Etelä-Afrikan historia, osa 2 varhaishistoria

Etel채-Afrikan varhaishistoria

Etel채-Afrikan historia osa 2 varhaishistoria

Etelä-Afrikan varhaishistoria

venia-Seuran 15-vuotta-julkaisun ovat tehneet:

storia-katsaus, Jenni Soljasalo (pohjautuen Kari Klemelän 10-vuotis kronikkaan 2009)

imintoja jäsentiedotteista, Sirpa Spoljarič

neiston kokoaminen ja editointi: Helena Päätalo

nun Sloveniani-artikkelit: seuran jäsenet

kaisun ulkoasu ja taitto: Andreja Valtanen

lokuvat: Sirpa Spoljarič, Helena Päätalo, Jenni Soljasalo, Andreja Valtanen,

ri Klemelä, Pavel Rakovec, Marita Kumara

ovenia-Seura kuvagallerian kuvat: seuran arkisto, Facebook ja seuran jäsenet

kaisun työryhmä: Helena Päätalo, Sirpa Spoljarič, Jenni Soljasalo, Martina Šiler, Andreja Valtanen

Sisällysluettelo

3 Sisällysluettelo 4

Taiteellista ja tieteellisistä edistystä – Kivikauden keskivaihe

Aatamin kalenteri

Sanit – maailman vanhin kansa - Kivikauden keskivaihe

Suuren muuttoliikkeen aikaan

Sanien kulttuurista - Kivikauden myöhäinen vaihe

Khoikhoit eli hottentotit – Varhainen rautakausi

Bantut – Rautakausi

Afrikan alkava paitsio

Mapungubwen kultainen kaupunki – Myöhäinen rautakausi

Etelä-Afrikan varhaishistoria

Taiteellista ja tieteellisistä edistystä – Kivikauden keskivaihe

Fossiililöytöjen ja niiden luonnontieteellisten tutkimuksen perusteella ihmiskunnan juuret ovat Afrikan maaperässä. Juuret ovat paljastuneet aina Etiopiasta Etelä-Afrikkaan saakka ulottuvalla Afrikan hautavajoaman alueella ja savannivyöhykkeellä. Sieltä on kaivettu ihmisapinoiden ja ensimmäisten ihmislajien kallonpalasia, luita ja työkaluja. Anatomisesti ja aivojen tilavuudeltaan moderni ihminen (Homo sapiens sapiens) kehittyi edeltäjästään Homo heidelbergensiksestä n. 800.000 – 200.000 vuotta sitten. Ensimmäiset fossiililöydöt ovat n. 190.000 vuoden takaa. Ihmiskunnan juuria on tutkittu paleoantropologian ja arkeologian ohella mm. perinnöllisyystieteen, genetiikan avulla. Ihmisen polveutumista voidaan jäljittää soluelimen eli mitokondrion DNA:n ja y-kromosomin avulla. Mitokondrion DNA periytyy vain maternaalisesti eli äidin kautta lapsille, kun taas puolestaan Y-kromosomi periytyy vain paternaalisesti eli isältä pojalle.

Homo heidelbergensis on viimeinen kehitysvaihe nykyihmistä edeltäneiden homo-lajien parisen miljoonaa vuotta kestäneessä evoluutiossa. Siitä saivat Euroopassa ja Aasiassa alkunsa neanderthalilainen ja denisovanihminen ja Afrikassa tiedostava ihminen eli Homo sapiens sapiens. Heidelberginihmisen aivot ovat jokseenkin saman kokoiset kuin meidänkin, mutta rakenteeltaan he olivat varsin karkeatakoisia ja pitkiä, jopa reilusti yli kaksimetrisiä.

Ihmiskunnan äitilinjan ikää ja alkuperää selvitetään mitokondrion DNA:ssa tapahtuneiden säännöllisten mutaatioiden avulla. Solubiologit ovat pystyneet jäljittämään äitilinjan alkupäätä etelä-afrikkaiseen san-kansaan ja sen keskuudessa n. 160.000 vuotta sitten eläneeseen esiäitiimme ”Eevaan”. Miesten Y-kromosomin varhaisinta ”A(atami)-kantaa” esiintyy juuri edellä mainitulla hautavajoama- ja savannivyöhykkeellä: Etelä-Afrikan saneilla, etiopialaisilla ja nilooteilla (Nilootteja ovat mm. Keniassa, Ugandassa, Somaliassa ja Eritreassa elävät kansat kuten esim. dinkat, himat, maasait, turkanat ja somalit). Vuonna 2013 pystyttiin ”Aatamin” sukulinjaa seuraamaan jopa 338.000 vuoden päähän.

Etelä-Afrikan varhaishistoria

Vielä kymmenkunta vuotta sitten tiedemiehet ihmettelivät ihmisen hidasta kulttuurikehitystä ensimmäisen 150.000 vuoden aikana. Osapuilleen näin kauan aikaa kului ensimmäisten fossiililöytöjen ja varhaisimman tunnetun kulttuurin välillä. Pohdittiin kahta vaihtoehtoista teoriaa: aiheutuiko eurooppalaisen Aurignacin kulttuurin äkillinen ilmaantuminen n. 40.000 vuotta sitten siitä, että sopeutuminen uudelle mantereelle vaati teknisiä ja yhteisöllisiä ponnistuksia, vai saavutimmeko sen aikaisen älyllisen, anatomisen ja sosiaalisen lakipisteemme hitaan luonnonvalinnan, evoluution seurauksena?

