

4

4

3.

KorsKa

2

1

1

0

9

-

7

2

3

4.

SCH

2

0

1

1

4

-

8

-4

1

5.

Blackbirds Sininen

2

0

0

2

5

-

10

-5

0

6.

SB-Pro

2

0

0

2

8

-

16

-8

0

Otteluohjelma Ottelu 24884 24885 24886 24887 24888 24889

Päivä 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00

Paikka Tuusulan Tuusulan Tuusulan Tuusulan Tuusulan Tuusulan

SBH SBH SBH SBH SBH SBH

Koti Blackbirds Sininen SB-Pro SCH FBC Raseborg Indians II KorsKa

Vieras FBC Raseborg Indians II KorsKa SB-Pro SCH Blackbirds Sininen

-

Tulos 2-5 4-11 4-4 5-4 4-0 5-3

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36.

296

Nimi Koivumäki Väinö Petteri Röytiö Eetu Andersén Tore Oksanen Saku Waris Jonas Sinikari Kalle Alivaara Tatu Leskinen Olli Toivanen Leevi Hansen Luukas Mattsson Julius Jernström Leevi Vuorinen Rolf Tasanko Miro Kyllönen Eetu Pohjalainen Tuomas Vatanen Niko Heikkilä Juho Leinonen Markus Söder Atte Lindgren Santeri Koskinen Joonas Lahnamäki Lassi Seppä Miro Oinonen Joose Airila Oskari Tanninen Miika Paronen Miikka Lepola Erppa Pirttilahti Jimi Leinonen Saku Kontula Vertti Lindqvist Carl-Oscar Kvist Juuso Tuomi Samuel Pohjonen Joakim

Joukkue FBC Raseborg SB-Pro Indians II SB-Pro Indians II KorsKa Indians II Indians II KorsKa KorsKa Indians II FBC Raseborg SB-Pro FBC Raseborg SB-Pro Indians II Blackbirds Sininen Blackbirds Sininen Indians II Indians II KorsKa KorsKa Indians II SCH KorsKa Blackbirds Sininen FBC Raseborg FBC Raseborg SCH SCH SCH Blackbirds Sininen FBC Raseborg KorsKa SCH Indians II

O 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

M 5 2 2 4 3 3 2 1 2 2 2 2 1 1 1 0 2 2 2 2 1 1 1 1 0 0 0 1 1 1 1 1 1 0 0 0

S 1 3 3 0 1 1 2 3 1 1 1 1 2 2 2 3 0 0 0 0 1 1 1 1 2 2 2 0 0 0 0 0 0 1 1 1

P 6 5 5 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 0 0 0 0 0 3 0 0 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89.

Karpinski Arttu Hirvonen Veera Salminen Jere Heikkinen Arttu Aittokallio Eero Broman Daniel Anttalainen Eliel Mynttinen Roope Aleksejev Aaro Segersvärd Veeti Vieno Topias Mielonen Ville Paatola Heikki Saarikoski Kasper Häyrinen Brain Määttänen Juuso Turunen Aleksi Pesonen Niko Karevaara Joona Salmikivi Eeli Mäntykoski Niklas Sipiläinen Kristian Turenkov Philippe Pietilä Juho Hartikainen Samuel Lindberg Artturi Viskari Tuomas Tamminen Eero Koponen Ville Kytölä Vili Öhman Jerry Rantala Veeti Hirvasniemi Kim Stenberg Viljami Rouvinen Hugo Knaapinen Jussi Katajisto Eemeli Kopakkala Niilo Kevin Julian Järvinen Jasper Jussila Oskari Jansson Felix Piipponen Altti Sokka Leo Räikkönen Teemu Honkaniemi Jesse Oksanen Riku Kokkonen Noel Heikkinen Veeti Arpiainen Ilona Laukka Ella Borg Onni Butler Joseph Seamark

SCH Blackbirds Sininen SB-Pro FBC Raseborg SCH FBC Raseborg FBC Raseborg KorsKa Indians II Blackbirds Sininen Blackbirds Sininen KorsKa Blackbirds Sininen SB-Pro KorsKa Blackbirds Sininen SB-Pro SB-Pro KorsKa Blackbirds Sininen SB-Pro FBC Raseborg KorsKa SB-Pro SCH Indians II Blackbirds Sininen Blackbirds Sininen SCH Blackbirds Sininen FBC Raseborg Blackbirds Sininen KorsKa SCH Blackbirds Sininen FBC Raseborg SB-Pro KorsKa FBC Raseborg SCH SCH Indians II Blackbirds Sininen SCH SB-Pro SB-Pro SCH Blackbirds Sininen SCH Blackbirds Sininen Blackbirds Sininen FBC Raseborg FBC Raseborg

2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 12 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

297

C1-pojat Karsinta kilpajatkosarjaan Otteluohjelma Ottelu

Päivä

Aika

Paikka

Koti

15887

15.11.2020

18:15

Esport Areena

Oilers Akatemia

-

Vieras

Tulos

MäNMKY

6-3

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15.

Nimi Honkanen Joel Jutila Jesper Karlström Jonathan Neuvonen Joel Vettenranta Paavo Pelkonen Elias Virtanen Lauri Ruikka Teemu Vuorio Tuomas Kukkonen Teemu Sund Oliver Sund Ilari Lahdelma Tomi Peitsoma Niko Aaltonen Julius

Joukkue Oilers Akatemia Oilers Akatemia Oilers Akatemia MäNMKY MäNMKY MäNMKY MäNMKY Oilers Akatemia Oilers Akatemia Oilers Akatemia MäNMKY MäNMKY MäNMKY Oilers Akatemia MäNMKY

O 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

M 2 2 2 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0

S 1 1 1 1 2 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0

P 3 3 3 2 2 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32.

Poskela Jesse Hiltunen Tuukka Matilainen Kaapo Kangaslahti Aaro Perkkiö Markus Viitanen Oskari Suurla Sakari Gran Oskari Matero Otso Ohvo Jonni Nieminen Otto Neuvonen Åke Koskenheimo Otto Vettenranta Aapo Seppälä Aapo Nissilä Atle Pänkäläinen Justus Lassi Ilmari

Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers Oilers MäNMKY MäNMKY MäNMKY MäNMKY MäNMKY MäNMKY MäNMKY Oilers

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Akatemia Akatemia Akatemia Akatemia Akatemia Akatemia Akatemia Akatemia Akatemia

Akatemia

Karsinta yl. haastajajatkosarja Otteluohjelma Ottelu

Päivä

Aika

Paikka

Koti

15888

15.11.2020

18:15

Esport Areena

SB-Pro Musta

-

Vieras

Tulos

SB-Pro

5-4

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30.

298

Nimi Röytiö Eetu Heikkola Timi Kymäläinen Atte Laaksonen Elias Haukijärvi Otto Kyllönen Eetu Alakorva Eeli Lemola Iiro Lampi Verneri Hagelberg Miki Auranen Juho Rimali Jesse Ylinen Tuomas Vuorinen Rolf Nupponen Niila Hyyti Akseli Pietilä Juho Jokilahti Johannes Kyntöjärvi Joel Vuorinen Leevi Lamminaho Samu Kinnunen Aleksi Katajisto Eemeli Tolonen Oskari Räikkönen Teemu Romppanen Veeti Saltio Aatu Lindholm Jere Pitkälä Luka Hietanen Veeti

Joukkue SB-Pro Musta SB-Pro SB-Pro Musta SB-Pro SB-Pro SB-Pro Musta SB-Pro SB-Pro Musta SB-Pro Musta SB-Pro SB-Pro SB-Pro Musta SB-Pro SB-Pro Musta SB-Pro SB-Pro SB-Pro Musta SB-Pro Musta SB-Pro SB-Pro SB-Pro SB-Pro SB-Pro Musta SB-Pro SB-Pro Musta SB-Pro SB-Pro SB-Pro SB-Pro SB-Pro

O 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

M 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 1 2 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

P 3 3 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0

YV 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Oilers United

6

4

2

0

31

-

21

10

10

2.

Rangers Falcons

6

4

1

1

44

-

19

25

9

3.

Blackbirds

6

3

1

2

39

-

23

16

7

4.

PSS

6

3

0

3

31

-

26

5

6

5.

TU

6

2

1

3

22

-

26

-4

5

6.

Oilers Akatemia

6

1

1

4

16

-

33

-17

3

7.

Indians Yellow

6

1

0

5

14

-

49

-35

2

Otteluohjelma Ottelu 15825 15826 15827 15828 15829 15830 15831 15832 15833 15834 15835 15836 15837 15838 15839 15840 15841 15842 15843 15844 15845

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020

Aika 08:00 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Porvoo Porvoo Porvoo Porvoo Porvoo Porvoo Porvoo Masala Masala Masala Masala Masala Masala Masala Esport Esport Esport Esport Esport Esport Esport

SBH SBH SBH SBH SBH SBH SBH

Areena Areena Areena Areena Areena Areena Areena

Koti Oilers Akatemia Blackbirds Indians Yellow Oilers United Rangers Falcons TU PSS Rangers Falcons Oilers United Oilers Akatemia PSS TU Indians Yellow Blackbirds Rangers Falcons Indians Yellow TU Blackbirds PSS Oilers Akatemia Oilers United

Vieras PSS Oilers United TU Oilers Akatemia Indians Yellow Blackbirds Rangers Falcons Oilers Akatemia Indians Yellow TU Blackbirds Oilers United PSS Rangers Falcons Oilers United Oilers Akatemia Rangers Falcons Indians Yellow TU Blackbirds PSS

-

Tulos 1-8 5-5 4-3 2-2 12-0 4-10 4-10 9-3 7-2 4-6 4-2 3-5 3-9 4-7 4-6 3-5 2-2 13-2 1-4 1-5 6-5

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47.

Nimi Wartiainen Werner Virtanen Aapo Eriksson Julius Rajaniemi Leo Suojama Leni Mattsson Julius Jutila Jesper Karlström Jonathan Roos Tobias Wiik Lukas Wallius Topi Syvänen Ville Tykkyläinen Micael Vihersalo Luka Rautoja Olli Kalmari Vincent Romsi Max Asumaa Viljami Soini Aarni Olavi Havurinne Ohto Lönnberg Elmer Pietarinen Vertti Hettula Aatu Ristikartano Joonas Grönroos Axel Tapio Akseli Hietanen Juho Jakobsson Alex Mattila Elliot Palmroth Joona Meriläinen Tomi Laiti Max Johansson Albin Andersson Aleksanteri Nykänen Jaakko Aaltonen Oskari Paakkari Matias Norra Roope Töyrylä Aleksi Hiltunen Benjamin Antikainen Matias Saukko Oliver Öhman Janne Lehto Jasper Harjunen Kailo Värri Tomas Hanhineva Kalle

Joukkue Rangers Falcons Rangers Falcons TU Rangers Falcons PSS Indians Yellow Oilers Akatemia Oilers Akatemia Rangers Falcons Blackbirds Blackbirds Rangers Falcons Blackbirds Rangers Falcons Blackbirds PSS Rangers Falcons TU TU Blackbirds PSS Blackbirds Oilers United TU Rangers Falcons Blackbirds PSS Rangers Falcons PSS Blackbirds Blackbirds PSS PSS Oilers United Oilers United Oilers United Rangers Falcons Rangers Falcons Indians Yellow Rangers Falcons Oilers United Blackbirds TU Oilers United PSS Oilers United Blackbirds

O 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 2 2 3 6 6 4 6 6 4 6 6 4 4 4 6 2 4 6 6 6 3 4 6 2 4 2 2

M 7 6 8 7 6 7 6 5 4 3 6 4 4 2 4 4 3 3 2 5 3 3 3 3 3 2 2 2 1 1 4 3 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 3 3 2 2

S 5 6 2 3 4 1 2 3 4 5 1 3 3 5 2 2 3 3 4 0 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 0 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 1 1

P 12 12 10 10 10 8 8 8 8 8 7 7 7 7 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 1 0 1 0 5 0 0 1 1 0 1 2 4 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 2 0 3 0 1 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 7 0 2 0 10 0 0 2 2 0 2 4 8 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 12 0 14 0 6 0 2 0 0 0 0 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0

YV 0 1 0 0 2 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

299

48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138.

300

Hakonen Johannes Hintikka Niilo Kukkonen Santeri Nevanperä Miro Riihinen Niilo Metsäranta Taneli Poskela Jesse Aro Noah Kervinen Jaakko Leppänen Akseli Lehtomäki Iivari Kuisma Tuomas Aaltonen Aleksanteri Honkanen Joel Sandholm Luka Silvonen Samuli Lehto Johannes Laitinen Daniel Matilainen Kaapo Lehtinen Eino Kannas Eeti Suhonen Ville Kohi Aleksi Huttunen Kalle Ikkala Niko Mustonen Anton Pitkä Aaro Peitsoma Niko Nuutinen Aleksi Ruusuvuori Roni Pesonen Luukas Koskela Elis Winqvist Eric Lönnrot Rasmus Angervo Alvar Mård Akseli Vuorio Tuomas Viitanen Oskari Neuvonen Oiva Tolonen Lauri Nykänen Aaro Bremer Lucas Sipiläinen Elias Virtanen William Unto Kalervo Wegelius Mikael Druey Uli Perkkiö Markus Ruikka Teemu Funke Bruno Mäkelä Leo Sykkö Samuel Turunen Santeri Suurla Sakari Olander Tino Piispanen Aaro Falck Niko Ovaskainen Kaapo Karppi Matti Asunto Veeti Rytilahti Matti Hakala Mikael Rajamäki Jefta Kinnunen Väinö Friman Arttu Hakokorpi Pietu Kupila Aarne Riihiaho Saku Laurikainen Veeti Lietzen Oliver Patrikka Tuukka Kokko Topias Ellonen Eetu Kaijalainen Roni Martikainen Arttu Karvinen Emil Melkoniemi Aleksi Pirhonen Lauri Mc Intire Aaron Scott Syrén Veli Vuokko Onni Hiltunen Tuukka Kylmäniemi Lenni Kangaslahti Aaro Tuomela Iiro Selin Niklas Siivola Pieti Räisänen Juho Lackschéwitz Tino Tulokas Santeri Puskala Tomas Kukkonen Teemu

Oilers United Oilers United Oilers United PSS Oilers United Oilers United Oilers Akatemia Indians Yellow Blackbirds Indians Yellow Blackbirds PSS TU Oilers Akatemia Oilers United Oilers United TU TU Oilers Akatemia PSS PSS Oilers United Oilers United Blackbirds Oilers United Indians Yellow Blackbirds Oilers Akatemia PSS Oilers United TU Oilers United PSS Oilers United Indians Yellow Indians Yellow Oilers Akatemia Oilers Akatemia Indians Yellow Oilers United TU PSS PSS Blackbirds Indians Yellow TU Oilers Akatemia Oilers Akatemia Oilers United Indians Yellow TU TU Oilers Akatemia PSS PSS PSS Rangers Falcons Indians Yellow Oilers United Indians Yellow Blackbirds TU PSS Oilers United Oilers United Oilers United Oilers United Blackbirds Rangers Falcons Oilers United Oilers United Oilers United TU Blackbirds Indians Yellow Indians Yellow PSS TU Oilers United Indians Yellow Oilers Akatemia Oilers United Oilers Akatemia Blackbirds Indians Yellow Oilers United Blackbirds Oilers United TU Indians Yellow Oilers Akatemia

2 3 4 4 4 2 6 6 6 6 6 6 6 2 2 2 6 6 6 6 1 2 2 2 2 2 6 6 6 2 4 4 4 4 6 6 6 6 6 1 2 2 2 2 4 4 4 6 6 6 6 6 6 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6

2 2 2 2 2 1 1 0 0 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 2 2 3 3 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 2 0 0 3 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 3 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 4 0 0 16 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 6 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 16 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149.

Kannonkari Olli Jämsänen Tuomas Salomaa Emil Reinistö Benjamin Lähesmaa Olli Bergström Oskar Gran Oskari Matero Otso Kokko Filip Skrifvars Oscar Pänkäläinen Justus Lassi Ilmari

Indians Yellow Rangers Falcons Indians Yellow PSS Indians Yellow Rangers Falcons Oilers Akatemia Oilers Akatemia Rangers Falcons Indians Yellow Oilers Akatemia

6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 4 1 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 18 2 0 2 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

MäNMKY

5

5

0

0

31

-

17

14

10

2.

Blackbirds Sininen

5

4

0

1

36

-

16

20

8

3.

SCH

5

2

1

2

22

-

26

-4

5

4.

JoKi

5

2

0

3

13

-

24

-11

4

5.

SB-Pro Musta

5

1

0

4

17

-

25

-8

2

6.

SB Vantaa Red

5

0

1

4

13

-

24

-11

1

Otteluohjelma Ottelu 15847 15848 15849 15850 15851 15852 17387 17388 17389 15861 15862 15863 15864 15865 15866

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020

Aika 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Klondyke Klondyke Klondyke Klondyke Klondyke Klondyke Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena

Koti SB-Pro Musta SCH SB Vantaa Red SB-Pro Musta MäNMKY JoKi JoKi Blackbirds Sininen SB Vantaa Red SCH SB-Pro Musta Blackbirds Sininen JoKi MäNMKY SB Vantaa Red

-

O 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 5 5 4 5 5 4 5 5 5 4 5 5 3 4 5 5 5 5 2 3 5 4 4 5 5 5 4 4 4 5

+ 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Vieras Blackbirds Sininen MäNMKY JoKi SCH SB Vantaa Red Blackbirds Sininen MäNMKY SCH SB-Pro Musta SB Vantaa Red JoKi MäNMKY SCH SB-Pro Musta Blackbirds Sininen

Tulos 3-9 5-10 3-4 3-5 3-2 1-8 2-8 7-5 4-7 3-3 1-3 5-6 3-4 4-3 1-7

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42.

Nimi Neuvonen Åke Lång Jesse Sund Oliver Koponen Ville Forsstén Niklas Virtanen Lauri Leinonen Saku Räikkönen Teemu Neuvonen Joel Röytiö Eetu Laukkonen Valtteri Hyväoja Olli Pelkonen Elias Päivinen Luukas Barck Eero Komulainen Samu Kyllönen Eetu Hytönen Emil Seppälä Aapo Oksanen Riku Miikkulainen Matias Kilponen Topias Barck Otso Lampi Verneri Rantamäki Ronny Koskinen Antti Juhani Saadi Sander Kristjan Kaarela Samu Rimali Jesse Viitanen Niko Mikkola Markus Laine Niko Vettenranta Paavo Talvikangas Elias Pekaristo Aleksi Vuorinen Rolf Sund Ilari Päivärinta Matias Kolehmainen Oskari Numminen Miro Soinola Arttu Linna Jonathan

Joukkue MäNMKY Blackbirds Sininen MäNMKY SCH Blackbirds Sininen MäNMKY SCH SB-Pro Musta MäNMKY SB-Pro Musta JoKi Blackbirds Sininen MäNMKY Blackbirds Sininen Blackbirds Sininen JoKi SB-Pro Musta Blackbirds Sininen MäNMKY SCH SCH Blackbirds Sininen Blackbirds Sininen SB-Pro Musta JoKi Blackbirds Sininen SB Vantaa Red SCH SB-Pro Musta SB Vantaa Red JoKi SB Vantaa Red MäNMKY SB Vantaa Red SCH SB-Pro Musta MäNMKY SCH Blackbirds Sininen SCH Blackbirds Sininen SB Vantaa Red

M 10 8 7 2 4 4 4 3 3 3 3 2 2 5 3 3 3 2 2 4 3 2 1 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 2 2 2 2 2 1 1 1 1

S 5 5 2 7 4 4 3 4 4 3 3 4 4 0 2 2 2 3 3 0 1 2 3 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 0 0 0 0 0 1 1 1 1

P 15 13 9 9 8 8 7 7 7 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 1 0 0 0 0 1 0 4 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 2 0 0 0 0 2 0 18 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 4 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

301

43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115.

302

Jokilahti Johannes Lindroos Anton Nykänen Aleksi Heikkinen Veeti Nieminen Otto Lindholm Niklas Nevala Väinö Svahn Jasper Naukkarinen Eetu Palola Roobert Poskela Samu Siitari Rasmus Kuja-Penttilä Jusa Ikonen Toto Koivisto Ilpo Sonninen Juho Airanne Roope Laiho Elias Heikkinen Visa-Veikka Kettunen Niko Kouki Kasper Nurminen Lauri Martikainen Janne Huhtakangas Aleksi Lemola Iiro Kosai Juuso Kiuru Sara Lehtivaara Frans Lukas Rossander Vili Seppi Jani Paukama Tuomas Patronen Lauri Stenberg Viljami Hytönen Akseli Sandell Robert Ohvo Jonni Pönni Aatu Koivunen Roope Isokoski Aleksi Lahdelma Tomi Sojalahti Joona Hämäläinen Aaron Huopaniemi Anttoni Huovila Niko Salmitie Eljas Rintala Anton Vettenranta Aapo Latva Sami Kymäläinen Atte Suhonen Nooa Tawast Aaron Erkkilä Nooa Koskinen Leevi Katainen Otto Heinonen Kaapo Virolainen Eetu Haapala Taavi Vanhamäki Oliver Tirkkonen Eemeli Pietilä Juho Sirkiä Lauri Astikainen Toivo Aaltonen Julius Vilpas Eino Kirvesmäki Markus Katajisto Eemeli Valjakka Leevi Lehikoinen Taia Heikkinen Kalle Koskenheimo Otto Granfelt Niko Nissilä Atle Nikula Roope

SB-Pro Musta SB Vantaa Red Blackbirds Sininen SCH MäNMKY SCH Blackbirds Sininen SB Vantaa Red JoKi JoKi SB Vantaa Red SCH Blackbirds Sininen SB Vantaa Red SB Vantaa Red JoKi JoKi Blackbirds Sininen SB-Pro Musta SCH SCH Blackbirds Sininen SB Vantaa Red SB-Pro Musta SB-Pro Musta JoKi Blackbirds Sininen SB Vantaa Red SB Vantaa Red SB Vantaa Red Blackbirds Sininen JoKi SCH SB Vantaa Red SB Vantaa Red MäNMKY Blackbirds Sininen Blackbirds Sininen Blackbirds Sininen MäNMKY SB-Pro Musta JoKi SB Vantaa Red JoKi SB-Pro Musta SB Vantaa Red MäNMKY SCH SB-Pro Musta JoKi JoKi SCH JoKi JoKi SCH JoKi SB Vantaa Red Blackbirds Sininen SB Vantaa Red SB-Pro Musta SB Vantaa Red JoKi MäNMKY Blackbirds Sininen SCH SB-Pro Musta JoKi Blackbirds Sininen SCH MäNMKY SB Vantaa Red MäNMKY JoKi

5 5 5 5 5 5 1 2 3 3 4 4 4 5 5 5 5 5 1 2 2 2 3 3 3 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5

1 1 1 1 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 2 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 4 2 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2

0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SB-Pro

8

6

2

0

73

-

33

40

14

2.

Light Iron

8

5

1

2

60

-

35

25

11

3.

GrIFK

8

4

1

3

42

-

39

3

9

4.

Oilers White

8

3

0

5

45

-

57

-12

6

5.

EräViikingit Valkoinen

8

0

0

8

39

-

95

-56

0

Otteluohjelma Ottelu 15867 15868 15869 15870 15871 15872 15873 15874 15875 15876 15877 15878 15879 15880 15881 15882 15883 15884 15885 15886

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020

Aika 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00

Paikka Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena

Koti Light Iron Oilers White EräViikingit SB-Pro Oilers White Light Iron EräViikingit GrIFK SB-Pro GrIFK EräViikingit GrIFK SB-Pro Light Iron GrIFK Oilers White Light Iron EräViikingit Oilers White SB-Pro

Vieras GrIFK SB-Pro Light Iron GrIFK EräViikingit Oilers White SB-Pro Oilers White Light Iron EräViikingit Oilers White Light Iron Oilers White EräViikingit SB-Pro GrIFK SB-Pro GrIFK Light Iron EräViikingit

-

Valkoinen

Valkoinen

Valkoinen

Valkoinen

Tulos 2-4 4-11 6-13 6-6 12-11 7-2 3-15 2-7 6-6 9-2 7-8 4-7 8-3 15-3 3-8 4-5 4-5 3-9 5-6 14-4

Valkoinen

Valkoinen

Valkoinen

Valkoinen

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50.

Nimi Salminen Mico Tiittanen Valtteri Alakorva Eeli Paananen Noel Hyyti Akseli Nupponen Niila Vähäkangas Valto Salminen Matias Tanskanen Lauri Wesslin Daniel Saltio Aatu Kinnunen Aleksi Huikuri Roope Laiho Henrik Richnau Max Pitkälä Luka Auranen Juho Piensalmi Eetu Vuorinen Leevi Marttinen Petro Oksanen Eetu Martikainen Saara Mäkelä Atte Louko Otto Kärpänen Viljami Martikainen Joel Masalin Alex Tjurin Miika Reinikainen Oskari Kivikko Ville Linnapaasi Leevi Heikkola Timi Wallius Eppu Oksanen Veeti Ulkuniemi Antto Saaristola Aatu Hiisilä Hannes Huhtala Ville Perälä Lucas Pääkkönen Sampo Nieminen Leo Ishmael Niko Uitti Eero Romppanen Veeti Jefimoff Eetu Arala Niilo Kuparinen Jesse Haukijärvi Otto Hagelberg Miki Kyntöjärvi Joel

Joukkue EräViikingit Light Iron SB-Pro Oilers White SB-Pro SB-Pro Light Iron Light Iron EräViikingit Oilers White SB-Pro SB-Pro Oilers White GrIFK GrIFK SB-Pro SB-Pro Light Iron SB-Pro GrIFK EräViikingit Light Iron GrIFK GrIFK Light Iron Light Iron EräViikingit Light Iron GrIFK Oilers White Light Iron SB-Pro Light Iron EräViikingit Light Iron Oilers White GrIFK Oilers White GrIFK EräViikingit Oilers White GrIFK GrIFK SB-Pro Light Iron Oilers White EräViikingit SB-Pro SB-Pro SB-Pro

Valkoinen

Valkoinen

Valkoinen

Valkoinen

Valkoinen

Valkoinen

Valkoinen

O 8 8 8 8 8 8 8 6 8 8 8 8 8 8 6 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 6 8 6 6 8 8 6 8 8 8 6 8 8 8 4 6 8 8 8 8 8 6 8 8

M 17 14 9 15 11 10 9 6 8 6 7 5 3 10 7 7 5 4 6 5 5 4 4 0 5 3 1 5 4 4 4 3 2 2 1 5 2 2 2 2 3 3 3 3 2 2 2 1 1 3

S 3 6 10 3 6 7 7 9 6 8 6 8 10 1 3 3 4 5 2 3 3 4 4 8 2 4 6 1 2 2 2 3 4 4 5 0 3 3 3 3 1 1 1 1 2 2 2 3 3 0

P 20 20 19 18 17 17 16 15 14 14 13 13 13 11 10 10 9 9 8 8 8 8 8 8 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3

+ 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 0 0 0 1 1 2 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 1 3 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 0 0 0 2 2 14 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 2 0 0 2 6 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2

YV 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

RL0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

303

51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90.

Huttunen Jens Heikkilä Oskari Hirvonen Johan Hietanen Veeti Huttunen Anton Laaksonen Elias Wiio Venni Heinonen Ilmari Lamminaho Samu Vasilev Samuil Lipsonen Atte Anttila Miro Bergius Erik Silvennoinen Luka Myyrä Juuso Laivoranta Valtteri Siljander Markus Kohonen Luukas Ylinen Tuomas De Bleser Jesper Hjort Elias Korhonen Ylermi Lindholm Jere Vehkaoja Daniel Loikkanen Lukas Laitinen Arttu Väyrynen Jesse Aaltonen Kalle Uusipere Mikaïl Prijt Tomi Strandberg Reko Nieramo Veeti Tolonen Oskari Püss Magnus Siren Tommi Liukkonen Christian Santalainen Denis Aaltonen Juho Korhonen Lasse Eloranta Aatos

GrIFK Oilers White Oilers White SB-Pro EräViikingit SB-Pro Oilers White Oilers White SB-Pro EräViikingit Light Iron EräViikingit Oilers White EräViikingit GrIFK GrIFK GrIFK GrIFK SB-Pro GrIFK Oilers White GrIFK SB-Pro Oilers White Oilers White GrIFK Oilers White GrIFK GrIFK GrIFK EräViikingit GrIFK SB-Pro EräViikingit Oilers White Light Iron GrIFK EräViikingit Oilers White GrIFK

6 6 6 4 8 4 6 6 6 6 2 6 8 8 8 4 4 6 6 6 6 8 8 2 2 2 4 4 4 6 6 6 6 6 8 8 8 8 8 8

Valkoinen

Valkoinen Valkoinen Valkoinen

Valkoinen

Valkoinen

Valkoinen

1 1 1 0 0 2 1 1 0 0 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 3 3 0 1 1 2 2 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

C2-pojat Karsinta yl. haastajajatkosarja Otteluohjelma Ottelu 16759 24140

Päivä 07.11.2020 10.11.2020

Aika 19:15 18:00

Paikka Esport Areena Liikuntamylly

Koti EräViikingit Valkoinen EräViikingit Valkoinen

-

Vieras Indians Yellow Indians Yellow

Tulos 5-0 5-1

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31.

304

Nimi Salmén Veeti Lökström Max Dorrestijn Sameli Niemelä Vilho Aarras Jalo Elomaa Aabel Madetoja Otto Huovinen Rasmus Ahlgren Atte Nuutinen Daniel Kallioinen Lassi Venäläinen Lauri Vaarala Elias Juhola Aku-Kalle Toivola Timo Al-Hello Dulfiqar Lahti Kauko D?au Hugo Tainio Joona Vaarala Olavi Venho Ilmari Uitti Otso Piil Eetu-Jesper Junell Elias Piironen Elias Åkesson Ivar Helén Atte Vehanen Lauri Ämmälä Lozano Thomas Borgman Arttu Korvajärvi Jacob

Joukkue EräViikingit Valkoinen EräViikingit Valkoinen EräViikingit Valkoinen Indians Yellow EräViikingit Valkoinen Indians Yellow EräViikingit Valkoinen Indians Yellow EräViikingit Valkoinen Indians Yellow Indians Yellow Indians Yellow Indians Yellow Indians Yellow EräViikingit Valkoinen EräViikingit Valkoinen EräViikingit Valkoinen Indians Yellow EräViikingit Valkoinen Indians Yellow Indians Yellow Indians Yellow EräViikingit Valkoinen Indians Yellow Indians Yellow Indians Yellow EräViikingit Valkoinen Indians Yellow Indians Yellow Indians Yellow EräViikingit Valkoinen

O 2 2 2 2 2 1 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

M 1 2 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 2 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

P 3 2 2 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Oilers White

8

7

0

1

53

-

22

31

14

2.

EräViikingit Sininen

8

6

0

2

47

-

25

22

12

3.

Rangers Hawks

8

3

0

5

31

-

55

-24

6

4.

Hawks

8

2

0

6

28

-

46

-18

4

5.

LoSB Fighters

8

2

0

6

24

-

35

-11

4

Otteluohjelma Ottelu 16658 16659 16660 16661 16662 16663 16665 16666 16667 16664 16668 16669 16670 16671 16672 16673 16674 16675 16676 16677

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 20.10.2020 23.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 15:00 17:00 18:00 18:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Tennari Tennari Tennari Tennari Tennari Masala Masala Masala AC Myllypuro AC Myllypuro Mosahalli Mosahalli Mosahalli Mosahalli Mosahalli AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro

Koti Rangers Hawks Hawks EräViikingit Sininen Oilers White Hawks Rangers Hawks LoSB Fighters Oilers White LoSB Fighters EräViikingit Sininen EräViikingit Sininen LoSB Fighters Oilers White Rangers Hawks LoSB Fighters Hawks Rangers Hawks EräViikingit Sininen Hawks Oilers White

Vieras LoSB Fighters Oilers White Rangers Hawks LoSB Fighters EräViikingit Sininen Hawks Hawks Rangers Hawks EräViikingit Sininen Oilers White Hawks Rangers Hawks Hawks EräViikingit Sininen Oilers White LoSB Fighters Oilers White LoSB Fighters Rangers Hawks EräViikingit Sininen

-

Tulos 1-9 2-11 9-2 7-5 3-7 8-6 0-5 9-1 8-0 5-7 4-1 0-5 7-2 1-12 0-5 5-0 4-6 7-2 4-9 1-3

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50.

Nimi Kaunisto Kaapo Pohto Noel Funke Bruno Peräkylä Elian Laakso Samuli Hakonen Johannes Aho Joona Kukkonen Santeri Wartiainen Werner Nykänen Jaakko Lundmark Aleksi Gustafsson Noel Romsi Max Riihinen Niilo Javanainen Sisu Löfman Axel Ellonen Eetu Ylä-Jarkko Aatos Teelahti Taavi Sorjonen Aake Lönnrot Rasmus Karjalainen Matias Tyynelä Tuukka Järvinen Kristian Lindholm Henri Räisänen Eeli Sepponen Aaron Hiltunen Benjamin Moisiomäki Santtu Silvonen Samuli Aurivuo Kimi Savilampi Akseli Koskela Elis Yllö Mirko Pursiainen Kale Ekström Joel Kurvinen Sauli Konttinen Samuel Jakobsson Alex Huhtala Vilppu Sträng Oliwer Laakso Atte Kokko Filip Saukkonen Eetu Andersson Aleksanteri Kinnunen Oliver Kylmäniemi Lenni Ervasti Aatu Tuomela Oiva Ranta Aarne

Joukkue LoSB Fighters EräViikingit Sininen Oilers White LoSB Fighters LoSB Fighters Oilers White Hawks Oilers White Rangers Hawks Oilers White Oilers White EräViikingit Sininen Rangers Hawks Oilers White LoSB Fighters Rangers Hawks Oilers White LoSB Fighters LoSB Fighters EräViikingit Sininen Oilers White Rangers Hawks EräViikingit Sininen EräViikingit Sininen Hawks EräViikingit Sininen Rangers Hawks Rangers Hawks Hawks Oilers White EräViikingit Sininen EräViikingit Sininen Oilers White EräViikingit Sininen EräViikingit Sininen Hawks Hawks Hawks Rangers Hawks Hawks Hawks Hawks Rangers Hawks EräViikingit Sininen Oilers White LoSB Fighters Oilers White EräViikingit Sininen LoSB Fighters EräViikingit Sininen

O 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 7 8 6 8 8 6 6 8 7 2 8 8 8 6 4 4 6 8 4 6 8 6 8 2 6 8 8 8 6 8 6 4 6 8 8 8 8 3 4 8

M 10 12 12 11 5 7 6 5 6 5 4 4 3 3 5 4 4 4 5 3 3 3 3 1 3 3 3 3 2 2 2 1 1 4 4 3 3 2 1 1 3 2 2 2 2 1 1 2 2 2

S 11 5 4 5 10 3 4 5 3 4 5 4 5 5 2 3 3 3 1 3 3 3 3 5 2 2 2 2 3 3 3 4 4 0 0 1 1 2 3 3 0 1 1 1 1 2 2 0 0 0

P 21 17 16 16 15 10 10 10 9 9 9 8 8 8 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +2 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 1 1 0 0 0 1 2 1 0 1 3 0 2 1 0 1 0 1 4 0 0 1 0 1 0 2 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 3 0 0 1 1 0 0 1 1 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 2 2 0 0 0 2 4 2 0 2 6 0 4 7 0 2 0 2 8 0 0 2 0 2 0 14 2 2 0 0 0 0 0 2 0 0 2 6 0 0 2 2 0 0 2 2 0 0

YV 0 1 0 3 2 0 0 2 1 0 0 2 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 1

AV 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

305

51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105.

Laurila Elias Hägg Aleksi Kinnunen Vilho Kurki Oskari Friman Arttu Leino Aksel Bäckman Daniel Kokko Topias Lehto Jasper Päivärinta Junnu Kujala Kristian Ojasti Aleksi Karhunen Aarni Tolkki Tomi Länsimäki Tomas Suihkonen Juho Järvi Julius Kurki Joulian Ikkala Niko Torpisto Olivia Purola Jaakko Karttunen Luka Bäckström Lucas Ahopelto Noel Nikula Juho Antikainen Leo Luostarinen Veeti Kontinen Aapo Johansson Eemil Niskanen Eljas Suhonen Ville Paakkari Matias Nylander Tuulia Virnes Samu Laine Anni Vainio Timi Leisti Oskari Hiltunen Aliyah Karjalainen Elina Hansen Kalle Heiskanen Samu Lindberg Max Striplin Samuel Alanen Otso Saikkonen Verner Akusti Mäki-Rahkola Lauri Tiili Aaro Siekkinen Mika Kotiranta Viljami Löfgren Lucas Sorakivi Miko Siivola Pieti Johansson Aleksi Lackschéwitz Tino Ratinen Siiri

Rangers Hawks EräViikingit Sininen EräViikingit Sininen LoSB Fighters Oilers White LoSB Fighters EräViikingit Sininen Oilers White Oilers White LoSB Fighters EräViikingit Sininen Rangers Hawks EräViikingit Sininen LoSB Fighters Hawks LoSB Fighters EräViikingit Sininen Hawks Oilers White LoSB Fighters Hawks Hawks EräViikingit Sininen LoSB Fighters EräViikingit Sininen Rangers Hawks Rangers Hawks Hawks LoSB Fighters EräViikingit Sininen Oilers White Rangers Hawks LoSB Fighters Rangers Hawks Rangers Hawks EräViikingit Sininen Oilers White Rangers Hawks Rangers Hawks EräViikingit Sininen Rangers Hawks Hawks Hawks LoSB Fighters LoSB Fighters LoSB Fighters EräViikingit Sininen Hawks Hawks Hawks Hawks Oilers White LoSB Fighters Oilers White Rangers Hawks

8 2 4 5 6 7 8 8 6 8 8 8 8 8 8 8 1 2 2 2 4 4 5 5 6 8 8 8 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 5 6 6 6 7 8 8 8 8 8 8 8

2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 5 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

PSS

5

5

0

0

44

-

11

33

10

2.

Oilers Musta

5

3

0

2

40

-

31

9

6

3.

Blackbirds

5

2

1

2

27

-

29

-2

5

4.

EräViikingit North

5

2

0

3

26

-

28

-2

4

5.

EräViikingit Musta

5

1

1

3

18

-

30

-12

3

6.

SB-Pro

5

1

0

4

16

-

42

-26

2

Otteluohjelma Ottelu 16678 16679 16680 16681 16682 16683 16686 16684 16685 16687 16688 16689 16690 16691 16692

306

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 18.10.2020 23.10.2020 30.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 13:00 19:00 17:15 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 20:00

Paikka Klondyke Klondyke Klondyke Klondyke Klondyke Klondyke Porvoo SBH Porvoo SBH Arkadia Halli Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center

Koti Blackbirds EräViikingit PSS SB-Pro EräViikingit Oilers Musta EräViikingit Blackbirds SB-Pro EräViikingit PSS Oilers Musta Blackbirds SB-Pro EräViikingit

Musta

North Musta

North

North

-

Vieras SB-Pro EräViikingit Oilers Musta EräViikingit PSS Blackbirds Oilers Musta PSS EräViikingit Blackbirds EräViikingit SB-Pro EräViikingit PSS Oilers Musta

North Musta

North Musta Musta

Tulos 5-6 2-8 9-4 2-6 2-8 3-7 5-10 4-11 4-5 4-6 5-0 15-3 5-5 1-11 7-8

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 4 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 25 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 10 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87.

Nimi Kupila Aarne Lönnberg Elmer Huuskonen Aleksi Kalmari Vincent Pietarinen Lari Kannas Eeti Hottinger Cimi Barck Eero Winqvist Eric Lång Jesse Helander Patrik Jarva Max Heikkola Timi Ala-Marttila Arttu Forsstén Niklas Jokinen Justus Paajanen Lenny Haapalainen Albert Valpas Eetu Juntunen Antti Suojama Leni Hytönen Emil Vuorio Rasmus Soinola Arttu Ukskoski Eero Lehtinen Eino Lievo Teemu Räty Jiro Haapala Tommi Halonen Jasu Naava Eemeli Päivinen Luukas Hyväoja Olli Pitkälä Luka Puolanne Amos Olander Tino Tanhuanpää Olavi Nurme Aaro Isokoski Aleksi Haapalehto Jesse Lindqvist Henri Hyyti Akseli Ala-Hautala Eino Tanskanen Olli Alakorva Eeli Niemi Lukas Kivilahti Henri Häyhä Juuso Mönkkönen Eero Romppanen Veeti Kilponen Topias Haukijärvi Otto Hietanen Juho Kuusisto Jesse Kyntöjärvi Joel Kax Aatos Nevala Väinö Kindstedt Benjamin Iivonen Joona Kuja-Penttilä Jusa Nupponen Niila Aalto Jesse Markkanen Pauli Granlund Christoffer Barck Otso Saarto Elmo Repo Jermu Hallikainen Atte Tuominen Eemi Hagelberg Miki Naukkarinen Leevi Johansson Albin Saari Robin Haapalainen Antti Karvonen Elmo Hakala Jooa Kinnunen Väinö Halonen Samu Tuomi Jesper Bremer Lucas Vanninen Julius Nousiainen Nooa Auranen Juho Saltio Aatu Alm Jesper Liukkonen Santeri Landén Nemo

Joukkue Oilers Musta PSS PSS PSS PSS PSS Oilers Musta Blackbirds PSS Blackbirds Oilers Musta EräViikingit SB-Pro EräViikingit Blackbirds PSS Oilers Musta Oilers Musta Oilers Musta Oilers Musta PSS Blackbirds Oilers Musta Blackbirds EräViikingit PSS EräViikingit EräViikingit Oilers Musta EräViikingit EräViikingit Blackbirds Blackbirds SB-Pro Oilers Musta PSS Oilers Musta PSS Blackbirds Oilers Musta EräViikingit SB-Pro EräViikingit Oilers Musta SB-Pro EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit SB-Pro Blackbirds SB-Pro PSS EräViikingit SB-Pro EräViikingit Blackbirds EräViikingit EräViikingit Blackbirds SB-Pro EräViikingit Oilers Musta EräViikingit Blackbirds EräViikingit EräViikingit EräViikingit EräViikingit SB-Pro Oilers Musta PSS EräViikingit EräViikingit Oilers Musta EräViikingit PSS EräViikingit EräViikingit PSS EräViikingit EräViikingit SB-Pro SB-Pro EräViikingit EräViikingit EräViikingit

North Musta

North North Musta North North

North Musta

North North Musta Musta

North North Musta North

Musta Musta Musta Musta Musta Musta

North North North North Musta Musta North

North North North

O 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 3 3 5 5 5 5 5 4 5 5 4 5 5 5 1 5 5 5 2 2 2 5 5 5 5 3 3 5 5 5 5 5 5 3 5 5 3 3 4 4 5 5 5 5 5 5 1 5 5 5 5 3 3 3 3 4 4 5 5 5 5 5 5 5 1 2 2

M 6 8 6 5 5 5 4 3 3 5 5 4 4 4 3 3 3 2 2 4 3 3 3 3 2 2 1 4 3 3 2 2 2 2 1 1 1 0 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0

S 4 1 3 3 3 2 3 4 4 1 1 2 2 2 3 3 3 4 4 1 2 2 2 2 3 3 4 0 1 1 2 2 2 2 3 3 3 4 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1

P 10 9 9 8 8 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

+ 1 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +1 0 0 +1 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 3 0 1 0 0 2 0 0 2 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 2 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 6 0 2 0 0 4 0 0 4 0 0 2 0 0 5 0 2 0 0 0 0 2 4 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 2 2 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 29 0 4 0 0 0 2 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0

YV 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 1 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

307

88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123.

Moisio Eemil Laaksonen Elias Riihiaho Saku Laine Valtteri Nurmi Justus Vilpas Eino Kinnunen Aleksi Falck Niko Ylinen Tuomas Koivunen Roope Vanhamäki Oliver Pursiainen Leo Sumentola Jeremias Arponen Renne Koskinen Antti Juhani Hansen Kalle Nykänen Aleksi Punakallio Eino Laiho Elias Joutsenkunnas Teemu Björk Jiro Tolonen Oskari Nurminen Lauri Kangasmaa Vilho Hiltunen Jaakko Paukama Tuomas Vuorinen Leevi Sihvonen Arttu Perälä Mikael Kolehmainen Oskari Lamminaho Samu Parkkali Matias Lehikoinen Taia Lindholm Jere Kiuru Sara Sieppi Otso

Oilers Musta SB-Pro Oilers Musta PSS PSS Blackbirds SB-Pro PSS SB-Pro Blackbirds Blackbirds Oilers Musta EräViikingit EräViikingit Blackbirds EräViikingit Blackbirds EräViikingit Blackbirds EräViikingit EräViikingit SB-Pro Blackbirds Oilers Musta Oilers Musta Blackbirds SB-Pro EräViikingit PSS Blackbirds SB-Pro Oilers Musta Blackbirds SB-Pro Blackbirds EräViikingit

3 3 4 5 5 5 5 5 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 3 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5

North North Musta North North North

Musta

Musta

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Oilers Akatemia

8

7

1

0

59

-

26

33

15

2.

SB-Pro II

8

6

1

1

63

-

28

35

13

3.

Loviisan Tor

8

5

2

1

56

-

28

28

12

4.

M-Team

8

4

1

3

36

-

28

8

9

5.

EräViikingit East

8

3

1

4

32

-

35

-3

7

6.

PSS Keltainen

8

3

0

5

37

-

51

-14

6

7.

Oilers Valkoinen

8

2

1

5

36

-

40

-4

5

8.

Blackbirds Valkoinen

8

1

2

5

25

-

48

-23

4

9.

EräViikingit Valkoinen

8

0

1

7

22

-

82

-60

1

Otteluohjelma Ottelu 16693 16694 16695 16696 16697 16698 16699 16700 16701 16702 16703 16704 16705 16707 16708 16710 16709 16706 16711 16712 16713 16714 16715 16716 16717 16718 16719 16720 16721 16722 16723 16724

308

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 29.10.2020 30.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 15:00 16:00 18:00 19:00 20:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00

Paikka AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Esport Areena Campo Center Agricolahalli Agricolahalli Agricolahalli Agricolahalli Agricolahalli Agricolahalli Agricolahalli Agricolahalli Agricolahalli Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena

Koti M-Team Oilers Valkoinen EräViikingit East Loviisan Tor Oilers Akatemia EräViikingit East SB-Pro II EräViikingit Valkoinen Blackbirds Valkoinen PSS Keltainen SB-Pro II EräViikingit Valkoinen Oilers Akatemia EräViikingit Valkoinen M-Team Loviisan Tor Oilers Valkoinen EräViikingit East Blackbirds Valkoinen SB-Pro II Oilers Akatemia EräViikingit Valkoinen Oilers Valkoinen PSS Keltainen M-Team Oilers Valkoinen EräViikingit East Oilers Akatemia PSS Keltainen Blackbirds Valkoinen PSS Keltainen SB-Pro II

-

Vieras PSS Keltainen Loviisan Tor PSS Keltainen SB-Pro II Oilers Valkoinen EräViikingit Valkoinen Blackbirds Valkoinen Oilers Akatemia M-Team Blackbirds Valkoinen Oilers Akatemia Blackbirds Valkoinen M-Team Oilers Valkoinen Loviisan Tor PSS Keltainen EräViikingit East SB-Pro II Loviisan Tor EräViikingit Valkoinen Blackbirds Valkoinen M-Team SB-Pro II Oilers Akatemia EräViikingit East PSS Keltainen Loviisan Tor EräViikingit East SB-Pro II EräViikingit East EräViikingit Valkoinen M-Team

Tulos 8-4 3-6 11-7 7-7 4-1 5-1 5-2 2-14 2-4 2-1 7-8 5-5 4-1 2-14 1-5 3-6 3-4 1-5 3-12 14-2 13-3 2-11 3-11 5-8 3-3 6-3 2-7 4-3 3-8 5-3 7-6 6-2

0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

16725 16726 16727 16728

07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

14:00 15:00 16:00 17:00

Esport Esport Esport Esport

Areena Areena Areena Areena

Blackbirds Valkoinen Loviisan Tor M-Team Loviisan Tor

-

Oilers Valkoinen EräViikingit Valkoinen Oilers Valkoinen Oilers Akatemia

4-4 12-2 6-2 4-4

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82.

Nimi Paananen Noel Huhtakangas Aleksi Sipiläinen Elias Back Karl Mickel Eronen Eemil Vahteristo Lukas Luostarinen Veeti Luostarinen Justus Arala Niilo Kestilä Nuutti Kovanen Severi Antas Aron Lönnberg Eemeli Moisio Eemil Häkkinen Joona Nevanperä Miro Heikkilä Oskari Huttunen Emil Kiiski Oskari Wesslin Daniel Tyskas Albert Ovell Kosti Hämäläinen Rasmus Mesimäki Niklas Rintala Nero Lehtinen Leevi Stenlund Rolf Hirvonen Johan Bergius Erik Pulkkinen Kalle Savukoski Niila Suomalainen Petrus Paavola Valtteri Saaristola Aatu Hyytiäinen Joonas Huikuri Roope Salmitie Eljas Väyrynen Jesse Skibjuk Anton Salmén Veeti Räsänen Aksu Lökström Max Hintsala Eliel Ahvonen Lenni Tabell Matias Limmonen Lenni Häkkinen Miika Nieminen Leo Korven-Korpinen Benjam Piil Eetu-Jesper Palm Lauri Svensk Sebastian Suomalainen Lauri Tapio Kuikanmäki Juho Virnes Otso Karhapää Veikka Dorrestijn Sameli Saarnikko Lassi Wiio Venni Palasmaa Niilo Pietarinen Aki Tainio Joona Wuorela Noa Paju Veeti Paavilainen Joona Alarotu Elias Loikala Noel Sandvik Minttu Jakobsson Siru Komulainen Samuel Tuominen Lauri Vauhkonen David Hjort Elias Törnroos Albin Paajanen Veli Salminen Johan Forsström Felix Lindholm Samu Reen Tatu Pietikäinen Paulus Lång Oskari Tommila Remi

Joukkue Oilers Akatemia SB-Pro II PSS Keltainen Loviisan Tor SB-Pro II SB-Pro II EräViikingit East Loviisan Tor Oilers Akatemia SB-Pro II PSS Keltainen Loviisan Tor SB-Pro II Oilers Valkoinen Loviisan Tor PSS Keltainen Oilers Akatemia EräViikingit East SB-Pro II Oilers Akatemia Loviisan Tor M-Team Oilers Valkoinen Blackbirds Valkoinen M-Team Blackbirds Valkoinen M-Team Oilers Akatemia Oilers Akatemia SB-Pro II Oilers Valkoinen M-Team Blackbirds Valkoinen Oilers Akatemia Blackbirds Valkoinen Oilers Akatemia SB-Pro II Oilers Akatemia EräViikingit East EräViikingit Valkoinen Oilers Valkoinen EräViikingit Valkoinen SB-Pro II M-Team M-Team EräViikingit East Loviisan Tor Oilers Akatemia Blackbirds Valkoinen EräViikingit Valkoinen Blackbirds Valkoinen EräViikingit East Oilers Valkoinen Oilers Valkoinen EräViikingit East Oilers Valkoinen EräViikingit Valkoinen Blackbirds Valkoinen Oilers Akatemia Loviisan Tor PSS Keltainen EräViikingit Valkoinen EräViikingit East EräViikingit East Oilers Valkoinen Oilers Valkoinen M-Team Loviisan Tor Loviisan Tor Oilers Valkoinen M-Team Loviisan Tor Oilers Akatemia Loviisan Tor M-Team Loviisan Tor M-Team EräViikingit Valkoinen Oilers Valkoinen Oilers Valkoinen SB-Pro II EräViikingit East

O 8 8 8 6 5 7 8 6 6 7 8 8 8 6 8 8 4 8 8 6 8 4 8 8 8 8 8 8 8 7 6 8 4 8 8 6 8 6 8 8 4 8 8 8 8 8 8 6 6 8 8 6 8 8 8 7 8 4 6 7 4 8 8 7 8 8 8 8 8 6 8 4 6 6 8 8 8 6 6 4 4 6

M 19 15 15 16 7 1 12 11 5 8 5 4 9 6 6 5 7 6 8 3 3 6 5 5 5 4 4 4 1 7 6 6 3 3 3 2 1 5 5 5 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 0 4 4 3 3 3 2 2 2 1 1 1 1 0 0 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 0 0 0

S 6 10 7 3 9 14 2 2 8 4 7 8 2 5 5 6 3 4 1 6 6 2 3 3 3 4 4 4 7 0 1 1 4 4 4 5 6 1 1 1 2 2 2 3 3 3 3 2 2 2 2 3 3 3 5 0 0 1 1 1 2 2 2 3 3 3 3 4 4 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 3 3 3

P 25 25 22 19 16 15 14 13 13 12 12 12 11 11 11 11 10 10 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3

+ 2 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +2 0 +1 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 2 1 0 0 0 0 1 3 2 0 0 1 0 1 0 1 0 1 0 2 0 0 1 0 3 0 2 1 1 1 0 1 1 0 0 2 2 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 4 2 0 0 0 0 2 21 4 0 0 2 0 2 0 2 0 7 0 4 0 0 2 0 6 0 4 2 2 2 0 2 2 0 0 4 4 0 0 0

YV 0 0 3 0 0 0 1 0 1 1 1 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 3 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

RL 2 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

309

83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172.

310

Madetoja Otto Kauppinen Amon Aarras Jalo Sihto Hermanni Strandström Kaarlo Tervola Leevi Timonen Tomi Lehtinen Elias Helén Atte Heiskanen Toivo-Olavi Pesonen Dan Luukkola Aleksi Simontaival Aleksi Kivistö Leo Nyqvist Topi Hansson Pontus Palomäki Matias Juudin Daniel Laiho Joonas Tuovila Eero Heinonen Ilmari Kuisma Lauri Kuokkanen Lauri Penttinen Luukas Kettunen Taavi Vehkaoja Daniel Berg Ilo Räikkönen Tommi Kivikko Ville Uhre Toivo Kokkonen Ilari Pietilä Juho Itkonen Valtteri Nurkka Masi Andersson Luca Vilve Oula Parmanen Tuomas Nurmi Lucas Liisanantti Niklas Svartström Noel Viippola Vilho Hiltunen Jaakko Romppanen Jesse Näppi Juho Loippo Jonni Heikkinen Eeli Valkama Topias Virkki Luka Jouslehto Janne Mällinen Jesse Niinikoski Aleksi Silvennoinen Lauri Henell Miro Vesterbacka Antti Hokkanen Iiro Harjunpää Joona Liisanantti Annika Väätäinen Jerri Virolainen Remu Eklund Lauri Söderholm Petteri Paavilainen Miko Ahlgren Atte Kallio Henri Von Schantz Axel Nygren Severi Toivo Julkunen Nuutti Vartiainen Mikko Nyman Jonathan Korvajärvi Jacob Burmansson Niklas Bergman Robert Suorsa Leo Sparks William Haapanen Matias Arntz Henrik Dragomér Tamás Huhtala Ville Sveholm Oliver Korhonen Oscar Toivola Timo Suominen Antti Laine Elis Siren Tommi Malis Elias Piispanen Aaro Korpikoski Niilo Lahti Kauko Korhonen Lasse Valtonen Emil

EräViikingit Valkoinen M-Team EräViikingit Valkoinen Oilers Valkoinen PSS Keltainen PSS Keltainen PSS Keltainen PSS Keltainen EräViikingit Valkoinen Loviisan Tor Loviisan Tor M-Team Loviisan Tor EräViikingit Valkoinen PSS Keltainen Loviisan Tor PSS Keltainen Blackbirds Valkoinen Oilers Valkoinen SB-Pro II Oilers Akatemia PSS Keltainen M-Team PSS Keltainen SB-Pro II Oilers Akatemia SB-Pro II SB-Pro II Oilers Akatemia EräViikingit East PSS Keltainen SB-Pro II M-Team M-Team EräViikingit East EräViikingit East Blackbirds Valkoinen PSS Keltainen Blackbirds Valkoinen EräViikingit East EräViikingit East Oilers Valkoinen SB-Pro II SB-Pro II SB-Pro II PSS Keltainen Blackbirds Valkoinen EräViikingit East EräViikingit East PSS Keltainen Blackbirds Valkoinen Blackbirds Valkoinen EräViikingit Valkoinen Blackbirds Valkoinen EräViikingit Valkoinen EräViikingit Valkoinen Blackbirds Valkoinen Blackbirds Valkoinen EräViikingit East Oilers Valkoinen Blackbirds Valkoinen Blackbirds Valkoinen EräViikingit Valkoinen EräViikingit Valkoinen PSS Keltainen Blackbirds Valkoinen Blackbirds Valkoinen M-Team PSS Keltainen EräViikingit Valkoinen Oilers Valkoinen Oilers Valkoinen EräViikingit East SB-Pro II Blackbirds Valkoinen M-Team Blackbirds Valkoinen Oilers Akatemia PSS Keltainen Loviisan Tor EräViikingit Valkoinen Oilers Valkoinen SB-Pro II Oilers Akatemia Oilers Valkoinen PSS Keltainen M-Team EräViikingit Valkoinen Oilers Akatemia Oilers Valkoinen

8 8 8 8 8 7 8 8 8 4 4 4 4 6 6 6 7 8 8 5 6 8 8 8 1 2 2 3 4 6 7 3 4 4 6 6 6 7 8 8 8 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 7 7 8 8 8 8 8 8 8

0 0 0 0 0 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 3 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 3 1 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 2 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 11 2 2 0 2 0 0 2 0 0 0 0 4 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 2 2 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

173. 174. 175. 176. 177.

Winqvist Mico Tolonen Alex Malinen Eeli Eemeli Mikonpoika Forsberg Ruuben Al-Hello Dulfiqar

PSS Keltainen Loviisan Tor EräViikingit East M-Team EräViikingit Valkoinen

8 8 8 8 8

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

Lohko 4 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Indians Yellow

5

5

0

0

43

-

18

25

10

2.

TU

5

3

1

1

33

-

17

16

7

3.

SB Vantaa Red

5

3

0

2

33

-

27

6

6

4.

Oilers Orange

5

1

2

2

17

-

20

-3

4

5.

Tiikerit

5

0

2

3

20

-

53

-33

2

6.

Oilers Challenger

5

0

1

4

18

-

29

-11

1

Otteluohjelma Ottelu 16744 16745 16746 16747 16748 16749 16750 16751 16752 16753 16754 16755 16756 16757 16758

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo Kauklahti Kauklahti Kauklahti Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena

Koti SB Vantaa Red Oilers Challenger TU Indians Yellow Oilers Orange Tiikerit SB Vantaa Red Indians Yellow Oilers Challenger Oilers Orange TU Tiikerit SB Vantaa Red Indians Yellow Oilers Orange

Vieras Indians Yellow Oilers Orange Tiikerit Oilers Challenger TU SB Vantaa Red TU Oilers Orange Tiikerit SB Vantaa Red Oilers Challenger Indians Yellow Oilers Challenger TU Tiikerit

-

Tulos 3-7 1-3 14-2 8-4 1-1 2-11 5-8 5-2 4-4 4-6 6-3 5-17 8-6 6-4 7-7

Tilastot

1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46.

Nimi Vaarala Olavi Uitti Otso Haapoja Aatu Vilja Matias Ämmälä Lozano Thomas Latopelto Luukas Junno Miko Sahlstein Oskari Laitila Aleksi Aalto Aarre Astikainen Joona Lahti Niko Björklund Oskar Kivistö Santeri Eräluoto Eetu Huusela Eelis Niemelä Vilho Huovinen Rasmus Voutilainen Matias Kettunen Akseli Koivisto Veeti Greus Tuure Chaker Tristan Haapiainen Daniel Reunanen Kasperi Varis Jesse Ojajärvi Eeli Puukari Jake Nurmi Miika Leppänen Jeremias Arslan Marsel Löfman Julius Suihkonen Vilho Lipponen Vilho Vaarala Elias Pohjalainen Topias Nuottimäki Aaro Tiilikainen Roope Roininen Veikka Sankola Eemil Paasio Elias Penttilä Rasmus Venho Ilmari Ansa Kevin Koskela Lauri Telyakov Aleksis

Joukkue Indians Yellow Indians Yellow Tiikerit Tiikerit Indians Yellow TU SB Vantaa Red TU SB Vantaa Red Indians Yellow Oilers Orange Indians Yellow Indians Yellow TU TU Oilers Challenger Indians Yellow Indians Yellow SB Vantaa Red Oilers Orange Oilers Challenger SB Vantaa Red TU SB Vantaa Red Oilers Challenger TU Tiikerit Oilers Challenger SB Vantaa Red SB Vantaa Red SB Vantaa Red TU Oilers Orange SB Vantaa Red Indians Yellow TU SB Vantaa Red Tiikerit TU Tiikerit SB Vantaa Red SB Vantaa Red Indians Yellow Oilers Challenger TU Oilers Challenger

O 5 2 5 5 5 4 5 5 4 2 5 2 2 5 3 5 3 4 5 5 5 5 3 5 3 5 5 5 2 4 4 5 5 3 3 5 5 5 5 5 5 5 5 5 3 5

M 9 5 7 6 5 4 4 7 6 2 6 5 4 4 2 1 4 4 4 3 3 3 2 2 3 3 3 3 2 2 1 1 1 3 2 2 2 2 2 1 0 0 0 0 2 2

S 7 4 1 2 3 4 4 0 1 5 0 1 2 2 4 5 1 1 1 2 2 2 3 3 1 1 1 1 2 2 3 3 3 0 1 1 1 1 1 2 3 3 3 3 0 0

P 16 9 8 8 8 8 8 7 7 7 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2

+ 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 2 1 0 3 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 3 0 0 0 1 0 3 0 1 0 1 0 0 2 0 1 0 1 1 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 0 4 2 0 6 0 0 0 0 0 0 2 2 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 6 0 0 0 2 0 6 0 2 0 2 0 0 4 0 2 0 2 2 0 0

YV 1 1 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

311

47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113.

Hietanen Ilkka Kokkonen Tuomas Kokkonen Anton Roininen Kalle Jaakonen Aleksi Nuutinen Daniel Juntunen Neo Keränen Jekku Pättiniemi Elias Alanen Jimi Kähäri Joona Salmela Atte Vehanen Lauri Karonen Miro Peltola Onni Mäkelä Eetu Tiainen Niklas Oikuri Tuomas Nurminen Manu Hertto Kristian Rantala Eino Mård Henri Riuttanen Oskari Lesonen Veeti Venäläinen Lauri Tirkkonen Robin Kiiskilä Jooa Kallioinen Lassi Salmenautio Lucas Piironen Elias Manninen Lauri Suonvieri Samuli Meister Mairon Mathis Viksten Miro Junell Elias Siikala Niilo Borgman Arttu Elomaa Aabel Luhtasaari Akseli Oila Lauri Tønnessen Marcus Tirkkonen Benjamin Holopainen Niko Leikoski Santeri Manninen Mitri Koivusipilä Lauri Westerlund Miro Mc Mullen Myles Juhola Aku-Kalle Linnaluoto Joni Andersson Oliver Poikonen Sasu Korkeaoja Vilho Holopainen Otto Kivikko Otto Ylönen Fredrik Ahonen Okko Antman Aatu Inkinen Niklas D?au Hugo Kangasluoma Elmo Soraniva Miska Rouvali Tuomas Åkerlund Janne Åkesson Ivar Kulmala Konsta Järvi Toni

Oilers Orange Oilers Challenger Oilers Challenger TU SB Vantaa Red Indians Yellow Oilers Challenger Oilers Challenger Oilers Orange TU Oilers Orange Oilers Orange Indians Yellow Tiikerit Tiikerit Tiikerit Oilers Orange SB Vantaa Red Tiikerit TU SB Vantaa Red SB Vantaa Red Oilers Orange TU Indians Yellow Oilers Orange SB Vantaa Red Indians Yellow Oilers Challenger Indians Yellow Tiikerit Oilers Challenger Oilers Challenger Tiikerit Indians Yellow Oilers Orange Indians Yellow Indians Yellow SB Vantaa Red SB Vantaa Red Oilers Orange Oilers Orange SB Vantaa Red TU Tiikerit Tiikerit Oilers Orange TU Indians Yellow Oilers Challenger Tiikerit TU Tiikerit Oilers Challenger Oilers Orange Oilers Orange Oilers Challenger SB Vantaa Red Oilers Orange Indians Yellow Oilers Challenger Tiikerit SB Vantaa Red Oilers Orange Indians Yellow Oilers Orange TU

5 5 5 2 3 3 5 5 5 5 5 5 5 3 5 5 1 2 2 3 4 4 4 5 1 1 3 3 4 4 5 5 5 5 5 5 5 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 4 5 5 5 5 5 5 5 5

2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 1 0 0 1 0 2 0 2 0 0 0 0 0 1 0 0 3 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko A Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

PSS

2

2

0

0

16

-

5

11

4

2.

Oilers Musta

2

2

0

0

13

-

4

9

4

3.

Oilers White

2

1

0

1

8

-

9

-1

2

4.

Blackbirds

2

1

0

1

7

-

12

-5

2

5.

Rangers Hawks

2

0

0

2

6

-

10

-4

0

6.

EräViikingit Sininen

2

0

0

2

7

-

17

-10

0

Otteluohjelma Ottelu 25176 25177 25178 25179 25180 25181

312

Päivä 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Masala Masala Masala Masala Masala Masala

Koti PSS Blackbirds Oilers White EräViikingit Sininen Oilers Musta Rangers Hawks

-

Vieras Rangers Hawks EräViikingit Sininen Oilers Musta PSS Blackbirds Oilers White

Tulos 5-2 6-4 3-5 3-11 8-1 4-5

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 2 0 0 2 0 4 0 9 0 0 0 0 0 2 0 0 6 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7.

Nimi Andersson Aleksanteri Huuskonen Aleksi Hottinger Cimi Winqvist Eric Haapalehto Jesse Kannas Eeti Hietanen Juho

Joukkue Oilers White PSS Oilers Musta PSS Oilers Musta PSS PSS

O 2 2 2 2 2 2 2

M 2 2 3 3 2 0 0

S 3 3 1 1 2 4 4

P 5 5 4 4 4 4 4

+ 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 0 0 0 3 0

5 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 0 0 0 6 0

YV 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0

8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87.

Pietarinen Lari Lönnberg Elmer Koskela Elis Helander Patrik Barck Otso Haapalainen Albert Ojasti Aleksi Gustafsson Noel Nevala Väinö Karvonen Elmo Funke Bruno Kalmari Vincent Pohto Noel Puolanne Amos Romsi Max Hyväoja Olli Vuorio Rasmus Riihinen Niilo Valpas Eetu Olander Tino Ranta Aarne Laine Valtteri Saukkonen Eetu Päivinen Luukas Nurme Aaro Silvonen Samuli Vilpas Eino Kolehmainen Oskari Lehtinen Eino Löfman Axel Kupila Aarne Pursiainen Kale Hiltunen Benjamin Nikula Juho Jakobsson Alex Bäckström Lucas Kujala Kristian Koivunen Roope Järvinen Kristian Perälä Mikael Wartiainen Werner Nykänen Jaakko Kokko Topias Kuja-Penttilä Jusa Hytönen Emil Kokko Filip Ervasti Aatu Jämsänen Tuomas Aurivuo Kimi Hiltunen Jaakko Bremer Lucas Paukama Tuomas Forsstén Niklas Markkanen Pauli Nurmi Justus Juntunen Antti Barck Eero Vanhamäki Oliver Jokinen Justus Hakonen Johannes Kinnunen Väinö Parkkali Matias Kylmäniemi Lenni Friman Arttu Laurila Elias Savilampi Akseli Falck Niko Pursiainen Leo Antikainen Leo Siivola Pieti Tanhuanpää Olavi Ellonen Eetu Karjalainen Matias Nurminen Lauri Kilponen Topias Naukkarinen Leevi Kangasmaa Vilho Lackschéwitz Tino Luostarinen Veeti Sepponen Aaron

PSS PSS Oilers White Oilers Musta Blackbirds Oilers Musta Rangers Hawks EräViikingit Sininen Blackbirds Oilers Musta Oilers White PSS EräViikingit Sininen Oilers Musta Rangers Hawks Blackbirds Oilers Musta Oilers White Oilers Musta PSS EräViikingit Sininen PSS EräViikingit Sininen Blackbirds PSS Oilers White Blackbirds Blackbirds PSS Rangers Hawks Oilers Musta EräViikingit Sininen Rangers Hawks EräViikingit Sininen Rangers Hawks EräViikingit Sininen EräViikingit Sininen Blackbirds EräViikingit Sininen PSS Rangers Hawks Oilers White Oilers White Blackbirds Blackbirds Rangers Hawks EräViikingit Sininen Rangers Hawks EräViikingit Sininen Oilers Musta PSS Blackbirds Blackbirds Oilers Musta PSS Oilers Musta Blackbirds Blackbirds PSS Oilers White PSS Oilers Musta Oilers White Oilers White Rangers Hawks EräViikingit Sininen PSS Oilers Musta Rangers Hawks Oilers White Oilers Musta Oilers White Rangers Hawks Blackbirds Blackbirds Oilers Musta Oilers Musta Oilers White Rangers Hawks Rangers Hawks

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 2 2 1 1 1 1 1 1 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 0 0 1 1 1 1 1 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 2 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 4 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0

0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

313

88. 89. 90. 91. 92.

Laiho Elias Tyynelä Tuukka Pönni Aatu Ratinen Siiri Kiuru Sara

Blackbirds EräViikingit Sininen Blackbirds Rangers Hawks Blackbirds

2 2 2 2 2

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

Lohko B Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

LoSB Fighters

2

2

0

0

18

-

10

8

4

2.

EräViikingit Musta

2

2

0

0

15

-

9

6

4

3.

EräViikingit North

2

1

0

1

14

-

13

1

2

4.

SB-Pro

2

1

0

1

11

-

13

-2

2

5.

Hawks

2

0

0

2

9

-

14

-5

0

6.

Oilers Akatemia

2

0

0

2

11

-

19

-8

0

Paikka Esport Esport Esport Esport Esport Esport

Areena Areena Areena Areena Areena Areena

Otteluohjelma Ottelu 25221 25222 25223 25224 25225 25226

Päivä 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Koti Oilers Akatemia SB-Pro EräViikingit Musta LoSB Fighters Hawks EräViikingit North

Vieras LoSB Fighters Hawks EräViikingit North SB-Pro EräViikingit Musta Oilers Akatemia

-

Tulos 4-9 5-4 6-4 9-6 5-9 10-7

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57.

314

Nimi Kaunisto Kaapo Naava Eemeli Aalto Jesse Laakso Samuli Alakorva Eeli Ala-Hautala Eino Arala Niilo Landén Nemo Saltio Aatu Nieminen Leo Häyhä Juuso Teelahti Taavi Paananen Noel Peräkylä Elian Ala-Marttila Arttu Huhtala Vilppu Konttinen Samuel Auranen Juho Nupponen Niila Hyyti Akseli Saari Robin Björk Jiro Granlund Christoffer Aho Joona Lindqvist Henri Javanainen Sisu Bergius Erik Tuomela Oiva Sträng Oliwer Räty Jiro Väyrynen Jesse Kinnunen Oliver Tolkki Tomi Ylä-Jarkko Aatos Kurvinen Sauli Sieppi Otso Wesslin Daniel Kuusisto Jesse Kinnunen Aleksi Kontinen Aapo Kyntöjärvi Joel Alm Jesper Jarva Max Kurki Joulian Haapalainen Antti Wiio Venni Ylinen Tuomas Päivärinta Junnu Hallikainen Atte Tuomi Jesper Niemi Lukas Saaristola Aatu Vanninen Julius Liukkonen Santeri Mönkkönen Eero Lindberg Max Kotiranta Viljami

Joukkue LoSB Fighters EräViikingit North EräViikingit Musta LoSB Fighters SB-Pro EräViikingit Musta Oilers Akatemia EräViikingit North SB-Pro Oilers Akatemia EräViikingit Musta LoSB Fighters Oilers Akatemia LoSB Fighters EräViikingit Musta Hawks Hawks SB-Pro SB-Pro SB-Pro EräViikingit North EräViikingit North EräViikingit Musta Hawks EräViikingit North LoSB Fighters Oilers Akatemia LoSB Fighters Hawks EräViikingit Musta Oilers Akatemia LoSB Fighters LoSB Fighters LoSB Fighters Hawks EräViikingit Musta Oilers Akatemia EräViikingit North SB-Pro Hawks SB-Pro EräViikingit North EräViikingit North Hawks EräViikingit North Oilers Akatemia SB-Pro LoSB Fighters EräViikingit Musta EräViikingit Musta EräViikingit North Oilers Akatemia EräViikingit Musta EräViikingit North EräViikingit Musta Hawks Hawks

O 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1

M 5 4 5 4 3 1 4 4 3 2 2 1 3 3 3 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 5 2 0 1 2 4 0 0 1 2 2 3 0 0 0 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0

P 10 6 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0

+ 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0

YV 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92.

Halonen Jasu Halonen Samu Siren Tommi Saikkonen Verner Akusti Hansen Kalle Löfgren Lucas Vuorinen Leevi Sihvonen Arttu Kindstedt Benjamin Sorakivi Miko Kivikko Ville Hjort Elias Lamminaho Samu Hagelberg Miki Huhtala Ville Purola Jaakko Huikuri Roope Korhonen Lasse Ekström Joel Kax Aatos Nousiainen Nooa Sumentola Jeremias Tolonen Oskari Johansson Aleksi Joutsenkunnas Teemu Länsimäki Tomas Laaksonen Elias Heikkola Timi Siekkinen Mika Romppanen Veeti Lindholm Jere Pitkälä Luka Suihkonen Juho Ahopelto Noel Hirvonen Johan

EräViikingit North EräViikingit North Oilers Akatemia LoSB Fighters EräViikingit Musta Hawks SB-Pro EräViikingit Musta EräViikingit Musta Hawks Oilers Akatemia Oilers Akatemia SB-Pro SB-Pro Oilers Akatemia Hawks Oilers Akatemia Oilers Akatemia Hawks EräViikingit North EräViikingit North EräViikingit North SB-Pro LoSB Fighters EräViikingit North Hawks SB-Pro SB-Pro Hawks SB-Pro SB-Pro SB-Pro LoSB Fighters LoSB Fighters Oilers Akatemia

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko C Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

M-Team

2

2

0

0

18

-

6

12

4

2.

Loviisan Tor

2

2

0

0

15

-

6

9

4

3.

SB-Pro II

2

2

0

0

16

-

9

7

4

4.

EräViikingit East

2

1

1

0

15

-

7

8

3

5.

PSS Keltainen

2

0

1

1

7

-

13

-6

1

6.

Oilers Valkoinen

2

0

0

2

7

-

13

-6

0

7.

Blackbirds Valkoinen

2

0

0

2

6

-

16

-10

0

8.

EräViikingit Valkoinen 2

0

0

2

8

-

22

-14

0

Otteluohjelma Ottelu 24954 24955 24956 24957 24958 24959 24960 24961

Päivä 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center

Koti EräViikingit Valkoinen Oilers Valkoinen M-Team SB-Pro II Loviisan Tor PSS Keltainen Blackbirds Valkoinen EräViikingit East

Vieras M-Team SB-Pro II Blackbirds Valkoinen PSS Keltainen Oilers Valkoinen EräViikingit East Loviisan Tor EräViikingit Valkoinen

-

Tulos 4-10 5-6 8-2 10-4 7-2 3-3 4-8 12-4

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22.

Nimi Back Karl Mickel Tabell Matias Vahteristo Lukas Svartström Noel Huttunen Emil Kiiski Oskari Nevanperä Miro Häkkinen Joona Luostarinen Justus Lönnberg Eemeli Kovanen Severi Rintala Nero Andersson Luca Luostarinen Veeti Lökström Max Reen Tatu Suomalainen Petrus Hyytiäinen Joonas Sipiläinen Elias Wuorela Noa Pulkkinen Kalle Forsberg Ruuben

Joukkue Loviisan Tor M-Team SB-Pro II EräViikingit East EräViikingit East SB-Pro II PSS Keltainen Loviisan Tor Loviisan Tor SB-Pro II PSS Keltainen M-Team EräViikingit East EräViikingit East EräViikingit Valkoinen Oilers Valkoinen M-Team Blackbirds Valkoinen PSS Keltainen EräViikingit East SB-Pro II M-Team

O 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

M 6 6 4 4 4 3 3 2 3 2 2 2 1 0 3 3 2 2 1 1 1 1

S 1 1 3 1 1 2 2 3 1 2 2 2 3 4 0 0 1 1 2 2 2 2

P 7 7 7 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

315

23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112.

316

Loikala Noel Huhtakangas Aleksi Antas Aron Eronen Eemil Mesimäki Niklas Kestilä Nuutti Dorrestijn Sameli Uhre Toivo Paavola Valtteri Korpikoski Niilo Madetoja Otto Vilve Oula Hintsala Eliel Piil Eetu-Jesper Salmitie Eljas Stenlund Rolf Häkkinen Miika Salmén Veeti Tommila Remi Sihto Hermanni Tyskas Albert Svensk Sebastian Savukoski Niila Kauppinen Amon Aarras Jalo Vauhkonen David Eklund Lauri Burmansson Niklas Ahvonen Lenni Timonen Tomi Hämäläinen Rasmus Suomalainen Lauri Tapio Limmonen Lenni Dragomér Tamás Ovell Kosti Paajanen Veli Pesonen Dan Jakobsson Siru Luukkola Aleksi Lehtinen Leevi Saarnikko Lassi Itkonen Valtteri Lahti Kauko Räsänen Aksu Kuokkanen Lauri Laiho Joonas Penttinen Luukas Forsström Felix Korhonen Oscar Korven-Korpinen Benjam Liisanantti Niklas Sandvik Minttu Söderholm Petteri Kokkonen Ilari Arntz Henrik Bergman Robert Valkama Topias Lommi Valtteri Malis Elias Jouslehto Janne Palomäki Matias Piispanen Aaro Paju Veeti Lindholm Samu Valtonen Emil Tainio Joona Winqvist Mico Karhapää Veikka Mällinen Jesse Von Schantz Axel Silvennoinen Lauri Tolonen Alex Paavilainen Joona Kuikanmäki Juho Lehtinen Elias Nurmi Lucas Alarotu Elias Salminen Johan Hansson Pontus Suominen Antti Tuovila Eero Sparks William Pietikäinen Paulus Malinen Eeli Eemeli Mikonpoika Laine Elis Palasmaa Niilo Helén Atte Räikkönen Tommi Parmanen Tuomas Palm Lauri

M-Team SB-Pro II Loviisan Tor SB-Pro II Blackbirds Valkoinen SB-Pro II EräViikingit Valkoinen EräViikingit East Blackbirds Valkoinen M-Team EräViikingit Valkoinen EräViikingit East SB-Pro II EräViikingit Valkoinen SB-Pro II M-Team Loviisan Tor EräViikingit Valkoinen EräViikingit East Oilers Valkoinen Loviisan Tor EräViikingit East Oilers Valkoinen M-Team EräViikingit Valkoinen Loviisan Tor Oilers Valkoinen Oilers Valkoinen M-Team PSS Keltainen Oilers Valkoinen Oilers Valkoinen EräViikingit East Blackbirds Valkoinen M-Team M-Team Loviisan Tor Loviisan Tor M-Team Blackbirds Valkoinen Blackbirds Valkoinen M-Team EräViikingit Valkoinen Oilers Valkoinen M-Team Oilers Valkoinen PSS Keltainen M-Team Loviisan Tor Blackbirds Valkoinen Blackbirds Valkoinen Loviisan Tor Blackbirds Valkoinen PSS Keltainen M-Team Oilers Valkoinen Blackbirds Valkoinen PSS Keltainen Oilers Valkoinen EräViikingit East PSS Keltainen PSS Keltainen EräViikingit East EräViikingit Valkoinen Oilers Valkoinen EräViikingit Valkoinen PSS Keltainen Oilers Valkoinen PSS Keltainen PSS Keltainen Blackbirds Valkoinen Loviisan Tor Oilers Valkoinen Oilers Valkoinen PSS Keltainen PSS Keltainen Oilers Valkoinen Loviisan Tor Loviisan Tor Oilers Valkoinen SB-Pro II SB-Pro II Oilers Valkoinen EräViikingit East SB-Pro II Loviisan Tor EräViikingit Valkoinen SB-Pro II Blackbirds Valkoinen Blackbirds Valkoinen

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

1 0 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 14 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 2 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 5 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

113. 114. 115. 116. 117.

Vartiainen Mikko Nyman Jonathan Korvajärvi Jacob Al-Hello Dulfiqar Törnroos Albin

M-Team PSS Keltainen EräViikingit Valkoinen EräViikingit Valkoinen Loviisan Tor

2 2 2 2 2

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

Lohko D Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SB Vantaa Red

2

2

0

0

21

-

2

19

4

2.

TU

2

2

0

0

17

-

4

13

4

3.

Indians Yellow

2

1

0

1

13

-

10

3

2

4.

Oilers Orange

2

1

0

1

12

-

14

-2

2

5.

Oilers Challenger

2

0

0

2

6

-

14

-8

0

6.

Tiikerit

2

0

0

2

1

-

26

-25

0

Otteluohjelma Ottelu 25010 25011 25012 25013 25014 25015

Päivä 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Esport Esport Esport Esport Esport Esport

Koti Oilers Challenger Indians Yellow Tiikerit Oilers Orange TU SB Vantaa Red

Areena Areena Areena Areena Areena Areena

Vieras Oilers Orange TU SB Vantaa Red Indians Yellow Tiikerit Oilers Challenger

-

Tulos 5-7 4-5 1-14 5-9 12-0 7-1

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56.

Nimi Vaarala Olavi Nurmi Miika Paasio Elias Eräluoto Eetu Junno Miko Lesonen Veeti Niemelä Vilho Kähäri Joona Alanen Jimi Astikainen Joona Haapiainen Daniel Löfman Julius Suihkonen Vilho Mc Mullen Myles Laitila Aleksi Reunanen Kasperi Kettunen Akseli Ämmälä Lozano Thomas Hietanen Ilkka Nuottimäki Aaro Vaarala Elias Varis Jesse Voutilainen Matias Mård Henri Salmela Atte Sahlstein Oskari Penttilä Rasmus Vehanen Lauri Linnaluoto Joni Koskela Lauri Borgman Arttu Koivusipilä Lauri Nuutinen Daniel Rantala Eino Telyakov Aleksis Kokkonen Anton Keränen Jekku Kiiskilä Jooa Grommi Konsta D?au Hugo Siikala Niilo Roininen Kalle Mäkelä Eetu Ansa Kevin Venäläinen Lauri Tirkkonen Benjamin Vilja Matias Suonvieri Samuli Inkinen Niklas Jaakonen Aleksi Hertto Kristian Sankola Eemil Salmenautio Lucas Ojajärvi Eeli Andersson Oliver Elomaa Aabel

Joukkue Indians Yellow SB Vantaa Red SB Vantaa Red TU SB Vantaa Red TU Indians Yellow Oilers Orange TU Oilers Orange SB Vantaa Red TU Oilers Orange TU SB Vantaa Red Oilers Challenger Oilers Orange Indians Yellow Oilers Orange SB Vantaa Red Indians Yellow TU SB Vantaa Red SB Vantaa Red Oilers Orange TU SB Vantaa Red Indians Yellow Oilers Challenger TU Indians Yellow Tiikerit Indians Yellow SB Vantaa Red Oilers Challenger Oilers Challenger Oilers Challenger SB Vantaa Red SB Vantaa Red Indians Yellow Oilers Orange TU Tiikerit Oilers Challenger Indians Yellow Oilers Orange Tiikerit Oilers Challenger Oilers Orange SB Vantaa Red TU Tiikerit Oilers Challenger Tiikerit Tiikerit Indians Yellow

O 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

M 4 3 2 2 5 4 3 2 4 3 3 2 2 2 1 3 2 2 1 1 1 2 2 2 2 1 1 1 1 0 0 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 3 4 4 4 0 1 2 3 0 1 1 2 2 2 3 0 1 1 2 2 2 0 0 0 0 1 1 1 1 2 2 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

P 7 7 6 6 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

317

57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82.

Peltola Onni Venho Ilmari Kangasluoma Elmo Koivisto Vilho Korkeaoja Vilho Viksten Miro Soraniva Miska Pohjalainen Topias Kallioinen Lassi Kivikko Otto Tønnessen Marcus Åkerlund Janne Ylönen Fredrik Junell Elias Åkesson Ivar Tirkkonen Robin Karonen Miro Tiilikainen Roope Antman Aatu Roininen Veikka Arslan Marsel Juhola Aku-Kalle Kokkonen Tuomas Nurminen Manu Järvi Toni Greus Tuure

Tiikerit Indians Yellow Oilers Challenger Oilers Challenger Tiikerit Tiikerit Tiikerit TU Indians Yellow Oilers Orange Oilers Orange Oilers Orange Oilers Orange Indians Yellow Indians Yellow Oilers Orange Tiikerit Tiikerit SB Vantaa Red TU SB Vantaa Red Indians Yellow Oilers Challenger Tiikerit TU SB Vantaa Red

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0

D1-pojat Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Oilers Black

5

5

0

0

43

-

17

26

10

2.

EräViikingit Pohjoinen

5

3

1

1

33

-

22

11

7

3.

SCH Salamat

5

3

1

1

19

-

16

3

7

4.

PSS Musta

5

3

0

2

26

-

18

8

6

5.

Oilers White

5

2

0

3

35

-

23

12

4

6.

Tiikerit Sininen

5

2

0

3

24

-

31

-7

4

7.

Indians Black

5

1

0

4

21

-

33

-12

2

8.

Oilers Musta

5

0

0

5

9

-

50

-41

0

Otteluohjelma Ottelu 20068 20069 20071 20072 20073 20075 20076 20077 20078 20079 20080 20081 20082 20083 20070 20074 20084 20085 20086 20087

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 29.10.2020 02.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

Aika 10:00 11:00 13:00 14:00 15:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:15 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00

Paikka Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu Mosahalli Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH

Koti Tiikerit Sininen Oilers White PSS Musta Oilers Musta Indians Black Oilers Black Oilers White Tiikerit Sininen Oilers Black Oilers Musta PSS Musta Indians Black EräViikingit Pohjoinen SCH Salamat SCH Salamat EräViikingit Pohjoinen PSS Musta Oilers Musta Tiikerit Sininen EräViikingit Pohjoinen

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

ÅIF Blue

8

8

0

0

70

-

24

46

16

2.

EräViikingit Itä

8

5

1

2

46

-

20

26

11

3.

EräViikingit Blue

8

5

1

2

47

-

24

23

11

4.

Oilers Valkoinen

8

2

0

6

24

-

49

-25

4

5.

EräViikingit Sininen

8

2

0

6

30

-

54

-24

4

6.

KorsKa Mustangit

8

1

0

7

24

-

70

-46

2

318

-

Vieras SCH Salamat PSS Musta Indians Black Oilers White Oilers Black Tiikerit Sininen SCH Salamat PSS Musta Oilers White Tiikerit Sininen EräViikingit Pohjoinen Oilers Musta Oilers Black Indians Black EräViikingit Pohjoinen Oilers Musta SCH Salamat Oilers Black Oilers White Indians Black

Tulos 7-3 6-7 7-2 1-10 5-10 8-4 2-4 1-7 7-6 2-8 4-6 8-4 2-6 4-1 5-5 12-2 1-3 0-12 4-11 8-5

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Otteluohjelma Ottelu 20096 20097 20099 20101 20102 20103 20104 20105 20106 20107 20100 20098 20108 20109 20111 20112 20113 20110 20114 20115 20116 20117 20118 20119

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 30.10.2020 06.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 13.11.2020 18.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Aika 10:00 11:00 13:00 15:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 12:00 13:00 15:00 16:00 18:30 18:30 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena

Koti EräViikingit Blue ÅIF Blue Oilers Valkoinen EräViikingit Sininen EräViikingit Blue Oilers Valkoinen ÅIF Blue KorsKa Mustangit EräViikingit Sininen EräViikingit Itä KorsKa Mustangit EräViikingit Itä KorsKa Mustangit Oilers Valkoinen EräViikingit Sininen Oilers Valkoinen KorsKa Mustangit EräViikingit Blue ÅIF Blue EräViikingit Itä EräViikingit Blue KorsKa Mustangit EräViikingit Itä EräViikingit Sininen

-

Vieras Oilers Valkoinen KorsKa Mustangit ÅIF Blue EräViikingit Blue EräViikingit Itä KorsKa Mustangit EräViikingit Sininen EräViikingit Blue Oilers Valkoinen ÅIF Blue EräViikingit Itä EräViikingit Sininen EräViikingit Sininen EräViikingit Itä EräViikingit Itä EräViikingit Blue ÅIF Blue ÅIF Blue Oilers Valkoinen KorsKa Mustangit EräViikingit Sininen Oilers Valkoinen EräViikingit Blue ÅIF Blue

Tulos 4-2 9-6 1-8 1-5 4-4 3-2 9-5 0-11 4-6 2-6 1-12 3-6 6-10 1-5 0-12 4-14 3-15 2-9 7-3 6-1 6-2 5-4 2-1 2-7

Lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

GrIFK Green

5

5

0

0

44

-

12

32

10

2.

SB-Pro Valkoinen

5

4

0

1

51

-

17

34

8

3.

LoSB Red

5

4

0

1

34

-

27

7

8

4.

FBC Raseborg

5

3

0

2

24

-

41

-17

6

5.

VSS Black

5

2

0

3

32

-

24

8

4

6.

M-Team

5

1

0

4

21

-

38

-17

2

7.

TU

5

1

0

4

19

-

50

-31

2

8.

Oilers Akatemia

5

0

0

5

19

-

35

-16

0

Otteluohjelma Ottelu 20126 20127 20128 20129 20130 20131 20132 20133 20134 20135 20136 20137 20138 20139 20140 20141 20142 20143 20144 20145

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 12:00 13:00 14:00 15:00

Paikka Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Påminne halli Påminne halli Påminne halli Påminne halli Påminne halli Påminne halli Påminne halli Påminne halli Stars Arena Stars Arena Stars Arena Stars Arena

Koti Oilers Akatemia VSS Black FBC Raseborg GrIFK Green LoSB Red M-Team SB-Pro Valkoinen TU VSS Black Oilers Akatemia TU LoSB Red GrIFK Green M-Team SB-Pro Valkoinen FBC Raseborg GrIFK Green LoSB Red Oilers Akatemia SB-Pro Valkoinen

-

Vieras FBC Raseborg GrIFK Green SB-Pro Valkoinen M-Team VSS Black TU LoSB Red Oilers Akatemia FBC Raseborg GrIFK Green VSS Black Oilers Akatemia SB-Pro Valkoinen LoSB Red TU M-Team FBC Raseborg TU VSS Black M-Team

Tulos 5-7 6-8 1-16 10-2 5-3 6-5 12-2 5-4 3-5 1-8 3-13 8-6 7-3 3-6 14-3 11-6 11-0 13-3 3-7 6-4

Lohko 4 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Tiikerit Oranssi

6

5

0

1

45

-

23

22

10

2.

SB Vantaa Black

6

5

0

1

65

-

14

51

10

3.

Blackbirds Musta

6

4

1

1

57

-

38

19

9

4.

FC Tuusula

6

3

1

2

45

-

46

-1

7

5.

MäNMKY

6

3

0

3

35

-

38

-3

6

6.

EräViikingit Valkoinen

6

3

0

3

25

-

42

-17

6

7.

ÅIF White

6

2

0

4

32

-

34

-2

4

8.

PSS Keltainen

6

1

0

5

26

-

63

-37

2

9.

Panthers

6

0

0

6

25

-

57

-32

0

319

Otteluohjelma Ottelu 20154 20155 20156 20157 20158 20159 20160 20161 20162 20163 20164 20165 20166 20167 20168 20169 20170 20171 20172 20173 20174 20175 20176 20177 20178 20179 20180

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00

Paikka Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro

Koti FC Tuusula SB Vantaa Black Panthers EräViikingit Valkoinen Tiikerit Oranssi Panthers MäNMKY PSS Keltainen Blackbirds Musta ÅIF White MäNMKY PSS Keltainen Tiikerit Oranssi Panthers PSS Keltainen FC Tuusula SB Vantaa Black EräViikingit Valkoinen Blackbirds Musta MäNMKY Tiikerit Oranssi PSS Keltainen SB Vantaa Black ÅIF White FC Tuusula SB Vantaa Black Panthers

-

Vieras ÅIF White EräViikingit Valkoinen ÅIF White MäNMKY SB Vantaa Black PSS Keltainen Blackbirds Musta Tiikerit Oranssi FC Tuusula Blackbirds Musta Tiikerit Oranssi Blackbirds Musta FC Tuusula MäNMKY SB Vantaa Black EräViikingit Valkoinen Panthers ÅIF White EräViikingit Valkoinen PSS Keltainen Blackbirds Musta FC Tuusula MäNMKY Tiikerit Oranssi Panthers ÅIF White EräViikingit Valkoinen

Lohko 5 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Rangers Karhut

6

6

0

0

71

-

19

52

12

2.

ViTa

6

4

0

2

45

-

32

13

8

3.

TU II

6

2

1

3

41

-

47

-6

5

4.

SB Vantaa White

6

1

1

4

25

-

45

-20

3

5.

LaPa

6

1

0

5

19

-

58

-39

2

Otteluohjelma Ottelu 20190 20191 20192 20193 20194 20195 20196 20197 20198 20199 20200 20201 20202 20203 20204

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

Aika 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Tennari Tennari Tennari Tennari Tennari Masala Masala Masala Masala Masala AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo

Koti Rangers Karhut TU II SB Vantaa White LaPa TU II Rangers Karhut SB Vantaa White ViTa LaPa ViTa Rangers Karhut ViTa SB Vantaa White ViTa LaPa

-

Lohko 6 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

NouLa

6

6

0

0

55

-

16

39

12

2.

SBS Sisu

6

4

0

2

50

-

35

15

8

3.

SCH Liekit

6

3

0

3

35

-

44

-9

6

4.

Hawks

6

1

1

4

36

-

42

-6

3

5.

Oilers Challenger

6

0

1

5

22

-

61

-39

1

320

Vieras ViTa LaPa Rangers Karhut ViTa SB Vantaa White TU II LaPa TU II Rangers Karhut SB Vantaa White SB Vantaa White LaPa TU II Rangers Karhut TU II

Tulos 6-5 2-5 1-12 3-15 5-4 16-4 7-3 8-6 2-13 5-1 10-2 7-2 10-10 5-14 4-14

Tulos 3-10 17-0 4-5 1-9 7-3 5-10 5-11 5-13 11-11 8-10 2-5 3-12 5-6 4-10 0-12 3-8 13-1 5-3 7-1 8-4 10-6 4-13 13-1 1-5 9-8 7-5 3-10

Otteluohjelma Ottelu 20210

Päivä 11.10.2020

Aika 15:00

Paikka AC Myllypuro

Koti NouLa

-

Vieras Hawks

Tulos 7-0

20211 20212 20213 20214 20215 20216 20217 20218 20219 20220 20221 20222 20223 20224

11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

16:00 17:00 18:00 19:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu

SBS Sisu SCH Liekit Oilers Challenger SBS Sisu NouLa SCH Liekit Hawks Oilers Challenger Hawks NouLa Hawks SCH Liekit Hawks Oilers Challenger

-

Oilers Challenger NouLa Hawks SCH Liekit SBS Sisu Oilers Challenger SBS Sisu NouLa SCH Liekit SCH Liekit Oilers Challenger SBS Sisu NouLa SBS Sisu

12-0 4-7 4-13 2-4 8-3 6-5 7-8 1-15 7-10 9-3 4-4 8-14 5-9 8-11

D2-pojat Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

EräViikingit Itä

6

6

0

0

38

-

13

25

12

2.

Tiikerit Sininen

6

5

0

1

51

-

23

28

10

3.

Blackbirds Musta

6

4

0

2

29

-

23

6

8

4.

SB Vantaa Black

6

3

0

3

36

-

41

-5

6

5.

Oilers White

6

3

0

3

34

-

33

1

6

6.

Oilers Black

6

2

0

4

24

-

31

-7

4

7.

EräViikingit Pohjoinen

6

2

0

4

23

-

49

-26

4

8.

ÅIF/Devils

6

2

0

4

33

-

34

-1

4

9.

JoKi Musta

6

0

0

6

22

-

43

-21

0

Otteluohjelma Ottelu 20232 20233 20234 20235 20236 20237 20238 20239 20240 20241 20242 20243 20244 20245 20246 20247 20248 20249 20250 20252 20253 20255 20256 20257 20258 20251 20254

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 19.11.2020 25.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 12:00 13:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 17:00

Paikka Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tuusulan SBH Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Campo Center Hämeenkylän LH

Koti Oilers Black SB Vantaa Black EräViikingit Pohjoinen Tiikerit Sininen Oilers White EräViikingit Pohjoinen ÅIF/Devils EräViikingit Itä JoKi Musta Blackbirds Musta ÅIF/Devils EräViikingit Itä Oilers White EräViikingit Pohjoinen EräViikingit Itä Oilers Black SB Vantaa Black Tiikerit Sininen JoKi Musta Oilers White EräViikingit Itä Blackbirds Musta Oilers Black SB Vantaa Black EräViikingit Pohjoinen ÅIF/Devils SB Vantaa Black

-

Vieras Blackbirds Musta Tiikerit Sininen Blackbirds Musta ÅIF/Devils SB Vantaa Black EräViikingit Itä JoKi Musta Oilers White Oilers Black JoKi Musta Oilers White JoKi Musta Oilers Black ÅIF/Devils SB Vantaa Black Tiikerit Sininen EräViikingit Pohjoinen Blackbirds Musta Tiikerit Sininen JoKi Musta Oilers Black Oilers White EräViikingit Pohjoinen Blackbirds Musta Tiikerit Sininen EräViikingit Itä ÅIF/Devils

Tulos 1-5 5-12 6-4 6-4 7-9 1-11 9-6 3-2 3-5 5-1 6-9 6-2 7-2 4-3 6-3 0-7 8-6 5-7 4-11 7-6 6-3 7-2 13-3 8-1 3-10 2-6 3-9

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

EräViikingit Black

5

5

0

0

53

-

6

47

10

2.

VSS Black

5

4

0

1

35

-

20

15

8

3.

Oilers Stars

5

3

0

2

36

-

33

3

6

4.

SB-Pro Valkoinen

5

3

0

2

33

-

23

10

6

5.

TU

5

3

0

2

32

-

41

-9

6

6.

GrIFK Green

5

1

0

4

22

-

43

-21

2

7.

PSS Musta

5

1

0

4

31

-

39

-8

2

8.

Tiikerit Musta

5

0

0

5

10

-

47

-37

0

321

Otteluohjelma Ottelu 20268 20269 20270 20271 20272 20273 20274 20275 20276 20277 20278 20279 20280 20281 20282 20283 20284 20285 20286 20287

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli

Koti VSS Black Oilers Stars EräViikingit Black GrIFK Green EräViikingit Black Tiikerit Musta SB-Pro Valkoinen VSS Black Oilers Stars PSS Musta GrIFK Green TU Tiikerit Musta EräViikingit Black TU Oilers Stars VSS Black PSS Musta GrIFK Green SB-Pro Valkoinen

LH LH LH LH

-

Vieras SB-Pro Valkoinen TU Tiikerit Musta PSS Musta SB-Pro Valkoinen VSS Black GrIFK Green PSS Musta Tiikerit Musta TU Oilers Stars EräViikingit Black SB-Pro Valkoinen VSS Black Tiikerit Musta EräViikingit Black GrIFK Green Oilers Stars TU PSS Musta

Tulos 6-5 10-6 12-0 9-5 8-1 2-10 14-2 9-2 12-2 7-8 3-9 1-16 2-3 7-2 10-4 2-10 8-4 12-3 4-7 10-5

Lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Indians Black

6

4

1

1

39

-

19

20

9

2.

SB Vantaa White

6

4

0

2

37

-

21

16

8

3.

M-Team

6

3

1

2

19

-

16

3

7

4.

SB-Pro Musta

6

2

0

4

29

-

29

0

4

5.

VSS Green

6

1

0

5

9

-

48

-39

2

Otteluohjelma Ottelu 20296 20297 20298 20299 20300 20301 20302 20303 20304 20305 20306 20307 20308 20309 20310

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00

Paikka Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti

Koti SB-Pro Musta SB Vantaa White Indians Black M-Team SB Vantaa White SB-Pro Musta Indians Black VSS Green M-Team VSS Green SB-Pro Musta VSS Green Indians Black VSS Green M-Team

LH LH LH LH LH

-

Vieras VSS Green M-Team SB-Pro Musta VSS Green Indians Black SB Vantaa White M-Team SB Vantaa White SB-Pro Musta Indians Black Indians Black M-Team SB Vantaa White SB-Pro Musta SB Vantaa White

Tulos 8-2 1-5 6-1 1-4 7-3 3-7 4-4 1-13 4-3 0-10 1-9 1-3 7-6 1-13 2-3

Lohko 4 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

JoKi Punainen

6

5

1

0

37

-

26

11

11

2.

EräViikingit Musta

6

4

0

2

37

-

33

4

8

3.

Tiikerit Punainen

6

1

1

4

34

-

34

0

3

4.

Blackbirds Valkoinen

6

0

2

4

20

-

35

-15

2

Otteluohjelma Ottelu 20316 20317 20318 20319 20320

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 01.11.2020

Aika 15:00 16:00 18:00 19:00 10:00

Paikka Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Campo Center

Koti EräViikingit Musta JoKi Punainen Tiikerit Punainen Blackbirds Valkoinen EräViikingit Musta

-

Vieras Tiikerit Punainen Blackbirds Valkoinen JoKi Punainen EräViikingit Musta JoKi Punainen

Tulos 8-5 3-3 5-8 4-6 4-7

20321 20322 20323 20324 20325 20326 20327

01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

11:00 13:00 14:00 10:00 11:00 13:00 14:00

Campo Center Campo Center Campo Center Jokelan Koulu Jokelan Koulu Jokelan Koulu Jokelan Koulu

Tiikerit Punainen Tiikerit Punainen Blackbirds Valkoinen JoKi Punainen EräViikingit Musta JoKi Punainen Blackbirds Valkoinen

-

Blackbirds Valkoinen EräViikingit Musta JoKi Punainen Tiikerit Punainen Blackbirds Valkoinen EräViikingit Musta Tiikerit Punainen

4-4 6-7 4-6 5-4 6-3 8-6 2-10

322

Lohko 5 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

ToBK

6

4

0

2

42

-

39

3

8

2.

KorsKa Titaanit

6

4

0

2

38

-

30

8

8

3.

EräViikingit Sininen

6

3

0

3

35

-

40

-5

6

4.

Panthers

6

2

0

4

34

-

37

-3

4

5.

Tiikerit Oranssi

6

2

0

4

35

-

38

-3

4

Otteluohjelma Ottelu 20328 20329 20330 20331 20332 20333 20334 20335 20336 20337 20338 20339 20340 20341 20342

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH Mosahalli Mosahalli Mosahalli Mosahalli Mosahalli

Koti ToBK Panthers EräViikingit Sininen KorsKa Titaanit Panthers ToBK EräViikingit Sininen Tiikerit Oranssi KorsKa Titaanit Tiikerit Oranssi ToBK Tiikerit Oranssi EräViikingit Sininen Tiikerit Oranssi KorsKa Titaanit

-

Vieras Tiikerit Oranssi KorsKa Titaanit ToBK Tiikerit Oranssi EräViikingit Sininen Panthers KorsKa Titaanit Panthers ToBK EräViikingit Sininen EräViikingit Sininen KorsKa Titaanit Panthers ToBK Panthers

Tulos 9-8 5-10 6-5 10-4 7-2 6-4 6-7 6-7 5-7 6-2 7-10 5-2 9-8 6-8 4-3

Lohko 6 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Loviisan Tor

6

6

0

0

66

-

12

54

12

2.

Oilers Akatemia

6

5

0

1

65

-

25

40

10

3.

HaHy

6

4

0

2

60

-

26

34

8

4.

ÅIF/Devils II

6

3

0

3

37

-

40

-3

6

5.

SB Vantaa Red

6

2

0

4

29

-

55

-26

4

6.

Tiikerit Valkoinen

6

1

0

5

28

-

61

-33

2

7.

Rangers Kotkat

6

0

0

6

15

-

81

-66

0

Otteluohjelma Ottelu 20348 20349 20350 20351 20352 20353 20354 20355 20356 20357 20358 20359 20360 20361 20362 20363 20364 20365 20366 20367 20368

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 20:00 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00

Paikka Masala Masala Masala Masala Masala Masala Masala Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Hangon UT Hangon UT Hangon UT Hangon UT Hangon UT Hangon UT Hangon UT

Koti Rangers Kotkat Oilers Akatemia ÅIF/Devils II HaHy Loviisan Tor Tiikerit Valkoinen SB Vantaa Red ÅIF/Devils II HaHy SB Vantaa Red Rangers Kotkat Oilers Akatemia Loviisan Tor Tiikerit Valkoinen HaHy SB Vantaa Red Rangers Kotkat Tiikerit Valkoinen Oilers Akatemia Loviisan Tor ÅIF/Devils II

-

Vieras ÅIF/Devils II Tiikerit Valkoinen Loviisan Tor SB Vantaa Red Oilers Akatemia HaHy Rangers Kotkat SB Vantaa Red Loviisan Tor Oilers Akatemia Tiikerit Valkoinen HaHy Rangers Kotkat ÅIF/Devils II Rangers Kotkat Tiikerit Valkoinen Oilers Akatemia Loviisan Tor ÅIF/Devils II SB Vantaa Red HaHy

Tulos 3-12 15-3 1-13 8-3 12-2 3-14 9-1 13-7 2-4 1-13 7-9 10-7 13-1 1-6 21-3 8-7 0-17 5-11 8-2 13-1 3-8

323

E1-pojat Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

EräViikingit Musta

8

6

1

1

72

-

28

44

13

2.

Oilers Flash

8

6

0

2

64

-

47

17

12

3.

VSS Black

8

3

0

5

42

-

68

-26

6

4.

M-Team

8

3

0

5

33

-

47

-14

6

5.

Rangers Kotkat

8

1

1

6

29

-

50

-21

3

Otteluohjelma Ottelu 20414 20415 20416 20417 20418 20419 20420 20421 20422 20423 20424 20425 20426 20427 20428 20429 20430 20431 20432 20433

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Aika 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo Mosahalli Mosahalli Mosahalli Mosahalli Mosahalli Masala Masala Masala Masala Masala Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena

Koti EräViikingit Musta Oilers Flash Rangers Kotkat VSS Black Oilers Flash EräViikingit Musta Rangers Kotkat M-Team VSS Black M-Team EräViikingit Musta M-Team Rangers Kotkat M-Team VSS Black Oilers Flash VSS Black Oilers Flash EräViikingit Musta Rangers Kotkat

-

Vieras M-Team VSS Black EräViikingit Musta M-Team Rangers Kotkat Oilers Flash VSS Black Oilers Flash EräViikingit Musta Rangers Kotkat Rangers Kotkat VSS Black Oilers Flash EräViikingit Musta Oilers Flash EräViikingit Musta Rangers Kotkat M-Team VSS Black M-Team

Tulos 2-6 12-0 2-9 5-9 9-2 13-3 7-9 3-13 3-10 4-0 6-6 4-11 4-5 0-7 8-10 7-13 5-4 5-4 12-1 4-3

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SCH Tornadot

8

8

0

0

73

-

23

50

16

2.

EräViikingit Sininen

8

5

1

2

66

-

40

26

11

3.

Oilers Magic

8

3

1

4

53

-

65

-12

7

4.

Tiikerit Sininen

8

2

0

6

44

-

69

-25

4

5.

PakVi

8

1

0

7

29

-

68

-39

2

Otteluohjelma Ottelu 20434 20435 20436 20437 20438 20439 20440 20441 20442 20443 20444 20445 20446 20447 20448 20449 20450 20451 20452 20453

324

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro

Koti Tiikerit Sininen EräViikingit Sininen SCH Tornadot Oilers Magic EräViikingit Sininen Tiikerit Sininen SCH Tornadot PakVi Oilers Magic PakVi Tiikerit Sininen PakVi SCH Tornadot PakVi Oilers Magic EräViikingit Sininen Oilers Magic EräViikingit Sininen Tiikerit Sininen SCH Tornadot

-

Vieras PakVi Oilers Magic Tiikerit Sininen PakVi SCH Tornadot EräViikingit Sininen Oilers Magic EräViikingit Sininen Tiikerit Sininen SCH Tornadot SCH Tornadot Oilers Magic EräViikingit Sininen Tiikerit Sininen EräViikingit Sininen Tiikerit Sininen SCH Tornadot PakVi Oilers Magic PakVi

Tulos 7-8 7-7 14-3 9-0 4-5 2-11 10-1 4-14 11-10 3-5 1-11 6-8 8-4 3-5 7-10 7-3 6-9 9-4 13-4 11-1

Lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SB Vantaa Pantterit

8

7

0

1

70

-

35

35

14

2.

MäNMKY

8

6

0

2

55

-

36

19

12

3.

EräViikingit Blue

8

6

0

2

62

-

39

23

12

4.

Blackbirds Musta

8

6

0

2

53

-

41

12

12

5.

Wild Titans

8

4

0

4

72

-

49

23

8

6.

KorsKa Oranssit

8

4

0

4

42

-

41

1

8

7.

Hawks Black

8

1

1

6

52

-

76

-24

3

8.

LaPa

8

1

1

6

29

-

68

-39

3

9.

PSS Musta

8

0

0

8

35

-

85

-50

0

Otteluohjelma Ottelu 20454 20455 20456 20457 20458 20459 20460 20461 20462 20463 20464 20465 20466 20467 20468 20469 20470 20471 20472 20473 20474 20475 20476 20477 20478 20479 20480 20481 20482 20483 20484 20485 20486 20487 20488 20489

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 08:00 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 08:00 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00

Paikka Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Stars Arena Stars Arena Stars Arena Stars Arena Stars Arena Stars Arena Stars Arena Stars Arena Stars Arena Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro

Koti KorsKa Oranssit MäNMKY LaPa PSS Musta Hawks Black LaPa Blackbirds Musta SB Vantaa Pantterit EräViikingit Blue Wild Titans Blackbirds Musta SB Vantaa Pantterit Hawks Black LaPa SB Vantaa Pantterit KorsKa Oranssit MäNMKY PSS Musta EräViikingit Blue Blackbirds Musta Hawks Black SB Vantaa Pantterit MäNMKY Wild Titans KorsKa Oranssit MäNMKY LaPa PSS Musta KorsKa Oranssit PSS Musta EräViikingit Blue Blackbirds Musta Wild Titans EräViikingit Blue Wild Titans Hawks Black

-

Vieras Wild Titans PSS Musta Wild Titans Blackbirds Musta MäNMKY SB Vantaa Pantterit EräViikingit Blue Hawks Black KorsKa Oranssit EräViikingit Blue Hawks Black EräViikingit Blue KorsKa Oranssit Blackbirds Musta MäNMKY PSS Musta LaPa Wild Titans PSS Musta SB Vantaa Pantterit EräViikingit Blue KorsKa Oranssit Blackbirds Musta Hawks Black LaPa Wild Titans PSS Musta Hawks Black MäNMKY SB Vantaa Pantterit MäNMKY KorsKa Oranssit SB Vantaa Pantterit LaPa Blackbirds Musta LaPa

Tulos 1-10 8-6 4-11 0-5 3-5 2-12 7-6 9-4 5-4 6-8 8-7 5-4 3-15 4-12 4-7 8-5 9-1 5-17 13-1 3-10 9-11 7-4 10-4 12-5 5-2 9-7 6-4 9-14 4-3 5-14 7-4 6-1 6-9 8-3 3-8 7-7

Lohko 4 Sarjataulukko 1.

Joukkue

O

V

T

H

TM

TU

6

5

1

0

65

-

PM

ME

P

25

40

11

2.

VSS White

6

3

1

2

30

-

44

-14

7

3.

Jokerit

6

3

0

3

50

-

33

17

6

4.

Oilers Superstars

6

0

0

6

25

-

68

-43

0

Otteluohjelma Ottelu 20490 20491 20493 20495 20497 20498 20501 20503 20504 20505 20508 20507

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Aika 12:00 13:00 15:00 12:00 14:00 15:00 13:00 15:00 16:00 10:00 12:00 13:00

Paikka Esport Areena Esport Areena Esport Areena Kauklahti Kauklahti Kauklahti AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo Campo Center Campo Center Campo Center

Koti TU Jokerit VSS White TU Oilers Superstars VSS White Oilers Superstars Oilers Superstars VSS White Jokerit TU Jokerit

-

Vieras Oilers Superstars VSS White Oilers Superstars Jokerit Jokerit TU VSS White TU Jokerit TU VSS White Oilers Superstars

Tulos 11-3 10-2 9-8 9-4 4-11 3-12 5-6 3-15 4-3 6-12 6-6 16-2

325

Lohko 5 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SB-97 Valkoinen

8

7

1

0

74

-

30

44

15

2.

GrIFK Green

8

4

0

4

53

-

53

0

8

3.

SB-Pro

8

2

2

4

43

-

46

-3

6

4.

SCH Black

8

3

0

5

42

-

67

-25

6

5.

EräViikingit Valkoinen

8

2

1

5

40

-

56

-16

5

Otteluohjelma Ottelu 20510 20511 20512 20513 20514 20515 20516 20517 20518 20519 20520 20521 20522 20523 20524 20525 20526 20527 20528 20529

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00

Paikka Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Maaniitun koulu Maaniitun koulu Maaniitun koulu Maaniitun koulu Maaniitun koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu Kauniaisten PH Kauniaisten PH Kauniaisten PH Kauniaisten PH Kauniaisten PH

Koti SB-Pro GrIFK Green SCH Black SB-97 Valkoinen GrIFK Green SB-Pro SCH Black EräViikingit Valkoinen SB-97 Valkoinen EräViikingit Valkoinen SB-Pro EräViikingit Valkoinen SCH Black EräViikingit Valkoinen SB-97 Valkoinen GrIFK Green SB-97 Valkoinen GrIFK Green SB-Pro SCH Black

-

Vieras EräViikingit Valkoinen SB-97 Valkoinen SB-Pro EräViikingit Valkoinen SCH Black GrIFK Green SB-97 Valkoinen GrIFK Green SB-Pro SCH Black SCH Black SB-97 Valkoinen GrIFK Green SB-Pro GrIFK Green SB-Pro SCH Black EräViikingit Valkoinen SB-97 Valkoinen EräViikingit Valkoinen

Lohko 6 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

JoKi Musta

8

8

0

0

84

-

24

60

16

2.

Oilers Blacksun

8

6

0

2

79

-

52

27

12

3.

AskU

8

4

0

4

64

-

64

0

8

4.

Tiikerit Punainen

8

2

0

6

52

-

65

-13

4

5.

Hawks Yellow

8

0

0

8

19

-

93

-74

0

Otteluohjelma Ottelu 20531 20532 20534 20535 20536 20537 20538 20539 20533

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 28.10.2020

Aika 13:00 14:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 17:30

Paikka Esport Areena Esport Areena Esport Areena Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Esport Areena

Koti AskU JoKi Musta AskU Tiikerit Punainen JoKi Musta Oilers Blacksun Hawks Yellow Oilers Blacksun Hawks Yellow

-

Vieras Hawks Yellow Tiikerit Punainen JoKi Musta AskU Hawks Yellow AskU Tiikerit Punainen JoKi Musta Oilers Blacksun

Tulos 8-3 8-1 4-11 8-9 14-2 17-5 1-14 5-11 3-10

20530 20540 20541 20542 20543 20544 20545 20546 20547 20548 20549

05.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

18:30 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Esport Areena Jokelan Koulu Jokelan Koulu Jokelan Koulu Jokelan Koulu Jokelan Koulu Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena

Tiikerit Punainen Tiikerit Punainen Oilers Blacksun JoKi Musta Oilers Blacksun Hawks Yellow AskU Hawks Yellow AskU Tiikerit Punainen JoKi Musta

-

Oilers Blacksun JoKi Musta Hawks Yellow AskU Tiikerit Punainen AskU Tiikerit Punainen JoKi Musta Oilers Blacksun Hawks Yellow Oilers Blacksun

4-9 5-7 10-2 10-3 16-6 5-14 13-1 1-10 8-9 13-2 13-3

326

Tulos 5-5 0-5 4-6 17-5 15-4 5-6 5-7 5-2 7-5 10-3 4-6 2-9 11-10 3-5 12-5 8-6 10-1 7-5 7-7 8-5

Lohko 7 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Indians Yellow

8

8

0

0

132

-

20

112

16

2.

Oilers Whitesun

8

7

0

1

101

-

24

77

14

3.

SB Vantaa Gepardit

8

5

0

3

68

-

53

15

10

4.

Blackbirds Valkoinen

8

5

0

3

70

-

49

21

10

5.

VSS Green

8

4

0

4

64

-

72

-8

8

6.

EräViikingit Kulta

8

3

1

4

41

-

71

-30

7

7.

PSS Keltainen

8

2

0

6

44

-

87

-43

4

8.

MaSu Sininen

8

1

0

7

48

-

107

-59

2

9.

Hawks

8

0

1

7

28

-

113

-85

1

Otteluohjelma Ottelu 20550 20551 20552 20553 20555 20556 20558 20554 20559 20560 20561 20562 20563 20564 20565 20566 20567 20557 20568 20569 20570 20571 20572 20573 20574 20575 20576 20577 20578 20579 20580 20581 20582 20583 20584 20585

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 22.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 11.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 15:00 16:00 18:00 18:30 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 17:30 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00

Paikka AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro Esport Areena Klondyke Klondyke Klondyke Klondyke Klondyke Klondyke Klondyke Klondyke Klondyke Esport Areena Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena

LH LH LH LH LH LH LH LH LH

Koti Hawks PSS Keltainen SB Vantaa Gepardit VSS Green SB Vantaa Gepardit EräViikingit Kulta Indians Yellow Oilers Whitesun Blackbirds Valkoinen EräViikingit Kulta MaSu Sininen Oilers Whitesun SB Vantaa Gepardit MaSu Sininen Hawks PSS Keltainen VSS Green MaSu Sininen Indians Yellow EräViikingit Kulta Oilers Whitesun MaSu Sininen PSS Keltainen Blackbirds Valkoinen Hawks PSS Keltainen SB Vantaa Gepardit VSS Green Hawks VSS Green Indians Yellow EräViikingit Kulta Blackbirds Valkoinen Indians Yellow Blackbirds Valkoinen Oilers Whitesun

-

Vieras Blackbirds Valkoinen VSS Green Blackbirds Valkoinen EräViikingit Kulta MaSu Sininen Indians Yellow Hawks PSS Keltainen Indians Yellow Oilers Whitesun Indians Yellow Hawks EräViikingit Kulta PSS Keltainen VSS Green SB Vantaa Gepardit Blackbirds Valkoinen Oilers Whitesun VSS Green MaSu Sininen Indians Yellow Hawks EräViikingit Kulta Oilers Whitesun SB Vantaa Gepardit Blackbirds Valkoinen VSS Green Oilers Whitesun PSS Keltainen MaSu Sininen PSS Keltainen Hawks MaSu Sininen SB Vantaa Gepardit EräViikingit Kulta SB Vantaa Gepardit

Tulos 3-12 1-14 8-7 3-12 15-3 1-18 24-0 15-1 4-12 1-13 0-22 17-0 12-5 10-13 4-13 4-13 7-11 4-16 15-2 6-5 9-14 15-5 2-7 2-9 4-10 5-8 7-8 1-13 6-16 16-9 14-2 6-6 14-2 13-2 12-3 9-1

327

E2-pojat Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

EräViikingit Sininen

6

6

0

0

64

-

32

32

12

2.

Blackbirds Musta

6

5

0

1

65

-

28

37

10

3.

Tiikerit Siniset

6

4

0

2

54

-

32

22

8

4.

PSS

6

4

0

2

33

-

38

-5

8

5.

Oilers Blackdragons

6

3

0

3

54

-

40

14

6

6.

M-Team

6

2

0

4

31

-

46

-15

4

7.

ÅIF Sininen

6

2

0

4

37

-

47

-10

4

8.

PakVi

6

1

0

5

25

-

53

-28

2

9.

Panthers Black

6

0

0

6

21

-

68

-47

0

Otteluohjelma Ottelu 20587 20588 20589 20590 20591 20592 20593 20594 20595 20596 20597 20598 20599 20600 20601 20602 20603 20604 20605 20606 20607 20608 20609 20610 20611 20612 20613

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00

Paikka AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo Klondyke Klondyke Klondyke Klondyke Klondyke Klondyke Klondyke Klondyke Klondyke Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena

Koti M-Team PakVi PSS ÅIF Sininen Oilers Blackdragons PSS Panthers Black Tiikerit Siniset EräViikingit Sininen Blackbirds Musta Panthers Black Tiikerit Siniset Oilers Blackdragons PSS Tiikerit Siniset M-Team PakVi ÅIF Sininen EräViikingit Sininen Panthers Black Oilers Blackdragons Tiikerit Siniset PakVi Blackbirds Musta M-Team PakVi PSS

-

Vieras Blackbirds Musta ÅIF Sininen Blackbirds Musta Panthers Black PakVi Tiikerit Siniset EräViikingit Sininen Oilers Blackdragons M-Team EräViikingit Sininen Oilers Blackdragons EräViikingit Sininen M-Team Panthers Black PakVi ÅIF Sininen PSS Blackbirds Musta ÅIF Sininen Tiikerit Siniset EräViikingit Sininen M-Team Panthers Black Oilers Blackdragons PSS Blackbirds Musta ÅIF Sininen

Tulos 3-12 5-12 2-10 9-3 12-4 5-11 6-18 9-12 8-6 8-10 0-13 4-10 6-9 7-5 8-2 6-5 2-6 4-16 10-2 1-13 6-8 9-2 8-6 10-5 5-6 4-9 7-5

Loko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

VSS Black

6

5

0

1

56

-

39

17

10

2.

LoSB Red

6

3

2

1

51

-

34

17

8

3.

Oilers Knights

6

3

0

3

37

-

31

6

6

4.

EräViikingit Musta

6

2

1

3

33

-

34

-1

5

5.

Oilers Whitedragons

6

0

1

5

31

-

70

-39

1

Otteluohjelma Ottelu 20623 20624 20625 20626 20627 20628 20629 20630 20631 20632 20633 20634 20635 20636 20637

328

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020

Aika 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00

Paikka Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Tennari Tennari Tennari Tennari Tennari

Koti Oilers Whitedragons VSS Black Oilers Knights EräViikingit Musta Oilers Knights EräViikingit Musta Oilers Whitedragons LoSB Red VSS Black LoSB Red LoSB Red VSS Black EräViikingit Musta LoSB Red Oilers Whitedragons

-

Vieras EräViikingit Musta LoSB Red Oilers Whitedragons LoSB Red VSS Black Oilers Knights VSS Black Oilers Knights EräViikingit Musta Oilers Whitedragons EräViikingit Musta Oilers Knights Oilers Whitedragons VSS Black Oilers Knights

Tulos 2-9 12-9 13-5 1-13 5-11 2-4 10-17 5-4 8-2 10-10 5-5 6-4 14-2 9-2 2-7

Lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

EräViikingit North

6

6

0

0

66

-

20

46

12

2.

SCH Titaanit

6

4

0

2

64

-

38

26

8

3.

FC Tuusula

6

3

0

3

38

-

46

-8

6

4.

SB Vantaa Atakki

6

1

0

5

33

-

62

-29

2

5.

Oilers Flormados

6

1

0

5

35

-

70

-35

2

Otteluohjelma Ottelu 20643 20644 20645 20646 20647 20648 20649 20650 20651 20652 20653 20654 20655 20656 20657

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00

Paikka Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu

Koti EräViikingit North Oilers Flormados SCH Titaanit FC Tuusula Oilers Flormados EräViikingit North SCH Titaanit SB Vantaa Atakki FC Tuusula SB Vantaa Atakki EräViikingit North SB Vantaa Atakki SCH Titaanit SB Vantaa Atakki FC Tuusula

-

Vieras SB Vantaa Atakki FC Tuusula EräViikingit North SB Vantaa Atakki SCH Titaanit Oilers Flormados FC Tuusula Oilers Flormados EräViikingit North SCH Titaanit SCH Titaanit FC Tuusula Oilers Flormados EräViikingit North Oilers Flormados

Tulos 15-1 8-7 5-7 10-7 12-18 14-1 14-5 11-7 2-6 5-7 8-7 5-7 13-1 4-16 7-6

Lohko 4 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SB-Pro

8

7

0

1

65

-

33

32

14

2.

Oilers Hurricanes

8

6

0

2

77

-

39

38

12

3.

VSS White

8

3

0

5

63

-

73

-10

6

4.

Rangers Huuhkajat

8

3

0

5

39

-

54

-15

6

5.

TU

8

3

0

5

55

-

73

-18

6

6.

EräViikingit Valkoinen

8

2

0

6

47

-

74

-27

4

Otteluohjelma Ottelu 20663 20664 20665 20666 20667 20668 20669 20670 20671 20672 20673 20674 20675 20676 20677 20678 20679 20680 20681 20682 20683 20684 20685 20686

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro AC Myllypuro Masala Masala Masala Masala Masala Masala Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun

LH LH LH LH LH LH

Koti EräViikingit Valkoinen VSS White Rangers Huuhkajat TU SB-Pro Oilers Hurricanes EräViikingit Valkoinen TU VSS White SB-Pro Oilers Hurricanes Rangers Huuhkajat SB-Pro TU EräViikingit Valkoinen Oilers Hurricanes TU SB-Pro VSS White Rangers Huuhkajat EräViikingit Valkoinen SB-Pro Rangers Huuhkajat Oilers Hurricanes

-

Vieras TU SB-Pro Oilers Hurricanes VSS White Rangers Huuhkajat EräViikingit Valkoinen Rangers Huuhkajat SB-Pro Oilers Hurricanes EräViikingit Valkoinen TU VSS White Oilers Hurricanes Rangers Huuhkajat VSS White Rangers Huuhkajat EräViikingit Valkoinen VSS White TU SB-Pro Oilers Hurricanes TU EräViikingit Valkoinen VSS White

Tulos 18-6 4-6 0-8 7-17 8-5 13-1 2-7 5-11 9-14 16-4 11-5 6-11 5-4 4-8 7-9 6-7 10-1 8-4 3-13 2-7 6-9 4-5 4-8 12-6

329

Lohko 5 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Indians Black

6

5

0

1

63

-

22

41

10

2.

MäNMKY

6

5

0

1

56

-

27

29

10

3.

Blackbirds Keltainen

6

3

0

3

48

-

39

9

6

4.

SCH Pantterit

6

2

0

4

47

-

40

7

4

5.

PakVi Vihreä

6

0

0

6

9

-

95

-86

0

Otteluohjelma Ottelu 20693 20694 20695 20696 20697 20698 20699 20700 20701 20702 20703 20704 20705 20706 20707

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020

Aika 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Klondyke Klondyke Klondyke Klondyke Klondyke AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu

Koti PakVi Vihreä Indians Black SCH Pantterit MäNMKY Indians Black PakVi Vihreä SCH Pantterit Blackbirds Keltainen MäNMKY Blackbirds Keltainen PakVi Vihreä Blackbirds Keltainen SCH Pantterit Blackbirds Keltainen MäNMKY

-

Vieras Blackbirds Keltainen MäNMKY PakVi Vihreä Blackbirds Keltainen SCH Pantterit Indians Black MäNMKY Indians Black PakVi Vihreä SCH Pantterit SCH Pantterit MäNMKY Indians Black PakVi Vihreä Indians Black

Tulos 1-14 4-5 15-3 8-5 9-7 2-14 2-8 1-13 18-0 7-5 1-18 5-10 0-12 16-2 7-11

Lohko 6 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Loviisan Tor

6

6

0

0

80

-

5

75

12

2.

ToBK

6

3

0

3

36

-

45

-9

6

3.

Tiikerit Punainen

6

3

0

3

44

-

43

1

6

4.

Oilers Sharks

6

2

0

4

29

-

52

-23

4

5.

Panthers White

6

1

0

5

21

-

65

-44

2

Otteluohjelma Ottelu 20713 20714 20715 20716 20717 20718 20719 20720 20721 20722 20723 20724 20725 20726 20727

330

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020

Aika 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00

Paikka Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH Agricolahalli Agricolahalli Agricolahalli Agricolahalli Agricolahalli

Koti ToBK Tiikerit Punainen Loviisan Tor Panthers White Tiikerit Punainen ToBK Loviisan Tor Oilers Sharks Panthers White Oilers Sharks ToBK Oilers Sharks Loviisan Tor Oilers Sharks Panthers White

-

Vieras Oilers Sharks Panthers White ToBK Oilers Sharks Loviisan Tor Tiikerit Punainen Panthers White Tiikerit Punainen ToBK Loviisan Tor Loviisan Tor Panthers White Tiikerit Punainen ToBK Tiikerit Punainen

Tulos 0-5 13-1 5-0 4-7 2-15 9-7 16-1 3-9 6-11 1-14 0-15 6-9 15-1 7-16 0-12

Lohko 7 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

AskU

7

7

0

0

94

-

13

81

14

2.

Light Iron

7

7

0

0

93

-

13

80

14

3.

ÅIF Valkoinen

7

5

0

2

56

-

41

15

10

4.

Indians Yellow

7

4

0

3

60

-

51

9

8

5.

Blackbirds Valkoinen

7

3

0

4

39

-

55

-16

6

6.

VSS Green

7

3

0

4

35

-

64

-29

6

7.

EräViikingit Kulta

7

3

0

4

43

-

42

1

6

8.

SB Vantaa Anasta

7

2

0

5

39

-

55

-16

4

9.

Wild Titans

7

1

0

6

21

-

77

-56

2

10.

EräViikingit Käpylä

7

0

0

7

24

-

93

-69

0

Otteluohjelma Ottelu 20733 20734 20735 20736 20737 20738 20739 20740 20741 20742 20743 20744 20745 20746 20747 20748 20749 20750 20751 20752 20753 20754 20755 20756 20757 20758 20759 20760 20761 20762 20763 20764 20765 20766 20767

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Kauklahti Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Nummelanharjun Stars Arena Stars Arena Stars Arena Stars Arena Stars Arena AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo

LH LH LH LH LH LH LH LH LH LH

Koti Indians Yellow Wild Titans VSS Green Blackbirds Valkoinen SB Vantaa Anasta EräViikingit Kulta ÅIF Valkoinen EräViikingit Käpylä AskU Indians Yellow EräViikingit Käpylä Indians Yellow EräViikingit Käpylä Blackbirds Valkoinen AskU ÅIF Valkoinen EräViikingit Kulta Light Iron SB Vantaa Anasta VSS Green Wild Titans EräViikingit Kulta ÅIF Valkoinen Light Iron SB Vantaa Anasta EräViikingit Kulta AskU Wild Titans AskU VSS Green SB Vantaa Anasta Blackbirds Valkoinen Indians Yellow EräViikingit Käpylä Light Iron

-

Vieras VSS Green SB Vantaa Anasta Light Iron Wild Titans Light Iron AskU Blackbirds Valkoinen EräViikingit Kulta ÅIF Valkoinen EräViikingit Käpylä VSS Green Blackbirds Valkoinen AskU EräViikingit Kulta Indians Yellow Light Iron SB Vantaa Anasta Wild Titans ÅIF Valkoinen Wild Titans AskU Indians Yellow EräViikingit Käpylä Blackbirds Valkoinen VSS Green Wild Titans VSS Green ÅIF Valkoinen Blackbirds Valkoinen ÅIF Valkoinen Indians Yellow EräViikingit Käpylä Light Iron SB Vantaa Anasta EräViikingit Kulta

Tulos 14-2 4-5 0-15 4-6 2-17 3-15 8-4 4-10 9-1 16-4 7-12 7-10 0-14 8-6 14-3 1-13 4-3 17-1 5-11 12-0 5-17 3-4 15-3 13-2 3-4 14-2 13-1 3-8 12-0 4-12 6-12 11-3 4-12 3-15 6-3

331

Tytöt B-tytöt Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Oilers NG

8

8

0

0

41

-

16

25

16

2.

SB Vantaa

8

7

0

1

45

-

18

27

14

3.

PSS Musta

8

4

2

2

30

-

20

10

10

4.

Pelicans SB

8

3

3

2

37

-

30

7

9

5.

ÅIF

8

3

3

2

30

-

29

1

9

6.

EräViikingit Akatemia

8

4

0

4

24

-

31

-7

8

7.

LoSB

8

3

0

5

17

-

27

-10

6

8.

Oilers

8

1

1

6

13

-

40

-27

3

9.

FC Tuusula

8

1

1

6

18

-

36

-18

3

10.

Tiikerit

8

1

0

7

21

-

29

-8

2

Otteluohjelma Ottelu 14459 14460 14461 14462 14463 14464 14465 14466 14467 14468 14469 14470 14471 14472 14473 14474 14475 14476 14477 14478 14479 14480 14481 14482 14483 14484 14485 14486 14487 14488 14489 14490 14491 14492 14493 14494 14495 14496 14497 14498

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Esport Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Askola Areena Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center

Koti Tiikerit Oilers NG Oilers ÅIF LoSB PSS Musta Pelicans SB EräViikingit SB Vantaa Tiikerit EräViikingit Tiikerit EräViikingit ÅIF SB Vantaa Pelicans SB PSS Musta FC Tuusula LoSB Oilers PSS Musta SB Vantaa Oilers NG SB Vantaa Oilers LoSB ÅIF Tiikerit EräViikingit FC Tuusula SB Vantaa Oilers NG FC Tuusula Tiikerit EräViikingit ÅIF Pelicans SB ÅIF Oilers LoSB

Vieras Oilers LoSB FC Tuusula Oilers NG FC Tuusula SB Vantaa ÅIF PSS Musta Pelicans SB EräViikingit Akatemia Oilers ÅIF SB Vantaa PSS Musta Tiikerit FC Tuusula LoSB Oilers NG Pelicans SB Oilers NG Oilers NG Oilers Pelicans SB ÅIF Pelicans SB Tiikerit EräViikingit Akatemia FC Tuusula LoSB PSS Musta FC Tuusula Tiikerit EräViikingit Akatemia Pelicans SB Oilers NG Oilers PSS Musta LoSB PSS Musta SB Vantaa

-

Akatemia

Akatemia Akatemia

Akatemia

Akatemia

Tulos 5-0 4-1 3-2 4-7 2-1 4-6 7-7 0-4 7-2 0-1 4-3 6-8 4-8 1-1 5-1 5-5 4-1 1-6 1-4 1-7 2-5 7-2 4-2 1-3 1-9 5-4 3-4 2-3 2-4 2-7 6-1 2-1 3-5 2-5 4-6 1-1 3-3 3-2 2-5 1-5

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22.

332

Nimi Rahikainen Elsa Valta Aino Väistö Henriikka Sandström Natalie Kuokkanen Aino Saarinen Oona Kuokkanen Anniina Kangas Beatrice Puuska Saga Pihlflyckt Leonie Ervamaa Maria Kinnunen Emmi Pylväinen Jonna Jokinen Pinja Lindberg Cecilia Sibelius Emilia Vierikko Nella Valve Milla Puolakka Sade Vohlonen Nora Julin Jannica Lindholm Ella

Joukkue SB Vantaa ÅIF SB Vantaa Oilers NG Oilers NG Pelicans SB Oilers NG PSS Musta SB Vantaa ÅIF Oilers NG Tiikerit Tiikerit SB Vantaa PSS Musta SB Vantaa PSS Musta FC Tuusula Oilers NG SB Vantaa ÅIF EräViikingit Akatemia

O 7 8 7 8 8 8 8 8 6 8 8 8 8 8 8 6 8 8 6 6 8 8

M 6 10 7 8 8 6 6 9 6 7 5 8 7 7 6 5 3 7 6 4 4 4

S 8 3 6 4 4 6 5 1 4 2 4 0 1 1 2 3 5 0 1 3 3 3

P 14 13 13 12 12 12 11 10 10 9 9 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7

+ 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +1 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 1 1 1 0 1 1 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 2 2 2 0 2 2 2 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0

YV 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113.

Mäkelä Emmi Taipale Bea Leimukoski Emma Hyväri Aino Vasama Ella Tynkkynen Elsa Leppänen Jenni Nurminen Tilda Uitti Eevi Tiri Elsa Siren Susanna Leppänen Nella Saariaho Hilla Raatikainen Maaru Keränen Milla Rajala Salla Leander Ella Tähtinen Ella Siik Iida Seppälä Karolina Leinonen Pinja Niemelä Anna Leppisaari Tuuli Pirttimäki Pinja Leander Anni Pircklén Ida Kivinen Sara Kuhanen Kaisa Saastamoinen Sanni Partti Lidi Peräkylä Nea Ahnlund Amanda Hiltunen Anna Salokannel Eevi Skogster Ellen Sandell Louisa Aymard Nora Kinnunen Alexandra Antinaho Nella Hahtala Nea Taipale Ilona Luiskari Vilma Ruotsala Julia Hyvärinen Carla Leipälä Elli Huovinen Lara Tuppurainen Ella Cabo Aulanko Daniela Suonpää Ella Tanskanen Elsa Elokankare Emma Paasiaro Elli Myllyniemi Anna Peräkylä Pinja Pennanen Tinja Sinkko Iida Yli-Jaskari Julia Malkamäki Elsa Andersson Wilma Liljavirta Inka Wardi Linnéa Hietanen Sara Salmela Annika Mäkinen Aurora Kajosaari Tuuli Sund Nelli Grommi Elma Peltonen Veera Saukkonen Essi Sola Aada Lundmark Jannica Kieksi Nea Laulunen Emma-Omena Oksanen Janette Lauronen Vilma Ahonen Alisa Malinen Lilli Oinonen Natalia Lindgren Ida Helvelahti Aava Sormunen Minea Metso Ilona Paulasuo Wilma Vasama Eva Jämsén Lotta Heikkilä Nella Kivelä Henna Bäcklund Emilia Kinnari Karoliina Lindqvist Nea Torpisto Olivia

Oilers NG Pelicans SB LoSB FC Tuusula PSS Musta Pelicans SB Pelicans SB FC Tuusula Oilers ÅIF EräViikingit Pelicans SB LoSB PSS Musta SB Vantaa Oilers NG Tiikerit FC Tuusula FC Tuusula SB Vantaa Pelicans SB LoSB Pelicans SB Pelicans SB Tiikerit ÅIF Pelicans SB LoSB Pelicans SB SB Vantaa Oilers NG ÅIF Oilers NG SB Vantaa ÅIF EräViikingit EräViikingit PSS Musta EräViikingit EräViikingit Pelicans SB PSS Musta LoSB Tiikerit EräViikingit EräViikingit FC Tuusula PSS Musta EräViikingit EräViikingit Pelicans SB LoSB ÅIF Pelicans SB FC Tuusula Tiikerit Oilers Pelicans SB EräViikingit PSS Musta Oilers SB Vantaa Oilers NG EräViikingit LoSB PSS Musta SB Vantaa Tiikerit SB Vantaa PSS Musta Oilers NG LoSB Tiikerit Oilers EräViikingit Oilers SB Vantaa PSS Musta PSS Musta LoSB EräViikingit Oilers SB Vantaa PSS Musta Oilers NG Oilers NG EräViikingit Oilers Oilers Oilers LoSB

Akatemia

Akatemia Akatemia Akatemia Akatemia

Akatemia Akatemia

Akatemia Akatemia

Akatemia

Akatemia

Akatemia

Akatemia

Akatemia

8 6 6 6 8 4 6 6 8 8 8 8 8 6 8 8 8 8 8 4 6 8 8 8 8 8 6 6 6 7 8 6 6 8 8 4 4 8 2 4 6 6 6 8 8 6 8 2 2 4 4 6 8 8 8 8 8 2 2 4 4 6 6 6 6 4 4 6 7 8 8 8 8 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 8 8

2 4 4 2 2 3 3 3 3 3 3 2 2 1 1 0 0 0 4 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 0 3 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

5 2 2 4 4 2 2 2 2 2 2 3 3 4 4 5 5 5 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 4 0 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

7 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 4 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 8 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 2 2 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

333

114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199. 200. 201. 202. 203. 204.

334

Kasurinen Karoliina Piensalmi Maria Martikainen Sonja Latva-Valkama Anni Alakurtti Janna Salminen Hanna Alamikkula Aada Hokkanen Emmi Bertula Janica Arponen Aino Nykänen Alica Nylander Tuulia Westman Pihla Laks Kiana Leppäkoski Iida Vartiainen Veera Lahti Sonja Kuisma Eerika Kekkonen Mila Mänttäri Elsa Muhonen Iiris Saarelma Siiri Patjas Alisa Hämäläinen Joanna Paajanen Viivi Ylönen Pernilla Pihlflyckt Malou Sundström Natalie Teir Jessica Holm Laura Markkanen Niina Brandt Emilia Huovinen Ella Vantos Sara Leppänen Susa Kejonen Pinja Mäkelä Ilona Kanervo Salla Töyrylä Laura Helling Annika Rekola Seela Julin Christa Tuominen Sofianna Kivimäki Aurora Bifeldt Emma Sinivuori Irene Kukkonen Aada Tölli Rosalia Koponen Minja-Fu Romppainen Helmi Ulmanen Anna Vilkko Vadelma Salonen Jemina Mikkonen Olivia Manner Aada Aalto Nora Nieminen Tilma Funck Sara Vainio Riia Stick Anni Hento Oona Makkonen Jenna Liesiö Eeva Ruuth Raisa Kumpulainen Heidi Kela Mari Hirvonen Roosa Vainio Saara Kainulainen Miisa Rantanen Emilia Mäkelä Ainu Wickström Ronja Kemppainen Mariella Kuhanen Eevi Hovila Ansa Kekkonen Aida Gröndahl Matilda Sjölund Elsa Ruukki Anna Saarinen Pihla Levander Edith Koistinaho Ellen Nappari Emmi Hupli Ada Ensio Iiris Ikonen Jenna Kauno Mimosa Korpela Melina Pulkkinen Elsa Tarvainen Anette Salmelainen Helena

EräViikingit EräViikingit Oilers PSS Musta LoSB PSS Musta ÅIF Pelicans SB EräViikingit Tiikerit EräViikingit LoSB Oilers Tiikerit Oilers FC Tuusula Tiikerit PSS Musta Tiikerit ÅIF Tiikerit Tiikerit Pelicans SB Pelicans SB Pelicans SB Oilers ÅIF Oilers NG EräViikingit Oilers EräViikingit Pelicans SB SB Vantaa EräViikingit SB Vantaa SB Vantaa LoSB LoSB Pelicans SB Tiikerit LoSB ÅIF EräViikingit EräViikingit LoSB LoSB SB Vantaa FC Tuusula FC Tuusula FC Tuusula PSS Musta PSS Musta EräViikingit LoSB PSS Musta SB Vantaa EräViikingit EräViikingit Pelicans SB LoSB EräViikingit EräViikingit SB Vantaa EräViikingit EräViikingit Oilers SB Vantaa FC Tuusula Oilers SB Vantaa Oilers NG Oilers SB Vantaa LoSB Oilers Tiikerit PSS Musta Oilers NG Oilers NG Pelicans SB LoSB FC Tuusula SB Vantaa SB Vantaa Oilers FC Tuusula ÅIF Oilers PSS Musta Tiikerit Oilers

Akatemia Akatemia

Akatemia Akatemia

Akatemia Akatemia

Akatemia

Akatemia Akatemia

Akatemia

Akatemia Akatemia

Akatemia Akatemia Akatemia Akatemia

2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 7 7 8 8 8 8 8 8 8

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 5 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 5 0 4 0 0 0 2 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

205. 206. 207. 208. 209. 210. 211. 212. 213. 214.

Ruskokivi Anna Paasiaro Lilli Tiainen Tara Vartiainen Iiris Helin Roosa Mäkinen Laura Karvonen Peppi Lahtinen Salla Taavitsainen Saaga Kasanen Neea

Oilers NG LoSB Tiikerit Tiikerit Oilers NG FC Tuusula ÅIF FC Tuusula FC Tuusula FC Tuusula

8 8 8 8 8 8 8 8 8 8

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 1 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 2 0 0 2 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 0 4 2 0 0 0 0 4 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 6 2 0 2 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0

YV 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

C-tytöt Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Oilers NG

6

6

0

0

42

-

13

29

12

2.

SB Vantaa

6

3

2

1

28

-

17

11

8

3.

SB-Pro

6

3

1

2

30

-

15

15

7

4.

LoSB/VSS

6

1

1

4

23

-

34

-11

3

5.

Rangers

6

0

0

6

4

-

48

-44

0

Otteluohjelma Ottelu 15245 15246 15247 15248 15249 15250 15251 15252 15253 15254 15255 15256 15257 15258 15259

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00

Paikka Masala Masala Masala Masala Masala Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center Campo Center

Koti SB-Pro LoSB/VSS SB Vantaa Oilers NG LoSB/VSS Oilers NG Rangers SB-Pro SB Vantaa Rangers SB-Pro Rangers SB Vantaa Rangers Oilers NG

Vieras Rangers Oilers NG SB-Pro Rangers SB Vantaa SB-Pro SB Vantaa LoSB/VSS Oilers NG LoSB/VSS SB Vantaa Oilers NG LoSB/VSS SB-Pro LoSB/VSS

-

Tulos 9-0 3-10 3-1 12-0 5-5 6-2 1-8 7-1 2-3 1-8 5-5 2-5 5-2 0-6 6-4

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40.

Nimi Puuska Saga Puolakka Sade Kuokkanen Aino Kosonen Olivia Kuokkanen Anniina Pajari Senja Ervamaa Maria Partti Pinja Koppila Oona Sandström Natalie Maliranta Vilma Airimo Jenni Mäkelä Ilona Malinen Lilli Kejonen Pinja Kuokkanen Susanna Mäkelä Emmi Mäenpää Vilma Hiltunen Siiri Jämsén Lotta Rajala Salla Collin Silja Marjanen Enni Saltio Emma Salmela Annika Alakurtti Janna Leppänen Susa Peräkylä Nea Maliranta Siiri Nylander Tuulia Von Koskull Ylva Salokannel Eevi Heikkilä Nella Vohlonen Nora Grommi Elma Mäenpää Ella Hiltunen Anna Helvelahti Aava Käyhkö Mimosa Eriksson Ava

Joukkue SB Vantaa Oilers NG Oilers NG SB-Pro Oilers NG LoSB/VSS Oilers NG LoSB/VSS SB-Pro Oilers NG SB-Pro SB-Pro LoSB/VSS SB Vantaa SB Vantaa SB Vantaa Oilers NG SB-Pro SB-Pro Oilers NG Oilers NG LoSB/VSS SB-Pro SB-Pro Oilers NG LoSB/VSS SB Vantaa Oilers NG SB-Pro LoSB/VSS SB Vantaa SB Vantaa Oilers NG SB Vantaa SB Vantaa SB-Pro Oilers NG LoSB/VSS SB-Pro Rangers

O 6 6 6 6 5 6 6 6 6 5 6 6 6 5 6 6 6 6 5 5 6 6 6 6 6 6 4 4 6 6 6 4 5 6 6 6 6 6 6 6

M 11 7 6 5 7 6 6 4 5 5 4 3 3 4 3 2 2 1 3 2 2 2 2 2 1 1 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 2 2 1

S 2 5 6 5 1 2 2 4 2 1 2 3 3 1 2 3 3 4 1 2 2 2 2 2 3 3 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 0 0 1

P 13 12 12 10 8 8 8 8 7 6 6 6 6 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 2 1 0 0 0 0 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 3 1 0 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

335

41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84.

Astikainen Tuike Kuhanen Kaisa Salmelainen Katri Sjölund Elsa Laine Anni Rahikkala Minea Kiukkonen Emma Torpisto Olivia Karjalainen Elina Kajosaari Tuuli Sarivaara Evi Keränen Milla Lundmark Jannica Ruotsalainen Luna Ruskokivi Anna Hiltunen Aliyah Tarkka Sofia Westermarck Wilma Hirvonen Roosa Seppälä Marie Holopainen Riina Vihlman Jennifer Mäkelä Ainu Lostedt Linnéa Lahtinen Tara Korhonen Linnea Huovinen Ella Ruukki Anna Vähä-Nissi Helena Korpelainen Roosa Sinivuori Irene Gallen Sasha Kukkonen Aada Lehtinen Ida Eskola Lotta Kuutti Sofia Sinkkonen Siiri Saariaho Hilla Paasiaro Lilli Liesiö Eeva Kieksi Nea Ratinen Siiri Helin Roosa Taskila Saaga

SB-Pro LoSB/VSS SB Vantaa Oilers NG Rangers LoSB/VSS Rangers LoSB/VSS Rangers LoSB/VSS SB Vantaa SB Vantaa Oilers NG SB-Pro Oilers NG Rangers SB Vantaa Rangers SB Vantaa Rangers Rangers Rangers Oilers NG Rangers SB-Pro Rangers SB Vantaa Oilers NG SB Vantaa SB-Pro LoSB/VSS Rangers SB Vantaa Rangers SB-Pro SB-Pro SB Vantaa LoSB/VSS LoSB/VSS SB Vantaa LoSB/VSS Rangers Oilers NG Rangers

4 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 1 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 4 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

EräViikingit Akatemia

4

4

0

0

26

-

7

19

8

2.

Tiikerit Sininen

4

2

0

2

11

-

16

-5

4

3.

Oilers

4

1

0

3

8

-

14

-6

2

4.

Crackers

4

1

0

3

7

-

15

-8

2

Otteluohjelma Ottelu 15266 15268 15269 15271 15274 15275 15279 15273

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 11:00 13:00 14:00 12:00 14:00 12:00 13:00 15:00

Paikka Esport Areena Esport Areena Esport Areena AC Ruskeasuo AC Ruskeasuo Mosahalli Mosahalli Mosahalli

Koti Tiikerit Sininen Crackers Tiikerit Sininen Oilers Oilers EräViikingit Akatemia Oilers EräViikingit Akatemia

Vieras Crackers Oilers EräViikingit Akatemia EräViikingit Akatemia Tiikerit Sininen Tiikerit Sininen Crackers Crackers

-

Tulos 2-0 2-1 0-4 0-5 5-6 7-3 2-1 10-4

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17.

336

Nimi Kivimäki Aurora Bertula Janica Tikka Viivi Kinnunen Emmi Sandell Louisa Nieminen Tilma Bäcklund Emilia Lauronen Vilma Aymard Nora Lahti Sonja Wardi Linnéa Ruuth Raisa Metso Ilona Pylväinen Jonna Seppänen Saga Mäkinen Aurora Kekkonen Mila

Joukkue EräViikingit Akatemia EräViikingit Akatemia Crackers Tiikerit Sininen EräViikingit Akatemia EräViikingit Akatemia Oilers EräViikingit Akatemia EräViikingit Akatemia Tiikerit Sininen Oilers EräViikingit Akatemia Oilers Tiikerit Sininen Oilers EräViikingit Akatemia Tiikerit Sininen

O 4 4 4 4 1 4 4 4 3 4 4 4 4 2 4 4 4

M 4 7 5 4 3 3 3 2 1 2 2 2 1 2 2 1 1

S 6 0 0 1 1 1 1 2 3 1 1 1 2 0 0 1 1

P 10 7 5 5 4 4 4 4 4 3 3 3 3 2 2 2 2

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0

YV 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70.

Leander Anni Arponen Aino Leander Ella Siren Susanna Nykänen Alica Borgström Vanessa Vahvanen Iiri Olli Roosa Oksanen Laura Tarvainen Anette Kääpä Elsa Laks Kiana Huovinen Lara Salonen Jemina Kasurinen Karoliina Turunen Eevi Saarelainen Aino Talsi Viivi Oksanen Janette Kela Mari Qvickström Lisa Peltonen Veera Kumpulainen Heidi Andersson Wilma Poikkijoki Ada Vantos Sara Kekkonen Aida Puustinen Lumia Laitinen Lumina Hyvärinen Carla Haarala Sohvi Ensio Iiris Piensalmi Maria Holm Laura Piensoho Elsa Laakso Pinja Funck Sara Wardi Stella Raunio Annika Sinkko Iida Hyvönen Anni Westman Pihla Muhonen Iiris Snellman Ella Saarelma Siiri Niskanen Sinja Korpioja Anni Korpioja Iida Halme Mia Tiainen Tara Vartiainen Iiris Laulunen Emma-Omena Manninen Alisa

Tiikerit Sininen Tiikerit Sininen Tiikerit Sininen EräViikingit Akatemia EräViikingit Akatemia EräViikingit Akatemia Crackers Crackers EräViikingit Akatemia Tiikerit Sininen Crackers Tiikerit Sininen EräViikingit Akatemia EräViikingit Akatemia EräViikingit Akatemia Crackers Crackers Crackers Oilers Oilers EräViikingit Akatemia Tiikerit Sininen EräViikingit Akatemia EräViikingit Akatemia EräViikingit Akatemia EräViikingit Akatemia Tiikerit Sininen Oilers Crackers Tiikerit Sininen Oilers Oilers EräViikingit Akatemia Oilers Crackers Oilers EräViikingit Akatemia Oilers Oilers Tiikerit Sininen Oilers Oilers Tiikerit Sininen Crackers Tiikerit Sininen Crackers Crackers Crackers Crackers Tiikerit Sininen Tiikerit Sininen Tiikerit Sininen Crackers

4 4 4 1 4 4 4 4 1 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 1 1 1 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

1 1 0 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 2 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0

YV 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0

Lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Pelicans Turkoosi

3

3

0

0

27

-

2

25

6

2.

Blackbirds

3

2

0

1

10

-

12

-2

4

3.

TU

3

1

0

2

14

-

12

2

2

4.

LoSB/VSS II

3

1

0

2

7

-

19

-12

2

5.

Icehearts

3

1

0

2

12

-

16

-4

2

6.

PSS/Light Iron

3

1

0

2

7

-

16

-9

2

Otteluohjelma Ottelu 15285 15286 15287 15288 15289 15290 15291 15292 15293

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00

Paikka Klondyke Klondyke Klondyke Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli

Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti

Koti Blackbirds PSS/Light Iron LoSB/VSS II PSS/Light Iron Icehearts Blackbirds TU Icehearts Pelicans Turkoosi

Vieras Pelicans Turkoosi Icehearts TU Pelicans Turkoosi TU LoSB/VSS II PSS/Light Iron Blackbirds LoSB/VSS II

-

Tulos 1-8 2-7 5-4 1-7 3-8 3-2 2-4 2-6 12-0

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5.

Nimi Haapsaari Noora Keituri Milla Lehikoinen Taia Tervo Inka Riuttanen Neea

Joukkue Pelicans Turkoosi Pelicans Turkoosi Blackbirds Pelicans Turkoosi Pelicans Turkoosi

O 3 3 3 3 3

M 5 3 4 3 5

S 2 4 2 3 0

P 7 7 6 6 5

+ 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0

337

6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96.

338

Cikala-Mutuadila Excel Partanen Nenna Saarinen Mathilda Cikala-Muadi Perfeita Tervakari Nea Eskolainen Tuulia Saari Aino Behrami Adea Stick Anni Wahlström Olivia Pajunen Essi Vanninen Maiju Ulmanen Anna Vilkko Vadelma Vornanen Kerttu Markkola Tinja Solajärvi Emmi Mikkonen Olivia Junkkari Janette Korpi Vilma Saksa Nuppu-Maria Amin Elif Lehtinen Iida Nousiainen Viola Kiuru Sara Oksanen Aada Nummela Roosa Ruuskanen Vilma Lehtonen Iina Hakulinen Senni Peippo Iida Partanen Jessica Rezai Maeda Tiitinen Bea Iltanen Sofia Tiri Viola Mason Sara Rannikko Nita Stenius Selma Kalsta Milla Thusberg Patricia Kurkela Unnu Lindström Emilia Elo Vieno Isomäki Marija Näks Elmina Timonen Uljana Kyytsönen Joanna Martiskainen Annika Lappeteläinen Inka Ruotsala Julia Levander Edith Simonen Tiia Aspelin Milena Vänttinen Pinja Gashi Rinesa Rekola Seela Laine Emma Mason Ella Himanen Anna Asafo-Adjei Nana Özkahveci Iclal Bakaeva Kamila Behrami Allma Pajari Oona Hirvonen Sylvia Jäävaara Nella Hyttinen Verna Miyamoto Alexandra Alder Kacey Sola Aada Salmi Salla Luiskari Helmi Kähärä Anni Seitaniemi Avilla Anttila Ella Qureshi Kamilah Ketola Ainu Loukiainen Elsa Lim Amy Spring Ida Huttunen Roosa Oras Olga Jokinen Eerika Ruotsalainen Katariina Böckerman Ninja Nurkkala Emilia Kiiveri Kaisa Männikkö Vieno Kilponen Tanja Marttiin Anna-Sofia

Icehearts Pelicans Turkoosi TU Icehearts TU Pelicans Turkoosi TU Icehearts LoSB/VSS II Blackbirds TU TU PSS/Light Iron PSS/Light Iron Pelicans Turkoosi Pelicans Turkoosi LoSB/VSS II LoSB/VSS II LoSB/VSS II Pelicans Turkoosi PSS/Light Iron Icehearts Pelicans Turkoosi Blackbirds Blackbirds Pelicans Turkoosi Pelicans Turkoosi PSS/Light Iron Pelicans Turkoosi LoSB/VSS II LoSB/VSS II PSS/Light Iron Icehearts Blackbirds Blackbirds PSS/Light Iron TU Pelicans Turkoosi TU TU Blackbirds TU TU TU PSS/Light Iron Icehearts Icehearts PSS/Light Iron PSS/Light Iron LoSB/VSS II LoSB/VSS II LoSB/VSS II Blackbirds Blackbirds Blackbirds Icehearts LoSB/VSS II PSS/Light Iron TU LoSB/VSS II Icehearts Icehearts Icehearts Icehearts LoSB/VSS II Blackbirds PSS/Light Iron Blackbirds Blackbirds Pelicans Turkoosi PSS/Light Iron LoSB/VSS II PSS/Light Iron Icehearts PSS/Light Iron LoSB/VSS II Icehearts TU TU TU PSS/Light Iron Pelicans Turkoosi PSS/Light Iron TU PSS/Light Iron Icehearts Blackbirds Pelicans Turkoosi PSS/Light Iron Pelicans Turkoosi Pelicans Turkoosi

3 3 3 3 3 3 3 1 1 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 1 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 1 1 2 3 3 3 3 3 3 3 3 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3

3 2 2 4 3 2 1 3 1 1 1 1 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 3 3 0 1 2 3 0 2 2 2 2 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 5 5 4 4 4 4 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 2 0 6 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105.

Kaitue Klaara Hämäläinen Inka Lindholm Jillian-Julia Keskinen Netta Lipponen Nella Hujanen Iina Määttälä Veera Kajosaari Senni Liisanantti Annika

TU TU Icehearts PSS/Light Iron TU Icehearts Blackbirds LoSB/VSS II Blackbirds

3 3 3 3 3 3 3 3 3

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 2 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

D-tytöt Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Pelicans Turkoosi

6

5

1

0

36

-

5

31

11

2.

EräViikingit Sininen

6

4

1

1

32

-

13

19

9

3.

PSS/Light Iron

6

2

1

3

17

-

32

-15

5

4.

VSS Black

6

2

1

3

14

-

17

-3

5

5.

SB-Pro

6

0

0

6

12

-

44

-32

0

Otteluohjelma Ottelu 19918 19919 19920 19921 19922 19923 19924 19925 19926 19927 19928 19929 19930 19931 19932

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00

Paikka Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH

Koti VSS Black EräViikingit Sininen Pelicans Turkoosi EräViikingit Sininen PSS/Light Iron Pelicans Turkoosi PSS/Light Iron SB-Pro VSS Black SB-Pro PSS/Light Iron SB-Pro VSS Black Pelicans Turkoosi SB-Pro

Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti

-

Vieras SB-Pro PSS/Light Iron SB-Pro VSS Black Pelicans Turkoosi EräViikingit Sininen VSS Black EräViikingit Sininen Pelicans Turkoosi PSS/Light Iron EräViikingit Sininen Pelicans Turkoosi EräViikingit Sininen PSS/Light Iron VSS Black

Tulos 4-1 2-2 12-0 4-2 1-4 4-2 3-2 1-10 1-1 7-8 3-8 1-6 1-6 9-0 2-4

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SB Vantaa

5

5

0

0

48

-

7

41

10

2.

SB Heinola

5

4

0

1

46

-

9

37

8

3.

Pelicans Musta

5

3

1

1

30

-

11

19

7

4.

Northern Stars

5

2

2

1

33

-

14

19

6

5.

VSS Green

5

2

1

2

19

-

26

-7

5

6.

Blackbirds

5

1

0

4

15

-

43

-28

2

7.

Rangers

5

1

0

4

17

-

54

-37

2

8.

TU

5

0

0

5

5

-

49

-44

0

Otteluohjelma Ottelu 19938 19939 19940 19941 19942 19943 19944 19945 19946 19947 19948 19949 19950 19951 19952 19953 19954 19955 19956 19957

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 12:00 13:00 14:00 15:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00

Paikka Stars Arena Stars Arena Stars Arena Stars Arena Masala Masala Masala Masala Masala Masala Masala Masala Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli

Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti

Koti Northern Stars SB Vantaa Rangers Blackbirds Rangers SB Heinola Pelicans Musta Northern Stars SB Vantaa VSS Green Blackbirds TU SB Heinola Rangers TU SB Vantaa Northern Stars VSS Green Blackbirds Pelicans Musta

-

Vieras Pelicans Musta TU SB Heinola VSS Green Pelicans Musta Northern Stars Blackbirds VSS Green SB Heinola TU SB Vantaa Rangers Pelicans Musta Northern Stars SB Heinola Rangers Blackbirds SB Vantaa TU VSS Green

Tulos 1-1 10-1 1-19 4-5 2-10 6-4 13-0 5-5 4-2 6-2 3-12 1-11 5-0 2-11 0-14 13-1 12-0 0-9 8-1 6-3

339

Lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

ÅIF Valkoinen

5

5

0

0

34

-

7

27

10

2.

SB-97

4

4

0

0

18

-

3

15

8

3.

Tiikerit

5

3

1

1

31

-

17

14

7

4.

Oilers

4

1

0

3

19

-

20

-1

2

5.

Northern Stars II

4

1

0

3

7

-

19

-12

2

6.

PSS/Light Iron II

4

0

1

3

9

-

22

-13

1

7.

Hawks

4

0

0

4

3

-

33

-30

0

Otteluohjelma Ottelu 19966 19967 19968 19970 19972 19973 19974 19975 19976 19978 19979 19980 19982 19981 19984

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 15:00 17:00 18:00 12:00 13:00 14:00 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00

Paikka Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Sipoo Areena Stars Arena Stars Arena Stars Arena Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH

Koti ÅIF Valkoinen Tiikerit PSS/Light Iron II Hawks SB-97 Oilers Northern Stars II Hawks ÅIF Valkoinen Tiikerit ÅIF Valkoinen Oilers Northern Stars II Hawks SB-97

Vieras PSS/Light Iron Northern Stars SB-97 Tiikerit Hawks ÅIF Valkoinen PSS/Light Iron Oilers Tiikerit PSS/Light Iron Northern Stars Tiikerit SB-97 ÅIF Valkoinen Oilers

-

II II

II

II II

Tulos 8-2 7-2 1-6 1-8 4-0 2-4 5-3 2-12 8-3 3-3 5-0 3-10 0-4 0-9 4-2

E-tytöt Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

ÅIF Valkoinen

4

3

0

1

30

-

14

16

6

2.

EräViikingit Sininen

4

2

0

2

16

-

18

-2

4

3.

VSS Black

4

2

0

2

29

-

12

17

4

4.

PSS Musta

4

1

0

3

7

-

38

-31

2

Otteluohjelma Ottelu 19571 19572 19573 19574 19575 19576 19577 19578

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 12:15 13:15 15:15 16:15 10:00 11:00 13:00 14:00

Paikka Mosahalli Mosahalli Mosahalli Mosahalli Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH

Koti EräViikingit Sininen VSS Black ÅIF Valkoinen PSS Musta ÅIF Valkoinen EräViikingit Sininen ÅIF Valkoinen PSS Musta

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Northern Stars

4

4

0

0

71

-

0

71

8

2.

SCH

4

3

0

1

47

-

9

38

6

3.

PSS Keltainen

4

2

0

2

44

-

29

15

4

4.

ÅIF

4

2

0

2

21

-

34

-13

4

5.

VSS Green

4

2

0

2

19

-

35

-16

4

6.

FC Tuusula

4

1

0

3

16

-

42

-26

2

7.

GrIFK

4

0

0

4

8

-

77

-69

0

340

-

Vieras ÅIF Valkoinen PSS Musta VSS Black EräViikingit Sininen PSS Musta VSS Black EräViikingit Sininen VSS Black

Tulos 1-7 10-1 6-3 4-2 12-0 3-2 5-10 2-14

Otteluohjelma Ottelu 19584 19585 19586 19587 19588 19589 19590 19591 19592 19593 19594 19595 19596 19597

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 08:30 09:30 10:30 11:30 12:30 13:30 14:30 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH Porvoo SBH Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu Vehkojan koulu

Koti ÅIF VSS Green FC Tuusula Northern Stars SCH GrIFK PSS Keltainen SCH VSS Green ÅIF FC Tuusula PSS Keltainen Northern Stars GrIFK

Vieras PSS Keltainen Northern Stars ÅIF GrIFK VSS Green FC Tuusula SCH ÅIF PSS Keltainen Northern Stars VSS Green GrIFK FC Tuusula SCH

-

Tulos 13-10 0-12 1-6 26-0 3-4 5-10 3-9 10-2 4-15 0-13 5-11 16-3 20-0 0-25

Lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Oilers

3

3

0

0

24

-

3

21

6

2.

Rangers

3

3

0

0

29

-

10

19

6

3.

EräViikingit Musta

3

1

0

2

17

-

18

-1

2

4.

Blackbirds

3

1

0

2

6

-

23

-17

2

5.

Tiikerit

3

1

0

2

19

-

18

1

2

6.

SB-Pro

3

0

0

3

3

-

26

-23

0

Otteluohjelma Ottelu 19605 19606 19607 19608 19609 19610 19611 19612 19613

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00

Paikka Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Arkadia Halli Tiger Sport Tiger Sport Tiger Sport

Koti SB-Pro Rangers Oilers Tiikerit EräViikingit Musta Blackbirds Tiikerit SB-Pro Rangers

-

Vieras Tiikerit EräViikingit Musta Blackbirds Rangers Oilers SB-Pro EräViikingit Musta Oilers Blackbirds

Tulos 1-13 9-8 12-0 1-10 2-4 5-1 5-7 1-8 10-1

341

Kaakkois-Suomi Miesten 2. divisioona Sarjataulukko Joukkue

O

V

JV

JH

H

TM

PM

ME

P

1.

Hatsina

7

6

0

1

0

82

-

31

51

19

2.

SBS Hamina

7

6

0

0

1

52

-

42

10

18

3.

Top Team

8

6

2

1

1

82

-

73

9

17

4.

SB Heinola akatemia

7

4

2

2

1

54

-

49

5

12

5.

Löysätempo

7

4

2

0

3

47

-

58

-11

10

6.

BB-88

7

3

0

0

4

47

-

62

-15

9

7.

Voima

7

3

1

1

3

53

-

50

3

9

8.

SaiPa akatemia

8

2

1

0

6

55

-

67

-12

5

9.

Pelicans SB

7

1

0

2

4

47

-

59

-12

5

10.

Klubi

7

1

0

1

5

43

-

71

-28

4

Otteluohjelma Ottelu 8041 8131 8043 8044 8045 8046 8132 8048 8049 8050 8051 8052 8133 8054 8055 8056 8057 8058 8134 8060 8061 8062 8063 8135 8136 8066 8067 8068 8069 8070 8071 8072 8073 8137 8138 8079

Päivä 13.09.2020 27.09.2020 01.10.2020 02.10.2020 03.10.2020 08.10.2020 09.10.2020 09.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 15.10.2020 15.10.2020 16.10.2020 16.10.2020 17.10.2020 21.10.2020 23.10.2020 24.10.2020 25.10.2020 30.10.2020 06.11.2020 06.11.2020 06.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 11.11.2020 12.11.2020 13.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 20.11.2020 20.11.2020 20.11.2020 21.11.2020 22.11.2020 28.11.2020

Aika 16:30 15:00 19:00 19:00 15:00 18:30 18:30 19:00 16:00 18:00 18:30 19:00 18:30 19:00 16:00 18:30 19:00 14:00 18:00 19:00 19:00 19:00 19:00 15:00 18:00 18:30 18:30 19:00 15:00 18:00 19:00 19:00 19:00 18:00 18:00 14:00

Paikka Vierumäki Areena Lappeenrannan UT Imatran ut Sport Forum Haminan lh Mansikka-Ahon LH Salpausselkähalli Sport Forum Päijänne Areena Savonlinnan lh Mansikka-Ahon LH Imatran ut Salpausselkähalli Sport Forum Päijänne Areena Vierumäki Areena Sport Forum Savonlinnan lh Lappeenrannan UT Haminan lh Sport Forum Päijänne Areena Imatran ut Lappeenrannan UT Salpausselkähalli Vierumäki Areena Mansikka-Ahon LH Sport Forum Haminan lh Savonlinnan lh Päijänne Areena Imatran ut Sport Forum Lappeenrannan UT Salpausselkähalli Savonlinnan lh

Lahti

Lahti

Lahti

Lahti

Koti SB Heinola akatemia SaiPa akatemia Voima Hatsina SBS Hamina Klubi Pelicans SB Löysätempo BB-88 Top Team Klubi Voima Pelicans SB Löysätempo BB-88 SB Heinola akatemia Hatsina Top Team SaiPa akatemia SBS Hamina Löysätempo BB-88 Voima SaiPa akatemia Pelicans SB SB Heinola akatemia Klubi Hatsina SBS Hamina Top Team BB-88 Voima Hatsina SaiPa akatemia Pelicans SB Top Team

Vieras Top Team Löysätempo Pelicans SB Klubi BB-88 SB Heinola akatemia SaiPa akatemia Hatsina Voima SBS Hamina SBS Hamina SaiPa akatemia Hatsina SB Heinola akatemia Top Team Pelicans SB Voima Klubi BB-88 Löysätempo Top Team Klubi SB Heinola akatemia Hatsina SBS Hamina SaiPa akatemia Löysätempo BB-88 Voima Pelicans SB Löysätempo Top Team SB Heinola akatemia SBS Hamina Klubi SaiPa akatemia

-

Tulos 11-12 JA 6-9 6-5 JA 17-5 7-4 4-10 8-13 3-13 6-4 11-14 4-6 11-5 5-8 9-8 VL 6-9 5-7 9-5 9-7 8-10 4-2 5-10 11-5 7-8 JA 3-8 4-7 5-4 10-11 JA 21-3 8-12 12-11 VL 7-8 8-9 6-7 JA 5-6 7-8 10-11 JA

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24.

342

Nimi Björninen Eemeli Hirn Samuli Pulkkinen Väinö Laakkonen Jani Lehtinen Ilmari Haapala Arttu Pasi Elias Rautio Jerry Kasurinen Tino Ala-Outinen Ville Käck Timo Niemelä Kaapo Kuusisto Nestori Jonninen Jonne Virtanen Matti Ahola Jesse Hakkarainen Toni Ikonen Mikko Vikman Olli Kellman Kai Mantere Elias Salonen Mikko Lahtinen Eetu Turunen Miro

Joukkue SB Heinola akatemia Top Team Hatsina Top Team Pelicans SB Hatsina Klubi Voima SBS Hamina Klubi Top Team Top Team Hatsina Pelicans SB BB-88 SBS Hamina Voima Hatsina SBS Hamina Löysätempo Pelicans SB BB-88 Löysätempo SaiPa akatemia

O 7 8 7 8 7 7 5 7 7 7 8 7 7 6 7 7 7 6 7 7 6 7 7 8

M 21 14 5 10 8 14 10 13 11 10 8 9 11 9 8 8 8 6 6 10 8 7 7 6

S 3 9 16 9 11 4 8 4 6 7 9 7 3 5 6 6 6 8 8 3 5 6 6 7

P 24 23 21 19 19 18 18 17 17 17 17 16 14 14 14 14 14 14 14 13 13 13 13 13

+ 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 +1 0 0

2 0 4 0 0 1 0 0 0 1 1 2 1 4 6 3 2 1 0 0 2 1 1 2 2

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 8 0 0 2 0 0 0 2 2 4 2 8 32 6 4 2 0 0 4 2 2 4 4

YV 8 1 3 0 3 3 3 7 1 1 3 4 1 1 2 1 3 0 0 0 5 1 2 1

AV 2 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0

RL0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0

25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52.

Ahokas Eetu Hulkko Oskari Takkula Markus Salminen Max Söderholm Erik Leskinen Eetu Hirn Tuomas Sinkko Jussi-Pekka Aaltonen Tuukka Valjakka Ville Luhanko Kalle Kurri Eetu Kantonen Joni Seppälä Aki Salonen Axel Vettenranta Teemu Ikonen Samu kotiluoto Rene Suomalainen Toni Tolonen Juho Aaltonen Tatu Valavuo Otto Lampi Joni Vettenranta Teppo Karttunen Markus Ruippo Janne Kapulainen Aaron Walsh Tristan

Top Team Voima Hatsina BB-88 Top Team Voima Top Team Löysätempo Klubi Hatsina Hatsina Löysätempo BB-88 SaiPa akatemia Pelicans SB BB-88 Top Team SB Heinola akatemia SB Heinola akatemia SaiPa akatemia SB Heinola akatemia Hatsina Voima BB-88 Top Team SaiPa akatemia Hatsina SaiPa akatemia

8 7 7 7 8 6 8 6 7 7 5 7 7 4 7 7 8 4 5 7 6 6 6 7 8 4 7 8

4 1 9 9 7 6 6 7 4 3 2 6 5 4 3 2 7 6 5 5 0 6 6 6 5 3 3 3

9 12 3 3 5 6 6 3 6 7 8 3 4 5 6 7 1 2 3 3 8 1 1 1 2 4 4 4

13 13 12 12 12 12 12 10 10 10 10 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7

0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 0 4 2 2 1 0 1 0 0 0 2 1 0 4 0 2 3 1 0 1 2 2 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 0 8 4 4 2 0 2 0 5 0 4 2 0 8 0 4 6 2 0 2 4 4 2 0 0

1 0 3 1 0 3 1 1 0 1 0 1 0 3 0 2 0 2 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96.

Karjalainen Erkka Huvinen Niklas Pylkkänen Miika Vironen Simo Kukkola Aku Valkamo Niko Hietalahti Visa Peltola Henri Niskala Eetu Grenapin Cedric Kotiranta Jesse Parviainen Miika Salminen Henri Rinne Miika Lemberg Niki Vettenranta Eemeli Pietiläinen Jaro Nyrhinen Santeri Vänttinen Joona Metsänen Juha-Matti Himanen Mika Karppinen Eetu Lehto Saku Tarvaala Antti ihala Iiro Ihalainen Roope Pietarinen Jere Vänttinen Esa Leinonen Juho-Matti Rautio Paavo Pohjanheimo Mika Utukka Lauri Manninen Tommi Avtushenko Aleksandr Laatikainen Aleksi Kokko Lassi Luhanko Joonas Waris Olli Väkiparta Jouni Seppäläinen Henri Björninen Sakari Virolainen Topias Saikkonen Mikko Lehto Santtu

97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113.

Lönnqvist Jesse Rantala Väinö Nuorala Santtu Juntunen Ville Sorvo Atte Kärkkäinen Teemu Kaivanto Mikael Määttä Riku Sorjonen Petteri Sorvo Eero Lyytikäinen Tatu Tuomola Saku Björninen Matti Punkkinen Juha Seppälä Kuisma Lehtisuo Jukka-Pekka Hietanen Elmeri

Löysätempo SB Heinola akatemia Hatsina Löysätempo Hatsina Voima Voima SBS Hamina Top Team SaiPa akatemia Voima Voima Klubi SB Heinola akatemia SBS Hamina BB-88 Pelicans SB Top Team SaiPa akatemia SBS Hamina Hatsina Klubi SB Heinola akatemia BB-88 Hatsina SBS Hamina Löysätempo Löysätempo SB Heinola akatemia SB Heinola akatemia SBS Hamina Top Team Klubi SaiPa akatemia Hatsina SBS Hamina Hatsina Hatsina SBS Hamina Pelicans SB SB Heinola akatemia SaiPa akatemia SBS Hamina SB Heinola akatemia, Pelicans SB SB Heinola akatemia Pelicans SB Pelicans SB SBS Hamina SaiPa akatemia Klubi Klubi Hatsina Pelicans SB SaiPa akatemia Voima Klubi SaiPa akatemia Pelicans SB Löysätempo SBS Hamina BB-88 Pelicans SB Top Team

7 7 7 5 6 6 5 7 8 8 4 6 4 4 5 7 7 8 3 6 7 1 6 6 4 5 6 6 7 3 7 7 4 2 6 7 7 7 7 2 2 3 6 6 3 3 6 7 1 6 7 7 7 8 6 4 4 5 6 7 7 7 7

1 1 0 5 5 5 4 4 4 4 3 3 2 2 2 2 2 2 4 4 4 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 0 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 0 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 3 3 2 2 2 2 2 2

6 6 7 1 1 1 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 4 4 1 1 1 2 2 2 3 3 3 3 3 4 4 5 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 1 1 2 2 3 3 3 3 3 3 4 0 0 1 1 1 1 1 1

7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 1 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 3 0 3 1 1 1 4 3 0 0 0 2 2 1 0 3 1 1 0 0 0 1 0 3 0 3 0 1 2 0 0 0 0 2 1 1 2 0 0 1 2 2 1 1 2 2 0 1 0 0 0 2 1 0 0 1 2 1 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 5 6 0 6 2 2 2 8 6 0 0 0 4 4 2 0 6 2 2 0 0 0 2 0 11 0 6 0 2 4 0 0 0 0 4 2 2 4 0 0 2 34 4 2 2 4 4 0 2 0 0 0 4 27 0 25 2 4 2 0 0 0

0 0 0 0 0 1 2 0 1 0 1 2 0 0 0 0 2 1 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 2

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

343

114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199. 200. 201. 202. 203. 204.

