Africa Experts esite 2015

Page 1

El채mysmatkat

Aktiivimatkat

Seikkailumatkat


Africa Experts laajentaa tarjontaansa. Upeiden yhteistyökumppaneidemme avulla olemme kehittäneet jännittävän ja elämyksellisen Itä-Afrikan kattauksen. Suomen positiivisimmaksi henkilöksi valitun juoksijan ja satusedän Wilson Kirwan ansiosta pystymme tarjoamaan mm. täyteläisen Kenia-ohjelman, urheilullisia unohtamatta. Reissut on jaettu elämys-, aktiivi- ja seikkailumatkoihin. Aktiivi- ja seikkailumatkat ovat haastavampia. Niissä vaelletaan kansallispuistoissa ja kiipeillään Afrikan vuorten rinteillä. Botswanan uutuutena ovat liikuntarajoitteisille suunnatut safarit.

Elämysmatkat Elämysmatkat ovat yksilöllisiä kiertomatkoja. Niiden kohteiksi on valittu kunkin maan keskeiset luontoja kulttuurinähtävyydet, kuten eläimet, kasvillisuus ja maisemat sekä kaupungit ja kansat. Matkustat, ruokailet ja yövyt mukavasti. Kuljettajana ja asiantuntijana toimii englantia puhuva safariopas. Suuremmille ryhmille tarjoamme suomenkieliset matkanjohtajapalvelut.

Kaikkien matkojen ohjelmat ovat kuitenkin räätälöitävissä. Niihin voidaan lisätä monia muitakin kohteita tai aktiviteetteja golfista gourmeehen ja sukelluksesta syvänmeren kalastukseen. Tule kanssamme Afrikkaan! Jannika Von Wielligh

Aktiivimatkat Afrikan luonnon voi kokea myös liikunnallisesti. Aktiivimatkat on suunniteltu teille, jotka haluatte patikoida Tansaniassa, retkeillä Etelä-Afrikassa tai pyöräillä Kenian savannilla. Mukananne on aina safariopas, joka huolehtii matkan järjestelyistä ja turvallisuudesta. Ryhmille voimme tarjota erityisasiantuntemusta tarpeen mukaan.

Jannika Von Wielligh

Seikkailumatkat Miltä kuulostaa kokea Botswana, Etelä-Afrikka tai Namibia väkivahvan Overland-kuormurin kyydissä, pystyttää oma teltta savannille tai autiomaahan ja kuunnella Afrikan yön ääniä. Seikkailumieliset pääsevät myös vaeltamaan Kilimanjarolle sekä äärimmäisen uhanalaisten vuorigorillojen pariin Ugandan viidakoihin tai Shongololo-junareissulle eteläiseen Afrikkaan. Wilson Kirwa


Etelä-Afrikka Etelä-Afrikka on ainutlaatuinen matkailumaa. Sen luonto on monimuotoinen ja muuttuva aina välimerellisestä etelärannikosta subtrooppiseen pohjoiseen saakka. Etelä-Afrikka sopii jokaiselle, niin eri lajien harrastajalle, seikkailijoille kuin elämysmatkalaisillekin. Africa Expertsin matkalla olet hyvissä käsissä.

Kenia Wilsonin Kirwan suunnittelema Kenian ohjelma on monipuolinen kokonaisuus. Vertaathan hintoja, sillä meiltä löytyy sopiva reissu kaikille kukkaroille! Wilsonin matkoilla koette Maasai Maran safarit ja suuren hautavajoaman soodajärvet Bogorian ja Nakurun. Lisäksi matkoihin voi kuulua Kenia-vuoren kansallispuistot, Kerichon ylängön teeplantaasit sekä Itä-Afrikan kuohuva metropoli Nairobi.

Tansania Africa Experts on koonnut hienon patikointi- ja vaellusmatkaohjelman Afrikan kuvauksellisimpiin vuorimaisemiin, Kilimanjarolle ja Mt. Merulle. Tansaniassa on 7 maailmanperintökohdetta. Meidän matkamme vievät sinut vaelluksen jälkeen luonto-ohjelmista tuttuihin kansallispuistoihin Serengetiin, Tarangireen, Lake Manyaraan tai Ngorongoron tulivuorikraaterille.

Botswana Botswana on tunnettu Choben kansallispuistosta, Okavango-joen suistosta ja sen kanoottisafareista. Botswanassa voitte osallistua Overland-kiertomatkaan. Overland-safarit tehdään kuormureilla kansainvälisissä ryhmissä. Kaikki osallistuvat päivän askareisiin, kuten telttojen pystytykseen ja ruoanlaittoon. Meillä on liikuntarajoitteisille matkailijoille täysin esteettömät majoitus- ja safaripalvelut.

