2 minute read

Uudenlaista asumista tarjolla

Helsingin Taliin valmistuu kesäkuussa SATOn ensimmäinen JoustoKoti.

Uusien tuotteiden kehittämistä on vauhdittanut asumisen hinta, kaupungistuva yhteiskunta ja ihmisten muuttuneet elämäntavat. Tässä esitteillä kolmen toimijan tuotteita. JoustoKodissa asutaan viisi vuotta vuokralla SATO on tuonut markkinoille ns. JoustoKodin, joka on uudenlainen osaomistamisen muoto. Omaan asuntoon pääsee kiinni pienellä pääomalla viidessä vuodessa. JoustoKoti-pilotti valmistuu Helsingin Taliin kesäkuun alussa. − Kuluttajien tarve matalan kynnyksen omistusasumiselle on kasvussa, mikä kävi ilmi esimerkiksi PTT:n viime vuonna tekemästä asumispreferenssit -tutkimuksesta. Kaupungistumisen, pätkätyön kasvun ja asuntolainojen kriteerien tiukentumisen myötä omistusasuminen on yhä harvemmille mahdollista toiveesta huolimatta, SATOn investoinneista vastaava johtaja Antti Aarnio sanoo.

Aarnion mukaan toinen merkittävä tarve lisätä uusia asumismuotoja tulee kaupunkikehittämisen tarpeesta monimuotoiseen ympäristöön. − Tämäntyyppinen omistusmalli antaa mahdollisuuden alueiden monipuoliseen kehittämiseen. Helsingin

Tali on tästä hyvä esimerkki, sillä siellä on entuudestaan vuokra-asumista ja omistusasumista, ja nyt sinne tuodaan lisäksi mahdollisuus osaomistusasumiseen, Aarnio lisää.

JoustoKotiin pääsee kiinni pienellä pääomalla, jonka jälkeen asukkaat maksavat asumisestaan markkinahintaa alhaisempaa osaomistusvuokraa, mikä mahdollistaa mahdollisen lainan samanaikaisen lyhentämisen. Vuokra-asumisaika on perinteisiä osaomistusmalleja lyhyempi, viisi vuotta. Sen jälkeen asukas voi päättää, lunastaako asunnon itselleen. Vaihtoehtoisesti asukas voi myydä asunnon takaisin SATOlle ja jäädä silti asumaan asuntoonsa vuokralle. Markkinoille on tullut uudenlaisia asumisen muotoja vuokra-, asumisoikeus- ja omistusasumisen rinnalle. Samoin on kehitetty asumispalveluita, joissa hyödynnetään erityisesti digitalisaatiota. MyLumo on Lumo-asukkaiden viestintäkanava, jonka kautta saa hoidettua myös muun muassa vuokranmaksun.

Lakea Oy:n tunnetuin Omaksi-kohde sijaitsee Jyväskylässä. Puukuokka puukerrostalo voitti Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon vuonna 2015.

Uudenlaista asumista tarjolla

Omaksi-asuntoja rakennutetaan valtion takauslainalla Pohjalaisen rakennuttajayhtiö Lakea Oy:n Omaksiasunnot ovat koteja, joissa vuokralaiset ovat myös omistajia. Talot on rakennutettu valtion takaamalla yhtiölainalla eli eivät vaadi asukkailta henkilökohtaista asuntolainaa ja vakuuksia.

Omaksi-asunto on vuokra- ja omistusasumisen väliin sijoittuva asumismuoto, joka lopulta muuttuu normaaliksi omistusasumiseksi. Omarahoitusosuuden maksamisen jälkeen lyhennetään vuokrassa koko ajan asuntolainaa itselle. Tässä Omaksi-asunto eroaa asumisoikeusasunnosta. – Omaksi-asunto lunastetaan 20 vuoden kuluttua itselle sillä summalla, mikä on vielä jäljellä lainanlyhennysten jälkeen, kertoo toimitusjohtaja Timo Mantila, joka toteaa Omaksi-asunnoilla olevan kova kysyntä. – Käynnistelemme hankkeita tasaiseen tahtiin. Asukkaat valitsevat Omaksi-kohteen, koska pääomaa ei tarvitse sitoa alkuvaiheessa, lisäksi kohteemme ovat olleet tasokkaita ja sijainneiltaan hyviä, vakuuttaa Mantila.

Lakean Omaksi-asuntoja on tuotettu vuodesta 2013 lähtien jo 16 kohdetta, joissa on yhteensä 736 asuntoa muun muassa Seinäjoella, Jyväskylässä ja Kuopiossa. MyLumo ohjaa asukkaat verkkoon Kojamo Oyj:n My Lumo on Lumo-asukkaiden verkkopalvelu, jonka kautta asukkaat voivat hoitaa asumiseen ja vuokrasuhteeseen liittyviä asioita. Palvelun kautta onnistuu muun muassa vuokranmaksu. – Palvelun kautta asukkaat saavat käyttöönsä myös Lumo-asukkaille tarkoitetut palvelut ja edut sekä tavoittaa asiakaspalvelumme ketterästi. Siellä Lumo viestii asukkaille aktiivisesti myös ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista, kertoo Kojamo Oy:n markkinointiviestinnän asiantuntija Marika Koskinen.

MyLumo –palvelu on Koskisen mukaan otettu laajasti käyttöön. – Noin 60 % Lumo-talouksista on ottanut palvelun käyttöön. Syksyllä 2019 tehdyn asiakaskyselyn mukaan MyLumo on ylivoimaisesti tärkein asiakasviestinnän kanava ja asukkaat ovat olleet palveluun erittäin tyytyväisiä, toteaa Koskinen. OSUUSKUNTA-ASUMISESTA

VERKKOSIVUILLAMME Asuntomme-lehden edellisessä 1/2020 -numerossa esittelimme Järvenpään Mestariasuntojen osuuskunta-asumisen mallin. Juttu on luettavissa verkkosivuillamme osoitteessa vuokralaiset.fi/asuntomme-lehti.

This article is from: