Amnesty-lehti 2/2017

Hinta 5,50 €

Ihmisoikeuksien puolesta.

2/ 2017

METSÄSTÄ MAAILMALLE Sakris Kupila haluaa uudistaa Suomen translain. Humppilassa syntynyt aktivisti puolustaa transihmisten oikeuksia Amnestyn kansainvälisessä kampanjassa.

Ihmisoikeuksien puolesta.

2 / 2017

Anna Tervahartiala

Tässä numerossa

Ihmisoikeustyön silmät ja korvat ”Jokainen palestiinalainen tietää, että on eri asia kulkea tarkastuspisteen läpi yksin kuin ihmisoikeustarkkailijan kanssa”, Azeeza Salameh kertoo työstään. Länsirannalla sijaitsevassa Hebronissa tarkkailijat ovat osa arkista katukuvaa.

Teetä ja pakolaisten oikeuksia Pakolaisten oikeuksia heikennettiin ilman, että kukaan mietti tekojen seurauksia. Suomen pakolaispolitiikasta ja palautuksista keskustelevat sisäministeriön Jorma Vuorio ja pakolaisena Suomeen tullut koomikko Ali Jahangiri.

3 5 6 8 9 12 16 25 27 31 32 33 34 35

Tekijät: Kookosjäätelöä! Pääkirjoitus: Ruoki rohkeutta Lyhyesti: Ihmisoikeudet läpi kuntavaaleissa Uskalla kysyä! Mikä ihmeen pakolaiskiintiö? Nyt: Ihmisoikeuskasvatuksen tulevaisuus Henkilö: Sakris Kupila on satenkaariaktivisti Kolumni: Tarkista tosiasiat Asiaa: Yhä vaarallisempi Afganistan Matkalla: Kirje Sri Lankan presidentille Kulttuuri: Pakene aurinkoa ja lue! Aktivisti: ”Rakkauslauluja on kaikkialla” Toimi! Suomen translaki uusiksi Kolumni: Siitä puhe, mistä puute Menot: Pride, vapaus & vastuu

Tekijät.

Mikä ihmisoikeuskysymys askarruttaa mieltäsi, Mari Waegelein? ”On käsittämätöntä, että Suomen translain puitteissa yhä tänäkin päivänä sorretaan ihmisen oikeutta olla ehdoitta oma itsensä. Yleisesti ottaen minua hämmentää valloillaan oleva pelon ilmapiiri, joka näkyy empatian ja kunnioituksen puutteena sekä hallitsemattomana vihana.” Millainen valokuva saa ajattelemaan? ”Kuva, joka osuu tunteeseen. Kuva, jossa on jotain ristiriitaista tai epätäydellistä. Kuva, joka kertoo tarinaa – toisinaan se välittyy kuvattavan katseesta, toisinaan esimerkiksi visuaalisen elementin kautta.” Mansikka-, suklaa- vai vaniljajäätelö? ”Kookos!” Waegelein on helsinkiläinen vapaa valokuvaaja ja kuvataiteilija.

PÄÄTOIMITTAJA Saara Manelius TOIMITUSSIHTEERIT Marie Kajava & Kaisa Väkiparta ULKOASU & TAITTO Aleksi Jalonen PAINO Lehtisepät Oy, Jyväskylä JULKAISIJA Amnesty International Suomen osasto ry. Kultti ry:n jäsen. JOUKKOJULKAISU ISSN 1458-3879 Ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Seuraava lehti ilmestyy 21.9.2017. Aineistot viimeistään 30.8.2017.

Miksi juuri ihmisoikeudet, Riikka Minkkinen? ”Koska ihmisoikeuksien kautta voi nähdä erilaisten aiheiden taustat ja lisätä ymmärrystä sekä empatiaa. Ne liittyvät myös kaikkeen yhteiskunnassa – laista asenteisiin.” Teet harjoittelua Wienissä, mikä ihmisoikeusaihe siellä on pinnalla? ”Oikeutta mielipiteen ilmaisuun ja kokoontumisvapautta on rajoitettu vetoamalla ulkomaalaisen poliittisen propagandan uhkaan, esimerkiksi Turkin vaalien alla. Tämä antaa poliisille mahdollisuuden jopa estää mielenosoitukset. Myös ulkomaalaislakia on kiristetty, jolloin ihmisiä on helpompi pakkopalauttaa maasta.” Meri- vai järvivesi? ”Molemmat ovat omalla tavallaan ihania.” Minkkinen on vapaa toimittaja ja työskentelee ihmisoikeuksien maisteriohjelman harjoittelijana Wienissä.

Lehti ei vastaa toimitukseen lähetetystä aineistosta, jonka julkaisusta ei ole sovittu etu käteen. Kirjoituksissa esiintyvät mielipiteet eivät ole Amnestyn virallisia kannanottoja. TOIMITUSKUNTA Anna Autio, Anu-Elina Ervasti, Reetta Haarajoki, Satu Helin, Hanna-Kaisa Hämäläinen, Noora Jussila, Jaakko Kaartinen, Evelin Kask, Kirre Koivunen, Teemu Kuusimurto, Nina Lindberg, Iina Lindeman, Anni Lindgren, Riikka Minkkinen, Veera Pennanen, Kirsi Pere, Alexandra Peth, Juha Peurala, Miikka Pirinen, Roni Rekomaa, Heidi Rostén, Paula Sundell, Ida Taavitsainen, Pinja Tavasti,

Miten piirtää ihmisoikeudet, Ilona Partanen? ”Lähestyin ihmisoikeuksien kuvittamista symbolisella tasolla. Pyörittelin mielessäni erilaisia rauhansymboleita, yhteenkuuluvuutta ja tasa-arvoa kuvastavia elementtejä. Päädyin kyyhkyihin ja kukkiin, sillä halusin kuvitukseen kepeän vaikutelman sanoman painavuudesta huolimatta.” Mikä ihmisoikeuskysymys on mielessäsi juuri nyt? ”Toivoisin ettei ympärillämme vallitseva näkemysten kahtiajako hämärtäisi sananvapautta ja sitä, miten kohtelemme toisiamme.” Miten vietät kesälomasi? ”Kesäni kuluu gradun viimeistelyn parissa. Mutta pyrin loman aikana myös mökkeilemään perheeni kanssa, uimaan ja saunomaan.” Partanen on helsinkiläinen kuvittaja, joka teki Amnestyn kesälehden takakannen.

Katja Tähjä, Veera Vehkasalo, Kaisa Viitanen, Jarkko Virtanen, Mari Waegelein, Timo Wright KIRJOITTAJAT Anu-Elina Ervasti, Reetta Haarajoki, Aino Huotari, Marie Kajava, Saara Manelius, Riikka Minkkinen, Tuomas Muraja, Veera Pennanen, Anna Tervahartiala, Sonja Vartiala, Veera Vehkasalo, Kaisa Väkiparta KUVAAJAT/KUVITTAJAT Terhi Adler, Anna Autio, Elina Johanna, Laura Lehtinen, Ilona Partanen, Roni Rekomaa, Anna Tervahartiala, Mari Waegelein, Elina Warsta OIKOLUKU Meri Haikarainen

KÄÄNTÄJÄT Ulrika Sundelin, Annakaisa Suni KANSIKUVA Mari Waegelein Amnesty-lehti tehdään pääosin vapaaehtoisvoimin. Lehden avustajat ovat alan ammattilaisia. Juttutarjoukset ja palautteet: marie.kajava@amnesty.fi kaisa.vakiparta@amnesty.fi Amnesty International Suomen osasto ry Hietaniemenkatu 7A 00100 Helsinki Puh. 09 5860 440 amnesty@amnesty.fi

Kansallisteatterin Suuri näyttämö: 885 paikkaa. Suomen pakolaiskiintiö vuodessa: 750 paikkaa.

Haluaako Suomi jäädä historiaan maana, joka auttoi hädän hetkellä, vai maana, joka sulki silmänsä ja ovensa heikoimmassa asemassa olevilta? Suomen pakolaiskiintiötä on korotettava! Osallistu osoitteessa: amnesty.fi/pakolaiskiintio

Pääkirjoitus.

Ruoki rohkeutta

Mod föder mod

”HEILLÄ ON VOIMA ja käskyvalta, mut

ta meillä on perustuslaki ja lait puolellam me. Meidän työkalumme saattavat olla heikommat, mutta me takerrumme unel miimme ja toiveisiimme.” Näin lausuu Azza Soliman, egyptiläinen naisten oi keuksien puolustaja. Vuonna 2016 ainakin 281 rohkeaa ihmistä tapettiin sik si, että he puolustivat ihmisoikeuksia. 281 ihmistä, per heenjäsentä, ystävää. He puolustivat perustavanlaatuisia oikeuksia kuten vapautta kertoa mielipiteensä ja osallis tua poliittiseen toimintaan, oikeutta perheeseen ja puh taaseen ympäristöön. Ihmisoikeuspuolustajia pidätettiin rauhanomaisen työnsä vuoksi ainakin 68 maassa. Heitä vastaan hyökät tiin tai heitä uhattiin 94 maassa. Mukana on demokraat tisia ja epädemokraattisia valtioita, kaikissa maanosissa. Ihmisoikeuspuolustajien kohtaama häirintä ja väkivalta uhkaavat oikeudenmukaisuutta myös meidän yhteiskun nassamme. VOISI AJATELLA, että erityises

”DE HAR MAKT och bestämmanderätt, men vi har grund

lagen och lagarna på vår sida. Våra redskap kanske är sva gare, men vi håller fast vid våra drömmar och hopp.” Så här säger den egyptiska kvinnorättsförsvararen Azza So liman. År 2016 dödades åtminstone 281 modiga människor för att de försvarade mänskliga rättigheter. 281 människor, familjemedlemmar, vänner. De försvarade grundläggande rättigheter såsom frihet att yttra sin åsikt och delta i poli tisk verksamhet, rätt till en familj och en ren omgivning. Människorättsförsvarare arresterades på grund av fredligt arbete i åtminstone 68 länder, och de blev attack erade eller hotade i 94 länder. Bland dessa finns både de mokratiska och odemokratiska länder i alla världsdelar. De trakasserier och det våld som människorättsförsvararna möter hotar rättvisheten även i vårt samhälle. MAN KUNDE KANSKE tänka sig att till exempel politiker

är i speciell fara. Så här är ändå inte fallet, utan på listan med riskyrken globalt finns till exem pel journalister och advokater. Det största hotet mot människo rättsförsvarare är stater och företag. De använder sig av makt och våld, de skrämmer och hotar. De tar bort livs rummet för människorättsförsvara re till exempel genom att stifta diskri minerande lagar, genom att missbru ka existerande lagstiftning och skingra demonstrationer. Det är skrämmande att aktörer som är fientligt sinnade mot mänskliga rättigheter även har tillgång till den nyas te teknologin. Människorättsförsvarare övervakas på al la tänkbara sätt. De blir berövade sin integritet och är in te säkra någonstans.

Ihmisoikeus puolustajien suurin uhka ovat valtiot ja yritykset.

sä vaarassa ovat vaikkapa poliitikot. Riskiammattien listalla maailman laajuisesti ovat kuitenkin esimerkik si toimittajat ja asianajajat. Ihmisoikeuspuolustajien suu rin uhka ovat valtiot ja yritykset. Ne käyttävät valtaa ja väkivaltaa, pelottelevat ja uhkaavat. Ne vievät elintilan ihmisoikeuspuolustajilta esimerkiksi niin, että säätävät syrjiviä lakeja, väärinkäyttävät olemassa ole vaa lainsäädäntöä ja hajottavat mielenilmauksia. On kylmäävää, että ihmisoikeusvihamielisillä toimijoil la on käytössään myös uusin teknologia. Ihmisoikeuspuo lustajia valvotaan kaikin kuviteltavissa olevin keinoin. Heil tä viedään yksityisyys, eivätkä he ole turvassa missään. TÄMÄN LEHDEN sivulta 12 voit lukea siitä, miten suoma

lainen ihmisoikeuspuolustaja Sakris Kupila on taistellut oikeuksiensa toteutumiseksi. Koko kansainvälinen Am nesty tekee työtä suomalaisen henkilön puolesta, kun maa ilmanlaajuinen Rohkeus-kampanja käynnistyy kesällä. Meidän tehtävämme kampanjassa on selvä: tuemme rohkeita ihmisoikeuksien puolustajia. Seisomme rinta rin nan heidän kanssaan, suojelemme sekä puolustamme – ja samalla ruokimme rohkeutta myös itsessämme.

FRÅN OCH MED SIDAN 12 i denna tidning kan du läsa om

hur den finländska människorättsförsvararen Sakris Ku pila har kämpat för sina rättigheter. Hela internationella Amnesty arbetar för en finländsk person då den världsom fattande Mod-kampanjen startar på sommaren. Vår uppgift i kampanjen är tydlig: vi stöder modiga människorättsförsvarare. Vi står sida vid sida med dem, skyddar och försvarar – och samtidigt blir även vi själva modigare.

Saara Manelius Kirjoittaja on Amnestyn Suomen osaston vt. viestintäpäällikkö.

VAPAALLA 1. Pride-juhlia vietetään pitkin kesää ympäri Suomen. Rakkauden ja syrjimättömyyden kesä 2017 on täällä! 2. Matkustan lautalla Helsingin edustan kauniille pikkusaarille – ne ovat ideaaleja päiväretken kohteita.

3. Meidän Festivaali järjestetään heinäkuun lopussa Tuusulanjärvellä. Aion uskaltautua, vaikka klasari onkin vierasta.

Lyhyesti.

Asiaa ihmisoikeuksista eri puolilta maailmaa

Tekstit Marie Kajava ja Kaisa Väkiparta

Kuolemanrangaistus 2016

Ihmisoikeudet löivät läpi kunnissa SUOMI. Amnesty kampanjoi kevään kuntavaaleissa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan ja pakolaisten kuntapaikkojen puolesta. Yli 2 000 ehdokasta sitoutui edistämään ihmisoikeuksia kotikunnassaan. Vaaleissa läpi meni peräti 525 ihmisoikeusmyönteistä valtuutettua. ”On upeaa, että Suomessa on yli 500 kunta päättäjää, jotka ovat sitoutuneet ihmisoikeuksien edistämiseen. Kunnissa tehdään merkittäviä päätöksiä myös ihmisoikeuksien näkökulmasta”, Amnestyn ihmisoikeustyön johtaja Niina Laajapuro sanoo. SITOUTUMINEN VAIHTELI alueittain. Esimerkiksi Helsingistä jopa 37 kaupunginvaltuutettua 85:stä on sitoutunut Amnestyn tavoitteisiin. Myös Turku ja Tampere erottuivat edukseen, kun molemmissa kaupungeissa yli 20 valtuutettua on sitoutunut ihmisoikeuksien edistämiseen. ”Suurissa kaupungeissa ihmisoikeuksien edistämiseen on jo herätty. Tavoitteenamme on tietysti, että kaikki suomalaiset päättäjät edistäisivät työssään perus- ja ihmisoikeuksia, kuten perustuslaki edellyttää”, Laajapuro sanoo. Hallituksen ja opposition väliset erot näkyivät selvästi myös sitoutumisessa. Hallitus tavoittelee tehokasta kotoutumista, jonka ensimmäinen askel on kuntapaikan saaminen. Tästä huolimatta

vain 72 keskustan ja 101 kokoomuksen ehdokasta sitoutui edistämään pakolaisten vastaanottoa kotikunnassaan. Perussuomalaisista vain kaksi ehdokasta allekirjoitti tavoitteen. Oppositiopuolueet olivat ahkerampia allekirjoittajia: Vihreistä ehdokkaista lähes 800 ja vasemmistoliitosta 600 on sitoutunut puolustamaan ihmisoikeuksia. Sosialidemokraattejakin sitoutui yli 300. ”Hallitus vaatii perussuomalaisen työministerin johdolla lisää kuntapaikkoja pakolaisille. On hyvin ristiriitaista, ettei samaa tahtoa löydy kuntapäättäjänä”, Laajapuro sanoo. ”Onnistuneen kotoutumisen pitäisi olla kaikkien intressi. Sen takeeksi tarvitaan johdonmukaista politiikkaa kaikilla tasoilla, niin eduskunnassa kuin kunnissa.” NAISIIN KOHDISTUVAN väkivallan torjumiseksi riittää työtä myös tulevissa maakuntavaaleissa. Niina Laajapuro korostaa, että Suomessa tarvitaan toimivaa maakuntatason ja kuntien välistä vuoropuhelua, jotta palvelut väkivaltaa kokeneille naisille turvataan. ”Palveluiden saatavuus ei saa olla postinumerosta kiinni, vaan kaikkialla Suomessa on kunnan koosta riippumatta taattava pääsy esimerkiksi turvakoteihin.”

+ + +

Teloitusten eli kuolemanrangaistuksen toimeenpanojen määrä väheni viime vuonna 37 prosenttia vuodesta 2015, jolloin luku oli suurin 25 vuoteen. Benin ja Nauru poistivat kuolemanrangaistuksen lainsäädännöstään. Yhdysvalloissa teloitettiin 20 ihmistä, mikä on vähiten sitten vuoden 1991. Teloitusten väheneminen johtuu paljolti Iranin ja Pakistanin tilanteesta: molemmissa maissa teloitettiin satoja ihmisiä vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Maailmassa teloitettiin 1 032 ihmistä viime vuonna. Eniten teloittavia maita ovat Iran, Saudi-Arabia, Irak, Pakistan ja Kiina. Kiina teloittaa enemmän ihmisiä kuin mikään muu valtio. Kiinan hallitus salaa edelleen tiedot kuolemaantuomittujen ja teloitettavien ihmisten todellisista määristä. Kuolemantuomioita langetettiin vuonna 2016 edellisvuotta enemmän.

Tomi Asikainen / Amnestyn Suomen osasto

SUOMI. Amnestyn pakolaiskampanjan keltaiset tarrat ovat näkyneet keväällä helsinkiläisten bussien kyljissä. Amnesty vaatii Suomea korottamaan pakolaiskiintiötään. Sisäministeri Paula Risikko ehdotti vuotuisen kiintiön korottamista nykyisestä 750 paikasta 1 050:een. Pakolaiskiintiön nostamisesta ei kuitenkaan saatu kevään aikana päätöstä. Pakolaiskiintiön suuruudesta päättää eduskunta syksyn talousarviokäsittelyssä. Hallitus kokoontuu päättämään budjettiesityksensä yksityiskohdista elokuussa. Amnestyn vetoomuksen kiintiön korottamisesta vuodelle 2018 voi allekirjoittaa kesän ajan verkossa.

Libyan rannikkovartiosto yritti estää pelastustoimet Välimerellä LIBYA. Libyan rannikkovartiosto uhkaili Sea-Watchjärjestön venettä toukokuussa. Järjestö auttaa siirtolaisia Välimerellä. Libyan armeija aiheutti vakavan vaaratilanteen avustusveneen miehistön lisäksi myös sadoille siirtolaisille, joita oltiin pelastamassa merihädästä. Rannikkovartioston aikomus oli palauttaa siirtolaiset kansainvälisiltä vesiltä takaisin Libyaan. Tällä tavoin myös EU pyrkii pitämään pakolaiset ja siirtolaiset rajojensa ulkopuolella. Libyan rajavartijat uhkailivat siirtolaisia aseilla. Välimerellä toimiviin järjestöihin suhtaudutaan entistä vihamielisemmin. Myös europarlamentaarikko ja perussuomalaisten puheenjohtajaehdokas Jussi Halla-aho on esittänyt, että siirtolaisia Välimerellä pelastavia järjestöjä tulisi rangaista.

”Merellä hädässä olevat ihmiset on kansainvälisten sopimusten mukaan pelastettava. Sopimukset takaavat myös vainoa pakenevan ihmisen oikeuden suojeluun – turvapaikkaa on saatava hakea”, Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson sanoo. Amnesty arvioi, että Libyan rannikkovartiostoa ei tulisi kutsua pelastustoimiin kuin äärimmäisessä hätätilanteessa. Kansainvälisen merioikeuden mukaan merihädässä olevat on pelastettava lähimpään turvalliseen satamaan. Sisällissodan kourissa olevan Libyan turvallisuustilanne on äärimmäisen heikko eikä ihmisten palauttaminen sinne ole turvallista. Amnestyn tutkimusten mukaan pakolaisia ja siirtolaisia on kidutettu ja raiskattu pidätyskeskuksissa Libyassa.

”Merellä hädässä olevat on kansainvälisten sopimusten mukaan pelastettava.”

281

Uskalla kysyä!

IHMISOIKEUSPUOLUSTAJAA tapettiin viime vuonna, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 156. Ainakin 22 valtiossa tapettiin ihmisoikeuksien puolustajia ja 68 maassa heitä vangittiin tai pidätettiin. Ihmisoikeuspuolustajia uhkailtiin tai heitä vastaan hyökättiin 94 maassa.

Ihmisoikeus puolustajia vapaaksi YHDYSVALLAT | IRAN. Yhdysvaltalainen ihmisoikeuspuolustaja Chelsea Manning vapautui vankilasta toukokuussa. Presidentti Barack Obama oli armahtanut hänet kautensa päätteeksi. Manning tuomittiin vuonna 2013 Yhdysvaltain asevoimien tekemien ihmisoikeusloukkausten ja mahdollisten sotarikosten paljastamisesta. Oikeudenkäynti oli puutteellinen ja epäoikeudenmukainen. Manning tuomittiin 35 vuodeksi vankeuteen. Hän kärsi tuomiotaan erityisen pahamaineisessa miestenvankilassa. Tuomion jälkeen sukupuolen korjausprosessin aloittaneelta Manningilta evättiin toistuvasti prosessiin liittyvä lääkehoito. Amnesty on tehnyt vuosia töitä Chelsea Manningin vapauttamisen puolesta. ”Hallituksen toimien läpinäkyvyys on perustavanlaatuinen edellytys kaikkien ihmisten vapauden ja arvokkuuden varmistamiseksi ja suojelemiseksi”, Manning kirjoitti Amnestylle kampanjoinnin aikana. Amnestyn Yhdysvaltojen osaston johtaja Margaret Huang korostaa, että vapautumisen juhlistamisen rinnalla on vaadittava Manningiin kohdistuneiden mahdollisten ihmisoikeusloukkausten tutkimista. Yksikään ihmisoikeusloukkauksia paljastanut ei saisi joutua Manningin tavoin kohdelluksi. Toukokuussa pääsi vapauteen myös iranilainen ihmisoikeuspuolustaja ja toimittaja Muhammad Sadiq Kabudvand, joka pidätettiin vuonna 2007 ja tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen ihmisoikeustyönsä tähden. Amnestyn Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan aluejohtaja Magdalena Mughrabi korostaa, että Iranin viranomaisilla on vuosikymmenen verran epäoikeudenmukaisuutta hyvitettävänä Kabudvandille. ”He voivat aloittaa kumoamalla hänen tuomionsa ja varmistamalla, että Kabudvand voi jatkaa rauhanomaista ihmisoikeustyötään.”

Mitä kiintiöpakolaisuus tarkoittaa, Mikko Aarnio? ”IHMISIÄ, JOTKA ovat joutuneet pakenemaan henkilökohtaista vainoa tai sotaa, voidaan auttaa kiintiöpakolaisjärjestelmällä. Se on tarkoitettu niille, jotka eivät voi asettua pysyvästi oleskelumaahansa, esimerkiksi täysille, väliaikaisiksi tarkoitetuille pakolaisleireille. Järjestelmää koordinoi YK:n pakolaisjärjestö UNHCR. Tällä hetkellä noin 30 maata vastaanottaa kiintiöpakolaisia. Suomessa eduskunta päättää pakolaiskiintiön koosta vuosittain.” Miksi pakolaiskiintiötä pitäisi korottaa? ”Yli miljoona pakolaista tarvitsee paikan kansallisista pakolaiskiintiöistä, mutta paikkoja on vuosittain tarjolla vain murto-osalle heistä. Kiintiöpakolaisiksi valitaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia pakolaisia, kuten kidutuksen uhreja, väkivaltaa kokeneita naisia, vammaisia ja lapsiperheitä. Pakolaiskiintiö tarjoaa turvallisen reitin suojeluun, jolloin hädänalaisten ei tarvitse lähteä vaaralliselle matkalle turvapaikanhakijaksi. Suomi on osallistunut kiintiöpakolaisten vastaanottoon pitkään ja esimerkillisesti, mutta pakolaiskiintiömme koko on jämäh-

Eli

Wa rst a

tänyt 750:een, vaikka maailmassa on enemmän pakolaisia kuin koskaan. Lähes yhdeksän kymmenestä pakolaisesta oleskelee köyhissä ja kehittyvissä maissa konfliktialueiden lähellä. Nämä maat kantavat suurimman vastuun pakolaisten auttamisesta. Meillä on varaa parempaan.” Mitä voimme tehdä kiintiön korottamiseksi? ”On tärkeää, että kerromme päättäjillemme, hallitukselle ja eduskunnalle, millaisen Suomen haluamme. Sen voi tehdä allekirjoittamalla järjestöjen yhteisen vetoomuksen osoitteessa amnesty.fi/pakolaiskiintio. Voimme myös kirjoittaa suoraan hallitukselle ja kansanedustajille, miksi pakolaiskiintiötä pitäisi nostaa juuri nyt. Yli 40 suomalaisen järjestön ja yhteiskunnallisen vaikuttajan kampanjaan voi osallistua vaikkapa Twitterissä tunnisteella #MeVälitämme.” Aarnio työskentelee Amnestyn Suomen osastossa oikeudellisena asiantuntijana. Teksti Riikka Minkkinen

Nyt.

KUINKA KÄY IHMISOIKEUSKASVATUKSEN? Kun kehitysyhteistyön määrärahoja leikattiin, kärsi myös ihmisoikeuskasvatus. Kokonaiset sukupolvet uhkaavat jäädä Suomessa vaille tietoa ihmisoikeuksista. TIEDÄTKÖ, MITÄ ovat ihmisoikeudet? Uskallatko puuttua lähelläsi tapahtuvaan ihmisoikeusloukkaukseen? Mitkä ovat valtioiden velvollisuudet? Esimerkiksi tällaisiin kysymyksiin antaa vastauksen ihmisoikeuskasvatus. Suomessa työ lepää pitkälti järjestöjen harteilla. Ne ovat vuosikymmenten ajan toteuttaneet ihmisoikeusaiheisia kampanjoita lasten ja nuorten kanssa. Ne ovat järjestäneet tuhansia kouluvierailuja ja kouluttaneet opettajia, päättäjiä sekä virkamiehiä.

Sen lisäksi, että tuhannet suomalaiset ovat oppineet ihmisoikeuksista, järjestöt ovat vaikuttaneet poliittisiin ohjelmiin ihmisoikeuskasvatuksen vakiinnuttamiseksi. Nykyisin koko alan – ja samalla suomalaisen ihmisoikeusosaamisen – tulevaisuus on uhattuna, kun järjestöjen julkinen tuki vähenee. NUORISOBAROMETRIN MUKAAN vain joka neljäs suomalaisnuori suhtautuu toiveikkaasti maailman tulevaisuuteen. Pessimistiset

tulevaisuudennäkymät aiheuttavat nuorissa ahdistusta, passiivisuutta ja kyynisyyttä. Järjestöt tarjoavat lääkkeitä maailmantuskaan: väyliä osallistua ja vaikuttaa. ”Maailma vyöryy koko ajan enemmän päälle. Pakolaisuus ja ilmastonmuutos eivät ole katoamassa mihinkään. Järjestöt voivat kääntää maailmantuskan muutosvoimaksi ja haluksi vaikuttaa asioihin”, kehitysyhteistyöjärjestöjen kattojärjestö Kepan globaalikasvatuksen asiantuntija Sanna Rekola uskoo.

”Viime kädessähän kyse on maapallon tulevaisuudesta ja rauhanomaisesta yhteiselosta.”

Yksittäinenkin kouluvierailu voi saada nuoren huomaamaan, ettei hän ole maailmassa yksin. Ympärillä on ihmisiä, jotka haluavat vaikuttaa ja muuttaa asioita. Järjestöt tarjoavat paikan, jossa turhautumisen voi kanavoida teoiksi. Ihmisoikeuskasvatusta on rahoitettu pitkälti kehitysyhteistyön määrärahoista. Nykyinen hallitus leikkasi ensitöikseen määrärahat lähes puoleen vuonna 2015. Samalla tuki ihmisoikeuskasvatukseen jäädytettiin vuodeksi kokonaan, minkä jälkeen sitä leikattiin peräti 65 prosenttia. Leikkausten myötä miljoonat ihmiset maailmalla jäävät ilman apua, mutta seuraukset voivat olla dramaattiset myös Suomessa. ”Tällaisesta laiminlyönnistä voi seurata syrjäytymistä ja vihapuheen lisääntymistä, minkä viranomaiset tunnustavat. Silti ei olla valmiita tekemään asioita näiden ilmiöiden ennaltaehkäisemiseksi”, Rekola sanoo. ESIMERKIKSI SUOMEN Pakolaisavussa jouduttiin leikkaamaan globaalikasvatuksesta lähes 80 prosenttia, jotta varsinainen kehitysyhteistyö säästyisi suuremmilta leikkauksilta. Tuella oli koulutettu eri ammattien edustajia, sen turvin oli järjestetty kouluvierailuja ja tehty vaikuttamistyötä pakolaisten oikeuksien turvaamiseksi. ”Jouduimme leikkaamaan juuri siitä työstä, jolla voisi lisätä niin median, päättäjien kuin suuren yleisön ymmärrystä pakolaisten oikeuksista. Samaan aikaan Suomeen tuli enemmän turvapaikanhakijoita kuin koskaan”, ulkomaan ohjelmatyön johtaja Leena Kumpulainen sanoo. Pakolaisavun viestintäosaston henkilökuntaa jouduttiin vähentämään, mikä vaikutti järjestön mahdollisuuksiin tarjota tietoa silloin, kun sitä tarvittiin eniten. Vaikka aiempi kasvatustyö kantoi hedelmää, Kumpulainen korostaa, että pakolaisten ja turvaa hakevien oikeudet tunnetaan Suomessa edelleen huonosti. ”Tähän työhön tarvittaisiin selvästi nykyistä enemmän resursseja, jotta yhteiskunnallisen keskustelun suunta saataisiin kääntymään”, Kumpulainen sanoo. LEIK K AUSTEN MYÖTÄ ulkoministeriö muutti rahoituksen ehtoja ja ohjaa nykyisin järjestöjä tekemään isompia hankkeita. Muutos uh-

