Kuusamon lukion vuosikertomus 2010-11

Page 8

14

Opiskelijatutorit Syksyn ensimmäinen koulupäivä uudessa koulussa on aina jännittävä, joten me edellisenä keväänä valituiksi tulleet 09-vuosiluokan tutorit teimme kaikkemme, jotta uudet ykkösluokkalaiset tuntisivat olonsa kotoisaksi. Esittelimme heille koulua ja kävimme läpi asioita, jotka heidän olisi siinä vaiheessa hyvä tietää. Jo reilu viikko koulujen alkamisen jälkeen Oivangin leirikeskuksessa järjestettiin edellisvuonna toimivaksi todettu ryhmäyttämispäivä. Paikan päällä uudet opiskelijat suorittivat omien valvontaryhmiensä kanssa meidän valvomiamme rasteja, joissa he

15

ratkaisivat leikkimielisiä pulmatehtäviä ja muitakin yhteistyötä vaativia tehtäviä. Näin opiskelijat pääsivät tutustumaan ryhmäkavereihinsa ja ryhmänohjaajaansa samalla hauskaa pitäen! Perinteisesti me tutorit saimme tutorhupparit, jotta opiskelijoiden olisi helppo löytää meidät ja kysyä apua esimerkiksi tietyn luokan ollessa hukassa. Varsinkin alkulukuvuodesta osallistuimme ykkösluokkalaisten ryhmänohjauksiin, joissa opiskelijoilla oli mahdollisuus kysyä heitä askarruttavista asioista. Lisäksi meillä oli omat päivänavausvuorot joka toinen tiistai. Päivänavausten

Opiskelijahuolto Opiskelijahuolto on opiskelijoiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Opiskelijahuollon koordinointia ja kehittämistä varten lukiossa on opiskelijahuoltotyöryhmä. Lukuvuonna 2010–11 se koostui seuraavista jäsenistä: Satu Honkanen (opettaja), Airi Pehkonen (opettaja), Mika Riihiaho (opettaja), Airi Kämäräinen/sijainen Heidi Nevala (terveydenhoitaja), Pekka Manninen (rehtori) sekä Martti Välitalo (opinto-ohjaaja/puheenjohtaja). Ryhmä kokoontui kunkin jakson jälkeen sekä tarvittaessa. Työryhmä laati lukuvuoden aikana uuden opiskelijahuollon suunnitelman vastaamaan uudistunutta lainsäädäntöä. Pääosa opiskelijahuollollisesta työstä tapahtuu työryhmän toiminnan ulkopuolella. Toiminnan tavoite ja painopiste on ennaltaehkäisevässä työssä, opiskeluun

suunnittelu ja varsinkin aiheiden valinta vaati välillä suurta luovuutta. Talven aikana me vierailimme Kuusamon yläkouluissa kertomassa lukiosta diaesityksen avulla. Oppilaat saivat kysyä meiltä ihan mitä tahansa lukioon liittyen ja hyvä niin, koska monilla oli vääriä luuloja esimerkiksi koulupäivien kestoista ja läksyjen määrästä. Tammikuun lopussa olimme yhdessä opettajien kanssa toteuttamassa yhdeksäsluokkalaisten tutustumispäivää lukioon. Me kierrätimme oppilaita pienissä ryhmissä luokasta toiseen, joissa opettajat esittelivät omaa oppiainettaan. Kahviossa tarjottiin mehua ja

keksejä ja koulun bändi esiintyi, kun ryhmät olivat tauolla. Päivä oli hyvin onnistunut ja toivottavasti innosti monia tulemaan lukioon. Meidän viimeinen suuri tutortehtävämme oli jatkajiemme valinta. Ehdokkaita ilmoittautui yllin kyllin, ja jouduimmekin opinto-ohjaajan avustuksella valitsemaan suuresta joukosta parhaimmin tehtävään soveltuvat. Mutta suuri osallistujamäärähän kertoo vain siitä, että tutor-toimintaa pidetään kiinnostavana ja tärkeänä asiana. Ja juuri sitä se onkin! »» Kaisu Tuovinen

eLukio ja elämänhallintaa liittyvien vaikeuksien lieventämisessä ja voittamisessa. Opiskelijahuoltotyöryhmä toimii myös kriisityöryhmänä. Sen ei tarvinnut kokoontua kertaakaan akuutin kriisin johdosta. Syksyllä valmistui Innosta-innostu -projektin (Terveys ry.) päihdekokeilujen estämiseen tai lykkäämiseen tähtäävä valistusvideo, jonka toteuttivat lukiolais- ja ammattiopiston nuoret. Opinto-ohjaaja oli projektin poikkihallinnollisen aikuisryhmän jäsen. VERSO -toiminta eli vertaissovittelu alkoi lukiolla syyslukukauden alusta. Koulutuksen saaneita sovittelijoita olivat opiskelijat Jonna Määttä, Kaisu Tuovinen, Jarkko Määttä ja Ville Määttä. Lukuvuoden aikana soviteltavaksi ei saapunut yhtään tapausta. »» Martti Välitalo

eLukion avulla voi suorittaa keskenjääneet lukio-opinnot loppuun tai aloittaa opiskelun alusta. Opinnoissa on mahdollista suorittaa joko koko lukion oppimäärä (44 kurssia) ja ylioppilastutkinto tai yhden tai useamman oppiaineen oppimäärä sekä saada lukion päästötodistus. Opiskeluaika on tällöin 2–4 vuotta. Ylioppilastutkintoon tähtäävä koulutus on maksutonta. Yksittäisiä aineita suorittava aineenopiskelija maksaa aineopiskelijamaksun. Opiskelu tapahtuu pääasiassa iltaisin, ja itsenäisen opiskelun osuus on huomattava. Jokaista etälukiokurssia kohti on kaksi etäopetustuokiota. Etäopiskelujakson aikana opiskelija ei ole sidottu koulun oppituntien aikoihin eikä päiviin. Jokainen voi itse valita hänelle sopivan opiskelupaikan ja -rytmin. Opettajilla on päivystysaikoja, jolloin voi olla yhteydessä opettajaan puhelimitse.

Opiskelija voi lähettää myös sähköpostia kurssinsa opettajalle ja kysyä neuvoa. Opiskelijoita on kuluneena lukuvuotena ollut 5, joista kolme on ollut aineenopiskelijaa. Ylioppilaskokeeseen keväällä 2011 ei osallistunut yhtään elukiolaista. Abiturienteille on pidetty aina oma tiedotustilaisuus sekä syksyllä että keväällä koskien ylioppilaskirjoituksia. Etälukioon liittyvää informaatiota voi lukea myös nettisivuilta osoitteesta www. elukio.fi »» Satu Honkanen tutor


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.