Amnesty-lehti 1/2014

Hinta 5,50 €

Ihmisoikeuksien puolesta.

1 / 2014

MIKÄ RAJA?

Ihmisoikeuksien puolesta.

1 / 2014

Tässä numerossa

Amnesty International

Mandelan jälkeen Mitä maailman tunnetuimman ja arvostetuimman vapaustaistelijan elämä opetti Etelä-Afrikalle?

Vanhusten tähden ”Vanhusten ihmisoikeudet eivät toteudu Suomessa toivotulla tavalla. Vanhukset ovat osa meidän yhteiskuntaamme, ja meidän tehtävämme on rakentaa yhteinen yhteiskunta, ei eritellä ihmisiä”, Ranjith Kumar Prabhakaran sanoo.

3 5 6 8 16 17 25 27 28 31 32 33 34 35

Tekijät: Yhteistyön voimaa Pääkirjoitus: Amnestyn paras kampanja Lyhyesti: Israel käyttää kuolettavaa voimaa Länsirannalla Uskalla kysyä: Mitä tarkoittaa oikeus elämään? Kolumni: Ympärileikkaus ei ole enää tabu Reportaasi: Mikä raja? Asiaa: Painavaa sanaa ihmisoikeuksista Matkalla: Sotilaita gambialaisella rannalla Teetä ja ihmisoikeuksia: Käännytettävilläkin on oikeudet Kulttuuri: Ai Weiwein elämä ja vankeus Aktivisti: Ville Holmberg parantaa paperittomia Toimi! Joku raja! juhlii 7.3. Kolumni: Rajankäyntiä Menot: Uusia kuvia Afrikasta

Tekijät.

Miksi juuri ihmisoikeudet, Noora Jussila? ”Kuulin tyypistä, joka oli vastannut Amnestyn feissarin kysymykseen siitä, kiinnostavatko ihmisoikeudet, että ’ei, koska mulla on ne jo’. Kaikilla meillä on, ja siksi niistä pitää puhua.” Miten vuosi 2014 on käynnistynyt ihmisoikeuksien suhteen? ”YK:n helmikuussa julkaisema raportti Pohjois-Korean järkyttävistä ihmisoikeusloukkauksista oli merkittävä avaus. Tieto ei lisää tuskaa. Se lisää mahdollisuuksia toimia. Suomessa Amnesty on tyytyväinen siihen, että pitkään vain poliisin omassa valvonnassa ollut ulkomaalaisten maasta poistaminen siirtyy vähemmistövaltuutetun valvonnan alle.” Talvisaappaat vai kumisaappaat? “Ei kummatkaan, vaan lenkkarit jo vähän ennen kuin sää sallii.”

Jesse Pasanen, kerro ihmisoikeusvitsi.

”Ihmisoikeudet.”

Vastaat Amnesty-lehden ulkoasusta. Miltä ihmisoikeudet näyttävät? ”Ihmisoikeudet näyttävät Amnestylehteä rakentavien vapaaehtoisten kuvittajien ja valokuvaajien antamilta työtunneilta. Innostukselta ja yhteistyön voimalta.” Pasanen on Amnesty-lehden taittaja ja tykkää asioiden yhdistelemisestä.

Jussila on Amnestyn Suomen osaston tiedottaja ja lehden toimitussihteeri.

PÄÄTOIMITTAJA Ilpo Kiiskinen TOIMITUSSIHTEERIT Noora Jussila & Marie Kajava ULKOASU & TAITTO Jesse Pasanen PAINO Lehtisepät Oy, Jyväskylä JULKAISIJA Amnesty International Suomen osasto ry. Kultti ry:n jäsen. JOUKKOJULKAISU ISSN 1458-3879 Ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Seuraava lehti ilmestyy 5.6.2014. Aineistot viimeistään 14.5.2014.

Juttutarjoukset ja palautteet osoitteeseen marie.kajava@amnesty.fi tai noora.jussila@amnesty.fi. Lehti ei vastaa toimitukseen lähetetystä aineistosta, jonka julkaisusta ei ole sovittu etukäteen. Kirjoituksissa esiintyvät mielipiteet eivät ole Amnestyn virallisia kannanottoja. TOIMITUSKUNTA Anna Autio, Marie von Bell, AnuElina Ervasti, Johanna Frondelius, Inka Granqvist, Satu Helin, Hanna-Kaisa Hämäläinen, Jaakko Kaartinen-Koutaniemi, Evelin Kask, Kalle Kataila, Kirre Koivunen, Teemu Kuusimurto, Aura Lindeberg, Nina Lindberg, Oona Loman, Mari Mäkiö, Kirsi Pere, Alexandra Peth, Juha Peurala,

Veera Vehkasalo, mikä ihmisoikeusasia mietityttää sinua juuri nyt? ”Kokoontumis- ja sananvapaus on ollut Venäjän olympialaisten ja monien muiden maiden mielenosoitusaaltojen myötä mielessä. Etenkin Ukrainan tapahtumat jättivät aika sanattomaksi.” Kirjoitit lehteen paperittomien sairaanhoidosta. Miten hoito pitäisi järjestää Suomessa? ”Global Clinicin Ville kertoo tästä asiantuntevammin Aktivisti-palstalla. Mutta lämmittelyksi voi vaikka miettiä, millä perusteilla itse lääkärinä päättäisit siitä, että jätät jonkun hoitamatta.” Mitä odotat keväältä? ”Aurinkoa, koska se kuitenkin tulee vääjäämättä, odotan lisäksi hyvää jäätelökioskia kotikulmille, maailmanrauhaa ja tasa-arvoista avioliittolakia. Toivon mukaan tulevat ennen kesää.” Vehkasalo on helsinkiläinen vapaa toimittaja. Hän haastatteli tähän lehteen lääkäri Ville Holmbergiä.

Miikka Pirinen, Minna Rajainmäki, Katriina Rosavaara, Paula Sundell, Katja Tähjä, Erja Vainikka-Howard, Veera Vehkasalo, Kaisa Viitanen, Jarkko Virtanen, Mari Waegelein, Timo Wright, Heli Yli-Räisänen, Silja Ylitalo KIRJOITTAJAT Anu-Elina Ervasti, Jussi Förbom, Satu Helin, Frank Johansson, Noora Jussila, Jaakko KaartinenKoutaniemi, Marie Kajava, Saido Mohamed, Mimmi Piikkilä, Erja Vainikka-Howard, Veera Vehkasalo KUVAAJAT/KUVITTAJAT Evelin Kask, Mikko Kuivalainen, Mari Mäkiö, Taina Partala, Jesse Pasanen, Miikka Pirinen, Jarkko Virtanen

KÄÄNTÄJÄT Be Nordling, Gun Österberg OIKOLUKU Meri Haikarainen KANNEN KUVAT Evelin Kask, Miikka Pirinen & Jarkko Virtanen Amnesty-lehti tehdään pääosin vapaaehtoisvoimin. Lehden avustajat ovat alan ammattilaisia. Ota yhteyttä, anna palautetta: noora.jussila@amnesty.fi Amnesty International Suomen osasto ry Hietaniemenkatu 7A 00100 HELSINKI www.amnesty.fi

”Maailma, jossa kukaan ei elä pelossa sukupuolensa vuoksi.” Laura Birn, näyttelijä

Katja Tukiaisen Joku raja! -mallisto Idylli myynnissä Amnesty Storessa. Anna valintasi näkyä.

Pääkirjoitus.

Paras kampanjamme

Vår bästa kampanj

keväällä 2004 Amnesty ryhtyi kampanjoimaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan Suomessa. Väitimme, että kyse on ihmisoikeusloukkauksesta. Otimme poliittisesti kantaa vaikeaan kysymykseen. Kymmenessä vuodessa olemme saaneet aikaiseksi useita tärkeitä lakimuutoksia. Esimerkiksi toistuva lähisuhdeväkivalta on nyt aina virallisen syytteen alainen rikos ja puolustuskyvyttömän raiskaus on raiskaus. Hallitus on – 15 vuotta sen jälkeen, kun tätä kansainvälisesti suositeltiin – laatinut toimintaohjelman ongelman ratkaisemiseksi, vaikka sille ei vieläkään ole myönnetty riittäviä resursseja. Myös kunnat ovat kampanjointimme ansiosta aktivoituneet tekemään omia suunnitelmiaan.

våren 2004 startade Amnesty en kampanj mot

våld mot kvinnor i Finland. Vi påstod att det var fråga om människorättskränkningar och tog på så sätt ställning i en politiskt svår fråga. Tio år senare har vi fått till stånd flera viktiga lagändringar, bl.a. är fortsatt våld i nära relationer nu alltid ett brott som den allmänna åklagaren tar i tu med och våldtäkt av försvarslösa är alltid våldtäkt. Regeringen har – 15 år efter att detta rekommenderades internationellt – skrivit en handlingsplan för att lösa problemet, även om planen ännu inte fått tillräcklig finansiering. Också kommunerna har tack vare vår kampanj aktiverats till att göra sina egna planer.

”Joku raja! on ollut Amnestyn paras kampanja Suomessa.”

joku raja ! - kampanja naisiin kohdistuvaa vä-

kivaltaa vastaan on tarkoittanut tutkimustyötä, näkyvää kampanjointia ja jatkuvaa poliittista vaikuttamista. Siihen on liittynyt laajaa yhteistyötä erityisesti naisjärjestöjen kanssa, jotka olivat puhuneet tästä ongelmasta jo vuosia, ennen kuin me tulimme mukaan. Useat taiteilijat ja muusikot ovat olleet mukana Joku raja! -kampanjassa. Feissarit ovat puhuneet kampanjasta kaduilla, ja monet tukijoistamme ovat liittyneet järjestöön tämän työn innoittamina. Olen useasti sanonut, että Joku raja! on ollut Amnestyn paras kampanja Suomessa. Lakimuutokset ja toimintaohjelmat eivät kuitenkaan ole voittoja, ennen kuin ne vaikuttavat väkivallan uhrien elämään. Tähän on vielä matkaa ja siksi työ jatkuu. onnistuimme muuttamaan mielikuvaa naisiin koh-

distuvasta väkivallasta ja saimme ihmisiä mukaan, koska aihe koskettaa jokaista suomalaista. Turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien oikeuksien ajamisessa emme ole päässeet yhtä pitkälle. ”Meidän” oikeuksiemme ajaminen on ollut poliittisesti helpompaa kuin ”heidän” oikeuksiensa puolustaminen. Sekin työ jatkuu.

nå ’ n gräns ! -kampanjen för att stoppa våld mot kvinnor har betytt forskning, synliga kampanjer och konstant politisk påtryckning. Den har också omfattat ett brett samarbete med kvinnoorganisationer, som har lyft fram det här problemet redan åratal före vi kom med. Flera konstnärer och musiker har varit med i Nå’n gräns! kampanjen. Feissarna har pratat om den på gatan och många av våra anhängare har börjat stöda Amnesty inspirerade av det här arbetet. Jag har ofta sagt att Nå’n gräns! är den bästa kampanj, som Amnesty i Finland någonsin har genomfört. Lagändringarna och handlingsplanerna är emellertid inga segrar förrän de har betytt något konkret för dem som utsatts för våld. Där är vi ännu inte och därför fortsätter vårt arbete.

vi lyckades förändra uppfattningen av våld mot

kvinnor och vi fick människor med i kampanjen, för att det här är en fråga som berör varenda finländare. När det gäller asylsökande och invandrare har vi inte lyckats lika bra. Det har varit lättare att främja ”våra” rättigheter än att försvara ”deras” rättigheter. Det arbetet fortsätter också.

Frank Johansson Kirjoittaja on Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja.

VAPAALLA

1. Katso Presidentintekijät-elokuva, joka kurkistaa kokoomuksen vaalityön kulissien taakse. 2. Lue NoViolet Bulawayon romaani Me tarvitaan uudet nimet – länsimaistuneet afrikkalaiset naiset ovat maailmankirjallisuuden uusi buumi! 3. Kokkaa kunnon reseptien perusteella kolmen ruokalajin illallinen yhdessä perheen tai ystävien kanssa.

Lyhyesti.

