Varnitsa-lehti 2/2014

2/2014

Suvaitsevaisuus

Varnitsa 1

Sisällys Pääkirjoitus......................................................................3 Puheenjohtajan tervehdys....................................................3 KopoSopon sepostukset........................................................4 HOL-Seminaariraportti...........................................................5 Sattuman kauppaa..............................................................6 Sodan sukupolvi ja Ruandan kansanmurha.................................8 Kräftskivor och Övriga saker................................................10 Kolumni................................................................12 Chronicles of my first hours in Finland..................................13 Keep calm and Erasmus......................................................14 Välikysymys..........................................................16 Vastaleivottu maisteri.........................................................18 Pitsamme tekijät..............................................................20 Möykäröinti-palsta.................................................22 Kulttuuriviikko ...................................................................23 Suorapuhe..........................................................23 Keikkaraportti..........................................................24 Rusamunkkarin ruikutusta.....................................................25 Historian lehtien havinaa....................................................26 Asioita, joita en suvaitse........................................................27 Huumorinurkkaus......................................................28 Lorem ipsum ......................................................................29 Liehu ja Luihu....................................................................29

Joensuun historianopiskelijoiden ainejärjestölehti, Varnitsa 2/2014 ISSN 1236-3995 Julkaisija ja kustantaja: Varnitsa ry. Päätoimittaja: Joni Ylimäki Toimitussihteeri: Tuomas Poutiainen Toimittajat: Anni Lampinen, Aino-Kaisa Ahponen, Miika Raudaskoski, Tommi Leirilaakso,Jonna Härkin, Karo Kankus, Tuure Keränen, Valtteri Lamberg ja Simo Purhonen. Vierailevat kirjoittajat:

Pieter Dhondt, Antti Saarelainen, Carlos Ruíz, Jarno Lähteenmäki, Janne Krohns, Jaakko Nokelainen ja Tomi Parkkonen Taitto: Joni Ylimäki, Simo Purhonen ja Tuomas Poutiainen Painopaikka: Haltia, Joensuu Postiosoite: Itä-Suomen yliopisto, Historian ja maantieteen laitos, PL 111 80100 JOENSUU Sähköpostiosoite:varnitsa.ry(at)gmail.com tai jonyli(at)student.uef.fi Painos: 80 kpl

2

Pääkirjoitus

Puheenjohtajan tervehdys

Kevät on edennyt siihen pisteeseen että vappu on aivan nurkan takana. Vappu on tunnetusti työläisten juhlaa jonka sittemmin opiskelijat ovat omaksuneet omaksi juhlakseen. Varnitsalaisena vappu onkin yhtä juhlaa jossa mitataan kestävyys, sekä rahapussin todellinen koko. Sitsit, vappuboolit, kevätpäivät, fuksien haalareiden jako… Hauskinta on että jahka taas syksyllä kööri on kasassa, juhlat jatkuvat siihen mihin jäivätkin.

Kevät on saapunut ja opintojen kiivain vaihe lienee loppusuoralla. Nuuskamuikkunen on palannut muumilaaksoon. Linnut laulavat ja leskenlehdet kukkivat ojan pientareella. Talven hiekoitushiekkoja harjaillaan kaduilta, muuttolinnut palailevat kotiseuduilleen (tai kesämökkiseuduilleen, miten asian nyt haluaa nähdä) ja allergiat nostavat rumaa päätään monen onnettoman nenässä. Päivät pitenevät ja lämpöään suova aurinko suorastaan kutsuu ulkoilemaan tai terassille.

Tällä hetkellä tuntuu että työläisenä kyseistä juhlaa ei tarvitse hetkeen juhlia, sen verran on kevät mennyt hitaalla vaihteella opintojen suhteen. Onneksi en ole yksin tässä veneessä ja monet kollegat painivat samojen motivaatio- ja opintopistetuskien kanssa. Ajatukset lentävät jo kesälomassa ja onnekkailla kesätöissä.

Opinnot ovat kuitenkin kesälläkin mahdollisia ja kannattaa tarttua rantatuolissa siihen kirjaan mistä voisi olla opinnoissa jopa hyötyä. Monille kevät tarkoittaa myös opintojen sulkemista. Toiset siirtyvät seuraavalle vuosikurssille ja FUKSIT, ette enää ole syksyllä fukseja, että nauttikaa vielä statuksestanne minkä ennätätte.

Mikäli aiot aloittaa uuden harrastuksen, esimerkiksi lenkkeilyn, on hyvä aloittaa hitaasti. Kävele ensin viikko tai kaksi säännöllisesti, rivakkaan tahtiin. Pian jo uskallat hölkätä pieniä matkoja, ja kun jalat ovat tottuneet rasitukseen alkaa juokseminen onnistua kuin itsestään.

Kiinnitä myös huomiota kenkiin sekä miellyttäviin vaatteisiin. Tuulta pitävät ja mukavat vaatteet sekä hyvät kengät eivät ainakaan vie lenkkeilystä nautittavuutta.

Ja aina on aikaa päästä rantakuntoon.

Käsissäsi oleva lehti käsittelee tällä kertaa suvaitsevaisuutta. Termiä onkin lehdessä käsitelty niin monelta eri näkökulmalta, etten lähde sen tarkemmin sitä analysoimaan. Yhteiskunnassa on korostettu suvaitsevaisuutta ja on hyvä huomata että ihmisillä on mielipiteitä asiasta puolesta ja vastaan. Suvaitsevaisuus on niin kuin huumori, sitä pitää olla. Onkin vain ihmisestä kiinni miten asian ymmärtää.

Vappu on aivan nurkan takana. Tämä pomminvarma kevään merkki on perinteinen työväen sekä opiskelijoiden juhla. Ja vappua myös juhlitaan pitkän kaavan kautta.

On kevätpäivät (joka ei itsessään ole vappujuhla, mutta suorastaan lähtölaukaus juhlallisuuksiin,) wappusitsit, vappubooli sekä brunssi. Viikko 18 on siis lähestulkoon yhtä juhlaa! Muistakaa silti, että kohtuus kaikessa on avain onneen. Toivottavasti myös sää suosii varsin ulkoilmapainoitteista juhlaa.

Hyvää loppukevättä ja kesää, syksyllä näemme taas opintojen merkeissä

Pian kevät kääntyy kesäksi ja useimmat matkaavat kotopuoleen tai menevät kesätöihin. Mikseivät molempiinkin. Joensuuhun jäävät kokevat uudenlaisen kaupungin. Kesäisen kuuma katumaisema luo vahvan kontrastin talviselle kaduntallaukselle. Ilosaarirokkikin koittaa aikanaan, ja on näkemisen arvoinen tapahtuma vaikkei festarilippua ostaisikaan. Jo juhlien jälkeinen hävityksen kauhistus on rappiotaidetta parhaimmillaan.

Pian kuitenkin koittaa syyskuu, joten muistakaa latailla akkujanne tulevia koitoksia silmälläpitäen.

Terveisin

PT Joni Ylimäki

Mukavaa ja aurinkoista kevättä ja kesää toivottaa puheenjohtajanne

Jaakko Nokelainen

3

KopoSopon sepostukset Tämän jutun lopun ajattelin pyhittää suvaitsevaisuudelle. Tänä keväänä ISYY:stä on tullut syrjinnästä vapaa alue. Kaikkea kiusaamista, syrjintää, sekä häirintää vastustetaan ja vastaavasti halutaan korostaa ihmisten yhdenvertaisuutta. Tätä asiaa on hyvä miettiä myös omassa ainejärjestössämme.

Mikäli olet kokenut kiusaamista tai tiedät jonkun, jota syrjitään, ei kannata epäröidä ottaa yhteyttä ISYY:n häirintäyhdyshenkilöön.

Kevät etenee, päivät pitenee ja Vappu lähenee.

Maaliskuun lopulla pidetty Kataisen hallituksen kehysriihi sai yhden jos toisenkin opiskelijan kädet hikoamaan. Jännityksellä odotettiin mahdollisia muutoksia esimerkiksi opintotukeen, mutta suurin kiinnostuksen kohde oli mahdollisten lukukausimaksujen tuleminen EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille. ISYY vastusti tätä ajatusta aktiivisesti ja näyttävästi, ja se kannatti. Lukukausimaksuja ei tullut, mutta huolestuttavana tietona voidaan pitää kehysriihessä tehtyä ehdotusta lukukausimaksuista kaikille opiskelijoille. Toisaalta kehysriihessä laskettiin nuoriso- ja opiskelijaasuntojen omavastuukorkoa 3,4 prosentista 1 prosenttiin vuoden 2015 loppuun saakka. Tämä tekee opiskelija-asuntojen rakentamisesta halvempaa, ja tuo toivottavasti helpotusta opiskelijoiden asuntopulaan. Elli on ainakin rakentamassa uusia opiskelija-asuntoja kaupungin parhaalle paikalle, Penttilänrantaan.

Nyt alkaa olla taas se aika vuodesta, kun viimeiset tentit ja seminaari-istunnot ovat käsillä. Edunvalvonnan osalta edessä on vielä muutama kokous ja laitoksen kevätseminaari, mutta tällä palstalla palataan asiaan taas ensi syksynä. Vappu tosiaankin häämöttää, joten eiköhän vietetä taas oikein railakas Wappu.

Tomi Parkkonen, koposopo

Historian opetussuunnitelma lukuvuosille 2014– 2016 on valmis. Kuten aiemmin jo tiedotettiin, niin suurimmat muutokset koskivat metodiopintoja.

Tiedekunnan järjestämistä metodiopinnoista (tilastolliset ja laadulliset) luovuttiin, ja ne korvattiin uusilla historian metodikursseilla.

Tämän kevään yliopistojen yhteishaussa hakijamäärät kasvoivat niin maakuntayliopistossamme, kuin historian oppiaineessakin. Pääsykokeissa noin 350 hakijasta seuloutuu varmasti valioyksilöitä turvaamaan ainejärjestömme toimintaa vastaisuudessakin.

4

HOL-Seminaariraportti

JKL/ 2014

ollut sijaa. Osa eristettiin omassa kylässään, osa eristettiin suurempiin mielisairaaloihin.

Historian opiskelijoiden liiton kevät seminaari, järjestettiin tällä kertaa Jyväskylässä ja päivämääräksi oli valikoitunut 1.3. Seminaari totteli nimeä ”Hulluuden mieletön historia”. Varnitsalta lähti matkaan kymmenen hengen iskujoukko. Hyväksi ja toimivaksi havaitun tavan mukaan siirryimme Jyväskylään jo seminaaria edeltävänä päivänä. Toisin kuin syksyllä Helsingin seminaarissa, tällä kertaa perjantaille ei ollut vielä virallista ohjelmaa, mutta kuten Varnitsan tapoihin kuuluu, saimme järjestettyä sitä aivan riittävästi omallakin porukalla.

Itse seminaari polkaistiin käytiin lauantaina puoliltapäivin. Seminaari koostui kolmesta luennosta ja lyhyestä workshop työskentelystä. Ensimmäisen luennon piti Oulun yliopiston professori Petter Pietikäinen aiheenaan

Sitsien punishment-kulttuuri oli yllättävän rento, mitä ennakkoon oli kuultu huhuna.

Viimeisenä luennoimisvuorossa oli myös Jyväskylän yliopiston, FT, dosentti, Markku Hokkanen. Tällä kertaa aiheena oli “Hulluus ja kolonialismi 1800- ja 1900luvuilla”. Luennon mielenkiintoisinta antia oli se, että aikoinaan on oletettu hulluuden olevan vain modernin valkoisenmiehen ongelma. Alkuperäiskansoilla ei katsottu esiintyvän hulluutta luonnollisesti, vaan se oli eurooppalaisten mukanaan tuoma ilmiö, joka levisi myös alkuperäisväestön pariin. Kuten kolonialismin tapoihin kuului, ei alkuperäisväestön ongelmia tässäkään asiassa juuri pyritty hoitamaan. Tärkein eurooppalaisiin sovellettu hoitotapa oli saada heidät mahdollisimman nopeasti hulluutta aiheuttavasta vieraasta ympäristöstä, takaisin eurooppalaisen sivistyksen ja leudon ilmaston piiriin. Tämä hoitomuoto toimi vaihtelevin tuloksin.

Allekirjoittaneen osalta itse seminaari päättyi tähän, sillä lähdin hotellille valmistautumaan illan Mielisairaala-sitsejä varten, joten workshop toiminta jäi tällä kertaa välistä. Sitsit ja muu illanvietto sujuivat juuri niin kuin tällaisissa tilaisuuksissa on tapana, hauskaa riitti…muistaakseni.

Sunnuntaina aamupäivästä oli vielä HOL-hallituksen kokous, jossa vanhan hallitus vapautettiin ansaitusti vastuustaan ja uusi hallitus otti vallan.

Takaisintulomatka menikin sitten huomattavasti hiljaisemmissa merkeissä kun menomatka, mikä on aina onnistuneen reissun merkki. Reissusta jäikin kaikin puolin hyvä maku suuhun. Syksyllä onkin sitten vuorossa HOL-reissu Ouluun, johon tietysti toivotaan runsasta osanottoa.

Hol-seminaarin osallistujamäärä oli yksi suurimmista sen historian aikana.

“Maniasta monomanioihin: Hulluuden nimet eri aikoina”. Luennon keskeisin teema oli se miten hulluuden käsitys on laajentunut historian saatossa. Jos 1800-luvun puoliväliin asti oli pärjätty muutamalla eri nimityksellä mielen sairauksista, nykyään tarvitaan jo useampi kirja, jotta kaikki nimitykset saadaan listattua yhteen.

Tietämys aivojen toiminnasta ja toiminnan häiriöistä on siis lisääntynyt räjähdysmäisesti tultaessa kohti nykyaikaa.

Seuraavaksi oli vuorossa Jyväskylän oma mies, FT, dosentti Jari Eilola. Hän aiheenaan oli “Hullun tunnistaminen ja käsittely varhaismodernissa pienyhteisössä”.

Hoitokeinoja hulluudelle ei tuohon aikaan juurikaan tunnettu ja yleisin hullujen käsittelytapa olikin yhteisöstä eristäminen. Myös kaikki yhteisön silmin erilaiset ihmiset olivat eristämisuhan alla. Suvaitsevaisuudelle ei

Järjestö-vastaavanne

Pekka Pohjola 5

Sattuman kauppaa

Hieno ja hirveä fuksivuosi Eräänä heinäkuisena perjantaina posti toi minulle paksun kirjeen Itä-Suomen yliopistolta.

Avasin sen ja siinä ilmoitettiin minun päässeen opiskelemaan historiaa Joensuuhun varasijalta 19. En ollut todellakaan osannut odottaa tätä, vaan olin asennoitunut viettämään toisen välivuoden, kun yksikään hakukohde ei ollut tuottanut varasijaa parempaa tulosta. Päässäni oli yksi ainoa selkeä ajatus: ”Mitä helvettiä minä nyt teen?!” Enemmän tai vähemmän humalassa vietetyn viikonlopun jälkeen tuo kysymys oli edelleen vailla vastausta.

vaikka olimme tavanneet toisemme ensimmäistä kertaa vasta muutama viikko sitten. Luotin intuitiooni ja sain Johannasta ehkä parhaan mahdollisen kämppiksen!

Olen muutenkin tutustunut tänä lukuvuonna uusiin ihmisiin enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja yllätyin positiivisesta vastaanotosta.

Täällä Joensuussa käytännössä kukaan 300 kilometrin säteellä ei tiennyt yhtään, kuka minä olen. Se antoi toisaalta mahdollisuuden aloittaa täysin puhtaalta pöydältä, missä onnistuin mielestäni varsin hyvin, mutta toisaalta oli sen varsin ahdistava ajatus. Olin harpannut 500 kilometriä pois omalta mukavuusalueeltani täysin vieraalle maaperälle täysin vieraiden ihmisten keskuuteen. Siipieni kantavuutta koeteltiin ensimmäistä kertaa toden teolla. Mutta minä selvisin, paremmin kuin odotin.

Tuo sama ajatus pyöri mielessäni vielä silloinkin, kun kauhusta kankeana saavuin elokuun viimeisenä kuulaana iltana Joensuuhun, kaupunkiin, jossa olin käynyt vain kerran aiemmin, ja lähdin etsimään hätämajoituspaikkaani, partiolaisten retkeilymajaa, jossa tulisin viettämään seuraavan kuukauden. Jaoin siis kuukauden ajan säälittävän pienen huoneen kolmen muun henkilön kanssa. En siis ollut käytännössä yksin kuin vessassa ja suihkussa ja raahasin koko tuon kuukauden ajan maallista omaisuuttani mukanani, kun lähdin viikonlopuiksi takaisin Hyvinkäälle.

Ympärilläni ei siis ollut mitään omaa. Yritin kuitenkin ajatella positiivisesti, tosin ajoittain hampaat irvessä, että: ”tää kasvattaa ihmisenä, tää kasvattaa ihmisenä...”

Löytyi sieltä retkeilymajasta jotain hyvääkin; samassa huoneessa majoittui nimittäin myös toinen historian fuksi, Johanna. Hän onnistui syyskuun lopulla saamaan itselleen kaksion, johon pyysi minua kämppikseksi. Ei tarvinnut kahdesti kysyä. En edes harkinnut kieltäytymistä, sillä mikä tahansa olisi parempi vaihtoehto kuin asua partiolaisten retkeilymajassa vielä toinen kuukausi. Minulle oli sentään luvassa oma huone, johon pääsisin rakentamaan omaa pesääni, turvapaikkaani. Tiesin jo heti alkuun, etten halua yksiöön, sillä olen sen verta eristäytyvä ja epäsosiaalinen luonne, että tulisin mökkihöperöksi yksin asuessani. Eikä tuleva kämppiskään vaikuttanut olevan mistään pahimmasta päästä, 6

Vielä ensimmäisinä viikkoina olin varma, että jossain vaiheessa palaan maitojunalla takaisin Hyvinkäälle ja haistatan pitkät Joensuulle. En kuitenkaan tehnyt niin. Sen sijaan siedin arjen epämiellyttävyyden ja nielin sen kaiken viikonloppuisin kera paljon kaljaa hyvän ystävän seurassa. Kukaan Joensuussa ei saisi huomata sitä, kuinka lähellä hajoamista ajoittain olin, koska silloin en olisi enää mitenkään kyennyt pysymään kasassa ja jatkamaan eteenpäin. Sen sijaan pyrin kulkemaan ryhdikkäästi pää pystyssä. Luovuttaminen ei ollut missään vaiheessa minulle todellinen vaihtoehto. Halusin selviytyä, ja niin minä teinkin.

Vaikka kuljinkin syksyn kuin sumussa tai painajaisessa enkä haluaisi missään nimessä kokea samaa toiste, jää tämä fuksivuosi kokonaisuudessaan kirkkaasti plussan puolelle, vaikka aluksi se vaikuttikin mahdottomalta. Tämän lukuvuoden aikana olen oppinut paljon itsestäni ja ennen kaikkea omasta sitkeydestäni; minä selviän kyllä melkeinpä mistä tahansa, vaikka usein se saattaa ollakin kaikkea muuta kuin mukavaa. Olen kuitenkin toden teolla elänyt elämääni, ja myös nauttinut siitä. Olen ylittänyt itseni monessa asiassa ja tarttunut rohkeasti uusiin mahdollisuuksiin, mitä ikinä eteeni tuleekaan. En ole jäänyt vain kotiin neljän seinän sisälle nyhjöttämään, vaan olen ollut liikkeellä avoimin mielin ja antanut uusille tuttavuuksille mahdollisuuden. Olen monta muistoa ja kokemusta rikkaampi, joita voi muistella sitten vuosien päästä, hymyillen. Tärkeimpänä näen kuitenkin sen, että olen koko ajan pysynyt tinkimättömän uskollisena omalle itselleni, aina jääräpäisyyteen asti. Enkä kadu mitään!

Asiat alkoivat helpottaa, kun pääsin lokakuussa varsinaisesti muuttamaan Joensuuhun. Sain oman turvapaikan, jossa saatoin hengähtää ja rentoutua. Aiemmin tuo oli mahdollista vasta silloin, kun istuin junassa, joka suuntasi kohti etelää, kotia. Ennen en ole ajatellut olevani hyvinkääläinen, sillä en ole syntynyt saati viettänyt koko lapsuuttani siellä. Mutta tämän lukuvuoden seurauksena olen tajunnut juurieni olevan Hyvinkäällä. Varsinainen muuttaminen tänne Joensuuhun sai minut tajuamaan tämän opiskelun ja asumisen Joensuussa olevan pysyvää, melkeinpä lopullista. Aikaisemmin se oli tuntunut enemmän tai vähemmän väliaikaiselta, kun ei ollut pystynyt kunnolla asettumaan mihinkään.

Tämä lukuvuosi on siis ollut varsin ikimuistoinen, niin hyvässä kuin pahassakin.

Tämä lukuvuosi on saanut minut myös tajuamaan ystävien merkityksen aivan uudella tavalla, he ovat korvaamattomia. Ilman heitä en olisi pystynyt tähän. Silloin syyskuussa, kun aloitin opiskelut täällä Joensuussa, porukat olivat nimittäin kahden viikon reissulla ulkomailla, joten äidille ei voinut soittaa ja itkeä koti-ikävää.

Minun oli siis turvauduttava ystäviini enemmän kuin koskaan ennen. Tämä Joensuussa asuminen on saanut minut myös tajuamaan sen, etteivät ystävät katoa yhtään mihinkään, vaikka välimatkaa olisi 500 kilometriä, päinvastoin!

Aino-Kaisa Ahponen

7

Sodan sukupolvi ja Ruandan kansanmurha

Towards the end of the war, when the Red Army attacks the field hospital in its progress towards Berlin, Charlotte is saved by Lilija, herself having been freed by the Russians and now in their service as an officer.

The answer on Charlotte's question why Lilija is helping her, even though Charlotte had betrayed her, sounds almost childlike naïve and simple, namely that violence and revenge have to stop at a certain point. However, through many other scenes the producers of the series have shown convincingly that such an attitude of reconciliation and tolerance was far from simple and evident in the prevailing war setting.

This brings me to the other course that I am teaching this term on "Decolonization and civil wars. A history of Central Africa since 1960", in which we are dealing with, among other topics, the Rwandan genocide.

Precisely this week all kinds of commemoration events are taking place, especially in Rwanda itself, since the genocide on Tutsi's and moderate Hutu's by members of the Hutu majority started exactly twenty years ago, on the 6th of April 1994. In the evening of that day, the aircraft of the then Hutu president Juvénal Habyarimana was brought down, most probably by Tutsi rebels led by the current president of Rwanda, Paul Kagame. The counteraction became known as the Rwandan genocide, in which an estimated 1.1 million Rwandans were killed within approximately 100 days.

Despite this Finnish title, unfortunately I have to continue in English, even though my knowledge of Finnish is improving slowly but surely. "Sodan sukupolvi" is the Finnish translation of a, by some highly praised, by others severely criticised, German World War II television miniseries, called "Unsere Mütter, unsere Väter" (Our mothers, our fathers), in English translated as "Generation War". The series, which I have been showing recently as part of the course "Eurooppa 1600-luvulta 2000-luvulle", tells the story of five German friends, aged around 20, on their different paths through Nazi Germany and World War II: as Wehrmacht soldiers on the Eastern front, war nurse, aspiring singer, and Jewish tailor respectively. The narrative spans over five years starting in Berlin in 1941 on the eve of the German attack on the Soviet Union, when the friends meet up for a last time before embarking on their journeys, enthusiastically vowing to meet up again the following Christmas. The story's conclusion is set in a time shortly after the end of the war in 1945-46.

The ambition of the producers of the series is to explain how ordinary Germans, non-Nazis, gradually became part of the system, how all of them became offenders in one way or another. Or in the words of the director, how did our mothers and our fathers engage themselves in something as horrible as the Holocaust or warlike deeds? Of course it is not my intention within the scope of this short article to provide even the attempt of an answer to this question, but in my opinion their aim has certainly been achieved; and, if only because of this, the series is absolutely recommendable.

Personally I mostly appreciated the depiction of the transformation of the different characters during and in result of the war events. Charlotte, for instance, goes to the front as an overenthusiastic young nurse, proud to be able to dedicate herself to her fatherland. Being only 13 years old when Hitler came to power and thus being educated within the Nazi system, she is convinced about the threat of Jews and other "inferior people" to the German race. Therefore she considers it simply her patriotic duty to report to the authorities the Ukrainian Jewish nurse/doctor Lilija, who is employed at the field hospital in order to meet the shortage of staff. However, when Gestapo officers approach the ward to pick up her Jewish colleague, Charlotte suddenly becomes conscious about what she has done and starts to feel guilty; a feeling of guilt with which Germany is struggling up to today.

Unfortunately, the current commemoration ceremonies prove in the first place that there is still a very long way to go to introduce a similar attitude of reconciliation and tolerance as referred to above. Kagame still manages to present himself and his Tutsi population as the sole victims of the genocide, despite their own active involvement in killing thousands of Hutu's, many of whom had fled into refugee camps in the eastern part of Congo. The official commemoration in Kigali rightly is paying tribute to the Tutsi victims, yet at the same time the large number of Hutu's killed during the genocide is completely ignored. Moreover, in his official speech, Kagame also made clear that it is still a major international conflict as well, criticising the French government for its role in the genocide (because of their support for the Hutu regime of Habyarimana) and for their ongoing research to the responsibility of Kagame and his Tutsi army in bringing down the presidential aircraft, giving in that way the starting shot for the genocide.