Blomboksen luolista löydetyt okranpalat ja niiden koristelu sekä koruina käytetyt simpukankuoret kertovat Etelä-Afrikan etelärannikon asukkaiden taiteellisista pyrkimyksistä jo ainakin 70.000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Ihmisen ensimmäisinä taiteellisina töinä on tähän saakka pidetty pieniä naisfiguureja, kuten saksalaista Höhle Felsin Venusta joka on ajoitettu n. 40.000 eKr. Kuuluisat Espanjan Altamiran ja Ranskan Lascaux’n luolamaalaukset taiteiltiin n. 20.000 vuotta Venusten jälkeen. Nyttemmin Aurignacin kulttuuria ja Euroopan esihistoriallista taidetta ei ole enää syytä pitää ihmislajin varhaisimman luovuuden todisteena. Eteläisessä Afrikassa tapahtui suurta edistystä henkisten voimavarojen kehityksessä jo silloin, kun Homo erectuksesta kehittyneet neanderthalin- ja denisovanihmiset vielä lähes suvereenisti vallitsivat Euraasian alueita. Arkeologit ovat äskettäin löytäneet Itä-Kapmaan etelärannikon Blombos-luolista n. 100.000 - 70.000 vuotta vanhan ”taiteilijan työhuoneen ja taitelijatarvikevaraston”. Kysymyksessä on maailman ensimmäinen tunnettu teknokemian tuotanto. Kahteen simpukankuoreen oli sekoitettu nesteytettyä väripigmenttiä. Lisäksi verstaasta löytyi kokonainen taiteilijantarvikesetti maalitahnan valmistusta varten: punaista ja keltaista okraa, jauhinkiviä, iskukiviä ja luulastoja.

Etelä-Afrikan varhaishistoria

Simpukankuoria käytettiin väriaineiden sekoitusastioina. Tehtiinkö jo näin varhain luolamaalauksia vai oliko okrasta sekoitetuilla maaleilla muuta rituaalista, esteettistä, lääkinnällistä tms. käyttöä? Sitä ei vielä tiedetä. Kahdelta puolelta leikkaavien keihäänkärkien lohkominen vaatii taitoa ja tekniikkaa. Blomboksen luolien läheisyydestä on löydetty n. 500 kärkeä tai niiden teelmää.

Blombos-luolista paljastui lisäksi kaksi hienosti kaiverrettua okranpalasta sekä kaulakoruissa käytettyjä lävistettyjä simpukankuoria, keihäänkärkiä jne. Molemmat okrat on tarkoituksellisesti muotoiltu ja koristeltu ristikkäisillä viivakaiverruksilla. Vuonna 2009 löydettiin muualta Etelä-Afrikasta vielä 6 samalla tavalla kuvioitua okranpalasta, strutsin muna ja luulasta. Tutkijat spekuloivatkin sillä, että okralla on ollut muutakin kuin värien valmistukseen liittyvää käyttöä. Okraa on kenties hyödynnetty hyönteis- ja aurinkovoiteena, taljojen säilömiseen, lääkkeenä tms. Edellä mainitut työkalut ja niiden geometrinen viivakoristelu, koruina käytetyt simpukankuoret ja taidokkaat työkalut kertovat syvällisestä inhimillisestä käyttäytymisestä. Ihmisen henkinen horisontti oli laajentunut päivittäisestä ruoankeräämisestä ja hengissä pysymisestä taiteellisiin ja tieteellisiin pyrkimyksiin. Työkalujen ja tarve-esineiden abstrakti koristelu ja taidokas tekemisen jälki osoittavat sen, että kauneudentaju ja –tarve oli iskostunut ihmisiin arkipäivän perusesineistöä myöten.

Etelä-Afrikan varhaishistoria

Aatamin kalenteri

Blomboksen lisäksi myös toinen hiljattain tehty löytö herättää historiantutkijoissa suuria tunteita ja kiihkeitä mielipiteitä. Tämä uusi ihmettelyn aihe, Aatamin kalenteri on tieteellisesti huomattavasti kiistanalaisempi tutkimuskohde kuin laaja-alaisesti tutkittu ja kansainvälisellä yhteistyöllä kaivettu Blomboksen luola. Mutta jos se on sitä, mitä sen arvellaan olevan, niin kysymyksessä on eräs ihmiskunnan mielenkiintoisimpia mysteereitä.

Aatamin kalenteri on ympyränmuotoinen, megaliittilohkareista koottu kivikehä jota pidetään Englannin Stonehengen kaltaisena rakennelmana. Siten sillä olisi sekä uskontoon että vuotuiseen ajanlaskuun liittyviä tehtäviä. Kehän sanotaan olevan on linjassa pääilmansuuntien sekä päivänseisauksen ja päiväntasauksen kanssa. Lisäksi se osoittaa Orionin tähtivyön ja muita taivaallisia tähtimerkkejä. Kalenterin havaitsi ilmasta lentäjä Johan Heine vuonna 2003. Hänen ja hänen hengenheimolaistensa mukaan afrikkalaiset shamaanit tunsivat paikan ja nimittävät sitä auringon syntymäpaikaksi ja paikaksi jossa jumalat loivat ihmiskunnan. Lähellä Krugerin kansallispuiston etelärajaa sijaitseva kivikehä on löytäjiensä mukaan peräisin ainakin 75.000 vuoden takaa, ja siten se olisi vanhin tunnettu ihmisen tekemä rakennelma maailmassa. Aatamin kalenterin ongelmana on sen ajoitus ja lisäksi se, että sen kivien väliset taivaalliset linjastot eivät ole niin tarkkoja tai yksiselitteisiä kuin hyvin tuntemillamme muinaisilla korkeakulttuureilla. Monet vakavasti otettavat tiedemiehet pitävätkin kivikehää Bantu-heimojen karja-aitauksena, kraalina tai Nuubian autiomaassa olevan Nabta Playan kaltaisena ja aikaisena megaliittikalenterina (n. 8.000 – 10.000 vuotta eKr). Mutta vaikka emme olisikaan Atlantis-intoilijoita tai pitäisi avaruusolentoja Egyptin suurten pyramidien rakentajina, niin Aatamin kalenteri kannattaa pitää mielessä. Samalla tavalla kuin oman aikansa tiedeyhteisö joutui myöntämään erehdyksensä Afrikan fossiililöytöjen merkityksestä, voivat myös spekulaatiot kalenterin ajoituksesta ja tehtävistä tulla uuteen valoon.