344

Tella Aatu Laine Miro Aallonen Jarkko Lukinmaa Rasmus Mäkinen Antti Malin Teemu Iivari Jukka Pulliainen Akseli Honkanen Tobias Englund Olli-Pekka Saariniva Tatu Väisänen Aaro Pöyhiä Juuso Laitinen Kalle Pietilä Jere Pöntinen Petri Tielinen Nikke Kalliosaari Tuomas Tikkala Roope Paatinen Janne Leino Leevi Damski Samuel Paldanius Nestori Hallakoski Elmeri Ryynänen Lari-Matti Ala-siurua Juho Pietilä Eero Virtanen Ville Lipiäinen Tommi Sippola Olli Pasanen Rasmus Karhu Samu Niemi Lauri Valtonen Teemu Hämäläinen Valtteri Häkämies Juuso Utunen Lauri Suomalainen Konsta Siitonen Patrick Viitikko Tatu Porevesi Severi Räisänen Jesse Parkkinen Veeti Markkanen Leevi Kilpeläinen Aapo Lahtinen Joona Savolainen Henri Suutari Ville Pitkänen Juha-Matti AROLA Joona Kankaanpää Riku Santala Niklas Piiparinen Juho Lehmonen Jere niemeläinen Eemi Walsh Taylor Punkkinen Antti Kaukonen Juuso-Pekka Lavonen Elmo Sipi Lauri Sinkkonen Riku Sinisalo Arttu Ruukki Eetu Lind Jasu Vainikka Santtu leikas Eemeli Sihvonen Joel Lautala Niko-Santeri Laurikainen Juho Saari Waltteri Mäkelä Perttu Mäkelä Simo Toikka Henri Lötjönen Jesper Pirhonen Mika Saukkonen Eemeli Kaasalainen Juho Hämäläinen Topi Heinonen Juho Honkanen Petri Lakanen Tero tiusanen Jari-Pekka Rilla Luca Kettunen Kasper Saarinen Teemu Seppälä Juho Toiviainen Kalle Luntamo Valtteri Penttilä Eemil Nikki Niklas Sopanen Samuli

Voima SaiPa akatemia Klubi Hatsina Pelicans SB SB Heinola akatemia SBS Hamina BB-88 SB Heinola akatemia SaiPa akatemia Top Team SB Heinola akatemia SaiPa akatemia SB Heinola akatemia Pelicans SB SBS Hamina SaiPa akatemia SaiPa akatemia SB Heinola akatemia Klubi SB Heinola akatemia Löysätempo Hatsina Klubi Löysätempo BB-88 Pelicans SB BB-88 Voima BB-88 Top Team SB Heinola akatemia Klubi Löysätempo Löysätempo SaiPa akatemia SaiPa akatemia SaiPa akatemia SaiPa akatemia Löysätempo Klubi SBS Hamina SB Heinola akatemia SaiPa akatemia SaiPa akatemia SB Heinola akatemia SaiPa akatemia SB Heinola akatemia Löysätempo Pelicans SB SB Heinola akatemia SaiPa akatemia Voima Klubi SaiPa akatemia SaiPa akatemia SBS Hamina SaiPa akatemia SBS Hamina SaiPa akatemia SaiPa akatemia SaiPa akatemia SaiPa akatemia SaiPa akatemia Löysätempo Löysätempo Voima SBS Hamina Löysätempo SB Heinola akatemia BB-88 BB-88 SBS Hamina Voima Voima SaiPa akatemia Top Team Hatsina Pelicans SB SBS Hamina BB-88 Hatsina Klubi SaiPa akatemia Pelicans SB SaiPa akatemia Voima Klubi Voima SB Heinola akatemia SBS Hamina

7 1 3 3 5 7 6 7 7 3 3 5 5 7 7 1 1 1 2 4 5 5 6 6 6 6 6 7 7 7 8 3 4 6 7 8 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 4 5 6 6 6 8 8 1 1 1 1 1 1 1 1 2 4 4 5 5 6 6 7 7 7 7 8 8 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

2 1 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 7 0 2 1 1 0 2 0 1 5 0 0 0 0 0 3 1 1 1 0 0 1 1 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 2 0 1 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 14 0 4 2 2 0 4 0 2 10 0 0 0 0 0 31 2 2 2 0 5 2 2 2 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 2 0 0 0 0 2 7 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 2 4 0 2 0 2 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

205. 206. 207. 208. 209. 210. 211. 212. 213. 214. 215. 216. 217. 218. 219. 220. 221. 222. 223. 224. 225. 226. 227. 228. 229. 230. 231. 232. 233. 234. 235. 236. 237. 238. 239. 240. 241. 242. 243. 244. 245. 246. 247. 248. 249. 250. 251. 252. 253. 254. 255. 256. 257. 258. 259. 260. 261. 262. 263. 264.

Märkälä Juho Pykälistö Julius Pekkarinen Aapo Heiskanen Rami Pousi Mikko Mitatha Tawan Kyngäs Saku Kupias Roope Metso Jere-Jukka Loikkanen Eetu Parkkonen Joel Tuovinen Santtu Taalikka Roni Tuomainen Vilho Paunonen Mikko Ahola Arttu Mikkola Sakari Parkkinen Antti Sivenius Ali Strengell Henri Idänpirtti Niko Lehto Topi Laukkanen Tuukka Rantala Juho Karppinen Jan Peltola Petri Alongi Lukas Kovalev Kristian Junkkari Matias Ijäs Antti Kareinen Pauli Matilainen Olli Leppänen Joonas Voutilainen Aleksi Kasper Joel Vienonen Leevi Ylitalo Mikael Nenonen Aatu Inkinen Jose Kotiaho Miro Saurila Aleksi Niukkanen Joona Kauppinen Jusa Roivas Janne Kiri Johannes Katajisto Simo Pekkanen Sami Kuosmanen Eero Kuitunen Vesa Aaltonen Topi Mattila Jaakko Timonen Teemu Peltonen Henri Peura Juho Kivelä Eetu Blomberg Janne Inkinen Jesse Lyytikäinen Jami Aleksi Ikonen Samu Ahvenainen Juha

Hatsina BB-88 Hatsina Top Team SBS Hamina SB Heinola akatemia SB Heinola akatemia SaiPa akatemia BB-88 Voima SaiPa akatemia Top Team Voima Voima SaiPa akatemia Klubi Klubi Hatsina Pelicans SB SBS Hamina SB Heinola akatemia SB Heinola akatemia SB Heinola akatemia Klubi SB Heinola akatemia BB-88 Klubi Pelicans SB SBS Hamina Klubi SaiPa akatemia Löysätempo Pelicans SB SB Heinola akatemia Pelicans SB Pelicans SB SBS Hamina Löysätempo Voima Pelicans SB Klubi Pelicans SB Hatsina Klubi SBS Hamina Klubi BB-88 Pelicans SB BB-88 SB Heinola akatemia Löysätempo Pelicans SB Voima Hatsina Pelicans SB SBS Hamina Voima Top Team Top Team Top Team

1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 7 7 7 7 7 8 8 8

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 2 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 4 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Miesten 3. divisioona Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SaiPa Sähly

8

7

0

1

72

-

33

39

14

2.

TT Stars

8

6

0

2

60

-

29

31

12

3.

StU

8

6

0

2

49

-

35

14

12

4.

Pelicans SB II

8

6

0

2

70

-

35

35

12

5.

Obelix

8

5

0

3

63

-

39

24

10

6.

VäPePa

8

3

0

5

32

-

63

-31

6

7.

SC Unpro

8

2

0

6

36

-

64

-28

4

8.

MäVi Akatemia

8

1

1

6

31

-

54

-23

3

9.

Butchers IBK

8

1

1

6

30

-

73

-43

3

10.

TuRaPo

6

1

0

5

28

-

46

-18

2

345

Otteluohjelma Ottelu 2899 2900 2901 2902 2903 2909 2910 2911 2912 2913 2914 2915 2916 2917 2918 2919 2920 2921 2922 2923 2924 2925 2926 2927 2928 2989 2990 2991 2992 2993 2934 2935 2936 2937 2938 2904 2905 2969 2907

Päivä 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 12.09.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020

Aika 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 11:00 12:30 14:00 15:30 17:00 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 10:00 11:30 14:00 15:30

Paikka Liikuntakeskus Areena Liikuntakeskus Areena Liikuntakeskus Areena Liikuntakeskus Areena Liikuntakeskus Areena Imatran ut Imatran ut Imatran ut Imatran ut Imatran ut Kuusankosken ut Kuusankosken ut Kuusankosken ut Kuusankosken ut Kuusankosken ut Sulkavan lh Sulkavan lh Sulkavan lh Sulkavan lh Sulkavan lh Liikuntakeskus Areena Liikuntakeskus Areena Liikuntakeskus Areena Liikuntakeskus Areena Liikuntakeskus Areena Salpausselkähalli Lahti Salpausselkähalli Lahti Salpausselkähalli Lahti Salpausselkähalli Lahti Salpausselkähalli Lahti Savonlinnan lh Savonlinnan lh Savonlinnan lh Savonlinnan lh Savonlinnan lh Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sport Forum

Koti SaiPa Sähly Butchers IBK StU SC Unpro Pelicans SB II Butchers IBK StU SaiPa Sähly VäPePa TT Stars TuRaPo Pelicans SB II SC Unpro Obelix MäVi Akatemia VäPePa TT Stars Obelix Pelicans SB II SC Unpro StU SaiPa Sähly Butchers IBK TuRaPo MäVi Akatemia Pelicans SB II MäVi Akatemia SC Unpro TuRaPo StU TT Stars Obelix VäPePa Butchers IBK SaiPa Sähly Obelix VäPePa TT Stars MäVi Akatemia

Vieras StU SC Unpro Pelicans SB II SaiPa Sähly Butchers IBK SaiPa Sähly VäPePa TT Stars Butchers IBK StU SC Unpro Obelix MäVi Akatemia TuRaPo Pelicans SB II Obelix Pelicans SB II SC Unpro VäPePa TT Stars Butchers IBK TuRaPo MäVi Akatemia StU SaiPa Sähly SC Unpro TuRaPo StU Pelicans SB II MäVi Akatemia VäPePa Butchers IBK SaiPa Sähly TT Stars Obelix TT Stars MäVi Akatemia VäPePa Obelix

-

Tulos 7-2 8-3 5-3 6-13 10-4 1-12 10-1 3-7 9-3 8-2 4-5 7-6 3-4 10-6 2-8 3-9 10-5 11-6 13-2 5-4 9-3 9-4 5-5 5-7 5-12 13-3 4-6 5-7 3-11 7-3 10-2 12-3 4-10 3-13 6-4 3-4 5-4 4-6 4-8

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44.

346

Nimi Immonen Juuso Tynkkynen Jesse Maijanen Simo Tiusanen Jari-Pekka Häkkinen Karri Koski Aleksanteri Puranen Esa Tiukkanen Henri Malkki Eetu Simpanen Samuli Mankki Ville Nurmilaukas Jori Rajala Jani Kuhanen Klaus Malkki Eeki Vaartaja Oskari Piirainen Jere Juvonen Samu Toivanen Mikko Hyppönen Riki Suomalainen Joni Oksanen Petteri Kangas Oskari Vaartaja Aleksi Vepsäläinen Joona Antonov Leo Tielinen Joni Appelgren Jani Hentilä Olli Voutilainen Oskari Tanttu Klaus Reinikainen Niko Turunen Werneri Suonio Tuomas Vainio Teemu Sokka Mika Rautio Paavo Vertainen Jukka Karhu Toni Hujala Henri Niiranen Ville Maczulskij Mica Bäcklund Antti Björn Juho-Kalle

Joukkue TT Stars Pelicans SB II SaiPa Sähly Obelix Obelix Pelicans SB II Obelix Pelicans SB II SaiPa Sähly VäPePa StU StU Pelicans SB II MäVi Akatemia TT Stars StU SaiPa Sähly TT Stars Obelix TuRaPo SaiPa Sähly Pelicans SB II StU StU SC Unpro SaiPa Sähly SaiPa Sähly TuRaPo TuRaPo SaiPa Sähly Obelix Pelicans SB II TT Stars SaiPa Sähly SC Unpro SC Unpro MäVi Akatemia TT Stars SaiPa Sähly StU Butchers IBK MäVi Akatemia StU VäPePa

O 8 8 8 8 8 8 8 6 8 8 8 8 8 8 8 6 6 4 8 6 7 8 8 8 6 6 8 6 6 7 8 6 8 7 8 6 4 8 7 8 8 8 8 8

M 13 19 9 13 13 14 12 10 6 9 6 6 2 5 9 9 8 7 6 7 7 7 7 6 6 5 5 4 4 3 3 1 0 7 6 5 4 4 3 3 2 6 6 6

S 14 7 15 8 7 3 5 5 9 5 8 8 12 8 3 2 3 4 5 3 3 3 3 4 3 4 4 5 5 6 6 8 9 1 2 3 4 4 5 5 6 1 1 1

P 27 26 24 21 20 17 17 15 15 14 14 14 14 13 12 11 11 11 11 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7

+ 1 3 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +1 +3 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 3 2 0 0 0 0 1 0 0 2 0 2 1 1 2 0 1 0 0 1 2 0 1 2 3 0 1 0 2 0 1 0 2 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 2

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 6 4 0 0 0 0 2 0 0 4 0 4 2 2 4 5 2 0 0 2 4 0 2 4 6 0 2 0 4 0 2 0 4 0 2 0 0 0 0 0 0 7 2 4

YV 1 0 1 0 2 1 3 0 0 3 1 1 0 0 0 1 0 0 2 1 0 0 2 0 0 1 0 2 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 1 3 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134.

Ylinen Juuso Husu Tino Anttonen Juho Kämäräinen Petri Hassinen Miika Henri Olavi Malmström Patrik Konga Toni Kupiainen Iiro Luukkonen Sauli Tuovinen Sami Niemeläinen Nikolas Huhtanen Pekka Saukkonen Juho-Pekka Hakala Antti Hurskainen Jussi Sironen Toni Pellinen Timo Jylhämaa Juho Lokka Timo Leppänen Valtteri Pennanen Lasse Lantta Santeri Rajalahti Ismo Säynäjoki Timo Tahvanainen Jussi Kovanen Sami Pöyhönen Jani Koskinen Jami Rasmussen Max Mikkonen Juho Kettunen Pekka Kansanen Antti Tikka Tomi Syvänen Lassi Mäkinen Antti Melto Jere Räty Sami Saarinen Mikko Vainio Tuukka Tynkkynen Santeri Tuuri Pekka Holopainen Olli Kohvakka Lauri Parkkinen Antti Neuvonen Juuso Tidström Janne Keränen Henri Pitkälahti Tommi Heinilä Mikko Kovanen Saku Lukinmaa Rasmus Kettunen Eetu Hyrkkänen Antti Varjus Miika Sinisalo Arttu Hotokka Marko Pohja Henrik Tynkkynen Jukka Juuti Eetu Hintsanen Miikka Karhula Leevi Auvinen Paavo Hölsä Ville Viitala Eero Latikka Leevi Virta Olli Halonen Simo Granlund Teemu Tynkkynen Hannu Ollikainen Aaron Kokkola Tuomas Laitinen Jani Laitinen Mikko Wilska Simo Voutilainen Antti Paavola Lauri Hietala Markus Vanninen Eetu-Pekka Sällinen Jesse Lokka Veikka Mäki Riku Pulkka Valtteri Konga Tomi Kontunen Joona Kuhanen Atte Partanen Joni Märkälä Juho Särkkä Nicke Miettinen Tommi Nikkinen Oskari

MäVi Akatemia Butchers IBK VäPePa VäPePa TT Stars SaiPa Sähly MäVi Akatemia SaiPa Sähly Butchers IBK TT Stars SaiPa Sähly Pelicans SB II VäPePa SC Unpro Butchers IBK TT Stars Butchers IBK SC Unpro Obelix Pelicans SB II TT Stars TuRaPo TT Stars Obelix Butchers IBK TT Stars Obelix SC Unpro Pelicans SB II VäPePa Pelicans SB II TT Stars SaiPa Sähly MäVi Akatemia TuRaPo Butchers IBK TuRaPo SC Unpro SC Unpro Butchers IBK SaiPa Sähly Pelicans SB II Obelix Obelix Obelix VäPePa StU TuRaPo SC Unpro Butchers IBK Obelix TT Stars StU Butchers IBK SaiPa Sähly Obelix Pelicans SB II SC Unpro VäPePa TuRaPo StU VäPePa StU Butchers IBK Pelicans SB II VäPePa SC Unpro Pelicans SB II SC Unpro Obelix MäVi Akatemia TuRaPo VäPePa TT Stars SC Unpro MäVi Akatemia SC Unpro VäPePa TuRaPo Obelix SC Unpro MäVi Akatemia MäVi Akatemia StU MäVi Akatemia VäPePa Obelix StU Pelicans SB II SaiPa Sähly

4 5 8 8 8 6 8 6 6 6 6 8 8 3 8 8 8 8 8 6 6 4 8 4 4 6 4 8 8 8 8 8 8 7 6 4 4 6 6 8 6 6 7 8 6 6 6 6 4 8 8 8 8 5 1 6 6 8 8 2 6 6 8 4 6 8 4 4 4 6 6 6 8 8 8 8 2 4 6 6 2 2 2 4 4 4 6 8 8 1

5 5 3 2 1 6 5 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 2 5 4 4 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 4 3 3 3 3 3 2 2 2 2 1 1 1 1 0 0 0 3 3 2 1 1 1 1 1 0 0 0 0 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0

2 2 4 5 6 0 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 4 0 1 1 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 4 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 3 3 3 3 4 4 4 0 0 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 2 2 1 1 1 0 0 0 1 0 0 1 0 1 1 3 0 0 1 0 2 1 2 0 2 1 1 1 1 0 1 0 0 0 2 0 1 1 1 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 1 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 4 4 2 2 2 0 0 0 2 0 0 2 0 2 2 6 0 0 2 0 4 2 4 0 4 2 2 2 2 0 2 0 0 0 4 0 2 2 2 0 0 0 4 0 4 0 0 0 0 2 4 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 22 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0

0 1 0 2 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 1 1 0 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

347

135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144.

Laine Oskari Pöllänen Simo Salonen Kimmo Pekkanen Jani Moisio Joni Valkeapää Paavo Liukkonen Mikko Vihervaara Topi Hälvä Tuukka Olkkonen Santeri

145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190.

Hämäläinen Lauri Vilander Antti Saalasti Jesse Nupponen Leevi Kuusela Timo Ratamaa Esa Koponen Nico Turkki Roope Lyytikäinen Lassi Pulkkinen Ville Pankka Karri Aaltonen Hannu Knape Joni Gundes Yunus Toropainen Lassi Haapalainen Jussi Pulkkinen Jani Ojala Tino Servo Jaakko Härkönen Tuomas Holopainen Jere Tahvanainen Jani Pasanen Hannu Silvennoinen Petri Vapalahti Jouni Paukkunen Henri Huovila Joni Kurronen Markus Nielikäinen Oliver Jukarainen Aleksi Hertz Joni Kankainen Niko Rantakaulio Henri Turtiainen Lari Mäkelä Nuutti Reinikainen Raimo Kähärä Antti Maczulskij Jooa Paavilainen Leevi Valariutta Vertti Kaikonen Niklas Peräharvio Tuomas Räisänen Joona Kokkonen Otto Ollikainen Jani Kinnunen Esa

SC Unpro Butchers IBK SC Unpro StU Pelicans SB II TuRaPo Obelix TuRaPo Butchers IBK SC Unpro, StU SC Unpro StU MäVi Akatemia Pelicans SB II StU MäVi Akatemia TuRaPo MäVi Akatemia StU MäVi Akatemia MäVi Akatemia SaiPa Sähly MäVi Akatemia Pelicans SB II SC Unpro StU VäPePa Obelix Butchers IBK TuRaPo MäVi Akatemia TuRaPo Pelicans SB II Butchers IBK TT Stars SC Unpro Butchers IBK TuRaPo Pelicans SB II Butchers IBK MäVi Akatemia Butchers IBK StU Pelicans SB II TuRaPo TT Stars StU VäPePa SC Unpro MäVi Akatemia TuRaPo TuRaPo Pelicans SB II SaiPa Sähly VäPePa MäVi Akatemia Obelix TT Stars

2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 2 2 5 6 6 6 6 7 8 8 8 8 8 8 1 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 8 8 8 8 8 8

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Miesten 4. divisioona Lohko 17 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Troopers II

8

5

2

1

53

-

37

16

12

2.

Snato

8

5

0

3

50

-

30

20

10

3.

VoiKu

7

4

1

2

43

-

26

17

9

4.

SB Coyotes

6

4

1

1

45

-

23

22

9

5.

JPS-75 II

6

4

1

1

38

-

14

24

9

6.

Klubi II

6

2

1

3

21

-

22

-1

5

7.

MiVi

3

2

0

1

33

-

17

16

4

8.

Jymy

8

1

0

7

26

-

99

-73

2

9.

Mohicans

8

0

0

8

20

-

61

-41

0

348

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 1 0 2 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 2 2 0 4 0 4 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 2 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Otteluohjelma Ottelu 4105 4107 4108 4110 4111 4112 4113 4114 4115 4119 4116 4129 4117 4144 4118 4125 4140 4130 4126 4131 14336 4133 4132 4142 4153 4176 4151 4135 4143 4146

Päivä 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 12:00 13:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 10:00 11:00 11:30 13:00 13:00 14:00 10:00 10:00 11:00 11:30 12:00 13:00 14:00 15:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Kuusankosken ut Kuusankosken ut Kuusankosken ut Kuusankosken ut Kuusankosken ut Kuusankosken ut Kuusankosken ut Kuusankosken ut Heinis-halli Imatran ut Heinis-halli Imatran ut Heinis-halli Imatran ut Heinis-halli Orimattila Areena Liikuntakeskus Areena Liikuntakeskus Areena Orimattila Areena Liikuntakeskus Areena Liikuntakeskus Areena Liikuntakeskus Areena Liikuntakeskus Areena Imatran ut Imatran ut Imatran ut Imatran ut Imatran ut Imatran ut Imatran ut

Koti Klubi II JPS-75 II MiVi Jymy SB Coyotes Snato Troopers II Mohicans SB Coyotes Troopers II JPS-75 II VoiKu Jymy Snato Mohicans Jymy VoiKu Troopers II Jymy Klubi II JPS-75 II Mohicans Snato Troopers II VoiKu Klubi II Jymy Snato Mohicans SB Coyotes

Vieras JPS-75 II VoiKu SB Coyotes Snato Troopers II Mohicans Jymy Klubi II Jymy VoiKu Mohicans Snato JPS-75 II Troopers II SB Coyotes MiVi Klubi II Mohicans MiVi Snato Troopers II VoiKu JPS-75 II Klubi II Snato Mohicans VoiKu SB Coyotes Jymy Troopers II

-

Tulos 0-4 2-6 2-8 2-14 6-6 7-0 13-5 1-4 13-1 6-3 10-1 4-7 0-12 5-8 4-8 6-16 4-4 8-3 3-15 4-8 5-5 6-10 2-5 4-3 4-0 6-1 1-12 7-3 4-8 7-3

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53.

Nimi Stenberg Janne Koistinen Henri Tökkäri Matti Javanainen Tero Kiviharju Simo Räihä Elmeri Kenttälä Juho Heiskanen Juha-Pekka Leino Topi Nyman Santtu Kujala Erno Laitimo Jyri Husu Joona Mäkinen Jarno-Petteri Ronimus Nuutti Maaranen Tomi Kiviharju Sasu Tolonen Jaakko Ropponen Henry Kiviranta Henri Mäkinen Tuomas Markku Aleksi Suurpää Juho Hetemaa Juho Hyvönen Jussi Peltola Petri Friman Janne Naskali Samuli Kallio Joonas Pietilä Pyry Lindholm Matti Pykälistö Julius Hetemaa Eero Kaasinen Pekka Hänninen Miska Levänen Santeri Asikainen Jonne Virtanen Ville Nikku Osku Ruonala Markus Vettenranta Teemu Paappanen Jani Yildirim Mikael Pylkkönen Mikko Panula Anttoni Mäkelä Eetu Takanen Tommi Munne Sami Heinonen Aake Pöntinen Ville Vallas Paavo Wikström Miko Lindholm Vesa

Joukkue Troopers II VoiKu MiVi Troopers II MiVi VoiKu JPS-75 II Snato Troopers II Jymy JPS-75 II Snato MiVi SB Coyotes Mohicans Snato MiVi SB Coyotes Troopers II JPS-75 II SB Coyotes Troopers II MiVi Snato Troopers II SB Coyotes JPS-75 II Snato VoiKu Jymy Klubi II SB Coyotes Snato JPS-75 II VoiKu JPS-75 II VoiKu SB Coyotes VoiKu Mohicans SB Coyotes Snato Jymy VoiKu Troopers II Jymy MiVi JPS-75 II Troopers II VoiKu SB Coyotes Mohicans JPS-75 II

O 8 7 3 6 3 5 6 6 6 8 6 5 3 4 8 8 3 6 7 6 4 4 3 6 6 6 6 8 7 8 4 6 8 4 7 6 5 2 7 8 2 4 4 6 6 8 3 6 6 3 4 6 4

M 11 9 10 5 5 8 8 6 6 6 4 8 4 4 4 5 4 4 4 3 6 6 5 5 5 5 4 4 3 7 5 5 5 4 4 3 1 4 4 4 3 3 3 2 2 0 4 4 4 3 3 3 2

S 8 6 4 9 7 3 3 5 5 5 7 2 6 6 6 4 5 5 5 6 2 2 3 3 3 3 4 4 5 0 2 2 2 3 3 4 6 2 2 2 3 3 3 4 4 6 1 1 1 2 2 2 3

P 19 15 14 14 12 11 11 11 11 11 11 10 10 10 10 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5

+ 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0

2 0 2 0 0 0 0 0 0 2 1 1 2 0 0 1 1 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 2 0 0 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 1 0 1 1 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 4 0 0 0 0 0 0 4 2 2 4 0 0 2 2 2 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 24 0 0 0 2 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 16 2 0 2 2 0 0 0

YV 1 1 0 1 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 2 0 0 1 0 0 0 1 0 1 2 3 1 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

RL 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

RL0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

349

54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144.

350

Tonteri Vesa Ahlqvist Petri Tammisto Lasse Rantala Juho Loikkanen Niko Loikkanen Jesse Vierula Miska Pirhonen Heikki Peromo Ville Haapala Joonas Alongi Lukas Putto Paavo Mikkola Tuomas Purtilo Jussi Kiiskinen Joonas Salonen Juuso Kuparinen Sami Piipponen Leevi Rakkolainen Otto Korhonen Tommi Jokela Toni Kuja-Kanto Nico Valtonen Jari Lehto Jim Valjus Väinö Kuokka Taneli Pulliainen Akseli Inkiläinen Niko Horto Christian Vainio Jasse Mäkelä Olli Pöntinen Kimmo Lirkki Toni Kosonen Oskari Salminen Henri Seppälä Kuisma Kuja-Kanto Tomi Mäenpää Topi Markku Aatu Pessala Kauri Wahlsten Santeri Salakka Juuso Matalamäki Joni Kylliäinen Kimi Ojala Rasmus Järvelä Mika Kola Simo Töyry Erno Manninen Tommi Tarvaala Antti Lahtela Matias Linden Aatu Pylvänen Jarno Sydänmaanlakka Viljo Iiro Santeri Nora Jesse Imeläinen Arttu Ijäs Antti Kiiski Sami Hanninen Tuomas Tarjala Mika Ryhänen Eemil Laitinen Janne Tohmo Erno Ronimus Niko Härkönen Mika Turunen Tuukka Partinen Antti Ronimus Toni Linkinen Antti Salminen Tuukka Pasonen Juha Lounakoski Veikko Lautiainen Mikael Fresenius Nico Rautio Immu Aaltonen Joonas Kivelä Aleksi Hänninen Ilkka Ylönen Niko Kantokivi Teemu Huotari Marko Jussila Mikko Tani Eemi Kuitunen Vesa Tyyskä Aaro Ruoppa Markus Turunen Janne Lehmonen Jere Halme Luka Maaranen Sami Pääkkönen Jukka

SB Coyotes Snato SB Coyotes Klubi II Snato Troopers II SB Coyotes Snato Mohicans Troopers II Klubi II Troopers II JPS-75 II Snato Snato Jymy Klubi II Klubi II SB Coyotes VoiKu Snato Jymy Mohicans Jymy MiVi VoiKu SB Coyotes Snato Mohicans Klubi II VoiKu Klubi II VoiKu Snato Klubi II SB Coyotes Jymy SB Coyotes Troopers II Klubi II Troopers II Troopers II Mohicans Jymy MiVi Klubi II Klubi II JPS-75 II Klubi II SB Coyotes SB Coyotes JPS-75 II JPS-75 II JPS-75 II SB Coyotes VoiKu Klubi II Klubi II Klubi II JPS-75 II Troopers II Klubi II MiVi Mohicans Jymy Mohicans Snato Mohicans Mohicans Jymy Klubi II VoiKu VoiKu Jymy Snato Mohicans MiVi MiVi MiVi Troopers II JPS-75 II JPS-75 II Mohicans SB Coyotes VoiKu MiVi Mohicans Klubi II Jymy Snato Troopers II

4 6 4 4 3 6 6 8 8 2 2 3 6 6 6 8 4 4 6 7 8 6 8 8 2 7 2 8 2 4 5 6 7 8 2 2 2 4 4 5 6 6 6 8 3 4 2 2 2 2 2 4 4 4 6 6 2 2 2 2 2 2 3 4 4 6 6 6 6 6 6 7 7 7 8 8 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4

2 1 0 4 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 3 3 3 1 1 0 0 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 4 5 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 0 0 0 2 2 3 3 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 2 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 3 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 3 0 1 0 2 1 1 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 3 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 1 1 0 0 0 0 3 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 2 0 0 0 2 0 2 4 0 0 2 0 0 0 0 0 12 2 6 4 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 6 0 2 0 14 2 2 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 6 20 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 2 0 0 2 2 2 0 0 0 0 11 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166.

Metso Jere-Jukka Nurmi Aatu Holopainen Tommi Saukkonen Sakari Airo Tommi Mäkelä Simo Kyöperi Topias Katajala Tomi Rinteelä Arttu Reinikainen Antti Vainio Vesa Kalpio Sisu Juntunen Aku Olkkonen Michael Riikonen Mikko Gertsch Niklas Lääperi Juha Taurula Tuukka Heikkinen Rami Hovila Terho Kyöperi Ossi Kylliäinen Jari

SB Coyotes Jymy JPS-75 II Troopers II SB Coyotes Klubi II Jymy JPS-75 II Jymy Mohicans JPS-75 II Jymy Jymy SB Coyotes Snato Mohicans Troopers II Jymy Mohicans Jymy Jymy Jymy

4 4 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 8 8 8 8 8 8 8 8

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 18 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

LA Lightning

6

4

2

0

44

-

29

15

10

2.

Jäppärä

6

4

1

1

43

-

27

16

9

3.

JiiKoo

6

2

3

1

34

-

30

4

7

4.

Kosken Dynamo Legends 6

3

1

2

30

-

28

2

7

5.

SB Heinola II

6

3

1

2

30

-

26

4

7

6.

KaPa-51

6

3

1

2

34

-

38

-4

7

7.

HoSB

6

2

3

1

35

-

28

7

7

8.

MäVi

6

0

0

6

28

-

43

-15

0

9.

PuVi

6

0

0

6

21

-

50

-29

0

Otteluohjelma Ottelu 4535 4536 4537 4538 4539 4540 4541 4542 4543 4544 4545 4546 4547 4548 4549 4550 4551 4552 4553 4554 4555 4556 4557 4558 4559 4560 4561

Päivä 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 10:00 11:00 12:30 13:30

Paikka Heinola kk Heinola kk Heinola kk Heinola kk Heinola kk Heinola kk Heinola kk Heinola kk Heinola kk Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sport Forum Kansis-keskus Kansis-keskus Kansis-keskus Kansis-keskus Kansis-keskus Koskihalli Koskihalli Koskihalli Koskihalli

Koti SB Heinola II MäVi KaPa-51 Kosken Dynamo Legends HoSB PuVi LA Lightning JiiKoo Jäppärä LA Lightning SB Heinola II JiiKoo MäVi PuVi Kosken Dynamo Legends Jäppärä HoSB KaPa-51 KaPa-51 PuVi MäVi JiiKoo LA Lightning Kosken Dynamo Legends HoSB Jäppärä SB Heinola II

Vieras KaPa-51 HoSB PuVi MäVi JiiKoo Jäppärä Kosken Dynamo Legends SB Heinola II LA Lightning JiiKoo PuVi Kosken Dynamo Legends SB Heinola II HoSB KaPa-51 MäVi LA Lightning Jäppärä MäVi JiiKoo LA Lightning KaPa-51 PuVi Jäppärä SB Heinola II HoSB Kosken Dynamo Legends

-

Tulos 6-1 4-6 12-4 5-3 5-5 3-6 7-3 8-2 8-8 9-3 6-2 5-5 4-6 4-11 5-6 8-5 5-5 2-14 9-5 5-9 7-9 4-4 6-3 6-2 5-5 5-3 5-6

Tilastot 1.

Nimi Mutanen Aleksi

Joukkue LA Lightning

O 6

M 11

S 7

P 18

+ 2

0

± +2

2 2

5 0

10 0

20 0

25 0

RM 4

YV 0

AV 1

RL 2

RL0 0

2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14.

Hyyryläinen Mikko Topi Mikael Poutanen Joni Palvimo Tero Kuru Tuomas Turunen Nico Kärkkäinen Tomi Kuronen Jani Vuori Olli-Pekka Helleri Juha-Heikki Tervala Eero Kuosmanen Toni Heikkilä Antti Ilmonen Toni

LA Lightning Kosken Dynamo Legends KaPa-51 HoSB Jäppärä JiiKoo Jäppärä Jäppärä Jäppärä Kosken Dynamo Legends MäVi LA Lightning HoSB

5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6

13 10 7 9 11 8 7 7 6 5 10 5 4

2 5 8 5 2 3 4 4 5 6 0 5 6

15 15 15 14 13 11 11 11 11 11 10 10 10

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 +1 0 0

0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2

1 2 0 2 0 1 1 0 1 1 0 0 1

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

351

15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105.

352

Palvimo Miro Melto Iiro Tegelberg Niko Salmela Danny Saloranta Joni Leino Leevi Ahonen Jesse Jukarainen Aleksi Liukkonen Jere Luhanko Jesper Peltonen Ville Merehinen Marko Hockman Anssi Kristian Väisänen Aaro Stenman Toni Rasi Mika Erjava Mikko Närhi Niko Ahvenainen Eetu Tuominen Jukka Pietiläinen Janne Leinonen Juho-Matti Mäkinen Jouni Lahtinen Jari Aholainen Antti Lustig Santtu Savander Henri Bäckman Harri Hämäläinen Harri Monto Joni Sinkko Vesa Vihavainen Tatu Knaapi Lari Manninen Ville Nissinen Janne Tegelberg Antti Karjalainen Eetu Tuukkanen Joni Vainikka Juuso Hoppari Joonas Tammeleht Kenert Kuurila Sami Puustinen Jari Backman Tommi Loponen Antti Suvanto Matti Issakainen Elias Auvinen Saku Pesonen Saku Suuronen Ville Lilja Thomas Ripatti Mika Saksman Anssi Reponen Asko Ikonen Lauri-Pekka Valtonen Juuso Paajanen Mika Luuri Mikko Grip Janne Jalava Kimi Kohonen Mikko Heikki Johannes Viitikko Tatu Lehtinen Santtu Rauhamaa Nino Laakso Niklas Pulkka Teemu Luukkonen Mikko Kiuru Aleksi Nieminen Joni Laurila Tommi Kekkonen Mika Majuri Nestori Pitkonen Esa Lehti Jussi Laitinen Johannes Hult Erno Lamberg Janne Mitatha Tawan Palvimo Teemu Luukkonen Janne Mutanen Niko Walldén Väinö Kuustenmaa Atte Vainikka Santtu Sokeila Jyri Kosloff Artturi Närhi Simo Ahonen Pyry Ruohoranta Teijo Björninen Eemeli Lifländer Tommi

KaPa-51 JiiKoo JiiKoo PuVi MäVi SB Heinola II Jäppärä PuVi LA Lightning LA Lightning SB Heinola II HoSB MäVi SB Heinola II SB Heinola II JiiKoo KaPa-51 PuVi MäVi HoSB KaPa-51 SB Heinola II Kosken Dynamo SB Heinola II HoSB MäVi JiiKoo Kosken Dynamo KaPa-51 HoSB Jäppärä LA Lightning Kosken Dynamo KaPa-51 HoSB JiiKoo JiiKoo JiiKoo MäVi HoSB HoSB SB Heinola II Jäppärä PuVi Jäppärä KaPa-51 KaPa-51 JiiKoo JiiKoo KaPa-51 Kosken Dynamo MäVi Kosken Dynamo PuVi MäVi PuVi LA Lightning Kosken Dynamo Jäppärä HoSB MäVi LA Lightning SB Heinola II Jäppärä SB Heinola II MäVi LA Lightning KaPa-51 HoSB HoSB LA Lightning PuVi PuVi Jäppärä KaPa-51 Jäppärä LA Lightning SB Heinola II KaPa-51 JiiKoo MäVi SB Heinola II Kosken Dynamo LA Lightning Kosken Dynamo LA Lightning PuVi JiiKoo SB Heinola II SB Heinola II LA Lightning

Legends

Legends

Legends

Legends Legends

Legends

Legends Legends

6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 5 6 6 6 4 4 6 6 6 6 6 4 6 6 4 6 6 2 6 6 6 2 4 4 6 4 2 4 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 4 6 6 6 6 4 4 4 6 6 6 4 4 4 5 5 6 6 4 4 4 6 6 6 6 2 4 4 5 6 6 6 6 4 4 4 6 6 6 6 1 2

8 6 5 5 2 5 3 3 2 6 3 3 4 4 3 3 3 3 2 2 2 4 4 4 3 3 3 2 2 2 2 1 1 1 1 0 3 3 3 3 3 2 2 2 1 1 1 1 0 3 3 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1

1 3 4 4 7 3 5 5 6 1 4 4 2 2 3 3 3 3 4 4 4 1 1 1 2 2 2 3 3 3 3 4 4 4 4 5 1 1 1 1 1 2 2 2 3 3 3 3 4 0 0 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 0 0

9 9 9 9 9 8 8 8 8 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 2 1 2 2 0 3 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 0 0 1 1 1 0 0 1 2 0 1 0 2 1 0 0 2 1 1 0 1 1 4 1 0 1 0 2 0 0 1 1 0 2 0 3 0 1 1 0 2 0 0 0 0 1 0 1 0 0 2 0 0 0 0 2 5 1 0 0 3 0 0 1 0 0 3 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 4 2 4 4 0 6 2 0 2 0 0 0 0 5 2 0 4 0 0 0 0 2 2 2 0 0 2 4 0 2 0 4 2 0 0 4 2 2 0 2 2 8 2 0 2 0 4 0 0 2 2 0 4 0 6 0 2 2 0 4 0 0 0 0 2 0 2 0 0 4 0 0 0 0 4 20 2 0 0 6 0 0 2 0 0 6 0 0

1 0 0 0 0 1 0 1 0 2 0 1 0 1 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163.

Poikolainen Matti Vaikonpää Tommi Kivinen Ville Heikkinen Jari Raatikainen Antti Hänninen Pasi Niemi Onni Nummela Jussi Kotro Joona Seppänen Toni Raisio Vesa Nieminen Jarno Tiilikka Antti Luukko Teemu Maczulskij Miika Tuukkala Jussi Männistö Mikko Pietarinen Jaakko Rahkonen Pauli Ahvenranta Aaro Vainikainen Kimmo Dahlström Harri Kyröläinen Konsta Kyröläinen Eetu Tiihonen Juho Nykänen Niilo Peltonen Niko Laitinen Mika Narinen Samuli Haimakainen Konsta Paatos Pyry Ruotsalainen Harri Närhi Sami Luukkonen Sampsa Kirves Veli Laaksonen Marko Korvenranta Jani Huikko Harto Ovaska Tuomas Kaipainen Jani Martikainen Santeri Purhonen Saku Leman Jarmo Pitkonen Lasse Savolainen Santeri Käpölä Petri Veijonen Tero Pitkänen Roope Leino Tuukka Hoteila Jani Vartiainen Arttu Tiihonen Tuukka Tumelius Vesa Ruhanen Joonas Rousku Elmo Äijälä Joni Löppönen Kalle-Petteri Tiainen Niko

KaPa-51 JiiKoo Kosken Dynamo LA Lightning SB Heinola II KaPa-51 SB Heinola II Kosken Dynamo PuVi Jäppärä HoSB HoSB LA Lightning SB Heinola II LA Lightning Kosken Dynamo JiiKoo KaPa-51 MäVi SB Heinola II SB Heinola II Jäppärä KaPa-51 KaPa-51 KaPa-51 KaPa-51 PuVi KaPa-51 JiiKoo SB Heinola II Jäppärä JiiKoo JiiKoo PuVi PuVi HoSB Jäppärä PuVi JiiKoo JiiKoo JiiKoo LA Lightning Kosken Dynamo PuVi Kosken Dynamo SB Heinola II HoSB Kosken Dynamo SB Heinola II MäVi SB Heinola II KaPa-51 HoSB LA Lightning Jäppärä SB Heinola II PuVi JiiKoo

Legends

Legends

Legends

Legends Legends

Legends

2 2 4 4 5 6 6 6 6 2 2 4 4 6 6 6 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 4 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

353

Miesten 5. divisioona Lohko 23 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Kyljykset

6

5

1

0

54

-

14

40

11

2.

RiU

6

4

2

0

42

-

27

15

10

3.

Kyljykset II

6

4

1

1

35

-

25

10

9

4.

JaVo

6

2

1

3

40

-

35

5

5

5.

PePo

6

2

1

3

23

-

23

0

5

6.

SB Heinola IV

6

1

0

5

24

-

58

-34

2

7.

TuRaPo II

6

0

0

6

21

-

57

-36

0

Otteluohjelma Ottelu 6754 6755 6756 6757 6758 6759 6760 6761 6762 6763 6764 6765 6766 6767 6768 6769 6770 6771 6772 6773 6774

Päivä 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Kuusankosken Kuusankosken Kuusankosken Kuusankosken Kuusankosken Kuusankosken Kuusankosken Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sport Forum Heinola kk Heinola kk Heinola kk Heinola kk Heinola kk Heinola kk Heinola kk

ut ut ut ut ut ut ut

Koti TuRaPo II Kyljykset JaVo RiU Kyljykset II SB Heinola IV PePo RiU Kyljykset PePo TuRaPo II JaVo SB Heinola IV Kyljykset II SB Heinola IV RiU Kyljykset JaVo TuRaPo II PePo Kyljykset II

Vieras JaVo Kyljykset II SB Heinola IV Kyljykset PePo RiU TuRaPo II PePo JaVo SB Heinola IV Kyljykset Kyljykset II TuRaPo II RiU Kyljykset TuRaPo II PePo RiU Kyljykset II JaVo SB Heinola IV

-

Tulos 2-8 7-2 13-1 6-6 5-4 3-12 5-3 4-1 11-1 8-2 4-13 4-6 13-6 4-4 1-13 6-4 4-0 9-10 2-12 5-5 6-4

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44.

354

Nimi Puntti Joel Loponen Jani Ripatti Eetu Vasara Mikael Laiho Heikki Valkeapää Perttu Lassila Jari Kokkonen Miika Lahti Juha-Pekka Puukka Otto Lahti Jyri Ikonen Aapo Fri Jani Koskinen Mikko Haapaniemi Eero Huovila Jukka Turunen Tuukka Ollikainen Teemu Heino Simo Kailio Antton Korhonen Aleksi Kurhila Teemu Väisänen Aaro Koukonen Iivari Talja Eemeli Orava Jarmo Kahelin Simo Jäppinen Väinö Kytö Kai Nurminen Kimmo Henttonen Niko Arvila Jaakko Klen Pauli Haimakainen Konsta Sharp Sebastian Lehto Topi Toijonen Aapo Matilainen Mikko Riihimäki Juho Noukkala Matti Järvenpää Vili-Henrik Leinonen Juho-Matti Haapaniemi Lauri Ripatti Niko

Joukkue Kyljykset JaVo RiU RiU Kyljykset JaVo Kyljykset RiU JaVo Kyljykset II PePo Kyljykset II Kyljykset SB Heinola IV Kyljykset II JaVo Kyljykset PePo Kyljykset TuRaPo II RiU Kyljykset II SB Heinola IV Kyljykset II Kyljykset RiU TuRaPo II Kyljykset II SB Heinola IV PePo Kyljykset JaVo RiU SB Heinola IV JaVo SB Heinola IV SB Heinola IV Kyljykset II JaVo Kyljykset Kyljykset SB Heinola IV Kyljykset II RiU

O 6 6 6 6 6 6 6 4 2 6 6 6 4 4 6 6 6 6 6 2 6 2 2 4 6 4 4 6 6 6 4 6 6 6 2 2 6 6 2 6 6 2 4 6

M 17 12 11 10 8 8 4 9 4 5 6 6 4 5 4 4 3 3 1 6 4 4 4 4 4 3 3 3 1 5 3 2 1 4 3 3 3 3 2 2 2 1 1 1

S 3 5 5 3 5 5 9 3 8 6 4 4 6 4 4 4 5 5 7 1 3 2 2 2 2 3 3 3 5 0 2 3 4 0 1 1 1 1 2 2 2 3 3 3

P 20 17 16 13 13 13 13 12 12 11 10 10 10 9 8 8 8 8 8 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

+ 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 0 1 0 3 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 2 1 1 1 0 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 1 2 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 0 2 2 2 2 0 2 0 6 0 2 4 0 0 0 0 0 0 0 9 2 2 2 0 0 2 0 0 2 0 0 0 2 0 2 4 0 0 0

YV 0 0 0 1 1 1 0 1 0 1 0 1 0 0 2 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

AV 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118.

Sorvali Jussi Muinonen Aleksi Puhakka Pasi Hintsanen Miikka Heinonen Niko Horppu Karri Vanhatalo Mika Porevesi Severi Pietinen Riku Pehkoranta Jere Tiainen Tero Auvinen Erik Nieminen Mika Lehtonen Mortti Lehtinen Eemeli Rantakaulio Juho Käki Samuli Peltola Mirko Lintukangas Kimmo Ojala Tino Loponen Jani Kivinen Otto Leinonen Ville Puustinen Tino Kaipiainen Samu Rossi Arto Koskinen Lari Hietanen Mikko Koskinen Matias Äijälä Henri Pesonen Ville Taivalantti Teemu Svärd Eetu Lettojärvi Veeti Hakalainen Tapani Raunio Janne Kauppi Jere Ruuth Eetu Anttonen Janne Autere Juho Niittylä Kari Levänen Atte Muinonen Jari Röytiö Matti Nurminen Santeri Lehtinen Niko Heino Eero Lahtinen Matti Veijalainen Emil Seppälä Kasper Haavisto Joona Jokelin Toni Lappalainen Jere Pätäri Jere Aaltonen Aleksi Iiskola Ville Hälikkä Vesa-Petteri Haimi Teemu Sirenius Teemu Honkanen Jarkko Petteri Outinen Juuso Korhonen Markus Hovi Kari Parikka Anssi Kavonius Mika Malin Olli Virlander Samuli Lindén Veikka Nurmi Markus Lempinen Henri Alanko Jami Tuomikoski Arto Jämsä Petri Kuusela Atro

JaVo RiU RiU TuRaPo II TuRaPo II TuRaPo II PePo Kyljykset PePo TuRaPo II JaVo Kyljykset PePo JaVo Kyljykset II TuRaPo II Kyljykset II PePo Kyljykset II TuRaPo II TuRaPo II TuRaPo II RiU SB Heinola IV Kyljykset Kyljykset SB Heinola IV Kyljykset II Kyljykset II RiU PePo RiU RiU PePo JaVo TuRaPo II PePo PePo JaVo Kyljykset II SB Heinola IV PePo RiU SB Heinola IV PePo SB Heinola IV Kyljykset Kyljykset SB Heinola IV JaVo SB Heinola IV TuRaPo II TuRaPo II TuRaPo II JaVo JaVo TuRaPo II TuRaPo II TuRaPo II JaVo TuRaPo II RiU JaVo SB Heinola IV SB Heinola IV SB Heinola IV PePo Kyljykset II SB Heinola IV SB Heinola IV SB Heinola IV SB Heinola IV TuRaPo II TuRaPo II

6 6 6 2 6 2 4 2 6 6 2 4 4 4 6 6 6 4 6 2 4 2 2 4 4 4 6 6 6 2 4 4 4 2 2 2 4 4 4 4 6 2 2 4 4 6 6 6 6 6 6 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

1 1 1 0 0 3 3 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 4 4 0 0 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 4 1 0 6 1 0 1 0 0 1 1 1 1 0 1 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 2 0 0 1 0 1 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 12 2 0 0 0 2 0 0 8 2 0 12 2 0 2 0 0 2 2 2 2 0 2 2 2 0 0 0 0 0 2 0 0 2 2 0 0 4 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 4 0 0 2 0 2 0 0 2 0

0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 24 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

JPS-75

6

6

0

0

69

-

21

48

12

2.

PyY

6

3

0

3

41

-

42

-1

6

3.

MySB

6

3

0

3

39

-

43

-4

6

4.

LuFT

5

3

0

2

32

-

27

5

6

5.

KDSB

6

2

0

4

25

-

46

-21

4

6.

Klubi III

4

1

0

3

14

-

22

-8

2

7.

SBS Hamina II

5

1

0

4

19

-

38

-19

2

355

Otteluohjelma Ottelu 6817 6818 6819 6820 6821 6822 6823 6830 6825 6829 6831 6834 6835 6836 6824 6842 6843 6844 6840

Päivä 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 25.11.2020 29.11.2020 29.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:15 12:30 10:00 11:30 13:00 10:30 11:30 12:30 20:00 10:00 11:30

Paikka Kuusankosken ut Kuusankosken ut Kuusankosken ut Kuusankosken ut Kuusankosken ut Kuusankosken ut Kuusankosken ut Viialan liikuntahalli Viialan liikuntahalli Viialan liikuntahalli Taavettihalli Taavettihalli Taavettihalli Lyseon lh Lyseon lh Lyseon lh Viialan liikuntahalli Pyroll Areena Pyroll Areena

Koti KDSB JPS-75 Klubi III SBS Hamina II LuFT MySB PyY MySB KDSB Klubi III LuFT PyY KDSB Klubi III MySB KDSB JPS-75 PyY SBS Hamina II

-

Vieras Klubi III LuFT MySB JPS-75 PyY SBS Hamina II KDSB PyY SBS Hamina II LuFT SBS Hamina II JPS-75 MySB PyY JPS-75 LuFT MySB KDSB JPS-75

Tulos 3-4 12-3 3-6 3-7 5-7 5-7 2-5 9-8 6-5 3-8 6-2 1-13 2-7 4-5 8-9 3-10 14-4 18-6 2-14

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64.

356

Nimi Paavilainen Väinö-Oskari Tirkkonen Panu Pasi Tomi Kiintola Jarno Meriläinen Aapo Kuuva Ville Peltola Kimmo Siitonen Jouni Merivirta Miska Salmi Toni Räsänen Kristian Loikala Ville Heikkilä Teemu Tervonen Jimi Junkkari Matias Danielsbacka Jari Niemelä Jami Lindholm Matias Orre Ari Brofeldt Arto Partila Petteri Ukkola Sami Mynttinen Teemu Lehmonen Antti Ohlsbom Pekka Salmi Eerik Laurila Tero Strandman Akseli Bertling Hannu Kaksonen Mikko Eineluoto Jani Nylund Janne-Mikael Lindström Topi Vikman Olli Mustonen Anssi Anttolainen Tuomo Mänttäri Marko Ilander Juuso Vitikainen Iiro Horttanainen Simo Korhonen Joonas Laisi Juha-Matti Nousiainen Elmer Lemberg Niki Kiri Johannes Rosqvist Niklas Linnala Kalle Kailio Risto Suppala Tuomas Härkönen Kimmo Räisänen Jesse Päivärinta Janne Hanninen Tuomas Andersson Toni Puputti Lauri Lagerström Matias Pousi Mikko Lähde Kasper Vinnikka Anton Lagerström Henrik Karhu Janne Jarvanne Markus Tohmo Perttu Virtanen Tero

Joukkue PyY JPS-75 JPS-75 JPS-75 PyY JPS-75 JPS-75 JPS-75 PyY JPS-75 LuFT MySB LuFT LuFT SBS Hamina MySB MySB PyY KDSB KDSB LuFT MySB KDSB MySB MySB MySB MySB LuFT PyY JPS-75 LuFT MySB Klubi III SBS Hamina JPS-75 KDSB JPS-75 KDSB Klubi III MySB KDSB KDSB PyY SBS Hamina SBS Hamina PyY JPS-75 JPS-75 Klubi III KDSB SBS Hamina JPS-75 Klubi III KDSB LuFT Klubi III SBS Hamina PyY JPS-75 Klubi III LuFT SBS Hamina LuFT KDSB

II

II

II II

II

II

II

O 4 5 6 5 6 6 4 6 6 3 5 6 5 5 5 6 6 6 6 6 5 6 6 6 4 6 5 5 6 1 5 6 4 2 6 6 2 4 4 5 6 6 2 2 2 4 4 4 4 6 2 1 3 4 4 1 4 3 3 3 5 5 5 6

M 13 10 6 9 7 11 3 9 6 7 6 5 7 4 6 4 4 5 4 4 3 3 0 6 5 4 2 5 5 3 3 3 2 1 1 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 0 3 2 2 2 2 1 1 0 2 1 1 1 1 1

S 9 8 11 7 9 4 11 3 6 4 5 6 3 5 2 4 4 2 3 3 4 4 7 0 1 2 4 0 0 2 2 2 3 4 4 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 4 0 1 1 1 1 2 2 3 0 1 1 1 1 1

P 22 18 17 16 16 15 14 12 12 11 11 11 10 9 8 8 8 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 +2 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 2 0 0 1 2 1 1 0 0 0 1 1 0 2 0 0 1 0 0 2 0 1 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 1 0 0

5 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 4 0 5 2 4 2 2 0 0 0 2 2 0 4 0 0 2 0 0 4 0 2 0 0 0 5 0 0 4 4 0 0 0 0 0 0 7 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 4 2 0 0

YV 1 0 3 2 0 2 0 0 1 1 0 0 1 0 2 1 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118.

Liukko Lauri Pynnönen Lasse Tirkkonen Eetu Montonen Miika Pakkanen Elias Kauppinen Isto Tamper Niklas Rantala Juho Etholén Markus Salo Jani Lehtinen Teemu Heikkilä Joona Piipponen Leevi Ojala Roni Näppi Karri Liiri Risto Arveli Markus Lifländer Eevert Puputti Teemu Kiili Eemeli Rautamies Veeti Hietaranta Santtu Javanainen Tuomo Harju Anton Karvonen Teemu Nykänen Juho Pasanen Arttu Alanko Simo Hölttä Atte Heino Oliver Tervonen Juha Kaarna Saku Puronen Mikael Tuutti Rasmus Tuutti Roope Kohtaniemi Vesa Kiviluoma Sami Strandman Aleksi Raudalainen Nikita Henttu Ville Kallio Karri Mouhu Mikko Nokkala Iiro Kakko Joonas Kotiranta Tomi Huolman Niko Tolsa Joni Lindström Mika Krouvi Niko Salmi Matias Perätalo Tatu Ylitalo Mikael Vanhalakka Jani Rantula Heikki

LuFT JPS-75 PyY MySB SBS Hamina Klubi III Klubi III Klubi III PyY SBS Hamina Klubi III SBS Hamina Klubi III Klubi III LuFT LuFT MySB SBS Hamina LuFT PyY SBS Hamina LuFT MySB PyY MySB SBS Hamina PyY LuFT Klubi III SBS Hamina LuFT Klubi III Klubi III SBS Hamina SBS Hamina Klubi III LuFT LuFT SBS Hamina SBS Hamina PyY LuFT KDSB PyY Klubi III LuFT SBS Hamina JPS-75 SBS Hamina LuFT MySB SBS Hamina MySB KDSB

1 2 5 5 1 1 2 2 2 3 3 5 2 2 2 2 3 3 4 5 5 5 6 6 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 6 6

II

II II

II

II

II

II

II II

II II

II II

II

0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 0 1 0 0 1 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 7 2 0 0 0 0 0 2 2 2 2 0 2 0 0 2 2 2 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 25 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Pesupallo

8

6

1

1

51

-

27

24

13

2.

Voima II

8

5

1

2

51

-

39

12

11

3.

HPU

6

4

2

0

50

-

18

32

10

4.

SBS Pässit

6

4

1

1

31

-

26

5

9

5.

TaiKi

8

3

1

4

41

-

38

3

7

6.

SaiPa Reservi

6

2

1

3

29

-

28

1

5

7.

SaiPa Olds

6

2

1

3

29

-

40

-11

5

8.

SLN United

6

2

0

4

20

-

32

-12

4

9.

Butchers IBK II

8

1

0

7

22

-

66

-44

2

10.

PuU

6

1

0

5

21

-

31

-10

2

Otteluohjelma Ottelu 6190 6191 6192 6193 6194 6195 6282 6254 6255 6283 6284 6198 6285

Päivä 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 10:00 11:00 12:30 13:30 10:00 11:00 12:30

Paikka Savonlinnan lh Savonlinnan lh Savonlinnan lh Savonlinnan lh Savonlinnan lh Savonlinnan lh Liikuntakeskus Areena Liikuntakeskus Areena Liikuntakeskus Areena Liikuntakeskus Areena Taipalsaaren lh Taipalsaaren lh Taipalsaaren lh

Koti SBS Pässit SLN United PuU Pesupallo TaiKi HPU SaiPa Olds Butchers IBK II SaiPa Reservi Voima II TaiKi Pesupallo SaiPa Olds

-

Vieras PuU Pesupallo TaiKi HPU SLN United SBS Pässit SaiPa Reservi Voima II Butchers IBK II SaiPa Olds SaiPa Olds SaiPa Reservi Pesupallo

Tulos 7-2 3-2 3-4 3-3 4-6 11-1 5-5 1-9 8-1 13-5 5-3 5-3 4-11

357

6199 6200 6201 6202 6203 6204 6205 6256 6257 6258 6259 6212 6213 6214 6215 6216 6288 6217 6289 6218 6219

17.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020

13:30 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 10:00 11:00 12:30 13:30 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Taipalsaaren lh Savonlinnan lh Savonlinnan lh Savonlinnan lh Savonlinnan lh Savonlinnan lh Savonlinnan lh Liikuntakeskus Areena Liikuntakeskus Areena Liikuntakeskus Areena Liikuntakeskus Areena Imatran ut Imatran ut Imatran ut Imatran ut Imatran ut Imatran ut Imatran ut Imatran ut Imatran ut Imatran ut

SaiPa Reservi SLN United PuU HPU Voima II Butchers IBK II SBS Pässit Pesupallo TaiKi Voima II Butchers IBK II Voima II PuU HPU Pesupallo SaiPa Reservi Butchers IBK II TaiKi SaiPa Olds SBS Pässit SLN United

-

TaiKi HPU Voima II Butchers IBK II SBS Pässit PuU SLN United Voima II Butchers IBK II TaiKi Pesupallo HPU Pesupallo SaiPa Reservi TaiKi PuU SaiPa Olds SBS Pässit SLN United Butchers IBK II Voima II

7-4 2-9 5-6 14-2 2-6 7-3 8-4 7-4 9-1 7-6 3-11 6-6 2-5 7-4 7-5 2-6 4-7 4-4 5-2 5-3 3-4

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24.

Nimi Sumen Julle Soikkeli Toni Karvinen Joni Vataa Juha Pohjonen Teemu Vuojolainen Perttu Mentula Olli Luostarinen Marko Suninen Mikko Pakkala Patrik Purhonen Tommi Lipiäinen Tommi Kuikka Elias Silvennoinen Tomi Turtiainen Ville Pennanen Henri Tervonen Teemu Laamanen Pauli Luostarinen Ville Makkonen Niko Saarinen Tuomas Purhonen Teemu Hyrkkänen Aleksi Kivilahti Veli-Matti

25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64.

Purhonen Pasi Kokkonen Vesa Utriainen Esa Kassinen Pete Lyytikäinen Jonni Korkeamäki Santeri Venäläinen Riku Pennanen Juha Luukkanen Peetu Ukkonen Mika Kettunen Simo Riikonen Niko Hälvä Iikka Sykiäinen Markus Korhonen Joni Mäkinen Jukka Marttinen Elmeri Rönty Jani Hämäläinen Vili Rissanen Matti Rantanen Veli-Matti Heiskanen Eemi-Joona Puustinen Juuso Kauppinen Lasse Karjalainen Antti Ukkonen Janne Laukkanen Jere Lundberg Joonas Astikainen Anton-Erik Lallo Marko Bovelan Sami Valle Jarno Karjalainen Jani-Pekka Hirvonen Markus Meskanen Timo Saarinen Mikko Tella Arttu Hänninen Sami Nousiainen Jose Silvaniemi Markus

358

Joukkue Pesupallo Voima II HPU TaiKi TaiKi SaiPa Olds Pesupallo TaiKi SaiPa Olds SBS Pässit HPU Voima II TaiKi HPU HPU SBS Pässit Pesupallo HPU Voima II HPU Voima II PuU Pesupallo Voima II Butchers IBK II Voima II PuU Pesupallo TaiKi Pesupallo Pesupallo SaiPa Reservi PuU Voima II SaiPa Reservi Pesupallo Voima II SaiPa Reservi Voima II SBS Pässit HPU Butchers IBK II SBS Pässit Voima II SLN United SaiPa Reservi SaiPa Olds SaiPa Reservi SBS Pässit SBS Pässit HPU SLN United PuU HPU SLN United SaiPa Olds HPU Pesupallo SLN United Voima II Butchers IBK II Voima II Voima II SaiPa Olds SBS Pässit SLN United

O 8 8 6 6 8 6 8 8 4 6 6 8 8 6 6 6 4 6 6 6 8 6 8 6 4 2 4 8 4 6 6 6 6 8 6 8 6 6 6 6 6 8 2 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 8 8 8 4 6 4 6

M 14 9 9 4 10 6 4 11 9 9 8 5 4 5 5 3 9 4 7 4 4 3 2 6 5 1 5 5 4 4 4 7 6 6 4 4 3 3 3 2 5 4 3 3 3 3 3 3 5 5 4 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 3 3 2 2

S 5 8 5 10 3 7 9 1 3 3 4 7 8 6 6 8 1 6 2 5 5 6 7 2 1 1 3 3 4 4 4 0 1 1 3 3 4 4 4 5 1 2 3 3 3 3 3 3 0 0 1 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 4 1 1 2 2

P 19 17 14 14 13 13 13 12 12 12 12 12 12 11 11 11 10 10 9 9 9 9 9 8 6 2 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 2 1 2 0 1 0 0 1 2 0 0 2 0 2 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 1 2 1 0 2 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 1 1 0 3 2 0 1 0 0 1 0 2 2 0 3 1 0 0 0 0 0

5 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 5 2 4 2 4 0 2 0 5 2 4 0 0 4 0 4 2 0 0 0 0 0 0 2 0 2 2 0 2 4 7 0 4 0 0 0 0 2 0 0 2 0 2 0 0 2 2 0 6 4 0 2 0 0 2 0 4 4 0 6 2 0 0 0 0 0

YV 0 2 2 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 1 1 0 1 0 0 1 1 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1

AV 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155.

Kailio Kimmo Järvimies Janne Telkkä Lasse Vitikainen Eetu Kaivola Lasse Sedig Antti Wilska Jesse Vihavainen Jani Piitulainen Ville Mäenpää Hannes Viholainen Mikko Alppisara Ville Javanainen Juho Hynnä Arttu Hirvonen Sami Mälkiäinen Teemu Virolainen Santeri Summanen Eetu Sairanen Esa Helvasto Markus Pirhonen Jasper Salminen Teemu Sallinen Tommi Kaksonen Kimmo Kauppinen Joni Juvonen Jani Topra Aleksi Järvisalo Kim Karhu Jarmo Mutikainen Pasi Asikainen Tuomo Vehviläinen Sampo Rönkkö Peter Holopainen Tommi Sorjonen Petteri Arminen Jani Luukkanen Joonas Ruukki Marko Tuuri Tommi Heinonen Eemeli Esko Topias Naukkarinen Antti Sainio Markus Joronen Erkko Jukkala Tuomas Inkinen Kasper Hallikas Tuomas Vatanen Arttu Sutinen Tuomo Herttuainen Jani Tenhunen Eero Koskinen Marko Kekki Tuomo Pulkkinen Jani Peltonen Joni Tiainen Teemu Hänninen Antti Suikkanen Tero Seppänen Juhani Härkisuo Jarkko Turunen Teppo Inkinen Jesse Klem Lauri Turkulainen Kari Henriksson Niko Suikkanen Jesse Taavila Tommi Miettinen Jari Räihä Ville Nikkinen Juho Ahonen Jarno Ruottinen Ilpo Suomalainen Jouko Paappanen Jarkko Pekki Lauri Makkonen Janne Pulkkinen Jani Paajanen Markus Myyry Simo Pulkkinen Sampo Malkki Juha Kemppainen Antti Hannukainen Elmeri Lövberg Matias Pekkanen Jani Mannelin Mirko Ylönen Roni Roisko Matias Halonen Saku Peltonen Markus Tiainen Jouni Piipponen Aki

SaiPa Reservi TaiKi TaiKi SaiPa Reservi TaiKi Pesupallo Butchers IBK II Pesupallo SaiPa Olds SLN United SaiPa Reservi Butchers IBK II Butchers IBK II Butchers IBK II SaiPa Reservi Butchers IBK II PuU TaiKi HPU SaiPa Olds SBS Pässit SBS Pässit SLN United SLN United SaiPa Reservi SLN United SBS Pässit PuU SaiPa Olds Butchers IBK II PuU Pesupallo SaiPa Olds TaiKi Voima II Butchers IBK II SaiPa Reservi SaiPa Olds SaiPa Olds PuU SBS Pässit Butchers IBK II Voima II Voima II Voima II Voima II SLN United SaiPa Reservi TaiKi TaiKi Pesupallo Voima II HPU SBS Pässit SBS Pässit HPU SaiPa Reservi SLN United Butchers IBK II SaiPa Olds Voima II SaiPa Olds Butchers IBK II PuU Voima II Butchers IBK II SLN United SaiPa Olds SaiPa Reservi TaiKi SaiPa Reservi PuU HPU TaiKi SLN United Butchers IBK II SaiPa Reservi SaiPa Reservi SLN United SLN United SBS Pässit SBS Pässit TaiKi Voima II PuU SBS Pässit PuU PuU Butchers IBK II Butchers IBK II Butchers IBK II

6 8 8 6 6 8 8 5 6 6 6 8 8 4 4 6 6 6 6 4 4 6 6 4 6 6 6 6 6 8 4 6 6 8 2 6 6 6 6 6 6 8 2 2 2 4 6 6 8 2 2 2 2 3 4 6 6 6 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 8 8 8

2 2 2 1 1 0 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 3 3 4 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 1 0 0 1 1 3 1 1 3 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 3 0 0 1 1 0 3 0 0 0 0 2 2 1 1 0 1 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 2 0 1 0 0 1 0 0 1 0 0 1 1 0 1

0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 2 0 0 12 2 6 2 2 6 2 2 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 25 6 0 0 2 2 0 6 0 0 0 0 4 4 2 2 0 2 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 4 0 2 0 0 2 0 0 2 0 0 2 2 0 2

1 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

359

Naisten 2. divisioona Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Voima

5

5

0

0

35

-

10

25

10

2.

LASB ed II

4

3

0

1

9

-

7

2

6

3.

Pelicans SB II

4

2

0

2

30

-

11

19

4

4.

Crackers

4

2

0

2

29

-

16

13

4

5.

SaiPa II

5

1

0

4

16

-

33

-17

2

6.

KaPa-51

4

0

0

4

4

-

46

-42

0

Otteluohjelma Ottelu 3694 3697 3695 3698 3696 3699 3700 3701 3702 3703 3704 3705 3726

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 28.11.2020

Aika 12:00 12:00 14:30 14:30 17:00 17:00 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 13:00

Paikka Pyroll Areena Kansis-keskus Pyroll Areena Kansis-keskus Pyroll Areena Kansis-keskus Koskihalli Koskihalli Koskihalli Koskihalli Koskihalli Koskihalli Liikuntakeskus Areena

Koti Crackers KaPa-51 LASB ed II SaiPa II Voima Pelicans SB II LASB ed II KaPa-51 Pelicans SB II Crackers Voima SaiPa II SaiPa II

Vieras LASB ed II SaiPa II Voima Pelicans SB II Crackers KaPa-51 Pelicans SB II Crackers Voima SaiPa II KaPa-51 LASB ed II Voima

-

Tulos 3-4 1-9 1-3 3-15 8-3 11-0 2-1 3-15 3-6 8-1 11-0 0-2 3-7

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55.

360

Nimi Valjus Inka Siljander Krista Reuhkala Noora Tyrmi Elvira Kelaranta Jonna Tikka Viivi Kaipia Sanni-Mari Väisänen Ada Ahvonen Karoliina Sokura Tiia Borg Tiia Mälkiäinen Henna Salminen Laura Piirainen Nea Hostikka Heidi Vehnämäki Marianne Huhtanen Tilda Sahamies Anu Nummela Inka Kokkonen Jasmina Kemppi Heidi Kukkonen Jenni Partinen Piia Luih Liina Hilpinen Mira Kantoluoto Iiris Aittomäki Emmi Tuuri Alina Naumanen Laura Hyyrynen Kaisa Pasanen Linda Lehti Jenni Pulkkinen Johanna Loikkanen Mette-Maria Korpioja Anni Inkinen Marita Ilvonen Eevi Alina Niinetti Simola Saila Partti Aino Kemppi Laura Talsi Viivi Ruokonen Mari Turunen Maiju Saarelainen Aino Koskela Petra Kivistö Elina Pekkanen Anni-Emilia Gustafsson Taina Joutjärvi Emma Karhu Heidi Vehmala Aino Järvinen Iida Kumpula Johanna Lahikainen Noora Marttinen Satu

Joukkue Crackers Pelicans SB Pelicans SB Voima Voima Crackers Voima Crackers Voima Pelicans SB Pelicans SB Voima Crackers SaiPa II Voima Pelicans SB Voima Pelicans SB Pelicans SB Crackers Pelicans SB Voima LASB ed II Crackers SaiPa II LASB ed II Voima SaiPa II LASB ed II Crackers Voima Voima Voima SaiPa II Crackers SaiPa II SaiPa II Pelicans SB KaPa-51 Pelicans SB Crackers SaiPa II Voima Crackers LASB ed II SaiPa II SaiPa II Crackers LASB ed II LASB ed II KaPa-51 LASB ed II Voima KaPa-51 KaPa-51

II II

II II

II II II II

II II

O 4 4 2 5 3 4 5 4 5 4 4 5 2 3 5 4 4 4 4 4 4 5 4 2 5 4 5 5 4 4 5 5 5 3 4 5 3 4 4 4 4 5 5 4 4 5 1 2 2 4 4 4 4 4 4

M 9 8 5 5 6 5 4 2 3 1 2 1 5 5 4 3 2 3 3 3 3 3 2 0 0 3 3 2 1 1 1 0 0 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1

S 5 1 4 4 2 3 4 6 4 6 4 5 0 0 1 2 3 1 1 1 1 1 2 4 4 0 0 1 2 2 2 3 3 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0

P 14 9 9 9 8 8 8 8 7 7 6 6 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 0 1 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 3 1 0 0 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 0 0 2 4 0 0 4 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 6 2 0 0 0 0 0 4 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0

YV 1 0 0 2 1 0 1 0 1 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106.

Rossi Janni Paavilainen Saija Laitinen Kati Kärkkäinen Ciia Luukka Roosa Toivanen Elisa Lahtinen Tiia Hietanen Mira Helin Inka Vahvanen Iiri Laitinen Tiina Lehtinen Johanna Tuunainen Janni Manninen Pauliina Pätäri Anniina Immonen Suvi Mattila Merja Bister Krista Kauppinen Kiia Suomela Jenna Kärki Monna-Maaria Piensoho Elsa Turunen Eevi Snellman Ella Niskanen Sinja Halme Mia Mussalo Camilla Tyrväinen Piitu Rapo Sara-Sofia Mäkelä Pauliina Pietarinen Noora Tuominen Sanna Ojala Riina-Kaisa Idänpirtti Elli Herranen Heidi Sallinen Nea Into Nina Lahikainen Emilia Olli Roosa Liuksiala Anna Pietarinen Tea Tiihonen Katja Partti Sanni Hokkanen Satu Tanttu Eeva-Maija Kortelainen Anni Kuitunen Sanna Korhonen Mette Kilpelä Kiialiina Mäyrä Katriina Salonen Jenny

Voima SaiPa II SaiPa II Pelicans SB SaiPa II Pelicans SB Pelicans SB Pelicans SB Pelicans SB Crackers KaPa-51 LASB ed II LASB ed II KaPa-51 Voima SaiPa II SaiPa II SaiPa II SaiPa II LASB ed II SaiPa II Crackers Crackers Crackers Crackers Crackers Crackers KaPa-51 Pelicans SB Voima KaPa-51 Pelicans SB LASB ed II LASB ed II Crackers Pelicans SB LASB ed II KaPa-51 Crackers LASB ed II KaPa-51 KaPa-51 KaPa-51 KaPa-51 KaPa-51 LASB ed II KaPa-51 KaPa-51 KaPa-51 Voima SaiPa II

II II II II II

II

II

II

5 5 5 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5

1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 3 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 6 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

361

Pojat B-pojat Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Voima

8

7

1

0

81

-

22

59

15

2.

SaiPa

8

6

1

1

54

-

18

36

13

3.

Top Team

8

3

0

5

26

-

66

-40

6

4.

Pelicans SB

8

1

1

6

30

-

47

-17

3

5.

Sudet SB Musta

8

1

1

6

26

-

64

-38

3

Otteluohjelma Ottelu 10663 10664 10665 10666 10667 10668 10670 10671 10677 10669 10679 10680 10681 10682 10673 10674 10675 10676 10678 10672

Päivä 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 05.11.2020 08.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 25.11.2020 25.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 11:00 13:00 14:00 19:00 17:00 12:00 13:00 14:00 15:00 12:00 13:00 14:00 15:00 18:15 20:00

Paikka Joutsenohalli Joutsenohalli Joutsenohalli Joutsenohalli Joutsenohalli Imatran ut Imatran ut Imatran ut Imatran ut Savonlinnan lh Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Imatran ut Imatran ut Imatran ut Imatran ut Salpausselkähalli Salpausselkähalli

Koti SaiPa Voima Top Team Sudet SB Pelicans Voima SaiPa Top Team Voima Top Team Voima Sudet SB SaiPa Top Team Top Team Voima SaiPa Pelicans Pelicans Pelicans

Lahti Lahti Lahti Lahti

Lahti Lahti

Musta SB

Musta

SB SB SB

-

Vieras Top Team Sudet SB Pelicans SaiPa Voima SaiPa Pelicans Voima Sudet SB Sudet SB SaiPa Top Team Pelicans Voima SaiPa Pelicans Sudet SB Top Team Sudet SB Sudet SB

Tulos 10-1 12-3 4-3 0-9 4-13 3-3 8-2 2-14 13-1 7-4 6-4 7-4 3-2 3-13 2-13 7-2 4-2 2-3 4-4 11-5

Musta SB

SB Musta Musta

SB

SB Musta Musta Musta

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45.

362

Nimi Toiviainen Kalle Valkamo Niko Tuomainen Vilho Hietalahti Visa Timperi Matias Lavikka Joel Arola Joona Kiander Pyry Penttilä Eemil Hongisto Onni Matti Niskala Eetu Jokinen Eetu Kilpeläinen Aapo Saarenpää Niko Liukkonen Onni Tikanmäki Onni Paajanen Roni Virtanen Joonas Sihvonen Joel Hämäläinen Juuso Taalikka Roni Sollo Mico Kovalev Kristian Buntsel Alex Anttonen Veeti Vaerma Vertti Tuomola Saku Kasper Joel Ojasti Henri Ylä-Jussila Anttoni Viinanen Jesse Romanainen Jere Räty Jasmo Mäkinen Antti Näkki Jose Smedberg Kimi Heiskanen Justus Nevalainen Tatu Pasanen Rasmus Kosonen Oskari Mykkänen Niklas Ion Daniel Maijanen Jesse Nurkka Noel Repo Eetu

Joukkue Voima Voima Voima Voima SaiPa SaiPa Pelicans Voima Voima SaiPa Top Team Pelicans SaiPa Sudet SB Sudet SB SaiPa Top Team Sudet SB Voima Voima Voima SaiPa Pelicans SaiPa SaiPa Sudet SB Pelicans Pelicans SaiPa Voima Voima Voima Top Team Pelicans SaiPa Top Team Voima Sudet SB Top Team Voima SaiPa SaiPa SaiPa Sudet SB Top Team

SB

SB Musta Musta

Musta

SB

Musta SB SB

SB

Musta

Musta

O 8 8 8 3 8 8 8 8 7 8 6 6 4 3 8 8 8 3 5 8 8 6 6 8 8 8 4 8 3 8 7 8 8 4 8 8 8 8 1 5 8 8 8 7 8

M 12 15 9 3 4 2 9 9 7 9 6 5 4 2 6 4 4 3 3 3 3 4 4 4 3 3 2 1 5 4 3 3 3 2 2 1 1 1 3 3 3 3 1 3 3

S 23 7 7 9 7 9 1 1 3 0 3 4 4 6 1 3 3 4 4 4 4 2 2 2 3 3 4 5 0 1 2 2 2 3 3 4 4 4 1 1 1 1 3 0 0

P 35 22 16 12 11 11 10 10 10 9 9 9 8 8 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 3 3

+ 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 3 1 0 0 0 0 0 3 1 1 1 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 2 2 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 1 2 0 2 0 0 0 1 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 6 2 0 0 0 0 0 6 2 2 2 0 0 0 0 0 2 0 2 2 0 4 14 2 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 2 4 0 4 0 0 0 2 2

YV 1 3 0 0 0 0 1 1 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0

AV 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106.

Ikonen Samu Salminen Jimi Raninen Jere Pöllänen Vilho Hanén Veeti Parkkari Matias Lankinen Eemil Vienonen Leevi Juuti Aaron Luostarinen Venti Erkki Kalervo Aaltonen Elias Pirinen Konsta Ikonen Joona Junnikkala Toni Lehikoinen Teemu Purho Samuli Kettunen Juuso Seppälä Juho Kaasalainen Juho Komonsawan Siraphop Kurikkala Olli Mutikainen Kristian Hämäläinen Kasper Louhelainen Eemil Utukka Lauri Kytömäki Juho Sandini Leo Tanninen Niklas Kasper Eemil Tanninen Ville Takala Tico Kero Otto Nurkka Nico Vienonen Juuso Tolvanen Juho-Antti Lampi Joni Utunen Lauri Veijalainen Aleksis Kansikas Samu Salinen Nea Rantala Joona Lommi Urho Järvinen Kasper Härkönen Sanni Oravainen Samu Ruuth Teemu Morcinek Luka Inkinen Jesse Tenhonen Juho-Lauri Aaltonen Joni Hellsten Nooa Salmensuu Teemu Leinonen Joona Inkinen Jose Klem Lauri Kotinurmi Lauri Hannola Tero Hietanen Joonas Heiskanen Rami Heino Niklas Kantoluoto Valter

Top Team Sudet SB Top Team Sudet SB Sudet SB SaiPa Voima Pelicans Top Team Voima Pelicans Sudet SB Pelicans SaiPa Sudet SB Voima Pelicans SaiPa Top Team Pelicans Top Team Voima SaiPa SaiPa Top Team Sudet SB SaiPa Pelicans Pelicans SaiPa Pelicans SaiPa Sudet SB Pelicans Top Team Voima SaiPa Pelicans Sudet SB Top Team Pelicans SaiPa SaiPa Top Team Pelicans Pelicans Pelicans Voima Sudet SB Sudet SB Top Team Pelicans Top Team Voima SaiPa Pelicans Sudet SB Pelicans Top Team Sudet SB Pelicans

2 4 4 7 7 8 7 7 8 8 8 8 8 8 8 8 8 1 2 3 8 8 8 2 2 2 2 3 8 2 2 6 8 8 8 1 2 2 2 3 3 4 4 4 4 5 5 6 6 7 7 7 7 8 8 8 8 8 8 8 8

Musta Musta Musta

SB

SB Musta SB Musta SB

SB

Musta SB SB SB Musta SB

SB Musta SB

SB SB SB Musta Musta SB

SB Musta SB Musta SB

2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 2 2 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 0 0 1 1 1 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 2 0 0 1 0 0 1 0 2 0 0 0 2 0 1 0 2 0 0 0 0 2 0 0 1 0 0 0 4 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 4 0 0 2 0 0 2 0 4 0 0 0 4 0 2 0 4 0 0 0 0 4 0 0 2 0 0 0 8 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 34 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

C1-pojat Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Welhot

6

5

0

1

48

-

18

30

10

2.

Sudet SB

5

5

0

0

39

-

18

21

10

3.

VarTa

6

4

1

1

36

-

29

7

9

4.

Hatsina/KaPa-51

8

3

1

4

57

-

61

-4

7

5.

Voima

6

3

0

3

33

-

28

5

6

6.

Pelicans SB

8

2

2

4

43

-

43

0

6

7.

SaiPa 2

8

2

0

6

36

-

49

-13

4

8.

KoRe

5

0

0

5

13

-

59

-46

0

363

Otteluohjelma Ottelu 15085 15086 15089 15087 15090 15088 15091 15092 15093 15097 15098 15094 15099 15100 15103 15102 15104 15101 15110 15136 15114 15123 15095 15131 15096 15116

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 16.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 13:00 14:00 15:00 16:00 11:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 11:00 13:00 15:00 17:00 11:00 11:00 12:00 12:00 13:30 14:00 14:30 15:00

Paikka Salpausselkähalli Lahti Salpausselkähalli Lahti Ylä-Pyörön koulu Salpausselkähalli Lahti Ylä-Pyörön koulu Salpausselkähalli Lahti Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Pyroll Areena Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Pyroll Areena Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Joutsenohalli Joutsenohalli Joutsenohalli Liikuntakeskus Areena Utti-halli Kouvola Sport Forum Sport Forum Utti-halli Kouvola Utti-halli Kouvola Sport Forum Utti-halli Kouvola Sport Forum

Koti Pelicans SB Hatsina/KaPa-51 Welhot Sudet SB VarTa KoRe SaiPa 2 Voima KoRe Welhot VarTa Sudet SB Hatsina/KaPa-51 Pelicans SB SaiPa 2 Hatsina/KaPa-51 Pelicans SB SaiPa 2 Sudet SB Hatsina/KaPa-51 VarTa KoRe SaiPa 2 Pelicans SB Voima Welhot

Vieras Sudet SB KoRe SaiPa 2 Hatsina/KaPa-51 Voima Pelicans SB VarTa Welhot SaiPa 2 Hatsina/KaPa-51 Pelicans SB Voima VarTa Welhot Hatsina/KaPa-51 Pelicans SB SaiPa 2 Voima SaiPa 2 Pelicans SB Welhot Voima Sudet SB VarTa KoRe Hatsina/KaPa-51

-

Tulos 2-6 12-5 1-3 15-7 4-2 1-13 1-8 4-10 3-15 10-6 8-5 8-3 8-11 2-10 4-13 6-6 9-5 2-5 4-3 2-1 0-8 2-9 3-6 5-5 10-2 9-3

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57.

364

Nimi Palvimo Miro Jokinen Eetu Ruotsalainen Jaakko Räisänen Onni Lehtinen Topi Pitkänen Akseli Nykänen Niilo Kudjoi Kaapo Hassinen Paavo Hämäläinen Ville Rahikainen Veeti Kyröläinen Eetu Jantunen Jimi Siitonen Mario Rantanen Johannes Rautiainen Tuomas Aaltonen Elias Westerlund Kalle Kuusela Aku Ukkonen Oliver Pasi Petrus Puttonen Vili Itkonen Eemeli Varonen Jaakko Suurkuukka Topi Yrjönen Joona Asikainen Onni Valkamo Veeti Nieminen Niila Sorjonen Antti Puurunen Elias Heiskanen Lenni Huovinen Aaro Tolvanen Niklas Palvimo Iiro Morcinek Luka Kuru Niklas Ukkonen Kevin Hyrkäs Joel Vento Aku Olkku Elias Heiskanen Miska Kantoluoto Valter Venäläinen Juho Kolehmainen Jesse Koistinen Lassi Viitikko Jasper Tanninen Niklas Pellinen Alexi Savolainen Atte Häyrynen Otso Paakkunainen Aaro Rantala Joona Manninen Martti Löytty Jose Männistö Sebastian Kytömäki Juho

Joukkue Hatsina/KaPa-51 Pelicans SB Welhot VarTa Sudet SB Sudet SB Hatsina/KaPa-51 VarTa Welhot Hatsina/KaPa-51 Hatsina/KaPa-51 Hatsina/KaPa-51 Welhot SaiPa 2 Pelicans SB Voima Pelicans SB SaiPa 2 SaiPa 2 SaiPa 2 Sudet SB Welhot Welhot VarTa SaiPa 2 Sudet SB Voima Voima Voima Voima Hatsina/KaPa-51 Welhot Welhot VarTa Hatsina/KaPa-51 Pelicans SB Pelicans SB KoRe Voima Voima SaiPa 2 Hatsina/KaPa-51 Pelicans SB Voima Sudet SB VarTa Hatsina/KaPa-51 Pelicans SB Voima Welhot Sudet SB VarTa Pelicans SB Welhot Hatsina/KaPa-51 KoRe Sudet SB

O 8 8 6 6 5 5 8 4 6 6 8 8 6 7 8 6 8 8 7 8 5 5 6 6 8 3 4 6 6 6 6 2 6 6 6 8 8 5 5 6 8 8 8 6 5 6 6 2 3 3 5 6 8 2 4 5 5

M 16 14 7 9 9 9 7 5 8 6 7 5 6 1 7 3 2 7 5 4 3 2 6 5 5 4 4 4 3 3 3 2 2 2 2 1 0 4 3 3 2 2 2 1 4 4 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2

S 5 4 9 6 5 5 7 9 4 5 3 5 3 8 1 5 6 0 2 3 4 5 0 1 1 2 2 2 3 3 3 4 4 4 4 5 6 1 2 2 3 3 3 4 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2

P 21 18 16 15 14 14 14 14 12 11 10 10 9 9 8 8 8 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

+ 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 1 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 3 0 0 2 3 1 1 0 1 1 2 1 1 1 2 0 0 0 0 0 2 1 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 2 0 2 0 0 0 0 4 0 0 0 6 0 0 9 6 2 2 0 2 2 4 2 2 2 4 0 0 0 0 0 9 2 5 2 2 0 0 0 2 0 0 0 4 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0

YV 1 3 0 1 0 0 1 1 0 2 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 2 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 1 0

AV 0 4 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148.

Pekkarinen Aapo Virkkunen Aatu Luntamo Santeri Alanen Eero Mäensivu Vili-Veikko Melto Okko Koponen Petri Veijalainen Aleksis Tukia Mateus Häkkinen Toomas Ruuth Teemu Ronkainen Atte Könönen Miska Huhtakangas Johannes Korhonen Jesse Ruutiainen Aukusti Pesu Kasperi Korhonen Oskari Tiihonen Juho Saranki Mico Komonsawan Siraphop Kräkin Roni Tikka Valtteri Missonen Miska Nykänen Rasmus Salmensuu Teemu Ahonen Sampo Saukkonen Eetu Nurkka Noel Rautio Joona Tikka Veikka Väisänen Väinö Koponen Roni Paganus Niilo Kärkinen Roope Peltola Otto Palviainen Iiro Sirviö Elmeri Päivinen Niklas Laitinen Niko Inkinen Konsta Tuomi Jesse Kallio Sisu Kinnunen Matias Karhunen Jesse Valtonen Tommi Kariniemi Matias Miettinen Niklas Paunonen Perttu Kauppinen Eeli Aallonen Rasmus Natunen Kaapo Lindfors Joona Käiväräinen Eetu Räsänen Patrik Heino Eetu Sunila Henri Ilmari Myöhänen Aatu Fors Jasse Arponen Kristian Korhonen Antti Niemelä Toivo Havukainen Jere Kilpeläinen Terho Haikala Tomi Koivisto Leo Kokkola Jere Leskinen Lenni Ahvonen Topi Niskanen Aleksi Seppänen Niko Kotkaniemi Sebastian Mälkönen Rasmus Venäläinen Jesse Hynninen Veeti Paljakka Roope Romppanen Rasmus Varis Eetu Taponen Tino Puhakka Leevi Tanninen Rasmus Vähämäki Wäinö Seppänen Veeti Kauppinen Jussi Suutari Eppu Venäläinen Nuutti Lohman Jimi Lindholm Elias Aaltonen Topias Reinikainen Eemeli Sävilammi Sakari

Hatsina/KaPa-51 Welhot KoRe Voima Sudet SB Sudet SB VarTa Pelicans SB SaiPa 2 Voima Pelicans SB SaiPa 2 Pelicans SB Welhot VarTa KoRe SaiPa 2 Welhot Hatsina/KaPa-51 Hatsina/KaPa-51 Pelicans SB VarTa SaiPa 2 Welhot KoRe Pelicans SB SaiPa 2 SaiPa 2 Sudet SB Voima Voima Welhot VarTa VarTa Pelicans SB KoRe Sudet SB Welhot Sudet SB Hatsina/KaPa-51 SaiPa 2 KoRe SaiPa 2 Welhot Welhot Sudet SB KoRe Welhot VarTa VarTa Pelicans SB VarTa Pelicans SB SaiPa 2 Welhot Sudet SB KoRe Welhot Sudet SB Voima Welhot Sudet SB VarTa SaiPa 2 SaiPa 2 SaiPa 2 SaiPa 2 Hatsina/KaPa-51 SaiPa 2 SaiPa 2 SaiPa 2 KoRe SaiPa 2 SaiPa 2 VarTa Hatsina/KaPa-51 Welhot SaiPa 2 Pelicans SB KoRe Pelicans SB SaiPa 2 Sudet SB Welhot Sudet SB KoRe Sudet SB SaiPa 2 Pelicans SB Welhot Hatsina/KaPa-51

2 2 3 4 5 5 6 6 2 6 8 3 4 4 4 5 4 6 8 8 4 6 3 4 5 8 2 2 5 6 6 6 6 6 6 3 3 4 5 8 1 2 2 2 2 3 4 4 4 6 6 6 8 1 2 2 3 3 3 4 4 5 6 7 8 8 8 8 8 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4

1 1 1 1 1 1 1 1 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 0 0 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 3 3 3 3 0 0 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 3 3 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 0 1 0 0 0 2 0 0 4 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 2 0 0 0 0 1 1 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 0 2 0 0 0 4 0 0 8 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 4 0 0 0 0 2 2 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

365

149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167.

Makkonen Jimi Holopainen Jone Vaaranmäki Juho Björklund Niclas Mäenkaski Noa Juvonen Miko Kansikas Samu Männistö Noora Lampila Pyry Marttinen Santtu Suikkanen Simo Räisänen Jesse Huiskonen Rasmus Sepponen Eetu Tams Vihtori Jantunen Jiri Backfolk Emil Uitto Aapo Palkeinen Eetu

VarTa Voima Voima Pelicans SB KoRe Sudet SB Sudet SB KoRe KoRe Hatsina/KaPa-51 Voima VarTa Hatsina/KaPa-51 VarTa Welhot VarTa SaiPa 2 SaiPa 2 Hatsina/KaPa-51

4 4 4 4 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 7 7 8

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

C2-pojat Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

2.

LASB Jr

7

5

0

2

42

-

17

25

10

3.

SaiPa

7

5

0

2

34

-

32

2

10

4.

Voima

7

4

0

3

31

-

26

5

8

5.

SaiPa 07

7

4

0

3

55

-

39

16

8

6.

Hatsina/KaPa-51

7

2

0

5

39

-

55

-16

4

7.

Top Team

7

2

0

5

25

-

41

-16

4

8.

Sudet SB

7

0

0

7

0

-

41

-41

0

Otteluohjelma Ottelu 12724 12725

Päivä 26.09.2020 26.09.2020

Aika 11:00 12:00

Paikka Joutsenohalli Joutsenohalli

Koti Voima Top Team

-

Vieras Hatsina/KaPa-51 Sudet SB

Tulos 8-5 5-0

12726 12727 12728 12729 12730 12731 12732 12715 12734 12719 12738 12733 12735 12736 12737 12739 12740 12741 12714 12716 12717 12718 12720 12721 12722

26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 01.10.2020 01.10.2020 01.10.2020 01.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020

13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 11:00 11:00 15:00 15:00 10:00 12:00 13:00 14:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Joutsenohalli Joutsenohalli Joutsenohalli Joutsenohalli Joutsenohalli Joutsenohalli Joutsenohalli Sport Forum Heinis-halli Sport Forum Heinis-halli Heinis-halli Heinis-halli Heinis-halli Heinis-halli Heinis-halli Heinis-halli Heinis-halli Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sport Forum

Hatsina/KaPa-51 Voima SB Heinola LASB Jr SaiPa 07 SaiPa Sudet SB Sudet SB Sudet SB SaiPa 07 SaiPa LASB Jr SB Heinola LASB Jr Voima Top Team SB Heinola SaiPa 07 Hatsina/KaPa-51 LASB Jr Top Team SB Heinola Voima Top Team Hatsina/KaPa-51

-

SaiPa SaiPa 07 Top Team Sudet SB SB Heinola LASB Jr Voima SB Heinola Hatsina/KaPa-51 Sudet SB Sudet SB SB Heinola SaiPa Hatsina/KaPa-51 Top Team SaiPa 07 Voima LASB Jr Top Team Voima SaiPa Hatsina/KaPa-51 SaiPa LASB Jr SaiPa 07

8-10 6-3 6-2 11-0 3-11 0-8 0-5 0-5 0-5 5-0 5-0 3-2 7-2 7-2 4-3 4-15 4-3 9-5 7-5 6-1 3-7 7-4 4-5 3-2 8-18

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16.

366

Nimi Raninen Jere Maksimainen Lauri Moilanen Noel Mälkönen Rasmus Juntto Kaius Hertz Elias Metsäkallio Severi Yli-Talonen Veeti Sirmola Elmeri Palvimo Iiro Kankkunen Jose Lahikainen Samu Rantala Peetu Rahikainen Veeti Häkkinen Toomas Elfvengren Kimi

Joukkue Top Team LASB Jr Top Team SaiPa SaiPa 07 SaiPa 07 SaiPa 07 SB Heinola LASB Jr Hatsina/KaPa-51 Hatsina/KaPa-51 Hatsina/KaPa-51 SB Heinola Hatsina/KaPa-51 Voima SB Heinola

O 7 7 7 6 6 6 3 6 7 6 6 6 3 6 7 6

M 9 8 12 10 8 10 7 7 8 5 8 6 5 4 4 6

S 11 11 5 5 7 4 7 7 3 6 2 3 4 5 5 2

P 20 19 17 15 15 14 14 14 11 11 10 9 9 9 9 8

+ 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 2 1 1 0 1 0 0 0 3 0 0 0 1 1 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 4 2 2 0 2 0 0 0 6 0 0 0 2 2 2

YV 0 0 0 2 0 1 0 1 0 1 0 0 0 1 0 1

AV 1 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0

RL 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107.

Holamo Ilmari Turpeinen Santtu Pilvesmaa Atu Kuusela Luka Pinhasov David Liikola Riku Pääkkönen Joonas Pasi Petrus Asikainen Onni Nurminen Onni Makkonen Paavo Rantalainen Teemu Varila Aaro Suutari Samuel Martikainen Antti Alanen Eero Rautiainen Tuomas Peltola Elias Dillström Juho Valkamo Veeti Heikkinen Elmeri Viitikko Jasper Kinni Jaakko Pellinen Alexi Tahvanainen Topi Lindholm Elias Kuukka Elmeri Lehtisyrjä Aatu Vanhamäki Otto Pykälistö Markus Hämäläinen Veeti Byckling Lauri Eineluoto Niko Nieminen Niila Kolehmainen Paavo Ronkainen Atte Lohi Jimi Lehtinen Topi Pitkänen Akseli Kosonen Joni Matkalin Teemu Syrjälahti Markus Weckström Aapo Tommola Emil Sollo Mikael Vento Aku Venäläinen Juho Sistonen Vili Hyrkäs Joel Könönen Sampo Kortelainen Simo Seppänen Niko Lahikainen Tuomas Tikka Veikka Harinen Matias Rappu Miko Luiskala Valtteri Karhunen Henrik Kinnunen Lenni Tapioharju Eino Hyvärinen Lari Latvanen Mikael Räty Eeli Lepistö Lassi Leinonen Joona Liukkonen Elias Kianto Eelis Järvinen Viljami Elfvengren Elias Pirkkanen Riku Koikkalainen Juho Haapanen Otto Palviainen Iiro Keskisaari Joona Käiväräinen Eetu Palkeinen Eetu Palmberg Justus Ilmari Bertil Ahola Simeon Sorjonen Antti Ihalainen Leevi Asplund Iiro Muhonen Lukas Kilpiä Ville Lehtinen Juuso Lahtinen Rasmus Ainiala Oskari Mustajoki Jonne Vaso Eeli Hotti Viivi Valtonen Tommi Turku Eetu

SaiPa SaiPa 07 Top Team SaiPa SaiPa 07 SB Heinola SaiPa 07 Sudet SB Voima SB Heinola LASB Jr SB Heinola SaiPa 07 LASB Jr LASB Jr Voima Voima LASB Jr LASB Jr Voima LASB Jr Hatsina/KaPa-51 Hatsina/KaPa-51 Voima SaiPa 07 SaiPa SaiPa 07 SaiPa 07 LASB Jr LASB Jr SB Heinola SaiPa SaiPa 07 Voima SB Heinola SaiPa Hatsina/KaPa-51 Sudet SB Sudet SB Hatsina/KaPa-51 LASB Jr SB Heinola LASB Jr LASB Jr SaiPa Voima Voima Hatsina/KaPa-51 Voima SaiPa SB Heinola SaiPa Hatsina/KaPa-51 Voima Voima Hatsina/KaPa-51 SB Heinola SB Heinola Top Team SaiPa 07 SaiPa 07 SB Heinola SaiPa 07 LASB Jr Top Team Sudet SB Top Team SaiPa SaiPa LASB Jr SaiPa Hatsina/KaPa-51 Sudet SB SaiPa SaiPa Hatsina/KaPa-51 SB Heinola SB Heinola Voima Top Team LASB Jr SaiPa SaiPa SB Heinola SB Heinola SB Heinola SaiPa 07 LASB Jr SB Heinola Sudet SB SaiPa 07

5 6 7 5 6 4 6 3 7 6 7 6 6 4 7 7 7 5 5 7 7 6 6 7 6 6 6 6 7 7 6 5 6 7 6 6 4 1 3 4 5 6 7 2 6 7 7 3 5 6 6 6 6 7 5 6 6 6 7 4 4 5 6 7 7 3 5 6 6 7 2 3 3 6 6 6 6 6 7 7 7 1 1 1 1 2 2 3 3 3 3

5 5 4 3 2 4 4 3 3 2 2 5 4 3 3 3 3 2 2 2 2 1 0 4 3 3 3 3 3 3 2 1 1 1 0 0 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 4 4 5 2 2 3 3 4 4 0 1 2 2 2 2 3 3 3 3 4 5 0 1 1 1 1 1 1 2 3 3 3 4 4 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

8 8 8 7 7 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 1 0 1 1 1 0 1 1 0 0 1 4 4 0 0 0 1 0 0 3 0 2 1 1 0 0 0 2 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 2 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 4 0 0 0 0 0 6 0 0 0 0 0 0 0 12 0 14 2 0 2 2 2 0 2 2 0 0 2 8 8 0 0 0 2 0 0 6 0 4 2 2 0 0 0 4 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 2 2 4 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2

0 1 2 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 1 1 0 1 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

367

108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146.

Viljakainen Vilho Niemelä Toivo Päivinen Niklas Orava Rasmus Fors Jasse Suutari Eppu Ronkainen Sisu Suhonen Valtteri Hämeenniemi Niklas Sihvo Sulo Kemppi Valtteri Fihlman Jooa Kinnunen Niko Väänänen Simo Aaltola Eero Sinkkonen Miko Hutri Tomas Laine Aapo Suikkanen Simo Mykkänen Eetu Kallio Sisu Immonen Leevi Holopainen Jone Toikka Aapo Vänttinen Väinö Viitikko Aaro Sisu Sakari Huiskonen Rasmus Lankinen Antti Niskanen Aleksi Laatikainen Miikka Pärssinen Tristan Vähämäki Wäinö Kähkönen Emil Saukkonen Eetu Laamanen Leo Seppänen Roope Hämäläinen Veeti Heiskanen Rami Suhonen Jonni

Sudet SB Sudet SB Sudet SB Sudet SB Sudet SB Sudet SB Sudet SB Sudet SB Sudet SB Sudet SB SaiPa 07 Sudet SB SB Heinola Voima Top Team Voima Top Team Top Team Voima Voima SaiPa SaiPa Voima LASB Jr Top Team SaiPa Hatsina/KaPa-51 SaiPa SaiPa Hatsina/KaPa-51 SB Heinola SaiPa SB Heinola SaiPa Top Team LASB Jr LASB Jr Top Team Top Team

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 7 7 7 7 7

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 4 0 0 0 0 9 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 8 4 0 0 0 0 0 0 4 0

YV 2 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko B Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SaiPa 07

4

3

0

1

28

-

18

10

6

2.

Voima

2

2

0

0

12

-

6

6

4

3.

Sudet SB

2

1

1

0

17

-

11

6

3

4.

Hatsina/KaPa-51

4

1

1

2

20

-

29

-9

3

5.

Top Team

4

0

0

4

16

-

29

-13

0

Otteluohjelma Ottelu 23372 23374 23373 25335 25336 25337 25338 25339

Päivä 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 29.11.2020 29.11.2020

Aika 11:00 13:00 15:00 10:00 12:00 14:00 11:00 13:00

Paikka Joutsenohalli Joutsenohalli Joutsenohalli Ruokolahden lh Ruokolahden lh Ruokolahden lh Kuusankosken ut Kuusankosken ut

Koti SaiPa 07 Hatsina/KaPa-51 Top Team Voima SaiPa 07 Top Team Sudet SB Sudet SB

Vieras Hatsina/KaPa-51 Top Team SaiPa 07 SaiPa 07 Top Team Voima Hatsina/KaPa-51 Hatsina/KaPa-51

-

Tulos 8-3 6-4 2-7 6-3 10-7 3-6 7-7 10-4

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21.

368

Nimi Juntto Kaius Raninen Jere Hertz Elias Pitkänen Akseli Lehtinen Topi Turpeinen Santtu Palvimo Iiro Kankkunen Jose Lahikainen Samu Pääkkönen Joonas Metsäkallio Severi Rappu Miko Kianto Eelis Venäläinen Juho Rahikainen Veeti Palviainen Iiro Viitikko Jasper Kinnunen Lenni Moilanen Noel Asikainen Onni Vento Aku

Joukkue SaiPa 07 Top Team SaiPa 07 Sudet SB Sudet SB SaiPa 07 Hatsina/KaPa-51 Hatsina/KaPa-51 Hatsina/KaPa-51 SaiPa 07 SaiPa 07 Hatsina/KaPa-51 Top Team Voima Hatsina/KaPa-51 Sudet SB Hatsina/KaPa-51 Top Team Top Team Voima Voima

O 4 4 4 2 2 4 4 4 4 2 2 4 4 2 4 2 4 4 4 2 2

M 9 5 4 6 3 6 4 4 3 1 3 2 2 1 1 3 2 2 2 1 2

S 6 5 6 3 6 2 3 2 2 4 1 2 2 3 3 0 1 1 1 2 0

P 15 10 10 9 9 8 7 6 5 5 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 2

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 2 0 0 0 0 0 0 2 0

5 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84.

Pellinen Alexi Sorjonen Antti Venäläinen Eetu Grönroos Joonas Lehtisyrjä Aatu Pinhasov David Tahvanainen Topi Hyrkäs Joel Mykkänen Eetu Sistonen Vili Rautiainen Tuomas Päivinen Niklas Lohi Jimi Leinonen Joona Pasi Petrus Tikka Veikka Liukkonen Elias Hyvärinen Lari Kuukka Elmeri Laatikainen Miikka Valkamo Veeti Viljakainen Vilho Kosonen Juuso Lohman Jimi Pilvesmaa Atu Eineluoto Niko Seppänen Lenni Alanen Eero Nieminen Niila Varila Aaro Valtonen Tommi Haapanen Otto Kellberg Leo Hutri Tomas Kinni Jaakko Aaltola Eero Laamanen Leo Räty Eeli Suikkanen Simo Häkkinen Toomas Kosonen Joni Holopainen Jone Väänänen Simo Heiskanen Rami Turku Eetu Niemelä Toivo Lahikainen Tuomas Orava Rasmus Fors Jasse Suutari Eppu Ronkainen Sisu Suhonen Valtteri Reijonen Ville Hämeenniemi Niklas Sihvo Sulo Laine Aapo Huiskonen Rasmus Palkeinen Eetu Ihalainen Leevi Vänttinen Väinö Tapioharju Eino Mustajoki Jonne Suhonen Jonni

Voima Voima Top Team Sudet SB SaiPa 07 SaiPa 07 SaiPa 07 Voima Voima Hatsina/KaPa-51 Voima Sudet SB Hatsina/KaPa-51 Top Team Sudet SB Voima Sudet SB SaiPa 07 SaiPa 07 Hatsina/KaPa-51 Voima Sudet SB Hatsina/KaPa-51 Sudet SB Top Team SaiPa 07 Top Team Voima Voima SaiPa 07 Sudet SB Hatsina/KaPa-51 Hatsina/KaPa-51 Top Team Hatsina/KaPa-51 Top Team Top Team SaiPa 07 Voima Voima Hatsina/KaPa-51 Voima Voima Top Team SaiPa 07 Sudet SB Hatsina/KaPa-51 Sudet SB Sudet SB Sudet SB Sudet SB Sudet SB SaiPa 07 Sudet SB Sudet SB Top Team Hatsina/KaPa-51 Hatsina/KaPa-51 Top Team Top Team SaiPa 07 SaiPa 07 Top Team

2 2 2 2 4 2 2 2 2 2 2 2 4 4 2 2 2 2 4 2 2 2 2 2 4 4 4 2 2 2 2 2 2 4 4 4 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4

2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 7 2 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

D1-pojat Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SaiPa

7

7

0

0

85

-

18

67

14

2.

LASB Jr valkoinen

7

5

0

2

46

-

22

24

10

3.

Pelicans SB turkoosi

7

5

0

2

64

-

33

31

10

4.

Sudet SB punainen

7

3

1

3

37

-

50

-13

7

5.

Voima punainen

7

2

1

4

39

-

60

-21

5

6.

SB Heinola

7

2

0

5

34

-

45

-11

4

7.

TaiKi punainen

7

1

2

4

31

-

71

-40

4

8.

SaiPa 2

7

1

0

6

29

-

66

-37

2

369

Otteluohjelma Ottelu 9946 9947 9948 9949 9950 9951 9952 9953 9954 9955 9956 9957 9958 9960 9961 9962 9963 9964 9959 9972 9973 9970 9966 9968 9965 9969 9967 9971

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 30.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 05.11.2020 07.11.2020 10.11.2020 14.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 13:00 15:00 16:00 19:00 16:00 18:00 17:00

Paikka Joutsenohalli Joutsenohalli Joutsenohalli Joutsenohalli Joutsenohalli Joutsenohalli Joutsenohalli Joutsenohalli Joutsenohalli Joutsenohalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Heinola kk Heinola kk Heinola kk Heinola kk Heinola kk Heinola kk Heinis-halli Salpausselkähalli Sammonlahden PH

Koti SaiPa Voima punainen SB Heinola Sudet SB punainen Voima punainen LASB Jr valkoinen Pelicans SB turkoosi SaiPa 2 SaiPa TaiKi punainen Pelicans SB turkoosi TaiKi punainen LASB Jr valkoinen Voima punainen SaiPa SB Heinola LASB Jr valkoinen SaiPa 2 Pelicans SB turkoosi SB Heinola Sudet SB punainen SaiPa 2 TaiKi punainen SaiPa SB Heinola LASB Jr valkoinen Pelicans SB turkoosi Voima punainen

Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti

Lahti

-

Vieras SaiPa 2 Sudet SB punainen TaiKi punainen SaiPa SaiPa 2 SB Heinola TaiKi punainen LASB Jr valkoinen Pelicans SB turkoosi Voima punainen LASB Jr valkoinen Sudet SB punainen SaiPa SB Heinola TaiKi punainen SaiPa 2 Voima punainen Pelicans SB turkoosi Sudet SB punainen Pelicans SB turkoosi SaiPa 2 TaiKi punainen LASB Jr valkoinen SB Heinola Sudet SB punainen Sudet SB punainen Voima punainen SaiPa

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

LASB Jr sininen

4

4

0

0

33

-

5

28

8

2.

Pelicans SB musta

4

2

1

1

35

-

16

19

5

3.

Jymy

4

2

1

1

34

-

26

8

5

4.

Pelicans SB 08

4

1

0

3

18

-

37

-19

2

5.

Sudet SB musta

4

0

0

4

9

-

45

-36

0

Otteluohjelma Ottelu 9936 9937 9938 9939 9940 9945 9944 9943 9942 9941

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 29.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 19:15 10:00 11:00 12:00 13:00

Paikka Suurhalli Treeni Suurhalli Treeni Suurhalli Treeni Suurhalli Treeni Suurhalli Treeni Orimattila Areena Heinis-halli Heinis-halli Heinis-halli Heinis-halli

Koti Pelicans SB musta LASB Jr sininen Pelicans SB 08 Sudet SB musta Jymy Jymy LASB Jr sininen Sudet SB musta Pelicans SB musta Pelicans SB 08

-

Vieras Pelicans SB 08 Sudet SB musta Jymy Pelicans SB musta LASB Jr sininen Sudet SB musta Pelicans SB musta Pelicans SB 08 Jymy LASB Jr sininen

Tulos 12-3 11-1 5-13 0-15 2-9 11-4 5-0 4-8 8-8 2-8

Lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

StU

4

4

0

0

38

-

6

32

8

2.

Voima valkoinen

4

2

0

2

23

-

30

-7

4

3.

SaiPa 3

4

2

0

2

31

-

24

7

4

4.

Hatsina musta

4

1

0

3

16

-

36

-20

2

5.

Hatsina valkoinen

4

1

0

3

18

-

30

-12

2

Otteluohjelma Ottelu 9926 9927 9928 9929 9930 9931 9932 9934 9933 9935

370

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 14.11.2020 14.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 10:00 11:00 13:00 16:00 18:00

Paikka Imatran ut Imatran ut Imatran ut Imatran ut Imatran ut Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sammonlahden PH Sammonlahden PH

Koti Voima valkoinen SaiPa 3 StU Hatsina musta Hatsina valkoinen Hatsina musta SaiPa 3 StU Hatsina valkoinen Voima valkoinen

-

Vieras StU Hatsina musta Hatsina valkoinen Voima valkoinen SaiPa 3 Hatsina valkoinen StU Hatsina musta Voima valkoinen SaiPa 3

Tulos 2-8 12-0 9-1 5-14 6-13 8-0 0-11 10-3 11-0 7-6

Tulos 17-5 6-5 10-3 0-12 11-6 4-1 15-3 2-8 9-2 8-8 6-8 6-6 2-4 3-9 15-3 5-6 9-3 2-11 14-6 2-8 7-4 4-7 1-13 13-1 6-8 2-5 8-3 5-15

Lohko B Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SB Heinola

2

2

0

0

20

-

7

13

4

2.

LASB Jr sininen

2

1

1

0

14

-

9

5

3

3.

SaiPa 2

2

1

1

0

13

-

8

5

3

4.

TaiKi punainen

2

0

1

1

12

-

16

-4

1

5.

StU

2

0

1

1

13

-

18

-5

1

6.

Pelicans SB musta

2

0

1

1

10

-

15

-5

1

7.

Voima punainen

2

0

1

1

7

-

16

-9

1

Otteluohjelma Ottelu 25321 25322 25323 25324 25325 25326 25327

Päivä 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Taipalsaaren Taipalsaaren Taipalsaaren Taipalsaaren Taipalsaaren Taipalsaaren Taipalsaaren

Koti TaiKi punainen Pelicans SB musta StU SaiPa 2 Voima punainen LASB Jr sininen SB Heinola

lh lh lh lh lh lh lh

Vieras StU Voima punainen LASB Jr sininen Pelicans SB musta SB Heinola SaiPa 2 TaiKi punainen

-

Tulos 7-7 5-5 6-11 10-5 2-11 3-3 9-5

Lohko C Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

PyY Ct

2

2

0

0

26

-

2

24

4

2.

Hatsina musta

2

2

0

0

13

-

7

6

4

3.

Hatsina valkoinen

2

2

0

0

14

-

9

5

4

4.

Jymy

2

1

1

0

12

-

10

2

3

5.

Pelicans SB 08

2

0

1

1

7

-

8

-1

1

6.

SaiPa 3

2

0

0

2

11

-

15

-4

0

7.

Voima valkoinen

2

0

0

2

8

-

16

-8

0

8.

Sudet SB musta

2

0

0

2

2

-

26

-24

0

Otteluohjelma Ottelu 25328 25329 25357 25330 25358 25331 25332 25333

Päivä 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Aika 10:00 11:00 11:00 12:00 12:45 13:00 14:00 15:00

Paikka Orimattila Orimattila Lyseon lh Orimattila Lyseon lh Orimattila Orimattila Orimattila

Koti Jymy Hatsina valkoinen Sudet SB musta Pelicans SB 08 Sudet SB musta Voima valkoinen SaiPa 3 Hatsina musta

Areena Areena Areena Areena Areena Areena

Vieras Pelicans SB 08 SaiPa 3 PyY Ct Hatsina musta PyY Ct Hatsina valkoinen Jymy Voima valkoinen

-

Tulos 4-4 7-5 1-13 3-4 1-13 4-7 6-8 9-4

KS ja S-K, Lohko A Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Josba punainen

2

2

0

0

16

-

2

14

4

2.

SaiPa

2

2

0

0

18

-

14

4

4

3.

LeBa-96

2

1

0

1

11

-

9

2

2

4.

LASB Jr valkoinen

2

0

1

1

15

-

16

-1

1

5.

Pelicans SB turkoosi

2

0

1

1

13

-

16

-3

1

6.

Sudet SB punainen

0

0

0

0

0

-

0

0

0

7.

Welhot musta

2

0

0

2

4

-

20

-16

0

Otteluohjelma Ottelu 25475 25476 25477 24566 24567 24568

Päivä 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 23.01.2021 23.01.2021 23.01.2021

Aika 11:00 13:00 15:00 10:00 12:00 14:00

Paikka Heinis-halli Heinis-halli Heinis-halli Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh

Koti LASB Jr valkoinen Pelicans SB turkoosi SaiPa LeBa-96 Josba punainen Welhot musta

-

Vieras Pelicans SB turkoosi SaiPa LASB Jr valkoinen Josba punainen Welhot musta LeBa-96

Tulos 7-7 6-9 9-8 2-5 11-0 4-9

371

D2-pojat Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SB Heinola/BB-88 punainen

4

3

0

1

32

-

15

17

6

2.

Pelicans SB 08

4

3

0

1

32

-

15

17

6

3.

PyY

4

2

0

2

30

-

22

8

4

4.

Sudet SB punainen

4

2

0

2

23

-

31

-8

4

5.

Sudet SB 09

4

0

0

4

12

-

46

-34

0

Otteluohjelma Ottelu 10645 10649 10647 10640 10644 10643 10642 10646 10641 10648

Päivä 18.10.2020 27.10.2020 29.10.2020 30.10.2020 30.10.2020 31.10.2020 02.11.2020 03.11.2020 04.11.2020 06.11.2020

Aika 16:00 18:30 18:00 19:00 19:00 16:00 18:00 18:30 19:30 19:00

Paikka Heinola kk Pyroll Areena Heinola kk Salpausselkähalli Lahti Lyseon lh Heinola kk Lyseon lh Pyroll Areena Lyseon lh Utti-halli Kouvola

Koti Pelicans SB 08 PyY SB Heinola/BB-88 punainen Pelicans SB 08 Sudet SB punainen SB Heinola/BB-88 punainen Sudet SB 09 PyY Sudet SB punainen Sudet SB punainen

Vieras SB Heinola/BB-88 punainen Sudet SB 09 Sudet SB 09 PyY Sudet SB 09 PyY Pelicans SB 08 Sudet SB punainen SB Heinola/BB-88 punainen Pelicans SB 08

-

Tulos 1-3 14-3 12-1 7-4 6-5 9-4 3-14 8-3 9-8 5-10

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SaiPa

4

4

0

0

60

-

16

44

8

2.

Jymy

4

2

1

1

43

-

35

8

5

3.

SC Jenga

4

2

0

2

33

-

34

-1

4

4.

JPS-75

4

1

1

2

29

-

31

-2

3

5.

PyY valkoinen

4

0

0

4

8

-

57

-49

0

Otteluohjelma Ottelu 10364 10369 10368 10365 10367 10366 10363 10362 10361 10370

Päivä 25.10.2020 25.10.2020 27.10.2020 29.10.2020 29.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 02.11.2020 03.11.2020 07.11.2020

Aika 12:00 17:00 19:00 18:00 18:00 10:00 11:30 18:15 19:00 12:30

Paikka Pyroll Areena Orimattila Areena Ravilinna Joutsenohalli Orimattila Areena Viialan liikuntahalli Viialan liikuntahalli Viialan liikuntahalli Ravilinna Sammonlahden PH

Koti PyY valkoinen Jymy SC Jenga SaiPa Jymy JPS-75 Jymy JPS-75 SC Jenga SaiPa

-

Vieras SC Jenga JPS-75 SaiPa JPS-75 PyY valkoinen SC Jenga SaiPa PyY valkoinen Jymy PyY valkoinen

Tulos 2-11 7-7 3-15 13-1 18-1 7-10 8-18 14-1 9-10 14-4

Lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

MäVi

5

4

0

1

46

-

33

13

8

2.

Pelicans SB Nastola

5

4

0

1

36

-

25

11

8

3.

Pelicans SB musta

5

3

0

2

37

-

19

18

6

4.

KaPa-51

5

3

0

2

30

-

24

6

6

5.

Flanels

5

0

1

4

21

-

45

-24

1

6.

SB Heinola/BB-88 musta5

0

1

4

14

-

38

-24

1

Otteluohjelma Ottelu 10371 10372 10373 10374 10375 10376 10377 10378 10379 10380 10381 10382 10383 10384 10385

372

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Päijänne Areena Päijänne Areena Päijänne Areena Päijänne Areena Päijänne Areena Päijänne Areena Päijänne Areena Päijänne Areena

Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti

Koti Pelicans SB musta MäVi SB Heinola/BB-88 musta Pelicans SB Nastola Flanels SB Heinola/BB-88 musta KaPa-51 SB Heinola/BB-88 musta KaPa-51 Pelicans SB musta Pelicans SB Nastola MäVi Flanels MäVi KaPa-51

-

Vieras Pelicans SB Nastola Flanels Pelicans SB musta MäVi KaPa-51 Pelicans SB Nastola Pelicans SB musta Flanels MäVi Flanels KaPa-51 SB Heinola/BB-88 musta Pelicans SB Nastola Pelicans SB musta SB Heinola/BB-88 musta

Tulos 3-7 11-8 2-8 7-9 0-12 3-6 0-9 3-3 9-4 10-2 7-2 14-2 8-9 8-7 7-4

Lohko B Sarjataulukko 1.

Joukkue

O

V

T

H

TM

SaiPa

2

1

1

0

13

-

PM

ME

P

6

7

3

2.

Jymy

2

1

0

1

14

-

17

-3

2

3.

Sudet SB punainen

1

1

0

0

13

-

1

12

2

4.

MäVi

2

1

0

1

14

-

17

-3

2

5.

Pelicans SB Nastola

2

0

1

1

9

-

10

-1

1

6.

Sudet SB 09

1

0

0

1

1

-

13

-12

0

Otteluohjelma Ottelu 23937 23938 23939 23940 25133

Päivä 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 28.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:30 14:30 15:45

Paikka Joutsenohalli Joutsenohalli Joutsenohalli Joutsenohalli Kuusankosken ut

Koti SaiPa MäVi Pelicans SB Nastola Jymy Sudet SB punainen

-

Vieras Pelicans SB Nastola Jymy MäVi SaiPa Sudet SB 09

Tulos 3-3 7-11 6-7 3-10 13-1

Lohko C Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Flanels

4

3

1

0

26

-

13

13

7

2.

KaPa-51

4

2

1

1

29

-

18

11

5

3.

Pelicans SB musta

2

2

0

0

24

-

0

24

4

4.

SC Jenga

2

2

0

0

7

-

3

4

4

5.

SB Heinola/BB-88 musta

2

1

0

1

13

-

15

-2

2

6.

JPS-75

4

0

0

4

7

-

23

-16

0

7.

PyY valkoinen

4

0

0

4

0

-

34

-34

0

Otteluohjelma Ottelu 23930 23931 23932 23933 23934 23935 23936 24165 24166 24167 24168

Päivä 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020

Aika 10:00 11:30 13:00 11:00 12:30 13:45 15:15 11:00 12:30 13:45 15:15

Paikka Joutsan liikuntahalli Joutsan liikuntahalli Joutsan liikuntahalli Pyroll Areena Pyroll Areena Pyroll Areena Pyroll Areena Kansis-keskus Kansis-keskus Kansis-keskus Kansis-keskus

Koti Flanels KaPa-51 SB Heinola/BB-88 musta PyY valkoinen PyY valkoinen JPS-75 JPS-75 KaPa-51 KaPa-51 Flanels Flanels

-

Vieras KaPa-51 SB Heinola/BB-88 musta Flanels Pelicans SB musta Pelicans SB musta SC Jenga SC Jenga JPS-75 JPS-75 PyY valkoinen PyY valkoinen

Tulos 7-7 6-7 6-9 0-12 0-12 2-3 1-4 8-2 8-2 5-0 5-0

373

E1-pojat Lohko A Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Sudet SB punainen

5

5

0

0

47

-

21

26

10

2.

Pelicans SB turkoosi

6

4

1

1

55

-

26

29

9

3.

Pelicans SB musta

6

3

1

2

43

-

31

12

7

4.

SaiPa musta

6

3

0

3

36

-

24

12

6

5.

PyY valkoinen

3

2

0

1

21

-

17

4

4

6.

TaiKi

6

1

0

5

21

-

61

-40

2

7.

Voima

6

0

0

6

12

-

55

-43

0

Otteluohjelma Ottelu 15388 15389 15390 15391 15392 15393 15394 15408 15402 15407 15403 15405 15404 15399 15411 15397 15398 15415 15427

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 09:30 10:00 10:30 11:30 12:00 13:00 11:00 11:00 12:00 12:30 13:30 14:30

Paikka Lyseon lh Lyseon lh Lyseon lh Lyseon lh Lyseon lh Lyseon lh Lyseon lh Salpausselkähalli Taipalsaaren lh Salpausselkähalli Taipalsaaren lh Salpausselkähalli Taipalsaaren lh Salpausselkähalli Taipalsaaren lh Salpausselkähalli Taipalsaaren lh Salpausselkähalli Salpausselkähalli

Koti Sudet SB punainen PyY valkoinen SaiPa musta TaiKi Voima Pelicans SB musta Pelicans SB turkoosi Pelicans SB musta TaiKi PyY valkoinen SaiPa musta Pelicans SB turkoosi Voima Pelicans SB turkoosi TaiKi Pelicans SB musta TaiKi SaiPa musta Voima

Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti

-

Vieras SaiPa musta Voima Pelicans SB musta PyY valkoinen Pelicans SB turkoosi TaiKi Sudet SB punainen Sudet SB punainen SaiPa musta Pelicans SB turkoosi Voima Pelicans SB musta TaiKi SaiPa musta Sudet SB punainen Voima Sudet SB punainen Pelicans SB musta Pelicans SB turkoosi

Lohko B Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SB Heinola

6

6

0

0

60

-

19

41

12

2.

LASB Jr valkoinen

5

4

0

1

39

-

21

18

8

3.

Sudet SB musta Kings

5

2

1

2

37

-

28

9

5

4.

SaiPa keltainen

6

2

1

3

42

-

41

1

5

5.

SaiPa keltamusta

5

2

0

3

29

-

32

-3

4

6.

Sudet SB musta Stars

5

2

0

3

28

-

31

-3

4

7.

Sudet SB D-tytöt

2

0

0

2

4

-

12

-8

0

8.

Hatsina

4

0

0

4

4

-

59

-55

0

Otteluohjelma Ottelu 16401 16402 16404 16405 16407 16408 16416 16410 16411 16412 16414 16415 16429 16448 16418 16413 16440 16417 16456

374

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 11:00 13:00 14:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 10:00 10:00 11:00 11:30 12:30 13:00 13:30

Paikka Heinola kk Heinola kk Heinola kk Heinola kk Heinola kk Heinola kk Sammonlahden PH Sammonlahden PH Sammonlahden PH Sammonlahden PH Sammonlahden PH Sammonlahden PH Heinis-halli Joutsenohalli Heinis-halli Joutsenohalli Heinis-halli Joutsenohalli Heinis-halli

Koti SB Heinola Hatsina Sudet SB musta Kings Sudet SB musta Stars SaiPa keltainen SaiPa keltamusta SaiPa keltamusta Hatsina Sudet SB musta Stars SB Heinola LASB Jr valkoinen SaiPa keltainen LASB Jr valkoinen SaiPa keltamusta Sudet SB musta Stars Sudet SB D-tytöt LASB Jr valkoinen SaiPa keltamusta Sudet SB musta Stars

-

Vieras LASB Jr valkoinen Sudet SB musta Stars Hatsina SaiPa keltainen Sudet SB musta Kings SB Heinola Sudet SB musta Kings SaiPa keltainen LASB Jr valkoinen Hatsina SaiPa keltamusta SB Heinola Sudet SB musta Kings Sudet SB D-tytöt SB Heinola SaiPa keltainen Sudet SB musta Kings SaiPa keltainen SB Heinola

Tulos 4-3 0-12 13-1 6-4 5-5 1-11 5-8 2-14 1-13 20-1 6-5 5-11 6-4 3-2 3-5 2-9 11-7 15-5 6-9

Tulos 6-4 8-1 10-2 3-9 2-11 14-2 5-6 5-9 3-9 4-13 7-2 7-7 3-6 6-4 5-11 10-1 2-15 2-5 3-13

E2-pojat Lohko 1 Sarjataulukko 1.

Joukkue

O

V

T

H

TM

SB Heinola

4

4

0

0

38

-

PM

ME

P

8

30

8

2.

Pelicans SB turkoosi 4

3

0

1

35

-

13

22

6

3.

Pelicans SB Nastola

1

1

2

16

-

23

-7

3

4

4.

Pelicans SB musta

4

1

1

2

8

-

26

-18

3

5.

LASB Jr valkoinen

4

0

0

4

10

-

37

-27

0

Otteluohjelma Ottelu 16495 16496 16497 16498 16499 16500 16501 16502 16503 16504

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00

Paikka Suurhalli Treeni Suurhalli Treeni Suurhalli Treeni Suurhalli Treeni Suurhalli Treeni Heinola kk Heinola kk Heinola kk Heinola kk Heinola kk

Koti Pelicans SB turkoosi LASB Jr valkoinen Pelicans SB musta Pelicans SB Nastola SB Heinola SB Heinola Pelicans SB musta Pelicans SB turkoosi Pelicans SB Nastola LASB Jr valkoinen

Vieras Pelicans SB musta Pelicans SB Nastola SB Heinola Pelicans SB turkoosi LASB Jr valkoinen Pelicans SB turkoosi Pelicans SB Nastola LASB Jr valkoinen SB Heinola Pelicans SB musta

-

Tulos 12-0 5-9 1-11 3-7 11-1 7-4 2-2 12-3 2-9 1-5

Lohko 2 Otteluohjelma Ottelu

Päivä

Aika

Paikka

Koti

Vieras

Tulos

16510

31.10.2020

10:00

Sammonlahden PH

SaiPa kilpa

-

SaiPa 11

14-2

16512

31.10.2020

11:30

Sammonlahden PH

SaiPa 11

-

MäVi

14-8

16513

31.10.2020

13:00

Sammonlahden PH

MäVi

-

SaiPa kilpa

2-16

Lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Top Team

2

2

0

0

26

-

4

22

4

2.

TaiKi

2

1

0

1

8

-

20

-12

2

3.

SaiPa haastaja2

2

1

0

1

18

-

16

2

2

4.

VoimaRaju

2

1

0

1

17

-

12

5

2

5.

SaiPa haastaja1

2

0

0

2

9

-

26

-17

0

Otteluohjelma Ottelu 16647

Päivä 10.10.2020

Aika 11:00

Paikka Taipalsaaren lh

Koti TaiKi

-

Vieras VoimaRaju

Tulos 7-6

16648 16649 16650 16651

10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020

12:00 13:00 14:00 15:00

Taipalsaaren Taipalsaaren Taipalsaaren Taipalsaaren

SaiPa haastaja2 VoimaRaju Top Team SaiPa haastaja1

-

Top Team SaiPa haastaja1 TaiKi SaiPa haastaja2

3-12 11-5 14-1 4-15

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 11:00 12:30 14:00 11:00 13:30

Paikka Taipalsaaren lh Taipalsaaren lh Taipalsaaren lh Taipalsaaren lh Taipalsaaren lh Joutsenohalli Joutsenohalli Joutsenohalli Savonlinnan lh Savonlinnan lh

lh lh lh lh

Lohko A Otteluohjelma Ottelu 23943 23944 23945 23946 23947 24029 24031 24033 26011 26013

Päivä 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 17.01.2021 17.01.2021

Koti TaiKi Top Team SaiPa kilpa Pelicans SB turkoosi SB Heinola SaiPa kilpa Top Team TaiKi Top Team TaiKi

-

Vieras SaiPa kilpa Pelicans SB turkoosi SB Heinola TaiKi Top Team Top Team TaiKi SaiPa kilpa SaiPa kilpa SaiPa kilpa

Tulos 0-12 9-1 14-3 10-3 1-7 5-11 9-3 2-16 11-3 2-15

375

Lohko B Otteluohjelma Ottelu 23948 23949 23950 23951 23952 23953 23954 23955 23956 23957 25129 25130 25131 25132 24034 24035 24036 26015 26014

Päivä 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 17.01.2021 17.01.2021

Aika 10:00 11:30 12:45 14:15 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 11:00 12:00 13:30 14:30 11:30 13:00 14:30 12:00 14:30

Paikka Pyroll Areena Pyroll Areena Pyroll Areena Pyroll Areena Heinis-halli Heinis-halli Heinis-halli Heinis-halli Heinis-halli Heinis-halli Kuusankosken ut Kuusankosken ut Kuusankosken ut Kuusankosken ut Imatran ut Imatran ut Imatran ut Savonlinnan lh Savonlinnan lh

Aika 10:00 10:40 11:20 12:00 12:40 13:20 14:00 10:00 10:40 11:20 12:00 12:40 13:20 14:00 14:40

Paikka Taipalsaaren Taipalsaaren Taipalsaaren Taipalsaaren Taipalsaaren Taipalsaaren Taipalsaaren Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sport Forum

Koti KoRe keltainen KoRe keltainen Sudet SB punamusta Sudet SB punamusta LASB Jr valkoinen Pelicans SB Nastola MäVi Pelicans SB musta SaiPa haastaja2 SaiPa haastaja1 Sudet SB punamusta KoRe keltainen Sudet SB punamusta KoRe keltainen VoimaRaju SaiPa 11 MäVi SaiPa 11 SaiPa 11

-

Vieras SaiPa 11 SaiPa 11 VoimaRaju VoimaRaju MäVi SaiPa haastaja2 SaiPa haastaja1 Pelicans SB Nastola LASB Jr valkoinen Pelicans SB musta SaiPa haastaja1 SaiPa haastaja2 SaiPa haastaja1 SaiPa haastaja2 SaiPa 11 MäVi VoimaRaju TaiKi Top Team

Tulos 9-0 8-4 5-5 2-8 17-11 6-5 9-17 3-13 11-6 10-7 3-8 9-5 3-15 6-7 3-13 14-6 5-4 8-6 2-10

F1-pojat Lohko 1 Otteluohjelma Ottelu 19890 19891 19892 19893 19894 19895 19896 19899 19900 19901 19902 19903 19904 19905 19906

Päivä 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Koti TaiKi SaiPa Keltainen SaiPa 12 Hatsina SaiPa Musta TaiKi Hatsina Hatsina SaiPa Musta SaiPa Keltainen SaiPa Keltainen SaiPa Musta SaiPa Musta SaiPa Keltainen Hatsina

lh lh lh lh lh lh lh

Vieras SaiPa Keltainen SaiPa 12 TaiKi SaiPa Keltainen SaiPa 12 Hatsina SaiPa Musta SaiPa 12 SaiPa 12 Hatsina SaiPa 12 TaiKi Hatsina TaiKi TaiKi

-

Tulos 3-5 7-1 9-7 5-3 9-1 5-11 8-3 9-4 4-7 1-2 10-5 5-2 4-5 12-3 6-3

Tytöt E-tytöt Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SaiPa keltainen

4

4

0

0

82

-

6

76

8

2.

LASB Jr

2

2

0

0

21

-

7

14

4

3.

SaiPa musta

3

2

0

1

26

-

25

1

4

4.

SB Heinola

2

0

0

2

8

-

20

-12

0

5.

Pelicans SB

2

0

0

2

1

-

40

-39

0

6.

Sudet SB

3

0

0

3

14

-

54

-40

0

Otteluohjelma Ottelu 18203 18204 18205 18207 18208 18229

Päivä 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 29.11.2020

Aika 11:30 12:30 13:30 14:30 15:30 11:00

Paikka Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Salpausselkähalli Sammonlahden PH

18228 18212

29.11.2020 29.11.2020

12:30 14:00

Sammonlahden PH Sammonlahden PH

376

Lahti Lahti Lahti Lahti Lahti

Koti Pelicans SB Sudet SB LASB Jr SaiPa keltainen SB Heinola SaiPa musta

-

Vieras LASB Jr SaiPa keltainen SB Heinola Pelicans SB SaiPa musta Sudet SB

Tulos 1-13 1-19 8-6 27-0 2-12 12-10

Sudet SB SaiPa keltainen

-

SaiPa keltainen SaiPa musta

3-23 13-2

Länsirannikko Miehet 2. divisioona Sarjataulukko Joukkue

O

V

JV

JH

H

TM

PM

ME

P

1.

Ryhti

6

6

1

0

0

56

-

28

28

17

2.

KaKo

5

4

1

0

1

39

-

28

11

11

3.

Ruoska

6

3

0

2

1

44

-

39

5

11

4.

FBC Turku 2

7

3

0

2

2

48

-

44

4

11

5.

SB Naantali

6

4

1

0

2

36

-

42

-6

11

6.

UHV Bulls

7

4

2

0

3

39

-

33

6

10

7.

SBS Lieto 3

5

3

1

0

2

40

-

44

-4

8

8.

TEAM LSM

6

2

0

1

3

51

-

57

-6

7

9.

SBS Rupu

6

0

0

1

5

32

-

48

-16

1

10.

SB Hirvensalo

4

0

0

0

4

14

-

36

-22

0

Otteluohjelma Ottelu 11164 11163 5784 11165 11166 11167 5788 10893 11168 11169 11170 11173 11172 10894 11175 5792 10895 11176 11178 11179 11177 11181 11180 11174 11184 11182 11189 11187 10897

Päivä 18.09.2020 18.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 30.09.2020 02.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 09.10.2020 16.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 18.10.2020 23.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 25.10.2020 30.10.2020 30.10.2020 30.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 04.11.2020 13.11.2020 13.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 28.11.2020

Aika 19:00 19:30 15:00 18:00 18:30 19:00 13:00 17:00 18:00 19:00 19:00 14:30 15:00 17:00 19:30 17:30 18:30 18:00 19:00 19:00 19:30 14:00 18:00 18:30 19:00 19:30 14:30 18:00 17:00

Paikka Vehmaa LH Sport Garden Euran ut SB-Areena SB-Areena Lietohalli Euran ut LSM-Areena Tahto Areena Lietohalli Vehmaa LH SB-Areena Leaf-Areena Momentum-halli Sport Garden Euran ut Momentum-halli Tahto Areena Lietohalli Vehmaa LH Sport Garden Maijamäen LH SB-Areena SB-Areena Vehmaa LH Sport Garden SB-Areena SB-Areena LSM-Areena

Koti UHV Bulls FBC Turku 2 KaKo Ruoska SB Hirvensalo SBS Lieto 3 KaKo TEAM LSM SBS Rupu SBS Lieto 3 UHV Bulls SB Naantali Ryhti TEAM LSM FBC Turku 2 KaKo TEAM LSM SBS Rupu SBS Lieto 3 UHV Bulls FBC Turku 2 SB Naantali Ruoska SB Hirvensalo UHV Bulls FBC Turku 2 SB Naantali Ruoska TEAM LSM

Vieras SB Hirvensalo SBS Rupu TEAM LSM SB Naantali Ryhti Ruoska FBC Turku 2 SB Naantali UHV Bulls Ryhti KaKo SBS Lieto 3 SBS Rupu FBC Turku 2 UHV Bulls Ryhti SBS Lieto 3 Ruoska SB Hirvensalo TEAM LSM Ryhti SBS Rupu KaKo SB Naantali Ryhti Ruoska FBC Turku 2 UHV Bulls SBS Rupu

-

Tulos 10-1 6-4 13-6 6-7 JA 4-12 9-8 VL 7-6 VL 8-9 4-6 5-17 2-6 4-11 8-7 JA 9-15 4-5 JA 5-7 9-6 4-6 9-6 6-5 JA 5-8 8-5 7-8 3-5 2-4 3-8 3-9 9-8 14-8

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30.

Nimi Prokki Rami Pahikkala Daniel Kivinen Jere Prokki Riku Sjöblom Joonas Laine Emil Grahn Kasperi Laaksonen Olli Laksi Jari Kollin Juuso Erkkilä Tommi Kryssi Elmeri Miilunpalo Juho Tamminen Antti Laaksonen Jarno Kannisto Otto Salonen Jesse-Pekka Kantola Aleksi Lindell Toni Luoma Samuli Järvinen Markus Lax Samuli Rainio Joonas Lahti Ville Reko Jussi Kujanpää Janne Kortelainen Miro Holanne Eero Savilampi Jani Kaksonen Jani

Joukkue TEAM LSM Ryhti FBC Turku 2 TEAM LSM FBC Turku 2 UHV Bulls FBC Turku 2 KaKo KaKo SBS Rupu KaKo SBS Lieto 3 TEAM LSM SBS Lieto 3 Ryhti SBS Lieto 3 UHV Bulls Ruoska Ruoska Ruoska Ryhti Ryhti Ruoska SB Naantali KaKo SBS Lieto 3 Ryhti UHV Bulls FBC Turku 2 Ryhti

O 6 5 7 6 7 7 7 5 5 6 4 5 6 5 6 5 6 6 6 5 6 6 6 6 5 5 5 7 7 5

M 12 10 9 10 10 7 6 8 7 7 4 9 8 6 6 3 4 4 2 6 6 5 5 5 4 3 3 3 2 7

S 26 9 7 3 3 6 7 4 5 5 8 2 2 4 4 7 5 5 7 2 2 3 3 3 4 5 5 5 6 0

P 38 19 16 13 13 13 13 12 12 12 12 11 10 10 10 10 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 7

+ 1 0 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +1 0 0 0 0 +1 0 0 0 +2 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 3 0 1 0 1 1 0 2 3 2 2 1 1 1 0 1 1 0 1 2 2 0 0 0 1 0 1 2 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 6 0 2 0 2 2 0 4 6 4 4 2 2 2 0 2 2 0 2 4 9 0 0 0 2 0 2 4 2

YV 0 2 2 1 2 0 0 1 5 0 0 1 5 0 0 1 1 2 0 3 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

RL 1 0 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

377

31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121.

378

Immonen Jani Hakoniemi Eemil Haapanala Arttu Vallin Juha Lastunen Jerry Rintala Oskari Halminen Riku Perkonoja Kalle Söderholm Anton Hyrsky Mikko Hirvikorpi Joonas Lauren Olli Mäkelä Jussi-Pekka Leino Petteri Mäkelä Ville Lempiäinen Joni Virtanen Teemu Niemi Janne Silvola Veikko Laurila Ville Läntinen Miikka Niemi Juhani Seppä Kalle Ehrnrooth Toni Kareniemi Teemu Rantala Tuukka Keskitalo Antti Murtonen Henri Lundahl Kim Ylikännö Markus Holanne Aaron Fagerholm Simeon Kangas Kristo Lehto Jari-Tapio Salo Joonas Viljanen Jesse Pohjaranta Atte Tuomola Miikka Lenkkeri Janne Grönbacka Sami Huhtala Henrik Vesa-Matti Rekola Santeri Kostiainen Severi Nohkola Marco Huuhtanen Jarkko Inberg Erkka Rehakka Olli-Matti Rantala Juha Suojanen Tommi virtanen Ville Youssef Omar Raiko Akseli Ojala Oskari Tapani Timo Puputti Aaro Niemi Eetu Mertanen Matti Heikkilä Kalle Gröhn Jesse Poikkeus Juho Kivipelto Luukas Koskimies Konsta Laaksonen Jesse Stenij Jukka Uotila Riku Haavasoja Ville-Veikko Alilonttinen Antti Mattila Taneli Ruohomaa Lauri Niinikoski Vili Saharinen Jere Ojanperä Saku Saarinen Henri Hautaoja Kai-Kristian Raitanen Juuso Tuominen Eero Mikael Hyvärinen Joona Perttula Juho Liitti Leevi Lehtosalo Eero Kuusisto Lauri Lagerström Joonatan Kielo Jyri Vira Juuso Vääräniemi Joonas Tuononen Verneri Tuominen Kalle Hellman Tommi Lehtonen Juuso Kalliovaara Roni Korpas Saku

SBS Rupu UHV Bulls Ryhti TEAM LSM SB Naantali SB Naantali TEAM LSM Ruoska SB Naantali SBS Lieto 3 SBS Rupu Ryhti UHV Bulls FBC Turku 2 SB Hirvensalo Ryhti SBS Rupu SBS Lieto 3 Ruoska UHV Bulls SB Naantali KaKo KaKo Ruoska UHV Bulls TEAM LSM Ryhti Ruoska Ruoska SBS Lieto 3 UHV Bulls FBC Turku 2 TEAM LSM SBS Rupu SB Naantali KaKo SB Naantali Ruoska SB Naantali SB Hirvensalo Ruoska FBC Turku 2 FBC Turku 2 SB Naantali SB Naantali TEAM LSM SBS Rupu TEAM LSM Ryhti UHV Bulls FBC Turku 2 SB Hirvensalo Ruoska Ryhti SBS Rupu FBC Turku 2 FBC Turku 2 KaKo SB Hirvensalo SBS Lieto 3 SBS Rupu SBS Lieto 3 Ruoska Ryhti Ryhti Ryhti SBS Lieto 3 Ruoska SBS Rupu FBC Turku 2 SBS Rupu KaKo SBS Lieto 3 TEAM LSM Ruoska SB Naantali FBC Turku 2 SBS Rupu SB Hirvensalo SB Naantali SB Hirvensalo SB Naantali SB Hirvensalo UHV Bulls KaKo FBC Turku 2 Ryhti FBC Turku 2 UHV Bulls SB Naantali UHV Bulls

6 7 5 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 7 4 5 5 5 6 7 4 5 5 6 7 5 5 6 6 5 6 4 5 6 6 4 5 6 6 4 5 6 1 6 6 2 5 5 6 7 4 4 6 6 6 6 7 5 4 3 4 5 5 6 6 6 3 4 5 7 2 4 5 6 6 6 7 2 3 3 3 3 4 4 4 4 5 6 6 6 6

5 5 4 4 4 3 5 5 5 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 5 4 4 3 3 3 3 2 2 2 1 4 4 4 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 3 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

2 2 3 3 3 4 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 5 5 5 0 1 1 2 2 2 2 3 3 3 4 0 0 0 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 4 4 0 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 1 1 1 2 0 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 1 2 1 1 1 0 1 2 1 1 0 2 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 2 1 0 0 1 1 0 1 1 0 1 1 1 0 0 0 0 2 2 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 2 1 2 2 2 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 2 2 2 4 0 0 2 4 0 5 0 0 0 0 0 2 4 2 2 2 0 2 4 27 2 0 4 0 0 4 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 4 2 0 0 2 2 0 2 2 0 2 2 2 0 0 0 0 4 4 0 0 2 2 0 0 2 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 2 4 2 4 4 4 2 0

0 0 0 3 1 2 3 1 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199. 200. 201. 202. 203. 204. 205. 206. 207. 208. 209. 210. 211. 212.

Hyrsky Olli Hellsten Tuomas Tamminen Joonas Rivasto Rasmus Simolin Matti Mäkelä Jon-Kristian Kömi Rene Arkkila Juuso Rantatalo Severi Raivio Mikko Turpeinen Niko Heiska Severi Seppänen Atte Terävesi Kim Kari Hannes Suomalainen Janne Syrjänen Samuli Mannelin Santeri Nieminen Antti Heikkilä Turkka Haapanala Juho Tähtinen Valtteri Mäki Juuso Viskari Elmeri Rintala Petri Flinkman Ville Inkinen Tarmo Helin Rasmus Kutila Henri Markki Janne Virtanen Waltteri Nousiainen Aleksi Heino Tommi Kyyrö Kim Laaksonen Juho Virtanen Stefan Hasselqvist Kevin Tamminen Aki Uusitalo Topias Silvola Tuomas Aittala Jesse Heiskanen Ville Öström Paavo Blomqvist Jaakko Laine Aleksi Nikula Eemeli Pohjalainen Toni Hormalainen Aaro Utrila Olli Kryssi Verneri Kumpulainen Jani Lukkala Marko Niskanen Mika Heino Patrik Haapanen Jiri Anttila Veeti Sjöroos Eero Laaksonen Rasmus Koivunen Jyri Stenfors Mikael Yli-Tolppa Hannu Hakala Heikki Sario Ville Peltola Mikko Nurmio Veikka Löytökorpi Santeri Harakka Jami-Petteri Vilén Alvar Huila Eetu Minkkinen Oskari Rokala Oliver Sundberg Juha Tammisalo Erkka Vehosmaa Aapeli Ylikännö Mikael Lager Anton Valjanen Tapio Tuominen Anttoni Koskinen Miika Palmula Janne Holopainen Jere Mäkiaho Eetu Korko Niklas Saarinen Teemu Suominen Ville Tuominen Ville Lehtinen Joni Tuominen Joni Santanen Tero Kuparinen Tero Holmlund Jan-Henrik

SBS Lieto 3 Ryhti FBC Turku 2 UHV Bulls SBS Lieto 3 TEAM LSM SBS Rupu FBC Turku 2 UHV Bulls KaKo TEAM LSM KaKo FBC Turku 2 SBS Lieto 3 SBS Lieto 3 Ruoska KaKo SBS Rupu SBS Rupu UHV Bulls UHV Bulls SB Naantali SBS Lieto 3 TEAM LSM TEAM LSM SB Hirvensalo KaKo SB Hirvensalo SBS Rupu SBS Lieto 3 KaKo FBC Turku 2 SBS Rupu TEAM LSM Ruoska SB Hirvensalo FBC Turku 2 SBS Lieto 3 SB Naantali SB Hirvensalo SB Naantali SB Hirvensalo SBS Lieto 3 TEAM LSM FBC Turku 2 FBC Turku 2 SB Hirvensalo SBS Lieto 3 UHV Bulls SBS Lieto 3 Ruoska TEAM LSM Ryhti SB Hirvensalo SB Hirvensalo SB Naantali SB Hirvensalo TEAM LSM SB Naantali SBS Rupu Ryhti SBS Rupu SB Hirvensalo Ruoska SB Naantali FBC Turku 2 SBS Rupu SB Naantali SB Hirvensalo KaKo FBC Turku 2 Ryhti SB Hirvensalo SB Hirvensalo SBS Rupu SBS Lieto 3 KaKo KaKo UHV Bulls SBS Lieto 3 SB Naantali SB Naantali SBS Lieto 3 Ryhti SB Naantali Ryhti Ryhti KaKo UHV Bulls FBC Turku 2 TEAM LSM

5 6 6 7 1 1 1 2 3 4 4 4 5 5 5 5 5 5 6 7 1 1 2 2 3 3 3 4 5 5 5 5 5 6 6 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5

0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 1 1 0 1 0 0 1 1 0 0 2 0 1 0 0 3 2 1 0 0 0 1 0 1 0 1 0 3 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 3 0 0 3 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 2 2 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 2 0 2 2 0 2 0 0 2 2 0 0 4 0 2 0 25 11 14 2 0 0 0 2 0 2 0 2 0 6 0 0 0 2 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 6 0 0 6 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 14 4 2 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

379

213. 214. 215. 216. 217. 218. 219. 220. 221. 222. 223. 224. 225. 226. 227. 228. 229. 230. 231.

Rantanen Aki Pluuman Joonas Kantola Toni Haukka Kaapo Lamminen Aku Rusanen Aatu Lindeman Frans Ojala Roni Jämbeck Dani Rinne Teemu Höylänen Janne Lundgren Kimmo Kankare Ilmari Valmunen Joona Koivuniemi Olli Rintanen Juho Karppi Eemeli Hellbom Nicklas Aaltonen Nikolai

SBS Lieto SBS Rupu FBC Turku UHV Bulls KaKo SBS Rupu TEAM LSM KaKo Ruoska UHV Bulls SBS Rupu TEAM LSM FBC Turku Ruoska SBS Rupu SBS Rupu UHV Bulls FBC Turku UHV Bulls

3

5 5 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 7 7

2

2

2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 2 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 2 6 0 14 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3. divisioona Lohko 5 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

TPS 3

6

6

0

0

47

-

17

30

12

2.

SC Toivo

5

4

0

1

32

-

17

15

8

3.

TVA

5

3

0

2

27

-

28

-1

6

4.

Flames

6

3

0

3

32

-

34

-2

6

5.

Yrmyt

6

2

2

2

35

-

34

1

6

6.

OU

5

2

1

2

29

-

26

3

5

7.

SalPa

5

2

0

3

24

-

25

-1

4

8.

TBS

5

0

1

4

25

-

35

-10

1

9.

Muki

5

0

0

5

21

-

56

-35

0

Otteluohjelma Ottelu 4754 4680 4682 4683 4684 4675 4676 4677 4678 4689 4685 4690

Päivä 30.04.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020

Aika 16:00 10:30 13:30 15:00 16:30 10:00 11:30 14:00 15:30 08:30 10:00 10:00

Paikka Oripään lh Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Oripään lh Oripään lh Oripään lh Oripään lh SB-Areena Loimaan liikuntahalli SB-Areena

Koti OU SalPa TBS SC Toivo TVA OU Muki Flames TPS 3 TPS 3 TVA TBS

-

Vieras Muki Yrmyt SalPa Yrmyt TBS Flames TPS 3 Muki OU Flames Muki SC Toivo

Tulos 8-1 6-7 4-7 11-9 11-7 3-15 10-4 6-5 5-2 6-5 2-6

4691 4692 4687 4693 4694 4699 4700 4702 4704 4695 4696 4697 4698

18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

11:30 13:00 14:00 14:30 16:00 09:00 10:30 13:30 16:30 10:00 11:30 14:00 15:30

SB-Areena SB-Areena Loimaan liikuntahalli SB-Areena SB-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena

TPS 3 Yrmyt OU SC Toivo Flames TBS SalPa Flames TPS 3 OU Muki SC Toivo Yrmyt

-

SalPa TBS TVA SalPa Yrmyt TPS 3 Flames TVA TVA Yrmyt SC Toivo OU Muki

7-2 4-4 5-4 6-3 6-5 4-7 4-5 2-5 7-1 6-6 3-13 3-2 12-6

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16.

380

Nimi Siren Juuso Sandström Alexander Sipolainen Joni Haimila Paavo Karhula Väinö Raatikainen Tommi Lintunen Teemu Hella Topi Larjama Lauri Henttula Martti Ahtiainen Samu Jälkö Leevi Kallio Lauri Poso Pyry Tulla Aleksi Vahtera Ville

Joukkue Yrmyt TPS 3 OU Flames TPS 3 OU TPS 3 TBS TPS 3 TBS TVA Muki Flames Muki Yrmyt SC Toivo

O 6 6 5 6 6 5 6 5 4 5 5 4 6 5 6 3

M 10 4 9 6 6 6 4 3 8 8 6 5 5 3 3 7

S 5 8 2 5 4 3 5 6 0 0 2 3 3 5 5 0

P 15 12 11 11 10 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 7

+ 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 3 0 2 1 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 3 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107.

Mäkelä Torsti Lampinen Joonas Illi Johannes Hyyryläinen Juhani Rannikko Tomi Paajanen Roope Tammelin Mikko Ora Pekka Vihervuori Janne Laihinen Juho Kaste Sami Keihäs Juha Meltti Jan Wiren Jimi Helminen Miika Hakkarainen Miika Iltanen Markus Sandelin Niklas Holm Jukka-Pekka Riionheimo Eemil Niinistö Juhana Paju Juho Hannuksela Aukusti Koskela Sampo Riitinki Aatu Poso Santeri Palokankare Kalle Talvi Antti Kuitula Viljami Haapasalo Henrik Rätsep Martin Härmävaara Heikki Kostamo Mikael Mihailovs Adrians Matikainen Joonas Kuuluvainen Arto Virtanen Toni Peltoniemi Jouni Puisto Valtteri Rantasalo Nestori Aanila Jere Yli-Sipilä Tero Hyvärinen Jaakko Oksanen Atte Heikkonen Oscar Virtanen Juho Huittinen Peetu Löyttyniemi Viljami Järvinen Teemu Vilmunen Henri Taskinen Tuomas Orvasto Santtu Lieskivi Lari Tissari Janne Viipuri Mika Harjula Markus Luoma Jani Vainio Aleksi Pöyhtäri Juhana Ponkilainen Jere Kylä-Kaila Kari Kuosmanen Matti Kaste Riku Kivistö Aaro Laine Aleksi Sipolainen Janne Tuomi Joni Peltoniemi Jesse Pensikkala Henri Rantanen Matias Saarinen Jaakko Karu Alvar Lehti Jarkko Smolander Lauri Pinomäki Samuli Kinnari Elmeri Honka Tuomas Fagerlund Niko Tuomi Joni Ostela Juho Lamminluoto Jussi Lehtonen Tommi Perttunen Matti Rantanen Perttu Mäntyharju Mikko Laine Samuli Kananen Henri Fisk Wili Ahonen Samuli Raikko Jussi Pietilä Lasse

Flames TPS 3 TPS 3 SC Toivo TVA TPS 3 Yrmyt TBS Yrmyt TBS SalPa SC Toivo Flames Yrmyt TVA TPS 3 Flames TPS 3 TVA SC Toivo SalPa OU TVA SalPa Muki Muki SalPa OU TVA Yrmyt Yrmyt SC Toivo SC Toivo TPS 3 SC Toivo Flames OU SalPa Muki OU SC Toivo Flames SalPa Yrmyt TPS 3 SC Toivo TVA TBS Muki SalPa SalPa Yrmyt Flames SC Toivo Muki TBS TBS TVA TVA SalPa SC Toivo SC Toivo SalPa Flames TVA OU OU SalPa OU OU SC Toivo Muki Muki TPS 3 TPS 3 OU TPS 3 Flames Yrmyt TBS Flames SalPa SC Toivo OU OU Yrmyt Flames TPS 3 Muki TBS OU

6 6 6 5 5 6 6 5 6 5 5 3 6 4 5 6 6 6 5 4 5 5 5 5 3 3 5 5 5 6 6 2 4 4 5 5 5 2 3 5 4 5 5 6 6 3 4 5 5 5 5 6 6 2 3 5 5 5 5 5 1 3 5 6 4 5 5 5 5 5 5 5 5 6 2 3 3 4 4 5 5 5 5 5 5 6 6 6 3 3 4

6 6 5 4 3 3 3 2 2 5 5 4 4 3 3 3 2 1 4 2 2 1 1 0 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 0 0 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1

1 1 2 3 4 4 4 5 5 1 1 2 2 3 3 3 4 5 1 3 3 4 4 5 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0

7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 2 0 0 0 0 0 0 1 2 0 1 0 1 0 0 0 1 1 3 0 0 3 0 2 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 1 2 1 0 2 0 1 0 0 0 1 1 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 4 0 0 0 0 0 0 2 4 0 2 0 2 0 0 0 2 2 6 0 0 6 0 4 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 2 0 0 2 4 2 0 4 25 2 0 0 0 2 2 2 0 0 2 0 0 0 27 0 0 0 0 4 0 0 0 2 0 0 2 0 2 0 0 2

1 0 1 0 1 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 0 1 0 2 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

381

108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178.

Saarela Severi Sainio Saku Laine Joel Jalonen Teemu Alm Tuukka Ek Mikko Rantanen Eppu Halinen Tomi Saarinen Juuso Anttila Juhani Pousar Anton Juhannusvuori Teemu Wasama Miro Joronen Tuomas Takala Jukka Nyman Jussi Penttilä Jami Ojanen Petteri Kauppi Kari Ollikainen Juha Holm Niko Mellanen Kasper Lehtonen Niklas Luhtaa Jetro Saivosalmi Sisu Niinimäki Tette Savonen Kalle Henttula Tuomas Peltonen Henri Helander Niko Saarinen Joni Eerikäinen Jari Peltola Aaro Ruohomäki Eetu-Oliver Laitila Perttu Hartman Kim Mattila Juha Karinen Niko Aaltonen Petri Koenkytö Jeremias Ketola Matti Virtanen Henri Pokkinen Lauri Taalikka Marko Mutanen Risto Juven Kalle Onnela Elias Marjunen Joona Kula Karol Teleni Jesse Nieminen Teemu Laine Ossi Toiviainen Jaakko Tuominen Tomi Hakulinen Heikki Aalto Jussi Lehti Juhani Jerkku Jesse Boman Tuukka Lehtinen Iiro Laihinen Ossi Pulkkinen Eerik Nieminen Ville Kylliäinen Markus Lindholm Marko Ketonen Tom Keinonen Seppo Kokkonen Olli-Pekka Lehtinen Markus Taskila Samuli Kökkö Kasperi

Flames TVA TVA OU SalPa OU TBS SalPa Yrmyt Flames TPS 3 Yrmyt Flames TVA OU Yrmyt TVA OU Muki TPS 3 Yrmyt Flames TPS 3 TVA TPS 3 Yrmyt SC Toivo TBS TVA TBS Yrmyt Muki OU Muki TVA SC Toivo Flames Flames SC Toivo Muki Flames OU Yrmyt OU Yrmyt TPS 3 Muki OU Muki Flames Yrmyt SC Toivo TPS 3 Flames TPS 3 SalPa Muki TPS 3 SalPa TBS TBS TBS SalPa OU SalPa TVA TVA TBS Muki TVA TPS 3

4 4 4 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 1 2 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 6 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 6

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 6 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

AFC Campus

2

2

0

0

11

-

5

6

4

2.

SBS Wirmo 2

2

2

0

0

23

-

6

17

4

3.

Satabandy

2

2

0

0

11

-

9

2

4

4.

LaJy

4

2

0

2

18

-

14

4

4

5.

SalBa 2

2

1

0

1

14

-

11

3

2

6.

NTK

2

1

0

1

8

-

6

2

2

7.

SBS Masku

2

0

0

2

5

-

13

-8

0

8.

Jyrä

2

0

0

2

5

-

14

-9

0

9.

SekTa

2

0

0

2

5

-

22

-17

0

382

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 4 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 27 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Otteluohjelma Ottelu 5627 5628 5629 5630 5631 5632 5633 5634 5635 5636

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020

Aika 13:45 15:10 16:40 18:10 19:30 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00

Paikka HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli

Koti SBS Masku AFC Campus LaJy SekTa AFC Campus Jyrä NTK SalBa 2 NTK Satabandy

Vieras SBS Wirmo 2 SekTa SBS Masku SBS Wirmo 2 LaJy LaJy Satabandy Jyrä LaJy SalBa 2

-

Tulos 3-8 7-2 5-2 3-15 4-3 2-7 2-3 7-3 6-3 8-7

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73.

Nimi Laine Emil Alivuotila Matti Varjonen Markus Laine Mikko Lehto Tommi Rantatalo Severi Tuominen Miika Salonen Jesse-Pekka Kareniemi Teemu Helmejoki Samu Rintala Juuso Santanen Mikael Saarinen Christian Mäenpää Timo Baltic Adnan Ranula Sami Ruuskanen Jani Varjonen Eemi Vienonen Tommi Heinonen Jesse Huhtala Niko Varjonen Jani Kantola Tuomas Korhonen Anssi Laiho Juha-Matti Saastamoinen Tuomas Kuusimurto Kim Nurmi Niklas Nurmi Lassi Hannukainen Kassu Hännikkälä Aukusti Hakosalo Jouni Tuomiranta Otto Österholm Peter Palomäki Rami Heikkilä Mikko Taimi Pekka Orpana Aleksi Aaltonen Mika Rosenqvist Eetu Lähdesmäki Lassi Mattsson Eetu Ojala Riku Rantatalo Santeri Uusikartano Markus Koskinen Jani Perus Janne Koivisto Ville Saarinen Leo Kivioja Teppo Koskinen Miika Rivasto Rasmus Lehtimäki Antti Kuuri-Riutta Tomi Ryyppö Jyri Katila Hannu Engblom Kaj-Kristian Vuorela Jarno Kulju Joni Vettenranta Oskari Falck Heikki Riikonen Hugo Harjunen Niilo Karjalainen Viljami Kuuslaakso Ari-Seppo Oja-Nisula Miika Mattila Miro Koskialho Heikki Eeva Marko Antero Ruohonen Jarno Kivikoski Tommi Vahtera Milo Kujansuu Eetu

Joukkue LaJy SBS Wirmo 2 SBS Wirmo 2 SBS Wirmo 2 AFC Campus LaJy SalBa 2 LaJy LaJy Satabandy AFC Campus SBS Wirmo 2 SalBa 2 NTK AFC Campus Satabandy SekTa SBS Wirmo 2 AFC Campus SalBa 2 SBS Masku SBS Wirmo 2 Jyrä SBS Wirmo 2 SalBa 2 SBS Masku SBS Wirmo 2 SalBa 2 SalBa 2 Jyrä LaJy Satabandy SBS Wirmo 2 SBS Wirmo 2 NTK SBS Wirmo 2 NTK SBS Masku SekTa Satabandy SalBa 2 Satabandy Jyrä LaJy LaJy AFC Campus SBS Wirmo 2 SekTa Satabandy NTK LaJy LaJy AFC Campus Satabandy AFC Campus Satabandy SekTa SBS Wirmo 2 Satabandy NTK NTK SalBa 2 NTK SBS Masku Jyrä SekTa LaJy SalBa 2 Jyrä NTK AFC Campus SBS Wirmo 2 AFC Campus

O 4 2 2 2 2 4 2 4 4 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 2 2 2 2 2 4 4 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 2 2 2 2 2 2

M 7 5 4 3 3 3 2 2 1 3 2 2 2 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 0 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0

S 2 2 2 3 2 2 3 3 4 1 2 2 2 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 3 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1

P 9 7 6 6 5 5 5 5 5 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 1 0 2 1 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 2 0 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 1 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 2 0 4 2 0 0 0 0 2 0 0 2 2 0 25 4 0 0 0 2 2 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 4 0 0 4 0 0 0 0 2 4 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 14 0 2 0 0 0

YV 3 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

383

74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148.

384

Suomalainen Jesse Lakkinen Tuomas Saarinen Veikka Hiltunen Juha Ryynänen Antti Niemi Vertti Aunio Miikka Hellman Timi Mäki Otto Taipalmaa Juho Maijala Sami Hietikko Niklas Elonen Eero Antila Henri Halminen Juho Koivusaari Markus Kärkkäinen Simo Lehto Ville Munter Teemu Mäkinen Jarno PURANEN Tero Rosenlöv Joonas Salminen Riku-Matti Takala Rami Oksanen Jari Sandholm Juho Vilander Toni Kiilunen Juha-Pekka Nurmi Joonas Perkola Kimmo Pöllänen Sami rytkölä Teppo Vainio Joni Karpalisto Pasi Liukkonen Lassi Laakkonen Janne Marjamäki Jarkko Unhola Tiitus Termonen Heikki höykinpuro Jesse Laine Jonne Hakoniemi Eemil Salo Konsta Österman Rasmus Aaltonen Lukas rantanen Aleksi Soini Jerry Soini Jimi Siivonen Aleksi Jokinen Niclas Huhtala Casimir Soini Vertti Mäkelä Jussi-Pekka Heikkinen Samuli Sonkkila Jesse Salminen Teemu Huovilainen Vertti Rustholkarhu Niklas Laaksonen Miika Hiivola Otto Suonpää Patrik Ojala Kimmo Peltola Jarno Kaunisto Ilari Itänen Juuso Hannukainen Ekku Laine Miikka Kallinen Juuso Hietanen Aleksi Eeva Sami Lepistö Leevi Hiivola Juho Elo Aleksi Karppi Eemeli Mäkilä Tero

NTK SalBa 2 SekTa NTK AFC Campus SalBa 2 SBS Masku SBS Masku Satabandy NTK Satabandy SBS Masku SBS Masku SBS Masku SBS Masku AFC Campus SBS Wirmo 2 SBS Masku SBS Masku Jyrä AFC Campus NTK NTK SekTa SBS Masku Satabandy SBS Masku SekTa Jyrä Jyrä SekTa Jyrä SekTa Jyrä SekTa AFC Campus NTK AFC Campus AFC Campus SekTa AFC Campus LaJy AFC Campus NTK SalBa 2 LaJy SBS Masku SBS Masku Jyrä Satabandy Satabandy LaJy LaJy AFC Campus SBS Masku Satabandy SalBa 2 SBS Masku SBS Masku LaJy NTK Jyrä SekTa SBS Masku Jyrä Jyrä SBS Wirmo 2 Jyrä Satabandy Jyrä SalBa 2 LaJy LaJy LaJy LaJy

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4. divisioona Lohko 9 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Isku

6

5

1

0

35

-

19

16

11

2.

FBT Pitu 2

6

3

3

0

34

-

21

13

9

3.

SBS Atom

6

1

4

1

24

-

20

4

6

4.

Kaaro

6

2

1

3

20

-

30

-10

5

5.

HUPA

6

1

2

3

16

-

21

-5

4

6.

KANK SB

6

0

1

5

11

-

29

-18

1

Otteluohjelma Ottelu 9293 9294 9295 9296 9297 9298 9299 9300 9301 9302 9303 9304 9305 9306 9307 9308 9309 9310

Päivä 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:30 11:30 12:30 13:30 14:30 15:30 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Porin UT Porin UT Porin UT Porin UT Porin UT Porin UT Luvian lh Luvian lh Luvian lh Luvian lh Luvian lh Luvian lh Euran ut Euran ut Euran ut Euran ut Euran ut Euran ut

Koti FBT Pitu 2 KANK SB SBS Atom HUPA Isku Kaaro SBS Atom FBT Pitu 2 HUPA KANK SB Isku Kaaro Kaaro SBS Atom Kaaro SBS Atom KANK SB HUPA

-

Vieras SBS Atom HUPA Isku Kaaro KANK SB FBT Pitu HUPA KANK SB Isku Kaaro FBT Pitu SBS Atom HUPA KANK SB Isku FBT Pitu Isku FBT Pitu

2

2

2 2

Tulos 4-4 1-3 2-4 1-2 7-1 3-9 4-4 5-1 2-5 2-6 7-7 2-8 3-3 3-3 4-7 3-3 3-5 3-6

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49.

Nimi Hiisikero Samuli Ojala Jari Myllymäki Samu-Matias Saario Jesse Helin Jussi Vene Ville Salmi Ville Peltoniemi Niko Aaltonen Santeri Kortelainen Jussi-Petteri Kivirauma Arttu Vainio Sami Myllymäki Rasmus Viitasalo Rami Elonen Tommi Nikmo Lari Parantainen Jussi Kulmala Lauri Toivonen Kalle Ahonen Petri Forsman Henri Rakkolainen Henri Kruunari Mikael Saarivuori Pauli Mäkelä Jarno Keränen Jesse Järvinen Jami Luoto Valtteri Sallmén Markus Mäkinen Jan Niemi Toni Lehtinen Jere Kuljula Jere Saramo Jere Andersson Teemu Sinkkonen Joonas Rakkolainen Jaakko Valtonen Manu Halonen Juho-Antti Marjamäki Janne Östman Marko Marin Vesa Leväniemi Mikael Ahonen Sami Sorvali Toni Luoto Timo Marttila Juha Merisalo Juho Saine Iiro

Joukkue FBT Pitu SBS Atom FBT Pitu Isku SBS Atom Isku HUPA FBT Pitu Isku KANK SB Isku Isku FBT Pitu KANK SB Isku SBS Atom Kaaro HUPA Isku FBT Pitu Kaaro HUPA FBT Pitu SBS Atom Isku Kaaro SBS Atom Isku Isku FBT Pitu HUPA Kaaro SBS Atom Kaaro FBT Pitu HUPA Isku SBS Atom Kaaro Isku Kaaro KANK SB Kaaro FBT Pitu KANK SB Isku KANK SB FBT Pitu HUPA

2 2

2

2

2

2

2

2

2

2

O 6 6 6 6 6 6 6 5 6 6 4 6 6 6 6 4 6 6 6 3 4 6 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 4 6 6 6 6 4 6 4 4 6 6 6 6 6

M 8 7 5 5 4 7 6 5 2 5 4 4 2 1 4 3 3 1 1 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 3 3 2 2 1 1 1 1 0 2 2 1 1 1 1 1 1 1

S 4 4 5 3 4 0 1 2 5 1 2 2 4 5 1 2 2 4 4 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 1 1 2 2 2 2 3 0 0 1 1 1 1 1 1 1

P 12 11 10 8 8 7 7 7 7 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2

+ 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 +2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 3 0 0 1 0 1 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 2 0 1 0 0 1 1 0 3 2 1 0 1 0 1 0 0 1 0 2 0 0 2 0 0 1 0 2 1 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 6 0 0 2 0 2 0 0 0 0 2 2 2 0 0 0 4 0 2 0 0 2 2 0 6 4 2 0 2 0 2 0 0 2 0 4 0 0 14 0 0 2 0 4 2 0 0 0

YV 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1

AV 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

385

50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116.

Luukkanen Mikko Alanen Janne Gynninen Elmer Keränen Samu Parviainen Aki Hyrsky Niklas Melto Niko Rajamäki Tero Nahkuri Niko Sairu Joni Saarelainen Roni-Henri Uotila Juho Marttila Jarno Valtonen Markku Venttola Tomi Välimaa Joona Sinkkonen Juuso Manninen Velipekka Tuomisto Antti Tuominen Akseli Tammi Juho Tuominen Tino Tukia Tommi Filjuta Ergo Lumppio Juha Niskanen Manu Ville Aro Niklas Uusitalo Arttu Merisalo Konsta Väinölä Kasper Tapani Ville Tuominen Ville Parjanen Harri Päiviö Miika Hankaankorpi Juho Suominen Janne Valtonen Juho Eeva Markus Riuttamäki Juha Lehto Markku Eeva Marko Männistö Jussi Nousiainen Veikka Keinänen Kristian Alarotu Eetu Uusen Joni Virtanen Timo Huhtanen Juhana Räsänen Konsta Myllykoski Mika Nieminen Teemu Levonen Olli Mattila Jere Jokinen Jani Hurunen Juuso Haapala Sami Lehtonen Petri Numminen Toni Uurasmaa Sami Välimäki Jani Lehtonen Joni Arvola Samu Alarotu Antti Järveläinen Arto Väinölä Markus Kenttä Juho Lepistö Kai

FBT Pitu Kaaro FBT Pitu Kaaro SBS Atom FBT Pitu FBT Pitu FBT Pitu SBS Atom Kaaro Kaaro HUPA SBS Atom HUPA Kaaro Isku HUPA KANK SB SBS Atom HUPA Kaaro Kaaro FBT Pitu Isku KANK SB SBS Atom FBT Pitu KANK SB FBT Pitu SBS Atom Kaaro HUPA Kaaro SBS Atom SBS Atom SBS Atom HUPA Kaaro HUPA HUPA Kaaro SBS Atom FBT Pitu SBS Atom KANK SB SBS Atom FBT Pitu FBT Pitu SBS Atom KANK SB FBT Pitu FBT Pitu Isku FBT Pitu SBS Atom KANK SB HUPA KANK SB Kaaro KANK SB HUPA HUPA KANK SB Kaaro Kaaro KANK SB KANK SB

2

6 4 5 6 6 2 3 3 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 1 2 4 4 5 5 6 6 6 6 1 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

2

2 2 2

2

2 2

2

2 2

2 2 2

1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 10 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

KiKi

8

7

1

0

38

-

14

24

15

2.

SC Wolves 2

9

5

3

1

37

-

27

10

13

3.

KiU

8

3

3

2

33

-

36

-3

9

4.

KIK

8

3

2

3

41

-

41

0

8

5.

Kyljys

8

3

1

4

37

-

30

7

7

6.

SC Stickline

7

2

2

3

21

-

26

-5

6

7.

Ruoska 4

8

2

0

6

39

-

44

-5

4

8.

SU

8

1

0

7

21

-

49

-28

2

386

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 1 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 4 2 6 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 4 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 2 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Otteluohjelma Ottelu 18306 18307 18308 18309 18310 18311 18312 18313 18314 18315 18316 18317 18318 18319 18320 18321 18322 18323 18324 18325 18326 18327 18328 18329 18330 18331 18332 18333 18334 18335 18337 18338

Päivä 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 17:00 18:00

Paikka Someron MH Someron MH Someron MH Someron MH Someron MH Someron MH Someron MH Someron MH Taalintehtaan Taalintehtaan Taalintehtaan Taalintehtaan Taalintehtaan Taalintehtaan Taalintehtaan Taalintehtaan Halikon LH Halikon LH Halikon LH Halikon LH Halikon LH Halikon LH Halikon LH Halikon LH PUNT Parainen PUNT Parainen PUNT Parainen PUNT Parainen PUNT Parainen PUNT Parainen PUNT Parainen PUNT Parainen

Koti KiKi SU KiU SC Wolves 2 SC Stickline Ruoska 4 Kyljys KIK KiU Ruoska 4 SC Wolves 2 Kyljys SU KIK SC Stickline KiKi Kyljys SC Stickline SU Ruoska 4 SC Wolves 2 KIK KiKi KiU Ruoska 4 KiKi SC Wolves 2 SC Stickline KiU SC Wolves 2 Kyljys SU

LH LH LH LH LH LH LH LH

Vieras Kyljys SC Stickline KiKi SU KIK KiU SC Wolves 2 Ruoska 4 SC Stickline SU KiU Ruoska 4 KiKi SC Wolves 2 Kyljys KIK KiU SC Wolves 2 Kyljys SC Stickline KiKi SU Ruoska 4 KIK KIK KiU Ruoska 4 KiKi SU Kyljys KIK SC Wolves 2

-

Tulos 5-2 5-0 2-6 3-0 5-2 4-5 2-2 8-4 4-4 6-1 2-2 4-8 1-6 4-4 3-5 5-1 3-5 4-7 1-10 3-5 2-4 12-4 6-3 5-5 6-8 6-3 7-5 0-0 7-6 5-3 8-1 3-5

Tilastot

1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51.

Nimi Oksanen Jere Marjanen Sami Storfors Daniel Lehtonen Olli Pettersson Juho Usano Johannes Kuusisto Jesse Korpi Benjamin Pettersson Kim Jansson Niklas Lindgren Jani Malmilehto Sauli Björkqvist Harri Wahlsten Johan Suomalainen Jani Lindholm Mikael Peltonen Roni Lindström Joni Wiik Nicklas Gustafsson Kimmo Oksanen Joni Honkanen Heikki Pettersson Johnny Junnila Antti Andersson Robin Vilen Juuso Boström Albert Junnila Akseli Laaksonen Jesse Filatoff Henri Allen Teo Liimatainen Tommi Kulmaneva Klaus Virolainen Jari Nurmi Pasi Mäkelä Pietari Paloniemi Atte Hörkkö Niko Kaario Joona Rask Dany Johansson Petri Lehto Riku Friberg Tuomas Lehtonen Markus Torra Samuli Kaasalainen Jami Pykäri Jouni Mikael Viitaniemi Jaakko Kalasniemi Ville Wikström Anton Helminen Teemu

Joukkue Ruoska 4 KiU KIK Ruoska 4 Kyljys Kyljys KiKi KIK KIK KIK SC Stickline Ruoska 4 SC Stickline KiU KiU KIK SC Wolves 2 SC Stickline KIK KiKi KiU Kyljys KIK KiKi SC Wolves 2 SU KIK KiKi KiKi SC Wolves 2 SC Wolves 2 SC Wolves 2 SC Wolves 2 Kyljys Ruoska 4 Kyljys SU SU SC Wolves 2 KiKi Ruoska 4 Ruoska 4 Kyljys Kyljys KiKi KiU Kyljys KiKi SU SC Wolves 2 SC Wolves 2

O 6 8 7 8 8 8 8 8 8 8 5 8 5 6 8 6 6 5 8 8 8 8 8 8 7 8 8 8 8 4 7 7 6 8 4 8 8 8 9 8 6 8 8 8 8 8 2 4 6 8 4

M 10 13 10 9 8 8 6 6 2 7 8 7 6 6 3 6 4 2 5 4 3 2 0 5 3 3 5 4 4 3 3 3 2 2 3 3 3 3 3 2 1 1 1 1 1 1 3 3 3 3 2

S 9 4 5 5 6 5 7 6 10 4 2 2 3 3 6 2 4 6 2 3 4 5 7 1 3 3 0 1 1 2 2 2 3 3 1 1 1 1 1 2 3 3 3 3 3 3 0 0 0 0 1

P 19 17 15 14 14 13 13 12 12 11 10 9 9 9 9 8 8 8 7 7 7 7 7 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3

+ 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +2 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 2 0 0 1 1 0 0 3 1 0 4 0 1 0 0 0 4 2 0 1 0 2 0 0 4 1 0 0 1 2 0 0 0 0 0 3 1 1 3 1 0 0 2 2 2 0 0 2 0 1

5 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 4 0 0 7 2 0 0 6 2 0 8 0 2 0 0 0 8 4 0 2 0 4 0 0 8 2 0 0 2 4 0 0 0 0 0 6 7 2 6 2 0 0 4 14 4 0 0 4 0 2

YV 3 5 1 0 1 1 0 0 1 1 1 0 0 1 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 1 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0

RL 3 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

387

52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141.

388

Lehtinen Taneli Ahola Roope Aapio Joonas Eeva Jukka Rantanen Daniel Kanerva Olli Suominen Joona Hietanen Niilo Luis Lindström Daniel Kakko Einari Lindroos Rami Salokannel Mitro Gustafsson Heikki Ojala Antti Korpikoski Jussi Lindberg Sebastian Haalijoki Mikko Millner Max Niemi Markus Jokiniemi Jani Salonen Pauli Lähteenmäki Lassi Kanervo Markus Veijola Matti Lindqvist Daniel Salo Jesse Kotro Sauli Kaasalainen Tom Kumpulainen Jani Moilanen Jaakko Tuomela Jarno Holmen Jonny Pelttari Juuso Salonen Heikki Rantanen Vertti Parkkunen Lauri Kummunsalo Kari Niskanen Niklas Ollanketo Jesse Airio Aleksi Heinonen Aleksi Kostamo Ari Heinonen Jonne Suominen Manu Lindström Linus Arvola Kuisma Martikainen Joonas Virta Anssi Nieminen Niklas Hämäläinen Jarkko-Juhani Nurmi Tommi Kuisma Tapio Mamia Simo Kajander Oskari Ruostetsaari Justus Haarakallio Aleksi Malmberg Juhani Aaltonen Haimi Ylistalo Joel Jansson Daniel Alander Jarkko Löfberg Tor-Björn Kasurinen Miika Virtanen Jami Nieminen Sasu Himberg Kaarlo Lehtilä Nico Kaleva Taneli Ylönen Aamos Määttänen Jyri Filatoff Erkka Luukkanen Aapo Gustafsson Svante Rantakallio Jani Eggert Peter Honkanen Olli Junno Teemu Lindblom Fredrik Tanninen Jussi Wallden Jani Venhomaa Jari Juhani Koret Tuomas Malmilehto Sakari Vuorisalo Sami Nyqvist Karl Haavisto Jonne Rousku Esa Oksanen Pasi Vahtera Valtteri Kankare Petteri

SC Wolves 2 KiKi KiU Kyljys KiKi Kyljys SC Wolves 2 KiKi KiKi KiKi SC Stickline KiU SC Wolves 2 SU Ruoska 4 SC Stickline Kyljys SC Wolves 2 SC Stickline KiU SC Stickline Ruoska 4 SU Ruoska 4 SC Wolves 2 SC Wolves 2 Ruoska 4 KiU Ruoska 4 Ruoska 4 KiU SC Stickline SC Wolves 2 SC Stickline KiKi SU Kyljys Kyljys KiKi Ruoska 4 Kyljys Kyljys KiKi SC Wolves 2 SC Stickline SC Wolves 2 SC Wolves 2 Kyljys KiU Ruoska 4 KiU SU KiU SC Wolves 2 KiKi SU Ruoska 4 KiKi SC Wolves 2 KIK Kyljys Ruoska 4 Kyljys SC Wolves 2 KiU SU SU SC Wolves 2 KiU KiU SC Wolves 2 SC Wolves 2 KIK SC Wolves 2 SC Stickline Kyljys SC Wolves 2 SC Stickline Ruoska 4 KIK KiKi Ruoska 4 SU SU SC Wolves 2 SU KiU SU SC Wolves 2 SU

4 6 6 8 6 6 7 8 8 8 2 8 2 2 4 5 6 2 2 2 2 4 4 4 5 5 6 8 4 4 4 5 5 5 6 6 8 2 2 4 4 4 4 4 5 5 5 6 6 6 6 8 8 1 2 2 2 3 3 3 4 4 4 4 5 6 6 6 8 8 9 9 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4

2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 0 0 0 1 2 1 2 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 2 1 1 0 0 0 1 0 2 1 0 0 0 1 0 2 2 0 0 0 2 0 2 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 0 0 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 0 0 5 2 4 2 4 0 2 0 0 0 4 0 0 0 0 0 2 2 2 0 0 0 4 2 2 0 0 0 2 0 9 2 0 0 0 7 0 4 4 0 0 0 4 0 4 7 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 14 4 4 5 0 0 2 0 0 0 0 4 0 0 0 2 0 2 0 2 0 0 0 2 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156.

Virta Ville Pihlajamäki Aapo Aro Lauri Parkkunen Markus Reunanen Timo Leino Johannes Hellsberg Frej Kankare Ossi Poikkimäki Jussi Martti Miikka Suominen Ville Ylander Jari-Valtteri Laiho Mikko Koivuniemi Kalle Kankaanranta Touko

Ruoska 4 KIK Ruoska 4 SU KiU SC Wolves 2 SC Stickline SU Ruoska 4 Kyljys Ruoska 4 SC Wolves 2 KiKi KiU SU

4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 7 8 8 8

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 1 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 2 0 0 0 5 6 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 11 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Ryhti 2

5

4

1

0

13

-

8

5

9

2.

Phantoms

5

4

0

1

30

-

13

17

8

3.

USB

5

3

0

2

17

-

11

6

6

4.

KaPa-65 1

5

2

2

1

16

-

20

-4

6

5.

TA-631

5

3

0

2

21

-

12

9

6

6.

SB Naantali 3

5

3

0

2

33

-

29

4

6

7.

kasPas2

5

2

0

3

30

-

23

7

4

8.

TuTo

5

1

1

3

17

-

25

-8

3

9.

TVA 2

5

1

0

4

13

-

27

-14

2

10.

Wankers

5

0

0

5

9

-

31

-22

0

Otteluohjelma Ottelu 9397 9398 9399 9400 9401 9402 9403 9404 9405 9406 9407 9408 9409 9410 9411 9412 9413 9414 9415 9416 9487 9418 9419 9420 9421

Päivä 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 15.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 12:00 13:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 12:00 13:00 15:00 16:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 19:00 10:00 11:00 13:00 14:00

Paikka Pohitullin koulu Pohitullin koulu Pohitullin koulu Pohitullin koulu Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Taivassalo LH Taivassalo LH Taivassalo LH Taivassalo LH SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena Pohitullin koulu Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena

Koti KaPa-65 1 TuTo Ryhti 2 KaPa-65 1 Phantoms SB Naantali 3 kasPas2 Wankers kasPas2 TVA 2 TA-631 USB SB Naantali 3 USB TVA 2 Phantoms TVA 2 Ryhti 2 TuTo Wankers KaPa-65 1 Ryhti 2 SB Naantali 3 Phantoms kasPas2

Vieras Ryhti 2 USB USB TuTo TVA 2 Wankers Phantoms TA-631 SB Naantali 3 TA-631 KaPa-65 1 SB Naantali 3 KaPa-65 1 TA-631 Wankers Ryhti 2 TuTo kasPas2 Phantoms kasPas2 USB TuTo TA-631 Wankers TVA 2

-

Tulos 1-1 1-4 4-3 5-5 3-2 6-3 4-7 0-4 8-10 2-6 3-4 7-3 11-5 3-2 5-3 2-3 2-7 2-1 3-11 2-9 1-0 3-1 3-6 7-1 8-2

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22.

Nimi Kirjavainen Jouni Malkki Harri Saarinen Jarno Lehtonen Santeri Okko Mathias Ollanketo Simo Veikkolainen Ville-Pekka Ståhlström Joona Halmeenmäki Juuso Vaihi Veli-Pekka Mähönen Krister Etula Timo Pellilä Juha Tammi Jussi Lakari Jonne Kylä-Kaila Ville Klasila Janne Mäkynen Klaus Pajunoja Hannu-Pekka Hämäläinen Oscar Malo Ari Nurmela Sami

Joukkue kasPas2 SB Naantali SB Naantali TA-631 Phantoms kasPas2 SB Naantali Phantoms Phantoms TA-631 Phantoms KaPa-65 1 KaPa-65 1 USB kasPas2 USB SB Naantali Wankers TVA 2 Phantoms TA-631 SB Naantali

3 3

3

3

3

O 5 5 5 5 5 5 3 5 5 5 3 5 5 5 5 5 3 5 5 5 5 4

M 9 4 9 7 5 5 4 5 2 2 5 4 3 2 0 4 3 3 3 3 3 2

S 4 7 1 3 5 4 4 2 5 5 1 2 3 4 6 1 2 2 2 2 2 3

P 13 11 10 10 10 9 8 7 7 7 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 1 0 2 2 0 1 1 1 0 2 0 2 0 1 0 0 0 2 0 2

5 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 2 0 9 4 0 2 2 2 0 4 0 4 0 2 0 0 0 4 0 4

YV 1 0 3 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 1

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

389

23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113.

390

Mäkelä Jarkko Kantonen Aku Sievänen Jyri Utti Ville Lännistö Jarmo Vallin Veli-Jukka Jurmu Tero Levanto Tuomas Mäkelä Joonas Halme Vesa Laalo Lauri Nieminen Antti Laine Jukka-Pekka Hurme Markus Salin Valtteri Sulander Miska Lumme Daniel Juslin Mikael Julin Niko Risku Hannu Rosenberg Frans Haikama Rami Helminen Olli Alkio Sampo Juslin Markus Lehto Juuso Lehtonen Mikko Virtanen Niklas Nurminen Joonas Virtanen Sami Kytöhonka Wilho Lautanala Tapio Sillanpää Ville Kytöhonka Turkka Kuronen Tuomas Elo Mikael Rantasalo Jyri Lehtinen Julius Hänti Tomi Tuominen Teemu Vaajasaari Roope Kankaanpää Juuso Palmroos Aleksi Hirn Aki Paavonperä Markus Ristimäki Viljo Mäntysaari Petteri Tuominen Joonas Huovinen Lauri Voltti Gaius Wikman Juha-Pekka Ajanti Nico Korhonen Justus Tuominen Nestori Vidbäck Mika Mikkonen Tomi Laine Janne Tuhkala Henri Vihriä Niko Grönfors Henri Karlsson Joachim Kauppila Matias Karjalainen Lauri Pesola Tino Harju Joonas Mäkeläinen Marko Vähätalo Kalle Johtela Tomi Vaihi Miikka Toitturi Olli Varjoranta Ossi Arvonen Timo Saarinen Heikki Lehtonen Jouni Kinnala Miikka Riekki Lauri Telkkinen Niko Kangasniemi Eetu Korpi Eino Pitkänen Joonas Kuitunen Tarmo Kärkkäinen Joonas Muurinen Markus Aulin Lauri Rinnemaa Henry Keiramo Tuomo Puolamäki Justus Rostedt Konsta Mäkelä Teemu Niinivirta Juho Soitamo Petri

kasPas2 Phantoms USB Phantoms USB SB Naantali Phantoms SB Naantali Phantoms TuTo kasPas2 TA-631 TVA 2 TuTo USB kasPas2 Wankers kasPas2 TuTo KaPa-65 1 TuTo KaPa-65 1 KaPa-65 1 TuTo kasPas2 Phantoms TA-631 Ryhti 2 Ryhti 2 KaPa-65 1 TuTo SB Naantali TA-631 TuTo TVA 2 SB Naantali Ryhti 2 TA-631 USB SB Naantali Ryhti 2 TuTo TA-631 kasPas2 Wankers Ryhti 2 TVA 2 kasPas2 kasPas2 TVA 2 Ryhti 2 TuTo kasPas2 Wankers TuTo KaPa-65 1 SB Naantali SB Naantali kasPas2 Wankers SB Naantali TuTo Ryhti 2 USB TA-631 Ryhti 2 TA-631 USB TA-631 TVA 2 Ryhti 2 SB Naantali Ryhti 2 TVA 2 USB TuTo Ryhti 2 KaPa-65 1 USB TVA 2 kasPas2 SB Naantali TuTo KaPa-65 1 KaPa-65 1 TVA 2 Ryhti 2 KaPa-65 1 kasPas2 Ryhti 2 TVA 2

3 3

3

3

3

3 3

3

3

3

5 5 4 5 5 5 5 3 5 5 5 5 5 5 5 3 5 3 3 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 2 5 2 2 2 3 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 2 3 4 5 5 5 5 5 5 2 2 2 3 3 4 5 5 5 5 5 2 2 3 3 4 4 4 5 5 5 5 5 5 1 1 2 3 3 3 4 4 5 5 5

2 2 1 1 4 4 3 2 2 2 2 2 2 1 1 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 4 4 0 0 1 2 2 2 2 2 2 3 3 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 1 0 0 0 1 1 1 0 1 1 0 2 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 3 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 2 0 0 0 0 1 0 2 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 3 2 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 2 0 0 0 2 2 2 0 2 2 0 4 2 2 0 0 2 0 0 0 0 0 6 2 5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 13 4 0 0 0 0 12 0 4 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 4 4 4 6 4 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 4 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0

0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123.

Kaunisto Pauli Lähteenmäki Pekka Lindström Sami Larjama Janne Pesonen Juha Heinonen Sami Sandberg Ilppo Koskinen Jarmo Laine Aleksi Laurila Markus

124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197.

Freman Petri Ahti Jaakko Puolamäki Juho Inkinen Ilkka-Ville Hyökyvirta Marko Niemi Tarmo Lindström Max Laine Niko Finnilä Riku Nolvi Juha Ingves Tommi Levola Antti Seppänen Antti Komulainen Jouni Roisko Ville-Matias Arola Matias Hautoniemi Kari Vähätalo Eero Koskinen Samuel Hatakka Henri Penttilä Ilkka Turunen Niko Suomela Eelis Lindroth Niklas Haapaniemi Jarkko Niemi Toni Huhtaniemi Tapani Kellokumpu Kari Arvonen Jani Lundström Hans Peltola Mika Perälä Mikko Rantala Teemu Hakala Tapani Palo Eemeli Veijola Ville Välimäki Anton Valjus Ville Ruohisto Jaakko Kroksjö Benjamin Uusitalo Mirka Henttunen Tomi Olenius Markus Kipinoinen Arttu Heinonen Jyri Kuusiniemi Arto Lehto Roope Mattila Mikael Nevalainen Sami Reunamo Teemu Saario Ville-Pekka Sinervä Juuso Soini Sami Tsokkinen Tomi Blomqvist Henri Hoikkala Toni Lehti Joni Röyskö Jouni Kantola Jaakko Soini Harri Lehmusvaara Ville Sinisalo Tero Rautakoura Lassi Tuominen Eelis Vähätalo Valtteri Turunen Sakke Hirvanen Filip Sippel Tommi Suomela Eetu Salminen Konsta Artukka Mikko Elo Jouni Huuskonen Sami Korkiasaari Timo

SB Naantali 3 Phantoms TuTo TA-631 Phantoms TVA 2 SB Naantali 3 TuTo TVA 2 KaPa-65 1, USB KaPa-65 1 USB Wankers TVA 2 Ryhti 2 Wankers USB USB Ryhti 2 kasPas2 Ryhti 2 TVA 2 Ryhti 2 USB Wankers kasPas2 Wankers Wankers Phantoms TA-631 KaPa-65 1 USB KaPa-65 1 TuTo KaPa-65 1 TA-631 TVA 2 TVA 2 TuTo USB KaPa-65 1 Phantoms Wankers kasPas2 TVA 2 Wankers KaPa-65 1 TA-631 TVA 2 Ryhti 2 TVA 2 TVA 2 Ryhti 2 KaPa-65 1 Wankers TA-631 Ryhti 2 TuTo Wankers KaPa-65 1 Ryhti 2 TVA 2 Wankers USB KaPa-65 1 Ryhti 2 USB kasPas2 Wankers Wankers KaPa-65 1 USB USB SB Naantali 3 Ryhti 2 Wankers TA-631 SB Naantali 3 USB USB KaPa-65 1 KaPa-65 1 TVA 2 Wankers USB kasPas2

5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 3 2 5 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 5 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 1 4 1 1 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 10 0 0 2 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 6 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 2 0 2 2 8 2 2 4 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

391

Lohko 12 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

TVV

4

4

0

0

36

-

9

27

8

2.

AFC Campus 2

4

3

1

0

24

-

11

13

7

3.

RK Rangers

4

3

0

1

18

-

9

9

6

4.

SBS KM

4

2

0

2

16

-

18

-2

4

5.

FBC Turku 3

4

1

1

2

18

-

27

-9

3

6.

RunU

4

1

1

2

17

-

30

-13

3

7.

PK

4

1

1

2

13

-

18

-5

3

8.

PaPeNu

4

1

0

3

16

-

23

-7

2

9.

Pyövelit

4

1

0

3

21

-

28

-7

2

10.

PöU

4

1

0

3

12

-

18

-6

2

Otteluohjelma Ottelu 9524 9525 9526 9527 9528 9529 9530 9531 9532 9533 9534 9540 9535 9541 9536 9537 9542 9538 9543 9539

Päivä 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020

Aika 12:00 13:00 15:00 16:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 10:00 11:00 11:00 12:00 13:00 13:00 14:00 14:00 15:00

Paikka Kisariihi Kisariihi Kisariihi Kisariihi SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena Sport Garden Leaf-Areena Sport Garden Leaf-Areena Sport Garden Sport Garden Leaf-Areena Sport Garden Leaf-Areena Sport Garden

Koti SBS KM RK Rangers PaPeNu PöU AFC Campus 2 TVV FBC Turku 3 TVV Pyövelit PK RunU Pyövelit PöU RK Rangers RunU PaPeNu RK Rangers AFC Campus 2 SBS KM TVV

-

Vieras PöU PaPeNu SBS KM RK Rangers FBC Turku 3 RunU Pyövelit PK RunU AFC Campus 2 FBC Turku 3 PK PaPeNu SBS KM AFC Campus 2 TVV Pyövelit PöU PK FBC Turku 3

Tulos 2-6 5-2 4-6 1-5 10-4 14-2 10-6 5-2 6-9 2-2 3-3 7-3 3-6 2-4 3-7 4-9 6-2 5-2 4-6 8-1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45.

392

Nimi Virtanen Antton Scheinin Valtteri Tähtikari Juho Lindqvist Viljami Tuominen Oskari Suoranta Seppo Virtanen Juha Kuismin Valtteri Tapio Jere Ala-Nissilä Aleksi Fomin Jesse Kulmala Ossi Ilvonen Jaakko Hannuksela Ville Jokinen Juuso Salmela Tommi Harju Ville Ojanperä Hannu Kaskinen Ari-Pekka Laiho Ville-Pekka Urhonen Timo Heinänen Joonas Tammi Mikko Kakko Matti Tikkalahti Juuso Halme Mikko Sundman Victor Arminen Tero Tamminen Mika Rossi Ilari Nordberg Henri Lehtonen Kalle Arasola Ari Salmi Toni Mikkola Sasu Lindroos Tomi Konkarikoski Aleksi Tilli Kimmo Rouhiainen Elias Johansson Janne Mäkeläinen Niko Edman Isak Jauhiainen Tatu Heikkilä Robin Huttunen Teppo

Joukkue TVV TVV Pyövelit PaPeNu TVV TVV RunU FBC Turku 3 PK FBC Turku 3 AFC Campus 2 Pyövelit SBS KM RK Rangers RK Rangers AFC Campus 2 TVV Pyövelit Pyövelit AFC Campus 2 RunU AFC Campus 2 SBS KM AFC Campus 2 RK Rangers SBS KM TVV Pyövelit PaPeNu AFC Campus 2 PK RunU TVV SBS KM AFC Campus 2 RunU RunU RunU PöU PaPeNu RK Rangers FBC Turku 3 FBC Turku 3 FBC Turku 3 PaPeNu

O 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 4 3 4 2 3 4 4 3 4 4 4 4 2 4 4 4 4 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4

M 8 8 1 7 2 6 4 4 7 6 7 5 5 4 4 2 2 5 3 2 2 4 4 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 3 3 3 2 2 2 2 2 2

S 5 3 10 3 8 3 5 5 1 2 0 1 1 2 2 4 4 0 2 3 3 0 0 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 4 0 0 0 1 1 1 1 1 1

P 13 11 11 10 10 9 9 9 8 8 7 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3

+ 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 0 1 2 0 0 0 2 1 2 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 2 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 0 2 4 0 0 0 4 2 4 5 0 2 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 4 0 0 2 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136.

Tuomisto Samuli Mäkilä Mikko Suoranta Riku Huhtaniemi Juhani Pasto Edwin Kalleinen Roni Huttunen Eemil Aittala Juuso Rintala Valtteri Riihimäki Aki Haavisto Viljami Rantanen Juho Virta Janne Vaihinen Lassi Piha Tuomas Karlsson Jonas Kettunen Tuomas Ruohomäki Kristian Laaksonen Taneli Virta Teemu Maanpää Janne Ketola Matias Koli Petri Kottelin Sakari Lipponen Juha Maijanen Mikko Mänty Olli Räisänen Sami Koskimäki Joni Hytti Ville Lehto Roni Hildén Emil Niemelä Mikko Paalanen Ramses Naaranoja Jani Blom Markus Koskinen Hugo Heikkilä Roope Lehtonen Pekka Lönn Karri Reini Aku Vuorinen Sami Kotiranta Aleksi Lehtinen Sami Makkonen Juho Ylijoki Tatu Topias Lundström Joonas Paavilainen Mikko Pentinlehto Jari Pekkala Teemu Lehtinen Kalle Lehtonen Tomi Pettinen Mikko Forsman Veijo Ikonen Olli Kotka Kristian Rinne Jari Gottschalk Mika Sandell Eetu Niemelä Antti Heikiö Joni Turunen Henri Tammi Jouni Vikström Marko Molkka Vili Lintula Mika Mäkelä Joonatan Virta Lassi Vuorinen Juuso Nietula Veli Reini Aleksi Talvitie Antti Randell Tomi Kankare Marko Kivimäki Kari Ahokas Matti Lähde Petri Markkanen Kalevi Paijula Aki Alamattila Eetu Kiviniemi Samu Mäki Samu Tamminen Petteri Heikkinen Timo Malmi Tarmo Karppinen Kalle Raiviomaa Teemu Blomberg Anton Honkala Teemu Kuronen Antti Mänkärlä Juha

PK Pyövelit RK Rangers PöU RK Rangers Pyövelit PöU SBS KM AFC Campus 2 FBC Turku 3 PöU RunU TVV RK Rangers PöU Pyövelit AFC Campus 2 RunU PöU PöU SBS KM PK PK PaPeNu PK TVV RunU RK Rangers SBS KM AFC Campus 2 AFC Campus 2 RK Rangers PaPeNu RK Rangers PöU SBS KM PöU PK Pyövelit PaPeNu PöU TVV AFC Campus 2 Pyövelit Pyövelit PöU TVV PK AFC Campus 2 PaPeNu TVV FBC Turku 3 SBS KM TVV FBC Turku 3 AFC Campus 2 PaPeNu TVV PöU PK TVV RK Rangers TVV PaPeNu FBC Turku 3 PaPeNu PK PöU AFC Campus 2 SBS KM PöU RK Rangers SBS KM SBS KM TVV RK Rangers RunU RunU RunU FBC Turku 3 FBC Turku 3 PöU PöU RunU FBC Turku 3 SBS KM PöU FBC Turku 3 SBS KM RK Rangers PaPeNu

4 4 4 4 4 2 4 4 4 4 2 4 4 4 4 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4

1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 3 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 1 1 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 6 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 2 2 0 2 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 2 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

393

137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158.

Ranta Jiri Ranta Roni Kaijanen Mikko Kotkansalo Tero Helenius Jani Jussilainen Jani Myllymaa Tomi-Matias Mertamo Ville Ojala Niko Reijonen Jere Torikka Jiri Sunnari Otto Ström Janne Pöntinen Janne Piipponen Joni Keski-Levijoki Teemu Mehtonen Jarmo Asikainen Mika Kulo Lari Häggblom Benjamin Wahlroos Antti Kauppinen Jasu

PK PK TVV RunU RK Rangers RunU RK Rangers SBS KM Pyövelit RK Rangers PaPeNu SBS KM TVV AFC Campus 2 PK RK Rangers FBC Turku 3 PaPeNu PK FBC Turku 3 PöU PöU

4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 3 0 0 0 1 0 3 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 0 0 0 0 0 0 0 12 0 0 0 6 0 0 0 2 0 16 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5. divisioona Lohko 14 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

FT Ulvila

4

2

2

0

24

-

20

4

6

2.

Mafia

4

3

0

1

20

-

17

3

6

3.

Lemppu Legends

4

2

1

1

32

-

21

11

5

4.

NTK 2

4

2

1

1

21

-

16

5

5

5.

Team LSM 2

4

1

2

1

22

-

15

7

4

6.

SB LuVe

4

0

1

3

16

-

23

-7

1

7.

SBS Rupu 2

4

0

1

3

14

-

37

-23

1

Otteluohjelma Ottelu 9614 9615 9616 9617 9618 9619 9620 9621 9622 9623 9624 9625 9626 9627

Päivä 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Nakkilan lh Nakkilan lh Nakkilan lh Nakkilan lh Nakkilan lh Nakkilan lh Nakkilan lh Luvian lh Luvian lh Luvian lh Luvian lh Luvian lh Luvian lh Luvian lh

Koti NTK 2 Lemppu Legends SB LuVe Mafia SBS Rupu 2 FT Ulvila Team LSM 2 Mafia NTK 2 Team LSM 2 Lemppu Legends SBS Rupu 2 FT Ulvila SB LuVe

Vieras SB LuVe SBS Rupu 2 FT Ulvila Lemppu Legends Team LSM 2 Mafia NTK 2 SB LuVe Lemppu Legends Mafia FT Ulvila NTK 2 Team LSM 2 SBS Rupu 2

-

Tulos 7-4 13-4 2-3 4-3 1-10 7-4 2-2 6-3 5-8 4-6 8-8 2-7 6-6 7-7

Tilasto 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26.

394

Nimi

Joukkue

O

M

S

P

+

-

±

2

5

10

20

25

RM

YV

AV

RL

RL0

Johima Jasper Koskinen Jussi-Artturi Lehtonen Timo Sundberg Tommi Somerkoski Rasmus Krannila Kristian Rautu Aleksi Nevala Jussi Jaakola Veli-Pekka Lindeman Frans Jaakola Juha-Matti Peltomäki Nuutti Harjunmaa Onni Hurme Santtu Niekkamaa Heikki Mikkilä Henri Tammisto Lauri Puumala Manu Virtanen Ilkka Vuorinen Jari Marjaniemi Lauri Tuomi Roy Nurmi Niko Elo Jari Tuomisto Santeri Eklöf Santeri

Lemppu Legends Lemppu Legends SB LuVe Lemppu Legends FT Ulvila FT Ulvila SBS Rupu 2 Team LSM 2 NTK 2 Team LSM 2 NTK 2 Mafia SBS Rupu 2 Team LSM 2 Lemppu Legends NTK 2 Mafia NTK 2 SB LuVe FT Ulvila Lemppu Legends Mafia FT Ulvila NTK 2 Lemppu Legends SBS Rupu 2

4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 4 4 4 4 4 4 4 4

7 9 6 5 5 6 6 5 4 4 3 5 4 2 1 0 0 5 4 1 4 3 3 3 2 2

5 1 4 5 4 2 2 3 4 4 4 1 2 4 5 6 6 0 1 4 0 1 1 1 2 2

12 10 10 10 9 8 8 8 8 8 7 6 6 6 6 6 6 5 5 5 4 4 4 4 4 4

1 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+1 0 +2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 1 1 0 2 0 1 1 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 4 0 0 2 2 0 4 0 2 2 2 0

0 2 0 1 0 0 2 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 0

2 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116.

Toivola Tommi Polttila Toni Nurminen Konsta Varjus Aaro Mattsson Ville Hautaoja Kai-Kristian Raita Niko Hietapakka Tommi Rössi Matti Seppä Juho Stenman Samuel Seppälä Patrik Rantala Tuukka Salonen Jaakko Kujansuu Janne Ståhle Jussi Leppijoki Tony Marjamäki Tino Hyrsky Niklas Tuovila Jere Sädemaa Jani Pietinhuhta Roope Honkanen Kasper Lindroos Lasse Saraste Ossi Lehti Tuomas Sammalisto Patrik Jokinen Tomi Tuomisto Joonas Mykkänen Matti Aarnio Markus Taalikka Erkka Salonen Juho Helenius Heikki Harjula Otto Blomqvist Jaakko Hoipo Lauri Sengström Niko Pasanen Ari Santanen Jussi Heinäaho Henri Hakola Arto Heinonen Anton Nurmi Ville Korhonen Ville Lindeman Jesse Heikkilä Aleksi Tuuliniemi Markus Polttila Timo Taalikka Ville Laine Jirka Lukkala Marko Puonti Pekka Sundvall Tomi Thurén Konsta Rosenholm Jesse Uusipaasto Jesse Jalava Matias Seppä Ilkka Frifeldt Riku Pekkarinen Marko Söderling Jani Inkinen Aki Leikkanen Ville Luoma Matti Meriläinen Tero Mäkinen Antti Rintala Petri Saarenmaa Mika Starck Nico Piira Olli Ranta Petri Vanhala Olli-Pekka Mäkelä Samuli Lindeman Sebastian Heini Juha Heiniluoma Mikko Isokorpi Ville Katajamäki Janne Salo Jussi Torsti Jani Aho Jere Holmberg Eetu Saraste Olli-Pekka Hämäläinen Tero Laaksonen Tommi Penkkimäki Matti Raiskio Mika Nieminen Olavi Ahonen Jari

FT Ulvila SB LuVe Team LSM 2 Mafia NTK 2 Team LSM 2 Team LSM 2 SB LuVe FT Ulvila SB LuVe Mafia Team LSM 2 Team LSM 2 Mafia FT Ulvila Lemppu Legends FT Ulvila NTK 2 Mafia FT Ulvila FT Ulvila Mafia Mafia SB LuVe NTK 2 FT Ulvila Team LSM 2 SBS Rupu 2 Lemppu Legends NTK 2 FT Ulvila SBS Rupu 2 Mafia Mafia Mafia Team LSM 2 SBS Rupu 2 Lemppu Legends Lemppu Legends FT Ulvila Lemppu Legends SB LuVe Lemppu Legends NTK 2 Mafia Team LSM 2 SBS Rupu 2 Lemppu Legends SB LuVe SBS Rupu 2 Lemppu Legends Team LSM 2 SBS Rupu 2 NTK 2 Mafia Mafia Lemppu Legends SBS Rupu 2 Team LSM 2 FT Ulvila SBS Rupu 2 FT Ulvila FT Ulvila SBS Rupu 2 NTK 2 SB LuVe SBS Rupu 2 Team LSM 2 SB LuVe Team LSM 2 SB LuVe SBS Rupu 2 FT Ulvila SBS Rupu 2 Team LSM 2 SB LuVe FT Ulvila SB LuVe Lemppu Legends SB LuVe NTK 2 NTK 2 NTK 2 NTK 2 FT Ulvila SB LuVe Mafia SBS Rupu 2 SBS Rupu 2 SB LuVe

2 4 4 4 4 2 2 4 4 4 4 2 2 4 2 4 2 4 4 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

1 0 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 0 0 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 4 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 3 3 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 1 0 2 1 1 1 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 2 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 2 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 0 0 0 2 0 4 2 2 2 2 2 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 4 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 2 0 2 0 2 0 0 0 2 0 0 0 2 0 4 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

395

117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129.

Turumäki Kasper Nieminen Juuso Onnela Janne Kivimäki Kalle Pitkälä Iiro Heinäaho Harri Edman Arttu Haapa-aho Tuure Wiksten Ari Salonen Joona Vanhatalo Petteri Hermonen Juho Palomäki Jukka

SBS Rupu 2 NTK 2 NTK 2 NTK 2 Mafia Lemppu Legends NTK 2 SB LuVe Team LSM 2 Mafia Lemppu Legends SB LuVe Team LSM 2

4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1

0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 0 5 0 0 7 0 0 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 5 0 0 2 0 0 0 0 0 2 5 2 2 0 0 0 6 2 4 2 2 0 0

YV 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0

AV 1 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 15 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

FBC Turku 4

6

5

1

0

27

-

16

11

11

2.

SBS Littoinen

6

3

3

0

25

-

17

8

9

3.

PIF 1

6

3

2

1

28

-

15

13

8

4.

Sc JpS

6

3

0

3

20

-

22

-2

6

5.

Airisto SB

6

2

2

2

25

-

21

4

6

6.

SBS Lieto

6

2

1

3

31

-

30

1

5

7.

KiU 2

6

2

0

4

26

-

37

-11

4

8.

Leisku 2

6

2

0

4

36

-

39

-3

4

9.

SB Somero

6

0

1

5

24

-

45

-21

1

Otteluohjelma Ottelu 14264 14265 14266 14267 14268 14269 14270 14271 14272 14273 14274 14275 14276 14277 14278 14279 14280 14281 14282 14283 14284 14285 14286 14287 14288 14289 14290

Päivä 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Lietohalli Lietohalli Lietohalli Lietohalli Lietohalli Lietohalli Lietohalli Lietohalli Lietohalli SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena

Koti FBC Turku 4 Sc JpS KiU 2 Airisto SB Leisku 2 SBS Littoinen SBS Lieto SB Somero FBC Turku 4 SBS Lieto SB Somero PIF 1 FBC Turku 4 Airisto SB Leisku 2 Sc JpS KiU 2 SBS Lieto Airisto SB SB Somero SBS Littoinen Sc JpS SBS Lieto FBC Turku 4 Sc JpS KiU 2 PIF 1

-

Vieras PIF 1 Leisku 2 PIF 1 Sc JpS SB Somero KiU 2 Airisto SB SBS Littoinen SBS Lieto SBS Littoinen Airisto SB SBS Littoinen SB Somero KiU 2 PIF 1 FBC Turku 4 Leisku 2 Sc JpS SBS Littoinen SBS Lieto Leisku 2 SB Somero KiU 2 Leisku 2 PIF 1 FBC Turku 4 Airisto SB

Tulos 5-4 4-5 3-8 3-4 17-5 7-1 8-7 3-4 4-2 5-5 1-2 1-1 5-5 10-5 5-10 2-4 10-4 1-3 3-3 6-11 5-4 6-4 4-5 5-1 1-5 2-4 0-0

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23.

396

Nimi Tuominen Markus Silvennoinen Jani Bäck Mattias Viipuri Juha Vesterinen Ville Kaksonen Sami Palmroos Ville Silokivi Ville Mäkelä Jaakko Pirttilä Antti Mäki Joonas Lindström Dennis Jokela Janne Sainio Mikko Piili Ville Peippo Niko Tuomola Tommi Saari Eero Koski Joni Salomaa Tatu Manninen Niko Manni Matias Räsänen Miika

Joukkue Leisku 2 SBS Lieto PIF 1 Leisku 2 SBS Lieto Airisto SB Airisto SB SBS Lieto SBS Littoinen SB Somero SBS Lieto PIF 1 SBS Littoinen PIF 1 Airisto SB KiU 2 Leisku 2 Leisku 2 FBC Turku 4 KiU 2 Airisto SB SB Somero FBC Turku 4

O 4 6 6 4 6 6 6 5 6 4 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 4 6 6

M 8 8 5 7 5 5 6 4 4 4 3 6 4 4 3 5 5 5 4 3 2 2 2

S 7 4 7 4 6 6 3 5 5 4 5 1 3 3 4 1 1 1 2 3 4 4 4

P 15 12 12 11 11 11 9 9 9 8 8 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 3 1 2 1 1 0 0

5 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0

24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43.

Pekki Mika Kaasalainen Jami Aarnio Jesse Peltonen Samu Turki Heikki Paukkeri Mico Rantinsalo Erik Jarasto Niko Ketola Antero Virtanen Valtteri Leppämäki Viljami Gestranius Viktor Haalijoki Kalle Öström Paavo Rissanen Sami Nieminen Sasu Mulo Olli Törmä Anssi Roininen Teemu Ruohomäki Artturi

KiU 2 KiU 2 Sc JpS Leisku 2 KiU 2 KiU 2 Sc JpS Airisto SB PIF 1 SB Somero Leisku 2 PIF 1 SB Somero SBS Lieto SBS Littoinen KiU 2 SBS Lieto FBC Turku 4 SBS Littoinen FBC Turku 4

4 5 6 3 6 6 6 6 6 6 6 6 6 3 4 4 6 6 6 6

1 4 4 3 3 3 2 2 2 2 1 4 3 2 2 2 2 2 2 2

5 1 1 2 2 2 3 3 3 3 4 0 1 2 2 2 2 2 2 2

6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 4 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0

0 1 1 0 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114.

Vuorinen Jesper Kronberg Oliver Tuovinen Jani Lanne Tomi Vainio Teemu Neeme Antti Alexandersson Sami Vihervirta Niko Kallionpää Arttu Juho Oskari Hurme Jere Koskinen Henri Grönholm Remi Tarkka Miska Vitikainen Eetu Koivisto Roope Suonpää Kai Nieminen Roni Forsström Jon-Eerik Ketola Ilkka Trygg Joonas Leskinen Joni Vornanen Kim Sankari Joni Honkanen Antti Tulokas Jesse Hirvonen Petri Sjöström Joakim Koivisto Santtu Leinonen Lasse Laakso Jesse Kiviranta Eero Valenius Markus Svartström Jimmy Nieminen Jaakko Keeninen Luka Leimala Antti Pohjola Niko Räisänen Nestori Simola Timo Salo Jere Ruohomäki Esa Alastalo Lauri Mattila Jani Hottinen Sami Puroaho Juha Konsell Daniel Nukki Chanubut Salmi Janne Luhtala Santeri Leppähaara Valtteri Pettersson Fredrik Hormalainen Aaro Kirkkomäki Ville Reiman Patrik Salo Kasperi Reinikainen Toni Penttilä Jani Virkki Severi Aaltokoski Ismo Ämmälä Teemu Laaksonen Marko Tenhunen Keni Vainio Kosti Hultin Jere Kylä-Kaila Leevi Revo Miikka Björklund Petteri Rounas Kasperi Salokannel Mitro Tamminen Antti Mäkilä Sami

Leisku 2 PIF 1 Sc JpS Sc JpS FBC Turku 4 SBS Littoinen Sc JpS SBS Littoinen Leisku 2 SBS Lieto SB Somero SB Somero FBC Turku 4 FBC Turku 4 SB Somero Leisku 2 KiU 2 FBC Turku 4 Airisto SB Sc JpS PIF 1 FBC Turku 4 Airisto SB Sc JpS SB Somero SBS Lieto PIF 1 FBC Turku 4 PIF 1 FBC Turku 4 SBS Littoinen SBS Littoinen PIF 1 KiU 2 SBS Littoinen FBC Turku 4 SBS Littoinen Sc JpS SB Somero SBS Littoinen Leisku 2 SBS Lieto Sc JpS Sc JpS Airisto SB PIF 1 SBS Littoinen SB Somero SB Somero KiU 2 FBC Turku 4 SBS Lieto SBS Littoinen FBC Turku 4 Leisku 2 SBS Lieto Airisto SB SB Somero Sc JpS FBC Turku 4 SBS Littoinen Airisto SB KiU 2 SBS Littoinen FBC Turku 4 Leisku 2 SBS Lieto FBC Turku 4 KiU 2 SBS Lieto KiU 2

6 6 6 6 4 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 4 5 6 6 6 6 6 6 6 2 2 4 4 4 4 4 2 2 4 6 6 6 6 2 4 6 6 1 2 2 2 3 4 4 4 6 6 6 6 6 2 2 4 4 5 6 6

2 2 2 2 1 1 1 1 0 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 3 3 3 3 4 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1

4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 1 0 0 0 2 1 3 0 0 0 1 0 0 1 0 0 3 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 1 0 1 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 1 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 2 0 0 0 4 2 6 0 0 0 2 0 0 2 0 0 6 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 2 0 2 0 7 0 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 4 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 2 2 0 0 0 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

397

115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155.

Nurmi Tomi Haapala Manu Laaksonen Rami Joronen Toni Lundström Martin Hämäläinen Riku Tossavainen Juho Grönholm Rudi Kojo Nuutti Nikander Toni Grönfors Niko Korhonen Juha-Pekka Yli-Tuomola Eero Suvinen Jani Leppänen Olli Särkelä Jani Savolainen Mikko Silanterä Artturi Lehtinen Eero Saarinen Tuure Simola Jaakko Klemelä Niko Karesluoto Jesse Korko Niklas Savela Tuomas Salonen Kim Lönnblad Jani Lunden Frank Ranta Juho Holmen Jonas Laine Onni Laaksonen Miika Viljanen Jaakko Vimperi Joonatan Oksanen Ville Kronberg Jimmy Blomster Joacim Halonen Kasperi Laurikainen Jaakko Salo Eetu Männikkö Mika

Leisku 2 SB Somero KiU 2 SBS Lieto Sc JpS FBC Turku 4 FBC Turku 4 SB Somero FBC Turku 4 KiU 2 Sc JpS SBS Lieto Leisku 2 Leisku 2 Airisto SB Sc JpS FBC Turku 4 PIF 1 Leisku 2 SB Somero SB Somero SB Somero KiU 2 SBS Lieto KiU 2 Sc JpS SBS Littoinen PIF 1 KiU 2 PIF 1 Airisto SB Leisku 2 Sc JpS FBC Turku 4 PIF 1 PIF 1 PIF 1 Sc JpS SBS Littoinen SBS Littoinen Sc JpS

6 6 6 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 0 0 2 1 1 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 16 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Mammutti

6

6

0

0

63

-

19

44

12

2.

Team -17

6

5

0

1

46

-

26

20

10

3.

FBC Feelings

6

4

0

2

44

-

19

25

8

4.

Gremlins

6

2

1

3

36

-

49

-13

5

5.

Ahto

6

1

2

3

30

-

37

-7

4

6.

FBC Blue River

6

2

0

4

36

-

54

-18

4

7.

KaPa-65 2

6

1

1

4

32

-

44

-12

3

8.

SB Hirvensalo 3

6

1

0

5

23

-

62

-39

2

9.

Airisto SB

0

0

0

0

0

-

0

0

0

Otteluohjelma Ottelu 9836 9837 9838 9839 9840 9841 9842 9843 9844 9845 9846 9847 9848 9849 9850 9851 9852 9853 9854 9855 9856 9857 9858 9859

398

Päivä 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020

Aika 09:30 10:30 11:30 12:30 13:30 14:30 15:30 16:30 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 09:30 10:30 11:30 12:30 13:30 14:30 15:30 16:30

Paikka SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena

Koti SB Hirvensalo 3 Team -17 Mammutti Gremlins Ahto KaPa-65 2 FBC Feelings FBC Blue River FBC Feelings KaPa-65 2 FBC Blue River Ahto Mammutti SB Hirvensalo 3 Team -17 Gremlins FBC Feelings Gremlins SB Hirvensalo 3 FBC Blue River Ahto KaPa-65 2 Mammutti Team -17

-

Vieras FBC Blue River Ahto SB Hirvensalo 3 Team -17 FBC Feelings Gremlins Mammutti KaPa-65 2 Gremlins Mammutti FBC Feelings KaPa-65 2 Team -17 Ahto FBC Blue River SB Hirvensalo 3 Team -17 FBC Blue River FBC Feelings Mammutti Gremlins SB Hirvensalo 3 Ahto KaPa-65 2

Tulos 5-11 3-0 14-2 9-15 3-6 4-5 4-5 5-8 8-2 3-9 0-12 7-7 6-3 2-13 7-3 8-5 3-6 9-14 3-11 3-13 3-3 5-6 16-4 12-5

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 4 0 0 4 2 2 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87.

Nimi Tuomialho Timo Tuomola Ville Mantere Tero Stenberg Tomi Alikoivisto Markus Lähdetniemi Tino Palonen Pasi Suomi Ville Laaksonen Jasse Tammelin Niko Varjonen Pasi Koch Daniel Koitola Otto Rintanen Roope Laitamäki Juha Inberg Juho Koski Juho Mäenpää Jarno Liukko-Sipi Aleksi Lehtinen Simo Saukkoriipi Rasmus Kaipainen Mikko Luotonen Martti Korkiasaari Juha-Pekka Saukkoriipi Markus Vuorinen Joonas Salo Oskari Raita Juuso Karru Eemeli Orvasto Atte Huhtasalo Tomi Forsberg Niklas Sillanpää Aleksi Utrila Konsta Vihervä Teppo Juslin Sauli Hellberg Zakaria Kurka Miika Kumpuoja Jukka Grönlund Niko Levola Johannes Jaakola Ville Rantala Timo Tuomi Kalle Torkkola Paavo Nieminen Viljami Kangasniemi Elias Mattila Kalle Heinonen Tommi Järvelä Kalle Suominen Roni-Christofer Oiva Tomi Tammi Niklas Virtanen Juha Grönlund Joni Hoppela Petteri Kymäläinen Elias Jaakola Valtteri Pönkänen Jukka-Pekka Kuokkanen Petri Ahola Jesse Keränen Esko Juonoja Martti Kaipainen Kimmo Metsälä Olli Lehto Jyri Lintunen Saska Pitkänen Jesse Keskitalo Miikka Kalliomäki Petri Kangasniemi Eetu Hyytiä Veeti Tuominen Juha-Pekka Viili Joni Laaksonen Jimi Seikkula Marko Nymander Lauri Lindgren Jami Valkolehto Pekka Leppänen Petteri Aulén Tommi Härkälä Juho Wikström Vesa Ollila Matti Kallioniemi Eino Rantasalo Mika Äijälä Markus

Joukkue Mammutti Team -17 Gremlins Mammutti FBC Feelings FBC Blue River Team -17 FBC Feelings Mammutti Team -17 Mammutti SB Hirvensalo 3 FBC Feelings Mammutti Gremlins FBC Blue River SB Hirvensalo 3 Gremlins KaPa-65 2 Ahto Ahto Mammutti KaPa-65 2 FBC Feelings Ahto KaPa-65 2 KaPa-65 2 FBC Blue River KaPa-65 2 FBC Feelings FBC Blue River Team -17 Team -17 KaPa-65 2 Gremlins Ahto FBC Blue River Team -17 FBC Feelings Mammutti FBC Blue River SB Hirvensalo 3 Ahto Gremlins Mammutti Ahto KaPa-65 2 FBC Feelings Team -17 Ahto FBC Blue River Gremlins Mammutti Gremlins Mammutti Team -17 Ahto SB Hirvensalo 3 FBC Feelings Gremlins SB Hirvensalo 3 Mammutti FBC Blue River Mammutti FBC Feelings FBC Feelings Mammutti FBC Feelings Team -17 FBC Blue River KaPa-65 2 KaPa-65 2 SB Hirvensalo 3 Team -17 FBC Blue River Ahto Ahto KaPa-65 2 Mammutti Team -17 Team -17 FBC Feelings SB Hirvensalo 3 SB Hirvensalo 3 SB Hirvensalo 3 Gremlins KaPa-65 2

O 6 6 6 6 6 4 6 6 4 6 6 6 4 6 5 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 4 6 5 6 6 6 6 6 4 6 4 4 6 6 6 4 6 4 4 6 6 2 3 4 5 6 6 6 6 3 3 6 1 4 4 6 6 6 2 4 6 2 2 4 4 4 6 6 2 2 4 4 6 6 6 6 6 6

M 14 13 18 7 6 8 11 9 10 5 8 7 7 5 4 7 4 2 2 6 6 6 5 5 5 5 4 3 2 6 5 4 1 4 3 3 3 2 2 3 3 3 2 2 1 0 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 0 3 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

S 15 10 3 12 11 6 2 4 2 7 3 4 3 5 6 2 5 7 7 2 2 2 3 3 3 3 4 5 6 1 2 3 6 2 3 3 3 4 4 2 2 2 3 3 4 5 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 4 0 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

P 29 23 21 19 17 14 13 13 12 12 11 11 10 10 10 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

+ 1 2 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +1 +2 +2 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 5 0 0 0 2 0 0 0 0 1 1 0 1 1 1 0 0 0 0 0 1 2 0 0 0 1 1 3 0 1 0 0 0 1 1 0 2 1 0 1 0 1 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 2 0 1 0 0 0 0 1 1 0 2 1 5 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 1 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 10 0 0 0 4 0 0 0 0 2 2 0 2 2 2 0 0 25 0 0 2 4 0 0 0 2 2 6 0 2 0 0 0 2 2 0 4 2 0 2 0 2 0 0 2 0 2 0 0 2 0 0 0 0 2 4 0 2 0 0 0 0 2 2 0 4 2 10 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 2 2 2

YV 1 2 1 1 0 1 0 1 3 1 1 1 0 0 0 1 0 0 1 0 3 2 1 0 2 3 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

AV 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 1 2 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

399

88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141.

400

Arola Petri Kilpinen Tero Ahvenainen Ville Malmelin Markus Friberg Henri Ruohonen Jimi Mattila Mikko Helasvuo Ilmo Lajunen Santtu Levonen Joonas Lakanen Tuomas Lehto Juha Pirkola Setti Heino Ville Mickelsson Jani Ikonen Timo Kalliala Pasi Saari Mika Savolainen Roni Nyrhinen Markus Laihonen Mikko Virtanen Miika Tuominen Niko Tikkakoski Jonatan Ojanto Niclas Silto Akseli Koskinen Samuel Alanne Antti Hiltunen Joonatan Laukkanen Mico Hibri Said Hiltunen Risto Tarkka Marko Luotonen Kalle Tolppa Hans Kaunisharju Marko Lindström Ove Virtaranta Jesse Vähätalo Eero Kuusela Akseli Välilä Aleksanteri Pouttu Viljami Huhtasalo Niklas Paasikivi Juhana Laaksonen Janne Hiltunen Teemu Tuominen Joonas Erkkonen Tero Mäkinen Jarno Sillanpää Jussi Stenij Kari Saarinen Janne Matikka Mikko Kaskinen Tapio

SB Hirvensalo 3 Gremlins FBC Blue River Ahto Ahto KaPa-65 2 SB Hirvensalo 3 Mammutti FBC Blue River FBC Blue River Team -17 Team -17 KaPa-65 2 FBC Feelings Gremlins FBC Feelings Gremlins FBC Blue River FBC Blue River Gremlins Ahto KaPa-65 2 Mammutti Mammutti Ahto SB Hirvensalo 3 KaPa-65 2 FBC Feelings SB Hirvensalo 3 Ahto SB Hirvensalo 3 SB Hirvensalo 3 Mammutti Team -17 SB Hirvensalo 3 Mammutti KaPa-65 2 SB Hirvensalo 3 SB Hirvensalo 3 Ahto Mammutti FBC Blue River FBC Blue River SB Hirvensalo 3 KaPa-65 2 SB Hirvensalo 3 Gremlins Mammutti KaPa-65 2 Team -17 Ahto Team -17 SB Hirvensalo 3 FBC Feelings

6 4 4 6 6 2 2 4 4 6 6 2 2 2 3 4 4 4 4 5 6 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6

1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 3 1 0 2 0 0 1 3 0 1 1 0 0 0 0 2 0 0 1 4 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 4 0 1 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 6 2 0 4 0 0 2 6 0 2 2 0 0 0 0 4 0 0 2 8 0 0 0 0 0 0 0 2 0 5 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 7 0 0 0 0 0 8 0 2 4 0

0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Naiset 3. divisioona Lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

FBC Loisto Original

9

8

0

1

48

-

11

37

16

2.

SBS Wirmo Akatemia

9

6

1

2

38

-

21

17

13

3.

HuKu

8

6

1

1

35

-

6

29

13

4.

SB Naantali

10

5

2

3

35

-

25

10

12

5.

NIF

9

6

0

3

46

-

32

14

12

6.

SBS Rupu

6

5

0

1

31

-

19

12

10

7.

SBS Wirmo 1

9

4

1

4

33

-

33

0

9

8.

KaPa-65 2

10

3

1

6

20

-

29

-9

7

9.

PöU

9

3

1

5

19

-

31

-12

7

10.

JSB-13

6

3

0

3

26

-

13

13

6

11.

SalPa

8

3

0

5

20

-

26

-6

6

12.

RunU

9

1

1

7

14

-

39

-25

3

13.

SB Somero

7

1

0

6

14

-

45

-31

2

14.

AFC Campus 2

9

1

0

8

9

-

58

-49

2

Otteluohjelma Ottelu 8252 8253 8254 8255 8256 8257 8258 8259 8260 8261 8262 8263 8264 8265 8270 8275 8271 8276 8272 8266 8273 8277 8267 8274 8278 8268 8269 8279 8280 8281 8282 8283 8284 8285 8286 8287 8288 8289 8290 8291 8292 8298 8303 8297 8304 8299 8300 8301 8302 8311 8312 8313 8307 8314 8308 8315 8316 8309 8310

Päivä 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 10:00 11:00 11:00 12:00 13:00 13:00 13:00 14:00 14:00 14:00 16:00 17:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 10:00 12:00 12:00 13:30 14:30 16:30 17:30 10:00 11:00 12:00 12:30 13:00 13:30 14:00 15:00 15:30 16:30

Paikka Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli SB-Areena Tahto Areena SB-Areena Tahto Areena SB-Areena Salohalli SB-Areena Tahto Areena Salohalli SB-Areena Tahto Areena Salohalli Salohalli Salohalli Salohalli Salohalli Salohalli Salohalli Salohalli Salohalli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Kisariihi HaNi-halli Kisariihi HaNi-halli Pohitullin koulu Pohitullin koulu Pohitullin koulu Pohitullin koulu SB-Areena SB-Areena SB-Areena Maijamäen LH SB-Areena Maijamäen LH SB-Areena SB-Areena Maijamäen LH Maijamäen LH

Koti FBC Loisto Original SalPa AFC Campus 2 RunU HuKu NIF SB Somero SBS Wirmo Akatemia SB Naantali SBS Wirmo 1 KaPa-65 2 JSB-13 PöU SBS Rupu RunU AFC Campus 2 NIF FBC Loisto Original PöU SalPa SB Naantali JSB-13 HuKu KaPa-65 2 SBS Rupu SBS Wirmo Akatemia SBS Wirmo 1 AFC Campus 2 FBC Loisto Original SalPa NIF RunU SB Somero HuKu KaPa-65 2 SBS Wirmo Akatemia SBS Rupu SB Naantali PöU SBS Wirmo 1 JSB-13 RunU SB Somero NIF SB Somero KaPa-65 2 SB Naantali FBC Loisto Original AFC Campus 2 NIF RunU FBC Loisto Original SB Naantali SBS Wirmo Akatemia KaPa-65 2 SBS Wirmo 1 AFC Campus 2 SalPa HuKu

-

Vieras AFC Campus 2 HuKu NIF SalPa SB Somero RunU FBC Loisto Original SBS Wirmo 1 JSB-13 PöU SB Naantali SBS Rupu KaPa-65 2 SBS Wirmo Akatemia SB Naantali SBS Rupu KaPa-65 2 JSB-13 SB Somero SBS Wirmo Akatemia NIF AFC Campus 2 SBS Wirmo 1 RunU FBC Loisto Original HuKu SalPa HuKu NIF AFC Campus 2 SB Somero FBC Loisto Original SalPa RunU JSB-13 SB Naantali KaPa-65 2 SBS Wirmo 1 SBS Wirmo Akatemia SBS Rupu PöU PöU SBS Wirmo 1 PöU SBS Wirmo Akatemia FBC Loisto Original AFC Campus 2 SB Naantali KaPa-65 2 SBS Wirmo Akatemia SBS Wirmo 1 PöU SalPa RunU HuKu NIF PöU KaPa-65 2 SB Naantali

Tulos 7-0 2-5 3-10 0-2 10-0 4-0 0-8 9-4 3-1 2-4 1-0 2-4 0-0 1-8 2-8 0-11 5-3 4-3 3-6 2-3 6-3 12-0 3-0 1-3 4-3 2-1 5-3 0-5 6-1 2-0 7-3 1-7 1-4 6-1 1-5 4-4 8-5 0-5 1-0 1-3 3-1 3-5 3-7 5-2 1-6 0-2 6-2 3-1 0-3 6-3 3-3 8-1 6-3 3-1 0-4 6-5 4-2 2-6 1-1

401

Tilastot

1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87.

402

Nimi Rousku Jonna Kuusisto Viola Rantanen Nina Kuusiluoto Heli Orrenmaa Hanna Kutila Jenni Paju Aino Koski Jutta Heikman-Riikonen Noora Lehtonen Sallamaari Uusitalo Maija Aro-Heinilä Sofia Lilja Nonna Luomaniemi Katri Lötjönen Erja Kuusisto Inka Ilmanen Piia Pietilä Tessa-Veera Paganus-Anttonen Mari Mattila Jenny Pönni Venla Lehtovirta Anu Varjonen Jalmiina Kainulainen Karoliina Leppänen Henna Sandberg Aura Virtanen Kaisa Eronen Johanna Järvinen Katja Käpylä Reetta Saarimäki Miia Nyppynen Camilla Heiliö Marja Rantanen Riina Filppula Linda Sarkkinen Pinja Laihinen Roosa Leskinen Jessica Martelius Alisa Riihimäki Heidi Haapalainen Sari Läntinen Annina Vainio Hanna Nurmi Marianne Pyykkö Riia Kurppa Emilia Vesanen Pinja-Pauliina Kaurala Anna-Kaisa Orrenmaa Anniina Saarelma Christa Mäkinen Ida Pietilä Olivia Zarina Aurelija Paija Lotta Sauvonsaari Tessa Luhtala Johanna Ollanketo Marjaana Ruotsalainen Tiia Avoranta Eveliina Kivikoski Nelli Pohjola Pinja Koski Sara Lehto Sirpa Selin Anni Vainio Pia Tuovinen Noora Jälkö Roosa Niittymäki Maarit Murto Paula Ekman Juulia Lepistö Terja Westerlund Cecilia Valtanen Sini Virtanen Nette Niemikko Nora Lehtonen Jalmiina Sillanpää Sofi-Ella Grönmark Marika Vuori Jenni Pohjola Mandi Helmiö Susanna Kärkkäinen Sini Jalava Laura Järvinen Anna Eskelinen Veera Kiuru Nea Lintupuro Venla

Joukkue NIF FBC Loisto Original SBS Rupu JSB-13 HuKu SBS Rupu FBC Loisto Original SB Naantali PöU SBS Wirmo 1 SB Naantali NIF NIF SBS Rupu SBS Rupu FBC Loisto Original NIF SBS Wirmo Akatemia SalPa JSB-13 SB Naantali SB Naantali SBS Wirmo Akatemia HuKu FBC Loisto Original SB Naantali FBC Loisto Original NIF KaPa-65 2 NIF SalPa FBC Loisto Original PöU KaPa-65 2 FBC Loisto Original SBS Wirmo 1 SBS Wirmo Akatemia FBC Loisto Original SBS Wirmo Akatemia JSB-13 RunU SBS Wirmo 1 SB Naantali SBS Wirmo 1 HuKu SBS Wirmo Akatemia SBS Wirmo Akatemia SB Somero HuKu SalPa SB Naantali SBS Wirmo Akatemia KaPa-65 2 SB Naantali FBC Loisto Original SB Somero SalPa HuKu HuKu SBS Wirmo 1 HuKu SBS Wirmo Akatemia SBS Wirmo 1 SBS Wirmo 1 FBC Loisto Original HuKu PöU PöU RunU SBS Wirmo 1 JSB-13 NIF JSB-13 HuKu KaPa-65 2 SBS Wirmo 1 SBS Wirmo 1 FBC Loisto Original SB Somero HuKu HuKu JSB-13 SB Somero FBC Loisto Original SBS Wirmo 1 SBS Wirmo Akatemia SBS Wirmo Akatemia

O 9 9 5 6 8 6 9 8 9 7 10 9 7 3 4 9 7 4 8 6 10 10 7 8 9 8 9 5 10 9 8 9 9 6 5 6 4 7 5 6 9 9 10 7 8 2 7 7 8 8 10 1 6 8 4 7 8 8 8 9 5 5 7 7 7 8 8 9 9 9 4 4 6 7 8 9 9 7 3 3 4 6 7 9 9 4 5

M 23 9 8 10 8 4 7 6 7 5 5 3 2 5 5 5 4 3 6 5 5 5 4 3 3 2 2 6 6 5 4 3 3 2 5 5 4 4 3 3 3 3 3 2 2 1 1 1 0 0 0 4 4 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 3 3 3 3 3 3 3 2 2

S 7 13 8 4 6 10 3 4 2 4 4 6 7 3 3 3 4 5 1 2 2 2 3 4 4 5 5 0 0 1 2 3 3 4 0 0 1 1 2 2 2 2 2 3 3 4 4 4 5 5 5 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 4 0 0 0 0 0 0 0 1 1

P 30 22 16 14 14 14 10 10 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3

+ 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +2 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 1 1 1 0 1 1 2 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 2 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 2 1 0 0 1 1 0 3 0 0 0 0 0 1 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 1 1 0 1 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 2 2 2 0 2 2 4 0 5 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 4 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 4 2 25 0 2 2 0 6 0 0 0 0 0 2 0 9 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 4 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 2 0 2 2 0 2 0

YV 1 1 0 3 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178.

Laihonen Jaana Ihamäki Veera Suvila Mirva Paitula Eeva Hotti Katri Yrttimaa Oona Herpola Jutta Piiroinen Helena Keskinen Miia Vuorikoski Milla Hyvärinen Elina Ruohonen Titta Pirkkama Elli Laivo Venla Lokka Tiina Loponen Marika Laine Sara Lenkkeri Saana Aydemir Melisa Granlund Milla Ojala Ida Honkanen Johanna Salo Susanna Keskitalo Senja Vepsä Siiri-Sofia Laakso Eveliina Sarelo Sari Yrjönen Marja-Leena Rauhala Mirella Riitamaa Siiri Jonckheer-Nurmi Niina Anttonen Silja Martinjekaba Klinta Aaltonen Melina Hakala Hanna Pusala Ella Aaltonen Nina Heikkilä Susanna Heinonen Elina Mattila Linnea Mészáros Judit Häggström Emilia Jones Elena Karasvirta Saara Lehtinen Eveliina Kiesi Iida-Leena Hantula Susanna Holopainen Vilma Dahlberg Emmi Lindroos Mari Hämäläinen Annu-Maria Laihinen Saara Dahlberg Jenna Vahtera Nelly Virta Alina Haapsaari Eerika Roine Sari Salonen Jaana Pirppu Jessica Niemikko Nita Kankaanpää Katariina Verta Elisa Härkönen Ella Järvi Veera Haapakka Susanna Leino Veera Marttila Marja Aittamäki Elisa Koskinen Mari Nohteri Elina Sirola Suvi-Maria Heikkinen Roosa Kreivilä Niina Vähä-Impola Saija Stenij Lotta Tenhunen Oxana Sivula Saana Malkki Matleena Niemi Ronja Urponen Tiina Kankare Nea Laakso Mikaela Mattila Emmi Mäki-Arvela Saara Pietilä Nora Haaslahti Lotta Oksanen Arja-Riitta Melava Tia Iltanen Jasmin Sandell Susanna Eeva Emmi

SBS Rupu SB Somero SalPa SBS Rupu NIF SBS Wirmo Akatemia JSB-13 SB Somero SBS Rupu HuKu SalPa NIF SB Naantali KaPa-65 2 NIF PöU SB Naantali SBS Wirmo Akatemia SBS Wirmo Akatemia SalPa SBS Wirmo Akatemia SBS Rupu KaPa-65 2 SBS Rupu SBS Wirmo Akatemia HuKu RunU AFC Campus 2 AFC Campus 2 PöU RunU SB Somero KaPa-65 2 SBS Wirmo Akatemia SBS Rupu SBS Wirmo 1 JSB-13 JSB-13 RunU RunU HuKu KaPa-65 2 SalPa AFC Campus 2 FBC Loisto Original SBS Wirmo 1 AFC Campus 2 PöU KaPa-65 2 SBS Wirmo 1 JSB-13 SBS Wirmo Akatemia KaPa-65 2 PöU SB Naantali SBS Wirmo 1 NIF RunU KaPa-65 2 KaPa-65 2 FBC Loisto Original SBS Wirmo 1 SalPa AFC Campus 2 SBS Wirmo Akatemia SBS Wirmo Akatemia RunU PöU AFC Campus 2 HuKu SB Naantali SB Naantali RunU AFC Campus 2 SBS Wirmo 1 RunU PöU SB Naantali SBS Wirmo Akatemia RunU SBS Wirmo Akatemia SBS Wirmo Akatemia SBS Wirmo Akatemia KaPa-65 2 SBS Wirmo Akatemia JSB-13 RunU SalPa SBS Wirmo Akatemia AFC Campus 2 SBS Wirmo 1

6 7 8 4 4 4 6 6 6 7 8 9 10 10 9 9 10 1 1 2 2 3 4 5 5 6 8 9 9 9 9 2 2 4 5 5 6 6 7 8 8 8 8 9 9 9 9 9 10 3 6 6 6 7 8 8 9 9 10 2 2 2 2 3 3 3 6 6 7 7 8 8 9 9 9 9 9 10 1 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4

2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 1 1 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 1 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 2 2 2 0 2 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 4 0 0 2 2 0 0 0 2 0 2 0 0 0 2 0 0 5 0 0 0 0 5 0 0 0 0 0 4 0 0 4 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

403

179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199. 200. 201. 202. 203. 204. 205. 206. 207. 208. 209. 210. 211. 212. 213. 214. 215. 216. 217. 218. 219. 220. 221. 222. 223. 224. 225. 226. 227. 228. 229. 230. 231. 232. 233. 234. 235. 236. 237. 238. 239. 240. 241. 242. 243. 244. 245. 246. 247. 248. 249. 250. 251. 252. 253. 254. 255. 256. 257. 258. 259. 260. 261. 262. 263. 264. 265.

404

Vasama Venla Ahtiainen Henna Kiviharju Emilia Manninen Marika Jalava Susanna Meronen Senja Valkama Anniina Parviainen Heta Alitalo Satu Eloranta Janita Pyykkö Fiia Penttilä Noora Iivonen Hanna Laine Iida Ruusola Jasmin Rautanen Carita Mäenpää Minna Viitala Maria Mäki-Arvela Wilhelmiina Laivo Sara Kansa Kaisa teräsvaara Sabrine Raiski Essi Rekola Erika Hyytiä Eveliina Nesteoja Satu Vuolle Elina Hyytiä Liina Oksanen Siiri Nyman Nina-Maria Kallunen Linnea Vaitiniemi Emmi Luukkala Emmi Nurminen Roosa Bergring Vilma Elo-Anttila Hanne Suominen Kaisa Vähätalo Anne Nyroos Fanny Lahti Katja-Maarit Majuri Miia Isotalo-Virtanen Taru Talonen Leena Larmasto Mari Hannonen Jenna Älli Elina Kankare Sarita Lindqvist Etta Aitamurto Olivia Tikkanen Ilona Nieminen Nea Penttinen Tytti Mäkinen Jonna Laurila Sini Siukonen Janna Kainulainen Elli Ruohonen Veera Koskinen Anna-Maria Haverinen Hanna Halme Milla-Maija Lahtinen Tilda Pirilä Olka Lukala Minna-Marika Söderström Nathalie Koivusaari Satu-Maija Ritanummi Sanna Nyman Katriina jalonen Tilda Veijo Kirsi Siren Maria Suvanto Laura Lundgrén Sini Saarinen Sofia Ståhlberg Ellen Rantanen Taru Koskinen Milla Laine Jenna Uttula Satu Kataja Lotta Kaukovalta Emma Ketola Eliisa Mahosenaho Laura Jaakkola Anna Partinen Paula Laine Jennifer Utrila Päivi Pohjankukka Milla

SB Somero SBS Wirmo Akatemia JSB-13 SalPa SB Somero AFC Campus 2 FBC Loisto Original RunU HuKu HuKu HuKu KaPa-65 2 SalPa SalPa AFC Campus 2 AFC Campus 2 AFC Campus 2 SB Naantali KaPa-65 2 KaPa-65 2 RunU RunU SBS Wirmo Akatemia SBS Wirmo Akatemia KaPa-65 2 SalPa SBS Rupu KaPa-65 2 SBS Wirmo Akatemia NIF SBS Wirmo Akatemia SBS Wirmo Akatemia SBS Wirmo Akatemia SBS Wirmo Akatemia SBS Wirmo Akatemia SB Somero HuKu SBS Rupu NIF JSB-13 RunU RunU SB Somero AFC Campus 2 NIF SB Somero SB Somero SBS Wirmo Akatemia SB Naantali SB Naantali RunU RunU SBS Rupu AFC Campus 2 PöU SB Somero JSB-13 SBS Rupu JSB-13 JSB-13 PöU KaPa-65 2 SB Somero NIF AFC Campus 2 SBS Wirmo 1 PöU PöU PöU SalPa KaPa-65 2 SalPa FBC Loisto Original KaPa-65 2 SalPa RunU SBS Wirmo Akatemia AFC Campus 2 FBC Loisto Original SBS Wirmo 1 AFC Campus 2 PöU AFC Campus 2 SB Naantali KaPa-65 2 KaPa-65 2 SB Naantali

4 5 6 6 7 7 7 7 8 8 8 8 8 8 9 9 9 10 10 10 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 7 7 7 7 7 7 8 8 8 8 8 8 8 9 9 9 9 9 9 9 9 10 10 10 10

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 2 1 0 0 0 0 1 0 1 1 3 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 4 2 0 0 0 0 2 0 2 2 6 0 2 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 2 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4. divisioona Lohko 4 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

FBC Loisto 3

4

4

0

0

28

-

7

21

8

2.

TVA

5

3

1

1

25

-

11

14

7

3.

TPS 2

5

2

1

2

20

-

13

7

5

4.

SC Stickline

3

2

0

1

18

-

10

8

4

5.

Airisto SB

4

1

0

3

7

-

25

-18

2

6.

SBS Lieto

5

0

0

5

10

-

42

-32

0

Otteluohjelma Ottelu 8158 8159 8160 8161 8162 8163 8164 8165 8166 8167 8168 8169 8171

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 11:00 12:00 13:00 15:00

Paikka Lietohalli Lietohalli Lietohalli Lietohalli Lietohalli Lietohalli Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden

Koti SBS Lieto TVA SC Stickline FBC Loisto 3 TPS 2 Airisto SB Airisto SB FBC Loisto 3 SC Stickline FBC Loisto 3 TVA TPS 2 SBS Lieto

Vieras SC Stickline FBC Loisto 3 TPS 2 Airisto SB TVA SBS Lieto TPS 2 SBS Lieto TVA TPS 2 Airisto SB SBS Lieto TVA

-

Tulos 3-8 4-5 6-2 7-1 1-1 6-2 0-8 13-1 4-5 3-1 8-0 8-3 1-7

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53.

Nimi Grönblom Vanessa Klemola Neea Lehmusvuori Eevi Saarinen Pia Kanerva Jenna Hagelberg Jasmine Marjoniemi Roosa Harmanen Julia Ranne Iina Jokinen Juuli Lauren Veronika Mäkinen Iida Lauren Ulrika Toikkanen Janita Partanen Anni-Sofia Sjöqvist Alicia Huisman Emma Heino Tuulikki Byman Julia Yli-Sipilä Sari Saarinen Emilia Pakkanen Anni Suvanto Jonna Jääskeläinen Jenna Lindroos Seidi Syrjä Ilona Westermarck Ida Bergman Kati Sjölander Johanna Jalonen Saija Koski Minttu Saarinen Heidi Töyrylä Virve Hakanen Piia-Maarit Yli-Rokki Taina Mäkinen Emma Röblom Amanda Sjöblom Gisela Koskinen Iines Karhu Tiina Ketolainen Mari Jussilainen Iina Mäntylä Satu Parviainen Aino Vesala Ella Keihäs Jenni Leppänen Anu-Maria Mikkola Jenni Männistö Julia Samuelsson Petra Salonen Emilia Mäkipää Heli-Ilona Aaltonen Inna

Joukkue FBC Loisto 3 FBC Loisto 3 FBC Loisto 3 TVA TVA SC Stickline TVA TPS 2 FBC Loisto 3 TPS 2 SC Stickline FBC Loisto 3 SC Stickline TPS 2 SBS Lieto SC Stickline Airisto SB SBS Lieto SC Stickline TPS 2 FBC Loisto 3 TPS 2 SBS Lieto TPS 2 SC Stickline TPS 2 TPS 2 TVA SC Stickline TVA FBC Loisto 3 FBC Loisto 3 Airisto SB TVA TVA FBC Loisto 3 SC Stickline SC Stickline FBC Loisto 3 TPS 2 TVA TVA TVA TPS 2 TPS 2 SBS Lieto Airisto SB TVA TVA SBS Lieto Airisto SB Airisto SB TVA

O 4 4 4 5 5 3 5 5 2 5 3 4 3 5 5 3 4 5 3 4 4 5 5 5 3 5 5 5 3 4 4 2 3 5 5 2 3 3 3 3 4 5 5 5 5 5 3 5 2 3 4 4 5

M 7 8 4 7 5 4 3 4 3 3 3 0 3 2 1 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 1 1 1 1 1

S 3 0 4 0 2 3 4 2 3 3 2 5 1 2 3 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 0 0 0 0 0

P 10 8 8 7 7 7 7 6 6 6 5 5 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 0 1 1 1 0 1 1 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 2 1 1 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 2 0 0 0 2 2 2 0 2 2 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 4 2 2 0 0

YV 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

405

54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108.

Salmela Kati Alilonttinen Amanda Dyrendahl-Nyblin Vera Koivisto Katja Hovi Satu Järvinen Heidi Ranne Maria Kemppi Pihla Kronström Katri Laihonen Jaana Ikäläinen Katri Källbacka Katja Söderlund Ida Airo Päivi Hilpinen Hanna-Kaisa Lehto Iida Sauvonsaari Tessa Kallunen Matilda Adamus Maria Nordgren Elin Vaihinen Laura Fränti-Saari Annakaisa Penttilä Rasa Kotikangas Saara Koivunen Katri Torkkola Leena Aalto Inkeri Lehtikunnas-Liikala Jaana Eriksson Wilma Suominen Jill Kemppainen Kristiina Lindgren Emma Marjamäki Kirsi Lindfors Jonna Jokela Liisa Junnila Sanna Villikari Elina Laakso Elisa Rautio Jenni Väänänen Emilia Marjamäki Saara Suonpää Päivi Simola Kirsi Peltonen Heta Källi Tiina Nikkilä Mirjami Eine Orvokki Mesiäinen Nicole Laaksonen Kati Luotonen Jenni Rinne Heidi Luoma Ida Lammi Mervi Rimpeläinen Anna Rainto Marika Toikka Piritta

SBS Lieto SBS Lieto FBC Loisto 3 Airisto SB SBS Lieto TVA SBS Lieto FBC Loisto 3 Airisto SB SBS Lieto TVA TVA SBS Lieto Airisto SB Airisto SB Airisto SB FBC Loisto 3 Airisto SB FBC Loisto 3 SC Stickline TPS 2 Airisto SB Airisto SB Airisto SB SBS Lieto TVA TVA SBS Lieto SC Stickline SC Stickline Airisto SB SC Stickline TVA Airisto SB Airisto SB Airisto SB Airisto SB TVA SBS Lieto FBC Loisto 3 Airisto SB Airisto SB Airisto SB Airisto SB Airisto SB SBS Lieto TPS 2 TVA TPS 2 TPS 2 SBS Lieto SBS Lieto SBS Lieto SBS Lieto SBS Lieto

5 5 1 3 3 4 4 4 4 5 5 5 5 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5

1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Koti Ryhti Salamanders 2 LaJy Salamanders 2 UHV Bulls SalBa 2 Ryhti SalBa 2 SBS Wirmo Leidit LaJy UHV Bulls SBS Wirmo Leidit LaJy

-

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 1 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 1 0 0 1 0 1 1 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 0 2 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 4 2 0 0 2 0 2 2 0 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 5 Otteluohjelma Ottelu 8173 8174 8175 8176 8177 8178 8181 8179 8180 8182 8183 8184 8186

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 10:30 14:15 14:15 13:30 14:30 15:30 17:30

Paikka HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli SB-Areena Rauman Kauppaoppilaitos Vehmaa LH Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli

Vieras SBS Wirmo Leidit UHV Bulls Ryhti SalBa 2 LaJy SBS Wirmo Leidit Salamanders 2 LaJy UHV Bulls Salamanders 2 Ryhti Salamanders 2 SBS Wirmo Leidit

Tulos 9-2 4-0 8-5 4-3 3-4 12-1 3-2 0-1 1-6 3-2 0-3 0-12 10-2

Tilastot

1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10.

406

Nimi Seikola Sanna Ollikainen Niina Wallenius Laura Laurén Saana Niiniviita Nella Takala Sane Haatainen Elisa Heinonen Elise Ollikainen Suvi-Tuulia Heinonen Jenny

Joukkue LaJy Salamanders Ryhti Ryhti Salamanders Ryhti SalBa 2 Ryhti Salamanders Salamanders

2

2

2 2

O 5 5 3 4 5 4 3 4 5 5

M 5 7 4 4 4 3 3 3 0 3

S 5 0 3 3 3 4 3 3 6 2

P 10 7 7 7 7 7 6 6 6 5

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0

YV 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101.

Saarinen Kirsi Suvanto Miisa Ruohonen Marika Virtanen Laura Friman Nelli Jousamaa Elina Virtanen Anni Hakala Emma Susi Jonna Suvanto Henna Valtanen Oona Pohjankukka Jonna Laine Mira Suvanto Laura Lehtinen Jenna Mäkinen Krista Seppälä Hanna Horn Alinda Unonius Oona Suvanto Laura Topi Reetta Heinonen Milla Lundgren Annika Mäkinen Iina Kalpi Milja Salminen Anna-Kaisa Elonen Janna Mäkelä Eveliina Koistinen Irene Kareniemi Henna Tala Janina Villman Mari Rivasto Annika Annastiina Aaltonen Melina Bergring Vilma Orti Viivi Salovaara Riitta-Stiina virtanen Veera Leppimäki Elina Mäensalo Paula Hakamäki Mira Vähä-Kouvola-Niemi Kirsi Viherjälaakso Iida Rosvall-Koukkari Eevamari Mikkilä Riikka Haapsaari Eerika Heinonen Vilma Rouhiainen Essi-Maria Santanen Rita Eronen Ella Ranne Jenna Larjama Lotta Leimala Eilia Torniainen Emma Kuokkanen Elisa Punta Jennika Puuri Sonja Raiski Susan Niemi Elina Viherjälaakso Henna Saarinen Salla Sirkiä Eveliina Laine Hanna Laine Noora Jussila Jenni Uusitalo Katja Sorvisto Sanni Hakala Terhi Virtanen Noora Rivasto Monika Hyytiäinen Anna Nurminen Jonna Salmila Sari Ekman Kati Tarvainen Neea Susi Pia Lähde Sanna-Kaisa Arokoivu Nina Heino Milla Salminen Katja Vahlberg Paula Koskinen Karoliina Virta Vilma Saari Ninni Topi Riina Hällfors Anniina Kalpi Katja Vähä-Kouvola Kaisa Lännistö Ella Heinonen Elina Hokuni Sinna

LaJy Salamanders 2 SalBa 2 Salamanders 2 LaJy LaJy LaJy SalBa 2 UHV Bulls LaJy LaJy Salamanders 2 LaJy LaJy LaJy SalBa 2 UHV Bulls SalBa 2 SalBa 2 Ryhti UHV Bulls SalBa 2 SalBa 2 UHV Bulls UHV Bulls Ryhti SBS Wirmo Leidit Ryhti SBS Wirmo Leidit LaJy LaJy Salamanders 2 UHV Bulls SBS Wirmo Leidit SBS Wirmo Leidit Ryhti SalBa 2 UHV Bulls UHV Bulls Ryhti SBS Wirmo Leidit SBS Wirmo Leidit LaJy SalBa 2 SalBa 2 SBS Wirmo Leidit SalBa 2 Ryhti UHV Bulls Salamanders 2 SBS Wirmo Leidit Salamanders 2 Salamanders 2 SBS Wirmo Leidit SalBa 2 SBS Wirmo Leidit Ryhti Ryhti Ryhti LaJy Ryhti SBS Wirmo Leidit Ryhti SBS Wirmo Leidit SalBa 2 Ryhti Ryhti SalBa 2 Ryhti UHV Bulls LaJy LaJy LaJy SBS Wirmo Leidit SalBa 2 UHV Bulls SalBa 2 LaJy SalBa 2 SBS Wirmo Leidit SBS Wirmo Leidit SalBa 2 Ryhti Ryhti UHV Bulls UHV Bulls LaJy UHV Bulls UHV Bulls SBS Wirmo Leidit UHV Bulls

5 3 3 5 5 5 5 3 4 5 5 3 5 5 5 3 4 3 3 4 4 3 3 4 4 4 4 4 5 5 5 5 3 3 3 3 3 4 4 4 5 5 5 2 3 3 3 4 4 5 5 5 5 5 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4

3 4 3 3 3 3 2 1 1 1 0 3 3 2 2 1 1 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 1 1 1 2 3 3 3 4 0 0 1 1 2 2 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 1 0 0 1 2 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 2 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 2 0 0 2 4 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 5 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 4 0 0 0 0 0 2

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

407

102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111.

Hirvi Jade Leyser Rosa Koskela Eveliina Kölhi Maija Jyränti Päivi Vaitiniemi Outi Wittfooth-Ekuri Christa Rosenqvist Eija Aalto Laura Berg Piritta

SBS Wirmo Leidit UHV Bulls Salamanders 2 Salamanders 2 SBS Wirmo Leidit LaJy SBS Wirmo Leidit SBS Wirmo Leidit SBS Wirmo Leidit SBS Wirmo Leidit

4 4 5 5 5 5 5 5 5 5

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Koti O2-Jyväskylä Pirkat white O2-Jyväskylä II Nokian KrP SB Vaasa NTK Nakkila Urho Pirkat white Urho NTK Nakkila O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä II SB Vaasa Nokian KrP Pirkat white SB Vaasa O2-Jyväskylä II Nokian KrP NTK Nakkila Urho O2-Jyväskylä

-

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 14 0 2 2 0 0 2 2 0 0 2 2 0 0 0 4 0 2 2 2 2 0 2 4 2 0 0

YV 0 1 1 1 0 0 0 0 1 0 0 1 1 1 2 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 1 1

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Pojat B-pojat LR, SS eliittikarsinta L A Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

O2-Jyväskylä

6

5

0

1

43

-

17

26

10

2.

Nokian KrP

6

4

1

1

40

-

18

22

9

3.

SB Vaasa

6

4

1

1

33

-

22

11

9

4.

Urho

6

4

0

2

31

-

20

11

8

5.

O2-Jyväskylä II

6

1

0

5

21

-

51

-30

2

6.

Pirkat white

6

1

0

5

21

-

48

-27

2

7.

NTK Nakkila

6

1

0

5

25

-

38

-13

2

Otteluohjelma Ottelu 9677 9678 9679 9680 9681 9682 9683 9684 9686 9689 9685 9690 9688 9687 9691 9692 9693 9694 9695 9696 9697

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 11:00 13:00 16:00 10:00 11:00 13:00 14:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00

Paikka Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Nakkilan lh Nakkilan lh Nakkilan lh Raholan lk Raholan lk Raholan lk Raholan lk Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks

Buugi Buugi Buugi Buugi Buugi Buugi Buugi

Vieras O2-Jyväskylä II SB Vaasa NTK Nakkila Pirkat white Urho Nokian KrP O2-Jyväskylä NTK Nakkila Pirkat white Urho Nokian KrP SB Vaasa O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II NTK Nakkila Urho SB Vaasa O2-Jyväskylä Nokian KrP Pirkat white

Tulos 12-1 2-6 4-6 8-2 6-5 5-6 1-3 8-2 8-2 5-6 4-10 4-10 2-3 11-1 5-10 7-6 1-7 2-2 1-7 4-3 14-2

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27.

408

Nimi Kaiterniemi Karri Saikkonen Arttu Virtanen Juho-Petteri Bystedt Anton Laitinen Juuso Isomäki Anssi Inkinen Joonatan Taipale Väinö Asikainen Luca Alhola Artturi West Max Niemi Marius Kaila Antti Räsänen Nico Kuokkanen Hugo Neste Niilo Bystedt Melvin Kivioja Topias Holm Ano Vettenterä Leevi Hukari Petteri Vierikko Niko Kuivala Lenni Riekkola Jami Karhu Arttu-Eemeli Lehtonen Joonas Vettenterä Roope

Joukkue O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä Nokian KrP SB Vaasa O2-Jyväskylä Nokian KrP Nokian KrP O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä Nokian KrP SB Vaasa SB Vaasa Pirkat white Pirkat white Pirkat white Urho SB Vaasa NTK Nakkila O2-Jyväskylä NTK Nakkila O2-Jyväskylä Nokian KrP NTK Nakkila Urho SB Vaasa Nokian KrP NTK Nakkila

II

II

II II

O 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

M 10 8 6 8 6 7 6 3 8 4 4 6 4 4 5 5 3 2 2 5 4 4 4 4 4 2 2

S 8 7 8 3 5 3 4 7 1 5 5 2 4 4 2 2 4 5 5 1 2 2 2 2 2 4 4

P 18 15 14 11 11 10 10 10 9 9 9 8 8 8 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6

+ 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 +2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 0 1 1 0 0 1 1 0 0 1 1 0 0 0 2 0 1 1 1 1 0 1 2 1 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118.

Koskinen Luka Kinnunen Kasimir Kaukonen Juho Laukkanen Onni Katila Frans Kiiski Martti Hyötynen Totti Gustafsson Alex Alho Severi Kurikka Valtteri Hämäläinen Leevi Puhakka Iiro Tasanko Eemil Paasilinna Joel Kleemola Oskari Duka Michael Toikkanen Daniel Kärkkänen Jimi Mäkelä Jose Romppanen Jimi Jokinen Ilmari Niemistö Konsta Mäenpää Severi Eriksson Andreas Kulha Julius Soininen Benjamin Saari Eemeli Kukkola Perttu Tilus Sakari VÄLIVIITA Arttu Vänttinen Nestori Hautaniemi Tuukka Uusimäki Lauri Kärkkäinen Veeti-Petteri Tuomaala Hannes PELTONEN Aaro Moilanen Veeti Wacklin Viljam Mäkinen Roni Väisänen Juuso Harjunen Niilo Jyräkoski Aleksi Valkama Paavo Orupõld Lauri Kaurtola Mino Forssell Tapio Tuhkanen Aapo Ylimäki Leo-Olavi Kuoppala Joni-Petteri Remonen Kalle Koppelomäki Lassi Jokihaara Kalle Ylhäinen Vertti Vuorinen Rene Martonen Mikko Matikka Antti Mäntymaa Matias Haakana Samu Mäki Martti Laine Wäinö Nylund Jakob Saavalainen Kaapo Raja-aho Matias Virtanen Sami Pälvimäki Aapo Falck Juho Salonen Roope Reiman Paavo Jalkanen Tatu Paananen Eemeli Rautiainen Mikael Pesonen Joni Peltokangas Veeti Similä Lassi Härkönen Julius Kivioja Arttu Huhta Ville Mäki-Jokela Santeri Tallgren Simon Saikkonen Jere Tuhkanen Jere Jokinen Ville-Veeti West Kevin Puranen Joonas Puranen Matias Seppä Aatu Heikkilä Lauri Tuovila Niilo Pöllänen Eetu Haaranen Jonne Ollikainen Mikael

Pirkat white O2-Jyväskylä Nokian KrP Urho NTK Nakkila Pirkat white O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä Nokian KrP Urho Urho O2-Jyväskylä Pirkat white Nokian KrP NTK Nakkila Urho Urho NTK Nakkila Urho Urho Urho SB Vaasa NTK Nakkila SB Vaasa O2-Jyväskylä Urho SB Vaasa SB Vaasa O2-Jyväskylä NTK Nakkila Nokian KrP NTK Nakkila SB Vaasa O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä Urho Nokian KrP Urho NTK Nakkila NTK Nakkila O2-Jyväskylä Urho O2-Jyväskylä Nokian KrP SB Vaasa Nokian KrP SB Vaasa Urho O2-Jyväskylä Pirkat white Nokian KrP Nokian KrP SB Vaasa Pirkat white SB Vaasa O2-Jyväskylä NTK Nakkila SB Vaasa SB Vaasa Urho SB Vaasa Pirkat white O2-Jyväskylä NTK Nakkila O2-Jyväskylä Pirkat white O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä SB Vaasa SB Vaasa NTK Nakkila SB Vaasa SB Vaasa SB Vaasa O2-Jyväskylä Urho O2-Jyväskylä SB Vaasa Pirkat white Pirkat white O2-Jyväskylä Pirkat white NTK Nakkila NTK Nakkila Nokian KrP Nokian KrP

II

II II II II II

II II

II

6 6 6 6 4 6 6 2 6 6 6 4 6 6 4 6 6 4 4 4 6 4 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 2 4 4 6 6 2 6 6 6 2 2 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4

1 5 3 2 4 4 4 3 3 2 2 1 1 0 3 3 3 2 2 2 2 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 2 3 0 0 0 1 1 2 2 3 3 4 0 0 0 1 1 1 1 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 0 0 0 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

6 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 2 2 1 0 2 0 1 1 1 0 2 0 1 1 0 1 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 3 0 1 0 0 1 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 4 4 2 0 4 0 2 2 2 0 4 0 2 2 0 2 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 0 2 0 0 2 2 0 0 0 0 0 2 0 0 2 2 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 6 0 2 0 0 2 0 0 0 2 2 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

409

119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140.

Kuirinlahti Miro Karppanen Lukas Roikonen Erno Niemensivu Juho Anson Elias Mutila Sasu Kivistö Veeti Makkonen Topi Lahtinen Toivo KILPELÄINEN Ville Viitanen Jimmy Leppänen Saku Kankaanpää Valtteri Venäläinen Akseli Kvick Eetu Oranen Tuomo Mäkilä Vilho Hinkkanen Eetu Veittikoski Niko kinnunen Kauko Saajamaa Rony Prusti Samuel

O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä Urho Pirkat white Nokian KrP O2-Jyväskylä Nokian KrP Pirkat white Pirkat white O2-Jyväskylä SB Vaasa Urho Nokian KrP O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä NTK Nakkila O2-Jyväskylä Pirkat white O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä NTK Nakkila

II

II

II

II II II

4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 4 4 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

LR, SS eliittikarsinta L B Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SBS Masku Masku/Wirmo B2

6

4

2

0

37

-

17

20

10

2.

BlueCollars

6

4

1

1

35

-

21

14

9

3.

SB Naantali

6

3

1

2

39

-

27

12

7

4.

YPA

6

3

0

3

37

-

29

8

6

5.

KaPa-65

6

2

1

3

29

-

31

-2

5

6.

Ilves

6

2

1

3

28

-

30

-2

5

7.

SalBa Valkoinen

6

0

0

6

15

-

65

-50

0

Otteluohjelma Ottelu 9698 9699 9700 9701 9702 9704 9707 9708 9709 9710 9711 9712 23376 9714 9717 9716 9719 9720 9721 23377 23859

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 04.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 20:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00

Paikka Loimaan liikuntahalli Loimaan liikuntahalli Loimaan liikuntahalli Loimaan liikuntahalli Loimaan liikuntahalli Loimaan liikuntahalli Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Maijamäen LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH

Koti SBS Masku Masku/Wirmo B2 KaPa-65 SBS Masku Masku/Wirmo B2 SB Naantali KaPa-65 SB Naantali BlueCollars Ilves KaPa-65 SalBa Valkoinen SBS Masku Masku/Wirmo B2 Ilves SB Naantali Ilves SalBa Valkoinen BlueCollars SalBa Valkoinen BlueCollars YPA SalBa Valkoinen YPA

-

Vieras BlueCollars Ilves SalBa Valkoinen Ilves YPA YPA SB Naantali YPA SB Naantali BlueCollars KaPa-65 SalBa Valkoinen SBS Masku Masku/Wirmo B2 SBS Masku Masku/Wirmo B2 SB Naantali Ilves YPA KaPa-65 SBS Masku Masku/Wirmo B2 KaPa-65 BlueCollars

Tulos 5-5 5-5 9-2 6-3 7-3 3-7 7-2 3-2 3-12 0-8 6-2 13-4 3-3 1-9 4-13 4-3 4-13 4-3 4-5 1-9 8-7

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22.

410

Nimi Riitinki Aatu Ruuhikorpi Arttu Tuominen Markus Ruohonen Valtteri Hellén Jace Lehtonen Kalle Kurhela Aapo Utrila Olli Kuusinen Aleksi Halme Valtteri Sihvo Matias Ketola Juuso Vuorinen Aleksi Antola Saku Vainiotalo Verneri Koskinen Samuel Poso Santeri Suni Oskari Sutinen Eero Peura Jaani Kangasniemi Elias Kohtamäki Lauri

Joukkue BlueCollars YPA SB Naantali YPA SBS Masku Masku/Wirmo BlueCollars YPA SBS Masku Masku/Wirmo SB Naantali SalBa Valkoinen SBS Masku Masku/Wirmo SB Naantali BlueCollars SBS Masku Masku/Wirmo SB Naantali KaPa-65 BlueCollars SB Naantali YPA KaPa-65 KaPa-65 Ilves

B2

B2

B2

B2

O 6 6 4 6 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

M 9 10 7 6 5 5 4 6 4 6 4 6 6 6 4 5 3 3 5 5 4 4

S 6 4 5 6 6 6 7 4 6 3 5 2 2 2 4 2 4 4 1 1 2 2

P 15 14 12 12 11 11 11 10 10 9 9 8 8 8 8 7 7 7 6 6 6 6

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0

2 1 1 2 0 1 1 0 0 0 3 0 1 0 0 0 0 0 4 1 2 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 2 4 0 2 2 0 0 0 6 0 2 0 0 0 0 0 8 2 4 0 2

YV 1 1 1 1 0 1 1 0 1 2 1 4 1 0 0 1 1 1 1 0 0 1

AV 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

RL0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113.

Holmberg Axel Paakkunainen Rasmus Koskinen Viljami Laukkanen Antti-Jussi Timonen Veeti Salo Kasperi Törmäkangas Roope Vähämiko Eetu Sandberg Totti Lucander Juho Mahlamäki Julius Niemi Patrik Kujansivu Lari Puisto Valtteri Koenkytö Jeremias Uusi-Heikkilä Eeli Sjöström Tuukka Liedes Aleksi Salonen Joel Olavi Peura Joona Moisio Perttu Somisto Jesse Kaitaniemi Kalle Ruusunen Jere Läärä Miika Jäntti Teemu SUOMELA Eelis Sjöroos Matias Ruohonen Jimi Honkakangas Albert Karilainen Aatu Vanhatapio Rasmus Onnela Elias Vuorenpää Lauri Soltin Ilari Heikkilä Santeri Lehti Jere Laukka Waltteri Juvonen Samuel Nykänen Jalmari Paavola Severi Horko Santeri Elonen Niilo Lampinen Aleksi Hellsten Jero Määttä Veikko Marttila Miro Martomaa Veeti Suksi Joonas Pustõnski Ralf-Jan Riski Mikael Tuominen Tony Tiainen Matias Ylenius Sampo ristimäki Jere Pirkkama Väinö Niskanen Roni Aalto Julius-Antton Silvander Akseli Setälä Otso Kivikoski Emil Masalin Emil Oliver Hakala Aatos Nummelin Elias Oras Emma Ollikainen Juha Tanila Valtteri Niemi Oskari Linnanen Julius Nurminen Markus Lehtonen Akseli Hannonen Emil Lehtinen Uuti-Elias Kaistakari Ilmari Linden Santeri Nieminen Ville Tarvainen Joonas Fagerström Matias Suominen Eero Kyllönen Jami Vienola Miikka Äijälä Aapo Vilpponen Veikko Kata Matti Haikio Aleksi Tuominen Eemeli Hakala Totti Tokoi Juuso Teerialho Teemu Kaskinen Viljami uusitalo Mikko

SB Naantali Ilves Ilves KaPa-65 YPA BlueCollars SalBa Valkoinen SBS Masku Masku/Wirmo SB Naantali SBS Masku Masku/Wirmo Ilves KaPa-65 Ilves BlueCollars BlueCollars Ilves SB Naantali Ilves Ilves KaPa-65 SBS Masku Masku/Wirmo SalBa Valkoinen SB Naantali Ilves SB Naantali YPA KaPa-65 SBS Masku Masku/Wirmo KaPa-65 KaPa-65 SBS Masku Masku/Wirmo SB Naantali BlueCollars SBS Masku Masku/Wirmo Ilves BlueCollars SalBa Valkoinen YPA KaPa-65 YPA SalBa Valkoinen YPA SBS Masku Masku/Wirmo BlueCollars Ilves YPA SBS Masku Masku/Wirmo Ilves BlueCollars SBS Masku Masku/Wirmo SB Naantali SB Naantali BlueCollars KaPa-65 YPA SBS Masku Masku/Wirmo SalBa Valkoinen SBS Masku Masku/Wirmo BlueCollars SB Naantali BlueCollars YPA SBS Masku Masku/Wirmo SBS Masku Masku/Wirmo SalBa Valkoinen SB Naantali YPA KaPa-65 Ilves YPA SalBa Valkoinen Ilves YPA SalBa Valkoinen SBS Masku Masku/Wirmo SBS Masku Masku/Wirmo SalBa Valkoinen SBS Masku Masku/Wirmo SBS Masku Masku/Wirmo SBS Masku Masku/Wirmo BlueCollars Ilves Ilves KaPa-65 SBS Masku Masku/Wirmo BlueCollars Ilves SBS Masku Masku/Wirmo SalBa Valkoinen SBS Masku Masku/Wirmo SalBa Valkoinen

B2 B2

B2

B2

B2

B2

B2

B2

B2

B2 B2

B2 B2

B2 B2 B2 B2 B2

B2

B2 B2

6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 3 4 6 6 6 6 6 6 4 6 6 4 6 6 6 2 4 6 6 6 6 6 4 4 6 6 6 3 4 6 6 6 6 6 6 6 1 1 2 3 6 6 6 2 2 3 6 6 6 6 6 6 6 6 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3

3 3 3 3 2 2 2 4 3 3 3 2 1 0 4 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 2 2 2 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 4 4 4 1 2 2 2 3 4 5 0 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 0 1 2 4 1 0 0 0 1 1 0 1 1 2 1 1 2 0 2 0 0 0 2 0 2 2 4 1 0 1 1 0 1 2 0 0 2 1 1 1 0 2 1 1 0 0 3 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 2 0 0 2 4 23 2 5 0 0 2 2 0 2 2 14 2 2 4 0 4 0 0 0 4 0 4 4 8 2 0 2 2 0 2 4 0 0 4 2 2 2 0 4 2 2 0 0 6 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2

0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

411

114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131.

Kuusela Akseli Jaakkola Roope Ikonen Aku Lehtinen Eero Survonen Antero Corell Matias Ruohomäki Eetu-Oliver Sarkki Algot palo Eemeli Routapohja Konsta Leiniö Olli Mörsky Ilari Pusa Santtu Chekhonin Timofey Arvo Juho Airikka Pyry-Petteri Honkaheimo Hermanni Saloranta Konsta

SB Naantali Ilves Ilves BlueCollars SBS Masku Masku/Wirmo B2 Ilves BlueCollars SB Naantali KaPa-65 SB Naantali KaPa-65 BlueCollars SalBa Valkoinen SalBa Valkoinen SalBa Valkoinen YPA SalBa Valkoinen YPA

4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 2 2 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

LR, SS eliittikarsinta L C Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SalBa

6

6

0

0

36

-

13

23

12

2.

Classic Blue

6

5

0

1

35

-

17

18

10

3.

LeKi

6

2

2

2

26

-

32

-6

6

4.

FBC Turku 2

6

3

0

3

26

-

15

11

6

5.

Kaarinan Karhut

6

2

0

4

18

-

35

-17

4

6.

OU

6

1

1

4

14

-

29

-15

3

7.

SBT PaPo

6

0

1

5

22

-

36

-14

1

Otteluohjelma Ottelu 9722 9723 9724 9725 9726 9727 9728

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli

Koti Classic Blue SalBa LeKi SBT PaPo FBC Turku 2 OU Kaarinan Karhut

-

Vieras LeKi OU FBC Turku 2 SalBa Kaarinan Karhut SBT PaPo Classic Blue

Tulos 9-2 4-1 5-4 2-7 6-1 8-7 2-11

9729 9730 9731 9732 9733

24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020

11:00 12:00 13:00 14:00 15:00

Rauman Rauman Rauman Rauman Rauman

Kauppaoppilaitos Kauppaoppilaitos Kauppaoppilaitos Kauppaoppilaitos Kauppaoppilaitos

SalBa FBC Turku 2 Kaarinan Karhut SBT PaPo OU

-

Kaarinan Karhut OU LeKi FBC Turku 2 Classic Blue

6-2 8-0 3-7 2-4 0-4

9734 9735 9736 9737 9738 9739 9740 9741 9742

24.10.2020 24.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

16:00 17:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden

LeKi Classic Blue SalBa SBT PaPo LeKi Kaarinan Karhut Classic Blue OU FBC Turku 2

-

SBT PaPo SalBa FBC Turku 2 Kaarinan Karhut SalBa OU SBT PaPo LeKi Classic Blue

5-5 2-8 3-2 3-7 4-8 3-2 5-3 3-3 2-4

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26.

412

Nimi Kortesluoma Jesse Harjunpää Juho Kähärä Eero Kuusjärvi Iikka Friimäki Tuomas Heikkilä Kalle Tuononen Verneri Tikkanen Patrik Ärölä Taneli Hakala Riku-Petteri Peni Iiro Aho Heikki Paju Juho Sorja Matti Lähteinen Atte Nurmi Elias Pakarinen Rasmus Ketola Riku-Kasperi Laine Valtteri Hallinen Samuel Rostiala Lassi Hirvanen Filip Andersson Ossi Aaltonen Arttu Virtanen Toni Rintala Rasmus

Joukkue SBT PaPo SalBa Classic Blue LeKi SBT PaPo SalBa FBC Turku 2 Classic Blue LeKi LeKi SalBa FBC Turku 2 OU Classic Blue Classic Blue SalBa FBC Turku 2 LeKi Kaarinan Karhut SBT PaPo Kaarinan Karhut SalBa Kaarinan Karhut Classic Blue OU FBC Turku 2

O 6 6 6 6 6 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

M 7 10 7 7 6 5 5 3 5 3 6 5 4 4 3 3 2 1 4 4 3 3 3 3 3 3

S 8 2 4 4 5 4 4 6 3 5 1 1 2 2 3 3 4 5 1 1 2 2 2 2 2 2

P 15 12 11 11 11 9 9 9 8 8 7 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 0 2 3 1 2 0 0 1 1 1 0 1 5 0 3 2 1 1 1 0 0 0 2 0

5 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 12 0 0 9 6 2 4 5 0 2 2 2 0 2 35 0 6 4 2 2 2 0 0 0 4 0

YV 0 5 1 0 3 1 0 1 3 0 2 0 0 0 0 1 1 0 1 0 1 1 0 1 0 1

AV 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117.

Reilama Joni Mansikkamäki Jasper Mustajoki Aapo Levonmaa Anssi Tarr Tomas Moisander Aleksi Nieminen Topi Peltoniemi Atte Toivonen Joona Tikkanen Sampo Kinnunen Lenni Kaartinen Matias Putkonen Aapo Rokala Oliver Peltola Arttu Lindroos Ossi Ojala Joni Suomela Viljami Järvenpää Rasmus Rantanen Lauri Kumpuvuori Akseli Juhola Miko Vaskelainen Eetu Koski Tuukka Koivistonalho Konsta Kauha Samuel Haapiainen Tuomas Ranta-Knuuttila Miro-Matias Keiramo Oskari Koskinen Emil Kuusisto Aapo Nurminen Anton Palmu Robin Niemi Vertti Lampén Leevi Nurmi Olli Vellonen Veikko Westerholm Vili Kyykoski Matias Pajula Atte Mäkinen Valtteri Vaahtoranta Roope Nurmi Lassi Nissinen Roope Kenttä Kalle Rantanen Jonne Koskinen Jesse Hutko Elias Reiman Patrik Karppanen Jalmari Paukkuri Leevi Noponen Kaarlo Viikari Petteri Skippari Ilari Freman Patrik Sokura Jesse Strömmer Aaro Köntti Akseli Sosala Tuukka Kallio Elias Saarelainen Frans Mäntyharju Mikko Eskola Iiro Kulmala Tommi Westerholm Juho Vahokoski Renne Henriksson Kasperi Pelttari Eetu Kojo Nuutti Reko Valtteri Tarvainen Joonas Vuori Olli Toivonen Santeri Hakanen Juho Rantanen Ville Grönlund Robert Nyberg Micael Johansson Jerry Saarinen Santeri Laaksonen Luukas Kompsi Jami Asikainen Lauri Pusa Lauri-Jalmari Sillanpää Markus Heinola Lari Peltola Aaro Markov Sami Ojanperä Eero Jalonen Samuli Anttila Eelis Ranta Eero

SalBa Classic Blue Classic Blue LeKi Kaarinan Karhut Classic Blue OU SBT PaPo FBC Turku 2 FBC Turku 2 SalBa Classic Blue Classic Blue FBC Turku 2 OU Classic Blue Kaarinan Karhut Classic Blue SalBa SalBa OU Kaarinan Karhut FBC Turku 2 OU LeKi SalBa SalBa SBT PaPo FBC Turku 2 FBC Turku 2 FBC Turku 2 SalBa FBC Turku 2 SalBa LeKi SalBa FBC Turku 2 SBT PaPo Classic Blue Classic Blue Kaarinan Karhut Kaarinan Karhut SalBa Classic Blue LeKi Classic Blue SBT PaPo LeKi FBC Turku 2 LeKi LeKi Kaarinan Karhut LeKi LeKi FBC Turku 2 Classic Blue Classic Blue Classic Blue SalBa Kaarinan Karhut OU OU OU OU SBT PaPo Kaarinan Karhut Classic Blue Classic Blue FBC Turku 2 OU SalBa LeKi Kaarinan Karhut Classic Blue Classic Blue Kaarinan Karhut Classic Blue FBC Turku 2 LeKi FBC Turku 2 SBT PaPo LeKi SBT PaPo SBT PaPo SBT PaPo OU LeKi OU LeKi FBC Turku 2 Kaarinan Karhut

6 6 2 5 6 6 6 4 6 6 4 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 2 4 6 6 6 6 2 2 2 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 2 3 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 2 2 2 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6

4 4 2 2 2 2 2 3 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 2 2 2 2 0 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 0 1 0 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 2 0 1 1 1 1 0 2 1 0 1 3 0 0 0 1 1 1 2 0 1 1 0 3 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 0 2 0 2 0 4 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 5 0 2 0 2 4 0 2 2 2 2 0 4 2 0 2 6 0 0 0 2 2 2 4 0 2 12 0 16 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 4 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 12 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

413

118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132.

Ronkainen Miro Korpialho Luka Huhtala Juho Nyman Katriina Malmelin Oskari Kiho Santeri Ali-Löytty Toivo Kuuluvainen Tomas Engblom Lucas Baumgertner Anthony Reko Matti Vaviolahti Juhana Jylhäkoski Roni Rantala Niilo Survo Melina

Kaarinan Karhut Kaarinan Karhut OU OU SalBa SBT PaPo LeKi Classic Blue FBC Turku 2 Kaarinan Karhut OU SBT PaPo OU OU OU

6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

LR, SS eliittisarja Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Classic Blue

2

2

0

0

9

-

6

3

4

2.

SBS Masku Masku/Wirmo B2

2

1

0

1

13

-

10

3

2

3.

SalBa

2

1

0

1

8

-

7

1

2

4.

SB Naantali

2

1

0

1

8

-

9

-1

2

5.

SB Vaasa

2

1

0

1

9

-

10

-1

2

6.

O2-Jyväskylä

2

1

0

1

8

-

11

-3

2

7.

Nokian KrP

2

1

0

1

18

-

10

8

2

8.

BlueCollars

2

0

0

2

8

-

18

-10

0

Otteluohjelma Ottelu 24244 24245 24246 24247 24248 24249 24250 24251

Päivä 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:30 11:40 12:50 14:00 15:10 16:20 17:30 18:40

Paikka Raholan Raholan Raholan Raholan Raholan Raholan Raholan Raholan

lk lk lk lk lk lk lk lk

Koti SB Naantali SBS Masku Masku/Wirmo B2 Classic Blue SB Vaasa O2-Jyväskylä BlueCollars SalBa Nokian KrP

Vieras Nokian KrP SB Vaasa SB Naantali SalBa SBS Masku Masku/Wirmo B2 Classic Blue O2-Jyväskylä BlueCollars

-

Tulos 5-4 9-5 5-3 4-1 5-4 3-4 7-3 14-5

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44.

414

Nimi Vähämiko Eetu Saikkonen Arttu Lehtonen Joonas Riitinki Aatu Virtanen Juho-Petteri Hellén Jace Kähärä Eero Niemi Marius Vuorinen Rene Tuominen Markus West Max Vänttinen Nestori Taipale Väinö Ylimäki Leo-Olavi Kuusinen Aleksi Vierikko Niko Kaiterniemi Karri Tikkanen Patrik Mäkinen Roni Kaskinen Viljami Rantanen Lauri Törmänen Jesse Antola Saku Lähteinen Atte Kaartinen Matias Uusimäki Lauri Sjöroos Matias Heikkilä Kalle Sosala Tuukka Hirvanen Filip Suni Oskari Nurmi Elias Alho Severi Heikkilä Santeri Lehtonen Kalle Alhola Artturi Kukkola Perttu Peltokangas Veeti Ketola Juuso Suksi Joonas Koenkytö Jeremias Ollikainen Juha Harjunpää Juho Nissinen Roope

Joukkue SBS Masku Masku/Wirmo O2-Jyväskylä Nokian KrP BlueCollars Nokian KrP SBS Masku Masku/Wirmo Classic Blue SB Vaasa Nokian KrP SB Naantali SB Vaasa Nokian KrP O2-Jyväskylä Nokian KrP SB Naantali Nokian KrP O2-Jyväskylä Classic Blue Nokian KrP SBS Masku Masku/Wirmo SalBa SBS Masku Masku/Wirmo SBS Masku Masku/Wirmo Classic Blue Classic Blue SB Vaasa SBS Masku Masku/Wirmo SalBa SalBa SalBa SB Naantali SalBa Nokian KrP BlueCollars BlueCollars Nokian KrP SB Vaasa O2-Jyväskylä SB Naantali BlueCollars BlueCollars SB Naantali SalBa Classic Blue

B2

B2

B2 B2 B2

B2

O 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

M 4 4 4 5 1 3 2 2 2 2 2 2 1 3 2 2 2 2 2 2 1 1 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1

S 2 2 2 0 4 1 2 2 2 2 2 2 3 0 1 1 1 1 1 1 2 2 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0

P 6 6 6 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 1 1 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 1 0 1 0 0 0 1 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 2 2 2 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 2 2 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 2 2 0 2 0 0 0 2 0 0

YV 0 0 0 2 0 0 1 1 0 2 0 1 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135.

Tilus Sakari Sihvo Rasmus Vainiotalo Verneri Peni Iiro Eriksson Andreas Kuoppala Joni-Petteri Karhu Arttu-Eemeli Isomäki Anssi Miettinen Anton Tuominen Eemeli Holmberg Axel Pustõnski Ralf-Jan Saari Eemeli Tuhkanen Aapo Rantanen Jonne Moisander Aleksi Onnela Elias Vuorinen Aleksi Putkonen Aapo kinnunen Lenni Aaltonen Arttu Paasilinna Joel Sihvo Matias Sorja Matti Nylund Jakob Lindroos Ossi Salo Kasperi Inkinen Joonatan Pelttari Eetu Rantanen Ville Nurminen Anton Lampinen Aleksi Haapiainen Tuomas Anson Elias Riski Mikael Ruohomäki Eetu-Oliver Vanhatapio Rasmus Bystedt Melvin Kuusela Akseli Sjöström Tuukka Kaukonen Juho Kivistö Veeti Setälä Otso Nyberg Micael Koppelomäki Lassi Sandberg Totti Ylhäinen Vertti Niemi Vertti Läärä Miika Viitanen Jimmy Raja-aho Matias Mäkelä Vili-Pekka Valkama Paavo Järvenpää Rasmus Strömmer Aaro Puhakka Iiro Sokura Jesse Hakanen Juho Suomela Viljami Routapohja Konsta Hyötynen Totti Pälvimäki Aapo Kankaanpää Valtteri Puisto Valtteri Malmelin Oskari Reilama Joni Tuominen Tony Tiainen Matias Tokoi Juuso Silvander Akseli Nurmi Olli Kuuluvainen Tomas Lucander Juho Venäläinen Akseli Pajula Atte Mäntymaa Matias Kärkkäinen Veeti-Petteri Haakana Samu Haaranen Jonne Forssell Tapio Mörsky Ilari Tarvainen Joonas Utrila Olli Huhta Ville Gustafsson Alex Mansikkamäki Jasper Kvick Eetu Kuirinlahti Miro Kulha Julius Tuomaala Hannes Saajamaa Rony

O2-Jyväskylä SBS Masku Masku/Wirmo SB Naantali SalBa SB Vaasa SB Vaasa SB Vaasa Nokian KrP Nokian KrP BlueCollars SB Naantali SBS Masku Masku/Wirmo SB Vaasa SB Vaasa Classic Blue Classic Blue BlueCollars BlueCollars Classic Blue SalBa Classic Blue Nokian KrP SBS Masku Masku/Wirmo Classic Blue SB Vaasa Classic Blue BlueCollars Nokian KrP Classic Blue Classic Blue SalBa BlueCollars SalBa Nokian KrP SB Naantali BlueCollars SB Naantali SB Vaasa SB Naantali SB Naantali Nokian KrP Nokian KrP SB Naantali Classic Blue O2-Jyväskylä SB Naantali Nokian KrP SalBa SB Naantali SB Vaasa SB Vaasa SBS Masku Masku/Wirmo O2-Jyväskylä SalBa Classic Blue O2-Jyväskylä Classic Blue Classic Blue Classic Blue SB Naantali O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä Nokian KrP BlueCollars SalBa SalBa SB Naantali BlueCollars SBS Masku Masku/Wirmo BlueCollars SalBa Classic Blue SBS Masku Masku/Wirmo O2-Jyväskylä Classic Blue SB Vaasa O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä Nokian KrP Nokian KrP BlueCollars SalBa SBS Masku Masku/Wirmo SB Vaasa O2-Jyväskylä Classic Blue O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä

B2

B2

B2

B2

B2

B2

B2

2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 3 0 0 0 1 0 0 2 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 6 0 0 0 2 0 0 4 0 0 2 12 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 4 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 2 0 2 0 0 2 0 0 0 2 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

415

LR, SS haastaja L D Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SalPa

6

5

0

1

41

-

24

17

10

2.

Ilves Black

6

5

0

1

39

-

18

21

10

3.

SalBa Valkoinen

6

5

0

1

47

-

19

28

10

4.

FoSu

6

4

0

2

29

-

8

21

8

5.

PIsku/SC Weikot

6

4

0

2

22

-

19

3

8

6.

SCU/Steelers

6

3

0

3

27

-

26

1

6

7.

SBS Littoinen

6

2

0

4

21

-

30

-9

4

8.

SB Somero

6

1

0

5

24

-

43

-19

2

9.

SB Hirvensalo

6

1

0

5

24

-

42

-18

2

10.

LeKi

6

0

0

6

7

-

52

-45

0

Otteluohjelma Ottelu 11730 11731 11732 11733 11734 11735 11736 11737 11738 11739 11740 11741 11742 11743 11744 11745 11746 11747 11748 11749 11755 11750 11756 11751 11757 11752 11758 11753 11759 11754

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 10:00 11:00 11:00 12:00 12:00 13:00 13:00 14:00 14:00 15:00

Paikka Jokioisten Leipä Areena Jokioisten Leipä Areena Jokioisten Leipä Areena Jokioisten Leipä Areena Jokioisten Leipä Areena Jokioisten Leipä Areena Jokioisten Leipä Areena Jokioisten Leipä Areena Jokioisten Leipä Areena Jokioisten Leipä Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena Juteinikeskus Juteinikeskus Juteinikeskus Juteinikeskus Juteinikeskus Kauppi Sports Center Rauman Kauppaoppilaitos Kauppi Sports Center Rauman Kauppaoppilaitos Kauppi Sports Center Rauman Kauppaoppilaitos Kauppi Sports Center Rauman Kauppaoppilaitos Kauppi Sports Center Rauman Kauppaoppilaitos

Forssa Forssa Forssa Forssa Forssa Forssa Forssa Forssa Forssa Forssa

Koti SBS Littoinen SCU/Steelers Ilves Black SalBa Valkoinen SB Hirvensalo PIsku/SC Weikot LeKi PIsku/SC Weikot SalPa SB Somero SBS Littoinen SalBa Valkoinen SB Hirvensalo SBS Littoinen SB Somero SCU/Steelers FoSu SCU/Steelers PIsku/SC Weikot Ilves Black Ilves Black SB Hirvensalo SCU/Steelers SB Somero PIsku/SC Weikot SalPa FoSu SalBa Valkoinen LeKi SalPa

-

Vieras FoSu SB Hirvensalo SBS Littoinen SCU/Steelers Ilves Black SalPa SalBa Valkoinen SB Somero LeKi FoSu SB Hirvensalo SalPa SB Somero SalPa SalBa Valkoinen PIsku/SC Weikot LeKi Ilves Black FoSu LeKi PIsku/SC Weikot SalBa Valkoinen FoSu SBS Littoinen LeKi SB Hirvensalo Ilves Black SBS Littoinen SCU/Steelers SB Somero

Tulos 1-6 10-4 8-5 11-1 3-6 2-6 1-8 4-2 11-2 0-12 5-6 5-6 4-5 2-1 6-9 2-3 4-0 2-5 1-3 12-0 4-5 2-8 2-1 3-5 7-2 8-5 3-4 6-3 2-10 9-8

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36.

416

Nimi Pylvänäinen Miska Ritola Valtteri Siltanen Ville Aaltonen Joona Salokannel René Vienonen Eetu Mäntymaa Juuda Keeninen Luka Virtanen Tommy Hyttilä Max Abdon Laine Eemeli Nurmi Riku Tiihonen Tatu Lindholm Sasu Tiihonen Tuukka Koski Elias Hokkanen Timi Koch Daniel Ohlsson Oliver Aaltonen Santeri Broens Elias Hiltunen Aaro Huttunen Saku Salomaa Aleksi Elonen Leevi Tähtinen Joona Ruokonen Tuukka Niemi Aleksi jaakola Ville Illikainen Santeri Lohtander Mikael Syrjälä Onni Orte Meero Levänsuo Oliver Seppänen Kalle Suontausta Aleksi

Joukkue Ilves Black Ilves Black SalBa Valkoinen SalBa Valkoinen SalPa SCU/Steelers SB Somero SBS Littoinen SalPa SalBa Valkoinen SB Somero SalBa Valkoinen SalPa SalPa SalPa SCU/Steelers SalPa SB Hirvensalo SB Hirvensalo SalBa Valkoinen SalPa Ilves Black PIsku/SC Weikot FoSu SalBa Valkoinen SB Hirvensalo SCU/Steelers Ilves Black SB Hirvensalo FoSu PIsku/SC Weikot FoSu SBS Littoinen SalBa Valkoinen SBS Littoinen PIsku/SC Weikot

O 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6

M 12 13 16 3 6 5 8 8 6 9 6 5 5 4 5 5 5 4 4 3 2 1 6 5 5 4 3 2 5 4 4 3 2 2 2 1

S 13 9 3 12 5 6 2 2 4 0 3 4 4 5 3 2 2 3 3 4 5 6 0 1 1 2 3 4 0 1 1 2 3 3 3 4

P 25 22 19 15 11 11 10 10 10 9 9 9 9 9 8 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5

+ 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 1 0 3 0 0 2 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 1 1 0 0 4 0 1 1 1 2 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 2 0 6 0 0 4 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 4 2 2 0 0 8 0 12 2 2 4 0 0 0 0

YV 1 1 2 0 2 1 0 0 0 1 1 1 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 2 1 0 0 0 0 1 0

AV 0 1 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127.

Hintsanen Niklas Haapala Viljami Kaipainen Lauri Leppänen Aku Heinonen Kari Kutilainen Santeri Messi Arttu Virtanen Kaapo Kallioniemi Eino Rytkönen Kasper Leppikallio Aapo jaakola Valtteri Kuosmanen Santeri Kohijoki Aaro Artila Milo Vauramo Konsta Hänninen Ossi Vaartio Leevi Hakala Joona Lehto Samuel Mäntylä Niko Uotila Joonatan Heinänen Vilho Pihlajamaa Pessi Räntilä Henri Kuosmanen Niklas Maijala Mikko Helin Kalle Huhtala Vili Majuri Elias Molkkari Aaro Turunen Manu Laakso Oliver Tähtinen Matias Koppanen Aaron Salo Riku Haavisto Riku Sipponen Mikael Saarinen Riku Mellin Patrik Niemelä Leo Hevonoja Kunto Ala-Hannula Ilari Mäntylä Santtu Lipasti Aksel Koiranen Elmeri Sipponen Jonne Oksanen Jooa Kallin Rasmus Toivonen Eemeli Saviniemi Joel Vättö Samu Suokorte Noel Seppälä Oskari Nättiaho Tuukka Myllö Valtteri Rusanen Joona Mikkonen Daniel Saarenpää Miska Niinilammi Luka Hassinen Ville Kukkonen Joona Virtanen Viivi Hietarinta Aleksi Syrjälä Sakari Simola Jaakko Lahtinen Saku Koskinen Tuukka Koskinen Topi Vapaavuori Anton Torkkel Lenni Mikkonen Kasper Mäntylä Rakesh Kovalainen Peter Samuel Kilpeläinen Joonatan Hakala Eemeli Tokkos Simos Paasikivi Juhana Heikkilä Eelis Hiltunen Joonatan Viitala Miro Hölli Mikael Erkkilä Matias Saario Samu Frank Kasper Merivirta Ilmari Saarinen Tuure Ruuskanen Akseli Rekola Julius Viinikka Joel Heinonen Elias

FoSu SBS Littoinen Ilves Black PIsku/SC Weikot SalPa FoSu SB Somero FoSu SB Hirvensalo SalPa SCU/Steelers SB Hirvensalo FoSu FoSu SalBa Valkoinen FoSu SB Somero SalPa SCU/Steelers SB Somero SB Hirvensalo Ilves Black SCU/Steelers SBS Littoinen PIsku/SC Weikot PIsku/SC Weikot SB Somero SalBa Valkoinen SBS Littoinen PIsku/SC Weikot SalBa Valkoinen FoSu FoSu FoSu LeKi SCU/Steelers PIsku/SC Weikot PIsku/SC Weikot Ilves Black Ilves Black SB Hirvensalo SCU/Steelers SCU/Steelers SCU/Steelers SBS Littoinen LeKi PIsku/SC Weikot FoSu SB Hirvensalo SalPa FoSu SCU/Steelers PIsku/SC Weikot LeKi SBS Littoinen PIsku/SC Weikot LeKi PIsku/SC Weikot SCU/Steelers Ilves Black SalBa Valkoinen PIsku/SC Weikot FoSu SBS Littoinen Ilves Black SB Somero LeKi SB Somero Ilves Black SalBa Valkoinen FoSu LeKi SCU/Steelers SB Hirvensalo PIsku/SC Weikot FoSu SCU/Steelers SB Hirvensalo SB Somero SB Hirvensalo SalBa Valkoinen LeKi SBS Littoinen SBS Littoinen SalBa Valkoinen SalPa SB Somero SCU/Steelers SCU/Steelers SB Hirvensalo SBS Littoinen

6 4 6 2 6 6 6 4 4 6 6 6 6 4 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 4 6 1 2 4 4 6 2 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 2 2 4 6 6 6 6 6 6 2 2 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 2 2 3 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6

1 4 4 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 0 0 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 0 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 0 0 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 4 4 0 0 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 2 1 0 0 0 1 0 2 1 0 1 0 0 2 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 12 0 0 0 2 0 0 0 2 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 2 0 0 0 4 0 0 0 4 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 2 0 2 2 0 0 4 2 0 0 0 2 0 4 2 0 2 0 0 4 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 21 0 0 0 0 0 2 0

1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

417

128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175.

Heinonen Verneri Virtanen Santtu Leskinen Joona Sainio Justus Uutela Emil Jokiranta Eero Silto Akseli Suojanen Henri Kuitunen Miro Lehmusvirta Lukas Hälli Väinö Jutila Samuel Kuosmanen Leevi Molin Nedi Laine Aapeli Siren Myrsky Laakso Heikki Kapanen Peetu kortehisto Arttu Karlsson Jere Klemola Markus Pietilä Jesse Pullola Onni Nokelainen Eeli Hannuksela Elias Luoto Lauri Tuovila Mikael Helmelä Jesse Palomaa Urho Baggström Tuukka Aaltonen Tuomo Korpela Kasper RÖNKKÖ Niko Eriksson Timi Juhola Eppu Vuorikoski Roope Ranta-Kahila Matias Vene Timi Harjula Lauri Nummela Miska Kulmala Tristan Hölsä Joona Leppänen Pyry Hurula Jesperi Schultz Jere Leppänen Veeti Nummela Lauri Laukkanen Mico

SalBa Valkoinen SCU/Steelers FoSu SalBa Valkoinen FoSu LeKi SB Hirvensalo LeKi SCU/Steelers LeKi LeKi LeKi LeKi LeKi SB Somero PIsku/SC Weikot PIsku/SC Weikot LeKi LeKi SCU/Steelers FoSu PIsku/SC Weikot PIsku/SC Weikot LeKi LeKi LeKi Ilves Black PIsku/SC Weikot PIsku/SC Weikot Ilves Black Ilves Black SCU/Steelers SalBa Valkoinen SCU/Steelers FoSu SalPa LeKi SalBa Valkoinen LeKi LeKi SalPa SBS Littoinen SBS Littoinen SalPa SalBa Valkoinen SCU/Steelers PIsku/SC Weikot SBS Littoinen

6 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 2 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 2 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 12 2 0 4 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

LR, LS kilpasarja LA Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

FBC Turku 2

2

2

0

0

8

-

2

6

4

2.

KaPa-65

2

2

0

0

11

-

6

5

4

3.

NTK Nakkila

2

1

0

1

12

-

9

3

2

4.

Kaarinan Karhut

2

1

0

1

5

-

6

-1

2

5.

OU

2

0

0

2

6

-

10

-4

0

6.

SalBa Valkoinen

2

0

0

2

7

-

16

-9

0

Otteluohjelma Ottelu 24296 24297 24298 24299 24300 24301

Päivä 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 20:00

Paikka Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena

Koti Kaarinan Karhut SalBa Valkoinen OU NTK Nakkila KaPa-65 FBC Turku 2

Vieras OU NTK Nakkila KaPa-65 FBC Turku 2 SalBa Valkoinen Kaarinan Karhut

-

Tulos 5-3 4-10 3-5 2-5 6-3 3-0

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13.

418

Nimi Vettenterä Roope Virtanen Toni Halme Valtteri Katila Frans Laukkanen Antti-Jussi Vettenterä Leevi Ruohonen Jimi Kuivala Lenni Vellonen Veikko Kangasniemi Elias Rintala Rasmus SUOMELA Eelis Kumpuvuori Akseli

Joukkue NTK Nakkila OU SalBa Valkoinen NTK Nakkila KaPa-65 NTK Nakkila KaPa-65 NTK Nakkila FBC Turku 2 KaPa-65 FBC Turku 2 KaPa-65 OU

O 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

M 4 3 4 1 1 3 3 2 1 1 1 1 2

S 1 2 0 3 3 0 0 1 2 2 2 2 0

P 5 5 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 2

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 2 0 0

YV 0 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 1

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92.

Peura Jaani Honkakangas Albert Kärkkänen Jimi Koskinen Emil Rokala Oliver Falck Juho Mäntyharju Mikko Aho Heikki Paavola Severi Törmäkangas Roope Kivioja Topias Rostiala Lassi Paju Juho RONKAINEN Miro Andersson Ossi Vaahtoranta Roope Kuusisto Aapo Toivonen Joona Tikkanen Sampo Mäkinen Valtteri Peura Joona Niskanen Roni Vahokoski Renne Tarr Tomas Jyräkoski Aleksi Oras Emma Vaskelainen Eetu Hautaniemi Tuukka Koskinen Samuel Lehti Jere Kallio Elias Somisto Jesse Leiniö Olli Saarelainen Frans Juvonen Samuel Ylenius Sampo Ojanperä Eero Anttila Eelis Ranta Eero Keiramo Oskari Korpialho Luka Pakarinen Rasmus Juhola Miko Niemi Patrik palo Eemeli Johansson Jerry Mäki Martti Freman Patrik Mäenpää Severi Kleemola Oskari Haanpää Jere Huhtala Juho Koski Tuukka Nyman Katriina Niemi Oskari Teerialho Teemu Reiman Patrik Tuovila Niilo Pöllänen Eetu VÄLIVIITA Arttu Laaksonen Luukas Engblom Lucas uusitalo Mikko Pusa Santtu Nieminen Topi Eskola Iiro Baumgertner Anthony Kompuinen Leevi Reko Matti Noponen Kaarlo Laine Valtteri Ojala Joni Mäkilä Vilho Chekhonin Timofey Arvo Juho Lehtonen Akseli Rantala Niilo Honkaheimo Hermanni Survo Melina

KaPa-65 KaPa-65 NTK Nakkila FBC Turku 2 FBC Turku 2 NTK Nakkila OU FBC Turku 2 SalBa Valkoinen SalBa Valkoinen NTK Nakkila Kaarinan Karhut OU Kaarinan Karhut Kaarinan Karhut Kaarinan Karhut FBC Turku 2 FBC Turku 2 FBC Turku 2 Kaarinan Karhut KaPa-65 SalBa Valkoinen Kaarinan Karhut Kaarinan Karhut NTK Nakkila SalBa Valkoinen FBC Turku 2 NTK Nakkila KaPa-65 SalBa Valkoinen Kaarinan Karhut SalBa Valkoinen KaPa-65 OU KaPa-65 KaPa-65 OU FBC Turku 2 Kaarinan Karhut FBC Turku 2 Kaarinan Karhut FBC Turku 2 Kaarinan Karhut KaPa-65 KaPa-65 FBC Turku 2 NTK Nakkila FBC Turku 2 NTK Nakkila NTK Nakkila SalBa Valkoinen OU OU OU KaPa-65 SalBa Valkoinen FBC Turku 2 NTK Nakkila NTK Nakkila NTK Nakkila FBC Turku 2 FBC Turku 2 SalBa Valkoinen SalBa Valkoinen OU OU Kaarinan Karhut OU OU Kaarinan Karhut Kaarinan Karhut Kaarinan Karhut NTK Nakkila SalBa Valkoinen SalBa Valkoinen SalBa Valkoinen OU SalBa Valkoinen OU

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 1 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

6 2 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 4 5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 12 2 0 0 0 0 0 0 12 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

419

C1-pojat Lohko A Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SBS Wirmo

9

8

0

1

71

-

36

35

16

2.

Karhut White

9

8

0

1

65

-

31

34

16

3.

SalBa Sininen

9

7

1

1

62

-

28

34

15

4.

SB Naantali

9

5

0

4

43

-

45

-2

10

5.

KeikY

9

4

1

4

59

-

34

25

9

6.

SB Hirvensalo

9

4

0

5

66

-

70

-4

8

7.

Karhut Black

9

3

2

4

36

-

39

-3

8

8.

SBS Masku

9

3

0

6

34

-

45

-11

6

9.

SBS Rupu

9

1

0

8

21

-

55

-34

2

10.

SB Naantali Sininen

9

0

0

9

13

-

87

-74

0

Otteluohjelma Ottelu 12307 12308 12309 12310 12311 12312 12313 12314 12315 12316 12320 12321 12317 12319 12318 12322 12323 12324 12325 12326 12327 12328 12329 12330 12331 12332 12333 12334 12335 12336 12337 12338 12339 12340 12341 12342 12343 12344 12345 12346 12347 12348 12349 12350 12351

Päivä 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 08.10.2020 09.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 19:30 17:30 09:00 10:00 17:30 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Tahto Areena Maijamäen LH Hemmingin LH Momentum-halli Rauman Kauppaoppilaitos Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Tahto Areena Tahto Areena Tahto Areena Tahto Areena Tahto Areena Tahto Areena Tahto Areena Tahto Areena Tahto Areena Tahto Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena

Koti Karhut Black SB Hirvensalo Karhut White SBS Wirmo SB Hirvensalo SalBa Sininen SBS Masku SB Naantali Sininen KeikY SBS Rupu SBS Rupu SB Naantali SBS Masku Karhut Black SalBa Sininen SB Naantali Sininen SBS Wirmo SB Hirvensalo SBS Wirmo Karhut White KeikY Karhut Black SB Naantali SBS Masku SalBa Sininen SBS Masku Karhut Black SB Naantali SBS Wirmo SB Hirvensalo KeikY SB Naantali Sininen Karhut White KeikY SBS Rupu SB Hirvensalo SB Naantali Sininen SalBa Sininen SB Naantali Sininen Karhut White SB Naantali Karhut Black SBS Wirmo KeikY SBS Rupu

Vieras SB Naantali SBS Wirmo SB Naantali SBS Masku Karhut White SB Naantali Sininen KeikY SBS Rupu SalBa Sininen Karhut Black KeikY SB Naantali Sininen SB Hirvensalo Karhut White SBS Wirmo SBS Masku Karhut White SB Naantali Sininen KeikY SBS Rupu SB Hirvensalo SalBa Sininen SBS Rupu Karhut Black SB Naantali SBS Rupu SB Hirvensalo SBS Masku Karhut Black SB Naantali Karhut White SBS Wirmo SalBa Sininen SB Naantali Sininen SalBa Sininen SalBa Sininen Karhut White SBS Masku Karhut Black SBS Masku SBS Wirmo KeikY SBS Rupu SB Naantali SB Hirvensalo

-

Tulos 4-6 4-14 8-5 10-2 3-11 12-0 2-6 1-7 5-7 1-6 1-6 5-2 10-9 2-9 11-1 0-9 6-3 16-4 5-3 8-3 16-5 5-5 7-3 2-3 7-2 2-1 5-6 5-1 7-4 9-4 4-5 2-14 8-3 13-2 1-8 4-5 1-6 4-2 1-5 7-4 4-7 2-2 7-3 4-5 1-10

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16.

420

Nimi Hyvärinen Artturi Koch Daniel Siltanen Ville Varjonen Mikael Boelius Valtteri Aaltonen Joona Elonen Leevi Heiniö Jesper Aqnouy Jaakob Määttänen Antto Grundström Niclas Appelblom Elias Suominen Miko Heikkilä Veeti Unonius Oskar Liven Eemeli

Joukkue SBS Wirmo SB Hirvensalo SalBa Sininen SBS Wirmo Karhut White SalBa Sininen SalBa Sininen SB Naantali SB Hirvensalo SB Hirvensalo KeikY SBS Wirmo SBS Wirmo SB Hirvensalo Karhut White SB Naantali

O 8 9 9 8 7 9 9 9 9 8 7 7 8 7 7 9

M 19 23 13 8 10 8 6 10 6 10 7 7 9 7 6 6

S 13 7 6 9 6 7 9 3 7 2 5 5 2 4 5 5

P 32 30 19 17 16 15 15 13 13 12 12 12 11 11 11 11

+ 0 0 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 +1 0 0 +2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 0 1 0 0 1 0 4 0 0 0 1 1 1 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 4 0 2 0 0 2 0 8 0 0 0 2 2 2 0 0

YV 1 0 1 0 0 2 3 0 0 1 1 0 1 0 0 0

AV 2 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107.

Paasikivi Juhana Toivonen Teemu Niappi Mikael Molkkari Aaro Anttila Julius Levänsuo Oliver ålander Juho Toivola Rasmus Rintanen Oskari Peura Joona Nieminen Oskari Kankaanpää Tapio ålander Jere Määttänen Atte Mäntylä Niko Metsämäki Roope Kallioniemi Eino Artila Milo Tuomi Miikka Sainio Niilo Rajala Julius Fält Ilari Ulenius Otto Helin Kalle Mäenpää Niilo Siuko Eemil Alho Jyri Koivistoinen Leevi Heikkinen Niko Lähde Eemil Hyttilä Max Abdon juvala Jere Päivärinta Aaro Perkiömäki Riku Haanpää Lucas Salminen Eemeli Aaltonen Santeri Korpi Ville Suojanen Kalle Pösö Onni Silto Akseli Törmänen Jesse Jalonen Iiro Pirkkama Väinö Renfors Arttu Isokallio Roope Koskinen Joni Harju Miro Aaltonen Lauri Kankaanniemi Manu Karonen Mico Knuutila Aate Polvi Perttu Tanner Veeti perttula Veeti Leino Matias Kohijoki Elias Haapakorva Eelis Rintala Weetu Sihvo Rasmus Hirsimäki Eeli Nurmi Riku Vännilä Vilho Helle Daniel Säviranta Miro Valtonen Roope Kallinen Matti Nummelin Eemil Kylä-Kaila Topias Mattila Joonas Niinikorpi Matias Nuurkari Niklas Laurén Severi Liimatainen Onni Saarijärvi Reino Murro Samu Tapio Jusse Jokilammi Teemu Hiltunen Joonatan Aaltonen Joona Sonkkila Ville Telén Niklas Hartila Eetu Sairanen Niilo Lampinen Valtteri Tervamäki Aarni Mäkelä Weikko Vesamäki Kristian Kallio Justus Hono Aleksi Nokka Roope

SB Hirvensalo SB Naantali KeikY SalBa Sininen SBS Wirmo SalBa Sininen Karhut Black SBS Rupu SB Hirvensalo SBS Wirmo SBS Wirmo KeikY Karhut Black SB Naantali SB Hirvensalo SB Naantali SB Hirvensalo SalBa Sininen Karhut White SBS Wirmo KeikY Karhut White Karhut White SalBa Sininen Karhut White KeikY SBS Masku SBS Wirmo SBS Rupu Karhut Black SalBa Sininen SB Naantali Sininen SBS Wirmo Karhut White Karhut White KeikY SalBa Sininen Karhut White SBS Rupu Karhut Black SB Hirvensalo SBS Masku Karhut White SB Naantali Karhut Black SBS Rupu Karhut White Karhut White KeikY KeikY SBS Masku KeikY Karhut Black SBS Masku Karhut White SBS Masku Karhut Black SBS Masku KeikY SBS Masku KeikY SalBa Sininen KeikY SBS Masku SBS Rupu KeikY SB Hirvensalo SB Naantali Sininen SB Naantali SBS Masku SB Naantali Sininen Karhut Black Karhut Black SB Naantali KeikY Karhut Black KeikY Karhut Black SB Hirvensalo SB Naantali SBS Masku SBS Masku Karhut White Karhut White KeikY KeikY SBS Wirmo SBS Rupu Karhut Black Karhut White Karhut White

8 9 9 9 8 7 9 9 6 6 7 7 9 9 9 9 9 9 9 7 7 7 7 9 4 5 9 6 9 9 9 9 9 9 5 9 9 5 9 9 9 8 2 2 9 9 2 2 6 7 9 7 7 9 6 3 9 9 4 5 7 7 9 1 7 7 7 9 9 9 9 9 3 9 5 5 7 7 8 9 2 4 4 5 6 6 8 9 9 2 4

5 4 4 5 3 6 6 4 2 6 6 6 6 5 5 4 4 4 4 3 3 1 6 6 5 5 5 3 3 3 3 3 3 1 5 5 4 3 2 1 0 5 4 4 4 4 3 3 3 3 3 2 2 2 1 4 4 4 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 0 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 2 2

6 7 7 5 7 3 3 5 7 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 5 5 7 1 1 2 2 2 4 4 4 4 4 4 6 1 1 2 3 4 5 6 0 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 4 0 0 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 0 0

11 11 11 10 10 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 1 1 2 0 0 0 0 1 1 0 5 1 1 1 0 0 0 1 1 0 1 3 0 1 1 0 3 0 0 0 2 0 1 0 0 3 2 0 0 1 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 1 1 0 5 0 2 2 0 2 1 2 0 0 0 0 0 1 3 1 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 4 0 0 2 2 4 0 0 0 0 2 2 0 30 2 2 2 0 0 0 2 2 0 2 6 0 2 2 0 11 0 0 0 4 0 2 0 0 6 4 0 0 2 9 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 4 2 2 0 10 0 4 4 0 4 2 4 0 0 0 0 0 2 6 2 2 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0

0 1 0 1 1 0 1 2 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

421

108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198.

422

nurmi Eetu Paukkala Johannes Uusivirta Kim Siikakoski Juulius Frank Kasper Nieminen Jimi Pietilä Aleksi Ranne Eero Jefimoff Otto Ruohomäki Joakim Mattila Eemu Yli-Parri Joni Hauninen Oliver Wikstedt Akseli Laine Eelis RÖNKKÖ Niko Ilola Oskari Flinkman Aarre Heinonen Verneri Kyhä Lauri Määttä Saku Fagerström Matias Toiviainen Rudolf Päivölä Totti Kovalainen Peter Samuel Viitala Miro Lehtiö Lauri Partanen Julius Mäkinen Oiva Maljanen Villehart Lehtiranta Samu Sitkiä Elias Etupaltta Eetu Berg Niklas Salo Tuomas Lähteenmäki Aaro Wecksell Lauri Lundelin Jesse Kodisoja Casper Kumpusalo Vili Vähä-Heikkilä Joona Lehtimäki Otto Mäkinen Elmeri Linden Santeri Survonen Oskari Henttula Oskari Puolakka Rasmus Tuominen Atte Kyllönen Jami Hiltunen Eemil Kaunisto Niko Saarinen Veeti Laiho Ilmari Jalonen Daniel Vene Timi Mäkilä Juho Paunonen Aapo Laihinen Joonas Kavén Viljami Myller Luca Hyvärinen Elias Moberg Miska Koskinen Lauri Partanen Justus Ruuska Joona Hautala Artturi Nieminen Ville Lehtonen Aapo Aaltonen Luukas Hiltunen Matias kunnas Nicholas Lahtinen Timi Nuolio Miska Seikola Justus Mäntylä Niklas Böök Kalle Eklund Aaro Tukiainen Jessica Renfors Onni Sorri Niko Laaksonen Asser Vapaavuori Anton Pöllänen Amos Vuorio Veikka Happonen Jani Laine Severi Vartiainen Lukas Hassinen Ville Kivinen Panu Sinisalo Aleksi Mattila Jan

KeikY SB Naantali Sininen Karhut White SB Naantali SalBa Sininen Karhut Black Karhut White Karhut White SB Naantali Sininen SB Naantali SB Naantali KeikY SB Naantali Sininen SBS Wirmo SBS Rupu SalBa Sininen SB Naantali SB Naantali SalBa Sininen Karhut White KeikY SBS Masku SB Hirvensalo SB Naantali Sininen SB Hirvensalo SalBa Sininen SB Naantali KeikY SBS Masku Karhut Black SBS Masku Karhut White SBS Masku SBS Wirmo Karhut White SBS Rupu SB Naantali Sininen SBS Wirmo SB Naantali Sininen SBS Rupu SBS Rupu SBS Rupu Karhut Black SBS Masku SBS Wirmo SBS Masku Karhut White SBS Masku SBS Masku SB Hirvensalo SB Naantali Sininen SBS Wirmo SBS Masku SBS Masku SalBa Sininen SB Naantali Karhut Black SBS Wirmo SBS Wirmo SBS Wirmo SBS Wirmo SBS Wirmo SB Naantali SBS Rupu SB Hirvensalo SB Hirvensalo SBS Masku Karhut White SBS Masku SBS Wirmo Karhut Black SB Naantali Sininen SBS Wirmo SBS Wirmo KeikY SB Naantali SB Hirvensalo SB Naantali Karhut Black SBS Wirmo SB Naantali Sininen SalBa Sininen SB Naantali Sininen SB Naantali Sininen SBS Rupu SBS Rupu SB Naantali Sininen SalBa Sininen Karhut White SB Naantali Sininen SB Naantali Sininen

5 7 7 8 9 9 2 2 5 6 6 7 7 8 9 9 9 9 9 1 1 1 6 6 7 7 9 9 9 9 2 2 2 3 3 4 5 7 7 7 8 9 9 1 2 2 2 2 2 3 5 5 7 7 7 9 9 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 4 4 5 5 5 5 6 6 7 7 7 7 7 7

2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 3 0 0 0 0 0 1 0 0 2 1 3 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 1 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 3 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 16 0 0 0 0 0 2 0 0 4 2 6 2 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 2 2 4 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 6 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 1 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

199. 200. 201. 202. 203. 204. 205. 206. 207. 208. 209.

Hannus Veeti Rantanen Samuli Siivonen Jonni Sivunen Juho Maijanen Lauri Aaltonen Markus Suominen Eero Aaltonen Mirko Niittynen Kasper Laihonen Lauri Schultz Jere

KeikY SBS Rupu SBS Rupu SBS Rupu SBS Masku SB Naantali SBS Masku SBS Wirmo SBS Rupu SBS Rupu SalBa Sininen

8 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko B Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Karhut Black

2

2

0

0

16

-

8

8

4

2.

SB Hirvensalo

2

1

0

1

12

-

11

1

2

3.

SBS Rupu

2

1

0

1

15

-

8

7

2

4.

SBS Masku

2

1

0

1

8

-

9

-1

2

5.

SB Naantali Sininen

2

0

0

2

4

-

19

-15

0

Otteluohjelma Ottelu 24358 24359 24360 24361 24362

Päivä 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00

Paikka Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena

Koti SB Hirvensalo SBS Rupu SBS Masku Karhut Black SB Naantali Sininen

-

Vieras SBS Masku Karhut Black SB Naantali Sininen SB Hirvensalo SBS Rupu

Tulos 8-0 4-5 8-1 11-4 3-11

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52.

Nimi Koch Daniel Toivola Rasmus Pösö Onni Haanpää Lucas Mäkinen Oiva Säviranta Miro Laine Eelis Hiltunen Joonatan Törmänen Jesse Isokallio Roope Jokilammi Teemu Suojanen Kalle Lähde Eemil Aqnouy Jaakob Kallioniemi Eino Juvala Jere Renfors Arttu Nuurkari Niklas Lehtimäki Otto Mäkinen Elmeri Uusivirta Kim Sihvo Rasmus Alho Jyri Vähä-Heikkilä Joona Eklund Aaro Happonen Jani Laine Severi Heikkilä Veeti Nummelin Eemil Laiho Ilmari Vartiainen Lukas Maijanen Lauri Lahtinen Timi Kohijoki Elias Määttänen Antto Silto Akseli Kuusinen Aaro Sivunen Juho Paasikivi Juhana Jalonen Daniel Haapakorva Eelis Kodisoja Casper Päivölä Totti Toiviainen Rudolf Rantanen Samuli Siivonen Jonni Mäntylä Niko Kovalainen Peter Samuel Mattila Joonas Murro Samu Paunonen Aapo Kaunisto Niko

Joukkue SB Hirvensalo SBS Rupu Karhut Black Karhut Black SBS Masku SBS Rupu SBS Rupu SB Hirvensalo SBS Masku SBS Rupu Karhut Black SBS Rupu Karhut Black SB Hirvensalo SB Hirvensalo SB Naantali Sininen Karhut Black Karhut Black SBS Rupu Karhut Black Karhut Black SBS Masku SBS Masku SBS Rupu SB Hirvensalo SBS Rupu SBS Rupu SB Hirvensalo SB Naantali Sininen SBS Masku SB Naantali Sininen SBS Masku SB Naantali Sininen Karhut Black SB Hirvensalo SB Hirvensalo SB Naantali Sininen SBS Rupu SB Hirvensalo SBS Masku SBS Masku SB Naantali Sininen SB Naantali Sininen SB Hirvensalo SBS Rupu SBS Rupu SB Hirvensalo SB Hirvensalo SBS Masku Karhut Black Karhut Black SB Naantali Sininen

O 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2

M 5 5 4 3 2 0 3 3 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 2 2 2 1 1 1 1 1 0 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 2 1 2 2 2 4 0 0 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 0 0 0 1 1 1 1 1 2 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

P 7 6 6 5 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 0 1 1 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1

5 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 7 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 2 0 2 2 2 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2

YV 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

423

53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67.

Tanner Veeti Niinikorpi Matias Hauninen Oliver Paukkala Johannes Vuorio Veikka Nieminen Jimi Pöllänen Amos Kallio Justus Polvi Perttu Suominen Eero Maljanen Villehart Wecksell Lauri Mattila Jan Niittynen Kasper Kallinen Matti

SBS Masku SB Naantali Sininen SB Naantali Sininen SB Naantali Sininen SB Naantali Sininen Karhut Black SB Naantali Sininen Karhut Black Karhut Black SBS Masku Karhut Black SB Naantali Sininen SB Naantali Sininen SBS Rupu SB Hirvensalo

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 5 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Kilpasarja Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SalBa Sininen

2

1

1

0

11

-

9

2

3

2.

SBS Wirmo

2

1

0

1

7

-

7

0

2

3.

SB Naantali

2

1

0

1

10

-

11

-1

2

4.

KeikY

2

1

0

1

13

-

13

0

2

5.

Karhut White

2

0

1

1

13

-

14

-1

1

Otteluohjelma Ottelu 24338 24339 24340 24341 24342

Päivä 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00

Paikka HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli

Koti SB Naantali Karhut White SB Naantali SalBa Sininen KeikY

Vieras SBS Wirmo SalBa Sininen KeikY SBS Wirmo Karhut White

-

Tulos 3-5 7-7 7-6 4-2 7-6

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48.

424

Nimi Nokka Roope Siltanen Ville Korpi Ville Grundström Niclas Artila Milo Rajala Julius Flinkman Aarre ålander Jere Nieminen Oskari Fält Ilari Hyvärinen Artturi Ilola Oskari RÖNKKÖ Niko Liven Eemeli Heiniö Jesper Niappi Mikael Aaltonen Santeri Boelius Valtteri Koskinen Lauri Salminen Eemeli Kankaanpää Tapio Sairanen Niilo Määttänen Atte Siuko Eemil Perkiömäki Riku Kankaanniemi Manu Vännilä Vilho Metsämäki Roope Hyttilä Max Abdon Saarijärvi Reino Ruohomäki Joakim Molkkari Aaro Rintala Weetu Peura Joona Elonen Leevi Wikstedt Akseli nurmi Eetu Aaltonen Joona Varjonen Mikael Survonen Oskari Liimatainen Onni Helin Kalle Suominen Miko Päivärinta Aaro Hassinen Ville Lehtiö Lauri Partanen Julius Frank Kasper

Joukkue Karhut White SalBa Sininen Karhut White KeikY SalBa Sininen KeikY SB Naantali Karhut White SBS Wirmo Karhut White SBS Wirmo SB Naantali SalBa Sininen SB Naantali SB Naantali KeikY SalBa Sininen Karhut White SB Naantali KeikY KeikY Karhut White SB Naantali KeikY Karhut White KeikY KeikY SB Naantali SalBa Sininen KeikY SB Naantali SalBa Sininen KeikY SBS Wirmo SalBa Sininen SBS Wirmo KeikY SalBa Sininen SBS Wirmo SBS Wirmo SB Naantali SalBa Sininen SBS Wirmo SBS Wirmo SalBa Sininen SB Naantali KeikY SalBa Sininen

O 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 2 2

M 5 3 2 3 2 1 3 2 2 2 2 2 0 0 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 0 2 3 1 2 3 0 1 1 1 1 1 3 3 0 0 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0

P 5 5 5 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79.

Lampinen Valtteri Rajamäki Jasper Levänsuo Oliver Siikakoski Juulius Mäkilä Juho ålander Juho Mattila Eemu Tervamäki Aarni Kylä-Kaila Topias Sorri Niko Tapio Jusse Mäntylä Niklas Vapaavuori Anton Böök Kalle Vene Timi Nurmi Riku Aaltonen Markus Mäkelä Weikko Tukiainen Jessica Puolakka Rasmus Koivistoinen Leevi Hannus Veeti Aaltonen Mirko Tuomi Miikka Lundelin Jesse Aaltonen Joona Toivonen Teemu Anttila Julius Schultz Jere Ulenius Otto Heinonen Verneri

KeikY Karhut White SalBa Sininen SB Naantali SB Naantali Karhut White SB Naantali KeikY SB Naantali SBS Wirmo KeikY KeikY SalBa Sininen SB Naantali SalBa Sininen SalBa Sininen SB Naantali SBS Wirmo SB Naantali Karhut White SBS Wirmo KeikY SBS Wirmo Karhut White SBS Wirmo SB Naantali SB Naantali SBS Wirmo SalBa Sininen Karhut White SalBa Sininen

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

C2-pojat Eliittikarsinta Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Karhut Blue

8

8

0

0

59

-

13

46

16

2.

LaJy

8

5

1

2

40

-

32

8

11

3.

NTK Nakkila

8

4

0

4

49

-

42

7

8

4.

Karhut White

8

4

0

4

42

-

41

1

8

5.

FBC Turku

8

3

1

4

31

-

30

1

7

6.

TPS 07

8

2

0

6

22

-

48

-26

4

7.

SalBa sininen

8

1

0

7

34

-

71

-37

2

Otteluohjelma Ottelu 12352 12353 12354 12355 12356 12357 12358 12359 12360 12361 12362 12363 12364 12365 12366 12367 12368 12369 12370 12371 12372 23724 23725 23726 23727 23728 23729 23730

Päivä 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:30 11:30 12:30 13:30 14:30 15:30 16:30 10:30 11:30 12:30 13:30 14:30 15:30 16:30 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli

Koti NTK Nakkila LaJy TPS 07 Karhut White FBC Turku Karhut Blue SalBa sininen FBC Turku Karhut Blue TPS 07 SalBa sininen LaJy Karhut White NTK Nakkila Karhut White LaJy NTK Nakkila SalBa sininen Karhut Blue TPS 07 FBC Turku Karhut Blue SalBa sininen Karhut White LaJy NTK Nakkila TPS 07 FBC Turku

-

Vieras SalBa sininen Karhut White NTK Nakkila Karhut Blue LaJy TPS 07 FBC Turku TPS 07 LaJy Karhut White Karhut Blue NTK Nakkila SalBa sininen FBC Turku NTK Nakkila SalBa sininen Karhut Blue TPS 07 FBC Turku LaJy Karhut White Karhut White NTK Nakkila TPS 07 SalBa sininen FBC Turku LaJy Karhut Blue

Tulos 5-6 6-3 4-3 3-7 3-3 7-1 5-7 5-0 9-1 5-7 3-12 4-9 9-8 6-4 2-7 8-3 1-11 3-9 5-1 2-3 2-4 5-2 3-14 12-1 7-3 4-8 0-8 1-3

425

Tilastot 1. 2. 3.

Nimi Harju Miro Kivioja Arttu Haanpää Lucas

4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86.

Pösö Onni Jäschke Toivo Lehtola Eevert Vettenterä Leevi Palosaari Eelis Juhani Mäki-Esko Kalle Eko Matias Unkuri Juho Unonius Oskar Boelius Valtteri Ouramaa Miko Kauha Mikael Urpanen Vilho Fält Ilari Lehtonen Aapo Renfors Arttu Juntura Roope Dias Lino Rivinius Justus Kuusisto Veeti Joutsenvuori Niklas Jaakola Verneri Kiuru Arttu Korpi Ville Murro Samu Laurén Severi Lockmer Eemil Dias Daniel Tuomi Miikka Falck Esko Ålander Juho Kunnas Nicholas Ålander Jere Hellbom Lukas Salminen Eetu Puputti Niko Uotila Aaro Ulenius Otto Ristimäki Jimi Rautio Aaro Heikkilä Lauri Haatainen Eero Pöntynen Eero Parsama Eemeli Mäkinen Elmeri Viherjälaakso Onni Koskinen Joni Kuniala Eetu Kopsa Vincent Rostiala Ville Lindström Alvar Kantola Robert Ahteela Tarmo Siltanen Onni Leppänen Konsta Kylkis Aaro Jokilammi Teemu Talsi Teemu Kohijoki Elias Lepistö Luka Koskinen Joona Sairanen Niilo Repo Jimi Hono Aleksi Annunen Nuutti Nieminen Jimi Rokala Rasmus Lähde Eemil Pahkala Tiitus Impivaara Niklas Nuurkari Niklas Ahvenkoski Jasper Mäkelä Aleksi Saarinen Eetu Isoniemi Niilo Kyhä Lauri Hautaniemi Miikka Lehtola Ilari Kallio Justus Höglund Eeli Pylväs Leevi Salo Tuomas Pasola Lassi

426

Joukkue Karhut Blue NTK Nakkila Karhut Blue, Karhut White Karhut Blue Karhut White Karhut White SalBa sininen LaJy NTK Nakkila SalBa sininen Karhut White FBC Turku NTK Nakkila Karhut Blue Karhut Blue NTK Nakkila LaJy NTK Nakkila Karhut Blue Karhut Blue Karhut White SalBa sininen FBC Turku LaJy LaJy LaJy LaJy FBC Turku Karhut Blue Karhut White Karhut White LaJy FBC Turku Karhut Blue NTK Nakkila Karhut Blue Karhut White Karhut Blue FBC Turku NTK Nakkila SalBa sininen FBC Turku Karhut Blue TPS 07 TPS 07 NTK Nakkila SalBa sininen TPS 07 FBC Turku Karhut White LaJy Karhut Blue SalBa sininen SalBa sininen TPS 07 TPS 07 LaJy FBC Turku TPS 07 NTK Nakkila FBC Turku Karhut White SalBa sininen Karhut Blue NTK Nakkila LaJy Karhut Blue TPS 07 Karhut Blue TPS 07 Karhut White TPS 07 Karhut White SalBa sininen FBC Turku Karhut White TPS 07 FBC Turku SalBa sininen NTK Nakkila Karhut Blue NTK Nakkila LaJy Karhut White TPS 07 TPS 07 Karhut Blue TPS 07

O 8 8 6 4 2 8 8 8 7 8 8 8 8 6 8 8 6 8 8 8 8 8 8 8 8 6 8 8 8 6 6 8 8 8 8 8 4 8 6 6 8 8 8 6 8 8 2 4 6 8 8 3 6 8 4 4 8 8 4 6 6 6 8 8 8 8 8 8 1 4 6 6 8 8 8 8 4 8 8 8 4 8 8 8 2 2 4 4

M 13 9 7 4 3 9 8 13 9 9 9 8 8 5 8 5 3 4 4 4 4 2 6 6 5 4 4 4 2 3 2 2 2 2 5 4 3 3 2 2 2 2 2 3 3 2 1 1 1 1 0 3 3 3 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1

S 7 11 9 5 4 6 6 0 3 3 3 4 4 7 3 6 8 5 5 5 5 7 2 2 3 4 4 4 6 4 5 5 4 4 0 1 2 2 3 3 3 3 3 1 1 2 3 3 3 3 4 0 0 0 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0

P 20 20 16 9 7 15 14 13 12 12 12 12 12 12 11 11 11 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1

+ 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 1 0 0 2 0 0 0 1 0 2 0 0 2 0 0 1 0 1 1 0 0 0 2 0 0 1 0 1 0 1 0 1 2 1 0 0 0 1 2 0 0 2 2 1 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 1 0 1 0 0 1 1 0 0 2 2 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 2 0 2 12 0 0 0 2 0 0 4 0 0 0 2 0 4 0 0 4 0 0 2 0 2 2 0 0 0 4 0 0 2 0 2 0 2 0 2 4 2 0 0 0 7 4 0 0 29 4 2 2 4 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 4 0 0 0 2 0 2 0 0 2 2 0 0 4 4 0 0 0 0

YV 0 0 0 0 0 1 1 1 1 3 0 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103.

Veijalainen Jooa Oksanen Heikki Paunonen Aapo Tuominen Vilho Mustonen Ville Hietanen Eelis Iinattiniemi Niilas Raita Elmeri Lahtovaara Juuso Raittio Timo Ellä Niilo Heikkilä Matias Heikkilä Eelis Kupiainen Sebastian Lindell Joonas Polvi Perttu Kivinen Panu

104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135.

Kymäläinen Eetu Marmela Markus Varis Viljami Mansikka Tino Paavilainen Eetu Kerttula Peetu Elo Juuso Lehti Elias Valtanen Jenna Pöyhönen Lauri Mäntylä Ahti Grannas Elias Grannas Julius Sandell Rasmus Jalonen Samuel Sainio Vilho Rauma Tatu Elo Mikael Sinisalo Vili Seppänen Aapo Valo Enzo Nurminen Jaro Raivonen Aatu Niskanen Juuso Varpe Joakim Kivioja Elias Koponen Kasperi Maljanen Villehart Koskela Aleksi Nikusaari Mikael Renfors Onni Poikulainen Veeti

TPS 07 NTK Nakkila Karhut White SalBa sininen SalBa sininen TPS 07 TPS 07 Karhut White TPS 07 SalBa sininen NTK Nakkila FBC Turku FBC Turku LaJy SalBa sininen Karhut White Karhut Blue, Karhut White Karhut Blue Karhut White NTK Nakkila Karhut White NTK Nakkila Karhut White TPS 07 LaJy TPS 07 TPS 07 Karhut White TPS 07 TPS 07 TPS 07 TPS 07 TPS 07 TPS 07 NTK Nakkila TPS 07 Karhut White TPS 07 TPS 07 TPS 07 LaJy SalBa sininen SalBa sininen FBC Turku NTK Nakkila SalBa sininen Karhut Blue NTK Nakkila LaJy Karhut White NTK Nakkila

6 8 8 8 8 8 2 2 4 4 6 8 8 8 8 8 8 6 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 8 8 8 8 8 8 8 8

1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 2 0 0 0 0 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko A Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SB Naantali C2

5

4

1

0

43

-

15

28

9

2.

FBC Turku Keltainen

5

3

1

1

29

-

11

18

7

3.

Kaarinan Karhut

5

3

0

2

38

-

33

5

6

4.

SB Somero

5

2

0

3

29

-

40

-11

4

5.

SalPa

5

2

0

3

24

-

22

2

4

6.

TPS Capitals

5

0

0

5

18

-

60

-42

0

Otteluohjelma Ottelu 12373 12374 12375 12376 12377 12378 12379 12380 12381 12382 12383 12384 12385 12386 12387

Päivä 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020

Aika 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 12:30 13:30 14:30 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Maijamäen LH Maijamäen LH Maijamäen LH Someron MH Someron MH Someron MH Someron MH Someron MH Someron MH

Koti TPS Capitals SB Naantali C2 FBC Turku Keltainen SalPa Kaarinan Karhut SB Somero FBC Turku Keltainen Kaarinan Karhut SalPa FBC Turku Keltainen TPS Capitals SalPa SB Naantali C2 Kaarinan Karhut SB Somero

-

Vieras FBC Turku Keltainen SalPa Kaarinan Karhut SB Somero SB Naantali C2 TPS Capitals SB Naantali C2 SB Somero TPS Capitals SB Somero Kaarinan Karhut FBC Turku Keltainen TPS Capitals SalPa SB Naantali C2

Tulos 0-12 4-2 2-3 4-7 7-11 13-6 3-3 9-5 9-2 8-3 8-14 2-4 12-2 5-7 1-13

427

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88.

428

Nimi Kivilähde Justus Helander Severi Nummelin Eemil Tunturi Eelis Sandberg Rasmus Salo Veeti Nokka Ilmo Vaaranen Lauri Tuokila Eemeli Hätönen Joni Tilli Aleksi Noponen Alpo Kaunisto Niko Saarinen Aaron Salo Tuukka Kurki Emil Kodisoja Casper juvala Jere Wilén Verneri Kalpamaa Eero Niinikorpi Matias Ylitalo Aatu Jefimoff Otto Silokangas Jonne Paukkala Johannes Pöyhönen Lauri Laine Saku Salminen Nico Pönni Veikka Ruonala Miro Lahtinen Timi Stenberg Rico Korpialho Noel Valanne Oula Mattila Jan Salo Leevi Wecksell Lauri Kaunisto Eero Moislahti Niclas Pätäri Atso Noponen Tuomo Rytsä Otto Sorjanen Onni Vartiainen Lukas Lappalainen Lasse suvila Eeli Akkanen Veeti Harviainen Jere Koivumäki Markus Laine Aapeli Järvinen Roni Mäntylä Ahti Halttunen Onni Laitinen Elias ALA-HUKKALA Daniel Sakkara Markus Matikainen Aarni Lindegren Vili Suonpää Matias Roope Mikael Hirvijärvi Jani Hirvirinne Nico Uggeldahl Jere Rauma Tatu Laaksonen Asser Comas Kivisaari Aarón Salmén Rasmus Ihamäki Veera Heikkinen Urho Hätönen Juuso Kangaskorte Jaakko Tähtinen Taneli Valo Enzo Hauninen Oliver Heinonen Artturi Sinisalo Aleksi Lehti Elias Ranta Juuso tulonen Nuutti PAJU Arttu Kiljunen Konsta Vuorio Veikka Pöllänen Amos Heinonen Eemil Vaartio Matias Heikkilä Niklas Mehtälä Konsta Hakala Oskari Päivölä Totti

Joukkue SalPa Kaarinan Karhut SB Naantali C2 Kaarinan Karhut SalPa SB Somero SB Somero Kaarinan Karhut Kaarinan Karhut SB Somero FBC Turku Keltainen Kaarinan Karhut SB Naantali C2 FBC Turku Keltainen SB Somero Kaarinan Karhut SB Naantali C2 SB Naantali C2 TPS Capitals SB Naantali C2 SB Naantali C2 FBC Turku Keltainen SB Naantali C2 SalPa SB Naantali C2 TPS Capitals Kaarinan Karhut FBC Turku Keltainen FBC Turku Keltainen FBC Turku Keltainen SB Naantali C2 FBC Turku Keltainen FBC Turku Keltainen SalPa SB Naantali C2 SB Somero SB Naantali C2 SB Naantali C2 FBC Turku Keltainen SB Somero Kaarinan Karhut TPS Capitals Kaarinan Karhut SB Naantali C2 TPS Capitals SB Somero SalPa TPS Capitals TPS Capitals SB Somero SalPa TPS Capitals TPS Capitals TPS Capitals FBC Turku Keltainen TPS Capitals Kaarinan Karhut SalPa SB Somero FBC Turku Keltainen FBC Turku Keltainen SalPa TPS Capitals SB Naantali C2 Kaarinan Karhut SB Somero SB Somero FBC Turku Keltainen SB Somero SalPa SB Somero TPS Capitals SB Naantali C2 SB Somero SB Naantali C2 TPS Capitals SalPa SalPa FBC Turku Keltainen SalPa SB Naantali C2 SB Naantali C2 SalPa SalPa TPS Capitals TPS Capitals SalPa SB Naantali C2

O 5 5 5 5 5 4 5 5 5 5 5 5 3 4 4 5 5 5 5 2 5 5 3 5 3 4 5 3 3 5 5 5 5 5 5 4 5 3 4 5 5 5 5 2 3 5 5 5 5 5 5 2 3 3 3 4 4 4 5 3 3 5 2 5 5 3 3 5 5 5 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 4 5 5 5 5

M 8 7 7 5 9 9 9 4 4 3 7 4 5 4 4 4 4 3 2 5 5 1 3 3 2 4 4 3 3 3 3 2 2 2 1 0 0 3 3 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 3 4 4 6 1 0 0 5 5 6 1 4 2 3 3 3 3 4 5 1 1 5 2 2 3 0 0 1 1 1 1 2 2 2 3 4 4 0 0 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 1 1 1 1 1 2 2 2 0 0 0 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

P 11 11 11 11 10 9 9 9 9 9 8 8 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +1 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 4 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 2 0 0 4 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 5 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 0 0 2 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

89. 90. 91. 92. 93. 94.

Eronen Lauri Määttänen Roni Timonen Akseli Lehto Eetu Uusitalo Onni Korpelainen Waltter

TPS Capitals SalPa SalPa SB Somero SalPa Kaarinan Karhut

5 5 5 5 5 5

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 2 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

Lohko B Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Salba

6

6

0

0

45

-

22

23

12

2.

SBS Lieto

6

5

0

1

39

-

19

20

10

3.

SB Hirvensalo

6

3

1

2

38

-

19

19

7

4.

FBC Turku

6

3

0

3

31

-

35

-4

6

5.

KK-V

6

2

0

4

19

-

32

-13

4

6.

KaKo white

6

1

1

4

24

-

27

-3

3

7.

Leisku

6

0

0

6

17

-

59

-42

0

Otteluohjelma Ottelu 12388 12389 12390 12391 12392 12393 12394 12395 12396 12397 12398 12399 12400 12401 12402 12403 12404 12405 12406 12407 12408

Päivä 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Kokemäen lh Kokemäen lh Kokemäen lh Kokemäen lh Kokemäen lh Kokemäen lh Kokemäen lh

Koti FBC Turku KK-V KaKo white SB Hirvensalo Leisku Salba SBS Lieto Leisku KK-V SB Hirvensalo KaKo white FBC Turku SBS Lieto Salba Salba Leisku Salba FBC Turku KaKo white SBS Lieto SB Hirvensalo

Vieras KaKo white Leisku Salba KK-V SBS Lieto SB Hirvensalo FBC Turku Salba KaKo white Leisku SBS Lieto KK-V SB Hirvensalo FBC Turku KK-V FBC Turku SBS Lieto SB Hirvensalo Leisku KK-V KaKo white

-

Tulos 6-5 6-2 3-6 8-1 4-12 7-4 5-1 4-13 4-1 10-1 3-4 9-3 6-2 9-5 4-2 2-9 6-4 1-11 9-4 8-3 3-3

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40.

Nimi Piekkala Ramirez Emil Mäentaka Oskari Parkkila Karlo Nousiainen Elmo Keskilohko Joel Uusi-Marttila Miro Lähdesmäki Elias Salonen Kaarlo Rantanen Samuli Haavisto Arttu Isomäki Niko Uusi-Jaakkola Miko Kaila Rasmus Fihlman Elias Mäenpää Aarni Lahtinen Kasper Luoma Eero Hautala Santeri Uussaari Juho Vainio Jesse Kotiranta Onni Äimänen Antti Javanainen Viljami Harjunpää Joona Viinikainen Eetu Sarajuuri Oskari Toivonen Mikael Kuivakoski Jose Åberg Oliver Lahti Arttu Laine Niko Viljanen Timo Rintanen Rasmus Aaltonen Veikka Prami Samuel Öström Antti Eko Tapani Nyholm Aleksanteri Huisko Antti Keihäs Tuomas

Joukkue SB Hirvensalo SBS Lieto Salba Salba SBS Lieto Salba SB Hirvensalo Salba KaKo white SBS Lieto KK-V SB Hirvensalo FBC Turku FBC Turku SBS Lieto KaKo white SB Hirvensalo SBS Lieto Salba SBS Lieto FBC Turku KaKo white KK-V Salba Leisku Salba SBS Lieto KK-V KaKo white Salba KK-V Salba SB Hirvensalo SB Hirvensalo FBC Turku SBS Lieto FBC Turku Leisku SBS Lieto KaKo white

O 6 6 4 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 2 6 6 6 6 6 6 4 6 6 2 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 3 4 6 3 4

M 12 6 10 8 4 4 6 6 2 6 5 5 5 4 2 5 3 3 3 2 5 5 4 3 3 3 3 3 3 2 2 1 1 1 0 4 4 4 3 2

S 7 7 2 4 8 7 3 3 7 2 3 2 2 3 5 1 3 3 3 4 0 0 1 2 2 2 2 2 2 3 3 4 4 4 5 0 0 0 1 2

P 19 13 12 12 12 11 9 9 9 8 8 7 7 7 7 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 3 0 0 0 0 1 5 0 1 1 1 0 1 0 1 0 2 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 2 4 0 0 0 0 1 0 1 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 6 0 0 0 0 2 10 0 2 2 2 0 2 0 2 0 4 2 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 4 8 0 0 0 0 2 0 2 0 0

YV 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0

AV 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

429

41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131.

430

Laine Rasmus Nyman Eino Sjöblom Hannu Aaltonen Iiro Noramaa Kristian Ollonqvist Sara Hietanen Nuutti Tanhuanpää Oskari Myllymäki Elias Mäkirinta Jere Lintunen Niilo Kallio Kaarlo Wahala Julius Mattila Eetu Ojala Veeti Nurminen Aatu Kankare Iivo Lahtinen Kimi Jokela Otte Haapiainen Lassi Mellanen Rasmus Rautavuori Luukas Virtanen Olli Kylä-Setälä Elmo Litmanen Mikko Laine Eelis Koivisto Eelis Vene Eppu Vallimäki Elias Silvander Lauri Kosonen Aatu Oras Emma Vieresjoki Rasmus Ahlfors Aleksi Kalasniemi Aaro Närhi Henri Kanerva Kasimir Pajula Veikka Lampinen Lassi Tapani Eetu Haavisto Tommi Uus-Mäkelä Markus Ranta-Pere Niklas Kotilainen Teemu Kallio Antti Laine Arttu Loponen Arttu Ristimäki Joona Brusila Sebastian Onnela Oliver Onnela Lauri Paavilainen Kuutti Ante Ilmari Martins Samuel Nikkilä Elias Kettunen Aaron Ensio Aro Olli Laurila Kerttu Fagerdahl Mikael Palanen Joel Koski Joonas Aalto-Setälä Sulo Rantanen Oskari Haapanen Antti Elonen Juho-Eevert Ronkainen Onni Koskinen Mikael Rinne Kamilla Merenlehto Elias Kalasniemi Iiro Välimaa Oskari Vähä-Heikkilä Aapo Rönnemaa Aaron Kari Elias Keskitalo Antti Hakala Elmeri Koivula Iisakki Niinimäki Rene Männistö Miro Vehanen Veeti Ruuska Joona Pietilä Emil Santala Leevi Risku Miiko Ylä-Anttila Henrik Heinonen Sami Peltoniemi Urho Alitalo Marius Jalonen Saku Sadonoja Jani Airikka Eetu

SB Hirvensalo SB Hirvensalo Leisku FBC Turku FBC Turku KaKo white SB Hirvensalo FBC Turku FBC Turku SB Hirvensalo FBC Turku FBC Turku KK-V Leisku Leisku SBS Lieto KaKo white KaKo white FBC Turku Salba SBS Lieto Leisku KaKo white KK-V Leisku KaKo white KaKo white Salba KK-V Leisku Leisku Salba KK-V Salba Salba SBS Lieto SBS Lieto Leisku FBC Turku Salba Leisku KaKo white KK-V SB Hirvensalo Salba FBC Turku FBC Turku FBC Turku FBC Turku Leisku Leisku SBS Lieto Salba SBS Lieto FBC Turku Salba SB Hirvensalo Leisku KK-V FBC Turku Salba KK-V Salba Salba Salba KK-V KaKo white Salba Salba Salba SBS Lieto KaKo white SBS Lieto SBS Lieto SBS Lieto KK-V Salba KaKo white SBS Lieto SBS Lieto SB Hirvensalo KaKo white KaKo white KaKo white FBC Turku KK-V FBC Turku KK-V KK-V Leisku SBS Lieto

6 6 2 4 6 6 6 2 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 4 6 4 4 4 6 6 4 6 6 6 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 6 6 6 6 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 6 6 6 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

2 2 1 1 1 1 0 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 0 0 2 2 1 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 3 3 3 3 4 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 3 3 0 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 3 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 2 2 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 2 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 2 5 2 0 0 0 0 0 2 0 0 6 0 2 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 2 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 4 4 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

YHS Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SB Naantali C2

2

2

0

0

11

-

5

6

4

2.

FBC Turku Keltainen

2

1

0

1

9

-

6

3

2

3.

SBS Lieto

1

0

1

0

4

-

4

0

1

4.

SB Hirvensalo

2

0

1

1

8

-

10

-2

1

5.

Salba

0

0

0

0

0

-

0

0

0

6.

Kaarinan Karhut

1

0

0

1

1

-

8

-7

0

Otteluohjelma Ottelu 23829

Päivä 29.11.2020

Aika 09:00

Paikka Sport Garden

Koti FBC Turku Keltainen

-

Vieras Kaarinan Karhut

Tulos 8-1

23830 23832 23834

29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020

10:00 12:00 14:00

Sport Garden Sport Garden Sport Garden

SBS Lieto SB Hirvensalo SB Naantali C2

-

SB Hirvensalo SB Naantali C2 FBC Turku Keltainen

4-4 4-6 5-1

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66.