8

During the course, we are trying to analyse the conflict

Pieter Dhondt, PhD

and make clear that it is much more than the result of a long-lasting tension between two (and actually many more) different ethnic groups. Besides, whereas in precolonial times these categories functioned rather as social distinctions allowing still a certain degree of mobility, colonial education clearly contributed to changing them into absolute and opposing ethnic divisions.

In addition we attempt to understand a bit better how ordinary people can commit this kind of acts of extraordinary evil, such as genocide and mass killing. Again, without really developing an answer here (and yes, feel free to read this as an invitation to attend these courses), part of it points to the importance of education. Indeed, education has substantial humanising effect. Being aware of our own capacity for extraordinary evil is the best safeguard we can have. Education, and particularly the education of history, can teach us something about the "other", about their background, customs and traditions; knowledge that can contribute to increasing understanding and even respect for the "other".

Yliopistonlehtori, erikoistunut:

A similar effect of getting more respect for other groups and views within the society can be obtained through travelling. Obviously, I am absolutely not the first one to make this comparison. "The past is a foreign country: they do things differently there," as Leslie Poles Hartley has put it in the proverbial opening sentence of his novel The Go-Between (London: Hamish Hamilton 1953). For myself, this has been one of the most interesting, but sometimes also very confronting lessons that I have learned through my experience of living and working in Belgium, Berlin, Edinburgh, Helsinki and now, and finally, Joensuu, viz. to increase my knowledge and understanding of other ideals and realities, yet consequently also to question my own previous beliefs and practices. The result of this process is that one can no longer take anything for granted (on the professional as well as on the personal level).

Unavoidably one start to cast doubt on all the most evident ideals and realities that one normally even doesn't realise. It becomes clear that things really do not have to be like they are. Ideally, this kind of astonishment about the "other" results in increasing understanding and tolerance for everything that might be different.

•

Koulutuksen historiaan

•

Yliopiston ja tieteen historiaan

•

Lääketieteen historiaan

•

Belgian Kongon historiaan

•

Skandinavismi-aatteeseen

Henkilökuntaan kuuluva!

Haluatko vaikuttaa Varnitsalehden sisältöön? Haluatko tavoittaa laajan joukon opiskelijoita luentojen ulkopuolella?

Onko sinulla painavaa sanottavaa opiskelijoille?

Varnitsalehti on mainio kanava luoda yhteys opiskelijoihin ja herättä ajatuksia sekä keskustelua luentosalien ulkopuolellakin.

Mikä vastasit aiempiin kysymyksiin kyllä, niin ota yhteys päätoimittajaan jonyli@student.uef.fi.

Pieter Dhondt

Kiire ei kuitenkaan ole, sillä seuraava lehti ilmestyy vasta syksyllä, kuten myös uudet opiskelijat.

9

Kräftskivor och övriga saker * * * Äidinkielenään ruotsia puhuvat ovat Suomen suurin vähemmistö. Valtion taholta heidän asemansa määritellään ensisijassa äidinkielen kautta. Suomen ruotsinkielisillä tai suomenruotsalaisilla on kuitenkin omia kulttuurisia piirteitä. Tätä sopii toki odottaa verrattain suurelta määrältä ihmisiä joilla on usein laaja suku ja jotka asuvat enimmäkseen tietyillä alueilla Suomen etelä- ja länsiosissa. Suomenruotsalaisia on tietysti ollut suurempikin määrä kokonaisväestöstä. Vielä vuonna 1900 heitä oli lähes 13% koko maan asukkaista ja monissa rannikkokaupungeissa erityisesti puhuttiin paljon enemmän ruotsia. Nyt ruotsia äidinkielenään puhuvien määrä on pudonnut n. 5 prosenttiin ja 290 000 henkilöön, Ahvenanmaa mukaan lukien.

nä. Ei ole kuitenkaan mitään varmistusta siitä että juhlan olisivat keksineet suomenruotsalaiset ja lisäksi joulua edeltäviä juhlia vietetään myös muissa Pohjoismaissa. Lucian päivä toimii myös jossakin määrin vastineena pikkujoululle Ruotsissa.

Suomenruotsalaisilla on muutamia juhlaperinteitä jotka eroavat valtaväestön vastaavista.

Monesti nämä perinteet ovat peräisin Ruotsista. Myös suomenkieliset ovat alkaneet viettää osaa näistä juhlista ja omaksuneet samoja perinteitä omiin juhliinsa. Lucian päivä on eräs esimerkki tällaisesta juhlapäivästä. Lucia-neidon marttyyriuden juhla on levinnyt Ruotsista suomenruotsalaisten pariin ja sitä viettävät myös eräät suomea äidinkielenään puhuvat.

Suomessa tapahtumaa vietetään lähinnä kouluissa ja joissakin yhdistyksissä sekä muissa järjestöissä. Rapujuhla (kräftskiva) on toinen Suomeen levinnyt ruotsalainen perinne. Juhla on yleisin ruotsinkielisten keskuudessa, mutta suomenkielisetkin järjestävät niitä. Rapujuhliin saatetaan tarvita rapuja suuretkin määrät.

Kaksitoista rapua per syöjä ei ole mitenkään epätavallista. Rapujuhliin kuuluu myös tärkeänä osana snapsit ja Helan gårin kaltaiset juomalaulut. Jotkut ovatkin puhuneet rapujuhlista ainoastaab tekosyynä ryyppäämiselle, joissa rapujen syöminen on toissijaista. Ehkäpä rapujuhlat voisi pienellä mainostuksella levitä Suomenniemen jokaiseen nurkkaan ja notkelmaan? Myös pikkujoulusta on joskus puhuttu erityisesti suomenruotsalaisena juhlaperintee10

Onko suomenruotsalaisten ja suomalaisten tavoissa eroja? Jotkut sanovat erään eron olevan ruotsinkielisten tavassa käyttää nimeä useammin toisia puhuteltaessa. Sen sijaan että sanottaisiin ”haepa poika puita” sanotaankin ”haehan Frey puita”. Sanotaan myös että suomenruotsalaiset tapaavat kehua ja onnitella enemmän kuin ugri-suomalaiset. ”Grattis” karkaa helpommin hurrin huulilta kuin ”onneksi olkoon” finnen suusta.

Toisaalta on pidettävä mielessä erot länsi- ja etelä-rannikon ruotsinkielisten ryhmien välillä.

Elinkeinorakenteet ovat erilaisia ja lisäksi Pohjanmaan maaseutu on Etelä-Suomen rannikon maaseutua ruotsinkielisempi. 90 000 Pohjanmaan 180 000:sta asukkaasta puhuu ruotsia äidinkielenään. Monet heistä puhuvat suomea

huonosti tai ei ollenkaan. Osa heistä ei välttämättä edes koe olevansa suomenruotsalaisia, sillä heillä ei ole mahdollisuuksia esimerkiksi kuluttaa kulttuuria suomeksi. Pohjanmaalaisten sanotaan myös asuvan ”toinen jalka lahden takana” eli seuraavan säännöllisesti Ruotsin televisiota ja tekemällä usein vierailuja Pohjanlahden toiselle puolelle. Länsi- ja Itäpohjan välillä on ollut historiallisestikin läheiset välit aina Ruotsin valtakunnan suuruuden päivistä saakka.

Yleisiä ammatteja ruotsinkielisten parissa ovat mm. maanviljelijä ja kalastaja. Näiden ammattien harjoittajia on ruotsia äidinkielenään puhuvien joukossa eniten ja prosentuaalisesti heitä on enemmän kuin suomenkielisten joukossa. Kalastaja on kaikkein ”ruotsinkielisin” ammatti. Käsitys ruotsinkielisestä eliitistä elää kuitenkin vahvana, myös suomalaisessa huumorissa. Ruotsinkielisillä tosin on keskimäärin enemmän varallisuutta kuin suomenkielisillä.

Varallisuuden määrään vaikuttaa kuitenkin esimerkiksi se asuuko henkilö samalla paikkakunnalla sukunsa kanssa.

Kielivalinta ry. Monet lehdet mm. Karjalainen ovat syyttäneet Suomalaisuuden liittoa niin kutsutun hurrivihan ylläpitämisestä. Aihetta sivuava keskustelu on erityisesti netissä äitynyt hyvin myrskyisäksi. On vaikea ennakoida miten aloitteen läpimeno voisi vaikuttaa ruotsinkielisiin palveluihin tai palveluiden tasoon.

Sekä ehdotuksen vastustajissa että puolustajissa on ihmisiä joille kyse on periaatteesta.

Karjalan alueella ruotsalaisilla ja ruotsinkielisellä on ollut historiallisesti huono maine, johtuen Ruotsin valtakunnan toimista Suomen itäisissä osissa ja Venäjän läntisissä osissa.

Myös Länsi-Suomesta kotoisin oleviin on viitattu ”ruotseina”. Myös Lallin legendassa Piispa Henrikiin ja hänen palvelijoihinsa on viitattu ”ruokaruotseina”. Joensuussa ruotsia äidinkielenään puhuvia oli vuonna 2012 59.

Tohmajärvellä, joka oli pitkään Suomen venäjänkielisin kunta, luku oli samana vuonna neljä. Itä-Suomen yliopistossa toimii ruotsinopiskelijoiden ainejärjestö Godis, joka järjestää juhlia ja muita tapahtumia. Joensuussa toimii myös epämuodollinen keskustelukerho Svenska Klubben i Joensuu. Kerhon on perustanut Tampereella syntynyt ja Joensuuhun muuttanut ruotsia äidinkielenään puhuva Peter.

Idea kerhon perustamisesta syntyi kun Peterin vetäessä ruotsin keskustelukurssia Joensuun kansalaisopistossa. Erään kurssin oppilaat halusivat jatkaa ruotsin kielen käyttämistä kurssin jälkeenkin. Niinpä näistä haluista ylläpitää ruotsin kielen taitoa syntyi Svenska Klubben i Joensuu. Kerho kokoontuu aina joka kuukauden 16. päivä. Svenska Klubben i Joensuu tulee tänä vuonna toimineeksi jo kymmenen vuotta. Gratulerar!

Karo Kankus Negatiivisiin käsityksiin suomenruotsalaisuudesta ja ruotsinkielestä on myös osaltaan vaikuttanut koulujen ruotsin opetus ja siihen liittyvä keskustelu. Ruotsin kielen opetuksen vapaaehtoisuutta tukeva kansalaisaloite on kerännyt n. 60 000 nimeä ja tulee eduskunnassa käsittelyyn vielä tänä vuonna. Aloitteen taustalla ovat Suomalaisuuden liitto, Perussuomalaiset nuoret Kokoomusnuoret sekä Vapaa 11

KOLUMNI So long, and thanks for all the fish grande finalea vaille valmis. Esirippu on laskemassa, ja

K

auan sitten, kun vielä vietin lapsuusvuosiani maaseudun rauhassa, isosiskoni ja naapurin samanikäinen tyttö olivat parhaita kavereita.

Muita lapsia ei juurikaan lähistöltä löytynyt, joten äitini usein käski siskoani ottamaan minut mukaan hänen ja naapurintytön leikkeihin. Tämä ei aina ollut isosiskoni mieleen, ja hän yritti usein keksiä jonkin keinon, millä pääsisi minusta eroon kun hän ja naapurintyttö leikkivät barbeillaan.

on aika vetää roolisuoritus loppuun. Henkilöhahmoni on kehittynyt koko ajan haparoivista askeleista määrätietoisemmaksi, mistä olen itse erittäin ylpeä.

Onko tämä sitten lopullinen The End? Höpöhöpö. Kuten sanottu, maailma on näyttämö. Kun tämä roolisuoritus on saavuttanut kliimaksinsa, alkaa uusi näytelmä, jossa on uusi juoni ja uudet käänteet. Lavasteetkin pysyvät vielä toistaiseksi samana, ja osa vanhan näytelmän sankareista jatkaa uusissa seikkailuissa. Epäreilusti halusin saada näytelmään jatkonäytöksiä, mutta totuus on, että kaikki loppuu aikanaan. Tämä on ollut raskasta, surullista, hermoja raastavaa ja hulvattoman hauskaa. Tulen niin kaipaamaan tätä näytelmää.

Kerran muistan menneeni mukaan heidän leikkiinsä, ja yritin kaikin tavoin sopia joukkoon ja keksiä hauskoja juttuja ja opetella, miten barbeilla oikeaoppisesti leikitään. Siitä suivaantuneena siskoni huusi: ”Mene pois. Lopeta tuo esittäminen, se on raivostuttavaa. Et sinä ole oikeasti tuollainen”. Minä häntä kaksi vuota nuorempana yritän pistää vastaan ja kiljun takaisin ”En minä esitä, en minä esitä!” Loppujen lopuksi tilanne taisi päättyä siten, että menin itkien omaan huoneeseeni kuunnellessani äitini ripittävän kahta vanhempaa tyttöä.