Etelä-Afrikan varhaishistoria

Sanit – maailman vanhin kansa - Kivikauden keskivaihe

Homo sapiensin varhaiset taiteelliset ja tieteelliset pyrkimykset nykyisen Etelä-Afrikan alueella antavat aiheen kysyä: Keitä olivat nämä natiivit? Mikä oli se kansa joka kehitti savanneilla ja rannikon luolissa omaa kulttuuriaan jo silloin, kun muuttajat afrikkalaisesta alkukodistamme lähtivät suuremmilla joukoilla kohti muiden mantereiden uusia elinoloja? Ja ennen kaikkea, miksi ihmisen taidot kehittyivät Etelä-Afrikassa nopeammin kuin muualla? Tätä kysymystä voimme tällä kertaa pohtia paleoantropologian valossa. Homo sapiens sapiens on kehittynyt ja kehittyy edelleen siitä, mitä olimme 200.000 vuotta sitten. Ensimmäiset ihmiset eivät suinkaan olleet kaikilta osin meidän näköisiämme tai kaltaisiamme. Arkaaisten afrikkalaisten ulkomuoto oli vielä varsin luotaantyöntävä. Heillä oli mm. matalampi kallo, leveät ja ulkonevat kasvot, luisu otsa ja ulospäin työntyvät kulmakaaret.

San-kansa, kuten niin monet muutkin alkuperäiskansat, on joutunut väistymään tulokkaiden tieltä. Saneja elää edelleen kuivilla ja karuilla seuduilla Pohjois-Kapmaassa, Namibiassa ja Angolassa. Vain muutamat pienet yhteisöt ovat edelleen kiinni kivikautisessa metsästäjä-keräilijä-kulttuurissaan. Tähän maailman vanhimpaan kansaan kuuluu vielä n. 100.000 jäsentä.

Antropologien kehittämä puheteoria vastaa kysymykseen siitä, miksi näiden luiskaotsaisten isovanhempien anatomia, äly ja taidot kehittyivät Afrikassa nopeammin kuin muualla. Luonnonvalinta teki työtään. Ihmislajin selviytyminen suosi sellaista kallon muotoa, joka sopii parhaiten kommunikaatioon, äänteiden ja puheen tuottamiseen. Tuloksia syntyi luonnollisesti ensin siellä missä ihmiskunta oli vanhinta ja missä yhteisöjen ja yksilöiden kehitykselle oli eniten aikaa. Etelä-Afrikan alkuperäiskansan, sanien geneettisen koodiston pituus on omaa luokkaansa, ja heidän perimänsä voidaan jäljittää yli miljoonan vuoden taakse. Saneilla on myös vanhin yhtäjaksoinen taiteellinen traditio maailmassa. Etelä-Afrikasta on löydetty n. miljoona kallio- ja luolamaalausta ja -piirrosta n. 20.000 eri paikasta. Varhaisimmat tunnetut maalaukset ovat Namibiasta n. 27.500 vuoden takaa, ja tuorein luolataide ajoitetaan vajaan 1000 vuoden ikäiseksi.

Etelä-Afrikan varhaishistoria

Edellä mainitun perusteella lienee luonnollista päätellä, että Blomboksen luolan taiteilijat kuuluvat saneihin. Heidän taidettaan verrataan usein n. 20.000 vuotta vanhoihin Espanjan Altamiran ja Ranskan Lascaux’in luolamaalauksiin. Ei ole myöskään kaukaa haettua väittää, että suomalaiset ja muut pohjoisten alueiden kalliomaalaukset edustavat tätä samaa ihmiskunnan yhteistä muistia ja afrikkalaista kulttuuriperimää. Kuva-aiheet ja maalausten kompositio muistuttavat kaikkialla toisiaan. Niissä kuvataan metsästäjiä ja saaliseläimiä, shamaanien rituaalitansseja, kämmenen jälkiä jne. Kivikautisten pyyntikulttuurien taide liittyi metsästyksestä elävien ihmisten uskomuksiin. Pyyntirituaalien ja saaliseläinten kuvilla kunnioitetaan eläinten edustamia yliluonnollisia voimia ja turvataan heimon tulevaa riistaonnea.

Naisten ja lasten asema on ollut sanien yhteisöissä hyvä. Naiset voivat olla sukujen ja klaanien johtajia ja siinä asemassa päättää tärkeimmistä elinehdoista, kuten juurikasvien kaivamisalueista ja vedenottoreviireistä. Saattoivatpa naiset metsästääkin. 1950-luvulta lähtien saneja on pyritty ”sivistämään” houkuttelemalla heitä maanviljelijöiksi. Vanha elämänmuoto säilyy kuitenkin muutamien hajanaisten ryhmien keskuudessa edelleen.

Etelä-Afrikan varhaishistoria

Suuren muuttoliikkeen aikaan Vuonna 2012 saatiin tietoa Homo sapiensin saapumisesta Arabian niemimaalle jo n. 130.000 – 90.000 vuotta sitten. Tämä on johtanut teoretisointiin kahdesta muuttoaallosta. Varhasemmat ryhmät lähtivät Afrikasta Punaisenmeren yli ja päätyivät sittemmin Aasian etelärannikkoa pitkin Intiaan, Kaakkois-Aasiaan, Kiinaan ja viimein Australiaan. Myöhäisemmät muuttajat olivat liikkeellä n. 65.000 vuotta sitten. He etenivät Niilin vartta pohjoiseen, sieltä Siinaille ja sitten kohti Keski-Aasiaa. Joka tapauksessa lähtijöitä oli hämmästyttävän vähän. Ensimmäisen muuttoaallon väkimääräksi arvioidaan n. 150 – 1000 yksilöä kaikkiaan n. 5000 ihmisen kokonaispopulaatiosta.

Ensimmäiset muuttajat ylittivät Afrikan ja Arabian niemimaan välisen Bab el Mandebin salmen. Vesimatka tehtiin yksinkertaisilla lautoilla, koska vedenpinta oli silloin n. 70 metriä nykyistä tasoaan alempana. Voisi hyvin kuvitella, että siirtolaisilla ei ollut sen parempia varusteita kuin kuvan metsästäjilläkään.

Ennen toista muuttoaaltoa, n. 75.000 vuotta sitten tapahtui jotain selittämätöntä. Esi-isiemme lukumäärä väheni dramaattisesti korkeintaan muutamaan tuhanteen yksilöön jonkun luonnonkatastrofin, kulkutaudin tms. seurauksena. Ihmissuku elpyi kuitenkin nopeasti, ja muutamien tuhansien vuosien aikana esi-isämme lisääntyivät ja asuttivat ensin Afrikan elinkelpoiset alueet ja kääntyivät sitten Niililtä Lähi-Itään. Lopulta, n. 45.000 vuotta sitten osa muuttajista vaelteli Mustanmeren eteläpuolista reittiä noudatellen Keski-Aasiasta Eurooppaan. Ihmiskunnan vähäväkisyys ja lähtijöiden harvalukuisuus näkyvät yhä ihmisen geeniperimässä. Molempien muuttoaaltojen vaeltajat kuuluivat samaan maternaaliseen ja paternaaliseen kantaryhmään. Hyvänä esimerkkinä ihmissuvun homogeenisyydestä voidaan käyttää lähimpiä serkkujamme simpansseja. Itä- ja keski-afrikkalaisten simpanssien perintötekijät poikkeavat toisistaan huomattavasti enemmän kuin ne eroavat eri ihmisrotujen kesken. Etelä-Afrikan arkeologinen aineisto on toisen muuttoliikkeen aikana ja heti sen jälkeen suhteellisen vähäistä, mutta jotakin hyvin merkittävää on löydetty. Vuonna 1950 arkeologit kaivoivat Itä-Kapmaasta pääkallon. Kallo on radiohiiliajoituksen mukaan n. 37.000 vuoden ikäinen. Sen vertailevat 3D-mittaukset tuottivat mielenkiintoisia tuloksia. Pääkallon muoto on erilainen kuin nykyisillä Saharan eteläpuolen afrikkalaisilla kansoilla ja meillä eurooppalaisilla, mutta kysymys on kuitenkin selvästi nykyihmisestä.

Etelä-Afrikan varhaishistoria

Nykyihminen oli samaan aikaan syrjäyttämässä muita homolajeja (neanderthalin- ja denisovanihminen) Aasiassa ja Euroopassa. Varhaisimpia eurooppalaisia kutsutaan Cro-Magnoneiksi. Se on ranskalaisesta paikannimestä sepitetty vastasaapuneen ihmisen yleisnimi Euroopassa, eikä siten oma alalajinsa kuten esim. neanderthalilainen. Vanhimmat tunnetut eurooppalaiset Cro-Magnon-löydöt ovat peräisin Lounais-Ranskasta ja Pohjois-Italiasta n. 43.000 vuoden takaa. Ajallisen ja alueellisen yhteneväisyyden takia heidät yhdistetään usein kuuluisaan Aurignacin kulttuuriin. Etelä-Afrikan pääkallo sekä Lähi-Idän ja Euroopan Cro-Magnon löydöt jatkavat muuttoliikettä ja luonnonvalintaa koskevaa todisteketjua, koska ne kertovat myös siitä, että ihmiset risteytyivät mantereillaan arkaaisempien homolajien kanssa. Eurooppalaisissa ja aasialaisissa on 1 – 5 % neanderthalilaisen tai denisovanihmisen perimää. Afrikkalaisissa ei lainkaan. Pääkallon muoto osoittaa kuitenkin, että myös afrikkalainen kantakansalainen on ehkä paremman puutteessa paritellut jonkun yhä säilyneen Homo heidelbergensiksiin kuuluneen kumppaninsa kanssa. Meidän eurooppalaisten ihonväri, kallonmuoto, anatomia jne. kehittyivät ilmaston, luonnon, ravinnon ja neanderthalilaisen sekoituksemme ansiosta omaan suuntaansa ja afrikkalaisten omaansa. Joka tapauksessa arkeologinen, geneettinen, lingvistinen ja paleontologinen aineisto vahvistaa sen, että Homo sapiensin tarina Etelä-Afrikassa, ihmiskunnan kehdossa jatkuu katkeamattomana vuosituhannesta toiseen. Cro-Magnonin sijaan etelä-afrikkalaisen ihmisen soihtua kantaa maailman vanhin tunnettu kansa, sanit. Sanien geneettinen perimä osoittaa, että voimme pitää heitä eräänlaisena 800.000 - 200.000 vuotta sitten Homo heidelbergensiksen kautta edenneen evoluution huipentumana. San-kansan nimitys lienee bantu-heimon keksimä, ja se merkitsee ”olematonta” tai ”heitä, joilla ei ole karjaa”. Valkoiset tulokkaat kutsuivat saneja myöhemmin puskamiehiksi eli bushmanneiksi.

Etelä-Afrikan varhaishistoria

Sanien kulttuurista - Kivikauden myöhäinen vaihe

Bushmannit olivat ja ovat edelleen metsästäjä-keräilijöitä. Heidän yhteisöjensä sosiaalinen rakenne perustui n. 50 henkilön ydinperheisiin. Naiset keräsivät hedelmiä, juuria, mukuloita ja pähkinöitä. Miehet metsästivät antilooppeja ja pienempää riistaa myrkytetyillä nuolillaan. Muutamien kymmenien kilometrien säteellä liikkuvien perheiden varustus koostui rinnalla roikkuvasta nahkarepusta, viitasta ja alkeellisista kivi-, puu- ja luutyökaluista. Sanit elivät kädesta suuhun. Heillä ei ollut karjaa tai alkeellistakaan viljelyä. Bushmannit eivät myöskään tarvinneet perinnöllisiä johtajia tai kuninkaita. Shamaanien tanssit, luolamaalaukset ja luomiskertomus olivat yhteisön menestyksen, sen kiinteyden ja terveyden kannalta välttämättömiä uskomuksia ja rituaaleja. Maalaukset ovat varhaisinta esittävää uskonnollista taidetta. Ne antoivat heimolle välittäjän, shamaanin kautta puheyhteyden henkimaailmaan. Eläimiä edustavilta voimilta ja esi-isien hengiltä pyydettiin metsästysonnea, parantumista, lapsia, sadetta jne. Maalaukset kuvaavat mm. luomiskertomuksessa tärkeää eläintä, hirviantilooppia, tanssivia shamaaneja, eläinten ja ihmisten sekamuotoja, eli hybridejä ja eri hahmojen välisiä voimakenttiä. Sanien yli- ja luojajumala Cagn on veijari ja keppostelija. Hän on Proteus, joka muuttaa halutessaan muotoaan miksi tahansa eläimeksi. Yleensä Cagnin ilmenemismuotoja ovat hirviantilooppi, täi, käärme tai toukka. Hänen vaimonsa Coti tunnetaan murmelina ja mehiläisten äitinä. Yksi tärkeimmistä ”luomiskertomuksista” kuvailee, kuinka ylijumala siitti ja Coti synnytti hirviantiloopin, sanien tärkeimmän saaliseläimen, taljojen ja rasvan lähteen. Myytin mukaan Cagnin kaksi vanhempaa poikaa kaatoi nuolillaan isänsä huolella varjeleman ja Cotin juuri synnyttämän hirviantiloopin vasan. Isä suuttui tästä ilkiteosta, käski ottaa vasan veren talteen ja kirnuta sitä. Siinä touhutessa pisarat räiskyivät maahan ja muuttuivat käärmeiksi. Tällaiseen voihin ei isä ollut suinkaan tyytyväinen, vaan käski toisen pojista pestä kirnun, laittaa siihen uutta verta, sydämen ja rasvan. Kun vasan sisuskaluja ryhdyttiin kirnuamaan uudelleen, niin pirskahtelevasta verestä syntyi hirviantilooppilauma, san-kansan olemassaolon perusta ja elinvoiman uudistaja. Sanien kieli, kwi, perustuu osittain kielellä kitalakea vasten napsautettaviin äänteisiin, jotka merkitsevät yleensä sanoja: ja / tai / kun. Napsahduskielen leviäminen bantukansan keskuuteen, kuten xhoseille ja zuluille merkitsee eri kansojen läheistä ja pitkäaikaista kulttuurinvaihtoa ja keskinäistä risteytymistä. Kun portugalilaiset ja hollantilaiset tutustuivat alkuperäisväestöön, niin he tapasivat Kapmaassa khoikhoita, etniseltä taustaltaa sanien sukulaiskansaa, mutta elinkeinoiltaan ja yhteisörakenteeltaan hieman edistyksellisempää väkeä. Siihen aikaan alkuperäiset sanit oli työnnetty jo maan kuiviin sisäosiin nykyisen Pohjois Kapmaan sekä Botswanan, Namibian ja eteläisen Angolan alueella.

Etelä-Afrikan varhaishistoria

Khoikhoit eli hottentotit – Varhainen rautakausi Noin 2.000 vuotta sitten tapahtui sanien kulttuurissa suuria mullistuksia. Kaksi erillistä tulokasryhmää vaelteli kohti etelää ja heidän perinteisiä maitaan. Toista kansaa kutsutaan khoikhoiksi ja toinen ryhmä kuului alunperin länsi-afrikkalaisiin bantuihin. Tulokkaat toivat mukanaan uusia elinkeinoja, materiaaleja ja teknillisiä taitoja. Khoikhoit olivat karjalaumojensa perässä vaeltavia paimentolaisia ja metsästäjiä, kun taas bantut edustivat vielä suurempaa edistystä. He viljelivät maata ja osasivat valmistaa rautaa ja keramiikkaa.

Etelä-Afrikan mustat kansat ovat kahta juurta. Khoisan on alkuperäisasukkaiden, sanien ja myöhemmin Botswanasta saapuneiden paimentolaisten, khoikhoiden yhteinen nimitys. Toinen kantakansa on alunperin Länsi-Afrikasta lähteneet bantut. Nykyisin Etelä-Afrikassa on 11 virallista kieltä. Suurin osa on heimokieliä, jotka ovat eriytyneet muinaisesta bantukielestä kuten esim. zulu, xhosa tai swazi.

Kansainvaellus oli ajoittaista pienten ryhmien siirtymistä kohti etelää. Todenäköisesti khoikhoit muuttivat Botswanasta vuosien 50 – 1.000 jKr välillä kahta reittiä pitkin Etelä-Afrikkaan. Toinen porukka kiersi Kalaharin autiomaan ja sitten laskeutui länsirannikkoa noudatellen alas Kapmaahan. Toinen joukko puolestaan kulki Drakensbergin vuoriston molempia reunoja hyväksi käyttäen Itä-Kapmaahan. Etniseltä alkuperältään khoikhoit olivat san-kansaa. Molempia heimoja kutsutaan nykyään yhteisellä nimellä khoisaneiksi. Khoikhoit olivat sanien pohjoisempaa haaraa, joka oli jäänyt Botswanaan ja oppinut siellä naapureiltaan paimentolaisuutta. Khoikhoit vaelsivat vähitellen lehmä-, vuohi- ja lammaslamojensa kanssa yhä alemmaksi etelään. Myöhemmin hottentoteiksi kutsuttu väki poikkesi kieleltään ja varsinkin ruumiinrakenteellaan pikkuveljistään. Pitempi ja muodokkaampi vartalo oli proteiinipitoisemman ravinnon ansiota.

Etelä-Afrikan varhaishistoria

Khoikhoit asettuivat Kapmaan ja Itä-Kapmaan rannikolle ja sisämaan hyville laidunmaille. Paimentolaisuus merkitsi sitä, että perheet pysyttelivät laitumelta toiselle vaeltavien laumojensa perässä. Mutta karjan lisääntyminen, erottelu, teurastukset jne. vaativat yhteisiäkin ponnistuksia. Karja-aitausten eli kraalien rakentaminen ja muut vuotuiset askareet perustuivat kiinteämpään ja laajempaan yhteisöllisyyteen ja hierarkiaan. Hottentottiyhteisöt olivat järjestäytyneet kyliksi ja pienemmiksi sukuyhteisöiksi eli klaaneiksi esi-isiensä mukaisesti. Useilla kylillä saattoi olla yhteinen kuningas tai joku muu johtaja, joka hallitsi kylää klaanien arvovaltaisten vanhimpien tukemana.

Nautoja, lampaita ja vuohia paimentavat khoikhoit kulkivat laidunmaidensa välillä vuodenajan ja sateiden mukaan. Liikkuva elämäntapa edellytti järjestystä ja rutiineja mm. eläintenhoidossa sekä kevyiden ja nopeasti koottavien telttojen pystyttämisessä. Majat asetettiin kehään, kehän sisälle koottiin lampaat ja vuohet. Sisäpihalla suoritettiin talouden askareita. Naudat olivat ulkokehällä ja niitä vartioivat aina omat paimenensa.

Etelä-Afrikan varhaishistoria

Bantut – Rautakausi

Bantut lähtivät alunperin trooppisesta Länsi-Afrikasta. He vaelsivat vähitellen n. vuodesta 200 jKr alkaen Afrikan länsi- ja varsinkin itärannikkoa pitkin kohti Etelä-Afrikkaa. Bantujenkaan tulo ei ollut mikään äkillinen valloitusretki, vaan se oli satoja vuosia kestänyttä vaellusta parempien laidunten, viljelysmaiden ja elinolojen perässä. Matkan varrella käytiin laidunmaista aika ajoin kahakoita. Sanien tai khoikhoiden alkeellisista puukeihäistä tai nuolista ei kuitenkaan ollut vastusta bantujen rautaisilla keihään- ja nuolenkärjillä varustetuille joukoille.

Varhaisimmat tunnetut päiväntasaajan eteläpuoliset veistokset, ns. Lydenburgin päät ovat n. 500-luvulta: Ne on löydetty nykyisen Mpumalangan alueelta. Savesta valettuja, keraamisia kypäriä ja pienempiä naamioita käytettiin oletettavasti poikien aikuistumisrituaaleissa, ns. initiaatioriiteissä

Bantujen elämä oli kaikin puolin ”modernimpaa”. He kävivät laajalti jalometalli- ja norsuluukauppaa arabien ja lähinaapureidensa kanssa. Kaupan tuotoilla hankittiin karjaa, joka merkitsi yhteisössä statusta ja asemaa. Karjalla on ollut Itä- ja Etelä-Afrikan kansoille aina sekä sosiaalisesti että taloudellisesti valtava merkitys. Suuri lauma elätti, se vaati työvoimaa, osaamista ja organisointia. Karjalauman omistajalla oli mahdollisuus pitää yllä suurta perhettä ja työvoimaa ja hänellä oli väylä suvun tai klaanin johtajuuteen eli asemaan kyläyhteisön päättäjien joukossa. Bantujen eetos näkyy hyvin heidän mytologiassaan. Karjankasvattajien uskontoon kuului luonnollisesti se, että ihmiset ja naudat syntyvät yhtä jalkaa maan päälle. Taivaassa asuva jumala, Mundu oli niin etäällä kansastaan, että häntä tuskin kannatti palvoakaan. Ja mikä loogisinta tälle yksilökeskeiselle uskonnolle, niin ihmisen henki elää juuri niin kauan kuin hänet muistetaan. Kuninkaat ja suuret soturit saivat jatkaa kuoleman jälkeistä elämäänsä suullisessa kansanperinteessä, kun taas tavallinen paimenpoika unohdettiin jo muutaman sukupolven aikana.

Etelä-Afrikan varhaishistoria

Bantut olivat monin tavoin tekemisissä khoikhoiden ja sanien kanssa. Kulttuurit, kansat ja ihmiset risteytyivät ja jakautuivat edelleen pienemmiksi kansoiksi ja kieliksi, kuten xhosiksi, zuluiksi, sothoiksi, swaseiksi jne. Etelä-afrikkalaisilla on edelleen vahva bantu-identiteetti, ja monet nykyiset tavat ja käsitteet perustuvat heidän ikivanhaan perinteeseensä. Esimerkiksi poikien aikuistumisriitti sekä lobola, morsiamen perheelle karjana annettava myötäjäismaksu ovat bantukulttuurin tapoja, joilla hyväksytään yhteisön jäseneksi ja vahvistetaan kahden suvun liittymistä ja kuulumista yhteen. Nykyisin lobola annetaan käteisenä. Henkien palvonta, kummituskertomukset ja eläinsadut ovat nekin Itä- ja Etelä-Afrikan kansojen yhteistä muistia.

Etelä-Afrikan varhaishistoria

Afrikan alkava paitsio

Bantujen kansainvaelluksella oli ratkaiseva merkitys länsi-afrikkalaisen maatalouteen, metalleihin ja kauppaan perustuvan kulttuurin leviämisessä Itä- ja Etelä-Afrikkaan. Bantujen aktiivisuuden ansiosta alkoi nykyisen Tansanian itärannikolle kehittyä kauppakeskuksia n. 1000-luvulta lähtien. Kauppapaikoilla syntyi ns. suahili-kulttuuri, jossa on sekä afrikkalaista perintöä että arabialaisten ja persialaisten kauppiaiden mukana tulleita islamilaisia vaikutteita. Mutta vaikka bantuissa oli kauppiaita ja käsityöläisiä, niin heiltä puuttui kuitenkin henkistä pääomaa johtavan aseman saavuttamiseen Afrikan itärannikon kaupassa. Bantut eivät pystyneet kehittämään lukutaitoon ja matematiikkaan perustuvaa rahatalouden tai merenkulun osaamista. Kaikesta taloudellisesta menestyksestään huolimatta bantut olivat tuotantoketjuissaan alisteisessa asemassa. He louhivat, metsästivät, kantoivat ja kävivät vaihtokauppaa. Afrikkalaiset eivät myöskään rakentaneet pitkään elinvoimaisia kaupunkikeskuksia kuljetusreittiensä varsille.

Arabit hallitsivat Itä-Afrikan kauppaa. Afrikasta vietiin Kiinaan, Intiaan ja Persiaan mm. kultaa, kuparia ja norsunluuta. Ennen eurooppalaisten saapumista Etelä-Afrikan yhteydet muuhun maailmaan olivat nykyisen Tansanian itärannikon kauppakeskusten ja satamien varassa. Arkeologisessa aineistossa esiintyy vain jonkin verran vaihtokaupan mukana kulkeutuneita ylellisyystavaroita, mutta ulkoiset vaikutteet näkyvät selvemmin kaupungistumisena, työjakona, pappisluokan kehittymisenä ja vaurauden kasautumisena kuljetusreittien etappikaupunkeja hallitsevien kuninkaiden käsiin.

Etelä-Afrikan varhaishistoria

Afrikan takapajuisuudelle, sodille tai nälänhädille on aina etsitty eurooppalaisia kasvoja. Orjakauppa, kolonialismi, siirtomaavaltojen mielivaltainen rajojen piirtely, raaka-aineiden riisto ja apartheid ovatkin kiistattomasti eurooppalaista alkuperää ja syytä, mutta mustan maanosan kurjuudelle on myös mantereen luonnosta ja maantieteestä johtuvia syitä. Kulttuuriantropologien mukaan eri alueiden välinen informaatio leviää sujuvimmin itälänsisuunnassa, ilmastollisesti ja kasvillisuudeltaan samankaltaiselta vyöhykkeeltä toiselle. Sen sijaan vaikutteiden vertikaalinen eli etelästä pohjoiseen päin siirtyminen on ollut maapallolla huomattavasti hankalampaa. Idästä länteen -levinnän esimerkkejä ovat Aleksanteri Suuren armeijan Persiaan ja Intiaan saakka viemä hellenismi tai silkkitie Kiinan ja Euroopan välisenä vaikutteiden valtatienä.

Kansojen ja kulttuurien väliset yhteydet toimivat maapallolla paremmin horisontaalisesti idästä länteen kuin vertikaalisesti pohjoisesta etelään. Tämä käy selvästi ilmi mm. silkkitien merkityksestä vaikutteiden valtatienä idän ja lännen kansojen välillä. Etäisyyksien ja luonnonesteiden takia Etelä-Afrikka ei ennen eurooppalaisten tuloa ja maustereittejä kuulunut sen ajan kaupan ja kulttuurien välisiin verkostoihin.

Saharan eteläpuolisen Afrikan asukkaita pitivät pimennossa Saharan autiomaa ja monet muut sen eteläpuoliset luonnonesteet, kuten suuret järvet, joet, sademetsät, Kalahari, vuoristot jne. Bantut kylläkin etenivät alun perin Länsi-Afrikasta etelään, mutta heillä ei ollut matkan varrella tai perilläkään mahdollisuutta tutustua pitemmälle ehtineisiin kansoihin, joilta he olisivat omaksuneet uusia tietoja ja taitoja. Keski-Amerikan korkeakulttuurien äkilliset, ekokatastrofeista aiheutuneet sammumiset, Meksikon ja Perun sivilisaatioiden väliset olemattomat kontaktit tai Jukatanin sademetsissä ja Meksikon ja Andien ylätasangoilla asuvien kansojen lähes täydellinen merenkulkuosaamisen puute ovat saman kolikon kääntöpuolia. Lisäksi kummallakaan mantereella ei ollut ydinalueet kattavaa navigointikelpoista jokiverkostoa tai vakiintuneita tieverkostoja tavaran kuljetusta varten kuten Euroopassa ja Kiinassa.

Etelä-Afrikan varhaishistoria

Kivikauden tasolla elävien alkuperäiskansojen kohtaaminen ei sekään tarjonnut bantuille älyllistä haastetta. Khoisanit eivät kyenneet sellaiseen aseelliseen vastarintaan, joka olisi kehittänyt johtajien sotilaallisia ja organisatorisia valmiuksia. Linnoituksia ei tarvinnut rakentaa tai piirittää, eikä hajallaan elävillä kivikautisilla ryhmillä ollut vauraita kyliä tai kaupunkeja ryöstettäväksi. Kun sitten 1800-luvulla kunnon vastusta löytyy englantilaisista ja buureista, niin zulupäälliköt ja soturit osoittivat nopeasti eurooppalaisiin verrattavaa sotilaallista kuntoa, kuten myöhemmin tulemme lukemaan. Bantujen elämä oli sidoksissa karjan ja maatalouden menestykseen. 1200 - 1500 –luvuilla syntyi, kukoisti ja kuoli varsinkin nykyisen Zimbabwen alueella lukuisia merkittäviä kauppakaupunkeja. Niiden lyhyeksi jäänyt vauraudenaika johtuu siitä, että elämän perusedellytykset, karjanhoito ja maatalous kärsivät ilmaston muutoksista ja maaperän ehtymisestä. Karja tai niukat pellot eivät tuottaneet sellaista ylijäämää, joka olisi mahdollistanut elintarvikkeiden varastoinnin, laajemman käsityöläis- ja kauppiasluokan erikoistumisen ja niiden ansiosta tekniikan ja kulttuurin vireämmän kehityksen. Bantukansojen oli edelleen vaellettava ehtyviltä laidunmailta ja mahoilta pelloilta aina uusille ja vehreämmille seuduille.

Etelä-Afrikan varhaishistoria

Mapungubwen kultainen kaupunki – Myöhäinen rautakausi

Mapungubwe oli vauraan kuningaskunnan pääkaupunki n. 1075 – 1220. Valtakunta oli tunnettu rikkauksistaan, jotka olivat peräisin kullan, norsunluun ja kuparin viennistä Kiinaan, Intiaan, Persiaan ja Arabian niemimaalle saakka. Kauppakaupungissa asui n. 5.000 asukasta, ja sen sosiaalinen rakenne oli huomattavan edistyksellinen. Vaikka edelleenkään tutkijoilla ei ole tältä ajalta käytettävissään kirjallisia lähteitä, niin hautojen ja rakennusten sijainnin, pohjakaavojen ja esineistön tutkimus osoittaa, että kysymyksessä selvästi yhteiskuntaluokkiin ja pienimuotoiseen työnjakoon perustunut kaupunki.

Mapungupwesta on löydetty taitavasti valmistettuja, hyvin muotoiltuja ja aistikkaasti koristeltuja kultaesineitä ja koruja. Hallitsijoiden käsiin alkoi karttua varallisuutta ja valtaa. Yhteiskunta oli hierarkinen. Kuningas asui pääkaupungin korkeimmalla kukkulalla, ylimykset vähäisemmillä töyräillä ja kansa karjansa kanssa alavilla mailla.