Nimi Tilli Aleksi Kaunisto Niko Nyman Eino Jefimoff Otto ALA-HUKKALA Daniel Juvala Jere Piekkala Ramirez Emil Uusi-Jaakkola Miko Niinikorpi Matias Vuorio Veikka Mäenpää Aarni Ylitalo Aatu Korpialho Noel Keskilohko Joel Hietanen Nuutti Kodisoja Casper Stenberg Rico Helander Severi Huisko Antti Ruonala Miro Aaltonen Veikka Kaunisto Eero Kalpamaa Eero Hautala Santeri Vaaranen Lauri Mäentaka Oskari Salminen Nico Aro Olli Öström Antti Männistö Miro Vehanen Veeti Paavilainen Kuutti Tunturi Eelis Rönnemaa Aaron Kari Elias Martins Samuel Haavisto Arttu Noponen Tuomo Sinisalo Aleksi Kurki Emil Toivonen Mikael Comas Kivisaari Aarón Sorjanen Onni Nurminen Aatu Airikka Eetu Korpelainen Waltter Meriluoto Nooa Heikkinen Urho Luoma Eero Moislahti Niclas PAJU Arttu Rintanen Rasmus Saarinen Aaron Lähdesmäki Elias Vartiainen Lukas Ruuska Joona Laaksonen Asser Kotilainen Teemu Pönni Veikka Paukkala Johannes Pöllänen Amos Laine Rasmus Hirvijärvi Jani Hirvirinne Nico Mäkirinta Jere Päivölä Totti

Joukkue FBC Turku Keltainen SB Naantali C2 SB Hirvensalo SB Naantali C2 FBC Turku Keltainen SB Naantali C2 SB Hirvensalo SB Hirvensalo SB Naantali C2 SB Naantali C2 SBS Lieto FBC Turku Keltainen FBC Turku Keltainen SBS Lieto SB Hirvensalo SB Naantali C2 FBC Turku Keltainen Kaarinan Karhut SBS Lieto FBC Turku Keltainen SB Hirvensalo SB Naantali C2 SB Naantali C2 SBS Lieto Kaarinan Karhut SBS Lieto FBC Turku Keltainen SB Hirvensalo SBS Lieto SBS Lieto SBS Lieto SBS Lieto Kaarinan Karhut SBS Lieto SBS Lieto SBS Lieto SBS Lieto Kaarinan Karhut SB Naantali C2 Kaarinan Karhut SBS Lieto Kaarinan Karhut Kaarinan Karhut SBS Lieto SBS Lieto Kaarinan Karhut Kaarinan Karhut FBC Turku Keltainen SB Hirvensalo FBC Turku Keltainen FBC Turku Keltainen SB Hirvensalo FBC Turku Keltainen SB Hirvensalo SB Naantali C2 SB Hirvensalo SB Naantali C2 SB Hirvensalo FBC Turku Keltainen SB Naantali C2 SB Naantali C2 SB Hirvensalo FBC Turku Keltainen FBC Turku Keltainen SB Hirvensalo SB Naantali C2

O 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 2 1 2 2 2 1 1 2 2 2 1 1 1 1 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

M 1 2 2 1 3 3 2 2 2 1 2 2 2 1 1 1 0 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 4 2 2 3 0 0 1 1 1 2 0 0 0 1 1 1 2 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

P 5 4 4 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 2 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 2

YV 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

431

D1-pojat Alempi haastaja Otteluohjelma Ottelu 8344 8345 8346 8347 8348 8351 8349 8353 8355 8356 8357 24526 24527 24528 24529 24530 24531 24533

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 24.10.2020 27.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 29.11.2020 29.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 15:30 19:00 12:00 14:00 15:00 16:00 15:30 16:30 17:30 18:30 19:30 15:00 17:00

Paikka HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli Sport Garden PUNT Parainen SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli Leaf-Areena Leaf-Areena

Koti PIF/ Ruoska PöU SalBa valkoinen SB Hirvensalo SBS Wirmo SB Hirvensalo PIF/ Ruoska SBS Wirmo PöU PIF/ Ruoska SalBa valkoinen PIF/ Ruoska SB Hirvensalo PIF/ Ruoska SalBa valkoinen PöU SB Hirvensalo SBS Wirmo

Vieras SB Hirvensalo SBS Wirmo PIF/ Ruoska PöU SalBa valkoinen SBS Wirmo PöU PöU SalBa valkoinen SBS Wirmo SB Hirvensalo SBS Wirmo SalBa valkoinen PöU SBS Wirmo SB Hirvensalo PIF/ Ruoska SB Hirvensalo

-

Tulos 1-10 4-8 8-3 14-2 5-13 4-11 3-3 6-2 3-5 5-11 2-14 6-3 9-5 7-3 4-6 5-5 15-4 6-5

Kilpa Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

TPS 07

10

9

0

1

76

-

34

42

18

2.

USB

10

8

0

2

63

-

37

26

16

3.

Karhut

10

4

2

4

54

-

57

-3

10

4.

SB Naantali Sininen

10

3

2

5

51

-

51

0

8

5.

SBS Masku

9

3

2

4

34

-

52

-18

8

6.

SBS Wirmo

10

4

0

6

39

-

45

-6

8

7.

FBC Turku Sininen

8

2

3

3

42

-

42

0

7

8.

SalBa valkoinen

9

2

2

5

39

-

48

-9

6

9.

TPS 08/09

10

2

1

7

45

-

77

-32

5

Otteluohjelma Ottelu 8394 8395 8396 8397 8398 8399 8400 8401 8402 8403 8404 8405 8406 8407 8408 8409 8410 8411 8412 8413 8414 8415 8416 8417 8418 8419 8420 8421 8423 8424 8426 8427 8428 8429 24454 24455 24456 24457 24458 24459 24460 24461 24462

432

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Aika 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Pohitullin koulu Pohitullin koulu Pohitullin koulu Pohitullin koulu Pohitullin koulu Pohitullin koulu Pohitullin koulu Pohitullin koulu Pohitullin koulu HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden

Koti USB TPS 08/09 USB TPS 07 SalBa valkoinen FBC Turku Sininen SBS Wirmo SB Naantali Sininen SBS Masku Karhut SBS Masku TPS 07 USB TPS 07 FBC Turku Sininen SalBa valkoinen SBS Wirmo TPS 08/09 FBC Turku Sininen Karhut TPS 07 TPS 08/09 SBS Masku SalBa valkoinen SB Naantali Sininen SBS Masku USB SBS Wirmo TPS 08/09 Karhut SB Naantali Sininen Karhut SB Naantali Sininen SBS Wirmo FBC Turku Sininen SBS Wirmo SB Naantali Sininen USB TPS 08/09 SalBa valkoinen TPS 07 SBS Masku Karhut

-

Vieras TPS 07 SBS Masku Karhut TPS 08/09 SB Naantali Sininen Karhut SalBa valkoinen FBC Turku Sininen SBS Wirmo SB Naantali Sininen USB SB Naantali Sininen SalBa valkoinen SBS Masku SBS Wirmo TPS 08/09 Karhut FBC Turku Sininen USB TPS 08/09 FBC Turku Sininen SB Naantali Sininen Karhut TPS 07 SBS Wirmo SalBa valkoinen SBS Wirmo TPS 08/09 USB SalBa valkoinen USB TPS 07 SBS Masku TPS 07 SB Naantali Sininen TPS 08/09 SalBa valkoinen SBS Wirmo SBS Masku Karhut USB FBC Turku Sininen TPS 07

Tulos 3-1 5-8 5-4 8-2 5-3 6-6 5-2 2-8 8-3 5-4 3-11 6-5 3-5 11-1 1-3 6-6 8-3 6-9 3-9 12-3 7-6 6-12 3-3 5-8 6-2 3-2 4-3 4-2 0-11 7-4 5-7 4-10 4-2 3-6 5-5 5-6 5-5 7-3 9-2 5-8 10-3 4-4 2-9

Ylempi haastaja Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

FBC Turku Sininen

7

6

0

1

56

-

26

30

8

2.

PunKu

7

6

0

1

51

-

23

28

8

3.

SBS Masku Sininen

7

5

0

2

56

-

25

31

8

4.

SBS Rupu

7

3

0

4

30

-

25

5

6

5.

SalBa sininen

4

1

0

3

15

-

30

-15

2

6.

Koitto

6

1

0

5

13

-

45

-32

2

7.

UHV Bulls

6

0

0

6

8

-

55

-47

0

Otteluohjelma Ottelu 8430 8431 8432 8433 8434 8435 8436 8437 8438 23383 23384 23385 23386 23387 23388 23389 23390 23391 23392 23393 23394 23395

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 24.10.2020 25.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 16:30 16:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Tahto Areena Vehmaa LH Vehmaa LH Vehmaa LH Vehmaa LH Vehmaa LH Vehmaa LH Vehmaa LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH

Koti FBC Turku Sininen PunKu UHV Bulls Koitto SBS Masku Sininen SBS Rupu FBC Turku Sininen SBS Rupu SBS Rupu SalBa sininen SBS Rupu SalBa sininen FBC Turku Sininen SBS Masku Sininen UHV Bulls SBS Masku Sininen PunKu UHV Bulls SalBa sininen FBC Turku Sininen SBS Rupu Koitto

-

Vieras UHV Bulls Koitto SBS Masku Sininen SBS Rupu PunKu FBC Turku Sininen SBS Masku Sininen PunKu UHV Bulls FBC Turku Sininen SBS Masku Sininen Koitto PunKu Koitto PunKu UHV Bulls FBC Turku Sininen SBS Rupu PunKu Koitto SalBa sininen SBS Masku Sininen

Tulos 12-0 10-1 1-13 5-2 3-8 7-8 8-5 3-4 3-0 4-10 0-4 8-1 9-3 7-5 3-9 12-2 7-3 2-6 1-10 6-0 9-2 1-12

D2-pojat Alempi haastaja jk Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SB Naantali Valkoinen

2

1

1

0

9

-

8

1

3

2.

FBC Turku Sininen

1

1

0

0

7

-

6

1

2

3.

SalPa Sininen

1

0

1

0

3

-

3

0

1

4.

Karhut / SB LuVe

0

0

0

0

0

-

0

0

0

5.

KaKo Valkoinen

0

0

0

0

0

-

0

0

0

6.

Leisku

1

0

0

1

6

-

7

-1

0

7.

SBS Littoinen Sininen

1

0

0

1

5

-

6

-1

0

Otteluohjelma Ottelu 25847 25848 25850

Päivä 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020

Aika 10:00 11:00 13:00

Paikka SB-Areena SB-Areena SB-Areena

Koti Leisku SalPa Sininen SB Naantali Valkoinen

-

Vieras FBC Turku Sininen SB Naantali Valkoinen SBS Littoinen Sininen

Tulos 6-7 3-3 6-5

Lohko A Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

TPS 08/09

6

6

0

0

57

-

16

41

12

2.

SBS Masku Sininen

6

5

0

1

59

-

24

35

10

3.

SB Naantali Sininen

6

3

1

2

46

-

27

19

7

4.

USB

6

2

2

2

40

-

42

-2

6

5.

FBC Turku Keltainen

6

2

1

3

34

-

40

-6

5

6.

SalBa Sininen

6

1

0

5

33

-

52

-19

2

7.

Karhut / SB LuVe

6

0

0

6

17

-

85

-68

0

433

Otteluohjelma Ottelu 14337 14338 14339 14340 14341 14342 14343

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Pohitullin Pohitullin Pohitullin Pohitullin Pohitullin Pohitullin Pohitullin

14352 14351 14356 14345 14349 14355 14346 14348 14354 14350 14347 14353 14357 14344

01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 10.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 19.11.2020

11:30 12:30 13:30 14:30 15:30 18:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 17:50

Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Hemmingin LH Luvian lh Luvian lh Luvian lh Luvian lh Luvian lh Luvian lh Luvian lh Leaf-Areena

koulu koulu koulu koulu koulu koulu koulu

Koti Karhut / SB LuVe TPS 08/09 FBC Turku Keltainen SalBa Sininen SBS Masku Sininen SB Naantali Sininen USB

-

Vieras USB SalBa Sininen Karhut / SB LuVe SB Naantali Sininen TPS 08/09 FBC Turku Keltainen SBS Masku Sininen

Tulos 2-11 8-0 10-6 5-9 3-8 11-0 4-10

TPS 08/09 Karhut / SB LuVe USB SBS Masku Sininen Karhut / SB LuVe FBC Turku Keltainen TPS 08/09 SalBa Sininen SB Naantali Sininen USB SB Naantali Sininen SalBa Sininen SBS Masku Sininen FBC Turku Keltainen

-

USB SalBa Sininen SB Naantali Sininen SalBa Sininen SB Naantali Sininen SBS Masku Sininen Karhut / SB LuVe USB TPS 08/09 FBC Turku Keltainen SBS Masku Sininen FBC Turku Keltainen Karhut / SB LuVe TPS 08/09

12-3 3-15 6-6 10-2 1-13 5-7 14-2 7-11 5-8 5-5 2-7 4-11 22-3 3-7

Lohko B Sarjatulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

OU

9

9

0

0

91

-

33

58

18

2.

SBS Littoinen Musta

9

7

1

1

87

-

48

39

15

3.

LaJy Punainen

9

5

3

1

58

-

51

7

13

4.

SBS Masku Sininen

9

5

1

3

63

-

49

14

11

5.

SB Naantali Keltainen

9

4

1

4

65

-

51

14

9

6.

SBS Wirmo

9

3

1

5

45

-

72

-27

7

7.

TPS Valkoinen

9

3

0

6

53

-

58

-5

6

8.

KK-V

9

3

0

6

61

-

73

-12

6

9.

FBC Turku Vihreä

9

2

1

6

61

-

66

-5

5

10.

KaKo Valkoinen

9

0

0

9

21

-

104

-83

0

Otteluohjelma Ottelu 14358 14359 14360 14361 14362 14363 14364 14365 14366 14367 18591 22899 14368 14369 14370 14371 14372 14373 14374 14375 14376 14377 20586 21938 14378 14379 14380 14381 14382 14383 14385 14387 23031 14384 14386 14389 14390 14391 14392 14393 14394 14395 14396 14397 14398

434

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 15.10.2020 17.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 25.10.2020 28.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 03.11.2020 09.11.2020 12.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 17:45 12:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 19:30 18:30 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 18:00 18:45 18:30 20:00 08:30 09:30 10:30 11:30 12:30 13:30 14:30 15:30 16:30 17:30

Paikka Oripään lh Oripään lh Oripään lh Oripään lh Oripään lh Oripään lh Oripään lh Oripään lh Oripään lh Oripään lh Leaf-Areena Laitilan monitoimihalli Kokemäen lh Kokemäen lh Kokemäen lh Kokemäen lh Kokemäen lh Kokemäen lh Kokemäen lh Kokemäen lh Kokemäen lh Kokemäen lh Maijamäen LH Hemmingin LH Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Säkylähalli SB-Areena Kupittaan ph HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli

Koti SBS Masku Sininen LaJy Punainen SBS Littoinen Musta FBC Turku Vihreä KK-V SBS Wirmo TPS Valkoinen SB Naantali Keltainen SBS Wirmo OU FBC Turku Vihreä LaJy Punainen SBS Wirmo SB Naantali Keltainen OU KaKo Valkoinen FBC Turku Vihreä SBS Littoinen Musta TPS Valkoinen SBS Masku Sininen SBS Littoinen Musta KK-V SB Naantali Keltainen SBS Masku Sininen OU KaKo Valkoinen OU SBS Wirmo SBS Masku Sininen KK-V LaJy Punainen TPS Valkoinen KaKo Valkoinen FBC Turku Vihreä SBS Littoinen Musta LaJy Punainen KK-V SBS Littoinen Musta KK-V TPS Valkoinen KaKo Valkoinen FBC Turku Vihreä SB Naantali Keltainen OU SBS Wirmo

-

Vieras OU FBC Turku Vihreä SBS Masku Sininen KaKo Valkoinen LaJy Punainen SBS Littoinen Musta KaKo Valkoinen KK-V TPS Valkoinen SB Naantali Keltainen TPS Valkoinen OU KK-V KaKo Valkoinen SBS Wirmo LaJy Punainen SB Naantali Keltainen OU LaJy Punainen FBC Turku Vihreä TPS Valkoinen SBS Masku Sininen SBS Littoinen Musta SBS Wirmo TPS Valkoinen SBS Masku Sininen KK-V KaKo Valkoinen LaJy Punainen SBS Littoinen Musta SB Naantali Keltainen SB Naantali Keltainen KK-V SBS Wirmo FBC Turku Vihreä SBS Wirmo TPS Valkoinen LaJy Punainen FBC Turku Vihreä SBS Masku Sininen SBS Littoinen Musta OU SBS Masku Sininen KaKo Valkoinen SB Naantali Keltainen

Tulos 5-6 7-7 8-5 16-4 6-7 0-12 14-4 12-7 7-6 5-3 4-10 3-10 1-13 11-0 13-4 2-4 5-9 8-10 4-5 7-4 8-5 7-6 7-8 11-7 13-1 3-8 11-4 12-0 7-7 5-14 10-6 3-8 7-11 6-9 9-8 7-1 4-8 8-8 4-7 2-5 0-12 4-7 5-9 16-1 4-4

Lohko C Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SB Naantali Valkoinen

4

4

0

0

42

-

13

29

8

2.

SBS Littoinen Sininen

5

4

0

1

36

-

25

11

8

3.

Karhut / SB LuVe

5

2

0

3

21

-

33

-12

4

4.

SalPa Sininen

5

2

0

3

24

-

34

-10

4

5.

Leisku

5

1

0

4

23

-

32

-9

2

6.

FBC Turku Sininen

4

1

0

3

14

-

23

-9

2

Otteluohjelma Ottelu 14914 14915 14916 14917 14918 14919 16760 22898 14920 14921 14922 14923 14924 14925

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 20.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 19:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Halikon LH Maijamäen LH Maijamäen LH Maijamäen LH Maijamäen LH Maijamäen LH Maijamäen LH

Koti SBS Littoinen Sininen FBC Turku Sininen SB Naantali Valkoinen SalPa Sininen Leisku Karhut / SB LuVe Leisku SalPa Sininen SB Naantali Valkoinen SBS Littoinen Sininen SalPa Sininen FBC Turku Sininen Leisku Karhut / SB LuVe

-

Vieras Karhut / SB LuVe Leisku SBS Littoinen Sininen FBC Turku Sininen SB Naantali Valkoinen SalPa Sininen Karhut / SB LuVe SBS Littoinen Sininen SalPa Sininen FBC Turku Sininen Leisku Karhut / SB LuVe SBS Littoinen Sininen SB Naantali Valkoinen

Tulos 6-4 3-5 13-3 8-3 4-6 5-2 5-6 3-11 9-3 7-2 8-6 6-3 3-9 3-14

Loppusarjan karsinta Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

TPS 08/09

2

2

0

0

8

-

4

4

4

2.

SBS Masku Sininen

2

1

0

1

12

-

8

4

2

3.

USB

1

1

0

0

7

-

5

2

2

4.

OU

2

1

0

1

10

-

14

-4

2

5.

Karhut / SB LuVe

0

0

0

0

0

-

0

0

0

6.

SalBa Sininen

0

0

0

0

0

-

0

0

0

7.

SB Naantali Sininen

1

0

0

1

5

-

6

-1

0

8.

FBC Turku Keltainen

2

0

0

2

6

-

11

-5

0

Otteluohjelma Ottelu 25421 25418 25424 25420 25422

Päivä 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020

Aika 12:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena

Koti TPS 08/09 SBS Masku Sininen FBC Turku Keltainen OU USB

-

Vieras SBS Masku Sininen OU TPS 08/09 SB Naantali Sininen FBC Turku Keltainen

Tulos 4-3 9-4 1-4 6-5 7-5

E1-pojat Lohko A Sarjatulukko 1.

Joukkue

O

V

T

H

TM

SBS Masku Valkoinen

6

5

1

0

67

-

PM

ME

P

28

39

11

2.

SBS Littoinen Musta

6

4

1

1

65

-

34

31

9

3.

TPS Musta

6

3

2

1

42

-

25

17

8

4.

SB LuVe Musta

6

3

1

2

59

-

33

26

7

5.

SalBa Sininen

6

1

2

3

28

-

62

-34

4

6.

SBS Rupu

6

1

1

4

35

-

65

-30

3

7.

KK-V

6

0

0

6

20

-

69

-49

0

435

Lohko B Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

NTK Nakkila

10

9

1

0

92

-

22

70

19

2.

PiTU

10

7

1

2

105

-

49

56

15

3.

Karhut

10

6

0

4

75

-

76

-1

12

4.

USB

10

2

1

7

60

-

123

-63

5

5.

SalBa Valkoinen

10

2

1

7

73

-

85

-12

5

6.

SBS Rupu II

10

2

0

8

57

-

107

-50

4

Otteluohjelma Ottelu 14947 14948 14949 14950 14951 14952 14953 14954 14955 14956 21355 14957 14958 14959 14960 14961 21356 21357 14966 14965 14964 14963 14962 23310 23312 23313 23315 23316 23311 23314

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 17:00

Paikka Tahto Areena Tahto Areena Tahto Areena Tahto Areena Tahto Areena Pohitullin koulu Pohitullin koulu Pohitullin koulu Pohitullin koulu Pohitullin koulu Pohitullin koulu Nakkilan lh Nakkilan lh Nakkilan lh Nakkilan lh Nakkilan lh Nakkilan lh Nakkilan lh Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli

Koti SBS Rupu II USB PiTU SBS Rupu II NTK Nakkila USB NTK Nakkila SalBa Valkoinen SBS Rupu II Karhut PiTU PiTU SalBa Valkoinen PiTU USB SBS Rupu II NTK Nakkila PiTU PiTU SBS Rupu II Karhut USB SalBa Valkoinen USB Karhut NTK Nakkila SBS Rupu II USB NTK Nakkila SalBa Valkoinen

Vieras Karhut NTK Nakkila Karhut USB PiTU SalBa Valkoinen SBS Rupu II Karhut PiTU NTK Nakkila USB NTK Nakkila USB SBS Rupu II Karhut SalBa Valkoinen Karhut SalBa Valkoinen Karhut NTK Nakkila SalBa Valkoinen PiTU NTK Nakkila SBS Rupu II SBS Rupu II USB SalBa Valkoinen Karhut SalBa Valkoinen PiTU

-

Tulos 5-7 1-10 11-4 14-2 10-1 8-8 12-0 4-8 4-16 4-7 14-2 4-4 9-11 11-6 4-10 7-6 12-1 13-7 6-8 1-10 10-14 3-15 5-6 16-15 10-3 15-3 2-17 10-13 6-2 1-14

Lohko C Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Airisto SB White Sharks

7

6

0

1

82

-

33

49

12

2.

PIF

7

5

0

2

53

-

44

9

10

3.

SBS Masku Sinivalkoinen

7

4

1

2

58

-

42

16

8

4.

SB Naantali Siniset

7

4

1

2

51

-

36

15

8

5.

PöU

7

3

0

4

41

-

56

-15

6

6.

TPS Valkoinen

7

2

0

5

43

-

68

-25

4

7.

SBS Littoinen sininen

7

2

0

5

37

-

52

-15

4

8.

FBC Turku Keltainen

7

1

0

6

30

-

64

-34

2

Otteluohjelma Ottelu 14967 14968 14969 14970 14971 14972 14973 14974 14975 14976 14977 14978 14979 14980 14981 14982 14983 14984 14985 14986 14987 14988 14989

436

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 09:30 10:30 11:30 12:30 13:30 14:30 15:30 16:30 10:00 11:00 12:00 13:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 09:30 10:30 11:30

Paikka Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena

Koti TPS Valkoinen FBC Turku Keltainen SB Naantali Siniset Airisto SB White Sharks PöU SBS Littoinen sininen SBS Masku Sinivalkoinen PIF SB Naantali Siniset SBS Masku Sinivalkoinen FBC Turku Keltainen PIF SBS Littoinen sininen TPS Valkoinen PöU Airisto SB White Sharks TPS Valkoinen PöU FBC Turku Keltainen SB Naantali Siniset SBS Littoinen sininen SBS Masku Sinivalkoinen TPS Valkoinen

-

Vieras SB Naantali Siniset Airisto SB White Sharks SBS Littoinen sininen SBS Masku Sinivalkoinen FBC Turku Keltainen PIF TPS Valkoinen PöU Airisto SB White Sharks PöU SBS Littoinen sininen TPS Valkoinen SBS Masku Sinivalkoinen Airisto SB White Sharks SBS Littoinen sininen PIF FBC Turku Keltainen SB Naantali Siniset PIF SBS Masku Sinivalkoinen TPS Valkoinen PIF PöU

Tulos 5-12 0-14 7-5 9-14 6-5 5-7 12-0 2-11 1-7 10-3 7-11 13-8 6-5 3-15 5-4 13-7 4-6 4-9 4-7 7-7 1-12 1-10 11-9

14990 14991 14992 14993 14994

07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

12:30 13:30 14:30 15:30 16:30

Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena

PIF SBS Masku Sinivalkoinen Airisto SB White Sharks FBC Turku Keltainen SBS Littoinen sininen

-

SB Naantali Siniset FBC Turku Keltainen PöU SB Naantali Siniset Airisto SB White Sharks

7-2 9-7 15-3 1-13 5-9

Lohko D Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SBS Lieto

6

6

0

0

62

-

15

47

12

2.

LaJy Punainen

5

5

0

0

46

-

21

25

10

3.

SBS Wirmo

6

4

1

1

58

-

19

39

9

4.

LuVe Valkoinen

6

4

0

2

67

-

24

43

8

5.

SB Naantali Valkoiset

6

3

0

3

36

-

37

-1

6

6.

Airisto SB Blue Sharks

6

2

1

3

32

-

52

-20

5

7.

Ruoska

4

2

0

2

23

-

34

-11

4

8.

SalPa

5

1

0

4

33

-

62

-29

2

9.

PunKu

6

0

0

6

14

-

50

-36

0

10.

SBS Littoinen Valkoinen

6

0

0

6

17

-

74

-57

0

Otteluohjelma Ottelu 14995 14996 14997 23659 14998 14999 23660 15000 15001 23661 15002 15003 15004 15005 15006 15007 15008 23662 23663 23664 23665 23667 23668 23670 23671 23672 23673 23674

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

Aika 09:30 10:30 11:30 12:00 12:30 13:30 14:00 14:30 15:30 16:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 11:00 13:00 15:00 09:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli Punkalaitumen ph HaNi-halli HaNi-halli Punkalaitumen ph HaNi-halli HaNi-halli Punkalaitumen ph SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena Luvian lh Luvian lh Luvian lh SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena

Koti Ruoska SBS Littoinen Valkoinen Airisto SB Blue Sharks LaJy Punainen SB Naantali Valkoiset SalPa PunKu SBS Lieto SBS Wirmo LuVe Valkoinen SBS Wirmo Ruoska SB Naantali Valkoiset SBS Lieto SBS Littoinen Valkoinen SalPa Airisto SB Blue Sharks LaJy Punainen LuVe Valkoinen PunKu SBS Wirmo SBS Lieto Airisto SB Blue Sharks PunKu SB Naantali Valkoiset SalPa SB Naantali Valkoiset SBS Littoinen Valkoinen

-

Vieras SBS Wirmo SB Naantali Valkoiset Ruoska LuVe Valkoinen SBS Lieto SBS Littoinen Valkoinen LaJy Punainen Airisto SB Blue Sharks SalPa PunKu Airisto SB Blue Sharks SBS Lieto SBS Wirmo SalPa Ruoska SB Naantali Valkoiset SBS Littoinen Valkoinen PunKu LaJy Punainen LuVe Valkoinen SBS Littoinen Valkoinen SBS Wirmo LaJy Punainen SBS Lieto Airisto SB Blue Sharks LuVe Valkoinen PunKu LuVe Valkoinen

Tulos 0-12 5-8 7-13 9-7 0-12 18-6 4-6 13-1 15-3 14-2 7-7 5-11 3-7 14-2 4-5 6-18 12-0 7-2 8-9 0-12 14-2 4-3 0-15 4-8 4-5 4-9 3-2 0-17

Lohko E Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

LaJy Punainen

4

4

0

0

31

-

21

10

8

2.

LuVe Valkoinen

4

2

0

2

41

-

20

21

4

3.

SalBa Valkoinen

0

0

0

0

0

-

0

0

0

4.

PunKu

4

0

0

4

8

-

39

-31

0

Otteluohjelma Ottelu 15017 15018

Päivä 04.10.2020 04.10.2020

Aika 12:00 14:00

Paikka Punkalaitumen ph Punkalaitumen ph

Koti LaJy Punainen PunKu

-

Vieras LuVe Valkoinen LaJy Punainen

Tulos 9-7 4-6

15019 15021 15022 15025

04.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020

16:00 11:00 13:00 15:00

Punkalaitumen ph Luvian lh Luvian lh Luvian lh

LuVe Valkoinen LaJy Punainen LuVe Valkoinen PunKu

-

PunKu PunKu LaJy Punainen LuVe Valkoinen

14-2 7-2 8-9 0-12

Aika 14:45 17:00

Paikka SB-Areena SB-Areena

Tasonmittaus Otteluohjelma Ottelu 25548 25549

Päivä 22.11.2020 22.11.2020

Koti NTK Nakkila NTK Nakkila

-

Vieras Airisto SB White Sharks KK-V

Tulos 1-2 3-5

437

E2-pojat Lohko A Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

FBC Turku Sininen

8

6

0

2

60

-

46

14

12

2.

SalBa sininen

6

4

0

2

45

-

25

20

8

3.

FBT Karhut Heat

6

4

0

2

35

-

27

8

8

4.

TPS Musta

8

3

0

5

53

-

49

4

6

5.

SB Naantali Sininen

7

3

0

4

39

-

45

-6

6

6.

SBS Masku Sininen

7

1

0

6

28

-

68

-40

2

7.

TPS MUSTA

0

0

0

0

0

-

0

0

0

Otteluohjelma Ottelu 15755 15756 15757 15758 15759 15760 15761 15762 15763 15764 15765 15766 15767 15768 15769 15770 15771 15772 15773 15775 15778

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020

Aika 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 12:00 14:00 15:00

Paikka Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Maijamäen LH Maijamäen LH Maijamäen LH Maijamäen LH Maijamäen LH Maijamäen LH Sport Garden Sport Garden Sport Garden

Koti FBT Karhut Heat TPS Musta SalBa sininen SBS Masku Sininen SB Naantali Sininen FBC Turku Sininen SalBa sininen SB Naantali Sininen SBS Masku Sininen FBC Turku Sininen FBT Karhut Heat TPS Musta SB Naantali Sininen FBT Karhut Heat FBC Turku Sininen SBS Masku Sininen FBT Karhut Heat SB Naantali Sininen TPS Musta TPS Musta FBC Turku Sininen

-

Vieras SalBa sininen SBS Masku Sininen SB Naantali Sininen FBC Turku Sininen TPS Musta FBT Karhut Heat SBS Masku Sininen FBC Turku Sininen FBT Karhut Heat TPS Musta SB Naantali Sininen SalBa sininen SalBa sininen TPS Musta SalBa sininen TPS Musta FBC Turku Sininen SBS Masku Sininen FBC Turku Sininen SB Naantali Sininen SBS Masku Sininen

Tulos 2-5 12-0 7-4 4-12 2-12 6-3 15-4 3-9 3-4 8-4 9-4 1-9 5-3 7-5 9-6 4-11 10-4 10-3 6-8 2-11 4-10

Lohko B Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

PöU

5

5

0

0

43

-

21

22

6

2.

USB 10

5

5

0

0

61

-

13

48

4

3.

Airisto SB Piraijat

4

3

0

1

33

-

30

3

4

4.

FBT Karhut Beast

4

3

0

1

37

-

17

20

4

5.

SBS Masku Valkoinen

5

3

0

2

41

-

34

7

2

6.

SBS Rupu SININEN

4

1

0

3

27

-

32

-5

2

7.

FBC Turku Keltainen

5

1

1

3

20

-

36

-16

2

8.

SB Naantali Valkoinen

4

1

1

2

16

-

29

-13

0

9.

FBC Turku Sininen

5

0

0

5

11

-

61

-50

0

10.

KaKo

5

0

0

5

24

-

40

-16

0

Otteluohjelma Ottelu 19194 15785 15786 15787 15788 15789 15790 15791 15792 15793 15794 23030 18249 15795 15796 15797 15798 15799 15800 15801 15802 15803 15804

438

Päivä 03.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 22.10.2020 27.10.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020

Aika 10:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 17:00 17:30 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Kalannin yläaste Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Hemmingin LH Sport Garden Säkylähalli Kisariihi Kisariihi Kisariihi Kisariihi Kisariihi Kisariihi Kisariihi Kisariihi Kisariihi Kisariihi

Koti USB 10 KaKo FBT Karhut Beast SB Naantali Valkoinen FBC Turku Sininen SBS Rupu SININEN FBC Turku Keltainen FBC Turku Sininen Airisto SB Piraijat PöU SBS Masku Valkoinen FBC Turku Keltainen KaKo SBS Masku Valkoinen USB 10 SB Naantali Valkoinen FBC Turku Keltainen FBC Turku Sininen SB Naantali Valkoinen Airisto SB Piraijat SBS Rupu SININEN FBT Karhut Beast PöU

-

Vieras SBS Masku Valkoinen SBS Masku Valkoinen USB 10 KaKo FBT Karhut Beast USB 10 SB Naantali Valkoinen PöU SBS Rupu SININEN FBC Turku Keltainen Airisto SB Piraijat FBC Turku Sininen PöU PöU FBC Turku Keltainen SBS Masku Valkoinen Airisto SB Piraijat USB 10 FBT Karhut Beast KaKo FBC Turku Sininen KaKo SBS Rupu SININEN

Tulos 8-5 6-7 3-10 7-2 0-12 3-12 4-4 3-9 10-6 11-5 15-6 9-4 3-5 5-11 13-1 3-9 1-4 1-18 2-14 13-8 13-3 8-5 7-5

Lohko C Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

KaPa-65 Sininen

4

4

0

0

45

-

19

26

8

2.

Karhut

5

3

1

1

50

-

33

17

7

3.

Leisku Stars

4

2

1

1

37

-

34

3

5

4.

SBS Rupu KELTAINEN

4

2

0

2

40

-

38

2

4

5.

Leisku

4

1

0

3

27

-

37

-10

2

6.

SalBa Valkoinen

0

0

0

0

0

-

0

0

0

7.

Karhut Wild

5

0

0

5

22

-

60

-38

0

Otteluohjelma Ottelu 15672 15673 15674 15675 15676 15677 15685 15686 15687 15688 15689 15690 25917

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 28.11.2020

Aika 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 11:00

Paikka Kalannin yläaste Kalannin yläaste Kalannin yläaste Kalannin yläaste Kalannin yläaste Kalannin yläaste Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli

Aika 10:30 11:30 12:30 13:30 14:30 15:30 16:30 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena Vehmaa LH Vehmaa LH Vehmaa LH Vehmaa LH Vehmaa LH Vehmaa LH Vehmaa LH Oripään lh Oripään lh Oripään lh Oripään lh Oripään lh Oripään lh Oripään lh Halikon LH Halikon LH Halikon LH Halikon LH Halikon LH Halikon LH Halikon LH

Koti Karhut Wild Leisku Stars Karhut Leisku SBS Rupu KELTAINEN KaPa-65 Sininen KaPa-65 Sininen Leisku Karhut SBS Rupu KELTAINEN Leisku Stars Karhut Wild Karhut

-

Vieras Karhut KaPa-65 Sininen SBS Rupu KELTAINEN Karhut Wild Leisku Stars Leisku Karhut Wild Leisku Stars KaPa-65 Sininen Leisku Karhut SBS Rupu KELTAINEN Karhut Wild

-

Vieras Ryhti OU USB 10 UHV Bulls 10-11 SalPa SBS Wirmo Airisto SB Barrakudat UHV Bulls 10-11 SBS Wirmo Airisto SB Barrakudat OU SalPa USB 10 Ryhti Airisto SB Barrakudat UHV Bulls 10-11 SBS Wirmo USB 10 Ryhti SalPa OU OU Ryhti UHV Bulls 10-11 USB 10 Airisto SB Barrakudat SBS Wirmo SalPa

Tulos 8-16 8-14 15-7 12-3 7-11 9-7 12-2 5-10 2-10 15-3 8-8 9-11 9-0

Lohko D Otteluohjelma Ottelu 15713 15714 15715 15716 15717 15718 15719 15720 15721 15722 15723 15724 15725 15726 15727 15728 15729 15730 15731 15732 15733 15734 15735 15736 15737 15738 15739 15740

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020

Koti Airisto SB Barrakudat UHV Bulls 10-11 Ryhti SBS Wirmo OU USB 10 SalPa Airisto SB Barrakudat SalPa USB 10 SBS Wirmo Ryhti OU UHV Bulls 10-11 OU SalPa Airisto SB Barrakudat UHV Bulls 10-11 SBS Wirmo USB 10 Ryhti SalPa USB 10 OU SBS Wirmo Ryhti UHV Bulls 10-11 Airisto SB Barrakudat

Tulos 2-8 6-6 14-3 7-5 3-15 7-17 12-4 4-3 10-2 7-13 9-8 3-8 8-4 5-12 5-6 8-1 5-6 13-1 4-6 2-27 8-6 9-2 1-13 7-7 12-0 9-4 2-14 2-7

439

Tytöt B-tytöt LR. S-S, Lohko A Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Karhut

8

5

2

1

39

-

14

25

12

2.

SBT PaPo

6

5

1

0

30

-

12

18

11

3.

Classic

8

5

0

3

37

-

21

16

10

4.

TPS

8

5

0

3

32

-

20

12

10

5.

SalPa

8

4

1

3

50

-

25

25

9

6.

Koovee C-tytöt

7

3

0

4

23

-

25

-2

6

7.

Classic Sininen

7

1

0

6

11

-

40

-29

2

8.

KOOVEE

8

0

0

8

3

-

68

-65

0

Otteluohjelma Ottelu 14126 14127 14128 14129 14130 14131 14132

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Kauppi Kauppi Kauppi Kauppi Kauppi Kauppi Kauppi

Center Center Center Center Center Center Center

Koti Classic Sininen SalPa Classic TPS Karhut KOOVEE Koovee C-tytöt

-

Vieras Classic TPS KOOVEE Koovee C-tytöt SalPa SBT PaPo Classic Sininen

Tulos 1-8 4-5 8-0 1-4 3-3 0-5 4-1

14133 14134 14135 14136 14137 14138 14139 14140 14141 14142 14143 14144 14145 14146 14147 14148 14149 14151 14152 14153 14154 14155 14156

03.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

17:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Kauppi Sports Center Halikon LH Halikon LH Halikon LH Halikon LH Halikon LH Halikon LH Halikon LH Halikon LH Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks

SBT PaPo SalPa TPS KOOVEE SBT PaPo Classic Koovee C-tytöt Classic Sininen Karhut TPS Classic Karhut Koovee C-tytöt SBT PaPo KOOVEE SalPa Classic Sininen KOOVEE Karhut TPS SalPa Karhut TPS

-

Karhut KOOVEE SBT PaPo Koovee C-tytöt Classic Sininen TPS Karhut SalPa Classic Karhut Koovee C-tytöt KOOVEE SalPa Classic Classic Sininen SBT PaPo TPS SalPa Classic Sininen KOOVEE Classic Koovee C-tytöt Classic

2-2 12-0 3-4 2-7 8-3 3-4 3-5 3-8 5-3 3-1 6-2 12-0 3-5 5-1 0-3 3-6 0-6 0-12 6-0 9-1 3-5 5-0 1-3

Sports Sports Sports Sports Sports Sports Sports

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32.

440

Nimi Granlund Milla Märkälä Veera Laine Noora Härkönen Ella Mustakoski Senni Wähäsilta Venla Kotamäki Minttu Laaksonen Peppi Ojala Nelly Hakala Tuana Halonen Telma Hopeakangas Elli Rajamäki Ruut Mustalahti Maisa Nätkin Sofia Koivula Laura Siukola Katariina Heinilä Elli Pirhonen Paula Juusela Petra Karttunen Helmi Liimatainen Adele Virtanen Vera Väre Katariina Pohjola Mandi Pechuyeva Sofia Rantala Jenni Saarikko Nella Kankaanpää Helmi Yli-Kärkelä Amalia Aapro Sofia Koskinen Jenni

Joukkue SalPa Classic TPS SalPa SBT PaPo SalPa Classic Karhut SalPa Koovee C-tytöt SalPa Karhut SBT PaPo Classic Karhut SBT PaPo Koovee C-tytöt Karhut Classic Karhut Classic TPS SBT PaPo TPS TPS SalPa SBT PaPo TPS Karhut SBT PaPo Karhut Karhut

O 8 8 8 8 6 8 8 8 8 7 8 8 6 6 8 6 7 8 8 8 8 8 4 8 4 8 6 8 8 4 8 8

M 18 10 12 6 8 8 5 3 8 7 6 6 5 2 7 5 5 5 4 3 2 2 4 4 3 2 1 0 3 1 1 1

S 5 4 1 7 4 3 5 7 1 2 3 2 3 6 0 2 2 2 3 4 5 5 2 2 3 4 5 6 2 4 4 4

P 23 14 13 13 12 11 10 10 9 9 9 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5

+ 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 0 2 0 1 0 0 0 0 1 2 0 0 2 0 0 0 0 1 0 0 1 1 1 0 0 2 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 0 0 4 0 2 0 0 0 0 2 4 0 0 4 0 0 0 0 2 0 0 2 2 2 0 0 4 0 0 0 0

YV 1 2 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123.

Melava Ida Gröhn Ronja Vienola Emilia Kaliste Tiia Sirén Emmi Paukkunen Joanna Suuniittu Daniela Vartiainen Oona Tuomi Olivia Pitkänen Emmastiina Pentikäinen Mira Isoaho Enni-Sofia Haverinen Venla Kittilä Erika Koski Helmi Hämäläinen Suvi Järvinen Aino Skyttä Milla Nummela Kerttu Wichmann Mia Kaartovuori Ilona Heininen Mayella Syrjä Iida Heinonen Laura Nuutinen Milla Knuutinen Sallamari Bragge Janika Suominen Eden Taavitsainen Peppi Taitto Maija Halttunen Rosa Siirilä Venla Pantsar Nenna Hiitelä Riia Karhu Venla Alppi Kerttu Tekkala Janna Korkeakoski Inka Jyväkorpi Alina Vesa Lotta Halonen Tuisku Särkkinen Julia Vuokko Aada Grönlund Nena Nieminen Minttu Pukero Saara Jalonen Adéle Kuusisto Emilia Koivumäki Pinja Majapuro Sanni Mäki Roosa Laakso Minea Niemenmaa Veera Lammela Nitta Wäre Lotta Rantanen Kerttu Joki Nella Heiskanen Hilla Suojanen Kiia Salonen Joanna Saarinen Saskia Pensikkala Erika Eskola Jenna Tenkanen Peppi-Charlotte Ahava Ruusu Pohjola Pinja Koskinen Josefina Markkula Eerika Lammela Meeri Rinne Neea Kangasluoma Veera Markkola Roosa Tulla Siiri Ylänen Siiri Vainikka Viona Rantee Aino Herrala Anna Leskinen Mette-Maria Lehtimäki Laura Virtaranta Milla Joukainen Jenna Manner Varpu Etholén Nea Pajula Noora Heiniluoma Tekla-Maria Kallio Helmi Awasa Vuorinen Helmi Aalto Viia Miikki Minea Haapaniemi Siina Kylkilahti Noora

SalPa Classic SBT PaPo Classic Sininen Classic Karhut Classic Classic Sininen TPS Classic Karhut SBT PaPo Koovee C-tytöt SalPa Koovee C-tytöt Koovee C-tytöt TPS Karhut TPS Classic Sininen TPS TPS Classic SBT PaPo Classic Koovee C-tytöt Karhut TPS SalPa Koovee C-tytöt KOOVEE Koovee C-tytöt Karhut Classic Koovee C-tytöt SBT PaPo SalPa Karhut Koovee C-tytöt Koovee C-tytöt SalPa Classic Sininen Classic Sininen Classic Sininen Classic Sininen TPS SalPa KOOVEE Koovee C-tytöt Classic Sininen Koovee C-tytöt Koovee C-tytöt SBT PaPo Classic Sininen Koovee C-tytöt Classic Sininen Koovee C-tytöt Classic TPS KOOVEE SalPa TPS KOOVEE SalPa KOOVEE TPS SBT PaPo SBT PaPo Classic Classic Karhut SBT PaPo Koovee C-tytöt KOOVEE KOOVEE KOOVEE KOOVEE SalPa KOOVEE Koovee C-tytöt KOOVEE KOOVEE Koovee C-tytöt KOOVEE Karhut Classic Sininen Classic Sininen Koovee C-tytöt Classic Sininen Classic Sininen KOOVEE

6 6 6 7 8 8 8 7 8 8 8 6 7 8 7 1 2 6 6 7 8 8 2 6 6 6 6 8 8 7 8 2 4 4 5 6 8 8 5 5 8 5 6 7 7 8 8 8 3 5 5 5 6 7 7 7 7 8 8 8 8 8 8 8 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 6

0 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 1 1 0 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 3 3 4 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 3 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 2 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 0 6 4 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 5 2 0 4 0 4 0 0 0 2 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

441

124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144.

Pukala Sini Koivisto Silja Laakso Ida Ahosvuori Minttu Laiho Peppi Ojanen Oona Lintunen Saana Haapamäki Reeta Lähteenmäki Laura Tarpila Sera Koivisto Aada-Maria Väisänen Anni Ruohonen Emma Ihantola Milla Leppänen Ella Forsman Noora Alagoda Mira Risku Ronja Mäkinen Alisa Valtanen Jenna Lehto Nea

KOOVEE KOOVEE KOOVEE KOOVEE Classic Karhut Classic Sininen Koovee C-tytöt Classic Sininen Classic Sininen Koovee C-tytöt Classic Sininen Classic Sininen Classic Sininen Karhut SalPa TPS Karhut KOOVEE Karhut KOOVEE

6 6 6 6 6 6 7 7 7 7 7 7 7 7 8 8 8 8 8 8 8

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 2 0 3 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 2 0 0 0 2 0 2 0 0 0 4 0 6 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

C-tytöt Lohko A Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SBS Wirmo

5

5

0

0

22

-

7

15

10

2.

SalPa/Karhut

4

3

0

1

30

-

8

22

6

3.

SalBa valkoinen

4

2

0

2

13

-

7

6

4

4.

FBC Turku

5

1

0

4

13

-

29

-16

2

5.

SB Naantali

6

1

0

5

14

-

41

-27

2

Otteluohjelma Ottelu 9806 9807 9808 9809 9810 9818 9819 9820 9821 9822 9824 9826

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 29.11.2020 29.11.2020

Aika 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 12:00

Paikka Salohalli Salohalli Salohalli Salohalli Salohalli Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos HaNi-halli HaNi-halli

Koti SBS Wirmo SalBa valkoinen SB Naantali SalBa valkoinen FBC Turku SB Naantali FBC Turku SalPa/Karhut SBS Wirmo SalPa/Karhut SB Naantali FBC Turku

-

Vieras SalPa/Karhut FBC Turku SBS Wirmo SalPa/Karhut SB Naantali SalBa valkoinen SBS Wirmo SB Naantali SalBa valkoinen FBC Turku SBS Wirmo SB Naantali

Tulos 5-3 3-0 1-6 1-5 3-8 0-8 0-5 10-2 2-1 12-0 2-4 10-1

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32.

442

Nimi Granlund Milla Laaksonen Sara Koski Amalia Wähäsilta Venla Korkeakoski Inka Härkönen Ella Melava Ida Nätkin Sofia Saurama Julia Lahti Laura Tuomialho Peppi Halonen Telma Laaksonen Peppi Sarkkinen Pinja Pakkanen Elma Pechuyeva Sofia Pusala Ella Leppänen Linnea Tammenkoski Emma Vainio Viola Maijala Sanja Sillgren Suvi Lehto Mila-Alisa Aaltonen Melina Pirkkama Elli Oras Ellinoora Häggström Emilia Stigell Mea Snell Sofia Lehtonen Eevi Roosa Maria Tuominen Olivia Grönblom Vanessa

Joukkue SalPa/Karhut SBS Wirmo SBS Wirmo SalPa/Karhut SalPa/Karhut SalPa/Karhut SalPa/Karhut SalPa/Karhut SB Naantali SalBa valkoinen SB Naantali SalPa/Karhut SalPa/Karhut SBS Wirmo SalBa valkoinen SalPa/Karhut SBS Wirmo FBC Turku SBS Wirmo FBC Turku SalBa valkoinen SBS Wirmo SB Naantali SBS Wirmo SB Naantali SalBa valkoinen SalBa valkoinen FBC Turku FBC Turku SB Naantali FBC Turku FBC Turku

O 4 5 5 4 4 4 4 4 6 4 6 4 4 5 4 4 5 5 5 1 2 5 6 4 2 4 4 5 5 6 1 1

M 6 6 4 3 2 3 3 3 1 4 4 3 3 3 2 1 1 1 3 2 2 2 2 0 2 2 2 2 2 2 1 1

S 4 2 2 3 4 2 2 2 4 0 0 1 1 1 2 3 3 3 0 1 1 1 1 3 0 0 0 0 0 0 1 1

P 10 8 6 6 6 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 5 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92.

Kaisti Leea Hopeakangas Elli Nurmela Jemina Halonen Tuisku Kalliomäki Kiira Kuusela Enna Eskelinen Kaisla Virtanen Ella Kittilä Erika Ruohonen Helinä Laine Miina Saarinen Saskia Baumgertner Milena Leppänen Kerttu Stenij Fiona Lintupuro Venla Antonen Fanny Karvonen Carolina Hakala Kiira-Karoliina Pönni Venla Oras Emma Tuominen Roosa Aalto Kiia-Maria Lehtilä Juliet Rekola Linnea Ahtiainen Henna Sandberg Maisa Saurama Olivia Toivonen Emma Salo Vilma Rusi Vilma Lammela Juulia Valtanen Jenna Lahtinen Siiri Silander Anni Verta Elisa Kotiranta Wilma Lehtonen Meeri Gustafsson Emmy Holm Wilma Heininen Nella Ollonqvist Sara Risku Ronja Haapsaari Eerika Kivimäki Jenni Aitamurto Olivia Rantanen Linda Bragge Janika Ojala Nelly Granfors Beea Kinnunen Peppi-Lotta Rinne Kamilla Kumpuoja Siiri Mäki Hanni Eeva Emmi Eskelinen Veera Rahja Emilia Tikkanen Ilona Mäkilä Essi Häkkinen Veera

FBC Turku SalPa/Karhut SB Naantali SalPa/Karhut FBC Turku SalBa valkoinen SBS Wirmo FBC Turku SalPa/Karhut SB Naantali SB Naantali SalPa/Karhut FBC Turku SalBa valkoinen SBS Wirmo SBS Wirmo FBC Turku SBS Wirmo FBC Turku SB Naantali SalBa valkoinen SalBa valkoinen SalBa valkoinen FBC Turku SBS Wirmo SBS Wirmo SB Naantali SB Naantali FBC Turku SB Naantali FBC Turku FBC Turku SalPa/Karhut SalBa valkoinen SalBa valkoinen SBS Wirmo FBC Turku FBC Turku FBC Turku SalBa valkoinen FBC Turku SalBa valkoinen SalPa/Karhut SBS Wirmo SalBa valkoinen SB Naantali SalBa valkoinen SalPa/Karhut SalPa/Karhut SalBa valkoinen SalBa valkoinen SalBa valkoinen FBC Turku FBC Turku SBS Wirmo SBS Wirmo SB Naantali SB Naantali SB Naantali SB Naantali

1 4 5 4 4 4 5 1 2 2 4 4 4 4 5 5 5 5 1 2 4 4 4 5 5 5 6 6 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 6 6 6 6

1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

D-tytöt Lohko A Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SBS Wirmo

6

4

1

1

38

-

12

26

9

2.

FBC Turku II

6

4

0

2

26

-

18

8

8

3.

UHV Bulls/ KaPa-65

6

2

1

3

15

-

19

-4

5

4.

TPS

6

1

0

5

7

-

37

-30

2

Otteluohjelma Ottelu 15659 15660 15661 15662 15663 15664 15665 15666 15667 15668 15669 15670

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 11:00 12:00 14:00 15:00 11:00 12:00 14:00 15:00

Paikka SB-Areena SB-Areena SB-Areena SB-Areena Vehmaa LH Vehmaa LH Vehmaa LH Vehmaa LH HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli

Koti FBC Turku II TPS SBS Wirmo UHV Bulls/ KaPa-65 SBS Wirmo TPS SBS Wirmo UHV Bulls/ KaPa-65 TPS FBC Turku II FBC Turku II UHV Bulls/ KaPa-65

-

Vieras SBS Wirmo UHV Bulls/ KaPa-65 TPS FBC Turku II UHV Bulls/ KaPa-65 FBC Turku II FBC Turku II TPS SBS Wirmo UHV Bulls/ KaPa-65 TPS SBS Wirmo

Tulos 2-6 0-4 13-1 5-4 5-2 2-3 3-4 1-2 1-9 6-1 7-1 2-2

443

Lohko B Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SalBa sininen

7

6

1

0

50

-

18

32

13

2.

LaJy

7

4

0

3

33

-

21

12

8

3.

PöU

6

4

0

2

30

-

19

11

8

4.

SBS Wirmo II

7

3

2

2

39

-

24

15

8

5.

SB Naantali

7

3

1

3

35

-

25

10

7

6.

Airisto SB

6

3

0

3

24

-

25

-1

6

7.

SalPa

6

1

0

5

5

-

42

-37

2

8.

SBS Rupu

6

0

0

6

11

-

53

-42

0

Otteluohjelma Ottelu 15579 15580 15581 15582 15583 15584 15585 15586 17386 15587 15588 15589 15590 15591 15592 15593 15594 15595 15596 15597 15598 15599 15600 15601 15602 21120

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 26.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:15 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Rauman Kauppaoppilaitos Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli

Koti SBS Wirmo II LaJy SalPa SBS Rupu PöU SB Naantali SalBa sininen Airisto SB SalBa sininen SB Naantali Airisto SB SalBa sininen SBS Wirmo II SBS Rupu PöU LaJy SalPa Airisto SB SB Naantali SalPa PöU SBS Wirmo II SalBa sininen SBS Rupu LaJy LaJy

-

Vieras SalBa sininen PöU SBS Wirmo II LaJy Airisto SB SalPa SBS Rupu SB Naantali SB Naantali LaJy SBS Rupu SB Naantali Airisto SB SalPa SalBa sininen SBS Wirmo II PöU LaJy PöU Airisto SB SBS Rupu SB Naantali SalPa SBS Wirmo II SalBa sininen SBS Wirmo II

Tulos 4-4 2-5 1-12 2-10 3-1 8-0 10-3 1-11 8-5 2-3 9-2 6-1 6-5 1-2 1-6 7-1 1-6 4-2 6-5 1-4 10-3 2-2 11-0 0-12 4-5 5-2

E-tytöt Haastaja Lohko A Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

KaPa-65

8

7

1

0

85

-

15

70

15

2.

SalBa

8

5

1

2

79

-

35

44

11

3.

LaJy

8

3

2

3

52

-

31

21

8

4.

USB 09-10

8

3

0

5

40

-

58

-18

6

5.

FBT Karhut TE

8

0

0

8

6

-

123

-117 0

Otteluohjelma Ottelu 14044 14045 14046 14047 14048 14049 14050 14051 14052 14053 14054 14055 14056 14057 14058 14059 14060 14061 14062 14063

444

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Momentum-halli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli Laitilan monitoimihalli Kalannin yläaste Kalannin yläaste Kalannin yläaste Kalannin yläaste Kalannin yläaste Kalannin yläaste Kalannin yläaste Kalannin yläaste Kalannin yläaste Kalannin yläaste

Koti SalBa KaPa-65 SalBa LaJy USB 09-10 LaJy FBT Karhut KaPa-65 USB 09-10 FBT Karhut USB 09-10 LaJy SalBa KaPa-65 SalBa FBT Karhut LaJy FBT Karhut USB 09-10 KaPa-65

TE

TE

TE TE

-

Vieras FBT Karhut LaJy USB 09-10 FBT Karhut KaPa-65 SalBa USB 09-10 SalBa LaJy KaPa-65 KaPa-65 FBT Karhut USB 09-10 LaJy FBT Karhut USB 09-10 SalBa KaPa-65 LaJy SalBa

TE

TE

TE

TE

Tulos 14-2 5-5 13-1 13-1 0-12 6-12 3-15 7-2 4-3 0-18 3-10 11-0 9-4 3-1 20-0 0-12 5-5 0-20 1-8 10-4

Haastaja Lohko B Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Airisto SB Delfiinit

8

6

0

2

56

-

31

25

12

2.

SBS Littoinen

8

4

2

2

50

-

35

15

10

3.

FBC Turku II

8

4

1

3

37

-

45

-8

9

4.

SBS Wirmo 2

8

4

1

3

43

-

38

5

9

5.

SB Naantali Sininen

8

4

1

3

48

-

37

11

9

6.

SB Naantali T valkoinen

8

1

3

4

31

-

59

-28

5

7.

PöU Keltainen

8

1

0

7

31

-

51

-20

2

Otteluohjelma Ottelu 14084 14085 14086 14087 14088 14089 14090 14091 14092 14093 14094 14095 14096 14097 14098 14099 14100 14101 14102 14103 14104 14105 14106 14107 14108 14109 14110 14111

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Maijamäen LH Maijamäen LH Maijamäen LH Maijamäen LH Maijamäen LH Maijamäen LH Maijamäen LH Piikkiön LH Piikkiön LH Piikkiön LH Piikkiön LH Piikkiön LH Piikkiön LH Piikkiön LH Kisariihi Kisariihi Kisariihi Kisariihi Kisariihi Kisariihi Kisariihi

Koti FBC Turku II SBS Littoinen Airisto SB Delfiinit SB Naantali T valkoinen PöU Keltainen SBS Wirmo 2 SB Naantali Sininen SB Naantali Sininen FBC Turku II SB Naantali T valkoinen SBS Wirmo 2 SBS Littoinen PöU Keltainen Airisto SB Delfiinit SBS Littoinen FBC Turku II SBS Wirmo 2 SB Naantali T valkoinen PöU Keltainen SB Naantali Sininen Airisto SB Delfiinit SB Naantali Sininen SB Naantali T valkoinen FBC Turku II SBS Wirmo 2 SBS Littoinen Airisto SB Delfiinit PöU Keltainen

-

Vieras Airisto SB Delfiinit PöU Keltainen SBS Wirmo 2 SBS Littoinen SB Naantali Sininen SB Naantali T valkoinen FBC Turku II SB Naantali T valkoinen SBS Littoinen PöU Keltainen FBC Turku II Airisto SB Delfiinit SBS Wirmo 2 SB Naantali Sininen SBS Wirmo 2 SB Naantali T valkoinen SB Naantali Sininen Airisto SB Delfiinit FBC Turku II SBS Littoinen PöU Keltainen PöU Keltainen SBS Wirmo 2 SB Naantali Sininen Airisto SB Delfiinit SB Naantali T valkoinen FBC Turku II SBS Littoinen

Tulos 4-6 9-4 8-2 7-7 3-5 5-5 11-3 11-2 1-13 2-12 3-7 5-4 4-5 5-3 3-5 3-3 10-5 6-10 2-7 5-5 13-1 5-2 0-8 7-3 5-6 3-6 4-5 3-5

15:00

Lohko A Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SBS Wirmo 1

8

8

0

0

98

-

14

84

16

2.

Classic Sininen

6

5

0

1

51

-

27

24

10

3.

Airisto SB Pingviinit

8

5

0

3

32

-

58

-26

10

4.

TPS

8

3

0

5

36

-

64

-28

6

5.

FBC Turku

7

1

0

6

23

-

44

-21

2

6.

PöU Musta

7

0

0

7

21

-

54

-33

0

Otteluohjelma Ottelu 15455 15456 15457 15458 15459 15460 15461 15462 15463 15464 15465 15466 15467 15468 15469 15470 15471 15472 15473 15474 15475 15477

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 10:00 11:00 12:00 14:00

Paikka Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena Leaf-Areena HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli HaNi-halli Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Sport Garden Kisariihi Kisariihi Kisariihi Kisariihi

Koti SBS Wirmo 1 FBC Turku PöU Musta Classic Sininen Airisto SB Pingviinit TPS Airisto SB Pingviinit TPS Classic Sininen FBC Turku PöU Musta SBS Wirmo 1 FBC Turku Airisto SB Pingviinit SBS Wirmo 1 Classic Sininen Airisto SB Pingviinit SBS Wirmo 1 PöU Musta TPS SBS Wirmo 1 TPS

-

Vieras TPS Airisto SB Pingviinit SBS Wirmo 1 FBC Turku PöU Musta Classic Sininen SBS Wirmo 1 PöU Musta Airisto SB Pingviinit TPS Classic Sininen FBC Turku PöU Musta TPS PöU Musta TPS FBC Turku Classic Sininen Airisto SB Pingviinit FBC Turku Airisto SB Pingviinit SBS Wirmo 1

Tulos 11-3 5-6 0-10 8-1 5-4 4-15 1-13 7-4 11-0 4-6 6-8 10-2 6-2 7-5 13-3 8-3 5-3 13-1 2-5 7-2 15-3 1-13

445

Pohjanmaa Miehet 2. divisioona Lohko 7 Sarjataulukko Joukkue

O

V

JV

JH

H

TM

PM

ME

P

1.

Konnat

8

6

0

0

2

71

-

39

32

18

2.

SPV II

8

4

0

1

3

56

-

45

11

13

3.

Amerikaarto

4

4

0

0

0

31

-

23

8

12

4.

TU

5

3

0

1

1

44

-

38

6

10

5.

FBC Remix

7

3

0

1

3

43

-

54

-11

10

6.

ISB/Team Atria

10

4

2

0

6

60

-

80

-20

10

7.

Jeppis FBC

5

2

1

1

2

32

-

33

-1

6

8.

Valaat

6

1

1

1

4

25

-

45

-20

3

9.

SB Vaasa YB

3

1

1

0

2

14

-

19

-5

2

Otteluohjelma Ottelu 8461 8459 8458 8460 8468 8469 8470 8472 8473 8474 8476 8477 8467 8479 8471 8481 8498 8485 8500 8504 8506 8508 8505 8510 8513 8464 8515 8494

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 22.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 30.10.2020 31.10.2020 01.11.2020 08.11.2020 12.11.2020 13.11.2020 15.11.2020 20.11.2020 22.11.2020 17.01.2021 23.01.2021 29.01.2021 31.01.2021 04.02.2021 06.02.2021 07.02.2021 13.02.2021 13.02.2021 20.02.2021

Aika 15:00 17:00 18:00 19:00 15:00 15:00 19:00 17:00 18:30 19:00 19:00 18:30 18:30 18:30 19:00 15:00 19:00 15:00 15:00 18:00 19:00 15:00 18:30 15:00 18:30 16:00 17:00 16:00

Paikka Toholampi Urheiluhalli Rettig Sport Center OP-Arena Qmax Arena Nurmo Toholampi Urheiluhalli Ilmajoki-halli Qmax Arena Nurmo Isokyrö Areena Qmax Arena Nurmo OP-Arena Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo OP-Arena Ilmajoki-halli OP-Arena Toholampi Urheiluhalli Ilmajoki-halli Qmax Arena Nurmo OP-Arena Ilmajoki-halli Qmax Arena Nurmo Ilmajoki-halli Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Isokyrö Areena Isokyrö Areena

Koti TU Jeppis FBC Amerikaarto Valaat TU ISB/Team Atria SPV II FBC Remix Konnat SB Vaasa YB Valaat SPV II Konnat SPV II SB Vaasa YB ISB/Team Atria Amerikaarto TU ISB/Team Atria Valaat Amerikaarto ISB/Team Atria SPV II ISB/Team Atria Konnat Konnat FBC Remix FBC Remix

Vieras SPV II Konnat ISB/Team Atria FBC Remix Jeppis FBC SPV II Jeppis FBC ISB/Team Atria TU Jeppis FBC ISB/Team Atria Konnat Valaat FBC Remix Amerikaarto TU Jeppis FBC FBC Remix Konnat Konnat SB Vaasa YB FBC Remix ISB/Team Atria Valaat SPV II ISB/Team Atria SPV II Valaat

-

Tulos 11-6 6-12 7-6 8-7 VL 3-9 1-11 4-5 JA 6-5 6-9 5-4 JA 4-5 JA 5-8 8-1 8-3 3-8 12-11 JA 9-8 10-5 9-8 1-10 7-6 7-9 7-3 8-6 8-4 11-4 6-11 7-5

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30.

446

Nimi Tervo Jiri Saikkonen Tuomas Hautanen Jani-Juhani Kiviluoma Juha-Matti Mäkelä Niko Yli-Juuti Ville Määttälä Tuomas Peltola Seppo Nyström Henrik Koskilammi Tero Mäenpää Eero Ala-Piirto Jyri Kallio Juho Jyrkiäinen Matti Valli Joona Lehtimäki Lauri Eklund Jonathan Virtanen Jasper Kronholm Jori-Matias Björkström Simon Kattelus Miki Nissinen Konsta Haikola Kai Toivola Petteri Keko Ville Joensuu Mika Mäki-Jussila Jarno Rajala Joona Laitila Mikko Karjanlahti Eero

Joukkue Konnat Konnat Konnat ISB/Team Atria Konnat Konnat TU ISB/Team Atria Amerikaarto ISB/Team Atria SPV II ISB/Team Atria FBC Remix SPV II FBC Remix Konnat Jeppis FBC SPV II Jeppis FBC Jeppis FBC Valaat TU TU TU FBC Remix Amerikaarto ISB/Team Atria SPV II ISB/Team Atria SPV II

O 8 8 8 10 8 8 5 7 4 9 5 9 7 5 7 6 4 6 5 5 5 5 5 5 6 4 10 6 10 4

M 18 14 16 8 2 10 7 8 10 7 8 8 6 7 6 1 7 5 4 6 5 4 6 4 4 3 2 5 5 3

S 5 7 3 10 15 6 9 6 3 6 4 4 6 4 5 10 3 5 6 3 4 5 2 4 4 5 6 2 2 4

P 23 21 19 18 17 16 16 14 13 13 12 12 12 11 11 11 10 10 10 9 9 9 8 8 8 8 8 7 7 7

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 +2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 3 0 0 1 0 1 0 2 2 1 2 0 1 1 0 2 0 0 1 0 1 4 1 2 1 0 0 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 16 0 0 2 0 2 0 4 4 2 4 0 2 2 0 4 0 0 2 0 2 8 2 4 2 0 0 0 2

YV 0 1 1 0 0 1 0 1 2 0 0 0 1 1 0 1 1 1 1 1 2 0 0 1 1 1 0 0 2 1

AV 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1

RL 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77.

Aro Janne Mäkelä Atte Joensuu Wili Mäkelä Joonas Ali-Haapala Eemil Nyman Elias Hjulfors David Lund Viktor Mäenpää Niko haapamäki Juuso Jämsä Niko Salin Luukas Hernesniemi Niko Pelto-Piri Jesse Koivukangas Frans Uusitalo Teemu Lakso Teemu Savunen Mikko Niemistö Severi Valkealahti Topias Koski Timo-Jukka Rintamäki Kaapo Ikkala Hannu Pollari Niko Hakanen Riku Tuomi Jussi Naukkarinen Aleksi Korpi Riku Laukkonen Isak Taivassalo Toni Hankonen Arttu Mäenpää Jukka Uitto Juho Mäntyniemi Jimi Sutinen Juho Kotilainen Juha Lampela Mikael Heinänen Kristian Keko Jussi Koskela Sami Luhtala Aatu Rintamäki Markus Jämbäck Niko Petteri Seppälä Janne Kuru Markus Rahkola Timo Kangas Herman

78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119.

Luhta Tomi Vaissalo Jere Mattila Ville Ojala Jani Seppänen Eemeli Tammisto Juha Varsanpää Heikki Santaharju Eero Haapala Henri Lehtonen Jarno Mäkelä Riku Rinta-Korkeamäki Miika Mäki-Jokela Petteri Lehtola Topias Huhtamäki Mikko Viljamaa Elias Lantela Robin Lähdesmäki Tommi Mäkelä Petteri Bystedt Anton Åkerlund Alexander Kopsala Timi Keskinen Jussi Kirvesniemi Antti Perälä Joonas Tuomisto Jesse Mäenpää Roni Annila Eetu Karjala Harri Saari Eemeli Koskela Aleksi Tiala Roope Keski-Heikkilä Eemi Allonen Aki Björkström Jonas Hautamäki Aaro Kinnunen Mikael Huhtamäki Joonas Puroaho Aleksi Kallio Tomi Uusi-Laitila Santeri Karjanlahti Eemeli

ISB/Team Atria SPV II Konnat Konnat TU SPV II Jeppis FBC Jeppis FBC FBC Remix ISB/Team Atria TU TU Jeppis FBC ISB/Team Atria Amerikaarto Valaat SPV II ISB/Team Atria SPV II Valaat FBC Remix FBC Remix Amerikaarto Konnat SPV II TU SPV II SB Vaasa YB SB Vaasa YB Amerikaarto FBC Remix ISB/Team Atria Konnat SPV II Amerikaarto Valaat Amerikaarto Valaat FBC Remix FBC Remix SPV II FBC Remix Valaat TU FBC Remix ISB/Team Atria FBC Remix, SPV II FBC Remix SPV II SB Vaasa YB FBC Remix TU SPV II TU Amerikaarto Amerikaarto ISB/Team Atria Valaat FBC Remix Konnat FBC Remix Amerikaarto Valaat FBC Remix Amerikaarto Jeppis FBC ISB/Team Atria Valaat SB Vaasa YB Jeppis FBC TU Valaat SPV II Valaat ISB/Team Atria FBC Remix SB Vaasa YB Amerikaarto SB Vaasa YB SPV II TU SPV II Jeppis FBC Jeppis FBC ISB/Team Atria Valaat Konnat SPV II SB Vaasa YB SPV II SPV II

10 7 8 8 5 4 5 5 6 9 5 3 5 10 3 5 6 9 6 6 7 7 4 8 2 4 5 2 2 4 4 7 8 2 4 4 4 5 5 6 6 7 4 5 7 7 2 1 1 3 6 1 2 3 4 4 5 6 7 7 3 4 6 7 3 4 6 6 1 1 2 4 5 6 7 7 1 2 3 4 5 5 5 5 6 6 7 8 1 1 1

3 2 2 1 6 5 5 4 3 3 1 4 4 4 3 3 3 3 2 2 2 2 1 1 0 4 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 0 3 2 1 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 0 0 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1

4 5 5 6 0 1 1 2 3 3 5 1 1 1 2 2 2 2 3 3 3 3 4 4 5 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 3 3 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0

7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 2 1 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 3 2 1 0 1 2 0 1 0 0 2 2 0 1 0 3 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 2 1 1 0 0 1 0 1 1 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 4 0 2 0 1 1 0 0 2 2 4 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 2 1 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 4 6 4 2 0 2 4 0 2 0 0 4 9 0 2 0 6 0 2 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 2 4 2 2 0 0 2 0 2 2 2 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 8 0 4 0 2 2 0 0 4 4 8 2 0 0 0 0 0 0 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 2 2 4 2 2 0 0 0

2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1

0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

447

120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199. 200. 201. 202. 203. 204. 205. 206. 207. 208. 209. 210.

448

Honkaniemi Niklas Pohto Nico-Ville West Max Stig Matias Lähdesmäki Joona Syri Jussi Korpitie Simo Korkeamäki Tero Mannio Ville Kekäläinen Tuomas Hautala Benjami Hangasmaa Ismo Kuoppala Joni-Petteri Savela Aapo Laukkonen Niko Kilpeläinen Janne Haukilahti Miika Rantamarkkula Joona Kettunen Veeti Juupajärvi Joonas Puska Tony Heikkilä Teemu Laitala Topias Rahkonen Joni Heikkilä Konsta Hiltunen Eemil Viljam Kristian Heikkilä Jakob Rantanen Leevi Leminen Niko Ruonala Eetu Joensuu Petri Silvonen Janne Syrjälä Kristian Källi Saku Veijanen Juho Niemelä Niilo Haveri Elmeri Niinisalo Viljami Tammiranta Aaro Hankonen Aleksi West Kevin Haapaniemi Eero Viitanen Jimmy Martonen Mikko Itämäki Vertti Uurinmäki Mikko Ylikorpi Vili Rantala Taavi Finnilä Juho Lehtonen Nooa Ritaranta Aapo Niemistö Konsta Lilli Mikael Rautava Elias Koskinen Samu-Matias Karhu Arttu-Eemeli Rod Sebastian Lintala Jarno Päiveröinen Marko Haukilahti Markus Jokela Aleksi Kankkunen Jaakko Haapala Otto Räty Severi Martinmäki Lasse Bystedt Melvin Virtanen Sebastian Kukkola Perttu Honkaniemi Miska Laine Samuli Halmesmäki Daniel Ekman Jesse Hernesaho Antti Kontturi Pekka Toivola Joni Knuutti Juha Sjölund Nico Peter Erikoinen Eetu Innilä Eelis Mäenpää Joonatan Niemi Marius Rantala Miro Tallgren Simon Lehtiaho Tuomo Hietala Topias Hautasaari Jussi-Tapani Huttunen Jacob jokinen Juuso Sillanpää Jesse Enholm Tommy Sahla Emil

TU SPV II SB Vaasa YB SB Vaasa YB ISB/Team Atria Amerikaarto Jeppis FBC Konnat Amerikaarto Valaat Valaat TU SB Vaasa YB SPV II TU Valaat TU SB Vaasa YB SPV II SPV II SB Vaasa YB Amerikaarto Konnat TU ISB/Team Atria Jeppis FBC Jeppis FBC ISB/Team Atria FBC Remix Konnat Amerikaarto Valaat ISB/Team Atria Valaat Valaat SPV II SPV II SB Vaasa YB SPV II FBC Remix SB Vaasa YB SPV II SB Vaasa YB SB Vaasa YB SPV II Konnat TU Konnat SPV II SPV II SPV II SB Vaasa YB SPV II SPV II ISB/Team Atria SB Vaasa YB SPV II FBC Remix TU TU SB Vaasa YB SB Vaasa YB SPV II SPV II TU SB Vaasa YB SB Vaasa YB SB Vaasa YB TU Amerikaarto SPV II SB Vaasa YB FBC Remix Amerikaarto Amerikaarto Amerikaarto SB Vaasa YB SPV II SB Vaasa YB Valaat SB Vaasa YB SPV II SB Vaasa YB TU TU Jeppis FBC Valaat Valaat Jeppis FBC Amerikaarto Jeppis FBC

1 2 2 3 3 4 4 4 4 5 5 5 1 2 2 3 3 3 3 3 3 4 5 5 5 5 5 6 7 8 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 0 0 0 0 4 1 0 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 1 2 0 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 0 0 0 0 8 2 0 4 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 2 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 0 0 0 2 4 0 0 2 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

211. 212. 213. 214. 215. 216. 217. 218. 219. 220. 221. 222. 223. 224. 225. 226. 227. 228. 229. 230. 231. 232.

Haavisto Aapo Vierola Johannes Puska Jonas Leppäniemi Henri Malmivaara Jaakko Pöyhtäri Johannes Sampert Richard Heikkilä Arttu Leskinen Jonatan Korkea-aho Rasmus Alexander Alakarjula Tomi Piiri Jarmo Aalto Erkka Järvinen Matias Kuronen Eetu Korkeakangas Lauri-Elias Siltala Lauri Vainionpää Arttu Paakkinen Timo Nykänen Teemu Pollari Joni Pitkäranta Oskari

SPV II Amerikaarto SPV II Konnat Valaat SPV II Jeppis FBC TU SPV II Jeppis FBC TU ISB/Team Atria FBC Remix Valaat Konnat ISB/Team Atria FBC Remix Konnat ISB/Team Atria FBC Remix Konnat ISB/Team Atria

4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 7 7 8 8

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 2 0 0 0 4 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3. divisioona Lohko 11 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

NJ II

6

5

0

1

48

-

33

15

10

2.

SC Kokkola

6

5

0

1

37

-

24

13

10

3.

MLT II

6

4

0

2

42

-

23

19

8

4.

SC Alajärvi

6

3

1

2

38

-

27

11

7

5.

RePi

6

3

0

3

25

-

38

-13

6

6.

Jalas

6

3

0

3

18

-

17

1

6

7.

RöVe

4

1

2

1

18

-

17

1

4

8.

SBS PaHa

6

2

0

4

26

-

26

0

4

9.

PT-94

4

1

1

2

19

-

23

-4

3

10.

HiPa

6

1

0

5

23

-

41

-18

2

11.

Blue Fox II

4

0

0

4

7

-

32

-25

0

Otteluohjelma Ottelu 12197 12198 12199 12200 12201 12202 12203 12204 12205 12206 12207 12219 12211 12221 12222 12224 12225 12226 12227 12228 12229 12210 12230 12236 12231 12237 12233 12244 12239 12240

Päivä 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 20.09.2020 20.09.2020 20.09.2020 20.09.2020 20.09.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 10:00 11:30 13:30 15:00 17:30 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 10:00 11:30 11:30 13:00 13:00 14:30 14:30 16:00 16:00

Paikka Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy OP-Arena OP-Arena OP-Arena OP-Arena OP-Arena Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo

Koti SC Kokkola RöVe RePi HiPa PT-94 SC Alajärvi NJ II Blue Fox II SBS PaHa MLT II Jalas Blue Fox II MLT II RePi MLT II SC Alajärvi PT-94 NJ II SBS PaHa HiPa SC Kokkola NJ II HiPa SC Kokkola SC Alajärvi RePi MLT II HiPa NJ II SBS PaHa

Joukkue NJ II SC Kokkola SC Alajärvi SC Kokkola MLT II HiPa SC Kokkola SBS PaHa MLT II

S 1 9 11 6 1 4 1 2 5

Vieras RePi HiPa PT-94 SC Alajärvi RöVe SC Kokkola MLT II Jalas NJ II Blue Fox II SBS PaHa RePi Jalas Jalas SC Alajärvi Blue Fox II SBS PaHa HiPa SC Kokkola PT-94 NJ II RöVe MLT II Jalas RöVe SBS PaHa SC Kokkola Jalas RePi SC Alajärvi

-

Tulos 9-3 4-2 2-1 3-9 5-5 3-7 10-9 0-5 4-3 10-2 3-1 3-4 4-1 8-4 6-3 13-2 7-6 10-6 4-5 10-6 7-8 4-3 2-9 4-2 6-6 4-8 4-5 0-3 13-4 3-4

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9.

Nimi Holkko Oskari Teerikangas Ari Pollari Joni Jylhä Ville Pukkila Jesse Venetjoki Väinö Saarela Tuomas Koskinen Kasper Ilomäki Sami

O 6 6 6 6 6 6 6 6 6

M 13 4 2 5 9 6 8 7 4

P 14 13 13 11 10 10 9 9 9

+ 0 0 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 +1 0 0 0 0 0

2 1 1 0 0 3 1 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 2 0 0 6 2 0 0 0

YV 1 0 1 0 0 2 0 3 1

AV 0 0 0 1 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 2 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

449

10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100.

450

Männistö Mika Pollari Niko Uusi-Ranta Aleksi Kangasvieri Ville Vilen Matias Roth Nico Mahlamäki Leevi Viita Timo-Heikki Kangasniemi Teemu Pyy Eetu Ahola Jimmy Haapaniemi Roope-Heikki Paalanen Teemu Ylitalo Arttu Ypyä Joonas Hylkilä Kari Mäenpää Arto Mietala Niklas Oja Atte Luukko Joona Ania Tomi Ala-Keturi Kimmo Hietalahti Leevi Hynynen Mika Hietamäki Jere Kallio Oskari Keski-Heikkilä Vili Prinkkilä Hermanni Lassila Joonas Nurmimäki Jesse Koivisto Heikki Övermark Jyrki Paloaho Toni Rantakangas Josa Ojanperä Aleksi Hollanti Teemu Rajala Markku Marttila Niko Lassander Joachim Enlund Jonas Härkönen Matti Kukko Janne Keisala Mikko Saaranen Jarkko Mattila Miko niemi Jorma Sweins Viktor Savelainen Juho Vehkaperä Olli Haarala Kai-Mikael Peltoniemi Petteri Hakala Markus Korkea-aho Pekko Jylli Arttu Heikkinen Henri Pietilä Jussi Sormunen Jani Takamäki Topi Mattila Joonas Piirto Kimmo Uurinmäki Mikko Nyvall Casper Bergdahl Mikael Rauhala Antti-Jussi Luomanen Ari Känsälä Pekka Raittinen Mikko Leikkainen Janne Hjulfors Samuel Hulden Kevin Leppäkangas Vili Lappi Jukka Nybäck Arvid Kähtävä Markus Pelander Axel Hyttinen Akseli Kallioniemi Antti Loppi Jere Saarenmaa Jere Palola Taneli Suontausta Arttu Keskinen Joona Lähteenmäki Jussi Toikko Samuli Kleimola Teemu Vedenpää Lauri Manninen Eetu Liimatta Timo Käenmäki Kalle Hylkilä Mikko Matara-aho Matias

SC Alajärvi SC Alajärvi NJ II SC Kokkola NJ II SBS PaHa MLT II MLT II NJ II SC Alajärvi RöVe RePi SBS PaHa MLT II RePi RePi PT-94 SC Alajärvi HiPa NJ II MLT II Jalas NJ II MLT II HiPa NJ II NJ II NJ II SC Alajärvi MLT II MLT II SC Kokkola SC Kokkola SBS PaHa NJ II HiPa RePi Jalas Blue Fox II RöVe MLT II PT-94 Jalas RePi HiPa PT-94 RöVe RePi PT-94 SBS PaHa SC Kokkola HiPa SC Alajärvi HiPa SC Alajärvi SC Kokkola PT-94 PT-94 SBS PaHa Jalas SC Alajärvi Blue Fox II RöVe MLT II RePi SC Kokkola Jalas SBS PaHa RöVe RöVe SC Alajärvi PT-94 Blue Fox II MLT II RöVe NJ II Jalas MLT II SC Alajärvi HiPa PT-94 NJ II MLT II SBS PaHa PT-94 RePi NJ II SC Kokkola NJ II RePi SBS PaHa

6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 4 4 5 6 6 6 4 6 6 3 4 6 5 6 6 6 3 3 4 6 6 2 4 4 4 6 4 4 4 4 6 4 6 6 6 4 4 4 4 4 6 6 6 6 2 2 2 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 2 2 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 3 4 4 6 2 2 2 4 4 4 6

4 4 6 3 3 3 2 6 6 5 4 4 4 4 4 3 5 5 5 3 2 2 1 1 1 1 0 4 3 3 3 2 2 2 2 2 1 4 3 3 3 2 2 2 2 1 1 1 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2

5 5 2 5 5 5 6 1 1 2 3 3 3 3 3 4 1 1 1 3 4 4 5 5 5 5 6 1 2 2 2 3 3 3 3 3 4 0 1 1 1 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0

9 9 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 3 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 3 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 1 1 0 2 0 0 1 0 1 2 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 0 6 0 0 24 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 6 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 0 0 2 2 0 4 0 0 2 0 2 4 4 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 2 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 1 0 3 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191.

Rantala Taavi Elo Juha-Heikki Perttu Konsta Ilmonen Juha Pakka Eemeli Hagnäs Christian Kotamäki Iivo Pihlajamäki Miika Toivola Jukka Korkea-aho Juho Tuorila Markus Juhala Antti Heikkilä Oskari Pylkkä Mika Wentus Johan Kuja-Perälä Miika Enlund Robin Korkea-aho Arttu Hirvilampi Konsta Mattila Arttu Vilén Joonas Kantola Taneli Komulainen Vesa Kurikkaoja Joonas Lindholm Valter Lindholm Frank Vihervaara Elias Enlund Mattias Kangasniemi Mikko Prest Martin Kahilainen Joni Salo Rami Rajamäki Joonas Niskakoski Henri Jokiaho Jouni Liikanen Sami Välisaari Konsta Ränkimies Joni Haajamo Juha-Matti Mikkola Jesse Yli-Kesäniemi Kalle Ranta Justus Hietamäki Markus Lillas Adrian Tilli Jouni Mäki-Ventelä Niklas Sarkkinen Mika Heselius Robert Pokela Matias Back Daniel Luomapuro Jaakko Niemi Valtteri Niskakoski Joel Posio Lari Puumala Miikka Suortamo Antti Koivula Konsta Hintsa Jani Kvist Robert Latvala Jussi Heinua Sami-Tapani Ylä-Mikkola Miika Savola Janne Stinson Petteri Laurila Kim Huhtala Juho Krokvik David Marjala Tuukka Nevasaari Lari Petteri Yli-Hakala Mikko Vähäkangas Juha Lindfors Matias Sepponen Roni Isoaho Venni Vinkka Ville-Veikko Määttälä Ville-Matti Biskop Robert Blomström Patrik Kivineva Jere Kyösti Teemu Lehto Eero Haanpää Joona Hjulfors Niclas Sällinen Markus Björk Otto Paalavuo Lauri Forsberg Jens Ojala Janne Laukkanen Juha Mäenpää Markus Lamminaho Tuomo

SC Alajärvi SC Kokkola NJ II PT-94 NJ II RöVe Jalas SBS PaHa Jalas SC Alajärvi SC Kokkola Jalas SC Alajärvi PT-94 SC Kokkola Jalas RöVe SC Alajärvi SBS PaHa HiPa NJ II RePi SC Kokkola Jalas RöVe Blue Fox II RöVe RöVe NJ II RöVe RePi MLT II Jalas RePi SBS PaHa RePi SC Alajärvi SC Alajärvi PT-94 RöVe SC Alajärvi NJ II HiPa Blue Fox II RePi Jalas SC Kokkola Blue Fox II NJ II Blue Fox II NJ II HiPa RePi SC Kokkola SC Kokkola SC Kokkola NJ II MLT II Blue Fox II Jalas SC Kokkola SBS PaHa SBS PaHa PT-94 Jalas HiPa Blue Fox II HiPa HiPa NJ II SC Kokkola SC Kokkola NJ II HiPa RePi SC Kokkola HiPa Blue Fox II HiPa HiPa Jalas Jalas RöVe RöVe Blue Fox II RePi PT-94 PT-94 PT-94 Blue Fox II SBS PaHa

6 2 2 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 4 4 4 4 6 6 6 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 1 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 6 6 6 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4

2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 1 0 0 0 0 1 1 0 0 1 1 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 1 2 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 2 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 5 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 2 2 0 0 0 0 2 2 0 0 2 2 0 0 2 0 2 0 0 2 0 0 0 0 2 2 4 0 0 2 0 0 2 0 0 25 0 2 4 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 0 0 0 10 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

451

192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199. 200. 201. 202. 203. 204. 205. 206. 207. 208. 209. 210. 211. 212. 213. 214. 215. 216. 217. 218. 219. 220.

Poikkeus Marko Rinne Sami Savela Toni Minkkinen Jarno Eriksson Robin Kuhna Harri Malila Kimmo Åkerlund Anders Kuusniemi Joni Wentjärvi Mikael Luoma Lauri Mertala Jussi Lust Sami Hietakangas Kerkko Envik Sebastian Love John Hyvönen Juha-Matti Marttila Harri Mäkipelto Ilari Sarkkinen Ante Lumijärvi Joni Jyrkkä Jani Mattsson Henri Kinnunen Miika Koivula Timo Jaskari Sami Vähäsöyrinki Veli-Matti Uimonen Henkka Kohtanen Juho

Jalas SBS PaHa SBS PaHa PT-94 Blue Fox II Jalas SC Kokkola RöVe RöVe RöVe SC Alajärvi SBS PaHa Jalas SBS PaHa Blue Fox II Blue Fox II RePi MLT II SBS PaHa SC Kokkola SC Kokkola SC Kokkola SC Alajärvi MLT II SBS PaHa Jalas RePi Jalas Jalas

4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 5 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 4 0 2 10 0 2 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4. divisioona Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SB Goats

6

4

1

1

34

-

14

20

9

2.

KannUra

6

4

0

2

38

-

24

14

8

3.

Redy

6

2

2

2

30

-

27

3

6

4.

SBS Lapua

2

2

0

0

21

-

7

14

4

5.

SC Laihia

2

2

0

0

9

-

2

7

4

6.

Nibacos Akatemia

6

1

2

3

16

-

33

-17

4

7.

Sydänmaa

2

0

2

0

8

-

8

0

2

8.

Moramasa

2

1

0

1

6

-

8

-2

2

9.

KuKu

2

0

1

1

5

-

8

-3

1

10.

K P-V

6

0

0

6

15

-

51

-36

0

Otteluohjelma Ottelu 8529 8530 8531 8532 8533 8534 8535 8536 8537 8538 8554 8555 8556 8557 8558 8559 8560 8561 8562 8563

Päivä 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00

Paikka Kaustisen Urheilutalo Kaustisen Urheilutalo Kaustisen Urheilutalo Kaustisen Urheilutalo Kaustisen Urheilutalo Kaustisen Urheilutalo Kaustisen Urheilutalo Kaustisen Urheilutalo Kaustisen Urheilutalo Kaustisen Urheilutalo Kitin Vapari Kannus Kitin Vapari Kannus Kitin Vapari Kannus Kitin Vapari Kannus Kitin Vapari Kannus Lohtajan Maininki Lohtajan Maininki Lohtajan Maininki Lohtajan Maininki Lohtajan Maininki

Koti K P-V Nibacos Akatemia SBS Lapua Moramasa Sydänmaa KannUra Redy SB Goats KuKu SC Laihia Redy K P-V SB Goats KannUra Nibacos Akatemia Nibacos Akatemia K P-V KannUra Redy SB Goats

Vieras SBS Lapua Sydänmaa KannUra Nibacos Akatemia SB Goats KuKu Moramasa SC Laihia Redy K P-V KannUra Nibacos Akatemia Redy K P-V SB Goats KannUra Redy SB Goats Nibacos Akatemia K P-V

-

Tulos 5-14 3-3 7-2 3-2 5-5 4-1 6-3 1-2 4-4 7-1 3-9 3-4 7-1 8-4 1-8 2-12 0-12 3-7 4-4 6-2

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11.

452

Nimi Nikkonen Ville Kellokoski Kaarlo Kinnunen Tuomas Uusitalo Kimmo Laine Lasse Jokela Jeremia Happonen Arttu Isohanni Taneli Pajukoski Markus Kipponen Jesse Hotakainen Jari-Pekka

Joukkue Redy SB Goats KannUra KannUra Redy K P-V SBS Lapua KannUra KannUra Redy SB Goats

O 4 4 6 6 6 6 2 6 6 6 6

M 10 10 8 6 2 6 5 2 4 3 3

S 1 1 1 3 7 2 3 6 3 4 4

P 11 11 9 9 9 8 8 8 7 7 7

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 2 1 0 0 0 2 1 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 4 2 0 0 0 4 2 0 2

YV 0 1 1 1 0 1 2 0 0 1 0

AV 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102.

Tiitto Tapani Harju Konsta Laapio Jaakko Vähähyyppä Miika Hietala Tuukka Heikkilä Jouni Mäntylä Timo Poutanen Jani Leppä-Aho Lauri Lassila Atte Kivelä Aapo Koivuluoma Teemu Tiala Johannes Myllymäki Petteri Löfström Niko-Petteri Murtomäki Oskari Tuikka Henri Koskela Janne Lindell Olli-Matti Tikkakoski Petri Torvikoski Hannu-Pekka Malinen Tauno Uusitalo Samuel Uusisalo Jimi Nännimäinen Mikko Huhtamäki Hannu Patana Anttoni Kivelä Tuomas Keski-Ojala Kimmo Vehkoja Janne Hautaniemi Kimmo Virta Miikka Korkiakangas Jani Hakola Samuel Nieminen Ville Kaisto Henry Järvinen Teemu Tiala Jouko Kungas Mika Kaappola Matti Jääskeläinen Saku Tokola Jeremia Uusitalo Sampo Toivola Toni Leino Atte Salimäki Juha Hietala Joni Tofferi Esa Kaappola Antti Salminen Markus Kotanen Jonne Järvelä Tommi Puputti Oskari Räisänen Jori Juvonen Eemu Tauriainen Markus Niemelä Teemu Hietala Joonas Hietala Antti Rautapuro Henri Ström Tony Kylkisalo Jari Myllymäki Miika Lindfors Mikael Järvinen Joni Hakala Paavo Piispanen Jaakko Suvanto Jere Nádasi Roope Autio Ville Luoto Mika Siven Ville Rajala Ville Lundberg Ville Knuuttila Lauri Koivusaari Oskari Ahonen Jere Huhtala Henri Vehkalampi Aleksi Aho Risto Köykkä Kai Saranpää Jyrki Tapio Perälä Tero Nevala Antti Vesteri Toni Virtaniemi Konsta Kurhela Tero Peltoniemi Valtteri Jääskeläinen Eetu Vilppola Jani Rintalahti Mikko

Redy Nibacos Akatemia SBS Lapua SB Goats KannUra SBS Lapua Sydänmaa SB Goats KannUra SB Goats KannUra SBS Lapua SB Goats K P-V Nibacos Akatemia K P-V Redy Redy Redy K P-V SB Goats SB Goats Nibacos Akatemia Nibacos Akatemia KuKu SBS Lapua SC Laihia KannUra KannUra KannUra Sydänmaa Moramasa SB Goats Redy Redy SB Goats SB Goats SB Goats KannUra SBS Lapua SBS Lapua SB Goats KannUra KannUra SC Laihia Moramasa Sydänmaa K P-V SBS Lapua SC Laihia Redy K P-V Nibacos Akatemia SC Laihia K P-V Moramasa Redy KannUra Sydänmaa SB Goats SC Laihia SBS Lapua KuKu Redy SC Laihia KuKu SC Laihia Moramasa Nibacos Akatemia Moramasa Moramasa SBS Lapua Sydänmaa Redy Nibacos Akatemia Nibacos Akatemia Nibacos Akatemia Nibacos Akatemia SB Goats KuKu Sydänmaa SBS Lapua Sydänmaa K P-V KuKu KuKu Sydänmaa KuKu SBS Lapua KannUra Moramasa

6 4 2 6 6 2 2 6 4 6 6 2 4 6 4 4 6 4 4 4 6 6 6 2 2 2 2 2 2 4 2 2 4 4 4 4 6 6 6 2 2 2 4 6 2 2 2 6 2 2 4 6 6 2 2 2 6 6 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 6 6 6 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

3 5 4 4 4 3 3 3 2 1 5 4 4 1 3 3 3 2 2 2 2 2 2 0 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 1 2 2 2 3 3 3 4 5 0 1 1 4 1 1 1 2 2 2 2 2 2 4 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 0 0 0 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 2 0 0 0 0 1 1 0 0 0 3 1 0 1 0 2 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 1 1 1 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 2 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 12 2 0 0 0 0 2 0 2 0 0 9 0 0 0 0 2 2 0 0 0 6 2 0 2 0 4 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 2 0 0 2 0 2 2 2 2 0 2 2 0 0 0 0 5 0 0 0 0 0 0 0 2

0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

453

103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170.

Karlström Nico Kylmä Roope Hautaniemi Eetu Tantarimäki Eelis Rintamäki Paulus Hämäläinen Toni Roukala Jarno Mattila Niko Nissilä Olli Haukilahti Markku Rutanen Aukusti Karhumaa Juho Auronen Jari Hahtola Jesse Karppanen Teemu Lundberg Jesse Luoma Joonas Mäenpää Sami Mäki-Latikka Toni Poti Ilkka Riihimäki Risto Väärälä Arttu Lybeck Mikko Harju Jesse Nyrhinen Marko Tocklin Tero Mattila Timo Mankinen Markus Marttala Jonas Hakala Sami Mäkinen Joni Harri Aleksi Lampi Pasi Ollila Jarkko Hänninen Teemu Sorsa Teemu Saarikettu Teijo Kivelä Eino Soini Sami Veikkola Jari-Matti Tissarinen Johan Luokkala Miro Lassila Elmeri Peltoniemi Jani Pihlajamäki Mikko Miilumäki Oskari Pitkäranta Jussi Fingerroos Johannes Hauhtonen Aleksi Tiilikainen Ville Rantala Joonas Sydänoja Aleksi Saarela Pasi Heiti Ossi Högnabba Jeremia Känsälä Jouni Martikainen Tommi Perkkilä Matti Lapinoja Joel Peltokangas Teemu Kylmä Mika Heinonen Roope-Kalevi Storbacka Nico Puputti Jaakko Hakkio Janne Karttunen Aleksi Porko Sasu Murtomäki Samuli

SC Laihia KannUra SB Goats Nibacos Akatemia Redy K P-V Nibacos Akatemia Nibacos Akatemia Redy Nibacos Akatemia Nibacos Akatemia KuKu KuKu Sydänmaa SC Laihia Redy Sydänmaa SC Laihia KuKu SC Laihia KuKu K P-V SC Laihia KuKu SC Laihia Moramasa SBS Lapua Sydänmaa SC Laihia SC Laihia KuKu SC Laihia KuKu SBS Lapua SB Goats SC Laihia K P-V Nibacos Akatemia Sydänmaa Sydänmaa Nibacos Akatemia Nibacos Akatemia Nibacos Akatemia K P-V Sydänmaa Sydänmaa Sydänmaa KannUra KannUra KannUra Redy Moramasa Moramasa Redy K P-V K P-V SB Goats KannUra SB Goats Nibacos Akatemia KannUra Nibacos Akatemia Nibacos Akatemia Nibacos Akatemia K P-V Redy Nibacos Akatemia K P-V

2 2 4 4 4 6 6 6 6 6 6 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

ISB II

8

6

1

1

55

-

32

23

13

2.

TeRi

8

5

2

1

46

-

26

20

12

3.

IU

8

4

1

3

34

-

29

5

9

4.

Munakka

6

4

0

2

37

-

26

11

8

5.

SB Jytky

8

3

0

5

41

-

48

-7

6

6.

SPV III

8

2

0

6

38

-

47

-9

4

7.

Konnat IV

8

1

0

7

26

-

69

-43

2

454

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 2 0 0 1 1 0 0 3 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 4 0 0 2 2 0 0 6 2 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Otteluohjelma Ottelu 14844 14845 14846 14847 14848 14849 14850 14851 14852 14853 14854 14855 14856 14857 14900 14901 14902 14903 14904 14905 14906 14879 14880 14881 14882 14884 14866

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 13.02.2021 13.02.2021 13.02.2021 13.02.2021 13.02.2021 13.02.2021

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Jurvan Liikuntahalli Jurvan Liikuntahalli Jurvan Liikuntahalli Jurvan Liikuntahalli Jurvan Liikuntahalli Jurvan Liikuntahalli Jurvan Liikuntahalli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli

Koti SB Jytky TeRi ISB II IU Munakka Konnat IV SPV III Munakka Konnat IV SB Jytky IU TeRi ISB II SPV III ISB II Munakka TeRi IU Konnat IV SB Jytky SPV III ISB II TeRi SB Jytky IU SB Jytky ISB II

Vieras Konnat IV IU SPV III SB Jytky TeRi ISB II Munakka ISB II TeRi Munakka Konnat IV SPV III IU SB Jytky SB Jytky Konnat IV ISB II Munakka SPV III TeRi IU IU SPV III Konnat IV SPV III TeRi Konnat IV

-

Tulos 7-2 2-2 7-6 4-3 2-3 0-10 5-12 5-6 4-10 6-7 12-0 7-3 7-5 7-8 7-1 4-3 5-5 3-7 8-6 2-5 2-3 3-5 2-4 10-4 0-5 4-12 10-5

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57.

Nimi Keski-Korhonen Mikko Toivio Miika Kriikkula Jarkko Neva-Keturi Markku Mäkinen Henri Kuusisto Antti Tiittanen Matias Ojala Ville Sariola Olli-Jussi Komsi Janne Satama Mika Rahnasto Eero Pakka Henri Hillu Sami penttilä Janne Uusitalo Eero Leppälä Jere-Pete Niemelä Manne Kangasniemi Mika Rajala Teemu Laitamäki Max Fiskaali Mikko Rinta-Kauhajärvi Tomi Koskela Toni Koskela Jouni Korhonen Eetu Manninen Leevi Mäkiranta Mika Haapaniemi Miika Haapamäki Janne Pukkinen Antti Rajamäki Kalle Saarela Mico Latvala Tony Koivulahti Saku Finnilä Juho Loukola Juha Hautamäki Juuso Lehtonen Nooa Heikkilä Olli Tamsi Artturi Tamsi Hannes Mononen Kalle Ziouziou Jessin Lahti Santeri Kivistö Jussi Rajala Matti Yli-Karjanmaa Olli Uusi-Laitila Toni Latvala Jani Rantala Juho Ylikoski Teemu Viitala Joni Rantanen Eero Vanhatalo Johannes Myllyniemi Joonas Rinta-Kauhajärvi Saku

Joukkue TeRi ISB II TeRi ISB II Konnat IV ISB II SB Jytky SB Jytky Munakka SB Jytky IU ISB II Munakka ISB II SB Jytky TeRi TeRi Munakka IU Munakka SPV III Konnat IV IU Konnat IV Munakka Konnat IV SPV III IU TeRi ISB II ISB II SPV III SPV III ISB II Munakka SPV III ISB II SB Jytky SPV III IU TeRi TeRi Konnat IV IU SPV III ISB II ISB II ISB II SB Jytky Munakka SB Jytky IU SB Jytky Munakka IU SPV III IU

O 8 8 8 6 8 8 6 8 4 8 8 6 6 8 8 8 8 6 8 6 8 6 6 8 6 8 8 8 8 4 8 6 8 5 4 6 8 8 4 4 8 4 6 6 8 8 4 8 8 6 8 8 5 6 6 2 2

M 8 3 12 7 7 9 8 6 5 7 10 6 5 5 3 6 5 4 2 7 2 4 3 3 5 5 5 4 4 3 3 2 1 5 4 4 4 4 3 3 3 2 2 2 2 1 3 3 3 2 2 2 1 1 1 3 2

S 14 13 3 8 8 5 5 7 8 5 1 5 5 5 7 3 4 5 7 1 6 3 4 4 1 1 1 2 2 3 3 4 5 0 1 1 1 1 2 2 2 3 3 3 3 4 1 1 1 2 2 2 3 3 3 0 1

P 22 16 15 15 15 14 13 13 13 12 11 11 10 10 10 9 9 9 9 8 8 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 2 0 1 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 3 1 0 0 2 0 0 1 1 0 0 0 1 1 0 2 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 2 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 4 0 2 0 0 4 0 4 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 31 2 0 0 4 0 0 2 2 0 0 0 2 2 0 4 6 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 4 0 0

YV 0 0 0 2 0 1 1 0 2 1 2 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

455

58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146.

456

Jaskari Esa-Matti Piikkilä Valtteri Ylevä Tuomas Viitanen Veeti Ketelä Ari Laurila Jiri Haanpää Matias Yrjänäinen Mika Juhala Olli-Pekka Lehtimaa Hannu Luhtala Kaarle Saarela Joni Ahonen Veeti Kujanpää Tuomas Hirviniemi Hannes Hietikko Tatu Niemelä Niilo Kujanpää Topias Mäntyniemi Jimi Nuolivirta Eero koivulahti Roope Luomapuro Joona Uppa Jarno Siltaoja Aaro Kniivilä Nooa Saari Veeti Mattila Jussi Pihlaja Teemu Herrala Juha Korkeakangas Lauri-Elias Koski Valtteri Rahkjärvi Samuli Huttunen Vertti Alanen Tomi Pajula Topi Latvala Aleksi Heikonen Riku Viljanmaa Janne Hakonen Johannes Korkonen Ila Alasaari Jesse Nostaja Matias Kaski Eero Kantokoski Olavi Uusimäki Tuukka Kallio Tuukka Oksanen Olli Leppälä Juha Niemi Jesse Herrala Antti Lehtinen Tero Heikkilä Antti Taivalmaa Antti Haavisto Jani Luoma Rami Hautala Samuli Ruohoniemi Tomi Olli Akseli Kortesniemi Jalmari tiipiö Petteri Itämäki Vertti Eerikäinen Jani Rantala Jussi-Pekka Ritaranta Aapo Niemistö Valtteri Tieaho Niklas Mäki-Kojola Otto Ojala Eemil Antila Miko Saari Jarkko Luomaluhta Tomi Ruotsalainen Jiri Ristiharju Juho Hoppendorff Janne Harju Teemu Kuusisto Jani Syrjälä Olli Palomaa Timo Lehtimäki Toni Niemistö Antti Pitkänen Juho-Anselmi Rajahalme Tomi Kotomäki Rene Rautava Elias Hakoniemi Mikko Rinta Juho Hämeenniemi Ville Pitkäranta Tuomo Pitkäkoski Henri

SB Jytky IU Konnat IV TeRi Munakka Konnat IV SPV III Munakka IU Munakka TeRi SB Jytky TeRi SPV III SB Jytky ISB II SPV III SPV III SPV III SPV III SPV III Konnat IV TeRi IU SPV III TeRi Munakka Konnat IV IU ISB II SB Jytky SPV III SPV III SB Jytky SPV III SPV III ISB II Munakka SPV III SPV III SPV III SB Jytky IU SPV III SPV III SPV III Konnat IV TeRi TeRi IU ISB II ISB II ISB II TeRi Konnat IV ISB II ISB II Munakka IU IU SPV III IU Konnat IV SPV III SPV III SPV III SPV III ISB II SPV III TeRi SB Jytky IU IU Munakka TeRi Munakka SB Jytky Munakka TeRi SPV III IU SPV III SPV III SPV III SB Jytky ISB II Konnat IV ISB II IU

4 4 6 6 6 8 2 4 8 6 6 8 2 4 4 2 2 2 2 2 2 6 6 6 8 8 4 8 8 1 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 5 6 2 2 2 2 4 6 8 8 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 8 8 8 8

2 2 2 2 2 2 1 1 1 0 0 0 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 2 2 2 3 3 3 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 1 0 2 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 3 1 2 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 2 0 4 4 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 6 2 4 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5. divisioona Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SPV IV

4

4

0

0

35

-

7

28

8

2.

SB Kauhajoki

4

3

0

1

29

-

18

11

6

3.

FBC Remix II

4

1

0

3

20

-

29

-9

2

4.

ISB III

4

1

0

3

11

-

25

-14

2

5.

KuRy

4

1

0

3

8

-

24

-16

2

6.

Vikings

0

0

0

0

0

-

0

0

0

7.

SCS

0

0

0

0

0

-

0

0

0

Otteluohjelma Ottelu 17868 17869 17867 17866 17872 17877 17876 17863 17865 17879

Päivä 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00

Paikka Koti Ilmajoki-halli SB Kauhajoki Ilmajoki-halli KuRy Ilmajoki-halli SPV IV Ilmajoki-halli KuRy Ilmajoki-halli FBC Remix II Ilmajoki-halli FBC Remix II Ilmajoki-halli SB Kauhajoki Ilmajoki-halli ISB III Ilmajoki-halli SB Kauhajoki Ilmajoki-halli KuRy

Vieras ISB III FBC Remix II SB Kauhajoki ISB III SPV IV ISB III KuRy SPV IV FBC Remix II SPV IV

-

Tulos 10-2 2-4 7-1 4-2 5-10 4-6 7-2 1-7 11-7 0-11

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56.

Nimi Kuru Niko Ylä-Ilomäki Markus Båtman Tomi Luhtala Topias Pietilä Anssi Kohtala Vesa Koponen Tommy Hakola Saul Huhtaviita Kristian Vaskivuori Jukka Viertola Tero Lahti Aleksi Finnilä Juho Haanpää Matias Kantokoski Olavi Niemelä Niilo Lehtimäki Toni Torpisto Tuomas Kantokoski Jani Huhtaviita Niklas Kangasmäki Pasi Ahonen Matti Isomäki Ari-Pekka Nieminen Jari Etelämäki Antti Jussila Esko Aaltonen Eero Raunio Topi Keckman Eeli Pitkänen Ville-Matti Koskinen Samu-Matias Ahokas Tiitus Tuomisto Pekka Möykkynen Antto Markkila Tatu Peura Juha Alanen Arttu Niemelä Aaron Peltola Petri Latvala Tony Pusa Jani Kytölä Jani Sairanen Antti Kujala Antti Ojanpää Tommi Ilomäki Toni Pihlajaniemi Pyry Tuomisto Jesse Mörsky Jaakko Ollonqvist Mika Hakola Joel Kujala Matias Ojaniemi Miika Koivuniemi Joni Taivalmaa Antti Mäkynen Tuomo

Joukkue SB Kauhajoki SPV IV FBC Remix II SB Kauhajoki SPV IV SPV IV SPV IV FBC Remix II SB Kauhajoki SB Kauhajoki SB Kauhajoki SPV IV SPV IV SPV IV SPV IV SPV IV FBC Remix II FBC Remix II SPV IV SB Kauhajoki FBC Remix II ISB III SB Kauhajoki KuRy ISB III SB Kauhajoki SB Kauhajoki FBC Remix II FBC Remix II SPV IV ISB III ISB III KuRy ISB III KuRy SPV IV ISB III FBC Remix II KuRy ISB III SPV IV SB Kauhajoki KuRy KuRy KuRy SB Kauhajoki ISB III ISB III KuRy SB Kauhajoki FBC Remix II FBC Remix II KuRy ISB III ISB III KuRy

O 4 4 4 4 4 4 3 4 2 4 4 2 2 2 2 2 4 4 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 1 2 4 4 4 2 4 4 4 4 3 4 2 4 4 4 4 4 2 4 4 4 4 4 4 4 4

M 4 7 9 6 5 5 2 4 5 2 4 3 3 2 2 1 1 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 0 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 10 6 1 3 4 3 6 3 1 4 1 2 1 2 2 3 3 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 2 2 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1

P 14 13 10 9 9 8 8 7 6 6 5 5 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0

YV 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

457

57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81.

Somppi Sisu Salo-Tuisku Kimi Niemi Eetu Hakamaa Tuomas Kaunisto Kimmo Heikkilä Antti Rajamäki Kalle Lähdesmäki Joona Koskela Jimi-Julian Korkeakangas Lauri-Elias Lehtimäki Veeti Valtteri Lehtonen Jyri Tuomisto Jukka Latvala Toni Rintanen Jani Kaistila Jyri Ritaranta Lassi Setälä Valtteri Latva-Koivisto Ari Mäntylä Jami Kosonen Väinö Ojala Eemil Krapu Reko Isoluoma Jani Punkero Jaakko

FBC Remix II KuRy FBC Remix II SB Kauhajoki FBC Remix II ISB III SPV IV ISB III KuRy ISB III FBC Remix II FBC Remix II KuRy KuRy KuRy SB Kauhajoki SPV IV ISB III ISB III SB Kauhajoki ISB III ISB III ISB III KuRy KuRy

4 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0

YV 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

FBC Remix III

2

2

0

0

18

-

0

18

4

2.

FCB

2

2

0

0

14

-

9

5

4

3.

Valaat II

2

1

0

1

8

-

7

1

2

4.

Sparta

2

1

0

1

13

-

14

-1

2

5.

Asema United

2

1

0

1

8

-

16

-8

2

6.

Mousetrap

2

0

0

2

8

-

12

-4

0

7.

Konnat III

2

0

0

2

5

-

16

-11

0

Otteluohjelma Ottelu 17936 17937 17939 17940 17925 17942 17933

Päivä 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 12:00 14:00 14:00 15:00

Paikka OP-Arena Isokyrö Areena Isokyrö Areena OP-Arena OP-Arena Isokyrö Areena Isokyrö Areena

Koti FCB Asema United Valaat II Sparta Sparta Konnat III FBC Remix III

Vieras Mousetrap FBC Remix III Konnat III FCB Mousetrap Asema United Valaat II

-

Tulos 5-3 0-12 8-1 6-9 7-5 4-8 6-0

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35.

458

Nimi Suortti Roope Haglund Jan Korpela Konsta Haukilehto Arttu Nikkilä Perttu Koivukoski Samuel Erkkilä Aleksi Hjulfors Anton Mäenpää Niko Marttila Einari Kjellman Andreas Perttu Olli-Pekka Kivistö Toni Fågelklo Joakim Leppilahti Jyri Kivioja Jarno Kujala Konsta Mäkynen Juha Klankki Jesper Ohls Fredrik Granat Kristian Englund Nils-Johan Salmi Jarno Aho Jaakko Dahl Andrej Johansson Tony Mäntynen Paavo Haapaniemi Juha Tarvonen Janne Mäenpää Roni Vesanen Miro Taipale Jyri Pirttinen Janne Hankkio Janne Myllymäki Tatu-Aleksi

Joukkue Sparta FCB FBC Remix III FBC Remix III Sparta Asema United FBC Remix III FCB FBC Remix III FBC Remix III Mousetrap Asema United Valaat II FCB Sparta Sparta FBC Remix III Sparta FBC Remix III FCB Konnat III FCB FCB Konnat III FCB FCB Valaat II Asema United Mousetrap FBC Remix III Mousetrap Valaat II Konnat III Valaat II Mousetrap

O 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1

M 6 1 3 3 1 1 4 2 2 1 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 1

S 2 6 2 2 4 4 0 2 2 3 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 2 0

P 8 7 5 5 5 5 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100.

Markko Matteus Ohtonen Ray Kinnari Jarkko Vaaranmaa Niklas Toivonen Noel-Eric Kupari Matti Polvi-Lohikoski Janne Vuorela Niko Loukasmäki Aki Arpiainen Mikko Latvanen Markus Peltoniemi Antti Raunio Tomi Väänänen Hannu Petteri Rankila Mikko-Pekka Keskikuru Jarkko Ikola Riku Aaltonen Kaj Mäki-Reini Matias Koskela Sami Siltala Lauri Raudasoja Tommi Punkari Kari Perttu Aki Perkiömäki Aleksi Rajamäki Niko Ranto Markku Lehtinen Mika Raunio Sami Siljamäki Ville Puiras Joni Kyntäjä Timo Peltonen Mika Koivisto Casper Hankonen Aleksi Loikkanen Juho Virnala Niko Mäki-Tuuri Arttu Vieri Tuukka Mäki-Reini Antti Suomela Mika Kankaanpää Miro Ingman Joakim Kivisalo Ville Selkomaa Wiljami Mikkilä Aleksi Oja Tuomas Ranta Tommi Kaustinen Kari Möttönen Saku Pyhäjärvi Kristian Kaarniemi Tomi Asplund Jonas Takala Teemu Syrjämäki Juha-Pekka Joensuu Mikko Julmala Juha Rahkola Mikko Kristo Rami Punkari Pasi Koski Matti Peltonen Toni Viitala Jukka Syynimaa Sami Syväoja Toni

Valaat II Mousetrap Mousetrap FBC Remix III Valaat II Asema United Asema United Valaat II Konnat III Sparta Asema United Sparta FCB Asema United Valaat II Sparta FBC Remix III Mousetrap FBC Remix III FBC Remix III FBC Remix III Mousetrap Valaat II Asema United Valaat II Mousetrap Asema United Mousetrap FCB FCB Asema United Asema United Valaat II Mousetrap FBC Remix III Valaat II Valaat II FBC Remix III FBC Remix III FBC Remix III Sparta Asema United FCB Valaat II Valaat II FBC Remix III Mousetrap Sparta Mousetrap Valaat II FCB Sparta Mousetrap Konnat III Konnat III Sparta Valaat II Valaat II Asema United Valaat II Konnat III Mousetrap Konnat III Konnat III Konnat III

1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 5 0 0 0 20 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

459

Lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

MLT III

6

6

0

0

48

-

12

36

12

2.

LaPo

6

5

0

1

42

-

22

20

10

3.

NJ III

6

5

0

1

45

-

15

30

10

4.

SC Alavus

4

3

0

1

23

-

17

6

6

5.

Konnat V

6

3

0

3

28

-

35

-7

6

6.

KyKy

6

1

1

4

26

-

45

-19

3

7.

PaSu

6

0

1

5

19

-

48

-29

1

8.

SBS PaHa II

4

0

0

4

11

-

29

-18

0

9.

MäyPa

4

0

0

4

7

-

26

-19

0

Otteluohjelma Ottelu 17996 17997 17998 17999 18000 18001 18002 18003 18004 18005 18006 18007 18008 18009 18010 18011 18012 18013 18019 17987 18047 18021 18048 18049

Päivä 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Ritavuoren Ritavuoren Ritavuoren Ritavuoren Ritavuoren Ritavuoren Ritavuoren Ritavuoren Ritavuoren Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena

Koti PaSu MäyPa PaSu SC Alavus KyKy NJ III MLT III SC Alavus Konnat V NJ III MäyPa SBS PaHa II SC Alavus LaPo KyKy PaSu LaPo NJ III MLT III PaSu NJ III LaPo Konnat V LaPo

koulu koulu koulu koulu koulu koulu koulu koulu koulu Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo

Vieras LaPo NJ III KyKy MäyPa MLT III SBS PaHa II Konnat V SBS PaHa II LaPo Konnat V MLT III Konnat V MLT III MäyPa SBS PaHa II SC Alavus KyKy PaSu KyKy Konnat V KyKy PaSu MLT III NJ III

-

Tulos 3-9 1-9 7-7 5-4 1-7 7-2 12-4 6-3 8-5 6-1 0-5 3-8 4-6 7-2 8-3 4-8 6-4 8-2 11-2 2-6 11-4 10-1 1-7 5-4

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43.

460

Nimi Junnikkala Iiro Käpyaho Harri Johansson Ville PITKÄKANGAS Petri Metsäpelto Matias Vainio Teemu Kanala Mikko Myllyniemi Toni Juurakko Jarkko Mäntykangas Markus Tuisku Jukka-Pekka Kyrönlahti Eetu Keisala Riku-Pekka Tuisku Joonas Herttua Matti Raiski Eemeli Saari Lauri Jokiranta Konsta Juurakko Jonne Välimäki Aaro Heikkilä Sami Noponen Antton Pienräihä Luukas Paananen Janne NOPONEN Lauri Noponen Elias Nissinen Oskari Pajula Rami Suominen Joonas Kytönen Miikka Peippola Jari Kiviluoma Juho Palo Jussi Lahti Kim Holopainen Kim Alapiha Eetu Kannonlahti Viljami Hietakangas Teemu Jylhä Tuomas Holkkola Lauri Rantakangas Risto-Matti Kuivasmäki Roope Huhtamäki Aleksi

Joukkue MLT III MLT III LaPo MLT III LaPo LaPo Konnat V Konnat V SC Alavus MLT III NJ III LaPo NJ III NJ III LaPo SC Alavus NJ III MLT III SC Alavus NJ III NJ III KyKy SBS PaHa II KyKy KyKy KyKy KyKy NJ III Konnat V PaSu NJ III MLT III MLT III MLT III NJ III NJ III Konnat V PaSu KyKy LaPo Konnat V PaSu SBS PaHa II

O 6 6 6 6 6 6 4 6 4 6 6 6 6 6 4 4 6 4 4 5 4 4 4 4 2 6 4 6 6 2 6 6 6 2 4 6 6 6 6 6 4 4 4

M 10 8 10 10 10 4 9 7 9 5 5 5 6 6 4 2 5 4 3 3 2 2 6 5 4 4 2 2 2 2 2 1 0 4 3 3 3 3 2 2 1 1 1

S 7 9 5 4 3 9 3 5 2 5 5 5 3 2 4 6 2 3 4 4 5 5 0 1 2 2 4 4 4 3 3 4 5 0 1 1 1 1 2 2 3 3 3

P 17 17 15 14 13 13 12 12 11 10 10 10 9 8 8 8 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

+ 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 1 0 0 2 0 1 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 2 0 0 1 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0

5 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 2 0 0 4 0 7 0 0 0 6 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 2 0 4 0 0 2 2 0 0 0 2 0 2 0 0 0 2 0

YV 1 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 1 0 0 0 0 1 2 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133.

Ylimäki Toni Kauraniemi Tommi Kurhela Jiri Vuorenmäki Niklas Matara-aho Mikael Kiilunen Eetu Jokela Miika Huhtamäki Hermanni Valve Aleksanteri Ketola Jukka Kytölä Esko Joensuu Jesse Pulli Juha Kivisalo Daniel Kangasniemi Teemu Hyttinen Akseli Järvelä Timo Aho Matias Kotoneva Tomi Jäntti Henri Salonen Jarkko Aittolampi Jere Hietikko Tommi Asunmaa Aleksi Kiviaho Joona Kangas Niko Raiski Mika Kujala Veli-Matti Kiviaho Jari Koskela Ville Paloniemi Miika Ojanperä Joni Lavila Sakke Holkkola Pasi isomäki Olli Rinne Juha Roponen Teemu Väisänen Aatu Malmi Tuomas Pöytälaakso Pekka Kujala Janne Willgrén Miika Mustonen Lauri Uusi-Hakimo Mikko parkkonen Valtteri Turja Henrik Hytönen Timo Kallioniemi Jimi Lassila Jere vanhamäki Toivo Raittinen Eero Aittolampi Juha-Pekka Ekola Jere Korkea-aho Antti Aittolampi Jouni Kontturi Joonas Hietala Kai Lähde Mikko Reinikka Rami Pyylampi Otto RAISKI Santeri Viljanmaa Juha Kaakkomäki Jari Eerola Tapani Setälä Joni Kivisaari Juha-Matti Seppelvirta Teemu Runnakko Jani Rantala Joni Rantanen Juha Mäki-Fossi Matti-Jaakko Kinnunen Niko Tyni Eemil Mäkelä Vesa Hintsa Jani Kytöniemi Mikko Ala-Riihimäki Veli-Jussi Lampi Janne Syysmäki Jani Pystykoski Tatu Teppo Pekka Kallio Oskari Moilanen Mikko Korpela Aukusti Röyskö Raine Keski-Ikkala Vesa Lampinen Arto Nissinen Onni Alavainio Tero Lahtinen Jussi

NJ III MäyPa SC Alavus KyKy PaSu SC Alavus SC Alavus LaPo Konnat V PaSu KyKy LaPo MLT III NJ III NJ III NJ III MäyPa PaSu Konnat V KyKy MLT III PaSu NJ III SC Alavus SBS PaHa II MLT III MLT III MäyPa PaSu MLT III LaPo NJ III PaSu LaPo SBS PaHa II PaSu NJ III Konnat V LaPo Konnat V PaSu MäyPa MLT III SBS PaHa II KyKy Konnat V MäyPa NJ III Konnat V LaPo SBS PaHa II PaSu PaSu Konnat V PaSu MäyPa PaSu Konnat V SC Alavus SC Alavus SC Alavus SBS PaHa II SBS PaHa II PaSu SBS PaHa II MäyPa MäyPa SC Alavus MäyPa Konnat V LaPo MLT III NJ III KyKy MLT III Konnat V MäyPa PaSu MLT III Konnat V SC Alavus NJ III MäyPa LaPo MäyPa SBS PaHa II MäyPa KyKy MäyPa SBS PaHa II

5 4 4 6 6 4 4 4 4 6 6 6 6 2 2 2 4 4 6 6 2 2 2 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 6 6 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 6 6 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

1 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 1 2 2 0 0 0 1 1 0 0 0 0 1 1 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 2 1 1 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 1 1 0 1 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 2 2 4 4 0 0 0 2 2 0 0 0 0 2 2 2 0 2 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 14 2 2 0 0 0 0 2 0 2 2 0 0 0 2 2 0 2 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0

0 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

461

134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169.

Rinkineva Juuso Rinne Jaakko Kallionsivu Mikko KIVIMÄKI Tuomas Mäkiniemi Erno Autio Teemu Peltoniemi Juho Kujala Arttu Kellomäki Rolf Kuusela Sami Kurki Matti Vuorenmaa Joni Hakola Miro Mäkinen Mikko Heikkilä Hannu Hirvilampi Aleksi Ruohomäki Santeri Pohjola Eetu Nyberg Jaakko Kaukola Antti Vainionpää Veli Koivulampi Elias Jokiaho Vesa Kirvesmäki Aki Sulinko Joni Ojutkangas Anssi Santtila Juha Johansson Jere Kaaripuro Ville Pohjonen Henry Järviö Pasi Pohjasmäki Miika Noponen Jyrki Jatala Aleksi Tarvainen Eetu-Petteri Petäjämaa Toni

MLT III MäyPa Konnat V MäyPa Konnat V NJ III MäyPa MäyPa Konnat V LaPo SC Alavus SC Alavus PaSu SBS PaHa II SBS PaHa II SBS PaHa II MäyPa SBS PaHa II MäyPa MäyPa SC Alavus SBS PaHa II SBS PaHa II KyKy MäyPa LaPo MLT III LaPo PaSu KyKy NJ III LaPo KyKy PaSu KyKy NJ III

2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 4 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 0 0 2 0 2 2 0 0 0 0 2

YV 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 4 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

HiPa II

4

3

1

0

28

-

7

21

7

2.

Popula

4

3

0

1

34

-

13

21

6

3.

YSP

4

2

1

1

22

-

16

6

5

4.

RePi II

4

2

1

1

15

-

18

-3

5

5.

Jeppis FBC II

2

2

0

0

12

-

7

5

4

6.

SB Goats II

4

1

1

2

10

-

13

-3

3

7.

SB Jymy

4

1

0

3

11

-

23

-12

2

8.

K-Pallo

4

0

0

4

9

-

20

-11

0

9.

Torrent

2

0

0

2

5

-

29

-24

0

Otteluohjelma Ottelu 18407 18408 18409 18410 18415 18412 18411 18414 18413 18416 18417 18418 18399 18428 18421 18424

Päivä 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Lohtajan Maininki Lohtajan Maininki Lohtajan Maininki Lohtajan Maininki Lohtajan Maininki Lohtajan Maininki Lohtajan Maininki Lohtajan Maininki Lohtajan Maininki Liikuntahalli Reisjärvi Liikuntahalli Reisjärvi Liikuntahalli Reisjärvi Liikuntahalli Reisjärvi Liikuntahalli Reisjärvi Liikuntahalli Reisjärvi Liikuntahalli Reisjärvi

Koti YSP Popula YSP Torrent SB Goats II RePi II K-Pallo Torrent SB Jymy RePi II Popula HiPa II Popula YSP K-Pallo RePi II

Vieras Jeppis FBC II RePi II K-Pallo Popula Jeppis FBC II HiPa II SB Jymy HiPa II SB Goats II SB Goats II SB Jymy SB Goats II K-Pallo SB Jymy HiPa II YSP

-

Tulos 4-6 5-8 6-2 1-13 3-6 0-7 2-5 4-16 2-3 3-2 10-0 2-2 6-4 8-4 1-3 4-4

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12.

462

Nimi Leskelä Henri Kainu Tuomas Kankaanpää Jussi Yrjänä Jari Rahkala Petri Niemi Roni Niemelä Aleksi Palola Niko Vähäsöyrinki Mika Paalavuo Lauri Brax Jari Leskelä Pentti

Joukkue Popula HiPa II Popula HiPa II Popula HiPa II HiPa II HiPa II YSP RePi II Popula HiPa II

O 4 4 4 4 4 2 4 4 4 4 4 2

M 8 7 5 6 6 4 4 4 4 4 3 1

S 9 3 5 3 2 3 3 2 2 2 3 5

P 17 10 10 9 8 7 7 6 6 6 6 6

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103.

Luhtasela Mikko Rajala Mattis Haapala Alex Liljeström Jeremias MOISIO Hannes Hakkarainen Ernesti Tikkanen Jussi Niemi Lasse Visuri Jaakko Miettunen Niko Salmi Jani Jukka Jussi Korkiakangas Jouni Ylikangas Mikko Ketola Jake Pälli Aki Rättyä Vesa Savela Ville Ford ell Aleksi Pitkänen Jorma Niemelä Aleksi Kinnunen Jeremia Hirvi Miika Manninen Samu Paalavuo Joel Björkskog Linus Pylväläinen Timo Koskela Matti Palola Matias Björkroth Joel Liljeström Mathias Fellman Tommy Niskanen Lauri Visuri Tero Hotakainen Antti Salmela Veli-Matti Granholm Linus Grankulla Elias Petäjistö Teppo Roukala Tero Miettunen Aleksi Haasiomäki Toni Ruuttula Mikko Isoaho Veli-Petteri Äijälä Jussi Siipola Ari Yli-Kauppila Jaakko Alakotila Ville Liljeström Sebastian Kokko Topi Jääskelä Eetu Hakkio Jyrki Särkelä Juho Rantanen Robert Siermala Niklas Pelo Heikki Lapinoja Henrik Kurikkala Olli Heikkilä Taneli OLLI Waltteri ANNALA Olli Nurila Timo Joensuu Marko Tervaskangas Mika Lehtiaho Tuomo Hanski Petri Niemelä Lauri Klubb Johannes Mantila Miikka Aalto Juuso Honkala Eetu Korva Ville Siermala Tuomas Hautala Jukka Hakunti Joni RAHKOLA Jani Lauri Ville Salmi Juha-Pekka Jaakola Janne Svartsjö Mikael Alatalo Mikko-Matias Siermala Mika Turunen Eetu Mäkelä Tomi Muhonen Jere Isoaho Ville Pöyhtäri Sampo Ukkonen Sami Kronholm Jimmy Snellman Espen Enlund Robin

Popula Jeppis FBC II YSP Jeppis FBC II RePi II SB Goats II YSP K-Pallo SB Jymy YSP Popula Popula Popula YSP K-Pallo SB Goats II SB Jymy Torrent SB Jymy Torrent YSP RePi II HiPa II K-Pallo RePi II Jeppis FBC II YSP RePi II YSP SB Jymy Jeppis FBC II Jeppis FBC II RePi II Popula SB Goats II Popula Jeppis FBC II Jeppis FBC II YSP HiPa II YSP HiPa II YSP SB Goats II RePi II K-Pallo SB Jymy SB Goats II Jeppis FBC II SB Jymy K-Pallo SB Jymy SB Goats II K-Pallo K-Pallo RePi II SB Goats II HiPa II RePi II Torrent K-Pallo SB Goats II Torrent Torrent HiPa II Popula HiPa II SB Goats II SB Jymy SB Goats II SB Goats II RePi II K-Pallo Jeppis FBC II SB Goats II K-Pallo HiPa II K-Pallo HiPa II SB Jymy HiPa II K-Pallo Popula K-Pallo SB Goats II SB Jymy SB Jymy Torrent Jeppis FBC II Jeppis FBC II Jeppis FBC II

4 2 4 2 2 4 4 4 4 4 2 4 4 4 2 2 4 2 4 2 2 2 4 4 4 2 4 4 4 4 2 2 2 4 4 4 2 2 4 4 4 4 4 1 1 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 4 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

1 5 5 3 3 3 1 1 4 4 3 3 3 3 2 2 1 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 0 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 2 2 2 4 4 0 0 1 1 1 1 2 2 3 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 3 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

6 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 2 2 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 2 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 4 0 0 4 4 0 0 0 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 4 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 4 0 0 0 0

0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

463

104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124.

Sosyedskyy Yevheniy Granholm Joni Kemell Markus Lehtiaho Juho Hietikko Joel Salmen Mika Korpi Sami Rahkola Eetu Välimaa Mikael Murtomäki Aleksi Lapinoja Niko Hautala Jukka Paananen Arttu Vuorela Tuomas Ahonen Roni Pokela Jami Anttila Markus Heikkilä Tuomas Palola Johannes Salmu Seppo Kantola Tuukka

Jeppis FBC II Jeppis FBC II RePi II HiPa II SB Jymy HiPa II SB Jymy K-Pallo SB Goats II SB Goats II K-Pallo RePi II RePi II SB Jymy SB Jymy SB Jymy SB Jymy K-Pallo YSP K-Pallo RePi II

2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 1 0 0 3 0 1 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 2 0 0 6 0 2 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Naiset 2. divisioona Lohko 7 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SieSi

6

5

1

0

36

-

11

25

11

2.

SB Nivala

6

5

0

1

31

-

9

22

10

3.

ISB

6

4

1

1

26

-

24

2

9

4.

Jeppis FBC

6

3

1

2

17

-

22

-5

7

5.

Blue Fox II

4

3

0

1

21

-

11

10

6

6.

Konnat

6

1

1

4

15

-

22

-7

3

7.

Crusaders

4

1

1

2

9

-

16

-7

3

8.

Nibacos

4

0

1

3

11

-

24

-13

1

9.

SBS Lapua

4

0

0

4

11

-

21

-10

0

10.

SB Vaasa

4

0

0

4

9

-

26

-17

0

Otteluohjelma Ottelu 10715 10716 10717 10718 10719 10720 10721 10722 10723 10724 10725 10726 10727 10728 10735 10736 10737 10738 10745 10732 10744 10740 10777 10761 10771

Päivä 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 31.01.2021 31.01.2021 31.01.2021

Aika 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 12:00 13:30 16:00 17:30 10:00 11:30 14:00 15:30 12:00 13:30 16:00 17:30 10:00 11:30 13:45 15:15 10:00 12:30 15:00

Paikka Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Monitoimihalli Sievi Monitoimihalli Sievi Monitoimihalli Sievi Monitoimihalli Sievi Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Monitoimihalli Sievi Monitoimihalli Sievi Monitoimihalli Sievi Monitoimihalli Sievi OP-Arena OP-Arena OP-Arena OP-Arena Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo

Koti Nibacos Jeppis FBC ISB SBS Lapua Konnat Blue Fox II Crusaders SB Vaasa SB Nivala SieSi Nibacos Jeppis FBC SB Nivala SieSi SB Nivala SieSi ISB Konnat Crusaders SB Vaasa Jeppis FBC Crusaders Konnat SBS Lapua Konnat

Vieras Blue Fox II Konnat Nibacos Jeppis FBC ISB SBS Lapua SieSi SB Nivala Crusaders SB Vaasa SB Nivala SieSi Jeppis FBC Nibacos ISB Konnat SieSi SB Nivala Jeppis FBC Blue Fox II Blue Fox II SB Vaasa SBS Lapua ISB ISB

-

Tulos 2-8 5-2 5-4 1-3 3-5 5-3 0-4 2-8 6-2 9-2 0-6 2-7 6-0 5-5 4-5 5-1 1-6 0-1 4-4 3-6 3-2 3-2 6-3 4-7 3-3

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11.

464

Nimi Vähäsöyrinki Kaisu Calden Sofia Eskola Mirja Somero Sanni Luhtala Katja Neva-Keturi Jenni Mäkelä Anniina Pääkkö Emilia Virtanen Oona Niva Oona Koskela Salla

Joukkue SB Nivala Blue Fox II SB Nivala SieSi ISB ISB ISB SB Nivala ISB Jeppis FBC SieSi

O 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6

M 9 3 8 7 4 4 8 2 2 3 2

S 8 8 1 2 5 5 0 6 6 4 5

P 17 11 9 9 9 9 8 8 8 7 7

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101.

Ingerström-Knutar Linda Fiskaali Sanna Haikola Sara Pikkumäki Jenni Kössi Taina Hosionaho Sonja Kiviranta Nea Aho Jutta Storskrubb Julia Päivärinta Marianne Wennström Sandra Kippola Hanna-Riitta Salmi Enni Tietäväinen Emmi Åbb Emilia Höglund Sofia Takanen Katri Kauppila Anni Niemi Krista Karlsson Emely Pakka Henna Gillberg Lena Isomäki Neea Vallineva Piia-Maarit Sippola Ida Kinnunen Marjaana Laakso Riina Kemppi Henrietta Sund Josefine Vähäsöyrinki Liisi Kangasoja Ella Pääkkö Mari Rolander Lotta Aho Mette Ylikotila Minna Salin Oona Halmesmäki Miia-Maria Wester Linn Björk Thelma Björkman Tina Koskela Lilian Kahilampi Sinja Forsbacka Moa Koljonen Helga Sjöberg-Snellman Annika Pekkanen Janika Tikka Emma Brännkärr Nathalie Sillanpää Pia-Maria Ojakoski Jenika Rinta-Jaskari Annika Hietikko Olivia Norrgård Erica Kärkölä Anni Kopsala Mira Koivuoja Mirja Tervala Sanni Kompsi Marjo Hovila Minna Haakana Helmi Juntunen Neea Ojala Elina Kiviaho Julia Mukkala Emilia Sikala Mira Holm Thilde Sipilä Anna-Liisa Tervasmäki Nea-Maria Halmesmäki Jenni Salonen Elisa Vaitti Iiri Uusisalo Nanna Zeidan Jasmin Paloaho Marlena Löfroth Clara Koski Marjo Tynjälä Neea Viitala Maria Salonen Pia Huuha Maija Vähäsöyrinki Marjo Strand Felicia Holländer Engla-Lie Mäkelä Ellimiina Innanen Hanna Norrgård Hanna Rajamäki Ellamaria Kangas Jenna Viinamäki Heli Ulvi Anna-Kaisa

Blue Fox II SieSi SieSi Jeppis FBC Konnat SieSi Jeppis FBC Konnat Blue Fox II SB Nivala SieSi SB Nivala SieSi SBS Lapua Jeppis FBC Crusaders SieSi SieSi SBS Lapua Blue Fox II ISB Crusaders Blue Fox II SB Vaasa Nibacos SieSi SB Vaasa Konnat Jeppis FBC SB Nivala SieSi SB Nivala Jeppis FBC SB Vaasa SB Nivala Nibacos Konnat Blue Fox II Nibacos Crusaders SieSi Konnat Blue Fox II Nibacos Jeppis FBC ISB ISB Crusaders Crusaders Nibacos ISB SB Vaasa Blue Fox II SBS Lapua SieSi SieSi Konnat Konnat SBS Lapua SB Vaasa SBS Lapua Nibacos Jeppis FBC ISB Nibacos Blue Fox II Nibacos SBS Lapua SBS Lapua SB Vaasa SB Vaasa Nibacos SB Vaasa Nibacos Crusaders Crusaders SBS Lapua Konnat Jeppis FBC SieSi SB Nivala Blue Fox II Blue Fox II SBS Lapua SBS Lapua Blue Fox II ISB Blue Fox II SBS Lapua Nibacos

4 4 6 6 6 6 6 3 4 6 6 6 6 2 6 4 5 6 2 2 2 2 3 4 4 4 4 6 6 6 6 6 4 4 6 4 6 1 2 4 4 4 4 4 6 6 6 2 2 4 4 4 4 4 6 6 6 6 2 4 4 4 6 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 1 1 2 2 2 2 3 4 4

4 3 3 1 5 4 4 3 3 3 3 3 2 4 3 1 1 1 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 3 3 5 0 1 1 2 2 2 2 2 3 0 1 3 3 3 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1

6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 1 0 2 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 5 0 0 2 2 0 2 0 0 0 2 0 4 4 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

465

102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188.

466

Svenns Sabina Unkuri Emilia Pukkinen Laura Luoto Sofia Peltoluhta Iida Koskela Outi Sigfrids Linn Sjöberg Julia Tuura Paula Kivimäki Mari Jussila Maria Mukkala Aada Kivelä Essi Hasunen Laura Ranta-Ylitalo Mirka Juola Jenni Kirsilä Taru Häggman Jenna Sundelin Lovisa Harju-Kivistö Ella Kujala Suvi Prinkkilä Sonja Rantala Sanna Saarela Kirsi Peltoniemi Nea Äijö Jessica Mattsson Sofia Kytömäki Jutta Fagerström Emilia Vikman Lotta Jewander Ida Tuomela Tiia Siljamäki Tinna Nuutinen Elma Nevanranta Pinja Suvanto Aino-Maria Backman Olivia Hakula Elli Havo Sanna Saukko Tiina Riihimäki Henriikka Viita Irene Rantala Minna Nyrhinen Stefanie Sundstén Tove Palmunen-Sundqvist Ann-Louise Brenner Ellen Huhta Heidi Latvala Saana Ahtola Riina Rantala Noora Perkiö Leena Gustafsson Emilia Källström Josefiina Yli-Hietanen Wilhelmina Kangas Iida Leskinen Iida Vestlin Lina Latva-Nikkola Ilona Vähärautio Emma Stråka Sofia Laiho Fia Kirsilä Eevi Mikkonen Tessa Slotte Agnes Lehtonen Emmi Kojola Nelli-Maaria Harju Neea Känsäkangas Milla Mehtälä Heljä Pedersen-Sundell Pia Nylund Sonja Nylund Sandra Jokitalo Saila Hirsimäki Janina Liimatainen Pihla Jurvelin Ella Tikkaoja Joanna Vuorinen Linda Kirsilä Elli-Noora Kivioja Helmi Muhola Linda Koivukangas Elina Joutsen Suvi Palojärvi Milja Honkala Heli Ylimäki Enni

Crusaders Jeppis FBC SB Vaasa Konnat SBS Lapua ISB Blue Fox II Blue Fox II SieSi Konnat Konnat ISB SieSi ISB Konnat SB Nivala Konnat SB Nivala Blue Fox II ISB SBS Lapua SBS Lapua Nibacos Crusaders Nibacos Konnat Crusaders SB Vaasa SB Vaasa SB Vaasa SB Vaasa SB Vaasa SB Vaasa SB Vaasa Konnat Konnat SB Vaasa Jeppis FBC SBS Lapua SBS Lapua SBS Lapua Konnat SB Nivala Crusaders Blue Fox II Blue Fox II Crusaders SBS Lapua SBS Lapua Crusaders SB Vaasa ISB SB Vaasa Crusaders SB Vaasa Jeppis FBC Nibacos Blue Fox II SB Vaasa Nibacos Blue Fox II SB Vaasa Jeppis FBC Crusaders Blue Fox II SBS Lapua Konnat Nibacos Nibacos SB Nivala Crusaders Crusaders Crusaders SB Nivala Konnat ISB SB Nivala ISB Jeppis FBC Jeppis FBC SB Nivala SieSi SieSi Jeppis FBC Jeppis FBC SieSi SB Nivala

4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3. divisioona Lohko 7 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SC Alajärvi

5

5

0

0

26

-

7

19

10

2.

Jalas

6

4

1

1

14

-

8

6

9

3.

SBS PaHa

6

4

0

2

16

-

11

5

8

4.

Valaat

5

1

2

2

13

-

13

0

4

5.

NJ

5

1

2

2

16

-

18

-2

4

6.

Konnat II

5

1

0

4

9

-

26

-17

2

7.

SB Kauhajoki

4

0

1

3

6

-

12

-6

1

8.

SB Vaasa Mummot

0

0

0

0

0

-

0

0

0

9.

SCS

2

0

0

2

7

-

12

-5

0

Otteluohjelma Ottelu 18130 18133 18138 18136 18137 18248 18139 18175 18141 18144 18143 18146 18145 18147 18148 18150 18151 18153 18155

Päivä 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020

Aika 10:00 12:00 14:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 13:00 14:00 15:00 17:00

Paikka Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Kauhajoki Yhteiskoulun sali Kauhajoki Yhteiskoulun sali Kauhajoki Yhteiskoulun sali Kauhajoki Yhteiskoulun sali Kauhajoki Yhteiskoulun sali Kauhajoki Yhteiskoulun sali Kauhajoki Yhteiskoulun sali Kauhajoki Yhteiskoulun sali Alajärven Monitoimihalli Alajärven Monitoimihalli Alajärven Monitoimihalli Alajärven Monitoimihalli Alajärven Monitoimihalli Alajärven Monitoimihalli

Koti SBS PaHa SBS PaHa Valaat SB Kauhajoki Konnat II SBS PaHa NJ Valaat Jalas Valaat SC Alajärvi Konnat II Jalas SC Alajärvi NJ Jalas SB Kauhajoki SBS PaHa SC Alajärvi

-

Vieras Konnat II NJ Jalas Jalas SC Alajärvi SB Kauhajoki SC Alajärvi SBS PaHa NJ Konnat II SCS SB Kauhajoki SCS Konnat II Valaat Valaat NJ Jalas SBS PaHa

Tulos 4-3 1-5 1-1 0-2 1-6 3-0 1-5 1-6 5-3 9-3 7-4 2-1 5-3 6-0 2-2 1-0 5-5 1-0 2-1

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44.

Nimi Tupamäki Emmi Perälä Maria Honkonen Silja Hemminki Minna Ahopelto Siiri Jauhiainen Kiia Vähäsoini Henna Piispanen Saila Siltala Janniina Vuorinen Jenna Tarkkio Anne-Mari Tuomela Tanja Polvi Silja Pyy Maiju Aho Roosa Grannas-Rissanen Rosmarie Hautamäki Maria Hietala Jenniina Kivistö Sini Pihala Satu Pukkila Meri Viljanmaa Jaana Takala Hanna Lipsanen Helena Vaskivuori Jonna Tuomaala Jaana Kaukola-Risku Roosa VÄLISAARI Sarita Väliaho Marianne Hietikko Jessica Mäkynen Ilona Paalanen Anu Mäkinen Sanna Hallapuro Sari Ruuttula Sanni Lepistö Mari Syynimaa Marketta Makasyuk Anastasiya Lepistö Pinja Rinne Suvi Saari Maija Hänninen Maiju Harju-Ontto Anne Siirilä Heli

Joukkue SBS PaHa NJ SC Alajärvi NJ SC Alajärvi NJ SC Alajärvi SC Alajärvi SBS PaHa Jalas Jalas SC Alajärvi SC Alajärvi SC Alajärvi Jalas SCS SC Alajärvi Konnat II Valaat SBS PaHa Valaat SB Kauhajoki Valaat NJ SB Kauhajoki Konnat II Valaat Jalas SBS PaHa SCS NJ SBS PaHa SBS PaHa SC Alajärvi NJ Valaat Konnat II Jalas Jalas SB Kauhajoki SC Alajärvi SC Alajärvi SB Kauhajoki Valaat

O 6 5 5 5 4 5 5 3 6 6 6 4 4 4 6 2 2 3 4 6 4 4 5 5 4 4 5 6 6 2 3 4 4 5 5 5 5 6 6 1 3 4 4 4

M 4 3 5 3 2 2 4 3 3 3 3 2 1 1 1 3 3 3 3 3 2 2 2 2 1 1 1 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1

S 4 4 1 3 4 4 1 1 1 1 1 2 3 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 2 2 2 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1

P 8 7 6 6 6 6 5 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

+ 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 4 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

467

45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134.

468

Potila Jutta Kantonen Aada Hunnakko Essi Tupamäki Jenni Kangastie Karita Mäkynen Niina Salo Aino Söderman Jannike Dahlgren Emmie Mäntynen Kaisa Pilli Outi Luoma Karita Keskinen Niina Hämälä Laura Hetekorpi Johanna Friman Susanna Pihlaja Jenni Westdijk Maria Dahlmars Linda Kohtakangas Kati Saunanen Leena Koivisto Hanna Kyrönlahti Tanja Ariko Kristel Harju Susan Valpas Suvi Vuorinen Sanni Aho Enni Koivula Henna Hannukainen Julia Ristiharju Peppilotta Heikkilä Helmi Rislakeus Julie Mäki-Reini Suvi Kiiskilä Taja Leppälä Anna Välilehto Verna Koskimäki Arja Ritari Pia Piuhola Mari Heinämäki Saara Makasyuk Diana Saarimaa Essi Tekoniemi Noora Isoniemi Niina Dahlgren Satu Sundblom Sarah Perkiö Milla Mäkelä Pauliina Rantala Hanna Lähdesmäki Jenny Lahti Milla Mäntynen Riikka Leppälä Teija Storgeust Frida Martikkala Kirsi Luomapuro Neea Kuusisto Emilia Erola Anna-Mari Trompari Johanna Virtanen Helena Pääkkönen Essi Talvitie Tarja Elmeranta Johanna Antinniemi Sanni Autio Henna Niemenmaa Jonna Uimonen Riina Koivula Sanna Harju Johanna Kässi Milla-Noora Romppainen Heidi Turja Lyydia Hosionaho Suvi Ränkimies Annika Kivenmäki Henni Kangas Maria Rasku Marjaana Koskela Annika Keskinen Anu Lamberg Outi Hänninen Sanni Katajamäki Henna-Riina Siik Elina Saari Ella Mäki-Rajala Oona Siltala Maria Kitinoja Henna Sivunen Eveliina Paavola Heidi

Valaat SC Alajärvi Konnat II SBS PaHa Jalas Jalas SB Kauhajoki SCS SCS Valaat SBS PaHa Konnat II Konnat II NJ NJ Jalas Jalas SCS SCS SCS SBS PaHa SCS Konnat II NJ Konnat II SC Alajärvi Jalas SBS PaHa SBS PaHa Konnat II SB Kauhajoki SBS PaHa Valaat NJ Valaat NJ SC Alajärvi Konnat II Valaat Konnat II NJ Jalas Valaat SB Kauhajoki Konnat II SCS SCS SCS SCS Jalas NJ Valaat Valaat NJ SCS Konnat II SB Kauhajoki Jalas NJ Valaat SB Kauhajoki SB Kauhajoki SB Kauhajoki NJ SB Kauhajoki Jalas SB Kauhajoki Jalas SB Kauhajoki SBS PaHa SBS PaHa SBS PaHa SC Alajärvi SC Alajärvi SC Alajärvi Konnat II Konnat II Valaat Konnat II Valaat NJ SC Alajärvi NJ NJ Valaat Valaat Valaat Valaat NJ Konnat II

5 5 5 6 6 6 1 2 2 3 4 5 5 5 5 6 6 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 6 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5

1 1 1 1 1 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 2 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 7 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144.

Kuoppala Sindi Syväoja Heli Myllyperkiö Merja Kärnä-Jantunen Piritta Jokiaho Miitta Seppälä Minna Salmenkangas Anniina Kauppila Juulia Ojaniemi Katri Mäki Mirva

SC Alajärvi Konnat II Konnat II NJ SBS PaHa SBS PaHa Jalas Jalas Jalas Jalas

5 5 5 5 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0

YV 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 8 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

RePi

6

6

0

0

42

-

11

31

12

2.

KäTa

6

5

0

1

29

-

11

18

10

3.

Nibacos II

6

4

0

2

21

-

11

10

8

4.

SB Jymy

6

4

0

2

18

-

18

0

8

5.

Jeppis FBC II

4

3

0

1

29

-

12

17

6

6.

KannUra

6

3

0

3

14

-

17

-3

6

7.

Popula

5

2

1

2

21

-

20

1

5

8.

HaBa

6

1

1

4

15

-

25

-10

3

9.

YSP

6

1

0

5

11

-

31

-20

2

10.

K-Pallo

6

1

0

5

11

-

38

-27

2

11.

SB Goats

5

0

0

5

9

-

26

-17

0

Otteluohjelma Ottelu 22694 22695 22696 22697 22698 22699 22700 22701 22702 22703 22704 22705 22706 22707 22708

Päivä 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020

Aika 09:30 10:30 11:30 12:30 13:30 14:30 15:30 16:30 17:30 18:30 19:30 09:30 10:30 11:30 12:30

Paikka Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Liikuntahalli Reisjärvi Liikuntahalli Reisjärvi Liikuntahalli Reisjärvi Liikuntahalli Reisjärvi

Koti K-Pallo Jeppis FBC II SB Goats Nibacos II SB Jymy Popula HaBa YSP KannUra RePi KäTa RePi K-Pallo SB Goats Jeppis FBC II

-

Vieras KäTa SB Jymy K-Pallo Jeppis FBC II HaBa SB Goats RePi Nibacos II Popula YSP KannUra SB Jymy KannUra SB Jymy K-Pallo

Tulos 0-11 6-3 3-4 5-4 3-2 8-0 3-4 1-4 5-9 6-2 2-0 6-1 2-3 2-7 6-3

22709 22710 22711 22712 22713 22714 22715 22717 22718 22719 22720 22721 22722 22723 22724 22725

01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020

13:30 14:30 15:30 16:30 17:30 18:30 19:30 10:30 11:30 12:30 13:30 14:30 15:30 16:30 17:30 18:30

Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli

KannUra KäTa Nibacos II YSP Popula KäTa Popula K-Pallo Nibacos II RePi K-Pallo Nibacos II HaBa YSP SB Goats SB Jymy

-

YSP SB Goats HaBa Jeppis FBC II HaBa Nibacos II RePi RePi Popula KäTa YSP KannUra KäTa SB Jymy HaBa KannUra

3-2 2-0 4-0 1-13 3-3 3-2 1-7 0-12 5-0 7-4 2-3 1-3 2-7 2-3 4-5 1-0

Reisjärvi Reisjärvi Reisjärvi Reisjärvi Reisjärvi Reisjärvi Reisjärvi Reisjärvi Reisjärvi Reisjärvi Reisjärvi Reisjärvi Reisjärvi Reisjärvi Reisjärvi Reisjärvi

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20.

Nimi Kantola Tiia Häggman Jenny Aho Christa Kiuru Tuija Kokkoniemi Senni Niskakoski Mervi Hietala Johanna Ollanketo Jonna Hietamäki Kirsi Nisula Sanna-Maarit Granholm Josefin Liikanen Heidi Honkaniemi Jenna Alatalo Laura Jääskä Heli Kämäräinen Siiri Kigen Lilian Kämäräinen Sohvi Huhtala Siina Lahtonen Sanna-Leena

Joukkue RePi Jeppis FBC II RePi SB Jymy RePi RePi HaBa HaBa KäTa RePi Jeppis FBC II RePi KäTa Popula KäTa KäTa Nibacos II KäTa Popula Nibacos II

O 6 4 6 6 6 4 6 6 6 6 4 6 6 2 6 6 6 6 5 6

M 6 9 8 7 6 3 6 6 5 8 6 6 6 4 4 3 5 5 4 3

S 12 4 5 3 4 7 3 3 4 0 2 2 1 3 3 4 1 1 2 3

P 18 13 13 10 10 10 9 9 9 8 8 8 7 7 7 7 6 6 6 6

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

469

21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111.

470

Toivanen Lotta Gonsalves Jonna Vuotila Kirsi Hintsala Jenni Pouhula Kristiina Mäkelä Paula Hyyppä Milja Häggblom-Vacker Jessica Sundberg Annica Häggman Linda Visuri Viivi Mohaibes Sara Luokkanen Nea Pääkkölä Noora Venetjoki Venla Uusi-Pohjola Annu Isokääntä Tiia Parhiala Sara Lillhonga Mia Åkerlund Jennie Kungas Jonna Kauppila Annamari Forsman Mathilda Tuikka Mila-Ria Heikkilä Tuulia Nyman Matilda Myllykoski Annika Biskop Greta Laitala Piia Niemi-Korpi Noora Sandkvist Jenna Hartio Miia Norppa Emmi Reinikainen Anne Marjakangas Sofia Hintsala Noora Isokääntä Emilia Hankonen Saana Niemelä Milla Tikkakoski Anna Jämsä Jenna Siivari Liisa Granholm Victoria Hyyppä Iina Kinnunen Sallamari Viitala Jenni Häkkilä Melina Kauppila Elisa Kuisma Riina Luomala Josefina Rajala Sanna Niemi-Korpi Päivi Hyyppä Maria Tulppo Katja Haikara Niina Kronbäck Salla-Mari Kivelä Minna Isosalo Piia Hautaluoma Eerika Ahlvik Lisa Päivärinta Veera-Mari Koivisto Tiia Isosalo Sara Sikala Katja Asplund Matilda Roukala Minna-Mari Junttila Elina Hilli Jaana Hirvi Emilia Kainu Leena Kalliokoski Ellamari Kumpula Jonna Naapanki Johanna Pentti Minna Ahonen Hannaleena Hihnala Venla Hongell Noora Kruus Virpi Toivola Karoliina Granholm Gunilla Kukkonen Juulia Hakula Elli Päivärinta Neela-Mariia Paaso Oona Rannila Elisa Granroth Johanna Moilanen Kati Birling Maarit Malinen Tarleena Päivärinta Noora Korkiakangas Anne

SB Goats Jeppis FBC Nibacos II Popula SB Jymy K-Pallo KäTa Jeppis FBC Jeppis FBC Jeppis FBC YSP KannUra KannUra Popula Nibacos II Nibacos II K-Pallo YSP KäTa Jeppis FBC SB Jymy YSP Jeppis FBC K-Pallo Nibacos II SB Goats Popula Nibacos II K-Pallo KannUra SB Jymy HaBa SB Jymy RePi Popula SB Goats KannUra HaBa Popula Nibacos II KannUra YSP Jeppis FBC SB Goats SB Jymy SB Goats Popula Popula RePi SB Jymy RePi KannUra KäTa RePi YSP KäTa HaBa KäTa Popula Jeppis FBC SB Goats Nibacos II KäTa RePi Jeppis FBC KäTa Popula Nibacos II KannUra Nibacos II SB Jymy YSP RePi K-Pallo SB Jymy K-Pallo K-Pallo HaBa KannUra Jeppis FBC Nibacos II Jeppis FBC KäTa KannUra SB Jymy Jeppis FBC SB Jymy Popula SB Goats SB Goats Popula

II

II II II

II

II

II

II

II

II II

II

5 2 4 4 6 6 6 4 4 4 6 6 6 5 6 4 6 4 6 4 6 6 2 6 2 3 5 6 6 6 6 4 4 6 4 5 6 2 3 4 4 4 4 4 4 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 4 4 6 6 6 2 3 3 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5

4 3 3 3 3 3 1 0 0 4 4 4 4 3 3 2 2 1 1 3 3 3 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 2 2 2 2 2 4 5 5 0 0 0 0 1 1 2 2 3 3 0 0 0 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1 1 1 0 0 0 2 0 4 2 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

6 0 0 0 0 0 0 2 2 2 0 0 2 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 2 2 2 0 0 0 4 0 8 4 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0

0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191.

Myllykangas Elina Hyvönen Marianna Roukala Jaana Vähähyyppä Heli Vierimaa Heidi Kaustinen Emilia Vähärautio Anu Sirviö Anna Korpi Emma Salonen Siiri Rahkonen Riikka Ahola Kirsi Hannele Sjöblad Maria Sorvisto Jonna Saariaho Anni Pessinen Päivi Vasara-Hammare Jenna Harju Annika Ketola Taru Kakko Erika Takkunen Nette Rotán Aliz Erkkilä Noora Sorvoja Laura Huhtala Riikka Parhiala Tanja Orjala Marika Pisilä Jenny Hakunti Tiia Paloranta Saija Pirkola Susanna Hilliaho Johanna Heikkala Emma Perälahti Annika Laukka Anni Järnbäck Emilia Maunula Virpi Salmela Tiia Hauhtonen Saga Pajukoski Sannamari Puutio Iiris Sundqvist Angela Pennanen Silja Yli-Saari Sanna Kivioja Salla Kallio Anna-Riikka Seppälä Veera Maajärvi Jenni Yrjänä Aino Törmälehto Katri Ollikainen Ida-Sofia Jaakola Henna Korkiala Milla Vierimaa Heidi Maria Marjaana Martikainen Terhi Pasma Eija Sammalkangas Hanne Niemi Jenni Salo-Peltokoski Noora-Kaisa Järvenoja Jasmina Vikström Milja Lämsä Hilja Lauri Anu Heino Nina Aho Irina Säkkinen Milka Peltola Janica Tavasti Sara Takalo Olivia Lahti Alexandra Kylmä Pinja Kuusela Kati Änäkkälä Virpi Pelo Marjo Avilovs Kirsi Forsell Johanna Pesola Johanna Sorvisto Minna Koukka Nelli Simpanen Miia

KäTa RePi Nibacos II KäTa K-Pallo Nibacos II Nibacos II HaBa KannUra KannUra KannUra Popula Jeppis FBC II YSP KannUra Nibacos II Jeppis FBC II SB Jymy K-Pallo HaBa K-Pallo K-Pallo YSP K-Pallo YSP YSP KäTa Popula KäTa SB Goats KäTa SB Goats YSP SB Jymy SB Goats Nibacos II Nibacos II KannUra KannUra KannUra SB Jymy Jeppis FBC II HaBa SB Goats KannUra KannUra KannUra KäTa K-Pallo YSP SB Jymy YSP KäTa HaBa SB Goats Popula SB Goats SB Goats SB Goats SB Goats SB Goats SB Goats K-Pallo SB Jymy HaBa HaBa K-Pallo K-Pallo K-Pallo Nibacos II KäTa SB Jymy RePi RePi HaBa SB Jymy SB Jymy YSP HaBa K-Pallo

5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 2 0 1 0 0 0 3 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 4 0 2 0 0 0 6 2 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

471

Pojat B-pojat Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

FBC Remix

8

6

1

1

63

-

21

42

13

2.

SB Vaasa Oranssi

8

5

1

2

51

-

39

12

11

3.

SB Vaasa

4

2

0

2

17

-

22

-5

4

4.

SPV II

8

1

2

5

42

-

59

-17

4

5.

Jeppis FBC

8

1

2

5

27

-

59

-32

4

Otteluohjelma Ottelu 24172 24173 24174 24175 24192 24193 24190 24191

Päivä 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 17.01.2021 17.01.2021 17.01.2021 17.01.2021

Aika 10:00 11:00 13:00 14:00 11:00 12:00 14:00 15:00

Paikka Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena OP-Arena OP-Arena OP-Arena OP-Arena

29877 29878 29879 29880 29881 29882 29883 29884 29885 29886

25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021

11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00

Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Seinäjoen Urheilutalo Seinäjoen Urheilutalo Seinäjoen Urheilutalo Seinäjoen Urheilutalo Seinäjoen Urheilutalo

Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo

Koti SPV II Jeppis FBC FBC Remix Jeppis FBC FBC Remix Jeppis FBC Jeppis FBC SPV II

-

Vieras SB Vaasa Oranssi FBC Remix SB Vaasa Oranssi SPV II SB Vaasa Oranssi SPV II FBC Remix SB Vaasa Oranssi

Tulos 4-6 3-2 9-2 6-6 9-4 9-9 1-9 7-10

SB Vaasa Oranssi SB Vaasa SB Vaasa Oranssi FBC Remix Jeppis FBC SPV II Jeppis FBC SB Vaasa SPV II FBC Remix

-

FBC Remix SPV II Jeppis FBC SPV II SB Vaasa SB Vaasa Oranssi FBC Remix SB Vaasa Oranssi Jeppis FBC SB Vaasa

3-3 6-3 11-1 11-4 1-6 3-7 2-10 3-8 6-4 10-2

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8.

Nimi Alasaari Jesse Korpela Konsta Klankki Jesper Bystedt Anton Mäenpää Niko Ankkuri Oskari Haukilehto Arttu Tallgren Simon

9.

Niemistö Konsta

10. 11. 12. 13. 14. 15. 16.

Koskela Sami Tuhkanen Aapo Rajamäki Kalle Kangas Herman Björkskog Linus Piittisjärvi Lauri Rautakoski Karolus

17. 18.

Karhu Arttu-Eemeli Mäki-Jokela Santeri

19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41.

Gädda Isac Mäenpää Roni Marttila Einari Björkström Kevin Kujala Konsta Vaaranmaa Niklas West Max Korpitie Simo Sundberg Jon Niemi Marius Kronholm Jimmy Tuhkanen Lassi Kukkola Perttu Uusimäki Lauri Mäki-Reini Antti Erkkilä Aleksi Kujanpää Tuomas Kuoppala Joni-Petteri Koivulahti Roope Heinola Arttu Lilli Mikael Mäki-Reini Matias Sandberg Jakob

472

Joukkue SPV II FBC Remix FBC Remix SB Vaasa Oranssi FBC Remix SPV II FBC Remix SB Vaasa, SB Vaasa SB Vaasa SB Vaasa Oranssi SB Vaasa, SB Vaasa SB Vaasa SB Vaasa Oranssi FBC Remix SB Vaasa Oranssi SPV II FBC Remix Jeppis FBC SPV II SB Vaasa, SB Vaasa SB Vaasa SB Vaasa Oranssi SB Vaasa Oranssi SB Vaasa, SB Vaasa SB Vaasa SB Vaasa Oranssi Jeppis FBC FBC Remix FBC Remix Jeppis FBC FBC Remix FBC Remix SB Vaasa Oranssi Jeppis FBC Jeppis FBC SB Vaasa Jeppis FBC SB Vaasa Oranssi SB Vaasa Oranssi SB Vaasa FBC Remix FBC Remix SPV II SB Vaasa Oranssi SPV II SB Vaasa Oranssi SPV II FBC Remix SB Vaasa, SB Vaasa SB Vaasa

Oranssi

Oranssi

Oranssi

Oranssi

Oranssi

O 8 8 8 4 6 8 8 8 4 4 8 4 4 8 6 8 6 8 8 8 4 4 6 8 4 4 8 6 6 4 8 8 4 4 8 4 8 4 4 4 8 8 6 4 8 2 4 8 8 4

M 12 12 6 11 5 9 8 8 3 5 7 4 3 9 6 6 5 4 3 4 2 2 3 4 1 3 4 3 4 3 2 2 5 4 4 3 3 2 2 2 2 2 1 0 3 2 2 2 1 0

S 5 3 9 3 9 2 3 3 1 2 4 3 1 1 4 4 5 6 6 4 2 2 5 3 1 2 3 4 2 3 4 4 0 1 1 2 2 3 3 3 3 3 4 5 1 2 2 2 3 1

P 17 15 15 14 14 11 11 11 4 7 11 7 4 10 10 10 10 10 9 8 4 4 8 7 2 5 7 7 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 1

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 1 0 0 2 0 1 1 0 0 0 0 1 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 2 0 0 4 0 2 2 0 0 0 0 2 4 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 2 0 4 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0

YV 1 1 0 0 2 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

AV 1 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

42. 43. 44. 45. 46.

Antila Miko Östrand Wilmer Pajula Topi Mäntymaa Matias Similä Lassi

47. 48. 49. 50. 51. 52.

Kiviranta Jesse Bystedt Melvin Eriksson Andreas Harri Elias Ikola Riku Härkönen Julius

53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87.

Ek Santtu Lehtimäki Hugo Raja-aho Matias Siltala Lauri Hjulfors Aron Mikkilä Aleksi Ristiluoma Joni Felixson Vilgot Nylund Jakob Suominen Nico Myllyniemi Joonas Kujanpää Topias Ojala Jaakko Häggblom Aleksi Mäki-Kojola Otto Hankonen Aleksi West Kevin Nuolivirta Eero Sosyedskyy Yevheniy Kujala Onni Raunio Topi Kivelä Eemeli Furu Verner Hjulfors Oliver Virsula Tatu Yli-Rahnasto Konsta Lahti Aleksi Lönnvik Sebastian Huhta Ville Vaaramo Kasper Hakula Elli Huhtakangas Niko Mäki-Tuuri Arttu Vieri Tuukka Ahola Arvi

88. 89. 90. 91.

Porthin Isak Niemelä Veeti Kauttu Valtteri Isomaa Oskar

SB Vaasa Oranssi SPV II Jeppis FBC SPV II SB Vaasa Oranssi SB Vaasa, SB Vaasa Oranssi SB Vaasa SB Vaasa Oranssi Jeppis FBC SB Vaasa Oranssi SB Vaasa SB Vaasa Oranssi FBC Remix SB Vaasa, SB Vaasa Oranssi SB Vaasa SB Vaasa Oranssi SPV II SPV II SB Vaasa Oranssi FBC Remix Jeppis FBC FBC Remix SPV II SB Vaasa Oranssi SB Vaasa Oranssi Jeppis FBC SPV II SPV II SPV II Jeppis FBC SPV II FBC Remix SB Vaasa Oranssi SPV II Jeppis FBC SPV II FBC Remix Jeppis FBC Jeppis FBC Jeppis FBC SPV II SPV II SPV II Jeppis FBC SB Vaasa SB Vaasa Oranssi Jeppis FBC SPV II FBC Remix FBC Remix SB Vaasa, SB Vaasa Oranssi SB Vaasa SB Vaasa Oranssi Jeppis FBC SPV II SPV II Jeppis FBC

4 8 6 4 4 8 4 4 4 4 4 4 8 8 4 4 8 3 6 7 8 8 8 2 4 4 7 8 8 6 7 8 8 8 8 1 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 4 2 6 7 8 8

1 1 2 1 1 1 1 0 2 1 1 1 1 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 3 1 2 2 2 2 0 0 1 1 1 1 1 0 1 1 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 4 3 3 3 3 3 0 2 2 2 2 2 2 0 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 2 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 2 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 4 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 4 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

C1-pojat Sarjataulukko 1.

Joukkue

O

V

T

H

TM

Jalas

11

8

2

1

72

-

PM

ME

P

44

28

18

2.

FBC Remix

11

5

2

4

54

-

49

5

12

3.

KannUra

9

5

1

3

54

-

44

10

11

4.

Jeppis FBC

9

3

0

6

43

-

57

-14

6

5.

SPV Sininen

11

2

2

7

36

-

60

-24

6

6.

Blue Fox

7

2

1

4

34

-

39

-5

5

473

Otteluohjelma Ottelu 19361 19368 19363 19364 19365 19372 19373 19374 19375 19376 19377 19378 19379 19380 19390 19395 19399 19398 29860 29861 29862 29863 29864 29865 29866 29867 29868 29869 29873

Päivä 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 31.01.2021 31.01.2021 31.01.2021 31.01.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 15.05.2021 15.05.2021 15.05.2021 15.05.2021 15.05.2021

Aika 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 12:00 13:00 15:00 16:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00

Paikka Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Kitin Vapari Kannus Kitin Vapari Kannus Kitin Vapari Kannus Kitin Vapari Kannus Seinäjoen Urheilutalo Seinäjoen Urheilutalo Seinäjoen Urheilutalo Seinäjoen Urheilutalo Seinäjoen Urheilutalo Seinäjoen Urheilutalo Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena

Koti FBC Remix SPV Sininen KannUra FBC Remix Jalas SPV Sininen Jalas KannUra Jeppis FBC Blue Fox Jeppis FBC FBC Remix Blue Fox KannUra FBC Remix SPV Sininen FBC Remix Jalas SPV Sininen Jeppis FBC Blue Fox FBC Remix KannUra SPV Sininen FBC Remix Jalas Blue Fox Jeppis FBC Jalas

Vieras KannUra Jalas Jeppis FBC SPV Sininen Jeppis FBC FBC Remix Blue Fox SPV Sininen Jalas SPV Sininen KannUra Jalas Jeppis FBC FBC Remix KannUra Jalas SPV Sininen KannUra Jalas FBC Remix KannUra Jalas Jeppis FBC Blue Fox SPV Sininen Jeppis FBC FBC Remix SPV Sininen Blue Fox

-

Tulos 3-11 3-9 7-4 5-2 10-5 3-10 6-5 7-3 3-8 3-5 11-6 4-7 3-6 3-9 4-2 1-6 4-4 5-5 4-3 1-6 3-8 3-5 5-2 4-5 2-2 7-5 9-4 6-5 6-6

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55.

474

Nimi Ylihärsilä Vikki Marttila Niko Kylmä Roope Vuollet Niko Haanpää Joona Louko Elias Siltala Onni Forsbacka Max Kuja-Perälä Miika Uusitalo Antti Kontturi Heidi Vilppola Jani Mäkitalo Nooa Toikkanen Elias Knutar Mario Björkström Kevin Luoma Lauri Somppi Sisu Ylimäki Frans Haga Ben Fors Hannes Keckman Eeli Haukilehto Konsta Skog Wilhelm Niemelä Aaron Kujala Santtu Nybäck Arvid Karlsson Emely Ylihärsilä Veikka Kajaala Joona Björk Otto Jacklin Antti Klankki Joona Kvist Siiri Ylimäki Elise Nurminen Eino Isomaa Oskar Ranta-Nilkku Jonne Pärssinen Nico Lehto Eero Puttonen Aapeli Jyrä Lauri Westeråker Emil Back Daniel Uotinen Sam Sorvisto Miro Rantanen Aaro Raunio Topi Kurikkaoja Joonas Tuuri Nuutti Tarpio Venni Puttonen Osku Viinamäki Arttu Santamäki Vili Nyvall Casper

Joukkue Jalas Jalas KannUra KannUra Jalas FBC Remix Jalas Blue Fox Jalas Jeppis FBC FBC Remix KannUra KannUra KannUra Blue Fox Jeppis FBC KannUra FBC Remix FBC Remix Jeppis FBC Jeppis FBC FBC Remix FBC Remix Jeppis FBC FBC Remix SPV Sininen Blue Fox Blue Fox Jalas SPV Sininen Blue Fox FBC Remix SPV Sininen SPV Sininen FBC Remix FBC Remix Jeppis FBC KannUra Jeppis FBC Jalas Jalas Jalas Blue Fox Blue Fox Jeppis FBC SPV Sininen SPV Sininen FBC Remix Jalas SPV Sininen SPV Sininen SPV Sininen Jalas SPV Sininen Blue Fox

O 11 11 9 9 11 11 11 7 11 7 9 7 9 9 5 5 9 11 9 9 9 9 11 9 9 10 6 6 11 5 7 11 6 8 9 9 9 9 7 8 9 11 7 6 9 4 8 11 11 3 3 8 9 10 4

M 18 14 13 16 8 7 7 8 8 7 7 5 5 3 0 7 7 7 6 6 5 5 5 4 4 7 5 3 1 6 6 3 2 2 4 2 1 1 4 4 4 3 1 3 2 1 1 1 1 3 3 3 2 2 1

S 9 9 9 3 8 7 7 4 4 5 4 5 5 7 10 2 2 2 3 3 4 4 4 5 5 1 3 5 7 1 1 4 5 5 2 4 5 5 1 1 1 2 4 1 2 3 3 3 3 0 0 0 1 1 2

P 27 23 22 19 16 14 14 12 12 12 11 10 10 10 10 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 7 7 7 7 7 6 6 6 6 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 3 1 0 1 0 1 0 1 0 1 0 0 1 0 2 0 1 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 6 2 0 2 0 2 0 12 0 2 0 0 2 0 4 0 2 4 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 4 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0

YV 0 0 1 1 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 1 0 0 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120.

Björk Robin Mäki Henna Kiviluoma Kim Kangas Roope Östman Kim Blomström Patrik Rajamäki Aaro Saarnio Sampo Hjulfors Oliver Sandholm Thomas Pärssinen Paavo niemi-korpi Aaro Holmqvist Joar Kannonlahti Jeremi Haaponiemi Patrik Hernesaho Lauri Sandbacka Elvin Ojaniemi Katri Peltokangas Ville Palenius Vilho Forsman Aron Kulkas Eemil Blomqvist Alexander Anttila Luukas Häger Robin Österbacka Robin Mäki-Reini Lauri Joensuu Sebastian Valkkio Eetu Pesonen Aaro Rajamäki Jesper Åbro Jonas Iskala Paavo Luhtala Nuutti-Eemil Kivimäki Jere Salonen Miika Takala Tuukka Hyttinen Jere Soini Mikael Laine Anton Mikkilä Aleksi Peltoniemi Petteri Kekola Rasmus Limnell Valtteri Maunumaa Juho Lehtimäki Veeti Valtteri Olli Vilmeri Kaartinen Elias Lillqvist Alvar Ulvila Eetu Nyström Anton Pihlaja Jenni Marttila Veeti Haapakoski Juuso Juthbacka Benjamin Svanbäck Elias Söderman Theo Kohtamäki Severi Syrjälä Arttu Säilä Jesse Latvala Eero Fingerroos Johannes Jaakkola Arttu Mäkipelkola Niilo Lammassaari Jussi

Jeppis FBC FBC Remix SPV Sininen Jeppis FBC Blue Fox Blue Fox SPV Sininen SPV Sininen Jeppis FBC KannUra SPV Sininen KannUra Jeppis FBC Jalas KannUra FBC Remix Jeppis FBC Jalas KannUra FBC Remix Jeppis FBC SPV Sininen Blue Fox SPV Sininen Blue Fox Blue Fox FBC Remix Jeppis FBC Jalas KannUra SPV Sininen Blue Fox SPV Sininen SPV Sininen SPV Sininen KannUra SPV Sininen Jeppis FBC KannUra SPV Sininen FBC Remix Jeppis FBC SPV Sininen SPV Sininen SPV Sininen FBC Remix SPV Sininen KannUra Jeppis FBC SPV Sininen Jeppis FBC Jalas Jalas SPV Sininen Blue Fox Blue Fox Blue Fox Jalas SPV Sininen SPV Sininen Jalas KannUra Jalas SPV Sininen SPV Sininen

7 9 10 2 3 6 5 5 5 7 7 7 9 9 9 11 4 6 9 11 2 4 5 7 7 7 9 9 11 2 3 3 4 5 7 7 9 9 9 10 11 2 3 3 3 3 3 4 5 5 5 6 7 7 7 7 7 8 8 8 9 9 11 11 11

1 1 1 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

C2-pojat Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SPV II

8

5

1

2

53

-

41

12

11

2.

Nibacos

4

4

0

0

43

-

8

35

8

3.

SB Vaasa Musta

8

4

0

4

43

-

47

-4

8

4.

FBC Remix

8

3

1

4

45

-

42

3

7

5.

NJ

8

1

0

7

26

-

72

-46

2

475

Otteluohjelma Ottelu 19311 19312 19313 19314 19315 19316 19317 19318 19319 19320 29709 29710 29711 29712 29713 29714 29715 29716

Päivä 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 11:00 12:00 14:00 15:00 11:00 12:00 14:00 15:00

Paikka Nurmohalli Nurmohalli Nurmohalli Nurmohalli Nurmohalli Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Seinäjoen Urheilutalo Seinäjoen Urheilutalo Seinäjoen Urheilutalo Seinäjoen Urheilutalo Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena

Koti SPV II FBC Remix SPV II NJ Nibacos NJ SB Vaasa Musta Nibacos FBC Remix SB Vaasa Musta SPV II NJ FBC Remix SB Vaasa Musta FBC Remix NJ SB Vaasa Musta FBC Remix

Vieras NJ SB Vaasa Musta Nibacos SB Vaasa Musta FBC Remix FBC Remix SPV II NJ SPV II Nibacos FBC Remix SB Vaasa Musta NJ SPV II SB Vaasa Musta SPV II NJ SPV II

-

Tulos 11-2 5-4 0-12 7-4 7-1 4-8 3-9 13-1 4-4 6-11 9-4 3-6 14-3 9-4 5-6 3-11 5-3 4-5

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66.

476

Nimi Ylimäki Frans Mäki-Reini Lauri Arovuo Henri Kukkola Jyri Palo Oskari Kangas Roope Mäkinen Akseli Mäki Lauri Matilainen Arttu Niemistö Joel Koivusaari Oskari Kuoppala Iisakki Suopuro Eetu Peltokangas Teemu Huusko Joona Hassel Fred Uusitalo Antti Wik Alexander Haukilehto Konsta Seppänen Hermanni Siltala Onni Helin Arttu Ylihärsilä Veikka Pylkkä Väinö Pajunen Ossi Pöyhönen Eero Palomäki Eeli Pakka Jaakko Palenius Vilho Romo Aleksi Rekilä Roope Jacklin Antti Tantarimäki Eelis Autio Lenni Koskinen Tuukka Koivula Jiri Rasku Aatu Keskinen Leevi Huhtakangas Juho Kankaanpää Nooa Rintamäki Aatu Koivusalo Niklas Savolainen Aaro Gerey Kai Syrjälä Arttu Henttu Otso Jakku Niko Seppälä Paavo Laitila Aleksi Vaismaa Jani Raunio Luca Kultti Santeri Suutari Niko Kitinoja Onni Komsi Ilari Viljanmaa Vilho Storbacka Nico Mäntymaa Mikael Puikko Anselmi Suo Vertti Hankosaari Mico Kangasaho Miika Koitto Julius Kurikkaoja Joonas Hankaniemi Alex Tammela Aapo

Joukkue FBC Remix FBC Remix SPV II SB Vaasa Musta SPV II Nibacos SPV II SB Vaasa Musta SPV II SB Vaasa Musta Nibacos SPV II SPV II Nibacos Nibacos Nibacos Nibacos SB Vaasa Musta FBC Remix Nibacos NJ SPV II NJ SB Vaasa Musta NJ SPV II SB Vaasa Musta FBC Remix FBC Remix NJ Nibacos FBC Remix Nibacos SB Vaasa Musta SB Vaasa Musta NJ SPV II NJ SB Vaasa Musta NJ FBC Remix SPV II SB Vaasa Musta NJ Nibacos Nibacos Nibacos FBC Remix FBC Remix FBC Remix FBC Remix SPV II SB Vaasa Musta NJ NJ FBC Remix Nibacos SB Vaasa Musta Nibacos Nibacos SB Vaasa Musta SB Vaasa Musta SB Vaasa Musta NJ FBC Remix SPV II

O 8 8 8 8 8 4 8 8 8 8 4 8 6 4 4 4 4 6 8 4 4 6 6 6 8 6 8 2 8 8 4 8 4 4 6 4 8 8 6 7 4 6 8 8 2 4 4 8 8 8 6 2 8 8 6 6 2 2 4 4 8 2 2 2 2 4

M 15 12 8 10 8 7 6 7 6 3 7 6 3 5 4 4 3 3 3 3 3 5 4 4 4 3 3 2 1 1 4 4 3 3 3 2 2 2 1 3 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 2 2 2 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1

S 8 6 7 3 5 6 7 5 5 8 3 4 6 3 4 3 4 4 4 3 3 0 1 1 1 2 2 3 4 4 0 0 1 1 1 2 2 2 3 0 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 0 0 0 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0

P 23 18 15 13 13 13 13 12 11 11 10 10 9 8 8 7 7 7 7 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 0 1 1 0 1 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 3 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 0 0 2 2 0 2 0 0 2 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 2 0 0 6 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 0 0 0 1 0 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109.

