29
1/2013 • YRITTÄJÄSANOMAT
120 000
Suomessa on myönnetty patentteja 170 vuoden aikana yli 120 000.
pellepeloton. Aikaisemmin insinöörikeksijä ja yrittäjä Ari Piispanen kehitteli laitteitaan yksin. Nykyisin hän toimii osana kahdeksan hengen tiimiä vuonna 2004 perustetussa Axco-Motors Oy:ssä.
Patentoi näkyvät ratkaisut
>
Patentointi ei ole ainoa keino estää muita kopioimasta keksintöään. – Keksintöjä voi suojata myös hyödyllisyysmallilla patentin sijaan, erityisesti mikäli lyhyempi suoja-aika on riittävä. Yksi vaihtoehto on myös pitää keksintö salassa, erityisesti mikäli keksintö ei paljastu tuotteen myymisen kautta. Tällöin keksintöä voi suojata salassapitosopimusten avulla, kertoo Papula-Nevipat Oy:n patenttiosaston johtaja ja Eurooppa-patenttiasiamies Folke Johansson. Johansson kehottaa kuitenkin patentoimaan erityisesti ratkaisuja, jotka on helposti nähtävissä tai selvitettävissä lopputuotteesta. – Mikäli joku syyllistyy patentin loukkaukseen voi ryhtyä sitä vastaan oikeustoimiin loukkauksen lopettamiseksi, hän ohjeistaa. Patentointi on tärkeää myös, jos tarvitsee rahoitusta keksintönsä eteenpäin viemiseksi, sillä Johanssonin mukaan rahoittajat
edellyttävät usein, että patenttia on haettu. Vientimarkkinoille mielivän on syytä muistaa, että patentti on aina kansallinen. – Nyt patenttia pitää hakea erikseen kaikissa niissä maissa, joissa haluaa estää muita käyttämästä keksintöään. Vuonna 2014 pitäisi kuitenkin astua voimaan niin sanottu yhtenäispatentti, joka kattaa 25 EU-maata. Kyseessä on ensimmäinen monikansallinen patentti. Aivan pikkusummilla keksintöään ei kuitenkaan saa suojattua. – Patentin hakemisessa maksaa patenttihakemuksen laatiminen ja käsittely. Lisäksi patentin ylläpitämiseksi täytyy maksaa vuosimaksuja. Mikäli patentin pitää voimassa täydet 20 vuotta, maksaa patentti noin 10 000 – 20 000 euro per maa koko elinkaaren ajalta. Yhtenäispatentti tulee laskemaan maakohtaista kustannusta EU:n alueella, kun se astuu voimaan, Johansson selvittää.
Laki- ja työsuhdepäivät 19. – 21.3.2013 Viking Linen M/S Mariella, Helsinki – Tukholma – Helsinki Tiistai 19.3.
Keskiviikko 20.3.
11.00 Ilmoittautuminen 11.30 Kahvi ja hedelmätarjoilu 12.00 Seminaarin avaus
7.00 10.00 12.30 13.00
• työelämän pelisäännöt ajan tasalla? Johtaja Rauno Vanhanen, Suomen Yrittäjät
12.30 Työajan hallinta ja valvonta
• työterveyshuoltopalvelun tarjoajan valinta • työntekijöiden ja yrittäjän työterveyshuollon järjestäminen • kulujen vähennyskelpoisuus Yrittäjä, hallituksen pj Ari Toropainen, Kouvolan Lääkärikeskus Oy • milloin voi irtisanoa tai purkaa työsopimuksen? • miten työsuhde päätetään? • muita työsuhteen päättämistapoja Lakineuvoja Tuomas Liinamaa, Suomen Yrittäjät
17.00 Tauko, kahvia tarjolla 17.15 Valinnaisluennot Muutoksia yrittäjän sosiaaliturvassa, palkkatuki
(17.30 laiva lähtee Tukholmaan)
18.15 Käytännön ennakkotapauksia työsuhdemaailmassa • KKO:n uunituoreita ratkaisuja • työtuomioistuimen ennakkotapauksia Asianajaja Ilpo Moisala, Asianajotoimisto I. Moisala Oy
14.45 Kahvi ja välipala 15.15 Oikeudenkäynti – kuinka vältät ja varaudut • oikeudenkäynnin kustannukset • varo näitä – sopimuksen vaaranpaikat • ei riitä että on oikeassa, vaan se tulee myös kyetä todistamaan Asianajaja Uula Nordenswan, Asianajotoimisto Kalasatama Oy
17.00 Valinnaisluennot Osakassopimukset Lainsäädäntöasioiden päällikkö Janne Makkula, Suomen Yrittäjät
Kuinka tilitoimisto voi varautua asiakkaan konkurssiin Asianajaja Uula Nordenswan, Asianajotoimisto Kalasatama Oy
18.00 Kyselytunti 19.00 Tauko 20.00 Buffetillallinen
Torstai 21.3. 8.00 Aamiainen 10.10 Laiva saapuu Helsinkiin
19.00 Kyselytunti 20.00 Tauko 21.00 Ala carte -illallinen
ÖÖRI vän keksinnön siitä, että sen patenttihakemuksen ensimmäinen kappale on helppo täyttää. – Hyvin toimivan tuotteen toimintaperiaate ja ominaisuudet on helppo selittää
Markkinointipäällikkö Jussi Peltonen, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma
Lainopillinen asiamies Harri Hellstén, Suomen Yrittäjät Lainopillinen asiamies Anja Tuomola, Suomen Yrittäjät
Asiantuntijat apuun patentoimisessa. Piispanen kertoo tunnistavansa hy-
14.00 Työntekijöiden lakisääteinen vakuuttaminen
15.45 Työsuhteen päättäminen
Vuosilomat
euroa ja aasialaiset tekevät töitä päivän eurolla – ei siinä kohtaa siis robottia kannata käyttää, hän summaa. – Koneesta koneena ei tullut sellaista jättibisnestä, mikä teoriassa olisi ollut sille mahdollista. Se on kuitenkin ollut hyötykäytössä jo toistakymmentä vuotta Suomessa, ja on tuonut minulle paljon uusia tilauksia ja kyselyitä.
• varautuminen sopimuskumppanin ja asiakkaan maksukyvyttömyyteen • uutta lainsäädäntöä maksuehdoista sopimisesta • uutta lainsäädäntöä maksuviivästyksen seurauksista: viivästyskorko, perintä, tratta Lainopillinen asiamies Tiina Toivonen, Suomen Yrittäjät
• työaikakirjanpidon ja palkkakirjanpidon erot • ylityökirjanpito • laki nuorista työntekijöistä Tarkastaja Jukka Kurki, EteläSuomen Aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue
14.00 Buffetlounas ja hytteihin majoittuminen 15.00 Pienyrityksen työterveyshuollon järjestäminen
Aamiainen Laiva saapuu Tukholmaan Kahvi- ja hedelmätarjoilu Sopimuskumppanin maksut myöhässä – varautumiskeinot ja toimenpiteet
Seminaarin puheenjohtajat:
Ilmoittautuminen viimeistään 5.3. yrittajat.fi/lakijatyosuhde2013, kirsi.harkonen@yrittajat.fi tai 09 2292 2923/Härkönen. Mainitse: syntymäaika, majoitusvaihtoehto ja ruoka-allergiat. Jäsenhinta (normaalihinta)
myös verbaalisesti. Piispasella on ollut kaiken kaikkiaan patentteja toistakymmentä. Osa niistä ei ole enää voimassa ja monet on myös myyty asiakkaalle. – Patenttijuridiikka on niin monimutkaista, että olen käyttänyt hommassa apuna asiantuntijoita. Saa varmasti tehtyä hyvän hakemuksen, jos apuna on ihminen, joka on tehnyt saman asian parissa töitä jo 20 vuotta. – Osasinhan varmaan korjata hampaanikin jotenkin, mutta annan mieluummin ammattitaitoisen hammaslääkärin tehdä sen, insinööriyrittäjä nauraa.
440 € (610 €) 470 € (640 €) 490 € (660 €) 470 € (640 €) 520 € (690 €)
/ hlö 2-hengen ikkunallisessa hytissä / hlö 1-hengen sisähytissä / hlö 1-hengen ikkunallisessa hytissä / hlö 2-hengen luksushytissä / hlö 1-hengen luksushytissä
Lainsäädäntöasioiden päällikkö Janne Makkula, Suomen Yrittäjät
Hintaan sisältyvät valittu hyttiluokka, seminaarin aineisto, ohjelman mukaiset ruokailut ja ruokajuomat.
Yhteistyössä:
Tervetuloa mukaan!
Suomen Yrittäjät | PL 999, 00101 Helsinki 09 229 221 | koulutus@yrittajat.fi
Asianajaja, varatuomari Ilpo Moisala, Asianajotoimisto I. Moisala Oy