Oluesta se alkoi – Kantaravintoloiden historiikki by Alko Oy

Oluesta se alkoi Kantaravintolat Oy 1962â&#x20AC;&#x201C;1991

Anna-Liisa Lilius

Oluesta se alkoi Kantaravintolat OY 1962â&#x20AC;&#x201C;1991

Lukijalle

avintolaelämä Suomessa 1960-luvun alussa – millaista se oli ja missä sitä ylipäätänsä oli? Väkijuomalaki rajasi käytännössä anniskelutoiminnan suuriin asutuskeskuksiin, kaupunkeihin ja kauppaloihin. Kaikkien alkoholijuomien myynti, keskiolut mukaan luettuna, oli Alkoholiliikkeen yksinoikeus. Uutta alkoi tapahtua vuonna 1962, kun Alkoholiliike perusti Kantaravintolat Oy:n osallistumaan ns. olutravintolakokeiluun. Kokeilusta saadut myönteiset kokemukset vaikuttivat omalta osaltaan siihen, että vuoden 1969 alusta keskiolut vapautui myytäväksi elintarvikeliikkeissä ja kahviloissa. Samaan aikaan astui voimaan oleellisia muutoksia tuonut alkoholilaki. Kantaravintolat Oy oli edelläkävijä maaseudun ravintoloitsijana. Yhtiön panos työllistäjänä ja kouluttajana oli merkittävä. Lähes 30-vuotisen toimintansa aikana yhtiöllä ehti olla 61 ravintolaa ja hotellia, suunnilleen puoliksi maaseudulla ja kaupungeissa. Verkosto kattoi koko maan Kittilästä Tammisaareen ja Närpiöstä Kiteelle. Perustettiinpa ravintola Tukholmaankin.

Kantakrouvit ja Kantakievarit, Mesikämmen ja Leppäkerttu, jazzravintola Groovy ja muut Kantispaikat – mitä muistoja ne tuovatkaan mieleen. Me entiset yhtiön henkilökunnan jäsenet totesimme ajan myötä, että olimme eläneet erittäin mielenkiintoisen vaiheen. Olimme saaneet olla mukana luomassa ja kehittämässä yhtiötä ja koko alaa kahden voimakkaan persoonan, Aarne Alestalon ja Aarto Kuneliuksen johdolla. Heräsi ajatus Kantaravintoloiden elämäntarinan kokoamisesta talteen. Kiitämme Alko Oy:tä, joka teki tämän historiikin laatimisen mahdolliseksi sekä sen kirjoittajaa AnnaLiisa Liliusta ja ulkoasusta vastannutta Tiina Haavistolaa. Sponda Oyj luovutti käyttöön oleellisen tärkeät arkistot. Yhteistyö Hotelli- ja ravintolamuseon kanssa on ollut mukavaa ja tehokasta. Kaunis kiitos myös kaikille niille, jotka ovat haastatteluissa kertoneet muistojaan muillekin jaettaviksi. Jarmo Kurko oli ainoa henkilö, joka oli Kantaravintolat Oy:n palveluksessa koko sen toiminnan ajan. Historiikkihankkeessa hän oli aktiivisesti mukana, mutta ei ole enää kokemassa kanssamme teoksen valmistumista. Muistamme häntä lämmöllä.

Helsingissä helmikuussa 2014 Kantaravintolat Oy:n historiikkiryhmä Kustantaja: Alko Oy Graafinen suunnittelu ja taitto: Tiina Haavistola Kuvat: nimetyt valokuvaajat, Hotelli- ja ravintolamuseo HRM, yksityiset albumit, Kantaravintolat Oy:n aineisto

Raili Koivunen

Aulikki Leino

Antero Niemi

Liisa Vanhanen

1965–1983 Kantaravintoloissa

1973–1983

1971–1991

1970–1989

Kannen kuva: Kari Leino/Heku Oy Kirjapaino: Hansaprint Oy, Vantaa 2014 ISBN 978-951-8913-84-2

Palaako sinunkin mieleesi Kantis-muistoja? Hotelli- ja ravintolamuseon Restopedia taltioi suomalaista ravintolahistoriaa, www.restopedia.fi

Kiitokset

istoria yllättää aina, mutta yllätys on jopa hämmentävä, kun tarkasteltavana on suhteellisen likeinen ajanjakso: näinkö toisenlaista kaikki oli vain viisi vuosikymmentä sitten! Sen verran on kulunut aikaa siitä, kun Oy Alkoholiliike Ab perusti Kantaravintolat Oy:n. Kantaravintolat Oy:n syntyvaiheet vievät lukijan yllättäen lähes kieltolain vuosia muistuttavaan aikaan. Yhtiön ravintoloiden pöydistä avautuu värikäs näkymä kolmen vuosikymmenen ravintolaelämään ja lähihistorian tärkeisiin murrosvaiheisiin. Kantaravintoloiden Kantakrouvit ja Kantakievarit olivat kansan paikkoja, siksi niissä kohtaa niin 1960-luvun ensikertalaisia ravintola-asiakkaita kuin 1980-luvun lopun urbaanin juppikansan, jolle ravintola on olohuone. Vastuu sisällöstä, siihen liittyvistä valinnoista ja tulkinnoista on luonnollisesti kirjoittajan, mutta ilman runsaita apuvoimia matka Kantaravintoloiden historiaan olisi ollut mahdoton. Kahden tahon merkitys on ratkaiseva. Alko Oy antoi historiikkihakkeelle niin henkisen kuin materiaalisen tuen. Kantaravintoloiden entisten työntekijöiden muodostama historiikkiryhmä piti vireillä ja valmisteli hanketta sitkeästi parin vuosikymmenen ajan. Lämmin kiitos Alko Oy:n tarkastusjohtajalle Heli Riivarille ymmärtävästä tuesta koko projektin aikana. Yhtä lämpimästi haluan kiittää historiikki-

ryhmää, joka on jakanut muistojaan, ohjannut muiden muistelijoiden puheille ja kommentoinut tekstiä työn kuluessa. Erityismaininnan ansaitsee ryhmän jäsen, ekonomi Raili Koivunen. Hän on järjestelmällisesti koonnut, säilyttänyt ja paimentanut säilytettäväksi yhtiöön liittyvää aineistoa ja näin pelastanut paljon sellaista, mikä muuten olisi kadonnut tai tuhoutunut yhtiön loppuvaiheisiin liittyneissä järjestelyissä. Suur kiitos myös kaikille muille muistelijoille ja teille, jotka luovutitte käyttööni erilaista aineistoa tai tarkistitte tietoja. Ilman tätä apua historiikista puuttuisi elämän maku tai tärkeitä yksityiskohtia. Muistot ovat auttaneet myös luomaan kuvaa niistä yhtiön avainhenkilöistä, jotka eivät enää ole itse kokemuksiaan jakamassa. Toimitusjohtaja Erja Takalaa ja toimittaja Jouni Luotosta kiitän asiantuntevista, joskus kiperistäkin pohdinnoista, tekstin kommentoinnista ja – runsaasta rohkaisusta! Graafinen suunnittelija Tiina Haavistola on herättänyt Kantaravintoloiden Oluesta se alkoi -historiikin henkiin, lukijoiden iloksi. Hotelli- ja ravintolamuseon tutkija Anni Pelkonen on ollut tärkeä opas tiedon lähteille, oikeustieteen kandidaatti Jukka Laaksonen tarkka oikolukija. Reijolle kaunis kiitos teestä ja sympatiasta ja kaikesta muusta!

Keravalla 18.3.2014 Anna-Liisa Lilius

Sisältö Lukijalle 3 Tervetuloa Kantakrouviin!

Olutravintoloita koeajaksi

Kuivan maan pioneeri

Lopettakaa Kantaravintolat

Kansa kaipaa väkevämpää

Karvasta keskiolutta

Kantaravintolat pitää linjansa

Svea-mamman tanssiinkutsu

Tule meille turisti!

Rakennuksilta tulostöihin

Tie auki Esplanadille

Railakasta menoa valomerkkiin

Salainen päätös ja hyvästit

Liitteet 108 Lähteet 111

KUVA: matti lehdon albumi

Avajaisvieraita toimitusjohtaja Aarne Alestalon (oikealla) pöydässä. KUVA: HRM

a o l u t e v r e T ! n i i v u o r k Kanta O

n perjantai joulukuun 28. päivävuonna 1962. Vimpelissä, pienessä pohjalaiskirkonkylässä keskitalven päivä jo hämärtää, mutta raitilla on epätavallisen vilkasta. Tuossa menevät kunnan nokkamiehet. Liikkeellä ovat myös poliisi, osuuskaupan johtaja, pankinjohtajat, taitaa olla Rannila ja siinä ovat suksitehtaan johtajat. Aivan vierastakin väkeä on joukossa. Kello lähestyy kolmea iltapäivällä, ja kyläläiset kyllä tietävät, mistä on kyse. Kuntalaan ovat menossa, eivät kuitenkaan kunnanvirastoon, vaan talon toiseen päätyyn olutravintolaa avaamaan. Ravintolasta on kuhistu viikkoja naapuripitäjiä myöten: olutravintola maalaiskirkonkylään! Uskoisiko tuota? Ei maaseudulla ole ravintoloita. Lähin viinakauppakin on 80 kilometrin päässä Seinäjoella.

Nopea on voittaja

Vimpeliläiset saavat kiittää olutravintolastaan Väinö Saloa, maanviljelijää ja antaumuksellista kunnanhallituksen puheenjohtajaa. Tämä kuulee kesällä radiosta, että Oy Alkoholiliike Ab ja eri ravintolaalan yritykset ryhtyvät perustamaan kokeilumielessä olutravintoloita myös maaseudulle. Salo ei aikaile. Heti seuraavana aamuna hän nousee postiautoon, ajaa Seinäjoelle, vaihtaa Helsingin-junaan ja suuntaa Alkoholiliikkeen pääkonttoriin puhumaan Vimpelin puolesta. Vimpeliläinen historianopettaja ja kunnallismies Matti Lehto kuulee myöhemmin Kantaravintoloiden toimitusjohtajalta Aarne Alesta-

Vimpelin Kantakrouvin avajaiset ovat historiallinen tapahtuma: olutravintola maalaiskunnassa!

Kantaravintoloiden ilmoitus Järviseudun sanomissa 3.1.1963. Paikallislehti Järviseudun sanomat uutisoi olutravintolan avaamisesta 3.1.1963

Alkoholipolitiikkaa ”Ravintolat ovat kokeiluluontoisia, joissa…yritetään ohjata alkoholin käyttäjiä väkevien juomien käyttämisestä mietoihin. On siis kysymyksessä alkoholipoliittinen kokeilu, eikä suinkaan mikään rahan ansaitsemistarkoitus.” Kantaravintoloiden johtokunnan puheenjohtajan Osmo Lampela Vimpelin Kantakrouvin avajaisissa. Järviseudun sanomat 3.1.1963.

lolta tuosta päivästä: ”Huoneeseeni tupsahti sarkatakkinen, iäkkäänpuoleinen mies, joka laveasti ja kaunopuheisesti esitteli Vimpelin etuja olutravintolan sijoituspaikkana.” Vieras herättää kiinnostuksen pientä, neljän tuhannen asukkaan pohjalaiskuntaa kohtaan. Siellä olisi ravintolalle valmis tila uudessa Kuntalassa, kunnan virasto-, liike- ja asuintalossa. Se on tärkeä uutinen. Uusia ravintoloita puuhaavat tietävät, ettei kirkonkylissä juuri ole ravintolaksi käypiä tiloja valmiina. Alusta asti rakentaminen veisi liikaa aikaa. Sen Salo jättää toistaiseksi kertomatta, että on jo tullut luvanneeksi saman tilan vimpeliläisille sisaruksille ruokabaaria varten. Eiköhän sen asian voi hoitaa, jos ravintolapäätös syntyy. Kun Salo vielä vakuuttaa, että myös ”kansanvaltainen yleissuostumus” eli kunnanvaltuuston määräenemmistön lupa anniskelun aloittamiseen heltiäisi varmasti, Alestalo innostuu lisää. Ilman kunnan lupaa ravintolaa ei voi perustaa. Salolla on sekin etu, että hän on ensimmäisenä liikkeellä. Yksikään toinen kunta ei ole vielä oma-aloitteisesti ilmoittautunut olutravintolan ottajaksi. Varmuuden vuoksi Alestalo matkustaa itse Vimpeliin kertomaan kokeilusta. Kunnanhallituksen pöytäkirja kertoo hänen viestinsä pää-

Ravintolanpidon pikakurssi

Loppusyksystä 1962 käy selväksi, ettei Alestalokaan kuulu jahkailijoihin. Kun Vimpelin olutravintolan avajaisvieraat lähestyvät Kuntalaa, juhlan isäntä odottaa hymyilevänä ovella. Valmiina ovat myös ravintolan hoitaja, sattumalta Väinö Salon nimikaima, neiti Anna Salo ja koko muu henkilökunta. Ravintolasali on ojennuksessa. Kaikki 57 asiakaspaikkaa ovat käytössä. Pöydät on katettu, lautasliinat taiteltu, olutlasit kiillotettu. Ruuan tuoksu kantautuu keittiöstä. Joulukuusikin nököttää koristeltuna salin nurkassa. Koko syksyn Aarne Alestalo on ollut kiireinen. Alussa apuna on vain yksi työntekijä. Kummallakaan ei ole ravintola-alan kokemusta. Pääemäntä Salolla on kokemusta, mutta hän on tullut taloon vasta joulukuun alkupuolella. Vielä marraskuussa yhtiön johtokunta makustelee uuden ravintolan nimeä. Päätös, Vimpelin Kantakrouvi, syntyy joulukuun alussa. Avajaispäivä ratkeaa kahta viikkoa ennen h-hetkeä. Anna Salolla on siis vain pari viikkoa aikaa suunnitella ravintolan toiminta, kehitellä ruokalista sekä palkata ja perehdyttää henkilökunta. Joukossa ovat sisarukset Tuulikki Uusitalo ja Kirsti Linna, joilla on ravintola-alan kokemusta Helsingistä ja joiden piti perustaa samaan tilaan ruokabaari. Sisarukset luopuivat neuvottelujen jälkeen suunnitelmastaan ja ottivat vastaan tarjoilijan paikan uudessa ravintolassa. Kumpikin on hyvillä mielin – eiköhän iso Alkoholiliike työn turvaa. Mitään harjoitteluaikaa henkilökunnalla ei ole. Avajaisten kutsuvieraspäivällinen alkaa kello 15. Kello 19 vahtimestari avaa ovet yleisölle: Tervetuloa Kantakrouviin! Oven takana on pitkä jono, kuten siitä lähtien lähes aina viikonloppuisin.

KUVA: matti lehdon albumi

sisällön: Tavoitteena on ”edullisten ja siistien ruokapaikkojen järjestäminen”. Juopottelu ei lisääntyisi, sillä ravintoloitsija kiinnittäisi erityistä huomiota ”järjestyksen ja hyvien tapojen ylläpitämiseen”. Tavoitteena olisi ravintolakulttuurin kehittäminen. Alestalon vakuuttelu tehoaa ja Salon sana pitää. Syyskuun 12. päivänä 1962 Vimpelin kunnanvaltuusto päättää äänin 17–3 antaa luvan anniskeluluvan myöntämiseen Vimpeliin. Lupaa on hakenut Alkoholiliikkeen vasta perustettu tytäryhtiö Kantaravintolat Oy, jonka toimitusjohtaja on Aarne Alestalo.

Vimpelin ravintolan sisustus syntyi yhteistyössä Alkoholiliikkeen Paul Larhan kanssa.

a t i o l o t n i Olutrav i s k a j a e ko O

Näin meidän krouvissa Kantaravintoloiden tarkastaja Jarmo Kurko vierailee Vimpelin Kantakrouvissa kaksi kuukautta sen avaamisen jälkeen ja merkitsee muistiin vaikutelmiaan: ”Paikkakunnan ’kuvaan’ ei ravintolan toiminta ole tähän menessä aiheuttanut mitään rumentavaa, totesivat poliisit, johtaja Heikkilä ja kunnallinen alkoholitakastaja Havela heidän kanssaan keskustellessani. Yksityisiä tilauksia – sekä ruoka että kahvi – on edelleen ollut varsin runsaasti. Henkilökunnan toiminta oli moitteetonta, ja annokset valmistuivat keittiössä tyydyttävän nopeasti. Olutta myytiin edelleen suoraan lattialta eli melko lämpimänä…kevääseen mennessä tilanteen on korjaannuttava. Mainittakoon, että valituksia ei asiakkaiden taholta oluen lämpimyydestä ole tehty.”

Helsingin Sanomat kertoo 10.4.1962 Hotelli- ja ravontolatoimikunnan mietinnöstä.

y Alkoholiliike Ab:n ilmoitus vuoden 1963 alussa käynnistyvästä olutravintolakokeilusta on käännekohta sekä Suomen alkoholipolitiikassa että ravintolatoiminnassa. Kieltolain kumoamisesta on kolmekymmentä vuotta, mutta maaseudun ainoita anniskeluravintoloita ovat harvat matkailuhotellit, joihin paikalliset asukkaat eivät ole tervetulleita. Pääosa maaseudusta elää yhä kieltolain aikaa. Isoissakin kirkonkylissä tarjonta rajoittuu yleen-

Ravintola-alan kehitysmaa Asukkaita yhtä anniskeluravintolaa kohti vuonna 1961 Suomi 7 000 Ruotsi 4 800 Tanska 1100 Länsi-Saksa 450 Ranska 90 Lähde: Olutravintolakokeilun tutkimusseloste

KUVA: HRM

sä pariin vaatimattomaan ruokabaariin tai savuiseen, vaivihkaa terästettyä pilsneriä ryypiskelevien miesten kansoittamaan kahvilaan. Anniskeluravintoloita ei tosin ole paljon kaupungeissakaan, koko maassa vain runsaat viisi sataa. Alkoholipolitiikan keskeinen kulmakivi on kulutuksen hillitseminen tarjontaa rajoittamalla. Merja Sillanpää kuvaa tutkimuksessaan Säännelty huvi ravintoloita ”anniskeluviraston toimipisteiksi, joiden tehtävänä on ohjata asiakkaita oikeisiin alkoholinkäyttötapoihin”. Lisäksi valtaosa ravintoloista on ensimmäisen luokan ravintoloita, liian hienoja ja liian kalliita suurelle osalle suomalaisista. Vielä 1960-luvun alkupuolella suomalaisten enemmistön palkka kuluu tarkkaan elämän välttämättömyyksiin. Laissa on myös säännöksiä, jotka tuovat ravintolatoimintaan huomattavan ylimääräisen liiketoimintariskin, mikä on myös omiaan karkottamaan alan yrittäjiä muutenkin tuntemattomilta markkinoilta, suomalaiselta maaseudulta. Ravintolan perustajan on saatava anniske-

Miksi juuri olut? ”Sosiologiset ja fysiologiset tutkimukset ovat kiistattomasti osoittaneet, että oluen käyttö on väkevämpien juomien käyttöä vaarattomampaa”, kirjoittaa Alkoholiliikkeen johtaja Antero Kaijalainen Alkoholipolitiikka-lehdessä vuonna 1960. Olut rauhoittaa ja nostaa veren alkoholia vähemmän kuin väkevät juomat. Tilastot taas kertovat, että juopumuspidätyksiä on vähiten siellä, missä olut on suosiossa. Suomalaiset ovat Pohjoismaiden mestareita väkevien juomisessa ja juopumuspidätysten määrässä. Alkon 75-vuotishistoria kertoo, että olutravintolakokeilun isäksi on ilmoittautunut Tauno A. Tuominen, joka pitkään hoiti Alkoholiliikkeessä anniskelukorvausasioita. Sotavuosien ”järjetön juopottelu” oli herättänyt ajatuksen, että juomatavat paranisivat, jos olutta voisi nauttia valvotuissa oloissa eli ravintolassa.

Tauno A. Tuominen

Vielä 1960-luvun alussa iso osa vähistä ravintoloista on ensimmäisen luokan ravintoloita. Kalastajatorpan omistaa Kantaravintoloiden sisaryhtiö Yhtyneet Ravintolat.

lulupa Alkoholiliikkeeltä. Se taas voi myöntää luvan vain, jos kunnanvaltuuston kahden kolmasosan enemmistö kannattaa anniskelun aloittamista kunnassa. Tämä kannatus on mitattava uudelleen joka vuosi. Eikä tässäkään kyllin, lupa on lopullinen vasta, kun siinä on myös lääninhallituksen leima. Jos ravintoloitsija siis onnistuisi löytämään väkijuomalaista ravintolan mentävän aukon ja saisi yrityksen tarvitsemat luvat, hänelle jäisi riski, että vuoden päästä kunnanvaltuusto päättäisikin olla uusimatta anniskelulupaa. Tämä mahdollisuus on todellinen etenkin maaseudulla. Raittiusliikkeellä on yhä 1960-luvun alussa vahva kannatus kaikissa suurissa puolueissa, ja liikkeen kanta alkoholiin on jyrkän kielteinen. Virallisesti tiukka sääntely näyttää toimivan hyvin. Tilastojen mukaan alkoholin kulutus on Suomessa hyvin alhainen. Silti edes kuiva maaseutu ei ole raitis. Janoiset löytävät keinonsa. Salakauppa ja salapoltto kukoistavat, jopa suuvesi ja yskänlääke kelpaavat alkoholin korvikkeiksi.

Alkoholipoliittinen koe

Merja Sillanpään mukaan henkilövaihdokset Alkoholiliikkeen johdossa vaikuttavat merkittävästi siihen, että ajatukset vapaammasta alkoholipolitiikasta alkavat saada sijaa yhtiössä. Keskeisiä henkilöitä ovat vuonna 1956 pääjohtajana aloittanut vapaamielinen K.-A. Fagerholm ja jakelutoimen johtaja Pekka Kuusi, joka on väitellyt maaseudun alkoholinkäytöstä. Kun Alkoholiliike alkaa varovasti purkaa sääntelyä, kaupunkien ja maaseudun epätasa-arvo pistää yhä pahemmin silmään. Paine kasvaa 1960-luvun alussa, kun vapauden tuulet muutenkin alkavat viritä yhteiskunnassa. Vuonna 1932 säädetty väkijuomalaki on kuitenkin yhä voimassa, eikä maaseudun tilannetta voi korjata perustamalla alkoholimyymälöitä. Ne laki kieltää yksiselitteisesti, ja uusi alkoholilaki on vasta komitean mietittävänä. Entä ravintolat? Alkoholiliikkeessä vahvistuu näkemys, että olut olisi maaseudulla sopiva juoma uusien, miedompien juomatapojen juurruttamiseen ja että asiaa pitäisi kokeilla perustamalla maaseudulle muutama olutravintola. Kokeilu jää kuitenkin odottamaan, kun Alkoholiliikkeen asettaman Hotelli- ja ravintolatoimikunnan mietintö valmistuu keväällä 1962. Toimikunta on inventoinut pikkutarkasti, paikkakunta paikkakun-

nalta valtakunnan majoitus- ja ravitsemispalvelut ja todennut, että suurin pula on juuri olut- ja kansanravintoloista. Niistä puuttuu 8 000 asiakaspaikkaa. Luku on huima, kun samaan aikaan koko maassa alle kolmellakymmenellä ravintolalla on olutoikeudet. Mietinnön luettuaan Alkoholiliikkeen johto toteaa, ettei muutama koeravintola riitä. Pitää panna toimeen ”merkittävä alkoholipoliittinen kokeilu”. Kuka kokeilisi? Alkoholiliikkeellä on jo 1930-luvulta saakka toiminut hotellija ravintolayhtiö Yhtyneet Ravintolat, joka omistaa sekä valtakunnan hienoimpia hotelli-ravintoloita että niin kutsuttuja kansanravintoloita. Alkoholiliike päättää kuitenkin, että olutravintolakokeilua varten tarvitaan erillinen kokeiluyhtiö. Tämä päätös johtaa Kantaravintolat Oy:n perustamiseen elokuussa 1962.

Siistiä ja viihtyisää jokamiehelle

Olutravintolakokeilu alkaa vuoden 1963 alussa ja kestää kolme vuotta. Kokeilulla on monta tavoitetta:  synnyttää noin 25 uudentyyppistä olutravintolaa, niistä kymmenkunta maaseudulle  selvittää näiden ”alkoholipoliittisesti tarkoituksenmukaisten” ravintoloiden kannattavuus  seurata, kääntäisivätkö olutravintolat alkoholin kulutusta mietoihin juomiin ja  katsoa, vähentäisikö ravintolan tulo alkoholista johtuvia järjestyshäiriöitä. Lisäksi Alkoholiliike toivoo, että kokeilu ohjaisi alkoholin kulutusta ”kontrolloituun ympäristöön” eli ravintolaan. Maaseudun paino kokeilussa on suuri, ja kokeiluun kuuluvilla ravintoloilla on maaseudulla tienraivaajan rooli. Olemassa oleviin maaseudun palveluihin nähden myös kokeiluravintoloiden laatutavoitteet ovat korkeat. Uusien ravintoloiden pitää olla ”siistejä ja viihtyisiä, jokamiehen kukkarolle sopivia virkistäytymisja ruokailupaikkoja”. Tunkkaiset, savuiset kuppilat eivät kelpaa. Kaikki alan merkittävät yritysryhmittymät saavat kutsun kokeiluun: Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK, ”edistysmielisen osuuskauppaliikkeen” Osuustukkukauppa OTK sekä Suomen Hotellija Ravintolaliittoon kuluvat yksityisyrittäjät. Alku ei lupaa hyvää. Raittiusliike vastustaa kokeilua jyrkästi. Alkuvuodesta 1963 ryhmä raittiutta kannattavia kansanedustajia tekee asiasta jopa eduskuntaky-

Lehtikatsaus ”Kotimaista – tottakai!” Olutravintolakokeiluun kuuluneet ravintolat, kuten muutkin ravintolat, tarjoavat 1960-luvun alussa vahvaa A-olutta (4,4 painoprosenttia). Keskioluella ei ole kannattajia, pilsneri ostetaan kaupasta. Olut on aina kotimaista ja se tuodaan pöytään pullossa. Alussa moni Kantakrouvin asiakas haluaisi myös juoda oluensa pullosta, miksi turhaan lasia sotkea! Tiskin säästäminen on puulämmityksen ja kantoveden aikana kaikilla verissä. Olutmerkin valinta on helppo. Tarjolla on lähimmän panimon tuotteita, ja – Alkon määräyksestä – yksi vaihtoehto. Sekin on edistystä. Maassa on kyllä parikymmentä panimoa, mutta panimoiden kilpailua vain isommissa kaupungeissa. Muun maan panimot ovat jakaneet yksinmyyntialueiksi. Suomen jäsenyys Euroopan vapaakauppajärjestössä Eftassa avaa vähitellen ovia myös oluen tuonnille, ja puolustautuakseen Panimoliitto käynnistää vuonna 1964 kampanjan ”Kotimaista – tottakai!”.

Raitis Joulu 1963 -lehti kertoo raittiuslautakuntien edustajakokouksesta, jossa Kantaravintoloiden toimitusjohtaja Aarne Alestalo käy kertomassa olutravintolakokeilusta. Hänelle vastaa vaikutusvaltainen maalaisliiton edustaja, presidentti Kyösti Kallion tytär, Kerttu Saalasti: ”Yritykset parantaa olutravintoloiden avulla maamme raittiustilannetta on tuomittu epäonnistumaan.” Oluen käyttö ohjaa ihmisiä väkevien juomien käyttöön, turmelee kotien elämää, vaarantaa liikennettä ja muun muassa vähentää maidon kulutusta. Siksi edustajakokous ”pitää tärkeänä, että alkoholijuomien jakelujärjestelmä pidetään riittävän kireänä muun muassa siten, että oluen saantia ei helpoteta eikä väkijuomaliikettä enää laajenneta.” Helsingin Sanomissa 19.2. 1963 nimimerkki I. L-o muistelee 1900-luvun alun Mäntsälää, jossa oli olutpanimo ja juopottelevia ryhmiä riitti mäkien rinteillä ja hoippumassa ja tappelemassa kylän raitilla. Ja loppuiko juopottelu, kun olutkori tyhjeni, kysyy kirjoittaja ja vastaa: ”Ei, sillä pulituuripullon tai denaturoitua spriitä sai vielä halvemmalla kuin olutta.” Niinpä kirjoittaja muistuttaakin lopuksi, että olutravintolakokeilun toimeenpanijat ottavat itselleen vakavan vastuun.

Raittiuden Ystävien Kylväjä-lehdellä oli paljon lukijoita 1960-luvulla.

selyn. Varoittavaksi esimerkiksi joutuu tuolloin vielä ainokainen kokeiluravintola, vasta avattu Vimpelin pieni Kantakrouvi. Kokeiluun kutsutut muut yritykset taas karsastavat Kantaravintoloita, alkoholimonopolin omistamaa uutta kilpailijaa ja pelkäävät syrjintää ja uuden monopolin syntymistä. Alkoholiliike perustelee Kantaravintoloita tiedon saannilla; kokeilun tuloksia on helpompi tulkita, kun joukossa on yhtiö, jolla ei ole muuta toimintaa kuin kokeiluravintoloita. Kokeilun uskottavuuden vuoksi on taas tärkeää, ettei Kantaravintolat ole ainoa osallistuja.

Sopimus olutravintolakokeilusta syntyy sitkeiden neuvottelujen jälkeen marraskuussa 1962.

Kantaravintoloille päärooli

1959

Sopimuksen syntyessä Alkoholiliikkeen oma kokeiluyhtiö Kantaravintolat Oy on jo toimiva yhtiö ja valmistelee täyttä päätä ensimmäisen ravintolansa avaamista Vimpelissä. Kantaravintolat saa kokeilussa ylivoimaisesti laajimman tehtävän. Sen osuutena on perustaa lähes puolet kokeiluravintoloista ja niistä merkittävä osa maaseudulle. Tällä jaolla Kantaravintoloista tulee nimenomaan maaseudun ravintoloitsija. Kun oletus on, että ravintolat kannattavat maalla huonommin kuin kaupungissa, Alkoholiliike ottaa kantaakseen myös pääosan kokeilun riskistä. Alkoholiliikkeen riskiä kasvattaa linjaus, että ravintoloiden perustamispäätöksissä voi alkoholipoliittisilla syillä olla merkittävä paino. Alkoholiliike odottaa niin ikään, että Kantaravintolat käyttää mahdollisimman paljon paikallista työvoimaa. Tästä seuraa merkittävä koulutusvastuu. Ravintola-alan ammattiväestä on 1960-luvun alussa pulaa kaupungeissakin. Maalla tekijät on koulutettava työpaikalla. Sen sijaan kilpailua pitää ajan tapaan mukaan välttää ankarasti. Osapuolet sopivat reviirijaon ja lupaavat olla pyrkimättä toistensa alueille. Näin Kantaravintolat saa aloittaa useimmilla paikkakunnilla monopoliasemassa.

Olutravintolakokeilu 1963–1965

Kiitettävä todistus

Vimpelin erikoinen

Erityisesti maaseudulla kokeiluravintoloiden perustaminen on alussa kuin kokoaisi palapeliä, josta aina puuttuu ainakin toinen kahdesta tärkeästä palasesta, kunnan lupa tai sopiva ravintolatila. Ensimmäisen kokeiluvuoden päättyessä olutravintoloita on toiminnassa vasta seitsemän. Kuusi niistä on perustanut Kantaravintolat. Kumppaneista vain yksi, OTK-lainen Osuusliike Onni on saanut avattua olutravintolan Lauritsalaan. Pääsyy kumppaneiden vaikeuksiin on ollut raittiusliikkeen vastustus. Kun kokeilu vuoden 1965 lopussa päättyy, olutravintoloita kuitenkin on syntynyt suunniteltu määrä, kaikkiaan 26. Tosin ravintoloista 7 on toiminut vasta vajaan vuoden. Kantaravintoloilla on vuoden 1965 lopussa 14 ravintolaa, niistä 11 kokeilun piirissä. Tauno A. Tuominen tekee Alkoholiliikkeelle seikkaperäisen tutkimuksen olutravintolakokeilusta ja antaa siitä kiittävän arvion:

 26 olutravintolaa, 16 kaupunkeihin, 2 kauppaloihin, 8 maalaiskuntiin  mukana Kantaravintolat 11 ravintolaa, Hotelli- ja Ravintolaliitto/yksityiset 5, OTK/osuusliikkeet 5, SOK/osuuskaupat 4, Tampereen Työväen Yhdistys 1  ravintoloista maalaiskunnissa 8, niistä 6 Kantaravintoloilla  yhteensä 2 000 asiakaspaikkaa  keskimäärin 76 paikkaa/ravintola  350 työpaikkaa  liikevaihtoa yhteensä vuonna 1965 noin 10 miljoonaa markkaa

Vimpeli on 1960-luvun alussa kuulu suksipitäjä. Suksien kiillotukseen käytetyn lakan yksi ainesosa on kiinnostavasti sprii. Janoiset keksivät pian, että kaatamalla lakkapulloon suolaa se kiteytyy lakan ainesosien kanssa kovaksi möykyksi ja jäljelle jää enemmän tai vähemmän puhdas sprii. Tuloksena on mätkäles, Vimpelin erikoinen, ja vieraspaikkakuntalaisilla riittää ihmettelemistä: miten vimpeliläiset pystyvät ujuttamaan kiven pulloon?

 Hotelli- ja ravintolatoimikunta ryhtyy selvittämään toimialan tilaa.

1960

 Alkoholiliike suunnittelee suppeaa olutravintolakokeilua.

1962

 Hotelli- ja ravintolatoiminta suosittelee olutravintoloiden tuntuvaa lisäystä.  Alkoholiliike käynnistää laajan olutravintolakokeilun.  Kantaravintolat Oy:n perustava yhtiökokous 9.8.1962. Pääomistaja (99,9%) Oy Alkoholiliike Ab.  Yhtiön johtokunnan puheenjohtajana toimii johtaja Osmo Lampela Alkoholiliikkeestä.  Ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi nimitetään Alkoholiliikkeen sosiaalitarkastajana toiminut, teologian ylioppilas Aarne Alestalo.  Kantaravintoloiden toiminta alkaa 1.9.1962.  Vimpelin Kantakrouvin avajaiset 28.12.1962.

1965

 Olutravintolakokeilu päättyy vuoden 1965 lopussa.

 ”Alkoholipoliittisesti tarkoituksenmukaisten” olutravintoloiden perustaminen on osoittautunut mahdolliseksi.  Viranomaisten havaintojen mukaan anniskelurikkeet ovat olleet vähäisiä.  Korvikkeiden käyttö näyttää vähentyneen kokeilupaikkakunnilla.  Oluen osuus kokonaiskulutuksesta on kasvanut.  Aiempaa isompi osa oluen käytöstä on siirtynyt ”valvottuihin oloihin” ravintolaan. Tutkimukseen kirjatut kunnanhallitusten, raittiuslautakuntien, nimismiesten ja lääninhallitusten lausunnot vakuuttavat, ettei olutravintoloista ole ollut häiriötä, paikoin raitti on jopa siistiytynyt ja juopottelu vähentynyt. Kuopion kaupunginhallitus kiinnittää huomiota uuteen ilmiöön: perheenemännät ovat saaneet vapaapäiviä, kun kokonaiset perheet ovat tulleet sunnuntailounaalle olutravintolaan. Kuntien asenne muuttuu kokeilun aikana suuresti. Vastustuksen sijaan kunnat nyt haluavat lisää ravintoloita. Alkoholiliike on tyytyväinen myös siihen, että ruuan osuus kokeiluravintoloiden myynnistä on lähes sama kuin maan ravintoloissa keskimäärin, hieman alle kolmannes. Ero kaupunkien ”vanhoihin” olutravintoloihin on selvä, niissä ruuan osuus myynnistä on vain runsas viidennes. Erityisen hyvin ruuan myynnissä on kunnostautunut Kantaravintolat, jonka maaseutukrouvien ”ruokaprosentti” ylittää kaikkien ravintoloiden keskiarvon. Sen sijaan kokeiluravintoloiden taloudelliset tulokset vaihtelevat merkittävästi. Ennakko-odotusten mukaisesti sijainti vaikuttaa olennaisesti kannattavuuteen. Pienillä paikkakunnilla myynti jää pieneksi ja kustannuksissa on vaikea joustaa. Kuusi koeravintolaa ei pystynyt kattamaan tuotoillaan omia kulujaan.

Kuivan i r e e n o i maan p A

Epäilyn jälkeen kilpajuoksu

Pitkin syksyä 1962 Aarne Alestalo kiertää maata matkasaarnaajana kertomassa olutravintolakokeilusta kunnanvaltuutetuille. Toimitusjohtajan taivuttelutaidot ja Alkoholiliikkeen mahti auttavatkin. Kokeilukumppanit valittavat kuntien vastahakoisuutta, mutta Kantaravintolat toteaa jo ensimmäisen vuoden jälkeen, että raittiusliikkeen kielteisyys on vain ”jossain määrin” hidastanut etenemistä.

Kantaravintoloiden lupahakemukset kunnanvaltuustoissa 1962 ja 1963 Jaa – Ei 17 – 3 Vimpeli 41 – 12 Turku 24 – 13 Jyväskylä 16 – 14 Orimattila 24 – 2 Kittilä 21 – 30 Tampere 25 – 9 Kauhajoki 16 – 11 Lauttakylä 26 – 9 Karstula Yksimielisesti Kangasala puolesta

Ketju kolmessa vuodessa

Kantaravintolat saa Vimpelissä pikalähdön, mutta tilaongelmien vuoksi seuraavat avajaiset ovat vasta huhtikuun 1963 lopulla. Nyt alkaa kuitenkin juhlakausi. Se käynnistyy Turun Kantakrouvissa ja jatkuu vapun jälkeen Kittilässä ja heti juhannuksen mentyä Kauhajoella. Syys-

Juhannusjuhlilta avajaisiin Myös kuulun pontikkapitäjän Kauhajoen kunnanjohtaja Mauno Kangasniemi tarttuu oitis asiaan, kun lukee lehdestä, että Alkoholiliikkeen olutravintolakokeilun etupaino on maaseudulla. Valtuuston puheenjohtaja on raittiusmiehiä, ja kanttori uhkaa lopettaa torvisoittokunnan, mutta enemmistöpäätös syntyy. Kauhajoen Kantakrouvista tulee Kantaravintoloiden neljäs ravintola. Mauno Kangasniemi siirtyy myöhemmin Suomen Kunnallisliittoon ja vuonna 1978 Vaasan läänin maaherraksi. Aarne Alestalon ehdotuksesta hänestä tulee Kantaravintoloiden hallituksen jäsen vuonna 1973. Pesti kestää vuoteen 1991.

Kauhajoen Kantakrouvi avajaispäivänä 24.6.1963.

KUVA: HRM

lkoholiliike päättää olutravintolakokeilusta ja oman kokeiluyhtiön perustamisesta jo keväällä 1962, ennen kuin sopimusta kokeilukumppaneiden kanssa on tehty. Kun pääjohtaja K.-A. Fagerholm elokuussa 1962 kopauttelee päätöksiä pöytään kokeiluyhtiön Kantaravintolat Oy:n perustavassa yhtiökokouksessa, toimitusjohtajaksi nimitettävällä Aarne Alestalolla on jo esitellä valmis suunnitelma kokeilupaikkakunniksi. Kaikki Kantaravintoloiden johtokunnan jäsenet ovat Alkoholiliikkeen johtajia. Puheenjohtaja, anniskelujohtaja Osmo Lampela on kehitellyt olutravintola-ajatusta jo Hotelli- ja ravintotoimikunnan puheenjohtajana. Entisenä Lapin läänin poliisitarkastajana hän tuntee hyvin myös maaseudun olot. Kun Kantaravintolat virallisesti aloittaa toimintansa syyskuussa 1962, yhtiöllä on toimitusjohtajan lisäksi yksi työntekijä. Hän on konttoristin nimikkeellä palkattu valtiotieteiden ylioppilas Jarmo Kurko, joka siirtyy uuteen ravintolayhtiöön Alkoholiliikkeestä.