Asiaa ihmisoikeuksista eri puolilta maailmaa

Tekstit Noora Jussila, Marie Kajava ja Mimmi Piikkilä

Israelin armeija käyttää tarpeetonta voimaa Länsirannalla Mirva Helenius

israel. Amnestyn helmikuun lopulla jul-

kaiseman raportin mukaan Israelin armeijan luoteihin on kuollut viimeisen kolmen vuoden aikana 45 palestiinalaista. Israelin armeija käyttää toistuvasti liiallista voimaa palestiinalaissiviilejä kohtaan miehitetyllä Länsirannalla. Yksin viime vuonna Länsirannalla tapettiin 22 palestiinalaista siviiliä, joista suurin osa oli alle 25-vuotiaita. Neljä oli lapsia. Lisäksi 261 palestiinalaista on loukkaantunut vakavasti sotilaiden luodeista viimeisen kolmen vuoden aikana. Useissa tapauksissa palestiinalaisia on ammuttu selkään, mikä viittaisi heidän juosseen ampumahetkellä karkuun. Amnesty haastatteli tammikuussa 2013 tapetun 16-vuotiaan Samir Awadin ystäviä, jotka kertoivat sotilaiden ampuneen Awadia ensin jalkaan ja sitten selkään. ”Kuinka pitkälle loukkaantunut lapsi voi juosta? He olisivat helposti voineet pidättää hänet, mutta sen sijaan he ampuivat häntä selkään”, sanoi 16-vuotias Malik Murar Amnestylle. Awadin takaraivosta, jalasta ja olkapäästä löydettiin yhteensä kolme luotia. Hänen, kuten useiden muidenkin palestiinalaisten kuolemia voidaan Amnestyn mukaan pitää laittomina teloituksina tai harkittuina tappamisina, jotka ovat kansainvälisen oikeuden mukaan sotarikoksia. Suurin osa kuolemista ja loukkaantumisista tapahtuu mielenosoitusten yhteydessä. Palestiinalaiset osoittavat mieltään muun muassa Israelin miehitystä ja sortavaa politiikkaa, alati laajenevia siirtokuntia ja Gazaan tehtäviä

Palestiinalaiset odottavat Bethlehemin ja Itä-Jerusalemin välisellä tarkastuspisteellä.

iskuja vastaan. Palestiinalaisten kuolemia ei yleensä tutkita, eikä niistä rankaista. "Israelin nykyinen järjestelmä on osoittautunut täysin riittämättömäksi. Viranomaisten tulee suorittaa nopea, perusteellinen ja riippumaton tutkinta kaikesta epäillystä mielivaltaisesta ja liiallisesta voimankäytöstä, etenkin tilanteissa, joissa ne ovat johtaneet kuolemaan tai vakavaan loukkaantumi-

seen", sanoo Anu Tuukkanen. ”Laittomat teloitukset ja loukkaantumiset jatkuvat, jos rikoksiin syyllistyneitä ei tuomita." Amnesty vaatii Euroopan unionia, Yhdysvaltoja ja muuta kansainvälistä yhteisöä keskeyttämään kaikki ammusten ja aseiden siirrot Israeliin.

FN-rapporten om Nordkorea är färdig Amnesty International

nordkorea . I mitten av februari publicera-

des Förenta Nationernas rapport om Nordkoreas brott mot mänskligheten. Rapporten är skriven av en utredningskommission som tillsattes för ett år sedan. Den har undersökt både tidigare människorättskränkningar och brott som sker i Nordkorea i dag. ”Det är svårt att få information om Nordkorea och därför är den här rapporten är jätte viktig. Det är den mest omfattande undersökning av alla de kränkningar som sker i Nordkorea”, säger Frank Johansson, verksamhetsledare för Amnesty. Rapporten bevisar omfattande våld och tortyr i Nordkorea där människor har skickats till fångläger, torterats och avrättats utan rättegäng. Nu gäller det att säkra att rapporten faktiskt leder till förändringar. Om en månad behandlas rapporten i FN:s människorättsråd, som kan föreslå att FN:s säkerhetsråd bör ta ärendet till behandling. ”Säkerhetsrådet måste öka trycket på Nordkorea och kräva att de förbättrar människorättssituationen i landet. en möjlighet är att säkerhetsrådet ber att den internationella brottmålsdomstolen ICC börjar undersöka om åtal bör väckas”, säger Johansson.

Keski-Afrikan muslimeja uhkaa etninen puhdistus

venäjä. Kahlittu ballerina tanssi Moskovan keskustan talvipakkasessa tammikuun 30.

päivänä. Ennen tanssia Amnestyn edustajat luovuttivat presidentti Vladimir Putinille osoitetun vetoomuksen Venäjän ihmisoikeustilanteen parantamiseksi. Ennen Sotshin olympialaisia luovutetun vetoomuksen allekirjoitti peräti 336 412 ihmistä eri puolilla maailmaa.

keski - afrikan tasavalta . Uskonryhmien välinen väkivalta kiihtyy Keski-Afrikan tasavallassa. Maassa on alkuvuonna 2014 tapettu Amnestyn raportin mukaan ainakin 200 muslimia. Kansainväliset rauhanturvajoukot eivät ole onnistuneet estämään Keski-Afrikan tasavallan muslimiväestön etnisiä puhdistuksia. ”Aseistautuneiden anti-balakojen tavoitteena on etnisesti puhdistaa Keski-Afrikan tasavalta muslimeista. Seurauksena on historialliset mittasuhteet saava muslimien joukkopako”, sanoo Amnestyn vanhempi kriisiasiantuntija Joanne Mariner. Keski-Afrikan kriisi alkoi syventyä vuonna 2013, kun pääosin muslimitaustaiset selekakapinalliset kaappasivat vallan maaliskuussa. Selekat syyllistyivät muun muassa joukkomurhiin, laittomiin teloituksiin ja kristittyjen kylien laajamittaiseen tuhoamiseen. Selekoiden vetäydyttyä kansainväliset joukot ovat katsoneet vierestä, kun aseistautuneet, pääosin kristityt anti-balakat ovat ottaneet haltuunsa kylän toisensa jälkeen.

3 vuotta vankeutta oli Sotshin olympialaisten saldo venäläiselle ympäristöaktivisti Jevgeni Vitishkolle. Vitishko on puhunut olympialaisten aiheuttamista metsähakkuista ja rakennustöistä Krasnodarin alueen suojelumetsissä. Hänet passitettiin rangaistussiirtolaan suorittamaan aiemmin saamaansa ympäristöaktivismiin liittyvää tuomiota. Olympialaisten alla Sotshissa pidätettiin aktivisteja ja toimittajia lähes päivittäin, myös Pussy Riotista tunnetut Nadežda Tolokonnikova ja Maria Aljohina kertoivat joutuneensa useita kertoja pidätetyksi.

Suomi loukkaa transihmisten oikeuksia suomi . Useat EU-maat loukkaavat transihmisten oikeuksia, kertoo Amnestyn helmikuussa julkaisema raportti. Erityisen ongelmallista on Amnestyn mukaan juridisen sukupuolen, eli henkilöllisyystodistuksen sukupuolimerkinnän muuttaminen. Esimerkiksi Suomessa sukupuolen juridinen vahvistaminen vaatii lääketieteellisiä tutkimuksia, sterilisaatiota ja avioliitosta luopumista. Amnestyn haastattelemat transihmiset kokevat lääketieteelliset tutkimukset ja selvitykset sukupuolikokemuksesta nöyryyttäviksi. ”Valtioiden on kunnioitettava ihmisten oikeutta määritellä oma sukupuolensa, eikä sukupuolen juridista vahvistamista hakevaa ihmistä saa pakottaa mihinkään lääketieteellisiin tutkimuksiin tai hoitoihin”, sanoo Amnestyn sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija Tiina Oikarinen. Suomessa sukupuolenkorjausprosessiin hakeutuu vuosittain 200 ihmistä.

Uskalla kysyä! Mitä tarkoittaa oikeus elämään, oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen? on siitä , että keneltäkään ei saa riistää elämää. Ihmisoikeussopimuksilla on turvattu yksilön oikeudet suhteessa valtioon: jokaisen ihmisen oikeus elämään pitää turvata laissa esimerkiksi niin, että toisen tappamisesta tehdään laitonta. Valtioilla on velvollisuus suojella ihmisten elämää ja turvallisuutta. Lisäksi valtioiden täytyy puuttua tilanteisiin, joissa oikeutta elämään loukataan. Vielä vuonna 1950 solmittuun Euroopan ihmisoikeussopimukseen kirjattiin, että elämää ei saa riistää muussa tapauksessa kuin tuomioistuimen määräämän rangaistuksen kautta. Nykyään katsotaan kuitenkin, että myös kuolemanrangaistus rikkoo oikeutta elämään.”

” kyse

Kerro jokin esimerkki tilanteesta, jossa oikeus elämään ei toteudu. ”Keskeisin ongelma on kuolemanrangaistus. Siinä valtio tappaa yksilön, vaikka ihmisoikeussopimusten mukaan sen pitäisi päinvastoin turvata yksilön oikeus elämään. Kuolemanrangaistuksen vastaisessa työssä on edistytty vuosien mittaan. Silti maailman

Amnestyn Hongkongin osaston aktivistien kampanja kuolemanrangaistusta vastaan.

valtioista 21 käyttää yhä teloitusta rangaistuksena. Ylivoimaisesti eniten ihmisiä teloitetaan Kiinassa, jonka teloitusluvuista ei ole olemassa julkisia tilastoja. Muissa runsaasti kuolemanrangaistusta käyttävissä maissa – Iranissa, Irakissa, Yhdysvalloissa, Saudi-Arabiassa ja Jemenissä – teloitetaan vuosittain noin 600–700 ihmistä.” Kuinka oikeus elämään voitaisiin turvata kaikkialla maailmassa? ”Ensimmäinen askel on kuolemanrangaistuksesta luopuminen. Amnesty seuraa kuolemanrangaistuksen käyttöä ympäri maailmaa, julkaisee tilastoja ja tekee pikavetoomuksia kuolemaantuomittujen puolesta. Jotta myöskään yksilöt eivät rikkoisi toistensa oikeutta elämään, valtioissa on oltava toimiva oikeusjärjestelmä. Monissa valtioissa rikoksiin ei aina puututa esimerkiksi voimavarojen puutteen vuoksi. Viranomaisten tulisi toimia tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti, jotta ihmiset, jotka riistävät toiselta hengen, tuomittaisiin teoistaan.” Teksti Anu-Elina Ervasti

Nyt.

Lehtikuva / AFP Photo / Rodger Bosch

TULEVAISUUS OMISSA KÄSISSÄ Nelson Mandelan tärkein perintö on muisto siitä, että sisukkuus oikeudenmukaisemman maailman puolesta kannattaa. Apartheidin vastaisen työn tulos näkyy Etelä-Afrikan perustuslaissa. etelä-afrikka. Yksi maailman sortavimmista järjestelmistä onnistui yhdistämään ihmiset ympäri maailmaa 1980-luvulla. Apartheidia vastustavat kampanjat ovat kaikkien aikojen suurimpia ihmisoikeusponnistuksia. ”Se oli hyvin yksinkertainen yhtälö. Rotusyrjinnän oikeudelliset ulottuvuudet olivat yksiselitteisen räikeät, ja sosio-ekonomiset seuraukset mustalle väestölle niin katastro-

faaliset, että apartheidin vastaiseen kampanjaan lähti mukaan paljon ihmisiä, jotka eivät muuten olleet aktiivisia ihmisoikeuskysymyksissä”, muistelee Iina Soiri. Pohjoismaiden Afrikka-instituutin johtajana työskentelevä Soiri toimi 1980- ja -90-lukujen vaihteessa opiskelija- ja kansalaisjärjestöjen kampanjoissa ja asui 1990-luvulla Etelä-Afrikassa.

”Kampanjoissa mukana olevilta kysyttiin silloin toisinaan, että eikö muuallakin ole ihmisillä surkeita olosuhteita. Toki oli, mutta ne eivät johtuneet siitä, että kokonaista rotua koskeva syrjintä oli kirjattu maan lakiin.” Nelson Mandela oli aloittanut aktiivisen ihmisoikeustyön apartheidin vastustamiseksi jo 1940-luvulla. Hänet pidätettiin, ja hän sai elinkautisen rangaistuksen vuonna 1964.

Lehtikuva / AFP Photo / Rodger Bosch

Nelson Mandelan muistoksi tehty jättiläisnukke tuotiin Kapkaupungin kaduille entisen presidentin hautajaisten jälkeisenä päivänä.

Etelä-Afrikan presidentiksi vuonna 1990 tullut Frederik de Klerk joutui myöntymään Nelson Mandelan vapauttamiseen ja poliittisiin neuvotteluihin apartheid-järjestelmän purkamiseksi. Vuonna 1994 pidettiin EteläAfrikan ensimmäiset vaalit, joissa kaikki etniset ryhmät saivat äänestää. Valtaan nousi Afrikan kansalliskongressi ANC, ja uusi parlamentti valitsi maan presidentiksi Mandelan.

Mandelan persoonan ympärille. Hän korostaa, että yksi mies ei suinkaan saanut aikaan koko sitä muutosta, jonka maa kävi lävitse noina vuosina. ”Mandela oli suurmies mutta myös erittäin lojaali jokaiselle tavikselle, joka oli mukana tekemässä muutosta mahdolliseksi protestoimalla kadulla tai toimimalla ANC:n

”Kun epäkohtia huomataan, niin hyvin nopeasti on pystyssä porukka, joka nostaa asian esille ja vaatii siihen puuttumista. Ihmiset kykenevät organisoitumaan perustuslakiin vedoten, ja he tietävät sen”, toteaa Soiri. Apartheidin purkamisen jälkeen EteläAfrikan ongelmatkin palasivat hiljalleen tavanomaisemmiksi. Lainsäädännöllä ja siihen liittyvillä uusilla poliittisilla ohjelmilla pyrittiin puuttumaan niihin sosiaalisiin ja taloudellisiin epäkohtiin, jotka apartheidin vuosikymmenet olivat synnyttäneet. ensimmäisinä uuden hallinnon vuosina Etelä-Afrikassa pyrittiin toteuttamaan laajaa uudelleenrakennus- ja kehitysohjelmaa. Tavoitteena oli puuttua syvään taloudelliseen eriarvoisuuteen eri kansanosien välillä. Valtion ohjelmien tulokset ovat olleet vaihtelevia. Kehityksen hitauteen ja eriarvoisuuden sitkeyteen tyytymättömiä on paljon. Kansainvälisen Human Rights Watch -järjestön viimeisimmän raportin mukaan juuri taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien takaamisessa on paljon ongelmia. Vaikka Etelä-

”Mennyt on mennyttä, tulevaisuus on eteläafrikkalaisten omissa käsissä.”

kaikkein tärkeimmäksi asiaksi ihmisoikeuksien kannalta muodostui uusi perustuslaki, jonka EteläAfrikan vastavalittu parlamentti sääti ja jonka Mandela presidenttinä allekirjoitti vuonna 1996. ”Etelä-Afrikan perustuslaista tuli maailman edistyksellisin. Sillä haluttiin turvata kaikki oikeudet maan kaikille kansalaisille. Perustuslaki tarjoaa siksi myös mahdollisuuden vaatia niitä oikeuksia, ja politiikan keinoin pyritään niitä toteuttamaan”, Soiri sanoo. Soiria häiritsee se, että Etelä-Afrikasta ja sen kehityksestä puhuttaessa keskustelu jää usein pyörimään pelkästään Nelson

johdossa tai muussa roolissa eri tapahtumissa”, Soiri pohtii joulukuussa 2013 kuolleen Mandelan roolia. Tätä nykyä Etelä-Afrikassa toimii noin 76 000 kansalaisjärjestöä, joista huomattava osa on perustettu peräämään ja ajamaan perustuslailla suojattujen oikeuksien toteutumista.

Afrikka on maanosansa vaurain valtio, hyvinvointierot ovat huimat. Yhdenvertaisuuden toteutuminen edellyttää lainsäädännön lisäksi taloudellista ja sosiaalista kehitystä. Soiri ajattelee, että nykyisessä globaalissa järjestelmässä tarvitaan taloudellista kasvua, jotta voidaan jakaa enemmän hyvää. Tai sitten koko jakokaava pitää miettiä uudelleen. Kriittisesti voidaan arvioida, ovatko EteläAfrikan talouspoliittiset ratkaisut olleet oikeansuuntaisia. ”Myös sitä voi miettiä, kuinka paljon on poliittisesti sitouduttu oikeanlaisiin toimiin. Etelä-Afrikankin talous on osa globaalia taloutta. Merkittävä osa maan tuloista perustuu siihen, mitä kaivetaan maaperästä, ja kaivosteollisuus reagoi voimakkaasti maailmantalouden muutoksiin”, Iina Soiri miettii. ”Kehityksen hitauden syyt ovat aika selvät. Kun yhteiskunta on rakentunut räikeälle rakenteelliselle oikeuksien puuttumiselle sekä varojen ja omistusoikeuden keskittymiselle pienen joukon käsiin, kaiken muuttaminen kahdessakymmenessä vuodessa on ollut aivan mahdotonta.” Afrikka-instituutin johtaja Soiri korostaa,

että Etelä-Afrikassa on paljon ihmisiä, jotka ovat kyenneet tarttumaan avautuneisiin mahdollisuuksiin, mutta siellä on myös hyvin paljon jo monen sukupolven ajan köyhyydessä eläneitä. ”Ihmiset ovat kärsimättömiä: yhteiskunta on useimpien näkökulmasta muuttunut paremmaksi kuin ennen. Mutta se ei aina riitä, koska jokaisella on vain yksi elämä. Jos välittömät ongelmat eivät ole ratkenneet, kokonaisuuden kehittyminen ei lohduta.”

etelä-afrikan suurimman ammattiyhdistysliikkeen entinen johtaja, entinen ministeri ja sosiaalisen kehityksen kysymyksiin perehtynyt Jay Naidoo kirjoitti helmikuussa EqualTimes.org-uutissivustolla, että paikallishallinnon tehottomuus, korruptio ja hyvä veli -menettelytavat nakertavat heikoilla olevien uskoa oikeudenmukaisuuden mahdollisuuksiin. Köyhissä kaupunginosissa ihmiset valittavat, että demokratia on pettänyt heidät. Etelä-Afrikassa on myös kulttuurisista ja etnisistä taustoista nousevia jännitteitä. Amnestyn raportti Etelä-Afrikasta nostaa esiin erityisesti turvapaikanhakijoihin, pakolaisiin,

naisiin ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuneita ihmisoikeusloukkauksia. Myös poliisin liialliseen voimankäyttöön on liittynyt hälyttäviä ongelmia. ”Kaikenlaisia hyviä kehityssuuntia on yhä olemassa, paljon kaikkea lupaavaa. Yksi tärkeä asia liittyy kunnallisen ja ruohonjuuritason päätöksenteon vahvistamiseen. Ihmisten oikeudet voivat toteutua paremmin, jos niihin voi vaikuttaa tarpeeksi lähellä”, Iina Soiri arvioi. Hän korostaa, että myös toisenlaiset suuntaukset ovat mahdollisia. Jos ihmisten usko hallintoon pettää, se nakertaa koko heikkoa institutionaalista pohjaa, jonka varassa maa liikkuu. ”Mennyt on mennyttä, tulevaisuus on eteläafrikkalaisten omissa käsissä. Ulkomailta käsin voidaan tosin seurata ja yhä tukea sellaisia kampanjoita, jotka ovat keskeisiä. Sellaisia ovat esimerkiksi sananvapauden puolustamiseen ja naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan lopettamiseen tähtäävä kampanjointi.” Teksti Jaakko Kaartinen-Koutaniemi

Nelson Rolihlahla Mandela Amnesty International

etelä - afrikan mustien vapaus-

taistelija ja entinen presidentti Nelson Mandela kuoli 95 vuoden iässä joulukuun alussa 2013. Mandela muistetaan miehenä, jonka ansiosta rotusorto Etelä-Afrikassa päättyi ja joka pystyi 27 vuoden vankeusrangaistuksen jälkeen hylkäämään kaunat ja käymään samaan neuvottelupöytään hänet vanginneiden kanssa. 1993 Mandela sai yhdessä silloisen presidentin Frederik de Klerkin kanssa Nobelin rauhanpalkinnon apartheid-järjestelmän lakkauttamisesta. Nelson Rolihlahla Mandela syntyi 1918 eteläafrikkalaisen kyläpäällikön perheeseen. Poliittinen aktivoituminen alkoi jo opiskeluaikoina, mutta käynnistyi kunnolla 1944, kun Mandela perusti 60 nuoren kanssa nuorisoliiton ajamaan radikaalimpaa linjaa Afrikan kansalliskongressille. Mandela nousi kansanliikkeeksi kasvaneen liiton ja myöhemmin

ANC:n johtoon 1950-luvun alussa. ANC pyrki kaatamaan apartheid-hallinnon boikoteilla, lakoilla ja kansalaistottelemattomuudella. Mandela vastusti aseellista vastarintaa. mandela joutui kahnauksiin polii-

sin kanssa jo 1950-luvulla, ja vuonna 1964 hänet ja seitsemän muuta ANC-johtajaa tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Alkoi vapautukseen asti kestänyt kampanjointi niin Etelä-Afrikassa kuin ulkomaillakin. Uudistusmielinen presidentti de Klerk vapautti Mandelan huhtikuussa 1990 ja tämä nousi neljä vuotta myöhemmin Etelä-Afrikan presidentiksi. Laajalti palkittu ja kansainvälisesti arvostettu ja ihailtu Mandela jäi eläkkeelle vuonna 1999. Eläkkeellä hän keskittyi hyväntekeväisyyteen oman säätiönsä kautta ja pyrki puhkomaan aidsiin liittyviä tabuja. Mandela vetäytyi julkisuudesta terveyssyistä vuonna 2004.

Henkilö.

Vanhusten tähden Ranjith Kumar Prabhakaran saapui Suomeen 12 vuotta sitten rakkauden perässä. Viime joulukuussa hän sai maahanmuuttajapalkinnon.

loskainen tuuli piiskaa hämeenlinnalaista pikkupel-

toa, mutta Ranjith Kumar Prabhakaran, 39, istuu olohuoneen nojatuolissa ja hymyilee lämpimästi. Mies puhuu tarkasti kuin kone ensikosketuksesta lumeen, hiljaisuudesta ja puhtaudesta Suomessa; temppelikuvioiduista muistoista, yhdessäolosta ja tuulesta lapsuuden Intiassa. Prabhakaran sai Suomen Pakolaisavun vuosittaisen Mr. Maahanmuuttaja -palkinnon viime joulukuussa ja on selvästi oppinut puhumaan tietyistä asioista. Sellaisista, joista puhutaan Suomessa niiden ihmisten kanssa, jotka elävät kahden kulttuurin välimaastossa. Hänen mielestään vieraaseen kulttuuriin saapuvien on sopeuduttava. Ja sopeutumisessa on kyse ennen kaikkea kunnioittamisesta, molemmin puolin. ”Tultuani Suomeen huomasin pikkuhiljaa, että suomalaiset eivät puhu, eivät morjesta bussissa tai hississä. Ensin pahoitin mieleni ja ajattelin, että ihmiset eivät pidä minusta, mutta tarkkailtuani asiaa pidempään ymmärsin, että puhumattomuus on osa kulttuuria. Suomalaiset kunnioittavat sitä, että annetaan toisten olla rauhassa.” Prabhakaranin mielestä on paljon ihmisestä itsestään kiinni, miten hän suhtautuu ja miten häneen suhtaudutaan. ”Kaikkialla maailmassa on rasismia, mutta kyse on myös siitä, miten me itse kohtaamme tilanteet, että otanko minä sen hissihiljaisuuden rasismina.”

nen tarkoituksensa oli lähinnä kyläillä tyttöystävän luona Hämeenlinnassa, mutta rakkaus vei. Hän etsi ja etsi töitä, mutta kukaan ei suostunut palkkaamaan häntä. Hän myi mansikoita torilla ja vaatteita kirpputorilla ja opiskeli suomen kieltä. Sitten hän tutustui tyttöystävänsä mummoon. Tuo tapaaminen mummon kanssa osoittautui merkitseväksi. Mies ymmärsi, miten vanhukset elävät Suomessa: yksin ja eristyksissä – tai hoitolaitoksissa ja eristyksissä. Ehkä vanhusten eristetyssä ja oikeudettomassa tilassa tiivistyi se, mikä Prabhakarania on kiinnostanut aina, eli auttaa niitä, joilla ei ole valtaa ja oikeuksia. Ehkä vanhuksissa tiivistyi se, mitä hänen mielestään Suomesta puuttui eli kosketus. Ehkä Prabhakaran vain sattui tapaamaan sen oikean mummon oikeaan aikaan – yhtä kaikki, Ranjith Kumar Prabhakaran meni työharjoitteluun vanhainkotiin ja opiskeli lähihoitajaksi. Suomalaisten vanhusten tilanteesta hän tietää enemmän ja puhuu mieluummin kuin maahanmuutosta. ”Vanhusten ihmisoikeudet eivät toteudu Suomessa toivotulla tavalla. Vanhukset ovat osa meidän yhteiskuntaamme, ja meidän tehtävämme on rakentaa yhteinen yhteiskunta, ei eritellä ihmisiä.”

”Me ihmiset pärjätään pelkällä halauksella aika hyvin. Ihmisistä 95 prosenttia tykkää siitä.”

suomeen ranjith Kumar Prabhakaran saapui kaksitois-

ta vuotta sitten. Ennen sitä hän oli tavannut nykyisen vaimonsa Intian Kochinissa ja rohjennut lopulta kertoa tunteistaan ”kohtalokkaalla junamatkalla” Delhiin. Joulukuussa 2001 hä-

prabhakaran loikkii loskaisen pellon yli työpai-

kalleen vanhainkodin dementiaosastolle. Siellä halaillaan, kosketellaan, kehutaan – ja halutaan takaisin kotiin. Kellertävä valo hohkaa käytävällä, pöydän ääressä pelataan muistipeliä. ”Suomalainen laitoshoidon malli ei ole hyvä. Vanheneminen ei ole sairaus vaan elämänvaihe. Ihmisten tulisi saada elää

ja kuolla perheen ja kodin piirissä”, Prabhakaran arvioi. Hän korostaa, että toki sairaudet, kuten dementia, vaativat erityistukea, mutta eivät silloinkaan välttämättä laitoshoitoa. ”Yleinen tilanne Suomessa on se, että perhe vie vanhuksen vanhainkotiin. Ajatellaan, että on kunnan tehtävä huolehtia vanhuksesta. Hän taisteli sodassa, hänelle ollaan velkaa. Ja sitten viedään kukkia vanhukselle jouluaattona ja ajatellaan, että näin kaikki on hyvin, tämä riittää.” Edellä kuvattu ei tarkoita välttämättä rakkauden puutetta, Prabhakaran korostaa. Ihmisten ja perheenjäsenten ymmärrys ja tieto toisistaan on yksinkertaisesti kadonnut, koska sukupolvien välillä ei ole elämänmittaista vuorovaikutusta – asutaan ja eletään niin erillään. ”Moni vanhusten masennustrauma tai käytöshäiriö hoituisi, jos olisi läsnäoloa.” myös rasismi on Ranjith Kumar Prabhakaranin mielestä

tietämättömyyttä – siis oikaistavissa. ”Minun mielestäni Suomi ei ole rasistinen maa, perussuomalaiset ja muut ovat vain reaktiota siihen, että on taloudellisesti huono aika.” Hämeenlinnan paikallispolitiikassa Sdp:n riveissä vaikuttava Prabhakaran ajattelee, että Suomea on viimeiset sata vuotta rakennettu tavalla, joka takaa vaikeammissakin tilanteissa taloudellisen hyvinvoinnin – vain panostus sosiaaliseen pääomaan puuttuu. Nyt Suomessa ollaan jo sellaisessa tilanteessa, että voitaisiin ajatella myös sosiaalista hyvinvointia. ”Koska Suomessa on ollut vallalla ainoastaan talouden ajattelu, suomalaiset näkevät maahanmuuttajat menoeränä.

”Ajatellaan, että on kunnan tehtävä huolehtia vanhuksesta. Hän taisteli sodassa, hänelle ollaan velkaa.”

Heikkous ottaa ihmisestä vallan, ja syntyy näitä puolueita, jotka piirtävät uhkakuvia ja tekevät huonoa, lyhytnäköistä politiikkaa.” Prabhakaran korostaa, että tietyn haavoittuvassa asemassa olevan ihmisryhmän kimppuun hyppääminen ei ole ratkaisu. Ei ainakaan suomalaisen hyvinvoinnin lisäämiseen. Siihen hänellä on käytännöllisenä miehenä kaksi lääkettä. Ensimmäinen lääke on se, että suomalaiset alkavat uskoa omiin kykyihinsä. Suomi on miehen mielestä hygienian, teknologian, opiskelun suhteen huippu. Maa, joka pärjää laadussa, ei määrässä. Toinen lääke liittyy siihen, mikä Prabhakaranin mielestä on kaiken huonovointisuuden, tietämättömyyden, rasismin takana: yksinäisyys. ”Pahaa tapahtuu kaikkialla maailmassa, mutta perheen ja oman yhteisön voimalla se kestetään. Ihmisellä on oltava se ydin kunnossa, lämmön tarve ei katoa koskaan.” tuo lämpö ja kosketus hohkaa harmaan pikkupellon

molemmin puolin, siitä Ranjith Kumar Prabhakaran koettaa pitää kiinni. Kun hän on kotona, hän keittää mielellään teetä, rapsuttaa lemmikkejään, viettää aikaa yhdessä vaimonsa kanssa; kun hän on töissä vanhainkodissa, hän halailee ja koskettaa. ”Totta kai olen töissä erilainen näky. Tumma mies, siellä missä suurin osa on naisia. Mutta olen koettanut tehdä hoivatyön omalla tavallani. Me ihmiset pärjätään pelkällä halauksella aika hyvin. Ihmisistä 95 prosenttia tykkää siitä”, mies naurahtaa.

Mr. Maahanmuuttaja suomen pakolaisapu palkitsi vuoden 2013 joulukuussa

toisen kerran vuoden maahanmuuttajamiehen. Palkinto on sukua perinteikkäämmälle Vuoden pakolaisnainen -palkinnolle. Siinä missä arkikeskustelussa termit kuten pakolainen, turvapaikanhakija ja maahanmuuttaja menevät sekaisin, palkinnon kautta huomio suunnataan nimenomaan jo pitkään Suomessa asuneisiin, rakkauden tai työn kaltaisista syistä Suomeen muuttaneisiin miehiin. Suomen Pakolaisavun mukaan maahanmuuttajamiehiin kohdistuu tutkitusti naisia enemmän rasismia. Palkinnon avulla rikotaan stereotypioita ja tuodaan maahanmuuton laajaa kirjoa esiin. Jotain outoa palkinnossa on: se tuo mieleen Miss Suomi -kilpailut. Assosiaatio ei ole hauska, ei myöskään nokkela. Itse palkittu Ranjith Kumar Prabhakaran on palkinnostaan äärimmäisen otettu, mutta myöntää, ettei itsekään pidä palkinnon nimestä. ”En ole edes niin komea”, hän naurahtaa. ”Totta puhuakseni, siinä missä palkitaan vuoden pakolaisnainen, voisi palkinnon nimi olla asiallisesti vaan vuoden maahanmuuttajamies.”

Hän haluaa kuitenkin korostaa, että viimeisten 12 vuoden aikana vanhusten kunnioitus on lisääntynyt Suomessa, samoin kuin tietämys erilaisista hoitomuodoista, joita kehitetään koko ajan. Ymmärrystä vanhenemiseen tai sairauksiin, joita ikä tuo tullessaan, on enemmän. On vaikea sanoa, onko kyseessä miehestä pohjattomasti huokuva optimismi vai muutosten aika, mutta muutokseen hän haluaa uskoa. Ranjith Kumar Prabhakaran on syntynyt ja elänyt lapsuutensa maassa, jossa oli ja on edelleen vallalla yksi maailman syrjivimmistä järjestelmistä eli kastilaitos. Ja silti tärkein muisto, jonka Prabhakaran haluaa nostaa esiin lapsuudestaan, liittyy nimenomaan kastin rikkomiseen. ”Muistan, miten isäni antoi usein ruokaa eräälle kerjäläismiehelle, joka oli likainen ja nälkiintynyt. Yhtenä päivänä isä pyysi miehen sisään taloon, ja pyysi meidät lapset mukaan olohuoneeseen syömään lounasta miehen kanssa.” Prabhakaran täsmentää, että tuon kokemuksen kautta hän näkee maailman. Ja siksi hän ei näe intialaisia, afrikkalaisia, perussuomalaisia, pakistanilaisia tai porvareita – vaan ainoastaan ihmisiä, jotka eivät ole pahoja. Prabhakaran valittiin Hämeenlinnan positiivisimmaksi henkilöksi vuonna 2009, ja nyt hän sai Pakolaisavun maahanmuuttajapalkinnon. Silti lapsuuden muistikuva kertoo miehestä enemmän kuin pystit ja pokaalit. Teksti Marie Kajava Kuvat Mari Mäkiö

Kolumni.

Tyttöjen ympärileikkaus ei ole enää tabu asenteet tyttöjen ympärileikkaus-

ta kohtaan ovat maailmanlaajuisesti muuttuneet kielteisemmiksi. Työtä ympärileikkausten lopettamiseksi on tehty sekä ympärileikkausperinnettä ylläpitävissä maissa että maissa, joissa perinne on tullut tutuksi siirtolaisuuden ja pakolaisuuden myötä. Työ on tuottanut tulosta, ja vakavimman asteen ympärileikkaus on vähentynyt. Monet vanhemmat haluavat tyttärilleen edelleen ympärileikkauksen, mutta lievemmässä muodossa. Suomessakin monet maahanmuuttajat vastustavat tätä perinnettä eivätkä halua sitä lapsilleen. naisten sukuelinten silpominen , eli tyttöjen ympärileikkaus on vakava ihmisoikeusloukkaus ja kielletty useissa maissa. Suomen rikoslain mukaan tyttöjen ympärileikkaus on kaikissa muodoissaan törkeä pahoinpitely. Lisäksi lastensuojelulaki velvoittaa viranomaisia puuttumaan, jos tyttöä uhkaa ympärileikkaus tai se on jo tehty. Ihmisoikeusliitto on työskennellyt KokoNainen-hankkeen kautta tyttöjen ympärileikkausten ennaltaehkäisemiseksi ja asenteiden muuttamiseksi jo 12 vuotta. Olemme kouluttaneet viranomaisia ottamaan asian puheeksi sellaisten maahanmuuttajaperheiden kanssa, joita asia koskee. Tyttöjen ympärileikkauksesta keskusteleminen on aiemmin ollut tabu, mutta nykyään naiset ja miehet pystyvät keskustelemaan siitä avoimesti ja turvallisesti. Viime vuonna vedimme tyttöjen ympärileikkaukseen liittyen keskusteluryhmiä yli etnisten, uskonnollisten ja sukupuolirajojen. Tilaisuudet ovat onnistuneet yli odotusten, ja asenteet ovat muuttumassa oikeaan suuntaan.

Kvinnlig omskärelse inte längre tabu attityderna gentemot omskärelse av flickor

har världen över blivit alltmer negativa. Både i länder med traditioner av omskärelse, och länder dit traditionen kommit som resultat av migration och landsflykt, har man arbetat mot omskärelse. Arbetet har lett till framgångar, och den allvarligaste formen av omskärelse har minskat. Många föräldrar vill fortfarande att deras döttrar ska omskäras men väljer lindrigare varianter. Också i Finland motsätter sig många invandrare traditionen och vill inte att deras barn ska omskäras.

stympningen av kvinnors könsdelar, med andra ord kvinnlig omskärelse, är ett allvarligt brott mot de mänskliga rättigheterna och förbjudet i många länder. Enlig strafflagen i Finland utgör alla former av kvinnlig omskärelse grov misshandel. Dessutom förpliktigar barnskyddslagen myndigheter att ingripa om det föreligger risk för att en flicka ska omskäras eller om hon redan har blivit omskuren. Fö r b u n d e t för mänskliga rättigheter har redan i tolv års tid, genom projektet ”KokoNainen”, verkat för att förebygga och förändra attityderna kring omskärelse. Vi har utbildat myndighetspersoner i att föra frågan på tal med invandrarfamiljer vilka det kan gälla. Att tala om kvinnlig omskärelse har tidigare varit tabu men idag talar både kvinnor och män öppet och tryggt kring frågan. Ifjol drog vi på temat kvinnlig omskärelse diskussionscirklar över etniska, religiösa och könsgränser. Diskussionstillfällena har lyckats över alla förväntningar och förändringar sker i rätt riktning.

”Enlig strafflagen i Finland utgör alla former av kvinnlig omskärelse grov misshandel.”

yhä useampi vastustaa tyttöjen ympärileikkaus-

allt fler motsätter sig kvinnlig omskärelse

i alla former. Arbetet för attitydförändringar och för ta kaikissa muodoissaan. Työtä asennemuutoksen ai- att förebygga omskärelse måste fortsätta tills tradikaansaamiseksi ja ympärileikkausten ennaltaehkäise- tionen upphör helt. miseksi tulee jatkaa, kunnes perinne loppuu kokonaan. Saido Mohamed Kirjoittaja työskentelee asiantuntijana Ihmisoikeusliitossa

” EHKÄ JONKINLAINEN RAJA MENEE SIINÄ, KUN EI PYSTY TAI HALUA NÄHDÄ ITSEÄÄN TOISEN ASEMASSA. ...Se voi mahdollistaa kauheita asioita, jopa kansanmurhia.” Mirel Wagner, muusikko

Amnestyn naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen Joku raja! -kampanja täyttää kymmenen vuotta. Kysyimme juhlavuoden kunniaksi kymmeneltä naiselta:

MIKÄ RAJA? Teksti: Noora Jussila ja Marie Kajava Kuvat: Evelin Kask, Miikka Pirinen ja Jarkko Virtanen

...mutta muuten Helsinki on tosi turvallinen kaupunki. Täällä lapset ja nuoret voivat tehdä omatoimisesti asioita: vanhempien ei tarvitse pelätä, että lapset kidnapataan koulumatkalla. Se, missä pelon raja kulkee, riippuu paljon tilanteesta. On pelottavaa, jos tuntematon ihminen kysyy vaikka sun puhelinnumeroa tai osoitetta. Se on ihan eri asia, kun jos kommentoi kivalla tavalla vaikka sun vaatteita. Toisaalta Suomi on kyllä aika kummallinen maa: se että tuntematon koskettaa, on munkin mielestä liikaa, mutta Suomessa sekin että tuntematon hymyilee, ajatellaan outona käytöksenä.” Saaga Kaján, lukiolainen

” VÄKIVALLALLE EHDOTON EI. SIIHEN EI LIITY REUNAEHTOJA. ...Olen toiminut kohta 20 vuotta konfliktialueilla ja nyt palaan Kosovoon. Joskus vaikuttaa siltä, että edistystä on tapahtunut, mutta sitten jostain maailmankolkasta tulee muuta tietoa. Olen todella tyytyväinen siitä, että asun Suomessa. Vaikka täälläkin on naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, on se valovuosien päässä siitä mitä se on muualla. Naisiin kohdistuu uskomattoman paljon väkivaltaa monin eri tavoin – myös kulttuurin ja perinteiden vuoksi. Tunnen oloni voimattomaksi lukiessani YK:n naisjärjestön raportteja Kaukoidästä. Niissä monet miehet kertovat raiskanneensa ensimmäisen kerran teini-ikäisinä. Periksi ei kuitenkaan saa antaa. Tämä on asia, johon ei saa väsyä. On moraalinen velvollisuutemme ylläpitää tätä keskustelua.” Helena Ranta, oikeushammaslääkäri

...Olen niin onnekas, että en ole koskaan joutunut väkivallan kohteeksi, mutta väkivallan uhka on ollut läsnä kerran avioliittoni aikana. Kirjoitin siitä kirjaani Vuosisadan rakkaustarinaan, että ’tämä ei kohtaa meitä rakkauden puutteen vaan rakkauden epätoivon tähden’. Meille molemmille tilanteessa olleille väkivallan mahdollisuuden läheisyys oli valtava shokki – se pelottava aikomus, joka on ihmisen päässä, ja miten lyhyt ja toisaalta pitkä matka siitä on tekoon. Olen lukenut tutkimusta väkivaltaa kohdanneista naisista, jotka yrittävät lähteä parisuhteesta jossa lyödään. Aina löytyy syy jäädä tai toive paremmasta, se mikä oli ensin tarkka raja, piirtyykin häilyvämmäksi. Pahinta on kuitenkin itsensä syyttäminen ja ajatus siitä, että ehkä väkivallan aiheutti itse, oma katse tai äänensävy.” Märta Tikkanen, kirjailija