Uganda ja Malawi Uganda on Afrikan helmi, ja Malawi on sen sydän. Luonnosta kiinnostuneen reissaajan helmiä ovat retket vuorigorillojen pariin Ugandan sumuisille vuorille tai kalalajistoltaan maailman runsaimmalle Malawi-järvelle ja sitä ympäröivään sademetsään. Molemmat maat ovat pieniä ja helppoja matkustaa. Niiden huikeat luontoelämykset ovat vain muutamien tuntien etäisyydellä toisistaan.


Elämysmatkat

Etelä-Afrikka

Elämysmatkat

Viiniä ja virtahepoja, kesto 10 päivää

Kapkaupunki ja Viktorian putoukset, kesto 10 päivää

Kapkaupunki edustaa merta, mutta sen ympäristö kuuluu viineille. Stellenboschin historiallinen kaupunki on erinomainen tukikohta viiniretkille. Ylellinen Camps Bay sopii Kapkaupungin, Pöytävuoren ja Hyväntoivonniemen tutkimiseen.

Vime vuonna useat sanomalehdet valitsivat Kapkaupungin maailman parhaaksi kaupunkikohteeksi. Ja sitä se tosiaankin onkin! Kapkaupunki tunnetaan mm. Pöytävuoresta, Hyväntoivonniemestä ja läheistä viinialueistaan.

Krugerin kansallispuistoon ajetaan Panoramareittiä pitkin. Se on nimensä veroinen, koska reitin varrella sijaitsee mm. maailman kolmanneksi suurin kanjoni, Blyde River Canyon sekä monia muita nähtävyyksiä ja luonnonihmeitä.

”Maailman suurin vesiverho”, Viktorian putoukset ovat yksi Afrikan tunnetuimmista nähtävyyksistä. Maailmanperintökohde sijaitsee Zimbabwen ja Sambian rajalla, lähellä paikkaa jossa myös Botswana ja Namibia kohtaavat.

Krugerin safarit ajetaan yksityisellä suojelualueella, Makalali Game Reservessä. Savannin pensaikoissa ja ruohokentillä pääset eläinten todelliseen elementtiin.

Safarit ajetaaan Botswanassa Choben kansallispuistossa. Matkan aikana veneillään Chobe-joella.

Parasta Etelä-Afrikassa • Kapkaupunki, Hyväntoivonniemi ja Kapmaan viinitilat • Lähihistorian kipupisteet, kuten slummialueet ja apartheid-museot

• W&A Waterfrontin ravintolat ja ostosmahdollisuudet • Kansallispuistot, mm. Kruger National Park

• Maisemareitit: Chapmans Peak, Garden Route ja Panorama Route

• Drakensbergin vuoristo

• Etelä- ja itärannikon uimarannat ja valasretket

Maapaketin hinta alkaen 2750 € / henkilö jaetussa 2 hengen huoneessa. Lennot noin 1000 € / henkilö. Kotimaan lennot Kapkaupungista Johannesburgiin ja Hoedspruitista Johannesburgiin sisältyvät matkan hintaan.

Maapaketin hinta 2790 € / henkilö jaetussa 2 hengen huoneessa. Kansainväliset ja sisäiset lennot yhteensä noin 1200 € / henkilö.

Paikka

Majoitus

Päiväohjelma

Paikka

Majoitus

Päiväohjelma

1.-4.

Stellenbosch

Hawksmoor House

Viiniretket

1.-4.

Kapkaupunki

Abbey Manor Guest House

4.-7.

Camps Bay

Sea five

Hyväntoivonniemi, Kapkaupunki ja Pöytävuori

Kävelyretki Kapkaupungissa, Vaellukset Pöytävuorella ja Hyväntoivonniemellä

4.-6.

Viinialue

Viiniretki, pyöräilyretki

7.-9.

Ohrigstaad

Iketla Lodge

Blyde River –kanjoni jne.

22 Die Laan Guest House

9.-12.

Makalali Game Reserve

Garonga Camp

Aamu- ja iltapäiväsafarit

6.-8.

Choben kansallispuisto

Imbabala Safari Lodge

Safariajo, jokiristeily

8.-10.

Viktorian putoukset

Ilala Lodge

Putousretki

12.

Kotimatka alkaa


Aktiivimatkat

Elämysmatkat

Seikkailumatkat

Kapkaupunki ja Garden Route, kesto 13 päivää

Etelä-Afrikan vaellus Kapmaassa ja Garden Routella, kesto 10 päivää

Lohikäärmevuoria ja Zulumaata Shongololo-junalla, kesto 13 päivää

Tutustuminen Kapkaupunkiin alkaa hotellistasi Pöytävuoren juurelta. Huomaat pian miksi Kapkaupunkia pidetään yhtenä maailman kauneimmista kaupungeista.

