SUOMENHEVONEN Suomenhevosliitto ry:n j채senlehti 2013
Nettiekstra
OMENHE V SU IITTO r.y. SL O
Suomenhevonen 2013
1
Piipahdimme Katjan tallilla Janakkalassa - ajatuksia suomenhevosista Maantien varressa huomaan kieloja. Metsäiselle pihatielle käännyttäessä ja pihaan ajettaessa hymyilyttää. Radio kuuluu ulkokaiuttimista parkkeeratessamme tallin taakse. Hevoset ovat laitumella ja koirat juoksevat tervehtimään meitä. Olemme käyneet Katjan tallilla muutamia kertoja. Tunnelma ja ilmapiiri ovat ihastuttaneet lämmöllään ja rauhallaan. Sataa. Se ei haittaa. Istumme tallin kuistille. Taas on pihaan rakennettu jotakin uutta. Koirille on tehty oma talo jonne ne pääsevät luukun kautta tarhasta aina sitten kun huvittaa. Katja sanoo olevansa tyytyväinen elämäänsä ja elää mielestään tavallista elämää. Tavallista elämää. Se kuulostaa ihanalta. Arki
2
Suomenhevonen 2013
on täällä olennainen osa elämää. Eletään tässä hetkessä. Pihan perällä sijaitseva pieneläinkrematorio auttaa oman arvomaailman sisäistämisessä.
Toinen suomenhevostuttavuus oli Hukka joka eli 28-vuotiaaksi. Isälläkin on ollut suomenhevosia. Katjalle olikin selvää hankkia aikanaan oma suomenhevonen.
Katjalla on neljä suomenhevosta ja yksi shettis. Kaksi hevosista on omia ja shettis tyttären, nelivuotiaan Kiiran. Rane on ensimmäinen oma suomenhevonen ja se tuli seitsemän vuotta sitten. Nelivuotias Tuisku sitten Ranen jälkeen. Ensimmäinen kunnollinen suomenhevoskokemus Katjalla hevosesta nimeltä Kukka ja se tuli nuorena tyttönä Aitoossa.
- ”Ne ovat rehellisiä ja rehtejä ja selväpäisiä hevosia. Mitä tahansa hevosella voikin tehdä, niin suomenhevosella sen voi tehdä. Suomenhevonen on opettanut paljon niin hevosista kuin elämästäkin vuosien varrella. Erityisesti sen, että metsä vastaa siten miten sinne huudetaan.” Vanha sanonta mutta niin totta. Sade ropisee ja lapset juoksevat.
E N M H O E U Suomenhevonen 2013 V S
O
Nettiekstra
Nämä jutut löydät vain verkkolehdestä: Piipahdimme Katjan tallilla Janakkalassa.................................................2 Hevonen on aina hevonen -yläkoululaisten kirjoitushaaste.................4 Mitä Ekolokille kuuluu nyt?.........................................................................9 Suomenhevoskasvatuksen seminaari Ypäjällä: hevoskasvattajien ja tammanomistajien uusi aikakausi...........................................................10 Kimppatammoissa on hevoskasvatustoiminnalle kasvun mahdollisuus...................................................................................13
Kari Lähdekorpi: eroja hevosissa vai hevosmiehissä?.............14
Suomenhevoskasvattaja Kari-Markku Karjalainen..................14
Tero E. Mäenpää -suomenhevosvalmentaja.............................15
Vuoden kasvattaja 2012 Jorma Leppänen ja ravikuningatta- ren omistaja Anu Hyytiäinen.......................................................16
Paneelikeskustelu: Suomenhevonen on itsessään arvokas...17
Suomenhevosliitto 15 vuotta: Jorma Kemiläisen kirjoitus Hevosurheilu-lehdessä tammikuulta 1998............................................18
Omalla tyttärelläni kastuu farkut uudessa hienossa lasten liukurissa. Ei haittaa. Vaihdetaan housut ja jatketaan. Katjaa hymyilyttää muistella tallin alkuaikoja.
-kun on niin mukavaa. Tyttö sai ensituntuman hevosen selkään jo parin kuukauden ikäisenä.
- ”Kun otin toisen hevosen, isä tuumasi, että eikö yksi hevonen nyt riitä. Tuumasi sitten kuitenkin hetken päästä tyytyväisenä, että täytyyhän sitä jokaisessa ihmisessä jokin vika olla.” Kun tässä kohtaa hersyn nauruun niin Katja kertoo, että kun joskus isälleen tuntitolkulla kertoi eläimistään niin isä tuumasi siihen, että miten sulle on tullutkin ne viisaimmat eläimet.
Ihania erilaisia tarinoita. Mitä suomenhevonen tarkoittaa heille kaikille ?
Katjan isällä on ollut suomenhevosia. Nyt Katjalla on suomenhevosia ja Katjan tytär, nelivuotias Kiira on jo huimapäisesti vuosia ratsastanut nauraa kikattaen suomenhevosilla
”Meille hevoset ovat perheenjäseniä”, Katja jatkaa. ”Ranella elämä ei ole ollut aina helppoa. Monta kotia. Kun se tuli niin ensimmäiset kuukaudet istuin sen kanssa
Kolmessa polvessa
-” Isälle suomenhevonen edustaa työtä ja minulle harrastetta sekä perheenjäsentä. Kiiran toivon aikanaan löytävän sen kaiken ja että suomenhevonen on edelleen sitä mitä nytkin: selväpäinen, hieno alkuperäisrotu jota tulee vaalia.”
tallissa ja juttelin sille: Kaikki on Rane hyvin. Itseluottamus sekä hevostuntemus kasvoi noina kuukausina rutkasti. Vieläkään Rane ei anna vieraiden sitä ruokkia. Tuisku on oma persoonansa. Se on lauman johtaja ja sillä on omat hassut tapansa. Hevosilla on isot laitumet jotka ulottuvat talolle asti. Joskus iltaisin Tuisku tulee talolle katsomaan meidän kanssa ikkunasta televisiota. Erityisesti Viidakon tähtöset tuntuu olevan mieluisa ohjelma”. Sataa edelleen kun ajamme kotiinpäin. Käsissä hevosten tuoksu ja matkassa hyvä mieli. Kas aurinkokin taas jo pilkistelee. Teksti ja kuva Teija Dahlgren
Suomenhevonen 2013
3
Yläkoululaisten kirjoitushaaste
Hevonen on aina hevonen Hevonen on ihmisen kesyttämistä kotieläimistä merkinnyt kehitystä monin eri tavoin. Se on ollut luotettava paimentolaisen liikkumisväline suurilla aroilla, joilla on paimennettu karjaa ja lampaita. Se on ollut maanviljelyn perusta, jolloin yhä suurempia peltoja on voitu kyntää ja korjata sato talteen. Ilman hevosta ei myöskään kaupankäynti olisi kehittynyt, sillä hevonen ja kärry kuljettivat sadon kauppapaikoille. Yhteiskuntien kehittyessä muodostui hevosen ja ihmisen välistä yhteistoimintaa myös väkivaltaisissa yhteenotoissa. Sotilas tarvitsi taas kuormajuhtia siinä kuin rauhallinen maanviljelijäkin tai kauppias. Hevosen selässä sotilas saattoi kulkea pitkiäkin matkoja, ja taisteluissa ratsastava sotilas oli tehokkaampi kuin suojaton jalkaväkisotilas. Hevonen totteli taisteluissa isäntänsä käskyjä, vaikka valtaisa tuliaseiden käyttö muutti taistelukentät tuleksi, savuksi ja savivelliksi. Kun pitkissä sodissa sotilaat näkivät nälkää, näki sitä myös hänen ratsunsakin, ja kun ratsumies kaatui, kaatui usein myös hänen hevonenkin.
4
Suomen sodissa hevosilla oli edelleen suuri merkitys, koska Suomessa ei ollut tuohon aikaan kovinkaan paljon moottoriajoneuvoja. Armeijan liikkuvuudelle hevonen oli talvi- ja jatkosodassa välttämätön. Etenkin suomenhevonen on sopeutunut ilmastoomme ja ankariin talviimme. Huolto toimi hevosten varassa. Niiden avulla kuljetettiin sotilaiden ruoka, ampumatarvikkeet kuin myös raskaat tykitkin. Haavoittuneet siirrettiin useimmiten purilaiden avulla joukkosidontapaikoille. Myös hevosilla oli omat eläinlääkärinsä, minkä vuoksi niitä ei kotirintamalle tahtonut riittää.
Hevosen osallistuessa sotaan oli luonnollista että niitä kuoli paljon. Niitä pyrittiin suojelemaan ilmapommituksilta ja tykistön tulelta rakentamalla hevosille omia korsuja. Sodan päättyessä monet hevoset olivat heikossa kunnossa, mutta silti suuri osa niistä palasi takaisin kotiseudulle maataloustöihin. Ne tunsivat vanhat isäntänsä vielä sodan jälkeenkin ja paluu kotilaitumille oli hevosille mieluinen asia. Hevoset olivat edelleen arvokkaita maataloustöissä ja jälleenrakennuksen aikana, koska elintarvikkeista oli sodan jälkeen vielä pitkään pulaa.
