Heinävedeltä saa kaikkea

Page 1

!

sanomat

HEINÄVEDELTÄ SAA KAIKKEA

Heinävedeltä saa kaikkea -hanke etenee

SEITSEMÄN HYVÄÄ SYYTÄ Heinäveden Yrittäjät ry:n Heinävedeltä saa kaikkea -hanke on hyvässä vauhdissa. Puolituntista yrittäjien ajatuksista kertovaa dokumenttia on voinut katsella netistä jo viime vuoden puolelta, ja dokumenttiin kuvataan lisää materiaalia nyt kevään aikana. Dokumentin anti on mielenkiintoinen: mitkä ovatkaan ne seitsemän hyvää syytä ostaa tuotteita ja hankkia palveluita Heinävedeltä. Dokumentin sekä niin ikään netistä löytyvät lyhyet tietoiskut eri aloilta on käsikirjoittanut, ohjannut ja leikannut dokumenttiohjaaja Mikko Keinonen. Tuotannosta vastaa hänen yrityksensä Oy Kotikunta-TV. Tarinassa yrittäjät pohtivat syitä, miksi Heinävedeltä ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan ostoksien takia. Päällimmäinen sanoma on: Heinävedeltähän saa kaikkea. Läheisyys helpottaa toimimista ja asiointia: usein asiakas ja yrit-

täjä tuntevat toisensa. Ja jos vaikka eivät vielä tuntisikaan, he tulevat pian tutuiksi. Kun yrittäjä on tuttu, neuvot ja apu ovat äärellä. Palvelu on Heinävedellä kilpailuvaltti. Jonotella ei tarvitse ja palvelu joustaa, esimerkiksi kuljetus, asennus ja huolto onnistuvat, kun niille on tarvetta. Saatavuus – kaupoissa on paljon tavaraa ja mitä ei ole, sen usein saa tilaamalla huomiseksi tai ylihuomiseksi, koska Heinävesi sijaitsee hyvien kuljetusreittien varrella. Monet yrittäjät tekevät

yhteistyötä lukuisien tavarantoimittajien kanssa. Saatavuutta ajatellen on hyvä muistaa, että yrityksen nimi ei aina kaikkea kerro. Kannattaa siis kysyä – ja yllättyä. Valikoima heinäveteläisissä yrityksissä on rakennettu paikkakunnan tarpeiden mukaan. Kaikkea ei voi eikä kannata pitää varastossa, mutta tilaaminen kannattaa. Onpa monesti käynyt niinkin, että heinäveteläisestä yrityksestä löytyy se tuote, jota asiakas on hakemalla hakenut kaupungista sitä sieltä löytämättä. Hinta keskusteluttaa aina. Kauppaketjujen tarjoukset ovat valtakunnalliset, joten samat hinnat pätevät Heinävedelläkin. Ja jos kaupungista saakin jonkin tuotteen pilkkahintaan, paljonko loppujen lopuksi tulikaan hintaa kaikelle auton takakonttiin kertyneelle? Kaupungissa käynti vie aikaa, ja polttoaineet maksavat koko ajan enemmän. Ja hermothan isoissa liikkeissä ja marketeissa menevät, kun tavaroita joutuu etsimään eikä myymälähenkilökuntaakaan

ole liiaksi auttamaan. Omalta paikkakunnalta ostaminen on yhteinen etu. Yrittäjät maksavat veronsa Heinävedelle, mikä edesauttaa julkisten palvelujen säilymistä ja kehittämistäkin. Moni yritys työllistää, ja jokainen työpaikka on tärkeä. Yrittäjien ajatuksista lisää siis netissä: www.youtube.com ja sinne haku: heinävedeltä saa kaikkea Dokumentti esitetään koululaisille ja kaikelle kansalle toukokuun aikana.

EU:n tukema kampanja Heinävedeltä saa kaikkea -hankkeeseen lähtee koko ajan lisää yrityksiä. Näillä sivuillamme tutustutamme lukijoitamme osaan niistä ja jatkamme esittelyjä ja pienten tarinoiden kertomista Kesäsanomissamme kesäkuussa. Myös tämä neljän sivun osio on jaossa kesän aikana. Hankkeen kotisivut valmistuvat kevään aikana. Sinne kootaan

5

olemassa oleva ja valmistuva materiaali. Hanketta rahoittaa EU, Leaderin eli Piällysmies ry:n kautta. Kustannusarvio on noin 56.000 euroa, josta Leaderin osuus on 80 prosenttia. Omarahoitusosuus kerätään hankkeeseen mukaan lähteneiltä yrityksiltä. Omarahoitusosuutena on myös talkootyötä. Rahoitusta kootaan myös ainutlaatuisilla Kerman Saven viimeisen tuotannon Oliivi-sarjan mukeilla.

SENTTIPELIN TAKIA KAUPUNKIIN OSTOKSILLE? Yleinen käsitys on, että kaupungista saa kaikkea halvemmalla. Vertasimme päivittäistavaroiden ostoskorien hintoja, ja tulos oli hieman yllättävä - mutta mieluinen. Rakensimme ostoskorien sisällön oheisen kauppalistan mukaan. Ostoksille lähti kuvitteellinen kirkonkyläläisen nelihenkisen perheen äiti, jolla oli suunnitelmissa valmistaa ruoaksi yhdelle päivälle makaronilaatikkoa ja toiselle makkarasoppaa. Leipomispäivä oli myös edessä – ja lasten karkkipäivä. Oman suklaalevynsä äiti piilottaisi huonojen hetkien varalle... Toki kauppalistaan oli sisällytettävä myös täydennyksiä pesuaineisiin ja paperituotteisiin, normaaleja kotitalouden hankintoja. Perheen äiti jakoi kauppalistan ostokset niin, että puolet hän hankki K-market Kermasta ja puolet S-marketista. Hintavertailun kannalta oli parasta ostaa sellaisia tuotteita, joita saisi kaupasta kuin kaupasta. Niinpä kori ei sisältänyt kaupparyhmien omia tuotteita, kuten vaikkapa Pirkkaa. Koriin ei eksynyt myöskään alennustavaroita. Vastaavasti perheen äiti ajeli Varkauteen, ja teki samat ostokset K- ja S-ryhmän suurista marketeista.

Kirkonkylän ostoskorin hinnaksi tuli 117,40 euroa. Kaupungista hankitut samat tuotteet maksoivat 118,87 euroa. Heinäveden ostokori tuli siis 1,47 euroa halvemmaksi! Omissa marketeissa aikaa tuotteiden ostoon kului noin 45 minuuttia, koska tutuissa kaupoissa ruokien ja tarvikkeiden paikat ovat tulleet tutuiksi, eikä niitä tarvitse etsiskellä. Kaupungissa tavaroiden hakemiseen kului 1,5 tuntia. Perheen äiti laski myös polttoainekulut. Kirkonkylän kaup-

poihin matkaa kotiovelta oli kilometri. Vaikka isohkon ostosmäärän takia piti lähteä liikkeelle autolle, polttoainetankin mittari ei ehtinyt juurikaan värähtää tuon matkan aikana. Perheen auto kuluttaa 7,5 litraa bensiiniä sataselle. Kun Varkauden kauppareissulla mittariin kertyi 102 kilometriä, polttoainekulut olivat melko tarkalleen 12 euroa. Ja kuluihan edestakaiseen ajamiseenkin 1,5 tuntia. Eli: ostoskorin sai halvemmalla Heinävedeltä, ja aikaa ostosreissulla kului 2 tuntia 15 minuut-

Heinävedeltä hankittu ruokakori ei tule hinnaltaan sen kalliimmaksi kuin kaupungeista ostettu.

tia vähemmän kaupunkimatkaan verrattuna. Tottahan on todettava, että kukapa meistä ei tarttuisi tarjoustuotteisiin, olipa kyse minkä ketjun kaupasta tahansa. Mutta tarjouksia on myös maaseudun kaupoissa, ja usein tarjoushinnat ovat samat kuin kaupungissa. Miksipä siis lähteä kaupunkiin ostamaan ainakaan päivittäistavaroita. Ja olipa tarkoitus sitten ostaa vaikkapa kodinkoneita tai huonekaluja, paikallisista yrityksistä saa kotiinkuljetuksen, kokoamispalvelut ja huollon - kummasti siinäkin säästää aikaa ja hermoja.


6

sanomat

Heinäveden yrittäjäyhdistyksen HEINÄVEDELTÄ SAA KAIKKEA -hankkeeseen lähti omarahoitusosuudella mukaan 12 yritystä. Kerromme niistä Kevät- ja Kesäsanomissa lehden keskellä olevassa erillisessä liitteessä. Esitimme yrityksille muutamia yhteisiä kysymyksiä. Lisäksi pyysimme yrityksiltä pienen tarinan arjesta; se saattoi liittyä esimerkiksi iloiseen kohtaamiseen asiakkaan kanssa tai johonkin ajankohtaiseen ja tiedottamista tarvitsevaan asiaan. Kevätlehdessämme esittelemme Heinäveden Apteekin, Heinäveden Rauta ja Värin, Inkariikan, Kerman Kone ja Sahan, KMarket Kerman sekä LähiTapiolan. Kesäsanomissa ovat vuorossa Aromaterapia Enni Leinonen, Heinäveden Jalkine, Heinäveden Kaluste, Johanneskoti, K-Extra Karvio, Radio ja Kuva ja Sähköliike T. Koponen. Mahdollisesti myös muut mukaanlähtevät yritykset esittelemme kesälehdessämme.

!

YHTEISET KYSYMYKSET: • yrityksen täydellinen nimi ja perustamisvuosi • ketä yrityksessä nykyisin työskentelee • yrityksen palvelutarjonta • yrityksen motto • mitä yrityksessä ajatellaan yrittämisen merkityksestä Heinävedelle • miksi kannattaa hankkia Heinävedeltä niin paljon kuin mahdollista

HEINÄVEDELTÄ SAA KAIKKEA

ASIAKKAAN TOIVEIDEN MUKAAN

!

• K-market Kerma (Tmi Virpi Tolonen). Olen toiminut yrittäjänä 8.8.2012 lähtien. • Lisäkseni kaupassa työskentelee palkattua työvoimaa: Arja, Tuomo, Jenni, Suvi, Tarja, Marjut ja Meri, kesäsesonkina muutama kesätyöntekijä lisää. • Ruokakauppa • Parhaan palvelun ruokakauppa Heinävedellä, jossa pyrimme toteuttamaan asiakkaiden toiveet. • Heinäveden kirkonkylällä tulee ehdottomasti olla kaksi ruokakauppaa asiakkaiden tarpeiden tyydyttämiseksi. • Jotta pystymme työllistämään Heinäveden asukkaita ja veroeurot pysyvät omassa kunnassa.

Olemme mukana ajan hengessä. Se näkyy mm. uusien juomien valikoimissa, kertoo K-market Kerman kauppias Virpi Tolonen.

PIAN 125-VUOTIAS KONKARI

!

Tuttujen asiakkaiden kanssa on mukava työskennellä, kertoo proviisori Riikka Pakarinen.

• Heinäveden Apteekki on perustettu 12.9.1889. Kangaslammin sivuapteekki liittyi Heinäveden Apteekkiin 1990-luvulla. • Yrityksessä työskentelee apteekkarin lisäksi Heinävedellä yksi proviisori, 5 farmaseuttia, lääketyöntekijä ja tekninen työntekijä. Kangaslammin sivuapteekilla työskentelee yksi farmaseutti ja lääketeknikko. • Palvelutarjontaamme kuuluvat itsehoitolääkkeet ja reseptilääkkeet niin ihmisille kuin eläimille. Neuvomme myös kaikissa lääkkeisiin liittyvissä asioissa. Valikoimistamme löytyvät lisäksi muut apteekkituotteet kuten sidetarvikkeet, kliiniset täydennysravintovalmisteet, apteekkikosmetiikka, arjen apuvälineet, suun- ja hampaidenhoitotuotteet, vitamiinit, jne. Palveluihin kuuluvat myös koneellinen annosjakelu ja sähköisten reseptien uusintapyyntöjen lähetys. • Olemme asiakasta varten! • Heinäveden palvelutarjonta olisi aika surkea, jos yrityksiä ei olisi. Kunta näivettyisi aika nopeasti, kun ihmiset siirtyisivät palvelujen luokse. Kunnan säilymisen elinehto ovat toimivat yritykset. Olen (apteekkari) kuullut, että monillakin ulkopaikkakuntalaisilla on käsitys Heinävedestä virkeänä kuntana. • Heinävedeltä kannattaa hankkia niin paljon kuin mahdollista, koska silloin palvelut säilyvät ja tarjonta saattaa jopa lisääntyä. Yritykset työllistävät ihmisiä (verotulot jäävät kuntaan), positiivinen vire yrittäjien keskuudessa heijastuu ja toivottavasti innostaa uusia yrittäjiä aloittamaan toiminnan. Ja ei tarvitse lähteä merta edemmäksi kalaan; tulee vaan turhia ylimääräisiä kuluja ja läheltä ostaminen on myös ekologista.

Kokeileva kauppias K-Market Kerman palvelualtis kauppias Virpi Tolonen on joskus soittanut puhelun toisensa jälkeen saadakseen asiakkaan pyytämän tuotteen kauppaansa. Aina tilaukset eivät onnistu, mutta yleensä kuitenkin. - Koska olemme osa Keskoa, meille on määritelty tietty valikoima. Rajojen yli emme voi pomppia, Virpi toteaa. Viime kesänä eteläsuomalainen asiakas toivoi, että saisi juhannukseksi korillisen tiettyä italialaista olutta. Kori oli odottamassa, kun asiakas tuli Heinävedelle lomailemaan. - Hienoa, ettei hän kantanut juomisia Helsingistä saakka, vaan osti täältä. Virpi on kokeilunhaluinen kauppias. Hän testaa tuotteita itse ja ottaa pieniä erikoiseriä myyntiin. Esimerkiksi juomahyllystä saattaa löytää tuulahduksia maailmalta. Hän on myös lisännyt ateriankorvikkeena toimivien tuotteiden valikoimaa. - Uutta on lisäksi ns. massamyyntipiste eli kokoan sesonkituotteita yhteen paikkaan lihahyllyjen edustalle.

Kiitetty apteekki Asiakaspalautetta 1. - Tulkaahan toki asioimaan toisenkin kerran, apteekkari Tiina Ikäheimo toivottaa ikääntyneelle asiakkaalle. - Voi, täällä on niin mukava käydä, että kävisin vaikka joka päivä, jos ei olisi niin pitkä matka! Asiakaspalautetta 2. Apteekkarin naapuriin muutti ihminen Etelä-Suomesta. Huomattuaan, että apteekkarihan se naapurissa asuu, hän kiitteli: - Onpas teillä apteekissa hyvä palvelu! Asiakaspalautetta 3. - Kun tulin Heinävedelle apteekkariksi, sain kuulla asiakkailta, että apteekilla on hyvä ja osaava

henkilökunta. Näin onkin: monet ovat olleet täällä pitkään töissä, tuntevat siksi asiakkaat, tietävät heidän lääkkeensä ja voivat helposti neuvoa lääkeasioissa, Tiina kiittelee. Asiakaspalautetta 4. Varsinkin kesäasukkaat ovat olleet yllättyneitä, että apteekista löytyy mukavasti myös kosmetiikkaa. Asiakkaat ovat kiitelleet lisäksi arjen apuvälineitä: apteekista voi ostaa esimerkiksi kävelykepin tai tarttumapihdit. Ja hyvä on tietää, että apteekin valikoimista puuttuvan tuotteen saa tilaamalla seuraavaksi päiväksi – ilman lisäkustannuksia.

Laadukas apteekkikosmetiikka ja erilaiset arjen apuvälineet ovat tulleet vahvasti perinteisen reseptillä tapahtuvan lääkemyynnin rinnalle, sanoo apteekkari Tiina Ikäheimo.


sanomat

HEINÄVEDELTÄ SAA KAIKKEA

7

KOTISEUTU ON PARASTA

!

• LähiTapiola Savo-Karjala Keskinäinen Vakuutusyhtiö, toiminta-alueena Etelä-Savo ja Etelä-Karjala. Aloittanut toimintansa 2013 (ent. Heinäveden Lähivakuutus, perustettu 1894) • Koko Savo-Karjalan alueyhtiössä henkilöstön määrä on 70. Heinävedellä työskentelevät Lea Pakarinen, Katja Saukkonen, Päivi Torvinen ja Hemmo Karvinen. Muita yhtiön asiantuntijoita työskentelee Heinäveden toimistossa tarpeen mukaan. • Vakuutus-, sijoitus- ja pankkipalvelut. • Kotiseutu on parasta. Vakuutus-, sijoitus- ja pankkipalveluja tutuilta asiantuntijoilta ilman ajanvarausta. • Yrittäminen on tärkeää, sillä se tukee kaikkea toimintaa. Oman paikkakunnan yrittäjät ovat tärkeitä myös Heinäveden kunnan kannalta. • Veroeurot kotikuntaan. Palvelujen säilyttäminen paikkakunnalla. Kätevää, nopeaa ja vaivatonta ostamista edulliseen hintaan. Tutut toimijat ja huolto pelaa.

Aikaa varaamatta Harvoissa vakuutusyhtiöissä tai pankeissa pääsee keskustelemaan asioistaan aikaa varaamatta. Heinävedellä LähiTapiolassa se onnistuu. - Meille voi tulla ilman etukäteen sovittua aikaa. Pyrimme entistä enemmän tarjoamaan henkilökohtaista palvelua. Tapaamisen voi sopia myös aukioloaikojen ulkopuolelle, korvausjohtaja Hemmo Karvinen kertoo. Lähivakuutuksen ja Tapiolan

parisen vuotta kestänyt yhteensulauttaminen valmistui virallisesti tämän vuoden alusta. Nyt toiminnot ovat siinä kuosissaan, jossa niiden on määrä olla. - Aiemmat asiakkaiden sopimukset jatkuvat eli heidän ei tarvitse huolehtia mistään. Nettipalvelummekin on hyvässä kunnossa, jos sitä haluaa käyttää, Hemmo mainitsee. Laajentunut yhtiö tarjoaa vakuutuksien lisäksi sijoitus-, va-

Palveluneuvoja Katja Saukkonen on ollut LähiTapiolassa töissä vuoden päivät. rainhoito- ja pankkipalveluita. - Esimerkiksi varainhoidosta kysytään päivittäin. Keväällä LähiTapiola aloittaa yhteistyön S-ryhmän kanssa. Se tarkoittaa, että LähiTapiolan asiakkaiden käytössä on myös

S-Pankki. - Kassapalvelut ovat S-ryhmällä eli käytännössä S-marketissamme. Sieltä voi esimerkiksi nostaa rahaa. Muut pankkipalvelut toimivat meidän kattomme alla, Hemmo sanoo.

LähiTapiolassa hoituvat siis vaikkapa tilit ja laina-asiat. - Uskon, että yhteistyöllä Sryhmän kanssa on positiivinen vaikutus toimintaamme, Hemmo luottaa.

KÄYTÄNNÖLLISTÄ KERAMIIKKAA

!

• Tmi Inkariikka, perustettu 1999. Sitä ennen työskentelin yrittäjänä omalla nimelläni (Karin Keitel) vuodesta 1995. • Tämä on yhden naisen yritys eli itsekseni teen töitä. • Keramiikkatuotteet, keramiikan tekemiseen liittyvä neuvonta ja harrastajien opetus, työnäytökset, muiden ammattikäsityöläisten töiden välitys. • Kaunista ja käytännöllistä keramiikkaa käsityönä. • Heinävedeltä saa kaikkea -teemahan perustuu yrittämiseen. On tärkeää, että yrittäjät jaksaisivat pakertaa ja ihmiset alkasivat kampanjan myötä tajuta, että täällä on paljon palveluja. Heinävedellä asiat ovat huomattavasti paremmin kuin edellisissä asuinpaikoissani. • On olennaista ostaa Heinävedeltä, koska vain sillä yritykset säilyvät täällä.

Aino Kotilainen (vas.) ja Virpi Eklund piipahtivat Inkariikan puotiin lahjaostoksille.

Kelluva keramiikkakauppa

Savesta monien eri työvaiheiden jälkeen muotoutuva Savupesä on Inkariikan menestystuote.

Karin Keitel tekee parhaillaan pitkiä päiviä keramiikkapajallaan, sillä koko kesän varasto on valmistettava etukäteen. Suuri seikkailu nimittäin odottaa. - Kesäkuun alussa lähden puolisoni Pekan kanssa hänen ja veljensä kunnostamalla perinnepurjeveneellä kohti rannikkoa. Ruumaan lastaamme Savupesät, Majakat, Venhot sekä muut Inkariikan tuotteet, Karin kertoo.

Satamissa S/Y Pohjanakka muuttuu kelluvaksi keramiikkakaupaksi. - Myymäläni Heinävedellä on kiinni 1.6.-10.8. Tuona aikana tuotteitani myyvät Kukkakauppa ja Hautaustoimisto Keinänen sekä Radio ja Kuva, Karin vinkkaa. S/Y Pohjanakan ja sen miehistön seikkailua voi seurata Inkariikan Facebook-sivuilta.


8

sanomat

HEINÄVEDELTÄ SAA KAIKKEA

MYY JA HUOLTAA

!

• Kerman Kone ja Saha Ky, perustettu 1986. • Yrittäjinä toimimme me, Reijo ja Tarja Kaulamo, ja palkattuna meillä koneita huoltaa Lauri Reinikainen. • Myymme pienkoneita: kelkkoja, mönkijöitä, perämoottoreita, sahoja ja kaikkia puutarhaan liittyviä koneita sekä veneitä. Koneisiin löytyvät myös varaosat ja tarvikkeet. Palveluihimme kuuluu olennaisena osana koneiden huolto. • Sen minkä myymme, sen huollamme. • Jos yrittäjiä tai palveluja ei olisi omalla paikkakunnalla, ihmiset kävisivät asioimassa muualla. Yrittäjiä tarvittaisiin mielellään lisää, jotta saisimme palvelutasomme pysytettyä nykyisellä tasolla – tai vielä mieluummin nostettua sitä. • Paikalliset yrittäjät maksavat veronsa Heinävedelle. Jos yritysten määrä vähenee, kunta kuihtuu entisestään. Kesäasukkaat sanovat usein, että Heinävedellä on aika monipuolinen palvelutarjonta, kaupunkiin ei tarvitse lähteä.

Kaukaakin kelkan ostoon Tänä talvena ei näillä korkeuksilla juuri moottorikelkoilla päässyt ajamaan. Jos mieli kelkan sarviin, oli parasta pakata kelkka kyytiin ja ajaa pohjoiseen. Asiaan vihkiytymätön ajattelee, että sepä siitä kelkkakaudesta, on aika laittaa kelkka suojaan ja unohtaa laji ainakin puoleksi vuodeksi. Mutta ei: kelkkakaupan kevätsesonki on juuri alkanut. - Meillä on monta eteläsuomalaista asiakasta, jotka ostavat kelkan keväällä ennakkomyynnistä. Toimitus tapahtuu sitten syksyllä, Reijo Kaulamo kertoo. Tarinoita on monia, mutta

Reijon mieleen on painunut pitkäaikainen asiakas, joka on ostanut kelkat häneltä ja myös huollattanut ne ostopaikassa todettuaan homman toimivan. - Tämä asiakas oli ajanut tammikuussa Lappiin, kun ei etelässä päässyt kelkkailemaan. Eräänä sunnuntaina paluumatkalla hän soitti ja kysyi, voisiko jättää kelkan huoltoon vielä samana päivänä, vaikka sunnuntai olikin. Sanoin, että tuo vaan tullessasi. Asiakas käy sitten hakemassa kelkan Kerman Koneelta ja Sahalta, kunhan seuraavan kerran suuntaa sinne, missä on lunta.

Mönkijöitä, kelkkoja ja veneitä myydään paljon myös Heinäveden ulkopuolelle. Reijo Kaulamo lupaa, että huolto pelaa.

HAE LÄHELTÄ, KUN RAKENNAT

!

• Heinäveden Rauta ja Väri Oy perustettu 1995, alunperin toimi Ky:nä. Yritys muuttui osakeyhtiöksi 2002. Rautakauppa vaihtoi omistajaa yrityskaupassa huhtikuussa 2004 Lassi Rissasen jäädessä eläkkeelle. • Yrittäjinä toimimme me: Hannu ja Eija Ritvanen. Työntekijöinämme meillä ovat Arto Loikkanen ja Tommi Pöllänen. Kesäkiireiden aikaan auttavat Kalle, Esa ja Tero Ritvanen. • Rakentamiseen, remontointiin ja kiinteistönhoitoon tarvittavat tarvikkeet ja työkalut. Lisäksi kalastuksen ja hiihdon välineet. • Jos Heinäveden yrityksiltä ja tuottajilta hankittaisiin palveluja ja tuotteita: eurot pyörisivät omassa kunnassa. Tällöin yrittäjien olisi jatkossakin mahdollista tarjota palveluja niin paikallisille, kesäasukkaille kuin muille tänne tuleville. Lisäksi: jos asiakkaat hankkisivat palvelut/tuotteet Heinävedeltä verrattuna samojen palveluiden/tuotteiden hakemiseen lähikaupungeista, siinä säästyisi aikaa ja polttoainetta.

Heinäveden Rauta ja Värin kauppias Hannu Ritvanen valmistautuu kesäsesonkiin. Tuotevalikoima laajenee kesäksi.

Palveluna listaus ammattilaisista Rautakaupan kevät- ja kesäsesonki on hiljalleen alkamassa. Paras kaupantekoaika on kesäkuusta elokuun lopulle. - Monet asiakkaat ovat ihmetelleet pienen rautakauppamme tuotevalikoimaa. Tuoteartikkeleita on n. 4500, joskin kassajärjestelmässä on 9800 nimikettä. Ero johtuu yksittäisistä tilauksista ja esimerkiksi kesäsesonkituotteista, joita ei ole varastossa jatkuvasti, kauppias Hannu Ritvanen sanoo.

Kesäasukkaista moni keskittää hankintansa oman kylän rautakauppaan. Syyksi moni on kertonut pitkät välimatkat kaupunkeihin. Yksi rautakaupassa oleva palvelu on listaus paikallisista rakentamiseen liittyvistä yrityksistä. Hannu laati listan, koska häneltä usein kysellään tekijöitä. Suunnittelipa millaista rakentamista vain, rautakaupasta saa listan, joista tekijät voi valita.

Listalla ovat niin kirvesmiehet, muurarit, sähkömiehet, putkimiehet kuin suurempienkin urakoiden tekijät. - Heinävedellä ei näinä aikoina juuri uutta rakenneta, mutta korjausrakentamista olisi vaikka kuinka. Jos vaikka suunnittelee ikkunoiden vaihtoa mökille, sellainen kannattaisi panna vireille näin keväällä, koska hinnat ovat edullisemmat kuin kesällä kiireen keskellä, Hannu tietää.


sanomat

HEINÄVEDELTÄ SAA KAIKKEA

17

MITÄ KAIKKEA HEINÄVEDELTÄ SAAKAAN? Heinäveden yrittäjäyhdistyksen Heinävedeltä saa kaikkea -hankkeeseen lähti omarahoitusosuudella mukaan 13 yritystä ja yksi yhdistys, jonka alla toimii toistakymmentä kuljetusalan yrittäjää. Olemme kertoneet yrityksistä Kevätsanomissamme tänä keväänä ja jatkamme nyt Kesäsanomissa erillisillä sivuilla. Kevätsanomissa ollut liite on myös jakelussa kesän aikana. Esitimme yrityksille muutamia yhteisiä kysymyksiä. Lisäksi pyysimme yrityksiltä pienen tarinan arjesta; se saattoi liittyä esimerkiksi iloiseen kohtaamiseen asiakkaan kanssa tai johonkin ajankohtaiseen ja tiedottamista tarvitsevaan asiaan. Kevätlehdessämme esittelimme Heinäveden Apteekin, Heinäveden Rauta ja Värin, Inkariikan, Kerman Kone ja Sahan, K-Market Kerman sekä LähiTapiolan. Nyt ovat vuorossa Sähköliike T. Koponen, Aromaterapia Enni Leinonen, Heinäveden Jalkine, Heinäveden Kaluste, Palokin Johanneskoti, K-Extra Karvio, Radio ja Kuva (sekä Digipaino ja Hasuniityn Hunaja) ja Heinäveden Kuorma-autoilijat.

YHTEISET KYSYMYKSET: • yrityksen täydellinen nimi ja perustamisvuosi • ketä yrityksessä nykyisin työskentelee • yrityksen palvelutarjonta • yrityksen motto • mitä yrityksessä ajatellaan yrittämisen merkityksestä Heinävedelle • miksi kannattaa hankkia Heinävedeltä niin paljon kuin mahdollista

!

Mikko Keinonen on kuvannut Heinävedeltä saa kaikkea –hankkeeseen liittyen dokumentin, joka täydentyy tänä kesänä. Alkukesästä hän jututti dokumenttiin Karvion K-kauppias Vesa Auvista, apurina Mikolle oli Nino Moisiomäki. Dokumenttiin liittyy vielä oma palasensa, jossa näyttelijä Jukka Keinonen kiertää kirkonkylän kauppoja kuvitteellisena, mutta potentiaalisena asiakkaana, joka rakentaa mökkiä ja tarvitsee sinne yhtä sun toista. Löytyykö kaikki tarvittava Heinävedeltä, se selviää dokumentista. Dokumentin antia voi katsoa netissä, osoitteessa: www.heinavedelta.net

LAADUKKAITA ASENNUKSIA

!

• Sähköliike T. Koponen Oy on perustettu v. 1984. • Tällä hetkellä yrityksessämme työskentelee viisi henkilöä: toimitusjohtaja, sihteeri ja kolme sähköasentajaa. • Yritys tarjoaa mm. sähkösuunnittelua, sähköasennuspalveluita, ilmalämpöpumppujen ja aurinkopaneelien asennuksia sekä tarvikemyyntiä keskustan myymälässä. Lisäksi yrityksemme vuokraa liike- ja asuinhuoneistoja sekä varastotiloja. • Laadukasta ja ammattitaitoista sähköasennuspalvelua asiakkaan toiveiden mukaisesti. • Yrittäminen luo pohjan koko kunnan elinvoimaisuudelle ja kehitykselle. Paikalliset yritykset ovat Heinävedellä erittäin tärkeitä työllistäjiä. • Käyttämällä Heinävedeltä saatavia palveluita mahdollistamme nykyisten palveluiden säilymisen ja uusien syntymisen. Paikallisten palveluiden laajamittainen hyödyntäminen mahdollistaa yritysten entistä paremman kilpailukykyisyyden, joka näkyy myös kuluttajahinnoissa.

Energiaa monella tavalla Sähköliike T. Koponen on toiminut Heinävedellä pian 30 vuotta. Jotta paikalliset ja varsinkin kesäasukkaat löytäisivät sähköliikkeen asiakkaiksi entistä helpommin, yritys avasi toimitilat kirkonkylän keskustaan pari vuotta sitten. Myymälässä on myös tarvikemyyntiä ja esimerkiksi valaisimia. - Kun meille tulee käymään,

asiakasta neuvotaan ja autetaan sähkökysymyksissä. Jokainen saa yksilöllistä palvelua, Joonas Koponen sanoo. Yhteyden yritykseen saa myös perinteisellä puhelinsoitolla tai ottamalla yhteyttä nettisivujen kautta. Kesä on vuoden kiireisintä aikaa, koska rakennusten sähköistämisien lisäksi yritys

Joonas Koponen taitaa ilmalämpöpumppujen asennukset.

asentaa myös aurinkopaneeleja ja ilmalämpöpumppuja. - Aurinkopaneeleja olemme asentaneet 1990-luvulta lähtien, ja ilmalämpöpumppuja vuoden verran. Heinävedeltä puuttui paikallinen toimija, joten otimme pumppujen toimitukset ja asennukset työnkuvaamme mukaan, Joonas kertoo.

- Ilmalämpöpumpuilla voi hoitaa myös mökkien talviajan ylläpitolämmityksen varsin edullisesti. Vaikka ilmalämpöpumput yleistyvät kaiken aikaa, myös aurinkopaneeleja tilataan. Niitä hankkivat etenkin kesäasukkaat, joiden mökeille sähköliittymän hankkiminen on liian kallista.

Uusinta uutta ovat verkkoon liitettävät aurinkopaneelit. - Paneeli katolla tuottaa tasavirtaa, joka muutetaan laitteiston avulla verkkoon sähkövirraksi. Jos energiaa kertyy yli oman tarpeen, ylimääräisen ostaa Pohjois-Karjalan Sähkö, jonka kanssa meillä on sopimus, Joonas selvittää.


18

sanomat

HEINÄVEDELTÄ SAA KAIKKEA

HYVINVOINNIN VUOKSI

!

• Aromaterapia Enni Leinonen. Yritys on perustettu 2002, ja se on ainoa lajissaan Heinävedellä ja lähiympäristössä. • Enni Leinonen • Palveluihini kuuluvat Wellnesshoidot, aromaterapia, koulutuspalvelut, jne. • Hyvinvoinnin edistäminen oman osaamisen kautta! • Vain suosimalla oman kunnan palveluja kestämme menossa mukana, mikä on kaikkien meidän yhteinen etu.

Eteeristen tuoksujen työpaikka

Enni Leinosella on keskellä kirkonkylää sievä yritystila, jossa eteeriset öljyt tuoksuvat vienosti. Tuoksu kertoo, että Ennillä on meneillään aromaterapiahoito. Hoitopöydällä Ennin jalkahoidossa makaa rennonoloisena ja hymy kasvoillaan nuori heinäveteläisnainen. - Aromaterapiahoitoja ei ole lähiseuduilla, ainakaan näin vahvalla koulutuksella kuin minulla on, Enni sanoo.

Hän on sekä UMG diplomija Wellness-terapeutti että fytoterapeutti. Takana on myös akupunktiokoulutusta. Enni antaa perusaromaterapiahoitoja koko vartalolle, jalka-, kasvo- ja käsihoitoja, puolihierontaa stressiniskaan ja uusimpana kuumakivihierontaa. - Käytän suomalaista vuolukiveä, jonka lämmönjohtavuus on perinteisiä kuumakivihieronnan kiviä parempi. Kehon

Enni Leinonen on aromaterapian osaaja, jollaista ei lähitienoilta löydy. pystyy aistimaan kivien läpi, mutta opettelua se on vaatinut. Kuumakivihieronta on hyvä esimerkiksi reumaatikoille. Kotikäyntejäkin Enni tekee. Kaveriporukalla voi tilata vaikka rentouttavan yrtti- tai turvesaunan. Enni on jatkanut aromaterapian opiskeluja edelleen. Hän kävi vanhustyön hoitokoulutuksen Turussa, ja valmistui keväällä Suomen ensimmäiseltä kurssilta ensimmäisenä. Nyt hän voi kouluttaa terveydenhoitoalan työntekijöitä tuotta-

maan vanhuksille hyvinvointia aromaterapian keinoin. - Tavoitteena on helpottaa hoitajien työtä ja laitoshoidossa olevan asiakkaan elämää. Hoitaja pysähtyy hetkeksi jakamaan kiireetöntä huomiota asiakkaalle vaikkapa pukemisen yhteydessä, Enni kertoo. Potilaana tai jopa saattohoidossa olevan mieltä virkistetään eteeristen tuoksujen avulla. Välttämättä enempää ei tarvita kuin pyyhkiä ihoa sopivalla öljyllä tai hieroa jalkoja, ylipäänsä koskettaa.

- Eteeriset öljyt ovat tehokkaita, sillä vaikka ihminen olisi tajuton, haju- ja tuntoaisti säilyvät. Emme aina tiedä, mitä kaikkea ihmisessä tapahtuu, vaikka hän ei pystyisikään ilmaisemaan itseään. Kaikkia asioita ei voi aina selittää, vaikutuksen vain tiedostaa. Enni puhuu kokemuksesta, sillä hän toimi äitinsä omaishoitajana tämän elämän loppuun saakka. Omaishoitajuus jatkuu kahden lapsen hoitamisella.

Kenkäkauppa on paljon muutakin

Eeva-Liisa Kinnunen ihastelee Heinäveden Jalkineen uusia sisustustuotteita, joita yrittäjä Seija Keinänen ilomielin esittelee.

!

MONIPUOLISUUS ON VALTTIA • Heinäveden Jalkine Ky on perustettu 1949 eli yritys täyttää tänä syksynä 65 vuotta. • Yrittäjäpariskunta Seija Keinänen ja Markus Määttä, Raili Määttä, Raija Jukarainen ja kesätyttönä Emmi Hottinen. • Tuotevalikoimaamme kuuluvat kengät, laukut, lelut, kemikaliotuotteet, taloustavarat, hygieniatuotteet sekä uusimpana osastona sisustus- ja lahjatavarat. Meiltä saa myös suutarin palvelut. • Luotettavuus, laatu, asiakaspalvelu ja monipuolisuus. • Jäljellä olevilla yrityksillä on suuri merkitys, ja nykyinen palvelutaso pitäisi yrittää säilyttää. Kaikki yritykset ovat yhtä tärkeitä, ja kaikki tukevat toisiaan. • Heinäveden palvelut säilyvät varmemmin, kun palveluita käytetään ja täältä hankitaan niin paljon kuin mahdollista. Toukokuussa avautunut vaateliike on oikein tervetullut joukkoon, onnea ja menestystä!