Jouppila Aaro Plattonen Jesse Ojala Janne Rajala Elias Haikonen Teemu Panttila Veeti Kangas Aukusti Lähdemäki Iiro Vähäkangas Anton Ruohonen Aleksi Alanne Iivo Felixson Ted Ranta Miiko Hautala Tuukka Åkerfelt Anton Jaakkola Arttu Kuoppala Arttu Tuovinen Niko Hiipakka Anton Niemelä Esa Mäki-Jussila Rony Juthbacka Benjamin Syrjälä Elias Koivisto Luka Leikkari Martin Ilves Eemeli Tiainen Roni Viita Minea Dahl Verne Vuorimäki Verneri Peltola Pekka Keskinen Samuli Ahola Aarne Huhtala Klaus Jokela Tuukka Leskinen Lenni takala Ilmari Sid Kevin Vuollet Tuukka Hautakoski Aamos Latvala Frans Hernesaho Lauri Koskinen Akseli

FBC Remix NJ SPV II SPV II SPV II FBC Remix FBC Remix SB Vaasa Musta Nibacos SPV II FBC Remix SB Vaasa Musta NJ NJ SB Vaasa Musta NJ NJ FBC Remix SPV II SPV II SPV II Nibacos NJ SB Vaasa Musta SPV II FBC Remix NJ SPV II SB Vaasa Musta SPV II Nibacos SB Vaasa Musta SB Vaasa Musta NJ SPV II SB Vaasa Musta SPV II SB Vaasa Musta FBC Remix SPV II NJ FBC Remix FBC Remix

4 4 8 2 2 2 4 4 4 4 4 4 6 6 8 8 8 8 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 8 8 8

1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

D1-pojat Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

NJ

5

5

0

0

53

-

23

30

10

2.

SPV

4

3

0

1

19

-

13

6

6

3.

FBC Remix

5

3

0

2

40

-

20

20

6

4.

SB Vaasa 08

3

1

0

2

21

-

26

-5

2

5.

KuKu

5

1

0

4

17

-

52

-35

2

6.

Jalas

4

0

0

4

11

-

27

-16

0

Otteluohjelma Ottelu 15358 15359 15360 15361 15362 15363 15364 15366 15369 15368 15372 15371 15367

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 10:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:30

Paikka Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo LP-Areena LP-Areena LP-Areena LP-Areena LP-Areena LP-Areena Isokyrö Areena

Koti SPV NJ KuKu FBC Remix SB Vaasa 08 SPV KuKu Jalas KuKu NJ Jalas FBC Remix SB Vaasa 08

-

Vieras Jalas FBC Remix SB Vaasa 08 Jalas NJ KuKu NJ NJ FBC Remix SPV KuKu SPV FBC Remix

Tulos 4-2 8-5 4-13 9-0 6-14 7-1 4-16 6-10 4-13 5-2 3-4 5-6 2-8

477

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SB Vaasa Oranssi

5

5

0

0

57

-

21

36

10

2.

HiPa

5

4

0

1

43

-

15

28

8

3.

Nibacos

5

2

1

2

41

-

35

6

5

4.

Jeppis FBC

5

2

0

3

23

-

42

-19

4

5.

Blue Fox

5

1

1

3

26

-

36

-10

3

6.

SB Vaasa Musta

5

0

0

5

17

-

58

-41

0

Otteluohjelma Ottelu 15373 15374 15375 15376 15377 15378 15382 15383 15384 15381 15380 15379 15385 15386 15387

Päivä 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00

Paikka Hollihaka Hollihaka Hollihaka Hollihaka Hollihaka Hollihaka OP-Arena OP-Arena OP-Arena OP-Arena OP-Arena OP-Arena OP-Arena OP-Arena OP-Arena

Kokkola Kokkola Kokkola Kokkola Kokkola Kokkola

Koti Nibacos Blue Fox Jeppis FBC SB Vaasa Oranssi SB Vaasa Musta Nibacos SB Vaasa Musta Blue Fox Jeppis FBC HiPa Nibacos Jeppis FBC HiPa SB Vaasa Oranssi HiPa

Vieras HiPa SB Vaasa Oranssi SB Vaasa Musta HiPa Blue Fox Jeppis FBC SB Vaasa Oranssi Nibacos SB Vaasa Oranssi Blue Fox SB Vaasa Musta Blue Fox SB Vaasa Musta Nibacos Jeppis FBC

-

Tulos 2-4 3-11 6-2 4-3 0-11 13-3 6-11 5-5 2-14 13-1 14-5 8-6 16-4 18-7 7-4

Lohko A Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SB Vaasa Oranssi

7

7

0

0

58

-

28

30

14

2.

FBC Remix

9

6

0

3

57

-

47

10

12

3.

HiPa

9

4

1

4

44

-

49

-5

9

4.

SPV

7

4

1

2

41

-

46

-5

9

5.

SB Vaasa Musta

4

2

0

2

19

-

26

-7

4

6.

Nibacos

9

1

0

8

44

-

63

-19

2

7.

SB Vaasa 08

4

1

0

3

22

-

22

0

2

8.

NJ

5

1

0

4

30

-

34

-4

2

Otteluohjelma Ottelu 26373 26374 26375 26376 26377 26378 26379 26380 26381 26388 26390 26386 26393 26392 29965 29966 29967 29968 29969 29970 29971 29972 29973 29974 29975 29976 29977

478

Päivä 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 26.01.2021 13.02.2021 13.02.2021 13.02.2021 13.02.2021 13.02.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:30 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Lohtajan Maininki Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Lohtajan Maininki Lohtajan Maininki Lohtajan Maininki Lohtajan Maininki Lohtajan Maininki Lohtajan Maininki

Koti SPV SB Vaasa Oranssi HiPa NJ FBC Remix HiPa Nibacos SPV Nibacos FBC Remix HiPa SPV FBC Remix NJ SPV FBC Remix SB Vaasa 08 SB Vaasa Oranssi FBC Remix HiPa Nibacos HiPa SB Vaasa Oranssi FBC Remix Nibacos SB Vaasa 08 HiPa

-

Vieras FBC Remix NJ SPV Nibacos SB Vaasa Oranssi NJ FBC Remix SB Vaasa Oranssi HiPa SPV Nibacos NJ Nibacos HiPa SB Vaasa 08 SB Vaasa Musta HiPa SB Vaasa Musta Nibacos SB Vaasa Oranssi SPV SB Vaasa Musta Nibacos SB Vaasa 08 SB Vaasa Musta SB Vaasa Oranssi FBC Remix

Tulos 10-6 7-3 5-5 6-7 4-9 10-5 4-5 4-10 5-6 4-5 4-2 6-5 10-6 11-4 3-9 10-1 3-6 8-5 7-4 2-9 7-8 3-4 8-4 6-4 5-9 6-7 4-5

D2-pojat AJS, PM Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Nibacos Sininen

4

4

0

0

36

-

8

28

8

2.

Blue Fox

4

3

0

1

21

-

14

7

6

3.

SPV Sininen

4

3

0

1

42

-

27

15

6

4.

FBC Remix

4

2

0

2

26

-

25

1

4

5.

KäTa Sininen

4

2

0

2

22

-

21

1

4

6.

NJ

4

2

0

2

44

-

42

2

4

7.

SPV 09

4

2

0

2

19

-

24

-5

4

8.

SC Alajärvi

4

1

0

3

23

-

31

-8

2

9.

KäTa Valkoinen

4

1

0

3

25

-

32

-7

2

10.

SB Kauhajoki

4

0

0

4

13

-

47

-34

0

Otteluohjelma Ottelu 29816 29817 29818 29819 29820 29821

Päivä 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00

Paikka Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena

29822 29823 29824 29825 29826 29827 29828 29829 29830 29831 29832 29833 29834 29835

24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021 09.05.2021 09.05.2021 09.05.2021 09.05.2021 09.05.2021

16:00 17:00 18:00 19:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00

Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena

Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo

Koti SC Alajärvi Blue Fox FBC Remix SPV Sininen Nibacos Sininen SPV 09

-

Vieras NJ SPV 09 SC Alajärvi Blue Fox FBC Remix KäTa Sininen

Tulos 9-16 5-7 7-3 2-5 8-1 3-7

SB Kauhajoki KäTa Valkoinen KäTa Sininen NJ KäTa Sininen SC Alajärvi Nibacos Sininen Blue Fox KäTa Valkoinen NJ SPV 09 SPV Sininen FBC Remix SB Kauhajoki

-

Nibacos Sininen SPV Sininen SB Kauhajoki KäTa Valkoinen Nibacos Sininen Blue Fox KäTa Valkoinen KäTa Sininen SC Alajärvi FBC Remix SB Kauhajoki NJ SPV 09 SPV Sininen

2-14 10-11 11-3 9-10 3-9 4-5 5-2 6-1 3-7 11-10 6-4 13-8 8-3 4-16

YJS, PM Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Nibacos Valkoinen

5

5

0

0

56

-

11

45

10

2.

Konnat

2

2

0

0

19

-

6

13

4

3.

SB Vaasa Musta

3

2

0

1

10

-

18

-8

4

4.

SPV

4

1

0

3

22

-

33

-11

2

5.

SB Vaasa Oranssi

4

1

0

3

16

-

24

-8

2

6.

Jeppis FBC

4

1

0

3

18

-

31

-13

2

7.

SB Vaasa 09

4

1

0

3

18

-

36

-18

2

Otteluohjelma Ottelu 29846 29847 29848 29849 29850 29851 29852 29853 29854 29855 29856 29858 29859

Päivä 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 09.05.2021 09.05.2021 09.05.2021 09.05.2021 09.05.2021 09.05.2021

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola

Koti SB Vaasa 09 SB Vaasa Musta SB Vaasa Oranssi Jeppis FBC SPV SB Vaasa Oranssi Konnat Nibacos Valkoinen Jeppis FBC Nibacos Valkoinen SPV SB Vaasa Oranssi Nibacos Valkoinen

-

Vieras Konnat Jeppis FBC SB Vaasa 09 Nibacos Valkoinen SB Vaasa Musta Nibacos Valkoinen SPV SPV SB Vaasa 09 SB Vaasa Oranssi SB Vaasa 09 Jeppis FBC SB Vaasa Musta

Tulos 1-9 4-3 8-1 4-12 2-5 3-9 10-5 13-2 6-11 9-1 13-5 4-5 13-1

479

Jatkosarja Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

NJ

2

2

0

0

22

-

6

16

4

2.

Nibacos Valkoinen

2

2

0

0

22

-

7

15

4

3.

Konnat

2

1

0

1

16

-

14

2

2

4.

FBC Remix

2

1

0

1

7

-

6

1

2

5.

SPV 09

2

1

0

1

5

-

16

-11

2

6.

SPV

2

1

0

1

22

-

19

3

2

7.

SPV Sininen

2

0

2

0

12

-

12

0

2

8.

KäTa Sininen

2

1

0

1

15

-

11

4

2

9.

Nibacos Sininen

2

1

0

1

12

-

17

-5

2

10.

KäTa Valkoinen

2

0

1

1

7

-

11

-4

1

11.

SB Kauhajoki

2

0

1

1

15

-

21

-6

1

12.

Jeppis FBC

0

0

0

0

0

-

0

0

0

13.

SB Vaasa Musta

0

0

0

0

0

-

0

0

0

14.

SB Vaasa 09

0

0

0

0

0

-

0

0

0

15.

SB Vaasa Oranssi

0

0

0

0

0

-

0

0

0

16.

Blue Fox

0

0

0

0

0

-

0

0

0

17.

SC Alajärvi

2

0

0

2

10

-

25

-15

0

Otteluohjelma Ottelu 28941 28942 28943 28944 28948 28945 28949 28946 28950 28947 28951 28952

Päivä 21.02.2021 21.02.2021 21.02.2021 21.02.2021 21.02.2021 21.02.2021 21.02.2021 21.02.2021 21.02.2021 21.02.2021 21.02.2021 21.02.2021

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 13:30 14:00 14:30 15:00 15:30 16:00 16:30 17:30

Paikka Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena Qmax Arena

Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo

Koti SPV Sininen NJ SB Kauhajoki NJ Nibacos Valkoinen SPV 09 Nibacos Sininen KäTa Valkoinen SPV KäTa Sininen Konnat SC Alajärvi

Vieras SB Kauhajoki SPV 09 KäTa Sininen KäTa Valkoinen Konnat FBC Remix SC Alajärvi SPV Sininen Nibacos Valkoinen FBC Remix Nibacos Sininen SPV

-

Tulos 9-9 14-2 6-12 8-4 9-3 3-2 7-4 3-3 4-13 3-5 13-5 6-18

Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SB Vaasa Musta

7

6

0

1

67

-

26

41

12

2.

SB Vaasa Oranssi

7

6

0

1

38

-

25

13

12

3.

Konnat

7

4

1

2

52

-

34

18

9

4.

SPV

7

4

1

2

53

-

44

9

9

5.

SPV 09

7

4

0

3

53

-

43

10

8

6.

NJ

7

1

1

5

36

-

47

-11

3

7.

FBC Remix

7

1

1

5

31

-

51

-20

3

8.

SB Kauhajoki

7

0

0

7

13

-

73

-60

0

Otteluohjelma Ottelu 17291 17292 17293 17294 17295 17296 17297 17298 17299 17300 17301 17302 17303 17304 17305 17306 17307 17308 17309 17310 17311 17312 17313 17314 17315 17316 17317 17318

480

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00

Paikka Vaasa Kauppaoppilaitos Vaasa Kauppaoppilaitos Vaasa Kauppaoppilaitos Vaasa Kauppaoppilaitos Vaasa Kauppaoppilaitos Vaasa Kauppaoppilaitos Vaasa Kauppaoppilaitos Vaasa Kauppaoppilaitos Vaasa Kauppaoppilaitos Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena

Koti Konnat SPV 09 SB Vaasa Oranssi SPV 09 FBC Remix NJ SB Kauhajoki SB Vaasa Musta SPV SB Vaasa Musta SB Vaasa Oranssi SB Kauhajoki NJ Konnat SPV 09 SB Vaasa Oranssi SPV NJ FBC Remix FBC Remix SB Vaasa Musta SB Kauhajoki SB Vaasa Oranssi SPV Konnat NJ SPV 09 FBC Remix

-

Vieras SB Vaasa Oranssi SB Vaasa Musta FBC Remix Konnat SB Vaasa Musta SPV SPV 09 NJ SB Kauhajoki Konnat SPV SB Vaasa Musta SB Vaasa Oranssi SPV NJ SB Kauhajoki FBC Remix Konnat SPV 09 SB Kauhajoki SB Vaasa Oranssi NJ SPV 09 SB Vaasa Musta SB Kauhajoki FBC Remix SPV Konnat

Tulos 5-6 11-5 8-3 5-12 3-14 4-7 3-15 14-2 12-0 7-2 5-3 0-5 4-8 8-8 6-4 5-0 8-7 5-7 6-8 8-6 8-2 3-15 4-2 6-14 13-1 2-2 6-9 2-5

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SB Vaasa 09

6

6

0

0

72

-

20

52

12

2.

Jeppis FBC

6

4

0

2

47

-

27

20

8

3.

Nibacos Valkoinen

5

3

1

1

34

-

32

2

7

4.

Nibacos Sininen

5

2

1

2

44

-

32

12

5

5.

SC Alajärvi

4

2

0

2

25

-

28

-3

4

6.

KäTa Valkoinen

6

1

0

5

31

-

49

-18

2

7.

Blue Fox

6

0

0

6

16

-

81

-65

0

Otteluohjelma Ottelu 17319 17320 17321 17322 17323 17324 17325 17333 17334 17335 17336 17337 17338 17339 17332 17329 17326 17327 17330 17331 17328

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.04.2021 29.04.2021

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 11:00 12:00 13:00 14:00 16:00 14:00 16:00

Paikka Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Alajärven Monitoimihalli Alajärven Monitoimihalli Alajärven Monitoimihalli Alajärven Monitoimihalli Alajärven Monitoimihalli Alajärven Monitoimihalli Alajärven Monitoimihalli Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo

Koti Blue Fox KäTa Valkoinen SC Alajärvi SB Vaasa 09 Nibacos Valkoinen SC Alajärvi Nibacos Sininen KäTa Valkoinen Nibacos Valkoinen KäTa Valkoinen Blue Fox SB Vaasa 09 Nibacos Sininen SC Alajärvi Jeppis FBC SB Vaasa 09 Jeppis FBC SB Vaasa 09 KäTa Valkoinen Nibacos Sininen Nibacos Valkoinen

-

Vieras Nibacos Sininen SB Vaasa 09 Blue Fox Jeppis FBC KäTa Valkoinen Jeppis FBC Nibacos Valkoinen SC Alajärvi Blue Fox Nibacos Sininen Jeppis FBC Nibacos Valkoinen Jeppis FBC SB Vaasa 09 KäTa Valkoinen Nibacos Sininen Nibacos Valkoinen Blue Fox Blue Fox SC Alajärvi SC Alajärvi

Tulos 4-14 4-13 12-4 7-3 7-5 5-10 7-7 1-4 11-3 5-12 0-12 11-1 5-6 4-13 10-2 10-6 6-8 18-2 14-3

E1-pojat Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Jalas

5

3

1

1

40

-

21

19

7

2.

Konnat

5

3

1

1

37

-

20

17

7

3.

NJ

5

3

0

2

35

-

40

-5

6

4.

KuKu

5

3

0

2

34

-

27

7

6

5.

ISB

5

1

0

4

23

-

45

-22

2

6.

SPV

5

1

0

4

30

-

46

-16

2

Otteluohjelma Ottelu 17390 17391 17392 17393 17394 17395 17396 17397 17398 17399 17400 17401 17402 17403 17404

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00

Paikka Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo

Koti ISB NJ Konnat Jalas SPV ISB Konnat ISB KuKu SPV NJ Konnat KuKu Jalas KuKu

-

Vieras KuKu Jalas SPV KuKu NJ Konnat NJ SPV NJ Jalas ISB Jalas SPV ISB Konnat

Tulos 5-8 3-11 3-7 3-7 10-11 2-14 10-5 8-3 5-6 3-12 10-4 4-4 12-7 10-4 2-6

481

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SB Vaasa

5

5

0

0

61

-

21

40

10

2.

Nibacos

5

4

0

1

51

-

13

38

8

3.

SBS PaHa

5

3

0

2

50

-

38

12

6

4.

Jeppis FBC

5

2

0

3

29

-

31

-2

4

5.

K P-V

5

1

0

4

23

-

61

-38

2

6.

HiPa

5

0

0

5

17

-

67

-50

0

Otteluohjelma Ottelu 17405 17406 17407 17408 17409 17410 17411 17412 17413 17414 17415 17416 17417 17418 17419

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00

Paikka Hollihaka Hollihaka Hollihaka Hollihaka Hollihaka Hollihaka Kaustisen Kaustisen Kaustisen Kaustisen Kaustisen Kaustisen Kaustisen Kaustisen Kaustisen

Koti Nibacos SB Vaasa K P-V HiPa SBS PaHa Nibacos K P-V Nibacos Jeppis FBC SBS PaHa SB Vaasa K P-V Jeppis FBC HiPa Jeppis FBC

Kokkola Kokkola Kokkola Kokkola Kokkola Kokkola Urheilutalo Urheilutalo Urheilutalo Urheilutalo Urheilutalo Urheilutalo Urheilutalo Urheilutalo Urheilutalo

-

Vieras Jeppis FBC HiPa SBS PaHa Jeppis FBC SB Vaasa K P-V SB Vaasa SBS PaHa SB Vaasa HiPa Nibacos HiPa SBS PaHa Nibacos K P-V

Tulos 6-2 17-1 3-15 0-10 10-13 13-1 3-15 11-2 2-10 14-7 6-5 10-7 4-9 2-16 11-6

Alempi jatkosarja Otteluohjelma Ottelu 25293 25290 25296 25287 25298 25299 25301 25303 25285 25305 25309 25310 25318 25307 25278 29598 29599 29600 29601 29602 29603 29604 29605 29606 29607

Päivä 06.02.2021 06.02.2021 06.02.2021 06.02.2021 06.02.2021 21.02.2021 21.02.2021 21.02.2021 21.02.2021 21.02.2021 13.03.2021 13.03.2021 13.03.2021 13.03.2021 13.03.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021

Aika 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 11:00 13:00 14:00 16:00 17:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00

Paikka Ähtärin Liikuntahalli Ähtärin Liikuntahalli Ähtärin Liikuntahalli Ähtärin Liikuntahalli Ähtärin Liikuntahalli Kaustisen Urheilutalo Kaustisen Urheilutalo Kaustisen Urheilutalo Kaustisen Urheilutalo Kaustisen Urheilutalo Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli LP-Areena LP-Areena LP-Areena LP-Areena LP-Areena

Koti ISB KuKu K P-V ISB KuKu KuKu ISB SPV SPV K P-V ISB SBS PaHa Punainen SPV SBS PaHa Punainen K P-V SPV Jeppis FBC SPV ISB K P-V KuKu K P-V Jeppis FBC KuKu ISB

Ylempi jatkosarja Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Nibacos

14

12

0

2

125

-

49

76

24

2.

Konnat

14

9

2

3

96

-

91

5

20

3.

NJ

14

4

3

7

98

-

110

-12

11

4.

Jalas

14

3

1

10

60

-

122

-62

7

5.

SB Vaasa

6

3

0

3

51

-

31

20

6

6.

SBS PaHa

10

1

2

7

71

-

98

-27

4

482

-

Vieras K P-V SBS PaHa Punainen SPV SBS PaHa Punainen SPV K P-V KuKu SBS PaHa Punainen ISB SBS PaHa Punainen SPV KuKu K P-V ISB KuKu ISB KuKu K P-V KuKu Jeppis FBC SPV ISB SPV K P-V Jeppis FBC

Tulos 9-6 15-1 3-15 17-5 2-5 14-2 5-6 21-3 9-6 12-5 8-6 5-17 15-3 4-10 1-13 9-8 3-9 11-6 3-8 6-15 12-3 2-7 1-13 11-2 6-4

Otteluohjelma Ottelu 23866 23867 23868 23869 23870 23871 23887 23889 23883 23892 23891 23894 23895 23873 23897 23898 23902 23901 23881 23880 23903 23905 23906 23907 23885 23909 29528 29529 29530 29531 29532 29533 29534 29535 29536 29537

Päivä 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 06.02.2021 06.02.2021 06.02.2021 06.02.2021 06.02.2021 21.02.2021 21.02.2021 21.02.2021 21.02.2021 21.02.2021 14.03.2021 14.03.2021 14.03.2021 14.03.2021 14.03.2021 28.03.2021 28.03.2021 28.03.2021 28.03.2021 28.03.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00

Paikka Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Ähtärin Liikuntahalli Ähtärin Liikuntahalli Ähtärin Liikuntahalli Ähtärin Liikuntahalli Ähtärin Liikuntahalli Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola

Koti NJ Konnat SBS PaHa SB Vaasa Konnat Nibacos Konnat SBS PaHa Jalas Nibacos SBS PaHa Konnat NJ Nibacos NJ Jalas NJ Jalas NJ Jalas Konnat SBS PaHa NJ Jalas SBS PaHa Nibacos Jalas SB Vaasa Jalas Konnat NJ Nibacos NJ SB Vaasa Nibacos Konnat

-

Vieras Jalas SB Vaasa Jalas Nibacos SBS PaHa NJ Jalas Nibacos NJ Konnat NJ SBS PaHa Jalas SBS PaHa Konnat Nibacos SBS PaHa Konnat Nibacos SBS PaHa Nibacos Jalas Konnat Nibacos Konnat NJ Konnat Nibacos NJ Nibacos SB Vaasa Jalas Konnat Jalas NJ SB Vaasa

Tulos 13-8 4-3 4-5 2-10 14-11 8-4 3-2 2-12 6-5 7-3 9-9 7-6 13-3 13-5 6-6 5-3 14-8 4-10 4-7 4-11 2-12 10-10 5-5 2-6 5-10 8-2 2-12 5-9 5-10 10-8 5-13 7-2 7-9 15-2 15-1 1-13

E2-pojat Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Konnat Musta

7

7

0

0

61

-

30

31

14

2.

Jalas

7

5

0

2

78

-

24

54

10

3.

Konnat Keltainen

7

5

0

2

65

-

23

42

10

4.

SB Vaasa Pinkki

7

4

0

3

52

-

44

8

8

5.

NJ

7

3

1

3

52

-

68

-16

7

6.

SPV Punainen

7

2

1

4

45

-

52

-7

5

7.

MLT

7

1

0

6

30

-

85

-55

2

8.

SPV Sininen

7

0

0

7

23

-

80

-57

0

Otteluohjelma Ottelu 19496 19497 19498 19499 19500 19501 19502 19503 19504 19505 19506 19507 19508 19509 19510 19511 19512 19513 19514 19515 19516 19517 19518 19519 19520 19521 19522 19523

Päivä 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00

Paikka Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo

Koti Jalas NJ Konnat Keltainen NJ SPV Punainen MLT SB Vaasa Pinkki Konnat Musta SPV Sininen Konnat Musta Konnat Keltainen SB Vaasa Pinkki MLT Jalas NJ Konnat Keltainen SPV Sininen MLT SPV Punainen SPV Punainen Konnat Musta SB Vaasa Pinkki Konnat Keltainen SPV Sininen Jalas MLT NJ SPV Punainen

-

Vieras Konnat Keltainen Konnat Musta SPV Punainen Jalas Konnat Musta SPV Sininen NJ MLT SB Vaasa Pinkki Jalas SPV Sininen Konnat Musta Konnat Keltainen SPV Sininen MLT SB Vaasa Pinkki SPV Punainen Jalas NJ SB Vaasa Pinkki Konnat Keltainen MLT NJ Konnat Musta SB Vaasa Pinkki SPV Punainen SPV Sininen Jalas

Tulos 11-2 4-9 8-2 3-15 7-13 12-7 10-11 14-2 0-5 6-5 12-0 6-7 2-14 15-4 11-8 12-2 4-14 0-12 7-7 1-7 5-4 13-5 13-1 2-7 8-9 1-14 15-6 0-12

483

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Nibacos Valkoinen

6

6

0

0

77

-

27

50

12

2.

Nibacos Sininen

6

5

0

1

59

-

38

21

10

3.

SB Vaasa Oranssi

6

4

0

2

46

-

38

8

8

4.

SB Vaasa Musta

6

3

0

3

48

-

39

9

6

5.

Jeppis FBC

5

1

0

4

31

-

40

-9

2

6.

Blue Fox

5

1

0

4

20

-

51

-31

2

7.

FBC Remix

6

0

0

6

26

-

74

-48

0

Otteluohjelma Ottelu 19530 19525 19536 19527 19528 19529 19532 19537 19534 19531 19535 19533 19524 19538 19539 19540 19526 19542 19543 19544

Päivä 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Vaasan Urheilukeskus Vaasan Urheilukeskus Vaasan Urheilukeskus Vaasan Urheilukeskus Vaasan Urheilukeskus Vaasan Urheilukeskus Vaasan Urheilukeskus

Koti Nibacos Sininen SB Vaasa Oranssi Nibacos Sininen FBC Remix Nibacos Valkoinen SB Vaasa Musta FBC Remix Jeppis FBC FBC Remix Jeppis FBC SB Vaasa Oranssi Nibacos Valkoinen Blue Fox SB Vaasa Oranssi Nibacos Valkoinen SB Vaasa Oranssi SB Vaasa Musta FBC Remix Nibacos Sininen SB Vaasa Musta

-

Vieras Nibacos Valkoinen FBC Remix SB Vaasa Musta Jeppis FBC SB Vaasa Oranssi Jeppis FBC Blue Fox SB Vaasa Oranssi Nibacos Sininen Nibacos Valkoinen Blue Fox SB Vaasa Musta Nibacos Sininen SB Vaasa Musta Blue Fox Nibacos Sininen Blue Fox Nibacos Valkoinen Jeppis FBC FBC Remix

Tulos 7-11 8-4 9-4 2-14 14-2 6-4 3-8 5-12 10-14 5-14 13-1 13-7 5-14 6-5 11-3 5-9 10-3 3-14 6-3 16-4

YJS, PM Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Nibacos Sininen

11

8

1

2

105

-

51

54

17

2.

Konnat Keltainen

10

6

0

4

78

-

75

3

12

3.

Jalas

11

6

0

5

70

-

79

-9

12

4.

SB Vaasa Musta

7

4

1

2

54

-

42

12

9

5.

SB Vaasa Pinkki

7

4

0

3

49

-

46

3

8

6.

Konnat Musta

10

3

1

6

53

-

79

-26

7

7.

Nibacos Valkoinen

11

2

1

8

61

-

101

-40

5

8.

SB Vaasa Oranssi

7

2

0

5

54

-

51

3

4

Otteluohjelma Ottelu 28865 28866 28867 28868 28869 29437 29438 29439 29440 29441 29538 29539 29540 29541 29542 29543 29544 29545 29546 29547 29548 29549 29550 29551 29552 29553 29554 29556 29557 29558 29559 29560

484

Päivä 14.02.2021 14.02.2021 14.02.2021 14.02.2021 14.02.2021 27.03.2021 27.03.2021 27.03.2021 27.03.2021 27.03.2021 10.04.2021 10.04.2021 10.04.2021 10.04.2021 10.04.2021 10.04.2021 10.04.2021 10.04.2021 10.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00

Paikka Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo

Koti Konnat Musta Nibacos Sininen Nibacos Valkoinen Jalas Nibacos Valkoinen Nibacos Valkoinen Nibacos Sininen Jalas Nibacos Sininen Konnat Keltainen SB Vaasa Musta SB Vaasa Oranssi Konnat Keltainen SB Vaasa Oranssi SB Vaasa Pinkki Nibacos Sininen Nibacos Valkoinen Jalas Konnat Musta SB Vaasa Oranssi SB Vaasa Musta Nibacos Sininen SB Vaasa Pinkki Nibacos Sininen Konnat Musta Konnat Keltainen Jalas Nibacos Valkoinen Jalas SB Vaasa Pinkki Konnat Musta Nibacos Sininen

-

Vieras Jalas Konnat Keltainen Konnat Musta Nibacos Sininen Konnat Keltainen Konnat Musta Konnat Keltainen Nibacos Valkoinen Konnat Musta Jalas Konnat Keltainen Jalas SB Vaasa Pinkki SB Vaasa Musta Jalas Konnat Musta SB Vaasa Oranssi Nibacos Sininen Nibacos Valkoinen Nibacos Sininen Konnat Musta Konnat Keltainen SB Vaasa Oranssi SB Vaasa Musta SB Vaasa Pinkki Nibacos Valkoinen SB Vaasa Musta Jalas Konnat Keltainen SB Vaasa Musta Jalas SB Vaasa Pinkki

Tulos 2-14 4-12 15-3 4-9 8-20 9-3 6-7 7-5 7-2 7-8 14-4 5-8 9-6 5-8 4-8 6-6 4-12 5-12 12-4 5-11 10-1 9-2 9-5 14-2 3-6 6-2 7-11 3-5 3-8 6-4 13-1 11-6

30:00

29561 29562 29563 29564 29565

08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021

14:00 15:00 16:00 17:00 18:00

Qmax Qmax Qmax Qmax Qmax

Arena Arena Arena Arena Arena

Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo Nurmo

SB Vaasa Musta SB Vaasa Oranssi SB Vaasa Pinkki Konnat Keltainen Nibacos Valkoinen

-

Nibacos Valkoinen Konnat Musta Nibacos Valkoinen SB Vaasa Oranssi Nibacos Sininen

5-5 7-8 12-6 3-15 0-16

Lohko B Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

NJ

6

4

2

0

57

-

39

18

10

2.

SPV Punainen

6

3

2

1

62

-

46

16

8

3.

Jeppis FBC

4

2

0

2

35

-

28

7

4

4.

MLT

2

1

0

1

13

-

17

-4

2

5.

Blue Fox

0

0

0

0

0

-

0

0

0

6.

FBC Remix

6

0

0

6

41

-

78

-37

0

Otteluohjelma Ottelu 28861 28862 28863 28864 29650 29651 29652 29653 29654 29655 29656 29657 29658

Päivä 14.02.2021 14.02.2021 14.02.2021 14.02.2021 18.04.2021 18.04.2021 18.04.2021 18.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 08.05.2021

Aika 11:00 12:00 14:00 15:00 11:00 12:00 14:00 15:00 11:00 12:00 14:00 15:00 11:00

Paikka Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Isokyrö Liikuntahalli

Koti MLT NJ FBC Remix NJ SPV Punainen Jeppis FBC NJ FBC Remix NJ SPV Punainen FBC Remix NJ SPV Punainen

-

Vieras FBC Remix SPV Punainen SPV Punainen MLT NJ FBC Remix Jeppis FBC SPV Punainen FBC Remix Jeppis FBC Jeppis FBC SPV Punainen FBC Remix

Tulos 9-6 11-11 7-18 11-4

29659 29660 29661

08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021

12:00 14:00 15:00

Isokyrö Liikuntahalli Isokyrö Liikuntahalli Isokyrö Liikuntahalli

Jeppis FBC Jeppis FBC FBC Remix

-

NJ SPV Punainen NJ

7-8 6-8 3-12

10-9 5-8 7-14 5-5 15-9

485

F1-pojat 61 PM Otteluohjelma Ottelu 23011 23017 23012 23018 23013 23020 23014 23370 23015 23023 23016 23022 24202 24203 24204 24205 24206 24207 24208 24209 24210 24211 24217 24212 24218 24213 24219 24214 24220 24215 24221 24216 24222 29566 29567 29572 29568 29573 29569 29574 29575 29570 29576 29571 29577 29578 29579 29580 29581 29582 29583 29584 29585 29586 29587 29588 29589 29590 29591

486

Päivä 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021

Aika 11:00 11:00 11:45 11:45 12:45 12:45 13:30 13:30 14:30 14:30 15:15 15:15 11:00 11:45 12:30 13:15 14:00 14:45 15:30 16:15 17:00 11:00 11:00 11:45 11:45 12:45 12:45 13:30 13:30 14:30 14:30 15:15 15:15 10:00 10:45 11:00 11:45 11:45 12:30 12:30 13:15 13:30 14:00 14:15 14:45 15:30 10:00 10:45 11:30 12:15 13:00 13:45 14:30 10:00 10:45 11:45 12:30 13:30 14:15

Paikka Ähtärin Liikuntahalli Lohtajan Maininki Ähtärin Liikuntahalli Lohtajan Maininki Ähtärin Liikuntahalli Lohtajan Maininki Ähtärin Liikuntahalli Lohtajan Maininki Ähtärin Liikuntahalli Lohtajan Maininki Ähtärin Liikuntahalli Lohtajan Maininki Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Ähtärin Liikuntahalli Kauhajoki Yhteiskoulun sali Ähtärin Liikuntahalli Kauhajoki Yhteiskoulun sali Ähtärin Liikuntahalli Kauhajoki Yhteiskoulun sali Ähtärin Liikuntahalli Kauhajoki Yhteiskoulun sali Ähtärin Liikuntahalli Kauhajoki Yhteiskoulun sali Ähtärin Liikuntahalli Kauhajoki Yhteiskoulun sali Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo LP-Areena Qmax Arena Nurmo LP-Areena Qmax Arena Nurmo LP-Areena LP-Areena Qmax Arena Nurmo LP-Areena Qmax Arena Nurmo LP-Areena LP-Areena Kauhajoki Yhteiskoulun sali Kauhajoki Yhteiskoulun sali Kauhajoki Yhteiskoulun sali Kauhajoki Yhteiskoulun sali Kauhajoki Yhteiskoulun sali Kauhajoki Yhteiskoulun sali Kauhajoki Yhteiskoulun sali Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo

Koti SBS PaHa HiPa SB Kauhajoki Blue Fox KuKu Nibacos Jalas HiPa KuKu Nibacos SBS PaHa Jeppis FBC Black Blue Fox HiPa Jeppis FBC Black SB Vaasa Oranssi Jeppis FBC Black SB Vaasa SB Vaasa Oranssi HiPa SB Vaasa Musta SBS PaHa SB Kauhajoki KuKu Jalas NJ SPV Sininen Nibacos SPV Punainen NJ SPV Sininen SBS PaHa SB Kauhajoki NJ SB Kauhajoki SBS PaHa SB Vaasa Jeppis FBC Red SPV Punainen SB Vaasa Oranssi KuKu SB Vaasa Jeppis FBC Red NJ SB Vaasa Musta KuKu NJ KuKu SB Vaasa Oranssi SB Kauhajoki KuKu SB Vaasa Musta SB Kauhajoki SPV Punainen SB Vaasa Jeppis FBC Red SBS PaHa Jeppis FBC Red SB Vaasa

-

Vieras KuKu Nibacos Jalas Jeppis FBC Black SB Kauhajoki Jeppis FBC Black SBS PaHa Blue Fox Jalas Blue Fox SB Kauhajoki HiPa SB Vaasa Oranssi SB Vaasa Musta SB Vaasa HiPa SB Vaasa Musta Blue Fox Jeppis FBC Black SB Vaasa Blue Fox NJ SPV Sininen Nibacos SPV Punainen KuKu Jalas SBS PaHa SB Kauhajoki Nibacos SPV Punainen KuKu Jalas SPV Punainen SB Vaasa KuKu NJ SB Vaasa Musta SB Kauhajoki SBS PaHa SB Vaasa Musta SPV Punainen SB Vaasa Oranssi SB Kauhajoki SBS PaHa Jeppis FBC Red SB Kauhajoki SB Vaasa Musta NJ SB Vaasa Musta SB Vaasa Oranssi NJ KuKu SBS PaHa Jeppis FBC Red SPV Punainen SB Vaasa SBS PaHa SPV Punainen

Tulos 8-3 5-12 9-5 3-14 3-3 5-9 3-9 9-3 8-2 14-1 6-3 5-7

3-2 1-14 13-3 11-1 7-3 4-6 4-4 6-3 3-3 4-8 9-4 3-12 10-9 5-6 13-6 5-10 13-4 10-5 7-2 12-7 4-15

5-4 4-3 5-2 5-9 6-5 9-1

F2-pojat 61, PM Otteluohjelma Ottelu 23024 23025 23026 23027 23028 23029 25138 25139 25140 25141 25142 25143 25144 25151 25145 25152 25146 25153 25147 25154 25148 25155 25149 25156 25150 29717 29724 29718 29725 29719 29726 29720 29727 29721 29728 29722 29729 29723 29730 29731 29732 29733 29734 29735 29736 29749 29750 29737 29743 29751 29738 29744 29752 29739 29745 29753 29740 29746 29754 29741 29747 29755 29742 29748 29756 29757

Päivä 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 18.04.2021 18.04.2021 18.04.2021 18.04.2021 18.04.2021 18.04.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021

Aika 10:00 10:45 11:45 12:30 13:30 14:15 11:00 11:45 12:45 13:30 14:30 15:15 11:00 11:00 11:45 11:45 12:30 12:45 13:15 13:30 14:00 14:30 14:45 15:15 15:30 11:00 11:00 11:45 11:45 12:30 12:30 13:15 13:15 14:00 14:00 14:45 14:45 15:30 15:30 11:00 11:45 12:45 13:30 14:30 15:15 10:00 10:45 11:00 11:00 11:30 11:45 11:45 12:15 12:45 12:45 13:00 13:30 13:30 13:45 14:30 14:30 14:30 15:15 15:15 15:15 16:00

Paikka Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Isokyrö Liikuntahalli Isokyrö Liikuntahalli Isokyrö Liikuntahalli Isokyrö Liikuntahalli Isokyrö Liikuntahalli Isokyrö Liikuntahalli Hollihaka Kokkola Ilmajoki-halli Hollihaka Kokkola Ilmajoki-halli Hollihaka Kokkola Ilmajoki-halli Hollihaka Kokkola Ilmajoki-halli Hollihaka Kokkola Ilmajoki-halli Hollihaka Kokkola Ilmajoki-halli Hollihaka Kokkola LP-Areena Hollihaka Kokkola LP-Areena Hollihaka Kokkola LP-Areena Hollihaka Kokkola LP-Areena Hollihaka Kokkola LP-Areena Hollihaka Kokkola LP-Areena Hollihaka Kokkola LP-Areena Hollihaka Kokkola Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Isokyrö Liikuntahalli Isokyrö Liikuntahalli Qmax Arena Nurmo Kaustisen Urheilutalo Isokyrö Liikuntahalli Qmax Arena Nurmo Kaustisen Urheilutalo Isokyrö Liikuntahalli Qmax Arena Nurmo Kaustisen Urheilutalo Isokyrö Liikuntahalli Qmax Arena Nurmo Kaustisen Urheilutalo Isokyrö Liikuntahalli Qmax Arena Nurmo Kaustisen Urheilutalo Isokyrö Liikuntahalli Qmax Arena Nurmo Kaustisen Urheilutalo Isokyrö Liikuntahalli Isokyrö Liikuntahalli

Koti SPV FBC Remix K P-V MLT Musta K P-V SPV FBC Remix Jeppis FBC Red SB Vaasa 13 MLT Musta SB Vaasa 13 FBC Remix Nibacos ISB Nibacos Pinkki SPV SB Vaasa Oranssi KuKu K P-V SB Kauhajoki Nibacos Pinkki KuKu SB Vaasa Musta ISB K P-V SPV Nibacos SB Kauhajoki Nibacos Pinkki SB Vaasa Oranssi MLT Valkoinen KuKu MLT Musta SB Kauhajoki MLT Valkoinen SB Vaasa Musta K P-V KuKu Nibacos ISB Jeppis FBC Red SB Vaasa 13 FBC Remix SB Vaasa 13 ISB FBC Remix MLT Musta SPV K P-V SB Vaasa Oranssi Nibacos Jeppis FBC Red MLT Musta SB Kauhajoki KuKu MLT Valkoinen ISB Nibacos Pinkki SB Vaasa 13 SB Kauhajoki KuKu SB Vaasa Oranssi Nibacos Jeppis FBC Red SB Vaasa Musta MLT Valkoinen

-

Vieras MLT Musta K P-V SPV FBC Remix MLT Musta FBC Remix SB Vaasa 13 MLT Musta Jeppis FBC Red FBC Remix MLT Musta Jeppis FBC Red K P-V KuKu SB Vaasa Musta SB Kauhajoki Nibacos SPV SB Vaasa Musta ISB SB Vaasa Oranssi SB Kauhajoki Nibacos SPV Nibacos Pinkki KuKu K P-V SB Vaasa Musta MLT Musta SPV K P-V SB Vaasa Musta Nibacos SB Vaasa Oranssi Nibacos Pinkki SPV MLT Musta SB Kauhajoki MLT Valkoinen FBC Remix SB Vaasa 13 ISB Jeppis FBC Red FBC Remix Jeppis FBC Red SB Vaasa Oranssi SB Vaasa Musta ISB Nibacos Pinkki MLT Valkoinen SB Kauhajoki KuKu SB Vaasa 13 SPV K P-V SB Vaasa Musta Nibacos Jeppis FBC Red FBC Remix ISB Nibacos Pinkki MLT Musta SPV K P-V FBC Remix SB Vaasa 13

Tulos 5-6 10-9 8-10 3-5 5-7 4-7 6-2 5-7 2-11 4-4 6-1 2-5 5-5 19-0 0-18 6-3 13-3 4-5 6-14 3-20 3-14 11-7 9-5 10-1 7-6 5-7 3-23 10-7 1-12 1-20 16-2 4-4 9-3 6-4 4-7 4-8 11-9 13-5

7-6 15-2 4-7 8-3 3-8 1-7 14-2 2-9 2-9 5-10 5-8 5-5

487

Tytöt B-tytöt Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

FBC Remix

16

11

3

2

99

-

38

61

25

2.

KäTa

16

10

4

2

85

-

44

41

24

3.

Papas

15

7

5

3

84

-

57

27

19

4.

Blue Fox

10

5

2

3

48

-

35

13

12

5.

ISB

12

5

2

5

51

-

38

13

12

6.

SPV

16

5

2

9

58

-

63

-5

12

7.

SB Vaasa

10

3

0

7

44

-

47

-3

6

8.

SB Kauhajoki

15

0

0

15

15

-

162

-147 0

Otteluohjelma Ottelu 19440 23010 19442 19487 19460 19447 19448 19449 19450 19451 19452 19453 19454 19455 19456 19457 19458 19459 19443 19461 19462 19445 19472 19473 19474 19475 19476 19495 19478 19466 19464 19469 19491 19492 19471 19482 19494 19485 19484 19479 19489 29636 29637 29638 29639 29640 29641 29642 29643 29644 29645 29646 29647 29648 29649

Päivä 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 07.02.2021 07.02.2021 07.02.2021 07.02.2021 07.02.2021 07.02.2021 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:45 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 11:00 12:00 13:00 14:00 16:00 17:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Kauhajoki Yhteiskoulun sali Kauhajoki Yhteiskoulun sali Kauhajoki Yhteiskoulun sali Kauhajoki Yhteiskoulun sali Kauhajoki Yhteiskoulun sali Kauhajoki Yhteiskoulun sali Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Ilmajoki-halli Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo

Koti KäTa SB Kauhajoki Papas SB Kauhajoki Papas KäTa FBC Remix Blue Fox FBC Remix SB Vaasa Blue Fox SPV Papas SB Kauhajoki Blue Fox ISB SPV KäTa ISB SB Vaasa SB Kauhajoki Papas ISB SB Kauhajoki Blue Fox SB Vaasa SPV FBC Remix KäTa FBC Remix SPV FBC Remix ISB SB Kauhajoki SPV ISB Papas SPV KäTa FBC Remix KäTa SB Kauhajoki SB Vaasa FBC Remix Papas SPV FBC Remix Blue Fox KäTa SB Vaasa Blue Fox SB Vaasa Papas SPV KäTa

Vieras SPV ISB SPV FBC Remix ISB FBC Remix ISB SB Vaasa SPV Papas KäTa SB Kauhajoki KäTa ISB SPV KäTa SB Vaasa SB Kauhajoki Blue Fox FBC Remix Papas FBC Remix FBC Remix SPV ISB SB Kauhajoki KäTa SB Vaasa Blue Fox SB Kauhajoki ISB KäTa Papas KäTa Papas SPV SB Kauhajoki FBC Remix Papas Papas ISB SPV KäTa SB Kauhajoki SB Vaasa Blue Fox KäTa Papas Blue Fox SB Kauhajoki FBC Remix SPV SB Kauhajoki FBC Remix Papas

-

Tulos 4-1 0-7 5-5 0-12 3-3 2-4 2-3 7-1 2-4 4-5 4-7 12-0 4-4 1-13 4-1 1-3 2-5 12-2 3-8 3-6 2-10 0-7 4-4 2-8 5-3 13-1 1-8 5-3 3-1 10-2 1-3 3-3 4-6 2-13 2-2 5-2 12-0 3-5 4-2 8-4 3-2 0-8 2-8 12-0 6-4 3-8 7-3 4-7 3-3 7-2 4-4 2-5 13-1 0-8 5-5

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7.

488

Nimi Sikala Mira Räsänen Iida Valtanen Nella Kontturi Heidi Rintamäki Eedit Heiska Oona Aliisa Kemppainen Jenna

Joukkue KäTa FBC Remix Papas FBC Remix FBC Remix SPV Papas

O 14 16 13 16 14 16 15

M 18 18 15 18 11 12 11

S 9 7 10 6 11 9 9

P 27 25 25 24 22 21 20

+ 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0

2 0 2 0 3 1 2 0

5 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 4 0 6 2 4 0

YV 1 0 0 1 1 0 1

AV 1 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0

RL0 1 0 0 1 0 0 1

8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98.

Liuski Tiia Anttila Kiia Ylimäki Elise Mäki Henna Mattila Aada Kokkonen Jasmin Mukkala Aada Ström Milla Karlsson Emely Rinta-Jaskari Annika Koski Rita Kämäräinen Sohvi Leskinen Iida Uusisalo Nanna Tikka Emma Koski Karoliina Aspbäck Juuli Kähkönen Jemina Vaismaa Suvi Viertola Venla Munkki Lotta Mattila Jutta Oikarinen Iina Alanen Emma Leinonen Heta Kyllönen Sara Viitanen Iita Hautamäki Silja Rissanen Peppiina Huhtanen Helmiina Kitinoja Sofia Sundelin Lovisa Ala-Ikkelä Emma Mukkala Emilia Mäki Ada Gauffin-kauste Zara Isomäki Neea Potinoja Jenna Luhtala Marilla Ristiharju Peppilotta Liimatta Anni Pasanen Olivia Suvanto Linda Lassila Jemina Schulte-Tigges Senni Flöjt Anni Viita Minea Finnilä Anni Viitasalo Kaisa Holm Thilde Holländer Engla-Lie Kuru Milla-Mari Purontaka Kiira Puukangas Jasmiina Luomapuro Neea Hietikko Olivia Hyyryläinen Veera Forsbacka Moa Halkosaari Jenni Storskrubb Julia Kvist Siiri Hakanen Alisa Laiho Jenna Autio Minea Fagerström Emilia Tuomela Tiia Honkaharju Alina Mäkelä Venla Petäjävuori Ella Aho Mette Ström Laura Lepistö Pinja Kangas Jenni Rajamäki Ellamaria Hedman Alma Niemelä Essi Jaakkola Matilda Vestlin Lina Kangas Jenna Finnilä Eeva Viita Adele Kuusisto Emilia Rausk Kajsa Lähteenmäki Sonja Tikkaoja Joanna Sundbäck Eerika Latva-Nikkola Ilona Kynnäs Minea Laukkonen Heidi Hongisto Irene Wik Elin

Papas KäTa FBC Remix FBC Remix SPV Papas ISB Blue Fox Blue Fox ISB Papas KäTa KäTa KäTa ISB Papas SB Vaasa Papas FBC Remix FBC Remix FBC Remix KäTa ISB ISB Papas Papas FBC Remix KäTa FBC Remix SPV SPV Blue Fox FBC Remix ISB SPV SB Vaasa Blue Fox KäTa ISB SB Kauhajoki KäTa Papas SPV SB Vaasa SB Vaasa Papas SPV SPV SB Vaasa Blue Fox Blue Fox FBC Remix KäTa KäTa SB Kauhajoki SB Vaasa Papas Blue Fox ISB Blue Fox SPV SB Vaasa SB Vaasa ISB SB Vaasa SB Vaasa KäTa ISB KäTa SB Vaasa Blue Fox SB Kauhajoki FBC Remix ISB Blue Fox SB Vaasa SPV Blue Fox Blue Fox SPV SB Vaasa SB Kauhajoki Blue Fox SPV FBC Remix KäTa SB Vaasa KäTa SPV SB Kauhajoki Blue Fox

15 16 16 14 16 4 12 10 10 12 15 14 14 16 12 13 6 13 16 16 11 16 12 12 15 11 16 16 16 16 14 10 10 12 16 4 10 14 12 15 14 13 16 8 8 15 14 14 10 10 10 12 10 16 13 6 4 8 12 2 4 8 10 12 8 10 11 12 16 8 10 10 12 12 2 10 12 10 10 14 8 9 10 12 16 16 4 10 14 14 2

14 13 7 6 13 11 11 8 12 7 4 10 9 7 4 3 7 7 6 6 9 6 5 5 5 4 4 4 3 3 6 5 4 5 4 3 6 5 4 4 2 1 1 5 5 5 4 4 3 3 3 3 2 1 5 4 3 2 2 4 3 3 3 3 2 2 2 2 2 1 0 3 3 3 2 2 2 1 1 1 0 0 0 0 0 0 2 2 2 2 1

5 6 11 12 3 5 5 8 3 8 11 4 5 7 10 10 4 4 5 5 1 4 5 5 5 6 6 6 7 7 3 4 5 3 4 5 1 2 3 3 5 6 6 1 1 1 2 2 3 3 3 3 4 5 0 1 2 3 3 0 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 4 0 0 0 1 1 1 2 2 2 3 3 3 3 3 3 0 0 0 0 1

19 19 18 18 16 16 16 16 15 15 15 14 14 14 14 13 11 11 11 11 10 10 10 10 10 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 0 1 2 0 0 0 1 0 0 0 1 2 0 0 0 1 0 0 1 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 2 1 2 0 5 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 1 0 2 0 0 0 1 0 1 0 1 0 1 1 0 0 1 0 0 4 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 0 2 4 0 0 0 2 0 0 0 2 4 0 0 0 2 0 0 2 2 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 2 4 2 4 0 10 0 0 0 2 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 2 0 4 0 0 0 2 0 2 0 2 0 2 2 0 0 2 0 0 8 4 0

1 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

489

99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147.

490

Vikman Lotta Kujanpää Nenna Kortesniemi Miila Ala-Heikkilä Mette Lämpsä Iida Tuomisto Iida Riippa Iitu Hekkala Anni Soini Inkaliina Tekoniemi Noora Pohtola Sara Sirviö Kati Lahti Alexandra Ulve Esme Laiho Fia Wester Linn Åkerfelt Vera Nuutinen Elma Leppänen Ella Hietalahti Roosa Männikkö Minttu Järvimäki Aliisa Harju Neea Laakso Emilia Rintamäki Adalmina Koivula Sanna Hyyppä Milja Lepistö Piitu Keränen Venla Hakala Helmi Enni Sofia Strand Felicia Huovinen Silja Laine Pinja Auranen Nella Kallio Anni Kiili Ronja Huovinen Saara Slotte Agnes Norrgård Hanna Autio Neea Kohtala Tilda Tikka Maisa Mettälä Laura Anttila Anniina Salmenoksa Minttu Salmenoksa Emma Tekoniemi Nelli Kiikka Jutta Toivonen Noora

SB Vaasa SB Vaasa SPV SB Kauhajoki KäTa FBC Remix Blue Fox KäTa ISB SB Kauhajoki SPV Papas KäTa SPV SB Vaasa Blue Fox SB Vaasa SB Vaasa Papas SB Kauhajoki SPV SB Kauhajoki KäTa FBC Remix SB Vaasa SB Kauhajoki KäTa SPV Papas SPV Blue Fox Papas SB Kauhajoki SPV FBC Remix SB Vaasa Papas Blue Fox Blue Fox ISB ISB ISB SB Kauhajoki SB Kauhajoki SB Kauhajoki SB Kauhajoki SB Kauhajoki FBC Remix SPV

6 10 12 13 14 16 6 8 12 15 16 4 4 10 6 8 10 10 13 15 15 15 16 16 2 2 2 2 2 4 6 6 8 8 9 9 10 10 10 12 12 12 12 14 15 15 15 16 16

1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 3 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 2 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 6 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

D-tytöt Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SSRA

17

16

0

1

144

-

16

128

32

2.

Nibacos Sininen

17

13

0

4

138

-

52

86

26

3.

SB Vaasa

12

11

0

1

87

-

12

75

22

4.

SPV

16

11

0

5

105

-

45

60

22

5.

PaSu

17

4

1

12

76

-

133

-57

9

6.

Blue Fox Valkoinen

11

3

1

7

27

-

60

-33

7

7.

Nibacos Valkoinen

17

2

1

14

30

-

162

-132 5

8.

FBC Remix

17

1

1

15

30

-

148

-118 3

9.

Blue Fox Sininen

4

1

0

3

14

-

23

-9

2

Otteluohjelma Ottelu 19996 19997 19998 19999 20000 20001 20002 20003 20004 20005 20006 20007 20008 20009 20010 20011 20012 20013 20014 20015 20016 20017 20019 20063 20032 20033 20026 20047 20048 20049 20051 20056 20057 20034 20029 20060 29500 29501 29502 29503 29504 29505 29506 29507 29508 29509 29510 29511 29512 29513 29514 29515 29516 29517 29518 29527 29519 29520 29521 29522 29523 29524 29525 29526

Päivä 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 30.01.2021 30.01.2021 30.01.2021 30.01.2021 30.01.2021 30.01.2021 13.02.2021 13.02.2021 13.02.2021 13.02.2021 13.02.2021 13.02.2021 10.04.2021 10.04.2021 10.04.2021 10.04.2021 10.04.2021 10.04.2021 10.04.2021 10.04.2021 10.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 26.04.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 15:00 17:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 13:30 14:30 15:30 16:30 17:30 18:30 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 17:30 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Iivarin Liikuntahalli Iivarin Liikuntahalli Iivarin Liikuntahalli Iivarin Liikuntahalli Iivarin Liikuntahalli Iivarin Liikuntahalli Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Lohtajan Maininki Lohtajan Maininki Lohtajan Maininki Lohtajan Maininki Lohtajan Maininki Lohtajan Maininki Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Tähtihalli Uusikaarlepyy Kampushalli Kokkola Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena Isokyrö Areena

Koti Blue Fox Valkoinen SB Vaasa Blue Fox Sininen Blue Fox Valkoinen SSRA FBC Remix Blue Fox Sininen Nibacos Sininen Nibacos Valkoinen Blue Fox Valkoinen SB Vaasa Blue Fox Valkoinen SPV SSRA PaSu Nibacos Valkoinen SPV Nibacos Sininen PaSu SB Vaasa FBC Remix SPV SSRA PaSu Nibacos Valkoinen Nibacos Sininen Nibacos Valkoinen FBC Remix SSRA SPV Nibacos Sininen SSRA Nibacos Valkoinen FBC Remix PaSu Nibacos Sininen PaSu Blue Fox Valkoinen FBC Remix Blue Fox Valkoinen SB Vaasa Nibacos Sininen Nibacos Valkoinen SPV SSRA Blue Fox Valkoinen FBC Remix PaSu Nibacos Sininen Nibacos Valkoinen FBC Remix Nibacos Sininen SSRA SPV SB Vaasa Nibacos Valkoinen SPV SB Vaasa SSRA Nibacos Sininen PaSu Blue Fox Valkoinen SB Vaasa FBC Remix

-

Vieras Nibacos Sininen SSRA FBC Remix SB Vaasa PaSu Nibacos Valkoinen SPV PaSu SPV Blue Fox Sininen PaSu SSRA SB Vaasa Nibacos Valkoinen FBC Remix Nibacos Sininen FBC Remix Blue Fox Sininen Nibacos Sininen Nibacos Valkoinen Nibacos Sininen Nibacos Valkoinen FBC Remix SSRA FBC Remix SPV SSRA PaSu Nibacos Sininen PaSu FBC Remix SPV PaSu SSRA SPV Nibacos Valkoinen FBC Remix SPV SB Vaasa PaSu SPV SSRA Blue Fox Valkoinen Nibacos Sininen Nibacos Valkoinen Nibacos Sininen Nibacos Valkoinen SSRA FBC Remix SPV SSRA PaSu SB Vaasa PaSu Blue Fox Valkoinen Nibacos Sininen FBC Remix PaSu SPV SB Vaasa Nibacos Valkoinen SSRA Nibacos Valkoinen Blue Fox Valkoinen

Tulos 2-11 2-4 6-1 0-3 13-1 5-5 1-11 12-4 0-6 4-2 14-0 0-9 0-2 4-1 7-3 0-12 15-0 7-5 4-10 13-1 0-12 12-0 13-0 0-12 5-4 3-8 0-12 4-11 5-2 6-4 7-5 6-3 9-6 0-11 5-7 12-0 7-1 1-3 0-12 4-4 7-1 1-3 0-12 3-5 18-1 0-6 5-1 2-6 13-1 0-10 0-11 11-3 0-1 9-6 9-1 2-13 9-0 9-2 5-2 1-7 10-3 0-12 8-2 1-3

491

E-tytöt 61 PM Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Nibacos Valkoinen

14

9

0

5

109

-

86

23

18

2.

Nibacos Sininen

14

8

1

5

89

-

81

8

17

3.

SB Vaasa Oranssi

8

7

1

0

81

-

45

36

15

4.

SPV

14

7

1

6

108

-

91

17

15

5.

SB Vaasa Musta

8

6

0

2

90

-

44

46

12

6.

FBC Remix

14

3

1

10

56

-

107

-51

7

7.

Blue Fox

8

3

0

5

42

-

40

2

6

8.

NJ

14

2

0

12

82

-

163

-81

4

Otteluohjelma Ottelu 25057 25058 25059 25060 25061 25062 25063 25064 25073 25074 25075 25076 25077 25078 25079 25080 25084 25071 25066 25105 25069 25103 25112 25092 25093 25102 29443 29444 29445 29446 29447 29692 29693 29694 29695 29696 29697 29698 29699 29700 29701 29702 29703 29704 29705 29706 29707

492

Päivä 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 07.02.2021 07.02.2021 07.02.2021 07.02.2021 07.02.2021 13.03.2021 13.03.2021 13.03.2021 13.03.2021 13.03.2021 27.03.2021 27.03.2021 27.03.2021 27.03.2021 27.03.2021 18.04.2021 18.04.2021 18.04.2021 18.04.2021 18.04.2021 18.04.2021 18.04.2021 18.04.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021 02.05.2021

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 11:45 12:45 13:45 14:45 15:45 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Kälviän Vapaa-ajantalo Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Isokyrö Liikuntahalli Isokyrö Liikuntahalli Isokyrö Liikuntahalli Isokyrö Liikuntahalli Isokyrö Liikuntahalli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Ritola-halli Isokyrö Liikuntahalli Isokyrö Liikuntahalli Isokyrö Liikuntahalli Isokyrö Liikuntahalli Isokyrö Liikuntahalli Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Hollihaka Kokkola Seinäjoen Urheilutalo Seinäjoen Urheilutalo Seinäjoen Urheilutalo Seinäjoen Urheilutalo Seinäjoen Urheilutalo Seinäjoen Urheilutalo Seinäjoen Urheilutalo Seinäjoen Urheilutalo

Koti Nibacos Sininen FBC Remix NJ FBC Remix SB Vaasa Oranssi NJ SB Vaasa Oranssi Nibacos Sininen SB Vaasa Musta SB Vaasa Oranssi Nibacos Valkoinen NJ Nibacos Sininen Blue Fox FBC Remix SPV Nibacos Valkoinen NJ SPV FBC Remix SPV NJ Nibacos Sininen Nibacos Valkoinen Nibacos Sininen SPV FBC Remix SPV NJ Nibacos Valkoinen Nibacos Sininen Nibacos Valkoinen Nibacos Sininen FBC Remix Nibacos Sininen NJ FBC Remix NJ Nibacos Valkoinen SPV Blue Fox FBC Remix NJ SB Vaasa Oranssi SB Vaasa Musta SB Vaasa Oranssi SB Vaasa Musta

-

Vieras Blue Fox Nibacos Valkoinen Blue Fox SPV Nibacos Valkoinen SB Vaasa Musta SPV SB Vaasa Musta SPV NJ SB Vaasa Musta FBC Remix SB Vaasa Oranssi Nibacos Valkoinen Nibacos Sininen Blue Fox FBC Remix Nibacos Sininen Nibacos Valkoinen NJ Nibacos Sininen Nibacos Valkoinen FBC Remix SPV NJ FBC Remix NJ Nibacos Valkoinen Nibacos Sininen FBC Remix SPV Blue Fox SPV Blue Fox SB Vaasa Musta SPV SB Vaasa Oranssi SB Vaasa Musta SB Vaasa Oranssi FBC Remix NJ Nibacos Valkoinen Nibacos Sininen Blue Fox Nibacos Valkoinen Nibacos Sininen SPV

Tulos 3-2 2-12 0-12 2-8 7-6 9-7 9-7 10-6 15-0 17-13 1-10 1-13 7-12 3-6 0-6 5-1 8-3 6-10 12-11 10-9 13-5 3-13 3-4 7-5 10-7 9-2 5-7 6-8 6-12 14-2 5-5 3-2 4-2 4-7 2-7 5-17 5-5 3-15 2-14 8-2 13-9 2-10 4-9 10-2 15-8 7-3 15-11

Pohjois-Suomi Miehet 2. divisioona Lohko 8 Sarjataulukko Joukkue

O

V

JV

JH

H

TM

PM

ME

P

1.

KPS

9

8

1

0

1

73

-

48

25

23

2.

Santas United

6

5

0

0

1

55

-

27

28

15

3.

Merikoski SBT

8

4

0

2

2

54

-

42

12

14

4.

SSRA

7

4

0

1

2

45

-

36

9

13

5.

KoskRi

8

4

0

1

3

58

-

53

5

13

6.

AV

9

4

0

0

5

56

-

62

-6

12

7.

Papas

10

4

1

0

6

69

-

82

-13

11

8.

SBT Suola

8

4

2

0

4

56

-

58

-2

10

9.

Dynamo

8

4

2

0

4

54

-

61

-7

10

10.

Sastamolo

6

2

1

1

3

34

-

56

-22

6

11.

OFBC

9

1

0

2

6

48

-

77

-29

5

Otteluohjelma Ottelu 9921 9923 9922 9920 9925 9924 9975 9974 9978 9977 9976 9979 9980 9981 9983 9982 9985 9984 9986 10002 10046 10012 10020 9987 10037 10047 10021 10029 10038 10013 9994 10022 9988 10003 10014 10005 10015 12579 10004 10040 10030 10650 14043 10027

Päivä 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 20.09.2020 20.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 03.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 25.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 08.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 15.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 28.11.2020

Aika 14:00 15:00 16:00 18:30 14:00 16:30 12:00 18:30 12:00 15:00 18:00 18:30 15:00 16:30 12:00 18:00 12:00 18:00 12:00 15:00 16:30 18:00 18:00 15:00 16:00 16:30 18:00 18:00 16:00 15:00 18:00 18:00 12:00 15:00 18:00 18:00 12:00 12:00 15:00 16:00 18:00 12:00 18:30 18:00

Paikka Kastelli Monitoimihalli Sievi Ounasrinne Kempelehalli Kastelli Tervahalli Kastelli Kempelehalli Kastelli Kastelli Kajaanihalli Nallisport Monitoimihalli Sievi Tervahalli Nallisport Zemppi Areena Kastelli Kajaanihalli Kastelli Kastelli Tervahalli Kastelli Zemppi Areena Kastelli Ounasrinne Tervahalli Zemppi Areena Kajaanihalli Ounasrinne Kastelli Kastelli Zemppi Areena Kastelli Kastelli Kastelli Kastelli Kastelli Nallisport Kastelli Ounasrinne Kajaanihalli Kastelli Kempelehalli Zemppi Areena

Koti OFBC AV Santas United SSRA Merikoski SBT Sastamolo KoskRi SSRA OFBC Merikoski SBT Papas KoskRi AV Sastamolo KoskRi Dynamo KPS Papas OFBC SBT Suola Sastamolo KPS Dynamo OFBC Santas United Sastamolo Dynamo Papas Santas United KPS Merikoski SBT Dynamo OFBC SBT Suola KPS SBT Suola KPS KoskRi SBT Suola Santas United Papas KoskRi SSRA Dynamo

Vieras Papas Merikoski SBT KPS KoskRi Dynamo SBT Suola OFBC AV Sastamolo KPS Dynamo Dynamo Papas Santas United Santas United AV SBT Suola SSRA Merikoski SBT KoskRi Papas AV SSRA SBT Suola Papas AV KPS Merikoski SBT AV Sastamolo KoskRi SBT Suola AV Papas SSRA SSRA OFBC Papas Merikoski SBT OFBC KPS AV Merikoski SBT OFBC

-

Tulos 7-9 7-8 9-2 5-2 3-4 4-5 JA 5-7 4-6 7-8 JA 5-7 14-8 9-10 JA 8-7 3-11 7-3 5-8 11-7 6-12 1-10 6-10 7-12 11-3 5-8 6-7 8-3 8-6 5-6 5-4 JA 11-6 15-4 13-8 10-7 2-9 11-3 6-5 JA 6-8 9-6 11-6 7-6 JA 13-6 4-6 6-3 3-5 7-6 JA

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11.

Nimi Mattila Jami Höyhtyä Juhana Koskelo Niklas Haverinen Paavo Koivisto Veeti Tolonen Eetu Tikkala Tero Vänttilä Kimi Keinänen Riku Sirviö Osku Lund Arttu

Joukkue Papas AV KPS Papas Papas Merikoski SBT Dynamo SSRA KPS Papas AV

O 10 9 5 7 10 8 8 7 8 10 9

M 15 12 12 11 7 8 7 4 15 11 10

S 12 12 6 7 11 8 9 12 0 4 5

P 27 24 18 18 18 16 16 16 15 15 15

+ 0 0 0 0 0 0 1 2 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 +1 +2 +1 0 0

2 2 0 1 2 1 2 1 0 2 7 4

5 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 9 0 2 14 2 4 2 0 4 24 8

YV 6 1 1 2 3 0 1 0 2 2 1

AV 1 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0

RL 0 0 0 0 0 0 1 2 1 0 0

RL0 1 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0

493

12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102.

494

Soininen Tuukka Asiala Simo Mustonen Aleksi Nieminen Antti Saukko Tuomas Klytseroff Niilo Shnoro Niko Nupponen Iikka Karjalainen Roope Juntunen Pekka Laukkanen Jesse Marjeta Ville Kääriäinen Petteri Luokkanen Erik Paso Markus Savela Ossi Järvenpää Jukka-Pekka Kilpua Vikke Rautio Eetu Niemitalo Heikki Kaarre Santeri Korvela Janne Autere Eero Moilanen Matias Karjula Joona Pelo Elias Hautakangas Harri Huhtala Jaakko Siurua Jani Tervamäki Matias Naumanen Harri Kujala Mikael Viittanen Petri Kälkäjä Aleksi Rautio Kristian Lapinkangas Kasperi Kaakkunen Tuomas Oksa Ville Mainio Aleksi Lukka Antton Hänninen Juuso Isokangas Jonne Hanski Petteri Kova Samuli Karjula Anssi Nauska Samu Kvist Aleksi Huovinen Teemu Karjala Janne Luokkanen Toni Juntti Veli-Matti Limma Elmo Kurvi Miikka Mustonen Juho Lukkari Miika Tervonen Antti Kolari Konsta Pernu Eelis Mertaniemi Väinö Hyvärinen Kimmo Haapalahti Otto Mäenpää Henri Haverinen Tuomas Lahtinen Aatos Kanniainen Ville Vienola Aleksi Latukka Sampo Kankainen Anssi Koskela Tomi Latvalehto Erkki Koskelo Toni-Matti Peltola Lauri Hurskainen Matias Ahola Jaakko Rantala Valtteri Jussila Peetu Koskelo Topias Tauriainen Juha Niemitalo Jaakko Kumpulainen Valtteri Suominen Taneli Koivula Mikael Mettovaara Mikko Savela Teemu Lehtola Rami Kallio Tatu Haikara Taneli Karttunen Ollimatti Kivioja Konsta Mettovaara Tuomas Mähönen Mikael

OFBC OFBC Santas United KoskRi AV KoskRi Merikoski SBT Santas United Merikoski SBT Santas United Papas Sastamolo KoskRi KPS KPS Dynamo KoskRi Dynamo Santas United OFBC Merikoski SBT SBT Suola Santas United KPS SSRA AV SBT Suola Santas United SBT Suola AV OFBC SBT Suola Dynamo KPS KoskRi KPS Papas KoskRi KPS KPS Dynamo Sastamolo Dynamo Dynamo SSRA SSRA Sastamolo Santas United KoskRi SBT Suola AV Merikoski SBT Sastamolo KoskRi KPS SBT Suola SSRA SBT Suola Merikoski SBT Sastamolo KPS OFBC Papas Dynamo Merikoski SBT Papas Dynamo Dynamo AV KoskRi SBT Suola Santas United SSRA SBT Suola Dynamo OFBC KPS OFBC OFBC Sastamolo SSRA KoskRi SSRA KPS OFBC Merikoski SBT SSRA KoskRi SSRA SSRA Papas

9 9 6 8 8 8 8 6 7 6 10 6 7 6 9 8 7 8 6 9 7 8 6 7 6 8 7 6 5 8 7 7 5 7 8 7 8 7 7 6 8 6 8 6 6 6 6 6 6 7 7 8 6 7 9 8 6 7 8 6 8 9 9 8 8 8 8 4 1 3 4 6 6 7 7 8 5 7 9 6 6 7 7 7 9 5 6 7 3 4 10

9 8 7 7 4 10 11 10 6 9 7 6 6 5 3 10 9 7 6 6 5 5 4 4 7 5 4 2 8 7 6 6 5 5 5 4 4 3 3 6 6 5 3 2 1 6 5 4 4 4 4 4 3 3 3 2 6 6 5 4 4 4 4 3 2 1 1 4 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 1 1 1 1 1 1 4 4 4 3 3 3

6 7 8 8 11 4 2 3 7 3 5 6 6 7 9 1 2 4 5 5 6 6 7 7 3 5 6 8 1 2 3 3 4 4 4 5 5 6 6 2 2 3 5 6 7 1 2 3 3 3 3 3 4 4 4 5 0 0 1 2 2 2 2 3 4 5 5 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 4 4 4 0 0 0 1 1 1

15 15 15 15 15 14 13 13 13 12 12 12 12 12 12 11 11 11 11 11 11 11 11 11 10 10 10 10 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4

0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 +1 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 +3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 0 0 0 1 2 0 1 2 1 1 1 2 0 2 0 1 0 1 0 1 0 1 4 1 0 2 1 0 1 0 0 2 0 3 1 0 0 1 2 2 1 2 3 1 3 0 1 1 1 1 0 1 1 1 0 0 2 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 1 1 1 0 1 1 1 0 0 0 0 1 1 0 1 1 0 1 0 1 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 0 2 0 0 0 2 4 0 2 4 2 2 2 9 0 4 0 2 0 2 0 2 0 2 8 2 0 4 2 0 2 0 0 4 0 6 2 0 0 2 4 9 2 4 6 2 6 0 2 2 2 2 0 2 2 2 0 0 4 2 2 2 4 4 4 4 0 0 0 2 2 2 0 2 2 2 0 0 0 0 2 2 0 2 2 0 2 0 2 4

2 2 0 0 0 3 2 0 0 2 0 1 0 0 0 1 0 2 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 2 1 1 0 0 1 1 0 1 1 0 0 1 0 0 1 1 2 1 1 0 2 0 0 1 2 2 1 2 0 0 0 0 0 0 0 4 1 0 0 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193.

Näppä Jonne-Oskari Mustonen Jani Mettovaara Johannes Anttila Jani Kylymies Wilhelm Tauriainen Patrick Alatalo Aleksi Taskila Markku Koski Rami Korkiakoski Karri Anttila Jere Rautiainen Sampo Tuorila Mikael Pennanen Sami Pokka Sami Mettovaara Henry Tiikkaja Henri Karjalainen Joona Kallio Konsta Kivioja Okko Mäenpää Niko Kääriäinen Joonas Vahtola Niko Siira Tuomas Koskelo Joonatan Virtanen Ville Koskelo Juho-Pekka Koskelo Anton Kovaniemi Samuli Arkkila Teemu Korhonen Roope Puskala Matias Kvist Jaakko Pirttilä Aleksi Jokitalo Elias Arkkila Joonas Grönberg Valtteri Porola Aleksi Jokikokko Topi Sormunen Eerotapio Posti Aatu Tervamäki Mikael Pikkarainen Toni Prauda Riku Mursu Pasi Kivimaa Matti Rajala Tuomas Meriläinen Roni Heikkinen Roni Savela Nuutti Savela Juho Niemelä Jyri Laurila Jimi Back Atte Kukkonen Timo Kärki Arttu Kähkönen Janne Matinlassi Johannes Hilli Johannes Linnanmäki Onni Autere Antti Kemell Kari Halinen Aleksi Kämäräinen Elias Niemelä Mikael Kangaskorte Konsta Paso Kyösti Rautio Jarmo Liuski Janne Rantaniemi Aapo Kangas Konsta Jäärni Tuukka Saarela Perttu Lipsanen Jani Rantala Vertti Anttila Miika Savolainen Atte Alatalo Aki Appel Henrik Kuparinen Jussi Leinonen Kalle Annola Hannes Lukkari Aapo Haapalahti Eliel Junttila Santeri Suominen Timo Tornberg Elias Mäkikyrö Juhani Heiskanen Ossi Nissinaho Janne Hirvonen Jesse

SBT Suola Santas United Sastamolo SBT Suola Santas United SSRA Merikoski SBT AV Papas SBT Suola KPS Papas Merikoski SBT AV Santas United Sastamolo SBT Suola Sastamolo KPS SSRA OFBC SBT Suola SBT Suola OFBC SBT Suola Santas United SBT Suola SBT Suola KoskRi KoskRi Merikoski SBT Papas Sastamolo Merikoski SBT AV KoskRi Dynamo Dynamo Papas Merikoski SBT Sastamolo AV OFBC Papas KoskRi AV Merikoski SBT SSRA Dynamo Merikoski SBT SSRA AV Merikoski SBT Santas United KoskRi SBT Suola Santas United Sastamolo Merikoski SBT Dynamo Santas United AV OFBC KPS AV AV KPS AV Sastamolo SSRA Papas Sastamolo Sastamolo KoskRi Dynamo SBT Suola OFBC SBT Suola Merikoski SBT KoskRi OFBC SBT Suola KPS Dynamo OFBC KPS OFBC OFBC Papas OFBC Sastamolo

5 5 5 6 6 6 7 9 10 5 7 8 7 8 6 6 3 4 5 5 7 8 8 9 6 6 6 7 8 8 8 8 3 5 7 8 8 8 10 3 4 8 9 10 4 5 6 7 7 7 7 8 5 5 6 6 3 3 4 5 6 7 8 8 8 9 9 9 1 1 1 1 2 2 2 3 3 4 6 6 6 6 6 6 7 7 8 9 9 1 1

2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 0 0 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0

4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 1 0 3 1 1 1 1 0 1 0 0 3 1 3 1 1 0 0 0 1 0 1 2 0 1 3 2 0 1 1 0 0 1 0 4 3 1 0 0 1 1 0 1 0 0 0 1 0 4 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 2 4 1 2 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 2 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 2 0 6 2 2 2 2 0 2 0 0 6 2 6 2 2 0 0 0 2 0 2 4 0 2 6 4 0 2 2 0 0 2 0 8 6 2 0 0 2 2 0 2 0 0 0 2 0 8 2 0 0 0 25 0 2 0 0 0 4 8 2 4 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 4 2 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

495

194. 195. 196. 197. 198. 199. 200. 201. 202. 203. 204. 205. 206. 207. 208. 209. 210. 211. 212. 213. 214. 215. 216. 217. 218. 219. 220. 221. 222. 223. 224. 225. 226. 227. 228. 229. 230. 231. 232. 233. 234. 235. 236. 237. 238. 239. 240. 241. 242. 243. 244. 245. 246. 247. 248. 249. 250. 251. 252. 253. 254. 255. 256. 257. 258. 259. 260. 261. 262. 263. 264. 265. 266. 267. 268. 269. 270. 271. 272. 273. 274. 275.

496

hannunkivi Joonas Paukku Rasmus Vikstedt Antti Hyrynkangas Atte Artama Juho Skinnari Leevi Kahma Kristian Panuma Riku Moisander Timo Ohtamaa Juho Rantsi Tomi Hirvonen Heikki Savilaakso Eero Kivioja Viljam Kainua Mikko Vaalto Niko Mämmelä Teemu Lehto Kosti Oksanen Ilari Mäkelä Jesse Kivelä Ville Lähde Mikko Poranen Juho Lehtola Sakari Hirvonen Joona Yrjänheikki Ville Harmaala Daniel Linnanmäki Voitto Takanen Mika Niemelä Marko Köngäs Tuukka Siira Jami Vattula Niko Mikkelä Eero Sainio Nooa Hälinen Kalle Viiri Kalle Tahkola Tuukka Heikkala Niklas Liusvaara Jussi Kinnunen Jami Kähkölä Jesse Luukkanen Joonatan Timonen Tomi Ylikärppä Arttu Lapinniemi Mikko Pikkupirtti Niko Karvonen Janne Heinonen Mika Matala Sami Luusua Joni Kivioja Antto Myllymäki Joni Karhula Kristian Niemelä Hannu Nissilä Sami Kinnunen Valdemar Säärelä Sami Hirvimäki Saku Ollonqvist Matias Forsman Seppo Laine Kalle Kuoksa Ville Ojala Kalle-Matti Vähäkangas Vili Honkonen Henri Mustonen Teemu Leino Ari-Matti Heinonen Juha-Matti Mäkelä Miikka Santeri Takanen Niko Koivisto Lucas Manninen Janne Mursu Sami Lepistö Miska Ihalainen Jonne Sieppi Joona Heikkilä Sauli Tervamäki Harri Pirkola Niko Paso Joona Kyllönen Lassi

Sastamolo Santas United SSRA SSRA Papas Sastamolo Dynamo SSRA KoskRi Sastamolo Merikoski SBT Dynamo Merikoski SBT KPS KPS Sastamolo AV SSRA Merikoski SBT OFBC SSRA SSRA Papas Dynamo OFBC Sastamolo Merikoski SBT Dynamo AV Santas United Sastamolo Dynamo Dynamo Papas Sastamolo Papas Sastamolo Dynamo Papas KoskRi Sastamolo Sastamolo Papas OFBC Sastamolo Sastamolo KoskRi KoskRi Santas United Dynamo Santas United SSRA Merikoski SBT Merikoski SBT Merikoski SBT SSRA KoskRi Santas United OFBC Sastamolo Santas United OFBC Santas United AV Dynamo SBT Suola Dynamo SBT Suola SSRA Papas KoskRi Papas OFBC KoskRi Merikoski SBT KPS KPS Dynamo AV AV KPS Papas

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 7 7 7 7 7 7 7 8 8 8 8 8 8 8 9 9 10

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 1 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 3 1 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

12 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 4 2 2 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 6 2 0 0 0 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3. divisioona Lohko 12 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Lämärit

9

7

2

0

57

-

28

29

16

2.

MuhU

11

5

3

3

57

-

42

15

13

3.

JÄJÄ

9

6

1

2

64

-

40

24

13

4.

Total

8

5

1

2

33

-

32

1

11

5.

Tempo

10

4

1

5

64

-

65

-1

9

6.

AC Ressut

8

3

2

3

48

-

43

5

8

7.

KeLy

11

3

1

7

53

-

77

-24

7

8.

Santa`s United Akatemia

10

2

3

5

39

-

47

-8

7

9.

SS Kanuuna

8

1

3

4

42

-

56

-14

5

10.

Kainuun Ärjy

10

2

1

7

39

-

66

-27

5

Otteluohjelma Ottelu 5979 5975 5980 5976 5977 5982 5978 5983 5984 5985 5989 5986 5990 5987 5988 5991 5992 6086 6089 5993 5999 5994 5995 6001 6002 5997 6003 6004 6007 6005 6008 6006 6009 6021 6022 6023 6014 6017 6018 6015 6019 6016 6020 6094 6095 6099 6098

Päivä 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 09.10.2020 09.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 27.11.2020 27.11.2020 23.01.2021 23.01.2021

Aika 10:30 12:00 12:00 13:30 15:00 15:00 16:30 16:30 10:00 11:30 12:00 13:00 13:30 14:30 16:00 16:00 17:30 18:15 19:45 10:30 10:30 12:00 13:30 13:30 15:00 16:30 16:30 12:00 12:00 14:30 14:30 17:00 17:00 12:00 14:30 17:00 12:00 12:00 13:30 14:30 16:00 17:00 17:30 18:15 19:45 14:30 17:00

Paikka Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Kempelehalli Kempelehalli Jatuli Kempelehalli Jatuli Kempelehalli Kempelehalli Jatuli Jatuli Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Kajaanihalli Liikuntahalli Kajaanihalli Liikuntahalli Kajaanihalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Kajaanihalli Ounasrinne Ounasrinne Kajaanihalli Ounasrinne Kajaanihalli Ounasrinne Zemppi Areena Zemppi Areena Ounasrinne Keltakangas

Raahe Raahe Raahe Raahe Raahe Raahe

Koti JÄJÄ AC Ressut Tempo MuhU Kainuun Ärjy Tempo Lämärit SS Kanuuna JÄJÄ Total KeLy Lämärit MuhU Tempo Kainuun Ärjy AC Ressut Santa`s United KeLy JÄJÄ SS Kanuuna JÄJÄ Total Tempo MuhU Santa`s United KeLy Kainuun Ärjy Kainuun Ärjy Tempo Total KeLy MuhU Lämärit Tempo JÄJÄ SS Kanuuna Kainuun Ärjy MuhU Total KeLy Santa`s United Lämärit AC Ressut Lämärit Total Santa`s United AC Ressut

Akatemia

Akatemia

Akatemia

Akatemia

Vieras KeLy Kainuun Ärjy Santa`s United SS Kanuuna Santa`s United AC Ressut MuhU JÄJÄ Lämärit Tempo AC Ressut Kainuun Ärjy Santa`s United JÄJÄ SS Kanuuna MuhU KeLy MuhU Total Tempo MuhU Santa`s United Kainuun Ärjy KeLy Lämärit SS Kanuuna JÄJÄ Total KeLy MuhU Lämärit Kainuun Ärjy Tempo JÄJÄ SS Kanuuna Tempo KeLy AC Ressut Santa`s United Lämärit MuhU Kainuun Ärjy Total SS Kanuuna KeLy AC Ressut Santa`s United

-

Akatemia Akatemia

Akatemia

Akatemia

Akatemia

Akatemia

Tulos 6-1 12-4 5-11 4-4 5-9 8-4 4-3 5-8 4-10 2-9 8-12 5-3 3-3 4-8 4-4 7-4 3-8 8-11 3-3 6-4 6-8 2-1 5-6 3-3 1-3 8-7 1-9 6-4 6-5 3-2 2-14 5-1 5-5 4-11 9-4 7-14 4-6 4-1 4-2 0-4 2-10 7-5 5-8 5-5 7-4 3-3 4-4

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14.

Nimi Heikkinen Vesa Johansson Timo Hiltunen Jarkko Kiipeli Tatu Hepokangas Pekka Kotajärvi Tuomas Virtanen Joni Tuomela Matti Alakylmänen Marko Nousiainen Pekka Viitanen Timo Tihinen Henri Herva Ville Keränen Joni

Joukkue JÄJÄ Santa`s United Akatemia Lämärit Tempo MuhU JÄJÄ Tempo MuhU MuhU Kainuun Ärjy Tempo JÄJÄ Lämärit Kainuun Ärjy

O 9 10 9 10 9 9 10 9 11 9 10 9 9 10

M 8 16 11 11 10 9 9 7 7 5 5 9 5 10

S 15 6 10 10 9 6 6 8 8 9 9 4 8 2

P 23 22 21 21 19 15 15 15 15 14 14 13 13 12

+ 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +1 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 4 1 1 3 0 2 0 2 2 0 1 1 1

5 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 8 2 2 6 5 4 0 4 4 0 2 2 2

YV 2 4 3 0 0 0 1 0 3 0 1 1 1 1

AV 1 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

RL 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0

497

15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105.

498

Huurre Saku Viitala Sulo-Olli Honkarinta Henri Hautala Harri Särkelä Miika Koskelo Mattias Härkönen Jonne Karusaari Mika Kukkonen Toni Kallela Eetu Takarautio Tomi Alavainio Toni Vänttilä Valter Harju Matias Yrjämä Olli Räsänen Paulus Koivuranta Jani Rekilä Juko Anttila Jarmo Leppänen Marko Karsikko Jaakko Juusola Joel Koivisto Veeti Klouvatos Andreas Lämsä Jouko Karvonen Olli Humminen Mika Hyttinen Hannu Lappeteläinen Sampo Laukkanen Severi Lahtinen Okko Kinnunen Veli Puolitaival Klaus Leskelä Eetu Vesala Arttu Määttä Niklas Kovalainen Esa Alaluusua Tuomas Metsänheimo Janne Ruottinen Juho Tuuliainen Petteri Pohjosaho Petri Oja Juho-Pekko Soininen Otto Karvonen Joni Laakso Jussi Repo Ismo Hietala Otto Vähärautio Karri Lindroos Miika Tuomaala Mikko Sillanpää Jani Karjula Rami Kemppainen Iiro Keränen Sami Tienhaara Harri Oikarinen Janne Räsänen Santtu Saxholm Tatu Greus Tuukka Ylikörkkö Mikko Jokela Patrik Partanen Santeri Jortama Jere Manninen Jari Kallio Rasmus Simonen Konsta Turunen Petteri Visuri Henri Hulkko Olli-Pekka Karppinen Toni Vaara Teemu Kynkäänniemi Atte Aleksanteri Piirainen Mika Villman Mikko Hyötylä Jan Jesper Mäkinen Tommi Vuorma Mauno Vänttilä Niko Rautio Eetu Mykkänen Janne Tervola Antti Selin Konsta Koistinen Roope Myllylä Janne Lukka Kim Ylönen Sakari Yli-Suvanto Robert Holm Santeri Rönkkömäki Arvi Koskelainen Jussi

MuhU Tempo MuhU Tempo JÄJÄ SS Kanuuna Lämärit Santa`s United MuhU Tempo JÄJÄ Lämärit Lämärit Tempo Lämärit KeLy AC Ressut KeLy SS Kanuuna Total KeLy Total Kainuun Ärjy Santa`s United Lämärit AC Ressut AC Ressut MuhU KeLy SS Kanuuna SS Kanuuna AC Ressut JÄJÄ SS Kanuuna KeLy SS Kanuuna Lämärit AC Ressut SS Kanuuna JÄJÄ AC Ressut KeLy JÄJÄ Total Tempo AC Ressut AC Ressut AC Ressut KeLy SS Kanuuna JÄJÄ Tempo Lämärit Kainuun Ärjy Kainuun Ärjy KeLy JÄJÄ KeLy Kainuun Ärjy KeLy Total KeLy KeLy Tempo Kainuun Ärjy Tempo KeLy Kainuun Ärjy AC Ressut JÄJÄ SS Kanuuna Total KeLy Total Santa`s United Santa`s United MuhU JÄJÄ KeLy Santa`s United Tempo MuhU KeLy JÄJÄ Lämärit Total Total SS Kanuuna JÄJÄ Total Total

Akatemia

Akatemia

Akatemia Akatemia

Akatemia

5 10 11 10 9 8 6 8 11 6 9 6 7 10 7 5 8 6 8 8 11 7 8 10 8 6 8 9 5 5 8 5 9 5 11 3 6 6 8 9 8 9 9 8 8 8 6 6 9 3 7 8 8 10 6 2 6 6 6 6 6 7 9 10 8 10 11 4 6 7 8 8 8 8 8 10 11 7 8 2 8 7 9 3 4 4 6 6 7 8 8

9 9 9 8 6 5 4 4 7 5 6 5 5 3 9 8 8 7 7 5 3 7 6 6 5 3 3 3 2 2 5 4 4 3 2 5 5 5 5 5 4 4 4 3 2 1 5 4 4 3 3 3 3 2 1 0 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 3 3 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1

3 3 3 4 6 7 8 8 4 6 4 5 5 7 0 1 1 2 2 4 6 1 2 2 3 5 5 5 6 6 2 3 3 4 5 1 1 1 1 1 2 2 2 3 4 5 0 1 1 2 2 2 2 3 4 5 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 0 0 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2

12 12 12 12 12 12 12 12 11 11 10 10 10 10 9 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3

1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+1 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 7 2 3 0 3 3 0 0 0 0 3 1 2 4 0 0 4 0 2 0 0 2 0 1 1 3 1 2 0 0 0 2 1 0 2 0 1 0 0 1 0 1 1 2 0 1 1 2 2 0 1 1 3 0 1 1 1 1 0 1 1 2 1 1 1 2 1 2 1 0 0 0 0 5 0 0 2 1 1 0 0 0 0 1 1 0 0 3 1 3

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 24 4 6 0 16 6 0 0 0 0 6 2 4 8 0 0 8 0 4 0 0 4 0 2 2 6 2 4 0 0 0 4 2 0 4 0 2 0 0 2 0 2 2 14 0 2 2 4 4 0 2 2 6 0 2 2 2 2 0 2 2 4 2 2 2 4 2 4 2 0 0 0 0 10 0 5 4 2 2 5 0 0 0 7 2 0 0 6 2 6

0 1 4 2 1 0 1 2 0 0 0 2 1 1 2 0 1 1 1 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 0 1 0 0 1 0 1 0 0 1 0 2 1 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196.

Esko Jonne Kinnunen Joonas Jokela Pasi Raappana Pyry Pekkarinen Aleksi Repo Mika Pikkuhookana Jari Kyllönen Jyri Vuomajoki Teemu Tuovinen Teemu Kaisanlahti Antti Kettunen Jussi Oikarinen Miska Mähönen Mikael Paaso Mika Soini Henri Lempinen Toni Hyvönen Miika Hakulinen Panu Koivisto Samuli Vänttilä Thomas Vesala Aleksi Väänänen Joel Sälkiö Tuomas Kinnunen Arttu Oikarinen Sami Salmela Ville Hagren Teemu Huovinen Mikko Karjalainen Vesa Mäenpää Anton Moilanen Jukka Grundström Tony Jussila Matti Hagren Tuomas Koski Rami Ahola Tommi Onnela Heikki Hannonen Nico Savolampi Jukka-Pekka Hannukainen Heikki Seppänen Sami Halttu Jaakko Paalanen Jesse Appel Samuli Luusua Joni Rita Lassi Vänttilä Sebastian Parviainen Petteri Holappa Jarmo Pönkkö Sami Riihiaho Kalle Heikurainen Mikko Tuomaranta Juho-Pekka Kähkönen Heikki Alasuutari Mikko Ukura Juho Kaijala Joonas Kähkönen Janne Mäenpää Hannu Mikola Otto Törmänen Kasperi Harkoma Teemu Suutari Pasi Aaltonen Tommi Kinnunen Saku Göös Lauri Vänttilä Patrik Kolehmainen Iikka-Santeri Koivu Jari-Pekka Kuusirati Rami Pirinen Toni Alapalosaari Joni Tuoma Jussi Aikio Toni Piirainen Santeri Härkönen Perttu Tahkola Jere Jurvelin Aleksi Lahti Klaus Heikkinen Jarkko Korhonen Oskari Riipi Juho Palosaari Jukka Koski Janne Korhonen Ari-Matti Kajanki Markus Vento Petri Selin Tuomas Talja Santeri Mankinen Tuomas

JÄJÄ Santa`s United KeLy Santa`s United MuhU AC Ressut SS Kanuuna SS Kanuuna AC Ressut Lämärit Total Lämärit Kainuun Ärjy Kainuun Ärjy AC Ressut Total JÄJÄ SS Kanuuna Kainuun Ärjy Santa`s United Lämärit KeLy Lämärit KeLy Kainuun Ärjy Kainuun Ärjy Santa`s United MuhU Kainuun Ärjy Total SS Kanuuna AC Ressut Total KeLy MuhU Kainuun Ärjy AC Ressut Santa`s United Santa`s United Total Kainuun Ärjy AC Ressut Kainuun Ärjy Kainuun Ärjy Santa`s United Santa`s United Total Lämärit Total Total JÄJÄ SS Kanuuna AC Ressut SS Kanuuna Total Total Tempo Lämärit Santa`s United Total SS Kanuuna KeLy Kainuun Ärjy AC Ressut Lämärit MuhU SS Kanuuna Lämärit JÄJÄ MuhU Tempo Tempo Santa`s United AC Ressut Santa`s United Santa`s United Santa`s United SS Kanuuna SS Kanuuna SS Kanuuna MuhU JÄJÄ AC Ressut JÄJÄ Kainuun Ärjy Kainuun Ärjy Santa`s United AC Ressut AC Ressut JÄJÄ Total

Akatemia Akatemia

Akatemia

Akatemia

Akatemia Akatemia

Akatemia Akatemia

Akatemia

Akatemia Akatemia Akatemia Akatemia

Akatemia

9 10 10 10 3 3 3 6 6 8 8 9 2 4 6 7 7 7 8 8 8 11 2 3 4 4 6 6 6 6 6 7 8 10 10 2 4 6 6 6 8 8 8 8 10 2 2 2 3 3 3 4 6 7 8 8 10 1 1 4 4 5 6 6 7 7 8 8 9 10 10 10 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5

1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 1 0 0 0 1 0 1 1 2 1 0 1 0 0 0 0 1 0 1 1 1 0 1 1 0 0 1 1 2 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 3 3 3 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 2 0 2 1 0 0 0 1 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 0 2 7 0 0 0 2 0 2 2 4 2 0 2 0 0 0 0 2 0 2 2 2 0 2 2 0 0 2 2 4 0 0 0 0 0 0 2 0 4 0 6 6 6 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 2 0 0 4 0 4 2 0 0 0 2 6 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

499

197. 198. 199. 200. 201. 202. 203. 204. 205. 206. 207. 208. 209. 210. 211. 212. 213. 214. 215. 216. 217. 218. 219. 220.

Piirainen Ari Protsenko Miikka Kaurala Lauri Jyrinki Niko Kaijala Joonas Kuivaniemi Markus Alariesto Aimo Kohola Mika Kujala Peetu Pekola Miro Heikkinen Simo Hast Janne Keskitalo Sami Lahtinen Elias Ylösmäki Riku Pimiä Niko Mäkeläinen Jani Laru Joonas Mäyrä Antti Ahonen Marko Ylipulli Roope Salmela Jarkko Välijärvi Aku Hongisto Väinö

Kainuun Ärjy Lämärit Lämärit Tempo SS Kanuuna KeLy AC Ressut Tempo Lämärit MuhU Kainuun Ärjy Total Tempo AC Ressut SS Kanuuna Santa`s United Akatemia KeLy JÄJÄ Lämärit KeLy Santa`s United Akatemia Tempo Tempo MuhU

5 6 6 6 6 6 6 6 7 7 7 8 8 8 8 8 9 9 9 10 10 10 10 11

RM 4 4 2 0 2 0 2

YV 0 0 1 1 0 1 1

AV 0 1 0 0 1 0 0

RL 0 0 0 1 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 1 0

4. divisioona Lohko 24 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SB Hurricane

6

5

0

1

26

-

14

12

10

2.

HaHe

5

4

0

1

23

-

16

7

8

3.

YNM

6

3

1

2

32

-

27

5

7

4.

OYUS

6

3

0

3

28

-

22

6

6

5.

SoPa

4

2

2

0

21

-

16

5

6

6.

SBT Tornio

6

2

2

2

34

-

31

3

6

7.

Dynamo Akatemia

6

3

0

3

24

-

29

-5

6

8.

SS Uleå

6

3

0

3

31

-

31

0

6

9.

AC Susikädet

7

0

1

6

21

-

43

-22

1

10.

SBC Levi

4

0

0

4

9

-

20

-11

0

Otteluohjelma Ottelu 8148 8149 8150 8151 8152 8153 8154 8155 8156 8157 10386 10387 10388 10389 10390 10399 10392 10393 10394 10395 10396 10397 10468 10391 10398 10411 10413 10414

Päivä 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 16.10.2020 16.10.2020 16.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 30.10.2020 30.10.2020 20.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 12:00 14:00 16:00 18:15 19:15 20:15 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 18:15 19:15 18:15 10:00 12:00 13:00

Paikka Putaan Liikuntahalli Putaan Liikuntahalli Putaan Liikuntahalli Putaan Liikuntahalli Putaan Liikuntahalli Putaan Liikuntahalli Putaan Liikuntahalli Putaan Liikuntahalli Putaan Liikuntahalli Putaan Liikuntahalli Sodankylän liikuntahalli Sodankylän liikuntahalli Sodankylän liikuntahalli Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena

Koti SS Uleå SB Hurricane HaHe SBC Levi OYUS AC Susikädet Dynamo Akatemia YNM SoPa SBT Tornio SoPa SBC Levi SBT Tornio OYUS SB Hurricane SS Uleå OYUS AC Susikädet SS Uleå Dynamo Akatemia SB Hurricane SBT Tornio YNM Dynamo Akatemia AC Susikädet Dynamo Akatemia YNM AC Susikädet

Vieras SBT Tornio OYUS SS Uleå SB Hurricane HaHe SoPa SBC Levi AC Susikädet Dynamo Akatemia YNM SBC Levi SBT Tornio SoPa AC Susikädet HaHe YNM SS Uleå Dynamo Akatemia SB Hurricane SBT Tornio AC Susikädet OYUS HaHe OYUS HaHe YNM SB Hurricane SS Uleå

-

Tulos 6-9 6-2 3-4 2-3 3-4 4-4 5-3 6-5 6-2 4-4 5-4 0-7 6-6 9-2 2-4 6-7 3-4 1-4 4-5 8-4 6-1 4-7 3-5 2-4 4-7 3-11 1-4 4-7

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7.

500

Nimi Siltakoski Atte Vimpari Kalle-Antti Rajala Ville Päivärinta Juhani Enbuske Max Galla Henri Keloneva Atte

Joukkue YNM YNM Dynamo Akatemia SS Uleå OYUS SB Hurricane OYUS

O 6 6 5 6 6 6 6

M 6 8 10 7 7 7 6

S 9 5 2 5 5 5 6

P 15 13 12 12 12 12 12

+ 0 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 +1 0 0 0

2 2 2 1 0 1 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98.

Yliräisänen Mikko Köngäs Tuukka Hyväri Lauri Kähkölä Jesse Rajaniemi Jasper Partanen Niilo Koivuperä Janne Timonen Tatu-Matti Pekkala Eemil Aikio Hermanni Pohjonen Juuso Pekkala Leevi Rössi Samuel Pulkkinen Santeri Laitamaa Matias Penttilä Tatu Koskela Waltter Pitkänen Juhani Kainulainen Jukka Matinlassi Johannes Killström Niko Kurkela Jali-Matti Kyösti Timo Veijola Toni Kallatsa Sami Kankaanpää Markus Ylitalo Antti Keskikastari Teemu Jokikokko Antti komulainen Panu Mursu Ville-Veikko Kärnä Perttu Kuokkanen Petri Kemppainen Aki Koski Petri Kaisto Eerik Mitrunen Väinö Keltamäki Henri Tuuliainen Tomi Laaksonen Jesse minkkinen Antti Rantala Vertti Kiviharju Matti Pramila Saku Laitinen Petri Pölkky Jasper Nieminen Tuomas Kusmin Teemu Väärni Niilo Kyllönen Eetu-Ilari Petäjäjärvi Mika Reinikainen Eetu Romo Arttu Tukiainen Jari Södö Teemu Harju Eetu-Kalle Komulainen Jani Lehtosalo Aaro Väärälä Petri Pumpanen Perttu Leppikorpi Eemeli Solin Henri Manelius Henri Tuomiranta Tomi Posti Valde Onnela Heikki Kivijärvi Ossi Kinnunen Juho Haapaniemi Antti Autioniemi Matti Molkojärvi Hannu Juuso Nils Juhan Korhonen Janne-Pekka Nevalainen Roope Vaarala Veikko Kyllönen Severi Raita Nico Pentti Sauli Pesonen Konsta Pakkanen Tomi Pakkanen Kari Kangas Atte Uusitalo Pekka Sakko Miro Niemelä Joel Martikainen Teemu Pulkkinen Lauri Äijälä Arttu Kiviniemi Kalle Sulisalo Samuli Sattanen Jaakko

OYUS SBT Tornio SS Uleå SBT Tornio SB Hurricane SBT Tornio SoPa YNM SBT Tornio SoPa HaHe SBT Tornio HaHe YNM SS Uleå Dynamo Akatemia SS Uleå SoPa SS Uleå SBT Tornio AC Susikädet AC Susikädet SB Hurricane AC Susikädet SoPa HaHe OYUS HaHe YNM HaHe SS Uleå YNM AC Susikädet Dynamo Akatemia SS Uleå Dynamo Akatemia AC Susikädet AC Susikädet AC Susikädet SS Uleå Dynamo Akatemia Dynamo Akatemia SB Hurricane Dynamo Akatemia Dynamo Akatemia SBT Tornio SoPa HaHe YNM AC Susikädet OYUS SBT Tornio SB Hurricane SS Uleå SS Uleå SoPa HaHe YNM YNM SBC Levi SB Hurricane HaHe SS Uleå SB Hurricane SS Uleå SoPa OYUS HaHe OYUS SBC Levi SBC Levi SBC Levi HaHe HaHe SBT Tornio AC Susikädet SB Hurricane HaHe HaHe SBC Levi SBC Levi SoPa YNM SB Hurricane SB Hurricane Dynamo Akatemia SBT Tornio OYUS AC Susikädet SoPa SBC Levi

6 6 6 6 6 6 4 6 6 4 3 6 5 4 4 3 4 4 6 6 7 6 6 7 4 5 6 5 6 4 6 6 7 5 6 6 7 7 2 4 4 5 6 6 4 4 4 5 5 5 6 6 6 1 2 2 3 3 4 4 5 5 6 6 1 2 3 3 4 4 4 4 5 5 6 6 6 3 3 4 4 4 4 4 5 5 6 6 7 2 2

6 5 1 5 7 5 4 4 4 3 2 5 4 3 2 1 4 4 4 4 4 2 2 2 1 4 4 3 3 2 2 2 2 1 1 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1

6 5 9 4 1 3 3 3 3 4 5 1 2 3 4 5 1 1 1 1 1 3 3 3 4 0 0 1 1 2 2 2 2 3 3 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0

12 10 10 9 8 8 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1

0 0 0 2 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 +2 0 0 0 0 0 +1 +1 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 2 0 1 3 2 1 1 0 1 1 0 0 2 0 0 0 1 0 2 1 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 4 0 0 1 0 2 0 0 1 1 0 0 3 0 1 0 0 0 3 0 1 0 0 2 0 0 0 1 0 1 0 1 0 2 0 2 0 1 0 0 0 2 2 3 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 4 0 2 6 4 2 2 0 2 2 0 0 4 0 0 0 2 0 4 2 2 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 8 0 0 2 0 4 0 0 2 2 0 0 6 0 2 0 0 0 6 0 2 0 0 4 0 0 0 2 0 2 0 2 0 4 0 14 0 2 0 0 0 14 4 6 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 2 2 0

0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 0 1 1 1 1 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 2 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

501

99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189.

502

Piekkari Ville Horko Tuomas Koivisto Veeti Karvonen Valtteri Nikula Riku Pallari Teemu Wäli Pyry Rytkönen Markus Lakso Jani Hirvasvuopio Henri Nikula Tomi Karvonen Aleksi Sieppi Juha-Matti Selkälä Samu Öfverberg Samuel Pirttimaa Aleksi Pauanne Jukka-Pekka Nieminen Petri Määttä Rene Kurkela Santeri Naumanen Joonatan Ajanki Niklas Huttunen Jonne Pätsi Riku Kusmin Niko Suomalainen Jani Kahma Kristian Kärki Riku Vähäkangas Vili Laukka Riku siipola Tapio Alatalo Juha-Matti Wesslin Juho Kinnunen Jami Lievetmursu Lasse Parkatti Jere Kukkula Petteri Maaninen Anssi Pihlajamaa Juho Kärkimaa Tuomas Päkkilä Teppo Mattila Jaakko Helminen Tommi Lehtinen Roope Kvist Aki Rantakallio Aleksi Salmela Ilkka Kivelä Jani Suorsa Jaakko Tiuraniemi Jaakko Lahtinen Nino-Miika Paajanen Santeri Heikkilä Ville Aalto Miika Puhakka Arttu Pesonen Veeti Rytinki Eelis Jaakola Petri Jylhä Roni Niemelä Atte Tiri Jani Niemelä Joakim Ihalainen Juha Kalliainen Mikko Ahtimaa Tuomas Korhonen Sami Takkinen Henri Jaakola Sami Korva Niko Nissinen Elias Muhonen Mikko Koutaniemi Juha-Pekka Haurinen Janne Pantsar Jarmo Uimonen Mikko Väyrynen Aleksi Hiltunen Samu Himanen Aleksi Kujanperä Jukka Rantatalo Eetu Sieppi Tuomas Karén Juuso Antinoja Ville Sääskilahti Jussi Siekkinen Juho Vilppola Juho Hirsikangas Aaro Eskola Tero Viiri Kalle Moilanen Erkka-Eliel Lintulahti Harri

SoPa SB Hurricane SBT Tornio Dynamo Akatemia SBC Levi SBC Levi SBC Levi OYUS SoPa SoPa SoPa YNM SS Uleå Dynamo Akatemia SBT Tornio SB Hurricane AC Susikädet SoPa OYUS AC Susikädet SB Hurricane SBT Tornio AC Susikädet OYUS HaHe SB Hurricane Dynamo Akatemia SB Hurricane Dynamo Akatemia SS Uleå Dynamo Akatemia HaHe SBC Levi SBT Tornio YNM Dynamo Akatemia YNM OYUS SBT Tornio AC Susikädet AC Susikädet OYUS HaHe SB Hurricane OYUS OYUS HaHe OYUS OYUS SBC Levi YNM Dynamo Akatemia SoPa SB Hurricane SB Hurricane HaHe SBT Tornio HaHe SBC Levi YNM OYUS AC Susikädet SBC Levi OYUS SB Hurricane YNM SS Uleå HaHe HaHe Dynamo Akatemia SB Hurricane SBC Levi SoPa SBC Levi YNM SS Uleå HaHe OYUS SoPa SBC Levi SBC Levi SoPa SBT Tornio AC Susikädet Dynamo Akatemia YNM SBT Tornio Dynamo Akatemia SBT Tornio OYUS SBC Levi

2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 6 6 7 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 7 7 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 1 0 0 0 0 1 2 1 0 0 1 0 0 0 2 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 1 2 1 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 2 0 0 0 0 2 4 2 0 0 7 0 0 0 4 0 0 2 0 0 0 0 2 2 0 0 0 2 0 0 0 2 0 2 2 4 2 28 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199. 200.

Lokka Joni Holopainen Mikko Kelho Ville-Matias Tajakka Jere Peurasaari Jarmo Keltamäki Janne Raappana Olli Kyllönen Olli Leino Erkki Leinonen Teemu Veijola Juho

SoPa SB Hurricane HaHe SB Hurricane SBT Tornio AC Susikädet SB Hurricane SB Hurricane Dynamo Akatemia AC Susikädet AC Susikädet

4 5 5 6 6 6 6 6 6 7 7

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 2 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 4 0 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4. divisioona Lohko 24 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SC LÄÄDERI

8

6

2

0

52

-

31

21

14

2.

HaBa

7

5

2

0

38

-

15

23

12

3.

Hirvarit

8

6

0

2

71

-

35

36

12

4.

RaaPo

6

3

2

1

35

-

38

-3

8

5.

TYPS

7

3

0

4

36

-

35

1

6

6.

Kainuun Ärjy II

6

2

0

4

28

-

39

-11

4

7.

OuHu

8

1

1

6

31

-

50

-19

3

8.

SBT PuRy

6

1

1

4

19

-

43

-24

3

9.

SC Muden SaHa

8

1

0

7

35

-

59

-24

2

10.

SieSi

0

0

0

0

0

-

0

0

0

Otteluohjelma Ottelu 8447 8448 8449 8452 8450 8453 8451 8454 8455 10479 10480 10483 10484 10481 10485 10482 10486 10487 10488 10489 10490 10491 10492 10493 10494 10495 10496 10497 10504 10499 10501 10502

Päivä 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 12:00 13:00 13:00 14:00 15:00 16:00 11:00 12:00 12:00 13:00 14:00 14:00 15:00 15:00 16:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 11:00 12:00 14:00 15:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00

Paikka Nallisport Nallisport Nallisport Liikuntahalli Nallisport Liikuntahalli Nallisport Liikuntahalli Liikuntahalli Kajaanihalli Kajaanihalli Liikuntahalli Liikuntahalli Kajaanihalli Liikuntahalli Kajaanihalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Kajaanihalli Kajaanihalli Kajaanihalli Kajaanihalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli

Koti SC Muden SaHa TYPS Hirvarit OuHu SBT PuRy Kainuun Ärjy II RaaPo SC LÄÄDERI HaBa SBT PuRy SC Muden SaHa Hirvarit RaaPo SC LÄÄDERI TYPS Kainuun Ärjy II HaBa OuHu SC Muden SaHa SC LÄÄDERI TYPS RaaPo HaBa OuHu Hirvarit SBT PuRy Kainuun Ärjy II HaBa SC LÄÄDERI SC Muden SaHa TYPS OuHu

Haapavesi Haapavesi Haapavesi Haapavesi

Tyrnävä Tyrnävä Tyrnävä Tyrnävä Tyrnävä Raahe Raahe Raahe Raahe Raahe

Haapavesi Haapavesi Haapavesi Haapavesi Haapavesi

Vieras Hirvarit SBT PuRy RaaPo HaBa SC Muden SaHa SC LÄÄDERI TYPS OuHu Kainuun Ärjy II Kainuun Ärjy II SC LÄÄDERI TYPS HaBa SBT PuRy OuHu SC Muden SaHa Hirvarit RaaPo RaaPo HaBa SC Muden SaHa SC LÄÄDERI TYPS Kainuun Ärjy II SBT PuRy OuHu Hirvarit SC Muden SaHa Hirvarit OuHu SC LÄÄDERI Hirvarit

-

Tulos 6-9 5-3 12-1 2-7 2-6 5-7 6-5 6-3 8-3 6-5 3-7 8-6 5-5 9-0 4-3 5-4 3-1 4-8 5-8 1-1 11-3 7-7 5-0 3-5 13-3 5-5 5-11 9-3 8-7 5-8 5-7 3-10

Tilastot 1. 2.

Nimi Jääskeläinen Johannes Mäki Mika

Joukkue SC LÄÄDERI RaaPo

O 8 6

M 16 15

S 6 7

P 22 22

+ 0 0

0 0

± 0 0

2 0 2

5 0 0

10 0 0

20 0 0

25 0 0

RM 0 4

YV 3 1

AV 1 1

RL 0 0

RL0 0 0

3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19.

Louhimaa Lauri Tornberg Olli Torkkola Timo Heikkinen Lari Kangasharju Mikael Jussila Antti Marjala Anttu Pelkonen Niko Puusaari Kimmo Ranta-Korpi Emil Hietala Riku Jaatinen Jani Taskila Eemil Ranua Valtteri Enojärvi Jari Kirkkomäki Samuli Aitto-oja Markus

Hirvarit Hirvarit SC LÄÄDERI Kainuun Ärjy II HaBa SC Muden SaHa Hirvarit Hirvarit Hirvarit SC LÄÄDERI HaBa TYPS HaBa SC LÄÄDERI TYPS TYPS OuHu

8 6 6 6 7 8 8 4 6 6 7 7 7 6 7 7 8

13 9 11 11 9 8 3 3 11 6 5 4 4 3 6 4 3

6 8 5 3 4 5 10 9 0 5 5 6 6 7 3 5 6

19 17 16 14 13 13 13 12 11 11 10 10 10 10 9 9 9

0 0 0 0 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 +2 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 1 0 2 2 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 0 0 0 0 0 7 0 0 0 2 2 0 4 4 0 0

1 1 2 0 2 2 1 1 0 0 2 1 0 2 1 0 2

2 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0

503

20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110.

504

Achrén Jere Tavasti Oskari Markkula Tatu-Pekka Tornberg Jaakko Jussila Mikko Suominen Jani Niskanen Nicolas Viiltola Joona Viitala Toni Niskanen Nathan Hyttinen Lauri Raitanen Samuli Torkkola Mikko With Valtteri HILDEN Joonas Kauhanen Tuomas Kajava Vesa Savikoski Aappo Partala Janne Karhula Sami Aakko Henry Väätäjä Mika Moilanen Taneli Matti Eelipekka Kaisto Tuomas Härö Kimmo Seppänen Anssi Riikola Jonne Saari Elia Veteläinen Viljami Hakkola Mikael Pakarinen Tomi Kuivala Sami Rinne Ilkka suominen Toni Haapalainen Elmeri Tornberg Isak Moilanen Alex Paalanko Tapio Heinonen Jukka Suhonen Kaj Johnson Erik ALATALO Aleksi Piirainen Matti Mikkonen Kasper Turula Joni Huotari Vesa Heiska Antti Vuollo Akseli Typpö Antti Pöyhtäri Juho-Pekka Aho Petri Harju Juha-Matti Rautio Roni Rättilä Jaakko Kinnunen Arttu Ollila Kaarle Haapalainen Kasperi Koskela Matti Härkönen Pasi Matkaselkä Eetu Zils-Leinonen Antti Niskanen Joel Wentin Johannes Männistö Joona Mikkonen Jussi Korkiakoski Mika Suominen Riku Oittinen Tino Mähönen Olli Mämmelä Johannes Rankinen Joni Säily Aleksi Nummela Jarkko Kanniainen Juuso Sarpola Timo Räisänen Riku Ranto Tuomas Höyhtyä Jeremias Pahkala Tomi Sinko Miikka Tikkanen Oskari Ollila Ilmari Mämmelä Teemu Keltti Tapio Lepistö Mirko Heikkilä Antti ILMOLA Ari Anttonen Jukka Viiltola Kalle jääskeläinen Konsta

RaaPo Hirvarit TYPS Hirvarit SC Muden SaHa RaaPo SC LÄÄDERI Hirvarit SC Muden SaHa SC LÄÄDERI Kainuun Ärjy II TYPS SC LÄÄDERI Hirvarit RaaPo Kainuun Ärjy II TYPS HaBa OuHu TYPS HaBa SC Muden SaHa SBT PuRy HaBa SC LÄÄDERI OuHu SBT PuRy Hirvarit OuHu OuHu Hirvarit HaBa SC Muden SaHa SC Muden SaHa RaaPo SBT PuRy Hirvarit SBT PuRy OuHu SC Muden SaHa SC Muden SaHa TYPS RaaPo Kainuun Ärjy II Kainuun Ärjy II OuHu Kainuun Ärjy II TYPS Hirvarit HaBa Hirvarit RaaPo RaaPo OuHu SC Muden SaHa SBT PuRy SC LÄÄDERI SBT PuRy OuHu SC Muden SaHa Hirvarit Kainuun Ärjy II SC LÄÄDERI Hirvarit OuHu Kainuun Ärjy II SC Muden SaHa RaaPo SBT PuRy Kainuun Ärjy II OuHu TYPS Kainuun Ärjy II HaBa SBT PuRy SC Muden SaHa SBT PuRy HaBa SC LÄÄDERI Hirvarit Kainuun Ärjy II SC Muden SaHa SC LÄÄDERI OuHu HaBa Kainuun Ärjy II HaBa RaaPo SBT PuRy RaaPo SC LÄÄDERI

2 6 7 4 8 4 6 6 8 4 5 7 8 8 6 6 7 5 6 7 5 6 6 7 8 6 6 6 2 8 8 4 8 6 2 4 5 6 8 2 3 3 6 6 6 4 4 5 2 3 4 6 6 6 6 6 6 6 8 8 8 2 2 4 6 6 2 4 4 6 6 2 4 5 6 6 6 7 8 2 2 2 2 2 3 4 5 6 6 6 6

2 6 5 3 3 2 2 6 5 4 4 4 4 0 5 5 5 4 4 4 3 3 3 3 3 2 2 5 4 4 3 2 2 4 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

7 2 3 5 5 6 6 1 2 3 3 3 3 7 1 1 1 2 2 2 3 3 3 3 3 4 4 0 1 1 2 3 3 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 4 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 3 3 3 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

9 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 3 0 1 1 1 0 1 1 1 0 2 1 2 0 1 1 1 2 2 2 0 1 0 0 1 0 1 1 1 2 1 0 0 1 3 1 2 0 0 0 0 2 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 2 0 1 0 0 3 0 0 1 1 1 0 1 0 1 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 2 2 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 0 6 0 2 2 2 0 2 2 2 0 4 2 4 0 2 2 2 4 4 4 0 2 0 0 2 0 2 2 2 4 2 0 0 2 6 2 4 0 0 0 0 4 4 0 0 4 0 0 0 0 0 0 4 0 0 4 0 0 4 0 2 0 0 6 0 0 2 2 2 0 2 0 2 0 0 2 2 2 0 0 0 0 0 0 2 4 4 2 0

1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 1 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160.

Huttunen Aki Mustapää Miska rajamäki Jarkko Koskela Petteri Nevala Iikka Niemelä Touko Heikkinen Niklas Hussa Marko Heikkinen Arttu Kulha Tuomas Tolonen Marko Lunki Eetu kokko Jesse Paakkari Joonas Seppänen Eemeli Koukkari Heikki Kylmänen Ville-Veikko Dahlström Köpi Partanen Harri Malila Markku Hetta Pekka Siira Sante Bask Jukka Kanerva Jere Matinolli Anssi Dahlström Aki Jääskeläinen Joonas Korpela Ville Jantunen Joonas Nykänen Lauri Savilampi Ville Mustapää Jarmo Paakkari Toni Aho Teemu Kyllönen Jani Pasanen Eemeli Ohenoja Miika Räisänen Eetu Wahlman Roope Myllylä Hannu Suominen Jarkko Määttä Henri Havana Heikki Luukkonen Mika Kolehmainen Niko-Petteri Mäkelä Seppo Takalo Jaakko Rintala Pekka Nuorala Matias Höyhtyä Joonatan

SC Muden SaHa HaBa HaBa OuHu TYPS HaBa SBT PuRy HaBa Kainuun Ärjy II TYPS Kainuun Ärjy II RaaPo TYPS RaaPo SBT PuRy Hirvarit TYPS TYPS SC Muden SaHa SC LÄÄDERI SBT PuRy SBT PuRy TYPS SBT PuRy TYPS TYPS SC LÄÄDERI RaaPo HaBa SBT PuRy Kainuun Ärjy II HaBa RaaPo HaBa Kainuun Ärjy II Kainuun Ärjy II RaaPo SBT PuRy RaaPo HaBa RaaPo Hirvarit SC Muden SaHa SBT PuRy Kainuun Ärjy II TYPS OuHu Hirvarit SC Muden SaHa SC LÄÄDERI

8 4 4 6 7 7 2 2 4 4 4 4 6 6 6 6 7 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 7 8 8 8 8

0 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 0 1 0 2 1 0 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

6 0 2 0 4 2 0 0 0 2 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5. divisioona Lohko 33 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

AC Keitto

6

4

0

2

64

-

33

31

8

2.

HaHe II

6

3

1

2

28

-

32

-4

7

3.

SBT Martti

6

3

1

2

30

-

28

2

7

4.

SBT IV

3

2

1

0

18

-

10

8

5

5.

Sinimyrsky

4

2

0

2

20

-

29

-9

4

6.

Total II

7

1

1

5

22

-

42

-20

3

7.

Santa`s United III

2

0

0

2

10

-

18

-8

0

Otteluohjelma Ottelu 12028 12029 12033 12030 12031 12034 12032 16129 16130 16131 16132 16134 16135 16136 16137 16138 16139

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 23.10.2020 23.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 20.11.2020 20.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 13:00 14:00 18:15 19:15 11:00 15:00 19:15 20:15

Paikka Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Jatuli Jatuli Jatuli Jatuli Zemppi Areena Zemppi Areena Tervahalli Tervahalli Zemppi Areena Zemppi Areena

Koti SBT Martti Sinimyrsky Santa`s United III Total II HaHe II AC Keitto SBT IV SBT Martti Total II AC Keitto HaHe II AC Keitto Total II Sinimyrsky SBT Martti Total II AC Keitto

-

Vieras SBT IV AC Keitto HaHe II SBT Martti Sinimyrsky Santa`s United III Total II HaHe II AC Keitto SBT Martti Total II HaHe II SBT Martti Total II Sinimyrsky HaHe II SBT IV

Tulos 4-4 3-15 3-4 3-6 6-2 14-7 8-1 4-6 4-11 5-8 5-7 14-5 2-3 7-3 5-8 2-2 5-6

505

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10.

Nimi Sihvonen Markus Kaikkonen Ville Ihala Mika Pohjola Arto Punju Pekka Vainio Joni Tapaninaho Mikko Hannus Mikko Nevala Sampo Gustafsson Benjam

Joukkue AC Keitto AC Keitto AC Keitto SBT Martti AC Keitto SBT Martti AC Keitto HaHe II AC Keitto Total II

O 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5

M 13 13 12 5 2 8 7 7 7 5

S 8 6 7 12 15 5 5 4 1 3

P 21 19 19 17 17 13 12 11 8 8

+ 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +1 +1 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 1 0 0 0 0 1 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 2 0 0 0 0 2 0 2

YV 0 0 0 1 0 0 0 2 1 0

AV 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0

RL 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0

11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88.

Holtinkoski Vesa Korva Niko Ruonakangas Aleksi Hack Hugo Lindqvist Samuli Juopperi Jari Liljamo Joonas Tenkula Jarno Koski Samuel Immonen Markus Lindholm Jimmy Sorsa Niko HÄMEENAHO Lauri Kari Kalle Ahola Ville-Matias Kotila Antero Leinonen Konsta Iisakka Jiri Niskala Samuli Similä Julius Perttunen Sami Hyvärinen Antti Moilanen Toni Hannus Ville Naumanen Mika Ritola Elias Stolp Topi Hautakangas Janne Pihkamäki Jesse Kujanpää Tatu Pesonen Konsta SALMELA Jaakko Salonen Tuomas Pohjola Konsta Kaukola Kalle Salo Niklas Jokisalo Jasse Koskimäki Ville Näkkäläjärvi Mikkel Soini Joni Kurkela Harri Kaakkuriniemi Marko Kupsala Vikke Oskari Väätäjä Kalle Westerlund Niklas Kumpula Mika Seppänen Toni Jaakola Sami Katajamäki Elias Arffman Turkka Impola Viljami Koistila Nico Moskari Ilkka Järvelä Pasi Jaakola Petri Hack Henry Väätäjä Ville Ojala Antti Haaraoja Lassi Jaukkuri Akusti Tihinen Markus Mäntylä Aappo Jauhojärvi Teemu Tapio Erkka Keskiniva Jani Somppi Rikuy Kähkönen Ari-Pekka Ylitalo Heikki Rossi Esa-Pekka Klaavuniemi Vesa Paaso Niko Forsman Valle KARJALAINEN Kalle Tervahauta Heikki Ypyä Henri Määttä Hannu Pesonen Veeti Äijälä Jasper

AC Keitto HaHe II SBT IV SBT Martti SBT IV Sinimyrsky Total II SBT Martti Total II AC Keitto HaHe II Sinimyrsky AC Keitto Sinimyrsky AC Keitto SBT IV HaHe II Total II Santa`s United HaHe II HaHe II HaHe II Sinimyrsky Santa`s United SBT Martti Santa`s United SBT IV SBT IV Sinimyrsky Sinimyrsky HaHe II Sinimyrsky Total II SBT Martti Total II SBT Martti Total II AC Keitto Santa`s United Santa`s United Sinimyrsky SBT Martti Santa`s United SBT IV Total II SBT Martti HaHe II HaHe II HaHe II Total II Total II Total II Sinimyrsky SBT IV HaHe II SBT Martti SBT IV Total II Total II HaHe II SBT IV Sinimyrsky Total II HaHe II Santa`s United Sinimyrsky SBT IV SBT IV SBT IV SBT IV Sinimyrsky SBT Martti HaHe II Sinimyrsky AC Keitto SBT Martti HaHe II SBT Martti

6 6 3 6 3 4 5 5 6 3 6 4 6 4 5 3 6 7 2 3 5 4 4 2 4 2 3 3 4 2 3 4 4 6 3 6 7 1 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 7 7 7 1 1 2 3 3 4 4 5 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 4 4 4 4 5 6 6 6

2 6 3 3 5 5 5 5 3 2 2 5 3 2 2 3 3 3 2 2 2 1 1 3 3 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

6 1 4 4 1 1 1 1 3 4 4 0 2 3 3 1 1 1 2 2 2 3 3 0 0 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

8 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 0 0 4 1 0 2 2 2 0 0 0 2 0 0 1 2 2 0 0 0 0 1 2 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

6 0 0 8 2 0 4 4 4 0 0 0 4 0 0 2 4 4 0 0 0 0 2 4 2 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 4 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 4 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0

0 0 0 1 1 0 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

506

III

III III

III III

III

III

89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128.

Forsman Kasper Laukkanen Sami Äijälä Joakim Siltakoski Pekka Tolonen Riku Väntänen Miikka Laakso Juha-Pekka Jalonen Leevi Turska Juha Orava Jari Piirainen Santeri Taipale Juho Makkonen Niko Ahonen Joona Väätäjä Janne Jolanki Mikael Leinonen Lauri Mattila Niko Mäntynen Mika Antinoja Juho Ruonala Niko Aho Janne Jämsä Teemu Hekkanen Niko Raappana Niko Kenttä Ville-Joonas Ukonaho Eemil Kallankari Joel Rantsi Kasperi Kuoppala Lasse Pikkarainen Antti Riekki Arttu Rimali Timo Karjalainen Miikka Männistö Ville-Markus Häyrynen Ari-Pekka Pöyskö Mikko Manninen Toni Ojala Pasi Sandström Valtteri

AC Keitto SBT Martti HaHe II AC Keitto SBT IV SBT IV Sinimyrsky HaHe II SBT IV HaHe II Santa`s United Santa`s United Total II HaHe II Santa`s United Total II Santa`s United HaHe II SBT IV SBT IV SBT IV SBT Martti Total II SBT IV SBT IV HaHe II Sinimyrsky Sinimyrsky Total II Sinimyrsky Total II SBT Martti Sinimyrsky Total II Total II SBT Martti HaHe II Total II HaHe II Total II

1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 6 6 7

III III

III III

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 3 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 6 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 34 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

HFB

8

6

2

0

33

-

20

13

14

2.

SB Madekoski

8

5

2

1

42

-

33

9

12

3.

SB Hurricane II

8

3

2

3

19

-

26

-7

8

4.

Pelimannit

8

3

1

4

35

-

40

-5

7

5.

OPUS

8

2

2

4

29

-

27

2

6

6.

SB KuHa

8

1

3

4

29

-

35

-6

5

7.

PaKa

8

1

2

5

28

-

34

-6

4

Otteluohjelma Ottelu 12035 12036 12037 12038 12039 12040 12041 16185 16186 16187 16188 16189 16190 16191 16192 16193 16194 16195 16196 16197 16198 16199 16200 16201 16203 16202 16204 16205

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 13:00 14:00 12:00 14:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 13:00 13:00 14:00 15:00 17:00

Paikka Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Liikuntakeskus Nallisport Liikuntakeskus Liikuntakeskus

Kuusamo Kuusamo Kuusamo

Kuusamo Kuusamo Kuusamo

Koti OPUS SB KuHa SB Madekoski SB Hurricane HFB Pelimannit PaKa SB Hurricane HFB SB Madekoski OPUS SB KuHa PaKa Pelimannit OPUS SB Madekoski HFB SB KuHa PaKa SB Hurricane Pelimannit SB Hurricane SB Madekoski OPUS HFB Pelimannit SB KuHa PaKa

II

II

II II

-

Vieras SB Madekoski HFB Pelimannit SB KuHa PaKa OPUS SB Hurricane SB Madekoski OPUS HFB SB Hurricane PaKa Pelimannit SB KuHa Pelimannit SB KuHa OPUS SB Hurricane SB Madekoski HFB PaKa Pelimannit OPUS SB Hurricane PaKa SB Madekoski HFB SB KuHa

II

II

II

II

Tulos 3-6 9-9 7-3 1-0 3-1 2-2 2-2 5-5 2-2 2-7 8-0 5-7 5-6 7-4 6-5 3-3 2-0 3-1 4-7 1-2 6-5 5-3 6-5 3-4 3-2 3-6 3-5 2-2

507

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89.

508

Nimi Määttä Jaakko Heiskanen Joni Raitanen Jani Ahola Jani Kämäräinen Vesa Lampela Tero Hyrkäs Joonatan Ebeling Markus Kyllönen Pekka Viljamaa Jarkko Halonen Miika Virtanen Ari Kansanniva Antti Hyrkäs Jarkko Limma Jukka Moilanen Miikkael Mäkelä Veikko Kalmakoski Juuso Ruotsalainen Markku Räisänen Jaakko Määttä Henri Mäki Tuomas Kyllönen Timo Niva Ossi Rautiainen Immo Säärelä Ville Ahvenlampi Timo Salmela Tuomas Hiltunen Mauno Hyvärinen Tomi Vilppola Valtteri Rahikkala Tomi Ervasti Elmeri Pietilä Juhopekka Ahvenlampi Juha Savola Tuomas Kyllönen Aappo Itkonen Vesa Ahlqvist Aleksi Vahtola Ville Nevala Veeti Kyllönen Jimi Ranua Jere Säkkinen Perttu Korkala Mikko PAKANEN Olli-Ville Juhani Makowski Aku Oikarinen Riku Piippo Jaakko Peltonen Niko Heinonen Samu Moilanen Erkka Korhonen Heikki Leinonen Lauri Aaltonen Juha-Heikki Viljamaa Esa Stenius Juuso Nikka Tero Mäkelä Iikka Bask Janne Kämäräinen Jere Heiskanen Samu Holm Valtteri Suomalainen Jani Mustonen Teemu Moilanen Vikke Korkkinen Konsta Tuohimaa Miikka Palosaari Teemu Nissinen Joona Heiskanen Antti-Pekka Ahtimaa Tuomas Kumpuvaara Miko Ylipahkala Jarkko Ylilehto Samuli Heinonen Tomi Siekkinen Janne Määttä Henri Mursu Janne Niskala Onni Peltoniemi Sami Kämäräinen Sampo Lehtinen Dima Jarva Riku Määttä Joonas Ahlqvist Valtteri Laaninen Tomi-Petteri Hienonen Mikael Mäntylä Lassi

Joukkue Pelimannit Pelimannit SB Madekoski SB Madekoski Pelimannit SB Madekoski PaKa OPUS SB KuHa SB Hurricane HFB SB Madekoski SB Madekoski PaKa SB KuHa PaKa SB Madekoski HFB OPUS HFB SB KuHa Pelimannit OPUS HFB OPUS Pelimannit SB Madekoski HFB OPUS SB Hurricane SB KuHa HFB PaKa SB Hurricane SB Madekoski OPUS SB KuHa SB Madekoski HFB HFB PaKa PaKa SB Hurricane SB KuHa OPUS HFB HFB SB KuHa OPUS PaKa HFB PaKa SB KuHa HFB SB Hurricane OPUS OPUS SB KuHa SB Madekoski SB Madekoski Pelimannit Pelimannit OPUS SB Hurricane Pelimannit Pelimannit SB Hurricane SB Hurricane SB KuHa SB KuHa Pelimannit Pelimannit PaKa SB Madekoski HFB HFB SB KuHa Pelimannit Pelimannit PaKa SB Hurricane OPUS Pelimannit SB Madekoski Pelimannit SB Hurricane SB Madekoski HFB SB Madekoski

II

II

II

II

II

II

II II

II

II

O 8 8 8 8 8 6 8 8 8 8 8 8 4 6 6 8 8 8 8 8 8 4 8 8 8 6 6 8 8 8 6 8 8 8 8 8 8 4 4 8 8 8 8 6 8 8 8 8 8 2 6 4 4 6 6 6 8 6 2 6 6 8 8 4 5 5 6 6 8 4 8 2 4 4 6 8 8 8 8 8 8 2 3 4 5 6 6 6 6

M 7 1 4 7 10 8 7 7 6 7 6 5 4 4 4 4 2 4 4 4 4 3 3 2 2 5 4 4 4 4 2 2 2 1 1 1 4 2 2 2 2 2 2 1 1 1 0 3 3 2 2 1 1 1 1 1 1 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0

S 8 13 9 5 1 3 3 3 3 1 2 3 4 4 4 4 6 3 2 2 2 3 3 4 4 0 1 1 1 1 3 3 3 4 4 4 0 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 0 0 1 1 2 2 2 2 2 2 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1

P 15 14 13 12 11 11 10 10 9 8 8 8 8 8 8 8 8 7 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

+ 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 2 1 0 4 0 0 3 2 3 0 2 0 1 0 4 1 1 1 2 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 1 2 2 1 1 0 1 0 1 1 0 2 0 1 0 0 1 0 0 0 1 1 1 1 3 0 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 2 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 2 0 0 0 0 0 0 2 2 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 4 2 0 8 0 0 6 4 41 0 14 0 2 0 8 2 2 2 4 0 0 4 4 0 0 0 0 0 0 0 2 4 4 2 2 0 2 0 2 2 0 4 0 2 0 0 2 0 0 0 2 2 7 2 6 0 4 0 0 0 0 2 0 0 0 0 14 2 0 2 2 0 0 0 0 0 0 2 4 0 0 0 0 0 0 4 4 0

YV 1 1 1 2 4 0 1 0 2 1 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136.

Kurikka Jarmo Pernu Miikkael Toivonen Teemu Tulisalo Joona Tervo Anssi Pätsi Jesse Rautiainen Kosti Nevala Antti Westersund Perttu Pietilä Mikko Pääkkönen Joonas Karjalainen Kasperi Lauhikari Esa-Matti Murtovaara Aapo Naumanen Jyri Kullas Jaakko Teppola Harri Rajavaara Jussi Luusua Aleksi Kokko Niko Vartiainen Lenni Tanttu Joni Kallio Kimi Heiskanen Pekka Koukkari Petri Jaara Sami Koskenkorva Teemu Säkkinen Jaakko Parkkila Kari Utriainen Antti Tolonen Kimmo Kemppainen Jesse Pesonen Tommi Jääskeläinen Atte Piippo Pekka Pesonen Joni Mursu Petteri Riipinen Roni Tyni Arttu Tikkanen Petri Lehtoniemi Janne Aho Joni Kinnunen Kyösti Pereira Fabio Hautala Elja Mattila Juha Mäkäräinen Asko

SB Madekoski SB Hurricane SB Hurricane SB Hurricane PaKa SB KuHa OPUS SB Madekoski OPUS SB Madekoski SB Madekoski Pelimannit SB Hurricane PaKa Pelimannit HFB HFB Pelimannit SB Hurricane SB Hurricane PaKa Pelimannit Pelimannit Pelimannit SB Madekoski HFB SB KuHa OPUS SB Madekoski HFB SB Madekoski SB Hurricane SB KuHa SB Hurricane OPUS Pelimannit Pelimannit PaKa PaKa SB Madekoski SB KuHa PaKa OPUS SB Hurricane SB Hurricane SB Madekoski OPUS

6 6 8 8 8 8 8 2 2 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 7 7 7 8 8 8 8 8 8 8

II II II

II

II II

II II

II II

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 4 2 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 12 2 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 4 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 35 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

OVP

8

8

0

0

64

-

18

46

16

2.

Papas III

8

6

1

1

60

-

35

25

13

3.

SBT Suola II

8

4

2

2

49

-

34

15

10

4.

SS Kanuuna II

8

4

0

4

44

-

40

4

8

5.

Wild Duckz

8

3

2

3

33

-

39

-6

8

6.

MuhU II

8

4

0

4

44

-

50

-6

8

7.

KSB

8

4

0

4

45

-

44

1

8

8.

PYPS

8

2

2

4

41

-

60

-19

6

9.

Tempo II

8

1

0

7

28

-

53

-25

2

10.

LNM II

8

0

1

7

34

-

69

-35

1

Otteluohjelma Ottelu 12042 12043 12044 12045 12046 12047 12048 12049 12050 12051 16321 16322 16328 16323 16324 16329 16325 16326 16330 16327

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 11:00 12:00 12:00 13:00 14:00 14:00 15:00 16:00 16:00 17:00

Paikka Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli Liikuntahalli

Pyhäntä Pyhäntä Raahe Pyhäntä Pyhäntä Raahe Pyhäntä Pyhäntä Raahe Pyhäntä

Koti SS Kanuuna II PYPS Wild Duckz SBT Suola II LNM II Papas III KSB MuhU II Tempo II OVP MuhU II LNM II SBT Suola II KSB Papas III Wild Duckz SS Kanuuna II OVP Tempo II PYPS

-

Vieras Wild Duckz SBT Suola II LNM II KSB PYPS MuhU II Tempo II OVP Papas III SS Kanuuna II PYPS Papas III Tempo II MuhU II OVP SBT Suola II LNM II KSB Wild Duckz SS Kanuuna II

Tulos 3-2 6-6 4-4 9-3 6-10 10-1 6-3 1-12 5-12 9-0 13-3 6-9 6-1 9-6 2-5 5-4 13-5 6-4 5-6 7-4

509

16334 16335 16331 16336 16337 16332 16338 16339 16333 16340 16341 16342 16343 16344 16345 16346 16347 16348 16349 16350

01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

10:00 11:00 12:00 12:00 13:00 14:00 14:00 15:00 16:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Tähtiareena Tähtiareena Kajaanihalli Tähtiareena Tähtiareena Kajaanihalli Tähtiareena Tähtiareena Kajaanihalli Tähtiareena Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli

LNM II OVP KSB Tempo II SBT Suola II PYPS Wild Duckz SS Kanuuna II Papas III MuhU II LNM II MuhU II KSB Tempo II SS Kanuuna II Wild Duckz OVP Papas III PYPS SBT Suola II

-

MuhU II SBT Suola II Papas III LNM II SS Kanuuna II KSB OVP Tempo II PYPS Wild Duckz SBT Suola II SS Kanuuna II LNM II MuhU II KSB PYPS Tempo II Wild Duckz OVP Papas III

3-6 7-4 3-8 6-5 4-3 1-7 1-9 10-3 7-6 4-8 3-10 8-2 11-2 3-5 9-2 4-4 3-2 6-3 4-13 6-6

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66.

510

Nimi Mensalo Petri Kiviluoto Samuli Sirviö Anssi Heinänen Juho Tihinen Topias Hirvonen Toni Aho Micke Lämpsä Joakim Korhonen Anssi Paakki Ville Heikkinen Olli Oikarinen Arttu Tiihonen Mika Junnila Markus Karhu Rami Vuorikoski Matias Niemelä Eelis Haikara Santeri Eloranta Janne Sandberg Marko Saastamoinen Janne Köykkä Valtteri Kärkkäinen Niko Paakki Olli Puominen Mikko Kauhanen Aleksi Riiste Kalle Schroderus Aki Pahkala Tuomas Luukkonen Elia Mertaniemi Hannes Poikselkä Tuomo Pietilä Petteri Kaila Tong Toivo Joni Puskala Pasi Ylikulju Joose Hyppönen Henri Kohola Mikko Kinnunen Tapani Koistinen Keijo Pekkarinen Touko Karvola Markus Kääntö Jari Siika-aho Ilpo Heikkinen Henri Jurvelin Aleksi Ollila Valtteri Supperi Mika Koskelo Eemeli Kamula Heikki Puominen Jeremias Piiroinen Jussi Nissilä Elmeri Pekkala Joonas Kärsämä Marko Hannikainen Joonas Tikkanen Joonas Backman Aappo Kälkäinen Miska Salminen Lucas Nuorala Petrus Mikkonen Tero Maaninen Matti Kiviahde Eeli Moilanen Niko

Joukkue Papas III KSB Papas III OVP MuhU II Papas III OVP MuhU II SS Kanuuna II OVP Papas III SBT Suola II Papas III SS Kanuuna II PYPS Tempo II OVP OVP OVP PYPS SBT Suola II MuhU II Wild Duckz OVP SBT Suola II SBT Suola II SBT Suola II KSB PYPS Wild Duckz OVP Tempo II LNM II SS Kanuuna II KSB KSB LNM II SBT Suola II Tempo II MuhU II PYPS PYPS Wild Duckz SBT Suola II MuhU II PYPS SS Kanuuna II OVP LNM II PYPS SS Kanuuna II SBT Suola II SS Kanuuna II OVP SBT Suola II LNM II Papas III KSB LNM II Tempo II MuhU II OVP PYPS MuhU II OVP KSB

O 8 8 6 8 8 6 6 8 8 8 6 8 8 8 8 8 4 8 6 8 8 8 6 8 6 8 8 6 6 8 8 8 8 8 6 8 6 8 6 8 7 6 8 8 8 6 6 8 8 5 3 4 8 8 3 6 6 8 4 4 8 3 6 8 4 8

M 5 12 6 8 6 11 6 10 9 9 11 8 10 8 6 6 5 5 6 6 5 1 7 7 6 6 6 5 5 5 3 2 2 1 7 5 4 2 6 6 5 4 4 4 4 3 3 3 2 6 4 4 4 4 3 3 2 2 5 4 4 3 3 3 2 1

S 16 5 11 8 10 4 9 4 5 5 2 5 1 3 5 5 6 6 4 4 5 9 2 2 3 3 3 4 4 4 6 7 7 8 1 3 4 6 1 1 2 3 3 3 3 4 4 4 5 0 2 2 2 2 3 3 4 4 0 1 1 2 2 2 3 4

P 21 17 17 16 16 15 15 14 14 14 13 13 11 11 11 11 11 11 10 10 10 10 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 1 0 1 0 0 0 1 2 2 1 1 0 1 1 0 0 2 1 1 2 0 1 0 1 1 2 0 2 3 2 2 1 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 1 3 0 0 0 1 1 0 0 1 1 1 0 0 3 3 0 0 0 0 0 0 5

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 4 2 0 2 0 0 0 2 4 4 2 2 0 2 2 0 0 4 2 2 4 0 2 0 2 2 4 0 4 11 4 14 2 0 2 0 0 2 2 0 0 0 0 2 6 0 0 0 2 2 0 0 2 2 2 0 0 6 26 0 0 0 0 0 0 20

YV 0 0 0 1 1 1 0 2 0 0 3 1 0 2 0 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 2 0 0 2 1 0 1 0 0 1 1 1 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

AV 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157.

Salo Herman Ylisirniö Teemu Karjalainen Antti-Jussi Kangas Ville Kittilä Juuso Leinonen Veli-Antti Jämsä Jere Kinnunen Juuso Koskelo Elias Leinonen Pasi Kjellman Joni Näsänen Sakari Häkli Antti Väyrynen Mika Kivelä Turo Ojanperä Pauli Oskari Moilanen Harri Karjalainen Joonas Kukkohovi Isto Pyykkönen Peetu Pura Jonne Satokangas Tatu Nikkinen Hannu Kemppainen Eetu Ihalainen Topia Tahkola Paulus Aho Jussi Hoskonen Lucas Pitkänen Tero-Antti Pekola Miro Lukka Juhana Ronkainen Jussi Romppainen Tapio Korhonen Miska Lämpsä Jesse Käkelä Matias Airaksinen Kalle Karhu Ville Alapere Toni Filppula Joonas Rantala Pasi Kilpeläinen Joonas Yliranta Ukko-Pekka Artama Juho Päkkilä Juho Arkkola Aarni Ojakoski Mikko Päivärinta Eelis Piispanen Petteri Nikkilä Joona Alatalo Juha-Matti Ivanoff Jesse Tuohimaa Ville-Veli Myllyoja Eelis Vuokila Okko Väisänen Riku Koskelo Saku Kinnunen Samuli Kela Joona Toppinen Leevi Salomaa Rasmus Tihinen Urpo Karppinen Matti Parviainen Kimmo Annala Eetu Hyväri Tuomas Pitkäaho Niko Nätti Aleksi Karppinen Niklas Nieminen Aki Nikkinen Janne Anttila Aleksanteri Kaikkonen Tiitus Pitkäaho Paavo Honkanen Ville Ek Arto Alajoki Jouni Huusko Tero Lampela Veeti-Eemeli Pitkänen Jesse Matturi Juha Puskala Ville Pelkonen Paavo Härkönen Tomi Holtinkoski Kalle Hietala Jali Latvala Samuel Laitila Johannes Pisilä Tuomas Valpas Matias Melantie Jesse

KSB Papas III Papas III LNM II LNM II Papas III SS Kanuuna II Wild Duckz SS Kanuuna II SS Kanuuna II SS Kanuuna II Wild Duckz SBT Suola II KSB Papas III Wild Duckz Papas III KSB LNM II KSB LNM II Tempo II LNM II Papas III OVP SS Kanuuna II Tempo II KSB MuhU II MuhU II OVP LNM II SS Kanuuna II Wild Duckz MuhU II LNM II KSB SBT Suola II PYPS PYPS KSB Tempo II SS Kanuuna II Papas III MuhU II Wild Duckz SBT Suola II Wild Duckz SS Kanuuna II LNM II SBT Suola II KSB LNM II Wild Duckz Wild Duckz Papas III PYPS MuhU II PYPS Wild Duckz KSB MuhU II Papas III KSB Wild Duckz SBT Suola II Tempo II SS Kanuuna II MuhU II Papas III Tempo II Wild Duckz Wild Duckz Tempo II Tempo II Tempo II MuhU II MuhU II Wild Duckz Wild Duckz Wild Duckz KSB LNM II Tempo II MuhU II PYPS SS Kanuuna II LNM II Tempo II Tempo II Tempo II

6 4 6 8 8 2 4 6 6 8 8 4 6 8 8 8 4 2 6 8 2 6 6 6 6 6 8 8 8 2 2 4 4 4 6 6 6 8 8 2 8 4 4 4 4 4 6 6 6 8 2 2 4 4 4 4 5 6 6 6 6 8 2 2 3 4 6 8 8 2 2 4 4 4 5 5 6 6 6 6 6 8 1 2 2 2 3 4 4 4 4

0 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 4 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1

5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 1 0 0 2 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 1 0 4 0 0 0 0 0 0 1 0 0 2 1 0 2 0 0 1 1 0 0 1 2 2 1 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 2 0 1 1 0 0 0 0 1 1 0 2 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 2 2 0 0 4 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 2 2 0 8 0 0 0 0 0 0 2 0 0 4 7 0 4 0 20 2 2 0 0 2 4 4 2 0 0 20 2 0 0 0 4 0 0 0 2 0 0 0 4 0 2 2 0 0 0 0 2 2 0 4 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

511

158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199. 200. 201. 202. 203. 204. 205. 206. 207. 208. 209.

512

Fabritius Lukas Koskelo Henri Hänninen Jussi Anttila Sampsa Rahkila Roni Perälä Atte Ala-Mattila Jukka Oikarinen Eeli Makkonen Keijo Paakki Mikko Karjalainen Jari Kopola Pentti Korpela Samuli Lavaste Emil Brotkin Juuso Hartikainen Väinö Hämäläinen Mikael Makkonen Tero Hanhela Tomi Koivula Elias Leinonen Oliver Haverinen Antti Holappa Sami Käsnänen Juha Nevala Eetu Korkala Krister Turpela Lauri Rantasuo Heikki Lohilahti Tomi Koivumaa Antton Juntunen Jarno Lumijärvi Juho Mankinen Kimmo Jämsä Patrik Mikkonen Tuomas Juhana Mertaniemi Ville Karhu Jussi Lindström Mika Savuoja Vili Koskenkorva Tommi Jauhiainen Jussi Heikkilä Mika Puominen Markus Auvinen Pasi Autio Tatu Keinänen Ville-Petteri Saari Juha Suonvieri Jari Peisa Atte Savolainen Toni Heinänen Aleksi Karttunen Juuso

Wild Duckz PYPS Wild Duckz SS Kanuuna II Wild Duckz SBT Suola II Tempo II Wild Duckz PYPS OVP LNM II PYPS SS Kanuuna II KSB MuhU II SS Kanuuna II Tempo II PYPS Tempo II LNM II Wild Duckz KSB MuhU II MuhU II PYPS SS Kanuuna II MuhU II SBT Suola II Wild Duckz Tempo II SS Kanuuna II LNM II LNM II Wild Duckz MuhU II OVP LNM II SBT Suola II Wild Duckz SBT Suola II KSB SS Kanuuna II SBT Suola II Papas III Tempo II SS Kanuuna II Papas III Tempo II Tempo II MuhU II OVP PYPS

4 4 5 5 6 7 8 8 8 8 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 7 7 8 8 8 8 8 8 8 8 8

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 3 0 0 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 11 0 0 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 2 0 2 0 2 0 0 2 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Naiset 2. divisioona Lohko 8 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

HaHe

8

7

1

0

54

-

11

43

15

2.

OFBC

7

4

1

2

23

-

25

-2

9

3.

Team Sastis

3

3

0

0

19

-

5

14

6

4.

SSRA II

7

2

2

3

28

-

28

0

6

5.

SBC Levi

4

2

1

1

17

-

12

5

5

6.

Kainuun Ärjy

7

2

1

4

20

-

35

-15

5

7.

Santa`s United

4

1

2

1

15

-

11

4

4

8.

Merikoski SBT

6

1

0

5

10

-

26

-16

2

9.

SBT Tornio

4

1

0

3

15

-

24

-9

2

10.

SSRA IV

6

1

0

5

16

-

40

-24

2

Otteluohjelma Ottelu 6300 6301 6306 6302 6307 6303 6309 6304 6499 6500 6501 6502 6503 6504 6505 6496 6497 6498 6506 6507 6508 6509 6510 17382 17383 6519 6521 6522

Päivä 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 06.11.2020 06.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Aika 10:30 12:00 12:00 13:30 13:30 15:00 15:00 16:30 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 19:00 12:00 14:30 17:00 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 18:15 19:45 10:00 13:00 14:30

Paikka Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Putaan Liikuntahalli Putaan Liikuntahalli Putaan Liikuntahalli Putaan Liikuntahalli Putaan Liikuntahalli Putaan Liikuntahalli Putaan Liikuntahalli Kajaanihalli Kajaanihalli Kajaanihalli Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Zemppi Areena Zemppi Areena Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli

Koti Merikoski SBT SBC Levi HaHe SSRA II Team Sastis OFBC SSRA IV Kainuun Ärjy SBT Tornio Team Sastis HaHe SSRA II SSRA IV SBC Levi Santa`s United Kainuun Ärjy Merikoski SBT OFBC HaHe OFBC Kainuun Ärjy SSRA II SBT Tornio OFBC SSRA II Merikoski SBT SSRA II SSRA IV

-

Vieras SSRA IV OFBC Santa`s United Kainuun Ärjy Merikoski SBT Santa`s United HaHe SBC Levi HaHe SSRA II SBC Levi Santa`s United SBT Tornio Team Sastis SSRA IV Merikoski SBT OFBC Kainuun Ärjy SSRA II SBT Tornio HaHe OFBC Kainuun Ärjy HaHe SSRA IV HaHe Merikoski SBT Kainuun Ärjy

Tulos 6-3 6-3 5-3 5-5 8-0 3-3 1-10 2-6 3-8 6-2 2-2 3-3 5-7 3-5 6-0 4-0 1-3 4-2 7-1 6-3 0-12 3-4 2-5 0-7 9-1 1-3 5-2 6-2

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33.

Nimi Tolpanniemi Anne-Maria Petäjäjärvi Linnea Pohjonen Marianne Risteli Sanna Häkli Annukka Aho Krista Mikkonen Tuuli Tervo Laura Tölli Leena Nättilä Katri Hilden Niina-Riikka Rantaiso Anna-Maria Wikstedt Lotta Valtanen Nella Korhonen Tuuli Matinlauri Katri Haikonen Jemina Tapio Riikka Antila Eeva Pirttilä Nea Rautio Linda Metsäntaus Tuuli Heinonen Evgenija Nissinaho Sini Holpainen Linda Joona Ella Anttila Heini Turtinen Inka Juntunen Jonna Hyvärinen Sallariina Taskila Anni Hovila Kaisa Hiukka Piritta

Joukkue HaHe OFBC HaHe HaHe HaHe SBC Levi HaHe SSRA II SBC Levi SBT Tornio Team Sastis SSRA II HaHe Kainuun Ärjy SBC Levi SSRA II HaHe Santa`s United Santa`s United Santa`s United HaHe OFBC SSRA II Merikoski SBT Team Sastis HaHe OFBC SBT Tornio Kainuun Ärjy Team Sastis SSRA II SSRA IV SBT Tornio

O 8 7 8 7 8 4 7 7 4 4 3 5 7 7 4 7 8 4 4 4 7 7 5 6 3 5 7 4 6 3 3 6 2

M 2 16 15 11 6 6 5 4 4 6 5 5 4 4 3 2 5 4 3 3 2 0 4 4 3 1 4 3 3 2 2 2 1

S 16 0 1 4 8 5 4 5 4 1 2 2 3 3 4 5 1 2 3 3 4 6 1 1 2 4 0 1 1 2 2 2 3

P 18 16 16 15 14 11 9 9 8 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 1 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 9 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 6 2 0

YV 0 0 2 4 0 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

513

34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124.

514

Juvonen Karoliina Heikkinen Anu Valtanen Kati Ylitalo Milla Pasanen Olivia Niemelä Nanni Anttila Minea Jurmu Eerika Romppanen Miia Lehto Riikka Pesonen Pinja Pasanen Liisa Nättilä Hanna Mäkelä Laura Holappa Elina Seppänen Aliina Haikonen Henna Alakärppä Elisa Hirvaskoski Meeri Kemppainen Hannaleena Holappa Hannele Alalahti Elina Okkonen Julia Suorsa Emmi Pääskylä Iina Sohlo Salla Vinkki Elina Poikela Julia Valle Henna Koskelo Sofia Koljonen Ella Kolehmainen Sanna Huotari Kirsi Saarenpää Tiina Pesonen Veera Inki Salla Hasanen Kaisla Kurtti Laura Rintala Venla Karjala Satu Koivisto Heidi Tomperi Henna Kähkölä Aada Ahola Saana Barsk Annika Inget Ella Karttunen Irina Mäkeläinen Raija Ruumensaari Hanna Kilpeläinen Iida-Maria Syväjärvi Elle Halonen Fiia Lyydia Rajala Oona Vanhapiha Aino-Elina Hämäläinen Heidi Kuru Henna Launne Emilia Vastamäki Vilma Luokkanen Viola Kurikkala Veera Korhonen Paula Heikkala Iida Ronkainen Tessa Arffman Nina Sarviaho Netta Meriläinen Leila Kärkölä Iines Lämsä Saara Mankisenmaa Katja Siirtola Janna Nurkkala Reetta Uutinen Viivi Alatalo Ella Lehkonen Peppi Hakala Pihla Hannula Reetta Lepoluoto Lumi Koivula Tea Pakola Emmaliina Koutuaniemi Karin Väisänen Elisa Lääkkö Iida Aurora Kurtti Laura Kähkönen Jemina Karjalainen Netta Sundell Jenna Määttä Ella Mäntykenttä Minna Petäjäkangas Maria Haataja Annika Hast Eevi

Team Sastis HaHe Kainuun Ärjy Team Sastis Kainuun Ärjy Team Sastis SSRA IV SSRA IV SSRA II Merikoski SBT SSRA IV Kainuun Ärjy SBT Tornio SBT Tornio Merikoski SBT Kainuun Ärjy HaHe OFBC OFBC Kainuun Ärjy Merikoski SBT SBT Tornio SSRA IV SSRA IV SSRA II SSRA II Team Sastis SSRA IV Santa`s United SSRA II SSRA IV Kainuun Ärjy Kainuun Ärjy Kainuun Ärjy SSRA II SSRA II OFBC OFBC Merikoski SBT SBC Levi Santa`s United SSRA IV SBT Tornio SSRA IV SSRA II OFBC OFBC Kainuun Ärjy Team Sastis SBC Levi Santa`s United SBT Tornio Team Sastis Santa`s United SBC Levi SBC Levi Santa`s United SBC Levi Santa`s United SSRA IV Kainuun Ärjy SSRA II SSRA II Merikoski SBT SSRA IV HaHe SSRA II Kainuun Ärjy OFBC Team Sastis Team Sastis Santa`s United SBT Tornio SBT Tornio Santa`s United SBC Levi SSRA IV Santa`s United SBT Tornio HaHe Merikoski SBT OFBC SSRA II Kainuun Ärjy SSRA IV SSRA IV OFBC Kainuun Ärjy OFBC Team Sastis Team Sastis

3 8 7 2 6 1 4 4 6 6 6 7 2 4 6 7 8 7 7 2 2 4 4 6 7 2 2 4 4 4 5 5 7 7 7 7 7 7 2 4 4 4 4 6 7 7 7 7 1 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 7 7 1 2 2 2 2 4 4 4 4 4 5 5 5 6 6 6 6 7 7 7 1 1

1 1 0 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 4 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0

4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 0 0 1 0 0 2 0 3 1 0 2 0 1 0 2 1 0 0 0 2 1 1 0 1 0 1 0 0 1 1 0 0 0 4 0 2 0 0 1 1 0 0 0 1 1 1 0 0 0 1 0 1 2 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 3 3 3 0 0 1 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 0 0 2 0 0 4 0 6 2 0 4 0 2 0 4 2 0 0 0 4 2 2 0 2 0 2 0 0 2 2 0 0 0 8 0 4 0 0 2 2 0 0 0 2 2 2 0 0 0 2 0 2 4 2 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 6 6 6 0 0 2 0 2 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183.

Prykäri Elisa Similä Anni Pälä Maria Kaaretkoski Laura Tiihonen Salla Laukkarinen Emmi Salmio Nelli Kautto Riikka Böös Tua Lyttinen Aino-Kaisa Palolahti Sanni Hiukka Pinja Lamsijärvi Vera Torvi Sara Rissanen Alisa Petäjämaa Tuuli Hämäläinen Emilia Varis Jonna-Liina Marttila Viola Klaavo Maria Holappa Noora Heikka Johanna Tervahauta Emilia Lahdenperä Saana-Maria Turtinen Tuuni Ovaska Sanna Poikela Mari Iida-Sofia Jokela Mari Simula Minttu Vanha Iida Juuso Saga Koskelo Pihla Petäjämaa Sanna Mensalo Jonna Still Jenni Salminen Sara Vanha Annika Vandell Ella-Ilona Hokkinen Emmi Nykänen Milja Rantakangas Essi Vuorela Kaisa Sundbäck Tiia Sarajärvi Roosa Niiranen Nelly Majava Tiina Kivioja Mirjami Mällinen Inka Rytinki Sonja Keränen Jaana Pellikka Viivi Kurtti Karoliina Taipaleenmäki Essi Piiroinen Anna-Reetta Nevalainen Ninni Leinonen Sara Paukkunen Maikki Laukkanen Maria Jämsä Taru

Team Sastis SBC Levi SBC Levi SBC Levi SBC Levi Merikoski SBT Santa`s United SBC Levi HaHe Team Sastis SBC Levi SBT Tornio SBT Tornio SSRA IV SBC Levi SBT Tornio Team Sastis Team Sastis SSRA IV Team Sastis Merikoski SBT SBT Tornio Merikoski SBT SBC Levi SBT Tornio SBC Levi SBC Levi SBC Levi Merikoski SBT SBT Tornio SBT Tornio Merikoski SBT Merikoski SBT Kainuun Ärjy Merikoski SBT SSRA II Merikoski SBT Merikoski SBT SSRA IV SSRA IV SSRA II Merikoski SBT Merikoski SBT Merikoski SBT SSRA IV Merikoski SBT Merikoski SBT Merikoski SBT Merikoski SBT Kainuun Ärjy OFBC OFBC OFBC OFBC OFBC SSRA II OFBC HaHe HaHe

1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 7 7 7 7 7 7 7 7 8 8

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 2 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 6 0 0 0 4 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3. divisioona Lohko 8 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

HaHe III

6

6

0

0

41

-

9

32

12

2.

HaHe II

6

4

0

2

30

-

17

13

8

3.

SB Hurricane

4

3

1

0

14

-

4

10

7

4.

LNM II

4

3

0

1

19

-

6

13

6

5.

SS Kanuuna

4

3

0

1

26

-

7

19

6

6.

SBT Tornio II

4

2

2

0

14

-

7

7

6

7.

PaKa

6

3

0

3

32

-

27

5

6

8.

Team Sastis II

4

2

1

1

14

-

15

-1

5

9.

SBC Levi II

6

2

0

4

19

-

17

2

4

10.

Santa`s United II

6

2

0

4

12

-

35

-23

4

11.

Tempo

6

2

0

4

14

-

26

-12

4

12.

LNM

4

1

0

3

8

-

23

-15

2

13.

SoPa

2

0

0

2

3

-

10

-7

0

14.

DYNAMO

4

0

0

4

3

-

19

-16

0

15.

SBT Martti

4

0

0

4

6

-

33

-27

0

515

Otteluohjelma Ottelu 12574 12575 12577 12578 14399 14400 14401 14402 14403 14404 14405 14406 14407 14408 16009 16010 16011 16012 16014 16015 16016 16017 16018 16019 16020 16021 20890 20891 20892 16045 16046 16047 16079 16111 16076

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 13.02.2021 13.02.2021 13.02.2021

Aika 12:00 13:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 11:00 13:00 15:00 10:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 11:00 13:30 16:00 12:00 14:00 16:00 12:00 14:00 16:00

Paikka Putaan Liikuntahalli Putaan Liikuntahalli Putaan Liikuntahalli Putaan Liikuntahalli Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Liikuntahalli Raahe Liikuntahalli Raahe Liikuntahalli Raahe Ounasrinne Ounasrinne Ounasrinne Ounasrinne Ounasrinne Ounasrinne Ounasrinne Ounasrinne Ounasrinne Liikuntahalli Raahe Liikuntahalli Raahe Liikuntahalli Raahe Liikuntakeskus Kuusamo Liikuntakeskus Kuusamo Liikuntakeskus Kuusamo Sodankylän liikuntahalli Sodankylän liikuntahalli Sodankylän liikuntahalli

Koti SBT Tornio II SBC Levi II Team Sastis II Santa`s United II SB Hurricane Tempo LNM PaKa HaHe II SS Kanuuna LNM II HaHe III SBT Martti DYNAMO SS Kanuuna LNM Tempo Santa`s United II PaKa SBT Tornio II Team Sastis II SBT Martti SB Hurricane HaHe II HaHe III SBC Levi II Tempo DYNAMO LNM II HaHe III HaHe II PaKa Santa`s United II SBC Levi II SoPa

Joukkue HaHe III PaKa HaHe III HaHe III HaHe III HaHe II HaHe III HaHe II SS Kanuuna PaKa PaKa HaHe II Team Sastis II PaKa Tempo SBC Levi II Tempo LNM II Team Sastis II SS Kanuuna SS Kanuuna SS Kanuuna PaKa LNM SS Kanuuna SB Hurricane HaHe II SBT Tornio II Tempo LNM II LNM II LNM II HaHe III LNM II SB Hurricane Team Sastis II SBC Levi II SS Kanuuna LNM II HaHe III HaHe III Santa`s United II HaHe II LNM Santa`s United II HaHe II SBC Levi II SB Hurricane SS Kanuuna

M 10 8 8 4 7 5 4 5 6 5 7 7 5 5 5 6 3 2 4 4 3 2 2 4 4 3 1 4 4 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 3 3 3 3 3 2 2 2

-

Vieras Team Sastis II Santa`s United II SBC Levi II SBT Tornio II DYNAMO HaHe II SB Hurricane Tempo LNM SBT Martti PaKa SS Kanuuna LNM II HaHe III Tempo SS Kanuuna LNM PaKa Team Sastis II SBT Martti HaHe II HaHe III SBT Tornio II SBC Levi II Santa`s United II SB Hurricane DYNAMO LNM II Tempo PaKa HaHe III HaHe II SoPa Santa`s United II SBC Levi II

Tulos 2-2 1-3 4-1 1-7 2-1 1-6 1-6 5-2 9-2 10-2 4-2 3-2 1-7 1-6 9-1 1-5 3-4 2-10 6-7 4-3 1-6 0-12 1-1 3-2 6-0 1-5 4-1 0-7 1-3 8-4 2-6 5-4 5-2 9-1 1-5

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49.

516

Nimi Kotaniemi Ilona Tervo Aada Päkkilä Henriikka Suutari Jenna Haikonen Jemina Naumanen Netta Meriläinen Leila Rissanen Sonja Räihä Elina Vehmanen Marika Rontti Sofia Tuomi Olivia Yliperttula Ada Sofia Nevala Nelli Karhu Annika Kuusela Johanna-Maria Korhonen Suvi Junttila Elviira Rajala Oona Isokangas Nina Kosamo Maija Viinikka Orvokki Nevala Senni Tauriainen Riikka Määttä Soile Lohiniva Tiina Simppula Iita Vanha Iida Tilja Veera Kärkkäinen Emma Kuukasjärvi Henna Ylitolva Lotta Sämpi Lea Auvinen Iida Kansanniva Meeri Virkberg Aada Piipponen Julia Pieviläinen Ulla-Maija Parpala Anni Soronen Katja Öhman Pauliina Ikonen Emmi Niemelä Veera Kuha Linda Seppänen Minna Pentti Satu Hurtig Kerttu Ojala Cecilia Ervasti Leena

O 4 6 6 6 4 6 6 4 4 4 6 6 4 6 6 6 6 4 4 4 4 4 6 4 4 4 6 4 6 2 4 4 4 4 4 4 6 4 4 6 6 4 4 4 5 6 2 2 4

S 4 5 5 9 4 6 7 5 3 4 1 1 3 3 3 1 4 5 2 2 3 4 4 1 1 2 4 0 0 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1

P 14 13 13 13 11 11 11 10 9 9 8 8 8 8 8 7 7 7 6 6 6 6 6 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 0 1 0 1 1 0 1 2 0 0 0 0 0 2 1 0 2 1 0 2 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 0 0 7 0 2 2 0 2 4 0 0 0 0 0 4 2 0 9 2 0 4 0 0 0 0 2 2 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0

YV 1 1 0 0 0 0 0 1 0 2 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140.

Fisk Emilia Kyyrö Riikka Lehkonen Peppi Nätti Riikka Ahola Ella-Roosa Pekkala Tiina-Maija Pakola Emmaliina Hyväri Karoliina Määttä Emilia Pitkänen Lumi Luokkanen Marjo Saahkari Anne Pesämaa Eevi Salminen Aliisa Kynkäänniemi Sanna-Mari Juntti Viivi Nahkala Noora Parpala Aino Kari Martta Hiltunen Vilma Lukkarila Jaana Nuorala Tilda Räihä Netta Kieloniemi Linnea Taskinen Noora Päkkilä Mari Hautaniemi Eeva-Kaisa Syvänen Marjo Hartikka Laura Halonen Fiia Lyydia Kolehmainen Tiia-Maria Alatalo Ella Pasma Tiina Haavikko Maria Kraft Tessa Leppänen Helmi Kähkölä Aada Siliämaa Tuuli Kirstinä Inka Vähäkuopus Inka Riihiaho Susanna Kosunen Essi Kolehmainen Neea Mört Emma Moilanen Pinja-Riikka Kajava Hanna Soininen Leena-Maria Luokkanen Anna-Sofia Haikonen Henna Vänskä Jenna Moilanen Sanna Hekkala Jonna Palokangas Annika Keltto Marjaana Käkelä Heli Antman Olivia Tukia Paula Pikkarainen Heidi Kari Kerttu Huru Pinja Koskitalo Veera Aula Enni Korpi Alina Keskitalo Katariina Väyrynen Nanna Mällinen Aino Kolehmainen Niina Granö Päivi Vähätupa Elina Tyybäkinoja Taina Löf Jonna Tornberg Eeva-Maria Jänkälä Tiina Määttä Krista Inkeroinen Joanna Hanhela Saija Kärkkäinen Jenna Pietarila Riikka Kela Pirjo Hiukka Pinja Keränen Martta Hanhineva Hanne Järvenpää Taru Karhukorpi Nelli Piira Iida Juntunen Katja Kytöaho Sanna Simonen Sara Kivari Jenni Korpela Riina Eerika Tranberg Erika

SBT Tornio II Santa`s United SBT Tornio II SBT Martti LNM II SBC Levi II SBT Tornio II SS Kanuuna PaKa PaKa SBC Levi II Santa`s United PaKa SoPa PaKa SBT Tornio II SB Hurricane LNM II Team Sastis II HaHe II SB Hurricane SB Hurricane SS Kanuuna SBC Levi II HaHe II HaHe III SB Hurricane LNM DYNAMO SBT Tornio II HaHe II SBT Tornio II SBC Levi II SBC Levi II Santa`s United Santa`s United SBT Tornio II PaKa Team Sastis II SBT Martti LNM SBC Levi II HaHe II Santa`s United HaHe II HaHe III SBT Martti SS Kanuuna HaHe III SBT Martti HaHe III SS Kanuuna SoPa DYNAMO PaKa SBT Tornio II SBT Martti DYNAMO Team Sastis II SBT Martti LNM II Santa`s United SBT Tornio II LNM II SB Hurricane SB Hurricane SBT Martti HaHe II SBC Levi II Tempo SBC Levi II SBC Levi II SoPa SB Hurricane LNM HaHe II LNM II LNM II SBT Martti SBT Tornio II SBT Tornio II SS Kanuuna HaHe III SBT Tornio II DYNAMO LNM HaHe II Santa`s United HaHe II Tempo Team Sastis II

II

II

II II

II

II

II

4 6 2 4 4 4 4 4 6 6 6 6 4 2 2 2 4 4 4 6 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 2 4 4 4 4 6 6 6 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 4 4 4

2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 2 1 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 2 0 2 2 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 4 2 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

517

141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199. 200. 201. 202. 203. 204. 205. 206. 207. 208. 209. 210. 211. 212. 213. 214. 215. 216. 217. 218. 219. 220. 221. 222. 223. 224. 225. 226. 227. 228. 229. 230. 231.

518

Anttila Hanne-Marika Vikiö Jenna Josefiina Joki Johanna Kekäläinen Ronja Tuomela Mindy Eskelinen Unna Hassinen Taru Konttajärvi Jenna Ylävaara Aada Tienvieri Saana Mäki-Penttilä Elina Luukkonen Sofia Parkkonen Miia Petäjämaa Tuuli Maijala Sari-Anna Lukkarila Tiina Jänkälä Niina Väisänen Marika Salkosalo Heidi Huoponen Oona-Lotta Mielikäinen Elina Ronkainen Terhi Parkkinen Silja Tamminen Hannele Guttorm Kati Kotila Vilma Kotajärvi Ninja Äikäs Sonja Junes Ella Tohkoja Milla Ojanaho-Ylinen Essi Heikkinen Heidi Ulusoy Aida Puusaari Emmi Eveliina Kaartinen Jenna Maria Siuruainen Anna-Kaisa Lamsijärvi Vera Huhta Wilma Puustinen Marika Mäkelä Milla Kallo Moona Tervaniemi Saila Juuso Saga Härö Jenni Hänninen Nea Marjala Anniina Mokko Jenna Aikio Maiju Halla-Aho Tiina Annanpalo Laura Rajala Eeva Käräjäoja Tea Häkkinen Milla Hongisto Heli Paavola Mari Virta Anu Hakala Heini-Maaria Ritola Maria Puruskainen Elisa Wesslin Jessica Karjalainen Anita Korhonen Alisa Mertaniemi Minna Vähä Annika Ervasti Reetta-Liisa Karjalainen Laura Salmi Laura Siika-Aho Minna Vasko Tarja Uutinen Viivi Isoniemi Anu Pohjola Anniina Keisu Venla Holma Saara Pikkarainen Sara Järvitalo Kati Gröhn Hanne Koivisto Katja Laitinen Milja Käpynen Nelli Rautio Mari Aho Riina Hyrynkangas Sari Puumala Pihla Ylisuvanto Emmi Koljonen Jane Hämäläinen Iiris Mustonen Johanna Kallio Lisa Kulojärvi Marjo Haho Iiris

SB Hurricane LNM II Tempo Team Sastis II DYNAMO Santa`s United LNM Team Sastis II SBT Tornio II Team Sastis II HaHe II SBC Levi II HaHe III SBT Tornio II SoPa SBC Levi II SoPa DYNAMO SBT Martti SB Hurricane SBT Martti LNM LNM HaHe II SBT Martti Tempo DYNAMO SBC Levi II Team Sastis II LNM II SB Hurricane SB Hurricane SoPa LNM II PaKa SoPa SBT Tornio II SBT Tornio II PaKa LNM Santa`s United SB Hurricane SBT Tornio II SoPa LNM II SoPa SoPa SoPa SoPa HaHe III SB Hurricane SS Kanuuna DYNAMO LNM DYNAMO DYNAMO DYNAMO DYNAMO HaHe II SB Hurricane DYNAMO SB Hurricane LNM SBT Tornio II SBT Martti DYNAMO DYNAMO DYNAMO HaHe II Santa`s United SBT Martti SBT Martti SBT Martti SBT Martti Team Sastis II HaHe II SB Hurricane SB Hurricane LNM II DYNAMO LNM Team Sastis II LNM Team Sastis II Team Sastis II SBT Martti Tempo PaKa Santa`s United LNM DYNAMO

II

II

II

II

4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 2 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 2 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 4 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

232. 233. 234. 235. 236. 237. 238. 239. 240. 241. 242. 243. 244. 245. 246. 247. 248. 249. 250. 251. 252. 253. 254. 255. 256. 257. 258. 259. 260. 261.

Posti Iina Piisilä Julia Walkeajärvi Vuokko Pynninen Tanja Kangas Saara Talvensaari Sirja Salmela Reetta Tervahauta Alisa Kultala Silja Kumpula Julia Marjetta Laura Saraste Janina Karvonen Hannele Valta Katriina Jatkola Janina Marjut Sofia Mylly Mari Kytölä Essi Hiivala Noora Korpela Elviira Korhonen Eeva Päkkilä Julianna Pellikka Jenna Kallio Sarri Korvela Lilli Kyröläinen Tiina Sipola Nenna Kuusirati Roosa Kallio Helmi Tuomikoski Laura Peltoniemi Victoria

Team Sastis II LNM II SBC Levi II SBC Levi II DYNAMO SBC Levi II Tempo SBT Tornio II Tempo PaKa LNM SS Kanuuna PaKa SBC Levi II SBC Levi II Tempo HaHe II HaHe II Santa`s United II Santa`s United II HaHe III Tempo Tempo Tempo Tempo Tempo Tempo Tempo Santa`s United II Tempo

4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 1 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 4 2 0 0 2 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

519

Pojat B-pojat Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

OFBC Vihreä

8

8

0

0

48

-

13

35

16

2.

Merikoski SBT II

10

5

2

3

47

-

37

10

12

3.

OFBC Musta

8

6

0

2

37

-

35

2

12

4.

MuhU

10

5

0

5

49

-

41

8

10

5.

Wild Duckz 05

9

3

3

3

38

-

37

1

9

6.

Wild Duckz 04

9

2

2

5

36

-

35

1

6

7.

PaKa

6

3

0

3

26

-

21

5

6

8.

Sastamolo

4

1

0

3

10

-

17

-7

2

9.

HaHe

6

0

2

4

15

-

40

-25

2

10.

Tempo

6

0

1

5

18

-

48

-30

1

Otteluohjelma Ottelu 14074 14075 14076 14077 14078 14079 14080 14081 14082 14083 17018 17019 17020 17021 17022 17023 17024 17025 17026 17027 17028 17035 17029 17036 17030 17031 17037 17033 17072 17070 17076 17074 17075 17077 29804 29805 29806 29807

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 15.11.2020 14.02.2021 14.02.2021 14.02.2021 14.02.2021 14.02.2021 14.02.2021 18.04.2021 18.04.2021 18.04.2021 18.04.2021

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 12:00 14:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 12:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 16:00 15:45 10:00 11:15 12:30 13:45 15:00 16:15 11:00 12:15 14:30 15:45

Paikka Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Tähtiareena Liikuntakeskus Tähtiareena Liikuntakeskus Tähtiareena Tähtiareena Liikuntakeskus Linnakangas Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli

Kuusamo Kuusamo Kuusamo

Kuusamo Kuusamo

Kuusamo

Koti Wild Duckz 05 Tempo OFBC Vihreä Wild Duckz 04 Merikoski SBT MuhU PaKa OFBC Musta Sastamolo HaHe HaHe MuhU PaKa Merikoski SBT Tempo Wild Duckz 05 Sastamolo OFBC Vihreä OFBC Musta Wild Duckz 04 MuhU OFBC Musta HaHe OFBC Vihreä Merikoski SBT Tempo PaKa Wild Duckz 05 OFBC Musta Wild Duckz 04 MuhU Merikoski SBT Wild Duckz 05 OFBC Musta Wild Duckz 05 Wild Duckz 04 Wild Duckz 05 Merikoski SBT

Vieras OFBC Vihreä Wild Duckz 04 Merikoski SBT PaKa Tempo OFBC Musta Sastamolo HaHe MuhU Wild Duckz 05 PaKa HaHe MuhU Wild Duckz 05 OFBC Vihreä OFBC Musta Tempo Wild Duckz 04 Sastamolo Merikoski SBT Merikoski SBT PaKa Tempo OFBC Musta HaHe MuhU OFBC Vihreä Wild Duckz 04 Wild Duckz 04 OFBC Vihreä OFBC Vihreä MuhU Merikoski SBT Wild Duckz 05 Merikoski SBT MuhU MuhU Wild Duckz 04

-

II

II

II

II

II

Tulos 0-3 4-10 2-1 3-0 5-4 3-6 7-2 4-2 0-3 4-4 1-9 10-0 4-3 5-5 1-13 2-5 7-3 5-2 4-1 2-3 5-6 6-5 5-5 10-3 8-3 1-8 1-6 4-4 7-6 1-3 4-6 8-1 3-2 2-6 9-6 5-6 5-6 3-3

II

II II

II II

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22.

520

Nimi Pekola Miro Matas Retsu Marco Luukkonen Elia Hirvaskoski Severi Seppänen Matias Rantsi Tomi Palkki Veikka Taskila Henri Ritoniemi Mikke Moilanen Niklas Hämäläinen Alvari Lassi Erkki Tegelberg Mirko Ervasti Elmeri Kantola Eelis Tuomaranta Juho-Pekka Svala Veetu Ahonen Eero Toivanen Jonne Näsänen Sakari Davidila Maximilian Isometsä Elmo

Joukkue MuhU MuhU Wild Duckz 04 OFBC Musta Merikoski SBT Merikoski SBT Wild Duckz 05 Wild Duckz 05 Merikoski SBT Merikoski SBT OFBC Musta OFBC Vihreä OFBC Vihreä MuhU Wild Duckz 05 OFBC Vihreä OFBC Musta Merikoski SBT Merikoski SBT Wild Duckz 04 OFBC Vihreä OFBC Vihreä

II II

II II

II II

O 8 10 8 8 10 8 9 9 10 10 8 8 8 8 9 8 8 10 10 8 6 8

M 11 7 9 9 7 11 8 4 4 4 9 6 5 5 5 4 7 6 6 4 5 3

S 5 9 4 4 6 1 4 7 7 7 1 4 5 5 5 6 2 3 3 5 3 5

P 16 16 13 13 13 12 12 11 11 11 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 8 8

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 3 4 0 2 4 1 1 3 0 0 1 0 0 2 4 0 2 1 2 3 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

20 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 6 28 0 4 8 2 2 6 0 0 2 0 0 4 8 0 4 2 39 6 0

YV 1 0 4 1 1 2 0 0 0 0 4 0 0 2 1 0 0 0 2 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113.

Annala Eetu Sorsa Aleksi Riihiaho Kalle Nevala Veeti Jaakola Sami Kinnunen Juuso Vartiainen Jimi Pietarila Elias Kallio Rasmus Ervasti Elmeri Vanamo Matias Rask Otto Lassila Otto Hyrkäs Joonatan Vuoti Eeli Laine Eelis Pohjola Konsta Impiö Veeti Murtovaara Aapo Kyllönen Jimi Tornberg Eetu Vierimaa Ville Hakanen Tomi Mattila Toivo Malmivaara Niilo Viirelä Aleksi Tapio Erkka Orava Lauri Remes Niilo Jyrkäs Jonne Ek Jaakko-Sakari Puuronen Lassi Kärkkäinen Niko Kaasalainen Jere Niinimaa Veeti Lepojärvi Eemeli Arkkola Aarni Savolainen Arttu Puhakka Niklas Männikkö Okko Lesonen Eemil Luoto Anton Vuorikoski Matias Skinnari Leevi Pietarila Jami Ohtamaa Juho Hämeenniemi Mikael Äijälä Joakim Niskala Onni Maaninen Matti Korhonen Miska Kostamo Samuli Hirvonen Petrus Keskitalo Niko Paakkunainen Lasse Mikola Otto Pesonen Veeti Katajamäki Elias Peisa Atte Fabritius Lukas Anttila Aleksanteri Heikkinen Kalle Pitkänen Jesse Tornberg Juuso Laurila Veeti Oikarinen Eeli Vuokila Okko Kumpula Topias Kumpuvaara Miko Karjalainen Kalle Nurkkala Paavo Päivärinta Eelis Rasila Daniel Taskila Juuso Ojantakanen Eetu Jämsä Patrik Hongisto Väinö Pöyskö Aleksi Laurila Jimi väisänen Tuomas Nuorala Jamie Lampela Veeti-Eemeli Vartiainen Lenni Peltola Rasmus Kurtti Eemil Jaara Nikolas Hannuksela Jooel Tolonen Toni onkalo Veeti Satokangas Tatu Kotilainen Iikka

Wild Duckz 04 Merikoski SBT OFBC Vihreä PaKa HaHe Wild Duckz 04 PaKa MuhU Tempo PaKa OFBC Vihreä Wild Duckz 05 Wild Duckz 05 PaKa MuhU MuhU OFBC Vihreä OFBC Musta PaKa PaKa Tempo OFBC Vihreä OFBC Musta OFBC Musta OFBC Vihreä OFBC Musta HaHe Merikoski SBT Wild Duckz 05 Sastamolo Wild Duckz 05 PaKa Wild Duckz 04 MuhU Wild Duckz 05 OFBC Vihreä Wild Duckz 04 Wild Duckz 05 OFBC Musta MuhU MuhU Tempo Tempo Sastamolo MuhU Sastamolo OFBC Vihreä HaHe PaKa MuhU Wild Duckz 04 MuhU Merikoski SBT Tempo OFBC Vihreä OFBC Vihreä HaHe HaHe Tempo Wild Duckz 04 Wild Duckz 04 Tempo Wild Duckz 04 Tempo Wild Duckz 05 Wild Duckz 04 Wild Duckz 04 HaHe PaKa HaHe MuhU Wild Duckz 04 OFBC Vihreä Wild Duckz 05 Wild Duckz 05 Wild Duckz 04 MuhU Merikoski SBT Merikoski SBT PaKa Sastamolo Wild Duckz 04 PaKa OFBC Musta Merikoski SBT Wild Duckz 04 Merikoski SBT Sastamolo Sastamolo Tempo OFBC Musta

II

II

II

II II

II II

9 10 8 6 6 9 6 10 4 6 8 9 9 6 10 4 8 6 6 6 6 8 6 7 8 8 6 10 9 4 9 4 5 6 7 8 8 9 6 10 10 6 2 4 6 2 4 4 6 8 9 10 10 6 8 8 6 6 6 7 9 4 4 4 5 5 5 6 6 6 8 8 8 9 9 9 10 10 2 3 4 5 5 8 10 2 2 4 4 6 6

3 3 6 5 5 4 1 5 4 4 4 4 4 3 3 2 2 0 4 4 4 4 3 3 3 3 2 2 1 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 0 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1

5 5 1 2 2 3 6 1 2 2 2 2 2 3 3 4 4 6 1 1 1 1 2 2 2 2 3 3 4 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0

8 8 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 4 0 4 3 2 1 0 1 0 2 0 0 0 0 0 2 0 1 1 0 1 0 0 0 2 1 0 2 1 3 1 3 0 3 0 0 0 0 1 1 0 1 1 0 1 2 0 1 1 0 3 1 0 1 0 4 0 3 0 0 2 0 0 1 1 1 0 1 1 3 0 2 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 2 2 2 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 8 0 8 6 4 2 0 2 0 4 0 0 0 0 0 4 0 2 2 0 2 0 0 0 4 2 0 4 2 11 2 6 0 6 0 0 5 0 2 2 0 2 2 0 2 4 0 2 2 20 6 2 0 2 0 8 0 6 0 0 4 0 0 2 2 2 0 2 2 6 0 4 0 0 2 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 4 4 4 2

1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 2 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

521

114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180.

Tornberg Lauri Virolainen Arttu Vainionpää Eetu Karppinen Niklas Härkönen Eetu Valtteri Pienihäkkinen Lassi Järvinen Teemu Soronen Vili Toppinen Leevi Isojämsä Niila Holpainen Miko liimatta Luka Myllymäki Lauri Jaukkuri Akusti Farin Aatu Riipinen Roni Ala-Mattila Viljami Jortama Antti Tihinen Eeli Viirelä Ossi Autio Aatu Hiivala Noora Örn Arttu Hämäläinen Mikael Ylikärppä Santtu Rytinki Eelis Valpas Matias Haikonen Jemina Simppula Iita Naumanen Netta Ahonen Joona Parhiala Eemil Aalto Kalle Tervo Anssi Tyni Arttu Kuivaniemi Tuomas Lauri Ville Toivanen Eetu Siikavirta Markus Jolanki Arttu Savuoja Vili Pääkkö Elias Holpainen Juuso Sainio Nooa Kvist Niko Ylikärppä Arttu Mikkonen Tuomas Juhana Rosberg Lenny Savuoja Arttu Aho Joni Pietilä Helena Hirvonen Joona Leinonen Oliver Lukkarila Lauri Karvonen Viljami Jortama Aapo Myllyoja Eelis Kaikkonen Tiitus Sadinmäki Tuukka Viirelä Veikka Karjalainen Valtteri Rahkila Roni Kärsämä Masi Lohilahti Tomi Palosaari Veikka Arola Vertti Savilaakso Eero

Tempo OFBC Musta Wild Duckz 05 MuhU MuhU Merikoski SBT OFBC Musta Sastamolo Wild Duckz 04 OFBC Musta Sastamolo Sastamolo Sastamolo HaHe Wild Duckz 05 PaKa Tempo Tempo MuhU OFBC Musta Wild Duckz 05 HaHe HaHe Tempo Sastamolo Sastamolo Tempo HaHe HaHe HaHe HaHe OFBC Musta Merikoski SBT PaKa PaKa OFBC Musta Merikoski SBT Sastamolo Sastamolo OFBC Musta Wild Duckz 04 OFBC Musta Sastamolo Sastamolo Sastamolo Sastamolo MuhU HaHe Wild Duckz 05 PaKa Tempo OFBC Vihreä Wild Duckz 04 HaHe Tempo Tempo Wild Duckz 04 Wild Duckz 04 OFBC Vihreä OFBC Musta OFBC Vihreä Wild Duckz 04 Wild Duckz 05 Wild Duckz 04 Wild Duckz 05 Merikoski SBT Merikoski SBT

6 8 9 10 10 2 2 2 2 4 4 4 4 4 5 6 6 6 8 8 9 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 6 6 6 6 6 6 6 7 7 8 8 8 8 9 9 9 10 10

II

II

II

II II

1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

C1-pojat Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Papas

6

4

2

0

29

-

19

10

10

2.

Merikoski SBT Warriors

8

2

3

3

47

-

45

2

7

3.

OFBC

6

1

3

2

37

-

37

0

5

4.

Wild Duckz

6

2

1

3

32

-

38

-6

5

5.

SBT Tornio

2

0

1

1

8

-

14

-6

1

6.

SANTA`S UNITED

0

0

0

0

0

-

0

0

0

522

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 0 1 2 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 2 2 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 0 2 4 0 0 0 2 2 0 0 0 2 0 4 14 0 16 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 4 0 0 25 0 0 0 0 0 0 0 0 6 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Otteluohjelma Ottelu 19073 19074 19076 19077 19078 19082 19083 19084 19103 19104 19105 29808 29809 29810

Päivä 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 21.02.2021 21.02.2021 21.02.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021

Aika 10:30 11:30 13:30 14:30 15:30 14:00 16:00 18:00 12:00 14:00 16:00 10:00 11:30 13:00

Paikka Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kajaanihalli Kajaanihalli Kajaanihalli Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena

Koti OFBC Papas SBT Tornio Wild Duckz Merikoski SBT Merikoski SBT Wild Duckz Papas Papas OFBC Merikoski SBT OFBC Wild Duckz Merikoski SBT

Warriors Warriors

Warriors

Warriors

-

Vieras Wild Duckz SBT Tornio Merikoski SBT Papas OFBC Wild Duckz Papas Merikoski SBT OFBC Merikoski SBT Papas Wild Duckz Merikoski SBT OFBC

Warriors

Warriors Warriors

Warriors

Tulos 6-7 3-3 5-11 3-8 6-6 7-8 2-2 7-4 4-3 5-5 4-5 11-9 3-4 6-6

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70.

Nimi Havana Ville Bask Joona Halonen Jesse Klasila Ilari Hirvonen Topias Lehtinen Matias Hyväri Tuomas Taskila Henri Eskelinen Milo-Markus Kangas-Korhonen Eemeli Tuohimaa Ville-Veli Remes Niilo Savolainen Arttu Huusko Hannes Kivelä Turo Ojala Robin Ebeling Max Lassila Otto Palkki Veikka Kivistö Joonas Rask Otto Hannuksela Jooel Jouhten Joona Heikkilä Tomi Siurua Antton Autio Aatu Kantola Eelis Holappa Mathias Lotvonen Eetu Hänninen Arttu Sormunen Akseli Koivisto Veeti Pietarila Asko Smeds Eeli Niemi Elmeri Ek Jaakko-Sakari Bergman Saku Vartiainen Lenni Korhonen Oskari HautakangasS Eetu Rehu Tommi Vähäsöyrinki Eetu Laurila Veeti Toikkanen Elis Laakso Juho Taskila Juuso Vainionpää Eetu Komulainen Matti Virkkala Jesse Viirelä Veikka Ylipalosaari Antti Koskitalo Santtu Kilpeläinen Luka Posti Perttu Martikainen Santeri Isojämsä Niila Aitamurto Antti Pulkkinen Aaro Pörhölä Petrus Paakkunainen Lasse Savuoja Arttu Anttila Niila Miettinen Antti Ojantakanen Eetu Kareinen Verneri Lehto Konsta Öfverberg Noel Uusitalo Eetu Niinimaa Veeti Kipinä Veeti

Joukkue Merikoski SBT OFBC OFBC Merikoski SBT OFBC Papas Papas Wild Duckz Papas OFBC OFBC Wild Duckz Wild Duckz Merikoski SBT Papas Papas Merikoski SBT Wild Duckz Wild Duckz Merikoski SBT Wild Duckz Merikoski SBT Merikoski SBT Merikoski SBT Merikoski SBT Wild Duckz Wild Duckz Merikoski SBT Merikoski SBT Papas Merikoski SBT SBT Tornio Merikoski SBT SBT Tornio OFBC Wild Duckz SBT Tornio Papas Papas Papas OFBC Papas Wild Duckz Merikoski SBT Merikoski SBT Wild Duckz Wild Duckz Papas Merikoski SBT OFBC OFBC OFBC Papas SBT Tornio Merikoski SBT OFBC Merikoski SBT SBT Tornio SBT Tornio OFBC Wild Duckz Merikoski SBT OFBC Wild Duckz Merikoski SBT SBT Tornio SBT Tornio SBT Tornio Wild Duckz OFBC

Warriors

Warriors

Warriors

Warriors

Warriors Warriors Warriors Warriors Warriors

Warriors Warriors Warriors Warriors

Warriors Warriors

Warriors

Warriors Warriors

Warriors

Warriors

O 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 4 6 6 8 6 6 6 6 6 4 6 4 6 7 4 6 6 8 4 6 8 2 8 2 4 6 2 2 2 6 6 2 4 4 4 6 6 6 2 4 6 6 6 2 2 2 2 2 2 4 4 4 5 6 6 2 2 2 4 4

M 7 11 7 7 5 6 6 5 4 3 5 5 4 3 2 2 4 3 3 2 2 4 3 3 2 2 2 2 1 1 1 2 2 1 1 1 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0

S 10 5 3 3 5 3 3 4 5 4 1 1 2 3 4 4 1 2 2 3 3 0 1 1 2 2 2 2 3 3 3 1 1 2 2 2 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1

P 17 16 10 10 10 9 9 9 9 7 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 4 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 3 0 0 2 1 1 1 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 1 2 0 0 1 0 2 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 1 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 8 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 2 0 5 0 0 2 0 0 6 0 0 4 2 2 2 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 2 4 0 0 2 0 4 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 4 0 0 0 0 0 2 0

YV 1 0 1 2 0 1 2 1 0 1 3 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

AV 2 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

523

71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107.

Granlund Eelis Kangasniemi Jimi Kemppainen Eetu Kyllönen Jussi Keränen Touko Puurunen Mico Schroderus Tobias Aatsinki Eetu-Kalle Honka Aatu Keisu Akseli Pallas Sampo Suvanto Eetu Savilaakso Verneri Mäkimaa Wille Kumpuvaara Miko Hyyryläinen Veera Kinnunen Jere Järvenpää Niklas Kreivi Matias Röyttä Veeti Ukkola Onni Farin Aatu Heikkinen Eetu Korkalo Joonas Huttunen Matias Kettunen Miro Korkiakoski Aksel Oikarinen Otto Kärsämä Masi Saarelainen Roope Palosaari Veikka Riskilä Jami Meriläinen Joona Päätalo Lauri Auvinen Väinö Kemppainen Samuli Iisakka Miro

Merikoski SBT OFBC Papas Papas Papas Merikoski SBT Merikoski SBT SBT Tornio OFBC SBT Tornio Merikoski SBT Merikoski SBT Merikoski SBT SBT Tornio Papas Papas Merikoski SBT Merikoski SBT SBT Tornio SBT Tornio OFBC Wild Duckz Merikoski SBT Merikoski SBT OFBC Papas Merikoski SBT OFBC Wild Duckz Papas Wild Duckz OFBC OFBC Merikoski SBT Papas Papas OFBC

Warriors

Warriors Warriors

Warriors Warriors Warriors

Warriors Warriors

Warriors Warriors

Warriors

Warriors

4 6 6 6 6 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 2 1 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 0 0 0 0 4 2 2 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Ylempi jatkosarja Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

OFBC

3

3

0

0

40

-

11

29

6

2.

Merikoski SBT Warriors

2

2

0

0

11

-

7

4

4

3.

OFBC 07

4

2

0

2

18

-

20

-2

4

4.

Papas

4

1

1

2

22

-

24

-2

3

5.

SSRA 06

2

1

0

1

9

-

18

-9

2

6.

Nibacos

2

0

1

1

8

-

9

-1

1

7.

OLS II

0

0

0

0

0

-

0

0

0

8.

LNM

3

0

0

3

9

-

28

-19

0

Otteluohjelma Ottelu 29922 29923 29924 29925 29926 29927 29928 30087 30089 30090

Päivä 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 15.05.2021 15.05.2021 15.05.2021

Aika 10:00 11:15 12:30 13:45 15:00 16:15 17:30 11:00 14:00 15:30

Paikka Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli

Koti OFBC 07 LNM SSRA 06 OFBC Papas Nibacos Merikoski SBT Warriors OFBC 07 Papas OFBC

Vieras LNM OFBC OFBC 07 SSRA 06 Merikoski SBT Warriors Papas Nibacos LNM OFBC 07 Papas

-

Tulos 7-3 4-16 6-3 15-3 4-7 5-5 4-3 5-2 9-3 9-4

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14.

524

Nimi Halonen Jesse Bask Joona Kangas-Korhonen Eemeli Ukkola Onni Säkkinen Joose Huttunen Matias Hirvonen Topias Rehu Tommi Kangasniemi Jimi Hänninen Arttu Haverinen Kaapo Parkkila Aleksi Rautiainen Joonas Kivistö Joonas

Joukkue OFBC OFBC OFBC OFBC Papas OFBC OFBC OFBC OFBC Papas OFBC 07 OFBC 07 Papas Merikoski SBT Warriors

O 3 3 3 2 4 3 3 3 3 2 4 4 4 2

M 7 4 2 6 6 5 5 3 4 3 3 4 4 3

S 7 4 6 1 1 2 2 4 2 3 3 1 1 2

P 14 8 8 7 7 7 7 7 6 6 6 5 5 5

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0

YV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 1 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105.

Mäenpää Joona Kurtti Joona Miettinen Antti Ebeling Max Peltokangas Teemu Klasila Ilari Moilanen Jaakko Kemppinen Woitto Suonperä Mikael Ronkainen Jussi Kemppainen Eetu Keränen Jouka Paassilta Ilmari Mäkikangas Eeti Koskela Magnus Ylipalosaari Antti Kaltiainen Lauri Tantarimäki Eelis Kimpimäki Mikael Kansanniva Veikka Ojala Robin Koivusaari Oskari Niemi Elmeri Sievers Samu Korhonen Olli Heikkinen Daniel Pitkänen Elias Storbacka Nico Meriläinen Joona Koivisto Miro Komminaho Miko Toikkanen Elis Uusitalo Antti Koskitalo Santtu Makkonen Veeti Virrankari Mico Aapajärvi Arttu Jaurakkajärvi Esa Sormunen Akseli Tuomisalo Julian Ojanperä Henri Kärsämä Masi Sanaksenaho Eeli Kangas Roope Satomaa Ossi Kareinen Verneri Havana Ville Seppänen Hermanni Huusko Hannes Iisakka Miro Peltola Joel Tapaninaho Onni-Veikko Parviainen Aleksi Kaikkonen Aamos Hyytinen Otto Pietarila Asko Jouhten Joona Hassel Fred Henttu Otso Heikkinen Eetu Tennilä Jaakko Holappa Mathias Impiö Anton Karjalainen Joona Perälä Viljami Panuma Kasperi Korkalo Joonas Juola Lenni Huovinen Saara Heikkilä Tomi kinnunen Antti Päätalo Lauri Ellilä Aaro Peltola Pekka Huusko Joona Rekilä Roope Suo Vertti Kemppainen Samuli Järvenpää Niklas Vähäkangas Anton Risto Emil Hahtonen Niilo Palo Tommi Kilpeläinen Luka Jaakola Oskari Änäkkälä Helmeri Kiviniemi Vilho Pyykönen Elias Hinkula Jaakko Riskilä Jami Tuomiranta Jere

OFBC 07 OFBC 07 OFBC Merikoski Nibacos Merikoski Papas SSRA 06 OFBC 07 LNM Papas Papas LNM LNM OFBC 07 OFBC Papas Nibacos LNM SSRA 06 Papas Nibacos OFBC Papas SSRA 06 SSRA 06 OFBC 07 Nibacos OFBC OFBC 07 SSRA 06 Merikoski Nibacos OFBC Papas OFBC 07 SSRA 06 SSRA 06 Merikoski SSRA 06 LNM LNM LNM Nibacos SSRA 06 Merikoski Merikoski Nibacos Merikoski OFBC OFBC 07 OFBC 07 Papas LNM LNM Merikoski Merikoski Nibacos Nibacos Merikoski SSRA 06 Merikoski OFBC 07 SSRA 06 OFBC 07 SSRA 06 Merikoski SSRA 06 Papas Merikoski LNM Merikoski SSRA 06 Nibacos Nibacos Nibacos Nibacos Papas Merikoski Nibacos OFBC 07 SSRA 06 Papas Papas LNM LNM LNM LNM LNM OFBC LNM

SBT Warriors SBT Warriors

SBT Warriors

SBT Warriors

SBT Warriors SBT Warriors SBT Warriors

SBT Warriors SBT Warriors

SBT Warriors SBT Warriors

SBT Warriors

SBT Warriors SBT Warriors

SBT Warriors

4 4 3 2 2 2 4 2 4 3 4 4 3 3 4 3 4 2 2 2 2 2 3 4 2 2 2 2 3 4 2 2 2 3 4 4 2 2 2 2 3 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3

3 2 0 4 3 3 3 2 2 1 1 1 3 2 2 1 0 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 3 5 0 1 1 1 2 2 3 3 3 0 1 1 2 3 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 3 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 2 6 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

525

106. 107. 108. 109. 110. 111.

Savilaakso Juhani Piirainen Jaakko Nissilä Elja Kinnunen Otto Pöyskö Aaron Soinne Rasmus

OFBC 07 Papas OFBC 07 OFBC 07 OFBC 07 Papas

4 4 4 4 4 4

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

RM 0 8 4 0 2 0 0 0 4 0 0 4 0 0 2 2 0 0 0 2 0 6 0 0 2 0 0 0 2 2 0 2 2 0 2 0 0 0 2 0

YV 0 0 2 0 1 0 2 1 0 1 0 0 0 0 1 1 1 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 1 1 0 0 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

RL 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Merikoski SBT Warriors

6

6

0

0

63

-

12

51

12

2.

Papas

6

5

0

1

59

-

21

38

10

3.

OFBC

6

3

1

2

37

-

27

10

7

4.

SSRA 06

6

3

0

3

26

-

30

-4

6

5.

OFBC 07

6

2

0

4

24

-

44

-20

4

6.

OLS II

6

1

0

5

19

-

60

-41

2

7.

LNM

6

0

1

5

15

-

49

-34

1

Otteluohjelma Ottelu 19118 19119 19120 19121 19122 19123 19124 19128 19129 19130 19125 19131 19126 19127 19135 19136 19137 19138 19132 19133 19134

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Aika 12:00 14:00 16:00 10:00 11:00 13:00 14:00 10:00 11:00 13:00 13:30 14:00 16:00 18:30 10:00 11:00 13:00 14:00 13:30 16:00 18:30

Paikka Kajaanihalli Kajaanihalli Kajaanihalli Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Kajaanihalli Nallisport Kajaanihalli Kajaanihalli Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Kajaanihalli Kajaanihalli Kajaanihalli

Koti Papas Merikoski SBT Warriors LNM OFBC 07 OFBC OLS II SSRA 06 OFBC OFBC 07 LNM OLS II Merikoski SBT Warriors SSRA 06 Papas OLS II SSRA 06 Merikoski SBT Warriors LNM OFBC OFBC 07 Papas

Vieras Merikoski SBT Warriors LNM Papas SSRA 06 OLS II OFBC 07 OFBC Merikoski SBT Warriors LNM OFBC Papas OFBC 07 OLS II SSRA 06 Merikoski SBT Warriors LNM SSRA 06 OLS II Papas OFBC OFBC 07

-

Tulos 4-7 12-0 2-14 2-3 9-2 3-8 2-9 3-7 6-2 3-3 3-13 13-1 9-1 7-4 1-17 5-4 7-3 4-9 3-8 5-10 13-2

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40.

526

Nimi Havana Ville Hänninen Arttu Kemppainen Eetu Kivistö Joonas Kämäräinen Sampo Bask Joona Klasila Ilari Moilanen Jaakko Komminaho Miko Parviainen Aleksi Ukkola Onni Kansanniva Veikka Jouhten Joona Koivisto Miro Ebeling Max Paassilta Ilmari Oikarinen Otto Ojala Robin Mäenpää Joona Kangas-Korhonen Eemeli Luukkonen Eemil Mäkikangas Eeti Kilpeläinen Luka Huusko Hannes Kemppinen Woitto Rautalin Kalle Säkkinen Joose Heikkilä Tomi Pörsti Lauri Korhonen Olli Toikkanen Elis Makkonen Veeti Päätalo Lauri Halonen Jesse Hiltunen Pietu Kareinen Verneri Anttila Niila Virrankari Mico Tuohimaa Ville-Veli Martikainen Santeri

Joukkue Merikoski Papas Papas Merikoski Papas OFBC Merikoski Papas SSRA 06 Papas OFBC SSRA 06 Merikoski OFBC 07 Merikoski LNM OFBC Papas OFBC 07 OFBC OLS II LNM Papas Merikoski SSRA 06 OLS II Papas Merikoski OLS II SSRA 06 Merikoski Papas Merikoski OFBC SSRA 06 Merikoski Merikoski OFBC 07 OFBC Merikoski

SBT Warriors

SBT Warriors

SBT Warriors

SBT Warriors SBT Warriors

SBT Warriors

SBT Warriors

SBT Warriors SBT Warriors

SBT Warriors SBT Warriors

SBT Warriors

O 6 6 6 6 5 6 4 5 6 6 6 6 6 6 4 6 6 4 6 6 4 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 4

M 12 13 9 9 8 7 6 9 5 8 8 6 5 7 6 6 6 5 5 4 7 4 4 2 2 1 0 4 4 3 3 1 1 0 3 3 3 3 2 2

S 11 9 7 6 6 7 8 4 6 2 1 3 4 1 2 2 2 3 3 4 0 3 3 4 4 5 6 1 1 2 2 4 4 5 1 1 1 1 2 2

P 23 22 16 15 14 14 14 13 11 10 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4

+ 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 4 2 0 1 0 0 0 2 0 0 2 0 0 1 1 0 0 0 1 0 3 0 0 1 0 0 0 1 1 0 1 1 0 1 0 0 0 1 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131.

Eskola Luukas Heikkinen Eetu Holappa Mathias Pietarila Asko Kinnunen Jere Peltola Joel Rautiainen Joonas Suonperä Mikael Kipinä Veeti Hyytinen Otto Kangasniemi Jimi Ojanperä Henri Huttunen Matias Määttä Roope Kurtti Joona Kortetjärvi Arttu Hirvonen Topias Törmä Jere Rehu Tommi Hihnala Eemi Karjalainen Joona Koskitalo Santtu Sormunen Akseli Risto Emil Matala-aho Rasmus Koskela Magnus Keränen Jouka Kiviniemi Vilho Toljamo Matias Ahonen Eeveli Meriläinen Joona Leppisaari Ville Haverinen Kaapo Mylly Leevi Pienihäkkinen Konsta Heikkinen Daniel Miettinen Antti Parkkila Aleksi Satomaa Ossi Jaurakkajärvi Esa Immonen Oskari YLIPALOSAARI Antti Kaltiainen Lauri Leinonen Juuso Pöyskö Aaron Honka Aatu Sanaksenaho Eeli KAIKKONEN Aamos Tuomisalo Julian Heiskanen Miska Ronkainen Jussi Impiö Anton Pyykönen Elias Aapajärvi Arttu Korhonen Aaro Ollikainen Niko Änäkkälä Helmeri Perälä Viljami Kimpimäki Mikael Niemi Elmeri Kemppainen Samuli Kärsämä Masi Jokimaa Eetu Moilanen Joona Savilaakso Juhani Ellilä Aaro Tapaninaho Onni-Veikko Kantola Juuso Soinne Rasmus Jaakola Oskari Tennilä Jaakko Malmivaara Aarne Kauvosaari Eppu Heloneva Samuli Vaaraniemi Eetu Korva Oskari Panuma Kasperi Juola Lenni Hinkula Jaakko Granlund Eelis Riskilä Jami Kukkonen Oliver Piirainen Jaakko Nissilä Elja Korkiakoski Aksel Iisakka Miro Kinnunen Otto Tuomiranta Jere Sievers Samu Tuomainen Toivo-Pekka Palo Tommi

OLS II Merikoski Merikoski Merikoski Merikoski OFBC 07 Papas OFBC 07 OFBC LNM OFBC LNM OFBC OFBC 07 OFBC 07 OLS II OFBC SSRA 06 OFBC OLS II SSRA 06 OFBC Merikoski OFBC 07 SSRA 06 OFBC 07 Papas LNM OLS II OLS II OFBC OLS II OFBC 07 LNM OLS II SSRA 06 OFBC OFBC 07 SSRA 06 SSRA 06 OLS II OFBC Papas OFBC 07 OFBC 07 OFBC LNM LNM SSRA 06 Papas LNM OFBC 07 LNM SSRA 06 OLS II OLS II LNM OFBC 07 LNM OFBC Papas LNM Papas LNM OFBC 07 SSRA 06 OFBC 07 LNM Papas LNM SSRA 06 OLS II OFBC 07 OLS II OLS II OLS II SSRA 06 SSRA 06 LNM Merikoski OFBC OLS II Papas OFBC 07 Merikoski OFBC OFBC 07 LNM Papas Papas Papas

SBT SBT SBT SBT

Warriors Warriors Warriors Warriors

SBT Warriors

SBT Warriors

SBT Warriors

6 6 6 4 4 6 6 6 4 4 6 6 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 2 2 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 2 2 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

2 2 2 1 1 0 0 3 2 2 2 2 1 1 1 1 0 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 3 3 4 4 0 1 1 1 1 2 2 2 2 3 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 3 0 1 1 0 0 1 0 0 0 1 1 1 0 1 2 0 1 1 0 2 2 0 1 1 1 0 0 1 0 1 0 2 0 2 0 1 1 0 0 1 2 0 0 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 6 0 2 2 0 0 2 0 0 0 2 2 2 0 2 4 0 2 2 0 4 4 0 2 2 2 0 0 2 0 2 0 4 0 4 0 2 2 0 0 2 4 0 0 2 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 4 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

527

D1-pojat PS Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

LNM

8

6

1

1

74

-

36

38

13

2.

SSRA

7

5

1

1

63

-

32

31

11

3.

OLS Leopardit

6

4

0

2

47

-

24

23

8

4.

Merikoski SBT

7

3

0

4

35

-

41

-6

6

5.

OLS Kojootit

6

1

0

5

20

-

54

-34

2

6.

OLS Karhut

6

0

0

6

15

-

67

-52

0

Otteluohjelma Ottelu 22633 22635 22636 22638 22639 22641 22651 22652 22653 22654 22655 22656 22663 22664 22665 22666 22667 22668 22683 22675

Päivä 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 14.02.2021 14.02.2021

Aika 10:00 12:00 13:00 15:00 16:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 11:15 12:30

Paikka Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Jatuli Jatuli Jatuli Jatuli Jatuli Jatuli Yhtenäiskoulu Haukipudas Yhtenäiskoulu Haukipudas

Koti SSRA Merikoski SBT OLS Karhut OLS Leopardit OLS Kojootit LNM LNM OLS Kojootit OLS Leopardit Merikoski SBT SSRA OLS Karhut Merikoski SBT OLS Leopardit LNM OLS Karhut OLS Kojootit SSRA LNM Merikoski SBT

Vieras Merikoski SBT OLS Leopardit OLS Kojootit OLS Karhut LNM SSRA OLS Karhut SSRA LNM OLS Kojootit OLS Leopardit Merikoski SBT LNM OLS Karhut OLS Kojootit SSRA OLS Leopardit Merikoski SBT SSRA LNM

-

Tulos 7-5 4-6 3-8 14-2 0-17 8-7 14-2 2-12 4-5 5-4 6-5 3-8 7-6 10-4 9-3 1-13 3-8 9-2 9-9 4-6

Lohko B Otteluohjelma Ottelu 22634 22637 22640 22645 22646 22648 22649 22657 22659 22660 22650 22670 22661

Päivä 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 06.02.2021 06.02.2021 06.02.2021

Aika 11:00 14:00 17:00 11:00 12:00 14:00 15:00 10:00 12:00 14:00 10:00 11:15 12:30

Paikka Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Yhtenäiskoulu Yhtenäiskoulu Yhtenäiskoulu Yhtenäiskoulu Yhtenäiskoulu Yhtenäiskoulu

Koti OFBC Vihreä OFBC Musta HaHe OFBC Musta HaHe KeLy SANTA`S UNITED KeLy OFBC Musta KeLy OFBC Vihreä OFBC Musta KeLy

Haukipudas Haukipudas Haukipudas Haukipudas Haukipudas Haukipudas

Ylempi jatkosarja Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

OLS Kojootit

2

2

0

0

10

-

4

6

4

2.

OFBC Musta

2

1

1

0

13

-

8

5

3

3.

Merikoski SBT

2

1

0

1

14

-

4

10

2

4.

KeLy

2

1

0

1

9

-

12

-3

2

5.

SSRA

2

0

1

1

9

-

11

-2

1

6.

LNM

0

0

0

0

0

-

0

0

0

7.

SBT Tornio

0

0

0

0

0

-

0

0

0

8.

OLS Leopardit

0

0

0

0

0

-

0

0

0

9.

HaHe

0

0

0

0

0

-

0

0

0

10.

OFBC Vihreä

0

0

0

0

0

-

0

0

0

11.

SANTA`S UNITED

0

0

0

0

0

-

0

0

0

12.

OLS Karhut

2

0

0

2

5

-

21

-16

0

528

-

Vieras OFBC Musta HaHe OFBC Vihreä KeLy SANTA`S UNITED HaHe OFBC Musta OFBC Vihreä HaHe OFBC Musta KeLy OFBC Vihreä OFBC Musta

Tulos 5-2 5-3 4-10 2-4 10-5 12-0 1-13 7-4 4-2 4-2 1-6 2-7 7-2

Otteluohjelma Ottelu 29984 29987 29985 29988 29986 29989

Päivä 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021

Aika 16:45 16:45 18:00 18:00 19:15 19:15

Paikka Zemppi Zemppi Zemppi Zemppi Zemppi Zemppi

Koti OLS Karhut KeLy Merikoski SBT SSRA OLS Kojootit OFBC Musta

Areena Areena Areena Areena Areena Areena

-

Vieras OLS Kojootit OFBC Musta OLS Karhut KeLy Merikoski SBT SSRA

Tulos 3-8 3-8 13-2 4-6 2-1 5-5

D2-pojat Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Papas 08

4

4

0

0

29

-

11

18

8

2.

OFBC 09

5

3

1

1

34

-

18

16

7

3.

OLS 09 Kojootit

4

3

1

0

33

-

19

14

7

4.

OFBC 08

4

2

0

2

43

-

20

23

4

5.

LNM

5

2

0

3

31

-

30

1

4

6.

Wild Duckz

4

0

0

4

11

-

28

-17

0

7.

K-Pallo

4

0

0

4

9

-

64

-55

0

Otteluohjelma Ottelu 19667 19677 19669 19678 19671 19679 19673 19680 19681 19682 19687 19685 19688 19684 19736

Päivä 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 20.02.2021

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 11:00 13:00 15:00 11:00 12:00 14:00 15:00 15:00

Paikka Kisälli Kajaanihalli Kisälli Kajaanihalli Kisälli Kajaanihalli Kisälli Merenojan liikuntahalli Merenojan liikuntahalli Merenojan liikuntahalli Yhtenäiskoulu Haukipudas Yhtenäiskoulu Haukipudas Yhtenäiskoulu Haukipudas Yhtenäiskoulu Haukipudas Jatuli

Koti OFBC 08 LNM K-Pallo Wild Duckz OFBC 09 Papas 08 OLS 09 Kojootit LNM OLS 09 Kojootit K-Pallo Wild Duckz Papas 08 OFBC 08 OFBC 09 OFBC 09

Vieras OLS 09 Kojootit Papas 08 OFBC 08 LNM K-Pallo Wild Duckz OFBC 09 K-Pallo LNM OLS 09 Kojootit OFBC 08 OFBC 09 Papas 08 Wild Duckz LNM

-

Tulos 7-8 1-9 2-24 4-6 13-1 9-3 6-6 15-3 7-3 3-12 3-6 4-1 6-7 7-1 7-6

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

KeLy 09

6

5

0

1

50

-

30

20

10

2.

Merikoski SBT Apassit

2

2

0

0

25

-

4

21

4

3.

Sastamolo

2

2

0

0

16

-

8

8

4

4.

SBT Suola

2

2

0

0

13

-

8

5

4

5.

OLS 08 Karhut

5

1

0

4

16

-

36

-20

2

6.

SBT Tornio

2

0

0

2

11

-

18

-7

0

7.

OLS 08 Leopardit

5

0

0

5

20

-

47

-27

0

Otteluohjelma Ottelu 19666 19674 19675 19672 19676 19683 19686 19689 19715 19743 19668 19717

Päivä 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021

Aika 10:00 12:00 14:00 16:00 16:00 10:00 13:00 16:00 10:00 11:15 12:30 13:45

Paikka Kisälli Putaan Liikuntahalli Putaan Liikuntahalli Kisälli Putaan Liikuntahalli Yhtenäiskoulu Haukipudas Yhtenäiskoulu Haukipudas Yhtenäiskoulu Haukipudas Jatuli Jatuli Jatuli Jatuli

Koti OLS 08 Leopardit SBT Tornio KeLy 09 Merikoski SBT Apassit Sastamolo KeLy 09 OLS 08 Leopardit OLS 08 Karhut OLS 08 Karhut SBT Suola OLS 08 Leopardit KeLy 09

-

Vieras Merikoski SBT Apassit Sastamolo SBT Tornio OLS 08 Karhut KeLy 09 OLS 08 Leopardit OLS 08 Karhut KeLy 09 KeLy 09 OLS 08 Karhut SBT Suola OLS 08 Leopardit

Tulos 4-13 4-9 9-7 12-0 7-4 8-4 3-5 4-10 3-6 5-4 4-8 13-5

529

Aluejatkosarja Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Merikoski SBT Apassit

4

4

0

0

30

-

3

27

8

2.

OFBC 09

4

4

0

0

31

-

22

9

8

3.

OFBC 08

5

4

0

1

49

-

29

20

8

4.

OLS 09 Kojootit

4

3

0

1

46

-

24

22

6

5.

LNM

2

2

0

0

16

-

5

11

4

6.

Wild Duckz

4

1

0

3

29

-

36

-7

2

7.

Sastamolo

0

0

0

0

0

-

0

0

0

8.

K-Pallo

0

0

0

0

0

-

0

0

0

9.

Papas 08

0

0

0

0

0

-

0

0

0

10.

SBT Tornio

2

0

0

2

11

-

23

-12

0

11.

OLS 08 Karhut

2

0

0

2

1

-

14

-13

0

12.

OLS 08 Leopardit

2

0

0

2

5

-

22

-17

0

13.

KeLy 09

4

0

0

4

12

-

31

-19

0

14.

SBT Suola

3

0

0

3

15

-

36

-21

0

Otteluohjelma Ottelu 29811 29875 29812 29876 29813 29814 29815 30096 30102 30097 30103 30098 30104 30099 30105 30100 30106 30101

Päivä 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 22.05.2021 22.05.2021 22.05.2021 22.05.2021 22.05.2021 22.05.2021 22.05.2021 22.05.2021 22.05.2021 22.05.2021 22.05.2021

Aika 14:30 14:30 15:45 15:45 17:00 18:15 19:30 12:00 12:00 13:15 13:15 14:30 14:30 15:45 15:45 17:00 17:00 18:15

Paikka Zemppi Zemppi Zemppi Zemppi Zemppi Zemppi Zemppi Zemppi Zemppi Zemppi Zemppi Zemppi Zemppi Zemppi Zemppi Zemppi Zemppi Zemppi

Koti OFBC 09 OLS 08 Karhut KeLy 09 Merikoski SBT Apassit OLS 09 Kojootit OFBC 08 Wild Duckz Merikoski SBT Apassit Wild Duckz OFBC 08 SBT Suola OLS 08 Leopardit OLS 09 Kojootit LNM SBT Tornio KeLy 09 OFBC 09 OFBC 08

Areena Areena Areena Areena Areena Areena Areena Areena Areena Areena Areena Areena Areena Areena Areena Areena Areena Areena

-

Vieras Wild Duckz Merikoski SBT Apassit OFBC 09 OLS 08 Karhut KeLy 09 OLS 09 Kojootit OFBC 08 OFBC 08 OFBC 09 OLS 08 Leopardit Wild Duckz LNM SBT Suola KeLy 09 OLS 09 Kojootit Merikoski SBT Apassit SBT Tornio SBT Suola

-

Vieras Merikoski SBT Indians SBT Suola 09 KeLy 09 Papas 09 Popula HaHe 09 Merikoski SBT Indians Santa`s United KeLy 09 Popula Papas 09 SBT Suola 09 PaKa OFBC 09 Papas 09 SBT Suola 09 Popula KeLy 09 Merikoski SBT Indians KeLy 09

Tulos 10-5 1-10 4-5 4-0 7-4 11-10 6-14 4-2 6-7 13-4 5-12 1-9 15-5 7-4 4-14 0-12 9-7 9-5

E1-pojat Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

OFBC 09

9

8

1

0

76

-

21

55

17

2.

KeLy 09

10

7

1

2

63

-

44

19

15

3.

Papas 09

8

5

1

2

53

-

38

15

11

4.

SBT Suola 09

10

3

2

5

56

-

68

-12

8

5.

Popula

10

2

0

8

57

-

75

-18

4

6.

HaHe 09

2

1

1

0

17

-

5

12

3

7.

Merikoski SBT Indians

5

1

0

4

26

-

34

-8

2

8.

Santa`s United

2

0

0

2

5

-

29

-24

0

9.

PaKa

4

0

0

4

7

-

46

-39

0

Otteluohjelma Ottelu 23032 23033 23034 23035 23036 23041 23042 23043 23044 23045 23046 23047 23048 23085 23086 23096 23097 23098 23099 23100

530

Päivä 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 21.02.2021 21.02.2021 27.03.2021 27.03.2021 27.03.2021 27.03.2021 27.03.2021

Aika 10:30 11:30 12:30 13:30 14:30 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 13:00 15:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00

Paikka Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kajaanihalli Kajaanihalli Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport

Koti KeLy 09 Papas 09 Popula Merikoski SBT Indians SBT Suola 09 SBT Suola 09 KeLy 09 HaHe 09 Papas 09 Santa`s United PaKa Popula OFBC 09 Papas 09 OFBC 09 OFBC 09 Merikoski SBT Indians OFBC 09 SBT Suola 09 Popula

Tulos 6-4 8-4 5-10 3-7 9-6 3-3 8-3 14-2 6-4 3-15 2-12 6-8 14-0 3-3 9-3 9-1 11-6 6-3 7-5 3-7

29929 29930 29931 29932 29933 30091 30092 30093 30094 30095

24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 23.05.2021 23.05.2021 23.05.2021 23.05.2021 23.05.2021

11:15 12:30 13:45 15:00 16:15 11:00 12:30 14:00 15:30 17:00

Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli

OFBC 09 SBT Suola 09 KeLy 09 Popula PaKa KeLy 09 Popula OFBC 09 Papas 09 SBT Suola 09

-

SBT Suola 09 KeLy 09 Popula PaKa OFBC 09 SBT Suola 09 KeLy 09 Popula OFBC 09 Papas 09

7-4 4-6 3-1 8-3 2-12 7-7 5-9 12-2 3-4 9-11

E2-pojat Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

OFBC Vihreä

13

10

2

1

128

-

54

74

22

2.

OLS Karhut

13

9

2

2

146

-

40

106

20

3.

Merikoski SBT Apassit

11

7

0

4

87

-

75

12

14

4.

KeLy 10

13

7

0

6

113

-

134

-21

14

5.

Papas

10

4

1

5

76

-

83

-7

9

6.

OFBC Musta

12

2

0

10

79

-

119

-40

4

7.

HaHe

12

2

0

10

48

-

151

-103 4

8.

K-Pallo

4

0

1

3

13

-

34

-21

1

Otteluohjelma Ottelu 23104 23105 23106 23107 23108 23109 23110 23111 23112 23113 23115 23114 23116 23117 23126 23156 23135 23142 23140 23143 23147 23148 23149 23150 23151 23152 23153 23154 23157 23158 23159 29978 29981 29979 29982 29980 29983 30107 30108 30109 30110 30111 30112 30113

Päivä 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 07.02.2021 07.02.2021 07.02.2021 07.02.2021 07.02.2021 07.02.2021 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021 28.03.2021 28.03.2021 28.03.2021 28.03.2021 28.03.2021 28.03.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 22.05.2021 22.05.2021 22.05.2021 22.05.2021 22.05.2021 22.05.2021 22.05.2021

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 12:00 13:00 14:00 16:00 10:00 11:15 12:30 13:45 15:00 16:15 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 10:00 11:00 12:00 14:00 15:00 16:00 13:00 13:00 14:15 14:15 15:30 15:30 10:00 11:15 12:30 13:45 15:00 16:15 17:30

Paikka Hiukkavaara Hiukkavaara Hiukkavaara Hiukkavaara Hiukkavaara Hiukkavaara Hiukkavaara Yhtenäiskoulu Haukipudas Yhtenäiskoulu Haukipudas Yhtenäiskoulu Haukipudas Merenojan liikuntahalli Yhtenäiskoulu Haukipudas Merenojan liikuntahalli Merenojan liikuntahalli Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Nallisport Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Zemppi Areena Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli

Koti KeLy 10 HaHe OFBC Musta Merikoski SBT OFBC Vihreä Papas K-Pallo OFBC Musta OLS Karhut Merikoski SBT KeLy 10 HaHe Papas K-Pallo KeLy 10 KeLy 10 OFBC Musta OLS Karhut Merikoski SBT OFBC Vihreä Merikoski SBT OLS Karhut OFBC Musta KeLy 10 OFBC Vihreä Merikoski SBT OLS Karhut OFBC Vihreä HaHe Papas KeLy 10 OFBC Vihreä OFBC Musta OLS Karhut HaHe KeLy 10 Papas OFBC Vihreä OLS Karhut KeLy 10 OFBC Musta Papas Merikoski SBT HaHe

Apassit

Apassit

Apassit Apassit

Apassit

Apassit

-

Vieras Merikoski SBT OFBC Vihreä KeLy 10 Papas K-Pallo HaHe OLS Karhut HaHe OFBC Vihreä OFBC Musta K-Pallo OLS Karhut KeLy 10 Papas OFBC Vihreä HaHe HaHe OFBC Musta OLS Karhut Merikoski SBT OFBC Musta KeLy 10 OFBC Vihreä Merikoski SBT OLS Karhut OFBC Vihreä OFBC Musta Papas Merikoski SBT OLS Karhut HaHe OLS Karhut HaHe KeLy 10 Papas OFBC Vihreä OFBC Musta OLS Karhut KeLy 10 OFBC Musta Papas Merikoski SBT HaHe OFBC Vihreä

Apassit

Apassit

Apassit

Apassit

Apassit

Tulos 6-11 1-14 2-14 14-2 10-2 5-6 1-13 11-4 2-2 7-3 6-5 2-14 16-7 5-5 8-12 13-3 25-4 18-1 3-13 14-2 6-5 18-2 3-12 11-7 6-5 3-8 13-1 13-1 4-10 4-11 11-7 5-5 5-6 15-3 6-16 15-11 14-6 8-4 15-2 15-12 5-6 7-10 14-2 3-13

531

Tytöt D-tytöt Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SSRA

2

2

0

0

14

-

0

14

4

2.

SBT Tornio

2

2

0

0

12

-

2

10

4

3.

SSRA E-TYTÖT

2

1

0

1

3

-

3

0

2

4.

HaHe

2

0

0

2

2

-

5

-3

0

5.

Papas

2

0

0

2

1

-

22

-21

0

Otteluohjelma Ottelu 19195 19196 19197 19198 19199

Päivä 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00

Paikka Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli

Koti SSRA E-TYTÖT SBT Tornio SSRA HaHe Papas

-

Vieras HaHe Papas SSRA E-TYTÖT SBT Tornio SSRA

Tulos 3-1 10-1 2-0 1-2 0-12

Savo-Karjala Miehet 2. divisioona Lohko 5 Sarjataulukko Joukkue

O

V

JV

JH

H

TM

PM

ME

P

1.

Kaiku

8

7

1

1

0

77

-

42

35

21

2.

KiPa-90

8

7

1

0

1

76

-

45

31

20

3.

VarTa

7

4

0

0

3

52

-

46

6

12

4.

Rökäletappio

8

4

1

1

3

66

-

59

7

12

5.

LeBa-96 Truckers

6

3

0

1

2

50

-

51

-1

10

6.

Pisaba

6

3

0

0

3

36

-

36

0

9

7.

Josba Akatemia

6

3

0

0

3

32

-

49

-17

9

8.

Welhot Akatemia

7

1

0

0

6

43

-

56

-13

3

9.

VehVe II

8

0

0

0

8

45

-

93

-48

0

Otteluohjelma Ottelu 5827 5829 5830 5946 5908 5832 5947 5834 5835 5836 5948 5927 5910 5842 5949 5841 5843 5929 5950 5847 5850 5951 5849 5914 5952 5933 5856 5953 5857 5954 5936 5862

532

Päivä 23.09.2020 25.09.2020 25.09.2020 25.09.2020 01.10.2020 02.10.2020 02.10.2020 02.10.2020 07.10.2020 09.10.2020 09.10.2020 10.10.2020 15.10.2020 16.10.2020 16.10.2020 16.10.2020 28.10.2020 28.10.2020 30.10.2020 06.11.2020 06.11.2020 06.11.2020 06.11.2020 12.11.2020 13.11.2020 14.11.2020 20.11.2020 20.11.2020 22.11.2020 25.11.2020 27.11.2020 28.11.2020

Aika 18:30 18:30 18:30 19:00 18:30 18:30 18:30 19:00 18:30 18:30 19:00 18:00 18:30 18:30 18:30 19:30 18:30 19:00 19:00 18:30 18:30 18:30 19:00 18:30 19:00 18:00 18:30 19:00 14:00 19:30 19:00 14:00

Paikka Vespeli Varkauden lt Kaavin kk Ylä-Pyörön koulu Rantakylän uh Kuopiohalli Kontiolahden lh Pieksämäen ut Vespeli Varkauden lt Ylä-Pyörön koulu Ahmo Siilinjärvi Rantakylän uh Kaavin kk Kontiolahden lh Kuopiohalli Vespeli Ahmo Siilinjärvi Ylä-Pyörön koulu Kaavin kk Varkauden lt Kontiolahden lh Pieksämäen ut Rantakylän uh Kalevalan koulu Ahmo Siilinjärvi Kaavin kk Kalevalan koulu Tohmajärven lh Kuopiohalli Ahmo Siilinjärvi Pieksämäen ut

Koti KiPa-90 VarTa Kaiku VehVe II Josba Akatemia Welhot Akatemia LeBa-96 Truckers Pisaba KiPa-90 VarTa VehVe II Rökäletappio Josba Akatemia Kaiku LeBa-96 Truckers Welhot Akatemia KiPa-90 Rökäletappio VehVe II Kaiku VarTa LeBa-96 Truckers Pisaba Josba Akatemia VehVe II Rökäletappio Kaiku VehVe II KiPa-90 Welhot Akatemia Rökäletappio Pisaba

-

Vieras Josba Akatemia Pisaba LeBa-96 Truckers Welhot Akatemia Rökäletappio Kaiku VarTa KiPa-90 LeBa-96 Truckers Welhot Akatemia Kaiku Pisaba VehVe II VarTa Rökäletappio KiPa-90 Kaiku Welhot Akatemia VarTa Rökäletappio KiPa-90 Josba Akatemia VehVe II Welhot Akatemia KiPa-90 VarTa Josba Akatemia LeBa-96 Truckers Rökäletappio Pisaba VehVe II Kaiku

Tulos 14-1 5-8 8-7 VL 3-8 6-5 6-8 3-10 7-8 9-6 9-6 2-17 6-4 7-6 11-6 9-6 4-9 6-7 14-8 4-12 10-11 JA 4-9 9-8 10-5 8-7 8-12 5-6 8-2 10-16 9-8 JA 4-5 11-7 2-8

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18.

Nimi Tuomainen Juhani Airaksinen Juha Niskanen Tapio Kärki Henri Partanen Sami Taskinen Henry Lehtiniemi Eetu Kuronen Antti Hakola Jesper Ruotsalainen Jirka Laitinen Joonatan Lehtiniemi Juuso Varonen Santeri Rytkönen Manu Pentikäinen Veeti Pirhonen Pekka Majava Mika Mikkonen Sami

19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86.

Aaltokoski Pauli Väisänen Atte Kaasinen Olli Ruotsalainen Joel Kapanen Leevi Pentikäinen Aleksi Hakala Ilari Honkanen Jyrki Hyttinen Joonas Turunen Matti Rissanen Miika Penttinen Pekka Laukkanen Jarno Lapveteläinen Nico Virtanen Tero Venäläinen Juho Korhonen Eetu Paananen Aki Grönfors Santeri Kostamo Jarno Kesti Toni Holttinen Teemu Jumisko Aatu Juvonen Antti Kostamo Jasse Miettinen Ville Sundqvist Mikael Koivula Anssi Lyly Onniveikko Hannelin Valtteri Lehtoranta Jaakko Kekäläinen Niko Luukkonen Valtteri Reinikainen Sami Ikonen Risto Tuomainen Simeon Pentikäinen Eetu Tuomisto Markus Räty Antti Huovinen Jani Turunen Roope Laurikainen Henri Miettinen Toni Honkanen Lassi Kovanen Janne Härkönen Henrik Vilén Niko Poutanen Joonas Laukkanen Teemu Hämäläinen Ville Pirhonen Konsta Hujanen Tomi Salomies Juuso Hakkarainen Roope Laitinen Juuso Nevalainen Mikko Vähäkangas Antti Juvonen Eetu Jämsä Juuso Puttonen Riku Otronen Markus Nevalainen Ville Haikonen Miiro Männikkö Mico Riikonen Jyri Nuutinen Antti Parkkinen Valtteri Heiskanen Miika

Joukkue Kaiku Kaiku KiPa-90 KiPa-90 KiPa-90 Rökäletappio KiPa-90 Kaiku Welhot Akatemia VehVe II VarTa KiPa-90 VehVe II Pisaba Kaiku LeBa-96 Truckers VarTa Rökäletappio, Welhot Akatemia Rökäletappio Welhot Akatemia Rökäletappio VehVe II LeBa-96 Truckers Welhot Akatemia VarTa Rökäletappio Rökäletappio VarTa LeBa-96 Truckers Kaiku VarTa LeBa-96 Truckers Welhot Akatemia Rökäletappio Rökäletappio VarTa Rökäletappio Rökäletappio Kaiku KiPa-90 Rökäletappio KiPa-90 Pisaba LeBa-96 Truckers KiPa-90 Kaiku VarTa LeBa-96 Truckers Rökäletappio Welhot Akatemia VehVe II Kaiku LeBa-96 Truckers VehVe II Pisaba Pisaba Welhot Akatemia KiPa-90 LeBa-96 Truckers Kaiku VarTa VehVe II Josba Akatemia Josba Akatemia Pisaba VarTa VehVe II Rökäletappio Pisaba KiPa-90 KiPa-90 VehVe II Josba Akatemia Josba Akatemia Rökäletappio LeBa-96 Truckers Kaiku Welhot Akatemia Pisaba Welhot Akatemia LeBa-96 Truckers Josba Akatemia Welhot Akatemia Pisaba VarTa LeBa-96 Truckers Pisaba Kaiku

O 8 8 8 8 8 8 5 7 7 8 7 5 7 6 8 6 7 8 5 3 8 5 6 7 7 8 6 7 5 8 5 6 7 7 8 7 5 7 8 8 8 8 3 4 8 7 7 4 6 7 8 8 6 8 4 6 6 7 5 6 7 8 4 4 4 4 1 4 6 8 8 1 3 5 6 6 7 2 6 5 6 6 6 6 6 6 6 8

M 25 12 14 9 12 10 8 7 7 9 7 6 6 8 5 8 8 5 3 2 4 8 8 8 7 7 6 5 4 4 2 6 5 4 3 7 6 6 5 4 2 6 5 5 5 4 4 3 3 3 3 3 1 4 3 3 3 3 2 2 2 1 4 4 3 3 2 2 2 2 2 4 3 3 3 3 3 2 2 1 1 1 1 1 0 3 3 3

S 9 21 16 14 6 5 7 8 8 4 6 7 7 4 7 3 3 6 5 1 7 2 2 2 3 3 4 5 6 6 8 3 4 5 6 1 2 2 3 4 6 1 2 2 2 3 3 4 4 4 4 4 6 2 3 3 3 3 4 4 4 5 1 1 2 2 3 3 3 3 3 0 1 1 1 1 1 2 2 3 3 3 3 3 4 0 0 0

P 34 33 30 23 18 15 15 15 15 13 13 13 13 12 12 11 11 11 8 3 11 10 10 10 10 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3

+ 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ +1 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 3 0 0 3 0 1 2 0 0 0 2 0 3 1 1 2 1 1 0 0 0 1 2 0 2 1 1 0 0 2 0 3 3 2 0 2 3 3 0 0 0 0 8 0 1 1 1 1 1 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 2 0 1 0 2 0 2 3 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 4 3 0 0 1 0 0 0 4

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 6 0 0 6 0 2 4 0 0 0 4 0 6 2 2 4 2 2 0 0 0 2 4 0 4 2 7 0 0 4 0 6 6 4 0 14 6 6 0 0 0 0 16 0 7 2 2 2 2 0 0 0 4 0 0 0 2 0 0 4 0 2 0 4 0 4 6 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 8 6 0 0 2 25 0 0 8

YV 6 2 4 2 1 2 1 1 4 1 0 2 1 1 0 3 3 0 0 0 0 0 1 2 0 1 2 0 0 1 0 0 1 1 0 3 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 2 1 1 0 0 0 0 1 0 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0

RL 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 1 0 0 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

533

87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177.

534

Keränen Esa Siponen Sampo Vänskä Artturi Huttunen Jere Tirkkonen Tuomas Lehti Saku Pulkkinen Niklas Taskinen Pekka Korhonen Miikka Hyvärinen Ano Tirkkonen Aleksi Leppänen Topi Ulmanen Niko Abrahamsson Nicholas Happonen Mikko Soininen Timo Immonen Joona Saukko Samuli Tirkkonen Aleksanteri Salmela Sakari Pennanen Juha Lyytinen Leo Kokkola Joona Määttä Juuso Karjalainen Taavi Pykälistö Vesa Mäkelä Arttu Alitupa Eetu Saarinen Miika Hirvonen Joonas Virkkunen Rasmus Holopainen Arttu Harinen Simo Pitkänen Juha Kokkonen Jesse Sonninen Teemu Kuosmanen Lauri Oinonen Sami Pöntinen Joona Hartikainen Julius Voutilainen Marko Tähkä Roope Nevalainen Eetu Mäntynen Lasse Korhonen Tuukka Kärki Topi Juutilainen Joona Jalkanen Niko Pulkkinen Roope Sikanen Jasse Ikonen Eetu Lehikoinen Joni Ojala Miska Koistinen Niko Istolainen Tomi Fredriksson Tuukka Karvinen Lasse Tolvanen Jasper Taipale Jori Pulliainen Miika Kinnunen Mikael Koivumäki Jura Rusila Jussi Karvinen Tatu Räsänen Eetu Pyöriäinen Mikko Antikainen Jonne Pekonen Henri Ikonen Jussi Soininen Mirko Silvennoinen Joni Parkkinen Miko Huiskonen Markus Aaltonen Jarno Tanskanen Saku Lappalainen Jesse Hämäläinen Eetu Kokkola Jere Hollmén Valtteri Ikonen Jarkko Liukkonen Otto Soininen Jukka Peltola Jimi-Patrik Kinnunen Niko Miettinen Ossi Linnapuomi Henri Korhonen Joona Arnberg Matti Väisänen Eetu Miettinen Lauri Kuosmanen Henry

VehVe II Josba Akatemia Josba Akatemia LeBa-96 Truckers Josba Akatemia Josba Akatemia VarTa Pisaba KiPa-90 VehVe II Welhot Akatemia VarTa Kaiku Josba Akatemia Welhot Akatemia Rökäletappio KiPa-90 VehVe II Josba Akatemia LeBa-96 Truckers LeBa-96 Truckers Kaiku Welhot Akatemia Josba Akatemia Pisaba Rökäletappio LeBa-96 Truckers Josba Akatemia Pisaba Josba Akatemia Josba Akatemia VarTa Josba Akatemia LeBa-96 Truckers VehVe II Welhot Akatemia Rökäletappio Kaiku VarTa Welhot Akatemia Kaiku Josba Akatemia Josba Akatemia LeBa-96 Truckers Josba Akatemia VehVe II VarTa Pisaba Pisaba VarTa KiPa-90 KiPa-90 Welhot Akatemia Welhot Akatemia VehVe II Josba Akatemia LeBa-96 Truckers VarTa Rökäletappio VarTa Welhot Akatemia Josba Akatemia Rökäletappio Rökäletappio Welhot Akatemia KiPa-90 VehVe II Rökäletappio Pisaba Welhot Akatemia Josba Akatemia Josba Akatemia VehVe II Rökäletappio VehVe II Welhot Akatemia Pisaba Welhot Akatemia Welhot Akatemia Pisaba Welhot Akatemia VehVe II VehVe II VarTa Kaiku Rökäletappio LeBa-96 Truckers Rökäletappio VehVe II VehVe II VehVe II

8 2 2 3 3 4 4 5 6 7 7 4 5 5 6 7 7 1 2 5 6 8 1 3 3 8 1 1 3 3 3 4 4 5 5 5 6 6 7 7 8 2 3 4 4 4 5 5 6 7 8 1 1 1 2 2 2 2 3 4 4 4 5 5 7 7 1 1 1 1 2 2 3 4 4 4 4 5 5 6 6 7 7 7 1 1 1 1 1 1 1

3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 1 1 0 0 0 1 2 0 0 0 0 0 2 1 2 1 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 1 1 0 0 0 0 1 1 1 2 1 1 1 1 2 4 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 2 0 2 2 0 1 0 0 0 1 1 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 2 2 0 0 0 2 4 0 0 0 0 0 4 2 4 2 0 2 2 0 0 0 2 0 0 0 2 2 0 0 0 0 2 2 27 4 12 2 2 2 4 8 0 0 0 0 0 2 7 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 4 0 0 4 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 4 0 14 4 0 2 0 0 0 2 2 0 2

1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199. 200. 201. 202. 203. 204. 205. 206. 207. 208. 209. 210. 211. 212. 213. 214. 215. 216. 217. 218. 219. 220. 221. 222. 223. 224. 225. 226. 227. 228. 229. 230. 231.

Moilanen Markus Hiironen Leevi Naakka Fetja Wargelin Leo Häkkinen Aapo Koistinen Jere Ylönen Aki Kyllönen Olli Räisänen Onni Koponen Mikko Kuivalainen Oskari Holopainen Jasu Kesänen Tiitus Laurila Sami Turunen Roope Hurskainen Leevi Kristersson Eemil Turunen Leevi Turunen Veeti Ihalainen Kimi Kujansuu Ville-Petteri Voutilainen Jukka Eskelinen Pasi Timonen Sami Reinikainen Toni Heinonen Santeri Huovinen Tuomas Karvonen Riku Venäläinen Saku-Mikke Miettinen Otso Vuohelainen Heikki Nykänen Aaron Metso Tommy Vainikainen Markus Markkanen Antti Luotinen Roope Rauma Mikko Kuronen Joona Järveläinen Juhani Turunen Henri Hämäläinen Marko Liukkonen Teppo Riipinen Jesse Poikolainen Pekka Honkalampi Jaakko Räsänen Ville Kettunen Mikko Markkanen Severi Möykkynen Marko Swahne Antti Manninen Miika Pekkarinen Juha Lyytinen Daniel Lievonen Tuomas

LeBa-96 Truckers Josba Akatemia Josba Akatemia Rökäletappio Welhot Akatemia Welhot Akatemia VehVe II Welhot Akatemia VarTa KiPa-90 Josba Akatemia Josba Akatemia VarTa LeBa-96 Truckers Rökäletappio Josba Akatemia Josba Akatemia Josba Akatemia VehVe II Pisaba Josba Akatemia Kaiku Rökäletappio VarTa VehVe II Josba Akatemia Josba Akatemia VarTa Rökäletappio Josba Akatemia Pisaba Pisaba VehVe II Rökäletappio Pisaba VarTa Josba Akatemia LeBa-96 Truckers VarTa VarTa LeBa-96 Truckers Welhot Akatemia Pisaba Pisaba Rökäletappio Kaiku Welhot Akatemia Kaiku Kaiku KiPa-90 Rökäletappio Kaiku VehVe II KiPa-90

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 7 7 7 8 8 8 8 8 8 8

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 1 0 0 0 0 1 1 1 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 2 0 0 0 0 2 2 2 0 12 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

535

3. divisioona Lohko 10 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Veikot

8

5

3

0

58

-

34

24

13

2.

Coach Team

7

5

2

0

52

-

32

20

12

3.

BBU

7

5

0

2

40

-

27

13

10

4.

KuPa

8

2

2

4

37

-

39

-2

6

5.

Apassit

8

2

1

5

39

-

53

-14

5

6.

IisKi

8

1

3

4

30

-

47

-17

5

7.

SIFK

8

1

1

6

33

-

57

-24

3

Otteluohjelma Ottelu 2773 2774 2775 2776 2777 2778 2779 2780 2781 2782 2783 2784 2785 2786 2787 2789 2791 2792 2793 2790 2794 2795 2796 2797 2798 2799 2800

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 20.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020

Aika 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 19:00 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 19:00 10:00 13:00 14:30 16:00 17:30 19:00 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 17:30 19:00

Paikka Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Ylä-Pyörön Ylä-Pyörön Ylä-Pyörön Ylä-Pyörön Ylä-Pyörön Ylä-Pyörön Ylä-Pyörön Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Juuan lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt

Koti Coach Team BBU SIFK Veikot KuPa Apassit IisKi IisKi KuPa SIFK Coach Team Apassit Veikot BBU Veikot IisKi SIFK Apassit KuPa Coach Team Apassit IisKi Veikot SIFK KuPa Coach Team BBU

koulu koulu koulu koulu koulu koulu koulu

Vieras SIFK KuPa Apassit BBU IisKi Veikot Coach Team BBU Coach Team IisKi Veikot KuPa SIFK Apassit KuPa Veikot BBU IisKi SIFK Apassit Veikot KuPa Coach Team IisKi BBU SIFK Apassit

-

Tulos 10-5 5-2 2-3 3-2 5-6 6-10 3-9 3-5 4-5 9-3 5-5 2-8 15-3 9-5 4-4 2-6 3-10 6-6 6-5 9-5 5-8 4-4 7-7 3-3 4-8 7-3 1-7

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39.

536

Nimi Saarelainen Toni Tuononen Marko Pellinen Jukka Väyrynen Samuli Mönkkönen Janne Tuutti Henri Puustinen Niko Rytkönen Aki Puustinen Eino Viio Teemu Tukiainen Aleks Naakka Leevi Väänänen Jesse Pirhonen Tomi Tanninen Olli Heikkilä Jesse Kinnunen Lauri Timonen Aku-Matti Laitinen Jari Hämäläinen Miika Ruotsalainen Petri Pöyhönen Kasperi Paananen Aki Turunen Juha Pirhonen Timo Kortelainen Joni Holopainen Henri Ikäheimo Henri Jansson Ville Mäkelä Jesse Kiiskinen Matias Kari Tommi Heiskanen Samuli Koivisto Kalle-Veikko Ruuskanen Niko Pylkkänen Kalle Karhinen Tuukka Vehniäinen Lauri Paananen Ville

Joukkue Coach Team Coach Team Veikot Coach Team Veikot KuPa Apassit SIFK Apassit BBU KuPa Coach Team KuPa Veikot SIFK IisKi KuPa Veikot IisKi Apassit Coach Team BBU IisKi Apassit Veikot Veikot Apassit Veikot SIFK Veikot Veikot KuPa Coach Team BBU SIFK KuPa Coach Team Veikot IisKi

O 7 7 8 7 8 8 7 8 8 7 8 7 8 8 8 8 8 6 8 8 7 5 8 4 6 5 4 8 8 8 2 6 7 5 6 8 7 4 6

M 12 10 13 9 7 4 9 8 4 8 6 8 8 6 6 4 7 5 4 4 2 5 5 4 4 2 5 4 3 1 5 4 4 2 2 2 1 3 3

S 9 11 6 4 6 9 3 4 8 3 5 2 2 4 4 6 2 4 5 5 7 3 3 4 4 6 2 3 4 6 1 2 2 4 4 4 5 2 2

P 21 21 19 13 13 13 12 12 12 11 11 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 5 5

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 +1

2 0 0 3 0 2 4 0 1 1 0 4 1 3 1 4 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 2 3 1 2 2 0 0 0 1 2 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 6 0 4 8 0 2 2 0 8 2 16 2 8 2 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 4 6 2 4 4 0 0 0 2 4 0 2

YV 0 2 0 0 3 1 1 1 0 0 0 0 2 0 0 0 6 0 2 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 1 0

AV 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130.

Toikkanen Joonas Koskelo Eemil Markkanen Niko Mustonen Niko Rantanen Veikka Moilanen Mirko Makkonen Risto Reunanen Kalle Lukkari Samuli Lampola Edvard Rissanen Petri Matilainen Juho Jaakkola Jarno Noponen Pekka Titoff Ville Martikainen Lasse Siponen Antti Matilainen Jere Kukkonen Tomi Mikkonen Jesse Viinikainen Aleksi Tissari Jarkko Heiskanen Antti Sivonen Joonas Jehkinen Juuso Kärkkäinen Taneli Heikkinen Timo Heikkinen Lauri Hassan Omar Silvasti Jani Mustonen Matti Janhunen Niko Kaukola Aapo Nissinen Arttu Riekkinen Jani Kärkkäinen Samuli Markkanen Jussi Puustinen Arttu Häkkinen Erkka Markkanen Joona Tamsi Mika Räsänen Tomi Kalilainen Matti Stranden Mikko Penttinen Juho Saastamoinen Ville Hirvonen Markus Juntunen Niko Savolainen Marko Rajalaakso Sami Tarvainen Toni Lähdesmäki Ossi Lähdesmäki Lari Lesch Petri Tiihonen Mika Helmi Juuso Kekäläinen Tapio Nevalainen Aleksi Lyytinen Timo Pietinen Ville-Veikko Pulkkinen Jasu-Pekka Virtanen Janne Puustinen Marko Kananen Janne Raatikainen Sami Hattunen Juuso Snellman Henrik Leskinen Jere Kärki Pasi Kräkin Okko Houtsonen Henri Vepsäläinen Eero Väisänen Juha Palm Toni Taskinen Tomi Rissanen Lauri Karhunen Teemu Räsänen Mikael Huttunen Veikka Miettinen Marko Collan Mikko Breu Adrian Gröhn Samu Holma Tuomas Asikainen Antti Myöhänen Tommi Tiilikainen Tomi Mantsinen Juha Karvonen Jarno Antikainen Mikael Ropponen Niko

BBU BBU IisKi SIFK Coach Team KuPa Apassit SIFK BBU Coach Team SIFK BBU SIFK BBU BBU Apassit Veikot KuPa Veikot IisKi BBU BBU BBU Veikot Veikot BBU Apassit BBU IisKi IisKi SIFK Apassit SIFK SIFK Apassit BBU IisKi Apassit IisKi IisKi Veikot Apassit IisKi Veikot Apassit IisKi Coach Team Coach Team Veikot KuPa BBU SIFK IisKi BBU BBU KuPa Apassit Coach Team BBU SIFK KuPa IisKi Apassit Veikot KuPa SIFK BBU KuPa KuPa SIFK KuPa BBU KuPa Veikot Apassit Veikot IisKi Veikot Coach Team Apassit IisKi Veikot Coach Team BBU Coach Team SIFK KuPa KuPa IisKi Apassit IisKi

3 5 8 6 7 8 6 4 4 5 6 4 6 5 7 8 4 8 8 4 5 6 7 4 4 5 6 7 8 8 8 6 8 2 4 5 7 7 8 2 2 3 8 8 2 2 5 7 8 8 2 2 2 4 4 4 4 5 5 6 6 6 7 8 8 2 2 6 7 8 8 1 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 5 5 5 6 6 6 6 6 6

2 2 2 1 1 0 4 3 3 3 3 2 2 1 1 1 0 3 3 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 4 4 5 0 1 1 1 1 2 2 3 3 3 4 0 0 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 2 1 1 0 1 0 0 2 1 1 0 1 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 2 0 0 2 1 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 0 1 2 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 1 0 0 2

0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 7 0 4 7 2 0 2 0 0 4 2 2 0 2 2 2 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 4 0 0 4 12 0 0 2 2 0 0 2 0 0 0 0 2 4 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 5 2 2 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 2 2 0 0 4

1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

537

131. 132. 133. 134. 135. 136. 137.

Gröhn Eetu Putkonen Vilho Nekkonen Jose Kampman Janne Turunen Mikko Takala Oskari Heinonen Kalle

Coach Team SIFK Coach Team Apassit Apassit KuPa KuPa

7 7 7 7 8 8 8

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

4. divisioona Lohko 19 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

ToU

8

8

0

0

66

-

26

40

16

2.

KassiFactor

8

6

0

2

49

-

25

24

12

3.

OuPa

8

4

1

3

36

-

37

-1

9

4.

PyU

8

4

0

4

41

-

41

0

8

5.

HeKi

8

3

2

3

39

-

45

-6

8

6.

FB JoPa

8

3

2

3

41

-

34

7

8

7.

SpartakFactor

8

3

1

4

31

-

44

-13

7

8.

KLC

8

3

0

5

27

-

38

-11

6

9.

PoPS-78

8

1

1

6

24

-

37

-13

3

10.

KOLA-GB

8

1

1

6

20

-

47

-27

3

Otteluohjelma Ottelu 2593 2594 2595 2596 2597 2598 2599 2600 2601 2602 2603 2604 2605 2606 2607 2608 2609 2610 2611 2612 2613 2614 2615 2616 2617 2618 2619 2620 2621 2622 2623 2624 2625 2626 2627 2628 2629 2630 2631 2632

Päivä 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 19.09.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Raatekankaan Liikuntakeskus Raatekankaan Liikuntakeskus Raatekankaan Liikuntakeskus Raatekankaan Liikuntakeskus Raatekankaan Liikuntakeskus Raatekankaan Liikuntakeskus Raatekankaan Liikuntakeskus Raatekankaan Liikuntakeskus Raatekankaan Liikuntakeskus Raatekankaan Liikuntakeskus Polvijärvi Polvijärvi Polvijärvi Polvijärvi Polvijärvi Polvijärvi Polvijärvi Polvijärvi Polvijärvi Polvijärvi Raatekankaan Liikuntakeskus Raatekankaan Liikuntakeskus Raatekankaan Liikuntakeskus Raatekankaan Liikuntakeskus Raatekankaan Liikuntakeskus Raatekankaan Liikuntakeskus Raatekankaan Liikuntakeskus Raatekankaan Liikuntakeskus Raatekankaan Liikuntakeskus Raatekankaan Liikuntakeskus Tohmajärven lh Tohmajärven lh Tohmajärven lh Tohmajärven lh Tohmajärven lh Tohmajärven lh Tohmajärven lh Tohmajärven lh Tohmajärven lh Tohmajärven lh

Koti HeKi KLC FB JoPa KassiFactor KOLA-GB PyU ToU PoPS-78 PyU SpartakFactor OuPa KOLA-GB KassiFactor HeKi PoPS-78 SpartakFactor PyU ToU SpartakFactor KLC PyU SpartakFactor KassiFactor FB JoPa OuPa HeKi KOLA-GB PoPS-78 ToU KLC ToU FB JoPa OuPa HeKi PoPS-78 SpartakFactor PyU KassiFactor KOLA-GB KassiFactor

Vieras KassiFactor KOLA-GB OuPa KLC FB JoPa PoPS-78 OuPa SpartakFactor ToU HeKi KLC HeKi PoPS-78 OuPa KOLA-GB ToU KassiFactor FB JoPa PyU FB JoPa FB JoPa OuPa KOLA-GB SpartakFactor KassiFactor PoPS-78 ToU KLC HeKi PyU KLC HeKi PoPS-78 KLC FB JoPa KOLA-GB OuPa SpartakFactor PyU ToU

-

Tulos 3-10 5-1 4-5 4-1 4-4 4-2 9-3 5-5 5-7 2-6 2-1 4-1 5-1 4-4 10-4 2-8 5-2 6-4 7-6 2-6 7-4 5-4 9-4 8-4 4-8 6-4 3-8 2-3 11-4 10-3 11-1 6-6 5-0 9-4 0-5 5-0 6-9 7-1 0-5 4-6

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12.

538

Nimi Kostamo Jasse Hakkarainen Tatu Pirhonen Konsta Uotila Antti Lehikoinen Joni Immonen Joona Raatikainen Samu Siiskonen Teemu Saukkonen Ilari Pakarinen Antti Levä Perttu Eronen Juha

Joukkue ToU ToU ToU KassiFactor ToU ToU OuPa SpartakFactor KassiFactor KLC PyU SpartakFactor

O 8 8 8 6 8 8 6 7 8 4 8 7

M 10 16 12 13 8 8 4 9 8 8 7 6

S 21 5 8 4 7 6 9 3 4 2 3 4

P 31 21 20 17 15 14 13 12 12 10 10 10

+ 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ +1 0 0 +1 0 0 0 0 +1 0 0 0

2 3 0 4 0 1 1 0 1 3 0 3 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 6 0 8 0 2 2 0 2 6 0 6 0

YV 2 7 1 2 0 1 0 1 0 0 1 0

AV 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0

RL 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0

RL0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103.

Repo Kai Parviainen Juuso Raassina Joni Hirvonen Santeri Tarvainen Antti Räsänen Mikko Turunen Joonas Toivanen Miika Kostamo Jarno Hallikainen Teemu Huurrekorpi Jesse Mäenharju Mitro Leppänen Simo Mikkonen Roope Sieviläinen Mikko Penttinen Mikko Pihlapuro Aki Åke Henri Pesonen Mikko Kolu Ville Pesonen Jonne Romppainen Antti Lesonen Eetu Päivinen Lasse Honkanen Roope Murtonen Riku Kanninen Heikki Juntunen Henri Turunen Olli-Pekka Forsström Totte Korhonen Marko Tiilikainen Niko Könönen Jere Raassina Jaakko Käyhkö Samu Räty Niklas Reijonen Jaakko Hirvonen Tomi Ryökkynen Leo Koistinen Teemu Päivinen Peetu Lajunen Joonas Päivinen Samu Simonen Jarkko Iivonen Miika Mäkinen Janne Pykäläinen Mika Tiilikainen Heikki Pyykkö Markus Räsänen Joonas Vikström Ville Kolu Antti Huhtala Jami Parkkinen Samu Riissanen Tero Rönkä Juho Eronen Antti Ikonen Valtteri Sivonen Timo Nuutinen Antti Naumanen Joni Saloniemi Eetu Kirjavainen Roope Silvennoinen Anssi Levä Jarkko Kettunen Jarno Taskinen Janne Kuningas Jarkko Lindberg Juho Härkänen Joonas Pesonen Mika Rissanen Jari Havukainen Valtteri Kuronen Petri Hänninen Joonas Tolvanen Marko Toropainen Saku Hentunen Johannes Vänskä Niko Laatikainen Aapo Savinainen Marko Kukkonen Antti Ryynänen Topi Tonder Antti Ignatius Jarno Lehikoinen Tommi Martikainen Roope Teerikorpi Joonas Ryökkynen Juha Lappalainen Jussi Kostamo Joni

HeKi FB JoPa HeKi FB JoPa FB JoPa HeKi KLC HeKi ToU PoPS-78 KassiFactor PoPS-78 OuPa FB JoPa SpartakFactor KOLA-GB KassiFactor KLC OuPa PyU KOLA-GB PoPS-78 FB JoPa PyU PyU KassiFactor KassiFactor KLC OuPa PyU HeKi PoPS-78 SpartakFactor PyU PyU KOLA-GB PyU HeKi HeKi KassiFactor KassiFactor KOLA-GB KassiFactor PoPS-78 FB JoPa HeKi KassiFactor KassiFactor OuPa OuPa PoPS-78 PyU FB JoPa HeKi FB JoPa FB JoPa KOLA-GB ToU HeKi PoPS-78 OuPa OuPa FB JoPa ToU PyU PyU KassiFactor KLC KLC KassiFactor KOLA-GB OuPa ToU KLC HeKi KOLA-GB KassiFactor HeKi SpartakFactor SpartakFactor PyU FB JoPa PoPS-78 SpartakFactor FB JoPa KassiFactor HeKi KOLA-GB HeKi FB JoPa ToU

6 6 8 6 8 6 8 6 8 6 6 6 6 8 7 6 6 6 6 7 4 6 4 6 6 6 8 8 4 4 6 4 6 8 8 4 5 6 8 4 4 6 6 6 7 2 6 6 8 8 4 5 6 6 6 7 6 8 4 6 8 8 4 6 6 8 2 4 4 4 4 6 8 8 1 2 4 6 7 2 4 4 6 7 2 2 4 4 5 8 8

4 6 5 4 3 6 6 5 5 4 4 4 3 2 5 4 3 3 3 3 5 5 4 4 3 3 3 3 2 2 2 1 1 1 0 5 4 4 3 2 2 2 2 2 4 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 3 3 3 3 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1

6 3 4 5 6 2 2 3 3 4 4 4 5 6 2 3 4 4 4 4 1 1 2 2 3 3 3 3 4 4 4 5 5 5 6 0 1 1 2 3 3 3 3 3 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 0 0 0 0 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1

10 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 1 0 1 1 1 0 2 1 2 0 1 0 2 0 1 0 1 0 0 2 0 2 3 2 0 1 0 1 2 0 0 1 1 3 0 0 1 0 1 0 0 1 2 1 0 0 0 0 1 0 2 0 1 1 2 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 2 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 2 0 2 2 2 0 4 2 4 0 7 0 4 0 2 0 2 0 0 4 0 4 6 4 0 2 0 2 4 0 0 2 2 6 0 0 2 0 2 0 0 2 4 2 5 0 0 0 2 0 4 0 2 2 4 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 2 0 4 0 0 2 0

0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

539

104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186.

540

Lamberg Riku Pasanen Janne Rissanen Simo Juntunen Aleksi Kejonen Niko Mertanen Jussi Koistinen Teemu Sistonen Lari Tahvanainen Jere Pirhonen Janne Leskinen Markku Papunen Jarkko Räty Juha Liimatainen Niko Karvinen Pekka Laukkanen Miska Lyhykäinen Olli Laine Juhana Pasanen Tommi Tanninen Jouni Räsänen Janne Ronkainen Joni Tikkanen Jani Simonen Ilkka Holttinen Teemu Viinikka Heikki Miettinen Teemu Lievonen Tuomas Tiainen Jonne Voutilainen Matti-Pekka Turunen Mikko Vaittinen Jesse Kukkonen Toni Sieviläinen Jarmo Ihalainen Juha Makkonen Aapo Leinonen Jani Martikainen Tomi Kolu Samuli Pirinen Teemu Kuronen Lauri Kosonen Jani Kinnunen Miika Lehto Jari Naumanen Lari Rummukainen Heikki Kaimo Jussi Kummunmäki Saku Piekkola Tomi Hämäläinen Tuukka Reijonen Jani Reijonen Jussi Sivonen Jari Kettunen Leevi Ihanus Timo Ihalainen Aki Korpelainen Mikko Lappalainen Jari Ikonen Jere Turunen Jari-Pekka Hiltunen Tero Rummukainen Antti Vallius Marko Miettinen Otso Hyvärinen Toivo Hiltunen Arttu Kortelainen Tuomas Kuivalainen Jouni Laukkanen Lassi Rautiainen Mikko Sorsa Pasi Pöyhönen Ilya Wolff Mika Hujala Santeri Immonen Pasi Kuhmonen Lauri Hiltunen Mauri Voutilainen Pasi Tarvainen Tero Luostarinen Jarkko Suhonen Pekka Potkonen Tero Kantola Henrik

KLC OuPa OuPa KLC KassiFactor PoPS-78 FB JoPa ToU ToU PyU PoPS-78 PyU KOLA-GB ToU FB JoPa OuPa OuPa SpartakFactor OuPa PyU OuPa KLC ToU KOLA-GB ToU SpartakFactor SpartakFactor ToU PyU FB JoPa KLC HeKi PoPS-78 SpartakFactor KOLA-GB PoPS-78 SpartakFactor SpartakFactor PyU ToU KLC PyU FB JoPa KOLA-GB OuPa KLC PoPS-78 KLC HeKi PyU PyU PoPS-78 ToU PyU KassiFactor KOLA-GB OuPa KOLA-GB OuPa SpartakFactor SpartakFactor FB JoPa SpartakFactor SpartakFactor SpartakFactor PyU PoPS-78 PyU KOLA-GB KOLA-GB KOLA-GB PoPS-78 KLC KassiFactor FB JoPa HeKi OuPa PoPS-78 SpartakFactor ToU OuPa HeKi HeKi

8 8 8 8 4 5 6 8 8 1 2 2 2 2 4 4 4 6 6 8 8 8 8 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 5 6 6 7 7 8 8 8 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 7 8 8 8 8

1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 1 1 0 2 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 1 2 0 0 0 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 2 2 0 4 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 2 2 0 0 2 0 2 0 0 0 2 0 0 2 4 0 0 0 0 0 2 7 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 20 Sarjataulukko 1.

Joukkue

O

V

T

H

TM

IK Svans

8

8

0

0

53

-

PM

ME

P

19

34

16

2.

YT Jalpa

8

7

0

1

73

-

24

49

14

3.

JoU

8

5

1

2

55

-

42

13

11

4.

KallSi

8

3

2

3

37

-

42

-5

8

5.

SB Raatti

8

4

0

4

32

-

35

-3

8

6.

SB Jaws

8

2

1

5

26

-

43

-17

5

7.

SBL

8

2

1

5

43

-

50

-7

5

8.

AC Liiga

8

2

1

5

31

-

67

-36

5

9.

Pisaba II

6

1

1

4

34

-

33

1

3

10.

XXL-kriisi

8

0

3

5

32

-

61

-29

3

Otteluohjelma Ottelu 2683 2684 2685 2686 2687 2688 2689 2690 2691 2692 2693 2694 2695 2696 2697 2698 2699 2700 2701 2702 2703 2705 2706 2708 2765 2709 2710 2711 2712 2713 2714 2715 2716 2717 2718 2719 2720 2721 2722

Päivä 20.09.2020 20.09.2020 20.09.2020 20.09.2020 20.09.2020 20.09.2020 20.09.2020 20.09.2020 20.09.2020 20.09.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Sonkajärven lh Sonkajärven lh Sonkajärven lh Sonkajärven lh Sonkajärven lh Sonkajärven lh Sonkajärven lh Sonkajärven lh Sonkajärven lh Sonkajärven lh Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt

Koti Pisaba II XXL-kriisi JoU YT Jalpa JoU IK Svans KallSi SB Raatti SB Jaws AC Liiga IK Svans SBL SB Jaws AC Liiga YT Jalpa XXL-kriisi JoU Pisaba II SB Raatti KallSi SB Raatti XXL-kriisi SBL YT Jalpa IK Svans AC Liiga YT Jalpa JoU KallSi KallSi AC Liiga IK Svans AC Liiga YT Jalpa XXL-kriisi JoU SB Jaws SBL Pisaba II

-

Vieras AC Liiga YT Jalpa KallSi Pisaba II XXL-kriisi SB Jaws SBL IK Svans SBL SB Raatti KallSi AC Liiga YT Jalpa IK Svans SBL SB Raatti SB Jaws XXL-kriisi JoU Pisaba II SB Jaws IK Svans SB Raatti JoU SBL XXL-kriisi KallSi AC Liiga SB Jaws SB Raatti YT Jalpa JoU KallSi IK Svans SB Jaws SBL Pisaba II XXL-kriisi SB Raatti

Tulos 12-3 4-13 7-1 7-5 9-9 7-1 6-6 1-7 6-2 5-4 7-6 10-3 3-10 4-8 16-4 4-5 11-4 6-6 3-6 6-5 4-2 2-8 3-6 10-0 5-1 6-5 5-3 13-3 3-2 6-4 1-9 7-1 6-6 3-4 2-2 8-5 6-4 12-0 2-5

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27.

Nimi Eskelinen Joonas Mikkonen Sami Tarvainen Henri Hiltunen Tuomas Hakala Ilari Immonen Aapo Korhonen Eetu Tiainen Aleksi Väänänen Simo Pitkänen Jouni Litmanen Roope Lappi Vili Lyly Onniveikko Parkkinen Valtteri Huovinen Jarmo Tervo Juho-Petteri Koljonen Aki Mannikainen Riku Vesala Antti Miilunpohja Tomi SALONEN Aku Petteri Hautalampi Jere Antero Nenola Julle Luhio Petri Karjula Kimmo Nykänen Juho-Pekka Skön Petteri

Joukkue YT Jalpa JoU JoU YT Jalpa IK Svans KallSi IK Svans YT Jalpa SBL YT Jalpa SBL YT Jalpa IK Svans Pisaba II JoU KallSi SBL XXL-kriisi AC Liiga YT Jalpa AC Liiga JoU KallSi YT Jalpa XXL-kriisi YT Jalpa SB Raatti

O 8 8 8 4 6 8 8 8 8 8 8 8 8 6 8 8 6 8 8 6 6 8 8 6 8 8 8

M 11 9 17 15 8 7 12 12 9 6 8 7 6 9 4 9 6 5 8 6 5 5 8 5 4 2 6

S 16 16 6 4 10 10 4 4 7 9 6 6 7 3 8 2 5 6 2 4 5 5 1 4 5 7 2

P 27 25 23 19 18 17 16 16 16 15 14 13 13 12 12 11 11 11 10 10 10 10 9 9 9 9 8

+ 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +1 0 0 0 0 +1 +1 0 0 0 0 0 0 +1 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 4 0 0 0 2 1 1 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 2 1 1 0 1 1 0 4 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 8 0 0 0 4 2 2 0 0 0 0 7 0 0 2 0 0 4 12 7 0 2 2 0 8 2

YV 0 1 3 1 1 0 1 0 1 0 1 0 1 0 0 2 0 0 0 0 1 0 2 1 0 0 0

AV 1 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

541

28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118.

542

Korkalainen Kimmo Skön Pasi Poikolainen Juha Hiltunen Eino Koponen Topi Hujanen Mika Pekonen Henri Miettinen Aki Vesterinen Juuso Korhonen Juha Carrassi Daniele Määttä Teemu Tarvainen Markus Rissanen Petja Manninen Atte Pitkänen Matti Vuohelainen Heikki Jakorinne Asmo Voutilainen Lauri Ruotanen Samuli Remes Santtu TISSARI Henri Linnapuomi Henri Lindroos Panu Suhonen Toni Wargelin Leo Sajaniemi Marko Pulkkinen Roope Nurminen Eino-Matti Kekkonen Mika Koljonen Antti Jämsä Juuso Aaltonen Jarno Ihalainen Kimi Antikainen Juha Jänis Jere Alatalo Sami Karjalainen Taavi Rissanen Juuso Hiltunen Jarkko Kortelainen Aleksi Aho Toni-Markus Turunen Tommi Eskelinen Henri Taiponen Aleksi Toskala Niklas Koljonen Jani Grönholm Henry Eskelinen Tommi Airas Sampo Hyvönen Lasse Nenonen Joona Soininen Mika Harjula Jari Korhonen Antero Pulkkinen Vertti Wegelius Jimi Turunen Joona Männikkö Mico Sutinen Joni Immonen Niko Kaatrasalo Pasi Joutsensaari Jyri Kuronen Petrus Miettinen Ossi Tykkyläinen Janne Huupponen Kalle Musakka Ossi Sutinen Jani Hiukka Otto Nylund Mikael Pitkänen Tommi Kemiläinen Henry Timonen Santtu Ovaskainen Teemu Huttunen Timo Nissinen Joni Hartikainen Kalle Laukkanen Joni Korkalainen Jere Ikonen Juho Skantz Jari-Mikko Jäntti Lauri Vidgren Vesa Kosunen Jaakko Aho Pekka Penttinen Janne Voutilainen Jarkko JUMISKO Aatu Tiihonen Olli Sutinen Santeri

SB Raatti Pisaba II AC Liiga IK Svans SB Jaws KallSi IK Svans SB Raatti SB Jaws SBL XXL-kriisi XXL-kriisi JoU JoU SB Jaws JoU Pisaba II XXL-kriisi XXL-kriisi KallSi YT Jalpa AC Liiga IK Svans XXL-kriisi YT Jalpa IK Svans AC Liiga Pisaba II IK Svans SBL XXL-kriisi Pisaba II IK Svans Pisaba II SBL KallSi SB Raatti Pisaba II IK Svans SB Raatti KallSi SB Raatti JoU SB Raatti SB Jaws SB Jaws SBL SB Jaws AC Liiga YT Jalpa SBL SB Raatti SBL XXL-kriisi XXL-kriisi Pisaba II SB Raatti AC Liiga Pisaba II SBL JoU SBL IK Svans SB Raatti AC Liiga SBL JoU YT Jalpa KallSi KallSi SB Jaws YT Jalpa SB Jaws SB Jaws KallSi AC Liiga SB Jaws JoU AC Liiga SB Raatti JoU SBL Pisaba II SB Raatti IK Svans SB Raatti SB Jaws SB Jaws Pisaba II AC Liiga JoU

8 6 8 8 8 8 2 5 8 8 6 8 8 8 8 4 6 8 8 8 8 4 8 8 8 8 4 4 6 8 8 4 6 6 8 8 8 4 6 7 8 8 7 8 6 6 6 6 8 4 6 8 6 8 4 4 6 6 6 8 8 6 8 8 2 4 2 2 6 6 6 8 8 8 8 8 2 2 4 4 5 6 6 6 6 8 8 8 2 4 6

5 4 4 3 2 1 6 5 5 4 3 3 3 2 0 5 4 3 3 3 3 2 2 2 1 4 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 4 4 3 3 3 3 3 1 1 1 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0

3 4 4 5 6 7 1 2 2 3 4 4 4 5 7 1 2 3 3 3 3 4 4 4 5 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 0 0 1 1 1 1 1 3 3 3 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2

8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 1 0 0 0 1 2 0 0 1 0 1 1 0 0 3 1 0 3 2 3 1 1 0 0 0 0 1 1 0 2 0 3 1 0 0 0 1 2 1 1 0 1 1 0 0 1 1 0 4 1 1 2 1 0 2 0 1 0 1 0 1 1 0 1 0 0 1 0 2 0 1 1 0 2 0 2 0 0 1 1 0 2 1 0 0 0 0 2

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 5 2 0 0 0 2 4 0 0 2 0 2 2 0 0 6 2 0 6 4 16 2 2 0 0 0 0 2 7 0 4 0 6 2 0 0 5 2 4 2 27 0 2 2 0 0 2 2 0 8 2 2 4 2 0 4 0 2 0 2 0 2 2 0 2 0 0 2 0 9 0 2 2 0 4 0 4 0 0 2 2 0 4 2 0 0 0 0 4

0 1 0 1 0 0 1 0 1 0 1 0 1 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187.

Miettinen Veeti Saarinen Miika Renholm Toni Vuolteenaho Joona Koskenlaita Jere Usvala Joni Hämäläinen Eetu Kaipiainen Arttu Poranen Tuomas Lehtonen Antti Naamanka Iiro Säynäjäkangas Olliveikko Pentikäinen Joonas Mikkonen Kalle Kuosmanen Saku Huhtala Lassi Kukkonen Kasperi Jämsä Eetu Mononen Jukka Suutarinen Eevert Jylhäsalmi Elias Nykänen Aaron Laakkonen Santtu Huttunen Jukka Meklin Juhani Sipponen Kimi Lyyra Ville-Petteri Jauhonen Mikko Tolvanen Joonas Ikonen Esa Iliev Nikolai Mehtonen Sakari VAAKANAINEN Santtu Ylönen Heikki Muurikoski Kaarle Turunen Roope savolainen Saku Pääkkönen Mikko LAUKKANEN Joonas Takkinen Sami Huttunen Tommi Karppinen Pasi Weckström Wille Kinnunen Eetu Lahtinen Sami Multanen Teemu Rönkkö Eetu Riipinen Jesse Temonen Tuomas Kautonen Aleksi Kokkonen Ville Pulliainen Outi Turunen Niko Hyrkäs Otto Liukkonen Juha Hänninen Tatu Miettinen Jukka Pirskanen Petri Carrassi Paolo Nyberg Jesse Nissinen Joni Pöntinen Kimmo Juutilainen Jussi Saarikoski Juha Kulin Jarno Leskinen Jari Toppinen Valtteri Aho Kalevi Sutinen Tomi

Pisaba II Pisaba II IK Svans IK Svans Pisaba II IK Svans Pisaba II Pisaba II IK Svans SB Raatti AC Liiga XXL-kriisi YT Jalpa IK Svans KallSi IK Svans Pisaba II Pisaba II SB Raatti KallSi SB Raatti Pisaba II KallSi JoU AC Liiga SBL SB Jaws SB Jaws KallSi JoU AC Liiga KallSi SB Jaws IK Svans JoU IK Svans JoU XXL-kriisi SB Raatti SB Jaws SB Raatti KallSi SB Raatti AC Liiga YT Jalpa IK Svans KallSi Pisaba II SB Jaws JoU AC Liiga XXL-kriisi Pisaba II KallSi SBL SBL XXL-kriisi XXL-kriisi XXL-kriisi AC Liiga KallSi Pisaba II JoU KallSi YT Jalpa XXL-kriisi SB Jaws SB Raatti JoU

6 2 2 2 4 4 6 6 6 7 8 8 2 3 3 4 4 5 5 6 6 6 6 6 8 8 8 8 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 7 8 8 8 8 8

0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 4 0 0 1 0 0 0 0 0 2 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 2 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 8 0 0 2 0 0 0 25 0 4 0 0 2 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 25 0 2 0 0 4 2 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

543

5. divisioona Lohko 26 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SBS Jekku

6

4

2

0

42

-

23

19

10

2.

TDy

6

4

2

0

39

-

21

18

10

3.

Into

4

3

0

1

33

-

14

19

6

4.

Kuntokerho

6

2

2

2

19

-

20

-1

6

5.

Coach Team II

6

3

0

3

25

-

30

-5

6

6.

IBKå

6

2

0

4

13

-

24

-11

4

7.

HooPee

6

1

0

5

15

-

38

-23

2

8.

SFE

6

1

0

5

16

-

32

-16

2

9.

Vieras

0

0

0

0

0

-

0

0

0

10.

Koti

0

0

0

0

0

-

0

0

0

Otteluohjelma Ottelu 6310 6311 6312 6313 6357 6315 6317 6390 6391 6392 6393 6394 6395 6396 6397 6382 6383 6384 6385 6386 6387 6388 6389

Päivä 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Raatekankaan Raatekankaan Raatekankaan Raatekankaan Raatekankaan Raatekankaan Raatekankaan Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Lieksan lh Lieksan lh Lieksan lh Lieksan lh Lieksan lh Lieksan lh Lieksan lh Lieksan lh

Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus

Koti SBS Jekku Kuntokerho HooPee SFE TDy IBKå Coach Team II Into Kuntokerho SFE IBKå TDy Coach Team II SBS Jekku HooPee Into SFE Coach Team II SFE SBS Jekku TDy HooPee Into

Vieras HooPee SFE TDy IBKå Kuntokerho Coach Team II SBS Jekku HooPee TDy Into Kuntokerho SBS Jekku SFE IBKå Coach Team II Coach Team II Kuntokerho IBKå HooPee Kuntokerho IBKå SBS Jekku TDy

-

Tulos 7-2 6-2 0-8 5-0 4-4 0-5 5-11 7-1 2-6 3-9 4-1 6-6 8-3 5-4 3-4 9-1 1-3 2-4 2-6 3-3 6-1 3-10 8-9

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40.

544

Nimi Mustonen Tero Fredriksson Arttu Kärkkäinen Klaus Pirhonen Eino Korhonen Ville Päivinen Tommi Härkönen Matti Aaltonen Niko Salminen Juho Lampola Edvard Martikainen Antton Karhapää Eelis Alastalo Asko Arola Mikko Pitkänen Samuli Kortelainen Jani Loijas Antti Pyy Visa Mutanen Juho Väänänen Lauri Pursiainen Riku Nevalainen Jesse Miettinen Ville Mutanen Eetu Leminen Jouni Lampola Julius Kärkkäinen Antti Lampola Joel Pirhonen Onni Näsänen Samu Kangasmäki Jaakko Reittu Janne Korhonen Joni Toivanen Antti Turunen Miiro Marius Männistö Juho Vartiainen Joona Hiltunen Riku Heiskanen Seppo Kunelius Alle

Joukkue SBS Jekku SBS Jekku Into TDy TDy Kuntokerho Into IBKå IBKå Coach Team Coach Team TDy TDy IBKå TDy HooPee SBS Jekku IBKå Kuntokerho TDy SBS Jekku Into HooPee Kuntokerho SBS Jekku Into Into Into TDy Kuntokerho IBKå Into Into Into Coach Team IBKå SBS Jekku IBKå Coach Team IBKå

II II

II

II

O 6 6 4 5 6 6 4 6 4 4 4 6 6 6 6 6 4 6 4 6 4 4 6 6 6 4 4 4 6 6 4 4 4 4 4 6 6 2 6 6

M 13 9 11 8 8 7 5 3 8 5 3 3 3 5 5 5 4 4 2 2 5 4 4 3 2 4 3 3 3 2 1 1 1 1 2 2 2 1 1 1

S 12 10 3 4 2 3 5 7 0 3 5 5 5 2 2 2 3 3 5 5 1 2 2 3 4 1 2 2 2 3 4 4 4 4 2 2 2 3 3 3

P 25 19 14 12 10 10 10 10 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0

2 0 1 0 1 2 0 2 0 0 0 2 1 2 1 0 1 1 2 0 0 1 0 0 0 1 0 1 1 2 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 0 2 4 0 4 0 0 0 4 2 4 2 0 2 2 4 0 0 2 0 0 0 2 0 2 2 4 2 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0

YV 0 3 3 0 1 1 0 1 0 1 1 1 0 0 1 1 3 0 1 0 3 0 1 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0

AV 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

RL0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64.

65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127.

Naakka Markku Laukkanen Heikki Moilanen Mikko Juntunen Niko Poutanen Paulus Rantanen Veikka Laatikainen Aapo Puustinen Eero Miettinen Teemu Nekkonen Jose Ohtonen Juha Hakkarainen Arto Pursiainen Jarto Marjola Tuomo Leskinen Santeri Hämäläinen Antti Ronkainen Markus Suvanto Jasper Ruotsalainen Aatu Taattola Harri Tukiainen Miika Hartikainen Sami Makkonen Otto Soininen Juha

Turunen Mika Kallinen Joonas Kortelainen Samuli Öystilä Risto-Matti Mutanen Kosti Kämäräinen Ville Toivanen Matias Laine Markus Junnilainen Arto Lackman Jani Tahvanainen Teemu Puttonen Lauri Vanninen Petri Mönkkönen Joonas Kaakkunen Eetu Mustonen Jyrki Martikainen Roni Piiparinen Ari-Pekka Jussila Aku Kettunen Joonas Kärki Topi Aaro Hassinen Saku Huttunen Veikka Lämsä Mika Kinnunen Sami Lamminen Antti Pajarinen Iivo Heikkinen Ari Pitkänen Tommi Saukkonen Esa Ullgren Nuutti Haapala Janne Martikainen Joni Kallonen Tuomo Kiiskinen Joni Lampinen Petteri Lauronen Antti Lehikoinen Teijo Romppanen Jouni Vuori Riku Haakana Jukka Saastamoinen Pekka Koho Santeri Ryhänen Hemmi Romppanen Toni Levanoja Jussi Turunen Aaro Vihervuori Miska Tahvanainen Lenni Asikainen Jani Ikonen Kimmo Savolainen Jimi Halonen Henkka Pehkonen Kimmo Tanskanen Jukka Kaikkonen Sami Korhonen Janne Kortelainen Henri Varis Juho Kuivalainen Toni Honkimaa Markku Kasurinen Jari Kinnunen Joni

HooPee SBS Jekku IBKå Coach Team TDy Coach Team SFE TDy SFE Coach Team TDy HooPee SBS Jekku SFE Kuntokerho SFE TDy Kuntokerho SFE IBKå HooPee SBS Jekku Kuntokerho SBS Jekku, SBS Jekku

6 6 6 6 4 4 4 6 6 6 5 6 6 6 2 4 4 6 6 6 6 6 6 6 2

1 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0

3 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 0

4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 0 0 1 0 1 3 1 1 1 0 2 0 2 0 0 0 1 2 0 2 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

6 0 0 2 0 2 6 2 2 2 0 4 0 4 0 0 0 2 4 0 14 0 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

SFE

4

1

1

2

0

0

0

1

0

0

0

0

2

0

0

0

0

SBS Jekku HooPee HooPee Into TDy IBKå HooPee TDy SBS Jekku IBKå SFE SFE SFE SBS Jekku Coach Team SFE Coach Team Into TDy Kuntokerho Into Kuntokerho Coach Team SBS Jekku Kuntokerho IBKå IBKå SFE TDy SBS Jekku SFE SBS Jekku Coach Team SBS Jekku SFE HooPee SFE SFE SFE SFE SFE SFE IBKå SFE HooPee SFE Coach Team TDy SFE Kuntokerho Into Coach Team HooPee Into SFE Coach Team TDy HooPee Kuntokerho SFE HooPee IBKå Kuntokerho

6 6 6 4 4 6 6 6 6 2 2 4 4 4 6 6 6 2 3 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6

1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 1 1 1 2 1 0 0 1 0 0 0 0 2 1 0 2 0 2 0 2 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 4 2 2 2 4 2 0 0 2 0 0 0 0 4 2 0 4 0 9 0 4 0 2 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 4 24 0 0 0 0 0 0 12 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

II II

II

SFE

II II

II

II

II

II

II

545

128. 129. 130. 131. 132. 133.

Hakkarainen Arto Miettinen Jonne Nevalainen Juho Lehto Ismo Soininen Tero Repo Jimi-Joonas

SBS Jekku SFE HooPee Kuntokerho HooPee Coach Team II

6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 3 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 6 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 0 2 0 2 0 0 4 2 0 0 0 2 2 0 4

YV 0 3 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 2 2

AV 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

RL 2 0 1 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0

Lohko 27 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

RT Dynamo

8

7

1

0

71

-

25

46

15

2.

FBI

8

7

0

1

66

-

33

33

14

3.

SB Netto

8

6

0

2

62

-

43

19

12

4.

Thrashers

8

4

2

2

53

-

33

20

10

5.

Apassit II

8

4

0

4

38

-

39

-1

8

6.

TuuRa

8

3

1

4

38

-

44

-6

7

7.

SB Halko

8

2

1

5

31

-

44

-13

5

8.

PörPy

8

2

1

5

33

-

61

-28

5

9.

Kaiku

8

1

2

5

43

-

64

-21

4

10.

SB SiPa

8

0

0

8

14

-

63

-49

0

Otteluohjelma Ottelu 6406 6407 6408 6409 6410 6411 6412 6413 6414 6415 6416 6417 6418 6419 6420 6421 6422 6423 6424 6425 6426 6427 6428 6429 6430 6431 6432 6433 6434 6435 6436 6437 6438 6439 6440 6441 6442 6443 6444 6445

Päivä 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Iisalmen lh Iisalmen lh Iisalmen lh Iisalmen lh Iisalmen lh Iisalmen lh Iisalmen lh Iisalmen lh Iisalmen lh Iisalmen lh Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Ahmo Siilinjärvi Ahmo Siilinjärvi Ahmo Siilinjärvi Ahmo Siilinjärvi Ahmo Siilinjärvi Ahmo Siilinjärvi Ahmo Siilinjärvi Ahmo Siilinjärvi Ahmo Siilinjärvi Ahmo Siilinjärvi

Koti PörPy SB Halko SB Netto RT Dynamo Thrashers Apassit II SB SiPa TuuRa Apassit II FBI Kaiku Thrashers RT Dynamo PörPy TuuRa FBI Apassit II SB SiPa FBI SB Halko Apassit II FBI RT Dynamo SB Netto Kaiku PörPy Thrashers TuuRa SB SiPa SB Halko SB SiPa SB Netto Kaiku PörPy TuuRa FBI Apassit II RT Dynamo Thrashers RT Dynamo

Vieras RT Dynamo Thrashers Kaiku SB Halko SB Netto TuuRa Kaiku FBI SB SiPa PörPy SB Halko PörPy TuuRa Kaiku Thrashers SB SiPa RT Dynamo SB Netto Apassit II SB Netto SB Netto Kaiku Thrashers FBI RT Dynamo TuuRa SB SiPa SB Halko PörPy Apassit II SB Halko PörPy TuuRa SB Halko SB Netto Thrashers Kaiku FBI Apassit II SB SiPa

-

Tulos 2-11 3-6 9-5 11-5 9-3 2-3 0-5 6-9 5-1 10-2 6-6 6-6 11-2 11-9 2-4 10-2 2-3 4-9 4-3 2-5 7-12 13-1 5-5 6-9 3-10 1-6 13-1 7-1 3-6 3-4 2-4 9-2 7-7 3-7 5-9 6-4 8-7 9-5 6-7 11-1

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16.

546

Nimi Seppälä Esko Koistinen Olli Lilja Tero Miettinen Lauri Takkinen Pekka Tarkiainen Otto Balk Harri Hynynen Petteri Pärnänen Niko Koskinen Elmeri Holopainen Kerkko Soininen Miro Pelkonen Ville Polvinen Juha Korhonen Antti Pakarinen Mikko

Joukkue FBI Kaiku SB Netto Kaiku SB Netto RT Dynamo FBI FBI TuuRa RT Dynamo Apassit II RT Dynamo RT Dynamo Thrashers FBI SB Netto

O 8 8 6 8 8 8 8 8 8 8 7 8 6 8 6 8

M 20 14 11 9 11 11 6 10 12 11 7 6 10 7 10 11

S 15 8 11 13 9 8 13 7 4 5 9 9 4 7 3 1

P 35 22 22 22 20 19 19 17 16 16 16 15 14 14 13 12

+ 2 0 1 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +2 0 +1 0 0 0 0 0 0 +2 0 0 0 0 0 0

2 1 0 1 0 1 0 0 2 1 0 0 0 1 1 0 2

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0

17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107.

Miettinen Jani Iivanainen Janne Kainulainen Toni Hyvärinen Joni Repo Paavo Jäntti Sulo Kröger Marko Lappalainen Mika Laitinen Toivo-Oskari Keinänen Teo Piirainen Juha Kokki Olli Rantala Mika Laitinen Marko Käsnänen Santeri Niiranen Juho Kröger Niko Kärkkäinen Miska Heikkinen Konsta Laamanen Jouni Laakso Ville Mustonen Jussi Tikkanen Lari Kumpulainen Jere Kainulainen Jarkko Kärkkäinen Alpo Niskanen Nicklas Rautakoski Jukka Holopainen Janne Itkonen Jean-Martin Koponen Timo Kärkkäinen Lasse Laakkonen Leevi Hyvönen Toni Niiranen Jani Tuomainen Antti Sistonen Jarno Tirkkonen Joona Jäntti Sami Föhr Jasper Kortelainen Mikko Salminen Juuso Hyttinen Jarkko Sirviö Janne Boren Pietu Rönnemaa Antti Pitkänen Jaakko Huusko Niko-Henrik Hynynen Ismo Väänänen Miika Taskinen Oskari Svensk Roope Kokkonen Joonas Repo Joonas Katainen Ismo Halonen Matias Ruotsalainen Aki Nykänen Esa Oksman Tuomas Kiimalainen Jarno Kuivalainen Joni Pirinen Miikka Peltonen Janne Sirviö Elmeri Suihko Mikko Pellinen Simo Joronen Olli Paldanius Pauli Toivanen Alarik Pölkki Kimmo Nykänen Eemeli Virta Miko Nurmi Mikko Räsänen Jarmo Väätäinen Jussi Laulainen Lauri Juvonen Aki Ikonen Juuso Immonen Jarkko Repo Pauli Ellola Joona Tolppanen Oskari Toivanen Sami Ryynänen Atte Korvenpää Janne Parkkonen Sampsa Ukkonen Eetu Kananen Riku Hakkarainen Kari Hirvonen Lauri Kärkkäinen Henri

Apassit II SB Netto SB Halko RT Dynamo RT Dynamo Thrashers Thrashers PörPy Thrashers TuuRa RT Dynamo Thrashers Thrashers FBI Kaiku RT Dynamo TuuRa PörPy TuuRa Thrashers SB Netto TuuRa PörPy Kaiku RT Dynamo SB Netto PörPy SB Netto Thrashers SB Netto SB Netto PörPy SB Halko SB Halko Apassit II SB Netto FBI SB Halko Thrashers Apassit II SB SiPa TuuRa FBI Apassit II FBI Apassit II Thrashers RT Dynamo Apassit II SB Halko SB Halko Apassit II FBI Thrashers FBI SB SiPa PörPy SB Netto TuuRa TuuRa SB SiPa Apassit II SB SiPa Apassit II SB Halko SB Halko SB SiPa PörPy RT Dynamo RT Dynamo Kaiku SB Halko RT Dynamo Kaiku PörPy RT Dynamo PörPy SB Netto FBI SB Halko PörPy Kaiku Apassit II SB Netto SB SiPa SB Halko SB Halko SB Halko Apassit II SB Netto PörPy

8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 6 6 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 6 8 8 6 6 8 8 8 5 6 8 8 8 6 7 4 6 7 4 6 6 8 8 8 8 6 6 7 6 7 8 8 8 6 5 6 6 2 6 6 7 8 8 8 8 5 7 8 8 8 8 4 2 4 6 2 5 6 7 8 8 8 3 4 5

9 9 9 7 3 8 7 6 5 5 5 6 4 4 7 6 5 4 3 7 5 5 4 4 3 2 5 3 3 2 2 4 4 4 3 3 3 2 1 4 4 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 3 3 3 2 2 2 2 2 1 0 0 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0

3 3 3 5 9 3 4 5 6 6 6 4 6 6 2 3 4 5 6 1 3 3 4 4 5 6 2 4 4 5 5 2 2 2 3 3 3 4 5 1 1 2 2 2 3 3 3 3 3 4 4 1 1 1 2 2 2 2 2 3 4 4 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2

12 12 12 12 12 11 11 11 11 11 11 10 10 10 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 2 2 2 0 1 1 2 1 1 0 3 0 0 3 2 2 1 0 0 0 1 0 0 2 0 0 2 2 1 0 1 0 2 0 0 0 1 0 1 2 0 0 0 0 3 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 1 2 1 2 0 0 0 1 1 0 0 2 0 2 0 2 0 0 3

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 2 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 4 4 4 0 2 2 4 2 2 0 6 0 0 6 4 4 2 0 0 0 2 0 0 4 0 0 4 14 2 0 2 0 4 0 0 0 2 0 2 4 0 0 0 0 6 2 0 0 0 0 0 0 0 0 9 0 0 0 0 9 2 4 2 4 0 0 0 2 2 0 0 4 0 4 5 4 0 0 6

1 0 1 1 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 1 0 1 0 0 1 0 2 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

547

108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168.

548

HYNYNEN Joonas Karhunen Tommi Ekholm Tuukka Lempinen Mikko Tuovinen Niko KOMULAINEN Saku Karppinen Pekka huuskonen Tuomas Roimaa Johannes miettinen Mikko Pirinen Kimmo Kärkkäinen Kari Heikkinen Atte Sutinen Jarmo Tirkkonen Ville Taskinen Antti Ryynänen Matti Lappalainen Marko Piiroinen Janne Heiskanen Mikko Raatikainen Niko Toivanen Ville-Pekka Vepsäläinen Tomi Hyvönen Harri Kauppinen Lauri Jäppinen Ville Jäsberg Jesse Nyyssönen Janne Räsänen Peter Heikkinen Hannu Tenhunen Atro Holländer Timo Eskelinen Emil Heiskanen Tero Kampman Janne Ahtiainen Antti Ruotsalainen Jarmo Leppänen Eero Varis Ville-Petteri Venäläinen Eetu Savukoski Mikael Voutilainen Sami Harinen Lauri Pesonen Antti Lintunen Jukka Tapanila Eetu Saari Ville Kankkunen Marko Vuorensyrjä Timo Myllys Aaro Nenonen Petri Väänänen Jukka-Pekka Haapalainen Jere Lappalainen Juha Vuorensyrjä Arttu Tirkkonen Antti Suvela Joni Juvonen Ville Hõim Rene Piirainen Tomi Ikäheimo Juuso

FBI Thrashers PörPy Thrashers RT Dynamo PörPy PörPy TuuRa SB SiPa SB SiPa Apassit II FBI TuuRa TuuRa Thrashers Kaiku SB Netto FBI RT Dynamo FBI SB Halko Kaiku SB SiPa SB SiPa SB SiPa SB Netto SB Halko TuuRa PörPy TuuRa TuuRa Apassit II FBI SB SiPa Apassit II Thrashers Apassit II SB SiPa PörPy Apassit II SB SiPa RT Dynamo Thrashers SB SiPa Thrashers SB SiPa Thrashers SB SiPa Apassit II SB SiPa SB SiPa SB SiPa RT Dynamo SB Halko Apassit II Thrashers RT Dynamo PörPy SB Halko Apassit II Kaiku

6 8 8 8 2 6 6 6 7 7 8 8 8 2 4 4 6 6 6 6 6 6 7 7 7 8 8 8 8 8 8 1 2 2 2 2 3 4 4 5 5 6 6 6 6 6 6 7 7 7 7 7 8 8 8 8 8 8 8 8 8

0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 0 0 3 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 2 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 3 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 0 0 6 0 0 2 2 0 0 2 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 4 4 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 11 0 25 0 0 0 0 6 0 0 0 0 0 0 0 0 5 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 28 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

RACCOONS

8

5

3

0

54

-

27

27

13

2.

VarTa II

8

5

3

0

41

-

15

26

13

3.

PaLa

8

6

1

1

76

-

42

34

13

4.

VirrVe

8

4

1

3

47

-

35

12

9

5.

SK Seger

8

4

0

4

44

-

40

4

8

6.

SB Tumut

8

4

0

4

43

-

42

1

8

7.

IisKi Olds

8

3

1

4

32

-

50

-18

7

8.

Postimies

8

1

2

5

51

-

68

-17

4

9.

E-KI

8

1

1

6

32

-

73

-41

3

10.

Welhot III

8

0

2

6

29

-

57

-28

2

Otteluohjelma Ottelu 6100 6101 6102 6103 6104 6105 6106 6107 6108 6109 6110 6111 6112 6113 6114 6115 6116 6117 6118 6119 6120 6121 6122 6123 6124 6125 6126 6127 6128 6129 6130 6131 6132 6133 6134 6135 6136 6137 6138 6139

Päivä 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Varkauden Varkauden Varkauden Varkauden Varkauden Varkauden Varkauden Varkauden Varkauden Varkauden Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia

Koti Welhot III VarTa II IisKi Olds VirrVe SB Tumut SK Seger RACCOONS Postimies SK Seger E-KI PaLa SB Tumut VirrVe Welhot III Postimies E-KI SK Seger RACCOONS E-KI VarTa II SK Seger E-KI VirrVe IisKi Olds PaLa Welhot III SB Tumut Postimies RACCOONS VarTa II RACCOONS IisKi Olds PaLa Welhot III Postimies E-KI SK Seger VirrVe SB Tumut VirrVe

lt lt lt lt lt lt lt lt lt lt

Vieras VirrVe SB Tumut PaLa VarTa II IisKi Olds Postimies PaLa E-KI RACCOONS Welhot III VarTa II Welhot III Postimies PaLa SB Tumut RACCOONS VirrVe IisKi Olds SK Seger IisKi Olds IisKi Olds PaLa SB Tumut E-KI VirrVe Postimies RACCOONS VarTa II Welhot III SK Seger VarTa II Welhot III Postimies VarTa II IisKi Olds SB Tumut PaLa E-KI SK Seger RACCOONS

-

Tulos 3-6 5-1 3-11 1-3 2-5 8-5 10-4 8-8 2-6 7-4 4-4 6-2 7-3 6-12 9-11 2-12 5-7 8-4 1-8 8-0 8-5 6-13 4-5 5-4 9-3 7-10 5-8 2-2 3-3 6-3 2-2 2-2 17-7 2-11 7-8 2-9 3-6 14-2 4-7 5-5

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24.

Nimi Taskinen Henri Niskanen Elias Jokitalo Miika Niskanen Henri Kärki Janne Qvist Aatu Rönkkö Perttu Taskinen Tatu Åman Joni Seittivaara Tomi Korhonen Jukka Rönkkö Ilari Tyynelä Atte Hentilä Atte Hälinen Juho Oinonen Tuukka Ylelä Jarno Mäkelä Jaakko Lievonen Miika Kosunen Petri Junnila Aleksi Sääskilahti Eemil Torvinen Veeti Heimola Eppu-Heikki

Joukkue Postimies RACCOONS PaLa SK Seger SB Tumut Postimies PaLa Postimies SB Tumut VirrVe PaLa PaLa PaLa PaLa Postimies SB Tumut VirrVe PaLa RACCOONS VirrVe Welhot III PaLa RACCOONS SK Seger

O 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 4 8 6 8 8 8 6 8 8 6 8 8

M 22 14 14 9 11 6 8 8 7 10 9 7 6 10 6 6 4 1 7 7 7 6 5 4

S 9 8 6 11 6 11 8 7 7 3 4 6 7 2 6 6 8 10 3 3 3 4 5 6

P 31 22 20 20 17 17 16 15 14 13 13 13 13 12 12 12 12 11 10 10 10 10 10 10

+ 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 2 4 0 1 0 3 0 1 1 0 0 0 1 1 3 0 2 4 1 0 0 1 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 4 8 0 2 0 6 0 2 2 0 0 0 2 2 11 0 4 8 2 0 0 2 0

YV 1 0 1 1 1 0 0 1 0 3 0 2 0 0 1 0 0 0 2 0 0 1 2 0

AV 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

RL 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 2 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

549

25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109.

550

Levy Lasse Hiltunen Niko Tervo Jukka-Pekka Rissanen Miika Montonen Jari Kinnunen Joonatan Rajamäki Antti Kröger Aleksi PUDAS Eetu Kesänen Tiitus Åstedt Riku Multanen Jyri Roppola Atte Järvi Janne Taskinen Oskari Happonen Joona Airaksinen Jussi Lehtola Arttu Engelage Nico Niskanen Harri Vaskiharju Jesse Rissanen Joona Matilainen Sami Vesterinen Arttu Hämäläinen Juha-Matti Ylä-Herttuala Elias Puittinen Riku Malkavaara Olli Mikkanen Jesse Seppänen Kimi Rytkönen Eetu Härmä Simo Soininen Janne Kärki Teemu Kärki Mikko Ruotsalainen Leevi Vaittinen Miika Huuskonen Mikko Ruuskanen Mika Moilanen Tuomas Nenonen Eetu Sinisalo Pasi Hartikainen Antti Pulkkinen Niklas Räisänen Onni Honkonen Oskari Heikkinen Iiro Hänninen Aki Mustonen Mikko Ahopelto Konsta Holm Simo Tuppurainen Jani Väänänen Saku Miskala Ville Tanska Teemu Raikamo Topias Pahkala Miika Piirainen Pasi Launo Leevi Maukonen Heikki Seppä Jarkko Multanen Jarno Rissanen Ville Kankare Janne Monto Antero Sormunen Oskari Mononen Jesse Karppi Kalle Muttonen Ville Roivainen Juha Karjunen Niko Itkonen Mika Haapajoki Jukka Niilahti Jussi Leppänen Topi Heikkinen Jani Rukola Mika Tornberg Lasse-Pekka Tossavainen Olli Taanio Jesse Viljakainen Taneli Puttonen Jaakko Puustinen Marko Koponen Juha Kainulainen Paul

IisKi Olds SK Seger E-KI VarTa II VirrVe PaLa VarTa II E-KI PaLa VarTa II E-KI VirrVe E-KI E-KI RACCOONS RACCOONS RACCOONS PaLa IisKi Olds SK Seger VirrVe VarTa II IisKi Olds SK Seger SB Tumut Postimies VarTa II Welhot III RACCOONS RACCOONS VirrVe IisKi Olds E-KI SB Tumut SB Tumut RACCOONS SK Seger IisKi Olds Welhot III Welhot III IisKi Olds IisKi Olds Postimies VarTa II VarTa II E-KI Postimies SK Seger SK Seger RACCOONS IisKi Olds PaLa Welhot III SB Tumut PaLa PaLa Postimies SB Tumut VarTa II IisKi Olds VirrVe VirrVe IisKi Olds SK Seger VarTa II SB Tumut RACCOONS RACCOONS VirrVe Welhot III SB Tumut VarTa II Welhot III Welhot III VarTa II SB Tumut IisKi Olds VarTa II Welhot III Welhot III VirrVe Welhot III SK Seger VirrVe E-KI

8 8 8 4 8 4 8 8 4 6 8 8 8 8 8 4 8 4 8 8 8 8 8 8 8 4 8 7 7 8 8 8 8 8 6 2 8 6 6 8 8 8 4 4 4 6 6 8 8 8 8 4 6 8 2 4 8 8 2 6 6 8 8 8 6 2 6 6 6 6 7 8 8 8 2 5 6 6 7 8 8 3 8 8 4

4 8 6 5 5 4 4 4 3 6 6 4 4 4 4 2 2 0 5 5 5 5 4 4 4 2 6 4 4 4 4 4 3 2 1 5 4 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 3 3 3 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 2

6 1 3 4 4 5 5 5 6 2 2 4 4 4 4 6 6 8 2 2 2 2 3 3 3 5 0 2 2 2 2 2 3 4 5 0 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 4 1 1 1 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 4 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 0

10 9 9 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 3 0 3 1 0 1 2 1 0 1 1 1 1 0 1 0 3 1 0 1 1 2 0 0 2 1 0 1 2 3 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 2 4 0 2 0 1 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 2 0 0 1 1 0 2 0 0 3 1 2 0 2 0 1

0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 2 6 0 6 2 0 27 4 2 0 2 2 2 2 0 2 0 6 2 0 2 2 14 0 0 4 2 0 2 4 6 0 2 2 0 27 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 4 8 0 4 0 2 0 0 2 0 5 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 4 0 0 2 2 0 4 0 0 6 2 4 0 4 0 2

0 0 0 0 0 0 1 1 1 4 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 2 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 2 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170.

Sorjonen Pasi Ruuska Valtteri Luotinen Roope Juutilainen Joona Tikkanen Jani Boman Jarno Eronen Pasi Matikainen Mikko Tikkanen Jere Pentikäinen Henrik Laitinen Joonatan Piiroinen Joonas Oksman Juuso Lahtinen Arttu Suikkanen Joonas Suomalainen Mikko Savolainen Heikki Miettinen Santtu Hartikainen Jarmo Alatalo Riku Miettinen Toni Karvonen Henri Koskinen Santtu Eskelinen Tuomas Kuustonen Alvar Juvonen Teemu Gustafsson Anssi Björkstedt Aatu Frilander Veli-Pekka Röntynen Antti Veteläinen Antti Kaikkonen Joni Pirskanen Petri Lempinen Mikko Kervinen Mikael Tanninen Lasse Potaseff Kasperi Kinnunen Niko Vartia Ilari Lintunen Topi Huovinen Viljami Luotinen Iisakki Kähkönen Pekka Kivimurto Joni Collan Lauri Eskanen Jukka Markkanen Tommi Seppänen Eetu Korhonen Mikko Heimola Jari-Pekka Antikainen Lassi Paananen Miika Närhi Ville Saarinen Juho Holopainen Matti Nuutinen Ossi Rytkönen Eemil Antikainen Joona Pekkanen Jarkko Römpötti Pentti Tiainen Paavo

VarTa II SK Seger VirrVe VarTa II E-KI VarTa II Postimies SK Seger Postimies Welhot III VarTa II IisKi Olds Welhot III VarTa II IisKi Olds VirrVe SK Seger VirrVe SB Tumut SB Tumut Postimies VarTa II Welhot III RACCOONS RACCOONS Welhot III SK Seger VarTa II IisKi Olds IisKi Olds SB Tumut E-KI Welhot III SB Tumut VarTa II Welhot III VirrVe VarTa II RACCOONS VirrVe VarTa II VarTa II E-KI Welhot III RACCOONS Welhot III VarTa II Postimies VarTa II SK Seger SK Seger SK Seger IisKi Olds RACCOONS VirrVe SK Seger VirrVe VirrVe PaLa E-KI SB Tumut

6 8 2 2 4 6 8 8 4 6 2 4 5 6 6 6 8 8 8 2 4 4 6 6 6 6 8 8 2 2 2 2 2 2 3 4 4 5 6 6 6 6 6 6 7 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8

2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 0 0 1 0 4 0 0 1 0 1 0 0 2 0 0 0 1 2 1 0 0 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 0 0 2 0 8 0 0 2 0 2 0 0 4 0 0 0 2 29 2 0 0 4 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

551

Naiset 2. divisioona Lohko 20 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

FB Factor

6

5

0

1

43

-

30

13

10

2.

JorJy

6

4

0

2

25

-

20

5

8

3.

Josba

6

4

0

2

26

-

25

1

8

4.

Welhot II

7

3

0

4

22

-

21

1

6

5.

Welhot III

7

0

0

7

22

-

42

-20

0

Otteluohjelma Ottelu 2999 3000 3001 3002 3003 3005 3004 3008 3007 3006 3018 3009 3010 3011 3012 3013

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 12.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 02.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020

Aika 11:00 12:30 14:00 15:30 17:00 18:30 11:00 12:30 14:00 15:30 17:00 11:00 12:30 14:00 15:30 17:00

Paikka Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kuopiohalli Raatekankaan Liikuntakeskus Raatekankaan Liikuntakeskus Raatekankaan Liikuntakeskus Raatekankaan Liikuntakeskus Kuopiohalli Kalevalan koulu Kalevalan koulu Kalevalan koulu Kalevalan koulu Kalevalan koulu

Koti FB Factor JorJy Welhot II Welhot III Welhot II Welhot III JorJy Welhot II Josba FB Factor Welhot II JorJy FB Factor Welhot III Josba FB Factor

Vieras Josba Welhot III Josba FB Factor JorJy Welhot II Josba FB Factor Welhot III JorJy Welhot III Welhot II Josba JorJy Welhot II Welhot III

-

Tulos 7-9 5-3 1-2 3-9 4-1 3-5 4-2 4-5 4-2 8-5 4-3 2-0 7-4 3-8 5-4 7-5

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50.

552

Nimi Kuivisto Suvi Liimatta Saara Liimatta Veera Eskelinen Merike Pylkkänen Riikka Rautanen Laura Toroi-Räisänen Elmiina Savolainen Niina Huovinen Minna Jeskanen Maria Ahonen Taija Holopainen Jennica Pehkonen Julia Myller Anni Tuikkanen Lotta Karjula Anniina Niemitalo Saana Streng Ella Sahioja Salla Romppanen Tiia Valkonen Lumi Räisänen Anni Lyytikäinen Veera Pietilä Kaisa Heinonen Karita Ahosilta Anna Sofia Heikkilä Noora Lumpo Lotta Ketonen Satu Kaikkonen Ada Sormunen Matleena Eskanen Elina Dahlbacka Anna Savolainen Jaana Varis Ella Venäläinen Janica Heikkilä Riikka Hartikainen Iida Auvinen Senni Pesiö Susanna Kokko Kaisa Niemelä Fanni Jolkkonen Jenna Tuomainen Kiia Sivonen Aada Karjalainen Giia Lyytinen Sonja Rentola Sara-Miina Hellsten Jade Rova Nea

Joukkue Welhot II FB Factor FB Factor FB Factor JorJy Welhot II JorJy JorJy JorJy FB Factor Josba FB Factor FB Factor FB Factor Welhot III Josba Josba Welhot II FB Factor Josba Welhot III JorJy Josba Josba Welhot III Welhot III FB Factor JorJy FB Factor Welhot III Welhot III Welhot III Josba Welhot II Welhot III Josba FB Factor Josba Welhot III Josba Welhot II FB Factor Josba Welhot III JorJy Welhot II Welhot II Welhot II Welhot III Josba

O 7 6 6 6 6 7 6 6 6 6 6 6 4 4 6 6 6 7 2 4 6 6 6 6 7 5 6 6 4 7 7 7 2 6 1 2 4 4 4 6 7 2 4 4 6 7 7 7 7 4

M 5 7 7 6 5 7 6 4 5 4 2 2 5 4 4 3 3 3 2 2 2 1 3 3 3 2 1 2 1 1 1 1 0 0 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0

S 6 3 2 3 4 1 2 4 2 3 5 5 1 2 1 2 2 2 3 3 3 4 1 1 1 2 3 1 2 2 2 2 3 3 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2

P 11 10 9 9 9 8 8 8 7 7 7 7 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 0 1 0 0 0 1 0 1 1 0 1 2 1 0 0 0 0 0 0 0 2 1 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 4 0 2 0 0 0 2 0 2 2 0 2 4 2 0 0 0 0 0 0 0 4 2 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 2 0 0 0

YV 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99.

Silvast Hanna-Kaisa Pajarinen Riina Salo Niina Kilpi Vilma Naumanen Carolina Jolkkonen Ella Hirvonen Iita Juntunen Aino Valo Tuija Sepponen Hilla Karvonen Nella Qvick Sabina Loimas Mesi Juvonen Juliaana Saastamoinen Kaisu Hoffrén Milla Rissanen Milla-Riikka Jolkkonen Anna Kummunmäki Melina Kortelainen Taina Martikainen Moona Heikkilä Veera Sivonen Anni Välimaa Auri Hattunen Minja Lundqvist Krista-Maria Atas Merve Fredriksson Sanni Tiainen Susanna Summanen Sara Laitinen Minttu Anttila Jenna Niskanen Ella Kettunen Vilma Buchholz Angela Möykkynen Hanna-Mari Juutilainen Pipsa Nakari Anni Tarvainen Johanna Oja Anniliina Lyytikäinen Nelli Europaeus Päivi Jankko Aada Kämäräinen Nelli Nevalainen Eva Lena Saastamoinen Sini Räsänen Ronja Soppela Liisi Pehkonen Sonja

JorJy Josba Josba Welhot II Josba Welhot III Josba Josba JorJy Welhot II FB Factor Welhot II Welhot III FB Factor JorJy Welhot III Welhot III Welhot III FB Factor Welhot II FB Factor FB Factor JorJy Welhot II Welhot III FB Factor Welhot III Josba Josba Josba Welhot III JorJy Welhot II FB Factor Welhot II Welhot II Josba FB Factor JorJy Welhot II JorJy Welhot II FB Factor FB Factor Josba JorJy Welhot III Welhot II Welhot III

6 6 6 7 2 2 4 4 6 6 6 7 7 2 2 3 5 5 6 6 6 6 6 7 7 1 1 2 2 2 3 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 7 7

0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 2 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 2 0 2 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3. divisioona Lohko 5 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

TuuU

6

5

1

0

32

-

10

22

11

2.

LeBa-96

6

5

0

1

34

-

16

18

10

3.

FB Factor 2

6

4

0

2

30

-

16

14

8

4.

Josba II

6

2

1

3

26

-

23

3

5

5.

Coach Team

6

1

0

5

7

-

37

-30

2

6.

SBS Jekku

6

0

0

6

9

-

36

-27

0

Otteluohjelma Ottelu 6910 6911 6912 6913 6914 6915 6886 6887 6888 6889 6890 6891 6892 6893 6895 6894 6897 6896

Päivä 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Kontiolahden Kontiolahden Kontiolahden Kontiolahden Kontiolahden Kontiolahden Kontiolahden Kontiolahden Kontiolahden Kontiolahden Kontiolahden Kontiolahden

lh lh lh lh lh lh lh lh lh lh lh lh

Koti Coach Team TuuU SBS Jekku Josba II SBS Jekku FB Factor 2 Josba II FB Factor 2 Coach Team Josba II FB Factor 2 LeBa-96 Josba II SBS Jekku LeBa-96 TuuU FB Factor 2 Coach Team

-

Vieras Josba II LeBa-96 FB Factor 2 TuuU LeBa-96 Coach Team LeBa-96 SBS Jekku TuuU SBS Jekku TuuU Coach Team FB Factor 2 TuuU Josba II Coach Team LeBa-96 SBS Jekku

Tulos 0-4 5-2 1-5 4-4 1-7 8-1 4-7 7-1 1-6 8-3 2-4 9-1 4-5 1-5 4-2 8-0 3-5 4-2

553

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88.

554

Nimi Pirttilä Sanni Liimatta Saara Koivula Riitta Pehkonen Julia Rissanen Isa Björn Jenna Hartikainen Virpi Leinonen Mervi Pehkonen Katri Airaksinen Janni Pentikäinen Sanni Mustonen Noora Sahioja Salla Holopainen Jennica Tofferi Adelia Schindler Marjut Lyhykäinen Anne-Mari Dahlbacka Anna Kuusela Silja Hietanen Mari Martikainen Moona Venäläinen Janica Sormunen Titta Ratinen Eini Hukka Susanna Kallela Ella Halonen Janessa Heiskanen Minttu Mustonen Soile Ikonen Satu Hartikainen Iida Heikkilä Veera Huovinen Salla Kinnunen Minna Martiskainen Eevi Turunen Riikka Juvonen Juliaana Ryynänen Minttu Juntunen Aino Vallius Anni Karvonen Nella Naakka Tiina Tanskanen Heidi Valjus Iida Huttunen Margarita Nevalainen Mila Salmi Moona Vuori Elina Häyhä Laura Salminen Sari Turpeinen Johanna Hartikainen Krista Laitinen Minna Piirainen Tiina Boman Susanna Kokko Mirva Helisten Alma-Aurora Koukku Miia Annukka Tuononen Emma Hartikainen Siiri Nevalainen Marja Niemitalo Saana Miettinen Sira Pennanen Tanja Salomies Emilia Soininen Niia Välimaa Vilma Kettunen Vilma Lauttajärvi-Pietarinen Anna Kettunen Tiina Seitavuo Heidi Kaverinen Kiia Mäkinen Katja Valjus Heli Summanen Mila Hiltunen Nea Vänskä Venla Pekkala Milja Päivinen Irina Tölli Matleena Muuri Anne Kosunen Mirka Suni Johanna Kokko Maiju Ruotsalainen Aino Immonen Nea Kämäräinen Nelli Lundqvist Krista-Maria

Joukkue LeBa-96 FB Factor 2 TuuU FB Factor 2 TuuU LeBa-96 LeBa-96 Josba II TuuU LeBa-96 Josba II LeBa-96 FB Factor 2 FB Factor 2 LeBa-96 TuuU TuuU Josba II Josba II TuuU FB Factor 2 Josba II TuuU TuuU LeBa-96 Josba II Coach Team Coach Team SBS Jekku SBS Jekku Josba II FB Factor 2 TuuU LeBa-96 FB Factor 2 TuuU FB Factor 2 Josba II Josba II Josba II FB Factor 2 SBS Jekku LeBa-96 Josba II FB Factor 2 TuuU Coach Team SBS Jekku FB Factor 2 LeBa-96 TuuU SBS Jekku TuuU Josba II SBS Jekku SBS Jekku SBS Jekku FB Factor 2 Coach Team Coach Team TuuU Josba II FB Factor 2 TuuU Josba II Josba II Josba II FB Factor 2 SBS Jekku SBS Jekku TuuU LeBa-96 TuuU Josba II Josba II Josba II FB Factor 2 Josba II FB Factor 2 Josba II SBS Jekku SBS Jekku SBS Jekku TuuU LeBa-96 Coach Team FB Factor 2 FB Factor 2

O 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 4 4 6 2 6 4 2 6 6 4 4 6 6 6 6 6 6 6 3 4 6 6 6 2 2 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 4 4 5 6 4 4 6 6 6 6 6 6 6 2 2 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4

M 11 11 5 7 7 7 3 3 5 2 5 4 3 1 3 1 1 4 3 2 1 0 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 6 1 7 3 3 3 6 5 2 5 1 2 3 5 2 4 4 0 1 2 3 4 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

P 17 12 12 10 10 10 9 8 7 7 6 6 6 6 5 5 5 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 2 4 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 2 0 4 13 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 4 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 2 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 1 0 0 0 0 2 0 1 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112.

Hartikainen Kirsi Nikkinen Matilda Kaikkonen Saaga Voutilainen Elna Kalinen Silja Reijonen Aada Summanen Sara Kontturi Riikka Hiltunen Suvi Hämäläinen Minna-Maria Kummunmäki Terhi Kaasinen Elina Vornanen Veera Tuononen Saana-Maria Kummunmäki-Kekki Merja Pykäläinen Satu Kettunen Elina Inkinen Emma Inkinen Eevi Malinen Ronja Plattonen Linnea Jetsonen Tuula Ovaskainen-Hirvonen Heli Turunen Saara

SBS Jekku Coach Team Coach Team FB Factor 2 FB Factor 2 Coach Team Josba II SBS Jekku TuuU FB Factor 2 SBS Jekku Josba II Josba II Coach Team SBS Jekku SBS Jekku Coach Team Coach Team Coach Team Coach Team Coach Team Josba II SBS Jekku SBS Jekku

4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 7 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 6 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Kaiku

6

5

0

1

33

-

13

20

10

2.

Papas II

6

3

1

2

32

-

30

2

7

3.

VarTa

6

2

2

2

23

-

16

7

6

4.

Veikot

6

2

0

4

21

-

28

-7

4

5.

Welhot IV

6

1

1

4

11

-

33

-22

3

Otteluohjelma Ottelu 6916 6917 6918 6919 6920 6946 6947 6948 6949 6950 6928 6929 6930 6931 6932

Päivä 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00

Paikka Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Ahmo Siilinjärvi Ahmo Siilinjärvi Ahmo Siilinjärvi Ahmo Siilinjärvi Ahmo Siilinjärvi Kaavin kk Kaavin kk Kaavin kk Kaavin kk Kaavin kk

Koti VarTa Papas II Welhot IV Veikot Kaiku Kaiku Papas II Kaiku Welhot IV VarTa Papas II Welhot IV Veikot Kaiku VarTa

Vieras Welhot IV Veikot Kaiku VarTa Papas II Veikot Welhot IV VarTa Veikot Papas II Kaiku VarTa Papas II Welhot IV Veikot

-

Tulos 2-2 10-5 0-7 4-1 4-7 3-2 3-6 3-1 1-3 4-4 2-6 1-8 5-6 10-1 7-2

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30.

Nimi Kuru Kiia-Maria Malinen Kaisa Lipponen Anni Kokkonen Jasmin Rissanen Kati Varpunen Hannamaari Turunen Tanja Moilanen Maria Heikkinen Heidi Karhunen Ninna Tuhkanen Moona Lahtela Johanna Taavitsainen Noora Kauppinen Krista Pomell Heli Hartikainen Anu Järvinen Jonna Pietiläinen Mari Kauppinen Kati Primetta Anni Karjalainen Anna-Maria Nyyssönen Roosa-Maria Kukkonen Anu Torvinen Laura Turunen Laura Savolainen Suvi Karjalainen Pirjo Matinmikko Hanna-Leena Hokka Nea Kallio Susanne

Joukkue Papas II Kaiku Veikot Papas II Kaiku VarTa Kaiku Kaiku Papas II VarTa Welhot IV Papas II Papas II Kaiku Veikot Veikot Welhot IV VarTa Kaiku VarTa Papas II Kaiku VarTa Kaiku VarTa Veikot Veikot Veikot VarTa Papas II

O 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 4 6 2 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 4 4 6 6 6

M 13 10 6 6 2 6 6 2 3 2 1 3 2 2 4 3 3 2 2 1 0 0 3 3 3 2 1 1 1 1

S 9 6 5 5 8 2 1 5 3 4 5 2 3 3 0 1 1 2 2 3 4 4 0 0 0 1 2 2 2 2

P 22 16 11 11 10 8 7 7 6 6 6 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 1 2 0 0 0 0 2 1 0 3 1 0 2 1 0 0 3 2 1 0 0 0 0 0 0 4

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 2 4 0 0 0 0 4 2 0 6 2 0 4 2 0 0 6 4 2 0 0 0 0 0 0 8

YV 0 2 1 1 0 0 2 1 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 2 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

555

31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99.

556

Honkanen Emmi Kokkonen Emmi Vedenpää Heini Issukka Karoliina Saarikoski Tiina-Mari Voutilainen Janina Ylivainio Tiina Intke Diana Lintu Tanja Manninen Meiju Kuittinen Anna Salomaa Assi Väntti Eila Pylkkänen Marika Tuominen Kaisa Laamanen Roosa Antikainen Jelena Pentikäinen Emmi Äikäs Saara Keränen Minna Vainikainen Senni junnila Vilma Väisänen Laura Matero Eveliina Taskinen Susanna Papinniemi Katja Moilanen Anne-Maria Kolari Siiri Toivanen Riia Korhonen Kati Gabauer Julia Vaittinen Maija Vartiainen Anne Jalkanen Jenni Pekkarinen Pauliina Kaipainen Tanja Piispanen Tanja Pekonen Vilma Rautanen Annika Räsänen Elli Lappi Senja Kettunen Henni Laitinen Sanna Happonen Satu Mankinen Meira Hämäläinen Iida Lusminki Katja Vauhkonen Anni Ruuskanen Noora Polvinen Mari Haverinen Jasmiina Kuvaja Anniina Räsänen Heidi Mäkelä Emma Kauhanen Janita Hänninen Linda Leskinen Jenna Bruun Päivi Mononen Eevi Väisänen Meeri Kietäväinen Heli Mehtonen Noora Juntunen Jenny Riekkinen Jasmin Heikkinen Titta Kettunen Annika Hautamäki Sanna Tornberg Venla Lesonen Unna

VarTa Welhot IV Welhot IV Veikot Papas II Kaiku Kaiku VarTa Welhot IV Veikot VarTa Welhot IV VarTa Papas II Kaiku VarTa Kaiku Kaiku Welhot IV Papas II Welhot IV Welhot IV Papas II Welhot IV Veikot VarTa Veikot Veikot Kaiku VarTa Veikot Welhot IV VarTa Welhot IV Welhot IV Welhot IV Veikot VarTa Kaiku Veikot Kaiku Veikot Welhot IV Welhot IV Welhot IV Welhot IV Welhot IV Welhot IV Welhot IV Welhot IV Papas II VarTa Kaiku Veikot Veikot VarTa Veikot Veikot Veikot Veikot Welhot IV Veikot VarTa Kaiku Kaiku Welhot IV Kaiku VarTa Papas II

4 4 6 6 6 6 4 4 5 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 2 2 4 6 6 6 6 6 6 6 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 2 2 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 2 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Pojat B-pojat Lohko A Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Welhot

2

2

0

0

17

-

6

11

4

2.

Voima

2

2

0

0

17

-

7

10

4

3.

SaiPa

2

1

0

1

13

-

8

5

2

4.

Top Team

2

0

0

2

7

-

17

-10

0

5.

VarTa

2

0

0

2

5

-

21

-16

0

Otteluohjelma Ottelu 26469 26470 26471 26472 26473

Päivä 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021

Aika 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Savonlinnan Savonlinnan Savonlinnan Savonlinnan Savonlinnan

lh lh lh lh lh

Koti SaiPa Voima Welhot Top Team VarTa

-

Vieras Top Team VarTa SaiPa Voima Welhot

Tulos 9-3 9-3 5-4 4-8 2-12

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61.

Nimi Toiviainen Kalle Sihvonen Joel Seppälä Juho Lavikka Joel Ojasti Henri Ruotsalainen Jaakko Haataja Jonatan Haikonen Miiro Ikonen Samu Nissinen Samu Kiander Pyry Viinanen Jesse Hollmén Valtteri Pulkkinen Niklas Valkamo Niko Savolainen Roni Hongisto Onni Matti Puttonen Vili Smedberg Kimi Timperi Matias Kervinen Mikael Penttilä Eemil Jantunen Jimi Utunen Lauri Hämäläinen Juuso Taalikka Roni Niskala Eetu Happonen Aaro Tikanmäki Onni Heiskanen Justus Näkki Jose Pasanen Rasmus Kesänen Tiitus Repo Eetu Juvonen Niilo Turunen Marcus Tuomainen Vilho Kosonen Oskari Purho Samuli Sollo Mico Lankinen Eemil Hassinen Paavo Anttonen Veeti Paajanen Roni Parkkari Matias Nousiainen Jere Hartikainen Julius Utukka Lauri Leinonen Joona Luotinen Iisakki Raninen Jere Inkinen Jose Pyy Matias Ylä-Jussila Anttoni Lommi Urho Buntsel Alex Juuti Aaron Järvinen Kasper Kurikkala Olli Luostarinen Venti Erkki Kalervo Hyvönen Oliver

Joukkue Voima Voima SaiPa SaiPa SaiPa Welhot Welhot Welhot Top Team Welhot Voima Voima Welhot VarTa Voima Welhot SaiPa Welhot Top Team SaiPa VarTa Voima Welhot SaiPa Voima Voima Top Team Welhot SaiPa Voima SaiPa Top Team VarTa Top Team Welhot VarTa Voima Voima Voima SaiPa Voima Welhot SaiPa Top Team SaiPa VarTa Welhot Top Team Top Team VarTa Top Team Voima Welhot Voima SaiPa SaiPa Top Team SaiPa Top Team Voima Welhot

O 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

M 2 4 4 3 2 2 2 2 3 3 2 2 1 1 1 1 0 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 5 2 2 1 2 2 2 2 0 0 1 1 2 2 2 2 3 0 0 0 0 0 0 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

P 7 6 6 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0

YV 0 2 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

557

62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78.

Räisänen Onni Räty Jasmo Huovinen Viljami Maijanen Jesse Sepponen Eetu Mutikainen Kristian Kinnunen Niko Paakkunainen Aaro Seppä Aaro Tams Vihtori Mäkelä Luka Tolvanen Niklas Heiskanen Rami Häyhä Otto Martikainen Patrik Junnikkala Toni Hämäläinen Kasper

VarTa Top Team VarTa SaiPa VarTa Voima VarTa VarTa VarTa Welhot VarTa VarTa Top Team VarTa VarTa SaiPa SaiPa

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Welhot

7

7

0

0

74

-

16

58

14

2.

VarTa

7

5

0

2

58

-

30

28

10

3.

Welhot II

6

1

1

4

22

-

57

-35

3

4.

Pisaba

4

1

0

3

23

-

23

0

2

5.

Into

6

0

1

5

15

-

66

-51

1

Otteluohjelma Ottelu 10592 10596 10594 10581 10577 10578 10579 10580 21119 10595

Päivä 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020

Aika 11:00 12:00 14:00 15:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Ylä-Pyörön Ylä-Pyörön Ylä-Pyörön Ylä-Pyörön Lieksan lh Lieksan lh Lieksan lh Lieksan lh Lieksan lh Lieksan lh

10582 10584 10585 10588 10589

01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020

11:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Varkauden Varkauden Varkauden Varkauden Varkauden

koulu koulu koulu koulu

lt lt lt lt lt

Koti Welhot VarTa Welhot II Welhot Welhot VarTa Into Welhot II Pisaba Into

-

Vieras Welhot II Pisaba VarTa Pisaba Into Welhot II Pisaba Welhot VarTa Welhot

Tulos 12-1 6-2 2-14 8-5 13-1 12-7 0-12 0-11 4-9 5-16

VarTa Welhot II VarTa Into Welhot

-

Into Into Welhot Welhot II VarTa

13-1 7-3 3-5 5-5 9-1

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36.

558

Nimi Hyvönen Oliver Nissinen Samu Kesänen Tiitus Räisänen Onni Pyy Matias Hassinen Paavo Happonen Aaro Pulkkinen Niklas Ruotsalainen Jaakko Haataja Jonatan Jantunen Jimi Nousiainen Jere Kudjoi Kaapo Kervinen Mikael Takkinen Iikka Lampola Julius Luotinen Iisakki Puttonen Vili Vehviläinen Taavi Parviainen Kim Itkonen Eemeli Hiltunen Alessandro Kainulainen Arno Vuohelainen Heikki Karjalainen Taavi Lampola Joel Tolvanen Niklas Häyhä Otto Laitinen Rasmus Ihalainen Kimi Happonen Ville Martikainen Patrik Kärki Joona Haikonen Miiro Juvonen Niilo Turunen Marcus

Joukkue Welhot Welhot VarTa VarTa Welhot Welhot Welhot VarTa Welhot Welhot Welhot VarTa VarTa VarTa Pisaba Into VarTa Welhot Pisaba Welhot II Welhot Welhot II Welhot II Pisaba Pisaba Into VarTa VarTa Welhot II Pisaba Welhot II VarTa Into Welhot Welhot VarTa

O 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 5 5 4 6 7 7 2 6 7 6 6 4 2 6 7 7 6 4 4 7 6 2 7 5

M 13 13 11 10 6 7 4 5 3 7 7 7 5 6 4 4 4 2 5 5 4 6 5 3 2 2 2 2 1 3 1 1 3 2 2 1

S 4 3 5 6 8 6 9 7 9 4 4 3 5 3 4 4 4 6 2 2 3 0 1 3 4 4 4 4 5 2 4 4 1 2 2 3

P 17 16 16 16 14 13 13 12 12 11 11 10 10 9 8 8 8 8 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 4 4 4 4

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 0 0 2 0 0 1 0 1 0 0 0 1 3 0 2 0 1 2 2 0 2 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 2 0 0 4 0 0 2 0 2 0 0 0 2 6 0 4 0 2 4 14 0 4 0

YV 1 2 1 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82.

Kareinen Jasse Jäntti Lauri Behm Eetu Kukkonen Kasperi Vallius Markus Nissinen Teppo Männikkö Mico Savolainen Atte Huovinen Viljami Kinnunen Niko Mäkelä Luka Huovinen Aaro Nykänen Aaron Rantala Veikka Kärkkäinen Sami Turunen Tuomas Valli Aleksi Ruusunen Aapo Vainik Lassi Rountogiannis Georgios Joonas Tahvanainen Lenni Siponen Otto Tuhkanen Heikki Kaipiainen Arttu Heiskanen Lenni Korpisaari Jarius Miettinen Veeti Korhonen Artturi Turunen Niko Salkosalo Samu-Pekka Matilainen Leevi Ahonen Valtteri Äikiä Niko Hämäläinen Sohvi Paakkunainen Aaro Kauhanen Niko Tuomainen Toni Kangas Otto Räisänen Jesse Seppä Aaro Kaukola Teemu Savolainen Jimi Tikkanen Tomi Soikkeli Juho Olli Tuomainen Santeri Tams Vihtori

Welhot Pisaba Into Pisaba Into Welhot Pisaba Welhot VarTa VarTa VarTa Welhot Pisaba Welhot Into Welhot Welhot Welhot Welhot Welhot Into Into Into Pisaba Welhot Welhot Pisaba Pisaba Pisaba Pisaba Pisaba Pisaba Welhot VarTa VarTa Welhot Pisaba Into VarTa VarTa Into Into Into Into Into Welhot

II

II II

II II II II

II

II

II

6 4 6 4 6 7 2 3 7 7 7 2 4 6 6 2 2 4 4 4 6 6 6 2 4 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 5 5 6 6 6 6 6 7

0 3 2 1 1 1 2 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 0 1 2 2 2 0 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 2 2 2 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 4 4 4 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

559

C2-pojat Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Welhot

7

7

0

0

69

-

14

55

14

2.

LeBa/Josba

7

6

0

1

61

-

18

43

12

3.

VarTa

7

4

0

3

37

-

45

-8

8

4.

Josba / Leba 07

7

3

1

3

37

-

43

-6

7

5.

Pisaba

7

3

0

4

39

-

38

1

6

6.

Apassit

7

2

1

4

38

-

39

-1

5

7.

Welhot keltainen

7

2

0

5

22

-

50

-28

4

8.

Josba musta

7

0

0

7

7

-

63

-56

0

Otteluohjelma Ottelu 12052 12053 12054 12055 12056 12057 12058 12059 12060 12061 12062 12063 12064 12065 12066 12067 12074 12075 12076 12077 12078 12079 12068 12069 12070 12071 12072 12073

Päivä 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 04.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 13:00 14:00 16:00 17:00 17:30 11:00 13:00 14:00 16:00 17:00

Paikka Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Rantakylän uh Rantakylän uh Rantakylän uh Rantakylän uh Rantakylän uh Rantakylän uh Kuopiohalli Pieksämäen ut Pieksämäen ut Pieksämäen ut Pieksämäen ut Pieksämäen ut

Koti Apassit LeBa/Josba VarTa Josba / Leba 07 Welhot Josba musta Josba / Leba 07 Pisaba Josba / Leba 07 Welhot keltainen Pisaba Welhot Apassit LeBa/Josba Apassit VarTa Josba musta LeBa/Josba Josba musta Apassit Josba musta Josba / Leba 07 Welhot keltainen VarTa Pisaba Welhot Welhot keltainen Welhot

-

Vieras VarTa Welhot keltainen Josba musta Welhot keltainen LeBa/Josba Pisaba Welhot Apassit VarTa Josba musta Josba / Leba 07 Josba musta Welhot keltainen Pisaba Welhot LeBa/Josba Josba / Leba 07 Apassit LeBa/Josba Josba / Leba 07 Apassit LeBa/Josba Welhot Pisaba Welhot keltainen VarTa VarTa Pisaba

Tulos 8-10 13-1 9-2 6-4 8-6 0-9 1-9 4-8 5-2 4-1 11-6 13-1 4-5 8-4 4-7 2-9 3-12 6-3 0-12 7-7 0-4 0-7 1-13 6-5 6-4 13-1 3-7 6-0

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36.

560

Nimi Virkkunen Aatu Manninen Martti Heikkinen Viljami Hänninen Aapo Holopainen Lauri Vallius Niilo Miettinen Niklas Huovinen Aaro Sirviö Elmeri Kinnunen Eemil Koponen Petri Korhonen Oskari Hämäläinen Joel Missonen Miska Koponen Akseli Miettinen Valtteri Savolainen Aleksi Kinnunen Anton Savolainen Markus Lintunen Lassi Pesonen Miika Huhtakangas Johannes Ikonen Tino Miettinen Emil Forsström Lenni Nyyssönen Onni Räsänen Patrik Pulkkinen Aapo Paganus Niilo Korhonen Antti Halonen Ville Nyyssönen Otso Pesonen Oskari Luostarinen Leo-Pekka Pitkänen Tuomas Honkanen Leo

Joukkue Welhot Welhot Pisaba Pisaba Apassit LeBa/Josba Welhot Welhot Apassit LeBa/Josba VarTa Welhot Apassit Welhot Welhot LeBa/Josba LeBa/Josba LeBa/Josba LeBa/Josba VarTa LeBa/Josba Welhot Pisaba Welhot keltainen LeBa/Josba Josba / Leba 07 Welhot VarTa VarTa Welhot Pisaba Josba / Leba 07 LeBa/Josba Welhot keltainen Apassit Josba / Leba 07

O 7 5 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 4 7 5 6 7 7 5 7 7 7 4 7 7 7 7 5 7

M 11 10 5 12 9 8 8 5 4 8 7 5 7 5 5 4 6 4 3 7 6 5 5 5 3 5 5 5 5 4 4 4 5 5 4 4

S 7 6 10 2 4 5 5 8 9 4 5 7 3 5 5 6 3 5 6 1 2 3 3 3 5 2 2 2 2 3 3 3 1 1 2 2

P 18 16 15 14 13 13 13 13 13 12 12 12 10 10 10 10 9 9 9 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 2 0 1 0 1 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 3 1 1 0 0 3 1 0 0 0 1 1 1 0 0 1 1 1 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 4 0 2 0 2 2 2 0 2 0 0 0 0 0 0 16 2 2 0 0 31 2 0 0 0 2 2 2 0 0 2 2 2 2

YV 1 0 1 1 2 2 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 0 0

AV 0 0 1 0 2 0 1 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126.

Korhonen Aatu Pöllänen Nooa Ihalainen Nuutti Tepponen Kasperi Manninen Johannes Korhonen Jesse Lintu Joonas Fayt Nils Romppanen Rasmus Peltonen Joona Venäläinen Eetu Martikainen Miro-Pekka Kinnunen Matias Jäntti Iivo Isotalo Jaakko Rissanen Aatu Borgström Miika Ylönen Topias Molari Joel Lappalainen Samu Härkönen Matti Karhunen Jesse Räty Hugo Saarela Lauri Meriläinen Vennu Martikainen Santtu Okkonen Akseli Tolvanen Aapo Kovanen Anssi Huhtala Niila Mikonpoika Pennanen Luka Pakarinen Aatu Koponen Akseli Sairanen Roni Väisänen Santeri Niiranen Jimi Reinikainen Eemeli Mättö Kaapo Koponen Toni Penttinen Eemil Aapajärvi Onni Turpeinen Antti Liukkonen Lotta Savolainen Valtteri Siljanen Lucas Hartikainen Juho Väisänen Väinö Kytökorpi Martti Nissinen Matias Voutilainen Damien Hwang Aaro Haapalainen Aapo Kotilainen Jimi Venäläinen Aatu Nousiainen Taavi Martiskainen Lenni Laakkonen Sampo Juvonen Ville Remonen Miika Liukkonen Leevi Vuohelainen Onni-Elias Väänänen Oiva Ohtonen Osma Immonen Aaro Hollmén Lauri Neuvonen Totte Myöhänen Aatu Pussinen Jesse Viiliäinen Petteri Muuruvirta Panu Hirvonen Luukas Kainulainen Ukko Pakarinen Peetu Ikonen Oliver Mertanen Niklas Meriläinen Ville Kivimäki Aarne Kärki Jesperi Tikkanen Eetu Koivistoinen Konsta Tuunainen Kaapo Lankinen Eeli Pitkänen Elias Tikkanen Kuisma Pennanen Jerry Karjalainen Samuel Muona Jesse Kolehmainen Valtteri Koponen Terhi Ukkonen Elias

Apassit VarTa Josba / Leba 07 Apassit LeBa/Josba VarTa LeBa/Josba LeBa/Josba Welhot Pisaba LeBa/Josba Josba / Leba 07 Welhot Pisaba Welhot keltainen Josba musta LeBa/Josba Pisaba VarTa Josba / Leba 07 LeBa/Josba Welhot keltainen Josba / Leba 07 VarTa Josba / Leba 07 Josba / Leba 07 Josba / Leba 07 Josba / Leba 07 Pisaba Apassit Josba / Leba 07 Josba / Leba 07 Welhot keltainen Welhot keltainen Pisaba Apassit Welhot Welhot keltainen Welhot keltainen Josba / Leba 07 Apassit Josba musta Pisaba Apassit VarTa Apassit Welhot Welhot keltainen Josba / Leba 07 Apassit Josba / Leba 07 Welhot keltainen Josba / Leba 07 Welhot keltainen LeBa/Josba Josba musta Josba / Leba 07 VarTa VarTa Pisaba Pisaba Josba musta Josba musta Apassit Welhot keltainen Pisaba Welhot Josba musta LeBa/Josba VarTa Josba / Leba 07 Apassit Josba / Leba 07 VarTa Pisaba Josba / Leba 07 Pisaba LeBa/Josba Welhot keltainen Welhot keltainen VarTa Welhot Welhot keltainen Josba musta Welhot keltainen Welhot keltainen Apassit Pisaba VarTa Welhot keltainen

7 7 4 7 7 7 3 7 7 5 7 7 7 7 5 7 7 7 7 4 7 7 2 3 5 5 6 7 7 7 4 4 5 5 6 7 7 7 7 5 5 6 3 4 4 5 5 5 6 7 7 7 7 2 2 3 5 7 7 7 7 2 2 3 3 4 6 7 7 2 4 4 4 4 4 5 5 7 7 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3

4 4 3 1 5 3 1 1 0 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 3 5 0 2 4 4 5 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

6 6 6 6 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 1 0 0 2 0 0 1 1 0 0 0 1 1 1 0 3 1 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 2 1 0 0 0 0 1 1 0 2 0 0 1 0 1 1 1 0 0 0 3 1 1 0 0 0 0 0 0 2 1 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 3 1 0 0 1 0 0 1 0 0 2 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 2 0 0 4 0 0 2 2 0 0 0 2 2 2 0 6 2 0 0 2 0 0 0 2 0 2 0 4 2 0 0 0 0 2 2 0 4 0 0 2 0 2 2 2 0 0 0 6 2 2 0 0 0 0 0 0 4 2 2 0 0 0 0 2 0 2 0 25 0 0 2 2 0 0 6 2 0 0 2 0 0 2 0 0 4 0 0 2

0 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

561

127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150.

Rahikainen Elias Tuovinen Kaapo Ruotsalainen Veikko Asikainen Jere Ilanmaa Ville Jeskanen Jiro Kauppinen Jussi Taitto Ahti Pennala Petri Karvinen Venni Uusitalo Eeli Rahikainen Lauri Sirviö Jalmari Kampman Toni Korhonen Arttu Kolehmainen Miko Vänskä Eetu Hämäläinen Eerik Sopanen Matias Saukkonen Tino Nykänen Leevi Tenhunen Ville Juvonen Luukas Asikainen Atte

VarTa VarTa Josba / Leba 07 Pisaba Josba / Leba 07 Josba / Leba 07 Welhot Apassit Josba musta Josba musta Josba musta VarTa Apassit Apassit Josba musta Josba musta Josba musta Josba musta VarTa Josba musta Josba musta Pisaba Josba musta Josba musta

4 4 4 4 5 5 5 5 5 6 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 2 2 1 5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 4 4 2 10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko A Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

LeBa/Josba

4

3

1

0

31

-

13

18

7

2.

Welhot

4

2

1

1

24

-

18

6

5

3.

LASB Jr

0

0

0

0

0

-

0

0

0

4.

SB Heinola

0

0

0

0

0

-

0

0

0

5.

VarTa

4

0

0

4

13

-

37

-24

0

6.

SaiPa

0

0

0

0

0

-

0

0

0

Otteluohjelma Ottelu 23274 23275 23276 25113 25114 25115 25122 25124 24948

Päivä 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021

Aika 10:00 12:00 14:00 11:00 13:00 15:00 11:00 13:00 15:00

Paikka Heinola kk Heinola kk Heinola kk Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Rantakylän uh Rantakylän uh Rantakylän uh

Koti SB Heinola LASB Jr SaiPa Welhot Welhot VarTa VarTa Welhot LeBa/Josba

Vieras LASB Jr SaiPa SB Heinola VarTa LeBa/Josba LeBa/Josba LeBa/Josba VarTa Welhot

-

Tulos 1-3 6-3 1-6 10-4 2-8 4-10 3-9 8-2 4-4

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35.

562

Nimi Manninen Martti Virkkunen Aatu Pesonen Oskari Pesonen Miika Korhonen Antti Vallius Niilo Tolvanen Aapo Pulkkinen Aapo Savolainen Aleksi Huovinen Aaro Koponen Petri Huhtakangas Johannes Viiliäinen Petteri Miettinen Valtteri Kinnunen Eemil Rantalainen Teemu Heikkinen Elmeri Härkönen Matti Saarela Lauri Forsström Lenni Maksimainen Lauri Manninen Johannes Kinnunen Matias Savolainen Markus Missonen Miska Syrjälahti Markus Yli-Talonen Veeti Martikainen Antti Fayt Nils Paganus Niilo Liikola Riku Makkonen Paavo Kähkönen Emil Räsänen Patrik Lintunen Lassi

Joukkue Welhot Welhot LeBa/Josba LeBa/Josba Welhot LeBa/Josba LeBa/Josba VarTa LeBa/Josba Welhot VarTa Welhot LeBa/Josba LeBa/Josba LeBa/Josba SB Heinola LASB Jr LeBa/Josba VarTa LeBa/Josba LASB Jr LeBa/Josba Welhot LeBa/Josba Welhot SB Heinola SB Heinola LASB Jr LeBa/Josba VarTa SB Heinola LASB Jr SB Heinola Welhot VarTa

O 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 4 4 4 2 4 4 4 2 2 1 2 4 4 2 2 2 4 4

M 6 5 4 5 4 3 3 3 3 2 2 2 2 1 1 2 2 2 2 2 1 1 1 1 0 0 2 2 2 2 1 1 1 1 1

S 2 3 3 0 1 2 1 1 1 2 2 2 2 3 3 1 1 1 1 1 2 2 2 2 3 3 0 0 0 0 1 1 1 1 1

P 8 8 7 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 2 2 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2

YV 1 1 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109.

Molari Joel Pöllänen Nooa Koskinen Juho Kinnunen Anton Okkonen Akseli Järvinen Viljami Käiväräinen Eetu Könönen Sampo Kolehmainen Paavo Sirmola Elmeri Väisänen Väinö Tilli Otto Mälkönen Rasmus Asplund Iiro Romppanen Rasmus Myöhänen Aatu Sopanen Matias Lindholm Elias Ronkainen Atte Vanhamäki Otto Miettinen Niklas Pykälistö Markus Saukkonen Eetu Venäläinen Eetu Juvonen Ville Lintu Joonas Tuovinen Kaapo Hämäläinen Kalle Reinikainen Eemeli Korhonen Oskari Lehtinen Juuso Ainiala Oskari Lahtinen Rasmus Kinnunen Niko Nurminen Onni Elfvengren Kimi Keskisaari Joona Latvanen Mikael Lepistö Lassi Kortelainen Simo Koponen Akseli Kallio Sisu Sollo Mikael Martikainen Tiitus Lankinen Antti Immonen Leevi Niskanen Aleksi Seppänen Niko Aarikka Juho Tommola Emil Palmberg Justus Ilmari Bertil Hotti Viivi Weckström Aapo Hämäläinen Veeti Pärssinen Tristan Luiskala Valtteri Karhunen Henrik Ahola Simeon Vähämäki Wäinö Dillström Juho Hämäläinen Veeti Pirkkanen Riku Byckling Lauri Elfvengren Elias Viitikko Aaro Sisu Sakari Kytölä Aapo Kärki Jesperi Remonen Miika Tuunainen Kaapo Rahikainen Lauri Muuruvirta Panu Korhonen Jesse Kauppinen Jussi Siljanen Lucas

VarTa VarTa LASB Jr LeBa/Josba LeBa/Josba SaiPa SaiPa SaiPa SB Heinola LASB Jr Welhot LASB Jr SaiPa LASB Jr Welhot Welhot VarTa SaiPa SaiPa LASB Jr Welhot LASB Jr SaiPa LeBa/Josba VarTa LeBa/Josba VarTa VarTa Welhot Welhot SB Heinola SB Heinola SB Heinola SB Heinola SB Heinola SB Heinola SaiPa SB Heinola LASB Jr SB Heinola Welhot SaiPa SaiPa LeBa/Josba SaiPa SaiPa SaiPa SaiPa LASB Jr LASB Jr SB Heinola SB Heinola LASB Jr LASB Jr SB Heinola SB Heinola SB Heinola SB Heinola SaiPa LASB Jr SB Heinola LASB Jr SaiPa SaiPa SaiPa Welhot LeBa/Josba VarTa VarTa VarTa VarTa VarTa Welhot VarTa

4 4 2 4 4 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4

1 1 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 1 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 12 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 4 2 0 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

563

Lohko B Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Apassit

10

8

0

2

72

-

35

37

16

2.

Josba / Leba 07

10

6

0

4

49

-

42

7

12

3.

Welhot keltainen

10

4

0

6

47

-

53

-6

8

4.

Pisaba

4

3

0

1

29

-

22

7

6

5.

Josba musta

10

1

0

9

25

-

70

-45

2

Otteluohjelma Ottelu 24047 24048 24049 24050 24051 24393 24394 24395 24396 24397 24392 24388 24389 24390 24398 24399 24400 24401 24052 24053 24054 24055

Päivä 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 17.01.2021 17.01.2021 17.01.2021 17.01.2021 17.01.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 11:00 12:00 14:00 15:00 11:00 12:00 14:00 15:00 11:00 12:00 14:00 15:00

Paikka Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Kalevalan koulu Kalevalan koulu Kalevalan koulu Kalevalan koulu Kalevalan koulu Raatekankaan Liikuntakeskus Raatekankaan Liikuntakeskus Raatekankaan Liikuntakeskus Raatekankaan Liikuntakeskus Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Rantakylän uh Rantakylän uh Rantakylän uh Rantakylän uh

Koti Welhot keltainen Apassit Pisaba Josba musta Josba / Leba 07 Apassit Josba musta Pisaba Welhot keltainen Josba musta Josba musta Josba / Leba 07 Apassit Welhot keltainen Apassit Josba musta Welhot keltainen Josba musta Josba / Leba 07 Welhot keltainen Josba musta Apassit

Vieras Pisaba Josba musta Josba / Leba 07 Welhot keltainen Apassit Welhot keltainen Josba / Leba 07 Apassit Josba / Leba 07 Pisaba Apassit Welhot keltainen Josba / Leba 07 Josba musta Welhot keltainen Josba / Leba 07 Josba / Leba 07 Apassit Josba musta Apassit Welhot keltainen Josba / Leba 07

-

Tulos 2-8 12-2 3-6 3-6 5-3 7-6 2-6 10-8 6-7 6-8 2-9 4-8 5-2 2-3 8-5 3-5 6-4 0-9 7-2 1-7 2-5 4-2

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49.