Maastoliikkuvuudessa hevonen oli aivan ylivoimainen. Se liikkui hyvin talvisodan lumisissa maastoissa, tiheässä metsässä ja jokien ylityksissä. Panssarivaunut sitä vastoin tarvitsivat enemmän tilaa ja niiden moottorit pitivät voimakasta meteliä, jolloin niiden liikkeet voitiin kuulla jo kaukaa. Myös lumi oli niille suuri este, samoin kuin joet sekä kivinen maasto. Hevosen äänettömyyden ansiosta vihollista oli sitä vastoin helppo lähestyä mistä suunnasta tahansa. Se ei tarvinnut polttoaineita, vaan sille riitti vesi ja heinä eli hevosien pitäminen oli myös edullista armeijan taloudenkin kannalta. Sodan aikana täytyi ostaa tai hakea lisää hevosia kotirintamalta vaikkakin siellä hevosten tarve oli tärkeää perheen miespuolisten henkilöäiden sotiessa.
Nykyaikana hevosia ei niinkään käytetä maa- ja metsätaloustöiden tekijänä, sillä koneet ovat korvanneet ne. Niitä käytetään lähinnä harrastustoiminnassa kuten ravit ja ratsastus, joka tarjoaakin esimerkiksi monille nuorille yhteisiä ajanviettotapoja. Vaikka hevonen oli ihmiselle tuiki tärkeä uuttera työntekijä, oli hevonen myös ennen kaikkea perheenjäsen, jota tuli kohdella yhtä hyvin kuin muitakin perheenjäseniä.
Suomenhevonen 2013
Teksti: kahdeksasluokkalainen Johanna Hällilä, Vöyrinkaupungin koulu, Vaasa Kuva: Hevosten korsu, SA-kuva
Hevonen on aina hevonen Liinuri vetää raskasta ruoka- ja asekuormaa hyvin huonolla, mutaisella metsätiellä. Se on väsynyt ja kompuroi kiviin ja juuriin. Kuorma on välillä kaatua kaltevalta tieltä märkään hetteikköön. Ajaja yrittää rohkaista urheaa, uskollista ystäväänsä, joka vietiin kysymättä rauhallisesta kodistaan kauas pois, pyssyjen paukkeeseen ja raatamaan tänne sotaisaan korpeen.
Ilman hevosta Suomi kuitenkaan olisi tuskin mitään vielä tänä päivänä. Sodissa ei olisi ollut toivoakaan ilman hevosen vapaaehtoista alistumista sodan kauhuihin. Hevonen on hyvin pitkän ajan ollut ihmisen paras työtoveri, kuten koira on ollut ihmisen paras ystävä. Vielä näinäkin oäivinä hevonen kuuluu monen elämään olennaisena osana. Sen merkitys työssä on tosin varsin pieni nykyään, mutta hevonen on ystävä, harrastus, ura... Monet eri ikäiset ihmiset käyvät talleilla säännöllisesti. Myös Suomen metsissä hevosta käytetään työssä edelleen, kun halutaan siistimpää ja tarkempaa jälkeä kuin koneilla on mahdollista. Ja onko montaakaan peltoa kynnetty tai korjattu ilman hevosta? Hevonen on tarjonnut voimansa avuksi. Vastalahjaksi siitä pidettiin huolta, ruokittiin, pidettiin terveenä ja annettiin turvallinen talli kodiksi.
Toisaalla taas jonkun upseerin metelistä, sekasorrosta ja räjähdyksistä pakokauhuinen hevosparka teutaroi korskuen taistelun melskeessä. Toinen hevonen sen vieressä kiljahtaaj avaipuu maahan luodin haavoittamana. Sen ratsastaja syöksyy pois sen luota kohti jalkaväkijoukkoja. Hevonen ei ole vielä kuitenkaan kuollut, luoti murskasi vain sen jalan, eikä se pääse pakenemaan. Se kärsii pitkään ja kiljuu suuren pelon vallassa. Saaliseläimenä vaisto vaatisi sitä pakenemaan hirvittäviä jyrähdyksiä, mutta se joutuu elämään viimeiset hetkensä suunMinulle hevonen on ystävä, harrastus ja ehkä tunattomassa kauhussa. levaisuuskin. Olen tuntenut monia hevosia, joista Tämän kaltaisetko kohtalot ansaitsee hevonen, joka kaikki ovat olleet erilaisia ja kaikkia olen oppinut jo vuosisadat veti auraa pellolla meidän puolestam- rakastamaan, myös sitä pientä ponia, jota ei oltu me, korjasi heinät korvaamattomana apunamme aina pidetty hyvin, joten se oli joskus hyvin vaikea latoon, kyyditsi meidät nopeasti paikasta toiseen ja käsitellä. paljon muutakin. Ennen Liinuri antoi pienen pojan taluttaa itsensä aidan viereen ja hypätä selkään Olen myös useasti istunut Cessin karsinassa hevosen kesäisenä päivänä lintujen laulaessa ja kevyen nojatessa turpaansa olalleni. Cessi on hevonen, jonka tuulen heilutellessa pitkää heinää niityllä, jossa olen tuntenut kaikkein kauimmin. Viime keväänä se perhoset lentelivät. Ennen Liinuri juoksi innoissaan loukkasi itsensä niin pahoin, että luulin hyvästeleväni kylän muiden hevosten edelle järven jäälle auratulla sen viimeisen kerran. Cessi tunsi suruni ja tuntui radalla hengitys huuruten ja kosteuden tiivistyessä kuin olisimme olleet jonkinlaisessa yhteydessä sen puhallellessa ja painaessa päätään syliini. kuuraksi sen turpakarvoihin. Mutta sodasta viimein palattuaan se oli täysin muuttunut, Se oli aivan hermoheikko, eikä luottanut ihmisiin. Se ei antanut edes koskea itseensä, saati valjastaa. Välistä se tärisi pilttuussaan pälyillen vauhkona ympärilleen ja välistä oli nelistää laitumensa aidan läpi aivan olemattomasta äänestä.
Monille hevonen on todella tärkeä nyt ja varmasti tulevaisuudessakin. Hevonen on aina hevonen. Teksti: yhdeksäsluokkalainen Aurelia Mäkynen, Vöyrinkaupungin koulu, Vaasa Kuva: Muonaa tuodaan hevosten selässä etulinjaan, SA-kuva
Suomenhevonen 2013
5
Hevonen on aina hevonen Vihdoin kaikki heinät oli saatu latoon ja punertava raudikko oli matkalla kotiin isännän kanssa. Tuuhea vaaleanruskea häntä heilahteli hätistellen kärpäsiä ja isäntä kehuskeli hevostaan. Tamman kävellessä rauhallista tahtia naapurin poika ratsasti heidät kiinni ja selitti vakavana miten kylään oli tullut joku puolustusministeriön jäsen. He kiihdyttivät vauhtiaan ja saapuivat kotiin juuri ennen kuin ministeriön jäsen tuli. Miehet puhelivat ensin leppoisasti mutta sitten isännän ilme muuttui huolestuneeksi. Hän vilkaisi tammaansa kun se korskahti ja rupesi kuopimaan maata, aivan kuin tietäisi mikä sitä odottaisi. Emäntä tuli pyytämäään miehiä sisääån ja käski poikiaan huolehtimaan hevosista. He veivät ne tallille ja tarjosivat niille kauraa ja vettä Sillä aiukaa isäntä neuvotteliu sisällä. Heillä ei ollut kin yksi hevonen ja sekin haluttiin viedä sotaan. Heidän tamasan olisi kyllä ollut juuri sopiva sinne, oikean ikäinenkin, mutta sitä rakastettiin kotona hyvin paljon. Lopulta miehet pääsivät sopuun, isäntä antaisi tammansa armeijan käyttöön kunnes se rauhan tultua palautettaisiin. Lisäksi mukaan annettaisiin kärryt, vahvat päitset, loimi, puhdistusvälineet, juottoämpäri sekä 50kg kauraa ja 100kg heinää. Heti seuraavana päivänä isäntä lastasi kärryt täyteen ja lähti kohti kokoontumisaluetta. Kun he saapuivat perille, oli paikalla jo paljon muita hevosia kärryineen ja rekineen. Isäntä jätti tammansa ajomiehelle joka oli määrätty huolehtimaan hevosesta. Hän vei tamman merkkaukseen, jossa se lautasten päälle leikattiin karvoihin 20cm pitkä ja sentin levyinen viiva. Tämän yläpuolelle tamman järjestysnumero. Illaksi ja yöksi se laitettiin Hevosvarikon talliin. Aamulla heti auringon noustua tamma kiinnitettiin kärryihin joihin lastattiin ruokaa, aseita ja ammuksia. Lopulta ajo,ies hyppäsi kyytiin ja he lähtivät liikkeelle. Matkaa kesti ja kesti. Edellä olevassa kärryssä miehet pelasivat korttia heinäpäälien päällä ja takana tulevat kertoilivat kalajuttuja. Ilmassa oli kuitenkin jännitystä ja valppautta. Puolenpäivän aikoihin lopulta pysähdyttiin syömään. Ajomies tuli tamman luo katsomaan, että sillä oli kaikki hyvin sekä tarjoamaan vähän heiniä ja vettä. Miehet nousivat kyyttiin ja matka pääsi jatkumaan. Silloin kuului pommikoneen jylisevä ääni. Ilmassa rätisi ja kolme konetta lensi yli. He olivat tulleet jo melkein perille. Kun matka jatkui, kukaan ei puhunut, Kaikki olivat valppaina ja valmiina toimimaan heti,