Asiakaspalaute on yrittäjille tärkeää, niin positiivinen kuin negatiivinenkin. Seija Keinänen ei muista saaneensa kielteistä palautetta, mutta myönteistä kylläkin. - Kaikkihan me olemme asiakaspalvelijoita, ja myönteinen palaute tuo tietysti hyvän mielen ja auttaa jaksamaan. Sosiaalisella medialla on melkoinen vaikutus, sillä siellä sana kiertää nopeasti. Seijallakin on tästä kokemusta. - Meillä kävi hiljattain Heinävedeltä kotoisin oleva ihminen, joka käy aina silloin tällöin täällä sukuloimassa. Meidän liikkeessämme hän ei ollut käynyt vuosiin, mutta hän oli lukenut Facebookista, että liikettämme ja kenkävalikoimaa kehuttiin, ja hän tuli käymään varta vasten sen takia. Mukaan lähtivät kengät, ja asiakkaan mieli oli iloinen, Seija kertoo hyvillään. Uudentyyppisessä markkinoinnissa on oltava mukana, sillä nuori sukupolvi ei enää niin usein osta tarvitsemaansa perinteisistä kaupoista. Seija tietää, että nettikauppa valtaa koko ajan tilaa. Heinäveden Jalkineen tuotevalikoima on laaja, ja juuri monipuolisuudella on mahdollista pärjätä. Jos talviaikana ovi ei käykään niin usein, niin kesällä on toisin.

- Monelle yrittäjälle kesä on tärkeää aikaa ja siihen kannattaa panostaa, Seija vakuuttaa. Kesäasukkaiden vaikutus on huomattava. Uusimpana tuoteryhmänä Jalkineen katon alle ilmestyivät sisustustuotteet. Seija myöntää olevansa intohimoinen sisustaja, ja siitähän se ajatus yrityspuolellekin virisi. - Meillä on piensisustustavaraa, kuten leipälaatikoita, naulakoita ja uusvanhoja tuotteita. Maalaisromantiikka kiinnostaa ihmisiä, modernit tavarat eivät liiku niinkään. Esimerkiksi peltisoikkoja meiltä löytyy mukava valikoima. Sisustustavaroissakin on painotettu laatua. Tuotemerkit I-B Laursen, Sylvi Salonen ja Blossom ovat tunnetuimmat Jalkineella olevat tuotemerkit, ja sisustuksesta innostuneet ne kyllä tuntevatkin. - Itse käyn valikoimassa tuotteita kahdesti vuodessa sisustusmessuilla, ja lisää niitä tilaan nettikaupan kautta. Kun tuotteet tuntee, netin kautta tilaaminen on vaivatonta. Sisustustuotteita ostavat kaikenikäiset, ja niitä hankitaan sekä kotiin että tuliaisiksi. Mikäs sen hauskempi vieminen voisi olla kuin vaikkapa peltisoikko, jonka voi sitten täyttää muiden heinäveteläisten yritysten tuotteilla.


sanomat

HEINÄVEDELTÄ SAA KAIKKEA

19

LAAJAN VALIKOIMAN HUONEKALULIIKE

!

• Heinäveden Kaluste Ky, nykyiset yrittäjät aloittivat vuonna 1990, yritys on perustettu jo paljon aiemmin. • Yrittäjäpariskunta Eeva-Liisa ja Ilmo Pölönen. • Meillä on laaja edustus kodin huonekaluja ja sisustustuotteita. Lisäksi kokoamme huonekalut pyydettäessä ja kuljetamme ne kotiin. • Palveleva ja yllätyksellinen huonekaluliike. • Kun on kysyntää, on myös tarjontaa – vaikutus on molemminpuolinen. Heinäveteläiset yritykset tekevät myös yhteistyötä: neuvomme kysyjän naapurikauppaan, kun tunnemme niiden valikoimat.

Yllätyksien huonekalukauppa

Heinäveden Kaluste on pääasiallisesti huonekaluliike, mutta liikkeen tiloista löytyvien tuotteiden kirjo yllättää asiakkaan kuin asiakkaan, kun vain malttaa kierrellä ja katsella tarjontaa. - Meillä on monipuolinen mallisto, tavarantoimittajia on satoja, Ilmo Pölönen kertoo. Hänellä on vuosikymmenten

kokemus huonekalukaupasta. Huonekalujen lisäksi noin 500 neliön myymälätilasta löytyvät valaisimet, patjat, verhotangot, sisustustuotteet, kesäkalusteet… Vaikka kaupunkien hallimaisiin myymälöihin verrattuna tilaa ei ole kovin paljon, monipuolisuus lyö ketjujen tuotevalikoiman mennen tullen.

Kauppias Ilmo Pölönen opastaa kesätyöharjoittelija Taisto Patrikaista kesäkalusteiden kokoamisessa. - Esimerkiksi yksi joensuulaisasiakas etsi kaupungista ns. munkkituolia. Siellä eivät olleet moisesta tuolista kuulleetkaan, meiltä se löytyi varastosta, Ilmoa hymyilyttää. Munkkituolia käytettiin aikanaan luostareissa, se on kokoontaitettava ja siinä on leijonanpääkäsinojat. Pienestä maaseudun huonekalukaupasta voi siis löytää miellyttäviä yllätyksiä. Mut-

ta samaan aikaan pienessä kaupassa ovat tarjolla myös suurten ketjujen tarjoustuotteet. Kesäasukkaat ovat puolestaan olleet yllättyneitä kokoamis- ja kuljetuspalveluista. Ei ole ensimmäinen eikä toinen kerta, kun huonekalun ostanut kesäasukas on kysynyt toistamiseen, että ihanko oikeasti ostos tuodaan mökille sisään saakka. Kuljetuspalveluissa Ilmo on

saanut taipua monenmoiseen. - Esimerkiksi eräs ulkomaalainen pitkäaikainen asiakkaamme osti sohvan. Hänen mökkinsä oli saaressa ja kuljetusvälineenä oli pienehkö vene. No, sohva laitettiin poikittain veneeseen ja Ilmo istui päälle painoksi. Venettä ohjasi pienen moottorin turvin asiakas itse. Eli erikoiskuljetukset toimivat saariinkin, Eeva-Liisa Pölöstä naurattaa.

IKÄÄNTYNEIDEN KOTI

! Johanneskodissa korostuvat avoimuus ja välittäminen, Matti Vihma kertoo. Johanneskoti on alallaan edelläkävijä, jonka osaamista arvostetaan ja kuunnellaan laajalti.

Ammattilaiset asialla – myötätuntoa, hoivaa ja huolenpitoa Miten tarjoat parasta hoivaa vanhemmillesi, jotka eivät pärjää enää yksin kotona? Tähän kysymykseen piti löytää vastaus äitini kohdalla vuonna 2008. Ratkaisu äitini hoitopaikas-

ta valkeni ensivierailulla Johanneskotiin. Tuolloin tehty valinta tuntuu parhaalta mahdolliselta vielä nytkin. Johanneskodin henki puhuttelee kävijää heti kynnyksellä; siellä sinua kohtaa lämpö, rauhalli-

suus, turvallisuus, puhtaus, ystävällisyys - aito arjessa kohtaaminen kaikessa. Ensiarvoisen tärkeät asiat, myötätunto – hoiva – huolenpito, eheyttävät ihmistä elämänkaaren kaikissa vaiheissa.

• Johanneskoti Oy on perustettu 1997, toiminta alkoi varsinaisesti 1998. • Yrittäjäpariskuntana toimimme me: Merja ja Matti Vihma. Meillä on erinomainen henkilökunta, työntekijöitä on lisäksemme kahdeksan. • Palokin Johanneskoti tarjoaa tehostettua palveluasumista ikääntyneille. Lisäksi kattomme alla on hyvinvointipalveluja: hermoratahierontaa ja jalkojenhoitoa sekä myynnissä hoitoaineita. Asiantuntijapalveluina tarjoamme työnohjausta ja avustamme laadunhallinnan kysymyksissä. • Yritykset tarjoavat monipuolisia palveluita, mistä on etua meille kaikille. Miksi hakea muualta, kun kotikulmiltakin saa? Euron kierto omassa kunnassa on kuin kierto omassa kukkarossa.

