aluelehti Saimaa 14.1.

Page 14

14

Nro 2 ● 14.1.2009 Teksti: Hannu Pekkonen, kuvat: Kari Tegelberg

PERÄSTÄ KUULUU…

Postimerkeistä alkoi Mika Vellosen keräilyharrastus

Intohimona ilves Ilves (lynx lynx) on Suomen ainoa luonnonvarainen kissapeto. Ilvesten määrä Suomessa on noin 1 200 yksilöä, vuoden 2006 tilastojen mukaan. Euroopassa ilveksiä asustelee noin 7 000, joista suurin osa Venäjällä ja loput Skandinaviassa, Keski-Euroopassa ja pieni määrä Etelä-Euroopassa. Mutta eihän tästä pitänyt mitään ilveksestä kertovaa luontojuttua tulla, vaan tarinaa keräilystä ja nimenomaan keräilijästä, jonka innoittajana tämä meidän metsiemme salaperäinen tupsukorva on toiminut. Tutustuin joitakin vuosia sitten Savonlinnassa vuonna 1966 syntyneeseen Mika Velloseen, jonka harrastuksena on jo lähes 20 vuotta ollut erilaisten ilvesaiheisten esineiden keräily. Joulun alla istahdimme turinoimaan hänen harrastuksestaan. Vellonen kertoi keräilyharrastuksensa alkaneen noin kymmenen vuoden ikäisenä pojannassikkana postimerkkien ja erilaisten etikettien merkeissä. Postimerkkien keräilyn hän kertoi lopettaneensa jo hyvin varhaisessa vaiheessa, mutta etikettien keräily eri aihepiireistä on jatkunut näihin päiviin asti. 1980-luvun puolivälissä hän rupesi kirjeitse ottamaan yhteyksiä sekä Suomessa että ympäri maailmaa toimiviin olutpanimoihin ja keräilijöihin ja tämä erilaisten olutaiheisten esineiden ja etikettien keräily on hänellä jatkunut tähän päivään saakka. Tästä aihealueesta hänelle on kertynyt mittava, noin 200 000 etikettiä ja esinettä käsittävä, kokoelma.

Jotain hyvääkin… Ilves esiintyy myös rahojen kuvituksina. Isompi seteli on Liettuasta ja pienempi Valko-Venäjältä.

Ilves-aiheisia etikettejä vuosilta 1900–1930.

sanoi kiinnostuksensa alkaneen kyseistä eläintä kohtaan ja hän kertoi tutustuneensa vuosien saatossa ilvekseen ja sen elintapoihin lukuisten kirjojen ja valokuvien avulla, ja niinpä noin 25-vuotiaana hän alkoi keräilemään tätä aihetta. Ensimmäisiksi esineikseen hän hankki kolme lasista tehtyä ilvesaiheista kirjanpainoa. Tämän jälkeen hän on kerännyt samasta aiheesta etikettejä, postimerkkejä, puhelinkortteja, eri maiden kyseistä aihetta käsitteleviä rahoja ja mitaleja, taidelautasia ja opetustauluja, sekä venäläisen Kusnetsovin tehtaan posliinisia, ilvestä esitteleviä esineitä. Kaiken kaikkiaan hänen keräilemänsä kokoelma sisältää tänä päivänä useita tuhansia esineitä, mutta hän uskoo sen vielä karttuvan huomattavasti ja unelmissaan hän toivoo pystyvänsä hankkimaan esimerkiksi kuvanveistäjä Jussi Mäntysen ilvesaiheisen patsaan, tai patsaita.

Keräilyä tehdään monien kanavien kautta Vellonen hankkii esineensä pääasiassa internetin välityksellä ympäri maailmaa. Hän selaa lähes päivittäin sekä suomalaisten että ulkomaalaisten antiikkikauppojen ja huutokauppahuoneiden myyntilistoja, ja sopivan kohteen löydettyään pyrkii hankkimaan sen itselleen. Hän kertoo lisäksi pyrkivänsä käymään säännöllisesti Suomessa järjestettävillä antiikkimessuilla, mutta kokin ammattinsa vuoksi hän ei kovin usein pääse osallistumaan varsinaisiin huutokauppoihin. Ammatistaan johtuen hän on kokenut myös keräilyuransa harmittavimman takaiskun huutokaupassa, joka järjestettiin muutama vuosi sitten USA:ssa. Hän osallistui siihen internetin välityksellä. Kyseessä oli erään kanadalaisen pienpanimon ilvesaiheinen, jalopuusta ja posliinista valmistettu oluthanatappi, joi-

Korkeasaari innoitti ilvesaiheeseen Ilvekseen Mika Vellonen kertoi tutustuneensa ensimmäisen kerran käydessään Korkeasaaressa noin seitsemän vuoden ikäisenä ja nähtyään siellä ilvesemon kahden pentunsa kanssa. Tästä tapahtumasta hän

Savonlinnalaissyntyinen keräilijä Mika Vellonen aloitti keräilyharrastuksensa alle kymmenvuotiaana.