564

Nimi Holopainen Lauri Räty Hugo Heikkinen Viljami Immonen Aaro Niiranen Jimi Nyyssönen Otso Pitkänen Tuomas Turpeinen Antti Tepponen Kasperi Aapajärvi Onni Ikonen Tino Luostarinen Leo-Pekka Martiskainen Lenni Huhtala Niila Mikonpoika Sirviö Jalmari Hänninen Aapo Laine Elias Pakarinen Aatu Karhunen Jesse Honkanen Leo Korhonen Aatu Rissanen Aatu Koponen Akseli Haapalainen Aapo Miettinen Emil Kotilainen Jimi Hämäläinen Joel Koponen Toni Uusitalo Eeli Hollmén Lauri Sairanen Roni Vänskä Eetu Kovanen Anssi Ruotsalainen Arttu Martikainen Miro-Pekka Hwang Aaro Sirviö Elmeri Pakarinen Peetu Martikainen Santtu Voutilainen Damien Isotalo Jaakko Meriläinen Ville Nissinen Matias Virkkunen Aatu Halonen Ville Mikkonen Rasmus Huhtakangas Johannes Taitto Ahti Pussinen Jesse

Joukkue Apassit Josba / Leba 07 Pisaba Apassit Apassit Josba / Leba 07 Apassit Josba musta Apassit Apassit Pisaba Welhot keltainen Josba musta Apassit Apassit Pisaba Welhot keltainen Josba / Leba 07 Welhot keltainen Josba / Leba 07 Apassit Josba musta Welhot keltainen Welhot keltainen Welhot keltainen Josba / Leba 07 Apassit Welhot keltainen Josba musta Welhot keltainen Welhot keltainen Josba musta Pisaba Welhot keltainen Josba / Leba 07 Josba / Leba 07 Apassit Josba / Leba 07 Josba / Leba 07 Apassit Welhot keltainen Josba / Leba 07 Josba / Leba 07 Welhot keltainen Pisaba Josba / Leba 07 Welhot keltainen Apassit Josba musta

O 10 8 4 10 10 10 10 10 10 10 4 8 6 8 8 4 6 8 8 8 8 8 4 10 6 6 8 8 10 4 6 10 4 6 8 10 4 6 8 8 8 8 10 2 4 4 2 9 10

M 17 12 5 9 8 8 7 3 6 2 6 4 7 3 7 5 4 4 4 4 4 3 1 5 4 4 4 4 4 3 3 3 4 4 2 2 2 2 2 1 1 1 1 2 2 2 1 1 1

S 11 7 11 6 6 4 5 8 4 8 3 5 1 5 0 2 3 3 3 3 3 4 6 1 2 2 2 2 2 3 3 3 1 1 3 3 2 2 2 3 3 3 3 1 1 1 2 2 2

P 28 19 16 15 14 12 12 11 10 10 9 9 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 0 0 0 1 0 3 0 0 0 1 1 1 1 1 0 0 0 0 2 0 0 3 0 0 0 1 0 1 0 1 2 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 1 1 0

5 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 4 0 0 0 2 0 11 0 0 0 2 2 12 2 2 0 0 0 0 4 0 0 6 0 0 0 2 0 2 0 2 4 0 0 2 0 0 0 0 2 2 0 2 0 0 0 2 2 0

YV 2 1 0 2 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

RL 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104.

Pennanen Luka Jäntti Iivo Kytökorpi Martti Kolehmainen Miko Missonen Miska Hartikainen Juho Myöhänen Aatu Peltonen Joona Väisänen Santeri Nyyssönen Onni Hämäläinen Eerik Korhonen Antti Ihalainen Nuutti Laakkonen Sampo Muona Jesse Räsänen Patrik Korhonen Oskari Koivistoinen Konsta Tenhunen Ville Asikainen Jere Lappalainen Samu Karvinen Venni Neuvonen Totte Karjalainen Tuomo Manninen Martti Ylönen Topias Hirvonen Luukas Tikkanen Kuisma Kampman Toni Asikainen Atte Lindholm Lauri Penttinen Eemil Hoffren Elias Venäläinen Aatu Ruotsalainen Veikko Meriläinen Vennu Karvonen Aarne Koivisto Aatu Vuohelainen Onni-Elias Mertanen Niklas Ukkonen Elias Hyvärinen Kaapo Savolainen Valtteri Liukkonen Lotta Niska Veikka Liukkonen Leevi Kivimäki Aarne Kolehmainen Valtteri Väänänen Oiva Kainulainen Ukko Jeskanen Jiro Ilanmaa Ville Tikkanen Eetu Korhonen Arttu Pennala Petri

Josba / Leba 07 Pisaba Welhot keltainen Josba musta Welhot keltainen Apassit Welhot keltainen Pisaba Pisaba Josba / Leba 07 Josba musta Welhot keltainen Josba / Leba 07 Josba / Leba 07 Apassit Welhot keltainen Welhot keltainen Welhot keltainen Pisaba Pisaba Josba / Leba 07 Josba musta Pisaba Josba / Leba 07 Welhot keltainen Pisaba Josba / Leba 07 Josba musta Apassit Josba musta Welhot keltainen Josba / Leba 07 Welhot keltainen Welhot keltainen Josba / Leba 07 Josba / Leba 07 Welhot keltainen Welhot keltainen Pisaba Pisaba Welhot keltainen Welhot keltainen Apassit Pisaba Welhot keltainen Pisaba Pisaba Pisaba Josba musta Apassit Josba / Leba 07 Josba / Leba 07 Welhot keltainen Josba musta Josba musta

4 4 6 10 2 2 2 4 4 6 8 2 4 6 8 2 2 4 4 4 6 6 1 2 2 3 4 4 10 10 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 6 7 8 10 10 10 10

2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 1 0 0 0 0 2 0 1 0 1 0 0 0 1 2 1 0 0 1 1 0 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 3

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 2 0 0 0 0 4 0 2 0 2 0 0 0 2 4 2 0 0 2 2 0 0 0 2 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 6

1 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

565

D1-pojat Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Welhot musta

5

5

0

0

59

-

14

45

10

2.

VarTa

5

4

0

1

50

-

31

19

8

3.

KallSi

5

2

1

2

35

-

37

-2

5

4.

Welhot

5

2

0

3

26

-

42

-16

4

5.

JoU

5

1

1

3

35

-

51

-16

3

6.

Welhot keltainen

5

0

0

5

24

-

54

-30

0

Otteluohjelma Ottelu 10542 10543 10544 10545 10546 10547 10548 10549 10550

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 24.10.2020 24.10.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 11:00 12:00

Paikka Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Varkauden lt Varkauden lt

Koti Welhot musta Welhot KallSi Welhot Welhot keltainen VarTa Welhot keltainen VarTa JoU

-

Vieras Welhot keltainen VarTa JoU Welhot musta KallSi JoU Welhot Welhot keltainen Welhot

Tulos 12-3 4-8 11-11 2-13 0-12 10-6 8-9 13-8 7-10

10551 10552 10553 10554 10555 10556

24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020

13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00

Varkauden Varkauden Varkauden Varkauden Varkauden Varkauden

KallSi JoU VarTa Welhot Welhot musta KallSi

-

Welhot musta Welhot keltainen Welhot musta KallSi JoU VarTa

2-10 8-5 4-9 1-6 15-3 4-15

lt lt lt lt lt lt

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Josba punainen

5

5

0

0

51

-

2

49

10

2.

LeBa-96

5

4

0

1

48

-

12

36

8

3.

Coach Team

5

3

0

2

37

-

34

3

6

4.

LeBa-96 Hearts

5

2

0

3

21

-

39

-18

4

5.

Josba musta

5

0

1

4

15

-

44

-29

1

6.

Josba 08

5

0

1

4

15

-

56

-41

1

Otteluohjelma Ottelu 10557 10558 10559 10560 10561 10562 10563 10564 10565 10566 10567 10568 10569 10570 10571

566

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020

Aika 10:30 11:30 12:30 13:30 14:30 15:30 16:30 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00

Paikka Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh

Koti Josba 08 Coach Team Josba punainen Coach Team Josba musta LeBa-96 Josba musta LeBa-96 LeBa-96 Hearts Josba punainen LeBa-96 Hearts LeBa-96 Coach Team Josba 08 Josba punainen

-

Vieras Josba musta LeBa-96 LeBa-96 Hearts Josba 08 Josba punainen LeBa-96 Hearts Coach Team Josba musta Coach Team Josba 08 Josba musta Josba 08 Josba punainen LeBa-96 Hearts LeBa-96

Tulos 5-5 4-8 8-0 16-4 0-12 14-2 5-10 9-0 4-6 12-0 8-5 16-0 1-13 6-8 6-1

Lohko C Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

VarTa

14

12

1

1

115

-

37

78

25

2.

Josba musta

14

9

0

5

83

-

51

32

18

3.

JoU

14

6

2

6

90

-

72

18

14

4.

LeBa-96 Hearts

14

6

0

8

53

-

82

-29

12

5.

Josba 08

10

5

1

4

58

-

55

3

11

6.

Welhot

12

4

0

8

56

-

76

-20

8

7.

Coach Team

10

3

1

6

47

-

59

-12

7

8.

Welhot keltainen

12

2

2

8

41

-

93

-52

6

9.

KallSi

6

2

1

3

32

-

50

-18

5

Otteluohjelma Ottelu 23317 23318 23319 23320 23321 23322 23323 23324 23325 23326 23327 23328 23329 23330 23331 23332 23333 23334 24593 24617 23348 24577 24576 24578 23345 24574 24590 24586 24585 24618 24620 24589 24588 23346 23344 24584 24582 24594 23341 24579 23343 24603 24600 24581 24619 24575 24616 23349 24573 24591 23342 24592 24604

Päivä 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 06.02.2021 06.02.2021 06.02.2021 06.02.2021 06.02.2021 06.02.2021 13.02.2021 13.02.2021 13.02.2021 13.02.2021 13.02.2021 13.02.2021 13.02.2021 18.04.2021 18.04.2021 18.04.2021 18.04.2021 18.04.2021 18.04.2021 18.04.2021 18.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 15.05.2021 15.05.2021 15.05.2021 15.05.2021 15.05.2021 15.05.2021

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Joroisten ut Joroisten ut Joroisten ut Joroisten ut Joroisten ut Joroisten ut Joroisten ut Joroisten ut Joroisten ut Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Sonkajärven lh Sonkajärven lh Sonkajärven lh Sonkajärven lh Sonkajärven lh Sonkajärven lh Sonkajärven lh Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt

Koti Josba 08 Josba musta JoU KallSi LeBa-96 Hearts VarTa JoU Welhot keltainen Welhot JoU Coach Team VarTa Josba 08 KallSi Josba musta Josba 08 Welhot keltainen KallSi LeBa-96 Hearts JoU Coach Team JoU VarTa Josba musta Welhot keltainen Welhot Josba musta LeBa-96 Hearts Welhot keltainen Josba musta JoU LeBa-96 Hearts Welhot keltainen Coach Team LeBa-96 Hearts Welhot Coach Team VarTa Josba musta Coach Team Welhot Josba 08 Josba musta VarTa Welhot keltainen Coach Team VarTa VarTa Welhot Josba musta LeBa-96 Hearts Welhot Welhot keltainen

-

Vieras Coach Team KallSi LeBa-96 Hearts Josba 08 Josba musta Welhot keltainen Welhot Coach Team VarTa VarTa LeBa-96 Hearts Josba musta LeBa-96 Hearts Coach Team Welhot keltainen Welhot JoU Welhot Coach Team Josba 08 VarTa Josba musta Josba 08 LeBa-96 Hearts KallSi LeBa-96 Hearts VarTa JoU VarTa Welhot KallSi Josba 08 Josba musta Welhot VarTa JoU Welhot keltainen JoU Josba 08 Josba 08 Josba musta Welhot keltainen JoU Welhot LeBa-96 Hearts JoU LeBa-96 Hearts Josba musta LeBa-96 Hearts Welhot keltainen JoU VarTa JoU

Tulos 4-7 13-1 10-6 8-10 1-6 13-1 9-3 7-7 6-8 3-8 3-7 10-5 6-3 8-7 5-4 3-7 1-13 7-13 6-4 7-7 0-12 5-7 14-2 4-1 4-4 4-5 1-3 7-5 2-9 8-4 3-4 1-8 3-4 1-2 1-9 4-9 8-4 6-6 4-2 3-5 6-5 11-1 4-5 9-0 9-3 7-4 2-3 6-5 5-6 12-0 3-7 2-6 5-4

567

D2-pojat Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

LeBa-96 Hearts

5

4

1

0

51

-

15

36

9

2.

Welhot Wings

5

4

0

1

41

-

24

17

8

3.

Coach Team

5

3

0

2

39

-

31

8

6

4.

Josba 08

5

2

1

2

50

-

36

14

5

5.

Pisaba

5

1

0

4

19

-

41

-22

2

6.

SB Raatti

5

0

0

5

10

-

63

-53

0

Otteluohjelma Ottelu 10597 10598 10599 10600 10601 10602 10603 10611 10605 10604 10610 10609 10608 10607 10606

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Juuan lt Ylä-Pyörön Ylä-Pyörön Ylä-Pyörön Ylä-Pyörön Ylä-Pyörön Ylä-Pyörön Ylä-Pyörön Ylä-Pyörön

koulu koulu koulu koulu koulu koulu koulu koulu

Koti Josba 08 LeBa-96 Hearts Welhot Wings LeBa-96 Hearts Coach Team Pisaba Coach Team Welhot Wings SB Raatti Pisaba Josba 08 LeBa-96 Hearts Pisaba SB Raatti Welhot Wings

-

Vieras Coach Team Pisaba SB Raatti Josba 08 Welhot Wings SB Raatti LeBa-96 Hearts Pisaba LeBa-96 Hearts Coach Team SB Raatti Welhot Wings Josba 08 Coach Team Josba 08

Tulos 8-11 11-0 14-2 9-9 6-9 11-3 3-11 6-3 1-15 3-7 11-4 5-2 2-14 0-12 10-8

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Papas 08

6

6

0

0

51

-

21

30

12

2.

Welhot Flames

6

5

0

1

64

-

25

39

10

3.

Welhot Rocks

6

4

0

2

53

-

32

21

8

4.

LeBa-96 09

6

3

0

3

32

-

42

-10

6

5.

SBL

6

2

0

4

47

-

68

-21

4

6.

VarTa musta

6

1

0

5

24

-

32

-8

2

7.

KAIKU

6

0

0

6

21

-

72

-51

0

Otteluohjelma Ottelu 10656 10657 10658 10659 10660 10661 10662 10619 10620 10621 10622 10623 10624 10625 10633 10634 10635 10636 10637 10638 10639

568

Päivä 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kaavin kk Kaavin kk Kaavin kk Kaavin kk Kaavin kk Kaavin kk Kaavin kk Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu

Koti LeBa-96 09 Welhot Rocks Welhot Flames KAIKU VarTa musta SBL Papas 08 KAIKU Papas 08 VarTa musta Welhot Rocks SBL Welhot Flames LeBa-96 09 LeBa-96 09 Papas 08 VarTa musta KAIKU SBL Welhot Flames Welhot Rocks

-

Vieras Welhot Flames VarTa musta SBL Welhot Rocks Papas 08 KAIKU LeBa-96 09 VarTa musta Welhot Rocks SBL Welhot Flames LeBa-96 09 Papas 08 KAIKU Welhot Rocks KAIKU LeBa-96 09 Welhot Flames Papas 08 VarTa musta SBL

Tulos 2-13 8-3 19-7 7-15 2-5 12-5 6-4 3-10 9-2 5-6 6-7 10-14 4-6 9-3 1-9 13-2 1-2 1-13 7-12 8-3 13-5

KS, SK Lohko A Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

LeBa-96 Hearts

10

9

0

1

102

-

39

63

18

2.

Welhot Wings

10

7

0

3

64

-

66

-2

14

3.

PyY

3

3

0

0

27

-

9

18

6

4.

Pelicans SB 08

1

1

0

0

4

-

1

3

2

5.

Josba 08

6

1

0

5

29

-

65

-36

2

6.

SB Heinola/BB-88 punainen 2

0

0

2

2

-

7

-5

0

7.

Coach Team

0

0

10

52

-

93

-41

0

10

Otteluohjelma Ottelu 23913 23860 23861 23865 23862 23863 25514 25515 25550 25551 25552 25553 25558 25557 25559 25706 25718 25722 25716 25517 25555

Päivä 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 17.01.2021 17.01.2021 17.01.2021 17.01.2021 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021

Aika 10:45 11:00 12:00 12:30 14:00 15:00 11:45 13:30 10:00 11:00 13:00 14:00 11:00 12:45 14:30 11:00 12:45 14:30 11:00 12:45 14:30

Paikka Heinola kk Kylmäojan lh Kylmäojan lh Heinola kk Kylmäojan lh Kylmäojan lh Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Juuan lt Juuan lt Juuan lt Kalevalan koulu Kalevalan koulu Kalevalan koulu

Koti PyY Josba 08 Welhot Wings SB Heinola/BB-88 punainen LeBa-96 Hearts Coach Team Josba 08 PyY LeBa-96 Hearts Coach Team LeBa-96 Hearts Welhot Wings Welhot Wings Coach Team Welhot Wings Coach Team Welhot Wings Welhot Wings Coach Team LeBa-96 Hearts LeBa-96 Hearts -

Vieras SB Heinola/BB-88 punainen LeBa-96 Hearts Coach Team Pelicans SB 08 Welhot Wings Josba 08 PyY Josba 08 Josba 08 Welhot Wings Coach Team Josba 08 Coach Team LeBa-96 Hearts LeBa-96 Hearts LeBa-96 Hearts LeBa-96 Hearts Coach Team Welhot Wings Coach Team Welhot Wings

Tulos 3-1 1-7 7-6 1-4 11-2 9-12 3-14 10-5 15-3 3-8 13-5 10-5 6-2 7-11 2-10 2-9 4-9 10-7 6-7 10-5 7-8

Lohko C Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Papas 08

14

12

0

2

142

-

47

95

24

2.

Welhot Rocks

14

10

1

3

117

-

64

53

21

3.

Pisaba

14

8

2

4

74

-

56

18

18

4.

LeBa-96 09

14

8

1

5

82

-

66

16

17

5.

Welhot Flames

14

8

1

5

98

-

69

29

17

6.

VarTa musta

14

4

1

9

60

-

107

-47

9

7.

SB Raatti

14

3

1

10

60

-

126

-66

7

8.

KAIKU

14

2

1

11

64

-

123

-59

5

9.

SBL

6

0

0

6

34

-

73

-39

0

Otteluohjelma Ottelu 23419 23420 23416 23417 23423 23422 23421 23418 23424 23425 23426 23427 23428 23429 23430 23431 23432 23433 23443 23444 23445 23446 23447 23448 23449 23450 23451 23967 23987 23993

Päivä 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00

Paikka Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Kajaanihalli Kajaanihalli Kajaanihalli Kajaanihalli Kajaanihalli Kajaanihalli Kajaanihalli Kajaanihalli Kajaanihalli Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Studentia Studentia Studentia

Koti Welhot Flames Welhot Rocks VarTa musta LeBa-96 09 KAIKU Papas 08 SBL Papas 08 SB Raatti Papas 08 VarTa musta SBL Welhot Flames VarTa musta LeBa-96 09 Welhot Flames KAIKU Pisaba SB Raatti Papas 08 KAIKU Pisaba Welhot Rocks LeBa-96 09 SBL SB Raatti SBL LeBa-96 09 Welhot Flames LeBa-96 09

-

Vieras VarTa musta LeBa-96 09 Pisaba Welhot Flames Pisaba SB Raatti KAIKU Welhot Rocks SBL SBL SB Raatti LeBa-96 09 SB Raatti Welhot Rocks KAIKU Pisaba Papas 08 Welhot Rocks KAIKU LeBa-96 09 VarTa musta Papas 08 Welhot Flames Pisaba VarTa musta Welhot Rocks Welhot Flames Welhot Rocks VarTa musta Papas 08

Tulos 6-2 7-5 6-8 5-3 2-4 7-2 5-13 5-8 13-11 12-3 8-4 3-15 8-5 2-11 6-1 4-4 1-14 1-4 3-10 4-5 4-5 1-9 13-8 1-4 4-8 0-12 8-12 2-8 10-2 1-16

569

23968 23966 23965 23983 23438 29374 29375 29376 29377 29378 29379 29380 29381 29390 29391 29392 29393 29394 29395 29396 29397 29398 29399 29400 29401 29402 29403 29404 29405

20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021 08.05.2021

13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Pieksämäen ut Pieksämäen ut Pieksämäen ut Pieksämäen ut Pieksämäen ut Pieksämäen ut Pieksämäen ut Pieksämäen ut

VarTa musta Pisaba SB Raatti Welhot Rocks KAIKU SB Raatti Welhot Flames Welhot Rocks VarTa musta Pisaba Welhot Rocks Pisaba KAIKU SB Raatti Welhot Rocks Pisaba Papas 08 Pisaba VarTa musta Welhot Flames KAIKU Pisaba Welhot Rocks Welhot Flames Welhot Rocks VarTa musta KAIKU Papas 08 LeBa-96 09

-

SB Raatti KAIKU Papas 08 Pisaba Welhot Flames LeBa-96 09 Papas 08 SB Raatti Papas 08 Welhot Flames KAIKU VarTa musta LeBa-96 09 Welhot Flames Papas 08 SB Raatti VarTa musta LeBa-96 09 KAIKU LeBa-96 09 Welhot Rocks Welhot Flames VarTa musta KAIKU Papas 08 LeBa-96 09 SB Raatti Pisaba SB Raatti

3-7 8-4 7-14 7-7 5-17 3-11 1-5 15-5 6-14 2-3 14-2 11-1 5-17 2-11 4-7 11-3 15-5 5-1 7-7 3-7 4-11 6-4 2-3 8-3 1-13 2-4 3-4 7-2 2-2

E1-pojat Lohko A Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

LeBa-96 09

10

10

0

0

112

-

28

84

20

2.

Welhot Wings

10

6

0

4

69

-

56

13

12

3.

Welhot Flames

10

4

1

5

56

-

61

-5

9

4.

LeBa-96 Hearts

8

3

1

4

40

-

60

-20

7

5.

Apassit musta

2

2

0

0

13

-

10

3

4

6.

Josba

10

1

0

9

45

-

81

-36

2

7.

VarTa

2

0

0

2

8

-

22

-14

0

8.

Kuopion Elo

2

0

0

2

0

-

25

-25

0

Otteluohjelma Ottelu 19545 19546 14764 14765 14766 14767 14768 19547 19560 19561 19562 19563 21300 21301 21302 21303 21304 14769 21305 14776 14788 14773 14781 21307 19553 14778 14787

570

Päivä 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 07.03.2021 07.03.2021 07.03.2021 07.03.2021 27.03.2021 27.03.2021 27.03.2021 27.03.2021 27.03.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 13:00 14:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00

Paikka Ahtisaaren koulu Ahtisaaren koulu Ahtisaaren koulu Ahtisaaren koulu Ahtisaaren koulu Ahtisaaren koulu Ahtisaaren koulu Ahtisaaren koulu Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Kylmäojan lh Kylmäojan lh Kylmäojan lh Kylmäojan lh Kylmäojan lh

Koti Welhot Wings Apassit musta Welhot Flames Apassit musta Josba LeBa-96 Hearts LeBa-96 09 LeBa-96 Hearts LeBa-96 09 Josba Welhot Wings Welhot Flames Josba LeBa-96 Hearts LeBa-96 09 Welhot Wings Welhot Flames Welhot Wings Welhot Flames Josba LeBa-96 09 LeBa-96 Hearts LeBa-96 Hearts Welhot Flames Welhot Wings Welhot Flames Welhot Wings

-

Vieras Kuopion Elo Josba Kuopion Elo VarTa LeBa-96 09 Welhot Flames VarTa Welhot Wings Welhot Wings Welhot Flames Josba LeBa-96 09 LeBa-96 09 Welhot Wings Welhot Flames Josba LeBa-96 Hearts LeBa-96 09 LeBa-96 Hearts Welhot Wings Welhot Flames Josba LeBa-96 09 Josba LeBa-96 Hearts LeBa-96 09 Josba

Tulos 12-0 5-4 13-0 8-6 2-14 3-2 14-2 2-12 16-4 4-6 6-2 3-12 4-10 5-3 12-5 3-15 12-6 2-6 5-5 1-11 10-3 12-5 2-13 6-4 8-5 1-5 8-4

Lohko B Otteluohjelma Ottelu

Päivä

Aika

Paikka

Koti

19427

11.10.2020

12:00

Nepenmäen koulu

LeBa-96 09

-

Vieras

Tulos

Josba

13-4

19428

11.10.2020

13:00

Nepenmäen koulu

Welhot Wings

-

Apassit musta

9-5

19430

11.10.2020

14:00

Nepenmäen koulu

Apassit musta

-

Josba

9-1

19429

11.10.2020

15:00

Nepenmäen koulu

Welhot Wings

-

LeBa-96 09

7-7

19437

24.10.2020

10:00

Studentia

Kuopion Elo

-

Welhot Flames

2-9

19438

24.10.2020

12:00

Studentia

LeBa-96 Hearts

-

Kuopion Elo

16-4

19439

24.10.2020

14:00

Studentia

Welhot Flames

-

LeBa-96 Hearts

3-4

19432

25.10.2020

10:00

Nilsiän lt

Apassit musta

-

Welhot Wings

5-7

19433

25.10.2020

11:00

Nilsiän lt

VarTa

-

LeBa-96 09

4-12

19434

25.10.2020

12:00

Nilsiän lt

Josba

-

Welhot Wings

5-17

19435

25.10.2020

13:00

Nilsiän lt

LeBa-96 09

-

Apassit musta

3-4

19436

25.10.2020

14:00

Nilsiän lt

Josba

-

VarTa

7-9

571

F1-pojat Lohko 1 Otteluohjelma Ottelu 21308 21317 21309 21318 21310 21319 21311 21320 21312 21321 21313 21322 21314 21315 21316 21323 21332 21324 21333 21325 21334 21326 21335 21327 21336 21328 21337 21329 21338 21330 21331 29225 29226 29227 29228 29229 29230 29231 29232 29233 29234 29235 29260 29261 29262 29263 29264 29265 29266 29267 29268 29269 29270 29271 29272 29273 29274 29275 29276 29277 29278 29279 29280 29281

572

Päivä 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 21.03.2021 21.03.2021 21.03.2021 21.03.2021 21.03.2021 21.03.2021 21.03.2021 21.03.2021 21.03.2021 21.03.2021 21.03.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 11.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021

Aika 11:00 11:00 11:40 11:40 12:20 12:20 13:00 13:00 13:40 13:40 14:20 14:20 15:00 15:40 16:20 11:00 11:00 11:40 11:40 12:20 12:20 13:00 13:00 13:40 13:40 14:20 14:20 15:00 15:00 15:40 16:20 10:00 10:40 11:20 12:00 12:40 13:20 14:00 14:40 15:20 16:00 16:40 10:00 10:40 11:20 12:00 12:40 13:20 14:00 14:40 15:20 16:00 16:40 10:00 10:40 11:20 12:00 12:40 13:20 14:00 14:40 15:20 16:00 16:40

Paikka Joensuu Areena Ahtisaaren koulu Joensuu Areena Ahtisaaren koulu Joensuu Areena Ahtisaaren koulu Joensuu Areena Ahtisaaren koulu Joensuu Areena Ahtisaaren koulu Joensuu Areena Ahtisaaren koulu Joensuu Areena Joensuu Areena Joensuu Areena Kontiolahden lh Nilsiän lt Kontiolahden lh Nilsiän lt Kontiolahden lh Nilsiän lt Kontiolahden lh Nilsiän lt Kontiolahden lh Nilsiän lt Kontiolahden lh Nilsiän lt Kontiolahden lh Nilsiän lt Kontiolahden lh Kontiolahden lh Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Vuorelan koulu Vuorelan koulu Vuorelan koulu Vuorelan koulu Vuorelan koulu Vuorelan koulu Vuorelan koulu Vuorelan koulu Vuorelan koulu Vuorelan koulu Vuorelan koulu Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt

Koti Josba musta Welhot Flames LeBa-96 Spades Welhot Rocks Josba punainen Welhot Wings LeBa-96 Spades Welhot Flames Josba musta Welhot Rocks Josba punainen Welhot Wings LeBa-96 Spades Josba punainen Josba musta LeBa-96 Spades Apassit musta Josba musta Rökäletappio Josba punainen Apassit musta Josba musta Rökäletappio LeBa-96 Spades Apassit musta Josba musta Rökäletappio Josba punainen JoU LeBa-96 Spades Josba punainen Welhot Flames Welhot Flames Welhot Wings Welhot Rocks Rökäletappio Welhot Rocks Welhot Wings Apassit musta Rökäletappio Apassit musta IisKi Rökäletappio Rökäletappio Welhot Wings Welhot Rocks IisKi Welhot Wings Welhot Rocks Welhot Flames IisKi Welhot Flames Apassit musta VarTa VarTa Welhot Wings IisKi Rökäletappio IisKi Welhot Wings Welhot Rocks Rökäletappio Welhot Rocks Welhot Flames

-

Vieras IisKi Apassit musta JoU Rökäletappio VarTa Apassit musta IisKi Rökäletappio JoU Apassit musta IisKi Rökäletappio VarTa JoU VarTa Welhot Flames JoU Welhot Rocks VarTa Welhot Wings IisKi Welhot Flames JoU Welhot Rocks VarTa Welhot Wings IisKi Welhot Flames VarTa Welhot Wings Welhot Rocks Welhot Rocks VarTa Rökäletappio VarTa Apassit musta IisKi VarTa Welhot Flames IisKi Welhot Wings Welhot Flames Welhot Rocks VarTa IisKi VarTa Welhot Rocks VarTa Apassit musta Rökäletappio Apassit musta Welhot Wings Rökäletappio IisKi Apassit musta Rökäletappio Apassit musta Welhot Rocks Welhot Flames Apassit musta VarTa Welhot Flames Welhot Wings VarTa

Tulos 2-11 5-11 2-8 4-9 4-7 5-5 0-6 5-7 2-4 4-11 6-9 2-6 1-8 5-7 2-11 2-13 6-2 1-14 7-4 11-2 16-2 1-16 2-5 1-11 7-0 2-14 6-6 8-7 7-4 5-13 6-7 3-9 8-9 1-6 9-6 4-6 8-6 3-4 4-3 5-3 6-2 7-9 12-4 4-8 8-9 5-8 4-3 3-4 1-4 4-6 1-9 6-6 4-1 7-3 2-8 3-7 3-15 4-4 4-11 2-6 8-4 10-5 7-10 5-10

F2-pojat Lohko 1 Otteluohjelma Ottelu 21267 21268 21269 21270 21271 21272 21273 21274 21275 21276 21277 21278 21279 21280 21281 21282 21283 21284 21285 21287 21288 21286 29236 29237 29238 29239 29240 29241 29242 29243 29244 29245 29246 29247 29248 29249 29250 29251 29252 29253 29254 29255 29256 29257 29258 29259

Päivä 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 20.03.2021 20.03.2021 20.03.2021 20.03.2021 20.03.2021 20.03.2021 20.03.2021 20.03.2021 10.04.2021 10.04.2021 10.04.2021 10.04.2021 10.04.2021 10.04.2021 10.04.2021 10.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021

Aika 11:00 11:40 12:20 13:00 13:40 14:20 15:00 15:40 16:20 17:00 17:40 10:30 11:10 11:50 12:30 13:10 13:50 14:30 15:10 15:50 16:30 17:10 11:00 11:40 12:20 13:00 13:40 14:20 15:00 15:40 11:00 11:40 12:20 13:00 13:40 14:20 15:00 15:40 11:00 11:40 12:20 13:00 13:40 14:20 15:00 15:40

Paikka Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Rantakylän uh Rantakylän uh Rantakylän uh Rantakylän uh Rantakylän uh Rantakylän uh Rantakylän uh Rantakylän uh Rantakylän uh Rantakylän uh Rantakylän uh Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh

Koti Apassit musta Josba musta Apassit musta VarTa Apassit musta Welhot Wings Welhot Rocks Rökäletappio Pantterit LeBa-96 Hearts VarTa VarTa Welhot Wings Welhot Rocks Welhot Wings Josba musta Welhot Wings LeBa-96 Hearts Rökäletappio Pantterit Apassit musta Josba musta Josba musta VarTa Welhot Wings Welhot Rocks Apassit musta Welhot Wings Apassit musta LeBa-96 Hearts Welhot Wings Rökäletappio Pantterit LeBa-96 Hearts Rökäletappio Pantterit Welhot Wings Welhot Rocks Apassit musta LeBa-96 Hearts Apassit musta Rökäletappio Pantterit Rökäletappio Pantterit Apassit musta LeBa-96 Hearts Rökäletappio Pantterit Welhot Rocks LeBa-96 Hearts Rökäletappio Pantterit LeBa-96 Hearts

-

Vieras VarTa Rökäletappio Pantterit LeBa-96 Hearts Josba musta Rökäletappio Pantterit LeBa-96 Hearts Josba musta Welhot Wings Welhot Rocks Welhot Wings Welhot Rocks Josba musta Apassit musta Josba musta Welhot Rocks Apassit musta Welhot Rocks Welhot Rocks LeBa-96 Hearts LeBa-96 Hearts Rökäletappio Pantterit Rökäletappio Pantterit Rökäletappio Pantterit LeBa-96 Hearts Rökäletappio Pantterit LeBa-96 Hearts Welhot Rocks Rökäletappio Pantterit Apassit musta Welhot Rocks Apassit musta Welhot Rocks Apassit musta LeBa-96 Hearts Rökäletappio Pantterit Welhot Wings Welhot Rocks Welhot Wings LeBa-96 Hearts Welhot Wings Welhot Rocks Welhot Wings Apassit musta Welhot Wings Welhot Rocks Apassit musta

Tulos 7-3 8-4 3-3 10-13 6-3 2-4 8-6 0-12 2-3 5-7 3-12 10-1 10-3 14-2 3-8 7-1 5-12 2-11 3-1 2-11 8-6 0-5 19-1 13-4 6-5 13-5 5-8 2-2 15-4 3-19 3-2 4-9 9-2 7-4 10-5 3-11 8-8 4-7 3-10 5-15 5-4 2-19 9-2 3-5 2-6 1-2

Tytöt C-tytöt Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

FB Factor

13

13

0

0

120

-

35

85

26

2.

FB Factor D-tytöt

13

9

0

4

83

-

64

19

18

3.

O2-Jyväskylä

9

6

0

3

52

-

39

13

12

4.

VarTa

11

2

1

8

38

-

65

-27

5

5.

Welhot

11

2

1

8

32

-

57

-25

5

6.

Hatsina

11

1

0

10

24

-

89

-65

2

Otteluohjelma Ottelu 12529 12530 12531 12532 12533 12534 12535 12536 12537 12538 12539 12540

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00

Paikka Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sport Forum Sport Forum Kontiolahden Kontiolahden Kontiolahden Kontiolahden Kontiolahden

lh lh lh lh lh

Koti Hatsina Welhot Hatsina FB Factor D-tytöt O2-Jyväskylä Welhot Hatsina VarTa FB Factor D-tytöt FB Factor FB Factor D-tytöt O2-Jyväskylä

-

Vieras VarTa O2-Jyväskylä FB Factor VarTa FB Factor FB Factor D-tytöt O2-Jyväskylä FB Factor O2-Jyväskylä Welhot Hatsina VarTa

Tulos 2-4 3-4 2-10 11-5 3-8 2-5 2-5 1-6 6-9 2-0 5-1 4-2

573

12541 12542 12543 12544 12545 12546 12547 12548 12549 12556 12557 12558 12559 12560 12561 12562 12572 12553 12570 12550 12551 12555

01.11.2020 01.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 16.01.2021 03.02.2021 10.02.2021 14.02.2021 14.02.2021 14.02.2021 14.02.2021 14.02.2021

16:00 17:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:30 17:30 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00

Kontiolahden lh Kontiolahden lh Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Ylä-Pyörön koulu Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh

Welhot FB Factor Hatsina FB Factor O2-Jyväskylä Welhot VarTa O2-Jyväskylä VarTa O2-Jyväskylä Hatsina FB Factor D-tytöt FB Factor FB Factor D-tytöt Welhot FB Factor FB Factor D-tytöt Welhot FB Factor Welhot Hatsina VarTa

-

Hatsina FB Factor D-tytöt Welhot VarTa FB Factor D-tytöt FB Factor FB Factor D-tytöt Hatsina Welhot VarTa FB Factor VarTa Welhot Hatsina O2-Jyväskylä FB Factor D-tytöt FB Factor FB Factor D-tytöt Hatsina VarTa FB Factor D-tytöt FB Factor

5-2 14-4 5-3 7-5 2-3 1-13 2-8 12-0 3-3 7-5 2-11 7-3 8-1 11-4 10-6 7-6 3-14 1-4 13-4 3-5 0-10 3-7

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64.

574

Nimi Liimatta Saara Holopainen Jennica Kärki Minea Miettinen Sira Repo Tuuli Hulkko Nea Katalkin Kiira Ruotsalainen Liina Karhunen Ninna Järvinen Janella Tahvanainen Lilja Saastamoinen Elli Karvonen Nella Savander Maria Ahosilta Anna Sofia Tornberg Venla Martikainen Moona Liimatta Veera Haakana Elsa Mynttinen Emmi Pikkarainen Ella Pirttinen Kaisa Immonen Eevi Pylkkänen Eevi Sivelä Sienna Juvonen Maija Intke Diana Pasanen Jenna Juvonen Juliaana Sinkkonen Kaisa Westman Alisa Järvinen Jenissa Montonen Nella Kosonen Vilma Summanen Mila Hattunen Minja Korkeala Hanna Lehtonen Siiri Voutilainen Elna Auvinen Senni Jauhiainen Aino Pekonen Vilma Pääkkönen Elsa Lempessalmi Sirkku Lukkarinen Linda Turunen Venla Kyllönen Vilma Heikkilä Veera Rikkonen Pinja Liukka Veera Hakkarainen Mona Kakkonen Mira Laine Nanna Nurminen Vilma Salokangas Outi Rikkonen Maria Matikainen Aada Ruponen Aino Kantanen Iida Päivinen Irina Kaiterniemi Merle Leskinen Oona Posio Silja Kaikkonen Ada

Joukkue FB Factor FB Factor FB Factor D-tytöt FB Factor FB Factor D-tytöt FB Factor O2-Jyväskylä FB Factor D-tytöt VarTa O2-Jyväskylä FB Factor D-tytöt FB Factor FB Factor Welhot Welhot VarTa FB Factor FB Factor FB Factor D-tytöt VarTa FB Factor D-tytöt O2-Jyväskylä VarTa Hatsina O2-Jyväskylä FB Factor D-tytöt VarTa O2-Jyväskylä FB Factor FB Factor D-tytöt FB Factor O2-Jyväskylä Hatsina FB Factor D-tytöt FB Factor Welhot Hatsina O2-Jyväskylä FB Factor Welhot O2-Jyväskylä VarTa FB Factor D-tytöt FB Factor D-tytöt FB Factor D-tytöt Welhot Hatsina FB Factor Hatsina FB Factor Welhot Hatsina Hatsina O2-Jyväskylä Welhot Hatsina VarTa Hatsina VarTa FB Factor D-tytöt O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä Welhot Welhot

O 13 13 13 13 11 11 9 13 11 6 13 11 11 11 11 11 13 13 13 11 13 9 11 11 7 13 11 9 12 10 11 4 11 13 13 8 11 2 13 8 9 11 13 11 7 11 11 7 11 9 11 11 11 4 7 11 11 9 11 13 9 9 9 2

M 33 19 12 17 17 15 13 13 16 13 12 6 4 10 6 5 4 3 1 8 7 4 4 6 5 4 2 3 2 5 5 3 3 3 2 1 4 3 3 2 2 2 2 1 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2 1

S 5 19 18 12 6 8 9 9 4 7 7 12 11 1 5 6 7 8 10 2 2 5 5 2 3 4 6 4 5 1 1 3 3 3 4 5 1 2 2 3 3 3 3 4 1 1 1 2 2 1 1 1 1 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 1

P 38 38 30 29 23 23 22 22 20 20 19 18 15 11 11 11 11 11 11 10 9 9 9 8 8 8 8 7 7 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 1 0 2 0 2 0 1 0 1 1 0 1 0 1 3 0 0 0 1 0 1 1 0 0 7 0 1 0 0 0 3 0 1 0 1 0 0 0 0 4 2 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 2 0 4 0 4 0 7 0 2 2 0 2 0 2 6 0 0 0 2 0 2 2 0 0 14 0 2 0 0 0 6 0 2 0 2 0 0 0 0 8 4 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 2 0

YV 4 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 2 1 1 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109.

Jalkanen Eevi Kainulainen Martta Tiainen Nella Lehtinen Milla Timonen Anni Levänen Viivi Tahvanainen Aino-Peppi Ruohonen Saara Liukkonen Lotta Sutinen Seelia Ruusunen Iisa Partanen Salla Hämäläinen Ronja Ruutiainen Veera Aada Helena Aho Liila Häyrinen Erika Takanen Aada Rosvall Jessi Komi Anna Parviainen Sara Kolari Neea Paarma Elina Rytkönen Nella Kähärä Nella Kukkonen Vellamo Sorsa Fanni Kaartinen Milma Raitanen Sara Eronen Elene Laitinen Ada Valta Taimi Pekurinen Lotta Lähteenmäki Ida-Maria Niemi Vilma Kurvinen Saaga Männistö Iisa Korhonen Hilma Kiesiläinen Jemina Pehkonen Sonja Kosonen Veera Mutanen Eimi Remes Vilma Hämäläinen Sohvi Lundqvist Krista-Maria Summanen Sara

Welhot O2-Jyväskylä Welhot FB Factor FB Factor O2-Jyväskylä FB Factor D-tytöt Hatsina Welhot FB Factor D-tytöt Welhot FB Factor D-tytöt Hatsina Welhot O2-Jyväskylä VarTa O2-Jyväskylä VarTa O2-Jyväskylä Welhot VarTa Hatsina Hatsina Hatsina FB Factor D-tytöt FB Factor D-tytöt FB Factor O2-Jyväskylä Welhot VarTa Welhot Hatsina O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä FB Factor D-tytöt O2-Jyväskylä FB Factor D-tytöt Hatsina Welhot FB Factor FB Factor D-tytöt VarTa VarTa FB Factor FB Factor

8 9 11 11 7 9 10 11 2 7 11 11 11 3 3 5 9 9 9 9 11 11 11 11 13 2 3 3 3 4 5 7 9 9 9 9 10 11 11 11 11 11 11 12 13

1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 2 0 1 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 4 0 2 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

575

D-tytöt Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

FB Factor Arctic

8

8

0

0

62

-

17

45

16

2.

FB Factor Carelia

8

6

0

2

84

-

21

63

12

3.

Josba

8

6

0

2

32

-

31

1

12

4.

Welhot

8

6

0

2

58

-

49

9

12

5.

Coach Team

6

1

1

4

12

-

47

-35

3

6.

Apassit

8

1

0

7

31

-

53

-22

2

7.

Welhot Keltainen

8

1

0

7

25

-

60

-35

2

8.

VarTa

6

0

1

5

7

-

33

-26

1

Otteluohjelma Ottelu 15301 15302 15303 15304 15305 15306 15307 15308 15309 15310 15311 15312 15313 15314 15315 15316 15317 15318 15319 15320 15321 15322 15323 15324 15331 15327 15347 15337 15343 15329

Päivä 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021 10.04.2021 10.04.2021 10.04.2021 10.04.2021 10.04.2021 10.04.2021

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00

Paikka Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Nilsiän lt Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Ahtisaaren koulu Ahtisaaren koulu Ahtisaaren koulu Ahtisaaren koulu Ahtisaaren koulu Ahtisaaren koulu Ahtisaaren koulu Ahtisaaren koulu Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia

Aika 11:00 12:15 14:30 15:45

Paikka Kontiolahden Kontiolahden Kontiolahden Kontiolahden

Koti Apassit VarTa Coach Team FB Factor Arctic Welhot Welhot Keltainen FB Factor Carelia Josba FB Factor Arctic Josba Coach Team FB Factor Carelia Welhot VarTa Welhot Keltainen Apassit Welhot Coach Team Josba VarTa FB Factor Arctic FB Factor Carelia Apassit Welhot Keltainen FB Factor Carelia FB Factor Arctic Welhot Keltainen FB Factor Carelia Josba Welhot

-

Vieras Coach Team FB Factor Arctic FB Factor Carelia Welhot Keltainen VarTa Josba Welhot Apassit FB Factor Carelia VarTa Welhot Keltainen Josba Apassit Coach Team Welhot FB Factor Arctic Welhot Keltainen VarTa FB Factor Carelia Welhot Apassit Coach Team Josba FB Factor Arctic Welhot Keltainen Welhot Josba Apassit FB Factor Arctic Apassit

SK1, ALH Otteluohjelma Ottelu 29451 29452 29453 29454

576

Päivä 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021 24.04.2021

lh lh lh lh

Koti FB Factor Arctic Josba Apassit FB Factor Arctic

-

Vieras Apassit Welhot Josba Welhot

Tulos 5-0 2-4 2-3 JA 13-1

Tulos 9-2 1-5 0-13 10-4 9-0 4-7 16-7 3-1 8-7 6-1 2-8 12-0 6-5 3-3 5-7 3-6 11-0 5-2 5-3 0-5 7-0 12-0 2-5 0-9 8-0 13-2 4-6 13-1 0-4 11-10

E-tytöt Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Welhot

20

19

1

0

246

-

65

181

39

2.

Welhot keltainen

20

15

2

3

201

-

106

95

32

3.

VarTa

20

10

0

10

116

-

119

-3

20

4.

FB Factor Arctic

20

6

0

14

123

-

226

-103 12

5.

Josba E-tytöt

20

4

1

15

87

-

161

-74

9

6.

FB Factor Carelia

20

3

2

15

89

-

185

-96

8

Otteluohjelma Ottelu 16857 16858 16859 16860 16861 16862 16863 16864 16865 16866 16867 16868 16869 16870 16871 16872 16873 16874 24623 24624 24625 24626 24627 24628 24629 24630 24631 24637 24639 24652 24641 24642 24643 24644 24645 24646 24647 24648 24649 24654 24655 24653 16875 16876 16877 16878 16879 16880 16881 16882 16883 24632 24633 24634 24635 24636 24650 24638 24651 24640

Päivä 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 17.01.2021 17.01.2021 17.01.2021 17.01.2021 17.01.2021 17.01.2021 17.01.2021 17.01.2021 17.01.2021 06.02.2021 06.02.2021 06.02.2021 28.02.2021 28.02.2021 28.02.2021 28.02.2021 28.02.2021 28.02.2021 28.02.2021 28.02.2021 28.02.2021 13.03.2021 13.03.2021 19.03.2021 28.03.2021 28.03.2021 28.03.2021 28.03.2021 28.03.2021 28.03.2021 28.03.2021 28.03.2021 28.03.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021 17.04.2021

Aika 11:00 11:40 12:20 13:00 13:40 14:20 15:00 15:40 16:20 11:00 11:40 12:20 13:00 13:40 14:20 15:00 15:40 16:20 11:00 11:40 12:20 13:00 13:40 14:20 15:00 15:40 16:20 10:00 11:15 12:30 11:00 11:40 12:20 13:00 13:40 14:20 15:00 15:40 16:20 11:00 12:00 16:30 11:00 11:40 12:20 13:00 13:40 14:20 15:00 15:40 16:20 11:00 11:40 12:20 13:00 13:40 14:20 15:00 15:40 16:20

Paikka Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Nepenmäen koulu Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Varkauden lt Rantakylän uh Rantakylän uh Rantakylän uh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Ahtisaaren koulu Ahtisaaren koulu Ahtisaaren koulu Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Kontiolahden lh Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia Studentia

Aika 11:00 12:15 14:30 15:45

Paikka Studentia Studentia Studentia Studentia

Koti FB Factor Carelia Welhot VarTa FB Factor Arctic Welhot keltainen VarTa FB Factor Carelia VarTa FB Factor Arctic Welhot keltainen FB Factor Arctic VarTa Josba E-tytöt FB Factor Carelia FB Factor Arctic Welhot FB Factor Arctic Welhot keltainen VarTa FB Factor Arctic FB Factor Carelia FB Factor Arctic Welhot keltainen VarTa Josba E-tytöt FB Factor Carelia FB Factor Arctic FB Factor Carelia FB Factor Arctic Josba E-tytöt FB Factor Arctic FB Factor Carelia Josba E-tytöt FB Factor Carelia FB Factor Arctic Josba E-tytöt FB Factor Carelia Josba E-tytöt FB Factor Arctic Welhot VarTa Welhot FB Factor Arctic Welhot Welhot keltainen Welhot FB Factor Carelia VarTa FB Factor Carelia VarTa FB Factor Arctic Welhot FB Factor Carelia FB Factor Arctic Josba E-tytöt VarTa FB Factor Carelia Welhot keltainen FB Factor Carelia Welhot

-

Vieras Josba E-tytöt FB Factor Arctic FB Factor Carelia Welhot keltainen Welhot Josba E-tytöt Welhot keltainen Welhot Josba E-tytöt Welhot Josba E-tytöt FB Factor Carelia Welhot keltainen Welhot VarTa Josba E-tytöt FB Factor Carelia VarTa Josba E-tytöt Welhot keltainen Welhot Josba E-tytöt Welhot FB Factor Carelia Welhot keltainen Welhot VarTa Josba E-tytöt FB Factor Carelia FB Factor Arctic VarTa Welhot VarTa Welhot keltainen Welhot Welhot keltainen VarTa Welhot Welhot keltainen VarTa Welhot keltainen Welhot keltainen FB Factor Carelia Josba E-tytöt VarTa FB Factor Arctic Josba E-tytöt Welhot Welhot keltainen Josba E-tytöt Welhot keltainen FB Factor Arctic Welhot keltainen VarTa Welhot keltainen Welhot Josba E-tytöt VarTa FB Factor Arctic Josba E-tytöt

Tulos 1-1 19-4 10-4 0-18 4-9 9-1 5-6 2-10 13-5 5-6 3-12 10-1 1-9 1-18 4-13 20-1 9-6 11-1 3-5 4-12 3-15 12-10 12-12 9-3 9-15 3-12 8-9 3-7 3-4 5-7 4-5 3-13 1-3 8-8 3-17 3-4 3-5 7-11 7-21 9-2 2-10 8-5 18-2 4-2 10-4 21-2 11-5 2-10 8-9 4-5 4-16 11-1 6-7 2-13 2-9 3-8 7-5 10-7 7-15 13-0

SK1, ALH Otteluohjelma Ottelu 29455 29456 29457 29458

Päivä 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021 25.04.2021

Koti Welhot VarTa Josba E-tytöt Welhot

-

Vieras Josba E-tytöt FB Factor Arctic VarTa FB Factor Arctic

Tulos 10-0 9-14 5-7 15-3

577

Sisä-Suomi Miehet 2. divisioona Lohko 4 Sarjataulukko 1.

Joukkue

O

V

JV

JH

H

TM

Lätty

6

6

1

0

0

50

-

PM

ME

P

34

16

17

2.

TYP

6

5

0

0

1

52

-

33

19

15

3.

MSM

5

3

0

0

2

39

-

29

10

9

4.

O2-Jyväskylä Akatemia

5

3

0

0

2

39

-

33

6

9

5.

SR IV

6

3

1

0

3

45

-

46

-1

8

6.

KalvKe

4

2

0

0

2

20

-

21

-1

6

7.

LeTo

5

2

1

1

2

34

-

37

-3

6

8.

SBT PaPo

6

2

1

0

4

35

-

50

-15

5

9.

KyPo

6

1

0

1

4

31

-

55

-24

4

10.

KU-68

5

0

0

2

3

31

-

38

-7

2

Otteluohjelma Ottelu 10806 10805 10803 10804 10807 10809 10810 10811 10812 10808 10813 10815 10814 10816 10817 10818 10820 10819 10821 10822 10826 10832 10831 10829 10837 10835 10836

Päivä 26.09.2020 26.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 28.09.2020 30.09.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 04.10.2020 16.10.2020 16.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 07.11.2020 12.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 15.11.2020 19.11.2020 20.11.2020

Aika 14:00 18:30 15:00 18:00 19:30 19:30 15:15 18:30 18:30 13:30 19:00 19:15 14:00 18:00 18:30 14:00 15:00 15:15 18:30 18:30 18:30 19:30 12:00 14:00 15:00 20:00 19:00

Paikka Kosken Syke Tenniskeskus Tre KAARNA Parkano Iittala-halli Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Palokan koulukeskus Bläk Boks Palokan koulukeskus Tamppi Areena Pitkäjärven koulu KAARNA Parkano Kosken Syke Iittala-halli Tenniskeskus Tre Kosken Syke Tamppi Areena Palokan koulukeskus Palokan koulukeskus Bläk Boks Tenniskeskus Tre Tamppi Areena Palokan koulukeskus Kosken Syke KAARNA Parkano Palokan koulukeskus Pitkäjärven koulu

Koti KyPo Lätty SBT PaPo KalvKe O2-Jyväskylä Akatemia O2-Jyväskylä Akatemia MSM LeTo TYP SR IV KU-68 SBT PaPo KyPo KalvKe Lätty KyPo SR IV O2-Jyväskylä Akatemia MSM LeTo Lätty SR IV MSM KyPo SBT PaPo TYP KU-68

Vieras MSM LeTo KU-68 TYP SR IV KyPo Lätty KalvKe SBT PaPo KU-68 TYP LeTo SR IV MSM O2-Jyväskylä Akatemia Lätty TYP KalvKe SBT PaPo KU-68 SR IV LeTo TYP SBT PaPo Lätty O2-Jyväskylä Akatemia KyPo

-

Tulos 7-12 9-8 8-7 VL 6-3 13-6 12-3 6-7 6-9 18-5 10-7 4-5 5-6 4-8 3-5 13-3 7-8 JA 8-9 7-2 10-4 8-7 VL 7-6 7-6 JA 6-8 3-9 4-6 9-4 6-7

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29.

578

Nimi Limma Markus Luukko Veli-Matti Limma Jeppe Kolkkanen Tomi Göös Miska Kallio Olli Ilomäki Aleksi Liponen Saku Sainio Valtteri Niemi Niko Raiskio Jari Hirvonen Julius Turunen Lasse Laakso Jaakko Koivisto Kalle Matikainen Ville Karevaara Rasmus Ihalainen Aleksanteri Markkola Arttu Keisala Tero Manninen Juha-Pekka Salminen Oscar Rantakangas Heikki Lammi Daniel Hiukka Janne Honkala Henri Göös Miika Kyllönen Heikki Nousiainen Juha

Joukkue TYP Lätty TYP KyPo TYP LeTo SBT PaPo MSM Lätty SBT PaPo SR IV O2-Jyväskylä Lätty MSM MSM Lätty KalvKe KalvKe SBT PaPo SR IV O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä SR IV Lätty KalvKe TYP LeTo KyPo

Akatemia

Akatemia Akatemia Akatemia

O 5 6 6 6 6 5 5 5 4 6 6 5 6 5 5 6 4 4 5 6 5 2 3 4 6 4 5 4 6

M 13 8 7 11 7 7 6 6 2 8 7 6 6 4 6 6 5 4 4 4 3 5 5 5 5 3 3 2 2

S 7 10 10 3 6 4 5 5 9 2 3 4 4 6 3 3 4 5 5 5 6 3 3 3 3 5 5 6 6

P 20 18 17 14 13 11 11 11 11 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 8 8

+ 0 0 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 +2 0 0 +1 0 0 0 0 0 +1 +1 +2 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 0 0 0 2 1 0 0 0 2 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 1 4 2 1 4 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 0 0 0 0 4 2 5 0 0 4 2 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 2 8 4 2 8 0 0

YV 2 1 0 1 0 1 1 0 0 2 1 1 1 1 1 2 1 0 0 1 1 0 0 1 0 0 1 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120.

Pänkäläinen Ilari Visti Ville Virtanen Joona Virtanen Ari Ollikainen Juha-Valtteri Paananen Kimmo Kallio Kalle Jokinen Roope Siikki Mikael-Matias Laitinen Miika Kukkonen Henri Tuomioja Miika Lehtinen Niko Björksten Niko Grönlund Ossi Hovi Sasu Nyrhinen Henrik Leppänen Markus Ikävalko Valtteri Toivanen Janne Tuomala Mitri Okero Jussi-Pekka Tervas Atte Hietala Santeri Kurkela Olli-Pekka Kumlander Totti Kolehmainen Jussi Nieminen Sakari Auvinen Vili Mäkipää Tero Kellosaari Johannes Vihakas Tapio Koivisto Samuli Ilomäki Keijo Mäkelä Jesse Ojanen Tuomas Limma Tuomo Korppi Joni Salonen Jesse Ahkio Teemu Kuhmonen Daniel Avotie Oskari Lilja Aku Patrikainen Juuso Rihkola Joona Hyvönen Mikko Rantamäki Kimi Länsirinne Aleksi Hannelius Lauri Runsas Frans Kortesluoma Jesse Levänen Peetu Hirvonen Samuli Aro Matti Tuuri Jussi Merikallio Markus Palosaari Juho Mäkinen Rasmus Moilanen Miika Mäkelä Lari-Arvi Laurila Juho Tuononen Janne Göös Mika Kuivanen Miika leppänen Pekka Sirkeoja Santeri Stenhammar Jere Ahosola Tuomo Viinikka Elias Isopahkala Arttu Niilivuo Kari Rautiainen Tuomas Vahosalmi Teemu Hallinen Samuel Kälkäinen Manu Paloniemi Juuso Saarenoja Petteri Luusalo Antti Liljenbäck Jere Salmensaari Patrik Hirvonen Justus Karanta Santeri Paananen Joel Roimela Eetu Mansukoski Veeti Kaurtola Mino Similä Jere Rantaviita Markus Turppo Santeri Haapasaari Henri Ylisarkki Miska

SR IV SR IV TYP TYP KU-68 Lätty KyPo KU-68 MSM MSM MSM KU-68 KU-68 LeTo SR IV LeTo MSM TYP Lätty SR IV O2-Jyväskylä LeTo KU-68 O2-Jyväskylä SR IV Lätty LeTo Lätty SR IV SBT PaPo LeTo KyPo KalvKe KU-68 MSM KU-68 TYP Lätty SBT PaPo KyPo O2-Jyväskylä KU-68 KyPo KU-68 LeTo TYP SR IV LeTo Lätty SBT PaPo SBT PaPo KyPo TYP SR IV SBT PaPo LeTo LeTo KU-68 MSM O2-Jyväskylä SR IV Lätty TYP SBT PaPo TYP KU-68 KU-68 Lätty SR IV SR IV Lätty O2-Jyväskylä SBT PaPo SBT PaPo O2-Jyväskylä KyPo MSM SBT PaPo KalvKe O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä TYP MSM O2-Jyväskylä SBT PaPo O2-Jyväskylä MSM SBT PaPo O2-Jyväskylä KU-68 KyPo

Akatemia

Akatemia

Akatemia

Akatemia

Akatemia

Akatemia

Akatemia Akatemia

Akatemia Akatemia

Akatemia

4 6 4 3 4 5 4 5 4 5 5 4 5 4 6 4 4 5 6 2 2 5 5 5 5 5 5 6 6 5 5 3 4 5 5 5 5 6 6 3 4 5 6 3 4 6 2 5 5 5 5 6 2 4 4 4 4 5 5 1 4 4 4 4 4 5 5 5 6 6 2 2 5 5 5 6 2 3 3 4 5 6 2 3 3 3 4 4 4 5 5

5 4 2 5 5 5 4 4 3 3 3 2 2 1 1 4 4 4 4 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 0 4 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 1 1 0 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1

2 3 5 1 1 1 2 2 3 3 3 4 4 5 5 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 5 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 3 3 4 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1

7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 1 0 1 0 0 1 0 0 4 1 1 2 1 0 0 0 0 0 2 1 1 1 0 1 0 0 2 2 1 0 2 0 3 0 2 0 0 1 0 1 1 5 1 0 0 1 0 1 2 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 4 2 0 2 0 0 2 0 0 8 2 2 4 2 0 0 0 0 0 14 2 2 2 0 2 0 0 9 4 12 0 4 0 6 0 4 0 0 2 0 2 2 10 2 0 0 2 0 2 4 2 0 2 0 0 0 0 0 2 0 4 0 0 0 0 2 2 2 0 0 0 2 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 2 2 0 0 2 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

579

121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199. 200. 201. 202. 203. 204. 205. 206. 207. 208. 209. 210. 211.

580

Vuola Lasse Keisala Severi Paloniemi Lassi-Pekka Haataja Juho Rantanen Eetu Mäkimarttunen Marko Ahonen Niko Hiekkanen Antti Kulmala Riku Salminen Lasse Koivisto Oskari Vassinen Jarkko Palvimo Henri Satosaari Aaro Kostiainen Joonas Salmela Aapo Hakkari Jarkko Silvola Risto Åkerlund Miro Rantala Kalle Peltonen Joonas Halttunen Sami Järvinen Samu Jansa Ville Göös Anton Juujärvi Olliver Nyrhilä Petteri Junttila Teemu Heinonen Jaakko Jääskö Pekka Laine Mikko Hassinen Joosua Kokkonen Henri Salonen Leevi Karri Janne Virta Petteri Kalliomäki Timo Särkimäki Mikko Mäkipää Henri Lahtinen Samuel Simonen Lauri Porkola Jussi Taavitsainen Santeri Haikonen Sakari Manninen Miika Salmela Jukka Hokkanen Arttu Lehtimäki Eino-Johannes Hietaranta Jussi Uusitalo Touko Salmensuo Mikko Kekäläinen Johan Ojanen Oskari Viitanen Valtteri Pulkkinen Valtteri Varho Verneri Takula Ville Hirvonen Joona Paukku Samu Katajisto Arttu Paukku Saku Friimäki Tuomas Pussinen Joni Saari Timo Sillanpää Markus Mattila Miika Kokkonen Juha Jakobsson Jon-Mirko Rajasalo Mikko Saarenmaa Ville-Pekka Talja Henry Ojanen Joona Kuokka Riku Tervonen Antti Myllymäki Matias Kuvaja Leevi Nyström Oskar Koskinen Jesse Mäkelä Jukka Rotonen Nikke Vettenranta Antti Kulmala Niko Virtanen Aleksi Ojanen Simo Jarho Lauri Haikka Otto Hautaniemi Herkko Pohjola Roope Kompsi Jami Jukkola Aki Saarinen Santeri

Lätty SR IV LeTo O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä KyPo KyPo SR IV O2-Jyväskylä KyPo KU-68 KalvKe TYP MSM SR IV O2-Jyväskylä LeTo Lätty MSM KalvKe KU-68 KalvKe KalvKe O2-Jyväskylä TYP TYP SR IV KyPo SR IV O2-Jyväskylä Lätty TYP SR IV LeTo Lätty KalvKe LeTo LeTo SBT PaPo SR IV SBT PaPo MSM O2-Jyväskylä LeTo MSM TYP MSM TYP KU-68 SR IV KU-68 KalvKe KalvKe TYP O2-Jyväskylä MSM O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä SBT PaPo MSM SBT PaPo LeTo KU-68 SBT PaPo KalvKe SR IV KalvKe SBT PaPo SR IV MSM KalvKe KalvKe KU-68 SBT PaPo O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä SBT PaPo MSM SR IV LeTo KalvKe KyPo SR IV KalvKe KU-68 KalvKe O2-Jyväskylä SBT PaPo LeTo KU-68

Akatemia Akatemia

Akatemia

Akatemia

Akatemia

Akatemia

Akatemia

Akatemia Akatemia Akatemia Akatemia

Akatemia Akatemia

Akatemia

5 5 5 5 5 6 6 6 1 3 3 4 5 5 1 1 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 5 6 1 1 2 2 3 3 3 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 6 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5

1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 0 1 0 1 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 1 0 0 0 0 2 1 1 1 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 0 2 0 2 0 2 2 0 2 12 5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 2 0 0 0 0 4 2 2 2 0 2 25 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

212. 213. 214. 215. 216. 217. 218. 219. 220. 221. 222. 223. 224. 225. 226. 227. 228. 229. 230. 231. 232.

Ollila Antti Laakso Juha-Matti Sinervo Antti Junttila Tommi Ilmari Matias Herkman Olli Vasama Tuomas Peltokangas Mauri Heino Rene Markkola Johannes Levänen Henri Vainio Joni Leppänen Matias Hassinen Mikael Limma Sakari Koskinen Jukka Jokela Antti Sorvali Jari Latvajärvi Arttu Tomas Fausto Lahti Juho

SR IV LeTo KU-68 KyPo KyPo KU-68 TYP TYP KU-68 SBT PaPo MSM O2-Jyväskylä Akatemia TYP TYP TYP Lätty SR IV Lätty SBT PaPo KyPo KyPo

5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 0 0 4 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 7

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 4 0 0 0 4 0 0 2 0

YV 2 0 0 1 0 0 2 0 2 1 1 1 0 0 0 0 0 1 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

RL0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3. divisioona Lohko 7 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Jehut

4

4

0

0

29

-

21

8

8

2.

Classic Akatemia

4

3

1

0

35

-

18

17

7

3.

SB Luja

4

3

1

0

26

-

22

4

7

4.

Vincemus

4

3

0

1

32

-

17

15

6

5.

LäySä

4

1

1

2

26

-

26

0

3

6.

Snipers

4

1

1

2

17

-

26

-9

3

7.

Team Pekis

4

1

0

3

21

-

31

-10

2

8.

Nokian Krp III

4

1

0

3

22

-

23

-1

2

9.

VesVi

4

0

1

3

18

-

28

-10

1

10.

Alku

4

0

1

3

16

-

30

-14

1

Otteluohjelma Ottelu 7726 7727 7728 7729 7730 7731 7732 7733 7734 7735 7741 7742 7743 7744 7745 7736 7737 7738 7739 7740

Päivä 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020

Aika 11:00 12:30 14:00 15:30 17:00 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 11:00 12:30 14:00 15:30 17:00 11:00 12:30 14:00 15:30 17:00

Paikka Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli

Koti Vincemus Jehut Snipers VesVi Alku SB Luja Team Pekis Classic Akatemia Nokian Krp III LäySä VesVi Nokian Krp III LäySä Snipers Jehut Classic Akatemia SB Luja Vincemus Alku Team Pekis

-

Vieras Snipers VesVi Alku Vincemus Jehut Nokian Krp III LäySä SB Luja Team Pekis Classic Akatemia Snipers Jehut VesVi Nokian Krp III LäySä Vincemus Alku Team Pekis Classic Akatemia SB Luja

Tulos 9-2 7-4 4-4 4-10 7-8 8-7 7-10 7-7 4-5 6-7 6-7 4-6 4-4 4-7 8-6 7-3 4-3 10-4 2-14 5-7

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19.

Nimi Ottman Jarkko Ruotsalainen Juho Mikkola Tuomas Nurminen Iiro Henriksson Christian Laine Niklas Vaha Tuomas Heinonen Markus Henriksson Kasperi Järvi Aleksi Heikkilä Roope Kähärä Eero Hietanen Eevertti Järvinen Anssi Saarnio Joonas Hildén Tommi Lammensalo Topias Parviainen Perttu Mustajoki Aapo

Joukkue SB Luja Jehut Vincemus Vincemus Jehut Team Pekis Team Pekis Jehut Classic Akatemia SB Luja LäySä Classic Akatemia LäySä Vincemus VesVi SB Luja VesVi Jehut Classic Akatemia

O 4 4 4 2 4 4 4 3 4 4 4 2 4 4 4 4 4 4 4

M 8 8 6 4 3 3 6 5 5 5 4 2 2 5 5 4 4 4 2

S 5 3 4 5 5 5 1 2 2 2 3 5 5 1 1 2 2 2 4

P 13 11 10 9 8 8 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6

+ 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0

2 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 1 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

581

20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110.

582

Helin Vilho Nieminen Tommi Räntilä Teemu Peltola Teemu Virtanen Teemu Heikkilä Samu Vähäsöyrinki Valtteri Hallamaa Eetu Salminen Anssi Vesala Toni Nihti Samuli Nirkko Jesse Pihlajinen Mico Wlasoff Robert Sorja Matti Ruuskanen Miika Hilden Leevi Tamminen Kalle Aalto Lassi Tiainen Sakari Vuorinen Lauri Marttila Roni Siltanen Mikko Kiviharju Samuli Hanninen Juha Mettänen Leevi Nurminen Niklas Hyöki Erkki Vahtokari Jaakko-Ilkka Kuiri Riku-Markus Hämäläinen Tomi Viberg Luukas Peltomaa Joonas Vuorinen Ville Hautasaari Patrik Oras Jose Pirinen Eero Takala Antti Tervonen Santeri Lahti Joonas Lundelin Kim Lehtola Jere Rusi Ville Saarela Luukas Metsola Jussi Vuorinen Tapio Kantola Mauri Tikkanen Patrik Nikkanen Teo Leppänen Teemu Pesonen Sami Koukku Elias Nenonen Jere Helmi Antti Aro-Koivisto Tuomas Valtanen Tero Helin Mikko Luhtalampi Toni Rantanen Jonne Helenius Mika Aaltonen Arttu Kivelä Mitja Hakala Miro Moisander Aleksi Tanttu Eelis Kortemaa Joonas Mäkinen Timo Syrjälä Mikko Kyykoski Matias Sandren Lauri Nissilä Riku Hyytiäinen Vesa Heikkinen Jussi Köppä Sampo Siltanen Juho Viitaniemi Kristian Mattila Henri Patjas Sami Lundström Vesa Nurkkala Jere Pirinen Akseli Norrena Matias Pohja Matias Nieminen Henri Hakala Ville Mäntylä Tuomas Kuosa Jani Jaakkola Kosti Laine Elias Mansikkamäki Jasper Ellilä Tony

Classic Akatemia VesVi Nokian Krp III LäySä Snipers LäySä Classic Akatemia Team Pekis Snipers Alku Nokian Krp III Vincemus Vincemus Vincemus Classic Akatemia Nokian Krp III LäySä Vincemus VesVi Jehut LäySä SB Luja Snipers Vincemus LäySä VesVi Nokian Krp III SB Luja Vincemus SB Luja Team Pekis Classic Akatemia Nokian Krp III Team Pekis Classic Akatemia Alku Jehut Alku Nokian Krp III Nokian Krp III Nokian Krp III LäySä LäySä Classic Akatemia Snipers Team Pekis Classic Akatemia Classic Akatemia Classic Akatemia Team Pekis LäySä LäySä Nokian Krp III Snipers Jehut Alku Alku Nokian Krp III Classic Akatemia Snipers Classic Akatemia Team Pekis Jehut Classic Akatemia Vincemus Snipers Alku Alku Classic Akatemia Team Pekis VesVi Alku Nokian Krp III SB Luja Snipers Snipers Nokian Krp III Alku Alku SB Luja Jehut Jehut Vincemus Snipers Alku Alku Vincemus SB Luja Classic Akatemia Classic Akatemia LäySä

2 4 4 2 4 4 2 2 4 4 4 4 4 3 2 3 4 2 4 4 4 4 4 2 4 4 4 4 3 4 4 4 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 2 4 4 4 4 2 4 4 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 2 4 4 4 4 4 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 2 2 2 2 2 2 2

4 4 4 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 4 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 0 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1

1 1 1 2 2 2 3 3 3 3 3 4 4 0 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 4 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 1 1 0 2 0 1 0 3 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 3 2 0 0 2 2 0 0 0 0 2 0 0 2 4 0 3 1 0 1 1 0 0 0 0 0 2 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 2 2 0 4 0 2 0 6 0 2 0 0 2 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 6 4 0 0 4 4 0 0 0 0 4 0 0 4 8 0 6 2 0 2 2 0 0 0 0 0 4 0 2 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0

1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199.

Heikkilä Miika Järvinen Aleksi Luoma Ville Sollo Joonas Neitola Ville Karjula Toni Ericsson Kai Rantanen Miikka Myllymaa Anssi Orenius Aleksi Aalto Jaakko Ilomäki Jarno Hippeläinen Mika Kultanen Akseli Mikkola Tomi Salmela Toni Leskinen Olli Puotila Ville Laakso Aki Parikka Paavo Saarela Mikko Heikkilä Henri Vilkki Jussi Suvela Jonas Keskinen Onni Hämäläinen Jani Vuorinen Teemu Motin Mikko Ojanen Reemus Harmaala Otso Kääriäinen Ville Englund Niko Puronaho Tommi Kortemaa Jere Keränen Juuso Peltonen Timo Pitkänen Toni Suonpää Jose Kurki Simo Kannel Juuso Kalenius Kristian Nurminen Miikka Turunen Roope Strömmer Aaro Hjelm Jukka Alin Taneli Kalenius Ilkka Helin Tuomo Kettunen Kaapo Kuossari Joonas Laukkanen Marko Peltonen Ville Siika-aho Aki Viinanen Ilkka Juhani Hildén Markus Ojala Mikko Keränen Joonas Poikonen Saku Rilla Otto Lehtoranta Johan-Felix Virtanen Viljami Huttu Matias Mäkelä Joonas Lehtonen Lasse Sulin Aku Siivonen Lassi Volotinen Veeti Hietikko Jaakko Ahti Jari Engbäck Eero Ojanen Juho Koivukoski Valtteri Lepola Matias Keskinen Miika Kurtz Sebastian Santala Miikko Rantanen Petri Tainio Antti Vuorinen Ville Kortemaa Jarkko Lahtiperä Joonas Koskinen Anttoni Alamaa Pekka Ekholm Joona Kuuluvainen Tomas Takkumäki Tomi Siiranen Topias Riikonen Jaakko Haaksi Teemu-Tapio

Jehut Vincemus Snipers Snipers Vincemus LäySä Jehut Alku Snipers VesVi VesVi SB Luja SB Luja Alku Classic Akatemia Team Pekis Vincemus Vincemus Jehut Vincemus Jehut Jehut SB Luja Nokian Krp III Classic Akatemia Team Pekis Classic Akatemia SB Luja Classic Akatemia VesVi Jehut Vincemus Snipers Snipers SB Luja Alku Vincemus Alku Jehut Jehut Nokian Krp III Nokian Krp III SB Luja Classic Akatemia LäySä Nokian Krp III Nokian Krp III VesVi Jehut Jehut LäySä Vincemus Alku Jehut SB Luja VesVi SB Luja Jehut Vincemus Team Pekis Classic Akatemia Team Pekis LäySä Nokian Krp III Snipers Jehut Vincemus VesVi Jehut VesVi Team Pekis VesVi VesVi Team Pekis LäySä Snipers Alku SB Luja Team Pekis Snipers Nokian Krp III Jehut LäySä Team Pekis Classic Akatemia Snipers Classic Akatemia SB Luja Alku

4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 3 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 6 2 2 0 0 2 25 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 2 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

583

Lohko 8 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

TiPa

4

3

0

1

31

-

20

11

6

2.

LV

4

2

1

1

28

-

20

8

5

3.

SC Susibandy

4

2

1

1

14

-

13

1

5

4.

Riemu

4

1

2

1

15

-

23

-8

4

5.

O2-Jyväskylä II

4

2

0

2

19

-

23

-4

4

6.

Ilves III

4

2

0

2

23

-

17

6

4

7.

Kikka-74

4

2

0

2

17

-

19

-2

4

8.

Ikhtys-Jkl

4

1

1

2

18

-

21

-3

3

9.

HIP

4

0

3

1

13

-

17

-4

3

10.

SR III

4

1

0

3

17

-

22

-5

2

Otteluohjelma Ottelu 7821 7822 7823 7824 7825 7816 7817 7818 7819 7820 7826 7831 7827 7832 7828 7833 7829 7834 7830 7835

Päivä 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 27.09.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020

Aika 11:00 12:30 14:00 15:30 17:00 10:00 11:30 13:00 14:30 16:00 10:00 11:00 11:30 12:30 13:00 14:00 14:30 15:30 16:00 17:00

Paikka Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Spiral-halli Liikuntakeskus Spiral-halli Liikuntakeskus Spiral-halli Liikuntakeskus Spiral-halli Liikuntakeskus Spiral-halli

Koti SC Susibandy HIP Riemu Ilves III LV Ikhtys-Jkl SR III Kikka-74 O2-Jyväskylä II TiPa HIP SR III TiPa O2-Jyväskylä II Riemu SC Susibandy TiPa LV Ilves III Kikka-74

Buugi Buugi Buugi Buugi Buugi Buugi Buugi Buugi Buugi Buugi

Vieras Ilves III LV SC Susibandy HIP Riemu O2-Jyväskylä II TiPa Ikhtys-Jkl SR III Kikka-74 Ikhtys-Jkl SC Susibandy Ilves III LV HIP Kikka-74 Ikhtys-Jkl SR III Riemu O2-Jyväskylä II

-

Tulos 3-2 4-4 5-5 7-3 10-1 9-2 4-7 8-2 7-3 11-3 3-3 2-3 5-9 7-9 3-3 3-4 8-4 5-8 5-6 2-3

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46.

584

Nimi Huisman Asko Keinänen Sami Lehtonen Matti Pylvänäinen Niko Levälahti Jani Huovinen Jussi Kaarninen Akseli Kemppi Jussi Wuorinen Juho-Antti Väänänen Leevi Luuri Semi Haapaniemi Rasmus Soininen Petteri Kaari Markus Laitanen Jesse Lampinen Henry Kosonen Jani Virtanen Markus Wenning Joel Sepponen Ville Vesala Miro-Matti Ylönen Jonne Juvakka Mika Murtolahti Ville Soininen Sami Saarinen Simo Tabell Jari-Pekka Nieminen Hannu Ruusunen Saku Ojaniemi Heikki Raja-aho Juhana Itäjärvi Joel Maasalo Taneli MÖRSKY Juuso Matias Haataja Ville Viholainen Miika Nurmela Joonas Harmoinen Eetu Viinikainen Mirko Mäkinen Tapio Pasanen Tero Muraja Elias Eronen Eetu Puukko Aleksi Temonen Tommi Peltomaa Nico

Joukkue TiPa TiPa Kikka-74 LV TiPa Ilves III Ilves III O2-Jyväskylä Ikhtys-Jkl O2-Jyväskylä TiPa Ilves III LV O2-Jyväskylä LV SC Susibandy HIP HIP Riemu LV Ilves III TiPa Kikka-74 LV LV Ikhtys-Jkl Kikka-74 SR III SC Susibandy SR III LV HIP Ikhtys-Jkl Ikhtys-Jkl Ilves III LV Riemu O2-Jyväskylä SR III Riemu TiPa Riemu Ikhtys-Jkl SR III TiPa O2-Jyväskylä

II II

II

II

II

O 4 4 4 4 4 4 2 4 4 4 4 2 4 4 4 4 4 4 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 4 4 4 4 2 4 4 4 2 2 4 4

M 5 7 7 7 6 5 5 3 6 5 4 3 1 0 5 4 3 3 2 2 2 1 4 4 3 3 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 0 0 3 3 3 3 2 2 2 2

S 8 4 4 3 4 3 2 4 0 1 2 3 5 6 0 1 2 2 3 3 3 4 0 0 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 0 0 0 0 1 1 1 1

P 13 11 11 10 10 8 7 7 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3

+ 0 1 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 +1 0 +2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0

2 0 1 0 2 1 0 0 1 0 0 1 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 2 1 0 0 2 1 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 0 4 2 0 0 2 0 0 2 2 0 2 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 4 2 0 0 4 2 0 0 0 0 0

YV 0 1 1 1 1 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 2 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0

AV 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 1 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137.

Lindahl Mikko Vaajala Joona Peltonen Joel Koivuniemi Mikael Vertanen Tuomas Juhola Teemu Pitkänen Eetu Laitanen Toni Sakrelius Arttu Paalanen Juha-Pekka Korhonen Santtu Lappeteläinen Tatu Aalto Ilja Lehtinen Turkka Pihlainen Tuomas Havia Eetu Friman Miska Heinonen Timo Jaakkola Olli Hyyppä Vertti Oksanen Jere Lilja Jirka Nyrhinen Joonas Räsänen Niko Vähäkangas Matias Lappinen Antti Kuitunen Roope Nieminen Simo Järvinen Jussi Nieminen Kaale Selin Ville Jaakkola Tapio Virtanen Lasse Nurminen Otso Kääntä Jaakko Tarmo Aleksi Laine Juha Laitila Ville Murtomäki Markus Lampinen Konsta Lepistö Lari Turunen Markus Junikka Vesa-Valtteri Mustaniemi Antto Kiviniemi Antti PELTONEN Aaro Laakso Pasi Heikkinen Sami Laaksonen Samuli Ansaharju Aki Selinummi Simo Turunen Sasu Laahanen Petteri Holmqvist Jonny Kalliosaari Sami Alamettälä Jussi Latosaari Toni Suomalainen Jukka Heikkinen Janne Mäkinen Leevi Marjakoski Sami Teppo Vesa-Matti Strömberg Niklas Hirvi Samuli Jurvelin Samuli Vanonen Miika Hämäläinen Dino Salmela Toni Kivi Iiro Järvinen Olli Malmlund Mikko Saleva Antti Sikiö Miska Pasanen Ville-Pekka Aijasaho Juho Huoponen Sampsa Kaski Joni Kostamo Jouni Kotamäki Kimmo Mennala Janne Pitkänen Ville Pöyhönen Antti Savolainen Roni Tikkanen Teemu Tuomi Antti Kaivo Rufus LEPPÄNEN Oskari KELA Joni Kulmala Santtu Nieminen Markus Paukku Ville

SC Susibandy Ilves III Ilves III HIP Riemu HIP Ilves III LV SR III Ikhtys-Jkl LV Riemu Ikhtys-Jkl Kikka-74 SC Susibandy Riemu LV Ikhtys-Jkl HIP O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä SC Susibandy SR III O2-Jyväskylä Riemu TiPa TiPa SR III Kikka-74 Ikhtys-Jkl O2-Jyväskylä SC Susibandy SC Susibandy SC Susibandy SR III Riemu TiPa O2-Jyväskylä Ilves III SR III Kikka-74 O2-Jyväskylä LV Ilves III SR III Kikka-74 Kikka-74 SC Susibandy Riemu SR III SR III Ilves III Ikhtys-Jkl HIP Ikhtys-Jkl HIP Ilves III Ikhtys-Jkl O2-Jyväskylä TiPa Ilves III SC Susibandy HIP TiPa Riemu SR III SC Susibandy SC Susibandy Kikka-74 Kikka-74 SC Susibandy Ikhtys-Jkl TiPa LV Ikhtys-Jkl O2-Jyväskylä SC Susibandy Ilves III Kikka-74 Ilves III Ikhtys-Jkl Ikhtys-Jkl Riemu LV Riemu SC Susibandy HIP Riemu Ikhtys-Jkl SR III Riemu

II II

II

II

II

II

II

II

4 4 4 4 4 2 2 4 4 4 4 4 2 4 4 4 4 2 2 2 4 4 4 4 4 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 4 4 1 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 0 2 1 1 1 0 1 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 2 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

6 0 4 2 2 2 0 2 2 0 2 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 4 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 4 2 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 2 2 0 2 0 0 0 0 2 0 0 2 0 2 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

585

138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199. 200.

586

Virtanen Miikka Peltonen Veijo Kivirinne Tuomas Rauhala Jari Haapalainen Olli Olkkonen Joonas Nauha Janne Paakkola Pauli Kannus Kasper Parantainen Jari Laitinen Tero Oinas Akseli Korhonen Teemu Eerola Miko Kankaanpää Hermanni Selkäinaho Sami Viitanen Vikke Hettula Jani Lindeman Niklas Huhtala Toni Maijala Juuso Aura Iikka Siintoharju Tommi-Eemil Järvinen Jori Järvenpää Samu Ala-Nissilä Pasi Mölläri Petri Pelkonen Henri Pennanen Mika Vartiala Juho-Kalle Vilenius Patrick Lamminsivu Miro Karhapää Juha Korpi Hannu Aalto Roope Joutsimäki Eetu Marttila Juuso Pärssinen Ville Okkonen Mikko Västilä Ville Pirhonen Jonas Soranummi Aleksi Vuori Panu Laitinen Atte Seppä Jonne Kiiskilä Eppu Ruutikainen Osku Laihonen Markus Suuronen Joonas Tigerstedt Elias Mäkelä Lauri Alenius Matias Mäkinen Ville Ruotsalainen Aki Pekkola Sasu-Paavo Minkkinen Ville Heino Kimmo Teini Santeri Ruuskanen Joni Nurmiranta Antti Hämäläinen Olli Ahokas Tuukka Korhonen Iivari

Ilves III O2-Jyväskylä SR III Ilves III Riemu O2-Jyväskylä TiPa Ilves III HIP TiPa O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä Riemu Kikka-74 Kikka-74 Ikhtys-Jkl Ilves III SR III Riemu LV Ikhtys-Jkl O2-Jyväskylä SR III Kikka-74 Kikka-74 TiPa LV Riemu TiPa HIP HIP HIP Ikhtys-Jkl SC Susibandy Riemu HIP TiPa SR III SC Susibandy TiPa HIP HIP TiPa Ikhtys-Jkl SR III SC Susibandy SR III HIP Ikhtys-Jkl SR III SR III Ilves III Kikka-74 O2-Jyväskylä SC Susibandy Riemu O2-Jyväskylä SC Susibandy Kikka-74 Riemu LV Kikka-74 Riemu

II

II

II II

II

II

II

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 4 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 12 0 2 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4. divisioona Lohko 13 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Kruunien Kruunat

6

6

0

0

46

-

19

27

12

2.

Bullets

6

4

0

2

42

-

21

21

8

3.

Kunnon Urhot

6

4

0

2

28

-

23

5

8

4.

LASB Hml

5

3

1

1

25

-

17

8

7

5.

TFT

4

3

0

1

30

-

17

13

6

6.

E-HSS

6

2

1

3

26

-

38

-12

5

7.

SCR

5

1

0

4

31

-

35

-4

2

8.

SCR II

6

1

0

5

23

-

43

-20

2

9.

Steelers II

6

0

0

6

22

-

60

-38

0

Otteluohjelma Ottelu 12161 12162 12163 12164 12165 12166 12167 12168 12169 12170 12171 12172 12173 12174 12175 12176 12177 12178 12098 12100 12102 12103 12104 12105 12106

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 12:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00

Paikka Lammin liikuntakeskus Lammin liikuntakeskus Lammin liikuntakeskus Lammin liikuntakeskus Lammin liikuntakeskus Lammin liikuntakeskus Lammin liikuntakeskus Lammin liikuntakeskus Lammin liikuntakeskus Riihimäen urheilutalo Riihimäen urheilutalo Riihimäen urheilutalo Riihimäen urheilutalo Riihimäen urheilutalo Riihimäen urheilutalo Riihimäen urheilutalo Riihimäen urheilutalo Riihimäen urheilutalo Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus

Koti Kunnon Urhot TFT SCR Steelers II E-HSS Kruunien Kruunat Steelers II Bullets LASB Hml SCR II SCR TFT E-HSS Steelers II TFT LASB Hml Bullets Kruunien Kruunat Kunnon Urhot E-HSS LASB Hml SCR II Bullets Steelers II Bullets

Vieras LASB Hml E-HSS Kunnon Urhot TFT Bullets SCR SCR II Kruunien Kruunat SCR II Kunnon Urhot E-HSS Kunnon Urhot LASB Hml SCR Bullets Kruunien Kruunat Steelers II SCR II Kruunien Kruunat Kunnon Urhot Steelers II E-HSS SCR Kruunien Kruunat SCR II

-

Tulos 2-4 11-3 4-5 3-9 1-5 13-4 2-9 1-6 7-0 4-6 8-9 1-5 4-4 5-14 9-6 2-5 13-2 9-4 4-6 4-6 8-6 4-5 3-1 4-7 14-2

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38.

Nimi Santamaa Jesse Tiainen Matti Salo Topi Pyhähuhta Julius Utter Toni Ojanen Oskari Mattila Miika Salonen Harri Nieminen Sauli Luhti Jouni Heinonen Aki Kujala Roope Hiltunen Eino Taponen Oskari Ollonqvist Aapo Mäenpää Markus Kainulainen Jesperi Arponen Jani Raudanpää Saku Lampinen Kari-Pekka Aronen Aleksi Aho-Mantila Paavo Kurum Jesse Ruohomäki Tomas Puronaho Jaakko Leppäkoski Aleksi Latvala Juho Kallio Tomi Majalahti Santtu Mäkelä Jesse Lahtio Juho Passila Topi Nevalainen Arttu Heinonen Marko Pentikäinen Ville Harjula Mikko Luoma Leevi Venäläinen Teemu

Joukkue TFT E-HSS SCR SCR Bullets Kruunien Kruunat Kruunien Kruunat E-HSS Kunnon Urhot Bullets E-HSS Kruunien Kruunat Kruunien Kruunat Kruunien Kruunat Bullets Bullets LASB Hml LASB Hml TFT Kunnon Urhot LASB Hml SCR SCR Bullets Kruunien Kruunat Kunnon Urhot SCR II TFT TFT LASB Hml Bullets Kunnon Urhot SCR II Bullets Kruunien Kruunat SCR Kruunien Kruunat SCR II

O 4 6 5 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 3 5 2 6 5 2 5 6 6 6 6 2 4 5 6 6 6 2 6 4 4 4

M 11 11 5 9 6 5 5 2 7 6 7 7 4 3 5 3 7 7 4 4 0 4 4 4 3 3 3 2 2 2 2 2 1 5 4 3 3 3

S 6 2 8 3 6 7 6 9 3 4 2 2 5 6 3 5 0 0 3 3 7 2 2 2 3 3 3 4 4 4 4 4 5 0 1 2 2 2

P 17 13 13 12 12 12 11 11 10 10 9 9 9 9 8 8 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5

+ 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 +1 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 1 1 1 1 0 0 1 0 0 1 0 0 2 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 2 2 2 2 0 0 2 0 0 2 0 0 9 0 0 0 0 0 2 2 12 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 7 0 0 0

YV 1 1 1 0 1 0 1 1 0 3 0 1 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0

AV 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

RL 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

587

39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129.

588

Malin Lasse Krokberg Jori Baumgartner Jesse Autiomäki Aki Tienhaara Tuomas Laiho Joni Lähteenmäki Lauri Parviainen Eero Tuomainen Elmeri Sandström Niklas Aitto-oja Benjamin Karhumäki Petri Vehmas Ville Sundelin Samuli Lehto Karri Valoma Viljo Törmä Elias Virtanen Elias Lähteenmäki Mikko Levänen Tapio Isotalo Aaron Teisko Teijo Jakobsson Jon-Mirko Virta Akusti Heinonen Marko Karppinen Teemu Uotila Tuukka Myyryläinen Ville Kauppinen Juha Termonen Mikko Jouttunpää Juha Matti Sandvik Mikael Lehtinen Toni Lukkari Aaro Kujala Niklas Talla Tami Mäkinen Oliver Isokääntä Joonas Koljonen Jere Parikka Jari Pylkkänen Toni Pelkonen Juha Kauranen Valtteri Meller Elias Valkonen Henri Taneli Heikki Laaksonen Väinö Aalto Niko Lindgren Jesse Pettersson Niki Sipponen Eetu Kukkola Petri Haaka Teemu Kovero Joni jouttunpää Niko Dahlgrén Niko Nevalainen Eetu Halttunen Sami Lammia Niko Ahtinen Timo Törmä Toni Karvonen Mika Jussila Lasse Soikkeli Eero Karvonen Veeti Jussila Juhani Salomaa Ville Pihlajasalo Lauri Rantanen Ilkka Pennanen Simo Lappalainen Jami Kiiveri Miro Palomäki Kari Vataja Matias Ilottula Riku Koskela Saku Kangas Jouni Kulhoranta Santeri Aarnio Tomi Aaltio Joni Talikka Aleksi Haataja Eemeli Eskolin Niko Puurtinen Janne Tiainen Mikko Nurminen Matti Virtanen Toni Ärling Rainer Aalto Jukka Tuuri Tuomo Salonen Joonas

Bullets SCR II Kunnon Urhot Kunnon Urhot SCR II SCR II SCR II Kunnon Urhot Steelers II TFT Steelers II SCR SCR Kruunien Kruunat Steelers II TFT TFT Steelers II SCR Bullets Steelers II TFT Kruunien Kruunat Steelers II Bullets Kruunien Kruunat Bullets Kunnon Urhot Steelers II LASB Hml SCR II Kruunien Kruunat Kruunien Kruunat LASB Hml Kruunien Kruunat Steelers II LASB Hml E-HSS Bullets LASB Hml TFT Kunnon Urhot TFT Steelers II E-HSS Steelers II Steelers II Bullets SCR II LASB Hml E-HSS Kunnon Urhot E-HSS Kruunien Kruunat SCR II E-HSS SCR II Kruunien Kruunat E-HSS SCR Kunnon Urhot LASB Hml Steelers II Steelers II LASB Hml LASB Hml LASB Hml Bullets Steelers II SCR II Kruunien Kruunat LASB Hml TFT TFT TFT LASB Hml LASB Hml SCR Bullets Bullets E-HSS Bullets SCR II Kunnon Urhot E-HSS SCR SCR II E-HSS TFT LASB Hml TFT

6 4 6 6 3 4 6 6 1 4 4 5 5 6 6 4 4 4 5 6 2 4 2 2 2 4 4 4 4 5 6 6 4 4 4 4 5 2 4 5 2 4 4 4 6 2 2 2 4 4 4 4 6 6 6 6 6 2 2 3 4 4 4 4 5 5 5 6 6 6 2 3 4 4 4 4 5 5 6 6 6 6 6 6 6 1 2 2 2 2 2

3 2 2 1 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 3 3 4 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0

5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 3 0 0 0 1 1 1 1 2 0 1 0 0 0 0 2 0 1 0 2 0 0 1 0 1 0 1 1 0 0 1 0 0 2 0 1 2 0 0 1 4 0 2 0 0 0 0 0 0 1 1 3 0 1 0 1 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 3 0 0 1 0 0 2 1 2 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 6 0 0 0 2 2 2 2 4 0 2 0 0 0 0 4 0 2 0 4 0 0 2 0 2 0 2 2 0 25 2 0 0 4 0 2 4 0 0 2 8 0 4 0 0 0 0 0 0 2 2 6 0 2 0 2 0 0 0 0 2 2 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 6 0 0 2 0 0 4 12 29 0 0 0 0

1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160.

Ilomäki Joonas Kesonen Otto Virtanen Tuomas Kinnunen Niklas Hakonen Niko Heinonen Matias Piitulainen Sisu Koliseva Elias Saarinen Aleksi Lehti Luukas Hokkanen Eetu Salojoki Riku Lempinen Aleksi Hannula Teemu Virtanen Sami Lappalainen Niklas Kohtala Sami Fallström Taavi Aaltonen Joni Linna Veli-Valtteri Rantanen Otto Heleä Santtu Ikonen Juuso Nisula Valtteri Nieminen Tuomas Toivonen Villevaltteri Järvi Ossi Kivelä Lauri Hämäläinen Joona Tuominen Aleksi Lehto Juha-Petteri

E-HSS TFT Steelers II Steelers II TFT Steelers II Steelers II Steelers II Steelers II LASB Hml Steelers II LASB Hml LASB Hml Kunnon Urhot Steelers II Steelers II E-HSS TFT Kunnon Urhot Kruunien Kruunat LASB Hml Bullets SCR II SCR II E-HSS Bullets E-HSS Kruunien Kruunat Steelers II Bullets Kunnon Urhot

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 5 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 4 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 14 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

EPa

6

6

0

0

41

-

17

24

12

2.

Nokian KrP II

6

4

0

2

39

-

30

9

8

3.

D-Kone

6

3

1

2

38

-

29

9

7

4.

RoPo

6

3

1

2

27

-

26

1

7

5.

NeTu

6

3

1

2

28

-

23

5

7

6.

KU-68 II

6

2

1

3

25

-

34

-9

5

7.

Ilves II

6

2

0

4

29

-

34

-5

4

8.

Punakone

6

1

2

3

19

-

22

-3

4

9.

SS Valhalla

6

1

2

3

21

-

30

-9

4

10.

RePlay

6

1

0

5

25

-

47

-22

2

Otteluohjelma Ottelu 7154 7155 7156 7157 7158 7159 7160 7161 7162 7163 7164 7165 7166 7167 7168 7169 7170 7171 7172 7173 7174 7175 7176 7177 7178 7179 7180 7181 7182 7183

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli VexVe Areena Sastamala VexVe Areena Sastamala VexVe Areena Sastamala VexVe Areena Sastamala VexVe Areena Sastamala VexVe Areena Sastamala VexVe Areena Sastamala VexVe Areena Sastamala VexVe Areena Sastamala VexVe Areena Sastamala Pitkäjärven koulu Pitkäjärven koulu Pitkäjärven koulu Pitkäjärven koulu Pitkäjärven koulu Pitkäjärven koulu Pitkäjärven koulu Pitkäjärven koulu Pitkäjärven koulu Pitkäjärven koulu

Koti EPa Nokian KrP II RoPo Punakone RePlay KU-68 II SS Valhalla NeTu Ilves II EPa NeTu EPa NeTu Punakone Ilves II SS Valhalla KU-68 II D-Kone RePlay RoPo KU-68 II Ilves II Nokian KrP II Ilves II RoPo RePlay Punakone EPa NeTu D-Kone

-

Vieras RoPo RePlay D-Kone Nokian KrP II D-Kone Ilves II Punakone KU-68 II SS Valhalla NeTu RoPo Punakone Ilves II KU-68 II EPa D-Kone RePlay Nokian KrP II SS Valhalla Nokian KrP II Nokian KrP II RoPo SS Valhalla Punakone SS Valhalla EPa NeTu D-Kone RePlay KU-68 II

Tulos 7-1 6-3 3-6 4-5 4-9 1-7 0-5 5-3 5-6 4-3 4-5 5-3 8-4 3-3 3-8 4-4 10-5 4-10 6-5 8-5 6-4 3-9 9-5 7-2 1-1 2-11 2-2 6-5 6-5 10-2

589

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88.

590

Nimi Pimenoff Toni Korppi Miika Reiman Riku-Ville Siekkinen Juha Hakala Mauno Koskimäki Markus Marila Joonas Järventausta Markus Koskinen Julius Kuutti Taave Koskimäki Matti Hakala Niklas Jussila Kari Leikkanen Esko Ristilä Niko Lari Juuso Liedes Tommi Sairanen Olli Ollikainen Mikko Kuosmanen Erkki Lätti Markus Rajala Jere Kalliomäki Aleksi Nieminen Patrik Saarinen Antti Rautonen Jouko Saurio Kristian Alex Hillman Lasse Saarikko Teemu Katavisto Valtteri Åhman Niko Aronen Valtteri Ilomäki Keijo Piiroinen Janne Kulonpää Tommi Reiman Roni Ylinen Tero Leikko Juha Pulkkinen Jesse Haverinen Eero Laakso Joni Samula Jukka-Pekka Paukkunen Jyri Vilenius Jani Alanen Ville Lindell Jonne Helttunen Jouko Salminen Veeti Lindqvist Joakim Lampimäki Kimmo Jantunen Joonas Hallikainen Perttu Hietaranta Jussi Valli Jaakko Puolimatka Lassi Hietala Lauri Sylander Leevi-Pekka Ollikainen Jari Mäkelä Perttu Valpas Jesse Laukko Jani Nuutinen Niko Hentilä Antti Vihersaari Juho Huttunen Sakari Alajoki Markus Niiles Arttu Alhoniemi Aleksi Lamminpää Mikko Loukaskorpi Aapo Salomaa Onni Mäkinen Lasse Loijas Teemu Runsas Teemu Mäkinen Aki Hentinen Oskari Lintula Markus Noponen Henri Still Hans Olan Johan Järvinen Jarkko Leskenmaa Jussi Suo-Anttila Antti Keskinen Ville Alajoki Tuomas Lauttamus Turo Alander Emil Ojanen Lauri

Joukkue D-Kone EPa RePlay D-Kone EPa Nokian KrP II D-Kone Ilves II EPa RoPo Nokian KrP II RePlay NeTu RoPo Nokian KrP II Nokian KrP II D-Kone SS Valhalla NeTu EPa Nokian KrP II KU-68 II D-Kone EPa Ilves II NeTu Ilves II EPa RePlay RoPo NeTu KU-68 II KU-68 II Nokian KrP II RoPo RePlay SS Valhalla Punakone EPa EPa SS Valhalla RoPo Ilves II Nokian KrP II NeTu NeTu Punakone KU-68 II SS Valhalla SS Valhalla Ilves II Punakone KU-68 II Nokian KrP II NeTu Nokian KrP II RoPo SS Valhalla Nokian KrP II Ilves II Ilves II EPa D-Kone RePlay NeTu RoPo EPa KU-68 II Ilves II KU-68 II KU-68 II D-Kone SS Valhalla NeTu EPa KU-68 II D-Kone NeTu Punakone KU-68 II Nokian KrP II SS Valhalla Ilves II NeTu RoPo Ilves II Nokian KrP II Punakone

O 6 6 6 6 6 4 6 4 6 6 4 6 6 6 6 6 6 5 6 6 6 6 6 4 6 6 6 4 4 6 6 6 2 4 4 4 3 6 6 6 5 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 6 6 6 6 4 4 5 6 6 6 4 6 6 6 4 4 5 6 6 6 6 5 6 6 6 6 4 4 4 4 5 6 6 3 4 4 4

M 8 14 9 6 2 10 10 8 6 5 2 7 5 5 4 3 6 5 5 7 6 6 4 3 3 1 5 2 2 2 1 4 3 3 3 3 2 2 2 1 4 4 4 4 4 4 4 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 3 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1

S 13 2 6 7 11 2 2 4 5 5 8 2 4 4 5 6 2 3 3 0 1 1 3 4 4 6 1 4 4 4 5 1 2 2 2 2 3 3 3 4 0 0 0 0 0 0 0 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 4 0 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1

P 21 16 15 13 13 12 12 12 11 10 10 9 9 9 9 9 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

+ 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 0 1 0 0 2 1 2 0 4 0 0 0 0 1 3 0 1 1 0 2 1 4 0 1 0 0 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 1 4 1 0 0 1 0 4 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 1 0 1 0 3 1 0 0 0 0 2 0 1 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 0 0 2 0 0 4 2 4 0 18 0 0 0 0 2 6 0 2 2 0 4 7 8 0 2 0 5 2 0 0 4 0 0 0 0 0 0 2 0 2 8 2 0 0 2 0 8 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 2 0 2 0 6 2 0 0 0 0 4 0 2 2 12 0 0 0 2 0 0 0 0 4 0 4 0 0 0 0

YV 1 3 0 1 0 2 3 2 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 2 1 0 1 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1

AV 2 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173.

Talikka Niklas Holopainen Tomi Ahlqvist Ralf Hautala Kalle Ollikainen Ville-Sakari Heinonen Petteri Kekki Kristian Murtonen Juuso Taskinen Janne Salonen Mikko Siimes Teemu Ukkonen Joonas Syrjä Jarno Yli-korpela Jouni Lehtinen Jesse Luukkonen Jussipekka Heikkinen Pasi Aspinjaakko Ville Liukko-Sipi Risto Niemi Samuel Myllymäki Lauri Palomäki Kalle Haapala Niilo Ranta Juha Pohjonen Mikko Juntunen Iiro Leikkanen Arvo Keränen Sami Kolehmainen Aku Pihlajamäki Joonas Peltonen Joonas Ruokonen Antti Marttila Roope Veijonen Visa Pulkkinen Rami Vainiola Juha Salmensuo Mikko Vataja Joel Stortz Stefan Parviainen Matti Hannonen Aleksi Vaittinen Joni Salomaa Antti Ohma Juha Saukkonen Jimi Kallio Valtteri Harjula Juha Hiirijoki Lari Vuorinen Martti Rauhala Joona Tretjakov Juha Mikkolainen Kalle Salomaa Jori-Antti Lahtinen Saku Tölli Ilkka Rajala Matti Pulkkila Mikko Viljanen Veikka Sandström Kim Halén Iiro Mahnala Jarkko Mäkelä Lauri Lehtinen Jani Tiitola Timo Lehtonen Juho Tuukkanen Ville Iivari Tapio tomukorpi Jere Suhonen Tuukka Meriläinen Jukka Kallinen Iiro Mäkinen Joonas Peltonen Jesse Laaksonen Joonas Saari Timo Virtanen Teemu Mäkelä Markus Mäkilä Joel Oittinen Eetu Sankala Joel LEPPÄNEN Lassi Lintula Marko Rinne Timo Lehtimäki Jussi Samula Juuso

SS Valhalla Punakone D-Kone KU-68 II NeTu KU-68 II RePlay RoPo SS Valhalla Punakone Punakone RoPo RePlay Nokian KrP II RePlay Nokian KrP II SS Valhalla RoPo RoPo KU-68 II RoPo Punakone Ilves II RePlay SS Valhalla Ilves II RoPo Punakone RePlay RoPo KU-68 II Punakone Punakone Ilves II KU-68 II D-Kone KU-68 II NeTu Punakone Ilves II Ilves II RePlay KU-68 II Punakone KU-68 II RoPo RoPo RoPo SS Valhalla KU-68 II KU-68 II KU-68 II D-Kone RePlay Punakone NeTu NeTu KU-68 II KU-68 II Punakone RoPo RoPo SS Valhalla NeTu Nokian KrP II EPa Ilves II RoPo KU-68 II Ilves II Nokian KrP II RoPo KU-68 II NeTu KU-68 II SS Valhalla Punakone RePlay Punakone Punakone Ilves II D-Kone RoPo EPa D-Kone

5 5 6 6 2 2 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 1 2 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 2 2 2 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6

1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 2 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 2 0 2 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 3 1 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 25 0 0 0 2 0 4 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 4 0 4 0 2 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 11 2 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

591

Lohko 15 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SN Symmetrik

6

4

2

0

37

-

15

22

10

2.

HLJ

6

4

1

1

28

-

13

15

9

3.

MäntU

6

4

1

1

26

-

13

13

9

4.

PäLu

6

4

0

2

45

-

19

26

8

5.

DTT

6

3

1

2

23

-

15

8

7

6.

SB KK

6

2

1

3

21

-

24

-3

5

7.

SB Vipers

6

1

2

3

14

-

33

-19

4

8.

Rientola

6

2

0

4

17

-

47

-30

4

9.

Soolo

6

1

1

4

18

-

30

-12

3

10.

TFS

6

0

1

5

14

-

34

-20

1

Otteluohjelma Ottelu 7244 7245 7246 7247 7248 7249 7250 7251 7252 7253 7254 7255 7256 7257 7258 7259 7260 7261 7262 7263 7264 7265 7266 7267 7268 7269 7270 7271 7272 7273

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports

Center Center Center Center Center Center Center Center Center Center

Joukkue PäLu PäLu PäLu SN Symmetrik PäLu MäntU MäntU HLJ SN Symmetrik SB KK PäLu PäLu PäLu SN Symmetrik Rientola Soolo PäLu DTT SN Symmetrik HLJ SB KK TFS DTT SN Symmetrik MäntU DTT MäntU SN Symmetrik Soolo Soolo PäLu DTT SN Symmetrik Rientola DTT Rientola

O 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 5 6 6 6 5 6 6 6 6 6 4 4 5 6 5 6 6 6 6 6 6 6 6

Koti Rientola MäntU DTT HLJ Soolo SB Vipers SB KK TFS PäLu Rientola TFS Rientola TFS HLJ PäLu SB KK SB Vipers SN Symmetrik Soolo DTT SB Vipers PäLu MäntU PäLu DTT Soolo HLJ Rientola TFS SN Symmetrik

Vieras DTT Soolo SN Symmetrik MäntU SN Symmetrik PäLu HLJ SB Vipers SB KK TFS DTT HLJ PäLu SB Vipers Rientola SN Symmetrik Soolo MäntU SB KK MäntU MäntU DTT SB KK HLJ SB KK Rientola TFS SN Symmetrik Soolo SB Vipers

-

Tulos 1-6 7-1 4-4 5-1 3-6 0-7 1-1 3-3 6-8 5-4 1-4 2-9 1-12 2-3 14-2 3-6 6-6 2-2 3-4 2-3 0-9 4-3 4-3 2-5 4-2 1-6 6-4 1-13 1-4 6-2

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36.

592

Nimi Jokinen Mikko Koivisto Juuso Remes Tero Antinmaa Pekka Kaartinen Juha Paski Juho Vähäsalo Miikka Sysimetsä Jaakko Hämynen Vili Hämylä Niilo Puhakka Joel Valkeaniemi Mika Rahkonen Jari Korhonen Tomas Pusa Marko Kuisma Joel Jylhänkangas Jukka Lähtevänoja Jaakko Tikkakoski Janne Vilkman Marko Hakala Toni Tuominen Rami Punta Hannu Koivuniemi Ville Lampinen Valtteri Tirranen Juho Leppäkoski Miiro Seilo Mikko Heinonen Teijo Tieranta Tomi Pättiniemi Jussi Rajakallio Rami Portaankorva Samu Välisaari Mikko Ylisiurunen Jani Sorvo Timo

M 14 8 2 5 5 3 6 6 5 4 4 2 5 5 4 3 3 2 2 4 3 2 1 5 4 4 4 3 3 2 2 2 2 1 4 4

S 5 4 10 6 4 6 2 2 3 4 4 6 2 2 3 4 4 5 5 2 3 4 5 0 1 1 1 2 2 3 3 3 3 4 0 0

P 19 12 12 11 9 9 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 3 0 1 0 0 0 4 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 1 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 6 0 2 0 0 0 8 4 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 4 0 0 2 0 0

YV 1 1 0 2 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0

AV 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127.

Punta Mikko Sinkkonen Simo Kukko Lauri Perkonoja Arttu Kauppila Jani Romu Johannes Palomäki Tomi Mäkinen Kalle Paavola Tuomas Hult Daniel Kaijanniemi Joonas Järvinen Kimmo Vuorijärvi Jarno Lahtinen Tapio Nurmi Ville Mikkola Henri Suonsyrjä Sampo Turtiainen Antti Määttä Markus Rinne Tuomas Punta Tuomas Vilen Ville Okkonen Lauri Markkanen Arttu Vähäsalo Jesse Forsman Saku Taavitsainen Joni Mäkelä Lassi Helminen Mika Röman Teemu Eklöf Tommi Norrgård Mats Santanen Villematti Granroth Joel-Elex Väliaho Sami Sormunen Juha-Petteri Lipasti Juha-Matti Mäki Aki-Jussi Uimonen Mikko Kylliö Karri Vesalainen Volter Järvinen Toni Heijari Juha Matikka Henri Määttä Tommi Hellgren Jesse Arola Juha Judén Jon Mattila Otto Salminen Jarkko Tuominen Matti Lehtonen Jone Närvänen Tommi Savolainen Mikko Raunio Jukka-Pekka Niemi Toni Snellman Harri Palenius Niko Keinonen Valter Laitinen Tero Mäkelä Timo Rajala Jarkko Isoviita Eero Ryödi Ville Röyhkiö Joonas Tuominen Tomi Matikka Janne Lehtinen Ilari Petälä Hermanni Tiilikainen Samuli Nurminen Joona Honkanen Miikka Lehtismäki Jarkko Helén Teemu Patronen Antti Virtanen Matti Partanen Mikko Laine Jarno Kosonen Jussi Helin Mika Ruutinen Tuomas Lehti Marko Nieminen Harri Heinänen Olli-Pekka Rantaeskola Juho Lahtinen Mika Kyyrö Heikki Järvinen Sami Hakala Tero Jeskanen Lauri-Johannes Uusimaa Teemu

DTT SB KK HLJ SB KK SB Vipers Rientola HLJ SB KK MäntU SB Vipers MäntU SB Vipers DTT MäntU SB KK HLJ SN Symmetrik Soolo Soolo HLJ DTT Soolo DTT HLJ MäntU TFS HLJ TFS Rientola SN Symmetrik SN Symmetrik Soolo HLJ SB Vipers SN Symmetrik Rientola HLJ TFS SB KK DTT TFS TFS SB KK SB Vipers SB Vipers SN Symmetrik MäntU HLJ SB Vipers TFS HLJ Rientola HLJ SN Symmetrik DTT MäntU HLJ SB KK TFS SN Symmetrik Soolo HLJ TFS Rientola MäntU MäntU SB Vipers Soolo SB Vipers HLJ SB Vipers Rientola SB Vipers TFS SB KK SN Symmetrik SB KK MäntU PäLu Rientola Rientola Rientola HLJ DTT Rientola HLJ TFS TFS SB KK Soolo Rientola

4 4 4 6 6 6 4 4 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 2 5 6 6 6 6 6 6 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 4 4 6 6 6 6 4 4 4 6 6 6 6 6 6 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 2 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 2 2 3 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 1

3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 0 0 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 4 4 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0

4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 3 0 0 0 1 0 1 1 0 0 1 0 1 0 0 0 1 1 0 5 1 0 0 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 1 5 0 0 1 0 0 2 0 0 2 2 1 0 1 0 0 1 1 1 1 0 2 0 3 0 1 0 0 0 1 0 0 2 1 1 1 4 0 2 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 3 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 6 0 0 0 7 0 2 2 0 0 2 0 2 0 0 0 2 2 0 10 2 0 0 2 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 2 10 0 0 2 0 0 4 0 0 14 4 2 0 2 0 0 2 2 2 2 0 4 0 6 0 2 0 0 0 2 0 0 4 2 2 2 8 0 4 0 2 0 0 0 0 0 7 0 0 6 0

0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

593

128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172.

Tirronen Arto Lönnström Tuomas Helen Joonas Kuisma Tuomas Haapanen Mika Kenttälä Marko jokinen Teemu Järvi Jani Hakala Taneli Sihvonen Antti Kangasniemi Niko Seppä Markus Löytty Juha-Matti Seläntö Marko Valta Jussi Virtanen Jussi Mikkola Jere Mulari Arje Mäkkylä Eino Salonen Eetu Harmainen Aleksi Helander Juuso Kuittinen Teemu Aalto Jussi Kallio Mikko Kuusisto Joonas Kurikka Mikko Kyttälä Joonas Hyvärinen Esa Myllynen Rauno Nissinen Harri Tuomiranta Matti Määttä Manne Rantala Ville Tammipuro Janne Kaitala Sami Laine Joonas Suoniemi Mika Brandstaka Joni Rautiainen Tero Nuotio Toni Pietilä Antti Nironen Ville Leino Samu Anttila Mikko

PäLu PäLu TFS SN Symmetrik Rientola DTT SB Vipers SB Vipers SB KK SN Symmetrik MäntU TFS TFS SB KK SB Vipers Soolo TFS SB KK Rientola Rientola Soolo MäntU SB Vipers TFS DTT SB Vipers DTT PäLu Soolo Rientola Soolo DTT Soolo SN Symmetrik SB Vipers Soolo Rientola SB Vipers SB Vipers Rientola SB KK Soolo TFS TFS Soolo

1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Koti Kuukka Gunners KonnU SC Luppo FCN MultiAnts Happee III SB Pommak MuurY Fiilis Kuukka Gunners MuurY Kuukka Gunners MuurY FCN Fiilis SB Pommak Happee III OLO MultiAnts SC Luppo Happee III Fiilis

-

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 2 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 16 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

FCN

6

4

2

0

35

-

20

15

10

2.

OLO

6

4

1

1

28

-

23

5

9

3.

SC Luppo

6

4

1

1

34

-

25

9

9

4.

Fiilis

6

4

0

2

28

-

18

10

8

5.

MultiAnts

6

3

1

2

34

-

29

5

7

6.

Kuukka Gunners

6

3

0

3

30

-

30

0

6

7.

Happee III

6

1

1

4

23

-

36

-13

3

8.

SB Pommak

6

0

3

3

17

-

26

-9

3

9.

KonnU

6

0

3

3

25

-

33

-8

3

10.

MuurY

6

1

0

5

26

-

40

-14

2

Otteluohjelma Ottelu 7334 7335 7336 7337 7338 7339 7340 7341 7342 7343 7344 7345 7346 7347 7348 7349 7350 7351 7352 7353 7354 7355

594

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 14.11.2020 14.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00

Paikka Uuraisten koulukeskus Uuraisten koulukeskus Uuraisten koulukeskus Uuraisten koulukeskus Uuraisten koulukeskus Uuraisten koulukeskus Uuraisten koulukeskus Uuraisten koulukeskus Uuraisten koulukeskus Uuraisten koulukeskus Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Hipposhalli Hipposhalli

Vieras SC Luppo MultiAnts OLO KonnU OLO Fiilis FCN Happee III SB Pommak MuurY SC Luppo FCN Fiilis Happee III Kuukka Gunners OLO MultiAnts KonnU SB Pommak KonnU KonnU SC Luppo

Tulos 3-6 4-6 3-5 3-3 4-5 2-9 5-5 3-2 7-3 9-7 6-9 4-6 1-3 6-1 3-2 0-1 4-6 7-3 4-4 7-7 7-5 2-3

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 2 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 4 2 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 2 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

7356 7357 7358 7359 7360 7361 7362 7363

14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020

12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Hipposhalli Hipposhalli Hipposhalli Hipposhalli Hipposhalli Hipposhalli Hipposhalli Hipposhalli

KonnU Fiilis SC Luppo MultiAnts FCN Kuukka Gunners MuurY OLO

-

SB Pommak FCN SB Pommak Kuukka Gunners MuurY OLO MultiAnts Happee III

3-3 4-7 6-2 5-6 8-3 6-3 6-9 7-7

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78.

Nimi Liimatainen Jani Tenkula Jari Väärämäki Joni Koskinen Saku Pajula Jarmo Tuomaala Eerik Heimonen Jesse Torkkeli Tuomas Pajula Arto Kaija Jere Asp Jere Kaukola Antti Salminen Aki Masalin Timo Heikkinen Vertti Matilainen Niko Kumpulainen Pekka Nuoranne Heikki Pohjonen Juuso Riihuhta Lasse Kivirinne Samuli Sorsa Mikael Tyrväinen Henri Klinga Jiri Viinikka Toni Savolainen Tero Moilanen Tomi Pöyhönen Arttu Jantola Samu Tuomaala Ante Nelimarkka Matti Seisalo Juuso Heinonen Veikko Salmi Ilkka Huttunen Lasse Markkanen Toni Lampinen Markus Maukonen Olli-Pekka Latikka Jaakko Pakarinen Mauno Virenius Mikko Siljoranta Karri Mäkinen Tero Virtanen Lauri Siikki Jani Kotilainen Pasi Tervala Mikko Kuhlberg Mikael Moisio Tuomas Isohanni Mikko Korhonen Janne Niemi Lauri Utra Tero väärämäki Aki Suomäki Aleksi Lehtinen Henri Ahonen Ossi Avila Rocco Oksanen Tero Niemi Juha Ahola Miska Vuorela Jesse Immonen Antti Kauppinen Oskari Niinijärvi Niko Tirkkonen Eero Lamberg Tero Seppälä Mikko Varjo Jari Rinta-Jaskari Tomi Salomaa Iiro Jokela Santeri Kuoppala Lasse Kaipio Henri Pakarinen Tero Aspinen Janne Lundberg Kalle Pietilä Roope

Joukkue FCN SC Luppo MultiAnts Fiilis MultiAnts Kuukka Gunners SC Luppo OLO MultiAnts Fiilis Kuukka Gunners KonnU SB Pommak Kuukka Gunners OLO FCN SC Luppo MultiAnts SC Luppo KonnU OLO FCN MuurY MuurY MultiAnts SB Pommak MuurY FCN MuurY Kuukka Gunners Fiilis FCN Happee III Kuukka Gunners Happee III Fiilis MultiAnts KonnU SC Luppo KonnU Fiilis MuurY Kuukka Gunners Happee III OLO Happee III Happee III KonnU OLO SB Pommak KonnU FCN Happee III MultiAnts FCN SC Luppo OLO KonnU Happee III SC Luppo Fiilis MuurY FCN OLO MuurY OLO MuurY Fiilis SC Luppo Fiilis MuurY OLO SC Luppo MuurY KonnU SB Pommak FCN Happee III

O 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 4 4 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 1 2 4 6 6 6 2 4 6 6 6 6 6 2 6 6 6 6 4 6 2 4 6 6 2 2 6 6 6 6 6 4 6

M 12 10 8 7 7 7 2 8 6 5 7 7 3 3 2 1 5 5 4 2 6 6 5 4 4 3 3 3 2 5 4 4 4 3 3 3 2 2 2 2 2 0 0 0 0 4 4 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1

S 5 6 7 4 4 3 8 1 3 4 1 1 5 5 6 7 2 2 3 5 0 0 1 2 2 3 3 3 4 0 1 1 1 2 2 2 3 3 3 3 3 5 5 5 5 0 0 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 4 4 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2

P 17 16 15 11 11 10 10 9 9 9 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3

+ 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 +2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 1 1 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 1 2 0 6 2 0 0 0 1 0 1 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 1 1 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 2 2 0 2 2 0 0 0 0 0 2 0 2 4 0 12 4 0 0 0 2 0 2 0 0 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 6 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 2 2 0 0 0 0

YV 0 2 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

595

79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168.

596

Kerminen Jaakko Manninen Petri Lemmetty Aki Nenonen Mikko Neuvonen Toni Kalho Juuso Korhonen Oskari Niemi Jussi Kines Jouni Jokitalo Petteri Utra Jiri Kumpu Sami Vääränen Janne Koskinen Joni Vänttinen Veli-Heikki Valkonen Ville Kiiveri Toni Lehtonen Timo Salonen Timo Fält Jani-Pekka Manninen Nikke Lehti Konsta Salmio Otto Saharinen Karo Honkanen Mikko Hänninen Jan-Erik Pellikka Risto Immonen Jere Hartikainen Axel Laulumaa Markku Turunen Janne Korhonen Aleksi Riihimäki Janne Apilainen Antti Laitinen Aleksi Mursula Leevi Rantanen Samu Vaarakallio Roope Asp Roope Ståhlberg Roope Nummelin Niko Heinonen Jari Lehto Sami Pihlava Arttu Koivikko Olli Kettunen Jarno Salminen Mika Tuominen Jari Matilainen Juho Pellikka Veli-Matti Hiekkataipale Eero Hiekkataipale Lauri Hyvönen Jani Vanhala Aleksi Korpipää Pekka Taskula Mika Hänninen Sampo Vilkuna Kustaa Sohkanen Jukka-Mathias Kangas Aleksi Piesanen Mikko Riekkinen Juho Rantanen Nikko Virenius Niklas Koistinen Juho Saukkola Akseli Kuukkanen Arttu PYNNÖNEN Eero Juhani Rovio Jarno Tapper Terho Tikkanen Toni Ojanen Mikko Kemppainen Hannu Ollila Patrik Mustonen Eemil Sällinen Jonne Hellste'n Jesse Vainio Olli Tuomaala Hannes Kinnunen Antti Majava Marko Porkka Lasse Kotro Johnny Aalto Antti Lepoaho Anssi Nieminen Tero Rautala Tuomas Villikka Riku Pokela Petteri Remonen Manu

SC Luppo KonnU MultiAnts OLO Kuukka Gunners MuurY MuurY KonnU Kuukka Gunners SB Pommak Happee III Happee III Kuukka Gunners OLO SB Pommak Fiilis SC Luppo Happee III SB Pommak FCN SB Pommak Happee III OLO FCN Fiilis FCN SC Luppo SB Pommak Happee III Kuukka Gunners Kuukka Gunners OLO Kuukka Gunners SB Pommak Fiilis Fiilis MultiAnts OLO Kuukka Gunners Happee III SC Luppo Happee III MultiAnts Fiilis Fiilis SB Pommak Kuukka Gunners Fiilis Fiilis FCN MuurY MuurY FCN SC Luppo Kuukka Gunners SC Luppo FCN Happee III SB Pommak Happee III Kuukka Gunners FCN Fiilis Fiilis SB Pommak Fiilis KonnU KonnU KonnU Kuukka Gunners SB Pommak SC Luppo SC Luppo MuurY Fiilis MuurY Happee III Fiilis Kuukka Gunners KonnU SC Luppo SB Pommak Happee III SB Pommak MuurY Kuukka Gunners KonnU KonnU Kuukka Gunners OLO

6 2 4 6 6 2 2 2 4 6 1 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 2 4 4 5 6 2 2 2 4 6 6 2 2 2 3 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

1 0 0 0 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 3 3 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 2 2 0 0 0 2 0 1 0 0 1 0 1 2 0 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 2 0 0 0 2 0 0 0 0 4 4 0 0 0 4 0 2 0 0 2 0 2 4 0 0 0 0 2 0 2 0 2 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

169. 170. 171. 172.

Kukkonen Riku Könönen Joni Kilpiö Tommi Suominen Joni

KonnU Fiilis MuurY SC Luppo

6 6 6 6

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 0 0 8 0 2 4 7 4 2 7 2 0 25 2 2 0 0 4 2 0 0 4 0 2 4 0 2 4 2 2 4 0 32 0 4 2 2

YV 0 0 1 1 1 2 2 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 2 0 0 0 0 0 2 0

AV 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0

5. divisioona Lohko 18 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

KalvKe III

6

4

1

1

44

-

32

12

9

2.

SCU II

6

4

1

1

32

-

25

7

9

3.

Pisku

6

2

2

2

25

-

22

3

6

4.

Puusaha

6

3

0

3

31

-

29

2

6

5.

Team Pekis II

6

2

1

3

35

-

38

-3

5

6.

Top Gunners

6

1

2

3

27

-

29

-2

4

7.

SC Haulikko

6

1

1

4

21

-

40

-19

3

Otteluohjelma Ottelu 8623 8624 8625 8626 8627 8628 8629 8630 8631 8632 8633 8634 8635 8636 8637 8638 8639 8640 8641 8642 8643

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Juteinikeskus Juteinikeskus Juteinikeskus Juteinikeskus Juteinikeskus Juteinikeskus Juteinikeskus Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Elmola Loppi Elmola Loppi Elmola Loppi Elmola Loppi Elmola Loppi Elmola Loppi Elmola Loppi

Koti Pisku Team Pekis II SCU II KalvKe III SC Haulikko Top Gunners Puusaha Pisku SCU II KalvKe III Top Gunners Team Pekis II Puusaha SC Haulikko Puusaha SC Haulikko Team Pekis II Top Gunners KalvKe III Pisku SCU II

Vieras SCU II KalvKe III SC Haulikko Top Gunners Puusaha Team Pekis II Pisku SC Haulikko Top Gunners Pisku Puusaha SCU II KalvKe III Team Pekis II Team Pekis II KalvKe III Pisku SC Haulikko SCU II Top Gunners Puusaha

-

Tulos 1-4 5-11 8-2 9-6 3-6 5-6 2-7 4-2 2-2 4-3 5-1 3-5 6-3 2-12 10-4 6-6 5-5 4-6 11-6 5-5 7-6

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38.

Nimi Saastamoinen Sauli Koljonen Matti-Oskari Rumbin Miiro Järvenpää Jani Ruohotie Jari Nylander Timi Hutri Esa Aaltonen Jere Raitanen Jukka Lakso Väinö Alin Kaarlo Kurtz Kasper Lehtonen Jarno Sinkkonen Mikko Nylander Kim Järvinen Tero Lilja Joonas Koivu Joni Lucenius Toni Jalava Petri Kilpiäinen Teemu Sohlman Markus Heikkinen Altti Hilakari Atte Kaitainen Markus Palmroth Kurt Ketonen Matti Miettinen Tuukka Mäkelä Sami Mikkonen Sakari Intke Riku Vaha Tuomas Ahola Eetu Ojaranta Miko Turkki Ilpo Ahola Jari Virtanen Vesa Pasanen Henri

Joukkue KalvKe III KalvKe III SCU II KalvKe III Team Pekis II Pisku Puusaha SCU II Team Pekis II SCU II Team Pekis II Puusaha Team Pekis II KalvKe III Pisku KalvKe III SC Haulikko Top Gunners Puusaha Top Gunners Pisku SCU II SCU II SCU II Top Gunners KalvKe III Puusaha SC Haulikko SC Haulikko Team Pekis II Top Gunners Team Pekis II Top Gunners Puusaha Team Pekis II Puusaha Puusaha KalvKe III

O 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 4 4 6 6 6 4 4 4 6 6 6 4 4 5 6 6 4 6 4

M 9 13 8 5 4 9 8 5 5 5 4 6 5 5 2 5 3 3 2 4 4 4 4 4 3 2 1 4 4 4 3 3 3 3 1 4 4 3

S 9 4 4 7 8 2 3 5 5 5 6 3 3 3 6 2 4 4 5 2 2 2 2 2 3 4 5 1 1 1 2 2 2 2 4 0 0 1

P 18 17 12 12 12 11 11 10 10 10 10 9 8 8 8 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 0 4 0 1 2 1 2 1 1 1 0 0 1 1 0 0 2 1 0 0 2 0 1 2 0 1 2 1 1 2 0 1 0 2 1 1

5 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

597

39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114.

598

Hallamaa Eetu Halonen Jaakko Sokuri Sami Vesterinen Jarmo Hakala Henri Teppo Paulus Finnilä Tatu Sainio Mika Rönn Jere Kirjavainen Johan Salminen Ville Vilppola Tero Jalkanen Tero Virtanen Vesa-Matti Partanen Pasi Vesanen Aarne Latvala Erkka Koivurinne Juuso Tyrväinen Teppo Oinonen Niko Vienonen Eetu Kummila Sami Murtoniemi Miikka Tuomas Mikko Kuukkanen Jasu Kulmakallio Tero Poikonen Mika Tammisto Valtteri Mustajoki Leevi Sammalisto Eeli Humalajoki Mikko Nordenswan Niklas Sahanen Heikki Ojaranta Jonne Kantanen Ville Kinnunen Timo Pellikka Eero Kaarre Matti Silla Matti Töyrylä Aki Ternola Pekka Aronurmi Jaani Ruokonen Tuukka Linna Timo Vekka Samuli Ketokoski Jesse Raitanen Mikko Honkanen Ville Suoranta Tarmo Salomäki Nico Väänänen Aapo Hotari Juha-Matti Kurtz Alexander Rautiainen Tomi Rantamäki Petri Tiainen Karri Laine Niklas Kauranen Hannu Koski Elias Aalto Jarkko Nummi Sakari Fabrin Petri Haapanen Kimmo Kari Markus Tähtilaakso Matias Heinämäki Mikko Metsänen Santeri Kalliokoski Jukka Kuusinen Jani Vättö Juha Salonen Eric Virtanen Lassi Huuskola Juha Lakso Paavo Kinnunen Petri Jokela Juho

Team Pekis II Top Gunners Pisku Pisku Pisku SC Haulikko Top Gunners Top Gunners SCU II SC Haulikko SC Haulikko Top Gunners Puusaha SC Haulikko Pisku Pisku KalvKe III Top Gunners Team Pekis II Team Pekis II SCU II KalvKe III KalvKe III SC Haulikko Top Gunners Pisku Top Gunners SCU II Puusaha Pisku Team Pekis II SC Haulikko KalvKe III Puusaha Puusaha Top Gunners SC Haulikko Puusaha SC Haulikko Team Pekis II Team Pekis II SCU II SCU II KalvKe III Pisku SCU II Team Pekis II SCU II Pisku SCU II Puusaha KalvKe III Puusaha Pisku Team Pekis II Top Gunners Team Pekis II Pisku SCU II Top Gunners KalvKe III Pisku Pisku SC Haulikko SC Haulikko SC Haulikko Puusaha Team Pekis II SCU II Team Pekis II Team Pekis II SC Haulikko Top Gunners SCU II KalvKe III Puusaha

4 6 3 4 5 6 4 6 6 6 6 4 4 6 6 6 6 1 6 6 2 4 4 4 4 6 2 4 4 6 6 6 6 6 6 2 4 4 4 4 6 2 2 3 4 6 6 6 6 6 6 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6

3 3 2 2 2 2 1 1 1 0 3 2 2 2 2 1 0 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 2 2 2 2 3 3 3 4 0 1 1 1 1 2 3 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 1 0 0 1 0 1 0 0 0 1 1 0 0 0 0 2 0 1 1 0 1 0 1 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 2 2 0 0 2 0 2 0 0 0 2 2 0 0 0 0 4 0 2 2 0 2 0 2 2 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 4 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 5 0 2 0 0 0 0 0

1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 19 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

V&L

6

5

1

0

60

-

25

35

11

2.

Pro Stars

6

4

1

1

43

-

32

11

9

3.

TahVe II

6

4

0

2

56

-

56

0

8

4.

Koovee II

6

3

1

2

34

-

32

2

7

5.

Höntsääjät

6

3

1

2

30

-

27

3

7

6.

Pirkat II

6

3

1

2

37

-

35

2

7

7.

KeikY

6

2

0

4

36

-

35

1

4

8.

LeKi

6

1

2

3

32

-

45

-13

4

9.

SC Tolppalaukaus

6

1

1

4

28

-

42

-14

3

10.

SFC

6

0

0

6

25

-

52

-27

0

Otteluohjelma Ottelu 8686 8687 8688 8689 8690 8691 8692 8693 8694 8695 8696 8697 8698 8699 8700 8701 8702 8703 8704 8705 8706 8707 8708 8709 8710 8711 8712 8713 8714 8715

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli

Koti TahVe II KeikY Höntsääjät LeKi SC Tolppalaukaus Pirkat II Pro Stars V&L SFC TahVe II V&L TahVe II V&L LeKi SFC Pro Stars Pirkat II Koovee II SC Tolppalaukaus Höntsääjät Pirkat II SFC KeikY SFC Höntsääjät SC Tolppalaukaus LeKi TahVe II V&L Koovee II

-

Vieras Höntsääjät SC Tolppalaukaus Koovee II KeikY Koovee II SFC LeKi Pirkat II Pro Stars V&L Höntsääjät LeKi SFC Pirkat II TahVe II Koovee II SC Tolppalaukaus KeikY Pro Stars KeikY KeikY Höntsääjät Pro Stars LeKi Pro Stars TahVe II V&L Koovee II SC Tolppalaukaus Pirkat II

Tulos 9-6 5-4 2-2 1-6 9-5 5-1 9-3 11-5 5-9 9-17 6-2 10-6 11-2 7-7 9-12 8-4 7-3 5-4 6-6 7-6 10-8 1-6 7-8 7-9 7-3 5-10 6-6 6-13 9-1 5-3

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36.

Nimi Hakkarainen Eetu Ylisarkki Pasi Simperi Jaakko Peurala Lauri Niskala Henri Selimgerei Miro Kiviharju Juuso Satola Jesse Tölli Saku Mettinen Roope SOMPA Marko Siltala Raine Toivio Matti Laulajainen Joni Pääkkönen Marko Koivuniemi Jere Sorvaniemi Vesa Isokallio Vesa-Matti Palmroth Rainer Nyberg Henri Lehtinen Joona Lindeman Doni Tarsa Tero Svärd Rami-Petteri Talvitie Joel Stjerna Jarkko Ahoniemi Oskari Koistinen Timo Laamanen Juuso Laaksonen Jari Riihimäki Arttu Kallio Toni Maunuksela Jani Mäenpää Mikael Järvilehto Jarkko Mäkelä Mika

Joukkue TahVe II V&L V&L KeikY TahVe II TahVe II Pro Stars KeikY V&L LeKi Pro Stars Pro Stars TahVe II Höntsääjät Pirkat II KeikY V&L V&L V&L Pro Stars V&L V&L SFC TahVe II SC Tolppalaukaus SC Tolppalaukaus V&L TahVe II Koovee II V&L LeKi SFC TahVe II Pirkat II SFC Pro Stars

O 6 6 6 6 4 6 5 6 4 6 4 6 6 6 6 6 6 4 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 4 6 6 6 6 3

M 12 7 10 10 7 6 6 4 7 9 1 10 8 8 7 7 5 4 0 7 8 5 5 3 2 1 7 6 6 5 5 5 5 5 3 2

S 8 12 8 6 9 9 8 10 6 3 11 1 3 3 3 3 5 6 10 2 0 3 3 5 6 7 0 1 1 2 2 2 2 2 4 5

P 20 19 18 16 16 15 14 14 13 12 12 11 11 11 10 10 10 10 10 9 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7

+ 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +1 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +2 0 0 0 0

2 1 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 1 0 0 0 3 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 2 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

10 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 12 0 0 2 0 0 2 0 0 2 0 2 0 0 0 6 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 19 0 0 0

YV 0 1 2 1 0 1 0 1 1 1 0 1 0 2 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0

RL 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

599

37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127.

600

Fernelius Janne Koiranen Arttu Leppänen Juuso Lind Ville Manninen Miska Hirsimäki Eeli Hernetkoski Mikko Haapaniemi Pekka Mäenpää Heikki Viitanen Onni Käppi Nikolas Vilkki Ville Ketola Niko-Petteri Salo Juhani Pälviranta Samuli Ruusunen Miika Hakala Riku-Petteri Lahdensivu Elmeri Ahonen Jarkko Varho Niko Perälä Santeri Saarela Markus Mäkelä Marko Seppälä Anttipekka Hakanen Eero Leppänen Juuso Kurki Roope Taavitsainen Samu Lindroos Aki Virta Mika Ojala Roni PATALA Marko Kalliomäki Justus Grönroos Joonas Virtanen Jussi Ketola Risto Niemi Mikko TEISKO Totte Tuomisto Mikko Simi Joonas Autio Iiro Silvennoinen Johannes Koivunen Veli-Matti Rosengren Hermanni Vähätalo Aaro Vainio Tommi Böök Aki Palomäki Oskari Jansson Jyri Niemi Niilo Kulmala Kristian Kulmakorpi Teemu Pitkänen Juuso Kuusjärvi Iikka Laiho Leevi Juntunen Tuomas Mittilä Osmo Nieminen Henry Valtanen Miro-Petteri Laitinen Simo Meronen Marko Sillman Lauri Virtanen Riku Haapaniemi Otto Heiskanen Joona Savolainen Oskari Ärölä Taneli Moilanen Jesper Lampén Leevi Virtanen Petri Salonen Eemil Vesanen Joonas Paananen Tuomas Kataja Mauri Suojansalo Jani Lehti Sami Vornanen Samuli Vuori Atte Ravantti Robin Ketola Riku-Kasperi Kangasmäki Esa Paldanius Sauli Penttilä Jonne Kivioja Mikko Peurala Petri Rajanti Jussi Karppanen Jalmari Koivistonalho Konsta Sipilä Mikael Hirsimäki Niko Lindroos Sauli

Pirkat II Koovee II Höntsääjät Pro Stars Koovee II KeikY TahVe II SFC Pirkat II Koovee II Höntsääjät Koovee II LeKi Pro Stars TahVe II LeKi LeKi Pirkat II Koovee II Koovee II Höntsääjät Höntsääjät Pro Stars LeKi Höntsääjät SC Tolppalaukaus Höntsääjät Pirkat II Pro Stars KeikY SC Tolppalaukaus SC Tolppalaukaus Höntsääjät Pirkat II KeikY SC Tolppalaukaus Pirkat II V&L SFC Koovee II SC Tolppalaukaus KeikY TahVe II KeikY Koovee II Höntsääjät Pro Stars KeikY Pirkat II Pirkat II SC Tolppalaukaus SFC SC Tolppalaukaus LeKi Pirkat II TahVe II SC Tolppalaukaus Pirkat II SC Tolppalaukaus SFC TahVe II Koovee II Höntsääjät LeKi Koovee II Koovee II LeKi Pirkat II LeKi Pro Stars LeKi Höntsääjät SFC SFC Pirkat II SC Tolppalaukaus Höntsääjät LeKi Koovee II LeKi Pro Stars V&L SFC Pirkat II KeikY Pro Stars LeKi LeKi Pirkat II Koovee II LeKi

4 6 6 6 6 6 2 6 6 5 6 6 2 4 4 5 2 2 6 6 6 6 6 5 6 6 6 2 4 6 6 6 6 2 4 6 6 6 6 6 6 4 6 6 4 6 2 2 4 6 6 6 6 1 2 6 6 6 6 6 4 4 6 4 6 2 2 2 3 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 3 4 6 6 6 6 1 1 1 2 2 3

2 1 5 5 5 5 2 2 0 4 4 4 3 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 0 0 4 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 0 0 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 0 0 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1

5 6 1 1 1 1 4 4 6 1 1 1 2 2 2 2 3 3 3 3 3 4 4 5 5 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 3 3 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0

7 7 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 4 2 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 5 3 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 3 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 1 0 0 0 0 1 1 2 0 0 0 0 1 0 0 1 2 0 0 1 2 3 0 0 0 0 0 0 0 3 0 2 0 0 0 2 1 0 1 0 1 2 0 1 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 0 8 4 0 0 0 11 0 0 0 0 0 0 0 0 0 10 6 0 5 2 0 0 2 0 0 2 0 6 0 0 0 0 4 0 0 0 4 0 0 2 0 0 0 0 2 2 4 0 0 0 0 2 0 0 2 4 0 0 2 4 11 0 0 0 0 0 0 0 6 5 4 0 0 0 4 2 0 2 0 2 4 0 2 0 2 0 0

0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 2 1 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195.

Kuhlman Jami Siivonen Lauri Kuusela Ari Heikkilä Lauri Pietilä Jonne Asikainen Lauri Palander Johan Hyvätti Roope Valorinta Lauri Markov Sami Kivelä Remi Salminen Mikael Turkkinen Iivari Silmola Jaakko Tapola Mikko Jalonen Jari Alasorvari Miikka Liikanen Mikko Ketola Kennet Mäkinen Ville Tarpila Jan-Erik Sallinen Antti Vuorinen Aapo Korkki Anton Eloranta Janne Järvenpää Petri Kovanen Valtteri Jalonen Masi Niemi Ville Terho Mika Silvo Anssi Periviita Miro Sulonen Jari-Pekka Saarinen Joni Hänninen Jaakko Lehtivuori Markus Kurvinen Jeremy Harjunalanen Tapani Kolehmainen Riku Immonen Petteri Ali-Löytty Toivo Ketola Kari Lahdensuo Markus Niemi Janne Vuori Tommi Kuuppo Matias Pajunen Henri Nissi Pietu Kortelahti Väinö kulmala Tommi Korjus Lauri Leppinen Juha Niinimäki Jesse Heinämäki Jukka Laaksi Janne Mäkelä Toni Rantanen Sakari Nöjd Kimmo Ristimäki Sami Pylkki Jani Mäkelä Niklas Kylväjä Tammi Koskinen Topi Korpelainen Mika Uusitalo Eero Hämäläinen Lauri Saari Peetu Naukkarinen Taneli

Pirkat II Koovee II SFC Koovee II Koovee II LeKi Pro Stars Koovee II Pirkat II LeKi Pirkat II Pirkat II LeKi Höntsääjät Pro Stars KeikY Höntsääjät SFC Koovee II SFC Pro Stars TahVe II Koovee II Höntsääjät SC Tolppalaukaus Pro Stars Koovee II KeikY V&L Pirkat II Pro Stars LeKi Höntsääjät KeikY Höntsääjät TahVe II LeKi Pro Stars LeKi LeKi LeKi LeKi Pro Stars Pirkat II Pro Stars Koovee II V&L Koovee II LeKi SC Tolppalaukaus Koovee II Pirkat II TahVe II SFC KeikY SFC Pro Stars Pirkat II SC Tolppalaukaus Höntsääjät Höntsääjät KeikY SC Tolppalaukaus SC Tolppalaukaus KeikY SC Tolppalaukaus SC Tolppalaukaus Höntsääjät

4 6 6 6 6 1 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 2 1 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 4 2 0 2 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

601

Lohko 20 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

YPA

4

4

0

0

30

-

14

16

8

2.

SR II

4

2

2

0

16

-

6

10

6

3.

HuHu

4

3

0

1

22

-

19

3

6

4.

EPa II

4

2

1

1

24

-

19

5

5

5.

SB NMP

4

2

0

2

20

-

18

2

4

6.

ULA

4

2

0

2

20

-

29

-9

4

7.

SC Läsimäki

4

1

1

2

16

-

16

0

3

8.

TaHU

4

1

1

2

10

-

19

-9

3

9.

KoSBy

4

0

1

3

13

-

18

-5

1

10.

Torpedo

4

0

0

4

11

-

24

-13

0

Otteluohjelma Ottelu 8776 8777 8778 8779 8780 8781 8782 8783 8784 8785 8786 8787 8788 8789 8790 8791 8792 8793 8794 8795

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00

Paikka Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports

Center Center Center Center Center Center Center Center Center Center

Koti YPA SC Läsimäki SB NMP ULA SR II EPa II KoSBy Torpedo HuHu YPA Torpedo YPA Torpedo ULA HuHu KoSBy EPa II TaHU SR II SB NMP

Vieras SB NMP SR II TaHU SC Läsimäki TaHU HuHu ULA EPa II KoSBy Torpedo SB NMP ULA HuHu EPa II YPA TaHU SR II SC Läsimäki KoSBy SC Läsimäki

-

Tulos 9-8 1-5 6-1 6-5 7-1 5-8 4-6 6-7 5-4 5-0 2-5 9-4 3-7 4-11 2-7 2-4 1-1 4-4 3-3 1-6

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46.

602

Nimi Huuhtanen Vesa Pylvänäinen Miika Gerasimow Eetu Riipinen Timo Laitila Albert Peltonen Kari Lähteinen Pasi Tervo Mikko Pajala Mikko af Ursin Niklas Hietaniemi Joel Vina Jesse Pohjanharju Santeri Niemi Jere Perkkiö Tapani Peltola Teemu Ylönen Roope Eskola Mikko Vallaskangas Kai Viljanen Ville-Matti Puumala Henrik Laitila Niko Ylitolva Jere Ruohonen Jari Ylipukki Matias Mäki Jermu Asikainen Risto Pohjonen Joni Ouni Santtu Ylisiurua Tuomas Seppälä Matti Leskinen Ari-Pekka Räsänen Ville Virras Oskar Hyötylä Ville Jääskö Matti Lemmetty Teemu Luukkonen Antti Kupari Aleksi Kanner Juuso Saarenmaa Severi Rensujeff Tony Mattila Visa Nyypuu Heikki Ruuhikorpi Arttu Liimatta Tommi

Joukkue ULA EPa II HuHu EPa II YPA EPa II ULA SB NMP ULA SB NMP KoSBy YPA SC Läsimäki YPA HuHu SR II YPA SB NMP HuHu ULA Torpedo KoSBy TaHU SB NMP HuHu SB NMP EPa II YPA YPA SR II SC Läsimäki Torpedo HuHu TaHU ULA SR II SC Läsimäki SC Läsimäki SR II SB NMP TaHU HuHu ULA SC Läsimäki YPA TaHU

O 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 4 4 4 4 3 4 4 4 4 4 4

M 9 6 5 5 5 4 1 5 3 3 5 4 4 3 4 4 3 2 4 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1

S 2 5 5 5 3 4 7 2 4 4 1 2 2 3 1 1 2 3 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 3 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2

P 11 11 10 10 8 8 8 7 7 7 6 6 6 6 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3

+ 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 1 1 0 0 1 1 0 2 0 3 0 0 0 0 0 1 1 1 0 1 0 1 0 2 0 1 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 5 2 2 0 0 2 2 0 4 0 6 0 0 0 0 0 2 2 2 0 2 0 2 0 4 0 2 0 4 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 1 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137.

Aho Miikka Tolmunen Hannu Salmela Joonatan Piironen Roni Jaskari Marko Pulli Niklas Alppiranta Sami Toimela Tuomo Horko Santeri Leino Joonas Niemelä Joona Tuovila Olli Liu Leevi Reiman Ronni Lundgren Olli Hellsten Lars-Sebastian Sinisalo Ilkka Kallio Antti Vierula Kari Kuusisto Kasper Koivunen Vilho Jeskanen Jussi Utriainen Mikko Gerasimow Jouni Annila Markus Vartiala Matti-Olavi Tauriainen Jyri Ahti Iivari Jaskari Mika Silfverhuth Simo Rouhiainen Timo Vidman Lasse Koskinen Marko Lahtinen Perttu Rouhento Santeri Rasi Vertti Linjama Leo Kauppinen Eero Kylkilahti Lauri Alppi Aleksi Aaramaa Saku-Pekka Hartikainen Antti Tapani Ylitolva Mika Sorsa Juha Tapiolinna Eerik Pohjonen Jere Tiainen Tuomas Häkkinen Severi Vidman Pekka Kokkinen Lauri Lehtonen Joni Petteri Nurminen Niko Immonen Matti Nieminen Miro Ilvonen Jari Leppäniemi Oskari Ojanen Topi Kaipila Mikko Nurminen Mikke Kylkilahti Anssi Saarinen Antti Korhonen Topi Heikkilä Jari Ritala Ville Rytkönen Teemu Kanerva Tommi Paatola Timo Rintala Tapio Väisänen Mika Nykänen Jalmari Hietala Juha Eronen Topias Mäkipää Juha Toro Jarno Virta Kari Seppälä Miro Eteläniemi Niko Salo-Tuisku Saku Niemelä Tuomo Hanhioja Valtteri Havu Jouni Annala Jonathan Vartiala Vili-Veikko Rikala Jonne Suoranta Markus Salama Tommi Ryynänen Markus Sipilä Henri Ristimäki Jere Saarenmaa Kasperi Metsälä Rami Luukkonen Janne

SC Läsimäki SC Läsimäki SR II YPA KoSBy SB NMP SB NMP EPa II YPA SR II Torpedo SC Läsimäki EPa II YPA YPA ULA HuHu SR II KoSBy KoSBy EPa II TaHU SR II HuHu SR II Torpedo SB NMP KoSBy SB NMP KoSBy HuHu KoSBy Torpedo SR II SC Läsimäki SC Läsimäki EPa II Torpedo Torpedo Torpedo EPa II TaHU Torpedo SC Läsimäki YPA HuHu EPa II HuHu HuHu SC Läsimäki KoSBy EPa II SR II KoSBy YPA TaHU SB NMP KoSBy Torpedo KoSBy ULA SB NMP Torpedo Torpedo EPa II EPa II SR II Torpedo YPA KoSBy SR II TaHU KoSBy TaHU SC Läsimäki HuHu SR II SC Läsimäki KoSBy YPA YPA Torpedo SC Läsimäki SC Läsimäki HuHu EPa II SR II YPA TaHU ULA SC Läsimäki

4 4 4 4 2 2 4 4 4 4 4 4 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 1 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4

0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 1 0 0 1 0 0 2 0 0 0 1 1 2 0 0 1 1 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 2 0 0 2 0 0 4 0 0 0 2 2 4 0 0 2 2 2 0 2 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 2 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 2 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

603

138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167.

Sadeharju Tuomas Högman Heikki Hautamäki Jake Yli-Arvela Mikko Mustonen Jarno Rastas Olli Valtonen Erno Perälä Mika Koskinen Samuli Kymäläinen Joni Hautakangas Marko Kandelin Niklas Hömmö Jyri Lehtonen Jani Norha Jere Sinkkonen Jani Sarkki Niklas Rasva Lassi Leppänen Lukas Kristian Lund Jukka Kupari Niklas Taipale Rami Lahtinen Henri Kemppainen Mikko Satonen Janne Lähde Ari Sjöholm Pasi Saarenmaa Valtteri Tuominen Olli-Erkki Harmainen Antti

HuHu Torpedo SB NMP Torpedo SB NMP Torpedo HuHu ULA TaHU SC Läsimäki SC Läsimäki SR II SC Läsimäki KoSBy YPA ULA YPA SR II TaHU SB NMP SR II SB NMP HuHu ULA SC Läsimäki TaHU TaHU TaHU EPa II ULA

4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 6 0 0 2 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 4 2 0 0

YV 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 21 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Urho

4

4

0

0

25

-

15

10

8

2.

Kuukka Gunners 2.0

4

3

0

1

22

-

18

4

6

3.

LA Kings

4

2

1

1

24

-

18

6

5

4.

O2-Jyväskylä III

4

2

0

2

17

-

18

-1

4

5.

Kokoelma

4

2

0

2

15

-

16

-1

4

6.

Köntys

4

0

1

3

18

-

22

-4

1

7.

Pudis

4

0

0

4

9

-

23

-14

0

Otteluohjelma Ottelu 8866 8867 8868 8869 8870 8871 8872 8873 8874 8875 8876 8877 8878 8879

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Sydän-Laukaan koulu Sydän-Laukaan koulu Sydän-Laukaan koulu Sydän-Laukaan koulu Sydän-Laukaan koulu Sydän-Laukaan koulu Sydän-Laukaan koulu Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi

Koti LA Kings Kokoelma Kuukka Gunners 2.0 Köntys Urho O2-Jyväskylä III Pudis LA Kings Kokoelma Köntys Kuukka Gunners 2.0 Pudis Urho O2-Jyväskylä III

Vieras Kuukka Gunners 2.0 Urho O2-Jyväskylä III Kokoelma Pudis Köntys LA Kings O2-Jyväskylä III Kuukka Gunners 2.0 LA Kings Urho Kokoelma Köntys Pudis

-

Tulos 6-7 3-6 6-2 3-4 6-3 5-3 2-6 6-3 4-6 6-6 3-6 1-4 7-6 7-3

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23.

604

Nimi Liimatainen Mikko Toiminen Tuukka Virtanen Roope Ylönen Tommi Varjamo Mikael Lillvist Vesa Turunen Tuomas floor Jere Roimela Tommi Virenius Tommi Klinga Kimi Kallioinen Henri Kilponen Henri Meijanen Miika Nieminen Harri Linna Tapani Hämäläinen Antti Roikonen Aarne Hautakoski Veli-Matti Tankka Miika Wacklin Viljam Jäntti Matias Kemppainen Santtu

Joukkue Kuukka Gunners 2.0 Urho LA Kings Kuukka Gunners 2.0 LA Kings Köntys Köntys Urho Köntys LA Kings O2-Jyväskylä III LA Kings O2-Jyväskylä III Kokoelma Kuukka Gunners 2.0 Köntys Kokoelma Urho Kokoelma Köntys Urho Urho Pudis

O 4 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 4 4

M 6 6 6 5 4 7 3 3 3 1 6 3 1 5 4 3 3 1 1 0 3 2 2

S 4 3 3 3 4 0 4 4 4 6 0 3 5 0 1 2 2 4 4 5 1 2 2

P 10 9 9 8 8 7 7 7 7 7 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 2 1 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114.

Hakala Henri Suojasalmi Roope Tuominen Oskari Halmetoja Tomi Lähde Joonas Hytönen Jari Lehtonen Marko Karppinen Mikko Haarala Pasi Kurikka Artturi Hakkarainen Petri Korpinen Eelis Salminen Aleksi Pennanen Joel Hokkanen Ilkka Koivumäki Tuomas Paananen Aleksi Mattola Tuomas Leppänen Petteri Leppänen Hannu Julkunen Juuso Mäkinen Tuomas Soininen Joakim Nappi Jesse Kauppinen Jukka Koliseva Otto Lehmuskoski Niklas Siekkinen Tatu Väisänen Esko Viikki Sami Kauppila Jukka Puhakka Fredrik Nivus Aleksi Rahikainen Aki Piironen Riku Kivelä Pekka Autioniemi Ari Lahtinen Tuomo Kuirinlahti Miro Juonoja Toni Hakkarainen Heikki Laurinmäki Eetu Penttinen Teemu PAJARI Veeti Markkanen Jalmari Pennanen Christer Pekkala Ville Lyytinen Petteri Sotikov Mika Halonen Jani Toikkanen Daniel Luukkainen Mikko Kilpiö Teppo Salminen Sami Nikkilä Joonatan Parviainen Ilkka Saukko Jani Lapinoja Akseli Kinnunen Niki Olkkonen Atte Arjovuo Janne Neste Niilo Arnberg Tuomas Mäkipää Marko Parviainen Niko Heinänen Joonas HURSKAINEN Eemeli Johannes Kurikka Jaakko Kattilakoski Jouni Ilves Eetu Partanen Konsta Kallatsa Tero Oksanen Olli Villman Elmeri Pehkonen Kalle Leppänen Saku Sukanen Ilkka Pitkänen Jukka-Pekka Pasanen Tomi Pohjonen Pekka Hokkanen Marko Jakonen Tuomas Tuhkanen Jere Jämsén Niklas Piippo Jami Sillanpää Antti Laakkonen Matias Niskanen Markus Hölttä Jere Lahtinen Timo Neuvonen Teemu

Urho LA Kings Kokoelma Urho O2-Jyväskylä III Kuukka Gunners 2.0 Kuukka Gunners 2.0 O2-Jyväskylä III Kuukka Gunners 2.0 Urho Kokoelma Urho Urho Pudis Köntys O2-Jyväskylä III LA Kings Pudis LA Kings Pudis Kokoelma Kokoelma Urho Kuukka Gunners 2.0 Kokoelma LA Kings Kuukka Gunners 2.0 Pudis O2-Jyväskylä III LA Kings LA Kings O2-Jyväskylä III O2-Jyväskylä III Kokoelma Urho Kuukka Gunners 2.0 LA Kings LA Kings O2-Jyväskylä III O2-Jyväskylä III O2-Jyväskylä III O2-Jyväskylä III Kuukka Gunners 2.0 Urho Pudis Pudis Kokoelma Köntys Köntys Urho Urho O2-Jyväskylä III LA Kings Kuukka Gunners 2.0 O2-Jyväskylä III Pudis O2-Jyväskylä III Kuukka Gunners 2.0 Pudis Urho LA Kings Urho Pudis Urho Kokoelma O2-Jyväskylä III Kuukka Gunners 2.0 Urho O2-Jyväskylä III Urho O2-Jyväskylä III Pudis LA Kings Pudis O2-Jyväskylä III Urho Köntys O2-Jyväskylä III Pudis Köntys O2-Jyväskylä III Kokoelma Urho Pudis Pudis Kuukka Gunners 2.0 Pudis Köntys LA Kings LA Kings Kuukka Gunners 2.0

4 4 2 2 2 4 4 4 4 4 4 2 2 2 3 4 4 4 4 4 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 2 3 4 4 4 2 2 2 4 4 4 4 4 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 4

1 1 3 3 2 2 2 1 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 0 0 1 1 1 2 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 3 0 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 1 0 1 0 1 0 0 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 5 0 12 6 0 0 2 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 2 0 2 0 2 0 2 0 0 4 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

605

115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125.

Ritoranta Jaakko-Elmeri Sutinen Henri Pajari Jari Hölttä Erno Hämäläinen Teemu Tossavainen Mikko Häkkinen Lasse Partanen Samuli Aho Daniel Viander Aleksi Ukkola Tuukka

Köntys Kokoelma Urho LA Kings Pudis Kokoelma LA Kings Kokoelma Pudis Pudis Pudis

4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 22 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Flanels

4

3

1

0

32

-

13

19

7

2.

SC Luppo II

4

3

1

0

32

-

13

19

7

3.

SBJ Vaajakoski

4

3

0

1

33

-

18

15

6

4.

Jyry

4

1

1

2

12

-

22

-10

3

5.

Samson Mullets

4

1

0

3

17

-

28

-11

2

6.

SB Pommak II

4

1

0

3

6

-

17

-11

2

7.

Hanka

4

0

1

3

12

-

33

-21

1

Otteluohjelma Ottelu 8929 8930 8931 8932 8933 8934 11880 8935 8936 8937 8938 8939 8940 11881

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Joutsan liikuntahalli Joutsan liikuntahalli Joutsan liikuntahalli Joutsan liikuntahalli Joutsan liikuntahalli Joutsan liikuntahalli Joutsan liikuntahalli Mäntykallion koulu Mäntykallion koulu Mäntykallion koulu Mäntykallion koulu Mäntykallion koulu Mäntykallion koulu Mäntykallion koulu

Koti SBJ Vaajakoski Samson Mullets SB Pommak II Jyry SC Luppo II Hanka Flanels SB Pommak II Samson Mullets SC Luppo II SBJ Vaajakoski Flanels Hanka Jyry

Vieras Flanels Jyry SBJ Vaajakoski Hanka Samson Mullets SB Pommak II SC Luppo II Jyry SBJ Vaajakoski SB Pommak II Hanka Samson Mullets SC Luppo II Flanels

-

Tulos 4-8 9-3 1-9 5-5 9-3 1-2 6-6 0-2 4-6 5-3 14-5 10-1 1-12 2-8

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42.

606

Nimi Kupla Juho Rosala Niko Kauppinen Juho Kärkkäinen Tuukka Andsten Ilkka Lavikainen Jarno Kivelä Aki Vaittinen Juuso Kuurne Kari Jussila Topi Hurri Vesa Hakkarainen Niko Koskinen Otto Röksä Samuli Tänav Jesse Forss Henri Lampinen Antti Hentinen Tuukka Saksi Teemu Majala Mika Suojala Pasi Kiiski Tatu Lundell Robert Nauha Jarkko Enke Herman Sysmäläinen Aatu Suuronen Ilari Nikkanen Lari Lehtonen Jalmari Mäyrämäki Waltteri Virtanen Kimmo Markki Miska Kantanen Juha-Pekka Määttä Eero Pienmäki Marko Riihinen Tuukka Väisänen Matti Kareinen Tommi Saarinen Markku Saukkonen Kari Karhunen Joni Jauhiainen Juho

Joukkue SBJ Vaajakoski SBJ Vaajakoski SC Luppo II Samson Mullets SBJ Vaajakoski SBJ Vaajakoski SC Luppo II SC Luppo II Flanels Flanels Flanels Samson Mullets SC Luppo II Flanels Hanka SC Luppo II SBJ Vaajakoski Flanels SBJ Vaajakoski SC Luppo II Samson Mullets Flanels Samson Mullets SC Luppo II Flanels Hanka Flanels Flanels Jyry Jyry Flanels Jyry SB Pommak II SC Luppo II SC Luppo II Jyry SB Pommak II Jyry Jyry SB Pommak II SBJ Vaajakoski SB Pommak II

O 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 4 4 4 4 4 4 4 4 2 4 4 4 2 4 2 4 4 4 4 4 4 2 2 4

M 8 7 8 8 6 5 4 5 4 7 3 5 5 3 2 1 1 4 4 3 2 1 0 3 3 3 2 2 2 1 2 2 1 1 1 0 2 2 2 1 1 1

S 9 5 2 2 4 5 6 4 5 1 5 2 2 3 4 5 5 1 1 2 3 4 5 1 1 1 2 2 2 3 1 1 2 2 2 3 0 0 0 1 1 1

P 17 12 10 10 10 10 10 9 9 8 8 7 7 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2

+ 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 1 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 4 1 2 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 2 0 4 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 8 2 4 0 0 0

YV 1 1 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102.

Perilä Mikko Honkonen Mikko Leskelä Ilmari Laitinen Eemeli Tyrväinen Tommi Heinonen Niko Tiainen Sami Nyyssönen Sampsa Purmonen Timo Kivinen Antti Memonen Jussi-Petteri Mäki Juho Pellinen Joonas Varis Joel Koponen Thomas Manninen Jaakko Kareinen Topias Lahtinen Teemu Soilu Pekka Pasanen Juhani Viitasaari Jukka Noronen Heikki-Pekka Sundell Jari Lepikko Timo Kilkki Pekka Vainio Markus Lundberg Elias Kallunki Riku Huosianmaa Toni Pulkkinen Marko Ahola Tero Hyvärinen Juha Saarela Mikko Turunen Olli Hänninen Joni Piittala Matias Anttoora Jaakko Kaski Joona Huuskola Johannes Leskelä Vilho Pietiläinen Teemu Alanko Lauri Marttila Raine Sallanko Jarko Hoisko Janne Huhtala Toni Laaksokivi Simo Luri Aleksi Tahvanainen Jerri Pellinen Niklas Korhonen Lauri Laitinen Hannu Vehviläinen Veikka Nurmi Mika Laitinen Tommi Kankaanpää Matias Uutela Teijo Paajanen Mikke Nurmiranta Jukka Laaksonen Riku

Hanka Hanka Hanka SC Luppo II SBJ Vaajakoski Flanels Jyry SB Pommak II Jyry Samson Mullets SC Luppo II Samson Mullets Hanka Hanka Hanka Hanka Jyry SBJ Vaajakoski Flanels SC Luppo II Hanka SC Luppo II SB Pommak II Jyry Samson Mullets Samson Mullets Hanka SB Pommak II Samson Mullets Hanka Hanka SC Luppo II SB Pommak II Jyry SB Pommak II Samson Mullets Samson Mullets SB Pommak II Flanels Hanka SB Pommak II SB Pommak II SB Pommak II SC Luppo II Samson Mullets SC Luppo II Samson Mullets Flanels SBJ Vaajakoski Hanka Hanka SB Pommak II Hanka SB Pommak II SC Luppo II Samson Mullets Jyry Samson Mullets SBJ Vaajakoski Jyry

4 4 4 4 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

1 1 1 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 2 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 4 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

607

6. divisioona Lohko 6 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Hämpton Hunters

6

6

0

0

49

-

22

27

12

2.

Pro-Stata

6

4

0

2

26

-

22

4

8

3.

Härmä

6

2

1

3

31

-

19

12

5

4.

KalvKe II

6

2

1

3

22

-

33

-11

5

5.

PRM

6

2

0

4

28

-

40

-12

4

6.

Jehut

6

1

0

5

16

-

36

-20

2

Otteluohjelma Ottelu 11820 11821 11822 11823 11824 11825 11826 11827 11828 11829 11830 11831 11832 11833 11834 11835 11836 11837

Päivä 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00

Paikka Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Janakkalan LH Janakkalan LH Janakkalan LH Janakkalan LH Janakkalan LH Janakkalan LH

Koti Härmä PRM KalvKe II Pro-Stata Jehut Hämpton Hunters Härmä Pro-Stata PRM Jehut Hämpton Hunters KalvKe II Jehut Pro-Stata Härmä Hämpton Hunters Pro-Stata Jehut

Vieras Pro-Stata Jehut Hämpton Hunters PRM KalvKe II Härmä KalvKe II Jehut Hämpton Hunters Härmä Pro-Stata PRM Hämpton Hunters KalvKe II PRM KalvKe II Härmä PRM

-

Tulos 3-5 7-3 3-8 6-5 2-4 6-3 2-2 0-2 4-9 0-9 6-4 6-3 4-9 7-3 11-2 11-4 4-3 5-7

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48.

608

Nimi Ahonen Santtu Salmela Jere Lindeman Pauli Hapuli Joni Pettersson Tomi Ojala Kalle Peltola Joonas Puoliväli Robert Koivu Kimi Laine Aleksi Leino Niko Kivikko Ilkka Mäenpää Ville Antero Puoliväli Tuomas Vainio Atte Lahtola Joni Karevaara Kai-Juhana Tommila Sami Maijala Tatu Hokka Mikko Suvitie Pasi Ahonen Arttu Eloranta Henri Huuhanmäki Jussi Salonen Janne Rautiainen Kosti Riekkola Timo Komulainen Ville Lastu Toni Jurvanen Tuomas Vuorema Ville Henttonen Teemu Hietala Ismo Jaakkola Pasi Kuokka Miro Solonen Juha Järvinen Teemu Puoliväli Julius Metsärinta Pasi Pitkämäki Janne Lepo Aki-Jussi Kallionpää Jari-Pekka Paloposki Kristian Pohjavirta Sami Leino Topi Jokinen Ville Salo Antton Laine Mikko

Joukkue Hämpton Hunters Hämpton Hunters Härmä Hämpton Hunters Härmä PRM Pro-Stata Härmä Hämpton Hunters KalvKe II Härmä Hämpton Hunters PRM Härmä Hämpton Hunters PRM Hämpton Hunters Pro-Stata KalvKe II PRM Pro-Stata Hämpton Hunters Hämpton Hunters PRM KalvKe II Pro-Stata Pro-Stata Jehut KalvKe II Pro-Stata PRM Hämpton Hunters Härmä Pro-Stata KalvKe II Jehut KalvKe II Härmä Jehut Jehut PRM PRM Pro-Stata Pro-Stata PRM Pro-Stata Hämpton Hunters Hämpton Hunters

O 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 4 6 4 4 6 2 4 4 6 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 4 4 6 6 6 4 6

M 9 7 5 5 7 4 5 5 5 4 3 4 4 4 4 2 2 2 3 3 3 2 2 4 4 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 3 3 3 2 2 2 1 1 1 1 0 2 2

S 10 6 7 7 4 7 3 3 3 4 5 3 2 2 2 4 4 4 2 2 2 3 3 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 0 0 0 1 1 1 2 2 2 2 3 0 0

P 19 13 12 12 11 11 8 8 8 8 8 7 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 0 1 1 1 3 4 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 2 1 2 1 0 3 0 2 0 1 1 0 0 2 0 0 1 0 2 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 0 0 2 2 2 6 8 0 2 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 4 2 4 2 0 16 0 4 0 2 2 0 0 4 0 0 2 0 4 2

YV 0 1 2 2 1 0 1 0 1 0 0 0 0 2 0 1 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99.

Lehtonen Eero Pikkarainen Kimmo Åström Julius Venäläinen Tuomas Rantanen Oskari Kurki Jan Vuorenkaiku Marko Leimu Niko Majuri Tuomas Kuusela Aki Pohjonen Juuso Virtanen Miska Saarinen Tomi Niemi Aatu Paananen Johannes Lappalainen Santtu Pikkarainen Klaus Ikonen Oskari Halén Henry Laine Jussi Platan Matias Sarkanen Teemu Tamminen Aki Vuorio Petri Äikäs Rami Pulkkinen Aleksi Haapamäki Jimi Palo Tino Pulli Otto Juvonen Jani Lampinen Aki Ilari Saarinen Janne Wenning Johannes Soina Tommi Laakso Mikko Mäkinen Markus Kujala Jani Karppanen Ari Sulin Jouni Virtanen Mikko Salminen Henrik Saarinen Petteri Anttila Ville Ruuttula Mikael Stenbärg Lauri Saari Jere Rantanen Janne Vieru Hannes Simola Risto Oleander Niko Vesterlund Tony

Hämpton Hunters Jehut PRM PRM Jehut Pro-Stata Härmä KalvKe II Härmä Jehut Hämpton Hunters KalvKe II Jehut KalvKe II Härmä Jehut Jehut Jehut PRM Pro-Stata Pro-Stata KalvKe II KalvKe II Jehut Pro-Stata KalvKe II KalvKe II KalvKe II KalvKe II Pro-Stata Jehut Pro-Stata PRM PRM Jehut Jehut Pro-Stata Pro-Stata Jehut Jehut Jehut Jehut PRM Pro-Stata Härmä PRM Pro-Stata Härmä Pro-Stata Hämpton Hunters Hämpton Hunters

6 2 4 4 4 4 6 6 6 6 2 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 2 6 6 6 6 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6

2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 0 0 0 0 0 1 2 0 0 1 1 0 0 0 2 2 2 0 0 0 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 2 0 0 25 0 0 0 2 4 0 0 2 2 0 0 0 4 4 4 0 0 0 4 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 5 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 7 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

UrPS

6

5

1

0

31

-

15

16

11

2.

LeTo Matures

6

4

0

2

46

-

22

24

8

3.

SBT PaPo II

6

3

1

2

38

-

28

10

7

4.

PirHi

6

3

0

3

31

-

30

1

6

5.

Ilves IV

6

2

1

3

25

-

32

-7

5

6.

KyPo II

6

1

1

4

19

-

27

-8

3

7.

SPORT

6

1

0

5

19

-

55

-36

2

Otteluohjelma Ottelu 11895 11896 11897 11898 11899 11900 11901 11902 11903 11904 11905 11906 11907 11908 11909 11910 11911 11912 11913 11914 11915

Päivä 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center KAARNA Parkano KAARNA Parkano KAARNA Parkano KAARNA Parkano KAARNA Parkano KAARNA Parkano KAARNA Parkano

Koti LeTo Matures KyPo II PirHi UrPS SBT PaPo II Ilves IV SPORT KyPo II UrPS LeTo Matures PirHi SBT PaPo II SPORT Ilves IV SBT PaPo II SPORT UrPS Ilves IV KyPo II LeTo Matures PirHi

-

Vieras PirHi SBT PaPo II Ilves IV KyPo II SPORT UrPS LeTo Matures Ilves IV PirHi KyPo II SPORT LeTo Matures UrPS SBT PaPo II UrPS KyPo II LeTo Matures SPORT PirHi Ilves IV SBT PaPo II

Tulos 3-5 3-4 7-2 7-2 14-2 1-5 2-14 3-3 8-3 6-4 6-7 6-8 2-3 6-1 4-4 2-6 4-3 12-4 1-5 12-1 5-9

15:00

609

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88.

610

Nimi Asell Timo Reunanen Tommi Aaltonen Eetu Luopio Arto Niemi Miro Lampi Marko Tiikkaja Pekka Laitinen Jani Tuominen Tommy Laaksonen Tuomo Toivanen Tuomas Tuomisto Tero Järvenpää Joonas Niemi Mikael Näppinen Jukka Marttila Mikko Salinen Ville Hämeenniemi Niko Laikkoja Markus Friimäki Tuomas Lehtelä Jonne Kiho Santeri Rantanen Timo Salo Teemu Järvensivu Ville Ahola Joona Koskinen Jesse Valtanen Mika Ahola Joel Kuisla Janne Karvanen Toni-Tapio Björksten Mika Lemetyinen Henri Autti Jouni Lintula Jukka Toivola Tuomas Laulajainen Eemeli Lepistö Eero Karhunmaa Veikko Päivinen Saul Rantala Teemu Westerholm Juho Jauhiainen Juha Pussinen Joni Pyylöniemi Jari Ilola Tero Kantoniemi Niko Haapakoski Jouni Ranta-Knuuttila Miro-Matias Pöysäri Joonas Lehtonen Aaro Julmala Santeri Kauppinen Aleksi Leinonen Timo Valtanen Tomi Laikko Vesa-Matti Kyösti Jesse Kuivanen Miika Smolander Janne Tamminen Niko Sorsa Sami Salinen Janne Vuorinen Mikko Aaltonen Karri Hemiä Eetu Valkama Valtteri Kujala Marko Stenvall Jani Markkula Juha Jokijärvi Joni Jalo Emil Kivelä Tommi Viander Tero Lehtonen Tero Palkonen Jussi Perkiömäki Jussi Mikkonen Kai Lehtinen Jani Saarinen Jere Fonsén Jere Ahovainio Mika Ruusuvuori Hannu Särkimäki Tatu Haapala Simo Viitasaari Ville Heulamaa-Forss Marko Nieminen Jarno Hilden Timo

Joukkue PirHi UrPS SPORT LeTo Matures SBT PaPo II LeTo Matures UrPS PirHi LeTo Matures UrPS Ilves IV LeTo Matures PirHi KyPo II UrPS LeTo Matures SBT PaPo II PirHi Ilves IV SBT PaPo II Ilves IV SBT PaPo II SBT PaPo II LeTo Matures KyPo II KyPo II SBT PaPo II UrPS KyPo II SPORT Ilves IV LeTo Matures PirHi LeTo Matures LeTo Matures LeTo Matures KyPo II UrPS SPORT LeTo Matures SBT PaPo II SBT PaPo II Ilves IV LeTo Matures SBT PaPo II SPORT Ilves IV SBT PaPo II SBT PaPo II Ilves IV KyPo II Ilves IV UrPS PirHi UrPS LeTo Matures SBT PaPo II SBT PaPo II SPORT PirHi KyPo II SBT PaPo II LeTo Matures UrPS Ilves IV KyPo II SPORT PirHi Ilves IV Ilves IV UrPS Ilves IV Ilves IV UrPS LeTo Matures SPORT LeTo Matures KyPo II SPORT PirHi KyPo II PirHi Ilves IV Ilves IV UrPS SPORT LeTo Matures Ilves IV

O 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 4 6 6 4 5 4 6 6 6 6 2 6 6 6 4 4 6 2 5 6 6 2 2 4 4 4 6 4 6 6 6 4 4 4 6 2 4 6 6 6 2 4 5 6 6 6 2 2 2 6 6 6 6 2 4 4 4 6 4 4 6 6 6 6 2 2 2 2 2 3 4 4

M 9 2 12 11 11 9 9 9 6 7 5 4 4 2 1 6 5 4 3 2 2 4 4 3 3 2 5 4 3 3 2 2 2 0 0 0 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 0 0 3 3 2 2 2 1 1 0 0 0 0 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 11 13 2 3 1 3 2 1 3 1 3 4 4 6 7 1 2 3 4 5 5 2 2 3 3 4 0 1 2 2 3 3 3 5 5 5 1 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 4 4 0 0 1 1 1 2 2 3 3 3 3 0 0 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0

P 20 15 14 14 12 12 11 10 9 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 +1 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 1 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 2 0 0 2 0 0 1 0 1 0 1 1 0 0 0 1 0 3 0 0 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 1 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 1 1 4 1 2 0 1 0 1 0 0 1 1 0 0 1 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 4 2 0 0 0 0 0 2 2 0 2 0 4 0 0 4 0 0 2 0 2 0 2 2 0 0 0 2 0 6 0 0 2 0 0 4 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 2 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 2 2 2 13 2 4 0 2 0 2 0 0 22 2 0 0 2 6 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 0 0 2 2 0 1 2 1 2 0 0 0 1 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109.

Kirjavainen Lassi JAALA Toni Kyrkkö Konsta Putkonen Marko Korkatti Ismo Miikki Manu Aaltonen Ilari Helin Pasi Kirstua Jonne Soini Marko Syrjä Janne Pajunen Matias Valkama Pekka Aaltonen Heikki Mäkelä Mika Latomaa Joni Ihantola Rami Kukkonen Esa Tamminen Olli Hämäläinen Roniel Rauva Ville

SPORT Ilves IV SPORT KyPo II SPORT SPORT SPORT SPORT SPORT KyPo II PirHi SBT PaPo II KyPo II KyPo II KyPo II Ilves IV SPORT SPORT SPORT Ilves IV Ilves IV

4 4 4 4 4 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 2 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 2 0 0 0 5 2 0 0 4 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 0 2 2 2 4 0 0 0 0 2 0 4 0 0 5 0 0 2 0 0 0

YV 2 1 1 1 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 1

AV 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 8 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SC Weikot

6

6

0

0

57

-

10

47

12

2.

IRA

6

4

0

2

37

-

31

6

8

3.

Vihuri

6

4

0

2

35

-

27

8

8

4.

SC Susibandy II

6

3

0

3

31

-

23

8

6

5.

SC Lahjotut

6

2

0

4

22

-

37

-15

4

6.

TFT II

6

1

0

5

23

-

42

-19

2

7.

Luuppi

6

1

0

5

21

-

56

-35

2

8.

LeTo Matures

0

0

0

0

0

-

0

0

0

Otteluohjelma Ottelu 11958 11959 11960 11961 11962 11963 11964 11965 11966 11967 11968 11969 11970 11971 11972 11973 11974 11975 11976 11977 11978

Päivä 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Monitoimitalo Monitoimitalo Monitoimitalo Monitoimitalo Monitoimitalo Monitoimitalo Monitoimitalo Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli

Center Center Center Center Center Center Center Toijala Toijala Toijala Toijala Toijala Toijala Toijala

Koti SC Lahjotut TFT II Luuppi SC Weikot Vihuri IRA SC Susibandy II TFT II SC Weikot Luuppi Vihuri SC Susibandy II SC Lahjotut IRA Luuppi SC Lahjotut SC Weikot TFT II IRA SC Susibandy II Vihuri

Vieras SC Susibandy II SC Weikot SC Lahjotut IRA TFT II Luuppi Vihuri Luuppi Vihuri SC Susibandy II SC Lahjotut IRA SC Weikot TFT II SC Weikot IRA SC Susibandy II SC Lahjotut Vihuri TFT II Luuppi

-

Tulos 5-4 1-9 6-5 12-4 8-3 7-4 3-4 10-6 5-2 1-12 6-3 4-2 1-12 7-3 1-12 3-7 7-1 2-5 10-5 7-4 10-3

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23.

