Vahva luontoni by Varsinais-Suomen Vihreät

Vahva Luontoni

Varsinais-suomen vihreiden kirjoituksia luonnonsuojelusta

Vahva luontoni - Varsinais-suomen vihreiden kirjoituksia luonnonsuojelusta

Julkaisija: Vihreän liiton Varsinais-Suomen piiri ry Päätoimittaja: Mari Saario Kirjoittajat: Timo Vuorisalo sekä Varsinais-Suomen vihreät eduskuntavaaliehdokkaat Työryhmä: Jakke Mäkelä, Niina Ruuska, Tero Aalto Taitto: Tuomo Liljenbäck ja Olli Välke Kannen kuva (maakuntalintu naakka): Oona Räisänen Paino: Painotalo Painola, Kaarina Painos: 800 kpl

Yhteystiedot: Vihreän liiton Varsinais-Suomen piiri ry Vähä Hämeenkatu 12 a 20500 Turku puhelin: 050 313 9571 sähköposti: varsinais-suomi@vihreat.fi www.varsinaissuomenvihreat.fi

SISÄLLYS Luonnonsuojelun historiaa Varsinais-Suomessa (Timo Vuorisalo)

Johdanto (Mari Saario)

Pedotko maaseudun suurin uhka? (Helena Särkijärvi)

Merest (Merja Hermonen) 10 Yksi planeetta, yksi koe (Sara Luotonen)

Madagaskarin vaaleanpunainen merikotilo (Elina Rantanen)

Minun luontoni ja sen suojelu (Mikko Välttilä)

Miksi meidän tarvitsisi välittää luonnon monimuotoisuudesta? (Teemu Saikkonen)

Luonnon palvelut ja resurssit eivät ole ilmaisia ja loputtomia (Mari Saario)

Luonnonsuojelu ja yrittäjyys (Konsta Weber)

Maaseutu ei ole köyhä serkku (Anne Bland)

Sinnitelkää, Suomen suot! (Niina Ratilainen)

Sudenmetsästyksestä (Laura Rantanen) 30 Ympäristörikollisuuteen puuttuminen kaipaa asennemuutosta (Saara Ilvessalo)

Itämeren tehokas suojelu vaatii tietoa (Tuomo Liljenbäck)

Lopputulos ratkaisee luonnonsuojelussakin (Niko Porjo)

Luonnonsuojelu ja energiaratkaisut (Jukka Vornanen)

Ympäristönsuojelun on oltava globaalia (Roda Hassan)

Kansallispuistot ovat luonnonsuojelumme kruunu (Ville Niinistö)

Esipuhe

Luonnonsuojelun historiaa Varsinais-Suomessa Timo Vuorisalo Ympäristötieteen lehtori, Turun yliopisto

aakuntamme Varsinais-Suomi ei ole vain suomalaisen kulttuurin vaan myös luonnonsuojelumme kehto. Maakunnan suojeluarvot ovat huomattavat. Varsinais-Suomessa kohtaavat merellinen saaristoluonto, lounainen tammivyöhyke ja pohjoisen havumetsävyöhykkeen lajisto vahvasti kulttuurivaikutteisessa ympäristössä. Turun linnaa isännöinyt Juhana-herttua kielsi jo vuonna 1556 hirvenmetsästyksen kannan alkaessa uhkaavasti huveta tiheään asutuilla rintamailla. Kun Suomeen saatiin luonnonsuojelulaki vuonna 1923, myös Varsinais-Suomessa alettiin rauhoittaa luonnonmuistomerkkejä ja perustaa suojelualueita. Monet ensimmäisistä suojelukohteista olivat maakunnan rannikolle tyypillisiä tammimetsiä, kuten Turun vanhin suojelukohde Muhkurinmäki, joka rauhoitettiin vuonna 1925. Ruissalon kuulujen tammimetsien suojelu alkoi 1930-luvulla, kun kaupunginvaltuusto päätti rauhoittaa Choraeuksen lähteen ympäristön. Eri puolilta maakuntaa löytyy myös yksittäisiä rauhoitettuja luonnonkohteita eli luonnonmuistomerkkejä, kuten komeat siirtolohkareet Oripään Teinienkivi ja Ruissalon Kukkarokivi. Maakunnan nykyisen suojelualueverkoston lippulaivoja ovat Saaristomeren biosfäärialue ja neljä kansallispuistoa, joista Teijon kansallispuisto avattiin vuoden 2015 alussa. Hieman toisenlaista, lähinnä kaupunkisuunnitteluun liittyvää suojelua edustaa pari vuotta sitten perustettu Turun kansallinen kaupunkipuisto. Näistä saavutuksista huolimatta luonnonsuojelu ei tule koskaan valmiiksi. Ajankohtaisia haasteita ovat esimerkiksi saariston ja rannikkoalueiden vedenalaisen luonnon suojelu sekä varsinaissuomalaisen susikannan hoitoon ja suojeluun liittyvä konflikti.

Johdanto Mari Saario

kosysteemimme on rikki ja korjausliike on välttämätön. Vihreät puolueena syntyi luonnonsuojelusta, emmekä ole vielä onnistuneet tekemään itseämme tarpeettomiksi. Tavoite on yksinkertainen. Tulevilla sukupolvilla pitää olla oikeus hyvään elinympäristöön ja rikkaaseen luontoon. Eliölajien hävittäminen on moraalisesti ja eettisesti väärin. Luonnonsuojelu on myös taloudellisesti kannattavaa. Ekosysteemien turvaamiseksi käytetty raha on tuottava investointi. Luonto tuottaa meille ruokaa, terveyttä, elämyksiä ja raaka-aineita. Mutta voimme nostaa yhtei-

Tulevilla sukupolvilla pitää olla oikeus hyvään elinympäristöön ja rikkaaseen luontoon. Kuva: Niina Ruuska

sestä pankista vain korkoja, emme syödä pääomaa. Kestävän kulutustason ja tavan löytäminen on aikamme suurin haaste. Suomalaisten perinteisen luontosuhteen vaaliminen on tärkeää. Kulttuurimme on kasvanut luonnosta, ja tarvitsemme luontoelämyksiä säilyttääksemme juuremme ja hyvinvointimme. Luonnonsuojelualueiden puolustaminen on välttämätöntä. Varsinais-Suomessa ainutlaatuisia ja arvokkaita kohteita on niin metsissä, kedoilla, lehdoissa kuin Saaristomerelläkin. Historiallisena asuinalueena suojelua vaativat myös maisemat ja alueet, jotka ovat syntyneet ihmisten vaikutuksen myötä. Vihreiden luontopolitiikka monipuolistuu. Jotkut kehittävät biodiversiteetin kannalta kestävää taloutta, toiset taistelevat uhanalaisten lajien puolesta. Meissä on susien puolestapuhujia, luontokuvaajia, koijärveläisiä, luonnontieteilijöitä, luolabongareita, kaupunkisuunnittelijoita, eräharrastajia, metsästäjiä, maanviljelijöitä ja ketojen niittäjiä. Puolue taistelee soiden puolesta, vaatii ilmastolakia ja perustaa kansallispuistoja. Luonnon merkitys ei kuitenkaan näy mediassa. Kannanotot ja teot eivät nouse otsikoihin, ja siksi aina välillä meiltäkin kysytään, ovatko Vihreät unohtaneet luonnonsuojelun. Tämän vuoksi tarvitaan pamflettia. Vihreys on monimuotoista luonnonsuojelua. Haastoin muut Varsinais-Suomen vihreät eduskuntavaaliehdokkaat kirjoittamaan vaalikiireidensä lomassa luonnonsuojelusta, ja siitä syntyi tämä kokoelma. Toivotamme hienoja luonto- ja lukuhetkiä.

Suomalaisten perinteisen luontosuhteen vaaliminen on tärkeää. Kuva: Mikko Saario

Luonnonsuojelu voi olla etujen yhteensovittamista.

Pedotko maaseudun suurin uhka? Helena Särkijärvi, Parainen FM, maantiede www.helenasarkijarvi.fi

len seurannut jokseenkin aktiivisesti mediassa käynnissä olevaa petokeskustelua. Tapahtumat ovat herättäneet minussa monenlaisia tunteita, mutta ehkäpä eniten minua on kuitenkin ihmetyttänyt viimeaikaisen petokeskustelun suureellisuus. Ovatko pedot todellakin suurin uhka suomalaisella maaseudulla? Olen voinut henkilökohtaisesti tutustua ihmisiin, joita peto-ongelma on koskettanut. Ei tunnu reilulta, että esimerkiksi luonnonlaitumella laiduntaneesta lammaskatraasta on syksyn tullen hävinnyt ilveksen suihin lähes viidennes. Luonnonsuojelun hyväksyttävyyden näkökulmasta pidänkin siksi tärkeänä, että petokorvaukset ovat tasolla, joka korvaa menetyksestä aiheutuneet taloudelliset vahingot. Tapahtuman aiheuttamaa mielipahaa ja ylimääräistä työtä on luonnollisesti vaikeaa korvata rahalla. Pedoilla pelottelu tuntuu kuitenkin saaneen lähes ilmestyskirjamaiset mittasuhteet. Mielestäni jokaisella on oikeus pelätä petoja, mutta sitä ei pidä lietsoa. Uskon myös yleisen susipelon lietsonnan myötävaikuttaneen siihen, että ainakin minun mielikuvani kestävää metsästystä harjoittavista metsästäjistä on saanut kilpeensä ison lommon häikäilemättömän salametsästyksen seurauksena. Jatkuva petoaiheisten sensaatio-otsikoiden virta on myös ikävästi verhonnut alleen monia maaseudun asukkaiden elämän kannalta paljon merkittävimpiä asioita. Metropolikeskeinen politiikka, kuntien pakkoliitokset, isoihin keskuksiin pakenevat palvelut ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien heikkeneminen ovat samalla saaneet jäädä verenhimon varjoihin. Ovatko sudet todellakin suurempi uhka maaseudun ihmiselle kuin vaikkapa suomalaisen metsätalouden rakennemuutos, kaivannaisteollisuuden aiheuttamat ympäris-

töongelmat ja nuorten opiskelupaikkojen massiivinen siirtäminen pääkaupunkiseudulle? Eikö petovihan huuruissa ylipäätään haittaa edes se, että maaseutu on jo vuosikymmenet esitetty yhteiskunnassamme syrjäisenä, yhteiskunnan resursseja nielevänä periferiana, jonka tulevaisuus näyttäytyy vanhenevan väestön, taantumuksellisten peräkammarinpoikien ja hysteerisen maaltapaon ongelmakenttänä? Suden tassunjäljet peittävät paljon alleen. Mielestäni petovihan lietsonnalla halutaan myös halpahintaisesti virittää kaupungin ja maaseudun välistä vastakkainasettelua. Eikö kansainvälisen talouden haastavissa pyörteissä olisi näin pienen kansan nimenomaan tärkeää löytää ristiriitojen sijaan yhdessä ratkaisuja ongelmiimme? Euroopan unionin talousongelmia emme pysty tänään keskenämme ratkaisemaan, mutta voisimmeko aluksi vaikkapa aloittaa aidon, vuorovaikutteisen keskustelun suurpetojemme suojelusta? Vielä kun meillä jotain suojeltavaa on.

”Jokaisella on oikeus pelätä petoja, mutta sitä ei pidä lietsoa.” Kuva Seppo Nykänen / Yle

Luonnonsuojelu voi olla runoutta.

Merest Merja Hermonen, Lieto TT, Piikkiön kirkkoherra www.merjahermonen.fi

Laituri trappu kerrallas mää laskeuru vette

Sinivihervirt vaaliahuilu sääre pohikivest mää kasva

Kuva: Merja Hermonen

Harma puutrappu vasta kättehe viäl auringo lämmiä sammala hän hymyttä sormenpäil enneko mää kokonas sukellu

Mää kellu upoksis tukkan gon hauru ui kuulen pohjan allan mailmankallio eläväk kive jossan tual lipu veli kampela Kuva: Niina Ruuska

Nyy mää olen siin mää ole sitä mikä elä ja virtta virtta ja tule takas ittelles iankaikkisest ja mää ymmärrä et ihmne o merest syntyny

Luonnonsuojelu voi olla biodiversiteetin vaalimista.

Yksi planeetta, yksi koe Sara Luotonen, Naantali opiskelija, valtiotieteiden ylioppilas www.saraluotonen.fi

iin pitkään kuin maapallolla on ollut elämää, lajeja on myös kuollut sukupuuttoon. Yleensä lajit katoavat vähitellen, elinympäristön muuttuessa tai uusien lajien syrjäyttäessä vanhat. Historiamme tuntee kuitenkin viisi joukkosukupuuttoa, joiden aikana suuri osa kaikista maapallon lajeista katosi hyvinkin lyhyen ajan sisällä. Asteroidien törmäykset, supertulivuoret ja muut luonnonilmiöt ovat mullistaneet planeettamme ja tehneet siitä tappavan monille. Tällä hetkellä meneillään on kuudes tunnettu sukupuuttoaalto, mutta se ei ole samanlainen kuin aiemmat. Se on yhden eläinlajin, ihmisen, aikaansaama. Siitä lähtien kun ihminen jätti Afrikan taakseen, ihmisen leviämisellä on ollut tuhoisat seuraukset muille eläinlajeille, varsinkin suurikokoisille. Arvellaan, että Euroopassa ja Aasiassa ihmisen tulo vei sukupuuttoon ehkä jopa puolet alueen suurikokoisista eläinlajeista. Amerikoissa vastaava luku oli kolme neljäsosaa. Tuhoisinta ihmisen saapuminen oli Australian mantereelle, jossa suurista eläinlajeista jopa 95 prosenttia koki sukupuuton.

Oli kyse sitten ruoaksi metsästetyistä kasvinsyöjistä tai vainotuista pedoista, ihminen ei tunnu sopeutuvan yhteiseloon muiden lajien kanssa. Tällä hetkellä suuria maaeläimiä – yli tuhatkiloisisia jättiläisiä – on jäljellä enää neljästä ryhmästä: elefanteista, kirahveista, sarvikuonoista ja virtahevoista. Maapallollamme kulkevat jätit eivät ole kymmeniin miljooniin vuosiin olleet näin harvalukuisia. Viimeisimmän jääkauden lopusta lähtien olemme saaneet elää harvinaisen vakaissa olosuhteissa, jotka osaltaan ovat mahdollistaneet sivilisaatioiden kehittymisen nykyisenlaisiksi. Olemme kuitenkin tulleet käännekohtaan. Ihmisen toiminta vaikuttaa nyt ympäristöön niin paljon, että puhutaan jo aikakauden vaihtumisesta holoseenista 12

antroposeeniin, ihmisen aikakauteen. Muutos on ollut raju ja sen seuraukset vielä epäselviä. Kenties tunnetuin uuden aikakauden mukanaan tuomista muutoksista on ilmastonmuutos, jonka kohdalla olemme saattaneet jo ylittää kriittisen rajan. Vaikka näin ei vielä olisi, muutoksella on kiire. Luonnon monimuotoisuuden säilymisen suhteen olemme ohittaneet kriittiset rajat jo kauan sitten. Sukupuutot ovat toki luonnollinen osa elämän kulkua. On kuitenkin kyseenalaista, miten meille ja muille maapalloa nyt asuttaville eläimille käy nykyisen tilanteen jatkuessa. Lajimme on syntynyt ja kehittynyt nykyiseen maailmaamme. Kuka tietää miten ihmisen käy ilmaston ja luonnon muuttuessa, lajien kuollessa ja syntyessä?

”Tällä hetkellä meneillään on kuudes tunnettu sukupuuttoaalto.” Kuva: Sara Luotonen

Nykyisen joukkosukupuuton syy on ihmisen kyky kuluttaa yli luonnon kantokyvyn. Nostamme kalaa meristä nopeammin kuin kannat ehtivät uusiutua, tuprutamme ilmoille enemmän kasvihuonekaasuja kuin metsät ja meret pystyvät sitomaan ja tuhoamme elinalueita nopeammin kuin uusia ehtii syntyä. Maailman villieläinten määrä on enää puolet siitä mitä se oli neljäkymmentä vuotta sitten. Samaan aikaan ihmisten määrä on kaksinkertaistunut. Muutoksesta kärsivät eniten maailman köyhimmät alueet, joiden asukkaiden ekologinen jalanjälki on pienin ja jotka ovat olleet kaikkein vähiten aiheuttamassa muutosta. Elintason nousu on lähes väistämättä johtanut luonnonvarojen kestämättömään kulutukseen. Jotta voimme pysäyttää luonnon monimuotoisuuden vähenemisen ja kuudennen sukupuuttoaallon, meidän on murrettava tämä sidos. Meillä on yksi ainoa planeetta eikä vastuutamme sen tulevaisuudesta pidä vähätellä. Kuten biodiversiteetin isänä tunnettu biologi Edward O. Wilson kirjoitti kirjassaan Elämän monimuotoisuus: ”Yksi planeetta, yksi koe.” Toista tilaisuutta emme saa. Meidän on jo korkea aika sopeutua yhteiseloon planeettamme muiden asukkaiden kanssa.

Luonnonsuojelu voi olla välittämistä.

Madagaskarin vaaleanpunainen merikotilo Elina Rantanen, Turku FT, sosiaali-ja terveysalan suunnittelija www.elinarantanen.net

”

Unelmoin maailmasta, jonka ihmiset tahtovat pelastaa Madagaskarin vaaleanpunaisen merikotilon sen itsensä tähden, ei siksi että siitä sattuu saamaan syöpälääkettä ihmisille.” Luin yllä olevan sitaatin 16-vuotiaana kirjasta Children’s State of the Planet Handbook. Muistan hetken kristallinkirkkaasti. Olin silloin Luonto-Liiton kesäleirillä ohjaajana. Olin huumaantunut aamukasteisesta kesäaamusta, seurannut muurahaiskeon elämää ja havainnoinut meren saasteita yhdessä leiriläisten kanssa, mutta nimenomaan Madagaskarin vaaleanpunainen merikotilo asetti luonnonsuojelun ajatuksissani uusille urille. Sitaatti huusi luonnon monimuotoisuuden tärkeyttä. Luonnon monimuotoisuus on köyhtynyt nopeasti ja monessa tapauksessa peruuttamattomasti. Ihminen uhkaa sitä vallatessaan itselleen yhä suurempaa alaa maapallolta. Ihmisten lisääntyessä viljely tarvitsee lisää maapinta-alaa. Kaupunkien kasvaminen pienentää ja pirstaloi luonnontilaisia alueita ja niiden eliöstö yksinkertaistuu. Metsien kestämätön käyttö, raivaus ja ilmaston lämpeneminen supistavat maailman monimuotoisimpia trooppisia alueita. Vesien eliölajit taas vähenevät muun muassa liikakalastuksen, rehevöitymisen ja happamoitumisen seurauksena. Mitä väliä tällä kaikella sitten on? Toisinaan vaikuttaa, että kaikille ei ole itsestään selvää, että elämme tiukassa riippuvuussuhteessa luonnon kanssa. Esimerkiksi vaalikoneissa kysytään, pitäisikö etusijalle asettaa luonto vai talous, jos nämä ovat ristiriidassa. Tämä on hullua: taloudelliset voitot tehdään hyvin lyhyellä tähtäimellä, jos ne tehdään luonnon kustannuksella. Luonnon köyhtymisellä on laskettu olevan vakavat taloudelliset seuraukset: nykyvauhdin on arvioitu voivan aiheuttaa biljoo14

nien dollareiden kustannukset vuoteen 2050 mennessä. Ihminen hyötyy luonnon monimuotoisuudesta niin viihtyvyys- kuin talousnäkökulmastakin tarkasteltuna. Tämän välinearvon lisäksi luonnolla on kuitenkin myös itseisarvo. Jokaisella eliölajilla on paikkansa ekosysteemissä vaikka ihminen ei siitä hyötyisi tai olisi edes tietoinen sen olemassaolosta. Miksi ihminen olisi oikeutettu hävittämään muita eliölajeja, joiden kanssa planeettamme jaamme? Luonnon monimuotoisuudesta voidaan huolehtia, jos niin halutaan. Luonnonvarojen kestävä käyttö merkitsee, että niiden hyödyntämisen jälkeenkin jäljelle jää uusiutumiskykyinen luonto – niin seuraavia ihmissukupolvia varten kuin luonnon itsensä tähden. Luonnon monimuotoisuuden suojelun pitää olla aina politiikan tavoitteena. Madagaskarin vaaleanpunaiselta merikotilolta voidaan saada syöpälääkettä, mutta sen pelastaminen on tärkeää joka tapauksessa. Luonnon monimuotoisuudesta voidaan huolehtia, jos niin halutaan.” Kuva: Johanna Leppäsilta

Luonnonsuojelu voi olla päivittäinen, tiedostamaton valinta.

Minun luontoni ja sen suojelu Mikko Välttilä, Somero maanviljelijä, lähiruokayrittäjä www.mikkovalttila.fi

sun kirjaimellisesti kahdenlaisen Suomen rajalla. Etupihalta aukeaa viljava varsinaissuomalainen peltoaukea, takapihalta metsä, joka jatkuu ensin Torronsuon kansallispuistoon, sitten halki koko Suomen itärajalle asti. Tietysti siellä on peltoja ja kaupunkeja välissä, mutta luonto muuttuu tässä meidän nurkilla totaalisesti itään päin mentäessä. Olen asunut täällä melkein aina. Muutamia kertoja olen lähtenyt pois ja taas tullut takaisin. Olen vasta viime aikoina alkanut ymmärtää, mikä erottaa maalaisen ja kaupunkilaisen toisistaan. Se on luontosuhde. Metsä on aina läsnä. Niitty ja peltokin ovat. Niistä otetaan yhä se elämisen ehto, ja toisaalta huvi ja virkistys. Täkäläinen ihminen, kuten minäkään, ei koe luonnonsuojelua minään erityisasiana. Täällä kaadetaan metsää ja istutetaan uutta. Täällä myös viljellään ja muokataan maata. Minun mielestäni kiitettävän moni yrittää tehdä sen fiksusti, niin että vaikkapa vesistövalumat olisivat mahdollisimman pieniä. Metsänomistus alueellamme on pirstaleista eivätkä hakkuut ole koskaan kovin isoja. Monesti täällä vähän naurahdellaan luonnonsuojelulle. Ei oikein ymmärretä, että itse ollaan aika kovia suojelemaan omaa luontoamme. Eläimetkin ovat aina läsnä. Paitsi kotieläimet, myös metsän eläimet. Hirvet, peurat, jänikset, ketut ja mäyrät ovat päivittäisiä näkyjä. Hirviä kaadetaan vuodessa muutamia, samoin peuroja. Supikoiria varsinkin, mutta myös kettuja jaksaa jokunen aktiivinen metsästäjä jahdata. Hyvä niin, koska maahan pesivien lintujen kannat täälläpäin ovat kovin heikot. Kukaan täällä ei kuitenkaan vihaa metsän eläimiä. Ei vaikka hirvet saattavat syödä nuoren metsän aivan tärviölle yhdessä vuodessa. Eikä sittenkään 16

vaikka supi söisi pihasta kanan tai ilves kissan. Kaikki tämä on kovin tavallista ja luonnollista. Itse lienen herkemmästä päästä täällä. Minua on aina koskenut kovasti, kun vaikkapa suosikkimetsäni on hakattu tai kaunis yksinäinen puu keskellä peltoaukeaa on kaadettu. Toisaalta tunne on hyvinkin ristiriitainen: se metsä on jonkun ihmisen elanto ja omaisuus. Mikä minä olen hakkuuta kieltämään? Ja kyllä se metsä ihan oikeasti kasvaa uudelleen. Silti olisin kovin surullinen, jos kotini lähellä oleva ikikuusikko, minun oma satumetsäni ja voimapaikkani kaadettaisiin pois. Jos minulla olisi rahaa, ostaisin sen itselleni vain varmistaakseni, ettei siihen kajota. Vaikka täällä elanto tulee pellosta ja metsästä, kotiseudullani kyllä suojellaan luontoa ja arvostetaan sitä. Maanviljelijät tiedostavat vastuunsa vesistöjen suhteen, kulttuurimaisemaa vaalitaan, luonnonvaraisten eläinten elinoloja kunnioitetaan, romut ja jätteet toimitetaan asiaan kuuluviin paikkoihin ja turhaa luonnon raiskaamista vältetään. Sellaista on minunkin luonnonsuojeluni. Päivittäisiä valintoja sekä siviilinä että ammatissa. Kotitaloudessa kierrättämistä, töissä suojakaistojen jättämistä vesistön varteen ja vaikkapa kuovin pesintärauhan kunnioittamista mahdollisuuksien mukaan.

”Vaikka täällä elanto tulee pellosta ja metsästä, kotiseudullani kyllä suojellaan luontoa ja arvostetaan sitä.” Kuva: Mikko Välttilä

Luonnonsuojelu voi olla rahan arvon ymmärtämistä.

Miksi meidän tarvitsisi välittää luonnon monimuotoisuudesta? Teemu Saikkonen, Sauvo FM, biologi, tutkija

iksi meidän pitäisi hävittää kauniisti kukkivat lupiinit pientareilta? Lupiinien näyttävän värikylläiset kukat ja ryhdikäs olemushan kuuluvat suomalaiseen kesään. Jopa J. Karjalainen on tehnyt upean laulun noista kauniisti kukkivista kasveista. Mitä vikaa on helppokulkuisessa, hoidetussa mäntymetsässä? Emmehän saa siellä naamaamme pusikoista toiseen vedettyjä hämähäkinseittejä, hyttyset eivät vaivaa emmekä kompuroi puolilahoihin tuulen kaatamiin puunrunkoihin. Ja kun päätehakkuiden aika tulee, metsänomistaja saa vähällä vaivalla kellistettyä koko puupellon. Miksi suuressa ja ruuhkaisessa Pariisin miljoonakaupungissa ydinkeskustan katoilla mehiläisten kuolleisuus on pienempää ja pesäkohtainen hunajatuotanto suurempaa kuin ranskalaisella maaseudulla? Miksi modernin ranskalaisen maatalouden kukkaloisto kalpenee Pariisin puistojen ja parvekkeiden kukille? Kaikissa yllämainituissa esimerkeissä on kyse luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä. Lupiini on vieraslaji Pohjois-Amerikasta joka valtaa elinympäristöjä kotimaisilta kasveiltamme. Maatalouden muutosten myötä harvinaistuneet keto- ja niittykasvit löysivät aiemmin turvapaikan tienpientareilta, mutta nykyään lupiini on monin paikoin syrjäyttänyt pientareiden muut kasvit. Uusi laji ei siis lisääkään luonnon monimuotoisuutta vaan vähentää sitä. Nykyiset talousmetsät puolestaan ovat enemmänkin puupeltoja kuin aitoja metsiä, 18

sillä niitä lannoitetaan, myrkytetään ja kitketään kuten peltoja. Tällaisen ihmisen hoitaman puupellon monimuotoisuus on ymmärrettävästi huomattavasti matalampi kuin monimuotoisen luonnonmetsän. Lisäksi nopeasti kasvanut puuaines on moniin vaativiin käyttötarkoituksiin liian pehmoista höttöä ja parhaimmillaan lähinnä selluna. Mehiläisten tapauksessa korostuu maatalousympäristön voimakas muutos. Aiemmin maatilat olivat pienehköjä, omavaraisia yksiköitä, joissa niin kasvi- ja eläinlajien kuin pienimuotoisten elinympäristöjenkin kirjo oli suuri. Nykyään maatalouden yksiköt ovat suuria ja tehokkaasti hoidettuja yhden lajin yksiköitä. Kaupungeissa sitä vastoin on tänä päivänä monia pienialaisia yksilöllisesti hoidettuja puistoja ja vielä monin verroin enemmän istutuksia ihmisten pihoilla ja parvekkeilla. Nykyaikana siis kaupungit voivat olla jo pölyttäjähyönteiselle monimuotoisempia elinympäristöjä kuin maaseudut. Yhden puulajin tai yhden viljelykasvin kasvustot kärsivät niin hyönteistuhoista kuin myrskyistä tai muista ilmaston ääri-ilmiöistä huomattavasti pahemmin kuin monimuotoiset kasvustot. Ilmastonmuutoksen myötä näiden uhkien riski lisäksi kasvaa koko ajan. Niin sanotut ilmaiset ekosysteemipalvelut, jotka toimiva luonto meille tuottaa, kuten vaikkapa puhdas pohjavesi, yhteyttävien kasvien tuottama happi, eloperäisen aineksen hajottaminen ja monet muut itsestään selvinä pitämämme asiat, ovat vaarassa loppua. Kolmasosa maailman ruokasadosta on pölyttäjäeläinten täysin ilmaiseksi pölyttämiä. Lajirunsas elinympäristö torjuu jopa allergioita ja astmaa. On laskettu, kuinka paljon nämä ekosysteemipalvelut maksaisivat, jos ne pyrittäisiin toteuttamaan teknologialla tai ihmisvoimin, ja luvut ovat pöyristyttävän suuria. Ei siis tarvitse olla kukkia ja heinäsirkkoja rakastava ituhippi nähdäkseen monimuotoisen luonnon kiistattomat edut ihmiskunnalle. Pelkästään rahan päälle ymmärtäminenkin riittää. ”Kolmasosa maailman ruokasadosta on pölyttäjäeläinten täysin ilmaiseksi pölyttämiä.” Kuva: Jakke Mäkelä

Luonnonsuojelu voi olla taloustiedettä.

Luonnon palvelut ja resurssit eivät ole ilmaisia ja loputtomia Mari Saario, Kaarina FM, kestävän liiketoiminnan konsultti www.marisaario.net

uulet varmaan, että raha tulee seinästä ja sähkö töpselistä, irvaillaan jakopolitiikasta innostuneille poliitikoille. Poliittinen realismi kuitenkin unohtuu, kun pitäisi ajatella luonnonvarojen rajallisuutta. Luonnon tarjoamat palvelut ja resurssit oletetaan ilmaisiksi ja loputtomiksi. Moni päättäjä on valmis joustamaan, koska ”onhan luonnonsuojelu tärkeää, mutta…”. Käytännössä lasku maksatetaan ympäristöllä ja viedään läpi vielä se yksi kaava, koska jäähän niitä suojeltuja lajeja muualle. Tai voidaan todeta, ettei pikkuinen saastuttelu täällä haittaa, koska muualla on isompia ongelmia. Kannattaa tutustua Aasian miljoonakaupunkien ilmanlaatuongelmiin ja niiden hintaan. Synkimpien arvioiden mukaan talouskasvu on siellä todellisuudessa negatiivista. On vain kulutettu pääomaa ja jätetty vahingot laskematta, koska ekosysteemien korjausvelkaa ei vielä lasketa bruttokansantuotteeseen. Luonnon ekosysteemeillä on olemassaolon oikeus, jota ihmisen tulisi älykkäänä ja tietoisena lajina kunnioittaa. Mutta vaikka ajattelisi, että ”tupajumeilla ja torakoilla” ei ole lupaa olla ihmisen suunnitelmien tiellä, ympäristön merkitystä ei siltikään voi kieltää. Luonto vastaa ruoan, energian ja muiden keskeisten raaka-ainetarpeidemme tuotannosta. Ekosysteemit säätelevät ilmastoa ja ilmanlaatua, ehkäisevät tulvia sekä puhdistavat vettä ja maaperää. Näiden tuhoaminen vahingoittaa ihmistä, taloutta, yritystoimintaa ja yhteiskuntaa. Sukupolven, kansan tai yksilön oikeus omistaa luonnonvaroja pitää nähdä lainana 20

yhteisestä reservistä. Käytetyt resurssit pitää ennen pitkää palauttaa ja pääomaa suojella. Luontopankin koroista saamme nauttia kaikki. Edes innovaatioita ei tarvitse luoda tyhjästä, kun voimme matkia evoluution testaamia ratkaisuja. Esimerkiksi tarranauha, luotijuna, huoneenlämmössä säilyvä rokote ja uuden sukupolven ledit ovat syntyneet biomimetiikasta. Luonnon tutkiminen kivikovan insinöörityön pohja. Suomen ympäristön tila -raportin mukaan kaksi suurta ongelmaa pysyy edelleen: ilmastomuutos ja luonnon monimuotoisuuden menettäminen. Jälkimmäinen näkyy luonnonsuojelun väheksymisenä politiikassa. Ilmastovaikutuksista on ihmisiä koulutettu, luonnon merkityksestä niukemmin. Tulevaisuudessa luonnonvarojen ymmärtämisen, kestävän käytön, suojelun ja ennallistamisen tulee olla kiertotalous-Suomen politiikan keskiössä. Muutoksen mahdollistajia ovat ympäristöekonomian ehdoilla kehitettävä sääntely, asennemuutokset ja teknologian kehittäminen. Menestyvät yritykset miettivät strategista suhdettaan biodiversiteettiin ja luonnonarvopalveluita tukeva yritystoiminta on uusi kasvun mahdollisuus. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin sukupolvisopimuksesta. Sadan vuoden päästä lapsenlapsenlapsesi ehkä löytää linnunhernetikkukoin aineenvaihdunnasta entsyymin, mistä syntyy kokonainen uusi teollisuudenala. Tai sitten hän kokee luontoelämyksen nähdessään pienen hyönteisen peukalonkynnellään. Niin tai näin, koilla on oikeus elää ja tulevaisuuden ihmisillä nauttia säilyneestä ekosysteemistä.

”Sadan vuoden päästä lapsenlapsenlapsesi ehkä löytää linnunhernetikkukoin aineenvaihdunnasta entsyymin, mistä syntyy kokonainen uusi teollisuudenala.” Kuva: Jakke Mäkelä

Luonnonsuojelu voi olla uusien työpaikkojen ja yritysten luomista.

Luonnonsuojelu ja yrittäjyys Konsta Weber, Turku FM, kauppatieteiden ylioppilas, startup-yrittäjä www.konstaweber.fi

n mieletöntä nähdä uuden yrittäjyyden ja uusien tuotteiden kehittäminen luonnonsuojelun vastaisena toimintana. Nykyään yritystoimintaa ja teollisuutta säännellään osin sen mukaan kuinka paljon haitallisia ulkoisvaikutuksia toiminnalla on. Käytännössä säätelyä tehdään sen mukaan kuinka paljon toiminta saastuttaa, kuluttaa luonnonvaroja tai aiheuttaa muita ympäristöhaittoja. On absurdi ajatus, että yritystoiminnan ylipäätään tulisi toimia niin, että se kuluttaa tarpeettomasti luontoa ja yhteistä ympäristöämme. Mikäli ympäristö nähdään vain raaka-aineen tarjoajana, mahdollisina tiloina ja yritystoiminnan maa-alana, ollaan lähtökohtaisesti menossa kummalliseen suuntaan. Kaiken toiminnan tavoitteena tulisi olla elinympäristömme parantaminen ja ympäristön kanssa sopusoinnussa harjoitettava liiketoiminta. Muutoin vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee: ympäristön tilaa heikennetään jatkuvasti yritystoiminnalla, ja samaan aikaan muualla harjoitetaan yritys-, yhdistys-, ja kansalaisjärjestötoimintaa, jonka tarkoituksena on korjata näitä haittoja. Ympäristönsuojelu voi luoda uusia työpaikkoja ja uutta yrittäjyyttä. Tämä ei ole vain mahdollisuus vaan sen tulisi olla myös tavoite. Cleantech-yritykset ovat osaltaan mukana projektissa, jossa puhdistetaan ja vähennetään ympäristölle jo aiheutunutta haittaa. Lähtökohdan pitäisi olla, että työllistämme ihmisiä siten, että työviikon päätyttyä he ovat luoneet ympärilleen kokonaisuudessaan enemmän hyvää kuin haittaa. Ulkoisvaikutusten tarkka laskeminen ja arvottaminen on vielä mahdotonta. On todella vaikeaa laskea, kuinka paljon yhden tehtaan hiilidioksidipäästöt ilmaan ja öljypäästöt meriin aiheuttavat rahalla mitattavaa ulkoisvaikutusta ja kuinka paljon rahaa

näiden haittojen korjaamiseksi tarvitaan. On vaikeaa määrittää, kuinka paljon haitallisten ulkoisvaikutusten pitäisi ylipäätään nostaa tuotteiden hintaa. Kerrannaisvaikukset jäävät usein ulkopuolelle, eikä niitä ole kukaan saastuttaneesta sukupolvesta kuittaamassa. Ei pidä ajatella, kuinka paljon yksi työpaikka oikeuttaa saastuttamaan, vaan pikemminkin pohtia, miten saadaan luotua sellainen työpaikka, joka edistää hyvinvointia. Mikäli työpaikan tai työtehtävän on kuormitettava ympäristöä, vastuullinen yrittäjä ajattelee, miten saman konsernin sisällä tämä kuorma saadaan käännettyä jälleen positiivisen puolelle. Työllistäminen, yrittäjyys ja luonnonsuojelu – kaikki mahtuvat samalle riville.

”Lähtökohdan pitäisi olla, että työllistämme ihmisiä siten, että työviikon päätyttyä he ovat luoneet ympärilleen kokonaisuudessaan enemmän hyvää kuin haittaa.” AIV-rehun tekoa 1930-luvulla. Kuva: Uudenkaupungin museo, Frans Arrakoski

Kuvat: Pertti Sundqvist

Kuva: Jakke M채kel채

Kuva: Mikko Saario

Luonnonsuojelu voi olla maaseudun vahvuutta.

Maaseutu ei ole köyhä serkku Anne Bland, Huittinen Puolueen varapuheenjohtaja, Maaseutu- ja erävihreiden puheenjohtaja, yhteiskunnallinen yrittäjä www.annebland.fi

”

Maa elää ruoasta eikä sitä tuoteta kaupunkien viherkatoilla,” totesi eräs kaupunkilainen, kun keskustelimme maaseutuvihreyden leviämisestä. Hänen mielestään kaupunkilaiset unohtavat helposti, miten tärkeä maaseutu on ruokaturvan ja hajautetun energiantuotannon kannalta.

Itse menisin pidemmälle: maaseutu on se, mikä nostaa talouden kestävään kasvuun. Maaseutu nähdään usein köyhänä serkkuna, jota joutuu hiukan häpeilemään. Visiossamme se muuttuu nyt rikkaammaksi kaimaksi. Suomi on vahva biotalousmaa. Vihreä biotalous tarkoittaa fossiilisen polttoaine- ja energiariippuvuuden vähentämistä (ml. turve!) ja toisaalta uusiutuvien luonnonvarojen kestävää käyttöä ravinnon, energian, tuotteiden ja palvelujen tuottamiseksi. Kierrätys ja kiertotalous ovat osa biotaloutta: jäte ei ole ongelma, vaan osa ratkaisua. Hyvä esimerkki on biokaasu. Sen sijaan, että kunnat kuljettavat biojätteensä kaukana sijaitseviin jätteenkäsittelylaitoksiin tai lanta ravinteineen ja kaasuineen saastuttaa ilmakehää, pohjavesiä ja Itämerta, ne kannattaa mädättää paikallisesti biokaasuksi sähkön- ja lämmöntuotantoon sekä polttoaineeksi. Visionamme on, että vuoteen 2030 mennessä energiatuotannostamme 60% tulee uusiutuvista lähteistä ja ruoantuotannosta 50% on luomussa. Biotalous on luonut jo toistasataa tuhatta työpaikkaa maaseudulle. Lähi- ja luomuruoka kuuluvat olennaisena osana ilmastoälykkääseen ja hiiltä sitovaan maatalouteen. EU:n maataloustuet pohjautuvat suuruden ekonomiaan ja saastuttavaan öljyriippuvuuteen. Suomalainen perheviljelijä ei tässä järjestelmässä enää pärjää. 26

Seuraavalla EU:n ohjelmakaudella tuet onkin muutettava palkaksi siitä, että maatiloilla tuotetaan puhdasta ruokaa, energiaa, ilmaa ja vettä; luodaan monimuotoisuutta, kulttuurimaisemia ja sidotaan hiiltä. Näiden ekosysteemipalvelujen mahdollistamisesta kannattaakin maksaa. Usein ympäristö ja työllisyys nähdään toisensa poissulkevina, mutta työpaikkoja tarjoaa myös teollisuus, joka näkee ilmasto- ja ympäristönormit menestystekijöinä. Juuri ympäristöluvan saanut Äänekosken biotuotetehdas on tässä edelläkävijä. Pienet ja keskisuuret yritykset, osuuskunnat, yhteiskunnalliset yritykset sekä luontomatkailu ja luonto- ja maaseutuelämyksiin perustuva Green Care luovat hyvinvointia ja työpaikkoja, joita turhalla byrokratialla ei saa kurittaa. Kuten Aisopoksen saduista tuttu maalaishiirikin ymmärsi, tarjoaa maaseutu hyvinvointia ja turvallisuutta. Nykyisessä epävakaassa maailmantilanteessa mahdollisimman suuri ruoka-, energia- ja polttoaineomavaraisuus ei olisi hullumpi juttu. Uskallanpa väittää, että Suomen talouden lisäksi maaseutu pistää myös vihreiden kannatuksen kasvuun. Tästä oli jo hyvänä osoituksena sadan ihmisen voimin 10.1.15 Hämeen Koijärvellä järjestetty Maaseutu- ja erävihreiden eduskuntavaalistartti. Ehdokkaita oli Koillismaalta Helsinkiin ja Varsinais-Suomessa meitä on peräti viisi. Vihreiden ensimmäisen aallon voidaan nähdä alkaneen Koijärveltä lähes 40 vuotta sitten. Silloin maanviljelijät ja ympäristönsuojelijat ottivat yhteen. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Nyt haluamme olla tekemässä suomalaisesta maaseudusta elävää yhdessä muiden maaseudun ihmisten kanssa. Maaseutu ansaitsee useamman sitä puolustavan puolueen. Toinen vihreä aalto alkakoon planeettamme ja sen erilaisten asukkaiden hyväksi!

”Lähi- ja luomuruoka kuuluvat olennaisena osana ilmastoälykkääseen ja hiiltä sitovaan maatalouteen.” Kuva: Niina Ruuska

Luonnonsuojelu voi olla soidensuojelua.

Sinnitelkää, Suomen suot! Niina Ratilainen, Turku ympäristösuunnittelija avustaja

(AMK),

eduskunta-

www.niinaratilainen.fi

uluneena vuonna on otettu takapakkia monissa tärkeissä ympäristöasioissa. Turpeen käytön lisääminen ja soidensuojeluohjelmasta lipeäminen ovat olleet ensimmäisiä toteutuneista erityisen ilkeistä ilmastoteoista. Soidensuojeluohjelma olisi ollut erinomainen esimerkki onnistuneesta ympäristönsuojeluhankkeesta. Ohjelmaa on valmisteltu kuusi vuotta yhteistyössä maanomistajien kanssa. Suobiologit ovat tehneet kartoituksia, ja selvityksistä on vastannut laaja asiantuntijajoukko. Maanomistajille soidensuojeluohjelma varmistaisi korvaukset suojeltavista alueista. Ohjelma on paitsi soille, myös maanomistajille hyvä vaihtoehto. Stubbin hallitus kuitenkin vesitti soidensuojeluohjelman viime metreillä. Tekosyyksi kelpasi halu edetä vapaaehtoisuuden pohjalta. Maanomistajien kuuleminen oli kuitenkin juuri käynnistymässä. Lisäksi on huomattava, että vaikkapa vuonna 2013 tehtiin 711 pakkolunastuspäätöstä, joista vain 18 koski luonnonsuojelua. 516 pakkolunastusta taas liittyi maanteihin. Saman kuukauden aikana soidensuojelun vesittämisen kanssa hallitus päätti pakkolunastaa Hanhikiven luontoympäristöä Rosatomin ydinvoimalahankkeelle. Saman argumentin painoarvo vaihteli siis nopeasti tarpeen mukaan. Soidensuojeluohjelma vietiin vuoden 2015 alussa loppuun tavallaan, sillä lopulta soita suojeltiin 6000 hehtaaria. Se on 6 % hallituksen alun perin itselleen asettamasta tavoitteesta. Tärkeä hanke on tällä erää nitistetty. Suot ovat uhanalaisia hiilivarastoja. Erityisen suuri tarve soidensuojelulle on EteläSuomessa, jossa maa-alueiden voimakas hyödyntäminen on vähentänyt suoalueita 28

1950-luvulta saakka. Suomen Luonnonsuojeluliiton mukaan Etelä-Suomessa yksittäisistä suotyypeistä 96 % on uhanalaisia tai silmälläpidettäviä. Varsinais-Suomessa soita on muutettu paljon viljelysmaiksi. Nykyään suot ovat ahtaalla turvetuotannon vuoksi. Raumjärvensuo Laitilassa ja Mynämäellä on pohjavesialuetta ja harvinaisen viitasammakon koti. Hirvisuo Pöytyällä on luonnontilaista keidassuota ja harvinaisen linnuston elinaluetta. Kumpikin alue kiinnostaa turvetuottajia. Kumpikin on Varsinais-Suomen maisemassa harvinaista ympäristöä. Soidensuojeluohjelma suojelisi uhanalaisia soita pitkäjänteisesti ja kokonaisvaltaisesti. Soita ei voi suojella pala sieltä, pala täältä. Useilla suoalueilla on monia maanomistajia. Tällöin on haettava yhteistyössä ratkaisua koko suoekosysteemin suojeluun. Mitä tapahtuu suolle, josta suojellaan vaikkapa 70 % ja pilataan 30 %? Suo on vesialue, joten suojeltukin osa tuhoutuu, kun vesi alkaa turpeennostoalueelta virrata. Kerran menetettyjä soita ei saada takaisin, sillä suo on luontotyypeistä hitaimmin muodostuvaa ja vaikeaa ennallistaa. Soiden tila on erityisen kriittinen eteläisimmässä Suomessa. Suomalaisilla pitää olla tulevaisuudessakin mahdollisuus nähdä puhdas suomalainen suo maakunnassaan ja tutustua soiden eliöstöön ja kasvilajeihin. Tämä mahdollisuus ei säily ilman suojelua, eikä suojelu etene pelkillä toivomuspuheilla. Soidensuojeluohjelmaa ei saa upottaa ja haudata syviin turvekerroksiin. Se tulee viedä seuraavalla hallituskaudella alkuperäisessä koossaan eteenpäin.

”Raumjärvensuo Laitilassa ja Mynämäellä on pohjavesialuetta ja harvinaisen viitasammakon koti.” Kuva: Reijo Lehikoinen

Luonnonsuojelu voi olla konfliktien ehkäisyä.

