2 minute read

Neljä vuosikymmentä 40 VENEILYN ERIKOISKAUPPAA

Mikko Haapatie syntyi vuotta aiemmin kuin Venepori vuonna 1983. Nykyään Haapatie on yrityksen omistaja ja toimitusjohtaja isänsä Simo Haapatien ja Jouko Viljamaan jälkeen. Pitkäikäinen erikoiskauppa on elänyt markkinoiden mukana, vaikka kaiken pohja onkin yhä myynti ja huolto.

Teksti Elina Wallin

Advertisement

Kuva Altti Papinsaari

NYKYISIN VENEILYN erikoiskauppoja ei juurikaan ole. Venepori on Satakunnassa harvinaisuus ja seuraava vastaavan kokoluokan ja palvelutarjonnan yritys löytyy vasta Satakunnan ulkopuolelta.

– Monesta paikasta löytyy jotain, yhdestä varaosia, toisesta SUP-lautoja, kolmannesta laitureita ja soutuveneitä. Mutta tällaista myymälää, mistä löytyy saman katon alta käytännössä kaikki, mikä liittyy veden päällä tapahtuviin asioihin, ei ole, Haapatie kertoo.

Asiakkaita Raumalta, Helsingistä, mökkisaarista ja kaikkialta

– Koska Raumallakaan, vaikka on hyvin merellinen kaupunki, ei löydy vastaavaa yritystä, meillä käy paljon raumalaisia veneilijöitä asiakkaina.

Veneilyn harrastajat ovat osanneet vierailla Karjarannantiellä niin kauan kuin Venepori on niillä sijoillaan ollut.

– Saarimökkeilijät ovat se suuri joukko, mikä pitää meidän myymäläpuolen leivässä silloinkin, kun muu myynti ei vedä. Mökeille on päästävä joko kunnostamalla vanhaa tai hankkimalla uutta.

– Sitten on asiakkaita, jotka tulevat Helsingistä esimerkiksi omalla trailerilla venekaupoille. Esimerkkejä on paljon. Vuosien saatossa Venepori on ollut ensimmäisiä SUP-lautojen myyjiä silloin, kun laudat olivat vasta tulossa markkinoille. Niin ikään Venepori myi aikanaan myös esimerkiksi mönkijöitä.

Korona uusi asiakaskuntaa ja veneilysukupolvi vaihtui

Kolme vuotta sitten koronapandemian ensihetkillä ei välttämättä olisi voinut uskoa, millaisen ryysiksen kotona oleskelu tuo Veneporin kaltaiseen harrastustarvikkeita myyvään liikkeeseen.

– Kyllä silloin tuli moni asiakas meille ja kertoi haluavansa veneen, eikä ole koskaan ennen ollut vesillä, Haapatie kuvailee.

– Korona aika tyhjensi varastot viimeistä pulttia myöden. Kaikesta oli lopulta pula. Nyt tilanne on tasoittunut. Tasoittuminen tapahtui itseasiassa jo vuosi sitten ja nyt ollaan tismalleen samoissa lukemissa.

Kun asiakaskunta uusiutuu lyhyellä aikavälillä, muuttuu myös myymisen luonne.

– Kyllä se muistutti hyvin taas siitä, että uusia, potentiaalisia asiakkaita on vaikka kuinka paljon ja mikä tahansa asia voi saada aikaan innostuksen vesilläoloon.

– Meille tulee sellaisiakin nuoria asiakkaita vanhempiensa tai muun aikuisen kanssa, joka on selvästi oman harrastuksensa äärellä ja innostus vesilläoloon on sisäsyntyistä. Tunnistan tällaista myös omissa lapsissani.

Korona-aika ja uusi asiakaskunta muistutti myös uudenlaisen markkinoinnin tarpeellisuudesta.

– Meillä on nyt jonkin aikaa hoitanut sosiaalista mediaa porilainen Somesis, jonka kanssa ollaan todettu oikein hyväksi säännöllinen päivitys ja sen tuoma kassa-virta. Jos tekisimme somea itse, siinä kävisi niin, että kesäajaksi se hiljentyisi täysin, koska täällä on kädet täynnä.

”– Kyllä kaiken ytimenä meillä kaikilla täällä on nöyryys. Jos asiakas tarvitsee pohjatulpan tai ison moottoriveneen, molemmat palvellaan samalla tavalla.

– Toisaalta, kun julkaisemme nyt jonkin videon, meille saattaa tulla asiakas ja sanoa, että haluan just tämän ja näyttää kuvasta tuotteen, Haapatie pohtii sosiaalisen median merkitystä näkyvyydessä.

Nöyrä asenne ja palvelualttius

Venepori työllistää vakituisesti kahdeksan henkilöä, joista kaksi on osa-aikaista. Lisäksi on tuloillaan kaksi kesätyöntekijää.

– Neljä työntekijää on meillä huollon puolella ja neljä myymälässä ja taloushallinnossa. Meillä vuosi on tietysti ailahtelevainen, kesällä tehdään pitkää päivää ja vuoden tulos. Talvelle koitetaan saada huoltopuolta ja olemme onnistuneet siinä hyvin. Viime talvena taisi tammikuussa olla viikko tyhjää niin, että saatiin tehtyä kunnostustöitä.

Venepori tarjoa kaikkea asiakkaan veneilytarpeisiin.

– Meillä on monta sellaista asiakasta, joka haluaa keskittyä vain veneilyyn. Se tarkoittaa sitä, että me laskemme veneen haluttuna ajankohtana täällä ja nostamme sen syksyllä ylös. Sitten se pestään, huolletaan ja otetaan talvisäilytykseen. Toiset tarvitsevat vain huollon ja säilytyksen ja se tehdään, mitä asiakas tarvitsee.

Mikko Haapatie jää pohtimaan ääneen yrityksensä palveluita.

– Kyllä kaiken ytimenä meillä kaikilla täällä on nöyryys. Niin se on. Jos asiakas tarvitsee pohjatulpan tai ison moottoriveneen, molemmat palvellaan samalla tavalla.

Toimitusjohtaja Mikko Haapatie on hengittänyt venekauppaa koko ikänsä. Koronavuosien ostobuumin jälkeen myynti on tasaantunut. Venepori on kaikkine palveluineen talousalueen monipuolisin alan myymälä.

Palvelusta Haapatie kertoo tuoreen esimerkin erään helsinkiläisasiakkaan kanssa:

– Hän tuli hakemaan uutta venettään, nostimme sen pihassa trailerille ja sidoin sen sitten kuormaliinoilla kiinni, kuten pitääkin. Huomasin, että asiakkaan ilme sanalla sanottuna venähti. Hän oli äimän käkenä siitä, että me huolehditaan veneen kuljetuskiinnityksistä ennen kuin hän starttaa matkaan. Minä olin äimän käkenä siitä, että se ei ilmeisesti ole ollenkaan itsestäänselvyys vaikkapa juuri Uudellamaalla.

– Meillä sekä kuunnellaan että palvellaan asiakasta, Haapatie toteaa reippaasti ja lähtee selvittelemään seuraavan asiakkaan tarpeita.

LIPPUMYYMÄLÄ

Alfredinkatu 2, Rauma p. (02) 8376 9900

MA-PE klo 11-17 raumanteatteri.fi

This article is from: