MTT ELO 1/2011

1/2011

KarjaKompassi n채ytt채채 suuntaa s.8 Muinais-DNA yll채tti tutkijat s.10 Olipa kerran omenapuu s.14

Puhtaampien vesien puolesta s.4 ja s.6

Pääkirjoitus

kuva: VEIKKO SOMERPURO

Kansallisomaisuus vesilasissa Uusimmassa James Bond -elokuvassa ei kahakoida perinteiseen tapaan öljystä, kaasusta tai ydinaseesta, vaan vedestä. Bolivian vedenjakelu on uhattuna, kun konnat ovat padonneet vesivarat luolastoihin. Vedestä on tullut keinottelun väline, jonka vuoksi hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa oleva huippuagenttikin joutuu liemeen.

Veden arvon oivaltaa viimeistään reissatessa ulkomailla. Monessa maassa juomavesi on ostettava kaupasta. Turistit ja monet paikallisetkin kantavat kotiin vesipulloja selkä vääränä, ja kun kaupunkikierroksella yllättää jano, vesipullo harvoin on käsillä. Kun palaa hotelliin iltamyöhällä, vesi on varmasti loppu, kaupat kiinni ja suu kuiva kuin beduiinin sandaali. Aulabaarin olut ei oikein korvaa huurteista vesilasia hammaspesun yhteydessä.

Koti-Suomessa saamme ryystää hyvää vettä ihan kaikkialla (paitsi joskus Nokialla) tarvitsematta pelätä outoja bakteerikantoja ja niistä aiheutuvia vatsavaivoja. Tuhansien järvien maassa meillä on maailman parhaat vesivarat, joten voimme puhua jopa ainutlaatuisesta kansallisomaisuudesta. Jos suhteutamme tämän ”omaisuutemme” koko maailman vesivaroihin, olemme rikkaita kuin kroisokset: Maapallon vesivaroista 97 prosenttia on suolaista merivettä, ja vain noin prosentti makeasta vedestä on käyttökelpoisessa muodossa järvissä, joissa ja tekoaltaissa.

Kansallisomaisuutta on syytä vaalia tiukasti kuin Bond. MTT ELO:n sivuilta saat lukea, kuinka MTT kantaa kortensa kekoon tekemällä tutkimusta vesistöjen hyväksi. Vesistöystävällinen maatalous -tutkimusohjelmassa etsitään keinoja, joilla vähennetään maatalouden fosfori- ja typpikuormaa sekä torjunta-ainemääriä. Peltojen lannoitusmäärät ja ravinnetaseet ovat tasaantuneet huomattavasti, mutta vaikutukset vesistöihin tapahtuvat hitaasti eivätkä näy heti. Suunta on kuitenkin parempaan.

Ulla Jauhiainen päätoimittaja

2

MTT ELO asiakaslehti

1/2011

MTT ELO 1/2011 Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen asiakaslehti 4. vuosikerta ISSN 1797-7312 (painettu) ISSN 1799-2400 (verkkojulkaisu) Tilaukset: Tarja Lintula, MTT, puh. (03) 4188 2219 tai tarja.lintula@mtt.fi

MTT ELO netissä: www.mtt.fi/elo Julkaisija: MTT, puh. (03) 41 881, etunimi.sukunimi@mtt.fi, www.mtt.fi Päätoimittaja: Ulla Jauhiainen, MTT Toimitussihteeri: Minna Nurro, Viestintätoimisto Lumitähti Kannen kuva: Rodeo/Kirsty Pargeter Layout ja taitto: ID BBN Paino: Forssa Print Oy

Valmistettu Novatech 135 ja 250 g/m2 -paperille, jolle on myönnetty EU:n ympäristömerkki rek.nro FI/11/1

Sisältö: kuva: Pauliina Laitinen

Pääkirjoitus

Luulöytö yllätti

Puhdasta vettä on vaalittava, toteaa Ulla Jauhiainen.

Sivu 2

Naudan hammas laittoi karjatalouden historiaa uusiksi.

Sivu 10

Rehevöityminen seis

Biotalouden ytimessä

Kipsi pidättää tehokkaasti fosforin kulkeutumista pelloilta vesistöihin.

Sivu 4

Lanta on arvokas raaka-aine, joka pitää hyödyntää nykyistä paremmin.

Sivu 12

Kaikki keinot käyttöön DNA-testi paljasti emon Pesticide Life tekee tunnetuksi integroidun torjunnan keinoja.

Sivu 6

Ruoki lehmä oikein

kuva: Anita Polkutie

Kolumni

KarjaKompassi avaa syksyllä ruokinnansuunnittelu-osion.

Sivu 8

Matti Mäkelä havaitsi, että Intiassa syödään terveellisesti.

Sivu 15

CAP-uudistus työn alla

Lyhyesti

EU:ssa sorvataan maatalouspolitiikan uutta ohjelmakautta.

Sivu 9

s.6

Suomalaisten suosikkiomenan kantapuu löytyi Yläneeltä.

Sivu 14

Sivu 16

Väitöstutkimuksia Sivu 19

s.14

MTT ELO asiakaslehti

3

Rehevöityminen seis

teksti: Tuula Ainasoja kuva: Sakari Alasuutari

Kipsi on hyvä tehokeino maatalouden fosforikuormituksen vähentämiseksi, selvisi kolmivuotisessa TraP-tutkimushankkeessa. Sekä laboratoriossa että parinkymmenen viljelijän pelloilta saadut tulokset olivat erittäin lupaavia.

M

aatalous rehevöittää vesistöjä eroosion aiheuttaman samean valumaveden kautta.

Sateet ja sulava lumi kuljettavat pelloilta fosforia vesistöihin.

Vuodenvaihteessa päättyneessä TraPhankkeessa testattiin kipsin eli kalsiumsulfaatin käyttöä maatalouden fosforikuorman vähentämiseksi. Erikoistutkija Risto Uusitalo MTT:stä kertoo, että kipsi vähentää fosforin kulkeumaa pellolta, koska liukoisena aineena se nostaa maan suolapitoisuutta.

– Suolapitoisuuden kasvu vähentää maan liettymistä ja vaikuttaa maahiukkasten pinnoilla siten, että fosforin pidättyminen maahan lisääntyy, hän selvittää.

Hanke kuului MTT:n Vesistöystävällinen maatalous -tutkimusohjelmaan. Lisäksi siinä olivat mukana Suomen ympäristökeskus SYKE ja Yara Suomi Oy, joka myös rahoitti hanketta yhdessä Tekesin kanssa. Yaran projektijohtaja Liisa Pietolan mukaan hyviä tuloksia kipsin fosforinsitomiskyvystä saatiin laboratorioissa jo viitisen vuotta sitten.

– TraP-hankkeessa tutkimusta laajennettiin luonnonolosuhteisiin, ja tulokset olivat jo ensimmäisen vuoden pelto- ja valuma-aluemittauksissa erittäin hyviä, tutkimusprojektia vetänyt Pietola sanoo.

KIPSI selättää FOSFORIN

Tehokeino ongelmalohkoille Professori Eila Turtola MTT:stä arvioi, että Suomessa on yli 150 000 hehtaaria savipitoisia peltoja, joiden pintamaan fosforipitoisuus on korkea.

– Fosforipitoisuus on erityisen korkea pelloilla, joilla on viljelty voimakkaasti fosforilla lannoitettuja erikoiskasveja kuten sokerijuurikasta tai vihanneskasveja sekä pelloilla, joille on levitetty pitkään ja paljon kotieläinten lantaa.

MTT:n ja SYKE:n kenttätutkimusten

4

MTT ELO asiakaslehti

tulokset osoittivat, että pellon kipsikäsittelyllä pystytään estämään jopa 60 prosenttia fosforin huuhtoutumisesta.

– Tulokset ovat erittäin lupaavia, kun mietimme keinoja vähentää nopeasti kaikkein kuormittavimpien peltolohkojen aiheuttamia vesistöhaittoja, Turtola huomauttaa.

Vähemmälläkin pärjätään Myös Uusitalo pitää kipsiä toiveita he-

rättävänä menetelmänä etenkin ongelma-alueiden tehohoidossa, koska se vaikuttaa fosforikuormitukseen nopeasti. MTT:n asiantuntijat huomauttavat kuitenkin, että aina olisi ensin lähdettävä hoitamaan ongelman aiheuttajaa.

– Fosforikuormitus juontuu lannoitteiden ja karjanlannan lisäyksestä sellaisina määrinä, että ne ylittävät kasvien fosforintarpeen. Fosforilisäyksiä voi edelleen vähentää suurella osalla peltoalaamme.

Rehevöityminen seis

Kipsin peltolevitys on potentiaalinen keino sitoa fosforia Itämeren valuma-alueilla.

Merkittävä ympäristöhyöty Liisa Pietola on vakuuttunut siitä, että kipsin käytöllä on merkitystä maatalouden vesiensuojelussa. Kipsin avulla saatetaan päästä lähelle Suomen Saaristomeren valuma-alueen fosforikuorman vähennystavoitetta.

– Mikäli tavoitteeseen vastataan myös suorakylvöllä ja suojavyöhykkeillä, tavoite on saavutettavissa ilman suuria maankäytön muutoksia, hän arvelee.

Risto Uusitalon mielestä ihanteellista olisi vesiensuojelutoimenpiteiden entistä tarkempi kohdentaminen maatilan ja valuma-alueen sisällä. Kipsin käyttöä ajatellen MTT:n asiantuntijoiden tavoitteena on, että sovellettavat toimet räätälöitäisiin yhä enemmän peltokohtaisesti.

– Tavoitteet on kyettävä asettamaan myös valuma-aluekohtaisesti, jolloin esimerkiksi Saaristomeren valuma-alueella voidaan edellyttää tehokkaampia toimia kuin muualla maassa, Eila Turtola tähdentää.

Kustannukset ratkaisevat

Myös Liisa Pietola korostaa kipsin käyttöä osaratkaisuna, joka näyttää olevan fosforikuormituksen suhteen selvästi tehokkaampi menetelmä kuin talviaikainen sänki ja rantojen suojavyöhykkeet.

Lisätutkimuksia tarvitaan Lisätutkimukset ovat asiantuntijoiden mukaan tarpeen ennen kuin kipsi saadaan viljelijöille laajempaan käyttöön. Risto Uusi-

talo huomauttaa, että kipsin sisältämän kalsiumin suuri määrä lisää magnesiumin ja kaliumin huuhtoutumista pellolta.

– Kipsilisäysten haittapuolena havaittiin tässä tutkimuksessa se, että kipsi häiritsee kasvien seleenin ottoa. Häiriö on ohimenevä, mutta toistuu jokaisen kipsilisäyksen jälkeen.

Sen sijaan kipsin ei havaittu pienentävän sadon määrää tai heikentävän sen laatua.

MTT tutki myös kipsinlevityksen taloudellista kannattavuutta. Nykyisillä hinnoilla viljelijöille aiheutuva kustannus olisi noin 70 euroa per hehtaari vuodessa, jos kipsiä levitetään joka kolmas vuosi neljä tonnia hehtaarille.

Hankkeessa käytettiin kipsiä, jota Yara Suomen Siilinjärven tehtaalla syntyy fosforihapon valmistuksen sivutuotteena. Rahtikustannusten osuus saattaa olla huomattava, jos kipsiä joudutaan kuljettamaan Pohjois-Savosta esimerkiksi Lounais-Suomen merenranta-alueille.

Projektijohtaja Liisa Pietola Yara Suomesta huomauttaa, että kysymys on myös yhteiskunnan halukkuudesta tukea kipsin käyttöä vesiensuojelukeinona: se pitäisi saada maatalouden ympäristötukiohjelman piiriin.

MTT ELO asiakaslehti

5

Kaikki keinot käyttöön

teksti: Päivi Haavisto kuvat: Pauliina Laitinen

Pesticide Life -hankkeen tavoitteena on vähentää kasvinsuojeluaineiden ympäristöhaittoja.

Viljelijöitä innostetaan täsmätorjuntaan Sopivia torjuntamenetelmiä yhdistelemällä pystytään vähentämään kasvinsuojeluaineiden ympäristöhaittoja. MTT tekee integroitua torjuntaa tunnetuksi Pesticide Life -hankkeessa.

Integroidun torjunnan työkaluja on useita.

Itse viljelyssä tärkein keino on monipuolinen viljelykierto, ja torjunnassa käyttökelpoisia ovat esimerkiksi tarkkailu, ennustemallit ja torjunta-aineresistenssin ehkäisy.

– Torjuntamenetelmiä on tiedossa paljon, mutta niiden monipuolinen ja tehokas käyttö on vähäistä. Yksi hankkeen tavoitteista onkin asennemuokkaus, sanoo Pesticide Life -hanketta johtava tutkija Sanni Junnila MTT:stä.

6

MTT ELO asiakaslehti

Hyvä viljelykierto vähentää tauteja, tuholaisia ja rikkakasveja, parantaa maan rakennetta ja laatua sekä pienentää ravinteiden huuhtoutumista. Junnilan mielestä nykyiset säännökset eivät kuitenkaan kannusta riittävään kasvien vaihteluun: esimerkiksi ympäristötuen edellyttämän kakkoskasvin viljelyalavaatimus on nykyisin kovin pieni.

Torjunta-aineita vaihdeltava Junnila nostaa erityisesti esiin torjunta-aineresistenssin ehkäisytarpeen. Jos torjunta-aineita käytetään yksipuolisesti, saattaa syntyä vastustuskykyisiä tuhoojakantoja.

Tätä riskiä pitäisi tietoisesti ehkäistä vaihtelemalla torjunta-aineryhmiä.

Nykyisellään vaihtelu ei toteudu. Esi-

Kaikki keinot käyttöön

Kuva: Erja Huusela-Veistola

Leppäkertut ovat integroidun torjunnan ahkeria agentteja.

Pesticide Life -hankkeen pellonpiennarpäivä Heikki ja Marja Jallin tilalla Koski TL:ssä kiinnosti mediaa kesällä 2010.

merkiksi Suomessa suositaan helppokäyttöisiksi koettuja sulfonyyliurea-pohjaisia viljan rikkakasvihävitteitä. Niitä on toistakymmentä valmistetta, mutta vaikutustapa on kaikissa sama. Tuttu pihatähtimö eli vesiheinä on yleisin rikkakasvi, josta kehittyy näille aineille kestävää tyyppiä.

Junnilan mukaan pihatähtimönkin kukistaminen onnistuu, jos käyttää välillä valmistetta, jonka teho perustuu toiseen vaikutustapaan.

– Resistenssistä on puhuttu paljon parin viime vuoden aikana. Sen riski kyllä jollain lailla tiedostetaan, mutta tieto ei ole siirtynyt käytäntöön. Esimerkiksi tämän hankkeen 25 viljalohkosta käytettiin viime kesänä sulfonyyliureoita 23 lohkolla.

Kestävä pihatähtimökanta olisi tullut torjutuksi vain parilla lohkolla.

Keltaliima-ansat käyttöön Tuholaisten ja rikkakasvien etsintä vie viljelijän usein pellon laitaan. Tarkkailua voitaisiin tehostaa monilla keinoilla: esimerkiksi kelta-ansaseuranta sopii kirvojen tuulikulkeuman selvittämiseen.

Hanketutkija Pauliina Laitinen MTT:stä on tehnyt kyselyjä viljelijöiden kasvinsuojelukoulutuksissa. Hän kertoo, että esimerkiksi keltaliima-ansoja ei juuri käytetä, ja ruiskutuksia tehdään usein kalenterin mukaan.

– Koulutusta ja perusteluja vielä tarvitaan, hän painottaa.

Kelta-ansat helpottavat päätöksentekoa viljojen tuholaisruiskutuksista. Seuranta on tehtävä oikeaan aikaan, koska kelta-ansoista on hyötyä vain viljan 1-lehtivaiheesta pensomisen loppuun.

Taudista tieto kännykkään Pesticide Life -hankkeessa kehitetään myös kasvitaudeille ja tuhoeläimille kynnysarvoja, joiden perusteella tuholaisruiskutukset voidaan aloittaa: esimerkiksi, kun kasvustossa havaitaan kirvoja enemmän kuin kynnysarvon määrä kasvia kohti.

Nykyisin kynnysarvoja on muutamille tuhoojille, ja niiden käyttö on vielä monimutkaista. Sanni Junnila kertoo, että hankkeen uutuuskokeilu ovat ennustemallit.

– Testaamme ohralle ja vehnälle MTT:ssä kehitteillä olevan tietokonepohjaisen ennustemallin luotettavuutta.

Ennustemallin ansiosta viljelijä voi vastaisuudessa saada hälytyksen kännykkäänsä ohran verkkolaikusta ja vehnän rusko- ja pistelaikusta. Tätä varten hankkeen peltolohkoilla on maasääasemat, ja myös Ilmatieteen laitoksen HILA-säätietoja voidaan käyttää hyväksi.

Indikaattoreita ei vielä ole EU edellyttää, että torjunta-aineiden vaikutuksia ympäristössä seurataan riskiindikaattorien avulla. Junnilan mukaan seuranta on toistaiseksi hankalaa, koska käyttökelpoisia indikaattoreita ei vielä ole olemassa EU:n alueella.

Muitakin ongelmia on ratkaisematta.

Integroituun torjuntaan siirtymisen aikataulu on tiukka, mutta esimerkiksi tarvittavan tutkimuksen ja neuvonnan rahoituksesta ei ole vielä tietoa.

Koekenttinä oikeat pellot Pesticide Life -hankkeeseen osallistuu Uudeltamaalta, Hämeestä ja Etelä-Pohjanmaalta yhdeksän viljelijää, joiden viljapelloilla testataan kasvintuhoojien eri torjuntavaihtoehtoja.

Viime kesänä viljelijät tekivät itse torjuntasuunnitelmat ja tutkijat toivat tarkkailun ja seurannan. Tulevina kesinä torjuntakeinoja yhdistellään viljelytulosten perusteella.

Taustalla EU:n direktiivi Nelivuotinen Pesticide Life -hanke alkoi vuoden 2010 alussa. Sen taustalla on EU:n valmistelema puitedirektiivi, jonka pyrkimyksenä on vähentää maatalouden riippuvuutta kasvinsuojeluaineista ja pienentää niiden käytön riskejä. Hankkeesta saatavaa tietoa hyödynnetään direktiivin kansallisessa käyttöönotossa. Direktiivi tulee voimaan vuoden 2014 alussa.

Pesticide Life -hanke kuuluu MTT:n Vesistöystävällinen maatalous -tutkimusohjelmaan. Hankkeen rahoituksesta puolet tulee EU:lta. MTT:n yhteistyökumppaneita hankkeessa ovat Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes ja Nylands Svenska Lantbrukssällskap, Kasvinsuojeluseura ry ja yrityssektorilta muun muassa Berner Oy ja Raisio Oyj.

MTT ELO asiakaslehti

7

Ruoki lehmä oikein

teksti: Kaisa Kuoppala kuva: Marketta Rinne

KarjaKompassista suuntaa maitotiloille KarjaKompassi on uudenlainen palvelukokonaisuus maitotilojen käyttöön.

Se yhdistää tieteen terävimmän kärjen ja pitkäjänteisen neuvontatyön hedelmät maidontuottajaa kokonaisvaltaisesti hyödyttävällä tavalla.

KarjaKompassin keskeinen komponentti on syksyllä 2011 käyttöön otettava ruokinnansuunnittelu. ProAgrian palvelun muista osioista käytössä ovat jo ruokinnan seuranta ja rehuvaste, ja tulossa on vielä tuottoennuste.

Ruokinnansuunnittelu nojaa vankasti suomalaiseen rehuarvotyöhön ja lypsylehmien rehujen syönnin, sulatuksen ja maidontuotantovasteiden mallintamiseen. Ytimen muodostava ruokinnan optimointimalli perustuu alun perin MTT:ssä kehitettyyn

Lypsikki-malliin. Monivuotisen tutkimustyön hedelmät yhdistyvät nyt neuvonnan tietokantoihin ja työvälineisiin.

– Tutkimustulokset eivät jää tieteellisiin artikkeleihin, vaan ne jalkautetaan KarjaKompassin kautta suoraan maidontuottajien käyttöön, kertoo professori Marketta Rinne MTT:stä.

Ruokinnan suunnitteluun lähdetään KarjaKompassissa uudelta pohjalta. Aikaisemmin energian ja valkuaisen tarve laskettiin tietyn ennalta määrätyn maitotuo-

toksen perusteella: KarjaKompassissa sen sijaan lasketaan lehmän syönnin perusteella, mikä sen maitotuotokseksi muodostuu.

Ainutlaatuinen kokonaisuus ProAgrialla on mittavat tietovarannot lypsykarjatiloista ja niiden toiminnasta, kuten eläinaineksesta, peltojen lannoituksesta ja sadoista sekä ruokintaan liittyvästä tekniikasta. Missään muualla maailmassa ei ole vastaavanlaista keskitettyä tuotosseurantaa eikä tietoja pystytä hyödyntämään yhtä laajasti kuin Suomessa.

– KarjaKompassissa ruokinnan suunnittelu nivoutuu entistä saumattomammin muihin tilan keskeisiin prosesseihin kuten rehuntuotantoon ja talouteen. Pystymme tarjoamaan yrittäjälle kokonaisvaltaisen palvelun koko tilan päätöksentekoon, kuvailee projektipäällikkö Virva Hallivuori ProAgriasta.

Talous selville nopeasti Ruokinnan taloudellisessa optimoinnissa pystytään nyt ottamaan huomioon ruokinnan muutosten taloudelliset vaikutukset maidon määrän ja koostumuksen muutosten kautta.

KarjaKompassiin sisältyvä päiväkohtainen laskenta nopeuttaa sopeutumista hintojen muutokseen. Maitotuoton ja rehukustannuksen erotus pystytään näin laskemaan reaaliajassa, jolloin reagointi muutoksiin on vikkelää. Monipuoliset optimointimahdollisuudet ovat tarpeellisia, koska tuotantopanosten ja tuotteiden hinnat vaihtelevat todennäköisesti jatkossakin nopeasti.

Yhteistyöllä enemmän Monivuotinen KarjaKompassi-hanke kuuluu MTT:n Huomisen maatila -tutkimusohjelmaan. Hankkeessa ovat MTT:n ja ProAgrian lisäksi mukana Valio, Helsingin yliopisto, Työtehoseura sekä Ruotsin maatalousyliopisto. Sekä Rinne että Hallivuori korostavat yhteistyön merkitystä.

– Tutkimus, neuvonta ja elinkeino ovat luoneet yhdessä uuden, ainutlaatuisen palvelukokonaisuuden maidontuotantoyrittäjän päätöksenteon tueksi. Yhdessä olemme enemmän kuin osiemme summa.

Nämäkin MTT Maaningan lehmät ovat tuottaneet KarjaKompassissa käytettävää tietoa.

8

MTT ELO asiakaslehti

CAP-uudistus työn alla

teksti: Hannu Kaskinen kuva: Rodeo/Mikhal Bednarek

EU:n maatalouspolitiikka vihertyy Euroopan komissio on linjannut unionin maatalouspolitiikkaa vuoden 2013 jälkeen alkavaa ohjelmakautta varten. Komissio odottaa, että jäsenmaat pienentävät ruuantuotannon ympäristörasitusta.

EU:n maatalouspolitiikan päätavoitteet uudella ohjelmakaudella ovat ruokaturva, maatalouden kestävyys, ympäristönsuojelu ja maaseudun kehittäminen. Tulevaa ohjelmakautta lobataan parhaillaan kiivaasti.

– Maatalouspolitiikka ei ole entisellään, sillä nyt päätöksenteossa on kyse myös ympäristö-, maaseutu-, ilmasto- ja energiapolitiikoista. Isoin haaste lienee se, että kaikkien politiikkalohkojen muutokset saadaan toimimaan yhdensuuntaisesti, asemoi professori Jyrki Niemi MTT:stä.

Hän lisää, että syy-seuraussuhteita on pystyttävä analysoimaan ennalta, jotta vaikutukset eivät yllättäisi ikävästi. Komissio julkistaa säädösehdotukset ja arvion vaihtoehtoisten toimintamallien vaikutuksista loka-marraskuussa.

EU on reivannut maatalouspolitiikkaansa markkinalähtöisemmäksi. Markkinatoi-

met – kuten interventio- ja varastointituet – veivät vuonna 1991 EU:n maatalousrahoista noin 92 prosenttia, mutta viime vuonna vain viisi prosenttia.

– Nykyiset tuet perustuvat paljolti 1990luvun alkuun, jolloin hallinnollisten minimihintojen alennus korvattiin hehtaarituilla. Kun korkeimpien hehtaarisatojen maat menettivät eniten, ne saivat korkeimmat tuet. Uudet jäsenmaat haluavat nyt kaikille hehtaareille saman tuen, Niemi taustoittaa.

tarvikkeita kohtuuhintaan. Vastineeksi EU maksaa viljelijöille suoraa, tuotannosta irrotettua tukea, jonka jakoperusteita on lähivuosina määrä hioa.

Eurooppalaiset viljelijät eivät hevin suostu tiukempiin ympäristötoimiin, jos eivät saa niistä korvausta.

Niemi arvioi, että maataloustuet voivat säilyä vaan eivät kasvaa. Maataloustukien rahamäärä ei juuri ole reaalisesti kasvanut, vaikka EU on suuresti laajentunut.

Isoja muutoksia ei luvassa

Tiiviimpää yhteistyötä?

Muutoksessa Ranska ja Saksa menettäisivät hieman tukiaan. Suomessa maataloustuet ovat EU:n keskitasoa, joten Suomeen mahdollinen tukimuutos ei juuri vaikuttaisi.

Niemi ei kuitenkaan usko, että rahoitusosuuksiin tulee isoja muutoksia. Vain IsoBritannia, Ruotsi, Viro, Hollanti ja Tanska haluavat vähentää säätelyä ja lisätä ulkomaankauppaa. Suomi kuuluu EU:n maatalouspolitiikassa säilyttäjäkaartiin muun muassa Ranskan kanssa.

Viljelijältä odotetaan ympäristöä säästäviä viljelymenetelmiä ja laadukkaita elin-

Kun globaalit hintaheilahtelut ovat lisääntyneet sekä elintarviketeollisuus ja kauppa keskittyneet, komissio pyrkii kohentamaan alkutuottajien heikkoa asemaa. EU:n maatalousministerit lieventäisivät esimerkiksi maatalouden kilpailulainsäädäntöä siten, että viljelijät voisivat tehostaa kaupallista yhteistyötään.

– Voisiko esimerkiksi 90 prosenttia Suomen kananmunantuottajista toimia yhdessä? Katsottaisiinko tällöin markkina-alueeksi Suomi, Itämeren alue vai koko EU? Niemi miettii.

MTT ELO asiakaslehti

9

Luulöytö yllätti

teksti: Marjatta Sihvonen kuva: Jii Roikonen

Muinais-DNA vei tutkijat alkuhärkälaumojen äärelle DNA on ainutlaatuinen kokoelma yksilön geenejä, mutta myös kirjasto, jota tulkitsemalla päästään kurkistamaan lajien historiaan. Kotoiset lehmämme kantavat sukupuuttoon kuolleen alkuhärän geenejä. Mutta miten on mahdollista, että geenit eivät olekaan peräisin eurooppalaisista alkuhäristä?

Erikoistutkija Juha Kantanen MTT:stä johtaa FinnARCH-tutkimusta, jossa karjanhoidon esihistoriaa rakennetaan arkeologisen genetiikan menetelmin, eli radiohiiliajoittamalla eläinten jäänteitä sekä analysoimalla muinais-DNA:ta. Suomen parhaan kotieläinten luukokoelman pariin Turkuun Kantasen johdatti sattuma.

– Minua pyydettiin luennoimaan biologisesta kulttuuriperinnöstä Turun yliopistoon. Taisi olla seuraavalla viikolla, kun arkeologian professori Jussi-Pekka Taavitsainen soitti ja pyysi käymään.

Keskustelusta syntyi FinnARCH-tutkimus, joka kuuluu MTT:n Geenivarojen kestävä käyttö -tutkimusohjelmaan ja jota Suomen Akatemia lähti rahoittamaan. Siitä alkoi myös Kantasen ja Auli Tourusen, arkeo-osteologin eli vanhojen luiden asiantuntijan, yhteistyö.

Vanhat luut, uudet faktat Tutkimusta on monesti kuvattu palapeliksi, jossa sopivia paloja on etsittävä pitkään.

10

MTT ELO asiakaslehti

FinnARCHissa tärkeäksi palaksi osoittauKarjaa jo pronssikaudella tui naudan hammas, joka löydettiin Nakkilan Viikkalasta vuosina 1978–81 tehdyisHelsingin yliopiston ajoituslaboratorion sä arkeologisissa kaivauksissa. radiohiiliajoitus varmisti, että hammas oli Oikeastaan hammasta ei olisi pitänyt peräisin yli 3 000 vuotta sitten eläneestä ottaa talteen, sillä se ei ollut palanut. Silnaudasta. Hammas oli siten ensimmäiloisen tietämyksen mukaan palamaton nen varma todiste, että Suomessa harluu ei kauaa säily Suomen maaperässä, joitettiin karjanhoitoa jo varhaisella pronseikä voi siksi olla pesikaudella. räisin pronssikaudelRadiohiiliajoitus siis ta kuten kaivauksen kuljetti tutkijat kolmen muu materiaali. tuhannen vuoden pääKoska juuri muuhän. Mutta hammas takaan kiinnostavaa paljasti myös paljon ei löytynyt, hammas varhaisempaa karjanarkistoitiin Turun ylihoidon historiaa, sillä opiston kokoelmiin. siitä saatiin eristettyä 50 mm Sieltä sen löysi 30 DNA:ta. vuotta myöhemmin luututkija Tourunen, Ikkuna menneeseen joka heitti vanhat totuudet romukoppaan.

– Minä en usko ennen kuin näen. TäMuinais-DNA:n analyysi on ainoa keino mäntyyppisiä luita ei ollut aikaisemmin tutkia sukupuuttoon kuolleita eläinlajeja. ajoitettu tieteellisesti. Oli aika heittää fak– DNA-analyysit kannattaa aloittaa taa kehiin, Tourunen kertoo. mitokondrioista eli tuman ulkopuolises-

Luulöytö yllätti

ta DNA:sta. Mitokondrioita on solulimassa paljon ja siten myös DNA on soluissa useana kopiona, mikä edistää analyysin onnistumista, Kantanen selvittää.

Kun tutkijat yhdistävät tiedot muinaisDNA:sta ja nykypopulaatioista, karjataloutemme varhaisinta historiaa voidaan ymmärtää entistä paremmin. Evoluutiota ja perimän muuntelua voidaan seurata eri aikakausilta peräisin olevien DNAnäytteiden avulla.

Tutkijat voivat tunnistaa perimän alueita, joita luonnonvalinta tai ihmisen määrätietoinen jalostus ovat muokanneet.

Nautojen DNA paljastaa myös sen, mistä alkuhärkälaumasta ne polveutuvat.

Mistä perimä peräisin?

Nakkilan naudan DNA:sta paljastui mitokondriotyyppi, jota tutkijat nimittävät T:ksi. Nykynaudoilla sama T-tyyppi on yleinen, mutta eurooppalaiset villit al-

kuhärät kantoivat soluissaan pääasiassa P-tyypin mitokondrioita.

Eivätkö lehmämme siis olekaan sukua eurooppalaisille alkuhärille? Ilmeisesti kivikauden ihmiset ovat kuitenkin risteyttäneet eurooppalaisia alkuhärkiä kesyjen nautojen kanssa.

– On saatu todisteita siitä, että varhaiset eurooppalaiset karjankasvattajat ovat vanginneet eurooppalaisen alkuhärän lehmiä ja risteyttäneet niitä kesyjen, Lähi-Idästä polveutuvien sonnien kanssa. Tästä on todisteena se, että muutamilta nykynaudoilta löytyy yhä P-mitokondriotyyppi, Kantanen kertoo.

Näin lajien perimä siis muuntuu. LähiIdän alkuhärkien geenit yleistyivät, mutta eurooppalaisten laumojen perimä lähes katosi.

Luujahti jatkuu Eurooppalainen alkuhärkä kuoli sukupuuttoon, kuten alkuhärät muuallakin. Nykynaudoissa niiden perimää ei juuri ole jäljellä. Erikoistutkija Juha Kantasen mukaan näin on voitu menettää tärkeä geenivaranto. Uusia luulöytöjä analysoimalla selviää, millaista tuo muinainen perimä on ollut.

– Tallinnan yliopiston tutkijat ovat saaneet rahoituksen kotieläinten muinais-DNA-tutkimukselle. He pääsevät analysoimaan Etelä-Virosta löytyneitä alkuhärän sarvia, hampaita ja luita. Teen yhteistyötä myös venäläisten tutkijoiden kanssa, ja heiltä olemme saaneet 5 500 vuotta vanhoja naudan luita Turkmenistanista.

Myös Nakkilan naudan hoitajista saatetaan saada vielä uutta tietoa. FinnARCH-hankkeen uudet tulokset ovat innoittaneet kaivauksia johtanutta arkeologi Kristiina KorkeakoskiVäisästä, ja hän haluaa palata tutkimaan haudan aineistoa.

MTT ELO asiakaslehti

11

Biotalouden ytimess채

kuva: Rodeo/TERO SIVULA

12

MTT ELO asiakaslehti

Biotalouden ytimessä

Lannan ravinteet rehevöittävät helposti vesistöjä. Hyötylanta-hankkeessa kehitettiin keinoja vähentää ravinteiden huuhtoutumisen riskiä.

teksti: Juha Heikkilä

Lannan tehokas kierrätys kirkastaa vesistöjä kuva: MTT:n arkisto/Veikko Somerpuro

Suomen karjatalous keskittyy alueellisesti ja kotieläintuotannon yksikkökoko kasvaa. Kehitys johtaa myös ravinteiden huuhtoutumisen, vesistöjen rehevöitymisen ja hajuhaittojen lisääntymiseen. Paitsi jos lannan ravinteet hyödynnetään entistä paremmin.

raakalietettä, jonka levitysmäärää rajoittavat ympäristötuen säädökset fosforilannoituksesta.

– Parhaassa tapauksessa typpilannoitustarve voidaan kattaa kokonaan lantatypellä. Samalla lannan kuljetus voi vähentyä jopa alle puoleen ja hygieniariski vähenee, Lehtonen listaa.

Lannan ja muiden eloperäisten materiaalien energia ja ravinteet on järkevää kierrättää mahdollisimman tehokkaasti. Samalla vältetään lannan ympäristöhaittojen voimistuminen.

MTT on kehittänyt Hyötylanta-hankkeessa keinoja lannan ja muiden eloperäisten materiaalien tehokkaaseen hyödyntämiseen. Viime vuonna päättynyttä tutkimusta rahoitti maa- ja metsätalousministeriö, ja se kuului MTT:n Fossiilisesta uusiutuvaan -tutkimusohjelmaan.

Yhteistyö säästää rahaa

Typen haihtuminen kuriin Maatiloilla lanta on aina ollut tärkeä ravinnelähde ja maanparannusaine, jonka käyttö vähentää ostolannoitteiden tarvetta. Tutkija Heikki Lehtonen MTT:stä toteaa kuitenkin, että ennen päätymistä kasvien ravinteeksi lannan typestä voi haihtua kymmeniä prosentteja ilmaan ammoniakkina.

– Ammoniakkina haihtuva typpi aiheuttaa rehevöitymistä, happamoitumista ja hiukkaspäästöjä. Se on lannan päästötekijöistä merkittävin, Lehtonen taustoittaa.

Hän korostaa, että typpihävikin hallinta ja typen saaminen tehokkaasti viljelykasvien käyttöön on tärkein tekijä lannan

Karjanlanta on arvokasta raaka-ainetta, joka kannattaa hyödyntää.

kestävän ravinnekäytön kannalta.

Typen kaasuuntumista vähennetään tehokkaimmin levittämällä lanta sijoitusmenetelmällä, jolloin typen haihtuminen on olennaisesti pienempää kuin hajalevityksessä. Mikäli lanta on levitetty mullokselle tai sängelle, se kannattaa muokata nopeasti maahan esimerkiksi kyntämällä.

Ravinteet erilleen Toinen iso ongelma lannan hyödyntämisessä on lietelannan korkea fosforipitoisuus lannoitustarpeeseen nähden.

Lietelannan kiintoaineksen ja fosforin erottaminen omiksi jakeikseen mahdollistaa typpipitoisen nesteosan levittämisen ja imeyttämisen maahan erikseen. Typpipitoista ja vähäfosforista osaa voidaan levittää hehtaaria kohden enemmän kuin

Lannoitefosforin käyttöä voitaisiin vähentää 30–50 prosenttia, jos lannan fosfori voitaisiin kohdentaa tarvetta vastaavasti.

Kotieläintiloille on etua siitä, että fosforipitoinen kiintoaines voidaan levittää niille peltolohkoille, jotka todella ovat fosforilannoituksen tarpeessa, ja loput voidaan luovuttaa kasvitiloille paikallisten lantamarkkinoiden ehdoilla.

Sijoituslevitykseen tai jakeistustekniikkaan investoiminen nostaa kalustokustannuksia ja lisää työmäärää. Lehtonen huomauttaa, että sijoituslevitys voidaan jakaa kahteen tai kolmeen erään kasvukauden aikana, mikä helpottaa kevään työruuhkaa.

Jotta investoinnit maksavat itsensä takaisin kustannussäästöinä, keskeistä on sopivan työnjaon löytäminen ja riittävän toimintalaajuuden saavuttaminen. Tutkimushankkeessa arvioitiin, että vaikka osa lannan tehostetun käytön hyödyistä kuluu kasvaneiden kustannusten kattamiseen, nettomääräiset vuosihyödyt voivat olla maataloudelle kokonaisuudessaan noin kymmenen miljoonan euron luokkaa.

Ja samalla ympäristöhaitat vähenevät.

MTT ELO asiakaslehti

13

DNA-testi paljasti emon

teksti: Ulla Jauhiainen kuvat: Anita Polkutie

Omenapuu joka unohtui Olipa kerran omenapuu, jota kaikki rakastivat. Omenapuun lapsista tuli suosittuja, ja äitipuu painui unholaan. Melkein puoli vuosisataa se nukkui ruususen unta, kunnes MTT:n tutkijat saapuivat ja herättivät sen.

Tarina alkaa vuodesta 1811, jolloin Helsingin Aleksanterin yliopiston eläin- ja kasvitieteen professori Carl Reinhold Sahlberg osti Yläneen Uudenkartanon isältään. Kartanon Huvitus-nimisellä sivutilalla oli Suomen mittavin hedelmätarha: vuonna 1850 siellä kasvoi yli tuhat omenapuuta, 120 eri lajiketta. Ne olivat kotoisin Tukholmasta, Lyypekistä ja Hampurista.

Vuonna 1895 Uudenkartanon torppari Juho Korpela sai Huvitus-tilan omenatarhassa kasvaneen puun siemeniä, ja kylvi ne omaan puutarhaansa. Yhdestä siemenestä kasvoi erityisen talvenkestävä omenapuu, joka tuotti hyvännäköisiä ja -makuisia kesäomenoita. Uusi omena oli syntynyt.

Nimensä se sai, kun puutarhuri Aarne Lehtonen otti 1920-luvun puolivälissä vartteita Korpelan torpan monihaaraisesta puusta ja ryhtyi viljelemään niitä Huvitus-tilalla. Lehtonen kysyi Juho Korpelalta omenalle nimeä, johon torppari totesi, että nimetään se Huvitukseksi. Vartteet lähtivät leviämään innokkaiden kotipuutarhureiden mukana.

14

MTT ELO asiakaslehti

Tutkijat tulivat torpalle

Muisti- ja geenitieto apuna

Korpelan torppa vaihtoi omistajaa sotien jälkeen. Rakennukset purettiin vuonna 1960, ja puutarha villiintyi. Korpelan omenapuu painui unhoon, kunnes MTT:n tutkijat osuivat torpan pihamaalle keväällä 2009.

– Menimme paikallisten oppaiden ja pienen kasviasiantuntijaryhmän kanssa katsomaan Korpelan torpan pihamaata. Löysimme yllätykseksemme puutarhan kasvijäänteitä, kuten harjaneilikoita ja ruusupensaita, kertoo projektipäällikkö Maarit Heinonen MTT:stä.

– Myöhemmin kysyin nykyiseltä maanomistajalta lupaa siirtää näitä perennoja ja pensaita. Isäntä antoi luvan ja kysyi, että näittehän te Korpelan omenan. Kävimme torpalla uudestaan ja löysimme omenapuun tyngän, joka oli jäänyt meiltä huomaamatta.

Maanomistajalla oli kirjallinen dokumentti MTT:n silloisen tuholaistutkija Osmo Heikinheimon käynnistä torpalla 1980-luvun alussa. Siinä Heikinheimo toteaa, että Huvituksen emopuu on elossa ja kasvaa torpan pihamaalla.

MTT:n erikoistutkija Kristiina Antonius iloitsee kulttuurihistoriallisesti kiinnostavasta löydöstä, jossa kohtaavat historiallinen tieto, paikallinen muistitieto ja geeneihin kirjoitettu tieto.

– Emme pystyneet tekemään lajiketunnistusta huonokuntoisesta omenapuusta, joka ei enää tuota hedelmää.

Lajiketieto selvisi lehtinäytteestä tehdystä DNA-analyysistä, jota verrattiin Suomen kansallisen kasvigeenivaraohjelman kokoelmissa olevaan Huvituksen DNAtunnisteeseen.

Korpelan torpan pihalta löytyneen omenapuun lajike varmistettiin samanlaisilla analyysimenetelmillä, joita käytetään rikostutkimuksissa epäiltyjen ja uhrien tunnistamisessa. Jokainen omenalajike on yksilö samalla tavalla kuin ihminen.

Huvitusta on käytetty lähes kaikissa omenalajikkeissa, jotka MTT:ssä on jalostettu vuosikymmenten aikana. Lajikkeen geenejä löytyy muodossa tai toisessa tuhansista suomalaisista puutarhoista.

Kolumni

teksti: MATTI MÄKELÄ kuva: Rodeo/Rafa Irusta Machin

Vietin Keralassa tammikuun ihmisten syömisiä ja juomisia tarkkaillen ja itsekin mainittuihin aktiviteetteihin osallistuen. Intian eteläkärjen länsipuolella sijaitseva Kerala on Intian kehittyneimpiä osavaltioita.

Se on Intian ainoa provinssi, jossa lukutaitoprosentti hipoo sataa ja lehmän saa tappaa ja syödä.

Luultavasti tämä kaikki johtuu siitä, että Keralassa hindujen, muslimien ja katolisten määrä on samaa kokoluokkaa.

Uskontojen vaikutus siihen, mitä keralalaiset syövät, on oleellinen. Hindut ovat kasvissyöjiä, muslimit eivät syö sianlihaa.

Niinpä ”vegetarian” on ruokalistalla sääntö, ”non-vegetarian” poikkeus.

Vähäinen lihatarjonta koostuu kahdesta eläimestä: useimmiten kanasta, toisinaan lampaasta. Kolmas eläinvalkuainen tulee kalasta, jota meri antaa runsaan särpimen.

Mitä intialaiset syövät ja juovat?

❁❁❁❁❁❁❁❁❁❁❁ Kun menee keralalaiseen supermarkettiin ja katselee ympärilleen, näkee olennaisen: nämä ihmiset ovat siemensyöjiä.

Koko kauppa on täynnä kaikenlaisia siemeniä, esimerkiksi riisinjyviä oli varmasti toistakymmentä laatua valtaviin alumiinisaaveihin lajiteltuina.

❁❁❁❁❁❁❁❁❁❁❁ Ja nyt tulee pointti: keralalaiset syövät vähän, mutta eivät näe nälkää. Minulle länsimaalaiselle ihmiselle, joka on lapsuutensa syönyt haljakan puuronsa vain sen takia, että ”Intiassa lapset näkevät nälkää”, oli suuri järkytys nähdä, että keralalaiset söivät monipuolista terveellistä kasvispainotteista ruokaa – ja vielä terveellisempinä annoksina kuin me suursyömärit.

Annoskoot ja pakkaukset olivat koko jutun juuri. Kaupoissa ja kioskeissa kaikkia tuotteita myytiin pienissä pakkauksissa, voita 100 grammaa, corn flakes -paketti 50 grammaa, tupakoita yksi kerrallaan!

Liho siinä sitten.

Lihavia ihmisiä ei kantaväestössä näkynytkään. Ja toinen pointti: ei myöskään kerjäläisiä. Näimme koko kuukauden aikana Keralassa yhden kerjäläisen. Helsingissä heitä on enemmän.

❁❁❁❁❁❁❁❁❁❁❁ Osan työlomasta vietin kokkipoikani seurassa, joten minulla oli mahdollisuus saa-

da asiatietoa myös ruokien taustoista, hygieniasta ja ruokakulttuurista. Pääsääntö on, että ruuan on pakko olla +35 asteen kuumuudessa säilyvässä muodossa (kuten elävänä) tai kylmäketjun täysin aukoton.

Iloisena ostin kerran mansikoita, joita poikani kieltäytyi syömästä, koska mansikat ja porkkanat ovat pahimmat; niillä on suora kosketus maabakteereihin ja hankalasti puhdistettava pinta. Maitoa on yksinkertaisesti aika mahdoton saada ainakaan kauempaa kaupasta kotiin. Mutta loppujen lopuksi yksinkertaisilla säännöillä länsimaalainenkin pärjää ja vatsataudin oireisiin on selkeä sääntö: sooda, sitruu-

na ja riisi. Mitään vatsasairauksia emme kokeneetkaan.

Intialainen juomakulttuuri on muuten vesikulttuuria. Alkoholipolitiikka on kuin Suomessa 50-luvulla. Kunnon ihmiset juovat vettä tai virvoitusjuomia, juopot ovat erottautuva ryhmä synkän baarin tai törkyisen viinakaupan ympärillä.

Mutta myös länsimainen ruokakulttuuri tekee tuloaan. Turistipaikoissa olisi saattanut syödä täysin länsimaiseen tapaan ja kyllä riksa toi takeaway-annoksen kanankoipia ranskalaisten kanssa kotiinkin. Elävä ruokakulttuuri on sitä mitä ihmiset syövät – Intiassakin.

MTT ELO asiakaslehti

15

Lyhyesti

kuva: Sirkka Juhanoja

Vieraslajit yleistyvät

Uusia verhopensaita FinE -kasveissa

16

MTT ELO asiakaslehti

kuva: VEIKKO RINNE

Vieraslajit yleistyvät ilmastonmuutoksen ja viljelytapojen muutosten seurauksena.

Vieraslajeilla tarkoitetaan ihmisen avustuksella oman luontaisen esiintymisalueensa ulkopuolelle levinneitä lajeja. Monet niistä ovat haitallisia kasvintuotannolle.

Pensasruusu Olkkala sopii hyvin suojaistutuksiin.

Esimerkiksi Suomessa tavatuista yli 800 rikkakasvista suurin osa on vieraslajeja. Tutkija Terho Hyvönen MTT:stä ® kertoo, että Suomessa satunnaisesti tavattujen lajien joukossa on kymTutkitusti kestävä ja kaunis FinE®-kas- Kestävät talvea menen haitallista rikkaviperhe on saanut uusia jäseniä: keltavuokasvia, jotka saattavat henkuusama Helon, rusovuohenkuusama Tällä hetkellä FinE®-tunnus on kotoutua tänne.

Ruskon, lamovuohenkuusama Kajon sekä myönnetty 27 koristepensaalle Viljapelloillamme on pensasruusu Olkkalan. sekä 21 marja- ja hedelmäla57 sienikasvitautia, joista – Tuuheat ja peittävät vuohenkuu- jikkeelle. Lyhenne FinE tulee suuri osa on tunnistettu samat sopivat erityisesti luiskiin ja ma- sanoista Finnish Elite, ja tunjo sata vuotta sitten. Uutaliksi verhopensaiksi. Ne kasvavat noin nus takaa sen, että kasvit on metrin korkuisiksi, ja niiden kukinta-aika lisätty ilmastonkestävyydelsia taudinaiheuttajia löytyy harvoin, mutta entiset on pitkä, kertoo tutkija Sirkka Ju- tään ja käyttöominaisuuksilvoivat muuntua aiempaa hanoja MTT:stä. taan tutkituista ja tautitestaNesidiocoris tenuis -lude haitallisemmiksi. EsimerVuohenkuusamat viihtyvät puolivarjos- tuista emokasveista. ilmestyi Suomeen sykTunnus myönnetään vain kiksi lehtilaikkutaudit ovat sa, mutta tulevat hyvin toimeen myös ausyllä 2008. yleistyneet valtavasti. rinkoisella paikalla. Rusovuohenkuusama tarkoin valituille koristekasMyös selkärangattomien tuhoeläinon lajeista tanakkavartisin, lamovuohen- veille sekä marja- ja hedelmälajikkeille. kuusama nimensä mukaisesti kaartuva– Kasveja valittaessa painotetaan eri- ten kotoutuminen Suomeen on lisääntyversoisin. Kookasta Olkkala-pensasruu- tyisesti talvenkestävyyttä ja edustavaa ul- nyt viime vuosikymmeninä. Niitä on löysua koristavat kesällä suuret, pinkit kukat konäköä kukintakauden ulkopuolellakin. detty yhteensä 77 lajia.

Tutkija Irene Vänninen MTT:stä ja syksyllä runsas kiulukkasato sekä rus- Tunnuksen saaneet kasvit on puhdistettu taudeista ennen taimien lisäystä, sa- kertoo, että uusilla tutkimusmenetelmillä kaväritys.

– Olkkala on otettu talteen Vihdistä van- noo Juhanoja. on seulottu suuresta joukosta esille ne tuhalta ratapenkalta, jossa se on menesFinE®-tavaramerkki on MTT:n omista- hoeläinlajit, joiden riski kotoutua Suomeen tynyt kilpailussa kookkaita rikkakasveja ma, mutta sen käytöstä päättävät MTT ja on suurin. Näin saatuja riski-indeksejä voivastaan. Tämä ruusu sopiikin suojaistu- taimitarhatuottajien järjestö Taimistovilje- daan hyödyntää valmiussuunnitelmien ja torjuntamenetelmien kehittämisessä. tuksiin ja aidanteeksi paikkoihin, joissa se lijät ry yhdessä.

– Ulla Jauhiainen – Ulla Jauhiainen saa levitä, Juhanoja opastaa.

Lyhyesti

kuva: Marjatta Sihvonen

Kuva: Rodeo/Tuomas Heinonen

Kysymyksiä kalastajalle Turkulainen kalastaja Heikki Eskelinen pyydystää Saaristomerellä verkolla kuhaa sekä jonkin verran ahventa, siikaa ja muuta suomukalaa. Eskelinen on työskennellyt kalastajana vuodesta 1987 lähtien.

1. Miten Itämerta suojeltaisiin mielestäsi tehokkaimmin?

– Vähentämällä kaikkea kuormitusta. Suurimmat yksittäiset kuormittajat löytyvät maamme rajojen ulkopuolelta, mutta kyllä täälläkin riittää parannettavaa: esimerkiksi maalta tulevia ravinteita voi vähentää riittävillä suoja-alueilla viljelysten ja vesistöjen välillä. Meressä jo olevia ravinteita poistetaan tehokkaasti kalastuksella. Valtio onkin ryhtymässä tukemaan vähempiarvoisten särkikalojen poistopyyntiä merestä. Kun saisimme vielä Suomeen kalajauhotehtaan, niin kalankasvatuksessa käytettävä rehu olisi Itämerestä peräisin ja valtameristä tuotavan kalajauhon kuormitus loppuisi. Kaiken kaikkiaan kalastus on tehokas keino poistaa ravinteita Itämerestä, ja taloudellisesti kannattava kalastus on Itämeren elinehto.

2. Suojeletko itse vesistöjä jollain tavalla?

– Kalastamalla.

3. Mikä on vaikuttavin muistosi vedestä?

– Mereen joutuneen kollegan etsintä syksyiseltä merenselältä. Mielessä kalvava epätietoisuus ja pelko, joka etsinnän aikana vaivasi, ja joka muuttui riemuksi, kun lopulta aaltojen seasta näkyi käsi pystyssä ja kylmettynyt kaveri saatiin kuiville. Ne tuntemukset opettavat kunnioittamaan merta!

4. Mikä on lempikalaruokasi?

– Uunituore savukala uusien perunoiden kanssa.

– Suvi Saarinen

teksti: ULLA JAUHIAINEN kuva: Rodeo/BARBRO WICKSTRÖM

Älä syö Itämerta pilalle Jokainen voi vaikuttaa Itämeren tilaan ruokavalinnoillaan, kunhan valintojen pohjalla on tutkittua tietoa. MTT aloitti maaliskuussa FOODWEB-hankkeen, jonka tavoitteena on lisätä kuluttajien tietämystä sekä ruuan alkuperästä että terveysriskeistä.

Itämereen vaikuttaa sen erittäin laajalta valuma-alueelta tuleva kuormitus. Syntyvien päästöjen vuoksi Itämeren kalojen dioksiinipitoisuudet voivat olla korkeita.

– Tarkoitus on, että kuluttajat saavat tietoa ruokavalintojensa vaikutuksesta ruuantuotantoon liittyvään maankäyttöön ja siitä aiheutuvaan kuormitusriskiin.

Tätä kautta jokainen Itämeren ympärysvaltion asukas voi vaikuttaa meren tilaan, kertoo hankkeen johtaja, professori Sirpa Kurppa MTT:stä.

Selkeää tietoa riskeistä FOODWEB-hankkeessa kerätään ruokaan liittyvät ravitsemustiedot, ympäristöindikaattorit sekä alueelliset riskitiedot tietokantaan ja nettisivuille. Niiden sekä esi-

temateriaalien avulla havainnollistetaan elintarvikkeisiin liittyviä ympäristöriskejä ja ostovalintojen vaikutusta Itämeren tilaan.

– Tutkimustulokset ympäristöriskeistä saattavat olla melko monimutkaisia ja joskus keskenään ristiriitaisia. Tarvitaan siis selkeää tietoa ymmärrettävässä paketissa, Kurppa korostaa.

Lisäksi projektissa järjestetään koulutustilaisuuksia ja havainnollistetaan tuloksia Tartossa Virossa sijaitsevan tiedekeskus AHHAA:n näyttelyissä.

MTT:n yhteistyökumppaneina kolmivuotisessa FOODWEB-hankkeessa ovat Suomen ympäristökeskus, Latvian ja Tarton yliopistot sekä tiedekeskus AHHAA. Hanke tekee yhteistyötä myös Itämeren maiden kansalaisjärjestöjen kanssa.

FOODWEB kuuluu Central Baltic INTERREG IV A -ohjelmaan, ja sen budjetti on 1,5 miljoonaa euroa. Toimintamalli luodaan ensin Suomen, Viron ja Latvian olosuhteisiin, mutta sitä voidaan soveltaa myös muissa Itämeren maissa.

– Ulla Jauhiainen MTT ELO asiakaslehti

17

Lyhyesti

kuva: Rodeo/Tero Sivula

Luomu myötätuulessa

Ruokaketjun

YLPEYDENAIHEET kartoitettiin

Suomalainen elintarvikeketju saa olla ylpeä monesta asiasta. MTT:n tekemässä laajassa haastattelu- ja kyselytutkimuksessa määriteltiin yli 20 lisäarvotekijää, joita elintarvikeketjun toimijoiden kannattaa hehkuttaa.

Tutkimuksessa ruokaketjun helmiksi nousivat tuoteturvallisuus, kotieläintuotannon salmonellattomuus, lääkejäämien vähäisyys ja kasvunedistäjähormonien käyttämättömyys sekä kuluttajille tarkoitettu monipuolinen ravitsemusinformaatio. Näkemyksiä kysyttiin sekä elintarvikealan toimijoilta ja asiantuntijoilta että kuluttajilta.

Tutkija Jaana Kotro MTT:stä kertoo, että ylpeydenaiheet löytyivät hyvistä käytännöistä, jotka ovat leimallisia juuri suomalaiselle ruokaketjulle.

– Vielä ei voida sanoa, että suomalaisen ruokaketjun asiat olisivat lopullisesti hyvin, vaan tutkimuksessa tunnistettiin myös kehittämiskohteita. Esimerkiksi ruokaketjun eri osissa tapahtuvien toimintojen läpinäkyvyyden lisääminen ja siitä kertovan kuluttajaviestinnän te-

18

MTT ELO asiakaslehti

hostaminen ovat tällaisia seikkoja, Kotro huomauttaa.

Kuluttajat haluavat tietoa Tutkimuksessa kävi ilmi, että haastatellut ryhmät korostivat hieman eri asioita.

Asiantuntijat painottivat tuoteturvallisuutta, paikallisuutta ja taloudellista vastuullisuutta, kun taas kuluttajille ensisijaisia olivat ravitsemus, tuoteturvallisuus ja eläinten hyvinvointi.

– Kuluttajat haluavat lisää tietoa ruokaketjun toiminnasta. Tietoa kaivataan esimerkiksi ruuan hinnanmuodostuksesta, tuoteturvallisuuden varmistamisesta ja ruuan alkuperästä. Korkealla sijalla olivat myös eläinten terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät kysymykset, Kotro tähdentää.

Vuosina 2008–2010 toteutettua Lisäarvoa laatutyöstä -hanketta rahoitti MTT:n lisäksi maa- ja metsätalousministeriön Laatuketju. Keskeisimmät yritysyhteistyökumppanit olivat HK Ruokatalo Oy ja Atria Suomi Oy. – Minna Nurro

Luomu on ollut vahvassa myötätuulessa siitä lähtien, kun Suomen maabrändivaltuuskunta linjasi sen viime syksynä yhdeksi maamme luontaisista valttikorteista. Maaliskuussa perustettu Pro Luomu ry on nyt ottanut tehtäväkseen edistää luomutuotantoa Suomessa.

Yhdistys aikoo lisätä luomualan toimijoiden yhteistyötä ja saada luomua koskevat tavoitteet kirjattua uuteen hallitusohjelmaan. Pro Luomun tavoitteena on laajentaa luomutuotteiden tarjontaa ja kysyntää Suomessa.

Pro Luomussa on mukana koko luomutuotantoketju: alkutuotantoa edustavia useita järjestöjä, vähittäiskauppa suurimpine ketjuineen sekä monia yksittäisiä yrityksiä, jotka jalostavat tai markkinoivat luomutuotteita. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana toimii valikoimajohtaja Ilkka Alarotu SOK:sta.

Tutkimustarpeita selvitetään MTT ei osallistu suoraan Pro Luomun toimintaan, mutta selvittää luomututkimuksen tilannetta ja tarpeita työryhmässä yhdessä Helsingin yliopiston kanssa.

Työryhmä pohtii myös toimintamallia luomututkimuksen edistämiseksi.

Lisäksi MTT on mukana Mikkelin kaupungin ohjausryhmässä, joka pohtii Luomuinstituutin perustamista Mikkeliin. MTT:n tutkimusjohtaja Anu Harkki arvioi, että luomun isoimmat esteet Suomessa ovat logistiikka ja kaupan hyllyn ongelmat.

– Näitä asioita Pro Luomu ryhtyy erityisesti ratkomaan. Tutkimuksen rooli voisi olla enemmänkin selvittää esimerkiksi mitä vaikutuksia luomun nykyistä suuremmalla osuudella olisi yhteiskuntaan laajemmin, hän sanoo.

Tällä hetkellä Suomessa on noin 4 000 luomutilaa. Maamme peltoalasta yli 7 % on luonnonmukaisessa tuotannossa, mutta vähittäiskaupan markkinoista vain 1 % on luomua. Luomutuotteita valmistaa tai tuo maahan yhteensä noin 450 yritystä.

– Minna Nurro

Väitöstutkimuksia

teksti: Minna Nurro

teksti: Ulla Jauhiainen kuva: MTT:n arkisto/Esko Keski-Oja

Kestävyys vaatii paikallisuutta Ruokahuollon kestävyyden kohentaminen edellyttää paikallista tai alueellista tarkastelua, havaitsi tutkija Helmi RiskuNorja MTT:stä väitöstutkimuksessaan.

Tutkimuksen kannalta sopiva voisi olla esimerkiksi alue, joka käsittää ruuantuotantoalueet maaseudulla ja kulutuksen keskittymät kaupungeissa.

Risku-Norja selvitti väitöskirjassaan materiaalivirta- ja ekotehokkuusmittareiden soveltuvuutta maatalouteen, ja vertasi keskenään panos-tuotos- ja ruuankulutusskenaariomenetelmiä maatalouden ympäristövaikutusten arvioinnissa. Tulosten mukaan menetelmät eivät yksin eivätkä yhdessäkään tuota riittävästi tietoa ruokahuollon kestävyyden kohentamiseksi.

Tarvitaan tarkempaa tietoa Materiaalivirtoihin perustuvan panos-tuotosmallin avulla ruokajärjestelmä voidaan hahmottaa raha- ja ainevirtoina kansantalouden eri toimialojen välillä. Se kuvaa ruuantuotannon ympäristövaikutuksia kansantalouden tasolla.

– Materiaalivirtatarkastelu ei kuitenkaan auta tunnistamaan ekologisen kestävyyden kannalta kriittisiä seikkoja tai alueita eikä auta näkemään, mitä päästöjen vähentämiseksi olisi tehtävä, Risku-Norja sanoo.

Tutkimuksessa hahmoteltiin ruuankulutusskenaarioihin perustuva menetelmä, joka tuottaa tarkempaa tietoa ruuantuotannon ympäristövaikutuksista. Siinä operoidaan alueellisella ja paikallisella tasolla.

– Esimerkiksi kasvisruokaan siirtyminen ei ole ympäristön kannalta yksiselitteisen hyvä asia: kasvinviljelyyn painottuvalla alueella se lisäisi kasvihuonekaasu- ja ravinnepäästöjä, mutta myös eliölajien monimuotoisuutta. Kotieläintuotantoon keskittyneellä alueella tulokset olisivat aivan toisenlaiset, Risku-Norja havainnollistaa.

Helmi Risku-Norjan väitöskirja ”From environmental concerns towards sustainable food provisioning - Material flow and food consumption scenario studies on sustainability of agri-food systems” tarkastettiin helmikuussa 2011 Helsingin yliopistossa.

teksti: Minna Nurro

Fosforilannoitus optimoitavissa Munan laatugeenejä löytyi Tutkija Mervi Honkatukia MTT:stä löysi väitöstutkimuksessaan kanojen perimästä alueita, joilla on vaikutusta kananmunan laatuun: valkuaisen kiinteyteen, veri- ja lihapilkkuisuuteen, hajuvirheisiin sekä kuorenkestävyyteen.

Honkatukia havaitsi tutkimuksessaan, että kananmunan valkuaisen laatuun vaikuttavista geenialueista yksi jakaantui kahdeksi erilliseksi osaksi, joilla molemmilla oli vaikutusta valkuaisen kiinteyteen.

– Joskus jo tuoreen kananmunan valkuainen on vetinen. Tämä piirre on perinnöllinen, Honkatukia kertoo.

Huokoinen tai rikkinäinen munankuori saattaa päästää mikrobeja kananmunan sisälle. Kiinteän valkuaisen tehtävänä on ankkuroida pilaantumiselle herkkä keltuainen munan keskelle niin, ettei se pääse kosketuksiin kuoren kanssa.

Pilkut pois jalostuksella Veri- ja lihapilkut ovat kananmunista joskus löytyviä sisäisiä laatuvirheitä, jotka eivät ole ihmisen terveydelle haitallisia. Ne saattavat kuitenkin kohottaa hiukan kananmunan infektoitumisriskiä ja alentaa haudontamunien hedelmällisyyttä.

Honkatukia havaitsi kanan sukupuolikromosomin Z tietyn alueen yhteyden verija lihapilkkuisuuteen.

– Tulosta voidaan käyttää jalostusvalinnassa epätoivotun ominaisuuden karsimiseksi, tutkija summaa.

Kolmas Honkatukian tutkimusalue on kananmunan kalanhaju-ongelma, jota ilmenee, kun kanoille syötetään esimerkiksi rypsi- tai rapsipitoista rehua. Honkatukia on ollut mukana tunnistamassa hajua aiheuttavan geenivirheen sekä kehittämässä höyhentestiä, jolla pystytään määrittämään geenivirheelliset kanayksilöt.

Mervi Honkatukian Turun yliopistolle tekemä väitöskirja ”Molecular genetics of chicken egg quality” tarkastettiin joulukuussa 2010 MTT:ssä.

Viljelijän ja vesistön edut fosforilannoituksen suhteen saattavat olla lähempänä toisiaan kuin tähän asti on kuviteltu, totesi tutkija Antti Iho MTT:stä väitöstutkimuksessaan.

Fosfori on kasveille välttämätön ravinne, mutta sen huuhtoutuminen pelloilta kiihdyttää vesistöjen rehevöitymistä.

Ihon laatiman dynaamisen laskentamallin mukaan on mahdollista optimoida fosforilannoitusta siten, että ravinne riittää viljanviljelyn tarpeisiin, mutta sen huuhtoutumat vesistöihin eivät nouse sietämättömän suuriksi.

Iho tarkastelee väitöstyössään vuosittaista lannoitusta keinona säädellä maaperän fosforilukua pitkällä aikavälillä. Hän kehitti teoreettisen viitekehyksen sille, miten fosforilannoitusta on säädeltävä, jotta lopputulos olisi optimaalinen sekä viljelijän talouden että yhteiskunnan kannalta.

Kustannukset huomioon Viljelijän on otettava huomioon lannoitteen hinta, satovaikutus ja lopputuotteen hinta. Yhteiskunta huomioi myös fosforin huuhtoutumisen vaikutukset vesistöjen rehevöitymiseen ja sen aiheuttamat kielteiset seuraukset, kuten leväkukinnot.

– Ympäristönsuojelussa tärkeintä on valita oikein lannoitteena annettava fosforitaso, ei niinkään lannoituksen yksiviivainen vähentäminen, Iho korostaa.

Hän sovelsi dynaamista malliaan savimailla viljeltävän ohran fosforilannoitukseen tiettyjen hintatasojen vallitessa. Iho havaitsi, että viljelijän kannatti liiketaloudellisesta näkökulmasta pyrkiä pitämään pellon fosforiluku hieman yli seitsemässä.

Ympäristön kannalta optimaalinen fosforiluku oli vähän alle 6,5.

– Viljelijän ja yhteiskunnan kannattaa laskea maaperän tarpeettoman korkeaa fosforivarantoa hyvin samankaltaisin optimipoluin, Iho toteaa.

Antti Ihon väitöskirja ”Essays on socially optimal phosphorus policies in crop production” tarkastettiin marraskuussa 2010 Helsingin yliopistossa.

MTT ELO asiakaslehti

19

LÄHDE

KOKO PERHEEN VOIMIN

MAKSUTTOMAAN MAASEUTU- JA KOTIELÄINPUISTO ELONKIERTOON JOKIOISILLA. PUISTOALUEELLA ESITELLÄÄN MAATALOUTTA, MAATALOUSTUTKIMUSTA JA SEN SOVELLUKSIA.

www.mtt.fi/elonkierto

Pakkaa mukaan eväät, kamera ja iloinen mieli – täällä vietät leppoisan ja opettavaisen päivän!