Kapkaupungissa kävellään sekä urbaanisti metropolin nähtävyyksillä että vaelletaan luonnossa Pöytävuoren ja Hyväntoivonniemen maisemissa.

Shongololo-matkalla jokainen päivä on uusi seikkailu. Junasta tehdään päivittäin retkiä matkan varrella oleviin luonto- ja kulttuurikohteisiin.

Historiallisen viinialueen tukikohtana toimii Stellenboschin kaupunki. Käytössänne on vuokra-auto, jolla teette viiniretkiä kunnes jatkatte autollanne rannikkoa pitkin itään Garden Routelle.

Garden Route sijaitsee Etelä-Afrikan kaakkoiskulmalla, Intian valtameren rannalla. Se tunnetaan vehreästä kasvillisuudestaan sekä linnuista ja merieläimistä. Neljän päivän vaelluksen aikana ihastellaan alueen luontoa sekä uidaan pienissä poukamissa ja laguuneissa.

Shongololo-junan hytit ovat keskitasoa ja ruoka erinomaista, kuten lähes aina Etelä-Afrikassa. Keskity retkiin ja maisemiin ja Afrikka tulee lähellesi!

Luonnonkaunis Garden Route sijaitsee Etelä-Afrikan kaakkoiskulmalla, Intian valtameren rannalla. Se tunnetaan vehreästä kasvillisuudestaan sekä linnuista ja merieläimistä. Majapaikkana on ruokaa arvostavien paratiisi, Lairds Lodge Country Estate. Safarit ajetaan malariavapaalla alueella Hills Nekissä, Amakhala Big 5 -reservaatissa.

Maapaketin hinta alkaen 1690 € / henkilö jaetussa 2 hengen huoneessa. Lennot noin 1000 € / henkilö. Vankilasaari Robben Islandin ja slummialueen vierailu lisämaksusta. Matkaan voidaan liittää esim. 3 päivän safariosuus.

Maapaketin hinta alkaen 2290€ / henkilö jaetussa 2 hengen huoneessa. Lennot noin 1000 € / henkilö. Paikka

Majoitus

Päiväohjelma

1.-5.

Kapkaupunki

Four Rosmead Guest House

Kaupunkikierrokset

5.-7.

Viinialue

Middledorp Manor

Viiniretket

7.-10.

Plettenberg Bay

Lairds Lodge Country Estate

Vapaa ohjelma

10.-13.

Port Elizabeth

Hills Nek Safari

Safariajot

Paikka

Majoitus

Päiväohjelma

1.-6.

Kapkaupunki

Breakwater Lodge

Kaupunkikävelyt, kiertoajelut ja vaellukset

6.-10.

Mosselbay

Guest House -majoitus

Vaellusta n. 15-21 km päivässä

10.

Kotimatka

Kuljetus Georgen lentokentälle

Valittavanasi on monta reittiä ja niillä monia vaihtoehtoisia retkiä. Tässä yksi mahdollinen reitti ja retkiohjelma, jolla näet monikulttuurisen ja monipuolisen maan koko kuvan. Matkan hinta alkaen 3600 € / henkilö. Matkan hintaan sisältyvät lennot, junamatka, täysihoito, majoitus jaetussa 2 hengen hytissä, retket ja oppaan palvelut, kansallispuistomaksut jne. Paikka

Majoitus

Päiväohjelma

1.-2.

Kapkaupunki

Junamajoitus

Tärkeimmät nähtävyydet

3.

Viinialue

Junamajoitus

Viiniretki

4.

Kimberly

Junamajoitus

Timanttikaivosretki

5.

Lohikäärmevuoret

Junamajoitus

Vaellusretki

6.

Durban

Junamajoitus

Kaupunkikierros

7.-8.

Zulumaa

Junamajoitus

Zulut, veneretki, safariajo

9.

Swazimaa

Junamajoitus

Swazi-markkinat

10.

Krugerin kansallispuisto

Junamajoitus

Safariajo

11.

Panoramareitti

Junamajoitus

Blyde River -kanjoni

12.

Johannesburg, Soweto

Junamajoitus

Kiertoajelut


Elämysmatkat Kenia

Kenia ja Uganda

Elämysmatkat Kenia

Saalistavan leopardin safari, kesto 10 päivää

Valkoisen sarvikuonon safari, kesto 10 päivää

Kiertomatkan aikana käydään kahdessa kuuluisassa kansallispuistossa, Aberdaressa ja Maasai Marassa sekä Naivasha-järvellä.

Kiertomatkan aikana käydään kahdella flamingoistaan, sarvikuonoistaan ja virtahevoistaan kuuluisalla järvellä, Lake Nakurulla ja Lake Naivashalla sekä Maasai Maran kansallispuistossa

Aberdare-kansallispuisto sijaitsee Kenia-vuoren alarinteillä, n. 180 km Nairobista pohjoiseen. Se on kuuluisa mm. tuiki harvinaisista suippohuulisista sarvikuonoistaan ja leopardeistaan. Naivasha-järvi on n. kolmen tunnin ajomatkan päässä Abredaresta. Ajo- ja lepopäivän jälkeen tehdään mielenkiintoinen järvisafari.

Lake Nakuru on kuuluisa soodajärvi. Se sijaitsee samannimisessä kansallispuistossa n. 200 km Nairobista luoteeseen. Virtahevoista ja linnuista tunnettu Naivasha-järvi on puolestaan tunnin ajomatkan päässä Nakurusta.

Parasta Keniassa • Kansallispuistot: Maasai Mara, Aberdare, Tsavo ja Samburu • Soodajärvet Nakuru ja Bogoria sekä flamingot • Kenia-vuori ja Laikipia

• Naivasha-järvi ja Hell’s Gate • Kerichon ylänköseutu • Maasai-kansa

Parasta Ugandassa • Gorillat ja simpanssit

• Kansallispuistot: Bwindi, Queen Elizabeth, Kibale • Kuuvuoret

• Viktoriajärvi

• Bigodin suoalue

Maasai Maran safariajoilla voitte nähdä kaikki Big Five –eläimet ja monia muitakin nisäkkäitä. Ennen kotimatkaa tutustutaan vielä Nairobissa norsujen orpokotiin ja kirahvikeskukseen. Hinta alkaen 2900 € / henkilö neljän ryhmässä. Matkan hintaan sisältyvät lennot, täysihoito, majoitukset, kuljetukset, oppaan ja kantajan palvelut, kansallispuistomaksut jne.

Maasai Maran safariajoilla voitte nähdä kaikki Big Five –eläimet ja monia muitakin nisäkkäitä. Ennen kotimatkaa tutustutaan vielä Nairobissa norsujen orpokotiin ja kirahvikeskukseen. Hinta alkaen 2900 € / henkilö neljän ryhmässä. Matkan hintaan sisältyvät lennot, täysihoito, majoitukset, kuljetukset, oppaan ja kantajan palvelut, kansallispuistomaksut jne.

Paikka

Majoitus

Päiväohjelma

Paikka

Majoitus

Päiväohjelma

1.

Nairobi

Hotel Rio

Saapuminen, kiertoajelu

1.

Nairobi

Hotel Rio

Saapuminen, kiertoajelu

2.-3.

Aberdare

Aberdares Country Club

Kansallispuisto

2.-3.

Lake Nakuru

Ziva Bush Lodge

Flamingojen soodajärvi

4.-5.

Naivasha-järvi

Naivasha Country Club

Veneretki

4.-5.

Naivasha-järvi

Naivasha Country Club

Veneretki

6.-9.

Maasai Mara

Senterim Mara tented camp

Safariajot

6.-9.

Maasai Mara

Senterim Mara tented camp

Safariajot

9.10.

Nairobi

Hotel Rio

Norsu- ja kirahvikeskukset

9.-10.

Nairobi

Hotel Rio

Norsu- ja kirahvikeskukset


Seikkailumatkat Uganda

Aktiivimatkat Kenia

Elämysmatkat Kenia Simpanssisafari, kesto 10 päivää

Wilsonin kunto- ja safariloma, kesto 10 päivää

Gorilla- ja simpanssisafari, kesto 8 päivää

Kiertomatkan aikana tutustutaan Kenia-vuoren rinteiden kahvija teeviljelmiin sekä Afrikan toiseksi korkeimman vuoren maisemiin. Safariajot ovat Kenia kuuluisimmassa kansallispuistossa Maasai Marassa.

Aktiiviloman ensimmäinen kohde on Afrikan toiseksi korkein vuori Mt. Kenya. Sen henkeäsalpaavissa maisemissa vaelletaan Naro Moru –reittiä pitkin n. 4250 metrin korkeuteen.Vaelluksen jälkeen ajamme Naivasha-järvellä ja teemme pyöräilysafarin Hells Gaten kansallispuistossa. Seuraavaksi vuorossa on safari flamingoistaan kuuluisan soodajärven, Lake Nakurun kansallispuistossa. Matka jatkuu kohti maratoonareiden valmennuskeskusta Itenissä. Korkean paikan leiriltä ajetaan jollekin Kerichon kuuluisista teeplantaaseista. Maasai Marassa yövytään safariteltoissa, keskellä savannia. Maasai Maran safariajoilla voitte nähdä kaikki Big Five –eläimet ja monia muitakin nisäkkäitä.

