9
Herukanvillaruoste tappaa mäntyjä ja kurittaa herukoita Herukanvillaruoste eli valkomännyntervasroso-sieni on haitallinen tulokaslaji, joka tuhoaa ulkomaisia mäntyjä ja pienentää herukkasatoa. Sienen leviämistä voidaan estää välttämällä viisneulasmäntyjen viljelyä. Sen sijaan sientä kestäviä mustaherukkalajikkeita ei juuri löydy. KUVAT: JUHA KAITERA/LUKE
Luonnonvarakeskus (Luke) ja Oulun yliopisto ovat testanneet, mitkä luonnon ja puutarhan kasvilajit ovat alttiita herukanvillaruosteelle. HERUKANVILLARUOSTE TARTUTTAA HERUKOITA Tehokkaimmin tautipesäkkeitä muodostui mustaherukalla. Valtaosa testatuista lajikkeista oli erittäin alttiita taudille. Polar-lajike oli kestävä. Siten sellaiset tutut mustaherukkalajikkeet, kuten Öjebyn, Melalahti, Vertti, Ola, Mortti, Hedda, Hildur ja Storklas sairastuvat herkästi herukanvillaruosteeseen. Punaherukkalajeista Valkoinen hollantilainen, Valkoinen suomalainen, Witte Parel ja Jonkheer van Tets olivat alttiita sienitaudille. Punainen hollantilainen oli puolestaan kestävä. Karviaisista sairastuivat hyvin lievästi Hinnonmäen keltainen, Lepaan punainen ja Houghton. Sen sijaan taikinamarjalajikkeet olivat kestäviä. Myös lumi-, kulta- ja pikkuherukka sekä Jostaberry-herukkakarviainen olivat alttiita sienelle. Sienen alkuperällä ei ollut vaikutusta taudinaiheuttamiskykyyn, eikä kotimainen kaksineulasmännyillä esiintyvä tervasroso tartuttanut lainkaan herukoita. Muista kasveista luhtakuusio ja eräät puoliloiskasvit kuten kastiljat olivat herukanvillaruosteelle alttiita. Myös eräät haimiokasvit, kuten kultatupsu, osoittautuivat taudinalttiiksi.
Herukanvillaruosteen kesäitiöpesäkkeet ovat tartuttaneet Öjebyn-mustaherukan lehtiä.
ESIINTYY MUSTAHERUKOISSA KOKO MAASSA Helsingin, Turun ja Oulun kasvitieteellisissä puutarhoissa herukanvillaruostetta esiintyi 26 herukkalajikkeella 36 tutkitusta. Sientä oli vähemmän pohjoisessa. Sitä esiintyi joka paikassa mustaherukkalajikkeilla Öjebyn ja Vertti sekä punaherukkalajikkeista Jonkheer van Tetsillä. Taikinanmarjalta sitä ei löytynyt. Strobus-, lännenvalko- ja kalliovuortenmänty ovat sienelle erittäin alttiita. Parhaiten meillä herukanvillaruostetta kestävät sembra- ja makedonianmänty. Kotimainen metsämännyllä yleisesti tuhoa aiheuttava tervasroso-sieni ei sen sijaan
ole tarttunut viisneulasmäntyihin. HERUKANVILLARUOSTE JATKAA LEVIÄMISTÄÄN Herukanvillaruoste levisi aikanaan Euroopasta Pohjois-Amerikkaan kasvikaupan välityksellä. Sieni voi edelleen levitä maasta toiseen tai maan sisällä alueelta toiselle. Leviäminen voi tapahtua joko herukoiden, muiden puutarha- ja koristekasvien tai tartunnan saaneiden mäntyjen välityksellä. Tällöin voimakkaat taudinaiheuttajakannat voivat levitä myös uusille alueille entistä pohjoisemmaksi. Alun perin Aasiasta lähtöisin oleva herukanvillaruoste tavattiin meillä ulkomaisilta
Herukanvillaruosteen helmi-itiöpussit koristavat kalliovuortensembran runkoa.