kaa myös vapaaehtoistyötä: vaikka moni suomalainen järjestö toimii ammattimaisesti, suuri osa globaalikasvatustukea saavista järjestöistä pyörii vapaaehtoispohjalta. Ulkoministeriön tuen ehtona on, että kaikki järjestöt keräävät osan rahoituksesta itse. Aiemmin rahoitus oli korvattavissa vapaaehtoistyön panoksella. Pienemmät järjestöt uhkaavat jäädä tulevaisuudessa kokonaan ilman rahaa. Moni järjestö onkin joutunut laittamaan lapun luukulle, kun ulkoministeriö myönsi tänä vuonna tukea enää 19 toimijalle aiemman jopa 80 sijaan. ”Onhan tämäkin viesti: kansalaisten osallistumista kestävän tulevaisuuden ja globaalin oikeudenmukaisuuden rakentamiseen ei enää nähdä itseisarvona”, Sanna Rekola sanoo. Hän korostaa vapaaehtoisuuden tärkeyttä juuri ihmisoikeuskasvatuksessa, kun halutaan vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa ja saada aikaan aktiivisia kansalaisia. Suomi on perinteisesti ollut kansalaisjärjestöjen luvattu maa. Silti suomalaisella väestöpohjalla ei pystytä ylläpitämään kovin montaa järjestöä ilman julkista rahoitusta. Valtion tuen väheneminen voi vaarantaa koko järjestökentän tulevaisuuden. Järjestöjen on ohjattava toimintaansa yhä enemmän rahoituksen ja muiden resurssien hankintaan. Se on suoraan pois niiden tärkeästä perustyöstä ja vaikuttaa pitkällä tähtäimellä ihmisoikeusosaamiseen Suomessa. VAIKKA TALOUDEN leikkaukset ovat olleet kovat, ihmisoikeuskasvatus on ottanut myös merkittäviä edistysaskelia: ihmisoikeuskasvatus ja -koulutus on kirjattu uuteen opetussuunnitelmaan, perus- ja ihmisoikeusohjelmaan sekä nuorisolakiin. Matka kirjauksista käytäntöön on pitkä, eikä kokonaisvastuuta ihmisoikeuskasvatuksesta kanna tällä hetkellä kukaan. Rahoitus järjestöjen työhön tulee pääosin ulkoministeriöstä, mut-

ta toiminta on opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaa. Tämä näkyy käytännön tasolla siten, että ulkoministeriö haluaa ihmisoikeuskasvatuksesta projektimuotoista toimintaa, josta saadaan nopeita tuloksia. ”Ihmisoikeuskasvatus on klassinen poliittinen väliinputoaja. Järjestöt joutuvat kikkailemaan tällä rahoitusmallilla vaikuttavien lopputulosten saamiseksi. Todellisia vaikutuksia saadaan kuitenkin aikaan vain pitkäjänteisellä työllä”, sanoo Sanna Rekola. Hyvä esimerkki pitkäjänteisen työn tuloksista on juuri opetussuunnitelma. Useat järjestöt tekivät vuosia töitä sen eteen, että ihmisoikeuskasvatus huomioitiin uudessa suunnitelmassa. Käytännön toteuttaminen herättää kuitenkin perusteltua huolta. ”Miten ihmisoikeudet jalkautuvat ohjelmista ruohonjuuritasolle? Miten ihmisoikeuskasvatuksen resursointi järjestetään?” Ihmisoikeusliiton asiantuntija Rosa Puhakainen-Mattila listaa. Puhakainen-Mattila sanoo, että Suomessa tuupataan kolmannen sektorin hoidettavaksi asioita, jotka kuuluvat viranomaisten vastuulle. Ihmisoikeuskasvatuksen käytännön toimet eivät voi jäädä järjestöjen osa-aikaisten työntekijöiden tai opettajien oman innostuksen varaan. Ihmisoikeuskasvatus on saatava pysyvästi yhteiskunnan rakenteisiin. Ideaalitilanteessa viranomaiset kantavat vastuunsa ja ihmisoikeudet jalkautuvat kaikkeen kasvatus- ja koulutustoimintaan. Siihen on vielä matkaa. Siksi erilaisten järjestöjen rooli on s uuri, kun ne tukevat toimeenpanoa ja muistuttavat päättäjiä ja viranomaisia ihmisoikeuskasvatuksen merkityksestä. KOTIMAASSA TEHTÄVÄN ihmisoikeuskasvatuksen momentum on monella tapaa tässä ja nyt. Kirjaukset on saatava käytäntöön. Järjestöt kamppailevat kutistuvista resursseista, ja

sama vaivaa koulumaailmaa. Järjestöissä ajatellaan, että voimat on yhdistettävä. ”Yhdessä meidän äänemme olisi yhteiskunnassa vahvempi. Leikkausten seurauksena kuitenkin tuntuu, että jokainen puurtaa taas omissa poteroissaan”, Rosa Puhakainen-Mattila sanoo. Moni pienempi toimija on joutunut tai saattaa joutua lakkauttamaan toimintansa leikkausten vuoksi. Jos työ taukoaa vuodeksi tai kah deksi, yhteistyön ja verkostojen rakentaminen pitää aloittaa alusta. ”Leikkausten vaikutukset ovat suuret: asioiden uudelleen rakentaminen vaatii paljon resursseja, asiantuntijuus karkaa muille aloille, ja sitä osaamispääomaa ei ihan heti korvata”, Sanna Rekola sanoo. Järjestöiltä leikkaaminen tarkoittaa myös sitä, että yhä harvempi silmäpari on tarkkailemassa ihmisoikeuskasvatuksen tilaa, vastustamassa heikennyksiä ja vaikuttamassa silloin, kun siihen on tarve. Koulutuksen ja ihmisoikeuskasvatusohjelmien tulee olla systemaattisia, pitkäkestoisia ja hyvin resursoituja. Kyse ei siis ole vain yksittäisten järjestöjen tulevaisuudesta. Mitä vähemmän on toimijoita, sitä harvempi suomalainen nuori saa ihmisoikeuskasvatusta. Kokonaiset sukupolvet uhkaavat jäädä vaille ihmisoikeusosaamista. Pahimmillaan seuraukset voivat tarkoittaa vihapuheen ja -tekojen lisääntymistä, syrjäytymistä, ääriliikkeiden kasvua ja ihmisten ymmärtämättömyyttä omista, jakamattomista oikeuksistaan. ”Miten meidän käy, jos peli menetetään nuorten kohdalla jo nyt? Viime kädessähän kyse on maapallon tulevaisuudesta ja rauhanomaisesta yhteiselosta. Eivät nämä ole mitään pikkujuttuja tai poliittisissa papereissa kirjattuja kuriositeetteja”, Sanna Rekola muistuttaa. Teksti Kaisa Väkiparta Kuvitus Laura Lehtinen

Ihmisoikeuskasvatus on saatava pysyvästi yhteiskunnan rakenteisiin.

Henkilö.

”Toivon vain kunnioitusta” Sakris Kupila kirjoitti lukioikäisenä vanhemmilleen, että ei tarvitse hyväksyntää mutta toivoo kunnioitusta. Nykyisin hän puolustaa transihmisten oikeuksia Amnestyn kansainvälisessä kampanjassa. KUN SAKRIS KUPILALTA kysytään hänen kotikylästään

Humppilasta, häntä alkaa naurattaa. ”Tämä tulee aina esille kaikissa haastatteluissa”, 21-vuo tias sateenkaariaktivisti selittää. Ja miksipä ei? Tarina pikkukunnassa kasvaneesta trans nuoresta, joka tuli kaapista Ylen suorassa lähetyksessä ja puo lustaa nyt transihmisten oikeuksia Amnestyn maailmanlaa juisessa kampanjassa, on inspiroiva. Sellainen elämä vaatii rohkeutta. Kupila itse ei koe olevansa erityisen rohkea – hänhän on vain oma itsensä. ”Mitä vaihtoehtoja minulla on? Olen koettanut olla kaapissa ja esit tää jotain muuta kuin olen, mutta se on liian hajottavaa”, Kupila kertoo. Suomi ylpeilee sukupuolten välisel lä tasa-arvolla, mutta perinteisen su kupuolijärjestelmän ulkopuolelle jää vien oikeuksia ei aina tunnisteta. Jo pa laissa on yhä pykäliä, jotka rikkovat transihmisten itsemääräämisoikeutta. Siksi Kupila on ryh tynyt aktivistiksi. ”Haaveilen siitä, että voin elää ihan tavallista elämää miet timättä sitä, rikotaanko perus- ja ihmisoikeuksiani valtion taholta”, hän sanoo.

mistöön. Kouluterveydenhoitajan antamassa esitteessä mai nittiin, että jotkut pojat pitävät pojista ja tytöt tytöistä. Trans ihmisistä – heistä, jotka eivät koe syntymässä määriteltyä sukupuoltaan omakseen – ei puhuttu mitään. Muu maailma määritteli Kupilan tytöksi, mutta hän ei tun tenut kuuluvansa joukkoon. Pienen paikkakunnan ilmapiiri oli painostava ja teini-iän muutokset tuntuivat vääriltä. ”Mietin, että jotain tässä on, mutta en vuosiin saanut kiin ni siitä, mitä se oli”, Kupila kertoo. ”Olin 16-vuotias, kun yhtäkkiä vä lähti, että en tule käymään sitä minul le oikealta tuntuvaa murrosikää läpi luonnollisesti. Mietin, että onko tämä transsukupuolisuutta.” Tuohon aikaan Kupila kävi lukiota Loimaalla. Hän ihastui erääseen sa man vuosikurssin tyttöön, jolle kertoi myös transsukupuolisuudestaan. Sen jälkeen suhde syveni. ”Päätimme, että ollaan sitten näky västi pari. Ajattelin, että jos kukaan muu ei poikkea näkyväs ti massasta, niin minä teen sen”, Kupila sanoo. Vanhemmilleen Kupila kertoi identiteetistään kirjeessä. Hän kirjoitti, ettei välttämättä tarvitse hyväksyntää, mutta toivoo, että häntä kunnioitetaan. ”Sisarukset ottivat sen hyvin, isä vähän raskaammin. Äi distä kuoriutui alkushokin jälkeen oikea leijonaemo”, Kupi la kertoo. Julkisesti Kupila ei vielä uskaltanut puhua transsukupuo lisuudestaan, mutta hän ei halunnut enää piiloutuakaan. Van hojen tansseihin Kupila meni puku päällään. Kun koulun tee mapäivänä piti pukeutua vastakkaisen sukupuolen vaattei

”Haaveilen, että voin elää tavallista elämää miettimättä, rikotaanko perus- ja ihmisoikeuksiani.”

NYKYÄÄN SAKRIS Kupila opiskelee tutkijalääkäriksi Hel

singin yliopistossa. Tutkijan ura kävi mielessä jo lapsena, mut ta muutoin Kupila on joutunut pohtimaan identiteettiään pit kään. Alle 2500 asukkaan Humppilassa kukaan ei Kupilan kou luaikoina kuulunut avoimesti sukupuoli- tai seksuaalivähem

siin, hän sonnustautui tyttöystävänsä rippimekkoon, pitkään peruukkiin ja glitter-korkokenkiin. Erilaisuus herätti myös vihamielisyyttä. Kupila sai vieste jä, joissa hänet uhattiin hakata tai tappaa. Kotikulmilla kul keminen pelotti. ”Siinä kohtaa ei hirveästi himottanut tulla kaapista.” VUONNA 2015 Kupila alkoi kuitenkin esittäytyä uusille tut

tavuuksille Sakris-nimellä. Se on nykyään hänen virallinen nimensä – joskin miehille tyypillisen nimen vahvistaminen onnistui vasta psykiatrin lausunnon ja kuukausien paperi sodan jälkeen. Kupila haki Setan nuorisotoimikuntaan. Järjestön kautta häntä pyydettiin Ylen Ajankohtaiseen kakkoseen, jossa Kupila kertoi identiteetistään käytännössä koko Suomelle. Julkisuus jännitti, mutta se oli myös mahdollisuus tuoda asiaa näkyville. ”Olin lopulta vain kyllästynyt. Ajattelin, että ’fuck it’, en enää jaksa, lähden täältä Humppilasta kuitenkin kohta”, Ku pila kertoo päätöksestään mennä mukaan ohjelmaan. Kotikylässä lähetys aiheutti kohun, mutta sai ihmiset pu humaan transsukupuolisuudesta. Jälkeenpäin vanhat tutta vat ovat tulleet kertomaan, että hekin ovat transihmisiä tai elävät sateenkaarisuhteessa.

”Tarvitaan yksi henkilö, joka antaa asialle kasvot ja uskal taa puhua siitä. Sitten ilmapiiri alkaa vähitellen muuttua.” TRANSIHMISTEN KOKEMUKSET sukupuolesta eivät nou

data mitään tiettyä kaavaa. Monet kokevat olevansa selväs ti vastakkaista sukupuolta kuin mihin heidät on syntymäs sä määritelty, mutta Sakris Kupila ei halua lokeroida itseään mieheksi eikä naiseksi. Se ei ole hänelle oleellista. Virallisissa yhteyksissä sukupuolella on kuitenkin väliä. Väärin sukupuolitettu voi joutua selittämään esimerkiksi ra vintolassa tai postipakettia hakiessaan, miksi hänellä on ”vää rät” henkilöpaperit. Kun matkustaa, voi joutua vaikeuksiin tai jopa vaaratilanteisiin, jos passiin merkitty sukupuoli ei vas taa ulkoista olemusta. Niin sanottua kolmatta sukupuolta ei ole virallistettu Suo messa, joten Kupila haluaisi vahvistaa juridisen sukupuolen sa – siis sen, joka lukee henkilötodistuksessa – mieheksi. Se vastaisi hänen olemustaan paremmin ja helpottaisi käytän nön elämää. ”Kaikki menisi smoothimmin, jos se olisi järjestyksessä. En herättäisi turhaa huomiota tai altistaisi itseäni syrjinnälle”, Kupila selittää. Vahvistamisen esteenä on Suomen translaki. Siinä säädel

Suomi ylpeilee sukupuolten välisellä tasa-arvolla, mutta perinteisen sukupuolijärjestelmän ulkopuolelle jäävien oikeuksia ei tunnisteta.

lään ehdoista, joilla juridinen sukupuoli voidaan vahvistaa omaa sukupuoli-identiteettiä vastaavaksi. Niitä ovat 18 vuo den ikä, lääketieteellinen selvitys ja lisääntymiskyvyttömyys. Viimeistä ehtoa eli lisääntymiskyvyttömyyttä Kupila ei täytä. Monilla se toteutuu sukupuolenkorjaukseen liittyvien hoitojen myötä, mutta kaikki transihmiset eivät koe tarvitse vansa tällaisia hoitoja. Silloin henkilötunnuksen korjaaminen edellyttää pakotettua sterilisaatiota. ”Olen joutunut valitsemaan, haluanko oikeuden keholli seen koskemattomuuteen ja mahdollisuuden perheeseen vai sen turvallisuuden, jonka oikea markkeri eli sukupuolimer kintä tuo. Olen päättänyt, että valitsen kehollisen koskemat tomuuden”, Kupila kertoo. Sakris Kupilan mielestä juridinen sukupuoli olisi voitava vahvistaa omalla ilmoituksella, ilman ehdotonta ikärajaa tai nöyryyttäviä lääketieteellisiä tutkimuksia. Amnestyn ja usei den muiden ihmisoikeusjärjestöjen kanta on sama. Maailman Lääkäriliitto linjasi pari vuotta sitten, että jokaisella ihmisel lä on oikeus määritellä sukupuolensa, eikä sterilisaation tuli si olla ehto juridisen sukupuolen korjaamiselle. Tanskassa ja Norjassa juridinen sukupuolen vahvistami nen on jo ilmoitusasia, ja myös Ruotsissa on luovuttu lisään tymiskyvyttömyyden vaatimuksesta. Suomen itsemäärää misoikeutta loukkaava translaki on muita Pohjoismaita jäl jessä. Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu ja YK:n naisten syrjinnän poistamista käsittelevä CEDAW-komitea ovatkin arvostelleet Suomen lainsäädäntöä. Translaista on väännetty jo vuosia. Välillä Kupila on ollut asian suhteen kyyninenkin, mutta nykyisin hän on toiveikas. Hän haluaa näyttää päättäjille, että transihmisten syrjintä on ihmisoikeusongelma. ”Toivottavasti saadaan Suomen translaki maailmankar talle.” TRANSIHMISET KOHTAAVAT usein syrjintää myös arjes

sa. Nuorisotutkimusverkoston vuonna 2014 tekemässä kyse lyssä yli neljä viidestä transnuoresta kertoo joutuneensa häi rinnän kohteeksi. Syrjintä tai häirintä voi näkyä katseissa, käytöksessä tai sanavalinnoissa. Se on läsnä, kun ihminen ajetaan ulos puku huoneesta ”väärän” sukupuolen takia. Tai kun lääkäri utelee vastaanotolla sukupuolesta ja käy läpi koko potilaskertomuk sen, vaikka ihminen olisi hakemassa vain rokotusta. Kupila on pääkaupunkiseudulle muutettuaan joutunut usein tilanteisiin, joissa hän on joutunut miettimään sitä, jak saako ja uskaltaako tänään olla näkyvästi oma itsensä. Syr jintä tuntuu melkein arkiselta.

”Toivon, että käyttäydyttäisiin kohteliaasti ja kohdattai siin ihmisiä avoimin mielin. Ei lähdettäisi vääntämään sii tä, kenellä on oikeus vaihtaa vaatteet tietyssä pukuhuonees sa”, Kupila kertoo. SATEENKAARIAKTIVISMI ON Kupilalle tapa korjata koh

taamiaan vääryyksiä, saada äänensä kuuluviin ja olla aktii vinen toimija, ei ainoastaan toimenpiteiden kohde. ”Olen sanonut puolileikilläni, että olen kanavoinut teini raivoni vähän rakentavampaan toimintaan”, Kupila kertoo. Suomalainen keskusteluilmapiiri on kireä, ja monet sateen kaariaktivistit ovat joutuneet vihakampanjoiden kohteeksi. Kouluaikojen kokemusten vuoksi Kupilakin tietää, miltä tun tuu pelätä. ”En enää mieti, onko tässä hirveästi uhkia. En enää jaksa välittää”, hän kuitenkin kertoo. Setan lisäksi Kupila on puhunut sateenkaarinuorten oi keuksista muun muassa Väestöliiton ja vammaisjärjestöjen nuorisoyhteistyö Seitin projekteissa. Syksyllä hänet valittiin mukaan Amnestyn kansainväliseen Rohkeus-kampanjaan, jo ka nostaa esiin ihmisoikeuspuolustajia eri puolilla maailmaa. Kampanja käynnistyi toukokuussa, ja Kupilan kalenteri onkin täyttynyt kokouksista ja tulevan toiminnan suunnittelusta. Kupila on paljon esillä myös kansainvälisessä vaikuttamis työssä. Yksi ensimmäisistä tapahtumista on nuorten amnes tylaisten Nordic Youth -konferenssi Norjassa. VAUHTI, JOLLA Sakris Kupila on noussut Setan nuorisoak

tiivista kansainväliseksi vaikuttajaksi, on ollut huima. Siksi hän pitää tarkkaan huolta jaksamisestaan. Kupilalla on kaksi elämää: toiseen kuuluu julkisia puheita ja päättäjien lobbaamista, toiseen videopelejä, marsujen hoi tamista ja teehetkiä. Oma koti on turvallinen tila, jonne ei kut suta ketä tahansa. Tulevaisuudessa Kupila haluaa elää tavallista, turvallista elämää. Valmistua yliopistosta ja työskennellä sekä tutkijana että kliinisessä työssä. Ostaa ison asunnon sen lukiosta löyty neen tyttöystävän kanssa, joka on nykyään hänen vaimonsa. Hän haluaa olla myös veteraanivaikuttaja, joka kertoo seu raavalle sateenkaarinuorten sukupolvelle menneistä voitois ta. Siitä, kuinka juridista sukupuoltaan vahvistavia transih misiä pakotettiin vielä 2010-luvulla sterilisaatioon ja edus kunnassa kinattiin, onko heillä oikeus omaan identiteettiinsä. Uuden sukupolven ei enää tarvitsisi kokea samaa. Teksti Anu-Elina Ervasti Kuvat Mari Waegelein

Kolumni.

Tarkista faktat

Granska fakta

MAAILMA EI OLE faktojen kokoelma. Ennakkoajatuk

VÄRLDEN ÄR INTE en samling fakta. Våra förhandsupp

set, maailmankuvat tai poliittiset suuntautumiset vaikut tavat olemassa olevaan tietoon – ja omiin totuuksiimme. Ylintä valtaa käyttävät päättäjät vaikuttavat usein us kovan, että journalismilla on sama logiikka kuin politii kalla. He katsovat, että journalismi muuttuu edunvalvon naksi tai muuksi yhteiskunnalliseksi toiminnaksi, jonka tehtävä ei ole tuottaa tietoa kansalaisille vaan muuttaa ja vahvistaa käsityksiä. Journalismin ei tarvitse puolustaa vahvimmassa ase massa olevia vaan osoittaa yhteiskunnan epäkohdat. Fak toihin pohjautuva journalismi antaa eväitä päätöksente on tueksi. FAKTANTARKISTUS ON noussut tärkeään rooliin niin

Britanniassa kuin Yhdysvalloissakin. Se puhuttaa yhä enemmän myös Suomessa. Faktantarkistus on vallan valvomista – siis positiivi nen pelote, jotta esimerkiksi vaaliehdokkaat eivät sanoi si Twitterissä tai muualla julkisuu dessa mitä tahansa vailla syvempää pohdintaa. Ajatus on paitsi korjata väitteitä jälkikäteen, myös tehdä yh teiskunnallisesta keskustelusta yhä faktapohjaisempaa ja välttää pahim pien väärien väitteiden esittäminen alkuunsa. Useimmiten on tarkistettava tilastotietoihin kuten pro senttilukuihin ja rahamääriin liittyviä väitteitä. Hälytys kellot soivat tilanteissa, joissa ihminen kumoaa kilpaili jansa väitteen tai perustaa tietonsa kannatusmittaustu loksiin tai omiin saavutuksiinsa. Yleistä on liioittelu oman kannan vahvistamiseksi – tämä näkyy esimerkiksi nykyi sessä maahanmuuttokeskustelussa. Kaikkia väitteitä ei voida tarkistaa. Ongelmia tuotta vat esimerkiksi olettamukset, mielipiteet, johtopäätök set ja ennustukset.

fattningar, världsbilder eller politiska inriktningar påver kar den information som finns – och även våra egna san ningar. Beslutsfattarna som utövar den högsta makten verkar ofta tro att journalismen fungerar med samma logik som politiken. De anser att journalismen blir intressebevak ning eller någon annan form av samhällelig verksamhet vars uppgift inte är att producera information för medborg are, utan att ändra och förstärka uppfattningar. Journalismen behöver inte försvara dem med starkast ställning, utan dess uppgift är att påvisa de missförhållan den som råder i samhället. Journalism som baserar sig på fakta fungerar som stöd för beslutsfattningen. FAKTAGRANSKNING HAR fått en viktig roll såväl i Stor

britannien som i USA, och diskuteras även mer och mer i Finland. Faktagranskning är övervakning av makt – alltså ett positivt avskräckningsmedel till exem pel så att valkandidater inte skulle utta la sig hur som helst utan närmare efter tanke på Twitter eller andra offentliga forum. Tanken är, förutom att rätta pås tåenden i efterhand, även att göra den samhälleliga diskussionen allt mer fak tabaserad och undvika att de mest fe laktiga påståendena överhuvudtaget framförs. Oftast måste man granska påståenden som har att gö ra med statistikuppgifter, såsom procenttal och penning belopp. Då någon avfärdar en konkurrents påstående eller baserar sin information på opinionsmätningsresultat el ler egna prestationer, så ringer alarmklockorna. Överdrift är ett vanligt fenomen då det handlar om att förstärka sin egen ståndpunkt – ett fenomen som syns till exempel i den pågående invandringsdiskussionen. Alla påståenden går inte att granska. Till exempel an taganden, åsikter, slutsatser och förutsägelser är proble matiska.

Faktagranskning är övervakning av makt.

FAKTA ON TIETO , joka voidaan hakea ja varmistaa tässä

todellisuudessa. Tieto perustuu ja on jäljitettävissä avoi miin lähteisiin, jotka ovat käyneet läpi kovan lähdekritii kin. Ennen kuin asioita tarkastellaan totuuden pohjalta, ei ole toivoa yhteiskunnallisesta muutoksesta tai populismin heikkenemisestä. Mutta kuinka monia valemedioita, bre xitejä ja trumpeja on vielä sitä ennen kohdattava?

FAKTA ÄR INFORMATION som kan hittas och påvisas

i denna verklighet. Den baserar sig på och går att spåras till öppna källor som har gått igenom ordentlig källkritik. Det finns inget hopp om samhällelig förändring eller att populismen skulle försvagas förrän saker granskas utgå ende från sanningen. Men hur många falska medier, brex it- och trumpfenomen måste vi ännu möta före det?

Tuomas Muraja Kirjoittaja on faktantarkistukseen erikoistuneen Faktabaari-palvelun perustajajäsen.

Reportaasi.

IHMISOIKEUSTYÖN SILMÄT JA KORVAT Ihmisoikeustarkkailijat ovat sivustaseuraajia, joiden tehtävä on katsoa, kuunnella ja kirjata muistiin mahdollisia ihmisoikeusloukkauksia. Länsirannalla sijaitsevassa Hebronissa tarkkailijat ovat osa päivittäistä katukuvaa. Teksti ja kuvat Anna Tervahartiala

ies nojaa otsallaan tarkastuspisteen pyöröpor tin tolppaan ja etsii kopissa istuvan sotilaan katsetta. Rautaisen portin vaalea maali on ku lunut käsien korkeudelta. Sotilas nostaa kat seensa, ja särisevää merkkiääntä seuraa ras kaan portin kolina. Seuraava jonossa tarttuu viileisiin tolppiin. Mies nousee Ibrahimin moskeijan portaat harppoen kak si askelmaa kerralla. Hänen kenkänsä lipsuvat ajan kulutta milla kiviportailla. Moskeijan edessä seisoo ryhmä ulkomaalaisia. He ovat pu keutuneet sinisiin, ruskeisiin ja mustiin liiveihin. KESKIPÄIVÄN RUKOUSHETKI tuo kaupunkilaiset Ibrahi

min moskeijalle Länsirannalla sijaitsevan Hebronin sydämeen. Moskeija ja synagoga ovat samojen seinien sisällä, mutta rau tainen seinä erottaa temppelit toisistaan. Vaikka seinä on ollut paikoillaan vuosia, äänet kaikuvat puolelta toiselle edelleen. Moskeijan takaa aukeaa miehitys ja synagogan puolella siir

tokunta. Liivipukuiset ulkomaalaiset seisovat Hebronin jae tun arjen välissä. He ovat ihmisoikeustarkkailijoita. Heidän tehtävänsä on katsoa, kirjata ja kuvata se, mitä he näkevät ja kuulevat. He ovat ihmisoikeustyön silmät ja korvat, ja he luo vat pohjaa kansainvälisille raporteille, ihmisoikeusjärjestö jen ohjelmatyölle ja kannanotoille. Ihmisoikeustarkkailijat luovat tietoa, jota media hyödyntää kertoessaan konflikteis ta turvallisen välimatkan päästä. Ihmisoikeustarkkailijoiden toinen ydintehtävä on vielä yk sinkertaisempi: he ovat paikalla ja tarjoavat suojelevaa läsnä oloa. Kun he ovat läsnä, tarkkailtavaa on vähemmän. Siksi ih misoikeustarkkailijat ovat moskeijan ja synagogan välissä tä nään ja siksi he ovat siellä myös huomenna. HEBRON ON Länsirannan suurin kaupunki ja talouden ve

turi. Teollisuus, yliopistot, markkinapaikat ja historiallinen moskeija ovat siellä. Kaupungilla on taloudellista ja kulttuu rista painoarvoa, ja lisäksi se on yksi palestiinalaisalueiden miehityksen kivuliaimmista polttopisteistä.

”On eri asia kulkea tarkastuspisteen läpi yksin kuin ihmisoikeustarkkailijan kanssa” AZEEZA SALAMEH seisoo Al-Salaymeh-tarkastuspisteen vieressä. Hän on pukeutunut tarkkailujärjestö Christian Peacemakers Teamin eli CPT:n mustaan liiviin ja seuraa koululaisten matkaa. Siirtokunta-alueella asuvien palestiinalaislasten on kuljettava tarkastuspisteen portista sotilaiden ohi päästäkseen kouluun. Aamu Hebronissa on rauhallinen. Salamehilla on aikaa vaihtaa kuulumisia kollegoidensa kanssa. Koululaisten virran loputtua tarkkailijat suuntaavat Ibrahimin moskeijan vieressä sijaitsevalle päiväkodille. Lyhyin reitti kulkee Israelin siirtokunta-alueen kautta. Salameh seuraa kollegoitaan kohti tarkastuspisteen metallinpaljastimia, kun häntä pyydetään pysähtymään. Sotilas tahtoo nähdä Salamehin henkilöpaperit. ”Olet palestiinalainen, etkä asu tai työskentele alueella. Et saa kulkea tästä”, sotilas toteaa. Portista juuri kulkenut Salamehin kollega on myös palestiinalainen, mutta pu-

Hebronin vanhan kau pungin keskusaukiolla sijaitseva portti erottaa palestiinalaisalueet ja israelilaissiirtokunnat toisistaan. Mies lepää Ibrahimin moskeijan rukous salissa. Osa rakennuk sesta toimii synagogana.

keutunut farkkuihin ja t-paitaan. Salamehilla on pitkä mekko ja huivi. RYHMÄ VALITSEE kiertotien. Ennen päiväkotia vastassa on uusi tarkastuspiste, jota vartioi kaksi sotilasta. Salameh lähestyy porttia ja kuulee toisen sotilaista vaativan häntä pysähtymään. Salameh huomaa sotilaan olevan peloissaan. Hänen kasvonsa tärisevät. Hän huutaa ja osoittaa Salamehia aseella. Salamehia turhauttaa. Sotilas pyytää Salamehia laittamaan laukkunsa seinää vasten ja perääntymään. Salameh kertoo työskentelevänsä CPT:ssä. Hän on tekemässä työtään. Myöhemmin iltapäivällä Salameh kuulee, että palestiinalainen on ammuttu tarkastuspisteellä. Samana päivänä CPT päättää, ettei Salameh enää työskentele tarkastuspisteiden lähettyvillä. Riski on liian suuri. OLLESSAAN LAPSI Salameh kävi koulua, joka sijaitsi vanhan kaupungin

kupeessa. Kyynelkaasu, sotilaat ja pelko olivat osa arkea. Peruskoulun jälkeen Salameh päätyi opiskelemaan tietotekniikkaa. Samaan aikaan siirtokunnat laajenivat ja yksinkertaisista tarkastuspisteistä tuli kiinteitä rakennelmia. Elintila kaupungissa kapeni. Valmistuttuaan Salameh päätyi tietotekniikan sijaan harjoitteluun CPT:hen. Salamehin perheelle, ystäväpiirille ja yhteisölle naisen työskentely kristillisessä järjestössä ulkomaalaisten kanssa ja miehityksen parissa oli vaikeasti sisäistettävä asia. Työn merkitys oli Salamehille kuitenkin alusta saakka selvä. Miehitys ei lopu itsestään, vaan sen eteen on tehtävä työtä. Hän ei riisu huiviaan, vaikka se ehkä tekisi työstä helpompaa. ”On paljon ihmisiä, jotka näkevät vain miehityksen pahenemisen”, Salameh toteaa. ”Silti jokainen palestiinalainen tietää, että on eri asia kulkea tarkastuspisteen läpi yksin kuin ihmisoikeustarkkailijan kanssa.”

”Jos kaikki olisivat nähneet sen, minkä minä olen nähnyt” LIIVIASUINEN mies kävelee kohti vanhan kaupungin keskustassa sijaitsevaa aukiota, jota hallitsee palestiinalaisasutuksen ja israelilaisten siirtokuntien alueita toisistaan erottava portti. Mies puhuu puhelimessa tarkkailijakollegansa kanssa. Aamulla Johannes Jauhiainen tarkkaili Ibrahimin moskeijan tarkastuspisteitä ja nyt on kiire. Siirtokuntalaisten lauantaikierros on alkamaisillaan, ja sotilaat ovat jo kerääntyneet portin edustalle. Hebronin vanhan kaupungin keskusta pysähtyy joka lauantai kello kahden ja neljän välillä, kun siirtokunnissa asuville ja vieraileville järjestetään kaupunkikierros. Kierros kuljetaan vahvasti varustautuneen armeijan saattueessa. Kun siirtokuntalaiset ja armeija kulkevat Hebronin kapeita kujia, palestiinalaiset joutuvat väistymään. HEBRONISSA kohtaamiset palestiinalaisten, siirtokuntalaisten, sotilaiden ja ihmisoikeustarkkailijoiden välillä ovat päivittäisiä. Palestiinalaisten arki asettuu sotilaiden määrittämiin ehtoihin. Miehittäjän ja miehitetyn välinen valta-asetelma on selkeä. Jännityksen voi tuntea ilmassa. Lauantaisin kaupungin kipinäherkkyys korostuu. Kierrokset, joihin osallistuu paljon lapsiperheitä, ovat yleensä rauhallisia. Kierrokset, jotka koostuvat siirtokuntien nuorisosta, ovat levottomia. Niissä uhotaan ja kannetaan aseita. ”Alussa lauantait tuntuivat erityisiltä. Sain tietynlaisen adrenaliinipiikin ja koin tekeväni jotain järkevää. Seurasin aktiivisesti, että sotilaat luovat humanitaarisia käytäviä ja ettei palestiinalaisten liikkumisenvapautta rajoiteta”, Jauhianen kertoo.

Adrenaliini kantoi kaksi kuukautta. Sen jälkeen tuli väsymys ja ymmärrys siitä, että tämä on arkea. ”Viha ja jännitys ovat todella uuvuttavia tunteita”, Jauhiainen sanoo. Hän muistaa kuulleensa, että Hebronissa tarkkailijat palavat herkästi loppuun. IHMISOIKEUSTARKK AILIJANA Jauhiaisen työ oli luoda turvallisuuden tunnetta, tukea arkea ja ylläpitää normaalia elämää. Hebronin tilanne on kuitenkin kaukana normaalista. Siksi tarkkailijat ovat siellä. ”Saapuessani Palestiinaan luulin, että tiesin miehityksestä ja konfliktin rakenteesta paljonkin. Tiesin ehkä kaksi prosenttia. Nyt tiedän ehkä viisi”, Jauhianen sanoo. Tarkkailijapestit kestävät vain kolme kuukautta ja on perusteltua kutsua niitä pyrähdyksiksi. Jauhiainen muistuttaa tarkkailijoiden saapuvan alueelle eri motiiveista. Pitkiä komennuksia suorittavien tarkkailijoiden on helpompi erottaa työ vapaa-ajasta, kun taas lyhyitä pätkiä tekevien työssä korostuu solidaarisuus. Työn vaikuttavuus ei Jauhiaisen mukaan pääty yksilöön. Hän korostaa, että jos sen merkitystä katsoo yksilö- ja paikallistasoa laajemmin, Eurooppa ja Yhdysvallat ovat Israelin politiikan suurimpia tukijoita. EAPPI-ohjelman on maailmanlaajuisesti suorittanut lähes 2 000 tarkkailijaa. ”Jos kaikki olisivat nähneet sen, minkä minä olen nähnyt, he eivät empisi edesauttaa konfliktin ratkaisua ja palestiinalaisten arkea”, Jauhiainen sanoo. Hän siteeraa Paul McCartneya: ”Jos teurastamossa olisi lasiseinät, kaikki olisivat kasvissyöjiä.”

Hebronin vanha kaupunki on jaettu palestiinalaisasutuk sen ja israelilaissiirtokuntien välillä kahtia, ja seiniin tai sul jettuihin portteihin päättyvät kujat ovat osa kaupungin sok keloista pohjaa. Rakennusten päällä on Israelin armeijan tark kailuasemia, ja tarkastuspisteet rajoittavat liikkumista. Vanhan kaupungin siirtokunta-alueen kaduilla on aave maisen hiljaista, kun taas lyhyen kävelymatkan päässä sijait seva Kriyat Arba -siirtokunta muistuttaa arkista israelilaista lähiötä. Supermarketin kylmäaltaat humisevat ja puistot reu nustavat huoliteltuja katuja. Ainoastaan pienet yksityiskohdat paljastavat poikkeus tilan: pankkiautomaatista rahaa nostavan miehen vyötäröl lä on käsiase. Hebronista on muodostunut miehityskuvaston klassikko. Pienellä alueella on mahdollista nähdä, mitä miehityksen al

la eläminen merkitsee palestiinalaisille. Hebron on kuin pai nekattila, jonka paine ei laske koskaan. Kaupunki on myös ihmisoikeustarkkailijoiden keskuudes sa klassikko. KUN PUHUTAAN Hebronista, toistuu kolme surullisenkuu

luisaa vuosilukua. 1900-luvun alussa Hebronissa asui noin 700 juutalaisen yhteisö. Vuonna 1929 joukko Palestiinan arabeja hyökkäsi juu talaiskortteliin. Verilöylyssä kuoli 67 juutalaista. Hyökkäyk sen syyksi on luonnehdittu juutalaisen siirtolaisuuden kasvua ja palestiinalaisten elintilan kaventumista. Vuonna 1967 Israel miehitti Länsirannan Jordanialta ja siirtokuntien rakentaminen alkoi. Hebronista tuli siirtokun tarakentamisen keskeisimpiä kohteita, sillä juutalaisten esi-

isän ja muslimien profeetan Abrahamin, eli Ibrahimin, usko taan lepäävän Ibrahimin moskeijan alueella. Vuonna 1994 israelilaiseen äärinationalistiseen liikkee seen kuulunut Baruch Goldstein käveli Ibrahimin rukous saliin ja avasi tulen aamurukoustaan suorittavia palestiina laisia kohti. Goldstein ampui 29 palestiinalaista moskeijan sisälle. Satoja loukkaantui verilöylyssä ja sitä seuranneissa väkivaltaisuuksissa. Moskeijan matot oli vaihdettava, ja kun moskeija taas avat tiin, erottavat rautaseinät oli pystytetty. YK:n turvallisuusneuvosto vaati palestiinalaisväestön tur vallisuuden takaamista. Israel ja palestiinalaishallintoa edus tanut Palestiinan vapautusjärjestö eli PLO päätyivät komp romissiin, jonka tuloksena Italia, Tanska ja Norja lähettivät alueelle väliaikaisia tarkkailijoita.

Temporary International Presence in Hebron, TIPH, saa pui kaupunkiin. Konfliktin osapuolet eivät löytäneet yhteis ymmärrystä tarkkailijoiden mandaatin jatkamiselle, ja jär jestö joutui poistumaan Hebronista. Myöhemmin TIPH on palannut alueelle. Keväällä 1995 Hebronin pormestari kutsui muun muassa Irakissa ja Haitissa toimineen Christian Peacemakers Team -tarkkailujärjestön kaupunkiin. CPT:n oli tarkoitus seurata Is raelin armeijan osittaista vetäytymistä Hebronista. Armeija ei kuitenkaan vetäytynyt – eikä CPT ole poistunut. Vuonna 2002 Luterilaisen maailmanliiton toimesta pe rustettu Ecumenical Accompaniement Program for Palesti ne and Israel eli EAPPI aloitti tarkkailutehtävät alueella. Suo messa vastuun EAPPI-ohjelman koordinoinnista otti Kirkon Ulkomaanapu.

Siirtokunnissa asuville ja vieraileville järjes tetään lauantaisin kä velykierros Hebronin vanhassa kaupungissa. Israelin armeijan soti laat tarkastavat reitin etukäteen.

Ensimmäiset suomalaiset EAPPI-tarkkailijat saapuivat Itä-Jerusalemiin ja miehitetylle Länsirannalle vuonna 2005. Noin 110 suomalaista ihmisoikeustarkkailijaa on työsken nellyt alueella. Näihin järjestöihin kuuluu vain murto-osa alueella toimi vista ihmisoikeustarkkailijoista, aktivisteista ja tutkijoista, eikä Hebron ole tarkkailijoineen yksin. Pitkittyneet ja jäätyneet konfliktit, sisällissodat, miehityk set ja maakiistat ovat ihmisoikeustarkkailijoiden työpaikko ja. Irakin Kurdistan, Georgian ja Etelä-Ossetian raja-alue, Itä-Ukraina, Burundi ja Filippiinit ovat esimerkkejä alueista, joilla aseettomat tarkkailijat kiertävät tutut tarkkailukierrok sensa ja luovat turvallisuuden tuntua. Heidän tehtävänsä on varmistaa, että konfliktin paine pysyy siedettävissä rajoissa.

rakennuksen kivijalassa on sekatavarakauppa. Oikeaa rappua saa hakea, sillä järjestöä ei mainosteta julkisivussa. Logo saat taisi herättää tarpeetonta huomiota. ”Amnesty ei ota kantaa siihen, onko miehitys oikein vai vää rin. Me emme tuomitse miehitystä itsessään”, järjestön viestin täpäällikkö Gil Naveh toteaa. ”Amnesty tuomitsee miehityksestä johtuvat tai miehityk sen puitteissa tehdyt ihmisoikeusloukkaukset. Ainoa asia, mi tä vaadimme on, että miehittäjävaltio noudattaa kansainvälis tä humanitaarista oikeutta.” Tästä syystä ihmisoikeustarkkailijat ovat paikalla. Tarkkai lijoiden tehtävä on varmistaa, että ihmisoikeusloukkaukset näh dään. Amnesty Internationalilla on omat tutkijansa Itä-Jerusa lemissa. Amnestyn Israelin osasto saa tietonsa pääsääntöisesti kumppanijärjestöiltä. AMNESTYN ISRAELIN osasto sijaitsee vilkkaasti liikennöi ”Ihmisoikeustarkkailijat ovat kentällä ja tuottavat meille tie dyn tien varrella helteisessä Tel Avivissa. Punaisen toimisto toa. Vuosi vuodelta polttavampi kysymys on, riittääkö se. Tilan

Tyttö lukee synagogan seinällä olevaa taulua. Hänen oikealla puolel laan on synagogan ja moskeijan toisistaan erottava rautaseinä.

ne alueella ei ole muuttunut parempaan suuntaan.” Vaikka työn vaikuttavuudesta on eriäviä mielipiteitä, ih misoikeustarkkailijoiden rooli tiedon tuottajana on tärkeä. Ilman läsnäoloa tiedolta putoaa pohja. EAPPI-tarkkailijat syöttävät viikoittain havainnot näke mästään ja kuulemastaan järjestön omaan tietokantaan. Tie tokantaan syötetty data käsitellään EAPPI-maatoimistossa Jerusalemissa. Datan perusteella luodaan viikkoraportti, joka lähetetään järjestön kansainvälisille yhteistyökumppaneille. Raportit ovat todistusaineistoa, jotka tarjoavat ruohon juuritason faktoja kansainvälisiin neuvottelupöytiin. Vaik ka matka Ibrahimin moskeijalta YK:n päämajaan New Yor kiin on pitkä, neuvotteluhuoneissa on mahdollista vaikuttaa siihen, miltä arki Hebronissa näyttää. ”Joskus tieto auttaa. Joskus ei”, Naveh sanoo. Israelin palestiinalaisalueiden miehitys täyttää tänä vuon na 50 vuotta. Vaikka ihmisoikeustarkkailijoiden työn tulosta on näillä alueilla vaikea mitata, tarkkailijoiden tuottaman to distusaineiston arvo on kiistaton. Entistä harvempi ihmisoi keusloukkaus jää tallentamatta. ”Kun puhumme ihmisoikeustarkkailijoista, puhumme yleensä järjestötyöntekijöistä, jotka työskentelevät alueilla, joissa ihmisoikeudet eivät toteudu”, Helal Alosh, Amnestyn palestiinalaisalueiden työn johtaja huomauttaa. ”Usein unohdamme sen, että kaikki ihmiset, jotka asuvat miehityksen alla, ovat tavalla tai toisella ihmisoikeustarkkai lijoita. Heiltä ei tosin kysytä suostumusta tehtävään.” Videokamerat ja älypuhelimet ovat tehneet paikallisten ih misten roolin entistä näkyvämmäksi, ja monen järjestön tie donkeruu perustuu heidän panokseensa. Vaikka työn tavoitteet ovat samat, työehdot vaihtelevat. Toisin kuin ulkomaalaisiin tarkkailijoihin, paikallisiin so velletaan paikallista lakia, miehitetyn Länsirannan tapauk sessa Israelin sotaoikeutta. HUMAN RIGHTS WATCHIN eli HRW:n Israelin ja Palestii

Mies kulkee Ibrahimin moskeijalle vievän tarkastuspisteen läpi.

nan maajohtaja Omar Shakir vastaa Skype-puheluun New Yorkista. Hän asettelee sanansa tarkasti. Hän määrittää sel keästi lauseet, joissa häntä voi lainata, ja tiedot, jotka on syy tä jättää taustamateriaaliksi. Hän on odottanut Israelilta ha kemaansa työviisumia jo useita kuukausia. Pian odotus päättyy: viisumia ei myönnetä. Perusteeksi an netaan HRW:n osallistuminen palestiinalaisen propagandan levittämiseen. New York Timesin haastattelussa Israelin ja Pa lestiinan HRW:n vaikuttamistyön johtaja Sari Bashi kertoo vastaavanlaisia tilanteita olleen Kuuban, Pohjois-Korean, Su danin, Uzbekistanin ja Venezuelan viranomaisten kanssa. ”Saavutettavuus ja paikalle pääsy ovat työmme suurimpia haasteita niin Israelissa ja palestiinalaisalueilla kuin monessa muussakin valtiossa, jossa työskentelemme”, Shakir kertoo.

Toisin kuin katukuvassa näkyvät ihmisoikeustarkkailijat, HRW työskentelee taustalla. Järjestön työ perustuu pitkä jänteiseen tutkimukseen, kattavaan raportointiin ja vaikut tamistyöhön. Ensikäden tieto on työn kulmakivi. Jos tapah tumapaikoille, todistajien puheille ja viranomaisten neuvot teluhuoneisiin ei päästä, työn laatu kärsii. Koska Israel hallitsee niin Gazan kuin Länsirannan rajo ja, tarkkailijoiden ja tutkijoiden työ on helppo estää. Shakirin tapaus on vain yksi monien joukossa. HRW:llä ei enää vuosiin ole ollut säännöllistä pääsyä Israelin saartamalle Gazan kais taleelle, vaikka järjestön kenttätiimi koostuu paikallisista. Järjestöjen toinen haaste liittyy viranomaistietoon. ”Monissa tapauksissa tiedon haltija ja rikkeen tekijä ovat sama taho”, Shakir toteaa. Kun tietoa ei saada, se on kerättävä pala palata muualta. Shakir vertaa työtä pitkäjänteiseen tutkivaan journalismiin. Tieto muodostuu haastatteluista, tallenteista, fyysisistä jäljis tä ja kaikesta mahdollisesta aineistosta, johon päästään käsik si. Kaikki lähteet punnitaan, varmennetaan ja analysoidaan. Luotettava, virheetön tieto on vaikuttamistyön vipuvar si. Keskusteluyhteyksiä konfliktiosapuolten edustajiin vaa litaan siksi tarkasti. ”On muistettava, että vaikka olemme suuri järjestö, kent tätiimimme on pieni. Meillä ei ole armeijoita. Emme voi pa kottaa muutosta”, Shakir toteaa. ”Lähtökohtamme on se, että kääntämällä huomio yhteis kunnan pimeimpiin epäkohtiin luomme painostusta, joka vuo rostaan avaa mahdollisuuden muutokselle.” Viisumin epääminen on hälyttävä viesti siitä, ettei keskus telulle ole enää kysyntää. Se yllätti järjestön täysin. Huoli ei kuitenkaan kohdistu yksin Israeliin. Se kohdistuu myös maihin, joissa HRW:llä ei ole toimintaa. Kansalaisyh teiskunta, sananvapaus sekä ihmisoikeudet ovat joutuneet kritiikin kohteiksi maissa, joissa ne olivat pitkään yhteiskun nan kyseenalaistamaton pohja. ”Kun ihmisoikeustyötä tekevien tahojen tila kaventuu, ti la ihmisoikeusloukkauksille kasvaa.” Tällä kertaa neuvottelut ja julkinen painostus tuottavat tu losta. Loppukeväällä Shakir astelee Israelin Ben Gurion -len tokentän ovista ulos. Työviisumi on myönnetty vuodeksi.

”Aita on suojani ja vankilani” KUVA TÄRISEE. Videolla näkyy maassa makaava, tajuton mies, joka kääntää päätään. Miehen ympärillä on sotilaita ja ambulansseja. Kaksi sotilasta puhuu puhelimessa ja vaikuttaa selvittävän, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Kaksi palestiinalaista miestä on hetkeä aiemmin hyökännyt israelilaissiirtokunnan rajalla sijaitsevan tarkastuspisteen sotilaita kohti. Toinen hyökkääjistä on jo kuollut laukauksiin. Taustalla seisova sotilas ottaa kaksi askelta ja ampuu maassa makaavaa päähän. Elettiin maaliskuuta 2016. Imad Abu Shamsiya seisoi naapuritalon katolla ja kuvasi kaiken. VIDEO LEVISI kansainvälisiin julkaisuihin nopeasti. Se teki näkyväksi Amnestyn raportoimat Israelin armeijan tekemät laittomat teloitukset. Kansainvälisen näkyvyyden kasvaessa Shamsiyan elämä kävi entistä tukalammaksi. Hänet pidätettiin ja alkuperäinen kuvamateriaali takavarikoitiin. Shamsiya vahvisti kotipihaansa ympäröivän verkkoaidan seinät ja ikkunoita suojaavat verkot. Muutaman kuukauden ajan hän käytti yksinomaan aitansa kulmassa olevaa salareittiä poistuakseen kotoaan. Vihapostia tulee vieläkin. ”Aita on suojani ja vankilani”, Shamsiya toteaa. Videon ansiosta palestiinalaisen ampunut sotilas tuomittiin taposta. SHAMSIYA ON Human Rights Defenders -järjestön eli HRD:n perustaja ja konkariaktivisti. Hän tietää, miltä eristyssellissä haisee, miltä omiin lapsiin kohdistuva väkivalta tuntuu ja millaisen riskin hän ottaa asuessaan Israelin hallitsemalla siirtokunta-alueella. HRD:n tavoite on nimensä mukaisesti puolustaa ihmisoikeuksia. Työ on videoiden kuvaamista, tiedottamista sekä kuvauskurssien järjestämistä. ”Ihmisiä, erityisesti nuoria, tapettiin tällä alueella joka päivä. Sen jälkeen, kun videoni tuli julkiseksi, tappaminen väheni”, Shamsiya toteaa. Hän ei poistu kotoaan ilman kameraansa. Työ jatkuu niin kauan kuin kuvattavaa riittää. Shamsiya ei jätä Hebronia taakseen kolmen kuukauden turistiviisumin umpeuduttua tai komennukseen päätyttyä. ”Tämä on meidän taistelumme ja meidän on itse otettava vastuu tilanteen ratkaisemisesta”, Shamsiya sanoo. Ja antaa kameran käydä.

Asiaa.

TURVALLISUUS VAAKALAUDALLA Suomi ja muut EU-maat toimivat vastuuttomasti, kun pakkopalauttavat ihmisiä yhä vaarallisemmaksi käyvään Afganistaniin. KUVA AFGANISTANISTA ei ole valoisa. Taistelut ovat kiihtyneet ja levinneet lähes koko maahan. Taleban hallitsee suurempia alueita kuin kertaakaan sitten hallintonsa kaatumisen vuonna 2001, ja myös Isis on saanut jalansijaa maan itäosissa. ”Sen jälkeen kun kansainväliset joukot vetäytyivät Afganistanista vuonna 2014, turvallisuustilanne on romahtanut”, tiivistää Amnestyn Suomen osaston oikeudellinen asiantuntija Mikko Aarnio. Viime vuonna Afganistanissa rikottiin monia ikäviä ennätyksiä: YK:n mukaan siviiliuhrien määrä nousi ennätyskorkealle, liki 11 500 ihmiseen, ja maan sisäisiä pakolaisia on enemmän kuin koskaan, jopa 1,4 miljoonaa. TÄSTÄ HUOLIMATTA Suomi ja muut EUmaat palauttavat kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita ihmisiä maahan pakolla. EU on helpottanut palautuksia esimerkiksi sopimalla Afganistanin kanssa niiden toteutuksesta niin sanotulla palautussopimuksella. Myös Suomi teki juuri oman kahdenvälisen sopimuksensa. Europpaan tulee turvapaikanhakijoita toiseksi eniten Afganistanista, eikä vaikeuksissa oleva maa ole ollut pakkopalautuksista innoissaan. EU-neuvotteluista vuoti julkisuuteen doku-

mentteja, joiden mukaan EU painosti kansainvälisestä avusta riippuvaista Afganistania sopimukseen, vedoten muun muassa taloudellisen avun lopettamiseen. Pakkopalautuslennot Afganistaniin herättivät Suomessa alkuvuodesta kritiikkiä. Tuolloin sisäministeriö tiedotti, ettei Suomesta palauteta ketään kuolemaan eivätkä toimet loukkaa ihmisoikeuksia. Amnestyn asiantuntija painottaa, että turvapaikkapäätöksen tulee aina perustua yksilölliseen arvioon ihmisen tilanteesta ja yleisesti ottaen kielteisen päätöksen saaneen saa palauttaa. ”Mutta Afganistanin kohdalla tilanne on laajamittaisen konfliktin ja valtavan maansisäisen pakolaismäärän myötä sellainen, että EU-maiden on vastuutonta palauttaa ihmisiä sinne pakkotoimin”, Aarnio sanoo. Hän tarkentaa, että Suomi ei voi mitenkään varmistua siitä, että palautettavat ihmiset eivät joudu Afganistanissa kuolemanvaaraan. Afganistanissa surkeaa humanitaarista tilannetta ja Euroopasta palautettavien vastaanottoa vaikeuttaa se, että myös naapurimaa Pakistan on alkanut palauttaa siellä asuvia afgaaneja. Viime vuonna Afganistaniin tuli YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan jopa puoli miljoonaa ihmistä Pakistanista.

K ANSAINVÄLINEN OIK EUS määrää, ettei ketään saa lähettää maahan, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Maahanmuuttovirasto eli Migri tiedotti keväällä, että kaikki palautuspäätökset pohjaavat tähän periaatteeseen. ”Osin kyse on palautuskiellon noudattamisesta, mutta Afganistaniin palauttaminen nykytilanteessa on vastuutonta myös moraalisesta näkökulmasta”, Mikko Aarnio toteaa. Migri vetosi lisäksi siihen, että ihmisiltä jotka tulevat vaarallisilta alueilta voi edellyttää, että he muuttavat maan sisällä, koska ”koko maa ei ole sodassa”. Viraston mukaan esimerkiksi pääkaupungissa Kabulissa ihmiset ”elävät omaa arkeaan” ja miljoonakaupungissa terrori iskun kohteeksi joutumisen todennäköisyys on siviilille pieni. Koko maan heikon tilanteen ja sisäiset pakolaismäärät huomioiden asia ei Aarnion mukaan kuitenkaan ole näin yksinkertainen. ”Myös Kabulin tilanne on epävakaa, ja siellä oli alkuvuoden aikana eniten siviilikuolonuhreja. On kuvaavaa, että Afganistanin valtio ei pysty hallitsemaan edes pääkaupunkia enää.”

Teksti Veera Vehkasalo Kuvitus Elina Johanna

T U N U T U O IT S JA N E IN L A IA S O S , ROHKEA ”Tarvitsin töitä opintojeni ohelle, mutta en halunnut tehdä mitä tahansa rahan vuoksi, ja työnantajan oli oltava vastuullinen. Halusin, että työpanoksellani olisi jokin suurempi tarkoitus, joten Amnesty oli luonnollinen valinta”, kertoo Ilmari Luna, 24, joka työskentelee toista kesää Helsingissä feissauksen tiiminvetäjänä.

Vielä ehdit hakea feissariksi! Amnesty rekrytoi feissareita useissa kaupungeissa ympäri Suomen – koko kesän ajan! Varainhankinta kaduilla ja ovilla jatkuu jopa lokakuun loppuun.

Helsinki, Seinäjoki Varainhankintakoordinaattori Niina Kari, 044 323 6128 niina.kari@amnesty.fi

Feissarin työ ei vaadi aikaisempaa työkokemusta. Hakea voit verkossa osoitteessa amnesty.fi/feissari tai lähettämällä hakemuksen suoraan oman alueesi varainhankintakoordinaattorille.

Tampere, Hämeenlinna, Oulu Varainhankintakoordinaattori Sini Leskinen, 044 703 3557 sini.leskinen@amnesty.fi

Turku, Jyväskylä, Lahti Varainhankintakoordinaattori Laura Kolehmainen, 044 725 4121 laura.kolehmainen@amnesty.fi

Matkalla.

KYLVÄ JA KANNUSTA Radeeka Jayani kirjoitti 12-vuotiaana kirjeen Sri Lankan presidentille ja vaati köyhien kylien lapsille parempaa elämää. Presidentti otti tytön viestin tosissaan.

NAINEN JAKELEE ohjeita ravintolansa henkilökunnalle. Hän pyyhkäisee hikikarpaloita otsaltaan, istahtaa rupattelemaan asiakkaiden kanssa ja imettämään punkkarihiuksista pikkupoikaansa. Nainen johtavassa asemassa on Sri Lankassa edelleen harvinaisuus. Paratiisin aalloilla harva paikallinen nainen myöskään surffaa. Radee ka Jayani, 35, on siis poikkeus. ”Kuulen usein, etten saisi surffata. Se on kuitenkin pientä verrattuna uhkauksiin ja tapon yrityksiin, joita kohtasin työskennellessäni toimittajana ja kirjoittaessani naisten ja lasten oikeuksista Sri Lankan sisällissodan aikana”, Jayani sanoo. RADEEKA JAYANI kertoo ihmisoikeuksien olleen aina lähellä hänen sydäntään. Jo kuusivuotiaana hän ihmetteli, mikseivät kaikki maalaiskylän lapset käyneet koulua. Isä kertoi, ettei köyhillä perheillä ollut varaa siihen. Jayani ryhtyi tekemään töitä perheensä maatilalla kerätäkseen rahaa, jonka turvin saattoi avustaa kylän lapsia koulunkäynnissä. Jayani kirjoitti 12-vuotiaana kirjeen silloiselle Sri Lankan presidentille Ranasinghe Premadasalle. Presidentti kutsui hänet puhumaan konferenssiin, perusti köyhille lapsille ja naisille suunnatun avustusrahaston ja tarjosi Jayanille stipendiä ulkomailla opiskeluun. Jayani ei halunnut lähteä ulkomaille, sillä lähtö olisi keskeyttänyt hänen avustusprojektinsa. Sen sijaan teini-ikäinen tyttö pyysi äitiä opettamaan hänelle kokkausta, isoäitiä kauneudenhoitoa ja kansanparantaja-isoisää ayurvedaa eli intialaista lääketiedettä. Isovanhemmat opettivat lapsenlapsensa myös puhumaan englantia. ”Aina voi aloittaa jostain: kasvattaa ja myydä vihanneksia tai leipoa. Annan mieluummin siemeniä, jauhoja, lannoitteita, opetusta ja kannustusta kuin rahaa. Tällöin ihmiset oppivat auttamaan itse itseään”, Jayani toteaa. MIES NAPPAA poikavauvan käsivarsilleen. Heillä on samanlainen punkkarikampaus. Jay-

ani tapasi aviomiehensä, kun oli vapaaehtoisena opettamassa musliminaisille ja -lapsille heidän oikeuksistaan sisällissodan murjomalla tamilialueella. ”Houkutuksena naisille ja hämäyksenä terroristeille kerroin opettavani työpajoissani mekkojen ompelua, toffeen ja kakkujen valmistusta tai kukkien sidontaa. Todellisuudessa työpajoissa näytettiin videoita ja kerrottiin siitä, millaista elämä on maissa, joissa ei käydä sotaa.” Jayanin mukaan naisten sorto ei johdu ainoastaan miehistä. Kaikkien asenteiden on muututtava, ja se vie aikaa. ”Tiettyjä kulttuuriimme sisäänrakennettuja piirteitä ei pysty muuttamaan, mutta jos tuntee

lain, voi puhua poliisille kohtaamastaan sorrosta. Ja kun osaa käyttää teknologiaa, voi itse hankkia lisää tietoa.” Jayanin mies nojailee ravintolan edustalle parkkeerattuun tuktukiin, jota ympäröi tyköistuviin ruutupaitoihin pukeutunut miesporukka. ”Uuden sukupolven miehet seuraavat muotia elokuvista ja videoista. He ovat oppineet myös naisten arvon. Monet srilankalaiset eivät vain tiedä, millaista hyvä elämä voi olla. Tärkeintä on istuttaa idea heidän päähänsä ja vain puskea, puskea, puskea”, Jayani hymyilee. Teksti Pauliina Toivanen Kuvitus Terhi Adler

Teetä ja ihmisoikeuksia. Keskustelua oikeasti tärkeistä asioista

Pakolaisten määrä kasvoi, oikeudet vähenivät Suomeen saapui syksyllä 2015 satoja turvapaikanhakijoita päivässä. Se yllätti päättäjät ja viranomaiset. Pakolaisten oikeuksia heikennettiin nopeasti ilman, että kukaan mietti tekojen seurauksia. KUK AAN EI OLISI vuosia sitten voinut aavistaa, että Torniosta tulisi Pohjois-Euroopan hotspot ja että Suomeen saapuisi jopa 600 ihmistä päivässä hakemaan turvaa. Niin kävi, ja kaikille järjestyi majoitus, vaikka välillä Torniosta lähti busseja kohti etelää vailla tietoa siitä, mihin vastaanottokeskus yön aikana avataan. Poikkeuksellista oli sekin, että syksyllä 2015 Suomeen tultiin tietoisella päätöksellä. Sisäministeriön maahanmuuttoyksikön johtaja ja entinen Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jorma Vuorio seurasi tilannetta tiiviisti. ”Irakilaisille oli kerrottu, että Suomesta saa heti oleskeluluvan, töitä, perheen. Ihmissalakuljettajat kusettivat näitä ihmisiä mennen tullen. He lähtivät kohti paratiisia, jota ei sitten ollutkaan”, Vuorio sanoo. Koomikko ja yrittäjä Ali Jahangiri tuli lapsena 1990-luvun alussa turvapaikanhakijana Suomeen. Vuonna 2015 hän kulki läpi Euroopan turvapaikanhakijoiden rinnalla ja dokumentoi matkansa elokuvaksi. Hänen mielestään tilanteen ei olisi pitänyt olla kenellekään yllätys. Pakolaisten määrä maailmassa oli kasvanut vuosi vuodelta, ja Syyrian tilanne oli pitkittynyt. Nykyään tilanne Suomen rajoilla on rauhoittunut, ja keskustelussa keskiöön on noussut ihmisten palauttaminen lähtömaihin, kun turvaa hakeville on annettu enemmän kielteisiä oleskelulupapäätöksiä kuin koskaan.

”Me istumme täällä ja mietimme, että huhhuh, mitä me teemme tämän yhden lentokoneen kanssa. Mitä sanomme sitten, kun ihmiset lähtevät kävelemään? Heillä ei ole enää paikkaa, mihin palata”, Jahangiri kysyy. SUOMEN PALAUTUSPOLITIIKKA on herättänyt keskustelua erityisesti kuluneen kevään aikana. Voiko Irakiin palauttaa turvallisesti? Entä Afganistaniin? Jorma Vuorio ja Ali Jahangiri pohtivat, mitä heidän kävisi, jos he joutuisivat keskelle Kabulia.

kaisin”, Jorma Vuorio sanoo. ”Hahahaa! Enhän minä niin sanonut! Riski on vain vähän pienempi, jos tuntee alueen”, Jahangiri vastaa. Lain mukaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut ihminen tulisi poistaa maasta. Suomessa on vedottu palautusten keskeyttämisen puolesta, koska lähtömaiden turvallisuustilanteet ovat huonot. Jorma Vuorio näkee palautuspolitiikan yhtenä ongelmana sen, että ihmisiä pystytään viemään takaisin vain pieninä ryhminä, vaikka palautettavia olisi monta lentokoneellista. Charter-lennot Irakiin eivät vielä onnistu. ”Miksei saman tien palauteta kontissa”, Jahangiri haastaa. ”Kyllähän palautuksen täytyy tapahtua inhimillisesti”, Vuorio sanoo. ”Meillä on vähän erilainen käsitys inhimillisyydestä. Minusta inhimillisyys ei liity siihen, onko paikkaa koneessa, vaan siihen, miten sinua ja ihmisyyttäsi kohdellaan”, Jahangiri sanoo.

Uhkakuvia Euroopan tuhoutumisesta viriteltiin. Maanosa on kuitenkin yhä pystyssä. ”Minut tapettaisiin tai kaapattaisiin puolen tunnin sisään. Minähän näyn kauas kuin valolyhty! Jos kasvattaisin saman näköisen parran kuin sinulla, ehkä pärjäisin siellä”, Vuorio pohtii. Ali Jahangirin mielestä suurin yksittäinen uhka tälle kaksikolle olisi se, että he eivät tietäisi, missä voi olla ja missä ei. Jos tuntee paikat, uhka pienenee huomattavasti. Se, että missä räjähtää ja milloin, on tuurista kiinni. ”No, sittenhän Kabul onkin turvallinen paikka ainakin afganistanilaisille palata ta-

HALLITUKSEN turvapaikkapoliittisessa toimenpideohjelmassa joulukuussa 2015 kirjattiin ensi kertaa julki, että Suomen turvapaikkapolitiikan tavoitteena on vähentää Suomeen hakeutuvien ihmisten määrää. Ali Jahangirin mukaan muutos ei ollut kuitenkaan suuri: ”Se, mitä on jo aikaisemmin tehty, on nyt tullut näkyviin. Suomessahan ei viimeisen 20 vuoden aikana ole niin sanotusti löysennetty

”Kyllähän palautuksen täytyy tapahtua inhimillisesti.”

”Inhimillisyys liittyy siihen, miten sinua ja ihmisyyttäsi kohdellaan.”

maahanmuuttopolitiikkaa, vaan jatkuvasti kiristetty.” Hallituksen mukaan Suomen on oltava pohjoismaisittain yhdenmukaisella tasolla. Maalinjauksia on muutettu. Turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämistä on vaikeutettu ja oikeusapua heikennetty. ”Minun on vaikea iskostaa ajatus päähäni: miksi Ruotsi on meidän vertailukohta? Miksemme me tee asioita omalla tavallamme?” Jahangiri pohtii. ”Jos joku maa poikkeaa hirveästi linjasta ja myöntää helpommin oleskelulupia, niin sinne hakeudutaan enemmän”, Vuorio selittää. Yhtenäistä pohjoismaista, saati eurooppalaista linjaa ei kuitenkaan ole. Suomi antaa esimerkiksi selvästi Ruotsia enemmän kielteisiä turvapaikkapäätöksiä irakilaisille. Myös kiintiöpakolaisten suhteen Suomi on omalla linjallaan, kun Ruotsi korotti vastikään kiintiötään tuhansilla. Silti Vuorio on tyytyväinen siihen, että Suomi toimii aktiivisesti EU:ssa, jotta muutkin maat ottaisivat kiintiöpakolaisia vastaan. Jos kaikki maat sitoutuisivat, suuria ihmismääriä voitaisiin auttaa nopeastikin. Ali Jahangiri ei näe syytä ylpeilyyn: ”Me puhumme 750 ihmisestä – 750 ihmisestä! Minusta on röyhkeää väittää, että järjestelmä toimii. Ei tätä ongelmaa ratkaista kiintiöpakolaisjärjestelmällä!” Kansainvälistä suojelua on yhä vaikeampi hakea muun muassa sisärajatarkastusten vuoksi. Kiintiöpakolaisuus alkaa olla ainoa turvallinen reitti suojeluun. ”Kiintiöpakolaisuus luo meille hyvän fiiliksen, että me teemme jotain. Mutta maailmassa on enemmän pakolaisia kuin koskaan. Meidän pitäisi tehdä asioita toisin ja miettiä, miksi me olemme tällaisessa tilanteessa”, Jahangiri sanoo. KUN TURVAPAIKANHAKIJOITA saapui kesällä 2015 Eurooppaan, mediassa nähtiin kuvia, joissa tuhannet ihmiset vaelsivat maasta toiseen mudas-

sa rämpien. Viriteltiin uhkakuvia Euroopan tuhoutumisesta. Maanosa on kuitenkin yhä pystyssä. Suomen linja EU:ssa on ollut epäselvä. Suomi äänesti tyhjää, kun turvapaikanhakijoiden sisäisistä siirroista päätettiin. Suomi on silti Maltan ohella suurin sisäisten siirtojen toimeenpanija ja täyttää syksyllä lupauksensa vastaanottaa kahden vuoden aikana 2 700 turvapaikanhakijaa Italiasta ja Kreikasta. ”Moni maa ei ole ottanut ensimmäistäkään turvapaikanhakijaa eikä aio ottaa. Tämä on EU-yhteistyön todellisuus. Kauniit ajatukset yhteisestä liittovaltiosta eivät toteudu”, Jorma Vuorio sanoo. Ihmisoikeusnäkökulmasta yksi Euroopan pakolaispolitiikan suurimmista ristiriidoista on, että vaikka oikeutta hakea ja saada kansainvälistä suojelua kunnioitetaan, siitä tehdään käytännössä niin hankalaa, että vain harva ihminen pystyy käyttämään oikeuttaan. Jos syyrialainen pääsee EU:n alueelle, hän hyvin todennäköisesti saa kansainvälistä suojelua. Sitä ennen hänen on kuitenkin asetettava henkensä alttiiksi salakuljettajien käsissä Välimerellä. Ali Jahangiri on todistanut omin silmin tuon järjettömyyden. Politiikkaa tehdään myös Euroopan rajojen ulkopuolella. Turkille maksetaan rajojen kiinni pitämisestä, ja myös Afrikan maiden kanssa on solmittu kahdenvälisiä sopimuksia. Esimerkiksi Nigerialle tarjotaan miljardien eurojen tukitoimia koulutusjärjestelmän kehittämiseen. Ehtona on, että Nigeria vaikeuttaa kansalaistensa maastamuuttoa. Jorma Vuorio korostaa, että tällaisten sopimusten vaikutukset näkyvät vasta pitkän ajan kuluttua. ”Samaan aikaan ilmastonmuutos tekee selvää jälkeä Afrikassa. Muuttuva elinympäristö tulee ajamaan ihmisiä liikkeelle asuinkelvottomilta alueilta. Siinä eivät enää kahdenväliset sopimukset auta”, Vuorio sanoo.

KERTA TOISENSA JÄLKEEN Jahangirin ja Vuorion keskustelu palaa siihen, mikä on Suomen niin sanottu kantokyky: Milloin raja tulee vastaan? Milloin turvapaikanhakijoita on liikaa? Missä menee suomalaisten suvaitsevaisuuden raja? Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta koko kysymyksenasettelu on mahdoton. Jorma Vuorion mukaan kysymys on esitettävä, jos syksyn 2015 kaltainen tilanne toistuisi eikä esimerkiksi majoituksia enää järjestyisi. Ali Jahangirin mielestä numeroiden sijaan pitäisi miettiä laajempaa kokonaisuutta. ”Eivät suomalaiset pelkää sitä, ettei pakolaisia voida majoittaa. He pelkäävät sitä, että heillä ei olisi enää julkista terveydenhuoltoa, sosiaaliturvaa, ilmaista koulutusta”, Jahangiri sanoo. Hänen mielestään raja tulee vastaan ehkä silloin, kun kunnallinen terveysjärjestelmä kaatuu kokonaan sen takia, että ihmisiä on liikaa. ”Jos joku olisi vuonna 2014 kertonut, että turvapaikanhakijoita tulee 30 000, niin kaikki olisivat sanoneet, että Suomi ei tule kestämään. Vuonna 2014 heitä tuli 3 000, ja sekin oli liikaa”, Jahangiri sanoo. Itävallassa on otettu käyttöön kansainvälisten sopimusten vastainen hätätilalainsäädäntö. Sen mukaan rajat suljetaan ja turvapaikkahakemusta ei voi edes jättää, kun tietty ihmismäärä ylittyy. Suomessakin on keskusteltu siitä, suljetaanko rajat, jos vuoden 2015 tilanne toistuu. ”Pannaan vain rajat kiinni, mutta turvapaikkahakemus on joka tapauksessa otettava vastaan. Siitä ei pääse mihinkään”, Vuorio painottaa. ”Vaikka määrä olisi kuinka suuri, se ei poista oikeutta turvapaikan hakemiseen.”

Teksti Kaisa Väkiparta Kuvat Roni Rekomaa

Kulttuuri.

Sampo Linkoneva / Serlachius-museo

Riiko Sakkinen: Europa Sneakers, 2016–2017

KULTTUURIA KESÄÄN, KYLLÄ KIITOS! Ihmisoikeusaiheiset taidepoiminnat nostavat esiin Euroopan suljetut rajat ja naisten oikeuden omaan ruumiiseen. KESÄ ON oivallista aikaa paitsi ulkoiluun ihmisten parissa myös täydelliseen vetäytymiseen. Ihmisoikeusaiheista, todella mielenkiintoista kulttuuria on tarjolla läpi kesän. Mäntässä Serlachius-museossa on esillä kuvataiteilija Riiko Sakkisen näyttely Rajat kiinni. Näyttelykokonaisuuden keskiössä on Eurooppa, joka kääntyy itseensä. Sakkinen toteaa näyttelytekstissä, että ihminen, joka vaatii Euroopan rajojen sulkemista, ei seuraa aikaansa: rajat ovat jo kiinni – piikkilangalla. Kylmän sodan aikainen rautaesirippu oli Sakkisen mukaan leikkikalu verrattuna nykyisiin raja-aitoihin. Sakkinen on kiertänyt Euroopan ulkorajoilla muun muassa Kreikan saaristossa ja Espanjalle kuuluvilla Afrikan raja-alueilla. Hän on katsonut ihmisiä, jotka on jätetty ei-kenenkään-maalle, rajaseuduille tai pakolaisleireille. Töissään Sakkinen käsittelee paitsi Euroopan rajoilla näkemäänsä myös asenteita ja rasismia, joita turvapaikanhakijat ja siirtolaiset kohtaavat Euroopan puolella. KOLME VAHVAA naiskirjailijaa nostavat tuoreissa teoksissaan esiin erilaisia yksilöllisiä

ja maantieteellisiä näkökulmia naisten arkeen ja asemaan. Booker-palkinnon voittanut Vegetaristi (Gummerus) on Han Kangin kirjoittama romaani naisen oikeudesta oman ruumiiseensa ja mieleensä. Kirja on huikea ja raaka kuvaus eteläkorealaisesta naisesta, joka haluaa olla puu tai muu kasvi. Hän lakkaa syömästä lihaa ja tuo päätös vaikuttaa myös hänen lähipiiriinsä. Kirja herättää monitahoisia kysymyksiä itsemääräämis oikeudesta, anoreksiasta, mielenterveydestä, eettisistä valinnoista ja vallanhimosta suhteessa toiseen ihmiseen. Paljon palkitun Zadie Smithin uutuusromaani Swing Time (Wsoy) on nimettömän päähenkilötytön kasvutarina Lontoon maahanmuuttajalähiöstä pop-tähden avustajaksi – ja omaksi itsekseen. Suuria mittakaavoja hipova romaani keskittyy auttamisen problematiikkaan kehitysmaissa ja ylipäätään hyvän tekemiseen suhteessa lähimmäisiin ja myös omaan itseen. Roxane Gayn tuore esseekokoelma Bad Feminist (Like) avaa populaarikulttuurin ilmiöiden kautta näkökulmia naisen asemaan ja oikeuksiin, sukupuoleen sekä siihen, millaista on elää

mustana naisena nykymaailmassa. Esseet ovat herkullista, epätäydellistä ja henkilökohtaista luettavaa. ELOKUUN LOPULLA Helsingin juhlaviikoilla vierailee espanjalainen Agrupación Señor Serrano -teatteriryhmä multimediaperformanssilla Birdie. Esitys piirtää esiin kaksi erilaista näkyä. Niistä ensimmäisessä katsoja kohtaa esimerkiksi sotia, kuivuutta, vainoja, poliittista epävakautta ja ihmisten pakkopalautuksia. Toisen todellisuuden täyttävät supermarketit, turvallisuus, ihmisoikeudet, toimiva terveydenhuolto ja vapaus. Näiden maailmojen välillä liikkuvat tuhannet linnut ja lintuparvet, jotka täyttävät taivaan erilaisin muodoin. Esitys on tekijöidensä mukaan yritys ymmärtää sotkuista maailmaa, jossa elämä, solut, galaksit ja toivo ovat monimuotoisessa ja jatkuvassa liikkeessä.

Lisätietoja: serlachius.fi ja helsinginjuhlaviikot.fi Teksti Marie Kajava

Aktivisti.

”RAKKAUSLAULUJA ON KAIKKIALLA” Lissu Lehtimaja valmistelee Maria Gasolina -yhtyeineen uutta levyä, joka sisältää käännöspoppia Lähi-idästä sekä Itä- ja Pohjois-Afrikasta.

1. KESKUSTELU PERHEENY HDISTÄMISESTÄ

VEI KOHTI LAULUA ”Julkinen keskustelu perheenyhdistämisestä sai minut valitsemaan tulevalle levylle sudanilaisen laulun, joka kertoo rakkauden perässä muuttamisesta. Alkuperäinen arabiankielinen kappale on nykyisin Brooklynissa asuvan Alsarahin ensimmäiseltä levyltä, joka käsitteli siirtolaisuutta ja diasporaa. Lauluntekijän vanhemmat olivat ihmisoikeusaktivisteja, ja perhe joutui muuttamaan pois Sudanista Alsarahin ollessa lapsi.”

