tus. Ylioppilaskunnasta oli tullut osakuntiin jaettuja ylioppilaita yhdistävä organisaatio, Suomen ylioppilaskunta. Suomen ylioppilaskuntien liiton (syl) toiminnan vakiinnuttua Suomen ylioppilaskunnan nimi muutettiin vuonna 1927 Helsingin yliopiston ylioppilaskunnaksi. Ylioppilaskunnan asioista oli vuosikymmeniä päätetty yleisissä kokouksissa, mutta vuonna 1932 päätöksenteko siirrettiin vaaleilla valitulle 60-jäseniselle edustajistolle. Kunnan välitöntä hallintoa toteuttivat hallitus ja sen alaiset valiokunnat sekä erikseen palkatut virkamiehet, kuten kirjaston- ja taloudenhoitajat.
Sodan jälkeen ilmapiiri ylioppilaskunnassa muuttui. Maaltamuutto yleistyi ja ylioppilaita vaivasi paha asuntopula. Ylioppilaille 1950-luku oli mahdollisuuksien ja ihanteiden aikaa. Säännöstely ja sotaa seurannut jälleenrakennus päättyivät. Koulutusta vastaavia työpaikkoja oli tarjolla. 1960-luvulle tul taessa koulutetusta työvoimasta oli jo eräillä aloilla ylitarjontaa. 1960- ja 1970-luvuilla ylioppilaskuntaa leimasi arvojen kyseenalaistaminen, poliittisuus ja kan sainvälistyminen. Vasemmisto ei kuitenkaan koskaan saanut enemmistöä edustajistossa. Suomalaiset ylioppilaat liittyivät eurooppalaisiin kollegoihinsa valtaamalla ”Vanhan” vuonna 1968 ja perustamalla sinne Kulttuurikeskuksen. Ylioppilaskunnan itsehallinnollinen asema on aina määritelty lailla tai asetuksella. Yliopisto on valvonut ylioppilaskunnan toiminnan tarkoituksenmukaisuutta, mutta ei ole yksityiskohtaisesti ohjannut sen toimintaa Suomen itsenäisyyden aikana.
Poliittisuutta 1900-luvulla Ylioppilaskunnan toimintaa hallitsivat 1920- ja 1930-luvuilla kiinnostus suomensukusia kansoja kohtaan ja oikeistolaisuus. Pohjoismaiden ohella suuntauduttiin Baltiaan ja erityisesti Viroon. Ylioppilaspolitiikkaa hallitsi Akateeminen Karjalaseura, mutta myös raittiusaate oli esillä.
44