Sudenmetsästyksestä Laura Rantanen, Turku tiedottaja, toimittaja www.rantanenlaura.fi

uhtautuminen susiin jakaa kansaa. YLEn viime vuonna tekemän arvokyselyn mukaan Suomen kansalaiset ovat jyrkän erimielisiä kolmesta asiasta: tasa-arvoisesta avioliittolaista, ruotsin kielen asemasta ja susien metsästyksestä. Jakolinja menee selvästi ikäpolvien mukaan. 15-24-vuotiaista alle viidennes kannattaa susien voimallisempaa metsästystä, yli 65-vuotiaista 53 prosenttia. Sudenkaatolupien määrä lähes kaksinkertaistui viime vuodesta. Maa- ja metsätalousministeriö aloitti kaksivuotisen kokeilun, jossa uhanalaisia susia saa metsästää “kannanhoidollisesti”. Riistakeskuksen myöntämät poikkeusluvat on tarkoitus kohdistaa haittaa tai vahinkoa aiheuttaneisiin nuoriin susiyksilöihin. Kaikki vuoden 2007 jälkeen myönnetyt luvat tätä ennen olivat vahinkoperusteisia poikkeuslupia, jotka kohdennettiin erityisen merkittävää vahinkoa tai uhkaa aiheuttaviin yksilöihin. Ministeriö vahvisti täksi ja ensi talveksi suurimmaksi saalismääräksi 29 sutta, ja Suomen riistakeskus myönsi 24 poikkeuslupaa suden tappamiseksi täksi kevättalveksi. Susien metsästys alkoi eri puolilla Suomea 23.2. Pääasiassa aikuisia susia oli ammuttu 13.3.2015 mennessä 17 yksilöä. Poikkeusluvat olivat voimassa 21 vuorokautta. Poikkeusluvat ovat voimassa 21 vuorokautta. Ihan kaikkialla, kuten Varsinais-Suomessa, metsästys ei alkanut suunnitellun aikataulun mukaisesti luvista tehtyjen valitusten vuoksi. Varsinais-Suomeen on annettu kolme kaatolupaa, ja laumoja alueella on korkeintaan kaksi. Aikaisemmin, kun sudenkaatolupia on annettu, salametsästys on lisääntynyt niiden 30

varjolla. Tällä kertaa osa virkamiehistä ja poliitikoista kuitenkin uskoo sen vähentyvän. He ajattelevat, että luvallinen sudenmetsästys purkaa susialueen metsästäjien susijahtipaineita eikä laittomalle tielle lähdetä. Tässä ajattelussa on heikot kohtansa. Salametsästys on järjestäytynyttä rikollisuutta. Kuinka paljon rikollisin mahtaa vaikuttaa se, että jotkut pääsevät tappamaan susia luvallisesti? Ajatellaan, että sudenmetsästys ei vaaranna äärimmäisen uhanalaisen susilauman elinvoimaisuutta tai hajota susilaumaa kuten alfanaaraan tappaminen. Asetelmassa on riskinsä. Kuinka voidaan varmistaa, että metsästäjät tunnistavat laumasta nuoren suden alfan sijaan ja tappavat juuri sen? Joidenkin asiantuntijoiden mukaan laumalla on riski hajota siihen kohdistetun jahdin takia vaikka ammuttu yksilö ei olisikaan alfa. Tiedetään myös, että aikaisemmin jotkut ovat tappaneet tarkoituksella alfanaaraita tarkoituksenaan hajottaa lauma. Sen jälkeen on helpompi saada lisää kaatolupia hajaannuksen mahdollisesti aiheuttamien ongelmien takia. Voidaanko näillä kannanhoidollisiksi kutsutuilla luvilla saada salametsästys aidosti loppumaan, kun se ei ole aikaisemmin samalla metodilla onnistunut? Vastuu on nyt metsästäjillä. Koe on lopetettava, jos se ei lopeta salametsästystä, kuten on toivottu. Siinä tapauksessa salametsästyksen viranomaisvalvonnan lisäämisen lisäksi rangaistuksia on kovennettava. Susi kuuluu Suomen luontoon ja suomalainen luonto tarvitsee sutta. Sudella on vaikutuksensa luonnon monimuotoisuudelle. Sen kanta ei ole vielä geneettisesti kestävällä tasolla. Erävalvontaa ja poliisiresursseja metsästysrikosten selvittämiseen tarvitaan jatkossa vielä nykyistä enemmän. Susi olisi saatava metsästyslaista luonnonsuojelulakiin.

”Suomalainen luonto tarvitsee sutta.” Kuva: Markus J. Rantala

Luonnonsuojelu voi olla rikosten torjuntaa.

Ympäristörikollisuuteen puuttuminen kaipaa asennemuutosta Saara Ilvessalo, Turku Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden puheenjohtaja, oikeusnotaari www.saarailvessalo.net

ikokset kiinnostavat. Julma murhaaja tappaa viimeiseen asti hiotun suunnitelman avulla. Elokuvassa motiivit ovat piilossa viimeiseen asti. Lopussa paha saa palkkansa. Kun rikoksen uhrina onkin ympäristö, kuvio monimutkaistuu. Ympäristörikokset eivät ole mediaseksikkäitä. Ne eivät myöskään ole aina lainsäädännöllisesti yksinkertaisia.

Ympäristörikos on eliötä tai elinympäristöä vahingoittava tai pilaava teko. Lähtökohtana on Suomen perustuslain 20 § eli ympäristöperusoikeussäännös, jonka mukaan ”vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille”. Varsinaiset kriminalisoinnit on säädetty rikoslaissa. Ympäristörikosten moitittavuus ei aina ole yhtä ilmeinen kuin perinteisessä rikosoikeudessa. Tekijä ja hänen motiivinsa ovat harvoin ”absoluuttisen pahoja”. Rikoksen kohteena ei ole yksittäinen kärsivä ihminen tai hänen omistuksensa, vaan suojan kohde on luonteeltaan kollektiivinen ympäristö. Tämän takia ympäristörikokset ovat jopa viranomaisten vaikeita ymmärtää. Ympäristörikosten selvittely on Suomessa lapsenkengissä. Julkiset voimavarat ja erikoistuminen eivät riitä niiden tunnistamiseen ja tutkimiseen. Lisäksi asenteissa ja koulutuksessa on parantamisen varaa. Surullisena ääriesimerkkinä mainittakoon Talvivaara, jonka tapauksessa ympäristöhallinto ei kyennyt tarpeeksi tehokkaasti ja ajoissa asettamaan ympäristön etua talouden edun edelle. 32

Suurin osa ympäristörikollisuudesta on piilorikollisuutta, jota ei koskaan tunnisteta. Havaituistakin ympäristörikosepäilyistä viranomaiset jättävät monet ilmoittamatta poliisille, ja noin puolet käsittelyssä olevista tapauksista jää kokonaan syyttämättä. Tehokkaimmin ympäristörikoksiin puututaan ennaltaehkäisemällä ne luvituksen, valvonnan ja taloudellisen ohjauksen keinoin. Luonnon ja ympäristön tehokas suojeleminen vaatii kuitenkin myös tekojen kriminalisointia. Kriminalisointi toimii pelotteena ja signaalina teon paheksumisesta. Laista puuttuu kuitenkin edelleen esimerkiksi törkeä luonnonsuojelurikos. Taloudellisen hyödyn tavoittelun, ammattimaisuuden ja suunnitelmallisuuden pitäisi myös koventaa rangaistusta ympäristön turmelemisesta. Tarvitaan myös riittävä resursointi tutkia ja selvitellä. Jos poliisilta ja oikeuslaitokselta leikataan, samalla leikataan myös ympäristönsuojelusta. Kierre vahvistaa kuvitelmaa etteivät ympäristörikokset olisi ihan oikeita rikoksia. Ympäristörikosten rangaistuksia on syytä koventaa. Asenteet muuttuvat hitaasti, mutta tavoitteellisella lainsäädännöllä, tehokkaammalla valvonnalla ja tiedotuksella kehittyvästä ympäristölainsäädännöstä ollaan oikealla tiellä. Talvivaaran ainoa positiivinen puoli on, että ympäristörikokset ovat nousseet kiinnostavien ja paheksuttavien asioiden agendalla askeleen ylöspäin. Nyt on päättäjien aika ottaa luonto tosissaan myös rikosoikeuden keinoin.

”Luonnon ja ympäristön tehokas suojeleminen vaatii kuitenkin myös tekojen kriminalisointia.” Kuva: Niko Porjo

Luonnonsuojelu voi olla teknologiaa.

Itämeren tehokas suojelu vaatii tietoa Tuomo Liljenbäck, Turku Turun vihreiden varapuheenjohtaja, biokemian opiskelija www.tuomoliljenback.net

tämeren pitkä ja kapea muoto sekä Tanskan salmet estävät veden tehokkaan sekoittumisen suurempaan vesimassaan. Siksi ihmisen toiminnan seurauksesta mereen kertyy jatkuvasti suuria pitoisuuksia erilaisia haitallisia yhdisteitä. Öljy, raskasmetallit ja lääkeaineet eivät yksiselitteisesti kuulu mereen. Pieninä pitoisuuksina tarpeelliset ravinteet aiheuttavat liian suurina pitoisuuksina rehevöitymistä, mistä seuraa lukuisia ongelmia. Itämereen saapui vuoden 2014 joulukuussa kauan odotettu suolapulssi. Harvinainen ilmiö on mahdollinen otollisten sääolojen ja hydrologisen tilanteen vallitessa. Pohjanmeren suolainen ja hapekas raskaampi vesi kulkee vähitellen Tanskan salmista Itämeren pohjaa pitkin eteenpäin syrjäyttäen tieltään hapetonta tai vähähappista vettä. Syvänteiden happikadon helpottuminen vähentää sisäisen kuormituksen aiheuttamaa rehevöitymistä. Hapettomissa oloissa pohjalle kertyneet ravinteet voivat vapautua jälleen vesistöön ja siten jatkaa rehevöitymistä, vaikka ulkoinen kuormitus olisikin vähentynyt. Emme voi kuitenkaan toivoa, että luonto pelastastaisi Itämeren puolestamme. Niin kauan kuin kuormitamme merta, meidän tulee myös aktiivisesti toimia sen puolesta. Rehevöitymisen merkittävin syy Suomessa on maataloudessa käytettyjen lannoitteiden typen ja fosforin valuminen pelloilta vesistöihin. Kuitenkin myös kaupunkien jätevedenpuhdistamot päästävät edelleen typpeä läpi. Typpi ja fosfori ovat olennaisia kaikkien eliöiden biomolekyylien rakenneosia. Niiden määrän lisääntyminen lisää levän ja kasviplanktonin kasvua sekä biomassan määrää.

Rehevöityminen muokkaa vesistön ravinnekiertoa, aiheuttaen muun muassa happikatoa. Myrkyllinen sinilevä lisääntyy, mikä on uhka niin ihmisille kuin muillekin eläimille. Lopulta rehevöityminen vähentää biodiversiteettiä ja vaikuttaa eri lajien väliseen tasapainoon. Mitä voimme tehdä Itämeren tilan hyväksi? On tärkeää kehittää teknologiaa ja siirtyä ratkaisuihin, jotka vähentävät ravinnepäästöjä ja rehevöitymistä. Tarvitsemme uusia keinoja vähentää kuormitusta ja puhdistaa Itämerta aktiivisesti. Tämä edellyttää tutkimukseen panostamista. Maatalouden tulisi siirtyä suljetumpaan kiertoon ja kehittää viljelymenetelmiä, siten että valumat pienenevät. Lannoitteiden sijaan tulisi käyttää entistä enemmän biologista typensidontaa, eli hyödyntää typpeä suoraan ilmakehästä maahan sitovia mikrobeja. Typpilannoitteiden käytön minimointi on palvelus myös ilmastolle. Suomen jätevedenpuhdistamot toimivat jo nyt hyvin ja poistavat tehokkaasti yhdyskuntien ja teollisuuden jätevesien ravinteita. Erityisesti Turun seudun jätevedet ovat maailman puhtaimpia modernin Kakolanmäen laitoksen ansioista. Biologisessa puhdistuksessa bakteerit hajottavat veteen liuennutta typpeä kaasuksi, jolloin typpi poistuu vedestä ilmakehään. Fosfori poistetaan pääasiassa kemiallisesti. Jätevesien puhdistusprosesseja on kuitenkin syytä parantaa entisestään, niin Turussa kuin muuallakin.

Tarvitsemme uusia keinoja vähentää kuormitusta ja puhdistaa Itämerta aktiivisesti. Kuva: Tuomo Liljenbäck

Luonnonsuojelu voi olla pieniä teknisiä päätöksiä.

Lopputulos ratkaisee luonnonsuojelussakin Niko Porjo, Kaarina FM, fyysikko www.nikoporjo.blogspot.fi

“

Luonnonsuojelu” on hiukan hankala termi. Mitä se itse asiassa tarkoittaa? Varsinkin kuntien kovissa lautakunnissa (kaavoitus, tekniikka jne.) päätetään asioita, joista pikkuhiljaa muodostuu puro luonnonsuojelun kannalta merkittäviä päätöksiä. Väitän, että aika useinkin päätökset voivat olla luonnonsuojelun kannalta tärkeitä vaikka perustelut eivät olisikaan. Ei ole oikeasti merkitystä tehdäänkö päätös “luonnonsuojelun hengessä” vai muin perustein. Lopputulos ratkaisee. Lautakunnassa voidaan päättää rakentaa hulevesiallas, jottei tarvitse investoida viemäreihin. Samalla syntyy potentiaalinen keidas sekä alueen asukkaille että monille luontokappaleille, joiden elinympäristöt ovat uhattuna. Perustelu ei useimmille päättäjille ollut luonnonsuojelullinen, mutta lopputulos on.

Luonnonsuojelija voi olla myös siten, että pitää jämerästi kiinni laista. Melkein kunnassa kuin kunnassa on jokin murheenkryyni alueesta, jossa on rauhoitettuja eläimiä – vaikkapa vanha talo, jossa asuu rauhoitettuja lepakoita. On kova kiusaus kaavoittaa sen tilalle silti asuntoja ja toivoa, ettei kukaan huomaisi, että lakia rikotaan. Kiinnihän siitä silti aina jäädään, viimeistään kansalaisjärjestöjen oikeutettujen valitusten takia. Järkevä edustaja pitää kynsin hampain kiinni laillisuudesta, jotta yhteiskunnan resursseja ei hukattaisi. Perustelu ei sinällään ole luonnonsuojelullinen, mutta lopputulos on. Luonnonsuojelija voi olla sekin, joka ottaa epäsuositun kannan johonkin tuulivoimalaan. Tuulivoima herättää vahvoja paikallisia ristiriitoja. Vaatii rohkeutta olla ainoa, joka puolustaa kaikkien vihaamaa tuulimyllyä energiasyistä – tai vastustaa kaikkien 36

haluamaa tyylimyllyä sen lintuvaikutusten takia. Jokainen tapaus on erilainen, ja lopputulos ratkaisee. Vihreiden sisälle rakennetaan ainakin ulkoapäin vastakkainasettelua “cityvihreiden” ja “luonnonsuojeluvihreiden” välille. Ei sellaista vastakkainasettelua oikeasti ole, silloin kun katsotaan lopputulosta eikä retoriikkaa. Lisää kaupunkia Helsinkiin -liike on samalla Lisää luontoa muualle -liike. Kun kaupunkeihin haluavat pääsevät sinne asumaan, loppu Suomi voi olla paljon lähempänä luonnontilaa. Oma haluni suojella luontoa pulppuaa isommista kuvioista: ei näytä todennäköiseltä, että ihmiset lähiaikoina pystyisivät elämään ilman ekosysteemin tarjoamia palveluja. Ilman toimivaa luontoa meitä ei kohta ole, ja ihmisistä minä pidän paljon. Ei sovi myöskään vähätellä sitä suoraa nautintoa, jota luonnosta saa. Itse nautin esimerkiksi hyönteisten kuvaamisesta. On monia syitä suojella luontoa. Antaa lopputulosten ratkaista.

”Ei sovi myöskään vähätellä sitä suoraa nautintoa, jota luonnosta saa.” Kuva: Niko Porjo

Luonnonsuojelu voi olla puhdasta energiaa.

Luonnonsuojelu ja energiaratkaisut Jukka Vornanen, Turku kaupunginvaltuutettu, tohtorikoulutettava www.jukkavornanen.fi

uurin osa käytössämme olevista energiantuotantomuodoista kuluttaa luonnonvaroja ja vaikuttaa ympäristöömme. KeskiEuroopan metsät hakattiin polttopuuksi ja rakennusaineiksi vuosisatoja sitten; hiili ja öljy ovat saastuttaneet maita ja meriä sekä sekoittaneet ilmaston. Suomessa turvetuotanto on uhka monille suoluontotyypeille eivätkä vesi- ja tuulivoimakaan ole ongelmattomia linnuston ja kalakantojen kannalta. Suurin ongelma energiantuotannon, kuten ruoan- ja muun materiantuotannonkin, suhteen on, että kulutuksemme on kasvanut niin suureksi, että se ajaa meidät törmäyskurssille ympäristömme kanssa. Energiantuotannon vaatimat luonnonvarat ovat niin suuria, että niiden kerääminen vaikuttaa merkittävästi muihin eliölajeihin ja tuhoaa niiden elintilaa. Energiantuotannon päästöt tappavat yksilöitä ja kokonaisia lajeja pitkällä ja lyhyellä aikavälillä ilmaston lämpenemisestä vakaviin öljyvahinkoihin. Energiankulutuksen kontrollointi ja vähentäminen ovat avainasemassa vallitsevan tilanteen korjaamiseksi. Ensimmäisenä eroon on päästävä fossiilisista polttoaineista. Tähän asti koskemattomina säilyneet uhanalaiset alueet on suojeltava lisätuhoilta. Kansainvälisesti kenties kaikkein akuutein tilanne on Arktiksella, jonne öljy-yhtiöt kilpaillen tähyävät. Suomessa tärkeä kysymys on suoluonnon suojelu turvetuotannolta. Fossiilisia polttoaineita käyttävä energiantuotanto on kerta toisensa jälkeen todettu luontoa kuluttavaksi ja tuhoavaksi. Tilannetta ei korjata siten, että uusia ainutlaatuisia alueita alistetaan energiayhtiöiden toimille. Onneksi vaihtoehtoja on. Teknologinen kehitys tekee uusiutuvista energiantuotantomuodoista taloudellisesti kilpailukykyisempiä. Erityisen potentiaalinen on läpimurtoaan tekevä aurinkoenergia, joka perusajatukseltaankin lienee planeettamme 38

luonnonmukaisin energianlähde. Suomessa aurinko- ja tuulienergian edistäminen on ollut tähän mennessä hyvin kunnianhimotonta, ja ne tuotantotavoitteet, joita maassamme on näiltä osin asetettu vuodelle 2030, saavutettiin Ruotsissa jo 2012. Mitä siis pitäisi tehdä? Miten energiaratkaisut ja luonnonsuojelu voisivat kulkea Suomessa samaan suuntaan? Tavoitteeseen pääsemiseksi luonnonvaraiset suot ja vesistöt on rauhoitettava energiantuotannolta. Fossiilisten polttoaineiden käytöstä on luovuttava siirtymäajan puitteissa. Uudet energiapanostukset on kohdistettava uusiutuvan energian pientuotantoon, ja suurempienkin laitosten osalta investoinnit on kohdistettava aurinko-, tuuli- ja bioenergiaan. Tuulivoimaloiden osalta laitosten linnustovaikutukset on huomioitava, ja bioenergian tuotannossa metsähakkeen kerääminen on tehtävä metsien kantokyky huomioiden.

”Suomessa aurinko- ja tuulienergian edistäminen on ollut tähän mennessä hyvin kunnianhimotonta.” Kuva: Mr. Nixter (CC BY-NC 2.0)

Luonnonsuojelu voi olla kansainvälisyyttä.

Ympäristönsuojelun on oltava globaalia Roda Hassan, Turku tulkki, kääntäjä

uonnonsuojelu on lapsuudesta lähtien ollut minulle tärkeää. Siitä asti, kun tulin Suomeen, olen ihaillut ympäristöä ja sen siisteyttä. Jo ennen kuin opin suomen kieltä, Suomen luonto kiinnitti huomioni.

