Maaseudun tiede 2/2011

Page 1

Liite 2/2011

Tavoitteena ravinteiden kierrätys

n

30.5.2011

KIMMO HAIMI

Loimaalaisen Teppo Heikkilän tavoite on kierrättää ravinteet maatilalla mahdollisimman tehokkaasti. Se toi valinnan vuoden ympäristötilaksi viime vuonna. Ravinteiden kierrätystä edistetään myös Itämeren alueen viljelijäjärjestöjen Baltic Deal -hankkeessa. Sivut 8-9 Tero Sivula/Rodeo

Tutkimusohjelma pohtii kestävää maankäyttöä

Suomalaisomenoiden emopuu kasvaa yhä Yläneellä

Anja Koskela

Yläneellä sijaitsevan Korpelan torpan pihamaalta löytyi kaksi vuotta sitten riutuva omenapuun tynkä, joka osoittautui DNA-analyysissä Huvitus-omenan emopuuksi. MTT otti Huvituksen vuonna 1958 alkaneeseen omenanjalostusohjemaansa, ja nykyään sen geenejä on lähes kaikissa kotimaisissa omenalajikkeissa. Sivu 12

LYNET-laitosten Kestävä maankäyttö -tutkimusohjelma alkaa tänä vuonna. Viisivuotisessa ohjelmassa muun muassa kartoitetaan luonnonvarojen uusia käyttötapoja sekä tarkastellaan tulevaisuuden yhdyskuntarakennetta, luonnon monikäyttöä ja ekosysteemipalveluja sekä kulutuksen ja tuotannon energia- ja materiaalivirtoja. Sivu 3

Korpelan Huvitus jaksoi kukkia keväällä 2010. Puulle on laadittu hoitosuunnitelma.

Esimerkiksi ilmastonmuutos vaikuttaa maaseutumaistenkin alueiden käyttöpaineeseen.

Pellonraivaus vie hiiltä maasta

Biokaasua kansainvälisesti

Ei rokotetta suuja sorkkatautiin

Emolehmille hyvä laidun

Toimiva ojitus on tärkeä asia

Metsän raivaaminen pelloksi pienentää maahan sitoutuneen hiilen määrää. Vastaavasti pellon metsittäminen kasvattaa hiilivarastoa hitaasti.

Biokaasutuksen laaja hyödyntäminen ja prosessien tehostaminen olivat aiheina kansainvälisessä biokaasukongressissa, joka järjestettiin keväällä Saksassa.

Suu- ja sorkkatauti on aiheuttanut Euroopassa isoja epidemioita. Riskinarvioinnin mukaan taudin torjuminen Suomessa hätärokotuksella ei kannattaisi.

Emolehmät laiduntavat 4–14 tuntia päivässä. Laiduntaminen tuottaa parhaan tuloksen, kun nurmessa on maittavia kasveja ja ne löytyvät helposti.

Sivu 5

Sivu 6

Sivu 10

Sivu 13

Sivu 4

Löysä paali palaa parhaiten Maatiaislajike rekisteriin

Sivu 7

Sivu 16

MTT on Suomen johtava maatalous- ja elintarviketutkimusta sekä maatalouden ympäristöntutkimusta tekevä laitos. Maaseudun Tiede -liite kertoo MTT:n ja sen yhteistyötahojen uusimmista tutkimuksista. Liite ilmestyy neljä kertaa vuodessa.


2

MTT:ssä tutkittua Mihin suuntaa maaseudun tiede? Tätä liitettä viimeisteltäessä on maalle yritetty koota hallitusta jo kuukauden ajan. Pelkkä toimivan hallituskokoonpanon aikaansaaminen on osoittautunut niin vaikeaksi, ettei tulevan hallitusohjelman sisällöstä liiku kuin valistuneita arvauksia. Yleisesti odotetaan, että uusi hallitus joutuu karsimaan julkisia menoja nykyisestä. Tutkimuskentän ja -tulosten käyttäjien kannalta on olennaista, missä määrin leikkaukset osuvat julkiseen tutkimus- ja kehittämisrahoitukseen. Väistyvä hallitus asetti tavoitteeksi, että t&k-rahoituksen bkt-osuus 2010-luvulla olisi neljä prosenttia. Laadukas, monialainen tutkimus on linjattu Suomen kilpailukyvyn kovaksi ytimeksi. Toisaalta julkisen rahan käytön vaikuttavuutta seurataan yhä tarkemmin, ja niin tutkimusrahoituksen määrää kuin kohdennusta arvioidaan yhä kriittisemmin. Karkeasti voisi ennustaa sekä leikkauksia että uusia avauksia. Yliopistojen ja tutkimuslaitosten työnjaon kirkastamista perus- ja soveltavaan tutkimukseen jatkettaneen edelleen. Se voi tietää resurssien siirtoja tiedekentän sisällä. Samalla suuret yhteiskunnalliset haasteet tulisi ottaa tutkimuksessa huomioon. Siinä taas tarvitaan lisää monitieteistä soveltavaa tutkimusta. Yhtenä esimerkkinä tämäntyyppisestä tutkimuksesta on tämän liitteen teema, kestävä maankäyttö ja kestävä maaperän käyttö. Kansalaisten toiveissa ovat nyt korkealla luomuja lähiruoka, maaseudun saavutettavuus, väljä yh-

Sirkka Juhanoja/MTT:n arkisto

dyskuntarakenne, palvelujen uudet toteutustavat ja biotalouden kestävät innovaatiot. Hallitusohjelmalta voi odottaa ainakin jonkinlaista resonanssia näihin. MTT on tutkimuslaitoksena varautunut vastaamaan sekä ruokaa, biotaloutta että ympäristöä jäsentävän tutkimustiedon tarpeeseen. Ne nousevat luontevasti MTT:n tehtävästä edistää maa- ja elintarviketalouden ja maaseudun kehittämistä. Tutkitun tiedon odotetaan olevan yhä helpommin kansalaisten ja yritysten hyödynnettävissä. Yhteistyön lisäämisessä on paljon tehtävää. Se edellyttää meiltä laadullisesti uudenlaista suhtautumista tiedon eri lajeihin: tieteellinen tieto ei ole ainoa käyttökelpoinen. Päinvastoin, ellei se pysty keskustelemaan muiden tiedon lajien ja osaamisten kanssa, paljon potentiaalia jää toteutumatta. Tiedon käyttäjien arjesta saadaan usein ratkaiseva vinkki siitä, mikä toimii. Maaseudun tieteen oikeaan suuntaamiseen vaikuttaa myös rahoittajaosaaminen. Keskeisten rahoittajatahojen näkemyksellisyys ja rahoituksen sujuva organisointi hakemisesta loppuseurantoihin on ratkaisevaa sen suhteen, miten vaikuttaviin tuloksiin lopulta ylletään. Toivottavasti seuraavalla hallituskaudella paukkuja riittää myös tämän kehittämiseen – tähän asti siihen on kiinnitetty valitettavan vähän huomiota. Hilkka Vihinen

professori, MTT

Tutkijat levittäytyvät kuminapelloille n Kuminaa voi kylvää vielä

kesäkuussa, selvisi MTT:n kuminatutkimuksen ensimmäisen vuoden tuloksista. Sekin jo tiedetään, että rikkakasvit kannattaa torjua kuminapellolta heti kylvövuonna.

MTT:n laajan kuminahankkeen tutkijat jalkautuvat kesä-heinäkuussa noin sadalle kuminalohkolle Länsi- ja Etelä-Suomeen. Tarkoitus on havainnoida kasvustoja ja selvittää, mitkä tekijät rajoittavat eniten kuminan sadonmuodostusta. Tutkijat tarkkailevat esimerkiksi kuminakoin ja kuminan rengaspunkin sekä rikkakasvien esiintymistä sekä myöhemmin kesällä kuminan kuivatusta. Kuminaa viljellään Suomessa noin 20 000 hehtaarilla, mikä tekee Suomesta maailman suurimman kuminantuottajan. Valtaosa sadosta menee vientiin. Erikoistutkija Marjo Keskitalo MTT:stä kertoo, että viljelykasvina kumina on melko tuore, eikä tutkittua tietoa siitä juuri ole.

MTT:n viime vuonna alkanut ja vuoteen 2013 kestävä tutkimushanke paikkaa tätä aukkoa. Rikkakasvit olleet ongelma Jo hankkeen ensimmäinen vuosi on ollut tiedon suhteen tuottoisa. Tutkijat ovat saaneet selville, että kuminan kylvöjen kanssa ei tarvitse kiirehtiä, sillä maustekasvi ehtii kehittyä talvehtimiskuntoon vielä kesäkuussa kylvettynäkin. Myöhäinen kylvö voi lisäksi vähentää keväällä itävien rikkakasvien määrää, etenkin jos rikkoja muokkaa pois pari kertaa ennen kylvöä. Myös herbisidiä kannattaa käyttää, sillä käsittelyt voivat lisätä satoa jopa 2–3-kertaiseksi. "Tehokas rikkakasvien torjunta jo kylvövuonna on kaiken a ja o. Rikat ovat olleet suurin ongelma kuminalla, ja niiden saaminen haltuun on merkittävä asia", Keskitalo huomauttaa. Erityisesti uusien tuholaisten hallintaan kaivataan lisää tietoa, sillä esimerkiksi kuminan rengaspunkin torjunta ei nykykemikaalein onnistu. Jo vanhastaan tuttua kuminakoita sen sijaan voi ja pitääkin torjua.

Lajikkeissa isoja eroja MTT:n omat kuminakoekentät sijaitsevat Jokioisilla, Kaarinassa ja Ylistarossa. Kokeissa on havaittu, että kuminalajikkeet eroavat selvästi toisistaan satoisuuden, aikaisuuden ja muiden viljelyominaisuuksien suhteen. Esimerkiksi sadon taipumus varista ennen korjuuta on voimakkaasti lajikekohtainen ominaisuus. Eniten varisivat Niederdeutcher-, Vollhauden- ja Konczewicki-lajikkeet. "Oli yllättävää, että lajikekohtaiset erot ovat niin selkeitä", Keskitalo myöntää. Tänä kesänä MTT:n koekentillä tutkitaan kuminalle soveltuvia viljelyjärjestelmiä, lannoitusta ja suurien satovaihteluiden syitä. Tutkijat esimerkiksi tarkkailevat kuminan kehittymistä eri tiheyksillä kylvettyjen suojakasvien seassa. Tarkoitus on selvittää, miten herne, härkäpapu, vehnä, ohra tai pellava sopii kuminan kumppaniksi.

Lisätietoja: www.agronet.fi -> Kasvi -> Kumina

Tutkijat aloittivat kuminakasvustojen kehittymisen tarkkailun viime kesänä.

Minna Nurro Jaana Grahn

MTT:n uudistetusta Kasper-palvelusta löytyvät nyt myös FinE-kasvien kuvaukset, myös Rusko-rusovuohenkuusaman.

n Lue tiedotteet kokonaan: www.mtt.fi -> Ajankohtaista -> Uutiset Maa- ja puutarhatalous tappiollista Suomen maa- ja puutarhatalouden tuotot olivat MTT:n ennakkolaskelmien mukaan vuonna 2010 noin 5,9 mrd. euroa, josta maataloustukia oli 2,1 mrd. euroa. Tuotantokustannukset olivat noin 7,2 mrd. euroa, joten tulos oli 1,23 mrd. euroa tappiollinen. Ennakkotulokset perustuvat MTT:n uuteen Maatalouden kokonaislaskenta -järjestelmään sekä kannattavuuskirjanpitoaineistoon. Ruoan hinta noussee noin viisi prosenttia Elintarvikkeiden kuluttajahintojen ennakoidaan nousevan Suomessa tänä vuonna noin viisi prosenttia viime vuoden keskimääräisestä tasosta. MTT arvioi, että liha ja viljatuotteet kallistuvat yli viisi ja maitotuotteet neljä prosenttia. Viime vuonna ruoka halpeni edellisvuoteen verrattuna 3,6 prosenttia ruuan arvonlisäveron laskun ansiosta. Pitkällä aikavälillä ruuan hinta on noussut, vuosina 2000–2010 nousu oli liki 21 %. Tiedot käyvät ilmi Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot 2011 -julkaisusta. Ravintolaruuasta viidesosa jätteeksi Noin viidesosa ravintoloiden tarjoilemasta ruuasta Suomessa päätyy biojätteeksi, havaittiin MTT:n Foodspill-hankkeessa. Ravintolaalan ruokahävikki on 75–85 miljoonaa kiloa vuodessa. Suurin osa

hävikistä syntyy linjastoruokailujen kuten henkilöstöravintoloiden ja koulujen tarjoilutähteistä, joita ei voida hyödyntää uudelleen. Hävikkiä syntyy myös ravintoloiden keittiöissä ruuanvalmistuksen yhteydessä sekä ruokailijoiden lautastähteenä. Hävikin määrää tutkittiin viime syksynä 72 ravintolassa pääkaupunkiseudulla ja Tampereella. Kustannukset syövät poromiesten leivän Porotalouden kannattavuus heikkenee edelleen, ennustaa MTT. Ennusteen mukaan toukokuussa päättyneenä poronhoitovuonna alan suhteellista kannattavuutta kuvaava kannattavuuskerroin putoaa 0,22:een, kun se vuotta aiemmin oli 0,28. Porotalouden kokonaistuotto kasvaa liki kolme prosenttia edellisvuodesta, mutta kustannusten 10 prosentin kasvu syö tulosta. Eniten ovat kallistuneet rehut ja polttoaineet. Uusi Kasper palvelee kasvintuotantoa netissä MTT:n kasvinsuojeluun ja -tuotantoon liittyvät verkkopalvelut on koottu uudelle Kasper-sivustolle osoitteeseen www.mtt.fi/ kasper. Kasper korvaa kasvinsuojeluun keskittyneen KasperITpalvelun. Esimerkiksi MTT:n valiotaimituotannon ja FinE-kasvien kuvaukset ovat nyt kattavasti saatavilla Kasperin tietokannasta. Myös mehiläisten vapaapesäseuranta on Kasperissa. Kasperissa oleva tieto on jaettu peltokasvit- ja puutarhakasvit-osioihin, jotka edelleen jakaantuvat kasviryhmiin ja -lajeihin.


3

Kestävän maankäytön tutkimusohjelma käynnistyy Juha Tuomi/Rodeo

n LYNET-yhteenliittymän

Tero Sivula/rodeo

Kestävä maankäyttö -tutkimusohjelma alkaa tänä vuonna. Se tarkastelee maa- ja vesialueiden kestävää käyttöä sekä ennakoi luonnonvarojen uusia käyttötapoja ja arvioi niiden nivoutumista vanhoihin käyttömuotoihin. Tutkimusohjelmassa ovat mukana RKTL, Metla, SYKE, MTT ja Geodeettinen laitos. Kestävän maankäytön tutkimusohjelmaa valmisteltiin lähes vuoden ajan sekä LYNET-laitosten tutkijoiden että sidosryhmien voimin. Tutkimusohjelman valmistelua leimasi havainto siitä, että ihmiskunta on globaalien haasteiden edessä. Siirtyminen vihreään, uusiutuvien luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen perustuvaan biotalouteen on yksi ratkaisuvaihtoehto, ja muuttaa maankäyttöä perustavalla tavalla. Ilmastonmuutos tekee osasta nykyisin asuttuja alueita asumiskelvottomia, mikä vaikuttaa harvaanasuttujen alueiden käyttöpaineeseen. Yhteiskunnassa on tarve tiedolle siitä, miten tilan ja luonnonvarojen käyttö asettuu, mitä elementtejä tulisi käyttää missäkin ja miten uudenlaiset käyttötavat nivoutuvat vanhoihin. Näihin kysymyksiin sisältyy väistämättä kiistanalaisuuksia ja ristiriitoja, joiden ratkaisemisessa tarvitaan tietoa. Meiltä puuttuu tällä hetkellä kokonaiskäsitys maaperän, veden ja ilman sekä niiden varassa elävien eläinten ja kasvien sekä ihmisaktiviteettien erilaisista alueellisista yhdistelmistä ja niiden kestävyydestä. Ymmärrystä tarvitaan siitä, millaisia muutoksia on havaittavissa aina harvaanasutuilta alueilta pientaajamiin ja edelleen urbaaniin ympäristöön. Tutkimustietoa päättäjille Tila on yksi Suomen merkittävimmistä ja huonoimmin ymmärretyistä voimavaroista. Suomella on Euroopan eniten biokapasiteettia asukasta kohden. Sekä tilankäyttö että biokapasiteettiin perustuva elinkeinotoiminta muuttuvat nopeasti. LYNETin tutkimuslaitoksissa on maamme keskeiset biotalouden hyödyntämisen ja ympäristöntutkimuksen osaajat, jotka pystyvät tuottamaan tietoa politiikanteon ja käytännön ratkaisujen tueksi. Ekososiaalisten systeemien ja niihin liittyvien prosessien hahmottaminen Suomessa luo pohjaa viedä osaamista maamme rajojen ulkopuolelle. Voimme tarkastella myös maapallon muiden alueiden maankäytön kestävyyden edellytyksiä ja sitä, miten toisaalta Suomi vaikuttaa maankäytön kestävyyteen maamme rajojen ulkopuolella ja toisaalta, miten ilmiöt muualla maailmassa vaikuttavat Suomen maankäytön kestävyyteen. Lähtökohtana monitieteisyys Ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja sen hidastaminen vaikuttaa ihmisten arkeen asumisen, rakentamisen, yhdyskuntarakenteen ja yritystoiminnan kautta. Ihmisten toimintaan tässä tilanteessa taas vaikuttavat asenteet, arvot ja käyttäytyminen.

Kestävä maankäyttö -tutkimusohjelman tavoitteena on tuottaa tietoa mm. siitä, millaisia muutoksia kestävään biotalouteen siirtyminen edellyttää sekä maaseutuympäristössä että urbaaneilla alueilla.

Kaupungistuminen on muuttanut ihmisten luontosuhdetta, mikä näkyy toisaalta ekosysteemipalveluiden vaalimisena ja niiden kysyntänä yhteiskunnassa, toisaalta luonnosta irtaantumisena, mutta myös muuttona takaisin maaseudulle. Nykyinen maankäytön tutkimus keskittyy irrallisten osa-alueiden ja yksittäisten ilmiöiden analysointiin kuten yhdyskuntarakenteeseen, lakisääteisiin tai lajipohjaisiin suojelualuekysymyksiin sekä metsä- ja vesivaroihin sekä niiden hyödyntämiseen. Tarvitaan tutkimusta, joka integroi olemassa olevan tutkimuksen ja luo uutta: kokonaisvaltaisuuteen pohjautuvaa, monitieteistä kestävän maankäytön tutkimusta, joka on kansallisesti tärkeää ja kansainvälisesti merkittävää. Kuusi tutkimusteemaa Kestävä maankäyttö -tutkimusohjelma nostaa esille kaupunkien ja maaseudun kestävyyden, ekosysteemipalveluiden, luonnonvaratalouden, monipaikkaisen asumisen ja merenpohjan käytön järjestelmien tutkimuksen. Se tuo maankäyttöskenariointiin ilmastonmuutoksen, yritysten ja ihmisten näkökulmat. Tutkimusohjelma tähtää kokonaisvaltaiseen näkemykseen hyvinvointia sekä tilan ja luonnonvarojen hyödyntämistä kestävästi mahdollistavasta maankäytöstä.

Ohjelma selvittää, miten maa- ja vesialueita voi käyttää kestävästi, mitä uusia luonnonvarojen käyttötapoja ilmaantuu ja miten ne nivoutuvat vanhoihin käyttömuotoihin. Tutkimusohjelma on viisivuotinen, ja sen kantava teema on muuttuva maankäyttö. Liikkeelle lähdetään kuudella teemalla, jotka valikoituivat keskeisimmiksi kysymyksiksi ohjelman valmistelussa: • Alueidenkäyttöpolitiikka, päätöksenteon tietopohja ja työkalut • Tulevaisuuden asuminen ja yhdyskuntarakenne • Luonnon, rakennetun ympäristön ja ihmisen kohtaaminen • Monikäyttö, ekosysteemipalvelut ja viherinfra • Kestävä kulutus, tuotanto ja maankäyttö • Materiaalivirrat, energiantuotanto ja maankäyttö Ulkopuolinen rahoitus Kestävä maankäyttö -tutkimusohjelman tavoitteena on tutkimus, jolla on selkeä asiakas ja jota rahoitetaan ensi sijassa laitosten ulkopuolisista rahoituslähteistä. Käytännössä on kiinni rahoittaji-

en tahdosta, mitä teemoja ja kysymyksiä tutkimusohjelmassa tutkitaan. Yhteiskunnallista tilausta kestävää maankäyttöä koskevalle tiedolle on, mutta se ei voi reali-

soitua ilman LYNET-laitosten ulkopuolista rahoitusta. Hilkka Vihinen, MTT

Lisätietoja: hilkka.vihinen@mtt.fi, puh. 0400 490 711

LYNET kokoaa asiantuntemuksen yhteen LYNET on maa- ja metsätalousministeriön sekä ympäristöministeriön alaisten sektoritutkimuslaitosten yhteenliittymä, jolla on yhteisiä tutkimusohjelmia ja toimintaa kehittäviä hankkeita. Se tarjoaa asiantuntemustaan erityisesti päättäjille, joiden haasteina ovat globaalit ongelmat kuten elintarviketuotanto, energiakysymykset, ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuus ja luonnonvarat. LYNETin vahvuuksia ovat monitieteisyys ja pyrkimys kokonaisvaltaiseen asiantuntemukseen. Yhteenliittymän toimintaa ryhdyttiin suunnittelemaan vuonna 2009 ja se vahvistettiin tuolloin valtioneuvoston asetuksella. LYNET-laitoksia ovat Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL), Metsäntutkimuslaitos (Metla), Elintarviketurvallisuusvirasto (Evira), Suomen ympäristökeskus (SYKE), Maa- ja elintarviketalou-

den tutkimuskeskus (MTT) ja Geodeettinen laitos. Neljä tutkimusohjelmaa LYNETillä on tällä hetkellä neljä tutkimusohjelmaa: ilmastonmuutos, Itämeri, biotalous ja tänä vuonna alkava kestävän maankäytön tutkimusohjelma. LYNETin yhteisten tutkimusohjelmien vetovastuu on jaettu siten, että Itämeri-tutkimusohjelmaa koordinoi erikoistutkija Jouni Lehtoranta SYKEstä, Ilmastonmuutos-ohjelmaa professori Mikael Hildén SYKEstä, Biotalous-ohjelmaa tutkimusjohtaja Leena Paavilainen Metlasta, ja kestävän maankäytön tutkimusohjelmaa professori Hilkka Vihinen MTT:stä. Ohjelmakoordinaattorin tukena on kussakin tutkimusohjelmassa koordinaatioryhmä, johon mukana olevat tutkimuslaitokset nimeävät edustajansa.


4

Toimiva ojitus on viljelyn perusta Merja Myllys

n Pellon hyvä kuivatustila

Märkyyden ja tiiviyden aiheuttama hapettomuus heikentää maan mikrobien hajotustoimintaa, ja kyntöviilusta saattaa löytää useitakin vuosia vanhan ”olkipatjan”.

on edellytys maan hyvien ominaisuuksien ylläpidolle, hyvälle sadolle ja viljelytoimien onnistumiselle. Märkyys heikentää maan rakennetta, kemiallisia ominaisuuksia ja biologisia toimintoja. Ojituksen tärkeys on syytä palauttaa mieliin.

Märkyyden vaikutukset maan ominaisuuksiin sekä sadon määrään ja laatuun tulivat esille Jokioisilla sijaitsevalla salaojituskoekentällä vuonna 2006 aloitetussa tutkimuksessa. Osa kentästä oli ojitettu 1950-luvulla 32 metrin ja osa 16 metrin ojavälein. Kentän maa oli aitosavea. Harvaan ojitetun alueen maan vedenjohtavuus oli huonompi kuin tiheämmin ojitetun, eikä pohjamaassa ollut lainkaan lierokäytäviä. Siten veden kulkeutuminen maassa oli heikentynyt. Lisäksi maa oli happamampaa, ja erityisesti kalsium- ja fosforipitoisuudet olivat merkitsevästi alhaisemmat kuin tiheämmin ojitetun maan. Vuosia jatkunut märkyys oli heikentänyt maan rakennetta, vaikuttanut haitallisesti kemiallisiin ominaisuuksiin ja rajoittanut maan eliöiden toimintaa. Harvaan ja tiheämmin ojitettujen alueiden valuntasuhteet poikkesivat toisistaan. Harvaan ojitetulla alueella pienempi osa sadannasta poistui pellolta pintakerros- ja salaojavaluntana. Vähäisemmän vesimäärän mukana huuhtoutui vähemmän ravinteita. Pelto parempaan kuntoon Vuonna 2008 tehtiin 16 metrin ojavälein ojitetulle alueelle kaksi uutta ojituslohkoa 6 ja 8 metrin välein,

pienempi kuin muualla. Määrän lisäksi kaikki määritetyt laatutekijät (valkuaispitoisuus, tuhannen jyvän paino ja hehtolitrapaino) ovat olleet märällä maalla huonommat.

kuiva-ainesato

kg/ha 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0

6 - 16 m

32 m

6 - 16 m

2008

32 m 2009

6 - 16 m

32 m 2010

Rehuviljojen kuiva-ainesadot olivat 32 metrin ojavälein ojitetulla alueella joka vuosi pienemmät kuin 6–16 metrin ojavälein ojitetuilla alueilla. Myös sadon laatu oli heikompi. + -merkki tarkoittaa ruudulta otettujen satonäytteiden keskihajontaa.

jolloin lohkojen kuivatustila parani oleellisesti. Pohjavesi ei enää noussut maan pintaan asti rankkojen sateidenkaan jälkeen, kuten tapahtui 16 ja 32 metrin välein ojitetuilla alueilla. Parantunut kuivatustila varmistaa juurten hapensaannin sateiden jälkeen ja parantaa pellon pinnan kantavuutta. Maan rakenne kehittyy vain hyvin kuivatetussa maassa. Vain hyvärakenteisesta maasta saadaan hyviä satoja. Viljely rasittaa ympäristöä vähemmän, kun maan rakenne on kunnossa ja kasvit kasvavat hyvin. Ojituksella luodaan tuottavan ja ympäristöä säästävän viljelyn edellytykset. Harvaan ojitetulla alueella rehuviljojen kuiva-ainesadon määrä on ollut vuosittain 400–700 kg/ha

Ojitusta on lisättävä Toimimaton ojitus johtaa oravanpyörään, jossa maan märkyys vähentää maan halkeilua, lierojen toimintaa ja juurikanavien muodostumista, ja maa tiivistyy. Tiivistyminen puolestaan heikentää ojituksen toimivuutta entisestään, mikä puolestaan lisää märkyyttä. Peltoja salaojitettiin vuosina 2007–2009 vain 5 300–8 300 hehtaaria vuodessa, mistä noin 1 500 hehtaaria oli täydennys- tai uusintaojituksia (www.salaojayhdistys. fi). Näin pienet määrät eivät riitä pitämään Suomen peltojen kuivatustilaa riittävänä. Maataloudessa toimijoiden yhteisenä tavoitteena tulisi olla salaojitukseen kannustaminen, jotta viljelijät voisivat entistä paremmin huolehtia maatalouden tärkeimmästä tuotannontekijästä, maasta. Merja Myllys, MTT, Laura Alakukku, HY, Jyrki Nurminen ja Helena Äijö, Salaojayhdistys, Maija Paasonen-Kivekäs, Sven Hallinin tutkimussäätiö, Markku Puustinen, SYKE, Pertti Vakkilainen, Salaojituksen tutkimusyhdistys ja Rauno Peltomaa

Lisätietoja: merja.myllys@mtt.fi, puh. (03) 4188 2418

Röntgenmikrotomografia näyttää maan pintarakenteen n Röntgentomografia on

menetelmä, jolla kuvataan kappaleiden sisäistä rakennetta. Tekniikkaa voidaan soveltaa myös maan pintarakenteen ja sen eroosioherkkyyden tutkimiseen.

Kun tavallinen röntgenkuva on yksittäinen läpivalaisukuva, tomografiassa tarkasteltavasta näytteestä otetaan kuvia monesta eri suunnasta. Lopuksi ne yhdistetään matemaattisin keinoin tietokonetta hyödyntäen. Tuloksena saadaan tarkka kuva

näytteen sisäisestä rakenteesta ilman että kuvattavaa näytettä hajotetaan tai muuten vaurioitetaan. Tomografialaitteilla saavutetaan alle mikrometrin (millimetrin tuhannesosa) kuvaustarkkuus. MTT:n ja Jyväskylän yliopiston yhteistutkimuksessa mikrotomografiaa sovelletaan maan pintarakenteen tutkimiseen. Tutkimuksessa kuvataan peltomaan pintarakenteen muutoksia sateen yhteydessä ja pyritään löytämään niiden yhteydet savimaan eroosioherkkyyteen. Eroosioaineksen mukana vesistöihin kulkeutuu mm. fosforia. Li-

säksi eroosio on osoitus maan rakenneongelmista, jotka heijastuvat haitallisesti kasvien kasvuun. Tutkimusta rahoittaa Marjatta ja Eino Kollin säätiö. Huokosrakenne selville Maahan iskeytyvät sadepisarat hajottavat maamurusia pienemmiksi ja eroosioaines voi kulkeutua vesistöihin. Tämän lisäksi maan pintarakenne muuttuu, kun irronnut aines täyttää pintahuokosia. Laboratorio-olosuhteissa sadepisaroiden vaikutusta maan pintarakenteeseen voidaan tutkia sadesimulaatiolla, jossa pellolta

Kari Ylivainio ja Mahesh Thapaliya

Tutkimuksen eri työvaiheet. Oikealla pellolta sadetukseen tuotuja maanäytteitä, joista sadetukseen jälkeen otetaan pienempiä osanäytteitä kuvantamiseen. Vasemmalla kolmiulotteinen tomografiakuva maan pinnasta sadetuksen jälkeen.

otetut maanäytteet altistetaan keinotekoiselle sateelle. Sadetuksen jälkeen näytteistä otetaan pienempiä osanäytteitä, joiden huokosrakenne kuvataan röntgentomografiaa käyttäen. Kuvantaminen tuottaa näytteestä kolmiulotteisen tiheyskartan, josta voidaan erotella maassa olevat huokoset kiinteästä aineesta. Näin saatua huokosrakennetta tarkastellaan edelleen soveltamalla kuvaanalyysiä ja virtauslaskentaa. Tomografiakuvista määritetään näytteen huokoisuus (ts. huokosten osuus näytteen kokonaistilavuudesta) ja huokosten kokojakauma. Mahesh Thapaliya

Huokosrakenteen muutoksia voidaan tarkastella eri etäisyyksillä maan pinnasta. Tiiviys lisää eroosioriskiä Tähän mennessä analysoiduissa näytteissä huokoisuus havaittiin pieneksi ohuessa pintakerroksessa ja suuremmat huokoset puuttuivat pinnasta kokonaan. Tällöin vesi joutuu läpäisemään tiiviin pintakerroksen, mikä johtaa kohonneeseen virtausvastukseen, suurempaan pintavaluntaan (salaojavalunnan kustannuksella) ja kohonneeseen eroosioriskiin. Pintamaan virtausominaisuuksia arvioidaan tarkemmin numeeristen virtaussimulointien avulla. Niissä veden virtaus lasketaan tietokonesimulaatioilla tomografiamenetelmän tuottamissa aidoissa huokosjärjestelmissä. Ensimmäiset virtaussimuloinnit paljastivat tiiviin pintakerroksen aiheuttaman kohonneen virtausvastuksen. Tomografiamenetelmällä voidaan siten selvittää yksityiskohtaisesti sateen vaikutusta pintamaan huokosiin, ja huokosverkoston muutosten merkitystä pintakerroksen vedenjohtavuudelle. Jari Hyväluoma, Mahesh Thapaliya ja Eila Turtola, MTT, Jarno Alaraudanjoki, Keijo Mattila ja Jussi Timonen, Jyväskylän yliopisto

Leikekuva maan pinnasta. Raskaimmat aineet näkyvät kuvassa vaaleampina ja huokoset tummina.

Lisätietoja: jari.hyvaluoma@mtt.fi, puh. (03) 4188 2412


5

Maanvaraiset lietelanta-altaat syynissä n Erilaisilla kumeilla ja

muovisilla tiivistyskelmuilla tiivistetyt maanvaraiset altaat ovat edullinen vaihtoehto lietelannan varastointiin. MTT selvitti, ovatko ne ympäristöriskien kannalta hyväksyttäviä rakenteita. Tutkimushankkeessa tarkasteltiin tiivistemateriaalien laatua ja niihin liittyviä käyttöohjeita sekä ulkomaista ohjeistusta, ja tehtiin tarkastuskäyntejä käytössä oleville lanta-altaille. Hanketta rahoittivat ympäristöministeriö sekä maa- ja metsätalousministeriö. Materiaalitoimittajien tiivistekalvon mukana toimittamat ohjeet ovat rakentamisen työohjeita. Ne ovat selkeitä, ja piirrokset ja kuvat yksityiskohdista helpottavat asian ymmärtämistä. Sinällään ne eivät kuitenkaan riitä rakentamiseen, sillä lisäksi tarvitaan asemapiirros. Esimerkiksi rakenteelliset yksityiskohdat on suunniteltava sijaintipaikan ja sen maaperän mukaan. Tutkimuksessa läpikäyty ulkomainen ohjeistus korostaa ammattimaisten suunnittelijoiden, rakentajien ja valvojien tarpeellisuutta. Lisäksi varastoaltaan rakentajan on selvitettävä, että projekti täyttää sille ympäristönsuojelullisesti asetettavat ehdot. Joissain maissa on käytössä erillinen lomake, jossa arvioidaan rakennushankkeen ympäristönsuojelulliset näkökohdat. Neljä allasta katsastettiin Tarkastuskäyntejä tehtiin neljälle tilalle. Kaikki isännät pitivät kumiallasratkaisua hyvänä ja edullisena varastointivaihtoehtona. Tilakäynneillä todettiin, että rakennus- ja materiaaliteknisesti kumialtaat oli toteutettu pääosin hyväksyttävällä tavalla. Yhden altaan

Teemu Ala-Kleme

penkereiden liikkuminen viittaa riittämättömään maamassojen tiivistämiseen tai alueen maakerrosten liikkumiseen, mikä olisi voitu havaita maaperätutkimuksella. Kaksi altaista oli rikkoontunut lietteen sekoittamisen yhteydessä, koska altaan pohjalla ei ollut betonivahviketta tai vastaavaa, tai laatta on ollut kooltaan riittämätön. Betonilaatan sijainti tulisi myös merkitä riittävän hyvin. Tarkka ohjeistus tarpeen Maanvaraisen tiivistetyn varastoaltaan suunnittelun tasoa on nostettava. Erityisesti maaperätutkimuksen tekeminen on oltava vakiotoimenpide, jonka tulokset vaikuttavat sijoituspaikan valintaan, altaan korkeussuhteisiin ympäröivään maastoon ja vallitsevaan pohjaveden tasoon nähden sekä työmenetelmien valintaan. Työohjeessa pitää painottaa penkereiden tiivistyksen tärkeyttä niiden vakauden varmistamiseksi. Malliratkaisut ja ohjeet huoltotason sijoittamisesta sekä rakenteista ja mahdollisista kiinnityksistä ovat avuksi. Myös mahdollisten ylivuotojen järjestäminen on ohjeistettava, koska suunniteltu ylivuodon ohjaus on ympäristön kannalta huomattavasti parempi kuin hallitsematonta. Varastoaltaille tarvitaan myös hoito-ohje, jotka nyt puuttuvat täysin. Huolellinen käyttö pienentää altaiden vaurioitumisriskiä ja pidentää käyttöikää, ja esimerkiksi ohje kasvillisuuden rajoittamisesta penkereillä on tarpeen. Lisäksi on ohjeistettava varastoaltaan purku, kun sen käyttöikä päättyy tai se poistetaan käytöstä jostain muusta syystä. Maarit Hellstedt ja Teemu Ala-Kleme, MTT

Lisätietoja: maarit.hellstedt@mtt.fi, puh. 0400 555 653

3 palstaa

Oikeaoppisesti paikattu varastoallas on edelleen käyttökelpoinen. Altaan koko, m3

Erillinen rakennussuunnitelma

Rakennustyön valvoja

Pohja tutkimus tehty

Massan vaihto

Kalvon asennus

1 400

Kyllä

Kyllä

Ei

Osittain

2 500

Kyllä

Kyllä

Ei

Ei

materiaalitoimittaja materiaalitoimittaja

500

Ei (materiaalitoimittajan ohjeiden mukaan)

Kyllä

Ei

Ei

Omana työnä

1 800

Ei (materiaalitoimittajan ohjeiden mukaan)

Ei

Ei

Ei

Omana työnä

Rikkoontumisen syy

Tyhjennys, sekoittamisen yhteydessä rikottu Routiminen ja maamassojen liikkuminen Tyhjennys, imuputkella vedetty rikki

Altaan rakennustyön asiakirjat, työn suorittajat ja rikkoontumisen syyt maatilakäyntien perusteella.

Pellonraivaus pienentää maaperän hiilivarastoa n Hiilen sitoutuminen

maaperään vähentää ilmakehässä olevan hiilidioksidin määrää. Metsän raivaaminen pelloksi pienentää maahan sitoutuneen hiilen määrää, ja vastaavasti pellon metsittäminen kasvattaa hiilivarastoa hitaasti.

Maaperän pintakerros sisältää 50– 150 tonnia hiiltä hehtaarilla. Metsän ottaminen maatalouskäyttöön pienentää maahan sitoutuneen hiilen määrää 20–40 % viljelytoimien vilkastuttaessa maan eloperäisen aineksen hajoamista. Peltojen metsityksellä saadaan aikaan pysyvä kasvillisuuden hiilinielu, ja vähitellen maaperään kertyneen hiilen määrä nousee. Näitä muutoksia tutkittiin Suomen oloissa MTT:n, Metsäntutkimuslaitos Metlan ja Suomen ympäristökeskuksen yhteishankkeessa vuosina 2008–2010. Koska hiilivarastojen mittaaminen on työlästä ja kallista, hankkeen yhtenä tavoitteena oli testata Yasso07-hiilimallin soveltuvuutta hiilivarastomuutosten arviointiin. Kahdeksan lohkoa mitattiin Pellonraivauksen vaikutusten tutkimista varten etsittiin vuonna 2008 maatiloilta kahdeksan peltolohkoa, joista useimmat oli raivattu 10–30 vuotta sitten. Niiden hiili-

Seppo Vihanta

määrää verrattiin vieressä samalla maalajilla kasvavaan metsään. Peltolohkoilta mitattu hiilimäärä 40 cm paksuisessa pintamaassa oli keskimäärin pienempi kuin viereisestä metsästä mitattu. Hiilen määrä oli vähentynyt ensimmäisen 20 vuoden aikana raivauksen jälkeen noin 20 % metsään verrattuna. Hehtaaria kohden vuotuinen vähenemä oli keskimäärin 1,2 tonnia. Hiilen väheneminen oli suurinta ensimmäisinä vuosina raivauksen jälkeen ja hidastui myöhempinä vuosina. Vähiten hiilen määrä oli laskenut pelloilla, joissa pääasiallinen viljelykasvi oli nurmi, ja eniten viljapelloilla. Pellonmetsitys puree hitaasti Pellonmetsitystä tutkittiin Metlan kuudella pitkäaikaisella metsityskokeella Etelä- ja Keski-Suomessa. Kohteista otettiin maanäytteet 40 cm:n syvyyteen asti vuonna 2008, ja lisäksi käytettiin kokeista vuosina 1990–91 ja 1999 otettuja näytteitä. Metsitettyjen peltojen pintamaan hiilivarasto oli pienentynyt vajaan 20 vuoden metsitysjakson aikana noin 10 %. Hehtaaria kohden vähenemä oli noin 0,6 tonnia vuodessa. Tulos on hieman yllättävä, mutta laskeva suuntaus johtuu karikkeen määrän vähäisyydestä Maanäytteitä otetaan Tammelassa pellolla, joka on metsitetty 20 vuotta sitten.

Yasso07 arvioi CO2-päästöjä Yasso07 on dynaaminen maaperähiilimalli, joka on kehitetty SYKE:ssä alun perin metsämaiden hiilivarastojen arviointiin. Se arvioi maan hiilivaraston koon annetuista lähtötiedoista, joista tärkeimmät ovat karikkeen määrä ja kemiallinen laatu sekä sadanta ja lämpötila. Yasso07-mallia on käytetty kasvihuonekaasuinventaariossa raportoitavien hiilidioksidipäästöjen laskemiseen metsämailla, ja nyt sitä voidaan käyttää myös vastaavien lukujen laskemiseen pellonraivaukselle ja pellonmetsitykselle.

nuoressa metsässä verrattuna edeltävän peltoviljelyn karikemäärään. Tulosten perusteella voidaan kuitenkin olettaa hiilivaraston kääntyvän kasvavaksi tulevien vuosikymmenten aikana, kun metsä alkaa tuottaa enemmän kariketta, sillä vuoden 1999 näytteenoton jälkeen hiilivaraston pieneneminen on ollut vähäisempää kuin ennen sitä. Kristiina Regina ja Martti Esala, MTT, Antti Wall, Metla, Jari Liski, Kristiina Karhu ja Pekka Vanhala, SYKE

Lisätietoja: kristiina.regina@mtt.fi, puh. 050 306 1676


6 Asko Simojoki

Pohjamaan tiivistyminen ei lisää merkittävästi dityppioksidipäästöjä

250

Dityppioksidi (N2O) on voimakkaasti ilmastoa lämmittävä kasvihuonekaasu, jonka päästöistä suurin osa tulee maataloudesta. 2 palstaa Sitä tuottavat maassa elävät mikrobit typestä, jota vapautuu esimerkiksi lannoitteista ja kasvintähteistä. Maaperän hapettomat olot edistävät näiden mikrobien aktiivisuutta.

N2 O-N g/ha/vrk

100

Pitkäaikaisilta koekentiltä otettiin ilmanäytteitä maasta 15, 30, 50 ja 70 senttimetrin syvyydestä sekä määritettiin kammiomenetelmällä kasvihuonekaasupäästöjä, esimerkiksi dityppioksidia.

mämääräisesti keväällä 2010 kaivetuissa kuopissa. Vuonna 2009 kentille asennettiin maahan keräimet, joiden kautta imettiin maan ilmanäytteet 15, 30, 50 ja 70 senttimetrin syvyydestä. Näytteitä otettiin kahden viikon välein syksyyn 2010 asti. marraskuu

syyskuu

heinäkuu

toukokuu

maaliskuu

tammikuu

marraskuu

Pitkäaikaiset koekentät Suomessa ja Ruotsissa N2 O-N g/ha/vrk Pohjamaan tiivistymän pitkäaikaisia 250 vaikutuksia veden ja ilman liikkulä sokerijuurikkaannostokoneella miseen maaprofiilissa sekä225 peltovil(kokonaispaino 35 t ja rengaspaine jelyn ympäristökuormitukseen on Tiivistetty 100–240 kPa). tutkittu vähän. Pohjoismainen tut200 Molemmilla kentillä tiivistymä kimusryhmä selvittää parhaillaan, Tiivistämätön ulottui puolen metrin syvyyteen. miten pohjamaan tiivistyminen vai175 Perustamisen jälkeen MTT:n kokuttaa peltomaiden huokostoon, vekeessa on viljelty pääosin kevätden liikkumiseen ja maassa olevan 150 viljoja, Ruotsissa kierrossa sokeilman kaasupitoisuuksiin sekä maan rijuurikasta, viljoja sekä syksyllä kasvihuonekaasupäästöihin. 125 ravinnesiepparina sinappia. PeltoTutkijoiden käytössä on kaksi työt on tehty kevyemmällä kaluspitkäaikaiskoetta. MTT perusti 100 osatolla kuin millä maa tiivistettiin. na kansainvälistä kenttäkoesarjaa pohjamaan tiivistymiskokeen 75 saviPohjamaan tiivistymä maalle Jokioisiin vuonna 1981. Osa säilyy pellossa pitkään kentästä tiivistettiin neljä50kertaa Molemmilla kentillä tiivistymä oli traktori-perävaunu-yhdistelmällä, mitattavissa muokkauskerroksen jossa perävaunun teliakselipaino oli 25 alapuolella vielä keväällä 2009, jol19 t ja rengaspaine 700 kPa. loin penetrometrivastus oli tiivisToinen kenttä perustettiin0Ruottetyssä maassa 30–50 cm:n syvyysin maatalousyliopiston SLU:n dessä keskimäärin suurempi kuin aloitteesta 15 vuotta sitten kartiivistämättömässä. Savimaan kokealle maalle Etelä-Ruotsiin. Siikeessa tiivistymä erottui myös silnä maata tiivistettiin kuusiriviselsyyskuu

Pohjamaan tiivistymisen riski on suuri, kun märällä pellolla ajetaan painavilla rengaskuormilla. Riskialttiita peltotöitä ovat mm. lannan levitys aikaisin keväällä ja sadonkorjuu myöhään syksyllä. Pohjamaan tiivistymä on pitkäaikainen ilmiö. Se voi huonontaa maan laatua sekä haitata viljelyä ja kasvien sadontuottoa pitkään tiivistämisen jälkeen. Myös EU:ssa valmisteilla oleva maaperänsuojelun puitedirektiivi määrittelee maan tiivistymisen yhdeksi kahdeksasta maaperän laatua huonontavasta tekijästä. Kenttäkokeissa pohjamaan tiivis2 palstaa tymän on todettu hidastavan veden ja ilman kulkua maaprofiilissa. Veden hidas imeytyminen maan pinnasta syvempiin kerroksiin ja

suotautuminen maakerrosten läpi lisää maan märkyyttä sekä pintavalunnan ja eroosion riskiä. Maan pysyminen pitkään märkänä ja hidas kaasujenvaihto maaperän ja ilmakehän välillä puolestaan edesauttaa typen kaasumaisten päästöjen kuten dityppioksidin muodostumista.

heinäkuu

n Tavanomaista muokkauskerrosta syvemmälle pohjamaahan ulottuva tiivistymä on mitattavissa vielä 15–30 vuoden kuluttua. Tiivistetyssä maassa ilman dityppioksidipitoisuus on ajoittain korkeampi kuin tiivistämättömässä. Pitkäaikainen pohjamaan tiivistymä ei kuitenkaan vaikuta merkitsevästi maan dityppioksidipäästöihin.

N2O (ppm)

225 Tiivistetty 200 Tiivistämätön 175 10

150 125

3

100 75

1

50 25

marraskuu

syyskuu

heinäkuu

toukokuu

maaliskuu

tammikuu

marraskuu

syyskuu

heinäkuu

marraskuu

syyskuu

heinäkuu

toukokuu

maaliskuu

tammikuu

marraskuu

syyskuu

Laura Alakukku ja Asko Simojoki, Helsingin yliopisto ja Kristiina Regina MTT

Lisätietoja: laura.alakukku@helsinki.fi, puh. (09) 1915 8682

Biokaasutuulia Saksasta

n Biokaasutuksen laaja

hyödyntäminen ja prosessien tehostaminen puhuttivat 10 kansainvälisessä biokaasukongressissa Saksassa maaliskuussa. Biokaasutuksen tavoitteet vaihtelevat 3 maittain huomattavasti.

Biokaasutus keräsi Saksan Stuttgartiin noin 350 osallistujia 14 eri 1

70 %

Säilöruoho (uusi) Säilömaissi Maissintähkä sekoitus

marraskuu

syyskuu

heinäkuu

Säilöruoho (vanha)

maaliskuu

tammikuu

10 %

marraskuu

10 %

maasta Euroopasta, Aasiasta ja Afrikasta. Kahden päivän aikana kuultiin esityksiä eri maiden biokaasutilanteesta, raaka-aineiden esikäsittelystä sekä lopputuotteiden käytöstä lannoitteeksi, energiaksi ja polttoaineeksi. Tilaisuudessa korostui käytännöstä saadun tiedon soveltaminen prosessien hallintaan ja tehostamiseen. Biokaasun osuutta bioenergiamuotona haluttiin vahvistaa, ja

Hevosenlanta

5% syyskuu

5% heinäkuu

0.3 0,3

Ei merkittäviä eroja dityppioksidipäästöissä Ilmanäytteiden keräinten vierestä mitattiin maasta ilmaan vapautuvien kasvihuonekaasujen määrä kammiomenetelmällä. Kammioista kerättiin kaasunäytteet laboratoriomäärityksiin kahden viikon välein. Mittausjaksolla lokakuusta 2009 syyskuuhun 2010 pohjamaan tiivistyminen ei vaikuttanut merkittävästi dityppioksidipäästöihin, vaikka tiivistetyssä maassa dityppioksidipitoisuus olikin ajoittain korkeampi kuin tiivistämättömässä. Tulosten perusteella on todennäköistä, että pohjamaan tiivistymisen merkitys dityppioksidipäästöjen muodostumisessa on pienempi kuin pintamaan.

N2O (ppm)

toukokuu

100

0.3 0,3

heinäkuu

0

Maan sisältämän ilman dityppioksidipitoisuus 15 senttimetrin syvyydessä sekä Jokioisten savimaan kentän dityppioksidipäästöt mittausjakson aikana. Osa kentästä oli tiivistetty vuonna 1981 puolen metrin syvyyteen.

Molemmilla kentillä maan ilman dityppioksidipitoisuus oli tiivistetyssä maassa ajoittain korkeampi kuin tiivistämättömässä. Kohonneita pitoisuuksia mitattiin maan ollessa märkää keväällä ja syksyllä sekä lannoituksen jälkeen.

Hevosenlantaa biokaasuttavan yhteiskäsittelylaitoksen syötekoostumus.

samalla korostettiin biokaasutuksen sovellettavuutta paikallisiin tarpeisiin. Teknologia tarpeen mukaan Kongressin isäntämaa Saksa edustaa biokaasualan kärkeä noin 6000:lla korkean teknologian biokaasulaitoksella. Alan nouseva suuri maa Kiina on tuplannut viimeisen viiden vuoden aikana kotikäyttöisten reaktorien määrän 40 miljoonaan. Kiina on myös investoinut suuremman mittakaavan biokaasulaitoksiin. Vastakohtaa edustaa Afrikka, jossa biokaasureaktorit tarjoavat ennen kaikkea ratkaisun sanitaatio-ongelmiin. Samalla biokaasua hyödynnetään ruuanlaittoon, valaistukseen ja lämmitykseen. Biokaasureaktoreja tarvitsevat Afrikassa lähinnä kotitaloudet, joten investointikustannus on pidettävä minimissä, noin 2 000–3 000 eurossa. Pitkien kuljetusmatkojen välttä-

minen houkuttelisi pienen kokoluokan laitoksiin myös Euroopassa, mutta Afrikan ja Aasian kaltaiset yksinkertaiset ratkaisut eivät ole sovellettavissa tänne mm. lainsäädännöllisistä syistä. Käytännössä päädytään suurempiin yksiköihin. Tehokkaita esikäsittelyjä Lignoselluloosapohjaisten raakaaineiden esikäsittelymenetelmät kuten höyryräjäytys, happo- ja alkalikäsittely tulivat esille monien tutkimushankkeiden esittelyssä. Biokaasutuksen raaka-ainepohjan laajentuessa ne tulevat tarpeellisiksi myös käytännön sovellutuksissa. Yhtenä tehostettuna menetelmänä esiteltiin ekstruuderin käyttöä kuivien biomassojen muokkaamiseksi paremmin hyödynnettävään muotoon. Prosessien tehostamisen keinoina esiteltiin mm. kaksivaiheiset biokaasutusprosessit, paineistettu prosessi, membraanierotuksen liittäminen biokaasure-

aktoriin sekä hivenaineiden merkitys monofermentoinnissa. Useissa tutkimuksissa ja käytännön sovelluksissa korostuivat raaka-aineina maatalouden sivuvirrat ja energiakasvit sekä näiden yhteiskäsittelyt. Esimerkiksi olkipitoinen hevosenlanta saatiin biologisin menetelmin kilpailukykyiseksi biokaasun raaka-aineeksi, kun säilötty hevosenlanta prosessoitiin kaksivaiheisesti: hydrolyysi- ja haponmuodostajavaiheessa sekä metaanituottovaiheessa. Maissista ja ruohosta valmistettu säilörehulisäys terästettynä hydrolyyttisillä entsyymeillä oli oleellista hydrolyysin onnistumiselle. Maritta Kymäläinen, Hämeen ammattikorkeakoulu ja Annukka Pakarinen, Helsingin yliopisto

Lisätietoja: maritta.kymalainen@hamk.fi, puh. (03) 646 2355


7

Uusia bioenergiakasveja tutkitaan Arja Santanen

n Helsingin yliopistossa on

tutkittu hampun, maissin ja maa-artisokan soveltuvuutta bioenergian raaka-aineeksi vuodesta 2007 lähtien. Hamppu ja maa-artisokka ovat osoittautuneet luotettaviksi biomassan tuottajiksi, maissin biomassa sen sijaan vaihtelee huomattavasti vuosittain.

Huomiota on kiinnitetty paitsi biomassan tuotantoon myös sen laatuun. Eri prosessointimenetelmien vaatimukset biomassojen biokemiallisten ominaisuuksien suhteen vaihtelevat jonkin verran. Tutkittujen kasvien tehollinen lämpöarvo on lähes sama kuiva-ainetonnia kohti. Lämpöarvon määrään tosin vaikuttaa myös hehtaarisato. Alkalimetallien ja tuhkan pitoisuudet ovat alhaiset kaikilla lajeilla, joten ne soveltuvat hyvin myös termokemiallisiin prosessointimenetelmiin. Hamppu selviää suojelutta Hamppu ei juuri tarvitse kemiallista kasvinsuojelua. Sen korjuu on kuitenkin haasteellista lujien kuitujen kietoutuessa akseleiden ympärille herkästi. Kuituhamppu on tuottanut vuosittain keskimäärin 14 t/ha kuiva-ainetta, öljyhampun sato yltää noin puoleen. Hampun biomassasta on selluloosaa yli 70 %, ja sen ligniini- ja hemiselluloosapitoisuudet ovat alhaisemmat kuin useiden heinäkasvien. Se soveltuu hyvin lignoselluloosasta valmistettavan bioetanolin raaka-aineeksi. Hampun ominaisuudet sopivat myös termokemiallisiin prosessointimenetelmiin. Maissin sato vaihtelee Maissi on endomykorritsan suosija ja sen ”sienijuuret” levittäytyvät laajalle, mistä hyötyvät myös kiertoviljelyssä seuraavat kasvit. Sienirihmasto ottaa maaperäs-

3 palstaa taistuu, kun myös sokereiksi hajotetut soluseinien polysakkaridit fermentoidaan. Maissin hehtaarisato on vaihdellut 14 ja 30 tonnin välillä 120 kg N/ ha lannoituksella. Seosviljelmässä palkokasvien kanssa 20 kg N/ha on riittänyt 25 t hehtaarisatoon.

Maa-artisokkasatoa Viikissä vuonna 2009. KA t/ha

Tehollinen lämpö-arvo MWh/ha

Liukoiset sokerit kg/ ha

Tuhka %

Cl %

K %

0,4

1,8

0,4

1,2

Maissi 2007

18–30

84–96

3 300–4 100

5,7–6,1

2008

13–14

55–66

2 400–3 000

5,4–6,2

2009

24–26

115–123

3 600–4 700

4,0–4,6

2007

5–16

26–75

137–927

7,1–9,6

2008

9–14

41–51

300–700

3,4–4,8

7–18

83

3 600

5,8–7,7

0,2

1,6–2,7

10–18

60

7,0–8,8

0,2

2,0–3,3

Hamppu

Maa-artisokka verso mukula

-

Maa-artisokan sekä maissi- ja hamppulajikkeiden biomassojen sato- ja laatuominaisuuksia vuosina 2007– 2009.

tä tehokkaasti fosforia ja typpeä. Runsas lannoitus heikentää rihmaston kasvua.

Korkean sokeripitoisuuden vuoksi maissi on yksi tärkeimmistä bioetanolin raaka-ainelähteistä.

Toisen sukupolven menetelmien kehityttyä samalta viljelyalalta saatava bioetanolin määrä moninker-

Maa-artisokan merkitys kasvaa Maa-artisokan merkitys bioenergian lähteenä on lisääntymässä. Kasvi on suhteellisen kestävä tuholaisia vastaan. Mukuloiden ja versojen hiilihydraattipitoisuus on korkea, joten se on hyvä bioetanolin lähde. Korjaamatta jääneistä mukuloista muodostuu seuraavana vuonna kasvusto, joka tukahduttaa itsensä herkästi. Mukuloiden määrää maassa voidaan harventaa sopivaksi laskemalla peltoon sikoja. Sianlihan laatu on parantunut ja sianlannan hajuhaitat ovat vähentyneet huomattavasti. Maa-artisokan maanpäällisten osien ja mukuloiden hehtaarisato on ollut 18 tonnia (60 kg N/ha). Seosviljelyssä palkokasvien kanssa lannoitusta vähennettiin 40 kg N/ ha. Palkokasveista erityisesti valkomesikkä näyttäisi sopivan maa-artisokan seuralaiseksi. Arja Santanen, Epie Kenedy, Ling Zou, Pirjo Mäkelä ja Frederick Stoddard, Helsingin yliopisto

Lisätietoja: arja.santanen@helsinki.fi, puh. (09) 1915 8740

Paalikattila tuottaa lämpöä ympäristöä säästäen n Tanskalaistyyppinen

paalikattila tarjoaa toimintavarmaa tekniikkaa suurten kiinteistöjen tai pienen kaukolämpöverkon lämmittämiseen. Polttoaineeksi käy monenlaisesta raaka-aineesta paalatut paalit: oleellista on, että ne ovat riittävän löysiä ja kuivia.

Kokonaisille pyöröpaaleille sopivia kattiloita valmistetaan teholuokissa 200–1 000 kW. Pienimpiin mahtuu kerralla yksi pyöröpaali ja suurimpiin kolme paalia. Myös suurkanttipaaleja voidaan käyttää. Paalit ladataan kattilan etuovesta traktorin kuormaimella, minkä jälkeen ne sytytetään manuaalisesti. Paloaika on 6–8 tuntia, jonka aikana automatiikka säätää paloilman puhalluksen määrää savukaasuja mittaavan happianturin ohjaamana. Kattilalla ladataan vesivaraajaa, jonka koko on tyypillisesti 10–20 m3/100 kW. Näin lämmitystyötä ei tarvitse tehdä yöaikaan ja eräpolton aiheuttamat vaihtelut lämmöntuotannossa eivät heijastu lämpöverkkoon. Palamisen loputtua tuhkat vedetään pois tulipesäs-

Eija Hagelberg

tä erikoisvalmisteisella etukuormaajakauhalla.

Kemiössä sijaitsevalla paalikattilalla lämmitetään kaukolämpöverkkoa, johon on kytketty kyläkoulu, kauppa ja useampi asuinrakennus.

Erilaisia korsimassoja Paalikattilassa voidaan tuottaa lämpöä olkipaalien lisäksi mm. ruokohelvestä, kesantoheinistä, kuivasta järviruo’osta ja jopa kuitupuumittaisesta jätepuusta. MTT, TTS ja Elävä Itämeri -säätiö kokeilivat erilaisten paalattujen korsimassojen polttoa melkein uudella, 380 kW:n tehoisella paalikattilalla, johon oli kytketty 70 m3:n kokoinen varaaja. Kattilaan mahtuu kerralla kolme vakiokokoista pyöröpaalia. Kattila varustettiin savukaasuanalysaattorilla, joka pystyy mittaamaan savukaasujen lämmön sekä CO-, CO2-, O2-, NO- ja NO2pitoisuudet. Palamisen hyötysuhde voitiin laskea näistä arvoista. Ei liian tiiviitä paaleja Kokeissa käytetyt pyöröpaalit olivat kuivia (kosteus 10–14 %) ja niiden tiheys vaihteli välillä 66–131 kg kuivaainetta/m3, materiaalista riippuen. Löysät vehnäolkipaalit paloivat parhaiten. Palaminen oli heikointa tiiviillä ruokohelpipaaleilla, järviruokopaalien ja suojavyöhykeheinäpaalien palaminen oli näiden kahden ääripään välissä. Palamis-

Toimintavarmaa tekniikkaa Ei ole täysin selvää, miksi ruokohelpi- ja suojavyöhykeheinäpaalit paloivat heikosti, mutta todennäköistä on, että nämä paalit olivat liian tiiviitä tämäntyyppiselle kattilalle. Kattilan omistajan mukaan palaminen on ollut parasta, kun olkipaalit ovat olleet tarpeeksi löysiä (< 100 kg kuiva-ainetta/ m3). Kokopaalikattilan hyötysuhde ja automatisointiaste eivät ole yhtä korkeita kuin paalinpurkulinjalla ja stokerisyötöllä varustetussa olkikattilassa. Toisaalta kokopaalikattilassa on vähän liikkuvia osia, joten tekniikka on toimintavarmaa ja sen polttoainevalikoima on laaja. hyötysuhde oli oljella 78 % ja helvellä 64 %. Tuhka-analyysien mukaan kaikkien poltettujen paalien tuhkan raskasmetallipitoisuudet olivat niin alhaisia, että niiden tuhka voidaan levittää takaisin peltoon. Tuh-

kat ovat arvokkaita lannoitteita, sillä tonnissa tuhkaa voi olla 15–30 kg fosforia ja 50–130 kg kaliumia. Järviruokoa ja suojavyöhykeheinää polttamalla ravinteita voidaan siirtää vesistöjen ääreltä viljellyille pelloille.

Timo Lötjönen, MTT, Jyrki Kouki, TTS ja Eija Hagelberg, Elävä Itämeri -säätiö

Lisätietoja: timo.lotjonen@mtt.fi, puh. 040 556 5926 ja www.mtt.fi/mttraportti/ pdf/mttraportti19.pdf


8 Luomu sopii erinomaisesti naudanlihaa tuottavalle tilalle, mutta yksimahaisten kanssa voisi olla tiukkaa, Teppo Heikkilä pohtii.

Kotieläin- ja viljatilojen pitäisi löytää toisensa ravinnepelissä n Laajamittainen ravinteiden kierrättämisajatus tuli mukaan Teho-hankkeeseen vasta loppumetreillä. Lannan käytön tehostaminen ja se, miten kasvinviljely- ja kotieläintilat saadaan yhteistyöhön, olivat ydinasioita alusta lähtien, toteaa projektipäällikkö Airi Kulmala Baltic Deal -hankkeesta. Kulmala vastasi Tehosta kolme vuotta. Keväällä hän siirtyi Itämeren alueen tuottaja- ja neuvontajärjestöjen yhteishankkeen, Baltic Dealin, Suomen koordinaattoriksi. Hankkeessa vaihdetaan tietoja hyväksi todetuista ympäristönsuojelumenetelmistä ja pyritään siirtämään niitä naapurimaihin kuitenkin niin, ettei tuotannon kannattavuudesta tingitä.

Logistiikkaa lantaketjuun Kulmalan mukaan Tehossa mietittiin ja kokeiltiin keinoja, jotta lanta ja ravinteet saadaan kulkemaan järkevästi. Lannan separointia kokeiltiin muutamalla tilalla, ja viljelijät olivat tyytyväisiä tuloksiin. Laitteisto on kuitenkin turhan kallis yksittäiselle tilalle. Separointi voisi sopia lantaa levittäville urakoitsijoille, jotka ovat tottuneet desinfioimaan kalustonsa. Puutteena pidettiin sitä, että lantavarastojen investointituet on rajattu vain karjatiloille. Viljatila ei voi tukea saada, vaikka ottaisi säännöllisesti lantaa vastaan. Etäsäiliöt helpottaisivat lannan käyttöä. Lisäksi levityksessä ja ehkä myös kuljetuksessa pärjätään pienellä kalustolla, kun lanta on lähellä. Viljatila voisi ottaa omaan säiliöön erilaatuista tavaraa eri paikoista.

Kulmala arvelee, että moni viljatila saattaisi investoida lietesäiliöön, mikäli sen rakentamista tuetaan. Ilman tukea niitä tuskin tehdään, sillä tilojen talous on nyt niin tiukalla. Hankkeessa laskettiin ravinnetaseet tiloille ja aika moni yllättyi. Laskelma näytti, montako salpietarisäkkiä tilalta menee vuodessa hukkaan. Moni alkoi saman tien miettiä, mitä voisi tehdä toisin hävikin pienentämiseksi. Biokaasulaitos kauas karjasta Biokaasua pidetään varteenotettavana uusiutuvana energiana, mutta yhtä lailla se palvelee ravinteiden kierrättämistä. Kierrätys ei ole kuitenkaan ollut ykkösasia, kun ensimmäisiä isoja biokaasulaitoksia on rakennettu Suomeen. Kulmalan mielestä tulevia laitoksia ei pitäisi enää rakentaa keskelle vahvoja karja-alueita, jos laitokset

ottavat lannan ohella vastaan merkittävästi myös muuta materiaalia. Silloin laitos pikemmin lisää ravinneongelmaa kuin ratkaisee sitä. Kulmala uskoo, että lannalle ja kierrätysravinteille löytyy lisää vastaanottajia, jos levityskalusto olisi nykyistä kevyempää. Järeä levityskalusto arveluttaa viljaväkeä ja urakoitsijoiden tulisi ottaa tämä huomioon. Kulmala ei näe biojätteiden raskasmetalleja isona riskinä mädätteen käytössä pelloilla. Sen sijaan sen sisältämistä synteettisistä aineista ei tiedetä tarpeeksi. Jätepohjaisia lannoitteita ei ehkä kannata käyttää säännöllisesti samoilla lohkoilla. Kerääjäkasvit tekevät tuloaan Kerääjäkasveja testattiin muutamalla hanketilalla vaihtelevin tuloksin. Syysrypsi menestyi melko huonosti aluskasvina, kun etanat

söivät taimet, mutta erilaiset heinät, apilat ja sinappi pärjäsivät rypsiä paremmin. Kerääjäkasvit ovat pakollisia Tanskassa, yleisiä Ruotsissa ja pakollisen kasvipeitteisyyden kautta tulevat ehkä joskus meillekin, Kulmala arvelee. Ympäristötuen lisätoimenpiteenä aluskasvit eivät juuri ole kiinnostaneet. Asiaa ei ehkä tunneta tarpeeksi. Kuoppatestikään ei aluksi kiinnostanut, mutta loppumetreillä tilauksia tuli niin paljon, että tekijöitä palkattiin lisää. Testien tuloksista ei saatu yhtenäistä kuvaa peltojen rakenteesta, sillä testipellot ovat hyvin erilaisia. Toisinaan viljelijää pyydettiin hakemaan huonoin kohta pellolta, jotta rakenneasiat tulivat selvästi esiin. Kuopan äärellä käytiin usein monipuolista keskustelua. Siinä mielessä testi täytti paikkansa, Kulmala summaa. Veikko Niittymaa


9 KIMMO HAIMI

Karjamäärä ja peltoala ovat balanssissa ja lanta sopii tilan pelloille. Myytävän lihan ja viljan vastapainoksi ravinteita tulee tilalle ostoheinän ja rehuviljan mukana, luomuviljelijä Teppo Heikkilä Loimaalta toteaa.

Viime vuoden ympäristötila kierrättää ravinteet tehokkaasti n Luomutila kierättää ravin-

teet tehokkaasti, mutta koko maan mitassa se ei onnistu ennen kuin yhdyskuntien biojätteet saadaan palautettua viljelykiertoon.

Lantavarastojen investointituki kannattaisi avata viljatiloille, jotta lannalle ja muille kierrätysravinteille saadaan lisää vastaanottajia. Viime vuoden ympäristötilaksi valittu Teppo Heikkilä viljelee parinsadan hehtaarin ja runsaan 300 lihanaudan luomutilaa Loimaalla. Eläinmäärä ja peltoala ovat aika hyvin balanssissa, Heikkilä toteaa. Lannan fosfori riittää kasvien tarpeisiin ja palkokasvit takaavat typpiomavaraisuutta. Pellot kasvavat nurmen lisäksi härkäpapua ja leipävehnää. Härkäpavun ja nurmen ansiosta valkuaista riittää, mutta heinää joudutaan ostamaan lähiseudun luomutiloilta. Samoin rehuviljaa ostetaan jonkin verran ja vastaavasti leipävehnät myydään. Syysvehnät talvehtivat hyvin, mutta kevätvehnää päästiin kylvämään vasta viime viikon lopulla, sillä päivittäiset sadekuurot pitivät pellot turhan märkinä. ”Eiköhän vehnä vielä ehdi.”

Paras ravinteita kierrättävä maatila haussa WWF Suomi ja MTK hakevat Suomen ympäristöystävällisintä maataloustuottajaa. Tämän vuoden kilpailun teemana on ravinteiden kierrättäminen, tosin vain Suomessa. Tällä korostetaan Suomen Itämeri-lupauksia. Kierrätysteema ei heikennä suomalaisen ympäristötilan mahdollisuuksia loppukilpailussa. Paras ja kannustavin esimerkkitila voittaa, muistuttaa suojeluasiantuntija Elina Erkkilä WWF Suomesta. Suomen ympäristötila on mukana Itämeren alueen viljelijöiden ympäristöfoorumin kilpailussa. Kilpailu järjestetään

kolmatta kertaa. Kaksi vuotta sitten ykköseksi rankattiin Vapolan tila Kalannista ja viime vuonna 10 000 euron ykköspalkinto meni Ruotsiin. Hakuaikaa on syyskuun puoliväliin. Ehdotuksen tekijää ei ole rajattu tarkasti. Viljelijä voi ilmoittautua itse kilpaan tai häntä voi ehdottaa naapuri, viljelijäjärjestö tai muu asianosainen. Molemmat järjestäjät, WWF ja MTK, ottavat vastaan ehdotuksia. Kansallinen voittaja ratkeaa lokakuussa ja Itämeren alueen ykkönen vuoden lopulla. Suomen parhaalle on luvassa tuhannen euron palkinto sekä viikonloppuloma lomittajineen.

Kuivalantaa nurmille Lantaa käytetään vehnän ja härkäpavun lisäksi nurmien lannoittamiseen. Lantaa levitetään nurmille laidunnuksen tai niiton jälkeen ja myös keväisin heti, kun nurmet ovat lähteneet kasvuun. Syysvehnä odottaa vielä lanta-annostaan, kun levitys on siirtynyt muiden kiireiden takia. Lanta kompostoidaan, jolloin sitä voidaan levittää myös nurmille. Levitys on ulkoistettu. Lähiseudulla on useita urakoitsijoita, joilla on lannan tarkkuuslevittimet. Heikkilä on mukana Paras-hankkeessa, jossa paneudutaan syvällisesti ravinteiden kiertoon tilalla. Laskelmat osoittavat, että tila on likimain omavarainen ravinteiden suhteen. Ostorehun mukana tulee suurin piirtein saman verran ravinteita tilalle kuin eläinten ja leipäviljan mukana lähtee ulos. Tilakohtaisesti ravinteiden kierrättäminen onnistuu ja päästään li-

kimain suljettuun kiertoon, mutta valtakunnallisesti se ei onnistu. Ei onnistu ainakaan ennen kuin yhdyskuntien biojätteiden sisältämät ravinteet saadaan takaisin viljelykiertoon, Heikkilä toteaa. Ravinteiden karkaamista yritetään padota monin keinoin. Joen varressa on leveät suojavyöhykkeet, joilla karja laiduntaa ja siirtää samalla ravinteita kauemmas joesta. Kerääjäkasveilla jarrutetaan ravinteiden karkaamista. Märehtijät sopivat erinomaisesti luomutilalle. Yksimahaisten kuten sikojen kasvattamisessa tilanne lienee paljon kimurantimpi. Luomu hyväksi pelloille Heikkilä ryhtyi isännäksi 1996 ja siirsi tilan saman tien luomuun. Luomu on ollut hyväksi tilan pelloille. Nurmea on kierrossa paljon ja pellot saavat karjanlantaa sään-

nöllisesti. Multavuus on lisääntynyt lannan käytön ansiosta ja lähes kaikki lohkot ovat runsasmultaisia. Heikkilä on huomannut myös maan rakenteen kohentuneen, sillä sateet imeytyvät nopeasti peltoon. Naudat kasvatetaan kestokuivikepihatossa, ja virtsa imeytetään turpeeseen, jolloin typpi saadaan tehokkaasti talteen. Kompostoinnissa typpi muuttuu orgaaniseen muotoon, jolloin se ei hevin huuhtoudu. Ympärivuotinen nurmi estää tehokkaasti ravinteiden huuhtoutumista ja eroosiota. Nurmien uusimisessa on kokeiltu suorakylvöä, mutta onnistumisesta ei uskalla vielä sanoa mitään, Heikkilä sanoo. ”Menetelmää käyttävien mukaan suorakylvön pitäisi onnistua.” Veikko Niittymaa


10

Hätärokotus suu- ja sorkkatautia vastaan ei kannata Ulla Jauhiainen

n Suu- ja sorkkatauti on

aiheuttanut viime vuosikymmenen aikana Euroopassa suuria epidemioita, joiden jälkeen on keskusteltu hätärokotuksen hyödyllisyydestä taudin hallinnassa. Tuoreen tutkimuksen mukaan hätärokotus ei Suomessa näyttäisi olevan mielekäs vaihtoehto.

EU:n määräämiä taudinhallintakeinoja noudatettaessa hätärokotus ei Suomessa ole varteenotettava suuja sorkkataudin vastustuskeino, koska tauti saataisiin jo tavanomaisillakin keinoilla hallintaan. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että tiloja on Suomessa harvakseltaan ja taudinpurkaus ei näyttäisi kasvavan hallitsemattoman suureksi. Eviran riskinarvioinnin tutkimusyksikkö ja MTT taloustutkimus ovat laatineet laajan riskinarvioinnin suu- ja sorkkataudin leviämisen vaikutuksista Suomen sika- ja nautatuotannolle. Tutkimus kuvaa muun muassa mahdollisen epidemian laajuutta, kestoa ja sen taloudellisia vaikutuksia Suomen eläintuotannolle sekä hätärokotuksen tehokkuutta mahdollisessa epidemiatilanteessa. Tartuntatiloja vain muutama Suu- ja sorkkatautiepidemia jäisi Suomessa suhteellisen pieneksi ja lyhytkestoiseksi verrattuna esimerkiksi Ison-Britannian epidemioihin. Jos suu- ja sorkkatauti päätyisi

Suu- ja sorkkatauti on maailmanlaajuisesti merkittävin sorkkaeläinten virustauti, joka leviää erittäin helposti sorkkaeläimiin. Taudin oireita ovat mm. kuume, äkillinen ontuminen, syömättömyys ja haluttomuus liikkua sekä pienet rakkulat esimerkiksi sorkkaväleissä ja suussa. Suomessa suu- ja sorkkatautia ei ole tavattu vuoden 1959 jälkeen. Se on kuitenkin lakisääteisesti vastustettava eläintauti, jota epäiltäessä on välittömästi ilmoitettava asiasta eläinlääkärille.

Suomalaissioissa ei ole tavattu suu- ja sorkkatautia yli 50 vuoteen.

suomalaiselle sika- tai nautatilalle, se leviäisi tavallisimmin neljälle muulle tilalle, ja leviämisvaihe päättyisi viisi viikkoa ensimmäisen tartunnan jälkeen. Mahdollinen laajempikin epidemia jäisi suhteellisen pieneksi ja lyhytkestoiseksi. Pahimmassakin tapauksessa suu- ja sorkkatautivirus leviäisi keskimäärin vain 29 tilalle ennen kuin tauti olisi hävitetty.

Kolmasosassa tapauksista tauti ei leviäisi lainkaan eteenpäin ensimmäiseltä tilalta. Suurimmillaan leviämisriski on alueilla, joilla kotieläintilat sijaitsevat lähellä toisiaan sekä tiloilla, joille eläimiä tuodaan tai joilta niitä viedään tiuhaan. Eläintiheillä alueilla on myös paljon taudin varalta tarkastettavia tiloja, mikä lisää taudin hävittämiseen tarvittavia voi-

mavaroja sekä tiloille aiheutuvia tuotantohäiriöitä. Kustannukset silti suuret Koostaan huolimatta epidemia aiheuttaisi merkittäviä taloudellisia tappioita etenkin elintarvikeketjulle, ja elintarvikkeiden vienti voisi häiriintyä jopa useiden kuukausien ajaksi. Jo yhteen ainoaan tilaan rajoittu-

vasta taudinpurkauksesta kansantaloudelle aiheutuisi keskimäärin lähes 23 miljoonan euron taloudelliset menetykset. Pahimpien epidemioiden kansantaloudelle aiheuttamat menetykset nousisivat keskimäärin yli 38 miljoonaan euroon. Valtaosa kustannuksesta syntyykin jo sen seurauksena, että tauti ylipäätään päätyisi maahan. Tämä korostaa tautiriskin huomioon ottamisen tärkeyttä kaikessa toiminnassa, jonka kautta tauti joskus voisi päätyä Suomeen. Tapani Lyytikäinen, Leena Sahlström ja Terhi Virtanen, Evira, Jarkko Niemi ja Heikki Lehtonen, MTT

Lisätietoja: tapani.lyytikainen@evira.fi, puh. 020 772 4021 www.evira.fi/portal/fi/evira/julkaisut

Lisää asiantuntijuutta ja verkoston voimaa! n Otsikkoon voi kiteyttää

maatilojen ja maaseutuyritysten tulevaisuuden tarpeet neuvonnalle ja tutkimukselle. Monipuolisen asiantuntijuuden rinnalle tarvitaan syvää erikoisosaamista, sähköisiä toimintamuotoja ja uusia yritysmahdollisuuksia.

Neuvonnan pelikenttää vuoteen 2020 saakka hahmottaneessa projektissa analysoitiin, mitä nousee maatilojen ja maaseutuyritysten hallittaviksi asioiksi, uusiksi yrityssektoreiksi ja miten parhaiten kehittää yritystä unohtamatta kuluttajien ja kysynnän ohjaavaa vaikutusta. Yritysten koon ja samalla liiketoimintariskien kasvaessa korostuu yrittäjien rinnalla kulkevien asiantuntijoiden vastuu ja osaaminen. Yrityskokonaisuuden ja toisaalta myös erikoisosaamisen merkitys kasvaa mm. uuden automaatioteknologian hyödyntämisessä. Tarvetta on myös toimintaa helpottavalle ja tehostavalle asiantuntijuudelle kokonaisuuden hallinnassa. Neuvonnan pelikenttä 2020 -projektin toteuttivat MTT ja ProAgria, ja siihen osallistui neuvontaalan erityisyhdistyksiä. Projektin rahoittivat maa- ja metsätalousministeriö sekä MAKERA. Jatkuva vuorovaikutus pienentää yritysriskejä Yritysten menestymiseen ja kasvamiseen tarvitaan jatkuvaa ja syvenevää vuorovaikutusta eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Kehittyvät viestintämuodot luovat uusia ratkaisuja yhteydenpitoon sähköisesti mm. mobiili- ja verkkopalveluilla. Kasvokkain keskustelun merkitys korostuu, kun halutaan analysoida

Neuvonnan toimintaympäristöön 2020 vaikuttavat tekijät – ulottuvuudet ja ääritulemat Suomen maa- ja elintarviketalouden kilpailukyky heikkenee

SKENAARIO 4

SKENAARIO 1

Ilmastonmuutoksen hillitseminen ensisijassa

Maatalous häviäjä WTO-kehityksessä

SKENAARIO 5 Julkinen ohjaus Julkinen vs. markkinat ja julkinen Nykyiseeen rahoitus vahvaa suuntaan -skenaario

Vapautuvat markkinat jyräävät

SKENAARIO 3

SKENAARIO 2

Innovaattori uusiutuvaan energiaan liittyvissä ratkaisuissa

Laaturuoka ja monialainen yrittäjyys vetureina

Suomen maa - ja elintarviketalouden kilpailukyky vahvistuu

Neuvonnan toimintaympäristön hahmottamisessa käytiin läpi laaja joukko seuraavia 10 vuotta muokkaavia muutoksia, muutostekijöitä ja trendejä. Vaihtoehtojen joukosta tiivistettiin esiin viisi skenaariota, joiden suhteen pohdittiin ja jäsennettiin muutosten vaikutuksia neuvonnan toimintaan. Pauliina Laitinen

Yrittäjien ja asiantuntijoiden vuorovaikutus lisää menestymisen edellytyksiä. Yhteistyötä sovelletaan esimerkiksi Pesticide Life -hankkeessa.

tuloksia tai miettiä tulevaisuuden vaihtoehtoja. Verkostomaiset toimintatavat liittävät yhteen yrittäjiä ja asiantuntijoita uudella tavalla ja niistä syntyy myös uudenlaista osaamista, vertaisryhmiä ja tiedon jakamista. Tämä kehityssuunta on jo nyt nähtävissä: asiantuntijoiden vetämällä pienryhmätoiminnalla on kysyntää.

Keskustelemalla yrittäjien tulosten vertailutiedoista pienryhmissä saadaan luontevasti esille myös parhaiden käytäntöjen vertailua. Sähköiset palvelut voivat olla itsenäisesti toimivia tai yhdistettyjä asiantuntijoiden osaamiseen. Helposti käytettävät ja aina saatavilla olevat palvelut hälytyksineen ja ennakointeineen ovat tulevaisuutta. Ympäristöosaamisen tarve kasvaa yhä Asiantuntijuutta tarvitaan tulevaisuudessa lisää ympäristöön, vesitalouteen ja energiaan sekä elintarviketalouden ketjuosaamiseen liittyvissä kysymyksissä. Yritysten kannattavuuden parantamisessa korostuu yhä enemmän markkinaosaaminen, mm. markkinointiosaamista vaaditaan, jos myynti- ja sopimuskäytännöt muuttuvat. Ajankohtaisen ja edelläkävijätiedon saanti on ratkaisevaa, mutta myös tiedonhankinnan väylät ja keinot sekä ennen kaikkea tiedon soveltaminen käytännön päätöksiksi. Kansainvälisyys nousee vielä nykyistä suurempaan rooliin. Erityisesti kansainvälisillä foorumeilla korostuu eri toimijoiden yhteistyö sekä uuden tiedon jalostaminen ja soveltaminen yritysten käytettäväksi käytännönläheisellä tavalla. Yritysten menestymiseen pitkällä aikajänteellä vaikuttaa myös alan tutkimuksen suuntaaminen käytännönläheisesti ja ratkaisuhakuisesti. Haasteena on saada uusin tieto siirrettyä asiantuntijaverkostoille, jotka yhdessä yrittäjän kanssa soveltavat sitä kasvavien yritysten tarpeisiin. Suvi Anttila, ProAgria Keskusten Liitto ja Pasi Rikkonen, MTT

Lisätietoja: pasi.rikkonen@mtt.fi, puh. 040 703 7777


2 PALSTAA

11

Broilerinlanta luovuttaa hyvin ravinteita vehnälle n Broilerintuotannon kus-

tannuksia voidaan alentaa käyttämällä rehuna tilan omaa viljaa ja lannoitteena broilerinlantaa: se palauttaa kasviravinteet takaisin peltoon, ja näin voidaan vähentää väkilannoitteiden käyttöä. Broilerinlannan käyttöä ei kuitenkaan pidä ylimitoittaa.

Broilereiden viljaruokinta on yleistynyt voimakkaasti viime vuosina. Vehnän määrä voi kasvatuksen loppuvaiheessa olla jopa yli 30 % rehusta. Tilan omaa viljaa käytettäessä säästetään jonkin verran rehu- ja kuljetuskustannuksissa. Lisäksi kokonaiset viljanjyvät ruokinnassa parantavat lintujen ruoansulatusta ja hyvinvointia. Viime kesänä Satafood ja MTT järjestivät tilatason viljelijäkokeita, joissa selvitettiin väkilannoituksen ja broilerinlannan vaikutusta vehnän satoon ja valkuaisen määrään. Kokeita rahoitti Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma. Lohkotason lannoituskokeita Lannoitekäsittelyjä oli kolme: pelkkä väkilannoitus (typpitaso 110–150 kg N/ha); broilerinlanta täydennettynä väkilannoitteella (broilerin-

lantaa 4,5–10 m3/ha, typpitaso 110– 160 kg N/ha), joka edusti viljelijän normaalia lannoituskäytäntöä; ja lisäbroilerinlanta täydennettynä väkilannoitteella (broilerinlantaa 9-20 m3/ha, typpitaso 135–180 kg N/ha). Kaikilla lohkoilla käytettiin fosforitonta lannoitetta. Kokeessa oli mukana kaikkiaan kahdeksan lohkoa, joista kahdella viljeltiin Anniinaa, kolmella Zebraa ja yhdellä Bjarnea, Kruunua ja Marblea kutakin. Sadon määrä ja laatu määritettiin kolmesta 0,25 m2 kasvustonäytteestä joka lannoitustasolta. Korkeat sadot ja valkuaiset Kuumasta ja kuivasta jyväntäyttymisjaksosta huolimatta satotasot olivat kohtuulliset tai jopa korkeat. Satotaso oli 3,5–7 tonnia. Lannoituskäsittelyjen väliset keskimääräiset satoerot jäivät varsin pieniksi (5 000–5 200 kg/ha). Myös sadon valkuaispitoisuudet olivat korkeat. Broilerinlantalannoitus täydennettynä väkilannoitteella tuotti korkeamman valkuaispitoisuuden (16,0–16,3 %) kuin pelkkä väkilannoitetta saanut koejäsen (15,7 %). Hyvä satotaso yhdistettynä korkeaan valkuaispitoisuuteen tuotti erittäin korkeita valkuaissatoja – keskimääräinen valkuaissato nousi peräti viidellä

jyvävalkuainen % 30

Jyväsato ja -valkuainen kesän 2010 viljelijäkokeessa. Jokainen merkki tarkoittaa eri viljelijää, joka on viljellyt kyseistä lajiketta samalla lohkolla mutta erilaisilla lannoituskäsittelyillä. Typpi ei rajoittanut sadonmuodostusta, sen sijaan lajike- ja lohkovaikutukset näkyivät sadossa ja valkuaisessa. Lohkovaikutus tulee selvästi näkyviin Zebra- ja Anniina-lohkoilla.

25

20

15

10

5

0

0

1 000

2 000

Anniina Anniina

3 000

4 000 5 000 sato kg/ha

Bjarne

Kruunu

lohkolla yli 800 kg/ha. Runsasravinteisessa kasvuympäristössä myös korkean satopotentiaalin lajikkeet voivat tuottaa korkean valkuaispitoisuuden ja -sadon. Korkea ravinnepitoisuus mahdollistaa korkean satotason onnistuneessa tilanteessa, mutta epäsuotuisissa oloissa satotaso voi jäädä alhaiseksi ja käyttämättä jääneet ravinteet rasittavat niin tuotannon taloutta kuin ympäristöäkin.

Marble

6 000 Zebra

7 000

8 000

Zebra

Zebra

Runsaasti ravinteita Lohkot olivat multavia savimaita, joiden kasvukunto oli viljavuusanalyysien mukaan hyvä. Tämä näkyi niin sadossa kuin kasvuston ottamassa ravinnemäärässä. Kasvustot käyttivät niille annetun typen tehokkaasti. Typen hyväksikäyttöprosentti vaihteli kuitenkin paljon, ja oli 63–147 %. Tyypillisesti väkilannoitteen

hyväksikäyttöprosentti on kevätviljoilla 55–75 %. Korkeat hyväksikäyttöarvot tarkoittavat, että broilerinlannan typpi tuli varsin nopeasti kasvien käyttöön. Lisäksi lohkoilla on ollut runsaasti edellisten kasvukausien jäljiltä lannasta ja kasvijätteistä vapautuvaa typpeä. Lannoituskäsittelyt eivät juuri vaikuttaneet fosforin ottoon (22– 24 kg P/ha). Kasvustojen ottaman fosforin perusteella lohkoilla näytti olevan riittävästi fosforia kasvien tarpeisiin nähden. Jaana Laurila ja Eija Venäläinen, Satafood Kehittämisyhdistys ry, Ari Rajala ja Pirjo Peltonen-Sainio, MTT

Lisätietoja: jaana.laurila@satafood.net, puh. 050 527 6128

Lantapohjainen mädätysjäännös sopii luomuvehnän lannoitteeksi 3 palstaa

n Biokaasulaitosten mädätys-

Tiina Tontti

MTT:n luomupellolla Mikkelissä testattiin kesällä 2010 biokaasulaitoksen mädätysjäännöksiä luomuvehnän lannoitteena. Koe oli osa ESBIO-hanketta, jota rahoittaa Etelä-Savon ELY-keskus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Kokeessa testattiin kahta erilaista mädätysjäännöstä luomulohkolla, jolla kasvoi edelliskesänä apilanurmea. Toinen mädätysjäännös oli peräisin pilot-mittakaavan koereaktorista, jossa syötteenä oli käytetty naudan lietelantaa, kananlantaa ja salaattijätettä (Mädäte K). Toinen oli peräisin maatilamittakaavaisesta biokaasulaitoksesta, jossa raaka-ainesyötteinä oli ollut pääasiassa naudan lietelanta ja nurmibiomassa (Mädäte N). Vertailukäsittelyinä oli lisälannoittamaton luomupelto, naudan lietelanta, liha-luujauho (Aitoviljo, Honkajoki Oy) ja NPK-lannoite (Pellon Y3 ja kaksoissuperfosfaatti). Lannoitteet levitettiin peltoon käsin ja mullattiin maahan joustopiikkiäkeellä. Kevätvehnä kylvettiin 11.5. ja sato puitiin 17.8. Suurin sato kananlannan mädätysjäännöksellä Eloperäiset lannoitteet annosteltiin kaksi viikkoa aiemmin tehtyjen lanta-analyysien perusteella. Suurimillaan tavoitteena oli 100– 110 kg liukoisen typen lisäys hehtaarille, ja pienempi annostelu oli

Jyväsadonlisä lannoituksella kg/kg N 25

jäännökset näyttävät lupaavilta lannoitteilta kevätvehnälle. Viime kesänä tehdyssä kokeessa erityisesti kananlantaa sisältävä mädätysjäännös tuotti paremman satotuloksen kuin vastaavan typpimäärän lietelantalannoitus.

Sadonlisäys /kokN

Sadonlisäys /liukN

20

15

10

Luomuvehnä hyödyntää hyvin biokaasulaitoksen mädätysjäännöksen ravinteet.

70–84 % siitä. Lannoitteiden levityksen yhteydessä otettiin näytteet, joista tehtiin uudet analyysit. Niiden perustella laskettiin, kuinka paljon kokonaistyppeä ja liukoista typpeä kasvustoille todella annettiin. Nestemäisten lannoitteiden typpipitoisuudet olivat muuttuneet varastoinnin aikana niin, että peltoon lisätty liukoisen typen määrä vaihteli 35–138 kg/ha ja kokonaistypen määrä 48–243 kg/ha lannoitetyypistä riippuen. Ilman lisälannoitusta vehnän jyväsato oli keskimäärin 1 771 kg/ha. Eloperäisellä lannoituksella satotaso vaihteli 2 343–2 945 kg/ha. Lisälannoittamattomaan ruutuun verrattuna merkitsevästi suuremmat satotasot saatiin koeruuduissa Mädäte K (molemmat lannoitustasot), NPK 77/77, Mädäte N 68/54 ja Viljo 160/50. Kokeen suurin jyväsato saatiin kananlantapohjaisella mädätysjäännöksellä.

5

0 243 / 138

110 / 110

171 / 98

106 / 92

77 / 77

89 / 77

68 / 54

160 / 50

48 / 38

113 / 35

Lietelanta

NPK

Lietelanta

Mädäte K

NPK

Mädäte K

Mädäte N

Viljo

Mädäte N

Viljo

Lannoituksella aikaansaatu jyväsadon lisäys suhteutettuna lannoitteiden sisältämän kokonaistypen ja liukoisen typen määrään (jyväsadon lisäys = (lannoitettu - lannoittamaton) / lannoituksen N-kg). X-akselilla on kerrottu lannoiteraaka-aine ja annetun kokonaistypen ja liukoisen typen määrät x/x kg/ha. Pylväät kuvaavat neljän koeruudun keskiarvoa ja janat ruutujen välistä keskihajontaa.

Mädätteiden kokonaistyppi kasveille tehokäyttöön Mädätysjäännöksillä aikaansaatu jyväsadon lisäys annettua kokonaistyppikiloa kohti oli suurempi kuin lietelannalla tai Viljolla tuotettu sadonlisä. Tämä johtuu siitä, että suurin osa mädätteiden sisältämästä kokonaistypestä oli kasveille käyttökelpoisessa liukoisessa muodossa (80–87%) kun taas lietelan-

nassa ja Viljossa vastaavat lukemat olivat 57 % ja 31 %. Kananlantapohjainen mädäte K antoi vastaavan sadonlisäyksen annostuksilla 106/92 ja 89/77 kuin nopealiukoinen NPKlannoituskäsittely 77/77. Jyväsadon lisäys annettua liukoista typpikiloa kohti oli suurin Viljolla ja mädätteellä N (kuva). Myös mädäte K tuotti vähintään samantasoisen jyväsadon lisäyk-

sen liukoisella typpilannoitekilolla kuin NPK 77/77-lannoitus. Sari Iivonen, Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, Tiina Tontti ja Arja Nykänen, MTT, Hanne Soininen, Mikkelin ammattikorkeakoulu

Lisätietoja: sari.iivonen@helsinki.fi, puh. 050 576 2882


12

Korpelan torpalta koko kansan omenaksi Anja Koskela

Tapio Tuomela/MTT:n arkisto

Yläneellä tiedettiin Huvituksen emopuun kasvavan Korpelan torpalla, mutta sen valtakunnallisesta merkityksestä ei oltu aiemmin tietoisia.

Huvituksen geenejä on käytetty hyödyksi useimmissa MTT:n jalostamissa omenalajikkeissa.

n Keväällä 2009 MTT:n

tutkijat kävivät Yläneellä Korpelan torpan pihamaalla kartoittamassa vanhoja perennoja. Hieman myöhemmin ilmeni, että torpan tontilla törrötti elävä omenapuun tynkä, josta vuosikymmenten saatossa oli jalostettu koko kansan tuntema omenalajike, Huvitus. Syksyllä 2010 Korpelan torpan omenantyngän lajiketieto selvisi lehtinäytteestä tehdystä DNA-analyysistä, jota verrattiin Suomen kansallisen kasvigeenivaraohjelman kokoelmissa olevaan Huvituksen DNA-tunnisteeseen. DNA-analyysi vahvisti paikallisen muistitiedon. Huvitus-lajikkeen geneettistä alkuperää voidaan yrittää selvittää DNA-tietojen avulla. Paikalli-

sen muistitiedon mukaan torppari Juho Korpela kylvi vuonna 1895 omaan puutarhaansa ulkomaisen omenapuun siemeniä, jotka olivat peräisin lähellä sijaitsevasta professori Carl Reinhold Sahlbergin Huvitus-tilan omenatarhasta. Sahlberg kirjasi metsäkorpeen perustamansa Huvitus-puutarhan kasvit luetteloon, jota säilytetään Turun yliopiston kirjastossa. Luettelosta selviää, mitä omenalajikkeita on hankittu ulkomailta. Näiden lajikkeiden DNA-tunnistetietoja voidaan verrata Huvitus-lajikkeen tietoihin, ja näin mahdollisesti päästä sen ulkomaisen omenalajikkeen jäljille, josta torppari Korpela otti hedelmän. Yläneellä tuttu ja arkinen Yläneellä Huvitus on ainakin vanhemman väen keskuudessa hyvin tuttu ja arkinen omena. Moni on tuntenut lapsuudestaan asti Huvi-

tuksen emopuun Korpelan torpalla, myös sen hedelmien erilainen maku on jäänyt mieleen. Toiset muistavat, että Huvitusta ei erityisesti arvostettu, koska sato saattoi olla suuri ja nopea, niin ettei sitä ehditty hyödyntää. Omenan alkukodon likelle Ristinummen kylään omenaa levitti Huvitus-tilalla vuosikymmeniä toiminut puutarhuri Aarne Lehtonen. Vanhoja Huvituspuita osaavat paikkakuntalaiset osoittaa omista ja toisten puutarhoista monista Yläneen kylistä.

olisi hankittu Kotkan läheltä. Kansakoulun opetustaulujen kuvittajana tunnetuksi tullut yläneläinen taiteilija Vihtori Ylinen toi Huvitus-omenan laajempaan tietoisuuteen. Hän sai vartteita Korpelan torpan omenapuusta ja alkoi viljellä sitä omenatarhassaan. Ylinen kirjoitti Hinnonmäen havaintoasemalle Lepaalle tästä erinomaisesta omenasta ja lähetti asemalle jalonnusoksia. Hinnonmäen kokoelmia esittelevässä julkaisussa vuodelta 1938 mainitaan Huvitus ja sen istutusvuodeksi 1935.

Lähti leviämään varhain Huvitus on levinnyt varhain myös muualle maahan. Omenapuita harrastanut Viipurin Maanviljelyskauppa Oy:n toimitusjohtaja Hannes Neuvonen istutti kesäasuntonsa omenatarhaan Luumäelle kolme Huvitusta 1930-luvulla. Hänen poikansa muistelee, että taimia

Jalostuksen kantava voima MTT:lle eli silloiselle Maatalouskoelaitoksen puutarhaosastolle Piikkiön Yltöisiin Huvitus lienee tullut 1940-luvun alussa. Silloinen johtaja, professori Olavi Meurman mainitsee Huvituksen vuonna 1946, jolloin se oli vielä taimi. Huvitus otettiin MTT:ssä vuon-

na 1958 aloitettuun omenanjalostusohjelmaan, jossa pyrittiin yhdistämään suomalaisten paikallislajikkeiden talvenkestävyys ja ulkomaisten herkkulajikkeiden hedelmän laatu. Erilaisia risteytysyhdistelmiä tehtiin 30, ja koekentälle istutettiin 10 756 siementainta. Näistä noin kaksi prosenttia valittiin jatkotutkimuksiin. Jatkoon valituista yli neljäsosalla toinen vanhemmista oli Huvitus. Jalostusohjelman tuloksena nimettiin 16 uutta omenalajiketta, joista 11 lajikkeen toinen risteytysvanhempi on Huvitus. Maarit Heinonen ja Kristiina Antonius, MTT, Sirkku Pihlman, Turun yliopisto, Hilma Kinnanen ja Merja Hartikainen, MTT

Lisätietoja: maarit.heinonen@mtt.fi, puh. 040 195 9943

Valkolupiinista on moneksi Tomas Räfså

n Valkolupiinilla saattaisi

olla myös Suomessa monia käyttökohteita. Se näyttäisi soveltuvan hyvin viherlannoitukseen, bioenergian raaka-aineeksi, rehukasvustoihin seoksena ja maan puhdistamiseen. Kuhunkin tarkoitukseen voi valita parhaiten sopivan lajikkeen.

Valkolupiini on reheväkasvuinen, mutta hyvin vaatimaton kasvi, joka viihtyy myös happamilla mailla. Sen leveät lehdet peittävät maan hyvin ja ehkäisevät rikkakasvien kasvua. Valkolupiini kukkii myöhään ja tuottaa siten runsaasti biomassaa. Sen kasvinsuojelutarve on hyvin vähäinen. Helsingin yliopistossa on tutkittu valkolupiinin erilaisia käyttömahdollisuuksia vuodesta 2007. Viherlannoitukseen Valkolupiinilajikkeet eroavat huomattavasti toisistaan kukkimisajankohdan suhteen. Mitä myöhemmin kasvusto alkaa kukkia, sitä enemmän vihermassaa se tuottaa. Valkolupiinin typpipitoisuus on yleensä yli 2 %. Biomassaa kasvusto on tuottanut parhaimmillaan 18 tonnia/ha lajikkeesta ja kasvu-

Viherlannoituskäytössä valkolupiini murskataan ja muokataan maahan.

kaudesta riippuen. Juurten massa on yleensä 1/4–1/3 maanpäällisestä massasta. Valkolupiinilla on erittäin suurikokoinen ja syvälle ulottuva paalujuuri, jonka avulla se ottaa ravinteita tehokkaasti syvimmistäkin maakerroksista. Koska myös juurissa on typpeä, valkolupiinin lannoitusvaikutus on huomattava. Lisäksi runsas kasvimassa lisää maan orgaanisen aineksen määrää pitkällä aikavälillä. Viherlannoitukseen kannattaa va-

lita erittäin myöhäisiä ja tuottoisia lajikkeita, kuten Ludic. Tällöin vihermassan muodostuminen jatkuu mahdollisimman pitkään. Valkolupiini parantaa myös fosforin saatavuutta kasveille tiheästi haaroittuneiden proteoidi-juurtensa ansiosta. Energiakasviksi Valkolupiini on erinomainen peltoenergiakasvi, sillä sen tuotanto ei edellytä typpilannoitteen käyt-

töä. Valkolupiini on osoittautunut myös hyväksi metaanin lähteeksi, koska se sisältää paljon mikrobien kasvulle oleellista typpeä ja hyvin vähän ligniiniä. Suurin osa typestä jää lietteeseen, jota voidaan käyttää uuden sadon ravinnelähteenä. Valkolupiinin alkalimetalli-, Cl-, S- ja Si-pitoisuudet ovat matalat, joten se soveltuu myös termokemiallisiin prosessointimenetelmiin. Poltettuna sen biomassan tehollinen lämpöarvo on noin 4,5 MWh/t. Rehuntuotantoon Valkolupiini ei yleensä ehdi muodostaa tuleentunutta siemensatoa Suomessa kasvukauden aikana. Sen sijaan se soveltuu hyvin esimerkiksi kokoviljasäilörehuksi vehnän kanssa seoksena. Toistaiseksi parhaimmalta seossuhteelta on vaikuttanut 1/3 vehnää ja 2/3 valkolupiinia. Paras lajike kokoviljasäilörehuksi on ollut Ludic. Sen sato on ollut suurin ja alkaloidipitoisuus hyvin matala. Seoskasvustoon annettu typpi päätyy yleensä viljan käyttöön, mikä pakottaa palkokasvin tuottamaan typpeä. Osa lupiinin juurten toiminnan seurauksena muodostuneesta fosforista päätyy yleensä viljan käyttöön. Sadonkor-

juu kannattaa tehdä siinä vaiheessa, kun vilja on taikina-asteella. Seosviljelyllä pystytään vähentämään tauti- ja tuholaispainetta. Lisäksi rikkakasvien torjunnan tarve laskee kasvuston peittävyyden lisääntyessä. Puhtaampi maa Valkolupiini soveltuu hyvin saastuneen maan puhdistukseen. Se sietää hyvin raskasmetalleja. Sen laaja juuristo parantaa maan rakennetta ja lisää siten muiden kasvien viihtyvyyttä. Proteoidi-juuret keräävät tehokkaasti arseenia ja kadmiumia maasta. Raskasmetallit kerääntyvät erityisesti lehtiin. Fytoremediaatiopontentiaali on ollut arseenilla jopa 6,5 g/ha, kuparilla 75 g/ha ja kromilla 13 g/ha. Yleensä arseenin pitoisuus kasvissa on noussut suhteessa maan arseenipitoisuuteen. Frederick Stoddard, Pirjo Mäkelä, Arja Santanen, Petra Manninen, Mahmoud Seleiman, Clara Lizarazo Torres, Tomas Räfså, Helinä Hartikainen ja Markku Yli-Halla, Helsingin yliopisto

Lisätietoja: frederick.stoddard@helsinki.fi, puh. 050 415 0379


13

Tutkimus vahvistaa eurooppalaista marjataloutta Saila Karhu

n Tänä keväänä käynnistyi

marjojen viljelyyn ja markkinointiin keskittyvä laaja EU-tutkimushanke EUBerry. Suomi on hankkeessa mukana kehittämässä kestäviä menetelmiä laadukkaiden marjojen tuotantoon.

suudessa nopeuttaa kasvinjalostusta merkittävästi. Kohti kestävämpää tuotantoa Tutkimus myös pyrkii sopeuttamaan marjanviljelyn menetelmiä ilmastonmuutoksen tuomiin haittoihin, kuten kuivuuteen etelässä ja vaihteleviin talvioloihin pohjoisessa. Myös tunneliviljelyn lisääntyminen on tuonut uusia kehittämistarpeita viljelyteknologialle. Ympäristövaikutusten minimoimiseksi hankkeessa selvitetään menetelmiä veden, ravinteiden ja torjunta-aineiden käytön vähentämiseksi. Biologisen torjunnan uusista mahdollisuuksista kootaan ohjeistukset viljelijöille.

EUBerry-tutkimushankkeen tavoitteena on nostaa eurooppalaisen marjatalouden kilpailukykyä. Hankkeessa selvitetään mansikoiden, vadelmien ja karhunvattujen, herukoiden sekä pensasmustikoiden tuotannon kehittämistä ympäristöä säästäen, geenitietoa hyödyntäen ja ilmastonmuutoksen tuomat haasteet huomioiden. Hankkeessa on mukana tutkimuslaitoksia ja yrityksiä kymmenestä maasta. Suomesta hankkeeseen osallistuu MTT. EU tukee hanketta kolmella miljoonalla eurolla.

Laadulla kilpailukykyä Tavoitteena on saada myös kuluttajat kiinnostumaan marjoista erityisesti tuorekäytössä: tähän pyritään parantamalla marjojen säilyvyyttä ja muita laatuominaisuuksia. Hanke selvittää tuoremarjojen terveysväittämien todenperäisyyttä ihmissolukkotasolla asti. Hankkeessa kehitetään pilottiluonteisia markkinointistrategioita sekä uudentyyppisiä marjatuotteita. Niiden menestymistä seurataan jalkauttamalla tutkimus kuluttajien pariin, vähittäiskauppoihin asti.

Geenivarat hyötykäyttöön Hankkeen yhtenä tavoitteena on löytää parhaat marjalajikkeet eri ilmastovyöhykkeille sekä paikantaa niiden erityisominaisuuksia kasvinjalostajien tarpeisiin. Työssä otetaan tehokäyttöön jo olemassa olevia havaintotietoja. Lisäksi kehitetään DNA-merkkejä eri lajien tärkeille ominaisuuksille kasvinjalostusta varten. Hankkeen myötä marjojen genotyypitys etenee ja niiden laatua säätelevistä geeneistä saadaan enemmän tietoa. Tämä voi tulevai-

Uusi tutkimushanke selvittää muun muassa vadelman biologista tuholaistorjuntaa.