Teidän,

Anni Lampinen

Vaikka tuosta tapahtumasta on kulunut jo lähes kaksikymmentä vuotta ja välit siskon kanssa ovat lämpimät, muistan vieläkin ne hänen sanomansa sanat veitsenterävästi. Älä esitä. Enhän minä esittänyt, yritin puolustella itselleni, kunnes jonkun punaviinihuuruisen illan päätteeksi hoksasin asian: niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, maailma on näyttämö ja me olemme näyttelijöitä.

Tämä on totuus, johon minä olen tuosta haparoivasta illasta asti uskonut.

Myönnän, että silloin kaksikymmentä vuotta sitten esitin. Yritin sopia joukkoon kaikin keinoin, ja paras tapa oli yrittää esittää jotain muuta kuin mitä olin.

Nyt vuosi myöhemmin olen oppinut virheistäni, ja aloin näyttelemään. Katsokaas, jokainen meistä näyttelee ja valitsee roolinsa aina tilanteesta riippuen.

Aamuisin ennen minnekään lähtöä jokainen pukee päälleen rooliasunsa ja vetää kasvojensa ylle naamion, ja vetää tämä roolin päivän loppuun asti. Roolit ovat meidän tapamme sopia joukkoon, meidän yrityksemme osoittaa, että kelpaamme tällaisinaan. Maailma luo lavasteet, joissa näytelmämme henkilöt kertovat tarinaansa ja etenevät juonen kulkiessa taustalla.

En usko, että kukaan pystyy täysin näyttämään muille ihmisille, millainen oikeasti sisimmissään on. Ihmissuvun suurin kirous on se, ettei ketään voi ymmärtää täysin.

Sen vuoksi luomme elämämme näytelmään rooleja, jotka auttavat muita näkemään edes yhden puolen meistä.

Monitahoisuus ottaa harvoin toteutuakseen. On helpompaa, jos toinen ihminen profiloituu joko konnaksi, sankariksi tai tragikoomiseksi hahmoksi, kuin että hän olisi näitä kaikkia.

En enää edes voi muistaa, kuinka monta roolia olen näytellyt maailman suurimmalla näyttämöllä. Sen vain tiedän, että viimeisen kuuden vuoden roolisuoritus on

12

The strange case of a disorient Finnish man

Chronicles of my first hours in Finland Can I see some snow yet?

The three S’s (or four?)

It was the 4th of January at 12:30am. Helsinki-Vantaa Airport the place. —I will see some snow for the second time in my life! — was one of the very first expectations I had when I first set foot in Suomi. Snow was nowhere to be found. I had clearly arrived somewhere else.

Damn airlines.

My body was imploring for some sleep after a long trip that started since Thursday morning all the way from Guadalajara, Mexico (yes...the 2nd of January) but decided not to get the so-desired rest.

—Start to get used to this new Time zone — I told to myself. And so I did. Sleeping at that time would mean total zombie state for the rest of the day. I was just not fond of the idea.

My train to Joensuu was not departing until 7:28am. I didn’t want to rush into things. I decided then to stay at the airport and take a look at it, wander around and maybe get online to tell my parents I was still alive.

It was the middle of the conversation and the Spaniard and I were interrupted by a slightly drunk Finn. More like: the Spaniard and I were interrupted by a really drunk Finn.

—Amigos! — He managed to spill before returning to speak what it seemed to be a Finnish/English mixture.

Finnglish I will call it.

After half minute of trying to guess what he wanted from us I managed to decipher it: He wanted us to take care of his luggage while he went outside to smoke a cigarette. No big deal.

Following his smoke session he joined us and started talking with us about random stuff. I had been in Finland for less than 3 hours without even entering into the city and I had already met my first drunk Finnish guy. I was so excited.

Metal, Finnish metal, food, Finnish food, people, Finnish people… were all among our high quality topics.

—We are forest people— he told me in a very firm yet delicate way. I will never forget his expression.

All of a sudden everything changed. Finnglish guy started opening up to us in the blink of an eye. How we had just divorced from her then wife, and how he felt destroyed because of that.

His heart was broken.

The solution? Flying to Ibiza for three months to forget everything….without any plans, any bookings, nothing.

Just his luggage and him.

The thing he was most excited about, as he told us, was the three S’s: sea, sun and sex. Or was it sand? Sand, sun, sex? Sex sex sex? I really don’t remember. This guy was my hero and that’s all I cared about at that very moment.

¿Estoy escuchando español?

After wandering aimlessly for half an hour or so I decided to at least sit down and relax for a second. No siesta for me though.

I have to say that at some point there I felt I was in Russia and not in Finland. Russian language was all over the place, besides some timid Finnish words entering the scene from time to time. —I was in Russia then! — Damn airlines indeed.

And then I heard it. It was so familiar yet so distant.

Talking on Skype or what seems to be it on his laptop.

Speaking -more like yelling- as if there was no tomorrow. —He’s Spanish— I categorically stated. Moreover, he had an Andalusian accent. This couldn’t get any better.

Being alone at 1:30am in the middle of an Airport doesn’t leave you with many options: closed stores, little flow of people and no saunas to get naked in.

Talking to him was my only option to survive.

What was first conceived as a way of killing time ended up being a very pleasant conversation. I learned a lot of this country thanks to his sixmonths-experience backed up advice. He was leaving Finland already, and not arriving as I first thought.

13

Tarina 1: it’s not all about studying

His mood went down afterwards I guess. Next thing he does is telling us he needs to leave now (eventhough his flight was departing in like 5 hours) —Looked what you did! You bored him! — My Spanish amigo said.

—I probably did— I could just say

Maanantai koitti eräässä piskuisessa kylän pahaisessa synkkänä. Jossain pilvien takaa lymyilevä aurinko muistutti vain harvoin olemassa olostaan, ja taivas uhkaili sateella. Kaksi tyttöä oli jälleen raahautunut yhdeksäksi kuuntelemaan professorin luentoa. Toinen pimatsuista, se kanadalainen, oli aina tunnollisesti paikalla ennen luennon alkua. Kun taas se suomalainen, tavalliseen tapaansa, ryntäsi kolmannen kerroksen luokkaan rumaa kokolattiamattoa tömistellen yleensä ehtien paikalle minuuttia yli tasan – eihän se nyt niin tarkkaa ole.

Farewell It was time for me to go to Tikkurila station and for Luis to take his plane back to Spain. I didn’t even know where to take my bus. Neither did some Spanish girls who were heading to Jyväskylä.

We decided then to go together in search of the bus.

After five minutes of searching we had made it. I guess that as a reward the sky gave me my first snow in Finland. It was not even snow, more like hail. I couldn’t care less.

I was happy.

It’s been three months and 5 days since that day. I can’t help but wonder how that guy is doing. Did he actually return to Finland after the three months he was supposed to be there? Did he stay? Did he enjoy the three S’s, whatever they were? Was all of this just his imagination and he was just a drunk man who, for any reason, ended up a Saturday at 1:30am arriving to the airport, because being random is cool?

I guess I will never know the answer to these questions.

Wherever you are, disorient Finnish man, I want to say: Kiitos. You made my first day in Finland an unforgettable one.

Aamun oppimisen aiheena oli jälleen kaupunki utopiat, tällä kertaa sodan jälkeiset sellaiset. Kummallisesti sinä maanantaina mielenkiinto hävisi alle kymmenen minuutin. Puheenaihe kääntyi, mihinkäs muuhunkaan, kuin pohdintaan siitä, kuinka viettää Paddys Dayta.

Molemmat, ehkä hieman viinanhimoiset, tyttäret kokivat valaistuksen hetken, kun lause ”We should go to Brighton..” lennähti ilmoille! Yhtäkkiä päivä olikin kirkas, luokassa oli helppo hengittää ja kokolattiamatto ei ollutkaan niin ruman sininen kuin yleensä, ”Yes, we should!” Pari erittäin nopeaa tuntia myöhemmin nämä kaksi hieman spontaania naista olivat saaneet varattua bussin ja hostellin: Brighton ei tiennyt, mikä sitä odotti!

Vaihtariraportti!

Kolmen mahtavan kuukauden jälkeen tahtoisin ajan pysähtyvän, kun se menee niin nopsaan! Kevät, vai sanoisinko, että kesä alkaa olla täällä jo oikein hyvällä mallilla ja toivon todella, että V-lehden ilmestyessä olen jo käynyt räpiköimässä läheisessä lätäkössä, jota myös mereksi kutsutaan. Tuleviin tavoitteisiin kuuluu uimisen lisäksi low-budget-living, esseiden loppuun saattamista, Harry Potter puistoilua sekä perus erasmuilemista. Mitä sitten on tämä ”perus erasmuileminen”?

Toisin kuin usein väitetään, ei tämä nyt ihan pelkkää bilettämistä ole! (Vaikka aika (liian) paljon tulee sitäkin tehtyä…) Puolenvälin jälkeen iski nimittäin tunne, että hetkinen, aikahan saattaa vaikka loppua kesken, ja vielä olisi niin monta paikkaa, missä on siis ihan pakko, siis ihan pakko käydä! Valitettavasti todellisuus on se, että vaikka aika riittäisi, niin hirviö nimeltä budjetti ei anna armoa! Monen moiseen sitä on kuitenkin ehtinyt täällä jo tälläytyä! Seuraavaksi kaksi kohokohtaa ihan sillai tarinan muodossa! Loput reissun kommelluksista voi sitten tulla kyselemään allekirjoittaneelta tulevana syksynä! Cheers to all my mates in Finland! ;)

pto

Southam

pyhättö

apallo nin jalk

Bussissa alkoholijuomien nauttiminen oli tietenkin kiellettyä, ja mukana olivatkin vain sisällöllisesti uudistetut vesipullot, kun 45 minuutin tuskaisen odottamisen jälkeen bussi lopulta starttasi kohti maanantaimekkaamme! Perillä odotti suloinen hostelli ja kuuden pienoisen punnan dorm-punkka. Huoneessa vietetyn, siiderin nauttimiseen painnottuneen hetken jälkeen, suuntasimme alakerran pubiin juom.. syömään. Pubi tarjoili asiakkailleen ruuan lisäksi muun muassa miniheineken shotteja sekä tatuointeja. (Note: Luonnehdinta ”helposti irtoava” on hieman kyseenalainen – siirtokuvan hinkkaaminen aamulla irti naamasta sattui pirusti ja siihen kului tovi jos toinenkin!) Kauan ei tarvinnut odottaa, kun näiden kahden viehättävästi humaltuvan likan seuraan liittyivät kolme Canterburyn vaihto-oppilas neitosta.

14

Ensimmäinen suuri haaste tulikin näiden naisten mukana: 15 minuuttia aikaa vaihtaa paikkaa kaupungin irkkupubiin ja livemusiikin pariin! ”chug it, chug it!” huutojen kaikuessa korvissa äänekäs porukka poistui pubista kadulle! Pitkään sai iloinen joukko odotella jonossa ennen kuin irkkupubin poke vihdoin päästi naiset sisään ihmemaailmaan! Ilta jatkui juomien, loistavan livemusiikin, naurun ja jopa ilmaisten shottien parissa pitkälle yöhön. Jossain vaiheessa kanadalainen ja suomalainen tyttö alkoivat kuitenkin miettiä jatkoa: Brightonin clubeista liikkui mitä hurjimpia tarinoita, joten tietenkin heidän täytyisi päästä näkemään, pitivätkö puoletkaan tarinoinneista paikkansa. Matka jatkui, nyt jo hieman haparoivin askelein, kohti Brighton Beachin clubeja.

ga. Sen ulkomuoto oli korea, houkutteleva sekä intensiivinen. Aluksi Jalkapallo oli vain etäinen, sumuinen kuvastus Jääkiekon selän takana, se ei saanut hentoa ääntään kuuluviin. Hiljakseen Jalkapallo alkoi kuitenkin vahvistua, nousta Jääkiekon rinnalle. Yhdessä he jatkoivat kulkuaan, voittaen katsojansa puolelleen urheilumaisuudellaan. Jääkiekko ja Jalkapallo olivat kuitenkin hyvin erilaisia toisistaan, aivan eri piireistä sekä eri maailmakatsomuksella varustettuja. Syksyn tullen Jalkapallo sitten päätti esitellä maailmalle Valioliigan yhdet asukkaat, Saintsit, ja sen mukana muuan muassa Rickie Lambertin. Kiinnostus Jalkapalloa kohtaan lähti ripeään nousuun ja maasta nimeltä Valioliigasta alkoi tulla suosittu. Jääkiekko alkoi tuntea syrjäytymistä.