...YK:n ensimmäisestä väestö- ja kehityskokouksesta on tänä vuonna kulunut 20 vuotta. Tuolloin YK:n jäsenmaat päättivät, että seksuaali- ja lisääntymisoikeudet tulisi vahvistaa kaikkien – tyttöjen, poikien, naisten, miesten – oikeuksiksi. Ohjelma on hyvä, ja paljon on muuttunut, mutta ei riittävästi. Tänä vuonna teemme paljon työtä, jotta nämä tavoitteet saataisiin osaksi vuoden 2015 jälkeiseen kehitysohjelmaan. Suomi on rohkaiseva esimerkki siitä, että kaikkine ongelminemme olemme aivan erilainen maa kuin 20 vuotta sitten. Muutoksia ei kannata pelätä.” Tarja Halonen, presidentti

” SE MIKÄ SUOMESSA ON RAJA, VOI OLLA ERI KULTTUUREISSA ERI RAJA. ...Rajan pitää olla sama. Lähisuhdeväkivalta on aina vakava asia – riippumatta siitä, missä kulttuurissa se tapahtuu. Kulttuuri tai uskonto ei saa olla tekosyy väkivallalle, aivan kuten ei suomalaismiesten juominenkaan. Maahanmuuttajaperheille pitää selvittää, mikä on lähisuhdeväkivaltaa, sillä heillä saattaa olla siitä erilaisia tulkintoja. Maahanmuuttajanaiset saattavat myös pelätä, että heidän miehensä leimataan väkivaltaisemmiksi kuin suomalaiset. Suomessa lähisuhdeväkivallasta puhutaan, mutta ihmiset tuntuvat edelleen pelkäävän asian käsittelemistä. Lähisuhdeväkivalta ei saa olla tabu.” Nura Farah, kirjailija

...Raja on ehdottomasti seksuaalisessa itsemääräämisoikeudessa. Oli kyseessä lapsi tai aikuinen, hän määrää itse kuka koskee ja miten. Aikuisen on kyettävä sanomaan oma rajansa eli ’ei’ tilanteissa ääneen. Se että ihminen itkee hiljaa tai kääntää selkänsä ei ehkä riitä kieltäytymisen merkiksi toiselle. Törkeät seksuaalirikokset ovat tietysti luku sinänsä, mutta työni kautta törmään usein haastaviin tilanteisiin, joissa tapahtuneesta ei voi olla aivan varma. Naisella on likainen ja loukattu olo, häntä on selkeästi käytetty hyväksi, mutta rikoksen tunnusmerkistö ei täyty. On huonoa käytöstä, helvetin huonoa käytöstä ja sitten rikoksia. Vaikka ajattelisin ihmisenä mitä tahansa, poliisina minun on oltava objektiivinen ja selvitettävä lain puitteissa mahdollisimman tarkasti tapahtumat. En voi valita puolta.” Maija Aunio, vanhempi rikoskonstaapeli

...myös erilaisiin vähemmistöihin kuuluvia. Edes väkivalta ei ole tasa-arvoista, vaan Suomessakin se riippuu paljon siitä, mihin ryhmään kuuluvasta naisesta on kyse. Transnaisiin kohdistuva väkivalta on valitettavan yleistä ja saa äärimmäisiä muotoja – murhia myöten. Euroopassa ollaan kyllä menossa oikeaan suuntaan. Sekin päivä voi koittaa, kun väkivalta ei ole enää keskustelunaihe. Rajan pitäisi olla siinä, ettei ihmisen tarvitse edes ajatella väkivaltaa.” Arja Voipio, Transgender Europe -järjestön hallituksen jäsen

”KUN KUN MÄ ASUIN ULKOMAILLA, TOINEN HUONEKAVEREISTA ALKOI KESKELLÄ YÖTÄ EHDOTELLA, ...että mä tulisin hänen viereensä. Lopulta mies kosketti mua. Huusin, että painu helvettiin ja riuhdoin käteni irti. Mies alkoi huoritella. Sitä jatkui jonkin aikaa, lopulta mies sammui. Mä pelkäsin koko yön enkä saanut unta. Mulle raja ei kulje siinä, että se mies kosketti, vaan jo siinä, mitä se puhui.” Saara Jaakkola, kahvilatyöntekijä

...Tämä keinotekoinen kahtiajaottelu – enkä tarkoita ainoastaan fyysistä koti-katu-asetelmaa – luo yksityisen piiriin oikeudettomuuden tilan. Tuo yksityinen on jotain intiimiä ja lähellä aluetta, jossa häpeä on voimakkaasti läsnä. Vaikka monet rajat ovat murtuneet eikä väkivalta ole enää niin tabu, yksityisen piirissä raja on edelleen herkkä, koska tällöin väkivalta ei jää pinnalle vaan osuu syvälle ihmisen ytimeen. Lisäksi työvuosien aikana ja omakohtaisten kokemusten vuoksi on nostettava esiin keskeinen feministinen ajatus siitä, että henkilökohtainen on poliittista. Edelleen, kun teet henkilökohtaisesta poliittista ja tuot omat kokemukset mukaan väkivallan vastaiseen työhön, asetut alttiiksi vähättelylle ja mitätöinnille. Asiantuntemuksesi saatetaan kyseenalaistaa, koska teet yksityisestä julkista, henkilökohtaisesta poliittista. Ja silti: jos ihmisten kokemusasiantuntijuutta ei arvosteta, asenteet naisiin kohdistuvaa väkivaltaakaan kohtaan eivät muutu. Yksityisen ja julkisen raja pysyy, ellei sitä pureta.” Pia Puu Oksanen, Naisten Linjan toiminnanjohtaja ja Joku raja! -kampanjan luotsaaja (virkavapaalla)

Päiväkoti, koulu vai skeittiPuisto? Poliisivankila. suoMessa.

Apparel & Loversin Pride-mallisto Storessa Suomessa on pakolaislapsia, joille elämä lukittujen ovien takana on arkipäivää. kesällä. Anna sateenkaaresi näkyä.

Vaadi puoluejohtajia toimimaan lasten säilöönoton lopettamiseksi. sailo.amnesty.fi

Asiaa.

550 SIVUA IHMISOIKEUKSIA Ihmisoikeuksien käsikirja antaa konkreettista ja laillista tietoa ihmisoikeuksista Suomessa ja muualla maailmassa.

tällaista on kaivattu! Kirjaa ihmisoikeuksista, sellaista joka ei uppoa lakipykälien suohon niin syvällisesti, että oikeudellista kieltä taitamattomampi lukija putoaisi kyydistä. Alkuvuodesta ilmestynyt Ihmisoikeuksien käsikirja on 550-sivuinen järkäle. ”Suomessa ei ole ennen tehty kokonaisvaltaista systemaattista teosta ihmisoikeuksista. Edellinen jokseenkin kattava teos Kansainväliset ihmisoikeudet on vuodelta 1988, ja sekin oli enimmäkseen yksittäisten asiantuntijoiden koottuja asiantuntijanäkemyksiä eri ihmisoikeusasioista”, kuvailee kirjan toinen toimittaja, tutkimusprofessori Timo Koivurova ajatuksia teoksen lähtökohdista. ”Halusimme myös tuoda ihmisoikeuksien maailman mielenkiintoisuuden esille, ja tällä tavoin ikään kuin inspiroida ihmisiä oppimaan heille kuuluvista ihmisoikeuksista.” ihmisoikeuksien käsikirja on rakenteeltaan hyvin ajateltu. Ensin valotetaan tietä ihmisoikeuksien historiasta kohti nykypäivää, sitten seuraa tietoa EU-tason perusja ihmisoikeuksista ja erittäin kiinnostava kokonaisuus ihmisoikeusajattelusta sotien ja kriisien aikana. Seuraavaksi kirjassa perehdytään erityisryhmien, kuten lasten, pakolaisten ja alkuperäiskansojen, ihmisoikeuksiin. Perustavanlaatuisen tiedon jälkeen teos siirtyy ihmisoikeuksien seurantaan ja valvontajärjestelmiin kansainvälisesti ja Suomessa. Käsikirjan lopussa katse on tulevaisuuden haasteissa, kuten yritystoiminnan, ympäristönsuojelun ja ihmisoikeuksien suhteissa. Teoksen kirjoittamiseen on osallistunut yli 20 ihmisoikeustietäjää, kuten professoria, tutkijaa, asianajajaa. He jakavat teksteissään omakohtaisia kokemuksia ihmisoikeustyöstä vuosien varrelta. Käsikirja yhdistääkin tiedon ja konkretian: Se ei kerro ainoastaan ihmisoikeusjulistuksesta tai ihmisoikeuksien synnystä vaan myös toisen maailmansodan jälkeisestä kylmän sodan ilmapiiristä; ei KP-sopimuksesta vaan siitä, mitä tarkoittavat kansalaisoikeudet ja poliittiset oikeudet todellisissa tilanteissa; ei ainoastaan kriisistä tai sodasta, vaan tarkem-

min esimerkiksi Yhdysvaltain terrorisminvastaisen sodan aiheuttamista ongelmista ihmisoikeuksien näkökulmasta. haaste kirjoittaa ihmisoikeuksista tarkasti ja samalla kansantajuisesti on hyvinkin tunnistettava. Kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheininin ajatuksia käsikirjan artikkelista vapaasti lainaten: toisaalla ovat ihmisoikeudet, jotka ovat oikeusjärjestykseen, kuuluvia juridisesti sitovia, kansainvälisiä ja kansallisia normeja. Toisaalla ne ovat jotain yleisinhimillistä moraalia, joka on oikeuden ulkopuolella. Tällainen kaksinaisluonne on lähtökohtaisesti haastava tilanne myös lukijalle: miten asettaa ihmisoikeustieto sopivaan lokeroon omassa, vahvojen tunteidenkin täyttämässä ajattelussa tai moraalitajussa. ”Lainsäädäntö ei aina aukea ensilukemalta juristeillekaan, mutta tästä huolimatta on tärkeää pyrkiä ymmärrettävyyteen. Jos ihmiset eivät tiedä tai ymmärrä oikeuksiaan, ei niistä ole kovin suurta hyötyä heille”, kirjan toimittajista toinen, Åbo Akademin ihmisoikeusinstituuttia johtava valtiosääntöoikeuden ja kansainvälisen oikeuden professori Elina Pirjatanniemi kuvailee. Pirjatanniemi arvioi, että ihmisoikeuksien perussanoma ei ole vaikea, mutta mitä yksityiskohtaisempaan sääntelyyn mennään, sitä vaikeammaksi asiat muuttuvat. vaikka käsikirjan artikkelit ovat tekstinlaadultaan ja tietomäärältään enimmäkseen ymmärrettäviä, teos on niin kattava, että sen lukemista voi suositella hitaasti ja pureskellen. Varsinkin ihmisoikeusaiheisiin vihkiytymättömien lukijoiden kannalta on tärkeää, että kirja valottaa ihmisoikeusajattelua ja oikeudellisia kysymyksiä myös kriittisestä näkökulmasta. Yksittäiset kirjoittajat pohtivat esimerkiksi oikeudenkäyntien tai oikeuskäsittelyjen lopputuloksia, haasteita jotka ovat edelleen vailla vastausta esimerkiksi naisten tai turvapaikanhakijoiden oikeuksia koskevassa lainsäädännössä. Myös Amnesty on saanut oman lohkonsa

kirjassa. Toiminnanjohtaja Frank Johansson kirjoittaa artikkelissaan omasta taipaleestaan ihmisoikeustyössä sekä järjestön arkisesta ihmisoikeustyöstä niin Suomen osaston kuin kansainvälisen Amnestyn näkökulmasta. Samalla Johansson asettaa ihmisoikeusjärjestön työn osaksi maailmanpoliittisia tilanteita. Käteen sopivaksi teos on painava, mutta perusteellisen tiedon jakajana hieno ja jättiläisaiheisiin lukijansa syventävä. Ihmisoikeuksien käsikirjan viimeisille sivuille päästyään olo on kuin maratonin jälkeen: väsynyt, paljon oppinut, paljon jo unohtanutkin – ja erittäin inspiroitunut. Ihmisoikeuksien käsikirja (toim. Timo Koivurova ja Elina Pirjatanniemi) Tietosanoma 2014 Teksti Marie Kajava

TUTUSTU JOH

TOKUNTAE

AMNESTYN KOULUTUSPÄIVÄ JA VUOSIKOKOUS

22.–23. maaliskuuta Hankenilla Helsingissä, osoitteessa Arkadiankatu

HDOKKAISIIN Vuosikokou ksessa vali ta an puheenjoh johtokunn taja sekä ko alle lme jäsentä vuoden ka kahden udelle. Tutu stu ehdokka osoitteessa isiin amnesty.fi /vuosikokou Ehdolle eh s2014. tii vielä! Jo s olet kiinn johtokunta ostunut työstä, toim i pian ja la osoitteeseen it a viestiä jk-rekry@am nesty.fi.

22.

LAUANTAI 22.3. 10:00–12:15 Kun mielipide on vaarallinen Kiinalainen rakkaustarina Millaista on elämä jatkuvassa poliisivalvonnassa? Pekingiläinen Hu Jia on kolmannen polven ihmisoikeustaistelija. Hun vaimo Zeng Jinyan on seisonut puolisonsa rinnalla – henkensä kaupalla. Kiinalainen rakkaustarina -kirjan pariskunnasta kirjoittanut toimittaja Sami Sillanpää kertoo mielipiteidensä vuoksi vangitun perheen elämästä. Olympialaisten jälkeen Olympialaiset ovat ohi ja kansainvälinen huomio toisaalla – mitä kuuluu venäläiselle kansalaisyhteiskunnalle? Amnestyn maakohtaisen työn asiantuntija Anu Tuukkanen haastattelee venäläisen Youth Human Rights Movement -järjestön Dmitri Makarovia. 12:15–13:15 Lounastauko 13:15–15:30 Keskustelu: Miten Amnesty voi parhaiten toimia seksiä myyvien ihmisten oikeuksien turvaamiseksi? Seksiä myyvät ihmiset ovat usein erittäin haavoittuvassa asemassa ja alttiita My monille perustavanlaatuisille ihmisoikeusloukkauksille. Osana My Body, seksiä toimia parhaiten voi Amnesty miten e, selvitämm jaa Rights -kampan mm. myyvien ihmisten oikeuksien turvaamiseksi. Keskustelussa on mukana utetun/ istövaltu Vähemm Roth Amnestyn asiantuntijoita, ylitarkastaja Venla Jaana Kansallisen ihmiskaupparaportoijan toimistosta sekä toiminnanjohtaja ry:stä. iste Pro-tukip Kauppinen

Kokouskutsu

Haluatko osallistua Amnestyn kannasta käytävään keskusteluun, mutta et pääse paikalle? Voit lähettää kommenttisi osoitteeseen konsultaatio@amnesty.fi 20.3. mennessä. 15:30–15:45 Loppusanat, koulutuspäivä päättyy 16:00–17:30 neille My Body, My Rights -aktivistitapaaminen seksuaalioikeuksista kiinnostu My Body, Tule oppimaan seksuaalioikeuksista ja kuulemaan My Rights -kampanjan kuulumiset Amnestyn toimistolla. ty.fi Lisätietoja: ilmoittautumiset 17.3. mennessä: sara.makarainen@amnes

SUNNUNTAI 23.3. 10:00–11:00 Valmistautuminen vuosikokoukseen Tarjolla on infoa vuosikokouksen kulusta niin ensikertalaisille kuin konkareillekin. Tarjolla herkullinen brunssi. 11:00–15:00 Sääntömääräinen vuosikokous mikäli Ilmoittautuminen 19.3. mennessä (Ilmoittauduthan jo 9.3. mennessä, sen). majoituk tarvitset tai haluat osallistua yhteisiin ruokailuihin Ilmoittautuminen sähköisellä lomakkeella osoitteessa 12–16. amnesty.fi/vuosikokous2014 tai puhelimitse (09) 5860 440 ma–to klo Lisätietoja: amnesty@amnesty.fi.

Amnesty International Suomen osast o ry:n sääntömääräinen vuosikokous järjestetään Helsingissä sunnuntaina 23. maaliskuuta 2014 klo 11:00–15:00. Vuosikokousta enne n tarjotaan brunssi klo 10:00. Varsinaista kokousta edeltää seminaaripäivä lauantaina 23.3. klo 10-16. Kokouspaikka on ruotsinkielisen kaup pakorkeakoulu Hankenin Maximum -sali. Kokouspaikka sijaitsee osoitteessa Arkadiankatu 22. Helsingissä 17. helmikuuta 2014 Johtokunta

Aloitteet jäseniltä

Jäsenillä on mahdollisuus tehdä aloitte ita kokouksen käsiteltäviksi. Aloitteiden tulee olla johtokunnan puheenjohtajalla Jussi Förbomilla (forbom@iki.fi) tai toimistolla (Hietaniemenkatu 7 A, 00100 Helsi nki) viimeistään perjantaina 7.3.2014.

Esityslista

• Kokouksen avaus • Kokouksen puheenjohtajan valinta • Kokouksen sihteerin valinta • Kahden pöytäkirjan tarkastajan ja kahden ääntenlaskijan valinta • Kokouksen laillisuus ja päätösvalta isuus • Esityslistan hyväksyminen • Katsaus vuoden 2013 toimintaan • Vuoden 2013 tilinpäätöksen käsitt ely ja tilintarkastajien lausunto • Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastu uvapauden myöntäminen johtokunn alle • Tilintarkastajan valinta • Puheenjohtajan ja kolmen johtokunn an jäsenen valinta • Päätetään vuoden 2015 jäsenmaks un suuruudesta • Amnestyn Suomen osaston toimintasu unnitelma 2014–15 • Vuoden 2014 talousarvion vahvistam inen • Konsultaatio Amnestyn mahdollise sta kannasta seksityön dekriminalisoin tiin • Jäsenten vähintään kolme viikkoa enne n kokousta johtokunnalle jättämien aloitte iden käsittely • Rekrytointiryhmän uudet säännöt ja rekrytointiryhmän valinta • Vuoden 2015 vuosikokouksen ajasta ja paikasta sopiminen • Muut mahdollisesti esille tulevat asiat • Kokouksen päättäminen

Möteskallelse

Amnesty International Finländska sektio nen rf:s stadgenliga årsmöte hålls i Helsi ngfors söndagen den 23 mars 2014 klo 11:00-15:0 0. Före årsmötet bjuds på en brunch kl 10:00. Före det egentliga årsmötet ordnas en seminarie dag lördagen den 22.3. kl 10:00-16:0 0. Mötesplatsen är Svenska handelhög skolan Hankens Maximum sal. Mötesplatsens adress är Arkadiega tan 22. I Helsingfors den 17 februari 2014 Styrelsen

Medlemsmotioner

Medlemmarna har en möjlighet att lämn a in motioner för behandling på möte t. Motionerna bör vara hos styrelsens ordförande Jussi Förbom (forbom@iki.fi) eller på konto ret (Sanduddsgatan 7 A, 00100 Helsingfor s) senast fredagen den 7.3.2014.

Föredragningslista

• Mötet öppnas • Val av ordförande för mötet • Val av mötessekreterare • Val av två protokolljusterare och två rösträknare • Mötets lagenlighet och beslutmässighe t • Godkännande av föredragningslistan • Översikt av verksamheten år 2013 • Behandling av bokslutet för år 2013 och revisorernas utlåtande • Fastställande av bokslutet och bevilj ande av ansvarsfrihet för styrelsen • Val av revisor • Val av styrelsens ordförande och tre andra styrelsemedlemmar • Beslut om medlemsavgiftens storle k år 2015 • Finländska sektionens verksamhe tsplan 2014-2015 • Fastställandet av budgeten för år 2014 • Konsultation gällande Amnestys möjlig a ställningstagande för en dekriminaliserin g av sexarbete • Behandling av motioner som av medl emmarna lämnats in till styrelsen tre veckor före mötet • Nya regler för och val av rekrytering sgruppen • Årsmötets tidpunkt och plats år 2015 • Eventuella övriga ärenden • Mötets avslutning

Matkalla.

Reissaajien ahaa-elämyksiä maailmalta

SOTILAAT RANNALLA Gambiassa hikinen turismi ja vakavat ihmisoikeusloukkaukset elävät rinta rinnan.

jokin on muuttunut. Ystäväni auto pysäytetään. Taas. On otettava ajokortti ja muut paperit mukaan ja mentävä juttusille armeijan väliaikaiseen rakennukseen. Kuluu viisi minuuttia, kymmenen, vartti, sitten hän tulee takaisin. ”Mitä asiaa niillä oli?” kysyn. ”Ei mitään. Ne vaan vilkaisivat henkkareihin ja sanoivat, että mene jo.” Jokin on muuttunut. Makaan hiekassa ja hikoilen. Se on ahdistavaa, ja päätän lähteä kävelylle pitkin rantaa. Vain kilometrin käveltyäni vastaan on saapastellut jo kolme sotilasta. Heidän näkemisensä rannalla tuntuu todella oudolta, se puskee hikihien sekaan pelkohikeä, auringonpaisteeseen varjon – tai sitten olen vain aseita pelkäävä. Sotilaat pysäyttelevät täälläkin paikallisia ihmisiä, taluttavat ilman lupaa toimivat soittajat tai rihkamanmyyjät kuulusteltaviksi. Jokin on muuttunut. Täällä meren läheisyydessä, näillä alueilla pitäisi olla paljon turisteja alkuvuodesta. Paikallisten ihmisten pitäisi saada kerättyä tuloja säästöön pitkäksi aikaa juuri nyt, hotelleissa, rannoilla, kojuissa. Mutta täällä on melko hiljaista. gambia on piskuinen maa, jonka historia on verrattain rauhallinen ja vailla sotia. Presidentti Yahya Jammeh on pitänyt maata autoritaarisessa, kiristyvässä otteessaan jo 20 vuoden ajan. Vast’ikään hän ilmoitti valtion eroavan Kansainyhteisöstä. Gambian rauhallisen pinnan alla kuhisee vakavia ihmisoikeusloukkauksia. Journalisteja hiljennetään ja vangitaan ilman oikeudenkäyntiä. Presidenttiä arvostelevat vastapuolen edustajat vangitaan. Homoseksuaalisuus on presidentin toimesta tuomittu synniksi. Kuolemantuomio ja teloitukset ovat edelleen käytössä. Korruptio kukkii. On spekuloitu, johtuiko maan irtaantuminen Kansainyhteisöstä presidentin toimiin kohdistuvasta ihmisoikeuskritiikistä vai siitä, miten Jammeh itse asian ilmaisi: hän ei halua Gambian olevan osa uuskolonialistisia instituutioita, joita Kansainyhteisö presidentin mielestä edustaa.

jokin on muuttunut . Siellä missä ennen kulkivat satunnaiset poliisit, kulkevat nyt sotilaat. Ihmiset eivät uskalla puhua, kukaan ei saa sanoa ääneen kriittistä sanaa maan hallinnosta. Ei edes valkoinen, minulle tarkennetaan. Muutokset pelon ilmapiirissä huomaa. Hallinnon ote on tiukentunut selvästi muutaman kuukauden aikana. Ystäviänikin, aivan tavallisia gambialaisia, on pidätetty ”muutamiksi päiviksi muutamia kertoja” kuin kiusanteon nimissä ja vapautettu sitten vailla selitystä saati anteeksipyyntöä. Jokin on muuttunut. Ajamme hirmuisella kiireellä lentokentälle. Tänä samaisena päivänä tässä samaisessa Banjulin pääkaupungissa toimittajat Musa Sheriff ja Sainey M.K. Marenah päästetään vapauteen vankilasta, jossa he ovat olleet pidätettyinä useita päiviä.

Syytteitä väärästä tiedonannosta ja kahden vuoden vankilatuomioiden uhkaa ei kuitenkaan kumota, vaikka miehet ovat harjoittaneet puhdasta journalistista sananvapautta. Olemme lähellä lentokenttää. Stop. Sotilas kysyy: minne matka? Helsinkiin, vastaan. Sotilas pyytää ystävääni avaamaan selkäreppunsa ja ottamaan sieltä tavarat ulos. Ystäväni tekee kuten käsketty, on valmis paljastamaan yksityisyytensä, ja sotilas kääntyy katsomaan. Hän töytäisee reppua ylimielisesti ja sanoo, että ei mua kiinnosta, menkää. Jatkamme matkaa autolla viisikymmentä metriä. Stop, taas. Ja vielä kerran, sadan metrin päästä. Uudelleen stop. Järkeähän tällaisessa kiusanteossa ei ole. Teksti Marie Kajava Kuvitus Taina Partala

Teetä ja ihmisoikeuksia. Keskustelua oikeasti tärkeistä asioista

Ihmisoikeudet on muistettava myös käännytyksissä Kun ulkomaalaispoliisin komisario ja Amnestyn oikeudellinen asiantuntija puhuvat käännytyksistä, keskustelu on napakkaa ja erimielistä.

amnesty - lehti on kutsunut teelle ja keskustelulle komisario Liisa Lintuluodon ulkomaalaispoliisista ja Amnestyn Suomen osaston oikeudellisen asiantuntijan Tiina Valosen. Keskustelun aiheena on, miten poliisi poistaa Suomesta niitä ulkomaalaisia, jotka eivät saa turvapaikkaa tai oleskelulupaa. Maasta poistamisissa on noudatettava kansainvälisen oikeuden mukaista epäinhimillisen ja halventavan kohtelun kieltoa. Kielto on ehdoton sääntö ja valtioilla on erityinen velvollisuus varmistaa, että viranomaisten toimintatavat eivät tahattomastikaan johda kiellettyyn kohteluun. Lintuluoto on koko poliisiuransa käsitellyt ulkomaalaisasioita. Valonen on Amnestyssa perehtynyt maasta poistettavien oikeuksiin, haastatellut maasta poistettuja ja heidän kanssaan työskenteleviä. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Lintuluoto ja Valonen keskustelevat aiheesta. Viime keväänä samasta aiheesta vaihdettiin näkemyksiä Lintuluodon työpaikalla Pasilan poliisitalossa, nyt Amnestyn toimistolla.

taneet kokea todella vaikeita elämäntilanteita. Voi olla, että henkilö on saanut perustellusti kielteisen päätöksen, mutta henkilö voi silti olla aivan sekaisin. Kansainvälisellä tasollakin korostetaan, että nämä ovat erilaisia tehtäviä”, Valonen sanoo. valosta kiinnostaa kuulla, miten poliisi työskentelee erilaisten vaatimusten ristipaineessa. Toisaalta julkisuudessakin korostetaan koko ajan, kuinka poliisin toimintaa on tehostettava. Toisaalta ulkomaalaisia maasta poistettaessa pitää varmistaa, että henkilön ihmisoikeuksia ja -arvoa kunnioitetaan. Valonen kertoo nähneensä lääkärintodistuksia, joissa on henkilöiden akuutin tervey-

Siksi näistä asioista pitää keskustella”, Valonen sanoo. ”Nämä ovat vaikeita tilanteita, joissa sekä poliisin että poistettavan pitää tulla vastaan”, Lintuluoto sanoo. Hän muistuttaa, että poliisi tarjoaa maasta poistettaville aina ensin mahdollisuutta palata vapaaehtoisesti esimerkiksi Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n kautta tai muuten. ”Sitten on ne vaikeat tilanteet, kun henkilö ei suostu lähtemään.” Valosen mielestä on hyvä, että vapaaehtoista paluuta pidetään ensisijaisena ja siihen panostetaan. ”Mutta vaikka henkilö päättäisikin, että tehdään tämä nyt vaikeimman kautta, on viranomaisten silti varmistettava, että poistaminen tehdään henkilön oikeuksia kunnioittaen”, Valonen tarkentaa.