Vastustajilla on voimaa

Raittiusliikkeen nopea asennemuutos näkyy kuntien äänestystuloksissa. Kun ravintola hakee ensi kertaa lupaa kunnanvaltuustolta, joku aina vastustaa. Vuoden päästä, kun julkijuopottelu ei ole lisääntynyt, mutta palvelut ovat parantuneet, valtuustot lähes poikkeuksetta jatkavat anniskelulupaa yksimielisesti. Oma-aloitteiset Vimpeli ja Kauhajoki saavat pian seuraajia. Vuonna 1963 myös Karstula pyytää Kantaravintoloilta ravintolaa. Vuonna 1964 pyyntöjä tulee jo puolenkymmentä. Viimeisenä kokeiluvuotena Kantaravintoloiden ovella on jatkuva jono, kerran johtokunnan pöydällä nipussa neljäntoista kunnan ravintolapyynnöt. Tilaongelma sen sijaan kiusaa pitkään kaikkia. Sopivia ravintolatiloja ei yksinkertaisesti ole varsinkaan kirkonkylissä. Parhaat tarjoukset tulevat kunnilta, pankeilta ja rakennusliikkeiltä, ja Kantaravintolat on Alkon tytäryhtiönä niille mieluisa, luotettava vuokralainen.

Kurkistus Kantakrouviin

Aloittavalle ravintolayhtiölle 1960-luvun alku on toivon aikaa. Urho Kekkonen on presidentti, talous kasvaa, vähitellen kansa vaurastuu. Maalla kilpailua ei ole, mutta nuorta, uusia kokemuksia janoavaa väkeä on. Silti ravintolan sisäänajo saattaa kestää parikin vuotta. Ennakkoluuloja on paljon. Monelle ravintola on synnin pesä, juopottelupaikka. Kaupungissakin naiset pääsevät ravintolaan vain miesseurassa. Tutkija Merja Sillanpään mukaan vasta 1967 Alkoholiliike tekee naisesta virallisen ravintola-asiakkaan vahvistamalla kirjallisesti, ettei ilman miesseuraa oleva nainen laske ravintolan tasoa tai vaikuta sen hintaluokkaan. Vimpelin Kantakrouvin ravintolanhoitaja Tuulikki Uusitalo huomaa eräänä päivänä, että iäkäs rouvashenkilö kurkistelee krouvin ikkunasta sisään. Uusitalo rientää ovelle ja pyytää rouvaa kahville. ”Ei Tuulikki, ei millään pahalla, mutta en minä voi. Ihmiset puhuvat”, vastaa rouva. Mitä rouva olisi nähnyt? Hän olisi nähnyt siistin vajaan sadan neliön ravintolasalin, lämpimiä värejä, tukevia kotimaisia puukalusteita, puisia rakenteita somisteina, verhot ikkunoiden edessä. Asiakaskuntaa kuvaa Kantaravintoloiden ravintolatarkastajaksi ylennyt Jarmo Kurko Vimpelin-muistiinpanoissaan syksyllä 1963: ”Asiakastaso ravintolassa on pysynyt hyvänä. Päivisin siellä käy syöjiä ja kahvinjuojia läheisistä pankeista ja konttoreista, iltaisin lähes

Auttaisiko tohtori Rettig? Aarne Alestalo on etsinyt turhaan Turusta tunnelmallisen kellariravintolan paikkaa. Alkoholiliikkeen pääjohtaja, entinen eduskunnan puhemies ja moninkertainen ministeri K.-A. Fagerholm lupaa kysyä vielä ”tohtori Rettigiltä”, todennäköisesti siis mahtavalta tupakkatehtailija Hans von Rettigiltä. Korkean tason apukaan ei auta, unelmien holvikellaria ei löydy. Kantaravintolat ostaa myöhemmin Hämeenkadulta Olavin Kellari -nimisen ravintolan, josta tulee Olavin Krouvi.

Alkoholiton asumalähiö Anniskelulupa on lujassa myös kaupungissa. Jo vuonna 1962 Kantaravintoloille on tarjolla ravintolatilat Helsingin Munkkivuoresta ja Etelä-Haagasta. Yhtiö ei tartu tarjouksiin syynä ”Helsingin kaupunginvaltuuston tunnettu kielteinen suhtautuminen asumalähiöiden alkoholijuomien jakelupisteisiin”.

Turun Kantakrouvi 1960-luvulla ja loosit, joita maaseutukrouvien asiakkaat välistä vieroksuivat. Karsinoita oli navetassa tarpeeksi.

Kermaporukkaa ja karvalakkeja Tuula Välikorpi, joka oli ”nuorena tyttönä” kassanhoitajana Kauhajoen Kantakrouvissa, kertoo: ”Kantakrouvin paikkaa kutsuttiin täällä kauan Krouvinkulmaksi, ja se oli monen tarkkailun kohteena. Ravintolassa käymistä pidettiin siihen maailman aikaan hyvin paheellisena asiana. Katutasossa oli krouvi, karvalakkipuoli, kellarikerroksessa sauna, josta hyvin saunoneet yritysten ja yhdistysten porukat vieraineen usein siirtyivät yläkertaan kermaporukan hienostoravintolaan illastamaan pitkän kaavan mukaan. Myöhemmin, kun tanssit alkoivat, yläkerran ravintola tuli tutuksi rahvaallekin. Vähitellen myös karvalakkipuolelle rohkenivat muutkin kuin ”juopot”, eikä sinne mennäkseen tarvinnut olla vakioasiakas.”

KUVA: HRM

puolella ehtivät vielä aloittaa Jyväskylän ja Karstulan Kantakrouvit. Ensimmäisen kokeiluvuoden lopussa Kantaravintoloilla on kuusi toimipaikkaa, seuraavana vuonna kymmenen ja kokeilun päättyessä vuoden 1965 lopussa kaikkiaan neljätoista. Uusimmista ravintoloista kuitenkin vain alkuvuonna 1965 avautunut Helsingin Kellarikrouvi kuuluu kokeiluun. Näin laaja tavallisille ihmisille suunnattu ravintolaketju, joka toimii ympäri maata ja jonka toimipaikoista yli puolet on maaseudulla, on aivan uutta 1960-luvun Suomessa. Ravintola-alan suurimmat ryhmittymät ovat kaksi osuustoimintaliikettä. Niiden ravintolatoimintaa harjoittavat kuitenkin vielä itsenäisesti kymmenet alueelliset tai paikalliset osuuskaupat ja osuusliikkeet. Osalla ei ole ravintoloita lainkaan. Esimerkiksi raittiusmies Väinö Tannerin johtama suuri helsinkiläinen osuusliike Elanto aloittaa ravintolatoiminnan vasta vuonna 1968.

yksinomaan paikallista miesväkeä, yksinäisiä opettajia paikkakunnan kouluista, edustajia tms.” Perjantai- tai lauantai-iltana ovella kiemurtelee jono, jota on vastassa vallan mies, vahtimestari. Hän karsii joukosta liikaa pohjustaneet ja väärin pukeutuneet. Mitään kravattisääntöä ei ole, mutta käytännössä rennommin pukeutuneet joutuvat usein turvautumaan vahtimestarin tarjoamiin vuokravarusteisiin. Niinpä krouveissakin vallitsee alussa jotenkin juhlallinen tunnelma. Asiakkaat ovat pyhätamineissa, tarjoilijoilla valkoinen liina taiteltuna käsivarrella. Tupakansavun seasta kuuluu kyllä puheensorinaa, mutta pöydän vaihtaminen ei käy ilman tarjoilijan lupaa. Juomana on A-olut. Virallista ruokapakkoa ei ole, mutta käytännössä kolmannen oluen jälkeen tarjoilija tuo asiakkaalle ruokalistan ja kysyy ystävällisesti: ”Mitä herra haluaisi syödä?” Yleensä herra tilaa edullisen lämpimän voileivän. ”Voileipiä myytiin kyllä paljon. Välillä asiakkaat valittivat, kun niitä olisi kotonakin yllin kyllin…”, Tuulikki Uusitalo kertoo. Mutta tuossahan tarjoilija kantaa jonnekin isoa ruokavatia, eikä siinä ole voileipiä? Kabinetissa on todennäköisesti leijonien tai rotareiden kokous, ellei sitten kunnanjohtajalla tai jollakin yrityksellä ole vieraita. Krouveista tulee nopeasti kylän monitoimipaikkoja, joissa lounastetaan,

Kangasalan Kantakrouvin keittiö valmistautuu avajaisiin joulukuussa 1964.

vietetään syntymäpäivät, pidetään kokoukset, tavataan tuttuja. Vimpeliläiset kokeilevat aluksi jopa kirkkokahveja, mutta ne eivät vedä asiakkaita. Keittiö on auki yhtä kauan kuin ravintolakin, mutta aamuun asti ei kenenkään tarvitse jaksaa. Yhtä lukuun ottamatta kaikki olutravintolakokeiluun osallistuneet ravintolat sulkevat ovensa viimeistään, kun vuorokausi vaihtuu.

Tulosta vai kokemuksia?

Kuten edellisestä luvusta ilmenee, olutravintolakokeilu saa jälkiarviossa kiitettävän arvosanan. Asiakkaan kokemuksen nimenomaan Kantaravintoloiden paikasta kertoo silloinen espoolainen koulupoika Ossi Harsunen, myöhemmin itsekin Kantaravintoloiden työntekijä. Harsunen pelasi pesäpalloa, ja Vimpeli on pesäpallopitäjä jo 1960-luvulla: ”Olihan se ihme, kun Vimpelin Vetoa vastaan pelatun pesäpallo-ottelun jälkeen menimme Kantakrouviin syömään. Me pojat olimme pelimatkoilla tottuneet rähjäisiin kuppiloihin, mutta Vimpelissä kaikki oli siistiä, palvelu pelasi ja humalaiset vietiin ulos.” Kantaravintoloiden tilinpäätökset kertovat tarkemmin olutravintolakokeilun liiketaloudellisesta tuloksesta. Kokeilun päättyessä vuoden 1965 lopussa Kantaravintolat on vielä pieni yritys, eikä toiminnan tulos ole rahallisesti loistava. Yhtiön tulos on ollut lievästi tappiollinen jokaisena kokeiluvuotena. Yhteensä tap-

Ei pitkäpartaisille Ravintolatarkasta Jarmo Kurko huomaa vuonna 1963 toivomisen varaa Turun Kantakrouvissa: ”Yleiskuva ravintolan asiakkaista on tyydyttävä, joskin joitakin heikohkoja tyyppejä on sentään aina joukossa. Tästä oli puhetta… tästä eteenpäin kiristetään vaatimuksia…niin, ettei työvaatteissa ja pitkäpartaisena lasketa sisään.”

Jos sittenkin lasi maitoa Juomien kulutus Suomessa vuonna1962, litraa/asukas maito....................................................... 277,0 mieto olut..................................................15,0 olut.................................................................... 9,0 väkevät juomat ..................................... 3,7 viini................................................................... 1,7 100-pros. alkoholia yht. ............ 2,1 Lähde: Olutravintolakokeilu, tutkimusseloste

Vahva, karismaattinen johtaja Aarne Alestalon valinta Kantaravintoloiden toimitusjohtajaksi näyttää paperilla yllättävältä. Ansioluettelo kertoo sodan keskeyttämistä teologian opinnoista, sitten alkoholistien hoitolaitosten johtotehtävistä ja 1950-luvun alkupuolelta saakka Alkoholiliikkeen sosiaalitarkastajan ja myynninvalvojan toimista. Ravintola-alasta tai liikeyrityksen johtamisesta Alestalolla ei ole mitään kokemusta ennen Kantaravintoloita. Alestaloa asia ei huoleta. Eräässä haastattelussa hän kertoo, että alkoholistihoitola-aikoina moni sanoi, että liikemiehen ura olisi sopinut paremmin. Kun hän ryhtyi liikemieheksi, olisi taas pitänyt olla jotain muuta. Jos Alestalon nimitys olisi tapahtunut 2000-luvulla, hän olisi todennäköisesti kuullut olevansa hyvä tyyppi. Vahva omistaja ja kilpailulta suojatut maaseudun markkinat auttavat Alestaloa alkuvuosina. Silti Kantaravintoloiden mittaisen yhtiön rakentaminen muutamassa vuodessa tyhjästä ja ilman alan kokemusta vaatii poikkeuksellista näkemystä, energiaa ja karismaa. Aarne Alestalo (1914–1992) toimii Kantaravintolat Oy:n toimitusjohtajana ja johtokunnan jäsenenä vuodet 1962–1975 eläkkeelle siirtymiseensä asti. Tänä aikana yhtiö vakiintuu erityisesti maaseudulla keskeiseksi ravintola- ja myös majoitusalan yritykseksi. Alestalon aikana syntyy myös vahva ”Kantiksen henki”. Työtoverit eivät säästä kiitoksia kuvatessaan Aarne Alestaloa: ystävällinen, huolehtiva, ihana, huumorintajuinen, mutta myös vaativa ja tiukka, lämmin ja läheinen, mutta niin kunnioitusta herättävä, ettei moni osaa luvan jälkeenkään siirtyä teitittelystä luontevaan sinutteluun. Alestalo on kotonaan jokaisessa seurassa. Hän osaa kohdata yhtälailla niin vastahakoisen kunnanvaltuutetun kuin pankinjohtajan, rakennusurakoitsijan, aran kokemattoman työntekijän tai elämänsä ensimmäistä kertaa ravintolaan astuvan asiakkaan. Alkuvuosina Kantaravintolat hyötyy suuresti Alestalon ihmistuntemuksesta. Tämä poimii nopeasti joukosta ne, joilla on kykyä kasvaa tehtävien mukana. Pitkiä housuja Alestalo ei suvaitse naisilla kuin hiihtoladulla, mutta nimittää alusta saakka naisia vaativiin esimiestehtäviin. Alestalon kanssa toimineet muistavat aina myös hauskanpidon. Alestalo oli hengenluoja. Oli hiihtokilpailuja ja syksyisiä haravointitalkoita toimitusjohtajan kotona Hollolan Kukkilassa. Porukka lauloi, tanssi, saunoi, söi – ja joikin, mutta sopivasti. Jopa korttipelitkin intohimoinen kortiniskijä lopetti aina ennen sitä pistettä, jota ei aamulla olisi halunnut tai voinut muistella.

Aarne Alestalo kehitti Kantaravintoloiden krouveja esikuvanaan kodikas saksalainen oluttupa, Bierstube.

ALBUMI RO NIEMEN KUVA: ANTE

KUVA: HRM

Turkulaiset saavat kesällä 1963 tilaisuuden olla varhaisia kokeilijoita. Turun Kantakrouvi saa luvan tarjoilla olutta ”ravintolan edessä olevalla ulkoalueella”. Ravintolaan tulee siis terassi. Siellä kysymys ”mentäisiinkö yhdelle” on otettava kirjaimellisesti. Ulkoalueella saa vain yhden oluen, eikä sen jälkeen voi siirtyä sisätiloihin.

KUVA: eeva alestalon ALBUMI

Yksi pullo terassilla

Jälleen on yhteisen juhlan aika. Aarne Alestalo saapuu juhlapaikalle pääkonttorilaisten Maija Hirvosen (vasemmalla) ja Heljä Rosenholmin kynkässä.

piota on kertynyt kolmena kokeiluvuotena 180 000 markkaa. Velkaa yhtiöllä on kaksi miljoonaa. Suurin piirtein saman summan se on käyttänyt investointeihin. Toisaalta, Alkoholiliike sijoittaa yhtiöön osakepääomaa alussa vain 100 000 markkaa, mitättömän summan resursseihinsa nähden. Summa osoittautuu jo kokeilun puolivälissä liian pieneksi nopeasti kasvavalle yhtiölle, ja Kantaravintoloiden johtokunta toteaa yhtiön oman ja vieraan pääoman suhteen ”täysin epänormaaliksi”. Alkoholiliike korjaa tilannetta, mutta edelleen pienissä erissä. Kantaravintoloiden osakepääoma ei kokeilun lopussakaan ole kuin 400 000 markkaa. Alko-historioitsijan Martti Häikiön tulkinnan mukaan Alkoholiliike piti olutravintolakokeilua ja Kantaravintoloiden toiminnan vakiintumista merkittävänä käänteenä Suomen olutpolitiikassa. Alkoholiliikkeen ensisijainen tavoite ei ollut taloudellinen tulos vaan kokeilun nopea käynnistyminen, eikä yhtiön alkuajalta säilyneissä dokumenteissa ole edes viitteitä täsmällisistä taloustavoitteista. Siihen, ettei niitä ole asetettukaan, viittaa myös Aarne Alestalon lausuma yhtiön 20-vuotisjulkaisussa. Alestalo muistaa pääjohtaja

K.-A. Fagerholmin sanoneen, ettei Kantaravintoloiden tarvitse välttämättä tuottaa Alkolle osinkoa. Kokeilu oli pääasia, sillä ”…vaikka olisimme jakaneet minkälaisen osingon tahansa, Alko olisi aina voinut kerätä saman rahan moninkertaisesti nostamalla pöytäviinapullon hintaa 25 penniä”. Liikkeenjohdon kannalta Alkoholiliike asettaa myös ristiriitaisia toiveita: pitää toimia ”liiketaloudellisesti terveeltä pohjalta” mutta toisaalta ottaa esimerkiksi sijoittumispäätöksissä huomioon myös ”alkoholipoliittiset syyt” kuten kotipolton yleisyys paikkakunnalla. Näin myös tapahtuu alkuaikoina Vimpelistä lähtien. Mutta mitä Kantaravintoloille tapahtuu onnistuneen kokeilun jälkeen? Varmaa vastausta yhtiön väki joutuu odottamaan kevääseen 1965 saakka.

Kolmen vuoden tulos Kantaravintolat olutravintolakokeilun päättyessä vuoden 1965 lopussa  liikevaihto 5 miljoonaa markkaa  henkilöstön määrä 240  ravintoloita 14, niistä maaseudulla 9  tulos niukasti tappiollinen

Kantiksen malli Keskimääräinen Kantakrouvi vuonna 1965:  100 asiakaspaikkaa  olutoikeudet (vahva olut eli A-olut)  17 työntekijää/ravintola  aukioloaika 9–23  keittiö auki koko ajan

1963

 Kolmivuotinen olutravintolakokeilu alkaa.  Uudet toimipaikat: Turun, Kittilän, Kauhajoen, Jyväskylän ja Karstulan Kantakrouvit.

Kittilä

1964

 Uudet toimipaikat: Olavin Krouvi (Turku), Helsingin (Ruoholahdenkatu), Ruoveden ja Kangasalan Kantakrouvit.

KUVA: HRM

1965

Aarne Alestalo kannusti henkilöstöä pitämään yhtä ja osallistui mielellään itse yhteiseen hauskanpitoon, kuten Turun Kantakrouvin ja Olavin Krouvin pikkujouluun 1960-luvun puolivälissä. Joulupukin vieressä ravintolanhoitaja Senja Eterma, Alestalo hänestä oikealle.

Kantaravintoloiden kolpakkoaiheisen liikemerkin on suunnitellut mainosgraafikko Holger Erkelenz.

 Uudet toimipaikat: Kellarikrouvi (Helsinki) sekä Ähtärin, Kurikan ja Ilmajoen Kantakrouvit.  Alkoholiliikkeen hallintoneuvosto päättää Kantaravintoloiden jatkosta keväällä 1965.  Olutravintolakokeilu päättyy vuoden lopussa.

1965 Vimpeli Ilmajoki Kurikka Kauhajoki

Kantakrouvi

Karstula Seinäjoki

Ähtäri Ruovesi

Jyväskylä

Kangasala

Turku Helsinki

a a k a t t e Lop t a l o t n i v Kantara K

antaravintoloiden asiakirjoissa ei ole viitteitä siitä, että yhtiö olisi perustettu vain kolmivuotista olutravintolakokeilua varten. Alkoholiliikkeen ja Kantaravintoloiden johtoelimet ottavat jatkoasian esille jo vuonna 1964, mutta Alkoholiliikkeen hallintoneuvoston lopullinen kanta puuttuu vielä alkuvuonna 1965. Silloin hotellija ravintola-alan yrityksiä edustava Hotelli- ja ravintolaneuvosto käy suoraan hyökkäykseen ja esittää, että Kantaravintolat lopetettaisiin kokeilun päättyessä. Erityisen hermostunut on alan suurin toimija osuustoimintaliike. Kantaravintoloiden johtokunnan puheenjohtaja, Alkoholiliikkeen anniskelujohtaja Osmo Lampela selostaa kevään tapahtumia kipakassa muistiossa huhtikuussa 1965. Hän kutsuu kilpailijoiden toimintaa suorasukaisesti jarrutukseksi ja yritykseksi puuttua Alkoholiliikkeen oikeuteen myöntää anniskelulupia. Lampelan mukaan Kantaravintolat on Alkoholiliikkeen ”paras ja tehokkain instrumentti” ravintola-alaa koskevan tiedon hankinnassa, eikä sitä ole varaa jättää käyttämättä. Ehkä kilpailijat pelkäävät instrumentin olevan liiankin tehokas. Kantaravintoloiden ansiosta Alkoholiliikkeen ei tarvitse tehdä ratkaisuja ”sormenpäätuntumalla.” Päätös Kantaravintoloiden toiminnan jatkamisesta syntyy Alkoholiliikkeen hallintoneuvostossa vasta toukokuussa 1965. Alkon 75-vuotishistorian kirjoittajan Martti Häikiön mukaan vuodet 1964–1966 kuuluvat ”Suomen alkoholihistorian vaikeimmin selitettäviin suuriin käänteisiin”. Ankaraan sääntelyyn perustuvan alkoho-

1965

 Vaihtoehdot: Kantaravintolat jatkaa/myydään/liitetään Yhtyneisiin Ravintoloihin.  Helmikuu: Hotelli- ja ravintolaneuvosto esittää, että yhtiö pitää lopettaa.  Toukokuu: Alkoholiliikkeen hallintoneuvosto päättää, että yhtiö jatkaa.  Kesäkuu: lupa toiminta-alueen laajentamiseen; A-oikeuksia ja majoitushuoneita.  Joulukuu: uusi yhtiöjärjestys voimaan.

Isännän ääni Olutravintolakokeilun päättyessä Alkoholiliikkeen poliittisesti valittu hallintoneuvosto haluaa omat edustajansa yhtiön johtokuntaan. Uudessa johtokunnassa on tästä lähin kaksi Alkoholiliikkeen edustajaa ja lisäksi ”seurantajäseninä” kaksi Alkoholiliikkeen hallintoneuvoston edustajaa, siis poliitikkoa, sekä Kantaravintoloiden toimitusjohtaja. Ensimmäisiksi hallintoneuvoston nimeämiksi jäseniksi tulevat hallintoneuvoston puheenjohtaja, maalaisliiton kansanedustaja Nestori Kaasalainen sekä vasemmistopuolue SKDL:n kansanedustaja Rainer Virtanen. Myöhemmin, kun Kaasalainen siirtyy Alkon johtokuntaan, hänestä tulee myös Kantaravintoloiden johtokunnan pitkäaikainen puheenjohtaja.

Kahta maata Kantaravintoloiden ravintolat vuonna 1966 1  viisi suurinta ravintolaa kaupungeissa, viisi pienintä maaseudulla  viiden suurimman osuus kokonaisliikevaihdosta 60, viiden pienimmän 17 prosenttia  kaupunkiravintoloiden kokonaisliikevaihto keskimäärin 860 000, maaseuturavintoloiden 305 000 markkaa  yli miljoonan liikevaihto Kellarikrouvissa ja Kantakrouvissa Helsingissä Vertailussa koko vuoden toimineet ravintolat. Lähde Kantaravintolat Oy:n toimintakertomus 1966.

Karikatyyritaiteilija Kai Heinonen ikuisti Kantaravintoloiden johtokunnan /hallituksen jäsenet kahden ensimmäisen vuosikymmenen ajalta. Henkilöt vasemmalta, takarivissä Tauno A. Tuominen, Matti Tainio, Osmo Lampela, Olavi Lähteenmäki, Rainer Virtanen ja Antero Kaijalainen, keskirivissä Esa Kaitila, Nestori Kaasalainen ja Aarne Alestalo sekä edessä Kalevi Koskenkorva, Irma Rosnell, Mauno Kangasniemi, Elmer Oksala ja Jorma Simpura.

lipolitiikan puolustus murtuu, jopa raittiusliike hakee ehdottoman ein tilalle lievempää linjaa. Uusi alkoholilaki tulee edustakunnan käsittelyyn keväällä 1965. Lakiesitys väljentäisi olennaisesti maaseudun alkoholioloja. Alkoholiliike arvioi, että lievempi sääntely toisi maaseudulle uutta kilpailua ja pelkkien olutoikeuksien varassa Kantakrouveille voisi käydä kehnosti. Kesäkuussa 1965 hallintoneuvosto vahvistaa Kantaravintoloille aiempia olennaisesti laajemman toiminta-alueen. Vuodesta 1966 lähtien yhtiön tehtävänä on kehittää maaseudulle soveltuvia, muitakin alkoholijuomia kuin olutta anniskelevia ravintoloita eli yhtiö voi hakea ravintoloilleen A-oikeuksia. Toinen muutos avaa Kantaravintoloille uuden liiketoiminta-alueen, majoitustoiminnan. Tätäkin kunnat ovat toivoneet. Kantaravintoloiden taloudellisia tavoitteita Alkoholiliike ei nytkään täsmennä, mutta uusi yhtiöjärjestys ennakoi kyllä kasvua sillä osakepääoma nousee hieman ja yhtiöjärjestys jättää sen korottamiselle myös lisävaraa. Ehkä kilpailijoiden rauhoittamiseksi johtokunta kuitenkin toteaa, että yhtiön tulee hoitaa tiedonhankintatehtävänsä ”toimintaa tarpeettomasti paisuttamatta”.

a a p i a k Kansa ä ä p m ä v väke

Juupas eipäs Karstulassa

Toimittaja Elina Karjalaisen juttu Karstulan krouvitaistosta ilmestyi Suomen Kuvalehdessä 7.10.1967.

Karstulassa puhkeaa viinasota syksyllä 1967. Suomen Kuvalehden toimittaja Elina Karjalainen rientää kuntaan, joka on ensin saanut toivomansa ravintolan, sitten sille A-oikeudet ja muutaman kuukauden päästä äänestänyt valtuustossa krouvin anniskeluoikeuksien jatkamista vastaan. Toimittaja löytää raitilta maltillista väkeä. Poliisikin antaa ravintolalle puhtaat paperit. Mutta löytyy niitäkin, jotka ovat nähneet jonkun päässeen krouviin jopa

työvaatteissa ja ”näin on annettu kimmoke tilipussin tyhjentämiseen”. Vastustajat vaativat, että ravintola pitää sulkea turvattomien perheenäitien, nuorison ja heikkojen ihmisten suojelemisen nimissä. Kantaravintoloiden johtokunta on tiukkana: toimitusjohtaja ilmoittakoon, että Karstulan krouvin valot sammuvat vuoden vaihteessa, ellei määräenemmistöä tule. Kunnanvaltuusto äänestää uudelleen. Krouvin ovet pysyvät auki.

uosikymmeniä vireillä ollut alkoholilainsäädännön uudistus on 1960-luvun puolivälissä – kuuman ja monipolvisen keskustelun säestämänä – loppusuoralla. Kevyemmän sääntelyn odotus vie myös uskon vain olutta tarjoavan ruokaravintolan mahdollisuuksiin. Heti, kun Kantaravintoloiden uusi yhtiöjärjestys on vahvistunut, yhtiö ryhtyy hakemaan ravintoloilleen A-oikeuksia. Moni muukin asia muuttuu ennen 1970-luvun taitetta. Kantaravintolat laajentaa majoituspalveluihin, lähes kolminkertaistaa liikevaihtonsa, perustaa yksitoista uutta ravintolaa, ryhtyy parantamaan Lapin matkailupalveluita ja ulottaa verkostonsa Pohjois-Karjalaan ja Kainuuseen. Siirtyminen A-oikeuksiin käy nopeasti. Heti tammikuussa 1966 Orimattilan Kantakrouvin avajaisissa voi kahvin kanssa saada vaikka konjakin. Kunnanvaltuusto on jo ravintolan lupaa myöntäessään edellyttänyt, että sillä olisi A-anniskeluoikeudet. Samanlainen mielenmuutos on tapahtunut monella muulla paikkakunnalla. Pian Orimattilan jälkeen A-oikeudet saavat Kittilä, Kangasala, Ähtäri, Kurikka ja muut, kunnes vuoden 1968 lopussa C- eli olutoikeuksilla toimivat enää kaupunkien krouvit. Niistäkin useimmat siirtyvät A-oikeuksiin vuoden 1969 alussa, kun vuoden 1932 väkijuomalaki jää historiaan ja uudet lait mullistavat markkinat.

Yöksi Kantakievariin

Sysmästä tulee keväällä 1966 ensimmäinen paikkakunta, jossa Kanta-

Sysmä ja Närpiö siirtyvät Kantaravintoloiden ansiosta hotelliaikaan vuonna 1966. Kuva on Sysmän Kantakievarista.

Kuule Lapin kutsu

Lappi kiinnostaa Kantaravintoloita olutravintolakokeilun alusta saakka. Kittilän Kantakrouvi on yhtiön kolmas toimipiste. Myös Sodanky-

Hapanta, sanoi Lapin mies ”Kantakievari nosti huimasti Sodankylän palvelutasoa, mutta monille paikallisille ravintola oli outo paikka. Kutsuin alueen paliskuntien isännät vaimoineen tutustumisiltaan, ja valitsin illalliselle mielestäni hyvän viinin. Yksi isäntä maistoi, ja totesi sen olevan muuten hyvää, mutta hapanta. Minä tietysti yritin tarjota jotain muuta. Sodankylässäkin palkkasimme paljon paikallista väkeä, ja heille kellon kanssa eläminen oli aluksi outoa. Kerrankin kaikki siivoojat vaativat porukalla kahden viikon ylimääräistä lomaa, kun oli marjaaika. Ei sellaiseen tietysti voinut suostua. Mieleenpainuvinta Lapissa olivat juuri aidot, luonnonläheiset ihmiset. Hämmentävintä nuorelle etelän ihmiselle oli se, kun huomasi yhtäkkiä kuuluvansa kylän kermaan. Olin vasta 28-vuotias, ja tuli kutsu leijoniin ja kaikenlaisiin rientoihin”, kertoo Ossi Harsunen, Sodankylän Kantakievarin ensimmäinen vastaava hoitaja.

KUVA: HRM

Sodankylässä jatkuvat Kantakievarin rakennustyöt. Samaan taloon tulee myös Lapin ensimmäinen maalaiskunnassa sijaitseva alkoholimyymälä.

KUVA: HRM

ravintoloilla on ravintolan lisäksi myös majoitushuoneita. Uudentyyppinen toimipaikka saa Kantakrouvin pariksi sopivan nimen, Kantakievari. Säilyneet asiakirjat eivät kerro Kantaravintoloiden toimialan laajentamiseen johtaneista keskusteluista. Aarne Alestalo kuvaa alkua Kantaravintoloiden 20-vuotisjulkaisussa: ”Aluksi kyllä lähdettiin siitä, että majoitustiloja rakennetaan vain paikkakunnalla säännöllisesti matkustaville henkilöille.” Säännöllisesti matkustavilla hän tarkoittaa esimerkiksi kunnan ja yritysten vieraita, joiden yösijana on usein isännän kotisohva, kun ainoa vaihtoehto olisi vaatimaton matkustajakoti. ”Kunnanjohtajien ja muiden kunnan virkamiesten majoitusvelvollisuus oli silloin aika raskas”, Alestalo sanoo. Kunnat kyllä haaveilevat muustakin. Valtiovalta innostaa ihmisiä matkailemaan kotimaassa, ja jokainen kunta haravoi niemennotkot ja saarelmatkin löytääkseen omat turistihoukutuksensa. Ja lomalaisia alkaa ollakin liikkeellä. Suomi autoistuu ja vaurastuu, mutta etelänmatkaan ei monella ole vielä varaa. Miksei sitten katselisi kotimaata? Kantaravintolat taas haluaa kasvaa, ja pienimuotoinen majoitustoiminta sopii hyvin ravintolatoiminnan yhteyteen. Pieniä Kantakievareita on 1960-luvun lopulla jo kuudella paikkakunnalla. Useimmissa kievareissa on alle kymmenen majoitushuonetta.

Sodankylän Kantakievarin alaravintolassa viettävät iltaa poroisäntä Magga vaimoineen Vuotsosta (oikealla) sekä poroisäntä Aslak Hetta ja Helli Hetta.

lään yhtiö pyrkii, mutta saa tammikuussa 1963 rukkaset Sodankylän kunnalta: valtuustossa tehty mielipidekysely ei anna aihetta jatkokeskusteluihin ravintola-asiassa! Kolme vuotta myöhemmin, keväällä 1966 tuuli on kääntynyt. Nyt sodankyläläiset haluavat sekä ravintolan että A-oikeudet ja vielä majoitushuoneita. Kylässä on uuttaa elämää, on iso varuskunta ja turisteja on alkanut tulla Saksaa myöten. Ja niin Kantaravintolat ryhtyy valmistelemaan alkuaikojensa suurinta investointia. Se perustaa tytäryhtiön, Kiinteistö Oy Kantakievarin. Tytäryhtiössä on vähemmistöomistajana Alkoholiliike, joka varautuu jo lakimuutokseen ja alkoholimyymälän perustamiseen Sodankylään. Yhteiseen taloon tulee hotelli-ravintola, työntekijöiden asuntoja ja tilat Alkon myymälälle.

KUVA: HRM

Monta Kantakrouvia sisustanut sisustusarkkitehti Esa Vapaavuori on mukana Sodankylän hankkeessa alusta saakka. Ydinryhmä ottaa aluksi vauhtia lännestä: ”Aarne Alestalolla oli oma tapansa toimia. Hän tykkäsi käydä paikoissa ja tehdä päätöksiä. Kun Sodankylän suunnittelu oli alkamassa, lähdimme ensin Tukholmaan hakeman vaikutteita. Mukana matkalla olivat Alestalon lisäksi Kantaravintoloiden tila-asioista vastaava Jarmo Kurko, suunnittelijaksi valittu rovaniemeläinen rakennusmestari Toivo Lukkariniemi ja minä.” Lukkariniemestä tulee Kantaravintoloiden pitkäaikainen uskottu kumppani Lapissa. Yhteydenpito on tiivistä. ”Rakennustöiden aikana Alestalo, joka oli Lapin ystävä, keräsi tuon tuosta porukan, ja taas mentiin vaikka työmaakokoukseen. Eihän hänen siellä olisi tarvinnut olla, mutta hän halusi. Joskus tuli hieman kiusallisiakin tilanteita, kun Alestalo halusi oman puumerkkinsä esimerkiksi urakoitsijan ehdottamaan aikatauluun. Siitä saattoi seurata, että kunnanjohtaja piti jo avajaispuhetta, kun jossain taustalla pauk-

Sodankylän Kantakievarin avajaispöydästä ei herkkuja puutu. Vuorossa maatalousministeri, Kantaravintoloiden johtokunnan jäsen Nestori Kaasalainen (oikealla). Sotilaspuvussa Sodankylän varuskunnan päällikkö, everstiluutnantti Kauko K. Kuismanen.

Sodankylän Kantakievarin saunaosastoon kuuluu myös uima-allas, harvinainen palvelu Lapin hotelleissa vuonna 1968.

kui vielä vasara”, Vapaavuori kertoo. Vähän näin taisi käydä Sodankylässäkin, mutta avajaiset ovat komeat ja katsottavaa riittää: toisen kerroksen ravintolasalissa, baarissa ja kabineteissa on 175 asiakaspaikkaa, ensimmäisessä kerroksessa on 65-paikkainen Kantakrouvi, kerrosta alempana vielä 45-paikkainen olutkellari. Hotellihuoneita on 15 ja alakerrassa saunaosasto uima-altaineen. ”Moni sanoi, että Kantakievari on Lapin rumin rakennus. Minusta se on linjakas”, toteaa Esa Vapaavuori. Punatiilinen, tasakattoinen, suoralinjainen kievari on tunnistettava 1960-luvun rakennustyylin edustaja. Sodankylän jälkeen Kantaravintolat joutuu torjumaan Pyhätunturi Oy:n kutsun lokakuussa 1968. Yhtiöllä on täysi työ järjestää rahoitus seuraavaan suureen kohteeseen, Suomussalmen Ämmänsaaren Kantakievariin. Sodankylän uuden kunnanjohtajan Lasse Näsin ja metsähallituksen tarmokkaan aluemetsänhoitajan Aimo Lifländerin tarjousta ei sen sijaan voi vastustaa. Luostotunturin tunturimaja pääsee suunnitelmiin, ja sitä kautta Kantaravintolatkin aikanaan osallistuu Lapin hiihtokeskusten rakentamiseen.

Pysyväisohjekirja ja muita sääntöjä

Mitä, ei tietokonetta!

Kuva: Foto-Valvio/hrm

 Kopiokone, tietokone, faksi, kännykkä, sähköposti… tuntemattomia kaikki 1960-luvun alun konttorissa. Kantaravintolat saa 1960-luvun puolivälissä ostaa Alkoholiliikkeen vanhan nestekopiokoneen. Kiertokirjeet ja ruokalistat monistetaan vahamonistuskoneella. Vuonna 1966 Alkoholiliike ilmoittaa, että sen koneiden kapasiteetti riittää ”Kantaravintoloiden kirjanpidon kirjausten lävistämiseksi reikäkortti-installaation avulla ajamista varten”. ”Toimistoautomaation” suuri mullistus alkaa vasta 1970-luvulla.

Tiukka rutistus säännösviidakossa odottaa jokaista Kantaravintoloiden – ja muidenkin ravintoloiden – uutta työntekijää. On tutkittava pysyväisohjeet, jotka kertovat tarkasti, mitä työnantaja, väkijuomalaki ja Alkoholiliike sanovat siitä, kuka saa tarjoilla kenelle, mitä, missä, millä tavalla, millä hinnalla ja mihin aikaan. Koko majoitus- ja ravitsemisala on 1960-luvulla yksityiskohtia myöten säännelty ala, eikä sääntely olennaisesti muutu ennen Suomen EU-jäsenyyttä vuonna 1995. Ravintolat saavat toimiluvan Alkoholiliikkeeltä, ja niiden myymä alkoholi on anniskeluhetkeen saakka Alkoholiliikkeen omaisuutta. Ravintola saa myynnistä Alkoholiliikkeen määräämän korvauksen, jonka suuruus riippuu siitä, mihin ravintolaluokkaan Alkoholiliike on paikan sijoittanut. Luokka taas ratkaisee sen, mitä kyseisessä ravintolassa saa tarjota ja minkä enimmäishinnan kyseisestä juomasta tai ruoka-annoksesta saa periä. Sääntöjen noudattamista valvoo työnantajan nimeämä ja lääninhallituksen hyväksymä vastuullinen ravintolanhoitaja ja 1990-luvulle saakka Alkoholiliikkeen lähin paikallisjohtaja sekä kunnalliset alkoholitarkastajat.

Kotiruokaa 1960-luvulla ”Oheisena lähetän pyytämänne luettelon myytävistä annoksista”, aloittaa Turun Kantakrouvin ravintolanhoitaja Senja Eterma marraskuussa 1963 kirjeen Kantaravintolat Oy:n konttoripäällikölle, ekonomi Sakari Aarniolle. Samaan pyyntöön tulleista vastauksista on säilynyt myös Kauhajoen Kantakrouvin ruokalista vuoden 1963 lopulta (kuva). Kantaravintoloiden pyrkimys kansanomaisuuteen näkyy myös ruokalistoissa. Lounaalla on tarjolla kotiruokaa: paistettua makkaraa, munakkaita, vatkulia. Liha-makaronilaatikko on kestosuosikki, Ruoholahdenkadun Kantakrouvin lounaista moni helsinkiläinen muistaa rapean pitsireunaiset veriohukaiset. Se, joka kaipaa hieman juhlavampaa, valitsee wieninleikkeen, porsaankyljykset tai sipulipihvin. Varhaisesta ketjumaisesta toiminnasta kertoo ruokalistojen samankaltaisuus. Sen saa alkuaikana aikaan pääemäntä Anna Salo, jonka hänet tunteneet muistavat etäisenä, mutta taita-

Valvontakäynnit eivät ole sosiaalisia visiittejä. Ravintolanhoitajan sydän hypähtää joka kerta, kun joku suhahtaa: ”Nyt sen auto tuli pihaan!” Juopuneita asiakkaita ei saisi olla, alaikäisiä ei ehdottomasti saa löytyä lasin äärestä, alkoholikirjanpidon on pidettävä paikkansa senttilitralleen ja kassan täsmättävä pennilleen. Alkoholiliikkeen tytäryhtiönä Kantaravintoloiden väki saa erityisen tiukat ohjeet noudattaa sääntöjä. Siitä huolimatta myös Kantaravintoloissa sattuu anniskelurikkomuksia, mutta johtokunnan pöytäkirjojen mukaan hyvin harvoin. Muutaman kerran rangaistuksena on ravintolan sulkeminen määräajaksi, seuraamus, jolla saattaa olla suurikin taloudellinen merkitys.

vana, tiukkana ja ehdottoman oikeudenmukaisena henkilönä. Anna Salo aloitti Vimpelistä, koulutti työntekijät, laati ruokalistat, käynnisti toiminnan ja siirtyi muutaman kuukauden päästä seuraavaan ja taas seuraavaan perustettavaan ravintolaan. Myöhemmin hän ohjasi maaseuturavintoloiden toimintaa pääkonttorista, kunnes siirtyi vuonna 1969 yksityisyrittäjäksi Kouvolaan. Senja Eterman kirje tuo esiin toisenkin piirteen Kantaravintoloiden toiminnassa. Hän kirjoittaa: ”Tämän (listan) lisäksi on tietysti vielä lukuisia erilaisia päivän annoksia, mutta en katso aiheelliseksi niitä jokaista muunnosta erikseen luetella, ja ainahan ilmenee uutta vuodenajan ynnä muun seikan vuoksi.” Ketjumaisista piirteistä huolimatta 1960-luku ei ole vielä tiukan ketjuohjauksen aikaa. Krouvin vastaava voi ostaa korvasieniä tutulta poimijalta ja perunoita naapurista tai, kuten Ossi Harsunen Sodankylässä, poroisäntien väheksymiä poronkieliä yllätykseksi herkkusuu-turisteille.

Riisutut A-oikeudet

r esep t i

Kuva: HRM

ipä Panimomestaepriihnvi suleolalla ja pippu-

Panimomestarin leipä oli Kantaravintoloiden supersuosikki, klassikko, joka oli listalla alkuajoista saakka. Keittäjä Reetta Kivioja Ilmajoen Kantakrouvista esittelee oman versionsa vuonna 1989.

32 32

:n porsaanfile ten kananmu1. Mausta 120g äjauhoissa, sit hn ve sin en e el rilla ja kieritt ssa. i korppujauhoi nassa ja lopuks a. iss pannulla vo jauho2. Paista pihvi äämällä rasvanimuhennos lis sie ten lihasit t, ne 3. Tee herkku rkkiherkkusie pu t tu te vu sii seokseen ensin . i loraus kermaa ulla voilientä ja lopuks nopeasti pann e al ahtoleipäviip pa da ah Pa 4. ita joukkoon nokareessa. nmuna ja seko na ka si yk ti es 5. Vatkaa kevy stetta. ten herkkuemmental-raa rsaanpihvi ja sit po lle ee al iip äv emmental 6.Asettele leip le kananmunaäl pä le tte pu Ta iin värin. sienimuhennos. pinta saa kaun illissä, kunnes gr da kuviiah rk Pa ku s. -seo ivuteltuja le lisukkeeksi ta el as ut la le tte 7. Ase oina. i tomaattia lohk paleita ja puol

Kauhajoen Kantakrouvin ruokalista vuoden 1963 lopulta.

Krouvin pannu ”Krouvin pannu. Se oli valtavan suosittu, eikä taatusti terveellinen. Annoksessa oli paistettuja perunoita, paistettu kananmuna, paistettua makkaraa ja vielä paistettu porsaanleike, pieni määrä keitettyjä vihanneksia lisukkeena”, muistelee Marita Wikman 1960-luvun suosikkeja Helsingin Kellarikrouvissa. Myös Krouvin pannu oli Kantaravintoloiden ruokalistoilla ympäri maan.

Kantakrouvien A-oikeudet tuovat 1960-luvun puolivälissä vasta osittaisen anniskelutasa-arvon maaseudun asukkaille. Alkoholiliike kehittää maaseuturavintoloille erityisen A-oikeuksien luokan, A II -oikeudet. Listalla on yksi vodka, yksi konjakki, yksi viski, yksi gini, tumma ja vaalea rommi, yksi… kaikki Alkoholiliikkeen omaa tuotantoa. Kumpikaan, ravintolat tai asiakkaat eivät valita. Ulkomaiset huippukonjakit ja viskit nostaisivat ravintolan ylempään hintaluokkaan, ja kaikki kallistuisi.

Vaahtoa vai ei? Hanaolut eli tynnyriolut tulee suomalaisiin ravintoloihin 1960-luvun puolivälissä, ravintoloiden toivomuksesta ja Kantaravintoloiden Kellarikrouvissa ja Helsingin Kantakrouvissa tehdyn kokeilun jälkeen. Itsekin Kantaravintoloissa monta

olutta laskenut oluen ystävä Antero Niemi ei ole hanaoluesta yksinomaan iloinen: ”Hanaolut johti Suomessa käytäntöön, jota vanhojen olutmaiden ihmiset eivät ymmärrä. Kun olutta piti olla millilleen täysi määrä, se oli pakko laskea lasiin ilman vaahtoa.” Olutravintolakokeilun vuosina Kantaravintoloiden ravintoloilla oli niin kutsutut C-oikeudet eli ne saivat tarjoilla vahvaa A-olutta, mutta ei muita alkoholijuomia.

Vierasta viiniä A-oikeuksien mukana myös viinit tulevat Kantakrouveihin. Menekki ei ole kummoinen. Ravintolanhoitajat muistavat lähinnä ylimääräisen työn: Perusvalikoima on pakko olla tarjolla, samat pullot on laskettava joka ilta, pyyhittävä pulloista pölyjä ja pelättävä sisällön ehtivän etikaksi ennen ostajan löytymistä. Valikoima on 1960- ja 1970luvuilla ravintolassa käyneille ylen tuttu: Egri Bikavér, Bordeaux Blanc, Beaujolais, Côte du Rhone, Saint Emilion, Magyar Fehérbor ja tietysti libis, Liebfraumilch.

1966

 Uudet toimipisteet: Orimattilan Kantakrouvi (ensimmäiset Aoikeudet), Sysmän Kantakievari (ensimmäiset majoitushuoneet), Gästgivars Närpiö.

1967

Kuva: Kalevi A. Mäkinen/HRM

 Uudet toimipisteet: Järvelän, Seinäjoen, Mäntyharjun ja Lappajärven Kantakrouvit.  Ensimmäinen tytäryhtiö, Kiinteistö Oy Kantakievari Sodankylään. Alkoholiliike toinen omistaja.  Kantaravintolat täyttää viisi vuotta.

holiliike valmistautuu laajentamaan myymäläverkkoaan maaseudulle ja tarvitsee paikkakunnille myymälätilat. Kantaravintoloiden johtokunta pohtii kuitenkin perusasiaa, yhtiön verkoston rakennetta. Vuoden 1968 lopussa yhtiön 22 toimipaikasta vain 5 on kaupungeissa. Näistä vain yksi, Seinäjoen Kantakrouvi, on perustettu olutravintolakokeilun jälkeen. Kaikki suunnitteilla olevatkin ravintolat ovat maalla. Johtokunta pyytää toimitusjohtajaa selvittämään, voisiko yhtiö perustaa suuriin kaupunkeihin ”isohkoja kadunmiehen olutravintoloita”. Samalla se päättää, että omistajan suuntaan pitäisi välittää tietoa Kantaravintoloiden kokemuksesta: kaupunkipaikoissa asiakaspaikkakohtainen myynti on ollut noin kaksikymmenkertainen maaseutuun verrattuna. Mitään selkeää suunnanmuutosta näistä pohdinnoista ei kuitenkaan seuraa, ja aivan ensiksi on selviydyttävä suuren mullistuksen vuodesta 1969. Miten keskioluen vapautuminen vaikuttaa maaseudun krouvariin?

1968

 Uudet toimipisteet: Sodankylän Kantakievari.

Kolmena olutravintolakokeilun jälkeisenä vuonna Kantaravintoloiden toiminta kehittyy suotuisasti. Yhtiö kasvaa rivakkaa tahtia ja onnistuu näyttämään joka vuosi niukkaa voittoa. Pääomahuolet tosin pysyvät, ja johtokunta pyytää niistä jopa ulkopuolisen arvion. Tulos on tuttu: pääomarakenne on heikko niin muihin alan yhtiöihin kuin Teollistamisrahaston ohjeisiin ja yhtiön omiin laajentumissuunnitelmiin nähden. Maaseutupainotteisuus, nopea kasvu ja pieni oma pääoma johtavat kierteeseen. Pienten maaseutukrouvien tuotot ovat pieniä, eikä muutamasta isommasta paikasta kerry tarpeeksi tuottoja investointien rahoittamiseen. On otettava lisää velkaa, mikä taas nostaa korkomenoja, eikä rahaa riitä myöskään seuraaviin investointeihin. Taas on otettava lisää velkaa… Sodankylän ja seuraavan suuren kohteen Ämmänsaaren Kantakievarin rahoituksen järjestämisessä emoyhtiön panos on luonnollinen. Näissä paikoissa myös intressi on erityisen yhteinen, sillä Alko-

Kantakrouvin avajaiset ovat juhlava tapahtuma kaupunkipaikassakin. Seinäjokiset testaavat vakavina uuden ravintolan antimia.

miseppo/H Kuva Oy Fil

Maalle vai kaupunkiin?

Vuodesta 1967 lähtien pitkälle 1970-luvulle Kantaravintoloiden pikkujouluista tulee myös lusikkajuhlat. Jokainen saa kiitokseksi ja muistoksi kuluneesta vuodesta yhtiölle suunnitellun hopeisen kahvilusikan.

Seinäjoen Kantakrouvi kutsuu avajaisiin kesällä 1967.

udenvuodenyönä 1969 ihmiset seuraavat rekkakolonnia, joiden rahtina on kymmenen miljoonaa pulloa keskiolutta. Osa odottaa innokkaana seuraavaa arkipäivää, kun lähes kahdestakymmenestä tuhannesta ruokakaupasta voi mennä ostamaan pilsneriä vahvempaa keskiolutta. Eikä tämä ole ainoa muutos. Vuodesta 1969 lähtien Alkoholiliikkeen virallinen nimi on Oy Alko Ab, ja laki antaa sille luvan perustaa alkoholimyymälöitä myös maaseudulle. Alko lähteekin heti liikkeelle. Vuoden 1968 lopussa sillä on 132 vähittäismyymälää, vuoden 1969 lopussa 161. Suurin osa uusista alkoholimyymälöistä sijaitsee maaseudulla, ja pahiten kuivuuteen kyllästyneet ovat huolellisesti tarkistaneet aukioloajat etukäteen ollakseen paikalla heti, kun lukko rapsahtaa auki. Uusia keskiolutkahviloita tai -ravintoloita syntyy vuonna 1969 lähes kolme tuhatta. Määrä on lähes kolminkertainen muiden anniskeluravintoloiden lukuun nähden. ”Vanhat” ravintolayritykset seuraavat lakiuudistusten seurauksia huolestuneina. Miten suomalaiset toimivat uudessa vapaammassa maailmassa? Mitä he juovat? Missä he juovat? Yksi seuraus on varma. Kilpailu kiristyy, kun kuluttajan valinnanmahdollisuudet moninkertaistuvat ja myös ravintolan perustaminen tulee helpommaksi. Jokavuotinen anniskelulupien uusiminen jää historiaan. Nyt sekä Alkoholiliikkeen että kunnan luvat ovat voimassa toistaiseksi. Jos noudattaa säädöksiä, menetyksen vaaraa ei ole.

1969  Uudet toimipisteet: Kiteen ja Ämmänsaaren Kantakievarit, Sotkamon Kantakrouvi.  Majoitustiloja Ruovedelle, krouvista tulee kievari.  Uusi alkoholilaki ja laki keskioluesta tulevat voimaan.  Hotelli- ja ravintola-ala siirtyy 40-tuntiseen työviikkoon.  Hotelli- ja ravintolaopisto aloittaa toimintansa.

KUVA: HRM

a t s a v r a K a t t u l o i k s ke

Kuvan kaverukset viettävät iltaa Sodankylän Kantakievarin krouviosassa vuonna 1968. Seuraavana vuonna keskiolutlaki muutti markkinat.

Kiteeläiset houkuttelevat itään

Kantaravintoloiden omistaja on kuunnellut yhtiön rahahuolia lakimuutosten tuomien paineiden alla. Vuoden 1968 lopussa Alkoholiliike korottaa taas Kantaravintoloiden osakepääomaa, nyt kerralla 700 000 markasta 1,6 miljoonaan markkaan. Nousu on suuri, mutta vieläkin yhtiön oma pääoma on kaukana Teollistamisrahaston suosittelemasta tilanteesta, jossa omaa pääomaa ja pitkäaikaista velkaa on saman verran. Helpommaksi tilanne toki tulee. Kantaravintoloiden suosio kunnissa jatkuu vahvana. Pyyntöjä ravintolan tai hotelli-ravintolan perustamisesta tulee jatkuvasti moninkertainen määrä yhtiön mahdollisuuksiin nähden. Vuodesta 1969 tulee Pohjois-Karjalan ja Kainuun vuosi; kaikki kolme vuoden aikana avattavaa uutta toimipaikkaa ovat näissä maakunnissa. Ensimmäisiksi ehtivät kiteeläiset, jotka vauhdittavat ravintolahanketta poikkeuksellisella tavalla. Paikalliset yrittäjät keräävät kyliltä lä-

hes neljä sataa osakasta kiinteistöyhtiöön, joka lupaa rakentaa hotelli-ravintolalle tilat. Tarvetta on. Aarne Aarnion vaneritehdas on juuri aloittanut Kiteen Puhoksessa ja tuonut ravintolattomalle ja hotellittomalle paikkakunnalle liikettä ja uutta väkeä. Miksi kumppaniksi tuli Kantaravintolat? ”Se oli tunnettu ja hyvin arvostettu kumppani siihen aikaan”, sanoo eläkkeellä oleva kiteeläinen K-kauppias Martti Kupiainen. Paikallinen aktiivisuus on ennenkin vedonnut Kantaravintoloihin. Niin käy myös Kiteellä, aivan samoin kuin hieman aiemmin Alajärvellä, jossa paikalliset niin ikään keräävät talorahoja kolehdilla. Kiteeläisten omistaman Kiteen Tienristeys -yhtiön kiinteistössä avautuu vuoden 1969 alussa hotelli-ravintola Kantakievari. Sotkamon Kantakrouvi löytää vuokratilat paikallisen Säästöpankin kiinteistöstä. Suomussalmella Kantaravintolat ja Alko perustavat Sodankylässä koetellulla mallilla yhteisen Kiinteistö Oy Ämmänkievarin, johon tulee Kantakievarin lisäksi Alkon myymälä. Kiinteistö Oy Ämmänkievarista tulee Kantaravintoloiden toinen tytäryhtiö. Vähem-

Jano yllättää Alkoholijuomien tilastoitu kulutus 1950–1995, litraa 100-prosenttista alkoholia/asukas

Presidentti Urho Kekkonen kävi Suomussalmella elokuussa 1974 paljastamassa Ilmari Kiannon muistomerkin kirjailijan syntymän 100-vuotispäivänä. Kantaravintoloiden henkilöstölehti raportoi presidentin lounaasta Ämmänkievarissa: alkuruokana metsäsienikeitto Kainuun ohrarieskan kera, pääruokana muikkupata ”Kiannan kiertäjät” ja ruispaahtoleipä, jälkiruuaksi kahvi. Presidentin seurueen päivällisen aloitti graavilohi, jonka jälkeen oli pääruuaksi häränfileetä ja korvasienimuhennosta ja lopuksi lähisuon lakkoja ja kermavaahtoa.

Keskioluen jälkeen kaikki on toisin

Vuoden 1969 lopussa tunnelmat ovat ristiriitaiset. Kansa on yllättänyt päättäjät. Kantaravintoloiden vuoden 1968 toimintakertomuksessa on pettynyt sävy: ”Vaikka Kantakrouvi ravintolatyyppinä lähinnä muodostaa sellaisen ympäristön, jossa oluen juojien voisi olettaa viihtyvän, näyttää maaseudun mies ehkäpä lähinnä oluen hintaa ajatellen ostavan juomansa mieluummin nyt häntä lähellä olevasta kaupasta tai baarista.” Lakimuutokset mullistavat Kantaravintoloiden markkinatilanteen. Kantakrouvi on ollut maaseudulla ainoa tapa hankkia laillista alkoholia kotipaikkakunnalta. Yhtäkkiä ruokakaupasta saa keskiolutta. Useille paikkakunnille tulee Alkon myymälä. Kirkonkyliin syntyy keskiolutbaareja. Jopa ravintoloita alkaa ilmestyä, lupakäytäntökin kevenee. Alkoholiliike myöntää runsaasti uusia anniskeluoikeuksia jo vuonna 1968, mutta vielä enemmän – 133 kappaletta – vapautumisen vuonna 1969.

9 8 7 6 5 4 3 2 1

 Kokonaismyynti  Vähittäismyynti  Anniskelu Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

1995

1990

1985

1980

1975

1970

1965

1960

1955

Alkon 75-vuotishistorian lopussa kirjoittaja Martti Häikiö toteaa, että vuonna 1969 ”kulutuksen karkaaminen käsistä tuli täytenä yllätyksenä Alkon johdolle”. Etukäteisarvio oli, että keskioluen vapauttaminen, vähittäismyynnin laajentaminen, tarjoiluikärajojen alentaminen ja sääntelyn muu löysääminen kasvattaisivat alkoholin kokonaiskulutusta parikymmentä prosenttia. Oluen kulutus kasvoi 135 prosenttia. Myös väkevien kulutus kasvoi niin, että alkoholin kokonaiskulutuksen kasvuksi tuli 46 prosenttia. Jo loppuvuodesta 1969 Alkoholiliike painaa jarrua. Osa vuodeksi 1970 suunnitellusta myymäläverkon laajentamisesta jää toteuttamatta.

Tasavallan presidentti Urho Kekkonen piti ahkerasti yhteyttä Kainuuseen ja Pohjois-Karjalaan. Vuoden 1969 ohjelmassa oli tutustuminen Kiteen maatalousnäyttelyyn ja ateria Kiteen Kantakrouvissa alueen kunnallispäättäjien kanssa. Pöytäseurue vasemmalta Reino Pirhonen Tohmajärveltä, Urho Kekkonen sekä Kiteen kunnan edustajat Toivo Lipsanen, Kauko Toropainen ja selin Hannes Volotinen.

KUVA: Väinö ilvonen

1950

Presidentillistä ruokaa

”Sain kymmenen Ämmänsaarenvuoteni aikana palvella presidentti Kekkosta kaksi kertaa, ja ne olivat kyllä ravintolaurani kohokohtia. Henkilökunta teki parhaansa, ja kun kaikki meni hyvin, vierailuista jäi hieno muisto”, kertoo vuosina 1973–1982 Ämmänsaaren Kantakievarin päällikkönä toiminut Risto Numminen. ”Kekkonenhan oli kansanmies, hän osasi suhtautua jopa sillä kertaa, kun hänen autonsa hajosi pihalle ja innokas paikallinen ihailija livahti turvamiesten ohi presidenttiä tervehtimään. Turvajärjestelyt olivat meidän kannaltamme ainoa vaiva. Joka komero ja verhontaustakin tarkastettiin etukäteen.”

Alkon ennuste pettää

l/asukas

Kunnia krouville

mistöosakkaana on Alkon lisäksi myös kunta. Uusi Kantakievari ehtii valmistua parahiksi pikkujoulukauteen.

t a l o t n i v a r a t n a K a s n a j n pitää li

Pestuumatka Kainuuseen Kantaravintoloiden toimitusjohtajan sihteeri Raili Koivunen on vuonna 1969 mukana pestuumatkalla Sotkamossa: ”Aarne Alestalo halusi itse osallistua henkilöstön valintaan. Vuonna 1969 hän pyysi minut mukaan, kun lähti Sotkamon uuden Kantakrouvin ravintolanhoitajaksi valitun Eila Lahtisen kanssa palkkaamaan krouviin työntekijöitä. Lensimme aamukoneella Kajaaniin ja jatkoimme sieltä Sotkamoon Alkon Kajaanin paikallisjohtajan lainaamalla autolla. Paikanhakijoiden jono ulottui ulos asti. Ennen iltakoneen lähtöä ehdimme haastatella varmaan pari sataa halukasta. Sotkamo oli siihen aikaan vaatimaton paikka. Matkailu oli vasta idullaan, ja erityisesti naisten työpaikoista oli huutava puute. Siksi tarjoamamme toistakymmentä uutta työpaikkaa olivat kullan arvoisia. Kovin ihmeellisiä koulutusvaatimuksia ei voinut olla, kun alan koulutusta ei ollut paljon edes tarjolla. Keittiöhommiin oli eduksi mikä tahansa alaan liittyvä oppi tai esimerkiksi kokemus koulun keittolasta. Lyhyen oman koulutuksen jälkeen tämä paikkakunnalta valittu henkilökunta avasi ovet ja ryhtyi pitämään ravintolaa.”

Sotien jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien myötä suomalaisten ravintolakäyttäytyminen muuttuu perusteellisesti 1970-luvulla. Kuva on Kiteen Kantakievarista.

uoden 1969 sokki jää lyhyeksi ja 1970-luvun alku on ravintoloille hyvää aikaa. Talous kasvaa, jopa inflaatio pysyy kohtuullisissa lukemissa vuoden 1974 öljykriisiin asti. Alkoholin kulutus yli kaksinkertaistuu muutamassa vuodessa, ja osa lisäkulutuksesta kilahtaa lisämyyntinä ravintoloiden kassaan.

KUVA: HRM

Kantaravintolat kyllä puolustaa ainokaisen asemaansa, joka vähitellen kuitenkin vääjäämättä murenee. Kantaravintoloiden vuosikertomuksesta käy ilmi, että niin kaupungeissa kuin maalla eniten kärsivät krouvit, joiden lähistölle tuli ”hyviä, siistejä baareja”. Baari tarkoittaa kahvilaa, josta saa keskiolutta, ehkä kotiruuan tyyppistä ruokaa, kahvia, leivonnaisia. Eniten menettää Turun Kantakrouvi, joka ainoana Kantaravintoloiden paikkana toimii vielä vuonna 1969 ilman A-oikeuksia. Sen myynti laskee melkein kolmanneksen. Uudet lait muuttavat rajusti myös myynnin rakennetta. Vapaa keskiolut ei maistu ravintolassa ollenkaan. Nyt moni jättää myös A-oluen väliin, kun voi siirtyä väkeviin. Vuonna 1968 oluen osuus Kantaravintoloiden myynnistä oli runsaat neljäkymmentä, väkevien ja viinien puolet siitä, noin kaksikymmentä prosenttia. Seuraavana vuonna keskiolutlain tultua voimaan oluen osuus myynnistä on vajaat kolmekymmentä, väkevien ja viinien osuus myynnistä hieman yli kolmekymmentä prosenttia. Ravintoloita käänne väkeviin ei sinänsä haittaa. Alkon maksama anniskelukorvaus on väkevistä juomista parempi kuin oluesta. Lainsäätäjille ja miedompiin juomiin pyrkivän alkoholipolitiikan rakentajille kehityksen suunta on pettymys. Viinit, jotka tilastossa ovat samassa lokerossa väkevien kanssa, eivät miedonna tulosta. Juuri kukaan ei juo viiniä 1960-luvun suomalaisessa krouvissa. Lakimuutosten tuomista muutoksista Kantaravintoloille hankalin on myynnin kasvun pysähtyminen samaan aikaan, kun yhtiöllä on menossa merkittäviä laajentumishankkeita. Vuodesta tulee yhtiön alkutaipaleen kehnoin. Tilinpäätös näyttää tappiota lähes 200 000 markkaa. Se on enemmän kuin olutravintolakokeilun kolmena vuonna yhteensä. Pieni lohtu on se, että monella muullakin on vaikeaa. Toivoa taas antavat ennusteet tulevasta. Vuoden 1967 suurdevalvaatio ja sen jälkeiset vakautusratkaisut näyttävät saaneen talouden nousuun. Ja ennen muuta, vienti kasvaa jälleen ja tuo työtä suomalaisille.

Luoston Kantakievari tavoittelee maanomistajan eli Metsähallituksen toivomuksesta savottakämpän tunnelmaa.

Toisaalta myös kilpailu kiristyy. Ravintoloiden määrä kaksinkertaistuu muutamassa vuodessa, vaikka Alko hyväksyy vain puolet uusista anniskelulupahakemuksista.

Tärkein muutos on kuitenkin jo edellisellä vuosikymmenellä alkanut historiallinen rakennemurros, joka jatkuu ja ryskää nyt täydellä voimalla krouvien ulkopuolella. Maan viljeleminen ei enää käy käsipelillä, eikä puita kannata kaataa pokasahalla. Maaseudun kylät tyhjenevät. Ihmiset muuttavat kaupunkiin etsimään uutta leipäpuuta tehtaista, kaupoista, sairaaloista ja päiväkodeista. Sadat tuhannet lähtevät Ruotsiin. Vilkkainta maastamuutto on 1960- ja 1970-lukujen taitteessa, jolloin länsinaapuriin muuttaa jopa 40 000 suomalaista vuodessa. Eivätkä asiakkaat vain muuta, he myös muuttuvat. Sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat varttuvat aikuisikään, ja nyt krouveissa istuu kiihkeään yhteiskunnalliseen keskusteluun uppoutuneita nuorten seurueita. Nuoret haastavat äänekkäästi edellisten sukupolvien tavat ja aatteet. Suurten ikäluokken naiset eivät kysy ravintolan ovella lupaa, vaan kävelevät sisään ja tilaavat oluen. Opiskelijoita on enemmän kuin ennen, eikä heidän enää tarvitse tehdä jokaisesta olutpullosta tiliä vanhemmilleen. Perustoimeentulon turvaa vuodesta 1969 lähtien valtion takaama opintolaina.

Periaatteet pitävät

Suurista markkinamuutoksista huolimatta Kantaravintoloiden toimintakertomuksissa 1970-luvun alkupuoli vaikuttaa rauhalliselta suvantovaiheelta. Yhtiö laajenee, mutta ei yhtä nopeasti kuin edellisinä vuosina. Taloudellinen tulos on vaatimaton, mutta tilinpäätös näyttää kuitenkin voittoa joka vuosi.

Pellolta palvelutöihin Maatalouden ja palveluiden osuus työllisistä 1960–1990, %

1960

1970

1980 1990

Maatalous 35 20 13 8 Palvelut

14 18 25 28

Lähde: Pekka Myrskylä: Kuokasta kännykkään

KUVA: HRM

Suuren muutoksen vuodet

Grogin mutkat Tasa-arvon nimissä Tutkijat kutsuvat sotien jälkeisiä suuria ikäluokkia märäksi sukupolveksi. Märkyys johtuu isolta osin siitä, että suurten ikäluokkien naiset hylkäävät joukolla äitiensä raittiusihanteet. Vuonna 1968 kaikista yli 15vuotiaista naisista 43 prosenttia on täysraittiita. Vuonna 1976 täysraittiita on enää 20 prosenttia, suurten ikäluokkien naisista vain 3 prosenttia. Koulutetut naiset johtavat muutosta 1970-luvulla ja myös 1980luvulla, kun humalahakuinen juominen alkaa antaa tilaa hillitylle ”eurooppalaiselle” tavalle käyttää alkoholia. Lähde: Merja Sillanpää, Säännöstelty huvi.

Alkoholiannoksen tie asiakkaan pöytään on 1970-luvulla pitkä: Tarjoilija ottaa vastaan tilauksen, menee keittiöön, ”ostaa” juomat kassakoneelta ja saa kaksi kuittia. Toista kuittia vastaan hän saa viinikassalta juomat, aina erikseen alkoholin, siihen sekoitettavat virvoitusjuomat ja jäät. Seuraavaksi tarjoilija näyttää juomat ja toisen kuitin kontrollikassalle ja vie ne vasta sitten asiakkaan pöytään, jossa sekoittaa juoman valmiiksi. Tuon ajan ravintolassa ei näy koreita alkoholipullojen rivistöjä. Pullot ovat kaapissa piilossa. Yleensä viinikassa on keittiössä, mutta Kantaravintoloiden paikoissa jo silloin salin puolella, suosikkijuomat kätevästi käden ulottuvilla ja pullot näkyvissä.

Kantaravintoloiden johtokunta pohtii 1970-luvun alussa usean otteeseen yhtiön taloutta ja toimintaperiaatteita ja suuren muuton vuosina erityisesti yhtiön maaseutupainotteisen verkoston vaikutuksia. Maaseudulta virtaa edelleen yhteistyöpyyntöjä, mutta asiakaspohjan vähäisyys huolettaa. Johtokunta ei kuitenkaan tee yhtiön toimintaperiaatteisiin olennaisia muutoksia. Kantaravintoloiden toimintaaohjaavat edelleen maaseudun palveluiden kehittäminen, uusien palveluiden kokeileminen, kasvu ja laatu. Vuosikymmen alkaa avajaisilla Lapissa. Sodankylässä sijaitsevalle Luostotunturille valmistuneen pienen tunturikievarin avajaisissa on innostunut tunnelma, vaikka Alkon määräämä grogin ”devalvointi” on juuri tullut voimaan ja alkoholiannoksesta on tiristettävä yksi senttilitra pois. Jäljelle jää neljä senttilitraa. Tunturialueen maanomistaja on Metsähallitus, ja sen aluemetsänhoitaja Aimo Lifländer ja Sodankylän kunnanjohtaja Lasse Näsi ajavat voimallisesti Luoston rakentamista. Kantaravintoloille Luosto on mahdollisuus päästä mukaan Lapin hiihtokeskusten kiihkeään rakennusvaiheeseen. Metsähallitus on antanut rakentamiseen tarkat tyyliohjeet, ja Sodankylän kunta on pystyttänyt kievarirakennuksen järeistä itärajan takaa haetuista kelohirsistä. Kaikki avajaispöydässä skoolaavat avainhenkilöt tietävät, että seitsemän majoitushuonetta ja sadan hengen ravintola on enemminkin maja kuin matkailukeskus, mutta se ei haittaa. Mielessä on visio paljon suuremmasta.

Kiitos maaseudun krouvarille

Kantaravintoloiden kymmenvuotisjuhlat ovat syyskuussa 1972 yhdessä Kauhavan Kantakievarin avajaisten kanssa. Juhlassa korostuu yhtiön pioneerirooli nimenomaan maaseudulla. Ähtärin kunnanjohtaja Väinö Jaakola luonnehtii puheessaan Kantaravintoloiden alkutaivalta: ”(Kantaravintoloiden) tehtävä ei ole ollut helppo. Anniskelurajoitukset, juomatapojen ohjaus ja korkeatasoiset ravintolatilat eivät ole antaneet suurinta mahdollista tulosta, mutta saavutetut muut tulokset ovat olleet sitäkin arvokkaampia. Kyllä maaseudun ihminenkin osaa arvostaa viihtyisää ympäristöä, hyvää palvelua ja hyvää ruokaa. Kun tänään puhutaan maaseudun väestökeskusten kehittämisestä, ei Kantaravintolat Oy:tä voida sivuuttaa…” Juhlivan yhtiön kymmenvuotisjulkaisuun kirjoittamassaan tervehdyksessä Alkon pääjohtaja Pekka Kuusi tuntuu kuitenkin viittaavan myös maaseutupainotteisen verkoston tuomiin ongelmiin: ”…Kantaravintoloihin kohdistuu edelleen odotuksia. Ilmeistä kuitenkin on, että …toimipaikat vaativat siinä määrin jatkuvaa kehittämistä, että uusien

Onnea 10-vuotiaalle!

Tähtivieras

Kantaravintoloiden ensimmäisten tasavuosijuhlien ohjelmassa on korkean tason tervehdysten lisäksi hyvää ruokaa sekä parasta paikallista ja valtakunnan tason viihdettä. Mitä vieraat syövät? Juhlapaikkana toimivan ja omia avajaisiaan viettävän Kauhavan Kantakievarin keittiö saa heti näyttää taitonsa: vähän suolattua siikaa ja hyydytettyjä munia aluksi, sitten saunapalvattua lampaanpaistia, jälkiruuaksi lakkoja ja kermavaahtoa. Entä juomaksi? Geierslager Sonnseite 1970, Estelar ja White Port, paljastaa menukortti.

Viihdetaiteilija Marjatta Leppänen ei edes yritä muistaa, kuinka monta kertaa oli 1970-luvulla keikalla Kantaravintoloiden tilaisuuksissa: ”Monta…lauloin ravintoloiden avajaisissa ja myös yrityksen henkilöstön palkitsemisjuhlissa. Enkä oikeastaan ollut vain esiintymässä, vaan istuin pääpöydässä ja pidin seuraa kutsuvieraille. Hauskaa oli aina. Kantaravintoloiden ravintolathan olivat viihtyisiä, ja ruoka oli juhlatilaisuuksissa kunnianhimoista. Aarne Alestalo, joka oli hyvin joviaali herra, osasi myös vaatia. Etenkin avajaisissa henkilökunta joutui joskus kiperiin tilanteisiin, mutta hyvin se selvisi. Luostolla piti etsiä kiireesti lisää kynttilöitä, kun koko kievari ja puolet Sodankylää yhtäkkiä pimenivät. Pari sähkömiestä oli suivaantunut, kun eivät päässeet kutsuvieratilaisuuteen. Rakentajille oli omat juhlat iltapäivällä. Ennen pitkää tilanne selvisi, ja keittiö sai koparakeiton kuumaksi. En ollut ennen sellaista ruokaa syönyt. Hyvältä se maistui, mutta ehkä oli parempi kuulla vasta jälkeenpäin, että keitto tehdään poron sorkista.”

Kauhavan Kantakievarin avajaisissa syksyllä 1972 tanssitaan myös Kantaravintolat Oy:n 10-vuotisjuhlia.

KUVA: HRM

Marjatta Leppänen esiintyi myös Kauhavan Kantakievarin avajaisissa.

investointien suhteen joudutaan olemaan varsin tarkkoja.” Laajenemislinja onkin aiempaa pidättyvämpi vuosina 1970–1974. Uusia toimipaikkoja syntyy vain viisi. Vuosi 1973 on ensimmäinen vuosi, jona Kantaravintolat ei perusta yhtään uutta toimipaikkaa. Vuonna 1974 yhtiö ensi kertaa luopuu heikosti kannattavasta toimipaikasta. Luopumispäätös on kuitenkin ollut hyvin vaikea. Yhtiön johto kypsyttelee Karstulan pienen Kantakrouvin myyntiä kolme vuotta sen jälkeen, kun johtokunta on antanut myyntiin luvan. Miksi luopuminen on vaikeaa? Pääsyy on varmastikin se, että Kantaravintoloiden johto on aidosti sitoutunut maaseudun palveluiden parantamiseen. Likeiset suhteet kuntiin ja myös omaan henkilökuntaan vaikeuttavat luopumispäätöksiä. Aina ostajan löytäminenkään ei ole itsestään selvää. Ja toisaalta – parin pienen krouvin myynti ei juuri korjaisi yhtiötä jatkuvasti kiusaavaa, pienestä omasta pääomasta johtuvaa taseongelmaa.

Meidän tytöt ja pojat

Vuoden 1973 lopulla toimitusjohtaja Aarne Alestalo istuu junassa matkalla Vimpelistä Helsinkiin. Matkalla hän kirjoittaa tunnelmistaan uuteen henkilöstötiedotteeseen, josta myöhemmin tulee henkilöstölehti Kantavierre: ”Tuorein kuva yhtiön vanhimmasta ravintolasta: mukava keskustelu henkilökunnan kanssa peräkabinetin pyöreän pöydän ympärillä. Vimpelin tytöt iloisina, rauhallisina valmistautumassa itsekin joulun viettoon. Mieleen tulee taas kerran: miten paljon juuri meidän yhtiöllemme merkitsee, että hajallaan koko maassa sijaitsevissa, usein pienissä toimipisteissä, on luotettavia, ammattinsa taitavia, palvelualttiita työntekijöitä, jotka vaatimattomina itseään korostamatta tekevät yhteiskunnan yhä enemmän arvostamaa työtä ja näin myönteisellä asennoitumisellaan luovat Kantaravintolat sellaiseksi kuin se tänään on: yhtiö, joka hyväksytään, johon luotetaan ja jonka palveluksia kaivataan.” Viesti on yksi monista, joilla Aarne Alestalo vahvistaa henkilöstön keskinäistä yhteishenkeä ja korostaa näkemystään Kantaravintoloiden yhteiskun-

Naisten paikka

”Kuulkaahan rouva Koivunen. Olen ajatellut, että te ryhdytte nyt Kantaravintoloiden konttoripäälliköksi”, sanoo toimitusjohtaja Aarne

Kuva: Kuva-Sirkku/HRM

nallisesta tehtävästä. Hän tietää, ettei henkilökunnalla ole aina helppoa pienissä, kaukana toisistaan sijaitsevissa toimipaikoissa. Ravintola-alan arvostus ei ole kehuttava. Moni työntekijä muistaa vähättelevät, joskus järkyttyneet kommentit ammatinvalinnastaan: mitä, ravintolaan, eikö mitään parempaa olisi… Alestalo vahvistaa ”tyttöjensä ja poikiensa” uskoa kiertämällä ahkerasti maakunnissa ja rohkaisemalla muitakin liikkumaan kentällä. Hän vie säännöllisesti myös johtokunnan jäseniä maakuntamatkoille. Kun joukossa on valtakunnan tason poliitikkoja, saa moni kuntapäättäjä Kantakrouvin pöydässä tilaisuuden sujauttaa eteenpäin muitakin kuin ravintolatoiveita. Toinen yhteishengen kannalta tärkeä työkalu on koulutus. Toiminnan alusta saakka Kantaravintolat tarjoaa henkilöstölleen runsaasti lisäkoulutusta ja tilaisuuksia kokemusten vaihtoon. Säännöllisille neuvottelupäiville kokoontuvat muutkin kuin ravintoloiden vastaavat hoitajat: keittiöhenkilökunta, tarjoilijat, kassat… Kun yhteistoimintamenettely käynnistyy 1970-luvulla, myös luottamushenkilöt ja johto kokoontuvat säännöllisesti saman pöydän ääreen.

Aarne Alestalon aloittama hiihtokilpailuperinne jatkuu ja kukoistaa Kantaravintoloissa. Eri puolilta maata tulleet kantislaiset sivakoivat kilpaa 1990-luvulle saakka.

Kantaravintoloiden kymmenvuotisjuhlassa alkoi kellojuhlien traditio. Yhtiö alkoi kiittää kymmenen vuoden palvelusta Keskuskauppakamarin ansiomerkillä ja kultakellolla. Turun Kantakrouvin kellojuhlassa 1970-luvun alussa palkittiin tarjoilijat Lahja Lehtonen (kesk. vasemmalla) ja Sirkka Sandell sekä vahtimestarit Keijo Lehtonen (vas.) ja Per Engblom.

Oma esimieskoulu Hotelli- ja ravintolaopisto on alkanut kouluttaa henkilöstöä alan esimiestehtäviin vasta vuonna 1969. Pula ammattiväestä vaivaa alaa 1970-luvun alussa. Tuolloin Kantaravintolat päättää ratkaista ongelman käynnistämällä vuonna 1973 oman ravintolanhoitajakoulutuksen. Koulutus kestää puolitoista vuotta ja siihen osallistuu vuosittain puolenkymmentä henkilöä. Koulutus sisältää työharjoittelun lisäksi useita lähiopetusjaksoja sekä johonkin harjoittelupaikan ajankohtaiseen kehittämiskohteeseen pureutuvan harjoitustyön. Vuonna 1975 harjoitustyön aiheina ovat esimerkiksi anniskelua koskevat kiellot ja rajoitukset, matkailun vaikutus myyntiin, ravintolan keittiön tehokkuus ja iltapäivätanssit ravintolan markkinointitoimenpiteenä.

Alestalo vuonna 1971 sihteerilleen, ekonomi Raili Koivuselle. ”Minä… enhän minä mitenkään”, vastaa Koivunen lievästi kauhistuneena. Konttoripäällikkö hänestä kuitenkin tulee ja samalla yhtiön johtoryhmän jäsen aikana, jolloin naisia ei juuri näy yritysten johtotehtävissä. Jo ennen Raili Koivusta Kantaravintolat on tarjonnut vastuullisia tehtäviä muillekin naisille. Neiti ja rouva ravintolanhoitajien listalle ilmestyy ensimmäinen herra vuonna 1966. Keijo Räkköläinen saa vastuulleen Helsingin Kellarikrouvin. Liisa Vanhanen, joka jo 1970-luvun puolivälissä johti yhtä Kantaravintoloiden suurista hotelleista, huomaa 1980-luvulla hämmästyksekseen olevansa sisaryhtiön Arctian ainoa naispuolinen hotellinjohtaja. Ennen eläkkeelle lähtöään Vanhanen oli Hotelli Scandicin johtajana Kuopiossa. Raili Koivunen vastaa Kantaravintoloiden taloushallinnosta ja rahoituksesta vuoteen 1983, jolloin siirtyy pois yhtiön palveluksesta. Titteli on tuolloin talousjohtaja. Miten ensimmäisen tilinpäätöksen laatiminen sujui? ”Menin Akateemiseen Kirjakauppaan, ostin suurimman mahdolli-

Helsingin keskustassa sijaitsevan Kellarikrouvin seisova lounaspöytä on kaupungin kuulu. Sunnuntaisin asiakkaita riittää usein jonoksi asti.

sen tilivihkon ja ryhdyin hommiin. Kauppakorkeasta oli perusopit, osia taloushallinnon tehtävistä olin hoitanut jo sihteerintöiden ohessa, ja yhtiössä sai myös koulutusta. Taisin esimerkiksi olla ensimmäisiä palveluyritysten naisjohtajia Liikkeenjohdon Instituutin Lifimin niin kutsutulla pitkällä kurssilla”, Koivunen kertoo. Paljonko pääkonttorissa oli väkeä 1970-luvun alussa? ”Vain vajaat kaksikymmentä henkeä. Johtoryhmässä olivat toimitusjohtaja, toimipaikoista ja ostoista vastannut osastopäällikkö Jarmo Kurko ja markkinoinnista ja henkilöstöasioista vastannut osastopäällikkö Ossi Harsunen sekä minä. Miten nuori nainen asettui johtoryhmän jäseneksi? ”Hyvin. Esimiehen luottamuksestahan se lähti. Koskaan ei tullut tunnetta, että olisin ollut jotenkin muita vähäarvoisempi jäsen.”

Kalaa pakkasesta Pakastimet alkavat tulla ravintoloiden keittiöihin 1970-luvun alussa. Niiden ansiosta maaseudullakin on mahdollista pitää kalaa tarjolla jatkuvasti. Silakka, kuha ja siika kuuluvat valikoimaan ja tietysti lohi, joka 1970-luvulla on vielä juhlaruokaa.

Pastaa vai makaronia?

Kalevi Keihäsen Keihäsmatkat on parhaassa vedossa 1970-luvun alussa. Yhä useampi tuo matkatuliaisena innostuksen uusiin ruokiin. Ruokavallankumouksesta ei silti voi vielä puhua. Helsingissäkin on vain muutama vieraiden maiden ruokia tarjoava ravintola. Mitä Kantakrouvin asiakas söi 1970-luvulla? ”Kunnon ruoka oli yhä liharuokaa. Uusi suosikkiannos oli grilli-

Kimppaostoja

Kuva: Matias Uusikylä

Kantaravintolat kokeilee joidenkin ostojen keskittämistä Pohjanmaalla 1970-luvun taitteessa. Koko ketjun yhteisostot ja ostoyhteistyö sisaryhtiön Yhtyneiden Ravintoloiden kanssa alkavat vuosikymmenen jälkipuoliskolla. Ensimmäinen hovihankkija on Kesko.

Ravintolatyö ja perhe? Vaativa yhdistelmä, mutta onnistuu, kun kutsuu välillä lapsetkin tutustumaan äidin tai isän työpaikkaan. Kiteen Kantakievarin väki lähettää 1980-luvun alussa jouluterveisiä koko Kantis-perheelle.

Helsingin Kantakrouvin grilliravintola Steak Room on uusinta uutta vuonna 1972. Ravintolatrendit vaeltavat nyt Ruotsin kautta Englannista ja Amerikasta Suomeen.

leike ja ranskalaiset perunat”, vastaa kotitalousopettaja Ritva Salmi, Kantaravintoloiden pääemäntä 1970-luvun alussa. Hän uskoo Kantaravintoloiden tuoneen paljon uutta suomalaiseen ruokapöytään, vaikka varovaisuus on yhä valttia ja moni asiakas jättää vihannekset lautasen reunalle. Muutoksesta kertoo henkilöstölehti. Vuosikymmenen lopulla Kittilän Kantakrouvin listasuosikit ovat poronkäristys, porsaanleike ja – Meksikon pihvi. Uutuudet pitää kuitenkin osata tarjota oikein. Spagetti bolognese ei käy, mutta spagetti ja jauhelihakastike on myyntimenestys. Ritva Salmi muistuttaa, että mennyttä arvioidessa pitää muistaa olosuhteet. ”Ei 1970-luvulla ollut mahdollista saada joka ravintolaan säännöllisesti ympäri vuoden vaikkapa tuoretta salaattia tai tuoreita yrttejä.” Ei ole myöskään ulkoa ostettuja puolivalmisteita. Kaikki pitää tehdä alusta asti itse. Siksi ruokalistan laatijan on aina ajateltava annoksen vaatiman työn määrä. Pääemännän tehtävä on laatia Kantaravintoloiden ravintoloille yhteinen, tunnistettava ruokalista. Se on samanhintainen kaikissa paikoissa. Tätä listaa ravintolanhoitajat ja emännät täydentävät paikallisilla ruuilla tai omilla ideoillaan. ”Ruokalistan teko on tasapainoilua. Kaurapuuron kate on kyllä hyvä, mutta ei sillä yksin pysty keräämään tarpeeksi myyntiä. Ravintolanhoitajat ja emännät hinnoittelivat itse ravintoloiden omat annokset ja osasivat mielestäni katelaskennan hyvin”, Salmi kertoo.

Pinnan alla kytee

Samassa henkilöstötiedotteessa, jossa Aarne Alestalo kiittää henkilökuntaansa, hän myös vastaa niille, jotka ovat huomanneet yhtiössä olleen 1970-luvun alussa ”pientä hiljaiseloa”: Alestalo lupaa, että pian tapahtuu: ”Pinnan alla kytee! Kehitys ei lopu kymmenessä vuodessa. Kantaravintolat kasvaa edelleen.” Lähivuodet osoittavat, että hiljaiselo onkin näköharha. Valmistelussa on yhtiön historian suurin investointiohjelma. Pääosan vireillä olevista hankkeista vie kuitenkin loppuun uusi toimitusjohtaja. Alestalo on jäämässä eläkkeelle. Seuraaja-asiassa yhtiö välttää kaikkia yllätyksiä. Runsaat kaksi vuotta ennen h-hetkeä Aarne Alestalo ilmoittaa, että jää eläkkeelle maaliskuun lopussa 1975. Hänellä on valmiina myös seuraajakandidaatti. Johtokunta nimittää vuoden 1973 alusta lukien Kantaravintoloiden toimitusjohtajan varamieheksi ja yhtiön varatoimitusjohtajaksi valtiotieteiden kandidaatti Aarto Kuneliuksen. Näin on seuraaja-asia asiallisesti ratkaistu. Yllätyksiä vähentää myös se, että Kunelius on tuttu mies työskenneltyään yhden jakson Kantaravintoloissa jo 1960-luvulla. Sukupolvenvaihdos sen sijaan on väistämätön. Aarto Kunelius on toimitusjohtajana aloittaessaan 36-vuotias.

Minibaari ja muuta kiinnostavaa Vuonna 1974 Aarne Alestalo lähettää Liisa Vanhasen muutaman kuukauden harjoitteluun Hannoverin Esso-hotelliin. Kantavierre-lehti välittää terveisiä harjoittelijalta: ”Kansainvälistä piirileikkiä täällä pyöritään”, Vanhanen kuvaa. Asiakkaina on enimmäkseen kansainvälistä bisnesväkeä Intiaa myöten. Konferensseja on paljon, mutta tanssi ei Saksassa sovi hyvään hotelliin. Kantakievareiden rinnalla hotelli on valtava, 110 huonetta. Ravintolasalit sen sijaan ovat pienempiä. Henkilökuntaa on 70, ja erityisesti pomoja on paljon. Inventaariossa harjoittelija näkee bruttovoittoprosentit ja arvelee, että ”pitäisi talon tuottaa”. Hinnat ovat korkeammat kuin kotikievarissa, peruspalkat hieman Suomea paremmat, mutta palkkaerot suuremmat. Työaika taas on hieman pidempi, eikä ilta- ja sunnuntaikorvauksia makseta. Erikoisuutena on mainittava huoneissa oleva housujen latistuslaite sekä minibaari, jolla tarkoitetaan sitä, että huoneessa on pieni jääkaappi, joka on täynnä pikkupulloja alkoholia, olutta ja vesiä, joten huonetarjoilua ei tarvita.”

1970

 Uudet toimipaikat: Luoston Kantakievari, Laitilan Kantakievari.

1971

 Uudet toimipaikat: Alajärven Kantakievari, Inkeroisten Kantakievari. Kauhajoen krouvin yhteyteen asuntohotelli.  Alkon henkilökortti eli ”viinakortti” poistuu käytöstä.  Pakastimet yleistyvät ravintoloiden keittiöissä. Vain yhdellä kymmenestä kotitaloudesta on pakastin.

1972

 Uudet toimipaikat: Kauhavan Kantakievari.  Kantaravintolat täyttää kymmenen vuotta.

1973

 Ei uusia toimipaikkoja.  Lait viisipäiväisestä työviikosta ja neljän viikon vuosilomasta astuvat voimaan.

1974

 Uudet toimipaikat: ravintolat Karelia (Tukholma) ja Revontuli (vuokrattu, Sodankylä), Paltamon Kantakievari, Kantakievari Hiukanhovi (vuokrattu, Sotkamo).  Myynnit: Karstulan Kantakrouvi  Luoston Tunturihiihtokeskus siirtyy Sodankylän kunnalta Kantaravintoloiden omistukseen.

1975

 Uudet toimipaikat: asuntohotelli Tuulimylly (vuokrattu, Turku).  Kantaravintolat perustaa ”muonitusprojektin” parantaakseen asemiaan lounasseteleiden virkistämillä työlounasmarkkinoilla.

Kittilä

Sodankylä Luosto

1972

Kantakrouvi Kantakievari

Suomussalmi Sotkamo

Lappajärvi Vimpeli Kauhava Alajärvi Ilmajoki Kurikka Närpiö

Seinäjoki

Kauhajoki

Ähtäri

Jyväskylä

Ruovesi Sysmä

Turku

Kantaravintolat Oy vuonna1972  liikevaihto 26 milj. markkaa  henkilöstö 750  30 toimipaikkaa, 24 maaseudulla  4 700 ravintolapaikkaa  280 vuodepaikkaa

Karstula

Kangasala Laitila

10 vuoden saldo

Järvelä

Kitee

Mäntyharju

Orimattila Inkeroinen

Helsinki

Lippulaiva Korpi-Kainuussa suostunut ottamaan asunnon lisävarusteeksi hotellin soittokellon. Se pirahteleekin seuraavien kymmenen vuoden ajan jopa aamuyöllä, kun hotellivieraat palailevat tanssi-iltoina kyliltä saattomatkoiltaan. Ulko-oven avaimen saavat vain muutamat luottoasiakkaat. Ämmänsaaren Kantakievari, kuten muutkin Itä-Suomen kievarit, nousevat nopeasti oman paikkakunnan ja koko lähiseudun sosiaalisen elämän keskuksiksi. Niissä syödään ja juodaan, niissä kohdataan tuleva puoliso, tanssitaan häät, vietetään syntymäpäivät ja joskus myös kokoonnutaan muistelemaan maisen matkansa päättänyttä läheistä. Mitään lähellekään Kantakievarin tasoista paikkaa ei Ämmänsaaressa tai lähiympäristössäkään ole. Osuusliikkeen ravintolasta Osulasta kohtuu-

Ensimmäinen hotellijoulu Risto Numminen saa 1970-luvun puolivälissä uudenlaisen tiedustelun. Ranskasta olisi tulossa ryhmä viettämään lumijoulua Suomeen. Kävisikö? ”Ajatus oli uusi. Hotelit ja ravintolat olivat silloin yleensä kiinni jouluna. Teimme joulupaketin ja vietimme ranskalaisten kanssa melkein perhejoulun. Itse olin kokkina ja leikkasin kokin puvussa kinkkua joulupöydässä. Ohjelma ei ollut kummoinen, hiihtoa ja muuta ulkoilua, mutta ihmiset nauttivat luonnosta ja kauniista lumisesta luonnosta. Sitä lähtien teimme joulupaketin joka vuosi, mutta varsinainen kultajyvä oli se, kun päätimme pitää joulupäivänä tanssit ja avata ovet myös kyläläisille. Jono ulottui tielle asti, eivätkä kaikki halukkaat mahtuneet sisään! Tanssit tekivät joulun aukiolosta erittäin kannattavaa toimintaa.”

Kostamuksen kaivoskaupungin rakentamisen aika hävitti työttömyyden Kainuusta ja toi tungoksen Ämmänsaaren Kantakievariin.

KUVA: HRM

Myöhään syksyllä 1969 Paajasen perhe, Seppo, Elli ja lapset Anne ja Jari, lähtee aamulla Seinäjoelta kohti Suomussalmea. Kun asumatonta metsätaivalta on Kajaanin jälkeen jatkunut sata kilometriä, Elli vilkaisee takapenkille, missä lasten lisäksi köröttelee televisio, ja miettii: ”Näkyyköhän siellä edes televisio…” Paajaset ovat Ämmänsaaren uuden Kantakievarin ensimmäiset työntekijät. Kantaravintoloiden toimitusjohtaja Aarne Alestalo on mielihyvin tarttunut kokeneiden ravintola-alan ammattilaisten tarjoukseen lähteä Suomussalmelle. Seppo Paajasesta tulee vahtimestaritalonmies, Ellistä ravintolan kassanhoitaja. Kievari ei ole vielä valmis, mutta talonmiehelle varattu kaksio on, ja siihen perhe asettuu. Seppo Paajanen on

Ämmänsaaren kievarin tansseihin ei ollut pääsymaksua, mutta voileipä piti syödä. Leipiä saattoi 1970luvulla mennä satoja illassa.

Johtajan omat opit Risto Numminen ilahtuu, kun yksi monista yrittäjäksi päätyneistä entisistä työtovereista kertoo ”Nummisen sääntöjen” kulkeneen mukana vuosikymmenet. Mitä ne säännöt ovat? ”Ensimmäinen on tarkkuus kaikessa. Toinen on henkilöstöstä huolehtiminen. Siinä Kantaravintolat oli erinomainen, yhtiö piti omistaan hyvää huolta. Kolmas sääntö on minun mielestäni se, että johtajan pitää näyttää esimerkkiä. Itse olin välistä mukana ihan kaikissa töissä siivouksesta lähtien. Töitä pitää tehdä kädet savessa ja pitää olla monitoiminen, valmis tarttumaan kaikkiin töihin.”

janoinen ei usko löytävänsä seuraa, majapaikkaa tarvitsevan vaihtoehtoina on pitäjän kaksi matkustajakotia. Kantakievari Ämmänsaaren tanssiravintola, krouvi, 14 huoneen hotelli, saunaosasto ja uima-allas tuntuvat ylellisiltä. ”Olenhan mie nähny hienojakin paikkoja, mutta onhan se nyt ihmettä, että tänne Ryysyrantaan jopa uimaallas…”, päivittelee Kantakievarin avoimien ovien päivän vieras Elli Paajaselle. Paajanen on kotoisin Imatralta, mutta on kiertänyt työn perässä myös Pohjanmaalla, Savossa ja Hämeessä. ”Kainuulaiset ovat rehtejä ja luotettavia. Ovat tietysti pohjalaisetkin, mutta eri tavalla. Pohjalainen on ylpeä, siellä muut ovat veden tuomia. Kainuussa tällaista tunnetta ei ole. Eikä siellä ikinä tarvinnut odottaa ketään päästämään työvuorosta. Kaikki tulivat mieluummin hieman etuajassa.” Hyvää työporukkaa kiittää myös hotellinjohtaja Risto Numminen. Kantaravintoloiden tapaan valtaosa henkilökunnasta on paikkakuntalaisia ja niin nopeaoppisia, että Kantaravintolat lähettää pian omia ravintolanhoitajaharjoittelijoitaan ottamaan mallia ämmänsaarelaisista. Kostamus tuo kultavuodet Alusta saakka hotelli on liian pieni. Risto Numminen, joka aloittaa Ämmänsaaressa hotellinjohtajana vuonna 1972, ehtii kymmenvuotisen kautensa aikana valvoa kaksi laajennustyömaata. Niiden jälkeen hotellihuoneita on 69. ”Ennen laajennuksia jokainen liinavaatevarasto ja kellarikomerokin oli tilapäisessä majoituskäytössä. Sen

verran uskalsi sääntöjä venyttää, kun asiakkaat soittivat ja tinkasivat, eikö edes kellarista löytyisi yösijaa”, Numminen kertoo. Erityisen hyvää aikaa Ämmänsaaressa ja koko Kainuussa on NeuvostoKarjalassa sijaitsevan Kostamuksen kaivoskaupungin rakennusaika. Työt alkavat vuonna 1975, ja siitä lähtien lähes kymmenen vuotta työttömyyden kirous pysyy loitolla Kainuusta. Ja se näkyy kievarissa: ”Se oli Ämmänsaaren kulta-aikaa ja sitä kesti 1980-luvun jälkipuoliskolle saakka. Ihmisillä oli rahaa ja sitä käytettiin myös ravintolassa.” Tuohon aikaan Kainuussakin liikkuu paljon myyntimiehiä, ja heistä tulee tärkeitä vakioasiakkaita. Nekään, joiden koti on sadan kilometrin päässä Kajaanissa, eivät malta ajaa suositun kievarin ohi. Paljon on myös telen miehiä, joita työllistää puhelinverkon digitalisointi. Ämmänsaaren Kantakievari on niitä isoja maaseudun toimipaikkoja, jotka parhaina vuosinaan ovat Kantaravintoloiden tähtiä. Käyttökateprosentti yltää parhaimmillaan 25 prosentin tuntumaan. ”Joka vuosi pääsin menestyneimpien paikkojen vetäjien palkintomatkalle”, sanoo Risto Numminen. Ongelmat alkavat, kun työt loppuvat Kostamuksessa, puhelinverkkotyöt valmistuvat ja kaupankäyntitavat muuttuvat. Työttömyys palaa Kainuuseen, ja Ämmänsaaren kievarin pitää etsiä uutta pohjaa toiminnalleen. Kunta panee toivon kuntoutukseen ja kylpylään, mutta kievarille ne eivät tuo entistä kukoistusta.

n a m m a m Sveau s t u k n i i s tans N

KUVA: HRM

äennäisesti rauhallisina 1970-luvun alkuvuosina Kantaravintolat lähtee mukaan aivan uudenlaiseen hankkeeseen. Se käynnistyy, kun toimitusjohtaja Alestalo keväällä 1972 selostaa johtokunnassa keskustelujaan Tukholmassa toimivan Stiftelsen Finlands Husin eli Suomi-talo -säätiön kanssa. Säätiö on nykyisen Suomen Tukholman kulttuuri-instituutin edeltäjä, taustayhteisöihin kuuluvat muiden muassa Suomen ja Ruotsin valtio. Säätiön tehtävä on vaalia suomalais-ruotsalaisia kulttuuri- ja tiedesuhteita, ja sille peruskorjataan arvokasta jugend-taloa Tukholman ydinkeskustassa.

Kolme ministeriä, yksi ravintola

Alko ja Kantaravintolat liittyvät hankkeeseen, kun säätiö haluaa taloonsa suomalaisen ravintolan. Alkukesästä 1972 pääjohtaja Pekka Kuusi ja toimitusjohtaja Alestalo matkustavat Tukholmaan tutustumaan asiaan, mutta kustannukset arveluttavat. Ulkomaan toiminnastakin on tuohon aikaan kokemusta vain ani harvalla suomalaisyrityksellä. Kevättalvella 1973 tarkkasilmäinen ohikulkija saattaa kuitenkin ihmetellä, mitä mahtaa olla tekeillä, kun helsinkiläiseen hotelli Marskiin astelevat peräjälkeen pääministeri Kalevi Sorsa, ulkoministeri Ahti Karjalainen, Alkon pääjohtaja Kuusi ja muitakin tärkeitä herroja. Kantaravintoloiden johtokunnan pöytäkirjat tietävät, että herrat puhuivat Tukholman ravintola-asiasta: Hm.. voisihan olla hyvä, jos Suo-

Kantaravintoloiden Karelia-ravintola on Ruotsin pääkaupungin upouusi suomalainen ravintola.

Tukholman, Turun ja Helsingin yhteismainontaa vuonna 1974.

mella olisi ravintolan muodossa näyteikkuna Ruotsissa. Maiden väliset yhteydet tiivistyvät. Suur-Tukholmassa asuu melkoisen kaupungin verran suomalaisia. Yritykset etsivät reittejä länteen ja aloittavat yleensä Ruotsista. Matkailukin lisääntyy. Ravintola-asia kiertää loppuvuoden 1973 lausunnolla tai keskusteltavana eri tahoilla hallituksen iltakoulua myöten. Alkon ja Kantaravintoloiden johtoelinten lisäksi asiaan ottaa kantaa neljä ministeriötä, sosiaali- ja terveysministeriö, opetusministeriö, valtiovarainministeriö sekä kauppaja teollisuusministeriö. Kaksi viime mainittua varoittavat, ettei ainakaan pidä ajatella, että tappiollista ravintolatoimintaa voitaisiin tukea verovaroilla. Kantaravintolat olisi valmis yrittämään, mutta vasta vuoden 1973 lopulla Alkon hallintoneuvosto ilmoittaa, ”ettei sillä ole huomautta-

Tangoa ja karjalanpaistia

Kantaravintoloille tilanne on kutkuttava: valtakunnan arvovieraita palvelevan Yhtyneiden Ravintoloiden maalaissisko paraatipaikalla länsinaapurin pääkaupungissa! Karelia lupaa Suur-Tukholman suomalaisille, ruotsalaisille sekä Ruotsiin matkustaville suomalaisille ”parasta mahdollista suomalaista palvelua viihtyisässä ympäristössä”. Päivällä ravintolasta saa hyvän, kohtuuhintaisen lounaan, illalla siellä voi myös tanssia. Kesällä alkaisivat ”reilut suomalaiset iltapäivätanssit”. Birger Jarlsgatanin ja Snickarbackenin kulmatalossa sijaitsevan ravintolan käynnistäjät seuraavat jännittyneenä avajaisvieraita. Pääemäntä Ritva Salmi pohtii, löytyikö ruokalistaan tarpeeksi suomalainen leima. ”Oli pöydässä ainakin karjalanpaistia ja vorschmackia.” Sisustusarkkitehti Esa Vapaavuori on hermostunut puna-mustakeltaisen sisustuksen vastaanotosta. ”Remonttia johtanut arkkitehti ihannoi sen ajan arkkitehtuurin realismia ja halusi muun muassa jättää ilmanvaihtokanavat näkyviin, osaksi interiööriä. Minäkin menin jotenkin lankaan. Rentouduin vasta, kun eräs korkea-arvoinen Tukholman kaupungin edustaja kiitteli.” Karelian henkilöstö on suomalainen, sisäinen kieli suomi, kalusteet ja varusteet haarukoita ja veitsiä ja työvaatteita myöten ovat suomalaisia.

Makea onkin hapanta

Ensimmäiset väliaikatiedot Tukholmasta ovat luottavaisia. Myynti on noussut ”ilahduttavasti” ja on ”osapuilleen ennusteissa”. Iltapäivätanssit ovat piristäneet myyntiä ja tuoneet julkisuutta. Sitten sävy muuttuu. Karelia tekee tappiota, henkilöstökulut, markkinointi ja orkesterit maksavat odotettua enemmän, työntekijät vaihtuvat, jopa työmoraalissa on toivomisen varaa.

1972

 Stiftelsen Finlands Hus etsii ravintolanpitäjää Tukholman Suomitaloon.

1973

 Alkon hallintoneuvosto: Kantaravintolat voi perustaa ravintolan Tukholmaan.

1974

 Tytäryhtiö AB Karelia Stamkrog avaa Karelia-ravintolan Tukholman keskustassa.

1975

 Ravintolalla kannattavuusvaikeuksia. Krouviosa viivästyy.

1976

 Kantakrouvi ja saunaosasto avautuvat syksyllä. Kriisin selvittely alkaa…

Remonttiaikataulu vie yöunet. Ruoka- ja tanssiravintola Karelia on toisessa kerroksessa, ja alun perin katutasoon on pitänyt avata Kantakrouvia vastaava kansanravintola ja kellarikerrokseen vuokrattava saunaosasto. Vuokranantaja saa tarvittavat tilat valmiiksi vasta syksyllä 1976, puolitoista vuotta myöhässä. Silloin Karelia Stamkrog AB on jo kriisissä. Seuraa jatkuva sarja pääomajärjestelyjä, johtajavaihdoksia, toimintatapojen muutoksia, seurannan tiivistämistä, ostajan etsimistä – ja pettymyksiä. Kuitenkin vielä vuoden 1978 alussa, kun uusi toimitusjohtaja näyttää saaneen myyntiin vauhtia, Kantaravintolat haluaa uskoa parempaan. Vaikeudet jatkuvat, ja syksyllä 1978 Alko lähettää lakimiehensä Jaakko Aidon ja talousjohtaja Per-Olof Kreanderin Tukholmaan selvittämään tilannetta. He arvioivat, että konkurssi olisi halvin tapa vetäytyä Tukholmasta. Kantaravintolat jatkaa vielä ostajan etsimistä, ja juuri ennen viimeisen armonajan loppumista Suomi-talo -säätiö tarjoutuu ostamaan AB Karelia Stamkrogin. Kauppa syntyy miltei päivälleen viisi vuotta avajaisten jälkeen. Loppuselvittelyn tulos on, että matka Svea-mamman maille maksoi lähes viisi miljoonaa markkaa. Silti Kantaravintolat löytää seikkailusta jotain hyvääkin. Tuli kokemusta kireässä kilpailutilanteessa toimimisesta, velvoitteista selviydyttiin eikä irtautuminen ”vahingoittanut yhtiön ulkoista kuvaa Ruotsissa”.

Made in Finland Karelia-ravintolasta tulee myös suomalaisen työn näyteikkuna Ruotsissa. Asko ja Lepokaluste toimittavat Esa Vapaavuoren suunnittelemat kalusteet. Vuokko Nurmesniemi suunnittelee henkilökunnan työasut. Nurmesniemi on tuttu suunnittelija myös Kantarvintoloiden Suomen-henkilöstölle. Tosin viinureille Nurmesniemen ”polkuessu” osoittautuu liian radikaaliksi ehdotukseksi.

Hyviä uutisia Kantaravintoloiden henkilöstölehti kertoo vuoden 1978 ensimmäisessä numerossa ”kaikkien” tietävän, että Tukholman parhaat saunat ovat Kareliassa. Ruotsin pääministeri Thorbjörn Fälldinkin käy kerran viikossa rentoutumassa Karelian saunassa. Iltapäivälehti Expressenin tanssiravintolatestissä Karelia on viides, ja ruokalehti Allt om Matin kilpailussa keittiömestari Herbert Steinin lohicoulibiac yltää hienosti neljännelle sijalle.

1977

 ... ja jatkuu. Ostajaa ei löydy.

1978

 Tanssit tuovat nimeä, mutta eivät tarpeeksi rahaa. Viimeinen näytön paikka.

1979

 Suomi talo -säätiö ostaa AB Karelia Stamkrogin.

Vuonna 1975 Suomi-talo -säätiön puheenjohtaja, Norrbottenin läänin maaherra Ragnar Lassinantti (oikealla) luovuttaa eläkkeelle siirtyvälle toimitusjohtaja Aarne Alestalolle neljäntenä suomalaisena kalottialueen maaherran arvon ja sauvan.

Kuva: Eeva Alestalon albumi

mista sitä vastaan, että Kantaravintolat Oy perustaa ravintolan Tukholmaan”. Nyt alkaa tapahtua nopeasti. Jo maaliskuun 26. päivänä 1974 Helsingistä Tukholmaan lähtevälle autolautalle kokoontuu iloinen seurue Alkon hallintoneuvoston ja johtajiston ja Kantaravintoloiden johdon edustajia puolisoineen. Seuraavana päivänä joukkoon liittyvät ruotsalaiset arvovieraat, ja lasit kohoavat Tukholman ensimmäisen suomalaisen ravintolan Karelian ja Kantaravintoloiden Ruotsin-tytäryhtiön AB Karelia Stamkrogin onneksi.

e l l i e m e Tul turisti!

Kuva: Studio Kalevi A. Mäkinen

uoden 1967 suurdevalvaatio on nostanut huimia odotuksia, ja matkailuinnostus jatkuu vielä 1970-luvun alkupuolella. Suomesta on yhdessä yössä tullut ulkomaalaisille halpa lomamaa. Uudet autolautat seilaavat Ruotsin ja Suomen väliä, Finnairin suihkukoneet lennättävät saksalaisia ääntä nopeammin Lapin perukoille saakka. Myös kotimaan matkailu saa vauhtia, kun vuosiloma pitenee neljään viikkoon. Vähän myöhemmin lomaa saa talvellakin, ja viisipäiväisen työviikon myötä viikonlopustakin tulee matkailuaikaa. Uusi asiakasryhmä ovat kymmenet tuhannet kuntoutettavat sotaveteraanit. Valtio tukee matkailurakentamista ja Kehitysaluerahastolle tulvii matkailuhankkeiden rahoitushakemuksia. Rahoituslaitosten perustama kehitysluottolaitos Teollistamisrahasto myöntää 1970-luvun alkupuolella yli kaksi sataa matkailulainaa. Suuri kiihko sammuu 1970-luvun puolivälin öljykriisiin. Kunnat, yritykset, ammattiliitot ja muut järjestöt, maanomistajat ja yksityishenkilöt, jotka ovat kilvan rakentaneet isoja ”korpihotelleja”, eivät enää ryhdy uusiin hankkeisiin. Kantaravintoloiden ”korpihotellit” ovat 1970-luvun taitteessa vielä vähäisiä, Kantakievari Ämmänsaari Suomussalmella ja muutaman huoneen tunturimaja Sodankylän Luostotunturilla. Toimitusjohtaja Aarne Alestalo ei kuitenkaan ole puhunut tyhjiä sanoessaan, että pinnan alla kytee.

Mesikämmenen suunnittelevat arkkitehtiveljekset Timo ja Tuomas Suomalainen. Myös Ähtärissä luonnonkallio ja betoni kohtaavat samojen tekijöiden kuulusta Temppeliaukion kirkosta tutulla tyylillä.

Postikortti ohjaa 1970-luvun lopulla matkalaisen seuraavaan Kantakrouviin tai -kievariin. Uudet hotellit isoine ravintoloineen kasvattavat myyntiä. Majoituksen osuus Kantaravintoloiden koko myynnistä pysyy silti alle kymmenyksessä.

Suursatsaus maaseudulle

Kun Alestalon seuraaja Aarto Kunelius vuonna 1975 aloittaa Kantaravintoloiden toimitusjohtajana, rakenteilla on yhtaikaa neljä Kantaravintoloiden mitassa isoa hotellia. Huoli yhtiön maaseutuvoittoisesta toimipaikkaverkosta ei siis ole johtanut linjanmuutokseen. Päinvastoin, vuoden 1976 investoinnit sitovat Kantaravintolat entistä tiukemmin maaseutuun. Samalla yhtiö lähtee voimallisemmin myös matkailu- ja kuntoutusmarkkinoille. Pienten kievareiden kohderyhmäksi ajatellut ”paikkakunnalla säännöllisesti vierailevat” matkalaiset eivät enää riitä. Uudet investoinnitkaan eivät tee Kantaravintoloista isoa hotelliyhtiötä, mutta yhden vuoden aikana yhtiön huonekapasiteetti kasvaa kuitenkin huimasti, 70 prosenttia. Kun hotelleissa on tietysti myös ravintoloita, yhtiön ravintoloiden asiakaspaikkamääräkin kasvaa 25 prosenttia.

sille portti houkutteleville matkailumarkkinoille. Poliittista tukea Jaakola voi hakea tutulta – ja pohjalaiselta – keskustavaikuttajalta Eino Uusitalolta. Hänen kauttaan, jos ei muuten, järjestyy yhteys Alkoon ja Kantaravintoloihin. Vauras savolainen Leppävirran kunta ajaa alusta saakka omaa hotelli-ravintolahankettaan myös poliittista tietä. Kaksi Penttiä, kunnanjohtaja Pentti Karppinen ja kunnallisvaikuttaja sekä keskustan pitkäaikainen kansanedustaja Pentti Pekkarinen, matkaa Helsinkiin. Pekkarinen on järjestänyt tapaamisen puoluetoverinsa Nestori Kaasalaisen kanssa. Kaasalaisella on Alkon hallintoneuvoston, Kantaravintoloiden johtokunnan ja Alkon johtokunnan jäsenyyksien kautta läheiset yhteydet Kantaravintoloihin. ”Ilman muuta poliittisilla suhteilla oli merkitystä. Muistaakseni Kaasalainen oli mukana kaikissa Leppäkerttua koskeneissa tapaamisissa Helsingissä. Mutta kyllä myös toimitusjohtaja Alestalo oli voimakkaasti sitoutunut Leppävirran hankkeeseen ja maaseudun kehittämiseen yleensä”, kertoo eläkkeellä oleva Leppävirran kunnan pitkäaikainen elinkeinoasiamies Erkki Pulkkinen. Haapajärvelläkin politiikka vaikuttaa, mutta aluksi toiseen suuntaan. Haapajärvi sijaitsee vahvalla lestadiolaisalueella, ja hankekin on erikoinen. Kunnanjohtaja Paavo M. Petäjä, oman kylän kasvatti ja entinen nimismies, ajaa kuntaan uimahallia. Kun rahaa ei tunnu löytyvän, riuskaotteinen Petäjä keksii keinon: perustetaan uimahalli-hotelli-ravintolayhtiö ja maksellaan uimahalli hotellin ja ravintolan maksamilla vuokrilla. Paikallinen osuuskauppa ei innostu. Petäjä muistaa Kantaravinto-

Lisää hotellihuoneita Kantaravintoloiden majoituskapasiteetti vuosina 1975 ja 1976

1 Sisältää myös asuntohotelli Tuulimyllyn Turussa sekä Vimpelin, Kittilän ja Kauhajoen Kantakrouvien hotellihuoneet

Uusista kohteista kaksi on ylitse muiden: Kantakievari Mesikämmen Ähtärissä ja Kantakievari Leppäkerttu Leppävirralla. Mesikämmenessä on 65, Leppäkertussa 40 hotellihuonetta eli kaksin, kolmin verroin se, mitä entisissä isoissa kievareissa. Kummassakin on lisäksi noin 500 ravintolapaikkaa. Kaksi muuta uutta hotellia ovat parinkymmenen huoneen kantakievarit Haapajärvellä ja Jurvassa. Lisäksi Luoston kantakievarin ravintolaan valmistuu iso laajennus. Vuoden ainoat uudet kaupunkikohteet ovat Espoon Olarin Kantakrouvi ja rakennustöiden viivästysten jälkeen lopulta valmistuva Tukholman Karelia-ravintolan krouviosa. Ei ihme, että Aarto Kunelius muistelee myöhemmin 50-vuotispäivähaastattelussa alkukauttaan näin: ”Vuosina -75 ja -76 olimme firmassa käytännöllisesti katsoen kaikki rakennusmestareita. Koko konttorin väki joutui toteuttamaan jo aloitettuja investointeja ja hoitamaan miljoonaa rakentamiseen liittyvää asiaa. Muun pohtimiselle ei jäänyt aikaa.”

Kunnanisiä ja politiikkaa

Aloite kaikkiin vuonna 1976 valmistuneisiin hotelleihin on tullut kunnilta. Tämä kertoo, että 1960-luvulla syntynyt tiivis suhde Kantaravintoloiden ja kuntien välillä on yhä olemassa. Mesikämmenen primus motor on Ähtärin ”vähäeleinen mutta itsepintainen” kunnanjohtaja Väinö Jaakola, joka on saanut Ruotsiin tekemällään ystävyyskuntamatkalla idean: Ähtäriin pitää saada matkailuvaltiksi Kolmårdenin tapainen eläinpuisto! Jaakola ei hellitä ennen kuin muut kuntapäättäjät suopuvat hankkeelle. Hotellinpitäjäksi hän havittelee maan suurimmaksi hotelliketjuksi kasvanutta Rantaloma Oy:tä, mutta sen rahkeet eivät enää riitä lisärakentamiseen. Kantaravintoloita kiinnostaa. Mesikämmen olisi

Kenen vieras?

Mesikämmenen hotellinjohtaja Lasse Waris muistaa, että alkuaikoina hotellinjohtaja oli joskus kahden herran, kunnan ja oman yhtiön loukussa: ”Pienissä maaseutukrouveissa edustuskulut olivat nolla, meillä taas kävi alkuaikana paljon monenlaisia vieraita. Kunta omisti osan Mesikämmenen kiinteistöyhtiöstä, ja luonnollisesti kestitsi meillä omia vieraitaan. Vaikea minun oli kieltäytyä, kun kunnanjohtaja tuli seurueensa kanssa ja sanoi, että hän maksaa ruuan, maksa sinä juomat. Minä sitten selitin pääkonttorille isoja edustuskuluja, jotka kaiken lisäksi olivat epäilyttävän juomapainotteisia.”

Isä, poika tai pyhä henki Herätysliikkeillä on Haapahjärvellä vahva asema, ja Kantaravintolat törmää kulttuurieroihin. Kantakievarin pitää hakea pesulapalvelut naapurikunnasta, sillä paikallinen yrittäjä ei halua pestä hotellin syntistä pyykkiä. Osa kutsutuista avajaisvieraista jää pois uskonnollisista syistä, mutta kunnanjohtaja lupaa kievarin päällikölle, että apu on aina lähellä: ”Soita isälle, pojalle tai pyhälle hengelle.” Kaikilla on maallinen nimi. Isä on kunnanjohtaja Paavo M. Petäjä.

Krouville kiitos ”Kulttuuri ja kansan huvit oli ennen laimeat, pitkät illat, juhlapäivät myöskin kovin vaimeat… Alussa, niin se on totta, vaikeaakin oli kai, asiakas tuoppiinsa, kun pelkkää olutta vain sai. Sanotaan ett’ ”pohjalaaset” ovat kovin pahoja, Krouvi pärjää niitten kanss’, kas ne on ”herkkumahoja”. Ennen täällä tunnettiin vain klapsakat ja kropsut, nyt voi ottaa härän, lohen kanssa kunnon kopsut.” Ote asiakkaan onnittelurunosta 10-vuotiaalle Kurikan Kantakrouville. Kantavierre 5/1975

Kantakievari Leppäkerttu nousi Leppävirran kirkonkylän kupeeseen, komealle paikalle Vokkolan kartanon maille.

Kuva: Irja Joenpolvi

1975 1976 17 21 203 342 14 18

KUVA: HRM

Kantakievareita 1 Majoitushuoneita Huoneita/hotelli keskimäärin

Ruoholahden Kantakrouvi teki vaikutuksen Aarto Kuneliukseen jo opiskeluaikana. Hän muistelee 50-vuotishaastattelussaan kaveriporukkansa kantapaikkaa: ”Rakastimme ravintolaa, jossa ei ollut pakko syödä!”

Muuttuuko mikään, kun pitkä siirtymäkausi päättyy ja Aarto Kuneliuksen aika alkaa? Muuttuu, mutta ei kaikki. Kantis-henki pysyy. Kunelius ei ole isähahmo, mutta uskoo yhdessä tekemiseen, innostuu itse ja osaa innostaa muita. Aarto Kunelius tuo Kantaravintoloihin nykyaikaisen liikkeenjohdon ajattelua ja menetelmiä, ja osallistuu aktiivisesti myös koko alan yhteistyöhön. Hänen johdollaan Kantaravintolat kasvaa ja työntyy maakunnista Helsingin Esplanadille, mutta syöksyy myös täysillä 1980-luvun lopun hullujen vuosien pyörteisiin. Kunelius on sen tyypin johtaja, jolle vaikeudet ovat polttoainetta. Ratkaisu löytyy, jos kaikki yrittävät tänään hieman kovemmin kuin eilen. Välistä yrittäminen on kuitenkin raskasta ja toimitusjohtajan palaute ärhäkkää, hämmentävääkin: mitä työpöydälle yön aikana ilmestyneet keltalaput nyt kertovat? Toisaalta – aina on menossa jotain uutta, isoa tai hilpeää. Niin kuin se ”hemmetinmoinen posetiivi” toimitusjohtajan syntymäpäivänä juhlatalon pihassa. Varsinaisesti laite oli hankittu kiertämään kesätapahtumissa houkuttelemassa väkeä Kantakrouveihin.

Ravintolasalit ovat 1970-luvulla avaria. Kuva syysasuun koristautuneesta Haapajärven Kantakievarista.

1975

 Laajennus Inkeroisissa.  Aarto Kunelius aloittaa toimitusjohtajana 1.4.1975  Vuoden 1974 lopun öljykriisi alkaa painaa taloutta taantumaan.

1976

 Uudet toimipaikat: KantakievariLeppäkerttu (Leppävirta), Kantakievari Mesikämmen (Ähtäri), Haapajärven ja Jurvan Kantakievarit, Espoon Kantakrouvi (Olari), Stamkroget Karelia Kantakrouvi (Tukholma).  Laajennus Luoston Kantakievarin ravintoloissa.

KUVA: HRM

Synnynnäinen johtaja, määrätietoinen, kunnianhimoinen, riskinottaja, rehevä, sosiaalinen ja innostunut, mutta myös herkkähipiäinen ja välillä arvaamaton. Näillä sanoilla työtoverit ja työtuttavat kuvaavat Kantaravintoloiden toista toimitusjohtajaa, valtiotieteiden maisteri Aarto Kuneliusta, joka johti yhtiötä keväästä 1975 alkuvuoteen 1991 eli kuusitoista vuotta, pidempään kuin Aarne Alestalo. Aarto Kunelius (1938–2005), kaupunkilaispoika Lahdesta, tulee ensi kertaa töihin maalaisravintoloita omistavaan Kantaravintoloihin lehti-ilmoituksen houkuttelemana vuonna 1966. Opinnot ovat hieman kesken, eikä ravintola-alasta ole kokemusta, mutta intoa on ja kauppias-äidin kautta hyvä kuva yrittämisestä. Aarne Alestalo ei pety. Aarto Kunelius hoitaa henkilöstöasioita ja markkinointia innostuneesti, venyttää päivää ja ottaa välillä viikonloputkin apuun ehtiäkseen maaseutupaikkoihin asioita selvittämään; samallahan perhekin saa tehdä pienen kotimaanmatkan. Vuonna 1968 Alestalo ja Kunelius ovat yhdessä matkalla Karstulaan. Toimitusjohtaja odottaa sen aikaa, että Kunelius ehtii poiketa Lahden Seurahuoneella työpaikkahaastattelussa. Kunelius aloittaa kotikaupunkinsa kuulun Seurahuoneen toimitusjohtajana vuoden 1969 alussa, ja Alestalo suo hänelle mielihyvin tämän uramahdollisuuden. Vuonna 1973 on Alestalon vuoro. Hän tarjoaa Kuneliukselle Kantaravintoloiden varatoimitusjohtajan paikkaa. Titteli on viesti. Toimitusjohtajan paikka vapautuisi vuonna 1975, kun Alestalo jää eläkkeelle.

Kuva: Matias Uusikylä

Kantiksen kunkku

lat, mutta se epäröi. Syksyllä 1973 Aarne Alestalo ja Aarto Kunelius päättävät kuitenkin käydä paikan päällä katsomassa, ja hyvältähän Haapajärvellä näyttää: on vilkasta, vähän kilpailua, potentiaalisia asiakkaita lähipitäjissäkin. Vain Petäjän esittelemä keskustatontti ei kelpaa. Pitää olla järvinäköala. Kunnanjohtaja päättää unohtaa toistaiseksi asemakaavan ja vie vieraat hieman sivummalle Kalajoen komealle rantatörmälle. ”Siinä se päätettiin. Ei haitannut, että tontti ei ollut aivan keskustassa. Alestalo sanoi, että Kantaravintoloiden paikkaan ihmiset kyllä tulevat”, kertoo Petäjä.

✈ Matkailu avartaa

a t l i s k u Rakenn n i h i ö t s tulo

Aulikki Leinon albumi

Suomi elää 1960-luvun alussa vielä omissa oloissaan, mutta Kantaravintoloiden toimitusjohtaja Aarne Alestalo käy säännöllisesti ulkomailla vaikutteita hakemassa. Tahti on rauhallinen. Matka saattaa kestää kolmekin viikkoa. Mutta Alestalo tahtoo muidenkin liikkuvan. Jo vuonna 1966 johtokunta myöntää 2 000 markan määrärahan ulkomaiseen tutustumismatkaan, jolle lähtee ryhmä menestyneitä ravintolanhoitajia. Matkasta tulee vuotuinen traditio. Aluksi kohteet ovat lähellä, mutta tulee sekin vuosi, kun parhaat tuloksentekijät matkaavat Karibialle asti. Ensimmäisen palkinto- ja opintomatkan johtajana on osastopäällikkö Jarmo Kurko. Mukaan pääsee kolme ravintolanhoitajaa, enempää ei pikkuautoon mahdu. Reilussa viikossa matkalaiset ehtivät katsastaa ravintoloita Tukholmassa, Malmössä, Kööpenhaminassa ja Lyypekissä. Kantaravintolat on juuri aloittanut myös majoitustoiminnan, ja niinpä ohjelmassa on myös ”tutustuminen johonkin Gasthausiin Saksan maaseudulla”. Myös Kantakievareiden esikuva on siis Saksasta. Matkailusta tulee myös luova tapa helpottaa henkilöstöongelmaa. Houkutellakseen ihmisiä pitämään osan pidentyneestä vuosilomastaan kesäsesongin ulkopuolella Kantaravintolat perustaa ”henkilökunnan matkatoimiston”. Se järjestää1970-luvulla henkilökunnalle valmismatkoja ulkomaille kiireajan ulkopuolella. Halukkaista riittää, kun matkan voi vielä maksaakin vähitellen palkasta. Omalla porukalla käydään Mallorcalla ja Varnassa, Pariisissa ja Budapestissa. Kantis-hengessä henkilöstöasiain hoitaja saattelee ainakin ensimmäiset matkalaiset lentokentälle ja toivottaa palatessa tervetulleiksi kotimaahan.

Itävaltalaista viihtyisyyttä opiskelemassa 1970-luvun lopulla ravintolahoitajat Voitto Honkanen (Inkeroinen), Juha Jokinen (Kuopio), matkanjohtaja Jarmo Kurko, Marja-Liisa Hassinen (Kantakrouvi Helsinki), Kerttu Heikkilä (Luosto) ja Eva Salojärvi (Kangasala).

Hotelli- ja ravintolahenkilökunnan lakon aikana Kantaravintoloiden esimiehet yrittävät pehmentää iskua pitämällä osan ravintoloista auki myös lakon aikana. Asia on esillä yhtiön hallituksessa. Jäsen Rosnell, vasemmistolaisen Skdl:n kansanedustaja ja toinen Alkon hallintoneuvoston nimeämistä seurantajäsenistä, paheksuu esimiesten toimintaa. Ovet olisi pitänyt pitää kiinni, ”etteivät työsuhteet kiristyisi ja sisäinen yrityskuva huononisi”.

Lehto Kuva: Juha

Matkatuliaisia Pääemäntä Ritva Salmi on vuonna 1974 Varsovassa ravintolanhoitajien matkalla. Yökerhossa hän panee merkille, että orkesteri pitää tauon 15–20 minuutin välein. Kannattaisiko kokeilla meilläkin? Voisi lisätä myyntiä. Sirpa Eronen konttorilta osallistuu vuonna 1978 Hotellija ravintolaopiston senioreiden messumatkaan Lontooseen ja muistelee henkilöstölehdessä kaihoten englantilaisen pubin tunnelmaa. Pubiin voi tulla vaikka smokissa tai minkeissä ottamaan pari olutta, saa laulaa, jutella tuntemattomien kanssa. Henkilökunta rupattelee asiakkaiden kanssa työn ohessa. Keittiötä ei ole olemassakaan, kaikki tapahtuu siinä baaritiskin ääressä. Kotoisaa!

Vastalause hallituksessa

Kantaravintoloiden tyytyväiset palkintomatkalaiset Orlandossa Floridassa vuonna 1981. ”Mahtava palkinto”, tiivistää kuvassa keskellä kulkeva valkohameinen Taimi Ratus (Myllyniemi), Turun Kantakrouvin ravintolanhoitaja.

antaravintoloiden uudet hotellit valmistuvat vuoden 1976 aikana öljykriisin jälkimaininkeihin. Suomessa on edellisenä syksynä pidetty ennenaikaiset eduskuntavaalit, ja presidentti Kekkonen on runnannut maahan ”kansallisen hätätilan hallituksen”. Talousennusteet lupaavat hidasta kasvua, työttömyyttä, vähemmän ulkomaisia turisteja. Ennusteet myös toteutuvat, eikä vuosi 1977 ole helpompi. Keväällä hotellija ravintolahenkilökunnan kahden viikon lakko rouhaisee myyntiin vielä ison lisäaukon. Vuosista 1976 ja 1977 tulee Kantaravintoloille erittäin vaikeat. Yhtiö tekee niiden aikana tappiota yhteensä yli kolme miljoonaa markkaa, noin kolme prosenttia liikevaihdosta. Eikä kyse ole vain isojen investointien tuomista kuluista. Myös varsinainen toiminta kannattaa kehnosti. Kahdessa vuodessa käyttökatetta kertyy yhteensä alle puoli miljoonaa markkaa, kumpanakin vuonna alle prosentti liikevaihdosta. Se ei tietysti riitä alkuunkaan; käyttökatteestahan pitää riittää rahaa vielä velkojen lyhentämiseen ja korkoihin, omaisuuden arvonalennusten ja vanhojen tappioiden kattamiseen ja voittoon, josta jäisi siemenrahaa tulevaisuuteen ja tuottoa omistajalle. Mitä Kantaravintolat tekee? Ensin se säästää. Jo syksyllä 1975, aivan Aarto Kuneliuksen toimitusjohtajakauden alussa, Kantaravintoloiden hallitus on kehottanut aloittamaan ”laihialaisen säästöohjelman” kulujen karsimiseksi.

kurissa, ja joskus juomankin on saanut nopeammin hakemalla sen itse. Itsepalvelu yleistyy vähitellen. Suurempi häly syntyy, kun Kantaravintolat haluaa siirtyä osassa ravintoloita tarjoilijoiden kiinteään kuukausipalkkaan palvelurahapalkan sijasta. Tätä muutosta tukevat muutkin työnantajat. Palvelurahapalkka saattaa olla kaksin-, jopa kolminkertainen kiinteään kuukausipakkaan nähden, ja työpaikoilla syntyy palkkaeroista kiistoja ja kyräilyä. On myös reviirinvartiointia, ja sen huomaa myös asiakas, joka joutuu odottamaan ”omaa” tarjoilijaa ennen kuin voi tilata lisää. Nimittäin, jos ei asiakas saa hyppelehtiä ravintolassa vieraisiin pöytiin, ei tarjoilijankaan sovi ylittää oman alueensa rajaa. Työntekijöiden ammattiliitto puuttuu peliin vuonna 1978, ja palkkaustavan muutos supistuu rajoitetuksi kokeiluksi. Palvelurahapalkkaisten tarjoilijoiden osuus Kantaravintoloiden henkilökunnasta on 1970-luvun lopussa noin 30 ja vuonna 1989 vielä 24 prosenttia. Vasta 1990-luvun lama johtaa koko alaa koskevaan käänteeseen.

Kuva: Matias Uusikylä

Tulos, tulos ja tulos ovat kolme keskeistä asiaa ravintolanhoitajien jokavuotisilla neuvottelupäivillä 1970-luvun jälkipuoliskolla. Kuva on vuodelta 1979.

Pian laihialainen ei enää riitä, ja rakennusprojektien valmistuttua yhtiössä alkaa hurja muutosrutistus. Se ravistelee niin toimintatapoja kuin organisaatioita ja lopulta myös yhtiön rakennetta voimallisemmin kuin mikään aikaisempi muutos.

Toimintatavat syyniin

Ensin joutuu syyniin toimintamalli toisensa perään. Krouvit ja kievarit alkavat porrastaa aukioloaikojaan asiakasvirtojen mukaan. Kalliit sunnuntaitunnit vähenevät. Sitten on aika miettiä tehtäväkuvia. Voisiko töitä niputtaa uudella tavalla? Voisiko yhtiö ottaa oppia pienten krouvien joustavuudesta? Maaseudun pienissä krouveissa tehtävärajat eivät koskaan ole olleet kiveen hakattuja. Muutosvastarinta herää, kun pelko työpaikoista pahenee. Itsepalvelu, eihän se ole palvelua! Pöytiintarjoilu loppuu ensin maaseutukievareiden krouviravintoloissa, mutta – ymmärrettävästi – muutos huolettaa tarjoilijoita. Sitä paitsi, Kantaravintoloidenhan piti nimenomaan edistää ravintolakulttuuria ja tarjota laadukasta palvelua. Alkokin on varauksellinen. Toimitusjohtaja vetoaa ensi kokemuksiin. Säästöjä on tullut ja asiakkaatkin ovat hyväksyneet itsepalvelun. Se auttaa pitämään hinnat

Kantaravintoloiden henkilöstölehdessä johto joutuu vuonna 1978 tiukkaan tenttiin itsepalvelukokeilusta. Yksi tenttaajista on Sodankylän Kantakievarin tarjoilija Linnea Valvio.

Joustoja krouvissa ”Huomasin, että toimenkuvat olivat Kantaravintoloiden maaseutukrouveissa alusta saakka paljon joustavammat kuin niissä helsinkiläisravintoloissa, missä olin aiemmin ollut töissä. Toimenkuvat olivat monipuolisia. Henkilökuntaa oli keittiössä kaksi tai kolme ja sitten se, mitä tarvittiin salissa. Vastaava annosteli viinan ja saattoi mennä välillä keittiöönkin auttamaan. Jos krouvissa oli jo itsepalvelua, menivät tarjoilijatkin joskus kiiretilanteessa keittiöön avuksi”, kertoo Kantaravintoloiden pääemäntänä 1970-luvun alussa toiminut Ritva Salmi.

Votka voittaa oluen Suomalaiset tarkoittivat totta, kun alkoivat pian ensimmäisten olutravintoloiden perustamisen jälkeen vaatia myös väkevämpää juotavaa. Vuonna 1968 Kantaravintoloiden alkoholimyynnistä kaksi kolmannesta on olutta, kymmenen vuotta myöhemmin oluen osuus on alle puolet. Mikä oli 1970-luvun juomasuosikki? Votka se oli, useimmiten puolukkamehulla tai jollain virvoitusjuomalla jatkettuna. Savolaiset hauskuuttivat pöytänaapureitaan tilaamalla votkoo raperuitilla. Drinkki-sana ei kuulunut 1970-luvun arkisanaston, mutta drinkkejä juotiin paljon. Muistatko ampiaisen, votkaa, banaanilikööriä ja inkivääriolutta? Entä monimutkainen sininen enkeli, joka tilattiin tanssi-illan aluksi: votka, Parfait Amour, appelsiinimehu, Sprite ja vielä pari tippaa punaista grenadiinia?

Opi johtamaan tulosta

Amerikkalaisesta tavoitejohtamisen saarnamiehestä Peter Druckerista tulee 1970-luvulla suosittu liikkeenjohdon guru myös Suomessa. Druckerin ajatuksista innostuu myös Aarto Kunelius, ja kevättalvella 1977 organisaatioiden kehittämiskonsultoinnin suomalainen pioneeri Eero Voutilainen saa Kantaravintoloista yhden varhaisista isoista asiakkaistaan. Omasta mielestään konsultti saa myös asiakkaan, joka on avoin uusille asioille. Tavoite- tai tulosjohtamista avaavien kalvojen ja luentojen sijasta Kunelius valitsee prosessikonsultoinnin. ”Se on paljon vaativampi tie. Vaatii rohkeutta valita se ja ryhtyä etsimään vastauksia yhdessä.” Voutilainen kuvaa vaikutelmiaan yrityksestä: ”Keskustelu oli avointa, ihmiset ottivat kantaa, kaikki tulivat myös iltasitseihin, jotka olivat välistä aika reippaitakin siihen aikaan. Johto tuntui olevan hyvin hereillä. Se tajusi, että palveluorganisaatiossa ihmisten pitää liittyä tiiviisti työyhteisöön ja nähdä, että heidän työllään on merkitystä. Yhteisyys taas edellyttää avoimuutta, sillä ilman tietoa ei voi nähdä.” Johtoryhmä ja kaikkien toimipaikkojen vetäjät osallistuvat työhön, ja pian käy ilmi, että tulosvastuuta korostava johtaminen lisää myös tiedon tarvetta. Talousosasto kehittää työkalun tulosseurantaan ja toteuttaa laajan koulutusohjelman, jotta ihmiset osaavat myös lukea uusia raportteja. ”Meillä kaikki osasivat. Myöhemmin kehitimme Olavin Krouvis-

Kuva: Matias Uusikylä

Keväällä 1978 Kantaravintoloiden johto ja esimiehet ovat koolla Mesikämmenessä. Jokainen paikalla ollut muistaa, kuinka Aarto Kunelius kävelee salin eteen, tarttuu – kirveeseen! – jysäyttää sen pölkkyyn ja kajauttaa: ”Tulosta pitää johtaa, ei funktiota!” Siinä on ohjenuora uuteen organisaatioon, joka on tullut voimaan vuoden alussa. Organisaatiouudistus on Kantaravintoloiden ensimmäinen. Viisitoista ensimmäistä vuottaan yhtiö on elänyt samassa ”toiminnallisessa esikuntaorganisaatiossa”, jossa kaikkien toimipaikkojen esimiehet ovat suoraan toimitusjohtajan alaisia. Hallinto on keskitetty pääkonttoriin, jossa työskentelevät myös muutamista erityisalueista, kuten taloudesta, markkinoinnista ja henkilöstöasioista vastaavat henkilöt. Viidessätoista vuodessa toimipaikkojen määrä on kasvanut neljäänkymmeneen. Toimipaikat sijaitsevat hajallaan ympäri Suomen. Kenttä valittaa, että toimitusjohtajaa näkee aivan liian harvoin. Seuranta ontuu muutenkin.

Millimetripaperia, kynä ja uusi merkintä joka päivä. Järvelän Kantakrouvin työntekijät katsovat, missä käyrä kiipeää maaliskuussa 1982.

Miten tässä kuussa meni? Tietotekniikka ei vielä 1970-luvulla elä läheskään reaaliajassa. Tulostiedot viipyvät viikkoja. Siksi Kantaravintoloiden talousosasto kehittää pikatuloslaskelman, joka kutistaa odotusajan viikkoon. Menetelmä on käytännöllinen. Tulostiedot on mahdollista kerätä käyttökatteeseen asti toimipaikoissa. Esimiehet täyttävät heti kuun lopussa pikatuloslaskelman: myyntitulot kassakoneesta, ainekäyttö ostolaskuista ja varastomuutoksesta, henkilökulut konttorin palkanlaskennasta, kunnes lomake on täynnä ja samalla toimipaikan käyttökate selvillä. Kun esimies on vielä kommentoinut lyhyesti tärkeimpiä poikkeamia ja päätettyjä korjaustoimia, hän laatii erilliselle lomakkeelle tärkeimmät katetuottolaskelmat ja toiminnan tunnusluvut. Nyt tiedot ovat valmiita lähetettäväksi pääkonttoriin. Kun posti tulee perille, pikatuloslaskelmista syntyy nopeasti yhteenveto aluevastaaville, toimitusjohtajalle ja usein myös hallitukselle. Aluevastaavat antavat oman palautteensa kuukauden 15. päivään mennessä. ”Pikatuloslaskelman ansiosta tuloksen muutoksiin voitiin reagoida nopeasti. Tulosyksiköiden vastaavat oppivat samalla kirjanpidon ja tuloslaskennan perusteet. Budjetointi muuttui luontevaksi osaksi omaa työtä, eikä ollut enää vain konttorin tuoma rasite”, sanoo käytännön kehittänyt silloinen Kantaravintoloiden talouspäällikkö Raili Koivunen.

Yhdessä yritetään! Satu Ojala (vas.), Päivi Nykänen ja Antero Niemi Kantis-paidoissa vuonna 1979.

Juristi tulee apuun ”Kantaravintolat oli tehnyt kuntien kanssa huonoja sopimuksia”, kuvaa eläkkeellä oleva Alkon lakiasiainjohtaja Jaakko Aito ykskantaan 1970-luvun loppua. Aito antaa useaan kertaan asiantuntija-apua etsimällä irtautumistietä Tukholman-tytäryhtiöstä ja neuvottelemaan uusiksi Mesikämmenen ja Leppäkertun taustalla olevien kiinteistöyhtiöiden Moksunniemi Oy:n ja Vokkolanrinne Oy:n sopimuksia. Näissä molemmissa yhtiöissä Kantaravintolat on enemmistöomistaja. Aito saa tarkistettua yhteistyösopimuksia niin, että suurimmat vähemmistöomistajat eli Ähtärin ja Leppävirran kunnat ottavat isommat vastuut yhtiöistä ja hotellit pääsevät alun perin ajateltuun järjestelyyn: Moksunniemi ja Vokkolanrinne jäävät puhtaiksi kiinteistöyhtiöiksi,rahoitusta järjestetään uudelleen, ja Kantaravintolat vastaa hotellija ravintolatoiminnasta. Näiden järjestelyjen jälkeen, heinäkuusta 1979 lähtien Mesikämmenen ja Leppäkerttu sisältyvät Kantaravinoloiden lukuihin.

Nyt organisaatio muuttuu aluepohjaiseksi. Tulosvastuun etulinjassa ovat toimipaikkojen vastuulliset vetäjät, joiden esimies on joku kolmesta aluejohtajasta. Toimitusjohtajan suoriksi alaisiksi jäävät aluejohtajat ja erityisalueiden vastuuhenkilöt. Johtamisresurssit eivät silti juuri lisäänny, sillä aluejohtajat säilyttävät myös entiset funktiovastuunsa. Ainoa uusi tehtävä on sisäinen tarkastaja osoituksena tarpeesta tiivistää toiminnan seurantaa. Tehtävässä aloittaa kokenut kantaravintolalainen Antero Niemi, joka on viimeksi ollut väliaikaisena toimitusjohtajana ongelmallisessa Ruotsin-tytäryhtiössä AB Karelia Stamkrogissa.

Ensin oikotietä kaupunkiin…

Maaseudun ravintolapalveluiden kehittäminen oli yksi keskeisistä tehtävistä, jotka Alko alun perin antoi Kantaravintoloille. Aarne Alestalolle maaseudun asia oli sydämen asia, ja Kantaravintoloiden vaatimattomasta kannattavuudesta huolimatta myös Alko pitäytyy perustamisajan ideoissa 1970-luvun lopulle saakka.

Kuva: Matias Uusikylä

Organisaatio uusiksi

Tulos pikatoimituksena Uusikylä Kuva: Matias

sa Turussa myös ’viiva-analyysia’ eli aloimme piirtää myynti- ja tuloskäyriä millimetripaperille. Nämä käyrät olivat seinällä kaikkien nähtävillä, joten henkilökunta näki yhdellä silmäyksellä, mihin suuntaan ollaan menossa. Erityisen tärkeä seurattava oli myynti tehtyä työtuntia kohti”, silloinen talouspäällikkö Raili Koivunen kuvaa.

Kantaravintoloiden johtoryhmä maanantaipalaverissaan vuonna 1979. Toimitusjohtaja Aarto Kunelius vasemmalla, edessä keskellä III-alueen johtaja Jarmo Kurko, sitten II-alueen johtaja Heikki Terho ja talouspäällikkö Raili Koivunen. Pöydän takana markkinointipäällikkö ja I-alueen johtaja Juha Lehto, seuraavina kokouksen sihteeri, sisäinen tarkastaja Antero Niemi ja oman vastuualueensa käsittelyyn osallistuva henkilöstöasiain hoitaja Kari Kuivanen.

Aarto Kunelius on Kantaravintoloiden kasvatti, mutta silti ensin liikkeenjohtaja. Kun Kantaravintoloiden tulos romahtaa 1970-luvun puolenvälin jälkeen, kysymys verkoston rakenteesta nousee vääjäämättä esiin. Mitään päätöstä strategian muutoksesta ei kuitenkaan ole tehty vielä silloi, kun syksyllä 1977 tulee tieto myynnissä olevasta kaupunkiravintoloiden ketjusta. On kyse öljykriisiin kompastuneen kuopiolaisen monialayhtiön Saastamoinen-Yhtymän Apti-ketjusta, johon kuuluu yksitoista krouvityyppistä ravintolaa useissa Etelä-Suomen kaupungeissa, myös Helsingissä. Apti olisi Kantaravintoloille oikotie kaupunkeihin, isompien asiakasvirtojen ääreen. Mutta pystyykö tappiollinen ja velkaantunut Kantaravintolat ostamaan kerralla useita ravintoloita? Ratkaisu syntyy, kun Alko ja sen tytäryhtiöt yhdistävät voimansa. Apti kiinnostaa myös sisaryhtiötä Yhtyneitä Ravintoloita, ja molempien edustajat käyvät katsastamassa myynnissä olevia ravintoloita, joskus vahingossa jopa yhtaikaa. Neuvottelujen jälkeen syntyy kompromissi. Yhtyneet Ravintolat saa Aptista neljä ravintolaa, Kantaravintolat loput seitsemän. Niistä kaksi on Helsingissä, kaksi Kotkassa, yksi Kuopiossa, Vantaalla sekä Kouvolassa. Rahoituskin järjestyy, kun Alko korottaa Kantaravintoloiden osakepääomaa kuudella miljoonalla markalla lähes kaksinkertaiseksi ja kaupan syntyminen on myös pankin etu. Kantaravintolat maksaa seitsemästä ravintolasta vajaat neljä miljoonaa markkaa. Vuonna 1978 ostettujen ravintoloiden liikevaihto on kymmenen miljoonaa markkaa, parikymmentä prosenttia Kantaravintoloiden liikevaihdosta. Pian Apti-kaupan jälkeen Aarto Kunelius kirjaa yhtiön rakenne-

Hyvät asiakkaat, tänä iltana Groovyssa … Gusse Rössi, saksofoni ja … Chrisse Schwindt, rummut!

Kuva: Matias Uusikylä

Topparin henkilökunta lähettää hyvän päivän päätteeksi riemukkaan viestin konttorille. Yli 15 000 markan päivämyynti on paljon 50-paikkaiselle pubille.

Ole malliasiakas

Sehän on Oscar Peterson! Juha Lehto aloittaa kesällä 1976 Kantaravintoloiden markkinointipäällikkönä lamatunnelmissa. Seuraavana vuonna Lehto ja toinen jazzdiggari Risto Vanari ovat käymässä Tukholmassa ja menevät jazzklubi Stampeniin. Pasuuna soi ja Lehto syttyy: ”Tällainen paikka tarvitaan Helsinkiin!” Yleensä toimitusjohtaja Aarto Kunelius innostuu herkästi uusista asioista, mutta ei nyt. Lehto saa puhua ideastaan monta kertaa ennen kuin lupa tulee: ”Ok, tee niin kuin haluat.” Yhdessä yössä Helsingin Ruoholahdenkadun Kantakrouvi muuttuu Jazzravintola Groovyksi. Avajaisiltana soittaa Markku Johanssonin kvintetti, sitten tulevat kaikki muut: Gusse Rössi, Pentti Lasanen, DDT, Pekka Sarmanto, Esko Linnavalli, Olli Ahvenlahti, Edward Vesala, Pori Jazzin ulkomaiset vieraat. Niin soittajat kuin jazzdiggarit ovat innoissaan. Tähän asti on ollut vain puolisuljettu Old House -klubi Albertinkadulla. Nyt kuka tahansa pääsee

kuuntelemaan elävää musiikkia – voipa päästä soittamaankin! Lehdet ylistävät, neljänä iltana viikossa on bändi paikalla ja tupa täynnä, vaikka ovella pitää maksaa 15 markan sisäänpääsymaksu. Väli-iltoina on vapaata jammailua. Ensimmäinen vuosi menee hienosti, mutta kun ensi into laantuu, soittajien palkkiot alkavat rasittaa krouvin tulosta. Groovy sinnittelee kuitenkin kevääseen 1986. Sitten talouden ankarat lait voittavat, ja lopulta Groovy-nimikin saa väistyä Kantakrouvi Ruoholahden tieltä. Mutta antaa Juha Lehdon kertoa vielä ikimuistoisen Groovyn tähtihetkestä: ”Se oli ehdottomasti se, kun Oscar Peterson ilmestyi Groovyn ovelle lokakuussa 1981. Bändi oli meillä syömässä Finlandia-talon keikan jälkeen. Yhtäkkiä ovella oli myös itse Oscar, joka ei yleensä keikkojen jälkeen mennyt minnekään. En ole ikinä nähnyt Olli Ahvenlahden hakevan flyygelin avaimia yhtä no-

peasti kuin silloin...” Ahvenlahti saa taivuteltua Petersonin flyygelin ääreen kertomalla, että se on upouusi ja saatu ruinattua ravintolan pitäjältä juuri sillä perusteella, että jonakin iltana paikalle voi tulla vaikka – Oscar Peterson. Peterson toteaa, että on hänen syntymäpäivänsä, ja kun flyygelikin on uusi, niin… sopiihan sitä hieman kokeilla. Ja niin paikalla olleet saavat kokea unohtumattoman parikymmenminuuttisen mestarin seurassa.

Helsingin Pitäjänmäellä sijaitseva ravintola Wossikka tuli Kantaravintoloille yhtiön ensimmäisen merkittävän yritysoston mukana.

KUVA: HRM

Vuoden 1975 lopulla Kantaravintolat antaa koeajaksi henkilöstölle luvan käydä asiakkaana omissa toimipaikoissa. Säännöt ovat tiukat. Pitää olla malliasiakas, esimerkkinä muille. Käynnistä on sovittava ravintolanhoitajan kanssa. Mitään häiriötä ei saa aiheuttaa. Vuonna 1980 Alkon uudet anniskeluohjeet vahvistavat henkilöstön oikeuden roolinvaihtoon, mutta tarkentavat: se ei käy, että henkilökunta bongaa itselleen oluen ennen valomerkkiä ja ryhtyy ”asiakkaaksi” sulkemisajan jälkeen työvuoron päätyttyä.

muutostavoitteen henkilöstölehti Kantavierteessä. Tavoitteena on ”ehjä kokonaisuus”. Ehjällä hän tarkoittaa kahta asiaa, uusien kannattavien toimipaikkojen hankkimista ja heikosti kannattamattomien karsimista.

Kauhajoen Kantakrouvin uusi moderni ilme.

… sitten kannattamattomia karsimaan

Pois punaiset samettiverhot

Kantaravintoloiden ravintolat ja hotellit ovat alusta saakka ammattilaisten sisustamia. Ensi vaiheessa apua antoi Alkoholiliikkeen asiantuntija Paul Larha, sitten ulkopuoliset alan ammattilaiset kuten Eric Johann, Esa Vapaavuori, Vladimir ja Maija Tomevski, Kirsti Porttinen, Tuula Hägerström, Maarit Gummerus-Poulsen… Vuonna 1979 Studio Tomevski voittaa kilpailun, jolla Kantaravintolat etsii ravintoloiden laajan ilmeenmuutosohjelman toteuttajaa. Päävastuu on Maija Tomevskilla, joka kuvaa henkilöstölehdessä ravintolasisustajan tilannetta: ”Ravintolasisustaja törmää työssään valtavaan, erityisesti alkoholia koskevaan lakien ja asetusten viidakkoon. Etenkin maaseudulla heijastuvat vielä tänään kieltolain jälkeisten aikojen jäykät asenteet.” Vuonna 2014 Maija Pietilä, entinen Tomevski, muistelee: ”Saimme työhön hyvin vapaat kädet. Aarto Kunelius innostui kaikesta uudesta ja uskalsi myös ottaa riskiä. Esimerkiksi Sodankylästä

KUVA: HRM

Ravintola Kummitäti kokeilee uusia myyntikeinoja. Syksyllä 1979 Kouvolan Teatteri tuo ravintolaan Jean Anouilh’n näytelmän Orkesteri.

KUVA: HRM

Verkoston karsiminen alkaa vuoden 1977 kurimuksessa. Vuonna 1978 Yhtyneiden Ravintoloiden entinen toimitusjohtaja tekee konsulttina Kantaravintoloille tiukan saneeraussuunnitelman, jonka yksi osa on heikosti kannattavien toimipaikkojen karsiminen. Ennen vuotta 1977 yhtiö on luopunut vain Karstulan pienestä krouvista, mutta vuosina 1977–1981 karsintalistalle joutuu noin joka neljäs toimipaikka, kaikkiaan yksitoista ravintolaa tai hotellia. Myydyistä toimipaikoista Tukholman Karelia-ravintola oli kallis syrjähyppy, mutta Kantaravintolat luopuu myös monesta krouvista ja kievarista, jotka edustavat sen perinteisintä maaseudun toimintaa. Myyntiin menee myös kaksi Apti-kaupassa tullutta ravintolaa kuin muistutuksena yritysostoihin liittyvästä riskistä. Nyt Kantaravintoloissa on uutta rivakkuutta; ostajan etsiminen alkaa pian, kun ongelmat paljastuvat. Ostajan löytäminen ei kuitenkaan aina onnistu nopeasti, ja – ironista kyllä – myös omistaja saattaa olla kaupan este. Näin käy Kouvolassa, missä ravintola Kummitädin kauppa peruuntuu kertaalleen, kun Alko ilmoittaa, ettei ostajan esittämä toiminta-ajatus kelpaa eikä anniskeluoikeuksien siirtämiselle ole edellytyksiä.

Kittilän Kantakrouvin tempaus vuonna 1980 houkuttelee nuoria pois kyliltä maleksimasta. Limudiskoilun lomassa tarjolla on myös alkoholivalistusta.

Ähtärin Kantakrouvin väki ryhtyi vuonna 1978 itse toimeen, ja virkisti sisustuksen ”persoonallisen kotiseutuhenkiseksi”.

tuli hyvin moderni, oli paljon terästä ja lasia. Ensimmäiseksi halusimme eroon punaisista samettiverhoista, kaiken maailman kissankellolampuista ja sorvitikuista eli sorvatuista pöydänjaloista sun muista. Haimme yhtenäistä modernia ilmettä, mutta etsimme myös jokaiseen paikkaan jotain paikallista. Pohjanmaalla hyppelin isäntien kanssa pitkin peltoja latoja katsastamassa. Ostimme latoja, että saimme sisustuksiin kaunista harmaantunutta lautaa. Huonekalut tulivat Suomesta. Helsinkiläinen antiikkiliike toimitti paljon talonpoikaishuonekaluja. Marjatta Metsovaaralta tuli paljon kankaita. Sama puusepänliike teki rakennustyöt kaikissa paikoissa. Valaisimet piti kyllä hankkia ulkomailta, ja mattoa tilattiin Tanskasta varmaan tuhansia neliöitä. Missään ei fuskattu. Kantaravintolat halusi, että pienet maaseudun krouvitkin olivat laadukkaita paikkoja, ja niiden arvostuksen kyllä huomasi, kun kunnanisät tulivat avajaisiin katsomaan työn tuloksia.”

Sininen on toivon väri

”Muistatteko sinisen, se oli toivon väri”, huudahtaa entinen kantislainen 1970-luvun loppua muistellessaan. ”Tulosraporteissa oli värikoodit. Punaisen kaikki tietävät, vihreä tarkoitti, että olit tavoitteissa, sini-

Tietoviisaat Kellarikrouvissa Kellarikrouvi avaa ovensa Helsingin Pohjoisella Makasiinikadulla tammikuisena torstaipäivänä vuonna 1965. Yleisradion vanha radiotalo sijaitsee mukavasti nurkan takana Fabianinkadulla. Pienenä bonuksena yläkerran krouvissa voi kokeilla uutuutta, hanaolutta, jota Alko kokeilee panimoiden kanssa kahdessa Helsingin-ravintolassaan. Radiolaisista uskollisimpiin kantaasiakkaisiin kuuluvat tietoniekat Jyrki Otila, Sauvo Puhtila, Reijo Rajamäki, Antti Kovanen ja Antti Pullinen. Antti Pullinen, joka vuonna 1965 oli radion juuri perustetun uutistoimituksen toimitussihteeri, myöhemmin työnantajaliiton STK:n tiedotuspäällikkö, kertoo ringin synnystä: ”Työaika loppui kello neljä, ja sen jälkeen mentiin lähes joka päivä Kella-

rikrouviin. Tilasimme sinne Savon Sanomat, koska siinä oli erinomainen Kymmenen kysymystä -palsta. Pian kysymysten läpikäymisestä tuli rituaali, kunnon kilpailu. Voittaja sai palkinnoksi lukea ääneen runon, joka oli saman lehden hupipalstalla. Mehän kilpailimme tosissaan, ja jokainen halusi voittaa ja päästä lausumaan. Ja olihan se hemmetin hauskaa kuunnella niitä enemmän ja vähemmän ontuvia säkeitä!” Jos hyvin käy, oluen ääressä saattaa saada myös juttuvinkin. Eteläranta 10, työnantajajärjestöjen päämaja, on aivan lähellä, ja myös sieltä käy Kellarikrouvissa paljon väkeä. Sotilashenkilöitäkin on usein paikalla, sillä pääesikunta on vain kivenheiton päässä Kasarmitorin toisella laidalla.

Meidän Vova Valdemar Gusev oli Kellarikrouvissa vahtimestarina 38 vuotta, pidempään kuin ravintola oli Kantaravintoloiden omistuksessa. Gusev, tuttujen kesken Vova, tunsi radiolaiset pääjohtajasta juoksupoikaan, ja kaikki saivat saman ystävällisen mutta jämäkän palvelun. Helsingin Sanomat haastattelee Gusevia vuonna 2013, jolloin tämä toimii vahtimestarina Elitessä. Sekin oli aikoinaan Kantaravintoloiden paikka. Vova muistaa vielä viisikymmentä vuotta myöhemmin ensimmäisen asiakkaansa Kellarikrouvissa: Pekka Tiilikainenhan se aamutuimaan livahti ovesta sisään! Antti Pullinen taas kertoo sitä, kun Vova ei päästä Yleisradion pääjohtajaa Eino S. Repoa krouviin, koska ”herra on valitettavasti humalassa”. Repo kokeilee klassista keinoa: ”Kuule, minä olen Yleisradion pääjohtaja.” ”Niin ne muutkin sanoo, menkäähän nyt kotiin”, vastaa Vova.

KUVA: KANTAVIERRE-LEHTI

Kiitos Mersun vanteista

Sauvo Puhtila (vasemmalla) ja Aarto Kunelius esittelevät taulua, joka oli Yleisradion tietoniekkojen lahja Kellarikrouville. Taulun laatassa luki suurin piirtein, ettei terävä pää naulaa kaipaa. Vähemmän teräville oli tarjolla vasara ja neljän tuuman naula.

Suosittujen ravintoloiden palvelurahapalkkaiset vahtimestarit ansaitsivat hyvin. Niinpä Kellarikrouvin edessäkin seisoi välistä erään vahtimestarin hieno Mersu, jossa oli valkoiset vyörenkaat. Hyvästellessään eläkkeelle jäävää vahtimestaria Antti Pullinen naureskeli, että oli toivottavasti maksanut ainakin yhden renkaan, kun oli maksanut uskollisesti vaatemaksun joka käynnillä oli mukana takki tai ei. ”Kyllä maisteri Pullinen on pulittanut kaikki neljä rengasta”, kiitteli vahtimestari ja lähti ajelemaan kotiin.

nen, että sinulla oli vielä toivoa päästä tavoitteisiin.” Vuoden 1978 aikana teema on ollut ”Yritetään yhdessä lujemmin”, ja totisesti on yritetty! Sinistä ja vihreää tulee raportteihin koko ajan lisää. Voittoa ei paljon jää nytkään, mutta käyttökate on 24-kertainen edellisvuoteen verrattuna, runsaat 3,6 miljoonaa. Seuraavana vuonna hyvä kehitys jatkuu. Mesikämmen tulee jo toimeen omillaan ja pystyy lyhentämään velkojaan. Tukholman tytäryhtiölle löytyy ostaja. Käyttökatetta jää jo 5 miljoonaa, noin viisi prosenttia liikevaihdosta. Uuden vuosikymmenen alussa on taas tiukempaa, kun markkinointi-, musiikki- ja energiakulut tahtovat paisua yli budjetin. Rahaa nielevät myös hotellien laajennukset, joihin on varattu yli 10 miljoonaa markkaa. Mesikämmen ja isot kievarit tarvitsevat lisää hotellihuoneita. Niitä kaipaa myös Tampella, jonka tahdissa Inkeroisten Kantakievari hengittää. Ja 20-vuotisjuhlatkin ovat ovella!

1976

 Öljykriisin seuraukset iskevät ravintola-alaan. Talous etualalle.

1977

 Uudet toimipaikat: Apti-kaupassa Kipakka ja Wossikka (Helsinki), Toppari (Vantaa), Hamlet ja Kairo (Kotka), Kummeli (Kuopio), Kummitäti (Kouvola).  Myynnit: Sysmän Kantakievari, Orimattilan Kantakrouvi.  Kohti tavoitejohtamista.  Alkoholimainonta kielletään paitsi alan ammattilehdissä.  38 kuntaa kieltää keskioluen myynnin alueellaan.  Ruotsissa keskioluen tilalle miedompi kansanolut.

1978

 Ei uusia toimipaikkoja.  Myynnit: Kurikan Kantakrouvi, Ravintola Revontuli (Sodankylä, vuokraus päättyy).  Uusi aluepohjainen organisaatio.  Sosiaali- ja terveysministeriö antaa Kantaravintoloiden henkilöstölehdelle luvan alkoholimainoksiin. Kantavierre 2/1978 aloittaa.

1979  Ei uusia toimipaikkoja.  Myynnit: Karelia (Tukholma), asuntohotelli Tuulimylly (Turku, vuokraus päättyy).  Mesikämmen ja Leppäkerttu näkyvät Kantaravintoloiden luvussa 1.7.1979.

 Kulutuksen hillitsemiseksi Alkon myymälät kiinni kesälauantaisin. Käytäntö jatkuu vuoteen 1990.  Alkon tytäryhtiöt yhdistävät elintarvikehankintojaan.

1980

 Uudet toimipaikat: Hotelli Luostonhovi (vuokrattu).  Sodankylän Kantakievarin laajennus valmistuu.  Myynnit: Gästgivars Närpiö, Kauhajoen hotellitoiminta (vuokrasopimus päättyy).

1981

 Ei uusia toimipaikkoja.  Luoston uusi laskettelurinne.  Myynnit: Kantakievari Hiukanhovi (Sotkamo), Kotkan Kantakrouvi, ravintola Kummitäti (Kouvola).  Laajennuksia hotelleissa: Mesikämmen, Ämmänsaari, Inkeroisten ja Kauhajoen Kantakievarit.Luostolle toinen hiihtohissi.

paikassa ravintolanhoitajana. Ähtärin eläinpuiston kupeeseen hotelli Mesikämmeneen matkaava Lasse Waris on 28-vuotias, mutta johtanut useita vuosia ”Suomen suurinta hotellia”, kesähotelli Ikituuria Turussa ja tottunut siellä suuriin asiakasmääriin. Jo rakentamisen loppuvaiheessa on pakko ryhtyä pihistämään, sillä kustannusarviot ovat pettäneet. Sitten menevät

enpolvi Kuva: Irja Jo

Leppäkerttu houkuttelee suomalaiseen järvimaisemaan.

Lasse Waris ja Liisa Vanhanen saavat nimityksen Kantaravintoloiden suurimpien hotellien hotellinjohtajiksi kesällä 1975. Avajaisiin on aikaa reilu puoli vuotta, ja talousuutiset huononevat päivä päivältä. Leppävirran uuden maamerkin Leppäkertun johtajana aloittava Liisa Vanhanen on 25 ikävuodestaan huolimatta ”kantisveteraani”, kiertänyt jo monessa

Kuva: Irja Joenpolvi

Viimeinen silmäys kattaukseen ennen asiakkaiden saapumista. Leppäkertun hotellinjohtaja Liisa Vanhanen.

Tuoreita muikkuja, runsaasti voita, ripaus suolaa…Keittiömestari VeliMatti Leinonen tietää, miten saksalaiset vieraat vietellään Leppäkertun rantakalalla.

uusiksi markkinointisuunnitelmat. Leppävirralla ei ole eläinpuiston veroista vetonaulaa, eikä turisteja löydy. Kilpailijoita sen sijaan ilmaantuu lähietäisyydelle useita. Sekä Waris että Vanhanen joutuvat miettimään luovia ratkaisuja. Liisa Vanhanen löytää kokousasiakkaat. Hieman myöhemmin hän oppii sattumalta uuden sanan, kun savolaissyntyinen ranskalaisen yrityksen toimitusjohtajan sihteeri kertoo järjestävänsä oman työnsä ohessa firman incentive-matkoja. ”En ollut varmaan kuullut koko incentive-sanaa, mutta vuoden kun tein kauppaa, sain yhden kannustematkalaisten ryhmän Suomeen. Vieraat viihtyivät, ja ryhmiä tuli lisää. Saksalaiset innostuivat ajatuksesta, että jään päältä voisi kalastaa, ja paikallinen kalastusseura järjesti hienon pilkkipäivän. Kannustematkailussa olimme varmaan aikaisin liikkeellä, kukoistushan alkoi vasta 1980-luvun jälkipuoliskolla.” Eläinpuisto tuo kesäaikana Mesikämmeneen runsain määrin lapsiper-

Lohen luraus Kantavierre-lehti kertoo 1970-luvun suositusta jälkiruuasta nimeltä Lohen luraus. Lehden mukaan herkku on peräisin sysmäläisen Lohi Oy:n edustuspäivällisten listalta. Samaa jälkiruokaa suosittelee kokeilemaan myös Mesikämmenen hotellinjohtajana parikymmentä vuotta toiminut Lasse Waris. Haluatko kokeilla? Tässä on ohje: asettele jälkiruokamaljaan vaniljajäätelöpallo, kaada kastikkeeksi tilkka votkaa ja punssia, ja ripottele päälle hieman suodatinjauhettua kahvia.

KUVA: HRM

Luovaa hotellinjohtamista

Viisi sataa ravintolapaikkaa ei ole liikaa Mesikämmenen tanssi-iltoina. Mesikämmenen vetonaula on Ähtärin eläinpuisto.

heitä. Alussa myös hotellin arkkitehtuuri kiinnostaa. Graniitin ja betonin yhdistelmän haluavat nähdä myös presidentit ja vuorineuvokset seurueineen. Innostus synnyttää jopa pieniä arvovaltakiistoja. Ensimmäinen syntyy jo avajaisissa. Sisaryhtiön Yhtyneiden Ravintoloiden delegaatio hermostuu perusteellisesti, kun Kantaravintoloiden hallituksen puheenjohtaja Nestori Kaasalainen vahingossa kutsuu Mesikämmentä Alkon uudeksi lippulaivaksi. Käypä niinkin, ettei hotellinjohtaja Waris saa koskaan virallisesti tietoonsa vuolasta kiitoskirjettä, jonka Kantaravintoloiden johtokunta saa Mesikämmenessä vieraitaan kestinneeltä vaativalta Huhtamäki-yhtymän vuorineuvokselta

Asko Tarkalta. Yllättävästi Kantaravintoloiden uusimmat ja suurimmat hotellit kärsivät alussa – pienuudesta. Mesikämmen ei saa sesongista kaikkea irti, eivätkä Leppäkertun neljäkymmentä huonetta riitä kaikille kokousryhmille. Ravintoloissa, uima-altailla ja Mesikämmenen kuntoutusosastolla sen sijaan on tilaa liiankin kanssa. Tavallisesti hotelli turvaa myös ravintoloidensa kannattavuuden. Mesikämmenessä käy toisin. Siellä, kuten Kantaravintoloiden muissakin paikoissa, salin täyttää tanssiva Suomen kansa. ”Tanssit olivat todellinen rahasampo, ja suosiota riitti parikymmentä vuotta”, sanoo Lasse Waris.

Tie auki e l l i d a n a Espal V

KUVA: Kantavierre-lehti

uonna 1982, juuri Kantaravintoloiden 20-vuotispäivien kynnyksellä, yhtiön johto saa hallitukselta ohjeistuksen: tulevaan strategiaan palataan, kun kannattavuus on saatu paremmalle tolalle. Syksyn lähestyessä on selvää, etteivät vuoden tulostavoitteet täyty. Juhlatunnelmaa nostaa kuitenkin tieto, että omistaja haluaa Kantaravintoloiden itsenäisen elämän jatkuvan ja nähtävissä on paljon hotellija ravintolatoiminnan kannalta suotuisia merkkejä.

Markkinamuutos Ravintoloiden määrä pysyy Suomessa lähes ennallaan vuoden 1974 öljykriisistä 1980-luvun puoliväliin. Silloin maassa on noin 1500 anniskeluravintolaa. Vuonna 1990 luku on jo runsaat 2500. Alko lieventää lupapolitiikkaa ja suosii ruokaravintoloita. Pieniä ruokaan keskittyviä ravintoloita syntyykin paljon samaan aikaan, kun isot toimijat laajentavat ketjujaan jopa valtakunnallisiksi. Merkittäviä kilpailijoita ovat myös 1970-luvulla syntyneet olutkahvilat ja -ravintolat, maaseudulla myös huoltoasemien kahvilat.

Ravintolaelämä vapautuu 1980luvulla, ja asiakkaat viihtyvät kantapaikoissaan. Kuva helsinkiläisestä Piratista.

Vapautuksen vuosikymmen  Alko keventää anniskelusäännöksiä asteittain 1980-luvulla: viinojen ruokapakko pois, pienempi vähimmäisvalikoima, pankkikortti käy maksuvälineenä (1980)  ravintoloiden omat etiketit luvallisiksi (1983) kaikille anniskeluravintoloille yhtäläiset oikeudet (1986)  ei pakko olla erikseen alkoholin mittauksesta vastaavaa henkilöä (1986)  väkeviä saa anniskella klo 11 lähtien (1987)  long drinkit ja siiderit = oluen anniskeluohjeet, paitsi ei majoitushuoneisiin (1987)  hinnoittelujärjestelmä yksinkertaisemmaksi, anniskelun leimavero pois (1988)  ulkomaisten juomien valikoima laajenee, laatikkoviinit ravintoloihin (1989)  ulkomaiset juomat anniskelussa samanarvoisiksi kotimaisten kanssa (1990)  ravintolat saavat hankkia Alkon kautta omia viinejä (1991)  yleishintaryhmän ravintolat saavat itse valita pöytiintarjoilun tai itsepalvelun (1991)

Yhteiskunnan ja talouden kehitys on 1980-luvulla hyvä erityisesti ravintoloille. Syntyy uusi keskiluokka, joka halua viettää menevää, urbaania elämää, tavata ystäviään ”ulkona”, kahviloissa ja ravintoloissa, kokeilla uutta, liikkua. Mitä pidemmälle vuosikymmen ehtii, sitä enemmän suomalaiset kuluttavat rahaa ravintolassa käymiseen. Kilpailu pitää ravintolayhtiöt virkeinä. Nyt kuluttajalla on valinnanvaraa, ja hän myös valitsee. Ravintoloitsijat opettelevat 1980-luvulla kilvan sovittamaan toimintaansa tarkasti kuvattujen asiakastyyppien tarpeisiin. Ruotsalaisen Richard Normannin tuoma uudissana liikeidea on kaikkien huulilla. Entiset isot ravintolasalit pilkkoutuvat nurkkauksiin ja osastoihin, jotta mahdollisimman moni tyylistään tietoinen asiakas löytäisi niistä itselleen sopivan viihtymispaikan. Ensi kertaa ravintoloiden liikeideakuvauksiin ilmestyy sana ”olohuone”. Ravintoloiden profiilit eriytyvät. Korttelikapakassaan viihtyvä ei vahingossakaan astu keskustan trendipaikkaan tai valkoliinaiseen gourmet-ravintolaan – eikä virta liiku myöskään toiseen suuntaan.

Mielikuva yksi, tavoite toinen

Kantaravintoloiden markkina-asemaa kuvaa Kalevi Koposen kertomus puhelinsoitosta, joka keväällä 1981 käänsi hänen elämänsä suunnan. Koponen on puhelun saadessaan 34-vuotias Helsingin Osuuskaupan HOK:n kongressihotellin Korpilammen johtaja. Aiemmin hän on kunnostautunut HOK:n Olympia-hotellin uudistamisessa. Nyt langan päässä on henkilöhakukonsultti, joka kysyy, kiinnostaisiko markkinointijohtajan paikka Kantaravintolat Oy:ssä. Kantaravintoloissa? ”Totta puhuen Kantaravintoloilla ei juuri ollut nimeä Helsingissä. En tiennyt yhtiöstä paljonkaan. Maalainen oli ensimmäinen asia, mikä tuli mieleen. Sekin epäilytti, että omistaja on Alko. Koko ajan alalla ihmeteltiin, mitä järkeä Alkon on omistaa ravintoloita ja hotelleja ja vielä kahdessa eri yhtiössä.” Pieni tekijä Kantaravintolat onkin koko valtakunnan mitassa. Yhtiön osuus ravintoloiden asiakaspaikoista ei ole kolmea prosenttiakaan, myynnistä kuitenkin hieman yli kolme prosenttia. Koponen kuitenkin päättää vaihtaa työpaikkaa, ja kun on päästy syksyyn 1982 ja Kantaravintoloiden 20-vuotisjuhliin, hän on intoa täynnä: nyt käännetään Kantis uuteen suuntaan. Vuoden 1982 toimintakertomuksessa on hallituksen kuvaus tästä uudesta suunnasta: ”Yhtiössä vuoden aikana hahmotellun strategian tavoitteena on kannattavuuden parantaminen verkoston rakenne-

Kantaravintolat tarjoaa vuonna 1982 ravintolapiirejä hätkähtyttävän uutisen ilmoittamalla ostavansa jättiravintola Happy Daysin keskeltä Helsinkiä.

muutoksen avulla. Samalla, kun huonosti kannattavista toimipisteistä luovutaan, hankitaan tilalle hyvät tuotto-odotukset omaavaa liiketoimintaa, jota yhtiön kokemuksen perusteella voi varmimmin harjoittaa suurten taajamien keskeisillä liikepaikoilla. Näin aikaansaatu koko yhtiön kannattavuuden parantuminen tekee mahdolliseksi toiminnan jatkamisen ja kehittämisen myös pienten paikkakuntien kasvuodotuksiltaan rajallisilla markkinoilla.” Suunnanmuutoksella on varmasti omistajan täysi tuki: strategiaryhmään ovat kuuluneet hallituksen puheenjohtaja Matti Kaukinen (Alko), hallituksen jäsen Per-Olof Kreander (Alko) sekä Kantaravintoloiden toimitusjohtaja Aarto Kunelius.

Onnen päiviä Esplanadin puistossa

Apti-kaupassa tulleiden kaupunkiravintoloiden lisäksi Kantaravintolat on jo ennen syntymäpäiväjuhlia ehtinyt ostaa kaksi helsinkiläistä ravintolaa, Piratin ja Ateljén. Osattomaksi ei silti ole jäänyt maaseutukaan: kolmeen maaseutuhotelliin on tullut lisää tilaa ja Luostolle toinen hiihtohissi. Myös uuden strategian toinen puoli – heikosti kan-

Juppien aika Juppi on 1980-luvun uudissana, väännetty englannin kielen sanoista nuori, kaupunkilain, koulutettu. Juppi on myös ihminen, joka haluaa näyttää, että hänellä menee hyvin. Kantaravintoloiden kehitysjohtaja Seppo Syvähuoko luettelee Kantavierre-lehdessä 2/87:ssä 1980-luvun eväitä: enemmistö suomalaisista asuu kaupungissa, suurin osa ravintola-asiakkaista on naisia, koulutustaso on olennaisesti korkeampi kuin 60-luvulla, nuorilla on rahaa ja 20vuotiailla usein takana 5 vuoden keskikaljakurssi. Nuoriso ei harrasta tanssimista, vaan autoilua, laskettelua, golfia, tietokoneita… Partneria ei haeta ravintolasta vaan opiskelu- ja työpaikoilta.

Satu Maunulasta tuntuu kuin pommi olisi pudonnut, kun tieto Happy Daysin myynnistä Kantaravintoloille tulee. Maunula on johtanut paikkaa puolitoista vuotta ja saanut sen hyvään kuntoon. ”Olin yllättynyt ja tietysti huolissani työpaikastani. Se huoli meni pian, kun Aarto Kunelius soitti ja sanoi, että älä nyt vain lähde mihinkään. Jäin. Happy Days oli iso paikka, viisi ravintolaa, sata henkeä töissä. Kyllä Kantaravintoloiden tulo oli kulttuurisokki. Yhtiö oli outolintu Helsingin keskustassa. Go Inn ja HOK olivat siihen aikaan voimansa tunnossa. Mielikuvissani yhtiö oli maalainen, henki jotenkin vanhanaikaista olutkuppilaa. Maalaisuus piti kyllä paikkansakin, mutta ei välttämättä lainkaan kielteisessä mielessä. En tuntenut Aarto Kuneliusta, mutta tiesin hänen olleen Lahden Seurahuoneen johtajana. Sehän oli siihen aikaan todella hieno paikka. Yhteistyö lähti hyvin liikkeelle.” Satu Maunulasta tulee vuonna 1985 Kantaravintoloiden johtoryhmän jäsen ja yhtiön ensimmäinen naispuolinen liiketoimintaryhmän johtaja.

Komiaa sen olla pitää. Kauhajoen Kantakievarin uusi ilme on Tuula Hägerströmin käsialaa.

i Alkula Kuva: Heikk

KUVA: hrm

Vieraan silmin

nattavien toimipaikkojen karsiminen – etenee kahden maaseutupaikan verran. Suurin uutinen tulee vuoden lopulla. Kantaravintolat ilmoittaa ostavansa Fazerin tytäryhtiöltä Oy Go Inn Ab:ltä kolme helsinkiläistä ravintolaa, Happy Daysin, Bistron ja Pampamin. Nyt on koko toimiala kiinnostunut. Happy Days koostuu viidestä erilaisesta ravintolasta, ja sitä suurempia ravintolakokonaisuuksia on Suomessa vain suurimmissa hotelleissa. Ja Happy Days sijaitsee Esplanadin puiston päässä, lähellä Stockmannin tavarataloa. Sen lähemmäksi himoittua Helsingin ydinkeskustaa ei ravintolayhtiö voi päästä! Myös Pampam on keskustassa, ja Bistro on entinen legendaarinen Oiva, jonka portsarille Fredi Juha Watt Vainion sanoin lupaa maksaa lantin, jonka velkaa jäi… Alan ammattilaiset tietävät, että Bistro on maan kannattavimpia ravintoloita. Kantaravintoloiden liikevaihto vuonna 1982 on 155 miljoonaa markkaa, Go Inniltä ostettujen kolmen ravintolan lähes 30 miljoonaa. Kauppa tuo siis Aptin tapaan parinkymmenen prosentin lisän liikevaihtoon. Kauppahinta on 11 miljoonaa markkaa.

Maalaissisko asettuu kaupunkiin

Muutos ei suinkaan pysähdy tähän. Vuosina 1983–1990 Kantaravintolat ostaa tai perustaa vielä seitsemän uutta toimipaikkaa. Kaikki sijaitsevat kaupungissa, Helsingissä, Turussa, Oulussa, Lahdessa, Seinäjoella, Rovaniemellä ja Kankaanpäässä. Useimmat hankinnat onnistuvat. Ravintoloitsija Willy Mattaksen ja hänen perheensä luoma, taitelija-asiakkaistaan ja ruuastaan kuulu helsinkiläisravintola Elite tuo runsaasti julkisuutta ja uskollisia asiakkaita, tosin myös isot remonttikustannukset. Seinäjoella hotelli Aaposta tulee menestyvä Kantakievari Seinäjoki. Vain Turusta ostettu hotelli Henrik osoittautuu hankalaksi palaksi. Karsiminen on vaikeampaa. Vuosina 1983–1990 yhtiö lopettaa yhden vanhimmista toimipaikoistaan, Turun Kantakievarin, ja kolme pientä toimipaikkaa. Sen sijaan yksi hurjan rakentamisvuoden 1976 isoista kohteista, Kantakievari Leppäkerttu Leppävirralla, aiheuttaa päänvaivaa ja rahanmenoa koko 1980-luvun. Vuosikymmenen lopulla Kantaravintolat vuokraakin hotellin liiketoiminnan yksityiselle yrit-

Omistaja tahtoo osinkoa

Kantaravintoloiden rakennemuutos ei olisi ollut mahdollinen ilman omistajan suostumusta. Kantaravintoloiden rakennemuutos on merkki myös siitä, ettei Alkokaan enää pidä kiinni ennen hyvin tarkkaan vartioidusta tytäryhtiöidensä reviirijaosta. Miksi Alkon mieli muuttui? Yksi todennäköinen syy on jatkuva arvostelu Alkon moninaista roolia kohtaan. Alkon tytäryhtiöt ärsyttävät kilpailijoita sitä enemmän mitä kireämmäksi kilpailu muuttuu. Kun rajat alkavat ryskyä Euroopassa ja Suomi kurkottaa kohti Euroopan unionia, käy selväksi, että ennen pitkää muutoksen kohteeksi joutuu myös Alko itse. Varhaisempi Alkon omistaja-ajattelun muutokseen vaikuttanut tekijä on sukupolvenvaihdos yhtiön talousjohdossa. IBM-taustainen talousjohtaja Per-Olof Kreander ja talouspäällikkö Martti Ojares alkavat 1970-luvun puolivälissä juurruttaa sellaisia sanoja kuin tulos ja kannattavuus konsernin arkikieleen. Vuonna 1976 Alko tiukentaa tytäryhtiöiden ohjausta ja perustaa niiden hallitusten ”avuksi” tytäryhtiöiden työvaliokunnan. Siihen kuuluvat tytäryhtiöiden hallitusten puheenjohtajat, toimitusjohtajat ja Alkon talouspäällikkö. Vuonna 1979 Alko antaa anniskelujohtaja Pentti Sillantauksen, talousjohtaja Kreanderin ja talouspäällikkö Ojareksen tehtäväksi arvioida ”tytäryhtiöiden hallinnon uudistamisen taloudellisia vaikutuksia”. Tämä työryhmä pohtii perusteellisesti myös tytäryhtiöiden yhdistämistä. Samana vuonna valtiontalouden tarkastusvirasto tekee tarkastuksen valtioenemmistöisissä hotellija ravintolayhtiöissä ja referoi kertomuksessaan myös Alkon selvityksiä. Kertomus ei sisällä suosituksia, mutta tuo esille Alkon molempien ravintolayhtiöiden velkaisuu-

Kaupunkiin, Helsinkiin

desta johtuvan heikon kannattavuuden. Fuusioon Alko ei kuitenkaan ryhdy, mutta – ehkä reaktiona Valtiontalouden tarkastusviraston huomioihin – päättää vuonna 1980 edelleen tehostaa tytäryhtiöiden valvontaa. Tytäryhtiöiden työvaliokunta lakkaa, ja sen sijaan tytäryhtiöiden hallituksiin tulee entistä vahvempi Alko-edustus. Seuraava etappi on kevät 1981. Silloin Alkon hallintoneuvosto päättää, että tytäryhtiöiden ”tulee kehittää toimintaansa niin, että ne ovat osingonmaksukykyisiä ja suorittavat osinkoa silloin, kun toiminnan tulos tekee sen mahdolliseksi”.

Kymmenys silmätikkuna

Kantaravintoloiden toimipaikat 1980-luvulla

Anniskeluravintoloiden markkinaosuudet vuonna 1985, % myynnistä

Yhteensä 39 42 Maaseudulla 23 12 Ravintoloita 10 7 Hotelleja 13 51 Kaupungissa 16 30 Ravintoloita 14 21 (Helsingissä 4 10) Hotelleja 2 9 1

Yksityiset 42,7 Osuustoiminnalliset 35,6 Yhdistykset ym. 10,2 Arctia (Yhtyneet Ravintolat) 6,1 Kantaravintolat 3,6 Liikenneravintolat (VR) 0,7

Hyvä tytär kuuntelee emoa

Lähde: Alkoholipolitiikka 4/1986.

Osinkotavoite on Kantaravintoloille totinen paikka. Vuoden 1982 lopussa yhtiöllä on yhä taseessa 4,5 miljoonaa edellisten tilikausien tappioita, maksettavana 25 miljoonan markan lainat eli paljon korkoja ja lyhennyksiä, ja vuoden käyttökate on 3,5 prosenttia liikevaihdosta. Osakeyhtiölain mukaan osinkoa ei voi maksaa, jos taseessa on kattamattomia vanhoja tappioita. Aarto Kunelius nostaa taistelumieltä kuvailemalla voiton päivää: Kun Kantaravintolat pystyy maksamaan osinkoa, otetaan kaikki ilo irti. Pyydetään Satu Östring marssityttöineen tänne torvisoittokunnan kanssa ja lähdetään viemään sekkiä Alkoon!

Alajärvi, Kauhava, Laitila ja Ähtäri muuttuivat kaupungeiksi vuonna 1986.

Vakaa osuus Alko hallitsee Vuoden 1980 yhtiökokouksessa Kantaravintoloiden hallitus saa lisää Alko-voimaa. Hallituksen johdossa aloittaa Alkon teknillinen johtaja Matti Kaukinen, ison teollisuussektorin johtajana yhtiön kiistaton kakkosmies. Myös kolme jäsentä tulee Alkosta: hallintojohtaja Mikko Immonen, talousjohtaja Per-Olof Kreander ja lakiasiainjohtaja Jaakko Aito. Yritystuntemusta tuo toinen Alkon hallintoneuvoston nimeämistä jäsenistä, kansanedustaja Ilkka Suominen. Irma Rosnell jatkaa, Samoin ainoa ”ulkopuolinen” jäsen, maaherra Mauno Kangasniemi. Myös toimitusjohtja Arto Kunelius on hallituksen jäsen. Vuonna 1982 Kantaravintolat päättää perustaa ”hallituksen avuksi” erillisen ”pitkän tähtäyksen strategiatyön tukiryhmän”. Siihen kuuluvat puheenjohtaja Kaukinen ja jäsenet Kreander ja Kunelius.

Alkon tytäryhtiöiden osuus ravintolaelinkeinosta 1988 (suluissa Kantaravintolat) 9,1 % ravitsemismyynnistä (3,4) 5,7 % asiakaspaikoista (2,3) 3,6 % ravintoloista (1,9) Lähde Kantavierre 2/1989.

Valtion hotellit ja ravintolat 1979  Yhtyneet Ravintolat (Arctia), liikevaihto 216 milj. markkaa (Alko)  Kantaravintolat 94 milj. markkaa (Alko)  Liikenneravintolat 38 milj. mk (Valtionrautatiet)  Hotelli Intercontinental sekä ravintola ja kahvila Helsingin lentoasemalla 33 milj. markkaa (Finnair) Lähde: Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus valtionenemmistöisten osakeyhtiöiden hotellija ravintolatoiminnan tarkastuksesta vuonna 1979.

kuva: kantavierre-lehti

täjälle, mutta hotellin taustalla oleva kiinteistöyhtiö kuuluu edelleen konserniin. Kantaravintoloiden toimipaikkojen lukumäärä ei 1980-luvulla kasva kuin muutamalla, mutta ennen maaseutuvoittoinen verkosto kääntyy kaupunkivoittoiseksi ja toimipaikkojen keskikoko kasvaa. Vuonna 1989 useampi kuin joka kolmas Kantaravintoloiden ravintola sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Reaalinen toimipaikkakohtainen myynti noin puolitoistakertaistuu 9 miljoonaan markkaan. Pitkään Kantaravintoloiden palveluksessa ollut henkilö kiteyttää muutoksen toteamalla hieman haikeasti: ”Kantaravintolat muuttui tavalliseksi.” Maaseudun krouvien ja kievareiden kehittäjän pioneeriaika on peruuttamattomasti takana.

Kantaravintoloiden ostamasta merimiesravintola Kairosta tulee maankuulu, kun Kotkan Kaupunginteatterin esittämä Maratontanssit kerää vuosina 1986–1989 ravintolaan 30 000 katsojaa.

Marssitytöillä Kunelius tarkoittaa vuoden 1966 Miss Suomen Satu Östringin johtamia paraatimarssityttöjä, jotka esiintyivät erilaisissa tapahtumissa. Osingonmaksuaikataulu pitää, mutta marssitytöt ovat unohtuneet. Vuodelta 1986 Kantaravintolat maksaa ensi kerran Alkolle osinkoa, 1,1 miljoonaa markkaa, 6 prosenttia osakepääomasta. Samaan aikaan yhtiö jatkaa myös investointeja, esimerkiksi vuonna 1986 yhteensä 34 miljoonaa markkaa, lähes puolet summasta Luoston laajennukseen. Suhdanne on yhtiön puolella, mutta hartiavoimin väki paiskii myös töitä. Yritysostot onnistuvat ja ostetut yritykset tuovat rahan lisäksi yhtiölle myös näkyvyyttä. Eliten ja Happy Daysin tapaisten paikkojen huomioarvo on suuri. Myös tasejärjestelyt auttavat osingonmaksukyvyn tavoittelussa. Kantaravintolat on aina kasvanut vahvasti velkarahalla, ja nyt taseen vanha tappiokertymä pitäisi saada nopeasti sulatettua, jotta osingon maksaminen onnistuisi. Aarto Kunelius ehdottaa hallitukselle uutta menettelyä, tappioiden kattamista osakepääomaa alentamalla. Menettelyn avulla yhtiö välttäisi tuloksen paranemisesta seuraavat isommat verot, mikä antaisi tilaa tappioiden kattamiseen. Asialla on kuitenkin kiire: osakepääoman alentamisen jälkeen osinkoa ei saa maksaa kolmeen vuoteen ellei osakepääomaa ole vastaavasti välillä jälleen korotettu. Järjestely toteutuu ajan mittaan useassa Kantaravintoloiden kiinteistötytäryhtiöissä, ja helpottaa osinkovaateen toteutumista.

Verotuksellista edunvalvontaa Kesäkuussa 1980 ravintola-ala saa hyviä uutisia valtiovallalta. Huvivero poistuu. Ravintoloiden viihdetilaisuuksista on maksettu huviveroa enimmillään 35 prosenttia pääsylipun hinnasta. Hotelli- ja ravintola-alan yrittäjien kattojärjestö Hotelli- ja ravintolaneuvosto onnistuu muutenkin verotaistelussa. Vuonna 1983 valtio peruu aikeet muuttaa majoitustoiminta liikevaihtoverolliseksi, vuonna 1986 poistuu anniskelulupien leimavero, mutta edustusmenojen verovähennyskelpoisuus säilyy ennallaan.

1976

1981

1979

1982

 Alkon tytäryhtiöiden työvaliokunta tiivistää Yhtyneiden Ravintoloiden ja Kantaravintoloiden valvontaa.

 Valtiontalouden tarkastusvirasto tarkastaa valtion omistamat hotellija ravintolayritykset.  Alko selvittää tytäryhtiöidensä asemaa.

 Alkon hallintoneuvosto: tytäryhtiöiltä odotetaan kohtuullista osinkoa.

1987–1990

 Kantaravintolat täyttää Alkon vaateen ja maksaa joka vuosi osinkoa 6–10 prosenttia osakepääomasta.

 Kantaravintolat täyttää 20 vuotta.  Uusi strategia: rakennemuutos kohti kasvumarkkinoita ja parempaa tuottoa.

1980

 Ensimmäinen konsernitilinpäätös.  Alkon edustus Kantaravintoloiden hallituksessa vahvistuu, puheenjohtajaksi Alkon teknillinen johtaja Matti Kaukinen.

Sodankylä Luosto

1982

Sotkamon Kantakrouvi vastaa kilpailuun ja muuttuu Kantri Salooniksi vuonna 1982.

20 vuoden saldo Kantaravintolat Oy 1982

Suomussalmi (Ämmänsaari)

Paltamo Lappajärvi

nen hti/pertti niira

Kauhava Ilmajoki Jurva

Haapajärvi

Vimpeli Alajärvi Seinäjoki

Kauhajoki

Kuopio Leppävirta

Ähtäri

Jyväskylä

Ruovesi

ierre-le kuva: kantav

Turku

Järvelä Vantaa

6 Tammisaari

Kitee

Ravintolat Hotellit

Kangasala Laitila

Sotkamo

 liikevaihto 152 milj. markkaa  henkilöstö 1022  38 toimipaikkaa, 22 maaseudulla  8144 ravintolapaikkaa  449 hotellihuonetta

Inkeroinen

Helsinki

Kotka

Espoo

tsekkaa kotka

a o n e m a t s a k a l i a R n i i k k r e m valo

Seiso ja juo

Jälkikatsannossa Kantaravintolat oli 1960-lvulla aikaansa edellä. Aarne Alestalo rakensi merkkejä, brändejä, vaikka tuskin kukaan oli kuullut edes merkkituotteista, saati brändistä. Kantakrouvista ja Kantakievarista tuli brändejä, ja niiden ansiosta Kantaravintoloilla oli erityisesti maaseudulla tunnistettavat kasvot jo 1960-luvulla. Merkkien rapautuminen alkaa Apti-kaupasta. Kantakrouvin tyyliset Toppari, Wossikka, Kipakka ja muut sälyttävät vanhat nimensä. Happy Daysin, Eliten ja Ateljén tapaiset ravintolat taas kuuluvat aivan eri lajiin kuin aiemmat toimipaikat. Kantakievari-merkki pitää pintansa paremmin ja asettuu markkinoinnin kannalta käteväksi etuliitteeksi myös ostettujen hotellien nimiin. Mutta hotellienkin välillä on isot erot, ja esimerkiksi Mesikämmen pudottaa pian Kantakievarin pois nimestään. Liikeidea-ajattelun yleistyminen kiihdyttää pirstaloitumista. Ennenkin Kantaravintoloiden paikoissa on ollut alakerran karvahattupuoli ja yläkerran ruoka- ja tanssiravintola, mutta nyt siellä voi olla vaihteleva määrä osastoja ja nurkkauksia, joiden nimet vaihtuvat tiuhaan tahtiin liikeideoiden eläessä vauhdikasta elämäänsä. Minne asiakas menee? Ruoholahdenkadun Kantakrouviin vai Riverboatiin, Seinäjoen Kantakievariin vaan Wallstreetiin, Rovaniemen Kantikseen vai Kultaiseen Kulaukseen?

”Uuden liikeidean mukaan asiakas saa hakea juomansa baaritiskiltä ja nauttia sen joko seisaaltaan tai istualtaan. Alkokin suosii asiakasta eli olemme menossa vapaampaan suuntaan. Samana henkeen kuuluu myös se, että asiakas saa tuoda päällysvaatteensa naulakkoon mahdollisimman lähelle itseään.” Näin kuvaa henkilöstölehti Kantavierre vuonna 1988 Seinäjoen Kantakrouvin alakertaa, joka on nyt uudistunut Music Bar.

Uusi aika, uudet tavat

Kantakrouvi aloittaa Lahden valloituksen perinteikkäässä Oululaisen kulmassa. Kantakrouvin ennakkoavajaisia vietetään vuoden 1989 alussa. Asiakas Veijo kertoo tunnelmiaan Kantavierre-lehden toimittajalle: ”Olen paljon kiertänyt maailmaa ja pidän paikoista, jotka eivät ole turhan kliinisiä. Tärkeetä on, ettei ovella heti katsota, onko kravatti kaulassa tai vastaavaa. Erityisesti pidän siitä, että voi tulla takki päällä sisään.”