Kaupankäynti kumuloi omaisuutta varakkaimman väestön käsiin siten, että kultaesineitä riitti jopa hallitsijasuvun hautaesineistöksi. Mielenkiintoisimmat tutkimustulokset ovat peräisin kaupungin korkeimmalla kohdalla sijaitsevalta hautausmaalta. Mapungubwen hautakukkulalta on kaivettu esiin ainakin 24 ruumista. Niiden joukossa ovat kuninkaan ja kuningattaren haudat. Miehen haudasta löydettiin kultainen valtikka ja pieni kultainen sarvikuonoveistos. Naisen haudassa puolestaan oli mm. kultaisia nilkkarenkaita ja kultahelmiä.

Etelä-Afrikan varhaishistoria

Ja mikä tärkeintä, vainajien luut olivat riittävän hyvin säilyneitä tarkempiin luonnontieteellisiin analyyseihin. Vaikka kuningaspari olikin haudattu bantuille tyypilliseen tapaan kyyrypolviasennossa (istuva asento, jossa jalat on vedetty rintakehää vasten ja kädet ovat jalkojen ympärillä) kasvot länteen päin, niin vainajat kuuluvat geneettisesti khoisan-kansaan. On vielä selvittämättä, kuinka khoisaneista on voinut tulla vauraan bantu-kaupungin hallitsijoita. Mutta, kuten alueen nykyiset sukupolvet ovat oikeutetusti kiivailleet, niin kunnia muinaisesta sivistyksestä ja vauraudesta kuuluu kaikille Etelä-Afrikan kansoille. Mapungubwessa oli orastavaa yhteiskuntaluokkien välistä työnjakoa; se oli kuitenkin käsityöläisten, kauppiaiden, maanviljelijöiden, pappien ja ylimysten yhteisö, jossa maalliset ja uskonnolliset hallitsijat pitivät etäisyyttä tavalliseen kansaan. Kultaa ja norsunluuta hankittiin naapureilta. Kaupungissa oli metalliseppiä ja erikoistunut keraamikkojen ammattikunta. Maanviljelijät viljelivät durraa, hirssiä ja puuvillaa. Kotieläiminä pidettiin nautoja, lampaita ja vuohia.

Mapugupwen varallisuus perustui siihen, että se oli sopivasti kahden joen risteyksessä, kullan ja norsunluun kuljetusreitin varrella. Erityisesti norsunluuta saatiin omasta takaa. Kultainen sarvikuono löytyi kuningaskukkulan haudasta. Käsityöläisistä keraaamikot olivat oma ryhmänsä. Kirjallisten ja arkeologisten todisteiden puuttuessa esim. kultaseppien osuus on vain arvailujen varassa.

Mapungubwen asukkaat joutuivat hylkäämään kaupunkinsa vähitellen 1200-luvun mittaan, kun ilmasto muuttui kuivemmaksi ja pellot ehtyivät Tämän jälkeen kaupan ja maatalouden painopiste siirtyi Etelä-Afrikasta nykyisen Zimbabwen alueelle, Zimbabwen kuningaskuntaan. Sen parhaat ajat olivat n. 1100 – 1400 –luvuilla. Pääkaupungissa, Suur-Zimbabwessa asui parhaillaan n. 18.000 asukasta ja kaupungin pinta-ala oli n. 722 ha.

Etelä-Afrikan varhaishistoria

Suur-Zimbabwenkaan valtakuntakaan ei ollut kovin pitkäikäinen, vaan vielä toistaiseksi tuntemattomasta syystä kansalaiset hylkäsi kaupunkinsa 1400-luvun lopulla. Poliittisen ja kaupallisen vallan perivät 1500-luvulla Butuan ja 1600-luvulla Rozwin keskukset. Ne kävivät vilkasta kauppaa mm. arabien ja portugalilaisten kanssa. Eurooppalaisten tulosta ja siitä miksi ja miten Etelä-Afrikasta tuli tuntemamme monirotuinen ja –arvoinen valtio ja sen kansasta paimenensa Desmond Tutun mukaan ”Jumalan sateenkaarikansa”, voimme lukea Etelä-Afrikan historian seuraavasta osasta.

Mapungupwen kuningaskukkula.

copyright Africa Experts / Juha Valtanen Kuval채hteet: http://www.muyinteresante.es/ciencia http://en.wikipedia.org/wiki/Blombos_cave?action=render http://www.templeton.org/templeton_report/20090304/ http://personal.iesvegadelturia.es/jvaltuena/Evolucion/m5/m5_u5_texto/m5_u5_034.html http://toolwielder.wordpress.com/2012/10/20/adams-calandar-stonehenge-the-hopi-medicine-wheel/ http://stories.namibiatourism.com.na/share-my-namibia/ http://www.glogster.com/jessieswit/hunting-and-gathering/g-6mfg5m6j70frv98k3gugra0 http://liveforphotography.wordpress.com/2009/02/01/the-san-people-of-ghanzi-3/ http://www.zambezi.co.uk/safari/botswana/bushman.html http://www.laternamagica.be/blog http://www.occultopedia.com/h/hominid.htm http://atheism.about.com/b/2012/04/11/mental-illness-in-the-origin-of-civilization-religion.htm http://pictify.com/476521/rock-paintings-made-by-the-san-people-in-the-drakensberg-mountains http://www.sahistory.org.za/visual-arts-and-architecture/rock-art http://www.learner.org/workshops/geography/workshop5/wkp5time.html http://www.heritage-images.com/Preview/PreviewPage.aspx?id=2325358&pricing=true&licenseType=RM http://fi.pinterest.com/Cawrdaf/a-f-r-i-c-a-n-a/ http://www.africana.ru/history/antique_monuments/sa/Lydenburg%20Heads/ http://kwekudee-tripdownmemorylane.blogspot.fi/2013/02/basotho-people-bantu-people-with-unique.html http://www.peoplegroups.org/Explore/ClusterDetails.aspx?rop2=C0270 http://www.livebinders.com/play/play/202993 http://www.nature.com/news/humans-implicated-in-africa-s-deforestation-1.10011 http://www.mitchellteachers.org/WorldHistory/EmpiresSubSaharanAfrica/images/central&southernK/ http://www.asapa.org.za/index.php/gallery/categories/C4/ http://diasporicroots.tumblr.com/post/5002289408/the-kingdom-of-mapungubwe-south-africas-lost