”Sitten on ne vaikeat tilanteet, kun henkilö ei suostu lähtemään.”

teen sijaan Lintuluoto ottaa kahvin mustana ja Valonen lasin kraanavettä. Aloitetaan. Aluksi Lintuluoto korostaa, että ulkomaalaisten maasta poistaminen kuuluu poliisin normaaleihin työtehtäviin. Valtaosan maasta poistamisista tekee Helsingin poliisi, joka on kouluttanut noin 70 poliisia tehtävää varten. ”Tähän on paljon enemmän ohjeistuksia kuin muuhun käytännön poliisitoimintaan, johtuen kansainvälisten säännöksien ja ohjeiden velvoituksista. Mitä paremmin toiminta on ohjeistettua, sitä helpompi poliisin on toimia”, Lintuluoto aloittaa. ”Ei se aivan verrannollista poliisin normaaliin työhön voi olla. Poistettavat henkilöt saattavat olla traumatisoituneita, tai he ovat saat-

dentilan vuoksi arvioitu, että he eivät ole kunnossa maasta poistettavaksi. Siitä huolimatta heidät on yritetty poistaa tai poistettu maasta – ilman uutta terveystarkastusta. ”Muutamat palautetut henkilöt, joiden kanssa olen keskustellut, ovat kokeneet nöyryyttäväksi tilanteet, joissa heille on yllättäen laitettu käsiraudat ilman että he olisivat tehneet vastarintaa”, Valonen sanoo. ”Täytyy huomioida, että tässä on kaksi puolta. Toinen sanoo toista ja toinen toista. Kunnioitamme kyllä lääkärin näkemyksiä. Ja jos poliisi käyttää voimakeinoja, niin meillä on silloin perusteet, koska poliisin toiminnan pitää olla aina perusteltua”, Lintuluoto vastaa. Valonen pitää tärkeänä sitä, että poliisi on avoin arvioinnille ja asioista käydään keskustelua. ”Meille tulee kuitenkin tällaistakin tietoa.

poliisilla on valta päättää maasta poistamisen ajankohta, ja Valosta kiinnostaakin kuulla, millä perusteilla se päätetään. Hän on törmännyt tilanteeseen, jossa vuosia Suomessa asuneen, kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen perheen pojalla oli yksi kuukausi ensimmäistä kouluvuotta jäljellä. Perhe kuitenkin poistettiin maasta ennen kuin poika ehti saada koulunsa päätökseen. ”Miksi piti valita juuri se ajankohta, eikä poika saanut käydä kouluvuotta loppuun?” Valonen kysyy. ”En tiedä tapausta. Poliisi voi lykätä maasta poistamista sairauden, raskauden tai lapsen koulunkäynnin vuoksi. Sitten pitää miettiä, onko se yksi kuukausi sellainen, että sen vuoksi pitää lykätä poistamista”, Lintuluoto vastaa. ”Meidän mielestämme on. Kansainvälisen oikeudenkin mukaan lapsen edun pitäisi painaa puntarissa todella paljon kun näitä mietitään”, Valonen sanoo. ”Sitten pitää myös katsoa onko tämä

”Poistettavat henkilöt saattavat olla traumatisoituneita, tai he ovat saattaneet kokea todella vaikeita elämäntilanteita.”

Tiina Valonen

Liisa Lintuluoto

sellainen peruste, että koko viisihenkinen perhe on täällä yhden ylimääräisen kuukauden. Kyllähän se yhteiskunnallekin maksaa”, Lintuluoto sanoo. Valonen korostaa, että Amnestyn mielestä punnintaa pitäisi tehdä ruohonjuuritasolla silloin, kun päätöksiä maasta poistamisista tehdään. ”On huomioitava jokaisessa yksittäistapauksessa esimerkiksi henkilön terveys, ikä ja muut olennaiset seikat. Nämä pitää ottaa huomioon täytäntöönpanon ajoituksessa ja tavassa”, Valonen sanoo. Lintuluoto myöntää, että poliisin saamat ohjeet maasta poistamisista saattavat osittain olla vain lainauksia lakipykälistä. ”Ohjeissamme lukee, mitä asioita on otettava huomioon, mutta ei sen tarkemmin. Tietyin paikoin konkreettisemmista ohjeista voisi olla hyötyä, vaikkakin yksityiskohtaisia ohjeistuksia ei ole monesti mahdollista laatia johtuen tapausten erilaisuudesta”, Lintuluoto sanoo.

aika alkaa olla lopussa. Puolitoistatuntinen keskustelu on ollut kiivasta. Liisa Lintuluoto ja Tiina Valonen ovat olleet samaa mieltä siitä, että poliisin ohjeistuksissa voisi olla konkreettisempia esimerkkejä siitä, mitä lakipykälien soveltaminen käytännössä tarkoittaa. Siihen ulkomaalaispoliisin edustajan ja Amnestyn asiantuntijan yhteiset näkemykset päättyvätkin. ”Tietenkin meillä on eri kannat ja näkemykset asioista. Ja niinhän sen pitää ollakin”, sanoo Lintuluoto. ”Sen takia onkin hienoa, että näistä asioista keskustellaan. Me olemme todella iloisia, että olemme saaneet ja saamme jatkossakin käydä teidän kanssanne keskustelua”, Valonen vastaa.

Teksti Noora Jussila Kuvat Miikka Pirinen

Vähemmistövaltuutettu valvoo maasta poistamisia vuoden 2014 alusta alkaen vähemmistövaltuu-

tetun tehtäväksi on lailla säädetty tehtävä valvoa maasta poistamisia. Vielä on auki, miten valvontaa käytännössä tehdään. Vähemmistövaltuutettu ja poliisi käyvät valvonnan järjestämisestä kevään aikana keskusteluja. Amnestyn kanta on, että valvonnan on ulotuttava tehokkaasti kaikkiin maasta poistamisen vaiheisiin, toimenpiteen valmistelu, mahdollinen säilöönotto ja itse matkalla tapahtuvat toimet mukaan lukien. Myös sitä, mitä maasta poistetuille tapahtuu kohdemaassa, pitäisi pystyä edes jollain tapaa seuraamaan. Valvonnan riippumattomuuden kannalta olisi Amnestyn mielestä olennaista, että vähemmistövaltuutettu sijoitettaisiin muualle kuin sisäministeriöön – esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian yhteyteen.

Andreas Johnsen

AI WEIWEI TEKEE VANKEUDESTA TAIDETTA Dokumenttielokuva seuraa aktivistitaiteilijan elämää kotiarestissa. Samaista arkea seuraa myös Kiinan salainen poliisi. ai weiweissä on jotain villehaapasalomaista. Aktivistitaiteilijalla näyttää olevan joka asiasta varma mielipide ja visio. Silloin kun hän ei sano sitä ääneen, hän mumisee partaansa. Muun ajan hän tekee mitä haluaa – siitä huolimatta, että Kiinan kommunistinen puolue vahtii hänen jokaista liikettään. Tällainen kuva välittyy maailman vaikutusvaltaisimmaksi nimetystä taiteilijasta Ai Weiweistä seurantadokumentissa The Fake Case. Elokuvan nimi viittaa osaltaan Ai Weiwein arkkitehtitoimistoon, joka on nimeltään The Fake, eli jäljennös tai epäaito. Toisaalta nimi viittaa Ain kokemuksiin kiinalaisesta oikeusjärjestelmästä. Hän oli vuonna 2011 yhteensä 81 päivää pidätettynä epäiltynä miljoonien eurojen veropetoksesta. Olot vankeudessa olivat erittäin raskaat. Dokumentissa Ai kertoo, että hänen 16 neliömetrin sellissään oli koko ajan kaksi vartijaa. Silloin kun hän nukkui, he tuijottivat hänen sänkyään. Ulos ei päässyt koskaan. Ain mukaan kuulusteluissa ei juurikaan kyselty veroasioista, vaan Ailta tivattiin tietoja hänen vallankumouspyrkimyksistään ja suunnitelmistaan laajentaa Tunisian Jasmiinivallankumous Kiinaan.

Viime joulukuussa ensi-iltansa saaneessa dokumentissa seurataan taiteilijan elämää vankeudesta vapautumisen jälkeen kesästä 2011 eteenpäin. toipumisen ja pienen poikansa kanssa touhuamisen ohella Ai valmistelee salaa vankeusaikaansa kuvaavaa teosta. Siihen kuuluu muun muassa kopio Ain vankisellin nurkasta. Kaksi aseistettua hahmoa seisoo sängyn edessä vahtimassa peiton alla makaavaa hahmoa. Mutta yhtä suurta performanssia on Ai Weiwein vankeusajan jälkeinen elämäkin. Ai on kotiarestissa. Kaikkiaan 18 videokameraa seuraa sekä hänen kotiaan että studiotaan. Ai ei puhu mielellään pitkiä puheluita ainakaan ulkomaille, sillä hänen puhelintaan kuunnellaan. Ihmisten tapaaminen on vaikeaa, Kiinan hallinnolle epämieluisan taideteoksen valmistelun salaamisesta puhumattakaan. Välillä Ai keskustelee kuolemasta äitinsä kanssa tai nukahtaa puutarhatuoliin kesken poliittisen keskustelun. Hän kärsii vankeuden jälkeen pahoista uniongelmista. Kerran hän ryhtyy ajamaan takaa häntä kaikkialle seuraavaa salaista poliisia.

”Minulla ei ole salaisuuksia, heillä on”, Ai toteaa. dokumentin kuvaamisen aikana Kiinan hallitus haastaa Ain oikeuteen. Hänen lähipiirinsä ryhtyy nopeasti kutsumaan oikeusjuttua tekaistuksi, fake caseksi. Elokuvan on ohjannut, kuvannut ja osin tuottanutkin yhden miehen tanskalainen iskuryhmä Andreas Johnsen. Hän suostutteli vastahakoisen Ain mukaan dokumenttiprojektiin sinnikkäällä työllä vuonna 2010. Sen jälkeen hän tapasi Aita säännöllisesti liki kolmen vuoden ajan. Johnsenin tyyli on eleetön ja tarkkaileva. Koko elokuvan aikana hän kysyy Ailta tuskin muutaman kysymyksen. Tämä vaikuttaa miellyttävän Aita. Jatkuvasti valvottu ilmaisunvapausaktivisti saa ainakin yhden kameran edessä tehdä mitä haluaa. Johnsen suostuu siihen, mistä haastattelua anova brittiläisen ITV:n toimittaja kieltäytyy: kuvaamaan Aita suihkussa.

Dokumentti The Fake Case esitetään Tampereen elokuvajuhlilla lauantaina 8.3. klo 14. Teksti Satu Helin

Aktivisti.

PAPERITTOMIEN PARANTAJA Ville Holmberg hoitaa ihmisiä, joita muut eivät hoida. Lääkärin etiikka ei unohdu edes hoitovapaalla. Teksti Veera Vehkasalo Kuva Jesse Pasanen

1. terveyttä vapaaehtoisvoimin

2. helsinki hoitaa ?

3. kaikilla oikeus terveyteen

”Nykyisellään Suomessa ryhmä ihmisiä jää ilman hoitoa sairastuttuaan. Lääkärinä katson, että kaikilla on hoitoon oikeus. Se on ajatus myös paperittomia korvauksetta hoitavan Global Clinicin taustalla. Juuri nyt olen sairaalatyöstä hoitovapaalla, mutta käyn klinikalla yhä säännöllisesti. Olen melkein hämmästynyt, miten vähällä määrällä vapaaehtoisia ja resursseja hoidamme yli 300 potilasta vuodessa. Vuosibudjetti on vain muutama tuhat euroa. Tuntuu älyttömältä, että virkamiehet pitävät tätä niin mahdottomana järjestää. Kyse on vain tahdon puutteesta.”

”Helsingin kaupunginhallitus päätti vuoden lopulla, että paperittomat saavat jatkossa kiireellistä hoitoa. Lisäksi raskaana olevat ja lapset saavat kiireetöntä hoitoa. Saa nähdä miten tämä toteutuu, mutta päätös on pieni askel oikeaan suuntaan. Parannettavaa jää silti paljon. Hoidon taso voisi määräytyä esimerkiksi turvapaikanhakijoiden oikeuksien pohjalta: niihin kuuluu myös välttämätön kroonisten sairauksien hoito. Global Clinicin potilaista suurin osa on juuri aikuisia, joilla on kroonisia vaivoja. Meidän toimintaamme päätös ei siis tee lainkaan tarpeettomaksi, vaikka se on tietenkin lopullinen päämäärämme.”

