2 minute read

Naisten kausi huipentui PSS:n ensimmäisiin mestaruusjuhliin

F-liigan naisten sarjat pelattiin jälleen tasolohkoihin jaettuina eli tasolohko A:n ohjelmassa oli ensin kahdeksan joukkueen runkosarja, minkä jälkeen kolme parasta kohtasivat sijoitussarja A:ssa, seuraavat kolme sijoitussarja B:ssä ja viimeiset kaksi pelasivat pudotuspelikarsinnan tasolohko B:n parhaiden kanssa.

Kärkikolmikko SB-Pro, kauden komeetta SSRA ja PSS taisteli tasapäisesti loppuun saakka, ja SB-Pro lähti lopulta pudotuspeleihin piikkipaikalta noustuaan kärkeen sijoitussarjan viimeisen kierroksen voitollaan SSRA:sta. Sijoitussarja B:ssä jäivät Kooveen viimeiset kaksi ottelua lopulta kokonaan pelaamatta, kun joukkueessa ilmeni koronavirustartunta ja nuo ottelut olisivat olleet loppusijoitusten kannalta vailla merkitystä. Kooveeta koetteli myös kotikentän vaihdos, kun talousvaikeuksissa ollut areena meni alta ja pelit siirtyivät Spiralille sekä Lempäälän Ideaparkiin.

Tasolohko B pelattiin poikkeuksellisesti seitsemän joukkueen sarjana, kun Pelicans SB luopui sarjasta sen kynnyksellä eikä tilalle enää nostettu korvaajaa. Kärkeen nousivat SaiPa sekä Pirkat niukasti takanaan ÅIF, jota koronatartunnat myös ehtivät koetella. Selvästi muiden kyydistä jäi LoSB, joka kokosi vain kolme sarjapistettä.

Pudotuspelikarsinnassa TPS löi Pirkat kolmesti otettuaan voitoista kaksi jatkoajoilla, ja vielä tiukempaa oli toisessa ottelusarjassa. B-lohkoa dominoinut SaiPa oli suistaa EräViikingit pudotuspeleistä otettuaan heti kaksi voittoa, mutta helsinkiläiset väänsivät kolme seuraavaa kohtaamista nimiinsä ensin jatkoajalla, sitten maalein 2–1 ja ratkaisevassa viidennessä kohtaamisessa rangaistuslaukauskisassa. Kauden alavireisesti pelannut EräViikingit oli ehtinyt kauden mittaan vaihtaa valmennustiiminsä Ville Turusen otettua päävalmentajavastuun.

Jatkoaikatilastojen ennätykset menivät uusiksi, kun SSRA voitti runkosarjassa peräti kuusi ottelua jatkoajalla. Ennätys henkilökohtaisella tasolla olivat lisäksi Classicin Alisa Pölläsen kauden kolme jatkoaikamaalia. Uusi yhden kauden ennätys olivat myös Pölläsen kuusi voittoosumaa. Runkosarjassa nähtiin myös jäähyväiset, kun pillin varressa 1990-luvulta saakka urakoinut Tapio Mäkelä vihelsi TPS:n ja Kooveen kohtaamisessa viimeisen kerran pääsarjassa.

Puolivälierissä SB-Pro selvitti isommitta ongelmitta TPS:n, SSRA EräViikingit ja PSS Kooveen. FBC Loisto sen sijaan ahdisti Classicin viiden vierasvoiton ottelusarjaan, jonka ratkaisupelin Classic sitten vei selvästi 10–3.

Välierien paukku oli SSRA:n päätös vapauttaa päävalmentaja Petri Turunen tehtävistään isommitta julkisitta perusteluitta kesken sarjan, ja sen jälkeen oululaiset taipuivat PSS:lle kolme kertaa peräkkäin. Urakoinnin makuun päässyt Classic taas tarjoili myös SB-Prota vastaan viiden ottelun sarjan, jonka nurmijärveläiset lopulta väänsivät edukseen 4–3-voitolla.

PSS ja SB-Pro tarjoilivat ruutujen ääressä jännittäneelle yleisölle huikean seitsemän ottelun finaalisarjan, joka ratkesi vasta viimeisen ottelun rangaistuslaukauskisassa. Mestaruuspallon upottanut Ella Sundström oli juhlittu sankari porvoolaisten tanssiessa ensimmäistä liigamestaruuttaan.

Liigakarsinnan ensimmäisessä vaiheessa LoSB puristi Steelersin tiukalle, mutta hämeenlinnalaiset varmistivat lopulta seuraavankin kauden pääsarjapaikkansa voitoin 3–2. Karsinnan toisessa vaiheessa LoSB sitten hävisi suoraan kolmessa kohtaamisessa Blue Foxille, joka nähdään ensi kertaa naisten ylimmällä sarjatasolla. Uusi liigajoukkue on myös Helsinki United, joka vielä keväällä SS Novan nimellä löi 1. divisioonan huipennuksessa ensin SPV:n ja sitten kahdella jatjkoaikavoitolla Northern Starsin.