Luonnon tärkeys näkyy minun elämässäni siten, että kymmenen vuotta Suomessa asuttuani lähdin politiikkaan, Vihreiden riveihin. Olen tutustunut ympäristöön liittyviin asioihin ja myös perehtynyt ympäristönsuojelulakiin. Vaikka meillä on tiukka ympäristönsuojelulaki, kaikki eivät välttämättä noudata sitä. Siitä seuraa ympäristörikoksia, kuten Talvivaaran tapaus osoitti. Ympäristönsuojelu ei ole tärkeää vain Suomessa vaan myös globaalisti. Sen tulisi ulottua joka maailmankolkkaan. Valitettavasti suuri osa Afrikkaa aavikoituu kovaa vauhtia. Kuivuus, köyhyys ja nälänhätä lisääntyvät näissä maissa. Globaalisti tämä näkyy ilmastonmuutoksena. Tapahtumaketju on moniosainen. Suurimmat syyt ovat valtioiden sitoutumattomuus ja kansalaisten tietämättömyys. Ikävä kyllä myös hyvää tarkoittavat kansainväliset järjestöt saattavat lamauttaa ihmisten toimintaa, jos ruoka-apua saadaan liian helposti. Järjestöt tuovat ruoka-avun juuri ennen satokausia, jolloin sadonkorjuu jää kesken. Maanviljelijät eivät pysty kilpailemaan järjestöjen tuoman, edullisen ruoan kanssa. Suomella on paljon osaamista, jota voisi hyödyntää ympäri maailmaa. Voisi hyvin riittää, että levitettäisiin tietoa ympäristönsuojelun tärkeydestä. Esimerkiksi viime vuonna Somalimaan delegaatiot tulivat Turkuun oppimatkalle. He tutustuivat eri vi40

rastojen toimintamalleihin ja olivat ihastuksissaan. Heille jäi erityisesti mieleen Kakolanmäen jätevedenpuhdistamon toiminta, kun puhdas vesi lasketiin mereen. Heille oli uutta, että veden puhdistaminen ennen kuin se lasketaan mereen on tärkeä osa ympäristönsuojelua.

Deegaanku waa asaaska noloshee deegaanka dhulka yaynaan xaalufin dhulka yaynaan dhamayne dhalaankeena dhulka aynu u hanbayno oo dhirta ilaalino dhulka daaqa ka soo go’a iyo dheef weeye deegaankuye aynu dhawrno dhirta iyo deegaanka

”Ympäristönsuojelu ei ole tärkeää vain Suomessa vaan myös globaalisti”. Kuva: Roda Hassan

Luonnonsuojelu voi olla kansallispuistojen perustamista.

Kansallispuistot ovat luonnonsuojelumme kruunu Ville Niinistö, Turku VTM, puolueen puheenjohtaja, kansanedustaja www.villeniinisto.fi

allitus on tällä hallituskaudella toteuttanut laajan kansallispuistoverkon kehittämistyön ja arvioinnin, jossa kansalaisryhmät, maakuntaliitot, eri toimijat, ovat saaneet esittää omia ehdotuksiaan uusiksi kansallispuistoiksi. Keväällä 2014 hallitus toi eduskuntaan kaksi esitystä kansallispuistoista, Etelä-Konneveden ja Salon Teijon. Sain olla ympäristöministerinä valmistelemassa kumpaakin kansallispuistohanketta. Kansallispuistot ovat mielestäni ehdottomasti luonnonsuojeluverkostomme kruunu. Niissä kaikilla suomalaisilla on mahdollisuus tutustua arvokkaimpaan luontoomme. Etelä-Konneve-

”Kansallispuistot ovat ehdottomasti luonnonsuojeluverkostomme kruunu.” Kuva: Metsähallitus/Jari Hakala

”Kansallispuistomme edistävät sekä luonnonsuojelua että virkistystarpeita.” Kuva: Jakke Mäkelä

den ja Salon Teijon kansallispuistot ovat merkittävästi parantaneet luonnonsuojeluverkostoamme. Luontoarvojen turvaamisen ohella on tärkeää, että uusilla kansallispuistoilla on aidosti positiivinen vaikutus alueiden työllisyyteen ja matkailuun. Suomen ensimmäinen kansallispuisto perustettiin vuonna 1938, ja nyt niitä on jo 39. Kansallispuistomme edistävät sekä luonnonsuojelua että virkistystarpeita. Kansallispuistot ovat tyypillistä suomalaista luontoa mutta myös kansallisesti ja kansainvälisesti arvokas osa luontoamme. Arvokas kansallismaisemamme ansaitsee huomiota ja suojelua. Siksi on erityisen hienoa, että uusia kansallispuistoja on pystytty perustamaan ja muista kohteista on lisäksi tehty selvityksiä ja suunnitelmia. Viimeisimmät perustetut kansallispuistot ovat siis Etelä-Konneveden ja Teijon kansallispuistot. Konneveden ja Rautalammin kuntien alueella sijaitseva Etelä-Konneveden alue toi kansallispuistoverkostoon pohjoissavolaista ja keskisuomalaista järvisaaristo- ja vuorimaata. Upeat kallioalueet ja jyrkänteet sekä vanhat luonnonmetsät ovat seudun tunnusmerkki. Vesireitin ansiosta Konnevedellä yhdistetään kalastus ja muu erämatkailu hyvin toisiinsa. Yksi ympäristöministerin urani merkittävistä hetkistä oli saada avata Etelä-Konneveden kansallispuisto 13.9. viime vuonna. Ainutlaatuiset ikimetsät ja erämaarannat 43

houkuttelevat runsaasti luontomatkailijoita. Kansallispuiston tunnuslaji on kalasääski, jolle alue on merkittävä pesimäalue. Keväisin Afrikasta palaavien paikkauskollisten lintujen kanta on Etelä-Konnevedellä koko Järvi-Suomen tihein ja yksi koko maan suurimpia. Salon Teijon kansallispuistosta puolestaan saatiin kansallispuistoverkostoon lounaisen rannikon ainoa mannerpuisto. Teijossa on rannikon mahtavia kalliojyrkänteitä, monimuotoisia soita ja etelärannikon yhtenäisimpiä metsäalueita. Alueen luontotyyppien kirjo on mittava ja myös alueen linnusto on rikas. Teijon luontoympäristö rajautuu luontevasti Mathildedalin kulttuuriympäristöön, jossa elää vanhan ruukkiyhdyskunnan rakennusperintö. Kansallispuistona Teijo muodostaa puistoparin läheisen Saaristomeren kansallispuiston kanssa, mikä luo uusia mahdollisuuksia kehittää matkailua. Teijo edustaa varsinaissuomalaista kulttuurimaisemaa parhaimmillaan. Teijon kansallispuisto on alueen asukkaille suuri ylpeyden aihe sukupolviksi eteenpäin. Lapsuuteni patikointimaisemien monimuotoinen Teijo ja Saaristomeren kansallispuisto meidän upeana ulkosaariston luontokohteenamme muodostavat parin, jossa saariston ja lounaisen rannikon luonto yhtyvät ja niitä voidaan myös luontomatkailussa kokonaisuutena kehittää.

”Kansallispuistona Teijo muodostaa puistoparin läheisen Saaristomeren kansallispuiston kanssa.” Kuva: Niina Ruuska

”Suomalainen arvokas luontomaisemamme ansaitsee suurta arvostusta ja kansallispuistohankkeiden jatkamista.” Kuva: Mikko Saario

Metsähallituksen selvitysten mukaan myös Lapin käsivarren suurtuntureiden ja Olvassuon kansallispuistot olisivat hyvä lisä nykyiseen puistoverkostoon. Näiden puistojen perustamista ei kuitenkaan esitetty tällä hallituskaudella, mutta myös tulevaisuudessa on siis kansallispuistohankkeita arvioitavaksi. Lapin käsivarren suurtuntureiden osalta käynnistetään jatkotyö yhdessä paikallistahojen kanssa tavoitteena löytää yhteinen näkemys luonnonsuojelun, luontomatkailun ja alueen muiden käyttötapojen yhteensovittamiseksi. Olvassuolla metsästystä ei tällä erää pystytä järjestämään kansallispuistolta edellytetyllä tavalla, mutta Olvassuolla selvitetään kuitenkin mahdollisuuksia eheyttää alueen suojelukokonaisuutta ja edistää suoluontomatkailua. Myös Saaristomeren ja Suomenlahden kansallispuistojen laajentamistarpeita ja -mahdollisuuksia merellisten ekosysteemien kannalta on hyvä pitää mielessä sekä edistää Porkkalan kansallispuistohankkeen roolia osana Suomenlahden mereisten suojelualueiden verkostoa. Suomalainen arvokas luontomaisemamme ansaitsee suurta arvostusta ja kansallispuistohankkeiden jatkamista. 45

Maakunnan nimikkoelĂ¤in, kettu. Kuva: Joni-Pekka Luomala Maakunnan nimikkokala, silakka. Kuva: Jacob BĂśtter

Varsinais-Suomen vihreiden vaaliohjelma www.varsinaissuomenvihreat.fi

Puhdas luonto, uusiutuva energia Äänelläsi • Tuotetaan energia puhtaasti • Hoidetaan Itämeri terveeksi • Rakennetaan tunnin junayhteys Helsinkiin Pidetään huolta heikoimmista Äänelläsi • Turvataan tasa-arvoiset julkiset palvelut • Vähennetään köyhyyttä ja syrjäytymistä • Lisätään toimeentulon varmuutta perustulolla Maailman paras koulu Äänelläsi • Huolehditaan koulujen hyvinvoinnista – ei enää leikkauksia! • Puolustetaan laadukasta ja maksutonta koulutusta • Päivitetään koulut tulevaisuuden tarpeiden mukaisiksi Uutta työtä ja turvaa Äänelläsi • Tehdään työnteosta aina kannattavaa • Helpotetaan yrittämistä ja edistetään työn tasaista jakautumista • Luodaan uusia puhtaan ympäristön työpaikkoja