Uganda on Niilin alkulähteiden, salaperäisten Kuuvuorten maa. Ugandassa jäljitetään simpansseja Kibalen luonnonpuistossa ja vuorigorilloja Bwindin sumuisilla ylängöillä.

Toisena matkapäivänä vieraillaan Laikipian maakunnan yksityisellä suojelualueella. Siellä on mm. uhanalaisia gepardeja, suippohuulisarvikuonoja ja simpansseja. Matka jatkuu kahvi- ja teeplantaasien halki kohti Naivasha-järven läheisyydessä sijaitsevia Thomsonin putouksia. Maasai Marassa yövytään safariteltoissa, keskellä savannia. Maasai Maran safariajoilla voitte nähdä kaikki Big Five –eläimet ja monia muitakin nisäkkäitä. Ennen kotimatkaa tutustutaan vielä Nairobissa norsujen orpokotiin ja kirahvikeskukseen. Hinta alkaen 2900 € / henkilö neljän ryhmässä. Matkan hintaan sisältyvät lennot, täysihoito, majoitukset, kuljetukset, oppaan ja kantajan palvelut, kansallispuistomaksut jne.

Hinta alkaen 2800 € / henkilö neljän ryhmässä. Matkan hintaan sisältyvät lennot, täysihoito, majoitukset, kuljetukset, oppaan ja kantajan palvelut, kansallispuistomaksut jne. Paikka

Majoitus

Päiväohjelma

1.

Mt. Kenya

Mt. Kenya Leisure Lodge

Vaellusbriefing

2.

Mt. Kenya

Meteorological Station

1900- 3050 metriä

Paikka

Majoitus

Päiväohjelma

1.

Nairobi

Hotel Rio

Saapuminen, kiertoajelu

3.

Mt Kenya

Mackinders Camp

3050 – 4250 metriä

2.-3.

Kenia-vuori

Naro Moru River Lodge

Yksityinen suojelualue

4.

Naivasha-järvi

Fish Eagle Inn

Polkupyöräsafari

Naivasha Country Club

Veneretki

5.

Nakuru-järvi

Chester Hotel Nakuru

Flamingojen soodajärvi

6.

Iten

Kellu Resort

Lenkkeilyä

7.

Kericho

Kericho Tea Hotel

Teeviljelmät

8.-10.

Maasai Mara

Oldarpoi Eco Campsite

Safariajot

4.-5.

Naivasha-järvi

6.-9.

Maasai Mara

Senterim Mara tented camp

Safariajot

9.-10.

Nairobi

Hotel Rio

Norsu- ja kirahvikeskukset

Kibelen kansallispuistossa ja Bigodin suoalueella elää noin toistatuhatta simpanssia ja 12 muuta kädellistä nisäkäslajia. Bwindissä on maailman vuorigorilloista lähes puolet, noin 340 yksilöä. Kuningatar Elisabethin kansallispuistossa ajetaan safari ja retkeillään virtahepojen ja norsujen seurassa Kazingajoella. Ishashan alue on tunnettu puussa kiipeilevistä leijonistaan. Hinta alkaen 2900 € / henkilö neljän ryhmässä. Matka sisältää lennot, majoituksen, täysihoidon, lupamaksut simpanssi- ja gorillaretkille, opas- ja kuljetuspalvelut jne.

Paikka

Majoitus

Päiväohjelma

1.-3.

Kibale, Bigodi

Primate Lodge Kibale

Kuuvuoret, teeplantaasit, simpanssit

3.-5.

Queen Elisabeth

Simba Safari Camp

Safariajo, veneretki, leijonat

5.-7.

Bwindi

Buhoma Camp

Gorillat

7.-8.

Entebbe

Airport Guest House

Lake Mburon luonnonpuisto


Aktiivimatkat Tansania

Tansania ja Malawi

Seikkailumatkat Tansania

Mt. Merun, Ngorongoron ja Serengetin liikunnallinen safari, kesto 10 päivää

Kilimanjaron vaellus ja safari, Machame-reitti, kesto 10 päivää

Tämän matkan aikana vaelletaan mm. Mt. Merun alarinteillä sekä Ngorongoron kraaterin reunoilla. Paikallistä elämää voi seurata Mto wa Mbu –kylässä ja maasai-markkinoilla.

Machame on Kilimanjaron tunnetuin reitti. Sen varrelta on huikeat näköalat mm. Kibon ja Mawenzin huipuille. Vaellus alkaa Machamen kuvankauniista vuoristokylästä.

Erittäin monipuolisen matkan ohjelmaan kuuluvat myös Arushan kansallispuiston Momella-järvet ja Ngurdoto-kraateri sekä Serengetin safarit. Ngorongoron kraaterilta avautuvat suurenmoiset näkymät mm. Olduvai-rotkoon ja Serengetiin.