Uhriksi valikoitui Coalition –niminen mesta. Viiden punnan sisäänpääsyn pulittamisen jälkeen naiset pääsivät suureen saliin ja haukkoivat henkeään! HERE! WE! GO! Club oli tietenkin jo täynnä tanssivia

Sama p

Helmikuuhun 2014 mennessä alkoi olla jo selvää, että Jalkapallo oli saavuttamassa suositumman aseman kuin Jääkiekko. Jääkiekko koetti vielä viimeisen tempun avulla pitää asemansa, mutta suosio olikin vain hetkellinen. Koitti maaliskuun viidestoista päivä. Aurinko oli noussut korkealle siniselle taivaalle ja lämmitti mukavasti jokaista säteillään. Jo aamusta alkaen Jalkapallo aisti päivässä jotain erityistä, tunne oli odottava, vatsan pohjassa kihelmöi ja hymy oli erittäin herkässä. Ja voi, kylläpä siitä päivästä tulikin mahtavin aikoihin. St. Maryn stadionin kimalvoivan vihreällä kentällä Saintsit potkivat Jalkapallon niin mittamaan johtoasemaan, että sen suosio oli taattu hyvin, hyvin pitkäksi aikaa. Jääkiekko kuitenkin tyytyi asemaansa kausittaisena nousijana, ja teki kumartaen Jalkapallolle tilaa, sen noustessa säihkyviin suosion parrasvaloihin. Sen pituinen se.

ulju sisä

puolelta

ihmisiä ja musiikki soi niin lujaa, että oli aivan turha yrittääkään puhua mitään järkevää keskenään. Luonnollinen lopputulos oli päätyä ihmisten keskelle nauttimaan musiikista, valoista ja hetkestä! Kerrankin tarinaa voi myös luonnollisesti jatkaa lauseella: samppanja virtasi, tanssi sujui ja hauskaa oli! Aamulla auringon noustessa Brighton Beach näytti erittäin kauniilta ja rauhalliselta. Kaksi tyttöä hoipersi tiensä takaisin hostellille. Hauska ilta oli tullut päätökseen, ja alkamassa oli ei-niin-hauska päivä, josta täytyisi selvitä kolmen tunnin yöunilla. Juuri ennen verestävien silmien kiinni painumista suomalaisen tytön väsyneessä mutta onnellisessa mielessä kävi: ”suomalainen kahvi, missä olet kun sinua niin paljon kaipaan!”

Tarina 2. And then there is the football

Varnitsan virallinen vaihtarireportteri Brittien saarilta

Jonna Härkin

Olipa kerran Jääkiekko. Jääkiekko tarjosi katsojalleen paljon tunnetta, mahtipontisia hetkiä ja paikoin vahvoja humalatilanteitakin. Keväällä 2013 jääkiekko sai kuitenkin kilpailijan. Sen nimi oli Jalkapallo. Tämä mielenkiintoinen Jalkapallo saapui maasta nimeltä Valiolii-

15

VÄLIKYSYMYS Kysyimme muutamilta kampuspuolueilta, mitä suvaitsevaisuus merkitsee heille. Tässä on kolmen eri puolueen näkemykset ja mielipiteet aiheen tiimoilta.

V

aikka internetfoorumeiden mukaan kuulunkin suvaitsevaistoksi nimettyyn ryhmään, on termi ”suvaitsevaisuus” mielestäni ongelmallinen. Lähtökohtaisesti kun suvaitseminen tarkoittaa, että suvaitsen jotain mitä en hyväksy, ja näin ollen termi asettaa minut valta-asemaan päättää, suvaitsenko toisen ihmisen elämän ja valinnat. Ehkä tasaarvoisempaa ja ongelmattomampaa olisikin puhua hyväksymisestä. Loppujenlopuksi suvaitseminen on mielestäni melkein verrattavissa sietämiseen – ei kukaan halua kuulla olevansa siedettävä, vaan hyväksytty.

Kun tästä sanojen merkityksistä puhumisesta siirrytään ns. asiaan, huomataan että puhumme monien ihmisten arkipäiväisestä elämästä – maahanmuuttajia syyllistävät puheet tai ihmisten seksuaalisuutta kyseenalaistavat puheet heijastuvat yllättävän nopeastikin yleiseen ilmapiiriin ja koskettavat monien ihmisten arkea. Puhuessamme tasa-arvoisesta avioliittolaista kyseenalaistamme monien perheiden oikeuden onneen ja tasavertaiseen kohteluun lain edessä. Puhuessamme omasta mielestämme vain lakiteknisestä muutoksesta tai Suomen helvetin liekkeihin syöksevästä ilmestyskirjan pedosta unohdamme usein, että puhumme konkreettisista elämistä; lapsen oikeudesta että kahdesta rakastavasta vanhemmasta koostuva perhe hyväksytään lain edessä kuten naapurin Markon ja Mirjan perhekin, oikeudesta kävellä käsi kädessä kadulla ilman pelkoa, oikeudesta tulla tunnustetuksi yhteiskunnan jäsenenä juuri sellaisena kuin on. Eivät vähemmistöt lopulta halua suvaitsevaisuutta ja juhlapuheita – he haluavat tulla hyväksytyksi yhteiskunnan tasa-arvoisina jäseninä kuten muutkin.

S

uvaitsevaisuus, on käsite, jonka yleisen määritelmän olen nähnyt muuttuvan erittäin radikaalisti elämäni aikana. Ennen suvaitsevaisuus tarkoitti sitä, että vaikka ei hyväksynyt ilmiötä tai asiaa, eli sen kanssa tiettyyn rajaan saakka. Raja voi esim. olla kunkin fyysinen koskemattomuus tai yleinen järjestys. Perinteinen suvaitsevaisuus vaati jonkinlaista järjenkäyttöä, selkärankaa ja hyvää käsitystä itsestä. Perinteinen suvaitsevaisuus on järkevä ja yhteiskunnan mahdollistava toimintatapa joka päti kaikille.

Suvaitsevaisuus tuntuu nykyään olevan sitä, että kaikki mahdollinen tulee sallia, rajoituksetta, koskemattomuutta ja järjestystä saadaan rikkoa miten vain, eikä sitä saa estää. Nykyään suvaitsevaisuus on muuttunut haitalliseksi poliittiseksi dokriiniksi, jota sovelletaan erittäin mielivaltaisesti. Nykyaikainen suvaitsevaisuuden käsite sopii erittäin hyvin nykyiseen hedonismi invidualistiseen maailmankatsomukseen, sillä se ei juurikaan vaadi järjenkäyttöä, vaivaa tai itsetuntemusta. Nykyaikainen suvaitsevaisuus asettaa kaikenlaiset mielihalut ja oikeudet samalle viivalle. Halusi nukkua yösi rauhassa on ihan yhtä oikeutettu kun toisen halu ryypätä ja meluta tiistaiyönä viereisessä asunnossa. Nykyinen suvaitsevaisuus sulkee silmänsä siltä, että vastakkaisten intressien törmäykset voivat aiheuttaa suuria ja haitallisia konflikteja.

Tämä siksi koska ryhmien toimiin tai konfliktiin ei saa nykyisen suvaitsevaisuuden dokriinin mukaan puuttua. Tämä voi aiheuttaa erittäin vakavaa yhteiskuntarauhan horjumista ja anarkiaa.

Perussuomalaisten suvaitsevaisuus on mielestäni perinteistä suvaitsevaisuutta.

Joensuussa 2014

Jarno Lähteenmäki

Antti Saarelainen 16

K

aikilla ihmisillä tulee olla samat oikeudet. Itse en ymmärrä miksi rodun, sukupuolen, iän, seksuaalisuuden, uskonnon tai minkään muunasian pitäisi rajoittaa ihmisoikeuksia. Maailmassa on yli kuusi miljardia ihmistä ja kaikki olemme hyvin erilaisia yksilöitä. Ei ole kahta samanlaista persoonaa joten aina löytyy eriäväisyyksiä; onhan identtisillä kaksosillakin omat mielipiteensä. Tästä huolimatta nykymaailmassa ihmisiä jaetaan ryhmiin pienienkin asioiden mukaan, esim. harrastus tai pukeutuminen voivat vaikuttaa muiden suhtautumiseen. Ihmiset voivat muuttua paljon myös oman elämänsä aikana.

Asiat jotka ovat tärkeitä meille nuorena eivät välttämättä ole sitä enää varttuneemmalla iällä.

Myös poliittisella kentällä tarvitaan paljon suvaitsevaisuutta. Vaikka toimijat jakautuvat puolueittain samankaltaisesti ajattelevien ihmisten kanssa on kuuntelemiselle sijansa. Eikö yksi demokratian pääideoista ole eriävien mielipiteiden esille tulo?

Keskustelemalla ja kuuntelemalla voimme sovitella näkökantaerojamme jotta löydämme parhaan ratkaisun. Vaikka omat näkökannat olisivatkin päteviä, voi niissä olla virheitä ja kritiikin kuuleminen auttaa näiden virheiden tunnistamista.

En voi väittää, että pitäisin kaikista minulle esitetyistä mielipiteistä, uusista tilanteista, tai etteikö ennakkoluuloilla olisi merkitystä kohdatessani uusia ihmisiä. Uuden ihmisen kohdatessa kannattaa kuitenkin antaa hänelle mahdollisuus tulla kuulluksi, tällöin voi huomata ennakkoluulojen olevan kärjistettyjä ja vääriä. Koskaan ei voi tietää mistä löydät uuden ystävän.

Vastakkain asettelemisen sijaan asiaa voi ajatella toiselta kantilta; mitä voimme oppia erilaisuudesta? Kaikilla ihmisillä on omat elämänkokemuksensa ja kykynsä. Kuuntelemalla ja keskustelemalla voimme löytää uusia näkökulmia omaan elämäämme ja rikastuttaa toinen toisiamme. Itse olen oppinut paljon uusia asioita mm. töihini liittyen kuuntelemalla ihmisiä. Heillä ei välttämättä ole edes saman alan työkokemusta, mutta silti he voivat tietää asioita työstäni joita itse en tiedä. Ulkomaalaisilta ystäviltäni olen oppinut paljon heidän kulttuureistaan, uusia työskentelytapoja sekä asioita Pohjoismaiden ulkopuolisesta maailmasta.

Janne Krohns

Yhteiskunnassa jossa elämme arvostetaan yksilönvapautta. Vapautta on myös se, että kaikilla on taustoihinsa katsomatta samat mahdollisuudet toimia aktiivisena toimijana omien kykyjensä ja taloudellisten lähtökohtiensa puitteissa. Tämän toteutumiseksi lakien tulee koskea samalla tavalla kaikkia taustoista riippumatta. Yksilönvapaus toteutuu parhaiten kun kaikilla on samat oikeudet ja mahdollisuudet niin palveluissa, työelämässä, hallinnossa kuin lähiyhteisössäkin. Tämä ei tarkoita, etteikö ihmisten välillä voisi olla eroja. Yksilönvapauden kanssa tulee vastuu omasta itsestään. Jokainen vastaa itse siitä mitä valintoja tekee ja minkälaisen elämän itselleen luo.

Sivistyneessä yhteiskunnassa kannamme myös vastuun apua tarvitsevista.

17

Vastaleivottu maisteri

oikeustieteistä Venäjä-tutkimukseen. Ikimuistoisia hetkiä elämän valokuva-albumiin jäi myös luennoilta. En varmaan koskaan unohda fuksisyksyn kurssia, jossa vieraileva Venäjätutkija katosi kesken kurssin puku päällä ja palasi Venäjältä fleecetakissa, tukka sekaisin ja tavarat Alepan muovikassissa!

Suvaitsevaisuus. UNESCO määrittelee sanan esimerkiksi niin, ”että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan ja hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan. -- Se merkitsee myös, ettei kukaan saa väkisin tyrkyttää näkemyksiään toisille.”

Syyskuussa 2008 aloitin opiskelutaipaleeni Joensuun yliopistossa. Alkukivillä oli vastassa lauma tuutoreita ja erinäinen joukko täysin tuntemattomia fuksikollegoita. Osa tuutoreista oli naamataulultaan tuttuja, sillä he olivat opettaneet minua norssilla. Nyt reilut viisi vuotta myöhemmin noista fuksikollegoista muutama pyörii vielä Joensuussa, osa muualla Suomessa, mutta valitettavan suuri osa katosi johonkin. Voin laskea tutut vuosikurssilaiset kahden käden sormilla. Tuutoreista kaikki ovat valmistuneet ja lähteneet kuka minnekin.

Myös minulle on tullut aika lähteä. En tiedä missä olen vuoden päästä, tällä hetkellä en tiedä edes missä olen syksyllä. Tiedän vain sen, että yksi etappi elämässä on päättynyt.

Maisterinpapereiden myötä opiskelijaelämä jää taakse ja jos nyt ihan aikuiseksi rupea, niin ainakin työelämään siirtyminen on edessä.

Uskon ja toivon, että syksyllä olen koulutustani vastaavissa töissä jossain päin Suomea.

Reilun viiden vuoden etappi on ollut muistorikas. Rehellisesti sanottuna aika on mennyt nopeasti. Aika tuntui menevän nopeasti myös niitä esseitä, oppimispäiväkirjoja ja muita tuotoksia viimeisenä palautuspäivänä vääntäessä.

Miten se palautuspäivä tulikin niin nopeasti?

Jos katsoo pelkkää tutkintotodistusta, olisi helppo todeta, että opiskeluaika oli deadlinesta deadlineen rientämistä ja suorittamista.

Onneksi se ei sitä ollut. Minulle opiskeluaika oli ennen kaikkea ihmisenä kasvamisen aikaa.