2. TURKKILAINEN BIISI YHÄ

AJANKOHTAISEMPI ”Halusin levylle mukaan turkkilaisen biisin 1970-luvulta. Se muistuttaa journalismin yhteiskunnallisesta tehtävästä. Kappale tuntui erityisen ajankohtaiselta, kun Suomi menetti paikkansa lehdistönvapauden kärkimaana pääministeri Juha Sipilän painostettua Yleä. Odottelin levytyslupaa pitkään, mutta sitä ei kuulunut. Kun artisti Selda Bağcan oli saapumassa keikalle Tukholmaan, pakkasin mukaani vauvan ja rintapumpun. Sain luvan kappaleen julkaisuun keikkapaikan takahuoneessa.”

3. JAMITTELUA VASTAANOTTOKESKUKSISSA ”Kun valmistelimme levyä, pidimme musiikki-iltamia vastaanottokeskusten asukkaille. Jamittelut kehittyivät usein suuriksi diskoilloiksi. Teemme edelleen yhteistyötä turvapaikanhakijoiden perustaman Baghdad Bandin kanssa, ja heidän luutunsoittajansa Ali Haithem on mukana levyn ensimmäisellä sinkulla. Musiikin avulla voimme luoda toisenlaisia näkökulmia maihin, jotka ihmiset tuntevat stereotypioiden, kuten sodan, konservatiivisten arvojen ja köyhyyden kautta. Pop-musiikkia ja rakkauslauluja on kaikkialla. Vuonna 2013 julkaisimme pilottiprojektina mogadishulaisen funk-biisin. Tuolloin moni havahtui: ’Mitä, tuleeko Somaliasta tällaista musaa!’” Maria Gasolinan levy ilmestyy ensi syksynä. Levyn ensimmäinen sinkku Beibe tuu (Alsarah and the Nubatones: Habibi taal) julkaistiin vappuna. Teksti Reetta Haarajoki Kuva Anna Autio

Toimi.

Miksi ihmisoikeuksien puolus taminen on tärkeää? Kuka on ihmisoikeuspuolustaja? Miten ihmisoikeuspuolustajaksi voi ryhtyä? Vastauksia näihin kysymyk siin tarjotaan Amnestyn verk kokurssilla. Se on englanninkie linen. Tutustu teemaan: humanrightseducation.amnesty.org

Amnesty somessa Facebookista ja Twitteristä bongaat Amnestyn tuoreimmat uutiset, raportit ja vetoomukset. Twitterissä @amnestyfinland Facebookissa facebook.com/ amnestyfinland

Tule mukaan Prideen! Amnesty näkyy ja kuuluu tänäkin kesänä Pride-tapahtumissa eri puolilla Suomea. Vaadimme translain kokonaisuudistusta! Suomen nykyinen lainsäädäntö loukkaa transihmisten perusta vanlaatuisia oikeuksia. Tämän on muututtava: transihmisiä ei saa pakottaa sterilisaatioon tai käymään läpi nöyryyttäviä tutkimuksia. Ihmisellä on oltava oikeus määritellä sukupuolensa itse. Amnestylaiset osallistuvat Pride-kulkueisiin ja keräävät allekir joituksia vetoomukseen, jossa vaaditaan translain uudistamista. Tule mukaan oman paikkakuntasi Pride-tapahtumaan! Ilmoittaudu: amnesty.fi/mukaanprideille

Pohjoismainen transseminaari Miten transihmisten oikeudet ja hyvinvointi on huomioitu lain säädännössä? Transoikeuksia käsitteleväs sä seminaarissa vertaillaan käy täntöjä ja lakeja eri Pohjoismais sa. Tilaisuuden järjestää Am nesty yhdessä Setan, Trasekin ja Suomen Norden i fokus -toimis ton kanssa. Tilaisuus on englan ninkielinen. Seminaari järjestetään 28.6. kello 13 Pohjoismaisessa kult tuuripisteessä (Kaisaniemenkatu 9) Helsingissä. Seminaarin jälkeen pohjois maiset transaktivistit kokoon tuvat vaihtamaan kokemuksia ja kuulumisia. Tervetuloa yksin tai yhdessä kaverin kanssa! Lisätietoa kesäkuun aikana: amnesty.fi

Korotetaan pakolaiskiintiö! Haluaako Suomi jäädä histo riaan maana, joka auttoi hädän hetkellä, vai maana, joka sulki silmänsä ja ovensa heikoimmas sa asemassa olevilta? Jo yli 10 000 suomalaista on vedonnut sisäministeri Paula Ri sikkoon pakolaiskiintiön korot tamiseksi. Allekirjoita sinäkin, ja jaa vetoomusta sosiaalisessa me diassa! Vetoa: amnesty.fi/pakolaiskiintio

Muista 50-vuotiasta Amnestya Järjestä merkkipäiväkeräys 50-vuotiaalle Amnestyn Suomen osastolle! Täytätkö sinäkin pyöreitä, juhlitko häitä tai vietätkö muita juhlia tänä kesänä? Nyt voit jär jestää oman juhlasi yhteydessä merkkipäiväkeräyksen ihmisoi keustyölle. Lue lisää: amnesty.fi/merkkipaiva

Vetoa tekstiviestillä Kun ihminen tuomitaan kuole maan, häntä kidutetaan tai hänet vangitaan mielipiteensä vuok si, Amnestyn pikavetoomusten kirjoittajat kaikkialla maailmas sa tarttuvat toimeen. Tekstivies ti on nopea tapa toimia hädässä olevan ihmisen puolesta. Liity Amnestyn maailman laajuiseen pikavetoomusverkos toon. Saat tekstiviestillä sään nöllisesti vetoomuspyyntöjä. Lisätietoja: amnesty.fi/osallistu/ liity-hataviestiverkostoon

Lisää vapaaehtoistyön muotoja osoitteessa: amnesty.fi/osallistu

Kuvitus: Freepik / Amnesty

Opi ihmis oikeuksista verkossa

Kolumni.

Siitä puhe, mistä puute

Det enda man kan prata om

PÄTÄKKÄÄ, HYNÄÄ, MASSIA. Fyffeä, paalua, hilloa. Ra

STÅLAR, SLANTAR, DEG. Klöver, cash, kapital. Pengar.

VALTIOIDEN VEROTULOJA pienentävä kansainvälinen

DEN INTERNATIONELLA kapitalflykten minskar stater

haa. Välillä tuntuu, ettei mistään muusta osata nykyään keskustellakaan. Valtioiden pienenevät tulot ovat vähen täneet poliittista liikkumatilaa ja johtaneet kiristyvään yhteiskunnalliseen ilmapiiriin. Rahan puutteen sijaan olisi tärkeää puhua siitä, miten se jakautuu. pääomapako on kurittanut kovalla kädellä erityisesti ke hitysmaita. Vuonna 2015 Amnesty raportoi verovälttelys tä Keski-Afrikan tasavallan timanttibisneksessä. Valtio on yksi maailman köyhimmistä. Timanttiyritykset mini moivat sille maksetut verot toimimal la veroparatiisi Dubaista käsin. Keski-Afrikan tasavalta ei ole har vinainen poikkeus. Yritysten aggres siivisen verosuunnittelun takia kehi tysmaat menettävät miljardeja euroja verotuloja, joka vuosi. Veronkierto ei ole uhriton rikos. Kun rikkaat välttelevät veroja, köy hät kärsivät heikkenevistä palveluis ta. Keski-Afrikan tasavallassa se voi tarkoittaa esimerkiksi terveydenhuoltojärjestelmän ro mahtamista. Valtioilla on kansainvälisten ihmisoikeussopimusten nojalla velvollisuus suojella ihmisoikeuksia. Ihmisoikeus velvoitteet toteutetaan keräämällä valtion alueella kansa laisilta ja erilaisilta yhteisöiltä veroja julkisten palvelujen tuottamiseen.

Ibland känns det som om man inte kan prata om något an nat nuförtiden. Staternas sjunkande intäkter har minskat det politiska handlingsutrymmet och lett till ett hårdnan de samhällsklimat. I stället för att prata om bristen på pengar skulle det va ra viktigt att prata om hur de fördelas. nas skatteintäkter och har slagit speciellt hårt mot utveck lingsländer. 2015 rapporterade Amnesty om hur diamant branschen undviker skatter i Centralafrikanska republi ken. Landet är ett av världens fattigaste. Diamantbolagen minimerar skatten som betalas i lan det genom att agera från skattepara diset Dubai. Centralafrikanska republiken är inget undantag. På grund av företa gens aggressiva skatteplanering går utvecklingsländerna miste om flera miljarder euro i skatteintäkter, varje år. Skattesmitning är inte ett brott ut an offer. När de rika undviker skatt li der de fattiga av sämre service. I Cen tralafrikanska republiken kan det till exempel betyda att sjukvårdssystemet kollapsar. Staterna är genom internationella konventioner förplik tade till att skydda de mänskliga rättigheterna. Förpliktel serna förverkligas genom att man inom en stats gränser samlar in skatt från medborgare och samfund och använ der pengarna till att producera offentliga tjänster.

Kun rikkaat välttelevät veroja, köyhät kärsivät heikkenevistä palveluista.

MYÖS SUOMI, yksi maailman rikkaimmista maista, me

nettää verovälttelyn seurauksena satoja miljoonia euroja verotuloja joka vuosi. Julkishallinnon tiukentuneella taloudella on perusteltu muun muassa epäinhimillistä maahanmuuttopolitiikkaa, sosiaaliturvan leikkauksia ja sitä, ettei väkivaltaa koke neille naisille ole vieläkään riittävästi turvakotipaikkoja. Ihmisoikeuksien toteutuminen on resursseista kiinni. Tämä näkyy myös järjestöjen työssä: kehitysyhteistyöleik kauksilla on ollut vaikutuksia miljooniin ihmisiin maail malla, ja ne ovat vaarantaneet ihmisoikeuskasvatuksen tulevaisuuden myös Suomessa. Vähentyneet resurssit vaikeuttavat myös Amnestyn työtä, ja siksi tuki ihmisoikeustyölle on tärkeämpää kuin koskaan.

ÄVEN FINLAND, ett av världens rikaste länder, går mis

te om hundratals miljoner euro i skatteinkomster varje år på grund av undvikning av skatt. Den offentliga förvaltningens kärvare ekonomi har använts som argument för bland annat inhuman invand ringspolitik, nedskärningar i socialförsäkringen och för att det fortfarande inte finns tillräckligt många platser i skyddshemmen för kvinnor som har varit utsatta för våld. Förverkligandet av de mänskliga rättigheterna hand lar om resurser. Det märks också i organisationers arbe te: nedskärningar i utvecklingssamarbetet har påverkat miljontals människor runt om i världen, och de har även äventyrat framtiden för utbildning om mänskliga rättig heter i Finland. De minskade resurserna gör även Amne stys arbete svårare, och därför är stödet till de mänskliga rättigheterna viktigare än någonsin.

Sonja Vartiala Kirjoittaja on Amnestyn Suomen osaston johtokunnan puheenjohtaja.

Menot.

Sergei Supinsky / AFP / Lehtikuva

Kiovan ensimmäisessä Pride-kulkueessa kesällä 2016 oli paikalla 700 aktivistia ja tuhansia poliiseja.

PRIDE JUHLII VAPAUDEN JA VASTUUN TEEMOILLA ”Me voimme näyttää, että Suomessa on halua ja tahtoa muuttaa translaki ihmisoikeusperustaiseksi”, Amnestyn asiantuntija Pia Puu Oksanen sanoo. HELSINGISSÄ järjestettävällä Pride-viikolla on luvassa hauskanpitoa ja tiukkaa asiaa, kun vuoden 2017 teemana on vapaus ja vastuu. Pride juhlistaa ihmisen vapautta olla sellainen kuin haluaa, ja toisaalta Helsinki Priden aikana järjestetään tapahtumia, jotka korostavat valtion vastuuta syrjinnän torjumisessa. Tunnetuimpia tapahtumia Helsingin Pride- viikolla lienee keskustassa järjestettävä kaikille avoin kulkue. Viime vuonna sateenkaaren värein hehkuneessa kulkueessa marssi arviolta 35 000 ihmistä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asialla. Tänä vuonna Suomen suurimmassa kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtumassa on luvassa kadut valloittavan kulkueen lisäksi muun muassa keskustelutilaisuuksia, työpajoja ja piknik- henkisiä kokoontumisia, tanssia ja klubeja. SUOMESSA RIITTÄÄ edelleen runsaasti työtä esimerkiksi translain muuttamiseksi. Amnesty muistuttaa, että Suomi junnaa muista Pohjoismaista tuntuvasti jäljessä. ”Viestimme on se, että translaki on muutettava itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi”, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija Pia Puu Oksanen sanoo. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ihmi-

nen voi itse ilmoittaa väestörekisteriin sen henkilötunnuksen sukupuolimerkinnän, jonka kokee omakseen. Ihmisen sukupuoli-identiteetti muodostuu usein ennen täysi-ikäisyyttä, ja siksi on tärkeää, että ilmoituksen voi tehdä alle 18-vuotiaana. Väärä sukupuolimerkintä haittaa lasten ja nuorten elämää merkittävästi ja altistaa heidät syrjinnälle. JUURI TR ANSLAKIIN liittyviä seikkoja pohditaan tilaisuudessa, jonka Amnesty järjestää yhdessä Setan, Trasekin ja Suomen Norden i fokus -toimiston kanssa. Legal Gender Recognition in the Nordic Countries -tilaisuuden keskiössä on translain tila eri Pohjoismaissa. Tilaisuus alkaa seminaarilla, jossa pääsevät ääneen kokemusasiantuntijat eli transsukupuoliset keskustelijat. Pia Puu Oksanen kertoo, että luvassa on historiallinen kohtaaminen, kun Amnestyn kansainvälisen työn kampanjakasvo, suomalainen Sakris Kupila tapaa norjalaisen Jeanette John Solstad Remøn, joka on ollut näkyvästi esillä translain muuttamisessa omassa kotimaassaan. ”Paikalla on toivottavasti poliitikkoja. Se on ehdottomasti haastamisen paikka ja mahdollisuus vaikuttaa. Me voimme näyttää, että Suo-

messa on halua ja tahtoa muuttaa translaki ihmisoikeusperustaiseksi”, Oksanen muistuttaa. TILAISUUDEN SUOJELIJANA toimii perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.), jonka vastuuministeriön tehtäviin myös mahdollinen uusi translaki kuuluu. ”Sekä Juha Rehula että hänen paikalleen siirtyvä ministeri Annika Saarikko ovat ilmaisseet, että he kannattavat translain kokonaisuudistusta. Myös kansainvälinen paine lakimuutoksen aikaansaamiseksi on kasvanut jatkuvasti”, Oksanen sanoo. Edellisellä hallituskaudella aloitettiin trans lakimuutoksen valmistelut. Oksanen korostaa, että nyt on aika viedä muutos ihmisoikeusmaaliin saakka. Ratkaisevaa on se, ottaako pääministeri Juha Sipilä translain uudistamisen tavoitteekseen.

Helsinki Pride järjestetään 26.6.–2.7. Lisätietoja helsinkipride.fi. Pride-juhlia järjestetään eri puolilla Suomea ja koko maailmaa. Amnestyn seminaari järjestetään 28.6. klo 13. Tapahtumaa voi seurata myös verkossa. Teksti Veera Pennanen

Ilona Partanen