Vaellat neljässä päivässä vuoristosademetsän, ruohikkoisen nummimaaston ja alppivyöhykkeen läpi Karangan laaksoon, jossa valmistaudutaan seuraavana yönä alkavaan Uhuru Peakin valloitukseen.

Hinta 2900 € / henkilö neljän ryhmässä. Matkan hintaan sisältyvät lennot, täysihoito, majoitukset, kuljetukset, oppaan ja kantajan palvelut, kansallispuistomaksut jne.

Vaelluksen jälkeen alkaa safariosuus, johon kuuluvat safariajot Tarangiren ja Lake Manyaran kansallispuistoissa.

Parasta Tansaniassa • Kansallispuistot: Tarangire, Serengeti ja Ngorongoro • Manyara-järvi

• Mt. Meru ja Kilimanjaro

• Kilwa Kisiwanin historia • Sansibarin saari

Parasta Malawissa • Malawijärvi

• Vesiaktiviteetit

• Liwonden kansallispuisto

• Chongoni-vuoren kalliomaalaukset • Kalastajakylät

Paikka

Majoitus

Päiväohjelma

1.

Arusha

Lush Garden Hotel

Saapuminen

2.

Mt. Meru

Lush Garden Hotel

Vaellus, kylävierailu

3.

Arushan kansallispuisto

Lush Garden Hotel

Ngurdoto-kraateri, Momella- järvet

Hinta 3100 € / henkilö neljän ryhmässä. Matkan hintaan sisältyvät lennot, täysihoito, hotelli- ja telttamajoitukset, kuljetukset, kantajan ja oppaan palvelut, kansallispuistomaksut jne. Paikka

Majoitus

Päiväohjelma

1.

Arusha

Lush Garden Hotel

Vaellusbriefing

2.

Machame Gate

Machame Camp

1500- 3020 metriä

3.

Shiran kaldera

Shira 2 Camp

3020 – 3750 metriä

Lava Tower

Barranco Camp

3750 – 3980 metriä

4.

Mto wa Mbu-kylä

Lush Garden Hotel

Vesiputoukset

4.

5.

Ngorongoro

Rhino Lodge

Kävely kraaterin reunoilla

5.

Heim-jäätikkö

Karanga Valley Camp

3980 – 4600 metriä

6.

Serengeti

Kati Kati Tented Camp

Safariajo

6.

Karanga Valley

Barafu Camp

Nousu huipulle

7.

Uhuru Peak

Mweka camp

5895 metriä

8.

Mwaka-sademetsä

Lush Garden Hotel

Laskeutuminen

9.

Tarangire

Eileen’s Tree Inn

Safariajo

10.

Lake Manyara

Lush Garden Hotel

Safariajo

7.

Serengeti, Ngorongoro

Rhino Lodge

Matkapäivä

8.

Ngorongoro

Lush Garden Hotel

Safariajo

9.

Maasai-markkinat

Lush Garden Hotel

Ostokset

10.

Arusha

Kotimatka alkaa


Seikkailumatkat Tansania

Elämysmatkat Malawi

Seikkailumatkat Tansania

Mt. Merun vaellus ja safari, kesto 10 päivää

Kilimanjaron vaellus ja safari, Marangu-reitti, kesto 10 päivää

Afrikan kätketyt aarteet, Malawi ja Sambia, kesto 13 päivää

Vaellus Meru-vuoren huipulle lävistää Afrikan eri ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeet. Kansallispuiston riistanvartija on mukana mm. norsujen ja afrikanpuhveleiden takia. Vaellusta seuraa unohtumaton safarikokemus

Marangu on ehkäpä suosituin, nopein ja helpoin reitti Kilimanjarolle. Aina viiden kilometrin korkeuteen saakka noustaan suhteellisen vaivattomasti. Viimeinen kilometri kraaterin reunalle on kuitenkin vaativampi.

South Luangwan kansallispuisto Luangwa-joen laguuneilla Sambiassa on Afrikan kätketty aarre. Malawijärvellä ja Liwondessa tutustutaan luontoon, kouluihin ja ihmisten elämään kylissä ja markkinapaikoilla

Socialist Peak, Mt Merun huippu on 4562 metrin korkeudessa. Auringon noustessa sieltä on huimaavat näkymät alas kalderalle, Kilimanjarolle sekä Afrikan suuren hautavajoaman maisemiin.

Neljäs vaelluspäivä retkeillään Horombon leirin ympäristössä, jotta keho sopeutuisi ohueen ilmanalaan. Yöllä alkaa nousu Uhuru Peakille.

Safarit ajetaan Tarangiren ja Manyara-järven kansallispuistoissa sekä Ngorongoron suojelualueella.