Aloitin opintoni ennen älyttömiä opintotukiuudistuksia ja höpötyksiä opintopistekatoista.

Sain maistella ja haistella eri tieteenaloja.

Opiskelin kaikkea historiasta psykologiaan ja 18

Luentojen ulkopuolella opin varmasti yhtä paljon, ellen enemmän. Tässä lehdessä olin mukana vuodesta 2010 lähtien ja Armon vuoden 2011 taistelin lehteä kasaan PT-Leirilaakson kanssa. Voi niitä lukemattomia hajotuksen hetkiä, kun Adobe, tietokone ja Internet kaatuivat eikä mistään tullut mitään. Hallituksessa vierähti kaksi hienoa vuotta 2012-13. Yritin tehdä varnitsalaista edunvalvontaa suurella sydämellä. Jälkipolvet saavat arvioida, onko ev-työ onnistunut. Kaksi viimeistä täyttä opiskeluvuotta olivat myös RAIkkaita ISYY-vuosia.

Edustajistovaaleihin ehdolle lähteminen oli asia, jota en ole katunut päivääkään. Välillä väsytti, ärsytti, väsytti ja ärsytti, mutta olihan se huikeaa aikaa. Huikeita ihmisiä, kokouksia, bussimatkoja, Tuusniemi – ei niitä hetkiä unohda! Vuonna 2013 kulutin aikaa myös aineenopettajaopiskelijoiden edunvalvojana Jorauksen hallituksessa. SOOL-koulutus ja saunaoluet Hamburger Börsin kattoterassilla, poliittinen itsemurha liittokokouksessa ja oman ihmisen löytäminen rinnalle kulkemaan jäävät päällimmäisinä muistoina mieleen. Jorauksen hallitukseen lähdin ihan vahingossa, mutta se oli elämäni tärkein vahinko.

Kiitos jos jaksoitte lukea näin pitkälle. Yrittäkää jaksaa vielä vähän. Palaan suvaitsevaisuuteen. Minulle Varnitsa, ISYY ja yliopisto ovat olleet suvaitsevia paikkoja. Erilaisia ihmisiä,

erilaisia taustoja, näkemyksiä, ideologioita, poliittisia kantoja – erilaisuutta. Kaikki ovat saaneet osallistua, olla ja toimia kuten ovat parhaaksi nähneet. Muutokset ovat tehneet kipeää – niin yliopistossa kuin Varnitsassa – mutta aika parantaa haavoja. Nykyään Varnitsa suvaitsee Coriolista ja Loikkaa samassa toimistossa, pari vuotta sitten oli ihan eri ääni kellossa. Suvaitsevaisuudesta voi oppia paljon, kun poistuu omalta hiekkalaatikolta. Uskokaa tai älkää, Varnitsan ulkopuolella on myös elämää.

Minä toivon, että Varnitsa jatkaa aktiivista ja innostavaa elämäänsä jäseniensä näköisenä järjestönä myös tulevaisuudessa. Kevätkokouksessa nuorempien vuosikurssien läsnäoloprosentti oli surkeaa, hallituksessa tapahtui onneksi vallanvaihdos jo syksyllä. Vaikka tahti kiihtyy ja valmistua pitäisi entistä nopeammin, niin älkää silti jääkö sinne tenttikirjojenne taakse. Lähtekää, osallistukaa ja tutustukaa – ainejärjestössä, ISYYssä, kerhoissa – niissä oppii paljon sellaisia (työ)elämätaitoja, joita kirjoista ei opi. Kukaan muu ei pidä opiskelijan puolta, kuin opiskelijat itse. Yhdessä olemme ja yhdessä olette enemmän. Suvaitkaa erilaisuutta, vaikka olisittekin eri mieltä. Eläkää, kokeilkaa ja uskaltakaa!

Kiitos Varnitsa 2008-2014! ”Kutsukaa-minua-maisteriksi” Miika (alias Micke)

19

9/10. Omalle tyytyväisyystasolleen hän antoi täydet kymmenen pistettä.

Pitsamme tekijät

Pizza Specialin Alamgir Parvez on kotoisin Bangladeshista. Pizza Special myy pitsojen ohella myös intialaista ruokaa. Parvez, kuten häntä yleensä kutsutaan, ei myöskään inhoa erityisesti mitään pitsatäytettä. Hän kertoi myös syövänsä pitsaa ja kebabia yleensä n. kahdesti viikossa. Ilmeisesti hän söi näitä ruokia ennen useamminkin, sillä lääkäri oli kehottanut häntä välttämään rasvaa. Parvez sanoo asiakkaiden olleen ystävällisiä. Tosin, toissa vuonna joku oli viiltänyt pizzerian autosta renkaat rikki. Parvezin mukaan tekijä oli rasisti. Viihtyvyydelle työpaikassaan Parvez antoi arvosanaksi 8. Alamgir Parvez sanoo myös, ”olen tyytyväinen, ei ongelmaa”.

Pitserioiden työntekijät ovat yksi opiskelijoille tärkeimmistä elinkeinoelämän vähemmistöistä. Monet pitävät pitsoista kovasti ja pitsalla on tärkeä rooli toisessa opiskelija aktiviteetissa, eli tietenkin dokaamisessa. Pitsa on hyvää ennen ryyppäystä ja parempaa sen jälkeen.

Kukaan jolla on sydän paikallaan, ei varmasti toivoisi mitään pahaa tapahtuvan pitserioiden työntekijöille. Olivat nämä sitten kantasuomalaisia, maahanmuuttajia tai jotakin muuta.

Mutta millaisia asenteita ja tunteita asiakkailla on heitä kohtaan? Mitä mieltä he itse ovat työstään? Ja mitä meiltä he ovat tekemästään ruuasta?

Vastauksia saadakseni haastattelin kahden Joensuulaisen pizzerian työntekijää. Haastateltavien työpaikat olivat yliopiston lähellä sijaitsevat Pub-Pizzeria Gaude ja Pizza Special. Haastatellut olivat Gauden omistaja Päivi Heikkinen sekä Alamgir Parvez, Pizza Specialin työntekijä.

Esitin molemmille kolme kysymystä, joiden tarkoituksena oli tuoda esille erilaisia näkökulmia. Ensimmäinen kysymys oli: millaista täytettä et haluaisi käyttää tai syödä pitsassa? Toisena oli: ovatko asiakkaat mielestäsi kohteliaita ja ymmärtäväisiä, onko hankalien asiakkaiden kanssa ollut ongelmia? Viimeinen kysymys oli: minkä arvosanan antaisit työllesi välillä 1-10?

Molemmat haastatelluista ovat suvaitsevaisia erilaisia pitsantäytteitä kohtaan. Molemmat ovat tyytyväisiä tai hyvin tyytyväisiä työhönsä ja asiakaskuntakin näyttää olevan enimmäkseen mukavaa. Pizza Specialin autoon kohdistunut ilkivalta on ainoa huonokokemus, joskaan ei voida sanoa varmasti oliko tekijä edes asiakas. Toimittaja tuomitsee ankarasti kaikkiin pizzerioihin ja pizzerioiden työntekijöihin kohdistuvan ilkivallan ja vahingonteon.

Buon appetito!

Karo Kankus

Aloitin haastattelukierroksen Pub-Pizzeria Gauden länsikadulla sijaitsevasta ravintolasta. Yrityksellä on toinen ravintola Karsikossa.

Gaudesta tavoitin ensimmäisenä toimitusjohtaja Päivi Heikkisen. Muiden tehtäviensä ohella Heikkinen paistaa myös ”Joensuun parasta pannupitsaa”. Ensimmäiseen kysymykseen hän vastasi, että hänelle ei tule mieleen mitään epämieluista pitsatäytettä. Kysyttäessä hän kuitenkin vastasi että ei haluaisi pitsaan karkkia. Asiakkaat ovat olleet mukavia ja hankaluukisa ei ole ollut. Haastateltaessakin Heikkinen vaihtoi asiakkaiden kanssa ystävällisiä sanoja. Mitä tyytyväisyyteen työn suhteen tulee, Päivi Heikkinen antoi yritykselleen 20

21

m ö y k ä rö i n ti - pa l s ta Suvaitsevaisuus. Tätä sanaa miettiessäni ajattelin ensimmäisenä kurkistaa, mitä sana UNESCO:n määritelmän mukaan tarkoittaa. Sain eteeni monta todella pitkää lausetta ja ne luettuani totesin: Kyllä, näinhän se on! Sinä joka nyt kiinnostuit mitä kyseinen määritelmä sisältää, mene ja hyppää internetin ihmeelliseen maailmaan, sieltä sen löytää. Sen sijaan että itse sen tähän laittaisin, avaudun parista asiasta, mikä minun mielestäni liittyy sanaan suvaitsevaisuus.

uskoa, että elän maassa, jossa kaikki ihmiset eivät saa täysin vapaasti olla sitä mitä ovat. Tai saa, saahan täällä homoseksuaali olla, mutta erilaisilla oikeuksilla kuin millä me heterot eteenpäin melotaan.

Erivärisyys. Ajatella, että ihmisiä on monenvärisiä.

Usein ihmisillä unohtuu suvaitsevaisuus tyystin tässäkin asiassa, aivan kuin Urpiaisella vaalilupauksensa. Maailmaan mahtuu niin paljon halveksuntaa ja syrjintää ja vain sen takia, että toinen on erivärinen kuin toinen.

En ymmärrä, miten ihonväri voi olla niin suuri asia joillekin, että sen vuoksi ollaan valmiita asettamaan rajaviivoja ihmisten välille. Oikeesti, kiinnittäisivät huomion ennemmin vaikka siihen, että kaikilla virtaa kuitenkin samanvärinen veri. Ihminen on siitä jännä, että vaikka ei asian vuoksi verissä päin kadulla tappelisi tästäkin asiasta, niin selän takana ainakin täytyy sontaa hieman puhua. Senhän kaikki osaa. Ja aina näyttäisi olevan parempi jos on osaa ryhmää ja saa siinä puhua ja naureskella. Ei tarvitse välttämättä edes käydä suoraan sanomassa omaa paheksuntaansa ja halveksuntaansa eriväriselle ihmiselle, riittää, että saa ryhmässä tuoda esiin oman tyhmyytensä. Ja tyhmyyttähän tämä on, tyhmyyttä on halveksua ja tyhmyyttä on syrjiä toisia.

Tämän tyhmyyden jos ihminen vielä siirtää jälkipolvilleen, niin olen sanaton. Ei anneta ihonvärin määritellä meitä, tärkein on ihminen ihon sisällä.

Ihmiset. Jokainen tuntemani ihminen on sanonut kysyttäessä hänen suvaitsevaisuuttaan, että kyllä, minä olen suvaitsevainen. Onhan se mahtavaa niin sanoa, saa antaa toiselle hienon kuvan itsestään ihmisenä. On hienoa tuntea olevansa ihminen, joka kunnioittaa ja hyväksyy muut ihmiset juuri sellaisena kuin he ovat – oli niillä muilla ihmisillä vaikka minkälainen ulkomuoto, tyyli, puhetapa tai vakaumus. On hienoa tuntea olevansa ihminen, joka kohtelee kaikki ihmisiä samanarvoisesti ja oikeudenmukaisesti. On hienoa tuntea olevansa ihminen, joka antaa kaikkien ihmisten elää elämäänsä juuri niin kuin he itse sitä haluavat elää. Mutta ei, ihminen on jännä olento. Vakuuttelut itselleen ja muille ovat helppoja unohtumaan. Vähän liiankin usein tuntuu ihmisillä nousevan pintaan järkyttävä pahoinvointi siitä kuinka toiset elämäänsä elävät.

Seksuaalinen suuntautuminen. Tämä on se, joka kirjoittajalle tulee nyt ensimmäisenä mieleen. En voi käsittää, miten jonkun ihmisen seksuaalinen suuntautuminen voisi muka kuulua jollekin toiselle. Enkä voi käsittää, että jotkut ihmiset selvästi kokevat olevansa toista ylempänä ja voivansa arvotella toisen suuntautumista. Mitä se muille kuuluu kuka tykkää mistäkin?

Aivan liian paljon tulee vastaan niin sanottuja mielensäpahoittajia, jotka voivat pahoin kun maailmassa on muitakin vaihtoehtoja kuin heteroseksuaalisuus. On vastenmielistä miten paljon maailmaan mahtuu syrjintää tähän asiaan liittyen. Mielestäni jokaisella ihmisellä on oikeus haluta ja tuntea juuri niin kuin itsestä tuntuu, eikä siitä saisi joutua kokemaan syrjintää missään muodossa. Eikä sitä pitäisi joutua selittelemään kenellekään. Eikö tärkeintä kuitenkin ole, että jokainen ihminen on onnellinen? Kenelläkään ei ole oikeutta olla toisen ihmisen onnellisuuden tiellä.