Ympäristöä säästäen Suomen osuudessa MTT:n tutkijat ovat mukana parantamassa lajiketiedon käyttöä kasvinjalostuksen avuksi. Geenimerkkien hyödyntämistä jalostuksessa selvitetään yhteistyössä Helsingin yliopiston tutkijoiden kanssa. Ilmastomuutoksen vaikutuksia selvitetään tutkimalla pensasmustikan vuotuista kasvurytmiä eri olosuhteissa. Hallantorjuntaan kehitetään vettä vain vähän kuluttavaa laitteistoa, jotta maan rakenne ja juurten kunto säilyisivät normaaleina. Mansikan taudinkestävyyttä pyritään vahvistamaan kasvien sisäosista eristettyjen bakteerien sekä muiden ulkoisten mikrobien ja maa-ainesvalmisteiden avulla. Tavoitteena on kehittää mansikan tautitorjuntaa ilman kemikaaleja. Tunneliviljelmillä tutkitaan vadelman tuhoeläinten biologista torjuntaa ja torjuntaeliöiden käytön yhdistämistä kasviperäisiin torjunta-aineisiin. Samalla selvitetään torjuntamenetelmien kustannustehokkuutta. Kotimaisen tutkimussatsauksen lisäksi suomalaista marjanviljelijää hyödyttävät muissakin maissa saatavat EUBerry-tutkimuksen tulokset. Saila Karhu ja Päivi Parikka, MTT

Lisätietoja: saila.karhu@mtt.fi, puh. (02) 477 2206

Hyväkuntoinen laidun pitää emolehmän vireessä Maiju Pesonen

n Laiduntaminen kuuluu

dunkauden alussa kasvustoa ei saisi päästää liian pitkäksi. Laidunlohkoja on vaihdettava jopa parin päivän välein, jotta kasvusto pysyy maittavana eikä korsiinnu kiihkeimmässä kasvuvaiheessa. Jos laidun syötetään laidunkierron aikana liian tarkkaan, sen jälkikasvu hidastuu, koska kasvien yhteyttämiseen tarvittava lehtipinta-ala on liian vähäinen.

naudan lajityypilliseen käyttäytymiseen. Vasikat oppivat laiduntamaan emon ja muiden lauman vanhempien eläinten esimerkistä jo 3–4 kuukauden ikäisinä. Vasikkana opitut maut ja tekniikat säilyvät läpi elämän.

Emolehmät laiduntavat 4–14 tuntia/päivä. Päivittäisen laidunnuksen pituus vaihtelee sääolosuhteiden, kasvilajien, nurmen tiheyden ja sulavuuden mukaan. Emolehmä valitsee laitumelta mahdollisuuksien rajoissa 65–75 % hyvin sulavia heinäkasveja, 20– 30 % apiloita (nurmipalkokasveja) ja 5–10 % erilaisten puumaisten kasvien lehtiä. Emolehmät laiduntavat tehokkaammin ja saavat enemmän ravintoaineita tuotantoon, kun laidunnurmessa on maittavia kasveja ja ne löytyvät helposti. Laidunnurmen kasvuston pituus ja tiheys ovat onnistuneen laidunnuksen edellytyksiä. Jos kasvuston pituus jää alle neljän sentin, syönnin nopeus kärsii, emolehmät eivät pysty nostamaan kuntoluokkaansa ja vasikoiden kasvupotentiaali ei täyty. Ihanteellista on, jos laidunkierron pystyy järjestämään niin, että kasvuston loppukorkeus on vähintään kahdeksan senttiä. Poikiminen nurmen mukaan Emolehmä saavuttaa maidontuotantokäyrän huipun keskimäärin yhdeksän viikon kuluttua poikimisesta. Laidunnurmen parhaan hyväksikäytön kannalta kevätpoi-

Laiduntaminen ja varsinkin sen tehokkuus on opittu ominaisuus.

kivien emojen poikimisajankohta olisi käytännöllistä ajoittaa maalis-huhtikuun taitteeseen. Tällöin sekä vasikat että emolehmät pystyvät hyödyntämään ravitsevaa, nopeasti kasvavaa nurmea. Loppukesän olosuhteet muodostavat usein haasteen emolehmien laidunnukselle. Laidunkauden loppua kohden nurmen kasvu alkaa hiipua samaan aikaan kun vasikoiden tarve saada hyvälaa-

tuista, sulavaa laidunnurmea lisääntyy. Pitkä laidunkausi haastava Emolehmätuotantoon sopii pitkä laidunkausi. Yleensä emon itsensä laitumelta syömä rehu on edullisempaa kuin koneellisesti korjattu rehu. Laidunkasvien sadonmuodostuksen tulisi alkaa aikaisin ja riittää pitkälle syksyyn.

Laidunkauden aloitusajankohta voi ratkaista pitkälti koko laidunnuksen onnistumisen. Sen aloittaminen liian aikaisin keväällä, ennen kuin kasvit ovat muodostaneet uusia juuria, voi olla tuhoisaa nurmen kasvulle. Nurmikasvuston tulisi olla nelilehtivaiheessa laidunnuksen alkaessa. Tasapainoilu liian aikaisen aloittamisen ja turhan pitkän kasvuston kanssa on haastavaa. Lai-

Yksivuotinen täydentämään Yksivuotiset laitumet täydentävät oivallisesti monivuotisia laitumia erilaisen kasvurytminsä vuoksi. Yksivuotisten laidunten kasvu ajoittuu loppukesään, nurmikasvien tuotantokuopan aikoihin, ja jos kasvivalikoimat ovat osuneet kohdalleen, niitä voidaan laiduntaa pitkälle syksyyn. Yksivuotiset raiheinäkasvustot säilyttävät ravintoarvonsa pitkälle syksyyn, kun niitä täydennetään virnoilla tai yksivuotisilla apiloilla. Vilja- ja palkokasviseoskasvustot sisältävät sekä energiaa että valkuaista eläinten tarpeisiin. Suurin kuiva-ainesatopotentiaali on rehujuurikkailla, -kaaleilla ja rehurapsilla. Näiden kasvien laiduntaminen vaatii emolehmätuottajalta tarkkuutta, mutta voi olla kannattavakin vaihtoehto. Jos laidunpinta-ala jää alle 0,2 ha/ emovasikkapari tai nurmet talvehtivat heikosti, kannattaa yksivuotinen kasvusto perustaa emolehmien laidunkauden täydentäjäksi.

Maiju Pesonen, MTT

Lisätietoja: maiju.pesonen@mtt. fi, puh. 050 542 4569


14

Vaadin lisää tuottoa porotalouteen Jaakko Vähämäki/Vastavalo.fi

n Poronaaraan eli vaatimen

merkitys porokarjan tuottavuudelle on suuri. Vaadinten jalostusvalinta on yksi keino parantaa elinkeinon kannattavuutta.

Kannattavuus on saanut uutta merkitystä myös porotaloudessa. Elämäntapa on muuttunut elinkeinoksi, ja tuottajahintojen romahdus on pakottanut poromiehet miettimään tuottavuutta entistä vahvemmin. Poromääriä ei voi lisätä, joten on parannettava eläinten laatua. Poronaaras eli vaadin on porokarjan perusta ja kantava voima, jonka merkitys säilyy vahvana tuotannon edellytysten muuttuessa. Vaatimen ikä, koko ja emo-ominaisuudet vaikuttavat vasojen kasvuun ja selviytymiseen luonnossa. Poromies voi parantaa tuottoa pitämällä vaadinkantansa mahdollisimman tuottavana suosimalla hyviä emiä ja karsimalla vanhat ja pieniä vasoja tuottavat vaatimet. MTT:ssä tutkitaan parhaillaan porojen jalostusvalintaa Raisio Oyj:n tutkimussäätiön rahoituksella. Emävaikutuksia on mallinnettu aineistosta, joka on saatu Paliskuntain yhdistyksen koetarhan poroista. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL on huolehtinut aineiston ylläpitämisestä. Emävaikutusten periytymistä on porotalouden luonteen takia hankala määrittää porokarjoista, mutta koetarhan pitkän ajanjakson kattava aineisto mahdollistaa myös geneettisen tutkimuksen. Karut vasomisolosuhteet Porovaadin vasoo keväällä vapaana luonnossa, välillä ankarissakin oloissa. Ravinto on silloin vähäisimmillään, mutta vaatimen pitää tuottaa maitoa vasalleen, että se pärjäisi pakkasöissä. Emän hoitokyky ja maidontuotanto vaikuttavat paljon vasan varhaiskasvuun. Hyvä emä vasoo kohtuullisen varhain, jolloin vasalla on enemmän aikaa kasvaa ennen syyserotuksia tai kerätä varastorasvaa ennen talven tuloa.

2palstaa

Vaatimen ominaisuudet vaikuttavat suuresti vasojen kasvuun ja selviytymiseen luonnossa. 3 2,5 2 1,5 1 0,5 0

Siitosvasojen valintaperusteiden tärkeys vasojen jalostusvalinnassa asteikolla nollasta kolmeen: kolme tarkoittaa erittäin tärkeää ja nolla merkityksetöntä tekijää.

Emän hoitokyky ratkaisee Tutkimus osoittaa, että emävaikutusten suuruus ja periytyminen on poroilla samaa luokkaa kuin nau-

doilla ja lampailla eli noin 20 % vaihtelusta johtuu perimästä. Porotaloudessa emävaikutusten merkitys on elinkeinon luonteen takia

huomattavasti suurempi kuin perinteisessä kotieläintuotannossa. Luonnossa elävillä poroilla ympäristöön ei juuri voida vaikuttaa, joten siitosvalinta on tärkeä keino parantaa emo-ominaisuuksia. Emävaikutusten lisäksi tutkimuksessa selvitettiin siitosporojen valintaa käytännössä haastattelemalla poroisäntiä heidän käyttämistään valintaperusteista. Valinnan tavoitteena on parantaa teurasporojen painoa ja määrää, eli niiden kasvu ja selviytyminen ovat tärkeimmät ominaisuudet tuotannon kannattavuuden kannalta. Poroisäntien mukaan tärkeimmät valintaperusteet ovat vasan terveys, lihaksikkuus ja koko; lisäksi siitosvalinnassa mainittiin erikoisen tärkeinä tekijöinä emä sekä emän hoitokyky.

tien sanoin ”hyvä emä vasoo säännöllisesti, tekee hyviä vasoja, pitää kuntonsa pitkälle kevääseen, on leveäselkäinen ja lihaksikas”. Hyväkuntoinen karva ja isot sarvet ovat yhteydessä vaatimen hyvään kuntoon. Siitosporojen valinta on yksi keino lisätä kannattavuutta. Saavutettu perinnöllinen edistyminen on pysyvää ja tuottaa korkoa korolle. Hyvä vaadin on aina hyvä, myös huonoina vuosina. Lihanmyynnistä saatava rahamäärä riippuu suoraan teurastettavien nuorten porojen määrästä ja laadusta, mutta itse porokarjan tuotto riippuu vaatimista. Porovaadin lisää porotalouden tuottoa.

Valinnalla korkoa korolle Hyvää emää kuvaillaan sen ulkonäön ja vasojen perusteella. Poroisän-

Lisätietoja: kirsi.muuttoranta@mtt.fi, puh. (03) 4188 3690

Kirsi Muuttoranta ja Asko Mäki-Tanila, MTT

Hiilijalanjäljistä kehitetään vertailukelpoisia n MTT:n johdolla työstetään

kansallista laskentasuositusta, joka helpottaa elintarvikkeiden hiilijalanjälkien vertailemista. Alkutuotannolla on keskeinen rooli tarvittavan tiedon tuottamisessa.

Tuotteiden ilmastovaikutukset eli hiilijalanjäljet ovat nousseet keskiöön elintarvikkeiden ympäristövaikutuksista ja -merkinnöistä käytävässä keskustelussa. Kasvihuonekaasut vaikuttavat ilmastoon samalla tavalla kaikkialla maapallolla ja ovat siten ainoita globaalisti vertailukelpoisia päästöjä. Ravinnon osuus yksityisen kulutuksen ilmastovaikutuksista on neljännes. Kun otetaan huomioon myös rehevöityminen, happamoituminen ja monimuotoisuuden muutokset, on ravinnon osuus kulutuksen kaikista ympäristövaikutuksista yli kolmannes: enemmän kuin asumisen ja liikkumisen. Yhä suurempi osa kuluttajista toivoo elintarvikkeiden hiilijalanjäljistä kertovia tietoja pakkauksiin. Hiilijalanjälkienkin vertailu on vielä haasteellista vaihtelevien laskentamenettelyiden vuoksi.

Hiilimerkinnät yleistymässä Ainakin kolmella suomalaisella yrityksellä on elintarvikepakkauksissaan hiilijalanjälkimerkintä ja uusia on tulossa. Merkintöjä löytyy mm. hiutaleista, kekseistä, välipalajuomista, leivästä sekä hunajasta. Myös eläinperäisten tuotteiden valmistajat pohtivat merkintöjä, sillä nekin voivat erottautua kilpailijoistaan ympäristöä vähemmän

kuormittavilla tuotteilla. Osa yrityksistä kertoo tuotteidensa hiilijalanjäljistä nettisivuillaan, ja muutama yritys on kertonut kompensoivansa hiilijalanjälkeään. Hiilijalanjäljet ovat kuluttajalle vielä uusi asia eikä heitä tulisi hämmentää hiilineutraaliusväitteillä. Toki elintarvikeketjussa on voitu onnistuneesti vähentää ilmastovaikutuksia tai kompensoida niitä joUlla Jauhiainen

Elintarvikeketjun edustajat keskustelivat keväällä pidetyssä työpajassa hiilimerkinnöistä. Kuvassa Anna Vainikainen ETL:stä ja Elisa Niemi Luomuliitosta.

tenkin, mutta itse tuote ei suinkaan ole hiilineutraali.

käytännönläheisempi ja yksityiskohtaisempi.

Koko ketju yhteistyössä Elintarviketeollisuuden ja -kaupan yritykset sekä MTT ovat työstämässä elintarvikkeiden ympäristövaikutusten arvioinnin kansallista laskentasuositusta. Suositus tehdään Tekesin rahoittamassa Foodprint-hankkeessa vuorovaikutuksessa yritysten kehityshankkeiden kanssa. Päämääränä on pienentää kotimaisen elintarvikeketjun ympäristövaikutuksia ja parantaa hiilijalanjälkien vertailtavuutta. Alkutuotannon rooli tarvittavan tiedon tuottamisessa laskentaa ja tuotantoketjun kehittämistä varten on olennainen, sillä usein merkittävin osa elintarvikkeiden hiilijalanjäljestä syntyy maataloudessa ja sen panostuotannossa. Jotta alkutuotannosta saataisiin tietoja mahdollisimman vaivattomasti, yritysketjuhankkeissa testataan erilaisia tapoja kerätä tietoa, aina sähköisistä tiedonkeruupohjista hiililaskureiden testiversioihin. Koko ketjun motivointi ja yhteistyö on tärkeää. Kansainväliset hiilijalanjälkien laskentaohjeistukset ovat suomalaisen suosituksen pohjana, mutta siitä pyritään tekemään

Alkutuottajat mukana Marraskuussa 2010 MTT järjesti työpajan hiilijalanjälkien laskentaan tarvittavien tietojen tuotannosta. Paikalla oli elintarvikeketjun toimijoita ja erityisen paljon alkutuotannon edustajia. Keskusteluun nousivat esimerkiksi tiedon ja ymmärryksen puute, epäselvyys luovutettavien tietojen käyttötarkoituksesta, kustannukset ja lisääntyvä työmäärä. Samalla kuitenkin löydettiin ratkaisuja ja motivaatiotekijöitä, kuten eri toimijoiden tiedon lisääminen, toiminnan kehittäminen sekä ketjun toimijoiden avoin keskustelu ja yhteisten tavoitteiden asettaminen. Alan toimijat kokoontuvat jälleen kesäkuun alussa keskustelemaan elintarvikkeiden hiilijalanjälkilaskennasta ja -merkinnöistä MTT:n organisoimaan seminaariin. Juha-Matti Katajajuuri ja Hannele Pulkkinen, MTT

Lisätietoja: juha-matti.katajajuuri@mtt.fi, puh. 050 359 9772


15

Kehittyvä teknologia vähentää kasvihuoneen energiankäyttöä n Teknologian kehittämisellä

lotuksen vähentäminen ei vähennä energiankulutusta per satokilo, koska satotaso alenee samassa suhteessa. Valotuksen hyötysuhde paranee lisäämällä satoa. Se tapahtuu ensisijaisesti muuttamalla kasvihuone sellaiseksi, että hiilidioksidipitoisuus, lämpötila, kosteus ja valo ovat koko ajan oikeassa suhteessa toisiinsa. Pitemmällä aikavälillä myös valotusteknologia kehittynee tehokkaammaksi.

voidaan vähentää huomattavasti kasvihuonetuotannon energiankulutusta. Ympärivuotisessa tuotannossa lämpö tulee pääasiassa valotuksesta, joten CO2-päästöjen pienentämiseksi tuotettua satokiloa kohti tarvitaan myös vähäpäästöistä sähköenergiaa.

MTT:ssä on arvioitu ympärivuotisJäähdytys nostaa satoa ten kasvihuonetuotantoratkaisujen Jäähdytysjärjestelmä, jonka avulla vaikutusta energiankulutukseen kasvihuone pidetään valoisaan aija siitä johtuviin hiilidioksidipääskaan pääosin suljettuna, nostaa satöihin. Laskentaan kehitetty malli toa kesäaikaan 20–40 % ja vuositaperustuu kasvihuoneiden ominaisolla 10–15 %. suuksiin ja MTT:n Piikkiön kasviJäähdytyksen käyttö kevääshuoneissa vuosina 2007–2010 tehtä syksyyn kuluttaa sähköä 6–15 tyihin kokeisiin. kWh/m2 eli noin prosentin valoYmpärivuotisessa valotetussa tuksen sähköstä. Energiankulutus kurkuntuotannossa (HPS eli korja CO2-päästöt tuotettua kiloa kohkeapainenatrium-valaisimet) käyti pienenevät siis suunnilleen sadon tetään enemmän energiaa valotuknousun suhteessa. Jäähdytys siirtää seen kuin lämmitykseen (taulukossa huoneesta veteen lämpöä noin 400 vaihtoehto B). Mitä runsaampi valokWh/m2, jolle voi olla paikallista tus, sitä vähemmän tarvitaan lämkäyttöä (taulukossa vaihtoehto C). mitystä. Kaasulämmityksen CO2-pääsEnemmän irti LED-valosta? töt ovat alle kymmenesosa säh3 palstaa LED-valotus saattaa vähitellen könkäytön päästöistä. Uusiutuvalkorvata HPS-valotuksen. Nykyiset la energialla tuotetun lämmityksen LED-ratkaisut eivät vielä nosta kurCO2-päästöt ovat olemattomat. VaTuotantoratkaisu

Tuplakate ja jäähdytys? Energiaa säästävä kaksinkertainen kasvihuonekate toimii huonosti HPS-valotuksen kanssa, koska kosteuden ja lämmön poisto johtaa runsaaseen tuuletukseen. Jos energiatehokas LED-valotus saadaan käyttöön ja kosteus poistetaan talvellakin jäähdytyksellä, huoneen lämmitystarve laskisi suuruusluokkaan 125–175 kWh/m2 (E). Tällöin välttämättömään jäähdytykseen kulutettaisiin vain 10–17 kWh/m2. Huoneesta pois siirretty, potentiaalisesti hyödynnettävissä oleva lämpömäärä olisi noin 800 kWh/m2. Timo Kaukoranta, Liisa Särkkä, Juha Näkkilä, Anu Koivisto ja Kari Jokinen, MTT Lisätietoja: timo.kaukoranta@mtt.fi, puh. (03) 4188 2453

Satotaso kg/m2

Valotus kWh/m2

Lämmitys kWh/m2

Energian kulutus kWh/kg(4

CO2-päästö kg/kg(4

40–50

0,0

500–600

10–12,5

0(2–3,9(3

(A) Luonnonvalotuotanto (B) Nykyinen ympärivuotinen

150–200

1 400–1 500

200–400

8,0–10,7

0(2 .. 1,7–2,3

(C) B + kesällä jäähdytetty

190–220

1 400–1 500

100(1 .. 200–450

6,8–8,4

0(2 .. 1,5–1,8

210–240

900–1 000

200(1 .. 300–450

6,7–8,1

0(2 .. 1,4–1,7

210–240

900–1 000

0(1 .. 125–175

5,8–7,3

0(2 .. 1,3–1,5

(D) C + tehokkaampi LEDvalotus (E) D + 2-kertainen kate, jäähdytys ympäri vuoden

MTT:n arkisto/Tapio Tuomela

kuntuotannon energiatehokkuutta. LED-valotuksen hyötysuhde sähkön muuttamisessa fotosynteesiä edistäväksi valoksi voi tulevaisuudessa nousta kolmanneksen korkeammaksi kuin HPS-valotuksen. Tällöin se vähentäisi sähkönkulutusta kolmanneksen ja välittömät energiakustannukset satokiloa kohti olisivat myös kolmanneksen alemmat kuin nykyisessä ympärivuotisessa tuotannossa (D).

Valotuksen ja lämmityksen energiankulutus ja CO2-päästöt tuotettua kurkkukiloa kohti. Huone A tuotannossa helmi – lokakuussa. Taulukon huoneet A–C ovat teknisesti toteutettavissa jo nyt, ja huoneet D–E, jos valotustekniikka kehittyy. B- ja C-vaihtoehdoissa ylävaloa 200 W/m2 ja välivaloa 50 W/m2, D- ja E-vaihtoehdoissa 30 % vähemmän. Huoneiden B–E lämmityksessä käytetään propaania. 1)Jäähdytyksen poistamaa lämpöä hyödynnetään yöllä. 2)Alimmat CO2-päästöt käyttämällä uusiutuvaa energiaa. Kaikissa vaihtoehdoissa sato on tekniikan toteutumisajankohdan teknologisen tason mukaan. 3) Suurimmat päästöt raskaalla polttoöljyllä. 4) Kulutus ja CO2-päästöt kiloa kohti keskimääräisen energiankulutuksen mukaan.

Kasvihuonevihanneksista eniten energiaa tarvitsee kurkun tuotanto.

Tutkimus raivaa tietä palkokasvien viljelylle Frederick Stoddard

n Helsingin yliopisto on

mukana EU:n rahoittamassa Legume Futures -projektissa, jonka tavoitteena on edistää palkokasvien viljelyä Suomessa ja koko Euroopassa. Tutkimus pyrkii lisäämään valkuaisaineomavaraisuutta sekä lähiruoan ja -rehun saatavuutta.

Palkokasvien käyttöön viljelykierrossa liittyy sadon lisäksi useita positiivisia vaikutuksia: typpilannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden käyttö vähenee, maaperän rakenne paranee ja satotappioiden riski pienenee, kun viljeltävät kasvilajit runsastuvat. Legume Futures -projektissa selvitetään palkokasvien viljelyn ekologisista vaikutuksista mm. eri viljelymenetelmien vaikutukset kasvihuonekaasupäästöihin. Myös maan typpitaloutta tarkastellaan kiinnittämällä huomiota varsinkin biologisen typensidonnan vaikutukseen typpidioksidi- ja nitraattipäästöihin. Niin ikään selvitetään palkokasvien vaikutus luonnon monimuotoisuuteen sekä maan rakentee-

Legume Futures -projekti testaa eri palkokasvilajikkeita Suomen olosuhteissa. Esikasvivaikutusta tarkastellaan seuraavana vuonna sadon onnistumisesta.

seen. Taloudellista kannattavuutta mitataan saadun sadon ja siihen käytetyn energian avulla. Tuontiriippuvuus vähenisi Euroopan kaikki maanviljelysvyöhykkeet kattavissa kenttäkokeissa testataan ja arvioidaan uusia, pal-

kokasveihin tukeutuvia ja ei-palkokasveja sisältäviä viljelymenetelmiä. Uusien tietojen ja aiempien kokemusten perusteella jokaiselle maanviljelysvyöhykkeelle laaditaan optimoidut viljelysuunnitelmat. Tällä hetkellä EU on riippuvai-

nen tuontivalkuaisaineesta: 2/3 käytetystä kasviperäisestä rehuvalkuaisesta tuodaan EU:n ulkopuolelta. Tuotettu kasvivalkuainen on yleensä soijaa, joka on peräisin Pohjois- tai Etelä-Amerikasta. Luonnonmullistukset ja ilmastonmuutos voivat tulevaisuudessa aiheuttaa soijantuotantoalueilla suuriakin tappioita. Tuontisoija kuormittaa ympäristöä huomattavasti pitkien kuljetusmatkojen vuoksi ja siksi, että Etelä-Amerikassa raivataan luonnonvaraisia alueita soijan viljelyä varten. Suomessa palkokasvien viljelyala on noin 1 % viljelyalasta. Viljelyalan lisäys kymmenkertaiseksi kattaisi kotimaisen rehuvalkuaisen tarpeen ja mahdollistaisi palkokasveille sopivan viljelykierron. Lisää tietoa viljelystä Palkokasvien viljelyn lisääminen edellyttää, että maanviljelijöillä on nykyistä enemmän tietoa viljelymenetelmistä, viljelyn kannattavuudesta sekä ympäristövaikutuksista. Taloudelliset näkökohdat ohjaavat viljelypäätöksiä, mutta myös tieto oman toiminnan ympäristövaikutuksista on tärkeää nykyajan maanviljelijälle.

Projekti tulee helpottamaan palkokasvien viljelyä koskevaa tiedonsaantia ja viljelyteknologioiden käyttöönottoa, ja lisää tietoisuutta palkokasvien merkityksestä kestävässä maataloustuotannossa. Tulokset julkistetaan sekä painettuna että netissä usealla eurooppalaisella kielellä, myös suomeksi. Kulutustrendit suosiolliset Palkokasvit ovat monipuolisen valkuaisainesisältönsä vuoksi tärkeitä ravintokasveja sekä ihmisille että eläimille. Lisäksi niillä on todettu useita muita terveysvaikutuksia. Suomessa ilmastonmuutoksesta johtuva kasvukauden pidentyminen voi edesauttaa palkokasvien viljelyn lisääntymistä. Kasvisten käyttö lisääntyy tulevaisuudessa ja myös luomutuotteiden ja lähiruoan kysyntä kasvaa voimakkaasti. Palkokasvien viljelyn lisääminen vastaisi myös näihin kuluttajien asettamiin haasteisiin. Frederick Stoddard, Kristina Lindström, Asko Simojoki ja Tuula Puhakainen, Helsingin yliopisto ja Arja Nykänen, MTT Lisätietoja: frederick.stoddard@helsinki.fi, puh. 050 415 0379


16 Sami Markkanen/Evira

Heinien ja apiloiden lajikekuvaukset laaditaan tutkimalla lajikkeesta kylvettyjä yksilötaimia.

Rukiilla tärkeitä lajikeominaisuuksia ovat tähkän muoto ja pituus.

Myös maatiaislajikkeelle voi hakea rekisteröintiä n Myös maatiais- eli alkuperäiskasvilajikkeille voi nykyään hakea rekisteröintiä kasvilajikelautakunnalta. Viranomaiset haluavat näin kannustaa säilyttämään maatiaiskasvit aktiivisessa viljelyssä. Maatiaislajikkeet alkoivat poistua viljelystä 1930-luvulla modernin kasvinjalostuksen myötä. Tultaessa 1960-luvulle niiden viljely oli loppunut lähes tyystin. Huoli viljelykasvien geeniperimän kaventumisesta on sittemmin nostanut maatiaislajikkeet uudelleen esille. Samalla niiden viljelyä on haluttu tuoda näkyvämmin virallisen tuotannon piiriin.

Suomen maatiaissäädöksiä rukattiinkin vuonna 2009 EU:n yhteisten pelisääntöjen mukaisiksi. Yleisenä tavoitteena on ollut edistää maatiaislajikkeiden viljelyä ja saada niiden rekisteröinti ja rekisterit yhdenmukaisiin kirjoihin ja kansiin kaupallisten lajikkeiden tapaan. Uusien säädösten myötä myös maatiaisten määritelmä muuttui ja niitä on alettu kutsua alkuperäiskasvilajikkeiksi. Niihin luetaan maatiaiskasvien lisäksi lajikeluettelosta poistuneet kauppalajikkeet tai niiden muuntuneet kannat. Rekisteröinti antaa markkinointiluvan Alkuperäiskasvilajikkeen viljely

on ensisijaisesti viljelykasvien perimän monimuotoisuuden vaalimista viljelyolosuhteissa eli ns. viljelysäilytystä. Toisaalta lajikkeen rekisteröinti oikeuttaa viljelijää markkinoimaan lajikkeen siementä Suomessa. Lisäksi palkoviljojen, viljojen ja nurmikasvien rekisteröidyn alkuperäislajikkeen siemenlisäykseen voi saada erityisympäristötukea. Rekisteröinnin perusedellytys on selvitys lajikkeen alkuperästä ja omistajasta. Lisäksi hakemuksessa on oltava lajikekuvaus sekä selvitys lajikkeen merkityksestä geenivarojen suojelussa – sen laatimisessa Evira voi auttaa. Lajikekuvaus voi olla virallinen lajikekuvaus tai joissain tapauksissa riittää hakijan itse

laatima selvitys lajikkeen ominaisuuksista. Evira varmistaa lajikeaitouden Eviran Siementarkastusyksikkö pyytää lajikkeen siemenerästä näytteen kenttäkoetta varten ja varmistaa erän lajikeaitouden vertaamalla sitä lajikekuvaukseen. Jos lajikkeesta ei ole kuvausta, Siementarkastusyksikkö tekee pyynnöstä lajikkeesta virallisen kuvauksen. Testaukset kestävät vähintään yhden kasvukauden ja ovat maksullisia. Päätös lajikkeen rekisteröinnistä voidaan tehdä vasta kun lajikekuvaus tai siemennäytteen kenttäkoetarkastus on valmistunut.

Kasvilajikelautakunta tekee päätöksen maatiaislajikkeen rekisteröinnistä hakemuksen perusteella. Ennen hakemuksen lähettämistä voi Evirasta pyytää alustavan arvion siitä, täyttyvätkö lajikkeen rekisteröinnin edellytykset. Hakemuslomakkeen voi ladata joko Eviran nettisivuilta (www. evira.fi) tai pyytää Evirasta. Jos lajike hyväksytään rekisteriin, päätös julkaistaan sekä Suomen kasvilajiketiedotteessa että EU:n yhteisessä lajikeluettelossa. Tapio Lahti ja Kaarina Paavilainen, Evira

Lisätietoja: tapio.lahti@evira.fi, puh. 0400 640 881

Uudet perunat saavat kesän maistumaan n Uudet perunat ovat

ensimmäisiä makumerkkejä alkavasta kesästä: niistä voi valmistaa vaikka värikkään ja helpon peruna-tomaattisalaatin. Samalla herkuttelija tulee syöneeksi laadukkaita valkuaisaineita ja bioaktiivisia peptidejä, jotka edistävät terveyttä. Ainekset: 1 dl rypsiöljyä 1,5 rkl valkoista balsamicoa ½ tl suolaa 1 tl vastajauhettua mustapippuria 1- 2 punasipulia varsineen 0,5 kg kypsiä kesäperunoita 0,25 kg tomaatteja (ruohosipulia) Sekoita öljy, balsamico, suola ja pippuri. Pilko punasipulit pieniksi kuutioiksi ja sekoita ne öljyseokseen. Anna sipulien marinoitua muutama tunti jääkaapissa. Keitä perunat suolalla ( ja tillillä) maustetussa vedessä. Jäähdytä ja pilko ne ja tomaatit. Sekoita tomaatit ja perunat öljy-sipuliseokseen ja anna vielä vetäytyä jääkaapissa noin puoli tuntia. Koristele ruohosipulilla tai sipulin

varsilla ja tarjoile grilliruuan lisäkkeenä. Ruokavalion peruspilari Perunaa pidetään arkisena perusruokana – tylsänä, jopa vähän epäterveellisenäkin, koska se sisältää paljon nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja. Perunasta on kuitenkin löydetty paljon terveyteen positiivisesti vaikuttavia yhdisteitä, joten se kannattaa säilyttää yhtenä ruokavalion peruselintarvikkeista. Vaikka perunan glykeeminen indeksi on korkea, sitä syödään harvoin suurta määrää kerrallaan. Aterian muut ainesosat ja kohtuullinen annos (2–3 keskikokoista perunaa energiantarpeesta riippuen) vaimentavat veren sokerivastetta. Monipuoliseen ateriaan kuuluu perunan lisäksi muita kasviksia, täysjyväleipää sekä lihaa, kalaa, kananmunaa tai palkokasveja. Kun juomana on rasvaton maito ja jälkiruokana marjoja tai hedelmiä, verensokeri pysyy sopivalla tasolla. Arvokkaita aminohappoja Perunan valkuaisaine on arvokasta. Siinä on tasapainoinen yhdistelmä välttämättömiä aminohappoja. Perunan valkuainen (proteaasi-inhibiittorit) ja sen hajoamistuotteet lisäävät kylläisyydentunnetta.

Liite 2/2011

Lääkkeiden raaka-aineita? Etenkin vihertyneet perunat sisältävät glykoalkaloideja solaniinia ja kakoniinia, jotka ovat suurina määrinä myrkyllisiä. Pieninä annoksina ne näyttävät eläinkokeissa alentavan veren kolesteroli- ja triglyseridipitoisuuksia ja jopa estävän syöpäkasvaimien kasvua. Perunan glykoalkoloideja voidaan käyttää lääkkeiden raaka-aineina. Perunassa on näiden bioaktiivisten yhdisteiden lisäksi energia-

30.5.2011

ja Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, 31600 Jokioinen

Pirteä peruna-tomaattisalaatti houkuttelee ulkonäöllään.

sisältöön nähden runsaasti monia vitamiineja ja kivennäisaineita sekä ravintokuitua. Perunat ovat erittäin monikäyttöisiä. Perunalajikkeita on markkinoilla laaja valikoima – erilaisiin ruokiin voidaan valita parhaiten tarkoitukseen soveltuvat lajikkeet. Perunalisäkkeiden energiapitoisuus vaihtelee huomattavasti, mistä löytyy

havainnollisia esimerkkejä Leipätiedotuksen nettisivuilta www.leipatiedotus.fi. Peruna on myös lähiruokaa, jonka hiilijalanjälki on pieni! Raija Tahvonen, Pirjo Mattila ja Anne Pihlanto, MTT

Lisätietoja: raija.tahvonen@mtt.fi, puh. (03) 4188 3290

68. vuosikerta ISSN 1796-8763 (painettu) ISSN 1796-8771 (verkkoversio) Maaseudun Tieteen verkkoversio: www.mtt.fi/julkaisut/maaseuduntiede/haku.html

Toimittanut: Minna Nurro Yhteistyössä:

Pirjo Mattila

Perunan valkuaisaineista voidaan sopivilla entsyymeillä pilkkoa bioaktiivisia peptidejä, ACE:n estäjäpeptideitä, jotka auttavat alentamaan verenpainetta. Tutkijat testaavat parhaillaan, miten niitä voitaisiin tuottaa perunaa sisältävissä elintarvikkeissa. Peptidejä voidaan eristää myös perunan teollisessa kuorinnassa syntyvistä sivuvirroista. Lisäksi perunassa, etenkin kuorissa, on klorogeenihappoa (fenoliyhdiste), joka saattaa myös toimia ACE:n estäjänä. Perunasta eristettyjen jakeiden verenpainevaikutuksia selvitetään parhaillaan. Perunassa on klorogeenihapon lisäksi pieniä määriä muita fenoliyhdisteitä, jotka toimivat antioksidantteina ja saattavat suojata sydän- ja verisuonitaudeilta.

Puhelin (03) 41 881

Toimituskunta: MTT: Jyrki Aakkula Anu Harkki Sari Forsman-Hugg Maaseudun Tulevaisuus: Heikki Vuorela

Telekopio (03) 4188 2339

Markku Järvenpää

Pirjo Mattila

Sähköposti: etunimi.sukunimi@mtt.fi

Titta Tapiola

Hilkka Vihinen

Internet www.mtt.fi

Minna Nurro

Seuraava liite ilmestyy 24.10.2011


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.