Parasta asiakkaille: vuoden 1982 missikiertueen tähti Sari Aspholm ja kutsu Solistiyhtye Suomen tahdissa Krouvin humppaan tai Kievarinvalssiin.

Urheilusponsoroinnista tulee 1980-luvulla Kantaravintoloille tärkeä markkinointikeino. Seinäjoen Kantakievarin Wallstreet-ravintolan kantiksilla on jopa oma katsomo Maila-Jussien kotikentällä.

Kuva: Ilkka Heiskari

ytäryhtiöiden tulevaisuuden arvuuttelu tai ankarammat tulosvaatimukset eivät lannista Kantaravintoloiden väkeä tai aja yhtiötä pelokkaaseen kulujen leikkaamiseen. Näyttää ennemminkin siltä, että sitä mukaa kuin kannattavuus paranee, tekemisen vimma vain kasvaa ja unelmista tulee yhä suurempia. Vuonna 1986 Kantaravintolat Oy:n käyttökate nousee ensi kertaa yhtiön historiassa seitsemän prosentin paremmalle puolelle, seuraavana vuonna lähelle yhdeksää, vuonna 1988 lähelle kymmentä prosenttia. Myös vuonna 1989 käyttökate on yli yhdeksän prosenttia. Vuonna 1988 – Calgaryn talviolympialaisten tunnelmissa – toimitusjohtaja Aaro Kunelius tuulettaa: Kantaravintoloiden joukkue puristi rajussa kilpailussa jo kohtuullisille pistesijoille. Sijoitetun pääoman tuottokin on lähes 20 prosenttia. Luovaa hulluutta pitää olla, julistaa markkinointijohtaja Kalevi Koponen ja pursuaa uusia ideoita. Rakennemuutoksen keskellä myös toimipaikkojen sisällä tapahtuu koko ajan uutta. Syntyy uusia liikeideoita ja henkilökunta kehittelee yhä uusia tapahtumia, jotta asiakkaat viihtyisivät. On naamiaisia, sadonkorjuujuhlia, karvevaaleja, teatteriesityksiä ja monena vuonna missikiertue eli Miss Suomi -finalistien turnee Kantaravintoloiden toimipaikoissa. Asiakkaat kilpailevat Krouvin Sävel -palkinnosta, osallistuvat olutjuhliin, sambakarnevaaleihin, mauttomien bileisiin tai kieltolain kumoamisbileisiin. Paikallisten urheiluseurojen sponsorointi ja jälkipelaajien kokoaminen krouveihin ennakoi suurten näyttöjen ja urheilubaarien aikaa.

Minne menet Kantaravintolat?

kuva: kantavierre-lehti

Alkolla on 1970-luvun lopulla huoli ”keskiolutsektorista”. A-oikeuksin varustetuissa ravintoloissa keskiolutpullot pölyttyvät hyllyssä, asiakkaat juovat A-olutta. Keskiolutravintoloiden tasossa taas on Alkon mielestä paljon toivomisen varaa. Alko ikään kuin palaa olutravintolakokeilun aikaan ja haluaa 1980-luvun alussa, että Kantaravintolat käynnistää keskiolutravintolakokeilun. Myös keskiolutkahvila-nimitys on käytössä. Tavoitteena on kehittää ”omaleimainen suomalaistyyppinen kahvi- ja ruokapaikka, jossa keskioluella on ruokajuoman rooli”. Kyseessä on hyvin varovainen kokeilu, eikä sen pidä vaarantaa Kantaravintoloiden osingonmaksutavoitetta. Kokeilupaikkoina aloittavat vuonna 1983 Tammisaaresta ostettu Torg Café ja Helsingin Mannerheimintielle perustettu olutravintola Naapuri. Kumpikaan ei menesty. Puolentoista vuoden yrittämisen jälkeen kesällä 1984 Kantaravintolat lopettaa kokeilun. Naapurin huoneisto menee myyntiin, Tammisaaren Torg Café on jo muuttunut an-

Työskentely ihmisten parissa on parasta, vakuuttaa Kantaravintoloiden porukka, joka yhtiön 20-vuotisjulkisussa esittelee alan moninaisia palveluammatteja.

Kantaravintoloiden tulosryhmät vuonna 1988

 Kaupunkikrouvit: 13 kaupungeissa sijaitsevaa krouviravintolaa, osa vanhoja Kantakrouveja  Viihde- ja seurusteluravintolat: 12 ravintolaa maalla ja kaupungissa, enin osa Kantakrouveja, osa entisiä Apti-ravintoloita  Ruokaravintolat: 5 ruokaravintolaa Helsingissä  Hotellit: 9 Kantakievaria sekä Mesikämmen ja Luostotunturin loma- ja hiihtokeskus

Johtonimissä uutta ja vanhaa Kantaravintoloiden organisaatio muuttuu useaan otteeseen 1980luvulla, ja johtopaikoille tulee useita henkilöitä talon ulkopuolelta. Vuoden 1990 johtoryhmästä vain kolme jäsentä on ollut mukana jo Aarne Alestalon aikana: toimitusjohtaja Aarto Kunelius, viihde- ja seurusteluravintolat -liiketoiminnan johtaja Antero Niemi ja henkilöstöjohtaja Jarmo Kurko. Hotellitoimintaa johtavalla varatoimitusjohtaja Kalevi Koposella sekä ruokaravintolat-liiketoiminnan johtajalla Satu Maunulalla on taustaa S-ryhmässä, Kari Tynninen tuo kaupunkikrouvit-yksikköön uusia ideoita menestyvän kilpailijan Siipipyörän Hyvä Ystävä -ravintolasta Hamletista. Talousjohtajana vuodesta 1983 toiminut Antero Halme puolestaan on aiemmin ollut teollisuusyrityksessä.

Kultainen Kulaus Juha Lehto palaa vuonna 1987 Kantaravintoloihin oltuaan muutaman vuoden Hollannissa. Lehto on valpas uusien ajatusten tuoja. Edellisen Kantaravintolat-pestin tuliainen oli jazzravintola Groovy, nyt hän haluaa perustaa Suomeen hollantilaisia ”ruskeita kahviloita”. Tämänkin idean puolesta hän joutuu taistelemaan, mutta tuloksena on liikeidea, Kultainen Kulaus, jota Kantaravintoloiden väki pitää yhtenä 1980-luvun onnistuneimmista uutuuksista. Sama malli elää ja voi hyvin suomalaisessa ravintolakentässä vielä 2010-luvulla. Ensimmäisen Kultaisen Kulauksen suunnittelee Seinäjoelle hollantilainen sisustusarkkitehti, ja ensi kertaa myös sisustuksen pääelementit tulevat ulkomailta. Tyyliin kuuluvat tumma puu, tukevat kalusteet ja ”suhteellisen runsas tilpehööri seinillä” ja paksut hollantilaiset pöytämatot pöydillä. Ravintolan keskus on baaritiski. Sen takana tarjoilijat täyttävät olutlasit, viipaloivat ja pilkkovat asiakkaille suolapalaa, pesevät lasit uudenlaisessa, tiskiin upotetussa lasienpesualtaassa. Pikkupalojen lisäksi on tarjolla päivän keitto, Kulauksen leike ja lihapullat, palan painikkeeksi vaikka espresso tai cappuccino. Pian Kultainen Kulaus kutsuu ”konstailemattomasta ja toimivasta” menosta pitäviä oluen ystäviä myös Turussa, Lahdessa, Sotkamossa ja Helsingissä. Suunnitteluapuakaan ei enää tarvitse pyytää Hollannista. Kantaravintoloiden oma remonttitiimi kunnossapitopäällikön Jouko Liimatan johdolla hoitaa homman itse.

i Alkula kuva: Heikk

Paluu olutravintolakokeiluun

Uusi järjestys

Seinäjoen Kultaisen Kulauksen baaritiski on vanha alttaripöytä, viinahyllyn kehys on joskus reunustanut alttaritaulua, seinänvieruspenkeillä on ennen kuunneltu saarnaa. Sotkamon Kantakrouvistakin tulee 1980luvun lopulla Kultainen Kulaus, mutta nyt jo kotimaisin voimin.

Kuva: Akke Virtanen

Vasta 1980-luvun lopulla yritysostojen jälkeen syntynyt erikokoisten ja erityylisten toimipaikkojen kokoelma löytää johtamisen kannalta kohtuullisen selkeän ryhmittelyn.

Saisinko vähän kevyempää

niskeluravintolaksi ja sinnittelee 1990-luvun alkuun, viime ajat Old Oaks -nimisenä. Keskiolutongelman hoitaa lopulta aika. Kun vapaan keskioluen oloissa kasvaneet ikäluokat tulevat ravintolaikään, he tilaavat – keskiolutta. A-oluesta tulee 1980-luvun lopulla vanhojen ukkojen juoma.

Pihvi maistuu krouveissa myös 1980-luvulla, mutta vihreä väri valtaa lisää tilaa lautasella.

Kevyt on ruokapuheiden uusi sana 1980-luvulla. Se pujahtaa yhä useammin myös ruokalistoille. Vuonna 1982 henkilöstölehden koulutuspalstalla esitellyistä kesäannoksista yksi on nimenomaan ”kesäkevyt” vaihtoehto, pariloitua kirjolohta. Mutta keventyneiltä näyttävät muutkin annokset. Lautasen vieressä nököttää salaattikuppi, poissa ovat raskaat kastikkeet, lautanen ei ole ääriään myöten täynnä. Kesällä 1983 Jyväskylän Kantakrouvissa seitsemäntoista vuotta työskennellyt keittäjä Anu Keskinen vahvistaa trendin: ”Asiakkaat haluavat nykyään syödä kevyempää ruokaa kun ennen.”

Vaihtelua ruokapöytään

Kantaravintoloiden ravintoloille oli pitkään kunnia-asia, että aina oli tarjolla ”lämmintä ruokaa” ja tarvittaessa keittiö loihti vaikka hääpäivällisen. Kaikki tavoittelivat ”hyvän ravintolan” mittaa eli ruualle noin 30 prosentin osuutta kokonaismyynnistä. Aika moni siihen pääsikin, kiitos muun muassa pakollisten lämpimien voileipien. Kun tullaan 1980-luvulle pakkovoileipien aika on ohi. Asiakas valitsee itse, ja valinnan mahdollisuudesta seuraa, että ravintoloiden profiilit etääntyvät kauas toisistaan. Jos asiakas valitsee Kantaravintoloiden paikoista Eliten tai Ateljén, hän todennäköisesti tulee nimenomaan syömään. Hyvän suosion saneet uudet Kultaiset Kulaukset ovat

Keskiolutravintola Naapurin kebab on uutuus 1980-luvun alun Suomessa.

Kantaravintoloiden sisäisen tyypittelyn mukaan nätimmin kuvattuina pistäytymisravintoloita, suorassa puheessa juomaravintoloita. Ruuan osuus myynnistä voi olla vain kymmenesosa. Mutta ruokaravintoloissakin asiakkaan suosiosta pitää taistella ja keittiössä pitää olla kekseliäs ja laskutaitoinen. Vuonna 1978 Eliten keittiömestari Timo Parkkonen kertoo henkilöstölehdessä, että Kantaravintoloiden ruokaravintoloissa on vuoden aikana ollut viisi kampanjaa. Niiden aikana asiakkaille on tarjottu eri maanosien herkkuja. Eniten myyntiä on tuonut eteläamerikkalainen ruoka. Maininta kertoo paitsi aktiivisesta markkinoinnista myös suomalaisten ruokamaun muuttumisesta 1980-luvulla. Perusruoka maistuu, mutta mikä on perusruokaa? Ainakin spagetti ja jauhelihakastike, pitsa, yhä useampi pikkulapsikin tietää, mistä saa mieleisen hampurilaisen. Erityisesti kaupungeissa kasvaa asiakasjoukko, joka haluaa vaihtelua, tänään italialaista, huomenna ehkä kiinalaista, venäläistä tai kreikkalaista.

Kysymyksiä omistajalle

Kantaravintoloiden johtoa ei ainakaan voi moittia salailusta. Henkilöstölehden vuoden 1989 ensimmäisessä numerossa talousjohtaja An-

Tuhat litraa olutta

Siideriä naisille

Kaksi Kantaravintoloiden helsinkiläistä krouvia kokeili 1960-luvun puolivälissä ensimmäisenä hanaolutta. Olut tuli ravintoloihin kolmenkymmenen litran tynnyreissä. Keväällä 1987 Sinebrychoff alkaa asentaa ravintoloihin tuhannen litran tankkeja. Aluksi niitä tulee kymmeneen helsinkiläiseen ravintolaan, muun muassa Eliteen ja Happy Daysiin. Happy Daysiin kellariin mahtuu kaksitoista tankkia, mutta tarvekin on suuri: Happy Days on maan suurimpia oluenmyyntipisteitä. Kesällä olutta menee runsaat 60 000 litraa kuukaudessa viisi, kuusi tuhatta tuoppia päivässä.

Vuoden 1988 tulosparantaja on Olavin krouvi Turussa. Yksi Kantaravintoloiden vanhimmista krouveista on saanut uuden liikeidean. Se on nyt Music Bar, joka kokoaan yhteen ”nuoria iloisia ihmisiä”, soittaa taustalla levyltä hyvää musiikkia, kiikuttaa pöytään olutta ja – kiitos ravintolanhoitaja Jouni Aallon hyvän idean – siideriä. Se osoittautuu täysosumaksi. Siideri on tuonut krouviin lisää naisasiakkaita. Ruuan osuus myynnistä on yhdeksän prosenttia. Takavuosien Kantakrouville luku olisi surkean alhainen, ”puhdaspiirteiselle Music Barille” se on korkea. Keittiö on kuitenkin aina auki ja tarjoilee päivällä lounasruokaa, illalla välipaloja ja pikkusuolaista.

Luostotunturi on näköalapaikka 1980lukuun, jolloin unelmilla oli siivet. Luosto on Kantaravintoloiden suurin investointikohde 1980-luvulla. Vuosikymmenen alussa tunturissa on vielä hiljaista. Koko alueella on Kantaravintoloiden kievari, jossa ravintola ja kuusi neljän hengen majoitushuonetta, parikymmentä lisähuonetta vuokramajoissa, hiihtolatuja, yksi hiihtohissi, yksityisiä mökkejä. Helmikuussa 1985 Kantaravintoloiden hallituksen pöytäkirjoista näkyy, että lisärakentamisen kuume on jo korkealla. Kalevi Koposen muistio hahmottelee Luostolle ”suomalaisen joulumaan rakentamista sen arvon mukaisella tavalla”. Joulumaassa olisi joulupukin luola ja siellä kulttuurisali, paikallisten

tuotteiden myymälöitä, kynttiläpaja, joulumuorin kammari, takkaluola, pukin paja, lasten pelipaikka, makeisvalmistamo, disko, maanalainen virta putouksineen. Nykyisestä kievarista tulisi joulupukin ravintola ja uudessa joulupukin poro- ja kotakylässä olisi 160 vuodepaikkaa ja päälle 120 paikan asuntovaunualue. Kustannusarvio on 17 miljoonaa markkaa, ja valmista pitäisi olla vajaan kahden vuoden päästä, vuoden 1986 lopussa. Joulumaa-idea on jo ostettu Niilo Tarvajärveltä. Sodankylän kunta on päättänyt rakentaa alueelle kunnallistekniikan. Kauppa- ja teollisuusministeriöltä on luvassa investointiavustusta. Luosto on vuosia Kantaravintoloiden

johdon kokousten vakioaiheita. Milloin suunnitelmaa on karsittava rahoitusongelmien vuoksi, milloin valtion myöntämien investointitukien perusteet muuttuvat, milloin Sodankylän kunnan kanssa pitää vääntää kättä yhteistyön ehdoista ja aikataulusta. Puhe joulumaasta jää, mutta Kantaravintolat rakentaa vuosina 1985– 1987 Luostolle 32 modernin lomaasunnon kelomökkikylän, rinneravintolan, asuntovaunualueen, kaksi uutta rinnettä laitteineen ja erilaisia huoltotiloja. Rahaa kuluu noin 20 miljoonaa eli summa ”ylittää tuntuvati ne hatarat kokonaisajatukset, arvoltaan 13 miljoonaa markkaa, jotka tästä hankkeesta olivat olemassa, kun Kantaravintolat haki Luoston investointi- ja käynnistys-

kuva: kantavierre-lehti

Joulupukki ja onnen päivät Luostolle

Valtio tukee merkittävästi Lapin matkailukeskusten rakentamista. Vuonna 1985 ministeri Jermu Laine lupaa tukea Luoston joulupukki-idealle. avustuksia Lapin läänin teollisuuspiiristä syksyllä 1985”. Ylityksestä ei kuitenkaan tule nuhteita. Yhtiön hallitus toteaa, että kovempi karsinta olisi jättänyt pois elementit, joita ”asiakkaat ja Luoston henkilökunta” arvostavat. ”Huonot ratkaisut ovat hukkaan heitettyä rahaa.” Vuonna 1988 Kantaravintoloille tulee kiire tehdä jatkosuunnitelma, kun Sodankylän kunta väittää, että Kantaravintoloiden kanssa sovittu yksinoikeus alueella hidastaa Luoston kehittämis-

kuva: kantavierre-lehti

Wunderbar!

”Kantilaisten lottovoitto” toteaa henkilöstölehti, eli jälleen yksi saksalaistien turistin ryhmä on löytänyt Luoston etsiessään erämaan rauhaa ja yöttömän yön taikaa. Kuva on kesältä 1988.

Kesällä 1988 kymmenen tuhatta saksalaista yöpyy Lapin-kierroksellaan Luostolla. Yövieraat pelastavat muuten hiljaisen kesäkauden, ja seuraavan kesänkin varaustilanne on loistava. Saksalaiset ihastuvat ”taivaalliseen, satumaiseen” kelokylään niin, että matkatoimisto on jo tehnyt isoja varauksia jouluksi ja uudeksi vuodeksi. Uusi lumetusjärjestelmä rauhoittaa mieltä. Saksalaisten matkaesite nimittäin lupaa, että Suomessa on talvella aina lunta. Yleensä Lapissa onkin.

Henkilöstölehti paljastaa: kukas muu kuin Luoston Kantakievarin ravintolahoitaja Kerttu Heikkilä seikkailee puolessa miljoonassa joulupukin kirjeessä 1980-luvun lopulla.

tä ja kunta aikoo niin muodoin päästää alueelle kilpailijan. Kantaravintolat yrittää estää aikeen oikeusteitse, mutta Lapin lääninoikeus ei ota asiaa käsiteltäväkseen. Kantaravintolat vastaa anomalla vuoden 1988 lopussa kauppaja teollisuusministeriöltä investointiavustusta 51 miljoonan markan lisäinvestointeihin Luostotunturille. Vuoden päästä ministeriö ilmoittaa, että suhtautuu periaatteessa myönteisesti, mutta määrärahat ovat loppuneet. Taas Kantaravintolat karsii suunnitelmaa, mutta ottaa tällä kertaa taas joulupukin avuksi. Pukki tosin on nyt Santa Claus. uusien kohteiden nimissä on muutakin tuttua kuin Santa Claus:

lomamökkiyhtiöt olisivat nimeltään Happy Days Lapland ja Happy Days Santa Claus. Rahoitusajatuksissakin on uutta: entä, jos myytäisiin osa Mesikämmenestä ja pantaisiin osa rahoista Luostoon? Tai voisiko Luoston osakaspohjaa laajentaa ja suunnata annin henkilöstölle? Vuoden 1988 suunnitelmasta Kantaravintolat ehtii päättää omaan omistukseen tulevien 11 mökin rakentamisesta, mutta niidenkin aloitus lykkääntyy, kun korot lähtevät vuoden 1989 lopulla nousuun ja hallitus yrittää hillitä talouden ylikuumenemistä ylimääräisellä investointiverolla. Yhtiön viimeisin arvio Luoston arvosta on noin 40 miljoonaa markkaa.

KUVA: Akke Virtanen kuva: kantavierre-lehti

Tropiikki tulee Kainuuseen, kun Ämmänsaaren Kantakievarin yhteyteen valmistuu vuonna 1989 kumppaneiden yhteisponnistuksin kylpylä Kiannon Kuohut. Kantaravintolat vastaa vuokraajana kylpylän toiminnasta.

tero Halme kertoo toimintasuunnitelmassa olevista 1990-luvun linjauksista, ”jotka toteutuessaan muuttaisivat Kantaravintolat Oy:tä melkoisesti”. Yksi kohta on omistajapohjan laajentaminen! Keväämmällä henkilöstölehti kertoo ravintolanhoitajien ja luottamushenkilöiden kokouksista, joissa toimitusjohtaja järjestää ”taukoliikuntaa” pyytämällä osanottajia nostamaan kätensä, jos ostaisivat Kantaravintoloiden osakkeita ”jos ja kun omistajapohjan laajentamissuunnitelmat etenevät suotuisasti”. Käsiä nousee, eikä se lehden mukaan yllätä, olihan yhtiön sijoitetun pääoman tuotto 16 prosenttia vuonna 1989. Hallituksen puheenjohtaja Matti Kaukinen on samassa tilaisuudessa ilmoittanut omistajan ”hyrisevän tyytyväisenä”, kun osinkoprosentti nousee kuudesta kymmeneen. Vuoden 1990 alussa pääluottamusmies Kari Kinos vetoaa henkilöstön oikeuteen kysyä ja haluaa valaisua epätietoisuuteen: mitä aikeita Alkolla on tytäryhtiöiden suhteen ja onko tarkoitus laajentaa omistajapohjaa ja aloittaa se edullisella henkilöstöannilla? Pääjohtaja Heikki Koski vastaa ilmoittaneensa pari vuotta sitten, etteivät Arctia ja Kantaravintolat ole myynnissä. Nyt yhtiöitä on kehitetty, ja periaatteessa edellytykset omistuspohjan laajentamiseen ovat paremmat kuin aiemmin. Mitään päätöksiä asiasta ei kuitenkaan ole

Kesä on kampanja-aikaa Jo vuonna 1969 Kantaravintolat kokeilee Pohjanmaalla ”aluevanhin”-järjestelyä, ja antaa yhteiset myyntikampanjat vanhimman yhdeksi tehtäväksi. Yhteiskampanjointia rajoittaa verkoston monimuotoisuus, mutta etenkin kesäisin yhtiöllä on 1970-luvun lopulta lähtien yhteisiä myyntikampanjoita. Kesän 1978 ”Kantaravintoloissa maistuu kesä” -kampanja näkyy ensi kertaa ravintoloissa myös ”sisustuksellisina elementteinä” eli pöytätabletteina, aurinkovarjoina ja muuna rekvisiittana. Kanta-asiakkaat nousevat kampanjoiden kärkikohteeksi 1980-luvulla. Hotelliketjujen yhteinen Pohjoismainen hotellipassi on menestys. Vuonna 1983 ”Hyvän tuulen Kantaravintolat” tukee omaa lomapassi-teemaansa ensi kertaa myös TV-mainonnalla. Onnistuneen kampanjan supersuosikiksi nousee kievareiden tarjoaman yösijan ohella kampanjamenun poro & porsas-annos.

tehty. Yksinomaan edullista henkilöstöantia ei kuitenkaan tule. Valtioneuvoston ohje on, että henkilöstöanti voidaan järjestää vain yleisöannin yhteydessä. Henkilöstölehti tietää paljon, mutta ei kaikkea. Kantaravintolat on tunnustellut ja suunnitellut osakaspohjan laajentamista vuodesta 1988. Toimiva johto olisi valmis vuonna 1989: nyt olisi hyvä hetki, markkinoilla on kiinnostusta ja rahaa, mutta ei ainakaan vielä toista saman alan yritystä, takana on hyvä tulos. Maaliskuussa 1989 Kansallis-Osake-Pankki on tehnyt tarjouksen osakeantijärjestelyistä, ja Kantaravintolat on lähettänyt Alkolle kirjeen, jossa se kunnioittaen esittää, että Alko ryhtyisi toimiin yhtiön omistajapohjan laajentamiseksi. KOP:n suunnitelmassa annin pääkohteiksi on ajateltu kanta-asiakkaat ja henkilöstö. Asia ei etene, ja vuonna 1990 markkinat alkavat jo viiletä.

Yhä suurempia suunnitelmia

Toivo osakeantirahoista selittää 1980-luvun lopun suunnitelmia. Isotkin hankkeet voisi rahoittaa, jos osakeannilla saisi vaikka Kansallispankin kaavailemat parikymmentä miljoonaa markkaa oman pääoman ehtoista rahaa. Mihin Kantaravintolat tarvitsisi rahaa? Se voisi rakentaa Luostolle lomaosakkeita. Niitä haluaa myös Ähtärin kunta Mesikämmenen alueelle. Tätä hanketta Kantaravintolat epäröi, mutta on välikädessä: Mesikämmen on iso toimipaikka ja riippuvainen eläinpuiston vetovoimasta. Lisäksi alueen rakennusoikeudet omistaa Mesikämmenen kiinteistöyhtiö, josta Kantaravintolat omistaa enemmistön. Syksyllä 1989 Leppävirran kunta esittelee 75 miljoonan markan hankkeen. Se haluaa Kantaravintolat kumppaniksi Kantakievari Leppäkertun alueelle nousevaan Lady Bird-projektiin. Siihen kuuluisivat Leppäkertun saneeraus, Jorma Hynniselle omistettu konserttisali ja kallioluola jäähalleineen, uimahalleineen, ampumaratoineen ja muine urheilupaikkoineen. Lisäksi kunta haluaa, että Kantaravintolat ja Polar-rakennusosakeyhtiöt rakentaisivat alueelle ”kansainvälisen lomaosakekohteen” Happy Days Leppäkertun. Vuoden 1990 alkupuolella Kantaravintolat innostuu Ylöjärven kunnan esittelemästä Luna-hankkeesta. Luna olisi avaruusaiheinen ”tieteellis-kaupallinen keskus”, jonne Kantaravintolat tulisi yksinoikeudella hotellija ravintolayrittäjäksi. Glasnostin ja perestroikan hengessä syntyy myös yhteisyritys Ladoga Hotels, joka rakentaisi motellin Neuvosto-Karjalaan. Ja koko ajan Kantaravintolat etsii uutta ostettavaa. Se neuvottelee

Onko tämä valomerkki?

kuva: kantavierre-lehti

Vuoden 1990 tammi–helmikuun tulosraportti huolestuttaa Kantaravintoloiden hallitusta. Myynti on kymmenkunta prosenttia yli budjetin, mutta kulut ovat ylittyneet reippaasti enemmän. Yksin uusi työehtosopimus on nostanut henkilöstökuluja lähes kymmenen prosenttia. Syyskuussa myynti yhtäkkiä putoaa selvästi. Lokakuussa sihteeri

Juntteja, ja ylpeitä siitä, viestittävät Pohjanmaan Kantakievareiden johtajat Paula Männikkö, Jukka Tenhunen ja Pauli Leiponen matkailuväelle yhtiön vauhdikkaassa markkinointi-iskussa vuonna 1990.

Perestroikalla Karjalaan Vuoden 1989 toimintasuunnitelman kohta osallistumisesta Neuvosto-Karjalan hotellija ravintolahankkeisiin liittää Kantaravintolat Neuvostoliiton viimeisiin vuosiin, presidentti Mihail Gorbatšovin aikaan. Vuonna 1988 alkaneiden neuvottelujen tuloksena syntyy suomalais-neuvostoliittolainen yhteistyritys Ladoga Hotels, jonka on määrä rakentaa Sortavalan Kukkasaareen 300 vuodepaikan motelli, 59 kesäkäyttöön tarkoitettua mökkiä ja asuntovaunualue. Alusta saakka Kantaravintolat kaavailee itselleen lähinnä neuvonantajan, korkeintaan liiketoiminnan pyörittäjän tai johtajan roolia. Yhteisyrityksen suomalaisina osapuolina ovat Finnsov Tours ja Lomamatkat. Tammikuussa 1991 venäläinen delegaatio käy Kantaravintoloiden vieraana, mutta sitten maailma taas muuttuu, ja hanke kuivuu kokoon.

kuva: kantavierre-lehti/MARIKA SILVO

hotelli- tai ravintolayritysten ostamisesta Porissa, Turussa, Heinolassa, Helsingissä ja Vantaalla ja törmää jopa vanhaan reviirijakoon. Yhtiö on hakenut ”lippulaivaa” Helsingistä, toimitusjohtaja Aarto Kunelius kertoo Kauppalehdelle helmikuussa 1987. Lippulaiva olisi hotelli maan tärkeimmässä turistien maahantulosatamassa. Neuvotteluja on vireillä, mutta hinnat ovat liian korkeita. Asia on esillä uudelleen keväällä 1990, kun Helsingin keskustassa sijaitseva Hotelli Hospiz NMKY etsii vuokraajaa. Kantaravintoloiden hallitus päättää ”olla kuulolla”. Puheenjohtaja Matti Kaukinen tosin pohtii, ettei ehkä ole ”konsernipoliittisesti” järkevää pyrkiä Helsingin hotellimarkkinoille. Kauppoja ei kuitenkaan synny Hospizista eikä mistään muustakaan. Vuoden 1990 lopulla hallitus toteaa, että ostokohteiden hintapyynnöt ovat ”epärealistisen korkeita”. Kirjaus päättyy kuitenkin toiveikkaasti: ”Tilanne ilmeisesti korjaantuu lähitulevaisuudessa.”

Sodankylän ja Luoston Kantakievareiden Cancan-tytöt Laina Tiuraniemi, Minna Ylisuutari, Lea Markkanen ja Kaarina Viitamäki ovat leipätyönsä ohessa armoitettuja tunnelman takaajia missä bileissä hyvänsä.

Kun tähti on lavalla, on krouvi täynnä. Niin oli Topparissakin, kun Vicky Rosti ja Irwin Goodman esiintyivät.

kirjaa hallituksen pöytäkirjaan: ”Tuloksen johdosta käydyssä keskustelussa todettiin sekä koko kansantalouden että alan lähivuosien näkymät synkiksi. Tämän hetken tilanne voi olla vasta laman alkua. Budjetoinnissa yleisohjeena on aukioloaikojen oikeaksi kohdentaminen turhien työtuntien säästämiseksi, kulujen karsiminen, investoinneista pidättäytyminen.” Kun myynti jää tavoitteesta myös marraskuussa hallitus päättää muuttaa vuoden 1991 toimintasuunnitelman ”taantumavuoden saneerausohjelmaksi”. Valomerkki on tullut, mutta hallitus uskoo uuden päivän koittavan. Vuoden 1991 uusittu toimintasuunnitelma ennakoi liikevaihdon kasvavan hitusen edellisvuodesta. Myös investoinnit jatkuvat, vaikka karsittuina. Säästöohjelma on jo päällä, lomautusvaroitus annettu ja neuvottelut palvelurahapalkkojen muuttamisesta kiinteiksi kuukausipalkoiksi ovat käynnissä. Kädenojennuksena henkilöstölle hallitus lupaa esitellä lähiaikoina henkilöstön uudet osallistumismallit. Henkilöstö halua edustajansa hallitukseen, mutta ei henkilöstörahastoa. Kannustepalkkaus olisi parempi.

1982

 Uudet toimipaikat: Torg Café (Tammisaari), Piratti ja Ateljé (Helsinki).  Myydyt: Mäntyharjun Kantakrouvi ja Kittilän Kantakievari (lopetettu).

1983

 Uudet toimipaikat: Happy Days, Pampam, Bistro ja Naapuri (kaikki Helsingissä).  Myydyt: Jurvan ja Ruoveden Kantakievarit.  Suppea keskiolutravintolakokeilu alkaa kahdessa paikassa.  Organisaatiouudistus, toimintatyypin mukainen ryhmittely.

1984

 Uudet toimipaikat: Kantakievari Seinäjoki (Hotelli Aapo).  Lopetetut: Kantakievari Paltamo, Naapuri (Helsinki).  Keskiolutravintolakokeilu päättyy, kun tulosta ei synny.

1985

 Uudet toimipaikat: Kantakrouvi Rovaniemi (Hartsuherra), Elite (Helsinki).

1986

 Uudet toimipaikat: Kantakievari Hotelli Henrik (Hotelli Hospiz, Turku), Ämmänsaaren lomakeskus (vuokrattu).  Tulosennätys, käyttökate yli 7 %.

”Raskaiden ohjelmakulujen vuoksi” mekaaninen musiikki korvaa jazz-orkesterit Ruoholahdenkadun krouvissa.

1987

 Uudet toimipaikat: Kantakrouvi Oulu.  Myynnit: Turun Kantakrouvi (lopetettu), Hotelli Leppäkerttu (liiketoiminta vuokrattu).  Jälleen tulosennätys, käyttökate lähes 9 prosenttia.  Turun Kantakievari Henrikin yhteyteen kaupungin ensimmäinen yökahvila.  Juha Lehto aloittaa Kantaravintolat Oy:n varatoimitusjohtajana.  Uusi alkoholilaki astuu voimaan. ”Muoviraha on tullut jäädäkseen”, uskoo Luottokunta. Keskivertokäyttäjä on alle nelikymppinen vakituisessa työssä oleva mies.  Noin sata hotellia saa kokeeksi sijoittaa hotellihuoneisiin minibaarin.

1988

 Uudet toimipaikat: Lahden Kantakrouvi, Kiannon Kuohut -kylpylä (Ämmänsaaren Kantakievarin yhteydessä).  Kaikkien aikojen tulosennätys, käyttökate 10 prosenttia.  Tehostettua markkinointia: yhteiskampanjoita radiossa, isommilla toimipaikoilla ulkomaanmyyntiä, pääkohde Saksa. Hotellit ottavat käyttöön kantavieraskortin.  Ensimmäinen ”eurooppalainen poikkeamispaikka” Kultainen Kulaus Seinäjoen Kantakrouviin.  Videokirjeitä henkilökunnalle.

1989

 Uudet toimipaikat: Kantakievari Pohjanlinna (Kankaanpää) ja Kantakrouvi Kankaanpää.  Hyvä vuosi, vaikka käyttökate hieman laski.  Varatoimitusjohtajaksi Kalevi Koponen.

1990

 Mittavia investointihankkeita mm. Luostolla, Mesikämmenessä ja Leppäkertussa.  Kantaravintolat valmistelee Kansallis-Osake-Pankin kanssa listautumista Helsingin pörssin otc-listalle; omistaja ei ota kantaa.  Ei uusia toimipaikkoja.  Myynnit: Vokkolarinne Oy (Kantakievari Leppäkerttu, Leppävirta)  Kantaravintoloiden uuden esimieskoulutuksen pilottikurssi alkaa.  Alko sallii minibaarit kaikkiin hotellihuoneisiin.  Suhdanne kääntyy syksyllä jyrkästi huonompaan suuntaan.

s ö t ä ä p Salainen t i t s ä v y h ja Uuden Suomen ja Kauppalehden uutiset vuodelta 1991 kertovat tulossa ja unelmissa olevista järjestelyistä.

uonna 1991 Kantaravintoloiden hallitus kokoontuu ensi kerran tammikuun 22. päivänä. Kokous on tavanomainen: edellisen vuoden tilinpäätöksen perusteet, Luoston asiat ja neuvottelutilanne Sodankylän kunnan kanssa. Kahden seuraavankaan kokouksen pöytäkirjoissa ei ole mitään erityistä, mutta nyt lukija seuraa jo eräänlaista teatteriesitystä: näyttämöllä tapahtumat etenevät käsikirjoituksen mukaan, mutta näyttelijät tietävät, että kulisseissa näytelmälle valmistellaan jo uutta loppua. Tammikuun lopulla, päivää ennen hallituksen toista kokousta toimitusjohtaja Aarto Kunelius saa tietää, että Alkon hallintoneuvosto päättää pian Kantaravintoloiden fuusioimisesta sisaryritykseen Arctiaan. Vaikka yhdistymisestä on puhuttu monta kertaa ainakin 1970-luvun puolivälistä asti, tieto on uutinen. Alkon pääjohtajana 1990-luvun alussa toiminut Heikki Koski muistaa itsekin pohtineensa yhdistymismahdollisuutta jo 1980-luvun alkupuolella. Jälkikäteen hän arvelee, että yhdistymistä saattoivat lykätä tytäryhtiöiden ”kohtalaiset tulokset” vuosina 1987 ja 1988.

Viimeiset pelastusyritykset

Huolimatta fuusiotiedosta, Kantaravintoloiden hallituksen toisenkin kokouksen pöytäkirja kirjaa vain arkisia päätöksiä: ostetaan Luostolle hiihtohissi ja vahvistetaan tilinpäätösperusteet. Vuoden 1990 tulos näyttää olosuhteisiin nähden hyvältä. Syksyn suhdannekäänne oli raju, mutta liikevaihto pysyi kuitenkin reaalisesti lähes ennallaan. Säästötoimetkin purivat. Omistajakin saisi osinkonsa, tosin kymmenen sijasta kuusi prosenttia osakepääomasta. Kantaravintoloiden varatoimitusjohtaja Kalevi Koponen, joka osallistuu hallituksen kokouksiin, kuvaa tunnelmia: ”Olimme kaikki kuvitelleet, että Kaukinen on niin vahva mies, ettei hänen ylitseen mennä. Saatoimme kyllä ajatella, että jonakin päivänä tytäryhtiöt voisivat olla yhdessä, mutta pörssiyhtiönä, eivät Alkon tytäryhtiönä”, muistaa Kalevi Koponen. ”Kun fuusiotieto tuli, yritimme hallituksen jäsenten, jopa eduskunnan kautta vaikuttaa asiaan. Kävi kuitenkin ilmi, että hallituksen jäsenistä vain Alkon lakiasiainjohtaja Jaakko Aito oli tiennyt asiasta etukäteen ja että päätös oli jo tehty korkeammalla tasolla. Olihan se dramaattista. Meille firma oli rakas, emmekä tietysti olleet niin tyhmiä, ettemme olisi tajunneet, että fuusio oli meidän loppu.” Korkeamman tahon päätös on syntynyt jo huhtikuussa 1990, kun pääjohtaja Heikki Koski on saanut fuusiolle valtioneuvoston periaatesuostumuksen. Alkon johtokunta saa vapaat kädet päättää tytäryhtiöidensä asioista kokouksessa, jossa ovat läsnä kauppaja teollisuusministeri Ilkka Suominen, valtiovarainministeri Matti Louekoski, sosiaali- ja terveysministeri Tuulikki Hämäläinen sekä kansliaministeri Ilkka Kanerva. Kanerva on tuohon aikaan myös Alkon hallintoneuvoston puheenjohtaja. ”Siihen aikaan ei ollut samanlaista omistajaohjausta kuin 2010-luvulla, ja Alkon toiminta kiinnosti monia ministeriöitä. Usein piti ottaa huomioon vielä maa- ja metsätalousministeriökin, sillä Alko oli erittäin suuri ohran käyttäjä”, Koski kuvaa. Mitään valmista toimintasuunnitelmaa fuusion toteuttamisesta Alkolla ei kuitenkaan ole keväällä 1990, eikä mitään konkreettista tapahdu heti. ”Asiat vievät aikansa”, sanoo Koski.

100

Kantis hetkeä ennen Kantaravintolat Oy vuoden 1991 alussa  28 ravintolaa  14 hotellia  liikevaihto 365 milj. markkaa1  henkilöstö 1 3001 Luvut viimeiseltä täydeltä toimintavuodelta 1990.