6
Suomenhevonen 2013
kun tarve vaatisi. He matkustivat tunnin ja toisenkin, mutta mitään ei enää kuulunut. Ilta alkoi hämärtää ja kaikki odottivat jännittyneinä, sillä jokainen oli kuullut sen. Ääni oli ollut ensin hiljainen mutta se oli koventunut koko ajan ja nyt se jo näkyi. Pommit jysähtelivät maahan ja huudot kiirivät. Koneet lensivät ilmassa rätisten. Ajomies rauhoitteli tammaa. Sen askellus oli epävarmaa ja horjuvaa, mutta se kiskoi kantamustaan sitkeästi. Joukko siirtyi tieltä mutaiselle ja juurakkoiselle kärrypolulle, joka vei suomalaisten leiriin. Kyydissä olleet miehet nousivat kiireesti ja katosivat hämärään ja savuun. Muita tuli auttamaan kärryjen tyhjentämisessä. Ajomies tarjosi tammalleen vettä ja riisui siltä valjaat. Sitten hän vei sen korsutalliin, joka oli ehditty jo rakentaa muiden välttämättömien rakennusten jälkeen. Pauke jatkui läpi yön, ja aamulla tamma oli niin hermostunut, ettei edes ajomiehen rauhoittelu riittänyt. Lopulta ajomies päätti ottaa tamman mukaan katsomaan sotasaaliiksi jääneitä hevosia. Ainoastaan hyväkuntoisen oli jätetty leirille ja muut viety kenttähevossairaalaan. Venäjältä tuotuja hevosia oli monenlaisia. Oli pieniä kirjaviea poneja sekä valtavia mustia lämminverisiä ja kaikkea siltä väliltä. Tamma rauhoittui päästessään muiden hevosten pariin ja yritti jopa lähestyä yhtä mustaa oria, mutta ajomies veti sen pois. Jo samana päivänä tamma laitettiin takaisin kärryihin kiinni ja se lähti hakemaan uutta lastia lähimmästä kaupungista. Siitä tulisi luultavasti kenttäkeittimen vetäjä, koska se pelkäsi liikaa pommien pauketta, jotta olisi ollut hyvä tykistön hevonen. MAtkalla heitä vastaan tuli yksi suomalainen joukko, joka oli saanut sotavangiksi venäläisen sotilaan sekä kaksi hevosta, joihin tämä oli kovasti kiintynyt. Ajomies puheli vähän aikaa muiden suomalaisten kanssa ja sai kuulla, että edessäpäin riehui metsäpalo. Hän otti istuimen alta itselleen sekä hevoselleen kaasunaamarit, jotka asetti paikoilleen hyvissä ajoin ennen savurajaa. Tamma muuttui epävarmaksi, kun he tulivat alueelle, jossa metsä paloin molemmin puolin tietä. Ajomies puheli sille rauhoittavasti ja nousi kärrystä taluttamaan tamman pois savusta ja tulesta. He olivat jo lähellä kaupunkia ja näkivät miehet kaduilla. Kärry annettiin toiselle hevoselle ja tamma
valjastettiin kenttäkeittimen eteen. Kärrystä lähti hernekeiton tuoksu, ja monet sotilaat olivat tulleet katsomaan, olisiko jo heidän ruoka-aikansa. He jäivät kuitenkin ainakin toistaiseksi mahat tyhjänä odottelemaan.
jättänyt sen erään kaupungin talliin ja lähtenyt itse kasarmille. Samassa tallissa oli myös se sama musta ori, joka oli jäänyt sotasaaliiksi kauan sitten. Sitä ei ollut sidottu kovin hyvin, joten se oli saanut itsensä irti hihnasta. Se lähestyi tammaa varovaisesti.
Kun ajomies ja tamma palasivat leiriin, heitä käskettiin jatkamaan matkaa, jkoska viholliset olivat perääntyneet ja suomalaiset menneet perässä. Eli heidän piti jatkaa matkaansa, jotta sotilaat saisivat ruokaa.
Ajomies tuli seuraavana aamuna katsomaan, olivatko hevoset kunnossa. Hän valjasti tamman kärryjen eteen ja odotellessaan muita ryhtyi taputtelemaan ja puhelemaan sille. Hän kertoi, miten Neuvostoliiton kanssa oli sovittu rauha ja kuinka tamma pääsisi pian takaisin kotiinsa. Miehet lastasivat kärryt täyteen kaikkea mahdollista vilteistä aseisiin ja ruuasta hevosenkenkiin.
Vaikka tamma oli kiskonut keitintä hyvää vauhtia, he saavuttivat suomalaiset vasta illansuussa nälkäisinä ja kyllästyneinä odottelemaan ruokaansa. Pata tyhjeni nopeasti nälkäisiin suihin, odottelemaan ruokaansa. Pata tyhjeni nopeasti nälkäisiin suihin, minkä jälkeen jatkettiin suojien rakentamista. Ajomies kaivoi parin jälkeen he tarkastivat kukin oman huollettavansa kunnon. Tamma oli täysin terve, mutta väsynyt. Ajomies vei sen suojaan ja antoi sille vettä ja heinää. Matkat jatkuivat päivästä toiseen, ja aina vaan tamma kiskoi kenttäkeitintä. Muutaman kerran se oli saanut sirpaleesta haavan tai naarmun, jolloin ajomies oli kaivanut esiin hevoskortin ja kirjoittanut sen tietojen perusteella isännälle kertoakseen haavoittumisista. Vakavin onnettomuus oli, kun pieni sirpaleen pala lennähtu suoraan tamman sään kohdalle. Eläinlääkäri oli kuitenkin saanut sen pois välittömästi, eikä siitä ollut seurannut mitään vakavampaa. Kuukaudet pyörivät tuttua rataansa vuodesta toiseen. Oli kulunut jo hyvin kauan siitä,m kun tamma oli haettu isännän tutulta heinäpellolta. Ajomies oli
Kotiinpaluu oli kaikista tamman tekemistä matkoista pisin, koska aina kun se oli saanut vietyä jonkin lastin perille, sen piti palata vähän takaisinpäin ja ottaa uusi lasti. Kun tutut niityt ja pellot alkoivat vihdoin tulla näkyviin, ajomiehelle selvisi, että tamma odotti varsaa. Ei auttanut kuin yrittää selittää isännälle, kuinka se oli mahdollista. Ajomiehen kerrottua mitä oli tapahtunut, isäntä vei hänet talliin, jossa seisoi valkoinen huutokaupasta ostettu hevonen. Se oli auttanut kotitilan töissä ja ollut muillekin hyvä apu. Jos isännän tamma saisi varsan, se olisi vain hyvä asia. Eihän kolme hevosta olisi suurella tilalla paha asia. Tammakin oli tyytyväinen. se sai vihdoin vetää autaa kaikessa rauhassa. Pommien metelin tilalla oli lintujen kaunis laulu, eikä ilmassa väreillyt uhka vaan lämmin kesätuuli. Tamma sai makoilla niityllä ja syödä tuoretta heinää niin paljon, kuin halusi. Teksti: kahdeksasluokkalainen Terhi Rintala, Variska, Vaasa Kuva: SA-kuva
Suomenhevonen 2013
7
Jalkaväkimiehet auttavat raskasta kuormaa vetävää hevosta mäessä. Syyskuu 1944. SA-kuva.
Hevonen on aina hevonen Nykyään puhumme hevosesta lähinnä harraste-eläimenä. Meidän tulisi kuitenkin kunnioittaa hevosta, jos ei muusta syystä, niin ainakin sen historiallisen merkityksen vuoksi. Niinä aikoina, kun koneet eivät vielä olleet yleistyneet, hevonen hoiti monet tärkeät työt. Hevonen oli ihmiselle hiljainen ja hyvä apuri, joka tyytyi vähään. Se kynti peltoja vetäen auraa perässään ja kuljetti heinä- ja viljakuormat suojaan latoihin ja aittoihin. Talvisin miehet menivät metsään kaatamaan puita ja hevoset saivat vetää kaadetut rungot reellä takaisin kotitontille. Maa oli yleensä puunkaadon aikana lumen peitossa, joten hevosten oli ponnisteltava, jotta työ onnistuisi. Hevosia käytettiin myös monenlaiseen matkantekoon. Matka taittui luotettavassa kyydissä, niin yksin ratsastaen kuin koko perheen istuessa kärryillä. Vaunuja hevosineen näki myös kaupungeissa, joissa ne kuljettivat ihmisiä maksua vastaan paikasta toiseen. Totta kai hevonen oli jollekulle myös hyvä ystävä. Se kuunteli, kun sille juteltiin ja oppi luottamaan ihmisiin, jotka käyttäytyivät kunnioittavasti sitä kohtaan, Kun hevonen löysi itselleen ystävän ihmisestä, se alkoi pitää ihmistä johtajanaan, johon se saattoi luottaa. Sodan aikana hevoset olivat hyvin tärkeitä ihmisille. Ne kärsivät ja uurastivat ihmisten rinnalla, ja hevosista osaltaan riippui Suomen menestys sodassa. Hevosmiehiksi määrätyt saivat kukin tietyn hevosen, jolla he tulivat ratsastamaan sodassa. Hevosmiehen ja hevosen välille syntyi yleensä rikkomaton toveruus. Lyhyiden leiriytymisten aikana miehet nukkuivat teltassa, jonka pohjalla saattoi olla vähän havuja
8
Suomenhevonen 2013
ja selkäreput päänalustoina. Hevoset taas olivat ulkona puihin sidottuina, ja tallivartijat vahtivat ja hoitivat niitä. Kun jäätiin paikoilleen vähän pidemmäksi aikaa, hevosille rakennettiin laudoista talleja, jotka naamioinnin vuokri yleensä peitettiin havuilla. Hevosia käytettiin haavoittuneiden kuljettamisessa pois sotarintamalta, tykkien siirtämisessä ja ruuan tuomisessa. Välillä hevosten hoitaminen oli vaikeaa, koska ruokaa ei ollut paljoa ja kylmyys oli kova. Hevoset myös sairastelivat tämän asian takia paljon. Oma vaarini oli aikoinaan hevosmies, ja hän kertoi toisinaan noista tapahtumista. Hän kertoi kovista ajoista, jolloin pakkasta oli yli kolmenkymmenen ja hevosilla erityisen rankkaa. Silloin kaivattiin hyviä hevosmiehiä, joita kaikki eivät olleet. Vaarin hevonen oli hänelle hyvin rakas. Hän koki paljon hevosensa kanssa, jakoi ilot ja surut. Joskus, kun vaari ratsasti tuoden ruokaa leiriin, hänen piti peittää hevosensa valkealla lakanalla jottei se näkyisi lentokoneisiin, ja ankarien taisteluiden aikana vaari selvisi monista täpäristä tilanteista hevosensa avulla. 13. huhtikuuta vuonna 1940, tuona surullisena päivänä, vaarini hyvästeli hevosensa viimeisen kerran. Hevonen kuljetettiin autolla, kenties kotipaikkaansa, hyvin ansaittuun lepoon. Minulla itselläni ei ole kovin paljon kokemusta hevosista; joskus nuorempana tosin kävin ratsastamassa. Kuitenkin katsoessani hevosta näen sen eräänlaisena vapauden, uskollisuuden ja rohkeuden vertauskuvana. Teksti: yhdeksäsluokkalainen Minna Norrgran, Merenkurkun koulu, Vaasa
Ekoloki kantakirjattiin juoksijakantakirjaan helmikuussa 2012. Ori astuu nyt ensimmäistä kauttaan. Kuva Eero Perttunen
Mitä Ekolokille kuuluu nyt? Derby-voittaja Ekoloki asustaa Nipasenmäellä neljän hevosen tallissa maaseudun rauhassa. Ori muistuttelee tallikavereitaan paikan johtajasta. Ekoloki tietää kodissaan arvonsa ja on tyytyväinen asemaansa. Kuitenkin ylin johtaja tallissa on Ekolokin omistaja ja valmentaja Jaakko Mikkonen. Hevosen pito on Jaakolle tärkeä ja mieluisa eläkeiän harrastus. Vaimo Anna-Liisa osallistuu myös aktiivisesti hevosten päivittäiseen hoitoon ja kokee myös harrastuksen omakseen. Harrastuksen myötä tulleet onnistumiset ja epäonnistumiset ovat Jaakolla ja Anna-Liisalla yhteiset. Voittojen tuomat elämykset ovat niin valtavia ilon hetkiä, että tappioiden tuomat pettymykset tuntuvat mitättömiltä, kertoo Jaakko Mikkonen. Jaakko muistuttaa kuitenkin, että hevosurheilu on heille harrastus, eikä sitä pidä ottaa liian vakavasti. Tähän kuuluu niin onnistumisen hetket kuin epäonnistumiset. Välillä iloitaan ja ajoittain taas pohditaan mitä voisimme tehdä toisin asioitten suhteen. Jaakon mielestä raviurheilussa pitäisi enemmän puhua elämyksiä antavana harrastuksena, kuin taloudellisen tilanteen kohentajana.
Talvitreeniä työajossa Talvella treenattiin Ekolokia jotakuinkin saman ohjelman mukaisesti kuin viime vuonna. Orin peruskuntoa rakennettiin, mm. polttopuita ajamalla. Ekoloki sai kevyttä liikuntaa lähes joka päivä ja hiukan reippaampaa ajoa pari kertaa viikossa. Jaakko treenasi talven oria reen edessä. Polttopuut ajettiin liister-reellä ja muu harjoitus kappireellä. Ekoloki oli terveenä lähes koko talven. Pieniä terveysongelmia kuitenkin ilmeni kevättalvella, jolloin saman tyyppistä virusta liikkui muillakin lähiseudun hevostalleilla.
Ensimmäinen astutuskausi Mitä kuuluu Ekolokille tällä hetkellä?: Kilpailurytmiä yritetään pitää yllä, vaikealla kuusivuotiskaudella. Jaakko ajelee oriilla kävelyä pääsääntöisesti naapurin kesantoniityllä. Toukokuun puolivälistä lähtien Ekolokia on käytetty keinosiemennysasemalla noin kolmesti viikossa, johon on suuntaansa matkaa viitisenkymmentä kilometriä. Valmentaja kertoo, että Ekoloki on innostunut asiasta. Hyvä luonteisena ja järkevänä hevosena Ekolokia on helppo käsitellä myös oriasemalla.
Huhti-toukokuussa pieni sairaus vaikeutti valmistautumista tähän kilpailukauteen. Hevosen terveys on kuitenkin tällä hetkellä varsin hyvä, jonka myötä suhtaudutaan optimistisesti tuleviin kisoihin. Sarjat ovat kovat ja haasteelliset, joten pärjääminen on haastavaa. Vastustajat ovat joka lähdössä kovia, joten pärjätäkseen täytyy olla vähän tuuriakin mukana, toteaa Jaakko Mikkonen.
Tulevaisuuden näkymät rauhallisen toiveikkaat Tulevaisuuden suunnitelmina Jaakko antaa hevoselleen paljon aikaa kehittyä ravurina ja ravivalmennus yritetään pitää hevoselle miellyttävänä päivittäisenä elämänsisältönä. Annetaan hevosen kehittyä rauhassa kohti vaativampia tehtäviä. Harvakseltaan kilpailemalla pidetään yllä Ekolokin kilpailuvirettä ja uskoisin sen parantavan hevosen kapasiteettiä. Jaakko haluaa antaa terveisiä raviväelle: Tulkaa heinäkuussa Kuopioon kuninkuusraveihin! Sieltä saa unohtumattomia ravielämyksiä, vaikka Ekoloki ei olekaan todennäköisesti mukana päälähdöossä kilpailemassa.
Suomenhevonen 2013
9
Oriiden kantakirjavaatimukset ovat tiukemmat kuin tammojen, koska ori voi saada enemmän jälkeläisiä. Puolet varsan geeneistä tulee kuitenkin aina tammalta. Kuninkuuskilpailuun valmistautuva A.T. Visku kantakirjattiin Vermossa huhtikuussa 2013.
Suomenhevoskasvatuksen tulevaisuus -tammanomistajien ja kasvattajien uusi aikakausi Järjestyksessään jo kolmastoista suomenhevoskasvatuksen seminaari kokosi Ypäjän hevosopistolle kartanon koululle salin täydeltä kuulijoita tammikuun 20. päivä vuonna 2013. Päivän avasi piiriagronomi Eero Perttunen, joka summasi suomenhevosen nykytilannetta uudistuvaksi. Työhevosharrastus on tehnyt vahvaa nousua viime aikoina, ihmisten kiinnostus perinnetöihin ja jo katoamassa olleeseen perinteiseen hevosmiestaitoon on tekemässä paluun. Tästä todisti myös lauantaina pidettyyn työhevosteemapäivään saatu innokas osanotto.
ilmestyi niitä esittelevä kirja. Kauas on tultu sota-aikojen tarpeesta upseerin ratsuille, mutta hevonen on edelleen vahva ja näkyvä osa suomalaista yhteiskuntaa. Uusin presidentin hevonen on vasta vuotias tamma Ypäjä Juulia, jonka hevosopisto lahjoitti presidentti Niinistölle vuonna 2012.
Hevosopisto hyväksyttiin jäseneksi Euroopan valtionsiittoloiden yhdistykseen ESSA:an (European State Studs Association, eurooppalainen valtionsiittoloiden yhdistys), ja myös suomenhevonen sai näin lisää euroopanlaajuista näkyvyyttä.
Kasvava hevosharrastus tuo uusia ihmisiä myös suomenhevosten pariin, mikä tuo meidän vanhempien harrastajien harteille tietynlaisen vastuun: miten kerromme suomenhevosestamme, miten autamme uutta harrastajaa alkuun ja otamme hänet mukaan joukkoomme. Suomenhevonen itse on mitä parhain koko perheen hevonen monipuolisuutensa, rauhallisuu-
Presidenttien hevoset ovat olleet esittelyssä siittolanmäellä hevosurheilumuseossa ja vuonna 2012
10
Suomenhevonen 2013
tensa ja käyttöominaisuuksiensa puolesta, mutta me harrastajat luomme ilmapiirin hevosen ympärille ja tarjoamme sosiaalisen piirin, johon uuden harrastajan tulisi haluta osaksi.
Jalostusjohaja kertoi hevosjalostuksen periaatteista Ensimmäinen seminaaripuhujista oli jalostusjohtaja Terttu Peltonen, joka kertoi hevostalouden tilasta ja muutoksista viimeisimpien tilastojen valossa sekä hevosjalostuksen periaatteista yleisellä tasolla. Tällä hetkellä Suomessa on 74 100 hevosta, joista suomenhevosia 26 prosenttia, lämminverisiä ravihe-
Ravikuninkuuskilpailu jaettiin kuningas- ja kuningatarkilpailuiksi vuonna 1948. Aino-Ilona on jo kokenut kuninkuusravikävijä.
vosia 35 prosenttia, lämminverisiä ratsuhevosia 25 prosenttia ja poneja 14 prosenttia. Määrät ovat pysyneet suhteellisen tasaisina viime vuosina, joskin ratsastusharrastuksen suosion myötä myös ratsuhevosten osuus on kasvussa. Suomenhevosen etu on sen monikäyttöisyys, ravihevoskasvatuksen hieman laantuessa ratsusektori on puolestaan ollut kasvussa.
Jalostus on perinnöllisen laadun paranemista -lähtökohtana aina oltava terveys Hevosjalostusta voidaan tehdä monista lähtökohdista, mutta lopulta se on melko pitkälle todennäköisyyslaskentaa. Eri ominaisuuksien periytyvyysasteita on tutkittu paljon, ja jalostusta ohjaa myös tietynlaisten hevosten kysyntä sekä hevosalan elinkeinotoiminta. Hevosen omat suoritukset antavat viitteitä mahdollisista periyttäjänkyvyistä, mutta todisteet nähdään vasta vuosien päästä astutuspäätöksestä. Jalostuksen lähtökohtana pitää aina olla eläinsuojelu. Eläinten
terveys tulisi aina olla ykkösasia siitosyksilöitä valitessa, eikä ”klinikan kautta radalle”-mentaliteettia tulisi Peltosen mielestä ruokkia. Esimerkiksi Peltonen nosti hevosten irtopalat, jotka vaikuttavat yhä yleisemmiltä ja vaativat leikkaushoitoa jo varsaiässä. Useimmin irtopaloja esiintyy nopeasti isoksi kasvaneilla varsoilla, ja nopeaa kasvua toivotaan jotta varsa saataisiin mahdollisimman nopeasti valmennukseen. Onko hevosurheilu eettisesti kestävällä pohjalla, jos eläin vaatii leikkaushoitoa ennen kuin sitä aletaan edes opettaa ajolle?
Hyvän periyttäjän määritelmä Hyvällä periyttäjällä tarkoitetaan hevosta, joka periyttää jälkeläisilleen keskimääräistä paremmin toivottuja ominaisuuksia. Jotta hevosen periyttämiskyky voitaisiin numeroin määrittää, tarvitsee ori joukon kilpailleita jälkeläisiä. Sadan kilpailleen jälkeläisen joukosta nähdään isäorin periyttämiskyky hyvinkin tarkasti, mutta periyttämiskyvystä ei voida sanoa vielä käytännössä mitään ennenkuin radalla kykynsä näyttäneitä jälkeläisiä on vähintään 20.
Tamman merkitys jalostuksessa on saanut enemmän huomiota Suomessa vasta melko myöhään. Nykyään kasvattaja ja varsanostaja etsivät varsan suvusta hyvän isän lisäksi myös vahvaa emälinjaa.
Eri ominaisuuksilla erilaiset periytymisasteet Hevosen useimmat fyysiset mitat periytyvät vahvasti, joten esimerkiksi hevosen säkäkorkeus voidaan ennustaa sukutaulua katsomalla melko varmasti. Raviominaisuuksilla taas on keskinkertainen periytymisaste, mutta esimerkiksi starttiintuloa on varsin vaikea ennustaa suvun perusteella jo senkin takia, että siihen vaikuttavat niin paljon muut kuin perinnölliset ominaisuudet, kuten hevosen omistaja ja saatu valmennus. On syytä muistaa että myös ei-toivotuilla ominaisuuksilla on omat periytymisasteensa, esimerkiksi suomenhevosilla yleinen kaviorustonluutuma sekä kammotut irtopalat ovat herkkiä periytymään. Siksi omaa tammaa on syytä tutkia realistisin silmin ennen astutuspäätöstä listaten sekä sen hyvät että huonot ominaisuudet ja valita sille ori, joka ei
Suomenhevonen 2013
11
ainakaan kertaa tamman huonoja ominaisuuksia mutta toivottavasti vahvistaa tamman vahvuuksia.
Luonne – Liikkeet – Lahjakkuus – Terveys Peltonen muistutti, ettei näyttelyarvostelukaan kerro hevosesta läheskään kaikkea. Esimerkiksi hevosen jalostusarvoon vaikuttavat hedelmällisyysominaisuudet, piilokivekset, puunpurenta- tai puhkuritaipumukset ja kaviorustonluutuma ovat kaikki periytyviä vitsauksia mutta eivät näy päällepäin. Päällepäin näkyvät jalkojen asentovirheet taas saavat erityishuomiota rakennearvostelussa, koska ne vaikuttavat suoraan hevosen käyttöominaisuuksiin ja kestävyyteen.
Käyttöominaisuudet kantakirjauskokeiden tärkein arvostelukohde Suomenhevosta jalostetaan neljälle eri jalostussuunnalle, joilla kaikilla on eriävät tavoitteet kunkin käyttötarkoituksen mukaan. Työhevosten vetokokeessa arvostelukohteita ovat luonne, tekniikka, sitkeys ja vetokyky. Ravi- ja pienhevosten ajokokeissa arvostellaan luonnetta, toimivuutta, liikkeitä ja palvelevuutta. Ratsastuskokeissa arvostellaan niinikään luonnetta, liikkeitä ja yhteistyöhalua sekä hevosen kapasiteettia ratsastusurheiluun koulu- ja esteratsastuskokein. Rakennearvostelu keskittyy terveyden kannalta tärkeimpiin osa-alueisiin, sillä suomenhevosta ei jalosteta ulkomuotoseikkojen vaan ennen muuta käyttöominaisuuksien perusteella. Kantakirjakokeiden minimirajat voittosumman ja ennätysten suhteen ovat kokonaispopulaatioon nähden varsin alhaiset, mikä voi osaltaan hidastaa jalostusta mutta toisaalta ehkäisee sukusiitosasteen nousemista.
”Tamman merkitys jalostuksessa on saanut enemmän huomiota Suomessa vasta melko myöhään. Nykyään kasvattaja ja varsanostaja etsivät varsan suvusta hyvän isän lisäksi myös vahvaa emälinjaa.” 12
Suomenhevonen 2013
Astutan tammani -mutta millä? -muutamia perusasioita •
Suositeltava sukusiitosaste on suomenhevosilla alle kuusi prosenttia. Laskureita löytyy internetistä esimerkiksi Sukupostin ja Blodbankenin sukutietokannoista.
•
Orilla ja tammalla ei tulisi olla samoja heikkouksia
•
Orin tulisi vahvistaa tamman hyviä ominaisuuksia
•
Taloustilanne vaikuttaa ymmärrettävästi orivalintoihin. Kaupallisimmat ”muotiorit” valtaavat markkinoita, jolloin 10% oreista astuu jopa 40% tammoista. Yksi ori ei vielä nosta rodun sukusiitosastetta valtavasti mutta sen pojat alkavat kerrata samoja nimiä sukutauluissa nopeasti.
•
Liian korkea sukusiitosaste altistaa rodun terveysongelmille. Kun sukusiitosaste on kerran noussut korkeaksi, sitä ei enää pysty laskemaan ilman risteyttämistä.
•
Suomenhevosen sukusiitosaste vielä on alhainen verrattuna moneen muuhun, mutta se on ollut viime vuosina nopeassa nousussa ja ilman aktiivisia toimia harvinaisemmat suvut ovat ennen pitkää vaarassa kadota kokonaan.
Kimppatammoissa on hevoskasvatustoiminnalle kasvun mahdollisuus Sari Piirainen kertoi suomenhevoskasvatusseminaarin kuulijoille ideasta nimeltä kimppatamma. Ravihevoskimpat ovat tänä päivänä varsin suosittuja, tarjoavathan ne tilaisuuden jakaa kustannuksia ja seurata hevosen uraa porukalla. Myös ratsukimppoja löytyy. Miksipä tätä ideaa ei voisi laajentaa suuremmalla volyymillä myös siitostammoihin? Esimerkiksi harrasteratsastajat ja hevoskasvattajat pystyisivät tekemään yhteistyötä solmimalla vuokrasopimuksen kantavasta tammasta. Kimpan vuokraamalla kantavalla tammalla voi harrastaa talven yli. Esimerkiksi ruuhkavuosia elävälle perheelliselle voi olla oivallinen vaihtoehto päästä ratsastamaan tai ajamaan muutaman kerran viikossa, mutta joka päivä tallille ei ole pakko ehtiä, kun kimpassa on useampia jäseniä joilla on omat hoitopäivänsä. Tamma saa liikuntaa ja yksilöllisen hoidon, vuokraajat harrastehevosen käyttöönsä ja tamman omistaja sekä tilaa talliinsa että täysihoidon hevoselleen ilman erillisiä kustannuksia.
Muutamia esimerkkejä tammakimpoista: Tamma I: Tamma on vuokraajakimpan hoidossa harrastekäyttöoikeutta vastaan tiineyden ajan, sekä tamma että varsa palaavat varsomisen jälkeen omistajalle. Tamma II: Kimppa vuokraa tamman, astuttaa sen, ylläpitää tammaa tiineyden ja imetyksen ajan varsan vieroitukseen asti. Vieroituksen jälkeen tamma palaa omistajalleen, varsa jää kimpan omistukseen. Tamma III: Nuori tamma astutetaan, vuokraajakimppa sitoutuu liikuttamaan tammaa talven yli säännöllisesti (kunnon ylläpito), tamma varsoo vuokraajakimpan tallissa jonka jälkeen palaa omis-
tajalleen kilpailemaan. Varsa jää vuokraajille. Piirainen totesi lopuksi puheenvuorossaan, että tällä hetkellä astutusmäärät ovat kautta linjan laskussa, mutta entä kun taloustilanteen aallonpohjasta taas noustaan? Jos meillä ei ole tarjota hevosta etsiville riittävästi riittävän laadukkaita kotimaisen kasvatuksen tuotteita, ostajien katseet kääntyvät ulkomaille. Kimppatammatoiminta olisi yksi vaihtoehto mielenkiinnon lisäämiseen hevoskasvatuksen ympärille. Suomenhevosen suurimpia vahvuuksia ovat sen monipuolisuus, kotimaisuus ja sen ympärillä olevat ihmiset, yhteisö. Teksti: Viivi Huuskonen, kuva: Terttu Peltonen
Suomenhevonen 2013
13
Kari Lähdekorpi: eroja hevosissa vai hevosmiehissä? ”Päivi (Laine) soitti ja sanoi että nyt tarvittaisiin sellainen tyyppi joka ei ymmärrä suomenhevosista mitään. Totesin että nyt soititte oikeaan paikkaan!” aloitti Kari puheenvuoronsa. Ruotsissa vaikuttanut ravivalmentaja onkin tosiaan toiminut lähinnä lämminverihevosten parissa, ja juuri siksi katsoo suomenhevosjuoksijaa hieman erilaisin silmin. Eroavaisuuksia suomenhevos- ja lämminverijuoksijassa on, mutta niin on niitä pitävissä ihmisissäkin. Ovatko suurimmat erot lopulta hevos- vai hevosmieskohtaisia, sitä sietää pohtia. Kilpailutoiminnassa Kari näkee että suomenhevonen on todellakin suositussa erityisasemassa, kun vertaa muiden pohjoismaiden kylmäveristen kohteluun. Kolmekymmentä prosenttia kaikista sarjoista on rajattu Suomessa kylmäverisille, vaikka kylmäveristen osuus
kaikista kilpailevista hevosista on pienempi. Kyse ei ole syrjimisestä tai varpaille hyppimisestä vaan kilpailutoiminnan tarjoamisessa kysynnän mukaan.
Suomenhevosen puolesta, mutta ei vailla kritiikkiä Yleisön joukosta Karille esitettiin kysymys, miksi hän vaikuttaa televisiossa antamissaan puheenvuoroissa jatkuvasti niin suomenhevosvastaiselta. Kari korosti että hänellä ei ole mitään suomenhevosia vastaan, päinvastoin, mutta koska tuntuu ettei Suomessa saa suomenhevosta sivulauseessakaan kritisoida, hän tekee sitä jo ihan siksi ettei kovin moni muu uskalla. Asioista pitää voida keskustella kiihkottomasti ja ajatuksia pitää voida vaihtaa, jotta toiminnalla on edellytykset kehittyä.
Orien ruunauttaminen ja talvisin kilpaileminen Ruuna on mitä parhain kilpahevonen, mutta suomenhevosoria ei tunnuta mielellään ruunattavan. Kantakirjattuja oreja on Suomessa todella paljon suhteutettuna astutettavien tammojen määrään. Toki vaihtoehtoja pitää olla ja kuninkuusraveihin ei ruunalla ole asiaa, mutta Kari katsoisi hyvillä kilparuunilla olevan paikkansa raviradoilla ja rahaa jaossa niillekin. Toinen kummastuttava asia oli raveihin ilmoitettujen hevosten määrän raju pudotus lokakuun jälkeen, vaikka kesäisin ravien karsintalistat pullistelevat hevosia jotka eivät mahtuneet mukaan kilpailemaan. Karin ohje on, että talvella on samat rahat jaossa -ajamaan siis!
Suomenhevoskasvattaja Kari-Markku Karjalainen Villihotti, Villiari, Hovi-Meeri, Hovi-Ari, Villisisko... Näitä kaikkia kuuluisia juoksijoita yhdistää kasvattaja Kari-Markku Karjalainen, joka on kasvattanut urallaan jo toistasataa suomenhevosjuoksijaa. Kari-Markku on seurannut suomenhevosjuoksijan kehitystä viimeisten kolmenkymmenen vuoden ajan ja omien sanojensa mukaan koki muuntautumisen ”kaupunkilaispojasta suomenhevoskasvattajaksi” aloitettuaan ensin raviurheiluharrastuksen parin lämminverisen kanssa. Kari-Markku kertoi miettineensä, että suomenhevosen kanssa voisi markat riittää vähän pidemmälle,
14
Suomenhevonen 2013
mutta se hyvän hevosen saaminen oli helpommin sanottu kuin tehty, mistä heräsikin ajatus että jonkunhan näitä pitäisi alkaa oikein myyntimielellä kasvattaa. Hän sai hevoskaupoille avukseen Veijo Toivosen, jonka kanssa kierrettiin ostamassa tarkoitukseen sopivia tammoja. Tavoitteena oli kymmenen tähtiaikaista tammaa, alkuun päästiin 38-aikaisilla juoksijoilla, mutta tänä päivänä tallin tammakanta koostuu 1.23-1.26 -aikaisista suomenhevostammoista.
Marilla rakkain kaikista Kysyttäessä Kari-Markun omista suosikeista esiin nousee Marillan
nimi. ”Sain huutokaupassa ohjeen nojata käsi pystyssä tolppaan kunnes tuo tamma oli minun” kertoi Kari-Markku. Marillan oma kilpaura käsitti 96 starttia 70- ja 80-luvuilla. Tamman yksitoista jälkeläistä ovat nekin osoittautuneet tärkeiksi nimiksi suomenjuoksijan historiassa, jättihän Marilla mm. valioperiyttäjä Hovi-Arin sekä tamma Marinen, jonka kahdeksasta jälkeläisestä puolestaan seitsemän on kantakirjattu juoksijasuunnalle, vaikuttavan joukon suurimpana nimenä valiopalkittu ori Turo (i.Suikku).
Tero E. Mäenpää -suomenhevosvalmentaja Tero on siitä harvinaislaatuinen ammattivalmentaja, että hänen tallinsa hevoskannasta enemmistö on suomenhevosia. Yhä enenevässä määrin ravihevosen omistaa kimppa, ja Terokin saa paljon pyyntöjä valita kimpalle lupaava varsa, josta lähteä rakentamaan elämyksiä tuottavaa kilpahevosta. Teron teesit hyvän suomenhevosen valintaan: •
Suku: hyvä isä ja vahva emälinja
•
Rakenne: ei liian raskas
•
jalkarakenne: jalkojen oltava suorat, sivuttaissiirtymä on ehdottoman paha rakennevirhe, mutta käyrä kinner puolestaan ei ole välttämättä vakava virhe.
•
Liikkeet: etupään tulee ”pyöriä”.
Varsasta kilpahevoseksi Peruskunnon rakentaminen tapahtuu Teron systeemissä hölkkäajolla. Luonnollisesti terveyden seuranta on tärkein kohta varsaa valmennettaessa, ja rasitus tulee suhteuttaa kasvuvaiheen mukaan. Juoksun tulee olla letkeää ja rentoa, varsa saa juosta melko pitkänä. Kengityksellä Tero ei lähde kikkailemaan, hevoset kengitetään liikkeidensä mukaan. Ensi sijassa katsotaan hevosen omaa tapaa liikkua ja tukea hyvää ravia. Liikkeitä ei ole mahdollista muuttaa merkittävästi esimerkiksi painotuksilla, joten sellaista ei tavoitellakaan. Ruokinnan suhteen tärkeintä on rehujen, varsinkin heinän tasalaatuisuus, eikä lisärehutarjontaa ole heillä tapan muutella muodin mukaan.
Suomenjuoksijan valmennus Yhtenä tärkeimmistä hyvän valmentajan ominaisuuksista Tero nosti esille omien treeniolosuhteiden tuntemuksen ja toimimisen niiden mukaan. Heillä treenataan hyvillä pohjilla, joten hevosilla pääsee ajamaan melko paljon juoksua intervallityyppisesti, loppua kohden kovempaa. Myös mäki- tai vastuskärrytreeni ovat hyviä tapoja lisätä haluttu määrä vastusta ja rasitusta lenkkiin. Avainsanoina niin nuorien kuin vanhempienkin kilpahevosten valmennuksessa pidetään hyvää hoitoa ja terveyden ylläpitoa, suunnitelmallista kilpailutusta ja taukoja, peruskunnon ylläpitoa sekä kenties vaikeimmin ylläpidettävänä hevosen hyvää virettä, psyykettä. Jo nollasarjoissa pitää tänä päivänä mennä lujaa, starttivalmiina Tero pitää suomenhevosta joka näyttää hiitillä jaksavansa juosta koko matkan 1.35-vauhtia.
Raviurheilun ongelmista Kysyttäessä raviurheilun nykytilasta ammattivalmentajan silmin Tero mainitsi kimppaomistamisen hyvänä uutena tapana omistaa hevonen. Ravivalmentajan osalta hyvä asiakaspalvelu on avainasemassa hevosenomistajia palvellessa. Kilpailujärjestelmässä parannuskohteita olisivat ratojen välinen tarkempi sarjakoordinointi, jotta kahdella lähekkäin sijaitsevalla
Tero E. Mäenpää pääsi tuulettamaan Suur-Hollola-ajon voittoa Sörkän Sällin kärryillä vuonna 2012.
radalla ei tarjottaisi samana tai hyvin lähekkäisinä päivinä kahta samanlaista sarjaa, jotka kilpailevat samoista hevosista. Myös 65- sekä 75-divisioonarajoja tulisi tarkastaa, jottei nykyisten kaltaisia väliinputoajahevosia tulisi. Pariisissa juostava kylmäveriottelu on tapahtumana ja ajatuksena hieno, mutta kilpailun palkintoja olisi varaa tarkistaa. Kymppitonnin ykköspalkinto voi tuntua suomalaiseen palkintotasoon tottuneesta isolta rahalta, mutta ranskalaiset ravurit juoksevat jo nollasarjoissa lähes kaksinkertaisista palkinnoista. Kolmivuotiaiden suomenhevosten kilpailumahdollisuudet ovat viime vuosina lisääntyneet roimasti, mutta kolmivuotiaan kilpailuttamisessa tulee olla tarkkana. Teron näkemys on, ettei kolmivuotiaalla kilpaileminen useinkaan vie varsaa toivotulla tavalla eteenpäin. Opetus- ja koelähdöt niillä toki kannattaa ehdottomasti ajaa, mutta nelivuotiskauteen panostaminen tuntuu valmentajan mielestä mielekkäämmältä hitaasti kehittyvän kylmäverisen ollessa kyseessä.
”Kyllä se siitä!” Raviurheilun ja suomenhevosen tulevaisuuden Tero näkee positiivisena, ja optimismin ainoana vaihtoehtona eteenpäin jatkamiseen. Ongelmat on tehty ratkottaviksi ja hän itse on todistanut, ettei kylmäverinen ole ammattivalmentajan tallissa mikään hidaste, vaikka vaatiikin erilaisen treeniohjelman kuin lämminverinen.
Suomenhevonen 2013
15
Vuoden kasvattaja 2012 Jorma Leppänen ja ravikuningattaren omistaja Anu Hyytiäinen Jorma Leppänen tunnetaan monen huippusuorituksiin yltäneen suomenhevosen kasvattajana, viimeisimpinä parrasvaloihin ovat nousseet ravikuningatar Sirun Valpuriina, estemestari Sirun Oliver sekä derbyvoittaja Sörkän Sälli. Leppäsen itsensä tie hevoskasvatuksen pariin lähti appiukon ehdotuksesta -tamperelainen huoltoasemanpitäjä jätti työnsä autojen parissa ja lähti Virroille kasvattamaan suomenhevosia.
Ravikuningatar Sirun Valpuriina Vuonna 2012 Mikkelissä uskomattomalla pitkän matkan suorituksellaan ravikuningattareksi noussut Sirun Valpuriina tuli Jorma Leppäseltä alkujaan Anu Hyytiäiselle ratsuksi, joka hänkin tutustui raviharrastukseen vasta Valpuriinan kautta. Anu halusi opettaa varsansa ajolle, onhan siitä paljon hyötyä vaikka suunnitteilla olisikin ratsun ura. Kun maisema alkoi lenkillä vilistää vauhdilla silmissä, päätyi Anu kysymään ravimiehiltä neuvoja, josko tammalla kokeilisikin ajaa myös kilpaa. Aimo Vuorisalo ja Pekka Saari auttoivat auliisti Anua tammoineen raviuralle ja loppu, kuten tapana on sanoa, on historiaa. Nykyään Anun tal-
16
Suomenhevonen 2013
lissa vaikuttaa jo viisi suomenhevosta. Anu mainitseekin, että ehkä useampikin ratsujen parissa harrastava voisi lähteä mielellään tutustumaan paremmin raviurheilun maailmaan tämänkaltaisten ”ravikummien” avulla -ja mikäpä olisi siihen sopivampi hevonen kuin suomenhevonen?
Sirun Oliver ratsun uralle tallitytön ehdotuksesta Suomenhevosten estemestari Sirun Oliverin ratsuominaisuudet löysi Jorman tallilla hevosia hoitamassa käynyt tallityttö, joka alkoi ratsastaa orilla. Hän pyysi kerran Jormaa tekemään kentälle estetolppia ja puomeja, ja niitä sitten korotettiin ja katsottiin kun ori hyppäsi mitä eteen laittoi. Ostaja hyväluontoiselle Oliverille löytyi hetkessä, kun irtohypytysvideo julkaistiin. Jorma korosti, ettei hänellä ole mitään suomenhevosen ratsukäyttöä vastaan, eikä häntä huolestuta myydä kasvattejaan ratsukäyttöön, vaan suorittajahevonen on aina suorittajahevonen. Erityisesti hän mainitsi havainneensa että juoksijaorien Hilun ja V.T. Ajatuksen sukuiset hevoset ovat olleet varsin toimivia ja mukavia hevosia myös ratsuina.
Sörkän Sälli -riskinotto kannatti ”Sanoin Veijolle että tästä varsasta tulee joko todella huono tai todella hyvä”, sanoi Jorma tilausvarsana Votkineille tehdyn Sörkän Sällin suvusta. Sälli on tiukasti linjasiitetty Suikkuun, joka löytyy sen sukutaulusta emän puolelta toisesta että isän puolelta kolmannesta polvesta. Todella hyvähän sieltä tuli. Derbyn, Åbofemmanin, Erilo-juoksun ja Suur-Hollola-ajon voittaja Sörkän Sälli on Tero E. Mäenpään valmennuksessa noussut komeettamaisesti suomenhevosjuoksijoiden kärkikastiin. Nyt seitsemänvuotias ikäluokkatähti tähyää jo kuninkaan seppelettä. Emä Tupla-Suhinan oma juoksijanura jäi lyhyeksi ja kaikki sen edelliset varsat olivat kuolleet, mutta viimein yritys tuotti kuin tuottikin huippulahjakkaan yksilön. Suuri kuva: Sirun Valpuriina Mikkelin Kuninkuusraveissa 2012, kuva Hippos/Irina Keinänen Pieni kuva: Sirun Valpuriinan taustajoukot Ravigaalassa vastaanottamassa vuoden vanhemman suomenhevostamman palkintoa, kuva Hippos/Ilkka Lukka
Paneelikeskustelu: Suomenhevonen on itsessään arvokas Paneelikeskustelu kokosi kaikki päivän puhujat yhtaikaa lavalle kysymyksiin vastausta ja ajatusten vaihtoa varten. Etenkin tammojen kilpailuttaminen askarrutti yleisöä. Muualla tammojen kilpaurat eivät ole yhtä pitkiä kuin Suomessa keskimäärin, mutta suomenhevosten kuningatarkilpailu pitää tammoja kilparadoilla. Terttu Peltonen kertoi, että tilastot näyttävät kuitenkin ravikuningattarien ehtineen kilpauransa jälkeen varsoa keskimäärin kuudesti, ja usein niiden jälkeläisistä on tullut myös hyviä kilpa- ja jalostushevosia, joten sen suhteen ei ole syytä suurempaan huoleen. Pitkäikäisenä rotuna suomenhevosella on vielä vuosia edessä pitkänkin kilpauran jälkeen.
laatutammoja toivottaisiin siirrettäväksi mahdollisimman ajoissa jalostukseen. Kuinka edistää molempien tavoitteiden toteutumista?
Kuinka yhdistää kilpailulliset ja jalostukselliset tavoitteet?
Kari-Markku Karjalainen mainitsi kokemuksestaan viisivuotiaina astutettujen ja kuusivuotiaina varsoneiden tammojen yleensä kykenevän melko nopeasti palaamaan kilparadoille varsomisen jälkeen. Tiine tammahan saa vielä kilpailla neljä kuukautta astutuksen jälkeen, ja tiineenä tamma usein vieläpä suorittaa radalla paremmin kun kiimat eivät vaivaa.
Alimmissa sarjoissa tammojen, orien ja ruunien välillä ei ole juurikaan tasoeroja, mutta kovimmissa lähdöissä tammat häviävät auttamatta oreille ja ruunille muutamia poikkeuksia lukuunottamatta lähes aina. Tammalähdöt toimivat siis kannustimina tammahevosten omistajille hevostensa kilpailuttamiseen. Hyvällä kilpatammalla on ilo ajaa, mutta samanaikaisesti
Ideoina tammojen aseman parantamiseksi väläyteltiin esimerkiksi ikäluokkakilpailuihin tarjottavaa yhden ikävuoden tasoitusta varsoneille tammoille, yleistä tammojen kilpailuoikeuden yläikärajan laskua, tammahyvityksiä ja voittosummatasoituksia sekä yleistä kannustusta nuorien tammojen varsottamiseen.
Kesäihottuma, kuuma peruna Kesäihottuman yleisyyttä suomenhevosilla ja muilla alkuperäisroduilla
on tutkittu ja pohdittu, ja jotkut suvut vaikuttavat olevan alttiimpia tuottamaan hankureita kuin toiset. Kesäihottumaa pidetään suomenhevosilla ja muilla alkuperäisroduilla melko yleisenä sairautena. Tarkkaa syytä hankaamisongelmiin ei ole löytynyt geenitesteistä, mutta ilmaston lämpenemisellä ja sen myötä Suomeen saapuneilla uusilla polttiaislajeilla voi olla vaikutusta asiaan. Myöskään kesäihottuman yleisyydestä, sen lisääntymisestä tai vähenemisestä vuosien saatossa ei ole tarkkaa tutkimustietoa suuntaan tai toiseen -ei siis tiedetä, onko kesäihottuma lisääntynyt suomenhevosilla esimerkiksi 80-luvun jälkeen.
Suomenhevosella on itseisarvo Panelistien yhteinen näkemys on, että suomenhevonen on suomalaisten oma erikoisuus, osa suomalaista hevoskulttuuria, historiaa ja nykypäivää niin harrastustoiminnassa kuin kaikissa hevosurheilun lajeissa, ja sellaisena sen tulee myös pysyä.
Suomenhevonen 2013
17
Suomenhevosliitto 15 vuotta! Hevosurheilu-lehden järjestöpalsta keskiviikkona tammikuun 14. pnä 1998:
Suomenhevosliitto täydentää hevosalan järjestökenttää Hevosalan järjestökenttä on saanut jälleen täydennystä. Uusin tulokas on Suomenhevosliitto, jonka perustava kokous pidettiin Saarijärvellä sunnuntaina 4. tammikuuta. Perustavan kokouksen koollekutsujana oli John Ahlskog Mustasaaresta. Kokouksen puheenjohtajana toimi Pohjanmaan Ravin puheenjohtaja Pekka Vilkuna ja sihteerinä Hannu Korkeamäki Lapualta, jonka käsialaa ovat pääosin uuden yhdistyksen säännöt. Suomenhevosliiton tarkoituksena on nimensä mukaisesti toimia suomenhevosen etujen vartijana hevostalouden kaikilla osa-alueilla ja aivan erityisesti ravikilpailutoiminnassa. Tarkoituspykälänsä mukaan liiton tehtävänä on mm. lisätä suomenhevosen arvostusta ja käyttömuotoja, turvata suomenhevosten nykyisten sukujen ja jalostuslinjojen säilyttäminen, vaikuttaa rodun kehitykseen sekä lisätä suomenhevosten osuutta kilpailutoiminnassa. Kasvatuksen ja jalostuksen alueella liiton pyrkimyksenä on vaikuttaa niin, että suomenhevosta hoidetaan ja pidetään kansallisvarallisuutena maassamme.
18
Suomenhevonen 2013
”Tällainen järjestö olisi oikeastaan pitänyt perustaa jo ajat sitten” tuumaa järjestön puheenjohtajaksi valittu Heikki Parviainen Kajaanista. ”On tavallaan nurinkurista, että alan eri sektoreilla on omat puolestapuhujansa, mutta suomenhevosella ei, ja se on sentään palvellut meitä vuosisatojen ajan.” ”Esimerkiksi kilpailutoiminnassa lämminverisiä ja suomenhevosia pitäisi periaatteessa kohdella tasavertaisesti, mutta jokainen tietää, ettei se ole aina niin mennyt”, hän sanoo. Parviaisen mukaan uusi järjestö on suomenhevosen puolesta, mutta ei ketään vastaan. ”Raviradoille mahtuvat sekä lämminveriset että suomenhevoset. Suomenhevoset tuovat oman lisävärinsä kilpailuihin ja niiden avulla myös harrastajapohja voidaan pitää laajana”, Parviainen luonnehtii.
Yhdistystä ollaan parhaillaan rekisteröimässä ja se tulee hakemaan myös Suomen Hippoksen jäsenyyttä. Tarkoitusperiään yhdistys toteuttaa mm. tiedotustoiminnalla, koulutus- ja kokoustilaisuuksin, aloittein ja esityksin sekä toimimalla yhteistyössä muiden hevosyhteisöjen ja viranomaisten kanssa. ”Kyseessä on valtakunnallinen yhdistys ja kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita jäseniksi”, Parviainen sanoo. Yhdistyksen ensimmäiseen hallitukseen nimettiin puheenjohtajaksi Heikki Parviainen ja varapuheenjohtajaksi Sakari Vanha-Rauvola, sekä jäseniksi John Ahlskog, Hanna Kaihlajärvi, Elsa Kettunen, Ilkka Oijala, Juhani Pakkanen, Pekka Raidasoja ja Pekka Vilkuna. Sihteerinä toimii Matti Rehula, joka siviilityökseen hoitaa opettajan tehtäviä Osaran maaseutuopetusyksikössä Hämeenkyrössä. Jorma Kemiläinen
Suomenhevonen 2013
19
Sykkiihän sinunkin sydämesi suomenhevoselle! Suomenhevosliitto ry tekee työtä suomenhevosen hyväksi jo viidettätoista vuotta. Suomenhevosliitto on suomenhevosen käyttöä ja arvostusta edistävä valtakunnallinen yhdistys. Jäsenenä tuet suomenhevosen puolesta tehtävää työtä rodun säilyttämiseksi elinvoimaisena. Meitä on jo yli 1600! Suomenhevosliitto edustaa suomenhevosta sen kaikissa käyttömuodoissa ja kokoaa positiivisella toiminnalla suomenhevosihmisten yhteisön, jossa toimiminen on kaikkien yhteinen juttu. Liiton jäseneksi voi liittyä kuka tahansa suomenhevosen ystävä, omaa hevosta sinulla ei tarvitse olla. Jäsenmaksu vuodelle 2013 on 20 euroa. Lue lisää Suomenhevosliiton toiminnasta ja jäsenyydestä kotisivuiltamme
www.suomenhevosliitto.fi OMENHE V SU IITTO r.y. SL O