Nimi Virta Juuso Colliander Kari Tuomialho Niki Montonen Antti Niemi Aapo Puusa Miko Kiiskinen Jani Lestelä Iivari Majamäki Kimmo Mäkinen Ali Jokinen Mikke Sainio Mika Nieminen Veeti Ruohomäki Tomi Peräinen Juri Karhu Antti Hautala Mikko Sakala Jonne Petäys Sami Lyytikäinen Olli-Pekka Ahokas Petri Mäkelä Harri Torkkola Henri

Joukkue SC Weikot Vihuri SC Weikot IRA Vihuri IRA SC Weikot IRA SC Susibandy II IRA TFT II SC Lahjotut SC Weikot SC Susibandy II Vihuri SC Lahjotut Vihuri SC Weikot SC Weikot Luuppi Luuppi Vihuri Luuppi

O 6 6 6 6 6 4 6 6 6 6 4 6 4 6 6 6 6 6 6 4 6 2 6

M 11 5 10 8 7 6 6 5 3 2 7 7 6 6 6 6 5 5 3 2 6 4 4

S 9 10 4 4 5 5 5 6 8 9 3 3 4 4 3 2 3 3 5 6 1 3 3

P 20 15 14 12 12 11 11 11 11 11 10 10 10 10 9 8 8 8 8 8 7 7 7

+ 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 +2 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 0 1 1 1 2 0 0 0 0 1 0 2 0 0 0 0 0 1 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

611

24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113.

612

Vainio Oskari Ronkainen Arttu Kivelä Mikko Laitinen Otto Ihantola Mika Hagman Pasi Tukiainen Heikki Rautaneva Eero Mikkola Markus Ojala Eemeli Montonen Ilkka Torkkola Teemu Nieminen Marko Peltokangas Timo Lahti Anssi Tuominen Nico Nyström Olli-Petteri Toivonen Leevi Jokiaho Pasi Vilpas Vesa-Matti Kero Ville Lämsä Sami Karikko Juuso Kokkonen Toni Annala Jussi Valkeamäki Lauri Virtanen Juuso Teisko Tero Junnola Janne Santalahti Mikko Peräinen Jani Virkki Ville Ojala Samu Viskari Mikko Rantahakala Jussi Mäkinen Tim Väinölä Joonas Mäntysalo Mikko Honkala Saku Saarelainen Sami Peltonen Aapo Arajärvi Niko Kaisko Jarno Ahvenjärvi Tapani Kulmala Jouni Perälä Marko Tamminen Samu Niiranen Markus Ihanamäki Juho Leppälä Miika Lähteenmäki Semi Heikkilä Veli-Matti Tuikka Jarkko Niiles Jose Niemenlehto Pekka-Henrik Lähdekorpi Topi Tamminen Ville Sipinen Tuomo Valtonen Heikki Setälä Juha Alila Arttu Paukamainen Teemu Käpylä Jani Peräinen Markus Sinkkonen Saku Hämäläinen Veijo Kuokkanen Mika Hänninen Tuomas JYRKKÄ Pauli Antero Sakala Jesse Nietula Antti Antila Janne Hakanen Harri Poikkimäki Taneli Karikko Jere-Petteri Vanharanta Perttu Ollikainen Jyrki Marttinen Atte Niemi Karimatti Memonen Jukka Peräinen Jussi Ruissalo Ari Vankka Teemu Kuosmanen Mikko Lehtokallio Olli-Pekka Vänninen Arttu Keihäs Jaakko Vilermo Miikka Viitanen Jorma Vuoriluoma Jukka

SC Weikot SC Weikot SC Lahjotut TFT II SC Susibandy SC Susibandy SC Susibandy SC Susibandy Luuppi IRA IRA Luuppi IRA SC Lahjotut Vihuri SC Susibandy SC Weikot TFT II SC Weikot TFT II SC Susibandy SC Weikot Vihuri SC Susibandy IRA SC Weikot TFT II TFT II SC Susibandy SC Lahjotut Vihuri SC Weikot TFT II SC Susibandy SC Lahjotut Vihuri TFT II TFT II TFT II SC Lahjotut SC Weikot TFT II SC Weikot Luuppi Luuppi SC Lahjotut IRA TFT II IRA SC Lahjotut IRA SC Lahjotut SC Susibandy Vihuri Luuppi IRA IRA SC Susibandy Luuppi TFT II TFT II SC Lahjotut Vihuri Vihuri IRA Luuppi SC Weikot TFT II SC Lahjotut TFT II SC Lahjotut IRA Luuppi TFT II Vihuri SC Susibandy Luuppi SC Susibandy SC Weikot SC Susibandy Vihuri Luuppi TFT II Luuppi SC Lahjotut Luuppi Vihuri SC Lahjotut SC Weikot IRA

II II II II

II

II

II

II

II

II

II

II II II

6 6 6 6 6 6 4 6 4 6 4 5 6 2 6 2 4 6 4 6 4 4 4 6 4 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 2 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 2 4 4 4 4 4 6 6 6 6 2 2 2 3 4 4 4 4 6 6 6 6 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6

4 3 1 4 4 1 4 4 3 3 4 4 4 3 3 2 2 2 1 1 2 2 2 2 1 1 1 1 0 0 0 0 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 4 6 2 2 5 1 1 2 2 0 0 0 1 1 2 2 2 3 3 1 1 1 1 2 2 2 2 3 3 3 3 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

7 7 7 6 6 6 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 1 1 1 3 0 0 5 0 2 0 1 1 0 0 1 0 0 1 0 1 1 2 0 0 2 0 1 2 3 3 1 0 2 0 0 0 1 1 0 0 1 2 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 0 1 0 2 2 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 1 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 2 2 2 6 0 0 10 0 4 0 2 2 0 0 2 0 0 2 0 2 2 4 0 0 4 0 2 4 6 11 2 0 4 0 0 0 2 2 0 0 2 4 0 14 4 5 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 7 0 7 0 2 0 4 4 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 20 0 0 2 0 4 2 2 0 0

0 1 0 0 2 0 0 1 0 1 0 1 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

114. 115. 116. 117.

Paloneva Joni Lehtiö Jani Känsälä Tuomas Ainasoja Jere

SC Susibandy II SC Lahjotut IRA TFT II

6 6 6 6

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

0 0 0 0

Naiset 2. divisioona Lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Riemu

4

4

0

0

34

-

7

27

8

2.

Gunners

4

4

0

0

27

-

6

21

8

3.

SBT PaPo

4

4

0

0

23

-

7

16

8

4.

Rientola

4

2

1

1

20

-

14

6

5

5.

YPA

4

2

1

1

13

-

15

-2

5

6.

PIsku

4

2

0

2

20

-

14

6

4

7.

O2-Jyväskylä III

4

1

0

3

16

-

20

-4

2

8.

Valo

4

0

0

4

7

-

21

-14

0

9.

TiPa

4

0

0

4

9

-

35

-26

0

10.

MIG II

4

0

0

4

4

-

34

-30

0

Otteluohjelma Ottelu 7635 7640 7636 7641 7637 7642 7638 7643 7639 7644 7645 7650 7646 7651 7647 7652 7648 7653 7649 7654

Päivä 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 26.09.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020

Aika 11:00 11:00 12:30 12:30 14:00 14:00 15:30 15:30 17:00 17:00 11:00 11:00 12:30 12:30 14:00 14:00 15:30 15:30 17:00 17:00

Paikka Spiral-halli Liikuntakeskus Spiral-halli Liikuntakeskus Spiral-halli Liikuntakeskus Spiral-halli Liikuntakeskus Spiral-halli Liikuntakeskus Spiral-halli Hipposhalli Spiral-halli Hipposhalli Spiral-halli Hipposhalli Spiral-halli Hipposhalli Spiral-halli Hipposhalli

Koti MIG II O2-Jyväskylä III TiPa YPA SBT PaPo Riemu Gunners Rientola PIsku Valo Riemu Valo O2-Jyväskylä III TiPa YPA Gunners MIG II SBT PaPo PIsku Rientola

Buugi Buugi Buugi Buugi Buugi

Vieras Gunners Riemu PIsku Rientola MIG II Valo TiPa O2-Jyväskylä III SBT PaPo YPA MIG II Gunners PIsku SBT PaPo Riemu Rientola O2-Jyväskylä III Valo YPA TiPa

-

Tulos 0-9 4-5 0-10 2-2 7-1 9-0 8-4 7-4 0-5 2-3 13-1 2-4 3-6 3-6 2-7 6-0 2-5 5-3 4-6 11-2

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33.

Nimi Lehtinen Jenna Laakso Jenni Viitaharju Peppina Fräntilä Jade Pulkkinen Emilia Kivelä Rosa Halonen Elina Pitkänen Kristiina Pohjola Anna-Sofia Kurkinen Noora Hakkarainen Sini Malinen Milla-Maria Hurskainen Sini Peltoluoma Eeva Yli-Kärkelä Amalia Fomin Krista Riikonen Ria Saarikko Emilia Runsas Reetta Lotvonen Suvi Markkola Roosa Salo Piia Sirviö Anni Mustakoski Senni Hapuoja Emmiina Latio Linda Salmi Miia Lipsonen Vilja Nurmi Essi Rekilä Sanni Pitkänen Julia Puolakka Hanna Niemi Maiju

Joukkue PIsku SBT PaPo Gunners Riemu Rientola Gunners Riemu PIsku Riemu Riemu TiPa Riemu Gunners Rientola SBT PaPo Riemu PIsku PIsku SBT PaPo O2-Jyväskylä III SBT PaPo Riemu Riemu SBT PaPo Gunners O2-Jyväskylä III SBT PaPo YPA YPA Riemu PIsku Gunners TiPa

O 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 4 2 4 4 4 4 2 2 4 2 4 4 4 4 2 4

M 5 6 5 5 6 4 3 2 0 6 5 4 3 2 2 2 4 4 3 3 3 2 1 4 4 4 3 3 3 3 3 2 2

S 4 2 3 3 1 3 4 5 7 0 1 2 3 4 4 4 1 1 2 2 2 3 4 0 0 0 1 1 1 1 1 2 2

P 9 8 8 8 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 +1 0 0 0 0 0 0 0

2 1 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 0 0 0 0 2 2 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2

YV 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

613

34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124.

614

Kulju Taru Parkusjärvi Satu-Annika Rytkönen Ulla Palmroth Jutta Moilanen Minna Ruonakangas Laura Sinkkonen Meiju Sieppi Lotta Reittu Essi Jääskeläinen Fanni Koistinen Sini Paldanius Outi Laine Eveliina Markkula Eerika Kalenius Netta Niemi Minna Ojala Marika Kylmäniemi Sini Pyykkö Iiris Kautto Emma Aaltonen Salla Pesonen Tanja Koivula Laura Kukko Tiia-Reeta Tiukkanen Emmi Kiviranta Helena Hyvönen Sini Kiviniemi Katri Peltonen Maiju Mitronen Taija Koivisto Juulia Heinonen Laura Koistinen Suvi Marjakoski Henna-Johanna Lainpelto Jenna Kankaanperä Miia Kellosaari Linda Stenberg Heidi Lintula Juulia Harle Jenna Muraja Pauliina Paldanius Emilia Huhtala Pihla Immonen Sanna Lammi Saila Sikiö Riikka Syvänen Sirpa Vuori Anu Leppänen Noora Kosonen Reeta Haapala Johanna Himanen Heta-Mari Tuominen Emilia Kurkela Maria Hämäläinen Sanna Sorsa Joanda Laukka Jenna Palomäki Riikka Seppälä Anu Haikonen Elina Salmi Lotta Rajamäki Ruut Tommila Jenni Kaunisharju Emma Nieminen Anni Yrjölä Heidi Siekkinen Sini Mönkkönen Tiia Voutilainen Mervi Inkeri Mäkinen Eeva Kilkki Ruut Uusi-Luomalahti Saana Mäkelä Sannamari Kokkola Sini Kuja-Halkola Varpu Saarikoski Senni Kiuru Noona Torniainen Outi Hämäläinen Elina Paananen Tiina Holappa Riitta Salenius Emmi Laakso Anni Hänninen Eeva Lainesalo Iina Löytömäki Irja Heino Helene Marja Anneliina Kiippa Eveliina Kallio Tarja Sirainen Minna Hyvönen Hanna

Rientola Gunners O2-Jyväskylä PIsku Rientola Riemu Valo O2-Jyväskylä Valo Gunners Rientola YPA Rientola SBT PaPo YPA Gunners Riemu Gunners YPA O2-Jyväskylä Gunners YPA SBT PaPo Riemu Rientola YPA MIG II Gunners O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä Gunners SBT PaPo Rientola Rientola PIsku TiPa O2-Jyväskylä PIsku Gunners PIsku Riemu YPA Riemu TiPa YPA MIG II MIG II Gunners Rientola Rientola Valo Rientola O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä MIG II Valo TiPa YPA Gunners YPA Riemu SBT PaPo Rientola PIsku O2-Jyväskylä YPA Valo O2-Jyväskylä Valo Gunners Riemu SBT PaPo MIG II SBT PaPo TiPa O2-Jyväskylä TiPa Valo PIsku Valo Valo O2-Jyväskylä Riemu O2-Jyväskylä PIsku PIsku Gunners MIG II Gunners Rientola Valo

III

III

III

III III

III

III III

III

III

III

III III

4 2 4 2 2 2 4 2 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 4 4 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 2 2 2 4 4 4 4 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

2 1 1 0 3 3 3 2 2 2 2 1 1 1 0 0 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 3 3 4 0 0 0 1 1 1 1 2 2 2 3 3 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175.

Mäki-Äijö Hannele Vesanto Iida Inkinen Nicoletta Ahokas Aliisa Viita Taru Koivisto Hanna Harjula Fanny Tahkola Ada Turunen Tiia-Mari Rintala Reetta Halonen Maiju Isoaho Enni-Sofia Lahtinen Zeni Laitinen Minna Kivelä Janika Tahkola Olivia Marttinen Riikka Huovinen Nina Rantala Senja Kamsula Erika Lehtonen Sini Savonen Outi Torp Henna Lahtinen Laura Vellonen Marjukka Kuusinen Laura Sikiö Noora Mäenpää Heidi Nieminen Eija Manninen Sini Kuismanen Saara Kirmanen Anni Kärnä Riikka Kilponen Päivi Välisaari Milla Vesala Susanna Saukkonen Maiju Ala-Krekola Anne Haavisto Peppi Hietikko Emilia Salminen Anu Puusaari Heidi Koponen Tuire Kokkonen Krista Hirvenlahti Nea Piiroinen Reetta Nieminen Maija Pitkälä Adele Huhtala Sanna-Kaisa Lamberg Mari Puusaari Saara

Riemu MIG II TiPa MIG II Rientola MIG II Riemu TiPa MIG II Riemu Valo SBT PaPo O2-Jyväskylä Valo O2-Jyväskylä TiPa MIG II Valo PIsku O2-Jyväskylä Valo Valo MIG II YPA YPA PIsku MIG II Gunners MIG II TiPa MIG II O2-Jyväskylä TiPa MIG II YPA Gunners MIG II Valo MIG II Rientola YPA TiPa TiPa Valo PIsku Valo O2-Jyväskylä YPA Valo Valo TiPa

III III

III

III

III

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 2 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3. divisioona Lohko 4 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Häme Stars

4

4

0

0

22

-

9

13

8

2.

WFT

4

3

0

1

17

-

10

7

6

3.

KalvKe

4

2

1

1

11

-

10

1

5

4.

SB Luja

4

2

0

2

11

-

9

2

4

5.

TFT

4

1

2

1

13

-

16

-3

4

6.

RSS Panthers II

4

1

1

2

10

-

10

0

3

7.

RoPo

4

1

0

3

5

-

13

-8

2

8.

Pisku II

4

0

0

4

9

-

21

-12

0

Otteluohjelma Ottelu 8989 8990 8991 8992 8993 8994 8995 8996 8997 8998 8999 9000 9001 9002 9003 9004

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Kostia Areena Kostia Areena Kostia Areena Kostia Areena Kostia Areena Kostia Areena Kostia Areena Kostia Areena

Koti KalvKe TFT SB Luja Pisku II RSS Panthers II WFT Häme Stars RoPo RSS Panthers II RoPo Häme Stars Pisku II KalvKe WFT SB Luja TFT

-

Vieras SB Luja Pisku II WFT Häme Stars TFT RoPo KalvKe RSS Panthers II SB Luja KalvKe RSS Panthers II RoPo TFT Häme Stars Pisku II WFT

Tulos 3-2 6-5 0-3 1-6 4-4 4-0 5-2 1-3 2-3 1-4 2-1 2-3 2-2 5-9 6-1 1-5

615

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88.

616

Nimi Järvi Helmi Kuossari Jenni Salonen Eveliina Rantala Erika Taipale Viivi Kupiainen Tiina Ijäs Emmi Harjanne Marianne Tervaoja Terhi Raunioniemi Kirsi Pynnönen Anni Keskitalo Laura Mikkola Miia Tromstedt Heidi Pasma Roosa Laakso Iida Lahtinen Jenny Mustanoja Teija Kettunen Tiia-Maria Lamminpää Essi Peltonen Annukka Härkälä Miia Laukkanen Ella Irene Ahlsten Ida-Maria Mäenpää Alma Pullinen Elina Järvi Heidi Vesala Alina Aalto Emma Vallioniemi Anne-Mari Nieminen Maaret Piittinen Heidi Mönttinen Senja Vuorinen Ronja Kaarela Jonna Paavilainen Paula Kraft Sofia Vainionpää Hanna Hakamäki Viivi Malmberg Kaisa Pekkalainen Katja Paija Sari Lähde-Lyytinen Pia Muilu Pia Laine Nella Marjamäki Jutta Sandberg Ida Virtanen Minna Hakanen Eve Myllymäki Elina Mäkitaipale Noora Roivas Mia Hämäläinen Katja Lyytikäinen Outi Tupala Taika Autio Minttu Kärpänniemi Amanda Rantanen Adina Räihä Sari Putkonen Karoliina Latvala Hetta Salminen Maija Seppälä Pauliina Sihvo Riikka Tiilikainen Taija Vasarainen Sirpa Salonen Minna Pietinen Katja Heinistö Ronja Kaarikivi Pinja Vuorinen Roosa Pasma Riina Ericsson Satu Hautamäki Hanna Knuutinen Tiina Oja Suvi Hanka Sari Leino Venla Lehtonen Maria Vähäsöyrinki Emilia Laitila Hanna Ruohonen Minna Anttonen Elina Marjamäki Silja Koikkalainen Netta Soukola Hanne Honkamäki Heidi Viander Pia

Joukkue WFT Häme Stars WFT TFT SB Luja RSS Panthers Häme Stars Häme Stars Häme Stars Häme Stars SB Luja Pisku II TFT TFT KalvKe RoPo WFT WFT WFT Häme Stars Häme Stars SB Luja SB Luja KalvKe KalvKe RSS Panthers WFT Häme Stars Häme Stars RSS Panthers TFT Pisku II KalvKe KalvKe TFT WFT TFT Pisku II Pisku II Häme Stars RSS Panthers WFT Häme Stars Pisku II KalvKe TFT SB Luja RSS Panthers Pisku II RoPo KalvKe KalvKe KalvKe SB Luja SB Luja TFT SB Luja TFT Pisku II RoPo KalvKe RSS Panthers SB Luja KalvKe Pisku II Pisku II Pisku II RSS Panthers RoPo RSS Panthers KalvKe KalvKe RSS Panthers TFT SB Luja KalvKe Pisku II RSS Panthers RoPo SB Luja RSS Panthers WFT Häme Stars RoPo RSS Panthers WFT RoPo TFT

II

II

II

II

II

II

II II

II

II

II

II

O 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 4 4 4 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 4 4 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 1 2 2 2 2 2 2 2 2

M 4 4 4 4 2 5 4 3 2 3 3 3 3 0 3 3 2 2 2 1 1 1 1 0 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 7 5 4 2 4 0 1 2 3 1 1 1 1 4 0 0 1 1 1 2 2 2 2 3 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

P 11 9 8 6 6 5 5 5 5 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 1 0 2 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 2 0 4 0 0 0 0 2 2 2 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 4 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 0 4 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0

YV 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129.

Tiainen Jonna Lindroth Riitta Ovaskainen Tiia Väisänen Mia Laakso Satu Takalo Marjaana Ukkonen Elisa Kaikko Eeva Mäntylä Sanna Ilmén Tanja Nummela Iinamaria Ilmen Jutta Kaarela Johanna Isokääntä Tea Salonen Heidi Jokela Riina Aaltonen Tanja Laine Susanna Mäkelä Vanessa Vesala Taina Haaga Minna Miettinen Päivi Lehtiö Salla Merisalo Rea Järvinen Nea Joosela Jonna Reinola Sanni Susi Miia Järvinen Heidi Koiv Kertu Ovaskainen Maija Hurjanen Henna Lehtinen Meri Partinen Helena Huhtinen Anniina Pirinen Sini Tavén Elisa Knuutinen Evelina Haapanen Piia Voutilainen Melissa Janhunen Nita

RSS Panthers Pisku II KalvKe KalvKe RSS Panthers RoPo RoPo RoPo KalvKe KalvKe SB Luja Häme Stars TFT TFT Pisku II WFT RSS Panthers Pisku II RoPo Häme Stars WFT RSS Panthers RSS Panthers Häme Stars Häme Stars Pisku II RoPo SB Luja Häme Stars RoPo KalvKe KalvKe KalvKe TFT Pisku II RSS Panthers TFT SB Luja RSS Panthers RoPo RoPo

II

II

II

II II

II

II

2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 5 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

617

Lohko 5 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SiuTu

6

6

0

0

24

-

6

18

12

2.

MIG IV

6

5

0

1

35

-

8

27

10

3.

Classic II

6

4

0

2

35

-

22

13

8

4.

NoPS

6

3

0

3

21

-

15

6

6

5.

Niceteam

6

3

0

3

17

-

17

0

6

6.

Pirkat III

6

3

0

3

18

-

29

-11

6

7.

Koovee II

6

2

1

3

15

-

20

-5

5

8.

ÄsSee

6

2

1

3

20

-

32

-12

5

9.

KyPo

6

2

0

4

20

-

20

0

4

10.

MIG III

6

2

0

4

9

-

21

-12

4

11.

YPA II

6

0

0

6

7

-

31

-24

0

Otteluohjelma Ottelu 9073 9074 9075 9076 9077 9078 9079 9080 9081 9082 9083 9084 9085 9086 9087 9088 9089 9090 9091 9092 9093 9094 9095 9096 9097 9098 9099 9100 9101 9102 9103 9104 9105

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 20:00 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 20:00

Paikka AutoCenter Areena AutoCenter Areena AutoCenter Areena AutoCenter Areena AutoCenter Areena AutoCenter Areena AutoCenter Areena AutoCenter Areena AutoCenter Areena AutoCenter Areena AutoCenter Areena Oriveden liikuntahalli Oriveden liikuntahalli Oriveden liikuntahalli Oriveden liikuntahalli Oriveden liikuntahalli Oriveden liikuntahalli Oriveden liikuntahalli Oriveden liikuntahalli Oriveden liikuntahalli Oriveden liikuntahalli Oriveden liikuntahalli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli

Koti YPA II SiuTu KyPo MIG IV Pirkat III NoPS Classic II MIG III ÄsSee Niceteam Koovee II Niceteam YPA II KyPo SiuTu ÄsSee Koovee II MIG IV MIG III NoPS Koovee II NoPS SiuTu YPA II MIG IV Niceteam YPA II MIG IV Classic II MIG III KyPo Pirkat III KyPo

Vieras Koovee II Pirkat III YPA II SiuTu Classic II KyPo Niceteam MIG IV NoPS MIG III ÄsSee Pirkat III ÄsSee Pirkat III YPA II MIG III KyPo Classic II SiuTu Classic II MIG IV Niceteam NoPS Niceteam NoPS Koovee II MIG III ÄsSee Koovee II Pirkat III Classic II ÄsSee SiuTu

-

Tulos 1-3 3-0 8-1 2-4 0-12 5-0 8-2 0-8 0-9 0-1 3-3 4-3 2-7 5-7 4-1 4-3 4-3 11-2 1-4 2-4 0-2 3-2 7-2 0-6 2-0 3-2 2-3 10-2 8-3 1-3 4-1 5-4 0-2

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32.

618

Nimi Saarinen Katriina Salonen Ella Mäenpää Pia-Maria Markovaara Eveliina Miettinen Noora Jokela Julia Ropponen Kaisa Mäenpää Suvi Hukkanen Sini Röning Tiina Tallberg Hanna Heikkinen Nella Laine Julia Vuoristo Elina Orenius Sane Haapasalo Heidi Kraft Malin Viitanen Johanna Sandström Saana Osara Lotta Salonen Elina Pentti Hanna Heikkinen Reeta Virta Sanni Ahokas Emmi Simonen Minna Lautamäki Anna Ahlberg Pirjo Mäenpää Susanna Korkki Veera Ruoholahti Hanna Numminen Sini

Joukkue Classic II Classic II SiuTu MIG IV MIG IV Classic II Pirkat III KyPo ÄsSee SiuTu MIG IV Classic II Niceteam MIG IV NoPS MIG IV MIG IV KyPo Classic II KyPo ÄsSee Niceteam NoPS NoPS Koovee II SiuTu Classic II MIG IV SiuTu SiuTu ÄsSee Koovee II

O 4 4 6 4 6 6 6 6 4 6 5 6 6 6 6 4 6 6 6 6 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 4 6

M 10 8 8 6 5 4 7 5 4 4 3 2 6 5 4 3 2 2 4 4 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1

S 4 2 1 3 3 4 0 2 3 3 4 5 0 1 2 3 4 4 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 4 4

P 14 10 9 9 8 8 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 0 2 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 2 0 2 0 4 0 2 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2

YV 2 1 0 1 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123.

Puistola Marjut Kiviranta Satu Vatanen Elsi Punkka Meiju Orell Sanna Ylinen Emilia Mäenpää Taru Kalliolepo Maija-Kaisa Järvinen Jaana Ekmark-Karttila Tessa Ulmanen Mari Kössi-Jormanainen Sonja Hänninen Tiina Kaipio Kaisa Salo Oona Krappe Emilia Lehtinen Eeva Juhola Tea Helenius Janina Rasi Laura Lifflander Mari Salkolahti Siiri Kauppila Sini Hietamäki Sini Välttilä Iiri Topi Roosa Hursti Jenni Juntunen Sara-Maaria Karjalainen Emmi Kivelä Emmalotta Turunen Henna-Maija Laitinen Karita Kivimäki Laura Mäkipää Elina Särkkinen Julia Toivo Miia-Marika Tanhuanpää Satu Pilli Sini Jarkko Terhi Virtanen Päivi Kuhlman Niina Surakka Milla Kangasmäki Hanna Aalto Minea Vuorinen Helmi Grönlund Nena Viitanen Niina Palonen Jutta Hellsten Outi Aakkula Ella Ikola Aliisa Hyvärinen Tiina Niemitalo Jonna Kolppo Essi Kinnari Janika Vanhanen Eva-Maria Lahnajärvi Mia Paakkunainen Eira Uuramo Christa Pulkkinen Marjo Hillevi Rautiainen Mirva Koivikko Mia Perälä Sanina Järventausta Maija Salmi Hanne Vänskä Mira Paasto Sanna Laine Laura Oinonen Minttu Hotakainen Eeva-Liisa Inanloo Nooshin Riekkinen Senni Lehtiniemi Mervi Ahvenjärvi Merja Vainiola Johanna Inki Marinka Virtanen Vera Koivikko Ninni Virtanen Piia Haapaniemi Heidi Jänne Laura Korkki Reetta Heino Niina Vartiainen Oona Rahkonen Päivi Taipale Mina Jokinen Esteri Inki Neea Kirkkala Aliisa Kolinummi Anu Suomi Marjut

Pirkat III NoPS ÄsSee KyPo Pirkat III MIG IV SiuTu ÄsSee MIG IV MIG III Classic II SiuTu ÄsSee MIG IV Pirkat III MIG III KyPo NoPS KyPo Niceteam Niceteam Niceteam ÄsSee MIG IV Niceteam NoPS Niceteam NoPS NoPS MIG III Pirkat III NoPS Niceteam KyPo Classic II MIG III Koovee II Koovee II YPA II MIG III Pirkat III NoPS ÄsSee Koovee II Classic II Classic II SiuTu Koovee II MIG IV Koovee II Koovee II SiuTu ÄsSee SiuTu Koovee II Classic II Koovee II Classic II ÄsSee Niceteam KyPo YPA II Classic II YPA II Niceteam YPA II ÄsSee SiuTu Pirkat III YPA II Pirkat III MIG III YPA II YPA II ÄsSee Koovee II KyPo YPA II KyPo NoPS Pirkat III SiuTu MIG III Classic II NoPS Koovee II NoPS Koovee II MIG III KyPo MIG IV

6 4 5 6 4 6 6 4 6 6 2 4 3 6 6 4 6 6 6 6 6 6 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 2 4 4 4 6 6 6 6 2 2 2 2 4 4 5 5 6 6 6 6 6 6 6 2 6 6 6 6 6 6 6 2 3 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 2 2 2 4 4 4 4 5 6 6

1 3 3 3 2 2 2 1 1 1 0 0 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 1 1 1 2 2 2 3 3 3 4 4 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 3 0 0 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 1 0 0 0 1 1 0 0 1 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 2 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 6 0 0 0 0 0 2 0 0 0 4 0 0 4 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 2 0 0 0 2 2 0 0 2 2 2 0 0 0 2 0 0 0 0 2 4 0 0 2 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

619

124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192.

620

Kalliomäki Heli Kuncová-Kallio Johana Pentti Janina Koivikko Peppi Karttunen Vilma Jokiniitty Petriina Meriläinen Noora Särkkä Satu Huitula Petra Saari Henna Paasonen Mira Pärssinen Kati Salojärvi Kirsi Koskinen Roosa Lammela Nitta Summanen Katja Puolakka Pia Airaksinen Saara Inanloo Farnoosh Miikki Minea Salmi Miia Kotala Sara Ilves Anne Kontio Terhi Kallio Tiina Alamettälä Sirpa Kämäräinen Lea Holm Tanja Lehtola Satu Pukero Sanni Heikkilä Maria Jaakkola Tiina Lahti Iida Lamminperä Minna Pyykkö Niina Hossi Elina Moisio Hanna Mattila Anu Ahava Terhi Mannila Katja Mäkelä-Läykki Marja Rainio Johanna Rajala Kristiina Korpela Riina Laine Iida-Sofia Pentti Tanja Mäki-Ullakko Tiia LEHTINEN Maretta Westerholm Annika Koskinen Petra Saarinen Marjut Tuupanen Hanna-Leena Tran Hong Hämäläinen Tanja Karinsalo Ritva Pulkkinen Sara Karvinen Tarja Koivuniemi Miia Raulo Kirsti Peltola Suvi Lammela Meeri Hirvelä Tiltu Uski Virpi Pasanen Niina Jokinen Niina Ikäheimo Heidi Palosaari Sari Pohjavuori Heidi Laine Noora

SiuTu MIG III Niceteam YPA II Classic II Pirkat III Pirkat III YPA II Pirkat III Pirkat III MIG III ÄsSee YPA II NoPS Classic II MIG III Koovee II MIG IV Pirkat III Classic II KyPo MIG III YPA II ÄsSee MIG IV YPA II YPA II Niceteam KyPo Koovee II Koovee II Niceteam Koovee II NoPS Koovee II MIG III MIG III Koovee II MIG III NoPS KyPo MIG III Pirkat III NoPS Niceteam Niceteam Pirkat III SiuTu SiuTu NoPS MIG IV MIG III Koovee II MIG III SiuTu Niceteam Niceteam KyPo YPA II Koovee II Classic II Pirkat III Pirkat III KyPo Niceteam NoPS Niceteam YPA II YPA II

6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 2 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 4 4 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 6 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Flanels

4

3

1

0

23

-

7

16

7

2.

Happee

4

3

0

1

22

-

11

11

6

3.

MultiAnts

4

2

2

0

25

-

16

9

6

4.

Kikka-74

4

2

1

1

16

-

15

1

5

5.

KuuMat

4

1

2

1

13

-

7

6

4

6.

Valo II

4

2

0

2

16

-

15

1

4

7.

MuurY

4

1

2

1

13

-

12

1

4

8.

O2-Jyväskylä IV

4

2

0

2

13

-

20

-7

4

9.

SC Luppo

4

1

0

3

11

-

18

-7

2

10.

Kisa

4

1

0

3

10

-

20

-10

2

11.

Urho

4

0

0

4

3

-

24

-21

0

Otteluohjelma Ottelu 9183 9184 9186 9187 9188 9189 9190 9191 9192 9193 9194 9195 9196 9197 9198 9199 9200 9201 9202 9203 9204 9185

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.11.2020

Aika 10:00 11:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 20:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 20:00 18:10

Paikka Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Joutsan liikuntahalli Joutsan liikuntahalli Joutsan liikuntahalli Joutsan liikuntahalli Joutsan liikuntahalli Joutsan liikuntahalli Joutsan liikuntahalli Joutsan liikuntahalli Joutsan liikuntahalli Joutsan liikuntahalli Joutsan liikuntahalli Vaajakosken liikuntahalli

Koti Happee Kikka-74 MultiAnts KuuMat Kisa MuurY SC Luppo Urho Flanels Valo II Flanels Happee O2-Jyväskylä IV Kikka-74 Urho Valo II MultiAnts SC Luppo Kisa Valo II Kisa O2-Jyväskylä IV

Vieras Valo II KuuMat Kikka-74 MuurY O2-Jyväskylä IV Flanels MultiAnts Kisa SC Luppo Urho KuuMat Urho KuuMat Happee SC Luppo O2-Jyväskylä IV MuurY Kikka-74 MuurY MultiAnts Flanels Happee

-

Tulos 5-3 4-3 7-7 1-1 2-6 2-6 3-6 2-6 9-2 5-1 2-2 9-0 0-7 2-3 0-4 6-1 4-4 2-3 1-6 2-8 1-6 6-5

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43.

Nimi Hujanen Katariina Peltokangas Jenni Leppäpuska Ida-Maria Lahtela Emmi Norola Henriikka Laitinen Alina Lehtinen Anni Kuurne Marja Kivelä Tanja Vesterinen Salla Pölkki Mirka Reponen Mia Lappi Milla Järvinen Janella Hämäläinen Marjut Markkanen Ilona Äijänen Paula Ahonen Annika Hintikka Birgitta Paananen Katri Salminen Johanna Kärkelä Anmariia Kankaanpää Mari Vilkman Johanna Salmio Hilla Lappi Mirka Linna Jenna Nelimarkka Anna Petroff Sohvi Nykänen Elina Häkkinen Heli Matilainen Maiju Korhonen Ronja Myllylä Lumi Rahikainen Riikka Lager Nina Urpelainen Meiju-Maria Katalkin Siiri Kaustinen Erika Jylhä Tarja Karttunen Anna-Leena Ristolainen Iina Häkkinen Satu

Joukkue MultiAnts MultiAnts Happee Kikka-74 Flanels MuurY Kikka-74 Flanels Happee Kikka-74 Flanels Flanels MultiAnts O2-Jyväskylä SC Luppo Valo II Valo II Happee KuuMat MultiAnts Valo II Happee Happee Kisa Flanels MultiAnts KuuMat Kikka-74 Happee Urho MuurY Kisa O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä MultiAnts KuuMat Valo II O2-Jyväskylä Happee KuuMat Valo II MuurY SC Luppo

IV

IV IV

IV

O 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 4 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 3 4 4 4 1 2 2 4 4 2 3 4 4 4 4

M 8 4 6 5 8 6 5 4 3 3 1 5 5 4 4 3 1 1 1 1 4 3 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 0 0

S 2 6 3 4 0 2 2 3 3 3 5 0 0 1 1 2 4 4 4 4 0 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 3 3

P 10 10 9 9 8 8 7 7 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 2 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 2 2 0 0 4 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0

YV 0 1 2 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

621

44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134.

622

Korhonen Essi Kauppila Salla Salminen Jonna Suuronen Nina Kulmala Anne Väisälä Marja Huuskola Katariina Kääminen Johanna Patrikainen Taina Vikman Johanna Julkunen Henna Pirttinen Kaisa Koppelomäki Minna Tarvainen Heini Salo Heidi Kiiveri Neea Heinonen Meea Koppelomäki Hanna-Kaisa Mutkala Heidi Maunula Maiju Suuronen Janina Petroff Heidi Heino Johanna Pitkänen Satu Tuomisto Kukka Järvelä Heli Pihlava Anu Huhtala Sara Lähteenmäki Henni Kirvesmäki Serena Keronen Sini Kannelniemi Päivi Vuorenpää Anne Sivill Mari Matilainen Mirkku Parikka Helmi Häkkinen Niina Jämsén Miia Miettinen Tiia Kivioja Milja Huhtala Siiri Kantanen Sanni Luoma Elina Tuomisalo Milja Katalkin Kiira Heinonen Katri Heikkinen Sirpa Oikari Jemina Järvinen Jenissa Honka Johanna Saviranta Sarita Toivanen Marjo Jussila Siiri Löfgrén Milli Leino Hanna Pihtola Sari-Hannele Sellman Tiina Kärnä Jenni Lehtinen Heli Tukia Veera Paananen Janina Norola Tiia Hämäläinen Saara Pietarinen Päivi Keurulainen Outi Pohjola Milla Lahtinen Tiia Kiiveri Auli-Talvikki Oksanen Anni Häkli Veera Turpeinen Eveliina Ruohonen Sara Olkkonen Riina Parantainen Piia Lehtomäki Sara Soiro Netta Knuutila Maija Kiiveri Netta Pappinen Anne Leinonen Elna-Maria Åkerlund Ronja Hanhisuanto Henna-Mari Jauhiainen Aino Takanen Aada Kaiterniemi Merle Pasanen Jenna Lähteenmäki Ida-Maria Nurminen Vilma Niemi Vilma Mononen Emilia Eerikäinen-bulzan Jasmin

O2-Jyväskylä SC Luppo Valo II Kisa MultiAnts MuurY Flanels KuuMat SC Luppo Valo II Happee O2-Jyväskylä MultiAnts KuuMat Kisa SC Luppo MuurY MultiAnts Flanels Flanels Kisa Kisa Flanels KuuMat MultiAnts Kikka-74 Kisa SC Luppo O2-Jyväskylä SC Luppo Kisa MuurY Kisa KuuMat Happee Flanels KuuMat Happee Valo II Valo II Happee O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä SC Luppo Kikka-74 KuuMat O2-Jyväskylä Urho KuuMat Valo II Happee Flanels SC Luppo Urho SC Luppo Flanels Kikka-74 Happee MuurY Flanels SC Luppo MuurY MuurY MultiAnts MuurY Kisa O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä KuuMat KuuMat Valo II SC Luppo SC Luppo Kisa MultiAnts SC Luppo Urho O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä KuuMat O2-Jyväskylä

IV

IV

IV

IV IV IV IV

IV

IV IV IV IV IV

IV IV IV IV IV IV IV IV

1 2 4 4 4 4 4 4 4 2 3 3 4 4 4 4 4 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 4 0 0 0 0 2 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183.

Leskinen Oona Komi Anna Haustola Venla Kainulainen Martta Makkonen Sanni Lehtonen Krista Lehtonen Siiri Aro Emma Männistö Iisa Levänen Viivi Karppanen Eeva Honkanen Anna Uusikylä Ellen Ikola Sara Aunala Sanna Jeskanen Marjo Hattara Miia Linnala Maija Manninen Anne Lehtinen Suvi Salmijärvi Essi Koski Heidi Laurila-Paasonen Minna Rajakangas Tatiana Pihlava Anne Hiltunen Salla Jokela Veera Rajakangas Leena Siekkinen Sonja Ristolainen Tessa Väisänen Hanna Sorvisto Salla Åman Milla Leivo Petra Rinta-Pollari Alma Taipaleenmäki Viivi Hotti Viivi Patrikainen Milla Turunen Leena Suuronen Niina Ruupunen Satu Vehviläinen Kirsi Oinonen Maija-Stiina Kinnunen Niina Thessler Kaisa Göös Emilia Lindström Anne-Mari Leppänen Anna Ala-Jääski Jonna

O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä Valo II Happee O2-Jyväskylä Flanels O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä Happee Happee O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä KuuMat KuuMat Urho Urho Valo II Urho MuurY Valo II Kikka-74 MultiAnts Kisa Kisa Happee MultiAnts Urho MuurY Happee Happee Urho Kikka-74 Happee Urho Flanels SC Luppo KuuMat Kisa Kikka-74 Kisa Urho Urho SC Luppo Valo II Urho Kikka-74 Urho

IV IV IV IV

IV IV IV

IV IV

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 1 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 2 2 0 2 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

623

Pojat A-pojat Lohko 1 PS/PM/SS, lohko 1 Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

LeKi

8

7

0

1

56

-

26

30

14

2.

Koovee II

6

6

0

0

49

-

22

27

12

3.

Papas

12

5

2

5

74

-

73

1

12

4.

Ilves

5

4

1

0

44

-

17

27

9

5.

Merikoski SBT

10

3

1

6

39

-

70

-31

7

6.

Nokian KrP II

5

3

0

2

27

-

22

5

6

7.

Pirkat

8

2

1

5

44

-

58

-14

5

8.

AC Nokia

6

2

0

4

26

-

34

-8

4

9.

SPV II

12

1

1

10

41

-

78

-37

3

Otteluohjelma Ottelu 21194 21195 21196 21197 21198 21199 21200 21201 21202 21203 21204 21205 21206 21207 21208 21209 21210 21211 21212 21213 21214 21215 21216 21239 21241 21243 21244 21251 21252 21253 21254 21255 21256 21257 21258 21259

Päivä 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 23.01.2021 23.01.2021 23.01.2021 23.01.2021 06.02.2021 06.02.2021 06.02.2021 06.02.2021 06.02.2021 06.02.2021 20.02.2021 20.02.2021 20.02.2021

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 11:00 13:00 15:00 11:00 12:00 14:00 15:00 13:00 15:00 17:00 19:00 11:00 13:00 15:00 10:00 12:00 14:00 15:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 12:00 14:00 16:00

Paikka Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Kempelehalli Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Qmax Arena Nurmo Kajaanihalli Kajaanihalli Kajaanihalli

Koti LeKi AC Nokia Papas Ilves Nokian KrP II Pirkat Koovee II SPV II Merikoski SBT Nokian KrP II AC Nokia SPV II Pirkat LeKi Papas Merikoski SBT Merikoski SBT Koovee II Papas Ilves SPV II Pirkat LeKi Koovee II Papas Ilves SPV II LeKi Papas Merikoski SBT AC Nokia Pirkat SPV II Papas Merikoski SBT SPV II

Vieras Papas Ilves Nokian KrP II SPV II Koovee II LeKi Merikoski SBT Pirkat AC Nokia SPV II Nokian KrP II AC Nokia Merikoski SBT Papas Pirkat LeKi Koovee II Papas Ilves Merikoski SBT Pirkat LeKi SPV II SPV II Koovee II Papas Nokian KrP II SPV II Pirkat LeKi Papas Merikoski SBT AC Nokia Merikoski SBT SPV II Papas

-

Tulos 8-3 2-10 7-5 11-0 3-5 3-7 12-0 4-7 5-3 8-2 4-6 3-6 4-9 3-5 13-5 1-8 2-8 11-6 4-4 9-5 2-5 5-6 9-1 7-6 5-6 10-6 4-5 7-5 10-8 3-8 4-7 7-7 3-7 4-5 2-7 4-4

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25.

624

Nimi Julmala Santeri Koivisto Lucas Moilanen Jesper Paloneva Lauri Raudanpää Saku Koivisto Veeti Prauda Riku Hemiä Samu Talja Valto Nikkanen Topi Riihimäki Arttu Kivelä Remi Mettinen Roope Haverinen Tuomas Lilja Oula Roschier Jaakko Lahti Ossi Partanen Elias Orava Lauri Mäenpää Mikael Immonen Petteri Ruusunen Miika Hirsimäki Niko Jussila Aapo Kranni Roni

Joukkue Ilves Papas Pirkat Papas LeKi Papas Papas Ilves Pirkat Koovee II LeKi Pirkat LeKi Papas AC Nokia AC Nokia Pirkat Koovee II Merikoski SBT Pirkat LeKi LeKi Koovee II Koovee II Koovee II

O 5 10 8 4 6 8 12 5 6 4 8 8 6 10 6 6 8 6 10 8 6 6 6 6 2

M 13 13 6 10 9 4 11 4 7 6 4 8 7 3 7 7 5 7 5 4 3 5 5 4 6

S 9 3 9 4 5 10 2 9 5 6 8 3 4 8 3 3 5 2 4 5 6 3 3 4 1

P 22 16 15 14 14 14 13 13 12 12 12 11 11 11 10 10 10 9 9 9 9 8 8 8 7

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 4 0 0 3 1 2 1 1 0 0 4 3 3 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 8 0 0 6 2 4 2 2 5 5 8 6 6 0 0 0 2 2 2 0 0 0 5

YV 1 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 3 0 0 1 2 0 0 1 0 0 1 0 0 1

AV 0 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0

26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116.

Pirilä Joona Hemiä Eetu Haikonen Sakari Kuhlman Anton Riihimäki Lenni Aalto Kalle Harju Arttu Grönroos Joonas Lundelin Kim Niemelä Niilo Kuusela Liinus Kokkonen Eemeli Leskinen Jonatan Viitala Jesse Myllyneva Jere Galla Henri Helin Veikko Vehmas Valtteri Toivanen Jonne Nilsson Otto Tiilikainen Veeti Puskala Matias Kuusjärvi Iikka Ritoniemi Mikke Lehtiö Arsi Alatalo Aleksi Lehtonen Joonas Sormunen Alex Laurila Jimi Pihlaja Kaapo Kurki Eemeli Seppälä Anttipekka Vänttinen Nestori Räisänen Eero Mäntyniemi Jimi Heikkinen Joni Hilli Johannes Nurminen Niklas Inkinen Joonatan Auvinen Konsta Sormunen Eerotapio Finnilä Juho Komulainen Antti Manninen Leevi Artama Juho Ketola Niko-Petteri Rautiainen Sampo Laikko Niko Vierikko Aaro Tirilä Joona Alasaari Jesse Kuhlman Jami Laitamäki Max Salonen Eemil Itämäki Vertti Ahonen Eero Seppänen Matias Puuronen Lassi Martinmäki Lasse Seppälä Sampsa Saarela Mico Sirviö Arttu Viklund Jaakko Ylimäki Leo-Olavi Isomäki Anssi Törmä Elias Lehtonen Nooa Korhonen Onni Kutilainen Patrik Pajula Topi Virtanen Juho-Petteri Kniivilä Nooa Vuori Atte Vesterbacka Vili Lindroos Sauli Haapaniemi Otto Koivulahti Roope Kaakkunen Tuomas Raita Nico Luhtalampi Toni Räty Severi Kaukonen Juho Räsänen Matias Alhola Artturi Jaakola Viljami Hakala Valtteri Raappana Joosua Kotomäki Rene Erkkilä Tomi Mattila Janne Pirttimaa Aleksi

Ilves Ilves LeKi Pirkat Koovee II Merikoski SBT Papas Pirkat Nokian KrP II SPV II Koovee II Papas SPV II Ilves Papas Merikoski SBT Ilves AC Nokia Merikoski SBT Koovee II Pirkat Papas LeKi Merikoski SBT LeKi Merikoski SBT Nokian KrP II Koovee II Merikoski SBT Koovee II Koovee II LeKi Nokian KrP II AC Nokia SPV II Papas Merikoski SBT Nokian KrP II Nokian KrP II AC Nokia Merikoski SBT SPV II Papas SPV II Papas LeKi Papas Ilves Ilves Ilves SPV II Pirkat SPV II LeKi SPV II Merikoski SBT Merikoski SBT Papas Papas AC Nokia SPV II Papas Ilves Nokian KrP II Nokian KrP II LeKi SPV II Papas Koovee II SPV II Nokian KrP II SPV II LeKi AC Nokia LeKi LeKi SPV II Papas Merikoski SBT Nokian KrP II SPV II Nokian KrP II Ilves Nokian KrP II Pirkat Pirkat Papas SPV II Merikoski SBT Ilves Merikoski SBT

5 5 6 4 4 10 4 4 5 6 6 4 4 5 10 5 5 6 8 4 8 4 4 8 8 4 5 6 6 6 6 8 4 6 4 12 4 5 2 4 4 6 8 10 10 2 2 3 5 5 6 8 8 8 9 10 10 12 4 6 10 12 5 2 2 6 7 8 2 3 5 6 5 6 8 8 8 2 3 4 2 3 5 5 6 6 8 8 10 1 2

5 5 5 4 4 3 2 1 1 5 5 4 4 4 4 3 3 3 3 2 2 1 5 4 4 3 3 3 2 2 2 2 1 1 0 0 4 4 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 0 3 3 3 3 3 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1

2 2 2 3 3 4 5 6 6 1 1 2 2 2 2 3 3 3 3 4 4 5 0 1 1 2 2 2 3 3 3 3 4 4 5 5 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 4 0 0 0 0 0 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1

7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 2 1 0 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 1 1 1 0 1 1 1 3 1 1 0 1 2 1 0 0 1 0 0 1 2 1 0 0 1 0 1 1 2 0 0 1 3 2 0 1 1 2 0 1 2 1 0 0 1 1 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 2 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 0 2 4 2 0 0 2 0 2 5 0 0 0 2 0 2 2 2 0 2 2 2 6 2 2 0 2 4 2 0 0 2 0 0 2 4 2 0 0 7 0 2 2 4 0 0 2 6 4 0 2 2 4 0 27 4 2 0 0 2 2 0 12 0 2 2 0 0 0 0 5 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 4 0 0

0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 1 0 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 1 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0

625

117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133. 134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155. 156. 157. 158. 159. 160. 161. 162. 163. 164. 165. 166. 167. 168. 169. 170. 171. 172. 173. 174. 175. 176. 177. 178. 179. 180. 181. 182. 183. 184. 185. 186. 187. 188. 189. 190. 191. 192. 193. 194. 195. 196. 197. 198. 199. 200. 201. 202. 203. 204. 205. 206. 207.

626

Viitala Eemil Kujanpää Tuomas Kyllönen Olli Hälinen Kalle Kolehmainen Riku Mattila Elias Alho Severi Kekäläinen Tomi Vartiainen Jimi Sorsa Aleksi Kuosku Aleksi Mattila Onni Rajamäki Atte Lindgrén Atte Mäkelä Miikka Santeri Paasilinna Joel Harmaala Daniel Lahti Santeri Mäkinen Roni Haapasalo Onni Salonen Joni Halmesmäki Daniel Kantokoski Olavi Peltokangas Arttu Hänninen Arttu Ståhl Sampo Piittisjärvi Lauri Antila Miko Myllyniemi Joonas Niemelä Eeli Pöyskö Aleksi Vanhatupa Aleksi Ojala Jani Ärölä Taneli Orpana Veikka Kankaanpää Valtteri Haapalahti Eliel Pentinlehto Jimi Keski-Heikkilä Eemi Rajamäki Kalle Ylhäinen Vertti Kurtti Eemil Koskela Severi Kahilaluoma Eino Lähteenmäki Tuomas Juutilainen Veeti Vataja Matias Kortelahti Väinö Ankkuri Oskari Poranen Juho Mattila Otto Vuorinen Rene Vierikko Niko Valorinta Lauri Avelin Niclas Ojala Niko Anson Elias Kujanpää Topias Kivistö Veeti Nummela Eeti Huttunen Vertti Ketola Riku-Kasperi Haanpää Matias Ritaranta Aapo Myllymäki Joni Lahti Aleksi Ketola Veeti Mäki Leo Luukkanen Joonatan Ristiluoma Joni Haaranen Jonne Niemi Niilo Kinnanen Matias Stolt Jesse Kujala Onni Rantsi Tomi Marjakangas Miro Nuolivirta Eero Varvas Pessi Ollikainen Mikael Ainasoja Jere Tiitola Joona Kortteinen Ville Järvinen Jaakko Viitanen Vikke Periviita Miro Kilponen Kalle Pennanen Jukka Lindroos Eetu Lahtinen Toivo Happonen Riku

Koovee II SPV II Papas Papas LeKi AC Nokia Nokian KrP II AC Nokia Papas Merikoski SBT SPV II Koovee II SPV II Koovee II Papas Nokian KrP II Merikoski SBT SPV II Nokian KrP II Ilves Nokian KrP II SPV II SPV II SPV II Papas Pirkat SPV II SPV II SPV II AC Nokia Merikoski SBT Pirkat SPV II LeKi SPV II Nokian KrP II Merikoski SBT Koovee II SPV II SPV II Nokian KrP II Merikoski SBT AC Nokia Koovee II Koovee II AC Nokia LeKi LeKi SPV II Papas Ilves Nokian KrP II Nokian KrP II Pirkat Nokian KrP II Koovee II Nokian KrP II SPV II Nokian KrP II AC Nokia SPV II LeKi SPV II SPV II Merikoski SBT SPV II SPV II SPV II Papas SPV II Nokian KrP II Pirkat Ilves AC Nokia SPV II Merikoski SBT Koovee II SPV II Ilves Nokian KrP II LeKi Ilves Ilves Ilves Ilves LeKi Koovee II LeKi AC Nokia Pirkat AC Nokia

2 4 4 4 5 5 5 6 8 10 2 2 2 4 4 4 4 8 1 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 6 10 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 6 6 6 6 6 6 6 6 12 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 1 0 2 1 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 1 3 0 1 0 0 1 3 0 0 1 0 0 2 0 1 1 0 3 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 2 2 0 4 2 0 0 0 0 0 0 4 4 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 2 6 0 2 0 0 2 6 0 0 2 0 0 4 0 2 2 0 6 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

208. 209. 210. 211. 212. 213. 214.

Rautava Elias Helttunen Anton Rajahalme Tomi Fernelius Olli Lilli Mikael Ek Santtu Savilaakso Eero

SPV II Papas SPV II Pirkat SPV II SPV II Merikoski SBT

6 6 8 8 8 10 10

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 2 0 2 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0

C1-pojat Loppusarjan karsinta Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

KOOVEE

2

1

1

0

17

-

8

9

3

2.

RoPo

2

1

1

0

12

-

11

1

3

3.

RSS PANTHERS

2

0

2

0

12

-

12

0

2

4.

Classic white

2

0

2

0

11

-

11

0

2

5.

Nokian KrP

2

1

0

1

17

-

8

9

2

6.

SC Luppo Juniorit

2

0

0

2

5

-

24

-19

0

Otteluohjelma Ottelu 25522 25523 25524 25525 25526 25527

Päivä 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Raholan Raholan Raholan Raholan Raholan Raholan

lk lk lk lk lk lk

Koti Nokian KrP Classic white RoPo KOOVEE RSS PANTHERS SC Luppo Juniorit

Vieras RoPo KOOVEE RSS PANTHERS SC Luppo Juniorit Classic white Nokian KrP

-

Tulos 5-6 5-5 6-6 12-3 6-6 2-12

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5.

Nimi Vänttinen Nestori Äijälä Kalle Vilmari Pekka Savela Luka Niemi Joel

Joukkue Nokian KrP KOOVEE Nokian KrP RoPo Nokian KrP

O 2 2 2 2 2

M 3 3 3 4 3

S 6 4 3 1 2

P 9 7 6 5 5

+ 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 1

5 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 2

YV 0 0 1 2 0

AV 1 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 1

6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51.

Murtonen Juuso Hilden Joona Peltoniemi Peetu Kujanpää Jimi Virtanen Matias Hyytiäinen Aatos Myllymäki Miko Pennanen Olavi Berg Roni Turkkila Eetu Korkki Niilo Ojala Lauri Penttinen Severi Wäre Janne Mäkelä Joni Kumlander Viljami Mäkinen Joonas Noponen Jimi Pekkola Martti Salonen Miro Taskinen Niklas Vesama Kaius Romppanen Elmo Ääri Akseli Riutta Leevi Virtanen Eelis Ylönen Vilho Kallionsivu Lauri Passila Vili Puustinen Juuso Tarsa Aapo Mönkkönen Sakari Matias Mattila Tomi Räihä Valtteri Mäkinen Herman Rontu Lassi Rosendahl Johannes Rantanen Sakari Kangas Sampo Jokinen Joona Niemi Ville Lampinen Aku Räikkönen Onni Tirilä Tuukka Rinne Severi Heinonen Joel

RoPo Nokian KrP RoPo RSS PANTHERS KOOVEE Nokian KrP RSS PANTHERS Classic white RSS PANTHERS RSS PANTHERS KOOVEE RoPo KOOVEE KOOVEE KOOVEE Nokian KrP RoPo SC Luppo Juniorit Classic white KOOVEE Classic white RSS PANTHERS Classic white KOOVEE KOOVEE Classic white SC Luppo Juniorit RoPo Classic white Classic white Classic white KOOVEE Classic white SC Luppo Juniorit Nokian KrP KOOVEE Nokian KrP RoPo Classic white KOOVEE RSS PANTHERS SC Luppo Juniorit SC Luppo Juniorit Classic white SC Luppo Juniorit SC Luppo Juniorit

2 2 2 2 2 2 2 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 2 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 2

2 4 4 3 2 2 1 3 3 2 2 1 1 1 1 0 0 2 2 2 2 2 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0

3 0 0 1 2 2 3 0 0 1 1 2 2 2 2 3 3 0 0 0 0 0 1 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1

5 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 1 1 1 1 0 0 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 2 2 2 2 2 0 0 2 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

627

52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96.

Matikainen Onni Sormunen Jonne Raussi Peetu Tikkala Nico Kartano Konsta Hyttinen Vili Vasala Jaakko Unonius Oskar Eräranta Aaro Maunuksela Samu-Miska Kortesniemi Matias Hillberg Santeri Nikander Arttu Rothovius Tomi Romppanen Aatu Nieminen Tuukka Sillman Juho Suomalainen Jerry Niemelä Arvi Yliharmi Jere Määttä Vilhelmi Lempinen Rasmus Lehti Juho Skogberg Jimi Lähteenmäki Roni Koskela Ville Virtaranta Milla Rantanen Hermanni Happonen Meeri Rautiainen Lauri Härkönen Ville Stellberg Niila Harju Henri Jaakola Joonatan Huvila Miika Mäkitalo Sampo Myllys Oskari Liukkunen Juho Niemi Patrik Lahti-Nuuttila Joona Stranden Eetu Ruotsalainen Julius Numminen Henri Alanen Daniel Viitala Konsta

RoPo SC Luppo Juniorit RSS PANTHERS Classic white RSS PANTHERS KOOVEE Nokian KrP Classic white Classic white Classic white Classic white KOOVEE RSS PANTHERS Classic white Classic white Nokian KrP KOOVEE Classic white Nokian KrP RSS PANTHERS Nokian KrP RSS PANTHERS SC Luppo Juniorit SC Luppo Juniorit Nokian KrP Nokian KrP KOOVEE RoPo Nokian KrP KOOVEE KOOVEE RSS PANTHERS SC Luppo Juniorit RoPo SC Luppo Juniorit RoPo Nokian KrP Nokian KrP SC Luppo Juniorit SC Luppo Juniorit SC Luppo Juniorit SC Luppo Juniorit RSS PANTHERS SC Luppo Juniorit SC Luppo Juniorit

2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Pirkat Blue

5

5

0

0

52

-

11

41

10

2.

SC Läsimäki

5

4

0

1

36

-

30

6

8

3.

Nokian KrP 06

5

2

0

3

30

-

21

9

4

4.

Classic white

5

2

0

3

24

-

23

1

4

5.

KOOVEE

5

2

0

3

30

-

31

-1

4

6.

SC Luppo Juniorit

5

0

0

5

6

-

62

-56

0

Otteluohjelma Ottelu 14549 14550 14551 14552 14553 14554 14555 14556 14557 14558 14559 14560 14561 14562 14563

628

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka AutoCenter Areena AutoCenter Areena AutoCenter Areena AutoCenter Areena AutoCenter Areena AutoCenter Areena AutoCenter Areena Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center

Koti KOOVEE Pirkat Blue KOOVEE SC Luppo Juniorit Classic white Nokian KrP 06 SC Läsimäki KOOVEE Nokian KrP 06 SC Luppo Juniorit Pirkat Blue SC Läsimäki Classic white Pirkat Blue Nokian KrP 06

-

Vieras SC Luppo Juniorit Classic white Nokian KrP 06 Pirkat Blue SC Läsimäki SC Luppo Juniorit KOOVEE Classic white Pirkat Blue SC Läsimäki KOOVEE Nokian KrP 06 SC Luppo Juniorit SC Läsimäki Classic white

Tulos 13-1 9-1 2-6 0-12 2-4 13-3 10-7 5-3 3-4 2-13 11-3 5-3 11-0 16-4 5-7

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88.

Nimi Riihimäki Anton Pohjola Eeli Miettinen Anton Ahlfors Vilho Korkki Niilo Kallinen Rasmus Myllymäki Oliver Viljanen Jonne Kuokkanen Vilho Palonen Aatu Karttunen Paavo Rinta-Jouppi Jasper Äijälä Kalle Virtanen Eelis Wäre Janne Järvi Taito Salminen Mikael Koskinen Julius Pasma Anton Satonen Janne Maunuksela Samu-Miska Hakamäki Eelis Lehti Juho Penttinen Severi Vehviläinen Lenni Ylämäkipää Jami Joensivu Kasper Ahlbom Joel Suomalainen Jerry Joensivu Eemeli RÄIHÄ Valtteri Tarsa Aapo Virtanen Matias Aro Peetu Tirilä Tuukka Mattila Tomi Koivula Oliver Laitinen Johannes Eeli Nuutti MÄKELÄ Joni Linjama Leo Härkönen Ville Telenius Onni Ollikainen Mikael Kojola Viljami Harju Henri Mönkkönen Sakari Matias Hult Konsta Pennanen Olavi Hyttinen Vili Mecklin Kristian Muurimäki Olavi Jussila Niklas Taavitsainen Samu Uusikylä Eemil Rautiainen Lauri Jortikka Toivo Puustinen Juuso Riutta Leevi Koivula Paavo Kvick Oskari Sillman Juho Rontu Lassi Jokinen Joona Kairavuo Aaron Räikkönen Onni Skogberg Jimi Santala Aaro Pentti Joose Rinne Severi Hillberg Santeri Palsinajärvi Otto Romppanen Aatu Pekonen Lassi Koivunen Niklas Nieminen Jaakko Haapajoki Veeti Järvinen Sampo Lehti Juho Taskinen Niklas Rothovius Tomi Sormunen Jonne Leisimo Akseli Vuorinen Tatu Kimpanpää Joona Kortesniemi Matias Hälikkä Miro Kettunen Kasper

Joukkue SC Läsimäki Pirkat Blue Nokian KrP 06 Nokian KrP 06 KOOVEE SC Läsimäki Pirkat Blue Nokian KrP 06 Pirkat Blue Pirkat Blue Classic white Pirkat Blue KOOVEE Classic white KOOVEE Pirkat Blue Pirkat Blue Pirkat Blue SC Läsimäki SC Läsimäki Classic white Pirkat Blue SC Läsimäki KOOVEE Classic white SC Läsimäki Pirkat Blue Nokian KrP 06 Classic white Pirkat Blue SC Luppo Juniorit Classic white KOOVEE Nokian KrP 06 Classic white Classic white Nokian KrP 06 SC Läsimäki SC Läsimäki KOOVEE SC Läsimäki KOOVEE Nokian KrP 06 Nokian KrP 06 SC Luppo Juniorit SC Luppo Juniorit KOOVEE Classic white Classic white KOOVEE KOOVEE SC Läsimäki KOOVEE Pirkat Blue SC Luppo Juniorit KOOVEE Pirkat Blue Classic white KOOVEE Nokian KrP 06 Nokian KrP 06 KOOVEE KOOVEE KOOVEE Nokian KrP 06 SC Luppo Juniorit SC Luppo Juniorit Nokian KrP 06 Nokian KrP 06 SC Luppo Juniorit KOOVEE SC Läsimäki Classic white Pirkat Blue Nokian KrP 06 Nokian KrP 06 Classic white Nokian KrP 06 SC Luppo Juniorit Classic white Classic white SC Luppo Juniorit SC Luppo Juniorit Nokian KrP 06 Pirkat Blue Classic white Nokian KrP 06 Pirkat Blue

O 5 5 5 5 5 5 4 5 5 5 3 5 5 5 3 5 5 5 5 5 5 5 5 5 3 5 5 5 5 5 5 3 5 5 5 5 5 5 5 3 5 5 5 2 3 3 5 5 5 5 5 5 3 5 5 5 5 5 5 2 4 5 5 5 5 5 2 3 3 5 5 5 5 5 5 1 2 2 2 2 3 3 3 4 5 5 5 5

M 13 11 11 4 11 10 6 5 6 4 7 6 5 3 1 5 5 3 3 2 2 3 1 1 4 3 2 1 1 1 3 2 2 2 2 1 1 1 0 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 6 8 2 9 1 2 6 7 5 6 2 2 3 5 7 2 2 4 4 4 4 2 4 4 0 1 2 3 3 3 0 1 1 1 1 2 2 2 3 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

P 19 19 13 13 12 12 12 12 11 10 9 8 8 8 8 7 7 7 7 6 6 5 5 5 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 1 2 0 0 2 0 0 1 0 0 1 1 0 1 3 0 0 2 0 2 1 0 1 0 1 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 1 1 0 0 1 1 2 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 2 2 4 0 0 4 0 0 2 0 0 2 2 0 2 6 0 0 4 0 4 2 0 2 0 2 2 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 2 2 2 0 0 2 2 4 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 6 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 25 0 0 0 0

YV 0 0 1 1 1 1 0 1 0 0 1 0 1 1 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

629

89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108.

Pekkola Martti Heinonen Joel Salonen Miro Hirvonen Toivo Aaltonen Tarmo Virtaranta Milla Vigren Juho Kangas Sampo Huvila Miika Mänty Arttu Passila Vili Ääri Akseli Niemi Patrik Helin Verneri Viitanen Tuomas Lahti-Nuuttila Joona Stranden Eetu Ruotsalainen Julius Alanen Daniel Viitala Konsta

Classic white SC Luppo Juniorit KOOVEE Pirkat Blue Nokian KrP 06 KOOVEE Pirkat Blue Classic white SC Luppo Juniorit Nokian KrP 06 Classic white KOOVEE SC Luppo Juniorit Nokian KrP 06 SC Luppo Juniorit SC Luppo Juniorit SC Luppo Juniorit SC Luppo Juniorit SC Luppo Juniorit SC Luppo Juniorit

5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Classic/Ilves

5

3

2

0

39

-

20

19

8

2.

SC Weikot / PIsku

5

3

2

0

46

-

13

33

8

3.

FoSu

5

3

2

0

38

-

12

26

8

4.

Nokian KrP

5

1

1

3

24

-

28

-4

3

5.

RoPo

5

1

0

4

16

-

56

-40

2

6.

RSS PANTHERS

5

0

1

4

9

-

43

-34

1

Otteluohjelma Ottelu 14564 14565 14566 14567 14568 14569 14570 14571 14572 14573 14574 14575 14576 14577 14578

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka AutoCenter AutoCenter AutoCenter AutoCenter AutoCenter AutoCenter AutoCenter Raholan lk Raholan lk Raholan lk Raholan lk Raholan lk Raholan lk Raholan lk Raholan lk

Areena Areena Areena Areena Areena Areena Areena

Koti Classic/Ilves FoSu Classic/Ilves RoPo Nokian KrP SC Weikot / PIsku RSS PANTHERS Classic/Ilves SC Weikot / PIsku RoPo FoSu RSS PANTHERS Nokian KrP FoSu SC Weikot / PIsku

Vieras RoPo Nokian KrP SC Weikot / PIsku FoSu RSS PANTHERS RoPo Classic/Ilves Nokian KrP FoSu RSS PANTHERS Classic/Ilves SC Weikot / PIsku RoPo RSS PANTHERS Nokian KrP

-

Tulos 14-4 4-0 6-6 3-13 3-3 12-0 1-7 6-3 2-2 7-3 6-6 1-13 14-2 13-1 13-4

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32.

630

Nimi Engman Viljami Myllymaa Valtteri Nieminen Veeti Sippola Otto Salminen Eemeli Myllymaa Luca Oksanen Jooa Nyström Rasmus Vilmari Pekka Haapala Miika-Matias Niemi Joel Haavisto Riku Vihreäsaari Miro Rämö Eemil Rautakorpi Eevert Ojala Aleksi Leppänen Aku Savijoki Tuomas Antila Luukas Moisala Julius Rekola Ville Mäkinen Herman Savela Luka Kivi Arttu Berg Roni Ylimäki Leo-Olavi Ojala Lauri Murtonen Juuso Hyytiäinen Aatos Loponen Eetu riikonen Rasmus Ikonen Elmo

Joukkue FoSu SC Weikot / PIsku SC Weikot / PIsku Classic/Ilves SC Weikot / PIsku Classic/Ilves FoSu Classic/Ilves Nokian KrP SC Weikot / PIsku Nokian KrP SC Weikot / PIsku FoSu FoSu Classic/Ilves Classic/Ilves SC Weikot / PIsku SC Weikot / PIsku SC Weikot / PIsku Classic/Ilves FoSu Nokian KrP RoPo SC Weikot / PIsku RSS PANTHERS Nokian KrP RoPo RoPo Nokian KrP FoSu FoSu FoSu

O 5 5 5 4 5 4 5 3 5 5 5 5 5 5 4 4 5 5 5 3 5 5 5 3 5 5 5 5 5 3 3 2

M 14 12 8 7 5 3 5 4 4 4 4 4 2 2 5 3 3 1 1 4 4 3 3 2 2 2 2 3 3 2 2 1

S 7 2 5 2 4 6 3 3 3 3 3 3 5 5 1 3 3 5 5 1 1 2 2 3 3 3 3 1 1 2 2 3

P 21 14 13 9 9 9 8 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 1 1 0 0 0 3 0 2 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 2 1 1 1 0 1 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 2 2 0 0 0 16 0 4 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 4 2 2 2 0 2 0

YV 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 1

AV 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117.

Virta Saku Kallionsivu Lauri Liukkunen Juho Hannula Eino Lepistö Roope Vänttinen Nestori Kumlander Viljami Saatçioglu Benjamin Moisander Juho Rantanen Sakari Oksman Santeri Moisio Joonas Piiroinen Aleksi Tapio Arttu Kallionpää Veikka Murtonen Jesse Jaakola Joonatan Vasala Jaakko Hartikainen Tuomas Tuimala Niklas Helmelä Jesse Tuuri Eemil Määttä Vilhelmi Mikkonen Daniel Stellberg Niila Peltoniemi Peetu Linnanen Santeri Koskinen Oliver Mäkinen Joonas Niemi Ville Tammi Aaro Tikkakoski Konsta Vilpponen Veikko Kilpeläinen Joonatan Marjamäki Ville Sipponen Mikael Majuri Elias Myllymäki Miko Matikainen Onni Raussi Peetu Kartano Konsta Numminen Henri Vänninen Emil Ilva Visa Nikkanen Tiitus Muuronen Eero Laakso Oliver Arvela Atte Salminen Topi Mikkonen Sebastian Jakonen Joona Knuutinen Kristian Hilden Joona Happonen Meeri Raussi Pepe Turkkila Eetu Vierula Miko Ryhänen Aatu Ulaska Tuukka Siren Myrsky Laakso Heikki Särkkinen Patrik Pura Eemeli Ryhtä Aapo Vesama Kaius Mäkitalo Sampo Räihä Riku tapiola Väinö Reinola Vili Niemelä Arvi Kinnunen Ossi Aatola Pekko Sillgren Sampo Leskinen Joona Nikander Arttu Hamm Samuel Uutela Emil Nieminen Tuukka Yliharmi Jere Lempinen Rasmus Rosendahl Johannes Lähteenmäki Roni Koskela Ville Rantanen Hermanni Kujanpää Jimi

Classic/Ilves RoPo Nokian KrP Classic/Ilves FoSu Nokian KrP Nokian KrP Classic/Ilves Classic/Ilves RoPo FoSu Classic/Ilves RSS PANTHERS Classic/Ilves FoSu RoPo RoPo Nokian KrP Classic/Ilves Classic/Ilves SC Weikot / PIsku SC Weikot / PIsku Nokian KrP SC Weikot / PIsku RSS PANTHERS RoPo Classic/Ilves Classic/Ilves RoPo RSS PANTHERS Classic/Ilves Classic/Ilves Classic/Ilves SC Weikot / PIsku FoSu SC Weikot / PIsku SC Weikot / PIsku RSS PANTHERS RoPo RSS PANTHERS RSS PANTHERS RSS PANTHERS Classic/Ilves Classic/Ilves Classic/Ilves Classic/Ilves FoSu Classic/Ilves SC Weikot / PIsku SC Weikot / PIsku FoSu SC Weikot / PIsku Nokian KrP Nokian KrP RSS PANTHERS RSS PANTHERS Classic/Ilves Nokian KrP Classic/Ilves SC Weikot / PIsku SC Weikot / PIsku Nokian KrP FoSu FoSu RSS PANTHERS RoPo SC Weikot / PIsku Nokian KrP RoPo Nokian KrP Classic/Ilves Classic/Ilves Classic/Ilves FoSu RSS PANTHERS Classic/Ilves FoSu Nokian KrP RSS PANTHERS RSS PANTHERS Nokian KrP Nokian KrP Nokian KrP RoPo RSS PANTHERS

4 5 5 4 2 3 5 3 4 5 5 4 2 3 5 5 5 5 2 2 3 5 5 5 5 5 2 2 5 5 1 2 2 2 3 3 3 5 5 5 5 5 1 1 1 2 2 3 3 3 5 5 5 5 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5

1 1 1 3 2 2 2 1 1 1 1 0 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

3 3 3 0 1 1 1 2 2 2 2 3 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 9 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 29 0 0 0 0 0 2 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2

0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

631

Loppusarjan karsinta Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SC Weikot / PIsku

2

2

0

0

16

-

4

12

4

2.

Classic/Ilves

2

2

0

0

21

-

13

8

4

3.

Pirkat Blue

2

1

0

1

17

-

12

5

2

4.

Nokian KrP 06

2

1

0

1

11

-

14

-3

2

5.

FoSu

2

0

0

2

5

-

12

-7

0

6.

SC Läsimäki

2

0

0

2

9

-

24

-15

0

Leipä Leipä Leipä Leipä Leipä Leipä

Areena Areena Areena Areena Areena Areena

Otteluohjelma Ottelu 25478 25479 25480 25481 25482 25483

Päivä 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00

Paikka Jokioisten Jokioisten Jokioisten Jokioisten Jokioisten Jokioisten

Forssa Forssa Forssa Forssa Forssa Forssa

Koti FoSu SC Läsimäki Nokian KrP 06 Classic/Ilves SC Weikot / PIsku Pirkat Blue

Vieras Nokian KrP 06 SC Weikot / PIsku Pirkat Blue SC Läsimäki FoSu Classic/Ilves

-

Tulos 3-6 2-10 5-11 14-7 6-2 6-7

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37.

Nimi Myllymäki Oliver Rinta-Jouppi Jasper Miettinen Anton Vilpponen Veikko Riihimäki Anton Myllymaa Valtteri Ojala Aleksi Haavisto Riku Haapala Miika-Matias Kallinen Rasmus Myllymaa Luca Rautakorpi Eevert Saatçioglu Benjamin Soltin Ilari Kuokkanen Vilho Koivunen Niklas Aatola Pekko Savijoki Tuomas Virta Saku Ahlbom Joel Linnanen Santeri Jortikka Toivo Järvi Taito Engman Viljami Korvenoja Eero Leppänen Aku Lehti Juho Salminen Eemeli Hakamäki Eelis Kivi Arttu Koivula Oliver Tammi Aaro Laakso Heikki Mänty Arttu Salminen Mikael Pentti Joose Muurimäki Olavi

Joukkue Pirkat Blue Pirkat Blue Nokian KrP 06 Classic/Ilves SC Läsimäki SC Weikot / PIsku Classic/Ilves SC Weikot / PIsku SC Weikot / PIsku SC Läsimäki Classic/Ilves Classic/Ilves Classic/Ilves Classic/Ilves Pirkat Blue Nokian KrP 06 Classic/Ilves SC Weikot / PIsku Classic/Ilves Nokian KrP 06 Classic/Ilves Pirkat Blue Pirkat Blue FoSu FoSu SC Weikot / PIsku SC Läsimäki SC Weikot / PIsku Pirkat Blue SC Weikot / PIsku Nokian KrP 06 Classic/Ilves SC Weikot / PIsku Nokian KrP 06 Pirkat Blue Nokian KrP 06 SC Läsimäki

O 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

M 4 6 6 3 4 4 2 2 4 4 3 3 3 3 2 1 1 0 0 2 2 2 0 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0

S 4 1 0 3 1 1 3 3 0 0 1 1 1 1 2 3 3 4 4 1 1 1 3 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2

P 8 7 6 6 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 1 2 2 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 2 4 4 2 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2

YV 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64.

Taavitsainen Samu Kallionpää Veikka Majuri Elias Joensivu Eemeli Rekola Ville Palonen Aatu Uutela Emil Vierula Miko Aro Peetu Laakso Oliver Torkkel Lenni Santala Aaro Siren Myrsky Kairavuo Aaron Laitinen Johannes Loponen Eetu Riikonen Rasmus Vihreäsaari Miro Marjamäki Ville Ikonen Elmo Oksman Santeri Uutela Titus Pura Eemeli Leskinen Joona Kimpanpää Joona Palsinajärvi Otto Jakonen Joona

Pirkat Blue FoSu SC Weikot / PIsku Pirkat Blue FoSu Pirkat Blue FoSu Classic/Ilves Nokian KrP 06 FoSu FoSu Nokian KrP 06 SC Weikot / PIsku Nokian KrP 06 SC Läsimäki FoSu FoSu FoSu FoSu FoSu FoSu FoSu FoSu FoSu Pirkat Blue SC Läsimäki FoSu

2 2 2 2 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2

1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 2 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 4 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

632

65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88.

Hamm Samuel Tikkakoski Konsta Kettunen Kasper Oksanen Jooa Tuuri Eemil Eeli Nuutti Pekonen Lassi Vuorinen Tatu Hirvonen Toivo Linjama Leo Ulaska Tuukka Sipponen Mikael Antila Luukas Rämö Eemil Seppänen Aatu Ylämäkipää Jami Satonen Janne Telenius Onni Ollikainen Mikael Ryhtä Aapo Mikkonen Sebastian Helmelä Jesse Pasma Anton Särkinen Jaakko

Classic/Ilves Classic/Ilves Pirkat Blue FoSu SC Weikot / PIsku SC Läsimäki Pirkat Blue Nokian KrP 06 Pirkat Blue SC Läsimäki Classic/Ilves SC Weikot / PIsku SC Weikot / PIsku FoSu FoSu SC Läsimäki SC Läsimäki Nokian KrP 06 Nokian KrP 06 FoSu SC Weikot / PIsku SC Weikot / PIsku SC Läsimäki SC Läsimäki

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

C2-pojat Kilpasarja Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

RSS Panthers

2

2

0

0

17

-

2

15

4

2.

Classic 07 Black

2

2

0

0

19

-

7

12

4

3.

Nokian KrP

2

1

1

0

8

-

6

2

3

4.

Steelers/SCU II

2

0

1

1

4

-

13

-9

1

5.

Classic White

2

0

0

2

5

-

10

-5

0

6.

O2-Jyväskylä II

2

0

0

2

6

-

21

-15

0

Koti Classic White O2-Jyväskylä II Steelers/SCU II Classic 07 Black RSS Panthers Nokian KrP

-

Otteluohjelma Ottelu 26304 26305 26306 26307 26308 26309

Päivä 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks

Vieras Classic 07 Black RSS Panthers Nokian KrP O2-Jyväskylä II Steelers/SCU II Classic White

Tulos 3-6 2-8 4-4 13-4 9-0 4-2

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34.

Nimi Hautala Juho Lehtonen Niklas Niskala Akusti Tuimala Niklas Vuorinen Niklas Muuronen Eero Sokka Vertti Koivula Oliver Lehikoinen Aaron Rauma Elias Helin Verneri Ilva Visa Nordström Rasmus Kapulainen Veeti Hirsioja Niklas Curri Enes Koivunen Niklas Suhonen Matias Minkkinen Mico Aro Peetu Korhonen Veeti Kivelä Veeti Eräranta Aaro Tokkos Alexantros Lillvist Lauri Tuominiemi Aatu Näppilä Sisu Pentti Joose Kukkonen Panu Mänty Arttu Puustinen Juuso Lindberg Joonatan Pekkola Martti Konu Mikko

Joukkue RSS Panthers Classic 07 Black RSS Panthers Classic 07 Black Classic 07 Black Classic 07 Black RSS Panthers Nokian KrP O2-Jyväskylä II Classic 07 Black Nokian KrP Classic 07 Black RSS Panthers RSS Panthers Steelers/SCU II Classic White Nokian KrP Classic 07 Black RSS Panthers Nokian KrP Classic White Classic 07 Black Classic White Steelers/SCU II O2-Jyväskylä II Classic 07 Black Classic 07 Black Nokian KrP RSS Panthers Nokian KrP Classic White RSS Panthers Classic White Steelers/SCU II

O 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

M 7 4 3 0 4 3 2 2 2 2 2 1 1 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1

S 0 2 3 5 0 1 2 2 1 1 1 2 2 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 0 0 0

P 7 6 6 5 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 4 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 4 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2

YV 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

633

35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103.

634

Hasala Mikael Santala Aaro Kinnunen Samuel Saarinen Jussi Hämäläinen Lenni Aaltojärvi Antti Puttonen Onni Ahonen Lauri Laukkanen Julius Boucht Casper Juvonen Arttu Penttilä Miko Rokala Niko Kaunisharju Eetu Kuusisto Onni Peiponen Topias Valkonen Oiva Närhi Joni Hämäläinen Eetu Suomalainen Jerry Hämäläinen Leevi Paatelainen Lassi Tarsa Aapo Kortesniemi Matias Hälikkä Miro Kauppala Wiljami Ahlbom Joel Uusi-Heikkilä Eppu Rothovius Tomi Romppanen Aatu Vehniäinen Karri Jahkonen Miska Jalonen Elias Harju Miko Hult Konsta Laaksonen Lauri Mäkiaho Marius Vuorinen Tatu Kontturi Jonatan Järvinen Sampo Aaltonen Tarmo Nummikoski Elmeri Kervola Tuukka Pöyhönen Kaapo Laitinen Joonas Kohtala Santtu Rissanen Joni Martikka Aaro Hietanen Elias Taskinen Niklas Rajapuro Eelis Salmensuo Luca Hänninen Paavo Nieminen Eetu Juvainen Aatu Mustonen Ville Marjasalo Olli Kaistinen Olli Pukarinen Miika Huuhka Arttu Passila Vili Kvick Oskari Hurskainen Jirka Koivisto Noel Jaromir Vähäkainu Micke Hänninen Theo Rauhala Riku Ranta Veeti Salminen Lauri

Classic 07 Black Nokian KrP O2-Jyväskylä II RSS Panthers O2-Jyväskylä II Classic 07 Black O2-Jyväskylä II Classic 07 Black Classic 07 Black Classic White Classic 07 Black RSS Panthers Steelers/SCU II Steelers/SCU II RSS Panthers O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II Classic White O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II Classic White Classic White Nokian KrP Steelers/SCU II Nokian KrP Steelers/SCU II Classic White Classic White Steelers/SCU II RSS Panthers Classic White Steelers/SCU II Classic White Classic White Steelers/SCU II Nokian KrP Classic 07 Black Nokian KrP Nokian KrP Steelers/SCU II O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II Steelers/SCU II Steelers/SCU II Steelers/SCU II RSS Panthers Classic White Steelers/SCU II Classic White RSS Panthers Steelers/SCU II RSS Panthers RSS Panthers Classic 07 Black O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II Classic White Nokian KrP Steelers/SCU II Classic White RSS Panthers O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

KOOVEE

5

4

0

1

37

-

20

17

8

2.

KeikY

5

4

0

1

33

-

22

11

8

3.

YPA

5

3

0

2

28

-

25

3

6

4.

Nokian KrP

5

2

1

2

22

-

31

-9

5

5.

RSS Panthers

5

1

1

3

22

-

31

-9

3

6.

Classic 07 Black

5

0

0

5

20

-

33

-13

0

Otteluohjelma Ottelu 14579 14580 14581 14582 14583 14584 14585 14589 14590 14586 14588 14593 14592 14591 14587

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00

Paikka Riihimäen urheilutalo Riihimäen urheilutalo Riihimäen urheilutalo Riihimäen urheilutalo Riihimäen urheilutalo Riihimäen urheilutalo Riihimäen urheilutalo Kemiran PH Kemiran PH Kemiran PH Kemiran PH Kemiran PH Kemiran PH Kemiran PH Kemiran PH

Koti RSS Panthers KeikY RSS Panthers Classic 07 Black YPA KOOVEE Nokian KrP KeikY Nokian KrP RSS Panthers Classic 07 Black KOOVEE KeikY YPA KOOVEE

-

Vieras Classic 07 Black YPA KOOVEE KeikY Nokian KrP Classic 07 Black RSS Panthers RSS Panthers KOOVEE YPA Nokian KrP YPA Nokian KrP Classic 07 Black KeikY

Tulos 7-6 7-5 3-8 4-5 6-7 10-3 5-5 5-1 3-7 6-7 4-5 2-4 9-2 6-3 10-7

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55.

Nimi Kaarela Ville-Veikko Grundström Niclas Laikola Aaro Hautala Juho MÄKELÄ Joni Paloneva Arttu Äijälä Kalle Miettinen Anton Salonen Miro Rajala Julius Korkki Niilo Ahlfors Vilho Halmela Teemu Sokka Vertti Kankaanniemi Manu Viljanen Jonne Niappi Mikael Koivula Oliver Tervamäki Aarni Tuominiemi Aatu Kankaanpää Tapio Mäkelä Vilho Siuko Eemil Aro Peetu Muuronen Eero Niskala Akusti Karhu Miko Kapulainen Veeti Vuorinen Niklas Lundán Andrey Alhola Ilari Lehtonen Niklas Rauma Elias Santala Aaro Saloranta Kaapo Kemppinen Eliel Nordström Rasmus Jussila Niklas Vännilä Vilho Lepola Peetu Tuimala Niklas Ilva Visa Tikkinen Miska Knuutila Aate Vähäkainu Micke Kivelä Veeti Mänty Arttu Vaajala Veeti Juvonen Arttu Valtonen Roope Penttinen Severi Wäre Janne Jahkonen Miska Härkönen Ville Kukkonen Panu

Joukkue KOOVEE KeikY YPA RSS Panthers KOOVEE YPA KOOVEE Nokian KrP KOOVEE KeikY KOOVEE Nokian KrP YPA RSS Panthers KeikY Nokian KrP KeikY Nokian KrP KeikY Classic 07 Black KeikY YPA KeikY Nokian KrP Classic 07 Black RSS Panthers YPA RSS Panthers Classic 07 Black KOOVEE YPA Classic 07 Black Classic 07 Black Nokian KrP YPA Classic 07 Black RSS Panthers KOOVEE KeikY YPA Classic 07 Black Classic 07 Black YPA KeikY RSS Panthers Classic 07 Black Nokian KrP Classic 07 Black Classic 07 Black KeikY KOOVEE KOOVEE RSS Panthers KOOVEE RSS Panthers

O 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 3 5 5 5 5 5 5 3 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 3 3 5 5 5 5 4 5 3 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5

M 12 8 6 8 5 8 7 6 4 3 3 1 3 6 4 4 4 4 2 2 4 3 3 3 3 2 2 1 3 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 0 0

S 6 5 5 2 5 1 2 3 4 5 5 7 4 0 2 1 1 1 3 3 0 1 1 1 1 2 2 3 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 0 0 0 0 1 1 1 1 1 2 2 2

P 18 13 11 10 10 9 9 9 8 8 8 8 7 6 6 5 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

+ 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 3 0 0 0 1 0 0 2 0 0 0 1 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 2 0 0 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 6 0 0 0 2 0 0 4 0 0 0 2 2 0 2 2 0 0 0 0 0 0 2 0 5 2 0 0 2 4 0 0 4 25 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 5 0

YV 1 1 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

635

56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88.

Aaltonen Lauri Suhonen Matias Ahonen Lauri Partanen Justus Mustonen Ville Kuusisto Onni Mäki-Lahna Konsta Hyttinen Vili Aaltojärvi Antti Saarijärvi Reino Tapio Jusse Viljanen Moona Yli-Parri Joni Mönkkönen Sakari Matias Ahlbom Joel Rontu Lassi Näppilä Sisu Koivunen Niklas Hietanen Elias Virtanen Ville Kairavuo Aaron Koivunen Eevertti Minkkinen Mico Virtaranta Milla Juvainen Aatu Lampinen Valtteri Sillman Juho Rintala Weetu Korhonen Jaakko Silvennoinen Aaro Marjasalo Olli Jokinen Joona Nurmi Eetu

KeikY Classic 07 Black Classic 07 Black KeikY RSS Panthers RSS Panthers YPA KOOVEE Classic 07 Black KeikY KeikY RSS Panthers KeikY KOOVEE Nokian KrP KOOVEE Classic 07 Black Nokian KrP RSS Panthers YPA Nokian KrP YPA RSS Panthers KOOVEE RSS Panthers KeikY KOOVEE KeikY Classic 07 Black KeikY Classic 07 Black KOOVEE KeikY

5 3 5 5 5 5 5 5 2 3 3 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2

0 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116.

Kiviranta Adelia Virtanen Matias Jaakkola Juuso Heikkilä Elias Salmela Anton Koivisto Veikka Pohja Juuso Hannus Veeti Kvick Oskari Riutta Leevi Suikkari Juho Riekkinen Samuel Kaapu Topias Hillberg Santeri Lindberg Joonatan Laukkanen Julius Vuorinen Tatu Kontturi Jonatan Penttilä Miko Finnilä Jesse Rautiainen Lauri Hänninen Paavo Telenius Onni Ollikainen Mikael Saarinen Jussi Ääri Akseli Helin Verneri Mecklin Kristian

YPA KOOVEE Nokian KrP Classic 07 Black RSS Panthers Nokian KrP YPA KeikY Nokian KrP KOOVEE RSS Panthers RSS Panthers KeikY KOOVEE RSS Panthers Classic 07 Black Nokian KrP Classic 07 Black RSS Panthers YPA KOOVEE RSS Panthers Nokian KrP Nokian KrP RSS Panthers KOOVEE Nokian KrP KOOVEE

2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 2 0 0 0 2 0 0 0 4 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

636

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SPORT

5

4

0

1

37

-

11

26

8

2.

Happee

5

4

0

1

34

-

10

24

8

3.

SB Vaasa

5

4

0

1

34

-

20

14

8

4.

Steelers/SCU II

5

1

1

3

17

-

32

-15

3

5.

O2-Jyväskylä II

5

1

0

4

13

-

40

-27

2

6.

Classic White

5

0

1

4

7

-

29

-22

1

Otteluohjelma Ottelu 14594 14596 14599 14600 14598 14601 14602 14603 14604 14605 14606 14607 14608 14595 14597

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 28.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 01.11.2020 01.11.2020

Aika 10:00 12:00 14:00 15:00 19:30 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 15:00 17:00

Paikka Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Vaajakosken liikuntahalli Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Raholan lk Raholan lk

Koti SPORT SPORT Classic White Happee O2-Jyväskylä II SPORT Classic White Steelers/SCU II SB Vaasa Happee O2-Jyväskylä II SB Vaasa Classic White SB Vaasa Steelers/SCU II

Vieras Steelers/SCU II Classic White Steelers/SCU II SPORT Happee O2-Jyväskylä II SB Vaasa Happee SPORT Classic White Steelers/SCU II Happee O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II SB Vaasa

-

Tulos 9-2 7-1 4-4 3-2 2-12 14-2 1-10 0-9 3-5 5-0 2-6 6-5 1-3 7-4 5-8

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55.

Nimi Alanen Matias Tuominen Eetu Tuomala Miiko Tikkanen Elia Tuhkanen Lassi Autio Lenni Vettensaari Joonas Rantala Leevi Paananen Verneri Tuomivirta Atte Västinen Jimi Heinola Arttu Römpötti Oula-Aleksi Felixson Vilgot Laine Niklas Nikkilä Niko Laine Eero Hirsioja Niklas Rokala Niko Puttonen Onni Harju Miko Valkonen Jerri Paasovaara Entti Hurskainen Jirka Kuusjärvi Veeti Knuuttila Aaron Curri Enes Virtanen Leevi Kaistinen Olli Salminen Jimi Romppanen Aatu Peräsalo Viljami Hovinmäki Aaron Mäkynen Eeti Hostila Aatu Saarinen Samuli Hulkko Henri Kohtala Santtu Kuusisaari Eeli Rajapuro Eelis Kurikka Valtteri Sillanpää Tatu Nummikoski Elmeri Hujanen Onni Puustinen Juuso Vehniäinen Kasperi Viitamäki Eeli Kauppala Wiljami Hirvelä Ilari Kallio Aleksanteri Huuhka Arttu Rahkonen Aaro Penttinen Lenni Korhonen Oliver Jokinen Leo

Joukkue SPORT SPORT Happee Happee SB Vaasa SB Vaasa SPORT SPORT Happee SB Vaasa Happee SB Vaasa Happee SB Vaasa SPORT O2-Jyväskylä II SPORT Steelers/SCU II Steelers/SCU II O2-Jyväskylä II Steelers/SCU II Happee SPORT Steelers/SCU II SB Vaasa SB Vaasa Classic White SB Vaasa O2-Jyväskylä II Happee Classic White SB Vaasa SB Vaasa SPORT Steelers/SCU II Happee Happee Steelers/SCU II SB Vaasa Steelers/SCU II Happee Happee Steelers/SCU II SB Vaasa Classic White Steelers/SCU II Steelers/SCU II Steelers/SCU II SB Vaasa SPORT O2-Jyväskylä II Happee Happee O2-Jyväskylä II Steelers/SCU II

O 5 5 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 3 5 5 5 5 4 5 5 5 4 5 5 5 5 5 5 4 4 5 5 5 5 2 3 5 5 5 1 4 5 5 5 5 3 4 5 5 5 5 1 1 1 1

M 15 5 8 5 8 6 5 4 3 2 5 3 1 4 4 3 2 3 3 3 2 1 1 0 2 2 2 2 1 1 1 1 1 0 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1

S 3 7 3 5 1 3 3 4 4 5 1 3 5 1 1 2 3 1 1 1 2 3 3 4 1 1 1 1 2 2 2 2 2 3 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 0 0 0 0

P 18 12 11 10 9 9 8 8 7 7 6 6 6 5 5 5 5 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1

+ 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 1 1 1 1 1 0 0 0 1 0 1 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 2 2 2 2 2 0 0 0 2 0 2 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 0 0 0 0 5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 3 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0

AV 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

637

56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132.

638

Sipinen Otto Kervola Tuukka Reinikainen Aapo Anttila Eeli Lehikoinen Aaron Lillvist Lauri Pekkola Martti Korhonen Veeti Mäkiaho Marius Jokinen Otto Laitinen Joonas Tokkos Alexantros Passila Vili Erkkilä Aleksi Hämäläinen Leevi Sell Johannes Hämäläinen Lenni Pöyhönen Kaapo Rauhala Riku Suomalainen Jerry Järvinen Samuel Bragge Eetu Hakkarainen Nikolai Koivupalo Teemu Tikkala Nico Konu Mikko Raittila Julius Liekkinen Jasper Peiponen Topias Koski Konsta Laaksonen Lauri Salmensuo Luca Ollikainen Eemi Metsola Tatu Tuominen Samu Peurala Niko Korhonen Tuukka Nurmela Sampsa Paalanen Tuomas Kakkonen Joona Laitinen Noel Kankaanranta Ville Kuusipalo Veeti Hetekorpi Julius Hiekkanen Anton Närhi Joni Hämäläinen Eetu Hieto Rasmus Tonteri Konsta Kangas Sampo Parkkonen Leevi Paatelainen Lassi Majava Kasperi Ranta Veeti Salminen Lauri Tarsa Aapo Kortesniemi Matias Rothovius Tomi Jalonen Elias Hult Konsta Dmitriev Anton Rissanen Joni Martikka Aaro Laukkanen Matias Kamppinen Rasmus Auterhof Erik Ilvesoksa Leo Salokas Urho Toropainen Jaakko Ainasoja Aleksi Hautamäki Roope Nieminen Eetu Hietamäki Konsta Kyrkkö Konsta Kinnunen Samuel Pukarinen Miika Hänninen Theo

Happee O2-Jyväskylä II Happee O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II Classic White Classic White Steelers/SCU II SPORT O2-Jyväskylä II Steelers/SCU II Classic White Happee O2-Jyväskylä II Happee O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II Classic White SPORT SB Vaasa SPORT SPORT Classic White Steelers/SCU II O2-Jyväskylä II Happee O2-Jyväskylä II Steelers/SCU II Classic White Classic White O2-Jyväskylä II Steelers/SCU II Steelers/SCU II Happee Happee O2-Jyväskylä II Happee Happee Happee Classic White Classic White Happee Happee O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II Steelers/SCU II Happee Classic White Happee O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II Classic White Classic White Classic White Classic White Classic White Classic White Steelers/SCU II Steelers/SCU II SPORT SB Vaasa SB Vaasa SB Vaasa Happee SPORT SPORT SB Vaasa Steelers/SCU II Happee SPORT O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II O2-Jyväskylä II

2 3 3 3 4 4 5 5 5 5 5 5 5 1 2 3 3 4 4 5 5 5 5 5 5 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 1 1 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 2 2 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Tampereen Icehearts

6

4

1

1

38

-

26

12

9

2.

SPORT Black

6

4

1

1

34

-

24

10

9

3.

SBT PaPo

4

3

1

0

32

-

22

10

7

4.

SB Luja

6

3

1

2

38

-

31

7

7

5.

LeKi

5

3

0

2

29

-

27

2

6

6.

Pirkat

5

3

0

2

30

-

20

10

6

7.

YPA Valkoinen

6

1

1

4

31

-

38

-7

3

8.

TFT

6

1

1

4

22

-

40

-18

3

9.

KU-68

6

0

0

6

19

-

45

-26

0

Otteluohjelma Ottelu 14609 14610 14611 14612 14613 14614 14615 14616 14617 14618 14619 14620 14621 14622 14623 14624 14625 14626 14627 14629 14630 14632 14633 14634 14635

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 12:00 13:00 15:00 16:00 17:00 18:00

Paikka KAARNA Parkano KAARNA Parkano KAARNA Parkano KAARNA Parkano KAARNA Parkano KAARNA Parkano KAARNA Parkano KAARNA Parkano KAARNA Parkano Pitkäjärven koulu Pitkäjärven koulu Pitkäjärven koulu Pitkäjärven koulu Pitkäjärven koulu Pitkäjärven koulu Pitkäjärven koulu Pitkäjärven koulu Pitkäjärven koulu Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK

Koti SBT PaPo TFT Pirkat YPA Valkoinen Tampereen Icehearts Pirkat SPORT Black LeKi SB Luja KU-68 SPORT Black LeKi Tampereen Icehearts Pirkat LeKi SBT PaPo TFT YPA Valkoinen SB Luja Tampereen Icehearts SPORT Black KU-68 TFT Pirkat TFT

Vieras KU-68 YPA Valkoinen KU-68 SPORT Black TFT LeKi SB Luja Tampereen Icehearts SBT PaPo SB Luja Tampereen Icehearts SB Luja SBT PaPo SPORT Black TFT YPA Valkoinen Pirkat KU-68 YPA Valkoinen SB Luja LeKi Tampereen Icehearts SPORT Black YPA Valkoinen KU-68

-

Tulos 7-3 7-7 7-2 3-5 8-3 6-7 6-7 1-3 7-7 2-9 4-4 6-4 7-8 3-5 9-5 10-5 3-9 11-5 6-2 8-5 9-6 5-8 1-5 5-3 3-2

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42.

Nimi Saukkonen Jere Järventausta Aaron Veltti Viljami Ilveskoski Elias Taipale Joona Vettensaari Joonas Vilén Tuukka Koljonen Joona Laukka Janne Lepistö Juuso Katara Janne Romu Ville Honkanen Viljami Korhonen Joonas Palo Joona Jokinen Riku Piiparinen Santeri Salo Renne Kortesluoma Joonas Tuominen Eetu Viljanmaa Elmer Tauranen Sakari Härkälä Janne Vilpas Lauri Fransnell Aku Kortesoja Leevi Lepistö Jami Koivisto Samu Miettinen Eero Mettälä Nico Suomala Eelis Hautamäki Luca Pulkkinen Jesse Kotilainen Matias Rotko Nikita Huurros Manu Länsirinne Onni Tuomenoja Johannes Permi Antti Salonen Santtu Kauttu Rasmus De Souza Jonas

Joukkue Tampereen Icehearts TFT Pirkat SB Luja SB Luja SPORT Black YPA Valkoinen Tampereen Icehearts Tampereen Icehearts SBT PaPo SBT PaPo SB Luja YPA Valkoinen LeKi YPA Valkoinen LeKi SB Luja SPORT Black SBT PaPo SPORT Black Pirkat SB Luja SB Luja SPORT Black SB Luja SBT PaPo SBT PaPo Tampereen Icehearts SPORT Black Tampereen Icehearts KU-68 TFT YPA Valkoinen KU-68 Tampereen Icehearts Pirkat LeKi KU-68 LeKi YPA Valkoinen YPA Valkoinen YPA Valkoinen

O 6 6 5 6 6 4 6 6 6 4 4 6 6 5 6 5 6 6 4 4 5 6 6 6 6 4 4 6 4 6 6 6 6 6 5 5 5 4 5 6 6 6

M 15 12 11 6 9 7 7 5 5 9 8 7 6 6 6 5 4 4 7 3 3 2 4 4 4 3 2 2 4 4 3 3 2 1 0 4 4 3 3 3 3 2

S 6 2 3 8 3 4 4 6 6 1 2 3 4 3 3 4 5 5 1 5 5 6 3 3 3 4 5 5 2 2 3 3 4 5 6 1 1 2 2 2 2 3

P 21 14 14 14 12 11 11 11 11 10 10 10 10 9 9 9 9 9 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 5 5

+ 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 3 2 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1 0 1 2 0 0 0 0 0 1 0 1 1 1 1 0 0 0 1 0 1 2 1 0 1 0 0 1 1 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0

10 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 26 4 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 2 0 2 4 0 0 0 0 0 2 0 2 2 2 2 0 0 25 2 0 2 4 32 0 2 0 0 2 2 2

YV 1 0 1 0 1 3 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 1 0 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

639

43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107. 108. 109. 110. 111. 112. 113. 114. 115. 116. 117. 118. 119. 120. 121. 122. 123. 124. 125. 126. 127. 128. 129. 130. 131. 132. 133.

640

Vainiola Felix Hirvelä Tatu Mäkynen Eeti Ylimäki Eemeli Baltzar Tenho Kirjonen Niko Koivisto Julius Tiihonen Weeti Koivurinne Wili Koivuniemi Eetu Kuivanen Emil Komulainen Konsta Virtanen Ville Laine Niklas Lundén Lauri Majamaa Eetu Lehtisaari Jere Puurula Leevi Piispanen Enttu Koponen Severi Juntunen Niilo Laakso Elias Taipale Jaakko Ristell Mikael Grönroos Tuomas Kortteus Kasper Koskinen Ilari Kivimäki Otto Heikkonen Valtteri Koiranen Oiva Di Piazza Antti Katajala Henri Marttila Lenni Lyhteilä Mirko Rantala Juho Kaltto Samuel Wallenius Rasmus Annala Aatu Niskala Joona Nieminen Juuso Molin Nedi Nyhä Lauri Riihimäki Luukas Silventoinen Olli Koiranen Sisu Nevalainen Joona Lehmusvirta Jesper Al-Ezzi Hasan Vartiainen Aleksi Karvinen Aukusti Saarinen Aleksi Noroila Allu Lehtonen Nuutti Niemenmaa Emmi Jokinen Otto Hakkarainen Miro Kapanen Peetu Kuusjärvi Miko Kurvi Justus Pennanen Arttu Tiainen Emil Kosunen Jonne Numminen Luka Riepponen Jonni Lehtinen Juuso Reinvall Santeri Kallio Kaarlo Koskinen Eetu Khaleqi Roman Ruhtinas Akseli Alppi Kerttu Yalçin Sidar Karjaluoto Okko Ahola Ilmari Tavén Elias Parviainen Matias Rautio Elias Mwangati Byamungu Helenius Roni Piiparinen Matias Taipale Eetu Turkkinen Daniel Kuningas Markus Jalonen Juuso Aarnio Niklas Sirén Sisu Polku Joonas Tamminen Onni Ritala Mirko Koivisto Joona Tirri Jori

LeKi Pirkat SPORT Black LeKi Tampereen Icehearts SBT PaPo LeKi Pirkat KU-68 Pirkat SBT PaPo Pirkat Pirkat SPORT Black TFT KU-68 Tampereen Icehearts LeKi YPA Valkoinen SPORT Black KU-68 KU-68 KU-68 TFT Pirkat SBT PaPo Pirkat LeKi SB Luja SPORT Black KU-68 KU-68 SPORT Black Tampereen Icehearts SPORT Black Pirkat LeKi SBT PaPo TFT Pirkat LeKi SPORT Black SPORT Black SPORT Black TFT TFT SB Luja Tampereen Icehearts LeKi LeKi YPA Valkoinen TFT SPORT Black SBT PaPo SPORT Black SPORT Black LeKi LeKi TFT SB Luja KU-68 Tampereen Icehearts Tampereen Icehearts KU-68 YPA Valkoinen YPA Valkoinen Pirkat SPORT Black Tampereen Icehearts KU-68 SBT PaPo TFT Pirkat SB Luja TFT Pirkat TFT Tampereen Icehearts SB Luja SB Luja SB Luja SPORT Black Pirkat LeKi LeKi LeKi LeKi LeKi Tampereen Icehearts Tampereen Icehearts TFT

5 5 2 4 6 4 5 5 6 3 4 5 5 2 4 6 6 3 6 6 4 6 6 6 2 4 5 5 6 6 6 6 6 6 2 2 4 4 6 3 3 4 4 4 4 4 4 4 5 5 6 6 6 2 2 2 2 3 4 4 4 5 5 6 6 6 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 4

1 1 3 3 3 2 2 2 2 0 0 3 3 2 2 2 2 1 1 1 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

4 4 1 1 1 2 2 2 2 4 4 0 0 1 1 1 1 2 2 2 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 5 4 4 4 4 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 2 1 0 1 1 0 3 0 0 1 1 0 0 0 2 0 0 0 3 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 1 0 2 0 1 0 0 0 3 0 0 0 0 1 1 0 0 0 2 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 4 2 0 2 2 0 6 0 0 2 2 0 0 0 4 0 0 0 6 0 0 0 0 0 2 2 2 0 0 2 0 9 0 2 0 0 0 6 0 0 0 0 2 2 0 0 0 4 2 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0

0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

134. 135. 136. 137. 138. 139. 140. 141. 142. 143. 144. 145. 146. 147. 148. 149. 150. 151. 152. 153. 154. 155.

Niemi Niklas Luoto Lauri Jokinen Tony Selin Mico Kunnas Aaro Tuomisto Sampo Harjumäki Saku Aho Eemeli Rekonius Jesper Soininmäki Miro Mölsä Jesse Ahtiainen Luca Järvinen Aatu Seppänen Kalle Hillo Niilo Sorrela Kalle Viitanen Jasu-Eemil Sieranoja Eetu Mattsson Niklas Pasanen Mico Ahlfors Tatu Hietala Minonna Kiti Amalia

Pirkat LeKi TFT Tampereen Icehearts Pirkat SPORT Black LeKi Tampereen Icehearts Tampereen Icehearts Tampereen Icehearts TFT KU-68 TFT YPA Valkoinen KU-68 SB Luja YPA Valkoinen KU-68 Tampereen Icehearts Tampereen Icehearts YPA Valkoinen TFT

4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 4 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Loppusarjan karsinta Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SB Vaasa

2

1

1

0

6

-

4

2

3

2.

KeikY

2

1

1

0

13

-

12

1

3

3.

Happee

2

1

0

1

8

-

6

2

2

4.

SPORT

0

0

0

0

0

-

0

0

0

5.

KOOVEE

1

0

0

1

9

-

10

-1

0

6.

YPA

1

0

0

1

3

-

7

-4

0

Otteluohjelma Ottelu 26328

Päivä 28.11.2020

Aika 11:00

Paikka Bläk Boks

Koti KOOVEE

-

Vieras KeikY

Tulos 9-10

26329 26330 26331

28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020

12:00 13:00 15:00

Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks

Happee KeikY SB Vaasa

-

YPA SB Vaasa Happee

7-3 3-3 3-1

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41.

Nimi Vännilä Vilho Västinen Jimi Rajala Julius Siuko Eemil Jussila Niklas Salonen Miro Tuhkanen Lassi Penttinen Severi Korkki Niilo Sillanpää Tatu Paananen Verneri Alhola Ilari Äijälä Kalle Hulkko Henri Tapio Jusse Mäkelä Vilho Laikola Aaro Paloneva Arttu Wäre Janne MÄKELÄ Joni Kuusjärvi Veeti Autio Lenni Penttinen Lenni Valtonen Roope Peräsalo Viljami Tuomivirta Atte Tonteri Konsta Kurikka Valtteri Kankaanpää Tapio Virtanen Matias Rautiainen Lauri Härkönen Ville Karhu Miko Kaapu Topias Yli-Parri Joni Heinola Arttu Tervamäki Aarni Kuusisaari Eeli Parkkonen Leevi Aaltonen Lauri Nurmi Eetu

Joukkue KeikY Happee KeikY KeikY KOOVEE KOOVEE SB Vaasa KOOVEE KOOVEE Happee Happee YPA KOOVEE Happee KeikY YPA YPA YPA KOOVEE KOOVEE SB Vaasa SB Vaasa Happee KeikY SB Vaasa SB Vaasa Happee Happee KeikY KOOVEE KOOVEE KOOVEE YPA KeikY KeikY SB Vaasa KeikY SB Vaasa Happee KeikY KeikY

O 2 2 2 2 1 1 2 1 1 2 2 1 1 2 2 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2

M 6 3 3 2 3 3 2 0 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 0 2 1 2 0 0 1 3 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

P 6 5 4 4 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1

+ 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 +1 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 5 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

641

42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86.

Saarinen Samuli Hillberg Santeri Halmela Teemu Lundán Andrey Sillman Juho Saarinen Jonas Tikkinen Miska Pohja Juuso Saloranta Kaapo Finnilä Jesse Lepola Peetu Jokinen Joona Mäki-Lahna Konsta Virtanen Ville Hyttinen Vili Leinonen Aarni Ääri Akseli Riutta Leevi Lampinen Valtteri Knuutila Aate Mäntylä Niklas Inkinen Arttu Paalanen Tuomas Silvennoinen Aaro Grundström Niclas Valkonen Jerri Laitinen Noel Kamppinen Rasmus Knuuttila Aaron Auterhof Erik Bragge Eetu Felixson Vilgot Hovinmäki Aaron Hujanen Onni Ilvesoksa Leo Hirvelä Ilari Salokas Urho Hannus Veeti Hautamäki Roope Virtanen Leevi Liekkinen Jasper Reinikainen Aapo Sipinen Otto Korhonen Tuukka Hiekkanen Anton

Happee KOOVEE YPA KOOVEE KOOVEE YPA YPA YPA YPA YPA YPA KOOVEE YPA YPA KOOVEE KOOVEE KOOVEE KOOVEE KeikY KeikY KeikY KeikY Happee KeikY KeikY Happee Happee SB Vaasa SB Vaasa SB Vaasa SB Vaasa SB Vaasa SB Vaasa SB Vaasa SB Vaasa SB Vaasa Happee KeikY SB Vaasa SB Vaasa Happee Happee Happee Happee Happee

2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

D1-pojat Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SC Urbans

5

5

0

0

61

-

14

47

10

2.

Classic White

5

4

0

1

50

-

18

32

8

3.

SC Weikot Musta

5

3

0

2

32

-

36

-4

6

4.

Nokian KrP Sininen

5

2

0

3

32

-

27

5

4

5.

LFT Sininen

5

0

1

4

12

-

50

-38

1

6.

LASB Hml Oranssi

5

0

1

4

14

-

56

-42

1

Otteluohjelma Ottelu 17702 17703 17704 17705 17706 17707 17708 17709 17710 17711 17712 17713 17714 17715 17716

642

Päivä 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Koskihalli Koskihalli Koskihalli Koskihalli Koskihalli Koskihalli Koskihalli

Koti LASB Hml Oranssi SC Weikot Musta LFT Sininen Nokian KrP Sininen SC Urbans Classic White Nokian KrP Sininen SC Weikot Musta LASB Hml Oranssi Nokian KrP Sininen LASB Hml Oranssi LFT Sininen Classic White SC Weikot Musta SC Urbans

-

Vieras Classic White Nokian KrP Sininen SC Urbans LASB Hml Oranssi SC Weikot Musta LFT Sininen SC Urbans Classic White LFT Sininen Classic White SC Weikot Musta Nokian KrP Sininen SC Urbans LFT Sininen LASB Hml Oranssi

Tulos 3-15 6-2 1-13 13-1 13-1 12-3 7-15 2-13 5-5 2-5 5-11 0-8 5-8 12-3 12-0

0 0 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SPORT Green

5

4

1

0

48

-

13

35

9

2.

Steelers

5

4

1

0

46

-

12

34

9

3.

O2-Jyväskylä Oranssi

5

2

0

3

18

-

45

-27

4

4.

KOOVEE Mustat

5

1

1

3

23

-

34

-11

3

5.

Classic Black

5

1

1

3

27

-

41

-14

3

6.

Classic Red

5

1

0

4

23

-

40

-17

2

Otteluohjelma Ottelu 17628 17629 17630 17631 17632 17633 17634 17635 17636 17637 17638 17639 17640 17641 17642

Päivä 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks

Koti O2-Jyväskylä Oranssi Classic Red O2-Jyväskylä Oranssi Classic Black KOOVEE Mustat SPORT Green Steelers SPORT Green Classic Red KOOVEE Mustat Steelers Classic Red Classic Black SPORT Green O2-Jyväskylä Oranssi

Buugi Buugi Buugi Buugi Buugi Buugi Buugi

Vieras Classic Black KOOVEE Mustat SPORT Green Classic Red Steelers Classic Black O2-Jyväskylä Oranssi KOOVEE Mustat Steelers Classic Black SPORT Green O2-Jyväskylä Oranssi Steelers Classic Red KOOVEE Mustat

-

Tulos 6-5 4-10 1-13 12-3 2-9 13-3 13-1 12-3 3-6 4-4 3-3 10-5 3-15 7-3 5-4

Lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

O2-Jyväskylä Valkoinen

6

5

1

0

44

-

15

29

11

2.

Pirkat Blue

6

4

2

0

38

-

14

24

10

3.

Nokian KrP Valkoinen

6

4

0

2

33

-

27

6

8

4.

Koovee Punaiset

6

2

1

3

42

-

32

10

5

5.

YPA Sininen

6

2

0

4

16

-

45

-29

4

6.

SBT PaPo

6

1

1

4

28

-

38

-10

3

7.

Classic Blue

6

0

1

5

11

-

41

-30

1

Otteluohjelma Ottelu 17188 17189 17190 17191 17192 17193 17194 17195 17196 17197 17198 17199 17200 17201 17207 17203 17202 17204 17206 17208 17205

Päivä 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 05.11.2020 06.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 09.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 18:15 11:00 12:30 14:00 16:00 18:00

Paikka Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center Spiral-halli Harjuniityn liikuntahalli Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Spiral-halli

Koti YPA Sininen Pirkat Blue Koovee Punaiset SBT PaPo O2-Jyväskylä Valkoinen Classic Blue Nokian KrP Valkoinen Koovee Punaiset Classic Blue Nokian KrP Valkoinen O2-Jyväskylä Valkoinen YPA Sininen SBT PaPo Pirkat Blue Classic Blue Nokian KrP Valkoinen O2-Jyväskylä Valkoinen YPA Sininen SBT PaPo Koovee Punaiset Pirkat Blue

-

Vieras Koovee Punaiset O2-Jyväskylä Valkoinen Classic Blue Pirkat Blue Nokian KrP Valkoinen SBT PaPo YPA Sininen Nokian KrP Valkoinen YPA Sininen SBT PaPo Classic Blue Pirkat Blue O2-Jyväskylä Valkoinen Koovee Punaiset Nokian KrP Valkoinen Pirkat Blue YPA Sininen SBT PaPo Koovee Punaiset O2-Jyväskylä Valkoinen Classic Blue

Tulos 2-13 3-3 9-1 3-5 6-3 1-9 6-1 3-4 3-5 10-4 7-0 1-11 1-10 8-4 4-9 1-9 8-2 5-4 7-7 6-10 2-2

643

Lohko 4 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SC Urbans

6

5

0

1

40

-

27

13

10

2.

SPORT Black

6

4

0

2

36

-

22

14

8

3.

Steelers

6

3

1

2

31

-

19

12

7

4.

Jehut

6

3

1

2

32

-

26

6

7

5.

SC Weikot Punainen

6

3

0

3

45

-

38

7

6

6.

PIsku

6

1

1

4

21

-

40

-19

3

7.

FoSu

6

0

1

5

20

-

53

-33

1

Otteluohjelma Ottelu 17209 17210 17211 17212 17213 17214 17215 17216 17217 17218 17219 17220 17221 17222 17223 17224 17225 17226 17227 17228 17229

Päivä 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

Aika 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Jokioisten Leipä Jokioisten Leipä Jokioisten Leipä Jokioisten Leipä Jokioisten Leipä Jokioisten Leipä Jokioisten Leipä Jukolan koulu Jukolan koulu Jukolan koulu Jukolan koulu Jukolan koulu Jukolan koulu Jukolan koulu Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks

Areena Areena Areena Areena Areena Areena Areena

Forssa Forssa Forssa Forssa Forssa Forssa Forssa

Koti FoSu SC Urbans Steelers PIsku SPORT Black SC Weikot Punainen Jehut Steelers SC Weikot Punainen Jehut SPORT Black FoSu PIsku SC Urbans SPORT Black Jehut FoSu SC Urbans PIsku SC Weikot Punainen Steelers

-

Vieras Steelers SPORT Black SC Weikot Punainen SC Urbans Jehut PIsku FoSu Jehut FoSu PIsku SC Weikot Punainen SC Urbans SPORT Black Steelers FoSu SC Urbans PIsku SC Weikot Punainen Steelers Jehut SPORT Black

Lohko A Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Classic White

2

2

0

0

18

-

2

16

4

2.

Steelers

2

1

1

0

19

-

7

12

3

3.

SPORT Green

2

1

1

0

14

-

8

6

3

4.

SC Urbans

2

1

0

1

14

-

6

8

2

5.

SC Weikot Musta

2

0

0

2

4

-

22

-18

0

6.

O2-Jyväskylä Oranssi

2

0

0

2

3

-

27

-24

0

Otteluohjelma Ottelu 25749 25750

Päivä 22.11.2020 22.11.2020

Aika 11:00 12:00

Paikka Ylöjärven LK Ylöjärven LK

Koti Classic White Steelers

-

Vieras SC Weikot Musta O2-Jyväskylä Oranssi

Tulos 14-2 13-1

25751 25752 25753 25754

22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

13:00 14:00 15:00 16:00

Ylöjärven Ylöjärven Ylöjärven Ylöjärven

SC Weikot Musta O2-Jyväskylä Oranssi SPORT Green SC Urbans

-

SPORT Green SC Urbans Steelers Classic White

2-8 2-14 6-6 0-4

644

LK LK LK LK

Tulos 4-10 5-4 3-6 6-7 8-3 12-5 3-2 4-4 14-4 8-1 12-8 1-13 0-5 2-9 7-3 4-9 6-6 4-3 3-2 2-10 3-0

Lohko E Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

KeikY

6

4

0

2

45

-

28

17

8

2.

MuurY

6

4

0

2

31

-

26

5

8

3.

Ilves

6

3

1

2

43

-

42

1

7

4.

KU-68

6

3

1

2

36

-

33

3

7

5.

RSS Panthers Red

6

3

0

3

36

-

37

-1

6

6.

TFT

6

3

0

3

39

-

35

4

6

7.

Tampereen Icehearts

6

2

1

3

24

-

33

-9

5

8.

KalvKe

6

0

1

5

25

-

45

-20

1

Otteluohjelma Ottelu 17420 17421 17422 17423 17424 17425 17426 17427 17428 17429 17430 17431 17432 17433 17434 17435 17436 17437 17438 17439 17440 17441 17442 17443

Päivä 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center Riihimäen urheilutalo Riihimäen urheilutalo Riihimäen urheilutalo Riihimäen urheilutalo Riihimäen urheilutalo Riihimäen urheilutalo Riihimäen urheilutalo Riihimäen urheilutalo Kemiran PH Kemiran PH Kemiran PH Kemiran PH Kemiran PH Kemiran PH Kemiran PH Kemiran PH

Koti Ilves Tampereen Icehearts KU-68 RSS Panthers Red KeikY TFT MuurY KalvKe RSS Panthers Red Tampereen Icehearts TFT KalvKe KeikY KU-68 MuurY Ilves KU-68 Ilves KalvKe Tampereen Icehearts TFT RSS Panthers Red MuurY KeikY

Vieras RSS Panthers Red KeikY TFT Tampereen Icehearts MuurY KalvKe KU-68 Ilves TFT KalvKe KeikY MuurY Ilves Tampereen Icehearts RSS Panthers Red KU-68 KeikY TFT KU-68 Ilves MuurY KalvKe Tampereen Icehearts RSS Panthers Red

-

Tulos 8-6 6-4 2-8 7-1 5-0 6-3 0-5 3-12 8-4 6-2 3-9 5-8 7-5 7-2 7-4 8-6 8-7 4-14 8-8 6-6 4-9 5-4 7-3 13-6

E1-pojat Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

LeKi Valkoinen

6

5

0

1

35

-

28

7

10

2.

O2-Jyväskylä Punainen

6

4

1

1

55

-

24

31

9

3.

SC Weikot Punainen

6

2

2

2

41

-

46

-5

6

4.

Koovee Punaiset

6

2

2

2

29

-

34

-5

6

5.

YPA Valkoinen

6

1

2

3

28

-

32

-4

4

6.

KyPo

6

1

2

3

32

-

33

-1

4

7.

RSS Panthers

6

1

1

4

17

-

40

-23

3

Otteluohjelma Ottelu 17585 17586 17587 17588 17589 17590 17591 17592 17593 17594 17595 17596 17597 17598 17599 17600 17601 17602 17603 17604 17605

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 09:30 10:30 11:30 12:30 13:30 14:30 15:30

Paikka Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Istuinkiven liikuntahalli Istuinkiven liikuntahalli Istuinkiven liikuntahalli Istuinkiven liikuntahalli Istuinkiven liikuntahalli Istuinkiven liikuntahalli Istuinkiven liikuntahalli Raholan lk Raholan lk Raholan lk Raholan lk Raholan lk Raholan lk Raholan lk

Koti YPA Valkoinen KyPo RSS Panthers SC Weikot Punainen Koovee Punaiset LeKi Valkoinen O2-Jyväskylä Punainen KyPo SC Weikot Punainen YPA Valkoinen Koovee Punaiset O2-Jyväskylä Punainen LeKi Valkoinen RSS Panthers Koovee Punaiset KyPo YPA Valkoinen O2-Jyväskylä Punainen SC Weikot Punainen LeKi Valkoinen RSS Panthers

-

Vieras RSS Panthers Koovee Punaiset LeKi Valkoinen KyPo O2-Jyväskylä Punainen SC Weikot Punainen YPA Valkoinen RSS Panthers Koovee Punaiset KyPo LeKi Valkoinen SC Weikot Punainen YPA Valkoinen O2-Jyväskylä Punainen YPA Valkoinen LeKi Valkoinen SC Weikot Punainen KyPo RSS Panthers O2-Jyväskylä Punainen Koovee Punaiset

Tulos 3-5 7-0 4-6 8-3 4-11 9-8 4-2 4-4 5-5 5-3 5-4 17-5 4-2 1-13 7-7 7-8 9-9 8-8 6-3 4-2 0-8

645

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

O2-Jyväskylä Valkoinen

5

5

0

0

46

-

18

28

10

2.

Pirkat Blue

5

4

0

1

28

-

22

6

8

3.

LASB Hml Oranssi

5

3

0

2

35

-

33

2

6

4.

SB Luja

5

1

1

3

30

-

34

-4

3

5.

Classic Valkoinen

5

1

1

3

27

-

34

-7

3

6.

TFT

5

0

0

5

17

-

42

-25

0

Otteluohjelma Ottelu 17606 17607 17608 17609 17610 17611 17612 17613 17614 17615 17616 17617 17618 17619 17620

Päivä 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Paikka AutoCenter Areena AutoCenter Areena AutoCenter Areena AutoCenter Areena AutoCenter Areena AutoCenter Areena AutoCenter Areena Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli

Koti Classic Valkoinen O2-Jyväskylä Valkoinen Classic Valkoinen TFT Pirkat Blue SB Luja LASB Hml Oranssi Classic Valkoinen SB Luja TFT O2-Jyväskylä Valkoinen LASB Hml Oranssi Pirkat Blue O2-Jyväskylä Valkoinen SB Luja

-

Vieras TFT Pirkat Blue SB Luja O2-Jyväskylä Valkoinen LASB Hml Oranssi TFT Classic Valkoinen Pirkat Blue O2-Jyväskylä Valkoinen LASB Hml Oranssi Classic Valkoinen SB Luja TFT LASB Hml Oranssi Pirkat Blue

Lohko A Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Nokian KrP

6

6

0

0

73

-

13

60

12

2.

Koovee Mustat

6

4

0

2

49

-

22

27

8

3.

NVS

6

3

0

3

45

-

35

10

6

4.

LeKi Sininen

6

3

0

3

30

-

33

-3

6

5.

Classic Punainen

6

2

1

3

32

-

34

-2

5

6.

YPA Sininen

6

2

1

3

38

-

51

-13

5

7.

SC Weikot musta

6

2

0

4

34

-

58

-24

4

8.

Steelers Musta

6

1

0

5

19

-

74

-55

2

Otteluohjelma Ottelu 18739 18740 18741 18742 18743 18744 18745 18746 18747 18748 18749

Päivä 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00

Paikka Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK

Koti LeKi Sininen Steelers Musta YPA Sininen NVS Koovee Mustat SC Weikot musta Classic Punainen Nokian KrP Steelers Musta LeKi Sininen Nokian KrP

-

Vieras YPA Sininen NVS Classic Punainen SC Weikot musta Steelers Musta Nokian KrP Koovee Mustat LeKi Sininen YPA Sininen NVS Steelers Musta

Tulos 9-4 4-10 4-4 6-7 12-0 2-14 8-3 7-3 2-14 3-10 16-0

18750 18752 18753 18754 18755 18756 18757 18758 18759 18760 18761 18762 18751

08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 22.11.2020 30.11.2020

13:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 19:00

Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Pirkkahalli Pirkkahalli Pirkkahalli Pirkkahalli Pirkkahalli Pirkkahalli Pirkkahalli Pirkkahalli Tampere Areena

Koovee Mustat SC Weikot musta Classic Punainen YPA Sininen Koovee Mustat Steelers Musta YPA Sininen SC Weikot musta Classic Punainen Nokian KrP LeKi Sininen NVS NVS

-

LeKi Sininen Koovee Mustat Nokian KrP SC Weikot musta YPA Sininen Classic Punainen Nokian KrP Steelers Musta LeKi Sininen NVS SC Weikot musta Koovee Mustat Classic Punainen

2-7 0-10 1-13 12-8 13-1 2-13 3-15 9-11 2-3 8-4 5-8 6-9 9-4

646

Tulos 10-3 7-2 5-5 2-13 6-4 6-5 7-4 4-9 5-7 4-7 10-4 12-10 6-3 9-5 4-5

Lohko D Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Nokian KrP

6

5

0

1

48

-

24

24

10

2.

Ilves West

6

5

0

1

47

-

26

21

10

3.

AC Nokia

6

4

0

2

35

-

19

16

8

4.

SBT PaPo

6

3

0

3

36

-

34

2

6

5.

SC Läsimäki

6

2

0

4

29

-

42

-13

4

6.

KalvKe

6

2

0

4

26

-

38

-12

4

7.

Tampereen Icehearts

6

0

0

6

13

-

51

-38

0

Otteluohjelma Ottelu 18906 18907 18908 18909 18910 18911 18912 18913 18914 18915 18916 18917 18918 18919 18920 18921 18922 18923 18924 18925 18926

Päivä 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 03.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 18.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Harjuniityn liikuntahalli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli

Koti Ilves West Nokian KrP AC Nokia KalvKe Tampereen Icehearts SC Läsimäki SBT PaPo AC Nokia SC Läsimäki SBT PaPo Tampereen Icehearts Ilves West KalvKe Nokian KrP Tampereen Icehearts SBT PaPo Ilves West SC Läsimäki KalvKe Nokian KrP AC Nokia

-

Vieras AC Nokia Tampereen Icehearts SC Läsimäki Nokian KrP SBT PaPo KalvKe Ilves West SBT PaPo Ilves West KalvKe SC Läsimäki Nokian KrP Tampereen Icehearts AC Nokia Ilves West Nokian KrP KalvKe SBT PaPo AC Nokia SC Läsimäki Tampereen Icehearts

Tulos 6-4 8-3 5-3 5-9 3-8 4-3 3-9 4-2 4-11 7-8 2-13 3-7 4-2 7-6 3-10 7-5 8-5 5-9 1-8 12-0 8-0

E2-pojat Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

O2-Jyväskylä

5

5

0

0

78

-

21

57

10

2.

Classic Sininen

5

3

1

1

58

-

28

30

7

3.

YPA Sininen

5

3

0

2

60

-

40

20

6

4.

Pirkat White

5

2

0

3

33

-

43

-10

4

5.

KU-68

5

1

1

3

28

-

54

-26

3

6.

SB Luja

5

0

0

5

10

-

81

-71

0

Otteluohjelma Ottelu 17555 17556 17557 17558 17559 17560 17561 17562 17563 17564 17565 17566 17567 17568 17569

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Pitkäjärven koulu Pitkäjärven koulu Pitkäjärven koulu Pitkäjärven koulu Pitkäjärven koulu Pitkäjärven koulu Pitkäjärven koulu Pitkäjärven koulu Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi Liikuntakeskus Buugi

Koti YPA Sininen SB Luja KU-68 Pirkat White SB Luja Classic Sininen YPA Sininen O2-Jyväskylä O2-Jyväskylä SB Luja O2-Jyväskylä Classic Sininen KU-68 YPA Sininen Pirkat White

-

Vieras KU-68 Pirkat White Classic Sininen YPA Sininen O2-Jyväskylä Pirkat White SB Luja KU-68 Classic Sininen KU-68 YPA Sininen SB Luja Pirkat White Classic Sininen O2-Jyväskylä

Tulos 14-4 2-10 4-4 4-13 0-24 14-1 15-3 17-1 14-7 5-17 11-9 15-0 2-14 9-18 4-12

647

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

TFT Sininen

5

5

0

0

42

-

11

31

10

2.

SPORT

5

3

1

1

30

-

11

19

7

3.

LeKi Sininen

5

2

2

1

34

-

28

6

6

4.

Pirkat

5

2

1

2

21

-

23

-2

5

5.

RoPo Red

5

0

1

4

15

-

38

-23

1

6.

KOOVEE Punaiset

5

0

1

4

15

-

46

-31

1

Otteluohjelma Ottelu 17578 17579

Päivä 24.10.2020 24.10.2020

Aika 10:00 11:00

Paikka Kauppi Sports Center Kauppi Sports Center

Koti KOOVEE Punaiset LeKi Sininen

-

Vieras RoPo Red TFT Sininen

Tulos 5-5 6-10

17580 17581 17582 17583 17584 17570 17571 17572 17573 17574 17575 17576 17577

24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00

Kauppi Kauppi Kauppi Kauppi Kauppi Kauppi Kauppi Kauppi Kauppi Kauppi Kauppi Kauppi Kauppi

KOOVEE Punaiset RoPo Red TFT Sininen SPORT Pirkat LeKi Sininen SPORT LeKi Sininen RoPo Red KOOVEE Punaiset SPORT TFT Sininen Pirkat

-

SPORT LeKi Sininen Pirkat RoPo Red KOOVEE Punaiset Pirkat TFT Sininen KOOVEE Punaiset Pirkat TFT Sininen LeKi Sininen RoPo Red SPORT

2-12 6-13 8-1 6-1 9-3 4-4 2-4 7-4 2-7 1-13 4-4 7-1 0-6

Sports Sports Sports Sports Sports Sports Sports Sports Sports Sports Sports Sports Sports

Center Center Center Center Center Center Center Center Center Center Center Center Center

Lohko 3 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

RoPo Black

6

6

0

0

76

-

18

58

12

2.

LFT

6

4

0

2

57

-

33

24

8

3.

FoSu Musta

6

3

1

2

42

-

49

-7

7

4.

Steelers Musta

6

3

0

3

42

-

39

3

6

5.

KalvKe E-tytöt

6

3

0

3

37

-

26

11

6

6.

LASB Hml Oranssi

6

1

1

4

28

-

47

-19

3

7.

PIsku

6

0

0

6

9

-

79

-70

0

Otteluohjelma Ottelu 17534 17535 17536 17537 17538 17539 17540 17541 17542 17543 17544 17545 17546 17547 17548 17549 17550 17551 17552 17553 17554

648

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Koskihalli Koskihalli Koskihalli Koskihalli Koskihalli Koskihalli Koskihalli Jokioisten Leipä Jokioisten Leipä Jokioisten Leipä Jokioisten Leipä Jokioisten Leipä Jokioisten Leipä Jokioisten Leipä

Areena Areena Areena Areena Areena Areena Areena

Forssa Forssa Forssa Forssa Forssa Forssa Forssa

Koti LASB Hml Oranssi RoPo Black KalvKe E-tytöt FoSu Musta PIsku LFT Steelers Musta PIsku LFT KalvKe E-tytöt RoPo Black FoSu Musta Steelers Musta LASB Hml Oranssi FoSu Musta LASB Hml Oranssi Steelers Musta RoPo Black LFT KalvKe E-tytöt PIsku

-

Vieras Steelers Musta FoSu Musta LASB Hml Oranssi LFT RoPo Black KalvKe E-tytöt PIsku LASB Hml Oranssi RoPo Black PIsku Steelers Musta KalvKe E-tytöt LFT FoSu Musta Steelers Musta LFT KalvKe E-tytöt LASB Hml Oranssi PIsku RoPo Black FoSu Musta

Tulos 0-5 14-1 5-0 2-14 1-12 1-4 14-1 2-13 6-12 12-0 14-4 7-5 8-9 9-9 9-4 5-13 7-6 13-1 14-2 5-11 3-14

Lohko A Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Pirkat Blue

8

8

0

0

85

-

33

52

16

2.

TFT Valkoinen

8

5

1

2

60

-

44

16

11

3.

FoSu Valkoinen

8

5

0

3

72

-

38

34

10

4.

Classic Punainen

8

5

0

3

60

-

51

9

10

5.

Nokian KrP

8

3

0

5

43

-

61

-18

6

6.

Koovee Mustat

8

3

0

5

46

-

65

-19

6

7.

Tornadot Blue

8

3

0

5

51

-

62

-11

6

8.

SC Urbans Sininen

8

2

0

6

22

-

61

-39

4

9.

Classic Musta

8

1

1

6

40

-

64

-24

3

Otteluohjelma Ottelu 18928 18929 18930 18931 18932 18933 18934 18935 18936 19009 19010 19011 19012 19013 19014 19015 19016 19017 18946 18947 18948 18949 18950 18951 18952 18953 18954 18955 18956 18957 18958 18959 18960 18961 18962 18963

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00

Paikka Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Kauppi Sports Janakkalan LH Janakkalan LH Janakkalan LH Janakkalan LH Janakkalan LH Janakkalan LH Janakkalan LH Janakkalan LH Janakkalan LH Monitoimitalo Monitoimitalo Monitoimitalo Monitoimitalo Monitoimitalo Monitoimitalo Monitoimitalo Monitoimitalo Monitoimitalo Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK

Center Center Center Center Center Center Center Center Center

Toijala Toijala Toijala Toijala Toijala Toijala Toijala Toijala Toijala

Koti Classic Musta Tornadot Blue SC Urbans Sininen Nokian KrP Pirkat Blue SC Urbans Sininen Koovee Mustat FoSu Valkoinen Classic Punainen SC Urbans Sininen TFT Valkoinen Koovee Mustat FoSu Valkoinen Pirkat Blue Nokian KrP FoSu Valkoinen Classic Musta Tornadot Blue TFT Valkoinen Koovee Mustat Pirkat Blue FoSu Valkoinen Tornadot Blue Classic Musta Classic Punainen Tornadot Blue SC Urbans Sininen Nokian KrP Classic Musta Nokian KrP Classic Punainen Koovee Mustat TFT Valkoinen Classic Punainen TFT Valkoinen Pirkat Blue

-

Vieras TFT Valkoinen Nokian KrP TFT Valkoinen Koovee Mustat Tornadot Blue FoSu Valkoinen Classic Punainen Pirkat Blue Classic Musta Koovee Mustat Classic Punainen Pirkat Blue Classic Punainen Classic Musta TFT Valkoinen Tornadot Blue Nokian KrP SC Urbans Sininen Pirkat Blue FoSu Valkoinen Classic Punainen Classic Musta Koovee Mustat SC Urbans Sininen Nokian KrP TFT Valkoinen Nokian KrP Pirkat Blue Tornadot Blue FoSu Valkoinen Tornadot Blue Classic Musta FoSu Valkoinen SC Urbans Sininen Koovee Mustat SC Urbans Sininen

Tulos 6-6 3-8 2-8 5-8 17-5 1-14 5-14 6-12 10-5 0-12 6-7 1-12 9-2 13-1 5-10 8-9 5-6 4-5 7-9 0-12 11-8 6-4 8-6 8-3 11-7 6-7 4-7 2-6 6-12 3-14 5-4 8-5 7-3 3-4 9-6 5-3

649

F1-pojat Kilpa Sarjataulukko Joukkue

O

V

H

TM

PM

ME

P

1.

Pirkat Blue 12

8

6

1

67

-

37

30

0

2.

YPA Keltainen

6

5

1

40

-

22

18

0

3.

YPA Sininen

7

3

2

41

-

32

9

0

4.

Classic Punainen

7

3

2

45

-

39

6

0

5.

Steelers Musta

7

2

4

29

-

33

-4

0

6.

Nokian KrP

5

2

2

33

-

38

-5

0

7.

Pirkat Blue 11

6

1

4

18

-

28

-10

0

8.

Koovee Mustat

7

2

4

21

-

38

-17

0

9.

SPORT

7

1

5

32

-

59

-27

0

Otteluohjelma Ottelu 19148 19149 19150 19151 19152 19153 19154 19155 19156 23454 23455 23456 23457 23458 23459 23460 23461 23462 23463 23464 23465 23466 23467 23468 23470 23471 23472 23473 23474 23475

Päivä 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020

Aika 10:00 10:45 11:30 12:15 13:00 14:00 14:45 15:45 16:30 13:30 14:15 15:00 15:45 16:30 10:00 10:45 11:45 12:30 13:30 14:15 10:30 11:15 12:15 13:00 14:00 14:45 15:45 16:30 17:30 18:15

Paikka Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Tenniskeskus Tenniskeskus Tenniskeskus Tenniskeskus Tenniskeskus Tenniskeskus Tenniskeskus Tenniskeskus Tenniskeskus Tenniskeskus Tenniskeskus Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK

Koti YPA Keltainen YPA Sininen YPA Keltainen YPA Sininen Pirkat Blue 12 Pirkat Blue 11 Steelers Musta Classic Punainen Pirkat Blue 11 Koovee Mustat YPA Keltainen YPA Sininen Steelers Musta Pirkat Blue 11 Classic Punainen Nokian KrP Pirkat Blue 12 SPORT SPORT Classic Punainen YPA Keltainen Classic Punainen Pirkat Blue 11 SPORT YPA Sininen Koovee Mustat Steelers Musta Pirkat Blue 12 Steelers Musta YPA Sininen

Tre Tre Tre Tre Tre Tre Tre Tre Tre Tre Tre

Haastaja Sarjataulukko Joukkue

O

V

H

TM

PM

ME

P

1.

LASB Hml Oranssi

7

7

0

72

-

19

53

0

2.

Ilves Yellow

7

5

1

58

-

24

34

0

3.

Steelers Oranssi

8

6

1

40

-

27

13

0

4.

AC Nokia

7

3

2

48

-

46

2

0

5.

Classic Sininen

7

2

4

42

-

42

0

0

6.

Pirkat White

5

1

3

19

-

20

-1

0

7.

Steelers Valkoinen

6

2

3

31

-

45

-14

0

8.

KalvKe

7

3

3

30

-

46

-16

0

9.

KU-68

7

2

4

21

-

38

-17

0

10.

TFT

8

1

5

27

-

45

-18

0

11.

SC Urbans

7

0

6

25

-

61

-36

0

650

-

Vieras SPORT Nokian KrP Pirkat Blue 12 SPORT Nokian KrP Koovee Mustat Classic Punainen Koovee Mustat Steelers Musta YPA Sininen Steelers Musta Pirkat Blue 11 Koovee Mustat YPA Keltainen Pirkat Blue 12 SPORT Nokian KrP Classic Punainen Pirkat Blue 12 Nokian KrP Pirkat Blue 11 SPORT Classic Punainen YPA Keltainen Steelers Musta Pirkat Blue 12 Koovee Mustat YPA Sininen Pirkat Blue 12 Koovee Mustat

Tulos 10-2 4-8 5-7 4-4 8-5 4-5 1-6 5-5 1-1 1-9 6-4 3-4 6-2 3-5 3-7 8-6 11-3 9-8 3-15 9-9 7-3 7-5 3-7 3-7 8-6 5-3 6-2 8-8 5-8 5-1

Otteluohjelma Ottelu 19161 19162 19165 19163 19157 19166 19164 19158 19167 19159 19160 23493 23494 23495 23487 23496 23488 23497 23489 23498 23490 23499 23491 23500 23492 23501 23514 23515 23516 23502 23508 23509 23503 23510 23504 23511 23512 23513

Päivä 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 25.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020

Aika 10:00 10:45 11:00 11:45 12:00 12:00 12:30 12:45 13:00 13:45 14:30 09:00 09:45 10:45 11:00 11:30 11:45 12:30 12:45 13:15 13:30 14:00 14:30 15:00 15:15 16:00 13:00 14:00 15:00 10:00 10:00 10:45 11:00 11:45 12:00 12:30 13:30 14:15

Paikka Tenniskeskus Tre Tenniskeskus Tre Nummikeskus Tenniskeskus Tre Bläk Boks Nummikeskus Tenniskeskus Tre Bläk Boks Nummikeskus Bläk Boks Bläk Boks Jukolan koulu Jukolan koulu Jukolan koulu Pitkäjärven koulu Jukolan koulu Pitkäjärven koulu Jukolan koulu Pitkäjärven koulu Jukolan koulu Pitkäjärven koulu Jukolan koulu Pitkäjärven koulu Jukolan koulu Pitkäjärven koulu Jukolan koulu Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Lammin liikuntakeskus Koskenmäen koulu Nokia Koskenmäen koulu Nokia Lammin liikuntakeskus Koskenmäen koulu Nokia Lammin liikuntakeskus Koskenmäen koulu Nokia Koskenmäen koulu Nokia Koskenmäen koulu Nokia

Koti Classic Sininen SC Urbans LASB Hml Oranssi AC Nokia Pirkat White Steelers Oranssi KU-68 Ilves Yellow TFT KalvKe Steelers Valkoinen Steelers Oranssi Pirkat White SC Urbans KU-68 Ilves Yellow LASB Hml Oranssi SC Urbans KalvKe Steelers Oranssi TFT Steelers Valkoinen KalvKe AC Nokia KU-68 Classic Sininen Ilves Yellow SC Urbans KU-68 LASB Hml Oranssi AC Nokia TFT Steelers Valkoinen Classic Sininen KalvKe Steelers Oranssi Classic Sininen AC Nokia

Aika 15:00 15:00 15:45 15:45 16:30 16:30 17:15 17:15 18:00 18:00 10:00 10:45 11:30 12:15 13:00 13:30 14:15 15:00 15:45 16:30

Paikka Bläk Boks Kauppi Sports Center Bläk Boks Kauppi Sports Center Bläk Boks Kauppi Sports Center Bläk Boks Kauppi Sports Center Bläk Boks Kauppi Sports Center Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Tenniskeskus Tre Tenniskeskus Tre Tenniskeskus Tre Tenniskeskus Tre Tenniskeskus Tre

Koti Koovee Mustat Pirkat Blue 12 Pirkat White LeKi Musta Pirkat Red SC Weikot Musta Classic Punainen Steelers Oranssi Nokian KrP Steelers Musta Pirkat Red Nokian KrP SC Weikot Musta LeKi Musta Pirkat White Classic Punainen Steelers Musta Pirkat Blue 12 Steelers Musta Koovee Mustat

Vieras AC Nokia KU-68 Steelers Oranssi SC Urbans KalvKe TFT Classic Sininen Steelers Valkoinen LASB Hml Oranssi Ilves Yellow Pirkat White SC Urbans Ilves Yellow Pirkat White KalvKe Steelers Oranssi TFT Ilves Yellow LASB Hml Oranssi Pirkat White KU-68 AC Nokia TFT Classic Sininen LASB Hml Oranssi Steelers Valkoinen SC Urbans KU-68 Ilves Yellow Steelers Valkoinen Classic Sininen Steelers Oranssi KalvKe TFT LASB Hml Oranssi AC Nokia Steelers Oranssi TFT

-

Tulos 11-6 2-2 9-2 10-6 2-3 4-2 1-6 7-1 1-6 2-7 5-3 8-2 4-4 4-8 4-5 4-7 12-4 3-12 3-11 4-2 2-3 7-7 5-5 7-6 1-9 6-8 15-3 5-6 4-9 14-4 5-5 1-1 6-8 5-8 4-11 7-4 3-7 9-4

F2-pojat Kilpa Otteluohjelma Ottelu 19168 19173 19169 19174 19170 19175 19171 19176 19172 19177 23557 23558 23559 23560 23561 23562 23563 23564 23565 23566

Päivä 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020

-

Vieras Pirkat Red SC Weikot Musta Classic Punainen Steelers Oranssi Nokian KrP Steelers Musta Koovee Mustat Pirkat Blue 12 Pirkat White LeKi Musta LeKi Musta Pirkat White Pirkat Red Nokian KrP SC Weikot Musta Pirkat Blue 12 Koovee Mustat Steelers Oranssi Classic Punainen Steelers Oranssi

Tulos 5-7 7-5 4-9 10-12 5-4

10-2 13-2

651

Haastaja Sarjataulukko Joukkue

O

V

H

TM

PM

ME

P

1.

LeKi Valkoinen

3

2

1

27

-

14

13

0

2.

YPA Sininen

5

5

0

40

-

29

11

0

3.

Tornadot Tampere

5

3

1

40

-

29

11

0

4.

SPORT

2

2

0

15

-

7

8

0

5.

SC Weikot Punainen

2

1

1

18

-

12

6

0

6.

Nokian KrP

3

2

1

16

-

11

5

0

7.

NoPS Keltainen

2

1

1

12

-

12

0

0

8.

NoPS Musta

0

0

0

0

-

0

0

0

9.

Classic Sininen

0

0

0

0

-

0

0

0

10.

Koovee Punaiset

0

0

0

0

-

0

0

0

11.

RoPo

3

1

2

11

-

14

-3

0

12.

Ilves Yellow

5

1

4

23

-

30

-7

0

13.

LeKi Sininen

2

0

1

13

-

22

-9

0

14.

TFT

3

1

2

14

-

24

-10

0

15.

FoSu Musta

2

0

2

5

-

15

-10

0

16.

SC Urbans

3

0

3

8

-

23

-15

0

Otteluohjelma Ottelu 19182 19183 19184 19185 19178 19190 19179 19191 19180 19192 19186 19181 19193 19187 19188 19189 23587 23588 23589 23590 23591 23592 23593 23594 23595 23596 23597 23598 23599 23600 23601 23602 23603 23604 23605 23606 23607 23608 23609 23610

652

Päivä 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020

Aika 14:00 14:45 15:45 16:30 10:00 10:00 10:45 10:45 11:45 11:45 12:00 12:30 12:30 12:45 13:45 14:30 10:00 10:45 11:45 12:30 13:30 14:15 15:00 15:45 16:45 17:30 18:30 19:15 10:00 10:45 11:45 12:30 13:30 14:15 15:00 15:45 16:45 17:30 18:30 19:15

Paikka Tenniskeskus Tre Tenniskeskus Tre Tenniskeskus Tre Tenniskeskus Tre Kauppi Sports Center Bläk Boks Kauppi Sports Center Bläk Boks Kauppi Sports Center Bläk Boks Bläk Boks Kauppi Sports Center Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli Spiral-halli

Koti NoPS Musta LeKi Valkoinen Nokian KrP Classic Sininen SC Weikot Punainen Koovee Punaiset Tornadot Tampere SC Urbans LeKi Sininen RoPo SPORT YPA Sininen TFT Ilves Yellow FoSu Musta NoPS Keltainen NoPS Musta SPORT SPORT SC Weikot Punainen SC Weikot Punainen Koovee Punaiset FoSu Musta NoPS Keltainen NoPS Keltainen Classic Sininen LeKi Sininen Classic Sininen LeKi Valkoinen TFT LeKi Valkoinen Tornadot Tampere TFT SC Urbans Ilves Yellow YPA Sininen YPA Sininen RoPo Nokian KrP Ilves Yellow

-

Vieras Classic Sininen Nokian KrP NoPS Musta LeKi Valkoinen YPA Sininen RoPo LeKi Sininen TFT SC Weikot Punainen SC Urbans FoSu Musta Tornadot Tampere Koovee Punaiset NoPS Keltainen Ilves Yellow SPORT Koovee Punaiset SC Weikot Punainen NoPS Musta Koovee Punaiset NoPS Musta SPORT Classic Sininen LeKi Sininen FoSu Musta LeKi Sininen FoSu Musta NoPS Keltainen Tornadot Tampere SC Urbans SC Urbans TFT LeKi Valkoinen Tornadot Tampere Nokian KrP RoPo Nokian KrP Ilves Yellow RoPo YPA Sininen

Tulos

6-9 10-10 3-12 7-2 8-7 4-7 3-8 5-8

5-7 6-3 9-3 8-4 4-13 2-8 3-7 8-5 6-5 4-2 4-2 6-9

Tytöt C-tytöt Lohko 1 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

KalvKe

5

4

0

1

37

-

9

28

8

2.

Steelers

5

4

0

1

31

-

13

18

8

3.

Koovee

5

4

0

1

27

-

9

18

8

4.

Classic

5

2

0

3

15

-

21

-6

4

5.

Häme Stars

5

1

0

4

20

-

25

-5

2

6.

SC Weikot

5

0

0

5

3

-

56

-53

0

Otteluohjelma Ottelu 14690 14691 14692 14693 14694 14695 14696 14697 14698 14699 14700 14701 14702 14703 14704

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 08.11.2020 08.11.2020 08.11.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 10:00 11:00 12:00

Paikka AutoCenter Areena AutoCenter Areena AutoCenter Areena AutoCenter Areena AutoCenter Areena AutoCenter Areena Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus

Koti Koovee Steelers KalvKe Classic Häme Stars SC Weikot Koovee Classic Steelers Häme Stars SC Weikot KalvKe Häme Stars Classic Koovee

Vieras Classic Häme Stars SC Weikot Steelers KalvKe Koovee KalvKe Häme Stars SC Weikot Koovee Classic Steelers SC Weikot KalvKe Steelers

-

Tulos 6-1 4-3 12-0 2-8 0-12 1-12 1-4 3-2 12-0 1-4 0-6 4-5 14-2 3-5 4-2

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50.

Nimi Laine Nella Laine Pirkko Eloranta Iida Mäenpää Alma Jokinen Olivia Koivumäki Pinja Koskinen Noora Niemi Inka Siirilä Venla Syrjä Iida Hirsimäki Oona Seppälä Tara Hakala Tuana Salo Anni Harviainen Ella Pitkänen Julia Kainulainen Siiri Jaakkola Veera Saarinen Assi Mäkelä Alma Hakamäki Katriina Tuormaa Milla Siukola Katariina Järn Emilia Vesa Lotta Välimäki Helmi Nokkonen Emmi Taitto Maija Kokki Matilda Heiskanen Hilla Ojala Elina Haverinen Venla Tapanainen Ella-Maria Koivisto Aada-Maria Suomalainen Pihla Inha Erika Koskela Lara Palmroth Rianna Sirén Emmi Koskinen Kiira Sofia Aalto Viia Väisänen Mia Karhu Venla Turkki Venla Nieminen Minttu Kervinen Hilda-Maria Moisio Oona Pitkänen Emmastiina Varga Fanni Knuutinen Sallamari

Joukkue KalvKe Steelers Steelers KalvKe KalvKe Koovee Häme Stars KalvKe Koovee Classic Häme Stars Steelers Koovee Häme Stars KalvKe Steelers Häme Stars Steelers Steelers Steelers KalvKe KalvKe Koovee Steelers Koovee Classic Steelers Koovee Häme Stars Classic KalvKe Koovee Häme Stars Koovee Classic Classic SC Weikot KalvKe Classic Classic Koovee KalvKe Koovee Häme Stars Classic Steelers Classic Classic KalvKe Koovee

O 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 3 5 5 5 5 5 5 5 3 4 5 5 5 5 4 5 2 3 3 5 5 5 5 5 5 2 2 3 5

M 12 5 5 7 5 4 3 1 5 5 3 4 4 4 4 3 3 2 4 4 2 1 1 3 3 2 0 3 3 2 2 2 2 1 0 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 0 1 1 1 1

S 4 5 4 1 3 4 5 7 2 2 4 2 2 2 2 3 3 4 1 1 3 4 4 1 1 2 4 0 0 1 1 1 1 2 3 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 2 0 0 0 0

P 16 10 9 8 8 8 8 8 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 5 5 5 5 5 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1

+ 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

653

51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100. 101. 102. 103. 104. 105. 106. 107.

Mattila Eerika Laakso Minea Lampinen Tinja Rinne Neea Miikki Minea Jyväkorpi Alina Asikainen Vieno Virta Oona-Maria Ovaskainen Tiia Henriksson Sanni Tulla Siiri Koskela Tira Malo Elisa Kranni Ella Mäki Julia Laiho Peppi Lintunen Saana Tarpila Sera Kautto Saima Leppänen Sara Etholén Nea Lamu Kira Räisänen Emma Mäkelä Saana Markkanen Mila Tyni Sade Lähteenmäki Laura Hovi Saaga Maijala Elsa Wäre Lotta Huhtinen Nella Patala Nella Mäkinen Lotta Vilen Senja Launo Sonja Lötjönen Emma-Reetta Virtaranta Milla Holland Emilia Vilen Iida Kortesluoma Meea Mäki Roosa Kartano Matleena Jokinen Emilia Hirvenlahti Nea Pulkkinen Siiri Aro Helmi Pastila Aava Koro Kerttu Fallström Selma Hakala Fiia Lindén Nea Parkkali Milja Lämsä Moona Nurminen Ilona Peltonen Iisa Savijoki Veera Kuotola Aada

SC Weikot Koovee Häme Stars Classic Classic Koovee Häme Stars Steelers KalvKe Häme Stars Koovee SC Weikot Classic Classic Classic Classic Classic Classic SC Weikot KalvKe Koovee KalvKe Classic Classic Steelers SC Weikot Classic Koovee Häme Stars Koovee Steelers Classic SC Weikot Häme Stars Steelers Steelers Koovee SC Weikot Häme Stars Classic Koovee Steelers KalvKe KalvKe Häme Stars Häme Stars Häme Stars SC Weikot SC Weikot SC Weikot SC Weikot SC Weikot SC Weikot SC Weikot SC Weikot SC Weikot Häme Stars

5 5 5 2 3 5 5 5 5 5 5 5 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5

1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Lohko 2 Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

SCU/Häme Stars

4

4

0

0

39

-

4

35

8

2.

LASB Hml

4

3

0

1

17

-

15

2

6

3.

YPA

4

2

0

2

10

-

23

-13

4

4.

KOOVEE Punaiset

4

1

0

3

10

-

16

-6

2

5.

SPORT

4

0

0

4

6

-

24

-18

0

Otteluohjelma Ottelu 14720 14721 14722 14723 14724 14725 14726 14727 14728 14729

654

Päivä 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 11.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00

Paikka Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Janakkalan Janakkalan Janakkalan Janakkalan Janakkalan

LH LH LH LH LH

Koti SCU/Häme Stars LASB Hml YPA KOOVEE Punaiset LASB Hml SCU/Häme Stars YPA SPORT KOOVEE Punaiset SPORT

-

Vieras SPORT KOOVEE Punaiset SCU/Häme Stars SPORT YPA LASB Hml KOOVEE Punaiset LASB Hml SCU/Häme Stars YPA

Tulos 12-0 4-3 0-12 4-1 5-2 8-4 4-3 2-4 0-7 3-4

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 6 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82.

Nimi Heikkilä Elisa Norrena Lotta Salomaa Sohvi Paldanius Emilia Laine Pihla Siivonen Stiina Manninen Alma Mäki-Lahna Kerttu Koskinen Unna Kantola Jonna Heinänen Hilma Hoppania Henni Ruuskanen Helmi Pajula Noora Grönholm Stella Rinta-Jaskari Silla Koliseva Meeri Koskinen Milla Hostikka Milla Jormanainen Tuuli Nyman Michaela Torttila Aura Ahosvuori Minttu Utela Jenni Sokura Ella Mäkinen Aada Riihimäki Heta Ylänen Siiri Vainikka Viona Salmi Roosa Lahtinen Silja Heiskanen Eda Lehto Nea Karinkanta Senja Myllyniemi Matilda Pleteneva Elizaveta Suominen Kiia Koskinen Pihla Tuomi Melissa Hoppania Matleena Koski Helmi Joukainen Jenna Saatçioglu Julia Viitanen Ilona Salonen Heidi lisma Milja Markov Anu Ojaniemi Ella Rautkoski Helmi Ruuska Juliina Honkanen Sonja Ahlqvist Neela Kukkola Ronja Pukala Sini Laakso Ida Ahava Ruusu Vesterbacka Mona Malmberg Siiri Kyllönen Iiris Salonen Joanna Haapamäki Reeta Nurkkala Amelia Korpela Peppi Sallila Rianna Kajuutti Anni Anttila Emilia Horko Katariina Joki Nella Toiminen Heidi Hakala Veera Järventausta Sonja Hostikka Viivi Rinne Veera Kiviranta Adelia Nieminen Ida Huitula Sonja Ilona Lähdeniemi Eeva Kauttu Alissa Haapajoki Saana Kylliö Kaisla Virtanen Tilda Kalander Viivi

Joukkue SCU/Häme Stars SCU/Häme Stars LASB Hml YPA SCU/Häme Stars SCU/Häme Stars SCU/Häme Stars YPA SCU/Häme Stars LASB Hml SCU/Häme Stars LASB Hml SCU/Häme Stars KOOVEE Punaiset SCU/Häme Stars SCU/Häme Stars SCU/Häme Stars LASB Hml LASB Hml KOOVEE Punaiset SCU/Häme Stars SCU/Häme Stars KOOVEE Punaiset LASB Hml KOOVEE Punaiset SCU/Häme Stars SPORT KOOVEE Punaiset KOOVEE Punaiset SPORT SPORT YPA KOOVEE Punaiset SPORT YPA KOOVEE Punaiset SPORT LASB Hml SPORT LASB Hml KOOVEE Punaiset KOOVEE Punaiset YPA LASB Hml SPORT YPA SPORT SPORT LASB Hml KOOVEE Punaiset SCU/Häme Stars KOOVEE Punaiset LASB Hml KOOVEE Punaiset KOOVEE Punaiset KOOVEE Punaiset YPA SPORT SCU/Häme Stars KOOVEE Punaiset KOOVEE Punaiset SPORT SCU/Häme Stars LASB Hml KOOVEE Punaiset YPA YPA KOOVEE Punaiset SCU/Häme Stars YPA YPA LASB Hml YPA YPA SPORT YPA SPORT SPORT SPORT SPORT SPORT YPA

O 2 4 4 4 4 4 4 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 4 4 4 4 4 4 4 2 2 2 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

M 9 7 7 4 4 4 0 4 3 2 3 3 1 3 2 2 1 1 1 0 0 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 0 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 1 2 1 4 4 4 7 2 3 4 1 1 3 0 1 1 2 2 2 3 3 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 2 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

P 10 9 8 8 8 8 7 6 6 6 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 2 0 1 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 1 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 4 0 2 0 2 0 0 2 0 0 0 2 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 4 0 4 0 0 0 0 2 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 4 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0

YV 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

655

HS Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Classic

4

4

0

0

14

-

3

11

8

2.

Häme Stars

4

3

0

1

21

-

11

10

6

3.

KOOVEE Punaiset

4

2

0

2

22

-

21

1

4

4.

SPORT

2

0

0

2

4

-

14

-10

0

5.

SC Weikot

4

0

0

4

10

-

22

-12

0

Otteluohjelma Ottelu 24090 24091 24092 24093 24094 24095 24096 24103 24098

Päivä 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 14.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020 28.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 10:00 11:00 12:30 13:30

Paikka Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Bläk Boks Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus

Koti KOOVEE Punaiset Häme Stars KOOVEE Punaiset SPORT SC Weikot Classic SC Weikot SC Weikot Häme Stars

Vieras SPORT SC Weikot Classic Häme Stars Classic Häme Stars KOOVEE Punaiset Classic KOOVEE Punaiset

-

Tulos 6-3 5-4 1-6 1-8 0-2 3-1 5-12 1-3 7-3

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62.

656

Nimi Koski Helmi Koskinen Noora Kokki Matilda Pajula Noora Hirsimäki Oona Kainulainen Siiri Koskinen Kiira Sofia Suuniittu Daniela Ylänen Siiri Vilen Iida Holland Emilia Mattila Eerika Inha Erika Suomalainen Pihla Joki Nella Ruuska Juliina Sokura Ella Jormanainen Tuuli Koro Kerttu Nuutinen Milla Sirén Emmi Kotamäki Minttu Märkälä Veera Salonen Heidi Turkki Venla Pitkänen Emmastiina Lampinen Tinja Lehto Nea Koskela Tira Hovi Saaga Joukainen Jenna Koskela Lara Parkkali Milja Karinkanta Senja Riihimäki Heta Pleteneva Elizaveta Rantanen Kerttu Salo Anni Pirhonen Paula Tapanainen Ella-Maria Välimäki Helmi Fallström Selma Savijoki Veera Lähteenmäki Laura Salmi Roosa Vilen Senja Asikainen Vieno Kautto Saima Pulkkinen Siiri Pastila Aava Vainikka Viona Santanen Aino Lämsä Moona Malmberg Siiri Nurkkala Amelia Mäkinen Lotta Nieminen Minttu Tarpila Sera Syrjä Iida Majapuro Sanni Kortesluoma Meea Laakso Ida

Joukkue KOOVEE Punaiset Häme Stars Häme Stars KOOVEE Punaiset Häme Stars Häme Stars Classic Classic KOOVEE Punaiset Häme Stars SC Weikot SC Weikot Classic Classic KOOVEE Punaiset KOOVEE Punaiset KOOVEE Punaiset KOOVEE Punaiset SC Weikot Classic Classic Classic Classic SPORT Häme Stars Classic Häme Stars KOOVEE Punaiset SC Weikot KOOVEE Punaiset KOOVEE Punaiset SC Weikot SC Weikot SPORT SPORT KOOVEE Punaiset Classic Häme Stars Classic Häme Stars Classic SC Weikot SC Weikot Classic SPORT Häme Stars Häme Stars SC Weikot Häme Stars Häme Stars KOOVEE Punaiset Häme Stars SC Weikot SPORT SPORT SC Weikot Classic Classic Classic Classic Classic KOOVEE Punaiset

O 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 4 4 4 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 2 2 2 2 4 4 4 4 2 2 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 2 2 2 2 2 2 2

M 8 3 6 4 3 2 3 1 1 3 2 2 1 1 1 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

S 2 4 0 1 2 3 1 3 3 0 1 1 2 2 2 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

P 10 7 6 5 5 5 4 4 4 3 3 3 3 3 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 +1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 1 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 2 0 0 6 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 2

YV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94.

Ahava Ruusu Räisänen Emma Mäkelä Saana Mäki Julia Aro Helmi Nurminen Ilona kuotola Aada Lahtinen Silja Tuomi Melissa Lähdeniemi Eeva Kauttu Alissa Haapajoki Saana Kylliö Kaisla Remes Elisa Virtanen Tilda Markov Anu Ojaniemi Ella Peltonen Fiona Peltonen Iisa Heiskanen Hilla Salonen Joanna Haapamäki Reeta Patala Nella Ahlqvist Neela Ahosvuori Minttu Maijala Elsa Henriksson Sanni Kajuutti Anni Laiho Peppi Tyni Sade Hakala Fiia Lindén Nea

KOOVEE Punaiset Classic Classic Classic Häme Stars SC Weikot Häme Stars SPORT SPORT SPORT SPORT SPORT SPORT Häme Stars SPORT SPORT SPORT SPORT SC Weikot Classic KOOVEE Punaiset KOOVEE Punaiset Classic KOOVEE Punaiset KOOVEE Punaiset Häme Stars Häme Stars KOOVEE Punaiset Classic SC Weikot SC Weikot SC Weikot

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

KS Sarjataulukko Joukkue

O

V

T

H

TM

PM

ME

P

1.

Koovee

4

3

1

0

16

-

5

11

7

2.

KalvKe

4

3

0

1

19

-

8

11

6

3.

SCU/Häme Stars

4

2

1

1

8

-

6

2

5

4.

Steelers

4

2

0

2

21

-

13

8

4

5.

YPA

4

1

0

3

12

-

32

-20

2

6.

LASB Hml

4

0

0

4

6

-

18

-12

0

Otteluohjelma Ottelu 24110 24111 24112 24113

Päivä 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020 15.11.2020

Aika 11:00 12:00 13:00 14:00

Paikka Ylöjärven Ylöjärven Ylöjärven Ylöjärven

LK LK LK LK

Koti YPA Koovee KalvKe SCU/Häme Stars

-

Vieras KalvKe SCU/Häme Stars Steelers LASB Hml

Tulos 3-8 1-1 2-3 3-0

24114 24115 24116 24117 24118 24119 24120 24121

15.11.2020 15.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020 29.11.2020

15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00

Ylöjärven LK Ylöjärven LK Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus Nummikeskus

Steelers LASB Hml Steelers LASB Hml SCU/Häme Stars Koovee KalvKe YPA

-

Koovee YPA SCU/Häme Stars Koovee KalvKe YPA LASB Hml Steelers

3-4 4-5 2-3 1-4 1-3 7-0 6-1 4-13

Tilastot 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24.

Nimi Laine Nella Nokkonen Emmi Seppälä Tara Laine Pirkko Mäki-Lahna Kerttu Paldanius Emilia Hakala Tuana Vesa Lotta Tuormaa Milla Niemi Inka Jyväkorpi Alina Taitto Maija Mäenpää Alma Siirilä Venla Nyman Michaela Torttila Aura Koskinen Pihla Lillqvist Isabella Koivumäki Pinja Karhu Venla Kervinen Hilda-Maria Saarinen Assi Aalto Viia Jokinen Olivia

Joukkue KalvKe Steelers Steelers Steelers YPA YPA Koovee Koovee KalvKe KalvKe Koovee Koovee KalvKe Koovee SCU/Häme Stars SCU/Häme Stars LASB Hml YPA Koovee Koovee Steelers Steelers Koovee KalvKe

O 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 4 4 4 4 2 4 4 4 4 4 4

M 6 5 4 4 3 3 4 3 3 2 0 3 2 2 2 2 2 1 1 1 1 0 0 0

S 2 1 2 2 3 2 0 1 1 2 4 0 1 1 1 1 1 2 2 2 2 3 3 3

P 8 6 6 6 6 5 4 4 4 4 4 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3 3

+ 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

± 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

20 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

25 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RM 0 4 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

YV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0

AV 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

RL0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

657

25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. 57. 58. 59. 60. 61. 62. 63. 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 75. 76. 77. 78. 79. 80. 81. 82. 83. 84. 85. 86. 87. 88. 89. 90. 91. 92. 93. 94. 95. 96. 97. 98. 99. 100.

658

Launo Sonja Väisänen Mia Salomaa Sohvi Harviainen Ella Myllyniemi Matilda Laine Pihla Virta Oona-Maria Hakamäki Katriina Mäkinen Aada Vesterbacka Mona Koskinen Juliana Järn Emilia Leppänen Sara Pitkänen Julia Laakso Minea Jaakkola Veera Soininen Julia Saatçioglu Julia Haverinen Venla Eloranta Iida Grönholm Stella Hoppania Henni Manninen Alma Utela Jenni Horko Katariina Hakala Veera Siukola Katariina Heikkilä Elisa Siivonen Stiina Kukkola Ronja Mäkelä Alma Rinta-Jaskari Silla Ovaskainen Tiia Hoppania Matleena Tulla Siiri Norrena Lotta Rinne Veera Toivonen Viivi Knuutinen Sallamari Koivisto Aada-Maria Mäki Roosa Ruuskanen Helmi Koskela Tähkä-Alina Lamu Kira Ojala Elina Varga Fanni Viitanen Ilona Järventausta Sonja Wäre Lotta Kiviranta Adelia Rautkoski Helmi Kyllönen Iiris Honkanen Sonja Huhtinen Nella Lötjönen Emma-Reetta Virtaranta Milla Korpela Peppi Mutala Tara Koskinen Unna Etholén Nea Kartano Matleena Jokinen Emilia Sallila Rianna Hirvenlahti Nea Anttila Emilia Koskinen Milla Kantola Jonna Hostikka Milla Toiminen Heidi Markkanen Mila Palmroth Rianna Hostikka Viivi Lisma Milja Huitula Sonja Ilona Heiskanen Eda Kalander Viivi

Steelers KalvKe LASB Hml KalvKe YPA SCU/Häme Steelers KalvKe SCU/Häme YPA KalvKe Steelers KalvKe Steelers Koovee Steelers KalvKe YPA Koovee Steelers SCU/Häme LASB Hml SCU/Häme LASB Hml YPA YPA Koovee SCU/Häme SCU/Häme LASB Hml Steelers SCU/Häme KalvKe LASB Hml Koovee SCU/Häme YPA SCU/Häme Koovee Koovee Koovee SCU/Häme SCU/Häme KalvKe KalvKe KalvKe LASB Hml YPA Koovee YPA LASB Hml SCU/Häme SCU/Häme Steelers Steelers Koovee SCU/Häme LASB Hml SCU/Häme Koovee Steelers KalvKe LASB Hml KalvKe YPA LASB Hml LASB Hml LASB Hml SCU/Häme Steelers KalvKe LASB Hml YPA YPA YPA YPA

Stars

Stars

Stars Stars

Stars Stars

Stars

Stars Stars

Stars Stars

Stars Stars

Stars Stars

Stars

4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 2 4 4 2 2 2 2 3 4 4 4 4 4 4 4 4 2 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4 4

2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 2 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

D-tytöt Lohko 1 Sarjataulukko 1.

Joukkue

O

V

T

H

TM

Koovee

8

8

0

0

71

-

PM

ME

P

6

65

16

2.

Classic

8

7

0

1

71

-

8

63

14

3.

Häme Stars

8

5

1

2

38

-

28

10

11

4.

Pirkat

8

5

0

3

51

-

37

14

10

5.

O2-Jyväskylä

8

4

0

4

27

-

30

-3

8

6.

KalvKe Musta

8

3

0

5

20

-

37

-17

6

7.

SBT PaPo

8

2

1

5

15

-

40

-25

5

8.

LASB Hml

8

1

0

7

19

-

52

-33

2

9.

LeKi/VesVi

8

0

0

8

2

-

76

-74

0

Otteluohjelma Ottelu 16884 16885 16886 16887 16888 16889 16890 16891 16892 16893 16894 16895 16896 16897 16898 16899 16900 16901 16902 16903 16904 16905 16906 16907 16908 16909 16910 16911 16912 16913 16914 16915 16916 16917 16918 16919

Päivä 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 04.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 17.10.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 01.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020 07.11.2020

Aika 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00

Paikka Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli KAARNA Parkano KAARNA Parkano KAARNA Parkano KAARNA Parkano KAARNA Parkano KAARNA Parkano KAARNA Parkano KAARNA Parkano KAARNA Parkano Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Liikuntakeskus Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK

Buugi Buugi Buugi Buugi Buugi Buugi Buugi Buugi Buugi

Koti KalvKe Musta LeKi/VesVi Classic Pirkat O2-Jyväskylä Classic LASB Hml SBT PaPo Koovee SBT PaPo LASB Hml Häme Stars Classic O2-Jyväskylä Pirkat LeKi/VesVi KalvKe Musta SBT PaPo Pirkat KalvKe Musta Pirkat Koovee LASB Hml Häme Stars Koovee Häme Stars O2-Jyväskylä Koovee SBT PaPo O2-Jyväskylä LASB Hml KalvKe Musta Häme Stars LeKi/VesVi Classic LeKi/VesVi

-

Vieras Häme Stars Pirkat Häme Stars LASB Hml LeKi/VesVi SBT PaPo Koovee O2-Jyväskylä KalvKe Musta Koovee O2-Jyväskylä Koovee LASB Hml KalvKe Musta Häme Stars Classic Pirkat LeKi/VesVi O2-Jyväskylä LeKi/VesVi SBT PaPo LeKi/VesVi KalvKe Musta SBT PaPo Classic LASB Hml Classic Pirkat KalvKe Musta Koovee SBT PaPo Classic O2-Jyväskylä LASB Hml Pirkat Häme Stars

Tulos 3-4 0-12 6-1 11-2 12-0 13-0 0-11 1-2 13-0 1-6 3-5 2-7 12-0 3-1 4-9 0-11 0-7 3-1 6-2 7-1 9-3 12-0 0-4 2-2 5-1 6-5 2-9 9-2 2-5 0-8 2-3 0-7 2-1 0-7 12-0 0-12

659

E-tytöt Lohko 1 Sarjataulukko 1.

Joukkue

O

V

T

H

TM

SBT PaPo

6

6

0

0

51

-

PM

ME

P

17

34

12

2.

Pirkat

6

4

1

1

49

-

20

29

9

3.

LeKi/VesVi

6

2

2

2

27

-

28

-1

6

4.

KalvKe

6

2

2

2

32

-

40

-8

6

5.

Classic

6

2

1

3

24

-

29

-5

5

6.

Häme Stars

6

1

2

3

37

-

53

-16

4

7.

YPA

6

0

0

6

22

-

55

-33

0

Otteluohjelma Ottelu 16920 16921 16922 16923 16924 16925 16926

Päivä 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020 10.10.2020

Aika 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Paikka Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli

Koti Pirkat Häme Stars YPA SBT PaPo Classic LeKi/VesVi KalvKe

-

Vieras KalvKe SBT PaPo Pirkat LeKi/VesVi YPA Häme Stars Classic

Tulos 11-5 4-16 2-14 5-2 5-1 5-3 5-3

16927 16928 16929 16930 16931 16932 16933 16934 16935 16936 16937 16938 16939 16940

24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 24.10.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020

10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00

Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Ylöjärven LK Pirkkahalli Pirkkahalli Pirkkahalli Pirkkahalli Pirkkahalli Pirkkahalli Pirkkahalli

YPA Pirkat LeKi/VesVi SBT PaPo Häme Stars Classic KalvKe Classic LeKi/VesVi Häme Stars KalvKe YPA Pirkat SBT PaPo

-

LeKi/VesVi Häme Stars Classic Pirkat KalvKe SBT PaPo YPA Pirkat KalvKe Classic SBT PaPo Häme Stars LeKi/VesVi YPA

4-7 14-2 4-7 7-3 7-7 2-9 7-6 1-4 6-6 6-6 2-7 5-15 3-3 7-4

F-tytöt Säbämestarisarja Otteluohjelma Ottelu 23350 23351 23352 23353 23354 23355 23356 23357 23358 23359 23360 23361 23362 23363 23364 23365 23367 23366 23368 23369

660

Päivä 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 31.10.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 21.11.2020 13.12.2020 13.12.2020 13.12.2020 13.12.2020 13.12.2020 13.12.2020

Aika 11:00 11:45 12:30 13:15 14:00 14:45 15:30 11:00 11:45 12:30 13:15 14:00 14:45 15:30 11:00 11:45 12:15 12:30 13:00 13:45

Paikka Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Iittala-halli Ylöjärven urheilutalo Ylöjärven urheilutalo Ylöjärven urheilutalo Ylöjärven urheilutalo Ylöjärven urheilutalo Ylöjärven urheilutalo Ylöjärven urheilutalo Nuolialan koulu Pirkkala Nuolialan koulu Pirkkala Nuolialan koulu Pirkkala Nuolialan koulu Pirkkala Nuolialan koulu Pirkkala Nuolialan koulu Pirkkala

Koti KalvKe Pirkat YPA Sininen Häme Stars YPA Sininen KalvKe Pirkat YPA Keltainen Pirkat Häme Stars KalvKe Häme Stars Pirkat YPA Sininen Pirkat YPA Sininen Pirkat Häme Stars KalvKe YPA Keltainen

-

Vieras Häme Stars YPA Keltainen KalvKe YPA Keltainen Pirkat YPA Keltainen Häme Stars YPA Sininen KalvKe YPA Sininen YPA Keltainen Pirkat KalvKe Häme Stars YPA Keltainen KalvKe YPA Sininen YPA Keltainen Häme Stars YPA Sininen

Tulos 6-2 6-0 1-5 5-7 1-5 3-4 10-2 5-2 6-1 5-4 2-1 2-7 5-4 4-3

Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.