ta oli valmistettu hyvin pieni erä ja jonka valmistus oli lopetettu. Vellonen johti huutoa, mutta kokin ammattinsa vuoksi hänen oli kiiruhdettava iltavuoroon työhön ja työstä palattuaan hän meni katsomaan kuinka huudossa oli käynyt ja harmikseen totesi, että oli hävinnyt kaupan vaivaisella kymmenellä centillä. Sen verran tapaus häntä harmitti, että hän päätti käydä parilla "pitkällä" ennen yöpuulle menoaan. Hieman tämän tapahtuman jälkeen hän sai jonkin verran balsamia haavoihinsa ostaessaan eräästä antiikkiliikkeestä suurikokoisen, Saksassa 1920-luvulla valmistetun ilvestä esittävän opetustaulun, jonka ostossa hän sattui olemaan oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan, sillä hänen maksettuaan tauluostoksensa liikkeeseen saapui toinen keräilijä, joka olisi maksanut kauppiaalle noin viisinkertaisesti sen minkä Vellonen juuri oli maksanut. Hän toteaakin, että läheskään aina ei tarvitse käyttää rahaa esineitä hankkiakseen, vaan eri aihepiirien keräilijöiden kanssa voi myös suorittaa vaihtokauppaa esineillä. Keräilyharrastuksensa puitteissa hän sanoo kielitaitonsa kohentuneen huomattavasti ja sen lisäksi hän on saanut monta hyvää ystävää ympäri maailmaa ja kertoo tavanneensa heitä erilaisissa harrastukseen liittyvissä tapahtumissa. Vellonen kertoo luonnon merkitsevän hänelle todella paljon ja toivoo, että ihmiset ympäri maailmaa ymmärtäisivät säästää sitä, samoin kuin ilvestä, jolle on tänä vuonna myönnetty yli 200 kaatolupaa Suomessa. Kaatolupien määrää Vellonen pitää liian suurena. Hän hyväksyy ilvesten metsästyksen paikallisesti silloin kun ne aiheuttavat kotieläintuhoja, mutta ei ymmärrä metsästystä, jossa ilveksiä pyydetään sen takia, että ne saalistavat niille luontaisesti kuuluvia saaliseläimiä.

Pikavippejä ja lainoja on nykyisin niin helppo saada, että syntyy helposti harhakuva puussa kasvavasta rahasta. Varsinkin itsenäistyvä nuori solahtaa helposti maailmaan, jossa tarjolla olevat kaupalliset houkutukset saavat turvautumaan helppoon lainarahaan. Velat on valitettavasti edelleenkin maksettava. Talouden taantumasta seuraa ainakin se hyvä asia, että hetkellisesti häiriintynyt käsitys tulojen ja menojen tasapainossa pitämisestä saa uutta pontta. Ehkä kaikkea tarjolla olevaa ei sittenkään ole pakko hankkia. Kasvava työttömyys puolestaan saa työn arvon nousemaan. Vielä jokunen vuosi sitten oli havaittavissa lievää ylenkatsomista tiettyjä aloja kohtaan. Talouskurimuksessa se aliarvostettu siistijän tai lehdenjakajankin työ alkaa tuntua houkuttelevalta. Ehkä emme tarvitsekaan vielä sitä paljon puhuttua vierastyövoimaa työvoimapulaa paikkaamaan. Ilmastomuutos on ennusteiden mukaan tuomassa maapallolle osittain ikäviä muutoksia. Myös ekologisten ongelmien esiinmarssi on saanut ihmiset ajattelemaan toimiaan ja kulutuskäyttäytymistään omaa napaa pidemmälle. Jopa valtakunnassa tunnettu kuvataiteilija ja toimittaja Rakel Liekki aikoo pärjätä vuoden 2009 kokonaan ilman uusia päällysvaatteita. SDP:n puheenjohtaja Urpilaisenkin verkkosukkakohusta saattaa seurata jotain hyvää. Nimittäin vajaa vuosi sitten puutarha-aiheisilla tekstiviesteillään kohua aiheuttanut ja ulkoministerin pestistä erotettu kokoomuksen Ilkka Kanerva on saattanut olla rohkaisevana esimerkkinä, kun puolivallattomaksi poikamieheksi itseään tituleeraava eduskunnan puhemies Sauli Niinistö päätti viedä ”salarakkaansa” vihille saakka. Eipähän jää sijaa pahoille puheille, korkeintaan kahvipöytäkeskusteluja piristävälle juoruilulle. Ja jos Nokia ei enää maailmalla vedä, niin lohduttakoon meitä se, että meidän kaikkien oma malli-Suvi on maailman seitsemänneksi kysytyin naismalli.

Erja Eliala Kymmenen + 1 hyvää vastausta (kysymykset sivulla 4) 1. a. Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö. b. Lenita Airisto. 2. Vuonna 1919. 3. Paul Anka. 4. Päivi Kärkkäinen. 5. Wolfgang Loitzl. 6. Raimo "rassa" Turkulainen. 7. 10 000 euroa. 8. Vuonna 1984. 9. 150 vuotta. 10. Noin 500 km². +1. Savonlinnan Osuuspankki täyttää 103 vuotta vuonna 2009.

YHDISTYKSET Olutseura Pata 91. Seuran vuosikokous lauantaina 24.1.2009 klo 16.00. Paikka: Pata-Krouvi. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Kokousasiakirjat nähtävillä Krouvilla. Tervetuloa! Olutseura Pata 91, hallitus.

SARJAKUVA LAKITUPA

Saimaan 1/2009 Viikon kuva -kilpailussa arpaonni suosi Arvo Herttuaista Kerimäeltä. Palkintona oli Pirkka-tuotekassi K-market Sairasesta. Virheitä kuvassa oli 6 kpl. Voittajalle ilmoitettu henkilökohtaisesti. Onnittelut voittajalle!


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.