Johanneskodin papereihin kirjatut arvot ja toimintaperiaatteet ovat totta talon arjessa ja asiakkaiden kaikessa kohtaamisessa. Lisäksi tämä todellisuus on viestien muodossa kaukanakin asuvien omaisten ulottuvilla, DomaCare -ohjelman sivuilla. Huoli äitini vanhuusajan päivien sujumisesta huojentuu, kun luen Johanneskodin päivittäisiä kuulumisia. Tiedot äitini terveydentilasta ja vaikkapa kuntoutumisesta sairaalajakson jälkeen ovat luettavissani reaaliajassa. Samoin saan tiedon äitini yön sujumisesta, päivän ruokailuhetkistä, hänen omatoimisuudestaan ja aamupäivän aktiviteeteista: sanoma-

lehden lukua, leipomista, keppijumppaa, virkeyttä vanhoista viisaista sananlaskuista, ulkoilusta ja musiikin kuuntelusta ja lauluista. Erityisen ilahduttavaa on talon tapa elää vuodenkierron juhlahetket huomioiden. Ja juhlien valmisteluun kukin saa osallistua vointinsa mukaan: Johanneskoti koristellaan yhdessä niin jouluun, pääsiäiseen kuin juhannukseen. Kaikki tämä on tuttua vanhuksille oman elonsa vuosikymmeniltä; muistoja, muistelua ja tätä hetkeä samalla kertaa. Omaiset ja ystävät ovat lämpimästi tervetulleita tähän taloon läheisiään tapaamaan. Omainen


20

sanomat

HEINÄVEDELTÄ SAA KAIKKEA

KEHITTYVÄN KYLÄN KAUPPIAS

!

• K-Extra Karvio, muuttuu K-Marketiksi loppuvuodesta. Nykyinen kauppa lokakuussa 2004, mutta Karviossa on ollut kyläkauppa 1960-luvulta lähtien. • Kesäkuun alusta kauppiaspariskuntana aloittivat Vesa ja Ulla Auvinen. Aiemmat kauppiaat Eija Pesonen ja Seija Sallinen jatkavat syksyyn asti, kesällä on lisäksi 2-3 kesätyöntekijää. Työntekijätilanne täsmentyy syksyn aikana. • Karvion kauppa on päivittäistavarakauppa. Uusi kauppias aikoo muun muassa kehittää tuoretuotteiden valikoimaa ja paistopistettä. Myös tuotevalikoima laajenee. Postipalvelut pysyvät ennallaan. • Kehittyvän kylän K-kauppa. • Näinä energianhintojen aikana kannattaa ostaa läheltä niin paljon kuin mahdollista. Kaupunkireissun polttoainekustannuksilla ostaa lähikaupasta jo paljon ruokaa.

Sydämeltään kyläkauppias Karvion uusi kyläkauppias on monelle tuttu vuosien takaa. Vesa Auvinen toimi kirkonkylän K-Market Kerman kauppiaana helmikuulle 2006. - Voi olla, että olisin siellä vieläkin, mutta kaupan kehittäminen ei edennyt kuten olisin halunnut, Vesa kertoo. Välissä vierähti yli seitse-

män vuotta Joensuun Motonetin tavaratalopäällikkönä. Vuodet isossa talossa olivat antoisia, mutta hektinen työ sai miettimään muutosta. Kun yhteydenotto mahdollisuudesta siirtyä Karvion K-Extran kauppiaaksi tuli, ajatus alkoi hahmottua. - Olen Savosta kotoisin, ja

Vesa Auvinen palasi Pohjois-Karjalasta Heinävedelle kyläkauppiaaksi ja teki sen ilomielin. meillähän on ollut kesäpaikka Heinävedellä kaikki nämä vuodet. Siirrymme tänne hiljalleen, ja vaimoni Ulla tulee rinnalleni kauppiaaksi hieman myöhemmin kesällä. Sydämeltäni olen aina ollut kyläkauppias, ja uskon, että pystyn antamaan tälle saralle jotakin uutta. Itsenäisenä kauppiaana omalla työpanoksella saa enemmän aikaan kuin vieraan palveluksessa ollessa. Karvion kauppa on Vesalle tuttu asiakkuuden kautta. Hän

näkee yrityksessä potentiaalia, ja kehittämisajatuksia on muhinut mielessä. - Haluan kaupasta nykyaikaisen ja omannäköiseni, ja haluan hyödyntää enemmän Keskon tarjoamaa tukea. Kauppa muuttuu K-Marketiksi syksyn aikana, mikä tarkoittaa myymälän ilmeen uusimista ja tuotevalikoiman lisäämistä. Panostamme tuotteiden saatavuuteen ja laatuun, Vesa viestittää asiakkailleen. Suunnitellessaan muutok-

sia kauppias pitää tärkeänä asiakkaiden kuuntelua. Millaisia toiveita on vakituisesti kauppaa käyttävillä, entä lukuisilla kesäasukkailla? Voisiko tuotevalikoima palvella myös kalastajia, entä muita alueella liikkuvia harrastajia? - Edelliset kauppiaat ovat tehneet hyvän pohjatyön, tästä on kaikki mahdollisuudet lähteä kehittämään. Kauppa on keskeisellä paikalla kehittyvässä kylässä, ja tänne on helppo tulla.

PALJON SAMAN KATON ALLA

!

• Radio ja Kuva Ky perustettiin 1955 eli ensi vuonna tulee täyteen 60 vuotta. • Yrityksessä työskentelevät Virve Luostarinen, Pekka Utriainen, Ilona Jyrkkänen ja Juha Pelkonen. Yrityksen perustaja Mikko Pelkonen käy yrityksessä päivittäin. • Meillä on sekä suuria että pieniä kodinkoneita, viihde-elektroniikkaa ja sähkötarvikkeita, kelloja ja kellonparistoja, pöytähopeaa ja koruja, passikuvia ja valokuvauspalveluja, taulujen kehystystä, digipainopalveluja ja kopiointia, hunajaa ja lahjatavaroita, koneiden ja laitteiden kotiinkuljetus ja asennus sekä samassa yhteydessä vanhojen laitteiden pois vienti. • Palvelua asiakkaan parhaaksi. • Niin kauan kuin Heinävedellä on asiakkaita (siis asiakkaita, ei asukkaita), niin kauan täällä on yrityksiä. Tällä hetkellä paikkakunnallamme on vielä todella hyvä palvelutarjonta, johtuen paljolti myös kesäasukkaista ja heidän aktiivisuudestaan. Toimivat yritykset ovat paikkakunnan selkäranka. Heinävedellä toimivat yritykset tukevat ja täydentävät toisiaan. Ja sanotaanhan: vähällä käytöllä oleva sarana ruostuu ja ruosteinen sarana narisee ja lopulta jumittuu.