Vaelluksen päätyttyä on safariosuus, johon kuuluvat safariajot Tarangiren ja Lake Manyaran kansallispuistoissa.

Maailman perintökohteessa, Malawijärvessä on yli 1000 makean veden kalalajia. Siellä voi sukeltaa, snorklata ja tehdä kanoottiretkiä. Liwonden kansallispuistossa on valtavasti norsuja, virtahepoja ja yli 400 lintulajia.

Hinta 2900 € / henkilö neljän ryhmässä. Vaellusmatkan hintaan sisältyvät lennot, täysihoito, majoitukset, kuljetukset, oppaan ja kantajan palvelut, kansallispuistomaksut jne.

Hinta 2900 € / henkilö neljän ryhmässä. Matkan hintaan sisältyvät lennot, täysihoito, majoitukset, kuljetukset, kantajan ja oppaan palvelut, kansallispuistomaksut jne.

Paikka

Majoitus

Päiväohjelma

Paikka

Majoitus

Päiväohjelma

1.

Arusha

Lush Garden Hotel

Vaellusbriefing

1.

Arusha

Lush Garden Hotel

Vaellusbriefing

2.

Mt. Meru

Lush Garden Hotel

Vaellus vesiputouksille

2.

Marangu Gate

Mandara Hut

1980- 2700 metriä

3.

Momella Gate

Miriakamba Hut

1500 – 2500 metriä

3.

Horombo

Horombo Hut

2700 – 3720 metriä

4.

Little Meru

Saddle Hut

2500 – 3550 metriä

4.

Horombo

Horombo Hut

Leiripäivä

5.

Socialist Peak

Miriakamba Hut

4562 metriä

5.

Mawenzi Peak

Kibo Hut

3720-4700 metriä

6.

Momella Gate

Lush Garden Hotel

Laskeutuminen

6.

Uhuru Peak

Kibo Hut

5895 metriä

7.

Tarangire

Eileen’s Tree Inn

Safariajo

7.

Marungu Gate

Lush Garden Hotel

Laskeutuminen

8.

Ngorongoro

Lush Garden Hotel

Safariajo

8.

Lake Manyara

Eileen’s Tree Inn

Safariajo

9.

Lake Manyara

Lush Garden Hotel

Safariajo

9.

Ngorongoro

Lush Garden Hotel

Safariajo

10.

Arusha

10.

Arusha

Kotimatka alkaa

Kotimatka alkaa

Zomba Plateaun alueella pyöräillään ja vaelletaan huikeissa maisemissa. Hinta alkaen: 3950 € / henkilö. Lennot, täysihoito, majoitukset, retket ja paikallisoppaan palvelut sisältyvät matkan hintaan. Paikka

Majoitus

Päiväohjelma

1.

Lilongwe

Kumbali Country Lodge

Saapuminen

2.-5.

South Luangwa

Kapani Lodge

Safariajot

5.-7.

Nankoma Island

Blue Zebra Island Lodge

Kulttuuria, liikuntaa

7.-9.

Zomba Plateau

Ku Chawe Inn

Koulu,vaellukset, pyöräily

9. -11.

Liwonden kansallispuisto

Mvuu Camp

Safariajot

11.-13.

Lake Malawi

Mumbo Island

Kalastajakylät, vesiaktiviteetit


Seikkailumatkat

Botswana

Seikkailumatkat

Okavangon seikkailu, kesto 6 päivää

Overland-safari, kesto 13 päivää

Botswanan reissu Overland-kuormurin kyydissä on mahtava kokemus.

• Choben kansallispuisto

Kävelysafari Okavangon deltassa sopii seikkailumielisille. Päivämatkat haastavassa joki- ja suomaastossa ovat noin 15 km pitkiä. Matkan varrella näet monia suistomaan ekosysteemiin kuuluvia eläimiä, kuten norsuja, virtahepoja, krokotiilejä ja luvuttomasti lintuja.

• Overland-safari

Vaelluksella on mukana oma kokki, ja henkilökunta pystyttää teltat. Iltaisin istutaan leiritulilla ja kuunnellaan yön ääniä.

• Bushman-kansa

Viimeinen majapaikka Matsebi-joella on riukujen varassa. Sieltä on upeat näkymät jokivarren luontoon, norsujen valtakuntaan.

Parasta Botswanassa • Okavangon delta

• Esteetön ja kestävä matkailu • Suolatasanko - Magkadigkadi Pans

Maapaketin hinta alkaen 3200 € / henkilö. Täysihoito, majoitukset, retket ja paikallisoppaan palvelut sisältyvät matkan hintaan. Lennot noin 1200 € / henkilö. Matkan luonteesta johtuen kokoamme n. 6 henkilön ryhmät.

Paikka

Majoitus

Päiväohjelma

Okavangon delta

Teltta

Ensimmäinen leiri

2.-4.

Okavangon delta

Teltta

Safarikävelyt n. 15 km

5.

Matsebi River

Mokolwane-leiri

Safarikävely n. 15 km, veneretki

6.

Maun

1.

Veneretki, kotimatka alkaa

Overland-safareihin osallistuu pieni ja kansainvälinen, n. 12 henkilön ryhmä. Safaripäivän päätteeksi pystytetään telttaleiri ja osallistutaan sen yhteisiin askareisiin ja iltaohjelmiin. Matkalla näette Okavango-joen suiston, Choben kansallispuiston ja muut luonto-ohjelmista tutut kohteet. Chobe-joen rannoilta matka jatkuu Viktorian putouksille Zimbabween. Maapaketin hinta alkaen 1515 € / henkilö. Safari, täysihoito, majoitus, retket ja paikallisoppaan palvelut sisältyvät matkan hintaan. Lennot noin 1200 € / henkilö. Matkan aikana veloitetaan paikallista palvelumaksua 300 USD/ henkilö.

Paikka

Majoitus

Päiväohjelma

1.

Maun

Telttamajoitus

Thamakalane-joki

2.-4.

Okavangon delta

Telttamajoitus

Safariajot, veneretket

5.-8.

Moremi & Savuti

Telttamajoitus

Safariajot

9.-10.

Choben kansallispuisto

Telttamajoitus

Safariajot, veneretket

11.-12.

Viktorian putoukset

Telttamajoitus

Retki

13.

Livingstone

Telttamajoitus

Kotimatka alkaa


Elämysmatkat

Elämysmatkat

Botswanan taivaalla, lentosafari pienkoneilla, kesto 9 päivää

Esteetön safari, kesto 10 päivää

Monipuolisen matkan ohjelmaan kuuluvat Viktorian putokset Zimbabwessa sekä Botswanan upea luonto ja sen eläimet.

Esteettömällä safarilla näkee Botswanan luonnon kaikessa ihmeellisyydessään. Autot ja majoitukset on suunniteltu liikuntarajoitteisten henkilöiden tarpeisiin. Safarioppaat ovat työskennelleet esteettömän matkailun parissa jo vuosia.

Safari alkaa Chobe-joen varrelta. Jokisafarilla nähdään ainakin virtahepoja, krokotiileja ja lintuja. Matka jatkuu pienkoneella Okavango-joen suistoon. Sen kävelyja mokoro-kanoottiretket ovat luontokokemuksia parhaimmillaan. Lentomatkan jälkeen, Pompom Campin safariajoilla saatte toisen näkökulman deltan luontoon. Matkan viimeisenä päivänä on edessä jälleen lento Mauniin. Maapaketin hinta alkaen 2850 € / henkilö. Täysihoito, majoitukset, retket ja paikallisoppaan palvelut sisältyvät matkan hintaan. Lennot noin 1200 € / henkilö.

Botswana on maailman parhaita safarikohteita. Käytte tärkeimmissä kansallispuistoissa, kuten Magkadigkadi Pansissa ja Chobessa sekä Okavango-joen suistossa. Majoitukset vaihtelevat korkeatasoisista lodgeista telttamajoituksiin. Matkalla on täysihoito. Maapaketin hinta alkaen 4500 € / henkilö neljän ryhmässä. Täysihoito, majoitukset, retket ja paikallisoppaan palvelut sisältyvät matkan hintaan. Lennot noin 1200 € / henkilö.

Paikka

Majoitus

Päiväohjelma

Paikka

Majoitus

Päiväohjelma

1.-3.

Viktorian putoukset

Ilalala Lodge

Retki

1.-3.

Magkadigkadi Pans

Leroo La Tau Bush Lodge

Veneretki, safariajo

3.-4.

Kasane

Chobe Safari Lodge

Safariajo, jokisafari

3.-6.

Khwai-joki

Mobile telttamajoitus

Safariajot, myös pimeällä

4.-6.

Okavangon delta

Moremi Crossing

Kanootti- ja veneretket

6.-8.

Savute

Savute safari lodge

Safariajot

6.-9.

Okavangon delta

Pompom Camp

Safariajo, jokisafarit

8.-10.

Chobe-joki

Chobe Game lodge

Safariajot, veneretki

9.

Maun

Aamusafari, kotimatka alkaa

10.

Kasane

Aamusafari, kotimatka


Design: www.idus.fi

Africa Experts Svarvarinpolku 16, 65410 Vaasa, Finland Puh. +358 400 912 215 info@africaexperts.fi, www.africaexperts.fi Africa Experts varaa oikeuden esitteen tietojen muutoksiin.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.