Olen seurannut Tahdon 2013 – kampanjaa sen alusta lähtien ja toivonut, että nyt, nyt voisi olla se hetki kun ihmiset, erityisesti päättäjät, lopettaisivat olemasta seksuaaliselta suuntautumiseltaan ainoat oikeat tässä maailmassa. Tähän nyt haluaisin kirjoittaa voimasanan, mutta päätoimittajan pyynnöstä sitä en tee. Kampanja on itseasiassa etenemässä, sillä lakivaliokunta on aloittanut asiantuntijakuulemiset ja niiden parissa ollaan arviolta tämän kuun ajan. Toivon kampanjan etenemiselle vain parasta, nyt olisi aika tehdä muutos. En voi

Lopuksi. Nyt viimeistään loppuu suvaitsevaisuuden jättäminen ajatuksen tasolle, on siirryttävä sanoista tekoihin. Se, minkälaiseksi me tämän maailman teemme, sellaiseksi se jää lapsillemme. Jokainen ihminen on arvokas ja tärkeä juuri sellaisena kuin on. Toinen ihminen vieressä on aina erilainen kuin sinä, niin se vaan menee.

Ja niinhän sen on mentävä, muutenhan täällä olisi tosi tylsää. Pyydän, jos vastaan tulee joku ”mielensäpahoittaja” niin lyötäköön häntä vaikka halolla päähän, ihan vain paremman maailman tähden!

Antaa kaikkien kukkien kukkia!

T. Kevätpörriäinen

Tällä palstalla voi kuka tahansa avautua anonyymisti itseään ärsyttävästä aiheesta. Aihe voi koskea politiikkaa, yhteiskunnallisia epäkohtia tai mitä vain, kunhan avaudut siitä kunnolla.

Palstalla sana on niin vapaa kuin haluat sen olevan.

22

Kulttuuriviikko oli

Suorapuhe

menestys

Minä vihaan kaikkea ja kaikkia. Homoja, neekereitä, vassareita, persuja, hämäläisiä, karjalaisia, suomalaisia, turkulaisia, hurreja, nunnukanunnuk-jengiä, Jani Toivolaa, kokkareita, Räsästä, jopa itseäni. Noin, nyt se on sanottu. Te, jotka väitätte olevanne suvaitsevaisia, ette ole sitä kuitenkaan. Lopettakaa nyt se naurettava itsellenne valehtelu!

ISYY:n järjestämästä Kulttuuriviikosta (31.3- 6.4) on kulunut jo kaksi viikkoa. Vuosi 2014 oli ensimmäinen vuosi jona tapahtuma järjestettiin. Tapahtuman suosion perusteella perinnettä tultaneen myös jatkamaan. Jututin Itä-Suomen ylioppilaskunnan hallituksen sihteeriä Matias Vainiota, joka oli yksi päätekijöistä Kulttuuriviikon takana. Keskustelu tapahtui Carelian aulassa, jossa erilaisilla järjestöillä ja yhdistyksiä oli omia kojuja ja pöytiä Kulttuuriviikon aikana.

Aina löytyy joku ryhmä, joka ei suvaitse toista. Ja sinä, minä ja me, kuulumme niihin. Jos ihminen on rasisti, sinä et suvaitse häntä. Miksi? Laskeudumme täsmälleen samalle tasolle, kun yritämme tuputtaa omia mielipiteitämme siitä, mikä on oikein toiselle. Emme ole yhtään suvaitsevaisempia kuin ne toisetkaan.

Kulttuuriviikon tarkoituksena on tuoda paikallisia kulttuuritoimijoita ja opiskelijoita lähemmäksi toisiaan.

Joidenkin opiskelijoidenkin mielestä opiskelijat ovat huonosti perillä kulttuuritarjonnasta kaupungeissa, joissa Itä-Suomen yliopiston kampukset sijaitsevat. Suurimmalle osalle Matias Vainio lähetti sähköpostiviestin tapahtumasta ja osa paikalle saapuneista ryhmistä otti oma-aloitteisesti yhteyttä kuultuaan asiasta.

On ollut ilo seurata suomalaisten kansantautia, myötäloukkaantumista, Facebookissa viime aikoina. Persut sitä, persut tätä, muslimit sitä, muslimit tätä. Miksi me loukkaanumme asioista, jotka eivät kosketa meitä tippaakaan? Huomiohuorausta? Ei ole, Suomessa asiat on ilmeisesti hyvin, jos ihmisillä on aikaa suuttua tai loukkaantua suvivirsistä ja halla-ahoista. Todellisuus on kuitenkin se, että ihmiset ovat tyhmiä!

Läsnä olleita kulttuurijärjestöjä Joensuussa ovat olleet muun muassa Joensuun kaupunginteatteri, salsa-kerho Salsa del Este, Capoeira Nordica sekä Joensuun seudun kansalaisopisto. Monet järjestöt ovat myös järjestäneet iltaohjelmaa. Salsa del Este esimerkiksi järjesti kaikille avoimen tanssitunnin, kaupunginteatterin järjestäessä tutustumiskierroksen tiloihinsa. Myös Capoeira Nordicalla oli näytös Carelialla. Liikuntalajit eivät kuitenkaan yleisesti ottaen kuulu Kulttuuriviikon ohjelmistoon, sillä niille on omiakin tapahtumia.

Suomalainen tyhmyys kiteytyy kyllä loistavasti koko vihervasemmistolarppiin. Kaikkea kyllä saa arvostella, paitsi vihervasemmistoa. Paavo teki täsmälleen saman, mistä syytti muita muutama vuosi sitten. Suurin osa yliopiston larppaajista on itse yhtä kaukana vasemmistosta kuin jääkarhut pingviineistä. Isi ja äiti maksaa kyllä opiskelun, mutta onhan se kiva larpata olevansa vasemmalla, Burberry-huivit ja Pradan laukut mukana, toveri Paavon jalanjäljissä.

Matias Vainio on hoitanut kaikki tapahtumiin liittyvät järjestelyt Joensuun ja Kuopion kampuksilla. Savonlinnan kampuksen ohjelmiston järjestäjistä mainitsee erikseen ISYY:n hallituksen kehitysyhteistyövastaavan Inka-Mari Helvilän. Valitettavasti, Kuopiossa on Vainion mukaan ollut vähemmän tarjontaa eivätkä opiskelijat ole olleet yhtä kiinnostuneita kuin Joensuussa.

Olen usein sanonut, että arvostan enemmän ihmistä, joka on rehellisesti mulkku, kuin se, että yrittää esittää olevansa kansanmies. Rehellisyys se on, joka maan perii, ei suvaitsevaisuus. Muistan, kun ala-asteella luokkakaveri pisti oikeastaan koko luokkahuoneen paskaksi.

Opettajan tullessa luokkaan, kaikki istuivat paikoillaan, tai siinä, mitä niistä oli jäljellä. Syyllistä ei koskaan saatu selville, vaan koko luokka istui jälki-istunnossa, useita tunteja. Miksi kukaan olisi vasikoinut? Mies tulee, mies menee ja vastaa itse kulkemisistaan. Odottelimme, että onko pojassa miestä tunnustaa tekonsa ja kantaa vastuunsa. Mutta kyllä pieni lapsikin sen tajusi, että vasikalle, tälle nykymaailman myötäloukkaantujalle käy pihalla huonosti. Huonommin kuin itse syylliselle.

Koska liikuntalajeille ja kulttuuriaktiviteeteille on nyt annettu erilliset tilaisuudet voidaan tapahtumien sanoa laajentuneen ja monipuolistuneen. Kulttuuriviikon voi sanoa onnistuneen hyvin ja paljon ihmisiä on lähtenyt mukaan. ”Alku näyttää lupaavalta”, toteaa sihteeri Matias Vainio.

Maailma on rehellisten ihmisten, vaikka sillä ei ehkä rikastu. Rehellisellä ihmisellä, joka ei esitä suvaitsevansa kaikkea, joka uskaltaa myös olla erimieltä, on mukanaan elämisen sietämätön keveys. Ei tarvitse esittää suvaitsevaista ja siksi minä hymyilen tänäänkin.

Karo Kankus

-

23

Tommi Leirilaakso

KOVAT ARVOT VALTAAMASSA SUOMEN? Kovat Arvot – tuo hissanopiskelijoiden vanhan liiton räkäistä suomipunkkia soittava bändi - on ollut viime aikoina kaikkien huulilla. EP on tulossa kohta ulos ja kaksi keikkaa on jo takana, ja meno vaikuttaa kaikin puolin lupaavalta. Kuten jo nimestä voi päätellä, yhtyeen sanoituksissa vinoillaan Kataiselle, Wahlroosille ynnä muille sikariportaan kelmeille. Koko hoito vedetään kieli poskella -asenteella. Huumoria on ja se näkyy. Näin on marjat. Juuh elikkäs.

Ensimmäisen keikan Kovat Arvot soitti bändi-illassa La Barressa 15. 2. Pojat aloittivat illan vetämällä heti alkuun tiukan setin. Vaikka eka keikka taisi hieman jännittää, tarjolla oli tiukkaa tykitystä hyvällä asenteella. Ei lainkaan hullumpi suoritus tulikasteeksi. Seuraavaksi lavalle astui helsinkiläinen Kuudes Silmä. Postpunkkia soittanut yhtye yllätti soitollaan, sillä likaisen peruspunkin ja huuruisten syntikkamattojen yhdistelmä toimi hyvin. Illan parhaasta musiikillisesta annista vastasi viimeisenä soittanut joensuulainen White Tears. Old skole hc punkkia soittanut bändi veti todella energisen keikan. Bändin basisti nosti soitollaan koko setin aivan uuteen sfääriin. Miehen riffeissä oli munaa. Allekirjoittanutta jaksoi huvittaa espanjalaisten vaihtareiden moshpit viimeisessä biisissä. Pieni epäsuvaitsevainen ihminen sisälläni toivoi, että joku vaihtareista olisi saanut kyynerpäätä naamaan ja lähtenyt jatkoille Tikkamäelle. Muahahahahahaa!!!

Toisen keikan vuoro oli 4. 4. Lurkki-klubissa La Barressa. Illan aloitti soolona settiä heittänyt Sami Heikkilä. Mies ja kitara -hengellä vetänyt trubaduuri ei oikein vakuuttanut. Matti Johannes Koivu -viboja oli ilmassa, mutta ikävä kyllä Heikkilältä tuntui puuttuvan se oma juttu, joka olisi sytyttänyt yleisön. Seuraavana vuorossa oli Kovat Arvot ja tällä kertaa lavalle asteli huomattavasti itsevarmempi ja rennompi kööri. Ensimmäiseen keikkaan verrattuna soitto oli nyt hiotumpaa ja bändi hitsautunut paremmin yhteen. Uudet biisit olivat tiukkoja ja kokoonpanoon saatu toinen kitara oli iso parannus ensikeikkaan verrattuna. Hienon illan päätti omaleimaista ja juurevaa rockia soittanut Kotoisat Sävyt. Sielukasta, todellista hyvänmielen musiikkia, niin indien kuin kovemmankin rockin ystäville, suosittelen! Löytyy Spotifysta.

Kaksi keikkaa takana, EP tulossa. Menestystarinan ainekset ovat kasassa. Jäämmekin mielenkiinnolla odottamaan Kovien Arvojen nousua ja uhoa. Ohjatkoon Rubiininpunainen Ruhtinas matkaanne!

P.S. tykitellään

Valtteri Lamberg

24

Rusamunkkarin Ruikutusta Night Lives – Shadow of Man Lahjomattoman raatimme skenevirheet ja poserit armotta paljastavan syväluotauksen kohteeksi joutui tällä kertaa melodisen ja tumman hardcorepunkin nimeen vannova Night Lives. Tämän JoensuuJyväskylä-akselilla operoivan, parin varnitsalaisen vahvistaman, parin vuoden ikäisen retkueen uusin (ja ensimmäinen) julkaisu on nimeltään ”Shadow of Man”. Vaikka tämä levy on bändin debyyttijulkaisu, ei kyseessä ole mikään parin biisin demokassu, vaan kunnolla tuotettu kahdeksan biisin LP.

Itseasiassa edellä mainittu onkin mielestäni yksi levyn vahvuuksista. Kokonaisuus on saatu todella toimivaksi siinä mielessä, että yksittäisiä tähtihetkiä on hankala nimetä, vaan tämä on niitä levyjä, mitkä pitää kuunnella kokonaan, kun kerran laittaa soimaan. Tunnelmaa luodaan sampleilla, ja breakdownejakin riittää, mutta esimerkiksi ”Vows” lähtee sellaisella poljennolla käyntiin, että ei tässä puhuta mistään pikkuhousujen kostuttelusta.

Aggressiivisuus on homman nimi, ja jos ei usko, niin voi käydä tarkistamassa ahkeraan keikkailevan bändin esimerkiksi livenä.

A-puoli polkaistaan käyntiin ”No Dawn”-nimisellä biisillä. Ensimmäiseksi tulee mieleen ehkä mieleen Katatonia, mutta vähemmän tylsillä vokaaleilla ja punkimmalla otteella. Bändiä on kuultu verrattavan paljon Ruotsi-osastoon, mitä tulee hardcorepunkkiin. Semmoiset nimet, kuin Martyrdöd tai Wolfbrigade ovatkin mitä todennäköisimmin pyörineetkin jonkin verran bändin jätkien levylautasilla.

Kappaleet vaihtuvat hyvinkin sujuvasti seuraavaan.

B-puolella jatketaan siitä mihin jäätiin, ja erityisesti ”Last Tide” miellyttää allekirjoittaneen korvaa. Tunti turpaan. Lopetusbiisi on selkeästi viimeisen biisin kuuloinen, ja vielä täytyy korostaa sitä, että tiukan ja toimivan kokonaisuuden luominen on taitolaji. Levy voisi sortua helposti myös tässä genressä liikaan pituuteen, mutta senkin osalta ”Shadow of Man” on napakka paketti.

Suomessa on viime aikoina tehty paljon, ehkä jopa riittävästi Kallio-keskikalja-pahaolla-punkrokkia , teeskentely-”indie:stä” nyt puhumattakaan Rehellisen kuuloinen Shadow of Man on tervetullut tuulahdus. Mitään pyöriä tässä ei nyt uudestaan keksitä, mutta oman tonttinsa bändi täyttää väkevästi, ja se on jo saavutus nykypäivien keskikertaisuuden ristiaallokossa.

Ps. Miten bändin nimi kuuluu lausua? Livs, Laivs, Lives.... T: Uneton Kauppakatulainen

Simo Purhonen 25

Historian lehtien havinaa...

Arkistoyksikkömme suoritti täsmäiskun vuoteen 1986 ja löysi sieltä vappunumeron. Saatte tihrustaa oman horoskooppinne vappua varten tästä löydöstä ja todeta vapun jälkikäteen, onko horoskooppeihin luottamista.

26

Asioita joita en suvaitse

A

inakin suurin osa meistä koettaa olla, tai ajattelee olevansa, mukavia nykyaikaisia ihmisiä, jotka tulevat toimeen kaikkien ja kaiken kanssa. Mutta mutta, eihän kukaan meistä ole täysin vapaa vihoista ja ärsytyksistä. Jokaisella meistä on oikeus olla suvaitsematta tiettyjä asioita, me kaikki olemme kuitenkin vain ihmisiä. Se ei kuitenkaan oikeuta meitä aukomaan päätämme jatkuvasti vihaamiemme asioiden esiintuomiseksi, se ei anna meille vapautta mätkiä tiettyä ihmisryhmää pannuun snägärijonossa eikä se aseta meitä muita tärkeämmälle pallille.

Seuraavassa on kolme hyvää esimerkkiä sellaisista asioista, jotka joskus saavat itseni hermot soittamaan sonaatteja kiristyessään, mutta koetan selvitä. Koetan.

Me kaikki varmasti osaisimme nimetä kolme tämäntyylistä settiä, keskustelun vuoksi käytän omiani.

Kutimet luennolla: Mikään ei tunnu häiritsevän keskittymistä tai nuokkumista paremmin kuin tasainen tikitys, joka syntyy kun diletanttikutoja Madeleine tekee siskonpojalle sukkaa tai itselleen uutta kaulahuivia.

Ja sitten kun kuvittelee äänen loppuneen, niin hetken kuluttua tämä pirun metronomi aloittaa taas kilisevän soitannon just kaks penkkiriviä eteenpäin ja vasemmalle. Käyttäisitte ees bambupuikkoja niin ei kuuluis puolen maailman päähän.

“Kolmantena vuonna hermot todella mitataan. Itse en enään kestänyt”. Leikin kesken jättänyt historian opiskelija Frank Survola kommentoi.

Näitä kaikkia on kuitenkin minunkin opittava suuressa viisaudessani suvaitsemaan (lue: sietämään), muuten lähtee järki. Ja siinä oikeastaan onkin koko asian ydin.

Huolimatta siitä, miten paljon jokin voi ärsyttää, suututtaa, vihastuttaa, aiheuttaa verisuonten halkeamia tai muita lieviä oireita, sitä on voitava käsitellä zenisti itsensä hyväksyen ja muut suvaiten. Esimerkkieni mukaiset tapaukset eivät ole aidosti vaarallisia, haitallisia tai vahingollisia (paitsi hampaille kun kirskuttelee), ne vain sattuvat eteen.

Tämä sanottuna on myös asioita joista on kaikki oikeus ottaa pulttia ja imaista hernesarkoja nenään. Sota, ihmisoikeusrikokset, aamuyöstä rappukäytävässä rönyävät riemuidiootit ja niin edelleen. Käyttäkää raivopattereita näihin, taputtakaa kaveria olalle ja ottakaa toinenkin kuppi kahvia.

Asiasta kiinnostuneet luennolla: Myönnetään, tämä on puhdasta ja semiaiheetonta ärtymystä, mutta kuuluu tälle listalle todella upeasti. En nyt puhu niistä jotka eivät oikeasti tiedä aiheesta, mutta ovat kiinnostuneita, vaan niistä jotka jo tietävät laajasti ja kokevat siksi oikeutukseksensa jatkokysellä ja kommentoida. Parasta näissä keisseissä on se tunne että he tahallaan koettavat viritellä ansaa luennoitsijalle, jotta itse pääsevät nostelemaan rillejään ja sanomaan miten homma oikeasti meni. Mokomia vois läpsytellä poskelle krikettimailalla, ei tänne tultu kuulemaan miten sinä olet parempi kuin me muut, perk…

Mielipiteensä rakastajat: Kasa ihmisiä, jotka ovat valinneet omat mielipiteensä ja pitävät niistä kuolemaan asti kiinni. Sinällään ei niin paha, mutta kun mokomat eivät edes suostu puhumaan aiheesta koettamatta juntata omaa näkemystään, ainoana oikeana, koko ajan pöydälle. Samalla nämä apinat sulkevat korvansa kokonaan kommenteilta, vastaväitteiltä ja muulta, tuomiten ne värittyneeksi propagandaksi tai jotain. Heidän kanssaan keskustelu on kuin pelaisi shakkia pulun kanssa: lopulta se kuitenkin nakkoo nappulat ja kakkaa laudalle, jonka jälkeen käyttäytyy kuin voittaja.

27

- Tuure Keränen

Tekstarit •

Lavatansseja ei saatu myytyä loppuun!!!!!1 Siis mitä kettua!!!!??+? Nokelaisen lapsihallituksen oleskelupolitiikka alkaa olla jo vakava uhka talouden tasapainottamiselle!

•

PT pohtii sekä juorujen että tekstaripalstan lakkautusta. Muutos on Perkeleestä. Potkut koko hallitukselle.

•

Kevät tulossa. Porukka hajoilee seminaariensa kanssa

•

Lehden taso romahti kahden toimitussihteerin myötä. Saneeratkaa saatana.

•

Varnitsa tukee Rääkkylän kuihtuvaa kuntaa jo kahden vuoden ajan. Vaadimme kunnianosoituksia! P.S. Rääkkylästä uusi Mekrijärvi?

•

Persut ovat oikeassa, suomalainen kotoutuspolitiikka on epäonnistunut täysin. Turkulaiset eivät ole vieläkään integroituneet osaksi suomalaista yhteiskuntaa.

•

KIITOS 1939-2014

•

Varnitsan toimiston vanha sänkysohva kelpasi Oidipukselle.

Kuinka epätoivoinen täytyy olla?

•

Internetistä: Henkilöä joka on aikoinaan oikolukenut Hitlerin puheet voidaan pitää ensimmäisenä kielioppinatsina.

•

Uudet tuutorit ovat paskoja! t. Vanhat tuutorit

•

Kimmo Katajala päästi historiaa sivuaineena opiskelevan teologin läpi tentistä puhtaaksikirjoituksen jälkeen.

•

Haista Kataisen hallitus pitkä paska!!! t. En olisi halunnutkaan opiskella, syödä, asua tai saada terveydenhuoltoa

Nousut ja laskut

NOUSUSSA • Kovat arvot • Joensuulainen baarikulttuuri. Uutta ja vanhaa katukuvassa. Palaver(i), Paronitar, Piimälinna.

• ISÄMMAALLISUUS Fuksit pohtivat Metrialla maahanmuuton uhkia ja sitä kuinka pakolaiset pompottelevat kantasuomalasia.

LaskussA • ISÄMMAALLISUUS Talvisota-kurssilla vain kaksi opiskelijaa paikalla. Hävetkää • Fuksien määrä. Kuinka moni sieltä kesän jälkeen oikeasti palaa takaisin?

• Herrasmiehet (likaiset)

Ku in k ak si m arjaa ...

Fuksi-Anton

Giorgio A. Tsoukalos 28

Lorem ipsum Herään painoa edeltävänä aamuna 5:24 puheluun, joka muutti lehden lopullista ulkomuotoa. En ole varma näinkö unta, mutta puhelun kulku meni suurinpiirtein näin: -“Haloo?” -”(yskimistä) Tota, elikkäs, jooh.

Kuuleksä juntti?” -“Kuulen kyllä, kuka siellä?” -“heh, kyl sä mut tunnet. Sun frendis dr. Johnny Overkill täältä pirauttelee.” - “anteeks kuka?” -”Jaha, kusi hatus.. ei siinä, ei siinä... Kuules, löyty juttu laatikon pohjalta.

Sä voisit julkasta tään siinä sun hassuttelu lehessäs.”

-”öö... niin kuka tämä oli?” -”sun pahin painajaises ja tuun sun uniis aasi jos ei tapahu mitään.”. Tässä vaiheessa puhelu päättyi ja koska en pidä painajaisista julkaisin lehdessä tämän Dr. Johnny Overkillin arkiston aarteen.

tuota tehtävää.

Pikkuiset kätöset ovat kasvaneet ja solmun tekeminen lankaan tuntui stressaavalta ja ahdistavalta. Niin lähellä joka kerta, triplasolmut ja kiristys. Mutta kun se saatanan lanka ei pysy solmussa vaan luistaa kuin rasvattu.

Sormet ei ole kuin tiellä ja pelkillä pikkurilleilläkään ei solmun teko luonnistu. Työ on leppoisaa kuin tikan heitto patakintaat kädessä ja tikkataulu liikkuu jatkuvasti.

Ompelu lienee sitten näitä naisten töitä. En ole sovinistinen mutta edelleen on miesten ja naisten työt. Kun kotityöt jaetaan, tämä tarkoittaa että mies osallistuu naisen tehtäviin. Kun viemärin putki pitää avata tai jotain pitää korjata, mies hoitaa. Naiset osaavat tuossa käyttää fiksusti pelisilmää. Miehet tykkäävät luonnostaan puuhastella ja tehdä asioita millä on merkitystä joten naisten ei tarvitse edes avata ohjekirjaa, vaan mies haluaa tuskailla ilman sitä.

Olin lapsena partiossa.Tosin tämäkin harrastus kesti ensimmäiseen leiriin saakka. En maalaispoikana ymmärtänyt mitä ihmeellistä on kävellä metsässä ja tunnistaa asioita, olinhan tuota jo harrastanut pienestä pitäen. Leiriä edeltäviltä kerhokerroilta muistan vain yhden asian, napin ompelun. Mielenkiintoista ja hassua harrastettavaa pikku kätösille. Olinhan jo mummolassa oppinut aiemmin virkkaamaankin.

Hintalappujen ompelu meni tänään miehen työstä, pääsin tuskailemaan, käyttämään käsiä ja työllä oli merkitys. Tänään tein myös melkein hienon maalin jalkapallossa mutta pallo ei mennyt maaliin. Läheltä menevä sylettää jälkikäteen pitkään. Pallon näkee lentävän sielunsa silmin hautaan saakka.

Tänään tuli tilaisuus päästä ompelemaan, ei nappia, vaan hintalappua vaatteisiin jotka viedään kirpputorille.

Voi miten lapsuuden muistot valtasivat mielen kun pääsi jälleen pujottamaan lankaa neulansilmään. Näössäni ei ole vikaa, hahmotin kolmiulotteisesti miten lanka pujahtaa lähtöpisteestä A ,päätepiste B:hen, osumatta kuitenkaan kohteeseen C. Kädet vain hankaloittivat

Liehu ja Luihu seikkailee

Rahat kaveruksilla vähissä, ja vappukin on käsillä.

Kalja kaapista alkaa loppua Eikä rahan hankintaan ole puhtia.

Käsikirjoitus: Jong Y Li. Piirrokset: Tuao Bu

Liehu saa idean nerokkaan: Kiljut tulille pannaan.

Veden, hiivan ja sokerin hinnalla, oltaisiin ihan pihalla.

29

Kukot liikaa kiirehtii, Kilju valmiiksi tuskin ehtii.

WC:stä tulee paikka haluttu, Luihu pelkää, onkohan sisuskalut nyt tuhottu

Suvaitsevaisuutta

Jo vuodesta 1970 30