1991

Kantavierre-lehti seuraa valppaasti yhtiön toimintaa, ja toimituskuntaan kuuluvat henkilöstön edustajat ovat myös lehden aktiivisia toimittajia, jotka eivät kaihda ottaa kantaa myös epäkohtiin. Kuvassa lehden viimeinen toimituskunta: Hilkka Poikela, Sodankylä (vasemmalla), toimitussihteeri Marja Valtonen, päätoimittaja Jarmo Kurko, Terttu Nousiainen, Oulu, Anu Villilä, Kellarikrouvi, Auvo Katajisto, Happy Days ja Annikki Mäntynen, Seinäjoki.

KUVA: kantavierre-lehti

Yhdistymisen perusteet eivät ole olennaisesti muuttuneet. Talouden jyrkkä käänne huonompaan painaa hakemaan tehokkuutta ja karsimaan päällekkäisyyksiä, joita Kantaravintoloiden laajentuminen on lisännyt. Samalla myös kritiikki Alkon säätelijä-kilpailija-roolia kohtaan on saanut lisäpontta. ”Talous oli pääsyy”, sanoo Heikki Koski.

Sodankylä Luosto

Käynnistäjä ilmoittautuu

1990

Rovaniemi

Oulu

 Valtioneuvosto antaa periaatehyväksynnän Alkon tytäryhtiöiden yhdistämiseen.

Ämmänsaari

Sotkamo Lappajärvi Kauhava Ilmajoki

Vimpeli Alajärvi Seinäjoki

Haapajärvi Kuopio

Ähtäri Jyväskylä

Kauhajoki

Kankaanpää Kangasala Lahti Järvelä Laitila Inkeroinen Turku Vantaa Espoo

Helsinki

Ravintolat Hotellit

Kotka

Kitee

1991

 7.2.1991 Alkon hallintoneuvosto antaa luvan fuusioon.  20.2.1991 Alkon johtokunta päättää fuusiosta ja Kantaravintoloiden hallitus hyväksyy fuusiosopimuksen.  4.3.1991 Kantaravintolat Oy:n viimeinen varsinainen yhtiökokous.  Arctian hallitus korvaa Kantaravintoloiden hallituksen.  Toimitusjohtaja Aarto Kunelius saa eron ja nimityksen Arctia Oy:n varatoimitusjohtajaksi.  31.10.1991 Kantaravintoloiden fuusio Arctiaan merkitään kaupparekisteriin.

Jaakko Aito ilmoittaa itsensä ja silloisen talousjohtajan Veikko Kasurisen viime vaiheen käynnistäjiksi. ”Me päätimme, että nyt tämä asia hoidetaan, teimme muistion, ja asia vietiin hallintoneuvostoon.” Heikki Kosken mukaan hän kävi yhdistymisasian läpi Matti Kaukisen kanssa. Yhteisymmärrystä ei kuitenkaan syntynyt. ”Hän oli eri mieltä, mutta ei siitä ainakaan meidän henkilökohtaisiin suhteisiimme mitään vauriota jäänyt.” Matti Kaukinen yrittikin vielä kerran puhua Kantaravintoloiden itsenäisyyden puolesta käyttämällä yllättäen puheenvuoron helmikuun alkupuolella Alkon hallintoneuvoston kokouksessa, jossa fuusioasia on esillä. Puhe ei herätä vastakaikua hallintoneuvostossa. Alkon johtokunta saa luvan fuusion toteuttamiseen. Seuraavat pari viikkoa ovat piinallisia. Kantaravintoloiden johto ja viime vaiheessa myös yhteistoimintalain mukaiseen yhteistyöelimeen kuuluvat henkilöstön edustajat tietävät fuusiosta, mutta eivät saa siitä puhua. Lopullisen päätöksen tekee Alkon johtokunta helmikuun 20. päivänä vuonna 1991. Kantaravintoloiden hallitus kokoontuu heti Alkon kokouksen jälkeen hyväksymään fuusiosopimuksen. Kokouspöytäkirjan kolmas kohta sisältää olennaisen: ”Kantaravintolat Oy:n osakkeet myydään 20.2.1991 Arctia Oy:lle. Yhtiö on tarkoitus fuusioida Arctia Oy:öön vuoden 1991 kuluessa.”

101

-lehti avierre KUVA: kant

-LEHTI AVIERRE KUVA: KANT

Hyvästi Kantaravintolat

Hallituksen kokouksen päätyttyä pääjohtaja Heikki Koski saapuu pitämään tiedotustilaisuuden henkilöstölle. Nyt suuri osa kuulijoista ainakin aavistaa, mitä on tulossa. Tilaisuuden alkua odotellessa nekin, joilta parin viikon takainen sanomalehtien pikku-uutinen on jäänyt huomaamatta, on ehditty vihkiä asiaan. Tiedotusvälineet nimittäin kertoivat tuoreeltaan Alkon hallintoneuvoston päätöksestä. Esimerkiksi sanomalehti Uusi Suomi otsikoi 8.2.1991 pienen, yhden palstan jutun: ”Alko yhdistää hotellija ravintolaketjunsa”. ”Tieto fuusiosta tuli minulle aivan täytenä yllätyksenä. Järkyttävältä se tuntui. Edellisenä päivänä vain tuli kehotus tulla seuraavana päivänä pääkonttoriin. Syytä en silloin tiennyt”, kertoo Tuulikki Uusitalo. Hänelle tilanne on erityisen pysäyttävä. Uusitalo aloitti vuonna 1962 tarjoilijana Kantaravintoloiden ensimmäisessä toimipaikassa, Vimpelin Kantakrouvissa. Vuodesta 1963, lähes 28 vuotta hän on ollut Vimpelin krouvin vastaava hoitaja. Kantaravintolat ja Vimpelin Kantakrouvi ovat hänelle henki ja elämä. ”Aivan kuin omaansa sitä (krouvia) hoiti.” Heikki Koski aistii herkän tunnelman astuessaan Kantaravintoloiden väen eteen. Hän yrittää rauhoittaa: aika on muuttunut, tulevaisuus on yhdessä parempi, yhtiöitä kohdellaan tasapuolisesti, rauhassa katsotaan, mitä tehdään. Rauhoittelu ei juuri auta. Kantaravintoloiden väki on pettynyt, su-

102

Kiteeläinen opettaja Leila Luukkainen voitti ensimmäisen Krouvin Sävel -kilpailun vuonna 1989 ja pääsi kilpailun ansiosta myös levyttämään laulujaan. Kolmas Krouvin Sävel -kierros ehtii täyttyä juuri ennen Kantaravintoloiden fuusiota Arctiaan.

Kantiksen henki Keskusteluissa Kantaravintoloiden entisten työntekijöiden kanssa tulee lähes poikkeuksetta esille yksi asia, Kantiksen henki. Työtä tehtiin antaumuksella, hyvässä yhteistyössä, lähes perhetunnelmissa. Ulkopuolisen lausunnon antaa – spontaanisti – Per-Olof Kreander: ”Sellaista yhteishenkeä kuin Kantaravintoloissa en ole nähnyt missään muussa yrityksessä.” Alkon talousjohtajana ja myöhemmin Kantaravintoloiden hallituksen jäsenenäkin Kreander tunsi yhtiön hyvin. Lisää perspektiiviä toi myöhemmin sisaryhtiön Arctian (aiemmin Yhtyneet Ravintolat) toimitusjohtajuus. Eikä Kreanderilla ole tapana silotella sanojaan siirapilla, ei tässäkään: kova yhteishenki saattaa myös olla suodatin, joka ei päästä läpi hyödyllisiäkään poikkeavia ajatuksia.

rullinen, on pelkoa, vihaa, tyhjä olo. Moni ajattelee, että fuusio on valtapeliä. Kantaravintoloiden vahva puolustaja, hallituksen puheenjohtaja ja Alkon kakkosmies Matti Kaukinen on jäänyt eläkkeelle joulukuussa 1990. Nyt Arctian leiri uskaltaa hyökätä.

Kantikselle kiitos Taimi Ratuksen (aiemmin Myllyniemi) tarinassa on paljon piirteitä, joihin törmää yhä uudelleen, kun on puhe Kantaravintoloista. Vuonna 1966 Ratus oli vähän yli parikymppinen pienten lasten äiti Kurikassa. Työkokemusta oli vaatetusliikkeestä, ravintolassa hän ei ollut koskaan käynytkään. Kun Kurikan Kantakrouvissa vapautui tarjoilijan paikka, Ratus haki sitä, sai paikan, eikä ole katunut alanvaihtoa. Vielä yli 70-vuotiaana hän menee joka aamu omaan Kipparin Kulaus -pubiinsa niin kuin on tehnyt jo yli kaksikymmentä vuotta. ”Teen inventaarion. Sentilleen mittaan, että kaikki on bongattu kassaan. Tarkkuus oli ensimmäinen oppi Kantaravintoloissa, ja sen opin olen pitänyt. Ja hyvin on pärjätty, vaikka aloitin yrittäjänä pahimpaan lama-aikaan.” Hän kiittää Kurikan Kantakrouvissa saamaansa oppia. ”Aivan a:sta Kaija Kauppinen, joka silloin oli vastaavana, joutui kaiken opettamaan. Koskaan hän ei hermostunut, vaikka kömmähdyksiä tuli. Sain valtavan hyvän opin.” Ratus eteni ensin kassanhoitajaksi ja siitä ennen pitkää ravintolanhoitajaksi ja siirtyi Turkuun, jossa sai vastuulleen Turun Kantakrouvin. Mikä on ollut parasta? ”Asiakkaat. Mitä olisi elämä ilman asiakkaita”, Ratus kysyy eikä oikein osaa kuvitella itseään eläkkeelle.

Kysymyksiä ja lupauksia

Arctian toimitusjohtaja Per-Olof Kreander on etukäteen perillä fuusiosta, vaikka ei olekaan varsinaisesti osallinen sen valmistelussa. Etukäteen moni pelkää Kreanderia. Hänellä on Arctian saneerauksen jäljiltä kovaotteisen johtajan maine. Mitä Arctia nyt aikoo? Ei Arctian johtokaan heti tiedä. Per-Olof Kreander aloittaa rohkaisemalla Kantaravintoloiden henkilöstöä tervetuliaiskirjeessään: jo kesällä tai syksyllä tavatessa saatamme kysyä, miksi ihmeessä fuusiota ei tehty aikaisemmin! Myytävien toimipaikkojen määrää hän ei ennakoi. Kannattavuus ratkaisee. Sitä paitsi, myynti voi olla vain hyväksi, jos toimipaikka sitä kautta saa oikeanlaisen omistajan. Sekä Kreander että Matti Kaukinen nostavat lausunnoissaan esiin yrittäjyyden mahdollisuutta. Kreander esittää suoran kutsun: ”Jos joku Kantiksen sisältä tuntee mielenkiintoa yrittäjäksi ryhtymiseen, kannattaa tulla keskustelemaan.” Itse asiassa juuri keväällä 1991 Arctia ei olisi erityisen kiinnostunut Kantaravintoloista. Yhtiöllä on jo valmiiksi kädet täynnä työtä: Hotelli Grand Marinan ja siihen liittyvän kongressikeskuksen rakentaminen, Marskin laajennus, Jyväskylän ja Kuopion uudet hotellit, Havis Amanda- ja Alexander Nevski -ravintoloiden osto, oma kansainvälistyminen. ”Resurssit olivat jo valmiiksi ylikuormitetut. Lisäongelmia ei olisi kaivattu”, Per-Olof Kreander sanoo. Mutta Arctia tarttuu toimeen, kun omistaja niin haluaa. Se käy läpi Kantaravintoloiden toimipaikat, valikoi niistä kehityskelpoisimmiksi katsomansa ja omaan verkostoonsa sopivimmat ja päättää myydä loput.

Puolet pois kahdeksassa kuukaudessa

Jo kesällä 1991 alkaa tapahtua. Nopeassa tahdissa neljä toimipaikkaa siirtyy yrittäjiksi ryhtyville työntekijöille, kaksi ostaa Avecra Oy. Elokuussa 1991 Kauppalehti kertoo, että Kantaravintoloissa on tiettävästi tekeillä iso mbo-kauppa (management buy-out) eli yhtiön johto olisi ostamassa merkittävän osan yhtiön toimipaikoista. PerOlof Kreander ei myönnä eikä kiellä, mutta sanoo, että periaatepäätös on tehty. Iso osa Kantaravintoloista menee myyntiin. Kalevi Koponen kertoo Kantaravintoloiden entisen johdon tunnel-

103

Kantaravintoloiden perintö

Kantaravintoloiden tarina päättyy virallisesti lokakuun viimeisenä päivänä vuonna 1991, kun kaupparekisteriin tulee merkintä toiminnan lakkaamisesta ja fuusion täytäntöönpanosta. Mitä yhtiö jättää perinnöksi? Fuusiosopimuksen mukaan Arctialle siirtyy yhtiö, jonka liikevaihto on edellisvuoden lopussa 385 miljoonaa, tuloksessa näkyvät laman merkit, mutta ei poikkeuksellisen dramaattisesti. Yhtiöllä on yli neljäkymmentä toimivaa hotellia ja ravintolaa, osa valtakunnan parhailla liikepaikoilla, suurella osalla on paikallisesti vahva markkina-asema. Yhtiö omistaa useiden toimipaikkojen kiinteistöt. Velkaa taseessa on 67 miljoonaa markkaa. Osakepääoma on 19 miljoonaa markkaa. Vuodelta 1990 maksettavasta osingosta Alko luopuu. Ennen fuusion lopullista toteutumista toimipaikkoja myydään noin 34 miljoonan markan kauppahinnalla, mikä parantaa Kantaravin-

104

Uusille omistajille

Kaikki peliin

Arctian ja Kantaravintoloiden fuusion virallistuessa Arctian omistuksessa on 19 Kantaravintoloiden 42 toimipaikasta:  pääkaupunkiseudun ravintolat Elite, Happy Days, Kantakrouvi, Kellarikrouvi, Pampam, Piratti ja Wossikka sekä Olarin Kantakrouvi  muut kaupunkiravintolat eli Lahden, Jyväskylän, Seinäjoen ja Oulun Kantakrouvit sekä Kummeli Kuopiossa  hotelli Mesikämmen sekä Sodankylän, Luoston, Ämmänsaaren ja Kiteen Kantakievarit  Ähtärin Kantakrouvi.

Seitsemäntoista krouvin ja kievarin ostaminen, kun taloustaivas on synkkä, on rohkea temppu. Kalevi Koponen, Aarto Kunelius ja Jouko Liimatta sen kuitenkin tekevät ja perustavat Kantri Oy:n. Ensimmäinen takaisku tulee heti. Aloittavat yrittäjät ovat pedanneet kaupalleen hyvän uutisnäkyvyyden, mutta julkistuspäivänä Suomen Pankki ottaa Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki Skopin haltuunsa, eikä 15 miljoonan markan hotellija ravintolakauppa enää kiinnosta ollenkaan. Marraskuussa tulee devalvaatio, syksyllä 1992 markka kelluu ja menettää arvostaan lähes 30 prosenttia, lukuun kipuavat korot pahimmillaan. Kolmikko on rahoittanut kauppansa puoliksi valuuttalainalla. Mitä vielä? ”No, hyvää oli se, että meillä oli paljon maaseutupaikkoja, ja lama iski kaupungissa heti, mutta maalla parin vuoden viipeellä”, sanoo Kalevi Koponen. Arki ei ollut Kantrin ongelma, mutta velkainen tase oli. Yhtiö joutui velkasaneeraukseen, mutta pelastui. Tässä vaiheessa Aarto Kynelius irtaantui Kantri Oy:stä ja pääosakkaana jatkoi Kalevi Koponen.

Myydyistä 23 toimipaikasta pääosa siirtyi Kantaravintoloiden entisille työntekijöille:  Olavin Krouvi (Turku), ostaja Jouni Aalto  Järvelän Kantakrouvi (Kärkölä), Riitta Iisakkila  Laitilan Kantakievari, Markku ja Hanna Mäki-Jouppila  Seinäjoen Kantakievari ja Rovaniemen Kantakrouvi, VR:n ja Arctian yhteisyritys Avecra Oy  17 toimipaikkaa Kantri Oy:lle, omistajat Aarto Kunelius, Kalevi Koponen ja Jouko Liimatta (ravintolat Ateljé, Bistro ja Kultainen Kulaus Helsingistä, Alajärven, Haapajärven, Ilmajoen, Inkeroisten, Kankaanpään, Kauhajoen, Kauhavan ja Turun Kantakievarit sekä Lappajärven, Vimpelin ja Kangasalan Kantakrouvit ja ravintola Kairo Kotkasta ja Kankaanpään ja Sotkamon Kultainen Kulaus -ravintolat)  Toppari (Vantaa), Satu Maunula

Aarto Kunelius (vasemmalla), Kalevi Koponen ja Jouko Liimatta jatkavat yrittäjinä noin puolessa Kantaravintoloiden toimipaikoista. ”Mutkaton kansanomainen ravintolatoiminta, jota hoitavat iloiset ja ahkerat ihmiset, on kova sana nyt ja tulevaisuudessa”, lausuu Kunelius jäähyväissanoissaan Kantavierre-lehden viimeisessä pääkirjoituksessa.

toloiden varojen ja velkojen suhdetta, kun yhtiö sulautuu varoineen ja velkoineen sisaryhtiöönsä. Osan tuotto-odotuksista tosin tuhoaa lama, joka alkaa toden teolla rusikoida hotellija ravintola alaa heti fuusion jälkeen. On selvää, että Kantaravintoloiden nopean kasvun ja maantieteellisen laajenemisen teki mahdolliseksi yhtiön omistaja Alko. Ei niin, että Alko olisi myötäänsä lykännyt tyttärelleen käteistä, vaan niin, että vahva emo selkänojanaan Kantaravintolat pystyi järjestämään hurjaan kasvuun tarvittavan rahoituksen. Tosin, on myös tilanteita, joissa Kantaravintolat jäi ilman siksi, että sillä oli omistajana Alko. Rahoittajat laskivat, että emo hoitaa Kantaravintolat, ja antoivat lainaa tai avustusta muille hakijoille. Kantaravintolat toimi pääosin aikana, jolloin rahaa ei myyty, vaan sitä anottiin nöyrästi lakki kourassa. Alko antoi Kantaravintoloille myös mission, tehtävän. Yhtiön synnyn taustalla oli alkoholipoliittisia tavoitteita ja annos idealismia, pyrkimystä kohentaa maaseudun tasavertaisuutta ja palveluita lähemmäksi kaupunkien tasoa. Siksi erityisesti Kantaravintoloiden kahta ensimmäistä vuosikymmentä on tarkasteltava muussakin kuin talouden valossa. Tässä voi myötäillä Kantaravintoloiden ensimmäistä toimitusjohtajaa Aarne Alestaloa, joka arvioi, että Kantaravintoloiden avulla Alko sai yli neljänkymmenen ravintolan ja hotellin kokonaisuuden pienellä, parinkymmenen miljoonan markan pääomapanoksella. Kantaravintoloiden vankinta perintöä on osoitus rohkean ja peräänantamattoman työnteon voimasta. Omistajan antaman tehtävän

KUVA: kantavierre-lehti

mista Arctian osoittamissa uusissa tiloissa Iso Roobertinkadulla, erillään Arctian omasta pääkonttorista: ”Aarto (Kunelius) ja minä saimme työhuoneet, kummallakin oli varatoimitusjohtajan titteli, mutta ei mitään tekemistä. Ainoa työ oli koettaa myydä ravintoloita, mutta aika oli sellainen, että kuka hullu osti. Minulle tarjottiin leisure-liiketoiminnan johtajan paikkaa, mutta ei Arctialla juuri sellaista toimintaa ollut.” Ajatus yrittäjyydestä alkaa tulla yhä useammin mieleen. Voisihan sitä ryhtyä ”oikeisiin töihin”! Rohkeutta Kuneliuksella ja Koposella on ollut ennenkin, ja on nytkin. Vuosikertomukseen ilmestyy yhä uusia rukseja kiinnostavan toimipaikan kohdalle. ”Siinä istuttiin nokakkain ja mietittiin. Minä varmaan nuorempana olin innokkaampi.” Jotta välttäisi hankalaksi tiedetyn 50/50-omistuksen, kaksikko pyytää hieman pienemmällä osuudella mukaan kunnossapitopäällikkö Jouko Liimatan, tarkistuttaa ensin suunnitelmansa Teollistamisrahastolla ja juoksee loppukesän ja alkusyksyn kokoon rahoitusta. Pankin ja Arctian avulla tarvittava 15 miljoonan markan rahoituspaketti syntyy, ja sopimus allekirjoitetaan syyskuussa. Kuukautta myöhemmin Arctia myy vielä Vantaalla sijaitsevan Topparin, kun Kantaravintoloiden liiketoimintajohtaja Satu Maunula päättää toteuttaa haaveen omasta paikasta. Kahdeksan kuukautta fuusiopäätöksen jälkeen Arctia on myynyt Kantaravintoloiden 42 toimipaikasta 23. Arctialle jäävät lähinnä Helsingin ja muiden isompien kaupunkien ravintolat sekä muutamat matakailullisesti kiinnostavat – tai yksityisille ostajille liian isot – hotellit.

105

KUVA: kantavierre-lehti/Heikki alkula

On aika uskaltaa Myös Kantaravintoloiden liiketoimintajohtaja Satu Maunula miettii, kun Arctia alkaa myydä Kantaravintoloiden toimipaikkoja. ”Halusin kokeilla omillani. Kun neuvottelin Topparin vuokrasopimuksen siirtoa Arctialle, vuokranantaja heitti, että osta itsellesi. Hän halusi muutoksia, mutta Arctialla ei ollut halua investoida Toppariin. Se oli silloin aika rähjäinen, mutta muuten hyvä paikka.” Maunula tekee tarkan suunnitelman, ja OKO:n pääomasijoitusyhtiön johtajan Mikael Silvennoisen sihteerinä toimiva ystävätär näyttää sen esimiehelleen. Tämä rohkaisee: jos et tällä paperilla saa rahaa, annan rahat vaikka itse! ”Tämä rohkaisu oli tosi tärkeä asia, sillä kyllähän siinä hiki tuli, kun otti miljoonavelat niskaansa. Aamutossutkin piti pantata, että sai kokoon neljän miljoonan markan kauppahinnan”, Maunula kertoo. Topparista tuli menestys. Ensin Maunula maksoi sen tuotoilla kauppahinnan ”pennilleen ja ajoissa”. Sitten hänen Saresta Oy:nsä osti lisää ravintoloita.

Kantaravintoloiden tarina alkoi Vimpelin Kantakrouvista, ja Vimpelissä se eräällä tavalla myös päättyy. Kantaravintolat ehti remontoida Vimpelin krouvin juuri ennen fuusiota.

106

Mr. Kantis, alusta päätökseen Jarmo Kurko (1934–2011) täyttää 70 vuotta vuonna 2004. Kantaravintoloiden fuusiosta Arctiaan on silloin kulunut jo kolmetoista vuotta ja Kurko on ehtinyt olla muutaman vuoden apulaisjohtajana Arctian henkilöstöhallinnossa ja pitkään eläkkeellä. Sydän on kuitenkin yhä Kantaravintoloissa, ja Kurko haluaisi lähettää lehtiin merkkipäiväilmoituksen: Jarmo Kurko 70 vuotta, Kantislainen. Ilmoitus jää lähettämättä. Jarmo Kurko on herrasmies. Kantaravintoloiden työntekijöiden piirissä Jarmo Kurko on itseoikeutettu Mr. Kantaravintolat, oman väen kesken tuttavallisesti Mr. Kantis. Hän on ihmisiä ymmärtävä ja sosiaalinen persoona ja ainoa, joka on ollut Kantaravintoloissa töissä yhtiön ensimmäisestä päivästä viimeiseen. Työtehtävät vaihtuvat, mutta aina niihin kuuluu paljon yhteydenpitoa eri toimipaikkoihin. Näin sovittelevasta ja rauhallisesta Kurkosta tulee se, joka vuodesta ja muutoksesta toiseen pitää yllä pioneeriaikana syntynyttä Kantaravintoloiden erityistä yhteishenkeä. Osoitus ”Kantis-hengen” voimasta ja Jarmo Kurkon persoonan merkityksestä sen ylläpitäjänä on hänen 75-vuotispäivänsä vuonna 2009. Kantaravintoloiden fuusiosta Arctiaan on silloin jo lähes kaksi vuosikymmentä, mutta iso joukko entisiä työtovereita pitkienkin matkojen takaa haluaa kokoontua syntymäpäivän johdosta muistelemaan yhteistä aikaa ”meillä Kantiksessa”. Aarne Alestalon aikana syntyneeseen Kantis-henkeen on aina kuulunut yhteisen työnteon lisäksi myös yhteinen lystinpito, ja Jarmo Kurko on se, jonka persoona kokoaa porukan yhteiseen piiriin. Hän kertoo hyvän jutun, kuuntelee, aloittaa laulun tai keksii syyn seuraavaan kokoontumiseen.

s uusikylä kuva: matia

mukaisesti, erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla, yhtiö loi lukuisille maaseutupaikkakunnille nykyaikaisen toiminnan ja elämän perusedellytyksiin kuuluvat palvelut: vihdoin on paikka, jossa pitää kokous, tarjota lounas, majoittaa vieras tai vain virkistyä mukavassa seurassa! Arvokkaita tuloksia ovat sadat uudet työpaikat kipeästi uutta työtä kaipaavilla kehitysalueilla, tuhannet työssä ja omissa koulutusohjelmissa uusiin ammatteihin harjaantuneet työntekijät, lukemattomat työtilaisuudet muillekin kuin omalle väelle. Aika, aatteiden, markkinoiden ja yhteiskunnan muutokset, johtavat vähitellen siihen, että Kantaravintolat muuttuu – työntekijän sanoin – tavalliseksi. ”Tavallisessa” maailmassa, laman uhatessa, omistaja tekee uuden arvion yhtiön tulevaisuudesta. Uuden ajan olemuksesta kertoo se, että Kantaravintolat eli itsenäisenä lähes kolme vuosikymmentä, mutta Arctia-elämää kestää vain kuusi vuotta. Jo vuonna 1997 on taas uuden arvion aika. Alko myy Arctian, ja yhtiössä vielä olevat Kantaravintolat-lähtöiset hotellit Mesikämmen, Luosto ja Kiannon Kuohut eli entinen Ämmänsaaren Kantakievari siirtyvät ruotsalaisen Scandicin omistukseen. Kantaravintoloista periytyvät Arctian ravintolat Elite, Happy Days, Piratti ja Kellarikrouvi jatkavat matkaa Royal Ravintolat Oy:n ja Capmanin rahastojen omistukseen. Mutta kaiken keskellä, vuosikymmenien ja monien työn ja elämän vaiheiden jälkeenkin yksi on säilynyt vahvana. Pioneeriaikana syntynyt, ihmisläheisen johtamistavan ja yhteisten ponnistelujen vahvistama Kantis-henki elää ja yhdistää työyhteisöön kuuluneita ihmisiä.

Jarmo Kurkon työpolku vie alussa aivan muualle kuin ravintola-alalle. Hän aloittaa alle 20-vuotiaana varastonhoitajaisän jalanjäljissä Alkon varastolla, pääsee sieltä Alkon ravintolamyyntiin, innostuu uudelleen koulukäynnistä ja juhlii omia lakkiaisiaan samana vuonna kun perheeseen syntyy toinen tytär. Valtiotieteen opintojen, työn ja pikkulapsivaihetta elävän perheen yhdistäminen on jo hankalampaa. Niinpä työtarjous Kantaravintoloista on suuri mahdollisuus, johon Kurko epäröimättä tarttuu. Kun Jarmo Kurko aloittaa Kantaravintoloissa syyskuussa 1962, yhtiön henkilöstövahvuus kaksinkertaistuu: toimitusjohtaja Aarne Alestalo saa avukseen konttoristi Jarmo Kurkon. Heistä Kurko näkee yhtiön koko elinkaaren. Hän reissaa alussa Alestalon kanssa maakunnissa kertomassa kunnanisille uusista olutravintoloista, ja huolehtii

Jarmo Kurko tunsi Kantaravintolat ensimmäisestä krouvista viimeiseen ja yhtiön väen kautta Suomenniemen. lopussa, fuusion jälkeen, siitä, että henkilökunnan asiat hoidetaan hyvin niin kuin Kantiksessa on ollut tapana. Johtoryhmän jäsen Kurko on siitä asti, kun Kantaravintoloiden organisaation perusta on saatu kuntoon ja yhtiö saa johtoryhmän. Tehtävät ja tittelit vaihtuvat matkan varrella moneen kertaan. Konttoristista tulee muutaman kuukauden kuluttua tarkastaja, sitten osastopäällikkö, joka alun kiihkeässä laajenemisvaiheessa vastaa erityisesti toimitila-, rakentamis- ja sisustusasioista. Myös ostot ja mainosasiat tulevat tutuiksi. Välillä Kurko on Pohjois- ja Itä-Suomen toimipaikoista koostuvan tulosryhmän johtaja ja viimeksi yhtiön henkilöstöjohtaja.

107

Kantaravintolat Oy:n liikevaihto 1963-1990

Kantaravintolat Oy:n henkilöstö 1963-1990

milj. mk 400

1 500

350 300 1 000

250 200 150

500

100 50

1990

1985

1980

1975

1970

1965

1990

1985

1980

1975

1970

1965

1960

Liikevaihto on myynti ilman liikevaihtoveroa. Ensimmäinen tilikausi 1.9.1962 - 31.12.1963. Vuodesta 1982 lähtien Kantaravintolat-konsernin liikevaihto.

Kantaravintoloiden ravintolat ja hotellit 1962–1991 Kantakrouvi Vimpeli 1962–1991 K1 2 Kantakrouvi Turku 1963–1987 Kantakrouvi Kittilä 1963–1982 Kantakrouvi/Kantakievari Kauhajoki 1963–1991 K Kantakrouvi Jyväskylä 1963–1991 A Kantakrouvi Karstula 1963–1974 Olavin Krouvi Turku 1964–1991 T Kantakrouvi (Groovy) Helsinki, 1964–1991 A Ruoholahdenkatu Kantakrouvi/Kantakievari Ruovesi 1964–1983 Kantakrouvi Kangasala 1964–1991 K Kellarikrouvi Helsinki 1965–1991 A Kantakrouvi Ähtäri 1965–1991 A Kantakrouvi Kurikka 1965–1978 Kantakrouvi Ilmajoki 1965–1991 K Kantakrouvi Orimattila 1966–1977 Kantakievari Sysmä 1966–1977 Gästgivars Närpiö 1966–1980 Kantakrouvi Järvelä Kärkölä 1967–1991 T Kantakrouvi Seinäjoki 1967–1991 A Kantakrouvi Mäntyharju 1967–1982

108

Uusi omistaja sen jälkeen, kun Kantaravintolat on vuonna 1991 fuusioitu Arctiaan: A = Arctia Oy K = mbo-kaupalla syntynyt Kantri Oy T = entisen työntekijän omistukseen siirtynyt yksittäinen toimipaikka, V = Avecra Oy

Sivupisteinä ollut Asuntohotelli Tuulimylly Turussa, Ämmänsaaren Lomakeskus Suomussalmella ja Luostonhovi Sodankylässä

Kantakrouvi Lappajärvi 1967–1991 K Kantakievari Sodankylä 1968–1991 A Kantakievari Kitee 1969–1991 A Kantakrouvi Sotkamo 1969–1991 K Kantakievari Ämmänsaari Suomussalmi 2 1969–1991 A Kantakievari Luosto Sodankylä 2 1970–1991 A Kantakievari Laitila 1970–1991 T Kantakievari Alajärvi 1971–1991 K Kantakievari Inkeroinen 1971–1991 K Kantakievari Kauhava 1972–1991 K Ravintola Revontuli Sodankylä 1974–1978 Ravintola Karelia Tukholma 1974–1979 Kantakievari Paltamo 1974–1984 Kantakievari Hiukanhovi Sotkamo 1974–1981 Kantakievari Leppäkerttu (vuokrattuna 1987–90) Leppävirta 1976–1990 Kantakievari Haapajärvi 1976–1991 K Kantakievari Mesikämmen 1976–1991 A Kantakievari Jurva 1976–1983 Kantakrouvi Espoo, Olari 1976–1991 A Kipakka/Kultainen Kulaus Helsinki 1977–1991 K Kantakrouvi Kotka (Hamlet) 1977–1981 Wossikka Helsinki 1977–1991 A Kairo Kotka 1977–1991 K Toppari Vantaa 1977–1991 T Kummeli Kuopio 1977–1991 A Kummitäti Kouvola 1977–1981 Torg Café/Old Oaks Tammisaari 1982–1989 Piratti (F.I.S.H.) Helsinki 1982–1991 A Ateljé Helsinki 1982–1991 K Naapuri Helsinki 1983–1984 Bistro Helsinki 1983–1991 K Happy Days Helsinki 1983–1991 A Pampam Helsinki 1983–1991 A Kantakievari Seinäjoki 1984–1991 V (Hotelli Aapo) Kantakrouvi Rovaniemi 1985–1991 V (Hartsuherra) Elite Helsinki 1985–1991 A Kantakievari Turku (Hotelli Henrik) 1986–1991 K Kantakrouvi Oulu 1987–1991 A (Suomalainen klubi) Kantakrouvi Lahti 1988–1991 A Kantakievari Kankaanpää 1989–1991 K (Hotelli Pohjanlinna) Kantakrouvi Kankaanpää 1989–1991 K (Kestitupa)

109

Kantaravintolat Oy:n hallinto 1962–1991

Oy Alko Ab:n tytäryhtiöiden työvaliokunta

Lähteet

Johtokunta/Hallitus1

Puheenjohtaja (Alko) Nestori Kaasalainen

1977–1980

Varapuheenjohtaja (Alko) Heikki Koski

1977–1980

Arkisto- ja alkuperäislähteet  Kantaravintolat Oy:n johtokunnan, vuodesta 1976 lähtien hallituksen pöytäkirjat vuosilta 1962–1991  Valtiontalouden tarkastusvirasto. Kertomus valtionenemmistöisten osakeyhtiöitten harjoittaman hotellija ravintolatoiminnan tarkastuksesta. 1979  Muistio: Oy Alko Ab:n tytäryhtiön Kantaravintolat Oy:n toiminta ja talous, kesäkuu 1986.  Raili Koivunen: Muistoja menneiltä ajoilta.18.5.1975. Muistio.  Tytäryhtiöiden hallinnon järjestämisestä. JK/RK 21.6.1979. Muistio.  Jarmo Kurkon tarkastusmuistiinpanoja vuodelta 1963. Hotelli- ja ravintolamuseo.  Vimpelin kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston päätöksiä anniskeluluvan myöntämisestä ja yhteistyöstä Kantaravintolat Oy:n kanssa. Syksystä 1962 lokakuuhun 1972.

Puheenjohtajat Osmo Lampela Antero Kaijalainen Nestori Kaasalainen Matti Kaukinen Heikki Koski

1962–1971 1972–1975 1975–1980 1980–1991 19912

Varapuheenjohtajat Elmer Oksala Kalevi Koskenkorva Matti Kaukinen Mikko Immonen Kari O. Sohlberg

1962–1971 1971–1976 1976–1980 1980–1991 19912

Jäsenet Matti Tainio 1962–1965 Tauno A. Tuominen 1962–1965 Aarne Alestalo 1962–1975 Mauno Kangasniemi 1973–1991 Aarto Kunelius 1975–1991 Per-Olof Kreander 1980–1985 ja 19912 Jaakko Aito 1980–19912 Bertil Roslin 1985–19912 Pentti Kivinen 19912 Alkon hallintoneuvoston nimeämät seurantajäsenet Nestori Kaasalainen 1966–1971 Rainer Virtanen 1966–1973 Olavi Lähteenmäki 1971–1974 Esa Kaitila 1974–1976 Irma Rosnell 1974–1986 Ilkka Suominen 1976–1983 Olli Helminen 1983–1986 Uolevi Kaukovaara 1986–1989 Terho Pursiainen 1986–1989 Arvo Kemppainen 1989–1991 Timo Roos 1989–1991 Alkon nimeämä seurantajäsen Pentti Sillantaus 1981–1988 Aarne U Mäkinen 1988–1991 1

Johtokunta vuoteen 1975, siitä lähtien hallitus.

Arctian hallitus toimi myös Kantaravintolat Oy:n hallituksena fuusionvalmisteluaikana Kantaravintoloiden viimeisestä yhtiökokouksesta 4.3.1991 siihen asti, kun yhtiö lakkasi olemasta fuusion toteuduttua 31.10.1991. Jäsenet Aito ja Roslin kuuluivat fuusioaikaan kumpaankin hallitukseen.

110

Jäsenet Antero Kaijalainen (Yhtyneet Ravintolat) 1977–1980 Aarto Kunelius (Kantaravintolat) 1977–1980 Martti Ojares (Alko) 1977–1980 Seurantajäsen Pentti Sillantaus (Alko)

1977–1980

Yhtiön julkaisut  Kantaravintolat Oy:n vuosikertomukset 1963–1990.  Kantavierre-lehti vuosina 1975–1991.  Toiselle vuosikymmenelle. Kantaravintolat Oy:n kymmenvuotisjulkaisu 1972.  Hyvän Tuulen Kantaravintolat 20 v., 1982.  Kädenojennus Hyvän Ruuan Ystäville. 1982.  Hotelli- ja ravintolamuseon leikekokoelmat sekä museon kokoelmiin luovutettu yhtiötä koskeva aineisto ja entisten työntekijöiden tekijälle lainaama esite- ja markkinointimateriaali. Muu painettu tai internet-aineisto  Martti Häikiö: Alkon historia. Valtion alkoholiliike kieltolain kumoamisesta Euroopan unionin kilpailupolitiikkaan 1932– 2006. Otava. Keuruu 2007.  Kuohuvia vaiheita. Suomalaisen panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden vuosisata. www.panomoteollisuus.fi  Jorma Latvus: Ehdonalaisen elinkeinon viisi vuosikymmentä. Hotelli- ja ravintolaneuvosto ry 1946-1996. Helsinki 1996.  Aarne U. Mäkinen: Anniskeluhallinto majoitus- ja ravitsemisalalla. Uusikaupunki 1985.  Eero Saarenheimo: Kruunun krouvari. Arctia Oy:n vaiheita 1935– 1985. Arctia Oy. 1985.  Jarmo Seppälä: Kauppaneuvos Aarne Alestalo (1914–1992) Kantaravintolat Oy:n toimitusjohtaja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Bibliografiakeskus. Talouselämän vaikuttajat 2011.  Merja Silllanpää: Säännöstelty huvi. Suomalainen ravintola 1900-luvulla. Biblioteca historica 72. SKS. Helsinki 2002.

 Jorma Simpura: Vapaan viinan aika. 50 vuotta suomalaista alkoholipolitiikkaa. Kirjayhtymä. Hämeenlinna 1982.  Tauno A. Tuominen: Olutravintolakokeilu. Oy Alkoholiliike Ab. Tutkimusseloste 1966 Haastattelut Tekijän tekemät haastattelut: Jaakko Aito Eeva Alestalo Ossi Harsunen Raili Koivunen Kalevi Koponen Heikki Koski Per-Olof Kreander Irja Kunelius Matti Lehto Aulikki Leino Marjatta Leppänen Satu Maunula Aarne U. Mäkinen Antero Niemi Risto Numminen Elli Paajanen Paavo M. Petäjä Maija Pietilä Antti Pullinen Taimi Ratus Heli Riivari Ritva Salmi Jouni Saastamoinen Seppo Syvähuoko Tuulikki Uusitalo Liisa Vanhanen Esa Vapaavuori Eero Voutilainen Lasse Waris Marita Wikman Nauhoitetut haastattelut vuodelta 2011/Antero Niemi ja Unto Tikkanen Mauno Kangasniemi Jarmo Kurko Kalevi Massinen

111

IS BN 97 8-95 1- 8913

-8 4-2