”Sosiaali- ja terveysministeriö on tilannut Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta selvityksen siitä, miten paperittomien hoito pitäisi järjestää valtakunnallisesti. On hyvä, että Helsinki toimii jo, sillä terveydenhuolto on kuntien vastuulla ja valtaosa paperittomista pääkaupunkiseudulla. Ihmisoikeussopimusten mukaan kaikilla on oikeus hoitoon. Tilanne ei muutu sillä, että odotetaan toista tulkintaa sopimuksista. Ihmisoikeudet ovat olemassa systeemin väliinputoajia varten.” Ville Holmberg on toiminut Global Clinicin vapaaehtoisena lääkärinä vuodesta 2011 lähtien.

Toimi!

Amnestyssa ajankohtaista juuri nyt

My body, my rights -tapaaminen Helsingissä Tule oppimaan seksuaalioikeuksista ja kuulemaan My Body, My Rights -kampanjan kuulumiset! Aktivistitapaaminen seksuaalioikeuksista kiinnostuneille järjestetään Amnestyn toimistolla lauantaina 22.3. klo 16.

Joku raja! -bileet Amnestyn Suomen osaston naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen kampanja viettää syntymäpäiväänsä 7.3. Joku raja! -bileet järjestetään Helsingissä ravintola Adamsissa (Erottajankatu 15-17) klo 18–22. Esiintymässä 10-vuotisjuhlabileissä ovat muun muassa

Paikallisryhmät

Lisätietoja: paikallistoiminnan koordinaattori Outi Haapanen, outi.haapanen@amnesty.fi

K-18. Juhliin on vapaa pääsy, tervetuloa! Lisätietoja:  amnesty.fi, esteettömyystietoa puh. 040 833 1140

Vetoa teksti viestillä

Lisätietoja: ilmoittautumiset 17.3. mennessä: sara.makarainen@amnesty.fi

Vapaaehtoisten aktiivien Amnestyryhmät toimivat 17 paikkakunnalla Suomessa. Paikallisryhmät tekevät vetoomustyötä oman nimikkohenkilönsä puolesta ja osallistuvat Amnestyn kansainvälisiin kampanjoihin mm. järjestämällä tapahtumia omalla paikkakunnallaan. Toiminta on avointa kaikille kiinnostuneille. Jollei paikkakunnallasi vielä ole Amnesty-ryhmää ja haluaisit perustaa sellaisen, ota yhteyttä!

Emma Salokoski, Dylan, Nura Farah, Pia Puu Oksanen ja DJ Aleksandra.

Tykkääthän meistä jo Facebookissa? Kun seuraat Amnestya sosiaalisessa mediassa, pysyt ajan tasalla tuoreimmista ihmisoikeusuutisista ja Amnestyn vetoomuksista. Yli 30 000 seuraajaamme ovat myös elintärkeä viestinviejä ihmisoikeusasialle! Lisätietoja: liity joukkoon – löydät meidät osoitteesta facebook.com/amnestyfinland

Liity Amnestyn maailmanlaajuiseen pikavetoomusverkostoon, saat tekstiviestillä säännöllisesti vetoomuspyyntöjä. Lisätietoja: amnesty.fi/sms

Vetoa verkossa Amnestyn verkkosivuilla julkaistaan säännöllisesti vetoomuksia yksittäisen ihmisen tai tietyn maan tilanteen parantamiseksi. Allekirjoittamalla vetoomuksia osallistut Amnestyn kansainväliseen kampanjointiin. Lisätietoja: amnesty.fi/vetoomukset

Lämna ett arv till kommande generationer Kunde du tänka dig att, efter att du har försäkrat dig om dina anhörigas väl, lämna en gåva i arv till Amnestys arbete för de mänskliga rättigheterna? För att värna om sitt oberoende tar Amnesty inte emot statligt stöd. Arbetet för de mänskliga rättigheterna finansieras därmed enbart med privata bidrag. En testamentsgåva till Amnesty innebär en värdefull insats för arbetet för de mänskliga rättigheterna och tryggar verksamhetens kontinuitet också under kommande år.

Amnesty fortsätter att arbeta tills de mänskliga rättigheterna gäller för alla, alltid. Skriv in Amnesty i ditt testamente och var med om att förändra världen nu och i framtiden. Ytterligare information: amnesty.fi/testamente eller insamlingschef Nora Huhta, tel. 040 753 0250.

English speaking local groups We are seeking for a volunteer coordinator for English speaking local groups around Finland. The coordinator also acts as a group secretary for the English speaking Amnesty group operating in Helsinki. He or she also searches and prepares material for the use of the English speaking local groups together with Amnesty's local group coordinator. Working as a volunteer coordinator requires good oral and written skills in English and an interest to human rights issues. Basic oral and written skills in Finnish and some experience of working as a volunteer in Amnesty are appreciated. Some domestic travelling to meet groups might be required (travel expenses paid). We offer an interesting insight to the work and campaigns of an international human rights organisation in Finland and a possibility to meet and network with various groups of human rights activists all over the country. The working time is approximately 10-25 hours per month. This is a non-paying volunteer position. Further information: Campaing Coordinator Outi Haapanen, outi.haapanen@amnesty.fi

Lisää vapaaehtoistyön muotoja osoitteessa: amnesty.fi/mukaantoimintaan

Kolumni.

Rajankäyntiä

Gränsgång

euroopan unionissa 420 miljoonaa ihmistä voi liikkua Schengenalueella vapaasti valtioiden rajojen yli ja asettua oleskelemaan valitsemaansa maahan. Käytäntö on saanut suureellisen nimen ”vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue”, ja se on historiallinen, vaikkakin kaikkea muuta kuin ristiriidaton saavutus. ensinnäkin vapaus ja turvallisuus koskevat vain Euroopan unionin kansalaisia. Unionin ulkorajojen valvontaa on tehostettu merkittävästi ja rajojen ylittäminen humanitaarisista syistä on tehty käytännössä mahdottomaksi. Toiseksi monien ihmisryhmien, kuten romanien EU-kansalaisuus sivuutetaan paitsi heidän omissa kotimaissaan, myös muissa EU:n jäsenvaltioissa. Pakkohäädöillä ja syrjinnällä romanit suljetaan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden ulkopuolelle. Britannian konservatiivit taas ilmoittivat suoraan, ettei vapaan liikkuvuuden pidä koskea niitä EU-kansalaisia, joista britit eivät pidä. Moinen asenne rapauttaa periaatetta, jonka mukaan turvallisuus syntyy siitä, että unionin ”omat” kansalaiset saavat kaiken, mutta ”vieraat” – kuten sotaa pakenevat syyrialaiset – pidetään ulkopuolella. Samasta on kyse monikulttuurisen Sveitsin kansanäänestystuloksessa EU-kansalaisten maahanmuuton rajoittamisesta. Muukalaisten pelko voimistuu, ja unelma yhteisestä vapaudesta alkaa tuntua uhkaavalta.

inom den europeiska unionen kan 420 miljoner människor inom Schengenområdet röra sig fritt över landsgränserna och bosätta sig i ett land efter eget val. Denna princip har fått ett storstilat namn, ”frihetens, trygghetens och rättigheternas område”, och den är en historisk men allt annat än en okontroversiell landvinning. för det första gäller friheten och tryggheten bara Europeiska Unionens medborgare. Bevakningen av unionens yttre gränser har skärpts betydligt och gränsövergångar på grund av humanitära skäl har i praktiken omöjliggjorts. För det andra ignoreras många människogruppers, såsom romernas EU-medborgerskap, förutom i deras egna hemländer, också i andra EU-medlemsländer. Genom tvångsvräkningar och diskriminering fråntas romerna frihet, trygghet och rättigheter. De konservativa i Storbritannien meddelade sin sida klart att den fria rörligheten inte skall gälla de EU-medborgare som britterna inte gillar. En dylik inställning undergräver principen enligt vilken tryggheten uppstår av att unionens ”egna” medborgare får allt, men ”gästerna” – såsom syrier på flykt undan kriget – exkluderas. Resultatet av folkomröstningen som genomfördes i det multikulturella Schweiz, gällande en begränsning av EU-medborgares invandring, gäller samma sak. Rädslan för främlingar tilltar och drömmen om den gemensamma friheten börjar kännas hotfull.

”Idén om den fria rörligheten är för bra för att kastas ut med badvattnet.”

vapaa liikkuvuus on liian hyvä idea heitettä-

väksi pois pesuveden mukana. Siksi segregaation kannattajille on esitettävä vasta-argumentti: kun kaikki, myös EU:n ulkopuolelta tulleet, saavat liikkua unionin alueella vapaasti, ei taakka käy kenellekään ylivoimaiseksi ja kaikkien oikeudet tosiasiallisesti vahvistuvat. EU:ssa on oltava kyse rajojen häivyttämisestä, ei niiden vahvistamisesta. Ihmiset eivät lakkaa liikkumasta rajojen vuoksi.

idén om den fria rörligheten är för bra för att kastas ut med badvattnet. Därför måste man komma med ett motargument till dem som understöder segregationen: när alla – också medborgare som kommer från länder utanför EU – får röra sig fritt inom unionens område, blir bördan inte övermäktig för någon och i själva verket förstärks allas rättigheter. Inom EU bör det vara fråga om att försvaga gränser, inte om att förstärka dem. Människorna upphör inte att röra på sig på grund av gränser.

Jussi Förbom Kirjoittaja on Amnestyn Suomen osaston puheenjohtaja.

Menot.

35 ArtMattan Productions

ArtMattan Productions

KOHTI UUTTA AFRIKKA-KUVAA Helsinki African Film Festival tuo valkokankaalle elokuvia kielletystä rakkaudesta ja huimapäisestä merikapteenista. mitä sinulle tulee mieleen, kun ajattelet Afrikkaa? Monen suomalaisen ensimmäinen mielikuva liittyy sotaan, nälänhätään tai tauteihin, tietää Helsinki African Film Festivalin taiteellinen johtaja Wanjiku wa Ngugi. Syynä murheellisiin mielikuviin hän pitää sitä, että tiedotusvälineissä Afrikkaa edelleenkin käsitellään lähinnä konfliktien ja levottomuuksien yhteydessä, ei muulloin. Monet katastrofit myös tuodaan yleisön tietoon irrallisina välähdyksinä, ilman taustaa ja kontekstia. Wanjiku wa Ngugin toive kuitenkin on, että yhden ison ja stereotypioiden värittämän Afrikan sijasta sijasta ihmiset alkaisivat pikkuhiljaa nähdä, että maanosassa on yli 50 aivan erilaista valtiota. Niistä jokaisella on ainutkertaiset haasteensa, mutta myös toiveensa ja ilonaiheensa. Askeleen kohti ajankohtaista ja monipuolista Afrikka-kuvaa voi ottaa toukokuussa, kun wa Ngugin johtama Helsinki African Film Festival tuo valkokankaille 30 uutta elokuvaa

eri puolilta maanosaa. Festivaalin teema on luovan Afrikan syke. viidennen kerran järjestettävä HAFF tarttuu niin ajattomiin kuin polttavan ajankohtaisiin aiheisiin. Ajankohtaisia teemoja edustaa esimerkiksi algerialaisen Djamila Sahraouin elokuva Yema (Äiti), joka pohtii uskonnollista fundamentalismia yhden perheen näkökulmasta. Ohjaaja itse näyttelee elokuvassa äitiä, jonka pojat asettuvat eri puolille rajalinjoja sisällissodan ja terrorismin kahtia repimässä maassa. Myös senegalilaisen Moussa Tourén palkitussa elokuvassa The Pirogue on ajankohtainen ihmisoikeusteema. Elokuva kertoo tarinan Baye Layesta, eläkkeelle jääneestä merikapteenista, joka lähtee pienellä kalastaja-aluksellaan kuljettamaan paperittomia siirtolaisia Atlantin yli kohti Kanariansaarten rannikkoa. Ohjaaja Jahmil Qubekan klassista film noiria edustava Of Good Report kertoo aivan toisenlaisesta aiheesta, lukion opettajan

ja oppilaan välisestä kielletystä rakkaussuhteesta. Elokuvan esittäminen kiellettiin aluksi ohjaajan kotimaassa Etelä-Afrikassa, sittemmin kielto on peruttu. helsingissä nähtäviä elokuvia ei ole aiemmin juurikaan esitetty eurooppalaisilla valkokankailla. ”Filmejä ei uskalleta ottaa normaaliin ohjelmistoon, koska afrikkalaista taidetta ei entuudestaan juuri tunneta, eikä sille siksi ole riittävästi valmista kysyntää”, Wanjiku wa Ngugi arvioi. Kiinnostusta lisäisi, jos yksipuolisen kielteinen Afrikka-kuva muutettaisiin todenmukaisemmaksi. ”Vasta sitten eurooppalaiset voisivat kiinnostua katsomaan muitakin kuin sodan, nälän ja taudin kuvauksia tai tarzanisoituja Afrikkatarinoita”, Ngugi uskoo.

HAFF järjestetään Helsingissä 10.–18.5. Lisätietoja haff.fi Teksti Erja Vainikka-Howard