viisneulasmännyiltä 1860-luvulla. Tauti on tuhonnut Etelä-Suomessa 1900-luvulla perustetut viisneulasmäntyjen viljelmät lähes täysin. Taudista kärsivät muun muassa strobus-, lännenvalko- ja kyynelmänty sekä kalliovuorten-, korean- ja alppisembra. Juha Kaitera, Luke, Ritva Hiltunen, Oulun yliopisto, kasvitieteellinen puutarha ja Jarkko Hantula, Luke Lisätietoja: juha.kaitera@luke.fi Puh. 029 532 5553
Metsien tuhonaiheuttajat liikkuvat myös Suomen sisällä Metsätuhojen aiheuttajien leviäminen mantereelta toiselle ja maasta toiseen huolettaa. Vieraslajit ovat kasvavan kiinnostuksen kohteena maailmanlaajuisesti. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet lajien esiintymisen muutokset Suomen sisällä. Metsissä tuhoa aiheuttavat lajit voivat olla sieniä, hyönteisiä tai selkärankaisia. Ne voivat olla myös ympäristön elottomia eli kemiallisia tai fysikaalisia tekijöitä. Metsäekosysteemit ovat jatkuvassa muutoksessa. Lajisuhteet muuttuvat metsän ikääntyessä tai käsittelyn seurauksena. Näin siitä riippumatta, ovatko kyseessä esimerkiksi puut tai niiden loiset.
KUVAT: RISTO JALKANEN/LUKE
SUOMI ON PITKÄ MAA Muuttuva ympäristö luo koko ajan uudenlaisia ympäristöjä tuhonaiheuttajille. Niiden populaatiot voivat joko taantua tai laajentua. Maastonmuodot eivät Suomessa estä tuhonaiheuttajia muuttamasta levinneisyysalueitaan pohjois–eteläsuunnassa. TAUDINAIHEUTTAJAT LEVIÄVÄT PÄÄASIASSA POHJOISEEN Kaikenkokoiset ja -lajiset virusperäiset koivunkierrelehtitautiset koivut ilmestyivät 2000-luvulla kaikkialle Suomeen. Taudista oli 1980-luvulla tehty kaksi havaintoa rauduskoivulta eteläisestä Suomesta. Katajansurmaa oli eteläisessä Suomessa jo 1950-luvulla. Pohjoiseen se levisi kahdessa aallossa kesällä 1998 ja erityisen voimallisesti sadekesänä 2005 ja vielä 2006. Pohjoisraja näyttää vakiintuneen Lapin lounaiskolkkaan.
Lepänruoste levisi eteläisimpään Suomeen vuonna 1998. Sadekesinä oireellisia puita, yleensä kaikki lepikon puut, alkoi löytyä yhä pohjoisempaa. Kainuuseen tauti ilmestyi vuonna 2007 ja napapiirille vuonna 2013. Punavyökariste ja lehtikuusenjuovakariste ovat Suomessa uusia tauteja. Näistä edellinen on lyhyessä ajassa yleistynyt koko Suomessa. Havaitsin sen Lapin männiköissä ensi kerran vuonna 2006. Jälkimmäistä tavataan vain napapiirillä, jonne se ilmestyi kesällä 2007. Eteläisen Suomen kuusten peruslaji kuusenneulasruoste yleistyi Lapin kuusikoissa vuoden 2005 jälkeen. Lapin vanha peruslaji kuusensuopursuruoste on viime vuodet ollut tavattoman yleinen. Muutoksen airueita siis riittää metsätuhojen aiheuttajissa. Tähän voisi lisätä aggressiivisen tervasroson ja monia hyönteisiä. Tulevaisuus osoittaa näiden kaikkien aseman ja merkityksen metsäekosysteemissä. Risto Jalkanen, Luke
Koivunkierrelehtitauti hieskoivulla (ylh. vas.), katajansurma katajapuskassa (ylh. oik.), lehtikuusenjuovakariste siperianlehtikuusella ja kuusenneulasruosteinen kuusen oksa.
Lisätietoja: risto.jalkanen@luke.fi Puh. 029 532 4430