Yrittäjä arjen tarinoita Kun Radio ja Kuvasta ostaa mikroaaltouunia suuremman kodinkoneen, tavallista on, että asiakas pyytää tuomaan koneen kotiin ja asennuttamaan sen paikalleen. Koneiden toimituksiin liittyy monia mukavia tarinoita ja muistoja. - Aikanaan veimme isäni Mikon kanssa pakastimen Särkelään. Kone piti saada vintille, joten otimme maasta laudat, asetimme ne lisäsiiven kattoa vasten ja työnsimme pakastimen vesikelkalla katolle. Sieltä saimme ujutettua koneen ik-

kunan kautta sisälle ja paikoilleen, Juha Pelkonen kertoo. Hauskaksi osoittautui myös tapaus, kun pakastin piti viedä kirkonkyläläiseen kerrostaloasuntoon, ja asiakas halusi sen parvekkeelle. Ovi oli liian kapea, joten ikkunan kautta sekin kone saatiin paikoilleen. Kun televisio hajoaa, on usein kiire saada uusi vastaanotin tilalle. - Kirkonkyläläinen mies ostatteli uutta tv:tä, mutta kauppoja ei vielä ollut syntynyt. Elettiin olympialaisten aikaa,

ja kisat näkyivät meillä öiseen aikaan. No, yöllähän se vanha tv sitten särkyi ja asiakas soitti hädissään isälle. Hän vei uuden tv:n yöllä kolmen aikaan juuri parahiksi, etteivät keihäskisat jääneet katsomatta, Juhaa naurattaa. Uudet pyykinpesukoneet ovat herättäneet kysymyksiä ja aiheuttaneet soittoja ostopaikkaan. Yleensä vikana on ollut pesijän malttamattomuus: uusien koneiden pitkä ohjelma vatkaa pyykkiä reippaasti yli kaksi tuntia, kun ennen val-

Heinävedellä tavarat kuljetetaan asiakkaan kotiin ja asennetaan paikalleen. Juha Pelkosella liesi on lähdössä asiakkaalle. mista saattoi tulla reilussa tunnissa. Juha kertoo rauhoitelleensa, että odotellaanpas nyt vielä vähän aikaa... Ja tarina hunajastakin vielä. - Kenenkäs hunajaa tämä on, kysyi miesasiakas. Kerroin, että osa on meidän omaa, osa on tullut Lapinlahdelta. Mies kertoi saaneensa ulkolaisesta hu-

najasta ihottumaa ja hengenahdistustakin. - Sanoin, että otahan tuosta purkki kokeeksi. Jonkin ajan kuluttua asiakas palasi ja sanoi tyytyväisenä, että eipä tästä hunasta tullut vaivoja ja on sittemmin ostanut monta purkkia, Juha kertoo.


sanomat

HEINÄVEDELTÄ SAA KAIKKEA

21

ELINVOIMAISUUTEMME ON KULUTTAJAN KÄSISSÄ

!

Heinäveden Kuorma-autoilijat ry:stä kolme vastasi esitettyihin kysymyksiin. Tässäpä heidän vastauksensa yhdistettyinä järjestyksessä Hannu Malkki, Jukka Mikkonen ja Olli Heikkinen: • Kuljetusliike Ey-Trans ky on perustettu vuonna 1992, yrittäjänä toimii Hannu Malkki ja tarvittaessa alihankkijat. • Mikkosen Kuljetus Ky on perustettu 1964, ja yritys on siirtynyt sukupolvenvaihdoksella Seppo Mikkoselta Jukalle vuonna 2004. Yrittäjinä toimivat Jukka ja Miia Mikkonen. • Palokki Trans Tmi on perustettu 2013. Yrittäjänä toimii Olli Heikkinen, ja yritys työllistää kaksi vakinaista kuljettajaa ja yhden osa-aikaisen. • Kaikki maa-ainestoimitukset (Malkki). Kuljetukset, nostot, hinaukset, vaihtolavat, muutot, kahmarityöt, vedenajot, erikoiskuljetukset (Mikkonen). Yrityksellä on kaksi moduuliyhdistelmää ajossa. Yritys ajaa Ahola Transportin ohjauksessa Suomen ja Ruotsin välistä rahtiliikennettä (Heikkinen). • Se tehdään, mikä luvataan! (Malkki). Monipuolista palvelua asiakkaan tarpeiden mukaan (Mikkonen). Tavarat toimitetaan varmasti perille. Huolellisesti ja ympäristöystävällisesti (Heikkinen). • Kaikenlaisen yrittäjyyden merkitys tulee varmasti lisääntymään tulevaisuudessa Heinävedellä, jotta täällä saataisiin pysymään edes jonkinlaiset palvelut myös tulevina vuosina. Ja tätä taustaa vasten tietysti toivoisin, että kaikki käyttäisivät paikkakunnan palveluja niin paljon kuin mahdollista (Malkki). Yrittämällä saadaan palveleva ja kukoistava kunta sekä monipuolinen palvelu verkko. Hankkimalla palveluita Heinävedeltä autamme säilyttämään palvelut omalla kylällä sekä luomme tärkeitä työpaikkoja tulevaisuuteen. Oma kylän elinvoimaisuus on kuluttajan käsissä. Mitä enemmän palveluita käytetään, sen varmempaa niiden säilyminen läheisyydessä on (Mikkonen). Yrittäjät luovat Heinävedelle työtä. Kun hankimme palvelut omasta kunnasta, tuemme kunnan työllisyyttä ja siten edesautamme kaikkien kuntalaisten hyvinvointia (Heikkinen).

Kuorma-autoilijat ry:n jäsenyritykset Kuljetusliike Ey-Trans ky, Hannu Malkki, Malkkila Kuljetusliike Herranen Ky, Ari Herranen, kirkonkylä Kiinteistö ja Konepalvelu Hiltunen Ky, Asko Hiltunen, Varistaipale Kuljetusliike Arto Loikkanen Oy, Lamminpää Kuljetusliike K. Luostarinen Ky, Kari Luostarinen, Rum-

mukkala Loikkanen J&S Oy, Simo Loikkanen, Kangaslampi Löthman Oy, Antti ja Pertti Löthman, kirkonkylä Maansiirto ja Kuljetus Hottinen Ky, Timo Hottinen, kirkonkylä Mikkosen Kuljetus Ky, Miia ja Jukka Mikkonen, kirkonkylä Palokki Trans Tmi, Olli Heik-

kinen, Palokki Paasonen Petri & Kumppanit Ay, Vihtari Räsänen Raimo, Lajunlahti Kuljetusliike Vaahterinen Oy, Ari Vaahterinen, Karvionkanava Vartiainen Juha Ky, Säynetkoski

Kuorma-autoilijat ry:n jäsenyritysten osaamisala on laaja. Yhdistyksen sihteeri Miia Mikkonen lastaa tavaraa jaellakseen niitä Heinäveden yrityksille.

Rasvanäpeille tunnustusta Heinäveden Kuorma-autoilijat ry. on Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:hyn kuuluva yhdistys. SKAL on maanteiden tavaraliikenteen ja logistisia palveluja tarjoavien yritysten edunvalvontajärjestö. Paikallisyhdistyksessä on 14 jäsenyritystä. - Itä-Suomessa on noin 30 paikallisyhdistystä, ja Heinävesi edustaa keskikokoa. Yhdistys on kuitenkin aktiivinen, SKAL Itä-Suomi ry:n toiminnanjohtaja Heikki Lappalainen kertoo. Kuljetusalalla ja sitä sivuavilla yrittäjillä ja heidän kuljettajillaan pitää nykylainsäädännön mukaan olla kuljettajan ammattipätevyys. Siirtymäaikaa on ollut vuodesta 2007, nyt viimeinen takaraja on syyskuun 10. päivä. - Heinävesi on hoitanut koulutuksia yhteistyössä; yhdistys on järjestänyt yhteisiä koulutuksia ja houkutellut

osallistujia mukaan. Koulutukset on pidetty paikkakunnalla, ja niihin on osallistunut muitakin kuin yhdistyksen jäseniä, Lappalainen sanoo. Ammattipätevyyden saa suorittamalla vaaditut kurssit. Ajokortin ja ammattipätevyyden voi suorittaa ammattioppilaitoksissa logistiikkalinjalla tai armeijan käyneillä on mahdollisuus suorittaa ammattipätevyys sotilaskuljettajakoulutuksen yhteydessä. Heinävesi saa kiitosta toisestakin asiasta. - Heinävedellä on huomioitu nuoria ansiokkaasti. Pari, kolme kertaa yhdistys on jakanut Rasvanäppi-stipendejä nuorille, jotka paitsi ovat osoittaneet kiinnostusta koneisiin ja laitteisiin, myös oppineet kasaamaan ja huoltamaan niitä. En ole kuullut, että vastaavanlaisia tunnustuksia olisi jaettu missään muualla, Lappalainen mainitsee.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.