2 minute read

Merkkimyymälä syntyi Poriin RAKKAUDESTA LAJIIN

Fillarikauppa Cycli Oy avasi ovensa Porin Tiiliruukissa puolisen vuotta sitten. Pyöräharrastajien mekka on yksi amerikkalaisen Trek-pyörävalmistajan laajimmista myymälöistä Suomessa. Kun kemiat kohtaavat, alkaa tapahtua, sillä yrittäjä Tomi Kauppi ei tuntenut Pohjanmaan cycliläisiä

– OLIN SEURANNUT pitkään Cyclin somea. Cycli toimii siis Vaasassa ja Seinäjoella. Sitten yhtenä räntäsateisena päivänä vuonna 2021 otin puhelimen käteen ja soitin Seinäjoelle. Esittelin itseni ja asiani. Toisessa päässä oli pitkään ihan hiljaista. Sitten sieltä sanottiin, että kerros nyt vielä uudestaan sun suunnitelmista, Kauppi kertoo iloa äänessään.

Advertisement

Räntäsateen

saattelemana Seinäjoelle

Tomi Kaupilla on itsellään vahva urheilutausta speedwayn parissa. Moottorin lakattua pärisemästä vuosia sitten, tilalle rullasi erilaisia poljettavia kaksipyöräisiä. Nyt enduroa ajetaan siihen tarkoitukseen suunnatulla Trekin fillarilla. Harrastuksesta tuli intohimo ja sen myötä halu siirtyä yrittäjäksi alalle. Edellä kerrottua puhelua seuranneella viikolla

Tomi Kauppi lähti käymään Seinäjoella.

– Siinä me sitten tutustuttiin yksi päivä ja melkeinpä sen reissun päätteeksi jo sovittiin, että tästä tämä lähtee. Olin hyvin tietoinen meidän alueen markkinatilanteesta ja potentiaalista. Ei pelottanut kyllä ollenkaan. Poristahan ei ole saanut edes ostaa kolmeen vuoteen Trekin pyöriä.

Omalla yrityksellä, Cyclin nimellä

Vaikka Cyclin pyöräliikkeitä Suomessa on kolme, Porin liike on Tomi Kaupin vastuulla ja pääomistuksessa. Ulkonäöltään Porin Cycli on paljolti myös Trekin ilmeen mukainen.

– Esimerkiksi podiumit, joiden päällä pyöriä on esillä täällä meillä, on tismalleen samat kuin Trekin omissa liikkeissä kaikkialla maailmassa. Saimme suunnitteluapua paljon Trekin suunnittelutoimistosta Italiasta, Kauppi kertoo.

– Tuntuuhan se aika hämmästyttävältä, että niin moni asia loksahti täydellisesti paikalleen. Omin voimin liiketila olisi suunniteltu ruutuvihkoon. Nyt meillä on tästä 3D-mallinnukset.

Paljon liikkeessä on tehty itse ja haluttu pitää huolta viimeistellystä ilmeestä.

– Kyllä täällä valmisteltiin kaikki ruuvin kantojen maalaamista myöden. Trekin pyörät ovat kuitenkin itsessään laadukkaita, joten ympäristö olkoon sen mukainen, Kauppi tuumaa.

Pyöräharrastajien keskuudessa Cycli edustaa myös turvallisuutta, sillä jokainen asiakkaan matkaan lähtevä pyörä käy vielä ennen luovutusta huollon tarkastuksen läpi.

– Meillä on tässä oma huolto, joka katsoo kaikki kiinnitykset ja muut. Näin varmistamme, että meiltä ostettu pyörä on varmasti turvallinen ja osat on oikein asennettu.

Työsuhdepyörästä graveliin

– pyöriä kaikkiin tarpeisiin

Polkupyöräily on harrastuksena mitä moninaisin ja se on kehittynyt viime vuosien aikana entisestään. Työmatkapyöräily on yksi tärkeistä kasvualueista.

– Kyllä meiltä paljon kysytään työsuhdepyöräasioista ja se on hyvä. Eräs tuttu yrittäjä juuri hiljattain kertoi, että heillä on sairaslomakulut vähentyneet oleellisesti sen jälkeen, kun kaikille mahdollistettiin työsuhdefillarin hankinta, Tommi Kauppi kertoo.

Työsuhde-etuna polkupyörän hankintaa voi myöskin pitää, sillä Kauppi muistuttaa, että sellainenkin voi vaikuttaa työntekijän valitessa työpaikkaansa.

– Etu on kyllä älyttömän hyvä. Se mahdollistaa kalliimmankin pyörän hankinnan.

Trekin valikoimiin kuuluu hyvin erilaisia polkupyöriä erilaisista harrastepyöristä tavanomaiseen kaupunkiajoon.

– Gravel-pyörät ovat nyt tänä keväänä olleet niin suosittuja, että alumiinirunkoisia graveleita ei käytännössä enää tähän sesonkiin saada. Hiilikuiturunkoisin löytyy kyllä.

Gravel-pyörä mahdollistaa miellyttävän ajokokemuksen niin tasaisessa polkuajossa kuin kaupungillakin.

– Se on myös loistava retkeilypyörä, sillä sen lukuisat kiinnityspisteet mahdollistavat tavarankuljetuksen erinomaisesti. Sitä voisi kuvata maantiepyörän ja maastopyörän yhdistelmäksi.

– Haasteellisempaan maastoon mentäessä gravel ei ole enää kovin ideaali ajomukavuuden kannalta. Tällöin mukaan astuvat keulajousitettu, täysjousitettu tai sähköpyörä. Kaikkiin käyttötarkoituksiin kyllä löytyy sopiva menopeli.

– Varsinkin silloin, kun hankitaan ensimmäistä hiukan kalliimpaa pyörää, kannattaa käyttää hyväkseen pyöräliikkeen asiantuntijuus. Me ei myydä tuotetta, mikä ei käyttäjälleen sovi. Täällä katsotaan koeajossa, että pyörä on ajajalleen oikean kokoinen ja käyttötarkoitukseensa hyvä.

Pyöristä puhuessaan Kauppi on selvästi elementissään ja niin se tuoreella yrittäjällä kuuluu ollakin.

This article is from: